Täysistunnon pöytäkirja 139/2004 vp

PTK 139/2004 vp

139. TIISTAINA 14. JOULUKUUTA 2004 kello 12

Tarkistettu versio 2.0

16) Laki arvonlisäverolain 85 a §:n muuttamisesta

 

Päivi  Räsänen  /kd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan tällä aloitteella kiinnittää huomiota siihen mielestäni epäkohtaan, että lasten vaatteet ja jalkineet ovat meillä Suomessa kalliita ja niiden arvonlisävero on korkealla 22 prosentin tasolla. Tässä aloitteessa ehdotetaan 8 prosentin tasoa.

Pienten lasten perheet elävät monella tavoin taloudellisesti tiukkaa aikaa. Vanhempien työura on usein vasta alussa, asuntovelat suurimmillaan ja kuluttajia perheissä on useita. Suomen tilastollisen vuosikirjan mukaan vaatteet ja jalkineet muodostavat kahden huoltajan lapsiperheen kulutusmenoista 5,5 prosenttia, yksinhuoltajataloudessa 5 prosenttia ja esimerkiksi lapsettoman parin taloudessa osuus on vain 3,9 prosenttia. Vaatteiden ja jalkineiden arvonlisävero kohdistuu lapsiperheisiin voimakkaasti, koska lasten kasvun myötä hankintoja joudutaan tekemään usein ja hankintojen hintataso on lähes sama kuin aikuisten vastaavissa tuotteissa. Lapsen jalka saattaa vuoden aikana kasvaa jopa kolme numeroa ja vaatekoko muuttuu yli kymmenenkin senttiä.

Irlannissa ja Isossa-Britanniassa näistä tuotteista ei peritä lainkaan arvonlisäveroa ja tätä nollaveroa pidetään yhtenä lapsiperheiden tukimuotona. Isossa-Britanniassa tekstiilien ja vaatteiden kulutukseen henkilöä kohti käytetty summa on Euroopan unionin kolmanneksi suurin. Suomi sijoittuu sekä vaatteiden että jalkineiden kulutuksessa selvästi eurooppalaisen keskitason alle. On arveltu, että Suomessa lasten vaatteista jopa kolmannes ostetaan kirpputoreilta, mikä sinänsä nyt ei ole huono asia. Ekologisesti on kannatettavaa, että lasten vaatteita kierrätetään, mutta toisaalta lapsiperheilläkin tulisi olla mahdollisuus valita, millaisissa tilanteissa he haluavat ostaa käytettyä ja milloin uutta, käyttämätöntä tuotetta. Varsinkin kenkien osalta voi tulla ongelmia; lasten jalkoihin voi tulla virheasentoja virheellisten, käytettyjen kenkien tai liian pienten jalkineiden vuoksi.

Lasten vaatteiden ja jalkineiden arvonlisäveron alentaminen olisi mielestäni oikeudenmukainen tapa alentaa lapsiperheiden verotusta. Veronalennuksesta seuraava lasten vaatteiden ja jalkineiden hintatason aleneminen lisäisi todennäköisesti näiden tuotteiden hankintaa ja samalla myös virkistäisi vaate- ja jalkineteollisuutta.

Keskustelu päättyy.