Olli Nepponen /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tasavallan presidentin määrärahojen osalta on todettava se, että vaikka siellä on varsin mittava nousu, niin kysymys ei ole varsinaisesti mistään uudesta määrärahasta vaan on kysymys siitä, että valtiovarainvaliokunta tämän vuoden budjettia koskevassa mietinnössään totesi, että niin sanotut matkojen korvaukset muun muassa tasavallan presidentin osalta tulisi läpinäkyvyyden takaamiseksi liittää tähän pääluokkaan, ja näin on menetelty. Siksi tuo prosentuaalinen nousu näyttää varsin mittavalta. Mutta kuultuamme kanslian edustajaa voimme todeta, että tähän käytäntöön he pystyvät sopeutumaan, ja uskon, että ensi vuonna sitten asiat rullaavat tältä osin.

Muuten korotukset ovat maltillisia ja noudattavat yleisiä periaatteita, mitä rahojen käytöstä on annettu.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Arvoisa puhemies! Presidentin vallan leikkaamisesta käydään Suomessa laajaa keskustelua, ja siksi ajattelin, että täällä eduskunnassakin sitä keskustelua olisi syytä käydä.

Arvoisa puhemies! Presidentin vallan leikkaamisesta käytävää keskustelua seuratessa minulle tulee mieleen eräs vanha neuvostovitsi. Siinä piirisihteeri oudosteli sovhoosissa rakennettua hyvin omaperäistä, pellolla silti hyvin toimivaa, traktoriin rakenneltua niittokonetta. Sovhoosin johtaja esitteli sitä ylpeänä. Piirisihteeri kuitenkin mutisi, puolittain tyytymättömänä, että no, toimiihan se käytännössä, mutta entäpä teoriassa?

Käytännössä Suomen ulkopolitiikka on presidentin johtamana toiminut hyvin. Nyt EU-kaudella se toimii edelleen hyvin. Presidentti osallistuu EU:n huippukokouksiin silloin, kun siellä käsitellään ulko- ja turvallisuuspolitiikan asioita. Tietenkin on vain hyvä, että yhden sijasta meillä on kaksi pohtijaa EU-huippukokouksissa äkkinäisten tilanteiden varalta. Käytännössä se toimii hyvin, mutta siitä huolimatta jotkut haluavat tehdä presidentistä pelkän koristehenkilön. Tätä vaadetta perustellaan parlamentarismin lisäämisellä.

Minun on vaikea käsittää, miten demokratia siitä lisääntyisi, että kansan suorassa vaalissa valitsema ulkopolitiikkaa johtava presidentti syrjäytettäisiin päätöksenteosta ja hänellä nyt oleva johtoasema siirtyisi myös ulkopolitiikan osalta eduskuntavaaleissa valitulle pääministerille. Useinhan käy niin, että eduskuntavaaleissa eivät ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiat nouse lainkaan esille. Tämä vallan keskitys pääministerille tekisi ainakin potentiaalisesti hänestä vielä vahvemman vallankäyttäjän kuin oli vahvasta vallasta paljon keskustelua aiheuttanut Kekkonen. Hänellä olisi käsissään sekä sisä- ja EU-politiikan johto että myös ulko- ja turvallisuuspolitiikka.

Tietenkin voidaan sanoa, että pääministeri on aina parlamentin valvonnassa, jopa vaihdettavissa. Muodollisesti kyllä, mutta tosielämässä — kaikkihan sen tietävät — hallituksessa pääministeri saa toisen ison puolueen johtajana aina tahtonsa läpi. Tuskin vaikkapa tässä hallituksessa vihreiltä kysyttiin, sopisikos teille uuden ydinvoimalan rakentaminen. Se taisi olla hallituksen kahden vahvan miehen sopima asia. Jos tämä käytäntö ulotettaisiin myös ulkopolitiikkaan, se voisi tarkoittaa hyvin suuria linjanvetoja hyvin harvojen kesken vaikkapa heti eduskuntavaalien jälkeen, joissa ulkopolitiikasta ei ole juurikaan puhuttu .

Minusta tämä kahden johto, tandemjohto, on parempi sekä ihan tässä arkisessa väännössä että myöskin sen vuoksi, että tietynlainen konsensus pakostakin säilyy Suomen ulkopolitiikan johdossa. Pidän sitä parempana mallina kuin kaihottua yksinvaltaisuutta. Käsitykseni onkin se, että presidentin valtaa ovat kaventamassa ne, jotka ovat tyytymättömiä Suomen nykyiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja sen peruslinjaan. Sen muuttamisesta tai jatkamisesta käydään presidentinvaaleissa aina väistämättä iso kansalaiskeskustelu, jonka perusteella kansa sitten valintansa myös tekee. Tiedämme hyvin, minkä linjan kannalla Suomen kansa on, ja varmasti presidenttikeskustelun syvin syy löytyykin tästä.