Eero Lämsä /kesk:
Arvoisa puhemies! Vielä maatalousasiasta sen verran,
että esitän kysymyksen ministeri Kalliomäelle
asiasta, joka täällä jo tulikin hieman
esille.
Hallitusohjelmassa todetaan muun muassa: "Hallituksen tavoitteena
on turvata maaseudun elinvoiman säilyminen kestävällä tavalla.
Tämän tavoitteen saavuttamiseksi hallitus huolehtii perheviljelmien
kannattavuuden ja kehitysedellytysten säilymisestä -
-." Teidän erityisavustajanne Pertti Rauhio tarjosi globalisaatiotyöryhmälle
paperia, jossa esitettiin muun muassa, että maatalouden
tukia on leikattava, lomitusjärjestelmä on purettava,
viljelijöiden työeläkejärjestelmä lopetettava,
maataloustutkimusrahat ohjattava muihin elinkeinoihin ja että suomalaisten tarvitsemat
elintarvikkeet voitaisiin tuoda vaikka kehitysmaista. Paperi ei
kylläkään, ja onneksi, tullut loppuraporttiin,
mutta kirjoitettu, mikä kirjoitettu.
Mikä on, arvoisa ministeri, teidän kantanne näihin
teidän erityisavustajanne näkemyksiin? Pitäisikö näin
toimia, vai edetäänkö tuon hallitusohjelman
mukaisesti?
Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki
Puhemies! Hallitus on todella edennyt hallitusohjelman mukaan
ja itse asiassa erittäin hyvällä yhteistyöhengellä.
Meillä ei ole ollut mitään erityisiä suuria
ongelmia löytää yksimielisyys maatalouspolitiikasta
ja laajemminkin maaseutuun liittyvästä politiikasta.
Globalisaatiostrategiatyöryhmän työ on
tietenkin sen jäsenten tiedossa ja heidän vastuullaan.
Sikäli kuin minä tiedän tuosta episodista,
se perustui tuon strategiatyöryhmän tiettyyn työvaiheeseen,
jossa maalailtiin tulevaisuutta, jossa olisi kohteena ollut erinomaisen
suuria, vaikeita leikkauksia eri väestöryhmiin.
Siihen näkymään Rauhio halusi tuoda myöskin
tämän. Siis lähtökohta on siinä,
että kaikki väestöryhmät ovat
sitten ongelmissa, jos tulee niitä tosi huonoja aikoja.
Liisa Jaakonsaari /sd:
Arvoisa puhemies! Tässä salissa on monta
kertaa vaadittu sitä, että kehitysapua täytyy
nostaa, ja me kaikki tiedämme sen, että kehitysapu,
vaikka Euroopan unioni on yksi maailman suurimpia kehitysavun antajia,
on itse asiassa erittäin pientä sen rinnalla, mitä kehitysmaat
menettävät, kun rikkaat maat Euroopassa ja USA:ssa
suojelevat omaa tuotantoaan. Kun erityisavustaja Rauhio on globalisaationäkökulmasta
nostanut tärkeitä kysymyksiä esille,
niin haluaisin kysyä kehitysministeri Lehtomäeltä,
mitä mieltä hän on siitä, voidaanko
ylipäätään näin vaikeita
tulevaisuuskysymyksiä nostaa poliittiseen keskusteluun,
ja mitä mieltä hän on rikkaitten maitten
protektionismista suhteessa kehitysmaitten maatalouden tuontiin.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki
Arvoisa puhemies! Kaikki tulevaisuuskysymykset pitää nostaa
poliittisen keskustelun agendalle ja erityisesti ne vaikeat. Sitä vartenhan
meidät itse kukin on tänne valittu.
Euroopan unioni omasta puolestaan kyllä kansainvälisessä kauppapolitiikassa
toimii hyvin edistyksellisesti näitten kehitysmaiden näkökulmaa
ajatellen. Unionilla on Kaikki paitsi aseet -järjestelmä,
joka takaa kiintiöttömän ja tullittoman
tuonnin Euroopan unionin alueelle kaikkein köyhimmistä kehitysmaista.
Ongelma näissä kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa
on se, miten pystymme kaikkein parhaiten ja tehokkaimmin kohdentamaan
myöskin nämä kaupankäynnin erityiskohtelut
näille kaikkein köyhimmille maille, ja siihen
Euroopan unioni pyrkii edelleen löytämään
lisäaskelia.
Eero Lämsä /kesk:
Arvoisa puhemies! Olisin vielä halunnut tarkentaa pääministerin
kantaa. Tehän asetitte globalisaatiotyöryhmän
ja otitte myös tämän raportin vastaan.
Mikä teidän kantanne on näihin erityisavustajan
esittämiin näkemyksiin? Voivatko todella nyt suomalaiset talonpojat,
maanviljelijät, toimia luottavaisin mielin ja luottaa siihen,
että tuollaiset paperit asetetaan roskakoriin ja pysyvästi?
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Voivat luottaa raporttiin, eikä sen
taustaryhmä näitä asioita nostanut esille
esitellessään aihetta minulle. Mutta kyllä suomalaisessa
yhteiskunnassa pitää myös sietää keskustelua.
Me olemme avarasti katseleva kansa. Otetaan julkisessa keskustelussa
sitten kantaa, jos on tarvetta, mutta hallituksella on, aivan niin
kuin valtiovarainministeri totesi, hyvin yhtenäinen linja
ja näissä kysymyksissä on hyvä henki.
Maija Perho /kok:
Arvoisa puhemies! Ed. Lämsä osittain jo kysyi
sen, mitä itsekin aioin. Mutta jatkan vielä sen
verran, että kun valtiovarainministeri Kalliomäen
kommentit erityisavustajansa sanomisiin globalisaatioraportin yhteydessä tulivat
esille ja kun myös se, että ministeri ei pitänyt
tarpeellisena erillisen tupon laatimista, todella herätti
suurta levottomuutta viljelijäväestössä tilanteessa,
jossa tulevaisuus on ollut pitkään epävarma,
tilanteessa, jossa on jouduttu sopeutumaan ja sopeuttamaan tuotantoa,
jossa työmäärät kasvavat, eikö ministeri
Kalliomäki lainkaan ajatellut sitä tilannetta,
jossa viljelijät ovat jo pitkään eläneet?
Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki
Puhemies! Aivan vastikään tapasin joukon nuoria
tuottajia täällä eduskunnassa. Heillä on
omat huolensa, vaikeitakin näkymiä, mutta lähes
koko se porukka ainakin oli nuoria miehiä, tuottajia, ja heidän
näkemyksensä oli kuitenkin, että tulevaisuus
voi antaa heille hyvääkin, ja he korostivat sitä,
että se edellyttää laajaa yhteistyötä tässä yhteiskunnassa
myöskin heidän asioitaan käsiteltäessä,
ja se on tämän hallituksen keskeinen ohjenuora.
Mikko Elo /sd:
Puhemies! Viitaten siihen, mitä ed. Jaakonsaari kysyi
kehitysmaiden tukemisesta ja maatalouden markkinoille pääsemisestä,
niin joskus tuntuu siltä, että Suomen politiikka
Maailman kauppajärjestössä Wto:ssa ja EU:ssa
on vähän ristiriitaista. Wto:ssa ollaan valmiit
vaikka kuinka pitkälle meneviin myönnytyksiin
markkinoillepääsyyn kehitysmaille, mutta sitten
EU:n sisällä kuitenkin taistellaankin sen puolesta,
että EU ei noudatakaan sitä politiikkaa, mitä Suomi
on ajanut Wto:ssa. Kysyisinkin maatalousministeri Korkeaojalta:
Onko Suomi johdonmukainen Wto:n politiikassa ja toisaalta EU:n
sisällä?
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Arvoisa puhemies! Viime heinäkuun viimeisenä päivänä saavutettiin
Dohan kierroksessa merkittävä edistysaskel, kun
päätettiin niin sanotuista modaliteeteistä liittyen
maatalouskauppaan. Tämän perimmäinen
sisältö on se, että EU halusi pitää kiinni
siitä, että maataloutta voidaan jatkossakin tukea,
ja korosti nimenomaan sitä, että tämän
niin sanotun vihreän laatikon tukeen ei saa kohdistua alennusvaatimusta,
samaan aikaan kun unioni sitten hyväksyi sen periaatteen,
että pitkällä aikavälillä vientituesta
luovutaan ja markkinoillepääsyä lisätään.
Eli tällä luotiin se kehikko, millä EU
ja myös Suomi suhtautuu tähän Wto:n tulevaan
kierrokseen. Se heijastui myöskin sitten tähän
meidän viimeksi tekemäämme sopimukseen
komissaari Fischlerin kanssa, jossa hyväksyttiin se, että (Puhemies
koputtaa) meillä saa olla tätä luonnonhaittakorvausta
tietty taso, mutta sen muotoon kiinnitettiin huomiota, niin että se
täyttää Wto:n vihreän laatikon
tuen ehdot.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki
Arvoisa puhemies! Olennaista tässä kotimaisessa
maatalouspolitiikkakeskustelussa, niin kuin nyt tässäkin
on käynyt esille, on nähdä juuri se linkitys,
että Euroopan unionin maatalouspolitiikan uudistukseen
paineet tulevat globaalilta agendalta ja Wto:n piiristä.
Silloin Suomen ja Euroopan unionin ainoa mahdollisuus on rakentaa
pitkäjänteistä maatalouspolitiikkaa,
joka on Wto-yhteensopiva. Tämä on tietysti se
tapa, millä me myöskin hallituksessa tätä rakennamme.
Nyt käynnissä olevalla neuvottelukierroksella
näyttää siltä, että unioni
pystyy hyvin toimimaan cap-reformin puitteissa, mutta siitä eteenpäin
me emme tietenkään tiedä.
Petri Salo /kok:
Arvoisa herra puhemies! Minä kyllä luulen,
ettei tämän päivän suomalainen
talonpoika kaikkein eniten pelkää yhtä demarivirkamiestä,
vaan hän pelkää yksinkertaisesti sitä,
minkälaista maatalouspolitiikkaa tämä punamultahallitus
aikoo jatkaa. Kuten täällä maa- ja metsätalousvaliokunnan
puheenjohtaja äsken kertoi, maataloustulo lähti
jo viime hallituksen aikana nousuun. Tämän päivän
tuore tilasto kertoo, että maatalouden yrittäjätulo
aleni viime vuonna 6 prosenttia. Tämä olisi ollut
hyvä pohja rakentaa oikeudenmukaisuutta myös maataloustupossa.
Etelä-Pohjanmaalla on tiloja, jotka menettävät
uudessa ratkaisussa jopa 80 000 euroa vuositasolla. On
puhuttu kuoppien paikkaamisesta ja oikaisemisesta.
Ensimmäinen varapuhemies:
Pyydän kysymystä!
Kysyn: Millä tämä eteläpohjalainen
viljelijä aikoo maksaa esimerkiksi keskustan jäsenmaksun
ensi vuonna? (Naurua)
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Arvoisa puhemies! Hallitus tällä viikolla
tehdyssä päätöksessä päätti
keskittyä nimenomaan oleelliseen kysymykseen eli maatilojen kannattavuuden
tarkasteluun ja erikseen vielä nimenomaan siihen, minkälaisia
mahdollisia muutoksia tämä tukijärjestelmän
uudelleen muotoutuminen aiheuttaa mahdollisesti tietyille tilaryhmille.
Tässä edetään nyt juuri niin,
että katsotaan, miten tämä tukijärjestelmäkokonaisuus
yksityiskohdiltaan muotoutuu, jotta meillä on pohja arvioida
näitä mahdollisia tilakohtaisia ongelmia ja myöskin
niitä toimenpiteitä, joihin tämä tilanteen
kehitys antaa aiheen.