Pääministeri Paavo Lipponen

Arvoisa puhemies! Hallitus vastasi vajaa vuosi sitten perhepolitiikkaa koskevaan välikysymykseen. Tämän jälkeen eduskunnalle on annettu lapsipoliittinen selonteko. Hallituksen politiikka perustuu selonteossa esitettyihin linjauksiin. Perhepolitiikkaa on tutkittu viime aikoina. Vasta on hyväksytty Heikki Hiilamon väitöskirja pohjoismaisesta perhepolitiikasta, jossa myös arvioidaan suomalaista perhepolitiikkaa. Tämä on erinomainen ja erittäin mielenkiintoinen teos, johon kannattaa tutustua.

Pohjoismaat ovat niitä harvoja maita, jotka osoittavat sosiaaliturvaan suunnatuista varoista merkittävän osan nimenomaan johdonmukaiseen perhepolitiikkaan. Esimerkkinä Espanjassa käytetään 2 prosenttia, Englannissa 9 prosenttia ja Ranskassa 10 prosenttia sosiaaliturvaan osoitetuista varoista perhepolitiikkaan, kun Suomessa vastaava luku on 13 prosenttia. Olemme siis Euroopan kärkimaita tässä suhteessa.

Tukemalla erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten kasvun edellytyksiä pohjoismainen perhepolitiikka vähentää yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Samalla se auttaa miehiä ja naisia jakamaan vastuun lapsista tasaisemmin. Pohjoismainen malli on myös moniarvoinen. Se ei esitä yhtä ainoaa oikeaa perhemallia, vaan antaa ymmärtää, että perheiden koostumus ja elämäntilanne vaihtelee, ja meillä otetaan myös huomioon lasten oikeuksien näkökulma.

Pohjoismainen malli, joka meillä on siis voimassa, on myöskin ollut tuloksellinen. Nopeasti tietoyhteiskunniksi muuttuvissa Pohjoismaissa sukupuolten tasa-arvo on edennyt pitkälle. Kattavien lastenneuvolajärjestelmien myötä lasten terveys on maailman huipputasolla ja lapsikuolleisuus hyvin alhainen. Kattava päivähoitojärjestelmä mahdollistaa naisten ja miesten osallistumisen työelämään muita maita tasa-arvoisemmista lähtökohdista.

Jos suomalaista perhepolitiikkaa tarkastellaan sitten pohjoismaisittain, meidän tilanteemme on hyvä. Suomessa lasten on hyvä kasvaa ja elää. Lasten vanhemmilla on keskimäärin hyvät edellytykset yhdistää perhe- ja työelämä onnistuneella tavalla ja viettää aikaa yhdessä lasten kanssa. Näitä syitä on varmaankin taustalla, kun voidaan todeta, että syntyvyys on Suomessa pysynyt muiden Pohjoismaiden tapaan muuta Eurooppaa korkeammalla tasolla. Suomen koulut ovat äskettäin saaneet myönteistä julkisuutta. Suomi on päässyt Oecd:n kansainvälisissä vertailuissa aivan kärkeen. Äskettäin on tullut vielä uusia samaan suuntaan viittaavia tuloksia.

Arvoisa puhemies! Perhepolitiikkaan on Suomessa jo pitkään suunnattu runsaasti voimavaroja. Korkeatasoisen päivähoidon vuoksi lasten molemmat vanhemmat voivat halutessaan osallistua työelämään. Naisten asemaa tukee myös puolisoiden erillisverotus. Kaiken kaikkiaan Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on voitu välttää Etelä- ja Keski-Euroopassakin yleinen naisten riippuvuus puolisostaan. Viimeksi työeläkeratkaisun yhteydessä sovittu lasten kotihoidon aikana karttuva eläketurva vahvistaa entisestään naisten ja miesten välistä tasa-arvoa.

Suomi on ollut edelläkävijä siinä, että pienten lasten vanhemmilla on valinnan mahdollisuus lastenhoidon suhteen. Turvallinen päivähoitojärjestelmä on perhepolitiikan tukipilari. Sen rinnalla perheillä on mahdollisuus hoitaa lasta kotona yhteiskunnan tuella. Harvassa maassa voi jäädä kotiin hoitamaan omaa tervettä lastaan yhteiskunnan tuella. Perheiden valinnat tämän järjestelmän ansiosta näkyvät siinä, että Suomessa on vähemmän alle kouluikäisiä lapsia päivähoidon piirissä kuin Ruotsissa, Tanskassa tai monissa muissa Euroopan unionin jäsenmaissa.

Hyvät kollegat, kuulijat, lapsiperheiden toimeentulon kannalta vakaalla talouspolitiikalla on suuri merkitys. Maahan on luotu vuoden 1995 jälkeen 300 000 uutta työpaikkaa. Keskipalkkaisen henkilön verotus on keventynyt samaan aikaan noin 7 prosenttiyksikköä. Näin keskituloiselle jää noin 150 euroa, markoissa 900, enemmän käteen kuukaudessa. Talouden vakauden ja Emu-ratkaisun ansiosta asuntolainojen korot ovat laskeneet vuoden 95 noin 8,3 prosentista viime elokuun 4,6 prosenttiin. Ne ovat kaiken kaikkiaan vakaalla tasolla. Jos otetaan vaikka 100 000 euron asuntolaina, sellaista maksavalle perheelle jää yli 300 euroa lisää käytettävissä olevaa tuloa kuukaudessa verrattuna 95:n tilanteeseen. Hyvinvointivaltion rahoituspohja on nyt oleellisesti vahvempi kuin kymmenen vuotta sitten, kun valtio joutui lainaamaan vuosittain jopa 10 miljardia euroa. Valtiontalous on ylijäämäinen ja valtionvelka on selvästi laskenut.

Arvoisa puhemies! Hallitus on käynnistänyt sosiaalialan kehittämisohjelman. Tarkoituksena on parantaa lapsiperheiden sosiaalipalveluja. Ensimmäisessä vaiheessa vahvistetaan lapsiperheiden palveluja, muun muassa neuvolatoimintaa ja sosiaalityötä. Valtakunnallisen hankkeen rinnalla hallitus tukee paikallista toimintaa ja edistää hyvien käytäntöjen leviämistä. Viime vuosina on kehitelty menetelmiä, joilla lasten ja nuorten kanssa työskentelevät, kuten päivähoitohenkilöstö, opettajat, nuorisotyöntekijät ja poliisikin, kykenevät puuttumaan ongelmiin mahdollisimman aikaisin yhdessä vanhempien kanssa. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten olosuhteita on parannettu pienentämällä lastensuojeluyksiköiden kokoa. Näin päästään kodinomaisempiin oloihin.

Koululainsäädäntöä esitetään muutettavaksi samaan suuntaan. Oppilaille säädetään oikeus riittävään oppilashuoltoon. Lukioissa ja ammattioppilaitoksissa madalletaan rajaa sosiaali- ja terveydenhuollon tukipalveluihin. Lasten huoltajien tiedonsaantia vahvistetaan. Väkivaltaa, kiusaamista ja häirintää ehkäistään lisäämällä opettajien valtuuksia. Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin osoitettiin vuoden 2000 valtion talousarviossa 70 miljoonan markan määräraha ja edelleen viime vuoden talousarvioon 45 miljoonan markan määräraha valtionavustuksen maksamiseksi lastenpsykiatrisen hoidon parantamiseen. Näillä korvamerkityillä avustuksilla on perustettu noin 300 virkaa, on käynnistetty satoja hankkeita ja järjestetty koulutustilaisuuksia.

Suuri merkitys on sillä, että ensi vuoden talousarvio lisää kuntien mahdollisuuksia hoitaa paikallista perhe- ja hyvinvointipolitiikkaa. Kunta—valtio-suhde on talousarviossa kuntataloutta vahvistava. Valtion hyvinvointipalvelujen rahoitus kasvaa yli 300 miljoonalla eurolla. Kansallisen terveydenhuoltohankkeen toimeenpanoon, sosiaalityön ja lastensuojelun voimavarojen lisäämiseen ehdotetaan 57 miljoonan euron lisäpanosta. Kaiken kaikkiaan, jos katsotaan kuntatalouden kehitystä jo useamman vuoden aikana ensi vuosi mukaan lukien, valtion tuki kunnille on ollut voimakkaassa kasvussa.

Lapsiperheiden toimeentuloa tuetaan merkittävästi lapsilisillä sekä muilla tulonsiirroilla. 90-luvun laman aikana ja sen takia valtio velkaantui ja työttömyysturvamenot erityisesti kasvoivat. Näin ollen siis tulonsiirrot kaiken kaikkiaan kasvoivat voimakkaasti. Osana valtiontalouden välttämätöntä vakauttamista leikattiin muiden etuuksien ohella myös lapsilisiä. Perhepolitiikan painopiste asetettiin palveluihin, kuten päivähoitoon ja esiopetukseen. Niillä on suuri merkitys lapsiperheiden toimeentulossa ja yhteiskunnallisten erojen tasoittamisessa. Näin siis selkeästi voidaan todeta, että perhepolitiikkaa harjoitettiin voimaperäisesti näistä kiistämättömistä leikkauksista huolimatta.

Lamasta toivuttaessa on lapsiperheille rahassa maksettavia etuuksia eli tulonsiirtoja tarkistettu kohdistamalla parannukset eniten tarvitseville. Äitiysavustuksia on nostettu ja niiden myöntämismahdollisuuksia laajennettu adoptiolasten osalta. (Ed. Pekkarinen: Äitiyspäivärahaa on leikattu!) Työmarkkinatuen lapsikorotusta on korotettu ja lapsikorotus on palautettu kansaneläkkeen ja työeläkkeen saajille. (Ed. Pekkarinen: Ensin poistettiin!) Lapsen hoitotukea on korotettu. Lapsipoliittisen selonteon toteuttamiseen on osoitettu varoja. Asumistuessa hyväksyttäviä enimmäismenoja on korotettu.

Lapsiperheiden vanhempien mahdollisuuksia ottaa vastaan työtä on parannettu uudistamalla päivähoitomaksuja vähemmän työtä rankaisevaan suuntaan sekä muilla tuloloukkuja poistavilla toimilla. Näin yhä useampi perhe voi elättää itseään työllä. Aivan viimeksi hallitus on esittänyt vähimmäisäitiyspäivärahan korottamista ensi vuoden talousarvioesityksessä. (Ed. Pekkarinen: Eikö olisi rehellistä kertoa, että se leikattiin ensin 20 markalla?)

Arvoisa puhemies! Olen tässä selvittämässä näitä asioita sen vuoksi, että sellainen käsitys, että niiden leikkausten jälkeen, joita aikanaan tehtiin, on jatkettu vain leikkaamista perhepolitiikassa, on täysin väärä käsitys. (Ed. Pekkarinen: Silloin kun indeksikorotukset jäävät tekemättä, se on sitä!) — Oppositio saa täällä vastata tästä käsityksestä ja perustella sitä. — Tämä koskee muutenkin yhteiskuntapolitiikkaa eli sitä, että jatkuvasti väitetään, että kunnilta leikataan ja leikataan. Tämä ei pidä lainkaan paikkaansa, ja oppositio voisi tässäkin keskustelussa kertoa, mihin perustuvat nämä väitteet jatkuvasta leikkaamisesta. (Ed. Pekkarinen: Budjettiin! — Ed. Zyskowicz: Valheeseen!)

Arvoisa puhemies! (Hälinää — puhemies koputtaa) Nyt lapsiperheiden ongelmiin, jotka hyvin kiitettävällä tavalla ovat täällä tulleet esille ja joita myös todellakin tutkijat, muun muassa sosiaalipolitiikan tutkimuslaitos Stakes ja yksittäiset tutkijat ovat tuoneet esiin. Uusimpien selvitysten mukaan monet lapsiperheet kärsivät toimeentulo-ongelmista. Yksinhuoltajaperheiden asema on heikentynyt suhteessa muihin tulonsaajaryhmiin. Olisi hyvä tutustua eduskunnassa siihen, miten eri tulonsaajaryhmien tulot ovat kehittyneet 90-luvulla. Siitä saamme varmasti ohjeita eteenpäin sosiaalipolitiikkaan, enkä lähde nyt tarkastelemaan sitä, mitä tulonsaajaryhmiä on erityisesti suosittu. Mutta yksinhuoltajaperheet todella ovat tässä menestyneet muita heikommin.

Toimeentulotukea saavissa perheissä oli vuonna 2000 runsaat 18 000 lasta. Uusimpien, vielä julkaisemattomien tietojen mukaan pienituloisten lapsiperheiden määrä näyttäisi olevan kasvamassa. (Ed. Pekkarinen: Ei se mikään ihme ole!) Tällainen kehitys on katkaistava. Lapsiperheille maksettavien etuuksien, erityisesti lapsilisien, reaaliarvo on laskenut. Vaikka samanaikaisesti toteutetut palveluiden parannukset vastaavat arvoltaan moninkertaisesti lapsilisien leikkausta, on syytä tarkistaa myös rahassa maksettavia etuisuuksia. (Ed. Elo: Oikein, hyvää politiikkaa!)

Monissa lapsiperheissä köyhyyden syynä on työttömyys. Toimeentulovaikeuksien syynä ovat kuitenkin myös pätkätyöt, osa-aikaisuus ja matalapalkkaisuus tai näiden yhdistelmä. Huomattava osa pienituloisten lapsiperheiden huoltajista on vailla koulutusta. Pitkän koulutuksen, perhevapaiden ja pätkätöiden yhdistelmä saattaa johtaa usein tilanteeseen, jossa äitiys- ja vanhempainvapailla olevat joutuvat tulemaan toimeen pelkällä vähimmäispäivärahalla. Tähän ryhmään kuuluu yli neljännes vanhempainrahaa saavista naisista.

Mitä on siis tehtävä? (Ed. Pekkarinen: Teillä on puoli vuotta aikaa!) Tarvitaan koko seuraavan vaalikauden kattava suunnitelma, jolla puututaan nimenomaan lapsiperheiden köyhyysongelmaan. Ohjelmassa on sitouduttava sekä palvelujen kehittämiseen että etuisuuksien, kuten lapsilisien, tarkistuksiin. Toimenpiteet on kohdennettava siten, että vaikeimmassa asemassa olevat lapsiperheet ovat etusijalla.

Erityistä huomiota on kiinnitettävä sosiaalihuollon palvelujen kehittämiseen. Tuen tarve on suurin perheissä, jotka eivät yksin selviydy kasvatustehtävästään. Kaikille lapsille maksettavia verottomia etuuksia, lapsilisiä, on tarkistettava taloudellisten mahdollisuuksien puitteissa samalla kiinnittäen huomiota etuusjärjestelmien rakenteisiin. Tässä yhteydessä on kohennettava erityisesti yksinhuoltajien asemaa ja muun muassa tarkistettava päivähoitomaksujärjestelmää heidän osaltaan. (Ed. Puisto: Oikein!)

Tässä, arvoisa puhemies, eräitä suuntaviivoja keskusteluun. Toivon, että kun näitä asioita kommentoidaan, perhepolitiikkaa käsitellään kokonaisuutena, jossa ovat mukana sekä palvelut että tulonsiirrot, eikä niin, että tänä päivänä oppositio haluaa puhua vain tulonsiirroista ja huomenna valittaa palveluista.

Lopuksi, lapsiperheet elävät tänä päivänä suurissa paineissa työelämän ja työmarkkinoiden muutoksessa. Hyvinvointivaltion tulevaisuus ratkeaa pitkälti sen mukaan, miten me kykenemme sopeuttamaan työmarkkinat lapsiperheiden tarpeisiin. Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on keskeinen kysymys käsillä olevissa tulopoliittisissa neuvotteluissa. Hallitus toivoo, että työmarkkinaosapuolet löytävät neuvotteluissa ratkaisuja, jotka ottavat huomioon niin työnantajien kuin työntekijöiden tarpeet, lapsia unohtamatta.

Pääministeri Lipposen vastaus on ruotsinkielisenä näin kuuluva:

Regeringen svarade för mindre än ett år sedan på en interpellation om familjepolitiken. Sedan dess har en barnpolitisk redogörelse överlämnats till riksdagen. Regeringens politik grundar sig på de huvudlinjer som presenterades i redogörelsen. Familjepolitiken har varit föremål för undersökningar på sistone. Alldeles nyligen godkändes en avhandling av Heikki Hiilamo om den nordiska familjepolitiken. Avhandlingen utvärderade också den finländska familjepolitiken och är en förträfflig och mycket intressant bok som det är värt att bekanta sig med.

De nordiska länderna hör till de få länder som anvisar medel som är avsedda för den sociala trygheten särskilt för att användas till en konsekvent familjepolitik. Exempelvis Spanien använder 2 procent, England 9 procent och Frankrike 10 procent av medlen för social trygghet för sin familjepolitik när motsvarande procenttal i Finland är 13. Vi är alltså i det här avseendet ett föregångsland i Europa.

Genom att stöda förutsättningarna särskilt för de sämst ställda barnens uppväxt minskar den nordiska familjepolitiken ojämlikheten i samhället. Samtidigt hjälper den män och kvinnor att dela ansvaret för barnen jämnare. Den nordiska modellen är också pluralistisk. Den förespråkar inte bara en enda familjemodell, utan låter förstå att familjernas sammansättning och livssituation växlar, och hos oss beaktar den dessutom barnens rättigheter.

Den nordiska modellen, som alltså tillämpas hos oss, ger också goda resultat. I de nordiska länderna, som raskt utvecklas till informationssamhällen, har man nått långt när det gäller jämställdheten mellan könen och tack vare de omfattande barnrådgivningssystemen hör barnen till de friskaste i världen och barndödligheten är låg. Den helhetsbetonade barndagvården gör det möjligt för kvinnor och män att delta i arbetslivet från mera jämställda utgångspunkter än i andra länder.

Den finländska familjepolitiken står sig också i en nordisk jämförelse. Finland är ett bra land för barn att växa upp och leva i. Barnens föräldrar har i genomsnitt goda förutsättningar för att kombinera familjeliv och arbete på ett lyckat sätt och ha tid för samvaro med barnen. Av den anledningen har nativiteten i Finland liksom i det övriga Norden bibehållits på en högre nivå än i det övriga Europa. Finlands skolor har för en kort tid sedan fått positiv internationell publicitet. Finland har nått toppresultat i Oecd:s jämförande studie om skolelevernas kunskaper. Alldeles nyligen offentliggjordes nya resultat som går i samma riktning.

I Finland har familjepolitiken redan länge anvisats rikligt med resurser. Tack vare en kvalitetsmässigt god barndagvård kan barnens båda föräldrar arbeta om de vill. Kvinnornas ställning stöds också av att makarna beskattas separat. Allt som allt har man i Finland och det övriga Norden lyckats undvika att kvinnan är beroende av sin make, vilket är allmänt i Syd- och Mellaneuropa. Det senaste beslutet att hemvård av barn ger rätt till pension, vilket fattades i samband med revideringen av pensionslagstiftningen, förstärker ytterligare jämställdheten mellan kvinnor och män.

Finland har varit föregångare i och med att småbarnsföräldrarna har en valmöjlighet när det gäller vården av barnen. Den trygga barndagvården är familjepolitikens stöttepelare. Jämsides kan familjerna vårda sina barn hemma med stöd från samhället. I få länder kan man stanna hemma och sköta sitt eget friska barn med stöd från samhället. Att familjerna utnyttjat sin möjlighet visar att det i Finland finns färre barn under skolåldern i barndagvården än i Sverige, Danmark eller många andra EU-länder.

En stabil ekonomisk politik är av stor betydelse för barnfamiljernas situation. Sedan 1995 har 300 000 nya arbetsplatser skapats i landet. Beskattningen av medelinkomsttagare har samtidigt blivit cirka 7 procentenheter lindrigare. En medelinkomsttagare har omkring 150 euro, dvs. 900 mark, mer kvar i handen per månad än tidigare.

Tack vare stabiliteten och Emu-beslutet har bostadslåneräntorna sjunkit från cirka 8,3 procent 1995 till cirka 4,6 procent i augusti i år. För en familj med ett bostadslån på 100 000 euro innebär detta över 300 euro mer i disponibel inkomst i månaden jämfört med situationen 1995. Välfärdsstatens finansieringsbas är nu väsentligt stabilare än för 10 år sedan, då staten var tvungen att låna t.o.m. 10 miljarder euro per år. Statsekonomin visar ett överskott och statsskulden har tydligt minskat.

Regeringen har inlett ett utvecklingsprogram för den sociala sektorn. Avsikten är att förbättra servicen till barnfamiljerna. I det första skedet stärks servicen för barnfamiljerna, bl.a. rådgivningsverksamheten och socialarbetet. Jämsides med det riksomfattande projektet stöder regeringen den lokala verksamheten och främjar spridningen av god praxis. Under de senaste åren har det utvecklats modeller för att personer som arbetar med unga, t.ex. dagvårdspersonal, lärare, ungdomsarbetare och polis, skall kunna ingripa i problemen så tidigt som möjligt tillsammans med föräldrarna. Förhållandena för barn som placerats i vård utanför hemmet har förbättrats genom att barnskyddsenheternas storlek minskats. På så sätt har man skapat mer hemlika förhållanden.

Det föreslås att skollagstiftningen skall ändras i samma riktning. Eleverna skall i lag få rätt till tillräcklig elevvård. I gymnasiet och i yrkesläroanstalterna sänks tröskeln till social- och hälsovårdens stödtjänster. Barnens vårdnadshavares tillgång till information förbättras. Våld, mobbning och störande beteende skall förhindras genom att lärarna ges utökade befogenheter. Mentalvårdstjänsterna för barn och unga anvisades i statsbudgeten 2000 ett anslag på 70 miljoner mark och 2001 ytterligare 45 miljoner mark för statsunderstöd till förbättring av den psykiatriska vården av barn. Med dessa öronmärkta bidrag har närmare 300 nya tjänster inrättats, hundratals nya projekt startats och kurser anordnats.

Det är av stor betydelse att budgetpropositionen för nästa år utökar kommunernas möjligheter att sköta den lokala familje- och välfärdspolitiken. Enligt statsbudgeten är relationen kommun — stat inriktad på att stärka den kommunala ekonomin. Den statliga finasieringen av välfärdsservicen ökar med mer än 300 miljoner euro. För genomförandet av det nationella hälsovårdsprojektet och för utökandet av resurserna inom socialarbetet och barnskyddet föreslås en tilläggssatsning på 57 miljoner euro. Allt som allt, om man ser på den utveckling som redan under flera år, nästa år medräknat, skett inom kommunernas ekonomi framgår det att statens stöd till kommunerna ökat kraftigt.

Barnfamiljernas utkomst stöds på ett betydande sätt genom barnbidrag och andra inkomstöverföringar. Till följd av recessionen på 1990-talet blev staten skuldsatt och utgifterna för utkomstskyddet för arbetslösa sköt i höjden, likaså ökade inkomstöverföringarna starkt. Som ett led i den nödvändiga stabiliseringen av statsekonomin sänktes, utöver vissa andra förmåner, också barnbidragen. Tyngdpunkten för familjepolitiken förlades till servicen, bl.a. dagvården och förskoleundervisningen. Dessa är av stor betydelse när det gäller barnfamiljernas utkomst och utjämnandet av de social skillnaderna. Man kan således alldeles klart konstatera att familjepolitiken drevs målmedvetet trots dessa obestridliga nedskärningar.

Under återhämtningen från recessionen har de förmåner som betalas i form av pengar till barnfamiljerna, dvs. inkomstöverföringarna, justerats genom att förbättringarna riktats till dem som har det största behovet. Moderskapsunderstöden har höjts och möjligheterna att bevilja stöd i samband med adoptioner har utvidgats. Arbetsmarknadsstödets barnförhöjning har höjts och de som betalas folkpension eller arbetspension har återfått rätten till barnförhöjning. Vårdbidraget för barn har höjts. Medel har anvisats för realiseringen av den barnpolitiska redogörelsen. De maximala kostnader som godkänns i samband med bostadsbidraget har höjts.

Möjligheterna för barnfamiljerna att ta emot arbete har förbättrats i och med att dagvårdsavgifterna har ändrats så, att den bestraffande effekten av förvärvsarbete lindras och att en del andra inkomstfällor avskaffas. Allt flera familjer kan därmed försörja sig själva genom arbete. Dessutom har regeringen i budgetpropositionen för nästa år föreslagit att minimimoderskapspenningen höjs.

Jag står här och utreder dessa fakta därför att uppfattningen att de nedskärningar som vi tidigare blev tvungna att vidta skulle ha lett till ytterligare nedskärningar i familjepolitiken är helt felaktig. Oppositionen får här svara för denna uppfattning och också motivera den. Detta gäller också övrig samhällspolitik, dvs. de ständigt återkommande påståendena att anslagen till kommunerna blir mindre och mindre. Det stämmer inte alls, och oppositionen kunde också i denna debatt redogöra för vad dessa påståenden om upprepade nedskärningar grundar sig på.

Och nu till barnfamiljernas problem, som på ett berömligt sätt har kommit fram här i dag och som även enskilda forskare och bl.a. Forsknings- och utvecklingscentralen för social- och hälsovården har lyft fram. Färska undersökningar visar att många barnfamiljer har problem med sin utkomst. Enföräldersfamiljernas ställning har försvagats i förhållande till de övriga inkomsttagargrupperna. Det skulle finnas skäl för riksdagen att göra sig förtrogen med hur inkomsterna i olika inkomsttagargrupper har utvecklats under 90-talet. Det ger oss säkert vägledning för socialpolitiken i fortsättningen, och jag börjar inte nu analysera vilka inkomsttagargrupper som speciellt har gynnats. Men här har enföräldersfamiljerna de facto inte haft samma framgång som andra.

År 2000 levde drygt 118 000 barn i familjer som fick utkomststöd. Enligt de allra nyaste, än så länge opublicerade uppgifterna håller antalet barnfamiljer med små inkomster eventuellt på att stiga. Denna trend måste brytas. Realvärdet för de förmåner som betalas till barnfamiljerna har sjunkit framför allt i fråga om barnbidragen. Trots att de förbättringar av servicen som samtidigt har genomförts värdemässigt motsvarar nedskärningen av barnbidraget mångdubbelt, är det skäl att se över också de i pengar utbetalda förmånerna.

I många barnfamiljer är arbetslöshet orsak till fattigdomen. Orsaken till utkomstsvårigheterna är emellertid också kortjobb, deltidsanställningar och låglönearbete eller någon kombination av dessa. I barnfamiljerna med små inkomster saknar en stor del av försörjarna utbildning. Kombinationen lång utbildning, familjeledighet och kortjobb leder ofta till en situation, där den som är moderskaps- eller föräldraledig måste klara sig med enbart minimidagpenning. Till denna grupp hör över en fjärdedel av de kvinnor som får föräldrapenning.

Vad bör då göras? Det behövs en plan för hela följande valperiod för hur barnfamiljernas fattigdomsproblem skall åtgärdas. Programmet skall vara en utfästelse som både gäller utvecklandet av servicen och en justering av förmåner så som barnbidragen. Åtgärderna skall riktas så att de barnfamiljer som har det sämst ställt skall prioriteras.

Särskild uppmärksamhet skall fästas vid utvecklandet av socialvårdens tjänster. Behovet är störst i de familjer som inte ensamma klarar sin uppgift som fostrare. De skattefria förmånerna som betalas till alla barn, barnbidragen, måste justeras inom ramen för de ekonomiska möjligheterna, samtidigt som uppmärksamhet måste fästas vid förmånssystemets strukturer. I detta sammanhang måste särskilt ställningen för familjer med bara en försörjare förbättras och bl.a. dagvårdsavgifterna granskas för deras del.

Här är alltså några riktlinjer för debatten. Jag hoppas att ledamöterna i sina kommentarer till dessa frågor behandlar familjepolitiken som en helhet, som upptar såväl servicen som inkomstöverföringarna och det inte blir så att oppositionen i dag enbart vill polemisera om inkomstöverföringarna och i morgon beskärmar sig över servicen.

Till sist, barnfamiljerna lever under stort tryck från de förändringsprocesser som äger rum i arbetslivet och på arbetsmarknaden. Välfärdsstatens framtid beror i stor utsträckning på hur vi förmår anpassa arbetsmarknaden efter barnfamiljernas behov. Samordningen av arbete och familjeliv är en central fråga i de kommande inkomstpolitiska förhandlingarna. Regeringen hoppas att arbetsmarknadsparterna finner sådana lösningar i förhandlingarna som beaktar såväl arbetsgivarnas som arbetstagarnas behov, utan att för den skull glömma barnen.

Välikysymyksen johdosta syntyy seuraava

Keskustelu:

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Tiedättekö, pääministeri Lipponen, kuinka paljon yhteiskunnalle maksaa yhden huumeriippuvaisen nuoren tarvitsema vuoden vieroitushoito tai vakavasti masentuneen lapsen psykiatrinen hoito tai huostaanotto? Huikeat summat voi laskea, kun tietää, että hoidot ovat pitkiä ja tavanomainen vuorokausihinta nousee helposti 500 euroon. Yhden lapsen huostaanoton keskimääräiset kustannukset ovat 45 000 euroa. Huumeriippuvaisen nuoren pelkät hoitokustannukset nousevat vuodessa jopa 150 000 euroon eli lähes miljoonaan markkaan, ja näilläkin panostuksilla vain osaa pystytään enää auttamaan. Kaikkein tärkeimpiä arvoja ei voida mitata rahassa, mutta jo pelkästään euroja tarkastellen pitäisi käydä selväksi sen, että perheiden hyvinvointiin ja toimintakykyyn kannattaisi panostaa.

Hallitus ei ole oivaltanut perheen avainasemaa hyvinvointiyhteiskunnan perustana. Mikään viranomais- tai palvelujärjestelmä ei voi korvata perhettä kasvattajana ja hyvinvoinnin tuottajana. Jos perhe ei suoriudu sille kuuluvista tehtävistä, yhteiskunta ei suurilla panostuksillakaan pysty korjaamaan syntyneitä vaurioita.

Teidän johtamanne hallitus ansaitsee tunnustuksen monesta asiasta, mutta perhepolitiikan hoitamisessa se on epäonnistunut. Hallitusohjelman perhepoliittiset tavoitteet ovat köykäiset ja visiottomat, eikä hallitus ole kyennyt reagoimaan perheiden pahoinvoinnin hälytysmerkkeihin. Tutkimus toisensa jälkeen on huutanut lasten psykiatristen sairauksien, väkivaltaistuvan nuorisorikollisuuden ja päihteiden käytön lisääntymistä. Viime vuosisadalla Suomi niitti kansainvälistä mainetta lasten terveyden edistämisen mallimaana ajan hermolla olevan lasten- ja äitiysneuvolajärjestelmän ansiosta. Mutta nykylapsen hyvinvointia ei uhkaa enää riisitauti vaan vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmat, työuupumus ja voimavaroja nielevät perhekriisit.

Lipposen molemmat hallitukset ovat toimineet perhepolitiikan suhteen ideologisesti samalla linjalla. Ensimmäinen hallitus siirsi perhepoliittisten tukien painopistettä pois lasten kotihoivasta ja samalla karsi rajulla kädellä lapsiperheiden tulonsiirtoja. Leikkauksia aika pitkälti ymmärrettiin vaikean taloustilanteen vuoksi. Mutta Lipposen toisen hallituksen nuivaa suhtautumista perheisiin on vaikeampaa hyväksyä. Miksi kotihoidon tuen rajua pudotusta tai lapsilisien leikkausta ei ole korjattu, vaikka samaan aikaan on ollut mahdollisuus keventää tuloverotusta miljardien eurojen edestä?

Pääministeri Lipponen, mistä johtuu mainitsemanne lapsiperheiden lisääntyvä köyhyys? Itse asiassa perhetuet ovat tällä vaalikaudella leikkaantuneet huomaamatta. Kun vuonna 95 lapsilisiä leikattiin 8 prosentilla, tämän vaalikauden aikana niiden ostovoima on heikentynyt 10 prosentilla. Kotihoidon tuki on Lipposen hallitusten aikana pudonnut 38 prosenttia. Ruotsin sosialidemokraatit ovat toimineet toisin. Lamanaikaiset leikkaukset perhe-etuuksiin on siellä palautettu.

Pääministeri Lipponen on oikeassa siinä, että itse asiassa suomalaiseen perhetukijärjestelmään sijoitetaan prosentuaalisesti aika paljon, mutta tämä selittyy suurilla kunnallisen päivähoidon kustannuksilla, kun taas tulonsiirrot perheille ovat kansainvälisesti vertaillen vaatimattomat. (Ed. Huotari: Eikö päivähoito ole tärkeää?) Jos tuloksia tarkastellaan, täytyy todeta, että perhetukijärjestelmämme on kallis, mutta melko heikkotehoinen. (Ed. Jaakonsaari: Miten niin?)

Te, pääministeri Lipponen, korostitte ennen viime vaaleja, että hallitusneuvotteluissa täytyy näkyä nuorten ja perheiden ongelmien. Miten tämä on käytännössä näkynyt? Hallitusohjelman kirjauksiin asti konkreettiset perhepainotukset eivät siirtyneet, eivätkä tämän vaalikauden aikana toinen toisensa perään tulleet hälyttävät tutkimustulokset ole johtaneet kurssin tarkistukseen.

Eduskunnan voimakkaan painostuksen alla on kyllä lisätty rahoitusta lastenpsykiatriaan, huumehoitoihin, viimeksi myös adoptiovanhemmille. Nämä toimet ovat olleet välttämättömiä, mutta silti oleellisin on jäänyt syrjään. Oireita on lääkitty ja kosmeettisesti peitelty, mutta pahoinvoinnin syihin ei ole kajottu.

Perheiden pahoinvointia ei ratkaista vain rahaa jakamalla, eikä hallitusta voi panna tilille kaikesta perheiden kannalta kielteisestä arvomuutoksesta, mutta politiikan tehtävänä on luoda olosuhteet ja edellytykset, joiden puitteissa vanhemmat voivat kantaa kasvatusvastuunsa.

Poukkoileva perhepolitiikka on toiminut myös kielteisenä väestöpoliittisena signaalina. Väestöliiton tuoreesta perhebarometrista käy ilmi, että suomalaiset haaveilevat suuremmista perheistä kuin he todellisuudessa tulevat saamaan. Alle 30-vuotiaista naisista vain 4 prosenttia ilmoitti, ettei hanki ollenkaan lapsia. Kuitenkin arvion mukaan jopa viidennes naisista tulee jäämään lapsettomiksi. (Ed. Jaakonsaari: Ei se kyllä ole perhepolitiikan syy!) — Syyksi lasten hankinnan viivästymiseen ilmoitettiin yhteiskunnan heikko tuki lapsiperheille ja toisaalta työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeudet.

Kun hallitus antoi vastauksensa vuosi sitten lapsiperheiden aseman parantamista koskeneeseen välikysymykseen, perhepoliittiset tulevaisuuden linjaukset luvattiin esittää myöhemmin valmistuvassa lapsipoliittisessa selonteossa, johon pääministeri Lipponen täällä viittasi. Keväällä valmistuneessa selonteossa kartoitettiin perheiden tilannetta, mutta tulevaisuuden linjaukset jäivät keveiksi ja varsin epämääräisiksi. Selonteossa nostettiin esiin kaksi suurta ongelmaa: työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeudet ja lapsiperheiden ostovoiman heikentyminen. Ongelmien suuruuteen nähden toimenpide-ehdotukset jäivät kosmeettisiksi. Vaikka selonteossa todettiin, että työelämän kasvavien vaatimusten vuoksi voidaan puhua jopa siitä, että lasten oikeus omiin vanhempiin on kyseenalaistunut, hallitus lupasi pääasiassa vain säilyttää nykyjärjestelmän. Ainoa konkreettinen ehdotus oli isyysloman pidentäminen kahdella viikolla, mikäli äiti luopuu omasta oikeudestaan vanhempainlomaan kahden viikon ajalta. Isäkuukauden tavoite on hyvä, mutta tällä tavalla toteutettuna se ei todellakaan ole vastaus suomalaisten perheiden vaikeuksiin sovittaa työ ja perhe-elämä.

Suomalaisessa yhteiskunnassa työ ja perhe eivät näytä sopivan kitkattomasti samoihin raameihin. Työelämä vaatii vanhemmilta eniten juuri silloin, kun lapset tarvitsisivat kipeimmin vanhempiensa aikaa. Lapsiperheiden vanhempien keskimääräinen yhteenlaskettu viikkotyöaika on merkittävästi suurempi, 64 tuntia viikossa, kuin työikäisten lapsettomien parien, joka on 48 tuntia viikossa. Muissa Pohjoismaissa on selvästi yleisempää, että pienten lasten vanhemmat tekevät osapäivätyötä.

Vanhempien, etenkin äidin, työuupumuksen on todettu ennakoivan lapsen psyykkistä pahoinvointia, masennusta ja itsemurha-alttiutta. On hälyttävää, että nuoret, alle 35-vuotiaat työssä käyvät naiset kärsivät aikaisempaa enemmän stressistä ja uupumuksesta. Tähän ikäryhmäänhän sijoittuu valtaosa pienten lasten äideistä.

Työmarkkinajärjestöt esittivät eilen osittaista hoitovapaata ja hoitorahoitusta laajennettavaksi toisen kouluvuoden loppuun saakka, mikä toisi jo helpotusta monelle perheelle. Vanhemmilla tulisi olla mahdollisuuksia ajan antamiseen isommillekin lapsille silloin, kun se perheen omasta näkökulmasta tuntuu tarpeelliselta. Monen murrosikää lähestyvän peruskoululaisen syrjäytyminen voitaisiin estää, jos kotona olisi koulupäivän jälkeen aikuinen, joka katsoisi perään ja huolehtisi lapsen ajankäytöstä. Koululaisten valvomattomalla ajankäytöllä on tutkimuksissa todettu selvä yhteys sekä päihteiden käytön lisääntymiseen että koulumenestyksen heikkenemiseen perheen sosioekonomisesta asemasta riippumatta.

Professori Tuula Tamminen on todennut, että vanhemman kanssa vietetty aika on lapselle rakkauden mitta. Suomalaisten lasten pahoinvoinnista merkittävä osa selittyy aikuisten antaman ajan vähyydellä. Olisi aika alkaa tarkastella perhetukijärjestelmää lapsen näkökulmasta. Lapselle ylivoimaisesti tärkein toive olisi subjektiivinen oikeus oman vanhemman syliin.

Vertaillessanne Suomen kotihoidon tukea muihin EU-maihin ette huomioinut, pääministeri Lipponen, sitä, että lähes kaikissa Euroopan maissa kotihoitoa tuetaan verotuksen keinoin, mikä meillä Suomessa puuttuu. Todellista euroissa mitattavaa valinnanvapautta erilaisten päivähoitovaihtoehtojen välillä ei tällä hetkellä ole kotihoidon tuen matalan tason ja lyhyen keston vuoksi. Kun lapsi täyttää kolme vuotta, tätä oikeutta ei enää hänellä ole.

Tutkimusten mukaan suomalaiset perheet ovat erilaisten perhe-etuuksien suhteen kaikkein tyytymättömimpiä juuri heikkoon kotihoidon tuen tasoon. Väestöliiton perhebarometrin mukaan 40 prosenttia päiväkotilasten vanhemmista haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lastaan, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Voidaanko puhua, että kaikki vaihtoehdot ovat tasavertaisia, pääministeri Lipponen? Miksi hallitus ei luota vanhempien omaan vaistoon ratkaista, mikä on lapsen paras hoitopaikka?

Lapset ovat yksilöitä ja perheiden tilanteet vaihtelevat. Monet pikkulapset sopeutuvat mainiosti päiväkotiin, mutta joillekin kotihoito olisi ehdottomasti paras. Lasten mielenterveyden häiriöillä on todettu yhteys liian varhain aloitettuun ja toisaalta etenkin henkilöstöpulan vuoksi heikkotasoiseen päiväkotihoitoon. Lastenlääkärit ovat toistuvasti muistuttaneet kotihoidon vähentävän pienten lasten infektiotautiriskiä.

Lastensuojelunäkökulma ja vanhempien kasvatusvastuun tukeminen tulisi ulottaa nykyistä vakavammin ja läpäisyperiaatteella myös muun lainsäädännön alueelle. Missä viipyvät säädökset alaikäisten tahdosta riippumattomasta huumevieroitushoidosta tai koulujen huumetesteistä? Stakesin kouluterveyskyselyn mukaan ainoa nuoren huumekokeiluja estävä tekijä on vanhempien valvonta. Koulujen huumetestit toisivat alkavan käytön varhaisessa vaiheessa vanhempien tietoon.

Arvoisa puhemies! Hallituksen lapsipoliittisessa selonteossa todettiin, että tulonsiirtojen kehittämisen painopisteen tulisi olla niiden ostovoiman turvaamisessa. Ainoaksi konkreettiseksi ehdotukseksi on tästä maininnasta jäänyt vain reilun euron korotusehdotus minimiäitiyspäivärahaan, jonka taso jää edelleen selvästi työttömyysturvaa alhaisemmaksi.

Kuukausi sitten kyselytunnilla te, pääministeri Lipponen, vastustitte ehdotusta lapsilisien sitomiseksi indeksiin, josta eduskunta antoi lapsipoliittisen selonteon käsittelyn yhteydessä yksimielisen ponnen. Itsekin muuten olitte tuota pontta hyväksymässä. Sen sijaan ehdotitte, että ensin pitäisi lapsilisäjärjestelmän rakennetta uudistaa niin, että purettaisiin lapsilukumäärän mukaan nousevaa lapsilisien porrastusta. Totesitte useaan kertaan, että porrastukselle ei ole mitään sosiaalipoliittista perustetta. Hämmästelen syvästi tätä lausuntoanne, sillä se osoittaa joko tietämättömyyttä järjestelmän perusteista tai tarkoituksellista harhauttamista.

Lapsilisien tarkoitus on korvata lapsista aiheutuvia kuluja. Mitä useampia lapsia perheessä on, sitä vähemmän vanhempien muista tuloista jää yhtä lasta kohti jaettavaa. Lapsilisätyöryhmän viime vuonna julkaistussa muistiossa todetaan: "Lapsilisä ei kata lapsen vähimmäiskulutuksesta aiheutuvia menoja, jolloin perheelle syntyy tarvetta lapsen kulutuksen kattamiseen perheen muiden tulojen kautta. Lisäkatteen tarve on sitä suurempi, mitä useampia lapsia perheessä on. Tämän vuoksi lapsilisän kohdentaminen useampilapsiselle perheelle suhteellisesti suurempana on perusteltua."

Väitteenne, että porrastus asettaisi lapset eriarvoiseen asemaan, on käsittämätön. Päinvastoin lapsilisän nouseva porrastus lapsilukumäärän mukaan asettaa kaikki lapset perhekoosta riippumatta tasavertaiseen asemaan. Useissa Euroopan maissa porrastus on jopa jyrkempi. Porrastustahan loivennettiin lapsilisäleikkauksen yhteydessä, minkä seurauksena näemme, kun tutkimme niitä tilastoja, joihin viittasitte, että toimeentulo-ongelmat kasautuvat yhä vahvemmin monilapsisiin perheisiin. Lapsilisätyöryhmän selvityksen mukaan kaikkein huonoimmassa taloudellisessa asemassa ovat todellakin monilapsiset perheet. (Ed. Taipale: Niin ne ovat aina olleet!) Tämä on yksi syy siihen, miksi suomalaiset eivät Väestöliiton tutkimuksen mukaan uskalla hankkia niin suuria perheitä kuin haluaisivat. Lapsilisätyöryhmä esitti sen sijaan rakenteelliseksi uudistukseksi lapsilisäoikeuden ulottamista 17-vuotiaisiin, jotka ovat alaikäisinä vanhempiensa elatusvastuulla. Miksi hallitus ei ole korjannut tämän väliinputoajaryhmän asemaa, mitä muun muassa kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on useaan kertaan ehdottanut ja täällä myös äänestyttänyt?

Arvoisa puhemies! Lipposen toinen hallitus on hoidellut perhepolitiikkaa vasemmalla kädellä sivutyönä, vaikka se on koko hyvinvointiyhteiskunnan sydän ja kuuluisi politiikan raskaaseen ytimeen. Perheiden toimintakyvyn varaan rakennetaan koko Suomen tulevaisuus. Perheet ovat odottaneet konkreettisia toimenpiteitä, olihan perhepolitiikka ennen viime eduskuntavaaleja yksi keskeisimpiä vaaliteemoja myös hallituspuolueilla. Jos kokoomus pitää aidosti kotihoidon tuen korottamista tärkeänä, mikä estäisi sen toteuttamista jo tällä vaalikaudella? Ed. Zyskowicz totesi kesällä, että vaalien jälkeen kokoomus on valmis keskustelemaan lapsilisien korotuksesta ja siinä yhteydessä mahdollisesti tehtävästä järjestelmän uudistuksesta. Pääministeri Lipponen on nyt kertonut sen tavan, jolla sosialidemokraatit haluavat järjestelmää uudistaa, mutta perheet olisivat varmasti kiinnostuneita siitä, millä tavoin kokoomus aikoo järjestelmää uudistaa.

Jos sosialidemokraatit haluavat turvata lapsilisien reaaliarvon, kuten puoluekokouksessa vaadittiin, miksi te ette toteuta sitä nyt, kun olette vielä vallassa? Sääliksi käy ministeri Biaudet’ta, joka on toistuvasti vaatinut tuloksetta milloin lapsilisien korotusta, milloin tuntuvaa eläkekertymää lastenhoitovapaalta. Jäin ihmettelemään, miksi ministeri Siimes hiljattain julkaistussa tiedotteessa vasta nyt heräsi vaatimaan perhenäkökulman ulottamista tulevaisuudessa kaikkeen päätöksentekoon. Miksei menneiden kahdeksan vuoden aikana? Ja juuri kuulimme pääministeri Lipposen puheesta, että hänen mainitsemansa tarpeelliset uudistukset aiotaan kaikki heittää seuraavalle vaalikaudelle. Lipposen toinen hallitus alkaa olla lähellä tilinpäätöshetkeään, ja välikysymyksellämme halusimme kannustaa sitä viime hetkellä tarttumaan niihin toimenpiteisiin, jotka se on laiminlyönyt koko kautensa ajan. Valitettavasti pääministerin vastaus ei sisältänyt perheiden odottamia ratkaisuja.

Arvoisa puhemies! Edellä esitettyyn viitaten ehdotan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavan perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodon:

"Kuultuaan hallituksen vastauksen opposition välikysymykseen eduskunta toteaa, että hallitus ei aio ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin lapsiperheiden tilanteen parantamiseksi ja perhepolitiikan uskottavuuden palauttamiseksi,

ja siirtyy päiväjärjestykseen."

Virpa Puisto /sd:

Arvoisa puhemies! Toivon, ettei aikani kulu tähän.

Oppositiolla on oikeus ja velvollisuuskin seurata ja arvioida harjoitettua hallituspolitiikkaa. Tutustuttuaan huolellisesti asioihin ja ollessaan harjoitetusta politiikasta eri mieltä oppositiolla on oikeus tehdä välikysymys, joka on merkittävä parlamentaarinen väline. Laadukkaassa välikysymyksessä on esitetty vaihtoehto ja rahoitus. On valitettavaa, että välikysymysten perinteinen merkitys on vähentynyt. Syynä tähän on välikysymysten tiheys, pinnallisuus ja niissä harjoitettu pikkupolitikointi. Tehkää politiikkaa, mutta älkää perheiden kustannuksella luettelemalla pintafraaseja ilman toimintamalleja, puhumattakaan rahoituksesta.

Perhepolitiikka ei ole vaaliväline. Sen hoitaminen vaatii ammatillista paneutumista, pitkäjännitteisyyttä ja yhteistyötä yli puoluerajojen. Hokema kaikkien perheiden pahoinvoinnista ja vanhemmuuden yleisestä katoamisesta ei tietenkään pidä paikkaansa. Stakes julkaisi viime keväänä lasten ja nuorten syrjäytymistä kuvaavan raportin, ja raportti vahvistaa, että valtaosalla suomalaisista nuorista menee hyvin. Ne perheet, joilla menee huonosti, putoavat yhä syvemmälle. Näistä perheistä välikysymyksen tekijät olivat kiinnostuneita vain toissijaisesti, heidän äänilläänhän ei voiteta vaaleja eikä heidän ongelmansa poistu lapsilisien euromäärän tarkistuksella tai kotihoidon tuen korottamisella. Kevyt on myös esitetty väittämä, että lasten lukumäärä on suoraan verrannollinen perheiden saamiin tulonsiirtoihin. Kiistämättä niillä on merkitystä, mutta ne tuskin ratkaisevat perhesuunnittelua. Sen sijaan palvelujen puute saattaa ratkaista.

Hyvä kuitenkin, että tänään puhutaan lapsista ja perheistä, mutta puhuttakoon asioista oikeilla nimillä. Kiistämätön totuus on, että maassamme vallitsee lastensuojelun vaje. Kokeneemmat ja vastuulliset edustajat tietävät ja tuntevat vajeen syntyhistorian, jonka yleisimpänä vaikuttajana oli lama. Selvitäkseen 90-luvun taloudellisesta turbulenssista hallitus ryhtyi Esko Ahon johdolla purkamaan julkista sektoria kohdentaen toimenpiteet lastensuojelun ennaltaehkäisevään, korjaavaan ja jälkihuollolliseen toimintaan. Samanaikaisesti myös seurakunnat ryhtyivät alasajamaan avohuollollista perhetyötään. Tämä meno oli sosiaalipolitiikan ammattilaiselle Eeva Kuuskoskelle liikaa, ja hän jätti ministeriytensä. Sen sijaan kristilliset tukivat tätä menettelyä ja hallituksen linjaa: Toimi Kankaanniemi jätti vasta EU-kysymysten yhteydessä oman ministeriytensä.

Ahon hallituksen testamentti oli synkkä. Myös lapsiperheet joutuivat maksumiehiksi. Valtion- velka paisui, ja siitä toipuminen vei aikaa. Vasta Lipposen toisen hallituksen aikana on päästy reaalisesti lyhentämään velkaa. Samalla valtiontalous on mahdollistanut tärkeitä sosiaalipoliittisia uudistuksia.

Osatotuutena välikysymyksessä luetellaan heikennyksiä, joita Lipposen ensimmäinen hallitus joutui tekemään vaalikautensa alussa. Sen sijaan Lipposen ensimmäisen ja toisen hallituksen perhepoliittisia parannuksia ei käsitellä. Tämä on erityisesti vihreiden allekirjoittajien osalta outoa. Kysehän on myös teidän saavutuksistanne, jopa teidän perheministerinne ajanjaksolta.

Ahon hallituksen aikana työttömyys kasvoi muutamassa vuodessa kolminkertaiseksi. Välikysymyksessä todetaan, että toimeentulo-ongelmat kasaantuivat erityisesti yksinhuoltajatalouksiin, monilapsisiin perheisiin, joissa on työttömyyttä. Tämä on totta. Työttömyys on lapsiperheiden köyhyyden suurin syy. Köyhyyttä lisäävät pitkäaikaistyöttömyys, työtulojen puute ja pätkätyöt. Työllisyyden hoito on edelleen parasta sosiaalipolitiikkaa. Samoin työn ja perhe-elämän joustava yhteensovitus on hyvää perhepolitiikkaa.

Arvoisa puhemies! Kuten alussa totesin, perhepolitiikka on pitkäjännitteistä toimintaa, joka tulee toteuttaa poikkihallinnollisesti. Välikysymyksessä arvostellaan hallituspuolueita linjauksista, jotka tähtäävät seuraavalle hallituskaudelle, siis reilun neljän kuukauden päähän. Samanaikaisesti maassamme työskentelee sosiaali- ja terveysministeriön, Stakesin ja lastensuojelujärjestöjen ammatillisten lastensuojeluasiantuntijoiden yhteistyöryhmä, joka kehittää valtakunnallista lastensuojelustrategiaa vuoteen 2015, ja tätäkin aikajännettä pidetään liian lyhyenä. Lieneekö välikysymyksessä sittenkin ollut kyse enemmän vaaleista kuin todellisesta vastuusta?

Perheiden hyvinvointi on iso kokonaisuus, johon sisältyy niin päivähoito-, koulutus-, sosiaali- ja terveyspalveluja kuin tulonsiirtojakin. Se on myös työllisyyspolitiikkaa, asunto-, ympäristö- ja kaavoituspolitiikkaa sekä yleistä talouspolitiikkaa, juuri siten kuin pääministeri Lipponen omassa puheenvuorossaan toi esiin. Se on lasten kulttuuria, lähikirjastoja, liikuntaharrastuksia ja nuorisotyötä. Se on demokratiaa, lasten ja nuorten osallistumisen edistämistä. Se on myös arjen elämistä, jokaisen meidän vastuulla olevaa välittämistä, rakastamista ja rajojen asettamista.

Olemme viime vuosina saaneet paljon aikaiseksi. Parantunut työllisyystilanne ja korkojen alentuminen ovat helpottaneet lapsiperheiden elämää. Päivähoitoon ja esiopetukseen on tehty tärkeitä parannuksia. Valitettavasti sosialidemokraateilla ei kuitenkaan ole rajattomasti rahaa käytössä siten kuin keskustapuolueella tuntuu olevan. Siksi olemme joutuneet tekemään valintoja tulonsiirtojen ja palveluiden välillä. Olemme valinneet palvelut. Hyvät lapsiperheiden palvelut ovat paras tapa ehkäistä ongelmia. Useat tutkimukset osoittavat, että nuorten väkivaltainen käyttäytyminen on ennustettavissa jo päiväkoti- ja ala-asteiässä. Tilanteeseen pitäisi tehokkaasti pystyä puuttumaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tästä syystä Lipposen hallituskaudella on perustettu lastensuojelun suurten kustannusten tasausrahasto sekä korvamerkitty lasten psykiatriseen sairaanhoitoon ja avohoitoon määrärahoja.

Selvitäkseen yhä haasteellisemmasta lastensuojelu- ja perhepolitiikasta kunnat tarvitsevat rahaa ja osaamista. Tämän tiedostaen hallitus korotti sosiaalitoimen valtionosuuksia merkittävästi tälle ja ensi vuodelle. Ammatillisen osaamisen takaamiseksi on perustettu maahamme alueelliset osaamiskeskukset, ja ne tukevat lastensuojelua ja kuntien sosiaalityöntekijöitä. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimivan kokonaisuuden saavuttamiseksi on, kuten pääministeri kertoi, jo päätetty laatia myös kansallinen sosiaalipoliittinen ohjelma.

Kuukausi sitten eduskunta hyväksyi lasten ja nuorten hyvinvointia koskevan selonteon ja sen yhteydessä syrjäytymisuhan alaisten lasten ja nuorten palveluihin sekä varhaiseen puuttumiseen 15 miljoonan euron lisämäärärahan. Tällä hetkellä budjetissa on merkitty 5 miljoonaa euroa. Budjetti on eduskunnan käsittelyssä, ja ennen joulua ratkeaa, miten eduskunnan yksimielisesti hyväksymä selonteko rahoitetaan.

Arvoisa puhemies! Lastensuojelu- ja perhepolitiikka on yhteiskunnallisille muutoksille herkkä. Selvitäksemme kasvavista haasteista on kaikki voimavarat yhdistettävä. Merkittävänä apuna viralliselle sosiaalitoimelle on laaja ja ammatillisesti osaava järjestökenttä, joka pahimman laman aikana kykeni estämään lastensuojelun korjaamattomat vauriot.

Lasten ja lapsiperheiden kannalta suomalainen hyvinvointivaltio laajoine universaaleine palveluineen on menestystarina, jonka tulevaisuus on turvattava. Juuri missään muualla ei ole niin tehokkaasti voitu saavuttaa mahdollisuuksien tasa-arvoa ja katkaista huonoa sosiaalista perimää. Myönteisellä talouskasvulla tulevalla hallituskaudella kykenemme turvallisuuden ja palvelujen ohella lisäämään myös tulonsiirtoja. Oleellista on kuitenkin muistaa, että perhepolitiikan hoito muodostuu rahan ohessa arvoista ja asenteista, yhteisvastuusta ja lähimmäisenrakkaudesta.

Anu Vehviläinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä välikysymys olisi voitu välttää, jos hallitus olisi kuullut lapsiperheiden ääntä ja lähtenyt vihdoin korjaamaan perhepoliittisia virheitään. Pahimmat virheet liittyvät Lipposen ensimmäisen hallituksen leikkauksiin. Silloin leikattiin rajusti muun muassa minimiäitiyspäivärahaa, kotihoidon tukea ja lapsilisiä. Pienimmän äitiyspäivärahan leikkaus merkitsi kuukausitasolla 360 markan lovea äidin perusturvaan. Kotihoidon tuen perusosaa leikattiin 400 markkaa kuukaudelta. Lapsilisien leikkaus merkitsi kolmilapsisen perheen osalta lähes 3 000 markan menetystä vuodessa. Tälläkään vaalikaudella perhetukien tasoa ei ole korjattu. Itse asiassa perhetuet ovat reaaliarvoltaan heikentyneet, koska niitä ei ole sidottu indeksiin.

Vastatessaan vuosi sitten keskustan välikysymykseen hallitus lupasi, että sen perhepoliittiset linjaukset esitetään lapsipoliittisessa selonteossa. Viime keväänä eduskunnalle tuotu selonteko jäi kuitenkin perhepoliittiseksi suutariksi. Siinä kuvailtiin perheiden ongelmia ansiokkaasti, mutta parannusehdotuksia oli niukasti. Hallituksen ensi vuoden budjettiesitys näytti lopullisesti sen, että hallituksella ei ollut aikomustakaan tehdä korjauksia esimerkiksi kotihoidon tukeen tai lapsilisiin.

Arvoisa puhemies! Hallituspuolueet ovat ajaneet perhepolitiikassa tänä vuonna kaksilla rattailla ja lujaa. Samalla kun hallitus on ollut kyvytön kohentamaan lapsiperheiden asemaa, on kukin hallituspuolue omissa puoluekokouksissaan ja keskeisten vaikuttajiensa suulla hehkuttanut paremman perhepolitiikan puolesta. Sosialidemokraatit vaativat kesällä kokouksessaan lapsilisien reaaliarvon turvaamista. Kysymys kuuluu, miksi SDP ei ajanut asiaa budjettiriihessä ensi vuoden budjettiin. Kokoomus vaati kokouksessaan kotihoidon tuen korottamista. Miksi puolueen vahva mies, valtiovarainministeri Niinistö, ei vienyt asiaa budjettiriiheen ja ensi vuoden budjettiin?

Viimeisen silauksen hallituksen uskottavuuden romuttamiseksi teitte te, pääministeri Lipponen. Tähän asti olette eduskunnassa vastustanut jyrkästi parannuksia perhetukiin. Nyt kuitenkin lokakuun alussa — oman vaalikampanjanne avauksessa — te vaaditte lapsilisiin korotusta! Julkisuudessa on kuitenkin ollut esillä, että nimenomaan te ja ministeri Niinistö tyrmäsitte ministeri Biaudet"n esityksen lapsilisien sitomisesta indeksiin vuoden 2004 alusta, ei siis ensi vuoden alusta vaan vuoden 2004 alusta. Ei voi muuta kuin ihmetellä hallituksen voimamiesten toimintaa.

Sanojen ja tekojen ristiriita kertoo siitä, että hallitus itsekin myöntää perhepolitiikkansa virheelliseksi. Hallituspuolueiden herättämät toiveet ja auliit lupaukset lapsiperheille ovat jääneet tyhjiksi. Kansalaisten silmissä asia on erityisesti uskottavuuskysymys. Nyt olemme tilanteessa, missä vallassa oleva hallitus sysää omissa näpeissään olevat ratkaisut seuraavalle vaalikaudelle, sinne, minne tämän hallituksen valtakirja ei ulotu.

Minimiäitiyspäivärahan, kotihoidon tuen ja lapsilisien leikkausten jäädytys on anteeksiantamatonta siksi, että viime vuodet ovat olleet kovan talouskasvun aikaa. Kun reippaan talouskasvun oloissa hallitus hylkää vuosi vuoden jälkeen budjetissaan lapsiperheet, kuka uskoo, että te olisitte valmiita korottamaan perhetukia hitaamman talouskasvun oloissa?

Arvoisa puhemies! Pidän arvostuskysymyksenä sitä, miten hallitus suhtautuu lapsiperheiden toimeentuloon. Tutkimustietoa lapsiperheistä on paljon. Tutkimusten mukaan toimeentulo-ongelmat ovat kasaantuneet erityisesti yksinhuoltajille, monilapsisille perheille sekä työttömyydestä kärsiville vanhemmille. Tilastot osoittavat myös sen, että lapsiperheiden ostovoima suhteessa muihin kotitalouksiin on alentunut. Hallitus ei voi pestä käsiään lapsiperheiden heikentyneestä tilanteesta vetoamalla veronalennuksiin tai palveluihin panostamiseen. Veronalennukset ovat suosineet erityisesti hyväpalkkaisia yksinasuvia ja lapsettomia perheitä.

Hallituksen väite palveluiden paranemisesta ei myöskään pidä paikkansa. Muun muassa kouluterveydenhuollossa, lastensuojelussa ja erityis- ja tukiopetuksessa on pahoja puutteita. Ryhmäkoot ovat usein liian suuret, ja vain kolmasosassa päiväkoteja on riittävästi kasvattajia. Hallituksen poukkoilevan kuntapolitiikan vuoksi suuressa osassa kuntia ei pystytä antamaan apua tarvitseville lapsille laadukkaita palveluita. Hallitus on ottanut linjakseen sysätä palveluiden puutteet kuntien kontolle. Tämä on väärin, sillä hallitus on omilla toimillaan heikentänyt kuntien kykyä järjestää asianmukaisia palveluita.

Hallituksen perhepolitiikan onnettomin kohta on suhtautuminen perhetukiin. Asiaan ei ole kiinnittänyt huomiota vain keskustaoppositio, vaan toistuvasti myös eri tutkijat ovat nostaneet perhetukien romuttamisen esille. Äskettäin sosiaalipolitiikan päivillä Kuopiossa professori Pauli Niemelä otti esille kotihoidon tuen kohtalon. Hänen mukaansa kotihoidon tuki on pienentynyt reaalisesti lähes 40 prosenttia vajaan kymmenen vuoden aikana.

Niemelä kysyi puheenvuorossaan myös perusturvan tason laillisuuden perään. Hänen mielestään Suomessa vallitsee laiton tilanne, koska perusturvan monet osuudet ovat alle viimesijaiseksi tarkoitetun toimeentulotuen. Myös keskustan eduskuntaryhmässä on arvioitu, että perhetukien osalta toimitaan perustuslain pykälien rajamailla. Näin on erityisesti minimiäitiyspäivärahan osalta, joka on hallituksen toimien vuoksi vain 10 euroa eli 60 markkaa päivässä.

Minimiäitiyspäivärahan saajien määrä on lisääntynyt paljon viime vuosina: tänään pienintä äitiyspäivärahaa saa joka neljäs äiti. Vaikka hallitus tuo ensi vuodelle päivärahaan kosmeettisen korjauksen, yli 20 000 äitiä joutuu sinnittelemään yhä noin 270 euron eli 1 600 markan perusturvalla. Tämäkö on hallituksen käsitys äitiyden arvosta? Kun hallitukselta kului seitsemän vuotta saada aikaan reilun euron korotus minimipäivärahaan, pieni laskutoimitus osoittaa, että jos tällaisella linjalla jatkettaisiin pari tulevaakin vaalikautta, niin päiväraha saavuttaisi leikkausta edeltäneen 80 markan nimellistason vuonna 2011. Siis lähes kymmenen vuoden päästä! Lapsiperheillä ei ole varaa odottaa sinne saakka. He tarvitsevat paremman perusturvan jo tänään.

Arvoisa puhemies! Keskusta painottaa vanhempien kasvatusvastuuta. Lasten kannalta on tärkeintä, että heillä on kasvun tukena vanhemmat, jotka tuntevat oman vanhemmuutensa ja laittavat lastensa hyvinvoinnin aina etusijalle. Yhteiskunnan tehtävä on tukea vanhempia heidän kasvatustehtävässään ja luoda puitteet hyvän vanhemmuuden toteuttamiselle. Erityisesti työelämää tulee kehittää enemmän lasten ja perheiden ehdoilla.

Keskusta ei hyväksy hallituksen poukkoilevaa perhepolitiikkaa. Suunnan on muututtava sosiaalisemmaksi ja perheitä arvostavaksi. Painotamme perhepolitiikassa vakautta ja ennakoitavuutta. Perhepolitiikka on kokonaisuus, johon kuuluvat hyvät palvelut asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta, riittävät perhetuet, todellisia vaihtoehtoja sisältävä päivähoitojärjestelmä sekä lapsia ja nuoria tukevat turvaverkot. Kotona tapahtuvalle lapsen hoidolle on annettava todellinen arvo. Sen tulee näkyä perhetukien tasossa ja myös eläkekertymässä.

Lapsiperheiden tilanteen parantamista ei tule lykätä tulevaisuuteen, vaan päätöksiä pitää tehdä jo tänä syksynä. Budjettikäsittelyn yhteydessä pienintä äitiyspäivärahaa, kotihoidon tukea ja lapsilisiä on kohennettava. Keskusta on jättänyt näistä tärkeistä asioista myös talousarvioaloitteet. Niistä äänestetään joulukuussa. Silloin nähdään hallituspuolueiden edustajien todellinen kanta perhetukien tasoon.

Arvoisa puhemies! Esittelemme lähiaikoina laajemmin tulevan vaalikauden perhepoliittisia linjauksiamme. Tässä voin kuitenkin sanoa, että mielestämme tulevaan hallitukseen tulee perustaa perheministerin tehtävä. Katsomme, että viime vuosina lapsiperheiden asiat ovat olleet tuuliajolla osittain siksi, että ne eivät ole olleet oikein kenenkään käsissä. Salkkuja on puolitettu, ja hallituksen sisältä tulleet viestit ovat kielineet, että työnjako perhepolitiikassa on ollut hukassa. Myrskyjä vesilaseissa on synnytetty milloin isyysloman kestosta, milloin päivähoitomaksuista. Menneenäkin viikonloppuna kokoomuksen varapuheenjohtaja syytti peruspalveluministeriä päivähoitomaksuista. Kokonaiskuva hallituksen perhepolitiikasta on ollut sekava.

Viimeisen vuoden ajan hallitus on kiertänyt lapsiperheitä kuin kissa kuumaa puuroa. Keskusta esitti viime vaalien alla erillistä perheasioiden ministerivaliokuntaa, jota johtaisi pääministeri. Jos tämä olisi toteutettu, se olisi nostanut perheiden asiat kokonaisuutena politiikan tärkeysjärjestyksen kärkeen.

Arvoisa puhemies! Kannatan ed. Räsäsen ehdotusta päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodoksi.

Leena-Kaisa  Harkimo  /kok:

Arvoisa puhemies! Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan saavutuksia voidaan parhaiten mitata sillä, miten suomalaiset perheet nykyään pärjäävät. Kansainvälisissä vertailuissa pärjäämme hyvin. Näin on jatkossakin oltava. Hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet on turvattava.

Kaikki ei kuitenkaan ole kohdallaan. Syrjäytyneiden lasten ja nuorten määrä on nousussa. Tämä kehitys on pysäytettävä. Siinä tarvitaan myös yhteiskunnallisia ratkaisuja. Vastuu on myös meidän, poliitikkojen.

Välikysymys antaa oudon kuvan suomalaisesta lapsiperheestä, ikään kuin tyypillinen suomalainen lapsiperhe eläisi pelkkien tulonsiirtojen varassa. Opposition yksioikoinen johtopäätös on se, että lapsiperheiden tulot ovat tippuneet, koska lapsilisiä ja kotihoidon tukea jouduttiin laman aikana leikkaamaan. Näin asia ei tietenkään ole. Suomalaisten lapsiperheiden toimeentulo perustuu työstä saatavaan tuloon.

Otetaan esimerkiksi perhe Viljanen, (Ed. Kuoppa: Perhe Harkimo olisi parempi esimerkki! — Ed. Zyskowicz: Ei se ole toveri Viljanen!) jossa on kaksi työssäkäyvää vanhempaa ja kaksi lasta. Perheellä on asuntovelkaa 500 000 markkaa. Molemmat vanhemmat ansaitsivat vuonna 1995 12 000 markkaa kuukaudessa, mikä tuolloin oli keskipalkka. Vuonna 2002 Viljasen perheen käytettävissä olevat tulot ovat 5 000 markkaa kuukaudessa korkeammat kuin vuonna 1995. Tämä johtuu nykyisen hallituspohjan aikana toteutetuista palkan normaaleista tupokorotuksista, tuloverotuksen keventämisestä sekä ennen kaikkea korkotason laskusta. Näitä tavallisia viljasen perheitä Suomi on täynnä, ja tällaisten perheiden määrä on vain lisääntynyt. Suomeen on kyetty luomaan nykyisen hallituspohjan aikana 268 000 uutta työpaikkaa. Tätä saavutusta voidaan pitää erinomaisena.

Arvoisa puhemies! Lapsiperheiden taloudellisen tilanteen parantumisesta huolimatta on lasten ja nuorten henkinen pahoinvointi lisääntynyt. Kansainvälistyvän maailman entistä kiireisempi ja välittömään tyydytykseen perustuva elämäntapa on omiaan vaikeuttamaan lasten kiinnittymistä yhteiskuntaan ja sen arvoihin. Vika ei kuitenkaan ole lapsissa, vaan meissä aikuisissa, jotka olemme luoneet maailmasta tällaisen.

Lasten ja nuorten pahoinvoinnin syyt ovat moninaiset. Niiden arviointiin tämä välikysymyskeskustelu tarjoaa hyvän mahdollisuuden. Välikysymyksen tekijät tarkastelevat kuitenkin ongelmaa hyvin yksipuolisesti. Pahoinvointi tuskin johtuu lapsipoliittisten etuuksien inflaatiotarkistusten väliinjättämisestä. Se voi johtua vanhempien syrjäytymisestä tai liian kiireisestä, ehkä itsekkäästäkin elämänrytmistä. Kansainvälistyvä ympäristömme tuo lasten elämään omat kielteiset lieveilmiönsä: lisääntyvät huumeet, raaistuvan väkivaltaviihteen.

On muistettava, että kuukausi sitten nuorisoasiain neuvottelukunnan toimesta julkaistun nuorisobarometrin mukaan nuorten tyytyväisyys omaan elämäänsä on lisääntynyt. Se on asteittain kasvanut koko 90-luvun loppupuolen ajan. Aivan kaikki ei siis koko ajan kehity huonompaan suuntaan, kuten oppositio väittää.

Vastuu lapsista on aina ensisijaisesti lapsen omilla vanhemmilla. Sukulaiset, kummit, ystävät ja naapurit muodostavat sen turvaverkon, joka tukee vanhempien kasvatustehtävää. Näitä turvallisia aikuissuhteita lapsi tarvitsee tasapainoiseen kehitykseen. Nyky-yhteiskunnan haasteena onkin ennen kaikkea aktiivisen vanhemmuuden ja yhteisöllisyyden kehittäminen. Muun muassa liikenneturvallisuus on saanut viime aikoina vanhemmat tekemään yhteistyötä ja verkottumaan. Tällaista vuoropuhelua ja yhteistoimintaa saman alueen tai koulun vanhempien välillä soisi olevan enemmänkin.

Näiden asioiden hoitamiseksi ei tarvita uutta lainsäädäntöä, ei muutoksia valtion budjettiin, ei edes opposition vastalauseita. Kysymys on meidän aikuisten arvoista, siitä, miten me suhtaudumme lapsiimme ja nuoriimme.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että päivähoitojärjestelmän kehittämistä jatketaan edelleen siten, että perheille taataan mahdollisuus valita lasten kotona hoitamisen sekä kunnallisen ja yksityisen päivähoidon välillä. Jo nyt monet kunnat ovat päättäneet kuntakohtaisista kotihoidon tuen lisistä.

Mielestämme vanhemmilla tulee olla nykyistä selvästi paremmat mahdollisuudet itse valita lapsilleen sopiva hoitomuoto. Erityisesti pienempien, alle 3-vuotiaiden lasten osalta on perusteltua järjestää hoito kodinomaisesti lapsen omassa kodissa toisen vanhemman tai oman hoitajan toimesta tai perhepäivähoidossa. Seuraavalla vaalikaudella on kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen tasoa nostettava. (Ed. Pekkarinen: Miksei tällä vaalikaudella?)

Välikysymyksessä ihmetellään, mihin hallituspuolueiden puoluekokouksissa esittämät vaatimukset lapsiperheiden aseman parantamisesta ovat unohtuneet. Ainakaan kokoomuksen osalta ne eivät ole unohtuneet. (Ed. Pekkarinen: Missä se näkyy?) Puoluekokouksessamme Turussa viime kesänä asetimme palveluiden kehittämisen tulonsiirtojen edelle. (Ed. Pekkarinen: Missä se näkyy?) Kannatamme siis sitä, että seuraavalla vaalikaudella talouskasvun myötä saatavat lisävoimavarat suunnataan palveluiden kehittämiseen. (Ed. Pekkarinen: Ja sitä seuraavalla!) Tämä merkitsee muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämistä, vanhuspalveluiden parantamista, kotipalveluiden määrän lisäämistä sekä syrjäytyneille annettavien palveluiden laadullista kehittämistä. Kotihoidon tuen tason korottamista pidämme palveluiden parantamisena. Kotihoidon tukihan on vaihtoehto kunnalliselle päivähoidolle. (Ed. Pekkarinen: Silti te olette leikanneet sitä!)

Olemme toistaiseksi esittäneet vain yhden tulonsiirron korottamista. Kannatamme lapsilisien tason korottamista ja sitomista indeksiin.

Kuten olemme korostaneet, tavoitteemme kohdistuvat ensi vaalikauteen. Kokoomuksen osalta kysymys on vakavasti otettavista lupauksista, koska emme oppositiopuolueiden tavoin ole luvanneet korottaa kaikkia tulonsiirtoja ja samanaikaisesti parantaa kaikkia palveluita. Emme myöskään viime vaaleissa luvanneet mitään sellaista, mitä emme ole tällä vaalikaudella tehneet.

Keskusta-oppositio sitä vastoin ei vielä ole esittänyt omia painopisteitään. (Ed. Pekkarinen: Minä kyllä käytin puheenvuoron lähetekeskustelussa!) Arvoisat keskustalaiset, se että te esitätte korotuksia kaikkiin määrärahoihin, on äänestäjien harhaanjohtamista. Eikö juuri kansalaisilla ole oikeus tietää, mitä te todella ajattelette, jos valtaan pääsisitte? (Ed. Pekkarinen: Ja mitä te teette tällä vaalikaudella!) Odotamme edelleen lupaamaanne varjobudjettia vaatimustenne tueksi. (Ed. Pekkarinen: Me emme luvanneet varjobudjettia!)

Myöskin vihreiden suhtautuminen lapsiperheiden tilanteeseen tuntuu muuttuneen puolueen siirryttyä oppositioon. Vielä muutama kuukausi sitten vihreät olivat hallituksessa vastaamassa itse asioista. Itse asiassa vihreät ovat viimeiset seitsemän vuotta olleet hallituksessa tekemässä perhepoliittisia ratkaisuja. Nyt vihreät allekirjoittavat välikysymyksen, jonka mukaan tämän ja edellisen hallituksen perhepolitiikka on täysin epäonnistunutta. Missä on uskottavuus? (Ed. Brax: Malttakaa jäädä odottamaan puheenvuoroamme!)

Kuten budjetin lähetekeskustelun ryhmäpuheenvuorossa totesimme, haluamme parantaa kotitalousvähennystä. Kansanedustaja Hanna Markkula-Kivisilta on tehnyt asiaa koskevan lakialoitteen, jonka 105 kansanedustajaa on allekirjoittanut. Aloitteessa esitetään vähennyksen enimmäismäärän nostamista 900 eurosta 1 200:aan sekä vähennysprosentin nostamista 40:stä 60 prosenttiin.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä kotitalousvähennyksen parantaminen on toteutettava vielä ensi vuoden budjetissa. Kun budjettia tullaan joka tapauksessa täydentämään työllisyyttä tukevilla toimenpiteillä, on asia toteutettava tässä yhteydessä. Vähennys lisää osaltaan palvelualojen työpaikkojen määrää. Sen lisäksi kotipalveluiden ostaminen helpottaa perheiden arkea ja antaa lisää keskinäistä aikaa vanhemmille ja lapsille.

Arvoisa puhemies! Lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantaminen edellyttää muutosta suomalaisessa työelämässä. Se edellyttää palveluiden kehittämistä, mutta ennen kaikkea se edellyttää meiltä kaikilta aikuisilta aikaa osallistua lastemme ja nuortemme arkeen. Muutos alkaa pienistä asioista!

Katja Syvärinen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Se, miten hyvin perheillä ja lapsilla arjessaan menee, riippuu monista tekijöistä. Vanhemmat voivat keskinäisillä suhteillaan — silloin kun huoltajia on kaksi — sekä suhteissa lapsiinsa merkittävästi vaikuttaa lasten onnellisuuteen ja hyvinvointiin sekä myöhempään menestymiseen elämässä. Lapset tarvitsevat turvallisia ihmissuhteita, aikuissuhteita, aikuisten aikaa, yhdessäoloa, osallistumista ja turvallisen ympäristön. Lapset tarvitsevat hellyyttä, lämpöä, kannustusta, ymmärrystä, rajoja ja rakkautta. Myös muiden aikuisten, sukulaisten, tuttavien tai naapurien antama esimerkki on tärkeä lapsen tasapainoiselle kasvulle. Meidän aikuisten on hyvä muistaa, että me olemme lapsen onnea luomassa tai pahimmillaan sen riistämässä.

Lasten ja vanhempien taloudellinen toimeentulo perustuu työlle. Kuluneiden kahden vaalikauden aikana on Suomeen luotu merkittävä määrä työpaikkoja, kuten hallituksen vastauksessakin todetaan. Näin monen perheen asema on oleellisesti kohentunut laman synkistä vuosista.

Vasemmistoliitto korostaa, että työn turvaamisen on oltava keskeistä myös jatkossa. Hallitus on myös ilmaissut halunsa tukea tuloratkaisun syntymistä, jotta luotaisiin paremmat edellytykset työllisyydelle ja toimeentulon turvaamiselle. Vaikka työ on toimeentulon kannalta välttämätöntä, se ei kuitenkaan voi olla koko elämän sisältö. Koko yhteiskunta on vastuussa siitä, että vanhemmat voivat käyttää riittävästi aikaa yhdessäoloon myös lasten kanssa. Isyysloman pidentäminen on vain yksi keino, ja meneillään olevissa tuloneuvotteluissa odotamme työmarkkinajärjestöjen ottavan todella vakavasti työn ja perheen yhteensovittamisen. Erityisen tärkeää on, että osa-aikatyön ja pätkätyön turvattomuutta voidaan vähentää ja että perheillä olisi nykyistä varmempi perusta tulevaisuudelleen. Se helpottaisi niitä paineita, joita monet vanhemmat tällä hetkellä kokevat.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä lasten etu on, että työaikaa lyhennetään ja työtä jaetaan entistä tasaisemmin. Pitää olla mahdollisuus järjestää työaikaa myös perhetilanteen mukaan. Tiedämmehän, että pienten, alle kouluikäisten lasten vanhemmat tekevät eniten ylitöitä.

Työelämässä myös työnantajan tulee joustaa. Lyhyempi päivittäinen työaika, tiivistetty työviikko tai vuorotteluvapaa ovat mahdollisuuksia, joista työntekijällä pitäisi olla laajemmat oikeudet neuvotella työnantajan kanssa. Hyvä työnantaja luo yhdessä perheellisen työntekijän kanssa suunnitelman työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi. Tervetulleena parannuksena on pidettävä sitä, että työmarkkinoilla näyttää nyt olevan syntymässä sopimus osittaisen hoitovapaan ulottamisesta pienten koululaisten vanhempiin. Myös lapsen kotona tapahtuvan hoidon on oltava vaihtoehto niille, jotka pitävät sitä työssä käyntiä tärkeämpänä. Vasemmistoliitto korostaa, että vanhemmat ja perheet tarvitsevat myös yhteiskunnan tukea sekä kasvatustehtävässään että toimeentulon ongelmissa. Samalla on syytä palauttaa mieliin, että perheet ovat nyky-yhteiskunnassa kovin erilaisia. Yhä harvemmilla on mahdollisuus turvautua isovanhempiin ja muihin sukulaisiin, mutta sellaisiakin perheitä yhä onneksi on. Toisaalta on yksinhuoltajia, jotka usein lisäksi ovat yhteiskuntamme pienituloisimpia ja joiden tuttavapiiristä ei aina löydy apua tai tukea arjen vähäisissäkään ongelmissa.

Yhteiskunnan lapsille ja vanhemmille tarjoama tuki muodostuu laajasta palvelujen ja tulonsiirtojen kokonaisuudesta, ei yksittäisistä osatekijöistä. Myös lapsista perheille aiheutuvia kustannuksia tasataan niin palveluilla kuin lapsilisillä ja eri etuuksien lapsikorotuksilla. Kaikkia yhtäläisesti palvelevat neuvolat, päivähoito, esiopetus, yhtenäinen peruskoulu ja maksuton kouluruokailu ovat tasa-arvoisen yhteiskunnan ydintä. Kuluneina vuosina on voimakkaasti kehitetty palveluja. On annettu kaikille lapsille oikeus päivähoitoon ja käynnistetty maksuton esiopetus.

Kaikki ratkaisut eivät kuitenkaan riipu vain valtiovallasta. Myös kunnissa on mahdollista voimavaroja ohjaamalla vaikuttaa lasten hyvinvointiin. Kunta voi esimerkiksi luokkakokoa pienentämällä parantaa oppimistuloksia tai maksamalla kuntakohtaista lisää helpottaa lasten kotihoitoa, niin kuin monissa kunnissa onkin tehty.

Vasemmistoliitto painottaa, että laadukkaalla päivähoidolla ja hyvällä opetuksella voidaan antaa kasvaville lapsille hyvät tulevaisuuden eväät yhteiskuntaan. Tarvitaan kodin, päivähoidon ja koulun yhteistyötä. Jotakin onnistumisesta kertovat myös kansainväliset vertailutiedot. Panostus palveluihin merkitsee myös sitä, että koulussa oppilaille tulee oikeus riittävään oppilashuoltoon ja lukioissa ja ammattioppilaitoksissa madalletaan rajaa sosiaali- ja terveydenhuollon tukipalveluihin. Myös kriisitilanteet on otettu huomioon parantamalla lasten ja nuorten mielenterveyspalveluja.

Tärkeää kuitenkin on myös se, että nuorten kanssa työskentelevät oppivat tunnistamaan ne lapset ja nuoret, jotka tarvitsevat apua, jotta auttaminen olisi ylipäätään mahdollista. Tämä merkitsee päivähoitohenkilöstön, opettajien ja nuorisotyöntekijöiden jatkuvaa kouluttamista. Vaikka ongelmat saattavat näkyä lasten käytöksessä, ne juontuvat kuitenkin usein aikuisten ongelmista, siitä, että vanhemmat ovat menettäneet oman elämänsä hallinnan. Siksi tarvitaan eri viranomaisten monipuolista yhteistyötä.

Palveluja voidaan ja niitä tuleekin edelleen kehittää. Esimerkiksi koululaisten yhtenäinen iltapäivähoitojärjestelmä poistaisi yksinäisten iltapäivien riskejä ja vähentäisi lasten kokemaa turvattomuutta ja yksinäisyyttä. Yksinäisyyttä paetaan helposti jengeihin, joissa johtajat ottavat vastuullisen vanhemman paikan varsin helposti. Iltapäivähoito tarjoaa paikan, jossa koululainen voisi toimia aikuisten kanssa. Iltapäivähoitoa vielä parempi olisi kokopäiväkoulu, jolloin yhteiskunnan vastuulla olisi opetuksen ja vapaa-ajan limittäminen nykyistä kokonaisvaltaisemmin aikuisten ollessa työssä. Kokopäiväkouluun voitaisiin siirtyä vaiheittain lisäämällä koulupäivään vapaata toimintaa ja harrastuksia. Lukuaineiden vastapainona voisi olla esimerkiksi liikuntaa, taiteita, luontoon ja ympäristöön liittyvää kerhotoimintaa jne.

Vasemmistoliiton mielestä linjaukset koululaisten iltapäivähoidon järjestämisestä ja kokopäiväkoulusta tulee tehdä seuraavan hallitusohjelman yhteydessä.

Myös neuvoloita voitaisiin kehittää koko perheen hyvinvointikeskuksiksi, varsinkin, kun lapset ovat alle kouluikäisiä. Näin voitaisiin vahvistaa niitä hyviä kokemuksia, joita jo on saatu neuvoloiden moniammatillisesta yhteistyöstä.

Arvoisa puhemies! Viime vuosina on parannettu palveluja ja sen lisäksi myös vähimmäisetuuksia. Vasemmistoliitto on pitänyt köyhyyden ja syrjäytymisen torjuntaa keskeisenä tehtäväkenttänä. Nyt myös pääministeri tunnustaa, että köyhien perheiden määrä on kasvussa. Vasemmistoliiton mielestä viimeistään seuraavan hallituksen ohjelmassa on sovittava asumistuen 7 prosentin omavastuuosuuden poistamisesta ja siitä, ettei lapsilisää enää oteta huomioon tulona toimeentulotuessa. Tämä auttaisi eritoten vaikeuksissa kamppailevia yksinhuoltajia.

Panostus palveluihin on merkinnyt sitä, että lapsilisä on jäänyt toissijaiseksi. On kuitenkin selvää, että näin ei voi jatkaa pidempään, vaan lapsilisien ostovoima on tärkeää turvata ja sen tasoa on korotettava. Lapsilisät voitaisiin esimerkiksi ottaa tarkasteluun veronkevennysten yhteydessä, sillä lapsilisillä on varsin luonnollinen yhteys verotukseen. Siirrettiinhän taannoin verotuksen lapsivähennykset lapsilisiin. Monissa maissa lapsiperheen vähäisempi veronmaksukyky otetaan huomioon vähennyksillä, mutta meillä siihen käytetään lapsilisää, joka on tasa-arvoisempi. Lapsilisien indeksiin sitomiseen vasemmistoliitto olisi ollut valmis jo budjettiriihessä, mutta korostamme, että lapsilisän ostovoiman turvaaminen on otettava seuraavan hallituksen ohjelmaan.

Perheiden kurahousuiseen arkeen kasaantuu yleensä eniten menoja juuri silloin, kun lapset ovat pieniä. Tarvitaan isompaa asuntoa, ehkä isompaa autoa. Toisaalta samaan aikaan on epävarmuutta työelämästä. Juuri näissä tilanteissa yhteiskunnan tulee tulla vastaan.

Usein on sanottu, että hyvinvointivaltio on naisen paras ystävä. Tässä keskustelussa on ehdottomasti täydennettävä myös, että kyllä hyvinvointivaltio on myös lasten ja nuorten paras tasa-arvoisen tulevaisuuden turvaaja.

Pehr Löv /r:

Värderade fru talman, arvoisa rouva puhemies! Det börjar kännas onödigt bekant att stå här i talarstolen för att diskutera ytterligare en interpellation om samma ärende. Omsorgen om de unga och samhällsservicen överlag står högt på listan på alla partiers agendor och inte bara på oppositionens. För ett regeringsparti är det aningen svårare än för ett oppositionsparti att lägga förslag till budget. Ett regeringsparti måste se till att alla sektorer och samhällsfunktioner fungerar. Skulle budgeten inte innehålla t.ex. några sysselsättningsåtgärder och om de resurserna skulle ha flyttats över till omsorgen skulle vi idag ha diskuterat oppositionens interpellation om att regeringen inte har förbundit sig att sänka arbetslösheten.

Se, että oppositio on nyt kahdeksan kuukauden sisällä tehnyt kolmannen välikysymyksen samasta aiheesta eli yhteiskuntapalveluista, osoittaa opposition politiikan käyneen yksioikoiseksi. Nyt myös vihreät ovat pukeutuneet syyttäjän kaapuun siitä huolimatta, että vihreiden aikaisempi vastuullinen ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä on vastannut tämän vuoden budjettikehysten valmistelusta — siis samasta budjetista, jota hän nyt arvostelee. Entinen ministeri Soininvaara voisi varmasti itse selostaa, miten vaikeaa kaikkien rahoitusongelmien ratkaiseminen on yhdellä kertaa. Näistä kokemuksista emme saane kuulla täällä tänään.

Talman! Nästa års budget innehåller flera efterlängtade förhöjningar av stöd samt nya stödformer för familjerna. Moderskapsunderstödet, som familjen kan ta ut istället för moderskapsförpackningen, höjs till 140 euro. Denna höjning kan cirka 56 000 nyblivna mammor utnyttja 2003. Samtidigt utvidgas moderskapsunderstödet så att det höjs då en familj får flera egna eller adopterade barn. För det andra barnet som föds eller adopteras samtidigt utbetalas understödet till dubbelt belopp. Får en familj trillingar är moderskapsunderstödet tredubbelt. Ytterligare höjs den lägsta moderskapspenningen med 1,36 euro till 11,45 euro.

Många par som lider av barnlöshet kan hjälpa lidande barn genom internationell adoption. Det här är ett mycket kostsamt projekt, speciellt då man räknar med tjänstledighet utöver resor och avgifter. Regeringen vill stöda dessa familjer med ett adoptionsbidrag på antingen 1 900, 3 000 eller 4 500 euro beroende på från vilket land barnet adopteras. Adoptivföräldrarna jämställs också med biologiska föräldrar när det gäller rättigheten till familjeledighet.

Sfp:s ministergrupp talade inför budgetförhandlingarna för en indexbindning av barnbidragen. Det skulle bryta trenden i värdeminskningen av barnbidraget och bevara barnbidragets köpkraft sedan ifjol. Detta förslag fick dock inte gehör.

Arvoisa puhemies! Rkp:n ministeriryhmä ehdotti ennen budjettineuvotteluja lapsilisien indeksiin sitomista. Tämä katkaisisi suuntauksen, jossa lapsilisien arvo pienenee, ja säilyttäisi niiden ostovoiman viime vuoden tasolla. Tämä ehdotus ei kuitenkaan saanut vastakaikua. Ruotsalainen eduskuntaryhmä on aikaisemmin ehdottanut, että synnytysten määrän vähentymisen vuoksi vuosittain vapautuvat budjettivarat tulisi ohjata takaisin lapsille lapsilisien korotuksina. Tämä ratkaisu olisi budjettiteknisesti kustannusneutraali.

Haluan muistuttaa, että sosiaali- ja terveysministeriö esitti tuolloisen ministeri Soininvaaran johdolla, että lapsilisät ulotettaisiin myös 17-vuotiaisiin. Ajatus oli kannatettava, mutta suunnitelmaan sisältyi yksi valitettavan loukkaava elementti. Vihreät halusivat rahoittaa 17-vuotiaiden lapsilisät alentamalla nuorempien lasten lapsilisiä. Vihreiden ehdotus olisi toisin sanoen heikentänyt nuorten lapsiperheiden tilannetta. Taloudellisesti perheen tilanne on vaikein lasten ollessa pieniä. Samanaikaisesti kun vanhemmat joutuvat suurien kotiin liittyvien menojen eteen, he joutuvat kompromissaamaan työelämässä, mikä johtaa kaikissa tapauksissa palkkatulojen pienenemiseen. Perheissä, joissa on 17-vuotiaita lapsia, molemmat vanhemmat ovat tavallisesti palanneet työelämään. Ruotsalainen eduskuntaryhmä kannattaa ajatusta siitä, että lapsilisät ulotettaisiin myös 17-vuotiaisiin, mutta tämä ei saa missään tapauksessa heikentää nuorempien lasten lapsilisien tasoa, kuten vihreiden malli edellytti.

Oppositio ei kummallista kyllä ilmeisestikään innostu siitä, että suomalaiset isät saavat vihdoinkin mahdollisuuden pitää oman isyyskuukauden. Ruotsalainen eduskuntaryhmä on tästä toki innostunut. Siitä huolimatta että isyyskuukausi ei saanut sitä muotoa, jonka puolesta me teimme töitä, ryhmä pitää tätä kuitenkin voittona lapsiperheille heidän taistelussaan hyvän vanhemmuuden ja aktiivisen työelämän yhdistämiseksi.

Talman! Oppositionen låter sig tydligen inte begeistras över att de finländska papporna nu äntligen får möjlighet att ta ut en egen pappamånad. (Ed. Kallis: Det är storartat!) Det är märkligt, för det gör svenska riksdagsgruppen. Trots att pappamånaden inte fick den utformning som vi jobbat för, ser gruppen den ändå som en seger för barnfamiljerna i deras kamp för att kombinera ett gott föräldraskap med ett aktivt arbetsliv. Papporna är inte alltid motiverade att delta i barnomsorg och uppfostran. Mammorna orkar ändå inte bära hela ansvaret ensamma. Erfarenheterna från Sverige visar att efter hand som papporna utnyttjar sin pappamånad, ökar också deras benägenhet att ytterligare ta ansvar för sina barn och stanna en längre period hemma med barnen.

Svenska riksdagsgruppen hade gärna sett att mer av den barnpolitiska redogörelsen funnits med i budgetförslaget. Regeringen fattade i våras ett principbeslut om ett barnpaket på 15 miljoner. Av det finns bara 5 miljoner kvar för rådgivningsverksamhet i kommunerna för att motverka utslagning av barn och ungdomar. Också det momentet kom in i budgetboken efter omfattande arbete.

I debatten om samhällsservicen kan man inte alltid bara titta på pengarna. Man måste också se till kvaliteten. Den här regeringen har t.ex. infört förskola för barn som är ett otroligt viktigt instrument då det gäller jämlikheten mellan barnen.

Ytterligare är det värt att nämnas att rätten till dagvård utvidgas i nästa års budget till att gälla barn som omfattas av förlängd läroplikt, dvs. barn som har intellektuellt hinder att klara av skolgången i normal takt.

Puhemies! Välikysymyksen allekirjoittajat luettelevat eri päätöksiä, joita hallituspuolueet ovat tehneet puoluekokouksissaan mutta epäonnistuneet niiden toteuttamisessa. Ruotsalaisen kansanpuolueen puoluekokouspäätökset eivät ole mukana tässä luettelossa. Tämä johtunee siitä, että Rkp näyttää onnistuvan puolueen jäsenten asettamien tavoitteiden toteuttamisessa.

Suunnitelma lasten kotihoidon tuottamasta oikeudesta eläkkeeseen sisältyy niin sanottuun Puron pakettiin, jonka eduskunta saa tällä viikolla. Eläkeuudistus sisältää ilahduttavasti säännökset kaikkien kotiin alle 3-vuotiaita lapsia hoitamaan jäävien vanhempien eläkeoikeudesta. Monet vanhemmat, usein äidit, eivät ole nykyisessä järjestelmässä ansainneet eläkettä lainkaan. Nyt eläke lasketaan siten kuin näillä vanhemmilla olisi 500 euron kuukausipalkka. Ruotsalainen eduskuntaryhmä pitää summaa liian pienenä, jos otetaan huomioon sen korvaavan tulojen poisjäännin. Ryhmä ehdottaa, että laskentaperuste korotetaan 1 000 euroon kuukaudessa. Tällä osoitettaisiin todellista arvostusta kotona tehtävälle työlle. Tämä korotus ei sitä paitsi maksaisi valtiolle laskettua enempää. Tämä johtuu siitä, että alkuperäisissä laskelmissa oli virheellisesti rajattu vanhemmat, jotka voisivat käyttää järjestelmää.

Kykenemme myös osittain toteuttamaan puoluekokouksemme päätöksen iltapäivähoidosta kaikkien lasten oikeutena. Budjettikirjaan sisältyy muun muassa tuki yhteisöille ja säätiöille iltapäivähoidon järjestämiseksi lapsille ja nuorille syrjäytymisen estämiseksi. Haluan toistaa toivomukseni, että tämä asia voitaisiin kirjata seuraavaan hallitusohjelmaan. Yhdenkään lapsen ei pidä joutua kuluttamaan aikaansa ilman aikuisen tukea.

Talman! Satsningar på barn och unga är inte enbart social- och hälsovård. På utbildningssidan finns flera positiva incitament. Barnens hälsa tryggas genom att 20 miljoner euro skall användas till att sanera mögeldrabbade skolor.

Svenska riksdagsgruppen har i flera års tid talat för att antalet vuxna i skolan borde ökas. Skolsystemet måste ha tillräckliga resurser för att kunna notera problem och dessutom kunna motverka dem innan de kommer upp till ytan. De unga kan inte uppfostra sig själva, de behöver vuxnas stöd. Skolhälsovården får större statsbidrag nästa år. Det är att hoppas kommunerna kanaliserar medlen till just dessa funktioner.

Arvoisa puhemies! Monet naiset ovat nykyään huolissaan tulevaisuudesta. Määräaikaiset sopimukset vaikeuttavat nuorten naisten tulevaisuuden suunnittelua. Ruotsalainen eduskuntaryhmä toivoo, että työmarkkinaosapuolet asettaisivat neuvotteluissaan tällä kertaa etusijalle matalapalkkaiset naisvaltaiset alat.

Talman! Regeringspartierna har en familjepolitisk agenda som vi kommer att förverkliga efter hand som det ekonomiska läget tillåter ytterligare satsningar.

Osmo Soininvaara /vihr:

Arvoisa puhemies! Ensin haluan kommentoida ed. Lövin puheenvuorossa ollutta tietoa vihreitten kannasta lapsilisiin. Esitys siitä, että lapsilisät ulotettaisiin 17-vuotiaisiin ja että tämä rahoitettaisiin lapsilisiä alentamalla, oli kyllä liikkeellä. Sitä on esittänyt sekä valtiovarainministeriö että eräs asiaa pohtinut työryhmä, mutta kieltäydyin viemästä sitä eteenpäin, koska olisi mieletöntä ottaa pienten lasten vanhemmilta rahaa ja sillä rahoittaa tätä. Sen takia tämä tällä hetkellä on odottamassa. Nimenomaan olen kieltäytynyt viemästä semmoista esitystä eteenpäin.

Arvoisa puhemies! Varsinaiseen puheenvuoroon: Miksi meillä lasten teko viivästyy ja miksi meillä lapsia syntyy selvästi vähemmän kuin perheet niitä todellisuudessa haluaisivat? Katsokaamme, missä olosuhteissa nuoret aikuiset elävät ne vuodet, jolloin lasten teko pitäisi aloittaa.

Opintotuen ostoarvon heikkenemisen vuoksi nuoret työskentelevät nykyisin yleisesti opintojen ohessa. Kun opinnot tämän vuoksi viivästyvät, viivästyy myös parisuhteen vakiintuminen tai ainakin lasten hankkiminen. Ennen lasten hankkimista on saatava kunnollinen asunto. Huomattava osa nuorista perheistä asuu maamme kasvukeskuksissa. He joutuvat kantamaan täysimääräisinä seuraukset asuntopolitiikan epäonnistumisesta. Katon saaminen pään päälle edellyttää joko suurta asuntolainaa tai sitoutumista kohtuuttomiin vuokriin eli siis säännöllisiä tuloja molemmilta puolisoilta. Nuoret miehet pääsevätkin opintojensa jälkeen hyvin töihin, mutta nuorten naisten edessä on pätkätöiden maailma. Vaikka itse luottaisi optimistisesti siihen, että yhtä työpätkää seuraa toinen työpätkä, pankinjohtaja ei siihen luota. Asuntolainaa ei heltiä. Nuorten naisten pätkätyöt lykkäävät synnyttämistä. Tästä ei päästä ennen kuin vanhemmuudesta työnantajalle koituvat kustannukset tasataan työnantajien kesken.

Työelämä on erityisesti korkeasti koulutettujen nuorten kohdalla muuttunut niin vaativaksi ja kilpailuhenkiseksi, että lapsille ja perhe-elämälle ei myöskään tahdo jäädä aikaa. Jos perheeseen lapsia tulee, aluksi asutaan ahtaasti ja talous on hyvin tiukalla. Lasten kasvaessa maksullinen päiväkoti lopulta vaihtuu ilmaiseen kouluun, asuntoveloista aletaan selvitä, työuralla edetään ja ansiotaso nousee. Perheen taloudellinen tilanne on parhaimmillaan siinä vaiheessa, kun lapset alkavat muuttaa pois kotoa. Tässä vaiheessa lopultakin on varaa hankkia riittävän kokoinen asunto, se, jota olisi tarvittu, kun lapset vielä olivat kotona.

Tulojen ja menojen jakautuminen elinkaaren ajalla on Suomessa vinoutunut pahasti. Tämä on suurena syynä alhaiseen syntyvyyteen ja synnytysiän kohoamiseen. Syntyvyys on laskenut erityisesti hyvin koulutettujen naisten kohdalla. Tämä kielii vaikeudesta sovittaa yhteen perhe- ja työelämä silloin, kun työ on vaikeata ja haasteellista. Urasuuntautuneiden perheitten kannalta on ongelmallista, että Suomessa kotiavun palkkaaminen on tehty verotuksella lähes mahdottomaksi ja että muutkin kotitalouksien työtaakkaa helpottavat palvelut ovat palveluita syrjivän verotuksen vuoksi alikehittyneitä. Kotitaloustyön verovähennysoikeus on asiaa nyt jonkin verran helpottanut, ja iloksemme olemme saaneet kuulla, että tämän etuuden käyttö on nopeasti kasvanut. Tätä suuntausta tulee jatkaa. Tämä on myös tasa-arvokysymys, sillä naiset sen kaksinkertaisen työtaakan yleensä kantavat.

Muista Euroopan maista poiketen Suomessa pienten lasten vanhemmista molemmat tekevät tavallisesti täyttä työpäivää. Meillä pitäisi päästä siihen, että pienten lasten vanhemmista molemmat voisivat halutessaan tehdä kuusituntista työpäivää. Se toisi meille paremmin jaksavia vanhempia, vähentäisi päivähoidon menoja ja tuottaisi tasapainoisempia lapsia. Samalla molempien vanhempien kosketus työelämään ja ammattitaito kuitenkin säilyisivät.

Tämä edellyttää kahta asiaa: Ensiksikin lyhennetty työaika tulee tehdä perheille myös taloudellisesti mahdolliseksi. Toiseksi pienten lasten vanhemmille tulee suoda subjektiivinen oikeus työaikansa lyhentämiseen, kuten on tehty Hollannissa.

Asuntokysymyksen saaminen kuntoon on keskeistä, sillä asumisen kalleus on nimenomaan nuorten perheiden ongelma. Kun pääministeri kertoi sinänsä ilahduttavasta korkojen alenemisesta, se on hyödyttänyt niitä, jotka aikanaan onnistuivat ostamaan asunnon halvalla, mutta nuorilla ovat edessä paljon kohonneet asuntojen hinnat. Asuntopolitiikkamme on jäänyt ajasta jälkeen. Se ei ole sopeutunut vapaasti määräytyviin vuokriin eikä matalaan inflaatioon. Lapsiperheillä ei ole edellytyksiä hankkia perheasuntoja, eikä toisaalta perheillä ole lasten poismuuton jälkeen riittävää kannustinta muuttaa pienempään asuntoon, jolloin perheasuntoja taas vapautuisi lapsiperheille. Asuntopolitiikan epäonnistumisiin kuuluu se, että asumisen menot kohdistuvat elinkaarella aivan liian paljon aikaan, jolloin perheessä on pieniä lapsia. Tämä vaikuttaa lapsiperheiden taloudelliseen asemaan paljon paljon enemmän kuin vaikkapa lapsilisien korottaminen 10 eurolla kuussa.

Arvoisa puhemies! Pääministeri on ehdottanut lapsilisien korottamista vaalien jälkeen siten, että korotuksesta pääsisivät osallisiksi vain perheiden ensimmäiset ja toiset lapset. Näin tuettaisiin pääministerin sanonnan mukaan normaaleja perheitä ja edelleen pääministeriä siteeraten vähennettäisiin sitä eriarvoisuutta, joka johtuu siitä, että lapsilisä kasvaa sisarten määrän kasvaessa.

Onko lasten kannalta eriarvoista, että ensimmäisestä lapsesta maksetaan lapsilisää 90 euroa ja viidennestä 172 euroa? Lapsilisä kattaa vain osan lapsen aiheuttamista kuluista. Perheen lapsiluvun kasvaessa yhteiskunta ottaa isomman taloudellisen vastuun seuraavista lapsista, koska perheen mahdollisuudet kantaa lapsesta aiheutuvat kulut ovat jo pienentyneet aikaisempien lasten vuoksi. Lapsilisien porrastus lasten lukumäärän mukaan on täysin perusteltua. Näin tehdään kaikkialla maailmassa. Ranskassa lapsilisiä maksetaan vasta kolmannesta lapsesta alkaen.

Lapsilisien nostaminen kaikkien lasten osalta 10 eurolla maksaisi 125 miljoonaa euroa vuodessa. Jos sama summa käytettäisiin vain ensimmäisten ja toisten lasten lapsilisiin, korotus olisi tietysti isompi, mutta vain 11,5 euroa kuussa. Ero on niin pieni, että pääministerin ehdotus tuntuu enemmän monilapsisia perheitä vastaan suunnatulta kuin niin sanotusti normaalien perheiden hyväksi tehdyltä. Monilapsisissa perheissä ei myöskään pitäisi olla mitään epänormaalia. Ilman niitä Suomen väkiluku kääntyisi jyrkkään laskuun.

Jos lapsilisien rakennetta halutaan muuttaa, kannattaisi ehkä maksaa enemmän alle esikouluikäisistä lapsista. Kirein taloudellinen tilanne on perheissä silloin, kun lapset ovat pieniä. Keskittämällä lapsilisien korotus alle 6-vuotiaisiin äsken mainittu summa riittäisi 30 euron korotukseen.

Suomessa ei tueta verohelpotuksin lasten kotihoitoa vaan maksetaan erillistä kotihoidon tukea. Pääministerin esittämät vertailut perhepolitiikkaan käytettävistä rahamääristä eri maissa ovat harhaanjohtavia, koska muualla perhepolitiikan painopiste on verohelpotuksissa. Suomalainen malli kuitenkin on parempi, ja vihreät tukevat sitä. Kotihoidon tuki on kuitenkin nykyisin liian matala. Perheiden arvovalinnoista kertoo kuitenkin jotain se, että huolimatta kotihoidon tuen pienuudesta ja huolimatta subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta selvästi yli puolet alle 3-vuotiaista lapsista hoidetaan kotihoidon tuen turvin. On hyvä, että Suomessa tuetaan molempia vaihtoehtoja, mutta kotihoidon tuki on nyt jäänyt liian pieneksi.

Kansalaisten on vaikea ymmärtää, miten äitiyspäiväraha voi olla pienempi kuin pienin työttömyyskorvaus. Vihreiden varjobudjetissa esitetään rahoitus pienimpien äitiyspäivärahojen nostamiseksi työttömyysturvan peruspäivärahan tasolle. Äitiyspäivärahaan liittyy kaksi muutakin ongelmaa. Jos lapsia syntyy peräkkäin kaksi, jälkimmäisen lapsen kohdalla äiti putoaa minimiäitiyspäivärahalle. Välttyäkseen tältä tuhansien eurojen synnytyssakolta on pidettävä taukoa ja mentävä välillä töihin. Väestöräjähdyksestä kärsivissä kehitysmaissa tämä voisi olla oiva keino pidentää synnytysten väliä, mutta emmekö me Suomessa voisi sallia sitä, että perheet hankkivat lapsia siinä tahdissa kuin parhaaksi näkevät?

Minimiäitiyspäiväraha odottaa myös sitä, joka synnyttää heti saatuaan opintonsa valmiiksi. On siis mentävä ensin töihin ja tehtävä lapset myöhemmin. Mitä järkeä tässä on, kun ensisynnyttäjien korkea ikä alkaa olla jo kansanterveydellinen ongelma? On syytä muuttaa äitiyspäivärahan määräytymisperustetta silloin, kun opintotuelta siirrytään äitiyspäivärahalle.

Arvoisa puhemies! Kun hallitus antoi huhtikuussa pääministerinkin mainitseman lapsipoliittisen selonteon eduskunnalle, hallitus ilmoitti ottavansa lapsipolitiikkansa keskeisimmäksi päämääräksi torjua lasten syrjäytymiskehitystä. Tähän tarkoitukseen luvattiin osoittaa 15 miljoonaa euroa. Kesän budjettiriihessä hallitus vesitti tämän itse keskeisimmäksi julistamansa asian täysin. Luvattu raha pudotettiin kolmasosaan, mikä on tarpeeseen nähden aivan liian vähän. Kun hallitus näin käytännössä luopuu siitä tavoitteesta, jonka se on itse julistanut kaikkein tärkeimmäksi, on hallitus välikysymyksen ansainnut.

Edellä esitetyn perusteella vihreän eduskuntaryhmän puolesta ehdotan seuraavaa perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuotoa:

"Kuultuaan hallituksen vastauksen eduskunta toteaa, että nuorten lapsiperheiden taloudellinen tilanne on vaikeutunut erityisesti asuntokysymyksen heikon hoitamisen vuoksi ja että hallitus ei ole pitänyt lapsipoliittisen selonteon yhteydessä antamaansa lupausta puuttua syrjäytymisuhan alaisten lasten tilanteeseen,

ja siirtyy päiväjärjestykseen."

Leea Hiltunen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Mitä hallitusohjelman perhepoliittisista tavoitteista on toteutunut vaalikauden ollessa jo lopuillaan? Ei juuri mitään. Hallituksen lapsipoliittisesta selonteosta on jäänyt käteen reilun euron korotus minimiäitiyspäivärahaan ja luvatusta 15 miljoonasta 5 miljoonaan euroon leikattu satsaus syrjäytyneiden lasten erityispalveluihin. Lastenpsykiatrisia palveluja on pakon sanelemana jonkin verran lisätty, mutta ei tarvetta vastaavasti. Paitsi raha on pullonkaulana myös pätevien työntekijöiden puute. Työryhmän ehdotuksista huolimatta ei hallitus ole antanut esityksiä pienten koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon kehittämiseksi.

Edellisellä kaudella tekemiään leikkauksia Lipposen toinen hallitus ei ole korjannut. Päinvastoin lapsilisät ja kotihoidon tuki ovat reaaliarvoltaan heikentyneet. Monet äidit joutuvat edelleen sinnittelemään työttömyysturvaa huomattavasti heikommalla minimiäitiyspäivärahalla tai suunnittelemaan lapsen odotusta taloudellisesti otollisempaan aikaan. Tämä on suuri epäoikeudenmukaisuus ja väestöpoliittinen virhe.

Perheiden toimeentulo-ongelmat ovat kasaantuneet erityisesti yksinhuoltajatalouksiin, monilapsisiin ja työttömyydestä kärsiviin perheisiin. Lapsiperheiden toimeentulon kehitys on jäänyt jälkeen muun väestön toimeentulon kehityksestä. Köyhyysrajan alapuolella elävien lapsiperheiden osuus 90-luvulla kaksinkertaistui.

Päivähoidon osalta hallitus on satsannut vain yhteen vaihtoehtoon. Nykyjärjestelmä asettaa kunnallisen päivähoidon muiden hoitojärjestelyjen edelle, vaikka sen yhteiskunnalle aiheuttamat kustannukset ovat noin kolminkertaiset kotihoidon tukeen verrattua. Kristillisdemokraattien mielestä hallituksen olisi tullut noudattaa omaa ohjelmaansa ja taata perheille todellinen mahdollisuus valita omaan elämäntilanteeseensa parhaiten sopiva tapa hoitaa lastaan. Mielestämme kotihoitoa ja kunnallista päivähoitoa tulee tukea tasavertaisesti. Etenkin alle 2-vuotiaiden lasten kohdalla on kotihoidon tuen korottaminen pikaisesti ensiarvoisen tärkeää niin lapsen kehityksen ja terveyden kuin kuntataloudenkin näkökulmasta.

Ensi vuoden budjetista äänestettäessä on mahdollisuus näiden epäkohtien korjaamisen ohella myös lapsilisien tarkistukseen, kun eduskuntaryhmämme äänestyttää realistiseen vaihtoehtobudjettiimme sisältyvistä perhepoliittisista korjauksista. Lapsilisien korotuksesta ei pitäisi olla epäselvyyttä, sillä eduskunta äskettäin yksimielisesti hyväksyi ponnen, jonka mukaan lapsilisät tulee sitoa elinkustannusindeksiin.

Arvoisa puhemies! Vanhemmuuden vahvistaminen on avainkysymys lasten hyvinvoinnin kannalta. Lukuisista puheista huolimatta on hallituksen ainoaksi esitykseksi tältä osin jäänyt isyysloman pidentäminen kahdella viikolla, sekin vain, mikäli äiti luopuu omasta oikeudestaan vanhempainlomaan samalta ajalta. Tämä päätös on täysin olematon helpotus työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen vaikeuksiin, vaikka tavoite lisätä isien osallistumista vauvan hoitoon onkin hyvä.

Poiketen monista muista Euroopan maista on Suomessa itse valitun osa-aikatyön tekeminen hyvin hyvin vähäistä. Nykyinen järjestelmämme ei käytännössä luo edellytyksiä siihen, vaikka osa-aikaisen työssäkäynnin ja kotivanhemmuuden yhdistäminen olisi yksi hyvä vaihtoehto. Tämän vuoksi kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on esittänyt, että vanhempien mahdollisuuksia osa-aikatyön tekemiseen parannetaan. Osa-aikatyön edistämisellä lisätään vanhempien mahdollisuuksia huolehtia itse lapsistaan siten, että he samalla voivat säilyttää yhteytensä työelämään.

Etenkin nuorille naisille tyypilliset pätkätyöt aiheuttavat perheille ongelmia niin toimeentulon kuin perhesuunnittelunkin osalta. Julkisen sektorin työnantajien olisi omalta osaltaan huolehdittava siitä, että tarpeettomista pätkätöistä luovutaan niin työntekijöiden kuin myös palvelunsaajien etua ajatellen.

Kaikkien perheiden kohdalla ongelmien aiheuttajana ei suinkaan ole liika työ tai pätkätyö, vaan työn puute. Työttömyys näkyy perheissä paitsi toimeentulo-ongelmina myös mielenterveys- ja päihdeongelmien sekä yleisen syrjäytymiskehityksen aiheuttajana. Kristillisdemokraattien huolenaiheena on ollut myös kasautuva työttömyys, jossa syrjäytyminen on muuttunut perheen yhteiseksi ongelmaksi, joka helposti periytyy vanhemmilta lapsille. Vaikka tämä kierre tiedetäänkin, ei mikään taho seuraa työttömyyden kasautumista tällä hetkellä perheisiin. (Ed. Jaakonsaari: Se ei pidä paikkaansa!) Täystyöttömyydessä elävien perheiden tilanteen korjaaminen on tavoite, jota tulemme myös jatkossa esittämään. Mielestämme työvoimahallinnon tulee huolehtia siitä, ettei perheissä ole kahta huoltajaa yhtä aikaa työttömänä.

Arvoisa puhemies! Useat asiantuntijat ovat ilmaisseet vakavan huolensa väkivaltaviihteen vaikutuksesta nuorten ja lasten elämänmallien ja ongelmanratkaisutapojen kehittymiseen. Käsitys väkivaltaviihteen liiasta tarjonnasta on myös kansalaisten keskuudessa varsin laaja: Ilta-Sanomien äskettäin toteuttamassa kyselyssä kaksi kolmasosaa vastaajista oli tätä mieltä. Vaikka väkivaltaviihde on vain osaselitys lasten ja nuorten väkivaltaisuuteen ja levottomuuteen, on se tekijä, johon on mielestämme puututtava. Ongelmallista on etenkin se, että usein juuri ne lapset, jotka joutuvat olemaan paljon yksin tai joiden kasvatukseen ei ole riittävästi paneuduttu, ovat väkivaltaviihteen vaikutuksille muita alttiimpia. Heidän kohdallaan ei riitä se, että vedotaan vanhempien kasvatusvastuuseen.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on tehnyt ja tekemässä ehdotuksia, joiden tarkoituksena on väkivaltaviihteen ja muun epäeettisen tarjonnan rajoittaminen. Näille esityksille toivomme myös muiden ryhmien tukea. Kansallisilla ratkaisuilla ei tokikaan ole mahdollista ratkaista koko väkivaltaviihteen ongelmaa, mutta on selvää, että tarjonnan rajoittaminen vähentäisi lasten ja nuorten ulottuvilla olevan väkivaltaviihteen määrää.

Arvoisa puhemies! Lastensuojelun tarve on niin avohuollon kuin huostaanotettujen ja sijoitustenkin osalta kasvanut erittäin voimakkaasti viime vuosikymmenien aikana, eikä parempaa ole näkyvissä. Edellytykset varhaiseen puuttumiseen lasten ja nuorten kasvaviin ongelmiin ovat monilta osin tällä hetkellä puutteelliset. Muun muassa kouluterveydenhuollon osalta ovat lapset eri kunnissa hyvin erilaisessa asemassa. Odotammekin sosiaali- ja terveysministeriön suosituksia kouluterveydenhuollon järjestämiseksi ja kehittämiseksi. On erittäin huolestuttavaa, mikäli kunnat pyrkivät säästöihin oppilashuoltotyötä sekä erityis- ja tukiopetusta leikkaamalla.

Mutta miksi entistä useammat perheet ja lapset voivat huonosti? On aivan oikein perätty kadonnutta vanhemmuutta, parempaa taloudellista turvaa perheille, syrjäytymistä ja oireilua ehkäisevää ja hoitavaa palveluverkostoa, niin kuin tämän välikysymyksen myötäkin me vaadimme. Kuitenkin on myös syytä pohtia sitä, onko yhteiskuntamme arvoperustassa jotakin hyvin hyvin pahasti pielessä, miten nykyaikaa vaivaava sitoutumattomuuden, lyhytkestoisten ihmissuhteiden ja yksilöllisyyden korostus näkyy osaltaan perheiden arjessa näinä monina kielteisinä vaikutuksina, joista täällä olemme kuulleet.

Vuosittain avioeron kokee noin 30 000 lasta. Eron vaikutukset lapsen elämään ovat hyvin merkittävät. Kristillisdemokraattien mielestä pitäisi selvittää mahdollisuudet palauttaa sovittelu avioeron ehdoksi lapsiperheiden kohdalla ja lisätä nykyisellään aivan liian vähäisiä perheasiain sovittelupalveluiden resursseja. Mielestämme avioerojen vähentäminen tulisi nähdä osana ennalta ehkäisevää lastensuojelutyötä.

Monien arvioiden mukaan vanhemmuus ja aikuisuus ovat lisääntyvässä määrin hukassa ja perheiden kasvava avuttomuus ja neuvottomuus yksinkertaisissakin lapsen hoitamiseen ja kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä on ilmeistä. Tässä tilanteessa on tärkeää kehittää olemassa olevia peruspalveluja, kuten äitiys- ja lastenneuvolatoimintaa, tukemaan nykyistä paremmin niin äitien kuin isienkin vanhemmuutta ja parisuhdetta.

Arvoisa rouva puhemies! Kristillisdemokraateille perheen merkitys ja hyvinvointi on syvällinen elämänkysymys, ei vain poliittinen kestoteema. Haluamme korostaa jokaisen ihmisen velvollisuudentuntoa läheisiään kohtaan ja toisaalta perheiden autonomista asemaa keskeisinä yhteiskunnallisina toimijoina. Vanhemmilla on lastensa kasvatusoikeus mutta myös -velvollisuus. Perhe on yhteiskunnan perussolu, jonka hyvin- tai pahoinvointi vaikuttaa ratkaisevasti koko yhteiskunnan toimintaan.

Hallituksen piiristä on jopa pääministerin suulla herätelty kansalaisten toiveita paremmasta perhepolitiikasta vaatimalla milloin lapsilisien, milloin äitiyspäivärahan, milloin kotihoidon tuen korottamista. Nämä toistuvat kannanotot mielestämme osoittavat hallituspuolueidenkin myöntävän harjoittamansa perhepolitiikan virheelliseksi. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä toteaa, ettei hallitus ole täällä vastauksessaan antanut mitään viitteitä siitä, että se aikoisi käyttää vielä käsillä olevaa mahdollisuutta korjata perhepolitiikkansa linjaa, vaan sysää havaitsemansa ongelmat seuraavalle hallituskaudelle.

Siksi ryhmämme kannattaa esitettyä epäluottamuspontta.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Lapsiperheet eivät ole Suomessa yhtä hyvällä tuulella kuin pääministeri Paavo Lipponen oli kampanja-avauksessaan muutama viikko sitten. Tilaisuudessa hän esitti lapsilisien nostamista seuraavalla vaalikaudella. Asiahan on sinänsä oikea, mutta hakematta tuli mieleen, miksei kahdeksaan vuoteen lapsilisiin ole tehty parannuksia. Onko niin, ettei pääministerin voima ole riittänyt taistelemaan muiden hallituspuolueiden ja oman ryhmän mahdollista lapsilisävihamielisyyttä vastaan?

Syntyvyys on Suomessa pudonnut pohjalukemiin. Yhtenä keskeisenä syynä tähän on varmasti perhepoliittisten tukien putoaminen ja yhteiskunnan ynseä suhtautuminen lapsiperheisiin. Syntyvyyden aleneminen on vakava yhteiskunnallinen ongelma. Se johtaa ajan oloon siihen, että Suomi harmaantuu ja eläkerasitukset käyvät kohtuuttomiksi. Samantekevää ei ole sekään, kuka vanhuksiamme hoitaa tulevaisuudessa. Itse ainakin haluan, että minua aikanaan hoitava henkilöstö puhuu ja ymmärtää suomen kieltä, koska en ole mikään kielinero.

Stakesin selvitykset puhuvat selkeää kieltään lapsiperheiden aseman kurjistumisesta. Merkittävä osa lapsiperheistä on pudonnut jopa köyhyysrajan alapuolelle. Lapsista yhä useampi voi yhä huonommin. Yhteiskunnan kärjistyvä kahtiajako on ulottunut aivan pienimpiin ihmisiin. Lasten pahoinvoinnista ja psyykkisistä ongelmista on hyvin ja perustellusti kirjoittanut muun muassa lastenpsykiatrian tunnustettu asiantuntija Tuula Tamminen. Tietoa ja tosiasioita on saatavilla; tarvitaan vain päätöksiä.

1990-luvulla julkisen vallan vastuu lapsiperheiden hyvinvoinnista on alentunut päivähoitopalveluita lukuun ottamatta kaikissa perhetuen muodoissa. Tässä yhteydessä on syytä toistaa ja kerrata, että vuonna 1995 lapsilisiä leikattiin 700 miljoonalla tapetulla markalla. Lapsilisien reaaliarvo on pudonnut tätäkin enemmän, sillä niitä ei ole korotettu yleisen hintatason muutoksia vastaavasti. Samanlaisen kuihduttamisen kohteeksi on joutunut lasten kotihoidon tuki, jota leikattiin vuonna 95 reippaalla 20 prosentilla. Nämä kylmät faktat kertovat sen, mitä on tapahtunut.

Arvoisa puhemies! Suomessa on panostettu paljon lasten päivähoitoon. Nämä satsaukset ovat sinänsä olleet aivan paikallaan. Päivähoitopaikoissa henkilökunta on valtaosin pätevää ja hyvin työhönsä motivoitunutta. On järkyttävää toisaalta taas lukea, että kaikkia lapsia ei kotona hoideta asianmukaisesti. Jotkut lapset tai koululaiset eivät saa tarpeeksi ruokaa viikonloppuisin, koska maanantaina kouluruokaa kerrotaan menevän aina eniten. Kuulinpa äsken sellaisenkin valitettavan tositarinan, kuinka pikkupoika oli syönyt lintulaudalta pähkinöitä ja vastannut kysyjälle, ettei äiti ole tehnyt kotona ruokaa. Yksikin tällainen tapaus on liikaa.

Lasten kunnallisesta päivähoidosta on kuitenkin tehty ylivertainen vaihtoehto lasten kotihoitoon verrattuna. En laisinkaan vastusta julkista tai yksityistä päivähoitoa, mutta haluan kaikille vanhemmille todellisen ja taloudellisesti mielekkään mahdollisuuden valita perheelleen paras tapa järjestää lasten hoito. Perussuomalaisten linja on, että luodaan todellinen lapsiperheiden talouden turvaava vaihtoehto kotihoidon ja päivähoidon välillä. Nykytilanteessa lasten kotihoito ei ole taloudellisesti kilpailukykyinen vaihtoehto kunnalliseen päivähoitoon verrattuna. Valtio maksaa Kelan kautta kotihoidon tukea yhdestä alle 3-vuotiaasta lapsesta 1 500 tapettua markkaa kuukaudessa. Tätä tasoa ei voi pitää riittävänä. Meillä on mahdollisuus korjata lapsiperheiden taloudellista asemaa muuttamalla eduskunnan käsittelyssä olevia kuluvan vuoden lisätalousarviota ja valtion vuoden 2003 talousarviota.

Kelan maksaman kotihoidon tuen lisäksi kunnat ja kaupungit voivat itse maksaa omia kuntakohtaisia hoitolisiään. Asun eduskuntaviikot Espoossa ja seuraan mielenkiinnolla senkin kunnallispolitiikkaa. Espoo maksaa kunnallista kotihoidon tukea, niin sanottua Espoo-lisää, 218 euroa eli 1 300 markkaa kuukaudessa. Keskusta ja vihreät ovat mukana tässä välikysymyksessä. Etenkin keskusta on vaatinut kotihoidon tuen nostamista. Eilen iltana Espoossa molemmat ryhmät sitoutuivat budjettisopuun, jossa hylättiin perussuomalaisten puheenjohtajan ajama Espoo-lisän nosto. Toteaisinkin, että keskustan perhepoliittisen työryhmän puheenjohtajan Tanja Karpelan onkin syytä antaa kurinpalautusta kotikaupunkinsa keskustalaisille, jotta nämä valtuustossa äänestäisivät kotihoidon tuen noston puolesta. Kokoomuksen ja SDP:n linja on selkeä: ne ovat sitä vastaan sekä eduskunnassa että kunnissa.

Toisaalta monet pienet kunnat eivät maksa kuntakohtaisia lisiä lainkaan. Tämä on suuri epäkohta. Näin ollen lapsiperheiden tuki voi olla täysin erilainen asuinpaikkakunnasta riippuen. Siksi valtiovallan on taattava kunnollinen kotihoidon tuki.

Arvoisa puhemies! Haluan tässä yhteydessä muistuttaa siitä tosiseikasta, että vaikka vanhemmat ovat vastuussa lastensa kasvatuksesta ja huollosta, on yhteiskunta vastuussa siitä, että vanhemmilla on riittävät edellytykset hoitaa vastuullinen tehtävänsä.

Arvoisa puhemies! Tässä talossa on niin sanottu porvarillinen enemmistö, jonka luulisi kannattavan valinnanvapautta ja moniarvoisuutta. Totuus on kuitenkin valitettavasti toisenlainen. Perhepolitiikkaa on maassamme hoidettu mielestäni täysin punavihreän käsikirjoituksen mukaisesti. Kokoomuksen ryhdittömyys ja velttous on näissä asioissa mielestäni anteeksiantamatonta. Puolueen perhepoliittinen linja on onttoa julkilausumapolitiikkaa, jossa viikoittain vaaditaan lapsiperheille sitä ja tätä, mutta rahaa ei tipu eikä liru, niin kuin tavataan sanoa. Kuinka kauan lapsiperheet kestävät tätä kokoomuksen perhepoliittista viserrystä? Onko niin, että kokoomus on potkaistava pois hallituksesta, ennen kuin asiaan saadaan parannusta? (Ed. Myllyniemi: Kyllä se putoaa automaattisesti!)

Kokoomuksen lausuntoautomatialle vetää vertoja vain vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes, joka tänään Kansan Uutisissa julistaa perheiden huomioimista joka tilanteessa. Olisihan ministeri Siimeksellä ja hänen johtamallaan vasemmistoliitolla ollut sateenkaarihallituksessa kosolti aikaa toteuttaa näitä lupauksia. (Ed. Stenius-Kaukonen: Mutta ei voimaa!) Ilmankos vasemmistoliitto ja kokoomus viihtyvätkin hyvin yhteisessä hallituksessa, kun käytännön teot menevät niillä näin hyvin yksiin. (Ed. Stenius-Kaukonen: Eivät todellakaan!) Sitten vaalikampanjassa turuilla ja toreilla vasemmiston politrukit seisovat jatsarit taikka saapikkaat jalassa jakamassa kansalle soppaa ja sitten taivastellaan kokoomuksen sileäkätisten kovasydämisyyttä.

Arvoisa puhemies! Lapsiperheet ovat jo varmasti huomanneet, ettei hallituspuolueiden korulausepolitiikalla ole parannusta luvassa ainakaan tämän hallituskauden aikana. Lupauksia on ollut hirvittävä määrä muuten. Perussuomalaisten linja on selkeä ja luotettava. Se on sama eduskunnassa ja kunnissa. Siinä puheet, teot ja äänestyskäyttäytyminen ovat yhtenäiset. Näin toivoisimme tapahtuvan myös muissa puolueissa.

Pääministeri Paavo Lipponen

Arvoisa puhemies! Olen keskustelusta sekä pettynyt että paremmissa toiveissa. Erityisen pettynyt olen siitä, että ed. Räsäsestä alkaen enemmän aikaa käytettiin rähjäämiseen, syyttelyyn, kuin vaihtoehtojen esittämiseen. Olisi hyvä todella saada ne vaihtoehdot esiin. Kautta linjanhan täällä nyt, kun vaalit lähestyvät, luvataan lisää lapsiperheille. Se herättää toiveita. (Ed. Pekkarinen: Kuka aloitti?) Kyllä me voimme olla varmoja siitä, että lapsiperheet tulevat saamaan paremman kohtelun tästä eteenpäin.

Nyt sitten siirryn siihen, mitä sanoin täällä Helsingissä. Silloin sosiaalivaliokunnassa oli tehty päätös ja se on myöskin täällä eduskunnassa hyväksytty, että lapsilisät tulisi sitoa tulevaisuudessa indeksiin. Minä käytin puheenvuoron, jossa halusin esittää rakenteellista korjausta. Silloin kun lisätään voimavaroja, jotka ovat rajallisia, pitää voida käydä älyllistä — vihreät, tehän olette tämä älymystöjoukko täällä — keskustelua siitä, (Ed. Stenius-Kaukonen: Se koskee kaikkia uudistuksia, ei vain lapsilisiä!) miten voimavarat suunnataan. Nythän on esitetty lapsilisiin ensinnäkin indeksiin sitomista, tasokorotusta, 17-vuotiaita mukaan lapsilisiin ja sitten puhutaan vielä rakenteellisista korjauksista. Kyllähän näitä asioita täytyy käsitellä yhtä aikaa, kun nyt katsotaan tulevaisuuteen. Olen erittäin pettynyt siitä, että ryhdytään pilkkaamaan silloin, kun yritetään käydä asiallista keskustelua, vihreät.

Otetaanpa sitten esimerkki siitä, mitä ed. Osmo Soininvaara esittää. Hän sanoo, että minun esitykseni syrjii useampilapsisia perheitä. Se on muuten aivan henkilökohtainen esitys, minun puolueenihan voi jyrätä minut tässä asiassa. Ensinnäkin, ne tulevat kaikille lapsiperheille, mutta jos korotetaan vain alle 3-vuotiaiden lapsilisiä, silloin ne eivät tule kaikille lapsiperheille, ed. Soininvaara. Tämä on jälleen vain esimerkki siitä, että käydään nyt kunnollista keskustelua, olemme menossa vaaleihin, sen sijaan, että nyt rähjätään näistä asioista. Ei näihin määrättömiin lupauksiin usko kukaan, joita täällä on tehty. (Ed. Pekkarinen: Te puhutte seuraavan vaalikauden asioista!)

Ed. Räsänen sanoi, että hallituksen politiikka on ollut poukkoilevaa. Ensinnäkin, edellisellä kaudella leikattiin lapsilisiä ja muita etuisuuksia. Sitähän ei kukaan kiistä, mutta silloin piti panna valtiontalous kuntoon. Se oli johdonmukaista politiikkaa. Silloin vakautettiin talous muun muassa liittymällä Emuun, mitä oppositio vastusti. (Ed. Pekkarinen: Eikä harmita yhtään!) Sillä, että korot ovat laskeneet, ei ole merkitystä vain niille, jotka ottavat asuntolainaa, vaan koko taloudelle, sille, että meillä on tulevaisuudenuskoa. Ihmiset, kotitaloudet, uskovat enemmän siihen, että pärjätään. Tällä on ollut merkitystä lapsiperheille.

Tämä on ollut hyvin yksipuolista käsittelyä, kun puhutaan talouden kokonaisuudesta. Me emme ole kyenneet palauttamaan näitä etuisuuksia siinä määrin kuin Ruotsi, koska meidän talouskriisimme on ollut syvempi. (Ed. Pekkarinen: Ette lainkaan!) — Olemme lähteneet palauttamaan näitä, ja voidaan seuraavalla vaalikaudella varmasti näillä lupauksilla tehdä hyvin paljon, mutta silloinkin pitää tehdä valintoja. — Pitää muistaa myöskin palvelut, jotka nimenomaan kohdistuvat parhaiten sosiaalisesti. Ei voida yhtä aikaa tehdä kaikkea. Tästä juuri se vaihtoehto puuttuu oppositiolta. (Ed. Räsänen: Ei puutu!) Hallitus on tässä linjassa aivan yksimielinen, että palveluja pitää painottaa, ja sitten kun lähdetään kehittämään tulonsiirtoja kuten lapsilisiä ja muita, siinäkin suhteessa on käytävä hyvin tarkkaa keskustelua, mihin ja missä tahdissa ja miten nekin kohdistuvat parhaiten sosiaalisesti.

Hyvin paljon erilaisia väitteitä on esitetty, ja kun on kysymys siitä, kuinka paljon meillä käytetään osuutena sosiaaliturvasta perhepolitiikkaan, niin se luku, jonka mainitsin, 13 prosenttia suhteessa esimerkiksi Espanjan 2 prosenttiin, ei sisällä verotukea. Se on Eurostatin eli Euroopan unionin tilastovertailusta vuodelta 2001 otettu. Kaiken kaikkiaan, jos verrataan lamaa edeltävään vuoteen 1990, lasta kohti perhepolitiikkaan käytetään nyt 200 markkaa enemmän vuodessa. Eihän se ole paljon, mutta kuitenkin se kertoo siitä, että tällä tavalla kokonaistasollakin katsottuna on aivan väärin väittää, että meillä ei olisi perhepolitiikkaa ja varsin vahvaa sellaista. (Ed. Kallis: Lapsivähennys verotuksessa poistettiin!) Palveluihin ja nimenomaan päivähoitoon käytetään suunnilleen saman verran kuin lapsilisiin ja vastaaviin tulonsiirtoihin. Sillä tavalla meidän järjestelmämme on tasapainossa, ed. Räsänen, eikä ole niin, että meillä syrjittäisiin kotihoidon tukea, kun sitähän osoittaa jo se, että alle puolet lapsista on päivähoidon piirissä, alle kuusivuotiaista. (Ed. Pekkarinen: Olette te 25 prosenttia leikannut kuitenkin!) Muihin maihin verrattuna me olemme aivan omassa luokassamme tässä suhteessa Pohjoismaiden piirissä.

Heikki Hiilamon väitöskirja, joka on juuri ilmestynyt, kertoo siitä, että meidän lapsi- ja perhepolitiikkamme on hyvin kestänyt sen, että meillä on ollut länsimaiden kaikkein vaikein lama sotien jälkeen. Olemme siis tiellä kohti parempaa. Tällä vaalikaudella nimenomaan on lähdetty järjestelmällisesti ja johdonmukaisesti kehittämään yleensä sosiaalipolitiikkaa. Kuntien taloutta on vahvistettu, ed. Pekkarinen, vielä kerran. Kuntien verotulot, siis sekä valtionosuudet että kuntien omat verotulot, ovat tällä kaudella kasvaneet selvästi. Nyt sekä valtion että kuntien verotulot eivät kehity enää yhtä vahvasti, koska talouskehitys on heikko, ja se on meidän yhteinen ongelmamme. Mutta voimavaroja kaiken kaikkiaan on suunnattu selvästi nyt entistä enemmän sosiaalisiin tarkoituksiin. Tällä tiellä on jatkettava, ja niin kuin jo alussa totesin, kaikesta huolimatta olen toiveikas.

Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho

Arvoisa puhemies! Tästä keskustelusta on tullut osittain sellainen vaikutelma ikään kuin perhepolitiikkaa olisi vain kaikki se, mikä on uutta ja lisäystä, eikä se, mikä meillä on olemassa, mikä on arvokasta, säilyttämisen arvoista ja hyvin säilynyt ja kestänyt myöskin laman myrskyt.

Haluan käydä vähän kertauskurssia, vaikka te käsittelettekin parasta aikaa eri valiokunnissa ja erityisesti valtiovarainvaliokunnassa ensi vuoden budjettiehdotusta, mitä se sisältää lapsiperheiden näkökulmasta. Jos lasketaan mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien lisäykset sekä kustannuslisäykset yleissivistävään koulutukseen elikkä peruskouluun ja lukioon, niin kysymys on yhteensä 600 miljoonasta eurosta eli 3,6 miljardista markkavainaasta. Se ei ole minusta mikään ihan mitätön summa.

Mitä tähän sitten sisältyy? Kaikki, jotka tekivät vuoden 2001 kesällä tätä niin sanottua eduskunnan juhannuspakettia, muistavat ainakin, että sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuslisäykset oli tarkoitettu nimenomaan lasten hyvinvointipalvelujen parantamiseen. Ensi vuodelle on lisätty 104 miljoonaa euroa. Budjetin perusteluissa lukee hyvin selkeästi, mitä on tarkoitus parantaa: päivähoitoa, neuvolatoimintaa, oppilashuoltoa jne.

Budjetti sisältää paljon pieniä parannuksia: äitiysavustusjärjestelmän kohentamista, perhevapaajärjestelmän parantamiseen, isyysvapaisiin 15 miljoonaa euroa, äitiyspäivärahajärjestelmän parantamiseen 9,6 miljoonaa euroa — kyllä sekin jotain on, kun täällä on haluttu vähätellä tätä parannusta — erikseen syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olevien lasten palvelujen parantamiseen 5 miljoonaa. Samaten Raha-automaattiyhdistyksen avustusten jaon perusteluissa on mainittu monia tärkeitä lapsiperheiden olosuhteita parantavia toimenpiteitä.

Se vaikutelma, joka täällä on haluttu antaa, että lapsiperheet olisivat jääneet täysin mopen osaan, nuolemaan näppejään, puille paljaille, ei pidä näiden lukujen valossa paikkaansa eikä pidä myöskään niiden tosiasioiden valossa paikkaansa, jotka tätä vuotta koskevat. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että maailma olisi lapsiperheiden osalta tullut valmiiksi. Valitettavasti näin ei ole, ja juuri siitä syystä on vireillä monia kehittämishankkeita ja, totta kai, jokaisella puolueella on varmasti ihan aitoja, rehellisiä tavoitteita seuraavan hallitusohjelman suhteen. Ne tulevat sitten punnintaan, kun nähdään, ketkä seuraavaa hallitusta muodostavat.

Kun lapsipoliittisen selonteon palautekeskustelua käytiin tässä salissa, sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön vastalauseessa muun muassa keskustan ryhmä edellytti, että meidän neuvolajärjestelmäämme pitää kehittää perheiden palvelukeskuksiksi. Tämä työ on parastaikaa menossa. Meillä on ollut jo kehittämishankkeita, meillä on koulutettu terveydenhoitajia. Tämä on monessa neuvolassa jo tätä päivää, ja tarkoitus on, että tämä toimintamuoto laajenee koko Suomen kattavaksi. Kaiken kaikkiaan kysymys onkin juuri siitä, että meidän toimintatapamme olisi varhaisen puuttumisen mallin mukainen, että jo neuvolassa havainnoitaisiin mahdollisia ongelmia, tuettaisiin nuoria perheitä, äitejä, isiä, myöskin tuettaisiin parisuhdetta, että päivähoidossa erityispäivähoidon palvelut olisivat riittäviä, oikea-aikaisia, että kouluterveydenhuolto ja oppilashuolto, kasvatus- ja perheneuvolatoiminta olisi riittävän vahvaa. Näiden järjestelmien vahvistamiseen on tarkoitettu juuri valtionosuuksien korotus.

Paljon on kysymys siitä, että osattaisiin kunnissa punnita, mikä on ihan oikeasti kallista ja mikä ei. Varhaisen puuttumisen malli varmasti säästää kustannuksia esimerkiksi raskaassa psykiatrisessa hoidossa. Eli kaikki parannukset, kaikki muutokset järjestelmissä eivät tarvitse uutta rahaa. Ne voivat jopa säästää rahaa johonkin muuhun tärkeään lapsiperheiden palveluun, vaikkapa lastensuojelulasten aseman kohentamiseen tai muihin tärkeisiin kohteisiin.

Toivon, että jatkokeskustelu voisi keskittyä aidosti siihen, mikä lapsen näkökulmasta on tärkeää, miten me voimme päästä siihen ytimeen, että vanhemmilla on enemmän kiireetöntä, hyvää aikaa, hyvää arkea olla lasten kanssa.

Päivi  Räsänen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Hämmästelen sitä, että pääministeri Lipponen ei löytänyt puheenvuoroistamme rakentavia vaihtoehtoja. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on niin tällä kuin edellisellä vaalikaudella esittänyt joka vuosi vaihtoehtoja, joissa on painotettu perheiden ja kotien hoivamahdollisuuksia ja joissa on myös huomioitu niiden rahoitus. Nytkin ryhmämme käyttämässä puheenvuorossa tuotiin nämä vaihtoehdot esiin. Kun tällä vaalikaudella on ollut varaa keventää tuloverotusta miljardeilla euroilla, miksi tästä ei ole edes osaa siirretty perhetukien reaaliarvon säilyttämiseen ennallaan tai jopa niiden parantamiseen?

Kun puheenvuorossanne, pääministeri Lipponen, totesitte uusimpien selvitysten mukaan monien lapsiperheiden olevan toimeentulo-ongelmissa, jäin ihmettelemään, tulivatko nämä tulokset teille yllätyksenä. Onhan näitä tutkimustuloksia julkaistu koko vaalikauden aikana ja vuosi sitten (Puhemies koputtaa) välikysymyskeskustelun yhteydessä juuri tästä samasta (Puhemies koputtaa) ongelmasta puhuttiin.

Anu Vehviläinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pidän hyvänä sitä, että pääministeri puheenvuorossaan tunnusti ja tunnisti lapsiperheiden toimeentulo-ongelmat, mutta hänen johtopäätöksensä oli täysin riittämätön. Sen takiahan tämä välikysymys on tehty, että näemme, että lapsiperheillä on suuria toimeentulo-ongelmia ja erityisesti heille nimenomaan perhetukien korotukset olisivat tärkeimmät.

Mitä tulee sitten palveluihin, niin herra pääministeri, palveluita ei voi syödä. Eli ei voi puhua siitä, että on palvelut kontra sitten perhetuet, vaan ne ovat samaa kokonaisuutta, mutta palveluita ei voi syödä. Ministeri Perho luetteli ansiokkaasti ensi vuoden budjettiasioita, mitä niihin tulee, mutta ettehän te voi niillä pestä käsiä siitä, että suurimmat, räikeimmät heikennykset, jotka te olette tehneet, jätätte syrjään.

Virpa Puisto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen iloinen siitä, että pääministeri Lipponen sekä puheenvuorossaan että nyt vastauspuheenvuorossaan, samoin kuin ministeri Perho, korosti kaikkien hallintoalojen merkitystä lapsiperheiden toimeentuloon. On totta, että palveluja ei voi syödä, mutta saadessaan työtä saa leipää. Nämä ovat yhteydessä, samoin kuin kohtuullinen asunto antaa lisää leipää. Seuraavalle hallituskaudelle on syytä muidenkin kuin hallitusryhmien kesäkokouksissaan linjata, mitä haluamme poikkihallinnollisesti toteutettavaan lapsipoliittiseen linjaukseen tähän maahan sekä terveydenhuollon ja sosiaalitoimen että ammatillisuuden lisäämiseksi perheiden parhaaksi.

Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Opposition puheenvuorot ovat taas kerran osoittaneet opposition heikon kyvyn nähdä tulevaisuuteen. Näyttää siltä, että peruutuspeiliin tuijottelu on sumentanut näkökyvyn. Ei kyetä näkemään edes neljää kuukautta eteenpäin sitä, että nyt hallituspuolueet asettavat seuraavan vaalikauden tavoitteita. Eikö niin pidä tehdä, kun vaalit ovat edessä? Samaan aikaan hallitus on tehnyt vahvaa hallituspolitiikkaa. On asetettu painopisteitä, asetettu palvelut ensisijaiseksi, se on ollut perheiden parhaaksi. Mikä tässä on ristiriitaista, kysynpähän vain? Kysyn keskustalta, missä on varjobudjetti. Te ette ehkä kykene ymmärtämään sitä, että me asetamme painopisteitä seuraavalle vaalikaudelle ja tälle vaalikaudelle, kun te ette ole kyenneet sitä tekemään edes tällä vaalikaudella.

Arvoisa rouva puhemies! Ristiriitaisuuden huippu on se, että nyt oppositio tekee välikysymyksen siitä, että pääministeri Lipponen on puhunut lapsilisistä ja että kokoomus on asettanut lapsiperheet painopisteeksi (Puhemies koputtaa) seuraavalla vaalikaudella. Tämä on jo ristiriitaista.

Katja Syvärinen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Perho viittasi puheenvuorossaan siihen, että on nähtävä se, mikä on arvokasta ja mikä säilytettävää, ja näin tietenkin on. Itse en löytänyt hallituksen vastauksesta välikysymykseen kuitenkaan esimerkiksi sitä, mikä on hallituksen kanta subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen ja sen säilyttämiseen. Haluaisin, että pääministeri vastaisi tähän.

Opposition on tietysti vaikea hyväksyä hallituksen tekemiä selkeitä parannuksia. Ed. Vehviläinen sanoi, että palveluita ei voi syödä. Palveluita sinänsä ei voi syödä, mutta esimerkiksi maksuton esiopetus palveluna on tehnyt sen, että esimerkiksi 6-vuotiaiden perheissä on säästetty tuhansia markkoja, jopa tuhansia euroja päivähoitomaksujen poistumisen myötä.

Pehr Löv /r (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä verrattiin Ruotsia meidän järjestelmäämme. Ruotsi on tosin palauttanut paljon, mutta tiedämme, että heillä on myöskin aikamoinen budjettivaje ensi vuonna. (Ed. Elo: Ei pidä paikkaansa, ed. Löv!) Onko se sitten viisasta?

Mutta haluan mainita vielä yhden asian. Meillä on Suomessa kotihoidon tukijärjestelmä, joka on ainutlaatuinen, jota ei muissa Pohjoismaissa ole. He katsovat kateellisina meidän järjestelmäämme, ja se antaa juuri sen mahdollisuuden. Miksi emme koskaan muista sitä, kuinka suuri edistysaskel tämä on ollut Suomen järjestelmässä? Sitä pitää tosin korottaa, mutta se on olemassa, muistakaa se.

Irina  Krohn  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Älylliseen keskusteluun, herra pääministeri, kuuluu toisen osapuolen kuunteleminen. Vihreät ovat esittäneet perhepoliittisia linjauksia tänä syksynä varjobudjetissaan. Pääministerin avauksen jälkeen ed. Soininvaara ryhmäpuheenvuorossaan laski tämän mallin kustannukset ja vaikutukset perheille ja esitti lisäksi oman mallinsa. On mielestäni hyvin vaikea elää yhteiskunnassa, missä opposition rakentava, perusteellinen, matemaattinen, tosiasioihin pohjautuva keskustelu koetaan pääministerin taholta pilkantekona.

Bjarne  Kallis  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Pääministeri luki omassa puheenvuorossaan sivulla 4 seuraavan kohdan: "Uusimpien selvitysten mukaan monet lapsiperheet kärsivät toimeentulo-ongelmista." Herra pääministeri, tämä on yksi syy siihen, minkä takia oppositio on tehnyt välikysymyksen. Me olemme tehneet välikysymyksen siitä syystä, että olemme luottaneet edellisen välikysymyksen jälkeen siihen, että teiltä tulee esitys, joka poistaa tämän ongelman. Me olemme myöskin tehneet vaihtoehtobudjettimme, jossa me ihan teidän toivomuksestanne esitämme rahaa niihin kohteisiin, jotka ovat meidän mielestämme ne kaikkein tärkeimmät. Tämä teidän pyynnöstänne. Kun tämä ei ole saanut tukea teidän budjetissanne, niin me emme näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin tehdä välikysymys, (Puhemies koputtaa) jossa te Suomen kansalle vastaatte, mitä aiotte tehdä. (Puhemies koputtaa) Mitä nyt aiotte tehdä? Nyt te ette ole vielä antanut sellaista vastausta, joka meitä tyydyttäisi.

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri yritti kääntää keskustelun siihen, mitä seuraavalla vaalikaudella tultaisiin tekemään. Arvoisa pääministeri, me välikysymyksen allekirjoittaneet emme kysy sitä, mitä seuraavalla vaalikaudella on tarkoitus tehdä, (Ed. Elo: Miksi ette kysy?) vaan me haluamme kysyä sitä, mitä hallitus tekee tällä vaalikaudella, kun sillä on vielä valtaa paljon jäljellä. (Ed. Elo: Neljä kuukautta!) Uskon ja olen varma siitä, että suomalaisia kiinnostaa se kysymys, tunnustatteko te hallituksessa, että te olette leikanneet lapsilisistä, kotihoidon tuesta, alimmasta äitiyspäivärahasta ja lapsikorotuksista noin 2 miljardia vanhaa markkaa, yli 300 miljoonaa euroa, ettekä ole edes indeksitarkistuksia näihin etuuksiin tehneet lukuun ottamatta niitä pieniä parannuksia, jotka nyt teette alimpaan äitiyspäivärahaan. Tunnustatteko te tämän ja aiotteko teillä vielä olevan tämän vaalikauden vallan puitteissa ryhtyä joihinkin toimiin, joilla näihin koviin epäkohtiin edes jonkinlaista korjausta (Puhemies koputtaa) tuotte? Te ette vastannut selvästi. Minä ymmärsin, että te ette aio tehdä (Puhemies koputtaa) näissä asioissa mitään.

Pääministeri  Paavo Lipponen

Arvoisa puhemies! Kuulustelutyyli ei oikein ole keskustelutyyliä. Minä olen kertonut, mikä on ollut edellisen hallituksen tilanne, tämän hallituksen painopiste sosiaalipolitiikassa, jossa on tapahtunut voimakasta kehittämistyötä ja nimenomaan on painotettu päivähoitoa, esiopetusta, kaikkein köyhimpien palveluja.

Ed. Räsänen moittii tuloverotusta. Painopiste veronalennuksissa on ollut pienituloisissa. Kunnallisverotus on muuttunut progressiiviseksi sen takia, että pienituloisia on ryhdytty verottamaan ansiotulovähennyksen ansiosta heikommin. Kuitenkin te haluatte verottomia etuuksia lisää suurituloisille. Tämä on selvästi ristiriitaista.

Subjektiivista oikeutta, ed. Syvärinen, en ole ollut tässä romuttamassa niin kuin en muutenkaan palvelujärjestelmää, vaan päinvastoin sitä pitää kehittää.

Mitä vihreisiin tulee, niin minä olen erittäin kiitollinen siitä, että ed. Soininvaara täällä on lähtenyt tarkastelemaan näitä asioita. Sitähän minäkin olen yrittänyt. Ei siinä mitään räkäisiä nauruja tarvita.

Marjatta Vehkaoja /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minä haluan todeta tässä, että palvelut ovat paljon parempia kuin tulonsiirrot köyhälle ihmiselle sen johdosta, että ne ovat suojassa inflaatiolta. Mitä köyhempi, sitä tärkeämpää on antaa arvoa maksuttomille palveluille taikka alihintaisille yhteisille palveluille. Siinä mielessä tämä hallitus on ehdottomasti oikein tässä painottanut.

Sitten olisin halunnut todeta sen, että kyllä meidän täytyy sosiaaliturvalainsäädäntöä varmasti tässä maassa kehittää niin, että ei kaikkea tarvitse säädellä kovin yksityiskohtaisesti. Pappaloma on yksi esimerkki. Äitiyspäivärahan ja vanhempainrahan etuuksien määräytyminen on toinen juttu. Kyllä näissä asioissa täytyy perheille itselle kyetä jättämään ratkaisu. Jos on tarkoitus antaa pappalomaa, ei tehdä mitään lisäehtoja siihen.

Viimeiseksi, arvoisa puhemies, täällä ei ole kuulemani mukaan puhuttu elatusavuista tänään mitään. (Puhemies koputtaa) Siellä meillä on, jos muistan oikein luvun, tämmöinen 3 miljardin piikki, maksamaton elatusapujen määrä. Jos nämä maksettaisiin ...

... perheille ja lapsille, siitä saisimme jo hyvän lisän perheiden toimeentuloon. (Puhemies koputtaa) He joutuvat nyt olemaan elatustukien varassa.

Outi Ojala  /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta oli hyvä, että pääministeri hallituksen vastauksessa totesi sen, että köyhien perheiden lukumäärä on kasvussa ja se on huolestuttavaa. On tietysti tärkeää, että me kaikkien lapsiperheiden asemaa kohennamme siten kuin valtiontalous sallii, mutta välikysymyksen tekijät eivät valitettavasti ole ottaneet tosissaan kaikkein köyhimpien perheiden tilannetta. Pääministeri on tämän myöntänyt.

Vasemmistoliiton puheenvuorossa toimme esille kaksi asiaa: asumistuen omavastuun ja sen, että toimeentulotukea saavilla lapsilisät lasketaan tuloksi. Nämä ovat kaksi kaikkein pahinta ongelmaa köyhien lapsiperheiden kannalta. (Ed. Pekkarinen: Mutta ettehän te niitä ole korottaneet!) — Olemme näitä esittäneet.

Palveluita ei voida syödä, mutta kyllä sanon myöskin aivan kuten ed. Vehkaoja, että palvelut ovat köyhien perheiden paras turva.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on moni todennut sen, että lapsiperheet ovat menneet köyhyysrajan alle. (Ed. A. Seppälä: Kaikkiko?) — Osa. — Erityisesti pääministeri omassa puheenvuorossaan ja vastauspuheenvuorossaan viittasi yksinhuoltajien ongelmaan. Kun me kaikki tiedämme, että hallitus on antanut ensi vuoden budjettiesityksen, niin tuskin eduskunnassa lapsilisiin hyvästä tahdosta huolimattakaan voitaisiin tehdä kovinkaan suuria parannuksia. Mutta jos valtiovarainvaliokunta päätyisi joitakin etuuksia antamaan esimerkiksi yksinhuoltajaperheille, niin toivoisin, että pääministeri, kun on hallituksen johdossa, suhtautuisi myönteisesti mahdollisesti niihin muutoksiin, jotka mahdollisesti pystyttäisiin tasoittamaan, koska kaikki tiedämme, että hallituksen esitystä ei voi täysin romuttaa, kun se tänne eduskuntaan kerran on tuotu. Toivoisin tältä osin, kun pääministeri useassa otteessa on painottanut yksinhuoltajien asemaa, että siihen saataisiin ensi vuonna edes jonkinlainen avaus.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Täällä oppositio ihmettelee sitä, että hallituspuolueilla on omia erillisiä tavoitteitaan, jotka koskevat ensi vaalikautta ja joilla mennään vaaleihin ja vaalien jälkeisiin neuvotteluihin. En ymmärrä, mitä ihmettelemistä siinä on. Enemmänkin olisi ihmettelemistä siinä, jos hallituspuolueilla ei olisi ensi vaalikauteen kohdistuvia tavoitteita. (Ed. S. Lahtela: Ihmettelemme sitä, mistä te saatte kansan tuen!)

Sen sijaan ei keskusta eikä muu oppositio ole valmis asettamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Keskusta huutaa niin tulonsiirtojen kuin palvelujen perään. Lisää rahaa riittää joka reikään. Lapualla on tiettävästi kehitetty tämmöinen oma setelipaino, jolla näitä rahoitetaan. Sen sijaan hallituksen piirissä on tehty tärkeysjärjestykseen asettamisia. Palvelut on nähty keskeisimmiksi. Kokoomus lähtee myös ensi vaalikautta koskevissa tavoitteissaan siitä, että palvelut ovat kaikkein keskeisimpiä myös lapsiperheiden aseman kohdalla, joskin myös lapsilisien kohdalla on aika tehdä korotus.

Anu Vehviläinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Keskusta ei todellakaan aliarvioi missään tapauksessa palveluiden merkitystä, mutta kysymys on siitä, että kunnissa ei ole mahdollisuuksia järjestää niitä laadukkaita palveluita. Valtiovalta on omalta osaltaan vetäytynyt rahoitusvastuusta monelta osin. Kun vielä kymmenisen vuotta sitten esimerkiksi terveydenhuollossa valtio oli mukana niissä 40 prosentilla, niin nyt se osuus on vain 20 prosenttia. Kysymys on siitä, että täällä kyllä tehdään hyviä lakeja sinänsä, mutta sitten te hallituspuolueen edustajat ette halua antaa rahaa sinne riittävästi perään.

Mitä puhutaan toimeentulosta lapsiperheiden osalta, niin totta kai se on tärkeä kysymys, miten lapsiperheet tulevat toimeen, mitä siellä syödään. Palvelut ovat toinen puoli sitä.

Ulla  Anttila  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Asuntopolitiikka linkittyy aivan olennaisesti lapsiperheiden asemaan, ja kun puhutaan siitä, mitkä lapsiperheet ovat hyväosaisia ja mitkä huono-osaisia, niin näkisin kyllä sen, että hallituksen epäonnistunut asuntopolitiikka vaikuttaa niin, (Ed. Ojala: Miten te olette siihen johtopäätökseen tullut?) että asuntojen hinnat ovat korkealla ja näin ollen esimerkiksi suoraan tuloista ei voida päätellä sitä, miten perheet pärjäävät. Eli täällä Pääkaupunkiseudulla samalla tulotasolla kuin jossain harvempaan asutulla seudulla perhe voi olla ratkaisevasti köyhemmässä asemassa. Näin ollen näen kyllä, että näitä politiikan lohkoja on välttämätöntä linkittää toisiinsa.

Sinänsä olen erittäin tyytyväinen siihen, mitä ministeri Perho totesi perheiden yhteisestä ajasta. On hyvä asia, että tulopoliittisissa neuvotteluissa ollaan pääsemässä ratkaisuun, joka lisää perheiden yhteistä aikaa ja mahdollisuutta osa-aikaiseen hoitovapaaseen.

Pääministeri Paavo Lipponen

Arvoisa puhemies! Asuntotilanteesta kannattaisi käydä erillinen keskustelu, mutta kyllä vihreät ovat asuntopolitiikan pahimpia jarruja esimerkiksi vastustamalla Vuosaaren satamaa, joka merkitsee kymmenientuhansien asuntojen aukkoa täällä Helsingissä. Kyllä pitää jonkinlaista rehellisyyttä harrastaa tässäkin. Kaavoitus on keskeinen ongelma täällä Pääkaupunkiseudulla. Tehkää jotakin! Te olette lyömässä kapuloita rattaisiin joka paikassa kaavoituksessa. Siitä voidaan keskustella.

Voidaanko palveluja syödä? Palveluissa voidaan syödä, päiväkodeissa ja kouluissa, mutta jos ei olisi näitä palveluja, ei olisi myöskään varaa syödä, ja tämähän on pohjoismaisen hyvinvointivaltion perusta koko tämä palvelujärjestelmä, joka vapauttaa töihin, hankkimaan toimeentuloa, ja tämän takia pitääkin näitä asioita harkita. Nyt täällä on budjettiesitys. Tehkää vaihtoehdot sen sijaan, (Ed. Kallis: Meillä on!) että tässä maalataan taivaanranta täyteen lupauksia ja sitten säestetään niitä syytöksillä. Käydään sitten vaalikeskustelu, kun on sen aika. Kyllä me siinä pärjäämme.

Ulla  Anttila  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vihreät ovat pitäneet esillä myös sitä vaihtoehtoa, mikä ei sitten Helsingin kaupungin päätöksenteossa edennyt, että uusi satama olisi voitu rakentaa Kantvikiin. (Ed. Elo: Ei satamakeskustelua nyt!) Tätä keskustelua minusta on tässä yhteydessä turha avata, mutta kun kerran pääministeri näin teki, niin todettakoon, että tässä satamakeskustelussa olisi voitu mennä aivan toisille urille.

Sen linkittäminen, että vihreät olisivat tämänhetkisen asuntopoliittisen ahdingon syynä, on minusta kyllä aivan perusteetonta, koska kaavoitusasiat olisi voitu hoitaa muullakin tavalla.

Leea  Hiltunen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Todella toivon, että me nyt keskitymme käymään keskustelua välikysymyksen pohjalta. On totta kai oikeutettua, että tuodaan esille ajatuksia siitä, mitä seuraavaan hallitusohjelmaan olisi syytä esittää, mutta kyllä ainakin haluan todeta kristillisdemokraattien puolesta, että ihan vakava huoli meillä on nyt totta kai tulevaisuudesta ennen kaikkea mutta myös tästä päivästä. Me elämme vielä tätä päivää ja syksyä, budjetti on avoinna, ja meillä on paljon mahdollisuuksia vielä osoittaa lapsiperheille se tahto, mitä täällä on nyt haluttu.

Olen erittäin huolestunut siitä, jos nämä esitykset ja puheenvuorot koetaan rähjäämiseksi ja syyttelyksi, jos pääministeri näin koitte, koska on kyllä ihan aito tahto tuoda esille se, että siellä on sellaista korjaamisen mahdollisuutta ihan niillä vaihtoehdoilla, mitä esimerkiksi kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetissa on esitetty.

Ei voi asettaa vastakkain tulonsiirtoja ja palveluja, molempia tarvitaan aivan varmasti. On erittäin epärehellistä, (Puhemies koputtaa) jos näitä vastakkain asetetaan, ja miksi perheet ...

Anteeksi, jatkan myöhemmin.

Tuula Haatainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä minun täytyy sanoa, että kaikki sosiaalipoliittinen tutkimus tukee kyllä sitä analyysiä, jonka pääministeri teki täällä perhepolitiikasta liittyen palveluihin. Kaikki evidenssi osoittaa sen, tosiasiat osoittavat sen, että palvelut ovat parasta tuloerojen tasaamiseen tähtäävää politiikkaa. Se on kyllä ollut meidän sosialidemokraattinen yhteinen linja, koska me olemme nähneet sen kansalaisten arjen näkökulmasta. Köyhäkin perhe tarvitsee palveluja.

Kun täällä ed. Vehviläinen sanoi, että palveluja ei voi syödä, niin kyllähän palveluissa myös syödään: on ilmainen kouluruokailu, päiväkodeissa syödään, ja palvelut ovat se keino, jonka avulla köyhässäkin perheessä on ruokaa pöydässä ja leipää. Jos palvelut jätettäisiin yksityisen varaan, niin kaikkein köyhimmillä perheillä kaikki rahat menisivät palvelujen ostamiseen, ja sellaisessa voucheryhteiskunnassa häviäjiä (Puhemies koputtaa) ovat pienituloiset lapsiperheet.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Palveluilla on myöskin oma tärkeä väestöpoliittinen tehtävänsä. Kun on käynyt ilmi, että Etelä-Euroopan maissa, Italiassa ja Espanjassa, syntyvyys on romahtanut, se on tuskin enää yhtä lasta per perhe, niin sen taustalta löytyy se, että näissä maissa ei ole näitä palveluja. Siellä naiset joutuvat valitsemaan joko uran tai lasten hankkimisen ja hoitamisen, vain kaikkein varakkaimmilla on varaa esimerkiksi au pairiin tai kotiapuun. (Ed. Elo: Miten on Kiinan laita?) Eli myös meidän ikärakenteemme näkökulmasta on olennaisen tärkeää se, että palvelut toimivat. On sanottu, että päivähoito ja lasten kouluruokailu ovat ne keskeisimmät lapsiperheiden palvelut ja tasa-arvon takaajat.

Tanja Karpela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tämä hallitus ei ole toteuttanut ei lapsilisien eikä kotihoidon tuen korotusta. Se ei myöskään ole nostanut pienintä äitiyspäivärahaa työttömyyspäivärahan tasolle kokoomuksen ja demareiden kesäkokouksen puheista huolimatta. (Välihuutoja vasemmalta: Onhan!) Teillä on ollut kahdeksan vuotta aikaa. (Ed. Elo: Mitä Niinistö on tehnyt?) Nyt tuntuu siltä, että kaikki sysätään seuraavalle vaalikaudelle. Välikysymys kuului: Mitä hallitus aikoo tehdä vielä tämän vaalikauden aikana?

Pääministeri Lipponen, teidän sanojanne käyttäen taivaanrantaan maalaillaan lupauksia. Te olette, pääministeri, luvannut nostaa lapsilisiä. Onko ymmärrettävä niin, että aiotte tehdä vielä sen tämän vaalikauden aikana vai sysätäänkö sekin tuonnemmaksi? Ja arvoisa ministeri Perho: Kokoomus viime kesäkokouksessaan esitti kotihoidon tuen korottamista. Aiotteko te tuoda vielä tällä vaalikaudella tämän muotoista esitystä meille tänne käsiteltäväksi?

Pääministeri  Paavo  Lipponen

Arvoisa puhemies! Vielä kerran ed. Karpelalle ja muille: Olen käyttänyt puheenvuoron sosiaalipoliittisessa keskustelussa siitä, että kun rajallisia voimavaroja käytetään ja halutaan lisätä etuisuuksia, nimenomaan verottomia etuisuuksia, niin silloin pitää katsoa tarkkaan, mitä niillä rahoilla tehdään. Me olemme nyt sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, että valtion verotulot ehtyvät, samoin kuntien; entistä tarkemmin pitää katsoa. Kyllä riittää varmasti varaa tulevaisuudessa, ja sen takia pitää katsoakin koko vaalikautta, myös kohdennettuihin tulonsiirtojen parannuksiin, vähimmäisäitiyspäivärahaan, lapsilisään, mutta todellakin pitää katsoa, miten se tehdään. (Ed. Pekkarinen: Ummet ja lammet seuraavasta vaalikaudesta, mutta välikysymys koskee tätä vaalikautta!) Täällä on nyt budjettiesitys; otetaan kantaa budjettiesitykseen. Nyt on minun tehtäväni ainakin tässä keskustelussa jo tehty ja pitää lähteä muihin töihin, vaikka tupoa tekemään, jos se on syntyäkseen.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Tämän välikysymyksen tekoaika on siinä mielessä aika erikoinen, että hallitus antoi budjettiehdotuksensa syyskuun alussa ja nyt se on jo antanut kaikki budjettilakiesityksensä eli lienee aika poikkeuksellista, että nyt tultaisiin yhtäkkiä tänne sitten mahtavien lisäpakettien ja esitysten kanssa. Mitä tähän kotihoidontukikorotukseen tulee, niin kokoomus on sekä puoluekokouksessaan että kesäkokouksessaan ottanut kantaa siihen, että kotihoidon tuen korotus on sen tärkeä tavoite ensi vaalikaudella toteutettavaksi. Emme ole esittäneetkään, että me nyt sitä haluamme tähän syssyyn korottaa.

Päivi  Räsänen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri Lipponen yritti väistää kysymyksen veronkevennysten ja perhetukien suhteesta. Itse asiassa hallituksen tuloveronkevennysten seurauksena juuri suurituloiset ovat voittaneet euroissa eniten, eli hallitus on itse edistänyt tuloverojen repeämistä. Ja mielestäni oli aika populistista ja sosiaalipoliittisesti onttoa vihjata, että lapsilisien korotus, jota ehdotimme, merkitsisi hyvätuloisten suosimista. Lapsilisäjärjestelmän tarkoituksena ei ole tasata köyhien ja rikkaiden välisiä tuloeroja, vaan sen täytyy tapahtua verotuksen keinoin. Sen sijaan lapsilisien tarkoitus on tasoittaa lapsiperheitten ja lapsettomien tuloeroja, ja se olisi tarpeen tässä vaiheessa.

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä rakennetaan kuvaa siitä, että juu juu, on voitukin leikata suorista tulonsiirroista lapsiperheiltä, kun jotenkin kuntien palvelut ovat ratkaisevasti parantuneet. Viime viikkojen aikaan olemme kuulleet kymmenistä, sadoista kunnista eri puolilta Suomea, kuinka suurissa vaikeuksissa kunnat ovat jopa peruskoulutuksensa järjestämisen kanssa.

Me olemme tässä salissa puhuneet monta pitkää keskustelua siitä, minkälaisissa vaikeuksissa monet terveyspalvelut ovat. Lasten kunnallisen päivähoidon osalta on tehty laajentumisia, pieniä parantamisia, se on totta, mutta monien muiden palveluiden osalta tilanne on toinen kuin täällä yritetään maalata. Se on totuus, että te olette leikanneet, Lipposen hallitukset, noin 2 miljardia vanhaa markkaa näistä keskeisistä etuuksista. Ed. Zyskowiczille, jo budjetin lähetekeskustelussa kerroin omasta puolestamme siitä korjausten listasta, mitä keskusta esittää. Siinä keskeisellä sijalla ovat juuri nämä perhe-etuudet, niihin kajoaminen, niiden korjaaminen, mutta myöskin kuntien aineellisen perustan (Puhemies koputtaa) vahvistaminen niin, että kunnat pystyvät tarjoamaan paremmin ...

... ne palvelut, mistä täällä niin paljon on puhuttu.

Outi Ojala  /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt kyllä ed. Pekkarinen kertoikin, mistä on kysymys. Keskusta ei siis tule omalla varjobudjetillaan, vaan te teette korjauslistan niistä hyvistä kohteista, mihin te haluatte lisää rahaa. Sitä me olemme kyllä pelänneetkin. Minä kysyn missä se rahasampo on, ed. Pekkarinen, mistä te tahkoatte sitä rahaa kaikkiin sinänsä ihan hyviin tarpeisiin, joihin mekin mielellämme rahaa laittaisimme? Mutta valitettavasti sitä rahasampoa ei ole keksitty. Mutta jos te sen olette keksineet, niin hyvä on.

Mutta sitten minun, arvoisa puhemies, on pakko sanoa, kun vihreiden välikysymykseen liittyvässä ryhmäpuheenvuorossa todettiin, että asuntopolitiikka on se syy, miksi vihreät haluavat olla välikysymyksessä mukana. Aika erikoista. Te olitte seitsemän vuotta hallituksessa, tuitte hallituksen asuntopolitiikkaa, ja nyt — ykskaks — kaiken ongelma näyttääkin olevan asuntopolitiikka. Aika erikoista!

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti, kertomatta vielä kaikkia yksityiskohtia, minä lupaan ed. Ojalalle yhden rahoituslähteen, johon hyvin mieluusti toivon, että nimenomaan vasemmistoliitto antaa kohtamiten sitten oman vastauksensa. Me tulemme esittämään muun muassa sellaisia toimia, joiden toimien kautta kaikista äveriäimmät osallistuvat näitten asioitten rahoittamiseen, joista äsken tässä puhuin. Toivon, että saamme teiltä silloin tukea.

Raija Vahasalo  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Opposition heikkous tässä perhepolitiikassa on se, että se ajaa vain yhtä ainutta asiaa eli tulonsiirtoja. Kuitenkin perhepolitiikkaan vaikuttavat monet muutkin tekijät. Tärkeää on, että on vaihtoehtoja olemassa. Perheille on välttämätöntä voida valita itselle ja lapsilleen sopivat palvelut, ja opposition esityksestä vaihtoehdot puuttuvat. Kaikki suomalaiset perheet eivät mahdu samaan muottiin, valitettavasti. Nykyhallitus on tehnyt paljonkin toimenpiteitä lapsiperheiden aseman parantamiseksi, mutta ne ovat liittyneet palvelujen parantamiseen ja muun muassa työn ja perheen yhteensovittamiseen. Jos oppositio olisi ollut vallassa, ei toimenpidelista olisi ollut yhtään sen pidempi tai parempi, ehkä se olisi voinut olla vähän erilainen. Mutta kaikkia toimenpiteitä (Puhemies koputtaa) kuitenkin tarvitaan.

Kerralla ei saada kaikkia asioita kuntoon.

Tuija Brax  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin ed. Ojalalle: Eduskunnan pöytäkirjoista löytyy kyllä pitkin hallituskautta rakentavia asuntopoliittisia kannanottoja nimenomaan perhepolitiikan yhteydessä. Ministeri Siimes on niihin myös vastannut. Siltä osin niitä löytyy kyllä ihan monen vuoden takaa eikä suinkaan vain viimeisten viikkojen ajoilta. Internetiä käyttämällä löytyy.

Mutta sitten ministeri Perhon rakentavaan puheenvuoroon. Omaltakin osaltani haluaisin siitä kiittää ja kehua. Kysyisin oikeastaan ministeri Perholta, näkisittekö, että olisi kohtuullista, että näissä tulevaisuusnäkemyksissä olisi myös hintalaput kaikkien puolueiden osalta, kun kerran vaalikeskustelua nyt käydään, niin että meistä jokainen sitoutuisi siihen, että niissä on hintalaput. Siitähän ainakin oma arvosteluni pääministerin ensimmäistä ulostuloa kohtaan aiheutui, että siinä ei ollut hintalappua.

Samassa yhteydessä kysyisin ministeri Perhon näkemystä ed. Syvärisen kysymykseen päivähoitolain tulevaisuudesta, (Puhemies koputtaa) koska ed. Syvärinen oli erittäin tärkeällä asialla.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Minusta olisi oikein ja rehellistä, että hintalaput laitettaisiin, koska viimeistään hallitusneuvottelutilanteessa niitä hintalappuja tarvitaan. Siinä sitten minusta käy hyvin ilmi se, miten realistinen ja rehellinen kunkin tarjous tältä osin on.

Mitä tulee subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen, keskusteluahan on käyty lähinnä siitä, että jos molemmat vanhemmat tai toinen vanhemmista on koko ajan kotona, olisiko mahdollista silloin kokopäivähoitoa rajoittaa puolipäivähoitoon tai muuhun palveluun. En itse ainakaan kannata sitä, että millään tavoin horjutettaisiin sitä, että työssäkäyvällä, opiskelevalla tai sosiaalisista tai muista syistä tarvitsevalla perheellä tämä oikeus säilyy.

Paula Lehtomäki  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Olipa aika mielenkiintoista kuulla ministeri Perholta se, että uusia avauksia ei voida enää tehdä, koska budjettilait ovat jo eduskunnassa, ne on jo tuotu eduskuntaan. Kuitenkin puhutaan, että työllisyyspakettia valmistellaan. Eikö sillä ole mitään budjettivaikutuksia ensi vuodelle? Nämä odotukset, mitä tässä salissa opposition puolella on, perustuvat, ministeri Perho, hallituksen omiin puheisiin, hallituspuolueiden edustajien omiin puheisiin. Mutta nyt on käynyt selväksi, että ainoa paketti, mitä hallitukselta vissiin voidaan enää odottaa, on joulupaketti, eikä sitäkään meille tuhmille lapsille taida tulla.

Jouko Jääskeläinen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Vahasalo kysyi, missä ovat opposition vaihtoehdot. Nimenomaan vaihtoehtoja lastenhoitoon olemme halunneet ajaa ja niitä vahvistaa. Kotihoidon tukea on leikattu kahdeksan vuotta sitten aivan liikaa. Olemme vaatineet, että sitä parannettaisiin, että perheet voisivat näitä vaihtoehtoja käyttää.

Ministeri Perho otti tänne Italiankin jo varoittavaksi esimerkiksi. Täytyy kuitenkin muistaa syntyvyysluvut: 65 000 vuonna 90, 63 000 vuonna 95, tällä hetkellä noin 56 000 lasta. Minusta nämä luvut ovat kuitenkin sen kaltaisia, vaikka ne ikävakioidaankin, että ei ole mahdollisuutta ajatella, ettei näillä olisi kielteistä vaikutusta myöskin tulevaisuuden palveluiden tuottamiseen, yhteiskunnan kokonaisrakentamiseen. Kansalaiset, perheet ovat saaneet huonoja tulosopimuksia, nollamerkkisiä tai miinusmerkkisiä nyt jo monen vuoden ajan. Toivoisimme nyt vähän parempaa tulosopimusta ensi vuoden budjettiin.

Pirkko  Peltomo  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Pääministeri Lipponen lähti tupoa tekemään ja hyvä näin, sillä tupopöydässä on esillä tärkeitä, myös lapsiperheitä koskevia asioita. Kun parannetaan talouskasvua ja työllisyyttä, yhä useampi lapsiperhe saa myös sitä kautta työtä ja parempaa toimeentuloa.

Rouva puhemies! Työn ja perheen yhteensovittamisessa pienten lasten vanhemmille on turvattava valinnan mahdollisuus laadukkaaseen päivähoitoon. Nyt erityisesti koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen on myös tupopöydässä esillä eli tämä osittainen hoitovapaan kehittäminen ja jatkaminen pieniin eka- ja tokaluokkalaisiin. Mutta niin miesten kuin naistenkin työhön osallistumista tarvitaan, jotta työllisyysastetta pystytään nostamaan ja hoitamaan tulevaisuudessa muun muassa lapset, vanhukset, vammaiset ja sairaat.

Mirja  Ryynänen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministerin vastauksessa voi hyvin yhtyä siihen kohtaan, jossa pääministeri itse kaipasi ohjelmaa, jolla puututaan lapsiperheiden köyhyysongelmaan, elikkä pääministeri myönsi sen, että pienituloisten köyhtyvien lapsiperheiden määrä on kasvussa. Minusta tämä osoittaa vain sen, että tämä välikysymys on hyvin perusteltu ja aiheellinen ja että harjoitettua politiikkaa on syytää muuttaa.

Kyllä me keskustassa kannamme huolta eriarvoisuuden kasvusta, joka tänä päivänä on tosiasia; sen osoittavat tuoreet verotilastot, jos katsomme niitä. Tuloerot kasvavat, ja kun samalla tulonsiirtojen taso alentuu, kyllä silloin seurauksena on köyhyysloukku hyvin monen kohdalla. Kyllä myöskin harjoitettu veropolitiikka on suurituloisia suosinut, siitä ei mihinkään pääse. Sitten kun painopiste siirtyy kohoaviin kunnallisveroihin, se kohdistuu jälleen kovimpana pienituloisiin. Olen hyvin iloinen siitä, että (Puhemies koputtaa) pääministeri lupasi muutosta tähän politiikkaan. Sillä tavalla se on tietysti ensi vaalikauden asioita.

Pekka  Kuosmanen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni lapsiperheiden suurin ongelma tai ainakin yksi paha ongelma ovat asuntojen hinnat ja asuntojen vuokrat verrattuna lapsiperheiden tuloihin. Eli siihen pitäisi hallituksen entistä enemmän kiinnittää huomiota, tukea lapsiperheitä asunnon hankkimisessa edullisin korkolainoin ja vuokrasubvention kautta.

Sitten toinen asia: 1980-luvulla meillä lapsiperheillä oli valinnan mahdollisuus ainoastaan kunnalliseen päivähoitoon, mutta tänä päivänä on erittäin paljon hallitus tuonut uusia vaihtoehtoja, eli hallituksen perhepolitiikka minun mielestäni on ollut oikean suuntaista. Pääministeri Lipposen vastaukset kestävät kyllä hyvin opposition arvostelun.

Marja-Liisa  Tykkyläinen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuten pääministeri totesi, sosiaaliturvasta on käytetty perhepolitiikkaan 13 prosenttia. Täällä on käyty keskustelua siitä, että tämä hallitus ei enää tee mitään. On selvää, että tällä hetkellä budjetti on eduskunnan käsissä, eri valiokunnissa. Valtiovarainvaliokunta käsittelee tällä hetkellä muun muassa perhepolitiikkaan liittyviä asioita. Tämän maan hallitus on tehnyt tällä vaalikaudella oman osuutensa, ja pääministeri Lipponen esitteli seuraavaa eduskuntavaalien jälkeen tulevaa hallitusta, jonka pitää tehdä korjauksia.

Haluan todeta, että tämä eduskunta on tehnyt korjauksia viime vuoden budjettiin ja tulee tekemään myöskin tämän vuoden budjettiin korjauksia. Lupaan sen valtiovarainvaliokunnan jäsenenä. Muun muassa otan esille esimerkiksi iltapäiväkerhotoimintaan liittyvät rahoitukset, jotka turvaavat niille lapsille, jotka ovat yksin kotona, jonkinlaista turvaa. Monia muita korjauksia (Puhemies koputtaa) tulemme suorittamaan edelleenkin.

Niilo Keränen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos lapsiperheitten tuet ovat niin hyvät ja jos lapsiperheitten palvelut ovat niin hyvät kuin täällä on hallituksen taholta kehuttu, niin miksi meillä kuitenkin on näin paljon ja lisääntyvässä määrin näitä pahoinvoinnin ilmiöitä? Miksi neljännes lapsiperheistä saa edelleen toimeentulotukea? Miksi näiden köyhimpien perheiden määrä yhä kasvaa? Vai mittaako hallitus tulonsiirtojen ja palvelujen hyvyyttä joillakin muilla mittareilla? Minusta hallituksen tähän saakka esittämät lääkkeet eivät kyllä muuta tilannetta oleellisesti ja tässä välikysymyskeskustelussa ainakin joitakin uusia ideoita on tullut.

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! On hyvä, että pääministeri joskus herkällä korvalla kuuntelee, mitä etupenkissä huudetaan. Hän totesi, että palveluissa voi syödä, niin kuin kerroin, päiväkodissa ja esikoulussa tämän eduskunnan hyväksymän lain mukaan myöskin maksuttomasti, mutta on tärkeää, että myöskin kotona voidaan syödä. (Eduskunnasta: Aivan!)

Kun ministeri Perho on nyt enää paikalla, oletteko te valmis esittämään, kun pääministeri lähti tuponeuvotteluihin, että hallitus ehdottaa nimenomaan lapsiperheiden toimeentulon kohentamiseksi sitä, että lapsilisiä nyt korotetaan? Millä perusteella? Sillä perusteella, että verovähennykset ovat vielä auki. Eikö todella olisi oikeudenmukaisempaa, että verovähennyksistä käytettäisiin osa lapsiperheiden suoraan tukemiseen. Silloin kaikkein vaikeimmassa asemassa olevatkin saisivat lisätuloa itselleen.

Inkeri Kerola  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kansalaisten arkikokemusten lisäksi Sitran tuoreessa raportissa todetaan Matti Rimpelän vahvistaneen, että investoimalla lapsiperheitten ongelmatilanteiden aikaiseen puuttumiseen niitä säästetään suurilta vaurioilta. Ed. Puisto puheessaan kuitenkin sanoi, että tällaisilla perheillä, jotka voivat huonosti, on vähän ääniä jaettavana. Nyt tämän keskustelun perusteella tullaankin siihen tulokseen, että sosialidemokraatit eivät ole kiinnostuneet tämän vuoksi näiden ihmisten asioiden hoitamisesta.

Virpa Puisto /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tahallista väärinymmärrystä. Juuri niinhän sanoin, olin hämmästynyt ryhmämme puheenvuorossa siitä, että välikysymyksessä yhden kappaleen verran oltiin kiinnostuneita niistä perheistä, joilla tutkimuksen mukaan menee huonosti. Se kertoo välikysymyksen allekirjoittajien asenteista. Samoin asenteista kertoo myös se, että keskustavoittoisissa kunnissa, joissa keskustalla on yksinkertainen enemmistö, on valitettavasti eniten laiminlyöty lastensuojelun ja sosiaalityöntekijöitten virkojen täyttämisiä, on tullut eniten valituksia Lastensuojelun tasausrahaston kehittämisestä, on laiminlyöty, kuten nyt kuulimme, esimerkiksi Espoossa keskustan tuella kotihoidon tukea. Se ei hymyilemällä eduskunnassa parane ja muita puhumalla, jos kunnissa toisin toimii.

Jouko Jääskeläinen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Haluaisin vastata ed. Puistolle:

Ed. Räsänen puheenvuorossaan tänään aloitti nimenomaan näistä kaikkein synkimmistä luvuista, jotka me näemme lastensuojelussa, huumekysymyksissä jne. Minusta se oli vastaus tähän kysymykseen, koska ongelmakohtia on tavattoman paljon. Juuri tällä aloitettiin, mutta välikysymyksen pääsisältö oli siinä, onko perusperhe kunnossa. Silloin, jos perusperhepolitiikka ei ole kunnossa, tulee näitä ongelmia. Mutta, ed. Puisto, sanoisin, että tähän asiaan me vastasimme hyvin selkeästi.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Varsin monessa puheenvuorossa ja aivan erityisesti pääministerin puheenvuorossa kävi ilmi, että on puute rahasta ja tulopohja selvästi todellakin tämän hallituksen toimeliaisuudessa vuotaa pahemman kerran. Tänä vuonnakin harmaasta taloudesta ja rikollisesta mustasta taloudesta johtuen jää yli 2,5 miljardia euroa tuloja valtiolta saamatta. Jos sitä asiaa hoidettaisiin kunnolla, ei niiden ehdotusten kanssa, mitä oppositio on esittänyt ei ainoastaan lapsipolitiikassa, mitään rahoitusongelmia olisi.

Pia Viitanen /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kyllä minä totean ed. Kerolalle, että mielestäni voisi edes kohteliaisuudesta kuunnella toisten ryhmien ryhmäpuheenvuoroja. Sosialidemokraattien keskeisin sanoma ryhmäpuheessa ja paljon muutenkin matkan varrella on ollut syrjäytymisuhan alla olevien lasten palvelut ja ne ensiksi.

Haluaisin sanoa keskustan omiin vaihtoehtoihin, kun puhuttiin, että te tulette esittämään vaihtoehdon, jossa kaikkein äveriäimmiltä otettaisiin, että ihmettelen, miten tämä on linjassa niiden vaatimusten kanssa, mitä te toisaalla olette esittäneet. Esimerkiksi puheenjohtajanne esitti Veronmaksajain Keskusliitolle, että kaikkia veroja tulisi alentaa, jopa perintöveroa, jopa pääomaveroa. Se ei ainakaan mielestäni kaikkein äveriäimpiin kohdistu, jos tällaisia toimenpiteitä tehdään. Täällä muun muassa keskusta aiemmin vastusti pääomaveron korotuksia. Onko tämä nyt sitä politiikkaa, että äveriäiltä otetaan ja köyhille annetaan? Minusta tämä kuulostaa aivan päinvastaiselta.

Anu Vehviläinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Viitanen malttaa nyt vain nukkua muutaman yön, kyllä se vaihtoehto teille sitten tulee.

Palaan vielä palvelukeskusteluun, kun minut ymmärrettiin kyllä nyt vasemmalla puolella aivan väärin. Haluan lukea teille, mitä Marjatta Bardy eli Stakesin tutkimusjohtaja on tästä asiasta sanonut: "Tulonsiirrot ovat nyt pienentyneet ja palvelut ohentuneet. Kohennusta tarvitaan kummassakin järjestelmässä. Perheet eivät voi syödä palveluita, eivätkä tulonsiirrot voi korvata palveluiden tarjoamaa yhteisöä ja sen mahdollistamia resursseja." Tuliko teille selväksi?

Tuija  Nurmi  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kun täällä puhutaan, mitä hallitus aikoo tehdä perhepolitiikan uskottavuuden palauttamiseksi kansalaisten keskuudessa, ihmettelen vain sitä, miten tätä asiaa oikein käsitellään ja kuinka heikosti se on osattu markkinoida, kun ajatellaan, että esimerkiksi kaksi kautta on tässä salissa tehty työtä sen eteen, että kotitöiden teettäminen verotuloilla saadaan aikaiseksi ja lisääntymään. Ensiksihän se oli kokeiluna. Nythän on jo 66 000 suomalaista ollut vuonna 2001, jotka käyttävät näitä palveluita. Ainakin Työtehoseuran tutkija sanoo, että palveluiden käytön todellinen buumi on vasta alkamassa ja odotetaan, että 120 000 ostajaa on realistinen taso. Näitä asioita ei saa unohtaa.

Hannu  Aho  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kun pääministerin vastausta lukee, tässä on kuin olisi kaksi henkilöä kirjoittanut a- ja b-osan. Tässä toisessa osassa kuitenkin kerrotaan, että lapsiperheet kärsivät kasvavista toimeentulo-ongelmista, elikkä siellä myönnetään asia. Jos ajatellaan niitä kuntia, joissa on todella isoja perheitä, monilapsisia perheitä, ei tarvitse muuta kuin ympärilleen vilkaista ja katsoa, mitkä ovat kunnan mahdollisuudet auttaa toimeentulossa. Tässä on yhteiskunta pettänyt pahemman kerran. Siitä hallitus ei pääse yli eikä ympäri. Tässä eivät puheet enää auta eikä auta sekään, että seuraavalla vaalikaudella sitten palataan asioihin. Aikaa on ollut kahdeksan vuotta näitä asioita hoitaa, ja ne ovat todella jääneet hoitamatta.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun kuuntelen näitä opposition ehdotuksia, totean sen, että ne ovat hyvin yleislinjaisia ja eivät auta. Tuntuu siltä, että teille ei ole vielä valjennut se, että ehkä teidän oma perusperheajatteluideanne ei ole tämän päivän koulutettujen nuorten ihanne, ruveta ensimmäiseksi kotiäidiksi ja seuraavaksi tekemään lapsia ja ajatella, että lapset tuovat leivän tullessaan. Se on todella mennyttä aikaa. Täytyy sanoa, että niin Suomessa kuin muissakin maissa tietyllä tavalla koulutuksen ja elintason ja laadun hinta on se, että ajatellaan, että ei tehdä vaan lapsia, tarvitaan monia vaihtoehtoja. Siitä olen samaa mieltä, että asumistilanne toimii tehokkaammin kuin entisen armeijan jarru siinä, ruvetaanko lapsia hankkimaan. Täytyy sanoa, että vihreiden jeesustelu, miten he ovat tukeneet kohtuuhintaista asumista, ei ainakaan Pääkaupunkiseudulla pidä paikkaansa.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Tässä vaiheessa ajattelin vielä kerran kerrata sen logiikan, millä tavoin hallitus on näiden kahden kauden aikana toiminut.

Kun Suomi nousi lamasta hirveän velkataakan kanssa, joka toki oli otettu sen takia paljolti, että ihmisten toimeentulosta pystyttiin pitämään huolta, ensisijaisen tärkeää oli vakauttaa Suomen talous, saada kansantuote kasvuun, saada pyörät pyörimään. Tämä piti tehdä osittain sitä kautta, että valtion menoja vähennettiin. Se koski lapsiperheitä. Siihen en ole missään yhteydessä oppositiolta saanut vastausta, mikä opposition vaihtoehto siinä tilanteessa olisi ollut — tuskin se, että mistään ei olisi säästetty. Kun sitten Suomi lähti nousuun, kansantuote kasvoi, tätä kasvuvaraa on käytetty velan lyhentämiseen, mikä on oikein (Puhemies koputtaa) ajatellen tulevaa matalasuhdannetta. Sitä on käytetty veronalennuksiin, jotka ovat hyödyttäneet myös lapsiperheitä, pieni- ja keskituloisia. Sitten sitä on käytetty muun muassa lapsiperheiden palvelujen ja etuuksien parantamiseen kohdennetusti, eli nämä kaikki kolme asiaa ovat olleet tärkeitä ja perusteltuja.

Eero  Lämsä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lasten- ja nuortenpsykiatrian palveluissa todettujen puutteiden johdosta eduskunta lisäsi päätöksillään vuoden 2000 talousarvioon valtionavustuksen kunnille lasten- ja nuortenpsykiatrian palveluihin. Määrärahaa lisättiin myös 2001—2002. Tämä ylimääräinen panostus lasten- ja nuortenpsykiatriaan tuli sairaanhoitopiirien mukaan todelliseen tarpeeseen, näin sanotaan valtioneuvoston selonteossa eduskunnalle. Nyt kuitenkin vuoden 2003 budjetissa esitetään tämän momentin poistamista. Onko nyt näin, että nämä asiat ovat kunnossa? Minulle ainakin on tullut sellaista viestiä, että nämä asiat eivät todellakaan ole kunnossa.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Nämä asiat eivät ole kunnossa, mutta tätä työtä on tarkoitus jatkaa 104 miljoonan euron sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien korotuksen turvin. Ennen kaikkea on tärkeätä tehdä niitä toimenpiteitä, joilla jonoja saadaan lyhennettyä, niitä toimenpiteitä, joilla voidaan vaikuttaa siihen, että lasten mielenterveysongelmia voidaan vähentää. Nehän liittyvät juuri varhaiseen puuttumiseen: neuvolatoiminnan vahvistamiseen, erityispäivähoitoon, kouluterveydenhuoltoon, oppilashuoltoon, perheneuvolatoimintaan jne., eli tehdään oikeita asioita oikeaan aikaan. Tämä, jos mikä, on paikallista kunnallispoliittista harkintaa, mihin painopiste laitetaan. Jos nämä asiat laiminlyödään, kyllä ne jonot vaan siellä edelleenkin ovat. Totta kai tähän vaikuttaa hyvin moni muu asia, muun muassa juuri työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen.

Päivi  Räsänen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri Lipponen puheessaan edelleen vahvisti tavoitteensa lapsilisien porrastuksen purkamisesta. Hän totesi, että hän ei tiedä, tukevatko sosialidemokraatit häntä tässä tavoitteessa. En ole kuullut kenenkään sosialidemokraatin täällä kommentoivan tätä pääministeri Lipposen ehdotusta, en myöskään ed. Puiston puheenvuorossaan. Kysyisin nyt sosialidemokraateilta, ehkä ennen kaikkea sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajalta ed. Vehkaojalta, jolla on sosiaalipolitiikan asiantuntemusta: Kannatatteko pääministeri Lipposen mallia lapsilisäjärjestelmän uudistamiseksi?

Mikko Elo /sd (vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ensinnäkin eräs korjaus, kun täällä ed. Löv väitti, että Ruotsissa oltaisiin menossa alijäämäiseen budjettiin. Ruotsin pääministeri Persson ennen vaaleja sanoi, että pyhin asia on hänelle se, että Ruotsin talous säilyy ylijäämäisenä. Kaikki muut, tulonsiirrot ja muut, ovat sen jälkeen. Ed. Löv, kyllä pitäisi pyrkiä nyt totuuteen.

Mitä tulee ed. Pekkarisen väitteisiin siitä, ettei voisi puhua siitä, mitä tulevalla vaalikaudella aiotaan tehdä, mielestäni se on aivan päätöntä. Kyllähän tosiasia on se, että budjetti on nyt eduskunnassa, niin kuin on monta kertaa todettu, ja eduskunta päättää sen pohjalta tekemättä tuskin kovin suuria muutoksia kuitenkaan. Mutta sitten on tuleva vaalikausi, ja silloin me luomme uusia linjauksia.

Kun ed. Räsänen totesi oikeastaan vanhan fraasin siitä, että lapsilisät kuuluvat kaikille, myös suurituloisille, ja ne ovat erotuksena lapsettomista perheistä, kyllä toteaisin toisaalta, että se on aika julmaa ajattelua. Monet lapsettomat perheet ovat lapsettomia ilman omaa syytään. (Puhemies koputtaa) Mielestäni tuloharkintaa kannattaa edelleenkin miettiä (Puhemies koputtaa), miettiä sitä, tarvitsevatko kaikki suurituloiset, niin kuin ed. Räsänen esimerkiksi, lapsilisiä.

Seppo Lahtela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tässä välikysymyksessä kysytään, aikooko hallitus ryhtyä tällä vaalikaudella toimenpiteisiin. Pääministeri vastaa, että tarvitaan koko seuraavan vaalikauden kattava suunnitelma, jolla puututaan lapsiperheiden köyhyysongelmiin. Tästä saa selkeästi sellaisen vaikutelman, että kysymyksen, mikä kohdistui selkeästi tälle vaalikaudelle, vastaus on katsottu kauas tulevaisuuteen. Taitaa olla niin, että tällä hallituskokoonpanolla ei kyetä puuttumaan suuriin eikä pieniin asioihin, ei ainakaan pienen ihmisen asioihin, jolloin jää väkisin semmoinen käsitys, että muutosta tarvitaan, hallituspohja ja -ohjelma pitää rakentaa kokonaan aivan uudelle pohjalle, jolla ymmärretään ihmistä ja erityisesti lapsiperheitä.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri poistui sinänsä voittajana, kun hän oli nimenomaan sitä mieltä, että palvelut ovat ensisijaisia. Mutta tyytyväisyys ei voi olla kovin laajaa, koska palveluja on tässä yhteiskunnassa lakkautettu ja heikennetty. Neuvoloita on vähennetty, kouluterveydenhoitoa on heikennetty, eikä myöskään Kansallinen terveysprojekti Jussi Huttusen mielestä ole saanut kylliksi varoja.

Ministeri Perho totesi aivan oikein, että seuraavassa budjetissa on enemmän nimenomaan valtionapuja terveydenhoitoon, mutta niitä kai ei ole suinkaan korvamerkitty, eli tämä valinta tapahtuu kuntien puolella. Kun yhteiskunta on väkivaltaistunut ja alkoholisoitunut entistä enemmän — alkoholin kulutus menee kohta Ranskan ohi suomalaisella viinapäällä varustettuna — meillä todella ja nimenomaan lapsilla tulee olemaan ongelmia. Silloin tarvitaan näitä palveluja ja niihin tarvitaan myös valtion budjetissa lisää rahaa.

Antti  Rantakangas  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lainsäädännön epäkohtien korjaamisen pitää olla meidän yhteinen tavoitteemme. Otan esille kaksi erityiskysymystä, joihin pitäisi löytää nopeasti ratkaisu.

Toinen koskee osittaista hoitorahaa. Jos tällä hetkellä yrittäjä, perheenjäsen, haluaisi lyhentää työpäiväänsä ja hoitaa osan päivästä lastaan, hän ei pääse nykylainsäädännön mukaan osittaisen hoitorahan piiriin, ja tämä on väärin.

Toinen koskettaa kehitysvammaisten lasten vanhempia. Tällä hetkellä, jos lapsen vanhempi on mukana kehitysvammalaitoksessa hoitojakson aikana, hän ei pääse erityishoitorahan piiriin, mutta jos lapsi on keskussairaalassa, silloin tämä erityishoitoraha lapsen vanhemmalle tulee. Tässäkin kohdellaan kaltoin monta kertaa pienimmän äitiyspäivärahan piirissä olevia vanhempia.

Kumpikaan esittämistäni ongelmista ei ole miljardiluokan kysymys, vaan tärkeitä niille, joita tämä koskettaa. Tähän toivoisin nopeaa ratkaisua.

Leena  Rauhala  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tutkimuksissa tutkijat ovat esittäneet, että nimenomaan nopeasti vaihtuvat hoitajat päivähoidossa päiväkodeissa ja opettajien vaihtuvuus kouluissa on yksi ongelma. Lapset tarvitsisivat nimenomaan jatkuvaa, turvallista aikuista, jonka he tuntevat hyvin. Nyt kysymys, mikä on todellinen vaihtoehto perheille ja vanhemmille, on mielestäni täällä ollut vielä hakusessa, koska mielestäni todellinen vaihtoehto ei ole, että meillä on vain päivähoito, koska kotihoidon tuki ei ole todellinen vaihtoehto, koska nimenomaan monet perheet ovat sanoneet, että he eivät voi jäädä kotiin, vaikka haluaisivat.

Kysyisin todella sitä, miten ymmärretään perheitten aito huoli, joka mielestäni nousee kokemuksesta. Ei se ole vain niin, kuin ed. Kautto täällä sanoi, että meillä on väärä käsitys perheestä. Kyllä (Puhemies koputtaa) sekä tutkijat että ihan perheet ovat sanoneet, että he haluaisivat (Puhemies koputtaa) toisenlaisia vaihtoehtoja.

Marjatta Vehkaoja /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Yhdyn niihin, jotka ovat arvostelleet asuntopolitiikkaa, mutta se kehnous juontuu jo 60-luvulta. Olisi kelvannut juuri tämä asia kopioida Ruotsista; niin ei tapahtunut.

Kotihoidon tuki syntyi tilanteessa, jossa asumisesta maksettiin 15:kin prosentin korkoja. Tätä asiaa on selvitetty, ja itse asiassa tämä kysymys olisi voitu hoitaa vaikkapa asumistuen kautta, mutta se keksittiin hoitaa palveluvaihtoehtona.

Nyt kun EY-tuomioistuimesta ollaan odottamassa päätöstä, joka todennäköisesti tulee johtamaan siihen, että me joudumme kotihoidon tuen systeemiä muuttamaan, niin oikeastaan ministeri Perholta kysyn: Eikö pitäisi nyt selvittää vihdoin ja viimein, kannattaako se sittenkään viedä vielä tiiviimmin palvelujen lähelle ja vaihtoehdoksi vai pitäisikö sittenkin vaihtoehtona tutkia tämän tuen siirtämistä asumistuen yhteyteen, lapsiperheiden asumistukeen siitä syystä, että minä kysyn tässä nyt, onko Suomella myöskään varaa kahteen rinnakkaiseen tukijärjestelmään, (Puhemies koputtaa) jotka maksetaan tällä tavalla ilman tarveharkintaa, tuloharkintaa, koska kaikki (Puhemies koputtaa) varakkaat voivat saada sekä lapsilisän että kotihoidon tuen?

Erkki Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En voi olla puuttumatta ministeri Perhon toistuvasti esittämään yhtälöön, jossa hän kertauksenomaisesti toteaa, mikä on ollut hallituksen politiikka. Aina se on perustunut siihen samaan, että hallitus hyväksyy aina ja kaikkialla sen tulokertymän, mikä sattuu kertymään, pyrkimättä millään tavalla aktiivisesti vaikuttamaan siihen, että niistä veropoliittisista ratkaisuista, lainsäädännöllisistä ratkaisuista, jotka on päätetty, pidettäisiin kiinni, että niiden mukaisesti verot kannettaisiin. Jos tästä pidettäisiin kiinni, teilläkin olisi ollut pelivaraa vaikka kuinka paljon enemmän. Nyt te olette aina vain vetoamassa siihen, että rahat eivät riittäneet.

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Pääministeri Lipponen totesi puheessaan, että talouskasvu on heikkoa. Talouskasvuun vetosi myös ministeri Perho. Arvoisa ministeri, sanoitte, että korkean talouskasvun aikana on maksettu valtionvelkaa, jotta on saatu liikkumatilaa. Tosiasia on kuitenkin se, että valtionvelkaa on maksettu osinkotuloilla ja valtion omaisuutta myymällä ja juurikaan muuta ylijäämää hallitus ei ole saanut aikaan.

Nyt kuitenkin on tilanne, jossa pitäisi tehdä jotain. Lapsiperheet voivat pahoin. Koulumaanantaisin lapset syövät erittäin paljon enemmän kuin muina arkipäivinä. Tämä kertoo sen, että osa lapsista on viikonvaihteen hyvin niukalla ruoalla, ja se johtuu mitä suuremmalla todennäköisyydellä rahan puutteesta. Jos halutaan luoda talouskasvua, pitää luoda työpaikkoja. (Puhemies koputtaa) Työ on parasta sosiaaliturvaa, mutta tätä ei hallitus halua hoitaa.

Kalevi Olin  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pitkään tätä puheenvuoroa pitikin odottaa. Kun täällä monet käyttävät useita peräkkäin, niin tämä keskustelu ei oikein kulje tasapainossa, arvoisa puhemies, hallituspuolueiden ja muiden välillä.

Totean vain, arvoisa puhemies, sen, että tämä keskustelu on saanut jo hieman sivistyneempiä piirteitä. Alussa tämä keskustan puheenvuorojen käyttö oli vähän niin kuin huutokauppameklarin heilumista eikä vihreidenkään kääntöpolitiikka kovin uskottavaa ollut.

Haluan todella keskusteluun ainoastaan, arvoisa puhemies, sen, että perhepolitiikka osana yhteiskuntapolitiikkaa jos mikä, on mitä monisäikeisin alue. Koskemalla yhteen kohtaan voidaan heikentää toista.

Toiseksi, ja sitten päätän: Kaikkien perheiden asema ei ole heikko tässä yhteiskunnassa, vaan huomio pitää kiinnittää niihin lapsiperheisiin, joilla on hätä.

Kari  Myllyniemi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliainen on täältä poissa, mutta hän oli huolestunut harmaasta taloudesta ja siitä, mistä rahaa tähän torjuntaan saataisiin. Valtiontilintarkastajat tänä vuonna ovat erikoisesti tähän asiaan keskittyneet. Toivottavasti ed. Pulliainen on lisäämässä poliisin määrärahoja, kun niitä tulemme esittämään.

Mutta itse asiaan. Olen sitä mieltä, että verotuskäytännössä pitäisi palata vanhaan hyvään systeemiin: lapsivähennykset takaisin, koska lapsilisää ei kerta pystytä nostamaan. Toisaalta kukaan ei ole puhunut siitä, tulisiko harkita, josko lasten sairauskulut voitaisiin vähentää verotuksessa. Miksi näin ei voitaisi tehdä?

Ed. Leea Hiltunen oli oikeassa puhuessaan väkivaltaviihteen huonosta vaikutuksesta lapsiin. Valitettavasti Stakesin tai vastaavan tutkimuslaitoksen päivystävä dosentti on väkivallan vaikutuksesta aivan eri mieltä kuin me tavalliset ihmiset.

Ismo  Seivästö  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Muutama vuosi sitten tehty tutkimus osoittaa sen, että lapsi kuluttaa lapsiluvusta riippumatta noin 2 236 markkaa eli 376 euroa kuukaudessa. Edellinenkin puhuja viittasi siihen, olisiko näissä veroratkaisuissa kuitenkin ollut menneinä vuosina mahdollista tehdä sellaisia siirtoja, että tämä todellisuus olisi nykyistä paremmin otettu huomioon. Kyllä kuitenkin on nyt käynyt niin, että veroratkaisuissa suurituloiset ovat saaneet huomattavasti enemmän, koska ratkaisut ovat olleet prosenttiperusteisia. Jos olisi tyydytty samoihin euro- tai markkamääräisiin veronkevennyksiin kaikissa tuloluokissa, liikkumavaraa olisi ollut useita miljardeja enemmän käytettäväksi palveluihin ja lapsiperheiden aseman parantamiseen.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vehviläinen käytti hyvin näppärää ilmaisua, kun hän pohdiskeli, että palveluja ei voida syödä. Minun ajatukseni oli puhua vanhemmuudesta. Jäin miettimään myöskin sitä, että vanhemmuutta ei voida syödä, siitä huolimatta, että vanhemmuus on harvinaisen tarpeellinen lapsille, jos puhumme nuorten kehittymisestä.

Haluaisin viitata keskusteluun, mitä täällä on aikaisemmin käyty siitä, että moderni tietotekniikka on luonut oheiskasvatusjärjestelmän, luonut virtuaalitodellisuuden, jossa itse asiassa sallitaan paljon sellaista, jota elävässä elämässä ei sallita, suorastaan rohkaistaan sellaisiin asioihin, jotka on kielletty elävässä elämässä: tv-väkivalta, Internetin pedofiliasivut, tietokonepelit, joissa on perussisältönä useimmiten tappaminen, tuhoaminen. Tämä vaikuttaa kollektiiviseen tietoisuuteemme ja vaikuttaa erityisesti lapsiin ja nuoriin. Mitä varten meillä nimenomaan elintarvikkeiden osalla ei sallita pilaantuneita tuotteita? Miksi emme myöskin mediateollisuuden tuotteiden osalta voi asettaa rajoitteita pilaantuneille tuotteille?

Merikukka  Forsius  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vahasalo jälleen kerran vähätteli tulonsiirtojen merkitystä. Tosiasia vaan on se, että moni lapsiperhe joutuu tulemaan toimeen niiden varassa, jos esimerkiksi töitä ei ole. Hallitus tosin on linjannut palvelut tulonsiirtoja tärkeämmiksi ja toisaalta hallitus painottaa palvelujen merkitystä, mutta toisaalta se sitten leikkaa palvelujen tarjoajilta eli kunnilta.

Inkeri  Kerola  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Kautolle toteaisin ensinnäkin, että perhemalleja on vielä senkinlaisia, että jompikumpi vanhemmista haluaa hoitaa omat pienet lapsensa kotona aika pitkään. On kysymys myös äidistä ja monesti myös isästä, onneksi.

Sitten keskusteluun, missä kilpailtiin siitä, riittävätkö kuntien rahat. Sanoisin vielä sen lisäten ed. Vehkaojan puheenvuoroon, että paitsi elatusapumaksut myös huostaanottomaksut ovat sellaisia ja erityisesti huostaanottomaksut, että valtio ei millään tavalla tue niitä kuntia, joissa nämä maksut ovat erittäin suuret. Näistäkin johtuvat menot kostautuvat sitten kunnissa.

Matti  Kangas  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Pienten lasten isät tekevät eniten ylitöitä maassamme, ja se aika on pois lapsilta.

Pääministeri Lipponen puhui tuposta, ja kysynkin Perholta, pitäisikö nyt sitten hallituksen edesauttaa, että tupossa otettaisiin tällainen ongelma huomioon ja ratkaistaisiin se. Työnantajathan tässä ovat ratkaisevassa asemassa. He johtavat töitä työpaikoilla, ei hallitus eikä oppositio.

Yksi suurimpia ongelmia on asumisen kalleus, ja se on lapsiperheitten suurin ongelma. 7 prosentin omavastuu pitäisi vuokrista poistaa. Tämähän on todettu, että se on yksi suurimpia köyhyyden syitä. Tätä en ole huomannut, että oppositio, välikysymyksen tekijät, olisivat tällaisia vaatineet: kaikista köyhimpien lapsiperheitten aseman parantamista.

Mirja Ryynänen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En tiedä, oliko ed. Kauton heitto keskustan suuntaan tehty ihan vakavissaan, mutta minä nyt vastaan kuitenkin.

Keskustan perhepolitiikan ydin on juuri tarjota vaihtoehtoja erilaisille perheille erilaisissa tilanteissa. Tosiasia on, että hyvin monet perheet haluavat valita kotihoidon tuen. Ongelma on vain se, että sen taso ei ole tarpeeksi korkea, niin että se toimisi ihan todellisena vaihtoehtona eri perheille, ja nämä kuntakohtaiset lisät eivät tietenkään ole kaikkien oikeus. Niitä ei ole kaikkialla mahdollisuus saada. Sen takia tätä parannusta tarvitaan.

Minusta ne modernit nykyajan naiset, joitten ed. Kautto arveli haluavan pelkästään työelämään — että he eivät halua jäädä kotiin — minusta ne modernit nykyajan naiset haluavat elämänkaariajattelua, haluavat oikeuden äitiyteen, oikeuden uraan, mahdollisesti myöskin peräkkäisinä jaksoina, eivät välttämättä yhtä aikaa. Lyhennettynä työpäivänä siihenkin (Puhemies koputtaa) pitäisi olla mahdollisuus. Minä korostaisin sitä, että pitäisi pohtia myöskin pienen lapsen, alle 3-vuotiaan lapsen, subjektiivista oikeutta omiin vanhempiinsa.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Ed. Vehkaoja tiedusteli kantaani kotihoidon tukeen tai siihen vaihtoehtoon, että se liitettäisiin asumistukijärjestelmään. Mielestäni nykyjärjestelmä on ihan hyvä. Niiden ongelmien suhteen, joita meillä on nyt tämän tulkinnan suhteen EU-kuviossa, mielestäni on vain selkeämmin vahvistettava sitä yhteyttä, että kotihoidon tuki on osa palvelujärjestelmää. Se on päivähoidon vaihtoehto.

Ed. M. Salo totesi, että hallitus on tuskin saanut aikaiseksi ylijäämää ja senkin vähän, minkä se on saanut, se on saanut osakkeiden myynnillä. Kuitenkin tämä keskustelu, jota täällä on käyty, ja ylipäätänsä keskustan ja opposition politiikka kyllä on tähdännyt siihen, että budjetti olisi alijäämäinen. Ei näitä vaatimuksia pystytä kyllä muulla tavoin toteuttamaan.

Ed. Salo pahoitteli myös sitä, että meillä on lapsia, jotka maanantaiaamuisin ovat nälkäisiä koulussa, ja arveli, että syynä on lapsiperheiden köyhyys. Varmasti näinkin on, mutta nämä perheet, joissa tällainen tilanne on, ovat usein juuri niitä, joissa monesta eri syystä, on siellä taustalla sitten ollut työttömyyttä tai päihdeongelmaa tai muuta, vanhemmuus on hukassa, enkä usko, että näitä perheitä auttaisi esimerkiksi se, että lapsilisä olisi esimerkiksi 20 euroa korkeampi tai 10 euroa korkeampi. Tällaiset perheet tarvitsevat monipuolista ammatillista tukea, ja toimeentulo ei välttämättä aina ole se päällimmäinen näissä tilanteissa.

Verotuksesta taas kerran nostettiin esiin se, onko ollut oikein, että suurituloisten verotusta on laskettu. Jos me vertaamme Suomea muihin EU-maihin ottaen myöskin huomioon sen, millä tavoin sosiaaliturvajärjestelmä rahoitetaan muissa maissa, niin mielestäni meillä ei vieläkään verotus ole aivan kohdallaan. Mehän olemme halunneet hallituksessa painottaa pienituloisten ja keskituloisten veronalennuksia. Sitä, että tässä on onnistuttu, todistaa muun muassa kynnyspalkan puolittuminen, joka on aika merkittävä asia työllistymisen näkökulmasta.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta kotihoito on lapselle ilman muuta ihan hyvä asia ja pienille lapsille eritoten. Mutta minua häiritsee se, että oppositio käyttää tätä ikään kuin mantrana, ratkaisuna kaikkiin lapsiperheiden, joissa on pieniä lapsia, ongelmiin. Tarvitaan nimenomaan hyvin erilaisia ja monen tyyppisiä ratkaisuja.

Sitten minä en ymmärrä, miten te sovitatte sen yhteen, kun te samassa lauseessa valitatte sitä, että päivähoidossa, koulussa, terveydenhuollossa ei ole henkilökuntaa, ei saada palkattua henkilökuntaa, se vaihtuu liikaa. Kun katsoo tätä meidän ikärakenteidemme käyrää ja muuttoliikkeitä, niin millä ihmeen laskuopilla te yhdistätte esimerkiksi nämä asiat omaan tolkutukseenne siitä, että pienten lasten äitien kotiin jääminen ratkaisisi kaikki asiat?

Raija Vahasalo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Forsius, joka nyt ei ole enää paikalla, ei kuunnellut tarkkaan tai ymmärsi tahallisesti väärin käyttämäni puheenvuoron. En suinkaan vähättele näitä tulonsiirtoja perheille, mutta valitin kyllä sitä, että se on ollut oppositiossa se ainut vaihtoehto, joka on noussut pinnalle täällä, (Ed. Vehviläinen: Mitä on leikattu!) monta muutakin vaihtoehtoa pitäisi tuoda esille. Tämä on hyvin monisäikeinen kokonaisuus.

Marja-Leena Kemppainen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Pääministeri omassa puheenvuorossaan toi esille sen, että Emun myötä asuntolainojen korot ovat laskeneet ja sitten ovat pysyneet vakaina ja sitä kautta asumiskustannuksiin on ollut vaikutusta. Mutta meillä on hyvin paljon niitä ja ennen kaikkea niitä pienituloisia perheitä, jotka asuvat vuokra-asunnoissa. Millä tavalla tällä hetkellä Emu ja hallituspolitiikka ovat vaikuttaneet nimenomaan näitten lapsiperheitten vuokra-asumiskustannuksiin? Mitkä ovat ne toimenpiteet, mitä ajatellaan? (Ed. Kautto: Asumistukea on korotettu huomattavasti!)

Olen mielenkiinnolla seurannut tätä keskustelua, ja tässä käydään tätä mantran hokemista. Minusta tuntuu, että kun me oppisimme sen kuuntelemisen, mitä ed. Krohn peräsi jokin aika sitten, niin nämä mantran hokemiset jäisivät pois.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En voi olla vielä yhden kerran kommentoimatta ministeri Perhon edustamaa näkemyssuuntaa tulo- ja menoarvioiden tuloihin. Ei millään voi hyväksyä sitä, että jos täällä päätetään, että verokanta on tämä ja verotuksen järjestelmä on tämä, niin teillä ei ole mitään mielenkiintoa siihen, että ne verot kannettaisiin ja että tehtäisiin töitä veronkannon hyväksi, kun maailma on koijareita täynnä. Sillä tavalla teillä sitten on uupelo rahasta koko ajan ja sitten te olette pulassa tämmöisen aktiivisen opposition kanssa. Sääli teitä.

Anu Vehviläinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Debatin viimeinen puheenvuoro osaltani. Haluan todeta nyt sen, että teitä hallituspuolueiden ihmisiä ärsyttää suunnattomasti, kun me arvioimme sitä, että teidän keskeiset ministerinne ja vaikuttajanne tekevät milloin mitäkin perhepoliittisia kannanottoja, mutta ne eivät näy sitten hallituksen yleisessä linjassa. Haluan toistaa vielä, että te ajatte kyllä kaksilla rattailla näissä asioissa. Tämä on minusta se uskottavuuskysymys kansalaisiin päin, eli nyt kun teillä olisi viimeiset metrit, mahdollisuus tehdä päätöksiä, niin te kaikki vaan siirrätte niitä ensi vaalikaudelle ja sitä tulevalle vaalikaudelle. Kun otin esille minimiäitiyspäivärahan, niin selvää on, että jos tällainen meno jatkuisi, se olisi 2011 siinä vanhassa kahdeksankympin tasossa.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Oppositio kyllä mielestäni ajaa kaikilla mahdollisilla rattailla ja me teidän mielestänne vain kaksilla rattailla. Ed. Pulliaiselle kiitokset tästä sitkeydestä ja kolminkertaisesta muistuttamisesta.

Totta kai on tärkeää päästä harmaan talouden kimppuun. Esimerkiksi Tuotevalvontakeskus, joka tutkii ravintola-alaa, jossa tätä harmaata taloutta muun muassa ilmenee, on saanut lisävoimavaroja juuri harmaan talouden kimppuun käymiseksi. Varmasti näitä ponnistuksia ja toimenpiteitä tältä osin voidaan ja on mahdollista lisätä, eli ei ole kysymys siitä, ettei tätä ongelmaa tunnustettaisi.

Pirkko  Peltomo  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Lipposen hallitus on kuitenkin pyrkinyt auttamaan kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia lapsiperheitä. Koska täällä salissa on erittäin paljon huonomuistisia ihmisiä ja kertaus on opintojen äiti, niin haluan todeta näitä lapsimyönteisiä päätöksiä: muun muassa alle kouluikäisten päivähoito-oikeus, 6-vuotiaiden maksuton esiopetus, opetustoimen yksikköhintojen palauttaminen lamaa edeltävälle tasolle, työmarkkinatuen lapsikorotukset, kansaneläkkeen saajien lapsikorotusten palautukset ja asumistuen normivuokrien korotukset ja korkojen alentaminen, jotka todellakin helpottavat monia lapsiperheitä, sosiaali- ja terveyspalvelujen valtionosuuden korotukset, joissa pääpaino oli lasten ja nuorten hyvinvointi, kouluterveydenhuolto ja koulujen iltapäivätoiminta, lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen lisäresurssit ja enimmäisaika hoitoonpääsylle, vuorotteluvapaajärjestelmän jatkaminen, äitiysavustusten korottaminen ja lastenhoitovapaiden pitomahdollisuuksien joustaminen. Näitä löytyy vaikka kuinka paljon, ja nämä ovat (Puhemies koputtaa) esimerkkejä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lapsiperheiden auttamisesta.

Pertti  Mäki-Hakola  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Perho oli harvinaisen oikeassa, kun hän totesi, että oppositio ajaa useammilla kuin kaksilla rattailla. Puheenjohtaja Jäätteenmäkeä ei ole tässä salissa näkynyt, ja täytyy toivoa, että hän on pyörittämässä setelipainoa, koska millään muulla konstilla näistä keskustan ja opposition vaatimuksista ei selvitä. Kun katsotaan listausta, mitä esimerkiksi tämän vuoden budjettiin tehtiin, tämä merkitsisi suurin piirtein 15 000 miljoonan vanhan markan menolisäyksiä valtion tämän vuoden budjettiin. Minä en ymmärrä, miten tämä voitaisiin taloudellisesti toteuttaa. Voi kysyä, onko joku edunsaajaryhmä vielä tänä päivänä tässä valtakunnassa, jolle keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja tai puheenjohtaja ei olisi luvannut selkeitä korotuksia ja lisäetuisuuksia. Tällä menolla kansantalous romahtaisi, ja sen jälkeen tässä valtakunnassa kyllä olisi piru irti ja varmastikin voitaisiin ruveta puhumaan köyhyydestä ja kurjuudesta.

Leea  Hiltunen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Aivan oikein ed. Peltomo toi esille näitä asioita, mitä on hoidettu hallituksen toimesta. Tuo luettelo oli pitkä ja hyvä. Mutta nyt vaan kysyn sitä, miksi meidän perheillämme ja meidän lapsillamme on kuitenkin arjessa erittäin paha olla. Ne seuraukset, joita näkyy tutkimuksissa ja tilastoissa, Stakesin ja kouluterveystutkimuksissa ja Matti Rimpelän viestittäminä ja monien lastenpsykiatrien puheenvuoroissa ja tutkimuksissa, kertovat, että kuitenkin tarvitaan jotain muuta. Mitkä ovat ne syyt? Nyt varmasti on jotain hyvin pahasti hakusessa. Emme tiedä, miksi kuitenkin meidän lastemme tilanne on se, mikä on. Kustannuksia tulee päihteiden käytöstä, huumeiden käytöstä, sairastumisesta, mielenterveyshäiriöistä ja kaikista näistä väkivaltaisuuksista. Näihin haluttiin tällä välikysymyksellä puuttua, että mentäisiin syihin ja katsottaisiin, jos kuitenkin voitaisiin joitakin sellaisia ratkaisuja löytää, jotka epäkohtia ennaltaehkäisisivät, ja ongelmia voitaisiin hoitaa toisella tavalla kuin nyt on hoidettu.

Kari  Rajamäki  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministerin ja ministerin lailla kiinnitän huomioni siihen, että keskustan ja kristillisten tapa ratkaista lapsiperheiden aseman parantaminen on kyllä kestämätön paitsi valtiontaloudellisesti niin myöskin lapsiperheiden kannalta. Se ei käy tasasuuruisella haulikkopanoksella ampuen, vaan pitää paneutua todella vaikeimmassa asemassa olevien lapsiperheiden tilanteeseen niin palvelujen, työllisyyden kuin muun näkökulmasta. Tässä suhteessa pitäisi kyllä pian löytää ratkaisu tähän köyhyysloukkuun, joka meillä on, tulonsiirtojen ja pienten tulojen yhteensovittamisen ongelmaan. Yksinhuoltajaa, jotka ottaa pätkätyön vastaan, rangaistaan asumistuen leikkauksilla, toimeentulotuen leikkauksilla, hyvä, että työnilo jätetään. Tähän perustaan pitäisi pystyä puuttumaan. Kyllä meillä kieltämättä tässä on isot haasteet siinä tilanteessa, jossa jopa 13 000 lasta on sijoitettuina omien kotiensa ulkopuolelle. Ei se hyvinvointivaltion kannalta tietysti kestävä tilanne ole. Mutta nimenomaan pitää nyt ampua täsmäohjuksia tässä tilanteessa eikä vaaleista huolimatta kepulaisia haulikonpanoksia.

Irina  Krohn  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni aika on ajanut ohi sosialidemokraattien roolissa suomalaisten naisten aseman keskeisenä parantajana. Tällä hetkellä esimerkiksi sosialidemokraattien johtama ay-liike on saanut aikaiseksi tilanteen, missä suomalaiset naiset tekevät eniten pätkätöitä. Tässä tilanteessa, kun puhutaan, että ihmisten pitäisi pitää viittäkin eri ammattia, on kohtuutonta ajatella, ettei perheillä, miehillä ja naisilla, voisi olla muutaman vuoden, kysymys on alle 3-vuotiaista lapsista, mittainen mahdollisuus viettää näitä vuosia siellä perheen parissa. Tämä on selvästi muunneltua totuutta, mitä pääministeri puhui tässä puheessaan, että harvassa maassa voi jäädä kotiin hoitamaan omaa tervettä lasta yhteiskunnan tuella. Tämä on tullut monessa puheessa esille, että useimmissa maissa on ratkaistu tämä asia jotenkin. Me suomalaiset olemme valinneet mallin, missä korostetaan ihmisen, perheenjäsenen, subjektiivista suhdetta yhteiskuntaan, ja siitä syystä meillä ei ole tätä verovähennysmallia, (Puhemies koputtaa) mutta sosialidemokraattien pitäisi huomata, että naiset voivat elämässään arvostaa myös muita aikoja kuin työelämässä vietettyjä.

Katja Syvärinen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Krohn minusta aivan kohtuuttomasti väittää, että pätkätyöt olisivat ammattiyhdistysliikkeen vika. Näinhän ei suinkaan ole. Kyllä työelämän ongelmat syntyvät jotenkin muuten. (Ed. Krohn: Miksi ne ovat juuri naisten ongelma?) Ymmärsinkö oikein, arvoisa puhemies, että kokoomus ministeri Perhon suulla on nyt esittämässä, että työttömien oikeutta laittaa lapsensa kokopäiväiseen päivähoitoon oltaisiin valmiita rajoittamaan, siis että kokoomus olisi valmis rajoittamaan tätä? Se ei käy ollenkaan yksiin tämän työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen kanssa, erityisesti jos ajatellaan jotain yksinhuoltajaa, joka yrittää perheensä arkea järjestää. On epävarmuus siitä, voiko lapsi olla päiväkodissa vai ei, pitää olla työmarkkinoiden käytössä, valmis ottamaan nopeasti töitä vastaan, kun monissa kaupungeissa on jopa neljän kuukauden odotusaika päivähoitoon. Tämä on aivan käsittämätön esitys, ja jos kokoomus tätä on esittämässä, niin toivottavasti ei tuo ainakaan tälle hallitukselle moisia ajatuksia.

Leena-Kaisa  Harkimo  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On hyvä muistaa, että tavallisen suomalaisen lapsiperheen toimeentulo perustuu työstä saatavaan tuloon, ja tässä epävakaassa talouskasvun tilanteessa mielestäni olisi ensiarvoisen tärkeää pureutua kannustinloukkujen ja verokiilan problematiikkaan. Stakesin viimevuotisen tutkimuksen mukaan 41 prosenttia työttömistä elää tilanteessa, jossa työn vastaanottaminen ei kannata tai se hyödyttää vain hyvin vähän, ja tämä on mielestäni myös perheellisille erittäin suuri apu, jos tähän tilanteeseen pureudutaan kunnolla.

Marja-Leena Kemppainen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Peltomolle: Hän luetteli pitkän listan, joka oli erittäin tärkeä lista, ja hän toi siellä esille alle kouluikäisten lasten oikeuden päivähoitoon. Se on ihan hyvä asia, mutta se jakaa perheet epätasa-arvoisiksi. Ja tämä on se yksi ongelma, josta yritetään viestiä viedä sillä tavalla, että kaikki perheet olisivat tasa-arvoisia, että heillä olisi oikeus valita sellainen päivähoitomuoto kuin he itse haluavat, joko hoitaa kotona tai viedä päivähoitoon, eikä se tarkoita sitä, että kaikki äidit kotiin. Jos ed. Mäki-Hakola ei ole tutustunut kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjettiin: siellä on sekä tulot että menot. Kannattaa tutustua, ja voin vaikka toimittaa sen, jos ei satu mistään löytymään.

Pirkko  Peltomo  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin vihreille näistä pätkätöistä: Se on työnantajat, jotka työllistävät. Tässä salissa on tehty merkittävä päätös, kun saimme aikaan työsopimuslain, jolla nimenomaan yritetään edistää sitä, että näistä määräaikaisista ja pätkätöistä päästään eroon. Minusta se oli erittäin merkittävä laki, joka on täällä yhteisymmärryksessä syntynyt. Me tarvitsemme jatkossakin sosiaaliturvan maksajia. Tänä päivänäkin tupopöydässä keskustellaan siitä, miten työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista voidaan joustavoittaa, jotta sekä naisilla että miehillä on mahdollisuus käydä työssä ja samanaikaisesti hoitaa osittain lapsiaan. Tämä on merkittävä uudistus. Olen tehnyt siitä lakialoitteen. Se on myöskin sosialidemokraattien viime puoluekokouksessa kesäkuussa hyväksytty, ja nyt näyttää, että tämä asia myös etenee. Toivoisin, että kun keskustellaan yleensäkin perheiden asemasta, niin kaikkein tärkeintä on se, että perheille on työtä ja sitä kautta meillä on myös sosiaaliturvan maksajia ja sitä (Puhemies koputtaa) kautta toimeentuloa, jotta jatkossakin ...

... pystymme työllistymään ja työllistämään.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pyysin tämän vastauspuheenvuoron ed. Kauton puheenvuoron johdosta, joten nyt vastaan siihen. Kun hän muun muassa käytti sanaa "jeesustelu" vihreiden asuntopolitiikan osalta, niin minusta tuntuu nyt, että se ärsyyntyminen ja reaktio tuli siitä, että nostetaan esiin perhepolitiikan arjen keskeisin ongelma, miten maksaa asunto juuri silloin, kun lapset ovat pieniä ja tulot vielä epävarmoja ja pieniä. Se on sen verran arka aihe, että näyttää siltä, että kun ed. Kuosmanen siitä puhuu, se ei ole ongelma, tai kun ministeri Siimes vastikään julkisuudessa näyttävästi tuli esiin omilla vaatimuksillaan hallituksen sisältä, mutta sitten jos se tuleekin vastikään oppositioon siirtyneeltä taholta, niin se on ongelma. Minusta tuntuu, että tämä arjen ongelma on niin suuri, että meidän kaikkien kannattaisi kyllä, myös siis meidän vihreiden, ennen kaikkea keskittyä siihen, mitä kaikkea voidaan realistisesti tehdä sille ongelmalle, ja vastaisuudessa keskittyä niihin esityksiin enemmän kuin kilpailuun siitä, kenellä on oikeus puhua tästä katastrofista, johon kuuluu muun muassa se, että helsinkiläiset asuvat yhtä ahtaasti kuin varsovalaiset.

Oikeusministeri  Johannes Koskinen

Arvoisa puhemies! Ed. Krohnille ed. Peltomo jo vastasikin, mutta aiemminkin on ilmennyt, että vihreiden puolella tämmöistä perustavanlaatuista epätietoisuutta löytyy siitä, mitä valtaa ammattiyhdistysliike käyttää. Ehkä on syytä vielä korostaa, että esimerkiksi työhönotosta päättää työnantaja direktio-oikeutensa piirissä, ei ammattiyhdistysliike. Päinvastoin, ammattiyhdistysliike on juuri toiminut aktiivisesti tällaista pätkätöiden väärinkäyttöä ja levittämistä vastaan, mihinkä ed. Krohn kaipasi sosialidemokraattien kantaa, ja sosialidemokraatit, niin kuin ammattiyhdistysliikekin ovat toimineet juuri samaan suuntaan kuin ed. Krohn kaipaili eivätkä suinkaan päinvastaiseen.

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lipposen hallitukset ovat perhepolitiikassa molemmilla hallituskausilla käyttäneet välineenä palvelujen lisäämistä. Valitettavasti tämä palvelujen kehittäminenkin on jäänyt osittain tämmöiseksi ideologiseksi hokemaksi. Tästä on seurauksena se, että lasten ja ihmisten pahoinvointi suomalaisessa yhteiskunnassa lisääntyy koko ajan. Minusta tässä tarvittaisiin nyt sekä hallituspuolueiden että opposition taholta sellaista nöyryyttä, että me hakisimme todella niitä ratkaisuja, jotka palvelevat lasten ja ihmisten etua. Sen jälkeen vasta voidaan olla tyytyväisiä, kun voimme lukea sen, miten lasten ja suomalaisten kansalaisten hyvinvointi lisääntyy.

Ismo Seivästö  /kd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetissa pääpaino on perheissä, terveydessä ja työllisyydessä. Tämän vaikutus kassavirtaan on toisella puolella ihan yhtä suuri kuin toisella puolella. Sen verran eroa on hallituksen esitykseen, että me emme ota lisälainaa suurituloisten verohelpotusten rahoittamiseksi. Siinä on yksi olennainen ero kristillisdemokraattien vaihtoehdoksi hallituksen politiikalle.

Ed. Rajamäki erittäin hyvin tiivisti juuri sen, mitä oppositio tällä välikysymyksellään esitti. Kun täällä sanotaan, että oppositio ajaa monilla rattailla, se johtuu siitä, että oppositioryhmät ovat erikokoisia. Keskusta tarvitsee vähän isommat rattaat kuin vihreät ja kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset.

Kun vasemmistoliiton puheita kuuntelee, kyllä sieltäkin tulee hyvin terhakasta oppositiopolitiikkaa puolueelta, jolla on kaksi ministerin salkkua.

Matti  Kangas  /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! On uskomatonta kuulla, että pätkätyöt olisivat ay-liikkeen syytä. Eivät sinne Prisman kassoille palkkaa muut kuin Prisma työnantajana, ei siellä ole ay-liikkeellä ja pääluottamusmiehellä oikeutta palkata työntekijöitä. Sanon näin, että sosiaali- ja terveydenhuollon keskeiset korjaukset sodan jälkeen on tehnyt ay-liike näissä kaikennäköisissä tupoissa ja muissa sopimuksissa. Pätkätyöt ovat myös yksi suurin syy lapsiperheiden suuriin ongelmiin ja köyhyyteen.

Irina  Krohn /vihr (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kysyisin, missä asiassa suomalaiset miehet ovat Euroopan työmarkkinoilla heikoimmassa asemassa. Kyllä se tilanne, mikä työmarkkinoilla vallitsee, liittyy myös ay-liikkeen toimintaan. Kyllä tässä tämä tupo, perinteinen kolmikanta, on ollut. Minusta on uskomatonta, että ministeri Koskinen pitää oikeusvaltion perusoppia ja kertoo, että eduskunnalla ei ole tässä laisinkaan valtaa. Ja vaatimus työnantajakulujen tasaamisesta isien ja äitien työnantajien kesken tuli vihreiden vaatimuksesta hallitusohjelmaan. Ei ainakaan ay-liike tämän kaltaisia vaatimuksia ole tuonut esille hallitustavoitteissa. Kyllä minä sanoisin, että suomalainen ay-liike on osittain vastuussa siitä, että se ei ole samalla intensiteetillä kuin esimerkiksi paperityöläisten etuja ajanut naisten etuja ja naisille tärkeitä asioita työelämässä. Naisille usein ovat olleet tärkeämpiä juuri työpaikan turvallisuus ja muunlaiset asiat kuin ehkä joku pekkaspäivä tai joku markka.

Päivi  Räsänen  /kd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustajat Peltomo ja Rajamäki totesivat täällä, että Lipposen hallitus on kohdistanut resurssinsa kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille. Ihmettelen sitä. Nimittäin koko tämä välikysymys lähti aika pitkälti liikkeelle siitä tai eräs sen merkittävä sysääjä oli se, että juuri lapsipoliittisen selonteon yhteydessä luvattu syrjäytymisuhan alaisille lapsille välttämättä tarvittava 15 miljoonan euron raha jäi toteutumatta tulevan vuoden budjettiin eli hallitus ei pitänyt tästä lupauksestaan kiinni. Kysynkin, oletteko, ed. Peltomo, tältäkin osin tyytyväinen hallituksen toimintaan.

Pirkko  Peltomo  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Räsäselle: Jos kuuntelitte ryhmäpuheenvuoromme pitäjän Virpa Puiston puhetta huolella, niin hän totesi, että tähän asiaan puututaan eduskunnassa. Asian käsittely on eduskunnassa ja myös valtiovarainvaliokunnassa kesken.

Oikeusministeri  Johannes Koskinen

Arvoisa puhemies! Suomalainen ammattiyhdistysliike on ajanut esimerkiksi suomalaisille äideille Euroopan parhaat ja maailmankin parhaat äitiysetuudet. Nimittäin juuri äitiysloman kestoa, vanhempainlomien kestoa, on tulopoliittisten ratkaisujen kautta päivä ja viikko kerrallaan saatu kasvatettua ja sitten saatu myös eduskunta hyväksymään nämä. Osa näistä on vedetty eduskuntavetoisesti tai poliittisen järjestelmän puolelta, niin kuin kotihoidon tuki, mutta suurinta osaa näistä, esimerkiksi äitiys- ja lapsuusajan turvaan liittyviä asioita, on vedetty ammattiyhdistysliikkeestä päin. Täytyy kokonaisuus pitää mielessä.

Naisten ja miesten palkkaerojen kaventamisessa ei ole päästy niin pitkälle kuin on tavoiteltu, mutta kuitenkin siinäkin ollaan ihan kärkijoukossa. Viimeisten 20 vuoden aikana lisätasautumista ei ole tapahtunut, ja siinä on itsetutkiskelun paikka niin ammattiyhdistysliikkeelle kuin ennen kaikkea työmarkkinajärjestelmälle ja poliittiselle järjestelmälle, mitä vielä voidaan tehdä.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Ed. Katja Syvärisen kysymykseen subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta — ette ollut salissa silloin, kun käytin tästä puheenvuoron — totesin, että en missään tapauksessa eikä kokoomus ole romuttamassa subjektiivista päivähoito-oikeutta. Sen sijaan sanoin, että on käyty keskustelua siitä, onko välttämätöntä kaikissa tilanteissa, joissa molemmat vanhemmat ovat kotona, että lapsi on esimerkiksi 8—10 tuntia päivähoidossa, riittäisikö silloin mahdollisesti puolipäiväpaikka. Mutta ehdottomasti, jos on kysymys esimerkiksi yksinhuoltajasta, juuri siitä syystä, jonka ed. Syvärinen totesi, tämä oikeus pitää olla.

Se, mitä täällä eri puheenvuoroissa on tullut esille ja mihin ovat paljolti kiertyneet lasten mielenterveysongelmat, lasten pahoinvointi, liittyy kyllä siihen, paljonko vanhemmilla on lapsilleen aikaa. Lastenpsykiatri Tuula Tamminen, joka on yksi alan auktoriteetti, on todennut monta kertaa, että lasten suurin ongelma on aikuisten nälkä, ei kaikilla, mutta sillä osalla, joka voi huonommin. Silloin me tietysti tulemme työelämään, työelämän pelisääntöihin, työelämän joustoihin, pätkätöihin jne. Nämä asiat ovat nyt aika vahvasti tupopöydässä. Varmasti me kaikki toivomme, että myös sieltä tulee jotain myönteistä, mutta paljon on kysymys siitä, missä määrin niitä mahdollisuuksia, joita tänä päivänä jo on olemassa työlainsäädännön, työaikalainsäädännön puitteissa, käytetään. Nyt kysytään sitten sen perään, mitä vielä tämän lisäksi tarvitaan.

Valitettavaa on se, että pätkätöitä teettää kuntatyönantaja tänä päivänä, teettää perusteettomia pätkätöitä, katkoo näitä, vaikka on tarve olemassa jatkuvalle työsuhteelle. Tämä asia pitäisi ottaa hyvin vakavasti ja saada siihen parannus. Minusta tämä on perusteltua myös siksi, että lähitulevaisuudessa julkinen sektori on aikamoisessa kilpailuasemassa osaavan, ammattitaitoisen henkilöstön suhteen, eli siitä kannattaisi pitää kiinni myöskin vakinaistamalla määräaikaisia työsuhteita, kun löytyy hyvät perustelut.

Vielä kerran näistä rattaista, kuinka monilla mikin puolue ajaa: Kun sanoin, että oppositio ajaa kaikilla mahdollisilla rattailla, en tarkoittanut sitä, että useampi oppositiopuolue, vaan tarkoitin aika pitkälle sitä, että keskustalla on kaikki rattaat käytössä. Valitettavasti ne kulkevat vähän eri suuntaankin riippuen siitä, mikä päivä on menossa ja mille yleisölle puhutaan.

Tarja Kautto /sd:

Arvoisa puhemies! Lapsiperheiden hyvinvointi on riippuvainen monesta seikasta. Siihen kuuluu oleellisesti päivähoito-, koulutus-, sosiaali- ja terveyspalveluja, työllisyys- ja asuntopolitiikkaa, ympäristön turvallisuutta ja viihtyisyyttä, lasten harrastuksia sekä tietenkin huolenpitoa ja rajojen asettamista, joissa vanhemmilla on päävastuu. Yhteistyötä koulun ja vanhempien välillä tulisi lisätä ja vahvistaa.

Työ kuuluu elämän perusasioihin. Yhteiskunta- ja sosiaaliturvajärjestelmämme rakentuu työntekoon ja yrittämisen kannustamiselle. Siten työn ja perheen yhteensovittaminen on eräs tärkeimmistä, mutta myös vaikeimmista haasteista. Hallitus on helpottanut työn ja perheen yhteensovittamista muun muassa vuorotteluvapaajärjestelmän kautta, äitiysavustusta korottamalla ja lastenhoitovapaiden pitomahdollisuuksia joustavoittamalla, mutta on monia muitakin seikkoja, jotka vaikuttavat työn ja perhe-elämän tasapainottamisen onnistumiseen.

Työnantajia on kannustettava suhtautumaan myönteisesti perhevapaiden, osittaisten perhevapaiden ja isien vanhempainvapaiden käyttöön. Hallitus on suunnitellut kahden viikon pidennystä isyysvapaaseen, mikä onkin parannus nykytilanteeseen, koska käytännössä perhevapaat keskittyvät edelleen naisille.

Työttömyys on uhka perheiden hyvinvoinnille. Se aiheuttaa toimeentulon heikkenemisen lisäksi epävarmuutta tulevasta sekä elämänpiirin kaventumista ja syrjäytymisen uhkaa. Työttömyys on lapsiperheiden köyhyyden suurin syy, joten työllisyyden hoitoon panostamalla parannetaan olennaisesti myös lapsiperheiden toimeentuloa ja elämänlaatua.

Arvoisa puhemies! Nyky-yhteiskunnan arvomaailma heijastuu lapsiperheiden hyvinvointiin. Pitkään venyvät opinnot ja työelämän paineet ja kiireet voivat johtaa siihen, että monet lykkäävät lapsien hankkimista. Myös taloudellinen epävarmuus rasittaa monia. Kiireisessä työtahdissa työntekijät uupuvat, ja epävarmuus työn jatkuvuudesta varastaa voimavaroja vanhemmuudelta. Lapsi voi jäädä ilman tarvitsemaansa kasvun tukea kilpaillessaan vanhempien ajasta työelämän kanssa.

Väestöliiton syksyllä julkaiseman perhebarometrin mukaan suomalaisten lapsenhankinnan toiveet ja todellisuus eivät kohtaa juuri näistäkin edellä mainituista syistä. Barometrin mukaan yhteiskunnan lapsiperheisiin kohdistamista tukitoimista pidettiin tärkeimpänä joustavaa työaikaa sekä toisaalta kotihoidon tukeen liittyviä toimia. Tutkimus osoitti myös, että paineet kotihoidon tukeen kasvavat ja kunnat ovat jo alkaneet käydä kilpailua lapsiperheistä omilla kuntalisillä. Syrjäiset ja varattomat kunnat ovat heikossa asemassa muuttoliikkeen vuoksi, kun taas kasvavilla kunnilla on paineita palvelujen järjestämisessä. Minä uskon, että tämä on myös pohjana nimenomaan siihen ristiriitaiseen vastakkainasetteluun, mitä täällä keskustelussa on ollut.

Myös perheiden rakenne on muuttunut, avioerojen määrä lisääntynyt ja yksinhuoltajatalouksien määrä kasvanut. Taloudellisesti heikoimmin menestyvät yksinhuoltajat ja parit, joilla on alle kouluikäisiä lapsia. Kasvukeskuksissa päivähoitoikäisten lasten perheiden tilannetta vaikeuttavat erityisesti korkeammat asumiskustannukset. Mielestäni kohtuuhintaisten asuntojen tarjonnan lisääminen, perheiden asumisviihtyvyyden ja asumisväljyyden kasvattaminen sekä asumistuki ovat lapsiperheiden hyvinvoinnin kannalta keskeisiä tavoitteita. Nuorten sitominen suureen velkataakkaan omistusasunnon saamiseksi luo niin paljon epävarmuutta, että mietitään useampaankin otteeseen, pystytäänkö turvaamaan halutun lapsen elämä ja jaksetaanko itse. Monissa lapsiperheissä juuri asumiskustannusten takia köyhyys tulee ovesta sisään ja rakkaus lentää saman tien ikkunasta ulos.

Tässä yhteydessä haluan vastata vihreiden esittämään tilanteeseen. Arvostelin nimenomaan heidän politiikkaansa vuokra-asuntojen osalta ja myöskin sitä, että nimenomaan kunnissa päätetään, tuotetaanko vuokra-asuntoja vai ei. Tässä mielessä olen ainakin Pääkaupunkiseudulla huomannut, että vihreiden politiikka on ollut erittäin tempoilevaa.

Arvoisa puhemies! Syrjäytyvien lasten ja nuorten kysymys on lapsipolitiikkamme keskeinen ongelma. Välikysymyksessä viitataan arvoympäristön muutokseen ja siihen, miten vanhemmilla ei ole voimavaroja suojella lapsiaan kehitykselle haitallisilta vaikutteilta, kuten väkivaltaviihteeltä. Esimerkiksi Internetin kautta saatavan tiedon leviämistä ei voi estää. Siten mediakasvatusta tulisi järjestää niin päiväkodeissa kuin kouluissa, sillä lapsia ja nuoria ei voi varjella ikuisesti ympäristön vaikutteilta. Avoimella keskustelulla ja arvoasenteiden luomisella voidaan sen sijaan välttää vääristyneiden maailmankuvien syntyminen.

Valitettavan usein lapsen turvattomuus ja syrjäytyminen on lähtöisin kotioloista. Lapsi tarvitsee turvalliset ja vakaat kasvuolosuhteet myös silloin, kun kotona on vaikeaa. Äitiys- ja lastenneuvolat ovat avainasemassa päihdeongelmaisten perheiden havaitsemisessa, samoin kuin kouluyhteisö kouluikäisten kohdalla. Tuki- ja hoitopalveluja suunniteltaessa päihdeongelmallisille tai perheväkivallan uhreille on pyrittävä mahdollisimman laaja-alaiseen verkostoon sekä jatkuvuuteen.

Kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen valtionosuutta korotetaan vuosina 2002—2003 painopisteenä lasten ja nuorten hyvinvointi, kouluterveydenhuolto ja koulujen iltapäivätoiminta. Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen määrärahoja on lisätty ja oikeutta hoitoon parannettu. Lasten ja nuorten ongelmat vaativat yhä osaavampaa tukea ja osaamista, ja tämä vaikuttaa koko perhepolitiikan onnistumiseen. Ennalta ehkäisevä työ on sekä perheen että koko yhteiskunnan edun mukaista.

Mirja Ryynänen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tuoreet verotustiedot kertovat viime vuosina muotoutuneesta tulonjaosta yhden oleellisen piirteen: tuloerot ovat revähtäneet häkellyttävän suuriksi. Todella suurituloisten kasvava määrä on vain toinen puoli tulonjaon todellisuudesta. Kuva kärjistyy dramaattisesti, kun siihen lisätään tuloasteikon alapäässä tapahtunut päinvastainen kehitys. Pienimmät tulot ovat jumiutuneet paikalleen, ja samalla sosiaaliset tulonsiirrot ovat alentuneet. Samalla veropolitiikan alennukset ovat suosineet suurituloisia ja painopisteen siirto kunnallisverotukseen rasittaa suhteellisesti eniten pieniä ja keskituloisia. Tämän politiikan kielteiset vaikutukset kohdistuvat täydellä painolla juuri lapsiperheisiin, jotka useimmiten ovat pienituloisia ja tulonsiirroista riippuvaisia. Kyllä taloudelliset paineet ja ehkä eritoten kalliin asumisen kautta tulevat paineet ja epävarmuus tulevaisuudesta vaikuttavat myöskin lasten hankintaan. Ei ihme, että syntyvyys on putoamassa jälleen pohjalukemiin.

Äskettäin Kuopiossa pidetyillä Sosiaalipolitiikan päivillä todettiin, että luottamus yhteiskuntaan rapautuu hyvin nopeasti eriarvoisuuden kasvun myötä. Professori Pauli Niemelän viesti Sosiaalipolitiikan päivillä oli, että perhepoliittinen sosiaalipolitiikka pitäisi ajatella kokonaan uudelleen. Hän, kuten muutkin päivien alustajat, oli erityisen huolissaan lapsiperheistä. "Perheet on käytännössä unohdettu, tukea riittää vain juhlapuheiden tasolla", kuului sanatarkasti tutkijoiden vakava sanoma. Kyse ei siis ollut opposition poliittisesta mustamaalauksesta, vaan alan johtavien tutkijoiden yhdensuuntaisesta sanomasta. Sanomansa tueksi tutkijat luettelivat samat vastaansanomattomat karut luvut, jotka täällä on välikysymyksen tekijöiden taholta jo moneen kertaan todettu.

Syvimmän laman aikana jouduttiin, totta kai, leikkaamaan kaikkia tukia ja etuuksia, mutta Lipposen hallitukset ovat kuristaneet lapsiperheiden taloutta vielä sittenkin, kun maa oli jo saatu kasvu-uralle ja monet muut pääsivät nauttimaan talouskasvun hedelmistä. Lapsilisien reaaliarvo onkin pudonnut vuodesta 94 yli 10 prosenttia, ja kotihoidon tuen leikkaus vuonna 96 oli peräti 22,5 prosenttia. Samoin jo ennestään matalan minimiäitiyspäivärahan leikkaus vuonna 96 oli neljänneksen luokkaa. Nyt tulossa oleva pieni korotus on tähän nähden kyllä aika kosmeettinen; peruspäivärahan tasosta ollaan vieläkin kaukana.

Arvoisa puhemies! Juhlapuheet eivät nyt siis riitä, vaan perhetukia on parannettava tekemällä indeksikorotukset lapsilisiin, nostamalla kotihoidon tuen tasoa todelliseksi vaihtoehdoksi ja nostamalla pienin äitiys- ja vanhempainraha peruspäivärahan tasolle, kuten keskusta onkin talousarvioaloitteissaan esittänyt. Perhe-etuuksien ostovoima on myös säilytettävä sitomalla ne indeksiin. Parasta ennalta ehkäisevää sosiaalipolitiikkaa on tukea perheitä ja niiden jaksamista lastenhoidossa ja kasvatuksessa. Perhe luo perustan lapsen tulevaisuudelle, ja samalla on kyse koko yhteiskunnan tulevaisuudesta.

Suomalaiset ovat syystäkin olleet ylpeitä koko maan kattavasta neuvolajärjestelmästä ja sen korkeasta tasosta äitien ja lasten terveyden edistäjänä. Siksi onkin hämmästyttävää, ettei tutuksi ja turvalliseksi koettua neuvolaa ole vieläkään pystytty kehittämään vastaamaan kokonaisvaltaisemmin tämän päivän lapsiperheiden tarpeisiin. Kyse on siis neuvoloiden resursoinnista, siitä, että niiden kautta tarvittava moniammatillinen tuki tulee jokaisen lapsiperheen ulottuville ja se tulee riittävän ajoissa, ennen kuin ongelmat kasaantuvat ja kärjistyvät ja hinta niin yksilölle kuin yhteiskunnallekin kasvaa. Ministeri Perho on toki viemässä asiaa eteenpäin, mutta erilaiset kunnat tarvitsevat todellisia mahdollisuuksia palvelutasonsa parantamiseen. Kun meillä toimii jo hyvin yhteinen synnytysvalmennus, niin samaa yhteistä toimintamallia, esimerkiksi psykologin ja terveydenhoitajan neuvontatiimillä, tarvittaisiin todella kokonaisvaltaisempaan vanhempien valmennukseen aina parisuhteen hoidosta kasvatuksen ongelmiin. Eikä vanhemman osa ja vastuu pääty pikkulapsivaiheeseen: kyllä murrosikäiset tarvitsevat yhtä lailla vanhempiensa vastuuta ja rajoja.

Toivoisin, että hallitus myös käytännössä ottaisi vakavasti esimerkiksi Suomen Psykologiliiton viestin varhaisen puuttumisen edistämisestä kouluissa, päiväkodeissa ja lastenneuvoloissa. Puutteellista vanhemmuutta ja välittämistä ei voi kokonaan korvata, mutta yhteiskunta voi kyllä tukea lapsia ja perheitä juuri tuomalla asiantuntija-avun mahdollisimman lähelle niin sanottujen normaalipalveluiden yhteyteen. Eli syrjäytymisen estäminen on todella nostettava painopisteeksi.

Työttömyys on erityisen suuri ongelma lapsiperheiden arjessa. Silloin tarvitaan konkreettisesti yhteiskunnan antamaa toimeentulotukea. Mutta myös vaativa työelämä tuntuu yhä useammin vievän vanhempien ajan ja voimat aivan liian kokonaisvaltaisesti. Vanhempien arvojärjestys ei varmasti aina ole kohdallaan, mutta asennemuutosta tarvitaan myös työnantajapuolella. Työn ja perheen tasapainoinen yhdistäminen, yhteensovittaminen, on lopulta kaikkien etu. Siksi lyhyemmän työajan pitäisi olla jokaisen lapsiperheen valinnanmahdollisuus.

Pienten, alle 3-vuotiatten lasten toivoisi kuitenkin saavan täyden kasvun rauhan ja subjektiivisen oikeuden omiin vanhempiinsa, isään tai äitiin, mieluiten lapsen omassa kodissa. Näin parhaiten luotaisiin pohja lapsen terveelle kasvulle tulevaisuudessa.

Raija  Vahasalo  /kok:

Arvoisa puhemies! Opposition heikkous perhepolitiikassa on se, että sen on kuultu ajavan täälläkin salissa vain yhtä asiaa eli tulonsiirtoja perheille. Oppositio väittää, että sillä on myöskin vaihtoehtoja, mutta kuitenkaan se ei ole antanut tunnustusta hallitukselle siitä, että on muun muassa palveluja parannettu.

Lapsiperheiden hyvinvointiin vaikuttavat monet asiat, muutkin asiat kuin tulonsiirrot, kuten työn ja perheen yhteensovittaminen, työllisyystilanne, yleinen taloudellinen kehitys, veronkevennykset jne. jne. Vanhemmuuden vahvistaminen on avainkysymys koko perheen ja lasten hyvinvoinnin kannalta. Siihen vaikutetaan monella eri tavalla. Lapsiperheiden hyvinvointiin vaikuttaa suuresti se, että ne voivat itse valita lapselleen sopivan päivähoitopaikan. Vanhemmat ovat useimmiten itse parhaita asiantuntijoita tässä.

Kuitenkin julkinen valta ohjaa liiaksi erilaisilla laeilla ja asiakasmaksuilla sitä, mihin vanhempien kannattaa, ainakin taloudellisessa mielessä, laittaa lapsensa hoitoon. Eri päivähoitomuodot eivät ole lainsäädännössä nykyään samanarvoisessa asemassa. Tämä johtaa siihen, että monet kunnat joutuvat itse räätälöimään omia ratkaisujaan, jotta samanarvoisuus eri päivähoitomuotojen välillä toteutuisi edes osaksi. Tästä ovat esimerkkinä kotihoidon tuen kuntalisät. Onnetonta asiassa on se, että maamme asukkaat ovat varsin eriarvoisessa asemassa riippuen siitä, missä kunnassa sattuvat asumaan. Tänä syksynä lisäksi ylimääräistä huolta vanhemmille ovat tuottaneet useiden kuntien esitykset kuntalisien poistosta tai pienentämisestä. Mielestäni on elintärkeää, että eri päivähoitomuodot, julkinen, yksityinen perhepäivähoito, päiväkotihoito sekä kotihoidon tuki asetetaan samanarvoiseen asemaan niin, että perheet voivat aidosti tehdä valinnan eri päivähoitomuotojen välillä.

Kotihoidon tukea on korotettava, mutta se ei ole voinut tapahtua vielä tällä vaalikaudella. Yleinen ilmapiiri ei ole ollut riittävän suopea tälle asialle. Kenties joidenkin puolueiden linjanvedoissakaan ei ole haluttu tätä kotihoidon tuen korotusta saada. Lisäksi maassamme näyttää olevan tyypillistä se, että vain yksi asia mahtuu kerralla agendalle. Kun olemme nyt hoitaneet viime aikoina eläkeläisten asioita, ei lapsiperheitä ole välttämättä tarpeeksi hyvin huomioitu, mutta nyt on heidän vuoronsa. Yksi asia, joka pitää korjata, on lapsilisät. Näiden tasokorotus ja indeksiin sitominen tulee ajankohtaiseksi seuraavalla hallituskaudella varsinkin, jos kokoomus on hallituksessa mukana. Lapsilisä on perheille kulukorvaus, ja sellaisena se on jatkossakin pidettävä.

Hyvään perhepolitiikkaan kuuluu se, että on olemassa vaihtoehtoja. Perheille on välttämätöntä voida valita itselleen ja lapsilleen sopivat palvelut. Opposition esityksestä valitettavasti nämä vaihtoehdot ovat puuttuneet. Kaikki suomalaiset perheet eivät mahdu samaan muottiin. Tilastokeskuksen tekemän työvoimatutkimuksen mukaan pienten lasten vanhemmat tekevät yhä pidempiä työpäiviä. Tämä tapahtuu aina lasten kustannuksella. Työn ja perheen yhteensovittamiseen on nykyhallituksen aikana tehty parannuksia. Lainsäädäntö muutenkin tarjoaa mahdollisuuksia joustoihin, mutta siitä huolimatta esimerkiksi miehet harvoin käyttävät oikeuttaan täysimittaisesti isyyslomaan. Asenneilmapiiriä on parannettava sellaiseksi, että se kannustaa perhevapaitten pitämiseen. Miehetkin on saatava huolehtimaan vaippavuorista.

On tutkittu, että kun työ ja perhe kyetään yhdistämään hyvin, se parantaa työpaikan ilmapiiriä ja nostaa työn tuottavuutta. Siksi työn ja perheen yhteensovittaminen auttaa sekä työntekijää että työnantajaa ja ennen kaikkea lasta.

Kokoomus on esittänyt myös sitä, että oikeus palkattomaan lyhennettyyn työpäivään eli oikeus osittaiseen hoitovapaaseen pidennetään nykyisestä ensimmäisen luokan syyslukukaudesta koskemaan kahta ensimmäistä lukuvuotta kokonaisuudessaan.

Valtakunnallisen lapsiasiamiehen virka tulisi pikaisesti perustaa. Kunnalliset lapsiasiamiehet eivät yksin riitä. On tärkeää, että maassamme olisi taho, jonka tehtäviin kuuluu seurata lainsäädäntöä ja päätöksentekoa siltä osin kuin se koskee lapsia.

Nyt kaikki lapsia koskevat asiat kuuluvat yleensä vain kotona tehtäviksi muiden tehtävien ohella. Ei tarvitse siis ihmetellä, ettei päätöksenteossa osata ottaa tarpeeksi huomioon lasten asemaa.

Se, mistä voisi älähtää lujastikin, on se, että lastensuojelulain uudistus ei ole toteutunut. Se on ollut sellainen lakiesitys, jonka edelle ovat aina muut muka tärkeämmät lakiesitykset kiilanneet. Valtioneuvoston selonteossa Lastensuojelusta kohti lapsipolitiikkaa vuodelta 95 on hyvin kirjattu nykylastensuojelulainsäädännön puutteet ja ongelmakohdat. Ne olisi ollut hyvä saada nopeasti korjatuksi.

Arvoisa puhemies! Nykyhallitus on tehnyt paljonkin (Puhemies koputtaa) toimenpiteitä lapsiperheiden aseman parantamiseksi. Oppositiolla, jos se olisi ollut vallassa, olisi toimenpidelista ollut samanlainen, ei yhtään kuitenkaan sen pidempi (Puhemies koputtaa) tai parempi, vaikka niin väittävät.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Kehys tälle keskustelulle, mitä me käymme lapsiperheiden toimeentulosta ja hyvinvoinnista tai huonostivoimisesta, on tietysti koko yhteiskunnassa. Yhteiskunta on todella väkivaltaistunut, ja kun katselee maailmaa Suomen ympärillä, siellä on sotatila tai uhkaamassa oleva sota, ympäristökatastrofit ovat maailmalla sekä paikallisia että globaaleja. Tämä on sekä aikuisten maailmaan että heidän käyttäytymisensä ja tuntemisensa kautta lasten elämään vaikuttava todellisuus. Se heijastuu taas niihin meitä kaikkia järkyttäneisiin tapahtumiin, joita on viime vuosina tässä yhteiskunnassamme ollut nähtävissä.

Väkivallasta, joka tätä yhteiskuntaa on puistattanut, löytyy piirteitä, jotka ovat tuttuja väkivaltaviihteestä. Viihteeksi ainakin näennäisesti tarkoitettu maailma on tullut järkyttäväksi todellisuudeksi. Väkivaltaviihteessä uhri nousee maasta raskaiden potkujen ja lyöntien jälkeen, jotka on suunnattu esimerkiksi päähän. Todellisuudessa näin ei tietenkään käy, vaan uhri menehtyy tai vammautuu vaikeasti. Tilastothan osoittavat, että muun muassa vaikeat päävammat ovat vahvasti lisääntyneet.

Television ja median vaikutuksesta on puhuttu paljon myös tänään. Televisiota ilman vanhempiensa ohjausta katsovia tai videopelejä pelaavia lapsia on, ja he näkevät tuhansia väkivallantekoja, tappoja, murhia, raiskauksia, ennen aikuisikäänsä. Vastaavaa on runsaasti tarjolla, ei vain televisiokanavilta, vaan tietysti videopeleistä ja kaseteilta. Sen lisäksi tulevat tietysti kaapeli- ja taivaskanavat, ja uutuutena on tietysti se, että on alettu jo tuottaa tarkoituksella roskaohjelmia, jotka on suunniteltu mauttomiksi.

Alkoholin käyttö on kasvussa. Se on yksi ympärillämme oleva tosiasia, kehystekijä. Suomalaisella viinapäällä ohitetaan ranskalaiset, ja kun tunnemme vielä suomalaisen viinapään ominaisuudet, tiedämme, että tuo ohitus tulee huimaamaan. Keskimääräinen kulutus on jo nyt 10 litraa absoluuttista alkoholia. Tupakointi on lisääntynyt ensimmäistä kertaa sitten 70-luvun. Mainonta on vahvaa ja kohdistuu aikuisväestöön, nuorisoon, mutta myös lapsiin. Painotan vielä sitä, että aikuisten käyttäytymisessä tapahtuvat muutokset heijastuvat tietysti lasten käyttäytymiseen. Formulasirkus mainostaa alkoholia ja kulkee alkoholin ja tupakan voimalla. Ralliautoilijat puolestaan istuvat tupakka-askeissa ja ajavat niitä pitkin Afrikan pölyäviä teitä.

Mutta vanhemmat ovat tietysti edelleen avainasemassa. Jos heidän jaksamisensa riittää ja vanhemmuus riittää, niin huoli ei ole suuri. Mutta varsin usein se ei riitä. Silloin yhtenä syynä tietysti on täällä paljon puhuttu pitkäaikaistyöttömyys, joka tuo monta muuta ongelmaa mukanaan, ja ongelmilla on taipumus kasaantua. Olemme huomanneet, että ne myös periytyvät. Muun muassa työttömyys on periytymässä.

Mahdollisuus avun saantiin on tämä palvelukysymys, josta pääministeri paljon puhui. Kuten aikaisemmin totesin, hän poistui sillä tavalla voittajana, että hän puolusti palveluja, ja palvelut ovat toki avainasemassa. Mutta todellisuus on se, että neuvolapalveluja heikennetään, kouluterveydenhoitoa on heikennetty ja sairaanhoidon ja terveyden budjettia, sosiaalibudjettia. Esimerkiksi vuoden 94 tasoa, mikä tässä eduskunnassa oli silloin saavutettu, ei ole vielä 2003 budjettiesityksessä saavutettu, vaan siinä on edelleenkin useamman miljardin väli, jos puhutaan markoista, vuoden 94 reaalitilanteeseen verraten.

Valtiovallalla on siis oma tehtävänsä tukea kuntia turvaverkoissa, ja tätä eduskunta on tehnyt, kuten täällä on todettu, korvamerkitsemällä esimerkiksi psykiatrisen lasten ja nuorten terveyden- ja sairaanhoidon rahoitusta.

Kansallinen terveysprojekti on monella tavalla tärkeä. Se ei ole ainoastaan mitään leikkausjonojen lyhentämistä, se on kokonaisvaltainen projekti, jonka päämääränä on myös ennalta ehkäistä. On valitettavaa, että tuon projektin tavoitetasoa ei ole pystytty vuoden 2003 budjettiesityksessä saavuttamaan.

Loppujen lopuksi, arvoisa puhemies, tarvitsemme siis yhteisen tahdon tässä yhteiskunnassa, jotta pystyisimme tämän lasten pahoinvoinnin voittamaan. Varmasti esimerkiksi paljon puhuttu tulonsiirtokysymys auttaa asiassa, mutta varsinainen apu tulee kokonaisvaltaisesta yhteiskunnan kehityksen kääntämisestä, josta myös monet muut täällä ovat aikaisemmin puhuneet tai muuten sen puolesta esiintyneet.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa puhemies! Paavo Lipposen hallituksella on merkittäviä saavutuksia, joista suurin on mielestäni varsinkin hänen ensimmäisen hallituksensa aikaansaannosta, mutta myös tämän hallituksen alkutaipaleelle jäi vielä tehtäviä koskien valtiontalouden tasapainoon saattamista ja sen katastrofin torjumista, mikä sitä uhkasi. Myös on syytä olla ylpeä päivähoitolaista ja esikoulu-uudistuksesta. Varsinkin se, että päivähoitolaki myös Lipposen toisen hallituksen osalta säilyi muuttumattomana eikä sitä heikennetty, vaikka paineita oli monien hallituspuolueiden sisällä, oli saavutus, jolle on syytä antaa kehuja ja tunnustusta. On myös erityisesti kiitettävä ja kehuttava ministeri Biaudetta siitä, että hän onnistui isyysviikkojen saannissa. Aivan kuukaudesta ei vielä tullut totta, mutta alku kuitenkin ja hyvä sellainen.

Mutta yhtä lailla on totta, niin kuin täällä on tänään monessa puheessa, myös pääministerin omassa arviossa, todettu, että lapsiperheiden asema tämän päivän Suomessa vaatii parannuksia. Lipposen molempien hallituksien aikana, jos katsotaan, minkä väestöryhmien asema on suhteellisesti heikentynyt ja minkä parantunut, niin lapsiperheiden asema kuitenkin, osittain johtuen siitä ikävästä tosiasiasta, että oli pakko saada valtiontalous tasapainoon, on heikentynyt eniten ja erityisesti on heikentynyt yksinhuoltajaperheiden asema. Tämä on faktaa eikä poliittista fiktiota taikka populistista vaalikeskustelua. Sen takia hyvät neuvot ovat kalliit, ja kyllä mielestäni tämänkin illan keskustelu on sikäli paikkansa ansainnut.

Vihreillä on ollut viime vuosien aikana hallitusyhteistyön sisälläkin selvästi enemmän painotuseroja kuin aikaisemmin ja niin varmaan monella muullakin hallituspuolueella. Me emme ole siinä poikenneet mitenkään. Se on nähty tänään täällä salissakin. Hallituksen sisällä on eri painotuksia, eikä kukaan voi sanoa, että on ollut tyytyväinen. Suuri rakenteellinen eroavaisuus on liittynyt veronalennuksien painotukseen. Tämä liittyy lapsiperheiden asemaan sillä tavalla kyllä, että kun olisimme halunneet, että uusia työpaikkoja synnytetään tehokkaimmin nimenomaan alentamalla verotusta asteikon alapäästä, jotta niin sanottuja vähän tuettavia työpaikkoja syntyy rehellisille työmarkkinoille eikä pimeille työmarkkinoille, näemme, että se olisi kasvattanut työllisyyttä hallituksen linjaa ja veronalennusta paremmin ja sikäli tuonut myös vakaamman verotulopohjan, millä taas olisi paljon kaivattuja palveluja ja tulonsiirtoja pystytty tekemään.

Toinen riita, erimielisyys, joka on ollut vihreille vaikea kestää, koska hävisimme, on se, että kun viime vuosina viimeinkin vaikeiden tasapainottamisvuosien jälkeen on ollut hiukan liikkumavaraa, hallituksen priorisoinnit siitä, mihin ensin laitetaan rahaa, kun sitä viimeinkin on pikkuisen laittaa lisää, eivät ole olleet oikeita. Me olisimme priorisoineet ensin lapsiperheitä ja sen jälkeen kaikista heikoimmassa asemassa olevia eläkeläisiä. Nyt sekä lapsiperheet että kaikista köyhimmät eläkeläiset saavat odottaa. Viimeisessä budjettiriihessä vielä tätä linjaa jatkettiin niin, että osittain eläkeläisille tulevia etuuksia rahoitettiin nostamalla sairausvakuutuksen omavastuuosuutta, joka osuu juuri sairaimmille eläkeläisille. Mutta varsinkin se, että lapsiperheet ovat saaneet odottaa nämä vuodet, on ollut vihreille vaikeaa niellä.

Viimeisimmässä budjettiriihessä myös, aivan niin kuin ed. Soininvaara kertoi, vesitettiin se Soininvaaran pitkälle neuvottelema lapsipoliittisen ohjelman keskeinen seikka, että erityisen vaikeassa asemassa olevien lasten palveluita oli tarkoitus parantaa 15 miljoonalla eurolla, ja se summa jäi kolmannekseen, mikä käytännössä siis tarkoittaa jokaisessa neuvolassa, jokaisessa toiminnassa kahta kolmannesta vähemmän uusia resursseja, ja se on paljon.

Tänään ja eilen on juuri pidetty erityisliikunnan valtakunnalliset neuvottelupäivät, joissa olin paitsi puhumassa myös kuulemassa, kuinka 5-vuotisseulonnassa neuvoloissa, jos seulaan niin sanotusti jää kiinni motorisesti heikkotasoinen, kömpelö lapsi ja jos asiaan pystytään kuntouttavalla liikunnalla puuttumaan ajoissa, pystytään todennäköisesti ennalta ehkäisemään merkittävä määrä paitsi syrjäytymistä myös ja ennen kaikkea luku- ja matematiikkahäiriöitä. Neuvolalla on todella suuret mahdollisuudet estää kansantalouden ja yksittäisten ihmisten elämässä suuria katastrofeja. Tällä hetkellä, kun neuvoloilla ei ole niitä määrärahoja, joita se Soininvaaran 15 miljoonaa euroa juuri olisi ollut, ja kun se jäi vaan 5:een, oikeasti on vakavasta asiasta kyse. Siltä osin kyllä pidän aiheellisena tämän päivän keskustelua ja myös välikysymystä.

Ajanpuutteen vuoksi en käy asuntopolitiikasta tässä yhteydessä enempää keskustelemaan. Toteanpahan vaan, että on fakta, että me suomalaiset Oecd-tilastojen mukaan asumme todella ahtaasti ja kalliisti. Varsova ja Helsinki eivät meidän tulotasoomme nähden ole saman arvoisia kaupunkeja Oecd:n mittareissa, mutta asumisen laadussa ne ovat, ja erityisen ahtaasti asuvat lapsiperheet. Minä luulen, että tässä on meillä kaikilla aika paljon tekemistä. On myös kuvaavaa, ettei oppositio ole tästä kysymyksestä kertaakaan tehnyt välikysymystä. On myös totta, että hallituksen sisällä ei ole kertaakaan asiasta äänestetty. Mitään konkreettista esitystä ei ole tuotu eikä siitä ole äänestetty. Me olemme tyytyneet täällä salissa ja kolumneissamme asiasta tappelemaan ja keskustelemaan mutta sitä pitemmälle emme ole päässeet, joten kaikilla meillä on tältä osin tekemistä.

Lopuksi, kun puheenvuoroni loppuu, kannatan ed. Soininvaaran ehdotusta perustelluksi päiväjärjestykseen siirtymiseksi.

Sakari Smeds /kd:

Arvoisa puhemies! Pääministerin ja hallituksen taholta on toistuvasti kysytty, mikä on opposition vaihtoehto. Perusteltuhan tuo kysymys on. Hallituksen ja kristillisdemokraattien vaihtoehtojen ero näkyy mielestäni kaikkein kirkkaimmin juuri tämän välikysymyksen aiheessa, perhepolitiikassa. Välikysymys juuri tästä aiheesta on perusteltu myös siksi, että pääministeri itse oman vaalikampanjansa avajaistilaisuudessa herätteli toiveita lapsilisien korottamisesta, vaikka hallitus on toiminut täysin toisin.

Lipposen johdolla sosialidemokraattien ja kokoomuksen linja on ollut lapsiperheille varsin tyly. Perhetukia on leikattu rajusti, niin kotihoidon tukea kuin lapsilisiäkin. Kotihoidon tukea Lipposen johdolla leikattiin 1 908 markasta 1 500 markkaan. Samaan aikaan tosin kunnallista päivähoito-oikeutta laajennettiin. Voidaan sanoa, että rahoitus haettiin kotien hoivatyön mahdollisuuksia heikentämällä. Perheiden valinnanmahdollisuuksien kannalta kotihoidon tuki olisi nyt viimein tärkeä saada nousu-uralle, ja juuri tätä kristillisdemokraatit ovat julkistamassaan vaihtoehtobudjetissa esittäneet.

Jos kotien hoivatyötä ei voida edistää ja kannustaa tulonsiirtojen kautta, olisi se tietysti mahdollista myös verotusjärjestelmäämme muuttamalla. Sosiaalietuuksia määriteltäessä perheitä käsitellään usein yhtenä yksikkönä, jolloin puolison tulot vaikuttavat toisen etuuksiin. Tämä on ymmärrettävää. Verotuksessa puolisoita käsitellään kuitenkin erikseen, mikä johtaa saman tulotason perheiden varsin erilaiseen kohteluun yhden ansaitsijan perheiden tappioksi. Mahdollisuus perheverotukseen olisi siksi aivan paikallaan ja perusteltua. Ymmärrän kyllä, että sosialidemokraattien taholla tälle ei löydy kannatusta, ei sen koommin tälle kuin kotihoidon tuen korottamisellekaan, sillä mielestäni jähmettyneistä ideologisista syistä johtuen vasemmalla on vieroksuttu sitä työtä, mitä toinen puolisoista tekee kotona. Mutta miksi kokoomus käytännön toimissaan kannattaa tätä samaa lastenhoidon kansallistamisen linjaa? Kristillisdemokraatit haluavat perheille vaihtoehtoja, sillä perheiden tilanteet poikkeavat toisistaan niin kovin paljon.

Hallituksen perhepoliittinen linja on monelta muultakin osin ollut kylmä. Pienyrittäjien ja monien kaupan pienipalkkaisten työntekijöiden mahdollisuutta perheiden yhteiseen vapaapäivään hallitus on heikentänyt liikeaikalakiin tehdyillä muutoksilla. Hallitus oli sitä mieltä, että markkinavoimille on raivattava lisätilaa kuuden päivän sijasta seitsemännestäkin. Hallituksen arvopohjasta käsin ihmisen arvo ja tarkoitus toteutuu ilmeisimmin parhaiten juuri silloin, kun hän toimii kuluttajana ja markkinavoimien palvelijana. Hyvällä tavalla luterilaisen kirkon arkkipiispa puuttui meneillään olevassa kirkolliskokouksessa tähän shoppailun ylikorostuneeseen arvostukseen. Hän peräänkuulutti sen pohtimista, mikä on hyväksi ihmiselle. Tähän toiveeseen voi yhtyä.

Tällä vaalikaudella hallitus laati lain kuvaohjelmien tarkistamisesta, joka höllensi väkivaltaa ja epäeettistä ainesta sisältävien kuvatallenteiden ennakkotarkastusta. Hallitus ei ole tehnyt mitään korvaavaakaan median väkivaltatarjonnan hillitsemiseksi. Kristillisdemokraatit ovat esittäneet valtakunnallisen joukkoviestinnän neuvottelukunnan perustamista, jonka tehtävänä olisi käsitellä periaatteelliselta kannalta mediaan liittyviä eettisiä kysymyksiä. Olemme myös esittäneet, että saastuttaja maksakoon -periaate pitäisi ulottaa ympäristön saastuttamisesta myös ihmisen mielen saastuttamiseen. Siksi esitämme erillistä K-veroa, jossa esimerkiksi K18- tai K15-videosta tai elokuvasta perittäisiin erillistä haittaveroa. Tällöin ohjelmiston laatijat joutuisivat harkinnan eteen, tarjotako laadukasta draamaa vai kovaa väkivaltaa. Luulen, että hyvien elokuvien ystävien iloksi tämän kaltainen veromalli muuttaisi ohjelmistoa laadukkaampaan suuntaan.

Kun on käsittääkseni varsin selkeästi osoitettavissa ja osoitettu, että väkivalta vaikuttaa etenkin lasten maailmankuvaan negatiivisella tavalla, miksei lainsäätäjäkin voisi lasten edun nimissä paljon tomerammin puuttua median väkivaltatarjontaan? Epäeettisen ohjelmatarjonnan rajoittamista on vastustettu muun muassa sananvapauden periaatteeseen vedoten. Näin pyhäinpäivän jälkeen on paikallaan sanoa, että olen varma, että menneet sukupolvet vapautta puolustaessaan käsittivät vapauden periaatteen kyllä aivan muuksi kuin viihdeteollisuuden oikeudeksi tehdä väkivallalla rahaa.

Arvoisa puhemies! Pääministerin vastaus ei sisältänyt selkeitä toimenpiteitä perhepoliittisen linjan muuttamiseksi. Monelle lapsiperheelle tämä oli pettymys, mutta viesti oli kyllä selkeä: perhepoliittinen linja ei muutu, ellei kansa äänestä uuden hallituspohjan puolesta.

Ulla Juurola /sd:

Arvoisa puhemies! Olen ollut eduskunnassa nyt lähes kaksi kautta. Ensimmäinen kausi oli aikaa, jolloin teimme lähes yksinomaan negatiivisia päätöksiä. Itse asiassa jouduimme leikkaamaan lähes kaikkia budjetin menokohtia yksinkertaisesti siitä syystä, että velaksi eläminen piti saada loppumaan. Hyväksyin tämän periaatteen ja perusteen. Samaisella kaudella tehtiin kuitenkin selkeä päätös esimerkiksi sosialidemokraattisessa ryhmässä siitä, että taloudellisten mahdollisuuksien rajoissa parannamme ensisijaisesti palveluja. Näin säädettiin esimerkiksi päivähoidon subjektiivinen oikeus. Hyväksyin tämän linjan. Tällä kaudella olemme voineet tehdä pelkästään hyviä päätöksiä, vaikkakin sosiaaliturvan osalta parannukset ovat olleet ehkä pieniä askelia, parempaan kuitenkin. Palveluja on parannettu kohdistuen lapsiin ja nuoriin, ja pääministerin vastauspuheenvuorossa tulivat hyvin esille nämä parannukset. Olen hyväksynyt tämän linjan.

Haluaisin kuitenkin nyt muutamalla sanalla pohtia tulevaisuutta. Sosiaalipoliittisen perhepolitiikan linjaukset ovat vanhastaan tähdänneet siihen, että tuloeroja tasoitetaan lapsiperheiden ja lapsettomien perheiden välillä, että tuloeroja pitäisi tasoittaa vanhemman polven ja nuoren polven välillä ja ennen kaikkea perhepolitiikalla pitäisi pystyä edesauttamaan sitä, että lapsia uskalletaan synnyttää. Tiedän tarkkaan, että päätökseen hankkia lapsia vaikuttavat monet tekijät, kuten työn ja perheen yhteensovittamisen pulmat, pätkätyön pulmat — etenkin naisten osalta — ja tietysti työllisyyskysymykset, onko työtä ja onko se vakituista jne. Tässä puheenvuorossani keskityn kuitenkin pelkästään tulonjakokysymykseen.

Tilastot osoittavat selvästi, sitä ei voi kieltää, että lapsiperheet ja etenkin yksinhuoltajaperheet ovat tulokäyrien alimmilla tasoilla. Jokainen meistä tietää, että nuoren perheen kustannukset ovat korkeimmillaan, asumiskustannukset ovat korkeita, asutaan vuokralla tai hankitaan omaa asuntoa, opintolainat rasittavat ja yksinkertaisesti elinkustannukset lapsiperheissä, päivittäiset elinkustannukset, ovat korkeimmillaan. Sosiaalipolitiikan näkemyksen mukaan on aina esitetty, että sijoitukset lapsiperheisiin ja pienituloisiin parantavat suoraan kotimaista kysyntää, koska lapsiperheet joutuvat käyttämään yleensä kaikki tulonsa päivittäiseen kulutukseen. Sijoitukset lapsiperheisiin siis mielestäni parantavat myöskin työllisyyttä.

Tiedämme kaikki, että maamme väestön ikärakenne muuttuu nopeasti, ja vaikka nyt nämä lapset, jotka syntyvät, eivät ehdikään enää työntekijöiksi siihen aikaan, kun vanhusväestön määrä on huippukaudessaan, syntyvyydestä huolehtiminen on kuitenkin jatkossa yhteiskuntamme toimivuuden ehto. Kun tämän päivän nuoret miettivät perheen perustamista ja lasten hankkimista, he varmasti eivät pohdi sitä, onko mahdollisesti tulevaisuudessa psykiatrista hoitoa tarjolla tai minkä kokoisia ovat opetusryhmät. He kuitenkin tekevät päätöstä tilanteessa, jossa he miettivät, onko heidän taloudellinen tilanteensa turvallinen, uskaltavatko he sen vuoksi tehdä lapsia. He tietysti myöskin pohtivat, mitkä ovat päivähoitomahdollisuudet, koulutusmahdollisuudet, ja varmasti he pohtivat, onko työtä, kuinka pysyvää se on ja elääkö palkalla.

Lapsiperheiden ja lapsettomien perheiden välistä tuloeroa voidaan hyvin vähentää lapsilisäjärjestelmällä. Se on edelleen hyvä järjestelmä. Se on tähdännyt alun perin juuri tähän. Itse olen kuitenkin jo tullut vähitellen kyyniseksi siihen, että lapsilisäjärjestelmää todellakin voitaisiin parantaa ja korottaa, varsinkin jos uusikin hallitusohjelma kaikkein tarkimmin säätelee sitä, mikä on menojen yläraja. Sen takia olen viime aikoina pohtinut myöskin, olisiko sittenkin parasta suunnata kaikki veronalennusmahdollisuudet tuloverotuksen osalta nimenomaan lapsiperheisiin, olisiko aika siirtyä puhdaslinjaisesta verotuksesta takaisin kohdennettuihin veronkevennyksiin, verovähennyksiin, ja näin puhun lähinnä siis huoltajavähennyksestä, lapsivähennyksestä.

Lapsivähennykset ovat käytössä useissa tärkeissä kilpailijamaissamme, ja tässäkin suhteessa ehkä sitten nuoret työntekijät, perheelliset työntekijät, olisivat paremmin kilpailukykyisiä myöskin siinä, miten he haluavat jäädä maahan tai lähteä maasta. Huoltajavähennystä on pidetty epäoikeudenmukaisena. Olisiko se sitä, mikäli se toteutettaisiin samoin kuin kotitalousvähennys? Se voitaisiin siis tehdä myöskin kunnallisverosta silloin, kun valtionverotusta ei tapahdu. (Ed. Syvärinen: Pitäisi kompensoida kunnille!) — Ja aivan, se pitäisi ehdottomasti kompensoida kunnille. — Sen lisäksi tietysti täytyy pohtia niitä lapsiperheitä, joilla ei ole tuloverotusta lainkaan. Esimerkiksi silloin opintotuella elävien tilanne pitäisi katsoa uudelleen.

Tämä on siis minun yksi vaihtoehtoni, miettiä sitä, miten lapsiperheiden todellista taloudellista tilannetta korjattaisiin, ellei lapsilisiä oikeasti pystytä sitten korjaamaan, ja tämä olisi vaihtoehto nimenomaan sille, että veronkevennykset tuloverotuksen osalta kohdennetaan kaikille tuloryhmille.

Kyösti Karjula  /kesk:

Arvoisa puhemies! "Perhepolitiikan laiminlyönti on valtionvelkaakin suurempi uhka tulevaisuuden Suomelle". Tämä suora lainaus välikysymystekstistä on mielestäni se lähtökohtainen kuva, jonka pohjalta meidän pitäisi pysähtyä etsimään niitä ratkaisuja, joilla me vastaamme paremmin lasten ja perheiden nykyiseen tilanteeseen. Nimittäin lasten hyvinvointi on yhteiskunnallinen kuumemittari. Tämä kuumemittari on tällä hetkellä pahasti punaisella. Valitettavasti Lipposen hallitusten valtakaudella on menetetty pitkä aikakausi vaikuttaa perheiden tulevaisuuteen ja ennen kaikkea tulevaisuudenuskoon. Yhä pyritään luomaan kuvaa, että ikääntymisen ongelmaan voidaan vastata vain siirtolaisuudella. Samalla halutaan kuitenkin unohtaa se, että ikääntymisen haasteen kohtaa koko Eurooppa.

Poliittisesti on olemassa hyvinkin erilaisia mahdollisuuksia helpottaa lapsiperheiden asemaa. Lipposen hallituksen ainoana perhepoliittisena välineenä on ollut palveluiden lisääminen. Se toki helpottaa työssä käyvien perheiden tilannetta, mutta se ei vastaa lainkaan perheiden taloudelliseen ahdinkoon, ja monessa tapauksessa se ydinkysymys, lasten hyvinvointi, on kuitenkin ollut toissijainen asia.

Perheiden taloudellinen asema on taas merkittävin perheiden itsensä kokema arvostustekijä. Hyvätkään palvelut eivät muutu taloudellisessa ahdingossa arvostukseksi. Valitettavasti palvelujen kehittäminenkin on jäänyt pelkäksi ideologiseksi iskulauseeksi. Perheet ovat joutuneet erityisesti kasvukeskuksissa taistelemaan jo vuosien ajan esimerkiksi lastenhoitopaikoista.

Lapsiperheiden omassa elämässään kokemaan arvostukseen voidaan vaikuttaa muun muassa seuraavilla välineillä: perhetukia korottamalla; kehittämällä verotusta lapsiperheitä kannustavampaan suuntaan; perheiden merkittävimpiä elinkustannuksia, kuten asumisen ja liikkumisen kustannuksia, pienentämällä; ja kotityötä tekevien vanhempien taloudellista asemaa parantamalla. Kahden hallituskauden jälkeen on oikea aika arvioida nykyisen hallituksen saavutuksia näiden asioiden ympärillä. Mikä on siis ollut Lipposen hallituksen vastaus näihin perheiden kannalta keskeisiin asioihin? Perhetukien kohtalon me kaikki jo tunnemme. Saldoksi ovat jääneet pääsääntöisesti leikkaukset.

Arvoisa puhemies! Kokonaisveroasteessa nykyinen hallitus on kyennyt palaamaan vuoden 1995 lähtötilanteeseen, mutta mielestäni olennaista on huomata se, että ainoastaan ja vain vuoden 1995 lähtötilanteeseen. Viime vuosina markkinoidut veronalennukset ovat siis olleet aikaisempien kiristysten palauttamista. Kun tarkastellaan erityisesti lapsiperheitä, huomataan, että verotus on edelleen suurin rasite perheiden taloudelliselle hyvinvoinnille. Suomi verottaa esimerkiksi kaksilapsista yhden tulonsaajan perhettä raskaammin kuin mikään muu Euroopan unionin jäsenmaa. Jopa Ruotsikin verottaa vajaat 4 prosenttiyksikköä keveämmin 42 000 euron tulonsaajaa tällaisessa perheessä. Ero kevyimmin verottaviin maihin on 25 prosenttiyksikön luokkaa.

Maahamme on siis luotu olosuhteet, joissa on taloudellisesti lähes mahdotonta jäädä hoitamaan omaa lastaan kotiin. Kun vielä tiedämme sen, että taloudelliset rasitukset ovat kovimpia lasten ollessa pieniä, syntyvyyden aleneminen kymmenen viime vuoden aikana ei ole enää mikään yllätys. Nykyinen hallitus ei ole siis vain kehittänyt palveluita, vaan samalla myös painostanut kotihoidon sijasta viemään lapset yhteiskunnan hoitoon. Tavoite on ollut selvästi ideologinen, sillä kotihoito olisi monessa tapauksessa yhteiskunnalle päiväkoteja halvempaa ja ennen kaikkea monessa tapauksessa lapsen kannalta parempi vaihtoehto. Valitettavasti palvelujen kehittämisessäkin on valittu vielä yhteiskunnan kannalta kallein eli suurten päiväkotien linja. Perhepäivähoidon paremmuus pienten lasten kannalta on unohdettu. Hoitajien vaihtuvuus rasittaa yhäkin liian monen lapsen elämää.

Arvoisa puhemies! Kuitenkin vaikein asia poliittisesti nykyiselle hallitukselle on ollut siis kotityötä tekevien vanhempien aseman parantaminen. Tämän lasten hyvin kannalta erittäin tärkeän työväestön aseman ymmärtäminen on näyttänyt olevan mahdotonta. Käytän ilmaisua "työväestön ymmärtäminen", koska meidän on kyettävä laajentamaan työn käsitettä myös kotona tapahtuvaan työhön. On vaikea nähdä niitä ideologisia tekijöitä, jotka pakottavat kieltämään kotityötä tekevän vanhemman työn arvon tukemalla ainoastaan vastaavaa työtä tekevää yhteiskunnan palveluksessa olevaa ihmistä. Miksi tässä asiassa ei voida antaa perheiden itse päättää hoitomuodostaan? Onko tähän saliin kertynyt sellainen viisaus, että me voimme määrittää Möttösen perheen lapsille olevan parasta vain päiväkotihoidon?

Perhepolitiikkaa ei pitäisi rakentaa ongelmatapausten vaan tavallisten perheiden perusteella. Tavallinen perhe tietää itse omat tarpeensa. On selvää, että ongelmaperheitä meidän pitää tukea niillä mahdollisuuksilla, jotka kokonaisvaltainen, yhteiskunnassa hyvin hoidettu perhepolitiikka voi tarjota.

Arvoisa puhemies! Meillä pitäisi olla kirkkaampana se yhteinen visio suomalaisesta yhteiskuntapolitiikasta, miten tuotamme yhteiskunnallisia ratkaisuja, jotka varmistavat ihmisen, luonnon ja yhteiskunnallisen eheyden kannalta suuriarvoisimman osaamisen.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! Perhepolitiikan uskottavuus tarvitsee jatkuvaa seurantaa. Siksi haluankin tuoda julki erään hallituksen keskeisen teon kahden viime hallituskauden ajalta. Vuodesta 1997 vuoteen 2000 kotityön teettämistä tuettiin kahdella eri kokeilumallilla. Etelä-Suomen, Oulun ja Lapin lääneissä kokeiltiin verovähennysmallia ja muualla kokeiltiin suoraa yritystukea. Vuodesta 2001 alkaen verovähennysmalli vakinaistettiin koko maassa ja yritystuki lopetettiin.

Vuonna 2000 verovähennysoikeutta käytti runsaat 30 000 suomalaista, kun taas seuraavana vuonna 2001 verovähennyksen käyttäjiä oli lähes 70 000. Myös vähennysten euromäärä on yli kaksinkertaistunut ollen vuonna 2001 lähes 30 miljoonaa euroa. Viime vuonna kotityön teettäjiä oli lähes 12 000 enemmän kuin edellisenä vuotena.

Verohallituksen tiedon mukaan kotityön verovähennysoikeuden käytön lisääntyminen on ollut tasaista. Työtehoseurasta vahvistetaan sama suunta. Siivouksen teettäminen on vasta tulossa suosituksi. Itse näen, että asia on vasta tulossa tutuksi ihmisille. Kaiken keskellä monetkaan eivät ole vielä huomanneet, että juuri he voisivat käyttää kotityötä apunaan arkisen elämän helpottamiseksi. Eihän verovähennysoikeus ole ollut käytössä koko maassa kuin vasta toista vuotta. Uskon, että kotityön käyttö lisääntyy edelleen. Tätä mieltä on myös Työtehoseuran tutkija Taija Härkki. Hänen mukaansa palveluiden käytön todellinen buumi on vasta alkamassa. Kotityön ostajien määrän arvioidaan ainakin tuplaantuvan viime vuoden luvuista. 120 000 ostajaa on realistinen määrä.

Keskimääräinen verovähennys yhdessä kotityötä teettävässä perheessä on ollut 432 euroa vuonna 2001. Kokeiluvuonna 1997 keskimääräinen vähennys oli 353 euroa eli pyöreästi laskien noin 2 600 markkaa vuodessa ja kuukautta kohti 216 markkaa. En voi olla mainitsematta, että arvioin viime kaudella, että kotityön verovähennys voisi tuoda kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja. Arvio vaihtelee sen mukaan, miten käytön määrittelee. Mikään virasto ei ole vielä selvittänyt sitä, paljonko uusia työpaikkoja on kotityön verovähennysoikeuden käytöstä syntynyt. Varmasti tulemme ajan kuluessa saamaan siitäkin lisää tietoa.

Helsingin Uusyrityspalvelusta yritysneuvoja Heikki Karjalainen kertoo, että alalle on tullut töihin paljon ihmisiä, jotka ovat pitkään olleet poissa palkkatyöstä, esimerkiksi kotiäitejä. Myös pitkäaikaistyöttömiä on työllistynyt kotipalveluyrittäjinä.

Eräs näkökulma asiaan on se, että ihmiset haluavat ottaa elämän omiin käsiinsä ja jakaa aikansa ja voimansa mielensä mukaan silläkin uhalla, että tulotaso pienenisi. Kuitenkin ainakin itse katson — ja sitä vaadin — että kotityön tekijän palkkataso voi muodostua asianmukaiseksi vain sillä lailla, että kotiin palkatun työntekijän palkkaus on kokonaisuudessaan sivukuluineen verotuksessa vähennyskelpoinen.

Hallitus on siis tehnyt uskottavia ja myönteisiä päätöksiä perhepolitiikan sektorilla ainakin edellä mainitun esimerkin ja faktojen perusteella.

Irina Krohn /vihr:

Arvoisa puhemies! On ollut miellyttävä kuunnella joidenkin hallituspuolueiden edustajien puheenvuoroja, kuten ed. Syvärisen ja äsken ed. Juurolan. Voi sanoa, että rintamalinjat näissä lapsikysymyksissä eivät kuitenkaan mene pelkästään oppositio—hallitus-akselilla.

Ed. Juurola kertoi hyvin Lipposen ensimmäisen hallituksen alusta. Itse muistan tilanteen, kun tänne tulin pienen lapsen äitinä ja ed. Janina Andersson kai suurin piirtein imetyksen välissä tuli tänne kanssani leikkaamaan lapsilisät, äitiysrahat ja ties mitä, mutta silti koimme, että teimme oikein. Ainoa näistä leikkauksista, joka silloinkin oli mielestäni ideologisväritteinen, oli kotihoidon tuen leikkaus. Mutta toisaalta me vihreät silloin katsoimme, että hallitusohjelmassa olimme saaneet kuitenkin lapsiperheiden suhteellista asemaa parannettua, ja saatiin se kauan taisteltu subjektiivinen päivähoito-oikeus.

Se on sellainen asia, jonka tunnen, koska oma äitini oli 70-luvulla Lastentarhaopettajaliiton ensimmäinen toiminnanjohtaja ja järjesti kai liiton ensimmäisen laittoman lakonkin, jolloin heidän tavoitteensa oli päivähoitolaki ja esikoulu. Tiedän, että äidilleni on ollut hyvin suuri asia, että sitten, kun hänen tyttärensä näihin tehtäviin tuli, ne 30 vuotta vanhat tavoitteet toteutettiin. Täytyy sanoa, että Lipposen hallitukset ovat tehneet myös hyviä päätöksiä, mutta täytyy muistaa, että siemenet niihin on istutettu jo kauan sitten ja ehkä ihan muualla kansalaisyhteiskunnassa. Siksi ajattelen myös sillä tavalla, että nämä välikysymyskeskustelussa esiin nostetut kipupisteet ovat uusia viestejä siitä, mitä Suomelle tällä hetkellä kuuluu ja mitkä ongelmat pitää tulevaisuudessa osata ratkaista.

Väittäisin, että meillä lasten asioiden hoitamista heikentää tällainen suomalainen myytti suomalaisen naisen vahvuudesta. Sota-aikana oli myytti suomalaisen sotilaan vahvuudesta, tai ei se ollut myytti, mutta kun me olemme aina tottuneet, että yksi suomalainen vastaa kymmentä jotakin muuta, niin meillä myös suomalainen nainen on rakentanut identiteettinsä sen varaan, että hän kyllä kestää vähän huonommallakin ruoalla, hän on niin kuin vähäruokainen nautakarja, joka pärjää pakkasessa ja vähällä ruoalla ja on terveenä ja hoitaa velvollisuutensa. Tavallaan tämä naisten tyytyminen kuvaan itsestään vahvana on tosiasiallisesti heikentänyt myös suomalaisten lasten asemaa. Me suomalaiset naiset ikään kuin olemme vaatineet itseltämme liikaa ja lähteneet siitä, että kyllä me pärjäämme, kunhan nyt jotakin on.

Tämä todella tulee ilmi siinä, että hyvin vaikeasti on politiikaksi saatu muodostettua se ajatus, että nainen voi haluta muutakin kuin vain itsenäisen työelämän. Minä itse olen ehdottomasti sen kannalla, että jokaisella on oma elämä, oma työ, oma eläke, oma palkka. Mutta jos me ajattelemme, että tulemme työskentelemään 68-vuotiaiksi ja se on hyvin pitkä elämänkaari ja sen aikana ammatit tulevat vaihtumaan, niin en pitäisi sitä kohtuuttomana, jos joitakin vuosia tästä elämästä ihminen haluaisi viettää hoitamassa omaa lastaan. Mutta tämä on sellainen tabu, ja tämän asian ääneen sanominen on kuin sen suomalaisen vahvan naisen myytin murentamista. Tämä johtaa myös siihen, että hoemme tätä kotihoidon tukea kuin mantraa ja unohdamme sen, että sekin malli sisältää tällaisen tulevaisuusloukun, koska siinä ei ole eläkettä. Vähättelemme ja ehkä pilkkaamme tätä keskieurooppalaista mallia, missä on perhesidonnainen etuus, jota en itsekään sinänsä kannata. Täytyy muistaa, että esimerkiksi Saksassa avioerotapauksissa kotiinjäänyt puoliso saa vastaavan määrän työssäkäyvän puolison eläkkeestä kuin mitä avioliitto on kestänyt. Meidän mallimme perustuu tämmöiseen vahvaan naiseen, mutta sisältää valtavia tulevaisuusloukkuja.

Toinen asia, joka on ollut vaikea, mutta edistynyt, on se, saako perinteisiä, kotona tehtäviä töitä teettää rahalla. Muistan, että kun ed. Tuija Brax oli vihreiden puheenjohtaja, hän kävi julkista taistelua silloisen ministerin Arja Alhon kanssa kotityövähennyksestä. Silloin leimattiin, että vihreät vaativat piikayhteiskuntaa, ja pidettiin epäsopivana, että kotona tehtäviä töitä tekisi joku toinen palkalla. Sitä ihmettelee, miten on mahdollista, että vasemmiston on hyvin helppo hyväksyä sanotaan vaikka auton korjaus, auton korin ruostemaalaus kyllä voidaan teettää autokorjaamolla, mutta kotona tehtävät lattianvahaukset, ikkunanpesut, ruoanlaitto ja muut ovat jotain sen kaltaista, että jos niitä tekee joku toinen palkkatyönä, siinä tulee sen kaltainen alistussuhde, joka ei sovi nyky-yhteiskuntaan. Mielestäni mikään työsuhde ei saa olla alistussuhde, mutta en voi ymmärtää, että lattian puunaaminen olisi jotenkin alistavampaa kuin auton korin rassaaminen. Tässä asiassa kotityövähennys on hirveän suuri päänavaus, mutta aivan riittämätön.

Tiedän esimerkiksi, että kun tavoitteena on ollut parantaa naistutkijoiden asemaa, niin naistutkijat itse sanovat, että heille olisi keskeinen mahdollisuus palkata kotiapua. Hallitus ohjelmissaan aina korostaa naistutkijoiden aseman parantamista, mutta ei kuitenkaan tartu niihin keinoihin, mitä nämä ihmisryhmät itse esittävät. Todella toivon, että täällä ei oma poikani tai tyttäreni tai ed. Katja Syvärisen tytär tai joku muu 30 vuoden kuluttua ole näitä asioita vasta hoitamassa, vaan että ne hoituvat ensi vaalikaudella, että olisimme vähän viisaampia ja nopeampia.

Leena  Rauhala  /kd:

Arvoisa puhemies! Perheen asemaa tulee vahvistaa yhteiskunnassa asenteiden ja lainsäädännön muutoksilla sekä taloudellisilla ratkaisuilla. Mielestäni arvonäkökulman valinta perhepolitiikkaan on perheen näkemistä yhteiskunnan tärkeimpänä yksikkönä, koska se yhdistää ainutlaatuisella tavalla huolenpidon, kasvatuksen ja yhteisvastuun, siis sellaisia asioita, joita nimenomaan lapsi kasvuunsa tarvitsee. Perheessä luodaan ihmisen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin perusta. Siksi perhetukia tarvitaan, siksi perheelle suunnattuja palveluja tarvitaan ja niiden arviointia tarvitaan. Erilaisia uusia vaihtoehtoja tulee kehittää.

Tämän välikysymyksen peruskysymys on se, ovatko nämä palvelut, ovatko nämä tukijärjestelmät olleet riittäviä. Vastauksena tähän tänäänkin olemme kuulleet, että varsinaisesti hallituksella ei ole ollut perhepolitiikassa sellaista linjaa, joka vahvistaisi perheen asemaa. On yksittäisiä toimenpiteitä, mutta sellaista, mikä selkeästi vahvistaisi perheitten asemaa ja lasten hyvinvointia, ei ole tullut esille. Mielestäni pääministeri Lipposen vastauksessa nimenomaan lasten syrjäytymiseen liittyvät ongelmat jäivät liian vähälle huomiolle. Lasten syrjäytyminen on todellisuutta, perheitten köyhyys on todellisuutta. Sitä ei voi sivuuttaa sanomalla, että Suomi on ollut, niin kuin pääministeri Lipponen toi esille puheessaan, edelläkävijä monessa hyvinvoinnin asiassa, pienten lasten vanhemmille esimerkiksi on valinnan mahdollisuuksia kehitetty jne. Näin kuitenkin perheet kokevat, että valinnan mahdollisuudet eivät ole riittäviä.

Arvoisa puhemies! Lasten ympärillä on erilaisia kasvattajia, erilaisia tukijärjestelmiä. Tutkijat ovat esittäneet, että nopeasti vaihtuvat sijaiset niin päiväkodeissa kuin kouluissa panevat pienen lapsen pään pyörälle. Lapsen ääni kuuluu huonosti niin pienissä kuin suurissa kunnissa. Lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen on peräänkuuluttanut monessa eri yhteydessä, että päättäjien, poliitikkojen, tulisi kuunnella lasta, mutta ennen kaikkea lasten lähipiiriä, siis vanhempia, lähi-ihmisiä, jotta lapsen mielipiteet tulisivat aidosti esille. Lapsi tarvitsee, niin kuin täällä on tullut esille, aikaa, ei pelkästään niin sanottua laatuaikaa, joka käsite on Tuula Tammisenkin mukaan nimenomaan aikuisten keksintö. Lapset tarvitsevat aikaa voi sanoa jopa rajattomasti. Lapsi tarvitsee vastuullista, pitkäjänteistä tukea, ei pelkästään niin sanottua laatuaikaa.

Yhteisenä huolena on ääneen sanottu myös, että olemme yhteiskunnassamme jo menettämässä kokonaista sukupolvea. Yhä kasvava määrä lapsista ja perheistä on yhä vaikeutuvammassa tilanteessa. Toteutettu perhepolitiikka on toiminut kielteisenä väestöpoliittisena signaalina. Yhtenä kysymyksenä on kotihoidon tuki, joka on Lipposen hallituksen aikana pudonnut noin 38 prosenttia. On todellisuutta, että työn ja perheen yhteensovittaminen on edelleen vaikea yhtälö, toteutumaton yhtälö. Työelämä vaatii vanhemmilta eniten aikaa juuri silloin, kun lapsi sitä kipeimmin tarvitsisi. Selvityksen mukaan moni vanhempi jo haluaisi jäädä hoitamaan lapsiaan kotiin. Todellista vaihtoehtoa kotihoidon tuki ei anna.

Yhteiskuntamme markkinavoimille antautuminen, kilpailuyhteiskunnan luominen, näkyy mielestäni lapsen hyvinvoinnissa negatiivisena. Tämä yhteiskunta on unohtanut arvot, joissa perheen merkitys korostuisi ja lapselle annettava aika mahdollistuisi. Arvojen hämärtyminen on lisännyt kasvatuksen ongelmia. On keskusteltu liian vähän yhteisestä arvopohjasta. Julkisessa palvelujärjestelmässä vältellään tarjoamasta lapsille ja nuorille selkeää näkökulmaa siitä, mistä käsin ihmiselämän tarkoitus voisi avautua. Kun luovutaan arvokasvatuksesta, viedään samalla perusta tunteiden arvioinnilta. Yhteisen arjen puuttumisen seurauksena kokemuksellinen ja turvallinen yhteys lapsen ja vanhempien välillä häviää.

Tällä hetkellä painopiste yhteiskunnan palveluissa ei ole riittävästi ennalta ehkäisevissä toimenpiteissä. Palveluissa eri hallintokunnat, toimijatahot, edelleenkin hoitavat lapsia sirpaloituneesti, usein projektinomaisesti. Hoidon tai tuen jatkuvuus ja lapsen maailmaa eheyttävät arvonäkökulmat puuttuvat.

Arvoisa puhemies! Yhteiskunnassamme on tapahtumassa perheen toissijaistumista ja vanhempien ja lasten maailmat etääntyvät. On kysymyksessä ajan henki, joka vaikuttaa nuorten ja vanhempien välisiin suhteisiin. Itsenäistyneille lapsille ja nuorille toverit tulevat niin tärkeiksi, että monissa tapauksissa he jopa korvaavat vanhemmat. Kulttuuri- ja viihdeteollisuus on tällaiseen tilanteeseen tarttunut hanakasti ja tarjonnut lapsille ja nuorille omia tuotteitaan. Niiden avulla rakennetaan lasten ja nuorten omia maailmoja, ja tässä yhteydessä tulevat mukaan myös tuotteet, jotka ovat lapsen kasvulle vahingollisia. Niiden avulla rakennetaan lasten ja nuorten omia maailmoja, joihin he voivat vetäytyä joko yksin tai yhdessä kavereiden kanssa. Tällaisessa tilanteessa on vanhempien vaikea luoda uskottavasti yhteyttä lapsiinsa ja saada heidät vakuuttuneiksi omista kasvatusperiaatteistaan.

Arvoisa puhemies! Tutkimusten mukaan suomalaisten työpäivät ovat keskimäärin pidentyneet ja työ tuntuu entistä vaativammalta. Tämä on erityisesti perheitä rasittavaa. Niinpä erilaisten sosiaalitukien lisäksi työn ja perheen yhteensovittaminen on tärkeä kehittämisen alue.

Juha Rehula /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Perhepolitiikan tärkein tavoite on vahvistaa vanhemmuutta luoden niin taloudellisia kuin henkisiäkin edellytyksiä perheiden hyvinvoinnille. Lienemme kaikki yhtä mieltä siitä, että ensisijainen vastuu lapsista on aina lapsen omilla vanhemmilla. Tämän jälkeen kuuluu kysymys: Millä toimenpiteillä tätä tavoitetta voidaan edesauttaa siinä arkipäivän ja tämän päivän tilanteessa, missä onneksemme useimmilla lapsilla on mahdollisuus parempaan lapsuuteen kuin milloinkaan aikaisemmin mutta missä kuitenkin liian suuri, aivan liian suuri joukko lapsia, useita tuhansia yhdestä ikäluokasta, voi huonosti? Millaisen viestin me päättäjät puheillamme, tekemillämme päätöksillä ja ennen kaikkea tekemättömillä päätöksillä viestitämme tästä asiakokonaisuudesta, jolla me lähestymme perhepolitiikkaa? Toisekseen, kiinnitämmekö me riittävästi huomiota siihen, miten jo syntyneitä ongelmia eri vaikeusasteineen pyritään ratkaisemaan, vai luommeko me myös edellytyksiä sille, että tätä päivää vähemmän joudutaan tai ajaudutaan tilanteisiin, joissa on jo ehtinyt tapahtua jotakin vakavaa?

Pääministeri luetteli puheenvuorossaan talouspolitiikan linjauksista ja onnistumisista lähtien asioita, joilla on vaikutettu lapsiperheiden arkipäivään. Puheenvuoron jälkeen ainakin itse jäin kysymään, miksi niin moni lapsistamme elää turvattomuudessa ja taloudellisen ahdingon oloissa, kun näin paljon asioita on jo tehty. Kyse on mielestäni päättäjien arvoista ja arvostuksista. Lipposen hallituksien arvot ja arvostukset vaikuttavat olevan tasolla, jolla edes hallituksella muodissa olevia työryhmiä tai projekteja ei ole perustettu ratkomaan kokonaisvaltaisesti perhepolitiikan ongelmakysymyksiä. Pääministeri minusta aivan oikein peräänkuulutti täällä tänään sitä, että asioita on tilkkutäkin sijasta ratkottava kokonaisvaltaisesti, mutta tämän tyyppistä työryhmää pääministeri ei ole perustanut. Tiedossani on yksi työryhmä, joka perustettiin noin reilu vuosi sitten hallituksessa käydyn kovan väännön jälkeen päivähoitomaksulaista. Eräs tie ulos siitä pattitilanteesta, jossa tuolloin oltiin, oli se, että perustettiin työryhmä, jonka piti selvittää kokonaisvaltaisemmin päivähoitomaksujärjestelmämme ja lakimme ongelmia, mutta ei ilmoitettu, milloin tuo työ päättyy. Toistaiseksi näyttää siltä, että hallituksen testamenttiin tulee näiltäkin osin jäämään merkintä keskeneräisestä asiasta, jossa aikanaan päästiin vain eteenpäin, kun toisaalta tunnistettiin ratkaistavia ongelmia, toisaalta poliittisten puolueitten erimielisyyksien vuoksi ei voitu asiassa edistyä.

Ennakoitavuus ja vakaus eivät synny juhlapuheissa ja vaalilupauksissa, elleivät puheet saa myös katetta osakseen. Kylmä ja kova linja on mielestäni ollut orastavasti lämpenevään suuntaan. Ymmärtäähän sen, vaalit ovat tulossa. Tätäkin taustaa vasten kysyn hallituspuolueiden edustajilta, missä on teidän tärkeysjärjestyksenne, asia, jota te olette päivä toisensa, viikko toisensa ja kuukausi toisensa jälkeen meiltä opposition edustajilta edellyttäneet ja vaatineet. Teillä kyllä julistetaan pehmopuheenjohtajan suulla, teillä tehdään yksittäisiä irtiottoja, joilla lapsiperheiden nykytilannetta pyritään puheitten tasolla parantamaan. Näitä te olette viime kuukausien aikana kyllä viljelleet. Mutta erityisesti kokoomukselta haluaisin tässä yhteydessä kysyä ja saisin ehkä vastauksenkin, jos tällä hetkellä salissa olisi edes yksi kokoomuksen kansanedustaja, mikä on kokoomuksen tärkeysjärjestys, kun te viette perhepolitiikkaa eteenpäin. Me olemme nyt vaiheessa, jossa ryhmäpuheenjohtaja Zyskowiczinkin suulla julistetaan, että tulevalla vaalikaudella kokoomus parantaa palveluja. Te olette tähän asti toimineet tavalla, jolla palvelut ovat heikentyneet, tavalla, joka on seurausta siitä, että ne, joilla rintamavastuu palvelutuotannossa on, eli kunnat, ovat joutuneet osaltaan ahdinkoon ja tätä kautta joutuneet puuttumaan niihin välttämättömiinkin palveluihin, joita lapsiperheet tarvitsevat.

Emme me keskustassa välttämättä näitä asioita tarvitse aukipuhuttuina. Me osaamme lukea kyllä rivien välistäkin. Kokemus puhuu tämän puolesta, mutta kymmenettuhannet lapsiperheet odottavat varsinkin näin ennen vaaleja, mitkä ovat ne kokoomuksen takaamat peruspalvelut, joita nyt luvataan.

Ei voi olla niin, että julistetaan mantranomaisesti, kuinka velka lyhenee ja verotusta on voitu keventää, samanaikaisesti kun kuntien valtionosuuksien indeksitarkistukset on jätetty vuosi toisensa jälkeen tekemättä.

Arvoisa puhemies! Pääministerin kanssa voi olla samaa mieltä hänen puheensa niiltä osin, kun hän totesi, että perhepolitiikka on kokonaisuus. Juuri näin on. Tällöin ei mielestäni kuitenkaan voi unohtaa esimerkiksi sitä, että kun hän täällä tänään puheessaan julisti, että nyt ei ole viime vuosina enää mitään leikattu, niin mitähän se sitten on, kun kustannustason nousua vastaamaan tarkoitetut indeksitarkistukset puolitetaan. Pääministerin mukaan siis ei leikata, kun puolitetaan.

Perheen ja työelämän yhteensovittaminen on avainkysymys silloin, kun puhutaan vanhempien mahdollisuuksista antaa aikaa omille lapsilleen. Näiltä osin on avainkysymys se, mitä tupopöydässä saadaan aikaan. Tupopöydässä ei säädetä suoranaisesti lakeja, mutta sieltä lähetetään viesti ja toisaalta tehdään päätöksiä siitä, mitä lähivuosien aikana tapahtuu, eikä voi kuin toivoa, että työmarkkinaosapuolet löytävät ratkaisunsa niin, että lapsia ei unohdeta.

Me odotamme keskustassa, mutta meistä viis, jos me olemme niin ongelmallisia yhteistyökumppaneita. Suomalaiset lapsiperheet odottavat toimia, ja niitten toimien pitää olla muutakin kuin sanahelinää ja vaalilupauksia.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Vihreä eduskuntaryhmä on tehnyt ensi vuotta koskevassa vihreässä vaihtoehtobudjetissa sekä varsinaisen budjetin eduskuntakäsittelyssä esitykset vähimmäisäitiys- ja vanhempainrahan sekä kotihoidon tuen korottamiseksi sekä lisämäärärahaksi lasten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Toteutuessaan nämä ehdotukset parantaisivat suomalaista lapsi- ja perhepolitiikkaa.

Suuri osa lapsiperheistä kokee ongelmaksi yhteisen ajan puuttumisen tai sen vähäisyyden. SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen ehdotti kesäkuussa äidin ja isän osittaisen hoitovapaan laajentamista koskemaan alle kymmenvuotiaiden lasten vanhempia. Ehdotus oli erittäin tervetullut lasten ja perheiden hyvinvoinnin kannalta. Psykologian professori Lea Pulkkisen ja muiden asiantuntijoiden mukaan kouluikäisten lasten pitkä yksinolo koulupäivän jälkeen on ongelma psyykkisen kehityksen kannalta. Perheen yhteisen ajan lisääminen helpottaa vanhemmuutta, koska vanhemmat pysyvät myös paremmin selvillä siitä, mitä lapset todella tekevät. Turvallisuus alkaa siis perheistä.

Kunnat ja valtio eivät valitettavasti ole sopineet yhtenäisestä mallista koululaisten iltapäivähoidon järjestämiseksi. Alueelliset erot iltapäivähoidon ratkaisemisessa ovat huomattavat. Nykyistä toimivampia malleja odoteltaessa on erityisen tärkeää toteuttaa työelämän joustoja, jotka tukevat lapsiperheitä. Jos ongelmia ei ratkota, vaarana on, että perheiden ongelmat kärjistyvät entisestään. Työelämän koventuminen ja pätkätöiden lisääntyminen vaikeuttavat työn ja perheen yhteensovittamista jatkuvasti. Perheiden yhteisen ajan lisäämiseksi tarvitaan siis uusia ja ennakkoluulottomia ratkaisuja.

Puheenjohtaja Ihalaisen aloitteesta osittaista hoitovapaata esitetään laajennettavaksi nyt käytävissä tuponeuvotteluissa. Eilen STT:n uutisten mukaan kävi ilmi, että työmarkkinajärjestöt pidentäisivät mahdollisuutta lyhennettyyn työaikaan puolitoista vuotta eli koko toisen kouluvuoden loppuun asti. Uutena asiana ensimmäisen ja toisen luokan oppilaiden vanhemmille ehdotetaan maksettavaksi tältä vapaalta myös osittaista hoitorahaa. Uudistukset voisivat tulla voimaan aikaisintaan vuoden 2004 alussa, mikä olisi tietenkin parannus nykytilanteeseen nähden.

Jätin jo viime vuonna eduskunnan käsiteltäväksi lakialoitteen osittaisen hoitovapaan laajentamisesta. Ehdottamassani mallissa osittaista hoitovapaata laajennettaisiin koskemaan jompaakumpaa alle 12-vuotiaan lapsen vanhemmista. Ikäraja olisi kuitenkin 18 vuotta, jos lapsi on vammainen tai pitkäaikaissairas.

Nykyisestä laajennettu osittainen hoitovapaa olisi erittäin tärkeä parannus myös vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten vanhemmille, jotta he voivat pysyä mukana työelämässä samaan aikaan, kun lapsi asuu kotona. Vammaisten lasten perheet tarvitsevat erityistä tukea, sillä lapsen erityistarpeet voivat vaatia perheeltä paljon aikaa ja voimavaroja. Hallitusohjelman kirjaus vammaisia lapsia koskevan lainsäädännön yhdistämisestä ei ole toteutunut kuluneella eduskuntakaudella. Vammaisten lasten perheille suunnattu palveluohjauskokeilu sen sijaan etenee paraikaa. Palveluohjauskokeilun tulokset tulee hyödyntää ja koota yhteen niin, että perheet saavat tarvitsemansa palvelut ja tiedon muun muassa sosiaaliturvasta koordinoidusti. Palveluohjaus tuleekin siis vakinaistaa. Keskeinen kysymys vammaisten lasten kannalta on myös se, että he saavat riittävän määrän avustajapalveluita.

Syrjäytymisen ehkäiseminen on tärkeää lapsipolitiikassa. Lasten oppimisvaikeudet on havaittava ajoissa ja myös perheiden sisäisiin vakaviin ongelmiin, kuten perheväkivaltaan, on pystyttävä puuttumaan, ennen kuin nämä ongelmat kärjistyvät. Kehittämishankkeiden pohjalta neuvoloiden toimintaa on suunnattava tunnistamaan ongelmat jo varhain. Esimerkiksi lukivaikeuksiin pystytään puuttumaan parhaiten silloin, jos ongelmaan löydetään ratkaisu ajoissa eikä se pääse heikentämään lapsen itsetuntoa ja henkistä kehitystä.

Arvoisa puhemies! Lapsi- ja perhepolitiikkaan tarvitaan lisäresursseja, mutta monia hankkeita voidaan edistää myös palvelujen laatua ja uusia toimintamalleja kehittämällä.

Edellä olevan perusteella kannatan ed. Soininvaaran ehdotusta perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodosta.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Joitakin viikkoja sitten luin väitöskirjan, joka oli kirjoitettu elokuussa 1998, tai se oli oikeastaan kyllä heinäkuussa 1998. Se oli ruotsalainen väitöskirja. Siinä todettiin Ruotsin poliittisesta tilanteesta, että Ruotsin kristillisdemokraatit voivat hyvinkin pian nousta 15 prosentin suuruiseksi puolueeksi. Puolitoista kuukautta myöhemmin puolue oli noussut 13 prosenttiin, oli puolessatoista kuukaudessa noussut 5 prosentista 13,5 prosenttiin. Kun katson salia, tulee mieleeni, että kristillisdemokraatit Suomessa voivat kyllä nousta Suomen suurimmaksi puolueeksi, aivan kuten tilanne tänä päivänä, tällä hetkellä salissa on. Salissa on kolme kristillisdemokraattia, kaksi keskustalaista, kaksi vihreästä liitosta ja yksi sosialidemokraatti. Uskon vakaasti, että tämä toteutuu, kun ottaa huomioon, miten suurella innolla tietyt puolueet keskittyvät nyt todella tärkeään asiaan.

Tänä päivänä moni on kysynyt, miksi lapsiperheiden asemasta tehtiin välikysymys. Syitä on useampia. Ensimmäinen syy on se, että on tehty runsaasti lupauksia lapsiperheiden aseman parantamiseksi. Noin vuosi sitten, kun samasta aiheesta oli välikysymys, vastauksissa siihen välikysymykseen annettiin runsaasti lupauksia siitä, että lapsiperheiden asemaa parannetaan. Välikysymystä pidettiin myöskin varsin tärkeänä. Hieman myöhemmin tuli lapsipoliittinen selonteko, jossa annettiin myöskin runsaasti lupauksia. Vain yksi lupaus on toteutumassa, ja sen arvo on noin 5 miljoonaa euroa.

Ennen budjettiriihtä kesällä hallituksen ministerit ja eduskuntaryhmät luettelivat, mitä kaikkea ensi vuoden budjettiesitykseen tulee saada, jotta lapsiperheiden asema paranisi. Budjettiesitys annettiin. Siihen ei kyllä kovinkaan paljon parannuksia lapsiperheiden asemaan tullut. Mutta välittömästi sen jälkeen, kun budjettiesitys oli annettu, tässä salissa niin kuin myös julkisuudessa hallituspuolueitten edustajat kuten myöskin ministerit pääministerin johdolla ovat puhuneet lapsiperheiden puolesta. No, ei ole ihme, jos lapsiperheet odottavat parannuksia.

Mutta kun budjettiesityksessä ei ole mitään, niin sen takia välikysymys tehtiin, vastaukset annetaan. Näissä vastauksissa, mitä pääministeri on nyt hallituksen puolesta antanut, budjettiin ei luvattu ensimmäistäkään parannusta. Vaikka tiedän, että hallituspuolueitten edustajat tulevat äänestämään luottamuksen puolesta, ihmettelen sitä kyllä suuresti, sillä samanaikaisesti he äänestävät kyllä omia lupauksiaan vastaan. Tätä Suomen politiikka ei kestä. Sanotaan, että politiikan uskottavuus on kärsinyt. Tietenkin se kärsii, jos tässä salissa äänestetään tietyllä tavalla ja heti, kun ulos kentälle päästään, ollaan luettelemassa, mitä kaikkea on yritetty saada budjettiin ja mitä kaikkea yritetään vaalien jälkeen seuraavalla kaudella saada. Näitten lupausten arvo on plus miinus nolla.

Tästä syystä kristillisdemokraatit ovat tehneet vaihtoehtobudjetin. Tästä syystä vihreät ovat tehneet vaihtoehtobudjetin. Minä laskin, että vihreiden vaihtoehtobudjetista löytyy noin 95 miljoonaa euroa lapsiperheiden aseman parantamiseksi. Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetissa tämä summa on 117 miljoonaa euroa. Eli suurin piirtein samalla summalla haluamme parantaa. Rahoituksessa on eroja: vihreät ottavat sähköverosta pääasiallisesti ne tulot, me otamme tietyistä pääomaliikkeistä.

Kun kristillisdemokraatit oman vaihtoehtobudjettinsa laativat, ei se perustunut mihinkään minusta tuntuu -periaatteeseen, vaan aika laajasti oli kyllä tehty erilaisia kysymyksiä, selvityksiä, tutkimuksia, mitkä ovat ne kaikkein tärkeimmät asiat, millä voidaan lapsiperheiden asemaa parantaa. Kun tänä päivänä on hyvin paljon puhuttu tässäkin salissa juuri palveluista ja on sanottu, että palveluja ei voi syödä, niin on tullut mieleeni, miten tärkeä ruoan arvonlisäveron alentaminen olisi ennen kaikkea suurperheille ja vähätuloisille perheille. Sitten kun on sanottu, että palveluissa syödään ja on viitattu kouluihin ja päiväkoteihin, että siellä saa kuitenkin syödä, niin kyllä tämä pitää paikkaansa, mutta olisi kyllä hyvä käydä näissä päiväkodeissa, kouluissa kyselemässä opettajilta, päivähoitajilta, mistähän mahtaa johtua se, että maanantaisin (Puhemies koputtaa) melkein kaikkialla lapset kuulemma ovat nälkäisiä ja syövät selvästi enemmän kuin muina päivinä.

Keskustelusta vedän sen johtopäätöksen, että kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetti tulee saamaan kannatusta.

Niilo Keränen /kesk:

Herra puhemies! Perhepolitiikan tärkein tehtävä on luoda yhteiskuntaan sellaiset olosuhteet, että meidän lapsistamme kasvaisi terveitä, pärjääviä, itsenäisiä ja myös sosiaalisia aikuisia. Monet elämänvalinnat ovat ihmisten itsensä päätettävissä, ja vanhemmat myös itse kasvattavat lapsensa, mutta yhteiskunnan tulee luoda sellaiset olosuhteet, niin taloudelliset kuin henkisetkin edellytykset, että perheet voivat hyvin. Professori Pauli Niemelä totesi äskettäin sosiaaliturvan päivillä, että parasta ennalta ehkäisevää sosiaalipolitiikkaa on tukea perheitä ja niiden jaksamista lasten hoidossa ja kasvatuksessa.

Välikysymysvastauksessa pääministeri Lipponen totesi: "Suomessa lasten on hyvä kasvaa ja elää." Pääministeri kiersi kuitenkin koko puheensa ajan niitä tosiasioita, jotka täällä ovat tulleet keskustelussa esiin muun muassa ed. Vehviläisen puheenvuorossa: Lapsilisiä leikattiin vuonna 95 Lipposen ensimmäisen hallituksen aloittaessa noin 700 miljoonalla markalla ja kotihoidon tukea 22,5 prosentilla. Lapsilisien leikkaus merkitsi kunkin lapsen kohdalla 6—15:tä prosenttia miinusta. Lipposen molemmat hallitukset ovat jonkin verran korjanneet monia laman aikana tehtyjä pakkoleikkauksia. Näitä lapsiperheiden perusasioita ei ole kuitenkaan korjattu yhtään. Päinvastoin leikkauksia on tehty vuonna 95 suoritettujen leikkausten päälle, vaikka pääministeri vastauksessaan toista väittikin. Mitä muuta lapsilisien jäädyttäminen vuoden 96 tasolle on kuin leikkaamista? Vastaavana aikana esimerkiksi työttömyysturvan peruspäivärahaa on korotettu runsaat 10 prosenttia.

Kuitenkin, arvoisa puhemies, pääministeri totesi puheessaan: "Hyvinvointivaltion rahoituspohja on nyt oleellisesti vahvempi kuin kymmenen vuotta sitten, kun valtio joutui lainaamaan vuosittain jopa 10 miljardia euroa. Valtiontalous on ylijäämäinen ja valtionvelka on selvästi laskenut." Pääministeriltä voisi kysyä, miksi tästä paremmasta rahoituspohjasta ei mitään ole riittänyt perheitten perustukiin. Hallituksen puolelta todetaan toistuvasti, että palveluja on parannettu, työpaikat ovat lisääntyneet ja verotus on alentunut ja että nämä ovat vaikuttaneet myös lapsiperheisiin, kuten muihinkin. Varmaan näin on, mutta, arvoisa puhemies, miten silloin selitetään esimerkiksi se tosiasia, että lapsiperheet muodostavat neljänneksen kaikista toimeentulotuen saajista? Jos työllisyys ja verotuksen keveneminen olisivat vaikuttaneet kaikkiin kansalaisiin samalla tavalla, lapsiperheiden osuus ei olisi näinä vuosina tällä tavalla korostunut.

Pääministerikin totesi vastauksensa vaalipuheosassa, että toimeentulotukea saavissa perheissä oli vuonna 2000 runsaat 118 000 lasta ja että tällainen kehitys on katkaistava. Hallitus saisi joskus miettiä vähän sitäkin, onko oikein, että työttömyyden perusturva lapsiperheiden kohdalla, sairausvakuutuksen vähimmäispäiväraha, pienin äitiyspäiväraha ja kotihoidon tuki ensisijaisina etuuksina ovat pienempiä kuin viimesijainen toimeentulotuki. Erityisesti yksinhuoltajaperheiden ja yhden tulonsaajan perheiden kohdalla toimeentulovaikeudet ovat todella suuret ja köyhyysluvut huolestuttavat.

Arvoisa puhemies! Hallitus vetoaa toistuvasti perhepolitiikkapuheenvuoroissaan siihen, että palveluja on parannettu. Toiseksi ainoa esimerkki palvelujen parantamisesta on kuitenkin lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin osoitetut 70 ja 45 miljoonaa markkaa kahtena viime vuonna. Näillä sanotaan perustetun 300 virkaa ja aloitetun runsaasti uusia hankkeita. Kun kuitenkin muistetaan, että lapsista 2—4 prosenttia on vakavissa mielenterveysongelmissa, se merkitsee ehkä 25 000:ta lasta. Lisäksi ehkä noin 15 prosenttia lapsista tarvitsee kevyempää psyykkistä tukea, siis noin 80 000 lasta lisää. Riittävätkö ne 300 virkaa ja uudet hankkeet mitenkään?

Arvoisa puhemies! Toisena esimerkkinä parantuneista palveluista esitetään päivähoidon kehittäminen ja esiopetus. Päivähoito on erinomainen asia yhteiskunnassa, jossa lasten huoltajan on pakko käydä kodin ulkopuolisessa työssä. Päinvastoin kuin pääministeri väitti, suurimmalla osalla lapsiperheistä ei kuitenkaan ole todellista mahdollisuutta käyttää päivähoidon kaikkia vaihtoehtoja eli yli 3-vuotiaan lapsen hoitamista kotona. Esiopetus on niin uusi asia, että sen vaikutuksesta pitkällä tähtäyksellä lasten kehitykseen en pysty vielä mitään arvioita esittämään.

Arvoisa puhemies! Jos lapsiperheiden palvelut ja tuet ovat niin hyvällä mallilla kuin hallitus väittää, sopinee kuitenkin kysyä, miksi sitten lastemme pahoinvointi lisääntyy. Meillä on olemassa lukuisia tilastoja ja selvityksiä lapsiperheiden köyhyydestä, ylivelkaantumisesta, lasten ja nuorten pahoinvoinnista, mielenterveysongelmista, huumeiden käytöstä, jopa rikollisuudesta. Monien lasten ja nuorten yksinäisyys, irrallisuus ja elämän näköalattomuus ovat sellaisia merkkejä, että ne eivät lupaa yhteiskunnalle helppoa tai halpaa tulevaisuutta. Palveluja toki voidaan lisätä ja niitä tuleekin lisätä siinä määrin kuin kipeitä kohtia tulee esiin, mutta tällaisella palokuntameiningillä niitä kipeitä kohtia kyllä riittää. Tulevaisuutta varten olisi syytä katsella hiukan nenäänsä pitemmälle ja paneutua ennaltaehkäisyyn ja etsiä siihen sopivia keinoja. Kertauksen vuoksi palaan vielä puheeni alkuun, jossa lainasin professori Niemelää: "Parasta ennalta ehkäisevää sosiaalipolitiikkaa on tukea perheitä ja niiden jaksamista lasten hoidossa ja kasvatuksessa."

Arvoisa herra puhemies! Useissa vastaavanlaisissa puheenvuoroissani täällä eduskunnassa saman tyyppisissä yhteyksissä olen perännyt yhteiskunnalta asennemuutosta. Yhteiskunnan tärkeimpiä asioita tuntuvat olevan vain vakaalla työuralla olevan aikuisen henkilökohtainen pärjääminen ja ennennäkemätön itsekkyys. Lasten ja heidän kasvattajiensa asemaa yhteiskunnan tulevaisuuden tärkeimpänä voimavarana ei arvosteta eikä uskalleta arvostaa. Tässä Suomen hallitusherrat voisivat näyttää esimerkkiä.

Esko Kurvinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Minun kyllä täytyy aivan aluksi todeta, että lapsiperheiden maailma ei nyt ole ihan niin synkkä kuin opposition tekemässä välikysymyksessä on annettu ymmärtää ja mitä edellinen puhuja juuri tuossa korosti. Rahasta tai lainsäädännöstä on mielestäni turha etsiä pääsyyllistä eräiden lasten ja nuorten ja lapsiperheiden pahoinvointiin. (Ed. Keränen: Missä se sitten on?) Mielestäni se on aivan liian yksinkertainen ratkaisu. Millään valtion antamalla taloudellisella tuella tai muulla turvalla ei ole lähellekään sitä merkitystä, minkä perhe tai läheiset lapsille ja nuorille tarjoavat. Yhteiskunnan selän taakse ei voi piiloutua tai jättää nuoria viranomaisten vastuulle. Hyvinvointiyhteiskunta, jossa kaikki vastuu on siirretty yhteiskunnalle ja viranomaisille, on tässä mielessä aikansa elänyt. Pahoinvoinnin torjumisen ratkaisun avaimet löytyvät arvomaailmasta, vastuusta, välittämisestä ja yhteisöllisyydestä.

Jos rahasta halutaan puhua, eivät itse asiassa tavallisen lapsiperheen raha-asiat suinkaan ole huonontuneet tämän hallituksen aikana, niin kuin välikysymyksessä halutaan väittää. Tämä minun mielestäni oppositionkin on hyvä muistaa. Esimerkiksi keskituloisen lapsiperheen kuukausitulot ovat nousseet sadoilla euroilla viimeisen seitsemän vuoden aikana. Tämä johtuu siitä, että hallitus on vuosittain tehnyt huomattavia tuloveron kevennyksiä, palkat ovat nousseet ja korkotaso laskenut. Toiseksi, viime vuosina uusia työpaikkoja on syntynyt lähes 300 000. Ylivoimaisesti suurin osa lapsiperheistä elää nimenomaan työtä tekemällä eikä tulonsiirtojen varassa. Siksi jokaisen mahdollisen tulonsiirron nostamisen sijasta pitää keskittyä ennen kaikkea työpaikkojen luomiseen ja palvelujen parantamiseen. Hyvät ja toimivat palvelut tulevat ennen tulonsiirtoja, jolloin niistä hyötyy mahdollisimman moni lapsiperhe.

Lapsiperheiden hyvinvoinnin parantamista on tietenkin jatkettava. Lähitulevaisuudessa on tehtävä useita tärkeitä lapsiperheiden asemaa kohentavia päätöksiä. Päivähoitojärjestelmää on kehitettävä niin, että vanhemmilla on nykyistä paremmat mahdollisuudet valita, kuinka lastenhoidon haluavat järjestää. Monet haluaisivat hoitaa lapsensa kotona, jos heillä vain siihen olisi taloudelliset mahdollisuudet. Lapsilisien tason korottaminen ja sen sitominen indeksiin sekä yleisen lapsilisien rakenteen muuttaminen on mielestäni hoidettava myös kuntoon.

Arvoisa puhemies! On erittäin huolestuttavaa, miten lasten ja nuorten pahoinvointi ja häiriökäyttäytyminen on kasvanut. Erityisesti nuorten syyllistyminen raakoihin ja täysin käsittämättömiin väkivaltaisuuksiin tuntuu syvästi pahalta. Tässä kohtaa pitää kuitenkin muistaa, että suurin osa lapsistamme ja nuoristamme voi hyvin ja että suurimmalla osalla on sekä hyvät perheolot että hyvä kasvuympäristö. Yhteiskuntamme yhteiset pelisäännöt pitää opetella jo lapsena. Lähtökohtana on, että meidän on ymmärrettävä toimintamme seuraamukset ja kannettava niistä myös vastuu. Oikean ja väärän ymmärtäminen ja tämän käsityksen mukaan eläminen alkaa jo pienenä, jatkuu koulussa, ja tämän jälkeen aina aikuisikään saakka. Mikään tausta tai ikä ei anna anteeksi tehtyjä väärinkäytöksiä. Kasvatuksen merkitystä ei voi koskaan liikaa korostaa, ensisijainen kasvatusvastuu on vanhemmilla, ei yhteiskunnalla eikä viranomaisilla. Vanhemmat tai vanhempi takaa lapsensa hyvinvoinnin ja turvallisuuden. Vanhemmat ovat lastensa esikuvia, joiden toiminta ja arvostukset heijastuvat lapseen. Lapset tarvitsevat vapautta ja rakkautta, mutta myös selviä rajoja.

Mielestäni yksi merkittävimmistä syistä lasten ja nuorten oireiluun on yhteisöllisyyden katoaminen ja toisaalta välinpitämättömyyden kasvaminen. Olemme muuttuneet valitettavan yksilökeskeisiksi. Huolehdimme vain omista asioistamme emmekä välitä puuttua toisten tekemisiin. Onko ihmisten luonnollinen sosiaalinen kanssakäyminen ja toisistamme huolehtiminen todella näin kuihtumassa? Lasten ja nuorten turvallisuuden tunne syntyy ennen kaikkea siitä, että tehdään yhdessä asioita ja vietetään yhdessä aikaa. Tätä aikaa eivät televisio, tietokone tai harrastukset korvaa. Toki harrastukset tarjoavat nuorille henkistä hyvinvointia, tekemistä ja onnistumisen tunteita, mutta vanhemman läheisyyttä ja tukea ne eivät korvaa missään tapauksessa.

Arvoisa puhemies! On aivan liian yksinkertaista ja itsekästä vedota siihen, että työelämässä kiireiltä ei kykene perhe-elämäänsä hoitamaan. Joskus työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen on haasteellista, mutta ei mahdotonta. On paljolti itsestä kiinni, miten ajankäyttönsä suunnittelee. Ennen kaikkea pitää olla halu pistää asiat tärkeysjärjestykseen. Esimerkiksi pienten lasten erilaisten hoitojärjestelmien tarkoituksena on juuri tarjota perheille valinnan mahdollisuuksia lastenhoidon suhteen kulloisenkin elämäntilanteen mukaan. Tätä mahdollisuutta on vastedeskin tuettava, kuten jo aikaisemmin totesin.

Arvoisa puhemies! Pahoinvointiin on mahdotonta etsiä yhtä yksittäistä tekijää. Lapsille ja nuorille on kuitenkin tarjottava turvallinen ilmapiiri, jossa perheen ja yhteiskunnan vastuuverkot muodostuvat toimiviksi ja mahdollisimman aukottomiksi kokonaisuuksiksi. Kysymys on arvoista ja valinnoista, ei niinkään rahasta eikä lainsäädännöstä. Yhteisöllisyys on palautettava takaisin sille kuuluvaan arvoon.

Merikukka  Forsius  /vihr:

Arvoisa puhemies! Perhepolitiikka on työttömyyden kitkemisen ohella alue, jossa Lipposen hallitukset ovat epäonnistuneet ehkä kaikkein dramaattisimmin. Lapsiperheiden toimeentulo on tutkimusten mukaan jäänyt jälkeen muun väestön toimeentulon kehityksestä. Köyhyysrajan alapuolella elävien lapsiperheiden osuus kaksinkertaistui viime vuosikymmenellä. Nämä hätkähdyttävät luvut on tiedetty jo pitkään.

Hallitukselta odotettiin tuntuvia parannuksia, kun se keväällä antoi lapsipoliittisen selontekonsa. Selonteon eväät olivat kuitenkin laimeat, ja budjettiriihessä hallitus vesitti niitä entisestään. Samaan aikaan vaalikuumeiset hallitusedustajat pääministeri Lipposen johdolla esittävät näkemyksiään perhepolitiikan parantamiseksi. On pääministeriltä melkoisen irvokasta ja huonoa suhteellisuudentajua osoittavaa vaatia lapsilisiin korotuksia, jotka helposti nousisivat pitkälti yli 100 miljoonan, ja leikata samalla 10 miljoonaa kaikkein heikoimmin pärjääviltä lapsilta. Syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten palveluihin luvatut 15 miljoonaahan kutistuivat budjettiriihessä kolmannekseen.

Tutkimusten mukaan ihmiset maksavat veronsa mukisematta, jos saavat niille vastinetta. Hallitus on jo keventänyt verotusta sen verran kuin ohjelmassaan linjasi, mutta haluaa silti keventää vielä lisää. Kun täällä aina kysellään, millä opposition vaatimat etuudet rahoitettaisiin, niin esimerkiksi ensi vuoden tuloveroalessa menetettävillä 315 miljoonalla voitaisiin tuntuvasti parantaa lapsiperheiden asemaa. Lapsilisien indeksikorotus, kotihoidontuen nosto, pienimmän äitiysrahan korottaminen työttömän peruspäivärahan tasolle sekä luvattu 10 miljoonaa rahaa syrjäytyville lapsille maksaisivat yhteensä noin 112 miljoonaa. Summa jää reippaasti alle puoleen siitä, mitä veronkevennyksissä menetetään.

Hallitus on linjannut palvelut tulonsiirtoja tärkeämmiksi. Oikea käsi ei silti aina tiedä, mitä vasen tekee. Toisaalta hallitus painottaa palvelujen merkitystä, ja toisaalta se leikkaa palvelujen tarjoajilta eli kunnilta. Tulonsiirtojen merkitystä ei myöskään saa vähätellä. Moni lapsiperhe joutuu tulemaan toimeen niiden varassa, jos esimerkiksi töitä ei ole.

Viime vuosina on puhuttu paljon pätkätöistä. Aikuisten pätkätyöt ovat yhteydessä lasten elämän pätkittäisyyteen. Vanhempien pätkätyöt tuovat monesti stressiä ja epävarmuutta lapsiperheiden arkeen. Jos opettajat koulussa tai hoitajat päiväkodissa vaihtuvat taajaan, on lapsen hankala solmia pysyviä ja turvallisia aikuiskontakteja. Kaikilla ei ole kotona turvallista ja välittävää aikuista. Siksi sellainen pitäisi löytyä edes koulusta, päiväkodista tai harrastuksista. Jatkuvuus ihmissuhteissa tuo lapselle turvallisuuden tunnetta, jota ilman on vaikea kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi.

Kun toimeentulon hankkiminen vie kasvavan osan vanhempien voimavaroista, jää lapselle yhä vähemmän aikaa. Moni yrittää korvata ajanpuutetta niin sanotulla laatuajalla, jolloin tehdään jotain erikoista. Kuitenkin lapset kaipaisivat ihan tavallista ja tylsääkin yhdessäoloa ja sitä, että heitä kuunnellaan. Niin kuin piispa Wille Riekkinen vastikään totesi, "lapset tarvitsevat aikaa, rakkautta, rauhaa ja levollista menoa".

Viisas kansakunta katsoo tulevaisuuteen ja näkee tulevien sukupolvien hyvinvoinnin tärkeänä. Tätä Suomessa ei ole sisäistetty. Kun tulee puhe lasten ja nuorten pahoinvoinnista, ryhdymme helposti vain hoitamaan oireita. Vaadimme lisää kuria ja järjestystä, sensuuria ja valvontakameroita. Emme huomaa, mistä pahoinvointi kumpuaa, emme osaa puuttua sen syihin.

Valtiovallan selkeä panostus perhepolitiikkaan ehkäisisi ongelmia, mutta opposition perhepoliittiset vaatimukset tyrmätään aina siihen vedoten, että ne maksavat liikaa. Talous on noussut politiikassakin tärkeimmäksi arvoksi. Kovat arvot heijastuvat niin kunnanvaltuustojen kuin eduskunnankin päätöksissä. Kuvaavaa nykyisille arvostuksillemme on minusta Helsingin Sanomista viime viikolla poimittu otsikko, jonka mukaan hyvinvointi ei haittaa talouskasvua, siis näin päin. Eikö talous olekaan väline hyvinvoinnin rakentamiseen?

Lasten ja perheiden näkökulma on otettava huomioon kaikessa poliittisessa päätöksenteossa. Monesti teemme tiedostamatta lapsiperheiden arkeen vaikuttavia ratkaisuja. Esimerkiksi, kun sallitaan kauppojen aukiolo sunnuntaisin, kiristetään monen yksinhuoltajan tilannetta entisestään, tai kun valtionosuuksien indeksikorotuksia leikataan, kavennetaan kuntien mahdollisuuksia laadukkaiden koulu- ja päiväkotipalveluiden järjestämiseen.

Välikysymyksessä viitataan siihen, miten hallituspuolueet kesällä vaativat parannuksia perhepolitiikkaan. Puolueiden ministereiltä ja eduskuntaryhmiltä ei ole kuitenkaan löytynyt paukkuja viedä näitä asioita eteenpäin hallituksessa. Niitä ei ole löytynyt myöskään pääministeriltä, joka on esittänyt lapsilisien korottamista. Vaalien alla voi tietysti tuoda kaikenlaisia vaatimuksia esiin ja koettaa näin kätkeä sen, ettei ole itse pyrkinyt parannuksia toteuttamaan hallituksessa ollessaan. Uskon, että fiksut kansalaiset näkevät populististen vaalipuheiden taakse.

Arvoisa puhemies! Hallituksella on vielä mahdollisuus näyttää, etteivät kannanotot olleet vain katteetonta vaalikansan kosiskelua. Budjetti on ratkaisematta eduskunnassa. Siihen voivat hallitusryhmätkin vielä vaikuttaa. Seuraavalla vaalikaudella olisi syytä rakentaa hallitus, jonka rahkeet riittävät paremman perhepolitiikan tekemiseen. Jos hallituksessa toimisi lapsi- ja perheministeri, ei perhepolitiikka ehkä niin herkästi hukkuisi muiden asioiden alle. Viimeaikaisten lapsiperheitä kosiskelevien puheidensa perusteella perheministeriksi sopisi vaikka pääministeri Lipponen, ainakin varjohallitukseen.

Toimi  Kankaanniemi  /kd:

Herra puhemies! Eilen pidettiin Jyväskylässä Tulevaisuusfoorumit 2002 -tapahtuma, mittava kokoontuminen, jonka Lipposen hallitus oli järjestänyt ja koolle kutsunut. Agora-sali Jyväskylän yliopistossa oli lähes täynnä osanottajia maakunnasta, mutta myös Helsingin päättäjiä. Paikalla oli myös pääministeri Lipponen sekä toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes. Lisäksi paikalla oli alustajina lukuisa joukko maamme monien alojen huippuasiantuntijoita. Aamupäivä kului perhepolitiikan merkeissä. Puhuttiin lapsista, nuorista, mutta myös aikuisista aina vanhuuteen asti professorien luennoissa.

Professori Lea Pulkkinen Jyväskylän yliopistosta piti erittäin arvokkaan ja puhuttelevan, vakavan alustuksen teemasta "Mukavasti yhdessä". Hänen puheenvuoronsa on minulla kirjallisena. Valitettavasti sitä ei voi tässä kokonaan lainata eikä referoidakaan ajan puutteen vuoksi, mutta jos joku edustaja sen haluaa, niin minulta voi pyytää ja voin sen kopioida. Siinä on paljon sellaista asiaa, joka on tähän keskusteluun ja tähän Suomen kansan tilanteeseen vakavasti osuvaa, eikä vain syiden pohtimista, vaan syiden pohtimisen lisäksi myös ratkaisumalleja, miten tästä eteenpäin.

Professori Pulkkinen toteaa muun muassa, että on arvioitu, että 7—15 prosenttia lapsista ja 15—25 prosenttia nuorista kärsii mielenterveyshäiriöistä ja että peruskoululaisista 15—20 prosenttia selviytyy huonosti vähimmäistavoitteista. Lastensuojelun avohuollon piirissä on lähes 50 000 lasta. Määrä on kaksinkertaistunut 1990-luvulla. Hän toteaa edelleen, että sosiaalisen kehityksen tuloksia arvioidaan harvoin rahallisesti. Brittiläisessä tutkimuksessa näin on tehty. Se osoittaa, että ne lapset, joilla kouluiän alussa havaitaan vakavia käytöshäiriöitä, maksavat yhteiskunnalle ylimääräisinä kustannuksina 28 vuoden ikään mennessä kymmenen kertaa enemmän kuin ne, joilla ei ole käytöshäiriöitä. Summat ovat 7 000 euroa ja 70 000 euroa eli kymmenkertainen määrä. Ylimääräiset kustannukset aiheutuvat muun muassa huostaanotoista, erityishoidoista, kuten huume- ja päihdevieroituksesta, terveydenhoitokustannuksista, rikosten aiheuttamista vahingoista ja seuraamuksista sekä erityisopetuksesta. Suomessa on arvioitu, että yhden syrjäytyneen lapsen ylimääräiset hoitokulut nousevat hänen elinaikanaan 670 000:sta 840 000 euroon riippuen siitä, millaisia toimenpiteitä hän saa osakseen.

Professori Pulkkinen toteaa, että lapset reagoivat ulkoisiin oloihin eri tavoin temperamenttinsa pohjalta. Toiset suuntaavat pahan olonsa sisäänpäin, toiset ulospäin. Edellisille yhteiskunta on perinteisesti tarjonnut hoitoa, jälkimmäisille rangaistuksia. Yhtä kaikki, pelkästään syrjäytyminen työelämästä koko työiän ajan eli noin 40 vuotta, aiheuttaa noin 500 000 euron kansantulon menetyksen.

Tässä on lukuja, jotka kertovat aika synkkää kieltä siitä, kuinka suuri osa meidän lapsistamme ja nuoristamme kärsii näistä ongelmista tänä päivänä. Kun aina puhutaan rahasta, joka on toki tärkeä asia, tässä myös on laskelmia siitä, mitä kustannuksia nämä häiriöt ja ongelmat tulevat aiheuttamaan yksilöille ja koko yhteiskunnalle. Summat ovat niin suuria, että toivoisi, että hallituksessa, ainakin seuraavassa hallituksessa, jonka todella odotan olevan lapsiystävällinen ja perheystävällinen, otettaisiin nämä vakavasti, koska nämä ovat todellakin niin merkittäviä lukuja, että niihin panostaminen tuottaa tulevaisuudessa tavattoman hyvän tuloksen taloudellisestikin. Taloudelliset luvut ovat tietysti vain osa tätä todellisuutta. Suuri merkitys on sillä henkisellä hyvin- tai pahoinvoinnilla, joka sitten heijastuu monella muulla tavalla ihmisten elämänlaatuun.

Professori Pulkkinen esittää, että nyt on sosiaalisten innovaatioiden ja niiden kokeilun ja tutkimuksen aika. Sitä varten olisi maassamme organisoitava Tekesiä vastaava sosiaalisten innovaatioiden kehittämiskeskus Sokes. Hän esittää toimenpiteenä vanhemmuuden tukemista, lapsilähtöisyyden vahvistamista ja koulun sosiaalisen pääoman vahvistamista. Nyt on menossa tällainen valtakunnallinen kokeiluhanke Mukava, jossa näitä asioita tutkitaan ja kehitetään.

Eilen Jyväskylän foorumissa oli mukana myös pääministeri, joka puhui globaalista taloudesta ja sen vaikutuksista Suomen tilanteeseen ja aluepolitiikkaan, mutta ministeri Siimes oli paikalla ja käytti puheenvuoron perhepolitiikasta eli juuri siitä, mistä tänään keskustellaan. Hän totesi muun muassa, että ilman toimivia ja hyvinvoivia perheitä ei ole olemassa toimivaa ja hyvinvoivaa kansantalouttakaan. Siksi perheet ja perhe-elämän tarpeet huomioon ottava näkökulma pitää ottaa vakavasti kaikessa päätöksenteossa. Erityisvastuu perhepoliittisista tulonsiirroista ja perheille eri elämänvaiheissa tarjottavista palveluista on varmasti myös tulevaisuudessa sosiaali- ja terveysministeriöllä, mutta perhenäkökulma tulee ulottaa myös muualle, niin koulupolitiikkaan, työelämän pelisääntöihin kuin (Puhemies koputtaa) yhdyskuntasuunnitteluun, asuntopolitiikkaan ja elinkeinopolitiikkaankin.

Ministeri Siimeksen puheenvuoro on myös minulla saatavana. Siinä on paljon perhepoliittisia näkökulmia, jotka toivoisin käytävän läpi myös laajemmin. Ne osoittavat, että vasemmistoliitossa teot ja sanat ovat myös ristissä aika pahasti näissä asioissa.

Hannu Aho /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Lapsiperheiden aseman parantaminen on varmaan asia, josta puhetta riittää vaikka aamuun asti. Kun ajattelee keskustelua, mitä on käyty, tuntuu siltä, että kyllä puheissa ainakin halutaan vastuuta kantaa, mutta vastuun kantaminen halutaan liian helposti pistää aina eteenpäin. Jopa pääministeri käytti useamman kerran sanontaa: seuraavan hallituksen hallitusohjelmassa. Tämä laittaa kyllä ihmettelemään sitä kysymystä, miksi se on niin kuuma peruna, ettei tämä hallitus, joka on nyt kaksi kautta istunut, ole pystynyt — tai eikö se ole halunnut — näihin asioihin todella paneutumaan niin syvällisesti, että se todella ymmärtää, missä lapsiperheet tänä päivänä ovat, mikä niiden todellinen asema on.

Minä väittäisin, että ne kuntapoliitikot, jotka kunnallishallinnossa ovat mukana, niissä kunnissa, joissa todella on isoja lapsiperheitä, ovat joutuneet silmästä silmään katsomaan tilannetta jokapäiväisessä elämässä, päätöksenteossa, mitä kunnallishallinnossa tulee eteen. Sitä ei voi ohittaa, jos asiaan todella halutaan paneutua. Kuitenkin toisaalta, jos ajatellaan sitä tilannetta, se on yhteiskunnan rikkaus, jotta nämä lapsiperheet voivat hyvin edes kohtuullisessa määrin. Meillä varmasti eroja on. Jokainen tietää sen, että itse kunkin taloudellisessa hallinnassa, vaikka on sama väkimäärä, sama rahamäärä, toinen pystyy käyttämään taloudellisemmin kuin toinen samat euronsa ja markkansa, mutta siitä huolimatta vastuu lapsista ja lapsiperheiden asemasta on meille yhteinen. Sen on oltava yhteinen, sen on oltava läheinen sillä tavalla, että asioita todella halutaan korjata oikeaan suuntaan.

Väittämät, että hallitus ei ole leikannut kuntataloudesta, ovat varsin ihmeellisiä, koska jokainen meistä tietää, että näitä indeksejä on aina puolitettu. Niitä ei ole koskaan täysinä, pitkiin aikoihin, maksettu. Tämä on sitten — käytetään siitä sanontaa puolitus tai mitä vain — todellista leikkausta, jossa rahaa kunnilta otetaan pois. Aina sanotaan, että kunnan pitää tehostaa toimintaansa, jotta se toinen puolisko löytyy sitten käyttöön. Tässä on kymmenen viime vuotta jokainen kunta varmaan tehostanut ja jälleen kerran tehostanut toimintojaan, ja kun puhutaan lapsiperheistä ja samalla inhimillisyydestä, niin ei niitä voida aina vain tehostaa ja tehostaa. Jossakin tulee raja vastaan. Siihen tehostamiseenkin tarvitaan kyllä rahaa.

Olen saanut seurata hyvin läheltä isojenkin perheitten toimeentulomahdollisuuksia, sillä omassa kunnassani on lähes kaksikymmentä alaikäistä lasta parhaassa perheessä. Jos sen suhteutatte itse kukin täällä omaan perheeseen, varmaan tietää, että kyllä siinä tarvitaan monenlaisia toimia perhepolitiikassa niin sisäisesti kuin myöskin kuntapuolella. Jos katsotaan tilannetta, että tällaiset perheet pystyvät elämään onnellista elämää, päivähoitokysymykset ovat hyvin tärkeällä osalla. Voin sanoa, että omassa kunnassa ne on hoidettu sillä tavalla, kun kunnan päättäjien keskuudessa oli tahtotila, että jokaiselle, joka lähtee työhön ja haluaa saada lapsensa joko päivähoitoon, tai sitten jos on useampia, niitä hoidetaan kotona, kaikille annetaan tämä tasapuolinen mahdollisuus. Siellä on kohtuuhyvin pystytty sitä toteuttamaan, ei tietenkään aina joka hetki, joka päivälle, mutta pitemmällä aikajuoksulla siihen on kyllä pystytty vastaamaan. Mutta tämä vaatii riittävät taloudelliset mahdollisuudet kuntasektorilla, jotta näihin palvelun tarpeisiin pystytään vastaamaan.

Siinä, millä tavalla perheet voivat, työllisyys on yksi hyvin tärkeä kysymys ja nimenomaan se, että työtä olisi, uskaltaisi luottaa siihen, että työt jatkuvat ja voidaan pitkäjänteisesti hoitaa asioita. Silloin myöskin perhepolitiikka säilyy jäntevällä tasolla, ja kyllä se jokaisen mielenterveyteen ja talouteen vaikuttaa, onko työtä ja toimeentuloa myöskin huomenna ja sitä seuraavina päivinä.

Toisaalta päivähoitokysymykset ja kotihoidon tuki ovat äärettömän tärkeitä, puhumattakaan lapsilisistä, joista täälläkin on paljon puhuttu. Ne ovat jääneet jälkeen kyllä reaaliajasta hyvinkin paljon. Kun sitä heitetään, kuka mitäkin tarvitsee, tulee muistaa, että ei lapsilisiä ole pakko nostaa, ellei halua. Minä uskoisin, että jokainen, jolla on lapsia, tietää, että alkuvaiheessa on isoja menoja, mutta kyllä ne jatkuvat koulutuksen myötä hyvinkin pitkään, eikä yksistään lapsilisillä mikään perhe elä. Kyllä siinä tarvitaan muitakin toimeentulomahdollisuuksia, ja niitä varmaan jokainen yrittää kykyjensä mukaan hankkia.

Mutta se, että me täällä liian paljon puhumme emmekä todellisuudessa tee päätöksiä, ei jää kyllä siitä kiinni, ettei meillä rahaa ole. Rahaa on se sama määrä olemassa, mutta miten se jaetaan, mitä etuuksia annetaan, siinä meillä on tarkistamisen varaa. Siinä kyllä katson, että Lipposen hallitus ei ole onnistunut viime aikoina tarpeeksi hyvin. Pääministerin vastauksessakin on sanottu, että uusimpien selvitysten mukaan monet lapsiperheet kärsivät toimeentulo-ongelmista. Jos nämä ongelmat olisi hoidettu, kyllä ne silloin olisivat varmaan paremmassa jamassa eikä tarvitsisi tutkimuksissakaan näin kirjoittaa. Koskaanhan nollatuloksiin ei päästä, mutta tätä parempaa tahtotilaa ja todellisia päätöksiä puheiden sijasta meidän pitää enempi tehdä, ja varmaan tullaan nytkin katsomaan, millä tavalla itse kukin täällä puhuu ja millä tavalla sitten asioissa painaa nappia, kun niistä todellisuudessa äänestetään.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Ensin toteaisin ed. Kankaanniemelle, joka epäili vasemmistoliiton puheita ja tekoja: Kyllä me olemme sitä mieltä kuin ministeri Suvi-Anne Siimes Jyväskylässä eilen kertoi, olemme me sitten oppositiossa tai hallituksessa. Se on sitten aina, millainen voima missäkin tilanteessa puolueelle annetaan ajaa asioita eteenpäin. Niin on varmasti kristillisdemokraateillakin. Varsinaiseen asiaan.

Arvoisa puhemies! Lapsiperheet ja lapsiperheitten aseman vahvistaminen on vasemmistoliiton ykköstavoite. Vanhempien kasvatusvastuu korostuu, kun yhteiskunnassa on paljon lapsiperheisiin liittyviä ongelmia. Yhteiskunnalta lapsiperheet odottavat rahaa eivätkä pelkkää myötätuntoa. Lapsiperheitten ongelmiin vastataan antamalla lisää rahaa, esimerkiksi täysimääräinen indeksikorotus lapsilisiin.

Lapsiperheet tarvitsevat palveluja, päiväkotipaikkoja tarvitaan lisää, samoin lastenhoito pitää pystyä järjestämään sellaisina vuorokaudenaikoina, kun vanhemmat joutuvat olemaan vuorotöissä. Erityisesti yksinhuoltajan tilanne on vaikea. Miten yhdistetään lasten tarpeet ja työelämän vaatimukset? Tämä ristiriita tulisi viedä mielestäni kolmikantaneuvottelupöytään, missä työnantajat tulisi sitouttaa tämän ongelman ratkaisuun. Siinä he ovat keskeisessä asemassa. Se on täällä jo nyt tänäänkin unohtunut monesti. Uusimpien selvitysten mukaan pienten lasten isät tekevät paljon ylitöitä. Siihen kaivataan järkeä, miten hoidetaan lapsiperheitten ongelmia. Lapset tarvitsevat vanhempiaan. Yhteiskunnan ja työelämän pitää joustaa enemmän, jotta vanhemmille jää enemmän aikaa olla lasten kanssa.

Meillä on lapsiperheitten ongelmia ja haasteita selvitetty paljon. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että pitää tarttua ongelmakohtiin. Osaamista meillä on paljon ja asiantuntijoita. Nyt kaivataan tekoja. Räikeä ongelma on se, että lapsiperheet asuvat liian ahtaasti. Lapset tarvitsevat oman huoneen ja omaa rauhaa. Läheskään kaikissa kodeissa ei tätä pystytä järjestämään, koska asuntojen neliöhinnat ovat liian korkeat. Lapsiperheitä pitää tukea niiden asumisessa. Vuokra-asumisen 7 prosentin omavastuu tulee poistaa. Tätähän pidetään köyhyyden keskeisimpänä syynä. Vuokra-asunnoissa asuvat tämän maan köyhimmät lapsiperheet.

Arvoisa puhemies! Lapsiperheitten ongelmat ja korkea työttömyys liittyvät toisiinsa. Suomessa on edelleen 300 000 työtöntä. Vähävaraiset lapsiperheet, joissa vanhemmat ovat työttöminä, ovat vaikeassa tilanteessa. Monessa perheessä työttömyys periytyy. Vanhemmat ovat pitkäaikaistyöttömiä, ja nuoriso jää samoin ilman työpaikkaa.

Pääministeri korosti, että tulee tehdä valintoja. Olen samaa mieltä varsinkin, kun kyse on lapsiperheitten edusta. Mielestäni lapsiperheittenkin etujen kohdalla pitäisi ottaa tarveharkinta käyttöön, kun rahaa on rajallisesti. On etsittävä ne perheet, jotka apua tarvitsevat, ja heitä on autettava. Verohelpotukset tulee suunnata vaikeassa asemassa oleville lapsiperheille ja taata näille peruspalvelut ja perusturvallisuus. Monelle lapselle voi päiväkodin hoitaja olla se henkilö, johon voi turvautua, ei aina vanhempiinkaan.

Työttömyyden poistaminen on parasta lapsipolitiikkaa. Sen takia vieläkin olen eri mieltä työllisyyspolitiikasta, kun yritetään työllistää esimerkiksi lähes kuusikymppisiä ihmisiä. Tänäkin vuonna 70 miljoonaa markkaa, jos markoista vielä puhutaan, käytetään lähes eläkeikään tulevien ihmisten työllistämiseen. Ne rahat pitäisi suunnata nuoriin, jotka ovat usein nuoria perheellisiä, ja näin hoitaa nuorten ja lapsiperheitten työllisyyttä. Nuoret töihin ja vanhat eläkkeelle, sen pitää olla mottona.

Reijo Kallio /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Perhepolitiikka on suuri ja monitahoinen kokonaisuus. Toimenpiteet ulottuvat perheiden palveluihin ja tulonsiirtoihin, koulun, lastensuojelun ja nuorisotoimen kehittämiseen sekä työmarkkinoiden kehitykseen, yhdyskuntasuunnitteluun ja asuntopolitiikkaan. Perheiden hyvinvoinnissa keskeistä on myös talous- ja työllisyyspolitiikan onnistuminen.

Parasta perhepolitiikkaa on viime vuosina mielestäni ollutkin se, mihin pääministerikin viittasi, eli se, että maahamme on luotu vuoden 1995 jälkeen yli 300 000 uutta työpaikkaa. Merkitystä vailla ei ole myöskään se, että ostovoiman kehitys on ollut hyvää, eikä sillä, että korkotaso on vakiintunut historiallisesti tarkastellen poikkeuksellisen alhaiselle tasolle. Alhainen korkotaso on säästänyt koko joukon euroja asuntovelallisille perheille.

Päivähoitoon ja esiopetukseen on tehty tärkeitä parannuksia. Meillä on aivan pienten lasten kotihoitoa tukeva pitkä äitiys-, isyys- ja vanhempainloma. Vuoden 1996 alusta tuli voimaan alle kouluikäisten oikeus saada päivähoito. Vuoden 2000 aikana toteutettiin maksuton esiopetus. Monia muitakin parannuksia on voimavarojen puitteissa tehty. Kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen valtionosuutta korotetaan tänä ja ensi vuonna ja rahoitusta kohdistetaan erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin, kouluterveydenhuoltoon sekä koulujen iltapäivätoimintaan. Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen määrärahoja on lisätty ja oikeutta hoitoon on parannettu. Työn ja perheen yhteensovittamista on helpotettu vuorotteluvapaajärjestelmän jatkamisella.

Lähiajan kiireellinen asia, jonka ryhmäpuheenvuoromme pitäjä ed. Puistokin otti esiin, on syrjäytymisuhan alaisten lasten ja nuorten palvelut. Eduskunnan on tätä asiaa syytä hoitaa niin, että nyt budjettiin merkityn 5 miljoonan euron määräraha korotetaan 15 miljoonaan euroon lapsipoliittisen selonteon linjausten mukaisesti. Kiireellisintä on huolehtia niistä, jotka ovat eniten avun tarpeessa.

Arvoisa puhemies! Maamme tulevaisuus rakennetaan huolehtimalla lasten ja perheiden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Kaiken lähtökohta mielestäni on, että me kykenemme takaamaan lapsille hyvän lapsuuden. Tämä puolestaan edellyttää vanhemmuuden ja vanhempien kasvatustehtävän tukemista.

Tänään aivan liian monen lapsen arjesta puuttuu aikuisten riittävää läsnäoloa ja kiireetöntä yhdessäoloa vanhempien kanssa. Koti on kuitenkin se ankkuripaikka, jonka tehtävänä on antaa nuorelle ja lapselle läheisyyttä ja hyväksyntää. Tärkeää on myös kyetä antamaan lapsille ja nuorille oikeat arvot ja kasvatus, ja tässä vastuu on meillä kaikilla. Lasta ja nuorta ei saa jättää yksin.

Työelämän vaatimusten ja lastenhoidon yhteensovittaminen on edelleen useissa perheissä yhtälö, jota ei ole saatu ratkaistua tyydyttävästi, ja monissa perheissä ongelmana on se, että töitä tehdään liikaa. Niinpä työn uuvuttamilla vanhemmilla ei ole aikaa eikä voimavaroja vastata lasten tarpeisiin.

Perheen ja työelämän yhteensovittamista voidaan tarkastella ainakin kolmesta näkökulmasta: perheen, valtion ja työmarkkinoiden.

Ensimmäinen näkökulma korostaa perheen omaa vastuuta. Sen mukaan lasten pahoinvoinnin taustalla ei ole ansiotyö sinänsä vaan perhettä uhkaavat ilmiöt, kuten vähentynyt aika perheelle, vanhemmuuden katoaminen ja avioerot.

Valtion ja julkispolitiikan tehtävänä nähdään sillan rakentaminen perheen ja työmarkkinoiden välille eli mahdollisuuden antaminen vanhemmille yhdistää työ ja perhe-elämä. Pienten lasten perheiden arkea helpottaisi yksinkertaisesti se, että toinen tai molemmat vanhemmat voisivat vähentää työssäkäyntiä. Lainsäädännölliset edellytykset ovat olemassa, sillä työntekijöillä on oikeus osittaiseen hoitovapaaseen eli lyhennettyyn työaikaan siihen asti, kun lapsi aloittaa peruskoulun.

Työmarkkinat eivät kuitenkaan näytä vihreää valoa tälle käytännölle, sillä sangen harvat äidit lyhentävät työaikaansa. Isistä näin ei menettele juuri kukaan. Itse näen, että työn ja perhe-elämän yhteensovittamista on helpotettava lastenhoito- ym. palveluilla. Työelämässä vanhemmuus on otettava nykyistä paremmin huomioon. Erityisesti työnantajapuolen on tarpeen kiinnittää huomiota työntekijöiden toiveisiin ja tarpeisiin. Onkin tärkeää, että nämä asiat nostetaan näkyvämmin esiin tulopoliittisissa neuvotteluissa, kuten täällä monet puhujat ovat tänään esittäneet. Työelämässäkin pitää nimittäin muistaa, että ihmisillä on muutakin elämää kuin työ.

Mielestäni onnistunut työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen edellyttää ennen kaikkea asenteiden ja toimintatapojen muutosta työpaikoilla. Esimerkiksi pienten lasten vanhempien tarpeet puoltavat mahdollisimman säännöllistä päivätyötä. Jatkuva ylitöiden tekeminen tai epämukavat työajat puolestaan vaikeuttavat perheiden elämää.

Arvoisa rouva puhemies! Oman messunsa arvoinen olisi yksinhuoltajaperheiden asema. On väitetty, että jos yksinhuoltaja yrittää saada perhettä paremmalle uralle tai yrittää päästä paremmin työelämään kiinni, tämä ei onnistu, koska päällekkäiset tukijärjestelmät syövät tulojen lisäyksen. Mielestäni tässä on osittain perää, sillä vaikka tukiloukkoja on viime vuosina kyetty vähentämään, edelleen niistä kärsivät yksinhuoltajat ja sellaiset perheet, joissa toinen vanhemmista on työttömänä. Tässä onkin vielä paljon työtä tehtävänä.

Kun aiemmin totesin, että kiireellisin asia on parantaa kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien lasten tilannetta, niin perheiden osalta nostaisin kyllä yksinhuoltajaperheiden ongelmat työlistan kärkipäähän.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Lapsiperheiden aseman parantaminen käy entistä tukalammaksi tulevaisuudessa. Ennusteet kertovat siitä, että perherakenteet muuntuvat muuntumistaan. Eräs suurimmista käsittelemättömistä ongelmista alkaa nostaa päätään perheiden pienentyessä. Sosiaalisen turvan vähenemisen lisäksi perheestä muodostuu sitä haavoittuvampi, mitä pienempi se on. Tämä puolestaan lisää yhteiskunnallisen avun tarvetta. Nykyisen muuttoaallon mukanaan tuoma ongelma korostuu erityisesti kasvukeskuksissa, mutta ei jää näkymättä myöskään taajamien ulkopuolella. Niin ikään asumistukijärjestelmä suosii nuoren muuttamista entistä aiemmin pois kotoaan. Perherakenteiden muuntumisella on siis seurauksensa ja vaikutuksensa, joista joitakin on erittäin vaikea ennakoida.

Perheiden sisäiset tulonsiirrot, jopa sukupolvien yli menevät, saattavat muuntaa perheiden sisäistä toimeentuloa yllättävästikin. Taloudellinen huolehtiminen lähimmäisestä todennäköisesti vähentyy perhesiteiden löystyessä sekä perhemallien tietoisesta muuntamisesta johtuen. Tähän ei yhteiskunta, saati sitten hallitus, kyenne varautumaan riittävästi.

Kaikki lapset eivät kykene taistelemaan näitä muutosvoimia vastaan varsinkaan silloin, kun vanhemmat eivät tunnista omaa kasvatusvastuutaan. Arviolta kolmasosalta lapsia puuttuu perushoiva ja positiivinen minäkuva. Noin kymmenesosa lapsista potee erinäisiä mielenterveyden häiriöitä. Huonoissa oloissa kasvavien lasten ennuste ei siis ole hyvä. Perhepolitiikkaan sijoittaminen kaikilla tavoilla, ei pelkästään taloudellisesti, on isompi sijoitus kuin arvaammekaan. Herääkin kysymys, mihin hallitus on nähnyt tärkeämmäksi sijoittaa viime vuosina ennakoitua pienemmän syntyvyyden vuoksi säästyneet resurssit.

Nyt on aika uskaltaa ennakkoluulottomasti keskustella vaihtoehtoisten hoitomuotojen tarjoamisesta. Tällöin saavat perheet keskustella ja jopa päättää keskenään heille parhaiten sopivasta lastenhoitomuodosta. Yhteiskunta ei ole oikea taho tekemään näitä ratkaisuja, miettimään lapselle parasta hoitomuotoa, ei varsinkaan sen vuoksi, että kukin lapsi tulee nähdä yksilönä. Olemme käsitelleet massoja ja suosineet massakasvatusta jo aivan liian pitkään. Jos yhteiskunnassa on vallalla yksilöiden huomioimisen buumi, miksi se ei näy myös perhepolitiikassa? Eivätkö kotitaloudet ole parhaassa tapauksessa myös työpaikkoja tarjoavia, palkkaa maksavia työnantajia?

Entä miksi painottaa vaihtoehtojen tärkeyttä? Siksi, että meillä on ympärillämme liikaa esimerkkejä huonosti voivista lapsista. Tänäkin iltana on perusteltu, että suurin osa lapsistamme ja nuoristamme kuitenkin voi hyvin. Tämäkin on tosiasia, mutta yksikin huonosti voiva on liikaa. Lasten elämän edellytykset luodaan vanhempien ja kasvuympäristön yhteisvaikutuksella. Siinä maamme ylin vallanpitäjä hallitus eduskuntineen on suuremmassa vastuussa kuin ehkä kaikki tunnistavat ja kauemmaksi tulevaisuuteen kuin osaamme arvatakaan.

Arvoisa puhemies! Tänä iltana on keskusteltu paljon työn ja perheen yhteensovittamisesta. Silmiini osui lukiessani päivän lehtiä eräs artikkeli, jossa perheenisä kertoi omista ratkaisuistaan tehdessään lasten eteen kasvatustyötä. Hän kertoo: "Tosiasiassa, jos tekee vuorokaudestaan ajan kolmijaon, katsoo, että työlle, vapaa-ajalle ja levolle on kaikille vuorokaudessa aikaa kahdeksan tuntia, ei perhe ja työ ole mahdoton yhtälö. Mutta jos työ vie vapaa-ajan ja levon osuutta, ei sitä kukaan jaksa kauaa. Kärsijänä on perhe."

Matti  Väistö  /kesk:

Arvoisa puhemies! Eduskuntavaalien lähestyessä seuloutuvat keskusteluun tärkeät asiat. Perhepolitiikka, perheasiat kaikkinensa ja perheen merkitys yhteiskunnassa ovat mielestäni asioita tärkeimmästä päästä. Välikysymys ja tätä koskenut keskustelu on nostanut tämän hetken ongelmat esille kipeällä tavalla. Tiedämme, että suomalaiset ikääntyvät. Tiedämme myös, että meidän syntyvyytemme on alentunut erittäin nopeasti. Tässäkin on vielä hyvin suuria alueellisia eroja. Näköpiirissä on, että useat maamme maaseutualueiden kunnat harmaantuvat lähivuosikymmenen aikana ripeää tahtia. On siis tärkeää pohtia, millä tavoin vahvistamme vanhemmuutta, luomme taloudellisia edellytyksiä perheille, perheiden perustamiselle, luomme edellytyksiä lasten hoidolle ja eritoten kotona tapahtuvan hoidon järjestämiseen niin, että se on myös taloudellisesti selkeä vaihtoehto. Ilmeisestikään nykyinen perhepolitiikka ja ne linjaukset, joita Lipposen ensimmäinen hallitus teki ja joita se ei ole juurikaan korjannut, eivät riittävästi kannusta lasten hankkimiseen.

Arvoisa puhemies! Taloudelliset kysymykset ovat luontevasti nousseet keskusteluun. Perhetukien leikkaaminen — lapsilisä, kotihoidon tuki, lapsikorotukset, pienimmät äitiys- ja vanhempainrahat — on ollut kipeä menetys. Niitä perusteltiin aikanaan talouden välttämättömillä säästöillä, mutta talouden vahvistuessa saamapuoli on jäänyt vähälle. Tulokset ovat ohjautuneet yhteiskunnassa muille, eivät niille, joilta eniten on leikattu. Tarvitaan siis välttämättä selkeät tasokorotukset perhetukiin, tarvitaan kotona tapahtuvan hoidon vahvistamista ja tarvitaan myös verotuksellisia ratkaisuja, joilla myös yhden tulonsaajan lapsiperheet voivat selviytyä nykyistä paremmin yhden työssäkäyvän tuloilla. Tosiasia on, että lapsiperheiden osuus ylivelkaantuneista kotitalouksista on varsin suuri, ilmeisesti puolet. Tosiasia on myös se, että monet vähimmäisetuudet ovat jääneet sen tason alapuolelle, mitä meillä perustoimeentulon tasolta tulee edellyttää.

Arvoisa puhemies! Huolestuttavaa on, että toimeentulon laiminlyönti lapsiperheiden osalta näkyy monella tavoin jo nyt lisääntyvinä ongelmina, kouluvaikeuksina, mielenterveysongelmina, syrjäytymisinä, vakavina oireina monin tavoin lasten ja lapsiperheiden elämässä. Ongelmien lisääntyminen tulevaisuudessa on varsin todennäköistä nykymenolla, ellei asioihin tartuta kiireesti ja laajalla rintamalla. Vaikeutuneen taloudellisen tilanteen korjaukset ovat yksi osa tätä. Sen ohella tarvitaan toimenpiteitä myös asuntopolitiikan osalta. Kun lapset ovat pieniä, tilantarve suurin, niin taloudellinen asema on usein heikoin, joudutaan asumaan ahtaasti, velkaannutaan, joudutaan ylitöihin. Kaikkinensa voi sanoa, että lapsiperheiden niin kuin monien muidenkin perheiden tuloista liian suuri osa menee asumisen kustannuksiin. Osittain tähän on syynä asumisen kalleus ja viime vuosina keskittymisen myötä kasvukeskuksissa tapahtunut jatkuva hintojen ja vuokrien nousu.

Hallituspuolueet ovat todenneet, että palveluja on parannettu. Tätähän hallituskin on omassa vastauksessaankin todistanut. Pitäisi katsoa kuitenkin kokonaisuutta. Lapsiperheiden tarvitsemat terveyspalvelut kouluissa ja myös monet muut kuntien ylläpidettäviksi annetut peruspalvelut ovat vaikeuksissa johtuen siitä, että kuntien taloudellinen tilanne on erittäin heikko hallituksen leikkaustoimista johtuen. Ongelmiin ei näin ollen kyetä riittävän ajoissa puuttumaan, ja tälle puolelle, ennalta estävään toimintaan ja ongelmakehityksen varhaiseen havaitsemiseen pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota niin terveydenhoidon kuin muiden lapsiperheille tärkeiden peruspalvelujen ja myös päivähoidon osalta.

Arvoisa puhemies! Mainitsin jo muuttoliikkeen Pääkaupunkiseudulle ja täällä tapahtuvan asumisen hintojen nousun ja myös palvelujen niukkuuden. Tähän liittyy myös juurettomuus, muutokset herkässä tilanteessa sekä lasten että nuorten osalta, irrallisuus ja monien syrjäytymiskehitystä edistävien tekijöiden kasautuminen. Olisi siis välttämätöntä myös laajemmin kiinnittää huomiota yhteiskuntapolitiikassa ja päätöksenteossa nykyistä tasapainoisempaan maan kehitykseen huomioon ottaen myös sen, että perheet tarvitsevat läheisyyttä, tarvitaan isovanhempien tukea ja turvaa, tarvitaan yli sukupolvien kulkevaa yhteyttä, sellaista yhteyttä, jonka varassa aiemmin on kyetty monia ongelmia ja karikoita välttämään.

Arvoisa puhemies! Keskusta on omalta osaltaan linjannut lapsiperheiden aseman parantamiseen tarvittavia ratkaisuja niin perhetukien kuin muiden tässä talossa päätettävien asioiden osalta. Me näemme tärkeänä, että lapsilisien tasoa korotetaan, kotihoidon tuen tasoa korotetaan, pienimpiä äitiys- ja vanhempainpäivärahoja korotetaan. Me näemme tärkeänä myös sen, että perhepolitiikka vakautetaan ja aikaansaadaan luottamus niin, että perhelinjauksiin voidaan suhtautua vakaalla ja ennakoitavalla tavalla. Lapsissa ja nuorissa, lapsiperheissä, on tämän maan tulevaisuus.

Jouko Jääskeläinen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Tämän päivän keskustelu on käynyt monia tärkeitä asioita läpi. Ihan pari kommenttia ja hajahuomiota muutamaan asiaan.

Varmaan kukaan meistä välikysymyksen tekijöistä ei väitä, että rahan voimalla lapsia tehtäisiin tai tässä olisi jonkinlainen sen kaltainen vaikutus. Raha on tärkeä lasten hoidossa, kasvatuksessa, perheiden jaksamisessa, mutta tietysti se, miten monta lasta on ja minkälaisia lapsiperheiden tilanteet ovat, on hyvin monesta muustakin asiasta kiinni. Tämän toki myönnämme.

Toinen asia, mistä on suhteellisen monta kertaa ollut puhetta, on velkojen korot. On hyvä asia, että veloilla on matalammat korot kuin joskus, mutta täytyy tietysti muistaa, että asuntojen hinnatkin ovat nousseet ja asumisella on oma hintansa joka tapauksessa. Ehkä tätä argumenttia ei kauhean paljon kannata käyttää.

Kolmas asia on käytännön perhepolitiikan tulos elikkä meidän lapsilukumme. Repliikkipuheenvuorossa aikaisemmassa vaiheessa keskustelua tähän viittasin. Nämä luvut eivät ole kovin ilahduttavia. Jos katsomme pitkässä juoksussa, niin vuonna 90 syntyvyys oli 65 500 lasta, vuonna 95 63 000 lasta vuodessa. Sen jälkeen, kun katsotaan näitä lukuja, niin luvut ovat pienentyneet, vuonna 96 oli vajaa 61 000 ja viime vuoden luku oli sitten jo 56 000 ja noin 200 päälle. Nämä ovat sen kaltaisia lukuja, että väestömäärämme tietyssä vaiheessa lähtee laskuun ja pienenemään. Nämä luvut merkitsevät myöskin sitä, että tietyssä vaiheessa, joka on itse asiassa varsin lähellä, työelämästä poistuu enemmän väkeä kuin työelämään uusina ikäluokkina tulee sisään. Tämä hetki on itse asiassa hyvinkin lähellä.

Siinä suhteessa perhepolitiikan ja väestöpolitiikan virheet, joita kiistämättä aikaisempina vuosikymmeninä on tehty, vaikuttavat hyvin syvästi meidän yhteiskuntamme kehitykseen, ja on selvää, ettei niitä enää itse asiassa parhaillakaan ratkaisuilla tässä vaiheessa pystytä täysin korjaamaan. Perhebarometrithan kertovat, että lapsiperheet haluaisivat keskimäärin 2,4 lasta, hassu luku tietysti, mutta kun joku sanoo kaksi ja toinen kolme ja kolmas sanoo viisi, niin keskiarvohan siitä tulee. 2,4 lasta tarkoittaisi käytännössä lukuna sitä, että meillä olisi 20 000 lasta enemmän kuin tällä hetkellä, koska nykyinen syntyvyys on 1,76, jos mennään desimaaleihin. Meillä olisi 20 000 lasta enemmän joka ikäluokassa, jos tämä perheiden ja äitien, naisten, toive saisi toteutua, ja yhteiskunnan väestöpoliittisen uusiutumisen takia joka tapauksessa tarvittaisiin se 2,1, niin kuin viisaat tieteilijät toteavat. Sekin olisi 10 000 enemmän kuin tällä hetkellä, eli suuria kysymyksiä, tavattoman suuria kysymyksiä meillä on edessä.

Arvoisa rouva puhemies! Lasten kasvaminen kohti aikuisuutta tapahtuu heidän omilla ehdoillaan, sitä emme voi liiemmälti kiirehtiä. Ruumiillista kasvua voimme edistää, tiedon määrää lisätä entistä varhaisempiin vuosiin, mutta mitäpä lapsi tiedolla tekee, ellei hän pysty sitä käsittelemään ja soveltamaan elämänsä sen hetkisiin rakennuspuihin ja ongelmiin. Oman äidin syli ja kiireetön aika on lapselle parasta sielun lämmikettä tulevien elämänmyrskyjen keskellä. Isän roolin olemme tässä havainneet yhä tärkeämmäksi. Näin vanhemmuus jatkossakin on mitä tärkein asia silloin, kun puhutaan perhepolitiikasta myöskin kansakunnan tasolla olevana kysymyksenä.

Lapsiperheiden arki on monessa kohdin tiukka, tosin eri tavalla ankara kuin joskus ennen, jolloin saattoi olla kyse aivan leipäpalastakin. Täällä on tänään viitattu syrjäytymiskysymyksiin, jotka koskevat erästä osaa perheitämme, erästä osaa lapsiamme ja nuoriamme. Joudumme tietysti kysymään, onko syrjäytyminen matematiikkaa, onko se maantieteellinen kysymys vai voimien uupumista. Liian monen suomalaisen kannalta se on tätä kaikkea, ja voidaan todeta, että liian usein menestys on langennut menestyville ja heikommat ovat sittenkin jääneet oman onnensa sepiksi. Näihin kaikkiin voidaan tulonjako- ja työvoimapolitiikalla vaikuttaa ja aluepolitiikallakin, että elämisen olosuhteet olisivat tasaiset.

Mutta väistämättä esiin nousee kysymyksiä myös arvoista. Olemmeko kadottaneet jotain tärkeää ja oleellista perheessä ja perheistä? Kun lapsemme ovat paitaressuja, niin he eivät ole paitaressuja enää taloudellisessa mielessä, vaan silloin on kyse usein henkisestä jaksamisesta ja osaamisesta. Lähetämmekö heidät liian usein risaiset paidat, henkisesti ajateltuna risaiset paidat päällänsä maailman myrskyihin? Aina silloin tällöin huomion kerjäämisen keinot muuttuvat käsittämättömän koviksi ja sitten tuskin enää tajuamme lasten tai nuorten hätähuutoja.

Mielenkiintoisen näkökulman toi esille arkkipiispa Paarma, joka kirkolliskokouksen avajaisissa arvioi nykyistä menoa, myöskin markkinataloutta ja elämän ilmiöitä. Hän totesi vapaasti lainaten: "Me olemme nyt jonkinlaisessa arvojen murrosvaiheessa, me alamme entistä enemmän tajuta, että on tultava muutos tähän kiireeseen ja tähän talouden ylikorostamiseen, kaupankäyntiin pyhinä ja arkena. Nyt on ajateltava, mikä on hyväksi ihmiselle ja perheelle." Tätä arvoajattelua ja -pohdiskelua on siis laajasti ilmassa yhteiskunnassa. Missä ovat arvot, jos sallimme tilanteita, että lapsemme ovat ylipitkien hoitopäivien muodossa "heitteillä", tai jos sallimme ne yksinäiset, pitkät iltapäivät, jolloin pieni koululainen on yksin kotona? Nämä ovat talouden ja arvojen rajapinnassa olevia kysymyksiä.

Kasvatuspsykologit ja -tutkijat ovat viestittäneet, että pienen lapsena kotona tapahtuva hoito on lapsen kehityksen kannalta teoreettisesti ja käytännöllisesti parasta. Alle 3-vuotiaan elämän rauhoittaminen ja turvallisuuden luominen ovat peruselementtejä henkisen kasvamisen edistymiselle. On aika tunnustaa, että kotona tapahtuvalle hoidolle ei ole sallittu riittävästi puitteita ja vaihtoehtoja. Siksi olemme puhuneet monissa puheenvuoroissa täällä pienimmistä äitiyspäivärahoista, kotihoidon tuesta ja myöskin lapsilisistä. Nämä ovat asioita, joilla voidaan vaikuttaa myöskin ja varsinkin näihin varhaislapsuuden hoivan tilanteisiin. Tähän päivään asti hoivatyöstä eläkekertymää ei ole syntynyt. Uusi laki, huomenna tähän saliin tuleva, on jo paljon myöhässä ja on myönteisessä mielessä paljon vartijana, jos se riittävän turvan ja tuen antaa.

Arvoisa rouva puhemies! Perheen ja työn yhteensovittamisessa on paljon tekemistä. Talouden ja arvojen kysymykset on nivellettävä yhteen, ja sanoisin näin: kun nuorilla on hätä, meidän aikuisten on pysähdyttävä ja mentävä itseemme. Sananvapauden ylikorostaminen on omalta osaltaan johtanut nuorten ja jopa lasten arvomaailman pirstoutumiseen. Viime vuosina päätökset myöskin tässä salissa ja talossa ovat vieneet tässä asiassa väärään suuntaan. Heräämistä on nyt ollut tapahtumassa, ja toivon todellakin, että myöskin tällä ulottuvuudella perhepolitiikka saa uudella tavalla vaikuttaa lainsäädännön sisältöön, sen arvoihin ja sanamuotoihin.

Henkinen kulttuurimme tarvitsee paluuta koetellulle, Raamattuun nojaavalle kristilliselle arvopohjalle. Se antaa hyvän perustan myös taitavalle rahan käytölle niin, että senttimme, euromme eivät kulu virheiden korjaamiseen vaan uuden ja hyvän luomiseen.

Marja-Leena  Kemppainen  /kd:

Arvoisa puhemies! Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö. Kun se voi hyvin, niin silloin koko yhteiskunnalla on paremmat edellytykset samaan. Lapsiperheet ovat yksi keskeinen väestöryhmä, johon kohdentuu merkittävä osa julkisen vallan voimavaroista. Miten lasta ja lapsiperheitä kunnioittavat arvovalinnat ohjaavat yhteiskunnan päätöksentekoa, miten nämä arvovalinnat ovat toteutuneet Lipposen hallituksen päätöksenteossa? Ne ovat kysymyksiä, joihon oppositio haluaa välikysymyksellä etsiä vastauksia. Lipposen hallituksen perhepoliittisia arvovalintoja on jo aiemmin pohdittu eri keskustelujen, välikysymysten ja selontekojen yhteydessä. Koska hallituksen lupaukset ja opposition kysymykset eivät ole kohdanneet, on tämä välikysymys paikallaan ja juuri oikeaan aikaan populistisista syytöksistä huolimatta.

Ilolla voin todeta sen, että suurin osa suomalaisista lapsista ja heidän perheistään voi hyvin. Työttömyys ja sen tuomat ongelmat eivät kosketa, päivittäinen arki on niin sanotusti normaalia ilman suurempia häiriöitä, on perheitä, joita onneksi pienet häiriötekijätkään eivät heilauta. Tutkimusten ja asiantuntijoiden mukaan meillä on kuitenkin yhä kasvava ryhmä niitä lapsiperheitä, joiden tilanne heikkenee entisestään.

Työttömyys ongelmineen tuo perheille häiriötekijöitä, joista ilman yhteiskunnan tukea ei selvitä. Jos perheessä työttömyys on jo toisessa sukupolvessa, voi lapsille olla epäselvää, mitä työssä käyminen yleensä tarkoittaa. Tulisikin mahdollisimman nopeasti kartoittaa ne lapsiperheet, joiden molemmat tulonhankkijat tai ainut tulonhankkija on ollut pitkään työttömänä, ja yhteistyössä eri hallintokuntien kanssa mahdollistaa tukitoimin työelämään siirtyminen. Työttömyyttä tulee pystyä tarkastelemaan myös perheyhteisön kannalta. Vain viidennes köyhyysrajan alapuolella olevien lasten vanhemmista on vakituisessa työsuhteessa. Hallituksen olisi tullut ja tulee ottaa tämä asia vakavasti, ja niin halutessaan se vielä ehtii tehdä tälle asialle jotakin.

Lapsiperheiden talous on tiukimmillaan silloin, kun lapset ovat pieniä. Pienituloisten lapsiperheiden osuus kasvoi 90-luvulla 16 prosentista 23 prosenttiin. Mikäli vanhempia vaivaavat toimeentulo- ja arkielämän selviytymisen kysymykset, on sillä selvä vaikutus lasten kanssa olemiseen ja heidän tarpeisiinsa vastaamiseen.

Lapsiperheille tulonsiirroilla on selvä vaikutus, ja monille ne ovat välttämätön lisä selviytyä taloudellisesti. Lapsiperheet tarvitsevat lapsilisät indeksikorotuksineen. Lapsilisien indeksikorotus ei saa tässä talossa kannatusta jostain kumman syystä, mutta kun samaan aikaan kuitenkin käydään äänestyksiä esimerkiksi puolustusmenojen tietyistä määrärahoista, joihin edellytetään indeksikorotusta, niin ei voi kuin ihmetellä asioiden tärkeysjärjestystä. En halua vähätellä puolustusmenoja, ymmärrän, että sielläkin on omat mutkansa. Mutta silloin kun puhumme lapsiperheistä ja näistä asioista, ymmärrän, että priorisointi on paikallaan ja arvokeskustelua myös voidaan käydä. Puheet ja käytäntö eivät aina jostain kumman syystä kohtaa. Mielestäni lapsilisät tulee laajentaa myös 17 vuotta täyttäneille.

Päivähoito on yksi kiistellyimmistä poliittisista keskustelunaiheista. Sen myös tämän illan keskustelu on osoittanut. Mikäli alle kouluikäisten lasten vanhemmilla olisi tasavertainen mahdollisuus valita lastensa hoitomuoto, ei keskusteluun olisi tarvetta. Subjektiivinen oikeus päivähoitoon tarvitsee rinnalleen myös mahdollisuuden lasten kotona hoitamiseen. Vastakkainasettelussa ei lapsen ja hänen perheensä hyvinvointi ja etu saa jäädä poliittisen ideologian varjoon. Rakenteita tulee tarkastella rohkeasti ja niitä tulee muuttaa tarvittaessa.

Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen nyt käytettävissä olevin keinoin ei ole mahdollista. Muutokseen olisi todella tarvetta. Tätä mieltä ovat myös eri tutkijat ja asiantuntijat, jotka tukevat lasten kotihoidon lisäämistä.

Lapsiperheiden palveluissa on edelleen kaikista korjauksista huolimatta kovasti puutteita. Lamavuosien seuraukset ongelmineen tarvitsevat tämän päivän palveluilta aivan erilaisia resursseja kuin aikaisemmin. Lapsipoliittisen selonteon yhteydessä hallitus lupasi syrjäytymisen ehkäisyyn 15 miljoonaa euroa. Kuitenkin me tiedämme, että sinne on ehdotettu vain 5 miljoonaa. Debatissa nousi mielenkiintoinen asia esille, kun hallituspuolueiden edustajat lupailivat, että tämä asia korjaantuu nyt valiokunnassa käsittelyn aikana. Mielenkiinnolla jään seuraamaan, miten joulukuussa tämä asia todellisuudessa sitten päätetään.

Lapsiperheet tarvitsevat myös asuntoja. Vähävaraiset lapsiperheet asuvat hyvin usein vuokra-asunnoissa. Millä tavalla hallitus on harjoittanut asuntopolitiikkaa? Vuokra-asuntojen hintataso on noussut, ja etenkin kaupungeissa se on aivan kohtuuton. Aiemmin edullisten vuokra-asuntojen vuokrataso on jopa niin korkea, ettei kaikkiin löydy hakijoita. Omistusasuntoja helpottaa vakaa ja alhainen korkotaso, mutta vuokralla asumiseen se ei ole vaikuttanut. Mielestäni hallitus ei ole onnistunut vähävaraisten asuntopolitiikassa.

Edellä olen muutaman esimerkin kautta tuonut esille hallituksen tekemiä lapsipoliittisia arvovalintoja. Ikävä kyllä joudun toteamaan, että hallituksella taitaa olla perhepoliittisen arvokeskustelun paikka, ennen kuin se on liian myöhäistä.

Leea Hiltunen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Ajattelen niin, että päättäjänä on itseni pettämistä, jos katselen yleisiä hyvinvointitilastojen keskiarvoja ja lukuja siitä, miten meidän perheillämme yleisesti menee hyvin tässä ajassa, ja ikään kuin teen johtopäätökseni sen pohjalta ja samalla ummistan silmäni kaikilta niiltä epäkohdilta, jotka kuitenkin ovat todellisia niin monen perheen kohdalla ja lapsen ja nuoren kohdalla tällä hetkellä.

Tietysti me saamme iloita siitä ja olla todella kiitollisia siitä, että suuri osa lapsiperheistämme elää konkreettisesti ihan työstä saatavilla tuloilla ja että perheissä välitetään toinen toisistaan ja voi sanoa, että hallitaan elämä ja on hyvä olla. Ajattelen myöskin näin, että esimerkiksi tämän välikysymyksen yksi viesti olisi se, että me kaikin tavoin vahvistaisimme tätä kehitystä, että perheille, joilla tällä hetkellä menee hyvin, jotka pitävät huolen toinen toisistaan ja joilla on toimeentuloa, tämä olisi mahdollista vielä tulevaisuudessakin.

Toinen asia on sitten se, mihin on todella pysähdyttävä: miten kohdata tämä toinen puoli, nähdä se maailma, missä meidän lapsemme tänä päivänä syrjäytyvät ja joutuvat kohtaamaan hyvinkin vakavia tilanteita. On perheväkivaltaa, on insestiä, on lasten hyväksikäyttöä, on alkoholin väärinkäyttöä, huumeita ja monenlaista tuskaa ja kipua perheissä monien taloudellisten kysymysten ja ongelmien ohella, työttömyyden ja muun syrjäytymisen ohella.

Siinä mielessä tämä välikysymyskin pitäisi käsitellä hyvin pieteetillä. En jaksa ymmärtää, mistä nousee se ponnin, kun täällä todetaan, että välikysymyksen allekirjoittajat, oppositio, ovat vain hyvin pinnallisesti puuttuneet asioihin, pinnallisesti nostavat asioita esille ja ovat hyvin yksipuolisesti tarkastelleet asioita jne., ikään kuin syyllistetään tällaisesta asian tarkastelusta. Se tuli hyvinkin monelta taholta esille hallituspuolueiden puheenvuoroissa.

Olen siitä todella kovasti huolestunut, miksi emme silloin, jos halutaan epäkohtia nostaa esille ja yksituumaisesti hakea niihin ratkaisuja, näin tee. Miksi ei uskalleta ottaa esille niitä kiireellisiä asioita, jotka edellyttävät toimenpiteitä jo nyt, tämän syksyn aikana budjettiratkaisun yhteydessä, ja mitkä ovat sitten niitä eivät niin kiireellisiä asioita, vaan sellaisia asioita, joita voidaan todella sitten esittää hallitusohjelmaan ja tulevaisuuden suunnitelmiin? Perhepolitiikan keskiössä pitää olla kuitenkin lapsi ja perheen eri jäsenet ja perheen kokonaistilanne.

Mielestäni perhepolitiikka on sidoksissa yhteiskunnan hyvinvointiin hyvinkin monella tavalla. Moderni elinkeinoelämä tunnustaa perheen tehtävän, yhteiskunnallisen merkityksen. Työntekijöiden henkilökohtaisessa elämässä ja heidän perheissään esiintyvät ongelmat heijastuvat työhön, alentavat tuottavuutta ja sitovat työntekijän energiaa. Puolueeni ja ryhmäni, kristillisdemokraatit, haluavat korostaa sitä, että perhepolitiikka olisi aina se keskeinen hyvinvoinnin tae ja myös toimivan markkinatalouden perusta. Näin kaikki perhepoliittiset ratkaisut vaikuttavat hyvin pitkälle tulevaisuuteen väestörakenteen kehittymisen myötä.

Täällä on tullut esille erityisesti ed. Jääskeläisenkin puheenvuorossa, miten huolestuttava väestökehitys meillä on. On myös kysymys huoltosuhteesta, miten se heikkenee nopeasti väestön ikääntyessä ja syntyvyyden laskiessa. Näihin meillä tulee olla ratkaisuja, miten me kohtaamme tämän kehityksen. Ennen kaikkea perhepolitiikassa pitää olla pitkäjänteisyyttä sen lisäksi, että kohtaamme ne kiireelliset kysymykset tässä ja nyt täsmäsuunnitelman mukaisesti täsmätoimenpiteitä etsien, täsmäratkaisuja etsien.

Muistaakseni kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa ed. Harkimo totesi, että ei tarvita lainsäädäntöä jne., on vain kysymys siitä, miten me suhtaudumme lapsiin. Olen tässä hyvinkin vahvasti eri mieltä. Mielestäni me tarvitsemme lainsäädännöllisiä uudistuksia, tarvitsemme toimenpiteitä ja myöskin talousarviossa uudelleenarviointia. Ennen kaikkea me tarvitsemme kaikkien poliittisten, lainsäädännöllisten päätösten vaikutusten arviointia perheissä. Mikä vaikutus on meidän lainsäädännöllämme erilaisten perheiden kohdalla tänä päivänä ja tulevaisuudessa? Politiikan kokonaisvaikutusten seuranta ja arviointi on tärkeää, ja tuon arvioinnin pohjalta sitten tehdään suunnanmuutoksia ja ratkaisuja. Tätä varten me varmasti tarvitsemme perheministeriön, sellaista yli ministeriöiden rajojen tapahtuvaa yhteistyötä, niin että todella voidaan sanoa, että seuraavassa hallituksessa katsotaan, miten ratkaisut vaikuttavat kokonaisuudessaan meidän yhteiskunnassamme perheiden hyvinvointiin.

Lasten ja nuorten pahoinvointi on tutkimusten mukaan riippuvainen monista monista asioista, heidän perhetilanteestaan jne. Täytyy sanoa, että ei lasten pahoinvoinnin yleistymistä voi selittää aivan yhdellä tekijällä. Hyvin merkittävä on se ilmapiiri, mikä meillä yhteiskunnassa vaikuttaa. Tässä toivoisin, että avioliitossa, perheessä, jossa kunnioitetaan kristilliseltä arvopohjalta avioliiton merkitystä, nähtäisiin se todellinen vahvuus, voimavara, mikä on, kun perheessä rakastetaan toinen toistaan, huolehditaan, välitetään, kannetaan vastuuta ei ainoastaan taloudellisesti, vaan myöskin ennen kaikkea kasvatusvastuu on siellä perheen sisällä.

Tämä ei varmaan aivan itsestään tapahdu tässä ajassa, vaan toivoisin, että siihen yhteiskunnaltamme löytyisi ratkaisuja, että meillä annettaisiin tilaa perheille kasvattaa ja myöskin eväitä ja edellytyksiä kasvatustehtävää hoitaa, että tässä tehtävässä tulisivat meidän terveydenhuoltomme ja sosiaalitoimemme resurssit mukaan ja ennen kaikkea meidän koulumaailmamme kaikkine mahdollisuuksineen, joita meillä tällä hetkellä koulumaailmassa on, otettaisiin käyttöön ja ponnisteltaisiin sen eteen, että meidän lastemme terve kasvu on mahdollista.

Arvoisa puhemies! Yhden asian haluan vielä ottaa esille: kansalaisten ja tutkijoitten huolestuneisuuden siitä, että väkivaltaviihteellä on tuhoisat vaikutukset meidän nuoriimme. Tällä kaudella on tehty ratkaisu, kun hallitus poisti väkivaltaisten ja pornografisten videoiden ja elokuvien ennakkotarkastuksen. Tämä oli virhe. Nyt nämä tuotteet saivat uuden myyntiympäristön, kun marketeissa, kioskeissa, joissa erityisesti meidän lapsemme ja perheemme liikkuvat ja ovat, he kohtaavat tämän asian. Haluaisin, että tämä nimenomaan tulisi aivan tässä ja nyt jo syksyn aikana keskusteluun, mikä on meidän tietotekniikkamme kehitys ja millä tavalla nimenomaan tietotekniikan parempi hyödyntäminen otetaan eri tasoilla hallituksen toimenpiteinä hallintaan, mutta ennen kaikkea, kun tiedämme, että tietotekniikan käytössä on omat riskinsä, miten riskejä hallitaan ja ennalta ehkäistään ja vähennetään.

Ajattelen näin, että me tarvitsisimme silloin aivan niin sanottua mediakasvatuksen lisäämistä opetussuunnitelmiin, oppimateriaalia ja opettajien koulutusta monella tavalla eri tasoilla, siis jo päiväkodeissa ja kouluissa. Tässä olisi haastetta erityisesti kokeiluille ja tutkimukselle. Kun me tiedämme, minkälaisia virikkeitä meidän nuoremme ja lapsemme ja toki aikuisetkin saavat, kun he virtuaalimaailmassa surffailevat, niin mielestäni tähän tarvitaan jotain sellaista myönteistä lähestymistä. Oletan myöskin niin, että emme ihan mediaa koskevan lainsäädännön uudistamisellakaan selviä, vaan tarvitsemme kuluttajainformaatiota ja -lainsäädäntöä. Tässä esimerkiksi kristillisdemokraattien esittämä haittaverokin olisi varmasti yksi keino, jonka voisimme ottaa käyttöön, ennen kaikkea myöskin erilaisia kannustinjärjestelmiä, joissa esimerkiksi kannustetaan tuottajia, jotka tuottavat sellaisia ohjelmia, joista väkivalta ja saaste ovat poissa.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Ensimmäisessä puheenvuorossani jouduin pitkälti keskittymään työn ja perheen yhteensovittamisen kysymyksiin sekä lapsiperheiden tulonsiirtoihin rajallisen puheajan vuoksi ja sen vuoksi tässä puheenvuorossani haluan käsitellä lastensuojelun kannalta tärkeitä muita kysymyksiä. Lastensuojelu ja vanhempien kasvatusvastuun tukeminen tulisi mielestäni ulottaa läpäisyperiaatteella kattavammin lainsäädäntöön. Kun uusia lakeja säädetään, lastensuojelun näkökulma pitäisi ottaa vahvemmin mukaan tarkasteluun. Tätähän vaati muun muassa myös ministeri Siimes hiljattain kannanotossaan. Otan esiin muutaman esimerkin näistä kysymyksistä.

Kansalaiset ja tutkijat ovat huolestuneita väkivaltaviihteen tuhoisasta vaikutuksesta nuoriin, minkä myös ed. Leea Hiltunen puheenvuorossaan ansiokkaasti otti esiin. Itse asiassa hallitus on omalla toiminnallaan vaikeuttanut vanhempien kasvatustehtävää viedessään tällä vaalikaudella läpi esityksensä kuvaohjelmalaista, joka käytännössä poisti väkivaltaisten ja pornografisten videoiden ja elokuvien ennakkotarkastuksen. Tämän myötä kova porno ja raaka väkivalta saivat uuden myyntiympäristön marketeista ja kioskeista ja ne ovat yhä helpommin lasten ja nuorten ulottuvilla. Toki näissäkin kysymyksissä vanhemmilla on ensisijainen vastuu, mutta tässä yhteydessä pitäisi muistaa ennen kaikkea ne lapset, joiden vanhemmat eivät joko kykene tai eivät sitten jostakin syystä halua kantaa vastuutaan. Perustuslaissa kyllä puhutaan lasten ja terveyden suojelemisesta, mutta merkillisesti tässä tapauksessa näiden bisneksentekijöiden ilmaisuvapaus katsottiin vielä tärkeämmäksi perusoikeudeksi.

Media on lyhentänyt länsimaissa lapsuutta. Aikuisuuteen kuuluvat asiat tunkeutuvat lapsen mieleen liian varhain, silloin kun lapsi ei vielä kykene käsittelemään näitä asioita. Väkivaltaviihteellä on kiistaton yhteys lasten ja nuorten väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Voidaan miettiä, millaisesta aivopesusta on kysymys, kun aikuistuva nuori on tutkimusten mukaan nähnyt televisiosta keskimäärin 16 000 murhaa ja 200 000 muuta väkivallantekoa. Jos uskomme television mainosten vaikuttavuuteen, miksi nämä eivät vaikuttaisi nuoren mieleen?

Toinen kysymys: Avioerojen vähentäminen tulisi nostaa poliittiseksi tavoitteeksi. Siltä tulisi uskaltaa riisua se tabuluonne, joka sillä tällä hetkellä on, ja nähdä se osana ennalta ehkäisevää lastensuojelutyötä. On tunnustettava, että lapsen perusturvallisuuden kivijalka on luottamus äidin ja isän pysyvyyteen lapsen arjessa. Omien vanhempien avioliitto on lapsen henkinen koti. Avioeron vaikutukset lapsen elämään ovat huomattavasti vakavammat kuin yleisesti luullaan. Avioliitto on perheen ydinsuhde ja perhettä koossa pitävä side, ja kyllä lapsikin tämän oivaltaa. Lasten mielenterveysongelmien riskitekijöistä löytyy myös rikkinäisten perheiden aiheuttama turvattomuus. Avioeroperheen lapsella on huomattavasti suurempi riski sairastua psykiatrisesti kuin muilla lapsilla.

Tutkimusten mukaan noin 30 prosenttia eronneista katuu eroaan kolmen vuoden kuluttua, eli täydellä syyllä voidaan mielestäni puhua myös turhista avioeroista. Avioliittolakia tulisi mielestäni uudistaa niin, että ainakin lapsiperheiden kohdalla siihen palautettaisiin tarpeettomat avioerot ehkäisevä sovittelu ennen eron myöntämistä. On myös muistettava, että lapsiperheen hajoaminen ei ole enää kahden kauppa, ja sovittelussa olisi juuri se mahdollisuus, että ulkopuolinen henkilö olisi valvomassa aivan erityisesti lapsen edun toteutumista. Kun sovittelusta avioeron ehtona luovuttiin vuonna 88, avioerojen määrä kasvoi, merkillistä kyllä, juuri tuon 30 prosenttia. Ensiksi pitäisi korjata se ongelma, että vapaaehtoiseenkin sovitteluun on nykyisin vaikea päästä, eli sovittelupalveluiden resursseja tulisi lisätä.

Arvoisa puhemies! Huumeiden ja alkoholin käytön lisääntyminen on, surullista kyllä, kaikkein voimakkainta tyttöjen ja nuorten naisten kohdalla, minkä seurauksena myös päihderaskaudet ovat lisääntyneet. Tällä hetkellä äidin päihteidenkäyttö on jo merkittävin synnynnäisen kehitysvammaisuuden aiheuttaja. Näiden lasten hoito ja kuntoutus on moninkertaisesti kalliimpaa kuin olisi näiden naisten raskaudenaikainen tehokas hoito. On arvioitu, että yhden päihteiden vaurioittaman fas-lapsen kuntoutus maksaa puoli miljoonaa euroa hänen elämänsä aikana.

Voimassa oleva päihdehuoltolaki on päihdekäyttäjien profiilin muuttuessa osoittautunut käytännössä vanhentuneeksi. Päihdehuoltolain tahdosta riippumattoman hoidon määräykset soveltuvat lähinnä torjumaan alkoholistimiesten itselleen ja ympäristölleen aiheuttamia haittoja, mutta sen sijaan esimerkiksi huumeita käyttävän raskaana olevan naisen tapauksessa niistä ei ole hyötyä.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta totesi lapsipoliittisesta selonteosta antamassaan mietinnössä vuonna 96, että on ryhdyttävä toimenpiteisiin päihdehuoltolain muuttamiseksi sikiösuojelun paremmin huomioon ottavaksi. Mitään muutosehdotuksia hallitus ei ole kuitenkaan saanut aikaan. Samoin päihdehuoltolain tulisi ottaa nykyistä paremmin huomioon muiden päihteiden kuin alkoholin vieroitushoidon vaatimukset. Alaikäisten huumevieroitushoidon säädökset kaipaisivat pikaista tarkistamista. Ei voi olla oikein, että yhteiskuntamme katsoo 12-vuotiaalla olevan oikeus tuhota halutessaan elämänsä huumeilla.

Toki vapaaehtoisuuteen pohjautuvan päihdekuntoutuksen tulee aina olla ensi sijalla, mutta jos alaikäisellä lapsella tai päihdeäidillä ei itsellään ole voimavaroja pysyä vieroituksessa ja kuntoutuksessa tai siihen hakeutua, yhteiskunta on kyllä mielestäni välinpitämätön, jos se ei tue häntä siinä tapauksessa. Norjasta on saatu hyviä esimerkkejä ja kokemuksia tämän tyyppisestä lainsäädännöstä. Itse asiassa siellä saamani tiedon mukaan sata prosenttia naisista eli kaikki naiset ovat siirtyneet tämän kolmen kuukauden pakkohoidon jälkeen vapaaehtoiseen vieroitushoitoon.

Arvoisa puhemies! Lastensuojelun näkökulma on jäänyt jalkoihin, kun lainsäädännössä ja päätöksenteossa on ylikorostettu aikuisten oikeuksia, aikuisten yksilönvapautta ja sananvapautta, jotka ovat toki hyvin tärkeitä asioita, mutta aivan yhtä tärkeäksi niiden rinnalle tulisi nostaa lastensuojelun näkökulma ja huomioida näin kaikkein heikoimmat jäsenet yhteiskunnassa.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Lapsiperheiden eteen on tehty joitakin parannuksia tämän eduskunnan aikana. Väite, ettei mitään ole tehty, on tietenkin väärä. Esimerkkinä vain esikoulujärjestelmä, joka tuo myös helpotusta monien lapsiperheiden talouteen; ei kuitenkaan kaikille lapsiperheille tämä uudistus vaikuta mitään. Mutta tarvetta ja mahdollisuuksia olisi ollut varmasti tehdä paljon enemmänkin kuin nyt on tehty lasten ja lapsiperheiden hyväksi, jos arvovalinnat olisivat olleet toisenlaisia.

On hyvä, että lapsiperheiden asemasta keskustellaan ja ennen kaikkea ryhdytään myös sanoista tekoihin. Maassamme syntyvyys on ollut huolestuttavasti laskussa. Tämä kehitys jatkuu, ellemme huolehdi lapsiperheiden toimeentulosta paremmin kuin nyt on tehty. Ongelmat ovat suuret, ja korjauksia on varmasti tehtävä useamman vuoden aikana, ennen kuin laman aikana syntyneet pahimmat epäkohdat on saatu edes korjatuiksi. Lapsilisien korotusvaatimukset ovat oikeutettuja samoin kuin niiden sitominen indeksiin siten, ettei niiden ostovoima pääse heikkenemään, niin kuin nyt on käynyt jo useamman vuoden ajan.

Arvoisa puhemies! On hyvä, että meillä on valinnanmahdollisuuksia erilaisiin lasten hoitomuotoihin, myöskin kotona tapahtuvaan hoitoon. Kuulun niihin edustajiin, jotka näkevät erilaiset vaihtoehdot hyvinä. Otan tässä esille kuitenkin yhden pienen ongelman — ei välttämättä pieni ongelma sille perheelle, jonka kohdalle se sattuu. Tämä liittyy lapsiperheiden lastenhoidon järjestelyyn, ja se vaatisi mielestäni korjausta. Jos esimerkiksi äiti on kotona työttömänä ja etsii työtä, hän voi joutua kieltäytymään tarjotusta työstä, kun lasten päivähoitoa ei saa heti järjestymään. Mutta töihin pitäisi mennä kuitenkin välittömästi. Näin on varsin usein lyhyiden työjaksojen kohdalla ollut. Tämä on mielestäni erityisesti naisia syrjivä epäkohta, johon pitäisi saada pikaisesti korjausta. Eli päivähoidon järjestäjien pitäisi tämä paremmin huomioida. Ellei näin tapahdu, meidän on tarvittaessa vaikka lainsäädännössä asiaan vaikutettava, niin että hoitopaikka järjestyy työhön päässeen vanhemman lapselle tai lapsille siten, ettei hän menetä tätä työpaikkaa. Nyt tämä on ongelma, joka jarruttaa työllisyyttä ja tekee työmarkkina-asiat tältä osin myöskin ongelmallisiksi.

Arvoisa puhemies! Sitten on puhuttu paljon arvovalinnoista. On ollut mukava kuulla, että kirkon taholta on kiinnitetty paljon huomiota markkinoiden ylivaltaan, viimeksi muun muassa arkkipiispa. Tämä ylivalta on tosiasia, josta monta kertaa vasemmiston taholta on puhuttu ja varoitettu, ja sillä on ollut paljon vaikutusta myös perheiden ja etenkin lapsiperheiden tilanteeseen, monellakin tavalla, niin kuin täällä on useissa puheenvuoroissa todettu.

Sitten rahakysymys. Se on myöskin arvovalinta. Täällä on aivan oikeutetusti kysytty myös, mistä rahat lapsiperheille. Yhdyn niihin näkemyksiin, että suurituloiset ovat saaneet verohelpotuksia. Paljon vähempi olisi varmasti heille riittänyt, ja säästyneillä varoilla olisi lapsiperheiden asemaa voitu parantaa nykyistä paremmin. Mutta sitten, mikä koskettaa myöskin oppositiota, arvovalinnan paikka oli myöskin viime keväänä, kun täällä päätettiin hankkia vanhoja panssarivaunuja 100 kappaletta Saksasta 100 miljoonalla eurolla, noin 600 miljoonalla markalla. Useimmat niistä edustajista, jotka vaativat nyt ja heti rahaa lapsille, äänestivät silloin panssareiden puolesta. Siinäkin olisi ollut vaihtoehto, arvovalinta, että ei olisi hankittu aseita, vaan olisi tälläkin rahalla korotettu vaikkapa lapsilisiä.

Jouko  Jääskeläinen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Lyhyesti ed. Valppaan hyvin rakentavaan puheenvuoroon kaksi ihan pientä kommenttia. Hän arvioi, että pitäisi näitä laman myötä tulleita virheitä korjata, ja hän liitti siihen myöskin syntyvyyden. Nythän on kuitenkin niin, että lamavuosina 90—95 syntyvyys laski 2 500 lasta ja 95—2001, eli selkeästi laman jälkeen, 7 000, eli syythän ovat 70-luvun hyvin virheellisissä väestö- ja perhepoliittisissa ratkaisuissa, jotka johtivat siihen, että nyt hyvin pienet ikäluokat ovat synnyttämässä. Eli näkisin tämän tällä tavalla. Aikaisemmin on viitattu siihen, että ensimmäisen lapsen syntymä nykyisin siirtyy yhä pidemmälle ja pätkätöitä tekevät ja myöskin paljon opiskelleet synnyttävät myöhemmin ja pätkätyöt vaikuttavat tähän tilanteeseen. Ne ovat näitä tämän hetken lukemia. Mutta halusin tämän täsmennyksen ed. Valppaan muuten rakentavaan puheenvuoroon.

Unto  Valpas  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nämä luvut, mitkä ed. Jääskeläinen esitti, ovat ihan totta. Mutta kyllähän myöskin lapsiperheiden osalla heikennyslinja lähti myöskin ennen 95:tä, eli myöskin sieltä seuraavat nämä ongelmat tähän päivään saakka. Totuus on varmaan se, että silloin ja sen jälkeenkin tämä asia on ollut huonossa hoidossa.

Hannes  Manninen  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Välikysymysvastauspuheenvuorossaan pääministeri Lipponen painotti, että perhepolitiikan on oltava pitkäjänteistä. Asia on juuri näin. Kuitenkin Lipposen ensimmäinen hallitus aloitti lapsiperheiden kannalta todella shokkihoidolla. Lapsilisiä leikattiin, kotihoidon tukea leikattiin, lisäksi käytiin käsiksi kansaneläkkeen lapsikorotuksiin, myöskin työttömyysturvan osalta, elikkä voi sanoa, että lähes kaikessa pyrittiin lapsiperheiden etuuksien pienentämiseen.

Monet, varsinkin useampilapsiset perheet, jotka tutkimusten mukaan ovat kaikkein vaikeimmassa asemassa, kärsivät todella rankasti. Lapsilisien ja kotihoidon tuen menetyksen johdosta saattoi samalla perheellä olla jopa yli 1 000 markkaa kuukaudessa menetyksiä. Se järkytti monissa tapauksissa merkittävällä tavalla perheiden taloutta.

Jos puhutaan johdonmukaisesta ja pitkäjänteisestä perhepolitiikasta, se tarkoittaa, että nuorten perheiden on voitava suunnitella tulevaisuutensa ja heillä on oltava lupa uskoa, että se taloudellinen pohja, mikä on luvattu ja minkä voimassa oleva lainsäädäntö antaa, on myöskin pitävä. Ei auta ollenkaan syrjäytyviä ja vaikeuksissa olevia se, että suurimmalla osalla lapsista ja lapsiperheistä asiat ovat kunnossa ja hyvin. Jokainen menetetty lapsi ja nuori on liikaa. Se on oltava kaiken toiminnan tavoitteena.

Arvoisa puhemies! Voisi todeta, että ihminen on kuin puu, joka juurtuu maahan. Jos ja kun ihminen reväistään juuriltaan ja siirretään, tai ihminen yleensä siirtyy, toiseen paikkaan, on tuo sopeutuminen tehtävä huolella, aivan samalla tavalla kuin puunkin istutus. Ellei riittävästi huolehdita sopeutuksesta, se merkitsee monesti kuihtumista ja ongelmia. Tämän vuoksi, kun meillä yhteiskunta on erittäin suuressa muutoksessa vilkkaan, kiireisen työelämän vuoksi, myöskin voimakkaan muuttoliikkeen vuoksi, perheet tarvitsevat todella merkittäviä tukitoimia sekä taloudellisesti että henkisesti, jotta he voivat juurtua ja aloittaa uuden elämän uudessa paikassa, paikassa, joka ympäristö on aiemmin outo. Heillä ei ole myöskään sukulaisia eikä muita olemassa olevia ihmissuhdeverkostoja, vaan ne kaikki on rakennettava uudelleen. Se vaatii ihmiseltä kovia ponnistuksia.

Pääministeri mainitsi myöskin sosiaalialan kehittämisohjelmasta, joka on tekeillä. Se on varmaan tarpeen ja tärkeä juuri tämän tyyppisten asioiden vuoksi. Mutta aina on muistettava se, etteivät mitkään ohjelmat eivätkä mitkään sosiaalityöntekijöiden armeijat voi korvata vanhempien ja perheiden omaa rakkautta ja huolenpitoa lapsista. Perheissä ennen kaikkea, mutta myöskin koulussa on huolehdittava, että yhteiskunnan vakaat perusarvot, toisten ihmisten kunnioittaminen, työn arvostus, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus, juurtuvat myös lapsiin ja nuoriin ja sitä kautta heidän elämänsä saa vankan ja vakaan pohjan. Jos vuorovaikutus perheessä ja ihmisten välillä ei normaalisti toimi, on todella mahdotonta muutoinkaan sitä tilannetta auttaa, mutta yhdessä perheen ja sitä avustavien sosiaalityöntekijöiden ja muiden tukihenkilöiden kautta varmasti asiassa päästään eteenpäin.

Perheen ja työelämän yhteensovittaminen on myöskin yhteiskuntamme keskeisimpiä ja tärkeimpiä kysymyksiä. Siinä asiassa on edistyttykin viime aikoina, vaikka välillä mentiin kovasti valitettavaan suuntaan. Nytkin meneillään olevissa tulopoliittisissa neuvotteluissa, näin olen ainakin ymmärtänyt, myös ammattiyhdistysliikkeellä on selkeänä tavoitteena entistä parempi työelämän ja perhe-elämän yhteensovittaminen. Näitä tavoitteita meidän kaikkien on syytä tukea.

Lapset ja nuoret ovat yhteiskuntamme kallein voimavara. He ovat kansakuntamme tulevaisuus. Siksi meidän on kaikin keinoin pidettävä huolta siitä, että tuo tulevaisuus voi parhaalla mahdollisella tavalla hoitaa yhteiskuntaa ja toimia tulevassa yhteiskunnassa niin, että he toimivat vankalla ja vakaalla pohjalla ja vievät suomalaista yhteiskuntaa eteenpäin kansakuntien joukossa.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä lähes lopuillaan oleva välikysymyskeskustelu lapsiperheiden asemasta, lapsiperheiden aseman parantamisesta, on mielestäni antanut kuitenkin sellaista virikettä, sellaista arvopohjaa, että tämä keskustelu, vaikka hallituspuolueiden osalta on annettu ymmärtääkin, että se on osittain tarpeetonta ja vanhan kertausta, on kuitenkin sellaista, mikä tulevaa talvea, tulevaa yhteiskunnan kehitystä, ehkä voisi sanoa tässä alun perin rehellisen suoraankin, että tulevia vaalejakin ajatellen on tarpeellista ja suorastaan välttämätöntä. Keskustelu siitä, mikä lapsiperheiden asema on Suomessa tänä päivänä, mikä se asema voisi olla tulevaisuudessa ja kuinka sitä voitaisiin kehittää, ei ole hukkaan mennyt. Uskon, että ei myöskään turhille, kuuroille korville ole tänään puhuttu.

Tämä keskustelu, mikä on syntynyt siihen, kuinka hallitus olisi voinut tämän asian paremmin hoitaa ja paremmin tehdä, on sellainen, että tätä käydään vielä viikkoja tämänkin jälkeen. Mielestäni se hallituksen ylimielinen vastaus, jossa on todettu, että kaikki on hoidettu, kaikki on järjestyksessä, seuraavassa hallitusohjelmassa asiaan palataan ja tehdään, on sellainen, mitä en olisi toivonut koskaan kuulevani taikka en ainakaan voi ymmärtää sitä kuultuna, että hallituksen taholta näin kerrotaan.

Tämä näkyvyys siitä, niin kuin ed. Jääskeläinen äsken puheenvuorossaan totesi, että syntyvyys on laskenut ja laskemassa, syntyvyys, joka viime sotien jälkeisellä ajalla on matalimmalla tasolla, mitä se on koskaan ollut olemassa, on merkki siitä, että suomalainen yhteiskunta, suomalaiset kodit ja suomalainen nouseva kansa ei luota sellaisenaan tulevaisuuteen, että voitaisiin nähdä kodin ja perheen asema niin vahvana kuin se on nähty aikaisemmin. Se on vakava ongelma. Tällaista signaalia ei pitäisi olla nähtävissä eikä pitäisi syntyä. Mikään vetoomus siihen, että tämä on maailmanlaajuinen ja yleiseurooppalainen ilmiö, ei riitä selityksenä siihen, että suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole tulevaisuuden työntekijöitä eikä olemassa tulevaisuuden maksajia, eläkkeen maksajia, hoitajia sille joukolle, joka tällä kertaa näitä asioita on päättämässä. Tähän olisi herättävä muussakin keskustelussa ja muussakin päätöksenteossa kuin tässä välikysymyskeskustelussa.

Kun ajatellaan sellaista näköalaa, mitä tulee perheiden kestävyyteen ja perheiden hyvinvointiin, mielestäni ed. Räsänen äsken tätä asiaa lähestyi aivan erinomaisella tavalla nähdessään sen, mikä on avioerojen merkitys, kestävyys, mikä on sovittelun merkitys ja mikä on asia ja asema sillä lapsella, joka joutuu jommastakummasta vanhemmastaan eroon, useimmiten joutuu ristiriitaisen väittelyn ja kiistelyn kohteeksi. Kuinka tällaisesta lapsesta voi ainakaan yleispiirteisesti ottaen tulla vahvaa suomalaista, vahvaa tulevaisuuden rakentajaa ja päättäjää? Tätä asiaa pitäisi enemmän pohtia ja enemmän myöskin tutkia, kuinka tämä asia voitaisiin sovitella ja tehdä ja toteuttaa, niin kuin ed. Räsänen tässä jonkin muotoisen pakkosovittelun muodossa tarjosi mahdollisuutta myöskin semmoiseen kestävään vanhaan paluuseen. Tämän osalta sitä asiaa, että perheiden osalta ei ole oikeata kasvupohjaa eikä tulevaisuudenkuvaa, ei myöskään tämän päivän koulu pysty korjaamaan eikä saattamaan järjestykseen, jos kotoa lähtiessä yleensäkään ei ole ollut oikeita arvoja ja oikeata perhekuvaa. Mikään keinotekoinen kannettu vesi ei tässä asiassa voi korvata kodin merkitystä.

Mitä tulee hallituksen vastaukseen lapsipoliitiikan asemaan, mielestäni siinä oli vahvaa se, että todettiin, että vakaa ja vahva talouspolitiikka luo vahvan kasvuympäristön ja tulevaisuudenmahdollisuudet myöskin perhepolitiikalle. Talouden vakaus on tietysti yksi peruslähtökohta tässä asiassa, ja katson, että se on selkeä ja oikea signaali vastauksen osalta olemassa, mutta muuten hallituksen vastaus oli täysin ylimielinen ja täysin niin heitettynä ja sillä lailla sävellettynä, että oppositio on tehnyt väärän välikysymyksen ja on ollut väärästä asiasta kysymys. Tätä en voi ymmärtää enkä käsittää.

En myöskään voi ymmärtää sitä hallituspuolueiden edustajien yleistä kannanottoa ja käsitystä puheenvuoroissa, joissa todettiin, että he kaikki rivistä alkaen, lähes jokainen puhuja, tunsivat olevansa oikealla asialla ja välikysymyksen allekirjoittajat tunsivat olevansa väärässä. Ainakin annettiin ymmärtää niin, että tämmöinen vääryyden tunne pitäisi syntyä ja tulla. Itse tätä asiaa miettiessäni en todennut tippaakaan olevani väärässä enkä katso, että kukaan muukaan oli väärässä, eikä tällaista ajatusta synny eikä tule. Siinä mielessä pidän hallituspuolueiden edustajien puheenvuoroja tällä pohjalla en oikeutettuina enkä ymmärrettävinä vaan epätoivoisena taisteluna tulevien äänestäjien äänistä ja sympatioista. Tähän kyllä voi vanhaa poliitikko Vennamoa lainaten todeta, että kansa tietää ja ymmärtää ja kansa tulee myöskin sen jaloillansa ja käyttäytymisellänsä näyttämään, että hallitus ei näillä selityksillä tule puhtain jauhoin selviämään tulevista taisteluista.

Mitä tulee lasten henkiseen kasvualustaan, mielestäni pääministeri Lipposen linjaus oman vaalikampanjansa avajaistilaisuudessa siitä, että kaksilapsinen perhe olisi jonkin näköinen ihanne ja kahdesta ensimmäisestä lapsesta voitaisiin maksaa ja hoitaa, normalisoida tämä lapsilisäkorotus sellaisella tasolle, että sitä kohennettaisiin, on jonkinlainen linjaus, en usko, että se on hallituksen linjaus, mutta se on väärä signaali siihen nähden, että ikään kuin annetaan ymmärtää, että kahdesta lapsesta suuremmat perheet olisivat vähemmän suosittuja tai toivottuja. (Eduskunnasta: Epänormaaleja!) — En usko, että pääministeri Lipponen on tällä tarkoittanut, että nämä suuremmat perheet olisivat epänormaaleja, mutta katson, että tätä asiaa voidaan myöskin näin tulkita, ja kun katson, että opposition edustajalla on vapaa oikeus tulkita asioita niin kuin parhaaksi näkee, katson, että tämä tulkinta ei voi ainakaan olla kokonaan väärässä. Sen pohjalta toivoisin, että nähtäisiin myöskin hallituksen edustajien taholta jokainen tähän tasavaltaan, Suomeen, syntyvä lapsi yhtä toivottuna ja tärkeänä ja yhtä kannustettavana, niin kuin tämänkertainen lapsilisien porrastus on olemassa, kun aina uusi syntyvä lapsi ja lisälapsi perheeseen tuo uudet kulut ja uudet lisäkulut. Sen osalta näitä pitäisi kehittää niin, että jokaisen osalta korotus nähtäisiin yhtä tarpeellisena kuin nähdään myöskin ensimmäisen lapsen osalta.

Jos ajatellaan kasvuympäristöä, mitä tulee useampaan lapseen ja suurempaan perheeseen, missä on äiti, isä ja monta lasta, kun tätä maailmaa mietitään, suomalaista yhteiskuntaa, kun se on muuttunut maalaiselämästä teollistuneeseen tietoyhteiskuntaan, on myöskin menetetty jonkinlainen kasvuympäristö kodin ja työn ympäristön merkeissä. Vanha maalaiselämä oli sen tyyppinen, että äiti vei lapset aamulla ja illalla lypsylle mukanaan, kun ei ollut päivähoitoa eikä muutakaan hoitajaa. Väki tottui työhön, oppi ymmärtämään työn merkityksen sekä myöskin työssä kohdatut vastoinkäymiset. Suuret perheet hioivat toinen toisensa eikä ollut näitä sopeutumisongelmia, joita nykyisin tulee sen jälkeen, kun siirrytään kouluelämään, puhumattakaan sen jälkeen. Tältä osin tähänkin haasteeseen pitäisi kyetä vastaamaan toisella lailla ja aivan uudella ymmärtämyksellä kuin tätä asiaa nyt on pohdittu ja nähdään.

Ed. Valpas otti tässä asiassa erittäin kovan näkökohdan esille siinä, että Suomi osti Saksasta käytettyjä panssarivaunuja korvatakseen vanhat neuvostoperäiset vaunut, joita Itä-Saksasta oli halvalla tänne saatu. En olisi uskaltanut tätä näkemystä tähän puheenvuoroon ottaa, mutta kun ed. Valpas hallituspuolueen edustajana tämän tähän otti, uskallan myöskin tätä asiaa miettiä ja nähdä. Kun näin, että ed. Pulliainen on seuraava puheenvuoron varaaja, katson, että hän kommentoi tätä puhettani, ja siltä osin luulen, että tämä tulee pohdittua näin isänmaallisessa mielessä niin hallituksen sisältä kuin ulkoakin. Jos ed. Valppaan puheenvuoroon jollakin lailla sisälle menisi, jos Suomessa olisi myöskin 30-luvulla tehty niin, että olisi katsottu, mistä ruoka ja leipä halvimmalla tulee ja syntyy, olisimme aivan eri ongelmien, eri lähtökohtien osalta taistelemassa tässä eduskunnassa, jos Suomen eduskunta sen muotoisena olisi kuin se nyt on, ellei tähän asiaan olisi varauduttu.

Tämän pohjalta täytyy sanoa, että on kunnia myöskin tuoda terveisiä suuren suomalaisen sankarin, Marokon kauhun, Aarne Juutilaisen monologista Espoon teatterista. Siellä nimenomaan todettiin, että 60—70-luvulla taistolaisvasemmistolainen kansa Suomessa lauloi pilkkalauluja veteraaneista, isänmaan pelastajista ja taistelijoista. Jollei heidän apunaan olisi ollut myöskin aseistusta ja panssarivaunuja, ei tätä yhteiskuntaa näin olisi olemassa.

Rouva puhemies! Katson kuitenkin, että suomalaisessa perheessä, suomalaisessa yhteiskunnassa on kasvualusta suurelle isänmaanrakkaudelle, kasvuvoimalle ja sen tavoitteena on säilyttää myöskin itsenäisyys ja vapauden arvostus sekä suomalaisen nykyisenkin yhteiskunnan kaipuu ja kasvuperusta myöskin tulevina vuosikymmeninä.

Unto  Valpas  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aluksi pisteet rehellisyydestä opposition edustaja Seppo Lahtelalle, kun hän totesi, että välikysymys on tehty tulevia vaaleja varten.

Mutta sitten asiaan: Meillä ei ole, niin kuin ed. Lahtelakin varsin hyvin tietää, mikään 30-luvun tilanne nyt. Sitten panssareista puheen ollen, ne ovat siinä mielessäkin turha ostos, että kun ne on jo Saksassa todettu vanhentuneiksi — nehän ovat kai kymmenen vuotta vanhoja — kohta ollaan vaatimassa niiden tilalle uudempia panssareita. Sitten toisaalta eihän niille panssareille ole mitään tarvetta nyt näköpiirissä. Sitten vielä, jos tarvetta todella olisi tai tulisi, niitä ei kuulemma voi lainkaan käyttää Pohjois-Suomen puolustukseen, ne vajoavat kuulemma suohon painonsa takia, sillat eivät kestä siellä jne. Siellä pitäisi kaikki maantietkin rakentaa uusiksi.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Minä nyt kuitenkin rohkenen käyttää oikeutta todeta, että tässä periaatteessa olennaista on se, mihin ed. Valpas puheenvuorossaan kiinnitti huomiota, millä tavalla hän aikoo perhepolitiikan rahoittaa. Sehän tässä on kupletin juoni. Se nyt sattui osumaan panssareihin tällä kertaa, aivan kuten ed. Seppo Lahtela arvasi, näin on.

Tässä nimittäin on suuri periaatteellinen asia eräässä mielessä, nimittäin siinä, että minua hämmentää syvästi ja perusteellisesti se, että vasemmistoliiton piirissä — se ei koske yksistään ed. Valpasta, vaan se koskee lähestulkoon kaikkia vasemmistoliiton kansanedustajia ja ministereitä — kun pitäisi löytää rahoituspohjaa, se löydetään juuri tällaisesta mallista, jonka ed. Valpas äsken toi. Mutta kun kysytään, eikö verotuksen, sellaisena kuin eduskunta on sen päättänyt, joka koskee kaikkia sen verotuksen kohteeksi tarkoitettuja, oikeudenmukaisen toteuttamisen kautta verokertymää voitaisi lisätä, se ei kyllä tule ed. Valppaalle mieleen ja erikoisesti se ei tule puolueen puheenjohtajalle ministeri Siimekselle mieleen. Hänelle ei kerta kaikkiaan tule mieleen. Se on siis ihan mahdoton tehtävä, että tähän satsattaisiin. Se sama ilmiö, ikään kuin rahan pois työntäminen, näkyy Arsenalin tarkastuksessa erittäin hyvin. Kaikkein rajuimmat ja tylyimmät kirjeet tulevat ministeri Siimekseltä. Kun me yritämme osoittaa, että tuolla olisi satoja miljoonia euroja rahaa, ottakaa nyt ihmeessä ne pois, ei kelpaa millään.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on käytetty tänään useita hyviä puheenvuoroja ja laaja-alaisia näkökulmia tähän aiheeseen, jossa käsittelemme koko yhteiskuntamme tulevaisuuden kannalta aivan avainkysymyksiä. Totean omalta osaltani tämän keskustelun lopuksi, että olen pettynyt hallituksen vastaukseen kysymykseemme. Odotin, että pääministerin puheessa olisi tehty edes pieni avaus esimerkiksi lupaamalla ensi vuoden budjettiin jo aiemmin sovittu 15 miljoonan euron rahoitus syrjäytymisuhan alaisten lasten välttämättömiin palveluihin. Odotin myös sitä, että pääministeri olisi antanut jonkinlaisen positiivisen vastauksen työmarkkinajärjestöjen eilen esittämään osittaista hoitovapaata ja rahoitusta koskevaan laajennusehdotukseen, mikä toisi helpotusta monen perheen kohdalla. Itse asiassa kaikki tarvittavat uudistukset jätettiin avoimiksi, tulevan vaalikauden ja tulevan hallitusohjelman yhteydessä ratkaistaviksi. Vaikka hallitus ei tarttunut haasteeseen, toivon, että tämä keskustelu omalta osaltaan nostaisi perhepolitiikan tulevien vaalien kärkiteemojen joukkoon, jotta puolueet todella valmistelisivat perheiden asemaa parantavia esityksiä tulevaan hallitusohjelmaan.

Leea Hiltunen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Olen myöskin pettynyt todella tähän pääministeri Lipposen vastaukseen, minkä hän antoi tähän välikysymykseen, joka oli todella ihan vakavasti ja syvällä ajatuksella tehty. Pettymys on sikäli, että myöskin näissä isojen puolueitten, erityisesti kokoomuksen ja SDP:n, ryhmäpuheenvuoroissa annettiin ymmärtää, että ikään kuin oppositio olisi hyvin pinnallisesti ja ylimielisesti, yksipuolisesti tätä asiaa tarkastellut.

Kuitenkin jos nyt tässä vaikka luettaisiin uudelleen nuo oppositiopuolueen edustajien puheenvuorot, niin sieltä on löydettävissä niitä vaihtoehtoja, ratkaisuja, joilla voitaisiin pieninkin askelin korjata nyt jo näitä kysymyksiä, kun on selvästi myöskin hallituspuolueiden taholta esitetty, että perheiden kohdalla on korjattavia puutteita. Tämä tietysti jäi ikävänä mieleen tästä keskustelusta. Mutta totta kai toivon, että näistä keskusteluista löytyy myöskin sellaisia ratkaisuja, joita vielä voidaan yksituumaisesti korjauksena viedä eteenpäin, ja ymmärsin, että tuo 15 miljoonaa euroa tulee lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. Se olisi todella tarpeellinen.

Laaja-alainen tarkastelu perhepolitiikassa ja lapsipolitiikassa on tarpeen. Sikäli kehitystä 80- ja 90-luvulla on syytä tarkastella, sitä, mitä tapahtui 80-luvulla, minkälaisia ratkaisuja, mikä oli meidän talouskasvumme ja hyvinvointipolitiikkamme sisältö ja tavoite. Vielä kun tuota 80- ja 90-luvun taitteen vakavaa tilannetta, lamaa, mietin ja niitä ratkaisuja, mitä tehtiin, niin tuskinpa sen ensimmäisen neljän vuoden aikana tehtiin sellaisia huononnuksia, leikkauksia, lapsi- ja perhepoliittisiin tilanteisiin, joita ei olisi voitu korjata jo kaudella 95—99.

Siinä mielessä meillä on haastetta nyt, että todella vielä voidaan korjata tämänkin kauden aikana näitä, kun tiedämme, mitkä muutokset meillä on ollut. Keskitytään nyt ennen kaikkea heikoilla olevien perheiden tilanteisiin ja niihin korjauksiin.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliainen sai vielä pyytämään puheenvuoron. Kun rakensin tuon puheenvuoroni ja kun täällä aina sanotaan, että kun esitetään jotakin, sitten ei ole rahoitusta, sen takiahan nämä panssarit nousivat esille, koska se oli yksi vaihtoehto, aivan niin kuin ed. Pulliainen myöskin totesi.

Mutta toin myös toisen vaihtoehdon esille. Eli verotuksesta olen sitä mieltä, että suurituloiset eivät olisi tarvinneet niin suuria verohelpotuksia. Mehän teimme verohelpotuksia enemmän kuin hallitusohjelmassa sovittiin. Eli siellä olisi ollut se toinen keino. Nythän meidän olisi se keino vielä mahdollista käyttää, kun kerran on suunnitteilla nämä verohelpotukset.

Mitä tulee ed. Pulliaisen näkemykseen lisärahan hankinnasta, minä en kyllä suhtaudu hänen näkemyksiinsä tämän asian suhteen kielteisesti. Uskon myös, että hänen esittämällään tavalla voidaan saada lisää rahaa valtiolle.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kyllä ymmärrän aika hyvin, että sosialidemokraatit ja kokoomus ylläpitävät tätä kovaa hallituspolitiikkaa ja vastaavat ylimielisesti, mutta sitä en ymmärrä, että Rkp ja vasemmistoliitto siipeilevät vielä siinä saman tien matkassa. Enkä ollenkaan ymmärrä sitä, että vasemmistoliiton edustajat näkevät tämän asian tavallaan ylimielisenä ja kantavat enemmän huolta hyvätuloisten veronalennuksista kuin perhepolitiikasta ja matalamman kansan toimeentulosta ja tulevaisuudesta.

Tähän nähden pidän valitettavana, että tässä vaiheessa vasemmistoliiton parhaat henkiset voimat ovat salissa ed. Valppaan kautta ja ne, keille nämä sanat pitäisi todella osoittaa ja sillä lailla oikein moitteen sävyssä, ovat nyt jo poissa, jossakin muualla kiireemmässä elämässä, valmistautumassa huomiseen sanankäyttöön ja puheenvuoroihin, kun tulee kysymys jostain muusta aiheesta.

Mutta toivon, että tämä sanoma, tämä sisältö ja henki, menee ed. Valppaan kautta myöskin puolueenne johdolle, että tämä kova politiikka ei voi olla hyväksi eikä Suomen kansa voi sitä ymmärtää, jos te tällä rintamalla jatkatte myöskin eteenpäin.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Välikysymyskeskustelu alkaa olla päätöksessä, ja täällä voi sen todeta — ehkä on taas jo useammankin kerran tämän päivän aikana ja tänä iltana todettu — että Lipposen hallituksen vastaus tähän oppositiopuolueiden, kristillisdemokraattien ensimmäisenä, allekirjoittamaan välikysymykseen lapsiperheiden asemasta on ollut hyvin, miten sanoisi, ylimielinen eikä kovin paljon ole mitään antanut. Se oli ennen kaikkea selittelyä sekä asioiden siirtämistä vaalienjälkeiseen aikaan.

Ei ole uskallettu tunnustaa sitä tosiasiaa, että lapsiperheiden asema on merkittävästi heikentynyt vuodesta 95 alkaen. Se on täällä moneen kertaan tämän keskustelun aikana esille tuotu. Ennen kaikkea pienituloiset lapsiperheet ovat kärsineet eniten 90-luvulla tehtyjen tulonsiirtojen — lapsilisien, kotihoidon tuen, lapsikorotusten ja pienimpien äitiys- ja vanhempainrahojen — leikkauksista. Minusta tätä asiaa on syytä toistaa, niin kuin politiikassa yleensäkin toistaminen ja asioiden esille otto yhä uudelleen on tärkeää. Ja se tulee entistä tärkeämmäksi erityisesti vaalien alla.

Lipposen hallitus väittää, että tehdyt veronkevennykset ja pitkään matalana säilynyt korkotaso korvaavat perhe-etuuksiin tehdyt leikkaukset. Kevennyksistä ovat kuitenkin hyötyneet pääasiassa keski- ja suurituloiset. Perhe-etuuksiin ei ole tehty edes indeksitarkistuksia, kuten moniin muihin toimeentuloetuuksiin. Monet lapsiperheet elävät tänään köyhyysrajan alapuolella työttömyydestä, pätkätöistä ja tulonsiirtojen leikkauksista johtuen. Yhden tulonsaajan lapsiperheet ovat todella suurissa vaikeuksissa. Sekin on täällä tänä päivänä hyvin arvovaltaiselta taholta todistettu.

Arvoisa puhemies! Eduskunta käsitteli jokin aika sitten selonteon lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Keskustelun päätteeksi äänestettiin lausumista. Keskusta esitti, että pienin äitiys- ja vanhempainraha nostetaan työttömän päivärahan tasolle, että tehdään kokonaisselvitys lapsiperheiden taloudellisesta tilanteesta huomioon ottaen eri tukien, maksujen ja verotuksen yhteisvaikutukset ja että yhden huoltajan perheen verotukseen liittyvät epäkohdat korjataan. Hallituspuolueet kaatoivat aivan kirkkaasti tämän ponnen. Eduskunta hylkäsi myös lausuman, jolla päivähoitojärjestelmää olisi kehitetty vanhempien valinnanvapautta ja joustavuutta lisäävään suuntaan ja turvaten myös kotona tapahtuva kasvatus- ja hoivatyön tukeminen kotihoidon tuen tason kilpailukyky säilyttäen ja päivähoitomaksupolitiikkaa uudistaen.

On selvää tietenkin, arvoisa puhemies, että tässä poliittisessa tilanteessa lapsiperheiden asemasta tehty välikysymys ei kaada Lipposen toista hallitusta. Ehkä se juuri näin joulua lähestyttäessä tiivistää hallituksen rivejä. Kyllä tämä keskustelu ja enemmistön kannat osoittavat sen, että perhepolitiikka ei ole ollut eikä ole Lipposen hallituksen tärkeyslistalla kovin korkealla.

Lapsiperheet ovat jääneet muusta väestöstä toimeentulon kehityksessä selvästi jälkeen. Tämän asian tunnustamisen aika tulee seuraavissa eduskuntavaaleissa. Jos keskusta on mukana hallituksessa, tulisi uuteen hallitukseen perustaa perheministeriö, jolle keskitetään lapsiperheiden asiat ja jonka tehtävänä on koordinoida lainsäädäntöä ja kehittämistoimintaa eri ministeriöiden välillä.

Leena  Rauhala  /kd:

Arvoisa puhemies! Ihan yksi asia, vaikka näen, että ministeri Johannes Koskinen odottaa jo varmasti seuraavaa asiakohtaa.

Pääministeri Lipposen vastausta on arvioitu. Minulla on siitä yksi kommentti. Pääministeri Lipponen ei vastauksessaan ollenkaan ottanut kantaa siihen, mitä nimenomaan monet perhepolitiikan asiantuntijat, perheen hyvinvoinnin tai pahoinvoinnin asiantuntijat, ovat nostaneet esille: mikä merkitys on väkivaltaviihteellä, kaikella sillä haitallisella, minkä kanssa lapset joutuvat kasvotusten mediassa ym. ilman suojaa. Me olisimme todella odottaneet, että pääministeri Lipponen olisi ottanut tässä kantaa, miten hallitus näkee sen, mikä merkitys on kaikella väkivaltaviihteellä ja sillä, mitä lapset tänä päivänä tässä maailmassa kokevat. Se jäi tästä vastauksesta kokonaan pois. Kuitenkin asiantuntijat näkevät sen erittäin merkittävänäkin lasten pahoinvointiin vaikuttavana tekijänä.