Täysistunnon pöytäkirja 127/2008 vp

PTK 127/2008 vp

127. TIISTAINA 16. JOULUKUUTA 2008 kello 10.00

Tarkistettu versio 2.0

Valtiovarainministeriön hallinnonala 28

  jatkui

Heli Järvinen /vihr:

Arvoisa puhemies! Yritän yleensä välttää turhia lukuja puheissani, mutta nyt minulta on pyydetty hallituksen elvytystoimista tarkkoja lukuja, ja sitä saa mitä tilaa.

Aloitetaan vaikka rakentamisesta: Sosiaalisen asuntotuotannon korkotukilainavaltuus kasvaa 920 miljoonaan euroon peräti 44 prosentilla vuoden 2007 toteutumaan verrattuna. Lisäksi ensi vuonna tulee uusi 250 miljoonan euron takausvaltuus tavallisten ja sosiaalisten vuokra-asuntojen väliin sijoittuvalle uudelle tuotantomuodolle, jossa takauksella minimoidaan korkokustannukset omistajan sitoutuessa pitämään asunnot 20 vuotta vuokra-asuntoina. Asuntojen rakentamista vanhuksille, vammaisille, opiskelijoille ja asunnottomille kannustetaan 85 miljoonan euron investointiavustuksin ja uusien vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen rakentamista kannustetaan avaamalla niiden tuottajille ensi vuonna mahdollisuudet niin sanottuun Reit-kiinteistörahastomallin hyödyntämiseen.

Senaatti-kiinteistöjen investointien enimmäismäärää ehdotetaan nostettavaksi 30 miljoonalla eurolla ja Suomen Kuntarahoitus Oyj:n pääoman luonteiseen rahoitukseen ehdotetaan 20 miljoonaa euroa. Jo aiemmin sovittu käynnistysavustus vuokra-asuntorakentamiselle laajennetaan koko maahan määrältään 10 000 euroksi asuntoa kohden lukuun ottamatta Pääkaupunkiseutua, missä määrä on 15 000 euroa asuntoa kohden.

Sanoin jo aiemmin siitä, miten tärkeä on panostus homekoulujen korjaamiseen. Tähän saadaan rahaa 30 miljoonaa. Ja vielä asuinrakennuksista: Korotetaan korjaus- ja perusparannustöihin myönnettävää kotitalousvähennystä 1 150 eurosta 3 000 euroon. Energia-avustuksia korotetaan ensi vuonna 22 miljoonaan euroon ja ne suunnataan kerros- ja rivitaloille sekä kohteisiin, joissa kotitalousvähennystä ei tulojen pienuuden vuoksi voi hyödyntää. Kerros- ja rivitalojen korjauksissa otetaan lisäksi ensi vuonna käyttöön energiakorjausten korotettu korkotukilaina, jossa korkotukilainan osuus kustannuksista nousee 50 prosenttiin.

Väylähankkeet pidetään toistaiseksi ainakin ennallaan, ja minusta se suuntaus on oikea. Kaikki kuulemani talousasiantuntijat ovat korostaneet nimenomaan sellaisten hankkeiden tärkeyttä, joilla korjataan jo olemassa olevaa rakennuskantaa ja tiekantaa, ei siis uusia hankkeita, joissa materiaalikustannukset ovat yleensä suuret, vaan nimenomaan vanhan korjausta, mikä työllistää yleensä enemmän ihmisiä. Siitä huolimatta perustienpitoon lisätään parikymmentä miljoonaa, perusradanpitoon lähes 14 miljoonaa euroa ja saariston yhteysalusliikennekin saa 400 000 euroa. Perustienpidon määrärahaa on kohdennettu 15 miljoonaa euroa alemman tieverkon teiden ja siltojen ylläpitoon puukuljetusten turvaamiseksi.

Valtio avustaa erillisellä 8 miljoonan euron määrärahalla Helsingin, Tampereen ja Turun seutujen joukkoliikennettä edellyttäen, että rahoitus nostaa joukkoliikenteen palvelutasoa ja siten myös käyttöä.

Energiatuen valtuutta lisätään 30 miljoonaa euroa ja Finnvera Oyj:n lainojen takauksia on lisätty 60 miljoonalla eurolla tänä vuonna, jotta yritystoiminta omaisi riittävät edellytykset.

Vesihuoltotöihin varataan 4,5 miljoonaa euroa, ympäristötöihin lähes 3,5 miljoonaa. Kemera-tukeakin kasvatetaan, ja veronkevennykset ovat kaikkiaan 1,8 miljardia euroa. Vaikka olen niitä kritisoinut, talousasiantuntijoiden mukaan suunta on kuitenkin oikea. Erityisen iloinen olen ollut etuusparannuksista lapsiperheille ja vähä-tuloisille. Vähimmäismääräiset äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahat nousevat, kotihoidon tuen hoitorahaa korotetaan ja lapsilisää korotetaan kolmannesta lapsesta.

Vaikka tämä on pieni osuus kaikista elvytystoimista, tämäkään ei riitä. Näiden toimien budjettivaikutus on noin 1,5 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, kun asiantuntijoiden mukaan koko tarve olisi vähintään kaksinkertainen tai 2,5-kertainen. Lasku siis jatkuu, ja kyllä pyörän kääntäminen yhdelle valtiolle on melkoisen mahdoton urakka. Mutta toimet ovat oikean suuntaisia ja mikä tärkeintä: ne eivät jää tähän.

Ulla Karvo /kok:

Arvoisa puhemies! Valtiovarainministeriön hallinnonala on varsin laaja ja monipuolinen. Jo eilen käydyssä budjetin yleiskeskustelussa nousivat monet alan kysymykset esille. Julkisen talouden tasapainottaminen on tavoite, johon on pyrittävä. Nykyisessä talouden tilanteessa se on varsin haastava tehtävä eikä se ole yksin Suomen päätösten avulla saavutettavissa. Ensi vuoden budjetti kuitenkin on hyvä esimerkki hallituksen päämäärätietoisuudesta.

Tulevaisuuden ongelma on väestön ikääntyminen. Nykyisestä valtion budjettitalouden henkilöstöstä arvioidaan poistuvan 47 prosenttia vuoteen 2015 mennessä. Tässä yhteydessä on todettava valtion tuottavuusohjelman tuovan mahdollisuuksiakin. Vähenevä väki ei kuitenkaan pysty tuottamaan palveluita, mikäli niitä ei voida tehostaa. Ennen kaikkea kuntien vastuulla oleva peruspalveluiden turvaaminen on suuri haaste.

Kuntien talouden on sanottu olevan poikkeuksellisen hyvä tänä vuonna ja sen ennustetaan olevan kohtuullisen hyvä vielä ensi vuonnakin. Laskusuhdanteen myötä julkisen talouden tila on kuitenkin nopeasti heikkenemässä ja eri puolilla maata kunnat ovat erilaisessa asemassa. Ensi vuodelle on kuitenkin valtion elvyttämistoimilla tulossa helpotusta kuntien rahoitusasemaan.

Monet Lapin kunnista ovat heikon talouden kuntia, ja ne ovat riippuvaisia kuntien harkinnanvaraisista avustuksista. Peruspalveluiden tuottaminen tuottaa vaikeuksia, eikä kuntaliitoksista ole pitkien välimatkojen vuoksi vastaavaa hyötyä. Harkinnanvaraisiin avustuksiin varatun määrärahan määrä huomioiden täytyy toivoa, että heikon talouden kuntien määrä ei nouse nopeasti. Harkinnanvaraisia avustuksia tärkeämpää on monin paikoin pyrkiä saamaan aikaan työllisyyttä parantavia hankkeita ja investointeja, joilla pystytään elvyttämään heikentyvää taloutta.

Arvoisa puhemies! Julkisen hallinnon piirissä on menossa monia uudistushankkeita. Niiden tavoitteena on valtionhallinnon lisäksi parantaa kuntien yleisiä edellytyksiä. Yksi tärkeimmistä uudistushankkeista on kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmän uudistus, jonka on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2010 alusta. Tämän uudistuksen tulee ottaa huomioon eri kuntien erilainen asema eri puolilla maata. Samat laskentakaavat eivät sovellu joka paikkaan. Nykysysteemissä Lapista löytyy kuntia, jotka ovat väliinputoajia, käännetään laskentakaavoja miten päin tahansa. Tämän päivän keskustelussa nousi ennen kaikkea esille Utsjoen kunnan tilanne, ja sille onkin tulossa helpotusta harkinnanvaraisten muodossa, mutta tämä ei voi olla pysyvä ratkaisu.

Paljon on siis tekeillä, ja hallitus on edennyt uudistusten valmistelussa. Tavoitteena on oltava maan asuttuna pitäminen ja kuntien elinvoimaisuuden säilyttäminen.

Timo V.  Korhonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Kuntatalouden tila kokonaisuutena on ollut poikkeuksellisen hyvä tänä vuonna, mutta laskusuhdanteen myötä julkisen talouden tila on heikkenemässä nopeasti ja riskit kuntatalouden kiristymiselle ovat lisääntyneet merkittävästi. On selvää, että taantuman myötä työllisyystilanteen muutos koskee kovasti myös kuntiin verotulojen alenemisen kautta. Taantuma myös korostaa entisestään kuntien taloudellisia eroja, ja erityisesti ongelmat korostuvat alueellisesti Pohjois- ja Itä-Suomeen.

Olisikin syytä harkita aivan erityisen kehittämisohjelman laatimista taloudellisesti vaikeimmissa asemissa olevien kuntien auttamiseksi. Peruspalvelut tulee turvata kaikkialla Suomessa. Tämä edellyttää Paras-hankkeen määrätietoista eteenpäinviemistä — minkä hyväksi ministeri Kiviniemi on hyvin määrätietoisesti toiminutkin — mutta palvelujen turvaaminen edellyttää myös valtionosuusjärjestelmän kehittämistä niin, että muun muassa se epäoikeudenmukaisuus, joka johtuu nyt kunnallisverotason rajuista eroista eri puolilla Suomea, voitaisiin poistaa. Tähän on pakko paneutua, koska kyllä kansalaisten tasavertaisuus on aika kaukana, jos kunnallisveroprosentin ero enimmillään eri kuntien välillä on jopa yli 5 prosenttiyksikköä.

Julkisuudessahan pääministeri on esittänyt erityisen veroprosenttikaton asettamista, jonka kautta pyrittäisiin turvaamaan heikompien kuntien palveluedellytykset. Aiemmin tämän päivän aikana tämän pääluokkakeskustelun debatissa esille nousi tähän keskusteluun liittyen myös verotulojen tasauksen merkitys muun muassa ed. Laitisen toimesta. Eli hän katsoi, että tällaista kattoa verotuloprosentille ei tulisi asettaa muun muassa siitä syystä, että verotuloja jo tasataan tällä hetkellä valtionosuusjärjestelmässä. Mutta on syytä todeta se, että on selvää, ettei kuntien välinen verotulojen tasaus missään tapauksessa kompensoi kuntien olosuhde-eroja, eli tätä pääministerin esille ottamaa ajatusta on syytä vakavasti harkita.

Valtionosuusjärjestelmää valmistellaan parhaillaan niin sanotusti kustannusneutraalisti. Se tuskin johtaa parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, joten olisi järkevää, jos hallitus jatkovalmistelussa kuitenkin lähtisi siitä, että valtionosuuksien kokonaismäärää nostetaan. Näin vältettäisiin sitten tiettyjen kuntien väliinputoaminen tämän valtionosuusuudistuksen edetessä.

Kuntien harkinnanvaraisten avustusten määrää on budjettiesityksessä esitetty pienennettäväksi nyt 5 miljoonalla eurolla. On pakko todeta, että pienentäminen ei istu nyt tähän tilanteeseen. Eli erot vain kasvavat kuntakentän sisällä, eivätkä missään tapauksessa liitoksetkaan läheskään aina ole toimiva ratkaisu harvaanasutulla maaseudulla, eli harkinnanvaraisten avustusten määrää olisi syytä arvioida lisäbudjetissa.

Valtiovarainvaliokunta kiinnittää mietinnössään huomiota myös siihen, että kuntien ja valtion on ryhdyttävä jo ensi vuonna valmistelemaan työllisyyttä parantavia hankkeita talous- ja työllisyystilanteen vuoksi. Nyt olisikin aika hoitaa julkinen kiinteistökanta kuntoon peruskorjaamalla. Se edellyttäisi kuitenkin nykyistä suurempaa valtion osallistumista kustannuksiin. Esimerkiksi koulupuolella lakisääteistä 50 prosentin valtionosuutta "kierretään" tekemällä pienempi laskennallinen kustannusarvio, josta lainmukainen prosentti myönnetään. Todellisuudessa tuki näin jää usein (Puhemies: 5 minuuttia!) 30 prosentin kahta puolen, jos sitä saa lainkaan.

Elsi Katainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ensi vuodelle kuntataloudessa kiinnostavinta on kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmän uudistustyö, jonka on määrä astua voimaan vuoden 2010 alusta. Järjestelmästä on tavoitteena tehdä nykyistä selkeämpi ja kannustavampi. Käsiteltävässä talousarvioesityksessä linjataan, että kuntien erilaiset olosuhteet ja palvelutarpeet otetaan huomioon. Tämä onkin tärkeää, koska kunnat poikkeavat toisistaan oleellisesti muun muassa väestön sairastuvuuden tai sijaintinsa syrjäisyyden suhteen. Toistaiseksi valmistelun vaiheista ja tuloksista ei ole juuri tietoa, mutta uskon, että uudistuksessa huomioidaan myös kunnat, joiden edellytykset hoitaa palvelutuotannon velvoitteensa yhä vaikeutuvat jatkossa.

Kuntien yhdistymisavustuksia maksetaan ensi vuonna poikkeuksellisen paljon kuntaliitosten runsaudesta johtuen. Kun liitosten ensimmäinen aalto on ensi vuoden jälkeen ohi, on kuntien väliseen yhteistyöhön voitava osoittaa rahaa nykyistä enemmän. Paras-hankkeen myötä ja jo sitä ennen useat kunnat tekivät syvää yhteistyötä, jota pitää arvostaa liitosten rinnalla tärkeänä keinona palvelutuotannon turvaamiseksi ja tehostamiseksi.

Talousarviotekstin mukaan kuntien harkinnanvaraisella rahoitusavustuksella pyritään huolehtimaan siitä, että vaikeimmassakin taloudellisessa asemassa olevat kunnat pystyvät suoriutumaan peruspalvelujen tuottamisesta ja näiden kuntien talouden tasapainoa voidaan parantaa. Harkinnanvaraista rahoitusavustusta varaudutaan maksamaan noin 40 kunnalle. On muistettava, että kunnat hakevat näitä harkinnanvaraisia avustuksia moninkertaisesti jakovaraan nähden. Vain noin joka kolmas kunta saa hakemansa avustuksen.

Harkinnanvaraisten avustusten hakemisen todennäköisyys kasvaa kunnan asukaskohtaisten sosiaali- ja terveysmenojen noustessa. Tällöin on vaarana, että näitä varoja supistamalla vaarannetaan varojen ensisijainen tarkoitus eli peruspalveluiden tuottamisen turvaaminen. Tämä on mielestäni erityisen huomioitavaa, kun pitkään jatkuneesta nopeasta talouskasvusta huolimatta kuntien velan määrä lisääntyi edelleen viime vuonna ja kuntien väliset taloudelliset erot ovat pysyneet edelleen suurina.

Laskusuhdanne vaikuttaa myös kuntien talouteen. Yhteisöverotuloissa käänne huonompaan on jo nähtävillä, ja se kertautuu kunnissa, joissa yhteisöveron painoarvo korostuu. Parempaa ei myöskään ole luvassa niissä kunnissa, joissa jo nyt tehdään miinusmerkkistä taloudellista tulosta. Kuntien toimintamenot kasvavat melko rajua vauhtia edelleen, ja tämä aiheuttaa vaikeita yhtälöitä erityisesti sellaisissa kunnissa, joissa kumulatiivista alijäämää on jo päässyt kertymään. Pahoin pelkään, ettei ainakaan pelkkä kuntarakenteen muutos pelasta tältä todellisuudelta. Alueellinen tasa-arvo vaikuttaa kuntien kesken heikolta, ja siksi lataan suuria odotuksia valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen.

Kuntien menojen kasvu pysyy nopeana, ja vielä talousarvion kirjoittamisen aikaan on oletettu, että työvoiman saantivaikeudet saattaisivat lisätä palkkamenoja vielä ennakoitua enemmän. Kuntasektori onkin esimerkki julkisesta tahosta, jossa on vielä viime keväänä painittu uhkaavan työvoimapulan kanssa. Muuttuneet taloussuhdanteet ovat kuitenkin johtaneet siihen, että varsinainen työvoimapula on hellittänyt. Siitä huolimatta myös valtion tasolla kuntien työvoiman laadukkuuteen ja saatavuuteen on kiinnitettävä huomiota.

Arvoisa puhemies! Paras-hankkeellakaan ei ole onnistuttu ratkaisemaan kaikkien kuntien ongelmia palvelujen tuottamisessa. Kuntakentällä onkin nyt menossa Arttu-hanke, jolla arvioidaan Paras-hankkeen vaikutuksia. Erityisesti peräänkuulutan valtionhallinnon sitoutumista niiden kuntien tilanteeseen, joissa edelleen kunnallisten palveluiden ja kuntatalouden suhde on haasteellinen. Näiden kuntien osalta reagoinnin on oltava ripeää. Kuntalaisten tasa-arvoon vedoten on Paras-hankkeelle suunniteltava jatkoa, jolla autetaan niitä kuntia, joiden tilannetta ei Paraskaan ole parantanut.

Johanna Ojala-Niemelä /sd:

Arvoisa herra puhemies! Kuntakenttä on meillä hyvin eriytynyt. Kun osalla kuntia pyyhkii hyvin, on useissa kunnissa suuria taloudellisia ongelmia. Erityisesti ongelmat korostuvat pienissä kunnissa.

Myös Rovaniemellä kuntatalouden kiemurat ovat aiheuttaneet virkamiehille ja päättäjille päänvaivaa pyrkiessämme tasapainottamaan talouden vuoteen 2010 mennessä. Myöskään Suomen rannikolle iskeneet taantuman laineet ja arvioitu työttömyyden kasvu eivät yhtään helpota tilannetta kuntatalouden haasteisiin vastaamisessa. Muuttovoittokuntana verotulomme kasvavat ja saamme uusia asukkaita, mutta luonnollisesti myös palvelutarpeet kasvavat erityisesti päivähoidossa ja vanhusten palveluissa.

Kuntien talouden tasapainottaminen on tarpeen, jotta peruspalveluja pystytään kehittämään muuttuva palvelutarve huomioiden. Erityisen tärkeää tämä on lähivuosina, kun väestön ikääntyminen lisää hoivapalveluiden tarvetta. Lisäksi ikäluokkien pienenemisestä huolimatta sekä päivähoidossa että kouluissa on kehittämistarpeita, jokaisella kansalaisella kun on oikeus hyvinvointipalveluihin eikä kynnys palvelujen piiriin pääsemiseksi saa nousta liian korkeaksi. Tämä koskee niin järjestelmien selkeyttä kuin maksupolitiikkaa.

Ikäihmisten palveluissa on eniten kehitettävää. Tällä hetkellä palveluiden laadussa on liian suuria kuntakohtaisia eroja. Vanhustenhuollon palveluiden saatavuus, toimivuus ja laatu on varmistettava kansallisilla, yhtenäisillä kriteereillä. Keskeistä on inhimillinen ja laadukas palvelu. Mahdollisimman monelle on tarjottava mahdollisuus asua kotonaan. Tämä kuitenkin edellyttää kotipalveluiden lisäämistä ja kehittämistä. Palvelujärjestelmä onkin rakennettava tukemaan kotona asumista. Lisäksi laadukkaalle palveluasumiselle on tarvetta.

Ihmisten tarpeet eivät vastaa hallinnollisia sektorirajoja. Palveluja tuleekin koota uudenlaisiksi palvelukokonaisuuksiksi. Perhepalvelukeskus Rovaniemellä on hyvä esimerkki lapsiperheiden tarpeet kokonaisvaltaisesti huomioivasta, laadukkaasta palvelusta. Vastaavan kaltainen palvelukokonaisuus on käytössä myös ikääntyneiden palveluissa vanhuspalvelukeskuksessa.

Vireillä olevassa kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmän uudistamisessa on Lapin kuntien taloutta vahvistettava valtion toimin. Lapin harva asutus ja syrjäinen sijainti nostavat palvelutuotannon kustannuksia huomattavasti. Myös kuntien tuloveroprosentit ovat liiaksi eriytyneitä. Kun Kauniaisissa tuloveroprosentti on 15, on se osassa Lapin kuntia jo 21 prosenttia. Tässä tilanteessa ei voida puhua enää tasa-arvosta.

Arvoisa puhemies! Meillä Lapissa on merkittävä osa talouden kriisikuntia. Myöskään Paras-hankkeen mukaiset kuntien yhdistymiseen ja tiiviimpään yhteistyöhön kannustavat minimiasukasmäärät eivät meillä toimi. Useiden Lapin kuntien asukasmäärät ovat pieniä, mutta niiden pinta-alat ovat jo nyt niin isoja, ettei kuntien yhdistäminen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ole vaihtoehto. Lappi on hyvä esimerkki siitä, etteivät keskiarvot kerro koko totuutta. Erot kuntien välillä ovat suuria, ja talouden uhkakuvat koskettavat myös kuntia. Ennen verotulojen tarkistusta kuntien tulojen arvioitiin kasvavan noin 3 prosenttia, nyt kasvu hiipuu alle prosentin. Kuntien kulut kasvavat kuitenkin noin 4 prosenttia.

Nyt riskinä onkin, että kunnat nostavat verotustaan, leikkaavat terveyspalveluista, opetuksesta ja muista palveluista, vähentävät rakennusten peruskorjausinvestointeja sekä lomauttavat tai vähentävät henkilöstöä. Nämä toimet taas vahvistaisivat laskusuhdannetta entisestään. Ihmisten palveluista vastaavien kuntien talous on sen verran heikolla tolalla, että lähes 70 kuntaa on nostamassa veroprosenttiaan, mikä tarkoittaa, että yli 800 000 suomalaiselle on vero nousemassa ensi vuonna, eikä ensi vuoden osalta tilanne ole yhtään helpompi.

Kunnallisveron korotukset kolahtavat pahimmin kaikkein pienituloisimpiin, jotka maksavat kunnallisveroa mutta eivät valtionveroa. Siten he eivät hyödy ollenkaan hallituksen esittämistä veronkevennyksistä. Jo nykyisin näistä ihmisistä iso joukko on niitä, jotka joutuvat turvautumaan leipäjonoihin, kun toimeentulotuki ei enää tänä päivänä riitä. Näiden ihmisten hätää pystyttäisiinkin helpottamaan korottamalla kunnallisveron alarajaa sosialidemokraattien esittämällä tavalla.

Krista Kiuru /sd:

Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunnan mukaan kuntatalouden tila on ollut kuluvana vuonna poikkeuksellisen hyvä ja saman kehityksen odotetaan jatkuvan ensi vuonnakin. Tilanne ei kuitenkaan ole niin ruusuinen kuin tällaiset arviot antaisivat olettaa. Valtion tehtäviä on lisätty, samalla kun rahoitusosuuksia on karsittu.

Kuntien menoja lisäävät entisestään myös korkea palkkasopimus sekä väestön ikääntyminen. Valtiovarainministeriö ennustaa kuntien tulojen ja menojen ristiriidan kärjistyvän entisestään. Kunta-alan kustannustaso kohoaa nopeasti. Esimerkiksi peruspalveluiden hintaindeksillä mitattuna keskimääräinen vuotuinen kohoaminen oli vuosien 2003—2007 aikana noin 3 prosenttia. Tänä vuonna kustannustaso nousee arvioiden mukaan 4,7 prosenttia ja ensi vuonna 3,2 prosenttia. Kuilu nousevien menojen ja alentuvien tulojen välillä kasvaa siis entisestään. Kuntaliittokin on kiinnittänyt tähän menojen ja tulojen väliseen kuiluun huomiota ja vaatinut tulevien vuosien talousarvioon ylimääräistä, tuntuvaa tasokorotusta.

Arvoisa puhemies! Hallituspuolueiden kansanedustajat ovat suureen ääneen pitäneet huolta siitä, että valtionosuuksien on tulkittu nousevan tällä hallituskaudella. Tavallaan näin onkin, sillä valtionosuuksia ollaan nostamassa. Mutta valtionosuuksien lisäyksillä katetaan lähinnä kustannusten nousun ja tuloverotuksen keventämisen aiheuttamat uudet vajeet. Näin ollen tosiasiassa kuntien taloustilanne ei kuitenkaan kohene, sillä niin sanottua uutta lisärahaa kunnille tulee ensi vuonna vain parikymmentä miljoonaa euroa. Todellinen valtionosuuksien lisäys on siis vain parikymmentä miljoonaa euroa samaan aikaan, kun ensi vuodesta lähtien toimintamenot kasvavat verotuloja ja valtionosuuksia nopeammin.

Kurjinta kuntien tilanteessa tuleekin olemaan juuri se, että laskukauden alettua kuntien verotulot uhkaavat ehtyä. Hallituksen politiikan seurauksena myös kuntien väliset erot kasvavat. Pelättävissä onkin, että esimerkiksi kuntien harkinnanvarainen rahoitusavustustaso ei tule riittämään, sillä tiedossa on jo nyt, että noin 800 000 suomalaisen kuntalaisen kuntaverotus kiristyy tulevana vuonna.

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva talousarvio ja sen täydennys eivät vieläkään huomioi kunnolla käynnissä olevaa finanssikapitalismin taantumaa. Tämä on ymmärrettävää huomioiden se, että talousennusteita on ryhdytty tarkistamaan alaspäin vasta aivan viime aikoina. Vaikka talouskäänteen koko jyrkkyys ei edelleenkään ole vielä kunnolla tiedossa, siihen varautuminen edellyttäisi kuntatalouden aitoa vahvistamista. Keskeistä on taata kuntien tulopohja ja investointikyky, sillä talouskasvun odotettua nopeampi hidastuminen tulee varmasti kärjistämään kuntien heikkoa tilannetta entisestään. Tämä meidän kaikkien tulisi tässä salissa myöntää.

Arvoisa puhemies! Muutostilanteessa ihmiset kohtaavat monesti ensimmäisenä kuntien palvelut. Ensi vuoden valtion budjetissa on siksi huolehdittava kuntien rahoituksen riittävyydestä esitettyä paremmin. Sosialidemokraatit esittävätkin vaihtoehtobudjetissaan merkittävää 600 miljoonan euron valtionosuuksien lisäystä kunnille ensi vuodelle.

Esko Ahonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tässä valtiovarainministeriön pääluokassa haluan muutaman sanan sanoa vielä kuntataloudesta ja yleensäkin kuntapolitiikasta.

Tulemme elämään tiukan kuntatalouden aikaa, johon vaikuttavat väestön ikääntyminen ja kasvava palvelun tarve. Poppakonstien sijasta tarvitaan vakaata ja ennakoivaa kuntapolitiikkaa, joka vastaa tämän päivän ja tulevaisuuden haasteisiin ja etsii kestäviä ratkaisuja. Kuntien ja valtion on puhallettava yhteen hiileen, jotta palvelut saadaan järjestettyä parhaalla mahdollisella tavalla. Tarvitsemme myös paikallista vastuunkantoa ja toimivaa yhteistyötä. Kuntien valtuustoissa nimenomaan päätetään, millä tavoin lapsista, nuorista, sairaista, vanhuksista ja vähempiosaisista huolehditaan ja millaisiksi elinolot ja asuinympäristö kunnassa tehdään. Peruspalvelut ovat tärkeimpiä julkisia hyvinvointipalveluita, koska ne koskettavat kaikkia. Turvalliseen, hyvään elämään kuuluu, että perusasiat ovat kunnossa.

Arvoisa herra puhemies! Käsittelen tässä hiukan laajemmin lautakuntien määrää ja sitä, miten kunnissa on menetelty.

Kunnissa on vähennetty lautakuntien määrää liian suurella innolla, ja lautakuntapaikkoja ei ole enää kovin paljoa. Siten pienempi määrä ihmisiä kuin olisi halukkaita mahtuu mukaan varsinaiseen päätöksentekoprosessiin. Tämä on huolestuttavaa, koska kansalaiset tuntevat sen vuoksi, että heillä on vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa asuinpaikkansa asioihin, ja näin vieraantuvat entistä enemmän politiikasta.

Ensiarvoisen tärkeää on, että kansalaisilla säilyy mahdollisuus vaikuttaa ja että he myös tuntevat olevansa mukana kotiseutunsa asioiden hoidossa. Ihmisille ei riitä, että he käyvät vain äänestämässä, vaan heillä täytyy olla muitakin vaikuttamisen keinoja. Pelkkä äänestäminen saa päätöksenteon tuntumaan kansalaisista etäiseltä, varsinkin jos he äänestävät ihmistä, jota eivät ole tavanneet tai joka ei ole kovin tuttu.

Kunnissa lautakuntien määrän karsimisessa on menty väärään suuntaan. Erityisesti kuntaliitosten vuoksi lautakuntien määrän lisäämistä on syytä harkita vakavasti. Kuntaliitosten myötä kunnat ovat entisestään kasvaneet ja ehdokkaina kunnissa saattaa olla pelkästään henkilöitä, joita äänestäjä ei ole koskaan henkilökohtaisesti tavannut. Se, että kunnan päättäjien joukossa on ihmisiä, jotka kuntalainen tuntee muista yhteyksistä, luo kunnallispolitiikkaan luotettavuutta ja avoimuutta. Valtuutettuun on aivan erilainen suhde, jos tietää valtuutetun olevan jonkun tutun serkku tai hänen vaimonsa olevan siellä ja siellä kaupassa töissä, sen sijaan että henkilö on vaikka vain lehtijutun perusteella tuttu.

Arvoisa herra puhemies! Kunnissa lautakun-tien lisääminen ja lautakuntatyöskentelyn laajentaminen ovat hyviä keinoja saada mukaan eri alojen ihmisiä ja näin lisätä päätöksenteon asiantuntemusta ja samalla sitouttaa kunnan toimintaan yhä useampi kuntalainen. Kun ihminen kokee saavansa vastuuta ja luottamusta, kasvattaa se ihmistä ja saa hänet voimaan paremmin. Hyvinvoiva kansalainen puolestaan on kaikkien kannalta hyvä asia.

Toisaalta on myös tärkeää muistaa se, että asuinseutunsa asioihin voi vaikuttaa muutenkin kuin vain kunnallispolitiikassa. Erilaiset kylätoimikunnat, yhdistykset ja järjestöt ovat hyvä tapa saada konkreettisia asioita kotiseudullaan aikaan. Ne lisäävät kansalaisen omaa aktiivisuutta, saavat tutustumaan ja samaistumaan kotiseutuunsa paremmin. Tällainen sosiaalinen pääoma, mitä ihminen saa toimiessaan omalla alueellaan, luo suotuisat olosuhteet sekä ihmiselle itselleen että luo pohjaa koko alueen kehittymiselle.

Tulevaisuuden haastavimpia asioita Suomen sisäpolitiikassa on lähidemokratian säilyttäminen. Yhteiskuntamme tarvitsee sekä kunnan että valtakunnan tasolla yhteiskuntamme asioihin sitoutuneita, motivoituneita ihmisiä, jotka osaavat ajatella yhteistä etua.

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! Taloustilanne tuntuu heikkenevän kovaa vauhtia, ja erityisesti kunnat ovat tässä uhan alla. Oppositiosta yritimme vaalien alla nostaa huolen esille, mutta meitä syytettiin pelottelijoiksi. Nyt kriisi on jo puhjennut eikä enää ole varaa odottaa.

Hallitusohjelmassa mainittujen tavoitteiden toteuttamiseen osoitetaan todellista valtionosuuksien lisäystä vain 21,3 miljoonaa euroa, eli kuntien rahoitus ei juuri lisäänny, mutta tehtäviä kyllä tulee lisää, eli tämä tilanne on sillä tavalla kestämätön. Jotta pahimmalta vaihtoehdolta eli lomautuksilta, irtisanomisilta ja palvelujen leikkaamisilta voidaan edes kohtuullisesti välttyä, olisi nyt tärkeää tukea kuntia. Valtion kasvuvuosien tukevoittama kassa mahdollistaisi tämän, eli valtion on nyt vihdoin aktivoiduttava. Kuntalaki ja puitelain vaatima tasapainottaminen on avattava uudelleen.

Kunnissa on tehty toimenpiteitä Paras-lain edellyttämällä tavalla. Kuitenkaan nämä toimet eivät takaa kuntatalouden korjaamista kovinkaan nopeassa tahdissa. Nyt olisi nimenomaan aika muuttaa rahoitusjärjestelmää niin, että kunnilla olisi edes mahdollisuus selviytyä ja tuottaa peruspalveluja tulevaisuudessa. Täällä ovat hallitusryhmien edustajat lupailleet harkinnanvaraisten apujen korottamista ensi vuonna. Eikö se olisi tehtävä jo nyt, esimerkiksi kuten sosialidemokraatit ovat esittäneet, 5 miljoonan verran?

Kuntien heikkenevä taloustilanne vaatii valtion aktiivisempia toimia. Me sosialidemokraatit vaadimme 600 miljoonan euron valtionosuuksien lisäystä kunnille ensi vuodeksi. Tämän lisäksi tarvitaan muita toimia kuntien rakentamisen vauhdittamiseksi ja palvelujen vahvistamiseksi.

Arvoisa puhemies! Yli puolet kaikista julkisista investoinneista on kuntien tekemiä. Kuntien mahdollisuudet saada edullista rahoitusta epävakailta markkinoilta ovat huomattavasti heikommat kuin Suomen valtion. Suomessa tarvitaan viipymättä nyt aktiivisia ja älykkäitä investointeja ihmisiin, palveluihin ja rakentamiseen. Valtio voi suhdannetukena myöntää 10 prosentin investointiavustusta kuntien rakennushankkeisiin. Tämä on keskeinen esitys SDP:n julkistamassa pelastusrengas-elvytyspaketissa. Investointiavustusta on myönnettävä erilliseltä budjetin momentilta, jotta kunnat voivat käyttää sitä esimerkiksi koulujen, vanhainkotien tai päiväkotien rakentamiseen ja peruskorjaamiseen. Kokonaisvaltuutuksen määräksi olemme esittäneet 350:tä miljoonaa euroa, josta vuoden 2009 osuus olisi 100 miljoonaa euroa. Tämä olisi merkittävä toimi verrattuna hallituksen vaatimattomiksi jääneisiin budjetin korjausliikkeisiin.

Arvoisa puhemies! Valtionvelkaa on perusteltua kasvattaa vain työllisyyttä tukevien toimenpiteiden rahoittamiseksi. Meidän on panostettava kaikin mahdollisin tavoin juuri työllisyyskehityksen turvaamiseen ja työttömyyden ehkäisyyn. Hallitus hoitaa uhkaavaa työttömyyttä passiivitoimin, vaikka nyt olisi suunnattava voimavarat aktiiviseen työttömyyden ehkäisyyn. Me voimme ehkäistä työttömyyttä, vahvistaa kuntapalveluja ja lisätä rakentamista, jos niin haluamme. Lisäpanostukset voidaan rahoittaa velan lisäksi työllisyyden vahvistumisesta tulevilla verotuloilla. Asiantuntija-arvion mukaan toimenpiteet synnyttäisivät noin 30 000 uutta työpaikkaa.

Hallituksen esittelemässä vuoden 2009 talousarvion täydennyksessä ja hallituspuolueiden sopimissa talousarvion lisäyksissä uusia elvytystoimenpiteitä ei juuri ollut. Kokonaisuudessaan meidän esittämämme elvytyksen lisäkustannukset ovat valtiolle noin miljardi euroa. Hallituksen keskeisimmät toimenpiteet ovat edelleen jo viime keväänä päätetyt veroratkaisut, joiden elvyttävä vaikutus on hyvin kyseenalainen.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyi.

Paula Sihto /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Valtiovarainhallinnon tärkein tehtävä on turvata tuleville sukupolville kestävä talouden perusta ja valinnan mahdollisuudet tehokkaalla ja laadukkaalla julkisen toiminnan ja talouden ohjauksella sekä kehittämisellä ja luomalla yrityksille ja yksityisille suotuisaa, kannustavaa ja vakaata taloudellista toimintaympäristöä.

Mielestäni pääministeri Matti Vanhasen toinen hallitus on onnistunut tässä tehtävässään. Työllisyys on talouspolitiikan onnistumisen keskeisin mittari, ja vuodesta 2003 alkaen onkin maahamme luotu runsaasti uusia työpaikkoja. Onnistunut talouspolitiikka on pitänyt sisällään yrittäjyyden edistämistoimien lisäksi oikein ajoitetut, oikein kohdistetut ja oikein mitoitetut veroratkaisut.

Tulevien vuosien suuren eläköitymisaallon myötä tuottavuutta saadaan nousemaan. Keskustan johtaman hallituksen talouspolitiikka on ottanut toiminnassaan huomioon huoltosuhteen heikkenemisen, ja järkevän taloudenhoidon myötä se on pystynyt kantamaan huolta myös yhteiskunnan heikommista jäsenistä.

Kansainväliset talousnäkymät ovat heikentyneet nopeasti. Tilanne tulee ottaa vakavasti huomioon. Maailmanlaajuisen talouskriisin laineet tulevat lyömään myös omille rannoillemme. Valtion ensi vuoden budjetti on varautunut tähän elvyttävillä toimenpiteillä. Verotusta kevennetään 1,8 miljardilla eurolla ja lapsiperheille sekä pienituloisille suunnataan etuisuuksia. Kaikki tämä tähtää siihen, että kotimaista kulutuskysyntää pyritään turvaamaan. Viennistään riippuvainen Suomi kohtaa viiveellä vaikeudet kotimarkkinoilla, mitkä sitten heijastelevat sekä valtion- että kuntatalouteen.

Kuntatalous on ollut vielä tänä vuonna poikkeuksellisen hyvää, ja sen ennustetaan pysyvän vielä kokonaistasoltaan hyvänä ensi vuodenkin ajan. Tulevana vuonna kuntien rahoitusasema paranee valtion toimenpiteiden ansiosta nettomääräisesti 24 miljoonalla eurolla kuluvaan vuoteen verrattuna ja kustannusten nousua korvaavat indeksikorotukset mukaan lukien 327 miljoonalla eurolla.

Kuntien talouksissa on suuria eroja, samoin kunnallisveroprosenttien vaihtelut ovat huomattavan suuria. Heikon talouden kuntien määrä on vaarassa nousta entisestään. Kassavarojen ja kertyneitten ylijäämien myötä kuntien talousarviot pystytään monissa kunnissa tekemään jollain lailla siedettäviksi. Investointipaineiden myötä kuntien on vaikea saada huonoa talouttaan kuntoon. Monessa kunnassa otetaan velkaa vanhan velan hoitoon. Näin ei tietenkään pitkään voi jatkua, vaan korjaavat toimenpiteet on aloitettava pikaisesti.

Aina kuntaliitos ei ole paras vaihtoehto, mutta huonon talouden jatkuessa se valitettavasti muodostunee ainoaksi vaihtoehdoksi monelle pienelle ja keskisuurellekin kunnalle. Kuntaliitokset eivät yksinään ratkaise kuntien taloudellista ahdinkoa ja sitä kautta peruspalvelujen järjestämistä. Tärkeää on huolehtia palvelurakenteen ja palvelujen tuotantotapojen kehittämisestä ja estää eritoten palvelujen eriytyminen varsinkin sosiaali- ja terveydenhuollon osalta.

Arvoisa puhemies! Talousarvioesityksessä on paljon elvyttäviä toimia, jotka vaikuttavat myös kuntatalouteen. Ne eivät kuitenkaan välttämättä ole riittäviä, mikäli laskusuhdanne jatkuu voimakkaana. Sekä valtion että kuntien pitäisi pystyä elvyttäviin toimenpiteisiin sekä varautua ja valmistella sellaisia työllisyyttä parantavia hankkeita ja investointeja, jotka voidaan käynnistää heti vuoden 2010 alussa. Tämä on tärkeää, koska ennusteiden mukaan talous- ja työllisyyskehitys heikkenee erityisesti vuonna 2010, jolloin tarvitaan työllisyyttä ja talouskasvua tukevien toimien lisäämistä.

Kuntien harkinnanvaraisiin avustuksiin on varattu ensi vuodelle 15 miljoonaa euroa. Talouden ja työllisyyden heikkeneminen lisää todennäköisesti harkinnanvaraisten rahoitusavustusten tarvetta, jolloin kyseistä rahaa on voitava lisätä nopeastikin palveluiden turvaamiseksi.

Arvoisa puhemies! On mieluista huomata, että kuntien välinen yhteistoiminta on kaiken kaikkiaan lisääntynyt ja puitelain mukaiset väestöpohjavelvoitteet ovat täyttyneet suurimmassa osassa kunnistamme.

Sirpa Paatero /sd:

Arvoisa puhemies! 154 kuntaa, alijäämäinen budjetti — tälle vuodelle 100 kuntaa, kuntaveron korotus. Ilahduttavaa on se, että yhdistymisissä, joita on tämän vuoden aikana tullut, suurimmassa osassa, on voitu veroprosentti pitää nykyisellään, joissakin jopa laskea. Korotuksia näissä yhdistyvissä kunnissa ei ole juuri tullut.

Kuntien todellinen lisäys palveluiden takaamiseksi on noin 21 miljoonaa euroa, ja kun tiedämme vaikkapa yhden katon tähän, joka on vammaispalvelulaki, on tämä 21 miljoonaa jo käytetty moneen kertaan näistä valtionosuuksista. Kuntien eriarvoistuminen on ongelma, ja tästä syystähän meillä on useita eri elementtejä, millä tätä gäppiä voidaan tasata. Näistä tasausjärjestelmä on tietenkin yksi ja kuntien harkinnanvarainen avustus se toinen. Nyt kuitenkin hallitus on esittämässä vähennystä tähän kuntien harkinnanvaraiseen avustukseen. Kun tilanne on kriisiytymässä myös kunnissa, ovat sosialidemokraatit esittäneet tähän 5 miljoonan euron lisäystä, jotta pääsisimme edes sille tasolle, millä olemme tänä vuonna ilman näitä jo tänä vuonna tulleita irtisanomis-, tehtaiden lakkauttamis- ym. katastrofeja.

Täällä on hieman keskusteltu tänään myöskin verokatosta vaihtoehtona harkinnanvaraiselle avustukselle. Tänään ajattelin, että oletettavasti se kohdistuisi samoihin kuntiin, jos nämä molemmat olisivat käytössä, koska ne kriisikunnat oletettavasti tarvitsisivat näitä molempia, mutta ed. Rossi nosti esille esityksen, että tämä onkin tehty vaihtoehdoksi. Niinpä minä nyt sitten odotan keskustapuolueen esitystä siitä, että harkinnanvaraiset kuntien avustukset lakkautetaan ja otetaan käyttöön tämä verokattojärjestelmä. Sinänsä en itse ymmärrä sitä järjestelmää, koska se on täysin vastoin kuntien itsemääräämisoikeutta ja mahdollisuutta itse päättää, mikä on se veroprosentti. Myöskään se ei ole mielestäni linjassa Paras-hankkeen tahdon kanssa, missä ollaan hakemassa suurempia kuntakokonaisuuksia ja sillä puolella tukemassa myöskin sitä suurempaa palvelujen tuottamisaluetta.

Paras-hankkeen kanssa hieman ristiriitaiselta tuntuvat myös ne viestit, mitä ministeri tänään viestitti, että uusi valtionosuusjärjestelmä ei ole tukemassa kuntien yhdistymistä, vaan jatkaa samalla mallilla kuin tälläkin hetkellä. Sinänsä mitään suoraa linjaa valtionosuusjärjestelmästähän ei voi tietenkään olla, mutta kyllä pientä porkkanaa näitten porkkanarahojen lisäksi voisi myöskin tulla täältä valtionosuusuudistusten puolelta. Kuntien ongelmana on jo tällä hetkellä saada lainoitusta kuntarahoituksen kautta. Tähän on tietenkin yksi syy puuttua myöskin pankkitakausten osalta. Sosialidemokraatit ovat kuntien investointien tueksi myöskin esittäneet omassa vaihtoehdossaan 10 prosentin erillisen investointiavustuksen peruskorjauksiin ja uusiin investointeihin, jotta näitä myöskin työllisyysperustein saataisiin liikkeelle eikä jouduttaisi peruuttamaan tai lykkäämään, niin kuin tällä hetkellä joudutaan.

Taantuman aikana ovat kuntien irtisanomiset ja lomautukset jo arkipäivää ja valitettavasti tulossa myös moniin kuntiin, joissa niitä tällä hetkellä ei ole. Yksi keino tietenkin tähän on valtionosuuksien lisääminen. Eri toimialoille yhteensä sosialidemokraatit ovat esittäneet noin 600 miljoonan euron lisäystä, pääasiassa sosiaali- ja terveystoimeen, jolla oletettavasti ovat ne palvelujen kasaantumisen paineet näitten kriisien kohdalla.

Toisena esityksenä on myös otettu keskusteluun alijäämän kattamislain pykälän muuttaminen niin, että nykyisestä kolmesta vuodesta alijäämän kattamisaika nostettaisiin vaikkapa väliaikaisesti viiteen vuoteen, millä voitaisiin ainakin muutamia näistä kriisikunnista auttaa jonkun verran eteenpäin ja saada tilanne tasaantumaan, jos ja kun uskomme, että tämä taantuma tästä muutaman vuoden aikana jo helpottaa.

Timo V.  Korhonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suuresti arvostamani ed. Paatero kysyi sitä, onko keskusta halukas luopumaan harkinnanvaraisesta avustuksesta tällaisen esille lausutun veroprosenttikaton vuoksi. Ensinnäkin tietysti on syytä todeta, että valtionosuudet ovat, kuten ed. Tölli tuossa totesi, yli 7 miljardia ja harkinnanvaraiset noin 15 miljoonaa euroa, että puhutaan aika pienestä osasta. Mutta kysyisin ed. Paaterolta sitä, että kun tällaisella veroprosenttikatolla pyritään yksinkertaistamaan järjestelmää ja luomaan tilanne, että vaikeuksissa olevat kunnat eivät joutuisi vuosittain käymään ikään kuin lakki kourassa Helsingissä pyytämässä avustuksia, niin eikö olisi parempi, että olisi selkeä järjestelmä, jonka mukaan kunnat tietävät, missä mennään, (Puhemies: Minuutti!) millä pelisäännöillä eletään.

Sirpa Paatero /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toistan uudelleen, elikkä mielestäni niiden tulee olla vaihtoehtoja. Elikkä jos meillä on toinen järjestelmä, niin pitää toinen lopettaa, koska muuten nämä kaksi järjestelmää kohdistuvat samoille kunnille ja se ei ole mielestäni oikein. Sen lisäksi, että ne saavat harkinnanvaraista tukea, ne saavat myöskin valtiontakuut ylimääräisenä tukena muuten.

Timo V.  Korhonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Varmaan pitää paikkansa, mutta minä kysyinkin sitä, eikö olisi selkeämpää ja parempi, että kunnilla olisi selkeät pelisäännöt, että kunnat tietävät, miten toimitaan, ilman että heidän pitää vaikeuksissa tulla vuosittain pyytämään ja anelemaan harkinnanvaraisia avustuksia.

Tapani Tölli /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämän pääluokan kohdalla on puhuttu paljon kuntien taloudellisesta tilanteesta. Kuntien tilanteeseen vaikuttaa ratkaisevalla tavalla yleinen taloudellinen tilanne, koska se taas heijastuu suoraan kuntien saamiin verotuloihin. Kuntien tulot koostuvat neljästä pääosasta. Keskeinen on verot, sitten on verotulojen tasaus, joka näkyy kirjanpidossa valtionosuutena, sitten valtionosuudet ja maksut. Verotuloihin keskeisesti vaikuttaa se, minkälainen taloudellinen tilanne valtakunnassa on. Siksi kuntatalouden kannalta on erittäin tärkeää, että elvyttävät toimenpiteet, jotka nyt taantuman ja laskukauden uhatessa ovat välttämättömiä, onnistuvat. Niitä toimia tarvitaan kunnissa, niitä tarvitaan eri puolilla maata. Parastaikaa on työn alla kuntien rahoitusjärjestelmän uudistaminen, johon kuuluu myös verotulojen tasausjärjestelmä.

Valtionosuusjärjestelmästä on tänä iltana puhuttu paljon. On välttämätöntä, että valtionosuuksilla tasataan kuntien erilaisia olosuhde- ja palvelutarvetekijöitä. Kuntien olosuhteet ovat hyvin poikkeavat toisistaan eri puolilla maata. On useita tekijöitä, joita nykyisessä valtionosuusjärjestelmässä on korjattava, esimerkiksi sairastavuuskerroin, joka ei tällä hetkellä kuvaa sairastavuutta. Mutta käsittääkseni näitä tekijöitä ollaan nyt tässä uudistuksessa korjaamassa.

Harkinnanvaraisen osuuden määrä on koko valtionosuuteen verrattuna hyvin pieni, mutta harkinnanvaraisen valtionosuuden osuus tulee säilyttää riittävän suurena, jotta sillä pystytään reagoimaan äkillisiin muutoksiin ja poikkeaviin tilanteisiin kunnissa. Me emme pysty rakentamaan sellaista valtionosuusjärjestelmää, ettei siinä olisi harkinnanvaraista osuutta. On syytä vakiinnuttaa se tietyksi osaksi koko valtionosuuspottia, niin ettei siitä harkinnanvaraisen määrästä tarvitse joka vuosi erikseen tapella. Tarvitaan tietty määrä harkintaa, jolla pahimmat ongelmat pystytään hoitamaan.

Valtionosuusjärjestelmäuudistuksen yhteydessä on puhuttu myös siitä, että sen tulisi kannustaa kuntia yhdistymään. Tällä hetkellähän tilanne on se, että osa valtionosuusjärjestelmän tekijöistä pikemminkin jarruttaa tai on jarruttanut kuntien yhdistämistä. Luonnollisesti nämä esteet on poistettava. Mutta kun näitä tekijöitä arvioidaan kuntaliitosten kannalta, ei kuntaliitostenkaan tule olla itsetarkoitus, vaan yhdistyvienkin kuntien täytyy olla toiminnallisesti tehokkaita ja kannattavia. Ei mikään liitos voi olla itsetarkoitus, vaan siinä täytyy olla toiminnasta ja palveluiden järjestämisestä ja taloudesta lähtevät selkeät perusteet. Silloinhan se on kestävällä perustuksella.

Kuntatalouden kunnossapitäminen on yhteiskunnan kannalta hyvin tärkeä kysymys, ja valtiovallan näkökulmasta se on jo perustuslaista lähtevä asia, että velvoittaessaan kuntia hoitamaan tiettyjä tehtäviä valtiovallan on huolehdittava, että kunnilla on käytettävissään tosiasialliset resurssit niiden tehtävien hoitamiseen.

Juha Mieto /kesk:

Arvoisa puhemies! Kunnat ovat todella eriarvooses asemas. On hyvin talourellises tilantees olevia, hyvin sitten köyhähköjä kuntia. Muun muassa Kurikka ja Jurva menöö yhtehen vuodenvaihtees. Surulla voin toreta ne karmeat riirat, mitä on viimeisen vuoren aikana käyty. Mutta tuntuu, jotta pikkuhiljaa tullahan kotia ja ryhristäyrytähän, ruvetahan yhteistyöhön.

Tuosta verokatosta on paljon puhuttu. Se varmahan on hyvä, mutta se ei saa olla sellaanen sosiaaliturva, eli siinä pitää olla tarkkana, kuinka sen kans pelatahan, jotta sitten muut avut, mitä kunnat saa, ei vaarannu, ettei sillä ruveta pekuloomaan.

Sitten toisin tuon oleellisen asian, kun puhutahan tämän päivän elvytyksestä. On kuitenkin Suomessa sellaasia kuntia, jokka haluaas antaa valtiolle tietyn osuuren, tietyn potin, muutamaksi vuoreksi korotonta lainaa, jos on sellaasia hankkeita. Esimerkiksi Kurikka-hanke on sellaanen, joka muutenkin käynnistyys valtiovallan taholta 2011. Jos laitettaas se heti täytäntöön, niin mun mielestä se on elvytystä, se on ilimaasta rahaa, ja jos tuotteiren hinta vielä putuaa, niin se on niin ku rahaa panis valtio pankkiin.

Yleiskeskustelu pääluokasta 28 päättyi.