Heikki Autto /kok:

Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme käytännössä EU:n energiatehokkuusdirektiivin kansallista toimeenpanoa, ja toisen käsittelyn hengessä olemme tänä iltana tästä keskustelemassa. Nyt voidaan hyväksyä tai hylätä. Kyllähän varmasti tämä lakiesitys nyt hyväksytään, en sitä tässä puheenvuorossani kyseenalaista.

Lakiesityksen sisällöstä voi todeta vaikkapa nämä suurille yrityksille nyt pakollisina tulevat energiakatselmukset. Byrokratiaa ja kustannustaakkaa lisätään. No, toisaalta tietysti tavoitteenahan on se, että näitten kautta löydetään energiansäästökohteita, jotka vastaavasti tuovat yritysten omiin toimintoihin uutta energiaresurssia ja sitä kautta kustannustehokkuutta. Mutta tämäkin nyt tuntuu tietysti kovin itsestään selvältä, että totta kai jokaisen liiketaloudellisin perustein toimivan yrityksen kannattaa jo lähtökohtaisesti pyrkiä se oma prosessinsa optimoimaan ilman, että siihen lakia tarvitsee säätää.

Arvoisa puhemies! Vähän samanlainen tietysti on tilanne vaikkapa tämän toisen keskeisen sisällön osalta, että uusille ja uudistettaville yli 20 megawatin voimalaitoksille tulee kustannus—hyöty-analyysi velvoittavaksi siltä osin, tehdäänkö nimenomaan ratkaisu sähkön ja lämmön yhteistuotannosta. No, varmasti jokainen investoija, joka energiantuotantoon investoi, pyrkii tämän asian ensimmäisenä miettimään, pystytäänkö yhteistuotannon kautta sitten se hyötysuhde optimoimaan ja sitä kautta tietysti se koko hankkeen kannattavuus, joten nämä varmasti sinänsä aivan hyvät sisällölliset uudistukset tässä lainsäädännössä ovat tietysti vähän tällaisia itsestään selviä asioita.

Arvoisa puhemies! Haluaisin noin tulevaisuutta varten tässä keskustelussa kyseenalaistaa tämän filosofian ylipäätään siitä, kuinka mielekästä on asettaa absoluuttista tavoitetta energiankulutukselle. Tässähän tällainen tavoitetaso on 310 terawattituntia vuonna 2020, ja totta kai aina on tärkeää, että toimimme energiaa säästäen, resursseja optimoiden. Ilman muuta näin, mutta samaan aikaan haluan korostaa sitä, että Suomessa jo nyt toimitaan maailman tehokkaimmin.

Jos otetaan vaikkapa sähköntuotannon päästökerroin esimerkiksi, kuinka paljon hiilidioksidipäästöjä tuotetaan per kilowattitunti, niin Suomessa sähköntuotannossa näitä päästöjä tulee reilusti alle 200 grammaa per tuotettu kilowattitunti, kun esimerkiksi EU:n keskiarvo on yli 350:n, USA:ssa ollaan yli 500:n, Kiinassa 750:n tasolla, Intiassa 900 gramman tasolla per tuotettu kilowattitunti. Eli on aivan selvää, että suomalainen työ on globaalisti ekoteko, ja minkä enemmän Suomessa on tuotantoa, niin sen vähemmän globaalisti syntyy päästöjä. Siksi on täysin mieletöntä, jos haluamme suojella yhteistä ilmastoamme, rajoittaa tuotantoa Suomessa tällaisilla kategorisilla energiankäyttötavoitteilla. Minkä enemmän Suomessa tehdään tuotteita, minkä enemmän meillä käytetään energiaa, kun osaamme sen päästöttömästi tehdä, niin sen vähemmän globaalisti tarvitsee synnyttää päästöjä. Otan vaikka esimerkin, Tornion terästehtaan, jossa tehdään maailman hienointa ruostumatonta terästä. Jos ei sitä tehtäisi Suomessa siellä Torniossa, niin se varmaan tehtäisiin Intiassa kahdeksankertaisilla päästöillä tai Kiinassa tai Etelä-Afrikassa, jossain muualla, missä niistä tuotannon päästöistä ei välttämättä välitetä juurikaan.

Sen vuoksi, kun tehdään tämänkaltaisia lakeja, joilla pyritään siihen, että energiaa säästetään, resurssitehokkuus paranee ja siten myöskin vähennämme niin ilmastopäästöjä kuin yleensäkin saastuttamista, niin ensisijalla tulee olla suomalaisen työn kilpailukyvyn parantaminen, koska suomalainen työ on aina ekoteko ja siten säästämme globaalisti luonnonvaroja ja ilmastoa.