Kirsi Ojansuu /vihr:

Arvoisa puhemies! Koen, että tämä on erittäin hyvä ilta lakialoitteeni käsittelyyn, koska tänä iltana on käsitelty laajalti kansanäänestyksiä ja kansanäänestyksessä ja myös lakialoitteessani on molemmissa kysymys demokratiasta ja toisaalta poliittisen päätöksenteon avoimuudesta.

Kuten tiedämme, laki ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta tuli voimaan viime vuoden toukokuussa. Uuden lain mukaan lahjoituksen suuruus ja antaja on kunnallisvaaleissa ilmoitettava, mikäli lahjoitussumma on vähintään 10 000 markkaa. Lakia sovellettiin ensimmäisen kerran viime syksyn kunnallisvaaleissa. Nyt on jo nähtävissä, että tämä periaatteessa hyvä laki jäi paikoin liian löyhäksi, mitä enteiltiinkin täällä salissa viime keväänä.

Lakiesitykseni koskee voimassa olevan lain yhtä keskeistä ongelmakohtaa eli kunnallisvaalien huomattavan korkeita ilmoitusrajoja. Lakialoitteessa ehdotetaan lakia muutettavaksi siten, että kunnallisvaaleissa yksittäisen tuen antaja tulisi ilmoittaa, kun tukisumma on vähintään 5 000 markkaa. Tämä on ollut vihreiden tavoite jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Tässä salissa asiasta puhuttiin hyvinkin monen kansanedustajan suulla, ja monet totesivat aivan saman, että näin on, että kunnallisvaaleissa tämä raja on huomattavasti liian korkea.

Kun nyt tarkkaillaan syksyn 2000 kunnallisvaaleja, näitä varoja käytettiin varsin vaihtelevasti eri puolilla maata, mutta pääsääntöisesti yksittäiset tukisummat olivat niin pieniä, että lahjoittajien nimiä ei tarvinnut kertoa. Esimerkiksi Kuopiossa ilmoitusten mukaan suurin vaalibudjetti oli 11 000 markkaa, ja keskimääräiset valtuutettujen tai varavaltuutettujen budjetit olivat siellä noin 3 500 markkaa.

Alustavat tiedot kunnallisvaalien varainhankinnasta osoittavat, että nykyisessä laissa 10 000 markan ilmoitusraja on useimmissa kunnissa liian korkea, kun sitä verrataan keskimääräisiin kampanjakustannuksiin ja yksittäisiin lahjoituksiin. Kun sitten verrataan viime syksyn kokemuksia vuoden 1999 eduskuntavaaleissa, siellä vähintään 10 000 markkaa yksityisiltä järjestöiltä tai yksityishenkilöiltä kertatukena saaneita ehdokkaita oli vain 11 prosenttia kaikista eduskuntaan pyrkineistä. Kunnallisvaaleissa, kuten sanottu, kampanjabudjetit ovat huomattavasti pienemmät kuin eduskuntavaaleissa.

Kaiken kaikkiaan tämän lain tavoitteena oli lisätä vaalirahoituksen avoimuutta ja sitä kautta poliittisen järjestelmän uskottavuutta ja luotettavuutta. Kun keskeiset rahoituslähteet saatetaan julkisuuteen, äänestäjillä on mahdollisuus arvioida niitä sidoksia, joita vaaleissa valitun henkilön ja tämän vaalikampanjan rahoittajan välille on mahdollisesti syntynyt. Monissa kunnallisissa päätöksissä on kyse isoista taloudellisista eduista. Siksi kysymys kunnallisvaalikampanjoiden rahoittajista on tärkeä politiikan uskottavuuden kannalta. Kun itse toimin neljä vuotta Hämeenlinnassa teknillisen lautakunnan jäsenenä ja siellä oli nimenomaan kaikki kaavoituspäätökset tuotu kunnalliselle tasolle, siinä on isoista rahoista kysymys. Sen takia on tärkeää, että laissakin kunnallisvaaleissa tätä rahasummaa alennetaan. Kaiken kaikkiaan minusta on kysymys siitä, että lain henki ymmärretään. Vihreät yleisesti ilmoittavat kaikki vaalirahoituksen lähteet. Sillä voidaan paikata sitä demokratiavajetta ja sitä kriittistä suhtautumista meihin päättäjiin.

Arvoisa puhemies! Vaalirahoituslaissa on muitakin epäkohtia, joita tuli esiin viime syksyn vaalien yhteydessä, mutta olkoon tämä lakimuutos alku uuden lain toimivuudelle ja ongelmakohdille. Olisi hienoa, jos laki ripeässä tahdissa voitaisiin arvioida ja nostaa myös niitä muita lukuisia kohtia, jotka kaipaavat parantamista.

Ilahduttavaa oli, että hyvin helposti oli kansanedustajia saatavissa allekirjoittajiksi lakiesitykseen mukaan, vaikka en ehtinyt kovin monelta kysyä, mutta se kertoo jo siitä ilmapiiristä, että nyt on otollinen aika saada avoimuutta politiikkaan ja myös tällä edesauttaa sitä.

Toimi   Kankaanniemi  /skl:

Arvoisa puhemies! Tämä lakialoite on aivan hyvä ja paikallaan ja olisi syytä saada voimaan saatetuksi lainsäädännöksi mahdollisimman nopeasti. Mutta niin kuin ed. Ojansuukin totesi, tämä korjaa vain yhden epäkohdan tästä laista. Mielestäni jo viime syksyn kunnallisvaalit todella osoittivat, että tämä laki on varsin kevyt ja heikko, sillä se on tietysti seurauksiltaan hampaaton, mutta se on myös sellainen, mitä päästään kiertämään tavattoman helposti. Jo suorastaan pelkään seuraavia eduskuntavaaleja. Tämän lain mukaisten tiliselvitysten vertailukelpoisuus ja toisaalta luotettavuus ovat erittäin hataralla pohjalla, ja koko eduskunta, tuleva eduskunta, kärsii siitä, jos korjaamatta tällä lailla mennään seuraaviin vaaleihin.

Pitäisi poistaa mahdollisuudet niin sanottuun rahanpesuun, mitä tämä laki sallii. Kaikenlaiset tukiryhmät, jopa puolueosastot, voidaan ottaa käyttöön rahojen kierrättämiseksi, eivätkä ne selviä missään vaiheessa. Kuitenkin sitä kautta voi syntyä aivan samanlaiset sidokset ja vielä vahvemmat kuin ne, joilla on kierretty ja joita pyritään ehkäisemään. Vetoaisin, että oikeusministeriö panisi nopeasti toimikunnan tutkimaan, selvittämään tätä koko lainsäädäntöä ja laatimaan uuden ehdotuksen niin, että voitaisiin seuraaviin eduskuntavaaleihin mennä kunnon lailla.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Kirsi Ojansuun lakialoite n:o 8/2001 vp, laki ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta annetun lain 3 §:n muuttamisesta, puuttuu tiettyyn markkamäärään kunnallisvaaleissa.

Viime syksynä kunnallisvaaliehdokkaiden saanti oli kautta maan yleisesti ottaen aika ongelmallista. Ehdokkaita ei ollut kovinkaan helppo saada. Nimenomaan monet puolueet valittivat vielä, että hyvien ehdokkaiden saanti, niin kuin he näkivät ja tunsivat, oli perin vaikeaa, ja tämän vuoksi vaalit jäivät laimeiksi. En tiedä, onko se syy, ettei ollut hyviä ehdokkaita. Itse valituksi tulleena sanon, että kyllä siellä varmaan hyviäkin oli, mutta onko ollut riittävästi, sen aika punnitsee.

Tämä laki on hyvin ongelmallinen. Minä en epäile ollenkaan, etteikö tavoite julkisuudesta ja avoimuudesta ole sinänsä hyvä. Sitä tietysti sataprosenttisesti kannatan siinä mielessä, jos tähän todella päästään, mutta kuten aikanaan tuota lakia käsiteltäessä sitä hylättäväksi ehdottaneena toin esille, siihen ei valitettavasti tällä lailla päästä, vaan tämä päinvastoin synnyttää entistä enemmän epäkohtia ja on luonteeltaan eräänlainen tirkistelylaki, jolla lehdistö herkuttelee sikäli, kuinka paljon kukin ehdokas on käyttänyt vaaleihin rahaa. Lain soveltaminenkin on ollut ongelmallista. Tiedän kuntia, joissa ei tähän vastattu edes ollenkaan, vastasiko yksi valtuutettu ja muut jättivät määräaikaan mennessä vastaamatta. Laki on koettu kaikin tavoin ongelmalliseksi.

Ymmärrän hyvin ed. Ojansuun ajatuksen. Juuri kaupunkien tietyissä kaavaratkaisuissa helposti pyritään vaikuttamaan luottamushenkilöihin, että he tekisivät tiettyjen intressipiirien, olivatpa ne sitten mitä tahansa, kannalta heidän haluamiaan ratkaisuja. Valitettavasti on kunnallispolitiikassa saattanut olla ja ehkä on edelleenkin tämän kaltaisia ilmiöitä, ne ovat valitettavia. Mutta olen aivan varma, että tällä lailla ei sitä, ikävä kyllä, pystytä torjumaan, vaan tässä tulee rehellisille ja lainkuuliaisille ehdokkaille, valtuutetuille ja varavaltuutetuille vain harmia ja lisävaivaa ja yhteiskunnan viranhaltijoille lisää työtä ja sitä kautta kuluja.

Niin hyvään kuin sinällänsä ajatus haluaakin tähdätä, tämä ei toimi käytännössä. Lakia on helppo kiertää, esimerkiksi niin kuin ed. Kankaanniemi viittasi, puhutaan puolueille tehdyistä lahjoituksista. Rahan antaminen toiselle on luvallista, rahan vastaanottaminen on luvallista, rahaa saa antaa yksityiselle, rahaa saa antaa puolueelle. Meillä olevien lainsäädäntöjen mukaan ei siinä mitään laitonta ole. Mutta jos ajatellaan, että rahaa pestään jollakin tavalla niin sanotusti, niin silloin se kuljetetaan puolueosaston kautta. Totta ihmeessä vaaleissa poliittinen toiminta on laillista ja sallittua. Eli niin sanottuja rahanpesukeinoja tässä asiassa, jos tuota sanaa käytetään, on ja tulee olemaan, eikä niitä tällä lainsäädännöllä pystytä, ikävä kyllä, koskaan estämään. Sitä vastoin tällä lailla pystytään tuottamaan ongelmia, tällä tuotetaan populistista tirkistelynhalua ja vaikeutetaan ehdokkaiden saantia, lisätään yhteiskunnalle kuluja. Näistä käytännön seuraamuksista johtuen en kannata sinänsä hyvään päämäärään pyrkivää lakialoitetta.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Ojansuu kun on vihreitä, olisi odottanut, että ed. Ojansuu aloitteessaan olisi jopa lähtenyt niin pitkälle, että olisi pyritty tekemään sen tyyppisiä elementtejä, että turha mainostaminen vähennettäisiin kokonaan. Nythän rahalla saa ja hevosella pääsee, niin kuin meillä päin sanotaan. Vaaleissa nimittäin tuhlataan valtavasti paperia, tehdään ympäristömoskaa, levitetään tien varsille mainosta, tehdään lappuja ja lippuja ja jaetaan turhaan postilaatikoihin. Kulutetaan polttoainetta, pitkin teitä ajetaan ja jaetaan. Jokainen vaalipumppu ajaa jäljekkäin, tiputtavat postilaatikoihin lippua ja lappua.

Sen takia minusta olisi hyvä, kun saataisiin sellainen lainsäädäntö aikaan, että vaalien alla olisi vain yksi mainos, jokaisesta vain yksi mainos, josta tehtäisiin valinta. Sallitaan nyt sen verran, että olisi puolueelle yhteismainos vielä olemassa. (Ed. S. Lahtela: Kerran viikossa!) — Ei kun vaalien alla vain yksi. — Silloin tulee rehti peli eikä kukaan voisi rahan voimalla mennä läpi, puhua pötyä mainostamalla itsestään sellaista, mikä ei pidä paikkaansa. Minusta se olisi ideana sellainen, ettei tarvitsisi puhua tällaista.

Kunnallisvaaleissa, kun katsoo omaa kuntaa, meillä demariporukalla suurin vaalikulu taisi olla vähän yli 2 000 markkaa; siinä on yhteismainokset mukana. Me nimittäin teimme omantunnon tarkasti ilmoituksen siitä hommasta. Itse käytin 500 markkaa, tarkkaan ottaen taisi olla 524 markkaa arvonlisäveroineen, mainokseen. Sillä ei tullut monta sataa, 300—400 ääntä tuli. Jotkut käyttivät vähän enemmän, mutta vähän yli 2 000 markkaa oli suurin mainoserä, ja kaikki ilmoittivat rehellisesti. Minusta se on oikein hyvä. Joidenkin puolueiden edustajat taisivat ilmoittaa enemmän. Taisi olla 4 000—5 000 suurin lasku, mutta ne, jotka mainostivat eniten, jättivät ilmoittamatta. Se tässä on koomisin puoli, ettei sitten ilmoiteta ollenkaan.

Jos tämän tyyppistä lainsäädäntöä tehdään, pitäisi olla myös sanktio. Jos jättää ilmoittamatta, pitäisi olla muukin sanktio kuin se, että lehden palstalla on pärstäkuva. Mediahan hoitaa sen taitavasti: lehdessä on kuva, että nämä ehdokkaat eivät ole tehneet ilmoitusta. Pari viikkoa sitten meillä oli paikallislehdissä kuvia, joissa syntiset on otettu listalle, että tässä nämä nyt ovat, joilta on unohtunut ilmoitus tekemättä.

Minusta täällä on käytetty hyviä puheenvuoroja ja todettu, jotta vaikka me tekisimme mitä rajoja, siitä huolimatta ne voidaan aina kiertää. Kukaan ei tiedä nimittäin sitä, kuka on kenen laskut maksanut. Voi olla, että ehdokas itsekään ei tiedä sitä, paljonko lasku on ollut, koska maksajia tarjoutuu. Ainakin rahavallan piireissä on sellaisia maksajia, ettei heille niin tarkkaa ole, maksaako muutaman tonnin kaverin mainosta. Pyytää vain luvan, että voiko tulla rahoittamaan. Meillä vasemmalla puolella hyvin harvoin housuntaskuun saunailtana laitetaan rahoja. Ne ovat hyvin tiukassa kaikki, pikkumainoksetkin. Nyt tietysti kansanedustajana on sellainen palkka, että voi vähän mainostaakin, kuka haluaa.

Sen takia epäilen tämän toteutumista. Minusta koko jutun juonen pitää olla siinä, jotta ihmiset on rehellisiä. Suurin osa todennäköisesti viime kunnallisvaalien valtuutetuista ja varavaltuutetuista teki tämän kohtuudella. En tiedä tilastoa, onko koko valtakunnassa katsottu, mikä tilanne on. Todennäköisesti noin 80—90 prosenttia ilmoitti. Jotkut olivat vähän jukuripäitä tai huonomuistisia. Minulle on yksi hailee, onko tämä raja 5 000 tai 10 000 markkaa. Itse en ainakaan kunnallisvaaleissa ole aikonut paljon käyttää, jos vielä seuraavissa olen edes ehdokkaana. Todennäköisesti en käytä yhtään markkaa tai se voi olla se yksi mainos. Tässä on neljä vuotta aikaa. Sitten se maksaa 686 markkaa, todennäköisesti.

Seppo  Lahtela  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Esa Lahtela, joka erityisen rehellisenä edustajana tunnetaan, esitti sellaisen todistuksen, mikä varmasti pitää paikkansa: kun on seuraavat kunnallisvaalit, ed. Esa Lahtela ei käytä markkaakaan kunnallisvaalikuluihin. Tietääkseni markka poistuu ensi vuoden alussa ja sitä ennen ei ole kunnallisvaaleja, niin että tämä pitänee erinomaisen tarkkaan paikkansa.

Herra puhemies! Tässä asiassa tämäniltaiset puheenvuorot, mitä on käytetty, ovat olleet loistavia, lahjakkaita ja erinomaisen hyviä. Vaikka niin kovasti tätä asiaa periaatteessa vastustankin enkä ymmärrä lakialoitteen sisältöä, mutta kun ed. Ojansuu puhui tässä asiassa ja perusteli, niin väitän, että hänen sädehtivä olemuksensa herkisti minutkin, että olen ajatellut kaunistaa omaa puheenvuoroani niin paljon, että en suoranaisesti tyrmää tätä asiaa, vaikka en olekaan sen puolesta.

Tässä erittäin hyvin on viitattu usean kerran niihin kokemuksiin, mitä kunnallisvaaleista tässä asiassa oli. Kyllä hyvin pitkälti on nähtävissä, niin kuin ed. Kankaanniemi ja ed. Oinonen puheenvuoroissaan toivat julki, että niin sanottua kierrätystä on selvästi nähtävissä. Kunnallisvaalien osalta media tiukkasi, paljonko vaalikulut olivat. Käsittääkseni sellaista talousväkeä ja talousneroja kunnanvaltuutetut yleensä olivat, mutta ainakin itselleni, vaikka liike-elämän puitteissa olen mainontaa jollakin lailla ainakin joutunut maksamaan, jäi sellainen vaikutelma, että lehdistö antoi valtavan tuen tai sitten lehti-ilmoitukset maksoi joku muu. Käytännössä ilmoitetut summat, mitä vaalikuluja oli olemassa, eivät olleet missään suhteessa mainontaan ja siihen selvästi käytettyyn rahamäärään.

Jos vaalirahoituksen julkisuus johtaa siihen, että valittu edustaja, edustipa sitten mitä tahansa ja olkoon missä vaaleissa tahansa, ohjautuu sille tielle, että hän ensi töikseen uransa alkuaikoina jo joutuu antamaan epärehellisen vastauksen, ettei poikkea merkittävästi kumpaankaan suuntaan, niin en voi muuta kuin todeta sen, minkä totesin jo silloin ensimmäisessä vaiheessa, kun tämä epäonnistunut laki vaalirahoituksen julkisuudesta tuli, että täysin epäonnistunut ja sinänsä hyljättävä koko esitys.

Kun ed. Oinonen muisti kerrata, että olimme ed. Oinosen kanssa äänestämässä sitä vastaan ja esittämässä sen kokonaan hylkäämistä, niin tulkoon vielä kerran tässä todettua, että mielestäni, jos eduskunta olisi ollut täysimääräisesti paikalla, kantanut ahkerasti vastuunsa, niin jää semmoinen vaikutelma, että ehkä olisi löytynyt riittävä enemmistö siihen asiaan sen hylkäämisenkin osalta. Mutta niin kovin paljon oli edustajia sillä kertaa juuri kaikkien muiden valtiopäiväkiireiden vuoksi poissa äänestyksestä, että jäi epäselväksi, mikä todellinen eduskunnan tahto oli olemassa. Siinä mielessä toivonkin, että tämä aloite etenee sellaiseen vaiheeseen, että tästä voitaisiin mitata oikein todellinen reilu eduskunnan tahto ja tätä kautta päästään näkemään se, onko eduskunta todella sitä mieltä, että tällaista lakia tarvitaan.

Se perimmäinen asia, mikä tässä kautta aikojen on hiertänyt ja mittasuhteissa hiertää edelleenkin: Siinä mielessä ed. Ojansuu on erinomaisen oikeassa, että summan kunnallisvaalien osalta pitää olla selkeästi pienempi, kuin tässä tämä 10 000 markkaa on ollut olemassa, ilmoitettava summa. Mutta toisaalta kansanedustajavaaleja ajatellen sen pitäisi mielestäni olla jopa korkeampi kuin 10 000 markkaa. Erityisesti eurovaaleja ajatellen, koska kysymys on silloin maan, koko Suomen, edusta, valittujen edustajien ilmoittamisrajan pitäisi olla selvästi korkeammalla kuin 20 000 markkaa, puhumattakaan presidentinvaaleista, missä tämä on aivan naurettavan pieni.

Ymmärrän kyllä, että koko julkisuuslaki on lähtöisin vihreästä eduskuntaryhmästä, ja kun katsoin viime presidentinvaalien alla vihreän puolueen presidenttiehdokkaan kampanjointia, niin vähän se taloudellisesti näytti sillä lailla hengettömältä, että siinä mielessä tämä asia kyllä tietysti niihin lukemiin passaa ja käypi. Mutta jos ajatellaan, että presidenttiehdokas lähtee liikkeelle tullakseen valituksi tasavallan presidentiksi, niin ei tällaisilla 10 000:n tai 20 000 markan rajoilla, niin kuin tässä nyt on olemassa, ole mitään tekemistä käytännön elämän kanssa, ei minkäänlaista. Kyllä sen rajan pitäisi olla 100 000 tai 200 000 markkaa, niin kuin aikaisemminkin tähän asiaan olen edellyttänyt. Silloin tällä olisi jotain lähtökohtaa, jotain näköarvoa olemassa, koska niitä ilmoitettavia rahoitustukijoita olisi selvästi riittävän paljon olemassa silloinkin, kun se raja olisi suuruusluokassa 100 000 taikka 200 000 markkaa.

Tämä järjestelmä nykyisellään ajaa nimenomaan siihen, että erityisesti kansanedustajavaaleissa edustajaehdokkaat joutuvat rakentamaan päälleen useammanlaista peitejärjestöä tai sitten puolueosastojen kautta kierrätetään, niin kuin kunnallisvaaleissakin oli nähtävissä. Ja se jos mikä luo kansaan sellaisen käsityksen, että nämä valitut päättäjät ovat keinottelijoita, kieroilijoita ja esiintyvät epärehdisti tässä asiassa ja mainonnan tukimarkkojen keruussa. (Ed. Huotari: Miksi ei ilmoita niitä suoraan?) — Tässä on sellainen kysymys ed. Huotari, että varsin hyvin ymmärrätte, että monelle on vähän kiusallista siellä Pohjois-Pohjanmaalla, (Ed. Huotari: Kainuussa!) kun joutuu tukemaan yhtä sun toista, usean puolueen ehdokasta, ja sitten joutuisi tähän julkisuusvalokeilaan, missä todettaisiin, että mainosmarkkoja on mennyt vasemmistoliitolle, demareille, keskustalaisille, kristillisille, kokoomukselle ja jollekin sitoutumattomalle vielä siinä välissäkin. On täysin luonnoton tilanne tällainen olemassa.

Mielestäni ne ehdokkaat, jotka tukea ovat saaneet tai tulevat saamaan, voivat olla tyytyväisiä, että saavat. Mutta pidän vain periaatteessa huolta siitä, etteivät nämä yksittäiset edustajaehdokkaat joutuisi tavallaan kyseenalaiseen valoon ja taistelemaan itse rahoituksensa suhteen. Tämä ei sinänsä mikään väärä asia ole, kun edustajanpalkkio on niin hyvä ja tietojen mukaan se on vielä nousemassa. Kyllä sieltä riittäisikin rahoitustuki omasta takaa. Siinä mielessä, ed. Huotari, ettei jäisi mitenkään väärää kuvaa, niin ei ole oma lehmä tässä asiassa ojassa, koska itse oman vaalikampanjani olen maksanut alusta loppuun saakka. Siihen ei ole valitettavasti tukea löytynyt, kun ei ole silloin uskottavuutta ollut. Ei sitä kyllä tosin ole kyseltykään, mutta ei ole ketään kiellettykään, ettei mukaan olisi voinut tulla.

Kun tiedän kuitenkin, että tavattoman paljon on eri etujärjestöjen ehdokkaita tavalla taikka toisella olemassa ja tukea pumpataan erilaisten, esimerkiksi ammattiosastojen kautta niin, että ne eivät suoraan tule ehdokkaan piikkiin eivätkä näkyviin, niin tässä asiassa olisi tavattoman paljon selkiyttämisen sijaa ja selventämisen sijaa, erityisesti rehellisempään suuntaan. Mutta tällainen onneton laki niin kuin vaalirahoituksen julkisuuslaki ei selvennä tässä yhteiskunnassa yhtään mitään. En tiedä, olisiko sitten järjestelmä parempi, jos se olisi vähän Venäjän-mallinen, jolloin todettaisiinkin, että eturyhmät maksavat ja hoitavat ehdokkaansa ja edustajansa sinne paikalle jollakin muulla voimalla kuin rahan ja julkisuuden voimalla.

Mutta mitä tulee ed. Esa Lahtelan toteamukseen, että voitaisiin käyttää niin, että yksi kuva ja yksi ilmoitus ja joitakin yhteiskuvia silloin tällöin, ei tämäkään välttämättä kansaa tähän asiaan aktivoi eikä oikein luo sellaista vaalitunnelmaa, niin kuin on ollut. Kyllä selvästi jään kaipaamaan niitä aikoja, kun itse olin sellainen kaasupullon kokoinen. Kun vaalit olivat tulossa, kansaa lämmitettiin, ei hiostettu, mutta lämmiteltiin ja kesyteltiin erilaisissa tupailloissa, vaalitapahtumissa, toritapahtumissa. Seurantalojen seinillä olivat sellaiset vaihtoehdot, mistä tulee parhaimpana mieleen, kun tässä ihan hiljattain näin erään vanhan vaalimainoksen, missä oli "Estä sosialismi, estä kommunismin nousu! Valitse maalaisliitto!". Tämä on sellainen, mistä tämä henki oli sellaisena olemassa, ja sitä luotiin niin, että kansa lähti äänestämään vaaleihin mukaan.

Herra puhemies! Tämä näin lyhyesti katsottuna tähän asiaan. Pidän koko lakialoitetta täysin turhanpäiväisenä, mutta toivoisin, että se perusteellisesti käsiteltäisiin ja sen käsittelyn perusteella myöskin täällä salissa hylättäisiin.

Leena  Rauhala  /skl:

Arvoisa puhemies! Pidän ed. Kirsi Ojansuun lakialoitetta ihan kannatettavana varsinkin, koska meillähän on vaalirahoitusta koskeva laki ja näen, että sitä tarvitaan. Mutta tämä suunta, mihin ed. Kirsi Ojansuu on kiinnittänyt huomiota, on tullut viime syksyisten kokemustenkin myötä. Hän perustelee hyvin lakialoitteessaan sitä, että vaalirahoituksen rajan alentaminen on perusteltua. Esimerkiksi ed. Toimi Kankaaniemi toi täällä esille, että totta kai me tarvitsemme laajempaakin analyysia siitä, mitä kaikkia ongelmia vaalirahoitukseen ja siitä ilmoittamiseen ja yleensä kaikkeen siihen, mitä vaaleissa tapahtuu, liittyy. Se tarvitsee suuremman remontin, ja mielestäni ed. Ojansuu tässä toi esille, että tämä koskettaa nyt tätä yhtä kohtaa eli rahoitusta. Pitäisin erittäin tärkeänä, että tämmöisessä toimikunnassa, mitä ed. Kankaanniemi esitti, tätä tarkasteltaisiin jatkossa laajemmin.

En halua yhtyä sellaisiin ajatuksiin, että lailla tuotetaan vain ongelmia tai että yleensä kaikkea sitä, mitä me teemme, kuitenkin kierretään. Kyllä toivoisin, että meillä sen verran eri virkamiestahoista ja myös poliittisesta tahdosta löytyy sellaisia keinoja, joilla nämä, mitä täällä on epäiltyinä asioina tuotu ja mitä varmasti on todellisuudessakin, kierrätykset ja muut, saataisiin pois. Muutenhan emme koskaan saa politiikkaan ja meihin politiikan tekijöihin uskottavuutta ja rehellisyyttä. Toivon siis, että tämä menee eteenpäin.

Leea  Hiltunen  /skl:

Arvoisa puhemies! Todella ymmärrän tämän lakialoitteen, mikä on tässä esillä, niin, että poistetaan ne epäkohdat, mitä siinä on todettu, kun on vasta uudesta, lyhyen aikaa voimassa olleesta laista ja sen sovellutuksesta kysymys. On nyt jo todettu, ettei suinkaan tätä lakialoitetta nyt tule ampua alas sen takia, että tämä olisi huono, vaan sitä tulee lähteä viemään eteenpäin. Tämän lakialoitteen yhteydessä selvitetään muutkin epäkohdat, mitä todella tähän uuteen lakiin, joka toukokuussa 2000 vasta astui voimaan, on tullut. Jokainen, joka meistä on ehdokkaana ollut ja täyttänyt lomakkeita, tietää, mikä se käytäntö on ollut, ja varmasti yksi jos toinen meistä on miettinyt, mitä korjattavaa voisi olla tämän lain kohdalla.

Erityisesti haluaisin tosiaan kysyä, miksi me pelkäämme avoimuutta, tämän rahoituksen avoimuutta. Mielestäni jokaisen äänestäjän, joka meitä on äänestänyt, vaalien jälkeen on syytä tietää, mistä se kokonaisuus muodostuu, kenen rahoituksella ikään kuin tuota työtä on tehty ja mikä on edustajan, ehdokkaan, oma panos ollut tässä työssä kaiken kaikkiaan.

Enkä todellakaan pidä oikeana sitä, että tällaisia erilaisia rahankierrätyskäytäntöjä harrastetaan nyt, vaan olisin viemässä pidemmällekin vaalirahoituksen tarkastelua ja erittäin lämpimästi kannatan lakialoitteen eteenpäinmenoa ja sen käsittelyä valiokunnassa perusteellisesti.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Olen ollut toisena allekirjoittajana viime kaudella lakialoitteessa, josta tämä laki kaiken kaikkiaan sai alkunsa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vaalirahoituksen avoimuus ja julkisuus on erittäin tärkeä asia.

Ed. S. Lahtela muisteli kultaista nuoruuttaan, jolloin asiat sanottiin reilusti ja suoraan ja niiden oikeilla nimillä. Tänä päivänä politiikka on tullut ympäripyöreämmäksi ja käytetään liikaakin niin sanottua teflonkieltä. Me politiikot näytämme aika paljon samanlaisilta, tuskin aina keskustalaisen ja vasemmistoliittolaisen puheita toisistaan ainakaan maakunnassa erottaa, niin paljon poliittiset näkökulmat ovat ehkä lähentyneet, tai sitten saattaa olla, että poliitikotkin ovat muuttuneet, että emme uskalla enää puhua niin reilusti asioiden oikeilla nimillä. (Ed. S. Lahtela: Taistellaan samoista sieluista!)

Ed. L. Hiltunen oli tyytyväinen siihen, että vaalien jälkeen kansalaisilla on oikeus tietää, mistä vaalirahoitus on tullut. Mielestäni kansalaisilla olisi oikeus tietää asia jo ennen vaalihetkeä, mutta koska siihen liittyy tiettyjä ongelmia, niin tällainen lainsäädäntö ehkä ei ole järkevää. Mutta kansalaisethan voivat nyt, kun tämä asia on nostettu tällä tavalla esille ja korostettu avoimuutta, kysyä ehdokkailta, mistä heidän rahoituksensa koostuu.

Tämä laki on ollut ensimmäisessä testissä kunnallisvaaleissa ja selkeästi on osoittautunut tarpeelliseksi. Esimerkiksi Helsingissä nähtiin selvästi, millä puolueilla ja kuinka paljon oli vaalirahoitusta yleensäkään käytettävissä. Se jo antaa fiksuille kansalaisille selkeän kuvan siitä, mihin politiikka kaiken kaikkiaan on menossa. Niillä puolueilla, joilla ei ole sellaisia yhteiskuntasuhteita, joilla voisi toimintaa rahoittaa, tai jotka eivät halua tai joiden yksittäiset ehdokkaat eivät halua sitoutua tai leimautua jonkin yrityksen tai jonkin muun tahon, esimerkiksi järjestön, ehdokkaaksi, on paljon heikommat mahdollisuudet tulla julkisuuteen kuin niillä, joiden kuvat ovat suurin piirtein jokaisessa lyhtypylväässä.

Yllätys minulle oli viime kunnallisvaaleissa se, että monetkaan kokoomuslaiset, jotka käyttivät kaikista eniten vaalirahoitusta, ainakin julkaistujen tietojen mukaan, eivät käyttäneet kovinkaan paljon omia rahojaan. Rahoitus tuli muualta, ja jos vaalirahoitusilmoituksessa ja sitten myöhemmin julkisuudessa näkyy, että kunnallisjärjestö esimerkiksi tai puolueosasto on tämän rahan lahjoittanut, olisi tietysti kohtuullista myös osallistua siihen keskusteluun, mikä vaalien jälkeen käydään, mistä sitten kunnallisjärjestö tai puolueosasto on rahansa saanut. Käsittääkseni ne ovat julkisia tietoja, koska puolueet ovat julkisen rahoituksen piirissä. Siinä mielessä rahan kierrättäminen puolueosaston kautta ei ehkä sitten kuitenkaan onnistu kovinkaan pitkälle. Toivon, että tämän lain kautta nimenomaan pystyttäisiin menemään siihen, että kerrottaisiin kansalaisille asiat niin kuin ne ovat.

Mitä häpeämistä vaalirahoituksessa yleensäkään voi olla? Minä en voi sitä ymmärtää. Itse olen saanut vaalirahoitusta järjestöiltä, muun muassa työnantajalta, josta olen virkavapaalla. En häpeä ollenkaan ilmoittaa sitä, että olen vaalirahoitusta saanut. Kunnioitan tosi paljon ed. Kari Uotilaa, joka vuoden 95 vaaleissa, jolloin vaalirahoituksesta ei kovinkaan paljon keskusteltu, ilmoitti, että eräs yksityinen yritys on tukenut häntä huomattavalla summalla. Luulen, että kansalaiset loppujen lopuksi arvostavat tällaista avoimuutta, ja luulen, että tämä vaalirahoituslaki kaiken kaikkiaan vie kehitystä tähän suuntaan.

Kunnallisvaaleissa todettiin paljon ongelmia nykyisessä lainsäädännössä. Ehkä yksi ongelma oli se, että esimerkiksi kotikaupunkini lakimies ja muutamat muutkin virkailijat, jotka ehkä olisivat tienneet asiasta, silloin kun ilmoitukset piti jättää, kaikki olivat sattumalta lomalla, eli ei ollut ketään, joka olisi pystynyt sanomaan, miten lomake pitää täyttää. Sehän oli sitten mielenkiintoista, kun lehdestä kaikki tietysti innokkaina katsoimme, minkä verran kukin oli käyttänyt vaalirahaa, ja tuntui, että sitä ei ole käyttänyt juuri ollenkaan kukaan. Kuitenkin ilmoituksia oli lehdissä ollut. Ongelma oli se, että lomake oli niin epäselvä, että siinä ei selkeästi sanottu, paljonko esimerkiksi yhteisilmoituksiin on käytetty rahaa ja paljonko kyseisen henkilön osuus yhteisistä ilmoituksista on ollut.

Itselläni oli ongelma, koska käytin enemmän sponsorointiin rahaa eli rahoitin yhteisiä ilmoituksia enemmän kuin itse käytin henkilökohtaisiin ilmoituksiin rahaa, ja mietin, pitäisikö minun nämä sponsoroidutkin rahat ilmoittaa vaali-ilmoituksessa. Pistin sitten muihin tietoihin tämänkin tiedon, ettei ilmoitus olisi tullut väärin täytettyä.

En usko, että rahan kierrätys pitemmällä tähtäimellä onnistuu. Kansalaiset kyllä pitävät siitä huolen, mikäli yleensäkään ovat kiinnostuneita äänestämään vaaleissa. Mielestäni pitäisi olla paljon huolestuneempi siitä, että äänestysaktiivisuus pysyisi mahdollisimman korkealla. Omalla paikkakunnallani tapahtui sellainenkin ihme, että yksi maakunnan johtavista poliitikoista ilmoitti julkisesti, että hän ei tule ilmoittamaan omaa vaalirahoitustaan, koska laki on niin huono eikä hän ymmärrä tällaista lainsäädäntöä ollenkaan. On mielenkiintoista sitten nähdä, mitä kansalaiset tästä myöhemmin ajattelivat. Ehkä se oli kiukuttelua joistakin määrätyistä asioista.

Uskon kuitenkin, että opimme elämään tämän lain kanssa, kaikki nekin, jotka eivät tätä voi hyväksyä. Mutta ed. Ojansuun tekemä lakialoite, jossa esitetään muutoksia lakiin, on mielestäni kannatettava. Porrastus lienee paikallaan juuri siitä syystä, että esimerkiksi kunnallisvaaleissa omalla paikkakunnallani yhdelläkään ehdokkaalla ei ollut edes kokonaisbudjetti yli 10 000:ta markkaa. Tämä ei ole minusta tämän lainsäädännön suurin ongelma. Tässä on muutamia muitakin. Mielestäni ohjeistuksellakin voidaan joitakin asioita korjata. Olen tyytyväinen, että tällainen lainsäädäntö kaiken kaikkiaan on saatu aikaan. Se on tärkeää avoimuuden yhteiskunnassa.

Erkki Kanerva /sd:

Arvoisa puhemies! Silloin kun vaalirahoituslaki oli lähetekeskustelussa, olin työhuoneessani kirjoittamassa seuraavan viikon kolumnia enkä aikonut osallistua koko keskusteluun. Mutta kun täällä edustaja antoi kolmannen kuulemani erilaisen selityksen vaalirahoituksestaan, osallistuin silloin keskusteluun.

Nyt oli tilanne sama, kun ed. Seppo Lahtela aloitti niin, että valittu valtuutettu joutuu ensimmäisenä — ei hän käyttänyt sanaa spekulointi eikä manipulointi — valehtelemaan. Sitten hän käytti peitejärjestö-ilmaisua. Sitten hän sanoi, että se luo sellaisen käsityksen, että poliitikot ovat keinottelijoita, joutuvat kyseenalaiseen valoon. Lopuksi hän sanoi, että selkeyttämisen sijaa on, ja rehellisyyden suuntaan. Kiipesin taas tänne ylös puolustamaan ed. Kirsi Ojansuun esitystä niillä perusteilla, jotka hän on siihen esitykseen kirjoittanut. Nimittäin ilmoitti kunnanvaltuutettu tai kansanedustaja mitä tahansa, hakatut hehtaarit ainakin tiedetään, jos kantohintaa ei tiedetäkään.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Kirsi Ojansuuta voi kiittää siitä, että hän on aloitteellaan saanut aikaan vilkkaan keskustelun, jossa mielipiteet sinkoilevat asiassa hyvinkin laaja-alaisesti, ja samalla kyseinen laki, johon lakialoitteella tähdätään, vaalirahoituksen ilmoittamisesta, on saanut eri tavoin runsastakin kritiikkiä osakseen. Muun muassa ed. Huotari toi esille eräitä näkökohtia, jotka osoittivat, että tämä laki ei ole toiminut sillä tavalla kuin varmasti lainsäätäjät ja alun perin aloitteen tehneet olisivat halunneet.

Mielestäni tässä on hyvinkin laaja-alaisesta asiasta sinällänsä kysymys. Kysymys on siitä, millä tavalla me suhtaudumme politiikkaan yleensä. Millä tavalla me suhtaudumme kaupallisuuteen, mainostamiseen ja siihen, että nämä molemmat liittyvät yhteen.

Ihan mielelläni kannattaisin ed. Esa Lahtelan ajatusta, että olisi vain yksi mainos ja sekin saisi mielestäni olla vain virallinen kunnan keskusvaalilautakunnan ehdokaslistojen yhdistelmä eikä mitään muuta. Se olisi minusta se kaikkein tasapuolisin tapa. Lailla kiellettäisiin kaikkinainen vaalityö, kiellettäisiin kotiin jaettavat vaalimainokset. Rangaistuksen uhalla pyydettäisiin toimittamaan viranomaisille, jos joku on laittanut vaalipostia, vaalikirjeitä, vaalibrosyyreitä, vaalilehtiä. Lailla kiellettäisiin poliittiset tilaisuudet. Silloin olisi ehkä hyvin tasapuolista, kun olisi vain se virallinen ilmoitus. Sitten voitaisiin vielä pohtia, onko siinä mahdollisesti valokuva vai olisiko se vain pelkkä ehdokkaan nimi ja kaksi ammattia enimmillään ja numero. Se olisi ehkä tasapuolinen.

Kyllä kokonaisuudessaan ehdokkaat ovat hyvin erilaisessa asemassa vaalitaistelua kaupallisessa vaalissa käydessään riippuen siitä, kenellä on omaa rahaa, kuka rohkenee ottaa oikein rajusti velkaa, kuka rohkenee uhrata omaisuutensa vaalityöhön, kuka joutuu ottamaan, kuten allekirjoittanut, paljon palkatonta virkavapaata vaalityötä varten. Siinä tulee taloudellisia menetyksiä ja uhrauksia vaaleja varten vaalityöhön, mutta se ei näy missään.

Kun kysytään, paljonko rahaa on vaalityöhön pannut, niin joudun ihmettelemään, mitenkä ilmoittaa vaikkapa viime eduskuntavaaleista, että olin palkattomalla virkavapaalla muutaman kuukauden. Menetin siltä ajalta tulevan palkan. Pitäisikö minun lain mukaan tuokin ilmoittaa, että olen itse menettänyt ansiota tietyltä ajalta. Tämä on hyvin monitahoinen kysymys, millä tavalla vaaleja käydään.

Sitten voidaan tulla siihen kysymykseen, että jos jokin mediaväline, maakuntaradio, kaupallinen radio, lehti, ryhtyy ajamaan jotakin ehdokasta läpi tai vastaavasti suhtautumaan kielteisesti toiseen, (Ed. Huotari: Tai Ilta-Sanomien lööppi!) millä tavalla se vaikuttaa.

Eri puolueilla on tietynlaiset käytännöt. Jotkin puolueet vaativat ehdokkailta rahaa vaalityöhön, jotkin puolueet ilmeisesti kustantavat ehdokkaitten vaalityön. Jos on puolue, joka on vaaliliitossa, ja sillä on vaalipiirissä yksi ehdokas, sitten puolue tekee ehdokkaan vaalityön. Sitten tulee se kysymys, mistä puolue saa nämä rahat. Tämä on erittäin monitahoinen kysymys.

Ymmärrän, että laki, joka viime keväänä säädettiin, hyvin kapealta osa-alueelta pyrkii tirkistelemään vaalirahoitusta ilman, että laajat kokonaisuudet tulevat esille. Valitettavasti siinä eivät tule esille edes kokonaissuuntaukset, vaan ehdokas, joka yksityisesti poloisena koettaa työtä tehdä, joutuu moniin ongelmiin.

Entistä suuremmalla syyllä näen, että niin hyvää kuin tuolla lailla on tarkoitettu, ikävä kyllä nuo tarkoitukset eivät toteudu. Pitäisi olla paljon selkeämmät toiminnan ohjeet. Silloin se olisi ehkä vain se yksi virallinen ilmoitus, jonka keskusvaalilautakunta laittaa, ja mitään muuta ei saisi olla. Sitten tullaan kysymykseen, onko vaalitaistelua, ovatko ne vapaat vaalit. Tämä on kaupallisuuden ja vaalityön suhde. Jos olisi vain se virallinen ilmoitus, kysytään, miten siinä taas ehdokkaitten tasapuolisuus toteutuu. Kyllä tämä on hyvin monimutkainen kysymys. En tiedä, mikä tähän olisi pätevä lääke. Ainakaan nykyinen laki ei ole toimiva, eikä ikävä kyllä tällä aloitteellakaan sitä toimivaksi saada.

Se on toki ymmärrettävää, kuten ed. Ojansuu toi esille, että kunnallisvaaleissa 10 000 markan budjetteja on ollut perin harvoilla tyypillisissä kunnissa, eli jos niitä halutaan esille ottaa, silloinhan tuon summan pitää pienemmän olla. Mutta näen, että laki ei ole toimiva. Näin ollen tästä on laajalti keskusteltu ja tätä on kritisoitu.

Paljolti on kysymys myöskin siitä, että kansa puhuu puoluetukea vastaan. Kansa ei tajua sitä, että yhteiskunnallinen toiminta vaatii omat rahansa. Kansa on kriittinen. Jälleen sanoisin, että kansa kyllä tietää tässäkin asiassa.

Aikanaan puoluetukea kannattaneet kansanedustajat, silloin kun se tuli, perustelivat, että se olisi tietyllä tavalla julkinen rahoitus, jolla yhteiskunnallista toimintaa demokraattisessa maassa harjoitetaan. Mutta taas voidaan sanoa, että sitäkin saavat ne, jotka ovat vallassa. Ne, joilla on vahva eduskuntaedustus, saavat sen mukaan puoluetukea, ja taas jotkut kriittiset ryhmät, jotka haluaisivat nousta, eivät saa sitä. Tämä on kyllä kaikkiaan hyvin ongelmallinen kenttä, johon mitään yksioikoista selontekoa ei valitettavasti parhaimmillakaan yrityksillä voi löytää.

Kirsi Ojansuu /vihr:

Arvoisa puhemies! Kiitokset kaikista käytetyistä puheenvuoroista. Niistä saa hyvän käsityksen siitä problematiikasta, jossa liikumme, kun puhumme rahasta ja edustuksellisesta demokratiasta.

Yleisenä kommenttina sanoisin ylipäätään, että ei ole olemassa mitään lakia, jota ei voisi kiertää tavalla tai toisella. Silloin me eläisimme totalitarismissa, diktatuurissa, jos meillä olisi aukottomia lakeja. Kun siihen vedotaan muun muassa tässä kysymyksessä, ei nähdä sitä lain henkeä. Halutaan löytää ikään kuin selityksiä sille, miksi asiaa ei pitäisi tuoda niin läpinäkyväksi kuin mahdollista, eli rahan ja demokratian suhdetta. Jos on epäkohtia, miksi nostaa kädet pystyyn, jos samanaikaisesti ikään kuin tuodaan esille, että kuitenkin rahalla on suuri valta? Siinä on jotain erittäin hämärää. Joko omaatuntoa silitetään tai halutaan olla näennäisesti reaalipoliitikkoja.

Olen ihan samaa mieltä siinä, mitä ed. Toimi Kankaanniemi sanoi, että tämä on kevyt ja heikko laki. Siinäpä se. Se on aivan totta. Kun me otimme ensimmäisen askelen siihen suuntaan, että tästä tehtiin laki, oli ehkä helpompi saada se läpi, kun se tehtiin näin. Mutta varmasti tämä ei ole viimeinen askel, vaan tämä lakiesityskin olkoon askel siihen suuntaan, että sitä nyt kokemusten myötä korjataan.

Mietin sitä, että jos puhutaan tirkistelylaista, se sanana jo herättää hyvin paljon epäluuloja. Mitä peiteltävää silloin on, jos nähdään, että kun tosiasioita tuodaan päivänvaloon, on jotain tirkisteltävää, ikään kuin jotain salaperäistä, ikään kuin jotain salailtavaa, epämiellyttävää? Sitten sanotaan, että se vaikeuttaa ehdokkaiden saantia. Tämä on mielenkiintoista. Kävin yhden kollegan kanssa hyvän keskustelun, kun kysyin häneltä allekirjoitusta. Hän sanoi, että jo viime syksynä tämä laki aiheutti ongelmia siinä, että ei tullut rahoittajia, koska nämä pelkäsivät tätä lakia. Minä sanoin, että no, onko kysymys yksinkertaisesti siitä, että he eivät halunneet rahoittaa ylipäätään. Minä taas väitän, että kysymys on siitä, ettei haluta rahoittaa ylipäätään ehdokasta tai politiikkaa. Samalla lailla kuin ed. Huotari sanoi, kunnioitan sitä, että kun kollegamme Kari Uotila tuli valituksi eduskuntaan, hän reilusti ilmoitti rahoittajansa. Siinä on selkärankaista toimintaa. Se herättää luottamusta eikä se, että selitellään, että emme me ilmoita, kun rahoittajamme eivät haluaisi sitä, tai sitten se, kun eräs kollegamme sanoi, että niin, viime syksynä tämän lain seurauksena lehdistä sai lukea, kuka ketäkin oli tukenut. Mutta se on osa tätä lain henkeä nimenomaan, että olkoot myös rahoittajat suoraselkäisinä. Minusta se on sitä. Ainakin sanon itse kaikille, jotka pienilläkin summilla tukevat minua, ihan selkeästi, että vaalirahoituksen aion julkistaa ja se tulkoon kaikkien tietoon. He ovat sen takana silloin. Elikkä meidän omaksi vahingoksihan se tulee, jos emme toimi lain hengen mukaisesti.

Aivan niin kuin ed. L. Hiltunen sanoi, miksi pelkäisimme avoimuutta. Siitähän tässä perimmältään on kysymys. Täytyy sanoa, että tämän keskustelun perusteella on erittäin mielenkiintoista nähdä, mitä sitten puhutaan, kun tullee laki kansanedustajien lahjonnasta, jossa on mitä suurimmassa määrin kysymys nimenomaan rahasta ja meidän asemastamme ja rahan kytköksistä. Mitä silloin puhutaan ja mitä verukkeita silloin nostetaan esille, että kyseistä lakia ei hyväksyttäisi?

Seppo  Lahtela  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kellon jo näin myöhäisiltaa osoittaessa, yli 22:n, tässä oli ed. Ojansuun mielenkiintoinen näkemys kansanedustajien lahjonnasta. Kyllä minusta kuitenkin tuntuu, että normaalirivikansanedustajaa erittäin vähän lahjotaan. Valitettavasti Suomen kansa luottaa sen verran vähän edustajiinsa, ettei katso sen lahjonnan menevän sellaisena perille, että sillä olisi jotakin merkittävää hyötyä.

Mutta kun on todettu tässä asiassa useassa puheenvuorossa, että ehdokkaitten saanti on vaikeata, niin luulen niin, että ainakin eduskuntavaaleissa ehdolla olevat luulevat, että ehdokkaita on liikaakin. Siinä mielessä tässä on myöskin toinen näkemys tältä toiselta rintamalta olemassa.

Kun ed. Huotari ansiokkaassa puheenvuorossaan totesi, että ei yleensä raha ratkaise, vaan ehdokkaat, niin luulen, että sitä voisi vähän täydentää, että raha ei yksin ratkaise, vaan ehdokkaiden erinomaisuus on se, joka johtaa siihen, ketkä tulevat valittua ja ovatko parhaat voimat liikkeellä ja paikalla olemassa. Luulen niin, että raha auttaa siihen, että parhaat tulevat valittua ja vähemmän uskottavat jäävät valitsematta.

Kaiken kaikkiaan, herra puhemies, toteaisin, että Suomessa on erinomainen asia, että näin voimme keskustella rahoituksesta ja kuitenkin elää samalla vapaita vaaleja. Se takaa kansallisen demokratian.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Ettei jäisi eduskunnan pöytäkirjoihin mielestäni väärää todistusta siitä, mitä olen sanonut rahan vaikutuksesta demokratiaan tai siihen, ratkaiseeko raha vai ei, niin olen sitä mieltä, että raha voi joissakin tapauksissa ratkaista. Mikäli esimerkiksi eduskuntavaaleissa jollakin henkilöllä on 150 000 markan ja toisella 10 000 markan budjetti, voi olla, että 10 000 markan budjetilla oleva henkilö ei saa sellaista näkyvyyttä, ellei hän ole muuten julkisuudessa joko ammattinsa tai luottamustehtävänsä tai jonkin kilpailun johdosta ollut. Eli kyllä mielestäni raha voi määrätyissä tilanteissa myös ratkaista sen. Siinä mielessä onkin hyvä nähdä vaalirahoituksen kautta, tuleeko raha omasta pussista, onko henkilö aidosti niin innokas tulemaan valituksi kyseisissä vaaleissa, että hän itse rahoittaa, vai onko joillakin tahoilla kovinkin suuri intressi saada tämä ehdokas läpi ja mahdollisesti omia ajamiaan asioita. Olisi mielenkiintoista nähdä, paljonko esimerkiksi Kaupan Keskusliitto on vaalirahoittanut nykyisiä kansanedustajia. Nimittäin semmoisella innolla täällä on liikeaikalakia viety läpi joidenkin ehdokkaiden taholta.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kyllä varmasti on, kuten ed. Huotari sanoi, rahalla vaikutusta valintaan. Siksi olisi kaikkein parasta, että kaikkinainen vaalimainonta kaikissa muodoissaan olisi kiellettyä. Hyvin lämpimästi tätä kannattaisin. Se toisi tietyllä ulottuvuudella tasapuolisuutta. Mutta jos joku on urheilussa tai kauneuskilpailuissa tai joissakin muissa merkittävissä vastaavan kaltaisissa menestynyt, hän on taas jollakin muulla tavoin näkynyt. Jokin muukin pitäisi sitten rajoittaa. Valitettavasti tällaisia eriarvoisuustekijöitä on. En tiedä, millä tavalla saataisiin niin tasapäinen joukko, että puhtaasti oletetut parlamenttikyvyt tulisivat esille.

Ongelmakenttää tässä on. Toivottavasti käytäntö löytää, olkootpa lait mitkä hyvänsä, aina parempia ja parempia muotoja, ja sillä tavalla eduskunta ja luottamuspaikat kunnissa saisivat kyvykkäitä henkilöitä.