Täysistunnon pöytäkirja 127/2006 vp

PTK 127/2006 vp

127. TIISTAINA 5. JOULUKUUTA 2006 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

13) Laki opintotukilain 17 §:n muuttamisesta

 

Hannu Hoskonen /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Valmistelemani lakiesitys, johon on 67 kansanedustajaa vahvan tukensa antanut, koskee opintotukilain 17 §:n muuttamista ja nimenomaan siihen suuntaan, että se olisi järkevää ja nykyaikaista.

Herra puhemies! Valtio maksaa päätoimisille opiskelijoille opintotukea, joka pitää sisällään opintorahan, asumislisän ja opintolainan valtiontakauksen. Opintotuen tarkoitus on turvata päätoimisten opiskelijoiden toimeentulo opiskelun aikana. Tällä systeemillä on osaltaan taattu kaikille suomalaisille mahdollisuus opiskella varallisuuteen ja sosiaaliseen taustaan katsomatta. Näin on turvattu se, että jokaisella nuorella on mahdollisuus tuoda oma panos yhteiskunnan kehittämiseen parhaalla mahdollisella tavalla.

Samaiseen järjestelmään on kuulunut myös opintojen maksuttomuus. Opintotuen määrä laskee, mikäli opiskelijalla on riittävä määrä muita tuloja. Opiskelijalla saa laskennallisesti olla tuloja 505 euroa jokaista kuukautta kohden, jolta hän on nostanut opintorahaa tai asumislisää, ja 1 515 euroa niitä kuukausia kohden, joilta hän ei ole edellä mainittuja etuuksia saanut. Tämä niin sanottu vapaa tulo lasketaan kalenterivuosittain. Mikäli opiskelijan vuositulot ylittävät vapaan tulon rajan, pitää hänen peruuttaa opintotuen maksaminen halutuilta kuukausilta tai palauttaa osa opintotuesta Kelalle, niin että vapaa tulo ei ylitä laissa asetettua määrää.

Laki sanoo, että opiskelijan on itse huolehdittava siitä, että vuositulo ei ylitä vapaata tuloa. Mikäli kuitenkin tuloja on liikaa, on opintoraha ja asumislisä palautettava vapaan tulon korottamiseksi tukivuotta seuraavan kalenterivuoden maaliskuun loppuun mennessä. Jos palautus jää tekemättä, peritään liikaa maksetut opintotuet takaisin 15 prosentilla korotettuna.

Herra puhemies! Opiskelijoiden opintotuen ohessa tekemät työt ovat usein satunnaisia ja työsuhteet perin rikkonaisia, ja työnantajia saattaa olla useita. Tämä on vaikeuttanut monella opiskelijalla tulojen seurantaa. Tulorajoissa pysymistä vaikeuttavat edelleen palkan päälle tulevat lomarahat ja mahdolliset luontoisetuudet, jotka katsotaan veronalaiseksi tuloksi. Tämä on johtanut monissa tapauksissa yllättäviin takaisinperimisiin ja siihen, että lain opiskelijoille turvaamia etuuksia on palautettu liikaa, joko vahingossa tai varmuuden vuoksi. Liikaa palautettuja opintotukia Kela ei maksa takaisin. Opintotuen maksatuksista vastaava Kansaneläkelaitos saa opiskelijoiden tulotiedot suoraan verottajalta. Verotuksessa taas on se käytäntö, että esitäytetty veroilmoitus pitää palauttaa verottajalle viimeistään 8.5. tai 15.5. Esitäytetyt veroehdotukset verovelvolliset, siis myös opiskelijat, saavat joitakin viikkoja myöhemmin. Järkevämpää olisi, että jos opiskelijalla olisi käytettävissään verottajan tiedot, näin voitaisiin välttyä yllättäviltä opintotukien korotetuilta takaisinperimisiltä ja toisaalta myös opintotukien liiallisilta takaisinmaksami-silta. Pitää muistaa, että opiskelijoiden tulotaso on erittäin alhainen ja heidän taloudellisessa tilanteessaan satojen eurojen yllättävä takai-sinmaksu voi olla erittäin raskas taakka kannettavaksi.

Lisäksi tapausten käsittely yksinkertaistuisi monessa tapauksessa, kun sekä Kansaneläkelaitos että opiskelija tekisivät päätöksensä yksiselitteisesti samojen tietojen perusteella.

Edellä mainituista syistä olisikin järkevää siirtää viimeistä takaisinmaksun päivää toukokuun 15. päivään eli samaan päivään, joka on viimeinen veroehdotuksen palauttamispäivä. Näin opiskelijoiden käytössä olisi samat tiedot kuin Kelalla ja verottajalla, ja opiskelijoiden taloudellista turvallisuutta voitaisiin näin ollen parantaa. Tämän takia kyseinen lakiehdotus on tehty, ja tätä lakiehdotusta on nimenomaan valmisteltu yhdessä Kansaneläkelaitoksen lakimiesten kanssa, koska Kansaneläkelaitoshan tässä asiassa on se instanssi, joka joutuu perimään sitten liikaa saatuja opintotukia takaisin. Lakiehdotuksen valmistelu on tehty myös yhteistyössä kulttuuriministerin, vastaavan ministerin Saarelan kanssa, ja todella annan suuren arvon sille, että tämä asiantuntijaraati esimerkiksi Kansaneläkelaitoksessa ja myös ministeriön puolelta on tukenut tätä lakiehdotuksen tekoa.

Toivon, että tämä lakiehdotus saa myönteisen käsittelyn ja nimenomaan tällä pystytään suoraviivaiseksi ja virtaviivaiseksi tekemään tämä opintotukien takaisinperintä, joka mielestäni on turhan byrokraattinen ja ennen kaikkea aiheuttaa kovan takaisinperintäkoron tähden epäoikeudenmukaisen tilanteen opiskelijoille, ja sitten tilanteessa, jossa opiskelija on esimerkiksi luontoisetuuden tai päivärahan tulkinnut väärin ja takaisinperinnässä maksanut liikaa saamaansa opintotukea takaisin, syntyy vahinko, jossa opiskelija ei saa opintotukea enää liikaa maksamaltaan osalta takaisin. Tämä epäoikeudenmukaisuus mielestäni pitää oikaista, ja tämä lakialoite nimenomaan palvelee tätä tehtyä hyvää tavoitetta.

Toivon, että lakialoitteeni saa myönteisen käsittelyn eduskunnassa ja nimenomaan tämän vaalikauden aikana.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Hoskosen tekemä lakialoite, jossa on myös allekirjoittaneen nimi, on todella kannatettava. Todella, jos ja kun tämä lakialoite toteutuu, niin sen myötä myös voi todeta, että paitsi, että tämä epäkohta poistuu, niin käsittääkseni tämä lakialoite toteutuessaan ei kuitenkaan aiheuta menetyksiä kenellekään, päinvastoin, eli todella toivottavasti erittäin nopeasti tämä korjaus tehdään. En käy muuten perustelemaan tätä lakialoitetta, kun ed. Hoskonen varsin tarkasti sen käsitteli.

Mutta, arvoisa puhemies, vaikka tällä vaalikaudella on opiskelijoitten asemaan tehty parannuksia ja ensi viikollahan käsittelemme budjettimietintöä ja siellä tulee ateriatuki vielä, sen korotus, niin tämä opintorahan korottaminen on toteutettava seuraavaksi. Toivon, että tulevassa hallitusohjelmassa ne puolueet, jotka sitten hallituksen aikanaan muodostavat, kirjaavat sinne hallitusohjelmaan myös, että tämä opintoraha tullaan korottamaan. Kun sitä viimeksi on tarkistettu, niin siitä on jo toistakymmentä vuotta.

Rosa Meriläinen /vihr:

Arvoisa puhemies! Olen iloinen siitä, että ed. Kähkönen tässä viimeisenä otti esiin opintorahan korotuksen, joka, totta kai, olisi olennaisin tapa, jolla opiskelijoitten asemaa voitaisiin parantaa.

Mutta tämä ed. Hoskosen lakialoite on minusta käytännöllinen ja hyvä. Minä olen itse pari kertaa maksanut opintotukia takaisin, eikä se minun mielestäni ollut kohtuuttoman vaikea laskea, joten ei se sinänsä ole minun mielestäni ihan liikaa vaadittu, että seuraa omia tulojaan. Varsinkin kun ne tulot ovat pieniä, niin niitä tulee seurattua luonnostaan ihan eri pieteetillä kuin kansanedustajan.

Mutta ilman muuta, jos tämä muutos toteutettaisiin, niin ikään kuin tyhmyydestä ei sakotettaisi, niin kuin tällä hetkellä tavallaan. Eihän ole tarkoitus sakottaa tyhmyydestä vaan siitä, että väärin yrittää puljata itselleen etuuksia. Nythän meillä on se tilanne, että tyhmyydestä sakotetaan. Sen takia haluaisin tässä keskustelussa ottaa esille myös tämän 15 prosentin korotuksen, että se on kyllä minun mielestäni aika kova, kun puhutaan kuitenkin todella pienituloisesta henkilöryhmästä. Varmasti joku vaatimattomampikin prosentti pitäisi sisällään saman pelotevaikutuksen, joten sen voisi jopa puolittaa ja silti se olisi aika kova. Todella siitä nyt ei ole niin montaa vuotta aikaa, kun minä elin opintorahan varassa, ja oli se aika kädestä suuhun meininkiä.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Lauri Kähkösen nostamat seikat ovat todella arvokkaita. Nimenomaan se yksi tapaus, joka nousi ihan julkisuuteen, tapahtui Joensuussa, jossa muuan nuori opiskelija palautti liikaa opintotukea huomattavan määrän Kansaneläkelaitokselle eikä sitten sitä ruvennut saamaan millään takaisin. Sitten tämä nimenomainen tapaus nosti muun muassa Pohjois-Karjalassa vahvaa keskustelua, onko tämä oikein. Mielestäni tilanne ei missään nimessä ole oikein, ja olen hyvin iloinen, että kaikki Pohjois-Karjalan kansanedustajat ovat tätä lakialoitetta tukeneet monen muun edustajan lisäksi. Todella toivon, että tämä lakialoite menisi nopeasti läpi, koska tällä ei nyt ensi viikolla alkavaan budjettikäsittelyyn nähden ole mitään budjettivaikutuksia, ei tulo- eikä menopuolelle. Päinvastoin väitän, arvoisa puhemies, että tällä on positiivisia vaikutuksia budjettiin, koska tällä pystytään menot ennakoimaan tarkemmin ja niiltä turhilta perimiskuluilta eli turhalta byrokratialta vältytään. Siksi pidän tärkeänä, että tämä lakialoite saisi positiivisen käsittelyn jo tämän eduskunnan aikana.

Keskustelu päättyy.