Täysistunnon pöytäkirja 134/2012 vp

PTK 134/2012 vp

134. TORSTAINA 20. JOULUKUUTA 2012 kello 10.01

Tarkistettu versio 2.0

EU:n komission suositus Suomelle eläkeiän nostamisesta

Jari Lindström /ps:

Arvoisa herra puhemies! Euroopan komission vuotuista kasvuselvitystä käsittelevässä E-kirjeessä 149 annetaan Suomelle viisi suositusta vuodelle 2013. Eräässä suosituksessa todetaan, että Suomen on "nostettava tosiasiallista eläkeikää kasvaneen elinajanodotteen mukaisesti". Kirjeen liitteenä olevassa pitkän aikavälin kehitystä käsittelevässä Euroopan komission makrotaloudellisessa kertomuksessa puolestaan sanotaan seuraavaa: "Eläkeiän yhdistäminen elinajanodotteeseen auttaisi tasapainottamaan työ- ja eläkevuosien suhdetta. Jotta voidaan välttää toistuvat vaikeat neuvottelut, yhdistäminen olisi mieluiten toteutettava automaattisesti sovellettavien sääntöjen perusteella."

Tämän munkkilatinan jälkeen kysyn asianomaiselta ministeriltä: eikö tällaisen automatiikan esittäminen ole täysin ristiriidassa sen sopimuskulttuurin kanssa, jota Suomessa on jo vuosikymmenien ajan noudatettu, ja miten hallitus aikoo moiseen suositukseen suhtautua?

Pääministeri Jyrki Katainen

Arvoisa puhemies! Komission maakohtaiset suositukset on tehty sitä varten, että ne ohjeistavat parempaan taloudenpitoon. Suomikin on ajanut tätä mallia Euroopassa, että me pystyisimme ennalta välttämään talouden rakenteiden heikentymisen. Suomessahan on tiedostettu, että meillä on paljon heikkouksia meidän talouden rakenteessa, ja yksi heikkous on väestön ikääntyminen. Sen takia meidän pitää tehdä työtä pidempään. Pitää olla tietysti työpaikka kaikille, mutta sitten pitää myös tehdä työtä pidempään, jotta tämä hyvinvointiyhteiskunta pysyy pystyssä. Eli tässä ei ole sinänsä mitään uutta. Se on sitten jäsenmaista itsestään kiinni, millä tavalla esimerkiksi työuria tässä tapauksessa pidennetään. Eli meidän nyt vain täytyy etsiä meille parhaiten sopivat keinot työurien pidentämiseksi, koska se on meidän oma etumme. Emme me tee mitään muutoksia komissiolle vaan suomalaisille.

Jari Lindström /ps:

Arvoisa herra puhemies! Työurakeskustelu on paljon enemmän kuin kiistelyä siitä, pitääkö eläkeikää nostaa vai ei. Meillä on kuitenkin kaksi haasteellista asiaa, ainakin kaksi haasteellista asiaa, hoidettavana: nuorten saaminen työelämään ja ikääntyvien työntekijöiden työuran pidentäminen. Viime aikoina on yhä enemmän kiinnitetty huomiota työterveyteen ja työkyvyn tukemiseen. Tutkimuksen mukaan 100 000 eli yli kolmannes työkyvyttömyyseläkkeellä olevista olisi halukkaita ja kykeneväisiä työskentelemään ainakin jossain määrin.

Eläkejärjestelmän uudistamista on katsottava järjestelmän toimivuuden ja kestävyyden, julkisen talouden ja sukupolvien välisen oikeuden-mukaisuuden näkökulmista. Osa-aikaeläkeläisen työssäkäynti aiheuttaa paljon byrokratiaa työnantajalle ja työntekijälle. Kysyn arvoisalta ministeriltä: mitkä ovat hallituksen keinot helpottaa osatyökykyisten ja työkyvyttömyyseläkeläisten työssäkäyntiä?

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko

Arvoisa puhemies! Erittäin tärkeä kysymys näinä aikoina, kun puhutaan työurien pidentämisestä. Nimittäin tällä hetkellä 25 000 uutta työkyvyttömyyseläkeläistä tulee joka vuosi. Meillä on kuitenkin sellainen toivomus, että me pystyisimme esimerkiksi osatyökykyisen ihmisen työuraa jatkamaan ja että myöskin sitten, jos on ulkopuolella työelämän, saisi sitä työtä. Tähän kuuluvat esimerkiksi vammaiset.

Tähän asiaan liittyen meillä on toimenpideohjelma, jota sosiaali- ja terveysministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö yhdessä tekevät. Sen väliraportti tulee tammikuussa. Meillä luodaan myös osatyökykyisille tällaista uudenlaista konseptia, jota me yritämme saada työyhteisöihin käyttöön, ja sitten tietysti meillä myös liittyen tähän työeläkejärjestelmään tulee kansainvälinen arviointi, joka julkaistaan tuossa muistaakseni 7. päivä.

Hanna  Mäntylä  /ps:

Arvoisa puhemies! Nuorten saaminen koulutukseen ja sen myötä työelämään on yksi suurimmista haasteista, johon meidän on yhteiskuntamme tulevaisuuden vuoksi pakko löytää ratkaisuja. Eri arvioiden mukaan niin sanottuja syrjäytyneitä tai sen uhan alla eläviä nuoria ja nuoria aikuisia on jo noin 50 000. Syrjäytyneitä on 5 prosenttia ikäluokasta. Syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle yli miljoona euroa. Kokonaisvaltaiset kansantaloudelliset kustannukset ovat järkyttävät jo nyt. Tulevaisuudessa tarvitsemme nuoremme työelämään, emme syrjäytymistilastoihin. Ongelma ei ole pelkästään taloudellisten resurssien kohdentaminen, vaan tilanne vaatii myös muunlaisten ratkaisujen ja uusien toimintamallien käyttöönottoa. Nykyinen järjestelmämme ei selvästikään toimi, vaan putkesta putoaa osa nuorista pois. Syrjäytymisellä on kauaskantoisia vaikutuksia myös työvoiman saatavuuteen erityisesti ammattitaitoisen työvoiman kohdalla. Kysyisinkin: millaisia vaihtoehtoisia oppimispolkuja nuorille voitaisiin tarjota, ja mitä konkreettisia toimenpiteitä nyt on odotettavissa, jotta tähän todella massiiviseen ongelmaan puututaan?

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki

Arvoisa puhemies! Ensi vuonna astuu voimaan nuorisotakuu, ja yhtenä osana sitä panostetaan entistä enemmän etsivään nuorisotyöhön, josta tehdään valtakunnallista, ja nuorten työpajatoimintaan. Etsivän nuorisotyön tehtävä on nimenomaan löytää ne nuoret, jotka ovat syrjäytyneet työelämästä, opiskelusta, työharjoittelusta, saattavat olla neljän seinän sisällä, ei sosiaalisia suhteita, eivät tapaa ihmisiä, ei päivärytmiä. Sen jälkeen heidät ohjataan nuorten työpajatoimintaan, jossa lähdetään ihan rakentamaan ensin sitä peruspäivärytmiä, sosiaalisia suhteita, itsetuntoa vahvistamaan, ja sen jälkeen pikkuhiljaa käydään läpi sitä, mikä voisi olla se työ, opiskelusuuntaus, johon mennään. Tämä on erittäin iso ja tärkeä panostus. Niistä, jotka suorittavat työpajajakson, jatkotien löytää tällä hetkellä 75 prosenttia, joka on erittäin hyvä ja korkea luku siihen nähden, kuinka vaikeasta tilanteesta lähdetään. Tämä on minusta semmoinen hyvin tärkeä asia, ja on äärimmäisen tärkeää, että kaikkialla Suomessa on kaikilla nuorilla tähän mahdollisuus.

Opetusministeri Jukka Gustafsson

Arvoisa puhemies! Kolme sellaista rakenteellista kehittämisasiaa, jotka ovat menossa:

Itse asiassa tänään valtioneuvosto hyväksyi asetuksen muutoksen, joka koski ammatillisen ja lukiokoulutuksen valintaperusteita ja joka vahvistaa peruskoulun päättävän nuoren pääsyä välittömästi toisen asteen koulutukseen.

Toinen rakenteellinen kehittämiskohde liittyy laajasti ammatillisen koulutuksen kehittämiseen siten, että painotamme ja otamme mukaan työvaltaista opiskelua, tekemällä oppimista.

Kolmas liittyy oppisopimuskoulutuksen laajentamiseen nimenomaan nuorten ikäluokan osalta, ja siihen osana yhteiskuntatakuuta on erikseen varattu myöskin määräraha, ja siihen liittyy myöskin tämä työnantajien korvaustason nostaminen, jolla houkutellaan myöskin työantajia sitten palkkaamaan nuoria.

Kauko Tuupainen /ps:

Arvoisa puhemies! Suomessa eläkeläisiä on 1,4 miljoonaa. Keskieläkkeen suuruus oli vuosi sitten 1 100 euroa kuukaudessa. Kaikissa muissa Euroopan maissa paitsi Suomessa, Portugalissa ja Tšekissä on niin sanottu eläkekatto: Sveitsissä 4 500 euroa kuukaudessa, Saksassa vanhoissa valtioissa 5 400 kuukaudessa, Saksan uusissa valtioissa 4 550 euroa, Norjassa 7 800 ja naapurissamme Ruotsissa 3 000 euroa kuukaudessa. Kysymys kuuluu, arvoisa pääministeri: onko hallitus miettinyt, ja jos ei, niin koska Suomeen tulee niin sanottu eläkekatto?

Puhemies Eero Heinäluoma:

Ollaan ehkä alkuperäisestä kysymyksestä vähän sivussa, mutta jos pääministeri haluaa vastata.

Puhuja

Ei olla! Liittyy eläkkeisiin.

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko

Arvoisa herra puhemies! Kyllä tämä eläkekatto on tietysti keskustelussa ollut myöskin. Meillähän on sellainen kuin eläkeneuvottelukunta, jota vetää Jukka Rantala, ja heidän tehtävänään on miettiä kaiken kaikkiaan tätä meidän eläkejärjestelmää, ja heidän käsittelyssään ovat myöskin nyt sitten nämä kaikki tämäntyyppiset. Tähän asti, kun on arvioitu tätä eläkekaton tarvetta, on tultu siihen tulokseen, että sitä ei ole tässä meidän järjestelmässä järkevää enempää tehdä kuin mitä se nyt on. Mutta koko ajan arvioidaan tätä asiaa, ja myöskin siinä, kun tämä eläkeneuvottelukunta jättää sitä omaa raporttiansa, tullaan arvioimaan. Siellä on myöskin leskeneläkkeet, jotka on jo aikoja sitten rakennettu, ja nyt niihin pitää tehdä muutoksia ja kaikkea tämäntyyppistä.

Anu Vehviläinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin totean ikääntyneiden työntekijöiden osalta, että heidän osaltaan työurien jatkamisessa on ensisijaisesti oltava kysymys kyllä myös siitä, että asenteet heitä kohtaan muuttuvat erityisesti työnantajien puolelta mutta koko yhteiskunnassakin.

Mitä tulee sitten tähän työurakysymykseen, johonka tämä ensimmäisen kysymys liittyi, niin haluaisin kysyä pääministeriltä — kun maaliskuussa oli tämä teidän kehysriihenne ja siinä yhteydessä tehtiin tämä työurasopimus, jonka tekivät työmarkkinajärjestöt, ja te silloin olitte vähän sitä mieltä, että ei tullut riittävästi toimia, ja myös nyt viime aikoina olette puhunut siitä, että niitä toimia ei ole tullut riittävästi, ja olette pyytänyt järjestöiltä helmikuun 13. päivään mennessä esityksiä — mikä teidän mielestänne on työnjako hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen välillä tässä työurakysymyksessä. Kummalle se ensisijaisesti kuuluu?

Pääministeri Jyrki Katainen

Arvoisa puhemies! Viime keväänä työmarkkinajärjestöt tekivät päätöksiä, ja ne olivat ihan hyviä konkreettisia päätöksiä työurien pidentämiseksi, mutta kyllä meillä edelleenkin on paljon tarvetta pidentää työuria ihan yksinkertaisesti kahdesta syystä johtuen.

Meillä on joka vuosi tästä eteenpäin vähemmän työikäisiä ihmisiä, ja vaikka jokaiselle olisi työpaikka, niin Suomessa tehdään työtä vähemmän. Ja kun me kaikki varmaan täällä olemme sitä mieltä, että hyvinvointiyhteiskunta on mahdollista toteuttaa vain, jos tehdään riittävästi työtä, niin sen takia meidän pitää pystyä tekemään vähän enemmän elämän mittakaavassa työtä kuin tähän saakka.

Toinen on sitten tietysti ylipäänsä se, että me tarvitsemme lisää verotuloja ja ne tulevat työnteon kautta. Vastuu on sekä hallituksella että työmarkkinajärjestöillä. Osa päätöksistä, jotka vaikuttavat työuraan, on ihan puhtaasti lainsäädäntökysymyksiä, mutta osa on taas semmoisia asioita, joissa meillä perinteisesti työmarkkinaosapuolet ovat osallistuneet, erityisesti nyt sosiaalivakuutuksista päättämiseen. Sen takia me tarvitsemme tätä hyvää yhteistyötä sekä hallituksen että työmarkkinajärjestöjen kesken, jotta saamme riittävän vaikuttavia konkreettisia toimia työurien pidentämiseksi.

Mauri  Pekkarinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Kymmenen vuoden päästä työikäistä väkeä on 140 000—150 000 ihmistä vähemmän kuin tällä hetkellä. Työuria varmaan pitää jatkaa sekä alusta että lopusta ja vähän keskeltäkin, mutta se iso juttu on kuitenkin työllisyysaste: kuinka suuri osa siitä väestä, ken on 16—65-vuotiaita tällä hetkellä, on työmarkkinoitten käytettävissä tällä hetkellä. Meillä viimeinen lukema on pikkasen alle 70 prosenttia, ja monissa Pohjoismaissa se on 75 prosenttia. Tämä on iso asia: miten voidaan työllisyysastetta nostaa. En ole havainnut hallituksella sellaista selvää ohjelmaa, policya, jolla nämä askelmat kohti 75:tä prosenttia otetaan. Tämä asia on — totta kai myöskin tämä on osin työmarkkina-asia — mutta aivan erityisesti hallituksen käsissä. Mitä hallitus tekee, jotta työllisyysaste nostetaan vähintään 75 prosenttiin?

Pääministeri Jyrki Katainen

Arvoisa puhemies! Vähintäänkin kaksi näkökulmaa.

Ensinnäkin me tarvitsemme lisää yksityisen sektorin pysyviä työpaikkoja, että niitä työpaikkoja olisi kaikille niitä haluaville. Nythän me menetämme tämän rakennemuutoksen seurauksena paljon pysyviä yksityisen sektorin työpaikkoja, koska kaikkia niitä tuotteita ja palveluita, joita aiemmin on myyty, ei enää maailmalla osteta. Sen takia tarvitsemme kasvupolitiikkaa, että tulee työpaikkoja.

Toinen on sitten erityinen satsaus nuoriin, ja tämä yhteiskuntatakuu on yksi esimerkki siitä, jolla pyritään estämään nuorten pysyvää syrjäytymistä tai pysyvää poisjääntiä työelämästä. Siinä on sitten lukuisia toimenpiteitä sekä opetussektorin puolella että työministerin toimialalla.

Tässä nyt vain kaksi esimerkkiä, joita on tarkoitus käyttää nimenomaan edustaja Pekkarisen mainitseman työllisyysasteen kasvattamisen vuoksi.

Totta on myös se, että noin 250 000 työttömästä noin 150 000 henkilöä on semmoisia, joitten työllistyminen on erittäin haastavaa ja vaikeaa. Noin 100 000 voisi aloittaa työt seuraavana päivänä, jos vain työpaikka sattuisi oikealle paikkakunnalle ja työtä olisi tarjolla. Mutta edustaja Pekkarinen (Puhemies koputtaa) on erittäin hyvä esimerkki pitkästä työurasta. Kaikkien ei tarvitse välttämättä edes noin pitkään tehdä työtä, mutta kunnioitettava suoritus. (Naurua)

Mauri  Pekkarinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämän jälkeen ei tietysti voi muuta kuin kiittää. — Ehkä sen verran kuitenkin, että totta kai tarvitaan kasvua ja tarvitaan niitä työpaikkoja, mutta tarvitaan myöskin sekä sosiaalisektorin että työvoimapolitiikan että koulutuksen puolella niitä toimia, joilla parannetaan työiässä olevien ihmisten, nyt työmarkkinoilta pois olevien ihmisten valmiuksia, jotta he paremmin soveltuisivat sitten niihin uusiin työpaikkoihin, mitä yhteiskunnassa pystytään luomaan. Tässä mielessä tarvitaan varmaan monia toimia.

Arvoisa pääministeri! Arvoisa puhemies! En välttämättä, kun sain noin hyvän vastauksen äsken, kysy näin ollen yhtään mitään. (Naurua)

Puhemies Eero Heinäluoma:

Seuraavaksi tiukan kysymyksen esittää edustaja Kataja.

Sampsa Kataja /kok:

Arvoisa puhemies! Suomen demografia on tosiasia, josta tuskin EU:n komissiota voi syyttää, kuten edustaja Lindström teki, mutta fakta on, että työssäkäyntisuhteemme muuttuu dramaattisesti lähivuosina, ja tähän myös Suomessa tulee varautua. Itse asiassa tänään aamupäivän vietin tuolla Kevassa, joka vastaa suomalaisen julkisen sektorin eläketurvasta, ja sielläkin olemme linjanneet omissa strategioissamme, että puolet kasvavasta eliniästä tulisi käyttää työelämässä. Meillä on paljon historiallisia jäänteitä eläketurvassa, kuten vaikkapa leskeneläke tai ammatilliset työkyvyttömyyseläkkeet. Keskeinen huomio tulisi jatkossa kiinnittää työkyvyttömyyseläkkeisiin, osatyökyvyttömyyseläkkeen suhteeseen muihin, työkyvyttömyyseläkkeeltä paluuseen. Kysynkin: mitä hallitus aikoo tehdä nimenomaan työkyvyttömyyseläkkeiden vähentämiseksi, ja onko hallitus valmis harkitsemaan kaikkien työkyvyttömyyseläkkeiden (Puhemies koputtaa) määräaikaista uudelleenarviointia?

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko

Arvoisa puhemies! Meillähän on, niin kuin äsken totesin edellisessä vastauksessani, meneillänsä monenlaisia arviointeja meidän koko eläkejärjestelmästä. On kansainvälinen arviointi ja sitten myös meidän kansallinen arviointi siitä, mitä pitäisi tehdä eläkejärjestelmälle.

Työkyvyttömyyseläkkeitä pohditaan ja yleensä työkyvyttömyyteen liittyviä tukimuotoja, myöskin ihan konkreettisia tukimuotoja mietitään tässä meidän osatyökykyisten toimenpideohjelmassa ja siinä konseptissa, mitä me nyt rakennamme työpaikoille. Työkyvyttömyyseläkkeet kaiken kaikkiaan, aivan niin kuin kysyjä tietää, ovat erittäin tärkeät siinä tilanteessa, kun me pohdimme tätä kokonaisjärjestelmää, tätä koko eläkejärjestelmää.

Kari  Rajamäki  /sd:

Arvoisa puhemies! Edustaja Katajan puheenvuoro oli tosi hämmentävä. Olemme Kansaneläkelaitoksen valtuutetuissa kantaneet huolta ja olemme käyneet läpi viime aikoina muun muassa sairauspäiväraha- ja työkyvyttömyyseläkehylkyjen rajun kasvun. Pariin vuoteen 30—40 prosenttia on noussut maallikonkin sairaaksi näkemien ihmisten, erikoislääkäreiden useilla lausunnoilla olevien ihmisten hylyt. Kysyisin ministeri Risikolta: kun on tarkoitus myös Kelan valtuutettujen ja ministerin yhdessä arvioida tätä tilannetta, miten te näette tämän asian? Nimittäin valitettavasti kansa alkaa olla sitä mieltä, että valelääkäri sentään näkee ihmisen, Kelan lääkäri ei.

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko

Arvoisa puhemies! Tästä kysyjän mainitsemasta asiasta meille tulee varmasti enemmän palautetta kuin mistään muusta asiasta. Siitä syystä tämän syksyn aikana — meillä on ollut ihan tällainen asiantuntijaporukka, joka on pohtinut sitä, mitä tälle asialle voidaan tehdä, koska kyllä täytyy sanoa, että kansalaisten oikeustaju on koetuksella, ja nimenomaan sitä läpinäkyvyyttä halutaan lisää — meillä on tehty ihan tällainen toimenpideohjelma, mitä me nyt alamme yhdessä tehdä. Meillä on myös asiakkaitten eli potilaitten edustajat siinä mukana, meillä on vakuutuslääkärien edustajat, meillä on hoitavien lääkärien edustajat ja vakuutusyhtiöiden edustajat. Tästä löytyy lisätietoa sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta. Se koko toimenpideohjelma on kerrottuna siellä ihan julkisesti, ja työ alkaa.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Kysymys on loppuun käsitelty.