Oras Tynkkynen /vihr(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Ylä-Mononen ja eduskunnan jäljellä oleva henkilökunta! En tähän illan aikaan halua kauheasti enää pitkittää istunnon jatkumista, mutta koska tässä lakialoitteessa käsitellään sellaista outoa asiaa kuin windfall-voittoa ja sen verottamista, ajattelin, että on ehkä ihan paikallaan vähän avata, mistä tässä oudossa uudessa termissä on kyse. Se on varmaan ainakin keskivertokansalaiselle aika outo ja ehkä myös osalle kansanedustajista tässä vaiheessa keskustelua.

Windfall-voitollahan tarkoitetaan lyhykäisyydessään energiayhtiöiden ansiotta päästökaupan takia saamaa voittoa. Se voitto kertyy siitä, että päästökauppa nostaa sähkön hintaa sähkömarkkinoilla, mutta sähkön tuotantokustannukset eivät nouse vastaavasti, ja tämä sähkön hinnannousun ja sähkön tuotantokustannusten erotus on sitten tätä windfall-voittoa. Tämän ymmärtämiseksi ehkä on paikallaan vähän avata sitä, miten pohjoismaiset sähkömarkkinat toimivat, senkin takia, että kun tätä eduskuntakeskustelua nyt on runsaan vuoden ajan seurannut, niin aika usein törmää siihen, että ei ehkä ihan ymmärretä, miten sähkömarkkinat toimivat.

Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla siis sähkön hinnaksi muodostuu joka tunti, joka hetki oikeastaan, se taso, jossa kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Normaalitilanteessa ja suurimman osan vuotta tämä hintataso määräytyy siis kivihiililauhteen hinnan mukaan. Näin sähkön hinta markkinoilla asettuu useimmiten hiililauhteen hinnan kohdalle ihan riippumatta siitä, millä tuotantotavalla se tuotetaan. Jos vesivoima tuottaa ja myy markkinoille sähköä, niin sitä myydään sillä hiililauhteen hinnalla; jos ydinvoima tuottaa ja myy sähköä markkinoille, niin sen hinta on tismalleen sama. Ainoastaan ne tuotantokustannukset vaihtelevat ja tietysti myös se rahasumma, mikä energiayhtiöille tästä tuotannosta käteen jää.

Päästökauppa siis nostaa hiilellä tuotetun sähkön hintaa päästöoikeuksien hinnan verran. Tämä johtuu siitä, että tällä energiayhtiöllä on vaihtoehtona sähkön myymiselle mahdollisuus pistää hetkeksi aikaa lappu luukulle voimalaitoksessa ja myydä näin säästyneet päästöoikeudet ulospäin. Koska hiilisähkö useimmiten määrittää sähkön hintaa markkinoilla, päästökauppa vastaavasti nostaa siis kaiken markkinoilla myytävän sähkön hintaa ihan tuotantotavasta riippumatta, ja tämä on sellainen mekanismi ja lainalaisuus, jota ehkä monen tavallisen kansalaisen on vaikea hahmottaa, jos ei ole asiaan tarkemmin perehtynyt. Jos siis vaikka vesi- tai ydinvoiman tuottaja tuottaa markkinoille sähköä, eikä tarvitse tähän tuotantoon tietenkään lainkaan päästöoikeuksia, koska vesi- ja ydinvoiman tuotannossa ei synny suoraan hiilidioksidipäästöjä, niin tämä tuottaja saa sähkön hintaan ihan tismalleen saman hiilisähkön hinnan nousun ja sen verran sitten taas vastaavasti ylimääräistä voittoa. Juuri tätä energiayhtiöiden päästökaupan takia saamaa ansiotonta voittoa nyt sitten kutsutaan niin sanotuksi windfall-voitoksi.

Tämän windfall-voiton suuruudesta on esitetty hyvin erilaisia arvioita. Vtt on arvioinut, että 10 euron päästöoikeustonnin hinnalla windfall-voiton suuruus Suomessa olisi suuruusluokkaa 450 miljoonaa euroa vuodessa. No nyt, niin kuin hyvin tiedetään, päästöoikeuksien hinnantaso on asettunut sinne parinkymmenen euron hujakoille, vähän 20 euron päälle, ja tästä taas vastaavasti seuraa se, että windfall-voittokin on selvästi suurempi. Ed. Soininvaara on laskeskellut, että windfall-voiton suuruus vuodessa voisi olla suunnilleen miljardin euron luokkaa. Varmaan se on ainakin oikea suuruusluokka, jos nyt ei ihan tarkka luku ehkä sittenkään.

Windfall-voittojen maksajiksi joutuvat kaikki sähkönkuluttajat, siis tavalliset kotitaloudet, sähköä käyttävät yritykset. Esimerkiksi asumiseen, kiinteistöihin ja maatalouteen kohdistuva lisäkustannus olisi jo tällä aiemmin mainitulla 10 euron päästöoikeuden hinnalla, joka on siis aika vaatimaton eikä vastaa nykytilannetta, suunnilleen 150 miljoonaa euroa vuodessa, kohtuullinen summa siis. Teollisuudessa maksajaksi joutuu ennen kaikkea ostosähkön varassa oleva metalliteollisuus, jolle sähkön hinta on merkittävä kustannustekijä, ja sen takia tämä vaikuttaa myös teollisuuden kilpailukykyyn.

No, osa windfall-voitoista palautuu valtiolle joka tapauksessa energiayhtiöiden verotuksen kautta ja Fortumin tapauksessa myös osinkoina. Mutta valtaosa voitoista päätyy ihan poliittisten päätösten synnyttäminä ansiottomina tulonsiirtoina tavallisilta kuluttajilta, yrityksiltä näille energiayhtiöille. Siksi vihreiden mielestä, ja monien muidenkin mielestä itse asiassa, on perusteltua pyrkiä ensinnäkin sellaiseen järjestelmään, jossa näitä windfall-voittoja alun perinkin syntyy mahdollisimman vähän. Tähän voidaan vaikuttaa ennen kaikkea päästöoikeuksien huutokauppaamisella. Sitten toisaalta, jos niitä windfall-voittoja syntyy, olisi perusteltua pyrkiä palauttamaan mahdollisimman suuri osa takaisin valtiolle.

Nyt käsiteltävänä olevassa lakialoitteessa ehdotetaan windfall-voittojen verottamiseksi erillisveroa, ja se pohjautuisi energiayhtiöille kertyvän voiton suuruuden arviointiin. Tässä lakialoitteessa esitetään, että Energiamarkkinavirasto olisi se taho, joka vastaisi tämän windfall-voiton suuruuden arvioinnista ja suorittaisi sitten laskentaoperaation.

Varovaistenkin arvioiden mukaan tällaisella verolla voitaisiin tuottaa päälle 200 miljoonaa euroa, ehkä 300 miljoonaa euroa, vuodessa, eli merkittävästä verotuotosta olisi kyse, semminkin jos muistaa aiemmin tänään päivällä käydyn keskustelun, jossa harmiteltiin varallisuusveron poistumista. Varallisuusverohan on nyt tuottanut sitten 130 miljoonaa euroa vuodessa ihan tuoreimmillaan. Puhutaan siis selvästi merkittävämmästä potentiaalisesta verolähteestä.

Windfall-veroa on ehditty jo kritisoida ennen sen käyttöönottoakin. Sattumoisin erityisesti energiateollisuus on suhtautunut tähän veroon nuivasti. Siihen saattaa vaikuttaa se, että vero kohdistuisi juuri energiateollisuuteen, ja energiateollisuuden ihmiset ja muut windfall-kriitikot väittävät, että windfall-vero ikään kuin heikentäisi päästökaupan ympäristöohjaavuutta, poistaisi siis päästökaupasta sen kannustimen, jonka tarkoituksena on kannustaa energiayhtiöitä investoimaan päästöttömään ja vähäpäästöiseen tuotantoon.

Tämä kritiikki on otettu tässä lakialoitteessa kyllä huomioon. Ensinnäkin lakialoitteessa esitetään, että veron ulkopuolelle rajataan ihan suoraan kaikki uudet uusiutuvat energialähteet. Jos siis joku energiayhtiö satsaa vaikka tuulivoimaan tai bioenergiaan, ei siitä mitään windfall-veroa tarvitsisi kerätä, vaan tämän päästökaupan ohjausvaikutuksen ja samalla hyödyn voisi ihan täysimääräisesti tämä energiayhtiö saada käyttöönsä.

Toiseksi tämä vero koskisi myös ainoastaan sellaisia voimaloita, jotka on rakennettu sen jälkeen, kun päästökaupasta on ollut jo vankka tieto investoijilla ja markkinatoimijoilla. Siis sellaiset päästötöntä sähköä tuottavat voimalat, jotka on rakennettu päästökauppatiedon jälkeen, saisivat toki tämän päästökaupan tuoman ylimääräisen hyödyn ihan täysimääräisesti itselleen. Mutta sitten taas vastaavasti sellaisia, vaikka vesi- ja ydinvoimaloita, jotka on rakennettu joskus hamalla 70-luvulla kauan ennen kuin oli mitään harmainta aavistustakaan päästökaupasta, ei tarvitse mitenkään poliittisin toimin pönkittää sadoilla miljoonilla euroilla vuodessa, eikä etenkään, kun se raha on pois tavallisilta kuluttajilta ja suomalaisilta yrityksiltä. Ne voimalat ovat itse itsensä takaisin maksaneet jo monesti näinä vuosikymmeninä eivätkä tarvitse mitään erityistä tulonsiirtoa valtion taholta.

Tämä aloitteessa esitetty vero ei siis heikentäisi päästökaupan ympäristöohjaavuutta, mutta se palauttaisi yhteiseen käyttöön edes osan kuluttajilta energiayhtiöille valuneista sadoista miljoonista euroista eli se korjaisi tätä päästökauppaan sisältyvää pientä kauneusvirhettä ja epäoikeudenmukaisuutta.

Verotuottoja tietysti valtio voi käyttää niin kuin parhaaksi katsoo ja täällä eduskunnassa päätetään. Meillä vihreissä on ollut vähän sellainen taka-ajatus, että kun tällä windfall-verolla voitaisiin tuottaa useampi sata miljoonaa euroa ylimääräistä tuottoa vuodessa, sitä voitaisiin käyttää erityisesti uusiutuvien energialähteiden edistämiseen ja energiankäytön tehostamiseen, mutta osa siitä riittäisi ihan vallan mainiosti myös teollisuuden sähköveron madaltamiseen, jota myös hallitus energia- ja ilmastostrategiassaan nyt esittää. Tällä tavalla voitaisiin yhdistää valtion budjettitalouden vakauden turvaaminen, ilmastonsuojelu ja teollisuuden kilpailukyvyn vauhdittaminen yhdessä ja samassa aloitteessa, ja sen takia pidän suotavana, että tällainen windfall-vero pyrittäisiin Suomessakin ottamaan käyttöön suhteellisen pikaisesti.

Jaana  Ylä-Mononen  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Eduskunnassa varsin kiivaan ja värikkään optiokeskustelun jälkeen tämäkin ed. Tynkkysen tekemä lakialoite on raikas avaus ja ikään kuin yritys myöskin ratkaista epäoikeudenmukaisuutta, mikä vanhoihin käytäntöihin, lakeihin ja jopa optioihin sitten myöskin liittyy. Kuluttajakin oli huomioitu tässä puheenvuorossa ihan kohtuullisella tavalla; ikään kuin omatunto pitäisi näissäkin asioissa olla.

Tämä 2 §:n teksti, jossa huomioidaan nimenomaan se, että uusiutuvat energialähteet, nimenomaan puu, puupohjaiset polttoaineet, kierrätyspolttoaineet, biokaasu, jopa metsähake jne., jäisivät tämän ulkopuolelle, on tietysti vihreätä ajattelua parhaimmillaan. Tämä lakialoite varmasti tässä samassa ilmastostrategia- ja energiakeskustelumyllyssä on yksi mielenkiintoinen avaus ja sellaisena varmasti täällä valiokunnissa otetaan myös vastaan.