Virpa Puisto /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Valtiontilintarkastajien kertomus vuodelta 2006 on viimeinen kertomus, joka annetaan eduskunnalle. Kertomukseen päättyy pitkä kertomusten sarja, joka alkoi jo vuonna 1922. Silloin annettiin kertomus vuodelta 1920. Eduskunta on sittemmin saanut vuosittain yli 80 Valtiontilintarkastajien kertomusta, joissa Valtiontilintarkastajat ovat esittäneet eduskunnalle itsenäiset kannanotot valtiontalouden hoidosta ja tarkastaneet hallinnon toimivuutta. Kertomukset ovat olleet tärkeä osa parlamentaarista valvontamekanismia, jonka avulla pyritään selvittämään, onko hallitus onnistunut toimissaan ja onko toimittu, kuten eduskunta on halunnut. Valtiontilintarkastajien kertomukset ovat aina aikansa lapsia. Ne kertovat kunkin ajankohdan tärkeinä pidetyistä valtiontaloudellisista ongelmista, jotka ovat tänä päivänä aivan erilaisia kuin vuonna 1920. Kuitenkin Valtiontilintarkastajien työ on kestänyt ajan haasteet. Valtiontilintarkastus on sopeutunut eduskunnan esittämiin uusiin tietotarpeisiin ja haasteisiin.

Kun parlamentaarinen valvonta nykymuodossaan lakkaa, voidaan sitä pitää suurena muutoksena. Hallituksen esityksestä poiketen eduskunta hyväksyi viime vuoden lopulla tarkastusvaliokuntaa koskevan lakiehdotuksen ensimmäisessä käsittelyssä ja päätti jättää ehdotuksen lepäämään ensimmäisiin eduskuntavaalien jälkeisiin valtiopäiviin. On eduskunnalle kunniaksi, että tarkastusvaliokuntaa koskevaa perustuslain muutosta ei säädetä kiireellisessä järjestyksessä. Uudistuksen loppuun saattaminen siirtyy tämän kevään 2007 eduskuntavaalien jälkeiseen aikaan. On toivottavaa, että tarkastusvaliokunnan työ käynnistyisi mahdollisimman pian vaalien jälkeen. Uuden valvontatyön kitkaton käyntiinlähtö on varmistettava. On huolehdittava siitä, että Valtiontilintarkastajien hyvät käytännöt siirtyvät uudelle tarkastusvaliokunnalle. Mielestäni on erittäin tärkeää, että uudelle valiokunnalle annetaan sellaiset voimavarat, että se kykenee itsenäiseen ja asiantuntevaan valvontatyöhön, ja iloksemme voimme todeta, että valtion tämän vuoden budjetista nämä voimavarat löytyvät.

Myönteistä on, että uudessa järjestelmässä valtiontaloutta koskeva parlamentaarinen valvonta keskitetään yhteen organisaatioon, mikä poistaa väitettyä päällekkäisyyttä. Tarkastuksen tulokset raportoidaan tulevaisuudessa muun muassa mietintöjen muodossa entistä nopeammin eduskunnalle, kun kerran vuodessa annettavasta yhdestä kertomuksesta luovutaan. Samalla kaikki valvontaa ja tarkastusta koskevat mietinnöt valmistellaan yhdessä tähän erikoistuneessa valiokunnassa. Uudistus tuo myös eduskuntatyöhön muutoinkin tehokkuusajattelua ja tehokkuusetuja ja parantaa eduskunnan budjettivaltaa.

Nyt lähetekeskustelussa on kertomus vuoden 2006 valvontatyöstä. Sen lähtökohtana oli visio, jossa valtionhallinnon toimintaa ja taloutta tarkastellaan niin, että Suomi menestyy kansainvälisessä kilpailussa ja samalla vahvistetaan hyvinvoinnin edellytyksiä. Kertomuksen valvonta-aiheet on koottu kolmeen koriin: 1) talous ja työllisyys, 2) osaaminen ja 3) hyvinvointi. Tämä on ollut koko nelivuotiskauden pääotsikkona meidän toiminnallemme. Valtiontilintarkastajien kertomukseen sisältyy jälleen suuria joukko huomioita ja muistutuksia, joihin voi nopeasti tutustua. Ne, jotka eivät ehdi lukea koko kertomusta, voivat lukea sen lopussa olevan yhteenvedon.

Joitakin pääotsikoita.

Ensinnäkin Suomen kilpailukyky, joka tällä hetkellä on hyvä ja julkinen talous vahva. Edellytykset lähivuosien taloudelliselle kasvulle ovat myös olemassa. Hitaan talouskasvun uralle joutuminen kuitenkin aiheuttaisi julkiselle taloudelle vakavia ongelmia. Jo 5—6 vuotta riittäisi siihen, että seurauksena olisi jatkuva julkisten menojen leikkaus tai veroasteen nostaminen tasolle, joka ei ole realistisesti toteutettavissa. Tämä on mielenkiintoinen osio kertomuksessa, suosittelen siihen paneutumista.

Osaava työvoima on tärkeä yritysten kilpailukyvylle, julkisen talouden rahoitukselle ja maamme hyvinvoinnille. Suurten ikäluokkien siirtyessä pois työvoimasta saatavuusongelmat kasvavat entisestään. Kunnissa työvoiman ikääntyminen ja eläkkeelle jääminen lisäävät uuden työvoiman tarvetta terveydenhuollossa, sosiaalipalveluissa ja etenkin vanhustenhuollossa.

Hoitotakuuta on käsitelty kertomuksessa suhteellisen laajasti. Hoitotakuu-uudistus on nopeuttanut hoitoonpääsyä, lisännyt terveyspalvelujen saatavuutta, lyhentänyt hoitojonoja ja kehittänyt toimintatapoja ja hoitoprosesseja. Hoitoonpääsy on kuitenkin edelleen vaikeaa tietyillä erikoisaloilla. Näistä mainittakoon ortopedia, kuulonhuolto, käsi- ja plastiikkakirurgia sekä suun terveydenhuollon ja mielenterveyden ongelmat.

Yleisesti kertomuksessa hyvinvointi- ja peruspalveluja käsiteltäessä tulee esiin 1990-luvun lama ja sen seuraukset, jotka näkyvät edelleen avohuollon ongelmina lastensuojelussa ja huostaanottojen voimakkaana lisääntymisenä. Lastensuojelulain toimeenpanon puutteet edellyttävätkin valtion ohjauksen lisäämistä ja kuntatasolla lastensuojeluresurssien kasvattamista tarvetta vastaaviksi. Ongelmien hoitaminen jälkikäteen on huomattavasti kalliimpaa kuin ehkäisevä lastensuojelutyö, puhumattakaan yksilöllisistä tragedioista. Avohuollon kustannukset tuleekin ottaa huomioon valtionosuuskertoimessa eli tehdä siihen lakimuutos. Lastensuojelutyön järjestöillä on tärkeä rooli julkisen palvelujärjestelmän täydentäjänä, kehittäjänä ja erityisryhmien tukijana. Järjestöjen asemaa ei pidä vaarantaa lainsäädännöllä tai verottajan tulkinnan muutoksilla.

Kertomuksen hyvinvointi- ja sosiaaliosuudessa käsitellään myös vanhusten avopalvelujen tarjontaa, jossa selkeästi myös tarkastuskertomuksessa tulee esiin tänä päivänä otsikoissa toistuva totuus, että tarjonta on supistunut ja Suomi jäänyt vanhuspalvelujen kattavuudessa jälkeen muista Pohjoismaista. Kehitys on erittäin huolestuttavaa.

Omaishoidon tukea koskevan lain käynnistämisessä on ilmennyt paljon puutteita. Kuten muistatte, viime vuoden alkupuolella Valtiontilintarkastajat tekivät selvityksen, joka jaettiin kaikille kansanedustajille otsikolla "Hoitaahan ne joka tapauksessa". Siitä kävivät ilmi nämä puutteet, jotka ovat sitten tiivistettyinä myös kertomuksessa, ja siinä korostetaan sitä, että vanhusten omaishoidon tuen eriarvoisuutta voidaan poistaa parhaiten niin, että kuntien sijasta Kela maksaa omaishoidon tuen valtion varoista.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan kiittää sekä Valtiontilintarkastajain kanslian työntekijöitä että muita kertomuksemme valmisteluun eri tavoin osallistuneita hyvästä yhteistyöstä ja arvokkaasta työpanoksesta. Mielestäni valvontatehtävän laadukas suorittaminen ei olisi mahdollista ilman asiantuntevien ja luotettavien niin valtionhallinnon virkamiesten kuin muiden — lausunnonantajien, asiantuntijoiden ja tutkijoiden — työpanosta. Kertomukset ovat aina yhteinen ponnistus, jolla pidetään yllä kansalaisten luottamusta hyvään hallintoon ja taloudenpitoon. Työ jatkuu tarkastusvaliokunnassa.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa herra puhemies! Valtiontilintarkastajat toteavat, että Suomella on tällä hetkellä hyvä kilpailukyky ja vahva julkinen talous. Valtion hyvästä taloudesta huolimatta vanhushoito, kuten ed. Puisto mainitsi, on Suomessa pahasti jäljessä muista Pohjoismaista. Tilintarkastajat käyttävät vanhustenhuollon puutteiden kirjaamiseen ja uusien tavoitteiden esittämiseen useita kymmeniä sivuja. Tämähän johtuu siitä, että tilintarkastajien puheenjohtajana on kansanedustaja Virpa Puisto, jolle vanhushuolto on erittäin rakas. Kiitos hänelle näistä voimakkaista kannanotoista, jotka tulivat esille myös tasavallan presidentin uudenvuodenpuheessa.

Vanhustenhuollon periaatteena on Suomessa ollut jo kymmenkunta vuotta vähentää laitoshoitoa ja lisätä vanhusten kotihoitoa. Tässä on kuitenkin tapahtunut paha arviointivirhe, sillä vanhainkotien pitkäaikaisasukkaiden hoitopäiviä on 3 vuodessa vähennetty 355 000. Liikuntakyvyttömät huonokuntoiset vanhukset ovat jääneet heitteille. Kotihoitoa ei ole samanaikaisesti pystytty lisäämään eikä myöskään palveluasumista. Palveluasunnoissa on hoitohenkilökunnan mitoitus aivan liian alhainen, jotta minkäänlaista laatua voitaisiin taata esimerkiksi dementia- ja liikuntakyvyttömille potilaille.

Ihmiset elävät kuitenkin nykyisin 50 vuotta kauemmin kuin silloin, kun eduskunta perustettiin 100 vuotta sitten. Ihmisten keski-ikä tulee lisääntymään 2 vuodella 15 seuraavan vuoden aikana. Meillä on jo 300 yli 100-vuotiasta kansalaista ja yli 90-vuotiaita 10 000. Kansanedustaja Virpa Puisto on aivan oikein saanut vahvan kannanoton siihen, että omaishoidon tukea on lisättävä ja omaishoito on kokonaisuudessaan saatava Kelan maksamaksi, kuten Elli Aaltonenkin raportissaan esitti. Nyt omaishoidon korvauksia maksetaan alle 30 000 ihmiselle, vaikka tarve on 10-kertainen.

Stakesin tutkimuksessa hoivapolitiikkamuutoksesta on vertailtu ikääntyneiden hoivaa 12 Euroopan maassa. Suomi jää, kuten ed. Puisto sanoi, pahasti jälkeen muista Pohjoismaista. Tanska käyttää hoivamenoihin kaksi kertaa niin paljon rahaa kuin Suomi. Ei ole siis ihme, että käymme siellä katsomassa, miten vanhusten hoito pitäisi järjestää, mutta ei sitä kyllä ilman rahaa voi tehdä samalla tasolla kuin Tanskassa.

Nykyinen ehdoton vaatimus on, että vanhuksen tulee asua kotona niin pitkään kuin mahdollista, ja se jättää kyllä vanhukset heitteille. Kun vanhuksen liikuntakyky on niin rajoittunut, että hän pystyy enää oleilemaan vuoteessa ja elintila on kaventunut pariksi neliöksi, hänen oikea paikkansa ei todellakaan ole koti, vaan palveluasuminen tai vanhainkoti. Vanhuuden koteja ja palveluasuntoja on rakennettava lisää. Henkilöstön on oltava riittävä myös ympärivuorokautista ja dementiahoitoa varten. Omaishoidon rahoitus on kokonaan siirrettävä Kelalle. Seuraavan hallituksen on kiireesti ryhdyttävä valmistelemaan vanhushuoltolakia.

Valtiontilintarkastajat kiinnittävät aivan oikein huomiota myös yliopistojen rahoitukseen. Perusrahoitus on saatava kuntoon niin, että opetus on edelleen korkeatasoista ja tutkimusta voi tehdä yliopistovirassa hakematta koko ajan ulkopuolista rahaa. Jos tilanne jatkuu tällaisena, menee professoreiden ja muiden opettajien ajasta liian suuri osa Akatemian, Tekesin ja muiden säätiöiden anomusten laatimiseen. Tutkimus tulee aivan liian lyhytjännitteiseksi, kun rahat aina loppuvat vuoden tai parin kuluessa.

Lopuksi haluaisin kiittää eduskunnan virkamiehiä erinomaisen osaavasta lainsäädäntötyöstä. Moni laki olisi jäänyt kokonaan hyväksymättä, mikäli valiokuntaneuvokset eivät olisi korjanneet joidenkin ministeriöiden ehdotuksia. Eduskunnassa on todella huippuhienoa työskennellä, koska työ sujuu ja kaikki työt tulevat tehtyä.

Reijo Kallio /sd:

Arvoisa herra puhemies! Kuten valtiontilintarkastajien puheenjohtaja ed. Puisto totesi, käsittelyssä on viimeinen valtiontilintarkastajien kertomus, ainakin suurella todennäköisyydellä näin. Merkittävä vaihe parlamentaarista tarkastustoimintaa on jäämässä historiaan. Haluankin tästä viimeisestä kertomuksesta ottaa esiin muutamia asioita, ensinnäkin julkisen talouden liikkumavaran, johon myöskin puheenjohtaja Puisto viittasi.

Valtiontilintarkastajat ovat tässä viimeisessä kertomuksessa tarkastelleet julkisen talouden liikkumavaraa pitkällä aikavälillä aina vuoteen 2030 saakka, jolloin tietysti talouden näkymät muuttuvat ja riskit kasvavat. Pitkälläkin aikavälillä suotuisa väestönkehitys ja työllisyysasteen nostaminen pohjoismaiselle tasolle ovat talouskasvun keskeisiä tekijöitä. Lisäksi on huolehdittava siitä, että työvoimaa saadaan riittävästi.

Julkisen velan maassamme arvioidaan lähivuosina edelleen laskevan suhteessa kokonaistuotantoon, mutta pysyvän euromääräisesti kutakuinkin ennallaan. On kuitenkin huomattava, että vaikka velka suhteessa bruttokansantuotteeseen laskisikin, niin jo 1 prosenttiyksikön nousu korkotasossa merkitsisi valtiolle noin 580 mil-joonan euron lisärasitusta vuodessa. Mehän tiedämme, että korkotaso on jo runsaan vuoden ajan ollut nousussa, ja näköpiirissä on, että korkotaso nousee tänäkin vuonna.

Eläkemenojen kasvu riippuu luonnollisesti eläkeläisten määrän kasvusta, mutta ei ole varmaa, että eläkeikäisen väestön hoivapalvelujen tarve kasvaa samassa suhteessa. Ikääntymiseen välittömästi liittyvien eläke- ja hoivamenojen nousupaine on kuitenkin tällä hetkellä arvioitu noin 3—7 prosentiksi suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Maassamme julkisella yritysrahoituksella on ratkaistu alkavia innovatiivisia yrityksiä koskevia rahoitusongelmia, joihin yksityisiltä rahoitusmarkkinoilta ei ole saatavissa riittävää riskirahoitusta. Valtion ensisijaisena tehtävänä olisikin saada yksityiset rahoittajat kiinnostumaan alkuvaiheen yritystoiminnan rahoittamisesta. Tässä tulisi vakavasti harkita myös verokannusteiden käyttömahdollisuuksia. Julkisen yritysrahoitusjärjestelmän tavoitteista, toiminnan tuloksista tai eri organisaatioiden välisestä työnjaosta ei ole saatavissa selkeää kuvaa, koska rahoittajatahot toimivat eri periaatteilla. Yritysten on myös vaikea hahmottaa rahoitusjärjestelmän kokonaisuutta, mistä syystä riskirahoituksen pirstaleisuus ja päällekkäisyydet tulisi poistaa. Suomen menestyminen globaalissa kilpailussa nojaa korkeaan osaamiseen. Suuresta innovaatioiden määrästä huolimatta ideat eivät kuitenkaan synnytä riittävästi rahoituskelpoisia yrityshankkeita. Julkisten sijoittajien tulisikin ottaa kantaakseen nykyistä enemmän rahoitusriskiä.

Yrityksen perustamista harkitsevalle tai jo perustamisvaiheessa olevalle uudelle yrittäjälle Suomessa on tarjolla runsaasti erisisältöisiä neuvonta-, koulutus- ja konsultointipalveluja, joista saa apua yrityksen perustamisen ongelmatilanteisiin. Palveluja tarjoavien julkisten organisaatioiden kiinnostus alkavia yrityksiä kohtaan on kuitenkin lyhytaikaista, sillä järjestelmällistä seurantaa ja jälkineuvontaa ei ole kattavasti tarjolla. Runsas palvelutarjonta sisältää myös päällekkäisyyksiä. Kilpailu samoista asiakkaista samanlaisilla tuotteilla on mielestäni epätarkoituksenmukaista hankerahoituksen käyttöä, kun toimijoita on jo muutenkin kohtuullisen paljon. Koska alkaville yrittäjille tarjottavat palvelut ovat tärkeitä ja niitä tarvitaan jatkuvasti, pitäisi ne saada budjettirahoituksen piiriin. Esimerkiksi aluetason palveluiden tuotanto on ollut aivan liikaa tilapäisluonteiseksi tarkoitetun EU-hankerahoituksen varassa.

Yrittäjyyskasvatuksen keskeinen tavoite on lisätä yrittäjyyden houkuttelevuutta yhtenä vaihtoehtona. Varsinaista yrittäjyyteen liittyvää koulutusta on tarjolla sekä ammatillisessa koulutuksessa että korkeakouluissa. Yrittäjyyskasvatuksen toteuttamismahdollisuudet tuleekin turvata huolehtimalla opettajien täydennyskoulutuksesta ja työelämätietojen päivityksestä, minkä lisäksi on tärkeää lisätä koulujen ja yritysten välistä yrittäjyyskasvatusyhteistyötä.

Sitten vielä muutama sana yliopistojen ulkopuolisesta tutkimusrahoituksesta, johon ed. Asko-Seljavaarakin viittasi. Yliopistotutkimuksen rahoitusmuodot eivät ole parhaassa mahdollisessa tasapainossa, koska ulkopuolinen rahoitus paikkaa opetuksen perusrahoituksen puutteita. Ulkopuolinen rahoitus myös suuntaa merkittävästi yliopistotutkimusta. Yliopistot ja tutkimuslaitokset eivät voi vastata julkisen tutkimusjärjestelmän kehittämisen haasteisiin tulok-sellisesti ilman vakaalla rahoituspohjalla olevaa opetusta ja sellaista pitkäkestoista perustutkimusta, joka antaa nuorille tutkijoille laajan tietopohjan ja tieteellisen pätevyyden. Ulkopuolisen rahoituksen kasvava merkitys tietyn tutkimuksen jatkumiselle tai tutkimusalan ja yksittäisen tutkijan uran kehittymiselle lisäävät paineita tutkimuksen tieteellisen luotettavuuden varmistamiselle ja tutkijan vapauden vaalimiselle.

Mielestäni yliopistoissa on tarve kehittää uuden tutkimustiedon ja innovaatioiden kaupallista hyödyntämistä, mihin yliopistoilla on uuden korkeakoulujen keksintölain ja yliopistoyhtiöitä koskevan lainsäädännön myötä aiempaa paremmat lainsäädännölliset edellytykset. Yliopistojen taloudellisen autonomian lisääminen ja rahastotalouden salliminen kaikille yliopistoille on kannatettavaa, jotta eri alueilla toimivat yliopistot olisivat lähtökohtaisesti tasavertaisessa kilpailuasemassa.

Arvoisa puhemies! Ulkopuolisen rahoituksen lisääntyessä tutkijat joutuvat tasapainoilemaan jääviyssäännösten, hankintasäädösten ja erilaisten intressiristiriitoja sisältävien tilanteiden ristipaineissa. Tästä syystä yliopistoilla on oltava selkeät säännöt siitä, millä edellytyksillä ja ehdoilla tutkija voi käyttää yliopistojen tutkimusvälineitä ja muita resursseja oman innovaationsa kaupallistamiseen. Eturistiriitojen ehkäiseminen ohjeistuksella on aina verrattomasti helpompaa kuin ilmitulleiden tapausten hyvinkin ikävä jälkipuinti.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa puhemies! Käsittelemme täällä tällä hetkellä Valtiontilintarkastajien kertomusta 2006. Haluan myös yhtyä niihin, jotka täällä ovat kiitelleet tätä raporttia. Tämä todella on erinomainen, sisällöltään muun muassa, mutta myöskin asioiden esittelytavaltaan, koska täällä on selkeästi, ytimekkäästi tuotu niitä haasteita, mitä meillä on. Tietysti nyt toivoisi, että tämä kirja todella kuluisi käsissä, koska täällä on todella hyvin paljon päätöksenteon ainesta niin täällä eduskunnassa kuin sitten kunnissakin mutta myöskin sitten organisaatioissa.

Kiinnitän myöskin huomiota hoitotakuun toteutumisiin, sitten tähän vanhustenhuoltoon ja viittaan vaan tähän Lastensuojelupalvelut ja niiden toimivuus -kappaleeseen, että se on kyllä aikamoista luettavaa, ja aivan totta, me tällä hetkellä käsittelemme tuolla valiokunnassa lastensuojelulakia, ja nämä kaikki jo todentuvat siellä. Tulee vaan mieleen se, että kyllä sen lakiesityksen, mikä siellä meillä nyt on käsiteltävänä, olisi paljon, paljon toisenlainen pitänyt olla, jotta se todella vastaisi näihin haasteisiin. Toivonkin, että se valiokuntakäsittelyssä sitten kehittyy. Sitähän varten me sitä siellä käsittelemme.

Mutta pariin asiaan eli hoitotakuun toteutumiseen ja tuohon vanhustenhuoltoon tässä puheessani kiinnitän huomiota. Valtiontilintarkastajat ovat todenneet sen, että hyvin paljon tuodaan esille, kuinka hyvin hoitotakuu toteutuu ja kuinka hyvin on nämä hoitojonot saatu lyhennettyä. Tilintarkastajien mielestä näiden alustavien tulosten perusteella hoitotakuun onnistuneisuudesta ei voida kuitenkaan tehdä luotettavia johtopäätöksiä, sillä tiedot perustuvat paljolti hoitopalveluita tuottavien viranhaltijoiden mielipiteisiin, ja olen aivan samaa mieltä. Kun tuolla kentällä kulkee, niin valitettavasti ei kuulosta siltä, että jonot olisivat lyhentyneet, ja ketkä erityisesti toteavat sen, että hoitotakuu ei toteudu heidän kohdallaan, niin vammaiset, vanhukset ja pitkäaikaissairaat. Jotta tämä hoitotakuu ihan oikeasti toteutuisi jatkossa sillä tavalla kuin se lain henki on ollut ja on, pitäisi paljon, paljon tapahtua.

Hoidin viime viikolla pienen syöpäpotilaan asiaa eräässä maamme sairaanhoitopiirissä ja koin jälleen konkreettisesti, kuinka resursseista on pulaa kaikkialla. Hoitomenetelmien kehittymisen seurauksena entistä vakavammin sairas saa toki avun. Näin pitää ollakin, sillä ihmiselämä on arvokas asia. Työvoimavaltaisena alana terveydenhuollossa tarvitaan osaamista ja henkilöstön määrällä on suuri merkitys. Osaaminen maksaa, mutta jokainen meistä haluaa osaavaa palvelua. Kuntien kannalta tilanne on todella hankala. Kuntien rahoista menee jopa 65 prosenttia sosiaali- ja terveydenhuollon kuluihin, ja tosiasia on, ettei näiden kustannuksissa voida edes odottaa vähenemistä.

Miten tämä ongelma sitten pitäisi ratkaista? Miten hoitotakuu ihan oikeasti saadaan toteutumaan? Mielestäni kunnille on annettava lisää rahaa. Sosiaali- ja terveydenhuollon menoihin käytetään bruttokansantuotteesta vain noin 8,5 prosenttia. Nyt kun valtiontalouden tilanne on suhteellisen hyvä, on hallituksella aidosti mahdollisuus lisätä valtionosuuksia, olisi ollut jo tämän vuoden budjettia ajatellen.

Osa terveydenhuollon kustannuksista on siirrettävä valtion kustannettavaksi. Näitähän pohdittiin Paras-hankkeessa, ja esimerkkinä keskusteluissa oli hengityshalvauspotilaiden hoito ja niin kutsutut erityisen kalliit hoidot. Itse ehdotin, aivan kuten ed. Puisto täällä totesi, omaishoidon siirtoa valtion maksettavaksi. Siirroista kuitenkin luovuttiin. Kyllä tämä asia kannattaisi ottaa uudelleen asialistalle.

Mielestäni perusterveydenhuoltoa on vahvistettava. Jos rahat menevät vain erikoissairaanhoidon kehittämiseen, näivettää se terveydenhuollon lähipalvelut, jotka kuitenkin ovat suurimmalle osalle väestöstä tuiki tarpeellisia. Ja sitä paitsi perusterveydenhuoltoa vahvistamalla voidaan erikoissairaanhoidon kuluja joko vähentää tai ainakin hillitä niiden kasvua. Potilaan saumattoman palveluketjun edistämiseksi erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyötä on lisättävä. Terveyspalvelujen järjestämisessä kannattaa hyödyntää olemassa olevien terveyspiirien hyviä kokemuksia. Kyseessä on terveyspalvelujen kokonaisvaltainen järjestäminen eikä suinkaan se, että sairaanhoitopiiri järjestää perusterveydenhuollon palvelut, kuten jotkut ovat asian, tämän terveyspiiriasian, virheellisesti tulkinneet.

Mielestäni terveydenhuollon lainsäädäntö on uusittava ihan seuraavan hallituksen aikana, seuraavan eduskuntakauden aikana. Kansanterveyslaki ja laki erikoissairaanhoidosta tulee yhdistää. Täten saadaan parempi lainsäädännön tuki potilaan saumattomalle hoitoketjulle.

Vaikuttavuustutkimusta on lisättävä ja tutkimusrahoja kohdistettava erityisesti siihen, sillä vaikuttavuus on ainoa eettisesti kestävä keino kohdentaa resursseja oikein. Vaikuttavuuden tutkimus kaiken kaikkiaan on huonolla tolalla Suomessa verrattuna moneen muuhun maahan.

Terveyden edistämiseenhän meidän yhteiskunnassamme käytetään alle 1 prosentti terveydenhuollon kustannuksista. Terveyden edistämiseen ja varhaiseen puuttumiseen onkin varattava rahaa, ja koko kunnan on siihen osallistuttava, ja tietenkin meistä itse kunkin on kannettava oma henkilökohtainen vastuumme.

Myös henkilöstön jaksamisesta ja koko alan vetovoimasta pitäisi kantaa parempaa huolta kuin nyt tehdään. Miten myös jatkossa varmistetaan osaavan ja työhönsä sitoutuneen henkilöstön saanti? Siinä kysymys, jota ei todellisuudessa uskalleta aina edes esittää, saati että sille olisi vastausta. Pätkätyöt ja matala palkka eivät ole kovin houkutteleva vaihtoehto nuorelle.

Edellä mainittujen keinojen käyttöön tarvitaan siis viisaita päätöksiä eikä vähiten tältä salilta, tältä eduskunnalta. Keinoja kyllä riittää, kun otamme ne vain käyttöön. Tämä tästä hoitotakuusta.

Ihan lyhyesti vanhustenhuollosta. Täällä on käytetty ansiokkaita puheenvuoroja vanhustenhuollosta. Kun oma taustani on vanhustenhuollossa, niin hyvin paljon pohdin näitä asioista ja kuuntelen niitä tarkalla korvalla. Kun luin tätä Valtiontilintarkastajien kertomusta, se tukee juuri niitä ajatuksia, joita itsekin olen tuolta käytännön kokemuksesta todennut ja mitä olen kuullut. Hoitotakuu ei toteudu tasapuolisesti, vanhukset kokevat niin. Kotipalvelujen tarve on lisääntynyt mutta tarjonta vähentynyt. Henkilöstöresurssipula on tällä hetkellä jo ilmeinen, henkilöstöä on liian vähän, ja tilat eivät ole tarkoituksenmukaiset. Vanhustenhuollon vetovoima on vähentynyt, se on näkyvissä. Johtamisessa ja palveluiden kohdennustehokkuudessa on kehitettävää, tämä on ihan tutkimuksillakin todettu. Ikäihmiset eivät myöskään tiedä tarjolla olevista palveluista, elikkä meidän tulisi lisätä palveluohjausta kuntiin. Ammattikorkeakoulut ovat viime aikoina kouluttaneet näitä palveluohjaajia, ja se on hyvä muutos.

Suositusten ja lainsäädännön tuki on tällä hetkellä riittämätön. Ed. Puisto kertoi tästä omaishoidon lainsäädännöstä. Tavoitehan oli hyvä tällä omaishoidon lainsäädännöllä, mutta miten sitten kävikään? Kun ei kunnissa ole rahaa, niin on käynyt jopa niin, että tilanne on heikentynyt. Laki palvelutarpeen arvioinnista on sekin ihan hyvä asia, mutta täysin riittämätön, kun ajattelee, että jos ei kunnilla ole vastata niihin tarpeisiin, niin mitä se arviointi hyödyttää. Totta kai olen samaa mieltä kuin moni muukin, että parempi se on kuin ei mitään, mutta entä ellei ole vastausta niihin tarpeisiin?

Mielestäni tarvitaan laki vanhustenhuoltoon. Täällä ovat monet ryhmätkin siihen ottaneet kantaa, monet edustajat — hyvä niin. Laatusuosituksia tarvitaan aina, ne ovat tukena lainsäädännön toteuttamiselle. Kyllä me tarvitsemme lisää myös rahaa, valtionosuuksia. Me tarvitsemme yhteistyötä, jota tekevät julkinen, yksityinen ja kolmas sektori, niin alueilla, paikallisesti, kuin valtakunnan tasollakin, ihmisten välillä, kuntien välillä jne. Tutkittua tietoa tulisi hyödyntää mahdollisimman paljon. Sitä on kyllä saatavilla vanhustenhuollosta. Me emme, me 200 kansanedustajaa, voi väittää, ettemmekö me tietäisi näitä asioita. Kyllä me ne tiedämme, mutta miten me saamme ne päätöksentekoon?

Ja vielä ihan lopuksi: Ikääntymispoliittisia ohjelmia tehdään jokaisessa kunnassa. Kuinka monessa kunnassa ne ovat siellä hyllyssä pölyttymässä? Kuinka monessa kunnassa ne ovat sitten ihan oikeasti päätöksenteon perustana? Tarvitaan myöskin palvelustrategioita tämän asian hoitamiseksi, varhaista puuttumista, ennaltaehkäisyä, omaishoitoon varojen varaamista, hoidon ja hoivan porrastusta. Ed. Asko-Seljavaara toi hyvin esille sen, että tarvitaan monenlaisia hoito- ja kuntoutuspaikkoja ikäihmisille. Teknologiaa tulee hyödyntää, mutta se ei saa kuitenkaan olla se isäntä vaan renki. Ja meidän täytyy myöskin kehittää alan koulutusta sisällöllisesti, ja vetovoimaisuutta alalle on lisättävä. Ennen kaikkea sanoisin, että vanhustenhuollossa hyvin tärkeitä ovat etiikka ja arvot, eli etiikka ja arvot kunniaan toisen ihmisen kohtelussa! Meistä jokainen on joskus vanha, ja me tarvitsemme hyvää hoitoa ja hoivaa.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Tyydyn lainaamaan Valtiontilintarkastajien raporttia, joka koskee työvoimakoulutusta, koska siinä sanotaan suoraan se, mitä työministeriön olisi pitänyt toteuttaa jo vuosia sitten.

Valtiontilintarkastajat kiinnittivät oikein huomiota siihen, että työvoimakoulutus ei ole kyennyt riittävästi vastaamaan työelämän muuttuneisiin tarpeisiin. Nykyistä joustavampien koulutusmallien edelleenkehittäminen on tärkeää, jotta osaavan työvoiman saanti voidaan turvata. Valtiontilintarkastajat ehdottavat oppisopimuskoulutuksen lisäämistä sekä työvoimakoulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen yhdistämistä, koska työssäoppiminen on tehokkain tapa vaikuttaa työllisyyteen. Työvoimakoulutuksen hankintajärjestelmä on hallinnollisesti raskas, hidas ja työläs. Lisäksi se soveltuu huonosti yrityksen kanssa yhteishankintaa toteuttavaan työvoimakoulutukseen. Tämän vuoksi on jäänyt toteuttamatta työllistäviä hankkeita, joiden avulla voitaisiin työllistää ammattitaitoista työvoimaa.

Valtiontilintarkastajien mielestä yhteishankintakoulutuksen lisäämiseen ja onnistumiseen tarvitaan tiivistä yhteistyötä työelämän kanssa. Myös yritysten vaikutusmahdollisuuksia työvoimakoulutukseen pitää lisätä siten, että koulutusorganisaatiot, työvoimatoimistot ja yritykset toimivat tiiviissä yhteistyössä.

Arvoisa puhemies! Tässä on hyvin tiivistetysti sanottu se todellisuus, joka koskee hidasta, raskasta ja yritysten tarpeisiin vastaamatonta työvoimakoulutusta. Vain 20 prosenttia yrityksistä tietää jotain yhteishankintakoulutuksesta, ja vain 5 prosenttia yrityksistä käyttää tätä mahdollisuutta. Toivottavasti työministeri lukee tarkkaan tätä raporttia, koska se on yhtenevä Valtiontalouden tarkastusviraston ja työministeriön omien raporttien kanssa. Työvoimatoimistot on saatava palvelemaan ensisijaisesti työnhakijoita ja yrityksiä.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä olevan asian käsittelyssä on tiettyä historian siipien havinaa. Kuten täällä on todettu, hyvin pitkä perinne on vaihtumassa mitä todennäköisimmin tulevan eduskunnan myötä uuteen käytäntöön. Valtiontilintarkastajien kertomus 2006, jota nyt lähetekeskusteluvaiheessa käsittelemme, päättää pitkän eduskuntatyön sarjan eri vuosikymmeniltä tämän asian käsittelyssä. Aivan varmaa on, että se uusi käytäntö, joka tulee — näin uskon, että tuleva eduskunta, keitä siinä onkaan, tulee hyväksymään uuden käytännön — tulee täyttämään myös sen tehtävän entistä nykyaikaisemmin, mitä ansiokkaasti Valtiontilintarkastajat ovat hyvin arvokkaalla tavalla hyvin hoitaneet.

Täällä on kiinnitetty huomiota nyt eräisiin asioihin. Aivan kuten ed. Laxell edellä mainitsi, juuri työssäoppiminen, työpaikalla suoritetut näyttötutkinnot, ovat eräs tapa, jolla voidaan edistää opiskelua, työnsaantia, mutta ennen kaikkea myös välttää syrjäytymistä. Tähän tulisi kiinnittää huomiota.

Täällä on käytetty myös hyvin ansiokkaita puheenvuoroja ikääntyvien ihmisten, vanhusten, hoidosta, kotihoidosta, omaishoidosta, laitoshoidosta. Kaikessa on haluttu kiinnittää hoito- ja hoivatyöhön huomiota. Tämä on hyvin arvokas näkökohta. Aamulla luin eräästä lehdestä lauseen, jonka eräs tunnettu suomalainen oli sanonut: ihminen on arvokkaimmillaan vanhana. Todella erittäin hieno näköala. Meidän tulisi nähdä asiat juuri tuolla tavalla ja sitä kautta myös tehdä erilaisia ratkaisuja niin eduskunnassa kuin muuallakin, jotta käytännössä myös tuo lause voisi toteutua: ihminen on arvokkaimmillaan vanhana. Ja kuten ed. Asko-Seljavaara mainitsi, niin satavuotiaita on todella sadoissa määriteltävä luku tänä aikana, kun vielä muutama vuosikymmen sitten satavuotias oli melkoinen harvinaisuus.

Arvoisa puhemies! Valtiontilintarkastajat ovat tehneet hyvää työtä, ja toivotaan menestystä jatkossa sille työmuodolle, millä tämä tehtävä Suomessa hoidetaan.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa puhemies! Tulin vielä puhujakorokkeelle sanomaan, että myöskin ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystoimintaa koskeva kappale on täällä erinomainen. Miksi halusin siitä erityisesti tulla sanomaan: siksi, että olen kolmessa eri ammattikorkeakoulussa ollut käynnistämisvaiheessa ja yhdessä niistä tutkimusyksikön johtajana. Siinä vaiheessa kun tutkimusyksikköä perustettiin ammattikorkeakouluihin, se ei ollut vielä niin selkeä lakisääteinen tehtävä kuin tänä päivänä. Nyt kun se on laissa ihan sanottu, se tietenkin pitäisi ottaa ihan vakavasti.

Tiedän, että te olette tehneet tätä varten kyselyn, ja hienosti olette saaneet tänne näkyviin ihan sitä kentän ääntä. Otan täältä muutamia esimerkkejä niistä hyvistä asioista ja vähän kommentoin sitten, mistä nämä saattavat johtua.

Täällä todetaan siis: "Julkisuudessa on esitetty kritiikkiä ammattikorkeakoulujen opetuksen tason heikkenemisestä ja viitattu samalla tutkimus- ja kehitystoiminnan kasvuun. Valtiontilintarkastajien saaman käsityksen mukaan ammattikorkeakoulukentässä ei ole tapahtunut merkittäviä resurssien siirtoja opetuksesta tutkimukseen. Kun uudet tehtävät kuitenkin on yhdistetty saman opettajakunnan vastuulle ja opiskelijoiden määrä on opisto-opetuksen ajoilta kasvanut, on selvää, että ilman vastaavaa selkeää lisäresursointia opetukseen tosiasiallisesti käytettävissä oleva työaika on eräiltä osin vähentynyt." Tämä on aivan oikea analyysi, koska nyt on saattanut tulla sellainen kuva, että nyt kun tuli tämä tärkeä tehtävä, t&k-tehtävä, ammattikorkeakouluille, niin se jotenkin on nyt syönyt niitä resursseja. Se ei ole totta. Sillä tavalla niitä ei ole siirretty sinne, vaan yksinkertaisesti työmäärä on lisääntynyt opettajilla. Ja se, että opettajien määrä on vähentynyt suhteessa opiskelijoihin, on aiheuttanut sen, että siihen opetukseen ei ole riittävästi resursseja. Elikkä nyt pitäisi olla rahoitusta sekä siihen opetukseen että tutkimukseen.

Valtiontilintarkastajien mielestä tutkimus- ja kehitystoiminnan ja opetuksen integroiminen on välttämätöntä, jotta saavutettaisiin nimenomaan tutkimus- ja kehitystoiminnan opetukselliset tavoitteet. Tämä on aivan loistava kappale täällä. Aluksi meinasi käydä niin näissä ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistoiminnan yksiköissä, että kun niiden piti eräällä lailla hintansa haukkua, niin piti sitten ottaa niitä erilaisia tutkimuksia, jotka eivät välttämättä edes siihen ammattikorkeakoulun profiiliin sopineet.

Mutta pitää aina kirkastaa välillä se ja tämä asiakirja on hyvä kirkastamaan sitä, että sen pitää liittyä siihen opetukseen ja sitä kautta kun se integroidaan siihen opetukseen, niin siinä opiskelijat oppivat ja hyötyvät. Se on osa heidän oppimisprosessiaan, mutta samanaikaisesti he tuottavat tietoa sinne elinkeinoelämälle, mikä se tehtävä tällä t&k-toiminnalla toisaalta myös on. Täällähän todetaankin se, että hanketoiminta ei saa muodostua itsetarkoitukseksi.

Sitten ihan vaan lyhyesti tästä: "Jatkossa tulisi parantaa ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystoiminnan perusedellytyksiä joko valtionosuusjärjestelmän kautta tai valtion erillistuella", todetaan siis täällä kertomuksessa. On harmittava juttu, että esimerkiksi tämän vuoden budjetista on vähennetty t&k-rahoja, kun niitä olisi nimenomaan pitänyt lisätä. Haluan vaan todeta, että vuonna 2004 opetusministeriön Työryhmämuistiot ja selvitykset -sarjan numero 7, jonka aiheena on tutkimus- ja kehitystyö suomalaisissa ammattikorkeakouluissa, on kiinnittänyt näihin samoihin asioihin huomiota. Miksi haluan tämän sanoa? Siitä syystä, että on harmittava juttu, että nämä on 2004 jo tiedetty, mutta niitä ei ole pystytty korjaamaan. Te tilintarkastajat tuotte nämä uudelleen esille. Toivottavasti nämä asiat nyt lähtevät kehittymään ja näihin panostetaan.

Ammattikorkeakouluilla on kolme lakisääteistä tehtävää: opetus hyvän ammattitaidon osaamisen saavuttamiseksi, tutkimus- ja kehittämistoiminta elinkeinoelämän ja työelämän ja yhteiskunnan kehittämiseksi ja alueellinen vaikuttaminen. Näihin kaikkiin tarvitaan resursseja. Niihin kaikkiin tarvitaan osaamista ja niihin kaikkiin tarvitaan hyviä opettajia ja muuta henkilökuntaa. Ja nämä taas kaikki tarvitsevat lisää resursseja. Jos me haluamme säilyttää hyvän ammattikouluverkoston, niin kuin toivon — ja haluan nimenomaan kannustaa tällaisen duaalimallin edelleenkehittämiseen — niin siihen tarvitaan resursseja mutta myöskin t&k-toiminnan jatkuvaa arviointia ja kehittämistä. Kiitos tästä raportista.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Laxell otti esille tämän työvoimapoliittisen koulutuksen, ja siinä on kyllä tapahtumassa eräitä erittäin suuria virheitä. Nimittäin nyt kun tämä työvoimapoliittinen koulutus on kokonaan työministeriön alaista, niin olemme kuulleet, että esimerkiksi lähihoitajiksi eli perushoitajiksi koulutetaan siten, että työministeriö ostaa yksityisiltä kouluttajilta koulutuspalveluja ja näitä ihmisiä koulutetaan muutama viikko, ehkä muutama kuukausi, ja sitten sanotaan, että he ovat lähihoitajia. Nimittäin tämä olisi heti lopetettava ja saatava nämä nimikesuojatut ammatit todellakin täysin opetusministeriön alaisuuteen, koska tämä on erittäin vaarallista, jos ihminen parissa viikossa tulee lähihoitajaksi.

Virpa Puisto /sd:

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti erityisesti näihin hoitoalan puheenvuoroihin ja tähän käytyyn keskusteluun: Olen samaa mieltä tästä koulutuksesta ja näistä pikakoulutuksista. Toivon myös ammattijärjestöjen aktivoituvan tässä ja heräävän. Tämä ei ole pelkästään kouluttajien asia, vaan tämä on ammattiylpeyden ja ammattitaidon taistelukenttä myös, että on säilytettävä se taso.

Yleisesti ottaen olen iloinen siitä, että kertomukseen on paneuduttu, ja kuten ne, jotka ovat siihen paneutuneet, huomaavat, tämä on parlamentaarista työtä. Se ei ole yksittäisen puolueen kanta, ja me olemme kompromissina tulleet tähän tulokseen, pyrkineet olemaan mahdolli-simman objektiivisia ja ehkä siksi myös lähellä elämää.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa puhemies! En voinut olla ottamatta vielä puheenvuoroa, kun ed. Puisto on täällä paikalla.

Itse pohdin samalla, kun luin tuota, miten seurataan sitä, miten nämä teidän esittämänne hyvät ajatukset on otettu huomioon. Onko se seuraavana vuonna, kun tätä sitten tehdään, vai miten itse ajattelette, miten se pitäisi varmistaa, koska jos tämä on nyt sitten kirja kansanedustajien ja muiden päätöksentekijöiden hyllyssä, se ei ole silloin se, mitä tällä on tavoiteltu? Miten te ajattelette, miten tämä pitäisi hoitaa?

Virpa Puisto /sd:

Arvoisa puhemies! Nämä kertomukset ovat jo useana vuotena ja erityisesti viime vuosina olleet erittäin hyvässä ja tarkassa valtiovarainvaliokunnan käsittelyssä, josta tulee vielä omat mietinnöt, jotka menevät ministeriöön. Olen vakuuttunut, että näitä kantoja tullaan myös huomioimaan puolueiden hallitusohjelmia tehtäessä. Meiltä siirtyy hyvää ja osaavaa henkilökuntaa Valtiontilintarkastajien kansliasta uuteen tarkastusvaliokuntaan. Eli toivon, että nämä hyvät tarkastuskäytännöt ja tämä tapa siirtyvät heidän mukanaan.