Päivi Räsänen /kd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä aloitteessa ehdotetaan, että isyyslain
voimaanpanosta annettua lakia muutetaan siten, että kanneoikeus
palautetaan koskemaan niitä tapauksia, joissa lapsi on
syntynyt ennen isyyslain voimaantuloa eli ennen 1.10.1976. Kuitenkaan
ehdotukseni mukaan kannetta ei edelleenkään voisi
nostaa, jos isäksi oletettu mies on kuollut.
Aviolasten ja avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten tilanne
ei ole vieläkään tasa-arvoinen, vaikka
isyyslailla tavoiteltiin nimenomaan samaa juridista asemaa kaikille
lapsille ja todellisten isäsuhteiden voimaansaattamista.
Erityisesti nyt huomioni kiinnittyy siihen ryhmään,
joka on syntynyt vuosien 51 ja 76 välillä. Silloin
syntyi noin 100 000 au-lasta, joista merkittävälle
osalle ei ole edelleenkään vahvistettu isää.
Heistä useimmat ovat kasvaneet yksinhuoltajaperheessä ilman
kahden vanhemman tuomaa tukea ja elatusta. Valitettavasti usein
kasvuympäristöä on värittänyt,
varsinkin noina aiempina vuosina, myös häpeän
ilmapiiri, leimautuminen au-aseman vuoksi.
Monelle isättömyys saattaa edelleen olla kipeä osa
omaa identiteettiä. Toki on myös niin, että nämä au-lapset
on suljettu perintöoikeuden ulkopuolelle toisen vanhempansa
osalta. Isyyslain voimaantulosta annetussa laissa säädettiin viiden
vuoden määräaika isyyskanteiden nostamiselle
tapauksissa, joissa lapsi on syntynyt ennen isyyslain voimaantuloa.
Tätä määräaikaa, joka
päättyi vuonna 81, pidettiin tarpeellisena oikeusvarmuuden
vuoksi. Oikeusvarmuutta ei kuitenkaan edistä se, että monissa
tapauksissa lapsen huoltaja ei ollut tietoinen määräajasta
tai edes mahdollisuudesta isyyden vahvistamiseen. Kaikki äidit
eivät olleet halukkaita selvityttämään isyyttä,
eikä lapsi itse ikänsä puolesta ollut
määräaikana kykenevä ymmärtämään
asian merkitystä ja ajamaan kannetta isyyden vahvistamisesta.
Lisäksi tieto oletetusta isyydestä on saattanut tulla
aikuisen lapsen tietoon vasta paljon asetetun määräajan
jälkeen.
On muistettava, että määräajalla
tosiasiassa suojattiin lähinnä niiden miesten
elämäntilannetta, jotka eivät olleet
vapaaehtoisesti tunnustaneet isyyttään ennen lain
voimaantuloa. Ennen isyyslain voimaantuloa mies saattoi kieltää isyytensä eikä isyyden
vahvistaminen ollut tällöin mahdollista, ellei
kyseessä ollut niin sanottu kihlalapsi. Miehet saattoivat
siis välttää vastuunsa lapsen elatuksesta
yksinkertaisesti kieltämällä isyytensä.
Toiseksi rajaksi isyyskanteen nostamiselle asetettiin oletetun
isän kuolema. Kehittyneiden tutkimusmenetelmien avulla
isyydestä olisi saatavissa luotettava näyttö säilytettyjen
näytteiden ja miehen sukulaisilta otettujen näytteiden
avulla. Isyyslain taannehtivuutta ei kuitenkaan mielestäni
edelleenkään tule ulottaa sellaisiin tapauksiin,
joissa isäksi oletettu mies on jo kuollut. Tämä on
perusteltua, koska isyyden selvittämisen mahdollistavia
näytteitä ei olisi kuitenkaan kaikissa tapauksissa
saatavissa ja myös tapahtuneiden perinnönjakojen
uusi selvittäminen olisi hankalaa. Lisäksi vainajan
omaisten tunteiden suojaaminen on näin vanhojen tapahtumien
osalta tarpeen erityisesti, kun perheen sisäisten asioiden
selvittäminen ei enää ole mahdollista.
Isyyden vahvistamisessa korostuu perintöoikeudellinen
näkökulma, vaikka monille isättömyydestään
kärsiville lapseksi tunnustaminen on tärkeää täysin
muista syistä, ja heidänhän on mahdollista
luopua perinnöstään niin halutessaan.
Määräajan jatkamista voidaan pitää epätasaisena
oikeuspolitiikkana. On kuitenkin tärkeämpää varmistaa,
että kansalaiset tulevat kohdelluiksi yhdenvertaisina,
kuin jättää oikeuspoliittisista syistä tilanne
nykyiselleen. Isyyden selvittäminen saattaisi aiheuttaa
ongelmia vakiintuneisiin sukulaisuussuhteisiin, mutta vastapainona ovat
ne ilman isää aikuiseksi varttuneet kansalaiset,
jotka ovat saattaneet kärsiä asemastaan vuosikymmeniäkin.
Lapsen oikeuksien sopimuksen 7 artiklan mukaan lapsella on, mikäli
mahdollista, oikeus tietää vanhempansa. Monet
inhimilliset tekijät juridisen tasa-arvon lisäksi
puoltavat sitä, että isyyslaki on ulotettava taannehtivasti koskemaan
ennen lain voimaantuloa syntyneitä lapsia. Kanneoikeus
isyyden vahvistamiseen tulee antaa kaikille au-lapsille, joiden
todennäköinen isä on yhä elossa.
Arvoisa puhemies! Haluan vielä todeta, että saman
sisältöisen lakialoitteen teki viime kaudella
silloinen kansanedustaja Marja-Leena Kemppainen, ja tämä aloitehan
on nyt rauennut. Halusin tämän uusia sen vuoksi,
että olen nyt aivan lähiviikkoina saanut yhteydenottoja
henkilöiltä, joita tämä uudistus
myönteisessä mielessä koskisi.
Jaana Ylä-Mononen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin tekninen kysymys:
Luettuani tämän itse pykäläkohdan
täältä en havaitse mitään
tätä määräaikaa koskevaa
tekstiä täällä, ainoastaan tämän
7 §:n muotoilun, "ennen isyyslain voimaantuloa syntyneen
lapsen isyyden vahvistamista koskevaa kannetta ei voida nostaa,
jos mies on kuollut", eikä mitään muuta.
Jos tässä on vahinko käynyt, niin se
varmasti on syytä uudella aloitteella sitten täydentää,
kun puhutte, ed. Räsänen, kuitenkin kahdesta asiasta.
Tai sitten minä en vain näe sitä toista
asiaa tässä pykälätekstissä,
mutta se nyt on toisaalta sivuseikka.
Hiukan jää miettimään tätä yksikantaista
rajanvetoa tähän kuolleeseen isään.
On paljon lapsia, jotka syntyvät niin, että raskauden
aikana isäkandidaatti on ehtinyt kuolla, ja näissä on
aina uusia ja vanhoja asioita. Tietysti silloin tullaan hankalaan
tilanteeseen, jos mahdollinen isä on kuollut kymmeniä vuosia
sitten. Tiedän, että näitäkin
tilanteita varsinkin perinnönjakoselvittelyissä on
muun muassa hauta avaamalla ja näytteitä ottamalla
tässäkin maassa selvitetty. Ne ovat erittäin
hankalia tilanteita, mutta tiedämme myöskin, että tekniikka
on kehittynyt sillä tavalla, että aina ei tarvitse
näin radikaaleihin toimenpiteisiin mennä, vaan
niitä näytteitä saattaa löytyä aika
yllättävistäkin paikoista myöskin
täältä maan päältä,
ei aina tarvitse mennä maan alle.
Olin itse viime kaudella terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan
jäsenenä pohtimassa esimerkiksi haudan avaamiskohtaa.
Se on todella hankala paikka.
Keskustelu päättyy.