Täysistunnon pöytäkirja 128/2013 vp

PTK 128/2013 vp

128. KESKIVIIKKONA 11. JOULUKUUTA 2013 kello 22.40

Tarkistettu versio 2.0

4) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi poliisilain sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

 

Pirkko  Mattila /ps(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ensi vuoden alusta voimaan tulevaa poliisilakia ja eräitä siihen liittyviä lakeja. Muutokset ovat pääosin teknisluonteisia, mutta on tehty joitakin sisällöllisiä täydennyksiä ja täsmennyksiä, jotka koskevat esimerkiksi televalvonnan edellytyksiä, suunnitelmallisen tarkkailun käyttöedellytyksiä, peitellyn tiedonhankinnan käytön edellytyksiä, salaisen tiedonhankintakeinon käytöstä ilmoittamista ja niin sanotun ylimääräisen tiedon käyttämistä näyttönä. Samanaikaisesti tämän esityksen kanssa annettiin uuden esitutkintalain ja uuden pakkokeinolain muuttamista koskeva hallituksen esitys, johon uudet poliisilain säännökset salaisista tiedonhankintakeinoista liittyvät kiinteästi, ja siitä mitä ilmeisimmin saamme tänä iltana lakivaliokunnan puheenjohtajan mietinnön esittelyn.

Merkittävimmät muutokset tässä ehdotuksessa liittyvät televalvonnan käyttöä koskeviin edellytyksiin ja ylimääräisen tiedon käyttöön.

Televalvontaa voidaan suorittaa, jos henkilön lausumien, uhkausten tai käyttäytymisen perusteella taikka muuten voidaan perustellusti olettaa hänen syyllistyneen lapsen houkuttelemiseen seksuaalisiin tarkoituksiin taikka sitten toisaalta kansanomaisesti sanottuna laajamittaiseen hakkerointiin. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan televalvonta on tehokas tutkintakeino estettäessä ja selvitettäessä rikoksia. Samoin niin sanotun tietolähteen ohjatun käytön avulla voidaan hankkia merkityksellisiä tietoja poliisilain tarkoittamien tehtävien hoitamiseksi. Tietolähteen käytöstä päätettäessä on mainittava se rikos, joka on tietolähteen käytön perusteena.

Uuden poliisilain mukaan ylimääräisellä tiedolla tarkoitetaan telekuuntelulla, televalvonnalla, tukiasematietojen hankkimisella ja teknisellä tarkkailulla saatua tietoa, joka ei liity rikokseen tai vaaran torjumiseen tai koskeekin muuta rikosta kuin sitä, jonka tutkimiseen edellä mainituilla keinoilla on annettu lupa. Ylimääräisen tiedon käytöstä päättää tuomioistuin, ja edellytyksenä on, että rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään 3 vuotta vankeutta. Estettä ei ole sille, että säännösten piiriin otetaan joitakin sellaisia yksilöityjä rikoksia, joista enimmäisrangaistus on 2 vuotta vankeutta mutta jotka ovat vakavuusasteeltaan rinnastettavissa edellä mainittuihin rikoksiin. Ylimääräisen tiedon perusteluetteloa ei ole ryhdytty laajentamaan, jotta ylimääräisen tiedon käyttö olisi näissä edellä mainitsemissani laeissa yhdenmukainen.

Telekuuntelun, teknisen kuuntelun ja teknisen laitetarkkailun keskeyttämisestä todetaan, että näin on tehtävä, jos se on kohdistunut sellaisten tahojen viestintään, johon tiedonhankintakäyttöä ei ole tarkoitettu käytettävän. Kuuntelulla ja tarkkailulla saadut tallenteet on hävitettävä. Tämä ei ole siis ylimääräiseen tietoon rinnastettava tilanne myöskään perustuslakivaliokunnan mukaan.

Poliisilakiin esitetään muutosta hallituksen esitykseen nähden koskien palonsyyn tutkimista. Hallintovaliokunta toteaa, että poliisitutkinta on välttämätöntä sisällyttää tarvittaessa palonsyyn selvittämiseksi myös poliisilakiin.

Lopuksi hallintovaliokunta haluaa kiinnittää huomiota tiettyihin kotirauhan suojaamaan paikkaan pääsemistä koskeviin säännöksiin, joita toivotaan mahdollisesti tarkennettavaksi ja huolellisesti valmisteltavaksi esimerkiksi tulevan aselainsäädännön yhteydessä. Samoin valiokunta kiinnittää huomiota tarpeelliseen seurantaan näin suuren lainsäädännön uudistuksen tullessa sovellettavaksi. Elikkä hallintovaliokunta ehdottaa, että 1. lakiehdotus hyväksytään muutettuna ja 2.—13. lakiehdotus hyväksytään muuttamattomina. Tämä mietintö on yksimielinen.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti.

Kari Tolvanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Keskityn tässä puheenvuorossa lähinnä yhteen asiaan tässä poliisilakiuudistuksessa, koska muita tulen käsittelemään tuossa pakkokeinolakiuudistuksessa, kun ne ovat hyvin samankaltaisia asioita. Haluan nostaa esiin poliisitutkinnan ja sieltä vielä tarkemmin sanottuna palonsyyn tutkinnan. Sitähän oltiin tästä laista poistamassa, mutta se olisi ollut suuri virhe. Poliisihan tekee palonsyyn tutkintaa hyvinkin ansiokkaasti nykypäivänä, ja siinä paljastuu erilaisia rikoksia, muun muassa vakuutuspetoksia.

Nyt tämän esityksen mukaan lakia olisi muutettu niin, että poliisi tutkii ainoastaan tapaukset, joissa selvästi epäillään rikosta tai on joku loukkaantunut tai kuollut, ja sen sijaan pelastusviranomaiset olisivat pelastuslain 41 §:n nojalla tämmöisissä pienemmissä paloissa, joiksi olisi luokiteltu alle 200 000 euron palot, tehneet palontutkintaa. Mutta se on tämmöistä tutkintaa, jossa fokus on palojen ennaltaehkäisyssä, eli aivan toinen, ja kun paloviranomaisilla ei ole samoja tutkintakeinoja ja -menetelmiä kuin poliisilla, esimerkiksi teknistä tutkintaa, taktista tutkintaa, mahdollisuutta suorittaa kuulusteluja ja puhutteluja, ei palokoiria eikä mitään muutakaan vastaavaa, niin pahimmillaan tässä olisivat jääneet tämmöiset alle 200 000:n palot selvittämättä, jos ei niissä olisi ollut henkilövahinkoja. Se olisi ollut aika suuri puute ja yksittäisen ihmisen kannalta suuri vääryys, jos vaikkapa hänen omakotitalonsa paloa ei olisi tutkittu.

Mutta onneksi hallintovaliokunta oli hereillä ja palautti sinne lauseen, joka oikeuttaa ja myös velvoittaa poliisin suorittamaan poliisitutkintaa eli palonsyyn tutkintaa kaikissa paloissa, missä se katsoo tällaisen tarpeen olevan. Tämä oli todella tärkeä ja välttämätön lisäys tähän lakiin.

Reijo Hongisto /ps:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Tolvanen käytti erinomaisen puheenvuoron. Nyt on puheena hallintovaliokunnan mietintö, ja tässä lakiesityksessä tehdään uuteen poliisilakiin pääasiassa teknisluontoisia muutoksia, jotka koskevat uuden poliisilain ja uuden pakkokeinolain salaista tiedonhankintaa koskevan sääntelyn välillä olevia perusteettomia eroavaisuuksia. Käsiteltävänä ovat olleet muun muassa poliisilain 5 luvun 5 § Telekuuntelu, poliisilain 5 luvun 8 § Televalvonta, poliisilain 5 luvun 54 § Ylimääräisen tiedon käyttäminen. Tätä ylimääräistäkin tietoa kerääntyy televalvonnan yhteydessä.

Arvoisa herra puhemies! Oma huomioni kiinnittyy poliisilain 6 luvun 1 §:n viimeisiin kolmeen sanaan, juuri näihin, joihin edustaja Tolvanen kiinnitti huomiota. Hallituksen esityksessä nuo kolme sanaa, "taikka palonsyyn selvittämiseksi", on esitetty poistettavaksi. Nämä sanat poistamalla olisi kavennettu merkittävästi poliisin mahdollisuuksia tutkia tulipalon avulla tehtyjä rikoksia.

Pelastusviranomainen suorittaa paitsi palon sammuttamisen myös tutkintaa palonsyttymissyystä: onko tuli saanut alkunsa viallisesta hormista, onko saunapalo lähtenyt kiukaan yläpuolelle henkariin kuivumaan jätetystä pyyhkeestä, vaatteesta taikka muusta sellaisesta, joka on valahtanut kiukaan päälle ja sytyttänyt tulen sytyttäen lopulta koko saunan. Paloviranomainen tutkii lähinnä rakenteellisia ja teknisiä syttymissyitä vastaavien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.

Poliisin suorittama palonsyyn tutkinta on paljon laajempaa ja sisältää sellaisia tehtäviä, joita paloviranomainen ei edes voisi suorittaa. Poliisin tutkinnan tavoite on selvittää mahdollinen rikos ja sen asianosaiset. Poliisi voi puhuttaa palontutkimuksessa henkilöitä. Poliisi voi käyttää palopaikalla erikoiskoulutettua koiraa ja selvitellä palaneen kohteen omistajan asioita tarkemmin tavalla, jota paloviranomainen ei voi tehdä.

Tulipaloa joko käytetään monen rikoksen apuna peittämään todellinen rikos taikka sitten palon avulla pyritään muuten hyötymään taloudellisesti. Nämä tutkimukset ovat monesti pitkäkestoisia ja vaativat erikoisosaamista, jota on poliisilla mutta ei paloviranomaisilla. Tämän takia on tärkeää, että nuo kolme maagista sanaa, "taikka palonsyyn selvittämiseksi", otettiin hallintovaliokunnan mietintöön, ja toivon, että ne tulevat myös hyväksytyksi lakiin.

Yleiskeskustelu päättyi.