Jouko Skinnari /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä laki julkisista hankinnoista on erittäin tärkeä esitys. Sitä talousvaliokunnassa koko viime syksy käsiteltiin ja päädyttiin loppujen lopuksi laajan asiantuntijakuulemisen ja valiokuntien lausuntojen pohjalta siihen, että tämä hallituksen esitys on käytännössä hyväksyttävissä niillä muutoksilla, joita tähän on tuotu.

Tämä hallituksen esitys ja nyt valiokunnan hyväksymä mietintö koskevat julkisia hankintoja, jotka ovat käytännössä noin 22,5 miljardia euroa — ne ovat noin 15 prosenttia bruttokansantuotteesta — ja kun tässä on näitä erilaisia kynnysarvoja ja muita, niin esityksen piiriin kuuluisi runsaat 13 miljardia euroa ja näistä EU-kynnyksen ylittävistä hankinnoista 3,6 miljardia euroa. Toisin sanoen me olemme euromääräisestikin erittäin merkittävien asioitten kanssa tekemisissä, ja tämä on suuri haaste suomalaiselle kunnallishallinnolle ja myös valtionhallinnolle ja koko julkis-hallinnolle, millä tavoin osataan tehdä ilmoitus tarjouspyynnöistä ja millä tavoin sitten tarjoukset voidaan hyväksyä.

Tämä laki on menettelylaki niille hankinnoille, joita tämä laki koskee. Siis kysymys on menettelylaista niille hankinnoille, joita tämä laki koskee, ja tämä ei poista kuntien yhteistoimintaa. Kunnat päättävät edelleen itse siitä, mitä ne haluavat kilpailuttaa, mutta jos kilpailutetaan, silloin hankintalaki tulee käytettäväksi. Myös esimerkiksi kolmannella sektorilla, joka on ominaista suomalaiselle yhteiskunnalle, erityisesti sosiaali- ja terveysalalle, tämä mahdollistaa edelleen toiminnan sillä tavoin kuin tälläkin hetkellä. Samaten suorat hankinnat tässä on mahdollistettu, ja niillä keinoin voidaan myös niin työrajoitteiset, vammaiset kuin muutkin ottaa huomioon sillä tavoin, että tällaiset monen mielestä jopa kirosanan luonteiset sanat kuin kilpailu ja kilpailuttaminen eivät ole siinä esteenä.

Kaiken kaikkiaan yleisesti ottaen voidaan todeta se, mikä oli vähän jokaisen asiantuntijan lausunnossa, että koulutus, suomalaisen julkishallinnon luottamushenkilöitten, erityisesti virkamiesten, jotka vastaavat näistä hankinnoista, kouluttaminen on yksi niitä suuria haasteita, jotka meidän on otettava vastaan, ja kun se tapahtuu samaan aikaan kunnallisen hallinnon uudistamisen kanssa, niin se on vielä suurempi haaste. Tässä suhteessa jokainen sellainen kunta, kuntayhtymä ja tällä alalla toimiva, joka tästä realistisesta lähtökohdasta lähtee, on silloin askeleen edellä muita. Eli koulutus ja osaaminen ovat tässäkin niitä asioita, joihin kuntien ja muitten jul- kishallinnon elimien pitäisi edelleen panostaa.

Tämä lakiesitys kaiken kaikkiaan ei ota kantaa hankinnan sisältöön, koska sillä säädetään vain menettelytapoja eli sitä, miten voittava tarjous valitaan, eikä sitä, millainen voittavan tarjouksen tulee olla. Tämä hallituksen esitys ja talousvaliokunnan mietintö koettavat nyt viimein karistaa suomalaisesta julkishallinnosta sen, että halvin tarjous on se, joka pitää hyväksyä. Siis tämän lakiehdotuksen tavoitteena on se, että meillä laatu tulisi julkishallinnossa tavoitteeksi ja laatu takaisi käytännössä myös sen, että potilaat sairaaloissa, terveyskeskuksissa, vanhukset kotona tai erityislaitoksissa, palvelukeskuksissa, saisivat mahdollisimman laadukkaan hoidon ja että tarjousta tehtäessä ja tarjousta hyväksyttäessä pudotettaisiin pois ne, jotka eivät pysty näihin laatuvaatimuksiin vastaamaan.

Toisin sanoen tässä on hyvin kunnianhimoiset tavoitteet siitä, millä tavoin tämä kustannustehokkuus käytännössä toteutetaan, koska jos esimerkiksi vanhusten hoito tai sairaitten hoito tai ehkäisevä terveyspolitiikka on huonoa, niin sen vaikutukset tulevat pitemmällä tähtäyksellä nostamaan kustannustasoa ja vaatimaan edelleen uusia investointeja. Toisin sanoen ostaja päättää, minkä ottaa, ja tämä on hyvin tärkeä asia tässä ottaa huomioon; tämä laki ei poista sitä tosiasiaa.

Valiokunnassa me kävimme läpi tätä tilannetta Kuntaliiton erityisesti epäillessä ja osoittaessa kritiikkiä sitä kohtaan, miten käy nyt kuntien yhteistoiminnan, ja siihen myös ministeri Pekkarinen hyvin innokkaasti osallistui, ja kaikkihan me olemme julkisen hallinnon ja erityisesti kunnallishallinnon asiantuntijoita. Tämä lakiesitys mahdollistaa edelleen kuntien yhteistoiminnan. Kieltämättä syntyy sitten käytännössä tilanteita, kuten elävässä elämässä yleensäkin, joissa joudutaan sitten lakia soveltamaan ja kysymään, että onkohan tämä nyt sitten lain mukaista ja miten tässä pitää menetellä. Mutta kyllä asiantuntijoitten kuulemisen osalta, joka erityisesti loppuvaiheessa keskittyi sosiaali- ja terveysasioitten käsittelyyn, talousvaliokunnassa nähtiin hyvin paljon vaivaa siinä, että sosiaali- ja terveyspuolen osalta laki olisi tyydyttävä. Kansliapäällikkö Kari Välimäki oli itse pariinkin otteeseen paikalla, kun tätä käytiin läpi, ja siinä vaiheessa, kun sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikön ja myös, voi sanoa, ministerin suulla ilmoitettiin, että tämä on hyväksyttävissä tietyin edellytyksin, myös valiokunta saattoi tässä suhteessa rauhoittua ja todeta, että tällä nyt ainakin tietty ajanjakso Suomessa voidaan mennä eteenpäin.

Näiden kynnysarvojen osalta, jotka on moneen otteeseen käyty läpi, ensiksi toimikunnassa, sitten hallituksessa, eri valiokunnissa ja niin meilläkin, loppujen lopuksi päädyttiin sitten siihen, että ne nyt — niin kuin voidaan nyt laista yleensä sanoa, koska mikäänhän ei ole pysyvää, ei ainakaan laki — tässä vaiheessa ovat tyydyttävät. Tästä aloitetaan, ja se, miten sitten jatketaan tulevaisuudessa, on asia erikseen. Mutta totta kai esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön näkökulmasta sitä ohjeistusta, jota tullaan antamaan, ja opaskirjasta, joka tästä tullaan tekemään, ja yleensä neuvontatoimintaa, jota tullaan perustamaan tämän asian ympärille, tässä tarvitaan ja ne ovat tärkeitä.

Tiettyä epävarmuutta siitä, mitä tuleman pitää, osoittaa tietysti se, että kun tässä valiokunnan mietinnön lopussa on näitä ponsia, niin niistä yksi on valiokunnan ainoa ponsi neljän vuoden aikana selontekojen edellyttämisestä. Katsottiin, että tässä on nyt sellainen asia, ja katsottiin yhdessä valtioneuvoston kanssa, että tämä on nyt se asia, josta pitää eduskunnalle antaa selonteko, ja tästä myös ministeriöitten piirissä oltiin yhtä mieltä. Tässä suhteessa tämä on jatkuvaa opiskelua kaikilla tahoilla. Valiokunnan lakiesityksiin sisältyy myös se periaate näitten hankintojen osalta, että vaikka ne olisivatkin näitten kynnysarvojen alapuolella, niin esimerkiksi avoimuutta ja näitä periaatteita pitäisi käytännössä soveltaa ja tällä tavoin luoda tällaista ilmapiiriä, joka mahdollistaa rehdin toiminnan julkisissa hankinnoissa.

Ympäristövaliokunnan lausuntoon perustuen valiokunnassa käytiin paljonkin keskustelua siitä, millä tavoin ympäristölliset näkökohdat otetaan huomioon näissä hankinnoissa. Toisin sanoen myös kestävän kehityksen täytyy julkishallinnon hankinnoissa olla keskeinen argumentti. Vähemmälle jäi sitten kysymys siitä, kuinka paljon julkisissa hankinnoissa pitäisi olla myös eettisten näkökohtien esillä, toisin sanoen sen, että ne hankinnat olisivat myös eettisesti kestäviä. Tämä on varmasti sellainen asia, joka tässä käytännön toteutuksessa on suomalaisen kunnallishallinnon haaste, joka sen tulee ottaa vastaan.

Arvoisa puhemies! Kaiken kaikkiaan tämän asian, joka perustuu EY-tuomioistuimen oikeustapauksiin, suomalaisen tuomioistuinjärjestelmän oikeustapauksiin, käytännön kokemuksiin ja nykyisen säännöstön epäkohtiin, saaminen hallituksen esitykseksi on ollut hyvin vaativa tehtävä, ja vaikka tähän nyt sisältyy näitä haastavia kohtia, niin kuin voidaan nykyisin ongelmista sanoa, niin tämä on kuitenkin sellainen lähtökohta ja pohja, jolta voidaan lähteä eteenpäin. Tähän pitää suhtautua sillä tavoin kuin vaativaan lainsäädäntöön yleensäkin, että sitä pitää tulevaisuudessa kehittää, ja kun nämä oikeusturvasäännökset tulevat lähiaikoina muuttumaan, niin että hallituksen selonteon yhteydessä tämä direktiivi todennäköisesti on tullut jo Suomessakin käsittelyyn, niin myös tämä oikeusturvanäkökulma, joka on hyvin tärkeä, tulee tässä uudelleen käsitellyksi. Valituksethan tässä on rajattu kynnysarvot alittavien hankintojen osalta, mutta myös niin, että markkinaoikeudessa joutuu maksamaan julkishallinnon kulut. Tämä on myös näkökulma siihen, että ei turhaan valitettaisi ainoastaan sen takia, että halutaan osoittaa mieltä, kun ei ole tultu voittajaksi.

Martti Korhonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Valiokunnan puheenjohtaja ansiokkaasti esitteli tämän, mutta tässä tulee nyt väistämättä mieleen joskus ennen vanhaan ollut sellainen sanonta metallimiehistä, että kun järki loppuu, niin rautaa pannaan lisää. Kyllä tässä väistämättä tulee vähän sama mielikuva, että kun järki loppuu, niin pannaan pykäliä lisää, noin 150 pykälää kilpailuttamiseen, joka on puhdasta pakkokilpailuttamista, jonka hyöty todennäköisesti jää kohtuullisen pieneksi johtuen siitä, että kynnysarvot ovat todella liian matalat, niin kuin asiantuntijat pääsääntöisesti sanoivat. Kun se johtaa markkinaoikeuden ruuhkautumiseen, jopa joku asiantuntija käytti sanaa katastrofaaliseen tilanteeseen, niin voi kysyä, mikä järki tässä on, kuka saavuttaa mitään järjellistä etua.

Minä ymmärrän, että kilpailuttaminen ja kilpailu on aivan hyvä ja tervekin piirre silloin, kun sitä pystytään käyttämään tehokkaasti eli ennen kaikkea, kun veronmaksaja saa jotakin hyötyä siitä, mutta tässä tapauksessa on kovin vaikea näillä kynnysarvoilla ajatella, että se hyöty olisi todellista ja että veronmaksaja saavuttaisi sen edun. Tästä syystä minusta kynnysarvoihin vähintään olisi pitänyt puuttua todella tiukalla kädellä ja käyttää sitä mahdollisuutta, (Puhemies koputtaa) joka valiokunnalla olisi ollut.

Martin Saarikangas /kok:

Arvoisa herra puhemies! Talousvaliokunta käsitteli tätä hallituksen esitystä yli puoli vuotta, ja kuulimme sinä aikana yli 40 asiantuntijaa. Valiokunnan puheenjohtaja Skinnari toi esille ansiokkaasti käsittelyn kulkua, ja varmaan huomasitte hänen puheestaan, että ei tämä nyt aivan päivänselvä läpihuutojuttu ollut. Tätä tekstiä kyllä saatiin aika paljon muokattua, siihen saatiin muutoksia, mutta kyllä kun kuunteli näitä asiantuntijoita, jotka olivat paikalla, aika moni totesi omassa lausunnossaan, että tämä laki on hätäisesti laadittu, se on liian yksityiskohtainen ja liian monimutkainen. Tästä on tehty semmoinen monityökalu, jolla ei oikeastaan pystytä ratkaisemaan yhtään mitään.

Näin ollen mekin ryhmässämme pitkin hampain sitten olemme hyväksyneet tämän, koska myös asiantuntijakuulemisissa tuli esille se, että parempi, että saadaan joiltakin osin tämä laki nyt voimaan ja toimintaan, ja sitten nämä lausumaehdotukset täällä lopussa ovat sitä varten, että viimeistään vuoden 2008 loppuun mennessä saadaan seurantaa niille ongelmakohdille, joita tässä selvästi on.

En aio laajasti käydä tätä läpi omalta puoleltani, puheenjohtaja Skinnari teki sen jo itse, mutta jos katsotaan kuntien kannalta erittäin tärkeää asiaa, niin kynnysarvot eri hankinnoille ovat todella ongelma. Ne ovat selkeästi alhaisemmat kuin direktiivi sallisi, ja jälleen tulee mieleen, että suomalainen partiopoikamentaliteetti on liikkeellä: aina pitää panna vähän paremmaksi kuin mitä ... (Ed. Korhonen: Pioneerit tultaisiin voittamaan!) — No, vähintään sitä. — Tätä minä kyllä vierastan. Kun kerran direktiivi olisi sallinut korkeammat arvot ja ennen kaikkea, arvoisa ministeri, työryhmä, joka tätä valmisteli ja johon te viittasitte moneen kertaan, esitti kaksinkertaisia arvoja, niin olisi luullut, että tässä voitaisiin ...

Tässä on lähinnä suurten kuntien kohdalla ongelma. Silloin, kun lähdetään ulkoistamaan tai tekemään kauppoja, niin ollaan niin pienissä summissa, että varsinkin sosiaalipuolella, johon täällä viitattiin, on todella ongelmallista tämä kilpailuttaminen. Tämä tulee johtamaan siihen — ammattitaitoahan ei löydy, hyvä kun sitä löytyy suurissa kunnissa, pienistä puhumattakaan — että tästä tulee erittäin suuri taistelukenttä ja markkinaoikeus, joka jo tänä päivänä on erittäin kovasti rasittunut ja ylityöllistetty, tulee viimeistään tähän lakiin tukehtumaan, ellei sitten arvoisa ministeri järjestä valtavasti lisää rahaa ja resursseja sinne.

Arvoisa puhemies! Puheenjohtaja Skinnari mainitsi jo tämän kolmannen sektorin, yleishyödylliset yhteisöt. Mehän tiedämme, että tässä maassa on hyvin paljon sellaista toimintaa, jossa vapaaehtoispohjalla yhdistykset, seurat, urheiluseurat ja muut tekevät palveluja kunnalle uimahalleissa ja muissa paikoissa, ylläpitävät siellä kaikenlaista toimintaa. Sitä voidaan loputtomiin lasketella. Tämäkin joutuu tämän lain puitteissa nyt kilpailulle alttiiksi. Tämä on jälleen yksi osoitus siitä, että onkohan hallituksen todellinen tarkoitus, että kun kansalaistoiminnalta, niin kuin ystävyysseurojen kohdalla, halutaan katkaista kurkku, niin kaikin tavoin pyritään suomalaiseen vapaaehtoiseen talkoopohjaan rakentuvaa toimintaa nyt sitten vähentämään ja viemään kilpailuttamisen kautta siihen, että kaikki on bisnestä. Minä henkilökohtaisesti en ymmärrä enkä voi hyväksyä sellaista.

Toivon, että tässä jatkovalmistelussa, johonka valiokunnan lausumaehdotukset velvoittavat, ministeriö ja arvoisa ministeri huolehtivat siitä, että tällaista toimintaa ei katkaista eikä leikata. Tästä olisi seurauksena se, että tämä Suomessa ehkä miljoonan ihmisen vapaaehtoistalkootyö eri puolilla järjestökenttää tulee yhä enemmän kyseenalaiseksi. Me tiedämme itse kukin, jotka järjestämme yhdistyksissä ja järjestöissä tehtäviä, että vaikeampaa on saada ketään mukaan, koska jokaiselle pitäisi maksaa. Jos sinne joku tulee, kilpailuttaa, tekee sen paremmin, ei tämä valtakunta sitä kestä.

Lopputuloksena tästä kädenväännöstä sitten päädyimme siihen, että nämä kolme lausumaehdotusta ovat täällä. Erityisesti halutaan kiinnittää huomiota siihen, että kuntien välinen toiminta sujuu, että käydään selkeästi läpi, ovatko kynnysarvot edes lähellä oikeita vai vaikuttavatko ne liikaa tähän meidän kunnalliseen toimintaan, ja velvoitetaan siihen, että vuoden 2008 loppuun mennessä saadaan tämä selvitys.

Kuten sanoin, arvoisa herra puhemies, pitkin hampain — mutta hetken häpeä, ikuinen kunnia siitä — olemme valmiit hyväksymään tämän lain.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa herra puhemies! Julkisten hankintojen rahallinen arvohan on varsin suuri eli se 22, 5 miljardia euroa vuodessa, joka on siis 15 prosenttia meidän bruttokansantuotteestamme. Ihmetyttää siis se, niin kuin ed. Saarikangas ja ed. Korhonen jo sanoivatkin, miksi tämä laki niin nopeasti runtattiin läpi ja miksi niin moni asia tässä nyt jää epäselväksi.

Ensin ihmetyttävät hallituksen esityksen matalat kansalliset kynnysarvot. Kun meillä kerran olisi ollut mahdollisuus laittaa korkeammat arvot, kuten EU-direktiivissä on, niin miksi me sitten hyväksyimme näin todella matalat arvot? Ja miksi tässä vastalauseessa, jonka vaan vasemmisto ja kristilliset ovat allekirjoittaneet, on vaan nämä kaksi puoluetta? Muut eivät ole menneet siihen mukaan. (Ed. Korhonen: Sitä me ihmettelemme!) — Niin.

Suurin ongelma ei kuitenkaan ole kynnysarvot, vaan hankintalain soveltaminen kuntien hankintoihin ja kuntien yhteistyöhön. Kunnathan ostavat palveluja itseltään eli siis omilta liikeyrityksiltään ja osakeyhtiöiltään, ja tällöinhän se on in house -hankinta ja se voidaan tehdä kilpailuttamatta.

Mutta mitä tapahtuu kuntien keskinäisille hankinnoille? Se ei ole ollenkaan niin selvää kuin valiokunnan puheenjohtaja sanoi. Sosiaali- ja terveystoimessa on vakiintunut paljon ostoja muilta sairaanhoitopiireiltä ja muilta julkisilta tuottajilta. Tämmöisiä on esimerkiksi erityistason sairaanhoito, joka pyritään keskittämään viiteen yliopistosairaalaan. Tällaista erityistason hoitoa ovat esimerkiksi elinsiirrot, lasten avosydänkirurgia, vaikeiden palovammojen hoito jne. Ei ole mitään järkeä kilpailuttaa näitä, kun näistä nyt on tulossa Paras-hankkeen yhteydessä STM:n asetus. Selkeää rajanvetoa ei siis ole hankintasopimuksen ja yhteistoiminnan välillä.

Myös kolmannelta sektorilta tehdyt hankinnat tulisi aina kilpailuttaa ja tietenkin yksityisiltä tulevat hankinnat. Lisäksi kiireellisiä hankintoja on kaikissa hätätilanteissa, joita sattuu sairaanhoidossa, ja silloin voidaan tehdä suora hankinta.

Talousvaliokunnan mietintö ehdottaakin ensimmäisessä lausumassaan, että kuntien välistä yhteistoimintaa tulee kehittää erityislainsäädännöllä. Eli vaikka puheenjohtaja talousvaliokunnassa sanoi, että oikeastaan ei ole ongelmaa, kyllä talousvaliokunta itse on sitä mieltä, että on ongelmaa.

Eräs ongelma on myös laadun ja hinnan suhde, mistä jo puheenjohtaja mainitsi. Englanninkielisessä EU-direktiivissä sanotaan, että hankinta on suoritettava "economically most advantageous". Tämä on suomennettu ’kokonaistaloudellisesti edullisimmin’. Mielestäni tämä sanontatapa asettaa rahan tärkeämpään asemaan kuin laadun. Kuntien olisikin opittava tekemään hankintaehdotukset siten, että laatu merkitsee enemmän kuin hinta. Tämä ei kuitenkaan käytännössä missään toteudu, koska kuntien talous on niin huonossa kunnossa, että me ainakin Helsingissä aina otamme halvimman tarjouksen ja silloin saadaan myös huonompaa laatua. Näin tapahtuu terveyshankinnoissa hyvin usein. Tämä on koettu katkerasti monta kertaa esimerkiksi terveyslautakunnan kokouksissa.

Viimeinen ongelma ovat markkinaoikeudet. Ne ovat siten ruuhkautuneet, että käsittelyaika on jopa 12 kuukautta. (Ed. Kuoppa: Eikä tullut sinnekään kunnolla rahaa!) — Niin. — Kun nyt esimerkiksi kilpailutettiin hammaslääkäripalvelut Helsingissä ja valittiin 8 tuottajaa 25:stä, niin suurin osa muista valitti, ja nyt ne valitukset ovat sitten 12 kuukautta markkinaoikeudessa ja ihmisten hampaat ovat 12 kuukautta hoitamatta. Tämä on täysin epätervettä, ja sen vuoksi markkinaoikeuksien ruuhkat tulisi purkaa.

Hankintalaki on siis tullut pysyäkseen, mutta vaatii silti vuosien harjoittelun, monia epäonnistumisia, ennen kuin saamme toimivan, moitteettoman hankintalain.

Sari Essayah /kd:

Arvoisa puhemies! On muistettava, että lakiehdotuksen perustavoitteet ovat aivan samat kuin julkisten hankintojen direktiivien elikkä avoimen, tasapuolisen ja syrjimättömän hankintamenettelyn kautta tehostaa julkisten varojen käyttöä ja edistää yhteiskunnan kannalta hinta—laatu-suhteeltaan parhaitten hankintojen tekemistä, ja tämä on myös varmasti julkistenkin hankintayksikköjen intressi.

Aluksi, vaikka olen toinen vastalauseen allekirjoittajista, haluan kuitenkin sanoa, että monin osin tämä laki tuo myös parannuksia. Pelkästään emme voi sitä moittia. Monilta osin se selkeyttää. Mutta on aivan selvää, että kun tällainen vaikea direktiiviviidakko on nyt haluttu implementoida tähän suomalaiseen lainsäädäntöön, niin se yksinkertaisesti aika kankeasti ja vaikeaselkoisesti siitä huolimatta kääntyy lakitekstiksi.

Aivan niin kuin täällä ed. Asko-Seljavaara jo toi esille, on kysymys suurista taloudellisista intresseistä: 15 prosentin osuus bruttokansantuotteesta ei ole pieni asia silloin, kun puhutaan julkisista hankinnoista. Niinpä valiokunnassa nousi esille useita asioita, joihin täällä jo valiokunnan puheenjohtajakin viittasi. Kuntien välinen yhteistyö oli yksi näitä, oikeussuojan tarpeellisuus, sen kehittäminen edelleen, yleishyödyllisten yhteisöjen asema, valtion tuen asema, avustukset yleishyödyllisille yhteisöille, miten nämä vaikuttavat julkisten hankintojen tekemiseen, niihin periaatteisiin, hankintamenettelyt ja sitten myöskin tämä opastuksen ja koulutuksen tärkeys. Itse ehkä nyt eniten kiinnitän huomiota tähän kynnysarvokysymykseen, johon tämä vastalausekin sitten kulminoituu.

Mutta kaiken kaikkiaan tarkoituksena koko tällä lainsäädännöllä on varmistaa se, että kaikkia tarjousmenettelyyn osallistuvia kohdeltaisiin aina tasapuolisesti ja syrjimättömästi kaikissa näissä hankintamenettelyn vaiheissa.

Vaikka tietysti tavoitellaan kustannussäästöjä, niin ennen kaikkea haluan alleviivata, niin kuin täällä edellisissäkin puheenvuoroissa, sitä, että täytyy tavoitella myöskin hyvää laatutasoa. Osaamispalveluhankinnoissa, sosiaali- ja terveyspuolen hankinnoissa, pelkän hinnan käyttäminen valintaperusteena, niin kuin tuossa valiokunnan mietinnössäkin todetaan, voi johtaa äärimmäisen huonoon lopputulokseen. Näissä palveluhankinnoissa tuleekin käyttää ensisijaisena periaatteena tätä kokonaistaloudellisuutta, mitä se sitten tarkoittaakin. Varmasti meillä vielä oikeuskäytännössä on tietyllä tavalla hahmottumatta, mitä me tarkoitamme tällä kokonaistaloudellisuudella. Sen tähden sitten markkinaoikeuskin tukkeutuu näihin riita-asioihin, kun ei aina pystytä selkeästi siinä tarjouspyynnössä erittelemään niitä asioita, joilla tätä kokonaistaloudellisuutta ollaan hakemassa. Määräävänä tekijänä, totta kai, tulisi olla yhtä lailla sen laadun kuin hinnan.

Mutta kuten sitten Eino Siuruainen tuossa viikonloppuna lehtihaastattelussa totesi, tänä päivänä ollaan jo lähellä sitä tilannetta, jossa esimerkiksi vanhukset suurin piirtein myydään sille, joka halvimmalla hoitaakseen ottaa, elikkä ollaan ikään kuin palaamassa siihen vanhan ajan huutolaisyhteiskuntaan. Tämä johtuu siitä, että meiltä puuttuu julkiselta sektorilta se osto-osaaminen. Siitähän tässä on kaiken kaikkiaan kysymys. Silloin kun ovat pitkäaikaissairaitten, vanhusten ja vammaisten palvelut kysymyksessä, ei todellakaan voida lähteä vaan tuijottamaan sokeasti sitä, kuka halvimmalla tarjoaa näitä palveluita. Sen tähden, kun esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluihin laissa on ehdotettu nyt tätä 50 000:ta euroa, niin siitä kyllä valiokunnassa käytiin varsin pitkä keskustelu. Muun muassa Kehitysvammaliitto omassa lausunnossaan toi esille, että silloin kun puhutaan kehitysvammaisten henkilöitten asumispalveluista, jo yhden tämmöisen vaativan asumispalvelun hinta vuosittain ylittää tuon 50 000 euroa. Jos kunta ei ymmärrä painottaa palveluitten laatua ja käytännön toteutusta näissä tarjouspyynnöissä, niin silloinhan tietysti sitten sen halvimman tarjouksen tehnyt voittaa.

Valiokunta teki siinä mielessä hyvää työtä, että nostimme sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnon tai oikeastaan sieltä tulleen kimmokkeen mukaisesti ihan tänne valiokunnan mietintötekstiin näitä perusteluita, millä suorahankinnan käyttäminen olisi mahdollista näissä tilanteissa, joilla yksittäisen hankinnan osalta on tärkeää ottaa huomioon myös nämä inhimilliset seikat, ja se on kirjattu tänne aivan selkeästi, koska lakiehdotuksen 67 §:n perusteluista löytyy niitä kriteerejä, joita voidaan sitten käyttää niissä tilanteissa, joissa olisi hyvin kohtuutonta muuttaa vanhuksen, vaikeasti sairaan tai kehitysvammaisen henkilön asumispalveluja. Näissä tilanteissa tuo sopimus voitaisiin tehdä yksittäisen potilaan osalta saman palveluntarjoajan kanssa kilpailuttamatta sopimusta ja rajoittamatta sen voimassaoloaikaa.

Sekä neuvottelumenettelyn että suorahankinnan käyttäminen tulee edellyttämään hyvää osaamista hankintaviranomaisilta, todetaan tässä meidän mietinnössämme. Tähän oikeastaan kulminoituu koko tämä hankintalaki, löytyykö meiltä kunnista julkiselta sektorilta kaiken kaikkiaan sitä hyvää osto-osaamista. Täytyy sanoa, että tämä kyllä monissa lausunnoissa, asiantuntijalausunnoissa, nousi esille, että pelätään, että sitä ei ikävä kyllä löydy, ja sen tähden sitten ollaan todellakin siinä tilanteessa, että palataan tuonne sadan vuoden taakse huutolaisyhteiskunnan tyyliin. Ihmisarvoisen kohtelun ja perusoikeuksien turvaamisen on aina oltava kilpailunäkökohtia tärkeämpää. Minä uskon, että tässä salissa meillä kaikilla on ideologisesti ihan samanlainen näkemys tästä, istuttiinpa oikealla tahi vasemmalla. Valiokunnassakin se tuli hyvin esille. Mutta avoimeksi jää, miten tämä käytännössä niissä tiukoissa kilpailutustilanteissa, kun pyydetään tarjousta ja siihen tarjouspyyntöön vastataan, sitten kääntyy sen käytännön ostamiseksi.

Yleistäen todella voidaan sanoa, että ei ainoastaan tässä kuntien osto-osaamisessa vaan tässä hankintaosaamisessa myös siellä toisella puolella elikkä tässä tarjoamisessa näitten pk-sektorin yritysten puolesta on myös kehittämisen varaa. Koko tässä hankintaosaamisen hallitsemisessa löytyy niin ostajien kuin tarjoajien puolelta sellaista, mitä pitäisi kehittää. Pk-yritykset kaipaavat tiedotusta, koulutusta tarjousten laadinnassa, sopimusten tekemisessä ja markkinoissa julkiselle sektorille, ja niille pitäisi olla yhtä lailla myöskin sitä neuvontaa, jota nyt sitten valiokunta peräänkuuluttaa toivoen, että ministeriö ja Kuntaliitto lähtisivät työstämään tätä muun muassa tällaisten hankintakäsikirjojen kautta.

Arvoisa puhemies! Todellakin tässä vastalauseessa on sitten kulminoitunut tämä kysymys näistä kynnysarvoista. Monet asiantuntijat niin tämän lainsäädäntöprosessin aikana kuin sitten valiokunnassakin toivat esille sen, että näitä kansallisia kynnysarvoja ei olisi syytä pitää näin matalalla, kun direktiivi mahdollistaa kuitenkin korkeammat kynnysarvot. Muun muassa Kuntaliiton lisäksi JHL, Kehitysvammaisten Tukiliitto, jonka mainitsinkin, Tiehallinto, Kela, A-Palvelut ja jopa Kaupan Liitto toivat esille sen, että nämä kansalliset arvot asetetaan nyt aivan liian alas. Tämä tietenkin voi johtaa siihen, että kunnissa joudutaan näitten aika lailla pienienkin hankintojen takia näkemään valtavasti työtä ja vaivaa, kun voitaisiin keskittyä sitten näitten suurempien hankintojen laadullisten kriteerien seurantaan ja keskittyä niin kuin tämän laatupuolen hallintaan. Nyt joudutaan sitten näitten matalien kansallisten kynnysarvojen tähden tähän jatkuvaan kilpailutusrulettiin.

On hyvä muistaa, että aina on mahdollista kilpailuttaa kaikki hankinnat, jotka jäävät allekin näitten kansallisten kynnysarvojen. Sen tähden tässä vastalauseessakin toteamme sen, että raja-arvojen alle jäävien hankintojen osalta voitaisiin tehdä kilpailutusta ja hyvä kunta sen tekee, koska haluaa säästää varmasti veronmaksajien rahoja, mutta matalat kansalliset raja-arvot sitä vastoin aiheuttavat sitten tämän kilpailutuspakon.

Ymmärrän, että näitten raja-arvojen valitseminen on vaikeaa, koska tässä lainsäädännössäkin, niin kuin ministeri siellä hyvin tietää, ne ovat olleet kompromissi. On ollut erilaisia näkemyksiä siitä, mihin nämä raja-arvot tulisi asettaa, ja on päädytty näihin. Tässä omassa vastalauseessamme vasemmistoliiton kanssa asetamme nämä raja-arvot sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta 70 000 euroon. Se, miksi tähän päädyimme, tuli esille tuossa sosiaali- ja terveysministeriön Kari Välimäen kuulemisessa. Hän ei kirjallisessa lausunnossa mutta suullisesti totesi sen, että kyllä mahdollista olisi nostaa tätä kansallista raja-arvoa. Tämän 60 000—70 000 euron osalta, niin kuin hän siinä puheessaan totesi, hän viittasi noin suurin piirtein yhden henkilön vuosipalkkaan sivukuluineen ja katsoi, että siinä olisi sellainen sopiva raja, mihin tätä voitaisiin nostaa.

Sitten taas, jos ajatellaan tätä tavarahankintojen osalta, katson, että näitten sosiaali- ja terveyshankintojen ja näitten tavarahankintojen tulisi kulkea siinä mielessä sitten raja-arvoltaan tavallaan samassa suhteessa, koska silloin, kun sosiaali- ja terveyspalveluista puhutaan, niin tukipalveluitten ja varsinaisten sosiaalipalveluitten välillä tämä rajanveto saattaa olla monta kertaa aika keinotekoista. Missä vaiheessa se sitten katsotaan, onko sängyn petaaminen tai vastaava vanhuksen avittamista vai onko se tätä tukipalvelua?

Yksityiskohtaisessa käsittelyssä tulen sitten esittämään pykäläkohtaisesti nämä muutokset. Muilta osin toivon vilkasta debattia kollegoittenkin puolelta näitten raja-arvojen oikeellisuuden asettamisesta.

Marjaana Koskinen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Edelleen jatkan näistä raja-arvoista ja sosiaali- ja terveyspuolen palvelujen raja-arvoista lähinnä. Se, mikä tässä lainsäädännössä on todella merkittävää, on nämä raja-arvot. Täytyy muistaa, että tässä kohtaa kuitenkin raja-arvoja korotetaan eli tavarahankinnan kohdalla raja nousee 15 000 euroon, sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdalla 50 000 euroon ja sitten urakkatarjousten kohdalla 100 000 euroon. Minun mielestäni talousvaliokunta teki erittäin hyvää työtä tämän hankintalainsäädännön yhteydessä. Me jouduimme myös käsittelemään pitkälti sitä, mikä on tämä sosiaali- ja terveyspalvelujen tilanne, ja siinä kyllä kuultiin toiseen kertaan samoja asiantuntijoita osittain, joita sosiaali- ja terveysvaliokunnassa oli kuultu.

Ed. Essayahin puheenvuoroon haluan jatkaa sen verran, että on aika vaikeaa talousvaliokunnan muuttaa esitystä, jos sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnossa ei ole sitä, että raja-arvo olisi korkeampi. Minä itse istun kahdella pallilla eli olen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ja sitten olen talousvaliokunnan jäsen. Sosiaali- ja terveysvaliokunta ei esittänyt raja-arvoihin mitään muutoksia, mutta se muutos, mitä sosiaali- ja terveysvaliokuntakin esitti, tuli talousvaliokunnan mietintöön, ja se on nimenomaan tämä 67 §:n kirjoittaminen auki niin, että siinä kohtaa, jos sosiaali- ja terveyspalvelun raja 50 000 euroa tulee täyteen, voidaan kuitenkin käyttää esimerkiksi vanhuksen tai kehitysvammaisen laitosasumiseen samaa paikkaa, minkä kanssa sopimus on tehty. Minun mielestäni oli erittäin hyvä, että se kirjoitettiin tänne mietintöön, koska sillä tapaa se lainsäädäntö menee, että ensin luetaan lainsäädäntö, lakipykälät, ja sen jälkeen tämä mietintö, mietinnön perustelut, ja sieltä sitten toisena otetaan ne ohjeet, jos tulee tulkintaepäselvyyksiä.

Nämä ongelmathan tulevat tietysti siinä tilanteessa, jos kunnat ovat liikelaitostaneet toimintaansa ja sitä kautta joutuvat näitä sosiaali- ja terveyspalveluja entistä enemmän kilpailuttamaan. Minä uskallan allekirjoittaa sen, että kun meitä on 200 kansanedustajaa, niin tuskinpa kukaan täältä haluaa yhteiskuntaa muuttaa siihen suuntaan, että meillä on huutolaisyhteiskunta, missä ihmisten laitosasumista kilpailutettaisiin vaikka vuoden tai kahden vuoden välein. Tämä oli erittäin keskeisenä sisältökysymyksenä, kun talousvaliokunnassa asiaa käsiteltiin. Minun mielestäni se oli hyvä asia, kun kuitenkin on talousvaliokunnan jäsenet ja talousvaliokunnan esitys ja KTM:n esitys.

Se, mikä oli myös erittäin arvostettavaa valiokunnan työskentelyssä, oli se, että ministeri Pekkarinen oli useampaan otteeseen paikalla ja me saimme suoraan myös ministerin kannat ja perustelut siihen, minkä takia nämä raja-arvot ovat tämän kokoisia, eli ne on kompromissina tehty. Henkilökohtaisesti joskus aina olen myös tässä salissa joutunut äänestämään hallituksen esityksiä vastaan. Mutta minun mielestäni tätä asiaa nyt on perusteellisesti käsitelty, eikä myöskään STM:n virkamies Kari Välimäki esittänyt tarkkaan ottaen tätä 70 000:ta euroa myöskään siellä valiokuntakuulemisen yhteydessä. Hän sanoi, että se voisi olla korkeampi.

Sosiaali- ja terveyspuolen järjestöt ovat tosiaan esittäneet, että ne raja-arvot olisivat korkeammat, ja ymmärrän sen niin, että jos sosiaali- ja terveysvaliokunta olisi sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdalla esittänyt korkeampaa raja-arvoa, niin silloin tätä olisi voitu myös paremmin pohtia talousvaliokunnan kohdalla. Mutta kyllä pitkälti tämä asia menee näitten raja-arvojen kautta myös. Tietenkin täytyy ajatella sitä, mikä sitten on niitten palvelujen sisältö, mimmoisia myydään ja mimmoisia sopimuksia ylipäätänsä tehdään, se on myös oleellinen kysymys tässä yhteydessä.

EU:n kynnysarvothan olisivat korkeammalla tasolla, jos niitä halutaan katsoa, niin olisi pelivaraa olemassa aika paljon, mutta muuten minun mielestäni tämä valiokunnan mietintö on hyvä, koska siinä on seurannat laitettu ja seuranta tulee aika nopeasti. On mielenkiintoista nähdä, kun seurantaponsi koskee muistaakseni aikaa vuoden 2008 loppuun mennessä, miten paljon sitten on ainesta tehdä tätä seurantaa. Mutta minun mielestäni tämän asian käsittely oli erittäin hyvä ja kuulemisia oli kymmeniä tunteja siellä. Oikeastaan ei muuta.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Haluan kiittää valiokuntaa erinomaisen hyvin tehdystä työstä. Tämä on vaikea, laaja-alainen ja monitahoinen esitys, ja sen käsittely oli hyvin perusteellista valiokunnassa. Valiokunta ei varsinaiseen pykälätekstiin tehnyt mitään olennaista muutosta. Ne lausumat, mitkä sinne valiokunta on lisännyt, ovat mielestäni erittäin perusteltuja ja hyviä, ja ministerinä voin hyvin mieluusti ja oikeastaan voi sanoakin, että yhteistyössä osin niitä katsellen kuitata kaiken sen, mitä näiltä osin valiokunta on sanonut.

Tässä tähän asti käydyssä keskustelussa on tullut esille kuitenkin muutama sellainen periaatteellinen asia, joista joutuu olemaan eräiden puhujien kanssa vähän eri mieltä, ja myöskin tulkintoja siitä, miten asiat ovat olleet tietyissä vaiheissa, valmisteluvaiheissa. Myöskin niistä joudun olemaan eräin osin eri mieltä.

Ensinnäkin tämä lakihan perustuu direktiiviin, ei vain direktiiviin vaan myös EY-tuomioistuimen siitä antamiin tulkintoihin. Täytyy kyllä sanoa, niin kuin taisin lähetekeskustelussa sanoa, että tämä lakiesitys ja sen taustalla oleva direktiivi ja EY-tuomioistuimen menettely ovat oiva esimerkki siitä, miten EU tekee sellaista normistoa, jossa tosiasiassa se alun perin jättää EY-tuomioistuimelle melkoisen vallan, jota valtaa EY-tuomioistuin sitten kyllä kelpo lailla käyttää, ja tosiasiassa sen EY-tuomioistuimen päätöksistä muodostuu se normisto, jota yksittäiset jäsenmaat joutuvat käytännössä noudattamaan. Jos joku poliittinen päätöksentekijä Euroopassa ei joko halua taikka ei uskalla olla jotain mieltä, niin se näköjään jättää sen avoimen mandaatin vissillä tavalla EY-tuomioistuimelle, ja se kyllä uskaltaa sitten päätösvaltaa käyttää. Tämä on hyvä huono esimerkki mielestäni tästä vissinlaisesta ristiriitaisuudesta.

Onko lopulta EY-tuomioistuimen normitus kaikkeen siihen, mitä nyt ollaan tekemässä, välttämättä huono, se on toinen juttu. Minusta se normisto, mikä sieltä tulee, ei välttämättä ole kovin huono, mutta tällaisena periaatteellisena kannanottona uskallan sanoa äsken kerrotun täällä todella julki. Tämä ristiriita nyt tämän kokemuksen perusteella, mikä nyt aika pitkästä täällä toimimisesta on jo, ei nyt ole ensimmäinen kerta, mutta näitä tulee aika ajoin vastaan, ja tässä on tavallaan pallo meille kaikille, jotka olemme myöskin EU-normiston muodostamisessa, eriasteisen normiston, asetusten, direktiivien sun muiden muodostamisessa, tuolla unionissa mukana, että meidän pitää tätä periaatetta katsoa, missä määrin me annamme todellisuudessa valtaa sitten sellaiselle, jolle alun perin EU:ssakaan sitä ei ole ajateltu annettavan, EY-tuomioistuimelle, vai pidetäänkö se omissa käsissä silloin, kun se sinne kuuluu. Hyvä.

Mitä tulee nyt muutoin siihen sitten, mitä tämä esitys pitää sisällään, minusta täällä on eräissä puheenvuoroissa ollut tietyllä tavalla niin kuin vähän eriskummallinen ajatus. Minä kysyn: Mitä pelättävää kilpailussa on? Mitä pelättävää reilujen pelisääntöjen puitteissa tapahtuvassa kilpailussa oikein on? Tätä kysyi minulta Jyväskylän kaupungin hankintatoimen johtaja Tero Haapamäki, joka on erinomainen asiantuntija. Kun minäkin tätä pohdiskelin hänen kanssaan aikanaan, kun hän on ollut tässä valmistelussa keskeisesti edellisen hallituksen jo asettamana mukana, niin hän kysyi monta kertaa, mitä pahaa siinä on, ja oikeastaan sen saman kysymyksen minäkin heitän teille, jotka epäilette tätä. (Välihuuto) — Hyvä on, byrokratia. Jossakin se kilpailuttamisvaihe joka tapauksessa sitten tulee vastaan.

Toinen tämmöinen erikoinen heitto, mikä täällä tuli nyt useammassakin puheenvuorossa, oli se, että tämä esitys jollakin tavalla merkitsisi erityisesti sosiaalipuolelle — niin ymmärsin — jonkunlaisen huutolaisyhteiskunnan synnyttämistä. Millä tavalla? Jos kunta haluaa itse järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut, se voi edelleenkin sataprosenttisesti itse ne määritellä, itse ne hoitaa. Ei kukaan pakota. Tässä laissa ei ole ensimmäistäkään sellaista indikaatiota, joka velvoittaisi kunnat niin kuin jotenkin ulostamaan ne tehtävät, mitkä se tällä hetkellä hoitaa, ei ole. Eli näiltä osin minusta pelko on kyllä lievästi sanottuna ennenaikainen ja tarpeeton, ei vain ennenaikainen vaan myöskin tarpeeton.

Mitä sitten tulee siihen, että tässä näitä kynnysarvoja on näille hankinnoille asetettu, kun kilpailuttamiseen mennään, 15 000 ja 50 000 täällä palvelupuolella ja sitten 100 000 euroa, niin näiltä osin ed. Saarikankaan tiedot — häntä aina arvostan, hän on asiantuntija monessa asiassa — eivät nyt olleet ihan paikkansapitäviä, eli kyllä tässä valmistelussa aivan ylivoimainen valtaenemmistö kannatti 20 000:ta euroa kaikille tavaroille ja palveluille ja 100 000:ta euroa sitten näille urakoille. Tämän valmistelun sisällä määrällisesti oli enemmän niitä, jotka vaativat näitä korkeampia rajoja, kuin niitä, jotka vaativat matalampia rajoja, ja tästä esityksestä me nostimme tätä rajaa 50 000:een nimenomaan näitten koulutuspalveluiden ja sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta.

Tähän tapaan tämä valmistelu käytännössä meni. Yrittäjäjärjestöt olivat sitä mieltä, että suurin piirtein ei rajoja ollenkaan. Erilaiset elinkeinoelämän järjestöt ja Suomen Kuntaliitto tavoittelivat alun perin vähän korkeampia, mutta olivat valmiit kuittaamaan nämä rajat 15 000, 50 000, 100 000 niiden neuvottelujen jälkeen, joita käytiin. Minä ymmärsin, että kuntapuolella nimenomaan se seikka, että tämä varioitiin, erilaistettiin nämä tavarat ja palvelut, 15 000 ja 50 000, oli erittäin hyvä, tai ei nyt sanota erittäin hyvä, mutta sanotaan joka tapauksessa sen hyväksynnän aikaansaanut asia.

No, minkälaista byrokratiaa tämä nyt käytännössä sitten tuo? Totta on se, että kyllähän tämä merkitsee kilpailuttamisen lisääntymistä. Mutta tähänkin saakka — ja se kannattaa muistaa, kun täällä puhutaan näistä rajoista — markkinatuomioistuimen linja on ollut se, että se raja on runsaat 6 000 euroa. Jos on tehty hankinta, joka on ollut vaikka 6 000:n ja 10 000 euron välillä tähän saakka, ja joku on keksinyt siitä valittaa, niin markkinatuomioistuinpäätöksen mukaan sellainen hankinta menee nurin. Tällä lainsäädännöllä on tarkoitus laittaa selvät pelisäännöt siihen, mikä on se raja, minkä alla näitä kilpailuttamisia ei tarvitse tehdä, mikä on se raja, jonka yläpuolella pitää kilpailuttamiset tehdä, kilpailuttamiset tavoilla, joihinka sitten myöhemmin vielä tässä tulen, mikäli puhemies antaa vielä hetken minulle tässä aikaa.

Vielä korostan: Suomessa tehdään julkisella sektorilla miljoonia hankintoja vuodessa, miljoonia hankintoja määrällisesti ja lukumääräisesti, miljoonia hankintoja vuodessa. Tämä laki koskee noin 40 000:ta hankintaa — näin arvioidaan — kaiken kaikkinensa kaikissa Suomen julkisyhteisöissä. Tähän menettelyyn tulee sähköinen systeemi. Tähän asti on ollut Julma ja nyt tulee Hilma. Ennen on käytetty Julmaa ja nyt käytetään Hilmaa sitten tästä lähtien. Nämä kaikki myöskin helpottavat jonkun verran, nämä uuden ajan vempaimet, joita voidaan käyttää tässä menettelyssä, sen byrokratian jollakin tavalla hallittua hoitamista, mitä kieltämättä tässä jonkun verran tulee. 40 000 hankintaa on kilpailutettu.

Arvoisa puhemies! Vielä viimeiseen asiaan, kun aikaa olen aika paljon käyttänyt, kiinnitän huomiota, joka tuli erityisen räikeästi jossakin täällä esille tai joka tapauksessa tavalla, jota haluan kommentoida. Se koskee erilaisia järjestöjä tai kolmannen sektorin yhteisöjä. Minusta on erittäin tärkeää, että näiden rooli ennen kaikkea täällä erityyppisten palvelujen, lähinnä sosiaalipalvelujen puolella turvataan kaikin tavoin. Siellä on erinomaista työtä tekeviä järjestöjä kasapäin Suomessa. Se on rikkaus meillä, jota pitää vaalia.

Miten se vaaliminen tehdään parhaalla tavalla? Niinkö, että kunnan hankintatoimesta vastaavan viranomaisen pitäisi arvottaa sen järjestössä tehtävän sosiaalityön merkitys kaupallisiin toimijoihin verrattuna, niinkö? Ei. Ei kukaan hankintatoimen viranomainen siitä kunnialla selviä, vaan eri tarjoajien, oli siellä yksityinen, oli siellä joku muu, oli siellä sitten järjestö, pitää olla sen hankinnan tekijän kannalta tasaveroisessa asemassa. Hänen pitää tehdä niillä, siis järjestyksessä, niin kuin puheenjohtaja oivallisesti korosti, laadullisilla ja hinnallisilla kriteereillä, hankintapäätös. Mutta julkisen vallan, halutessaan korostaa näiden järjestöjen ja yhteisöjen työn merkitystä, pitää eri tavoin verotuksellisilla, suoran tuen, sallitun tuen erilaisilla menettelytavoilla huolehtia siitä, että nämä kolmannen sektorin toimijat ovat kilpailukykyisiä siinä tarjontatilanteessa, jossa ne tiettyjä erityisiä palveluja ovat tarjoamassa julkisen sektorin hankintatoimeen.

Tähän tapaan tämä ajatus — ja minä olen ymmärtänyt, että aika laajalti nyt on myöskin, ainakin monien hallitusryhmien edustajien kanssa keskustellessani — on hyväksytty, enkä näe muuta järjellistä mahdollisuutta. Tätä tapaa ja tätä tietä käyttäen tämän kolmannen sektorin toimintamahdollisuudet pitää turvata. Minä tiedän, että siellä valtiontukisäädöksistä äkkiä puhalletaan taas EU:sta niskaan, mutta en epäile, etteikö löydy sellaista mahdollisuutta meille, jolla me voimme turvata kolmannen sektorin toimijoitten mahdollisuudet tässä kokonaisuudessa.

Mitä tulee vielä kuntien yhteis ... — Olen ylittänyt 10 minuuttia, lopetan tähän.

Maija Perho /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Pekkarinen siteerasi Jyväskylän virkamiestä kysymällä, mitä pelottavaa on kilpailussa. Ei varmasti välttämättä pelottavaa, mutta kysymys on ennen kaikkea siitä, mihin osaaminen riittää ja miten tulkitaan sanaa kokonaistaloudellisuus. Täällä jo aiemmassa puheenvuorossa todettiin, että se tarkoittaa käytännössä halpa, ja näinhän ei pidä olla, eikä näin saa olla. Mielestäni on äärettömän tärkeätä, kun jatko-ohjeistetaan, tapahtuu se sitten Kuntaliiton tai vastuuministeriöiden kautta, että korostetaan sitä, että hinnan ja laadun pitää olla tasapainossa ja pitää ottaa huomioon erilaiset tarpeet ja näkökohdat, jotka tietenkin erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa liittyvät potilaiden ja asiakkaiden tarpeisiin. Eli korostan tätä kouluttamisvelvollisuutta. Minusta se on valtion ja kuntaorganisaation velvollisuus.

Tämä seuranta on toinen äärettömän tärkeä asia, johon ministeri Pekkarinen sanojensa mukaan suhtautuu vakavasti. Muun muassa on se yksityiskohta, että (Puhemies koputtaa) erityissairaanhoidon ostaminen toiselta kunnalta voi vaatia turhaan kilpailuttamista.

Kari Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kunnat ovat taloudellisesti ahtaassa tilanteessa, ja kyllä silloin, vaikka kuinka kauniisti sanotaan, että voidaan tarjousta tehtäessä asettaa eettisiä periaatteita, ympäristönäkökulmat huomioon ottavia periaatteita, laatuperiaatteita ja pitää niistä kiinni, niin aika herkästi sitten kuitenkin se kokonaistaloudellisuus, niin kuin ed. Perho totesi, lähtee halvemman tarjoajan hyväksi. Tämä on huolestuttavaa, ja varmasti monessa kunnassa varsinkin palvelujen tarvitsijat ovat huolissaan.

Ministeri totesi näistä kynnysarvoista, että direktiivi olisi sallinut korkeammat kynnysarvot mutta EY-tuomioistuimen tulkinnat ovat toisia. Ovatko EY-tuomioistuimen tulkinnat ja päätökset olleet esteenä korkeammille kynnysarvoille?

Mitä sitten tulee kansalaisyhteiskuntaan, kansalaisjärjestöihin, niin ikävä kyllä kehitys on huonoa. Tilintarkastuslaki uhkaa niitä, verottajan tulkinnat uhkaavat niitä, ja on aitoa huolta siitä, miten tämä kansalaisyhteiskunta ja yhdistystoiminta tässä maassa tulevat jatkossa pärjäämään. On hyvä, jos toimitaan sen puolesta, että näitä huolia saadaan vähennettyä.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri totesi äskeisessä puheenvuorossaan, että EU-direktiivi merkitsee eräänlaista siirtoa EY-tuomioistuimelle vallankäytössä käytännössä. Arvoisa ministeri, eikö nyt voitaisi ajatella sellaistakin johtopäätöstä, että tämän jo käydyn keskustelun perusteella nyt eduskunta päättää sitten hallituksen tahdon mukaisesti niin, että se on markkinaoikeus meillä, joka on varsinainen peluri näitten kokemusten perusteella?

Sitten toinen juttu arvoisan ministerin äskeisessä puheenvuorossa: kun ministeri asettui ikään kuin pelastamaan kolmatta sektoria tässä uudessa kilpailutuksen tilanteessa ja käytti sanaa puhaltaa, niin olisitte puhaltaneet hallituksena nyt kaiken sen, minkä sanoitte äsken juuri, tukemaan näitä kolmannen sektorin toimijoita, että ne olisivat kypsiä tähän koko hommaan. Se puoli on jäänyt kokonaan paitsioon.

Sari Essayah /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan vastauksena ministerin kysymykseen: ei kilpailutuksessa ole sinällänsä mitään pahaa, ei kristillisdemokraateilla ideologisesti ole mitään sitä vastaan. Mutta on hyvin tärkeätä, että meillä kunnissa olisi riittävä osto-osaaminen, jotta näitä laatukriteerejä voitaisiin tuoda esille sillä tavoin, että ne sitten näkyisivät myöskin niissä hankinnoissa, ja toisaalta, että kunnilla olisi rahaa ottaa huomioon se laatu, ettei mentäisi sitten siihen huutolaisyhteiskuntaan, että kuka halvimmalla ottaa hoitaakseen.

Aivan niin kuin ministeri totesi, eihän kunnan todellakaan ole pakko siirtää niitä toimintojaan ylipäätänsä yksityisen tai kolmannen sektorin hoidettavaksi. Mutta kun tässä minulla kädessäni on kirja Fredriksson—Martikainen, Kilpailuttamisen kokemukset, niin siinä todetaan, että 1990- ja 2000-luvuilla tapahtunut kehitys on johtanut siihen, että julkisen toiminnan osuus tuotetuista palveluista, nimenomaan sosiaalipalveluista, on tänä päivänä jo 28 prosenttia, eli se on noussut kuitenkin kohtuullisen korkealle. Ei sitäkään voi pitää sinällänsä huonona asiana. On hyvä, että esimerkiksi erilaiset potilasjärjestöt ja yhdistykset ottavat hoitaakseen vaikka tiettyjä vammaisten palveluja, joihin heillä on kaikkein paras (Puhemies koputtaa) mahdollinen osaaminen ja ymmärrys. Mutta sitten, kun kunta ostaa näitä palveluja, niin hyvin herkästi mennään siihen, että mahdollisimman halpaa ja mahdollisimman vähin kustannuksin.

Jari Leppä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! On selvää, että tämä hankintalain uudistus selkeyttää kilpailutusta hyvin monella eri tavalla. Tuo nykyisin oikeuskäytännössä muodostunut raja 6 000 euron osalta nousee nyt näihin moneen kertaan mainittuihin 15 000:een, 50 000:een ja 100 000 euroon. Mutta on ihan selvä, että tämän uudistuksen myötä voidaan ja pitää ottaa myös huomioon laatukriteerit kaikessa hankinnassa, se on ihan selvä asia. Tässä tullaan nimenomaan täällä myöskin moneen otteeseen mainittuun hankintaosaamiseen ja sen lisäämiseen. Sitä on liian vähän, ja se on liian huonolla tasolla tällä hetkellä niin kunnissa kuin monissa muissakin paikoissa. Mutta se ei ole lainsäädännön asia, vaan se on niiden toimijoiden asia omaa osto-osaamistaan vahvistaa, ja sitä pitää tehdä.

Mutta pelisäännöt selkiytyvät. Ja kun täällä puhuttiin myöskin siitä, että kolmas sektori jää jollain tavalla paitsioon, niin ei se jää missään nimessä paitsioon. Onhan myöskin olemassa erityislainsäädäntö, joka hyvin monelta osin ohjaa myöskin hankintamenettelyjä.

Marjaana Koskinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ministeri Pekkarinen toi tosiaan esille tämän, mitä ongelmaa kilpailussa on, tai toisen asian, että kunta voi järjestää itse kunnalliset palvelut. Se on aivan totta. Tämä hankintalaki menettää silloin merkityksensä. Mutta minä luulen, että ongelmana on se, että kun meillä on nyt hankintalainsäädäntö, kunnat ovat liikelaitostaneet toimintojaan, on tuottaja—tilaaja-mallia, niin ei ehkä ole kauhean pitkälle ajateltu sitä, mitä tapahtuu kunnalliselle demokratialle. Sitten entistä enemmän, kun ollaan hankintalainsäädännön piirissä, pitää tehdä näitä kilpailutuskierroksia, juristit hyötyvät, viedään asia markkinatuomioistuimeen. Miten käy kunnan työpaikkojen tulevaisuudessa? Kyllä siinä on monta kysymystä, joihin haetaan vastauksia. Kunnat ovat tehneet jo osittain sen, että on tosiaan tuottaja—tilaaja-malli tai on liikelaitosmalli olemassa, ja tämä hankintalainsäädäntöhän on olemassa olevaa lainsäädäntöä ollut, mutta ehkä siihen nyt herätään paremmin tällä hetkellä.

Martin Saarikangas /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin ministeri Pekkariselle: Ei kilpailussa ole mitään pelättävää, päinvastoin, kuulun kilpailun kannattajiin, mutta nythän tapahtuu sillä tavalla, että kun nämä kynnysrajat ovat sangen alhaiset, niin varsinkin suurissa kunnissa — minulla on nyt vain suuren kunnan, Espoon, kokemus tältä osalta — kilpailu vie siihen, että aivan pienistä asioista joudutaan tekemään erittäin laaja ruljanssi, joka sitten johtaa moneen oikeusprosessiin ja markkinatuomioistuimeen. Ei se ole hyvä. Pienissä kunnissa ei ole osaamista.

Mitä sitten tulee näihin kynnysarvoihin, niin kyllä ne tiedot, joita me valiokunnassa saimme silloin, kun tätä valmisteltiin, puhuivat sen puolesta, että sen työryhmän kynnysarvot vähintään olisivat olleet ne, mitä halutaan. Tässähän on sosiaalipuolella (Puhemies koputtaa) monta kertaa niin, että jopa yksi potilas ylittää sen kynnysarvon ja joudutaan kilpailuttamaan. Ei se voi olla oikein.

Maija-Liisa Lindqvist /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Juuri sosiaali- ja terveyspuoli on se, mikä asettaa varmasti ne suurimmat haasteet tälle kilpailuttamiselle. Olen kyllä myös kuullut järjestöiltä ja säätiöiltä, jotka ovat jopa vuosikymmeniä harjoittaneet hyvää toimintaa sosiaali- ja terveyspuolelta, että he ovat huolissaan, miten he pärjäävät siinä mielessä tässä kilpailussa, että voivat olla tasa-arvoisesti kehittämässä sekä omia investointejaan että toimintojaan. Monet investoinnit ovat erittäin kalliita, ja tietämättä, onko tulevina vuosina palveluiden käyttäjiä, se asettaa heille välillä aika kohtuuttomiakin tulevaisuuden näkymiä. Tiedotus ja koulutus kaikin tavoin eri tahoille on varmasti avainasemassa tässä. Onko teillä siitä jo tällä hetkellä näkemyksiä, miten se tullaan toteuttamaan?

Arto Bryggare /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oli mielenkiintoista kuunnella ed. Saarikankaan arvioita rajoista, koska minulla on kokemusta kyllä Helsingistä ja tiedän myös Espoosta sen, että vaikka kunnalla on mahdollisuus olla kilpailuttamatta, niin kokoomus on ollut siellä kovasti kilpailuttamassa, ja nyt sitten vaaditaan kovalla suulla korkeampia rajoja.

Olen sitä mieltä, vähän toisin kuin ministeri Pekkarinen, että kilpailu, jos se noin suurin piirtein lähtee samalta lähtöviivalta, toimii, mutta tässä tämä laatukriteeri on vaikeasti arvioitavissa ja aina ei ole niin läpinäkyvää, millä tavalla kilpailijat lähtevät samalta viivalta. Julkisen tuottajan etu on se, että siellä se laatukriteeri on aina tiukka ja on olemassa, ja meidän pitää pyrkiä valvomaan erityisesti suurissa kunnissa sitä, että tämä julkinen tuotanto pystytään turvaamaan. Toivon mukaan nyt sitten myös Espoossa on tapahtumassa tämmöinen täyskäännös siihen, mitä tähän saakka on tehty. Tähän saakka on tehty sitä, että on kilpailutettu joka kulmassa jatkuvasti, ja nyt maksetaan suuria kustannuksia siitä.

Tuija Nurmi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On mukava kuulla, että eduskunta ja sitten eduskunnan luottamusta nauttiva ministeri Pekkarinen ovat herttaisen samaa mieltä, että nämä lausumat ovat hyviä. Varsinkin nyt, kun kuntien välinen yhteistyö lisääntyy, on hyvä, että tämä ensimmäinen lausuma tässä on, että pitää ottaa huomioon kuntien yhteistoiminnan edellyttämät kehittämistarpeet myös lainsäädännössä.

Tietenkin täytyy muistaa, että se, mitä palveluita julkinen sektori tuottaa, on oma kysymyksensä, ja sitten se, mitä hankitaan ulkopuolelta. Täällä puhuttiin kehitysvammaisten hoidossa juuri kolmannelta sektorilta hankittavista palveluista, mutta myös on ihan yhtä lailla painotyöt esimerkki, kuuluuko kuntien tehdä painotöitä vai ei. Tietenkin byrokratia lisääntyy tämän lainsäädännön myötä, mutta ehkä myös jonkinlainen oikeudenmukaisuuskin. Mutta en usko, että tämä nyt täysin aukoton järjestelmä tämäkään valitettavasti on, mutta en nyt halua lietsoa epätoivoa.

On päivänselvää, että seuranta kuuluu lainsäädäntötyöhön, ja on hyvä, että tässä on myös lausuma siitä, että tulee selonteko tietyn ajan kuluttua siitä, mitenkä tämä laki toimii. (Puhemies koputtaa)

En voi olla huomauttamatta siitä, että myös lainsäädäntötyössä voitaisiin kiinnittää laatuun huomiota. Kun lukee tämän mietinnön läpi, huomaa, että siellä on pieniä hupaisia yksityiskohtia.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Käytän nyt tilaisuutta hyväkseni kysyäkseni ministeriltä: On olemassa kilpailutuslainsäädäntö, tällä hetkellä voimassa oleva laki, joka määrittelee kauppa- ja teollisuusministeriön vastuunalaiseksi sen suhteen, että katsotaan, että kilpailu toimii. Esimerkkitapaus Kotkasta: pysäköintilaitos, hinta 8,9 miljoonaa euroa, ei kilpailutettu. Mikä on tässä tapauksessa kauppa- ja teollisuusministeriön vastuu sitten? Kun asiaa tiedusteltiin oikeuskanslerilta, hän vain totesi, että ei ole hoidettu tehtävää. Voisitteko tätä jotenkin kommentoida? Onko KTM edelleenkin jatkossa myös se viranomaistaho, jonka ikään kuin viranomaisena pitäisi vastata siitä, että näitä suuria kilpailutuskohteita, jotka jotkut kunnat haluavat jättää kilpailuttamatta ja tekevät sopimuksia jonkun osakeyhtiön kanssa, seurattaisiin?

Oras Tynkkynen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Niin, ei kilpailutuksessa sinänsä mitään välttämättä lähtökohtaisesti väärää ole, pakkokilpailutuksessa sen sijaan on, ja kynnysarvot ylitettäessähän joudutaan tähän pakkokilpailutukseen käytännössä. Mutta, ministeri Pekkarinen, te sanoitte, että tämä laki ei velvoita ulostamaan tehtäviä kunnilta. Kuitenkin tiedämme, että kuntien yhteistoiminta voidaan tämän lain mukaan tulkita hankinnaksi, ja silloin tietysti, kun kynnysarvot ylitetään siellä, jälleen tulee tämä kilpailutus mukaan, jolloin käytännössä joudutaan näihin kilpailutuksen mahdollisiin ongelmiin.

Talousvaliokunta tässä yhdessä lausumassaan viittasi voittoja tavoittelemattomien ja rajoitetun voitonjaon yhteisöjen sääntelyn selvittämiseen, ja valiokunta on samaa esittänyt jo osakeyhtiölain kokonaisuudistusta käsitelleessä mietinnössään. Kysyisin ministeri Pekkariselta, joko tällainen selvitystyö on käynnistynyt ministeriössä.

Leena Rauhala /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kunnat ovat ahtaalla siinä, millä tavalla kunnat pystyvät palvelujen tarpeeseen, siihen kysyntään, vastaamaan, ja nyt erityisesti täällä on korostettu laatua. Tässä yhteydessä kuntien virkamiehet ovat myös hyvin ahtaalla, kun he arvioivat sitä, kenelle vastataan myönteisesti, koska monet pienet yhteisöt, jotka ovat tuottaneet hyvää, laadukasta palvelua, eivät välttämättä pysty kilpailemaan suurten yritysten kanssa, joilla on useampia eri kohteita ja jotka ovat toimineet laajalla alueella. Kuitenkaan ei niillä ehkä ole se laatu niin suurta, mutta ne pystyvät hinnalla kilpailemaan.

Minä erityisesti haluan kysyä, miten, arvoisa ministeri, näette vanhustenhuollossa, millä rohkeudella kunnat voisivat tehdä sen päätöksen, että joitakin ei todella kilpailuteta, jos on pitkään todettu, että jokin pienempi yhteisö tuottaa todella laadukasta palvelua, että kunnan virkamiehet uskaltaisivat tehdä sen päätöksen, että ei kilpailuteta.

Pekka Nousiainen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on paljon kynnysarvokeskustelussa mietitty hankkijan näkökulmaa, mutta tietysti on toinenkin osapuoli, joka on otettava huomioon, eli toimittajat ja ennen kaikkea pk-yrittäjät, ja maaseutualueella he ovat toivoneet alhaisia kynnysarvoja. Minusta nyt kompromissi on tehty, ja se on erittäin hyvä, selkeyttää pelisäännöt.

Osaamisessa on varmasti ollut puutteita, mutta Suomen Kuntaliitolla ja KTM:llä on ollut neuvontayksikkö, ja minä sanoisin, että kun laki on nyt olemassa, niin osaaminen kehittyy, paranee, ja siinä päästään eteenpäin.

Haluaisin kiinnittää huomion siihen, että nämä laatukriteerit pitää määritellä jo tarjouspyyntövaiheessa. Silloin me pääsemme pisteytysjärjestelmään ja lopullisesti rehtiin, selvään hankintaan. Minä uskon, että nyt asia tulee tässä erittäin hyvin kuntoon.

Ahti Vielma /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä olen hiukan huolestunut kuntien organisaatiorakenteesta tämän lain seurauksena sen vuoksi, että niiden organisointien periaatehan on se, että ihminen tarvitsee palvelun, palveluja varten tarvitaan organisaatio ja organisaatiota varten tarvitaan rahaa. Jos sen palvelun kansallinen kynnysarvo on liian matala, niin se saattaa tarkoitushakuisesti johtaa siihen, että organisaatioyksiköt ovat liian pienet, niitä on liian paljon, ja se taas johtaa siihen, että palvelun hinta kallistuu, tulee byrokratiaa, ja siitä on seurauksena se, että yleensä heikoin lenkki kärsii. Ja valitettavasti on esimerkkejä, että se heikoin lenkki on monta kertaa tärkein lenkki ihmisen kannalta eli sosiaali- ja terveyspuoli. Tätä minä pelkään, että se nimenomaan kirpaisee heikointa ihmistä kunnissa. Kun kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoite on juuri päinvastainen, niin mitä ministeri tekisi tältä osalta, että tämä pelko olisi aiheeton?

Miapetra Kumpula-Natri /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Osto-osaaminen ja laatukriteerit ovat tärkeitä silloin, kun on päädytty kilpailuttamaan. Hyviä ratkaisuja löytyy, kun yritysten tai kolmannen sektorin palvelut täydentävät julkisia palveluja, mutta kuntien osto-osaaminenkaan ei saa johtaa liian suureen ulkoistamisvimmaan. Lyhyellä tähtäimellä kunta voi säästää kilpailuttamalla palvelun järjestämisen, mutta miten on sitten vuosikymmenen kuluttua?

Isosta-Britanniasta kuulemme nyt uutisia, miten siellä on kunnille ropsahtanut jättilaskut, kun tehtävien siirrosta yksityisille on kulunut yli vuosikymmen. Kun kunnat eivät enää itse kykene osallistumaan palvelujen tuottamistarjouksiin, toimivat yritykset yritysten logiikan mukaisesti ja ovat nostaneet hintoja rajusti. Silloin eivät auta enää laatukriteeritkään. Tämä on, ministeri Pekkarinen, minusta pelottavaa kilpailussa, mutta onneksi, kuten tekin totesitte, tämä laki ei velvoita yksityistämään eikä toivottavasti siihen liikaa kannustakaan.

Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minkä takia meillä on hankintalaki Euroopassa? Syy on se, että tarkoitus on estää korruptiota. Ja silloin, kun meillä on täysi läpinäkyvyys, avoimuus ja selkeät pelisäännöt, pidetään huolta siitä, että tehdään ratkaisu, joka on kansalaisten edun mukainen, ja kukaan ei pistä omaan taskuun mitään rahaa.

Olennaista on myöskin sitten se, että tilaaminen ja tuottaminen erotetaan. Se, mikä siinä tilaamisessa on olennaista, on se, paljonko hankitaan millä laadulla, ja se on poliitikkojen tehtävä. Jos te täällä sanotte, että ei osata tilata, niin sitten ovat väärät poliitikot päättämässä. Pitää valita semmoiset ihmiset, jotka osaavat päättää siitä, mitä laatua kuntalaisille tai muille suomalaisille halutaan hankkia. Se on se päätöksen olennainen osa, ja se poliitikkojen pitää kyllä kyetä tekemään.

Mitä tulee sitten siihen, että jos ei ole kilpailutusta, niin meillä on paljon kokemuksia siitä, että silloin laadun kontrolloiminen on äärimmäisen vaikeaa. Missä on sopimus, jonka perusteella mennään sanomaan, että tämä ei ole riittävän hyvää? Nimenomaan se sopimus on se keino, jolla kyetään vääntämään se, että se laatu on myöskin käytännössä sitä, mitä on hankittu.

Mitä raja-arvoihin tulee, niin kun minä katson suomalaisia taloyhtiöitä, niin ei siellä ole mitään ongelmaa tehdä pieniäkin hankintoja kilpailuttamalla, mikä on aina taloyhtiön edun mukaista. Eivät nämä raja-arvot ole minun mielestäni millään tavalla kohtuuttoman (Puhemies koputtaa) korkeita. Tärkeintä on kuitenkin se, että markkinaoikeudessa on riittävästi resursseja, että kun kiistoja syntyy, ne kyettäisiin nopeasti ratkaisemaan.

Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Juuri pienissä asunto-osakeyhtiöissä ehkä näkyvät selvimmin ne ongelmat, mitkä kilpailuttamiseen liittyvät. Siellähän esimerkiksi siivousta kilpailutetaan niin matalalle, että puhtaudesta ei voida enää puhua yhtään mitään, ja käytännössä se myöskin tarkoittaa sitä, että ne yritykset, jotka haluavat kunnolla tehdä työnsä, eivät pysty sitä tekemään.

Itse muutamalla miljardilla markalla kilpailuttaneena sinänsä pidän kilpailuttamista ihan hyvänä keinona tehostaa palveluitten ja hyödykkeitten hankintaa, mutta kun sitä sovelletaan sosiaali- ja terveyspalveluihin, jotka eivät ole helposti määriteltävissä, siinä syntyy väistämättä ongelmia. Sinänsä olen positiivisella mielellä, kun luen nuo lausumat. Nyt vaan testataan se, pystyykö eduskunta lausumien avulla oikeasti vaikuttamaan siihen, mitä se näyttää kuitenkin aika yksimielisesti täällä tahtovan.

Klaus Pentti /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tässä lakiesityksessä ovat puhuttaneet nimenomaan nämä kilpailuttamisen rajat, ja ymmärrän, että suurissa kaupungeissa ehkä helposti kaivataan suurempia, korkeampia raja-arvoja, mutta taas pienemmissä kaupungeissa, pienemmissä kunnissa pienempiä, mutta yrittäjyyden kannalta on tärkeää, että nämä raja-arvot eivät ole liian korkeat, elikkä tämä mahdollistaa yhä useamman yrityksen tulla mukaan tähän kisaan, ja todellisuudessahan nämä raja-arvot nousevatkin.

Tässä keskustelussa on korostunut tämä laatu ja samaten mietinnössä ja lakiesityksessäkin laatu kilpailutekijänä, ja tässä suhteessa varmaan on odotettavissa, että ainakin tilanne paranee, koska viime vuosina on kiinnitetty erityisesti huomiota vain hintaan ja nyt sitten on järkevää kiinnittää huomiota laatuun. Se edellyttää osaamista. Nyt pitää huolehtia siitä osaamisesta, se sitten kehittyy sekä tarjoajissa että tavarantoimittajissa.

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Nyt kun näitä kilpailutuksia suoritetaan ja vertaillaan sitä lopputulosta, meillä on syntynyt tämmöinen juristien ammattikunta jo tässä vaiheessa, jotka hyvin aktiivisesti ovat vaikuttamassa siihen, että asiat riitautetaan, ja tämä riitauttaminen johtaa siihen, että nämä toiminnot halvaantuvat. Ja nyt erityinen huolenaihe on tietenkin se, onko markkinaoikeudella riittävät resurssit selvittää näitä asioita, ja toisaalta, ottaako tämä laki nyt riittävästi huomioon sen, mikä on haitanteko tässä tulevaisuudessa, tehdäänkö vain valituksia haitanteon vuoksi ja onko tässä mahdollisuus saada vahingonkorvauksia niiltä, jotka aiheettomasti haittaavat toimintojen eteenpäinvientiä.

Martin Saarikangas /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tämä ministeri Pekkarisen huoli tästä kolmannesta sektorista: Minua se huolettaa tässä laissa nimenomaan siltä kannalta, että kun nyt on mahdollista, että kolmannen sektorin käy huonosti, niin missä valmistellaan nämä pykälät ja toimenpiteet, joita te, arvoisa ministeri, toitte esille? Niistä olen samaa mieltä, mutta kun ei niitä ole olemassa, niin tällä hetkellä tämän lain kautta kolmas sektori saattaa olla ongelmissa, ja sen takia pitääkin ryhtyä nopeasti toimiin. Ed. Bryggare ehti jo poistua, mutta kysehän on siitä rajasta, jolla on pakko kilpailuttaa, ja kuntahan voi aina kilpailuttaa alempia, jos haluaa. Mutta esimerkiksi suuressa kunnassa sosiaalisektorilla, tiedän, että jos me lähdemme Espoossa kilpailuttamaan jotain terveydenhoitopuolia, niin siinä joudutaan lähes potilaskohtaisesti tekemään nämä kilpailutukset, eikä se silloin ole järkevää. On paljon järkevämpää, että on jonkunlaiset hallittavissa olevat koot, jota kilpailutetaan. Näin minä ainakin olen oppinut, kun olen kohtuullisesti myös menneessä elämässäni kilpailuttanut.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Mitä tulee ed. Saarikankaan viimeiseen puheenvuoroon, kuvittelenpa näin, että Espoon kaupunki ei tee lukuisia 15 000 euron hankintoja, vaan tekee huikean paljon suurempia kertahankintoja. Oli tämä raja vähän suurempi tai pienempi, niin aivan ylivoimaisessa valtaosassa Espoon kaupungin hankintoja sillä ei käytännössä sitten juuri ole merkitystä. Käytäntö taitaa olla tämäntapainen.

Olen tavattoman tyytyväinen, kun kysyin, mitä pelättävää on kilpailuttamisessa, ja täällä kaikki vakuuttivat, että periaatteessa ei mitään. Hyvä! Se on hyvä lähtökohta. Tämän jälkeenhän tämä laki yrittää tunnistaa, eduskunnan erinomaisen työn jälkeen, ne periaatteet, kun hyväksytään se, että silloin, kun kunta ulkoistaa, niin silloin sen pitää kilpailuttaa, ja kun se kilpailuttaa, tässä laissa määritellään ne periaatteet, miten kilpailuttaminen voi tapahtua ja myöskin mitä periaatteita siinä noudatetaan, mitä arvoja arvostetaan silloin, kun tämä kilpailuttaminen tapahtuu. Senhän me nyt ansiokkaasti tässä yhteisesti olemme tehneet.

Miten se homma tällä hetkellä on? Kannattaapa pieni hetki uhrata siihen asiaan. Jos me pelkäämme, että tämä tulevaisuudessa johtaa johonkin vaikeuksiin nyt tämän uuden lain vuoksi, niin minkäs takia me emme pelkäisi vastaavaa tilannetta tällä hetkellä? Aivan oikein. Minä kuvittelen, että tämä lainsäädäntö päinvastoin normittaa ja selkeyttää niitä periaatteita, joiden pohjalta tämä kilpailuttaminen tapahtuu. Kaikista eniten minä pelkään, niin kuin ed. Sasi hivenen toisin sanoin sanoi, näitten hankintojen tekemistä vähän sulle—mulle-periaatteella. En väitä, että niin tapahtuu, mutta voi olla, että joskus historian kuluessa on voinut sitäkin tapahtua, ja se on kauheinta, ja sellaiset pitää pystyä estämään lopullisestikin. En väitä, että niitä enää tänä päivänä on, mutta voi olla, että on tai on ainakin joskus ollut kenties historian kuluessa, jos näin kauniisti sen asian sanon. En ota kantaa mihinkään paikkakuntaan, missä kenties on joskus näin ollut, en väitä ollenkaan.

Arvoisa puhemies! Mitä tulee vielä sitten siihen, miten nyt sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta nämä hankinnat voidaan tehdä, minä vielä korostan, että tähän liittyy neuvottelumenettely, jossa on erilaisia vaihtoehtoja suorittaa se hankinta tavalla, jossa niitä periaatteita, niitä erityisiä seikkoja, joita kunnan vaikka sosiaalitoimen osalta pidetään tärkeinä ja arvokkaina, jotka yhtyvät lain päähenkeen, voidaan ottaa huomioon ja niiden mukaan aika pitkälti lopulliset ratkaisut tehdä. Minusta näiltä osin valiokunnan puheenjohtajan moneen kertaan korostama laatunäkökohta kaikessa tässä näkyy asianomaisten pykälien nimenomaan tässä sanomassa.

Mitä tulee sitten siihen, että jos sitten mummolle on tehty sopimus jossain tällaisessa sosiaalitoimen avopalveluyksikössä, yksityisessä sellaisessa tai yhteisön järjestämässä, ja mummoa on hoidettu siellä viisi vuotta ja papankin kunto käy sellaiseksi, että papallekin pitäisi hankkia hoitopaikka jnp., niin jos mummon hoitopaikan kanssa on tällainen pitkäaikainen sopimus tehty, ei mikään estä tekemästä tämän saman hoitopaikan kanssa suoraan ilman neuvottelumenettelyäkään, ei tarvita sitäkään, sen papan hoidosta vastaavanlaista sopimusta kuin sen mummon kanssa. Eli jos mummo ja pappa muuten ovat elämässään pärjänneet mukavasti, niin ei heitä kyllä tällä lailla siinä vaiheessa jaeta, kun ollaan katsomassa, millä tavalla mummolle ja papalle se palvelu sitten hankitaan, kun he itse eivät enää selviä. Tässä lain sanoma on selvä. Minusta on hyvä, että itse asiassa tätä pykäläähän valiokuntakin vähän tarkensi tai kirjoitti jotain tuohon perusteluun, jos nyt oikein muistan, mutta kyllä alkuperäisessäkin esityksessä tämä ajatus oli aika selvästi täällä olemassa.

Minä jaan sen näkemyksen, että tässä osaamisessa on kohentamisen sijaa, on ollut tänä päivänäkin, on ollut siinä hankintatoimessa, mitä nyt tehdään, erittäin paljon, vaikka meillä on ollut Kuntaliiton kanssa, KTM ja Kuntaliitto yhteisesti maksaneet puoliksi, tällainen neuvontasysteemi siitä lähtien, kun nähtiin, että vähitellen ulkoistetaan näitä palveluja. Mehän panimme pystyyn tällaisen. Se on tehnyt hyvää työtä. Niin kuin ed. Pekka Nousiainen sanoi, nyt kun lain raamit on selvät, tuo työ ryydittyy, uskon, entisestään, ja työsarkaa kyllä tässä asiassa riittää. Osaamista tarvitaan. Mutta tässäkin joutuu kysymään, alkaako se nyt se osaamisen tarve. Minusta sitä olisi ollut kauan aikaa aikaisemmin.

Ed. Uotilalle siihen kysymykseen, mikä on KTM:n rooli: Ei KTM:llä ole muuta roolia kuin että vaan ohjaa. Se huolehtii siitä, että järjestelmä toimii, ohjaa järjestelmän toimimista. Mutta jos sitten rikotaan niitä normistoja, niin ne normaalit elimet käsittelevät ylipäänsä tällaisia rikkomuksia, markkinatuomioistuin ja jossakin tapauksessa myöskin siviilioikeus sitten käsittelee niitä tapauksia, jos niin pitkälle joudutaan jossakin tilanteessa menemään, ja siinä yhdyn siihen näkemykseen, mitä täällä on kerrottu, että markkinatuomioistuin varmaan tarvitsee resursseja. Sehän on tällä hetkellä valmiiksi tukossa. Senkin osalta joudutaan sanomaan, että markkinatuomioistuimella on tämän vanhankin systeemin kanssa ollut ihan riittävästi kestämistä. Se on tukossa. Syitä on siihen monia, mutta en nyt niihin enempää.

Ja ihan viimeisenä asiana, vaikka täällä tuli tavattoman ... No, ehkä ed. Uotilalle vielä, ed. Uotila, kun sanoitte, että tästä kolmannesta sektorista, että tilintarkastuslaki jollakin tavalla uhkaa sitä. Minä tänä aamuna katsoin television aamu-uutisia, ja totesin, että kyllä puhuttiin niin puuta ja heinää kuin ikäpäivänä voi puhua siitä, mitä tilintarkastuslakiesitys näiltä osin merkitsee. Se ei merkitse sitä, mitä siinä väitettiin, eikä sitä, mitä te, ed. Uotila, tässä väititte. Millä tavalla tilintarkastuslakiesitys, joka on täällä eduskunnan käsissä, uhkaa kolmannen sektorin toimintoja? Ei millään tavalla. Sellainen väite ei miltään osin pidä paikkaansa. Muilta osin rakkaudella käsittelen kaikkien kansanedustajien puheenvuoroja, mutta tässä vaan tämmöisellä tyyneydellä tämän asian osalta, ed. Uotilan osalta.

Arvoisa puhemies! Aivan viimeinen asia vielä, tämä kuntien välinen yhteistyö. Ainakin oma tahtotila ministerinä oli hyvin selvä: niin pitkälle kuin ikäpäivänä voidaan tätä yhteistyötä kuntien välillä edesauttaa myös hankintatoimen osalta, niin niin pitää tehdä. Kun tätä lausumaakin täällä nyt sitten sorvattiin valiokunnassa, niin kyllä me yritimme katsoa, kuinka pitkälti voitaisiin mennä sen lausuman viestissä, mitä eduskunta tässä nyt sitten jatkoa silmälläpitäen antaisi. Minä voin teille kertoa, että vähänkin pitemmälle meneminen kuin miten tämä lausuma nyt tässä on kirjattu olisi merkinnyt sitä, että oikeuskansleri ei enää olisi voinut puoltaa tämän esityksen vahvistamista ja sitä kautta tämän hankkeen läpiviemistä. Minä luulen, että meillä kaikilla, jotka olemme kuntahallinnossa olleet vuosien ajan, on selvä näkemys siitä, että vähän enemmän pitäisi voida tätä kuntayhteistyötä palveluiden järjestämisessä tehdä kuin tähän saakka on tehty. Tässä nyt on menty niin pitkälle kuin suinkin mennä voidaan.

Kari Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! En katsonut aamulla Aamu-tv:tä enkä tiedä, mitä siellä on tilintarkastuslaista puhuttu, ja se on eri laki, mikä nyt on käsittelyssä, mutta totean vain sen, että sehän on sen takia täälläkin edelleen viipynyt, että on ollut huolia. Liikuntajärjestöt ovat kantaneet huolta tulevaisuudestaan, ja valiokunta nyt pohtii, mitä on tehtävissä, että ne huolet pystytään väistämään. Mikäli maallikkotilintarkastajista joudutaan luopumaan ja yhdistysten säännöissä on edelleen maininta tilintarkastuksesta, niin silloin herkästi mennään niin, että ne vähäiset tukimarkat, joita esimerkiksi pieni liikuntaseura tai joku muu yhdistys saa, menevätkin sitten tilintarkastuksen hoitamiseen. Kyllä nämä huolet ovat olleet ainakin tähän asti olemassa, mutta jos ne eivät ole ministerin korviin kantautuneet, niin sitten ovat korvat olleet joko kiinni tai suunnattuina muualle.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Niin hallituksen esitys kuin talousvaliokunnan mietintökin jättivät huomioimatta tärkeän: Suomen Yrittäjien näkemykset pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuudesta tarjota tavaroita ja palveluita kunnille ja valtiolle. Kynnysarvot jäävät suhteellisen korkealle markkinoiden ja julkisten hankintojen nykyinen koko huomioiden. Siksi onkin tärkeää, että kynnysarvojen alapuoliset hankinnat kilpailutettaisiin tilanteen mukaan, vaikkei laki siihen velvoitakaan.

Talousvaliokunnan mietintö ei sisällä ehdotusta hankintojen valvonnan järjestämisestä eikä sanktioita kilpailuttamatta jättämisestä. Nämä puutteet olisi pitänyt korjata valiokuntakäsittelyssä.

Tavara- ja palveluhankintojen kynnysarvoksi lakiesityksessä on määritelty 15 000 euroa, sosiaali- ja terveys- ja eräiden koulutuspalvelujen 50 000 ja urakoiden 100 000 euroa. Aikaisemmin kaikki vähäistä suuremmat hankinnat tuli kilpailuttaa. Oikeuskäytännössä vähäiseksi hankinnaksi katsottiin noin 2 500 euroa. Ajattelen tilannetta, jossa kunta ostaa vanhukselle hoivayritykseltä asumispalvelun, joka siis kuuluu sosiaali- ja terveyspalvelujen alaan, ja on valmis maksusitoumukseen tai ostosopimukseen 25 000 euron hinnalla. Kunta voi jättää tällaisen palvelun kilpailuttamatta ja valita mieleisensä palvelun kiinnittämättä lainkaan huomiota laatukriteereihin ja kokonaistaloudelliseen edullisuuteen ja muihin tekijöihin.

Arvoisa puhemies! Kuntien kilpailuttamis- ja sopimusosaaminen ei ole kohdallaan. Palvelujen ja tavaroiden laadulle ei ole asetettu yhtenäisiä ja soveltuvia kriteerejä. Tämän takia markkinaoikeudessa on valtava määrä kilpailutettuja hankintoja kesken, kun niistä on kilpailuun osallistunut palvelun tai tavaran tarjoaja valittanut. Lisäksi on nähtävissä sellainen kehityssuunta, että kilpailussa hävinnyt osapuoli valittaa tehdäkseen kiusaa kilpailuttajalle. Siksi hankintalain valmistelussa olisi pitänyt myös tehdä ehdotuksia markkinaoikeuskäytännön muuttamiseksi siten, että selkeästi aiheettomat valitukset eivät johda lainkaan oikeuskäsittelyyn.

Oras Tynkkynen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä laki on todella tärkeä. Julkisiin hankintoihin käytetään Suomessakin miljardeja euroja, ja sillä, mihin nämä rahavirrat ohjautuvat, on erittäin paljon merkitystä palveluiden laadun, markkinoiden muodostumisen, ympäristön, työntekijöiden aseman ja monien muiden asioiden kannalta. Sen takia toivoisinkin, että kun puhutaan hankintalaista ja julkisista hankinnoista, niin vähän enemmän mietittäisiin sitä, miten näitä rahavirtoja ja julkisia hankintoja voitaisiin ohjata niin, että kannustettaisiin kestäviin ratkaisuihin.

Tässä edeltävässä keskustelussa on kritisoitu hallituksen esitystä aika paljonlaisesti. Ehkä ministeri Pekkarisen puolustukseksi on hyvä sanoa, että kyllähän tämä laki on parannus nykytilanteeseen monessakin suhteessa. Kynnysarvot nousevat siitä, mihin ne ovat oikeuskäytännössä asettuneet, ja ympäristö- ja sosiaalisten näkökohtien huomioon ottaminen selkiintyy tässä uudessa laissa, eli selvä parannus kokonaisuudessaan joka tapauksessa.

Kynnysarvoihin en enää tässä yhteydessä palaa, koska se puitiin tuossa jo aika perusteellisesti. Sen sijaan puhuisin toisesta valiokunnassa paljon puhuttaneesta aiheesta eli tästä kuntien yhteistoiminnasta.

Tämä hankintalaki kilpailutusvelvoitteineen ja kynnysarvoineen voi käytännössä koskea esimerkiksi kuntien yhteistoiminta-aluetta, jossa yksi kunta ottaa järjestääkseen palvelut muiden kuntien puolesta. Tällainen palveluiden osto sitten katsotaan nykyisen oikeuskäytännön mukaan hankintalain alaiseksi hankinnaksi, ja tämä voi aiheuttaa sitten tiettyjä epäselvyyksiä, joihin valiokunta on tässä mietinnössään aika perusteellisesti ja hyvin kiinnittänyt huomiota ja lähtenyt hakemaan apua omalla lausumallaan.

Hankintalain muuttamisella tähän ongelmavyyhteen olisi ollut aika vaikea puuttua. Sen takia yhtenä vaihtoehtona pidettiin keskustelussa sitä, että asiaan palattaisiin esimerkiksi kuntalain kautta eli kuntalain säädöksiä muuttamalla vahvistettaisiin ja turvattaisiin kuntien mahdollisuus yhteistoimintaan vastaisuudessakin ja vältyttäisiin tällaiselta pakkokilpailutukselta eli kunnat, jotka ovat tehneet hyvin ja perustellusti yhteistä työtä palveluiden hankinnassa tai palveluiden tuottamisessa, saisivat sitä myös vastaisuudessa jatkaa hankintalain häiritsemättä.

Tuossa keskusteluvaiheessa yritin ministeri Pekkariselta kysellä vähän valiokunnan mietinnön toisessa ponnessa mainitun asian perään. Eli täällä lausumassa peräänkuulutetaan selvitystä voittoa tavoittelemattomien ja rajoitetun voitonjaon yhteisöjen säätelystä. Talousvaliokunta aiemmin käsitellessään osakeyhtiölain kokonaisuudistusta peräsi vastaavanlaista selvitystä niin sanotuista yleishyödyllisistä yhtiöistä, joista on olemassa omaa lainsäädäntöä jo Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa ja saatu ilmeisesti kohtuullisen hyviä kokemuksia. Tällaisilla yleishyödyllisillä yhtiöillä voisi olla kohtuullisen suuri potentiaali muun muassa julkisen ja yksityisen sektorin yhteistoiminnassa. Nyt todellakin talousvaliokunta on toistamiseen kiinnittänyt huomiota tarpeeseen selvittää tällaisten yhteisöjen sääntelyä. Toivonkin, että ministeriö ryhtyy valmistelemaan tällaista selvitystä pikimmiten.

Ympäristövaliokunta omassa lausunnossaan talousvaliokunnalle teki muutamia pykälänmuutosehdotuksia, joilla pyrittiin ympäristönäkökohtien huomioon ottamisen vahvistamiseen hankintalaissa. Toinen muutoskokonaisuus talousvaliokunnassa menikin läpi, eli tähän erityisalojen hankintalakiin tehtiin vastaava ympäristönäkökohtien huomioon ottamista koskeva pykälä kuin on tässä yleisessä hankintalaissa, ja tämä on tietysti merkittävä parannus tähän erityisalojen hankintalakiin.

Valitettavasti tämä varsinaisen yleisen hankintalain ympäristönäkökohtia koskevan pykälän vahvistaminen ja selkiyttäminen ympäristövaliokunnan esittämällä tavalla ei saanut talousvaliokunnassa enemmistöä taakseen. Kyse ei sinänsä olisi ollut mitenkään maata mullistavasta asiasta. Se ei olisi edelleenkään pakottanut hankintayksiköitä ottamaan ympäristöasioita huomioon sellaisissa hankinnoissa, joissa siihen ei ole perusteita tai tarvetta. Se olisi kuitenkin selkiyttänyt tätä ympäristönäkökohtia koskevaa sääntelyä ja lähettänyt selkeän signaalin kaikille meidän hankintayksiköille, erityisesti tietysti kunnille, siitä, että ympäristö pitää aina ottaa huomioon, kun suinkin mahdollista, kun julkisia hankintoja tehdään. Toivon, että seuraavan kerran, kun hankintalakia tarkastellaan ja sitä avataan, tähän ympäristöasioiden huomioon ottamiseen palataan ja siihen tehdään vielä tämän ympäristövaliokunnan mukainen parannus.

Aivan lopuksi vielä toisesta asiasta, joka mielestäni on kuitenkin kohtuullisen hyvin täällä mietinnössä tullut esiin. Sivulla 10 puhutaan sosiaalisten näkökohtien huomioon ottamisesta julkisissa hankinnoissa. Todellakin, hankinnoissa tulisi nykyistä enemmän ottaa huomioon muun muassa työntekijöiden olosuhteisiin ja työsopimusehtoihin liittyviä kysymyksiä. Esimerkiksi vammaisten palvelus tässä hankintakilpailuun osallistuvassa yrityksessä tai yhteisössä voisi olla yksi tällainen tekijä. Näitä tulisi vahvistaa jos ei pykälätasolla niin vähintäänkin siinä osaamisessa ja koulutuksessa, johon tässä aiemmin monessa puheenvuorossa on kiinnitetty huomiota ja jossa riittää todellakin työsarkaa, jotta meidän hankintoja käytännössä eri puolilla Suomea kunnissa ja muissa julkisissa yksiköissä toteuttavat ihmiset todella osaavat asiansa ja pystyvät ottamaan huomioon muutakin kuin pelkästään sen hinnan.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Kiinnitän huomiota kolmeen käytettyyn puheenvuoroon ja niihin liittyvään nykytodellisuuteen.

Ensimmäinen kommenttini koskee ed. Sasin äsken käyttämää puheenvuoroa, jossa hän kiinnitti huomiota siihen, että tällä lainsäädännöllä rakenteellisesti estetään korruptiota. Se on varmasti aivan totta sellaisenaan, mutta hän ei siinä yhteydessä voinutkaan tuolta paikaltaan mennä asiaan vähän syvemmälle, minkä tämä väittämä edelleen vaatii osakseen.

Nimittäin silloin, kun tätä lainsäädäntöä valmisteltiin virkamiestyönä ja kun kuultiin asiantuntijatahoja hyvin runsaasti, minulla oli tilaisuus keskustella sellaisen henkilön kanssa, jonka tehtävänä on valtionhallinnossa tehdä todella suuria hankintapäätöksiä ja paljon vuodessa, satojen ja taas satojen miljoonien eurojen edestä. Hän sanoi, että järjestelmä toimii sillä tavalla, että siihen on erinomaisen vaikea puuttua, mutta se on rakenteessa sellaisenaan sisässä ja se saattaa johtaa pitkällä aikavälillä hyvin yhteiskuntaa rapauttaviin tuloksiin. Se toimii hänen mukaansa sillä tavalla, että se, joka päättää näistä hankinnoista, viipaloi ne toivotun suuruisiin osiin. Siis toisin sanoen markkinatoimijat esittävät toivomuksen siitä, minkä suuruisia nämä viipaleet ovat, mikä käytännössä merkitsee sitä, että Suomen olosuhteissa paikalliset toimijat putoavat kaikki absoluuttisesti pois, koska sieltä ei sellaista volyymia löydy. Sillä tavalla se palkinto, joka siis korruptiossakin tulisi, tuleekin automaattisesti sillä, että tietynlaiset toimijat vaan voivat tulla kysymykseen tarjouksen esittäjinä tarjouspyyntöön vastaten.

Toinen malli on se, että nimenomaan ulkomaalaiset toimijat tekevät sitä, että ovat kaikissa mahdollisissa kisoissa mukana ja sen jälkeen, jos häviävät, systemaattisesti vievät sen markkinatuomioistuimeen, siis aivan systemaattisesti. Tein tässä yhden opuksen viime talvena elintarvikealalta ja luin valtavan määrän alan toimijoitten työn tuloksia ja niistä tehtyjä analyyseja, ja siellähän se tuli ilmi erittäin selvästi. Eräs Pariisissa päämajaansa pitävä putiikki oli valittanut kaikista mahdollisista päätöksistä, kaikista, missä oli mukana kuvassa, nimenomaan sillä periaatteella, ymmärsin niin, että väsytetään kilpailijat, kun valitetaan kaikesta. Ja kun firmalla on resursseja yli maapallon ulottuvassa toiminnassa, on resursseja toimia näin. Siis tämä on jälleen eräs mahdollisuus, kun mennään tälle tielle, ja se on siellä rakenteessa sisässä. Tähän problematiikkaan ei ole tällä lainsäädännöllä vastattu lainkaan.

Sitten, arvoisa puhemies, toinen puheenvuoro, jota kommentoin. Kannan aivan samalla tavalla huolta kuin ed. Saarikangas kolmannen sektorin kohtalosta tässä yhteydessä. Kun ed. Perho viittasi tässä yhteydessä kehitysvammapuoleen, niin otan sieltä, kun sen aika hyvin tunnen, esimerkin.

Täällä on aivan oikein kiinnitetty huomiota laatutekijään. Kun kehitysvammapuolella on kolmannen sektorin toimijoita, niin joka ikisen sellaisen taustalla on moraalis-eettisesti toimiminen, mahdollisimman hyvää palvelua kehitysvammaisille toivoen ja kehittäen, ja kun pääsee palvelua tarjoamaan, sitä myöskin laadukkaasti tarjoaa. Nyt ihan viime aikoina on nähty, mitä tämä käytännössä sitten saattaa merkitä, kun on siirrytty tähän kilpailutukseen ja kilpailutuksen rajat ovat siellä aika alhaalla. Se tarkoittaa käytännössä seuraavaa, otan yhden esimerkin päivätoiminnasta.

Laadukas päivätoiminnan tarjoaja kehitysvammaisille tarjoaa todella aktiivista toimintaa, jossa on suorastaan tieteellisen tarkasti tutkittu se, että laatu tulee käytännön tasolla juuri sellaiseksi kuin kehitysvammaiset sitä tarvitsevat saadakseen elämäntyydytyksen mahdollisimman korkealla tasolla. Olen tutustunut viime viikkojen aikana kilpailevaan tarjontaan. Päivätoimintaa on se, että sanotaan, että nyt päivätoiminta alkaa, menkää huoneistanne käytävälle, seiskää siinä, se on päivätoimintaa. Ei seistä tai istuta siellä omassa huoneessa, vaan mennään käytävälle seisomaan, ja se on kunnallisen viranomaisen hyväksymää päivätoimintaa, piste. Siis toisin sanoen, kun sanotaan, että pitää laadusta vastata, niin menepäs nyt sitten sanomaan siinä tarjouspyyntöjutussa, mitä kaikkea se laatu sitten on. On selvää, että tämä käytävällä seisominen ei sitten paljon maksa, muuta kuin valvontaa. Siinä on selvät rajat, siis tietty määrä ammattihenkilöitä täytyy olla valvomassa, ettei haastavasti käyttäytyvien kohdallakaan mitään katastrofia pääse tapahtumaan.

Kun näitä kahta asiaa verrataan ja tämä eettis-moraalinen korkean tason toimeliaisuus, joka siis maksaa, pannaan tämän toisen vaihtoehdon kanssa rinnakkain, niin on selvä asia, kumpi on halvempi. Sitten jos se kunnallinen toimija ottaa sen halvemman, niin lopputuloksen juuri kuvasin teille. Siis toisin sanoen näissä asioissa kannattaa olla todella valppaana. On hyvä tietää, mistä on nyt päättämässä. Jos kynnysarvot olisivat korkeammalla, niin sen jälkeen alkuvaiheessa voitaisiin helpommin toimia näissä ratkaisuissa. Nyt, kun kynnysarvot ovat alhaalla, se johtaa siihen pakkokilpailutukseen, niin kuin on täällä todettu.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Aloitan siitä hiukan samasta aihepiiristä, joka ed. Pulliaisen puheenvuoron alussa oli ja josta kysyin ministeri Pekkariselta. Hän tosin vastasi ed. Uotilalle, kun me olemme hänen mukaansa kuin kaksi marjaa. Mutta joka tapauksessa se koski sellaista tilannetta, että hankintaa ei ole kilpailutettu huolimatta siitä, että se on tosi merkittävä volyymiltaan, tässä tapauksessa 8,9 miljoonaa euroa. Kysymys on kotkalaisesta pysäköintilaitoksesta, jota myös Toriparkiksi kutsutaan. No, sitä ei siis kilpailutettu. Siinä oli erilaisia ostotapahtumia, osakkeita on päätetty ostaa myöhemmin, mutta olellista on, että sellainen yhtiö kuin Oka rakensi tämän. Summa vain sovittiin kaupungin ja lopulta siis tämän Okan välillä, ja se oli se 8,9 miljoonaa euroa. Saa nähdä, onko se lopullinen vai onko vielä suurempi. Mutta kuitenkaan tässä ei siis kilpailutettu.

Kun asiaa tiedusteltiin oikeuskanslerilta, hän totesi, että vastuu on kauppa- ja teollisuusministeriön, koska tässä tilanteessa ei mikään muu rakentaja ollut mukana tässä hankkeessa. Ei tietenkään, kun ei ollut tarjouskilpailua, mutta myöskään mikään toinen rakentajayritys ei siis valittanut tästä. Ministeri Pekkarinen viittasi, että se on sitten markkinatuomioistuin, joka käsittelee tämän tyyppistä asiaa. Jos kuitenkaan ei kukaan yrittäjä tätä asiaa aseta kiistanalaiseksi, niin se vain sitten toteutuu. Mutta oikeuskanslerin kannan mukaan ministeriö on se, jonka olisi pitänyt vastata tästä asiasta ja seurata sitä tilannetta. Ymmärrän kyllä, miten vaikeata se on, että KTM pystyisi seuraamaan koko maassa tapahtuvaa hankintatointa edes näiden suurien, siis lähes 10 miljoonan euron hankkeiden ja suurempienkin hankkeiden kohdalla. Eli kun ei ole tätä kilpailutilanteessa olevan yrittäjän suorittamaa seurantaa, voidaan joutua ongelmalliseen tilanteeseen. Silloin tulemme sille alueelle, mitä täällä ed. Pulliainen puheenvuorossaan kosketteli.

Mutta itse tämä kilpailuttaminen: Pakkokilpailuttaminen on todella ongelmallinen asia, ja siinä on löytynyt tosi ikäviä esimerkkejä viime vuosien ajalta. Siinä joudutaan tilanteeseen, jolloin hoidon taso saattaa todella laskea terveydenhoidon ja sosiaalitoimen alueella sen takia, että voittanutta tarjousta on todellakin viilattu taloudellisesti niin alas, että sen puitteissa ei ole todellista hoivaa ja laatua pystytty yleensäkään toteuttamaan. Tällöin tietysti voimme sanoa, että onhan tähänkin saakka ollut mahdollista tehdä tarjous sillä tavalla, että se olisi sitova myös laadun suhteen ja se kiinnittäisi oleellisiin laatutekijöihin huomiota eli tarjouspyyntö ohjaisi sitten tätä toimijan esittämää tarjousta kunnalle. Mutta jos näin ei ole eikä näin ole tehty, tällaista pisteytysmahdollisuutta tai muuta ei ole otettu huomioon, niin silloin ollaan todella heikoilla. Jos on kunnan päämäärä yleensäkin ollut se, että halvalla halutaan päästä jostakin toiminnosta, niin silloin on ehkä tarkoituksellakin jätetty tällainen laadun huomiointi tekemättä.

Tämä hallituksen esitys 50, jota nyt käsittelemme, on nyt selvästi askel parempaan suuntaan. Se on selvä. Mutta miten sitova se sitten on jatkossa kuntien suhteen, se tietysti jää nähtäväksi. Täällä olemme kuulleet, että jos tämä asia on poliitikkojen käsissä ja jos poliitikot ovat lepsuja eivätkä hoida tätä, niin tullaan jatkossakin ongelmiin. Olen ed. Kimmo Sasin kanssa samaa mieltä tässä, mihin hän viittasi. Pitää tietysti sitten kuntapäättäjien tämä asia pystyä ratkaisemaan.

Mitä tulee tähän ympäristövaliokunnan kohtuullisen laajaan lausuntoon ja sen sisältöön, niin tämä yksimielinen lausunto, joka todellakin otti mielestäni sekä pykäläkohtaisesti että yleisesti kantaa tähän hallituksen esitykseen, on vain osin huomioitu talousvaliokunnassa. Talousvaliokunta kuitenkin huomioi sen oleellisen asian, joka oli alun pitäen kyllä ollut melkoinen puute tässä hallituksen esityksessä, että kakkoslaissa ei ollut ollenkaan hankinnoissa noudatettavissa periaatteissa huomioitu ympäristönäkökohtaa edes "pyrittävä"-tasolla.

Sitten tämä asia, johon ed. Tynkkynen täällä viittasi jo ja jossa sitten talousvaliokunta ei pystynyt ottamaan ympäristövaliokunnan kantaa huomioon, on siis se, että kun tällä hetkellä ympäristönäkökohdat on pyrittävä ottamaan huomioon, niin ympäristövaliokunta esitti: "Hankinnoissa on aina otettava ympäristönäkökohdat mahdollisuuksien mukaan huomioon." Siis siirrytään "pyrkimisestä" siihen, että "on aina otettava" mahdollisuuksien mukaan huomioon. No, tämä ero ei todella ole millään tavalla dramaattinen, mutta kuitenkin suuntaa-antava, ympäristönäkökohdat enemmän pöydälle nostava. Tässä mielessä olisi todellakin toive nyt, että kun lakia tällä seurannalla, mitä talousvaliokunta esittää, jatkossa kehitetään, niin tämä asia otettaisiin huomioon.

Kaiken kaikkiaan, kun kuulimme laajasti myös ympäristöasiantuntijoita ja myös niitä, jotka ovat olleet myös ratkaisemassa erilaisia kiistakysymyksiä, on aivan selvää, että nykylainsäädännön vallitessakin pystytään jo varsin hyvin ottamaan huomioon ympäristönäkökohdat, jos todella ne tarjouspyynnöissä asetetaan keskeiseen asemaan. Esimerkiksi Euroopan yhteisön tuomioistuin, johon on viitattu, on käsitellyt tuomiota C-513/99, jossa Concordia Bus Finland on ollut toisena osapuolena, ja tässä tapauksessa nimenomaan typpioksidipäästöt ja melutaso on pystytty ottamaan keskeisenä tekijänä huomioon, kun on päätetty palvelun ostamisesta. Eli tässä mielessä me emme ole yhtä kaikki kuitenkaan millään kartan valkoisella läiskällä, vaan meillä on jo nyt mahdollisuus ollut näiden asioiden huomioimiseen. Nyt siihen tulee vielä lainsäädännöllisesti parempi kehys, mutta edelleen jää auki kysymys, tekevätkö kunnat sitten kunnon tarjouspyyntöjä.

Heidi Hautala /vihr:

Arvoisa puhemies! Nyt on varmasti yksi tämän vaalikauden tärkeimmistä laeista täällä pian valmiina hyväksyttäväksi, ja se onkin hyvin strateginen laki. Haluaisin nimenomaan korostaa niitä mahdollisuuksia, joita julkisilla hankinnoilla on yhteiskunnan eri alojen kehityksen ohjaamiseen.

Niin kuin ed. Tiusanen jo mainitsi, niin Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisut ovat luoneet hyvän pohjan sille, että päätöksentekijät voivat halutessaan saada hyvinkin edistyksellisiä ympäristöratkaisuja julkisten hankintojen kautta, ja taitavien tarjouspyyntöjen esittäminen onkin se kysymys, johon tämän lain todelliset vaikutukset sitten kilpistyvät. Onneksi Kuntaliitto on järjestänyt jo tähän asti koulutusta kunnille ja kuntien päättäjille, jotka joutuvat hyvin paljon taitoa ja tietoa vaativiin tilanteisiin näitä tarjouspyyntöjä laatiessaan. Jos tarjouspyyntö valmistellaan huonosti, niin syntyy myöskin tilanne, jossa edes palvelun tarjoaja ei tiedä, mihin hän sitoutuu, ja tällaisia tilanteita pitäisi välttää.

Helsingin yliopiston kansleri, Euroopan tutkimusyliopistojen liiton presidentti Kari Raivio esitti 6. päivänä tammikuuta eli loppiaispäivänä Helsingin Sanomissa mielenkiintoisen ajatuksen siitä, kuinka julkisilla hankinnoilla voitaisiin itse asiassa edistää tuotekehittelyä ja tekniikan kehitystä. Hän mainitsi, että Yhdysvalloissa jopa 15 prosenttia julkisten hankintojen kokonaisuudesta ohjataan tutkimus- ja kehitystarkoituksiin ja näistä jokunen prosentti pk-yrityksiin. Asian ydin on siinä, että kun tilataan sellaisia tuotteita tai palveluja, jotka kehittävät nykytilannetta, nyt saatavilla olevia tuotteita tai palveluja, siis edellyttävät palvelujen ja tuotteiden tarjoajilta joitakin uusia innovaatioita, niin myöskään Maailman kauppajärjestö ei silloin puutu tällaisiin hankintoihin. Raivio korostaa sitä, että tällä tavalla on syntynyt ehkä maailman kaikkein suurin rahasto, jolla pystytään edistämään innovaatiotoimintaa, ja tämä kaikki ikään kuin julkisen sektorin aivan normaalin toiminnan yhteydessä. Tämän tyyppisiä ajatuksia tulisi tutkia.

On selvää, että yksittäiset kunnat ehkä aina eivät kaikkia näitä innovaatioita voi löytää ja toteuttaa, mutta myöskin valtionhallinnossa ja yritysmaailmassa tulisi miettiä keinoja käyttää hankintalakia tähän suuntaan, koska, niin kuin tiedämme, jopa viidennes bruttokansantuotteesta ohjautuu julkisten hankintojen kautta. Euroopan unionissa kyse on jopa lähes paristasadasta miljardista eurosta eli hyvin huomattavista rahavirroista.

Vihreiden näkökulmasta olisi mielekästä, että vastalauseessa esitetyt hieman korkeammat kynnysarvot hankintoihin tulisivat lakiin kirjatuiksi. Nyt se esitys, joka täällä on nähtävästi tulossa hyväksytyksi, on kuitenkin kompromissi, mutta perusteena näille korkeammille kynnysarvoille olisi varmasti myöskin se, että markkinatuomioistuinta ei pidä turhaan kuormittaa erilaisilla asioilla, jotka sitten vain ruuhkauttavat sen toiminnan ja estävät näiden hankintojen toteutumista.

Toivon, että Kuntaliitto jatkaa tätä koulutustoimintaa, koska tuhannet ihmiset joutuvat nyt sitten miettimään sitä, mitkä ovat ne mahdollisuudet, jotka tähän lakiin sisältyvät.

Sirpa Paatero /sd:

Arvoisa puhemies! Uusittu hankintalaki on siis lähtökohtaisesti parannusta nykyiseen tilanteeseen. Se on tehty selkiyttämään käytäntöä sovittaen sitä samalla EU-direktiivien säädöstöön. Tavoitteena on, niin kuin tiedämme, tehostaa julkisten varojen käyttöä, mikä on meillä kaikilla intressinä, ja taata tasapuolinen kohtelu kilpailutukseen osallistuvien kesken.

Ongelmallista direktiivien soveltaminen suomalaiseen järjestelmään on tietenkin siltä osin, että kuntapolitiikka, kuntajärjestelmä ja yhdistysjärjestelmä on eri tavoin organisoitu Suomessa kuin ehkä Keski-Euroopassa. Suomessahan on tärkeänä voimavarana pidetty ja pidetään yhä edelleenkin sitä, että meillä myöskin julkisia palveluita ovat järjestämässä julkinen puoli itse, yksityiset yritykset ja kolmas sektori elikkä yhdistykset. Nyt sitten on yritetty tässä valiokuntakäsittelyssä myöskin ottaa huomioon ja myöskin lain valmistelussa se, mitenkä tämä kolmitahoinen järjestelmä tästä eteenkinpäin tulisi parhaiten toimimaan. Sen takia onkin erityisen tärkeätä, että järjestöjä on kuultu. Tällaisissa tapauksissa niitä olisi aina kuultava riittävästi, ja nyt jotkut järjestöt jopa viestittivät, että kuuleminen ei ole toteutunut tarpeeksi jo näitä lakeja valmisteltaessa.

Tähän jää vielä joitakin kysymyksiä, jotka tulevat mahdollisesti vasta lain käytännön toteutuksessa selviämään, kuten se, mitenkä tulevaisuudessa esimerkiksi talkootyön osuus tai yhdistysten saamat tuet vaikuttavat ja otetaan huomioon ja miltä kohdin puhutaan elinkeinon harjoittamisesta, miltä ei. Siitä tällä hetkellä jo verotuspuolen kanssa kaiken aikaa käydään käden- vääntöä, miten se vaikuttaa sitten tarjousten tekemiseen ja tarkoittaako se yhdistysten puolella järjestöjen tai yhdistysten pilkkomista kahteen osaan, niin että on perinteinen vapaaehtoistoiminnan puolella oleva järjestö ja sitten erikseen saman sisältöinen mutta osakeyhtiömuotoinen tai joku muu yhdistyksen sivujuonne, joka voi sitten tehdä näitä tarjoamisia. Monta tällaista kysymystä tulee vielä eteen, kun tätä lähdetään soveltamaan käytännössä.

Hankintarajat oli yksi asia, josta oli tietoa, että siitä on keskusteltu valmistelussa jo paljon. Myöskin valiokunnassa asiasta käytiin hyvin paljon keskustelua. Parannusta tietenkin on se lähtökohta, että nyt rajat on kirjattu selkeästi, ettei se ole mitään sovellutusta tai sitä, että yhteisesti vaan on sovittu 6 000 euron määrä, josta lähdetään, vaan on kiinteästi se 15 000 euroa muun muassa näihin ostoihin. Näin ollen rajautuvat pois ne pienimmät hankinnat, joita siis ei tarvitse kilpailuttaa ollenkaan, mikä käytännön elämää kyllä huomattavasti helpottaa tuolla kuntakentällä ja myöskin varmaan valtion puolella. Näitten rajojen alapuolellahan myöskin sekä niitten sisällä on tietenkin hyvä, että jokainen toimija voi myöskin tehdä omat ohjeistuksensa ja ohjeistaa summat ja käytännön asiat tämän lain mukaan ihan sen kokoisiksi kuin parhaaksi näkee.

Ongelma, mistä näissä rajoissa keskusteltiin, on tietenkin kuntien erilaiset koot. Voi hyvinkin ajatella, että on eri tilanne muutaman tuhannen ihmisen kunnassa kuin vaikkapa Helsingin kokoisessa kaupungissa ja myös sikäli, minkä kokoisista summista puhutaan ja ovatko nämä rajat niin palvelujen ostoissa kuin rakennusurakoissakin riittävät tai jopa liian suuret joittenkin mielestä. Tässä hyvänä näen sen, että tämän normaalin hankintaohjeistusmenettelyn lisäksi, joka on hyvin ohjeistettu, jäi kuitenkin joku mahdollisuus myöskin käyttää neuvontamenettelyä tai suorahankintaa erityisesti, kun puhutaan esimerkiksi vanhusten, vaikeavammaisten asiakkaiden ym. palveluista, jotta jatkuvuus voidaan taata.

Nythän on myöskin ollut jo mahdollisuus käyttää erilaisia kriteereitä hinnan lisäksi hankintoja tehtäessä. Nähtäväksi jää, mitenkä se tulee sitten näkymään, koska tällä lailla on haluttu tukea enemmän vielä muiden kriteereiden käyttöä kuin pelkkää hintaa. Erityisesti on haluttu painottaa laatua ja sitä, millä se sitten määritellään, ovatko ne laatukriteerit vai joku järjestelmä. Valiokunnan mietintöön on kirjattu ympäristöystävällisyys, elinkaarikustannukset ja kustannustehokkuus kriteereiksi. Tärkeä kriteeri, josta en ainakaan itse tiedä, että se olisi vielä käytössä ollut, mutta voisi hyvin kuvitella, että se yhä tärkeämmäksi tulee, voisi olla muun muassa erityistyöllistäminen ja se, kuinka paljon siihen käytetään, kuinka paljon joku taho lupaa tai on valmis tekemään työttömyyden torjunnassa. Julkisen hallinnon puolella suurena kysymyksenä tällä hetkellä on työntekijöiden jaksaminen. Työntekijöiden saaminen on varmaan myöskin yksi kriteeri, joka voidaan jotenkin sinne toivottavasti muotoilla. Tietenkin tasa-arvo ja työ- ja virkaehtosopimusten noudattaminen voivat myöskin olla tällaisia kriteereitä, joita voidaan siihen tarjouspyyntöön jo kirjata.

Uusi laki, niin kuin sanoin, mielestäni myöskin vie asiaa huomattavasti selkeämpään suuntaan, kun näitä parannuksia on tullut, mutta kun kirjoitimme mietintöä, niin sinne jäi kuitenkin vielä aika monta kysymysmerkkiä siinä, mitenkä laki tulee käytännössä etenemään, esimerkiksi hankintayksiköiden välinen yhteistyö — kuntien sisäiset hankinnathan ovat ulkopuolella, mutta jos puhutaan yksiköitten välisistä hankinnoista — tai mitenkä, kun on kunnallisia liikelaitoksia, määräysvalta suhteutuu niissä ja ovatko ne sisäisiä vai ulkoisia hankintoja, tai mitenkä menevät kuntien yhteistoiminnan rajat. Siellä on kirjattu kyllä viranomaistoiminnat, jotka ovat tässä sisällä, mutta mihinkä kohtaa sitten rajautuu kuntien yhteistoiminta, minkä muotoista sen tulee olla, jotta se on ulkopuolella tai sisäpuolella kilpailutusvelvoitteen?

Mutta tietenkin lähtökohtahan on se, että jokainen kunta itse päättää, miten se tuottaa omat palvelunsa. Tavarahankinnoista nyt ei ole paljon epäselvyyttä. Ne on joka tapauksessa ostettava tämän 15 000 euron määritelmän mukaan, mutta jos palveluiden osalla se, kuinka paljon kunta tekee itse, on selkeätä, niin siinä kohtaa ei tietenkään tarvitse kilpailuttaa.

Näihin ongelmakohtiin liittyen, joita nyt tässä on noussut esille, on valiokunta esittänyt, että vuoden 2008 lopussa jo, joka on varsin pian, saataisiin tästä asiasta selonteko.

Jotta tämä lähtee liikkeelle — nähtävästi ensi kesänä saadaan päätökseen — niin äsken ed. Heidi Hautalan mainitsema koulutusasia on erityisen tärkeä. Onneksi siinä nyt on jo lähdetty liikkeelle, ja se tarkoittaa, että sekä tarjouspyyntöjen tekijöille että tarjoajille tarvitaan kolutusta. Samoin siellä on esitetty, että laadittaisiin tämmöinen hankintakäsikirja, jonka tulee myöskin kohdentua sekä—että, jotta se sama tieto kulkee molemmilla tahoilla ja voidaan yhteensovittaa sitä.

Se syy, miksi me olemme näitä tekemässä ja tätäkin lakia muokkaamassa, on se, että meillä näissäkin kohdin on ensinnäkin ne kunnan varat, yhteiset varat, mutta että myöskin ne asiakkaat saisivat mahdollisimman laadukkaan ja jatkuvan pitkäjänteisen palvelun ja että se olisi se ensisijainen asia. Haluan myös ajatella niin, että näillä tehdyillä säädöksillä voidaan välttää liiallista markkinatuomioistuimen kuormittamista ja saadaan myöskin se yleinen fiilis, että kilpailutukset pääasiassa on tehty rehdisti ja niihin voidaan luottaa, kun on yhteiset pelisäännöt, millä mennään eteenpäin.

Esko Kiviranta /kesk:

Arvoisa puhemies! Kansalliset kynnysarvot on syytä pitää tarjoajien tasapuolisen kohtelun varmistamiseksi riittävän matalalla. Toisin kuin voimassa olevassa hankintalaissa esitetyn hankintalain mukaisissa menettelyissä edellytettäisiin laajaa hankintailmoituksen julkaisemista. Hankintailmoituksen tekemiseltä voisi välttyä ainoastaan suorahankintoina tehtävien tai kynnysarvon alittavien hankintojen kohdalla. Ilmoitusvelvollisuus parantaisi kansallisten hankintojen läpinäkyvyyttä ja lisäisi kilpailua, eikä näitä hyötyjä tule perusteetta eliminoida liian korkeilla kynnysarvoilla. Toisaalta kynnysarvot eivät saa olla liian matalalla. Jotta kilpailuttamisella saavutettaisiin julkisessa hallinnossa taloudellista etua, kilpailuttamisesta saadun hyödyn tulee olla vähintään siihen uhrattujen kustannusten suuruinen. Nyt voimassa oleva laki ei määrittele euromääräistä kynnysarvoa, mutta vapauttaa arvoltaan vähäiset hankinnat kilpailuttamiselta. Oikeuskäytännössä raja on asetettu huomattavan alas ja käytännössä jo muutaman tuhannen euron hankinnat on kilpailutettu. Tällaisten varsin vähäisten hankintojen kilpailuttamisen haitat ovat voineet ylittää kirkkaasti kilpailuttamisen hyödyt. Tämän tilanteen korjaamiseksi nyt esitetyt kynnysarvot tuntuvat riittävän korkeilta.

Arvoisa puhemies! Julkisessa keskustelussa sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat ovat olleet huolissaan avoimen kilpailuttamisen soveltuvuudesta omalle sektorilleen ylipäätään. Esimerkiksi lastensuojelun, kehitysvammatyön, mielenterveystyön, päihdetyön ja vanhusten hoivatyön osalta laadun mittaaminen on selvästi vaikeampaa kuin tavarahankintojen kohdalla. Kilpailuttamisen on katsottu suosivan halvimman hinnan tarjoavaa laadukkaiden kolmannen sektorin palveluiden sijaan. Ratkaisuksi on esitetty kynnysarvojen korottamista. Lakiehdotus ei kuitenkaan aseta juuri minkäänlaisia rajoja laadun huomioimiselle. Hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnöissä voidaan luetella vapaasti halutut hankinnan kohteeseen, toteuttamiseen ja tarjoajaan liittyvät vaatimukset sekä vertailu- ja valintaperusteet. Ainoastaan tarjoajia syrjivät tai suosivat ehdot ovat kiellettyjä. Saaduista tarjouksista voidaan valita kokonaistaloudellisesti edullisin, mikä ei aina tarkoita halvinta. Toki vaatimukset täyttävä, hinnaltaan halvin tarjous voidaan aina valita. Saattaa ollakin, että hankinnasta vastaava virkamies suorittaa valintansa useimmiten pelkän hinnan perusteella sen ollessa helposti perusteltavissa ulospäin. Laki antaa kuitenkin tuen myös toisenlaisille ratkaisuille.

Terveydenhoito- ja sosiaalipalveluiden jo entisestään muita palveluhankintoja korkeamman kynnysarvon korottamisen sijaan tulisi hankinnassa painottaa avoimuutta ja pyrkiä kirjaamaan vaatimukset ja valintaperusteet mahdollisimman tarkasti ja selkeästi. Tarjoajan valintaa helpottaa mahdollisuus käyttää avointa menettelyä, joustavampaa neuvottelumenettelyä ja mikäli hoito- tai asiakassuhteen turvaaminen tätä edellyttää, myös suorahankintaa. Uskon näiden keinojen riittävän. Kynnysarvojen nostaminen tarkoittaisi ainoastaan enemmän tuntumaan perustuvia päätöksiä tai jopa paluuta sulle—mulle-ratkaisuihin.

Arvoisa puhemies! Kolmannen sektorin aseman turvaamiseksi on myös ehdotettu epäkaupallisten toimijoiden suosimista hankinnoissa. Lakiesitys kuitenkin edellyttää yritysten yhdenvertaista kohtelua kolmannen sektorin kanssa. Valittu linja on perusteltu. Järjestöjen suosiminen voisi johtaa vaikeisiin tilanteisiin paitsi EY-oikeuden näkökulmasta myös käytännön syistä. Usein pienet yritykset ovat toiminnaltaan hyvin lähellä järjestöjen toimintaa. Hankintatoiminnasta vastaavan virkamiehen olisi erinomaisen vaikeaa arvottaa hinnan ja laadun ohella myös tarjoajan taustaa. Kukaan ei kiistä yleishyödyllisten ja usein vapaaehtoistyöhön nojaavien järjestöjen osaamista ja panosta. Uskon, että oikein laadituilla hankintailmoituksilla ja tarjouspyynnöillä kyetään turvaamaan pitkäaikaiseen yhteistyöhön kykenevien ja laadukasta palvelua tuottavien järjestöjen asema.

Arvoisa puhemies! Edellä esitetyin perustein tuen hallituksen esittämiä ja valiokunnan puoltamia kynnysarvoja. Näihin ehdotettuihin kynnysarvoihin ovat myös sekä Suomen Yrittäjät että Suomen Kuntaliitto ilmaisseet tyytyvänsä. Näitä kynnysarvoja pitää olla toki valmis muuttamaankin, mikäli siihen ilmenee myöhemmin tarvetta.

Lopuksi haluan vielä muistuttaa tärkeimmästä eli siitä, että lakiesitys ei pakota yhtäkään kuntaa ulkoistamaan esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluja, mitkä se itse katsoo voivansa ja haluavansa tuottaa.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Yhteiskunnan voimavarat allokoituvat optimaalisimmin, kun hyvin informoidut toimijat maksimoivat hyötyjään täydellisesti toimivilla markkinoilla. Ymmärtääkseni suunnilleen tämmöisestä traditionaalisesta taloustieteellisestä lähtökohdasta kumpuaa alkuperäinen tarve hankintalain säätämiseen. Tietenkin tarve on kummunnut Suomessa käytännössä EU:n kauppapolitiikan ja sisämarkkinoitten vaatimuksesta, mutta Suomessa markkinatalous on kuitenkin toiminut jo ennen kuin suuremmin Brysselissä vierailimme, niin että on meillä tämmöistä kansallistakin perustaa.

Jos markkinat toimisivat äsken kuvatulla ihanteellisella tavalla, niin hankintalakia ei oikeastaan tarvittaisi, koska silloin jokaisella olisi mahdollisuus päästä markkinoille, toisaalta kilpailla siellä, ja kun kaikki pyrkivät oman etunsa maksimointiin, niin silloin eivät myöskään erilaiset sulle—mulle-menettelyt omaisi oikein menestymisen mahdollisuuksia. Mutta kun emme elä emmekä ole eläneet emmekä varmasti tulekaan elämään näin ihanteellisessa markkinatalouden maailmassa, niin hankintalaki sinänsä on tarpeellinen.

Hankintalakiin kuitenkin liittyy ongelmia, ja ne kumpuavat juuri siitä, että markkinat eivät toimi sillä tavoin kuin niitten olisi toivottavaa toimia. Keskeisin ongelma on se, että markkinoilla joudutaan aina toimimaan puutteellisin tiedoin ja erityisesti tavaroitten ja palvelusten, siis hyödykkeitten ylipäätään, laadun suhteen joudutaan toimimaan puutteellisen tiedon varassa, silloin kun toimitaan niin sanotusti aineettomien hyödykkeitten markkinoilla.

Kun ostaa auton, niin jo etukäteen voi kohtuullisen hyvin arvioida, kuinka hyvä se auto on, mutta kun ostaa hoivaa vanhukselle tai kehitysvammaiselle, niin se, kuinka hyvää se hoiva oikeasti tulee olemaan, ratkeaa vasta sen jälkeen, kun käytännössä sitä palvelua on jo kohtuullisen pitkään nautittu, ja sen jälkeen hankintojen ikään kuin peruuttaminen tai uusiminen ei enää onnistu.

Toinen ongelma, joka tähän liittyy, on se, että raha tuppaa kuitenkin ratkaisemaan edelleenkin ihmisten ja myöskin yhteisöjen päätöksenteossa, jolloin hinnan merkitys tuppaa nousemaan sijaansa korkeammalle tai oikeastaan tarvetta korkeammalle, koska näyttää vahvasti siltä, että mitä heikompaa hankintaosaaminen on ja mitä tiukemmissa taloudellisissa tilanteissa erilaiset hankintayksiköt, yksilöt ja yhteisöt, toimivat, sitä keskeisempään asemaan hinta muodostuu.

Viittasin tähän jo aiemmin vastauspuheenvuorossani, jossa totesin, että esimerkiksi siivouksen osalta kovin usein tingitään laatuvaatimuksista, kun pyritään saamaan hinnat mahdollisimman alas. Ja kun laatua voi arvioida vasta sen jälkeen, kun se siivous on tehty, niin sitten ollaan tilanteessa, että jälkikäteen joudutaan toteamaan, että tuli ostettua huonompaa palvelua. Toki sopimukset voi aina purkaa, mutta ihan helppoa se ei ole.

Joka tapauksessa on niin, että tämän lain säätämisen jälkeenkin keskeinen ongelma tulee keskittymään hyvinvointipalveluitten osalle ja erityisesti kolmannen sektorin tuottamien hyvinvointipalveluitten osalle. Täällä on viitattu siihen, että ongelmia voitaisiin esimerkiksi vanhusten ja kehitysvammaisten osalta poistaa sillä, että neuvottelumenettely mahdollistaa yhden potilaan, kehitysvammaisen tai vanhuksen, osalta poikkeamisen kilpailuttamismenettelystä, jos se on inhimillisesti perusteltua. Ongelma syntyy vain siitä, että yleensä kuitenkin tämäntyyppiset tarjouspyynnöt tehdään isommasta joukosta kuin yhdestä potilaasta. Ja voi tietysti kysyä, mitä seuraa toisaalta tarjoajille ja koko kilpailutusprosessille, jos on mahdollista, että inhimillisyyttä ryhdytään soveltamaan kesken tarjouskilpailun ratkaisemisen. On tietenkin vahvasti perusteltua, että tämä mahdollisuus on olemassa, mutta itse proseduurin kannalta tilanne ei välttämättä ole hyvä.

Toisaalta on myöskin niin, että kilpailuttaminen ei aina johda parhaaseen mahdolliseen tulokseen tai se saattaa jopa heikentää aiemmin vallinnutta tilannetta. Olen itse, kuten täällä jo aiemmin mainitsin, kilpailuttanut rakennuttamisen yhteydessä varsin runsaasti suomalaisia rakennusurakoitsijoita, ja kokemuksesta voin sanoa, että rakentamisen ja sitä kautta asumisen hinta määräytyy käytännössä kolmesta tekijästä: suunnittelun ohjauksesta, kilpailuttamisesta ja maan hinnasta. Valitettavasti hankintalain ensimmäisen painoksen syntyminen tarkoitti sitä, että vilpittömästikin toimivilta rakennuttajilta mahdollisuudet käyttää kilpailua tehokkaasti hyväksi heikkenivät.

Tilanne on nimittäin se, että periaatteellisesti voidaan pitää ihan hyvänä sitä tilannetta, että esimerkiksi peruskorjausurakkatarjousten yhteydessä tarjoukset voidaan hylätä, jos suhdanteet sattuvat pomppaamaan juuri kesken kilpailutuksen, hinnat saattavat nousta niin voimakkaasti, että ei ole mitään järkeä hyväksyä urakkatarjouksia ja toteuttaa urakkaa juuri silloin. Mutta kun aiemmin ne saatettiin hylätä ilman että siitä oli sen kummempia jatkoseurauksia, niin nyt samoilla suunnitelmilla ei voi enää kilpailuttaa, koska jos kilpailun voittaja vaihtuu välillä ja aiempi voittaja valittaa, niin valitus menee lähestulkoon automaattisesti läpi, ilman että rakennuttaja kuitenkaan olisi pyrkinyt tietoisesti sortamaan jotakuta tarjoajista; sen sijaan hän on pyrkinyt huolehtimaan siitä, että tulevat asukkaat saisivat peruskorjatut asuntonsa mahdollisimman edullisesti. Mutta nykyisin se ei onnistu. Siis toisaalta voidaan sanoa, että tämä on läpi-näkyvyyden ja tarjoajien kannalta oikeudenmukaista, mutta toisaalta se on selkeästi heikentänyt varsinaisen toiminnan kohteitten ja asukkaitten hyötyjä.

Lopuksi, arvoisa puhemies, keskeisin ongelma, joka vallitsee jo tällä hetkellä hankintalainsäädännön osalta — ja pelkään pahoin, että se vallitsee vielä totaalisemmin jatkossa — on markkinaoikeuden ruuhkautuminen. Ministeri Pekkarinen, joka ystävällisesti kävi pyytämässä oikein luvan poistua täältä puheenvuoroni ajaksi, jonka auliisi myönsin, totesi aiemmin, että tämä laki on parannus aiempaan ja että mikään ei heikkene. Tämä on aivan totta, mutta jo tämän aiemman lain aikana tämä markkinaoikeuden ruuhka, joka saattaa johtaa jotkut kilpailuttajat ja myöskin tarjouskilpailujen voittajat kohtuuttomaan asemaan, on ollut ongelma.

Vaikka se ei tietenkään suoranaisesti, kun kysymys on voimavaroista ja sitä kautta budjettilainsäädännöstä, kuulukaan tämän lain yhteyteen, niin jotta tämä laki voisi kohtuullisesti toimia, olisi pitänyt edellyttää, että tähän lainsäädäntöön liittyen markkinaoikeudelle olisi turvattu jo muutama viikko sitten hyväksymässämme budjetissa riittävät voimavarat näitten nykyisten jonojen purkamiseen ja huolehtimiseen siitä, ettei niitä jatkossa enää synny.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Nyt käsittelyssä oleva laki julkisista hankinnoista on tervetullut uudistus. Tavoitteena on ollut säätää julkisia yhteisöjä koskevasta kilpailuttamisvelvoitteesta ja siihen liittyvistä menettelytavoista. Lain tarkoituksena on tehostaa julkisten varojen käyttöä, selkeyttää hankintaviranomaisten ostoyhteistyön edellytyksiä sekä turvata kaikille tarjoajille tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu julkisissa hankinnoissa.

Uusi hankintalaki on aiempaa yksityiskohtaisempi, ja se ohjeistaa julkisten hankintojen tekemisen aiempaa paremmin. Tavoitteena oli myös yksinkertaistaa ja joustavoittaa lainsäädäntöä. Siinä ei kaikilta osin ole onnistuttu, mihin osaltaan ovat vaikuttaneet EU-direktiivit, jotka myös pannaan täytäntöön nyt säädettävillä laeilla.

On kuitenkin hyvä, että kilpailuttamista koskevat säännöt on koottu yhteen. Jotta lain soveltamisen ongelmat voidaan minimoida, on, aivan kuten mietinnössäkin todetaan, hankintamenettelyihin liittyvää osaamista sekä tarjoajien että ostajien osalta jatkossa syytä kehittää huomattavasti.

Arvoisa puhemies! EU-kynnysarvon, joka on palveluiden ja tavaroiden osalta 211 000 euroa, ylittävät hankinnat kilpailutetaan jatkossa hankintadirektiivin mukaisesti. Tämän rajan lisäksi kansalliset kynnysarvot rajaavat lain soveltamisalaa. Kansallisen rajan ylittävien mutta EU-rajan alittavien hankintojen osalta säädetään niiden kilpailuttamismenettelyistä ja ilmoittamisesta tarjouksen keskeisestä sisällöstä sekä sen valinnasta. Tällä hetkellä kilpailutuksen raja on maassamme vakiintunut muutamaan tuhanteen euroon, mutta nyt rajaa nostetaan selvästi. Jatkossa sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta kansallinen kynnys on 50 000 euroa, toisaalta tavara- ja palveluhankinnoissa 15 000 euroa. Kilpailutusvelvollisuutta ei tietenkään ole, jos kunta tai kuntayhtymä tuottaa palvelut omana työnään. Uudet rajat ovat tervetulleet, sillä matalammat rajat johtavat turhaan byrokratiaan, joka ei tuota sen enempää kilpailua kuin säästöäkään. Lisäksi kansalliset rajat alittavista päätöksistä ei enää voi valittaa markkinaoikeuteen, mikä vähentää painetta siellä ja mahdollistaa osaltaan palvelujen ja oikeusturvan parantamisen rajat ylittävien tapausten osalta.

Arvoisa puhemies! Muutama sana sosiaali- ja terveyspalveluja koskevista hankinnoista. Nyt säädettävä laki huomioi niiden erityisluonteen aiempaa paremmin. Palveluilla on pystyttävä vastaamaan monenlaisiin tarpeisiin. Dementoitunut vanhus tarvitsee pitkäaikaisen laitoshoidon, huostaanotettu lapsi turvallisen perhekodin, syrjäytyneelle mielenterveyspotilaalle on räätälöitävä monipuolinen palvelujen kokonaisuus. Palvelut on myös turvattava, vaikka hoito tai palvelu olisi harvinainen tai erittäin kallis.

Sosiaalialalla noin viidennes palveluista on yksityisen tai järjestösektorin tuottamia. Niihin kuuluvat monet vanhusten asumispalvelut, huostaanotettujen lasten sijoitukset, kehitysvammapalvelut ym. Usein nämä toimet ovat pitkäkestoisia ja ne ylittävät nopeasti kansallisen kynnysarvon. Siksi on erittäin tärkeää, ettei hankintalaki johda sellaisiin palvelutarjonnan tai -kulttuurin muutoksiin, jotka heikentävät asiakkaan elämänlaatua. Näiden asiakkaiden palvelutarjonnan takaamiseksi on tärkeää seurata kynnyksen vaikutuksia ja reagoida mahdolliseen muutostarpeeseen.

Lain muotoilu, että on hyväksyttävä kokonaistaloudellisesti edullisin tai hinnaltaan halvin, mahdollistaa halvimman tarjouksen valitsemisen. Toisaalta kokonaistaloudellisuuden arviointikaan ei ole yksiselitteistä tai helppoa. Vertailuperusteiden on liityttävä hankinnan kohteeseen, oltava objektiivisia ja syrjimättömiä, eivätkä ne saa antaa hankintayksikölle rajoittamatonta valinnanvapautta. Tällainen muotoilu asettaa suuria vaatimuksia hankintaa toteuttavien henkilöiden sisällölliselle asiantuntemukselle. Totesimme sosiaali- ja terveysvaliokuntakäsittelyssä, ettei sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotteistaminen ole helppoa, sillä inhimillisyydelle, yhteisöllisyydelle ja asiakkaan yksilölliselle elämäntilanteelle on vaikea saada sijaa kilpailumenettelyssä.

On myös tärkeää, ettei työn hinta muodostu keskeiseksi kilpailuvälineeksi. On olennaista, että työntekijöihin liittyvät velvollisuudet ovat kunnossa ja että myös henkilöstön täydennyskoulutuksesta huolehditaan. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat työvoimavaltaisia aloja, eikä niissä ihmistä korvaa mikään. Tästä varmaan kipeimmät ja konkreettisimmat esimerkit tulevat vanhustenpalveluista. Senkin vuoksi korostaisin vielä palvelujen laadun valvontaa. Lääninhallitusten resurssit yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelujen valvontaan on varmistettava tehtävien laajuuden mukaisesti.

Kannatan myös talousvaliokunnan mietinnön kirjausta siitä, että sosiaali- ja terveysalan viranomaiset voisivat yhteistyössä alan toimijoiden kanssa kehittää aiempaa enemmän laatusuosituksia tai muita malleja, joilla ohjattaisiin yksityiskohtaisemmin hankintaviranomaisia ostamaan yksilöllisempiä ja laadukkaampia palveluja.

Arvoisa puhemies! Kansalliset kynnysarvot alittaviin hankintoihin lakia ei sovellettaisi lainkaan, joten tältä osin hankintayksiköt voisivat soveltaa omia ohjeitaan. Ohjeiden olisi kuitenkin täytettävä perustamissopimuksen vaatimukset avoimuudesta ja syrjimättömyydestä. Tätä korostivat myös sosiaali- ja terveysalojen pienyrittäjät, joita kuultiin valiokunnassa. On tärkeää näiden toimialojen kehittymisen kannalta, että pienyritykset otetaan tasavertaisesti huomioon ja mahdollistetaan myös niiden palvelutarjonta julkiselle sektorille. Toisaalta kaikille alan toimijoille on suuri helpotus, ettei kilpailutusta tarvitse enää läpiviedä kaikissa hankinnoissa. Prosessin yksinkertaistaminen vähentää selkeästi paitsi ostajien myös tarjoajien kuluja. Byrokratian pyörittämisen sijaan voidaan keskittyä perustehtävään: palvelutuotannon sisältöön ja sen kehittämiseen.

Arvoisa rouva puhemies! Lopuksi vielä koulutuksesta ja neuvonnasta. Niistä on hyvät ja kannatettavat kirjaukset mietinnössä. Totuus on, ettei hankintaosaamista ole riittävästi, ja osaamattomuus on johtanut jopa kustannusten kasvuun. Onkin tärkeätä kehittää kunnissa henkilöstön hankintaosaamista. Hankinnoista vastaavien tulisi osata myös aktiivisesti soveltaa lainsäädännön mahdollistamia joustoja. Toisaalta tulisi vahvistaa palvelutuottajien osaamista tarjousten ja sopimusten tekemisessä. Etenkin pienet sosiaali- ja terveysalan yhdistykset ja yritykset tarvitsevat neuvontaa pärjätäkseen kilpailutilanteessa. Suunniteltu käsikirja vaikuttaa hyvältä työvälineeltä. Siitä varmaan saadaan myös nettiversio. Toisaalta Kuntaliiton ylläpitämän julkisten hankintojen neuvontayksikön rahoituksen jatkaminen lienee tarpeen myös kuluvan vuoden jälkeen.

Ihan lopuksi toteaisin, kun laki liittyy aivan olennaisesti myös kunta- ja palvelurakenneuudistukseen, että tuolloin keskusteluun tulevat kuntien yhteistyö, palvelujen organisointi, palvelujen laatu, eri palveluntuottajien kokonaistaloudelliset ratkaisut ja palvelujen tehokkuus, pitkäjänteisyys ja kehittäminen. Meidän tulee aina muistaa, että viime kädessä on aina julkisen vallan vastuulla huolehtia sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä, sekä niiden laadusta että niiden saatavuudesta.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Ihan lyhyesti ensiksi tästä terveysasiasta, mistä aivan hyvin ed. Kiljunen juuri puhui.

Terveyspalvelujen tuottamisessa ovat erittäin tärkeitä myöskin nimenomaan eettiset kysymykset. Jos ajatellaan vanhustenhoitoa, niin inhimillisyyttä kunnioittaen pitäisi toimia. Me olemme nähneet muun muassa Ylen ohjelmissa ihan vastikään, taisipa olla sieltä Mikkelin pohjoispuolelta Pieksänmaan kunnan alueelta, esimerkkejä vanhusten hoivasta, joka ei millään lailla kestävän etiikan mukaista ollut. Siinä oli nimenomaan yksityistetty, kilpailutettu toimintoja ja tämä hoiva, jota käytännössä sitten kuitenkaan ei juuri ollut, oli tällaisen kilpailun tulos, ja siihen oli erittäin vaikea puuttua sitten vielä. Näin tällä hetkellä Suomessa näitä esimerkkejä on.

Sitten toinen toimija terveydenhoidon puolella ovat nämä suuret, lähinnä ylikansalliset yksiköt tai yritykset niin kuin MedOne. Niiden mahdollisuus hyvin edullisesti ottaa aluksi toiminta hoitaakseen on tunnettua, koska niillä on pääomia käytettävissä. Tämän tyyppisiin kysymyksiin ja tilanteisiin vastaaminen on sitten erityisen tärkeätä sen suhteen, lähdetäänkö yleensäkään yksityistämään vai turvataanko nimenomaan kunnan omien palvelujen tulevaisuus ja myös kohtuullinen hinta kuntataloudelle. Tähänhän täällä on tänään jo viitattu esimerkkinä Iso-Britannia, jossa kunnilla ei enää ole omaa palvelua. Siellä on aikoinaan yksityistetty palvelut ja ollaan nyt sen palvelun varassa ja joudutaan myös maksamaan, mitä pyydetään.

Mutta vielä tähän ympäristönäkökulmaan, josta siis talousvaliokunnan mietinnössä on otettu osin, ei täysin, mutta osin huomioon se, mitä ympäristövaliokunta totesi. Kestävän kulutuksen ja tuotannon toimikunta toimi parin vuoden ajan, ja kesäkuussa 2005 se antoi oman ohjelmansa. Tätähän veti Helsingin yliopiston kansleri Kari Raivio tätä Kultua eli kestävän kulutuksen ja tuotannon toimikuntaa. Se toimikunta totesi keskeiseksi asiaksi julkishallinnon hankintastrategian, joka pitäisi toteuttaa vuoteen 2010 mennessä. Tässä strategiassa pitäisi nimenomaan ympäristökriteerit määritellä, joilla julkisia hankintoja toteutetaan. Tarkoituksena on saada kaikkiin julkisiin hankintoihin ympäristönäkökulma mukaan ja kasvattaa ympäristömyönteisten hankintojen osuutta julkisista hankinnoista vuosittain. Tämä oli siis Kultu-toimikunnan lopputekstiä, erittäin tärkeä asia, kun tiedämme, että vuositasolla nuo hankinnat ovat 22,5 miljardia euroa Suomessa, siis tuo mainittu 15 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta.

Kultu-toimikunta esitti myös ekofoorumia ympäristötyön tueksi, ja näitä näkökulmia valiokunta halusi painottaa talousvaliokunnalle. Näin ollen tämä kestävän kulutuksen ja tuotannon toimikunnan mietintö toisaalta ja toisaalta kestävän kehityksen strategia, joka on hyväksytty kesäkuussa 2006 ja joka pitäisi myös saada toki eduskunnan käsittelyyn, molemmat painottavat julkisten hankintojen merkitystä.

Täällä ed. Heidi Hautala totesi Helsingin Sanomien loppiaisnumerosta kansleri Raivion kirjoituksen. Todella sen kirjoituksen sisältö oli juuri tämä, että voitaisiin julkisten hankintojen kautta edistää innovaatioita, kun tarjouspyyntöön laitetaan tämä näkökulma mukaan, mutta aivan samalla tavalla julkisten palvelujen kehittämisen kautta voidaan edesauttaa kestävää kehitystä, hyvää ympäristöä ja ilmastonmuutoksen vastaista toimintaa.

Näin ollen nämä asiat ovat edelleen kesken, talousvaliokunnan mietintö ja laki tällaisena kuin se nyt on, ovat keskeneräisiä, ja todella vuonna 2008 tulee uusi selonteko, jonka seurauksena oletan ja odotan, että tulee myös uutta esitystä hallitukselta eduskunnalle.

Virpa Puisto /sd:

Arvoisa puhemies! Kun olen kuunnellut työhuoneessani tätä keskustelua, jota on käyty tästä kilpailulainsäädännöstä ja hankintalaista ja erityisesti sosiaali- ja terveystoimen ja hyvinvointipalvelujen kilpailuttamisesta, niin olen huomannut, että tässä keskustelussa ovat selkeästi tulleet esiin ne kaksi äärireunaa, jotka aiheuttavat pelkoja ja toisaalta toiveita. Myönteisenä on tullut esiin vähän eri sanoin eri edustajien tuomana selkiyttäminen kilpailun säännöissä, läpinäkyvyys ja avoimuus kilpailutilanteessa. Toisaalta se, mikä on selkeää ja aiheuttaa pelkoja ja käytännössä jo on aiheuttanut ongelmia, on, että Suomi on lähtenyt muita EU-maita räväkämmin ja tarkoitushakuisemmin kilpailuttamaan sosiaali- ja terveydenhuollon niin sanottuja raja-aluepalveluja, jotka eivät ole lakisääteisiä, eivät julkiselle sektorille yleensä eivätkä kunnalle kuuluvia ja joita on erittäin vaikea tuotteistaa ja toteen näyttää ja jotka ovat suoraan asiakkaan kanssa käytäviä vuorovaikutussuhdepalveluja, joilla voidaan ennalta ehkäistä kalliimpien, selkeästi tuotteistettavien palvelujen tarve.

En tiedä, miksi olemme lähteneet muita räväkämmin tähän, mutta muistan, että jo pari vuotta sitten järjestöjen erilaisissa informaatiotilaisuuksissa kauppa- ja teollisuusministeriön valmistelevat virkamiehet kertoivat, että järjestöjen toimintaa ei nykymuodossaan enää tarvita. Vain ne, jotka yritykseksi kirjautuvat ja voivat tuotteistaa palvelut, ovat niitä, jotka jäävät eloon. Muut voivat sitten pyörittää yhdistystoimintaa, mutta eivät tuottaa palveluja. Tämä oli selkeä viesti. Tällä oli satoja sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kuulijoita, jotka tämän kuulivat. Ja se näkyy nyt käytännössä. Hyvin voimakkaasti on lähdetty siihen, että kilpailua vääristävänä tekijänä on valtioneuvoston ohjeistuksella poistettu kolmannen sektorin erilaisilta tukipalveluilta niiden Raha-automaatin tuki. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että omaishoidon kohdalla tällaiset vuorottelut ja vapaapäiväjärjestelyt, joita yhdistykset ovat kohtuuhintaisesti Raha-automaatin tuella voineet tehdä, on jouduttu alasajamaan, koska näitä niin sanottuja kotimies-, päivystys- ja vapaahetkenjärjestämishommia voidaan tuotteistaa ja ne voidaan kilpailuttaa.

Nämä eivät kuitenkaan ole lakisääteisiä kunnan tehtäviä. Kunta ei ole ottanut niitä tiukan budjettinsa lisäksi hoidettavaksi. Ollaan haja-asutusalueella; siellä yritys ei kannata, koska asiakaskunta on satunnainen, epävakaa, epävarma. Näin ollen saadaan lopputulos: tehtiin tilaa, ajettiin alas järjestöjen palvelu, jotta yritys voi tulla, yrityksiä ei ole tullut, ja nämä omaishoitajat jäivät ilman tätäkin vähäistä palvelua. Tämä ei tunnu kovin monta surettavan.

Toisella tavalla: Yritykset ovat tulleet mukaan sosiaalitoimeen. Meillä muutama vuosi sitten oli konkreettinen esimerkki, kun meillä oli tämmöinen Jussin kodit -säätiö tuolla Pohjanmaalla, jolla oli kolme erittäin korkeatasoista poikien nuorisokotia ja joka teki erittäin hyvää työtä. Taloudellisista syistä tämä säätiö sitten myi eräälle firmalle, joka on pörssiyhtiö, tämän toiminnan. Vajaa vuosi kaupan jälkeen nämä kolme kotia oli yhdistetty, koska se on tuottoisampaa ja tehokkaampaa toimintaa. Silloin eräs televisiotoimittaja kyseli tältä pörssiyhtiön edustajalta, onko tämä teidän mielestänne nyt tämän päivän tarkoituksenmukaista lastensuojelua ja nuorisohuoltoa. Tämä talouden edustaja vastasi, että minä en tiedä lastensuojelusta mitään. Minun tehtäväni on huolehtia, että tämä yhtiö tuottaa tulosta. Kyse oli poikien nuorisokodista.

Ensi- ja turvakotien liitto on toteuttanut niin sanottua Alvari-toimintaa, joka on tehostettua kotipalvelua, jota annetaan erittäin rajalla oleville perheille, jotka tarvitsevat moninaista palvelua. Sitä tehdään pitkäjännitteisesti ja tehokkaasti ja sitä tehdään kotona asiakkaiden kanssa yhteistyössä. Näin on voitu ennaltaehkäistä huostaanottoja ja saada korjaavaa työtä aikaiseksi. Tämä voidaan tulkita, että se on kotipalvelua. Sitähän nämä ihmiset tekevät yhdessä antaessaan sosiaali- ja sosiologista ohjausta. Kun on väitetty, että tämä on kotipalvelua, niin tältä Alvari-toiminnalta sitten kilpailulainsäädäntöön vedoten on nyt poistettu Raha-automaatin tuki. Mikä kotipalvelujärjestö tai -yritys menee näihin koteihin antamaan sitä sosiaalista tukea? Kunnilla ei ole lapsiperheille kohdennettavaa kotipalvelua, elikkä ehkä kun meiltä on lastensuojelun tasausrahasto purettu ja valtionosuuteen oikeuttaa tällä hetkellä vain huostaanotto, niin se on sitten kuntien etu, että ei enää tehdä tätä vaan suoritetaan huostaanotto. Siitä saa valtiolta rahaa.

On hyvä, että tätä kilpailuttamisen tarpeen kynnystä on nostettu. Silti, kuten täällä on tullut monessa puheenvuorossa esiin, silloin kun puhutaan kalliista toimenpiteistä, pitkäjännitteisestä hoidosta, pitkäjännitteisesti asumiseen liittyvästä hoidosta, autististen lasten hoidosta — voisi luetella diagnooseja vaikka miten paljon — kynnys on erittäin matala. Silloin herää kysymys: Kummasta on kysymys, siitä, että taataan yrittäjille mahdollisuus pyrkiä sille samalle markkinalle mahdollisimman usein, vai siitä, että halutaan taata, että tämän asiakkaan pitkäjännitteinen hoito, tämä yksilöllinen tarve, on tyydytetty? Kummasta on kysymys? Tätä tämä esitys ei selkeytä.

Me puhumme täällä siitä, että tätä seurataan, valvotaan. Lääninhallituksen valvontaa on ihan turha edes kirjata. Lääninhallitusten resurssit eivät riitä valvontaan. Sen ne itse allekirjoittavat millä hetkellä hyvänsä. Kuntaliitto edellyttää jo tänä päivänä muun muassa valtiovarojen hallinto- ja tarkastusjaoston kevyissäkin mietinnöissä, että kunnan toimintaan ei saa kirjata seurantaa, puhumattakaan valvonnasta tai sanktioista. Kunnallinen itsehallinto menee yli perustuslaillisten oikeuksien peruspalveluihin. Tätä näkemystä hyvin laajasti tässä talossa vaalitaan ja huolehditaan siitä.

Muun muassa ed. Kiljunen erittäin kauniisti toi esiin sen, että kansallinen ja julkinen vastuu on lopuksi siitä, että kansalaiset saavat heille kuuluvaa palvelua. On hyvä, että ministeri Pekkarinen tuli paikalle ja kertoo sen, miten se valvotaan. Miten tätä seurataan? Miten sitä paikataan, jos näin ei tapahdu? Tällä hetkellä on jo nähtävissä selkeästi vanhustenhuollossa, kehitysvammahuollossa ja myös lastensuojelussa, että euro on konsultti ja huutolaisuus on hyvin lähellä tätä päivää.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! En ihan kaikkea ed. Puiston sanomaa kuullut, mutta osan tämän salin ulkopuolelta kuulin ja osan tässä salissa kuulin.

Mitä tulee ensinnäkin tähän valvontaan, miten koko sosiaalisektoria tai terveystointa valvotaan, niin meillähän on sitä varten omat viranomaiset, jotka valvovat. Se, kuka palvelun järjestää, ei millään tavalla muuta sitä valvontajärjestelmää, mikä meillä on tällä hetkellä ja mikä meillä on tämän lain voimaan tullen, eikö niin? Ei tässä mielessä mikään muutu. Meillä on viranomaisia, joille näiden asioiden valvonta on vastuutettu. Muuttuvat ehkä joiltakin nyanssien osalta pelisäännöt, millä tavalla toimitaan, minun mielestäni selkeämmiksi. Miten nyt on asian laita? Mitä nyt tapahtuu, kun ei ole olemassa tätä lainsäädäntöä, jos ja kun vastaavia hankintoja tehdään? Ed. Puisto, täällä joku väitti, että 28 prosenttia nyt jo hankitaan kunnan palveluista kuntaorganisaation ulkopuolelta. Ensinnäkin se oli minusta väärä tieto. Saan tässä tilaisuuden samalla sen korjata. Ei näin paljon hankita tällä hetkellä, mutta joka tapauksessa hankitaan ja jo nytkin jotenkin sitä valvotaan.

Minä kyllä joudun toistamaan sen kysymyksen, minkä äsken tuossa aikaisemmin sanoin — ed. Puisto ei ollut silloin paikalla vielä: Millä tavalla me nyt voimme luottaa niihin, jotka hankkivat palveluita? Tekevätkö ne nyt jollakin tavalla oikeita ratkaisuja ja fiksuja ratkaisuja, kun ei ole olemassa kunnon normistoa määrittelemään sitä, millä tavalla nämä tehdään, ja tekevätkö ne nyt parempia ratkaisuja kuin sen jälkeen, kun tämä lainsäädäntö on voimassa? Minun arvioni on, etteivät tee sen parempia nyt kuin sitten, kun tämä laki on voimassa.

Mitä sitten tulee siihen, johtaako tämä nyt kilpailuttamiseen ja missä kaikissa tilanteissa tämä johtaa kilpailuttamiseen, niin jos Turun kaupunki tai Kemiö haluaa itse hoitaa ja hoidattaa kaikki sosiaalisektorin hoidon piirissä olevat ihmiset, ei kukaan niiltä revi tätä oikeutta pois, ei tietystikään, ja jos se on kunnan tosiasiallisessa omistuksessa oleva yhteisö, joka tämän järjestää, sama juttu koskee myöskin sitä. Mutta silloin, jos päätetään ulkoistaa, niin ei toimita enää sulle— mulle-periaatteella, ei, vaan pelisääntöjen, mahdollisimman selkeitten pelisääntöjen, puitteissa pitää tämän ulkoistamisen tapahtua. Siihen me yhteisesti tässä pyrimme.

Toinen asia liittyy aihealueeseen, josta ed. Puiston tiedän puhuneen monta kertaa ja jossa hän huolineen mielestäni on paljossa ihan oikeassa ja josta minäkin täällä aikaisemmin puhuin. Toistan vielä sen ydinsanomani näiltä osin: Se on tämä kolmas sektori. Ed. Pulliainen taisi olla se, joka aikaisemmin täällä kysyi sen perään, olemmeko nyt sitten riittävästi huolehtineet siitä, että kolmas sektori tämän lain voimaan tullen on kyvykäs ja pystyvä hoitamaan sen siivun, mitä se on tähän asti hoitanut ja mihin sillä monella tavalla on erinomaiset valmiudet tästä eteenpäinkin. No, tässä on ollut ed. Puiston eduskuntaryhmään kuuluvan ministerin vetovastuulla tämmöinen valmistelutyö, jossa on katsottu, mitä kaikkea pitäisi tehdä, mitä kaikkea EU-kilpailupolitiikka ja mitä kaikkea EU:n valtiontukipolitiikka sallii, tekee mahdolliseksi, mistä me voimme kansallisesti huolehtia, ja näillä toimilla ja myöskin niiden käytäntöön toimeenpanolla niin pitkälti kuin suinkin, mitä meillä on mahdollisuus tehdä, meidän mielestäni on varmistettava se, että kolmas sektori pysyy mukana niiden palveluntarjoajien joukossa ja mielellään jos mahdollista vielä vahvemmassa roolissa kuin tällä hetkellä on, joiden palveluita jatkossa erityisesti sosiaalisektorilla tarvitaan.

Mutta sen toistan vielä tässäkin, että jos kolmannen sektorin huomioimisessa on erilaisia vaihtoehtoja, niin minusta se vaihtoehto ei voi olla sitä ja suljen vielä kertaalleen sen vaihtoehdon pois, mitä pidän täysin mahdottomana, että Halikon tai Korpilahden tai, puhutaan nyt vaikka Petäjävedestä, Petäjäveden kunnan hankintatoimesta päättäjä vastuutettaisiin siten, että hän arvioi yritysten A, B ja C rinnalla sen kolmannen sektorin yhteisön, onko se niin hyvää yleishyödyllistä toimintaa, että hänen pitäisi ohi muiden periaatteiden valita se kolmannen sektorin palveluntarjoaja, oli hinta mikä tahansa. Ei niin, vaan sen hankinnan tekijällä pitää olla selvät laadulliset ja myöskin hintaperusteet, joilla hän sen valinnan tekee. Hänen pitää olla puhtaassa tilanteessa, puhtaalta pöydältä pitää pystyä valinta tekemään. Mutta valtiovallan tehtävänä on huolehtia siitä, että se kolmannen sektorin yhteisö on kilpailukykyinen tarjoamaan palveluitaan niin, että se kunta kykenee, se hankintatoimesta vastaava kykenee, tällaisen valinnan tekemään.

Tästä tietyllä tavalla se poikkeus on, minkä vielä tähän jatkan, kuitenkin se, niin kuin ed. Puisto ja muutkin tietävät, että itse tämän hankintatoimen hoitoonhan käytännössä meillä on monenlaisia menettelyjä, joilla me voimme turvata sen, että esimerkiksi jos kolmannen sektorin yhteisö on hoitanut vaikkapa jonkun perheen vanhuksia tai vammaisia ja samasta perheyhteisöstä tulee joku muu perheenjäsen, joka tarvitsee vastaavaa palvelua, niin ei tarvitse edes neuvottelumenettelyyn ottaa tällaista tapausta. Suorahankinnalla voi sen palvelun hankkia tältä kolmannen sektorin yhteisöltä tämäntapaisissa tapauksissa. Tämä lakihan ei ole kategorinen sillä tavalla. Tämä pitää tämän neuvottelumenettelyn sisällään ja tämä pitää sisällään mahdollisuuden myös suoriin hankintoihin niissä tapauksissa, joiden tuntomerkit tässä laissa kirjataan. Eli tässä mielessä ei ihan niin mustavalkoinen tämä kuva mielestäni ole kuin ehkä joissakin puheenvuoroissa täällä on tullut ilmi.

Virpa Puisto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Koetan tiivistää, on niin monta asiaa.

Olen samaa mieltä siinä, että jokaisen, joka tarjoaa palveluja, pitää olla samalla viivalla, olkoon yhteisö, järjestö tai yritys. Mutta se, kun annetaan kuva nyt ulos siitä, paljonko meillä on yksityisiä sosiaalipuolella, mutta ei ole eriytetty kolmatta sektoria vaan kolmannen sektorin palvelut on kirjattu sinne yksityisen otsikon alle, on harhaanjohtavaa, kuten tiedätte hyvin.

Paljon enemmän kuin siitä, että meidän pitäisi kilpailuttaa ja ulkoistaa, on kysymys siitä, että meidän pitäisi sitoa tätä säädöstä, minkä tasoisia palveluja kunnan pitäisi tuottaa. Siihen meillä ei ole valvontaa. Se on valitettavaa. Se ei toimi, ja kunnat eivät sitä hyväksy. Mutta se, mikä on tämä suurin ongelma, on se, että kun kilpailun vääristämisen nimissä on ajettu alas nyt tukia, esimerkiksi haja-asutusalueella erityisaloilla, niin ei ole tullut yrityksiä siihen, elikkä me olemme ajaneet palvelun (Puhemies koputtaa) alas eikä tule ketään tilalle. Tämä on se ongelma, (Puhemies: Minuutti!) ja tähän pitää saada vastaus.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tästä samasta asiasta toisin sanoen. Tuolla tieteen maailmassa on sellainen sana kuin koinsidenssi — hieno sana. Se tarkoittaa sitä, että on toimenpiteitten samanaikaisuus, ja tässä on nyt niin, että se koinsidenssi ei ole toiminut, sitä ei nyt ole ollut. Ja nyt ollaan juuri siinä, kuten ed. Puisto äsken totesi, tiedän tämän ihan arkipäivän tasolla, että kun sillä kolmannen sektorin toimijalla ne marginaalit ovat niin heikoilla ja kun sitten tulee sellainen kilpailutustilanne, jossa niin kuin terveen järjen mukaan ei ole voinut näillä ehdoilla pärjätä, sen jälkeen se yksityinen on tullut. Ja kun se yksityinenkään ei ole pärjännyt, niin sen jälkeen ei ole ketään. Sitten vielä siltä kunnaltakin on oma palvelurakenne, se vähäkin, häipynyt pois.

Se koinsidenssi, arvoisa ministeri.

Oras Tynkkynen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Pekkarinen tässä puhui, että hankintayksikkö ei voi mitenkään punnita kolmannen sektorin tarjoajan paremmuutta yksityisen sektorin tarjoajaan verrattuna, ja näin varmaan voi olla, että mitään bonuspisteitä ei tässä kisassa kannata antaa, mutta asiantuntijakuulemisessa kyllä pohdittiin myös sellaista vaihtoehtoa, että kilpailutuksen voisi jossakin tilanteessa rajata yksinomaan voittoa tuottamattomille yhteisöille. Jos ajatellaan vaikka, että kunta haluaa kilpailuttaa jääkenttien kunnossapidon, niin se kilpailutus voitaisiin rajoittaa pelkästään urheiluseuroille ja vastaaville voittoja tavoittelemattomille yhteisöille. Olisin kiinnostunut kuulemaan, miten ministeri Pekkarinen suhtautuu tähän. Samassa yhteydessä kuulisin kyllä mielelläni, miten ministeri Pekkarinen suhtautuu tähän yleishyödyllisten yhtiöiden sääntelyyn, josta talousvaliokunta on aiemmissa mietinnöissään lausunut.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Nyt joudun sanomaan, että en ole ihan varma, voidaanko aivan näin vapaasti tulkita, että kunta voi silloin, kun se ulkoistaa jonkun palvelutehtävän, niin kuin suoraan sen rajata johonkin aika kapeaan palveluntarjoajajoukkoon, mutta tämän neuvottelumenettelyn kautta se asiallisesti ottaen voi päästä aika lähelle sitä samaa periaatetta. Eli vaikka se menisikin normaaliin kilpailuttamiseen, niin se kilpailuttaja voi laittaa sinne sellaisia ehtoja, joilla se asiallisesti ottaen pystyy — hyvä esimerkki on juuri ed. Tynkkysen esimerkki — vaikka tällaisen urheilupaikkojen hoidon osalta laittamaan sinne sellaisia epiteettejä, joilla se käytännössä pystyy rajaamaan sen joukon sellaisiin, joiden välillä sitten tässä neuvottelumenettelyssä se lopullinen ratkaisu tehtäisiin. Mutta että suoraan voitaisiin hyvin kapea joukko valita, joiden kanssa ratkaisu tehdään — niin, nyt minä voin olla väärässä, minun täytyy sanoa se, mutta kovin epäilen, että niin ei ole asian laita, että se ihan semmoisena onnistuu.

Mitä tulee ed. Pulliaisen pohdintaan siitä, että eri asiat eivät nyt satu ihan samanaikaisesti tai että niistä ei kaikista pidetä huolta samanaikaisesti, niin voihan tässä tällaista ongelmaa vähän olla. Ehkä kolmannen sektorin toimintaedellytysten varmistamiseen liittyvät toimet, niiden tukitoimen mahdollisuudet ovat vähän, sanoisiko näin, menneet alaspäin viime vuosien aikaan, ei vain edellisten hallitusten tai muiden hallitusten päätöksistä johtuen, vaan osin myöskin EU-normistosta johtuen, ja sitten tämän keikauttaminen toisinpäin, siis niin, että tuki on nouseva näille kolmannen sektorin järjestöille, ei ole ihan helppoa ollut, mutta tahtotila, ymmärrän, tässä salissa on vahva. Meidän on huolehdittava siitä, että niiden tärkeä yhteiskunnallinen toiminta saa huomion ja että julkinen valta eri laillisin keinoin huolehtii siitä, että ne ovat palveluineen mukana.

Jari Leppä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! On todella haastavaa yhdistää kolme eri asiaa tämän hankintalain osalta eli kunnalliset ja valtion suorittamat palvelut, kolmannen sektorin suorittamat ja elinkeinoelämän eli yritysten suorittamat palvelut ja kaikki tämä yhteenliittää saman lainsäädännön alle. Siksikin varmasti tämä keskustelu on polveillut vähän myöskin sellaisilla alueilla, jotka eivät myöskään kuulu koko tämän lainsäädännön piiriin. Mutta kuitenkin, puhemies, tämä lainsäädännön uudistus on ehdottomasti parannus nykyiseen tilanteeseen. Se on ihan selvä. Ja kun täällä viimeksi nyt käytiin voimakasta keskustelua kolmannen sektorin merkityksestä, tämän myös alleviivaa mietinnössä erittäin vahvasti talousvaliokunta. Se käyttää sivukaupalla sen toteamiseen, että järjestötoiminta on monilla tavoin Suomen voimavara, jota on ehdottomasti vaalittava, ja näkee kansallisena haasteena tämän järjestelmän tehostamisen.

Puhemies! Tähän täytyy sanoa, että — eikö niin, ministeri Pekkarinen — että välttämättä tämän kolmannen sektorin tehostamiseen emme saa apuja, päinvastoin, oikeastaan tuolta EU:n piiristä direktiivien osalta, koska tämä on ainutlaatuinen tapa tuottaa palveluita Suomessa, joka on hyväksi havaittu, niin kuin täällä ed. Puisto erinomaisella tavalla esille toi. Ilman sitä meillä olisi paljon paljon ohuempaa ja huonompaa se palvelutuotanto, joka meillä tällä hetkellä on, ja siksikin siitä on pidettävä huoli kansallisesti, ennen kaikkea kansallisesti. Ja kyllä mielestäni tämä lainsäädäntöuudistus myöskin siihen vastauksia antaa, miten se hoidetaan.

Samoin — ed. Pulliainen taisi mainita sen — erityisesti maaseudulla tämä palvelujen tarjonta on ongelma. Niin se on. Se on aivan totta. Jos sieltä häviää kolmas sektori, siellä ei välttämättä kysynnän ollessa niin pientä ole yksityisiä yrityksiä, yrittäjiä, jotka sen palvelun tarjoaisivat, ja silloin jää ainoaksi mahdollisuudeksi joko kunnan järjestämä tai kolmannen sektorin järjestämä palvelu, ja siksikin ... (Ed. Pulliainen: Kun olisi edes taito järjestää!) — Se taito järjestää pitää olla, mutta se taito pitää, ed. Pulliainen, olla myöskin siinä hankinnassa, miten se tehdään. — Tätä haluan alleviivata erittäin vahvasti. Se ei tule itsestään, vaan se siihen pitää panostaa, niin kuin nyt Kuntaliitto ja KTM yhdessä ovat tehneet.

Puhemies! Toinen asia, joka liittyy kilpailutukseen, joka liittyy palveluihin, on seikka, johon haluan tässä lyhyesti puuttua. Se on se, että meidän kilpailun toimintaympäristömme monilla eri alueilla on muuttunut kovasti paljon lyhyen ajan sisään, ja tässä myös laajempaa kilpailulainsäädännön uudistusta tarvitsemme välttämättä, jotta me pystymme kansallisesti kilpailemaan toimintaympäristön laajentumisen takia. Se vaatii muutosta jo, että markkina-alueet ovat monissa eri tapauksissa kasvaneet erittäin merkittävästi, ja siksi kilpailulainsäädännön on seurattava aikaansa, jotta tämä kansallinen etu tässä toimii. Ennen kaikkea tässä on kysymys yritysten mahdollisuuksista toimia, mutta kaiken kaikkiaan kaikki sektorit huomioon ottaen.

Puhemies! Ihan lopuksi vielä ongelmasta, joka on otettu myös esille, elikkä markkinaoikeuksien mahdollisesta ruuhkautumisesta. Niin kuin valiokunta mietinnössään kirjoittaa, hyvin pieni osa hankintapäätöksistä on johtanut markkinaoikeuteen. Nythän markkinaoikeus on jonkin verran saanut lisäresursseja, ja tämänhetkinen käsittelyaika on se 8,4 kuukautta, ja voi olla, että tämän lisäresurssin myötä käsittelyaika jonkin verran lyhenee, mutta toisaalta ehkä haetaan nyt rajoja tämän uuden lain mukaan, jolloin se saattaa hyvinkin pysyä ennallaan.

Mutta valiokunta kiinnitti aivan erityisesti huomiota siihen, että täällä on myöskin kohta, jossa tuomioistuin voi määrätä yksityiselle asianosaiselle määräyksen korvata julkiselle asianosaiselle oikeudenkäyntikulut, ja tämä varmasti osittain rajoittaa niitä turhia ja järjestelmällisiä valituksia, joihin myös täällä on puututtu, ja näinhän pitää myöskin olla. Ja myöskin valiokunta on katsonut, että järjestelmän rakenteellisia uudistuksia harkittaessa yhtenä vaihtoehtona voitaisiin selvittää myöskin lautakuntatyyppisten suositusten antamista keinona pienentää markkinaoikeuteen kohdistuvaa painetta. Niistäkin on ihan hyviä kokemuksia, ja se voisi olla yksi tapa, kun tänne on määrätty se, että tätä lain toimintaa pitää seurata ja siihen tarvittaessa sitten puuttua.

Pekka Kuosmanen /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Julkishallinnon toimesta hankintalaki, joka nyt saatetaan voimaan, on paikallaan sillä tavalla, että tämähän tukee tätä niin sanottua kunta- ja palvelurakenneuudistusta eli suuremmat yksiköt jatkossa suorittavat kilpailun näistä kuntien hankinnoista. Ainut ongelma on tietysti pienissä kunnissa, koska monta kertaa sieltä puuttuu ammattitaito näitten tarjousasiakirjojen laatimiseksi. Se on yksi ongelma.

Toinen ongelma on muodostunut vuosien mittaan: Niin sanottua yrityssektoria, joka pystyy palvelemaan kuntasektoria, ei ole syntynyt Suomenmaahan sen takia, että ei ole tarvetta ollut tähän saakka. Mutta nyt tämän uuden kilpailuhankintalain kautta tilannehan muuttuu ja vuosikymmenien mittaan tulee ammattitaitoista porukkaa. Jos kunta ulkoistaa toimintaansa, niin silloin on mahdollista saada enemmän ammattitaitoisia yrittäjiä tarjoamaan kunnalle palveluja.

Mitä tulee näihin kuntien palveluihin, niin niin sanottu lääkäripulahan vaivaa pienkuntia Suomessa sillä tavalla, että ne ovat pakotettuja hankkimaan lääkäripalvelut niin sanotuilta lääkärifirmoilta, joitten pääpaikka on näissä kasvukeskuksissa. Monta kertaa sitten näiden niin sanottujen keikkalääkärien tulo paikkakunnalle aiheuttaa sen, että henkilökohtaiset lääkärin palvelut puuttuvat ja monta kertaa nämä palvelut maksavat paljon enemmän kuin kunnan tuottamat palvelut. Mutta nämä olosuhteet, mitkä Suomessa ovat, ovat vaikuttaneet siihen, että kuntien palkkaamien sosiaali- ja terveyspalvelujen suorittajien palkat ovat liian alhaiset. Tämä on se ongelma, joka eduskunnan pitäisi korjata.

Virpa Puisto /sd:

Arvoisa puhemies! On totta, että talousvaliokunta on erittäin laajasti ja hyvin puuttunut juuri kolmannen sektorin toimintaan, ja siinä varmasti osaltaan kaikkien jäsenten lisäksi vaikuttaa se, että puheenjohtaja Skinnari tuntee tämän alan ja on tuonut oman asiantuntemuksensa mukaan tähän arviointiin. Se on erittäin hyvä. Niihin asiakirjoihin tullaan vielä palaamaan.

Tässä suurin ongelma, jonka haluan vielä kertaalleen tuoda esiin, on se, että meillä järjestösektori, kolmas sektori, satavuotisen historiansa myötä omaa sellaista osaamista, jota eivät juuri perustetut firmat, laajatkaan, kansainvälisetkään, kykene tuomaan tähän peliin mukaan. Se ei ole syyllinen, joka löyhää köyttä paljon vetää, vaan se, joka sitä antaa. Kuvaava on se, että Raha-automaatin niin sanotussa laajennetussa piispainkokouksessa, jossa olivat eri palvelujen tuottajatahot mukana, yritykset olivat sitä mieltä, että niiden tulee saada myös palvelujen kehittämis- ja suunnittelurahat, jotta ne voivat kehittää tuotetta, jota he sitten myyvät. Kyllä me olemme pitkällä silloin metsässä.

Toivon, että ministeri Pekkarinen jonakin illan hetkenä uudelleen lukee sen teoksen ja tutkimuksen ja selvityksen, jonka Valtiontilintarkastajat teki noin puolitoista vuotta sitten järjestöjen tilasta silloin, kun ensimmäiset vaaran merkit olivat ilmassa. Muistatte varmasti, että jätimme sen silloin teille ja silloiselle valtiovarainministeri Kalliomäelle ja kerroimme, mitkä ovat nämä todelliset uhkat.