4) Laki tuloverolain 105 a §:n muuttamisesta
Leena Rauhala /kd:
Arvoisa puhemies! Lakialoitteessani esitän ansiotulovähennyksen
kohdistamista pieni- ja keskituloisiin entistä suuremmalla,
nykyiseen verrattuna kaksinkertaisella vähenemisprosentilla.
Samalla ansiotulovähennys tulisi laajentaa koskemaan kaikkia
ansiotuloja, kuten tilanne oli ennen 1997 voimaan tullutta lakia.
Ansiotulovähennys koskisi siis myös esimerkiksi
palkkatulon sijaan saatavia veronalaisia etuuksia ja korvauksia.
Valtiovarainvaliokunta käsitteli viime vuonna pienituloisten
asemaa. Mietinnössään 7/2000
vp valiokunta katsoi, että tulevissa veroratkaisuissa on
kiinnitettävä huomiota esille nousseisiin tuloerojen
kasvusta mahdollisesti aiheutuviin yhteiskunnallisiin köyhyys-
ja syrjäytymisongelmiin. Edelleen valiokunta totesi, että vähennysten
kohdistaminen vain ansio- ja yrittäjätuloihin saattaa
johtaa käytännössä tilanteeseen,
jossa työttömäksi joutuvan suhteellinen
verorasitus kiristyy työssäkäyviin verrattuna.
Valiokunta totesi myös, että tulonsiirtojen varassa
elävien ihmisten, erityisesti työttömien,
on joissain tapauksissa pakko hakea toimeentulotukea pystyäkseen maksamaan
veronsa. Valiokunnan mielestä edellä mainittujen
ongelmien ratkaisemiseksi on selvitettävä, mihin
toimenpiteisiin asiassa voitaisiin ryhtyä. Lakialoitteeni
on tämän mietinnön lausumien kanssa linjassa.
Nykyinen laki kannustaa pienituloisia hakeutumaan työhön
ja hankkimaan lisätuloja, ja sen positiivisia vaikutuksia
pieni- ja keskituloisille on viime vuosien lakimuutoksissa jo lisätty.
Tätä kehitystä tulee edelleen jatkaa
ja kohdistaa entistä enemmän ja tarkemmin vähennykset
pieni- ja keskituloisille. Samalla tulee ansiotulovähennys laajentaa
koskemaan myös muita tuloja kuin veronalaisia palkkatuloja.
Tämä hyödyttäisi erityisesti
heikosti toimeen tulevia työttömiä ja
muita sosiaaliturvan varassa eläviä. Työttömien
osalta monella tilanne on hyvin vastentahtoinen, eikä siitä tule
kiristyneen verotuksen muodossa rangaista.
Lakialoitteessa esitän, että ansiotulovähennys alkaisi
kertyä ansiotuloista 2 500 euron ylittävältä osalta
35 prosentin verran tulojen 7 230 euron määrään
saakka ja sen ylittävältä osalta 10 prosenttia.
Vähennyksen enimmäismäärä tulisi
korottaa 2 140 euroon eli noin 12 700 markkaan
nykyisen 9 800 markan sijaan, josta enimmäismäärä vähenisi
7 prosentilla puhtaan ansiotulon 12 600 euroa ylittävältä osalta.
Näin kunnallisverotuksen ansiotulovähennys laajenisi
koskemaan myös ansiotulonsa pääosin tulonsiirroista saavia,
muun muassa työttömyysturvaa koskevaksi.
Ansiotulovähennyksen määrä nousisi
enimmäismäärään 12 600
euron puhtaista ansiotuloista ja alkaisi sitten vähetä loppuen
noin 43 170 euron tuloilla. Uudistuksen mukaan ansiotulovähennystä ei
siis enää saisi 256 000 markan tuloilla,
kun nykyisin raja on 355 000 markassa. Ansiotulovähennystä saisi
edelleen enimmäismääräisenä noin
75 000 markan tuloilla. Näin kunnallisveron ansiotulovähennys
kohdistuisi entistä enemmän pieni- ja keskituloisiin.
Sillä helpotettaisiin pienituloisten asemaa ja entisestään
kannustettaisiin pienituloisia hakeutumaan työhön
ja hankkimaan lisätuloja. Samalla voitaisiin vaikuttaa
myös lyhytaikaisesti teetettävien pimeiden töiden
tulemiseen verotuksen piiriin. Näin osaltaan hieman vaikutettaisiin
köyhimpien ja pienituloisten tilanteeseen, lyhytaikaisten
ja matalapalkkaisten töiden työntekijöiden
työllistymiseen sekä pimeiden töiden
vähenemiseen.
Ansiotulon vähenemisprosentin kaksinkertaistuminen
3,5 prosentista 7 prosenttiin lisäisi mielestäni
kuntien verokertymää. Tätä vaikutusta
voidaan pitää positiivisena tilanteessa, jossa useat
kunnat kamppailevat pienenevien verotulojen ja lisääntyvien
palveluvelvoitteiden kanssa.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Rauhalan aloite noin pääsääntöisesti
on hyvä. Nimittäin aikanaan, kun ansiotulovähennystä ei ulotettu
koskemaan muita kuin palkkatuloja, ei työttömiä,
sehän johti siihen, että työttömillä on korkeampi
verotus. Sen takia minusta tämän tyyppinen ratkaisu
pitäisi tehdä. Lisäksi tulorajat korkeimpien
tulojen osalta ovat minusta ihan asialliset siinä mielessä,
jotta miksi antaa sinne jo hirveän hyvin toimeentuleville
ihmisille lisävähennyksiä, kun enemmän
pitäisi painottaa alapäähän
ja heikompiin, jotka pienemmillä ansioilla tulevat toimeen.
Sen lisäksi toivoisin, että meillä olisi
jatkossa valmiutta sen tyyppiseen ajatteluun, että perusturva
kaiken kaikkiaan saataisiin verottomaksi kokonaan. Peruspäivärahan
varassa oleva ihminen ei maksaisi veroa ollenkaan, mikä tarkoittaisi
kunnallisverotuksen puolella sitä, että kunnilta vähenisivät
tulot, mutta se pitäisi kompensoida valtionavun muodossa,
jotta kunnatkaan eivät joutuisi ahdinkoon. Silloin saataisiin
se malli, joka valtionverotuksen puolella on aika hyvin jo mennytkin,
jotta siellä tulorajoja on nostettu, jotta pienet tulot
eivät tulisi verotuksen piiriin. Samaten eläkeläisten
osalta ihan pienimmät tulothan eivät mene verolle
ollenkaan. Mutta työttömät tässä ovat
kaikkein pahimmassa asemassa ja hyvin pienituloiset ihmiset, jotka
tekevät nälkäpalkalla töitä.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Rauhalan tekemä lakialoite
tuloverolain 105 a §:n muuttamisesta on erittäin
hyvä ja kannatettava. Tämä helpottaa
pienituloisimpien verotusta aloitteessa ehdotetulla tavalla. Toisaalta
samanaikaisesti, kun toteutetaan verotuksellista oikeudenmukaisuutta,
täytyy pitää huoli, että kuntien
talous mahdollisen, tässä tapauksessa kuitenkin
melko pienen, verokertymän menetyksen johdosta ei heikkene,
vaan että kunnille tulee rahoitusta sitä vastaavasti,
mitä verotuspohja eri ratkaisuilla vähenee.
Tuija Nurmi /kok:
Arvoisa herra puhemies! Salissa on tullut jo useampaan kertaan
todettua kuntien taloudellinen ahdinko, mutta totean sen edelleen.
Kuntien isät ovat juuri puhuneet, että ansiotulovähennysten
suureneminen on aiheuttanut verotulojen karttumisen pienenemistä.
Tämä on vakava ongelma. Mielestäni kunnille
on taattava riittävät taloudelliset resurssit.
Ed. Rauhala on aloitteessaan ottanut sen kannan, että tämä saattaisi
jopa vähentää harmaata taloutta, minkä vuoksi
aloite tulisi ottaa kyllä vakavaan harkintaan. Kaikki toimenpiteet,
jotka kannustavat ihmisiä tekemään veronalaista
tuloa, jolla myös taataan kaikkien sosiaaliturva, ovat
kannatettavia ja tärkeitä.
Keskustelu päättyy.