Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kiitos aluksi tästä oikeusasiamiehen kertomuksesta, jolle perustuslakivaliokunta on antanut mietinnön. Tässä on kattavasti kerrottu yhteiskuntamme hallintomenettelyyn liittyvästä valvonnasta, joka on välttämätöntä oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien kannalta.

Suomalaiseen hallintokulttuuriin kuuluu, että voimme luottaa viranomaistoimintaan, ja Suomessa on moni asia paremmin kuin Euroopan unionin alueella keskimäärin, ainakin hallintomenettelyssä, johon ilmeisesti tällaista hallintomenettelylakia tai -asetusta sorvataan. Joskus kuitenkin oikeusloukkauksia sattuu. Jos niitä ei voi estää, ne pitää hyvittää, näin sanotaan kertomuksessakin, ja näitten oikeus- ja hyvinvointivaltion arvojen turvaamiseksi meillä on mahdollista kannella eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kertomuksesta havaitaan kuitenkin, että kanteluiden määrä ei ole vähentynyt, käsittelyaikakin on vain osittain nopeutunut.

Oikeusvarmuuden parantamiseksi esitän taas, kuten aiemminkin, ajatuksen perustuslakituomioistuimesta, jota perustelen sillä, että kokeneet asianajajat esittävät kritiikkiä nykykäytännölle ja myös kansalaisyhteiskunta tähän ottaa kantaa ajoittain. Useassa Euroopan maassa perustuslakituomioistuin on. Jotain korvaavaa tai vastaavaa Suomessa on jo olemassa. Eduskunta hyväksyi keväällä 2011 lain, jonka mukaan eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian yhteyteen perustetaan itsenäinen ja riippumaton ihmisoikeuskeskus, jolla on ihmisoikeusvaltuuskunta. Toivon, että nämä instituutiot myös voivat pohtia vaikkapa sen perustuslakituomioistuimen mahdollisuutta tai muutoin vastata esiintyviin ongelmiin.

Perustuslakivaliokuntamme tekee toki hyvää työtä, mutta valvontaan sen mahdollisuudet ovat rajalliset. Tuomioistuimen työ olisi vaalikausien välillä keskeytymätöntä eikä olisi niin poliittisesti valittu kuin nyt. Arvostan perustuslakivaliokunnan työtä, eikä sitä oikeuskirjallisuudessa ole kattavasti eikä liioin arvosteltu, mutta saamme edelleen huomautuksia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta pitkistä oikeusjuttujen käsittelyajoista, ja Euroopan unionikin on liittynyt tähän ihmisoikeussopimukseen.

Virkasyyte on ankarin oikeusasiamiehen toimenpiteistä. Hän voi kuitenkin olla nostamatta syytettä, vaikka valvottava on menetellyt lainvastaisesti tai jättänyt velvollisuutensa täyttämättä. Oikeusasiamiehen keinot eivät siis ole sangen järeitä, ja eihän oikeusasiamies voi kumota tuomioita.

Oikeusasiamiehen "ei anna aihetta" -päätöksiä pitäisi vähentää. Tarkoitan siis sitäkin, että kanteluiden määrä on lisääntynyt. Tämä nostaa esiin kysymyksen siitä, noudatetaanko meillä laintarkasti säätämiämme pykäliä vai onko käytännöissä jotain sellaista, mikä saa aikaan suuren kanteluiden määrän ja samalla tyytymättömyyden hallintoamme kohtaan, vai onko hallintomenettelymme jostakin syystä heikentynyt, ovatko viranomaisten resurssit riittävät vai onko meillä ristiriitaista lainsäädäntöä. Mielestäni pelkästään valittamisen halusta kansalaiset eivät valita tai pelkästään lisääntyneen valveutumisen vuoksi.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa herra puhemies! Jokin aika sitten täällä eduskunnassa käsiteltiin oikeuskanslerin kertomusta. Nyt meillä on vuorossa eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2011.

On hienoa, että meillä on kaksi viranomaista, joiden puoleen kansalaiset voivat kääntyä silloin, kun kokevat, että heidän oikeuksiaan loukataan. Menettelyt ovat yksinkertaisia, kevyitä ja halpoja. Kansalaiset eivät tarvitse lakimiestä avukseen välttämättä silloin, kun kantelevat oikeuden loukkauksista näille viranomaisille.

Aivan kuten edustaja Mattila äsken totesi, olen samaa mieltä, että Suomessa meillä pitäisi olla perustuslakituomioistuin, kuten monissa muissa Euroopan maissa. Uskon, että se on tavoite, johon meidän pitää pyrkiä tulevien vuosien aikana, että saisimme nämä perustuslakitulkinnat ammatti-ihmisten käsiin yksinomaan, että siinä ei olisi politiikkaa mukana millään tavalla.

Arvoisa puhemies! Viime päivinä olemme saaneet lukea uutisia siitä, että tulevaisuudentutkija, filosofi Pekka Himanen on saanut noin 700 000 euron hintaisen selvityksen tehtäväkseen ilman normaalia kilpailuttamista. Ilmeisesti valtiovarainministeriöllä on tässä tilauksessa sormet pelissä, vaikkakin maksumiehiä ovat Sitra, Tekes ja Suomen Akatemia, joka on joutunut leikkaamaan muista tutkimushankkeista rahaa viime aikoina. On valitettavaa, jos hankintalakia ei noudateta vaan sitä kierretään näin merkittävissä tilauksissa ja ennen kaikkea jos olisi ollut vaikka pätevämpiä asiantuntijoita, jotka olisivat voineet osallistua tähän selvitystyöhön, joka nyt on tilattu. Onneksi kuitenkin meillä eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri tutkivat kansalaisilta tulleita valituksia tästä hankintamenettelystä ja saadaan varmaan jossakin aikataulussa ratkaisut myös siihen, onko menetelty laittomasti tässä hankintatapauksessa.

Arvoisa puhemies! Sananvapauden loukkaukset ovat hyvin valitettavia demokratiassa. Tässä eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa sivulla 49 on kuvailtu tapaus Reinboth ym. Tammikuussa 2011 on Euroopan ihmisoikeustuomioistuin todennut, että Suomen valtio on syyllistynyt sananvapauden loukkaukseen. Tässä tapauksessa oli kysymys siitä, että sanomalehdessä oli julkaistu kaksi artikkelia toisen sanomalehden yksityisyyden loukkauksesta käräjäoikeudessa saamasta sakkorangaistuksesta. Kotimaiset tuomioistuimet tässä tapauksessa katsoivat, että toista sanomalehteä koskenut myöhempi uutisointi on loukannut saman henkilön yksityisyyttä, ja tuomitsivat sanomalehdet ja sen toimittajat sakkorangaistuksiin ja maksamaan korvauksia peräti 27 000 euroa. Tästä päätöksestä on valitettu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, joka sittemmin kumosi tämän tuomion ja määräsi valtion korvaamaan valittajayhtiölle koituneet vahingot runsaalla 29 000 eurolla ja oikeudenkäyntikuluja vielä 8 000 euroa päälle. Se on ihan hyvä, että tämä tapaus vietiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen ja saimme sitä kautta myös selkeää rajanvetoa sananvapauden loukkaustapauksiin.

Toistuvasti näissä kertomuksissa on huomioitu se, että meidän oikeudenkäynnit kestävät kohtuuttoman pitkän aikaa. Esimerkiksi on otettu talousrikosoikeudenkäynti, joka kesti 8 vuotta, ja valtio määrättiin maksamaan valittajalle kärsimyskorvausta 3 000 euroa. Toisessa tapauksessa taas talousrikosoikeudenkäynti kesti yhdessä oikeusasteessa yli 6 vuotta ja 4 kuukautta ja valtio velvoitettiin maksamaan 5 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja 1 683 euroa.

Meillä on myös ollut paljon oikeudenkäyntejä, jotka ovat hyvin kalliita ja pitkäkestoisia veronmaksajille, ja niistä otan yhden esimerkin liittyen tähän ruandalaispastorin Bazaramban oikeudenkäyntiin, jota on Afrikan maaperällä käyty kahteen otteeseen: ensin Porvoon käräjäoikeus oli siellä ja sitten sen jälkeen hovioikeus, ja syytetty Bazaramba istui Vantaan vankilassa, koska ei sinne häntä pakotettu lähtemään lentopelon vuoksi. Tämä oikeudenkäynti erityisesti on ollut todella kallis, ja monesti pohdin sitä, onko se saavutettu hyöty kaiken kaikkiaan kaikkien niiden menetettyjen miljoonien eurojen arvoinen. Joskus tuntuu, että talonpoikaisjärkeä pitäisi käyttää näissä oikeusjutuissa, että ei mentäisi niin pitkälle kuin tässä tapaus Bazarambassa on menty.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Nyt olemme jatkamassa oikeusasiamiehen kertomuksen käsittelyä. Keskustelu alkoi jo noin puolitoista viikkoa sitten pidetyssä eduskunnan täysistunnossa. Haluan heti alkuun kiittää herra oikeusasiamiestä siitä, että hän tuolloin osallistui keskusteluun ja perusteli omalta kannaltaan erittäin hyvin juridisesti ne perusteet, jotka olivat olleet taustalla hänen tunnetulle päätökselleen kieltää näiden niin sanottujen tarkkailuhaalarien käyttö vankiloissa, ja haluan myös osoittaa kiitokseni oikeusasiamiehelle siitä, että hän tälläkin erää on mukana ainakin osallistumassa tähän keskusteluun.

Vaikka oikeusasiamies on hyvin sekä täältä eduskunnan puhujapöntöstä että myös kertomuksessaan perustellut omat kantansa muun muassa vankihaalariasiassa ja eräissä muissa vankeja koskevissa ratkaisuissa, niin rohkenen kuitenkin olla hänen kanssaan eri mieltä.

Mitä ensinnäkin tulee näihin tarkkailuhaalareihin, herra oikeusasiamies sanoi edellisessä keskustelussa, että ei ole esitetty näyttöä siitä, että muut keinot ruumiinsisäisesti kuljetetun huumeen paljastamiseksi eivät olisi yhtä tehokkaita kuin nämä tarkkailuhaalarit, ja että tarkkailuhaalareihin on päädytty sen vuoksi, että ne ovat vankilan vartijoille helpompi keino valvoa huumeiden kuljetusta. Olen keskustellut tästä asiasta käytännön miesten — siis vartijoiden, en vankien — kanssa, ja he ovat kyllä oikeusasiamiehen kanssa eri mieltä. En mene tarkemmin täältä arvokkaasta puhujapöntöstä tähän anatomiaan, mutta he ovat vakuuttaneet, että esimerkiksi videolla tapahtuva valvonta, vaikka se kestäisi 24 tuntia vuorokaudessa, tai sitten jälkeenpäin tapahtuva videonauhojen katselu ei ole yhtä tehokas keino saada tämä huume talteen kuin ovat nämä tarkkailuhaalarit. Nyt pitää muistaa, että kysehän on grammoista, ei kiloista, mitä siellä takapuskurissa tai mahassa huumetta kuljetetaan. Sairaalaan vieminen olisi varmasti yhtä tehokas keino, mutta on aina turvallisuuden kannalta vähän arveluttavaa lähteä vankia kuljettamaan kaupungille sairaalaan, ja siellä tapahtuva röntgen ja erilaisten lääkeaineiden käyttäminen ei nyt välttämättä nekään ole kovin, sanoisiko nyt, vankiystävällisiä tapoja tätä asiaa selvittää.

No, eduskunnan oikeusasiamiehen tunnetun ratkaisun ja Rikosseuraamuslaitoksen päätöksen jälkeen on nuori, tarmokas kansanedustaja Heikki Autto kerännyt täällä eduskunnassa yli sata nimeä aloitteeseen, jolla halutaan lakia muuttaa niin, että nämä niin sanotut tarkkailuhaalarit sallitaan. Samoin oikeusministeriö on eilisenä päivänä antanut tiedotteen, jossa se kertoo selvittävänsä näiden tarkkailuhaalarien käyttöönoton siinä yhteydessä, kun vankeuslakia joka tapauksessa ollaan parhaillaan uudistamassa, ja tavoitteena on, että uudistus saatettaisiin eduskunnan käsittelyyn jo ensi syksynä.

Sivumennen sanoen olen kuullut, että sitä mukaa kuin oikeusasiamies ottaa näitä kantojaan, joilla korostaa vankien oikeuksia siihen sun tähän, tässä oikeusministeriön valmistelussa lisätään sitten tähän vankeuslakiin yhä uusia pykäliä, jotta voitaisiin sallia sellainen järkevä toiminta vankiloissa, joka oikeusasiamiehen mielestä ei tällä hetkellä ole sallittua. Nämä vankihaalarit ovat siitä yksi esimerkki.

Sitten on vielä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Sinnehän vangit ovat kannelleet tästä kauheudesta, ja jos Euroopan ihmisoikeustuomioistuin menee ja kieltää nämä tarkkailuhaalarit, minulle se kertoo lähinnä siitä, miten kauaksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on etääntynyt ihmisten arjesta.

Herra puhemies! — Valitan, että puheenvuoroni vähän kestää. — Se asia, mistä haluan oikeusasiamiehen kanssa olla eri mieltä, on — ja nyt tulee sitaatti hänen viime keskustelussa käyttämästään puheenvuorosta — tämä lähtökohta, jossa hän sanoo: "- - vankien osalta kaikista sellaisista perusoikeusrajoituksista, jotka eivät suoraan johdu vapaudenmenetyksestä, on säädettävä sellaisella eduskuntalailla, joka täyttää kaikki perusoikeusrajoituksille asetettavat hyväksyttävyys-, täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimukset." No, tämä oikeusasiamiehen mainitsema lähtökohtahan löytyy vankeuslaista ja tuntuu yhtäältä itsestään selvältä, mutta jos sitä tulkitaan hyvin tiukasti ja jos jätetään huomiotta se, että vankiloiden toiminnan järjestäminen käytännössä aina edellyttää tiettyjä rajoituksia vankien oikeuksiin ja että vankilan toiminnan järjestäminen järkevästi, turvallisesti ja asianmukaisesti aina edellyttää tällaisia rajoituksia, jos tätä ei oteta lainkaan huomioon, niin silloin näissä tulkinnoissa joudutaan kyllä aikamoisiin umpikujiin.

Herra puhemies! Otan tästä muutaman esimerkin. Kysyin jo viime keskustelussa herra oikeusasiamieheltä ja toistan kysymykseni: missä on säädetty, että vankien sellien ovet saadaan yöllä pitää kiinni? En löytänyt tästä vankeuslaista, jota vähän vilkaisin ja joka on valtavan pitkä, yli 20 lukua, joka luvussa useita pykäliä, joka pykälässä useita momentteja, joka momentissa useampia kohtia, säädöstä siitä, että sellien ovet saadaan pitää suljettuna öiseen aikaan. Missä tämä säädös on annettu? Jos murhamies haluaa yöllä lyödä korttia raiskaajan ja pankkirosvon kanssa, niin mistä löytyy se säädös, joka kieltää tämän eli pakottaa hänet suljettuun selliin, joka ei juurikaan sen suurempi ole kuin kansanedustajan työhuone?

Oikeusasiamies voi sanoa, että ehkä siihen valtuuttavaa suoraa lainsäädöstä ei tarvita, koska tämä johtuu suoraan vapauden menetyksestä, joka on siis tämän vankeusrangaistuksen tarkoitus. Mutta kun tähän saivarteluun on lähdetty, ei tämä sellien sulkeminen yöaikaan johdu suoraan vapauden menetyksestä. Ei vapauden menetys sitä edellytä, koska vapauden menetys kai tarkoittaa vapauden menetystä suhteessa ulkomaailmaan. Vaikka vangit pääsisivät öiseen aikaan selleistään pois, niin ovathan siellä osastot, nämä kerrokset, niiden ovet, lukossa, ja vaikka he pääsisivät sieltä pois, niin ilmeisesti tämän vankilan, tämän talon, ovet ovat lukossa, ja vaikka he pääsisivät talosta pihalle, niin ilmeisesti vankilan ympärillä on muuri, ainakin oli aikaisemmin, ellei Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ole ehtinyt sitä jo kieltämään. Eli toisin sanoen ei löydy säädöstä eikä suoraan myöskään perustetta, minkä vuoksi vankien sellien ovet saadaan yöaikaan pitää kiinni.

No, minä, herra puhemies, tietysti kannatan sitä ja kaikki arjen järki sanoo, että vankien sellien ovet pitää öiseen aikaan pitää kiinni. Se on järjestyksen, se on turvallisuuden, se on valvonnan kannalta välttämätöntä ja tärkeätä. Mutta jos lähdetään tästä oikeusasiamiehen lähtökohdasta, tiukasta lähtökohdasta, että kaikille rajoituksille — sellin sulkeminenhan rajoittaa vangin vapautta — pitää olla laissa, eduskuntalaissa, annettu täsmällinen ja tarkkarajainen valtuutus tai sitten sen pitää johtua suoraan tästä rangaistuksesta, tästä vapauden menetyksestä, niin minun mielestäni ei ole olemassa oikeudellista perustetta oikeusasiamiehen tulkintojen valossa siihen, että vankien sellit ovat öiseen aikaan kiinni. Haluan vielä selväksi sanoa, että minä tietysti kannatan sitä ja minun mielestäni on itsestään selvää ja vankiloiden toiminnan käytännön järjestämisen kannalta itsestään selvää, että sellien ovet saavat olla ja niiden pitääkin, suljetuilla osastoilla ainakin, olla öiseen aikaan kiinni.

Toinen esimerkki tästä nykytulkinnan mielettömyydestä: Missä on säädetty, että vangin pitää vankilassa nukkua vankilan vuodevaatteissa? Missä tämä säädös on annettu? Voidaan ajatella, että joku talousrikoskonna haluaa mieluummin nukkua omissa silkkilakanoissaan, ja varmasti huumekauppias suosii Marimekon Unikko-kuosia. Missä tämä on säädetty, että pitää käyttää vankilan vuodevaatteita? En minä ole löytänyt sille säädöstä. Totta kai on täysin selvää minun mielestäni, että vangit nukkuvat vankilassa vankilan vuodevaatteissa, mutta jos lähdetään tästä oikeusasiamiehen tulkinnasta, että vankien oikeutta saa rajoittaa vain joko erillisellä lainsäädöksellä tai sitten sen vuoksi, että se johtuu suoraan tästä vapauden menetyksestä, niin miten tästä vapauden menetyksestä suoraan johtuu tai miten laki sinänsä suoraan jotenkin antaisi valtuuden siihen, että rajoitetaan vangin oikeutta nukkua omissa vuodevaatteissaan?

Tämä on tietysti järjetön esimerkki joidenkin mielestä, mutta minun mielestäni juuri oikeusasiamiehen tiukka tulkintalinja johtaa järjettömyyksiin. Toistaiseksi oikeusasiamies on hyväksynyt sen, että sellien ovet saavat olla kiinni, vaikkei siitä ole valtuutusta, ja ilmeisesti hyväksynyt myös tämän vankilan lakanoissa nukkumisen, vaikkei siitäkään ole olemassa erillistä valtuutusta.

Herra puhemies! Nyt olen vielä tarkemmin käynyt läpi tätä oikeusasiamiehen kertomusta vuodelta 2011 ja löysin sieltä lisää järjettömyyksiä. Oikeusasiamiehen kertomuksen sivulla 155 kerrotaan tapauksesta, jossa vankila otti vangilta pois kirjoituskoneen, vangin oman kirjoituskoneen, koska hän teki tällä kirjoituskoneella rikoksia. Hän teki törkeitä petoksia, hän teki rekisterimerkintärikoksia, hän teki törkeitä väärennöksiä, joista hänet myöhemmin tuomittiin. No, vankila menetteli tietysti luonnollisesti järkevästi ja tarkoituksenmukaisesti ja minun mielestäni oikein, kun otti vangilta tämän rikoksentekovälineen pois, mutta oikeusasiamies toteaa täällä kertomuksessaan, että vankila ei olisi saanut ottaa rikolliselta rikoksentekovälinettä eli kirjoituskonetta pois, koska vankeuslaissa ei ole erikseen säädöstä siitä, että vangilta saadaan ottaa kirjoituskone pois, jos hän tekee kirjoituskoneella rikoksia. Minun mielestäni tämä on itsestään selvä lähtökohta, ja totta kai se johtuu jo koko vankeusrangaistuksen tarkoituksesta, joka on rikosten teon estäminen muun ohella.

Oikeusasiamieskin pitää nykytilannetta epätyydyttävänä ja on esittänyt lain täydentämistä tältä osin, ja varmaan tässä vankeuslain uudistuksessa sitten tullaan säätämään pykälä siitä, että jos vanki tekee kirjoituskoneella rikoksia, niin häneltä saadaan ottaa kirjoituskone vankilassa pois.

Herra puhemies! Olen moittinut oikeusasiamiestä, mutta vika ei ole pelkästään oikeusasiamiehessä, vaan vika on myös meissä kansanedustajissa eduskunnassa. Meidän on katsottava, myös minun, tässä asiassa peiliin. Eduskunta on nimittäin säätänyt erittäin tiukan vankeuslain, jossa vankeuslaissa juuri lähdetään siitä, että vankilassa "vankilan olot on järjestettävä niin pitkälle kuin mahdollista vastaamaan yhteiskunnassa vallitsevia elinoloja" — omat lakanat jne. ilmeisesti. Eduskunta on myös säätänyt: "Vankeuden täytäntöönpano ei saa aiheuttaa vangin oikeuksiin eikä olosuhteisiin muita rajoituksia kuin niitä, joista säädetään lailla tai jotka välttämättä seuraavat itse rangaistuksesta", kuten oikeusasiamieskin on korostanut. Eli me kansanedustajat täällä eduskunnassa, minä muiden mukana, olemme olleet säätämässä lakia, joka oikeusasiamiehen tavalla yksipuolisesti ja tiukasti tulkittuna on johtanut ja johtamassa järjettömiin lopputuloksiin.

Miten eduskunnassa tämmöisiä lakeja säädetään? Voin kertoa, että ne säädetään lakivaliokunnan valmistelun pohjalta, kun perustuslakivaliokunta antaa lausuntonsa. Voin vielä kertoa, koska minulla on paljon kokemusta myös perustuslakivaliokunnasta, että siellä käyvät nämä akateemisissa norsunluutorneissaan asioita pohtineet niin sanotut ihmisoikeus- ja valtiosääntöasiantuntijat lausumassa todellisuudelle ja käytännön elävälle elämälle vieraita käsityksiään, ja näitä käsityksiä sitten perustuslakivaliokunta laittaa lausuntoihinsa ja edellyttää niiden huomioon ottamista, jotta katsottaisiin, ettei laki ole vastoin Suomen perustuslakia tai vastoin kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.

Tässäkin asiassa sivumennen sanoen kävi niin, että perustuslakivaliokunta edellytti lakiin muutoksia, jotka tehtiin, ja sitten huomattiin, että käytännössä se johtaa — kyse oli vankien postin tarkkailusta — täysin mahdottomiin lopputuloksiin, jolloin lakia muutettiin kiireesti.

Toinen esimerkki tältä keväältä: on tulossa hallituksen esitys esitutkintalakipaketin korjaamiseksi, koska on käynyt ilmi, että eräät lakivaliokunnan perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjalta tekemät muutokset esitutkintalakiin ovat johtaneet käytännössä mahdottomiin tilanteisiin.

Herra puhemies! Johtopäätökseni.

Ensinnäkin: oikeusasiamiehen kansliassa olisi mielestäni aihe pitää kriisikokous, ja siinä kriisikokouksessa tulisi todeta, että nykyinen, täysin yksipuolinen ja minun mielestäni liian tiukka tulkintalinja näissä vankilan olosuhteissa ja vankien olosuhteissa johtaa mahdottomiin tulkintoihin.

Toiseksi: minun mielestäni, kun oikeusministeriö nyt valmistelee syksyksi uutta vankeuslain tarkistamista, niin siinä yhteydessä tuohon lakiin tarvittaisiin ehdottomasti sellainen yleissäädös, jossa todettaisiin, että vankilassa saadaan luonnollisesti ryhtyä sellaisiin tämän vankeusrangaistuksen asianmukaisen hoitamisen edellyttämiin, vankilan turvallisuutta ja järjestystä ylläpitäviin tekoihin, jotka ovat välttämättömiä, jotta voidaan asianmukaisella tavalla vankeusrangaistuksista huolehtia. Sanamuoto ei nyt ole tämä, mutta idea siitä, että olisi jonkunnäköinen yleissäädös siitä, että saadaan tehdä sellaisia järkeviä toimenpiteitä, joita tämän rangaistuksen asianmukainen suorittaminen suljetussa laitoksessa nyt kuitenkin edellyttää. Eli totta kai suljetussa laitoksessa edellytetään tiettyjä välttämättömiä oikeuksien rajoituksia. Tämä koskee vankiloita, se koskee sairaaloita, se koskee varusmiehiä jne.

Kolmanneksi, ja tämä on tärkeä johtopäätös: eduskunnassa ja varsinkin sen perustuslakivaliokunnassa tulee olla kovakorvaisia — siis ei kovakouraisia vaan kovakorvaisia — näille niin sanotuille ihmisoikeusasiantuntijoille ja heidän muodostamalleen papistolle, joka tulee saarnaamaan sinne oikeata oppia ja korostamaan kaikkia käytännön elävälle elämälle vieraita, teoreettisia lähtökohtia.

Herra puhemies! Lopuksi sanon, että Suomen ei mielestäni tarvitse kilpailla Ruotsin kanssa siitä, kenellä on kaikkein lempeimmät vankilaolosuhteet. En malta olla tähän loppuun siteeraamatta erästä suomalaisvankia, joka ei ikävöi Viroon.

Helsingin Sanomat 10. helmikuuta 2011. Otsikko: "Suomalaisvanki ei ikävöi Viroon". Teksti: "Nelikymppinen Mika on suorittanut neljän vuoden pituisesta tuomiostaan vasta hiukan yli vuoden, mutta hän ei valita — enää. Vielä kaksi ja puoli kuukautta sitten hän oli Virossa, ensin yhdeksän kuukautta Tallinnan vankilassa ja sen jälkeen muutaman kuukauden Virun vankilassa Itä-Virumaalla." Tämä Mika kertoo: "Yhteyttä sai pitää vain Suomen konsulaattiin ja Mikalle määrättyyn avustajaan. ’Sieltä tuli 75-vuotias mies, jolla oli kuulolaite. Hän sanoi "tere, mä olen sun advokaatti" ja ilmoitti, ettei puhu suomea.’" Edelleen: "Mika kertoo, että myös virolaiset vankitoverit uneksivat pääsystä suomalaiseen vankilaan. ’Olivat kuulleet juttuja kavereiltaan, jotka ovat istuneet Suomessa.’"

Herra puhemies! Tällaista on Virossa, joka ymmärtääkseni kuuluu samaan ihmisoikeussopimukseen kuin Suomikin. Olen siis sitä mieltä, että Suomen ei tietystikään pidä lähteä tälle Viron tielle, mutta ei sen myöskään pidä kilpailla Ruotsin kanssa siitä, kenellä on kaikkein lempeimmät vankilat tässä maailmassa.

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen

Arvoisa herra puhemies! Arvoisat kansanedustajat! Ehkä en tähän haalariasiaan enää syvemmin mene. Viittaan siihen, mitä lausuin, kun asia edellisen kerran oli täällä esillä, jolloin kerroin tämän asian taustoista ja niistä oikeudellisista perusteista, joita kannanotollani on. Nythän tämä asia on virinnyt lakialoitteeksi täällä eduskunnan piirissä. Totean vain, että minähän myös omasta puolestani silloin, kun tämän kannanottoni esitin, toimitin sen tiedoksi oikeusministeriölle juuri sen arvioimiseksi, onko lainsäädännön täsmentämisen tarvetta.

Täällä edustaja Zyskowicz otti esille näitä laitosvallan kiellon sisältöön liittyviä kysymyksiä. Jos nyt vielä toistan sen, miten vankeuslaissa tämä on muotoiltu. Vankeuslain mukaan vankeuden sisältönä on vapauden menetys tai sen rajoittaminen. Vankeuden täytäntöönpano ei saa aiheuttaa vangin oikeuksiin eikä olosuhteisiin muita rajoituksia kuin niitä, joista säädetään lailla tai jotka välttämättä seuraavat itse rangaistuksesta. Tämä on laitosvallan kiellon sisältö.

Jos nyt tätä haalariasiaa ajatellaan tämän laitosvallan kiellon näkökulmasta, niin voidaan todeta, että lainsäätäjäkin on arvioinut, että eristämistarkkailu on vangin oikeuksiin sellainen rajoitus, joka ei seuraa suoraan tästä vapauden menetyksestä. Tämän vuoksi vankeuslakiin on otettu erillinen säännös, jossa on säädetty eristämistarkkailun mahdollisuudesta ja sen edellytyksis-tä. Tässä haalariasiassa on nyt sitten kysymys siitä, täyttääkö tämä haalareiden käyttö tuossa vankeuslain eristämistarkkailua koskevassa säännöksessä olevat edellytykset.

Näistä muista edustaja Zyskowiczin mainitsemista laitosvallan kiellon sisältöön liittyvistä esimerkkitapauksista: Pitäisin selvänä, että tämä ovien kiinni pitäminen sisältyy tähän vapauden menetykseen eikä siitä tarvitse erikseen säätää. Kysymys ei ole ollut meillä esillä, mutta en tule sellaista ratkaisua kyllä antamaan, jossa todettaisiin, että ovien kiinni pitäminen edellyttää erikseen säätämistä laissa.

Toinen kysymys oli, missä on säädetty, että vangin täytyy käyttää omia vuodevaatteita. (Ben Zyskowicz: Ei voi käyttää, täytyy käyttää vankilan vuodevaatteita!) — Niin, vankilan vuodevaatteita. — No, tämä ei ole ihan niin selvä kysymys kuin tuo äskeinen, ja periaatteessa kysymys lienee omaisuuden hallussapidosta, ja tämä on sellainen kysymys, jonka vanki voi viime kädessä saattaa hallintotuomioistuimen käsiteltäväksi. Eli jos vanki pyytää saada haltuunsa selliinsä jotain omaisuutta, niin tämän vankeuslaissa omaksutun järjestelmän mukaisesti vangilla, jos tämä omaisuuden haltuunsaanti evätään, on mahdollisuus saada asia ensin oikaisuvaatimuksella aluevankilan arvioitavaksi ja sitten aluevankilan päätöksestä, jos sekin on kielteinen, on mahdollisuus saada asia vielä hallintotuomioistuimen ratkaistavaksi.

Kun näissä omaisuuden hallussapitokysymyksissä on olemassa tämä säännönmukainen muutoksenhakutie ja pääsy tuomioistuimeen, niin oikeusasiamiehen ratkaisukäytännössä yleensä ei näitä hallussapitokysymyksiä oteta tutkittavaksi. Joissakin tapauksissa kyllä, mutta usein ei — viitataan tähän säännönmukaiseen muutoksenhakumahdollisuuteen ja mahdollisuuteen saada asia tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tiedossani ei ole, että tämä kysymys, vuodevaatteiden käyttömahdollisuus, olisi ollut sen paremmin oikeusasiamiehen kansliassa kuin nyt sitten tällä hallintotuomioistuinlinjalla arvioitavana.

Viime kerralla oli vähän esillä vankien omien vaatteiden käyttö. Se on ehkä hivenen samantapainen kysymys, ja sen osaltahan nyt lainsäätäjä on ottanut sen kannan, että lähtökohta on se, että vangit saavat käyttää omia vaatteitaan ja ainoastaan eräistä vankilan järjestykseen ja turvallisuuteen liittyvistä syistä voidaan rajoittaa omien vaatteiden käyttöä.

Edustaja Zyskowicz viittasi myös erääseen kertomuksessa esillä olleeseen tapaukseen, jossa oli kysymys vangin hallussa olleen kirjoituskoneen pois ottamisesta. Nyt näin yhtäkkiä en kaikkia tuohon tapaukseen liittyviä piirteitä muista, mutta tuossa nopeasti vilkaistuna näytti siltä, että myös oma toimenpiteeni oli ollut se, että ratkaisu saatettiin oikeusministeriön tietoon sääntelytarpeen selvittämiseksi.

Kysymys siitä, missä määrin tätä laitosvallan kieltoa ja sen sisältöä voitaisiin laissa väljentää, varmaan johonkin mittaan asti on eduskunnan ratkaistavissa oleva kysymys. Mitä tulee siihen linjaukseen, joka nyt on tehty ja joka on kyllä itse asiassa varsin vanha ja vakiintunut, niin en osaa nyt sanoa, missä määrin siihen voitaisiin muutoksia tehdä, mutta varmaan eduskunnan harkinnassa jossakin määrin näiden muutosten tekeminen sinänsä olisi mahdollista, mutta se on sitten tietysti eduskunnan päätettävä asia.

Omasta puolestani, kun edustaja Zyskowicz arvosteli tätä liian tiukkaa tulkintaa näissä laitosvallan kieltotapauksissa, olen kyllä niissä rajoissa, kuin se oikeudellisesti on ollut hyväksyttävää ja mahdollista, pyrkinyt ottamaan huomioon ne tarpeet ja olosuhteet, joita vankiloissa on.

Mutta eivät nämä kysymykset ihan helppoja ole, ja sanotaanko niin, että ei oikeusasiamiehenkään harkintamarginaali näissä useinkaan ole kovin suuri. Nämä periaatteet ja se sääntely, joka vankeuslaissa ja perusoikeusuudistuksen yhteydessä perusoikeuksiin liittyen on tehty, asettaa aika tiukat rajat sille, missä määrin oikeusasiamies voi, sanoisiko, vankiloiden sinänsä perusteltujen turvallisuustarpeiden hyväksi näitä tulkintoja väljentää.

Arvoisa puhemies! Ehkä tässä lyhyet kommentit.

Markku Eestilä /kok:

Arvoisa puhemies! Edustaja Zyskowiczin puhe oli hyvin mielenkiintoinen, pitkä, seikkaperäinen selvitys. En sinänsä lähde sitä kommentoimaan, mutta on kuitenkin hyvä, kun täällä on oikeusasiamies paikalla, esittää kansanedustajan näkökulmasta jonkunmoinen periaatteellinen puheenvuoro siitä, että kyllähän lähtökohta taitaa olla niin, että jos me yritämme lailla tukkia kaikki erikoiset tapaukset Suomessa ja jollakin tavalla mennä liian yksityiskohtaisuuksiin, niin sehän ei ole enää järkevää lainsäädäntöä, vaan kyllähän lakien pitää olla tietyllä tavalla puitelakeja, ja sen jälkeen meidän täytyy luottaa, että lain henki tulee oikealla tavalla tulkituksi niissä paikoissa, missä lakia sovelletaan.

Tästä edustaja Zyskowiczin esille nostamasta tarkkailuhaalarikiellosta, joka perustuu oikeusasiamiehen kannanottoon, ja käsittääkseni kysymys on tällä hetkellä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa arvioitavana, ei ole tehty diagnoosia. On hieman kyseenalaista kuitenkin, kun kyse on tällaisesta tapauksesta, joka ei ole sallittava, eli huumeitten tuomisesta, ja onko oikein mennä tekemään tässä vaiheessa niin kuin jonkun eduksi jonkunmoista linjausta, joka kuitenkin saattaa johtaa siihen, että me emme pysty kontrolloimaan huumeitten tuomista vankilaan.

Vielä haluaisin sanoa, että on olemassa kansanvallan näkökulmasta oma riski siinä, että kun me säädämme lakeja, niin itse asiassa me emme tiedä, mitä todellisuudessa tulee tapahtumaan ja miten kansalaisia tullaan kohtelemaan eri paikoissa, koska tulkinta on aika pitkälle siirtynyt pois kansanvallan ja demokratian käsistä. Ja sanotaanko näin, että kun näitä tulkintoja tekee milloin oikeuslaitos, milloin kukakin, korkein oikeus antaa ikään kuin tuomioita ja menee siinä jopa lainsäätäjän ohi, niin kyllä tähänkin pitää periaatteellisesti jollakin tavalla puuttua ja ottaa kantaa.

Ja toinen, mihin haluan kiinnittää huomiota: kun Euroopassa kävin katsomassa pienteurastamojen toimintaa, niin siellä on sama lainsäädäntö mutta tulkinnat ovat täysin erilaisia. Ne ovat yrittäjien kannalla, ne ovat vapaamman tulkinnan kannalla, ne antavat enemmän mahdollisuuksia. Ja tämä liittyy siihen, että meillä saattaa olla liian tiukka asenne, ja nimenomaan tässä taloustilanteessa tämä tiukka asenne ei ole Suomen eikä suomalaisten eikä yrittäjien etu.

Ben  Zyskowicz  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Se ei tietysti paranna vanhusten tai vaikkapa varusmiesten asemaa, että vankien oikeuksista pidettäisiin vähän vähemmän huolta, mutta kun yhteiskunnassa nyt kai jonkinnäköinen suhteellisuusperiaate yleisesti vallitsee ja kun kuitenkin rajallisista voimavaroista on kyse, niin on pakko todeta, että luulen, että monissa vanhusten laitoksissa mummot olisivat kateudesta vihreitä, jos he tietäisivät kaikki nämä oikeudet, jotka Suomen etevimpien juristien ja kallispalkkaisimpien julkisen sektorin juristien toimesta pyritään vangeille takaamaan.

Toiseksi totean, että oikeusasiamies ilmoitti pitävänsä selvänä, että sellien kiinnipitäminen illalla ja yöllä sisältyy tähän vapaudenmenetykseen. Tämä on tulkintaa. Näin te tulkitsette, näin minäkin tulkitsen. Mutta ei se ole itsestään selvä tulkinta. Kuten äsken osoitin, vankila toimii suljettuna laitoksena eikä päästä sitä vankia sieltä pois, vaikka ne sellit olisivat auki, koska osastojen ovet ovat kiinni. Ja vaikka osastojen ovet olisivat auki, niin talon, sen rakennuksen, ovet ovat kiinni. Ja vaikka nekin olisivat auki, niin sitten siellä ovat muurit ympärillä. Eli käytännössä sellien kiinnipaneminen öiseen aikaan perustuu siihen, että se on käytännöllistä, se on vankien valvonnan kannalta ja vankilan toiminnan pyörittämisen kannalta järkevää ja käytännöllistä.

Kuitenkin tässä tarkkailuhaalariasiassa te nimenomaan perustelitte, että se ei ole mikään peruste, että se on vankien tarkkailemisen tai huumeiden valvomisen kannalta vartijoille helpompaa. En minä näe tälle sellien yölliselle kiinnipitämiselle mitään muuta syytä kuin sen, että se on helpompaa ja ehkä, voi jopa sanoa, välttämätöntä, että näin toimitaan. Mutta ei se suoraan johdu tästä vapaudenmenetyksestä eikä sisälly siihen. Eli tulkintaa tarvitaan. Kehotan arvoisaa oikeusasiamiestä tulkinnassa vähän suurempaan väljyyteen.

Herra puhemies! Jatkan lyhyesti pöntöstä. [Puhuja siirtyi puhujakorokkeelle.]

Herra puhemies! Kuten jo tuossa liian pitkässä puheenvuorossani sanoin, niin kyse ei ole pelkästään oikeusasiamiehen tulkinnasta, vaan kyse on tietysti eduskunnasta, siitä, mitä me kansanedustajat, minä muiden mukana, olemme säätäneet, ja tässä suhteessa, säätämisvaiheessa, minun mielestäni virheitä tehneet.

Mainitsin tuossa, että minun mielestäni tähän vankeuslakiin pitää tässä nyt meneillään olevan remontin yhteydessä ehdottomasti saada jonkunnäköinen yleissäädös, jossa todetaan, että vankeuden toteuttamiseksi saadaan suljetussa laitoksessa ryhtyä sellaisiin toimiin, jotka ovat tarpeen tämän vankeusrangaistuksen asianmukaisen suorittamisen varmistamiseksi. Sanamuoto ei ole tämä, mutta idea on tämä.

Eli jos me nyt lähdemme siitä, mistä nyt lähdetään oikeusasiamiehen tulkinnassa ja jolle tulkinnalle on olemassa — sitä en kiistä — erittäin hyvät perusteet nykyisessä lainsäädännössä, niin sehän tarkoittaa sitä, että me joudumme jatkuvasti lisäämään vankeuslakiin yksittäisiä uusia pykäliä sitä mukaa, kuin tulee yksittäisiä uusia tilanteita, joissa todetaan, että "no, totta kai käytännön elävä elämä edellyttäisi tässä tietyllä tavalla järkevästi toimimista, mutta kun ei laissa ole siihen erikseen valtuutusta, niin näin ei voida tehdä".

Ja minun mielestäni tämä kirjoituskone on kyllä hyvä esimerkki. Ajatelkaa nyt: Meillä on vankilassa vanki, joka tehtailee siellä kirjoituskoneellaan rikoksia, petoksia, väärennysrikoksia, törkeitä väärennöksiä, rekisterimerkintärikoksia. No, mitä tekee vankilan johto tämmöisessä tilanteessa? Se ottaa siltä sen kirjoituskoneen pois, tietysti. Mutta nykysäädöstö ja sen nykytulkinta lähtevät siitä, että kun ei ole erikseen sanottu laissa, että vangilta saadaan ottaa kirjoituskone pois, jos hän tekee kirjoituskoneella rikoksia, niin nyt tämmöistä ei voida tehdä. Tämähän on aivan järjetöntä. Kyllä minun mielestäni sen verran tervettä järkeä tässä maassa tulisi soveltaa jopa vankeihin, että tämänkaltaisiin järjettömiin tilanteisiin ei jouduttaisi.

Herra puhemies! Toistan sen näkemykseni ja toivon, että oikeusasiamies antaa tälle näkemykselle tukensa — häntä varmaan kuullaan asiantuntijana, jos ei ministeriössä, niin viimeistään eduskunnassa — että tuohon vankeuslakiin pitäisi saada jonkinnäköinen yleissäädös, jonka nojalla sellaiset terveen järjen sanelemat asiat, jotka liittyvät tämän vankeusrangaistuksen asianmukaiseen toteuttamiseen, pystytään myös tuolla vankilassa toteuttamaan. Se ei tarkoita sitä, että pitäisi mennä takaisin johonkin sadan vuoden takaiseen mielivaltaan, vaan se tarkoittaa sitä, että toimitaan nykymaailman aikaan siten, kuin nykyisin edellytetään, mutta toimitaan järkevästi.

Enkä malta olla, herra puhemies, vielä kiinnittämättä huomiota siihen, että Viro ja lukuisat muut maat ovat aivan samoissa ihmisoikeussopimuksissa mukana kuin mekin ja kummasti vain niiden vankiloissa on parempi kuri kuin meidän vankiloissa.

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen

Arvoisa herra puhemies! Aivan lyhyesti voin todeta sen, että edustaja Zyskowicz on aivan oikeassa siinä, että vankien oikeudet on säädelty paljon paremmin kuin monien muiden laitoksissa olevien kohtelu. Tämä koskee psykiatrisia potilaita, vanhuksia, kehitysvammaisia, lapsia. Minkään näiden laitosasukkien osalta sääntely ei ole niin kattavaa ja yksityiskohtaista kuin vankien osalta. Tämä pitää täysin paikkansa. Vankeuslaki on hyvin perusteellinen ja yksityiskohtainen.

Meillähän on vireillä lainsäädäntöhankkeita, jotta nyt muillakin alueilla tämä lainsäädäntö, ja erityisesti lainsäädäntö, joka koskee näiden laitoksissa olevien henkilöiden oikeuksien rajoittamista, saataisiin vastaavalla tavalla riittävän yksityiskohtaisesti laissa säädellyksi. Näitä hankkeita on vireillä oikeastaan kaikilla näillä alueilla. Mutta vankien osalta vankeuslaki tosiaan on varsin kattava ja yksityiskohtainen.

Toisaalta on tietysti niin, että kun laki on yksityiskohtainen, niin sieltä myös näitä tulkintaongelmia kumpuaa aika tavalla, ja siihen liittyy se, että oikeusasiamies on tehnyt varsin paljon näitä lain tarkistamisesityksiä oikeusministeriölle, ja tämä vankeuslain tarkistamishankehan on ollut jo hyvin pitkään vireillä ja edelleen on vireillä, ja se on kaiken kaikkiaan osoittautunut aika isoksi hankkeeksi, ja sen valmistuminen ilmeisesti vielä kestänee jonkun aikaa.

Täällä nyt on tosiaan erityisesti vankien kohtelu ja heitä koskeva sääntely esillä. Minä korostan nyt vielä lopuksi sitä, että suljetuissa laitoksissa olevien henkilöiden kohtelun valvonta on oikeusasiamiehen erityistehtävä, joka on ihan erikseen oikeusasiamieslaissa säädetty, ja myös tässä oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen välisessä työnjakolaissa nämä asiat on osoitettu oikeusasiamiehelle. Tämä ehkä osaltaan selittää sitä, että oikeusasiamieheltä tulee hyvin paljon ratkaisuja, kannanottoja, esityksiä, jotka koskevat juuri näiden vapautensa menettäneiden kohtelua. Tässä yksi iso ryhmä on tietysti vangit, mutta myös psykiatriset potilaat ja vanhukset, kehitysvammaiset esimerkkeinä muista ryhmistä.

Ben  Zyskowicz  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Oli aika hätkähdyttävää kuulla oikeusasiamiehen itse toteavan, että vankien oikeudet on turvattu tässä maassa, jos oikein ymmärsin, paremmin lainsäädännön ja valvonnan kautta kuin monien muiden ihmisryhmien, jotka ovat joutuneet laitoshoitoon. Tämä on sen takia hätkähdyttävää, että nämä vangit nyt kuitenkin ovat tehneet törkeitä rikoksia, myyneet huumeita lapsillemme, raiskanneet jne., kun taas vanhuslaitoksissa olevat ihmiset ovat tehneet ahkerasti työtä ikänsä ja maksaneet veronsa jne., ja kyllä minä nyt toivoisin, että kun oikeusasiamies tämän seikan on tunnistanut, niin se nyt jotenkin voisi vaikuttaa siihen, että näitä vankien oikeuksia nyt ei tulkittaisi niin kuin yläkanttiin, koska, kuten sanoin, kai jonkunnäköinen suhteellisuusperiaate ja jonkunnäköinen oikeudenmukaisuus tässä yhteiskunnassa noin kokonaisvaltaisesti pitäisi vallita. Ja kuitenkin viime kädessä on kyse siitä, miten tässä yhteiskunnassa voimavaroja käytetään.

Oikeusasiamies ei antanut tässä puheenvuorossaan tukea ajatukselleni, että vankeuslakiin pitäisi saada tällainen yleissäädös, mutta minä edelleen vetoan tämän puolesta, koska, kuten sanoin, tämä vankeuslaki on nyt jo pitkä kuin nälkävuosi, sitten siellä on vielä melkein satapykäläinen asetus tukena, ja joka kerta, kun oikeusasiamies tätä tiukasti tulkitsee — vankihaalarit, kirjoituskone ja muuta — vankeuslakiin pitää lisätä uusia pykäliä, joissa todetaan, että elävä elämä vaatii jotain uutta säädöstä.

Eli ehdottomasti olen kyllä vakuuttunut siitä, että tämmöinen järkevä, rajattu yleissäädös tarvitaan. Mitä siihen tulee, että sitten nämä niin sanotut ihmisoikeusjuristit tulevat lankaa pitkin ja perustuslakivaliokunnassa hyppivät seinille, niin minun mielestäni ihmisoikeusjuristeilla olisi muutaman seminaarin paikka, joissa miettisivät, miten nämä heidän kauniit teoriansa ja tämä elävä elämä käytännössä kohtaavat.

Jari Leppä /kesk:

Arvoisa puhemies! Täällä tuli erinomaisella tavalla esille se säädöksien viidakko, joka meillä lainsäädännössä tällä hetkellä on. Meillä on säädöstä joka lähtöön, ja varmaankin niin, että viimeinen perustuslain muutos tiesi sen, että meillä pitää olla säädöksiä entistä enemmän ja entistä tarkempia, mikä tuo tullessaan nyt sen toisen puolen, kääntöpuolen, eli sen oikeusturvaongelman, joka ainakin yrittäjien, viljelijöiden näkökulmasta on selkeästi tullut esiin.

Siellä joissain tapauksissa alkavat jo hämärtyä itse yrittämisen tavoitteet, kun kaikki muu muodostuu tärkeämmäksi kuin se, että me saisimme kansantuotteeseen kasvua, me saisimme työpaikkoja, me saisimme omaa hyvinvointiamme kasvatettua. Ja tässä nämä säädösten osin myös ristiriitaisuudet, joita tulee, ovat varmasti huomionarvoinen seikka, ja toivoisin, että oikeusasiamies niihin kiinnittäisi myöskin huomiota.

Toinen on se, että kun me laajemminkin Euroopassa tuskailemme kilpailukykymme perään, niin onko meillä olemassa sellaista säädösvertailua, jossa me voisimme säädöksiä vertailla meidän kilpailukykyymme niin, että annammeko me jotakin etumatkaa muualla maailmassa tapahtuvalle tuotannolle — jossa me kuitenkin kilpailemme samoilla markkinoilla — sillä, että meidän omat säännöksemme ovat äärimmäisen tiukkoja eivätkä anna sitä liikkumavaraa vaikkapa nyt yrityksille investointien osalta ja silloin se hyvä valuu meiltä pois. Tästä on viitteitä olemassa jo, ja siksi toivoisin, että myöskin tällaista vertailua voitaisiin tehdä ja arvioida näitä.

Sitten, puhemies, ihan yksi yksityiskohta, joka liittyy myöskin yrittäjien näkökulmaan ja oikeusturvaan. Meillä on mielestäni ainakin osittain ristiriitaisuuksia myöskin EU-säädösten ja meidän oman perustuslakimme osalta, ja se liittyy luottamuksen suojaan ja siihen, millä tavalla me voimme luottaa siihen, mitä viranomaiset päättävät ja säätävät. Yksi sellainen asia on vaikkapa tarkastuksessa peltojen pinta-alamittaukset, joissa on kosolti ollut ongelmia ja paljon, paljon huomautettavaa ja paljon, paljon epäselvyyksiä.

Markku Eestilä /kok:

Arvoisa puhemies! Vankeuslain 2 §: "Vankeuden täytäntöönpanon tavoitteena on lisätä vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan edistämällä vangin elämänhallintaa ja sijoittumista yhteiskuntaan sekä estää rikosten tekeminen rangaistusaikana".

Jos me ajattelemme veronmaksajia ja tavallisia ihmisiä, niin minulla on kaksi selvää käsitettä: minun mielestäni ihmiset edellyttävät lainsäädännöltä ja sen toimeenpanevilta laitoksilta ja ihmisiltä, virkamiehiltä, sitä, että vankilaan ei voi esimerkiksi tuoda huumeita. Se on lähtökohta, koska se on rikollista toimintaa, ja tätähän jo lainsäädäntökin estää, joten kyllähän silloin sellaiset toimenpiteet, mitkä estävät ja kontrolloivat tätä toimintaa, täytyy sallia, elleivät ne ole kohtuuttomia asianomaisia kohtaan ja aiheuta kohtuuttomia inhimillisiä kärsimyksiä.

Minun mielestäni tämä asia, minkä Zyskowicz hyvin nosti esille, tarkkailuhaalarit, on juuri tällainen kysymys. Niin että kyllä tässä nyt pitäisi ymmärtää, että me menemme tukemaan rikollista toimintaa aivan lainsäädännön puitteissa.

Toinen juttu, mihin haluaisin kiinnittää huomiota, on meidän nykyinen lainsäädäntö tässä talossa. Jos meidän täytyy jokaisen lain kohdalla, kun me virittelemme näitä lakeja ja käsittelemme valiokunnissa, lähteä siitä, että meidän täytyy miettiä, mitä kaikkea tämän lain pitäisi estää, se on mahdoton tilanne.

Oikeusasiamiehelle haluaisinkin kertoa, että nyt osa kansanedustajista on huolestuneita siitä, että on jollakin tavalla — toivottavasti tämä nyt on yksittäistapaus ja se ei yleisty — sellainen kulttuuri, että ministeriöstä tulevissa pitkissä teksteissä on ikään kuin sivulauseeseen vieritetty asioita, joiden merkitys on periaatteellisesti äärettömän suuri. Tämä oli muun muassa eräässä asiassa, mikä oli maa- ja metsätalousvaliokunnassa: Koloveden kansallispuiston metsästysoikeus. Käytännössä tietyn pykälän vieminen lainsäädäntöön olisi johtanut siihen, että metsästys olisi loppunut, koska metsästysseuran jäseniä ei käytännössä ole, tai he ovat niin vanhoja, että he eivät pysty metsästämään.

Tämä oli pieni esimerkki, mutta tämä kertoo siitä, että ei yhtään saa lainsäädännössä eikä sen valmistelussa olla jujutusta, joka johtaa johonkin sellaiseen lopputulemaan, mikä lain kirjainta ja sitä lakia ikään kuin sorvatessa antaa ymmärtää, että joku asia jatkuu, mutta se käytännössä ei ole mahdollista. Nämä ovat pieniä asioita mutta periaatteellisella tasolla, ja sen takia halusin ne tuoda julki tässä tilanteessa. Ja kiitän, että oikeusasiamies on tullut tänne paikalle kuuntelemaan.