Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Oppositio on tehnyt välikysymyksen tärkeästä asiasta. Eduskunnalle muodostuu näin tilaisuus käydä keskustelua perhepolitiikasta kahteenkin kertaan, sillä onhan hallitukselta piakkoin valmistumassa lapsipoliittinen selonteko. Hallituksen perhepoliittiset tulevaisuudenlinjaukset esitetään itse selonteossa. Tässä välikysymysvastauksessa keskitytään jo tehtyihin toimiin.

Lapsiperheiden tilannetta ajatellen keskeistä on ollut hallituksen yleisen talouspolitiikan onnistuminen. Erityisesti lapsiperheet ovat hyötyneet työllisyyden paranemisesta ja veronalennuksista. Rahamarkkinoiden vakaus ja korkojen aleneminen on helpottanut asunto- ja opintovelkaisten asemaa huomattavasti, monen lapsiperheen osalta tuhansilla markoilla vuodessa.

Välikysymyksessä esitetään, että Suomen perhepoliittiset tuet ovat jääneet muista maista jälkeen. Kansainvälisten vertailujen tekeminen on monimutkaista. Perhepolitiikan kokonaisuuteen vaikuttavat myös esimerkiksi verotus, asuntopolitiikka, työlainsäädäntö, opiskelun tukeminen tai vaikkapa lasten huomioon ottaminen kaavoituksessa.

Suomalaisella perhepolitiikalla on pitkä perinne, ja se on perustaltaan kunnossa. Suomessa on hyvä neuvolajärjestelmä, maailman alhaisimpia lapsikuolleisuuksia, kansainvälistä kiitosta saanut päivähoitojärjestelmä ja siihen liittyvä ainutlaatuinen kotihoidon tukijärjestelmä. Meillä perhepoliittiset vapaat ovat maailman kärkiluokkaa, hoitovapaalla olleella on toimiva oikeus päästä takaisin entiseen työpaikkaansa. On ilmainen kouluruokailu. Lasten asema on huomioitu kaavoituksessa aivan toisella tavalla kuin useimmissa maissa jne.

Tämän kaiken seurauksena Suomessa syntyy väkilukuun suhteutettuna selvästi enemmän lapsia kuin EU-maissa keskimäärin. Vuosittain syntyneiden määrä on tosin viime vuosina alentunut, mutta se johtuu siitä, että synnytysikään ovat tulleet 1970-luvun pienet ikäluokat. Ikävakioitua syntyvyyttä kuvaava hedelmällisyysluku, 1,73 lasta naista kohden vuonna 2000, on EU:n neljänneksi suurin. Tätä korkeampi syntyvyys on vain Irlannissa, Ranskassa ja Luxemburgissa.

Voimme myös olla tyytyväisiä työn ja perheen useimpia muita maita onnistuneemmasta yhteensovituksesta. Samalla kun syntyvyys on meillä Euroopan korkeimpia, myös naisten työhönosallistumisaste on kansainvälisesti korkea.

Vaikka ikäjakaumaan suhteutettu syntyvyys on pysynyt Suomessa vaakana, sen sisällä on tapahtunut rakenteellista muutosta. Kokonaan lapsettomien naisten määrä on kasvanut samalla, kun kolmi- ja nelilapsisuus on yleistynyt.

Välikysymyksen mukaan lapsiperheet ovat menettäneet perhetukia pääministeri Lipposen hallitusten aikana. (Ed. Pekkarinen: Kyllä!) Tämä on totta, jos katsotaan ainoastaan tulonsiirtoja. Tietoisen politiikan tuloksena varoja on siirretty tulonsiirroista palveluihin. On toteutettu subjektiivinen oikeus päivähoitoon, saatettu voimaan esikoulu-uudistus ja lisätty koulujen valtionosuuksia, esimerkiksi. (Ed. Väistö: Kuntien kustannuksella!)

Vuosina 1995 ja 1996 toteutetut perhepoliittisten tulonsiirtojen leikkaukset ovat yhteensä noin 2 miljardia markkaa. Kotihoidon tuen leikkausta tasoittaa se, että noin 36 prosenttia alle kouluikäisistä lapsista asuu kunnissa, joissa maksetaan kuntalisää lakisääteisen kotihoidon tuen päälle. Keskimääräinen lakisääteinen kotihoidon tuki on 2 102 markkaa ja keskimääräinen kuntalisä 1 121 markkaa. Kotihoidon tuen houkuttelevuus on edelleen korkea. Sitä maksetaan 57 prosentista alle kolmivuotiaista, päivähoitoikäisistä lapsista tänä vuonna.

Lasten päivähoito laajeni vuoden 1996 alusta koskemaan kaikkia alle kouluikäisiä lapsia. Vuodesta 1995 vuoteen 1998 kunnan järjestämän päivähoidon bruttomenot ovat kasvaneet 1,5 miljardia markkaa.

Vuoden 2001 elokuun alusta kunnilla on ollut velvollisuus järjestää esiopetusta vuotta ennen perusopetuksen alkua kaikille lapsille. Laskennallisina kustannuksina esiopetuksen laajuus on vuoden 2002 talousarvion mukaan yli 240 miljoonaa euroa eli 1,4 miljardia markkaa, josta valtionosuus on 57 prosenttia. Perheille, joilla lapsi on päivähoidossa, maksuton esiopetus merkitsee parhaimmillaan 600 markan menojen vähennystä kuukaudessa.

Hallituksen vuoden 2002 talousarvioesitykseen liittyy esitys lapsikorotusten palauttamiseksi kansaneläkkeen saajille sekä esitys työmarkkinatuen lapsikorotusten korottamiseksi samaan tasoon työttömyyspäivärahan lapsikorotusten kanssa. Lisäksi korotetaan asumistuessa hyväksyttäviä enimmäisvuokria kasvukeskuksissa. (Ed. Pekkarinen: Ensin niitä tukia leikattiin, siitä on kysymys!) Näillä kohdennetuilla toimilla parannetaan kaikkein köyhimpien lapsiperheitten asemaa.

Vuoden 2002 talousarvioehdotuksessa sosiaali- ja terveyshuollon käyttökustannusten valtionosuutta korotetaan 1,1 prosenttiyksiköllä nykyisestä 24,2 prosentista 25,3 prosenttiin. Erityistä huomiota kiinnitetään lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen, kouluterveydenhuoltoon ja koululaisten iltapäivähoidon järjestämiseen. Kaikkiaan yhteiskunnan tuki lapsiperheille on reaalisesti suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 1995. Mikä tulonsiirroissa on säästetty, on siirretty palveluihin. Tarkoituksena seuraavassa on osoittaa, että tämä politiikka on ollut viisasta ja perusteltua.

Suomessa on voitu vuosikymmenestä toiseen iloita yhä terveemmistä ja paremmin voivista lapsista. Tämä myönteinen kehitys kääntyi kuitenkin 1990-luvun alkuvuosina. Viimeisten viidentoista vuoden aikana yhteiskunnalliset muutokset yleisesti –– ja työelämän muutokset erityisesti –– ovat olleet lapsiperheiden ja lasten kannalta epäedullisia. Vanhempien vaikea tilanne heijastuu lasten kasvuoloihin. Niinpä eri tavoin kielteisesti oirehtivien lasten määrä on huolestuttavassa kasvussa. Lasten ja nuorten psyykkiset häiriöt sekä päihteiden käyttö ovat huolestuttavan yleisiä. Syrjäytymisuhan alaisten lasten tilannetta ajatellen hallituksen panostus palveluihin tulonsiirtojen sijasta on ollut perusteltua. Heidän kannaltaan turvallinen päivähoitoympäristö on tärkeämpi kuin jonkin verran korkeampi lapsilisä. (Ed. Pekkarinen: Miksi niitä tukia on leikattu?)

Arviolta 6 prosenttia päivähoidossa olevista lapsista tarvitsee erityistä hoitoa ja kasvatusta. Kunnissa ei ole kuitenkaan riittävästi huomioitu näiden lasten asemaa päivähoitoa toteutettaessa. Erityisesti puheterapian saatavuus on riittämätöntä, samoin palvelut lasten mielenterveyden tukemiseen. Tukimuodoista parhaiten saatavilla ovat fysioterapian palvelut.

Varhaiskasvatuksessa on panostettu erityisesti erityispäivähoidon kehittämiseen, ja se on edelleen painopisteenä. Sosiaali- ja terveysministeriön Erityiskasvatuksen kehittäminen päivähoidossa -hankkeessa kehitettiin erityispäivähoidon palvelujärjestelmää sekä varhaiskasvatuksen toimintatapoja vastaamaan entistä paremmin erityistä tukea tarvitsevien lasten kuntoutuksellisiin tarpeisiin. Hankkeen tulokset levitetään kuntien käyttöön ja erityispäivähoidosta valmistellaan kunnille opas. Samoin erityispäivähoito on kuntien keskinäisen alueellisen yhteistyön kehittämisen toimintasektori.

Välikysymyksessä puututaan myös koulujen ryhmäkokojen kasvattamiseen. Vuoden 1999 alusta lähtien vain erityisopetuksen, pidennetyn oppivelvollisuuden ja vaikeimmin kehitysvammaisten oppilaiden opetusryhmille on asetuksessa määrätty enimmäiskoot. Kuntien itsehallinnon hengessä muut opetusryhmät tulee muodostaa siten, että opetussuunnitelman tavoitteet voidaan saavuttaa. Myös pedagogisista syistä koulut muodostavat opetusryhmiä, jotka samankin päivän aikana voivat vaihdella suuruudeltaan kovin paljon: yhteiset tilaisuudet ja pienryhmätyöskentely ja yksilöohjaus vuorottelevat. Ryhmäkoko ei ole suoraan verrannollinen huonovointisuuteen tai pedagogiseen laiminlyöntiin.

Hallitus on tehnyt oman osuutensa korottamalla huomattavasti yleissivistävän koulutuksen määrärahoja. Lisäys vuoteen 2000 verrattuna on noin 2 miljardia markkaa ensi vuonna. Luvussa on mukana esiopetuksen kustannukset. Perusopetusuudistus on käynnissä, ja tarkoitus on, että ensi syksystä ensimmäiset koulut ottavat käyttöön uudet opetussuunnitelmat alkuopetuksessa. Luonnoksissa on hyvin korostuneesti mukana kodin ja koulun jatkuva yhteistyö, oppilashuoltotyö ja oppilaanohjauksen kysymykset.

Opetusministeriö on jo asettanut työryhmän laatimaan ehdotusta aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämiseksi. Työn aikana selvitetään nykytilanne ja lasten tarpeet, arvioidaan eri ratkaisujen kustannukset ja laaditaan kehittämisehdotukset. Työryhmän määräaika päättyy ensi kesänä. Myös oppilashuollon kokonaisarviointi on meneillään ja sen tulokset ovat valmiita maaliskuun lopussa.

Viimeaikaiset selvitykset osoittavat, että kouluterveydenhoidossa on paikoitellen merkittäviä puutteita. 1990-luvun alussa Suomessa toteutettiin merkittävä vallan ja vastuun siirto kuntatasolle. Tämä on korostanut kuntien itsehallintoa ja antanut tilaa paikallisten olosuhteiden huomioon ottamiseen kunnallisessa päätöksenteossa, mutta se on myös tuottanut tämän kaltaista, kielteistä eriarvoisuutta. Sosiaali- ja terveysministeriö pyrkii yhteistyössä Kuntaliiton kanssa poistamaan palvelujen puutteita tehostamalla kuntien informaatio-ohjausta laatusuositusten avulla. Esimerkiksi vanhustenhuollon tämän vuoden alussa julkaistut laatusuositukset ovat osoittautuneet odotettua tehokkaammiksi.

Sosiaali- ja terveysministeriö on sopinut Stakesin kanssa kouluterveydenhuollon laatusuositusten tekemisestä. Tekeillä on myös kouluterveydenhuollon henkilöstölle suunnatun oppaan ajantasaistaminen. Näillä toimilla hallitus tukee kuntia yhteisessä tavoitteessa kääntää sekä aamu- ja iltapäivähoidon että kouluterveydenhuollon kehitys toivottuun suuntaan.

Keskeisenä huolena on aivan oikein perheiden taloudellisten ja sosiaalisten vaikeuksien heijastuminen lapsiin ja heidän kehitykseensä. Erityishuomion kohteeksi on nostettu lasten ja nuorten mielenterveys. Vuonna 2000 jaettiin tähän kohdennettua valtionavustusta 70 miljoonaa markkaa, ja tälle vuodelle määräraha oli 45 miljoonaa markkaa. Juuri valmistunut selvitys viime vuoden rahojen käytöstä osoittaa, että avustukset ovat olleet tehokkaita. On esimerkiksi aloitettu 304 mielenterveyspalvelujen kehittämisprojektia ja perustettu yhteensä 385 virkaa, joista 77 pysyvää.

Mielenterveysasetusta muutettiin vuoden 2000 lopussa siten, että arvio lasten ja nuorten hoidon tarpeesta on tehtävä viimeistään kolmen viikon kuluessa lähetteen saapumisesta sairaalaan. Tarpeelliseksi todettu hoito on järjestettävä viimeistään kolmen kuukauden kuluessa. Kuntien lisääntyneet velvollisuudet otettiin huomioon nostamalla valtionosuuksia vuonna 2001. Tarkoituksena oli lisätä mielenterveystyötä ja -palveluja siten, että kunnallisen mielenterveystyön rahoitus kasvaisi noin 100 miljoonalla markalla. Tänä syksynä on julkaistu mielenterveystyön laatusuositukset, joissa painotetaan muun muassa lasten ja nuorten aseman huomioon ottamista sekä riittävien voimavarojen ohjaamista mielenterveystyöhön.

Ei riitä, että autetaan vain lapsia silloin, kun vanhemmat kärsivät pitkittyvästä työttömyydestä, päihdeongelmista tai mielenterveyden ongelmista. Jo 1980-luvun puolivälissä käynnistynyt syrjäytyvien määrän kasvu näkyy myös lapsiperheiden ja lasten ongelmina. Työvoimapolitiikan keskeisenä tavoitteena on ollut estää ennakolta pitkäaikaistyöttömyyttä ja työmarkkinoilta syrjäytymistä. Vuonna 1998 voimaan tulleen työvoimapolitiikan keskeisiä painoalueita ovat työnhakijan omatoimisen työnhaun vahvistaminen ja tukeminen työvoimapalveluja systematisoimalla sekä syrjäytymiseen liittyvät erityistoimet, muun muassa yhdistelmätuki. Työvoimapolitiikan tehostamisen seurauksena pitkäaikaistyöttömyyden todennäköisyys on nopeasti alentunut, ja pitkäaikaistyöttömien määrä on viime vuosina alentunut jopa muuta työttömyyttä nopeammin.

Päihdeäitien hoito on nostettu erityisasemaan, sillä raskauden aikaisen alkoholin käytön vammauttama lapsi on suuressa vaarassa syrjäytyä. Lisäksi huumeiden käyttäjien hoitoon esitetään ensi vuodeksi 7,57 miljoonaa euroa valtionavustuksiin.

Vanhempienkin ongelmiin palvelut vaikuttavat paljon enemmän kuin tulonsiirrot. Ajateltiinpa perhepolitiikkaa lasten tai heidän huoltajiensa kannalta, painotus palveluihin on ollut oikea valinta. Valittu politiikka on jälleen osoittautunut oikeaksi.

Kotitalouksien väliset tuloerot ovat kasvaneet nopeasti 1990-luvun puolivälin jälkeen. Suurin tuloeroja kasvattanut seikka oli pääomatulojen nopea kasvu tulojakauman ylimmässä desiilissä. Myös köyhimmän desiilin tulotaso on noussut, joskin keskimääräistä hitaammin. Talouspolitiikan perusvalinnat ovat olleet oikeita, mikä on näkynyt nopeana toipumisena lamasta ja pitkään jatkuneena talouskasvuna. Rehellisesti on kuitenkin todettava, että talouspolitiikan hyöty ei ole jakautunut tasaisesti kaikille kotitalouksille.

Lapsiperheiden köyhyys on yleistynyt, jos käytetään väljempää suhteellisen köyhyyden rajaa elikkä 60:tä prosenttia mediaanituloista. Tosin tämän väljemmän köyhyysmittarin käyttö lisää köyhien määrää erityisesti eläkeläisten keskuudessa. Lapsiperheiden köyhyys on pääosin peräisin työttömyydestä. Työttömyys koskee nimenomaan lapsiperheitä siitä yksinkertaisesta syystä, että lasten huoltajat ovat valtaosaltaan työikäisiä. Pitkäaikaistyöttömyys näkyy myös köyhyytenä lapsiperheiden keskuudessa. Juuri tästä syystä hallitus esittääkin talousarviossa työmarkkinatuen lapsikorotusten korottamista. Tuen nettovaikutukseksi arvioidaan noin 180 miljoonaa markkaa.

Lapsiperheiden taloudellista epävarmuutta on lisännyt pätkätöiden yleisyys etenkin nuorten naisten kohdalla. Perheen perustamista helpottaa kyky ennakoida omaa tulevaisuuttaan ja taloudellista asemaansa. Jatkuva taloudellinen epävarmuus heijastuu monitahoisesti perheen arkeen ja näkyy lapsen silmin turvattomuuden kasvuna. Viime vuosina työllisyyden paraneminen on enenevässä määrin johtunut jatkuvaa kokoaikatyötä tekevien määrän lisäyksestä. Lokakuussa 2001 työllisiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 43 000 henkeä enemmän kuin vuotta aiemmin. Vastaavana aikana jatkuvaa kokoaikatyötä tekevien määrä kasvoi 44 000:lla.

Rinnan eurooppalaisittain korkean syntyvyyden kanssa Suomessa on korkea naisten työhön osallistumisen aste. Tämä osoittaa, että työn ja perheen yhteensovitus on Suomessa onnistunut muita maita paremmin. Viimeaikaiset tiedot kokonaan lapsettomien naisten määrän kasvusta ja siitä, että lapsettomien keskuudessa on erityisen paljon hyvin koulutettuja, osoittavat, että korkeaa koulutusta ja tiivistä työhön sitoutumista vaativissa ammateissa työelämän perheisiin kohdistama paine on kasvanut. Uran luominen ja pysyvän jalansijan saaminen työelämässä on varsinkin korkeasti koulutetuille vanhemmille yhä tärkeämpää. Tässä on osin kyse sellaisesta työelämän sisäisestä muutoksesta, johon hallituksella ei ole tehokkaita vaikuttamismahdollisuuksia, vaan vastuu on työpaikoilla ja työmarkkinoilla.

Olemme yhä kaukana eteläeurooppalaisesta tilanteesta, jossa kotiäidit synnyttävät ja akateemiset uranaiset eivät synnytä. Hallitus tekee voitavansa, ettei tällaiseen tilanteeseen joudutakaan. Tilastojen viitteet siitä, että koulutetut naiset synnyttävät yhä vähemmän, on otettava vakavana varoituksena nimenomaan työelämän pelisääntöjä muokattaessa.

Myös uratietoisten perheitten tilannetta ajatellen hallituksen linja suosia palveluja, erityisesti päivähoitoa, on oikea. Varmuus laadukkaasta päivähoidosta rohkaisee lasten hankintaan niitäkin perheitä, jotka haluavat säilyttää molempien puolisoiden mahdollisuuden ammattiuraan.

Erityisen hälyttäviä ovat myös tiedot siitä, että pienten lasten isät tekevät eniten ylitöitä. Työelämän tahti on kiristynyt ja työsidonnaisuus on syventynyt. Myös vuoro-, ilta- ja yötyöt lisääntyvät. Samalla julkisten palvelujen, kuten vuorohoidon, kysyntä kasvaa. Sosiaali- ja terveysministeriö painottaakin ylitöiden ja työn kuormittavuuden valvontaa työsuojelupiirien työssä.

Valtionverosta tehtävä kotitalousvähennys auttaa erityisesti kiireisessä työelämässä mukana olevia perheitä. Ostamalla kodinhoitoon liittyviä palveluja, esimerkiksi siivousta, he vapauttavat aikaansa perheen yhdessäololle. (Ed. Vanhanen: Entäs jos itse jäisi kotiin?)

Tuloverolain muutoksella on tuettu pienten lasten vanhempia siten, että työnantajan järjestämää sairaan lapsen tilapäishoitoa ei katsota veronalaiseksi eduksi. Kuitenkaan perheen valinnanvapautta ei ole kavennettu: vanhemmat voivat joko valita työnantajan hoitoetuuden tai jäädä itse hoitamaan sairastunutta lastaan. Isien mahdollisuutta käyttää isyysvapaajaksoja on joustavoitettu.

Arvoisa puhemies! Lapsiperheet ovat hyötyneet huomattavasti noudatetusta talouspolitiikasta, joka on parantanut työllisyyttä ja tuonut vakautta rahamarkkinoille. Perhepolitiikan ongelmaksi ovat muodostuneet toisaalta eri syistä syrjäytymisuhan alla olevat lapset ja toisaalta se, että työn ja perheen yhteensovittaminen on vaikeutunut korkeata osaamista ja voimakasta työhön sitoutumista vaativilla aloilla. Näitä molempia ryhmiä ajatellen hallituksen linja painottaa palveluja on onnistunut, ja sitä on syytä jatkaa. Palveluissa on toki edelleen korjaamisen varaa. Pienituloisimpien perheiden tilannetta ollaan korjaamassa kohdennetuin toimin korottamalla työmarkkinatuen lapsikorotuksia ja parantamalla asumistukea. Lapsiperheiden yleisiä tulonsiirtojakin pyritään parantamaan, mutta ne joutuvat kilpailemaan muiden tulonsiirtojen kanssa.

Perusteellisemmin lapsiperheiden tilanteeseen ja sen parantamiseen hallitus palaa lapsipoliittisen selonteon yhteydessä maaliskuussa.

Peruspalveluministeri Soininvaaran vastaus on ruotsinkielisenä näin kuuluva:

Oppositionen har framställt en interpellation om en viktig fråga. Riksdagen får på så sätt tillfälle att diskutera familjepolitiken två gånger, eftersom regeringens barnpolitiska redogörelse ju snart blir färdig. Regeringens familjepolitiska riktlinjer för framtiden läggs fram i själva redogörelsen. I detta interpellationssvar ligger tyngdpunkten på redan vidtagna åtgärder.

Viktigt med tanke på barnfamiljernas situation har varit att regeringens allmänna ekonomiska politik har lyckats. Framför allt barnfamiljerna har gynnats av den förbättrade sysselsättningen och skattelättnaderna. Stabiliteten på penningmarknaden och de sänkta räntorna har underlättat situationen avsevärt för dem som har bostads- och studielån, för många barnfamiljer med flera tusen mark om året.

I interpellationen påstås det att de familjepolitiska stöden i Finland hamnat långt efter de övriga nordiska länderna. Att göra internationella jämförelser är komplicerat. På familjepolitiken som helhet inverkar också t.ex. beskattningen, bostadspolitiken, arbetslagstiftningen och studiestödet och t.ex. beaktandet av barn i stadsplaneringen.

Den finska familjepolitiken har långa anor och står på god grund. Vi har ett bra system med rådgivningsbyråer i Finland, en barndödlighet som hör till de lägsta i världen, ett dagvårdssystem som fått internationellt beröm och ett unikt system för hemvårdsstöd i samband med det. De familjepolitiska ledigheterna hos oss hör till de bästa i världen, och den som varit vårdledig har en faktisk rätt att få komma tillbaka till sin tidigare arbetsplats. Vi har gratis skolbespisning. Barnens ställning har beaktats i stadsplaneringen på ett helt annat sätt än i de flesta andra länder och så vidare.

Som en följd av allt detta föds det i Finland i förhållande till invånarantalet avsevärt fler barn än i EU-länderna i genomsnitt. Antalet födda per år har visserligen under de senaste åren gått ned, men det beror på att de små årskullarna från 1970-talet nu är i barnafödande ålder. Det åldersdifferentierade fruktsamhetstalet som beskriver nativiteten — 1,73 barn per kvinna år 2000 — är det fjärde högsta i EU. Endast på Irland, i Frankrike och i Luxemburg är nativiteten högre.

Vi kan också vara nöjda med att sammanjämkningen av arbete och familj i vårt land lyckats bättre än i de flesta andra länder. Samtidigt som nativiteten hos oss hör till de högsta i Europa, är också graden av kvinnornas deltagande i arbetslivet internationellt sett hög.

Trots att nativiteten i förhållande till åldersfördelningen i Finland varit stabil, har en strukturell förändring skett. Antalet helt barnlösa kvinnor har ökat, samtidigt som det blivit vanligare med tre eller fyra barn i familjerna.

Enligt interpellationen har barnfamiljerna förlorat i familjestöd under regeringarna Lipponens tid. Detta är sant om man ser till endast inkomstöverföringarna. Som ett resultat av en medveten politik har tillgångar flyttats från inkomstöverföringar till tjänster. Subjektiv rätt till dagvård, förskolereformen och ökade statsandelar till skolorna hör till de åtgärder som genomförts.

De skärningar i de familjepolitiska inkomstöverföringarna som företogs åren 1995 och 1996 uppgick sammanlagt till cirka två miljarder mark. Nedskärningen i hemvårdsstödet uppvägs av att cirka 36 procent av alla barn under skolåldern bor i kommuner där ett kommuntillägg betalas utöver det lagstadgade hemvårdsstödet. Det genomsnittliga lagstadgade hemvårdsstödet är 2 102 mark och det genomsnittliga kommuntillägget 1 121 mark. Hemvårdsstödet är fortfarande lockande. Det betalas i år för 57 procent av alla barn under tre år i dagvårdsåldern.

Barndagvården utsträcktes från och med ingången av 1996 till att gälla alla barn under skolåldern. Från 1995 till 1998 hade bruttoutgifterna för den av kommunen ordnade dagvården ökat med 1,5 miljarder mark.

Från och med augusti 2001 har kommunerna varit förpliktade att ordna förskoleundervisning ett år före grundundervisningens början för alla barn. De kalkylerade kostnaderna för förskoleundervisningen enligt budgeten för 2002 uppgår till över 240 miljoner euro, dvs. över 1,4 miljarder mark, varav statsandelen är 57 procent. För familjer med barn i dagvård innebär den avgiftsfria förskoleundervisningen som bäst en minskning om 600 mark i de månatliga utgifterna.

I regeringens budgetproposition för 2002 ingår ett förslag om återbetalning av barnförhöjningarna till folkpensionstagarna samt ett förslag om höjning av barnförhöjningarna av arbetsmarknadsstödet till samma nivå som barnförhöjningarna av arbetslöshetsdagpenningen. Dessutom höjs de maximala hyror som berättigar till bostadsbidrag i tillväxtcentrumen. Genom dessa inriktade åtgärder förbättras de allra fattigaste barnfamiljernas ställning.

I budgetförslaget för 2002 höjs statsandelen för social- och hälsovårdens driftskostnader med 1,1 procentenhet från nuvarande 24,2 procent till 25,3 procent. Särskild uppmärksamhet fästs vid främjandet av barns och ungas välfärd, skolhälsovården och ordnandet av eftermiddagsvård för skolelever.

Allt som allt är samhällets reella stöd till barnfamiljer i stort sett på samma nivå som 1995. Det som sparats in i inkomstöverföringar har flyttats över till tjänster. Avsikten är att i det följande visa att denna politik har varit förnuftig.

I Finland har vi från årtionde till årtionde kunnat glädja oss åt allt friskare och mer välmående barn. Denna positiva utveckling vände dock på 1990-talet. Under de 15 senaste åren har de samhälleliga förändringarna i allmänhet — och framför allt förändringarna i arbetslivet — varit ogynnsamma för barnfamiljer och barn. Föräldrarnas svåra situation återspeglas i barnens uppväxtförhållanden. Antalet barn med negativa symptom av något slag ökar oroväckande. Psykiska störningar och användning av droger är oroväckande vanligt hos barn och unga. Med tanke på situationen för barn som löper risk att bli utslagna har regeringens satsning på tjänster i stället för inkomstöverföringar varit motiverad. För dessa barn är en trygg dagvårdsmiljö viktigare än ett något större barnbidrag.

Uppskattningsvis 6 procent av barnen i barndagvården behöver särskild vård och fostran. I kommunerna har man dock inte i tillräcklig utsträckning beaktat dessa barns ställning vid genomförandet av dagvården. Särskilt tillgången till talterapi är otillräcklig, likaså tjänsterna för stödjande av barns mentala hälsa. Bäst är tillgången på stödformer i fråga om fysioterapi. Inom småbarnspedagogiken har man framför allt satsat på att utveckla specialdagvården och den är fortfarande en prioritet.

I social- och hälsovårdsministeriets projekt "Utveckling av specialpedagogik inom dagvården" utvecklades servicesystemet i fråga om specialdagvården samt tillvägagångssätten i småbarnspedagogiken så, att de bättre än tidigare motsvarar rehabiliteringsbehoven hos barn som behöver särskilt stöd. Resultaten av projektet sprids till kommunerna och om specialdagvården sammanställs en guide för kommunerna. Likaså är specialdagvården en verksamhetssektor inom utvecklandet av kommunernas inbördes regionala samarbete.

I interpellationen tas också de växande gruppstorlekarna i skolorna upp. Från början av 1999 har maximala gruppstorlekar fastställts genom förordning endast för undervisningsgrupperna för eleverna i specialundervisningen, de elever som omfattas av förlängd läroplikt och de svårast handikappade eleverna. I en anda av kommunalt självstyre skall övriga undervisningsgrupper utformas så att målen i läroplanen kan uppnås. Också av pedagogiska orsaker har skolorna undervisningsgrupper som till sin storlek kan variera mycket under en och samma dag: gemensamma tillställningar och arbete i små grupper växlar med individuell handledning. Gruppstorleken står inte i direkt proportion till psykiskt illamående eller pedagogisk försummelse.

Regeringen har gjort sin andel genom att avsevärt höja anslagen för den allmänbildande utbildningen. Ökningen är, i jämförelse med år 2000, omkring 2 miljarder mark nästa år, om man beaktar kostnaderna för förskoleundervisningsreformen. En reform av grundundervisningen pågår och avsikten är att de första skolorna från och med i höst skall ta i bruk nya läroplaner i primärundervisningen. I planerna betonas vikten av ett kontinuerligt samarbete mellan hem och skola, elevvård och frågor som gäller elevhandledning.

Undervisningsministeriet har redan tillsatt en arbetsgrupp som skall göra upp ett förslag om ordnande av morgon- och eftermiddagsverksamhet. Under arbetets gång utreds den nuvarande situationen och barnens behov, utvärderas kostnaderna för olika lösningar och utarbetas utvecklingsförslag. Arbetsgruppens tidsfrist går ut nästa sommar. Också en helhetsutvärdering av elevvården pågår och resultaten av den föreligger i slutet av mars.

Den senaste tidens utredningar visar att det ställvis finns avsevärda brister i skolhälsovården. I början av 1990-talet genomfördes i Finland en viktig överföring av makt och ansvar till kommunnivån. Detta har betonat kommunernas självstyrelse och gett rum för beaktandet av lokala förhållanden i det kommunala beslutsfattandet, men det har också lett till negativ ojämlikhet. Social- och hälsovårdsministeriet försöker tillsammans med Kommunförbundet avhjälpa bristerna i tjänsterna genom att effektivera kommunernas informationsstyrning med tillhjälp av kvalitetsrekommendationer. Till exempel de kvalitetsrekommendationer för åldringsvården som publicerades i början av året har visat sig vara effektivare än väntat.

Social- och hälsovårdsministeriet har kommit överens med Stakes om att utfärda kvalitetsrekommendationer för skolhälsovården. Också en uppdatering av guiden för personalen inom skolhälsovården pågår. Genom dessa åtgärder stöder regeringen kommunerna i det gemensamma målet att styra in morgon- och eftermiddagsverksamheten och skolhälsovården i önskad riktning.

Den centrala frågan är mycket riktigt att familjernas ekonomiska och sociala problem återspeglas på barnen och barnens utveckling. Man har särskilt fokuserat på barns och ungas mentala hälsa. År 2000 delades för detta ändamål ut 70 miljoner mark i statsunderstöd, i år var anslaget 45 miljoner mark. En utredning, som nyligen blivit färdig, om användningen av anslagen för i fjol visar att understöden har varit effektiva. Man har t.ex. inlett 304 projekt för utveckling av mentalvårdstjänsterna och inrättat sammanlagt 385 tjänster, varav 77 permanenta.

Mentalvårdsförordningen ändrades i slutet av 2000 så, att uppskattningen av barns och ungas behov av vård skall göras senast inom tre veckor efter att remissen inkommit till sjukhuset. Den vård som konstateras vara nödvändig skall ordnas inom tre månader. Kommunernas ökade förpliktelser beaktades genom att statsandelarna höjdes 2001. Avsikten var att öka mentalvårdsarbetet och mentalvårdstjänsterna så, att finansieringen för det kommunala mentalvårdsarbetet ökar med cirka 100 miljoner mark. Under den gångna hösten publicerades kvalitetsrekommendationer för mentalvårdsarbetet, där bl.a. beaktandet av barns och ungas ställning och tillräckliga resurser för mentalvårdsarbetet betonas.

Det räcker inte att bara hjälpa barnen i fall där föräldrarna lider av långtidsarbetslöshet, drogproblem eller mentala problem. Den ökning av antalet utslagna som började redan i mitten av 1980-talet syns också i barnfamiljernas och barnens problem. Det centrala målet för arbetskraftspolitiken har varit att förebygga långtidsarbetslöshet och utslagning på arbetsmarknaden. Centrala prioriteter i den arbetskraftspolitik som tillämpats sedan 1998 är att stärka och stödja de arbetssökandes arbetssökande på eget initiativ genom systematisering av arbetskraftstjänster samt särskilda åtgärder gällande utslagning, bl.a. sammansatt stöd. Som en följd av den effektiverade arbetskraftspolitiken har sannolikheten för långtidsarbetslöshet minskat snabbt, och antalet långtidsarbetslösa har under de senaste åren t.o.m. minskat snabbare än den övriga arbetslösheten.

Vården för mödrar som använder rusmedel har fått en särställning, eftersom ett barn som blivit handikappat på grund av moderns alkoholbruk under graviditeten löper stor risk att bli utslaget. Dessutom föreslås 7,57 miljoner euro i statsunderstöd för vård av droganvändare nästa år.

Också på föräldrarnas problem inverkar tjänster mycket mera än inkomstöverföringar. Oavsett om man ser familjepolitiken ur barnens eller deras vårdnadshavares synvinkel har betoningen på tjänster varit rätt beslut. Den valda politiken visar sig än en gång vara den rätta.

Inkomstskillnaderna mellan hushållen har ökat snabbt efter mitten av 1990-talet. Den viktigaste av de faktorer som ledde till ökade inkomstskillnader var den snabba tillväxten av kapitalinkomster i den översta decilen i inkomstfördelningen. Också den fattigaste decilens inkomstnivå har stigit, om än långsammare än genomsnittet. De grundläggande valen i den ekonomiska politiken har varit riktiga, vilket syns som en snabb återhämtning från recessionen och dessutom i form av en ekonomisk tillväxt som pågått länge. I ärlighetens namn måste man dock konstatera att den ekonomiska politiken inte har gagnat alla hushåll i lika mån.

Fattigdom bland barnfamiljer har blivit vanligare, om man använder ett vidare kriterium för begreppet relativ fattigdom, dvs. 60 procent av medianinkomsterna. Användningen av denna fattigdomsmätare ökar visserligen antalet fattiga framför allt bland pensionärerna. Barnfamiljernas fattigdom beror huvudsakligen på arbetslöshet. Arbetslösheten gäller uttryckligen barnfamiljer av den enkla orsaken att barnens vårdnadshavare i huvudsak är i arbetsför ålder. Långtidsarbetslösheten tar sig också uttryck i fattigdom bland barnfamiljer. Just därför föreslår regeringen i budgeten att barnförhöjningarna av arbetsmarknadsstödet skall höjas. Stödets nettoeffekt uppskattas till cirka 180 miljoner mark.

Barnfamiljernas ekonomiska osäkerhet förvärras också av att kortjobb är mycket vanliga framför allt när det gäller unga kvinnor. Det är lätttare att bilda familj om man kan förutsäga sin egen framtid och ekonomiska ställning. Ständig ekonomisk osäkerhet återspeglas på många sätt i familjens vardag och leder ur barnets synvinkel till ökad otrygghet. Under de senaste åren har den förbättrade sysselsättningen i allt högre grad berott på en ökning av antalet personer som stadigvarande arbetar heltid. I oktober 2001 var antalet sysselsatta personer enligt Statistikcentralens arbetskraftsundersökning 43 000 fler än året innan. Under motsvarande tidsperiod ökade antalet personer som stadigvarande arbetar heltid med 44 000.

Jämsides med ett i europeiskt perspektiv högt födelsetal är graden av kvinnornas deltagande i arbetslivet hög i Finland. Detta visar att sammanjämkningen av arbete och familj har lyckats bättre i Finland än i andra länder. De senaste uppgifterna om det ökade antalet helt barnlösa kvinnor och om att de barnlösa kvinnorna ofta är välutbildade visar att arbetslivets tryck på familjerna har växt i yrken som kräver hög utbildning och starkt engagemang i arbetet. Att göra karriär och få fotfäste i arbetslivet är framför allt för högutbildade föräldrar allt viktigare. Här är det delvis fråga om en inre förändring i arbetslivet som regeringen inte har effektiva sätt att påverka, utan där ansvaret ligger på arbetsplatserna och arbetsmarknaden.

Vi är fortfarande långt ifrån den situation som råder i Sydeuropa, där hemmamammorna föder barn och de akademiska karriärkvinnorna inte gör det. Regeringen gör sitt bästa för att vi inte heller skall råka i en sådan situation. De statistiska indikationerna på att utbildade kvinnor föder allt färre barn måste ses som en allvarlig varning. Också med tanke på situationen för dem som tänker på karriären är regeringens linje att gynna tjänster — framför allt dagvård — riktig. Förvissningen om att dagvård av hög kvalitet finns att tillgå uppmuntrar de familjer där båda makarna vill bevara möjligheten till en yrkeskarriär att skaffa barn.

Särskilt alarmerande är uppgifterna om att småbarnsfäder är de som arbetar över mest. Takten i arbetslivet har blivit hårdare och arbetstagarna är allt mer bundna till arbetet. Också skiftarbete och kvälls- och nattarbete blir vanligare. Samtidigt ökar efterfrågan på offentliga tjänster, såsom skiftvård. Så betonar social- och hälsovårdsministeriet också övervakningen av övertidsarbete och arbetsbelastning i arbetarskyddsdistriktens arbete.

Det hushållsavdrag som görs i den statliga beskattningen hjälper framför allt familjer som deltar i det hektiska arbetslivet. Genom att köpa tjänster i anslutning till skötseln av hemmet, t.ex. städning, frigör de tid för samvaro med familjen.

Genom en ändring av inkomstskattelagen har småbarnsföräldrar stötts på så sätt, att tillfällig vård av ett sjukt barn som ordnas av arbetsgivaren inte anses vara skattepliktig förmån. Ändå har familjernas valfrihet inte kringskurits, föräldrarna kan antingen välja arbetsgivarens vårdförmån eller själva stanna hemma och sköta sitt sjuka barn. Fädernas möjligheter att använda perioder av faderskapsledighet har gjorts flexiblare.

Barnfamiljerna har haft stor nytta av den ekonomiska politiken, som har förbättrat sysselsättningen och tillfört penningmarknaden stabilitet. Problemet i familjepolitiken har dels varit de barn som av olika orsaker löper risk att bli utslagna och dels att det blivit svårare att sammanjämka arbete och familj i branscher som kräver hög kompetens och starkt engagemang i arbetet. Med tanke på båda dessa grupper har regeringens linje att betona tjänster varit lyckad, och det är skäl att fortsätta på denna linje. Tjänsterna kan visserligen förbättras ytterligare. Situationen för barnfamiljer med de minsta inkomsterna korrigeras som bäst med hjälp av specifika åtgärder såsom höjda barnförhöjningar av arbetsmarknadsstödet och ett bättre bostadsbidrag. Regeringen försöker också förbättra de allmänna inkomstöverföringarna för barnfamiljer, men de måste konkurrera med andra inkomstöverföringar.

Regeringen återkommer mera i detalj till barnfamiljernas situation och förbättrandet av den i samband med den barnpolitiska redogörelsen i februari.

Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho

Arvoisa puhemies! Oppositio toteaa välikysymyksessään, että perheissä, joissa molemmat vanhemmat käyvät työssä, kamppaillaan yhteisestä ajasta. Kysyjiä lainaten: "Kaikista tavoitteista huolimatta lapsiperheiden vanhemmat tekevät selvästi pidempää työpäivää kuin lapsettomat parit. Perheillä ei ole ollut varaa tai muuta mahdollisuutta sovittaa työn ja perheen vaatimuksia tasapainoisesti omaan elämäntilanteeseensa." Opposition mielestä hallituksen teot perheen ja työelämän yhteensovittamisessa ovat jääneet työryhmäasteelle.

Tämän väitteen esittäjät unohtavat ensinnäkin kokonaan jo olemassa olevan työ- ja perhevapaalainsäädännön ja toiseksi lasten vanhempien omat arvovalinnat, joihin tämän lainsäädännön suomien mahdollisuuksien käyttäminen myös perustuu. Perhevapaiden valikoimaan kuuluvat äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainvapaat, kokoaikainen, osittainen ja tilapäinen hoitovapaa sekä työntekijän oikeus työstä poissaoloon pakottavan perhesyyn vuoksi. Eri vapaamuotojen tavoitteena on vastata eri tilanteissa olevien perheiden erilaisiin tarpeisiin.

Osittaista hoitovapaata ja tilapäistä hoitovapaata käytettäessä lapsen hoidon ja työnteon voi yhdistää osa-aikatyön malleja käyttäen. Työ- ja perhe-elämän yhdistäminen edellyttää ennen kaikkea sitä, että pienten lasten vanhemmilla on mahdollisuuksia järjestää työaikansa lasten hoitojärjestelyjen kannalta mielekkäällä tavalla. Kun hoitovapaa antaa mahdollisuuksia jäädä hoitamaan lapsia päätoimisesti määräajaksi, osittainen hoitovapaa helpottaa työ- ja perhe-elämän yhdistämistä työaikaa lyhentämällä. Työajan lyhennys voidaan toteuttaa vuorokautisena tai viikoittaisena työajan lyhentämisenä työntekijän perheen ja työnantajan tarpeet huomioon ottaen. Kun osittainen hoitovapaa merkitsee osa-aikatyön tekemistä, tulee osa-aikatyöstä ja sen toteuttamistavasta päästä yhteisymmärrykseen työpaikalla. Tämä onkin se haaste, joka työmarkkinaosapuolten, työnantajien erityisesti, tulee ottaa vastaan, ja tämän asenneilmaston muuttamiseksi pitää todella tehdä työtä eri rintamilla.

Perhevapaalainsäädäntö tarjoaa jo nyt vanhemmille mahdollisuuden jakaa vanhempainloma-aika haluamallaan tavalla. Mahdollisuutta käytetään kuitenkin toistaiseksi hyvin vähän. Kaksi kolmesta isästä ottaa lyhyen isyysvapaan, mutta vain noin pari prosenttia isistä käyttää oikeuttaan pidempään vanhempainvapaaseen. Syyt löytyvät varmasti perhe- ja työyhteisöjen sisältä, osittain varmaan perheiden taloudesta, mutta ennen kaikkea valinnoista, jotka perustuvat isän ja äidin, aikuisten ihmisten näkemykseen vastuun ja vanhemmuuden jakamisesta. Hoitovapaamahdollisuutta 1—2-vuotiaiden lasten äideistä käytti viimeisten tilastojen mukaan noin 30 prosenttia, ja kotihoidon tuella hoidettujen lasten osuus vuonna 2000 oli 58 prosenttia 1—2-vuotiaista.

Työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottaminen ja isän aseman vahvistaminen yhdistyvät juuri valmistuneessa työryhmän ehdotuksessa, jolla on tarkoitus kehittää perhevapaajärjestelmää. Isien osallistumista pienten lasten hoitoon halutaan kannustaa ja lisätä entisestään perheiden valinnanmahdollisuuksia ja järjestelmän joustavuutta perheen ja lapsen ehdoilla. Työryhmän keskeisimmät ehdotukset ovat nykyisen isyysvapaan pidentäminen 25 päivään, jolloin on mahdollista pitää kuukausi välittömästi vanhempainloman jälkeen sekä mahdollisuus jakaa vanhempainloma osa-aikaisesti isän ja äidin kesken. Kyseisen työryhmän ehdotus ei ollut yksimielinen, ja sosiaalipoliittisen ministerityöryhmän tehtävänä on muodostaa oma lopullinen ehdotuksensa vuoden 2003 talousarvion kehysvalmistelua varten.

Nykyisten ja tulevien perhevapaiden toteutuminen käytännössä on kiinni, kuten totesin, työyhteisöjen asenteista, niin työnantajien kuin myös työtovereidenkin. Rohkenen uskoa, että työnantajat yhä paremmin ymmärtävät elinkaaren mukaan joustavan työelämän merkityksen työhyvinvoinnin osatekijänä ja rekrytointivalttina. Käytännössä se merkitsee muun muassa isyysvapaiden hyväksymistä samanlaisena oikeutena kuin äitiysvapaidenkin sekä oikeutta tehdä lyhyempää työpäivää lasten ollessa alle kouluikäisiä.

Työsuhteiden luonne, erityisesti niiden määräaikaisuus eli pätkätyö, vaikuttaa turvallisuuteen ja sitä kautta lasten hankkimiseen. Kuluvana vuonna voimaan astunut työsopimuslaki rajoittaa peräkkäiset määräaikaiset työsuhteet kahteen. Tässä laissa myös parannettiin vuokratyöntekijöiden asemaa, jotka työntekijät varsin usein ovat naisia. Käytännössä rajoitukset ja muutokset varmasti vaikuttavat perusteettomien pätkätöiden teettämiseen. Lisäksi osana työelämän kehittämisprojekteja ja työssäjaksamisen ohjelmaa on käynnissä lukuisia projekteja, joissa osana työhyvinvoinnin kehittämistä työolosuhteita järjestetään ihmisten elinkaaren mukaisesti, siis myös lapsiperheiden ehdoilla.

Yhteiskunnan tarjoamien mahdollisuuksien ja etuuksien rinnalla on pidettävä mielessä perheiden omat arvovalinnat: miten tärkeäksi kiireetön yhdessäolo lasten kanssa koetaan, miten lapset otetaan mukaan kodin yhteisiin askareisiin suhteessa vanhempien omiin harrastuksiin ja mieltymyksiin. Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore Väestöliitosta on pohtinut, miksi niin moni lapsi voi selvästi aiempaa huonommin. Ainahan hänen mukaansa vanhemmat ovat yrittäneet olla hyviä vanhempia lapsilleen, mutta koskaan siihen ei ole ollut sellaisia mahdollisuuksia kuin nyt. On isyysvapaat, hän toteaa, kotihoidon tuki ja kaikki, mutta silti nähdään, että kaikki ei ole kunnossa. Cacciatore uskoo, että virikkeiden ylenpalttisuus on tehnyt hallaa suomalaislapsille: "Nykyään on näitä playstation-riippuvaisia, joille on annettu paljon tavaraa, mutta vähän vanhempien omaa aikaa. Lapsi kaipaa kohtaamisen tunnetta, mutta pettyy, jos häntä tullaan hakemaan kännykkä korvalla." Uskon, että tämä antaa kaikille ajattelemisen aihetta, kun lisäksi tutkimuksin on varsin kiistattomasti selvitetty, että parasta lapsille on kiireetön, tavallinen arki.

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin rakentamisessa tarvitaan sekä riittävää taloudellista turvaa ja toimivaa, ennaltaehkäisemiseen painottuvaa palvelujärjestelmää että kypsää aikuisuutta ja vanhemmuutta. Palvelujärjestelmän sisällä niin neuvoloissa, päivähoidossa kuin kouluterveydenhuollossa on entistä paremmin pystyttävä välittämään sitä tietoa, joka on olemassa varhaisen, turvallisen vuorovaikutuksen merkityksestä lasten hyvälle, terveelle kasvulle ja kehitykselle. Päätöksentekijät voivat huolehtia omalta osaltaan onnistumisen ja pärjäämisen edellytyksistä, mutta vanhemmuuteen kasvaminen ja siihen liittyvän vastuun oivaltaminen ei ole kirjoitettavissa lakiin.

Tanja Karpela /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! "Historiallisesti uusi sukupolvi on aina voinut paremmin kuin edellinen sukupolvi, sota-aikoja lukuun ottamatta. Laman jälkeen 1990-luvun puolivälissä on tapahtunut käänne: pahoinvoivien lasten määrä ei enää vähentynyt, vaan alkoi kasvaa." Tässä tutkimusprofessori Matti Rimpelän ajatuksessa kiteytyy keskustan välikysymyksen tärkein sanoma. Lasten huonovointisuus on Suomen polttavin ongelma.

Lasten pahoinvointia ja perheiden tilannetta kuvaavien lukuisten tutkimusten yksiselitteinen johtopäätös on, että lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt ja perhetukien taso on romahtanut 1990-luvun puolivälistä lähtien. Lapsiperheiden vanhemmat tekevät kohtuuttoman pitkiä työpäiviä. Suomi on jäänyt myös perhetukien kansainvälisessä vertailussa loppupäähän.

Köyhyysrajan alapuolella elää tällä hetkellä noin 120 000 lasta. Moni yksinhuoltajaperhe on toimeentulovaikeuksissa. Perheen on tultava toimeen usein pienipalkkaisen äidin ansioilla. Naisten ansiothan ovat keskimäärin sitkeästi 20 prosenttia pienemmät kuin miesten palkat.

Arvoisa rouva puhemies! Tuore tutkimus kouluikäisten helsinkiläislapsien elämästä herätti toivottavasti monet. Noin 30 prosenttia lapsista elää kaikkea muuta kuin tasapainoisesti. Syrjäytymisvaaraan luettiin ne lapset, joiden perhehoiva, kuten ravinto, lepo, puhtaus, turva ja oma minäkuva, oli heikko. Lasten huono-osaisuus ei enää koske vain pientä vähemmistöä.

Lasten hyvinvoinnista ei ole vastuussa pelkästään hallitus, vaan me kaikki suomalaiset. Kysymyksiin, miksi lasten aamupalat jäävät heikoiksi, miksei koululaisia panna ajoissa nukkumaan, miksei puhtaudesta huolehdita, on varmaan satojatuhansia erilaisia vastauksia. Kaikki selitykset ovat huonoja, kun asiaa tarkastelee lapsen kannalta. Useimpiin lienee syynä kiire, uupumus ja vanhempien toimeentulohuolet.

Näitä tilastojakin tärkeämpää olisi se, että päättäjät kuuntelisivat, miten aivan tavalliset nuoret perheet itse kokevat elämänsä. Perheen silmin viime vuosina ei ole ollut perhepolitiikkaa. Palkkapäivän odotus on aina pitkä. Asuminen on ja pysyy kalliina. Työelämä vie yhä enemmän. Nuoret isät tekevät kaikkein pisintä työpäivää. Myös naisten on pakko pysyä työelämän tahdissa kiinni, jotta ei syrjäytyisi työelämästä tai jäisi urakehityksestä jälkeen. Tämän oravanpyörän keskellä yhä useammat tuntevat pahaa oloa siitä, riittääkö omaa aikaa tarpeeksi lapsille.

Myös vanhempien syrjäytyminen jättää helposti jälkensä lapsiin. Alkoholin tai huumeiden käytön raskaimman laskun perheessä maksavat lapset. Lastensuojelun tarve onkin kovassa kasvussa, ja lasten huostaanottojen määrä kasvoi kymmenyksellä 90-luvulla.

Arvoisa puhemies! Hallitus on poliittisessa vastuussa lapsiperheiden aseman tietoisesta heikentämisestä. Lukuisat tutkimukset todistavat kiistatta, että välikysymys on aiheellinen, koska hallitus on tehnyt väärää, lapsia vaurioittavaa politiikkaa.

Lipposen hallitus päätti vuonna 1995 leikata rajusti lapsilisiä ja kotihoidon tukea. Tosiasia on, että kun Lipposen hallitus tuli valtaan, alkoi perhepolitiikassa nälkäkuuri. Hallitus esitti yksimielisesti myös pienimmän äitiysrahan pudottamista 80 markasta 60 markkaan. Hallitus esitti yksimielisesti minimisairauspäivärahan poistamista kotiäideiltä ja kansaneläkkeen lapsikorotusten poistoa, vaikka se kohdistui kaikkein pienituloisimpiin vanhempiin, jotka ovat pysyvästi työkyvyttömiä joko sairauden tai vammaisuuden takia.

Hallituksen linja perhepolitiikassa on ollut harvinaisen yksimielistä ja jääräpäistä. Myönteistä on, että hallitus edes pieneltä osin tunnustaa virheensä ja palauttaa joiltakin osin tekemiään leikkauksia. Tämä koko opposition välikysymys on tehty sen vuoksi, että Suomessa ei voi olla hallitusta, joka jatkaa tällä linjalla. Tämän päivän Helsingin Sanomatkin otsikoi välikysymystä koskevan uutisen: "Hallituksessa tuetaan keskustan välikysymystä." Vielä ennen joulua tulee olemaan äänestyksiä, joissa punnitaan, ovatko hallituspuolueet valmiita muuttamaan perhevastaista linjaansa ja korottamaan lapsilisiä ja nostamaan kotihoidon tukea, kuten he ovat viime päivinä lehdistötiedotteissaan luvanneet.

Hallituksen on vastattava lapsiperheiden hätään rahalla. Vain se kääntää perheiden aseman ja tutkimusten johtopäätökset paremmiksi. Ellei hallitus tätä tunnusta, ei sillä ole oikeutta jatkaa ainakaan suomalaisten perheiden hallituksena.

Arvoisa puhemies! Hallitus on väittänyt, että jos eläkeläisiin kohdistuneet epäoikeudenmukaisuudet korjataan, ei voida parantaa lapsiperheiden asemaa. Tätä vastakkainasettelua keskusta ei hyväksy. Tutkija Marjatta Bardy onkin todennut, että lasten hyvinvoinnin lisääminen ei vähennä toisten hyvinvointia, vaan nostaa sitä.

Tähän sukupolvien tarkasteluun liittyy myös väestökysymys. Syntyvyyden lasku on hälyttävän suurta. Kymmenessä vuodessa kymmenentuhannen pudotus on vakava varoitus. Syntyvyyden alenemisen taustalla on varmaan paljon ymmärrettäviä syitä, mutta kansan kannalta tämä kehitys on kaikkea muuta kuin toivottavaa. Jos väestörakenteemme on johtamassa alenevaan syntyvyyteen, olisi sitäkin ponnekkaammin haettava kannustimia, jotta syntyvyys kääntyisi nousuun. Uraputki ja taloudellisen menestyksen tarve lykkäävät lapsen tekoa, ja samalla kokonaissyntyvyys alenee. Kun perhepolitiikka on ollut ailahtelevaa ja epäjohdonmukaista, ovat perheet tehneet omia valintojaan. Myös työelämä on vastuussa syntyvyyden laskusta. Epätyypillisistä työsuhteista on tullut tyypillisiä synnytysiässä oleville naisille.

Siksi olisi tärkeää luoda vanhemmuudesta arvostettu ja etusijalla oleva vaihe ihmisen elämään. Kansan jatkuvuuden kannalta vanhemmuutta tärkeämpää elämänvaihetta ei ihmisellä ole. Pitää kysyä, miten tämä arvostus näkyy hallituksen päätöksissä viime vuosilta. Ei mitenkään!

Perhepolitiikasta vastaavat ministerit ovat niinikään sanoneet pääpainon olevan palvelujen kehittämisessä. Lasten päivähoidon subjektiivista oikeutta on 90-luvulla laajennettu ja 6-vuotiaille on tullut oikeus esiopetukseen. Nämä ovat olleet tarpeellisia muutoksia ja lisänneet lasten keskinäistä tasa-arvoa. (Ed. Zyskowicz: Kyllä!) Esiopetuksen osalta toteutustaan odottaa keskustan vaatima lasten oikeus kuljetuksiin.

Keskustan mielestä päivähoidon laatua ja monipuolisuutta on kehitettävä niin, että jokaiselle perheelle löytyy sopiva vaihtoehto. Keskusta on esittänyt muun muassa kotihoidon tuen kilpailukyvyn palauttamista nostamalla sen taso 1 500:sta 2 000 markkaan. Perheen kannalta päivähoitojärjestelmän on tarjottava toimiva kokonaisuus, sillä usein yksi ja sama perhe saattaa käyttää eri vaiheissa esimerkiksi kotihoidon tukea, perhepäivähoitoa ja päiväkotipalveluja. Perheen näkökulmasta järjestelmät eivät kilpaile toistensa kanssa, vaan ne täydentävät hyvin toimiessaan toisiaan.

Lapsilisiin on Lipposen mittaisen tauon jälkeen ryhdyttävä tekemään indeksikorotuksia. Tästä olemme tehneet lakialoitteen eduskunnalle. Keskustan eduskuntaryhmän mielestä myös pienintä äitiys- ja vanhempainrahaa tulee korottaa 60 markasta työttömän peruspäivärahan tasolle.

Arvoisa puhemies! Perhepolitiikan syvissä kysymyksissä rahalla on kuitenkin vain välinearvo. Vaikka väittelemmekin leikkauksista, ei edes etuuksien palauttaminen vuoden 1995 tasolle olisi yksin vastaus niihin odotuksiin, joita ilmassa on. Perheet odottavat nyt sitä, miten yhteiskunnan toimin voitaisiin auttaa heitä vanhemmuudessa ja kasvatusvastuussa.

Kuka meillä päättää siitä, mitä me vanhemmat teemme silloin, kun lapset tarvitsevat aikuista? Työmarkkinajärjestötkö? (Ed. Vehkaoja: Eipäs kun perhe!) Työmarkkinoiden osapuolet katselevat koko kysymyksenasettelua työelämän näkökulmasta; kukaan pöydässä ei toimi perheiden tarpeesta käsin. Entä mitä politiikassa on tehty? Entä mikä on vanhempien oma vastuu?

Hyvä esimerkki tästä on isyyslomaa koskenut ratkaisu. Paljon mainostetusta työn ja perheen yhteen sovittamisesta tuli laihaakin laihempi tulos, jossa jatkettiin isyysvapaata seitsemällä päivällä. Me lähdemme siitä, että isyyttä pitää vahvistaa antamalla isille oma kuukausi. Mutta eihän isyysvapaa ole kuin murunen siinä keskustelussa, jota pitäisi käydä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta. Vauvavaiheen jälkeen suuria tarpeita on vähintään 17 seuraavaa vuotta.

Sama toistui eläkejärjestelmäämme uudistettaessa. Sen työssä sentään jo tunnustettiin kotihoidon tukeen käytetty aika. Mutta pelkään, että samalla kun eläkepalkan määrittelyssä siirrytään viimeisten 10 vuoden sijasta tarkastelemaan koko työhistoriaa, niin ellei koko työhistorian ajalta kotityötä arvosteta, muodostuu tästäkin järjestelmämuutoksesta kotityötä syrjivä. Pidänkin välttämättömänä, että kotona tehdystä työstä eläke kertyy normaalin 1,5 prosentin verran ja että niiltä vuosilta eläkepalkaksi ryhdytään laskemaan normaalia keskipalkkaa. Ainakin tämän arvoista on se työ, jolla vanhemmat kasvattavat työelämän tarpeisiin kunnollisia ja vastuuntuntoisia kansalaisia. Nämä kaksi työmarkkinaesimerkkiä kertovat vain sen, että aikaa lapsille -vaatimuksen toteuttamista ei saa jättää yksin työmarkkinajärjestöjen pöytään. Vastuu kuuluu vahvasti politiikan puolelle.

Perheen ja työn yhteensovittamisen tarpeesta on puhuttu ja puhuttu, mutta todellisuus vie koko ajan toiseen suuntaan. Työelämä käy yhä tiukemmaksi ja vaatii yhä enemmän. Perhetukien rajut leikkaukset ovat saattaneet lapsiperheiden talouden niin tiukalle, että ylitöitä on pakko tehdä, vaikka työnantaja siihen ei pakottaisi. Ahdaskin asuminen erityisesti kasvukeskuksissa vie kaiken rahan. Sen voi tavallinen ihminen tienata vain paahtamalla töitä. Tämän ymmärtää pienikin lapsi, ed. Zyskowicz. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kyselyssä eräs poika totesi: "Jos on enemmän kotona, saa vähemmän palkkaa". Edellä kertomani perhetukien rajut leikkaukset ovat toimineet samaan suuntaan. Tällä kaikella palvellaan työelämää ja asuntomarkkinoita, mutta ei lasten ja nuorten perustarvetta ja oikeutta vanhempien aikaan ja läheisyyteen.

Alle 3-vuotiaiden kohdalla järjestelmät ovat jokseenkin kohdallaan kotihoidon tuen matalaa tasoa lukuun ottamatta. Kun lapsi kasvaa tästä vanhemmaksi, tilanne vaikeutuu ja vanhemmilla on lapsille aikaa entistä vähemmän. Osa-aikatyötä, vuorotteluvapaata tai kokonaan kotiin jäämistä hyvin harvat haluavat, koska ansiot putoaisivat liikaa. Osa vanhemmista haluaa tehdä normaalin työuran eikä edes halua jäädä kotiin. Tämäkin kannattaa pitää tosiasiana mielessä. Mutta yhtä lailla on varmaa, että monessa perheessä ajan järjestämiseen on halua, jos vain perheen taloudellinen tilanne sen sallisi. Näillekin vanhemmille olisi tähän luotava edellytyksiä.

Keskustan vaatimusten pääasia, arvoisa puhemies, onkin se, että palvelut, perhetuet ja verotus on järjestettävä niin, että ne antaisivat nykyistä paremman taloudellisen mahdollisuuden perhevapaisiin silloin, kun se lasten ja nuorten tilanteen takia on tarpeen. Läheinen ja turvallinen aikuissuhde on tärkeä jokaiselle lapselle. Vanhemman tarve on suurimmillaan silloin, kun lapsi on pieni, opettelee puhumaan tai aloittaa kouluaan. Mutta korvaamaton hetki saattaa syntyä silloinkin, kun perheen kanssa kilpailevat kaveripiirin huumekokeilut. Perheet tietävät itse parhaiten, koska heidän kohdallaan on suurin tarve yhteisen ajan järjestämiseen.

Vanhemmat kaipaavat selkeästi lastensa tueksi pitkiä yhtenäisiä vapaita jaksoja, kuten vuorotteluvapaan kaltaista järjestelmää. Vuorotteluvapaa onkin hyvä järjestelmä, mutta nykyään se on vain työnantajan tahdosta kiinni, hänen päätettävissään, ja lisäksi kotiin jäännin kohdalla vuorotteluvapaakorvaus on tuntuvasti heikompi kuin opintoja varten otettuna. Vanhemmille tulisi antaa määrävuosin ehdoton oikeus vuorotteluvapaaseen siten, että työpaikka säilyisi ja että korvaus olisi sama lapsen tai nuoren hoidosta kuin se on opiskelustakin.

Eniten uutta olisi kuitenkin saavutettavissa sillä, että valtio tulee perheitä vastaan joko tuella tai verosta tehtävällä vähennyksellä. Esimerkiksi keskustan perhetyöryhmässä pohditaan parhaillaan esitystä verosta tehtävästä perhevähennyksestä silloin, kun toisen tulot jäävät selvästi normaalipalkkaa pienemmäksi eli hän on jäänyt esimerkiksi osa-aikatyöhön tai kokonaan töistä pois. Edun saisi, kun käyttää töiden sijasta aikaa lasten kanssa. Oikein sovellettuna järjestelmä antaisi myös yksinhuoltajille nykyistä paremman aseman.

Erittäin paljon saataisiin myönteistä aikaan jo sillä, että miesten ja naisten palkkaeroista päästäisiin eroon. Ne vähentävät mahdollisuuksia ajan lisäämiseen lapsille, kun lähes aina vain naiseen kohdistuu tätä koskeva odotus. Monasti mies saattaisi paremminkin kyetä järjestämään työaikansa uudelleen, mutta korkeampi palkka ja työpaikan asenteet estävät usein tällaisen vakavan pohdinnan.

Näiden taloudellisten ohjauskeinojen rinnalla vanhempien kasvatusvastuun ja vanhemmuuden tukiverkkojen tukemiseksi tarvitaan laajaa yhteistyötä yhteiskunnan, vapaaehtoistoiminnan ja vanhempien kesken. Monilla paikkakunnilla onkin jo viritelty hankkeita, muun muassa Laukaan Yhdessä elämään -kasvatusmalli. Suuri osa tästä työstä ei vaadi rahaa vaan tahtoa. Meillä on yhteiskunnan palkkaamina valtava määrä kasvatuksen ammattilaisia päiväkodeissa, kouluissa, sosiaali- ja terveydenhuollossa ja nuorisotyössä. Inhimillisiä koulutettuja voimavaroja tähän työhön on enemmän kuin koskaan historiassamme. Mutta jotenkin olemme lokeroineet itsemme niin, että perheet tuttavapiireineen, yhdistystoiminta ja tämä yhteiskunnan virallinen osa toimivat liikaa kukin erillään toisistaan. Voimat jäävät vajaateholle, ja lapset ja nuoret vaeltavat koulun jälkeen iltapäivällä ja illalla kuka missäkin. Lasten oikeus on, että heistä pidetään huolta, että heitä vahditaan, komennetaan, opastetaan ja kannustetaan. Sitä varten me vanhemmat olemme olemassa.

Arvoisa puhemies! Perhepolitiikka on nostettava politiikan asialistan kärkeen. Kasvatustehtävä on nostettava sille kuuluvaan arvoon. Keskusta esittää perhepolitiikka-ohjelmaan seuraavat neljä teesiä: 1) Aikaa lapsille -vaatimus ohjatkoon lähivuosina tehtäviä tulonsiirtoja, veroratkaisuja sekä palvelujen ja työelämän kehittämistä koskevia päätöksiä. 2) Tukia parantamalla lapsiperheiden köyhtyminen ja syrjäytyminen on pysäytettävä ja lastensuojelusta on huolehdittava. 3) Päiväkotien ja koulujen voimavaroista ja rakennusten kunnosta on huolehdittava. 4) Yhteiskunnan ja yhteisöjen on tuettava vanhemmuutta.

Arvoisa rouva puhemies! Edellä esitettyyn viitaten ehdotan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavan perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodon: "Kuultuaan hallituksen vastauksen opposition välikysymykseen eduskunta toteaa, että hallitus ei aio korjata perhepoliittista linjaansa, vaikka se on täysin tietoinen lapsiperheiden aineellisten ongelmien kärjistymisestä sekä sosiaalisen ja henkisen pahoinvoinnin lisääntymisestä, ja siirtyy päiväjärjestykseen."

Jukka  Gustafsson  /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Karpelan alkupuheenvuoroa kuunnellessani jouduin kyllä nipistämään itseäni: olenko kuuntelemassa alustusta koskien viipurilaislasten hätää. (Ed. Pekkarinen: Oli kyllä aihettakin nipistellä!)

Keskusta on rajannut välikysymyksensä vain osaan suomalaista perhepolitiikkaa. Vaikka otamme huomioon välikysymyksen yhteydessä markkinoidut lakialoitteet, ei voi välttyä johtopäätökseltä, että keskustan perhepoliittinen näkökulma keskittyy lähinnä tulonsiirtotasoon. Välikysymyksestä henkii ajatus, että lapset ja lapsiperheet ovat sosiaalitukien varassa elävä, onneton väestöryhmä, jonka ongelmat poistuvat tukia nostamalla.

Lapset ja lapsiperheet tarvitsevat hyvinvointiyhteiskunnan palveluja ja tulonsiirtoja. Sosialidemokraatit eivät pidä perhetukia kuitenkaan kaikkein keskeisimpinä välineinä ehkäistä ja vähentää nykyisiä ongelmia. Raha ei yksin ratkaise lisääntyviä mielenterveys- ja päihdeongelmia, ei estä perheiden hajoamisia tai muuta työelämää perheystävällisemmäksi.

Ahon hallituksen aikainen taloudellinen romahdus ja sen jälkeinen valtiontalouden hevoskuuri on pannut kaikki väestöryhmät laman maksumiehiksi, myös lapsiperheet. Taloudelliset realiteetit ja poliittinen, tietoinen painotus hyvinvointipalvelujen kehittämiseen on pitänyt tulonsiirtojen kehityksen vähäisenä. Nyt kun valtiontalouteen on saatu pelivaraa, sosialidemokraatit pitävät oikeudenmukaisuussyistä perusteltuna hallituksen painotusta parantaa ensi tilassa huonoimmassa asemassa olevien lapsiperheiden tukimuotoja. (Välihuutoja keskustan eduskuntaryhmästä) Esimerkiksi työmarkkinatyön lapsikorotuksen nostaminen ensi vuoden alussa — kuulkaa — tarkoittaa kaksilapsisessa perheessä noin 470 markan tulonlisäystä kuukaudessa. Kun otetaan huomioon Lipposen hallitusten lisäpanostukset hyvinvointipalveluihin, tuki lapsiperheille on reaalisesti samalla tasolla kuin vuonna 1995. (Hälinää — Puhemies koputtaa)

Arvoisa puhemies! Yleisellä talous- ja työllisyyspolitiikalla sekä veroratkaisuilla on tärkeä merkitys perheiden asemaan. Keskustajohtoisen Ahon hallituksen aikana työttömyys kasvoi muutamassa vuodessa kolminkertaiseksi. Massatyöttömyyden surullisista seurauksista kärsivät edelleen monet lapsiperheet pitkäaikaistyöttömyyden ja toimeentulovaikeuksien muodossa. Perheiden köyhyyden syy on ensi sijaisesti työtulojen puute ja pitkittynyt työttömyys.

Lipposen hallituksen aikana tuhannet vanhemmat ovat saaneet töitä, sillä vuodesta 95 uusia työpaikkoja on syntynyt yli 300 000. Samalla työssäkäyvien vanhempien ja heidän perheidensä talouteen on tullut helpotusta tuloveronkevennysten myötä. Verotuksellisesti on myös tuettu työn ja perheen yhteensovitusta.

Asuntovelkaisten perheiden tilanne oli 90-luvun alussa tukala. Vuosina 91—95 asuntoluottokannan keskikorko oli keskimäärin 10,5, kun se Lipposen hallitusten aikana on 6 prosenttia. Otan esimerkiksi lapsiperheen, jolla on 15 vuoden laina tasaerin tapahtuvalla lyhennystavalla, maksettava summa 250 000 markkaa. Viime vuosien alhaisempi korkotaso vähentää perheen asuntolainan lyhennys- ja korkomenoja noin 650 markalla kuukaudessa verrattuna porvarihallituksen elinvuosiin. Vuositasolla tämä korkoetu tarkoittaa lähes 8 000 markkaa enemmän rahaa perheen muuhun käyttöön.

Perhepolitiikan keskeinen lähtökohta on ongelmien ennaltaehkäisy ja lapsen ja perheiden näkökulman huomioon ottaminen yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kaikilla tasoilla. Lasten ja lapsiperheiden asemaan vaikuttavat työllisyys-, talous- ja verotuskysymysten lisäksi monet muut yhteiskuntapolitiikan linjaukset, kuten hoivapalveluiden saatavuus ja laatu, asuntokysymys, koulut, tukipalvelut, kirjastot, kulttuurianti, sosiaali-, nuoriso- ja liikuntatoimi sekä järjestöjen toiminta.

Sosialidemokraatit painottavat hyvinvointipalvelujen merkitystä lapsille ja lapsiperheille. Alle kouluikäisten lasten oikeus kunnalliseen päivähoitoon ja 6-vuotiaiden oikeus maksuttomaan esiopetukseen ovat merkittäviä sosiaalipoliittisia uudistuksia.

Koulujen toimintaedellytykset vahvistuvat tänä ja ensi vuonna opetuksen yksikköhintoihin kohdistetun valtion lisärahoituksen johdosta. Sosialidemokraattien vaatimuksesta myös sosiaali- ja terveyspalvelujen valtionosuudet kasvavat vuosina 2002—2003 yli 800 miljoonalla markalla. Lisääntyvät voimavarat on mielestämme suunnattava kouluterveydenhuollon sekä pienten lasten iltapäivätoiminnan järjestämiseen.

Arvoisa puhemies! Eduskunnan on syytä arvioida, mikä oikein on yhteiskunnan ja perheiden arvojen kohdalla pielessä, kun niin moni lapsi ja nuori voi huonosti. Useat lasten terveyttä ja hyvinvointia koskevat tutkimukset kertovat samaa. Läheltämme löytyy aivan liikaa turvattomia, yksinäisiä ja masentuneita lapsia. Lasten päihteiden käyttö on lisääntynyt ja lastensuojelun piiriin tulleiden lasten määrä on noussut selvästi. Liian monen isän ja äidin käsitys omasta itsestä, vanhemmuudesta ja vastuusta on rikkinäinen. Menevyys, suorittaminen ja kulutuskeskeisyys näyttävät olevan in. Onko niin, että itse asiassa ongelma onkin liian monen aikuisen ja vanhemman oma pahoinvointi?

Markkinavoimien vahvistuminen lasten ja nuorten elinympäristössä on vakavalla tavalla haastanut hyvinvointiyhteiskunnan peruseetosta. Tärkeä kysymys on arvioida sosiaalisen pääoman merkitystä yksilöiden ja yhteisöjen elämässä. Miten vahvistaa yhteisöllisyyttä perheissä, asuinalueilla ja yhteiskunnassa? (Ed. Korkeaoja: Se on oikein!) "Kasvun rauha" voisi olla uusi arvomme. Suomi tarvitsee kansallista ravistelua, jotta saamme paremman tasapainon inhimillisten arvojen ja kilpailuyhteiskunnan aiheuttamien paineiden välille.

Suuria perhepolitiikan haasteita ovat lasten eriarvoistuminen ja osan syrjäytymisriski. Kun perheessä on mielenterveys- ja päihdeongelmia, lasten tarve saada ulkopuolista apua on huutava. Hyvinvointipalvelujen ammattitaitoinen henkilöstö ja yhteistyöhön perustuvat toimintatavat ovat avainasemassa, jotta ongelmat voidaan tunnistaa ja antaa apua mahdollisimman varhain. Sosialidemokraatit ovat voimakkaasti ajaneet lisäresursseja lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen parantamiseksi koko maassa. Toteutuneet lisämäärärahat ja normimuutokset ovat vahinkoja korjaavia, mutta välttämättömiä toimia.

Arvoisa puhemies! Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta on 90-luvun työelämän murroksen myötä tullut entistäkin haastavampaa. Työelämän vaatimukset, työssäuupuminen, pätkätyöt, epäsäännölliset työajat, ylityöt ja nuiva suhtautuminen perhevapaisiin aiheuttavat päänvaivaa monille työntekijöille ja heidän perheilleen. Työssä jaksamattomuus johtuu työpaikkojen liian vähäisistä henkilömääristä ja johtamisen, vuorovaikutuksen ja työn organisoinnin puutteista.

Työn ja perhe-elämän yhteensovittamista selvittänyt kolmikantainen työryhmä esittää muun muassa vanhempainloman jakamista osa-aikaisesti vanhempien kesken, isyysloman pidentämistä 18 päivästä 25 päivään ja adoptioisille vastaavaa oikeutta isyyslomaan kuin biologisilla isillä. Esitykset ovat hyviä, mutta kaipaavat jatkoa. Sosialidemokraatit pitävät perusteltuna isyysloman lisäksi isän oikeutta omaan vanhempainvapaakuukauteen. Asiasta on jätetty ed. Haataisen nimellä lakialoite. Isän vanhempainvapaakuukausi olisi lisäystä nykyisiin lastenhoitovapaisiin ja pidentäisi perheen mahdollisuutta hoitaa lasta kotona vanhempainrahan turvin. Isän oma kuukausi parantaisi perheen hyvinvointia sekä edistäisi hoiva- ja kotitöiden jakamista.

Onnistunut työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen edellyttää ennen kaikkea asenteiden ja toimintatapojen muutosta työpaikoilla. Voimassa olevaan tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun sisältyy työmarkkinaosapuolten yhteinen tahto työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamiseen työpaikkojen käytäntöjä kehittämällä, koulutuksella ja asenteisiin vaikuttamalla. Konkreettisten tulosten aikaansaamiseksi myös valtiovallan on kannettava jatkossakin vastuunsa. Eduskuntaryhmämme pitää tärkeänä, että hallitus valmistelee lapsipoliittiseen selontekoon konkreettisen julistuksen "Hyvän lapsuuden ehdot työelämälle". Perheystävällisessä työpaikassa ymmärretään työntekijöiden elämän kokonaisuutta ja työn ohessa olevia muita tärkeitä vastuita, joiden hyvä hoito sinällään edistää myös tuloksellista työntekoa. Parhaat työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen ratkaisuja kehittäneet yritykset tulee palkita vuosittain valtion palkinnolla.

Arvoisa puhemies! Lasten ja lapsiperheiden toimeentuloa on syytä arvioida kokonaisvaltaisesti. Esimerkiksi välikysymyksessä esille otetun lapsilisän reaaliarvon turvaaminen on perusteltua. Tarkastelua ei ole syytä rajoittaa kuitenkaan vain välikysymyksessä mainittuihin perhetukiin, vaan yhtä hyvin voidaan kysyä, ovatko Ahon hallituksen toimeenpanemat vanhempainpäivärahojen leikkaukset ja maksukauden lyhentäminen edelleen perusteltuja. Toimeentulotarkastelussa on otettava huomioon perhetukien lisäksi myös muiden tekijöiden, kuten verotuksen, palveluiden, työllisyyden, korkotason ym., vaikutukset perheiden asemaan. Yksinhuoltajat ovat tutkimusten mukaan taloudellisesti ahtaalla. Heidän asemaansa on kohennettava esimerkiksi pienituloisten tuloverotusta keventämällä. On myös syytä arvioida lastenhoitovapaalla olevan eläketurvan riittävyyttä.

Sosialidemokraatit haluavat jatkaa tulevina vuosina lasten päivähoito-, koulu- ja tukipalvelujen kehittämistä entistä laadukkaammiksi ja ongelmia ennalta ehkäiseviksi. Perheiden kriisitilanteissa vanhemmuutta tukevat avopalvelut on saatava kuntoon. Äitiys- ja lastenneuvoloiden roolia on edelleen muutettava perheneuvoloiden suuntaan. Lapsen oppimis- ja kehityshäiriöihin on suhtauduttava vakavasti ja palvelut on järjestettävä niin, että asuinkunnasta riippumatta lapsi saa ajoissa tarvitsemansa avun. Päiväkotien lapsiryhmiä on pienennettävä sekä henkilöiden työsuhteiden pysyvyyttä lisättävä. Myös perhepäivähoitajien asemaa on parannettava ja tehtävä tärkeästä työstä entistä houkuttelevampi. Hyvinvointipalveluissa työskentelevien täydennyskoulutukseen ja työehtoihin on kuntatyönantajan paneuduttava.

Sosialidemokraateille peruskoulu on erityisen huolenpidon kohde. Jokaisella lapsella tulee olla hyvä lähikoulu, joka tarjoaa laadukkaan opetuksen. Koulujen tukipalveluissa on edelleen paljon parantamisen varaa — koulukuraattoreita, psykologeja ja koulunkäyntiavustajia ei ole riittävästi. Kouluterveydenhuolto on saatava uuteen nousuun. Pienten koululaisten iltapäivätoiminta on saatava lakisääteiseksi ja sen laatuun on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Työn ja perhe-elämän yhteensovituksessa tarvitaan työmarkkinajärjestöjen ja työpaikkojen aktiivista otetta ja sitoutumista. Erityisesti kaipaamme työnantajien ja heidän järjestöjensä ryhdikkäitä toimenpiteitä. Työpaikkojen perheystävällisyys ja tasa-arvoisuus on arvo sinänsä, jonka tulee olla kiinteä osa työpaikan kehittämistyötä. Lastenhoitolomien jakaminen, työaikapankit sekä vuorotteluvapaajärjestelmän kehittäminen alkuperäisen sapattivapaajärjestelmän suuntaan helpottavat työn ja perhe-elämän yhdistämistä.

Arvoisa puhemies! Vanhemmuuteen kasvaminen on äärimmäisen hieno mutta samalla vaativa tehtävä. Kokemuksesta voin sanoa, että vanhemman vastuullisessa tehtävässä pääsee pitkälle humaanilla ihmiskäsityksellä, lämmöllä ja tavallista maalaisjärkeä käyttämällä. Väestöliiton tekemässä Perhebarometrissa on kartoitettu vanhempien käsityksiä lapsuudesta nykypäivän Suomessa. Selvityksestä ilmenee myös valoisia ääniä, sävyjä, esimerkiksi urheiluseuroissa tehtävän työn tärkeä merkitys lasten ja nuorten hyvinvoinnille. Tulokset ovat kaiken pahoinvointikeskustelun keskellä lohdullisia: suomalaisten lasten elämä on perhekeskeistä, lapset ovat huoltajiensa mielestä hyvin tyytyväisiä elämäänsä, ja tärkeintä lapsille on perheen yhdessäolo, kaverit, harrastukset ja leikkiminen. Mitään hokkuspokkustemppuja ei siis tarvita, riittää, kun asettaa turvalliset rajat, hoivaa ja rakastaa lasta.

Mari  Kiviniemi  /kesk:

Arvoisa puhemies! Jokainen meistä tuntee Grimmin sadut, nuo julmat tarinat, joita ei aivan pienille lapsille uskalla lukea. Viime viikkoina ilmestyneet useat tutkimukset lapsiperheiden tilanteesta ovat tehneet samanlaisen vaikutuksen. Tutkimusten ja selvitysten tulokset tekisi mieli jättää lukematta. Niin ikäviä ja huolestuttavia viestejä ne kertovat.

On toki niin, että suurella osalla suomalaisista lapsista ja heidän perheistään menee paremmin kuin koskaan, ja siitä on syytä iloita. On kuitenkin iso joukko lapsia, joilla on puutteita joko päivittäisessä hoivassa tai muussa hyvinvoinnissaan. Lisäksi pienehköllä mutta koko ajan laajenevalla joukolla lapsia vakavat ongelmat kasautuvat.

Syyt huonon olon lisääntymiseen ovat moninaiset. Aikuisten ote vanhemmuudesta on höltynyt, ja moni lapsi kärsii vanhempien läsnäolon puutteesta. Työelämä vaatii yhä enemmän, ja yhä useammin vain perhe joustaa. Myös lapsiperheiden toimeentulo on heikentynyt muihin kotitalouksiin verrattuna. Köyhyysrajan alapuolelle on pudonnut yhä suurempi joukko lapsiperheitä. Samoin lapsiperheiden palvelut ovat heikentyneet.

Kaikkiin näihin syihin ei politiikalla tietenkään suoraan voida vaikuttaa. Useimpiin niistä pystytään kuitenkin puuttumaan ainakin välillisesti, jos halutaan. Hallitus on vastuussa ongelmien olennaisen ennaltaehkäisyn eli lapsiperheiden toimeentulon heikkenemisestä. Hallitus on vastuussa lapsilisien, kotihoidon tuen, minimiäitiyspäivärahan ja muiden perhetukien leikkauksesta. Hallitus on vastuussa lapsiperheiden palveluiden karsimisesta, samoin kuin hallitus on vastuussa siitä, että määrärahat lasten ongelmien korjaamiseen ovat aivan liian pienet.

Ei keskustankaan ole hyödyllistä vain etsiä syyllisiä tapahtuneelle. Kansalaisilla on kuitenkin oikeus tietää, mikä on Lipposen hallituksen viesti lapsiperheille. Se on tyly. Sosialidemokraatit, kokoomus, Rkp, vihreät ja vasemmistoliitto ovat ummistaneet silmänsä lapsiperheiden ongelmilta ja täysin tietoisin päätöksin heikentäneet lapsiperheiden toimeentuloa. Kyse ei ole vääjäämättömästä luonnonlaista tai vain laman vaikutuksista. Tämä on Lipposen hallituksen perhepolitiikkaa. Se alkoi jo viime vaalikaudella. Ensi töikseen hallitus leikkasi lapsilisiä 700 miljoonalla markalla ja kotihoidon tukea neljänneksellä. Tälläkään kaudella ei kyseisiin tukiin ole tehty edes minkäänlaisia inflaatiotarkistuksia. Käytännössä lapsilisiä onkin leikattu kahteen kertaan. Elinkustannusten nousun huomiotta jättäminen on pienentänyt lapsilisien ostovoimaa yli 10 prosentilla. (Hälinää — Puhemies koputtaa)

Hallituksen mielestä pienimmän äitiyspäivärahan ei tarvitse olla kuin 60 markkaa päivässä. Muutenkin pienituloisen työttömän äidin tulot putoavat siis puoleen lapsen syntyessä. Työmarkkinatuen lapsikorotuksia hallitus pienensi 60 prosentilla eikä pitänyt niitä ollenkaan tarpeellisina kansaneläkkeessä. Hallitus ei uskonut näitä päätöksiä tehdessään asiantuntijoiden eikä keskustaopposition varoituksia leikkausten epäoikeudenmukaisuudesta.

Muilta osin hallituksen perhepolitiikka on jämähtänyt työryhmätyöskentelyksi ja löysiksi lupauksiksi. Työryhmiä perustetaan mutta niiden toimenpide-ehdotuksia ei toteuteta. Vasta nyt lukuisten tutkimusten ja keskustan välikysymyksen myötä hallituskin alkaa herätä.

Kun on lukenut viime päivinä lehtiä, todella huomaa, millainen poliittisten irtopisteiden hätäkeruu on käynnissä. Kokoomuksen varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa esittää kotihoidon tuen korottamista, vasemmistoliitto haluaa nostaa lapsilisien tasoa, ed. Haatainen esittää isäkuukautta, ministeri Perho haluaa lapsiperheiden palvelukeskuksia jne. jne.

Hyvät hallituspuolueiden kansanedustajat, teillä on ollut useita vuosia aikaa toteuttaa näitäkin aloitteita. Olette kuitenkin äänestäneet järjestelmällisesti esimerkiksi kotihoidon tuen korottamista vastaan, kun keskusta on korottamista esittänyt. Nyt eivät selittelyt auta.

Ministeri Soininvaaran vastaus välikysymykseen ei millään muotoa tyydytä. Ministeri yrittää väittää mustaa valkoiseksi. Perhepolitiikan laiminlyöntiä onkin ymmärrettävän vaikea perustella varsinkin vihreän ministerin. Kun puolueen harjoittama politiikka on valovuosien päässä sen poliittisesta ohjelmasta, perustelutkin pitää hakea kaukaa.

Kaiken huippu oli ministerin viimelauantainen kannanotto lasten iltapäivähoidon järjestämisestä. Hän sanoi lehtitietojen mukaan, että ennen New Yorkin terrori-iskuja hän oli optimistinen mutta ei enää. Sinänsä valitettavia terrori-iskuja voi aika monen asian aiheuttamisesta syyttää, mutta on melkoista väittää, että terrori-iskujen takia suomalaisten lasten iltapäivähoidon järjestäminen ei onnistu.

Mitä muuten tulee ministerin puheenvuoroon, minulle tuli tunne, ettei hän ole lukenut Stakesin uusinta raporttia "Mikä lapsiamme uhkaa?" Se osoittaa nimittäin yksiselitteisesti sen, että lapsiperheiden palvelut ovat heikentyneet. Viime vuosina poikkeuksellisen voimakkaan talouden kasvun aikana hallituksen perhepolitiikka on siis ollut edellä kuvatun kaltaista. Voi vain kysyä, millaista se tulee olemaan pienemmän talouskasvun myötä. Ministerien puheenvuorot osoittavat, ettei hallituksen tulevalta selonteolta voi mitään odottaa.

Ed. Gustafssonille minun on pakko muistuttaa, että tämä välikysymys on tehty Lipposen hallitukselle, ei Ahon hallitukselle.

Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmän mielestä perhepolitiikka vaatii täydellistä suunnanmuutosta. Pienet kosmeettiset korjaukset ja lisämäärärahat eivät enää riitä. Hallituksen pitää sitoutua kaikessa toiminnassaan erilaisten perheiden hyvinvoinnin turvaamiseen. Tämä koskee kaikkia ministereitä, myös pää- ja valtiovarainministeriä.

Suuri ongelma Suomessa on, että hyvinvointimallimme ei tarjoa kaikenlaisille perheille toimivia vaihtoehtoja. Parhaiten asiat ovat silloin, kun molemmat vanhemmat ovat palkkatyössä ja työttömyyden kohdatessa molemmat ovat oikeutettuja ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Toinen kohtuullinen vaihtoehto on se, että perheellä ei ole lainkaan ansiotuloja, jolloin se voi saada samanaikaisesti useita tulosidonnaisia etuuksia.

Näiden vaihtoehtojen väliin jää kuitenkin aivan liian vähän tilaa perheiden valinnanmahdollisuuksille. Tuloloukkujen purkamisesta huolimatta verotus ja sosiaaliturva kohtelevat edelleen muunlaisia perhemalleja sangen eriarvoisesti. Kun vanhemmista vain toinen on töissä tai perheellä on ylipäänsä vain yksi huoltaja, toimeentulo on huomattavasti vaikeampaa.

Kyse ei ole aina edes perheiden valinnanmahdollisuuksista. Elämänkulkuun ei aina itse voi vaikuttaa. Yksinhuoltajuus, adoptiovanhemmuus tai sairaan lapsen hoivatyö kotona ovat useimmiten tilanteita, joihin perhe yksinkertaisesti vain päätyy, ja näissä tilanteissa yhteiskunnan turvaverkko pahasti pettää.

Erilaisten perheiden tasavertaisuuden vuoksi onkin pikaisesti selvitettävä puolisovähennyksen ja yksinhuoltajavähennyksen käyttöönoton mahdollisuudet. Tällaisen vähennyksen avulla pienennettäisiin yhden työssäkäyvän vanhemman perheiden verotaakkaa. Vähennyksen tekemisen samoin kuin kotona olevan puolison eläkekertymän pitäisi olla mahdollista myös vuotta lyhyemmiltä ajanjaksoilta.

Myös adoptiovanhempien tasa-arvoisuuden mahdollistamiseksi on otettava käyttöön adoptioavustus kansainväliseen lapseksiottamiseen, kuten keskustakin on talous- ja lakialoitteissaan esittänyt. On hyvä, että asia etenee valtiovarainvaliokunnassa. Tämän lisäksi adoptiovanhempien perhevapaaoikeudet on saatava biologisten vanhempien vapaiden tasolle.

Muusta eriarvoisesta kohtelusta huolimatta kaikkia perhemalleja kohtelee melkoisen tasa-arvoisesti kuitenkin yksi epäkohta, nimittäin työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen vaikeus. Työelämä vaatii lasten vanhemmilta aivan liikaa. Tutkimusten mukaan lapsiperheiden keskimääräinen yhteenlaskettu viikkotyöaika on selvästi suurempi kuin lapsettomien parien. Pienten lasten isät tekevät ylitöitä jopa useammin kuin muut miehet. Joka kolmannen lapsen äiti ja joka toisen lapsen isä työskentelee epätyypillisinä aikoina eli vuoro-, ilta- ja viikonlopputyössä. Ylipäänsä työelämän sitovuus ja työtahti ovat kiristyneet.

Keskustan eduskuntaryhmä vaatii, että työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen otetaan hallituksessakin vihdoin tosissaan. Hallituksen asettamalta asiaa pohtineelta kolmikantaiselta työryhmältä odotettiin paljon, mutta tulokset olivat aivan liian vaatimattomia. Viikon lisäys isyyslomaan, vanhempainrahan osa-aikaisuus ja muut sinänsä tarpeelliset esitykset eivät riitä.

Tilanteen korjaamiseen tarvitaan useita samaan suuntaan vaikuttavia toimenpiteitä. Ennen kaikkea tarvitaan asennemuutosta kaikilta työntekijöiltä ja erityisesti työnantajilta. Perhe- ja hoitovapaiden pitämiseen on kannustettava nykyistä enemmän erityisesti isiä. Esitys vain isille tarkoitetusta isäkuukaudesta onkin erittäin tervetullut. Myös perhevapaiden kustannusten jakaminen molempien vanhempien työnantajien kesken on kannatettava ajatus. On kaikkien etu, että työssäkäyvät kokevat ajan riittävän myös perheelle. Se auttaa jaksamaan pidempään ja täysipainoisemmin työelämässä sekä ylipäänsä kannustaa ihmisiä perheen perustamiseen.

Lapsiperheet tarvitsevat elämässään nykyistä enemmän toimeentulon ennustettavuutta ja vakautta, takuuta siitä, ettei valtio aina ensimmäisellä hädän hetkellä ole lapsiperheiden kukkarolla. Lipposen hallitus ei tätä takuuta ole kuitenkaan pystynyt antamaan. Sen hallitessa lapsiperheiden toimeentulo on heikentynyt muihin kotitalouksiin verrattuna. Yhä useampi lapsiperhe on lisäksi pudonnut köyhyysrajan alapuolelle.

Jos yhteiskunta kerran todella haluaa — ei vain juhlapuheissa — tukea lapsiperheitä, sen on näyttävä myös valtion budjeteissa. Siksi keskustan eduskuntaryhmä edellyttää, että lapsilisien indeksikorotukset palautetaan. Myös lapsilisien tasoa on jatkossa pystyttävä korottamaan. Hallituksen pitäisikin toteuttaa asettamansa lapsilisätyöryhmän viime tammikuussa esittämät ehdotukset. Lapsilisät ovat nimittäin tehokas väline tukea lapsiperheitä suhteessa muihin perheisiin. Erityisen tärkeä tukimuoto se on nimenomaan pienituloisille.

Ennustettavuutta ja vakautta vaadimme myös kotihoidon tuen, yksityisen hoidon tuen ja päivähoitomaksujen suhteen. Mikään niistä ei saa olla päivänpoliittisen kissanhännänvedon kohteena. Lapsiperheillä kaikki kyseiset tuet vaikuttavat hoitoratkaisuihin, joita ei välttämättä ykskaks muuteta.

Kotihoidon tuki on keskustan eduskuntaryhmän mielestä nostettava aikaisemmalle tasolleen. 2 000 markan suuruisena se loisi nykyistä useammalle perheelle todellisia vaihtoehtoja lasten hoidossa. Valtion maksamana kunnollinen kotihoidon tuki myös asettaisi perheet samanarvoiseen asemaan. On hienoa, että monet kunnat maksavat kotihoidon tuen kuntalisää. Kaikilla kunnilla ei siihen halusta huolimatta kuitenkaan ole yksinkertaisesti varaa. Eläkejärjestelmää uudistettaessa on myös huolehdittava siitä, että kotityön eläkekarttuma saadaan kuntoon.

Samanaikaisesti kotihoidon tuen tasokorotuksen kanssa pitäisi korjata päivähoitomaksujärjestelmän pahat epäkohdat. Tällä hetkellä nimittäin edelleen liian suuri osa lapsista eli lähes 40 prosenttia kuuluu ylimpään hoitomaksuluokkaan. Sisaralennuskäytäntö ei ole tarpeeksi toimiva, ja yksinhuoltajat ovat maksujen osalta usein kohtuuttomassa tilanteessa.

Kiireellistä korjaamista vaatii myös vähimmäismääräisen äitiys-, isyys- ja vanhempainrahan taso. 1 440 markan kuukausikorvauksella yrittää tulla toimeen 34 000 suomalaista eli 28 prosenttia äitiyspäivärahan saajista. He ovat pääosin työttömiä, pätkätöitä tekeviä, yrittäjiä, maanviljelijöitä tai opiskelijoita. Tuen taso ei todellakaan täytä perustuslain mukaista kansalaisten oikeutta perustoimeentuloturvaan. Keskusta esittääkin välikysymyksen yhteydessä jätetyssä lakialoitteessaan minimipäivärahan tason korottamista alimman työttömyyspäivärahan tasolle.

Tutkimukset kertovat myös, että lapsiperheiden palvelut ovat heikentyneet aina neuvoloista nuorisotyöhön. Tämä näkyy muun muassa ryhmäkokojen kasvamisena päiväkodeissa ja kouluissa, kouluterveydenhuollon heikkenemisenä sekä lasten ja nuorten vapaa-ajan palveluiden vähenemisenä. Osan vastuusta kantavat toki kuntapäättäjät, mutta eivät kunnat kuitenkaan ilkeyttään jätä tehtäviään hoitamatta, vaan kyseessä on silkka rahan puute. Lipposen hallitukset ovat heikentäneet kuntataloutta selvästi yli 10 miljardilla markalla ja samanaikaisesti lisänneet entisestään kuntien velvollisuuksia.

Ongelmia on erityisesti ollut erityistukea vaativien lasten tilanteen hoitamisessa. Samalla kun avuntarvitsijoiden määrät ovat nousseet, palveluja on supistettu. Lastensuojelun avohuollon asiakasmäärät ovat nousseet 20 000 lapsesta lähes 50 000:een. Psykoterapian tarpeessa arvioidaan olevan 150 000 alle 15-vuotiasta eli 17 prosenttia kyseisestä ikäryhmästä.

Eduskunta on parina viime vuotena joutunut puuttumaan hallituksen budjettiesitykseen ja lisäämään määrärahoja lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon. Tällainen hallituksen virheiden korjaaminen joka vuosi eduskunnan toimesta ei ole hyvää politiikkaa. (Ed. Gustafsson: Nimenomaan hallituspuolueet yhdessä ovat halunneet tehdä sen!) — Lapsiperheiden tasokkaiden palveluiden mahdollistamiseksi tarvitaan pitkäjänteisempää rahoitusta, ed. Gustafsson. — Valtion ja kuntien välille tarvitaankin kuntasopimus, joka luo vakautta ja jatkuvuutta myös palvelujen kehittämiseen.

Arvoisa puhemies! Vasta muutaman kymmenen vuoden kuluttua nähdään, mikä on 90-luvun perhepolitiikan lopputulos. Silloin syntyneet lapset astuvat työelämään parinkymmenen vuoden kuluttua ja yhteiskunnallis-poliittiseen vastuuseen 2030-luvulla. Onnellinen lapsuus ei takaa onnellista aikuisuutta, mutta yhteiskunnalle hyvinvoivat lapset ovat paras tae menetyksestä ja turvallisesta tulevaisuudesta.

Lapset toivovat kertomuksille aina onnellista loppua — niin minäkin. Perhepolitiikan osalta sellaista ei kuitenkaan valitettavasti ole tältä hallitukselta odotettavissa. Hallitus ei ansaitse lapsiperheiden luottamusta. Lapsiperheet sen sijaan ansaitsevat paremman hallituksen.

Marjukka  Karttunen  /kok:

Arvoisa puhemies! Oppositio on tehnyt välikysymyksen otsikolla "Lasten ja lapsiperheiden heikentynyt tilanne". Välikysymyksessä tuodaan esille lasten pahoinvoinnin lisääntyminen ja lapsiperheiden vaikeudet.

Vaikka lähes kaikki nykypäivän lapset saavat elää sellaisen aineellisen hyvinvoinnin ympäröiminä, mistä aiemmat sukupolvet ovat voineet vain uneksia, on tilanne monelta osin heikentynyt. Lasten ja nuorten henkinen pahoinvointi on lisääntynyt. Nykyinen kiireinen, lyhytjänteinen ja välittömään tyydytykseen perustuva elämäntapa on omiaan vaikeuttamaan lastemme kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen arvoihin. Vika ei kuitenkaan ole lapsissa, vaan meissä aikuisissa, jotka loimme maailmasta tällaisen.

Lasten ja nuorten pahoinvointi on vakava ongelma, ja sen syyt ovat moninaiset. Välikysymyksen tekijät tarkastelevat kysymystä kuitenkin hyvin yksipuolisesti. He ovat ehkä unohtaneet sen todellisuuden, jossa suurin osa suomalaisista lapsiperheistä elää. Lasten ja nuorten pahoinvointi ei johdu pääosin perhepoliittisten etuuksien inflaatiotarkistusten väliinjättämisestä. Syyt pahoinvoinnille ovat paljon moninaisemmat. Kysymys on viime kädessä arvovalinnoista eli siitä, kuinka paljon vanhempina olemme valmiita antamaan aikaa lapsillemme ja kuinka paljon päättäjinä olemme valmiit panostamaan lastemme hyvinvointiin.

Suomalaisten lapsiperheiden taloudellisen tilanteen kannalta keskeisintä on se, että työtä riittää kaikille siihen kykeneville ja että työstä maksettavasta palkasta jää riittävästi käteen verojen ja muiden maksujen jälkeen. Lapsiperheiden kannalta myös asuntolainojen korkotasolla on suunnattoman suuri merkitys, ja juuri perheen kasvaessa muutetaan isompaan asuntoon ja otetaan iso asuntolaina. Kaikissa näissä lapsiperheiden toimeentulon kannalta keskeisissä kysymyksissä on tällä ja edellisellä vaalikaudella edetty.

Työllisyystilanne on parantunut selvästi. Kun vuonna 94 Suomessa oli 494 000 työtöntä työnhakijaa, on heidän määränsä laskenut tämän vuoden lokakuun loppuun mennessä 288 000 työttömään työnhakijaan. Työttömyyden vähentyminen noin 200 000 henkilöllä on oleellisesti parantanut suomalaisten perheiden taloudellista ja sosiaalista asemaa. Harjoitettu vakaa talouspolitiikka sekä tuloveron keventäminen ovat merkinneet sitä, että kotitalouksien käytettävissä olevat tulot ovat kasvaneet. Kun vertaa viime vuotta vuoteen 93, voidaan todeta kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kasvaneen noin 15 prosenttia. Tämä on merkittävä parannus entiseen.

Nuoret lapsiperheet ovat usein asuntovelallisia. Perhe on hankkinut uuden, isomman asunnon lasten saamisen myötä. Asuntovelka on juuri tuolloin suurimmillaan, kun sitä ei ole vielä ehditty lyhentämään. Asuntolainojen korot ovat merkittävästi syöneet lapsiperheiden käytettävissä olevia tuloja. Hallituksen harjoittaman tiukan finanssipolitiikan sekä Suomen markan eurokytkennän vuoksi on korkotaso maassamme ollut pitkään jo varsin matala. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 92 oli kotitalouksien asuntolainan keskimääräinen reaalikorko 9,5 prosenttia. Viime vuonna oli kotitalouksien asuntolainan keskimääräinen reaalikorko 2,5 prosenttia, kun asuntolainan nimelliskorko oli 5—6 prosenttia. Käytännössä tämä on merkinnyt sitä, että perhe, joka vuonna 92 maksoi 400 000 markan asuntolainastaan korkoa 38 000 markkaa, maksaa saman kokoisesta lainasta tällä hetkellä korkoa 10 000 markkaa vuodessa. Tämä on erittäin merkittävästi helpottanut asuntovelallisten perheiden asemaa.

Myöskin ruuan hinnan voimakas alentuminen 90-luvulla on helpottanut lapsiperheiden taloudellista tilannetta. Esimerkkinä voidaan todeta, että Tilastokeskuksen mukaan voin hinta on laskenut 30 prosenttia, kananmunien 20, vehnäjauhojen 40 prosenttia, makkaran 29 ja jauhelihan 34 prosenttia. Tämä kehitys on ollut seurausta maamme EU-jäsenyydestä.

Kaiken kaikkiaan lapsiperheiden käytettävissä olevat tulot ovat Veronmaksajain Keskusliiton selvityksen mukaan nousseet jatkuvasti vuodesta 94.

Keskusta väittää välikysymyksessään lapsiperheiden köyhyyden lisääntyneen. Väitteensä tueksi he viittaavat Stakesin tänä syksynä julkaisemaan raporttiin, jossa tutkittiin lapsiperheiden asemaa. Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä suurin ongelma on se, että syrjäytyneiden lasten lukumäärä on lisääntynyt. Tämä syrjäytyminen on johtunut monestakin syystä, joista köyhyys on vain yksi, mutta toki tärkeä syy. Muita syitä on esimerkiksi työelämän vaatimustason kiristymisen myötä tapahtunut lapsille annettavan ajan vähentyminen.

Stakesin tutkimuksessa todellakin arvioidaan lapsiperheiden suhteellisen aseman heikentyneen 90-luvulla. Kysymys on siis siitä, että lapsiperheiden asema suhteessa muihin kotitalouksiin on huonontunut. Tätä kehitystä ei tietenkään kokoomuksen eduskuntaryhmä voi pitää hyväksyttävänä. Suhteellinen köyhtyminen ei kuitenkaan merkitse tosiasiallista toimeentulon huonontumista, vaan se merkitsee sitä, että lapsiperheiden tulot eivät ole parantuneet samassa tahdissa kuin muiden kotitalouksien.

Selvää mielestämme on se, että lapsilisien tason ei voi jatkuvasti antaa reaalisesti alentua, vaan sitä on myös voitava nostaa. Tämä voisi tarkoittaa erityisesti ensimmäisestä lapsesta maksettavan lapsilisän nostamista. Ensimmäinen lapsi yleensä aiheuttaa perheelle ne suurimmat lisäkustannukset.

Samaisessa Stakesin raportissa todetaan myös lasten köyhyyden lisääntyneen. Tällä raportin kirjoittajat tarkoittavat, että köyhyysrajan alapuolella elää yhä enemmän lapsia. Köyhyysraja voidaan laskea monella tapaa. Eurostatin suosituksen mukaan määritelty köyhyysraja on 60 prosenttia kulutusyksikköä kohden lasketusta mediaanitulosta. Tilastokeskus sitä vastoin laskee tulonjakotilastossaan köyhyysrajaksi 50 prosenttia mediaanitulosta. Näin mitattuna köyhyys vähentyi 90-luvun alkupuolella, kääntyi nousuun vuosikymmenen puolivälissä ja on viimeisimpien tietojen mukaan vähentynyt taas.

Mittaustavasta johtuen suhteellisesti köyhien määrä muuttuu, kun tuloerot keskituloisten ja pienituloisten välillä muuttuvat. Keskituloisten henkilöiden tulojen nousu nostaa mediaania ja siten köyhyysrajaa ja lisää samalla suhteellisesti köyhien määrää, elleivät kaikkein pienituloisimpien kasva mediaanitulon kanssa samaa vauhtia. Suhteellinen köyhyys määritellään siis suhteessa muiden kansalaisten tulotasoon.

Köyhyydestä saatava kuva on erittäin herkkä valitulle mittarille. Ei ole olemassa yhtä oikeaa, kiistatonta ja yksiselitteistä tapaa mitata köyhyyttä. Suomessa ei myöskään ole määritelty mittaria, jolla köyhyyden kehitystä ensisijaisesti seurattaisiin. Käytettävän mittarin tulokset lisäksi riippuvat siitä, halutaanko mitata köyhyyden määrää vai laatua ja mihin vuoteen saatua tulosta verrataan. Tällä en todellakaan tahdo väittää, etteikö köyhyys olisi liian monen lapsiperheen ongelma, johon on riittävän voimakkailla toimilla puututtava. Halusin tuoda esiin muutamia faktoja, jotka tuntuvat täysin unohtuneen nyt käytävässä keskustelussa.

Arvoisa puhemies! Kaikki viime aikoina tehdyt tutkimukset osoittavat selvästi, että lasten ja nuorten pahoinvointi on merkittävästi lisääntynyt. Tämä kehitys, jolla on useita erilaisia syitä, on suomalaisen yhteiskunnan pahin nykyinen ja tulevan uhka.

Terveyden kokeminen hyväksi on heikentynyt, ja erilaisen oireilun määrä on lisääntynyt. Kouluterveystutkimuksen mukaan vuonna 96 päivittäisestä oireilusta kärsi 24 prosenttia yläasteen oppilaista. Vuonna 2000 heitä oli 33 prosenttia. Tutkimuksissa on arvioitu, että oireiden nousutrendi jatkuu ja että nuorison lisääntyvä pahoinvointi on tosiasia. Peruskoulun vähimmäistavoitteista selviää huonosti 15—20 prosenttia lapsista. (Ed. Korkeaoja: Kannattaisi ottaa ryhmäkokouksessa esille!)

Arviot lasten ja nuorten mielenterveyttä uhkaavien ongelmien laajuudesta kertovat, että tuntuvalla osalla lapsista on ongelmia. Lasten kehitystutkimuksen mukaan alle 3-vuotiaiden lasten perheistä 23 prosenttia osoittautui mielenterveyden kannalta riskiperheiksi.

Arviot mielenterveyshäiriöiden yleisyydestä vaihtelevat. Lapsista 7—15 prosenttia kärsii niistä ja nuorista 15—25 prosenttia. Masennus on yleistynyt. Kouluterveystutkimuksen mukaan se nousi jopa parissa vuodessa 10 prosentista 13 prosenttiin. Vasta hiljattain on opittu kiinnittämään huomiota vauvojen ja pikkulasten masennukseen, eikä sen esiintyvyydestä ole vielä luotettavia tietoja.

Lastensuojelun piirissä olevien lasten määrä on kasvanut 90-luvulla 20 000:sta 50 000:een.

Nämä edellä todetut ongelmat eivät kuitenkaan ensi sijassa ole ratkaistavissa perhepoliittisten etujen korotuksilla. Tarvitaan aivan toisenlaisia toimia. Jotta ne voidaan suunnata oikein, on ensin tiedettävä, mistä lasten pahoinvointi johtuu. On syytä painokkaasti todeta, että enemmistö lapsista voi hyvin ja kokee elävänsä sangen onnellista elämää. Myöskin pääosassa suomalaisista perheistä menee kaikesta huolimatta varsin kohtuullisesti.

Tehtyjen selvitysten mukaan ongelmat tuntuvat kasaantuvan kahteen erityyppiseen tilanteeseen. Ikävä kyllä kyseisissä tilanteissa olevien perheiden määrä on selvästi kasvanut. Ensinnäkin lasten pahoinvointia ilmenee keskimääräistä huomattavasti useammin niissä perheissä, joissa toinen vanhemmista tai molemmat vanhemmat ovat pitkäaikaistyöttömiä. Toiseksi, lasten pahoinvointia ilmenee keskimääräistä enemmän myös niissä tilanteissa, joissa molemmat vanhemmat ovat sellaisissa työtehtävissä, jotka edellyttävät huomattavan pitkien työpäivien tekemistä ja jatkuvia poissaoloja kotoa.

Lapsen hyvinvoinnin kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että hänen vanhempansa eivät ole syrjäytyneet tai vaarassa syrjäytyä. Tämän vuoksi kaikki ne toimenpiteet, joilla ehkäistään työikäisen väestön syrjäytymistä, tukevat myöskin lasten hyvinvointia.

Vastuu lapsista on luonnollisesti ensisijaisesti heidän vanhemmillaan. Tätä periaatetta on jatkossakin hyvä korostaa. Aivan yhtä selvää on se, että yhteiskunnan on, varsinkin erityistilanteissa, tuettava vanhempia heidän kasvatustehtävässään. Joissakin tilanteissa yhteiskunta joutuu ottamaan päävastuun lapsen hoidosta, kun omat vanhemmat eivät tähän kykene.

Päätökset vuosina 2000 ja 2001 lasten ja nuorten psykiatrian palveluihin myönnetyistä 70 miljoonan ja 45 miljoonan markan valtionavustuksista sekä tähän tarkoitukseen osoitetusta 25 miljoonan suuruisesta lisästä kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksiin ovat varmasti vaikuttaneet tärkeällä tavalla palveluiden kehittämiseen.

Niille nuorille, jotka eivät saa peruskoulun päästötodistusta tai joiden todistus on niin huono, että pääsy ammatilliseen jatkokoulutukseen on epätodennäköinen, on luotava eräänlainen turvatakuu. Tämä merkitsee sitä, että kouluviranomaiset ilmoittavat nämä nuoret kunnan sosiaalitoimelle, joka on velvollinen yhdessä kouluviranomaisten, Kelan sekä nuoren ja hänen vanhempiensa kanssa arvioimaan tilanteen. Tarkoitus on tehdä nuorelle hänen tarpeistaan lähtevä palvelukokonaisuus, joka voi sisältää erilaisia koulutus- ym. palveluita. Tässä yhteydessä on oltava mahdollista käyttää Kelan kuntoutusmäärärahoja, mikäli nuoreen kohdistuu vakava syrjäytymisen uhka. Osana aktiivisen sosiaalipolitiikan toimenpiteitä sosiaali- ja terveysministeriö onkin käynnistänyt tällaisen viranomaisyhteistyötä koskevan kokeilun, joka on syytä jatkossakin ulottaa koko maahan.

Lapsi tarvitsee aikaa. Tätä aikaa ei voi korvata sillä, että kerran kuussa isä tai äiti järjestää aktiviteetteja täynnä olevan laatupäivän lapsilleen. Lapsi tarvitsee tavallista yhdessäoloa normaalissa perheen arjessa. (Ed. Korkeaoja: Aivan oikein!)

Vaikka vanhempien ja lasten työssäolon merkityksestä on viime vuosina paljon puhuttu ja erilaiset toimikunnat ja työryhmät ovat asiasta paljon lausuneet, on todellisuus kulkenut kuitenkin aivan toisenlaiseen suuntaan. Tutkimusten mukaan pienten lasten vanhemmat tekevät yhä pidempiä työpäiviä. 90-luvulla työn tuottavuus Suomessa nousi merkittävästi. Tämän saavuttaminen tapahtui osittain lasten kustannuksella. Työ edellyttää nykyään yhä useammalta pitkiä päiviä ja täydellistä keskittymistä, jolloin lapset jäävät liian usein sivuun.

On haluttu uskoa, että uusi teknologia tietokoneineen, kännyköineen ja sähköposteineen vapauttaa meitä paremmin järjestämään aikamme työn ja vapaa-ajan välillä. Todellisuus on toisenlaista. Uusi tietotekniikka on mahdollistanut sen, että työnantajat voivat nyt edellyttää työntekijöiden osallistuvan työntekoon myös työajan ulkopuolella, ja tämä kehitys on ollut pois lapsilta.

Työelämän ja lasten tarpeiden sovittaminen yhteen on vaikeaa. Asia ei ole ratkaistavissa millään yksittäisellä asiaa koskevalla lailla tai budjettimäärärahalla. Tarvitaan muutosta asenteissa. Työnantajan on osattava antaa arvonsa niille pienten lasten vanhemmille, miehille ja naisille, jotka eivät joka ilta venytä työpäiviään myöhään ja osallistu kaikkiin työpaikan iltatilaisuuksiin. Lainsäädännöllä voidaan vaikuttaa myös asenteisiin. Isyysloman parantaminen luo mielestäni edellytykset työssäkäyvien isien osallistumiselle pienten lasten hoitamiseen ja totuttaa nuorten isien työnantajat ajatukseen siitä, että myös pienten lasten isillä on vanhemmuudesta johtuvia velvoitteita.

Työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista selvittävä työryhmä sai muutama viikko sitten työnsä valmiiksi. Työryhmä päätti ehdottaa, että isän nykyisin käytettävissä olevaa 18 arkipäivän pituista isyysvapaata pidennetään 7 arkipäivällä. Isyysvapaa olisi siten 25 arkipäivää. Isyysvapaan isä voisi käyttää nykyiseen tapaan eli yhtaikaa äidin kanssa, joko äitiys- tai vanhempainrahakaudella. Lisäksi isillä olisi mahdollisuus halutessaan pitää koko isyysvapaajakso tai osa siitä välittömästi vanhempainrahakauden jälkeen. Käytettävissä olevan isyysvapaajakson isä voisi jaksottaa haluamallaan tavalla enintään viiteen eri osaan. Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä työryhmän esitys on oikean suuntainen mutta riittämätön. Tuemme Itälän ja Perhon kantaa siitä, että isyyslomaa olisi syytä pidentää kahdella viikolla.

Lasten kasvu ja kehitys tapahtuvat pitkäkestoisten ihmissuhteiden kannattelemina niin kotona kuin päivähoidossa ja koulussakin. Tämän vuoksi tarvitaan toimia, jotka vapauttavat resursseja tähän tärkeään tehtävään. Pieni ja helposti haavoittuva ydinperhe tarvitsee ympärilleen "koko kylän". Koti, päivähoito ja koulu ovat lasten jokapäiväisiä ympyröitä, jotka vaikuttavat lasten kehitykseen ja kasvatukseen. Tarvitaan kipeästi erilaisia keinoja, joilla voidaan nykyistä paremmin turvata pitkäjänteiset ihmissuhteet päivähoidossa, esiopetuksessa ja koulussa sekä sovittaa yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden vaatimukset keskenään tasapainoisella tavalla. Lyhytjänteiset tehokkuusvaatimukset ovat työntäneet sivuun sen tosiseikan, että ihmissuhteet kannattelevat inhimillistä kehitystä.

Lasten palveluiden ylläpidon filosofiaan pitää nykyistä tietoisemmin kuulua kantavien suhteiden vaaliminen niin lasten kuin aikuistenkin kesken. Neuvolaa, päiväkotia ja koulua on kehitettävä siten, että ne voivat muodostua merkittäviksi paikoiksi yhdyskuntien keskiössä. Koko kylän voimin voidaan ratkoa yksittäisiä ja käytännöllisiä, mutta elintärkeitä kysymyksiä, kuten pienten koululaisten iltapäivähoidon järjestämistä. Pitkäjänteisen toiminnan takaamiseksi kuntien organisointivastuu on keskeinen.

Lapsiryhmät päiväkodeissa ja kouluissa ovat suurentuneet. Kuntien arvion mukaan kasvattajia päiväkodeissa on päivittäin riittävästi vain kolmasosassa kuntia. Ylisuurten lapsiryhmien pienentäminen päivähoidossa, esiopetuksessa ja kouluissa vaatii nopeita toimia. Ryhmien muodostumista ja ryhmäkokoja ohjaavana periaatteena tulee olla pitkäjänteisten ihmissuhteiden vaaliminen sekä lasten että aikuisten välillä päivähoidosta kouluun asti.

Lapsilla on oikeus olla lapsia, ja nuorilla on oltava mahdollisuus kasvaa turvallisesti aikuisuuteen. Onnellinen lapsuus edellyttää vastuullista vanhemmuutta. Muut virikkeet tai harrastukset eivät voi korvata perheen yhdessäoloa ja vuorovaikutusta. Vanhempien vastuu merkitsee molempien vanhempien osallistumista perheen arkeen. Yhteiskunta ei voi paikata sitä turvattomuuden tunnetta, jonka vanhemmuuden puuttuminen jättää lapseen.

Arvoisa puhemies! Vaikka lasten ja nuorten tilanteessa on vielä paljon kehitettävää, ei kaikki kuitenkaan ole huonosti. Tänä vuonna nuorisoasiain neuvottelukunnan toimesta julkaistun Nuorisobarometri 2001:n mukaan nuorten tyytyväisyys omaan elämäänsä on lisääntynyt. Itse asiassa tämä tyytyväisyys on asteittain kasvanut koko 90-luvun loppupuolen ajan.

Lasten hyvinvoinnissa on viime kädessä kysymys arvovalinnoista eli siitä, kuinka paljon olemme valmiit antamaan aikaa, rakkautta ja huolenpitoa lapsillemme.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Arttu, kolme vuotta, herätetään kello 6 aamulla, jotta vanhemmat ehtivät kello 8:ksi töihin. Illalla taas Arttu haetaan päiväkodista työpäivän ja työmatkojen jälkeen yleensä kello 17:ään mennessä. Perheen kolmasluokkalainen Amalia joutuu selviytymään yksin kello 9 alkavaan koulupäivään saakka. Iltapäivällä hän pääsee koulusta jo kello 13, mutta äiti tai isä palaa kotiin aikaisintaan kello 17.30.

Tässä on suomalaisen lapsen arkipäivää tavallisessa, päivätyötä tekevässä perheessä. Huikeampia esimerkkejä olisimme saaneet vuorotyöläisen tai pätkätyöläisen lasten arjesta. Yhä useampi Arttu, Sanni tai Aleksi tarvitsee vuorohoitoa, usein yöhoitoakin. Onneksi meillä on subjektiivinen päivähoito-oikeus, sillä se mahdollistaa sen, että lapset saavat yleensä jatkaa samassa hoitopaikassa tuttujen hoitajien kanssa, ja se luo turvallisuutta lapsille yhä kiihtyvän työelämätahdin ja kiireen keskelle.

Mutta miksi on näin? Siksi, että Suomessa erityisesti asumis- ja muut kustannukset ovat korkeimmillaan juuri lapsiperheillä. Lastenhoitokustannukset vievät lapsiperheiden tuloista ison osan. Molempien vanhempien on pakko tehdä kokopäivätyötä. Lisäksi suomalaiset työmarkkinat toimivat lähes täysin työnantajien ehdoilla. Usein pienten lasten vanhemmat ovat määräaikaisessa tai projektityösuhteessa. Niinpä edes lakisääteisten vapaiden käyttö ei aina ole mahdollista, puhumattakaan osa-aikatyöstä tai työntekijän kannalta joustavista työajoista. Aina ei ole kyse työnantajan asenteista, vaan työkaveritkaan eivät välttämättä katso hyvällä sairaan lapsen hoitovapaata tai lomajärjestelyjä lasten lomien aikana.

Työn ja perheen yhteensovittaminen on kaikkien lapsiperheiden ongelma, jota hallitus ei voi yksin ratkaista. Siihen tarvitaan vakavaa keskustelua kaikilla työpaikoilla. Yhtälö ei ole helppo. Yritykset kamppailevat kansainvälisessä, tehokkuutta vaativassa ympäristössä. Työntekijät kamppailevat paikastaan työelämässä. Työntekijöiltä vaaditaan aina vain lisää joustavuutta ja muun muassa matkustamista. Modernin projekti- ja tiimityön aikataulut kiristyvät ja vaativat koko tiimin työpanoksen. Työ heittää perheitä eri paikkakunnille, jolloin lasten kaverisuhteet pätkittyvät ja mummolat jäävät satojen kilometrien päähän. Tästä keskustan välikysymyksessä ei ole mainittu sanaakaan. (Ed. Korkeaoja: On siitä muuten puhuttu aika paljon!) Sosiaalinen verkosto puuttuu ympäriltä juuri muutoksen keskellä.

Lasten etu on siis ristiriidassa kilpailuyhteiskunnan vaatimusten kanssa. Lapsiperheiden perusongelma ei siis ratkea keskustan esittämällä välikysymyksellä ja siihen liittyvillä lakialoitteilla. Se on syvemmällä yhteiskuntarakenteissa ja eri tahojen asenteissa. (Ed. Kiviniemi: Sitä voidaan helpottaa!) Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä näkeekin lapsipolitiikan paljon laajempana kysymyksenä kuin keskusta välikysymyksessään hallitukselle esittää. (Ed. Gustafsson: Oikein!) Toivommekin, että kevätkaudella 2002 eduskunnalle esitettävässä lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvässä selonteossa olisi laaja näkemys lasten ja lapsiperheiden tarpeista ja toiveista sekä niiden määrätietoisesta toteuttamisesta.

Mielestämme selonteon yhteydessä on pohdittava arvovalintoineen, miten lapsuus on muuttunut ja mitä hyvää lapsuuteen kuuluu. On mielenkiintoista nähdä, voiko eduskunta yksimielisesti määritellä hyvän lapsuuden eväät vai onko poliittisissa arvomaailmoissa eroja ja millaisia ne ovat lapsipolitiikassa. (Ed. Pekkarinen: Niin kauan kuin te leikkaatte, eroja on! — Ed. Gustafsson: Emme me ole leikanneet pitkään aikaan!) Ihmisillä on oikeus tietää se, ja uskon, että se myös kiinnostaa kansalaisia.

Laman jälkeisestä talousahdingosta nousun jälkeen Lipposen hallitukset ovat ohjanneet kasvavia voimavaroja nimenomaan palveluiden parantamiseen. Kaikille alle kouluikäisille lapsille annettiin vuoden 96 alusta oikeus päivähoitoon, vaikka talous oli tiukilla. Nyt on aloitettu ilmainen esiopetus. Vasemmistoliiton mielestä on ollut erittäin tärkeää painottaa tasapuolista oikeutta palveluihin, sillä se on lisännyt lasten tasa-arvoa ja turvallisuutta lisääntyvän epävarmuuden maailmassa.

Tulonsiirroissa taas hallitus on painottanut nimenomaan kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien tulonsiirtoja erityisesti vasemmistoliiton vaatimuksesta. (Ed. Pekkarinen: Mitä ne ovat?) Niinpä nyt palautetaan lapsikorotukset kansaneläkkeen saajille, ed. Pekkarinen, ja työmarkkinatukeen. Myös asumistuen normivuokrien korotukset auttavat pienituloisia siellä, missä asuminen on kaikkein kalleinta. (Ed. Pekkarinen: Olette itse leikanneet ne ensin!) Viime keväänä hyväksytyssä köyhyyspaketissa oli useita parannuksia myös lapsiperheiden asemaan. Tämän linjan keskusta ilmeisesti haluaa muuttaa.

Vasemmistoliitto pitää tällaista painotusta tärkeänä silloin, kun jaettavaa ei riitä kaikille. Keskusta ei näytä haluavan tehdä tällaista painopisteiden asettelua ja tärkeysjärjestykseen asettamista. Niinpä kun ynnätään yhteen keskustan viralliset esitykset esimerkiksi eri välikysymyksissä, päädytään siihen, että menoja tulisi lisätä tai veroja alentaa toistakymmentä miljardia markkaa. Keskustankin olisi syytä tarkkailla hankkeiden hintalappuja ja sitä, mihin tuloryhmiin se haluaa esityksensä kohdistaa.

Lapsilisän korottaminen maksaa paljon, koska saajia on paljon. Samalla rahalla saisi kuitenkin useita parannuksia erityisongelmiin, kuten monikkoperheiden raskaaseen työ- ja taloudelliseen taakkaan, työttömyyspäivärahan lapsikorotuksiin, toimeentulotuen lapsiosuuksiin, minimiäitiys-, vanhempain- ja isyyspäivärahoihin, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten perheiden toimeentulo-ongelmiin jne. Oppositiopuolueena keskusta lupailee mielellään rahaa kaikkeen mahdolliseen tietäen varsin hyvin, ettei se ole mahdollista. Missä luuraa keskustan varjobudjetti, jossa on lapsiperhepainotus?

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmän jäsenet käsittelivät viime viikonvaihteessa puolueen työryhmässä valmisteltua lapsipoliittista ohjelmaa, jossa on tulevien vuosien tavoitteita. Kuulimme erityisasiantuntijoina lapsia, joiden sanoma oli selkeä: Lapset tarvitsevat turvallisia aikuissuhteita, yhdessäoloa, arjen tekoja, osallistumista ja turvallisen ympäristön.

Työryhmä oli tehnyt hyvän pohjapaperin, ja siitä syntyneessä vilkkaassa keskustelussa sydäntäni lämmitti erityisesti ukki-iässä olevien miesten valtava kiinnostus lapsiasioihin. Jos näin on muissakin puolueissa, uskon, että lapsipolitiikka saa jatkossa vahvemman roolin myös eduskunnassa. Vasemmistoliiton puoluevaltuusto haastoikin muut puolueet laajaan ja vakavaan keskusteluun lapsuudesta ja lasten asemasta yhteiskunnassa.

YK:n lasten oikeuksien komitea on suosittanut Suomelle, että perustaisimme lapsiasiainvaltuutetun yksikön Suomeen muiden maiden, kuten Norjan, hyviin kokemuksiin vedoten. Suosituksessa toivotaan, ettei valtuutetun viran perustamisen esteenä tulisi olla toiminnan kustannukset. Suomessa ne olisivat vain muutama miljoona markkaa. Suomalaiset lapset tarvitsevat tuekseen yksikön, joka uskaltaa nähdä valtion ja kuntien hallintorajojen yli, uskaltaa käynnistää keskusteluja ja tutkimushankkeita ilman poliittista tarkoitusperää ja kuulla lapsia ja nuoria. Sen tulisi raportoida lasten elinoloissa tapahtuvista muutoksista eduskunnalle. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä lapsiasiainvaltuutetun yksikön perustamiseen pitää varata rahat vuoden 2003 budjettiin.

Hyvät edustajatoverit; vasemmistoliitto korostaa, että jokaisella lapsella tulee olla oikeus turvalliseen lapsuuteen, johon kuuluvat koti, aikuisten vastuu lasten arjesta, ravinto, terveydenhuolto, muu hoiva ja tasavertainen mahdollisuus koulutukseen. Näiden oikeuksien tulee kuulua kaikille maailman lapsille.

Lapsella täytyy olla oikeus kumpaankin vanhempaan vanhempien parisuhteen tilasta riippumatta. Yhteiskunnan tulee kaikin keinoin tukea vanhemmuutta ja vanhempien jaksamista. Vanhempien avioeroja pitää pyrkiä ehkäisemään lyhentämällä jonotusaikoja ja madaltamalla kynnystä perheneuvontaan.

Keskustan välikysymyksessä ei juurikaan puututa kuntien palveluihin, niiden määrään ja tasoon, vaan sorrutaan yleiseen valitukseen valtionavuista. Lapsiperheet kuitenkin pitävät tärkeinä kuntapalveluita, muun muassa neuvoloita, päivähoitoa ja tasa-arvoista koulua kouluterveydenhoitoineen ja kuraattoreineen. Kriisitilanteissa lapset ja perheet tarvitsevat perheneuvontaa, toimeentulotukea, erilaisia tukipalveluja, lastensuojelua ja mielenterveyspalveluja. Kaikissa kunnissa nämä palvelut eivät kuitenkaan ole riittäviä, vaikka viime vuosina valtio on lisännyt kuntien valtionapuja.

Eduskunnan hallituspuolueet puuttuivat viime hallituskaudella lastensuojelun ongelmiin perustamalla Lastensuojelun tasausrahaston. 1990-luvun lopulla lastensuojelun avohuollon asiakkaana oli jo noin 4,5 prosenttia alle 18-vuotiaista lapsista ja nuorista. Ongelmien lisääntyessä kunnat eivät ole kyenneet järjestämään tarpeeksi lastensuojelupalveluja. Useimmiten syynä lastensuojelutoimiin ovat vanhempien päihteidenkäyttö ja mielenterveysongelmat. Voidaan todeta: Mikä aikuisiamme vaivaa, se lapsiamme uhkaa.

Eduskunnan hallituspuolueet puuttuivat pari vuotta sitten lasten ja nuorten psykiatristen palvelujen ongelmiin ja pitkiin jonotusaikoihin korvamerkitsemällä 70 miljoonaa nimenomaan ehkäisevään työhön. Näin saatiin hyviä toimintamalleja ehkäisevään työhön ja työntekijöiden koulutukseen eri puolille maata.

Hallitus on antanut parina viime vuotena kunnille lisää valtionapuja erityisesti opetukseen ja sosiaali- ja terveyspalveluihin. Lisäksi ensi vuoden budjettiin on merkitty 440 miljoonaa markkaa sosiaali- ja terveydenhuollon valtionapuihin, jotka lähetetään kuntiin saatteella: erityistä huomiota lasten ja nuorten palveluihin edistämiseen, kouluterveyspalveluihin ja iltapäivähoitoon. Vuodelle 2003 on sovittu satoja miljoonia samaan tarkoitukseen. Edustajat Kiviniemi ja Karpela vaativat täällä hallituksen linjan muutosta. Aika outo vaatimus esimerkiksi valtionosuuksien kohdalla.

Kunnat eivät pidä valtionapujen korvamerkinnästä. Näyttääkin, että alustavien tietojen mukaan kaikki kunnat eivät toteuta hallituksen toivetta valtionapujen kohdentamisesta lasten ja nuorten palveluihin. Kunnat eivät pidä myöskään siitä, että kansalaisille annetaan oikeus saada jotakin palvelua, koska ne katsovat, että siten rajoitetaan kuntien itsemääräämisoikeutta, joka on muun muassa keskustalle tärkeämpi kuin rahojen korvamerkitseminen. Mutta mitä muita keinoja hallitukselle jää kohdentaa rahoja lasten ja nuorten palveluihin kuin subjektiiviset oikeudet tai korvamerkintä? Kuka tai mikä taho lopulta kantaa vastuun palveluiden puutteellisesta järjestämisestä?

Ensi vuoden budjetista esimerkiksi Kajaanin kaupungissa muun muassa keskustan vaatimuksesta on leikattu miljoona markkaa pois perusturvalautakunnan esittämästä tiukasta päivähoidon budjetista. (Ed. Hyssälä: Mihin se on siirretty?) Keskusta vaatii eduskunnassa hallitukselta parempaa lapsipolitiikkaa, mutta harrastaa monissa kunnissa itse päinvastaista politiikkaa. Se on nähty jo vuosien ajan. (Ed. Hyssälä: Onkohan se laitettu terveyspalveluihin?)

Työllisyys on lapsiperheiden toimeentulon kannalta olennainen kysymys. 1990-luvun alkupuolella Ahon hallituksen aikana voimakkaasti kasvanut työttömyys oli lapsiperheiden toimeentulon heikkenemisen kannalta keskeisin tekijä.

Onneksi Suomessa oli rakennettu hyvä sosiaaliturvajärjestelmä, jonka turvaverkko pelasti ihmiset massiiviselta köyhyydeltä. Lamavuosina turvaverkkoa jouduttiin leikkaamaan, ikävä kyllä, myös lapsiperheiden etuuksien osalta sekä Ahon hallituksen että Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana. Nyt ja tulevaisuudessa turvaverkkoa tulee paikata kohdista, jotka tiedämme ongelmallisiksi.

Erityisesti pitkäaikaistyöttömyys vaikeuttaa vanhempien jaksamista. Ahon hallituksen aikana lanseerattu työmarkkinatuki on tarveharkintainen puolison tuloihin nähden. Tämä on yksi syy avioeroihin, sillä taloudellisten paineiden ohella pitkittynyt työttömyys ja sen aiheuttama turhautuneisuus koettelevat parisuhdetta muutenkin rankasti.

Vasemmistoliiton ehdotuksesta lievennettiin työmarkkinatuen tarveharkintaa vuoden 2000 elokuusta lähtien. Ensi vuoden budjettiin ryhmämme piti tärkeimpänä hankkeena nostaa työttömyysturvan peruspäivärahan ja työmarkkinatuen tasoa. Saimme korotuksen läpi, ja se tulee myös ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan.

Välikysymyksessä kysytään, onko hallitus tietoinen sosiaalisen ja henkisen pahoinvoinnin lisääntymisestä. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on tuonut tätä huolta esille sekä hallituksessa, eduskunnassa että myös kunnissa. Erityisen tärkeänä olemme pitäneet työllisyyden parantamista, sillä työttömyys, työpaikan epävarmuus ja niistä johtuvat taloudelliset vaikeudet ovat olleet osasyynä monen lapsiperheen ahdinkoon. Ahon hallituksen aikana kaikkien aikojen korkeimmaksi nousseet työttömyysluvut on saatu Lipposen hallitusten aikana alenemaan. Moni lapsiperhe on saanut taloutensa kohennettua nimenomaan työllistymisen ja verohelpotusten kautta. Lapsiperheiden työttömyydestä keskustan välikysymyksessä ei puhuttu laisinkaan.

Arvoisa puhemies! Viime aikoina lapsikeskustelussa on puhuttu paljon hyvästä vanhemmuudesta. Mutta onko kyse huonosta vanhemmuudesta, jos vanhemmat eivät voi osallistua esimerkiksi koulujen vanhempainiltoihin vuorotyön tai epäsäännöllisten työaikojen vuoksi? Joka viidennen lapsen molemmat vanhemmat tekevät ansiotyötä epätyypillisinä aikoina. Koulun ja palveluiden kellot tikittävät eri tahtiin työelämän kellojen kanssa. Jos kelloja pitää rukata, niin kenen kelloja? Uskallammeko edes keskustella kokonaiskoulupäivästä, pienten lasten vanhempien oikeudesta päivävuoroihin tai tuetusta osa-aikatyöstä? Lapsen kello tikittää koko ajan!

Pehr Löv /r:

Värderade fru talman, arvoisa rouva puhemies! Barnen och barnfamiljernas situation är avgörande för vår framtid. Oppositionen frågar sig om regeringen är medveten om barnfamiljernas materiella problem samt sociala och psykiska ofärd. Svaret är ja, och regeringen kommer att avge en redogörelse om detta inom kort. Även i riksdagen har situationen varit uppe flera gånger, bland annat i den uppgörelse som gruppordförandena kom till i somras, och som innebar ökade satsningar på skolsjukvård, skolkuratorer och eftermiddagsvård. Mycket återstår att göra och svenska riksdagsgruppen tar här upp några punkter.

Solklara orättvisor måste avlägsnas. Föräldrar som vårdar sina barn hemma faller ofta utanför pensionsförmånerna. Idag växer inte pensionen alls för dem som inte haft fast anställning vid tidpunkten för förlossningen. En förälder som är hemma med 2—3 barn kan alltså förlora pensionsinkomster under flera år och därför aldrig uppnå maximal arbetspension. Svenska riksdagsgruppen anser att de första åren någondera föräldern är hemma skall berättiga till pension. Rätten till pension skall inte vara beroende av om man jobbat eller inte tidigare.

Puhemies! Selkeät epäkohdat on poistettava. Kotona lapsiaan hoitavat vanhemmat jäävät usein eläke-etuuksien ulkopuolelle. Nykyisellään eläkettä ei kerry lainkaan niille, joilla ei ole vakituista työsuhdetta synnytysajankohtana. Kotona kahden kolmen lapsen kanssa oleva vanhempi voi siis menettää eläkkeeseen oikeuttavia tuloja useiden vuosien ajan eikä näin ollen voi koskaan saavuttaa maksimitasoista työeläkettä. Ruotsalainen eduskuntaryhmä katsoo, että ensimmäisten vuosien, joina jompikumpi vanhemmista on kotona, tulee olla eläkkeeseen oikeuttavia. Oikeus eläkkeeseen ei saa riippua siitä, onko henkilö ollut aikaisemmin työssä vai ei. Yhteiskunnan on osoitettava arvostuksensa näille vanhemmille. Kyse on myös tasa-arvosta. Ei ole oikein, että naapurin lasten kotihoito oikeuttaa eläkkeeseen, kun taas omien lasten kotihoito ei oikeuta.

Tuoreessa eläkeratkaisussa ei oteta lopullisesti kantaa niiden henkilöiden eläkeoikeuteen, joilla ei ole palkkatyötä. Ratkaisussa sen sijaan toivotaan toimenpiteitä hallitukselta vuoteen 2005 mennessä esittämättä omaa mallia. Tämä yhdessä sen kanssa, että Kari Puron johtama työryhmä ei päässyt yhtenäiseen ratkaisuun eläkkeen laskentatavasta, voi johtaa epäkohtien pahenemiseen. Jos lainsäädäntöä eläkkeestä palkattomien jaksojen ajalta ei saada aikaan ja jos eläkeyhtiöt vuonna 2008 sopivat eläkkeen laskentaperusteesta, jossa koko työura on pohjana, on helppo tehdä johtopäätös, että uudistuksessa eniten häviävät henkilöt, jotka päättävät kouluttautua, ja varsinkin vanhemmat, jotka opintojen jälkeen jäävät kotiin hoitamaan kahta kolmea lastaan. Laskelmaa kärjistää se, että eläke tulevaisuudessa alkaa karttua 18 vuoden eikä 23 vuoden iästä lähtien kuten aikaisemmin.

Alustavasti on sanottu, että eläke voitaisiin laskea vanhempainrahasta ja kotihoidon tuesta. Jos toimimme näin, jäämme Pohjolassa jokseenkin yksin — kielteisessä mielessä — tällaisen laskentaperustan käyttämisessä. On aika lailla turhaa laskea eläkettä vaatimattomasta tuesta. Ruotsalainen eduskuntaryhmä esittääkin tämän asemesta seuraavan mallin: Vanhempain- ja kotihoitovapaan tulee olla eläkkeeseen oikeuttavaa ensimmäisen 18 kuukauden aikana siitä riippumatta, onko henkilöllä ollut vakituinen työsuhde lapsen saamisen aikaan vai ei. Laskentaperuste sidottaisiin aikaisempaan palkkaan tai määrättyyn osaan maan keskipalkasta. Ruotsissa eläkkeen laskentaperusteena on 75 prosenttia keskitulosta. Norjassa puolestaan käytetään laskennallista palkkaa, joka on sama kaikille ja korkeampi kuin hoitovapaalla saatava tuki.

Henkilö ei myöskään jäisi ilman eläkettä, jos hän olisi kotona pidempään kuin 18 kuukautta. Nykyisessä eläkejärjestelmässä on nimittäin erikoisuutena se, että aikaisemmin työssä ollut vanhempi, joka jää sitten lapsensa kanssa kotiin yli vuodeksi, menettää oikeuden eläkkeeseen tältä ajalta! On syytä panna merkille, että oikeutta eläkkeeseen ei saisi myöskään menettää, jos kotona oleva vanhempi lähtee osa-aikatyöhön. Muussa tapauksessa syntyy eläketuloloukku.

Karkeiden laskelmien mukaan eläkemaksut nousisivat tämän mallin perusteella puoli prosenttiyksikköä alkuvaiheessa nousten 0,7 prosenttiyksikköön vuonna 2045 jääden sitten samalle tasolle 20 vuodeksi. Toisesta vaihtoehdosta, jonka lähtökohtana on se, että kolme vuotta olisi eläkkeeseen oikeuttavaa, aiheutuvat menot olisivat hiukan suuremmat. Eläkeyhtiöt olisivat Norjan-mallin mukaan myös osarahoittajia.

Talman! Svenska riksdagsgruppen anser att man skall kunna vara hemma med sina barn utan att orimliga ekonomiska uppoffringar krävs. Samtidigt är det viktigt att kommunernas tjänster håller god kvalitet. Det gäller dagvården, som alla har rätt till, och som var en av de stora reformerna i början av 90-talet. Det samma gäller eftermiddagsverksamheten, som tills vidare är alltför anspråkslös. En direkt jämförelse av våra stödnivåer med andra länders stödnivåer är missvisande, eftersom en heltäckande, allmän daghemsvård inte finns i europeiska länder med höga stödnivåer. De allmänna tjänsterna är en stor utjämnande faktor.

I ett välfärdssamhälle som Finland vill vi att alla skall må bra, och det gör inte alla barn i dag. Flera undersökningar avslöjar att samhället utvecklats i en riktning där barnen hamnat i kläm. Stakes rappport "Vad hotar våra barn" avslöjar att en fjärdedel, t.o.m. en tredjedel av barnen inte har det bra. Rapporten initierar en debatt om de förändringar i samhället och dess värderingar som hotar barnens och de ungas välfärd. Det är av högsta prioritet att barnen och barnfamiljerna mår bra.

Förutom den humana dimensionen behöver nativiteten i Finland gå upp för att trygga tillgången på arbetskraft när de stora årskullarna går i pension om några år. Dessutom är det ett faktum att lyckliga barn missbrukar inte, klarar sig bättre i skolan och blir produktiva i samhällslivet. Det ligger ett stort både mänskligt och samhällsekonomiskt intresse i att förbättra situationen för barnfamiljerna.

Rapporten säger att barn som lämnas ensamma är ett allvarligt problem. Barns tillgång till s.k. vuxenresurser i sin närhet har minskat. Den konstaterar också att den genomsnittliga veckoarbetstiden är klart längre för småbarnsföräldrar än annars. I synnerhet papporna till små barn gör övertidsarbete oftare än andra män.

Svenska folkpartiet och svenska riksdagsgruppen har under året uppmärksammat behovet av investeringar i barnfamiljerna. Partistyrelsen konstaterade 17.3.2001: "En del av de inbesparingar som uppstår i och med att nativiteten under de senaste åren minskat skall återinvesteras i barnfamiljerna". Som ett exempel kan jag nämna att utgifterna för barnbidrag har sjunkit med 200 miljoner mark sedan 1996 eftersom det föds färre barn.

Vi har lyft upp papparollen som vi anser att måste stärkas. Svenska riksdagsgruppen vill att en skild pappamånad införs. Den skulle komma utöver den nuvarande moderskaps-, faderskaps- och föräldraledigheten. I övriga nordiska länder, där pappamånaden redan finns, har intresset för den ökat stadigt. Genom att utvidga pappaledigheten, som alltså inte är samma sak, med en vecka förbättras inte föräldrarnas jämställdhet på arbetsmarknaden märkbart. I de andra nordiska länderna har pappamånaden lett till att kontakten mellan barnet och pappan i ett tidigt skede fördjupats. Samtidigt har den stärkt jämställdheten mellan könen på arbetsmarknaden. Papporna har också blivit mera intresserade av att ta ut en hel föräldraledighet. Hela familjen mår bra av att föräldrarna delar på ansvaret för barnen och delar den tid de tillbringar med barnen. Det här kräver likväl en attitydförändring inom arbetslivet. Svenska riksdagsgruppen har också föreslagit att kostnaderna för föräldraledigheten kunde fördelas jämnt mellan båda föräldrarnas arbetsgivare.

Arvoisa puhemies! Kuten sanottu, palveluiden merkitystä ei pidä vähätellä. Neuvolatoimintaa on muutettava siten, että se havaitsee varhaisessa vaiheessa sosiaaliset ongelmat perheessä ja kohdistuu sekä äitiin että isään. Nykytilanteessa neuvola toimii ennen kaikkea äidin tukimuotona. Vaikka isät ovat nykyisin usein mukana synnytyksessä, useimmiten he ovat hyvin puutteellisesti siihen valmennettuja.

Stakesin aikaisemmin mainittu raportti korostaa myös päiväkotien ja koulujen ylisuurien ryhmien ongelmaa. Suuret lapsiryhmät, joiden koostumus vaihtelee jatkuvasti, tulevat rauhattomiksi, varsinkin kun henkilökunnan määrä on samalla minimissään. Yksinäiset lapset tuntevat itsensä turvattomiksi ja psyykkiset ongelmat nousevat helposti pintaan. Pienet koululaiset eivät voi hyvin viettäessään vapaa-aikaansa omin päin ilman aikuisen valvontaa. Kuntien on edelleenkin kehitettävä lapsi- ja nuorisotoimintaa siten, että työssäkäyvien vanhempien koulua käyville lapsille tarjotaan valvottua iltapäivätoimintaa. Kunnat voisivat esimerkiksi kannustaa niin sanottujen avointen päiväkotien käynnistämiseen, jotka toimivat juuri pienten koululaisten aamu- ja iltapäivän vapaahetkien ja toisaalta perhepäivähoitajien ja lasten sekä kotona lastaan hoitavien vanhempien kokoontumispaikkoina.

Riippumatta siitä, kuinka hyvää perhepolitiikkamme on, meillä tulee aina olemaan vaikeassa asemassa olevia lapsia, jotka tarvitsevat yhteiskunnan erityistä huolenpitoa. Lastensuojelun avohoidossa on nykyisin lähes 50 000 lapsiasiakasta määrän oltua 20 000 vain joitakin vuosia sitten. Mirjam Kalland, joka on kasvatustieteiden tohtori ja tutkija Pelastakaa Lapset ry:ssä, on tutkinut 234:ää huostaanottotilannetta. Hänen tutkimuksensa osoittaa, että 18—24-vuotiaiden huostaanotettujen tyttöjen kuolleisuus on neljä kertaa suurempi kuin tämän ikäryhmän tytöillä keskimäärin. Huostaanotetut tytöt vaikuttavat poikia useammin kehittävän itsetuhoisen käyttäytymisen huumeiden ja alkoholin käyttönä ja myös itsemurhina. Kalland sanookin "olevan kuolemanvaarallista, kun lapsi ei saa tukea aikuissuhteessa". Hän nostaa myös esiin neuvoloiden suuren merkityksen. Tulevat tupakoivat teiniäidit voivat esimerkiksi olla varoitusmerkki. Onnistumisen edellytykset ovat suurimmat, jos apu saadaan jo raskauden aikana.

Sosiaali- ja terveydenhuollolla on toisin sanoen oltava riittävät resurssit laadulliseen ennalta ehkäisevään toimintaan. Tällä hetkellä tiedämme tämän henkilöstöryhmän työskentelevän kovan stressin alaisena, ja tulevaisuudessa rekrytointi käy yhä vaikeammaksi, jollei työtilannetta pystytä helpottamaan. Ajatus siitä, että pakkohuostaanotot tulisi viedä käräjäoikeuden arvioitavaksi, ei viehätä. Mikäli tämän ulottuvuuden oikeusturvaa on parannettava, on perustettava eräänlaisia perheoikeuksia, joilla on erikoisosaamista.

Talman! Stakes undersökning "Vad hotar våra barn" konstaterar att det marknadsekonomiska synsättets dominans inom hela samhällspolitiken leder till en kortsiktighet som på längre sikt kan stå samhället dyrt både ekonomiskt och mänskligt sett.

Svenska riksdagsgruppen bekänner sig inte till sådan socialdarwinism. Vi är övertygade om att en marknadsekonomi präglat av ett socialt ansikte ger bättre välfärd, ett bättre liv och en bättre ekonomi. Vår goda sociala välfärd, uppbyggd på offentlig grund, är ett starkt konkurrensmedel för våra företag. Många fler företag skulle ha lämnat Finland om man inte kunde luta sig mot detta vårt traditionella trygghetssystem. Den sociala dimensionen bidrar mycket konkret till ett konkurrenskraftigt näringsliv.

Regeringen har vidtagit åtgärder för att förbättra situationen för barnfamiljerna och enligt mål- och verksamhetsplanen för social- och hälsovården skall modeller tas fram för att hjälpa föräldrarna att samordna arbetslivet och familjelivet. Planen tar bland annat upp morgon- och eftermiddagsverksamhet i dagvården. Speciella satsningar har redan gjorts för barns och ungas välmående. Under denna regeringsperiod har mentalvårdsarbetet förbättrats med hjälp av öronmärkta anslag. Responsen från fältet är klar: satsningarna har gett resultat. Aktuell forskning bestyrker samma sak, men det är nödvändigt att anslaget inte har en engångskaraktär, utan blir återkommande.

I juni kom regeringens riksdagsgrupper överens om ytterligare satsningar på barns och ungas välfärd. Det här syns redan i nästa års budget. Statsandelsprocenten för social- och hälsovården stiger från 24,2 till 25,3 procent och 2003 med ytterligare en procentenhet. En satsning på 1,5 miljarder för välfärdstjänster, en stor del till barn och unga. I vår avger regeringen en barnpolitisk redogörelse. Behandligen av denna i riksdagen kommer att utgöra grund för det barnpolitiska innehållet i nästa regeringsprogram. Det är ett långsiktigt arbete att utforma samhället samt att få samhället att svara mot de nya problem som våra barn står inför. Dagens diskussion ger god vägledning för redogörelsen. Man kan inte nog betona betydelsen av att våra barn och barnfamiljer mår bra.

Talman! Svenska riksdagsgruppen föreslår enkel övergång till dagordningen.

Puhemies! Ruotsalainen eduskuntaryhmä ehdottaa yksinkertaista siirtymistä päiväjärjestykseen.

Janina Andersson /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Vihreä eduskuntaryhmä on hyvin ilahtunut siitä, että myös oppositiopuolueet ovat huomanneet perhepolitiikan, lasten ja lapsiperheiden asioiden tärkeyden ja ottaneet ne näinkin arvovaltaiseen käsittelyyn kuin välikysymykseen. Me olemme kuitenkin vähän hämmästyneitä arvojärjestyksestä, mikä on teille todellinen tärkeysjärjestys, kun otetaan huomioon, että teillä on tähän mennessä ollut jopa kaksi välikysymystä samasta aiheesta, nimittäin polttoaineverosta. Näinkö kauan saimme odottaa lapsiin kohdistuvaa välikysymystä? Mielestäni se olisi ollut ensimmäisten joukossa.

Vihreät ovat pitäneet lapsiin ja perheisiin liittyviä asioita tärkeinä jo monien vuosien ajan, niin hallituksessa kuin oppositiossa ollessammekin. Nykyiset oppositiopuolueet ovat mielestäni viime aikoina profiloituneet aika paljon enemmän muilla alueilla kuin lapsiin kohdistuvissa toimenpiteissä. Suurta tunnekuohua ovat herättäneet eläkkeiden pohjaosat, polttoainevero ja parisuhdelaki. Etenkin viimeinen mielestäni kummastuttaa, jos ajatellaan perheitä, sillä sehän oli todella oikeaan suuntaan askel perheiden suhteen, että voimme ymmärtää ja hyväksyä, että meidän maassamme ja koko maailmassa on erittäin monenlaisia perheitä. Ne ovat kaikki tärkeitä. Kaikissa rakkaus, aika ja lämpö ovat tärkeitä. Elikkä ehkä tässä on vähän priorisoitu ihmeellisesti viime aikoina meidän keskusteluissamme. (Hälinää — Puhemies koputtaa)

On totta, että erilaisiin tukiin ja palveluihin ei ole ollut eikä ole tarpeeksi rahaa nyt, eikä ehkä koskaan. On myös totta, että lapsiperheiden asiat eivät varmastikaan ole parhaassa mahdollisessa kunnossa, mutta se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, etteivätkö hallitus ja hallituspuolueiden eduskuntaryhmät olisi tietoisia ongelmista ja että me todella emme olisi yrittäneet, ja yritämme koko ajan, parantaa tilannetta. Politiikassa on priorisoitava ihan samalla lailla kuin isien ja äitien on joka päivä priorisoitava perheen ja muiden menojen välillä. Tässä minäkin nyt seison, vaikka juna menee juuri Turkuun ja poika odottaa seitsemältä, missä äiti viipyy, mutta näin me teemme priorisointeja koko ajan. Se ei todellakaan ole helppoa. Aina se on huono valinta, niin politiikassa, kun jaetaan rahaa, kuin perhe-elämän ja työn välissäkin. Hallitus on priorisoinut ja valinnut politiikassaan sellaisen linjan, että käytettävissä olevat rahat laitetaan palveluihin. Mielestämme tässä on onnistuttu olosuhteet huomioon ottaen tyydyttävästi, oikeastaan niin, että emme häpeä sitä pahemmin.

Toinen asia, joka ei täällä ole ollut esillä, on siivoustyön verovähennys, tämmöinen käytännöllinen asia, joka tuli jo viime hallituksessa esiin, se että ei ole häpeä pyytää apua ja siitä voi jopa maksaa ja valtio tulee vastaan. Tämä koskee tietenkin etenkin niitä perheitä, joissa on varaa tehdä tällaisia valintoja, mutta meidänkin kotimme olisi aika lailla erilaisen näköinen ilman tällaista palvelua ja meillä olisi aika paljon riitaisempi perhe. Tämä on mahdollisuus, että valtio antaa meille valoa, että tehkää tämmöinen valinta, niin teillä menee pikkuisen helpommin arkielämä yhdessä ja voitte ehkä pikkuisen enemmän nauttia toisistanne. Mutta valitettavasti kaikilla ei ole tähän mahdollisuutta. Vaikka ovat kuinka väsyneitä, niin kaikki hommat täytyy hoitaa itse ja vähän vielä sen päälle, jotta rahat riittäisivät. Tässä onkin mielestäni ehkä rankin kohta, se mikä todella satuttaa ja mistä tulee paha olla.

Kun ajatellaan laman jälkiseurauksia, niin se, mikä satuttaa, on etenkin yksinhuoltajien arki. Mielestäni yksinhuoltajien taloudellisen ja yhteiskunnallisen aseman parantaminen on todella tärkeä asia. Ajatellaan etenkin sellaista tilannetta, että tämä yksin oleva vanhempi sairastuu tai palaa loppuun aivan täydellisesti. Miten me tulemme silloin tähän akuuttitilanteeseen vastaan? Löytyykö silloin kunnasta kotihoidon apua, löytyykö todellakin joku, joka tulee vastaan, niin että tämä yksin oleva vanhempi ei koe, että hänen elämänsä on täysin hallitsemattomissa ja lapset siitä kärsivät? Mielestämme tässä olisi etenkin kolmannen sektorin kanssa tehtävä yhteistyötä ja katsottava, että tämä saadaan toimimaan ja että jokaisessa kunnassa, kun tulee tällainen akuutti tilanne, löytyy se tuki ja apu, ettei tarvitse mennä niin kauas ja pitkälle, että tulee huostaanotto vastaan.

Ärade fru talman! Min mamma var ensamförsörjare. Hon skilde sig när jag var fem år gammal. När jag frågat henne efteråt hur hon klarade sig när hon ensam hade en liten klädbutik och skötte mig, så säger hon att hon helt enkelt inte vet. Hon var så trött och stressad att hon inte minns hur hon klarade sig. Hon bara klarade det på något vis. Senare började jag fundera på hur min barndom egentligen såg ut, hur jag upplevde min barndom i hennes klädbutik i det bakre rummet eller på butikssidan där hon sålde varor åt kunderna. Det är där i hennes klädbutik som jag lärde mig mina sociala färdigheter.

När jag pratar med andra människor som kommer ihåg sin barndom så har de tillbringat väldigt mycket av tiden tillsammans med sina föräldrar på deras arbetsplatser. Och egentligen är det väldigt naturligt att vi kan ha våra barn med oss. Jag tror det är nyttigt för barn att se vad föräldrarna gör på dagen. Jag har haft min sexåriga pojke med mig här. Han kommer inte ihåg att han har varit här som baby men han har varit här som sexåring och suttit på våra gruppmöten. Han har suttit tyst i 2,5 timmar och tittat på. Efteråt sade han att mamma du kan komma hem, Tarja Halonen sköter nog Finland, du kan komma hem. Men jag tror det är väldigt bra om vi skulle kunna integrera de vuxnas och barnens värld, att inte ha dem så åtskilda som vi har dem idag. Barnen passar inte in i vår vuxenvärld.

I Sverige har man gjort ett litet steg i rätt riktning genom att ha en dag varje år då alla arbetsplatser är öppna för barnen. Då kan de komma och titta vad mamma, pappa, morfar, moster eller någon annan vuxen som råkar ha jobb sysslar med. Vad gör de på dagen?

Det andra som jag tror att har varit avgörande för min och många andras barndom är, att inte bara mamma och pappa finns till för barnen, utan att det finns andra vuxna människor, såsom mormor, morfar, farmor och farfar, och så här går det vidare generation efter generation. Min pappa var likadan som dagens pappor. Han var så mycket borta att när någon frågade mig vad jag minns av pappa, så sade jag att han kom alltid hem från resor och hämtade mjukisdjur och choklad och jag hade många mjukisdjur. Men nu är han morfar och tar det verkligen på allvar.

Att stöda dessa nätverk tror jag att är mycket avgörande för att vi skall klara av det här. Vi har aldrig för mycket pengar för att klara av detta samhälle och för att på något sätt kunna underlätta människornas möjligheter att ordna sina liv på ett vettigt sätt. Om man inte har släktingar, som vissa lyckliga har och andra inte har nära sig, måste vi ordna så att samhället annars i smått kan fungera som en by. Att man tillsammans kan ordna cirklar där man stöder och hjälper varandra. Jag bor just nu på en sådan gård där det bor speciellt många ensamförsörjande mammor i samma hyreshus som jag. När dessa mammor kan hjälpa och stöda varandra ger det livskvalitet åt alla.

Jag måste ännu återkomma till Tarja Halonen, för om man tänker på ensamförsörjande mammor så måste jag säga att är hon är en verkligt avgörande symbol. Hon är en symbol för att en ensamförsörjande mamma inte är en förlorare och kan nå vad som helst. Det ger också alla de barn som växer upp i en familj med ensamförsörjande mammor självförtroende, för den stämpel man får som barn att det är de som brukar vara problembarnen, den känner vi alla av. Jag måste förklara för min pappa när mina föräldrar hade skiljts att jag tänker sedan inte bli något problembarn.

Arvoisa rouva puhemies! Opposition välikysymyksessään esiin tuoma asia ei todellakaan ole mikään uusi asia. Syrjäytymiskehitys sai alkunsa tässä muodossa jo 80-luvun lopulla ja kasvoi koko 90-luvun ajan. Lapsiperheillä oli siis sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia jo Esko Ahon hallituksen aikana, ja me kaikki kansanedustajat, jotka olemme istuneet täällä vähänkin pitempään, voimme tuntea vastuuta tästä tilanteesta.

Monet välikysymyksen mainitsemat asiat ovat sellaisia, että mielestäni olen enemmän kohdannut niitä kaupunginvaltuustossa kuin tässä salissa: ryhmäkokojen suuruus, kouluterveydenhuolto, päiväkotien sijaiset ym. Niitä me muun muassa eilen väänsimme Turun kaupunginvaltuustossa budjettikokouksessa. Siksi onkin hyvä asia, että nyt kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetustoimen valtionosuuksia on esitetty korotettavaksi, sillä siellä se todellinen työ tehdään, missä arki nähdään läheltä.

Moni on puhunut siitä, että kuntien itsemääräämisoikeus on lisääntynyt, ja tämä tekee sen, että meillä täällä on vaikeampaa ja vaikeampaa hahmottaa asioita, koska jokainen kunta on yksittäinen tapaus. Mutta monella meistä on kaksoisrooli, missä käymme tätä taistelua niin täällä kuin kunnassakin. Täytyy sanoa, että joskus saa kuulla aivan uskomattomia kertomuksia siitä, mitä kunnat tekevät, tai enemmänkin jättävät tekemättä. Laissa on määrättyjä oikeuksia, muun muassa vammaispalvelulaissa, jota on pakko vanhempien, jotka ovat muutoinkin aivan loppupuhki kuluneita, käydä hakemaan, vaatimaan, oikeusteitse, kun niitä ei muuten anneta. Itsekin olen nähnyt laittomuuksia erinäisissä paikoissa, missä kerta kaikkiaan vain asioita ei ole hoidettu, ei ollut sijaisia tarpeeksi, oli vain yksi hoitaja, ei voitu mitään, ei voitu jättää lapsia, että pois päiväkodista, vaan annettiin koko ryhmän tulla paikalle, ja siinä vain sitten oli kaksikymmentä lasta ja yksi aikuinen.

On myönnettävä, että joillakin kunnilla on todella tiukkaa ja etenkin niillä kunnilla, joissa on paljon kasvua eli tulee lisää ja lisää lapsiperheitä, miten saadaan aikaan palveluverkosto, että se kaikille todellakin on olemassa. Kuulin äsken, että Kiinassa pitää ilmoittaa, kun haluaa hankkia sen yhden lapsen, ja saa kahden vuoden ajan, jonka aikana saa sen tehdä, siksi että silloin on varattu sille päiväkotipaikka ja koulupaikka. Jos missaa tämän kahden vuoden ajan, täytyy anoa uusi lupa. Meillä ei ole näin. Mutta tämä on todella vaikea tilanne, kun tulee lisää ja lisää lapsia, jotka vaativat tilaa. Niissä kunnissa se on rankkaa. (Ed. Gustafsson: Voisiko Turussa kokeilla?) — Ei kiitos.

Vihreä eduskuntaryhmä haluaa korostaa, että yhteiskunnallisista panoksista ja painotuksista puhuttaessa pitää aina katsoa kokonaisuutta, eli päätöksiä ei tulisi tehdä pala kerrallaan. Tästä on mielestäni hyvä esimerkki, kun säästetään pieni raha päihdeäitien huollossa, ja siinäpä menetetään todella iso, iso raha. (Eduskunnasta: Miksei anneta rahaa?) — Tähän pyrimme varmaan koko ajan ja pyydämme jatkossakin, että siihen annettaisiin rahaa. Mekin olemme sitä yrittäneet kovasti. Se, että nämä lapset saisivat terveen elämän ja pääsisivät alkuun ilman sitä taakkaa, mikä tästä tulee — tämä taistelu varmaan jatkuu niin tässä talossa kuin monessa muussakin paikassa.

Vihreiden mielestä vanhemmilla pitäisi aidosti olla mahdollisuus tehdä valintoja perheen, ei ainoastaan työn puolesta. Meidän elämämme on nyt semmoinen, että tehokkuutta vaaditaan enemmän ja enemmän. Työpaikoilla arvostetaan usein sitä ihmistä, joka on siellä ja puurtaa ja tekee ja tekee. En tiedä, onko se todella tehokkuutta vai näennäistehokkuutta. Ainakin itse olen huomannut, että silloin kun jään tänne pitkäksi aikaa, jään vaan istuskelemaan ja ei tule oikein mitään tehdyksi. Mutta kun Turun-juna lähtee, olen todella tehokas sen lyhyen ajan. Jos äitiys on jotain opettanut, niin tehokkuutta. En enää tee sitä, mitä ennen — en tiedä, mitä ennen teinkään, mihin se koko aika meni — vaan tehdään se lyhyesti, ja sitten se on ohi ja lähdetään pois.

Toinen, minkä äitiys on opettanut, on sana, joka on "ei", joka oli minulle erittäin vaikea ennen. Sen sanan minä uskallan sanoa, koska uskon, että minun äänestäjäni, työnantajat, ymmärtävät, että sanon "ei". Mutta niillä työntekijöillä, joilla ei ole niin ymmärtäväisiä työnantajia kuin minulla, sana ei on todella hankala. Siksi tämä on myös työnantajille ja työmarkkinajärjestöille erittäin tärkeä asia, että voisimme sanoa suoraan, että lähde nyt kotiin, nyt olet tehnyt tarpeeksi, mene kotiin. Pidemmän päälle tämä tulee työnantajalle halvemmaksi. Taatusti se työntekijä antaa kaikkensa ja sydämensä siihen, kun hän tuntee, että häntä kohdellaan reilusti ja häntä autetaan niin, että hän hanskaa myös sen toisen puolen elämästään. Mutta vielä vaikeampaa on, jos on epävarma, määräaikainen työsuhde. Niitä on pahempia kuin meillä, siis todella määräaikaisia, todella lyhyitä. Silloin ei todellakaan uskalla sanoa "ei".

Viestiä on tullut aika paljon myös esimerkiksi akateemisesta maailmasta. Kun nuori nainen pääsee mukaan johonkin oikein tärkeään projektiin, jota arvostetaan, niin jos hän tulee kertomaan vaikkapa puolen vuoden kuluttua, että olen raskaana, häntä kohdellaan petturina. Vielä tänä päivänä on niin, että jos olet valinnut tuon, sinä olet valinnut tuon. Et voi yrittää saada kaikkea samalla. Jotkut meistä ovat niin hassuja, että me haluamme kaikki samalla. Me olemme niin poispilattuja ja vielä nautimme siitäkin. Kaikkialla on läsnä kiire ja kilpailu. Kun yhteiskunta pyörii ja pyörii, me kilpailemme toistemme kanssa ja teemme toinen toistemme elämän vaan vaikeammaksi, mikä sinänsä on aivan turhaa, sillä mehän voisimme enemmänkin tukea toisiamme ja sanoa, että mene sinä kotiin, minä hoidan tämän tänään jnp. Eduskunnassa me olemme vaan laittaneet lisää vettä myllyyn sunnuntaiaukioloajoilla. Valitettavasti se on vaan niin, että tämän takia useampi yksinhuoltajaäiti on vaikeammassa tilanteessa kuin ennen ja perheille on vielä vaikeampaa saada vapaa-aikaa yhdessä. Tämän takia tämä on ollut vihreille aikamoinen taisto ja ongelma sekä viime hallituksen aikana että nyt.

Työajan lyhentäminen on erittäin tärkeä, oleellinen asia ja se, että jokainen voisi todella oikeasti tehdä valintoja ja vaikuttaa siihen, milloin hän on kotona ja milloin ei, mikä ei ole helppoa. Ed. Ulla Anttila, joka istuu tuossa, on jokin aika sitten jättänyt lakialoitteen, joka helpottaisi mielestäni hyvin tilannetta perheillä, joissa oikeasti pyritään olemaan ainakin osa aikaa kotona. (Eduskunnasta: Soininvaaran pitää tehdä lakiesitys!) — Se varmaan tulee siihen vähitellen, mutta hyvä, kun tulee edes idea nyt Ullalta, niin se työstyy vähitellen. Mikään ei mene vikkelästi. Sen olette varmaan tekin oppinut. — Mutta tässä on ainakin erittäin hyvä malli, että voisi jäädä kotiin osa-aikaisesti hoitamaan lasta 12-vuotiaaksi asti, ja jos lapsi on vammainen tai pitkäaikaissairas, 18-vuotiaaksi asti. Tällä hetkellä se on 7-vuotiaaksi asti eli sitten, kun lapsi menee juuri kouluun, oikeus loppuu. Mielestäni se on erittäin kannatettava aloite. Ryhmämme kannattaa sitä. (Välihuuto) — Tämä tai seuraava.

Monissa perheissä on vaan se ongelma, että nainen on se, joka tienaa vähemmän. Kun annetaan joustomahdollisuuksia, niin jos se tulee itsestäänselvyytenä, että se on aina nainen, joka jää kotiin, ja aina hän, joka tinkii omista tuloistaan ja menoistaan, niin se ei ole pitemmän päälle missään hyvää. Se, että isät ottavat oman vastuunsa, on tullut monessa puheenvuorossa esille. Se on erittäin tärkeä asia. Tälläkin hetkellä minun mieheni hoitaa lapsia, kun olen täällä. Mielestäni se, että me annamme heille myös oikeuden hoitaa omalla tyylillään, on tärkeää, ettei heistä tule kakkosäitejä, vaan isät unohtavat ja laittavat väärät lapaset ja mitä sattuu, mutta pääasia, että he hoitavat omalla tyylillään. Se on lapsille vaan rikkautta. Se, että me katsomme pitkään, että ohoh, noinko sinä teit, ei ainakaan anna heille lisää pontta tehdä sitä.

Vihreiden mielestä ideaalitilanne on, että molemmat voisivat tehdä vähän vähemmän työtä ja olla kotona lasten kanssa ja vielä ehkä löytää pikkuisen aikaa toisilleen, jos mahdollista ja ettei syyllistettäisi ketään tässä vaan yritettäisiin löytää malleja yhdessä, sillä tällä hetkellä tässä yhteiskunnassa naiseus on kahtia jaettu. Tulee enemmän kotiäitejä, jotka hankkivat paljon lapsia, ja uranaisia, jotka jättävät tämän valinnan kokonaan pois. Meidän täytyy antaa eväitä sellaisen välimallin hakemiseen, että ei olisi näin, että jompikumpi, vaan voisi olla molemmat. Tämä koskee erityisesti korkeasti koulutettuja naisia, jotka eivät uskalla ottaa sitä riskiä, että voisi käydä köpelösti, jos ottaa tämän riskin. Huoli toimeentulon ja työn jatkuvuudesta ei kannusta perheen perustamiseen. Yleisesti ottaen työn ja perheen yhteensovittaminen näyttäisi olevan entistäkin vaikeampaa koko ajan.

Vaihtelevat ja epäsäännölliset työajat eivät sovi kovin hyvin yhteen lapsiperheiden arjen kanssa. Valitettavasti edelleen moni naureskelee vanhalle kahdeksasta neljään -yhteiskunnalle, mutta lapsiperheille se oli oikeasti parempi yhteiskunta. Tiedettiin, milloin viedään lapset hoitoon, ja tiedettiin, milloin tullaan kotiin. Se on yhä harvinaisempaa. Mutta tämä uusi, vaativa tilanne tarvitsee uusia ratkaisuja. Mielestämme nyt olisi aika pohtia vakavasti koulupäivän muuttamista niin, että siihen väliin tulee harrastamista, eli niin kuin Lea Pulkkinen on tuonut esiin, koulupäivä olisi suurin piirtein saman pituinen kuin työpäivä ja sinne väliin mahtuisi urheilu-, musiikki-, teatteriharrastus ym. Silloin illat jäisivät yhteiseksi ajaksi eikä niin, että illan tunteina viedään ja raahataan lapsia sinne tänne stressaantuneina harrastamaan.

Noin viikko sitten oli dosentti Irmeli Järventien mietteitä Helsingin Sanomissa, ja ne menivät suoraan sydämeeni, koska elämäntilanteeni on se, että olen kahden pienen lapsen äiti, joka tässä hektisessä elämäntilanteessa yrittää rakentaa omakotitaloa. Juuri nyt meillä on pohja rakennusvaiheessa. Järventie vertaa lapsipolitiikkaa talon rakentamiseen. Hän sanoo, että se voi tukea lapsen kehitystä tai vaurioittaa sitä. Jos tulevien sukupolvien halutaan olevan luovia ja innovatiivisia, olosuhteita ennen kouluikää on vaalittava ja varjeltava, koska varhaislapsuus on luovuuden kehitysaika, ikään kuin talon perustan rakentamista. Sen me tiedämme, että jos nyt fuskataan perustuksessa, seinät ovat aivan turhia. Sama koskee lapsia. Se on juuri kaikkein kriittisin aika. Jos siinä fuskataan, sitten on todella vaikeaa, vaikka kuinka kauniita tapetteja laitetaan sen jälkeen.

Taas kerran tuli todistettua, että vihreiden linja vastustaa koulunaloitusiän alentamista on tärkeä osa pelastusoperaatiossa, jossa estämme lastemme uhraamista tehokkuuden ja taloudellisen kasvun nimissä. Sitä paitsi emme usko taloudellisen kasvun hyötyvän siitä, että iloiset ja innovatiiviset lapset menettävät elämänilon yhteiskunnan paineiden takia.

Arvoisa rouva puhemies! Vihreän eduskuntaryhmän mielestä ei pidä kieltää sitä tosiasiaa, että raha todellakin auttaa moneen asiaan. Me olemme kuitenkin myös sitä mieltä, että yhdenkään eduskuntaryhmän ei pidä olla kaksinaamainen vaan päätöksentekijän on hyvä tunnistaa ja tunnustaa realiteetit niin taloudellisessa kuin poliittisessa päätöksenteossa.

Ennen vihreiden tuloa hallitukseen me teimme myös oppositiopolitiikkaa ja olimme hallituksen kanssa monta kertaa eri mieltä mutta emme koskaan vaatineet kaikkea kaikille ehdottamatta, mistä raha otetaan tai keneltä se on pois. Haluankin kysyä sekä hallituspuolueiden eduskuntaryhmän edustajana että kansanedustajana: Onko oppositio, nyt etenkin keskusta — tämä ei koske niinkään kristillisiä — myös tekemässä kaikkia näitä esityksiä, kun ja jos olette joskus hallituksessa, kaikkia niitä, joita olette tähän mennessä tuoneet esille näiden vuosien aikana, vai onko tämä, että aina vaaditaan yhtä hyvää ja tärkeää asiaa kerrallaan, vaalimenestyksen hakemista ja irtopisteiden keräämistä? Vai onko niin, että jokaisella teillä on omat prioriteetit ja tämä on todella sydämen asia joillekuille, jotka istuvat täällä, ja ne, jotka ovat muualla, pitävät muuta tärkeämpänä? (Välihuutoja)

Kuten aiemmin jo mainitsin, tässä talossa on viime aikoina ollut suurin vääntö eläkeläisten asioista, muun muassa eläkkeiden pohjaosan leikkauksista, joihin liittyen keskusta uhkasi välikysymyksellä, ellei hallitus etsi budjetista tarvittavia rahoja. Silloin ei puhuttu lapsista ja lapsiperheistä. Kuitenkin kaikkiin näihin asioihin pitää löytää rahat samasta pussista. Oppositio painottaa yhtä lailla perhe- kuin eläkepolitiikassaan tukipolitiikkaa. Hallituksen linjana on ollut palvelujen parantaminen. Tämä on mielestämme ollut hyvä painotus käytettävissä olevien rahojen käytölle, eikä sitä ole syytä hylätä jatkossakaan.

Vihreä eduskuntaryhmä toivoo, että seuraava hallitus ottaa myös entistä painokkaammin lapsiperheet huomioon politiikassaan. Tämä tarkoittaa sekä lapsiperheiden tarvitsemien palvelujen parantamista että myös mielellään lapsipoliittisten tukien kasvattamista. Mielellämme näkisimme, että lapsilisät korotettaisiin ja sidottaisiin indeksiin. (Eduskunnasta: Mistä rahat?) — Juuri niin, mistä rahat, mutta näin me myös mielellämme näkisimme ja olemme mukana siinä, jos vain löydämme siihen mallin. — Pitkällä aikavälillä perustulomalli olisi erittäin hyvä tapa auttaa kaikkia näitä perheitä. Mutta nyt ihan lähitulevaisuudessa eduskuntaryhmämme toivoo tarvittavaa lisäpanostusta erityisesti adoptioavustukseen, jotta se todellakin toteutuisi, sekä minimiäitiyspäivärahan korottamiseen. Uskon, hyvät, rakkaat kollegat, että yhteistyöllä hoidamme nämä ensin pois alta ja sitten puutumme seuraaviin ongelmiin.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Istuvalle hallitukselle voidaan antaa tunnustusta monesta asiasta, mutta perhepolitiikan hoitamisessa se on epäonnistunut raskaasti. Perhepolitiikka ei ole alun perinkään kiinnostanut Lipposen hallitusta, ei ensimmäistä eikä toista, eikä sitä ole selkeästi nimetty kenenkään ministerin vastuutehtäväksi. Vaikka hallituspuolueet nostivat perhepolitiikan vaaliteemakseen, hallitusohjelman perhepoliittiset tavoitteet ovat vaatimattomat ja visiottomat. Hallitus ei ole myöskään reagoinut niihin perheiden pahoinvoinnin hälyttäviin merkkeihin, joita tutkijat ovat kiihtyvällä tahdilla tuoneet esiin.

Stakesin raportin mukaan joka kolmas suomalainen lapsi voi huonosti. Pahoinvoivia lapsia on jo enemmän kuin hyvinvoivia. Vakava syrjäytymisriski ei ole enää marginaalisen lapsiryhmän uhka vaan suuren luokan kansanterveysongelma. Lasten psykiatrisen hoidon tarve, etenkin masentuneisuus ja itsemurhayritykset ovat lisääntyneet rajusti aivan muutamassa vuodessa. Huostaanottoa ja kodin ulkopuolelle sijoitusta tarvitsevien lasten määrä kasvaa jatkuvasti. Suomi on kärkisijoilla Euroopan tilastoissa lasten humalajuomisen suhteen. Alaikäisten huumekokeilut lisääntyvät 10 prosentilla vuosittain. Lähes päivittäin joudumme lukemaan lehdistä käsittämättömistä nuorten ihmisten tekemistä rikoksista. Syntyvyys on viime vuosina pudonnut ennakoitua jyrkemmin ja raskaudenkeskeytysten määrä on kääntynyt nousuun.

Lipposen hallitukset ovat heikentäneet lapsiperheiden taloudellista toimeentuloa suhteessa muihin kotitalouksiin. Ensimmäinen hallitus leikkasi kaikkia lapsipoliittisia etuuksia ja erityisen voimakkaasti lapsilisiä, rajuimmin monilapsisten perheiden kohdalla, sekä kotihoidon tukea, jota leikattiin neljänneksellä. Tämän jälkeen lapsilisien reaaliarvo on leikkaantunut jatkuvasti, koska sitä ei ole sidottu indeksiin. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on aloitteessaan vaatinut lapsilisien maksamista myös 17-vuotiaille, jotka ovat jääneet nykyjärjestelmässä väliinputoajiksi. Nämä nuoret kuluttavat paljon ja ovat yleensä vanhempiensa elätettävinä.

Erityisen vaikeaan asemaan ovat joutuneet yksinhuoltajaperheet, joiden toimeentulo on heikentynyt rajuimmin. Yksinhuoltajien lapsilla on muita suurempi riski syrjäytymiseen, köyhyyteen ja lastensuojelutoimenpiteiden kohteeksi joutumiseen. Monet yksinhuoltajat kamppailevat voimiensa äärirajoilla kasvatusvastuun ja perheen elatuksen kanssa ja odottavat toimenpiteitä tilanteensa helpottamiseksi.

Huonosti hoidetun aluepolitiikan seurauksena lapsiperheiden asumiskustannukset ovat kohonneet kohtuuttomiksi etenkin muuttovoittoalueilla. Lipposen ensimmäisen hallituksen käyttöön ottama toimeentulotuen asumiskustannusten 7 prosentin omavastuuosuus on vaikeuttanut kaikkein köyhimpien lapsiperheiden elämää.

Perhepoliittiset etuudet on yhä voimakkaammin kohdennettu niin, että ne eivät tue vanhemmuutta ja kotien hoivatyötä. Perhetukijärjestelmä onkin etenkin päivähoitokustannusten osalta pohjoismaisesti vertaillen yhteiskunnalle kallis mutta lasten hyvinvointia arvioiden tuloksiltaan heikko ja tehoton.

Väestöliiton perhebarometrin mukaan yli 40 prosenttia päiväkotilasten vanhemmista haluaisi jäädä kotiin hoitamaan omia lapsiaan, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Lapsiperheet ovat tyytymättömimpiä erilaisista perhepoliittisista etuuksista juuri kotihoidon tuen heikkoon tasoon. Kotihoidon tukeahan eivät edes saa enää 3 vuotta täyttäneiden lasten vanhemmat. Lasten mielenterveyden häiriöillä on todettu yhteys liian varhain aloitettuun ja toisaalta etenkin henkilöstöpulan vuoksi heikkotasoiseen päiväkotihoitoon. Lastenlääkärit ovat toistuvasti muistuttaneet kotihoidon vähentävän pienten lasten infektiotautiriskiä.

Perhetukijärjestelmää on kehitetty ennen muuta työelämän ehdoilla, ei niinkään lasten etuja palvelemaan. Lähes kaikista muista Euroopan maista poiketen Suomessa ei verotuksessa huomioida elatusvastuuta tai kotona tehtävää hoivatyötä. Kristillisdemokraattien mielestä on väärin, että verotus on paljon raskaampaa sellaisessa perheessä, jossa tulonsaajia on vain yksi, verrattuna perheeseen, jossa saman suuruiset tulot ansaitsevat molemmat huoltajat.

Viime kaudella kansanedustaja Soininvaara arvosteli kotihoidon tuen leikkausta kovin sanoin siitä, että se kurjistaa olosuhteita, että se ei säästä mitään ja että se päinvastoin aiheuttaa lisämenoja. Nyt ministeri Soininvaara on päättäväisesti torjunut ehdotukset kotihoidon tuen vahvistamisesta.

Lipposen hallitukset eivät ole reagoineet myöskään ryhmämme vaatimuksiin siitä, että kotona tehty hoivatyö kartuttaisi eläkettä. Sen sijaan Lipposen ensimmäinen hallitus leikkasi kotivanhemmilta oikeuden sairauspäivärahaan. Hallituksen arvostusta oman lapsen kotona hoivaamiselle kuvaa sekin, että minimiäitiyspäiväraha on 60 markkaa, mikä ei ole kuin noin puolet sinänsä vaatimattomasta työttömyysturvan peruspäivärahasta. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä edellyttääkin, että äitiys- ja vanhempainraha korotettaisiin työttömyysturvan tasolle ja että kotihoitoa ja kunnallista päivähoitoa ryhdyttäisiin tukemaan tasavertaisesti kouluikään asti.

Suunnitellulla, viikoksi kutistuneella isäkuukaudella on sinänsä hyvä tarkoitus, mutta sen ongelma on se, että se rajaisi entisestään perheen valinnanvapautta. Mielestämme vanhemmille tulisi antaa oikeus ratkaista koko nykyisen äitiys- ja vanhempainloman jakaminen. Etuusaikaa tulisi kehittää yhtenäiseksi vanhempainlomaksi, jolloin esimerkiksi äidin sairastuessa isä voisi jäädä vanhempainlomalle jo heti lapsen synnyttyä. Myös yksinhuoltajaäitien tulisi hyötyä vanhempainloman pidentämisestä.

Arvoisa puhemies! Työelämä on tullut yhä vaativammaksi. Edellä mainitsemassani perhetutkimuksessa lähes 40 prosenttia päiväkotilasten vanhemmista oli sitä mieltä, että oma työ vie liikaa aikaa perheeltä. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on todettu vanhempien, etenkin äidin, työuupumuksen ennakoivan lapsen psyykkistä pahoinvointia, erityisesti masennusta ja itsemurha-alttiutta. Toinen merkittävä riskitekijä on etenkin isän pitkäaikaistyöttömyys.

Puheet työn ja perheen yhteensovittamisesta eivät ole johtaneet käytännön toimenpiteisiin. Ei voi olla oikein, että juuri silloin, kun lapset tarvitsisivat kipeimmin vanhempiaan, työelämäkin vaatii heiltä eniten. Lapsiperheiden vanhempien keskimääräinen yhteenlaskettu viikkotyöaika on selvästi suurempi kuin työikäisten lapsettomien parien, ja etenkin pienten lasten isien työpanos on huomattavasti suurempi kuin muiden työikäisten miesten keskimääräinen työpanos. Muissa Pohjoismaissa on selvästi yleisempää, että pienten lasten vanhemmat tekevät osapäivätyötä.

Perheiden kasvatusvastuuta tukevia palveluja on viime vuosina leikattu rajusti. Koulujen ja päiväkotien ryhmäkokojen kasvaminen on vaikeuttanut ongelmien varhaista havaitsemista ja niihin puuttumista. Suuret ryhmät ovat otollista maaperää koulukiusaamiselle. Kouluterveydenhoidon, lapsiperheiden kunnallisen kotipalvelun ja psykososiaalisten erityispalveluiden vähentäminen on omalta osaltaan lisännyt lasten ja nuorten syrjäytymisriskiä.

Liian moni nuori jättää täysin hakeutumatta ammatilliseen koulutukseen ja liian moni keskeyttää opintonsa ammattikoulussa. Lapsen uhkaava ja pysyvä syrjäytyminen voidaan ennakoida jo varhain, jopa neuvolaiässä, mutta yleensä resursseja kierteen katkaisemiseksi ei ole. Viime vuosisadalla lasten terveyden edistämisessä ansioitunutta äitiys- ja lastenneuvolajärjestelmää tulisi kehittää tämän ajan tarpeita palvelevaksi perheneuvolaksi. Nykylapsen hyvinvointia ei uhkaa ensisijaisesti riisitauti, vaan vanhempien kasvatustaitojen puute, päihdeongelmat ja voimavaroja nielevät perheiden kriisit.

Äidin päihteiden käyttö on jo merkittävin synnynnäisen kehitysvammaisuuden aiheuttaja. Kun muutama vuosi sitten alkoholin ja huumeiden vaurioittamia lapsia syntyi alle kaksisataa vuodessa, nyt heitä syntyy jo noin seitsemänsataa vuodessa. Näiden lasten hoito ja kuntoutus on moninkertaisesti kalliimpaa kuin päihdeongelmaisten naisten raskaudenaikainen tehokas hoito. Ihmettelen ministeri Soininvaaran kommenttia omassa vastauksessaan siitä, että päihdeäitien hoito olisi nostettu erityisasemaan. Eihän hallitus ole tehnyt mitään tämän asian hyväksi, vaan päinvastoin torjunut ehdotukset niin rahoituksesta kuin myös sikiön suojelun paremmin huomioivasta lainsäädännöstä.

Ensiapuna psyykkisesti oirehtiville lapsille on kyllä eduskunnan painostuksesta lisätty resursseja lasten mielenterveyspalveluihin. Mutta kun lisääntyvät ongelmat ovat olleet viime vuosina nähtävillä, miksi perhepolitiikan kurssia ei ole käännetty? Lääkäriltä on taitovirhe jäädä hoitamaan vain oireita, syihin puuttumatta. Hallitus on tässä suhteessa toiminut pikemmin puoskarin kuin lääkärin tavoin.

Arvoisa puhemies! Kaikkea lasten ja nuorten pahoinvointia ei ratkaista rahalla. Viime kuukausina olemme nähneet järkyttäviä esimerkkejä hyvässä taloudellisessa asemassa olevien perheiden lasten syrjäytymisestä. Lapset oppivat jo varhain, että tässä yhteiskunnassa markkina-arvot ovat ihmisarvoa tärkeämpiä mittareita. Yhteiskuntaa rakentavien ja lasten kehitystä tukevien arvojen murtuminen on tehnyt kasvatustyöstä entistä vaativamman.

Kun lapsi päättää peruskoulunsa, hän on tutkimuksen mukaan keskimäärin istunut television äärellä pidempään kuin koululuokassa. Media on etenkin länsimaissa lyhentänyt lapsuutta. Aikuisuuteen kuuluvat asiat tunkeutuvat lapsen mieleen liian varhain. Väkivaltaviihteellä on kiistaton yhteys lasten ja nuorten väkivaltaiseen käyttäytymiseen.

Tästä huolimatta hallitus vei läpi esityksensä tämän vuoden alusta voimaan tulleesta kuvaohjelmalaista, joka poisti väkivaltaisten ja pornografisten videoiden ja elokuvien ennakkotarkastuksen. Kova porno ja raaka väkivalta saivat uuden myyntiympäristön marketeista ja kioskeista, ja ne ovat yhä helpommin lasten ja nuorten ulottuvilla. Hallitus asetti porno- ja väkivaltabisneksen sananvapauden lasten suojelun edelle.

Avioliitto on perheen ydinsuhde ja perhettä koossa pitävä side. Avioliiton aseman romahdus näkyy valitettavan monessa trendissä. Lasten mielenterveysongelmien riskitekijöistä löytyy myös rikkinäisten perheiden aiheuttama turvattomuus. Kun perhe voi huonosti eikä enää suoriudu perustehtävistään, lisääntyvät myös sosiaali- ja terveydenhuollon menot. Avioerot maksavat julkiselle taloudelle ihan suorinakin kustannuksina satoja miljoonia markkoja vuosittain.

Tutkimuksen mukaan noin 30 prosenttia eronneista katuu eroaan kolmen vuoden kuluttua. Avioliittolakia tulisikin uudistaa niin, että lapsiperheiden kohdalla siihen palautettaisiin turhat avioerot ehkäisevä sovittelu ennen eron myöntämistä. Lapsiperheen hajoaminen ei ole enää kahden kauppa. Kun sovittelusta avioeron ehtona luovuttiin vuonna 88, avioerojen määrä nousi 30 prosenttia. Itse asiassa vapaaehtoiseenkin sovitteluun on vaikea päästä, koska palveluja on liian niukasti.

Toivon, että hallitus valmistellessaan parhaillaan lapsettomuushoitoja koskevaa lainsäädäntöä muistaa isätoimikunnan viestin siitä, että isällä on tärkeä merkitys kasvattajana. Hallituksen suunnitelmat ulottaa hedelmällisyyshoidot yksinäisille naisille ja naispareille tarkoittavat isän merkityksen kutistamista sukusolujen luovuttajaksi. (Ed. Vehkaoja: Näin on!)

Lainsäädäntöä tulisi muutoinkin muuttaa vahvemmin vanhemmuutta tukevaksi. Stakesin kouluterveyskyselyn mukaan ainoa nuoren huumekokeiluja estävä tekijä on vanhempien valvonta. Säädökset alaikäisen tahdosta riippumattomasta huumevieroitushoidosta merkitsisivät sitä, että päätös käytön lopettamisesta ei jää lapsen itsensä vastuulle. Koulujen huumetestit toisivat alkavan käytön varhaisessa vaiheessa vanhempien tietoon.

Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö, ja sen tärkein yhteiskunnallinen tehtävä on nousevan sukupolven kasvattaminen. Jos perheet eivät tästä suoriudu, yhteiskunta ei pysty edes paljolla rahalla korjaamaan syntyneitä vaurioita. Kun syntyvyys jatkuvasti vähenee, olisi entistä tärkeämpää huolehtia lasten ja nuorten hyvinvoinnista, että heistä aikanaan tulisi mahdollisimman työkykyinen sukupolvi huolehtimaan suuresta ikäihmisten ryhmästä. Jos perhepolitiikka laiminlyödään, tulevaisuuden työikäisen väestön harteille sälytetään kohtuuton hoivataakka.

Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on tehnyt lukuisia rakentavia aloitteita perhepolitiikan kurssin kääntämiseksi sekä esittänyt vaihtoehtobudjetissaan realistisen rahoitusmallin esitysten kustannusten kattamiseksi. Jotta perheiden asiat otettaisiin vakavasti käsiteltäviksi, seuraavaan hallitukseen tulee nimetä perheministeri, jonka vastuulla olisi perheiden ja lasten hyvinvoinnin nostaminen päätösten perustaksi.

Perhepolitiikasta piittaamaton Lipposen toinen hallitus vaarantaa Suomen tulevaisuuden eikä nauti tämän vuoksi kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän luottamusta. Kannatan ed. Karpelan tekemää ehdotusta perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodoksi.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Tämä välikysymys on aiheellinen ja polttaviin ongelmiin keskittyvä. Olisin mielelläni allekirjoittanut sen, mutta jostakin minulle käsittämättömästä ja tuntemattomasta syystä tätä mahdollisuutta ei minulle ennen välikysymyksen jättämistä suotu. (Ed. Huotari: Kepu pitää rajansa!)

Syntyvyys on Suomessa pudonnut pohjalukemiin. Yhtenä keskeisenä syynä tähän on varmasti perhepoliittisten tukien putoaminen ja yhteiskunnan kalskea suhtautuminen lapsiperheisiin. Välikysymys on perusteltu myös siksi, että lasten ja lapsiperheiden kurjistuminen saadaan myös keskustelun kohteeksi. Tässä talossa on viime aikoina aivan liikaa tuhlattu ruutia toisarvoisiin vaihtoehtoisiin parisuhteisiin. Pieni marginaaliryhmä sai tolkuttomasti aikaa asialleen, ja vielä päätteeksi eduskunnan enemmistö sääti lain, joka ei ainakaan selkiyttänyt perhepolitiikkaa. Lapsiperheissä on Suomen tulevaisuus, eikä siten ole ollenkaan samantekevää, minkälaista perhepolitiikkaa Suomessa harjoitetaan.

Stakesin äskettäin julkaisemat selvitykset puhuvat selkeää kieltään lapsiperheiden aseman kurjistumisesta. Merkittävä osa lapsiperheistä on jopa pudonnut köyhyysrajan alapuolelle. Lapsista yhä useampi voi yhä huonommin. Yhteiskunnan kärjistyvä kahtiajako on ulottunut aivan pienimpiinkin ihmisiin. Vaikkakin osa lapsista voi erittäin hyvin, on nykysuunta sietämätön ja vaatii tehokkaita toimenpiteitä. 1990-luvulla julkisen vallan vastuu lapsiperheiden hyvinvoinnista on alentunut päivähoitopalveluita lukuun ottamatta kaikissa perhetuen muodoissa.

Tässä yhteydessä on syytä vielä toistaa ja kerrata, että vuonna 1995 lapsilisiä leikattiin 700 miljoonalla markalla. Lapsilisien reaaliarvo on pudonnut tätäkin enemmän, sillä niitä ei ole korotettu yleisen hintatason muutoksia vastaavasti. Samanlaisen rujouttamisen kohteeksi on joutunut lasten kotihoidon tuki, jota leikattiin vuonna 95 reippaalla 20 prosentilla. 1990-luvun alussa lapsiperheiltä poistettiin verotuksessa lapsivähennys, josta korvauksena perhetukia nostettiin. Mutta kuten jo edellä totesin, vuonna 1995 näitä korotettuja perhetukia leikattiin edellä mainitsemallani tavalla. Näin tapahtui käytännössä lapsiperheiden tukien kaksinkertainen leikkaus eläkkeiden leikkausten tapaan. Näiden kaksinkertaisten leikkausten korvaamisesta ei ole valitettavasti puhuttu halaistua sanaa, toisin kuin eläkevääryyksien kohdalla. Nämä kylmät faktat kertovat ainakin hallituksen enemmistön kylmästä ja tunteettomasta suhtautumisesta lapsiperheisiin. (Ed. Gustafsson: Lapsiperheille on tullut palveluita kuitenkin!)

Arvoisa puhemies! Suomessa on satsattu paljon lasten päivähoitoon, palveluita, ed. Gustafsson. (Ed. Gustafsson: Juuri näin!) Nämä satsaukset ovat sinänsä olleet aivan paikallaan. Päivähoitopaikoissa henkilökunta on valtaosin pätevää ja hyvin työhönsä motivoitunutta. Mutta toisaalta on järkyttävää lukea, että osaa lapsista ei kotona hoideta asianmukaisesti ja että joitakin lapsia tuodaan päivähoitoon samassa vaipassa kuin sieltä edellisenä iltana lähdettiin kotiin. Jotkut lapset ja myös koululaiset — ainakin väitetään näin — eivät saa tarpeeksi ruokaa viikonloppuisin kotona, koska maanantaina kouluruokaa menee aina eniten.

Lasten kunnallisesta päivähoidosta on samalla kuitenkin tehty ylivertainen vaihtoehto lasten kotihoitoon verrattuna. En laisinkaan vastusta julkista tai yksityistä päivähoitoa, mutta haluan vanhemmille todellisen ja taloudellisesti mielekkään mahdollisuuden valita kullekin perheelle paras tapa järjestää lastensa hoito. (Ed. Ojala: Isille pakollinen hoitoloma!) Sosialistien, kommunistien ja kotiäitejä vihaavien äärifeministien kädenjälki on nykyään selvästi nähtävissä. (Ed. Ojala: Ohhoh!) Valinnanvapautta vihataan. (Ed. Gustafsson: Päästään asiaan!) Perussuomalaisten linja on, että luodaan aito, lapsiperheiden talouden turvaava, todellinen vaihtoehto kotihoidon ja päivähoidon välille.

Nykytilanteessa lasten kotihoito ei ole taloudellisesti kilpailukykyinen vaihtoehto kunnalliseen päivähoitoon verrattuna. Valtio maksaa Kelan kautta kotihoidon tukea yhdestä alle 3-vuotiaasta lapsesta 1 500 markkaa kuukaudessa. Tätä tasoa ei voi pitää riittävänä. Valtion budjettiehdotus ei käsitykseni mukaan ole kuitenkaan tuomassa asiaan parannusta, eikä eduskunnassakaan ilmeisesti ainakaan toistaiseksi ole ollut todellisia korotushankkeita ensi vuoden budjetin käsittelyn yhteydessä.

Kelan maksaman kotihoidon tuen lisäksi kunnat ja kaupungit voivat itse maksaa omia kuntakohtaisia hoitolisiään. Esimerkiksi välikysymyksen ensimmäisen allekirjoittajan ed. Tanja Karpelan oma kotikaupunki Espoo, jota peruspalveluministeri Osmo Soininvaara on julkisuudessa luonnehtinut joillakin sellaisilla sanoilla kuin sikarikas tai jotakin muuta vastaavaa, maksaa kunnallista kotihoidon tukea eli niin sanottua Espoo-lisää 1 300 markkaa kuukaudessa. Keskusta ja ed. Karpela ovat vaatineet kotihoidon tuen nostamista. Aivan oikein. Työtä näyttää silti riittävän myös ed. Karpelalla omiensa joukossa, sillä vain yksi keskustan neljästä espoolaisesta valtuutetusta äänesti perussuomalaisten puheenjohtajan ja Espoon kaupunginvaltuutetun Timo Soinin kotihoidon tukea korottavan aloitteen puolesta runsas viikko sitten pidetyssä kaupunginvaltuuston budjettikokouksessa, eli puheet ovat puheita, mutta teot ratkaisevat. (Ed. Markkula-Kivisilta: Aivan!) Tässä suhteessa keskustalla on parantamisen varaa puheiden ja tekojen ristiriidan umpeen kuromisessa. Asia on silti oikea.

Monet pienet kunnat eivät maksa kuntakohtaisia lisiä lainkaan. Tämä on suuri epäkohta. Lapsiperheiden tuki voi olla täysin erilaista asuinpaikkakunnasta riippuen. En kuitenkaan usko, että kunnanisät tai -äidit pahuuttaan ovat tukia maksamatta. Pienillä talousvaikeuksissa kamppailevilla kunnilla ei yksinkertaisesti ole varaa uusiin etuuksiin. Siksi valtiovallan on taattava kunnollinen kotihoidon tuki.

Arvoisa puhemies! On vakavasti kysyttävä, mitä järkeä ja inhimillisyyttä on siinä, että alle kymmenkuisia lapsia ravistellaan kuuden aikaan aamulla unesta hereille, tungetaan toppahaalariin, lastataan autoon, jonka hurinassa pienokainen taas nukahtaa, kunnes tarhan pihassa herätetään ja jätetään sinne päiväksi parkkiin.

Tässä talossa on niin sanottu porvarillinen enemmistö, jonka luulisi kannattavan valinnanvapautta ja moniarvoisuutta. Totuus on kuitenkin toisenlainen. Perhepolitiikkaa on maassamme hoidettu täysin punavihreän käsikirjoituksen mukaisesti. Tähän linjaan on mielestäni saatava muutos, ja se saadaan tekemällä lasten kotihoito myös taloudellisesti kilpailukykyiseksi vaihtoehdoksi. (Ed. Gustafsson: Mikä se Lapuan liikkeen linja oli?) Tässä yhteydessä lasten kotihoito on laskettava eläketurvaan oikeuttavaksi työksi.

En ole eduskuntavuosinani useinkaan nähnyt Rkp:n ajavan sellaista poliittista linjaa, jonka itse tai taustayhteisöni olisi voinut täydestä sydämestään hyväksyä, mutta ruotsalaisen eduskuntaryhmän viimeviikkoinen kannanotto kotivanhempien oikeudesta eläkkeeseen on hyvä ja perusteltu, joten siitä vain kiitos. (Ed. Gustafsson: Ed. Vistbacka käy vaaleihin jo!) — Ed. Gustafsson, saattaa olla, kun on kohta eläkevuodet itsellä täynnä niin, että ei tarvitse käydä eduskuntavaalejakaan. (Ed. Rajamäki: Sen takia ed. Vistbacka puhuu näin!) — Nyt on korkea aika tehdä valinnanvapauden lisäämisestä perhepoliittinen konfliktikysymys.

Tietoisena riskistä joutua feministien silmätikuksi, vaikka se ei mitään uutta olisi, ihmettelen sitä, miksi nimenomaan monet punavihreät naiset näyttävät milteipä vihaavan lasten kotihoitoa ja kotiäitien aseman parantamista. (Ed. Gustafsson: Ei sekään pidä paikkaansa!) Monet tutkimukset osoittavat, että tasa-arvoa vahingoittavat erityisesti kotihoidon tuen rajut leikkaukset. Asiasta Turun yliopistossa tutkimusta tehnyt Heikki Hiilamo toteaa seuraavasti: "Tuntuvan kotihoidon tuen ajatuksena oli lisätä naisten vapautta jäädä kotiin hoitamaan lapsia ilman riippuvuutta miehestä elättäjänä. Entistä heikompi kotihoidon tuki aiheuttaa sen, että äideille on tästä syystä aikaisempaa vaikeampi sovittaa yhteen työuraa ja perhettä." (Ed. Gustafsson: Rahan voimallako pitää jäädä kotiin?) Kotihoidon tuen nostaminenhan tekee äidistä vähemmän taloudellisesti riippuvaisen miehensä tuloista ja tuesta. Eikö sen pitäisi nimenomaan olla hyvä asia?

Arvoisa puhemies! Perheiden hajoaminen ja avioerojen määrä on Suomessa sietämättömän korkealla tasolla. En tarkoita sitä, että yhdessä täytyy pysyä hinnalla millä hyvänsä, mutta jotenkin tuntuu siltä, että olemme Suomessa osin hukanneet realismin tajun parisuhdeasioissa. Ei yhteiselo voi aina olla yhtä juhlaa ja ilotulitusta, vaan se on myös toisen sietämistä. Onko syynä meidän narsistinen elämäntapamme ja sen lisääntyminen vai mistä on kysymys?

Tosiasia on, että perheiden hajoaminen ei voi olla jättämättä jälkiään myös lapsiin ja nuoriin. Julkisuus ja media tuntuvat myös pitävän tarkkaa huolta ainakin kaiken maailman julkkisten parisuhdekriiseistä. Hyvää kuvaa lapsille ei mielestäni anna sekään, että aikakausilehdistössä vatvotaan kuukausitolkulla sitä, kuinka lompakko jäi hattuhyllylle, kun mies teki salamalähdön perheestään.

Näissä sinänsä surkuhupaisissa tarinoissa on kuitenkin vakava pohjavire. Rajuissa ja riitaisissa erotilanteissa lapset usein tavallaan menettävät toisen vanhempansa, sillä läheskään kaikki eivät jatkossa juurikaan tapaa toista vanhempaansa. Tämä on erittäin traagista ja tuottaa paljon murhetta ja surua sekä lapsille että vanhemmille. Onneksi monissa tilanteissa vanhempien erosta huolimatta pystytään sopimaan tapaamisista ja yhteydenpidoista ilman isoja riitoja. Lapset tarvitsevat aina molempia vanhempiaan. Näihin perheiden kriisitilanteisiin on myös yhteiskunnan syytä satsata riittävin neuvonta- ja tukipalveluin. Tässä kohdin tehdään varmasti arvokasta työtä ja varmasti ennalta ehkäistään monia traagisia tapahtumia.

Arvoisa puhemies! Meillä Suomessa on viime vuosina ainakin henkisessä mielessä suosittu sitä linjaa, että kukin eläköön miten parhaaksi näkee. Maailmassa vallitsee kuitenkin jonkinlainen syyn ja seurauksen laki. Yksi valinta johtaa toiseen, eikä kaikkea voi koko ajan valita uudestaan ja aloittaa aina niin sanotulta puhtaalta pöydältä.

Lapset muuttavat jokaisen vanhemman elämän peruuttamattomasti. Elämä ei koskaan enää ole samanlaista kuin ennen. Tämä kaikki vaikuttaa myös vanhempien omaan elämään. Kaikkea ei voi saada, eli kakkua ei voi samanaikaisesti sekä syödä että säästää. Osa lastemme vaikeuksista johtuu jotakin kautta meistä vanhemmista. Tässä on laajan itsetutkiskelun paikka.

Arvoisa puhemies! Raha ei ratkaise kaikkea. Siitä on Suomessa runsaasti näyttöä. Isänmaamme kamaralla on varttunut sukupolvi toisensa jälkeen yhteiskuntakelpoiseksi, vaikka olot ovat olleet hyvin ankeat. Moni meistä on komennettu töihin alle 15-vuotiaana. Vanhemmat haluavat aina kuitenkin, että jälkipolvilla olisi helpompaa. Suomalaista yhteiskuntaa rakennetaan tulevaisuutta ja tulevia sukupolvia varten. Meidän tulee elää ja toimia siten, että lastemme olisi mahdollisimman hyvä elää, sikäli kun se meistä riippuu. Aineelliset edellytykset ovat tätä turvaa.

Suomalaisella yhteiskunnalla on varaa satsata nykyistä enemmän lasten ja perheiden taloudelliseen turvallisuuteen. Siksi perussuomalaisten eduskuntaryhmä katsoo, että lapsilisiä ja kotihoidon tukea sekä vanhempainrahoja on korotettava. Painopisteen pitää olla eri hoitomuotojen valinnanvapauden suosimisessa. Perheiden kykyyn ja haluun valita niille paras vaihtoehto on voitava luottaa myös käytännössä ja tehtävä tästä valinnanvapaudesta todellinen antamalla siihen riittävät taloudelliset resurssit.

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Puheenvuorossani sanoin, että olin itse asiassa ilahtunut välikysymyksen aiheesta, koska toivoin rakentavaa perhepoliittista keskustelua. Tuo toiveikkuus kyllä hieman karisi kuunnellessani keskustan kahta puheenvuoroa. On erittäin vaikeaa käydä rakentavaa keskustelua, jos puheenvuorot ovat sisällöltään älyllisesti jossakin määrin epärehellisiä.

Keskusta on julkisuudessa ilmoittanut, että puolue haluaisi käyttää perhepolitiikkaan 300 miljoonaa markkaa. Kun kuuntelemme, mitä kaikkea tällä 300 miljoonalla markalla saa, niin sillä saa minimiäitiyspäivärahan korottamisen, joka muuten jo yksin maksaa 300 miljoonaa, lapsilisien korottamisen ilmeisesti noin miljardilla markalla, kotihoidon tuen korottamisen 400 miljoonalla markalla. Sen lisäksi puheenvuorot käsittelivät kolmea-neljääkymmentä erilaista sinänsä hyvää, miellyttävää parannusta, mutta niiden yhteishinta liikkuu useissa miljardeissa markoissa. (Ed. Pekkarinen: Kumman puolesta ministeri puhuu?) Voidaan tietysti silloin joko esittää, että halutaan näitä kaikkia, tai voidaan esittää, että sen saa 300 miljoonalla, mutta ei voi väittää, että tuollaisen paketin saisi 300 miljoonalla markalla, (Ed. Pekkarinen: Kuka sellaista on väittänyt?) kun siinä on enemmän kuin yhden desimaalin pilkkuvirhe. (Ed. Huotari: 300 miljoonaa euroa!)

Sen sijaan täytyy sanoa, että vaikka ed. Räsäsen kanssa olin monesta asiasta eri mieltä, niin se sävy ja analyyttisyys, jolla puheenvuoro käytettiin, oli hyvä. Haluaisin kuitenkin pariin siinä esitettyyn väitteeseen vastata.

Hän sanoi, että hoitojärjestelmämme on pohjoismaisittain kovin päivähoitokeskeinen, kun se tosiasiassa on Pohjoismaista ehdottomasti kotihoitokeskeisin. Suomessa oli ensimmäisenä maailmassa kotihoidon tuki. Nyt se on myös Norjassa. Missään muualla maailmassa tällaista järjestelmää ei ole. Täytyy kuitenkin muistaa, että 57 prosenttia alle 3-vuotiaitten lasten vanhemmista valitsee tämän vaihtoehdon.

Keskustelusta sai myös sen käsityksen, että nimenomaan pienituloisilla ei tähän vaihtoehtoon olisi varaa, kun kotihoidon tuki on liian pieni, mutta kotihoidon tukea käyttävät nimenomaan vähän koulutetut perheet ja taas hyvätuloiset perheet eivät sitä käytä. Silloin itse asiassa tilanne tältä osin on hieman toisenlainen.

Ed. Räsänen sanoi myös, että lapsiperheiden toimeentulo olisi viime vuosina heikentynyt. Kaikkien lapsiperhetyyppien toimeentulo keskimäärin, missä perhetyypissä tahansa, oli heikoimmillaan joko vuonna 93 tai 94, ja kaikkien näitten keskimääräinen taso on sen jälkeen noussut, yksinhuoltajien pikkuisen hitaammin, mutta sekin on kääntynyt viime vuonna nousuun, koska yksihuoltajaperheitten työllisyystilanne on yhtäkkiä nopeasti parantunut. (Ed. Pekkarinen: Lapsiperheiden tuet, ministeri, ovat alemmalla tasolla! — Ed. Markkula-Kivisilta: Eivät ne elä pelkästään tuilla!) Lapsiperheitten tulotaso on nimenomaan hyvän työllisyyden takia parantunut ja sen takia, että asuntolainojen korot on saatu järkeviksi.

Mutta mennäänpäs nyt sitten, kun täällä Esko Ahon hallituksen perilliset haluavat kertoa, että nämä huonot asiat johtuvat Lipposen hallituksesta, katsomaan, mikä oli tilanne, minkälaisen konkurssipesän Lipposen hallitus peri Esko Ahon hallitukselta.

Tuohon aikaan julkinen valta otti 1 000 markkaa kuussa velkaa asukasta kohden, siis lasta ja aikuista kohden, ja sen takia on aika ymmärrettävää, että erilaisia tulonsiirtoja jouduttiin karsimaan. Lapsiperheitten osalta tämä valtiontalouden heikentäminen ei kuitenkaan ollut tuon aikakauden pahin saavutus, vaan pahin saavutus oli työttömyyden alun perin tarkoituksellinen nostaminen, mutta se taisi ehkä päästä vähän karkuun, ennätyksellisen korkeaksi, mikä vaurioitti sitä turvallista pohjaa, joka suomalaisessa yhteiskunnassa oli, ja minkä seurauksena meillä oli erittäin paljon huonoissa sosiaalisissa oloissa olevia lapsia. Vaikka tuossa tilanteessa piti monia tukia karsia, lapsiperheisiin kohdistuva kokonaistuki ei alentunut. Tulonsiirtoja heikennettiin, mutta siivotaksemme sitä jälkeä, jonka edellinen hallitus oli jättänyt, oli pakko parantaa palveluja ja panostaa niitten huonosti toimeentulevien, syrjäytymisuhan alla olevien lasten palveluihin. Tämä politiikka on ollut ehdottoman viisasta. Jos olisimme jättäneet ne lapset heitteille ja pitäneet huolta vain tulonsiirroista, se olisi ollut kohtuutonta.

Tuon jälkeen työllisyyttä on onnistuttu parantamaan. On erityisesti keskitytty pitkäaikaistyöttömyyteen ja sitäkin on onnistuttu alentamaan, mutta sitä katastrofia, jonka tuo neljä vuotta Suomen taloudessa sai aikaan, ei ole onnistuttu vieläkään parantamaan, vaan pitkäaikaistyöttömyys on aivan toisella tasolla kuin se oli ennen Ahon hallituksen aloittamista. (Välihuutoja)

Mutta aletaanpa sitten miettiä, mistä ovat tulleet ne häiriintyneet lapset, mikä minusta on tämän yhteiskunnan suuria ongelmia. Täällä on väitetty, että se johtuu opetusryhmien suuresta koosta. Mutta jos se johtuu siitä, miten 60-luvun lapset oikein menestyivät? On väitetty, että se johtuu lapsiperheitten köyhyydestä. Mutta jos se johtuu siitä, miten 70-luvun lapset oikein menestyivät? Tai jos sanotaan, että se johtuu päivähoidon puutteesta, miten 80-luvun lapset, jolloin ei ollut subjektiivista päivähoito-oikeutta ja vanhemmat joutuivat hoidattamaan lapsensa ihan minkälaisissa olosuhteissa sattuu, oikein pärjäsivät? Toivoisin tässä huomattavasti analyyttisempaa keskustelua. Mistä tulevat huono-osaiset lapset, miksi meillä huono-osaisuus on alkanut periytyä samalla tavalla kuin se periytyy muissa teollisuusmaissa, ja mitä me teimme silloin, kun se ei periytynyt? Tämä on se kysymys, joka meidän kannattaisi asettaa ja pohtia sitä enemmän.

Aivan lopuksi haluan sanoa, että täällä on esitetty syntyvyyden kehityksestä kyllä kummallisia väitteitä, ikään kuin syntyvyys Suomessa olisi laskenut. On myönnettävä, että syntyneitten lasten määrä laskee, koska nyt synnytysvuorossa ovat 70-luvun alun erittäin pienet ikäluokat, mutta ikäjakaumaan suhteutettuna syntyvyys on tällä hetkellä paljon paljon korkeammalla kuin se oli 80-luvun lopussa. Se on paljon korkeammalla kuin se on esimerkiksi Ruotsissa, johon tässä on vedottu. Mutta syntyvyydessä on tapahtunut myös sellainen mielenkiintoinen seikka, että monilapsisuus on lisääntynyt. Monilapsisuus on lisääntynyt itse asiassa nimenomaan aika huonostikin toimeentulevien perheitten kohdalla. Sen sijaan syntyvyydessä on myös tapahtunut semmoinen muutos, että hyvin toimeentulevien perheiden osalta, nimenomaan koulutettujen naisten osalta, täydellinen lapsettomuus on lisääntynyt. Tähän ei varmasti vaikuta se, onko lapsilisä 100 markkaa isompi tai pienempi, vaan siihen vaikuttavat palvelut. Myös tältä osin hallituksen panostus on ollut järkevää.

Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho

Arvoisa puhemies! Ed. Tanja Karpela totesi puheenvuorossaan, että hallituksen on vastattava lapsiperheiden hätään rahalla. Vain se kääntää perheiden aseman ja tutkimusten johtopäätökset paremmiksi. Minusta tämä on aikamoinen väite, että vain se kääntää paremmaksi. (Ed. Pekkarinen: Hän puhui puolet puheesta muistakin asioista!) Hyvin monessa puheenvuorossa on korostettu sitä, että on tavattoman paljon muita tekijöitä perheissä sinänsä, työelämässä jne., joissa tarvitaan muutosta, jotta lapset voisivat paremmin kuin tänä päivänä.

Varsin loukkaavalta tuntui myöskin se, että ed. Karpela totesi, että lapsiperheiden etuuksien leikkaukset laman seurausten korjaamiseksi, talouden raiteilleen saattamiseksi, olisivat olleet tietoinen valinta, että hallitus olisi tietoisesti valinnut sen, että se haluaa kurjistaa lapsiperheiden asemaa. (Ed. Pekkarinen: Totta kai se oli! Oliko se vahinko?) Jos keskusta olisi ollut siinä tilanteessa katsomassa, (Ed. Pekkarinen: Mehän olimme!) millä tavalla tämä tilanne olisi klaarattu, millä tavalla olisi velkaantuminen pysäytetty jne; on suurta epärehellisyyttä väittää, ettei mihinkään, yhteenkään lapsiperheiden etuuteen olisi koskettu.

Nyt kun me olemme saaneet talouden raiteilleen, meillä on pystytty tekemään ylijäämäisiä budjetteja, me olemme täsmäkorjauksilla vähä vähältä parantaneet lapsiperheiden asemaa, niiden lapsiperheiden asemaa, joilla on suurimmat toimeentulovaikeudet. Mielestämme tämä on ollut täysin oikea valinta sen rinnalla, mitä ministeri Soininvaara on jo korostanut, että on parannettu palveluita. (Ed. Pekkarinen: Olisiko jokin esimerkki?) Onneksi esimerkiksi edustajat Räsänen ja Vistbacka omissa puheenvuoroissaan eivät allekirjoittaneet ed. Karpelan väitettä siitä, että vain rahalla voidaan kääntää tilanne toiseksi. (Ed. Vanhanen: Siihen voi eduskunta vaikuttaa!)

Täällä on hyvin paljon puhuttu isyyden korostamisesta, isien mahdollisuuksista osallistua enemmän omien lastensa hoitoon ja kantaa tasapuolisemmin vastuuta perheissä. Perhevapaatyöryhmä, joka on tehnyt ehdotuksensa, niin kuin jo totesin, ei ollut yksimielinen. Hallitus varmasti pohtii tämänkin keskustelun pohjalta sitä, mikä olisi hyvä ratkaisu, jotta päästäisiin eteenpäin tässä tasavertaisemmassa vastuunjaossa ja ennen kaikkea, jotta isillä olisi legitiimi oikeus enemmän osallistua pienten lasten elämään ja pienten lasten hoitoon.

Haluan vielä korostaa pienten lasten hoitojärjestelyjen vaihtoehtoja. Kotihoidon tuen tasoa on vaadittu korotettavaksi. Siihenkin menisi tämä 300 miljoonaa markkaa, jolla pitäisi nämä hyvin monet asiat, joita on mainittu, hoitaa. Joka tapauksessa meillä 1—2-vuotiaista lapsista 57 prosenttia hoidetaan kotihoidon tuen turvin ja 30 prosenttia näiden lasten vanhemmista on hoitovapaalla. On tehty tietoisia valintoja.

Mutta mietitään sitten sitä, mihin rahat riittävät, mihin jonoon ne laitetaan. Sekä ed. Karpelan että ed. Kiviniemen puheenvuoroissa oli tarkoitus nostaa kotihoidon tukea 500 markalla kuukaudessa, tehdä lapsilisiin indeksikorotukset ja tasokorotukset, nostaa minimiäitiyspäivärahaa työttömyysturvan peruspäivärahan tasolle, kotiäidin eläkkeessä ottaa laskentaperusteeksi normaali keskipalkka eli noin 12 000 markkaa kuukaudessa, osa-aikatyötä tekeville vaadittiin jo kompensaatiota, kokonainen isäkuukausi maksaa 240 miljoonaa jne. jne. Minusta nyt pitäisi tästä keskustelusta löytää jotakin osviittaa siihen, miten näitä asioita priorisoidaan ja mikä aivan oikeasti ja todella poistaa niitä ongelmia, joista täällä on vakavasti ja aiheesta puhuttu, sitä lasten pahoinvointia, joka johtuu varmasti turvattomuuden tunteesta, liian vähäisestä vanhempien ajasta, kenties siitä, että vanhemmuus on sillä tavalla hukassa, ettei osata ja ymmärretä antaa lapsille niitä rajoja, jotka heidän turvallisuutensa takaisivat, jne. Satsaukset kouluun ja päivähoidon laatuun ovat erittäin tärkeitä. Hyvin tärkeätä on se, että meidän palvelujärjestelmämme, neuvolat, päivähoito, erityispäivähoito, osana kouluterveydenhuolto, pystyy tukemaan vanhemmuutta, jakamaan sitä tietoa, jota meillä on lukuisten alan tutkijoiden, lastenpsykologien ja lastenpsykiatrien, toimesta saatu.

Tanja Karpela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Useat tutkimukset viime vuodenkin aikana, muun muassa Veronmaksajain Keskusliiton teettämä tutkimus, Mannerheimin Lastensuojeluliiton tutkimus, Stakesin teettämät tutkimukset, puolueettomien tahojen teettämät tutkimukset, yksiselitteisesti osoittavat, että lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt 90-luvun puolivälin jälkeen, että lapsiperheet ovat köyhtyneet suhteessa enemmän kuin muut kotitaloudet. Vaikka köyhyysraja lasketaan millä tavalla tahansa, suunta kaikissa tutkimuksissa on sama: lapsiperheiden köyhyys Suomessa on lisääntynyt. Teillä on ollut seitsemän vuotta aikaa, ministeri Soininvaara, rakentavasti näitä korjauksia tehdä, mutta näin ei ole tapahtunut.

Ministeri Perho, toivon, että puheita tässä salissa ei väärennetä. Tässä teille, ministeri Perho, suora lainaus puheestani: "Perhepolitiikan syvissä kysymyksissä rahalla on kuitenkin vain välinearvo. Vaikka väittelemmekin leikkauksista, ei edes etuuksien palauttaminen vuoden 95 tasolle olisi yksin vastaus niihin odotuksiin, joita ilmassa on." Toivon, että seuraavan kerran tarkasti kuunneltaisiin puhetta. (Välihuutoja)

Ed. Vistabackalle vielä: Pahoittelen, että (Puhemies koputtaa) hänen nimeään ei ole välikysymyksessä. Uskon, että hänen puheenvuorollaan oli oma arvokas antinsa välikysymykselle.

Mari  Kiviniemi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu on kyllä osoittanut, että hallitus on täysin puolustuskyvytön tämän välikysymyksen edessä. (Hälinää) Ministeri Soininvaara väittää, että palveluihin panostettiin tietoisesti lapsiperheiden toimeentulon kustannuksella. Ministeri Perho puolestaan sanoi, että ei ole tietoisesti heikennetty toimeentuloa. Koettakaa nyt päättää, mitä mieltä te tästä asiasta olette, mutta tutkimukset osoittavat aivan yksiselitteisesti sen, että lapsiperheiden toimeentulo on heikentynyt, ja se on tapahtunut tietoisin perhepoliittisin päätöksin. Myöskin palvelut ovat heikentyneet. Näin sanotaan tässä tutkimuksessa, jonka hallitus on teettänyt. Argumentit ovat hallituksella niin vähissä, että pitää mennä Ahon hallituksen aikaan puolustellakseen näitä päätöksiä.

Jukka  Gustafsson  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yhdyn ministeri Soininvaaran näkemykseen (Ed. Pekkarinen: Ei kannattaisi!) siltä osin, että tältä keskustelulta aidosti kannattaa odottaa enemmän. Suomalaiset lapset eivät tykkää eivätkä hyödy tästä huutelusta. (Naurua)

Olen tehnyt yhden yhteisen havainnon, kun olen kuunnellut eduskuntaryhmien puheenvuoroja. Johtopäätös on se, että kun teemme vuoden 2003 budjettia, emme ole syytämässä rahaa nyt veronalennuksiin, vaan meidän yhteinen tahtomme on se, että käytämme niistä mahdollisimman paljon yhteiskunnan palvelurakenteisiin ja palveluihin. Varmaan siinä yhteydessä joudutaan katselemaan lapsilisien reaaliarvo, kouluterveydenhuolto, yksinhuoltajien verotus, koululaisten iltapäivähoito jne., joita oman ryhmäni puheenvuorossa oli ja joita kuulin tarkalla korvalla myöskin muitten eduskuntaryhmien puheenvuoroista. (Puhemies koputtaa) Mutta tavallaan sen tyyppinen ajattelu, että ...

... on kaikki tarjottimella, niin kuin keskustan puheenvuorossa, se on minustakin, niin kuin ministeri Soininvaara sanoi, bluffia.

Päivi  Räsänen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Soininvaara totesi, että Suomen päivähoitojärjestelmä on kotihoitokeskeinen verrattuna muihin maihin. Ministeri ei kuitenkaan huomioinut perheverotuksen puutetta; Suomihan on harvoja maita koko Euroopassa, jossa verotuksessa ei huomioida kotona tehtyä hoivatyötä. Muistuttaisin ministeriä siitä, että kun puolueet antoivat vastauksensa ennen hallituksen muodostamista hallitustunnustelijalle, vihreät ottivat silloin vielä esiin yhden tulonsaajan perheiden ja kotien hoivatyön vaatimat ratkaisut, mutta käytännön hallitusohjelmaratkaisuiksi nämä eivät siirtyneet.

Ministeri Soininvaara on oikeassa siinä, että lapsipolitiikkaan on sijoitettu rahaa myös Lipposen hallitusten aikana. Leijanosan siitä on niellyt subjektiivisen päivähoito-oikeuden myötä kunnallinen (Puhemies koputtaa) päivähoito, mutta muita palveluja sen sijaan on aika rajusti leikattu. Nyt kun tulokset ovat nähtävillä, voidaan kysyä, (Puhemies koputtaa) onko tämä ollut oikea valinta.

Marjukka Karttunen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Karpela, teidän puheessanne sanotaan suoraan, että hallituksen on vastattava lapsiperheiden hätään rahalla, vain se kääntää perheiden aseman ja tutkimuksen johtopäätökset paremmiksi. Jos ajattelette viimeaikaisia surmatapahtumia, joiden tekijät olivat nimenomaan rikkaiden lapsia, joilla oli kaikki aineellinen osallaan, ei todellakaan voi sanoa, että vain raha on se, joka tuo onnen.

Mutta halusin sanoa, että keskustan välikysymyksessä todettiin hallituksen leikanneen kotihoidon tukea. Tämä ratkaisu tehtiin taloutemme vaikeina vuosina. Äsken käytetyissä puheenvuoroissa keskustalaiset ovat antaneet ymmärtää, että he olisivat menetelleet toisin.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän teettämässä tutkimuksessa listattiin 20 kuntaa, joissa keskustan kannatus on suurimmillaan, ja 20 kuntaa, joissa kokoomuksen kannatus on suurimmillaan, ja jotta tutkimus olisi uskottava, emme ottaneet tarkasteluumme mukaan alle 5 000 asukkaan kuntia. Tutkimus osoitti, että 20 keskustalaisimman kunnan joukosta löytyy vain 2 kuntaa, joissa maksetaan (Puhemies koputtaa) kotihoidon tuen kuntalisä.

Sen sijaan 20 kokoomuslaisimman kunnan joukosta löytyy jopa 8 kuntaa, jotka maksavat kotihoidon tuen kuntalisää.

Tässä on ero kokoomuslaisen ja keskustalaisen käytännön politiikan välillä.

Anne  Huotari  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Keskusta ei näytä kykenevän asettamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Se vaatii jatkuvasti kaikille kaikkea. Me vasemmistoliitossa ja myöskin hallituksessa olemme joutuneet tekemään tärkeysjärjestyksen. (Ed. Pekkarinen: Ja ottamaan heikoimmilta!) Se on aiheuttanut sen, että köyhyyspaketissa on monia sellaisia etuuksia, jotka ovat auttaneet kaikista heikoimmassa asemassa olevia köyhiä perheitä. Hallitus lisää kunnille myös valtionapuja, mutta ongelma on se, että kunnat eivät ohjaa näitä valtionapuja esimerkiksi koululaisten iltapäivähoitotoimintaan (Ed. Pekkarinen: Vaan käyttävät ne mihin?), joka minusta olisi erittäin tärkeä seuraavaksi järjestää näistä palveluista ja jonka puuttuminen aiheuttaa nimenomaan lasten erikoista käyttäytymistä iltapäivisin kotona.

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Soininvaara, kansantulon kakku on tänä päivänä lähes 300 miljardia markkaa suurempi kuin silloin, kun te lähditte liikkeelle. Teidän vihreiden tullessa hallitukseen te ensi töiksenne leikkasitte puolellatoista miljardilla markalla lapsilisiä ja lasten kotihoidon tukea. Te ette ole palauttaneet penniäkään näistä markoista takaisin, vaikka kakku on näin paljon suurempi. Se on raju, se on kova arvovalinta, ja sen keskeinen tekijä olette te, ministeri Soininvaara. Ilmoititte jo kesällä, ettette tule tekemään edes indeksitarkistuksia lapsilisiin. Nämä ovat kovia valintoja.

Täällä hallituspuolen edustajien toimesta kerrotaan, että näitä ja näitä hyviä on nyt tapahtumassa. Lapsikorotukset tulevat näihin ja näihin sosiaalietuuksiin. Samat puhujat eivät sano, että tämä samainen hallitus ensi töikseen leikkasi nämä etuudet kertaalleen, (Välihuutoja) nyt osan palauttaa niistä, vain osan, vain osan palauttaa nytkin näiden toimien jälkeen. Ei tällaisilla toimenpiteillä kehtaisi kehua retostella, ei tällaisilla kehtaisi retostella. (Välihuutoja)

Arvoisa puhemies! Mitä tulee kuntiin ...

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Perho totesi, että ei olisi ollut tietoinen valinta. Minä kysyn, ministeri Perho, eikö ollut tietoinen valinta, kun leikattiin kansaneläkkeen lapsikorotukset? Varmasti sillä ei tämän maan taloutta haluttu saattaa kuntoon, mutta sen sijaan saatettiin kaikkein heikoimmassa asemassa olevat lapsiperheet ahdinkoon. Nyt niitä palautetaan, kuten työmarkkinatukeen lapsikorotuksia, ja täällä rehvastellaan nyt, että tehdään hyviä lapsiperheitä koskettavia päätöksiä.

Sitten kokoomukselle: Viime vuonna 34 kuntaa maksoi kuntalisiä. Niistä 16 oli keskustaenemmistöisiä, kokoomusenemmistöisiä oli 7, demarienemmistöisiä 8 ja Rkp-enemmistöisiä 3. Siis keskusta on omissa kunnissaan huolehtinut näistä asioista, jos vain kunnan taloudessa on siihen ollut mahdollisuus.

Ministeri Soininvaara: Stakesin uusimmat tutkimukset, jotka (Puhemies koputtaa) ovat tässä kirjassa, puhuvat aivan toista kuin teidän tilastonne lapsiperheiden köyhyydestä.

Tuija Brax /vihr (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ehkä kuitenkin lapsiperheiden asia on niin tärkeä, että meidän kaikkien kannattaisi ennemmin miettiä, mitä voidaan tehdä, kuin jatkaa tätä huutamista ja todella vanhojenkin asioiden kaivelua.

Ed. Räsäsen puheessa oli minusta merkittävän hyvä aloite siitä, että seuraavassa hallituksessa ainakin periodiluonteisesti neljänä seuraavana vuonna olisi oma perheasioihin keskittyvä ministeri. Meillä olisi paljon parempi miettiä sitä, mitä kaikkea me voimme tehdä paitsi tapella.

Toinen asia, johon toivoisin, että kaikki nyt viimeinkin kiinnittäisivät huomiota, on se, että lapsiperheet eivät hyödy siitä, jos me kinastelemme siitä, kumpi on parempi, päivähoito vain kotihoidon tuki. Eri perheissä tarvitaan eri ratkaisuja, ja silloin on lähdettävä siitä, että ainakin se palvelu on aina tarjolla ja se on laadukasta ja sen lisäksi niin paljon kuin rahaa löytyy kodinhoidon tukeen.

Nyt kysynkin: Kumpaan olette valmis laittamaan 300 miljoonaa markkaa, keskusta, kansaneläkkeen pohjaosan pikkuiseen täsmäkorotukseen (Puhemies koputtaa) vai lasten kotihoidon tukeen? Kumpi?

Mirja  Ryynänen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämän välikysymyksen tarkoitus on juuri pohtia, mitä me voimme tehdä lapsiperheitten puolesta, mutta ehkä sitä pohtimista ei edesauta se, että ministeri Soininvaara hakee taustaa Ahon hallituksen ajoilta, (Hälinää) Suomen sodanjälkeisen ajan syvimmän laman ajalta, kymmenen vuoden takaa, kun tässä on eletty lähes seitsemän kasvun vuotta. Kyllä kai tämmöisenä aikana, lähes seitsemän vuoden aikana, Lipposen hallitukset pystyisivät ja olisivat pystyneet näyttämään perhepoliittisen linjansa ja arvovalintansa. Siitä juuri tämä tilanne kertoo.

Ihmettelen sitä, miten kovakorvainen hallitus on ja useimmat hallituspuolueiden edustajat ovat, jos eivät usko opposition huolta tästä ja tätä sanomaa. Kuinka te jätätte kokonaan vaille huomiota niin monet luotettavat, puolueettomat tutkimukset, tilastot, arvioinnit, joiden sanoma on harvinaisen saman suuntainen ja saman sisältöinen? Ne kaikki kertovat siitä, että lapsiperheiden (Puhemies koputtaa) taloudellinen tilanne on huonontunut ja huonosti voivien lasten määrä (Puhemies koputtaa) on kasvanut. Tästä pitäisi keskustella ...

... eikä hakea eväitä kymmenen vuoden takaa.

Marjatta Vehkaoja  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Seitsemän vuoden aikana kepu on vain puhunut. Tekoja on siis haettava Ahon hallituksen ajoilta. (Välihuutoja) Ollaanko kepussa edes tietoisia siitä, että Ahon hallitus riisti ensin kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta lapsiperheiltä? Kaksilapsisissa perheissä nimittäin kotihoidon tuki yhteensovitettiin työttömyyspäivärahan kanssa, mikä maksoi näissä perheissä 28 000 markkaa vuodessa. Myöskin Ahon hallitus yhteensovitti lapsilisät toimeentulotuen kanssa, mikä kaksilapsisessa perheessä merkitsi 11 000 markkaa netto vuodessa. Lipposen hallitus ei ole pystynyt alkuunkaan tällaisiin suorituksiin. Eikö tätä taustaa vasten kepussakin olisi vihdoin ymmärrettävä, minkä takia Lipposen hallitus on joutunut keskittymään köyhimpien ja syrjäytettyjen ensisijaiseen hoitamiseen? (Välihuutoja)

Lopuksi haluaisin, arvoisa puhemies, todeta, että kysymys on myös arvoista. Minusta on todella huolestuttavaa, että eduskunnalta vaadittiin päätös (Puhemies koputtaa), jossa vanhempien ei enää tarvitse hoitaa edes sairaita lapsiaan. (Puhemies koputtaa) Lemmikeistäkin pidetään parempaa huolta. Kaiken huippu on se, että vuoden henkilöstöteko -palkinnon sai ratkaisu, jossa työnantajan järjestämä sairaan lapsen hoito saatiin verottomaksi. (Puhemies koputtaa) Sitä pitäisi hävetä.

Outi  Ojala  /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Emme me voi sille mitään, että meidän on pakko katsoa myös taaksepäin siinä mielessä, että kun saatetaan maa perikadon partaalle, niin se on nostettava siitä perikadon partaalta poiskin. (Ed. Korkeaoja: Kuka sen saattoi? — Ed. Vihriälä: Holkerin hallitus!) Se on kestänyt seitsemän vuotta. Suomi on tällä hetkellä kunnossa, tekee uudistuksia ja parannuksia, ja tämä tietysti harmittaa keskustaa aivan suunnattomasti.

Kukaan hallituspuolueiden edustajista ei ole väittänyt, etteikö lapsiperheiden asemassa olisi kohentamista. Ei Suomi ole valmis eikä täydellinen. Odottakaa, te tulette näkemään, hallitus jatkaa niitä kohennuksia, jotka kohdistuvat lapsiperheisiin. Ne kohdistuvat myöskin muihin väestöryhmiin. Eli oppositio saa huutaa vapaasti, hallitus jatkaa.

Mari  Kiviniemi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täytyy kyllä ihmetellä, että kokoomuksen ryhmäpuhuja Marjukka Karttunen, joka esitti ryhmäpuheessaan arvostelukykyä jättämällä lopulta lukematta puheeseen kirjoitetun kohdan höpöhöpötutkimuksesta, jonka kokoomus oli tehnyt kotihoidon tuen kuntalisistä, nyt vastauspuheenvuorossaan kävi sen lukemassa. Totuus on se, että vuonna 2000 kotihoidon tuen kuntalisää maksettiin 34 kunnassa. Niistä 16:ssa keskusta oli suurin puolue, SDP oli suurin 8:ssa näistä, kokoomus 7:ssä ja Rkp 3:ssa. Tämä on totuus.

Peruspalveluministeri   Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin äskeiseen puheenvuoroon: Kannattaisi ehkä myös katsoa, kuinka monta kuntaa Suomessa on, jossa on keskustaenemmistö, ja kuinka monta sellaista kuntaa, jossa on sos.dem-enemmistö, ja katsoa sitten, kuinka monessa prosentissa näistä kunnista päätös on tehty, niin pääsisimme johonkin toisenlaiseen tulokseen.

Ensinnäkin haluan sanoa, että kun täällä sanotaan, että kaikki tutkimukset osoittavat, että lapsiperheiden, siis keskimäärin lapsiperheiden, toimeentulo olisi heikentynyt, niin se ei kyllä kertakaikkisesti pidä paikkaansa, eikä juuri edes suhteessa. Mutta lapsiperheiden keskuuteen on muodostunut köyhyyttä, ja se on ongelma, jota kannattaa syvällisesti pohtia, mikä on se seikka, että meillä lapsiperheiden keskuuteen on muodostunut työttömyyttä, pitkäaikaistyöttömyyttä ja muuta sellaista.

Sitten minusta on kyllä oikein kertoa, minkälaisessa tilanteessa oltiin vuonna 95, jos täällä otetaan esille vuonna 95 tehtyjä leikkauksia.

Sitten edelleen: Kun katsomme lapsiperheiden tilannetta nyt, ei voida sivuuttaa sitä yhteiskunnallista katastrofia, (Puhemies koputtaa) jonka Suomi kävi 90-luvun alussa, (Puhemies koputtaa) koska siitä seuraavat ne syrjäytymisongelmat, joita meillä on.

Sitä vastaan tätä on pakko silloin pohtia, (Ed. Pekkarinen: Emme me viitsi täällä istua, jos ministereille eivät päde samat säännöt kuin muillekin!) ja sen takia meidän on pitänyt panostaa niin paljon palveluihin.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Täällä on vaadittu meitä ministereitä tilille siitä, ovatko säästötoimenpiteet olleet tietoinen valinta vai ei, kun kiistin sen, että me olisimme tietoisesti halunneet kurjistaa lapsiperheiden asemaa. Eihän siitä ollut kysymys. Kysymys oli siitä, että jouduttiin leikkaamaan eläkeläisiltä, työttömiltä, sairailta, lapsiperheiltä, valitettavasti kaikilta. Jos lapsiperheiden etuudet olisi jätetty koskematta, olisiko sitten ollut oikein vielä enemmän tehdä säästötoimenpiteitä, jotka koskevat eläkeläisiä, sairaita jne.? Tämä valintatilanne ei todellakaan ollut helppo, mutta se oli tehtävä, jotta tämän päivän ja huomisen lapsiperheillä asiat olisivat paremmin.

Anu Vehviläinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin toteaisin siihen, voivatko lapsemme huonommin nyt kuin kymmenen tai seitsemän vuotta sitten, että kyllä voivat. Tässä talossa käy jatkuvasti asiantuntijoita sanomassa, että kyllä voivat, sen osoittavat muun muassa ne vaateet, joita psykoterapiaan tänä päivänä kohdistuu.

Sitten haluaisin kysyä ed. Gustafssonilta ja monelta muulta hallituspuolueen edustajalta, kun te nyt sanotte, että te teette laajoja parannuksia — kuten täällä on sanottu: ensin leikkasitte ja nyt sanotte niitä parannuksiksi, kun hieman korjaatte — mistä se johtuu, että te ette voi tehdä esimerkiksi ensi vuoden budjettiin minimiäitiyspäivärahan korotusta. Eivätkö ne, jotka 60 markan tuloilla yrittävät elää, ole niitä kaikkein huonoimmassa asemassa olevia ihmisiä? Te olette mielellänne korottamassa alinta työttömyysturvaa, mutta ette alinta äitiyspäivärahaa, joka edelleen on puolta pienempi. Tämä korotus, mikä työttömyysturvaan tehdään, edelleen kasvattaa sitä eroa. Miksi, ed. Gustafsson?

Tuula  Haatainen  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toivottavasti tämä keskustelu ei tule lasten katseluaikaan; tällaista rähinää ei lapsille uskalla näyttää.

Äskeisessäkin puheenvuorossa ed. Vehviläinen otti esille, että lapset voivat huonosti, mutta silti te tarjoatte pääasiassa rahallisia ratkaisuja. Minusta tässä välikysymyskeskustelussa näkyy opposition monetaristinen lähtökohta. Minusta elämä ei ole pelkkää rahan jakamista. Sen pitäisi olla enemmän ajan ja rakkauden jakamista, ja siihen meillä poliitikoilla on mahdollisuus antaa eväitä.

Minä esitän oppositiolle ja hallitukselle kompromissia: Otetaan käyttöön se isäkuukausi, se maksaa sen 240 miljoonaa markkaa, jotta saadaan isien aika myös lasten hyväksi ja lasten käyttöön. Se jatkaa myös vanhempainrahakautta kuukauden verran.

Peräänkuulutan tähän keskusteluun myös tasa-arvon näkökulmaa ja pyytäisin, että kaikki arvoisat naiskansanedustajatkin ottaisivat tämän näkökulman esiin (Puhemies koputtaa) silloin, kun puhutaan päivähoidon puolustuksesta. (Puhemies koputtaa) Se on tärkeä naisten työssäkäynnin edellytys. Se on tärkein ehto.

Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On täysin hyödytöntä yrittää palauttaa mieliin Ahon hallituksen aikaa ja etsiä syytä sieltä nykyiseen huonoon tilanteeseen.

Ministeri Soininvaara, te tunnette varmasti Stakesin juuri valmistuneen tutkimuksen, joka kiistatta osoittaa sen, kun katsomme yli kymmenen vuoden aikaperspektiiviä, että perhepoliittisten tulonsiirtojen kehitys on laskenut nimenomaan vuoden 95 jälkeen. Vuoden 95 jälkeen ei ole saavutettu läheskään niitä lukuja, mitä oli Ahon hallituksen aikana, eli minusta on epärehellistä yrittää nyt mennä sinne ja antaa vääriä tietoja.

Toisekseen, tämä on johtanut siihen, minkä, ministeri Soininvaara, varmaan myöskin tiedätte, että lapsiperheitä siirtyy toimeentulotuen saajiksi enemmän ja enemmän. Tässä on esimerkiksi yksi uutinen, joka kertoo, että Tampereella on kolmen vuoden aikana 45 prosenttia kasvanut lapsiperheiden toimeentulotukien määrä. Tämä on vain yksi esimerkki siitä. Rahalla voidaan tehdä paljon, ja eduskunta ja hallitus eivät oikeastansa voi mitään muuta tehdä kuin antaa enemmän lapsiperheille rahaa. Sitä muuta tulee sitten jotakin toista kautta.

Sari Sarkomaa  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kyllä tämä keskustan lähestymistapa lasten tilanteeseen on surullinen. Kyllä lasten ja perheiden asiassa on kysymys jostain paljon syvällisemmästä kuin rahasta. Ed. Karpela, lasten ja nuorten syrjäytymistä kyllä ehkäistään paljon muiden keinojen avulla kuin pelkästään sillä, että lisätään tukia.

Kun täällä on kuunnellut hallituksen vastausta, niin täytyy sanoa, että kyllä hallituksessa ymmärretään lapsiperheiden tilanne. Olisikin toivonut, että keskusta olisi malttanut odottaa hallituksen selontekoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Ehkä silloin olisimme voineet tätä tärkeää asiaa lähestyä hieman syvällisemmin ja lasten ja perheiden kannalta ehkä hieman onnistuneemmin.

Tässä yhteydessä haluan kyllä myöskin kiirehtiä niitä laatusuosituksia, joita ollaan valmistelemassa. Toivon todella, että ne tulisivat kattavasti kaikkiin lasten, nuorten ja perheiden palveluihin. Tuen lämpimästi sitä linjaa, mitä hallitus on esittänyt, että painopiste on palveluissa ja siinä, että tuomme perheille (Puhemies koputtaa) erilaisia vaihtoehtoja, kuten täällä useampi edustaja on esille asian nostanut.

Jouko Jääskeläinen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Soininvaara ehkä hieman väheksyen puhui syntyvyyden laskusta. Se kuitenkin tarkoittaa, että jo 60-luvun lopulta meidän syntyvyytemme on alle 2,1, ja 1,73:n taso merkitsee sitä, että kansakunta vähittäin joutuu tiettyyn tilanteeseen. Sen takana ovat päätökset, sen takana ovat asenteet, niin kuin myöskin siinä, kuten ministeri Soininvaara aivan oikein sanoi, että joissakin tapauksissa koulutettujen tilanteessa syntyvyys on varsin matala. Mutta väittäisin, että siinä ei ole kysymys vain palveluista, vaan on kysymys myöskin asenteista.

Useampi on sanonut, että ei vain raha. Kyllä palvelutkin vievät rahaa. Kyllä palvelutkin ovat rahaa. On kysymys sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, kun me vaadimme kotihoidon tukeen 10 prosentin reaalista korotusta, haluamme minimipäivärahan 113 markkaan ja, niin kuin ministeri Soininvaara ihan oikein arvioi, olemme saaneet sen oman budjettivaihtoehtomme sisään sovitettua. Siinä on kysymys sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta myöskin.

Peruspalveluministeri   Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Haluan ensinnäkin sanoa, että kristillisten esittämät esitykset ovat täällä konsistenssissa keskenään, mutta keskustan esitykset eivät ole, ja siinä on tietty ero. (Ed. Pekkarinen: Tämä on hyvä taktiikka!)

Minä myönnän täysin ja tämä on vastauspuheenvuorossa myönnetty, että tulonsiirtoja on leikattu ja sama määrä on pantu perhepoliittisiin palveluihin. Se on sanottu aivan selvästi. Se käy ilmi Stakesin selvityksistä, se kävi ilmi vastauspuheenvuorosta. Myönnän oikein hyvin sen, että meillä on suuri hätä siitä, että meillä on paljon syrjäytymisuhan alla olevia lapsia, mutta niillä toimenpiteillä, mitä keskusta on täällä ehdottanut tämän asian ratkaisemiseksi, ei ole juuri lainkaan tekemistä itse tämän ongelman kanssa. (Ed. Pekkarinen: Ohhoh, voi hyvänen aika!)

Syntyvyydestä haluan sanoa, että 70-luvun alussa meillä hedelmällisyysluku oli 1,5, 80-luvulla se oli 1,6 ja nyt se on 1,7.

Tanja Karpela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustajat Sarkomaa ja Karttunen: Hallitus kirjasi hallitusohjelmaansa kohdan suoraan Kirkon nälkätyöryhmästä. Kirkko tuskin kyllä ajatteli esitystä tehdessään, että se tarkoittaa 120 000 lapsen joutumista köyhyysrajan väärälle puolelle.

Olen aivan samaa mieltä: perhepolitiikkaan kuuluu palvelukysymys sekä asennekysymys. Palvelu, aivan kuten ed. Jääskeläinen sanoi, vaatii niin ikään toisaalta rahaa, mutta on hyvin olennaisesti myöskin taloudellinen kysymys.

Te, ed. Sarkomaa, ainakin lehdistötiedotteen mukaan olette lähestynyt keskustan linjaa tekemällä niin ikään itse kotihoidon tuen korottamista koskevan esityksen. Äänestyksellähän tuo ed. Sarkomaan esityksen aitous sitten tullaan mittaamaan.

Anne  Huotari  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt taitaa mennä vähän puurot ja vellit sekaisin. Nimittäin ne leikkaukset, mitä on tehty, ne on tehty Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana, niin kuin myös Ahon hallituksen aikana tehtiin lapsiperheille leikkauksia. Kirkon nälkäryhmän maininta on vuonna 1999 tehdyssä hallitusohjelmassa, jonka mukaan onkin tehty tämä niin sanottu köyhyyspaketti, jossa on korjattu kaikkein heikoimmassa asemassa olevien etuuksia, mutta ne eivät ikävä kyllä vielä näy noissa tutkimuksissa. Noiden tutkimusten tiedot ovat vuodelta 98 tai 99, eivätkä nämä uusimmat päätökset tietenkään niissä vielä näy. Sen vuoksi olisin toivonut, että tässä keskustelussa olisi puhuttu siitä, mitä tämä hallitus on tehnyt. Se linja on aivan toisenlainen kuin mistä te olette puhuneet.

Juha  Korkeaoja  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Perho, totesitte puheenvuorossanne viitaten Väestöliiton tutkimukseen, että lapsuuden parhaita kokemuksia selvittäneessä tutkimuksessa tuli kiistatta selville, että parasta on ollut kiireetön arki isän ja äidin kanssa. Ministeri Perho, kun puhuitte priorisoinnista, kysyisin: Millä tavalla te priorisoitte perhepoliittisia toimia niin, että tämä nimenomainen tavoite toteutuu, jonka itse asetatte tärkeimmäksi?

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Niin kuin puheenvuorossani totesin, tämä vaatii asennemuutosta työmarkkinoilla työnantajapuolella ja palkansaajapuolella ja myöskin vanhempien omia valintoja, esimerkiksi mahdollisuutta tehdä lyhyempää työpäivää, johon lainsäädäntö antaa mahdollisuuden. Se onnistuu, jos perhe haluaa sen vaihtoehdon valita ja työnantaja sen sallii ja järjestää osa-aikaisen työn. Tämä on nyt sitä asennemuokkausta, jota on minusta tehtävä kaikilla mahdollisilla foorumeilla.

Perhevapaatyöryhmän ehdotus pitää sisällään muun muassa mahdollisuuden isälle ja äidille pitää vanhempainlomaa osa-aikaisena. Minusta nämä valinnat kaiken kaikkiaan ovat sellaisia, joissa sitoutuminen lapseen on se ratkaiseva asia. (Puhemies koputtaa) Jos vanhemmat tekevät valintoja esimerkiksi niin, että vievät vapaapäivänä lapsen päiväkotiin, niin minusta silloin on jotakin pielessä.

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti vain vasemmalle, kun sanoitte, mitä Ahon hallituksen aikaan tapahtui. Minustakin olisi ollut paikallaan, että nyt olisi keskusteltu siitä, mitä nyt on tapahtunut. Mutta jos halutaan keskustella, niin voin sanoa teille ... (Ed. Isohookana-Asunmaa: Ed. Huotari!) ed. Huotari, muistuttaa siitä, mitä tapahtui. Todellakin tapahtui niin, että lapsilisiä nostettiin ja reippaasti nostettiin, eikö niin, ed. Huotari, eikö niin; lasten kotihoidon tukea nostettiin ja aika reippaasti nostettiin, eikö niin, ed. Huotari; ja vielä opintotukea nostettiin ja kohennettiin, eikö niin, ed. Huotari? Kaikkia näitä te olette sen jälkeen leikanneet, kun teidän hallituksenne lähti liikkeelle. Ette tyytyneet vain näihin leikkauksiin, vaan kajositte myöskin näihin lapsikorotuksiin, mikä oli aivan käsittämätön homma. Vielä veitte äitiyspäivärahastakin, alimmasta, kakskymppiä päivää kohti pois, ettekä vieläkään ole penniäkään siitä palauttaneet.

Ed. Huotari, kyllä minä ymmärrän, että teillä on aika vaikea tätä selittää, erityisesti omille äänestäjillenne.

Anne  Huotari  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Pekkarinen — herra Pekkarinen, muistan kyllä teidän nimenne, olemme olleet tässä talossa jo melkein kahdeksan vuotta vuoden kuluttua — sanoitte, että Ahon hallitus korotti kotihoidon tukea, mutta muistan hyvin tarkkaan sen, kun olin työttömyyskassassa töissä, niin sinä aikana, juuri Ahon hallituksen aikaan, kotihoidon tuki ja työttömyysturva yhteensovitettiin, jolloin se leikkasi nimenomaan kotihoidon tuen yksinhuoltajilta pois, työttömiltä yksinhuoltajilta pois.

Myöskin lapsilisän ja toimeentulotuen te yhteensovititte. Se ei muka olisi ollut niin kuin leikkaus. Totta kai se oli leikkaus näille perheille. Se oli suora leikkaus. Äitiyspäiväraha ja sairausminimipäiväraha — siinä myönnän, että en olisi halunnut sitä ratkaisua. Ministeri Perho ja monet muut muistavat, miten esitin seitsemän vaihtoehdon ratkaisun hallituspuolueiden neuvottelussa, mutta se ei ikävä kyllä käynyt edes sille virkamiehelle, saati sitten näille muille neuvottelukumppaneille.

Paula Lehtomäki  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tietenkin lapsiperheitten kohdalla on kysymys muustakin kuin rahasta. Nyt täällä on ihmetelty, miksi opposition välikysymys puhuu sitten niin paljon rahasta. No, siksi, että se on tämän talon asia ja se on tietoisen, suunnitelmallisen politiikan tulosta. Jos me esitämme välikysymyksen henkimaailman asioista, niin siihen tulee ministeri ja vastaa, että vastuun oivaltaminen ei ole kirjoitettavissa lakiin, ja näinhän se on, mutta ministeri Perho: vastuun oivaltaminen ei ole kirjoitettavissa lakiin, mutta lapsilisän taso ja kotihoidon tuki ovat kirjoitettavissa.

Tänä aamuna aamutelevisiossa hallituspuolueen kansanedustaja sanoi, että raha ei tuo onnea, kun puhuttiin tästä asiasta. Se on tämän keskustelun perusteella myöskin hallituksen ainoa viesti köyhille lapsiperheille.

Mutta haluaisin loppukevennykseksi, kun puhuttiin paljon työelämän vaatimuksista nuorille naisille, kertoa esimerkin omasta elämästäni. Viime kesänä päälle kahdeksankymppinen mummo sanoi minulle, että "elä vain mitään miestä hanki eläkä lapsia rupea tekemään, että kerkiät näitä meijän asioita hoitaa". Rupea siinä sitten synnyttämään näillä vaatimuksilla! (Naurua)

Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sanoisin, että tämä keskustelu on ollut hirvittävää teatteria. Minä kysyisin vain keskustan edustajilta, eikö teille tule mieleen, että jospa joku lapsiperheellinen vaikka katselee tätä keskustelua ja kuuntelee teidän puheitanne ja vaikkapa uskoo teidän lupauksianne. Nimittäin kyllähän asia niin on, että ei todellakaan kaikkia näitä suomalaisen yhteiskunnan ja nimenomaan perhepolitiikkaan liittyviä ongelmia rahalla nyt vain yksinkertaisesti pystytä ratkaisemaan, pelkästään rahalla. Kyllä totuus on se, että jos päivähoitoikäisistä lapsista jopa 5—6 prosenttia on erityiskasvatuksen tarpeessa ja jos vielä kouluikäisistä lapsista suurempi prosentti on erityisen huolenpidon tarpeessa, niin ei se nyt pelkästään lapsilisiä (Puhemies koputtaa) korottamalla tämä ongelma poistu.

Tuija Brax /vihr (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pyysin vastauspuheenvuoron, kun ed. Karpela mainitsi Kirkon nälkätyöryhmän ja vetosi siihen. Tuon työryhmän jäsenenä haluaisin kiinnittää huomiota, että jos oikeasti näkökulma olisi Nälkätyöryhmän näkökulma ja kaikkein pahiten syrjäytyneiden ihmisten näkökulma, niin silloin tämän päivän keskustelu olisi ollut aivan erilainen, myös keskustan ryhmäpuheenvuoro ja kaikkien muidenkin priorisoinnit. Silloin olisi katsottu sitä 10:tä prosenttia ehkä lapsiperheistä, joillakin paikkakunnilla 20:tä prosenttia, mietitty ja keskitytty, priorisoitu vain siihen kaikista pahiten syrjäytyneeseen ryhmään. Se olisi ollut huomattavasti parempi näkökulma. Se ei vain tähän mennessä ole tullut esille. Silloin olisi katsottu myös sitä, kun ministeri Soininvaara mainitsi periytyvän huono-osaisuuden, mitä meidän silloin täytyy tehdä niillä alueilla, jonne kasautuvat kaikki ne perheet, joissa tätä periytyvää huono-osaisuutta on. Pitäisikö esimerkiksi siellä olla selvästi pienemmät koululuokat ja tarharyhmät kuin kaikkialla muualla Suomessa?

Seppo  Kääriäinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Soininvaara puhui niin kuin politiikan alkemisti parhaimmillaan puhuu tulkitessaan 90-luvun tapahtumia ja oloja, ja se on surkeaa, että noin etevä, myös tiedemies, haluaa tulkita menneitä asioita tuossa valossa. Kuitenkin tosiasia on se, että käänne tapahtui 90-luvun puolivälissä syistä, mitkä ovat suurin piirtein kaikkien tiedossa, ja tutkijoitten kanta tähän asiaan on ihan selvä. Lukekaa vaikka tohtori Heikkilän kirjoituksia Stakesista, jotka ovat hyvin selvää puhetta siitä, mitä on tapahtunut. Turhaan te meitä vastaan hyökkäätte, hyökätkää noita tutkijoita vastaan, joitten sanoma on selvä noissa papereissa, hyökätkää lapsiperheitä vastaan. Mitä te meitä vastaan hyökkäätte, kun tosiasiat ovat kaikkien tiedossa? Raha ei tietenkään ratkaise, sehän on selvä, mutta hallitus menee tämän selityksen taakse, kun sen politiikka on sitä, mitä se on.

Jukka  Gustafsson  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jatkan ed. Braxin hienosta puheenvuorosta. Kyllähän silta näihin asioihin on se, että pitää puhua köyhyydestä ja niistä lapsiperheistä, jotka tarvitsevat kipeimmin apua. Silloin esimerkiksi työmarkkinatuen lapsikorotus kahdesta lapsesta, nafti 500 markkaa kuukaudessa lisää, kohdentuu juuri niille 50 000 perheelle, jotka ovat kolmasosa työmarkkinatuen saajista.

Tämä on myöskin tavallaan silta siihen, mitä minulta ed. Vehviläinen kysyi, mitä mieltä J. G. on alimmasta äitiyspäivärahasta. Minä asetan sen nyt tavallaan tätä taustaa vasten, ja niin kuin jo aikaisemmin totesin, on erittäin paljon tärkeitä kohteita. Toki myönnän sen, että 60 markkaa on tosi vähän. Se pitää myös muussa kokonaisuudessa sitten katsoa. Tiedämme myöskin, että mielenterveydellistä ja psykiatrista hoitoa vaativat lapset tarvitsevat aivan kohdennettua apua. Sitten on lapsilisien jälkeenjääneisyys ja on lasten iltapäivähoito (Puhemies koputtaa) jne. Nämä pitää sitten ...

... poliittisesti yhdessä katsoa, (Puhemies koputtaa) ja haluan uskoa, että vuoden 2003 budjetissa me olemme nyt ...

Matti  Huutola  /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Minusta koko keskustelussa on kaksi ydinkysymystä jäänyt käsittelemättä. Jos vanhemmat voivat huonosti, on varmaa se, että silloin voivat myös lapset huonosti. Minusta termi, jonka ministeri Soininvaara on ottanut esille, joka on suuri asia, on periytyvä köyhyys. Siellä alkaa olla semmoisia elementtejä, joihin tulisi tämän talon vastata ja niihin haasteisiin. Voimakas talouskasvu on syrjäyttänyt vanhempia, ja ennen kaikkea periytyvä köyhyys on kovan luokan kysymyksiä lasten ja nuorten asemassa.

Toinen erittäin kova kysymys on, miten työ ja perhe-elämä pystytään nykyistä paremmin yhteensovittamaan. Totta kai taloudelliset ja perhepoliittiset etuudetkin ovat, mutta täällä miljardiluokan lisäämiset ja niistä puhuminen avoimesti huutamalla, vaikka sukunimi onkin Huutola, ovat minusta halventavaa lapsiperheiden näkökulmasta.

Matti  Vanhanen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Keskusta on priorisoinut. Se, mikä koskee ensi vuotta, näkyy meidän budjettialoitteistamme. Te tiedätte kaikki, mitä ne koskevat. Mutta se ei tarkoita sitä, ettemme voisi välikysymyskeskustelussa esittää pidemmälle meneviä, useammalle vuodelle meneviä, tavoitteita, sillä tässä me myös tarkastelemme teidän työtänne koko Lipposen ensimmäisen ja toisen hallituskauden aikana.

Minä olen esittänyt ennenkin ministeri Soininvaaralle tämän kysymyksen: Mitkä muut tulot tai tulonsiirrot ovat olleet nollalinjalla nyt ensi vuonna jo seitsemännen budjetin verran kuin lapsilisät ja kotihoidon tuki? Teillä voi olla syitä, miksi te silloin teitte nämä leikkaukset, mutta sitä on hyvin vaikea ymmärtää, miksi juuri näissä perhepolitiikan keskeisimmissä, laajimmissa tukielementeissä on pidetty nollalinjaa, vaikka kansantuote on kasvanut, niin kuin ed. Pekkarinen kertoi, sadoilla miljardeilla markoilla. Mikä arvovalinta perustuu siihen, että te romutatte näitä järjestelmiä vuosi vuodelta? Jos teidän hallitusrintamanne jatkaa vielä ensi vaalien jälkeen (Puhemies koputtaa) neljä vuotta, eihän näistä järjestelmistä jää juuri mitään jäljelle.

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Sen jälkeen Suomessa on ollut kolme ministeriä, joiden tehtävänä on esitellä lapsilisiä. Kaikki he joutuivat tekemään valinnan erilaisten perhepoliittisten toimien välillä. Kun elämme raamibudjetissa, se johtaa siihen, että me joudumme panemaan, niin kuin tietysti rehellisessä budjetissa pannaan, vastakkain erilaisia toimia. Erilaisten syrjäytyvien lasten hätä on sen verran suuri, että kaikki kolme ministeriä ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että on kiireisempää tehdä suunnattuja toimenpiteitä huonossa asemassa oleville kuin korottaa yleistukia.

Samalla tietysti myönnän, että tämä ei pitkällä aikavälillä ole hyvää politiikkaa, mutta se on niitten jälkien siivoamista, joita lama aiheutti. Minä en sano, että Ahon hallitus teki laman, vaan olen koko ajan sanonut, että sinä aikana syntyivät syrjäytymiskehitykset. (Puhemies koputtaa) Siitä, mikä sen on aiheuttanut, voimme käydä loputonta keskustelua, mutta joka tapauksessa tässä on paikattu niitä jälkiä, (Puhemies koputtaa) joita silloin syntyi. Sitten on sanottava ...

Matti  Vanhanen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tähän kysymykseen ei ole saatu vuosiin vastauksia eikä sitä saatu vieläkään. Toistan uudelleen: Mitkä muut tulot tai etuudet yhteiskunnassa on pidetty ensi vuonna seitsemättä budjettikautta nollalinjalla, vaikka kustannukset nousevat? Mikä arvovalinta siihen perustuu? Kuinka paljon kansantuotteen pitäisi kasvaa, että tästä nollalinjasta luovuttaisiin?

Te ajatte koko ajan alaspäin näitä järjestelmiä. Nyt te sanotte, että vielä menee ehkä vuosia. Mitkä muut etuudet? Minulle riittää vastaus: eivät mitkään muut. Te olette tehneet arvovalinnan siinä, että juuri lapsiperheiden keskeiset tukielementit on vedetty nollalinjalle.

Leena  Rauhala  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Soininvaara toi puheessaan hyvin esille, että syrjäytymisuhan alaiset tarvitsevat palveluja. Se on tässä keskustelussa jo noussut. Samoin täällä on kysytty, mistä tänä päivänä nämä häiriintyneet lapset, kun aikaisemminkin on ongelmia ollut mutta ei niin paljon pahoinvointia.

Minä kysyn, miten hallituksessa te näette nyt tämän, kun meillä on alkoholin kulutusta mittaavat tilastot, huumetilastot ja nimenomaan väkivallan tilastot, koulukasvatukseen, erityisopetukseen ym. liittyvät erilaiset tilastot ja niissä olevat puutteet ilmaisevat mielestäni jos ei nyt suoraa yhteyttä niin ilmiöitä, joilla on varmasti jotakin merkitystä, erityisesti se, minkä ed. Räsänen toi, väkivaltaviihde. Miten näette, onko hallituksen ratkaisuilla, ihan selkeillä lakiesityksillä ja ratkaisuilla merkitystä tälle pahoinvoinnille, koska (Puhemies koputtaa) mielestäni niillä voitaisiin tehdä, kun niihin puututaan?

Pirkko  Peltomo  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Pekkarinen, joka nyt valitettavasti on poistunut keskuudestamme aivan liian varhaisessa vaiheessa, kyseli, mitä hallitus on tehnyt. Nyt niitä tulee, mitä tähän puheenvuoroon kerkiää.

Lapsimyönteisiä päätöksiä ovat alle kouluikäisten oikeus kunnalliseen päivähoitopaikkaan, 6-vuotiaiden maksuton esiopetus, opetustoimen yksikköhintojen palauttaminen lamaa edeltävälle tasolle, työmarkkinatuen lapsikorotukset, kansaneläkkeensaajien lapsikorotusten palautukset ja asumistuen normivuokrien korotukset, jotka muuten helpottavat monia lapsiperheitä, kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen valtionosuuden korotukset vuosina 2002—2003 painopisteenä lasten ja nuorten hyvinvointi, kouluterveydenhuolto ja koulujen iltapäivätoiminta, lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen lisäresurssit ja enimmäisaika hoitoon pääsylle, vuorotteluvapaajärjestelmän jatkaminen, äitiysavustuksen korottaminen ja lastenhoitovapaiden pitomahdollisuuksien joustaminen jne. jne. (Puhemies koputtaa) Mutta tärkeintä on se, että yli 300 000 uutta työpaikkaa on tullut, ja tämä varmasti helpottaa monen lapsiperheen elämää.

Pekka Vilkuna /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kyllä tällä työmaalla todella tarvittaisiin Soininvaaran kuuluttamaa älyllistäkin keskustelua. On todella siinä määrin kysymys rahasta, annetaanko rahan avulla luonnonmukaisen, tuhansia vuosia koetun tavan jatkua, että lapsen ensisijainen hoitaja, ensisijainen kasvattaja olisi jompikumpi vanhemmista. Käydäänkö tässä, ed. Haatainen, keskustelua lapsen hyvinvoinnista vai äidin oikeudesta käydä työssä? Teidän puheenvuorostanne pääsi siihen käsitykseen, että se on tärkeämpi.

Haluaisin tehdä kokeen esimerkiksi simpansseilla: annetaan toisen simpanssivauvan olla äidin kanssa koko ajan ja toinen viedään joka aamu pois aivan vieraalle hoitajalle ja annetaan vielä hoitajan vaihtua silloin tällöin ja katsotaan, kummasta tulee häiriintyneempi. Tästä on loppujen lopuksi kysymys, annetaanko taloudelliset (Puhemies koputtaa) mahdollisuudet hoitaa lasta kotona, kertyykö siitä eläkettä jnp.

Hanna  Markkula-Kivisilta  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu lasten pahoinvoinnista mielestäni kuvastaa hyvin tämän hetken asenteita siitä, että ongelmien syy on aina jossain ulkopuolella ja vanhemmilla itsellään ei ole minkäänlaista vastuuta.

Ed. Karpela totesi, että työelämän ja perheen yhteensovittamiskysymykset ovat jääneet suunnittelun tasolle, ja ed. Räsänen, että juuri silloin, kun lapset tarvitsisivat eniten aikaa, työelämäkin vaatii eniten. Enemmän kuin uusia joustoja, uutta lainsäädäntöä, ainakin itse peräisin sitä, että nykyinen lainsäädäntö käytettäisiin paremmin hyödyksi. On hyvin vaikea uskoa sitä, että työnantajat vaatisivat ylitöihin juuri kaikki ne isät, joilla on kaikkein pienimmät lapset. Kysymys on myös arvovalinnasta ja siitä, että uraa halutaan tehdä ja katsotaan, että se on tärkeämpää kuin se, että ollaan kotona. Ei kaikki ole aina lainsäädännön ongelma eikä kysymys ole siitä, että lainsäätäjä on paha eikä halua antaa tällaisia mahdollisuuksia. Perheellä itselläänkin on vastuu. Mutta nykyäänhän vanhempia ei saa syyllistää, hallitusta kyllä saa.

Jari Leppä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Perho samoin kuin ed. Markkula-Kivisilta totesivat, että vanhemmat tekevät arvovalinnat, niihin ei ole mahdollista vaikuttaa politiikalla. Mutta, arvoisa ministeri, hyvä edustaja, harjoitetun politiikan seurauksenahan nämä arvovalinnat ovat pakosta muuttuneet, ja ne eivät ole muuttuneet aina välttämättä lapsille ja lapsiperheille edulliseen suuntaan. Kyllähän tämä täytyy tunnustaa. Muuten se ei ole älyllisesti rehellistä.

Mutta, arvoisa puhemies, täällä on myös sanottu paljon ja kyselty sitä, mitä kunnat eivät tee. Arvoisat ministerit, milloin poistuu työssäkäyntikerroin, tämä kerroin, joka selkeästi eriarvoistaa eri kuntia, varsinkin niitä kuntia, joissa on paljon viljelijäperheitä ja pienyrittäjäperheitä? Eikö tämä olisi nyt syytä poistaa ensimmäisenä, jolloin tähän asiaan jo pikkuisen tasa-arvoa saataisiin, siihen mahdollisuuteen, miten nämä kunnat pystyvät järjestämään subjektiivisen oikeuden lapsille?

Heli  Paasio  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu ei näytä johtavan mihinkään. Tämä menee juupas—eipäs-keskusteluksi, mutta meinasin myös, että sitä kautta, kun keskustalle ei näytä olevan lainkaan merkitystä niillä hallituksen tehdyillä toimenpiteillä, joita esimerkiksi ed. Peltomo ansiokkaasti luetteli.

Ed. Karpela totesi, että vain rahalla korjataan olemassa olevaa tilannetta. Monen lapsen ongelmana on se, että heillä on tunne, että kukaan ei välitä. Rahallako keskusta ostaisi näille lapsille tarvittavan läheisyyden ja huolenpidon? Tosin keskustan ed. Kivimäki totesi myös, että hallituksen satsaamilla rahapanostuksilla lasten ja nuorten mielenterveyden palveluihin viime vuonna ei ole mitään merkitystä.

Mutta kun mennään vielä eteenpäin, kokoomuksellakin oli aika mielenkiintoisia kannanottoja. Ed. Karttunen totesi: "Asuntovelka on juuri tuolloin suurimmillaan, kun sitä ei ole vielä ehditty lyhentämään." Oi, mikä oivallus ed. Karttuselta! Toisaalta ed. Karttunen totesi myös: "Suhteellinen köyhyys määritellään siis suhteessa muiden kansalaisten tulotasoon." Niinpä! Voi näitä kokoomuksen perhepoliittisia kannanottoja! Mihin joutuisimmekaan ilman näitä kokoomuksen viisauksia?

Tanja Karpela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Me emme keskustassa olekaan väittäneet, että noin 300 miljoonan perhepaketti korjaisi kaiken, mutta, ed. Brax, se toisi helpotuksen monelle lapsiperheelle ja lapselle. Ed. Brax, olisin toivonut, että ainakin te olisitte kuunnellut puheista myös muita esityksiä, joita olemme tuoneet, esimerkiksi vuorotteluvapaaoikeuden laajentamisen niin, että korvaus olisi sama lapsen tai nuoren hoidosta kuin se on opiskelustakin eli nykyistä järjestelmää laajennettaisiin. Toinen ehdotuksemme, kun ed. Haatainen peräänkuulutti naisnäkökulmaa, oli se, että pidämme välttämättömänä, että kotona tehdystä työstä eläke kertyy normaalin 1,5 prosentin verran ja että niiltä vuosilta eläkepalkaksi ryhdytään laskemaan normaalia keskipalkkaa. Väitän, että tässä naisnäkökulmaakin tulee esille.

Ed. Paasion kysymykseen vastasinkin jo aikaisemmin. Ehkä te ette kuullut — hän ei enää ole paikalla.

Ed. Peltomo luetteli ison liudan asioita. Tuntuu, että hallituksen mielestä kaikki on nyt aivan hyvin, mutta emme kai me nyt sentään sellaista täällä väitä.

Marjukka Karttunen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Köyhyys ei poistu pelkästään tulonsiirroilla. Lapsiperheille oleellisinta elämänhallinnan kannalta on kuitenkin työ. Tämän hallituksen noudattama tiukka finanssipolitiikka on olennaisesti pienentänyt asuntovelan korkoja, ja tuloveron kevennykset ovat suurentaneet palkasta käteenjäävää tuloa. Minä ainakin kannatan tällaista kannustavaa yhteiskuntaa enkä passivoivaa. Joka tapauksessa tuloerot ja köyhyysaste ovat siltikin Suomessa maailman pienimpiä.

Päivi  Räsänen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Soininvaara on useaan kertaan tämän keskustelun aikana toistanut sitä, että eri syistä syrjäytymisuhan alla olevia lapsia ajatellen hallituksen linja painottaa palveluja on ollut onnistunut ja sitä on syytä jatkaa. Kysyn, ovatko palvelut todella osuneet tähän ryhmään syrjäytymistä torjumaan tai ehkäisemään. Itse asiassa syrjäytymistä ehkäisevät palvelut ovat päinvastoin vähentyneet, jos ajatellaan vaikka kouluterveydenhoitoa tai psykososiaalisia erityispalveluja.

Mutta sen sijaan kunnallinen päivähoito on kyllä paisunut niin, että tutkijat ovat varoittaneet siitä, että heikkotasoinen päivähoito saattaa päinvastoin kiihdyttää syrjäytymiskierrettä ja tuottaa sitä pikemminkin kuin korjata. Kysyn, ministeri Soininvaara: Oletteko vielä samaa mieltä kuin viime kaudella kotihoidon tuen leikkauksesta, että se kurjistaa olosuhteita, (Puhemies koputtaa) ei säästä mitään, päinvastoin tuo lisää menoja. Jos olette, miksi ette tuo esitystä kotihoidon tuen korottamisesta?

Pirjo-Riitta Antvuori /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun todella keskustellaan lasten pahoinvoinnista, kyllä me aika tavalla yksinkertaistamme asioita ja teemme niistä aika mustavalkoisia ainakin silloin, kun todellakin kuvitellaan, että rahalla tai lainsäädännöllä pahoinvointiasiat korjataan. Me olemme valtiovarainvaliokunnan sosiaali- ja työjaostossa nyt kolmatta vuotta budjetin yhteydessä kuunnelleet asiantuntijoita. Kyllä se kuuleminen on ajoittain ollut aika lohdutonta.

Voisi kiteyttää sen viestin, kun on puhuttu, mistä pahoinvointi johtuu: Kyllä se on kaikkein eniten aikuisen ihmisen läsnäolon ja sylin tarvetta. On sanottu, että aika on rakkautta. Enemmän kuin rahasta ja lainsäännöstä minusta pitäisi puhua työelämän kulttuurista. Pitäisi puhua siitä, miksi avioliitot ja avoliitot päättyvät eroon juuri silloin, kun lapset ovat alle 3-vuotiaita, (Puhemies koputtaa) ja miettiä niitä keinoja, millä voidaan tukea perheitä, millä voidaan tukea lapsen kasvua ja kehitystä.

Saara Karhu /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Monissa puheenvuoroissa on otettu esiin kotihoidon tuki. Eräs edustaja jopa epäili, että punavihreät naiset vihaavat asiaa, kun eivät sitä ole kannattamassa. Minun täytyy itse äitinä ja lastentarhanopettajana sanoa, että minä todella toivoisin, että jokaisella perheellä olisi ihan todellinen mahdollisuus valita se hoitomuoto, jonka se perhe haluaa, ainakin siihen saakka, kun lapsi on kolmen vanha, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Sanon näin myös realistina, koska tuntuu jotenkin epä-älylliseltä se, että ajateltaisiin, että nykyinen palvelutaso lasten päivähoidossa säilyy ja sen päälle voitaisiin antaa vielä mittava kotihoidon tuki, ilman että se leikattaisiin jostain pois: työttömiltä, eläkeläisiltä tai toisilta lapsiperheiltä.

Kun sampoa ei ole keksitty, minä mielelläni kuulisinkin nyt keskustan edustajilta ja niiltä, ketkä kotihoidon tuen lisäystä kannattavat, mistä se raha otettaisiin. Kriteerinä tähän sanoisin, että kun keskusta on kovasti pyrkimässä citypuolueeksi, eikö olisi parempi panostaa kuitenkin niihin lapsiin, joiden vanhemmilla ei ole vaihtoehtoa, jotka joudutaan viemään päiväkotiin tai kenties halutaan viedä sinne (Puhemies koputtaa), ja pienempiin päivähoitoryhmiin? Ja esimerkiksi yksinhuoltajan, joka tekee vuorotyötä, hänen pienen koululaisensa ...

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Ed. Vistbacka ryhmäpuheenvuorossaan kertoi lapsista, joilla, kun he menevät päiväkodista kotiin he tulevat sitten takaisin, kotona ei ole vaippaa vaihdettu kertaakaan. Sitten hän sanoi, että nämä lapset tarvitsevat enemmän kotihoitoa ja vähemmän päivähoitoa. Tämä on ehkä vastaus myös ed. Räsäsen kysymykseen siitä, miksi päivähoitoon pitää panostaa kyllä nimenomaan niitten vaikeuksissa olevien lasten tähden, joiden kotitausta on huono, ja näitä valitettavasti on paljon. Heidän osaltaan se on varsin yleispätevä keino parantaa heidän lapsuuttaan ja tuoda siihen lisää turvaa. Tietenkään se ei ole ainoa eikä missään tapauksessa kaikkivoipa keino tähän, mutta se on ollut hyvä keino edistää myös syrjäytymisen ehkäisyä. Juuri sen takia meillä myös työttömillä on oikeus päivähoitoon, vaikka varsinaista päivähoidon tarvetta ei olisi.

Sitten haluan sanoa, että kyllä meidän kulttuurissamme on tapahtunut myös (Puhemies koputtaa) sellaista lapsikielteisyyttä, jota on vaikea mitata, mistä se johtuu. Ehkä ed. Rauhalan kysymykset (Puhemies koputtaa) olivat hyviä, mutta niihin ei tässä minuutissa ehdi kyllä vastata.

Antti  Rantakangas  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hallituksen ja eduskunnan päätösten taustalla on tehdyt arvovalinnat. On erittäin valitettavaa, että lapsiperheitten aseman parantaminen ei ole ollut hallituksen tärkeimpien asioitten joukossa viime vuosien aikana. Sehän on heijastunut siinä, että lapsiperheitten tulonsiirtojen leikkauksia ei ole palautettu, vaikka taloudellista liikkumavaraa olisi ollutkin. Tämä puolestaan on johtanut siihen, että lapsiperheitten toimeentulotuen tarve on lisääntynyt, koska minimietuudet eivät ole riittäviä.

Täällä on puhuttu kuntapalveluitten puolesta. Tässä haluan muistuttaa siitä tosiasiasta, että kuntien taloudelliset erot ovat räjähdysmäisesti kasvaneet. Tämä on merkinnyt sitä, että se asuinkunta, jonne synnytään taikka jossa kasvetaan, tulee pitkälti ratkaisemaan, minkälaiset palvelut kukin perhe saa. Tämähän ei voi olla oikein ja osoittaa sen, että tähän yhdistettynä myös hallituksen kuntapolitiikka on ollut täysin virheellistä.

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Jo toisen kerran väitettiin, että lapsiperheiden toimeentulotuen tarve olisi kasvanut. Lipposen hallituksen aikana lapsiperheitten osuus toimeentulotuen saajista on absoluuttisesti ja suhteellisesti vähentynyt. Siinä mielessä nämä tiedot eivät pidä paikkaansa.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Ed. Rantakangas kysyi, miksi hallitus ei ole preferoinut lapsiperheitä. Täällä on moneen kertaan toistettu ne palvelut, jotka on tällä hallituskaudella ja tällä hallituskokoonpanolla saatu aikaan. Kun keskusteltiin niin sanotun köyhyyspaketin sisällöstä, siellä nimenomaan preferoitiin lapsiperheet, ne kaikkein vähätuloisimmat perheet. Sekin on jo moneen kertaan toistettu, eli palautettiin kansaneläkkeen lapsikorotus, korotettiin työmarkkinatuen lapsikorotusta, korotettiin asumistuen normivuokraa.

Täällähän on samanaikaisesti ollut vahvoja vaateita eläkeläisten etuuksien parantamiseksi. Tässä salissa on käyty kilpalaulantaa siitä, kuinka paljon pitää eläkeläisten korotettua sairausvakuutusmaksua alentaa. Sitäkin on tehty, mutta hallitus on nimenomaan halunnut jonkinlaisen tasapainon säilyttää ja nimenomaan kaikkein vähätuloisimpien lapsiperheiden asemaa parantaa.

Seppo Lahtela  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tämäpä sattuma, että sain vastauspuheenvuoron.

Luulin, että tässä koko välikysymyskeskustelussa ei ole mitään asiaa eikä ydintä. Mutta kun kuuntelee ministeri Soininvaaran vastauksia tähän asiaan, piikittelyä ja ivaamista 300 miljoonasta todeten, että miljarditolkulla tähän tarvitaan rahaa, tuntuu siltä, että kyllä tämä keskustelu tarpeen on ollut.

Mutta kun ministeri Soininvaaran ja ed. Gustafssonin ja erityisesti hallituspuolueiden edustajien puheenvuoroja yleensäkin kuuntelee, tuntuu, että teihin on iskenyt jokin ahonlaitavamma, jolloin nähdään vain, että viat ja taloudellinen taantuma on johtunut jostakin Ahon hallituksen ajasta. Näinhän suinkaan ei ole olemassa, vaan elämme nykypäivää ja pitäisi tehdä sen mukaisia parannuksia. Tuntuu siltä, että asiat paranevat itsestään, ennen kuin teiltä neuvoja tähän asiaan tulee.

Raija Vahasalo  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen erittäin pettynyt tähän välikysymykseen. Tämä osoittaa sen, että keskustapuolue ei lasten ja perheiden asiasta tiedä yhtään mitään. Tämä ei auta yhtään lapsiperheitä, erittäin populistinen ja turha. (Välihuutoja) On näin, että suomalainen lapsi ei kärsi pelkästään nälästä eikä vilusta, vaan hän kärsii juuri aikuisten puutteesta. Se on kiinni taas asenteista pitkälti, asenteista kotona ja asenteista työpaikoilla. Vaikka rahaa olisi kotihoidon tuessa ja lapsilisissä vaikka kuinka paljon, ei se auta yhtään, jos urakehitys on ensi sijalla. Olen sitä mieltä, että vapaaehtoinen isyysloma ei auta yhtään mitään, sillä sitä ei käytetä. Se pitäisi tehdä pakolliseksi. Tätä kautta ehkä vähitellen asenteetkin muuttuvat.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Karhu kyseli, mistä rahat kotihoidon tukeen. Ed. Karhu, ihan siitä samasta paikasta, mistä rahat myöskin kunnalliseen päivähoitoon tulevat, eli sama lapsihan ei voi yhtä aikaa käyttää kunnallista päivähoitoa ja kotihoidon tukea. Kunnallinen päivähoito maksaa 5 000—6 000 markkaa kuukaudessa, kun otetaan huomioon myöskin rakentamiskustannukset, ylläpitokustannukset ja myöskin palkat. Se on julkista rahaa, joka pyörii näissä molemmissa poteissa.

Ministeri Soininvaaralle haluaisin todeta Stakesin syyskuisen tutkimuksen: "Lasten osuus köyhyysrajan alittaneista on lisääntynyt", täällä lukee. "Yli puolet kaikista köyhyysrajan alittaneista henkilöistä kuului 90-luvun lopulla lapsiperheisiin. Lapsiperheille osoitetut tulonsiirrot ovat kaventuneet, ja pienituloisten lapsiperheiden sosiaaliturvariippuvuus on kasvanut. Muihin kotitalouksiin verrattuna lapsiperheiden toimeentulo on heikentynyt ja pienituloisimpaan tuloviidennekseen kuuluvien (Puhemies koputtaa) lapsiperheiden osuus on kasvanut." Tämä on suoraan lainattua tekstiä.

Merikukka  Forsius  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Perho perusteli vuonna 95 tehtyjä leikkauksia sillä, että silloin oli tiukka taloudellinen tilanne. Mutta muistutan, että viime vuonna valtio sai tuloverotuottoa 20 miljardia markkaa enemmän kuin edellisenä vuonna, optioista maksetuista veroista netottiin noin 2 miljardia, velkaa lyhennettiin 27 miljardia, korkomenoissa säästettiin runsas 2 miljardia, tuloveron kevennyksiä teemme tänä vuonna yli 6 miljardin markan edestä. Mikä on nyt syy, että lamaleikkauksia, esimerkiksi lapsilisiä ja kotihoidon tukea, ei palauteta?

Pekka  Nousiainen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Soininvaara pani puheenvuorossaan vastakkain kotihoidon tuen ja sellaisten perheiden päivähoitotarpeet, joilla on kyky vajavaisesti hoitaa lapsiaan ja vastata heistä. Uskon, että kyllä kunnissa nähdään ja tunnetaan perheiden kyky ja taito huolehtia, ja on ymmärrettävää, että ne työttömien tai syrjäytyneitten lapset ovat päivähoidossa, joilla virikkeellisyys on vajavainen.

Mutta, ministeri Soininvaara, silloin todella, kun lapsi on kotihoidossa, hän ei tarvitse päiväkotipaikkaa, ja se on taatusti nuorelle ja pienelle lapselle virikkeellinen ja hyvä hoito. Siinä mielessä kysyn: Koska te aiotte korottaa, niin kuin kysymys on kotihoidon tuesta ollut, kotihoidon tuen tason sellaiseksi, mikä se oli ennen leikkauksia, ja onko tarkoitus valtionosuusperusteita muuttaa sillä lailla, että työssäkäyntikerroin poistuu, jolloin se monille kunnille luo edellytykset myöskin maksaa kotihoidon tuen kuntalisän?

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Jos työssäkäyntikerroin poistuisi, se tietysti vähentäisi valtionosuuksia niissä kunnissa, joissa käytetään erittäin paljon päivähoitoa. Olemme tutkineet sitä, onko työssäkäyntikerroin suurin piirtein paikallaan, ja kyllä se on. Se suurin piirtein ennustaa sitä, kuinka paljon tätä kunnalle kalliimmaksi tulevaa päivähoitoa käytetään.

Haluan sanoa, että tietenkään yksikään ministeri ei omalla päätöksellään yksin nosta kotihoidon tukea. Olen ollut sitä omassa kunnassani nostamassa, ja tavallaan on ehkä hyvä, että kunnissa voidaan päättää. Sehän on kuntien rahaa, sitä ei valtio maksa vaan kunta maksaa sen. Olisi ehkä aika väärin niitä kuntia kohtaan, jotka ovat omissa päätöksissään ajatelleet, että eivät nosta kotihoidon tukea, pakottaa ne valtion päätöksin preferoimaan kotihoidon tukea muita palveluja vastaan. Tällä tavalla syrjäytettäisiin paikallinen asiantuntemus siitä, mikä kunnassa on tarpeellista. (Puhemies koputtaa) Valtion velvollisuus on maksaa tästä 25 prosenttia ja kunnan 75 prosenttia, jolloin kotihoidon tuki tulee kunnille erittäin kalliiksi.

Kari  Kärkkäinen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minusta ed. Saara Karhu esitti ansiokkaan kysymyksen: Mistä rahat otetaan? Tämän hallituksen linjan me tiedämme. Tämä hallitus rakastaa rikkaita. Eniten verohelpotuksista hyötyvät suurituloiset. Otan esimerkin puolustushallinnosta. Hallitus antoi puolustushallinnolle ensi vuonna 700 miljoonaa lisää, vuonna 2003 200 miljoonaa ja 2004 jälleen 200 miljoonaa plus inflaatiotarkistukset jne. On totta, että kaikkea ei voi saada rahalla, mutta luulen, että oppositiossa on haluttu tällä välikysymyksellä kantaa huolta niistä, jotka ovat tippuneet alimpaan tuloluokkaan. Niin kuin ed. Hyssälä ansiokkaasti totesi, yli puolet köyhyysrajan alapuolella elävistä ihmisistä on nimenomaan lapsiperheitä.

Saara Karhu /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vaikka lapsi ei tarvitse päivähoitopaikkaa, on se nykyjärjestelmän mukaan hänelle varattava. Sen takia, kun ed. Hyssälä totesi, että rahat voidaan ottaa nykyjärjestelmästä ja antaa kotihoidon tukeen, olisinkin kysynyt, onko myös kaupungissa asuvia, työtä tekeviä perheitä kosiskeleva keskusta nyt purkamassa subjektiivista päivähoitojärjestelmää, koska rahoituspohja ei kestä, jos sitä samaa rahaa ruvetaan jakamaan kahteen eri suuntaan. Se on joko tai.

Mari  Kiviniemi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on yritetty väittää, että keskusta korjaisi lapsiperheiden ongelmat tuolla 310 miljoonan markan lakialoitepaketilla. Se ei todellakaan ole meidän väitteemme. Emme ole missään näin väittäneet, ja ne esitykset, joita itse tein ryhmäpuheenvuorossani, eivät sentään miljarditolkulla maksa, jos katsoo todella ne sanamuodot, joita olen siellä käyttänyt. Mitkä ovat keskustan priorisoinnit? Esimerkiksi joka syksy keskusta on esittänyt kotihoidon tuen tason nostamista. Siitä on äänestetty. Meillä on ollut vaihtoehtoinen, realistinen varjobudjetti. Se olisi ollut aivan toteutettavissa, jos olisi haluttu.

Miksi me sitten puhumme täällä rahasta? Nyt vaan on niin, että täällä me päätämme rahasta. Moniin hyviin asioihin, joista täällä on puhuttu ja jotka vaikuttavat lapsiperheiden hyvinvointiin, me valitettavasti emme voi vaikuttaa. Budjetissa on momentti lapsilisille ja kuntataloudelle samoin kuin kotihoidon tuelle, mutta siellä ei ole momenttia rakkaudelle tai kasvatusvastuulle.

Marjatta Vehkaoja  /sd(vastauspuheenvuoro):

Kyllä tätä on odotettukin.

Arvoisa puhemies! Minusta on käynyt selville, että keskustapuolue ei osaa kantaa huolta kaikkein vähätuloisimmista lapsiperheistä. Se näkyy siinä, että te olette etsineet ratkaisua yleisistä paikoista ettekä esimerkiksi lapsilisän ja kotihoidon tuen yhteensovituskysymystä ole huomanneet ollenkaan. Minä sanon kyllä, että teidän olisi kannattanut Ahon hallituksen historiaa kaivaa sen verran esiin, että olisitte löytäneet sieltä nämä kaksi temppua ja yhteensovittamisen purkamisen, jolloin te olisitte voineet tänään kertoa meille, mitkä ovat nopeimmat keinot huolehtia köyhimmistä lapsiperheistä. Minun mielestäni tämä yhteensovitus on seuraava teko, joka pitäisi purkaa, jotta lapsiperheiden asemaa voitaisiin parantaa.

Arvoisa puhemies! Ed. Lepän puheenvuoron johdosta joudun toteamaan, että kyllä perhepoliittisia tukia on todella paljon kehitetty. Ne ovat tulleet yhden sukupolven (Puhemies koputtaa) aikana reaaliarvoltaan lähes kahdeksankertaisiksi. Lopuksi haluan sanoa, että ...

... minusta tämä arvokeskustelu pitää viedä takaisin koteihin ja työpaikoille, juuri niin kuin ed. Markkula-Kivisilta sanoi. On aivan turha vaatia, että lainsäätäjä tekee nämä ...

Tanja Karpela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on peräänkuulutettu huolta köyhimmistä perheistä. Muistuttaisin nyt hallitusta vielä kertaalleen siitä, että tämä hallitus on yksimielisesti leikannut minimisairauspäivärahaa, poistanut sen kotiäideiltä ja kansaneläkkeen lapsikorotuksen poistanut niin ikään kolme vuotta sitten. Eli ei tämä linja siitä hirvittävästi ole muuttunut. Pieniä korjauksia tehtyihin virheisiin onneksi on tehty.

Toivoisin myös, että keskustelu siirtyisi myös sen verran eteenpäin, että keskustellaan yhtä lailla näistä muista esityksistä: vuorotteluvapaaoikeuden laajentamisesta, mahdollisesta verosta tehtävästä vähennyksestä perheille kuin myös eläkkeen karttumisesta. Ne ovat niin ikään rakentavia ehdotuksia näiden kaikkien muiden ohella. Toivoisin, että tässä välikysymyksessä voidaan keskustella myös näistä muista konkreettisista esityksistä.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Karpela aikaisemmassa vastauspuheenvuorossaan epäili, että en ollut kuunnellut hänen puhettaan tai huomannut juuri näitä kaikkia muita esityksiä. Kuuntelin ja huomasin. Jos olisi ostoslista ja neljä miljardia markkaa ylimääräistä valtion rahaa, niin ostaisin ne kaikki. Ne kaikki olivat hyviä ehdotuksia, jos joku kertoo vielä, miten me saamme niihin kaikkiin rahan realistisella tavalla.

Sen sijaan kritisoin juuri sitä, että kun näillä näkymillä ei ole neljää miljardia markkaa ostoslistaan käytettäväksi, niin silloin on kyllä väärin vedota nälkäryhmään, jos ei selvästi priorisoi, mikä on kaikista syrjäytyneimpien näkökulmasta tärkeintä ostoslistan kanssa. Sitä en ole vieläkään kuullut. Jos on esimerkiksi puoli miljardia markkaa, niin mitä sillä tehdään, käytetäänkö eläkkeisiin vai käytetäänkö heikoimmassa asemassa olevien lapsiperheiden avuksi?

Timo E. Korva /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Soininvaara vakuutti, että kuntien toimeentulotukimenot eivät ole kasvaneet perhetukien leikkauksien johdosta. Tämä varmaankin pitää paikkansa sillä tavalla, että suurissa kaupungeissa, joissa työllisyystilanne on parantunut, on siirtynyt perheitä toimeentulotukimenojen ulkopuolelle, mutta sen sijaan suurimmassa osassa kuntakenttää, jossa perhetukien leikkaukset osaltaan ovat myöskin pienentäneet perheiden tuloja, perheet ovat siirtyneet kuntien toimeentulotukiasiakkaiksi. Tämä on yksi todella suuri ongelma, joka ei näissä keskiarvoluvuissa näy. Tämä kannattaisi, ministeri Soininvaara, selvittää.

Anne  Huotari  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Karpela edellisessä puheenvuorossaan sanoi, että 300 miljoonalla markalla saa tämän paketin. Voisitteko ystävällisesti vielä kerran toistaa sen, mitä kaikkea tällä 300 miljoonalla markalla saa, koska kun minä ainakin tässä talossa olen seitsemän vuotta ollut, olen huomannut, että sillä 300 miljoonalla markalla ei lapsiperheiden etuuksiin kovinkaan monta asiaa saa, erityisesti jos mukana on vielä tämä lapsilisien indeksikorotus tai lapsilisien tasokorotus, jotka yleensä ovat miljarditasolla.

Luulen, että nämä tutkijat, joita täällä on tänä iltana siteerattu, olisivat aika kauhuissaan tästä keskustelusta ja siitä, miten heidän lukujaan on täällä käytetty. Ensinnäkin keskustelu on ollut hyvin kapea-alaista ja toimeentuloon painottuvaa. Luulen, että lapsipolitiikka heidän näkökulmastaan on myös laajaa, (Puhemies koputtaa) vaikka nämä tutkimukset on tuotu asian pohjakeskusteluun. Muistutan vielä, että nämä tiedot ulottuvat vain vuoteen 99 saakka.

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! En tiedä, kuinka monta kertaa täällä pitää samat väärät tiedot korjata, kun taas sanottiin, että lapsiperheitä valuu toimeentulotukeen. Vuonna 94 meillä 86 700 lapsiperhettä sai toimeentulotukea. Vuonna 99 määrä oli 70 700. Vuoden 2000 tietoja valitettavasti ei vielä ole olemassa. Todettakoon myös todella se, että kaikki ne tilastotiedot, joihin täällä vedotaan, koskevat edellistä hallitusta. Tämän hallituksen aikaansaannokset eivät näy tilastoissa vielä lainkaan.

Anu Vehviläinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On erittäin ristiriitaista, että toisaalta täällä halutaan väärin ymmärtää tahallaan se, että keskusta vaatii rahaa, ja sitten toiset puheenvuoroissaan toiselta puolelta kysyvät, mitä te luulette sillä ja sillä rahamäärällä saavanne. Minä olen hyvilläni siitä, että tässä talossa ei päätetä todellakaan rakkaudesta eikä välittämisestä, mutta tässä talossa päätetään rahasta ja laeista.

Otan laeista yhden esimerkin, joka esimerkiksi on tuonut päivähoitoon todella rasitusta sitä kautta, että on tullut lisää ilta- ja viikonloppuhoitoa. Se on tämän talon päättämä laki, jota te, rakkaat hyvät hallituspuolueiden edustajat, täällä ajoitte, kauppojen aukioloaikojen lisääminen. (Ed. Huotari: Se oli salin toinen laita!) — Tehän sen esityksen toitte tänne ja ajoitte sen läpi. Siinä on yksi esimerkki siitä, miten myös lait vaikuttavat.

Kulttuuriministeri  Suvi  Lindén

Arvoisa puhemies! Keskustelu on ollut kovin lapsipainotteista niin kuin tietysti välikysymyksen sisältökin, mutta koska välikysymyksessä viitataan myös nuorisotyömäärärahojen leikkaamiseen, haluan käyttää puheenvuoron.

Arvoisa puhemies! Nuorisomarkka on se muoto, jolla kuntien nuorisotyötä tuetaan. Myös kunnat ovat merkittäviä nuorisotyön rahoittajia. Kaiken kaikkiaan valtiovallan määrärahat, mukaan lukien kokonaispanostus nuorisotyön toimialaan, ovat runsaat miljardi markkaa vuodessa. Mikäli lasketaan valtiovallan nuorten elinoloihin käyttämät nuorisopoliittiset määrärahat, päästään vuositasolla valtion budjetissa noin 30 miljardiin.

Totta on, että 90-luvulla, jolloin elettiin tiukkaa taloudellista aikaa, myös nuorisomarkka joutui leikkauksen kohteeksi, mutta itse asiassa olen sitä mieltä, että kuntien nuorisotyön tehtävä ei ole vapaa-ajan palvelujen järjestäminen vaan ennen kaikkea nuorisotyön ammattilaisten erikoisosaamista tulee käyttää juuri ennalta ehkäisevään syrjäytymisvaarassa olevien nuorten auttamiseen, juuri niiden nuorten auttamiseen, jotka elävät sellaisessa elämäntilanteessa, usein moniongelmallisten perheiden lapsina. Näin ollen voi sanoa, että tiukan markan aika on tuonut myös uusia vaihtoehtoja nuorisotyöhön ja tärkeitä uusia painopistealueita, joitten avulla varmasti huomattavasti paljon enemmän voidaan auttaa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.

Viime keväänä opetusministeriö toteutti kunnallisen nuorisotyön arvioinnin, ja kutsuimme kunnalliset päättäjät maakunnittain seminaareihin. Tässä arvioinnissa oli mukana yhdeksän eri ministeriötä, mikä todistaa jo sen, että nuorisopolitiikka on kovin horisontaalista. Kun tapasimme toista tuhatta kuntapäättäjää, osoittautui, että valtaosalla nuorista asiat ovat kunnossa. Mutta maassamme on toki myös lapsia ja nuoria, joiden asiat ovat kaikkea muuta kuin kunnossa, ja näiden nuorten elämänhallintaan liittyvien ongelmien ratkaiseminen sekä pysyvä syrjäytymisen ehkäisy edellyttävät uusia, tehokkaampia toimintamalleja.

Välikysymyksessä vedotaan monenlaisiin eri tutkimuksiin. Myös opetusministeriö on tutkinut vuodesta 94 säännöllisesti nuorten arvoja ja asenteita. Tämän syksyn nuorisobarometri edelleen osoittaa sen, että enemmistö nuorista on aikaisempaa tyytyväisempi sekä omaan elämäänsä että taloudelliseen tilanteeseensa. Myös nuorten usko omaan tulevaisuuteensa on pysynyt vahvana. Erittäin tärkeää onkin, että tulevat nuoret tulevissa nuorisobarometreissa voivat antaa saman tyyppisiä vastauksia. Näin ollen on erittäin tärkeää, että lapsipolitiikkaa ja perheiden elämäntilanteita tuetaan. Ennen kaikkea tukemisessa on tärkeää antaa näille tämän päivän nuorille, jotka ovat hetken päästä vanhempia, tukea vanhemmuuteen ja siihen, miten toimia kasvattajana.

Arvoisa puhemies! Vaikka olemme onnistuneet nuorten enemmistön osalta, ei pidä unohtaa, että tarvitaan myös korjaavia toimenpiteitä auttaaksemme niitä nuoria, jotka syystä tai toisesta ovat tämän tuen tarpeessa. Nuorten elinolojen parantamiseksi on kohdennettu toimia nuorten työllistämiseen ja työpajatoimintaan, jossa nuorisotyön painopisteenä on nuorten arjen hallinnan edistäminen sekä koulutukseen ja työelämään ohjaaminen.

Syrjäytymisen ehkäisyn ja ennalta ehkäisevän huumetyön määrärahoja on kohdistettu nuorille suunnattuihin hankkeisiin, joissa tärkeänä osana on ollut viranomaisverkostojen rakentaminen ja osaamisen lisääminen nuorten parissa toimivien aikuisten keskuudessa. Parhainta ennalta ehkäisevää nuorisotyötä sekä ennalta ehkäisevää huumetyötä tehdään silloin, kun nuorisotyön toimintamahdollisuudet ovat hyvät ja toiminta on niin kiinnostavaa, että elämän piristystä ei tarvitse hankkia kemiallisilla piristeillä. Aina täytyy muistaa, että nämä nuoret, joita me ennalta ehkäisevässä nuorisotyössä autamme, ovat niitä tulevaisuuden vanhempia. Välikysymys painottuu hyvin vahvasti korjaavaan työhön, ja ennalta ehkäisevä työ unohdetaan.

Kaikki luettelemani toimenpiteet ja määräraha-avaukset ovat pohjanneet nuorisotutkimuksesta saatuun tietoon nuorten elinoloista. Valtion budjetissa olevat määrärahat ja nuorisotyön toimintaympäristön tarpeet on strategisesti saatu osumaan kohdalleen. Tätä samaa työtä hallitus aikoo jatkaa nuorisotyön määrärahojen kohdentamisessa.

Sellaisella uudelleen suunnatulla nuorisopolitiikalla, joka pyrkii vaikuttamaan elinoloihin laaja-alaisesti, on ainakin periaatteessa paremmat edellytykset selviytyä talouskriiseistä kuin aikaisemmin harjoitetulla, kapeasti vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin suuntautuneella nuorisotyöllä. Kyse ei ole vain taloudesta, niin kuin täällä useassa puheenvuorossa on tuotu esille. Hyvien elinolojen turvaaminen on nuorten hyvinvoinnin kannalta keskeistä, ja vanhempien tuki nuoren kasvussa on ehdottoman tärkeää. Mitä paremmin nuorisotyölain mukaista nuorisopolitiikkaa toteutetaan käytännössä, sitä vähemmän tarvitsemme korjaavia toimenpiteitä.

Arvoisa puhemies! Joitakin kommentteja käytyyn debattiin.

Ed. Räsänen totesi kristillisdemokraattien puheenvuorossa viitaten lakiin kuvaohjelmien tarkastamisesta, että hallitus toi väkivallan ja pornon marketteihin. Voisi todeta, että tämä sama väkivaltaviihde ja porno, joka nyt kuvaohjelmien tarkastuslain myötä ikään kuin marketteihin tuli, on tullut televisioruudun kautta olohuoneisiin vuosikymmenten ajan. Voi sanoa, että olemme hyvin aktiivisesti seuranneet vuoden alusta voimaan tulleen lain vaikutuksia. Voinen todeta tässä, että selvästi hyvä asia on ollut se, että ikärajat ovat samanlaiset videoissa kuin elokuvissa. Tämä on selkiyttänyt käytäntöjä.

Toisaalta vanhan lain voimassa ollessa poliisiviranomaisille tuli kymmeniätuhansia ilmoituksia laittomista videoista. Nyt nämä ilmoitukset ovat jääneet pois toisaalta johtuen tietysti siitä, että video-ohjelmien ikärajat ovat samat kuin elokuvissa, mutta toisaalta valitusten määrät ovat vähentyneet ja vanhempien kritiikki ei ole lisääntynyt. Laki kuvaohjelmien tarkastamisesta ei ole tuonut niitä uhkakuvia koteihin, joita lain käsittelyn yhteydessäkin esille tuotiin. Mutta on erittäin tärkeä kiinnittää huomiota väkivaltaviihteeseen ja sen vaikutukseen nuoren kasvussa.

Myös ed. Rauhala kiinnitti huomiota väkivaltaviihteeseen. Voinen todeta, että teknologian kehityksessä on omat kielteiset piirteensä. Varmasti se, että sähköiset jakelukanavat ovat lisääntyneet niin kansallisesti kuin satelliittien kautta, Internet-tietoyhteiskunta on tuonut videopelit koteihin, tuo aivan uudenlaisen haasteen niin vanhemmille kuin kouluille kasvatukseen, koulutukseen ja ennen kaikkea oppimiseen uudessa toimintaympäristössä. Tänä päivänä on varmasti aivan erilaista olla vanhempi ja kasvattaja kuin parikymmentä vuotta sitten, mutta en usko, että kieltämällä teknologian kehityksen, kieltämällä televisiot tai Internet, voitaisiin nämä ongelmat ratkaista. Nämä asiat ratkaistaan yhteistyöllä eri viranomaisten kanssa ja yhteistyössä ennen kaikkea perheiden kanssa.

Ed. Kiviniemi totesi keskustan ryhmäpuheenvuorossa, että vapaa-ajan palvelut ovat vähentyneet. Itse kyllä suhtautuisin tämän tyyppiseen näkemykseen aika kriittisesti. Kuten totesin, se, että nuorisotyön määrärahat ovat 90-luvulla pienentyneet, ei ole johtanut siihen, että nuorille ei olisi olemassa harrastusmahdollisuuksia. Vuosittain rakennetaan uusia liikuntapaikkoja, ja kansalaisjärjestötoiminnan kautta vapaa-ajan palvelut ovat päinvastoin kasvaneet. Lasten iltapäivätoimintaan on kiinnitetty huomiota, ja muun muassa tänä vuonna lähes 900 liikunnallista iltapäiväkerhoa tarjoaa 55 000 lapselle tärkeää iltapäivätoimintaa.

Toisaalta, huolimatta tiukasta taloudellisesta ajasta 90-luvulla olemme pystyneet säilyttämään maata kattavan teatterien, orkestereiden ja museoiden verkoston, jotka tarjoavat myös sekä lapsille, nuorille että aikuisille vapaa-ajan palveluja. Voi myös sanoa, että taiteeseen liittyviä vapaa-ajan toimintoja on vuosi vuodelta tässä maassa pystytty kehittämään.

Arvoisa puhemies! Toivon todellakin, että keskustelu voisi olla myös rakentavaa siinä suhteessa, että havaitaan ja yhdessä ymmärretään se, ettei markalla kaikkea ratkaista, ja etsitään niitä toimenpidemalleja, joilla voidaan yhdessä luoda olosuhteita vanhemmuuteen kasvamiseen, perheiden tukemiseen, siihen, että vanhemmat ymmärtävät myös oman vastuunsa siitä, että tulee antaa lapselle aikaa kaiken kiireen keskellä.

Työministeri Tarja Filatov

Arvoisa rouva puhemies! Vaikka keskustelu ja debatti käytiin pääasiassa tulonsiirtojen puolella, niin kun varsinaisessa välikysymyksessä kuitenkin kysytään, mitä hallitus on tehnyt lapsiperheiden aseman kohentamiseksi työelämää koskevissa asioissa, niin ehkä muutama seikka tältä puolelta on paikallansa.

Voisi sanoa, että kaikkein merkittävin uudistus tällä puolella on varmasti työsopimuslaki, erityisesti sen vuoksi, että yleensä lapsiperheiässä olevat nuoret perheet ovat tehneet enemmän pätkätöitä, sirpaletöitä, ja kärsineet siitä työelämän kokonaismuutoksesta, joka globalisaation, talouden kovenevan kilpailun ja muiden kansainvälisten virtausten kautta Suomeenkin on tullut. Siinä mielessä hallituksen linjaukset etsiä yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa ratkaisuja, joilla tuotaisiin turvallisempaa työelämää ihmisten ulottuville, ovat olleet merkittäviä. Erityisesti se, että määräaikaisia työsuhteita ei saa enää solmia loputtomasti peräperään, ellei siihen ole jotakin työtehtävästä riippuvaista erityistä syytä, on tuonut turvallisuutta nuorten perheiden elämään.

Tällä hetkellä määräaikaisia työsuhteita työntekijöiden itsensä ilmoituksen mukaan tekee 14,6 prosenttia. Tässä ei vielä näy työsopimuslain vaikutus kokonaisuudessansa, mutta on näkyvissä se, että tämmöinen turha pätkittyneiden työsuhteiden käyttö on vähenemässä lain korjauksen myötä. Jos katsotaan, miten nämä määräaikaiset työsuhteet sitten ikäjakautuman mukaan kohdentuvat, niin nelisentoista prosenttia näistä työsuhteista ajoittuu siihen vaiheeseen, kun ihmisillä on pieniä lapsia. Alle 25-vuotiailla on lähes puolet määräaikaisista työsuhteista, ja kun keskimääräinen ensisynnyttäjän ikä on 27,6, silloin voisi sanoa, että pienten lasten vanhemmat ovat päässeet parempaan työelämäasemaan. Mutta varmasti osaltansa pätkittyneet työsuhteet ovat myöhentäneet lasten hankintaa, silloin kun perheet tällaisia suunnitelmia tekevät.

Pienten lasten vanhempien ja erityisesti isien ylityöstä on myös puhuttu useaan otteeseen. Ylitöitä suomalaisessa yhteiskunnassa tehdään paitsi rahan vuoksi myös ikään kuin ilman sitä tulohyötyä, mitä ylitöistä voi tulla, elikkä myös ilmaiseksi. Tässä on pientä positiivista kehitystä tapahtunut. Jos verrataan viime vuoteen ylitöiden määrää, ne ovat alentuneet 4 prosenttiyksiköllä. Kun vielä vuosi sitten ylitöitä teki 52 prosenttia suomalaisista, tällä hetkellä tuo luku on alentunut 48 prosenttiin. Ylitöiden syyt ovat hyvin erilaiset, ja onneksi osa ihmisistä korvaa ylityöt vapaa-aikana, jolloin tätä ylimääräistä ikään kuin kotoapoissaolorasitusta ei synny.

Usein työelämän ja perheen yhteensovittamisen lääkkeeksi tarjotaan lainsäädäntöä. Jos me katsomme niitä perhevapaita, joita suomalaisessa yhteiskunnassa on, ne ovat varmasti — hyvällä omallatunnolla voimme sanoa — maailman huippuluokkaa. Mutta ongelma on se, että työelämässä ei välttämättä uskalleta käyttää niitä oikeuksia, joita lainsäädäntö perheille suo. Vaikkapa pienen sairaan lapsen kotona hoitaminen on sellainen asia, jonka monet vanhemmat tietävät oikeudekseen, mutta jota he eivät uskalla käyttää. Eikä aina ole kyse edes työnantajan painostuksesta tai pelosta vaan sen työyhteisön. Me olemme usein myös työkavereina aika julmia toinen toisellemme silloin, jos perhevelvoitteet vaatisivat joustamaan perheen ehdoilla suhteessa siihen tehtyyn työhön. Siinä mielessä myös asennekeskustelu on varsin paikallansa, koska useinhan perheiden väsymys juontaa juurensa kiireisestä ja ylirasittavasta työelämästä.

Mutta kun kaikkia asioita ei voi lailla ratkaista, niin pitää etsiä niitä käytäntöjä, jotka eri työpaikoilla toimisivat ja toisivat helpotusta näihin asioihin. Hallituksella on työssäjaksamisohjelma, joka varmasti osaltansa etsii niitä käytäntöjä, jotka helpottaisivat työelämän paineita. Yhtenä esimerkkinä siellä nousevat esille jatkuvasti joustavat työaikajärjestelyt nimenomaan perheen lähtökohdista. Sen lisäksi työelämään ja perhe-elämään sopivia malleja yritetään etsiä Esr-ohjelmien kautta, ja kun 95—99-ohjelmakaudella tähän kohderyhmään käytettiin 114 miljoonaa, niin nyt käynnissä olevalla ohjelmakaudella tämä rahasumma on noussut 390 miljoonaan. Siitä osa kohdentuu tasa-arvoon työelämässä, mutta osa tulee työn ja perhe-elämän yhteensovittamislähtökohdista.

On pari sellaista hanke-esimerkkiä, joita soisi olevan enemmänkin, mutta ikävä kyllä näitä työn ja perhe-elämän yhteensovittamismalleja on niin vaikea elävästä elämästä löytää, että myös näitä hankkeita tulee vähemmän kuin rahoittamaan pystyttäisiin.

Yksi esimerkki on Artemis-projekti, joka on lähtenyt siitä, miten vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten äitien minävoimia voitaisiin parantaa ja millä lailla rakentaa sellaisia tukiverkkoja, että he jaksaisivat tässä vaikeassa asemassansa, miten he voisivat palata työelämään, yhdistää siihen vammaisen lapsen hoitoa, ja millä lailla voitaisiin parantaa niitä palveluja, joita tällaisessa erityistilanteessa tarvitaan.

Toinen mainitsemisen arvoinen hanke on työn ja perheen yhteensovittamisen kehittäminen työyhteisössä, joka on parhaillaan käynnissä oleva hanke. Siinä tarkoitus on miesvaltaisilla tekniikan alan työpaikoilla ja naisvaltaisilla sosiaali- ja terveydenhuollon alan työpaikoilla kehittää sellaisia malleja, jotka edistäisivät perhe-elämän yhteensovittamisen käytäntöjä työpaikoilla ja myös sitä, miten vanhemmuutta saataisiin näkyväksi työpaikoilla. Me tiedämme kaikki, että työnantajista ja työkavereista monet ovat vanhempia, mutta usein näistä asioista ja ongelmista puhutaan työyhteisön ulkopuolella, mutta ei välttämättä rohjeta siellä työpaikalla itsessään etsiä ratkaisua siihen, miten työtä ja perhettä olisi helpompi yhteensovittaa.

Sitten ehkä yleisenä huomiona on, että varmasti työllisyyden parempi kehittyminen on turvannut myös lapsiperheiden asemaa ja tuonut sitä kautta kestävyyttä, turvallisuutta talouteen, mutta myös elämän tulevaisuuskuviin. Tässä keskustelussa on hieman häirinnyt se, että puhutaan niistä asioista, jotka lapsiperheiden kohdalla ovat kaikkein kipeimpiä. Puhutaan mielenterveysongelmista, puhutaan syrjäytymisestä, puhutaan niistä erityisongelmista, jotka suomalaisessa yhteiskunnassa ovat kasvaneet. Niihin ei varmasti vaikuta mikään asia yksiksensä, vaan koko meidän yhteiskunnallinen muutoksemme, josta osa tulee poliittisin päätöksin, mutta josta osa tulee asenteisiin, arvoihin ja muihin asioihin liittyen. Siinä mielessä ne ratkaisuvaihtoehdot ja ensisijaiset rahoituskohteet, jotka ovat olleet voimakkaimmin esillä tässä keskustelussa, eivät kyllä kohdistu näiden kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien perheiden ja lasten tilanteen helpottamiseen, vaan esimerkiksi lapsilisä tai kotihoidon tuki ovat sellaisia tukimuotoja, joita saavat kaikki suomalaiset, jos he täyttävät nämä kriteerit siinä mielessä, että he ovat hoitamassa lasta kotona tai heillä on sen ikäisiä lapsia, että lapsilisää saa. Tällöin itse asiassa iso osa tästä rahallisesta panostuksesta valuisi jonnekin muualle kuin sinne, missä sitä ehkä kipeimmin tarvitaan.

Hallituksen tekemässä köyhyyspaketissa on kohdennettu rahaa osaan näistä kipeimmistä ongelmista, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö kipeitä ongelmia olisi vielä jäljellä ja etteikö niihin täytyisi jatkossa etsiä lisärahoitusta. Sen sijaan tässä keskustelussa ei ole käyty läpi niitä vaihtoehtoisia malleja, joiden kautta sitten tätä kokonaisuutta rahoitettaisiin, mutta ehkä se ei tällaiseen isoon salikeskusteluun sovi, vaan ennemmin niihin pieniin tilanteisiin, joissa etsitään konkreettisesti rahoitusta positiivisille uudistuksille. Mutta voisi kyllä puolustaa hyvällä omallatunnolla hallituksen linjaa, että esimerkiksi suuntaaminen esiopetukseen tai päivähoitoon tai koululuokkien tilanteen parantamiseen valtionosuuksien kautta pyrkii turvaamaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten tilannetta.

Sen lisäksi usein on kyse myös paikallisista innovaatioista. Vaikkapa oman tyttäreni koulu, jossa on päätetty porrastaa välitunnit, jotta lapset olisivat pienemmissä ryhmissä välitunnilla ja koulukiusaamista voitaisiin ehkäistä, on yksi esimerkki siitä, että kaikki ei maksa rahaa. Onneksi monissa kunnissa on lähdetty järjestämään iltapäivähoitoa työssäkäyvien vanhempien tueksi, mutta siinä yhteydessä pitäisi pohtia, niin kuin täällä muutamaan otteeseen on esiin nostettu, sitä, miksi harrastustoiminnan täytyy olla myöhään illalla, lasten taas iltapäiväkerhossa ikään kuin enemmän vain parkkipaikalla. Siten syödään yhteistä aikaa, joka perheillä voisi olla, koska kai tämän pahoinvoinnin yksi suurimpia syitä on ennemminkin yhteisen ajan puute kuin yhteisen rahan puute.

Anu Vehviläinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Haluan myös hieman kertoa, mikä minua on häirinnyt tässä debatissa ja keskustelussa. Minua on häirinnyt se, että ikään kuin meitä välikysymyksen tekijöitä pidettäisiin jotenkin tyhminä, että me emme ymmärrä, mitä tässä talossa päätetään. Jos me olisimme laittaneet välikysymykseen erittäin paljon asioita, jotka eivät ole lainsäädäntöön tai rahaan liittyviä, meille sanottaisiin, että eihän niitä tässä talossa päätetä. Sen takia meillä välikysymyksen perusteluissa on erittäin paljon asioita, jotka liittyvät nimenomaan tämän talon päätöksiin.

Arvoisa puhemies! En voi olla vielä palaamatta kokoomuksen ryhmäpuheenvuoroon, joka kirjallisena on kädessäni. Ehdin jo onnitella ryhmäpuhuja Karttusta siitä, että hän jätti pois tämän onnettoman pätkän pidetystä puheestaan, jossa hän yritti tällä nollatutkimuksella, jossa oli käyty läpi 20 kuntaa, osoittaa, että keskusta ei kannattaisi kotihoidon tukea. Totean vielä tähän, kuten ed. Kiviniemi jo debatissa, että tämä on täysin hölynpölyryhmäkansliatutkimus. Keskusta on ollut nimenomaan niissä kunnissa, joissa kotihoidon tuesta on tehty päätöksiä, erittäin vahvasti mukana, vaikka olisi laitettu se 5 000 asukkaan raja. Otan esille vaikka esimerkiksi Oulun, jossa on Oulu-lisä. Keskusta on siellä vahvasti mukana päätöksenteossa. Jos muistan oikein, Oulu-lisä taitaa olla kuntalisistä kaikista korkeimpia.

Arvoisa puhemies! Sitten omaan valmisteltuun puheenvuorooni. Kun täällä on puhuttu nyt siitä, mikä tekee tästä välikysymyksestä aiheellisen, kyllä minun mielestäni perusasia on se, että lapsilla tänä päivänä, vaikka ei voi yleistää että kaikilla, mutta yhä suurenevalla joukolla, on yhä enemmän ongelmia kuin oli kymmenkunta vuotta sitten. Esimerkiksi häiriintyneiden alle 15-vuotiaiden lasten määrä on lisääntynyt huomattavan paljon. Tänään asiantuntijat ovat arvioineet meille eduskunnassa, että 900 000:sta alle 15-vuotiaasta lapsesta peräti 150 000 kärsii eriasteisista häiriintyneisyysoireista, ja mikä pahinta, nämä oireet ovat itse asiassa kymmenen vuoden aikana muuttuneet. Silloin kun kymmenkunta vuotta sitten oireet olivat usein unettomuutta tai yökastelua, tänä päivänä yhä useamman lapsen oireet ovat aggressioita tai jopa itsetuhoisuutta, eli oireiden laatu on erittäin paljon muuttunut.

Yhteys välikysymykseen on se, että meidän pitäisi tässä salissa pystyä päätöksenteon pohjaksi hahmottamaan se, miten perhepoliittisilla päätöksillä voidaan vaikuttaa siihen, että lapset voisivat paremmin sekä tänään että myös huomenna. Minun mielestäni perhepolitiikka on erittäin laaja asia. Sitä osoittaa se, että täällä on ollut vaikea siitä keskustella. Minulle se tarkoittaa poliittisina päätöksinä muun muassa päivähoidon järjestämistä asettamatta kotihoidon tukea tai kunnallista päivähoitoa vastakkain. Pitää olla vaihtoehtoja. Se tarkoittaa myös perhetukia, ja se tarkoittaa perheen ja työelämän yhteensovitusta. Se tarkoittaa myös kouluasioita, miten perusopetus, esiopetus, käytännössä on järjestetty. Eli on erittäin laajasta kokonaisuudesta kysymys.

Kuten täällä on moneen otteeseen jo todettu, kyllähän se totta on, että tämän välikysymyksen tausta ulottuu Lipposen hallituksen alkuun eli vuoteen 95, jolloin tehtiin laajoja leikkauksia perhepolitiikan tukien puolelle. Mutta haluan myös muistuttaa, kun täällä hallituspuolueiden edustajat ovat korostaneet, että samaan aikaan on satsattu kovasti palveluihin, että ei se ole totta. Kyllä siellä aivan alussa leikattiin toistakymmentä miljardia markkaa kunnilta juuri niistä rahoista, joilla piti niitä palveluita parantaman. Totta on, että ensi vuodelle tulee parannusta, mutta aika paljon myös rahoja siirrellään kuntakentän sisällä, että varsinaista uutta rahaa ei niin miljarditolkulla sitten olekaan.

Mutta kohtalokkain virhe on se, että kun viime vuodet ovat olleet taloudellisen kasvun aikaa, noususuuntaista aikaa, hallitus on ollut liian laiska, keskustan mielestä aivan liian laiska — otamme tähän perusteluksi tutkimukset, joihin moneen kertaan on viitattu — korjaamaan kaikista pahimpia, räikeimpiä epäkohtia. Pidän hyvänä sitä, että veroja on voitu alentaa, mutta olen kyllä sitä mieltä, että ei voi olla oikein, että verojen alentamisen seurauksena yksin elävien ja myös lapsettomien perheiden käteenjäävät tulot ovat suurentuneet suhteessa lapsiperheisiin. Minun mielestäni se ei ole oikeudenmukaista. Eli tuloerojen kasvu lapsettomien hyväksi ei ole missään oloissa perusteltua. Nyt kuitenkin näin viime vuosien aikana tässä salissa on tehty ja nimenomaan hallituspuolueiden edustajien käsien voimin.

Arvoisa puhemies! Tämä välikysymys ei ole mikään irrallinen nyt keksitty, taskusta vetäisty juttu, vaan välikysymys lapsiperheiden tilanteesta on luontevaa jatkoa keskustan pitkäjänteiselle perhepolitiikalle. Kukaan ei voi täällä väittää, etteikö ennen maalaisliitto olisi ollut kiinnostunut ja etteikö tänään Suomen keskusta olisi kiinnostunut siitä, mitä koteihin, mitä perheisiin kuuluu. Näin on edelleen 2000-luvulla, ja näin tulee olemaan myös jatkossa.

Nostan esille yhden asian, kun olemme todenneet useaan kertaan, että tähän välikysymykseen liittyy keskustan seitsemän lakialoitteen ja myös talousarvioaloitteen paketti. Omissa nimissäni on jätetty minimiäitiyspäiväraha-aloite, ja haluan edelleenkin toistaa, että luulin jo vuosi sitten, kun täällä tämän vuoden budjettia rakennettiin, että hallituspuolueissa olisi ollut orastavaa ymmärrystä korjata minimiäitiyspäiväraha, koska kukaan ei pysty millään tavalla perustelemaan, että on oikein, että se on 60 markkaa per päivä.

Itse olin viime talven ja kevään äitiyslomalla ja tulin tänne syyskuun alussa tutkimaan budjettiriihen tuloksia, ja budjettiriihen kantama oli, että siihen ei tule ensi vuodelle korotuksia. Suivaannuin asiasta aika kovasti, kuten myös monet muut edustajatoverini, ja tein asiasta oikeuskanslerille kantelun. Mielestäni siitä ei voi kyllä sanoa, että se olisi populismia. Jos perustuslain 19 § sanoo, että ihmisellä on oikeus sosiaaliturvaan vanhuuden aikana, äitiyden aikana, (Puhemies koputtaa) työttömyyden aikana, niin silloin (Puhemies koputtaa) pitää myös olla äitiyden aikana. — Lopetan tämän tähän, mutta sainpahan sanottua.

Hanna  Markkula-Kivisilta  /kok:

Arvoisa puhemies! Samalla kun voi olla iloinen siitä, että tämän välikysymyksen myötä eduskunnalla on kerrankin mahdollisuus käydä laajaa keskustelua lapsiperheiden asemasta Suomessa, ei voi kuin ihmetellä keskustan välikysymyksen käsittämättömän suppeaa näkökulmaa itse asiaan. Hieman kärjistäen teksti välikysymyksen tekstin mukaan lasten ja nuorten pahoinvointi johtuu pääsääntöisesti perhetukien leikkauksesta tai puutteellisesta työaikalainsäädännöstä. Tämä näkökanta on mielestäni sinänsä hyvin aikaamme sopiva, sillä se kertoo pelottavalla tavalla yhteiskuntamme ajattelutavasta, siitä, että onni tulee jostain ulkopuolelta ja ongelmien syy on aina jonkun muun, tässä tapauksessa hallituksen virheissä tai tekemättä jättämisissä. Hallitusta saa syyllistää, mutta meitä vanhempia ei.

On ehkä totta, että lapsiperheiden taloudellinen asema on ainakin suhteellisesti heikentynyt 1990-luvun aikana. Tästä kehityksestä meidän poliitikkojen ja tietysti erityisesti hallituspuolueiden on kannettava oma vastuunsa. Samoin on totta, että lasten ja nuorten pahoinvointi on viime vuosina hälyttävästi lisääntynyt, mutta näiden kehitysten ajallisesta yhteneväisyydestä huolimatta ne eivät kokonaan ole toinen toisistaan johtuvia. Kuinka muuten selitetään niin sanottujen hyvien perheiden lasten pahoinvointi, josta viime aikoina on saatu aivan karmaisevia esimerkkejä?

Toisaalta jotain arvoistammehan kertoo sekin, että termillä hyvä perhe tarkoitetaan yleensä taloudellisesti turvattuja perheitä, ikään kuin se olisi tae lapsen hyvälle elämälle, ja kuitenkin enemmän kuin rahaa lapsi tarvitsee aikaa sekä turvallisia, läsnä olevia aikuisia, jotta hän voisi kasvaa tasapainoiseksi ja itsestään sekä muista huolehtivaksi aikuiseksi.

Hyvin usein kuulee sanottavan, ettei vanhempia saa syyllistää. Meidän lapsemme ja nuoremme toikkaroivat viina- ja huumehöyryissä yön tunteina kaduilla, sairastuvat syömishäiriöihin ja masennukseen yhä nuorempina, sotkevat, rikkovat, syyllistyvät yhä julmempiin väkivallantekoihin, jopa murhaavat, mutta vanhempia ei saa syyllistää. Hyvät ihmiset, kenen syy se sitten on? Tuskin sentään hallituksenkaan.

Vaikka on totta, ettei kaikista lasten ja nuorten toilailuista voi syyttää heidän vanhempiaan, on kuitenkin syytä tunnustaa, että vanhempien läsnäololla ja rakastavalla huolenpidolla tai sen puutteella on ratkaisevan suuri vaikutus siihen, mihin suuntaan lapsen elämä jo pienenä lähtee kehittymään. Erään ystäväni tokaisu, ettei hän inhoa huonosti käyttäytyviä pikkulapsia, vaan heidän vanhempiaan, on ehkä hieman kärkevä, mutta kyllä siinä on totta enemmän kuin se kuuluisa toinen puoli.

Syyllisyys ei ole koskaan mukava asia. Syylliseksi itsensä tunteva joutuu tunnustamaan, että on joko tehnyt tai jättänyt tekemättä jotain sellaista, jota olisi tai ei olisi pitänyt. Se, että joku toinen sen vielä osoittaa, tuntuu erityisen pahalta. Mutta samalla syyllisyyden tunne on mielestäni yksi harvoista todellisista motiiveista muutokselle. Harva meistä muuttaa tapojaan ja tottumuksiaan ilman, että kokee aiemmin olleensa väärässä. Jos äiti tai isä ei tunne syyllisyyttä siitä, että lapset joutuvat olemaan liikaa yksin, hän tuskin tapojaan muuttaa.

Välikysymyksen tekijät peräävät hallitukselta toimia perheen ja työelämän paremmaksi yhteensovittamiseksi. Asia on sinällään tärkeä, mutta enemmän kuin uutta lainsäädäntöä itse perään olemassa olevan lainsäädännön antamien mahdollisuuksien hyödyntämistä. Pienten lasten vanhempien lyhennetyt työajat ovat tärkeä asia, mutta hyvin paljon parannusta monen perheen arkeen saataisiin jo sillä, että siirryttäisiin takaisin 40 tunnin työviikkoon. Näinhän laki sanoo, mutta tutkimusten mukaan etenkin pienten lasten isien työviikko venyy usein 50-, jopa 60-tuntiseksi. Kirjattujen ja kirjaamattomien ylitöiden seurauksena meillä on hyvin monen isän ja äidin kohdalla siirrytty viisipäiväisestä vähintäänkin kuusipäiväiseen työviikkoon. Uusilla työaikasäännöksillä olisi hyvin vähän vaikutusta näiden perheiden hyvinvointiin. Asennemuokkauksella niin työnantajien kuin työntekijöidenkin kohdalla voitaisiin muuttaa paljon enemmän.

Suomalaisessa yhteiskunnassa työllä on aina ollut keskeinen rooli. Ihmisen arvo ja asema on mitattu ja mitataan edelleenkin sillä, mitä työtä hän kodin ulkopuolella tekee. Oma perspektiivini on ehkä lyhyt, mutta tuntuu siltä kuin työn ensisijaisuus olisi viime aikoina vain voimistunut. Työnantajan kannalta perhe on ongelma, sillä lasten hakeminen päiväkodista tai sairastuminen estävät työntekijän jatkuvan saatavillaolon. Työntekijän eli isän tai äidin kannalta lapsi hankaloittaa uran tekemistä ja laajemminkin itsensä toteuttamista. Nykyisin vallalla olevan kaikki mulle heti nyt -ajattelun ja lasten tarpeiden yhteen sovittaminen ei ole mahdollista. Vaikka moni sitä yrittääkin, on tosiasia kuitenkin se, että kaikkea ei voi saada eikä kaikkea voi tehdä yhtä aikaa, ei ainakaan täysipainoisesti. Aina joku kärsii, ja valitettavan usein tänä päivänä tuo joku on lapsi ja perhe kokonaisuudessaan. Ja kun perhe kärsii, kaikki kärsii. Kun me laiminlyömme lähimpiämme, me laiminlyömme itseämme ja kaikkea sitä, millä oikeasti on kestävää merkitystä oman hyvinvointimme kannalta.

Arvoisa puhemies! Varmasti on totta, että lisäämällä perhetukien määrää helpottaisimme monien perheiden vaikeaa tilannetta, sillä taloudelliset vaikeudet eivät voi olla heijastumatta perheen muuhunkin ilmapiiriin. Mutta vähintäänkin yhtä merkityksellistä perheiden yleisen hyvinvoinnin kannalta on sillä, millaisessa asenneilmapiirissä vanhemmat lapsiaan kasvattavat. Jos yhteiskunta kaikin tavoin viestittää sitä, että työelämän tarpeet ovat ensisijaisia, että raha ja tehokkuus on kaiken mittari, että ahneus palkitaan ja että itsensä toteuttaminen ja elämysten tai kokemusten metsästäminen ovat onnellisuuden tae, ei ole ihme, että niin moni lapsiperhe on myllerryksessä ja voi pahoin. Itse asiassa ihme on se, että niin suuri osa vanhemmista vielä tehtävässään onnistuu.

Tärkeintä, mitä vanhemmat voivat lapsilleen tehdä, on antaa heille rakkautta ja omaa aikaansa. Kumpaakaan me emme voi lainsäädännöllä tai rahalla turvata. Lainsäätäjän ensisijainen tehtävä on luoda hyvän elämän niin aineellisia kuin henkisiäkin edellytyksiä, mutta mielestäni me emme saa hyväksyä myöskään sitä valtaa, mikä meillä on mielipidevaikuttajina. Sillä sävyllä ja niillä äänenpainoilla, joilla me perheistä, lapsista ja yleensäkin vallitsevista tai toivottavista arvoista puhumme, on suuri merkitys sille, missä ilmapiirissä lapsemme kasvavat. Jos me emme pidä lapsen etua ja oikeuksia kaikkein tärkeimpinä, kuinka me voimme edellyttää sitä muiltakaan?

Mirja Ryynänen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minua vähän vaivasi ed. Markkula-Kivisillan puheenvuorossa sama asenne, joka myös äskeisessä keskustelussa näkyi ja kuului hyvin monen kokoomuslaisen puheenvuorossa. (Ed. Markkula-Kivisilta: Ei täällä ollut kokoomuslaisia puheenvuoroja!) — No, muutamia täällä oli. — Heidän puheenvuoroissaan todettiin, että kyse on vain vanhempien asenteista. Mitään muuta vikaa koko hallituksen perhepolitiikassa ei nähty. Puheenvuoroissa todettiin, että asenteita muuttamalla lapsiperheitten asema korjaantuisi. Minusta tämä hyvin vahvasti kaventaa koko tätä ison asian yhteiskunnallista keskustelua, kun tilastotkin selvästi näyttävät sen, että juuri lapsiperheitten suhteellinen asema on heikentynyt. Tarvitaan myös korjausta taloudellisiin puitteisiin ja lapsiperheitten tukipalveluihin. Ei tämä ihan pelkällä asennemuutoksella ja sillä, että lapsille annetaan enemmän aikaa ja rakkautta, jotka ovat, totta kai, tärkeitä asioita, ei näillä lapsiperheitten asioita pelkästään (Puhemies koputtaa) voi kuntoon panna. Minusta eduskuntakeskustelussa toivoisi, että otettaisiin huomioon myöskin ne asiat, joihin eduskunnassa vaikutetaan.

Hanna  Markkula-Kivisilta  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On varmasti aivan totta, että pelkillä asenteilla tämä ei ratkea. Mutta kyllä minua hieman korvaan särähti myöskin ed. Ryynäsen puheenvuorossa se, että ei tämä nyt sillä ratkea, että annetaan vain huolenpitoa ja rakkautta. Jos pitää valita, tarvitsevatko lapset enemmän rahaa vai huolenpitoa, syliä ja rakkautta, kyllä minä sen sylin ja rakkauden heille paljon ennemmin annan. Kyllä meillä niin paljon esimerkkejä siitä on, että vaikka talous on kunnossa, ihminen ei ole tyytyväinen, ja toisin päinkin: vaikka kuinka köyhästä perheestä ja aineellisesti niukista olosuhteista lähdetään, silti ihminen kehittyy tasapainoiseksi ja kaikin puolin onnelliseksi ihmiseksi.

Christina Gestrin /r:

Värderade talman! För några veckor sedan fick vi ta del av den bakgrundsutredning som skall ligga som grund för den kommande barnpolitiska redogörelsen, som regeringen skall avge på våren. Utredningen ger ingen rosig bild av barnens situation idag. Många tecken tyder på att klimatet har blivit tuffare i samhället.

I barnpolitiken finns just nu två stora dimensioner som har betydelse för hela samhället på lång sikt. Den ena är att befolkningen håller på att åldras och att samhället måste vara så barnvänligt att unga vågar påta sig rollen som föräldrar och uppmuntras att bilda familjer. Den andra är att barnens välbefinnande måste betonas och att den grupp barn, som idag mår illa och som enligt utredningarna har ökat, måste få stöd och hjälp för ett bättre liv. Stora förändringar har skett i samhället och de senaste åren har satt sina spår i både vuxnas och barns välbefinnande.

Viime vuosina on tehty eräitä suuria panostuksia lapsiin. Toisaalta kaikille lapsille taattiin subjektiivinen oikeus päivähoitoon vuonna 97 ja toisaalta maksuton esikoulu 6-vuotiaille käynnistettiin tämän vuoden syksystä lähtien.

Äskettäin käytiin eduskunnassa lähetekeskustelu hallituksen esityksestä päivähoitomaksuista. Hallituksen käsitellessä asiaa hyväksyttiin ponsi, jonka mukaan hallitus tekee kokonaisselvityksen lastenhoidon tukimuodoista siten, että myös kotihoidon tuki ja yksityisen hoidon tuki tarkistettaisiin. Ainoastaan eri tukimuotojen rinnakkaisella käsittelyllä voidaan taata todellinen valinnanvapaus perheille.

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuorossa korostettiin sen ajan saamista eläkkeeseen oikeuttavaksi, jonka vanhemmat hoitavat pieniä lapsiaan kotona. Sen lisäksi, että tämän pitäisi tasa-arvon näkökulmasta olla itsestäänselvyys, se olisi myös signaali siitä, että lastenhoito on tärkeä tehtävä, jota kaikkien yhteiskunnassa tulisi olla tukemassa. Hallitusohjelmassa on kirjaus tämän asian selvittämisestä. Toivon, että lapsiselonteon yhteydessä hallitus esittää tästä ehdotuksensa.

I regeringsprogrammet tas också frågan om en skild pappamånad upp och strävan att förbättra kombinationen av familje- och arbetsliv. De här två frågorna hänger samman med varandra. I ett samhälle där både kvinnans och mannens arbetsinsats behövs måste också hushållsarbetet och ansvaret för barnen delas så jämnt som möjligt. Pappornas uttag av pappaledighet vid barnets födsel är rätt hög, men fortfarande är det bara en bråkdel av papporna som tar ut av föräldraledigheten. Småbarnstiden är en kort tid av livet och arbetsgivarna borde förhålla sig positivare till de pappor som vill ta sitt ansvar för familjen genom en ökad samvaro med barnen.

Genom att införa en pappamånad som reserveras enkom för pappan ökar man incitamentet för pappan att hålla ledigt för barnets skull. Det kan leda till att familjens status förbättras i samhället och att arbetsgivarna börjar fästa större uppmärksamhet vid den positiva effekt en god familjepolitik kan ha för arbetstagarnas motivation, lojalitet till arbetsplatsen och välbefinnandet. Ett sätt att stärka pappans roll är att utveckla rådgivningen så att den också riktar sig till pappan. I Sverige och på Åland har man goda erfarenheter av pappagrupper där en manlig ledare informerar blivande fäder om faderskapet. Enligt en undersökning som gjordes i Sverige om pappor som deltagit i pappagrupper och som tagit ut föräldraledighet visade det sig att skilsmässorna blev färre än i familjer i genomsnitt i Sverige.

Välikysymyksessä todetaan, että lapsilisien tasoa leikattiin vuonna 95 eikä sitä ole sen jälkeen korotettu. Myös muut perhe-etuuksien leikkaukset mainitaan.

On helppoa olla samaa mieltä siitä, että perhe-etuudet ovat jääneet jälkijunaan, mutta en kuitenkaan usko siihen, että korottamalla lapsilisiä joillakin euroilla kuukaudessa ratkaistaisiin pahoinvoivien lasten ongelma. Tulonsiirrot antavat lapsiperheille perusturvan ja niitä tarvitaan, mutta nykyisten akuuttien ongelmien korjaamiseksi on vielä tärkeämpää parantaa lasten peruspalveluja. Emme voi hyväksyä sitä, että päiväkotien ja esikoulujen ryhmäkoot ja koulujen luokat ovat niin suuria, että lapset eivät tunne oloaan turvalliseksi. Koulujen oppilashuollon on myös saatava riittävästi resursseja, jotta lapset ja nuoret voisivat saada tukea, hoitoa ja apua varhaisessa vaiheessa. Lasten on myös saatava asiantuntija-apua nopeasti, jos he alkavat osoittaa merkkejä psyykkisistä ongelmista. Tämä apu on annettava lapsen omalla kielellä.

Viime vuosien korvamerkityt määrärahat lasten- ja nuortenpsykiatriaan ovat tuottaneet hyviä tuloksia. Tätä työtä pitää jatkaa. On myös tärkeää vahvistaa koko perheen psykiatrista tukea.

Den här regeringen axlar självfallet ett stort ansvar för barnens välbefinnande och måste aktivt verka för att särskilt den grupp som har det illa ställt och mår dåligt idag får det bättre. Efterdyningar av den ekonomiska depressionen som fick sin början på 80-talet känns fortfarande och symptomen som den förorsakat kommer att vårdas många år framöver av flera framtida regeringar. Barnen skall ha rätt till en god start i livet.

Det är helt klart att familjepolitiken skall ställas i centrum och att barnens välbefinnande måste få en central betydelse i de kommande regeringsprogrammen, men först skall de åtgärder som för tillfället är under beredning och som ingår i denna regerings program genomföras. Rätta satsningar kräver utredningar och den här regeringen har fortfarande ungefär 14—15 månader på sig att förverkliga sitt regeringsprogram.

Kirsi Ojansuu /vihr:

Arvoisa puhemies! Aivan liian monet lapset ja nuoret voivat huonosti. Tältä osin keskustan välikysymykseen on helppo yhtyä. Viimeaikaiset Suomen Akatemian ja Stakesin tutkimukset kertovat lasten pahoinvoinnin lisääntyneen jopa siinä määrin, että kolmasosa 7—14-vuotiaista lapsista voi huonosti. Kuvaukset huonosti voivien lasten arjesta ovat hätkähdyttäviä. Puutetta löytyy kaikista hyvän elämän perusteista, kuten puhtaudesta, ruuasta ja unesta. Kenties vielä surullisempaa on yleistyvä turvattomuuden tunne sekä niin monen kokema kielteinen minäkuva. Tässä tilanteessa on helppoa mutta myös aika populistista vaatia kaikkien lapsiperheille suunnattujen etuuksien korotuksia, kuten keskusta välikysymyksessään esittää. Siinä kritisoidaan hallitusta muun muassa lapsilisien, lapsikorotusten, kodinhoidon tuen ja alimman äitiyspäivärahan leikkauksista 1990-luvulla. Samalla unohdetaan monien leikkauksien alkaneen jo Ahon hallituksen aikana.

Lasten ja nuorten henkinen pahoinvointi ei aina johdu perheen taloudellisesta syrjäytymisestä. Esimerkiksi edellä mainitussa Akatemian hankkeessa haastateltiin oppilaita sekä syrjäytymisvaarassa olevilla alueilla että niin sanotulla hyvinvoivalla alueella, mutta tulokset olivat aivan samat. Lapsilla voi mennä huonosti siksi, että vanhemmilla ei ole töitä, mutta myös siksi, että vanhemmilla on liikaa töitä.

Työn ja perheen paremmassa yhteensovittamisessa työmarkkinajärjestöillä on erittäin tärkeä rooli. Olemme jo kuulleet, kuinka esimerkiksi lapsiperheiden vanhempien keskimääräinen yhteenlaskettu viikkotyöaika on selvästi pidempi kuin lapsettomien parien. Vihreä eduskuntaryhmä vieraili taannoin Akavassa, ja sieltä jäi vahva vaikutelma, että Akava ajaa jäsenilleen ensisijassa palkallisia etuuksia. Vanhempainvapaita miettinyt työryhmä sai aikaan ainoastaan 7 päivän pidennyksen isyysvapaaseen. Työmarkkinajärjestöistä vain Palvelutyönantajat ja STTK jättivät mietintöön eriävän mielipiteensä, mutta Akava hyväksyi mietinnön sellaisenaan.

Järjestöjen olisi todellakin uudelleen punnittava jäsentensä tärkeimpiä tarpeita ja otettava perheistä kokonaisuutena vastuuta. Olisi myös lopetettava puhe lapsiperheistä ikään kuin olisimme yksi homogeeninen ryhmä. Ongelmia on analysoitava tarkemmin ja etsittävä kullekin perhetyypille sopivia ratkaisuja. Yksi ehkä tarvitsee mielenterveyspalveluita, toinen isäkuukautta tai vuorotteluvapaata ja kolmas kodinhoitajaa. Perheitä on moneksi, ja siksi tarvitsemme erilaisia vaihtoehtoja perheiden tukemiseksi.

Arvoisa puhemies! Kannattaisi todella pohtia, mihin suuntaamme taloudelliset resurssimme. Valitettavasti tämän kaltaista priorisointia ei välikysymyksestä löydy. Perheille annettavasta tuesta pidän tärkeimpänä minimiäitiyspäivärahan korottamista. On uskomatonta, että pienin äitiyspäiväraha on edelleen vain 60 markkaa päivältä. Tämän varassa elävien vanhempien tilanteen korjaaminen on kiireinen ja tärkeä asia.

Välikysymyksessä ei myöskään tuoda esiin yhtään rakenteellista uudistusta. Keskusta on kertonut tehneensä esityksiä lapsiperheille suunnattujen tukien korottamisesta ja arvioinut kustannuksiksi 300 miljoonaa markkaa. Outoa, sillä jos nyt korottaisimme lapsilisiä 50 markalla lasta kohden, maksaisi korotus vuositasolla 600 miljoonaa markkaa. Jokin tässä ei toimi. Eihän tällä rahalla saataisi aikaan muuta kuin yhden tukimuodon eli lapsilisien 25 markan korotus. Vähenisikö perheiden välinen tuloerojen kuilu tällaisella toimella? Ei! Jos jossain niin juuri tässä yhteydessä tulisi ottaa esiin rakenteelliset uudistukset. Ennen kaikkea tulisi uskaltaa arvioida nykymuotoisen lapsilisän tarkoituksenmukaisuutta ja oikeaa kohdentumista. Jos todella olemme huolissamme köyhimpien perheiden lapsista, eikö lapsilisien sitominen vanhempien tulotasoon olisi oikeudenmukaista? Tämä on yksi politiikkamme tabuja, ja siihen ei uskalleta tarttua.

Itse en nyt nostaisi lapsilisiä. Emmehän me hyvätuloiset työssäkäyvät perheet tarvitse 25 tai 50 markan korotuksia lapsilisiin vaan aivan jotain muuta: aikaa lapsillemme. Sen sijaan olisin valmis tarkastelemaan vaihtoehtoisia malleja, joilla vanhempien tulotaso vaikuttaisi lapsilisien suuruuteen.

Näyttää siltä, että keskusta olisi valinnut tukien korottamisen palvelujen kehittämisen sijaan eli tehnyt juuri päinvastoin kuin hallitus on toiminut. Heikoimmassa asemassa olevien perheiden kannalta on järkevämpää suunnata resursseja palvelujärjestelmän kehittämiseen. Lapsilisistä nauttivat kaikki, mutta monet palveluista parantavat nimenomaan vaikeimmassa asemassa olevien perheiden ja lasten tilannetta. Vastuuta palvelujärjestelmän kehittämisestä on otettava paitsi eduskunnassa myös kuntatasolla.

Vaikeuksia kohtaavien perheiden on saatava tukea, oli kyse sitten mielenterveyspalveluista tai perhekursseista. Syrjäytynyt lapsi tulee yhteiskunnalle huomattavasti kalliimmaksi, laskelmien mukaan puhutaan noin 3 miljoonasta markasta. Vanhempien tai lasten mielenterveydestä huolehtiminen tulee siten loppujen lopuksi huomattavasti halvemmaksi myös yhteiskunnalle, puhumattakaan siitä inhimillisestä kärsimyksestä, jonka ilman hoitoa jäävät mielenterveyspotilaat kohtaavat. Siksi panostus erityisesti mielenterveysongelmista kärsivien lasten tai vanhempien hoitoon on ensiarvoista. Tähän ongelmaan hallitus ja eduskunta ovatkin puuttuneet viime vuosien aikana, kuten ministeri Soininvaara puheenvuorossaan kuvasi, ja olen ymmärtänyt, että valtiovarainvaliokunnassa on halukkuutta jatkaa kunnille osoitettua määrärahaa lasten ja nuorten psykiatristen palveluiden kehittämiseksi. Tämä on hyvä, sillä jotkin aloitetuista hankkeista kaipaavat kipeästi jatkoaikaa.

Arvoisa puhemies! Haluan näin korostaa sitä, kuinka erilaisia perheitä ja sitä myötä erilaisia tarpeita meillä on. Siksi on viisaampaa panostaa monipuolisten palvelujen kehittämiseen. Jotta tästä keskustelusta jotain saisi irti (Puhemies koputtaa), toivoisin myös keskustan esittävän omat priorisointinsa. Kuulisin mielelläni, mihin olette ajatelleet nuo 300 miljoonaa markkaa käyttää. (Puhemies koputtaa) Onko lapsilisien 25 markan korotus esimerkiksi tärkeämpää kuin päihdeäitien hoidon tai mielenterveyspalveluiden kehittäminen?

Marja-Leena  Kemppainen  /kd:

Arvoisa puhemies! Suomalaisella lapsipolitiikalla on oma historiansa, millä on oma merkityksensä tämän päivän lasten ja nuorten ja yleisellekin pahoinvoinnille. Tämä ei kuitenkaan vapauta meitä mistään siitä, mistä tänä päivänä puhutaan. Tänä päivänä tehdään tulevaisuuden historiaa.

Vuoden 2000 alusta voimaan tullut perustuslaki ja sen perusoikeuksia koskeva luku nostavat esille tärkeät periaatteet kansalaisten yhdenvertaisuudesta muun muassa ikään katsomatta. Erikseen lapsia koskevassa momentissa todetaan, että lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Perustuslain pykälä, joka koskee jokaisen oikeutta sosiaaliturvaan, toteaa muun muassa, että julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Valtion ja kuntien tehtävänä on luoda lapsuudelle hyvät ja yhteiskunnalliset edellytykset.

Valtio toteuttaa tätä tehtävää pääasiassa lapsiperheiden taloudellisia edellytyksiä tasaamalla ja esimerkiksi työtä ja perhe-elämää koskevan lainsäädännön kautta. Nyt välikysymyksen välityksellä on todella mahdollisuus ääneen pohtia sitä, miten tämä on toteutunut ja miten se näkyy tämän päivän lasten ja heidän perheidensä arkipäivässä. Hallitukset tulevat ja menevät. Kuitenkin aina ne jättävät oman merkkinsä suomalaiseen lapsipolitiikkaan ja sen kehitykseen. Nykyinen hallitus on toiminut jo reilut kuusi vuotta suhteellisen hyvän kansantalouden kanssa. Nyt käydään keskustelua ja arvioita siitä, miten nykyinen hallitus on lasten ja lapsiperheiden asioita hoitanut.

Lapsipolitiikan kehitysvaiheista käy ilmi, että 90-luvun alkupuoli oli laman ja monien muiden suurten muutosten aikaa. Ikävä kyllä yhdet tuon ajan maksajista ovat juuri lapset, nuoret ja lapsiperheet. Monen lainsäätäjän tekemät säästötoimet kohdistuivat juuri heihin samaan aikaan työttömyyden ja muiden epävakautta aiheuttavien asioiden kanssa. Aikana, jolloin lapsiperheet olisivat tarvinneet, ja tarvitsevat yhä, yhteiskunnan tukea, voi sanoa, että yhteiskunta käänsi monille heistä selkänsä.

Myös vuosikymmeniä vapautta vaatinut lapsipolitiikka alkoi lyödä itseään entistä enemmän korville, ja ehkä pinnankin alla kyteneet ongelmat alkoivat nostaa päätään. Viimeistään tuossa vaiheessa olisi pitänyt eri tason päättäjien ja ennen kaikkea yhteiskunnan hyvinvoinnista päättävien tahojen herätä ja nähdä hieman syvemmälle ja pidemmälle. Mutta näin ei kaikesta huolimatta ole käynyt. Siksi talouden paranemisen myötä olisi ollut luonnollista, että hallitus omissa päätöksissään olisi juuri näihin kipeimpiin yhteiskunnan ongelmiin etsinyt ja esittänyt uusia, rohkeitakin ratkaisuja.

Ryhmäpuheenvuoromme käyttänyt ed. Räsänen käsitteli lasten ja lapsiperheiden asemaa hyvin laaja-alaisesti, ja olen hänen kanssaan näistä asioista täysin samaa mieltä. Rajoitetun ajan puitteissa käsittelen omassa puheenvuorossani vain yhden esimerkin, joka mielestäni kertoo jotain suhtautumisesta lapsipolitiikan toimenpiteisiin.

Meidän kaikkien tiedossa on lastensuojeluasioiden ja huostaanottojen määrän lisääntyminen viime vuosikymmenen aikana. Viime vuosien aikana se on lähtenyt suorastaan hurjaan nousuun. Viimeisimpien tutkimusten mukaan joka kolmas lapsi Suomessa voi huonosti.

Yksi tärkeimmistä lastensuojeluasioita ohjaavista laeista on lastensuojelulaki. Meillä voimassa oleva lastensuojelulaki on vuodelta 1984. Tuon lain toteutumisesta eduskunnalle annettiin lastensuojelua koskeva selonteko vuonna 89. Samassa yhteydessä annettiin eduskunnalle esitys lastensuojelulain muuttamisesta laissa olevien puutteiden korjaamiseksi. Lakiin tehtiin muutoksia vuonna 90. Hyväksyessään muutokset eduskunta samalla edellytti, että hallitus antaa uuden lapsipoliittisen selonteon viiden vuoden sisällä sekä seuraa hyväksyttyjen lakien toimeenpanoa muun muassa määräaikojen ja huostaanottojen perusteiden suhteen. Lapsipoliittisen selontekoryhmän muistiossa vuonna 94 todettiin monia selkeitä puutteita, joihin tulisi saada korjaukset mahdollisimman nopeasti. Korjauksia ei ole tehty, ja uutta lastensuojelulakia ei ole valmistunut.

Tiedossani on, että lastensuojelulainsäädännön uudistamishanketyöryhmä on asetettu jo tammikuussa 99. Tuolloin hallituksen esityksen kaavailtiin tulevan keväällä 2000. Olen tehnyt asiasta sekä suullisen että kirjallisen kysymyksen. Suulliseen sain vastauksen ministeri Soininvaaralta, että asia on jouduttu muiden ruuhkien alla siirtämään syrjään, koska ministeriössä ei ole resursseja. Kirjalliseen kysymykseen en vielä ole saanut virallista vastausta mutta olen kuullut, että vastaus on saman suuntainen.

Minusta on aivan uskomatonta, ja tiedän, että näin ajattelevat monet lastensuojelutyöntekijät ympäri maata, että tilanne lastensuojelulain valmistelussa on ollut tällainen. Tässä ei ole enää mielestäni kysymys resursseista tai muusta vaan mennään jo asenteiden puolelle. Silloin, kun on kysymys hankalista asioista, ne voidaan helposti pistää syrjään, syyttää ruuhkia ja resurssipulaa. Kipeästi uudistusta tarvitsevan lastensuojelulain uudistuksen olisi pitänyt ja pitää mennä monen vähemmän tärkeän asian edelle, ohitse jopa jonojen. Työryhmällä pitää olla selkeä aikataulutehtävä, ja jos näin ei työryhmä kykene toimimaan, tulee vastuussa olevan ministerin tehdä siitä omat johtopäätöksensä. Tarvittaisiin nyt sitä ed. Anderssonin priorisointia.

Arvoisa puhemies! Maamme lapsipolitiikka elää tämän päivän yhteiskunnassa uutta ja merkittävää kehitysvaihetta. Puhutaan jo laajasti lapsen kanssa olemisesta, kasvatukselle haetaan arkista osaamista ja etsitään uudenlaisia turvallisia auktoriteetteja. Perhe on nousemassa uudestaan arvoonsa. Miten lasta ja lapsuutta kunnioittavat arvovalinnat ohjaavat yhteiskunnallista päätöksentekoa?

Mielestäni hallituksen tulee suhtautua vakavasti nyt tehtyyn välikysymykseen. Nyt ei ole spekuloinnin vaan tekojen ja päätösten aika. Nyt istuva hallitus on tehnyt jo hyvin pitkälle omat valintansa lapsipolitiikan suhteen. Ikävä kyllä valinta ei aina ole ollut lapsia ja lapsiperheitä tukeva, ja siksi katsonkin, että välikysymys on todella tarpeellinen.

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! On totta, että lastensuojelulain uudistamishanke on ollut ministeriössä jonkin aikaa jäissä. Olen itse kehottanut panemaan sen pinoon, ja tarkoituksena on antaa se helmi- tai maaliskuussa eduskunnalle. Sen seurauksena sitten taas eräät muut lait viipyvät. Meillä on niin paljon resursseja ministeriössä kuin eduskunta on katsonut ministeriölle aiheelliseksi antaa. Jostakin syystä eduskunta katsoo, että Suomen Pankissa tarvitaan kolmesataa ihmistä enemmän kuin sosiaali- ja terveysministeriössä.

Pirkko Peltomo /sd:

Arvoisa herra puhemies! Syvä lama laittoi kaikki väestöryhmät, myös lapsiperheet, maksumiehiksi. Maltilliseen talouskasvuun ja hyvään työllistävyyteen päästiin vasta vuosikymmenen loppupuolella politiikan suuntaa kääntämällä. Laman seurausten paikkaaminen on ollut kovin hidasta ja vaivalloista. Lipposen hallitus on kuitenkin pyrkinyt auttamaan kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia lapsiperheitä.

Kuten jo debatissa toin esille, on paljon esimerkkejä lapsimyönteisistä päätöksistä, joita Lipposen hallitus on tehnyt. Näistä voin edelleen mainita alle kouluikäisten subjektiivisen oikeuden kunnalliseen päivähoitopaikkaan, 6-vuotiaiden maksuton esiopetus, opetustoimen yksikköhintojen palauttaminen lamaa edeltävälle tasolle, työmarkkinatuen lapsikorotukset, kansaneläkkeensaajien lapsikorotusten palautukset ja asumistuen normivuokrien korotukset, jotka todellakin helpottavat monia lapsiperheitä, kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen valtionosuuden korotukset, jotka tulevat vuosille 2002—2003 — näiden painopisteenä on lasten ja nuorten hyvinvointi, kouluterveydenhuolto ja koulujen iltapäivätoiminta — lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen lisäresurssit ja enimmäisaika hoitoon pääsylle, vuorotteluvapaajärjestelmän jatkaminen, äitiysavustuksen korottaminen ja lastenhoitovapaiden pitomahdollisuuksien joustavoittaminen jne. jne. Näitä löytyisi vielä paljon enemmänkin. Etenkin työmarkkinatuen ja kansaneläkkeen lapsikorotuksen nostaminen ensi vuoden alussa on mielestäni merkittävä päätös, sillä se juuri merkitsee puuttumista heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevien lapsiperheiden tilanteeseen.

Herra puhemies! Perhetuet ovat vain osa lapsiperheiden taloutta. Työllistäminen on yhä kestävin tapa tasata tuloeroja. Töissä on nyt noin 300 000 henkilöä enemmän kuin vuonna 1995. Lipposen hallitus on määrätietoisesti alentanut työttömyyttä talouskasvun ja työvoimapolitiikan keinoin. Se näkyy taloudellisena hyvinvointina monissa lapsiperheissäkin. Lapsiperheet eivät toisin sanoen ole yhtenäinen kurjistuva ryhmä, vaan useimpien perheiden talous on kohentunut sitä mukaa kuin lamavuosiin on saatu etäisyyttä.

Yksi ryhmä, jonka oppositio mainitsee vain ohimennen mutta joka todella tarvitsisi asemansa kohentamista, ovat yksinhuoltajat. Tänä vuonna kaikki julkaistut köyhyystilastot kertovat, että erityisesti yksinhuoltajien ja yksinäisten köyhyys lisääntyi 1990-luvulla. Heidän asemaansa on kohennettava esimerkiksi pienituloisten verotusta keventämällä.

Sen sijaan viime aikoina voimakkaasti esillä olleiden esimerkiksi lasten kotihoitoa ja äidinpalkkaa edistävien ryhmien vaatimukset eivät ilmeisestikään tule niistä lapsiperheistä, joissa koetaan todellista hätää tai puutetta. On vaadittu muun muassa äitiys- ja vanhempainpäivärahan muuttamista tasarahaksi sekä kotihoidon tuen korottamista ja maksun ulottamista kouluikään saakka lapsen kotihoidon lisäämiseksi ja kunnallisen päivähoidon vähentämiseksi. On yllättävää, että eräät tahot haluavat yhä vähentää lapsille ja lapsiperheille rakennettuja hyvinvointipalveluja.

Herra puhemies! Yllätys ei toisaalta ole, että eräät tahot välillisesti ajavat naisten palaamista työelämästä kotiin lieden ääreen. Osoittaa sinnikkyyttä, että kehityksen pyörää halutaan vielä 2000-luvullakin kääntää taaksepäin. Suomi on ollut ja on edelleen edelläkävijä monessa perhepolitiikan uudistuksessa. Tästä ovat esimerkkeinä pienten lasten hoidon tukijärjestelmien kehittäminen, ansiosidonnaiset vanhempainpäivärahat — vähimmäispäivärahan etuuden saa myös tuloton, mikä on kansainvälisesti ainutlaatuista — sekä hoitovapaajärjestelmä.

Suomessa pienten lasten vanhemmilla on valinnanvaraa, jollaista on samassa mitassa vain harvassa maassa. Sekä isillä että äideillä on mahdollisuus jäädä kotiin hoitamaan lapsia työsuhteen katkeamatta. Toisin kuin suureksi osaksi muualla maailmassa äitejä ei kuitenkaan painosteta tai pakoteta jäämään pois työelämästä. Onhan toki vielä paljon parannettavaa, ja sitä koko ajan tehdään liikkumavaran puitteissa.

Puhemies! Paljon puhutaan työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta. Omalta osaltani haluaisin esittää osittaisen hoitovapaan ajalta pohdittavaksi, voitaisiinko maksettava korvaus ulottaa koskemaan koko osittaisen hoitovapaan aikaa ja olisiko mahdollisuuksia laajentaa oikeutta osittaiseen hoitovapaaseen sen kalenterivuoden loppuun, jolloin lapsi täyttää 9 vuotta. Tämä parantaisi perheiden mahdollisuuksia huolehtia pienten koululaisten iltapäivistä. Myöskin korvaussummia tulisi mielestäni tarkistaa.

Arvoisa puhemies! Lapsi ei voi olla asemassa, jossa hän turvaa vanhempien taloutta. Sen sijaan lapsi tarvitsee jo varhain tukea kasvulleen ja tutkimisen halulleen. Tukea tarjoaa muun muassa tällä hallituskaudella toteutettu maksuton esiopetus. Maailma on muuttunut kovin paljon niistä ajoista, jolloin naiset työskentelivät pääsääntöisesti kotiäiteinä. Kun pohditaan lapsen etua, vaikuttaa lasten ja nuorten viimeisen vuosikymmenen aikana lisääntyneeseen pahoinvointiin epäilemättä eniten se, että Suomessa siirryttiin 1990-luvun alussa Ahon hallituksen ohjaamana kovaan kilpailuyhteiskuntaan. Työttömyyden hoito laiminlyötiin silloin tietoisesti ja seurauksia paikkaillaan vielä pitkään. Lama kavensi muun muassa lastensuojelun voimavaroja ja toimintamahdollisuuksia. Lama-ajan hallitus leikkasi myös vanhempainpäivärahoja.

Puhemies! Nykyiset kolmikymppiset, jotka valmistuivat ja siirtyivät työmarkkinoille 1990-luvun alussa, ovat jääneet väliinputoajaryhmäksi, joka ei ole päässyt eroon työttömyysjaksoista ja pätkätöistä. Juuri näistä kolmikymppisistä monet ovat tällä hetkellä pienten lasten ja koululaisten vanhempia. Tarvitaan työllisyyspolitiikkaa, joka mahdollistaa lamasta pahimmin kärsineen sukupolvenkin sijoittumisen pysyviin työsuhteisiin. Näiden perheiden asema ei kohene pelkillä perhetuilla. Lama-ajan virheitä ja vaurioita ei peitetä yhdessä yössä. Lapset ja lapsiperheet tarvitsevat hyvinvointiyhteiskunnan tulonsiirtoja ja palveluja, siis molempia. Palvelujen riittävyydestä on huolehdittava. Henkilöstön työsuhteiden pysyvyyttä on lisättävä ja heidän työssäjaksamistaan on tuettava.

Herra puhemies! Perhetuilla ei ratkaista päihde- ja mielenterveysongelmia, ei vähennetä avioeroja eikä muuteta työelämää lapsimyönteisemmäksi. Ongelmat ratkeavat vasta, kun niihin tartutaan kokonaisvaltaisesti. Tärkeää on muun muassa vahvistaa hyvinvointirakenteita, jotka ehkäisevät ennalta ongelmia. On päästävä arvomaailmasta, jossa kaikilla on kiire ja kaikkia pyritään vain kilpailuttamaan. Lapsille ja nuorillemme on luotava turvallinen kasvuympäristö, ja on lisättävä (Puhemies koputtaa) yhteisvastuuta kaikilla päätöksenteon tasoilla.

Seppo  Kääriäinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Tässäkin sinänsä ihan hyvässä puheenvuorossa tuli esiin tämä Ahon hallituksen kaivelu ja syyttelykin. Siihen on turha enää palata juurikaan, mutta huomautan kuitenkin tällä kertaa, että se oli monta monituista kertaa, kun Ahon hallituksen puolueet, keskusta etunokassa, tarjosivat yhteistyötä SDP:lle tulla yhdessä hoitelemaan niitä varsin vaikeita ongelmia, joita silloin tässä maassa oli. Eipä ollut silloin haluja. Nyt on haluja arvostella, mutta ei silloin ollut aikanaan haluja tulla hätiin, kun hätä oli varmasti suuri.

Arvoisa puhemies! Mitkään selitykset taikka syyttelyt eivät muuksi muuta sitä tosiasiaa, että kaikki perheet tulotasosta ja perhekoosta riippumatta ovat menettäneet perhetukia, nimenomaan perhetukia, viime vuosikymmenen puolivälistä lähtien. Lipposen hallituksen leikkaukset lapsilisiin, kotihoidon tukeen, lapsikorotuksiin ja minimiäitiyspäivärahaan ovat saaneet tämän aikaan. Varsinkin lapsilisien leikkauksista ovat pahiten kärsineet ne lapsiperheet, joilla on jo muutenkin pienimmät tulot ja joiden nettotuloista lapsilisät muodostavat suuren osan. Stakesin ylijohtaja Matti Heikkilä toteaa, että lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt johdonmukaisesti viime vuosikymmenen puolivälistä alkaen. Lapsiperheet ovat jääneet lihavien vuosien tulonjakotaistelussa väkivahvojen eturyhmien porskuttelun jalkoihin.

Lapsiperheiden tukenahan pitäisi olla nimenomaan hallituksen ja eduskunnan. Hallituksen valinnoista kuitenkin ratkaisevasti riippuu, millaisen osan lapsiperheet saavat tapahtuneesta hyvinvoinnin kasvusta. 90-luvun puolivälistä lähtien lapsiperheiden kohtelu on ollut tässä mielessä epäoikeudenmukaista, ja vastuu tässä kyllä on istuvalla hallituksella, jonka politiikka on laajemminkin ollut epäsosiaalista ja eroja kasvattavaa.

Arvoisa puhemies! Lasten kotihoidon tuki luotiin pitkän poliittisen kädenväännön jälkeen 80-luvun puolivälissä. Sen operaation tarkoituksena oli lisätä lapsiperheiden todellisia valinnanmahdollisuuksia lastensa päivähoidon järjestämisessä ottaen huomioon perheiden toisistaan poikkeavat elämäntilanteet. Tuolloinhan päätettiin, sen kädenväännön jälkeen nimittäin, kehittää kunnallista päivähoitoa ja lasten kotihoidon tukea rinnatusten tasaveroisina vaihtoehtoina. Tämä oli sosialidemokraattien ja keskustan pitkään jatkuneen yhteistyön viimeinen merkittävä tasa-arvoa lisännyt yhteiskunnallinen uudistusteko.

Kotihoidontukiratkaisu oli rakenteeltaan onnistunut, mitä osoitti sekin, että hyvin monet kaupungit ja kunnat vielä vahvistivat kotihoidon tukea omilla lisäpäätöksillään, hyvinkin merkittävillä lisäpäätöksillä. Kotihoidon tuki olisikin nostettava uudelleen niin vahvaksi vaihtoehdoksi, että lasten vanhemmilla olisi myös sen varassa mahdollisuus hoitaa lapsia nykyistä laajemmassa määrin kotona lasten ensimmäisinä kasvuvuosina, jos he sitä haluavat.

Kotihoidon tukemisen historia on paljastava. SDP:n ja keskustan oli sittenkin mahdollista päästä periaatteessa yhteisymmärrykseen päivähoitomuotojen tasavertaisesta kehittämisestä, mutta — ja tämän minä muistan hyvin tarkkaan — lähes ylitsepääsemätön ongelma olivat hoitovapaajärjestelyt, siis työsuhdeturvan takaaminen lakisääteisesti lasta kotona hoitavalle vanhemmalle. Se oli ankara poliittinen kädenvääntö. Vaikka silloinen Sdp vähitellen taipuikin, kiitos puoluesihteeri Liikasen, lakisääteisen työsuhdeturvan hyväksymiseen, etujärjestöjen vastustus taustalla oli lähes silmitön. Niiltä ei herunut hitustakaan myönteistä asennetta lapsille ja lapsiperheille. Raha ja valta menivät lapsen edun ja lapsiperheiden tarpeiden yli. Onneksi poliittinen päättäjä voitti sen kädenväännön silloin.

Arvoisa puhemies! Lapsiperheiden ja lasten pahoinvointi on niin laajaa, että sitä ei voi kevyesti ohittaa eikä sitä voida huutamalla puolin ja toisin ratkaista. Kolmasosa lapsista ei voi oikein hyvin. Se johtuu osaltaan perusturvan ongelmista, perushoivan puuttumisesta, itsetunnon kolhuista ja jokapäiväisistä psyykkisistä ja fyysisistä oireiluista. Nämä ongelmat ovat niin laajoja ja syviä, että ratkaisuja täytyy hakea myös lapsiperheiden kasvuolosuhteista ja niihin suoraan vaikuttavista yhteiskunnallisista valinnoista, siis niistä, joita tehdään nimenomaan päätöksinä eduskunnassa. Se on poliittisen päättäjän vastuulla.

Perhetuet, valinnanmahdollisuudet ja aika, siis lapsille osoitettava aika, heidän kanssaan elettävä aika, liittyvät vanhempien näkökulmasta katsoen toisiinsa. Aika on tärkein, ylivoimaisesti tärkein, (Ed. Stenius-Kaukonen: Rakkaus on tärkein!) lapsen tasapainoisen varttumisen ja eheän kasvuympäristön kannalta, ylivoimaisesti kaikkein tärkein. Taloudellisesti ahdinkoiset olot, työelämän paineet ja vaihtoehdottomuus lastenhoidossa mitätöivät osittain vanhempien mahdollisuudet yhteiseen arkiseen elämään lasten kanssa, siis vain osittain, mutta kuitenkin.

Piittaamattomuudella lapsia ja lapsiperheitä kohtaan on varmasti liian kova hinta, eikä sitä hintaa tietenkään mitata yksinomaan rahassa. Miltä yhteinen yhteiskuntamme näyttää kymmenen vuoden kuluttua, kun nyt pahoinvointia oireilevat lapset lähestyvät murrosikää ja aikuisuutta? Tämän päivän laiminlyönnit kostautuvat nopeammin ja radikaalimmin kuin luulemmekaan. Kyllä tässä käänne tai käänteitä tarvitaan, edes pieniä käänteitä tarvitaan, jos halutaan rakentaa ehyttä ja turvallista yhteiskuntaa.

Marjatta Stenius-Kaukonen  /vas:

Arvoisa puhemies! — Ed. Kääriäinen, kyllä rakkaus on aikaa tärkeämpi lapsille. (Ed. Kääriäinen: Ei tarvitse minulle opettaa sitä!) Meillä on miljoona lasta. Itse aion nämä muutamat minuutit käyttää kuitenkin heistä vaikeimmassa asemassa olevien tilanteen selvittämiseen osittain ja korjausten toivomiseen ja vaatimiseen.

Hallitusohjelmassa todetaan: "Köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisemisellä haetaan erityisesti ratkaisuja pitkäaikaistyöttömien, mielenterveys- ja päihdeongelmaisten, ylivelkaantuneiden ja heidän perheidensä kasautuviin elämänhallinta- ja toimeentulo-ongelmiin." Tämä on mielestäni hallitusohjelman tärkein lause. Tämän toteuttamisessa meillä on vielä toden totta paljon tekemistä. Tämä keskustelu on antanut paljon siihen viitteitä. Lapsiperheiden köyhyydestä on tässä paljon puhuttu. Otan tähän tamperelaisen näkökulman, kun meillä on tehty ensimmäinen lapsipolitiikan seurantaraportti.

Toimeentulotuensaajista lähes 30 prosenttia on alle 18-vuotiaita lapsia. He ovat selvästi yliedustettuina, sillä heidän väestöosuutensa on 19 prosenttia. Köyhyydestähän toimeentulotuki kertoo, ed. Sarkomaa. Lapsiperheistä liki 40 prosenttia asuu ahtaasti, eli kotona on keittiö mukaan lukien vähemmän kuin yksi huone henkilöä kohden. Kaikista tamperelaisista asuntokunnista ahtaasti asuu vain 12,5 prosenttia. Kokoomus vaatii, että asumiskustannusten 7 prosentin omavastuuta toimeentulotuessa ei voida poistaa, koska pitää saada perheet muuttamaan pienempiin asuntoihin. Tätähän tämä tarkoittaa, ed. Sarkomaa, koska halvempia asuntoja ei ole muuten kuin hankkimalla pienempiä asuntoja. Lapsiperheet asuvat jo nyt liian ahtaasti. Tämä on yksi keskeinen asia, jolla voitaisiin edes hieman helpottaa vaikeimmassa asemassa olevien tilannetta.

Sairauspäivärahan ja minimiäitiys- ja -vanhempainrahan pienuudesta on täällä puhuttu. Totean vain, että olen täsmälleen samaa mieltä eräiden puhujien kanssa. Viimeksi ed. Vehviläinen puhui mielestäni tästä aivan täyttä asiaa. Tämä on perusoikeuskysymys. Itse olen perustuslakivaliokunnan kanssa eri mieltä siitä, turvaako tämä minimipäiväraha, puhutaan sitten äitiys- tai sairauspäivärahasta, perusturvan, kun sitä saadaan vuosi taikka pidempiäkin aikoja. Ei yksinkertaisesti turvaa.

Työkyvyttömyyseläkettä yritämme nyt saada vaihtoehtona noin tuhannelle. Toivon todella, että kokoomus tässä asiassa antaa periksi, että saamme asian valiokunnassa hoidetuksi, koska tämä asia liittyy juuri siihen lauseeseen, jonka ensimmäisenä luin.

Sain eilen kirjeen Siskolta, viimeiset kuulumiset. Hän oli saanut viime tiistaina Kelasta hylkypäätöksen eläkkeen jatkohakemukseen. "Kela arvioi minun taas olevan terve, joten heidän mielestään voisin jo mennä töihin. Olen siis jonossa Taysin kipupoliklinikalle, sillä pitäisi aloittaa jatkohoito, joka tarkoittaa, että etsitään lääkkeet, joilla krampit saataisiin vähenemään. Soitin jonoa hoitavalle hoitajalle, joka sanoi, että en pääse ainakaan tämän vuoden puolella ja tuskin vielä alkuvuodestakaan hoitoon. Ei voida ottaa uusia potilaita tälle vuodelle." Hänen papereissaan on lääkärinlausuntoja ja lääkkeitä hän syö. Hän lopettaa: "En jaksa taistella päättäjiä vastaan enää. Haluan mahdollisimman pian eroon näistä lääkkeistä." Hän on nyt 32-vuotissyntymäpäiväänsä viettänyt syötyään kolme vuotta näitä lääkkeitä. "Itse en enää jaksa enkä tiedä, mitä pitäisi kirjoittaa vastineeksi. Jos olisitte ystävällisiä ja tekisitte sen minun puolestani. Lähetän tyhjän allekirjoitetun paperin valmiiksi." Tätä on kansanedustajan työ, joka haluaa kuunnella kansalaisten hätää. Kun tätä yrittää sosiaali- ja terveysvaliokunnassa viedä eteenpäin, tuntuu siltä, että muuri on meidän välissämme. Tämä tieto ei välity eteenpäin. Täällä on pidetty paljon hyviä puheita. Toivon, että ne muuttuvat teoiksi valiokunnissa.

Lastenpsykiatrian jonoista on myöskin puhuttu. Eilen olen ollut sairaanhoitopiirin hallituksen kokouksessa, jossa minulla ei ole päätösvaltaa, koska olen valtuuston varapuheenjohtaja. Siellä selkeästi todettiin, että sairaanhoitopiiri ei osoitetuilla varoilla kykene takaamaan tutkimukseen tai hoitoon pääsyä normien mukaisissa määräajoissa. Kuitenkin tämä vain todetaan eikä ryhdytä toimenpiteisiin, joita esitimme. Kenen pitäisi tehdä toimia? Kuntien. Me olemme tehneet täällä lain viime syksynä, jonka pohjalta hallitus on antanut hyvän asetuksen, jotta nämä todella vaikeassa asemassa olevat lapset ja nuoret saisivat apua. Mutta edes tätä ei haluta viedä eteenpäin.

Toivon, että me saamme yhdessä tuloksia, ja erityisesti kun täällä on puhuttu korvamerkittyjen rahojen jatkamisesta lastenpsykiatriaan, itse näen välttämättömäksi, että vielä näihin tarkoituksiin osoitetaan, ei niin paljon kuin tänä vuonna, mutta jonkin verran vielä, että saamme ne hankkeet jatkoon, joita on suunniteltu yhdessä ja jotka ovat todella uudenlaisia toimenpiteitä ja auttaisivat heikoimmassa asemassa olevia, että he nimenomaan eivät joutuisi raskaampien toimien piiriin, vaan ehkäisevästi yritettäisiin tarttua ongelmiin ja hoitaa ajoissa, kun ongelmia syntyy.

Sari Sarkomaa  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Stenius-Kaukonen viittasi hallituksen esitykseen. Se ei toki ollut kokoomuksen esitys vaan ministeri Soininvaaran esittelemä, hallituksen yksimielisesti hyväksymä esitys. Kyllä minä huolestun ihan opposition puolesta, että vähän toimettomiksi keskusta ja muut oppositiopuolueet jäävät, kun osin hallituksen puolelta tulee hyvin usein puheenvuoroja, jotka menevät pidemmälle kuin opposition esitykset. Olen iloinen kyllä, että monia hallituksen hyviä esityksiä keskusta kannattaa sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.

Arvoisa herra puhemies! Annan tuen hallituksen politiikalle myöskin köyhyyden hoitamisessa ja siinä, että esimerkiksi lapsi- ja perhepolitiikassa on kiinnitetty erityinen huomio niihin perheisiin, missä menee kaikkein huonoimmin. Viittaan lapsikorotuksiin, joita on tullut. Eivätkö ne ole hyviä, ed. Stenius-Kaukonen, vai mitä?

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen yhteydessä valiokunnassa on esitetty, että olisimme korjanneet lapsiperheitä ja muita toimeentulotukiasiakkaita koskevan kipeimmän ongelman, joka on omavastuuosuus asumiskustannusten osalta eli 7 prosentin omavastuu. Olisimme edes prosenttiyksiköllä sitä vähentäneet. Tämäkään ei ollut mahdollista. Tässä oli sellainen toimenpide, joka pyrittiin saamaan, koska me olemme saaneet täysin selkeät luvut ja tiedot siitä, että tämä on selkeästi erityisesti lapsiperheiden, mutta myös muiden toimeentulotukiasiakkaiden kannalta tällä hetkellä kaikkein kipeimmin korjausta vaativa kohta. Me olemme kuulleet sitä viestiä, mikä meille on tuotu. Täällä olivat meille tästä puhumassa muutama viikko sitten esimerkiksi kirkon diakoniatyön edustajat yhdessä toimeentulotukiasiakkaiden järjestöjen kanssa. Tätä olemme halunneet viedä eteenpäin. (Puhemies koputtaa) Emme sinänsä halua hallituksen esitystä kovastikaan arvostella, vaan parantaa sitä.

Håkan Nordman /r:

Arvoisa puhemies, värderade talman! När vi debatterade regeringens redogörelse "Balanserad regional utveckling i Finland 2015" fick befolkningspolitiken inte den uppmärksamhet som den förtjänade med tanke på framtiden. Jag upprepar uppfattningen att det behövs flera barn i vårt land. Det måste föras en aktiv befolkningspolitik, satsas på barn och barnfamiljer under kommande år.

Följderna av den nuvarande åldersstrukturen är allvarligare än vad man allmänt tror. Inte minst de regionala omställningarna och de sociala följderna kommer att bli omfattande. Sammantaget blir verkningarna negativa om inte utvecklingen kan brytas. Det är viktigt att notera att regeringen förbereder en barnpolitisk regogörelse som bäst. På basis av den kan debatten om familjepolitiken föras i akt och mening att åstadkomma positiva resultat för barnfamiljerna.

Den senaste tiden har pensioner och äldreomsorg ägnats mycken uppmärksamhet, men inte mera än vad som är motiverat, anser jag. Åldersstrukturen talar för det lika väl som för en barnvänlig politik. Vi skall akta oss för att ställa generationerna mot varandra. Föräldrar, mor- och farföräldrar är mycket måna om att deras barn och barnbarn får en god start i livet. Detta har alltid gällt och gäller fortfarande, och det ligger i allas intresse att välfärdstjänsterna, tryggheten och omsorgen kan upprätthållas.

Situationen förutsätter en sund åldersstruktur och tillgång till arbetskraft. Men ännu mera handlar framtiden om de ungas levnadsvillkor. Det här skall de unga vara medvetna om när de gör sina egna val. Ingen generation har fått sätta sig till färdigt dukade bord. Konstaterandet att det alltid har varit jobbigt att vara förälder är en klen tröst för dagens småbarnsföräldrar, men fortfarande gäller faktum att barn är värda ett högt pris.

Arvoisa puhemies! Syntyvyyden lisääminen ei ole tietenkään helppoa. Edes lapsilisien voimakkaalla korotuksella ei ole odotettavissa suuria muutoksia. Kyse on pitkälti asenteista ja monipuolisista toimenpiteistä. Meidän on paneuduttava nuorten tilanteeseen. Tyypillistä nykyajalle ovat pitkät opiskeluajat, kova kilpailu ja epävarmuus työmarkkinoilla. Tässä tilanteessa asetetaan suuria vaatimuksia nuorille naisille. Pitää muistaa, että heille hyvä koulutus, hyvin palkattu työ ja menestyminen työssä on yhtä tärkeää kuin miehillekin.

Isien rooli ei ole myöskään helppo, kun perinteistä huoltajan roolia lähdetään yhdistämään hyvän isän rooliin. Nykyään nuorien vanhempien työpanos on todella suuri. Mitä enemmän työelämän ja vapaa-ajan raja hämärtyy, sitä pienemmiksi syntyvyysluvut käyvät. Olen vakuuttunut siis siitä, että asenteiden on muututtava.

Työelämän ehdoilla on suuri merkitys. Tässä yhteydessä tarvitaankin uusia säännöksiä vanhempainlomasta ja isyyslomasta sekä ylipäänsä parempia ehtoja lasten kotona tapahtuvalle hoidolle. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vetoomus vanhempain- ja kotihoidon vapaan tekemisestä eläkkeeseen oikeuttavaksi onkin varsin perusteltu. Nykyinen järjestelmä on kovin epäoikeudenmukainen naisia kohtaan. Lapsilisissä tapahtuneet säästöt, joita lasten lukumäärän pieneneminen merkitsee, tulee käyttää kannustimina useampien lasten hankkimiseen tukia ja maksuja tarkistamalla. Tästä hyötyvät niin työnantajat kuin työntekijätkin samoin kuin tietenkin koko yhteiskunta.

Näiden ajatuskulkujen ja tällaisen politiikan, jonka puolesta puhun, tavoitteena on tietenkin oltava vanhempien ja lasten etu. Päätöksentekijöinä meidän on syytä huolestua nykyisestä pahoinvoinnista. Lasten ja nuorten ongelmat saavat yhä dramaattisempia ilmenemismuotoja. Sopii kysyä, miksi lapset voivat huonosti, miksi lapset juovat, miksi lapset jopa tappavat. Väkivallanteot, väärinkäyttö ja itsetuhoinen käyttäytyminen ovat pahoinvoinnin oireita.

Lapsuus on pitkä ja tärkeä vaihe ihmisen elämässä. Yleisesti tunnettua on, että kasvuolosuhteet ovat äärimmäisen tärkeitä lapsen kehitykselle, ja samoin, että ensisijaisen vastuun kantavat vanhemmat, mutta kaikki vanhemmat eivät selviä tällaisesta roolista. Sen tiedämme ja joudumme myöntämään. Läheskään kaikki lapset eivät saa ansaitsemaansa ja aikuiselämään tarvitsemaansa pohjaa.

Nykyisin sosiaalisesti ja tunnetasolla köyhät ympäristöt ovat uhkana lasten terveydelle samoin kuin työttömyys ja kotien huono talous. Turvallisia kotioloja ei ole suotu läheskään kaikille. Kasvussa olevat joutuvat suuren paineen ja vaikutuksen alaisiksi nyky-yhteiskunnassa. Mitä yksinäisempiä, turvattomampia ja epävarmempia he ovat, sitä helpommin he joutuvat sellaisten asioiden uhriksi, joita he eivät itsekään halua ja jotka eivät tee hyvää heille. Kypsyminen on jatkuva prosessi. Siinä koti ja kasvuympäristö ovat ratkaisevia.

Koska nuoret käyttävät niin suuren osan ajastaan koulussa, on luonnollista, että olemme varsin kiinnostuneita myös tästä ympäristöstä. Rkp on muun muassa korostanut useampien aikuisten saamista kouluun opettajien lisäksi. Enemmän vuorovaikutusta yli sukupolvirajojen tarvitaankin. Kuinka arvokasta koululaisten ja eläkeläisten vuorovaikutus olisikaan!

Värderade talman! Dagens unga är företagsammare än vad som ofta görs gällande och det behövs därför ett mångsidigt utbud av fritidsaktiviteter. Stor uppmärksamhet ägnas åt de aktiva och engagerade unga medan de oorganiserade lämnas mer eller mindre på gatan eller vägen — ensamma, otillfredsställda och olyckliga. På det här sättet råkar många i en riskzon. I ungdomsarbetet och föreningsverksamheten måste dylika utmaningar antas. Det frivilliga ungdomsarbetet kan inte överskattas. Många barn, men inte alla, är intresserade av idrott. Jag vill betona vikten av att styra tippningsvinstmedel till de lokala idrottsföreningarna, där mycket värdefullt ungdomsarbete och barnarbete görs.

Avslutningsvis vill jag konstatera att det finns tendenser att försumma barnperspektivet i vuxenvärlden, dels av obetänksamhet, dels för att vi inte förstår bättre. Det här är en viktig motivering till att jag och många med mig anser att en barnombudsmannatjänst bör inrättas även i vårt land för att försvara barnens behov och rättigheter.

Värderade talman, arvoisa puhemies! Trots dylika anmärkningar är jag övertygad om att regeringen har god vilja att se till barnfamiljernas och barnens situation och ser fram emot regeringens barnpolitiska redogörelse.

Merikukka  Forsius  /vihr:

Arvoisa puhemies! Äskettäin ilmestyneen Stakesin raportin mukaan jopa kolmasosa lapsistamme ei voi hyvin. Siitä syystä keskustan tekemä välikysymys on aiheellinen, mutta tämä keskustelu ja etenkin tietyt toimenpiteet olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Ongelmat eivät ole voineet syntyä vuodessa tai kahdessa, mutta niiden on kuitenkin annettu kasaantua ja lasten pahoinvointioireiden laajentua ja vaikeutua. Syytkin ovat tiedossa, sillä tutkimusten mukaan syynä lasten pahoinvointiin ovat lapsiperheiden toimeentulon heikkeneminen, tukipalveluiden väheneminen sekä vanhemmuuden muuttuminen.

Kun olen kuunnellut tänään aikaisemmin pidettyjä puheenvuoroja, joissa on todettu eduskuntaryhmien olevan tietoisia asiasta, ihmettelenkin, miksi hallitus on niin passiivinen perhepoliittisissa toimissaan. Mielestäni tutkittua tietoa ongelmien vakavuudesta ja laajuudesta on jo riittävästi, vai tarvittaisiinko vielä muutama raportti lisää? Toivon, että iänikuisesta hymistelystä voitaisiin jo siirtyä tekoihin.

Mitä pitäisi tehdä? Tässä muutamia ehdotuksia: Lapsiperheiden peruspalvelut pitäisi saada lamaa edeltäneelle tasolle. On luotava sellaista perhepolitiikkaa, joka tukee lasten ja perheiden hyvinvointia. Valtion on tultava mukaan. Taloudellista vastuuta palveluiden järjestämisestä ei saa jättää yksin kunnille. Mitä hyötyä on esimerkiksi suosituksista esimerkiksi mielenterveyspalveluihin, jos kunnat eivät niitä pysty noudattamaan? Kriisitilanteissa valtionkin on oltava valmis satsaamaan.

Olen moneen otteeseen korostanut koulujen ja päiväkotien merkitystä ennalta ehkäisevässä työssä. Hyvin järjestetty päivähoito ja peruskoulutus ehkäisevät lasten ja nuorten syrjäytymistä. Molemmat palvelut olisi resursoitava siten, että kunnat pystyisivät järjestämään myös tarvittavia tukitoimia, kuten riittävästi tuki- ja erityisopetusta. Lisäksi on huolehdittava siitä, että asianmukainen neuvolatoiminta ja hyvin järjestetty kouluterveydenhuolto on jokaisessa kunnassa arkipäivää ja että lapsilla olisi mahdollisuus osallistua iltapäiväkerhojen toimintaan.

Ennaltaehkäisyn merkitys on nyt ymmärretty myös sosiaali- ja terveysministeriössä, jonka strategisissa linjauksissa vuodelle 2010 mainitaan yhtenä tavoitteena ennalta ehkäisevän työn vakiinnuttaminen toiminnan normaaliksi osaksi. Ikävä kyllä tässäkin tullaan jälkijunassa.

Kolme tärkeätä perhepoliittista päätöstä pitäisi tehdä hyvin nopeasti: lapsilisien ja kotihoidon tuen nostaminen vähintään vuoden 95 tasolle ja niiden sitominen indeksiin sekä minimiäitiyspäivärahan korottaminen.

Vuoden 94 perhetukiuudistuksessa tuloverotuksesta poistettiin lapsikohtaiset vähennykset ja ne korvattiin osittain lapsilisiä nostamalla. Veronmaksajain Keskusliiton tekemän tutkimuksen mukaan kaikki perheet ovat kuitenkin menettäneet tuloja vuoden 94 perhetukiuudistuksessa tai sen jälkeen. Yksi suurimmista syistä tähän on ollut lapsilisien leikkaus vuonna 95. Lapsilisien leikkaukset heikensivät erityisesti niiden perheiden toimeentuloa, jotka olisivat ilman perhetukiuudistusta saaneet lapsikorotuksia. Esimerkiksi vuoden 96 alusta alkaen eläkkeisiin ei ole saanut uusia lapsikorotuksia juuri tähän uudistukseen liittyen. Lapsikorotusten pois jääminen ja myönnettyjen korotusten leikkaukset ovat pääasiassa kohdistuneet sellaisiin lapsiperheisiin, joissa ainakin toinen huoltajista on työkyvytön ja joissa eläketurvan taso on yleensä heikko.

Ensi vuoden talousarviossa esitetään lapsikorotusten palauttamista kansaneläkkeeseen, mutta tämäkin uudistus on vaarassa jäädä torsoksi, jos lapsikorotuksia ei uloteta myös muihin eläkkeensaajiin, joilla on huollettavinaan alle 16-vuotiaita lapsia. Muistutankin siis valtiovarainministeriä lupauksista palauttaa lapsilisät vuoden 95 tasolle sekä niiden sitomisesta indeksiin. Se olisi tärkeä syrjäytymistä ehkäisevä toimenpide.

Päivähoito-oikeus on helpottanut lapsiperheiden arkea, mutta ei aivan yksiselitteisesti. Päivähoidon osalta ongelmia aiheuttavat erityisesti ylisuuret ryhmäkoot. Lisäksi monet perheet ovat ajattelemattomasti siirtäneet omien lastensa kasvatusvastuuta päivähoidolle. Lapsi saatetaan viedä hoitoon, vaikka molemmat vanhemmat olisivat kotona.

Kunnallisen päivähoidon rinnalla perheellä on ollut mahdollisuus valita vuodesta 90 lähtien kotihoidon tuki, vai onko oikeasti? Monet vanhemmat haluaisivat hoitaa pienet lapsensa kotona, mutta taloudellisista syistä he joutuvat palaamaan liian aikaisin työelämään. Tähän on syynä kotihoidon tuen riittämättömyys. Nykyinen kotihoidon tuki ei riitä siihen, että vanhempi voisi jäädä kotiin siten, että perheen talous samalla olisi turvattu. Mielestäni keskustan esittämä 2 000 markkaakaan ei ole riittävä.

Joissakin kunnissa on alettu maksaa erillisiä kuntalisiä kotihoidon tukeen. Tämä on tietysti hyvä vastaantulo, mutta se asettaa lapsiperheet eriarvoiseen asemaan eri puolilla Suomea. Tarpeeksi iso kotihoidon tuki myös vapauttaisi päivähoitopaikkoja isommille lapsille, esimerkiksi esiopetukseen, ja siten toisi pelivaraa kuntienkin talouteen.

Kotona olevalta vanhemmalta puuttuu myös eläketurva. Niin kauan kuin kotona lastaan hoitavalle vanhemmalle ei lueta kotihoidon tukea eläkkeeseen oikeuttavaksi ansioksi, on turha puhua kotityön arvostuksesta.

Arvoisa puhemies! Lasten ja perheiden hyvinvoinnin pitäisi olla kulmakivenä kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, sellaisessakin, jossa ei suoraan havaita tehtävän lasten ja perheiden arkeen vaikuttavia päätöksiä. Näitä ovat muun muassa työvoima- ja asuntopolitiikkaa koskevat ratkaisut, kuten esimerkiksi työajan lyhentäminen, määräaikaiset työsuhteet ja pätkätyö. Esimerkiksi määräaikaiset työntekijät päiväkodeissa ja kouluissa aiheuttavat sen, että aikuiskontaktit ovat lyhyitä ja vaihtuvia. Jos lasten paras olisi ollut päätöksenteossa etusijalla, meidän ei tarvitsisi keskustella tästä välikysymyksen sisällöstä.

Sakari Smeds /kd:

Arvoisa puhemies! Välikysymys on mielestäni perusteltu. Oppositio on kysynyt muun muassa, aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin rajusti leikattujen perhetukien korjaamiseksi. Hallitus on vastannut, ettei se aio. Näin hallitus ilmoittaa jatkavansa karulla perhepoliittisella linjallaan.

Lipposen hallitus on leikannut niin lapsilisiä kuin kotihoidon tukea, eikä näihin perhetukiin ole tullut edes indeksikorotuksia, vaikka taloudessa onkin ollut liikkumatilaa. Hallitus, osan keskustaa sitä tukiessa, poisti kuvatallenteiden ennakkotarkastuksen, mikä merkitsi merkittävää riskinottoa, että epäeettinen ohjelmatarjonta kulkeutuu helpommin lasten ja nuorten käsiin. Perheiden näkökulma ei ole merkittävästi painottunut myöskään ensi vuoden talousarvioesityksessä.

Hallituksen perhepoliittisen linjan saamattomuutta kuvastaa mielestäni myös se, että hallitus ei näytä kykenevän toteuttamaan eduskunnan yksimielistä vaatimusta tuoda eduskunnalle tämän vuoden loppuun mennessä selonteko yhteiskunnassa ja arvomaailmassa tapahtuvista lasten ja nuorten hyvinvointia uhkaavista muutoksista. Tätähän eduskunta vuoden 2000 lopussa edellytti. Hallituksella on mitä ilmeisimmin ollut muita kiireitä, ja selonteko viivästyi, kuten ministerin ilmoituksesta tänään pystymme päättelemään.

Sanoja ja yksittäisten edustajien hyvää tarkoittavia aloitteita lasten ja perheiden puolesta on toki riittänyt. Sikäli hallitus on ollut johdonmukainen, että sen piiristä kantautuvat puheet monien muidenkin kansalaisryhmien puolesta ovat olleet varsin pettäviä. Eihän hallitus ole ainakaan vielä korjannut eläkeläistenkään epäoikeudenmukaiseksi kokemaa eläkkeiden tuplaleikkelyä, vaikka sitä pontevasti vaalikentillä pidetyissä puheissa onkin vaadittu.

Puolustuksekseen hallitus kertoo kehittäneensä lapsiperheille tärkeitä palveluja, päivähoitoa ja esiopetusta. Totta toinen puoli. Lapsiperheille tärkeiden palvelujen ylläpitämisestä vastaavien kuntien taloudet ovat kuitenkin ajautuneet monin paikoin suuriin vaikeuksiin. Vasta viime viikolla saimme kuulla, että yli 100 kuntaa joutuu korottamaan kansalaisten verorasitusta. Tuloveroprosentin korotuksen lisäksi myös kiinteistöveroja on jouduttu korottamaan. Viime vuonna lähes 200 kunnan vuosikate oli pakkasella, ja tänä vuonna harkinnanvaraista kunta-avustusta haki yli 300 kuntaa noin 1,7 miljardin markan edestä. Nyt hallitus esittää kuntien valtionosuuksien indeksikorotusten leikkaamista puolella.

Edes kovin palvelumyönteiseksi ei hallituksen linjaa siis voine kuvata. Hallituksen piiristä kuntien vaikeuksia toki tunnistetaan. Uusimpana ratkaisumallina on esitetty jonkinlaisten territorioiden perustamista, ei kuitenkaan reservaattia.

Hallituksen perhepolitiikan perusteissa on mielestäni kotien hoivatyön arvoa vähättelevä ideologinen perusasenne, voisiko sanoa, punainen lanka. Selkeimmin tämä on näkynyt suhtautumisessa kotihoidon tukeen. Hallituksen aloittaessaan työtään vuonna 95 kotihoidon tuki oli noin 1 900 markkaa, nyt vain 1 500 markkaa ensimmäisestä lapsesta, kuten välikysymyksessä on todettu. Hallitus ei myöskään ole ollut valmis nostamaan kotihoidon tuen saannin ikärajaa, vaikka 3 vuoden rajoite koetaan monessa perheessä keinotekoisena ja hankalana.

Samalla kun kotien hoivatyön tukea on vähennetty, on lisävaroja kohdennettu kotien ulkopuolella tehtävään hoivatyöhön. Arvokasta työtä tämäkin, mutta perheen omia valinnanmahdollisuuksia vähentävä ideologinen virittyneisyys tästä kyllä huokuu läpi.

Kotien hoivatyölle voitaisiin toki antaa sille kuuluvaa tunnustusta myös verojärjestelmän kautta. Kristillisdemokraattien piiristä olemme aika ajoin esittäneet kevyemmän perheverotuksen mahdollistamista. On nurinkurista, että monia sosiaalisia etuuksia määriteltäessä perhettä kyllä käsitellään yhtenä yksikkönä, mutta verotuksessa näin ei ole valmiutta tehdä. Tästä kärsivät juuri eniten yhden ansaitsijan perheet. Täsmäkohdennettujen perhetukien käyttö toki saattaisi olla perustellumpaa kuin verojärjestelmän kautta kanavoitu tuki, mutta mielestäni tätä verojärjestelmänkin mahdollisuutta tulisi hyvin huolella harkita.

Hallituksella on ollut yli kuusi vuotta aikaa turvata kotona arvokasta hoivatyötä tekevän puolison eläketurva, mutta tuloksia ei ole syntynyt. Nyt Puron työryhmä on esittänyt, että palkattomien alojen eläkekarttuma uudistettaisiin vuodesta 2005 lukien. Mielestäni tämä eläkekysymys olisi yksi keskeinen ja välttämätön uudistus. Kotona tehtävän hoivatyön eläketurvalle tulisi määritellä laskennallinen palkka, joka vastaisi saman tehtävän hoitamisesta julkisella sektorilla saatavaa palkkaa.

Arvoisa puhemies! Toki on niin, että perheiden hyvinvointiin vaikuttavat monet muutkin kuin taloudelliset etuudet. Meidän isien ja äitien, miksei myös isovanhempien, vastuuta on oikein peräänkuuluttaa. Taloudellisten puitteiden osalta hallituksella olisi kuitenkin halutessaan ollut mahdollisuus kohentaa monien perheiden asemaa. Hallitus on kohdentanut monia perhepoliittisia etuja niin, että ne eivät tue kotien hoivatyötä. Tästä syystä hallituksen perhepoliittinen linja ei ansaitse tukea.

Tuula  Haatainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Kun perheenlisäys tulee ajankohtaiseksi, nuorilla vanhemmilla on usein monta rautaa tulessa. Asuntosäästäminen on usein kesken, opinnot joko loppusuoralla tai on juuri valmistuttu ammattiin, opintovelkaa on niskassa ja ensimmäinen työpaikka yleensä määräaikainen. Korkeat asumiskustannukset vuokrina tai asuntovelkoina merkitsevät sitä, että kohtuullisillakaan tuloilla lapsiperheitä ei voida pitää taloudellisesti kovin hyväosaisina.

Perhepolitiikan tehtävänä onkin tasata tuloeroja lapsellisten ja lapsettomien välillä ja kompensoida perheestä ja lapsista aiheutuvia kustannuksia. Mutta perhepolitiikalla on myös luotava ne edellytykset, jotta perheet voisivat itse elättää itsensä ja kantaa vastuuta lapsistaan.

Vauvan tultua perheeseen tärkeintä on, että vanhemmat voivat hyvällä omatunnolla ja rauhassa keskittyä pienokaisensa hoitoon. Siksi on tärkeää, että isiä ja äitejä jo tässä varhaisessa vaiheessa kannustetaan jakamaan yhdessä vastuuta siitä arjen pyörittämisestä, vaippojen vaihdosta. Isät ovatkin kiitettävästi tulleet mukaan synnytyksiin ja ovat mukana lapsen syntymän jälkeen alkuvaiheessa isyyslomalla. Vanhempainlomaa ei kuitenkaan kovin yleisesti jaeta vielä isien ja äitien kesken, vaikkakin se on mahdollista. Väitetään, että kaikki vanhemmat eivät vielä tietäisi edes tätä mahdollisuutta olevan olemassa.

Perhepolitiikalla pitääkin tukea isiä jäämään vanhempainvapaalle, jotta voisimme tukea isän ja lapsen tunnesuhteen kehitystä. Isille omistettu ylimääräinen isäkuukausi antaisi uudenlaisen kannustimen miehille jäädä kotiin hoitamaan omaa lastaan. Isäkuukaudesta on varsin hyviä esimerkkejä Ruotsista ja Norjasta.

Olen tehnyt tästä lakialoitteen jo edellisen hallituksen aikana. Tämän jälkeenhän asetettiin isätoimikunta pohtimaan asiaa, ja isätoimikunta päätyi ehdottamaan myös ylimääräistä kuukautta isille. Nyt sitten työmarkkinajärjestöjen selvitystyöryhmässä tämä kuukausi kutistui työnantajien vastustuksesta viikon mittaiseksi lisäykseksi. Olenkin uusinut lakialoitteeni, jossa edelleen ehdotetaan ylimääräistä isille omistettua kuukautta, jonka voisi pitää siihen mennessä, kun lapsi täyttää 3 vuotta. Käytännössä isälomakuukausi pidentäisi vanhempainlomaa, vanhempainrahakautta, kuukaudella. Uudistus korjaisi näin sitä leikkausta, joka Ahon hallituksen aikana tehtiin vanhempainrahaan.

Syrjäytymisen estäminen pitäisi aloittaa jo ihmisen elämän varhaisvaiheista asti. Kolmasosa lapsistamme voi hyvin ja neljännes näiden tutkimusten mukaan voi huonosti. Toistaiseksi vielä melko pienelle, mutta jatkuvasti kasvavalle joukolle lapsista kasautuu useampia ongelmia. On aivan varmaa, mikä tässäkin salissa on moneen otteeseen todettu, että pitkittyvä työttömyys on syrjäytymisen ja huono-osaisuuden selittäjä. Siksi työttömyyden mahdollisimman nopea katkaisu on keskeistä. Huolta pitäisi kantaa myös nuorten syrjäytymisestä, sillä heistä kasvaa uusia vanhempia, kasvattajia taas omille tuleville lapsilleen. Nuorten syrjäytymisen kuvassa on mukana koulun keskeyttäminen usein jo ennen peruskoulun loppumista. Nuorten syrjäytymisen taustalla on moniongelmaisuutta, lapsuuden olosuhteita, siellä on vanhempien työttömyyttä, päihteiden käyttöä ja perheiden hajoamista. Päihdeäitien määrän raju kasvu on yksi seuraus nuorten ongelmien vakavuudesta. Siksi tarvitaan nopeita toimia sukupolvelta toiselle siirtyvän huono-osaisuuden kierteen katkaisemiseksi.

Työelämän paineiden lisääntyminen ja vanhempien työvauhdin kiristyminen näkyy kodeissa. Työssäkäyville vanhemmille ei jää tarpeeksi aikaa ja voimia kotielämään. Työmarkkinajärjestöjen pitäisikin vakavasti ottaa keskusteluun työelämän inhimillistäminen. Työpaikoille pitää voida luoda säännöt, joiden mukaan työn on joustettava perheen hyväksi eikä päinvastoin.

Meidän perhepoliittiset tukijärjestelmämme suosivat vielä pikkulapsivaiheessa vain äärivaihtoehtoja: ollaan joko työssä täysillä uraputkessa tai kotona kotiäitinä. Minusta olisi tärkeää tunnustaa, että äiditkin ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka kaipaavat kodin ulkopuolista elämää ja haluavat tehdä myös työtä, johon ovat hankkineet koulutuksen. Siksi työtä pitää voida tehdä ilman, että joutuu uhraamaan lapsensa ja perheensä ja vapaa-aikansa ja harrastuksena työlle. Pikkulasten vanhemmille tarvitaankin tukimuotoja, joiden avulla työaikaa voi lyhentää yhteiskunnan tuen turvin. Siksi osittaisen hoitovapaan korvaustasoa pitäisi voida nostaa, jotta lyhyemmän työajan valitseminen olisi käytännössä taloudellisesti mahdollista.

Täällä on keskusteltu myös kotihoidon tuesta osana päivähoitojärjestelmää. Valtiollisen kotihoidon tuen päälle tulevaa kuntalisää on mahdollisuus kunnissa maksaa. Minusta sopii oivallisesti kuntatasolle räätälöitäväksi, kummanko järjestelmän kautta halutaan tukea suunnata ja millä volyymillä. Helsingissä poliittiset ryhmät ovat yhteisesti päättäneet, me demarit mukana, etunenässä, luoda kuntalisäjärjestelmän jo paljon ennen päivähoitolain voimaan tulemista. Tällä hetkellä kuntalisä alle 2-vuotiaasta lapsesta on 1 300 markkaa eli yhteensä valtiollisen tuen kanssa perhe saa 2 800 markkaa kuukaudessa, jonka päälle pienituloiset saavat 1 000 markan lisän normaalin kotihoidon tuen kautta. Lisäksi, jos perheessä on alle 3-vuotiaita lapsia, (Puhemies koputtaa) tuki yhdessä nousee sille tasolle, että voidaan puhua jo pienimmistä palkoista työelämässä.

Arvoisa puhemies! (Puhemies koputtaa) Haluan vielä lopuksi todeta, että näiden tukimuotojen ohella tarvitsemme palveluja ja erityisesti iltapäivähoidon kuntoon saattaminen on äärimmäisen tärkeä ja nopeasti kuntoon laitettava asia. Siihen vaaditaan toimenpiteitä kunnissa, (Puhemies koputtaa) mutta se pitänee tehdä lakisääteiseksi, jotta siinäkin liikahdetaan riittävän nopeasti.

Tytti  Isohookana-Asunmaa  /kesk:

Arvoisa puhemies! Meitä keskustan kansanedustajia on kiitelty laajasti tästä välikysymyksestä. Olemme saaneet runsaasti palautetta, jossa omakohtaisesti on kerrottu, miten vallalla oleva epäoikeudenmukainen ja puutteellinen perhepolitiikka vaikuttaa tänään ihmisten arkeen. Eräs asiantuntija, nuoriso-ohjaaja, kirjoitti minulle omien ja ystäviensä, lastentarhanopettajien ja perhepäivähoitajien tuntemuksia. Hän päätti kirjeensä seuraavaan lauseeseen: "Suomi onkin mielestäni erittäin lapsikielteinen maa." Miten oikein olemme päätyneet tällaiseen tilaan?

Puhemiehen takana edessämme on Aaltosen veistos äidistä pieni lapsi sylissään muistuttamassa joka ikinen päivä meitä päättäjiä tässä salissa, että lapsissa, juuri lapsissa, on tämän maan tulevaisuus. Perhepolitiikan täytyisi toteuttaa, ollakseen positiivisella tavalla tuloksekasta, lapsen parasta. Jos näin olisi, koti nousisi entistä keskeisempään asemaan.

Arvoisa puhemies! Olen saanut seurata perhepolitiikan toteutumista eduskunnassa kohta parikymmentä vuotta. Oma havaintoni on, että eduskunnassa on koko ajan ollut kummallinen, hyvin kielteisen tunnevaltaisuuden leimaava suhtautuminen juuri lasten kotihoitoon yhtenä valinnanmahdollisuutena. Lasten kotonaoloa on väliin saatettu pitää lapsen myönteisen kehityksen kannalta epäsuotavana vaihtoehtona. Käydyissä keskusteluissa on yritetty todistella sitäkin, ettei lapsi saa kotona riittävästi virikkeitä eikä kasva sosiaaliseksi. Joskus keskusteluissa on korostettu, että kotihoidon tukikin hyödyntäisi vain maatilan emäntiä. Väliin naisia on peloteltu täällä, että heidät halutaan sysätä kotiin työelämästä.

Juuri äsken ed. Saara Karhu sanoi, että on taloudellisista syistä joko päivähoito tai kotihoito, molempia ei voi olla. Kysyn: Miksi? Vääristynyt perhepolitiikka on johtanut siihen, että monilla lapsiperheillä on taloudellisesti ja henkisesti liian tiukkaa. Tästä lapset kärsivät, ja sen tiedämme hyvin monista, lukuisista tutkimuksista. Yhteiskunta ei ole tullut vastaan niitä perheitä, joissa vanhemmat todella yrittävät sovitella yhteen perheen vaatimuksia ja työelämän odotuksia. Vääristynyt perhepolitiikka on johtanut siihen, että perheetkin, kuten alueet, jaetaan tänään kahteen perusryhmään: hyvä- ja huono-osaisiin.

Turun yliopistossa on juuri muutama kuukausi sitten valmistunut tutkimus "Miten menee peruskoulussa?" Tutkimus antaa hälyttäviä tuloksia tämän hetken huono-osaisten perheiden peruskoululaisista. Tutkimuksen mukaan nimittäin huono-osaiset lapset saavat systemaattisesti puolitoista numeroa alemmat arvosanat kuin hyväosaisten perheiden lapset. Perheen huono-osaisuus heikentää siis selvästi lapsen tulevaa koulumenestystä. Voi vain kuvitella, mitä muutaman kymmenen vuoden kuluttua näille lapsille tapahtuu ja miten tämä, jos kehitys jatkuu tällaisena, vaikuttaa suomalaisen yhteiskunnan muuttumiseen. Jos lasten koulumenestys korreloi korkeasti perheiden hyvä- ja huono-osaisuuden kanssa, teemme tulevaisuutta ajatellen todella suuria yhteiskuntapoliittisia virheitä, ellemme nyt nopeasti ryhdy korjaamaan tilannetta. Huono-osaisuus on tänä päivänä sekä taloudellista että yleisen välinpitämättömyyden synnyttämää. Minusta eräs neljäkymmentä vuotta opettajana ollut sanoi äsken julkisuudessa merkittävän asian kokemuksensa perusteella tämän päivän ongelmien syistä. Hän totesi: "Lapset eivät ole niinkään muuttuneet, vanhemmat ovat".

Osin vanhempien on ollut pakko sopeutua lain ohjaamaan kehityskulkuun. Tarkoitan esimerkiksi sitä, että kun subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli, niin se ei ole pelkästään positiivinen asia, vaan se on tuonut myöskin negatiivisia ilmiöitä, kuten ainakin mielestäni sen, että meillä joudutaan perustamaan ympärivuorokautisia hoitopaikkoja aina vain enemmän ja enemmän ja meillä on vuosi vuodelta enemmän lapsia, jotka ovat vuodet ympäriinsä joka ikinen päivä laitoshoidossa.

Lisäksi perheyhteys on rikkoutunut ja haurastunut. Niinpä meillä on tänään Euroopan korkeimmat avioeroluvut, mielialalääkkeitä syödään ennätysmäärät, nuorten psykiatriahoidon jonot ovat myös kansainvälistä huippua. On paljon nykyvanhempia, jotka itse ovat vapaan kasvatusaallon uhreja. Heidän on vaikea valvoa lastensa juopottelua, huumeiden käyttöä, öisiä valvomisia jne. Juuri eilen sain olla tilaisuudessa, jossa psykologit kertoivat, että tänä päivänä 70-luvulla syntyneistä isistä ja äideistä yhä useampi nykyään turvautuu säännölliseen terapiahoitoon.

Suomalaisen hyvinvointivaltion kehitys näyttää kulkevan siihen suuntaan, että keskiluokka kutistuu koko ajan. Repeämä on melkoinen perheitä vertailtaessa. Perinteisen hyvinvointivaltion katsottiin olevan varsin tasainen tulonjaoltaan, ja siihen juuri päästiin, kun tulonsiirtopolitiikka oli tehokasta. Nyt optiomiljonäärien ja pitkäaikaistyöttömien arki on täysin erilainen. Ongelmana ei ole kuitenkaan rikkaiden määrä. Ongelmana on, että keskitulon alapuolelle tippuu aina vain lisää lapsiperheitä. Siispä alan tutkijat pelkäävät aiheellisesti, että uusi alaluokka on pysyvä ja että poliittisin päätöksin ei enää tätä kehitystä saada edes kääntymään.

Arvoisa puhemies! Tämä välikysymys on tehty sen vuoksi, että käänne saataisiin. On pikaisesti säädettävä lakeja, jotka tukevat nykyistä tehokkaammin perheen ja työelämän yhteensovitusta esimerkiksi osa-aikatyötä edistämällä. Kotihoidon tuki on tehtävä mahdolliseksi kaikille alle kouluikäisten lasten vanhemmille ja sen tasoa on tuntuvasti nostettava. Kotona tehty työ on saatava eläkeoikeutetuksi työksi samoin kuin eläketurvan piiriin on saatava muukin kotityö, lisäksi kotityötä tekevän sosiaaliturva on saatava kuntoon jne. On siis saatava aikaan päätöksiä, jotka mahdollistavat lapsille vanhemmilta kolme asiaa: aikaa, aikaa ja vielä aikaa.

Hyvän lapsuuden tuntomerkki on myönteinen itsetunto. Lapsen hyvä identiteetti syntyy riittävän hyvästä huolenpidosta, siitä että aikuinen hoitaa häntä lapsen omista tarpeista käsin. Turvattomuudentunne lisääntyy, kun lapsi ei oikein tiedä, (Puhemies koputtaa) kuka häntä tänään hoitaa ja kuinka kauan hän joutuu olemaan hoitopaikassaan.

Arvoisa puhemies! Me tarvitsemme siis lisää valinnanmahdollisuuksia pienten lasten vanhemmille. Siksi koti on saatava lainsäädännössä tasavertaiseksi kasvuympäristöksi muiden rinnalle. (Puhemies koputtaa) Annettakoon vanhempien sitten itse valita, mikä heidän perheilleen on kulloinkin parasta.

Sari Sarkomaa /kok:

Arvoisa herra puhemies! Se, miten lapset voivat, kuvastaa sitä, miten yhteiskunnassamme yleisesti voidaan ja mitä asioita pidetään tärkeinä. Lapset ja perheiden hyvinvointi ovat kansakunnan kannattavin investointi.

Onneksi pääosa lapsistamme voi hyvin, mutta hälyttävät tiedot ja tutkimukset lasten oireilusta antavat aiheen kysyä, mikä hyvinvointiyhteiskunnassamme on mennyt vikaan, kun maailman terveimmistä vastasyntyneistä niin moni kasvaa pahoinvoivaksi lapseksi ja nuoreksi. Meidän on todella syytä pysähtyä ja pohtia, mitä me aikuiset ja ennen kaikkea vanhemmat voisimme tehdä paremmin, jotta kaikilla lapsilla olisi oikeus olla lapsia ja heillä olisi mahdollisuus kasvaa tasapainoisesti ja turvallisesti aikuisuuteen. Mielestäni lasten tilanteessa on kaikkein huolestuttavinta aikuisten puute arjessa ja meidän aikuisten ainainen kiire.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapsen ääni -tutkimuksessa lasten huolenaiheena oli äidin ja isän kiireisyys. Kaksi kolmasosaa lapsista haluaisi viettää enemmän aikaa vanhempiensa kanssa. Lasten ulottuvilla olevat aikuisresurssit ovat vähentyneet. Näin on käynyt osassa perheitä sekä lasten päivähoito- ja koulumaailmaa. Voidakseen hyvin lapset tarvitsevat aikuisten aikaa ja vuorovaikutusta. Päivähoidon ja koulujen ylisuuret ryhmäkoot antavat aihetta erityiseen huoleen. Päivähoidon ryhmäkokosäännökset on otettava uuteen tarkasteluun ja luotava ohjausjärjestelmä, joka kitkee lasten kannalta kohtuuttomat tilanteet. Toivon todella, että kuntien ensi vuonna saamat lisävoimavarat käytetään lasten parhaaksi ja ryhmäkokojen pienentämiseen, aikuisten lisäämiseen arjessa, lastentarhanopettajien lisäämiseen ja opettajien lisäämiseen.

Vastuullisen vanhemmuuden tukeminen on lasten hyvinvoinnille aivan olennaista. Lapsi tarvitsee aikuista, joka kykenee asettamaan rajoja ja auttamaan muodostamaan käsityksen oikeasta ja väärästä. Lapsi tarvitsee rakkautta ja rauhallista yhdessäoloa. Kun me täällä puhumme, arvoisat edustajat, lasten ja perheiden hyvinvoinnista ja ennen kaikkea, kun puhumme lapsista, niin kyllä silloin kysymys on aivan ensisijaisesti meidän arvoistamme ja valinnoistamme vanhempina. Mutta kyllä kyse on myös päättäjien sekä työelämässä tehtävistä valinnoista.

Mahdollisuus työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen on aivan keskeinen tekijä vanhemmuuden tukemisessa. Pienten lasten vanhemmilla on todellakin oltava mahdollisuus valita se työ- ja perhe-elämän yhdistelmä, joka heille parhaiten sopii. Vastuullinen vanhemmuus merkitsee molempien vanhempien osallistumista lasten arkeen. Mielestäni isiä onkin kaikin keinoin kannustettava käyttämään esimerkiksi ne perhevapaat, jotka jo nyt ovat olemassa. Mielestäni ministeri Perhon ja ministeri Itälän esittämää isäkuukautta on pidettävä esillä ja ennen kaikkea se on toteutettava. Mielestäni työajan säästämismahdollisuudet ovat yksi keino parantaa työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista. Esimerkiksi työaikapankkiin työntekijä voisi säästää osan vuosilomistaan tai muista vapaistaan sekä tekemistään ylitöistä ja sitten tarpeen tullen nostaa tuo vapaa-aika. Mutta aivan kuten täällä esimerkiksi ed. Markkula-Kivisilta on todennut, tärkeintä on todellakin ottaa käyttöön ne kaikki mahdollisuudet, mikä meillä tänä päivänä lainsäädäntö suo, ja täytyy sanoa, että monessa asiassa Suomi on kyllä edelläkävijä ja mahdollisuuksia meillä on jo nyt joustaa ja yhteensovittaa työtä ja perhettä.

Arvoisa herra puhemies! Mielestäni perheillä olisi oltava nykyistä enemmän valinnanvapautta miettiessään lastensa hoitoratkaisuja, ja perheiden tarpeiden pitäisi nykyistä enemmän olla etusijalla, kun kehitämme palveluita. On erittäin harmillista ja ehkä erittäin hämmästyttävääkin, että keskusta on tässä välikysymyksessään keskittynyt vain lapsiperheiden aineelliseen hyvinvointiin ja siihen, että rahalla nämä asiat ratkaistaisiin. Siinä kyllä on osuttu todella harhaan. Kyllä nämä ongelmat ovat paljon syvemmällä ja aivan jossain muualla, kuten olen omassa puheenvuorossani yrittänyt tilannetta kuvata.

Kun hallitus päätti päivähoitomaksuista, silloin sovittiin, että päivähoitojärjestelmän rakenteellisia ongelmia selvitetään. Mielestäni mahdollisuuksia käyttää kunnallista päivähoitoa on aivan oikein laajennettu, mutta kotihoidon mahdollisuudet ovat jääneet samalla liiaksi syrjään. Mielestäni tuon tarkastelun jälkeen, mitä hallitus on käynyt, on syytä odottaa ja itse ainakin odotan hallitukselta esitystä siitä, kuinka perheiden valinnanmahdollisuuksia lisätään, ja mielestäni kotihoidon tuen tasoa on todella syytä tarkastella.

Arvoisa puhemies! Pidän hallituksen perhepoliittista linjaa merkittävästi parempana kuin keskustan linjaa. Itse asiassa keskustan linja jäi taas tällä kertaa näkemättä, kuulematta ja kokematta. Täällä ei priorisoitu niitä esityksiä sillä tavalla, että olisi todella tullut selväksi, mikä on keskustan perhepoliittinen linja. Kaikkea hyvää kaikille -linja ei ole kyllä hyvä kenellekään, ei ainakaan meidän lapsillemme eikä todellakaan tuleville sukupolville.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa puhemies! En malta olla kysymättä, mitähän se ministeri Niinistö sanoo ed. Sarkomaan esittämistä ministerien Perhon ja Itälän esityksistä ja ed. Sarkomaan priorisoinneista. Mutta sitten itse puheeseen.

"Lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä", on vanha afrikkalainen sananlasku, joka on ajankohtainen varsinkin tämän päivän länsimaisissa yhteisöissä. Monien psykologien mielestä lapsi tarvitsee jopa lähemmäs sata tasapainoista aikuiskontaktia kasvunsa aikana, ei vain tasapainoista vaan semmoista, että aikuinen on fyysisesti ja myös henkisesti läsnä. Tärkeimmät tietysti ovat omat vanhemmat, mutta hyvin paljon merkitystä on myös koko suvulla ja isovanhemmilla. Itse en ainakaan osaa kuvitella, miten olisin kasvanut ilman sitä rikkautta, jonka sain siitä, että sain tutustua omiin isovanhempiini monta vuotta ja läheltä. Sen lisäksi tärkeitä ovat vakiintuneet hoitajat hoitopaikassa, silloin jos vanhemmat ovat töissä, ja pätevät opettajat, joiden huomiosta ei joudu taistelemaan. Omassa nuoruudessani koulun keittäjä oli yksi vahvimpia ja tärkeimpiä aikuisia, joka kasvatti meitä koko laumaa vanhalla kansanviisaudellaan ja piti meidät kurissa ja nuhteessa.

Yhtä lailla tärkeitä kylän jäseniä lapsen näkökulmasta ovat vanhemmat, soitonopettajat, iltapäivien tukevat aikuiskontaktit, ja mikä tärkeintä, naapurit. Omalla asuntoalueellani naapurien kesken on ajat sitten sovittu, että kaikkia lapsia kasvatetaan myös yhdessä, kaikkien aikuisten velvollisuus on tuntea lapset nimeltä, kaikilla aikuisilla on velvollisuus ja oikeus puuttua muun muassa siihen, kilisevätkö kaljapullot teini-ikäisten kassissa vai ei. Erityisesti painottaisin sitä, että ihmiset pitää opetella tuntemaan nimeltä, jos haluaa rakentaa kylän.

Täällä on tänään puhuttu eniten vanhempien taloudellisista mahdollisuuksista sekä jatkettu surullista ja täysin hedelmätöntä vastakkainasettelua kotihoidon tuen ja kunnallisen päivähoidon välillä. Itse aion keskittyä tässä kylän rakentamisen muihin rakennuspuihin, suvun osalta varsinkin siihen, että isovanhempien rooli on tunnustettava ja meidän on nähtävä, että siinä on varsinkin Suomen demografisessa asetelmassa valtava voimavara, jota pitää käyttää hyväksi. Meillä on terveitä, toimintakykyisiä, mutta kohta vapaalla olevia yli 60-vuotiaita aikuisia vaikka kuinka paljon, ja heidät on otettava mukaan kylään ja mukaan lasten kasvattamiseen.

Mielestäni pitäisi nopeasti miettiä sitä, pitäisikö hoitovapaan ja kotihoidon tuen hyväksikäyttö mahdollistaa myös työnsä ääreen uupuneille yli 50-vuotiaille isovanhemmille. Yhteiskunnan näkökulmastahan kustannus on sama, ja tiedän, että semmoisia vanhempia on. (Ed. Vehkaojan välihuuto!) — Isovanhemmat harvoin ovat alle 50-vuotiaita, ed. Vehkaoja. — Sukupolvien välisen yhteyden tunnustaminen on sikälikin tärkeätä, että luulen, että suurin osa vastuullisista isovanhemmista kuuntelee kauhulla sitä ajatusta, että tässä ja nyt, tässä taloudellisessa tilanteessa, tärkein puolen miljardin menoerä olisi yksittäisen, hiukan satunnaisesti eläkkeisiin osuvan, aikoinaan laman aikana tehdyn, sinänsä väärän ja epäoikeudenmukaiselta tuntuvan leikkauksen peruuttaminen. Ainakin ne eläkeläiset, joita minä tunnen, kokevat, että heidän näkökulmastaan lasten tulevaisuuteen panostaminen on tärkeämpää kuin käyttää lähes puoli miljardia markkaa tai jopa enemmän yhteen eläkeläisryhmän etuuteen, joka ei osu edes eläkeläisistä kaikista heikko-osaisimpiin.

Arvoisa puhemies! Kylä on helppo rakentaa esimerkiksi meillä Ruskeasuolla: me, koko naapurikunta, tulemme aika hyvin toimeen, jotenkuten ainakin; elämänhallinta on; meillä on vaurautta; meillä on sosiaalisia taitoja; meillä on hyvin samanhenkinen yhteisö. Mutta kylä on huomattavasti vaikeampi rakentaa esimerkiksi Helsingin tietyillä alueilla, ja muuallakin suurissa kaupungeissa tunnemme ilmiön: keskittynyt huono-osaisuus. Se on, paitsi keskittynyt tiettyihin sukuihin ja periytynyt, myös valitettavasti meidän päättäjiemme, muun muassa kunnallisten kaavoittajien, virheiden vuoksi keskittynyt tietyille alueille. On aivan eri asia yrittää rakentaa kylää niissä olosuhteissa kuin meillä Ruskeasuolla. Niinpä perhepoliittisessa ja kyläpoliittisessa keskustelussa on mielestäni puhuttava tarkemmin siitä, minne kaikkialle lapsiperheiden palveluita on kohdennettava.

Sen verran olen opettajana entisessä elämässäni toiminut, että jos luokassa on enemmän kuin kolme oppilasta, jotka tarvitsevat jatkuvasti huomiota, joilla asiat syystä tai toisesta ovat kotona tai perintötekijöistä johtuen poikkeuksellisen vaikeita, opetustilanne hajoaa. Jos me oikeasti haluamme rakentaa hyvää maailmaa heikoimmassa asemassa oleville lapsille, meidän pitäisi rohkeasti suosia niiden alueiden kouluja, joilla tiedetään näitä ongelmia olevan, ja pienentää luokkakokoa ja lisätä vastuullisten aikuisten määrää juuri niissä päiväkodeissa ja kouluissa, jotka ovat niillä alueilla, jonne me väärällä kaavoituksella olemme kasanneet ongelmia, ja sitten meidän täytyy muuttaa asuntopolitiikkaamme ja kaavoituspolitiikkaamme.

Jos käytte katsomassa Helsingin Ruoholahdessa, taloissa ja samassa rapussakin on sekä omistusasuntoja, vuokra-asuntoja että osaomistusasuntoja. Kukaan ei tiedä, millä tavalla ne asunnot on rahoitettu, ja sosiaaliset ongelmat upouudella isolla alueella ovat selvästi vähäisempiä kuin vastaavasti jossain muualla. (Ed. Gustafsson: Tampereeltakin löytyy samanlaisia esimerkkejä!) — Loistavaa, että niitä löytyy myös Tampereelta, ed. Gustafsson. Se on hyvä. — Mutta myös meidän jatkossa kaavoittajina pitää katsoa, että näitä ongelmakeskittymiä ei synny. Se on todellista perhepolitiikkaa.

Viimeiseksi, arvoisa puhemies, nostaisin vielä asuntokysymyksen ylipäätänsä. Täällä on tänään puhuttu paljon nuorten koulutettujen naisten pätkätöistä johtuvasta pelosta perustaa perhe. Väitän, että sen pelon perimmäinen syy on pelko siitä, että ei pysty maksamaan pätkätöiden maailmassa asuntoaan, pelko ottaa asuntolainaa siinä tilanteessa, (Puhemies koputtaa) kun jatkuvasti on työ katkolla. Erityisen suuri ongelma tämä on sitten, jos haluaa kolmannen tai neljännen lapsen. Siihen ei tämän päivän kaupungeissa ole tavallisilla ihmisillä varaa.

Leena  Rauhala  /kd:

Arvoisa puhemies! "Nuorten masennus on yhteinen ongelma", kirjoittaa lukiolaistyttö sanomalehden mielipideosastolla. Virikkeen tähän kirjoitukseensa hän oli saanut tutkimuksesta, jonka mukaan joka kymmenes yläasteikäinen nuori kärsii masennuksesta. "Missä on vika, kun niin monen nuoren on paha olla?" hän kysyy ja jatkaa: "Suomea kutsutaan hyvinvointivaltioksi, mutta kuitenkin masennus valtaa yhä useamman peruskoululaisnuoren mitä kriittisimmässä murrosiän vaiheessa."

Kun suomalaisvaltuuskunta vuonna 2000, siis viime vuonna, oli Genevessä ja teki selkoa lapsen oikeuksien toteutumisesta, Suomea kiiteltiin hyvinvointipolitiikasta, mutta samalla esitettiin kysymys: Toteutuuko teillä lapsen oikeus kehitykseen? Maassamme uusi teknologia on otettu käyttöön erittäin nopeasti, etenkin viestintätekniikka ja Internet. Lisäksi on saatavilla oppaita ja tietoa lasten kasvatuksesta ja kehityksestä. Mikä yhteiskunnassa on muuttunut siten, että se aiheuttaa lasten ja nuorten pahoinvointia yhä lisääntyvässä määrin?

Lukiolaistyttö itse on tullut seuraaviin johtopäätöksiin: "Nuorille ei anneta riittävästi tukea elämässä. Vanhempien henkinen poissaolo ja pitkät työpäivät jättävät jälkensä nuoreen. Lapsi kasvaa vaativassa, materialistisessa yhteiskunnassa, jossa on valitettavasti olemassa eräänlainen luokkajako voittajiin ja häviäjiin. On masentavaa todeta, miten materialistiset arvot asetetaan henkisen hyvinvoinnin edelle. Nuoret tarvitsisivat aikuisilta joustavuutta, lempeyttä, pehmeitä arvoja vastapainoksi sille kylmälle maailmalle, joka pakottaa taistelemaan omasta paikasta jokapäiväisessä oravanpyörässä."

Lukiolaistytön kirjoitus päättyy: "En halua etsiä syyllisiä, mutta olen päättynyt näkemykseen, että vanhempien ja viranomaisten pitäisi, ja heillä on siihen velvollisuus, antaa enemmän voimavarojaan nuorten hyväksi."

Arvoisa puhemies! Jo täällä keskustelussakin todettu todellisuus on se, että lasten ja nuorten perusterveydenhuollossa voimavarat eivät riitä lisääntyvään pahoinvointioireiluun ja sen kohtaamiseen ja hoitamiseen.

Arvoisa puhemies! Suomessa yhteiskunnassamme työ on lapsia tärkeämpi. Tutkijat sanovat, että nuoret aikuiset tekevät liikaa töitä ja vieraantuvat vanhemmuudesta. Lapset eivät kuulu suunnitelmiin, ja työelämä on muuttunut niin vaativaksi, että pienten lasten vanhemmat ovat psyykkisesti poissa. Sosiologian professori Riitta Jallinoja on todennut: "Elämän haaste on työssä. Silloin perhe, lapset ja jopa kumppani tuntuvat häiritsevältä tekijältä." Hän on perhetutkija ja perustaa näkemyksensä laajaan haastatteluaineistoon. Sitä tutkiessaan hän yllättyi, kuinka paljon ihmiset ovat valmiita uhraamaan työhön.

Perhevapaalainsäädännöstä huolimatta, vuorotteluvapaista ja erilaisista ratkaisuista, joita nyt jo on, työmaailma lähettää viestejä, että vain luuseri hankkii lapsia, muut antavat näyttöjä ja ovat työnantajan käytettävissä. Ylitöitä on tehtävä ja vapaa-aikaa menee tiimihengen kohotuksessa, kun työporukalla lähdetään yhdessä tekemään jotain kehittävää.

Arvoisa puhemies! Näen, että Suomessa työkeskeisen kulttuurimme johdosta lapsemme ja nuoremme joutuvat entistä enemmän olemaan ilman aikuisen seuraa. Professori Lea Pulkkisen mukaan jo yli 10 tunnin yksinolo viikossa on kriittinen raja alle 14-vuotiaiden lasten ja nuorten henkiselle pahoinvoinnille. Suomalaislapsi kuitenkin viettää jopa 30 valveillaolotuntia viikossa ilman aikuisen seuraa. Työelämän kasvavat vaatimukset verottavat perheen yhteistä aikaa, ja perheen taloudellinen toimeentulo nyky-yhteiskunnassa vaatii kummankin puolison panosta työelämään.

Vaihtoehdottoman perhepolitiikan varjolla on tämän oravanpyörän puitteet rakennettu. Vanhempien valinnanvapautta perhe-elämän suhteen on monin yhteiskunnallisin toimin mielestäni rajoitettu lapsiperhettä koskevin veroratkaisuin, lastenhoidon tukiratkaisuin. Täällä on jo moneen kertaan keskusteltu kotihoidon tuesta. Miksi hallituksen linjauksena hallitusohjelmassa kotihoidon tukea ei oteta ratkaisuksi, kun kuitenkin monet perheet, äidit, isät sitä jo toivovat. Haluan tässä tuoda sen esille, kun täällä on tullut esille, että vain ehkä vähemmän koulutetut haluaisivat kotihoidon tuen korotusta ja laajennusta, että olen kuullut kyllä monen hyvin koulutetun sitä myös toivovan.

Arvoisa puhemies! Kun lapsi päättää peruskoulunsa, hän on tutkimuksen mukaan keskimäärin istunut television ääressä ajallisesti enemmän kuin koululuokassa. Media on etenkin länsimaissa lyhentänyt lapsuutta; aikuisuuteen kuuluvat asiat tunkeutuvat lapsen mieleen liian varhain. Väkivaltaviihteellä on kiistaton yhteys etenkin lasten ja nuorten väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Niinpä tässä yhteydessä voi ihmetellä hallituksen linjausta, koska hallitus kaikesta tästä huolimatta vei läpi esityksen tämän vuoden alusta voimaan tulleesta kuvaohjelmalaista, joka poisti väkivaltaisten ja pornografisten videoiden ja elokuvien ennakkotarkastuksen. Näin kova porno ja väkivalta on lasten ulottuvilla. Nämä ovat niitä valintoja, joita hallitus tekee, perhepoliittisia valintoja.

Lopuksi, arvoisa puhemies: Pienten lasten hoitojärjestelmiä kehitettäessä tavoitteena tulee tarjota lapsiperheille erilaisia vaihtoehtoja, (Puhemies koputtaa) jotta perheiden erilaiset tarpeet voitaisiin mahdollisimman hyvin ottaa huomioon.

Susanna  Rahkonen  /sd:

Arvoisa puhemies! Perhe on noussut aivan uudella tavalla yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön. Oppositio on iskenyt välikysymyksellään otolliseen maaperään. Tämäkin keskustelu on osoitus huutavasta tarpeesta puida perheen ja erityisesti lapsen asemaa nyky-yhteiskunnassa.

Vuosikymmenet toisensa jälkeen rakennettiin Suomea ja sen taloutta, rakennettiin hyvinvointivaltiota palveluineen ja etuusjärjestelmineen. Perhe ei ollut sillä lailla erityishuomion kohteena kuin nyt peräänkuulutamme.

Hyvinvointiyhteiskunnan rakennusprojektin edetessä maailma on muuttunut matkan varrella moneen kertaan. Myös suhtautuminen lapseen on muuttunut. Nyt lapsi nähdään itsenäisenä subjektina, ei pelkkänä aikuisten toimenpiteiden kohteena ja sivutuotteena. Ymmärrämme lapsen itsenäiset oikeudet ja ehkä juuri siksi olemme herkistyneet myös niille viesteille, jotka kertovatkin, että kaikki ei olekaan aina kunnossa. Vaikka suurella osalla lapsista asiat ovat hyvin, on joukko lapsia, joilla asiat ovat entistä huonommin, ja tämä joukko uhkaa kasvaa.

Yhteiskunnan muutoksen taustat löytyvät yhä kovenevasta globaalista kilpailuyhteiskunnasta, jossa rattaat pyörivät nonstoppina kellon ympäri tavoitellen yhä suurempaa taloudellista tehokkuutta ja hyötyä. Kaikki työntekijät ovat mukana kovassa kilvassa siitä, että tuotanto sijoittuu omaan maahan. Suomalainen tekstiilityöntekijä kilpailee esimerkiksi eestiläisen tai intialaisen tekstiilityöntekijän kanssa. Kaikki maat kilpailevat lopulta siitä, ovatko ne hyviä kilpailun kohteita.

Osaamisen merkitys on tietoyhteiskunnassamme korostunut. Oma pää on tärkeintä pääomaa. Tietotyö tunkee vapaa-aikaan, ja työ uhkaa niellä ihmisen kokonaan. Meneillään on osaamisen kilpavarustelu. Ne ihmiset, joilla on hyvät taidot, ovat voittajia. Heillä on kysyntää ympäri maailmaa ja taloudellinen asema on turvattu. Ne, joilla ei ole tietoyhteiskunnassa vaadittavia taitoja, joutuvat tyytymään vaatimattomaan elintasoon ja yhä kapeneviin työmahdollisuuksiin, jopa toimettomuuteen ja köyhyyteen.

Tätä taustaa vasten myös lapsia aletaan trimmata nuoresta pitäen menestyjiksi. Kilpailu vihreästä oksasta on tunkeutunut myös lasten elämään. Kukapa ei haluaisi lapsestaan pärjääjää.

Arvoisa puhemies! Kun katsoo Pääkaupunkiseudun kovia asuntojen hintoja ja vuokratasoa, ei ole mikään ihme, että pienten lasten vanhemmat paiskivat töitä. Aivan tavallisen perheasunnon ostaminen kerrostalosta vaatii lähes miljoona markkaa. Ei siis ole silkkaa itsekkyyttä, että vanhemmat ottavat osaa työelämään. Se on välttämättömyys. Kova kilpailu työelämässä pusertaa työntekijöistään viimeisetkin mehut irti. Siksi uupumus ja halu eläkkeelle ovat yleistyneet.

Määräaikaiset työsuhteet ovat erityisesti naisten riesa. Epävarmuus työn jatkuvuudesta varastaa voimavaroja vanhemmuudelta, mikä heijastuu myös perhesuunnitteluun. Vaikka syntyvyys synnytysikäisiin suhteutettuna on eurooppalaisittain kohtuullisella tasolla, yhä kasvava joukko naisia lykkää lasten hankintaa tästä syystä.

Lasten ja vanhempien tilanne ei siis ole irrallaan koko yhteiskunnan kehityksestä ja vallitsevasta todellisuudesta. Hallituksen mahtikäskyllä työelämää ja kovia asenteita ei noin vain muuteta. Ainoa kestävä tie on työmarkkinaosapuolten neuvottelutie. On vaadittava edelleen uusia ratkaisuja työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi. Hallitusta ei voi syyttää myöskään siitä, että monia lakien sallimia mahdollisuuksia käytetään vähän.

Keskustan vaatimukset lapsilisien ja kotihoidon tuen korotuksesta eivät näitä kaikkia ongelmia ratkaise. Kukapa ei haluaisi viettää aikaa lastensa kanssa enemmän työssä saavutetusta ansiotasosta juurikaan tinkimättä suurempana rahallisena tukena ja ilmaisina vapaina. Se vaatisi mittavaa verovarojen ohjaamista lapsettomilta työssäkäyviltä lasten vanhemmille. Suostuvatko muut työssäkäyvät mittaviin veronkorotuksiin?

Keskustan syytökset ja ratkaisumallit esitetyssä muodossaan tuntuvat epärealistisilta ja populistisilta. Valitettavasti elämme kovassa markkinataloudessa. Olen opposition kanssa kuitenkin samaa mieltä siitä, että kova kilpailuyhteiskunta tarvitsee lisää yhteiskunnan ohjausta ja panostusta niin perheiden hyvinvointiin kuin myös palveluihin. Vai onko keskustan kotihoidon korottamisessa sittenkin kyseessä oikeistopopulisteille tyypillinen tavoite, jossa yhteiskunnan lapsiin kohdistamat voimavarat olisi ohjattava vain ja ainoastaan tähän tukimuotoon ja käytännössä naisten kotiinjääntiin? Näin syötäisiin resursseja yhteiskunnan perheille tarjoamilta muilta palveluilta ja pahimmillaan palvelujen tuoma turvaverkko romutettaisiin kokonaan. Tämäkö on opposition tavoitteena, vai jäävätkö sittenkin käteen vain kaikkea hyvää kaikille -tyyliset epärealistiset lupaukset lapsiperheiden äänten kalastelemiseksi?

Arvoisa puhemies! Vanhemmuuden alennustilan kauhistelu ja päättäjien saamattomuuden taivastelu ei johda mihinkään. Vanhemmuutta on tuettava monin keinoin. Taloudellisesti merkittävin osa lapsi- ja perhepolitiikasta tapahtuu kunnissa. Lasten ongelmia ennalta ehkäisevien palvelujen rapautuminen ja valtakunnallisen ohjauksen purku on nostanut ongelmat esiin viiveellä kuormittaen lastenpsykiatriaa, erityisopetusta, perheneuvoloita ja oikeuslaitosta. Siksi lapsen ja perheen lähellä olevat kuntien palvelut olisi voitava organisoida uudelleen lapsen ja perheen lähtökohdista käsin, ei hallinnollisen sektorijaon mukaisesti reviirejä vartioiden. On myös syytä tunnustaa se tosiasia, että ennalta ehkäisevä työ esimerkiksi lastenneuvoloita ja kouluja kehittämällä on halvempaa kuin vaikeutuvien ongelmien jälkikäteinen korjaaminen.

Lasten edunvalvontaa olisi myös parannettava. Nyt lapsipolitiikka on hajallaan eri hallinnonaloilla. Vaikka hallitus on saanut aikaan mittavan satsauksen esiopetukseen ja lasten hyvinvointiin tarkoitettua valtionosuutta kunnille lisätään, tuijotetaan vain perhe-etuuksien markkamääriä ikään kuin lasten eteen ei olisi tehty mitään. Kannatankin lapsiasiainvaltuutetun viran ja toimiston perustamista. Valtuutettu toimisi lasten edunvalvojana nostaen esiin lasten asemassa olevia puutteita ja tehden myös parannusehdotuksia.

Mirja Ryynänen /kesk:

Arvoisa puhemies! Harvoin niin monet tuoreet tilastot, selvitykset ja tutkimukset sekä kansalaisten laaja palaute ja kannanotot eri viestimissä kertovat niin selkeästi samaa sanomaa kuin tämän syksyn aikana vahvistunut hätähuuto lapsiperheiden puolesta. Välikysymyksen tarkoitus on panna hallitus viimeinkin kuuntelemaan tätä hätähuutoa, eikä vain kuuntelemaan vaan myös toimimaan lapsiperheiden heikentyneen tilanteen parantamiseksi.

Puolueettomien asiantuntijaselvitysten sanoma on kiistaton, ja se on karuudessaan todella huolestuttava. Peräti 29 prosenttia 7—14-vuotiaista lapsista kuuluu jo eri tavoin huonosti voivien ja syrjäytymisvaarassa olevien joukkoon, kun taas hyvinvoivia on vain 26 prosenttia saman ikäisistä lapsista. Mitä tämä kertoo tulevaisuudesta? Miten kansakunta aikoo selviytyä tulevaisuudesta, jossa keskeinen menestystekijä on ihmisten henkinen panos, osaaminen, luovuus, innovatiivisuus, tasapaino.

Sijoitus lapsiin ja lapsiperheisiin on jo väestöpoliittisestikin ikääntyvän yhteiskunnan tärkein ja kannattavin sijoitus. Toisaalta lapsiin kohdistuvat laiminlyönnit ja välinpitämättömyys tämän päivän lapsiperheiden ongelmia kohtaan kostautuvat moninkertaisina kustannuksina ja kohtalokkaina menetyksinä huomisen mahdollisuuksia ajatellen. Stakesin selvityksessä yhden lapsen syrjäytymisen lasketaan maksavan yhteiskunnalle ainakin 3 miljoonaa markkaa. Inhimillinen hinta on tietysti kokonaan vielä eri asia.

Lasten pahoinvoinnin taustalla on totta kai monia syitä, eikä hallitus voi niihin kaikkiin vaikuttaa, mutta paljon on myös korjattavissa. Hallitus voisi aloittaa korjaamalla pahimmat heikennyksensä kuten lapsilisien ja kotihoidon tuen leikkaukset, kuten keskustan aloitteissa on esitetty. Käsittämättömän alhainen on myös edelleen vähimmäismääräisen vanhempainpäivärahan taso, todellinen häpeätahra. Se on vain puolet työttömän peruspäivärahasta, eikä se todellakaan kerro oikeudenmukaisesta tai kannustavasta perhepolitiikasta.

Lapsiperheiden selviytymismahdollisuuksia heikentää myös kuntatalouden ahdinko ja kasvava eriarvoisuus. Ongelmat näkyvät esimerkiksi suurina ryhmäkokoina päivähoidosta kouluun, ja seurauksena on niin hoitajan kuin hoidettavan, opettajan kuin opetettavankin uupumus ja pahoinvointi. Minusta on hämmästyttävää, miten ministeri Soininvaara tätä ongelmaa aikaisemmin keskustelussa vähätteli.

Lapsiperheiden tueksi tarvittaisiin mieluummin ennalta ehkäiseviä palveluja, ettei vaurioita korjaavien palveluiden tarve olisi niin suuri ja hinta niin kova. Jos esimerkiksi maineikas neuvolajärjestelmämme resursoitaisiin kunnolla ja monipuolisesti toimimaan lapsiperheiden kokonaisvaltaisena neuvonta-, tuki- ja kohtauspaikkana, jonne kynnys on kaikille matala ja asiantunteva apu saatavilla ajoissa, uskon, että todellista säästöä syntyisi monella sektorilla inhimillisestä hinnasta puhumattakaan. Terveydenhuolto ja rokotukset ovat toki tärkeitä ajallaan, mutta vielä tärkeämpää on saada ajoissa tukea kärsivälle tai masentuvalle mielelle, vanhemmuudelle ja parisuhteelle. Liian monet ovat ongelmineen liian kauan yksin. Liian monet perheet hajoavat, kun vaikeuksia ei päästä purkamaan ajoissa. Suomessa on EU:n korkeimmat avioeroluvut, eikä ero koskaan ole helppo, ei ainakaan lapselle.

Voimakas muuttoliike ja työn perään lähtemisen pakko vaikuttavat nekin nuorten perheiden tilanteeseen usein heikentävästi. Isovanhempien ja suvun arvokas tukiverkko puuttuu tai se on liian kaukana. Uudella paikkakunnalla ei aina ystäviäkään ehditä saada. Viime aikoina on onneksi havahduttu tajuamaan, että vanhemmuuteen tarvitaan myös aikaa, ei siis mitään erityistä laatuaikaa vaan tavallista, yhteistä arkipäivän elämistä. Ikävä kyllä tulokset työn ja perheen yhteensovittamista pohtineelta työryhmältä ovat olemattoman laihoja. Nyt pitäisi löytää todellisia ratkaisuja, todellista tahtoa. Kyse on kuitenkin vain muutamista vuosista pitkällä työuralla mutta lapsen kannalta korvaamattoman tärkeistä vuosista. Isän tai äidin lyhyempi työpäivä pitäisi mahdollistaa verovähennyksellä ja lisäaika tarvittaessa perhevuorotteluvapaalla.

Asenneilmapiirissämme on paljon korjattavaa, kun ajattelemme lapsiperheen elintilaa vaativan, kilpailuhenkisen työelämän, jatkuvan opiskelun, harrastusten ja suorastaan vyöryvän ulkopuolisen tarjonnan paineissa. Pohjoismainen elämänmallimme on lisäksi hyvin yksilökeskeinen, ja elintasomme vaatii usein molempien vanhempien työpanosta. Etelä- ja Keski-Euroopan perhekeskeisestä kulttuurista katsoen on vaikea ymmärtää eräitä meillä näkyviä kielteisiä ilmiöitä, päiväkotiin lähes unohdettuja lapsia ylipitkine työpäivineen, iltapäivisin heitteillä olevia pieniä koululaisia tai humalassa kadulla hoippuvia lapsi- ja nuorisojoukkoja.

Mikään taivastelu tai syyllistäminen ei tietenkään ketään auta, mutta näitä ilmiöitä on uskallettava katsoa myös toisten silmin, jos olemme itse niihin jo turtuneet. Muutosta tarvitaan sekä asenteisiin ja arvoihin että olosuhteisiin ja tukipolitiikkaan. Jos lapsen perusoikeus kotiin ja vanhempiin ja sitä kautta turvalliseen lapsuuteen ja kasvun rauhaan toteutuu edes kohtuullisesti, vähenevät nuoruusiän syrjäytymisriskit aivan oleellisesti.

Pertti Hemmilä /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Tänään käydyssä keskustelussa on paljon puhuttu rahasta ja siitä, miten rahalla voitaisiin korjata nykyajan perheen ongelmia. Valotan ehkä tähän keskusteluun hieman toisenlaista näkökulmaa.

Samaan aikaan kun maassamme aineellinen hyvinvointi on lisääntynyt, ovat lapsemme ja nuoremme alkaneet voida huonosti. Materiaalinen yltäkylläisyys on tuonut mukanaan henkisen köyhyyden. Yhä nuoremmilla lapsilla on kodissaan omat huoneet, televisiot ja kännykät ym. Lapset elävät omaa elämäänsä kaveripiirissään sillä aikaa, kun vanhemmat kuluttavat omaa aikaansa työelämässä ja harrastusten parissa. Perheenjäsenet, kukin omalla tahollaan, kuluttavat harrastuksiin ja vapaa-ajan viettoon satoja markkoja kuukaudessa. Uusia hienoja ostoskeskuksia markkinoidaan vapaa-ajanviettopaikkoina, tavallaan toisena olohuoneena.

Syynä pahanolontunteeseen ei olekaan välttämättä rahan puute, ja siksi ongelmaa ei myöskään korjata rahalla. Päinvastoin, monessa perheessä henkinen hyvinvointi voisi kaikkien perheenjäsenten kohdalla parantuakin, jos pahimmasta kulutushysteriasta ja harrastusmaniasta luovuttaisiin ja oltaisiin vaikkapa edes muutama ilta viikossa yhdessä perheen kanssa kotona.

Yhteiskunnan tukea toki tarvitaan muun muassa korjaaviin toimiin, kuten lastenpsykiatriaan, mutta siihenhän onkin suunnattu lisäresursseja. Korjaavien toimien rinnalla pitää käytännön toimilla perheissä pureutua ongelman ytimeen eli ennalta ehkäistä henkistä ja fyysistä pahaa oloa. Lapsen ja nuoren pahanolontunteeseen sopii vertaus vuotavasta veneestä. Sitähän yritetään pitää pinnalla äyskäröimällä vettä yli laidan, sen sijaan että ensimmäiseksi korjattaisiin vuotava kohta.

Eduskunnassa esitetty välikysymys mittaa hallituksen luottamusta. Siksi siitä ei ole työvälineeksi itse ongelmaan, jossa kyse on ihmissuhteista perheen sisällä. Jos olisi mahdollista esittää tämä välikysymys kaikille Suomen vanhemmille, se osuisi oikeaan osoitteeseen. Maan hallituksella on aika vähän itse asiassa vaikutusvaltaa siihen, osaavatko vanhemmat luoda omille lapsilleen turvallisen lapsuuden. Jos sen sijaan asenteet saadaan muuttumaan tässä maassa, tuottavat myös hallituksen päättämät korjaavat toimet paremmin tulosta.

Arvoisa puhemies! Jos hallitus esittää konkreettisia toimenpiteitä tai me yksittäiset edustajat puhumme esimerkiksi lasten turvallisen elinympäristön puolesta, kuten siitä, että alle 15-vuotiaat lapset eivät saisi liikkua ulkona ilman vanhempiaan kello 22:n jälkeen illalla, se tuskin menisi läpi. Kun alaikäisten koululaisten huumetestauksia on ehdotettu, niistä on noussut valtava meteli yksityisyyden suojan nimissä. Kun poliisi — minulla on tästä henkilökohtaista kokemusta — tuo humalaisen tai huumeiden vaikutuksen alaisen lapsen kotiinsa aamuyöllä, vanhemmat haukkuvat poliisin, joka on kajonnut nuoren yksityiselämään. Vaikka huumeiden leviämistä yhteiskunnassamme kauhistellaan ja toimenpiteitä vaaditaan yleisönosastoissa, silti suuri osa kansalaisista ja suuri osa myös kansanedustajista ei ole valmis hyväksymään niitä toimenpiteitä, joita me kipeästi tarvitsisimme, jotta saisimme takaisin tasapainoiset lapset ja nuoret.

On unohdettu ihmisen oma vastuu käyttäytymisestään ja sen seurauksista. Nyky-yhteiskunta on ehkäpä liiankin hoivaava. Turvaverkkoja toki tarvitaan, mutta ensisijaisena tulee olla aktivointi siihen, että henkilö ottaisi itse otteen elämästään. Yhteiskunta ylläpitää tällä hetkellä eri väestöryhmille subjektiivisia oikeuksia, joiden kriittinen tarkastelu vapauttaisi määrärahoja todellisten ongelmien korjaamiseen.

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantaminen on mahdollista, eikä siihen välttämättä tarvita miljardeja. Tarvitaan asennemuutos ja vanhempien kasvatustyötä tukevaa lainsäädäntöä, esimerkiksi television ohjelmatarjonnan siistimistä ja videopelien rajoittamista, velvoitteita huolehtia pienistä koululaisista, ettei tarvitsisi olla yksin kotona tai pahimmassa tapauksessa kadulla. Tarvitaan rohkeutta tehdä päätöksiä, sellaisia päätöksiä, jotka ohjaavat perheitä yhteen. Myös määrärahoja tietenkin on mitoitettava uudelleen vastaamaan korjaavan toiminnan tarpeita niiden nuorten osalta, joiden lapsuus ja nuoruus on jo menetetty.

Arvoisa puhemies! Suomessa, joka on toimikuntien ja työryhmien luvattu maa, näitä on joka lähtöön. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi on olemassa yksi toimiva työryhmämalli, ja niitä toimintaryhmiä pitäisi kiireesti perustaa kymmeniätuhansia tähän maahan. Kokouksiakin pitäisi pitää päivittäin, nimittäin perheen sisäisiä, aitoja kohtaamisia, joissa lapsia ja nuoria oikeasti kuunnellaan ja opastetaan.

Leea Hiltunen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Mistä kertoo yhteiskunnassa se, että ala-asteen oppilas voi kirjoittaa aineessaan: "Minulla on ollut kolme äiti- ja neljä tyttöystävä-tätiä. Yhden nimi oli Raija ja yhdellä oli silmälasit. Kukaan niistä ei oo tykänny musta. Sitten mulla on vielä ollu kuus kotia." Aikuisten sekavat suhteet sekoittavat lapsen elämän surullisella tavalla, niin ettei tällä ole ketään turvallista aikuista, johon kiintyä: "Kukaan niistä ei oo tykännyt musta." Se on aikuisten vastuuttomuutta ja kova, elämän mittainen koulu lapselle, jonka olisi vielä saatava olla lapsi. Näin viime sunnuntain Helsingin Sanomista saimme lukea.

Monet selvitykset ja tutkimustulokset lasten ja nuorten pahoinvoinnista viestittävät selkeästi tarpeesta vanhemmuuden tukemiseen. Vaikka turvattu taloudellinen toimeentulo on perheelle ja lapselle tärkeä, löytää lapsi kestävää turvaa vanhemmistaan ja muusta pysyvästä ja luotettavasta aikuisesta, hoitajasta, hyvästä yhdessäolosta perheen kesken, niin kuin täällä monissa puheenvuoroissa on nostettu esille. Nimenomaan taloudellinen toimeentulo on tärkeää, mutta ennen kaikkea se yhdessäolo ja aika, mikä lasten kanssa vietetään.

Lisäksi liian moni häiriintynyt lapsi, sairas, oireileva lapsi odottaa tänään vielä tutkimuksiin ja hoitoon. Lapsen hoito sairaalassa psykiatrisella osastolla maksaa 1 500—3 000 markkaa vuorokausi, perhekuntoutuksessa noin 4 000 markkaa vuorokausi ja lastensuojelun yksikössä 400—2 000 markkaa vuorokaudessa. Kuukausitasolla näistä kustannuksista tulee todella suuria summia. Summaa voisi verrata vaikka ensimmäisestä lapsesta maksettavaan lapsilisään, 535 markkaa kuukaudessa.

Kun näitä asioita tarkastelemme, niin välikysymys on todella tarpeellinen, näiden asioiden tarkastelu ja ennen kaikkea ratkaisujen etsiminen niihin epäkohtiin, jotka ovat todellisia tänä päivänä lasten ja nuorten ja perheiden elämässä. On hyvä, että ongelmiin osataan hakea apua, että perheet osaavat hakea apua, mutta erittäin surullista, masentavaa on se, että hoidon saanti viipyy, terapiapalveluja ei ole riittävästi. Kaikista niistä ratkaisuista huolimatta, joita budjetin kautta muun muassa lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin on ohjattu, edelleenkin taloudelliset resurssit, voimavarat, ovat liian vähäiset. Seuraukset saamme nähdä vasta myöhemmin.

Haluan erityisesti korostaa, että inhimillisempää ja taloudellisesti järkevämpää on kaikella tavalla kuitenkin se, että pyritään estämään ongelmia ennakolta. Vaikutukset olisivat positiivisia sekä lapsen että perheen tulevaisuuden sekä koko yhteiskunnan kannalta, mikäli voimavaroja nimenomaan ohjattaisiin ennalta ehkäiseviin palveluihin ja toimintoihin: perheneuvolatoimintaan, lastenneuvola-, äitiysneuvolatoimintaan, kouluterveydenhuoltoon ja näihin moniin palveluihin, joita kunnissa voidaan toteuttaa, mikäli resursseja olisi riittävästi. Kriisiperheet tulisi pyrkiä kohtaamaan ennen kaikkea kokonaisina perheinä. Ensimmäinen ratkaisu ei voi olla lasten huostaanotto tai sijoittaminen muualle, jos muita mahdollisuuksia perheen auttamiseksi on olemassa.

Sininauhaliiton Hynttyyt yhdessä -hankkeessa on paneuduttu kriisiperheisiin, joissa lasten turvallinen kasvu on vanhempien päihdeongelman takia häiriintynyt, lapsilla on huostaanottoriski ja perhettä uhkaa häätö. Tämän hankeen tavoitteet ovat esimerkilliset. Siinä kriisiperheiden kohtaaminen halutaan nostaa tärkeäksi keinoksi ja tukikeinojen monipuolistaminen, vanhemmuuden vahvistaminen ja säilyminen sekä lasten turvallisen ja terveen kasvun mahdollistaminen. Tuossa projektissa koko perheelle tarjotaan tukiasumista ja jokaiselle perheelle räätälöidään tarpeelliset tukipalvelut yhteistyössä sosiaalitoimiston kanssa. Tämän tyyppisiä hankkeita tarvitsemme tähän yhteiskuntaan ja nimenomaan myöskin taloudellisten resurssien ohjaamista näihin hankkeisiin.

Jo alussa siteeraamissani Helsingin Sanomissa kerrottiin myös, kuinka yhä useampi teini-ikäinen sijoitetaan tänä päivänä sijaiskoteihin. Järvenpään sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtaja Ritva Lempinen toteaa: "Kun aikuiset joutuvat ihmissuhteissaan vaikeuksiin, niitä ei selvitetä muutoin kuin katkaisemalla ihmissuhde. Samaa mallia sovelletaan, kun joudutaan vaikeuksiin lapsen kanssa. Valitettavan monet vanhemmat edellyttävät, että lapsi vastaa itsestään paljon varhemmin kuin oikeastaan voikaan, jotta vanhemmille jää aikaa työntekoon, iltaelämään ja kaikkeen siihen, mistä vanhemmat eivät halua tai eivät aiokaan luopua.

Suomessa herätti viime kesänä keskustelua professori Tuula Tammisen ilmaisema kanta, että alle 3-vuotiaan lapsen ei tulisi katsella televisiota, sillä se häiritsee pikkulapsen kehitystä. Hyvin monet asiantuntijat, lääkärit muun muassa, suosittelevat, että alle 3-vuotias ei katsele televisiota yksin ja alle kouluikäinen vain tunnin verran päivässä vanhemman kanssa. Syynä tähän on se, että lapsen empatia- ja muun kehityksen kannalta on oleellista, että lapsella on mahdollisuus vuorovaikutukseen toisen ihmisen kanssa. Television kanssa tämä ei onnistu. Nuorten väkivallan lisääntyminen on Tuula Tammisen mukaan myös selvästi yhteydessä siihen, kuinka paljon lapset katsovat televisioväkivaltaa.

Aivan vastaavasti kuin asuntopolitiikka on erittäin tärkeä kysymys, silloin kun puhumme perhepolitiikasta ja sen haasteista, niin mielestäni on myös kysymys niistä valinnoista, (Puhemies koputtaa) mitä tehdään viestintäpolitiikassa tänä päivänä eli mitä arvovalintoja tehdään ohjelmapolitiikassa.

Marjatta Vehkaoja /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Lainsäätäjä ei voi tehdä perheen puolesta arvopäätöksiä. Lainsäädännöllä annetaan mahdollisuuksia, mutta perhe ja työelämä itse päättävät, kuinka niitä käytetään. Työn ja perheen yhteensovittaminen on arvokysymys. Suurin osa tästä keskustelusta tänään tulisikin palauttaa perheisiin ja työpaikoille.

Kun välikysymyksen ensimmäisen allekirjoittajan perhe on nauttinut perhetuista, ne olivat reaaliarvoltaan lähes kahdeksan kertaa suuremmat kuin hänen vanhempiensa aikoihin. Jos rahalla hoidettaisiin lasten hyvinvointi, heidän tulisi siis nyt voida todella hyvin. Välikysymys on otsikoitu paljon laajemmin kuin itse kysymys. Kysymyksessä käsitellään perhetukia, mutta tekstissä keskitytään niistä vain tulonsiirtoihin. Miksi?

Välikysyjät näyttävät sellaisenaan nielaisseen muun muassa Veronmaksajien Keskusliiton määritelmän, jossa perhetuiksi lasketaan vain veronhuojennukset ja lapsilisät. Perhetukiin on laskettava näiden lisäksi päivähoito, lasten kotihoidon tuki, pitkät äitiys- ja vanhempainlomakaudet sekä muut lasten hyvinvointia edistävät yhteisesti rahoitetut palvelut. Kun näin tehdään, huomataan, että perhepolitiikkamme taso on edelleen 90-luvun surullisten leikkausten jälkeenkin maailman huipputasoa.

Kepun todelliset arvot näkyvät Ahon hallituksen ajalta, uudempia tekojahan ei ole. Tuolloin kaksilapsisessa perheessä yhteensovitettiin lapsilisät ja toimeentulotuki, mikä tarkoitti yli 4 000 markan nettotappiota vuodessa, viisilapsisessa perheessä puhutaan jo 11 000 markan nettotappiosta vuodessa. Ahon hallitus myös yhteensovitti toimeentuloturvan ja kotihoidon tuen, mikä taas kaksilapsisessa perheessä merkitsi yli 28 000 markan menetystä vuodessa. On äärettömän tärkeää, että Lipposen hallitus on lähtenyt korjaustoimiin juuri köyhimpien lapsiperheiden päästä. Näitä toimia on jatkettava. (Ed. Takkula: Mitä se on tehnyt? Leikannut lasten etuja!)

Arvoisa puhemies! "Ei meillä ole varaa hankkia lapsia." Näin nuoret usein toteavat. Tämä on isoäidin ikäiselle ihmiselle merkillinen kysymys. Kun olin itse hankkimassa ensimmäistä lasta, se ei ollut mikään bisnesjuttu, vaan jotakin elämän ytimeen voimakkaasti kuuluvaa. Nykyisin ensimmäisen lapsen saannin lykkääntyminen esimerkiksi koulutuksellisista syistä biologisesti myöhäisempään vaiheeseen lisää lapsettomien perheiden ja lapsettomien naisten määrää. Myönnän myös, että työelämä on tosiasiassa kiristynyt, vaikka perhe- ja työelämän yhteensovittamista mahdollistaneet säännöt ovat parantuneet.

Korkeasti koulutetun naisen lapsensaantiriskit eivät liity välttämättä kuitenkaan työnsaantiin vaan jo enempään, urakehitykseen. Siinä monet naiset ovat tulleet vaativammiksi. Olemme seuraavan kysymyksen edessä: Onko hyvin koulutetuilla naisilla enää mahdollisuuksia hankkia lapsia? Kestääkö ura lapset? Koska yhä useampi on hyvin koulutettu, yhä useampi kohtaa nämä samat kysymykset. Haasteista suurimpia onkin osa-aikatyön ja urakehityksen yhteen nivominen. Olisiko kuitenkin, edellä luetelluista syistä, että yhteiskunta saisi tarvitsemansa lapset, hyväksyttävä vaatimukset, että tuetaan rahallisesti enemmän niitä naisia, jotka suostuvat ylipäätään synnyttämään? Totean, että kohta ei näytä olevan edes valinnanvaraa, elleivät työelämän arvot muutu.

Jokaisen lapsen syntymä vähentää perheen käytettävissä olevia tuloja per henkilö. Mitkään tähän saakka keksityt tuet eivät tätä tosiasiaa muuta. Sen vuoksi vierastan ajatusta siitä, että työssäkäyvät äidit tai lapsettomat näkisivät lasten hankinnan kotiäitiperheissä ansaitsemiskeinona. Työtä se on, mutta se on myös oma valinta varsinkin nyt, kun lasten määrää voidaan säädellä.

Olen itse kasvanut seitsemänlapsisessa perheessä, jonka lapset syntyivät 10 vuoden sisällä. Kotimme oli yhtä aikaa päiväkoti ja eskari, jossa vilisi myös muiden lapsia. En voi ymmärtää, miten äitini olisi voinut olla kokopäivätyössä kodin ulkopuolella silloin, kun olimme pieniä. Tällaista ei häneltä olisi voinut vaatia. Hän ohjasi luovasti pesuettaan, mutta hankki myös omaa rahaa pätkätöillä. Näiden ratkaisujen johdosta, joita hän ei koskaan katunut, hänelle kertyi eläkettä 80-luvun markoissa 200 markkaa kuukaudessa, ja mitään kansaneläkettä ei silloin vielä maksettu.

Arvoisa puhemies! Kansaneläke on mielestäni hieno vastaus kotiäideille. Läheskään kaikki muut maat eivät pysty samaan. Kotityöstä siis jo saa eläkkeen, jolla joten kuten pärjää. Mitä lisää oppositio nyt vaatii? Olen minäkin tätä asiaa miettinyt. Aika on toinen ja parempi. Voisin ehdottaa sitä, että kansaneläkkeeseen ehkä pitäisi ryhtyä maksamaan lapsikorotuksia vielä senkin jälkeen, kun lapset ovat täysi-ikäisiä ja perustaneet omat perheensä. Se olisi hyvin yksinkertainen idea. (Ed. Stenius-Kaukonen: Hyvä idea, oikeudenmukainen!)

Arvoisa puhemies! Myös perheiden verotus mietityttää minua. Perheverotukseen voitaisiin mielestäni palata, kunhan toisen puolison ilmoituksella puolisot voisivat tulla myös erillisverotetuiksi. Tällainen ei loukkaisi tasa-arvoaspektia. Ei ole yksioikoista, että perheille taloudellisesti edullisin ratkaisu voittaisi, koska kumpaankin ratkaisuun liittyy itseisarvoja. Minusta meillä tehdään esimerkiksi aivan liian vähän avioehtosopimuksia. Siinä olisi meille femakoille asiaa ajettavaksi.

Lapsiperheiden mahdollisuudesta tehdä osa-aikatyötä tulisi mielestäni tehdä laillinen oikeus. Tämäkään ei riitä. Lakisääteisten perhevapaiden rahoitustaakka olisi jaettava tasan kaikkien työnantajien kesken palkkasumman tai liikevaihdon mukaan. Tämä vapauttaisi työntekijät vihdoinkin taakasta, että juuri heidän työnantajansa kärsisi taloudellisesti, jos perhevapaat pidetään täysimääräisesti.

Mari  Kiviniemi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vehkaojan väite siitä, että välikysymys olisi liian suppea, on kyllä melkoisen käsittämätön. Välikysymyksessä ja erityisesti keskustan puheenvuoroissa, sekä ed. Karpelan että omassa ryhmäpuheenvuorossani, on tuotu hyvinkin laajasti esille koko tämä vaikea aihepiiri.

Mutta tietenkin me olemme keskittyneet juuri niihin asioihin, joihin me täällä eduskunnassa voimme vaikuttaa budjetilla tai laeilla. Se, että emme nyt ole kaikkia mahdollisia osia perhetuista ja perheiden palveluista ottaneet esille, johtuu siitä, että eihän Lipposen hallitus sentään ole onneksi kaikkea onnistunut tuhoamaan. Olemme ottaneet esille ne kohdat, jotka kipeimmin tarvitsevat korjausta, eli sen, että lapsilisien ostovoima on selvästi jäänyt jälkeen, ja sen, että kotihoidon tuen taso on aivan liian alhainen.

Jos väitetään, että Lipposen hallitus olisi tukenut köyhimpiä lapsiperheitä ja Ahon hallitus ei, niin ed. Vehkaoja tietää, ettei se ole totta.

Marjatta Vehkaoja /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Välikysymystekstissä, joka on www-sivuilta otettu, löytyy tasan yksi virke muusta kuin rahasta. Sitten haluan huomauttaa, että nämä teidän 300 miljoonan markan ideanne ovat hirvittävän epärealistisia. Jos me nyt laittaisimme ne vaikka lapsilisiin, niin sillä pystyttäisiin nostamaan lapsilisiä kuukausittain, riippuen lapsilisän perusosasta, joka nyt on suunnilleen 600 markkaa, 25 markkaa kuukaudessa. Se ei nyt kovin monen lapsiperheen asiaa todellakaan ratkaise, vaikka toivoisinkin, että tällainen toimenpide voitaisiin tehdä.

Oma ehdotukseni on, että ensin puretaan yhteensovitukset, jolloin osutaan niihin köyhimpiin perheisiin.

Mari  Kiviniemi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vehkaojan ajatuksista käy kyllä ilmi se, että hän ei haluaisi minkäänlaisia muutoksia. Me lähdemme näistä asioista liikkeelle. Nämä ovat niitä, jotka kyllä keskustan mielestä parhaiten pureutuvat näihin aivan ongelmallisimpiin asioihin, mutta hallitus on nostanut kätensä pystyyn eikä halua tehdä mitään.

Marjatta Vehkaoja /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ymmärrän puhemiestä kovasti, koska minusta on kummallista inttää, että Vehkaoja ei halua yhtään mitään, kun hän on juuri edellisessä vastauspuheenvuorossaan todennut muun muassa, että yhteensovitus pitäisi purkaa. (Ed. Kiviniemi: Miksette pura hallituksessa?) — Minä vastan vain ed. Kiviniemelle, joka voisi edes pitää korvansa auki, ennen kuin väittää, ettei täällä ole mitään ideoita. Kyllä täällä ideoita on, samoin kuin oli idea eläkeasiaan: lapsikorotus myöskin niille vanhemmille, jotka ovat kotonansa hoitaneet joskus muinoin lapsensa.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! "Ihminen, luonnosta vieraantunut, puhuu toisin kuin tietää, hänen on paha olla. Mutta ihmisen poikasella on ohut iho, ei höyheniä, ei karvaa, se tarvitsee suojaa, suojaa, suojaa." Tässä katkelma Helena Anhavan runosta, joka sopii mainiosti välikysymyskeskusteluumme.

Arvoisa rouva puhemies! Suomalainen perhepolitiikka on 1990-luvun puolivälin paikkeilta lähtien kulkenut alamäkeä. Vuonna 94 lapsiperheiden verovähennykset poistettiin, kun tarkoitus oli kompensoida poistoja lapsilisien korottamisella. Seuraavana vuonna vasta korotettuja lapsilisiä kuitenkin leikattiin, eikä niihin sittemmin ole koskettu. Lapsilisien todellisen ostovoiman lasku on siis ollut huomattava ja jatkuu yhä. Tämä koskee vaihtelevasti muitakin perhetukia. Kuten Veronmaksajain Keskusliiton pääekonomisti Kurjenoja tiivistää asian: vuosien 1994—2001 perhetukipolitiikassa kaikki perheet ovat hävinneet. Viime vuosikymmenellä myös erityisesti pienten lasten ja yksinhuoltajien perheille kohdistetut palvelut huononivat, mikä näkyi muun muassa päiväkotien ja koulujen ryhmäkokojen suurenemisena ja palvelujen vähentämisenä ehkäisevästi terveydenhuollosta, kotipalveluista ja harrastustoiminnasta.

Arvoisa rouva puhemies! Vielä pari kolme vuotta sitten esimerkiksi lasten syrjäytymisestä ja tulevaisuuden näkymistä yhteiskunnassa ei oikein ollut riittävästi tutkittua tietoa. Nyt tietoa on ja se huolestuttaa. Elämäntavat ovat muuttuneet ja perheinstituution eheys on vähitellen rapautumassa. Tästä on osoituksena muun muassa uusperheiden ja epävakaiden avoliittojen osuuden kasvaminen lapsiperheissä, perheiden hajoaminen, lapsuuden yksinäistyminen aikuisten määrän vähetessä lasten elämänpiiristä, vanhempien päihdeongelmien kasvu, lasten aggressiivisen ja tuhoisan käyttäytymisen ja mielenterveydellisten ongelmien lisääntyminen sekä lasten päihteidenkäytön kasvu. Listaa voisi jatkaa. Tällä hetkellä näihin ongelmiin ei riitä niiden kasvun tahdissa ratkaisuja.

Arvoisa rouva puhemies! Viime lauantain Helsingin Sanomissa Stakesin tutkimusprofessori Matti Rimpelä kirjoittaa, että hyvä kehitys lasten ehkäisevissä terveyspalveluissa, muun muassa kouluterveydenhuollossa, on Suomessa pysähtynyt. Hän selittää ilmiötä sillä, että lasten hyvinvointia alettiin pitää itsestäänselvyytenä ja terveyspalveluiden kehittäminen laiminlyötiin. Tulokset näemme nyt. Ne näkyvät ehkä selvimmin lasten ja nuorten mielenterveyden oireiluna ja yhteiskunnan kyvyttömyytenä puuttua siihen. Liian moni ahdistunut nuori jonottaa ja jonottaa kauan terapiaan tai purkaa pahaa oloaan väkivaltaan ja päihteisiin. Kuten Rimpeläkin muistuttaa, kun ehkäisevät, lasta ja perhettä lähellä olevat peruspalvelut eivät toimi, ongelmat kuormittavat liian myöhään esille tullessaan erityisopetusta, lastensuojelua, lastenpsykiatriaa, perhe- ja kasvatusneuvoloita ja poliisia. Ja kulut kasvavat.

Arvoisa puhemies! Hyvinvointivaltion perusrakenteet ovat vielä pystyssä. Lainsäädännöllisesti suomalaisten lasten elämä on turvallisissa kantimissa. Ongelmat myös nähdään ja pitkälti tiedetään, mitä tulisi tehdä. Mutta lasten ja lapsiperheiden pahoinvoinnin tiedostaminen ei ole johtanut riittäviin toimenpiteisiin, ei, vaikka tiedämme, että yhden ihmisen koko työiän kestävä syrjäytyminen maksaa kansantalouden menetyksenä kolmisen miljoonaa markkaa. Tutkijoiden parissa onkin pelkoja, että huono-osaisuuden kasautumisesta alkaa muodostua kulttuurinen asia. Työttömien lapsista tulisi siis edelleen työttömiä, toimeentulotukea saavien vanhempien lapsista toimeentulotuella eläviä jne., aivan kuten ministeri Soininvaara aikaisemminkin viittasi.

Runsas 1990-luvun työttömyys ja kyvyttömyys korjata sitä on johtanut siihen, että yhä useampi on syrjäytynyt yhteisöistä ja köyhyysaste muun muassa lapsiperheissä on kasvanut 2000-luvulle tultaessa. Vaikka toiset voivat paremmin kuin koskaan, on myös niitä, jotka näyttävät täysin pudonneen hyvinvointiyhteiskunnasta.

Arvoisa rouva puhemies! Keinot puuttua lapsiperheiden heikkoon aineelliseen ja henkiseen hyvinvointiin ovat monimuotoiset, kuten ovat siihen johtaneet syytkin. Aluksi tulee lähteä siitä, että heikoimmassa asemassa olevien lapsiperheiden aineellinen turva palautetaan riittävälle tasolle. Tämä merkitsee esimerkiksi minimiäitiyspäivärahan nostamista työttömyyskorvauksen tasolle.

Toiseksi, yhteiskunnan tulee tukea työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista muun muassa niin, että myös isät voivat täysipainoisemmin osallistua jälkikasvunsa hoitoon alusta lähtien. Nyky-yhteiskunnan vaatimukset edellyttävät molempien vanhempien panosta lasten kasvatukseen, sillä enää ei valitettavasti koko kylä osallistu lapsista huolehtimiseen entiseen malliin. Tähän liittyen ala-asteikäisillä lapsilla pitäisi olla mahdollisuus ohjattuun iltapäivätoimintaan. Näin saadaan helpotusta lasten yksinolosta aiheutuviin riskeihin. Edelleen, kouluterveydenhuoltoa tulee kehittää.

Arvoisa rouva puhemies! Lasten tilannetta ei voi katsoa yksisilmäisesti. Kun katsotaan lasten hyvinvointia, täytyy katsoa koko perhettä. Esimerkiksi vanhempien mielenterveydellisiin ja päihdeongelmiin sekä väkivaltaongelmiin tulee voida tuoda helpotusta. Ei auta, että pelkästään oireilevaa lasta yritetään auttaa. Auttamista ei tule tehdä lyhytjännitteisesti ja väliaikaisin määrärahoin, vaan peruspalvelujen rahoituksen on oltava taattu laadun ja kehittämismahdollisuuksien turvaamiseksi.

Myös muuttoliikkeen aiheuttamiin ongelmiin täytyy puuttua. Valitettavasti juuri koulutetut, työn perässä kasvukeskuksiin muuttaneet eivät halua hankkia lapsia. Miksi haluaisivat, jos asumiskustannukset ovat valtavat, asuinympäristö täyteen ahdettu, työn yhteensovittaminen lasten kanssa liian vaikeaa, sukulaiset niin kovin kaukana jne?

15 vuotta sitten 18 prosenttia 35-vuotiaista naisista oli lapsettomia, nyt joka neljäs. Erityisesti tämä koskee korkeasti koulutettuja naisia. Perhetukien ja perhepoliittisten toimien toimivuutta mitataan myös sillä, haluavatko ihmiset ja erityisesti nuoret perustaa perheen.

Arvoisa rouva puhemies! Eräältä lapselta kysyttiin määritelmää sanalle vaihtoehto, ja hän vastasi: "Syötkö vai menetkö huoneeseesi?" Nyt on löydettävä perhepolitiikkaan tätä laajempi arsenaali käyttöön.

Pirjo-Riitta Antvuori /kok:

Arvoisa puhemies! Välikysymyksen allekirjoittajat ovat huolissaan lasten ja perheiden asemasta. He kysyvät, aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin perhetukien tason korjaamiseksi ja lapsiperheiden aseman kohentamiseksi työelämää koskevissa ratkaisuissa. Kysymyksen takana oleva huoli on todella aiheellinen. Lasten ja nuorten perheiden arjessa on nykyään aivan liian paljon vaikeasti ratkaistavissa olevia ongelmia.

En voi kuitenkaan hyväksyä sitä, että välikysymyksen tekijät kysymyksenasettelullaan yksinkertaistavat todellisuutta ja samalla ohjaavat ikään kuin uskomaan, että lapsien ja lapsiperheiden hyvinvointi tai pahoinvointi olisi kiinni pelkästään yhteiskunnan maksamien perhetukien tasosta. Näin ei tietenkään ole. Lasten lisääntyneeseen pahoinvointiin ei myöskään ole yksiselitteisiä syitä tai ratkaisuja. Lasten henkisen tilan tai lapsiperheiden ongelmien taustalta löytyy useita selityksiä, tulkintoja ja tutkimustuloksia, jotka kaikki ovat perusteltavissa ja totuudenmukaisia.

Professori Riitta Jallinojakin on kysynyt, voiko perhepolitiikka olla muuta kuin rahan ja palvelujen jakamista, kuten olemme tähän asti tottuneet ajattelemaan. Hän myös vastaa kysymykseensä: mitä ilmeisimmin perhepolitiikan pitäisi olla muutakin, sillä perheen kukoistus ei ole vahvistunut sitä mukaa kuin tulonsiirrot ja palvelut lapsiperheille ovat monipuolistuneet. Kaikkein tärkeintä koko lasten hyvinvoinnista käytävässä keskustelussa on muistaa se, mikä on lapselle hyväksi. Lukuisat tutkimukset kertovat yhtä kieltä siitä, että lapsen hyvinvointi on ennen kaikkea kiinni pysyvistä ja turvallisista ihmissuhteista.

Lapsen ihmissuhteiden pysyvyyttä ja turvallisuutta pitää mielestäni peilata kolmea taustaa vasten.

Ensinnäkin, miten perhe jaksaa, miten paljon perheelle jää yhteistä aikaa, mitkä ovat lasten kanssa ammatillisesti toimivien ihmisten resurssit. Tilastot kertovat, että esimerkiksi täällä Helsingin seudulla peräti puolet avio- ja avoliitoista päätyy eroon. Yksi selitys näihin synkkiin lukuihin on se, että perheen peruskivi, parisuhde, voi huonosti. Parisuhde perustuu ehkä liiaksi illuusioon, kuvitelmaan, että kaikki parisuhteessa on helppoa ja ongelmatonta. Järkytys on melkoinen, kun arki tulee vastaan, kun kaikki väsyttää, lapsi sairastaa, kun perheen töiden jakaminen ja ajankäyttö aiheuttaa ristiriitoja äidin ja isän välille.

Erään tutkimuksen mukaan parisuhde ei missään vaiheessa voi niin huonosti kuin vuosi esikoisen syntymän jälkeen. Kun lähes jokainen nuori perhe käy kuitenkin jo ennen vauvan syntymää neuvolassa, neuvolassa olisikin mitä parhain paikka puhua paitsi lapsen hyvinvoinnista myös äidin ja isän parisuhteesta. Neuvolahenkilökunnalla pitäisi olla resursseja, rohkeutta ja psykososiaalista osaamista tarttua näihin kysymyksiin.

Toinen lasten hyvinvoinnin kannalta olennainen kysymys on se, kuinka paljon perheellä on yhteistä aikaa. Tutkimusten perusteellakaan ei voida täysin selvästi sanoa, mitkä ovat suurimmat esteet perhekeskeisemmälle elämäntavalle ja ajankäytölle edes pienten lasten perheissä. Erilaisissa tutkimuksissa ja selvityksissä juuri pienten lasten vanhemmat korostavat arvotasolla ajankäyttöä perheen hyväksi, mutta käytännössä samat selvitykset osoittavat, että eniten ylitöitä tekevät pienten lasten isät. Luonnollisin selitys on tietysti raha: opintolainat, asuntolainat ym.

Uskaltaisin kuitenkin väittää, että taloudellisia seikkoja huomattavasti moniulotteisempi syy vanhempien vaikeuksille tasapainottaa ajankäyttönsä työn ja perheen kesken löytyy arvo- ja asennetasolta. Tähän viittaa myös se, ettei nykyisiä perhevapaita tai vaihtoehtoja erilaisiin työaikajärjestelyihin käytetä niin laajasti kuin pienten lasten vanhemmilla olisi mahdollisuus.

Kulttuurissamme vaikuttaa vahvasti mielikuva, että varsinkin työelämässä kohtuullisuus on jotenkin keskinkertaista. Työstä, työssä menestymisestä ja työelämässä arvostuksen saamisesta on tullut kuin varkain yhteiskunnassamme niin tärkeää, että kodissa tehtävä työ ja kotona perheenjäsenten kesken vietettävä aika on jäänyt auttamatta sen jalkoihin. Miten tämä asia olisi korjattavissa, eli miten nostamme kotona tehtävän työn arvostusta? Miten lapsiperheen arkisista asioista tehdään yhteiskuntamme uusin trendi? Ehkä mahdoton tehtävä, mutta vähintä, mitä voimme tehdä, on nostaa ongelma esille ja puhua siitä avoimesti ja monipuolisesti.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan nostaa esille vielä kolmannen lasten hyvinvointiin liittyvän, mielestäni tärkeän näkökohdan, nimittäin lasten kanssa ammatillisesti toimivien tahojen resurssit. On virheellistä vierittää vastuu lasten hyvinvoinnista yksinomaan perheeseen, kun mietimme sitä, missä lapsi viettää suurimman osan hereilläoloajastaan. Ymmärrämme, että vastuun piiri ulottuu paljon pidemmälle, myös päivähoitoon ja kouluun. Meillä täällä eduskunnassa ja kuntien päättäjillä kunnissa onkin vastuu esimerkiksi päiväkotiryhmien ja koulujen ryhmäkokojen kasvusta.

Kaikki edellä esittämäni korostaa myös sitä, että neuvolatoimintaan pitäisi panostaa nykyistä enemmän, olipa sitten kysymys lapsesta, lapsen äidistä, lapsen isästä, heidän parisuhteestaan tai perheen tilanteesta kokonaisuudessaan. Neuvola on se luonnollinen paikka, jossa varhainen puuttuminen toimisi kaikkein tehokkaimmin. Neuvoloissa tulee olla resursseja ennakoida niitä ongelmia, joita perheissä nousee esille, ja myös tarttua niihin.

Arvoisa puhemies! Meiltä aikuisilta tahtoo jatkuvasti unohtua se, mikä lapselle on hyväksi. Päätöksentekomme, talouselämämme, mediamme, ajankäyttömme ja koko yhteiskuntamme pyörii aikuisten asettamin ehdoin. Me näemme lapset ja syntyvät uudet ikäluokat usein kovin välineellisesti. Tarvitsemme lisää lapsia, jotta huoltosuhde ei vinoutuisi ja jotta tulevaisuudessa olisi riittävästi työikäistä väestöä maksamaan meidän eläkkeitämme ja hoitamaan meitä nyt vielä työiässä olevia. Tämä ajattelutapa on väärä. (Puhemies koputtaa) Lapset ovat lapsia. Meidän aikuisten olisi edes yritettävä katsoa maailmaa enemmän lasten silmin.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Ajattelin, että eduskunnassa puhutaan tänään erittäin tärkeästä asiasta, mutta täytyy sanoa, kun keskustelua tai oikeastaan debattia varsinkin kuunteli, ei täällä ole paljon puhuttu, täällä on riidelty. Itse asiassa MTV3:n uutislähetys käytti tästä keskustelusta nimitystä kylätappelu. Kuitenkin meille kaikille on erittäin tärkeää, että Suomessa syntyy lapsia ja että suomalaiset lapsiperheet pärjäävät niin henkisesti kuin taloudellisestikin.

Suomalainen yhteiskunta koki rajuja muutoksia 1990-luvulla. Lama ja sen seurauksena pitkittynyt työttömyys sekä taloudelliset leikkaukset vaikuttivat tutkimusten mukaan erityisesti lapsiperheiden ja niistä eritoten yksinhuoltajaperheiden toimeentuloon. Ajattelin tässä katsella pikkuisen taaksepäin 90-luvun alkuun ja jopa niin pitkälle kuin vuoteen 89, edelliseen hallitukseen. Mutta koska täällä on aika paljon puhuttu tuon ajan leikkauksista, eiköhän jo uskota se asia, ja jätän sen osuuden tästä väliin. (Ed. Gustafsson: Ehkä lyhyesti kuitenkin!)

Menen suoraan varsinaisen lama-ajan jälkeiseen aikaan, koska lama-ajan ei sanottu vieneen lasten onnea. Nyt uudella vuosituhannella maksamme kuitenkin laman toivottomuuden hintaa. Nuorten ja jopa lasten päihdeongelmat, itsetuhoisuus, mielenterveysongelmat ja erittäin raakakin rikollisuus ovat meillä nyt arkipäivää. Hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet saatiin säilytettyä, mutta moninainen pahoinvointi on vallannut alaa.

Vaikka Suomessa tutkitusti peräti 80 prosenttia pitää perhettä erittäin tärkeänä itselleen, vain reilu puolet nuorista aikuisista piti tärkeänä sitä, että heillä on 35-vuotiaana oma perhe ja omia lapsia. Perheellisen elämä ja sen mukanaan tuoma vastuu ja muutos elämäntapoihin eivät houkuttele tämän päivän nuoria. Tulonsiirrot ja palvelut lapsiperheille ovat vuosikymmenten valossa tarkastellen lisääntyneet, mutta perheen kukoistus ei ole tutkimusten mukaan kasvanut samassa suhteessa. Lapsiperheiden ongelmat eivät siis välttämättä ole yhteydessä pelkästään erilaisiin tulonsiirtoihin ja palveluihin vaan syvällisempään muutokseen, joka yhteiskunnassa on tapahtunut pidemmällä aikajänteellä. Verrattuna menneeseen perheiden hajoaminen on lisääntynyt. Naisten, siis myös äitien, alkoholin käyttö on lisääntynyt. Lastensuojelun piiriin tulleiden lasten määrä on lisääntynyt. Työtahti ja työn velvoitteet ovat kasvaneet, ja perheiden yhteinen aika on vähentynyt. Kuten on monissa puheenvuoroissa kuultu, tutkimusten mukaan eniten ylitöitä tekevät juuri pienten lasten isät.

Kasaantuneen pahoinvoinnin poistaminen ei onnistu yhdellä toimenpiteellä, eikä sitä siis korjata pelkästään perhetukia korottamalla, vaan ennen muuta panostamalla perhe-elämän peruspilareihin, kuten työllisyyteen, asumiseen, alhaiseen korkotasoon ja perheiden palveluihin, erityisesti laadukkaaseen päivähoitoon, kuten Lipposen toinen hallitus on tehnytkin.

Hallitus on pyrkinyt antamaan perheille vakaan pohjan, jonka päälle elämää voi rakentaa, ja mikä muu voisi olla lapsiperheillekään parempaa sosiaaliturvaa kuin vanhempien turvattu työpaikka. Hallitus on panostanut vahvasti työttömyyden hoitoon, joskin työ tällä saralla on edelleen kesken. Ensi vuoden budjetissa olevat panostukset työllisyyteen ja muun muassa ammatilliseen aikuiskoulutukseen osoittavat, että työttömyyden poistamiseksi ja torjumiseksi tehtävä työ jatkuu.

Oma koti on myös lapsiperheille elintärkeä. Lainakorkojen pysyminen vakaina ja verrattain alhaisina on helpottanut monesti sekä opinto- että asuntolainaa maksavien lapsiperheiden elämää. Hyvä olisi kuitenkin, että myös riittävän tilavia ja edullisia vuokra-asuntoja olisi nykyistä enemmän tarjolla.

Hallitus on panostanut myös esiopetukseen ja osoittaa sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksiin kahden seuraavan vuoden kuluessa mittavan määrärahan ja siten osoittaa myös kantavansa huolta muun muassa lasten iltapäivähoidosta ja kouluterveydenhuollosta. Myös mielenterveys- ja huumetyö saavat lisärahoitusta.

Asiat on siis monessa kohtaa hoidettu hyvin, mutta kritiikillekin on toki sijaa. Aloittaa voi vaikkapa edellä mainittujen panostusten kenties liian pienellä määrällä. Kysyntää paljon laajemmalle avulle olisi kuin nykyisillä resursseilla voidaan antaa. Lisäksi toivoisin pikaisia toimenpiteitä niin päivähoitoryhmien kuin koulun opetusryhmienkin koon pienentämiseksi vaikka sitten lainsäädännöllisin keinoin.

Perheiden hyvinvoinnin kannalta on tärkeää saada lasten iltapäivähoito järjestykseen, ja siihenhän ollaan nyt tarttumassa. Tässä nostaisin erityisesti esiin vuorotyötä tekevän yhden vanhemman perheen tilanteen, kun hänellä on pieni koululainen kotona. Päivähoito on jo järjestyksessä vuoropäivähoidon kautta, mutta kun on pieni koululainen kotona, niin kunnat noudattavat hyvin erilaista toimintaa tässä asiassa. Kirjalliseen kysymykseeni ministeri Osmo Soininvaaralta saamani vastauksen perusteella laki lasten päivähoidosta on tulkittavissa siten, että vuorotyötä tekevällä yksinhuoltajavanhemmalla on subjektiivinen oikeus pienen koululaisensa vuorohoitoon. Toivoisinkin, että tämä asia kirjattaisiin auki kyseiseen lakiin, sillä kunnat todella noudattavat erilaista käytäntöä. Nyt kun täällä on paljon puhuttu rahasta ja kotihoidon tuesta ja muusta, niin rohkenen sanoa, että mielestäni tämä on asia, joka minulle on prioriteetti, joka pitäisi hoitaa kuntoon ennen mitään muuta asiaa. Näillä lapsilla ei ole vaihtoehtoja. He ovat yöt ja illat yksin, jollei tätä hoideta.

Mutta vielä viimeiseen asiaan eli perheen yhteiseen aikaan. Sen merkitys tahtoo unohtua työelämän viedessä leijonanosan vanhempien päivästä. Aikaa ja voimia puolisolle ja lapsille ei tahdo enää jäädä. Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen tulee nostaa entistä määrätietoisempien toimenpiteiden kohteeksi. Myös asennemuutosta tarvitaan, sillä yhteensovittamiseen tulee osallistua paitsi hallituksen myös työnantajien ja koko työyhteisön. Lainsäädännöllä voidaan luoda edellytykset joustavammalle perhe- ja työaikapolitiikalle, mutta käytännön elämässä tarvitaan myös henkistä tukea ja ymmärtämystä itse työyhteisöltä. Työnantajien on syytä käsittää, että pienten lasten vanhemmilla on elämässä muitakin tärkeitä velvoitteita kuin työ, ja sama koskee koko työyhteisöä. Työn tulisikin nivoutua elämäntilanteisiin eikä elämän työn vaatimuksiin. Näin muissakin elämäntilanteissa kuin vain lasten ollessa pieniä.

Raija  Vahasalo  /kok:

Arvoisa puhemies! Välikysymyksen aihepiiri lasten ja lapsiperheiden asemasta on hyvä ja tärkeä, mutta välikysymyksen sisältö on yksipuolinen ja populistinen. Lasten ja perheiden asemaa ei paranneta vain rahaa syytämällä, niin kuin keskustapuolue ehdottaa, hyvähän sekin asia tietysti olisi, vaan asia liittyy paljon laajempaan kokonaisuuteen: työelämään, päivähoitoon, koulutukseen, asuntopolitiikkaan, asenteisiin jne. Jos lasten ja perheiden asema korjataan yksinomaan rahalla, asia olisikin helppo ratkaista. Samalla logiikalla: jos ongelmat olisivat vain rahalla ratkaistavissa, ei varakkaissa perheissä olisi ongelmia lainkaan. Perheen tuella ja ajalla, ei niinkään sosiaalisilla tai taloudellisella asemalla, on merkitystä.

Perheiden aseman parantaminen vaatii myös paljon asenteellista muutosta työelämässä. Hallitus onkin ryhtynyt parantamaan perheen ja työn yhteensovittamisongelmia, niitä, joita lailla voidaan korjata. Vanhempien pitkät työpäivät ja jatkuvat poissaolot kotona ovat huomattava syy lasten pahoinvoinnin lisääntymiselle. Toisessa ääripäässä taas ovat pitkäaikaistyöttömien lapset. Molemmat tekijät liittyvät työhön tai sen puutteeseen.

Suorituskulttuurista, jonka seurauksena vanhemmilla ei ole aikaa eikä voimia olla lasten kanssa, on päästävä eroon. Kun arvostetaan vain uraa ja suorituksia eikä vanhemmuutta ja elämistä, nykyinen tilanne ei hämmästytä. Näiden arvostusten seurauksena vanhemmuuden taito on monilta nykyajan aikuisilta hukassa. Neuvolatyössä tulisi enemmän kasvattaa ja tukea nuoria vanhempia vanhemmuuteen ja vastuullisuuteen. Nuoret vanhemmat ovat varsinkin ensimmäisen lapsensa kohdalla erityisen vastaanottavaisia ja innokkaita.

Ehdotus, että vuoden 2003 alusta alkaen isyysvapaata pidennettäisiin 25 arkipäivään, on riittämätön. Isyysloman pitäisi mielestäni olla paitsi pidempi myös pakollinen. Pakollinen isyysvapaa toisi todellisia muutoksia nykykäytäntöön, sillä työelämä on vaativaa eikä kaikilla halukkailla ole mahdollisuutta irrottautua vapaaehtoiseen isyysvapaaseen urakehityksen takia. (Ed. Gustafsson: Miten kokoomus voi olla pakon takana?) Vain 60 prosenttia isistä pitää nykyisen lyhyen isyysloman. On helppo arvata, että pitemmän pitäisi vielä harvempi.

Koulu on perheen rinnalla toinen lapsen kasvulle keskeinen ympäristö. Laajan suomalaisen tutkimuksen mukaan jo koulun alaluokilla ovat tunnistettavissa ne, joilla on suuri riski joutua pitkäaikaistyöttömiksi ja sitä kautta syrjäytyneiksi. Jos koti ei tarjoa riittävästi tukea, koulun ilmapiiri, opetusmenetelmät, kouluyhteisön toimivuus ja tukitoimet tulevat entistä tärkeämmiksi. Opetusryhmiä on pienennettävä, jotta koululla olisi paremmat mahdollisuudet vaikuttaa siinä, mihin perheen resurssit eivät riitä, eli antamalla aikaa ja tukemalla oppimisprosessia. Kun lapsi saa riittävää tukea ja oppii myönteisiä sosiaalisia taitoja, hän voi hyvin ja pystyy välttämään syrjäytymisen myöhemmässä elämässä.

Ennen kouluikää suuri merkitys on päivähoidolla, jonka täytyy olla kasvatustavoitteiltaan ja perhepoliittisesti myös ajanmukaista. Lasten päivähoidosta annettu lainsäädäntö ei nykyisessä muodossaan ole ajan tasalla. Siinä ei esimerkiksi huomioida, että lasten päivähoitopalvelut ovat nykyään entistä läheisemmässä yhteistyössä ennalta ehkäisevän lastensuojelun kanssa. Siksi päivähoitolain kokonaisuudistus on erittäin ajankohtainen ja asiasta tekemääni toimenpidealoitetta, jonka on 105 kansanedustajaa allekirjoittanut, on kiirehdittävä.

Arvoisa puhemies! Työskentelen sen puolesta, että perheille luodaan mahdollisimman monipuoliset ja todelliset vaihtoehdot lasten päivähoidon ja kotona tapahtuvan hoidon välillä ja työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi. Opposition välikysymys ei tuo ratkaisua perheiden elämään ja on valitettavasti epärealistinen. (Ed. Väistö: Miltä osin?) Lasten ja perheiden ongelmat ovat vain osittain yhteydessä välikysymykseen. — Taloudellisesti.

Mari  Kiviniemi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ties kuinka monta kertaa olen joutunut korjaamaan tuon virheellisen väittämän, jonka moni hallituspuolueen kansanedustaja on puhujakorokkeelta esittänyt, että keskusta esittää vain rahaa, että me esitämme, että vain rahalla korjattaisiin perheiden ongelmia. Ei keskusta ole välikysymyksessään tällaista esittänyt eikä myöskään puheenvuoroissa, joita täällä on aiheesta käytetty. Olemme ilman muuta tuoneet ilmi sen, että tämä on paljon monialaisempi asia. Mutta tässä salissa meidän pitää valitettavasti puhua siitä rahasta, koska me teemme sitä koskevat päätökset. Me päätämme seuraavan vuoden budjetista. Me teemme myöskin lait, jotka vaikuttavat perhepolitiikkaan. Siksi se on se ensisijainen asia, josta täällä keskustellaan.

Raija Vahasalo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä esimerkiksi ed. Karpelan puheenvuorossa käytettiin suoraa lainausta siitä, että rahalla saa. Sehän juuri tässä pisti korvaan ja hämmästytti kovasti.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Pärjäävän ihmisen on oltava vahvasieluinen, henkisesti hyvin ravittu ja oppimiskykyinen, oppimishaluinenkin, todetaan Marjatta Bardyn koosteessa tasapainoisen lapsen kehittymisestä. Määritelmään sisältyykin kaikki se olennainen, mitä ihminen tarvitsee selviytyäkseen elämästä.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa tasapainoisen elämän saavuttamista lähestytään yleensä kahdesta eri lähtökohdasta. Toisten mielestä raha ratkaisee lasten kasvatukseen ja kasvamiseen liittyvät ongelmat. Toisille taas materialistisesti vaatimattomampikin ympäristö koulii paremmin selviytyvästä lapsesta aikanaan paremmin selviytyvän aikuisen. Näiden toisilleen kaukaisten mutta kuitenkin läheisten lähtökohtien yhteensovittamiskeskustelua tulisi käydä yhä enemmän. Olemmeko todella huolissamme tulevaisuuden tuloksista vai tuotoksista? Meidän tehtävämme on lainsäädäntöteitse turvata olosuhteet, jotka mahdollistavat vanhemmille muun muassa haluamansa kasvatus- tai hoitovaihtoehdon. Siten ehkäisemme ennalta mahdollisia syntyviä ongelmia.

Tutkija Matti Rimpelän lanseeraamat ajatuksen lapsen arjesta, joka siirtyy aivan liian varhain kodin ulkopuolelle, antavat itselleni lisävakuutuksen siitä, kuinka tärkeää on mahdollistaa lapsen kotihoito aina kouluikään saakka. Lastenhoitomarkkinat ohjaavat lapsia päiväkoteihin. Näin maksetaan vieraiden lasten hoidosta eläkekertymineen. Sen sijaan omien lasten hoitoa ei arvoteta hyvinvointi-Suomessamme näin. Onko tasa-arvoa se, että kunnallista päivähoitoa on varaa subventoida, mutta yksityistä kotihoitoa ei? Ideologiset valinnat siis määrittelevät lastemme hoitoa ja yhteiskuntaan kasvattamista.

Nyt kun hallituksen toimenpiteiden kehumisesta huolimatta tunnistamme ympärillämme hätää ja turvattomuutta lasten kasvattamisesta, on syytä katsella myös konkreettisia seurauksia päätöksistä, lainsäädännöstä ja resurssien jaosta. Lapsuus ja vanhuus on liian monille nykyään marginaalia, vähäarvoista, yhteiskunnalle kallista ja tuottamatonta. Siihen ei kannata satsata. Tämän yhteiskunnan tilassa näkyy liian usein päättäjien kädenjälki. Se näkyy esimerkiksi kasvaneina asumiskustannuksina lapsiperheille, kalliina terveydenhuoltomaksuina, kouluolojen huonontumisena, oppilashuollollisten toimenpiteiden vähentymisenä ja yleensä lasten ennalta ehkäisevien toimenpiteiden vähäisenä määränä.

Huonosti pärjäävän lapsen asioita eivät todellakaan ratkaise tänä iltana markkinoidut lapsiasiavaltuutetut, subjektiivinen päivähoito, esiopetus eivätkä asuntolainojen korkojen alennukset, kuten on hallituspuolueiden edustajien suusta tuotu julki. Tarvitsemme lapsille turvallisen, taloudellisestikin turvallisen kasvuympäristön, missä rajoitteena eivät ainakaan ole perheen kasvattamista estävät hallinnolliset ja taloudelliset negatiiviset toimenpiteet.

Masentavalta tuntuu se, että esimerkiksi lapsilisiin, monilapsisille, huonosti toimeentuleville tai paljon sairastaville lapsiperheille ei ole varaa suunnata lisäresursseja, vaikka kokonaisbudjettiimme on syntynyt pelivaraa lapsimäärän vähenemisen ja bruttokansantuotteen kasvun myötä. Suora linja epäonnistuneeseen perhepolitiikkaan näyttäytyy jo nyt, mutta erityisesti vuosikymmenemme puolessavälissä työvoiman puutteena.

Arvoisa puhemies! Monilapsisten ja uusioperheiden heikosta asemasta puhuminen on tänä päivänä suorastaan tabu. Menneiden vuosien leikkaukset ovat koskeneet kuitenkin kaikkein rajuimmin juuri näitä perheitä. Tilastokeskuksen mukaan niitä perheitä, joissa on neljä tai useampia lapsia, on noin 5 prosenttia lapsiperheistä. Se on tietysti vain kahdeskymmenesosa kaikista perheistä, monen mielestä hyvin vähän. Lapsista kuitenkin noin 12 prosenttia eli useampi kuin joka kymmenes elää perheessä, jossa on neljä tai useampia lapsia. Olkoonpa luku kuinka pieni tahansa, jokaisen numeron takana on ihminen, elämää innokkaasti opetteleva lapsi tai häntä parhaansa mukaan kasvattamaan pyrkivä aikuinen. Heiltä on viety viime vuosien leikkauksissa mahdollisuus elää muutenkin kuin jatkuvassa kädestä suuhun -kierteessä. Mallia tässäkin mielessä lapsimyönteisempään Suomeen voisi etsiä vaikkapa Norjasta.

Reijo Kallio /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ymmärrän, että opposition rooliin kuuluu hallituksen toimien kritisoiminen ja kyseenalaistaminen. Jossain määrin ymmärrän myös sen, että oppositio hallituspuolueita kevyemmin esittää rahaa kaikenlaisiin tarkoituksiin. Mutta julkisten varojen jaossa odottaisin kyllä jonkinlaista vastuullisuuttakin.

Kun päivällä hyvin tarkkaan kuuntelin ed. Karpelan puheenvuoroa, siinä tuli valtava joukko toimenpidevaateita, joiden toteuttaminen vaatisi monien miljardien lisäpanostuksen valtion budjettiin, enkä ainakaan hänen puheenvuorossaan kuullut pienintäkään vinkkiä siitä, miten nämä lisämenot katettaisiin. Täytyykin kysyä, onko tämä ajattelu sopusoinnussa keskustan talouspoliittisen linjan kanssa. Olen nimittäin kuullut tässä salissa erittäin monia hyviä, järkeviä ja vastuullisia talouspoliittisia puheenvuoroja keskustan taholta.

Vaikka ed. Kiviniemi äsken yritti toista väittää, kyllä minulle ainakin ed. Karpelan puheenvuoro osoitti myös selkeästi sen, jos se oli keskustan linjan mukainen perhepoliittinen puheenvuoro, että keskustalle perhepolitiikka on vain perhetukia ja niiden maksimointia.

On tietysti tosiasia, että perhepoliittisia tukia jouduttiin viime eduskuntakaudella leikkaamaan, mutta sitä, miksi näin jouduttiin tekemään, kannattaisi keskustalaistenkin keskuudessaan miettiä. Tuoretta tutkimustietoa tältä osin on yllin kyllin saatavissa. Nämä valtiontaloudelliset säästötoimenpiteet olivat välttämättömiä valtiontalouden vakauttamiseksi, mikä toisaalta loi pohjaa korkotason alenemiselle ja uusien työpaikkojen luomiselle. Näistä myönteisistä kehityspiirteistä taas lapsiperheet ovat päässeet osallisiksi.

On myös todettava ja toistettava jo täällä aiemmin esiin tuotu Lipposen hallitusten painotus eli se, että perhepolitiikan varoja on siirretty tulonsiirroista palveluihin. Perhepoliittisina instrumentteina me tarvitsemme molempia, niin palveluja kuin tulonsiirtojakin.

Pidän täysin oikeana linjana sitä ihan jo oikeudenmukaisuussyistäkin, että tulonsiirtoja on pyrittävä ohjaamaan kaikkein huonoimmassa asemassa oleville lapsiperheille. Kun resurssit ovat niukat, näin on meneteltävä. Niinpä lapsikorotusten palauttaminen kansaneläkkeensaajille sekä työmarkkinatuen lapsikorotusten korottaminen samaan tasoon työttömyyspäivärahan lapsikorotusten kanssa ovat juuri oikeanlaista täsmäkohdennusta. Kuten ryhmäpuhujamme Jukka Gustafsson totesi, työmarkkinatuen lapsikorotuksen nostaminen tarkoittaa kaksilapsisessa perheessä noin 470 markan tulonlisäystä kuukaudessa. Mitä tulee esimerkiksi lapsilisien indeksikorotuksiin, kannatan tällaisia toimenpiteitä, jos ne mahtuvat järkevän finanssipolitiikan raameihin.

Keskustan välikysymyksestä saa jossain määrin sellaisen kuvan, että suomalainen perhepolitiikka olisi täysin ala-arvoista. Näinhän ei ole. Kun vertaamme perhepolitiikkaamme kansainvälisesti, se on kattavuudeltaan ja tavoitteiltaan yksi maailman korkeatasoisimpia. Meillä lapsiperheitä tuetaan koko väestöä koskevien tulonsiirtojen ja palveluiden avulla siten, että työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen helpottuu. Myös sukupuolten välinen tasa-arvo ja vanhempien mahdollisuus valita lapsensa hoitomuoto toteutuvat. Meidän järjestelmämme ei myöskään priorisoi mitään erityistä lapsiperhetyyppiä.

Suomi on pienten lasten hoidon tukemisessa edelläkävijämaa. Meillä on aivan pienten lasten kotihoitoa tukeva pitkä äitiys-, isyys- ja vanhempainloma, pikkulasten hoitomuodon valinnanvapaus on toteutunut ja vanhemmilla on mahdollisuus hoitaa kotona lapsia työsuhteen katkeamatta. Meillä kotihoidon tuki on luotu vaihtoehdoksi perheille, joissa on alle 3-vuotiaita lapsia. Mielestäni on tärkeää, että silloin, kun vanhemmat käyvät työssä, ammattiinsa koulutetut työntekijät voivat antaa lapselle parhaan mahdollisen hoidon. Suomessa lapset saavatkin hyvän ja turvallisen päivähoitopaikan. Näenkin, että Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana aikaansaatu alle kouluikäisten lasten oikeus päivähoitoon onkin perheen ja työelämän yhteensovittamisen kannalta hyvin keskeinen uudistus. Se tukee molempien vanhempien tasa-arvoista työssäkäyntiä.

Mielestäni hyvätasoisen suomalaisen päivähoitojärjestelmän suurin puute tänään on edelleen iltapäivähoidon riittämättömyys. Iltapäivähoito kaipaakin kehittämistä, sillä turvalliset palvelut tältäkin osin koituvat lapsen ja koko perheen hyväksi.

Täällä on tänään keskusteltu jonkin verran perhepolitiikan vaikutuksista syntyvyyteen. Sinänsä näen, että perhepoliittisten uudistusten ja syntyvyyden kehityksen välinen yhteys on hyvin epäselvä. Itse luulen, että 100—200 markan korotus tai vähennys lapsilisään tai kotihoidon tukeen ei juurikaan vaikuta perheiden lapsilukuun, mutta sen sijaan uskon, että yhteiskunnan yleisellä epävarmuudella, nuorten aikuisten työllistymisellä sekä asumismahdollisuuksilla on vaikutusta. Määräaikaisten ja pätkätöiden lisäännyttyä pienten lasten hoidosta on tullut yhä suurempi riski varsinkin naisten työuralle. Tarvitaankin ennen kaikkea asenteiden ja toimintatapojen muutosta työpaikoilla.

Arvoisa puhemies! Perhepoliittisin toimin, muun muassa turvaamalla lasten päivittäinen hoito tai pienten lasten vanhempien asema työmarkkinoilla, voidaan vähentää työuraan liittyvien riskien vaikutusta, ja näiden perhepoliittisten toimien selkeänä tavoitteena tulee olla lasten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin turvaaminen.

Liisa Hyssälä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on tänään keskustelussa tullut esille niin monia virheellisyyksiä ja vääränlaisia ja vääräpainotuksisia väittämiä keskustan välikysymyksen tekstistä ja argumenteista, että niitä on oikeastaan vaikeaa tällaisessa lyhyessä puheenvuorossa alkaa korjailla. Niitä tuli ed. Kallionkin puheessa.

Haluan todeta ensin niitä perusteita, joiden takia olemme välikysymyksen tehneet. Nimittäin tänä syksynä on tullut aika monia tutkijoitten kirjoituksia lehtiin, uusia tutkimustuloksia, eri instituutioiden, kuten Stakesin ja Veronmaksajain Keskusliiton, tutkimustuloksia, joissa kaikissa on ollut sama viesti: lapsiperheet voivat tänä päivänä huonommin kuin 90-luvun alkuvuosina; lapsiperheiden köyhyys on kouriintuntuvampaa; ja lapsiperheet ovat valumassa alimpaan köyhyysdesiiliin. Näiden viestien pitäisi olla jo aika hälyttäviä. Lastenpsykiatrit ovat kirjoituksissaan kertoneet siitä, miten entistä enemmän pitäisi ottaa huomioon varhaislapsuuden merkitys lapsen ja nuoren tulevassa kehityksessä. Olisi luullut, että silloin päättäjien hälytyskellot olisivat soineet ja että täällä olisi ryhdytty sitä mukaa sorvaamaan uusia lakialoitteita, jotka olisivat yhdenmukaisia uusien tutkimustulosten kanssa. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Mitään lapsiperheitten arkielämää oleellisesti korjaavia toimenpiteitä ei ole eduskunnassa näkynyt, ja näin keskusta on tehnyt omat perhepoliittiset lakialoitteensa, joiden kaikkien tarkoituksena on nimenomaan vastata tutkimustuloksiin ja niihin asiantuntijoiden kirjoituksiin ja perheistä tuleviin viesteihin, että kaikki ei nyt ole kunnossa lapsiperheissä.

Se mitä me lainsäätäjinä voimme tehdä ja nopealla aikataululla korjata on vaikuttaa lapsiperheiden tuloköyhyyteen, kun selkeästi tiedetään, että perhetuet ovat nyt vuonna 2001 alempia kuin vuonna 92, 93 tai jopa 94. Myöskin tiedämme, että nyt lapsiluku on pienempi kuin 94 siten, että lapsilisämenot ovat miljardi markkaa pienemmät kuin vuonna 94. Eli pelivaraa jo lapsiluvun pienenemisestä on, saati sitten tietenkin, että yhteiskunnassa muuten vauraus on lisääntynyt, mutta se ei näy lapsiperheiden arjessa.

On kysytty, vainko rahalla keskusta aikoo tätä korjata. Kyllä se vain niin on, että rahaa monesta perheestä puuttuu. Köyhyys on se, joka siellä huushollissa asustaa. Siihen auttaa se, että perhepoliittiset tuet ovat edes reaalisesti sillä tasolla kuin ne olivat 90-luvun alkuvuosina. Niihin tähtäämme näillä lakialoitteillamme, ja näitä on mahdollisuus myöskin hallituspuolueiden kansanedustajien kannattaa.

Arvoisa puhemies! Myöskin täällä on ollut selvästi havaittavissa se ideologinen ristiriita, joka Suomessa vallitsee lasten kotihoidon ja lasten laitospäivähoidon tai julkisen hoidon välillä. Se on selkeästi ollut havaittavissa täällä salissa. Ideologisia ristiriitoja tai eroja on hyvin vaikea hallituspuolueiden sisällä nähdä, mutta kun tulee puhe lasten päivähoidosta, niin kyllä ne leimahtavat liekkeihin. Jostakin syystä, joka ei ole minulle kirkastunut, mutta toivon, että veljet täältä vasemmistosta voivat sen vielä tänä iltana minulle selventää, vasemmistossa ei haluta kannattaa lasten kotihoitoa niin, että oltaisiin valmiita kehittämään sitä tasaveroisesti laitospäivähoidon kanssa. Tasaveroisesti kehitetään molempia. Se ei ole varmasti keneltäkään pois, että näin tehdään. Kun kehitetään lasten kotihoitoa, niin silloin tietysti myöskin sen hoitajan sosiaaliturva kuuluu siihen oleellisena osana, se että hoito- ja hoivatyöstä, on se sitten omaishoitaja tai lasten kotihoitoa suorittava isä tai äiti, saa sosiaaliturvan, ja sosiaaliturvaan luen kyllä minimisairauspäivärahan, niin että sairaustilanteessa jokainen Suomen kansalainen voisi saada sairausvakuutuksen päivärahaa.

Nämä olivat niitä valitettavia asioita, jotka tapahtuivat jo viime hallituskaudella, mutta niihin ei ole näkynyt parannusta. Täällä on sanottu, esimerkiksi ed. Vehkaoja sanoi, että olemme aloittaneet nyt työn köyhimmistä lapsiperheistä. Työ aloitettiin kyllä viime kaudella köyhimmistä lapsiperheistä, mutta juuri päinvastaiseen suuntaan. Eli kyllä varmasti ne perheet, joissa työmarkkinatukea saadaan, kuuluvat köyhimpiin, saati sitten, jos perheen huoltaja on kansaneläkeläinen ja on siis vammautunut todennäköisesti jossakin onnettomuudessa tai jostakin muusta syystä kansaneläkkeellä ja perheen tulot ovat äärettömän pienet. Näistä leikattiin lapsikorotukset pois. Nythän niitä vähän ollaan palauttamassa, ei siihen tasoon, missä ne olivat kuuluisan Ahon hallituksen aikana, mutta vähän ollaan palauttamassa. Nämä ovat sellaisia arvovalintoja, joita on tehty. Luulisi, että jollain tavalla soisivat hälytyskellot myöskin teillä, veljet vasemmalla. Eivät nämä perheet ole koskaan kulutusjuhlia viettäneet. Nyt ne ovat nousukaudella odottaneet, että tilanne hiukan paranisi, mutta heikolta näyttää. Sosiaaliturvaa tai kotihoidon vaihtoehtoa ei haluta täällä kehittää. Niillä perheillä, jotka haluaisivat todella valita, ei siihen ole mahdollisuutta.

Jukka  Gustafsson  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan ehdottomasti sosialidemokraattien osalta todeta sen, että kyllä me näemme yhtä tärkeänä päivähoidon kehittämisen ja myöskin kotihoidon kehittämisen. Tilannehan on se, mikä on jo alkuillan keskusteluissa tullut esille, että me haluamme kohdentaa nyt nämä voimavarat, jotka on käytettävissä, niille lapsiperheille, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. Edelleen toistan, että työmarkkinatuen lapsikorotus ja eläkkeitten lapsikorotus kohdentuvat kaikkein vähäosaisimmille ja -tuloisimmille. Sitten meidän pitää ottaa keskusteluun mukaan lapsilisien reaaliarvon kohottaminen ja korottaminen. Kyllä minä henkilökohtaisesti näen, että siinä yhteydessä pitää myöskin arvioida (Puhemies koputtaa) nämä muutkin tuet, mutta ...

Arvoisa puhemies! Haluan todeta, että periaatteellisesti me näemme yhtä tärkeänä päivähoidon kehittämisen ja kotihoidon kehittämisen.

Kimmo  Kiljunen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Hyssälä vetosi veljiin vasemmalla, ja käymme lapsipoliittista keskustelua, jota on pidetty naisten teemana. Erikoista on, ed. Hyssälä käytti puheenvuoron puhujakorokkeelta salille, jossa on ainoastaan miehiä. (Ed. Väistö: Onko näin — todella!) Kuvaa kyllä sen, että miehet viime kädessä kantavat — silloin kun iltakeskustelua käydään tästä aiheesta — vastuuta.

Arvoisa puhemies! Kysymys kuului, minkä takia veljet vasemmalla eivät tasavertaisesti suhtaudu lasten päivähoitoon kotihoidon tuen muodossa ja tarhahoitoon kunnallisena päivähoitona. Tässä suhteessa, ed. Hyssälä, meillä on erilaisia kantoja. Itse edustan selkeästi sitä näkemystä, että suomalainen yhteiskunta on jo siinä määrin varakasta, että meillä on mahdollisuus tarjota vanhemmille vaihtoehto tai se muoto lastenhoidolle, minkä he katsovat parhaimmaksi. Itse näen tässä nimenomaan silloin kotihoidon tukijärjestelmän kehittämisen sellaisena, että jos erityisesti alle 3-vuotiaiden lasten vanhemmista kumpi tahansa — tässä kun on niin (Puhemies koputtaa) paljon miehiä, niin todennäköisesti mies — haluaa olla lasta kotona hoitamassa, se täytyisi pystyä (Puhemies koputtaa) tarjoamaan.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ilolla on pantava merkille, että sosiaalipolitiikkaa ja perhepolitiikkaa kannattaakin meidän keskustalaisten harrastaa vasemmistomiesten kanssa, koska sieltä tulee selkeä tuki meidän tavoitteillemme.

Kun ed. Gustafsson sanoi, että he ovat kohdistaneet huono-osaisiin lapsiperheisiin, niin Stakesin Matti Heikkilän tutkimuksen mukaan kotihoidon tukea saavien tai kokonaan ilman julkista hoitotukea jäävien perheiden sosiaalinen asema on vaatimattomin. Äidin koulutustaso on keskimääräistä alhaisempi, vanhemmissa on vähemmän toimihenkilöammattien edustajia, perheiden käytettävissä olevat tulot ovat muita pienemmät. Elikkä jos kohdistatte todellakin, niin kuin sanotte, huonompiosaisiin, silloin ne ovat näitä kotihoidon tukea saavia perheitä verrattuna taas näihin muihin. Tämä on Matti Heikkilän ja Pentti Takalan tutkimus.

Tämä on erittäin hyvä, tämä on ensimmäinen tänään tapahtuva liikehdintä: edustajat Gustafsson ja Kiljunen ovat valmiita kehittämään kotihoidon tukea.

Tapio Karjalainen /sd:

Arvoisa puhemies! Voin ed. Hyssälälle todeta, että saitte sosialidemokraattisen vastauksen, johon minäkin yhdyn, edellisissä puheenvuoroissa.

Tästä välikysymyksestä muuten ei ole hallituksen kaatovälineeksi. Perhepolitiikan ongelmia ja niiden moniulotteisia seuraamuksia ei nimittäin voi vierittää yhden hallituksen syyksi. Lisäksi on mahdotonta kuvitella, että tämän eduskunnan voimin ja aikana löytyisi sellainen hallitus, jolta uskottavasti voisi odottaa jotain ratkaisevaa uutta tilanteen parantamiseksi. Sen sijaan annan arvoa keskustelun vauhdittamiselle laajan uudelleenarvion merkeissä.

Ongelmavyyhti on enemmän kuin jotkin puuttuvat rahalliset panostukset lapsiperheille. Niitä en suinkaan väheksy. Kuitenkin varoittelen itseäni ja muita nojaamasta ajatukseen, että tässäkin ratkaisu olisi virheitten jälkeen ostettavissa lyhytnäköisen tehokkuuden vaatimien uhrausten tuottamalla rahalla. Taloudellinen toimeentulo on kaikille tarpeellinen onnellisuuden reunaehto, mutta sosiaalisten ihmissuhteiden tuottamaa onnea ei rahalla osteta. Ei ole siis yksittäistä virhettä, jonka korjaamisella kädet voisi pestä. Virheisiin toki pitää käydä käsiksi toivottavasti korjaavan perusarvion ja arvovalinnan jälkeen. Tämä arvovalinta on sekä kansalaisen että kansakunnan velvollisuus. Yksin kummankaan hartiat eivät siihen riitä. Koskaan ei saa kaikkea. On valittava tärkeä ja kestävä. Perhepolitiikan virheistä maksetaan jo nyt, ja lasku on ennen kaikkea tulevaisuuden lasku. Siitä on helppo olla välikysyjien kanssa samaa mieltä. On arvokasta, jos huoli tulevaisuuden perustekijöistä on laajalti yhteinen.

Viimeistään nyt on syytä kyseenalaistaa niitä kehityssuuntia, joita meille helposti tarjotaan välttämättömyyksinä, joille ei mitään mahda, myös niitä, jotka tuntuvat hetken henkilökohtaisenkin onnen edellytyksiltä. Monesta voi tuntua, että tähän keskusteluun on liian helppo heittää kysymyksiä, sellaisia, joihin vastaaminen edellyttää monen tottumuksen särkemistä ja jotka siis tuntuvat suorastaan häiriköinniltä. Siitä huolimatta aion itsekin kysyä muutaman mielestäni keskeisen kysymyksen.

Onko nykyajan kehityksen myötä perheestä etääntynyt ja eristynyt työelämä kohtuuttomasti sitouttava sekä ajankäytön että asennoitumisen osalta? Kun yksilöinä työn loppuun kuluttamia kolmekymppisiä alkaa tipahdella elämän vauhdista, mikä on heidän roolinsa perheen edellyttämien ihmissuhteiden rakentajina? Missä on se tehokkuuden, teknistymisen ja automaation mukanaan tuoma lisäarvo, jonka piti vapauttaa ihminen työn orjuudesta? Miksi tulokset eivät näy työajan jokaista palvelevana lyhentymisenä? Miksi laajalta joukolta puuttuu työ kokonaan samaan aikaan, kun toiset läähättävät ylipitkää työpäivää? Mikä on elinkeinoelämän ja ay-liikkeen vastaus ja vastuu tästä, ja mitä aikoo poliittinen työväenliike? Mikä yleensä on yhteiskunnallisen kirjanpidon saldo tämän ongelman seurauksena? Onko sukupuolten välinen tasa-arvotaistelu myös perheen sisällä noussut tärkeämmäksi kuin yhteinen huolenpito lapsista? Varmuuden vuoksi totean kysyväni tätä molemmilta sukupuolilta.

Päätöksentekijät voivat huolehtia omalta osaltaan onnistumisen ja pärjäämisen edellytyksistä, mutta vanhemmuuteen kasvaminen ja siihen liittyvän vastuun oivaltaminen ei ole kirjoitettavissa lakiin. Näin ministeri Perho sanoi puheenvuorossaan. Oikein sanoi.

Arvoisa puhemies! Ajan hengen mukaan vanhemmuuskin on pyritty tuotteistamaan. Siitä on tehty sellainen kalsean teoreettinen tuote, jonka erittelevä käyttöohje löytyy oppikirjoista tai kaupallisilta kursseilta. Kuitenkin vanhemmuus on biologiamme mukaan meissä itsessämme. Kyse on siitä, arvostammeko vanhemmuuteen kuuluvia omia perusluontumuksiamme, annammeko niille vallan vai kilpaileville elämäntavoitteille. Vanhempien pätevyys pelkistettynä on todellakin ajan antamista, rakastamista, huolenpitoa ja rajojen asettamista.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Lasten ja lapsiperheiden tilanne on yhteiskunnassamme erittäin tärkeä aihepiiri. Kysymys on koko kansakunnan kannalta elintärkeä. Kysymys on kansakunnan tulevaisuudesta.

Keskustelu on osoittanut ja myös viimeksi kuullut puheenvuorot, että hallituspuolueissakin myönnetään selkeästi ne ongelmat, joihin nyky-Suomessa on perhepolitiikan ja lasten osalta jouduttu. Vastuu ei yksin ole Lipposen hallituksilla; varmasti on muitakin tekijöitä. Tästä huolimatta on syytä avoimesti tunnustaa ja myöntää ne päätökset ja niiden päätösten virheellisyys, joita aikanaan lasten ja lapsiperheiden osalta on tehty.

Ratkaisuksi tarvitaan sekä rahaa, perheiden taloudellisen aseman parantamista että myös yleistä huolenpitoa. Olennaista on, että meillä arvostetaan lapsia ja lapsiperheitä ja annetaan sellainen viesti poliittisen päätöksentekijän taholta, että kannattaa hankkia lapsia, pitää hyvää huolta lapsista ja että hallitus osaltaan tulee huolehtimaan lapsiperheiden taloudellisista toimeentulon edellytyksistä.

Lipposen hallitusten viestit ovat tässä suhteessa lapsiperheiden näkökulmasta olleet tylyjä. Muistamme hyvin vuoden 95 taloudelliset leikkaukset, jolloin sekä lapsilisiä että kotihoidon tukea sekä myös päivärahajärjestelmää leikattiin ja muutettiin niin, että kotona tehtävän tärkeän hoitotyön arvostus heikkeni. Kansantalouden kasvun ja tervehtymisen myötä näiden etuuksiaan menettäneiden asemaa ei ole juuri parannettu vaan kasvunvara on suunnattu niille, joilta ei mitään leikattukaan.

Arvoisa puhemies! Mielestäni on selvää, että yhteiskunnallinen ilmapiiri ja suhtautuminen lapsiperheisiin, lasten arvostus, on vaikuttamassa myös syntyvyyteen. Kysymys on pitkästä linjasta ja sekä taloudellisista ratkaisuista että yhteiskunnan arvoista ja arvovalinnoista. Mielestäni kotityötä, kotona tapahtuvaa lastenhoitoa, yhtä lailla myös vanhusten ja vammaisten hoitoa, on arvostettava nykyistä enemmän. On varmistettava myös se, että lapsiperheillä on todellinen valinnanmahdollisuus kotihoidon tai päivähoidon välillä. Nykyisellään tätä taloudellista mahdollisuutta ei valitettavasti kaikilla perheillä ole.

Yhden ongelman on muodostanut myös verotus. Verotukselliset ratkaisut eivät suosi monilapsista yhden tulonsaajan perhettä. Lapsilisien tasoa on selkeästi parannettava. On annettava selvä viesti siitä, että lapsista syntyvä kustannus halutaan lapsiperheille korvata, halutaan tukea sitä, että perheet osaltaan kantavat vastuuta, huolehtivat lapsista, ja että yhteiskunta tulee tässä taloudellisesti vastaan. Perhepolitiikan arvostus ylipäätänsä kaipaa kohennusta; ehkä se on tulevissa hallitusneuvotteluissa otettava hyvin selvästi vaalien jälkeen myös päätöksenteossa esille. (Ed. Gustafsson: Näin tapahtuu, jos demarit ovat mukana!) On valitettavaa, että nykyinen kilpailua, talouskasvua ja muutoin yksilöllistä menestymistä suosiva kova ilmapiiri ei ota huomioon lasten ja lapsiperheiden asemaa, ei niitä ihmisyyden kannalta tärkeitä kysymyksiä, joita keskusta on osaltaan tällä välikysymyksellä halunnut nostaa esille. Olen havainnut, että vastakaikuakin tälle keskustelulle on tullut. Toivomme, että keskustelu johtaa myös tekoihin.

Pekka  Nousiainen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Lapset tarvitsevat rakkautta ja rajoja, ja raha tuo perheisiin turvallisuutta. Sen me olemme täällä monta kertaa tänä päivänä todenneet. Lisäksi olemme viime aikoina käyneet hyvin paljon keskustelua siitä, miten eri väestöryhmien toimeentulo voidaan turvata, koska perustuslaki takaa jokaiselle riittävän toimeentulon. Nyt me olemme luomassa ja kehittämässä lasten ja lapsiperheiden hyvinvointipolitiikkaa ja kehittämässä sille linjaa, jolta pohjalta sen tulisi mennä eteenpäin.

Kuitenkin lisääntynyt ihmisten pahoinvointi, toimeentulon niukkuus ja syrjäytyminen ovat arkipäivää myös monen lapsiperheen kohdalla ja suorassa yhteydessä niihin leikkauksiin, joita Lipposen hallitukset ovat tehneet. Leikattuja etuuksia hallitus ei ole kasvutalouden vuosina palauttanut sille tasolle, mitä elämisen kustannukset tänä päivänä vaatisivat. Toimeentulostaan taistelevat niin työttömät, eläkeläiset kuin opiskelijat, ja tilastot kertovat, että noin 120 000 lapsen perhe on köyhyysrajan alapuolella.

Viime vuosikymmenen aikana tehdyt muutokset lapsiperheiden tukiin ja etuuksiin ovat johtaneet siihen, että kaikki lapsiperheet ovat olleet häviäjiä. Näin tapahtui myöskin hiljattain tehdyn päivähoitomaksujen korotuksen myötä. Useimmat perhetuet ovat tänä päivänä pienempiä kuin kymmenen vuotta sitten. Pahimmillaan perheiden menetykset ovat olleet useita tuhansia markkoja vuodessa. Suhteessa eniten ovat menettäneet yksi- ja kaksilapsiset perheet, joiden toimeentulo heikkeni merkittävästi sekä perhetukiuudistuksen että lapsilisiin kohdistuneiden leikkausten myötä. Hallituksen taktiikka perheiden tukemisessa tuntuu olleen se, että kun jotain annetaan, niin se toisaalta otetaan pois. Tukemisesta on ollut siis turha puhua, kun jo tukemisen periaate on käytännössä päinvastainen.

Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen haaste on tänä päivänä varsin suuri. Alhainen syntyvyys, väestön ikääntyminen, lasten pahoinvointi sekä nuorten huumeiden ja alkoholin käytön lisääntyminen sekä mielenterveyden ongelmat ovat yhteiskunnalle suuri riski. Tämä ongelma kokonaisuudessaan vaatii syvällistä perhepoliittista pohdiskelua sekä suuntaamaan toimenpiteitä riittävästi perheiden aseman parantamiseksi.

Lasten päivähoitojärjestelyissä kotihoito on ollut täällä hyvin paljon keskustelussa, ja yleistä kannatusta on saanut se, että se tunnustetaan tasavertaisena vaihtoehtona muiden päivähoitomuotojen rinnalla. Yleensäkin päivähoidon maksujärjestelmiä tulisi uudistaa siten, että ne huomioisivat lapsiperheiden kokonaistilanteen paremmin, kannustaisivat lapsiperheitä ja olisivat sosiaalisesti oikeudenmukaisia, ja pelkkä maksujen korotus ei tähän konseptiin juuri sovi.

Myös kotona lapsia hoitavan vanhemman tulee saada riittävä korvaus, sosiaali- ja eläketurva tästä arvokkaasta työstä. Kotihoidon tukea Lipposen ensimmäisen hallituksen toimesta leikattiin vuonna 1995 yli 20 prosentilla, ja nyt tuo kotihoidon tuki tulee korottaa leikkausta edeltäneelle tasolle ja yli senkin, jotta siitä tulee todella täällä tunnustettu kilpaileva vaihtoehto muille päivähoitomuodoille.

Lapsilisän tarkoituksena on puolestaan korvata niitä kuluja, joita lapsista syntyy kaikissa perheissä tulotasoon katsomatta. On varsin huolestuttavaa, että monissa perheissä ei ole tänä päivänä mahdollisuutta kustantaa lasten harrastuksia, mikä puolestaan lisää lapsen yksinäisyyttä, epäsosiaalisuutta ja syrjäytymistä ikätovereistaan. Nimenomaan lapsilisien leikkaus yhtä lailla vuonna 95 heikensi monien lapsiperheiden asemaa merkittävästi. Lapsilisiin ei ole tullut korotuksia, ja reaaliarvo lapsilisien osalta on kaksilapsisessa perheessä pudonnut 3 000 markalla tuosta ajankohdasta tähän aikaan lukien. Lapsilisäjärjestelmän perustavoitteiden mukaisesti ne tulee säilyttää edelleen verovapaina ja lapsikohtaisina sekä tuoda niihin kustannustason edellyttämät korotukset.

Isyysvapaa ja isyysvapaan jatkaminen seitsemällä päivällä ovat olleet hyvä askel isyyden vahvistamisessa lapsen synnyttyä, mutta tavoite tulee olla, että isyysvapaa tulee jatkumaan kuukauteen. Molempien vanhempien mahdollisuutta huolehtia lasten kasvatuksesta ja ohjaamisesta lasten kehityksen eri vaiheissa tulee tukea nykyistä selvästi voimakkaammin. Tämä vaatii todellista joustoa työelämään ja aitoa työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen tunnustamista.

Arvoisa puhemies! Kun hallitus markkinoi ensi vuoden budjettia peruspalvelubudjetiksi ja kun lapsiperheiden asema kaipaa kohennusta, tässä yhteydessä on syytä nostaa esiin myöskin yksi tasa-arvokysymys kuntatalouden puolella. Kunnille määräytyvä lasten päivähoidon valtionosuus on riippuvainen kunnan elinkeinorakenteesta ja työssäkäyntikertoimesta. Lasten päivähoito on subjektiivinen oikeus kaikille lapsille. Tämän johdosta myöskin työssäkäyntikerroin tulee poistaa ja kaikille kunnille niiden elinkeinorakenteesta riippumatta tulee taata tasapuoliset mahdollisuudet järjestää riittävä päivähoito. Tämä mielestäni myöskin mahdollistaisi sen, että (Puhemies koputtaa) kotihoidon tuen kuntalisiä voitaisiin maksaa paljon enemmän.

Arvoisa puhemies! (Puhemies koputtaa) Toivon, että tässä vaiheessa, kun vahvistamme lasten hyvinvointipolitiikkaa, otamme erityisesti esille vanhempien mahdollisuuden huolehtia kasvatusvastuusta ja korotamme kotihoidon tukea, teemme lapsilisiin tasokorotukset sekä myöskin korotamme pienimpiä päivärahoja.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Eduskunnassa on käyty tänään ansiokasta perhepoliittista keskustelua. Välikysymyksen päällimmäisenä lähtökohtana on ollut lapsiperheiden taloudellinen toimeentulo ja sen jälkeenjääneisyys, kuten täällä on useassa puheenvuorossa aivan oikein todettu. Eri tilastojen mukaan lapsilisien arvo on menneinä vuosina jäänyt noin 3 000 markkaa jälkeen. Samoin muutoinkin lapsiperheiden elämäntilanne on taloudellisesti tiukka.

Yhteiskunnassa, jos ajatellaan sitten laajemmalti taloudellista näkökulmaa, kunnat kireässä taloudellisessa tilanteessa ovat joutuneet karsimaan lasten ja nuorten hyväksi meneviä budjettieriään niin koulu-, nuoriso-, urheilu- kuin sosiaalitoimen osalta. Samoin yhteiskunnan kasvatusvastuuseen liittyvä koulutyö on joutunut kohtaamaan suuremmat opetusryhmät ja turvalliset kyläkoulut ovat maalla sulkeneet oviaan. Kaikki tämä heijastuu enemmän tai vähemmän kielteisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin.

Lasten ensisijainen kasvatusvastuu ja samalla -oikeus on vanhemmilla. Vanhemmuuteen kuuluva kasvatustehtävä on ihmisen tyypillinen ominaisuus, jota voidaan perustella sosiaalisin, psykologisin, uskonnollisin tai taloudellisin näkökohdin. Julkinen hallinto, kunnat ja valtio, tukee tätä tehtävä vanhempien toimeksiannosta yhteiskunnallisen järjestelmän välityksellä, jota muun muassa verovaroin pidämme yllä. Näin toteutuu vanha afrikkalainen sanonta: Lasta eivät kasvata vain vanhemmat, vaan siihen tarvitaan koko kylä, suomalaisessa yhteiskunnassa meidän yhteiskuntamme, mutta sen ohella myös kaikki vapaat kasvatustahot, kuten keskisuomalaisessa Laukaan Eskelisen-mallissa on haluttu nähdä.

Perheiden jaksaminen ja hyvinvointi on monitahoinen kysymys, jossa voidaan nähdä eri puolia. Verotukselliset seikat ovat perustavia elementtejä, kun puhutaan perheiden hyvinvoinnin lisäämisestä ja taloudelliselta näkökulmalta halutaan tarkastella asiaa. Eräs ja muun muassa Saksassa toteutettu tapa auttaa perheitten taloudellista jaksamista olisi se, että jos perheessä vain toisella puolisolla on ansiotuloja, puolitetaan tämä tulo puolisoiden kesken. Näin verotus kevenisi, kun se jaettaisiin kahdelle. Tämä osaltaan tukisi lapsiperheitä ja samalla poistaisi progression aiheuttamia epäkohtia.

Vanhempia tulee tukea kasvattajina, jotta he voivat osoittaa työssään sekä rakkautta että rajoja, kuten ed. Nousiainen sanoi. Yhteiskunnan viestin on oltava, että kannattaa perustaa perhe, kannattaa hankkia lapsia ja yhteiskunta on tässä kaikin tavoin lainsäädännöllä ja taloudellisesti tukena. Kotona tehtävä hoito- ja hoivatyö alkaen lasten hoitamisesta on saatava arvoonsa niin eläketurvan, sairausturvan kuin myöskin taloudellisen näkökulman kannalta.

Sotien jälkeen Suomi valitsi lapsen ja tulevaisuuden arvoksi: Kehitettiin lapsilisät, luotiin kouluja, perustettiin oppikouluja, vanhemmat kustansivat koulutusta. Tämän tulevaisuuden vaaliminen on myös meidän tehtävämme tulevien sukupolvien hyväksi.

Arvoisa herra puhemies! Toivon, että voimme löytää ratkaisuja, joilla työ ja perhe-elämä myös saadaan sopusointuun, niin että lapset voivat varttua onnellisissa kodeissa, olipa sitten täydellinen perhe tai yksinhuoltajan perhe kyseessä.

Kyösti  Karjula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Keskustan välikysymys toteaa muun muassa, että perhetuet ovat vähentyneet Suomessa viime vuosien aikana dramaattisesti ja samalla Suomi on perhetukien kansainvälisessä vertailussa pudonnut muiden Pohjoismaiden alapuolelle. Kaikesta huolimatta perhettä ja perhepolitiikkaa lähestytään helposti vain rahan näkökulmasta.

Perheiden ongelmat ja lapsen pahoinvointi eivät kuitenkaan ole pelkästään seurausta rahasta tai rahan puutteesta. Kysymys on ennen kaikkea arvoista, arvostuksista ja asenteista. Yhteiskunnassa vallitsevat arvot toki heijastuvat myös taloudellisissa panostuksissa ja siten aiheuttavat uudelleen kertautuvat ongelmat lasten hyvinvoinnin kannalta. Tämä kierre on merkinnyt yhä useamman lapsen pahoinvointia. Onkin useilla tutkimuksilla jo todettu se, että noin kolmannes meidän lapsistamme voi pahoin. Toki me saamme iloita siitä, että kahden kolmasosan asiat ovat kuitenkin hyvin.

Ongelmien helpottamiseksi on kuitenkin välttämätöntä puhua ensin arvoista ja sitten vasta rahasta, jos tavoitteena ei ole ainoastaan perheiden taloudellisten olosuhteiden parantaminen vaan myös lasten aidon hyvinvoinnin lisääminen. Perheen ongelmien taustalla vaikuttavat arvokysymykset ovat ainakin neljällä toisiaan leikkaavalla akselilla: Palkkatyö/perhe; yksilö/yhteisö; naisten ja miesten tasa-arvo / keskinäinen kunnioitus; ja yhteiskunnan/yksilön vastuu.

Viimeisen vuosikymmenen aikana palkkatyön rooli yhteiskuntapolitiikkaa ohjaavana arvona on huomattavasti korostunut. Muutos ei ole tapahtunut vain yhteiskuntapolitiikassa, vaan laman seurauksena palkkatyö sai yhä merkittävämmän roolin myös tavallisten ihmisten arvoissa. Näiden tekijöiden summana ja usein taloudellisen pakon sanelemana lapsiperheiden vanhemmat tekevät viikoittain kolmanneksen enemmän palkkatyötä kuin lapsettomat pariskunnat. Nykytilanteessa perhe ei siis saa työelämää joustamaan lasten hyväksi, vaan lapsi joustaa työelämän hyväksi. Lapsi ja perheen hyvinvointi ovat olleet sivuseikkoja, joiden on uskottu järjestyvän erilaisilla yhteiskunnan järjestämillä ammattilaispalveluilla.

Taustalla vaikuttaneiden kovien arvojen takia lapsen kotihoidolle ei ole voitu järjestää edes lähellekään tasaveroista mahdollisuutta ulkopuoliseen hoitoon verrattuna. Sen sijaan on luotu subjektiivinen oikeus siihen, että lapsi hoidetaan kodin ulkopuolella. Myöskään osa-aikaisen palkkatyön malleja ei ole haluttu kehittää niin, että lapsen edun huomioiminen ei merkitsisi vanhemmalle työelämäkontaktin täydellistä menettämistä ja syrjäytymisuhkaa.

Vielä pari vuotta sitten lapsipolitiikan tärkein sana oli virikkeet. Lasta kehittäviä virikkeitä kykeni tarjoamaan ainoastaan ammattikasvattaja. Vasta mittakaavaltaan silmille räjähtänyt lasten ja nuorten pahoinvointi on saanut aikaan lievää asennemuutosta. Tämäkin keskustelu, mitä nyt on eduskunnassa käyty, osoittaa, kuinka vaikea vieläkin on puhua perhepolitiikan taustalla vaikuttavista arvoista ja välttämättömistä rakenteellisista muutoksista.

On kuitenkin aika rehellisesti kysyä, olisiko tilanne lasten kannalta parempi, jos lapsen hoitoa ei olisi monopolisoitu yhteiskunnalle. Mitä tapahtuisi, jos jakaisimme alle 6-vuotiaiden hoitoon käytetyt noin 30 000 markkaa tasan ja antaisimme vanhempien päättää hoidosta? Samalla rajoittaisimme hoitajien vaihtuvuutta ja edellyttäisimme yhteiskunnan valvontaa. Olen vakuuttunut, että moni vanhempi tai isovanhempi olisi valmis hoitamaan lastaan ja lastenlapsiaan.

Huomattavasti edellistä pienemmilläkin uudistuksilla voitaisiin tilannetta parantaa, ennen kaikkea lasten kannalta. Olen esittänyt kotiin jäävän vanhemman hoitopalkan käyttöön ottamista. Esityksessäni tämä eläkkeeseen oikeuttava palkka olisi pienimmillään yhdestä lapsesta 3 500 markkaa ja suurimmillaan kolmesta alle kouluikäisestä 6 000 markkaa. Palkkatyön ylikorostuneisuuden takia kotona tehtävää työtä ei kuitenkaan nähdä edes työnä. Tämä on havaittavissa jo työn ja perheen yhteensovittamisen käsitteissä. Työn ja perheen yhteensovittamisen sijaan meidän tulisi puhua palkkatyön eli yhden työmuodon yhteensovittamisesta perheessä tehtävään työhön. Muita työn tärkeitä muotoja ovat kotityö, itsensä työllistäminen ja yrittäminen. Tällöin myös kotona tehtävän työn tukeminen alkaa näyttää huomattavasti luonnollisemmalta kuin vastikkeettoman kansalaispalkan käyttöön ottaminen.

Miksei edellä esitetyn kaltaista ratkaisua sitten voida tehdä? Viime vuosikymmenien aikana olemme luoneet itsellemme illuusion, että yhteiskunnan vastuun ja valvonnan lisääminen on aina edistystä. Järjestelmämme on luottanut mahdollisimman vähän vanhempiin. Seurauksena on, että vanhemmat ovat osin alkaneet käyttäytyä järjestelmän lähtöoletusten mukaisesti. Myös työelämä on rakennettu perheiden tarpeet huomioimatta kohti 24 tuntia päivässä 7 päivää viikossa -yhteiskuntaa. Tämän seurauksena jo 7 prosenttia hoitolapsista on ympärivuorokautisessa hoidossa. Olisi korkea aika kääntää rakenteita niin, että järjestelmämme tukisi vanhempien ja lasten ainutlaatuista ja korvaamatonta yhteyttä. Perhepolitiikan ytimen on oltava seuraava lause: Lapsi tarvitsee vanhempia, vähintä, mitä hänelle on tarjottava, on kiinteä vanhempi—lapsi-suhde.

Arvoisa puhemies! Keskustan välikysymyksen taustalla olevat lakiesitykset lapsilisän ja kotihoidon tuen korottamiseksi ovat erinomaisesti perusteltuja.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Kimmo  Kiljunen  /sd:

Arvoisa puhemies! Meillä on käsittelyssä keskustan tekemä välikysymys lasten ja lapsiperheiden aseman parantamisesta. Joudun kyllä uudemman kerran ihmettelemään sitä, että tuntiin tässä salissa ei ole naisia näkynyt, ei edes lehtereillä. Tämä on aika erikoinen asetelma. Vaikuttaa, että miehet sittenkin viime kädessä kantavat vastuun silloin, kun me joudumme näistä asioista puhumaan myöhäisellä. Onko niin, että naiset ovat hoitamassa lapsiansa? En ole aivan varma. Meillä on itse kullakin lapsia, itsellänikin neljä kappaletta. Tässä suhteessa tietysti tämän asian koen läheiseksi.

Arvoisa puhemies! Omassa puheenvuorossani haluaisin kiinnittää oikeastaan huomion yhteen ainoaan varsinaiseen asiaan. Kyse on siitä, että keskustan välikysymyksessä ja useissa puheenvuoroissa, joita oppositio on esittänyt, näyttää siltä, että lähinnä erityyppiset tulonsiirrot ovat ne, joilla lapsiperheiden asemaa pitäisi pyrkiä kohentamaan, kun joka tapauksessa tiedämme sen, että tärkeintä kuitenkin lapsiperheille, lapsille, on yhteisesti tuotettavat palvelut. Se on joka tapauksessa meidän hyvinvointiyhteiskuntamme perusta, pohja, ja myöskin lasten hyvinvoinnin kannalta ratkaisevan tärkeää.

Eräs palvelujärjestelmä, joka on aivan olennainen lasten hyvinvoinnin kannalta, on meillä kuitenkin alkutekijöissään, häkellyttävän heikosti organisoitu. Oecd:n arviointiryhmä kävi Suomessa jokin aika sitten. Se kummasteli sitä, että kun meillä on subjektiivinen oikeus päivähoitoon tarjottu lapsille, niin alakoululaisten iltapäivätoiminta on käytännössä laiminlyöty, äärimmäisen vähäistä. Ruotsissa tilanne on sen kaltainen, että kaikille 6—12-vuotiaille lapsille on lakisääteinen iltapäivähoito taattu. Englannissa lähtökohta on se, että 12-vuotiasta tai sitä nuorempaa ei saa jättää yksin. Se on brittien lain mukaan heitteille jättöä. Sen takia Englannissa — minulla on siitä jopa henkilökohtaista kokemusta — koulupäivät pienimmilläkin, 5-vuotiaana aloitetaan koulu, ovat pitkiä: yhdeksästä viiteen. Luonnollisesti koulupäivän luonne on toinen kuin meillä. Se ei ole vain teoreettista asioiden omaksumista, vaan luovaa toimintaa, lähellä tietysti sitä toimintaa, mitä meillä harjoitetaan leikkikoulussa. Mutta olennaisinta on, että se on kypsän, urbaanin yhteiskunnan tapa olla jättämättä lapsia heitteille.

Meillä, arvoisa puhemies, eletään kuitenkin vielä agraariyhteiskunnan tyylillä. Eka- ja tokaluokkalaiset saavat opetusta keskimäärin neljä tuntia päivässä. Lasten koulupäivä päättyy puolelta päivin. Näin pienille tietysti jää riittävästi aikaa palata metsätaipaleiden läpi kotiin valoisalla. Maalaispirtissähän on tietysti äiti aina vartoamassa. Tämähän ei ole todellisuutta Suomessa. Suurimmalle osalle koulupäivä on kuitenkin lyhyt, mutta niin on myöskin lyhyt kaupungin kortteleiden läpi kulkeva koulutie. Kotona ei odota kukaan, sillä niin kuin tiedämme, molemmat vanhemmat ovat pääsääntöisesti meillä töissä. Meillä naistenkin työssäkäyntiaste on poikkeuksellisen korkea koko maailman mitassa. Tämä tarkoittaa, että pienet lapset ovat yksin. Huolenpito puuttuu. Se synnyttää tietysti vakavaa turvattomuutta.

Ongelma on erinomaisen vakava. Sen vuoksi tästä asiasta on tietysti eduskunnassakin käytetty paljon puheenvuoroja. Itsekin olen tehnyt muun muassa lakialoitteen siitä, että meillä pitäisi itse asiassa velvoittaa kunnat järjestämään kaikille alle 12-vuotiaille iltapäivähoito. Tällöin toteuttaisimme sitä tilannetta, mikä on Ruotsissa ja Englannissa, muun muassa Yhdysvalloissa useimmissa osavaltioissa, Keski-Euroopassa useimmissa maissa tilanne. Tämä on nähdäkseni yksi ja ehkä keskeisin seikka, johon nimenomaan pitäisi kiinnittää huomiota. Tämä on palvelutuotantoa. Minusta pitäisi käytännössä tätä asiaa lähestyä samalla tavalla kuin päivähoitoa lähestyttiin. Tämän pitäisi muodostua subjektiiviseksi oikeudeksi.

Jari Leppä /kesk:

Herra puhemies! Suomen tulevaisuus leikkii kodeissa ja päiväkodeissa ja ahertaa oppilaitoksissa. Tämän päivän välikysymyskeskustelussa olemme moneen otteeseen monelta eri kantilta saaneet kuulla erinomaisia kommentteja ja analyyseja siitä, mikä lapsiperheiden ja ennen kaikkea lasten asema tässä meidän yhteiskunnassamme tällä hetkellä on. Yhteiskunnallinen keskustelu perheiden asemasta on pääsääntöisesti positiivista, mutta aidon ja välittävän vanhemmuuden toteuttaminen nykyisessä työkeskeisessä ilmapiirissä on vaikeaa. Työn vaativuuden lisääntyminen, työaikojen epäsäännöllisyys, projektiluontoisuus ja yhä nopeutunut elämänrytmi eivät anna vanhemmille riittävää mahdollisuutta luoda lapsille jatkuvuuden turvaa, jota etenkin pienet lapset eniten kaipaavat.

Myös lapsiperheiden vanhemmat tekevät paljon työtä. Työssäkäynti on yleisempää lapsiperheissä kuin muissa kotitalouksissa. Lapsiperheiden vanhempien keskimääräinen yhteenlaskettu viikkotyöaika on selvästi suurempi kuin lapsettomien parien. Erityisesti pienten lasten isät tekevät ylitöitä jopa useammin kuin muut miehet. Työkeskeisessä kulttuurissa lapset elävät laitostunutta lapsuutta, jossa vanhempien rooli jää usein liian ohueksi.

Työstä johtuvasta yhteisen ajan puutteesta lasten kanssa kärsivät erityisesti alle kouluikäisten lasten vanhemmat ja tässä tapauksessa varsinkin äidit. Kouluikäisten lasten vanhemmista joka viides äiti ja useampi kuin joka neljäs isä on työn takia viettänyt vähemmän lastensa kanssa aikaa kuin mitä haluaisi.

Tämän päivän keskustelun pohjalta on harvinaisen paljon tullut myöskin kommentteja, sähköpostiviestejä, tekstiviestejä. Yksi tähän lasten kanssa vietettävään aikaan liittyvä viesti on erityisesti jäänyt mieleen. Arvoisa puhemies! Haluan sen tässä kertoa. Eräs tuttava lopetti viestinsä tällä tavalla. Tämä on suora lainaus hänen viestistään: "Lopetan tämän sähköpostiviestini tähän ja lähden viettämään laatuaikaa lasteni seurassa." Minusta tämä on aivan erinomainen ajatus ja aivan erinomainen periaate. Toivotan onnea ja menestystä kaikille, jotka näin ajattelevat.

Arvoisa puhemies! Kun on puhuttu kolmen r:n taktiikasta tämän päivän keskustelussa, ja ne kolme r:ää ovat rakkaus, rajat ja raha, me tässä salissa voimme vaikuttaa siihen kaikkeen viimeisimpään hyvin merkittävälläkin tavalla. Otan yhden esimerkin kuntatalouden puolelta.

Kuntataloudessa on tasapuolisemmin kohdeltava kuntia niiden mahdollisuudessa tarjota kaikille perheille mahdollisuus päivähoitoon. Työssäkäyntikerroin lasten päivähoidon valtionosuusperusteissa eriarvoistaa ja syrjii varsinkin maaseutumaisia kuntia, joissa on paljon pienyrityksiä ja maatiloja. Nykyiselle työssäkäyntikerroinjärjestelmälle ei ole enää perusteita varsinkaan, kun lasten päivähoito on subjektiivinen oikeus kaikille. Työssäkäyntikerroin pitäisikin poistaa kokonaan, koska päivähoidon subjektiivista oikeutta ei ole rajattu vanhempien ammatin mukaan tietenkään. Opiskelija-, yrittäjä- ja viljelijäperheiden on oltava tasavertaisessa asemassa lasten päivähoidon suhteen.

Nykyisin kuitenkin työssäkäyntikertoimessa pääpaino on palvelu- ja jalostusaloilla toimivien asukkaiden määrässä, mikä asettaa kunnat eriarvoiseen asemaan lasten päivähoidon järjestämisessä. Tämän epäkohdan korjaamiseksi hallitus ei ole tehnyt mitään siitä huolimatta, että Kuntaliitto on toistuvasti esittänyt työssäkäyntikertoimen poistamista. Perhepolitiikan on oltava yhdenvertaista peruspalveluja järjestäville kunnille ja lastenhoitoa tarvitseville viljelijöille, yrittäjille ja opiskelijoille.

Tämän päivän keskustelussa ovat myöskin moneen otteeseen tulleet esille ryhmäkoot niin päivähoidossa kuin myöskin kouluissa. En malta olla esittämättä tähän samaan hengenvetoon pientä mainoskatkoa siitä, mikä merkitys on haja-asutusalueella, maaseudulla, tässä tilanteessa, jossa ryhmäkoot ovat aidosti kohtuullisia ja jossa myöskin ympäristö on turvallinen ja kasvuun kaikki edellytykset luova. Toivon, että yhä useampi tarttuu tähän ja valitsee lapselleen ja nuorelleen, Suomen tulevaisuudelle, myös tämänlaisen vaihtoehdon, jossa häntä voi kasvattaa.

Arvoisa puhemies! Panostaminen perheiden tukemiseen niiden arkipäivän sopeutumisongelmissa on varmasti taloudellisesti kannattavaa toimintaa, jos tällä voidaan torjua osa perheiden hajoamisista kaikkine seuraamuksineen. Suomen kaltaisessa pienen väestöpohjan maassa ei ole varaa hukata nuoria sukupolvia epäonnistuneella perhepolitiikalla. Onnistuneen perhepolitiikan perusta on perhenäkökulman kokonaisvaltainen huomioiminen lainsäädännössä, työelämässä, perhetuissa ja lasten kasvatuksen ja koulutuksen järjestämisessä.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Päivän kääntyessä uuden vuorokauden puolelle iloitsen siitä asiasta, että eduskunta on eilispäivän aikana käynyt puuduttavan keskustelun pitkine puheineen Suomen lasten ja perheitten tulevaisuudesta. Siltä osin tämä nyt toisen vuorokauden puolella alkanut keskustelu varmasti, uskon, sisällöltään virittää aivan uudenlaisia ulottuvuuksia tähän asiaan, ja tässä aiheessa en malta olla mainitsematta ed. Kiljusen äsken käyttämää näkemystä siitä, missä on naisnäkökulma eduskunnasta, ovatko he mahdollisesti lasten kanssa häärimässä taikka tekemässä muuta asiaa. Tähän yhtyisin tässä asiassa. On se kiivas näkemys, mitä välikysymyksen osalle tulee ja syntyy, niin olisin luullut ja toivonut, että se naisnäkökulma, mikä voimakkaasti on ollut rakentamassa välikysymystä, sen sisältöä ja keskustelua, olisi myöskin puolustautumassa täällä tämän asian puitteissa, koska saattaa olla niin, että joku muukin puhuja kuin minä tässä asiassa kiinnittää huomiota siihen, mikä on naisten tavoite tässä välikysymyksessä olemassa ja kuinka tämä puhdistaa suomalaista perhepolitiikkailmapiiriä.

Välikysymyksen sisältöön en niinkään puuttuisi tässä asiassa, mutta siihen, mitä hallitus vastauksessaan antoi ja selvitti ja miten tähän asiaan suhtauduttiin hallituksen taholta. Väkisin jäi sellainen vaikutelma, että hallituksen vastaus oli ylimielinen ja nähtiin sellainen näkemys, että tämä on tarpeeton, aiheeton, ja hallitus on ponnistellut asian eteen kaiken mahdollisen, mitä tehdä voi, paikatessaan sitä, mitä aikaisemmat hallitukset 90-luvun loppupuolella Suomessa ovat aikaansaaneet ja tehneet, hoitaessaan sitä pahuutta, joka silloin on alkanut ja toteutunut. Pidän sillä lailla valitettavana myöskin käytävää keskustelua, että hallituksen ministerit ovat poistuneet kokonaan täältä kuulomatkojen ulkopuolelle, mutta sen sijaan hallitus on jättänyt parhaan asiansa puolestapuhujan, vakuuttavan väittelijän tässä asiassa, ed. Gustafssonin, saliin. Siinä mielessä uskallan toivoa, että syntyy myöskin tästä loppukeskustelusta värikäs ja vahva, koska tiedän, että ed. Gustafsson pitää silmittömästi hallituksen puolia, vaikka näkisikin, ettei kaikki niin selvää ja kirkasta ole olemassa.

Jos ajatellaan lapsipoliittista keskustelua, mikä tässä on käyty, olen nähnyt menneen päivän aikana sellaisen näköalan ja näkemyksen, että nyt on viimeinkin tullut puitua ja nähtyä se, mitä suomalaisen perheen hyvinvointiin ja vaikeuksiin kuuluu ja tulee. Tämän pohjalta useita naisnäkökulmasta esitettyjä näkemyksiä on esitetty sillä lailla, että nämä perheet ovat täysin pääsemättömässä tilanteessa, yhteiskunta on täysin laiminlyönyt lasten kasvatuksen ja myöskin hallituksen syy on ollut se, että Suomen talous on tätä kautta menossa entistä huonompaan suuntaan, entistä mahdottomampaan suuntaan.

Erityisesti ministeri Soininvaaran ylimielinen vastaus aiheesta, että opposition esittämä 300 miljoonan markan panostus tässä asiassa olisi tarpeellinen ja nähtävissä oikean suuntaisena toimenpiteenä, vastaus, että sen pitäisi olla kymmenkertainen, ennen kuin kannattaisi ryhtyä mitään panostamaan: Kyllä itse olen sillä lailla tätä maailmaa katsoessani ja eläessäni tullut sellaiseen tulokseen, että pienikin myönnytys ja avuntarjoaminen on kuitenkin hyväksi ja vahvistaa uskottavuutta.

En kävisi kyllä väittämään, että suomalainen perhe-elämä aivan kaaoksen partaalla olisi nykyisessä menossakaan, mutta se täytyy vaistota ja tuntea, että kyllä suomalainen perhe-elämä elää semmoisessa tunteessa, että se miettii, mitä se harrastaa, mitä se tekee ja onko suomalaisella perheellä ja lapsilla tulevaisuutta. Tähän nähden näkisin, että tätä asiaa olisi pitänyt vähän enemmän keskustella ja pohtia. Kyllä yhteiskunnan sanoma perheille on sellainen, että ei se kovin vahvaa uskoa ja uskottavuutta tulevaisuuteen luo.

Ensinnäkin solmittavien ja solmittujen avioliittojen määrä periaatteessa on lähes romahdusmaisesti laskenut. On ryhdytty tavattoman paljon keskustelemaan, miksi ihmiset elävät yksin, miksi eletään sinkkuelämää, miksi siinä on myönteisiä ja hyviä piirteitä, ja kuinka tätä asiaa pohditaan: tämä on käsittääkseni iltapäivälehtien yleisönosastokirjoitusten perussanoma ja peruslähtökohta tälle asialle olemassa. Mielestäni tämän puitteissa ei kyllä kannattaisi erityisiä huolia kantaa, koska kautta aikojen, niin kauan kuin itse muistan ja olen juttuja kuullut, vanhatpiiat ovat olleet kunnioitetussa asemassa yhteiskunnassa, ovat liittyneet yhteiskuntaan, ja se on myöskin yksi kansanosan rikkaus ollut olemassa, että tiettävästi tähän yhteiskuntaluokkaan, yksineläjiin, liittyy määrätynlainen kärttyisyys ja vähemmän hyvä yhteiskuntaan sopeutuvaisuus ja myötätunnon eläminen. Jos ei tulla toimeen keskenään, niin parempi, kun eletään yksin.

Mutta se, minkä tässä aiheessa näkisin, että olisi nähtävissä, kannattaisi nähdä ja miettiä, että vahvistettaisiin enemmän perheitten asemaa niin, että perheet pysyisivät koossa, eläisivät toisillensa, niin kuin kuuluu elää, ja sitä kautta syntyisi sanoma ja mieliala siitä, että kannattaa elää, kannattaa elää niin, että perhe lisääntyy, ja perheen hyvinvoinnin ja mielialan mittari on olemassa se, että siihen syntyy lapsia, odotettuja ja toivottuja lapsia, ja heillä on turvattu tulevaisuus. Se tulevaisuus ei ole niinkään markoista kiinni eikä siitä laskennallisesta markasta, paljonko yhtä lasta kohti esimerkiksi lapsilisän suuruus on olemassa, mutta sen tulee sellaisesta olla kiinni, että perhe tietää, että syntyvä lapsi tulee sellaiseen yhteiskuntaan, missä tämä lapsi on yhtä odotettu, olipa hän sitten poika taikka tyttö. (Ed. Gustafsson: Hyvä!) Tämä asema on sellainen, että tätä pitäisi enempi nähdä ja sitä uskoa luoda siihen.

Jos tätä asiaa mietitään siitä, kuinka tämän puitteissa on nyt pelattu, käännetty, pohdittu, niin on väkisin sellaista tuntumaa, että Suomenmaassa on semmoisia perheitä, mitkä odottavat lasta, todella odottavat lasta saamatta sitä, ja odottavat adoptiolasta Suomesta taikka ulkoa. Sitten on tavattoman paljon varmaan semmoisia lapsiperheitä, missä todetaan, että lapsia on jo useita olemassa, ja ehkä sitä seuraavaa, neljättä taikka viidettä, lasta ajateltaessa katsotaan, miten tämä tulevaisuus on olemassa. Mutta toivottavasti niitä perheitä olisi tulevaisuudessa enemmän ja lapsiperheen asema olisi sillä lailla nähtävissä, että aktiiviset toiminnat sen eteen, että lasten syntyvyys lisääntyisi ja lukumääräisesti syntyvyyttä olisi enemmän, tulisivat myöskin tämän yhteiskunnan eteen parempana hyötynä, tulisi niin, vaikka nähdäänkin, että niin sen perusperheen kuin yhteiskunnankin osalta syntyvä lapsi aiheuttaa aina taloudellisia menetyksiä, tavallaan perheen muuhun elämiseen käytettävä leipä on vähän kapeampi, että kuitenkin se syntyvä uusi lapsi loisi semmoista hyvinvoinnin vahvuutta tähän asiaan, että tiedettäisiin, että perheenlisäyksen kautta perheen asema on tulevaisuudessa leveämpi ja myöskin yhteiskunta on vahvempi, kun nuori kansa tulee tähän mukaan. (Ed. Takkula: Lapsi tuo leivän tullessaan!) — Ed. Takkula voi todeta, että näin on aina todettu, että lapsi tuo leivän tullessaan, ja kyllä näin tapahtuukin.

Tulevaisuuden osalta, kun mennään suuriin ympyröihin, pois pienestä perheestä, suurten ympyröiden ongelma on tälläkin kertaa se, että ennen joulua vielä eduskunta käynee turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon palautekeskustelun yhteydessä keskustelun, jossa todetaan, että syntyvyyden laskiessa ja laskiessa Suomessa käytettävissä olevasta ikäluokasta saatava asevelvollisten määrä laskee ja supistuu niin, että joudumme supistamaan ja supistamaan ja supistamaan. Tämä on kaukaa otettu näkökohta tähän välikysymyskeskusteluun, mutta se on kuitenkin käytännön tosi ja totuus, että ellei tässä asiassa mitään tehdä, me ukkoudumme ja akkaudumme niin, että loppujen lopuksi Suomi tulee lähtemään liikkeelle siitä, missä olimme väestömäärältämme 1800-luvulla. Sitäkö se tarkoittaa sitten tämä yhteiskunnan hyvinvointi, mitä tämänkin eduskunnan jäsenistö nyt edustaa, keitä meitä tässä nyt paikalla on? En väheksy ketään, mutta tuntuu siltä, että Suomen tulevaisuus on ed. Takkulan varassa. (Ed. Stenius-Kaukonen: Ja naisiakin on ilmestynyt paikalle!) — Tämä pitää aivan erinomaisen hyvin paikkansa, että on ilmestynyt, mutta en vetoa niin voimakkaasti, mutta tunnen sen tuntemuksen, mikä siellä penkissä on nyt olemassa.

Jos katsotaan vielä, miten tässä asiassa voitaisiin tehdä, niin uskon, että käyty ja tästä eteenkinpäin käytävä keskustelu aiheuttaa semmoisen näköalan, että ryhdytään syvällisesti pohdiskelemaan perheen ja perhepoliittisen aseman tulevaisuutta, ja käyty keskustelu, on se ollut tarpeellista taikka tarpeetonta, avaa uudet näköalat sellaisenaan, että näemme paremman huomisen ja paremman tulevaisuuden.

Herra puhemies! Luulen, että nyt salissa oleva eduskunnan väki yhtyy hiljaiseen toiveeseeni siinä asiassa, että parempi keskustelu syntyy tämän jälkeen ja me pystymme tuolla kentillä lähentymään eduskuntaa päättäjänä, perheitä ja tulevaisuuden suomalaisia näkemällä sellaisen näköalan, että kyllä lapsiperheillä tässä yhteiskunnassa ja yhteiskunnan asemassa puoltajia riittää ainakin tämänpäiväisten eduskuntapuheitten perusteella.

Juha Korkeaoja /kesk:

Arvoisa puhemies! Aloitan toteamalla ryhmätoverilleni Seppo Lahtelalle ja muutamalle muullekin, jotka kaipasivat tänne saliin sitä naisten joukkoa, joka tämän keskustelun viritti, että meidänkin ryhmämme nuoret naiset, jotka olivat ensimmäinen allekirjoittaja Tanja Karpela ja ryhmäpuheenvuoron käyttäjä Mari Kiviniemi, molemmat poistuivat kotiin hoitamaan lapsiaan, ja totean, että se oli aivan oikea ratkaisu. Meille keski-ikäisille miehille sopii jatkaa tätä keskustelua yösydämenäkin. Meidän ei tule moittia näitä naisia täältä poistumisesta. (Ed. Stenius-Kaukonen: Entäs keski-ikäiset naiset?) — No, keski-ikäiset naiset voivat osallistua niin halutessaan. (Ed. Gustafsson: Ed. Stenius-Kaukonen voi vastata heidän puolestaan!)

Arvoisa puhemies! Täällä on käsitelty työelämän rakennetta ja perhepolitiikkaa, joka onkin tähän aiheeseen liittyvä tärkeä kokonaisuus. Keskieurooppalainen työelämämalli on, jos vähän karrikoiden sanoo, sellainen, että perheen miespuolinen jäsen on yleensä töissä ja antaa työnantajalle työelämässä 100- tai 120-prosenttisen panoksen ja vaimo hoitaa kotona kaikki kodin ja perheen asiat, lasten kouluasiat, pankkiasiat jne. Työnjako on ollut tähän asti hyvin selvä mutta on toki Keski-Euroopan maissakin muuttumassa.

Pohjoismainen malli on lähtenyt toisesta lähtökohdasta. Täällä on haluttu tarjota mahdollisuus osallistua palkkatyöhön myös naisille. Tällä tavalla työelämä on rakentunut toisenlaiseksi ja meillä lasten hoito on jouduttu järjestämään erilaisilla perhepoliittisilla toimilla. Tämä on se syy, jonka takia Pohjoismaissa perhepolitiikalle asetettavat vaatimukset ovat olleet paljon vaativammat kuin Keski-Euroopassa. Varmasti sen takia, kun tehdään erilaisia vertailuja, tänä päivänäkin, niin kuin ed. Kallio jokin aika sitten totesi, perhepolitiikka on pitemmälle kehittynyttä Suomessa ja Pohjoismaissa kuin Keski-Euroopassa tai Euroopassa keskimäärin. Mutta niin kuin keskustelussa varhaisempana iltavaiheena ed. Kääriäinen totesi, meilläkin on käyty lastenhoidon osalta aika pitkä poliittinen taistelu, jos näin voi sanoa, lasten kotihoidon ja lasten laitoksessa tapahtuvan päivähoidon välillä. Pitkään säilyi tasapaino keskustalais-sosialidemokraattisessa yhteistyössä niin, että molempia kehitettiin tasavertaisesti, yhtäaikaisesti, pääsääntöisesti niin, että keskusta piti huolta lasten kotihoidon tukijärjestelmien kehittämisestä ja sosialidemokraatit päivähoitojärjestelmien kehittämisestä.

Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana, kun päähallituspuolueina olivat sosialidemokraatit ja kokoomus, tämä tasapaino muuttui: lasten kotihoidon tukea leikattiin lähes neljänneksellä ja painopiste tuli päivähoidon kehittämisen puolelle. Kehittämisen tasapaino tällä tavalla heilahti toiselle puolelle. Olen ollut hyvin tyytyväinen siitä, että täällä sosialidemokraattiset edustajat ovat tänä päivänä monen miehen voimin todenneet, että myös sosialidemokraatit tänä päivänä kannattavat kotihoidon tuen kehittämistä tasavertaisesti muun lastenhoidon kanssa. Jos näin on, se antaa hyvät mahdollisuudet jatkossa todella saavuttaa tuloksia ja palauttaa se tasapaino, joka mielestäni tällä hetkellä on järkkynyt sillä tavalla, että perheillä ei tosiasiassa ole tasavertaisia mahdollisuuksia valita näiden päivähoitomuotojen välillä.

Täällä muun muassa ministeri Perhon puheenvuorossa peräänkuulutettiin aikaa, mitä lapsille tulisi varata. Todettiin, että se on kaikkein tärkeintä, ja monessa muussa puheenvuorossa tämän illan aikana on tähän samaan asiaan kiinnitetty huomiota. Ottaisin tässä yhteydessä esille erään asian, joka on vienyt ja vie sitä aikaa, mikä voisi olla käytettävissä lapsille. Tarkoitan tällä sitä, että erittäin voimakkaasta muuttoliikkeestä johtuen meillä on syntynyt tilanne, jossa työmatkat ja työmatkoihin käytettävä aika on voimakkaasti lisääntynyt.

Jos ajattelen tilannetta Porissa, niin työmatkaan käytettävä aika erittäin monessa tapauksessa on parikymmentä minuuttia koko päivän aikana, kymmenen minuuttia suuntaan. Monessa tapauksessa, kun joudutaan muuttamaan työn perässä Pääkaupunkiseudulle ja täällä kohtuuhintaiset asunnot ovat usein hyvin kaukana, joudutaan jopa sellaiseen tilanteeseen, että työmatkan pituus ainakin, jos vielä otetaan huomioon se, että lapset viedään hoitoon johonkin muuhun suuntaan kuin minne on oma työmatka, tulee yhteen suuntaan usein yli tunnin mittaiseksi. Tämä on sitä aikaa, joka on pois perheiltä ja lapsilta. Tällä tavalla hallitsematon muuttoliike, huonosti hoidettu aluepolitiikka, omalta osaltaan vaikuttaa siihen aikaan, mikä on lapsille ja perheille käytettävissä.

Toinen kielteinen seikka, minkä nopea ja hallitsematon muuttoliike aiheuttaa, on se, että sitä tukea, mitä nuoret perheet voisivat lastenhoidossa saada isovanhemmilta, ei enää ole käytettävissä. Mielestäni tämä on myöskin erittäin kielteinen ja huono kehityssuunta. Tällä tavalla siis muutkin politiikan alueet kuin varsinaiset perhepolitiikan toimet vaikuttavat perheiden ja lasten asemaan.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluaisin kiinnittää huomiota asiaan, josta ed. Kiljunen täällä puhui. Olen hänen kanssaan samaa mieltä, että meidän tulisi miettiä koulupäivää uudella tavalla. On mielestäni aika nurinkurista se, että lapset menevät tyhjiin koteihin koulupäivän jälkeen. Kotona odotetaan muutama tunti ja sen jälkeen, kun vanhemmat tulevat kotiin, useissa tapauksissa lapsia lähdetään viemään harrastuksiin ja virikkeiden pariin ja ilta kuluu erilaisissa harrastuksissa.

Mielestäni olisi viisaampaa pyrkiä löytämään sellaisia järjestelmiä, että harrastukset olisivat liittyneinä koulupäivään, koulupäivän jatkeeksi olisi tarjolla erilaisia harrastuksia, niin että vanhemmat ja lapset palaisivat töistä ja koulusta kotiin yhtäaikaa ja sen jälkeen ilta olisi kotona yhteistä aikaa. Tämä vaatii monenlaisia toimenpiteitä, mutta mielestäni tällaiseen järjestelyyn tulisi pyrkiä. Siinä suhteessa meidän olisi syytä ottaa oppia ed. Kiljusen mainitsemista maista, kuten Englannista ja Yhdysvalloista.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Keskustan välikysymys tarttuu tärkeään asiaan, koska lasten asema on yhteydessä moneen muuhun yhteiskunnalliseen ilmiöön. Hyvinvointiyhteiskunnan tila vaikuttaa suoraan lapsiperheitten asemaan. Välikysymyksessä nostetaan esille syitä, miksi lapsiperheisiin ei ole satsattu tarpeeksi ja miksi lasten pahoinvointi on kasvanut. Siinä unohdetaan kuitenkin mainita, että tämä kierre aloitettiin jo Esko Ahon hallituksen aikana, (Ed. Takkula: Ei pidä paikkaansa!) jolloin keskustan johdolla leikattiin lapsilisien indeksikorotuksia, vaikka niihin olisi pitänyt tehdä tuntuvat korotukset.

Molemmat työväenpuolueet ovat vaatineet rahaa lapsiperheille, mutta ainakin vasemmistoliitossa on koettu, ettei meitä ole kuunneltu tarpeeksi ja että joissain tärkeissä asioissa olemme jääneet yksin vaatimustemme kanssa. (Ed. Takkula: Pitäkää puolianne!) — Nämä päätökset menevät poliittisten voimasuhteitten mukaan. — Pitää muistaa, että lapset tarvitsevat muutakin kuin lapsilisillä ostettavia vaatteita ja ruokaa. Tuntuu siltä, että juuri lapset joutuvat joustamaan ja kärsimään eniten työelämässä, kun vanhemmat tekevät ylitöitä ja heillä ei ole aikaa lapsilleen. Lapset tarvitsevat aikaa, huolenpitoa ja välittämistä.

Usein työelämän vaatimusten ja perheen tarpeitten yhteensovittaminen on vaikeaa. Tämä ongelma on otettava esille tulevissa kolmikantaneuvotteluissa, ja jos asia ei etene neuvotteluissa, niin silloin eduskunnan täytyy säätää sellaisia lakeja, joilla suojataan lasten asema suhteessa työelämään.

Hallitus on hallitusohjelman mukaisesti kehittänyt lapsiperheitten asemaa, mutta edelleen on monenlaisia haasteita. Lastentarhoissa ei ole riittävästi paikkoja. Varsinkin alueelliset erot ovat suuret. Monen koulun ongelmat ovat liian suuret luokkakoot. Kolmen-neljänkymmenen lapsen luokissa oppiminen heikkenee ja häiriköinti lisääntyy. Luokkakokoa pitää pienentää ja opettajainkoulutusta lisätä. Nuorisotyö pitää monipuolistaa. Nuorisotyöhön pitää panostaa, koska mielekkäät harrastukset ovat parasta syrjäytymisen torjuntaa. Julkisten paikkojen rikkominen ja sotkeminen on osoitus nuorten turhautumisesta ja tekemisen puutteesta.

Kasvukeskusten ongelma, joka koskettaa lapsiperheitä, on asunnottomuus ja liian ahtaasti ja epämukavasti asuminen. On ensiarvoisen tärkeää turvata lapsiperheille hyvin varustettujen ja tilavien asuntojen saanti. Asumisen hinta on liian korkea, mikä heijastuu lapsiperheisiin yhteisen ajan vähentymisenä, kun lasten vanhemmat joutuvat tekemään ylitöitä tai ehkä useampaakin työtä, että asumismenot ja muut kulut pystytään kattamaan. Näitä ongelmia voitaisiin hillitä lapsiperheitten asumistukia nostamalla ja yleistä kiinteistöveroa alentamalla.

Keskustan välikysymys puuttuu oikeaan asiaan, mutta kovin vähän keskustalla on ollut tarjota näitten ongelmien vähentämiseksi. Kysymyksiä voi aina esittää, mutta niihin pitää olla itsellä myös jonkinlainen vastaus. Ministeriössä on kokeneita virkamiehiä, mutta jos rahaa ei budjettikäsittelyssä tule, niin vaikea kaikkia ongelmia on panna kerralla kuntoon. Ainoa vaihtoehto on puuttua epäkohtiin järjestyksessä, niin kuin hallitus on tehnyt. Kohdistankin vaatimukseni ministeri Niinistön suuntaan, että annetaan lisää rahaa lastentarhojen, peruskoulujen ja nuorisotyön kehittämiseen sekä tehdään lapsilisiin tarvittavat korotukset.

Hannu Takkula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Arvokkain pääoma, mitä meidän yhteiskunnassamme tällä hetkellä on, arvokkain pääoma tulevaisuuden kannalta on meidän lapsemme ja nuoremme. Me teemme peruuttamattoman virheen, jos hylkäämme heidät, jos emme muista joka hetki sitä, että heidän nimensä on Tänään eikä Huomenna.

Arvoisa puhemies! Lipposen kaksi hallitusta ovat olleet tekemässä tätä virhettä.

Arvoisa ed. Kangas, ennen kuin poistutte salista, haluan teille ja teidän puheenne johdosta muutaman sanan lausua, ennen kuin menen varsinaiseen tekstiin. Ed. Kangas, tiedän, että olette hyvä ja vilpitön edustaja, teette työtä Keski-Suomen ja koko Suomen hyväksi täydellä sydämellä, mutta emme silti pääse irti siitä tosiasiasta, että sekin hallitus, missä te olette mukana, on kuitenkin jyrännyt teidän ja teidän aatetovereittenne mielipiteet ja kurittanut lapsia ja lapsiperheitä. Mielestäni ainoa oikea selkärankainen tapa tässä tilanteessa toimia on se, että tekin, niin kuin teidän omat ajatuksenne todistivat, niin kuin teidän puheennekin sisältö todisti, myös tulette mukaan yhteiseen rintamaan, rivistöön, minkä oppositio tarjoaa tässä välikysymyskeskustelussa, siihen rintamaan, joka haluaa ei vain pysäyttää vaan myöskin kääntää suunnan. (Ed. Korkeaoja: 14 tunnin päästä!) — 14 tunnin päästä, arvoisa puhemies, meillä on mahdollisuus kääntää suunta tulevaisuutta ja toivoa kohden. Se on selvä kädenojennus, se on selvä esitys meiltä lapsiperheille ja lapsille siitä, että emme vain täällä viljele sanoja ja puheita, vaan haluamme myöskin tekojen tasolla muistaa heitä ja toimia sen puolesta, että todellakin heidän kohdallaan voivat toteutua tulevaisuuden ja toivon näköalat parhaassa mahdollisessa muodossa.

Te arvioitte omassa puheessanne Ahon hallitusta, mutta ed. Kangas, ette ollut enkä minäkään ollut tässä talossa silloin, kun Ahon hallitus oli vallassa. Me emme vastaa siitä ajasta, me vastaamme tästä ajasta, tästä hyvinvoinnista, mikä nyt on jaettavissa. Siitä huolimatta muutaman tunnusluvun valossa me voimme katsoa esimerkiksi kahdeksaa viime vuotta, kahdeksaa vuotta, mikä on myöskin meidän taloushistoriassamme ollut ennätyksellinen kasvun aika.

Vuonna 1995 esimerkiksi työmarkkinatuki oli 118 markkaa päivässä ja siinä oli lapsikorotus, yhdestä lapsesta 24 markkaa päivältä, kahdesta 35, kolmesta tai enemmästä 45 markkaa päivässä. Millä tavalla Lipposen hallitus puuttui näihin lapsikorotuksiin?

Arvoisa ed. Kangas, me kumpikin tiedämme tuloksen: näitä työmarkkinatuen lapsikorotuksia leikattiin. On aivan turha puhua täällä jotakin muuta, tosiasiat puhuvat puolestaan. Kun minimiäitiyspäiväraha oli 95 Ahon hallituksen jäljiltä vaivaiset 79 markkaa 40 penniä, olemme varmasti kumpikin samaa mieltä, että tämä minimiäitiyspäiväraha, 80 markkaa, oli riittämätön. Mutta mitä Lipposen hallitus tarjosi näille äideille? (Ed. S. Lahtela: Kovaa keppiä!) Kovaa keppiä, ei minkään näköistä porkkanaa. Leikattiin, ja tänä päivänä minimiäitiyspäiväraha on 60 markkaa. (Ed. Stenius-Kaukonen: Te lupasitte lapsiperheille jotakin, mutta te vain haukutte ed. Kangasta!)

Arvoisa puhemies! Ed. Stenius-Kaukonen, huomaatte, että puhun ed. Kankaalle tässä. Haluatte myöskin mukaan eduskunnan pöytäkirjaan, jotenka tulen mainitsemaan myös teidänkin nimenne tässä puheeni loppuosassa useamman kerran. (Ed. Stenius-Kaukonen: Te lupasitte puhua lapsiperheiden puolesta!) Aivan samalla tavalla, ed. Stenius-Kaukonen, myös te omalla toiminnallanne hallituksessa olette vastuussa näistä leikkauksista. Näin ollen se, miksi puhuin ed. Kankaalle, puhuin juuri sen vuoksi, koska tiedän sen, olen häntä sen verran oppinut tuntemaan, että hän on vilpitön mies. Hän on hyvä edustaja, joka varmasti ajattelee vähäosaisen ihmisen asiaa. Sen vuoksi minusta on niin kuin linjakasta myös tässä nyt tarjota hänelle ystävän kättä, että hän voi tulla myöskin siihen rintamaan rohkeasti mukaan. Ei tarvitse pelätä, että hän jää yksin, vaan koko oppositio, keskusta ja, uskallan luvata, kristillisdemokraatitkin, on tukemassa hänen ratkaisuaan, kun hän seisoo meidän rinnallamme lapsien ja lapsiperheiden puolesta. (Ed. Gustafsson: Tupaillasta takaisin eduskuntaan!)

Arvoisa puhemies! Kun puhutaan lapsilisistä, tänään tässä salissa ja eilen on kuulunut monenlaisia puheenvuoroja, mutta pakko on palauttaa tosiasioita mieleen. Vuonna 95 yhdestä lapsesta sai 570 markkaa, nyt se on 535 markkaa. Säännöllisesti koko lista läpilukien on leikattu lapsilisiä. Kun kotihoidon tuen perusosa 95 oli 1 958 markkaa, se on tänä päivänä 1 600 markkaa. Sitäkin on leikattu. Kotihoidon sisarkorotus oli 382 markkaa, ja sitäkin piti leikata 82 markalla kuukaudessa 300 markkaan. Kun kotihoidon tuen täysi lisäosa oli 1 727 markkaa, tänä päivänä se on 1 200 markkaa. Tässä on ero, kun puhutaan markkamääristä Ahon hallituksen ja Lipposen hallituksen välillä.

Kun vielä puhutaan talouden tunnusluvuista, niin kaikki taloustieteilijät sanovat, että ennätyssyvä lama, sodan ajan jälkeen suurin ja syvin lama, oli juuri 90-luvun alussa, silloin kun Ahon—Viinasen hallitus joutui kantamaan vastuuta siitä jäljestä, minkä sinipunahallitus oli jättänyt. (Ed. Gustafsson: Mitä Akatemian tutkija Kiander sanoi tästä?) Mutta tänä päivänä, kun eletään valtavan kasvun aikaa, mehän tiedämme kaikki, arvoisa puhemies, että kyllä niistä kasvun hedelmistä jotkut ovat saaneet nauttia. Vuosittain hallitus on antanut suuria miljardiluokan verohelpotuksia hyväosaisille. Tämä on ollut politiikan suunta. Tämä on ollut vasemmistojohtoisen porvarillisen politiikan suunta tässä maassa seitsemän viime vuotta. Valitettavasti näin on käynyt. Lapset, lapsiperheet ovat menneet siinä pesuveden mukana, kun hallituksen herrat ovat nauttineet siitä etuoikeudesta, että rikkaat tässä maassa ovat voineet rikastua ja köyhät ja syrjäytyneet ovat jääneet oman onnensa nojaan.

Arvoisa puhemies! Miksi puhuin rahasta? Miksi otin konkreettiset suorat numerot esille, johtuu siitä, että hyvin monenlaisia erilaisia versioita tänä päivänä ja eilen on kuultu siitä, millä tavalla on kehitetty lapsilisiä taikka kotihoidon tukea ja millä tavalla ylipäätään lapsiperheiden asemaa on taloudellisessa mielessä kohennettu. Nämä väitteet eivät ole olleet yhtä totuuden kanssa. Mutta ei tässä kaikki. Uskon, että me jaamme myös sen näkemyksen, että raha ei ole kaikista tärkein asia. Tärkeämpää on tietenkin rajat, ja kaikista tärkein on rakkaus, mitä lapsille pitäisi antaa, se vanhemmuus, että me vanhempina ja kasvattajina ottaisimme vastuun vanhemmuudesta, ottaisimme kasvatusvastuun ja haluaisimme ohjata lapsiamme ja nuoriamme, luoda heille ihanteita ja arvoja, jotta he voisivat rakentaa itselleen ehyttä ja turvattua elämää. Mutta kun me olemme täällä eduskunnassa emmekä tupaillassa, ed. Gustafsson, sen vuoksi meidän on myöskin katsottava niitä hallituksen esityksiä, jotka markkamääräisesti ovat koskettaneet lapsiperheitä, koska onhan näin, että myöskin yksi osa turvallisuutta on se taloudellinen turvallisuus, jota me voimme täällä lainsäädännön kautta myöskin luoda.

Minä toivon, että Suomessa kasvatusvastuu ymmärretään paremmin. Minä toivon, että kaikki ihmiset ymmärtävät oman vastuunsa myöskin lähimmäisenä ja että rakkautta, joka on luonnonvaroista ainoa, joka lisääntyy vain tuhlatessa, käytettäisiin yhä lisääntyvässä määrin meidän lapsiimme ja nuoriimme ja sitä kautta todellakin luotaisiin onnellisen, hyvän, ehyen ja turvatun elämän perusta. Mutta emme me voi kuitenkaan unohtaa myös sitä, että taloudellisilla realiteeteilla me voimme myöskin turvata sen, että niilläkin ihmisillä, jotka syystä taikka toisesta ovat toimeentulo-ongelmien kanssa taistelevia, on mahdollisuus luoda lapsilleen tasa-arvot täyttävät edellytykset elämään ja sitä kautta ohjata heitä kestävän, turvatun elämän piiriin.

Arvoisa puhemies! Olen varma siitä, että tässä talossa ymmärretään se tilanne, mikä tällä hetkellä perheiden ja lasten parissa tässä maassa on, se vakava hätä, se viesti, joka on kulkeutunut monin eri tavoin meidän kuuloomme, ei ainoastaan koulujen kautta, ei ainoastaan tutkimusten kautta, jotka kertovat mielenterveyden lisääntyneistä ongelmista, pahoinvoinnista, syrjääntymisen lisääntymisestä, vaan me myöskin arkielämän kokemuksen kautta olemme nähneet sitä, että asiat eivät ole oikealla tolalla. Sen vuoksi toivon, että tässä tulee myöskin hallitukselle vastaan se, sanoisinko, kivimuuri, että hallitus pysähtyisi ja näkisi: näin ei voida jatkaa, jos me haluamme rakentaa parempaa Suomea, parempaa tulevaisuutta, jos me haluamme rakentaa tätä päivää ja tulevaisuutta. Tärkeimmän ja kalleimman pääoman muodostavat meidän lapsemme ja nuoremme.

Ed. Gustafsson, tässä on meille suuri haaste. Tässä on tulenkantajan paikka toimia rohkeasti sen puolesta, että hallituksen silmät, hallituksen kovat korvat aukenisivat kuuntelemaan niitä viestejä, joita maakuntien Suomesta, joita maakuntien perheistä ja lapsilta tänne kantautuu. Me olemme vastuun paikalla. Otammeko vastaan vastuun, tarjoammeko siihen vaihtoehdon, sitä meiltä kysytään muutaman tunnin päästä luottamuslauseäänestyksessä. Uskon ja toivon, että olemme siinä kohden sen verran aikuisia, että sanomme "ei" tälle linjalle ja valitsemme uuden, kestävämmän linjan, linjan, jonka päässä siintää tulevaisuuden ja toivon näköalat.

Matti  Kangas  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Takkula allekirjoittaneelta vaati tekoja ja näyttöjä. Toki, niin kuin ed. Takkula sanoi, me kumpikaan emme tainneet olla silloin, kun Ahon hallitus oli, täällä eduskunnan jäseninä. Sen sijaan olin ammattiyhdistysliikkeen puolella erilaisissa tehtävissä. Olen aina sanonut, että ei pidä katsoa, mitä ihminen puhuu, vaan mitä hän tekee. Silloin pitää mennä Ahon hallituksen aikaan. Silloin te olitte vastuussa. Muistan, kun olin Suurtorilla, vastustettiin siellä yleislakkouhkien kanssa, että olisi ajettu alas työttömyysturva, työttömyysputki ja työttömyyseläke. Sitten vielä tuli työreformi, että olisi pieniltä työpaikoilta viety työehtosopimus. Se olisi monille lapsiperheille ja lapsille tiennyt niin työttömyysturvan kuin työehtosopimuksenkin ajamista alas, (Puhemies koputtaa) hyvin pahoja aikoja. Niin kuin täällä on todettu, Kiander on todennut nyt, että Ahon hallitus teki suuria virheitä politiikassaan. Ruotsissa käytiin toisin, ei laskettu tällaista työttömyyttä kuin tänä päivänä jo on. Vaihtoehtoja oli, (Puhemies koputtaa) mutta teitte suuria virheitä. Tämä on jälkiviisautta, mutta se on tosiasia, että näin teitte.

Hannu  Takkula  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Me olemme virheitä tehneet varmasti jokainen tässä talossa, jokainen edustaja, jokainen päätöksentekijä. Mutta, ed. Kangas, suurin virhe on nyt se, jos me emme opi niistä virheistä, vaan me jatkamme virheiden tekemistä. Suurin virhe on, jos me hukkaamme lapsemme ja nuoremme. Tässä suhteessa yhdyn täysin teidän vastauspuheenvuoroonne siitä, että ei se, mitä me täällä puhumme, vaan mitä me teemme.

Meillä edustajilla on kaksi mahdollisuutta: puhua ja myöskin tehdä, ja se tekeminen tapahtuu myös äänestämisen kautta. Huomenna me äänestämme tästä, ja minä uskon, että teidän puheenne niin kuin meidänkin puheemme ovat yhtä tekojen kanssa, jotenka äänestämme tässä kohden virheistä oppineina epäluottamusta hallitukselle.

Jukka Gustafsson  /sd:

Arvoisa puhemies! Kello lähenee yhtä yöllä. Haluan kuitenkin muutaman hyvin henkilökohtaisen ajatuksen ja johtopäätöksen sanoa tähän, kun keskustelu on päättymässä luultavasti aika pian.

Itse asiassa minun piti lainata Castellsin ja Himasen kirjaa lähtökohdaksi, jossa todetaan noin vapaasti lainaten, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on itse asiassa luonut sen pohjan taloudelliselle kasvulle ja vauraudelle, jossa valtaosa Suomen kansalaisista tällä hetkellä elää. Minulle sellainen Suomi ei vastaa hyvinvointiyhteiskunnan käsitettä ja sisältöä, jossa niinkin paljon lapsia ja nuoria voi huonosti. Minua ehkä nyt vähän harmittaa ja jossain määrin ehkä loukkasikin ed. Takkulan puhe. Jos nyt seurasin oikein, niin ed. Takkulalla ei ollut ilmeisesti mahdollisuutta seurata tai kuunnella eduskunnan aika pitkää keskustelua.

Kaikesta huolimatta, sanotaan nyt uutisissa mitä tahansa, tämä keskustelu on ollut voittopuolisesti hyvin vakavaa ja asiallista, ja käsitykseni mukaan lähes kaikki kansanedustajat ovat tunteneet varsin aitoa, syvällistä huolta lasten ja nuorten pahoinvoinnista kuitenkin muistaen sen, että suurin osa lapsistamme onneksi voi hyvin. (Ed. Takkula: Tässä me olemme samaa mieltä!)

Muutama viikko sitten, tietämättä tästä keskustelusta mitään, repäisin Helsingin Sanomista lehtileikkeen. Tämä on Opetushallituksen pääjohtajan Jukka Sarjalan artikkeli Perheitä suojellaan omituisella tavalla. Kaima Jukka toteaa näin: "Näyttää jopa siltä, että käsite perhe olisi pois pyyhkäisty suomalaisesta yhteiskuntapolitiikasta. Perheestä puhutaan yleensä vain kriisien yhteydessä."

Kun tätä välikysymyskeskustelua varten pyrin lukemaan ja selvittämään tutkimuksia ja taustoja vähän laajemminkin, törmäsin myöskin professori Riitta Jallinojan esitelmään, jonka hän piti eduskunnassa Tutkaksen seminaarissa Nuoret perheet tänään, Professori Jallinoja toteaa näin: "Perheen tulee ensinnäkin näkyä kodin seinien ulkopuolella, jotta se ylipäätään olisi mahdollista tuntea tärkeäksi. Mediajulkisuudessa perhe on ollut aivan viime vuoteen saakka aika heikosti esillä. Paljon enemmän ovat olleet esillä parisuhde ja työ, joiden tapahtumista ja saavutuksista on kerrottu suurelle yleisölle vaikka kuinka paljon. Tämä luo vaikutelman — yleensä alitajuisesti — että parisuhde ja ansiotyö ovat jotenkin merkityksellisempiä kuin perhe. Kuvat ja niiden ympärille rakennetut tarinat merkityksellistävät sitä, mitä ne esittävät."

En mitenkään vähättele parisuhteen merkitystä, päinvastoin, ja sama sopii työhönkin, mutta minusta on hyvä professori Jallinojan näkemys siitä, että meillä voi olla monenlaisia perheitä mutta jotenkin jää se vaikutelma, että se vastuullinen työ, mitä suomalaisissa perheissä ja kodeissa on tehty, on nyt jäänyt eri syistä liian vähälle.

Arvoisa puhemies! Halusin vielä noin johtopäätöksenäni todeta sen, että täällä on nyt paljon keskusteltu vanhemmuudesta ja sen vastuun merkityksestä ja se on tärkeää. Se on aina vain herkkä asia sillä lailla, ettei rupea moralisoimaan, millainen pitää olla hyvän vanhemman, koska jokainen varmaan toimii siinä viime kädessä omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan. Mutta se ei poista sitä, etten itse odottaisi kovasti tämänkin keskustelun jälkeen lapsipoliittista selontekoa. Tätä keskustelua pitää eduskunnankin syventää ja jotenkin ikään kuin kyetä konkretisoimaan joitakin asioita.

Toinen johtopäätös on se, mitä keskustelusta ei välttämättä ole käynyt ilmi, mutta kun tämä on hyvin henkilökohtainen puheenvuoro, niin totean sen, että kyllähän suomalaisissa perheissä ja kodeissa päästetään aivan liian aikaisin lasten aktiviteetti kodin ulkopuolelle. Lapset pyörivät jossain, missä, sitä vanhemmat eivät tiedä eivätkä he ole siitä kiinnostuneitakaan, ja tämä on minusta tosi vakava juttu, että vanhemmuutta ei ymmärretä.

Sitten kolmas asia, mikä ei ole tullut keskustelussa esille ollenkaan, ja haluan sanoa ihan eduskunnan pöytäkirjoihin: Muutama vuosikymmen sitten kodeissa, kun oli normaalisti kaksi vanhempaa, yleensä oli niin, että toinen vanhemmista, joko isä tai äiti, oli sillä tavalla, niin kuin sanotaan, ei sen enempää ja vähempää kuin tavallinen, normaali isä tai äiti. Tällä hetkellä tilanne on se, että on perheitä, joissa kumpikaan vanhemmista ei kykene hoitamaan vanhemmuuttaan. Isoin muutos on tapahtunut siinä, että suomalainen nainen oli ennen ja on onneksi paljon vieläkin se, joka piti sen kodin pystyssä. Mutta nythän on ongelma se, että on myöskin tavallaan liikaa naisia ja äitejä, jotka eivät eri syistä jaksa pitää sitä perhettä pystyssä. Miehethän ovat aina kollanneet ja menneet ja näin. Nainen on ollut kodin voima ja henki. (Ed. S. Lahtela: Nyt päästään asiaan!) — Joo, on syytä, kun ruvetaan pikkuhiljaa lopettelemaan, päästä.

Neljäs asia on se, mistä nyt keskusta jauhaa ja jyllää, että rahaakin tietysti perheissä tarvitaan. Täällä ovat erityisesti sosialidemokraatit ja vasemmistoliitto ja varmaan monet muutkin pitäneet tärkeänä sitä, että turvataan palvelut, mutta sen rinnalla myöskin erityisesti kaikkein köyhimmille ja vähätuloisimmille pitää kohdentaa tulonsiirrot. Siinähän nyt Lipposen hallitus on kuitenkin tehnyt viime aikoina hyvää työtä. Sen takia ei ollenkaan huomenna käsi vapise, kun painan tukea Lipposen hallitukselle. Tältä osin sen työ on ollut ihan hyvää.

Arvoisa puhemies! Lopuksi vielä tavallaan, kun myös päivähoidosta kannan huolta, haluan todeta sen, että nykyisin korostetaan kiintymyssuhteen merkitystä lapsen kehitykselle, miten pitkät ja emotionaalisesti merkittävät turvaa ja suojaa mutta myös rohkaisua tarjoavat suhteet edesauttavat lapsen psyykkistä kehitystä. Mielestäni voisi ajatella, että etenkin nykyisessä moniarvoisessa ja pirstaloituneessa maailmassa vahvan perustan ja perusturvallisuuden saaneet lapset pärjäävät aikuisina parhaiten, joten olisi aika panostaa laatuun lasten hoidossa ja kasvatuksessa, joten kaikki toimet, jotka lisäävät vanhempien mahdollisuutta sitoutua lapsiinsa ja tarjota arkipäivän ennustettavuutta ja turvaa, lisäävät lasten hyvinvointia: hyvä päivähoitopaikka, kotihoidon tuki, työelämän joustot, turvatut työolosuhteet jne.

Erityisesti kiintymyssuhteen näkökulmasta olen huolissani päivähoidon mahdollisuuksista tarjota lapsille sitoutuneita, lapsiin emotionaalisesti kiinnittyneitä, turvallisia, pitkäaikaisia hoitajia. Etenkin pienten, alle 3-vuotiaiden lasten kohdalla asia on erityisen tärkeä. Päiväkoti ei ole paikka, joka työllistää työntekijöitä kadulta pätkätöihin. Lapset tarvitsevat pienempiä ryhmiä ja sitoutuneen, pitkäaikaisen henkilökunnan.

Arvoisa puhemies! Näillä henkilökohtaisilla mietteillä ja näkemyksillä haluan omalta kohdaltani päättää keskustelun.

Juha Korkeaoja  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun ed. Gustafssonin puheenvuoro oli jonkinlainen tämän pitkän keskustelun yhteenveto, haluan todeta, että olen samalla kannalla kuin hän siitä, että tämä pääsääntöisesti on ollut hyvä ja tärkeä keskustelu. Välikysymyksen esittäneen ryhmän puolesta voin olla iloinen siitä, että olemme tällä välikysymyksellä ehkä nyt kyenneet nostamaan valokeilaan ja polttopisteeseen todella tärkeän yhteiskunnallisen kysymyksen. Toivon, että ne positiiviset viestit hallituspuolueitten puolelta, jotka liittyvät niihin ongelmiin ja niiden parantamiseen, mitä olemme nostaneet esille, johtavat siihen, että saadaan myöskin käytännön tuloksia aikaan ja myöskin tuleva selonteko täyttää niitä tarpeita, joita tässä keskustelussa on nostettu esille.

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas:

Arvoisa puhemies! Kun parin viime tunnin aikana on salissa kaivattu naisia ja arveltu, että naiset ovat hoitamassa muita tehtäviä, niin näin varmasti on ollut. Naisethan ovat tottuneet tekemään kahta kolmea asiaa yhtä aikaa, viemään mennessään ja tuomaan tullessaan.

Ed. Gustafsson puheenvuorossaan osoitti kuitenkin, mikä on naisen paikka yhteiskunnassa. On hyvä, että miehet sen ymmärtävät ja tunnustavat. Täytyy vain todeta, että yhden naisen täytyy aina neljää miestä vastata. Näinhän se on meillä täällä eduskunnan patsaissakin osoitettu, että tämä on se suhde. Valitettavasti välillä tilanne on se, että tuntuu, että naisten arvo ei ole kuin viidennes, vaikka meitä kuitenkin on melkein puolet.

En halunnut mitenkään enää provosoida vaan lämpimästi kiittää kaikkia miehiä, jotka ovat osallistuneet keskusteluun ja jotka vielä ovat läsnä, ja erityisesti ed. Gustafssonia viimeisestä puheenvuorosta.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Toteaisin tähän, että ed. Stenius-Kaukonen on ymmärtänyt aivan hyvin ja aivan oikein tämän asian, näkemyksen, kuinka tärkeä on naisten asema olemassa. Vetoankin teihin, ed. Stenius-Kaukonen: Viekää sitä sanomaa myöskin hallituspuolueitten riveihin niin, että naisten asema on tässä asiassa arvostettu, myöskin silloin, kun keskustelu päättyi, mutta se on arvostettu myöskin aina kaikissa oloissa. Ennen sanottiin, että normaalissa maalaistalossa keskivertotalon emäntä voi pitää pystyssä taikka kaataa. Näin on myöskin Suomen tulevaisuuden. Kodit ja äidit sen pitävät pystyssä, miehet siinä sivussa tulevat hoidettua.