6) Hallituksen esitys laiksi lastensuojelulain muuttamisesta
Inkeri Kerola /kesk(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssämme on hallituksen
esitykseen 137 liittyvä valiokunnan mietintö 37.
Tässä hallituksen esityksessä laiksi
lastensuojelulain muuttamisesta on siis kysymys kunnan velvollisuudesta
järjestää lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun
asiakkaille avohuollon tukitoimia, joita halutaan täsmentää tässä laissa.
Lapselle ja perheelle olisi järjestettävä lapsen
terveyden ja kehityksen kannalta välttämättömiä sosiaalihuollon
palveluja lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän
asiakassuunnitelmassa arvioiman tarpeen mukaisesti. Tavoitteena
on parantaa erityisesti kotipalvelun saatavuutta. Tämähän
on yksi niistä budjettilaeista, joka läheisesti liittyy
tuohon äsken keskusteltuun terveydenhuoltolakiin.
Arvoisa puhemies! Esityksen tavoitteena on siis kohdentaa erityisesti
kotipalvelua ja perhetyötä niitä kipeimmin
tarvitseville perheille. Tänä päivänä tämän
tavoitteen olemme huomanneet erityisesti kaikissa kunnissa, missä päättäjinä olemme.
Kunnan järjestämisvelvollisuutta täsmennetään
siten, että lapselle ja perheelle on järjestettävä ne
sosiaalihuollon palvelut, jotka ovat lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän
arvion mukaan välttämättömiä lapsen
terveyden tai kehityksen kannalta. Tämä on se
jalo ja tärkeä periaate.
Uudistuksella ei luoda uusia oikeuksia lastensuojelun asiakkaille
tai uusia velvoitteita kunnille. Kotipalvelujen lisäämisen
esityksen mukaisesti arvioidaan aiheuttavan 1,2 miljoonan eu-ron
kokonaiskustannukset. Se on otettu huomioon ehdottamalla valtionosuuksien
lisäämistä 600 000 eurolla.
Valiokunta oli varsin tietoinen siitä, että summa
on todella pieni, vähäinen, ja toivomme, että eduskunnalla
on tahtoa ja halua lisätä näitä resursseja
vuosien myötä.
Lapsiperheiden kotipalvelujen määrä on
vähentynyt huolestuttavasti viime vuosina, ja perheiden
tukipalveluissa on merkittäviä kuntakohtaisia
ja alueellisia eroja. Näistä löytyy raportteja sekä sosiaali-
ja terveysministeriöstä että Mannerheimin
Lastensuojeluliitosta. Nämä luvut ovat selvästi
osoitettavissa. Muiden kuin lastensuojelun asiakkaina olevien lapsiperheiden
palvelut saattavat uudistuksen johdosta jopa vähentyä nykyisestä,
ja lapsiperhe saa kotipalvelua vain silloin, kun lapsi on jo lastensuojelun
asiakas.
Tiedämme kaikki paitsi valiokunnassa olleet niin myös
kaikki paikalla olevat edustajat sen, että kotipalveluun
panostaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tuottaa paitsi
taloudellista hyötyä niin myöskin sosiaalista
hyvää, ja tämä ennaltaehkäisevässä mielessä on
meidän kaikkien eduskunnassa istuvien hyvä painaa
mieliimme. Kotipalvelu olisi monille lapsiperheille riittävä tuki
vanhemmuuden vahvistamiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi
varhaisessa vaiheessa. Valiokunta korostaakin, että oikein
ajoitetuilla perheen tukipalveluilla voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä myöhempien
palvelujen kustannuksissa.
Arvoisa puhemies! Valiokunta keskusteli lain käsittelyn
yhteydessä sosiaalityöntekijöiden resursseista,
heidän määrästään
ja myöskin roolistaan. Sosiaalityöntekijöiden
asema palvelutarpeen arvioimisessa ilman mahdollisuutta päättää palvelujen
antamisesta on ongelmallinen. Erityisesti valiokunta kiinnitti huomiota
siihen, että sosiaalihuollon tehokas valvonta edellyttää,
että aluehallintovirastojen valvontaresurssien riittävyydestä huolehditaan.
Edelleen tähän resurssiongelmaan liittyy se, että saimme
selville, että sosiaalityöntekijöistä 43
prosenttia vaihtoi työpaikkaa vuonna 2009, siis 43 prosenttia
vaihtoi työpaikkaa. Näin ollen johtopäätös
on tietysti se, että sosiaalityöntekijöiden
puute ja suuri vaihtuvuus vaikeuttavat tarvittavan asiantuntemuksen ja
kokemuksen saamista vaativaan lastensuojelutyöhön.
Arvoisa puhemies! Tässä muutamia otteita valiokunnan
yksimielisestä mietinnöstä.
Satu Taiveaho /sd:
Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti tästä lastensuojelulain
muutoksesta. Ensinnäkin tämä laki täsmentää todella
sitä aiempaa lastensuojelulain uudistusta ja varmistaa
näin lastensuojelulain käytännön
toteutuksen erityisesti näitten avohuollon tukitoimien
osalta, mikä on hyvä. Tässä erityisesti
painottuu se, että kohdennetaan lapsiperheiden kotipalvelua
ja perhetyötä niitä kipeimmin tarvitseville.
Mutta muutaman asian haluan ottaa aivan erityisesti esiin. Ensimmäinen
on tämä, minkä valiokunnan puheenjohtaja
ed. Kerola tässä jo toi esiin, nämä lastensuojelun
sosiaalityön resurssit. Resurssipula on kova, eikä sosiaalityöntekijöillä ole
mahdollisuutta tukea perheitä sillä tavoin kuin
heidän ammatillinen osaamisensa antaisi mahdollisuuksia,
koska resurssit ovat niin vähäiset. Lisäksi
vielä tämä kova vaihtuvuus työntekijöiden
osalta ja myös se, että on paljon epäpäteviä työntekijöitä,
aiheuttaa ongelmia lastensuojelun saralla.
Toinen asia, minkä nostan esiin, on se, että lapsiperheiden
varhaisen tuen palveluita ja ennalta ehkäiseviä palveluita
olisi järkevää ja tärkeätä vahvistaa.
Esimerkiksi juuri tätä lapsiperheiden kotipalvelua
tulisi saada varhaisessa vaiheessa monenlaisissa elämän
haastavissa tilanteissa, joita ihan kaikille perheille voi tulla
elämän varrella vastaan.
Nyt tämän lakiesityksen pohjalta pelkään
kyllä, että käy niin, että jatkossa
lapsiperheiden kotipalvelu tulee painottumaan entistä vahvemmin vain
lastensuojeluperheille, ja kannan tästä syvää huolta,
koska ennen kaikkea tätä lapsiperheiden kotipalvelua
olisi järkevää saada ennalta ehkäisevästi
jo paljon ennen lastensuojeluasiakkuuden syntymistä. Tämän
haluan painokkaasti tähän keskusteluun nostaa
esiin.
Maria Guzenina-Richardson /sd:
Arvoisa puhemies! Lapsiperheiden kotipalveluja on vahvistettava,
ja nyt täytyy sanoa, että tässä on
kyllä sellainen laki, joka tulee todella tärkeään
saumaan. Aivan kuten valiokunnan puheenjohtaja ed. Kerola tässä totesi,
tähän lakiin kuitenkin sisältyy
myös ongelmakohtia. Sen vuoksi on hyvin tärkeää,
että tämän lain toteutumista tullaan seuraamaan
tiiviisti täällä eduskunnassa.
Haluan viitata Talentian lausuntoon koskien tätä lakia.
He tuovat esiin huolensa siitä, että sosiaalityöntekijät,
jotka käsittelevät näitä hakemuksia,
kun perhe haluaa itselleen kotiapua ja sitä tarvitsee,
saattavat joutua puun ja kuoren väliin, koska jos kunnalla
ei ole resursseja, he saattavat joutua tekemään
kielteisen päätöksen tilanteessa, jossa
sen päätöksen pitäisi ehdottomasti olla
juuri sillä hetkellä positiivinen. Talentia tähdentää myöskin,
että kun tässä nyt annetaan aluehallintovirastolle
nykyistä paremmat mahdollisuudet valvoa lakia, niin tämä ei
onnistu, jos siellä ei ole riittävästi
henkilöstöresursseja.
Muuten tämä laki on aivan erinomainen, ja
nyt täytyy vain toivoa, että nämä henkilöstöresurssit tulevat
turvatuksi ja että sosiaalityöntekijät
saavat tehdä sen työnsä niin hyvin, että tästä ei
tule semmoinen lastensuojelun kriisitoimenpide vaan nimenomaan ennalta
ehkäisevä.
Erkki Virtanen /vas:
Arvoisa puhemies! Tässä varmaan läsnä olevat
edustajat muistavat, kun jokin iltapäivälehti
kyseli meiltä joku aika sitten, onko teitä nyt
kiusattu tai ahdisteltu, ja ajattelin, että vastaan, että en
vastaa, kun ei ole kokemuksia, kunnes sitten yhtäkkiä sosiaali-
ja terveysvaliokunnan kokouksessa huomasin, että nythän minua
kiusataan. Minua kiusattiin ensinnäkin kuuntelemalla asiantuntijoita
tässä myöhemmin esille tulevassa toimeentulotuen
leikkauslaissa. Sen jälkeen sitten tuli vielä käsittelyyn
tämä laki, joka on siis, kuten täällä on
edellä todettu, mitä erinomaisin.
Mutta kun kuulimme asiantuntijoina näitä käytännön
työntekijöitä ja kun he kertoivat juuri sen
huolen, joka on täällä noussut esiin
myöskin kaikkien minua ennen puhuneitten puheenvuoroissa,
eli tämän resurssipulan ja sen aiheuttaman työn
vaikeutumisen, jonka seurauksena melkein puolet työntekijöistä vaihtaa
työpaikkaa vuoden aikana, ja toisaalta myöskin
vaikka olisi haluja ja vaikka olisi lain suomat edellytyksetkin,
mutta kun ei ole voimavaroja, niin siihen ei pystytä, ja
kun kysymys on lapsista, lapsista, jotka ovat menettämässä otteensa
elämään, syrjäytymässä,
kun minä tämän kuulin, niin silloin minusta
kyllä aidosti tuntui, että nyt minua kiusataan.
Ja vielä enemmän minua kiusasi se, kun tällaista
kiusaa olen tuntenut täällä aiemminkin:
yhteinen havainto yhteisestä ongelmasta, jonka me kaikki
tunnistamme, ja teemme lakeja, joista kuitenkin tiedämme,
että ne eivät johda tavoitteeseensa, koska voimavarat
puuttuvat, niin jotenkin tulee mieleen, että jotain tarttis
tehdä vähän enemmänkin.
Anneli Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin aluksi täytyy
todeta se, että olen aivan samaa mieltä kuin tässä edellä käydyt
puheenvuorot. Elikkä tämä lakiesitys
on hyvä. Tämän taustallahan on viime
hallituskaudella hyväksytty suuri lastensuojelun kokonaisuudistus.
Ja kun tämän seurannan myötä todettiin,
että lain tavoite avopalveluiden vahvistamisesta ei ole
toteutunut muun muassa kotipalveluiden osalta, niin tämä laki
haluaa vahvistaa ja täydentää sitä lainsäädäntöä,
joka viime kaudella hyväksyttiin. Siinä mielessä toivoisi,
että tällä tavalla myös muitakin
lainsäädäntöjä kehitettäisiin,
että kun nähdään selkeitä puutteita
joissakin asioissa, että lain perimmäinen tavoite
ei toteudu, me voisimme sitä kautta tällä tavalla
kohdennetusti lisätä joko voimavaroja tai sitten
vahvistaa joitakin lainsäädännöllisiä osioita
näistä isoista hankkeista ja lainsäädännöistä.
Siinä mielessä tämä on erittäin hyvä.
Nyt tämän lain tavoitteenahan nimenomaan on
vahvistaa avohuollon tukitoimia ja siten vähentää raskaampia
toimenpiteitä lastensuojelussa. Painopisteenä on
kotipalvelu, kuten täällä on mainittu.
Mutta haluan tässä myös omalta osaltani
tähdentää sitä, josta myös
valiokunnassa olemme keskustelleet ja joka salissa on tullut esiin. Elikkä meidän
pitää myös samanaikaisesti muistaa, että niille
perheille, jotka eivät ole lastensuojelutoimenpiteitten
piirissä, myös kohdennetaan kotipalvelua, koska
jos me pystymme riittävän ajoissa tukemaan perheitä,
niin nämä ihmiset eivät myöskään
tule lastensuojelutoimenpiteitten piiriin.
Meillä on valitettavasti ajettu kotipalvelua alas.
Me varmasti kaikki muistamme, kun vielä 1990-luvun alussa
kotipalvelua sai kohtuullisen hyvin. Meillä oli vielä 1990-luvun
alussa noin 90 000 perhettä, jotka saivat vuoden
aikana kotipalvelua, mutta tämä palvelumuoto kuitenkin
lopetettiin lähes kokonaan ja ainoastaan muutaman tuhannen
lastensuojeluasiakkaan on ollut enää mahdollista
saada sitä — ja lähinnä vielä perhetyöntekijä,
joka tarkoittaa sitä, että ollaan jo selkeästi
lastensuojelutoimenpiteitten piirissä. Tämä perhetyöntekijöitten
työ on kuitenkin ihan erilaista kuin esimerkiksi kodinhoitajien
työ, joka aikaisemmin on tarkoittanut kevyempiä toimenpiteitä.
Jos perhe pystyisi saamaan kotipalvelua ja kodinhoitajan kotiinsa,
vaikka sellaisessa tilanteessa, että lapsi sairastuu tai
vanhemmat sairastuvat ja tarvitaan esimerkiksi jonkun ajanjakson
tukea perheeseen, niin nämä kaikki vahvistavat
vanhemmuutta, tukevat perheen hyvinvointia ja sitä kautta
ehkäisevät tulevia mahdollisia raskaampia toimenpiteitä.
Tästä syystä on erittäin hyvä, että tämä laki
vahvistaa kotihoidon saatavuutta. Ongelma on kuitenkin valitettavasti
se riittämätön rahoitus, mutta tuntuu,
että se on vähän joka asiassa. Mutta
myös valiokunta totesi omassa valiokunnan kannanotossaan,
että tämä rahoitus ei välttämättä ole
riittävä. Tämä 600 000
euroa, joka kunnille kohdentuu, kohdentuu koko maahan ja jakaantuu
kaikkien kuntien kesken. Mutta minun mielestä tässä on
tärkeä se viesti, joka lähtee eduskunnasta,
nimenomaan tämä, että avohuoltoon ja
avopalveluihin pitää lisätä resursseja.
Toinen asia, joka täällä on tullut
esille. Kun itsekin olen sosiaalityöntekijä siviiliammatiltani, niin
tämä tietysti koskettaa myös sitä kokemusta,
jota itsellänikin on ollut. Siinä mielessä näen hyvänä,
että tässä esityksessä halutaan
sosiaalityöntekijöiden arviointityötä ja
asiakassuunnitelman toteuttamista entistä suunnitelmallisemmaksi.
Tämä on erittäin hyvä asia.
Se tuo myös perhetyöhön enemmän
parempaa jäntevyyttä, suunnitelmallisuutta, ja
tuo myös palveluihin läpinäkyvyyttä,
mikä on erittäin hyvä asia.
Mutta haluan myös omalta osaltani sanoa sen, mikä täällä on
tullut esille, mihin valiokuntakin otti kantaa. Elikkä valiokunnan
saaman selvityksen mukaan sosiaalityöntekijöistä 43
prosenttia vaihtoi työpaikkaa vuonna 2009. Se kertoo kyllä todella
surullisesta tilanteesta, joka sosiaalityön saralla on.
Se kertoo myös siitä, että sosiaalityöntekijöiden
työn vaativuuden ja ylikuormittavuuteen ei ole puututtu
riittävästi. Resursseja heille ei ole annettu
riittävästi, ja tähän on ehdottomasti
saatava korjaus, tai muuten tämä trendi tulee jatkumaan
ja sosiaalityöntekijät vaihtavat jatkossakin työpaikkoja
muihin helpompiin tehtäviin. Me tarvitsemme lisää sosiaalityöntekijöitten
vakansseja kuntiin, ja heille tulee antaa mahdollisuus tehdä hyvää ja
laadukasta sosiaalityötä. Näin me pystymme
parantamaan myös lastensuojelutyötä ja
vahvistamaan meidän avohuoltomme palveluita.
Paula Sihto /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys
on kyllä hyvä ja todella perusteltu ja oikeastaan
varmistaa lastensuojelulain käytännön
toteutuksen vuodelta 2008, mitä lastensuojelulaissa säädettiin.
Täytyy tuoda esille se, että tällä uudistuksella ei
luoda uusia oikeuksia lastensuojelun asiakkaille eikä kunnille
tule uusia velvoitteita. Tavoitteena on, että lastensuojelun
avohuollon tukitoimia lisätään ja siten
vähennetään raskaampien tukitoimien tarvetta.
Tässä työssä sosiaalityöntekijän
osaaminen nousee kyllä arvoon arvaamattomaan, ja siksi
onkin tietysti huono asia, että sosiaalityöntekijöiden
puute ja suuri vaihtuvuus vaikeuttavat tätä arvioinnin
tekemistä.
Sosiaalityöntekijän asema palvelutarpeen arvioimisessa
on sikälikin ongelmallinen, että sosiaalityöntekijällä ei
ole mahdollisuutta päättää palvelun
antamisesta, mutta kun hän kirjaa sen hyvin sinne asiakassuunnitelmaan,
se tuo kuitenkin sellaista läpinäkyvyyttä ja
mahdollisuutta sitten viranomaisvalvonnan avulla puuttua ongelmaan.
Siksi olisikin tärkeää, että aluehallintovirastojen
valvontaresursseista huolehdittaisiin, että niitä olisi
riittävästi.
Yksi huoli on tietysti se, että tämä tuo
myös sellaisen ongelman mukanaan, että kotipalveluja saavat
vain ne perheet, jotka ovat jo lastensuojelun asiakkaita. On täysin
mahdollista, että ne perheet, jotka eivät ole
vielä niin pitkälle joutuneet, jäävät
ilman kotipalvelua, ja se ei tietysti ole hyvä asia.
Sirpa Asko-Seljavaara /kok:
Arvoisa puhemies! Ihmettelen kovasti kansanedustajia, kun aina
epäilemme sitä, että sosiaalityöntekijät
eivät osaa tai pysty tai heidän resurssinsa eivät
ole riittävät hoitamaan tällaisia tehtäviä.
Onneksi nyt sitten tämä sosiaalihuoltolain uudistus
tulee kokonaisuudessaan ensi kaudelle meille. Kyllä minä uskoisin,
että juuri lastensuojelutyö on niin mielenkiintoista,
että siellä ei se vaihtuvuus voi olla 43 prosenttia.
Ehkä se on niitten juoppojen kanssa pelaaminen.
Pertti Hemmilä /kok:
Herra puhemies! On erinomaista, että eduskunta kiinnittää huomiota lastensuojelulain
muutostarpeisiin tällä tavalla, että korostetaan
tässä lyhyessä mietinnössä ennalta
estäviä toimenpiteitä. Paras tulos varmaan saavutetaan
sillä, että nimenomaan perhetyötä vahvistetaan
ja perhetyötä lisätään,
koska kaikki ne lastensuojelulain alaiset toimenpiteet ovat sitten
jo todella raskaita, ja silloin ollaan jo perheessä hyvin
pahassa tilanteessa.
Minä korostaisin nyt voimakkaasti myöskin sitä,
että kuntien pitäisi ja kunnissa pitäisi
enemmän yhteistyötä kolmannen sektorin
toimijoitten kanssa nimenomaan lastensuojelun alalla. Nimenomaan
perhetyössä toimii niin monta järjestöä Suomessa,
ja liian vähän kunnat ottavat huomioon nimenomaan
yhteistyön merkityksen näitten järjestöjen
kanssa.
Itse olen ollut pitkään Mannerheimin Lastensuojeluliiton
työssä mukana, ja nyt Raha-automaattiyhdistyksessä olen
huomannut sen viimeistään, kuinka suuria avustuspotteja
näille kolmannen sektorin tekijöille nimenomaan
perheiden tukemisessa Raha-automaattiyhdistyksen kautta menee. Toivoisin,
että kunnissa ymmärrettäisiin se merkitys
ja se, että ehkäisevä työ tulee
huomattavasti halvemmaksi kuin lastensuojelulaissa tarkoitetut korjaavat
toimenpiteet.
Päivi Räsänen /kd:
Herra puhemies! Tämä lakiesitys on erittäin
hyvä ja se edistää sitä samaa
tarkoitusta, jota sosiaali- ja terveysvaliokunta on monta kertaa
myös kuntien valtionosuusrahoituslainsäädäntöä käsitellessään
vaatinut tai edellyttänyt, että lastensuojelukertoimessa
huomioitaisiin myös avohuollon tukitoimet eikä ainoastaan
huostaanotot, niin kuin asianlaita on tällä hetkellä.
Eli tämän lain tarkoitus on muuttaa painopistettä sinne
varhaisen puuttumisen toimiin ja avohuollon tukitoimiin, mikä on
hyvä asia.
Mutta kyllä mielestäni tässä tulee
myöntää rehellisesti se, että kun
nyt lapsiperheiden kotipalvelua painotetaan voimakkaammin lastensuojeluasiakkaille,
niin on selvää, että silloin jää vähäisemmäksi
muiden lapsiperheiden osuus, joiden kohdalla pystyttäisiin
jo ennalta ehkäisemään, jos resursseja
olisi riittävästi panostaa myös niihin
lapsiperheisiin, jotka eivät ole vielä lastensuojelun
asiakkaita. Mutta tässä meille on yhteistä haastetta
parantaa lasten ja perheiden asemaa kotipalvelujen tehostamisen
ja parantamisen kautta.
Erkki Virtanen /vas:
Arvoisa puhemies! Ed. Asko-Seljavaara, kyllä se varmaan
on kiinnostavaa työtä, mutta se työ,
kun olen sitä joskus päässyt vähän
liian läheltä seuraamaan, on kyllä myöskin
silloin, kun perheitten ja lasten vaikeudet ovat todellisia, niin
kuluttavaa, että siinä alkaa kyllä kiinnostavuuskin
kärsiä. Se nyt vaan on näin.
Ed. Hemmilä otti sinänsä mielenkiintoisen
kysymyksen esiin tästä kolmannen sektorin ja julkisten
palveluiden välisestä suhteesta. Tietysti on ihan
hyvä, että kolmas sektori toimii siellä,
ja on ihan hyvä, että Rahis rahoittaakin niitä,
mutta kyllähän niitten työmäärä on
itse asiassa lisääntynyt juuri sen vuoksi, että kunnat
ovat entistä enemmän vetäytyneet jopa
lakisääteisten tehtävien hoitamisesta.
Sitten toisaalta, kuten tiedätte, käydään
keskustelua siitä, mitä Raha-automaattiyhdistys
oikeasti voi rahoittaa, ja keskustelua siitä, kenen pitäisi
rahoittaa tällaista työtä, joka tässäkin
tapauksessa on oikeasti sellaista, joka kuuluisi nimenomaan julkisesti
rahoitettujen palvelujen piiriin. Se keskustelu pitäisi
käydä valmiiksi, jotta tämä koko
ongelmakenttä saataisiin selväksi, jolloin myöskin
järjestöt voisivat toimia selkeämmin,
helpommin, ja voisivat olla varmoja myöskin omasta rahoituksestaan,
ettei oltaisi sen varassa, mitä se Rahiksen hallitus nyt
milloinkin sattuu päättämään
tästä, kelpaako se vai eikö se kelpaa.
(Ed. Hemmilän välihuuto) — No ei niin,
siis tämä on vaan käytännön
ongelma, ja juuri tämän takia tässäkin
asiassa rakenteitten pitäisi olla selviä ja tehtävänjaon
pitäisi olla selvä.
Mutta kyllä se ongelma nyt kuitenkin on täällä voimavarojen
puolella, ja siinä mielessä on vähän
murheellista lukea tätä valtiovarojen joulurahalistaa,
kun sosiaali- ja terveysministeriön kohdalla lukee työehtosopimusten
kääntäminen: (Puhemies: 2 minuuttia!)
230 000 euroa, lapsiperheiden kotiapu: tekstiä.
Anneli Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluaisin ed. Asko-Seljavaaralle
sanoa: En oikein tiedä, ketä te tarkoititte sillä,
kun sanoitte, että kansanedustajat eivät arvosta
sosiaalityöntekijöitten työtä.
En ainakaan itse allekirjoita tätä. Arvostan sitä erittäin
korkealle. Toisaalta sitten myös se, että alkoholiongelma
voi olla myös monen lapsiperheen lastensuojelun taustalla,
ja siinä mielessä sielläkin tehtävä sosiaalityö on
erittäin arvokasta. Ja vaikka siellä ei olisi
edes lastensuojelua, niin jokainen alkoholiongelmainenkin henkilö tarvitsee
myös sosiaalityötä, ja se työ on
myös arvokasta. Se sosiaalityö, jota siellä tehdään,
on myös erittäin raskasta ja kuluttavaa, aivan
kuten täällä on aikaisemmin todettu.
Valitettava tosiasia on kuitenkin myös se, että tämä sosiaalityöntekijöitten
vakanssien perustaminen eri kunnissa on erittäin vaikeaa,
koska niitten perusteleminen on erittäin vaikeaa. Siellä voi
olla joskus vaikeaa perustella sitä, minkä takia
kuntaan tarvitaan sosiaalityöntekijöitä,
ja joissakin tilanteessa voidaan kysyä myös ihan
aidosti, arvostetaanko sosiaalityötä ja sosiaalityöntekijöitten
tekemää työtä, kun vakansseja
ei perusteta riittävästi. Meillä ei ole
riittävästi sosiaalityöntekijöitä kunnissa.
Toinen suuri kysymys, ongelma, on se, että meillä ei
ole myöskään riittävästi
päteviä sosiaalityöntekijöitä.
Sen takia myös koulutusta pitäisi vahvistaa, jotta
me saisimme valtakuntaan riittävän määrän
ammatillisesti osaavaa työntekijää sillekin
saralle.
Satu Taiveaho /sd:
Arvoisa puhemies! Ed. Anneli Kiljunen vei oikeastaan sanat
suustani. Ihan samoin olisin halunnut vastata ed. Asko-Seljavaaralle,
että minun mielestäni täällä salissa ei
ole kukaan väheksynyt sosiaalityöntekijöiden työtä tai
arvostellut heitä. Päinvastoin, täällähän on
minun mielestäni ollut hyvin vahvasti arvostus läsnä heidän
tekemäänsä tärkeätä työtä kohtaan.
Ongelma on vain se, että heitä on liian vähän.
Heillä on liian vähän aikaa näille
perheille, aivan kuten ed. Anneli Kiljunen tuossa edellä toi esiin.
Minusta kyllä te, ed. Asko-Seljavaara, halvensitte puheenvuorollanne
päihdetyöntekijöitä. Minun mielestäni
myös heidän tekemänsä työ on äärimmäisen
tärkeää, ja sikäli ihmettelen
tuota kommenttia. Se liittyy vahvasti myös lastensuojelutyöhön,
aivan kuin ed. Kiljunen toi esiin.
Sen sijaan haluan yhtyä ed. Hemmilän huoleen,
kuinka kolmannen sektorin toimija, kuten Mannerheimin Lastensuojeluliitto,
pystyy jatkossa tuottamaan lapsiperheiden kotipalvelua tai lastenhoitopalveluja.
Tällä hetkellä on suuri vaikeus saada
väliaikaista lastenhoitoapua esimerkiksi tilanteessa, jossa
yksinhuoltaja tekee vuorotyötä ja jolla on kouluikäinen
pieni lapsi. On vaikea saada tällaisessa tilanteessa sitä hoitoapua
kotiin, ja tässä kolmas sektori on ollut tärkeä tukija.
Toivoisinkin, että tämä jatkossa ratkaistaisiin.
Pienille koululaisille pitäisi saada kyllä tällaisissa
tilanteissa minun mielestäni oikeus päivähoitoon
jollakin tavalla paremmin turvattua kuin tällä hetkellä on.
Pertti Hemmilä /kok:
Arvoisa puhemies! Kunnissa tehdään niin julkisen
sektorin kuin kolmannen sektorinkin taholta todella arvokasta työtä.
Kaikki se työ, mikä tähtää perheiden
hyvinvoinnin lisäämiseen ja nimenomaan niitten ongelmien
vähentämiseen ja ennalta estämiseen, on
kaikki arvokasta työtä, ja sitä varmasti
me kaikki kansanedustajat ja muut arvostamme.
Tässä esityksessähän valiokunta
on todennut, että kuntien valtionosuuksia lisätään
600 000 eurolla, kun tämä kustannusvaikutus
näyttäisi olevan kaksinkertainen, 1,2 miljoonaa.
Tuliko valiokunnassa joko tämän asian käsittelyn
yhteydessä tai sitten muuten onko tullut esille, mikä merkitys
tällä nykyisellä informaatio-ohjauksella
on siihen, että kunnat eivät kykene järjestämään
näitä palveluja toivotulla tavalla? Onkohan niin,
että Suomessa pitäisi harkita vakavasti ainakin
tiettyjen palvelujen osalta normiohjausta? Tämä kysymys
on monta kertaa esitetty myöskin ihan siellä kuntatasolla
ja nimenomaan siinä yhteydessä, kun kunnissa tavallaan
se telaketjusiipi jyrää tämmöisten
pehmeitten arvojen edustajat.
Inkeri Kerola /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Hemmilän kysymykseen vastaan
lyhyesti, että paitsi tämän asian yhteydessä niin
monessa muussa yhteydessäkin tästä asiasta
luonnollisesti on keskusteltu. Mielestäni kustannustietoisuus
kunnissa kyllä pistää panemaan asioita
oikeaan järjestykseen. Jos lastensuojelutoimenpide joudutaan
tekemään, tiedämme kaikki, kuinka kallista
se on siellä loppupäässä, ja
sitten taas informaatio-ohjaus tai korvamerkintä sinne alkupäähän
on luonnollisesti paljon halvempaa. Tämä kustannustietoisuus
on minusta vaikuttavampaa kuntapäättäjien
keskuudessa kuin konsanansa normiohjaus.
Yleiskeskustelu päättyi.