21) Hallituksen esitys laiksi ulkomaanliikenteen kauppa-alusluettelosta
annetun lain 1 ja 4 §:n muuttamisesta
Tero Mölsä /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämä lainsäädäntö sai
ensimmäisessä käsittelyssä sisällön,
joka ei vastannut sitä tahtotilaa, joka tässä muutosesityksessä oli,
eli tukitaso matkustajalaivoille jäi tämän
esityksen mukaan 20 prosenttiin, kun vastaavasti Ruotsissa on 58
prosentin tuki.
Kun tätä ensimmäisen käsittelyn
keskustelua kuunteli, niin selkeä kuva tuli siitä,
että tämän salin tahtotila oli erilainen
kuin tämän lain sisältö. Muun
muassa hallituspuolueitten edustajat Uotila ja Hellberg mainitakseni
mainitsivat, että asia sinänsä on saamassa
väärän sisällön, mutta
hallituksen pelisäännöt edellyttävät
tämän sisältöistä ratkaisua.
Sen takia, arvoisa puhemies, haluaisin liittää tähän
päätökseen lausuman, joka ainakin pitää tämän
asian jatkossa esillä. Lausuma kuuluu seuraavasti: "Eduskunta
edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle
vuoden 2002 loppuun mennessä selonteon ulkomaanliikenteessä Suomen
lipun alla oleville matkustaja-aluksille ja -lautoille myönnetyn
tuen vaikutuksesta suomalaisten varustamoiden toimintaedellytyksiin,
suomalaisten merimiesten työllisyyteen sekä maamme huoltovarmuuden
säilymiseen."
Ismo Seivästö /kd:
Arvoisa puhemies! Aluksi haluan kannattaa ed. Mölsän
lausumaehdotusta ja todeta, että viime päivinä olemme
työmarkkinajärjestöjen taholta kuulleet
sellaisia suosituksia, että pitäisi satsata työllisyyteen
ja työllisyyden tukemiseen. Tässähän
on nyt hallitus esittämässä 166:ta miljoonaa
ja keskusta, kristillisdemokraatit ja perussuomalainen oppositio esittämässä 240:tä
miljoonaa
eli 76 miljoonan lisäpanostusta, joka koituisi nimenomaan
työllisyyden ja turvallisuuden hyväksi.
On vedottu siihen, että tax-free on niin suuri tuki
jo näille matkustaja-aluksille, ettei muuta enää tarvittaisi.
Se pitää osittain paikkansa, mutta tax-free ei
ole mitenkään sidoksissa siihen, minkä maan
lipun alla matkustaja-alus liikkuu, vaan sen edun saa ihan minkä tahansa
maan lipun alla purjehtiva matkustaja-alus, niin että sen perusteella
ei tätä tukea voi vastustaa. Edelleen toivoisin,
että hallitus tässä pystyisi liikkumaan, ennen
kuin mahdolliset yt-neuvottelut ja ulosliputukset alkavat, koska
sen jälkeen on sitten todennäköistä,
että työttömien määrä lisääntyy
tuhansittain.
Klaus Bremer /r:
Arvoisa herra puhemies! Tässä asiassa tulee
mieleen vanha sanonta, että vain kaksi asiaa ovat äärettömiä:
maailmankaikkeus ja inhimillinen tyhmyys. Tosin ensin mainitusta
ei voi olla ihan varma. Tyhmyys alkaa EU:sta, jonka perustamisen
lähtökohta oli taata kaikille jäsenvaltioille
tasa-arvoinen, samanlainen lähtökohta kilpailuun,
ja nyt se kuitenkin on hyväksynyt valtiokohtaiset tuet,
joilla jäsenvaltiot keskenään kilpailevat,
ja tähän haluamme puuttua. Näin ei voi
jatkua. Ensinnäkin on aivan välttämätöntä EU:n
määritellä itse tukien määrä ja
taso aivan määrämuotoiseksi, ja sitten
seuraava vaihe on tuista luopuminen. Se on ainoa oikea tie.
Suomen kohdalla on tapahtunut sellainen onnettomuus, että Suomi
ei ole liittynyt muiden Pohjoismaiden tukitasoon. Muut Pohjoismaat noudattavat
nettopalkkaperiaatetta, ja Suomi tarjoaa omalle laivastolleen lähtökohdaksi
puolet siitä, mitä muut Pohjoismaat. Täällä mamman pyykkivesien
rannoilla ei voida näin epätasaisella tukipolitiikalla
ylipäätänsä kilpailla. Näin
ollen on katsottava myöskin Suomen tukipolitiikkaa ja sitä on
korjattava. Kilpailulähtökohta on täysin
mahdoton tällä hetkellä. Siitä on
väistämätön seuraus Suomen matkustaja-alusten
ulosliputus. Tällä tavalla se tulee lopettamaan
noin 5 000 työpaikkaa Suomessa, perinteisen alan
koulutuksen, osaamisen, kaiken tämän. Näin
ollen haluan ehdottaa seuraavaa lausumaa eduskunnan päätökseen:
"Eduskunta edellyttää hallituksen vaativan EU:ta
määrittelemään tarkkaan tuen
muodon ja tason, jota jäsenvaltiot saavat käyttää kansallisen merenkulun
kilpailukyvyn turvaamiseksi. Tavoitteena tulee olla tuista luopuminen.
Skandinaavisen talousalueen merenkulkupolitiikan tulee taata tasa-arvoinen
lähtökohta alan kilpailijoille niin, että unionin
pohjoismaiset jäsenvaltiot eivät kilpaile tukipolitiikalla
keskenään. Hallituksen on tarkkailtava tilannetta
ja varmistettava kilpailukykyisellä vaihtoehdolla, että alan
koulutus, työpaikat ja elinkeino säilyvät
Suomessa ja Suomen lipun alla."
Gunnar Jansson /r:
Arvoisa herra puhemies! Ensin kannatan ed. Bremerin lausumaehdotusta. Sen
jälkeen totean, että valiokunnan mietinnössä on
jo yksimielinen lausuma. Se on kansallinen, ihan tavallinen. Edessämme
oleva ongelma on kansainvälinen. Sen takia tarvitaan järeämpää otetta
tässä asiassa. Sen takia ovat molemmat lausumaehdotukset,
jotka on tänään esitetty, kannatettavia.
Kuten sanoin, kannatin jo ed. Bremerin lausumaa, mutta olen
esimerkiksi ed. Seivästön kanssa täysin
samaa mieltä. Tähän tilanteeseen tarvitaan
ratkaisu. Ratkaisun nimi on tonnistovero. Se on hallituksen käsittelyssä paraikaa,
pantiin hallituksen talouspoliittisessa valiokunnassa tänään pöydälle
ja ilmeisesti on esillä ensi viikon kokouksessa.
Sitten esitys pikkuhiljaa on tulossa eduskuntaan. Sen takia on juuri
oikea paikka ja oikea aika lausua eduskunnan mielipide, kuten nyt
täällä ollaan tekemässä.
Olen toisessakin mielessä samaa mieltä kuin ed.
Seivästö, juuri siitä, että viime
viikon ensimmäisessä käsittelyssä kaikki
läsnäolevat olivat yhtä mieltä siitä,
että jotain pitäisi tehdä. Nyt taas,
kun on esillä hyvät ehdotukset, ilmeisesti tämä kuuluisa
hiljainen enemmistö, joka ei ole paikalla, tietää paremmin,
mitä pitää tehdä.
Leea Hiltunen /kd:
Arvoisa puhemies! Aivan kuten edellisessä puheenvuorossa
todettiin, jotain on tehtävä. Tietysti omalta
osaltani vakavasti haluaisin myös, että nyt pysähdyttäisiin. Raumalaisena
kansanedustajana ja siellä merenkulkua läheltä seuraavana
olen todella huolestunut siitä, mikä tilanne tulee
olemaan. Ajattelen näin, että oli tuki mikä tahansa,
nyt olisi löydettävä ratkaisut, mikä on
tonnistoveron tai muun tuen merkitys tai suuruus, jotta suomalainen
merenkulku säilyy elinkeinona, koska todella on kysymys
työllisyydestä ja siitä merkittävästä imagosta,
jonka me olemme maailmalle kansainvälisesti voineet osoittaa
merenkulkumme osaamisen ja turvallisuuden kannalta ja monella muulla tavalla
toimien.
Totta kai merenkulkijoiden, merialan ammattilaisten, työllisyydestä on
kysymys, mutta kannan huolta myöskin koulutuksesta. Jos
maastamme häviää tämän
alan koulutus, se on merkittävä muutos meidän
kokonaisuuteemme, kun ajatellaan, mikä meidän
kirjomme on koulutuksessa. Se kaventaa jälleen kerran meidän
maamme näkyvyyttä koulutuspolitiikassa.
Ismo Seivästö /kd:
Arvoisa puhemies! Tavoite, jonka ed. Bremer toi esille lausumaehdotuksessaan,
on hyvinkin kannatettava, että olisi kaikilla Pohjoismailla
ja koko EU:ssa tasa-arvoiset lähtökohdat kilpailussa.
Jotta tähän päästäisiin, ensi
vuodeksi olisi todellakin tarvittu 76 miljoonaa markkaa hallituksen
esityksen päälle, jotta ensi vuoden aikana suomalaiset
varustamot ja merimiehet olisivat pystyneet saamaan sellaisen neuvotteluaikataulun
ja ratkaisun, jolla pohjoismainen hyvä ratkaisu olisi voitu
löytää.
Kun tänä päivänä on
kuulunut uutisista pankkinimitysten lisäksi erittäin
merkittävä telakkakuvion heijastus ja kun näitä matkustaja-aluksia ei
ole moniin vuosiin uusittu, tällä on oma heijastusvaikutuksensa
juuri siihen, mihin ed. L. Hiltunen edellä myös
viittasi, eli telakoiden työllisyyteen. Telakkahan työllistää välillisesti
todella runsaasti väkeä.
Lumipalloilmiö, johon ed. Bremerkin täällä on
monesti viitannut, koskettaa saamieni tietojen mukaan jo Norjaakin.
Sielläkin ollaan siirtymässä nettopalkkatukeen
ulkomaanliikenteen matkustaja-aluksilla ensi vuoden aikana.
Klaus Bremer /r:
Arvoisa puhemies! Haluan vielä lisätä ajatuksen
pöytäkirjoihin tässä asiassa.
Nimittäin se ohjelma, jos sitä ohjelmaksi voidaan
nimittää, hallituksen esitys, joka nyt on käsittelyn
alla, ei ole mikään kilpailuedellytyksiä parantava
ohjelma vaan pikemminkin upottava ohjelma. Sillä pannaan
riskin alle peräti 5 000 työpaikkaa.
Se oli yksimielinen mielipide asiantuntijoilla kuulemistilaisuudessa.
Huomattakoon, että kaikista valiokunnan kuulemista asiantuntijoista
yksikään ei puoltanut hallituksen esitystä.
Hallituksen esitys seisoi yksin, sillä työnantajajärjestöt
yhtä lailla kuin työntekijäjärjestöt,
varustamoyhdistykset, logistiikan asiantuntijat, kaikki tuomitsivat
tämän hallituksen esityksen täysin kelvottomaksi.
Nyt kuitenkin hallitusohjelmassa, arvoisa puhemies, sanotaan:
"Hallitus laatii kansallisen merenkulun ja huoltovarmuuden turvaamiseksi Suomen
kauppalaivaston kilpailuedellytyksiä parantavan ohjelman."
Tässä joutuu nyt miettimään,
missä se on. Eihän näin voi olla, että tällä tavalla
menetellään.
Puhemies! Tämä on nyt sellainen tilanne, että kaikki
osaavat lukea hallitusohjelman. Valitettavasti vain harvat osaavat
ajatella.
Tero Mölsä /kesk:
Arvoisa puhemies! Erittäin hyviä puheenvuoroja
on jälleen kuultu, mutta niin kuin ed. Jansson totesi,
on vain niin, että edellisessä käsittelyssäkin
asia varmasti ymmärrettiin, ainakin puheiden perusteella
ymmärrettiin, mutta päätettiin toisin.
Nyt on vain niin, että asiahan on sisällön
puolesta päätetty ja lausumat, joita nyt esitämme,
ovat sellaisia, että asian vakavuuden takia viimeistään
pitäisi myös poissaolijoitten äänestyksessä tajuta
tilanne, missä menemme.
Kun esitimme 240:tä miljoonaa, tämähän
on summa, jonka sekä laivanvarustajat että työntekijäjärjestöt
ilmoittivat pitkin hampain olevansa hyväksymässä,
koska pohjana oli myös palkkaratkaisu, jonka he olivat
tehneet, sekä oletus tonnistoverosta, johon täällä on
viitattu. Kun nyt tätäkään summaa
ei ole päätöksessä hyväksytty vaan
tämä 74 miljoonaa on jäänyt
vajaaksi, minusta riski on tavattoman suuri. Joku on ihmetellyt,
miksi joku maakrapu huolehtii tällaisista asioista. Kysymys
on hyvin paljon periaatteellisesta asiasta, minkä lipun
alla suomalaiset laivat seilaavat.
Kuten ed. Bremer totesi, tilanne on se, että jos Suomi
haluaa pysyä kelkassa EU-politiikassa, on täysin
välttämätöntä, että tällä hetkellä lähdemme
mukaan tähän politiikkaan.
Ismo Seivästö /kd:
Arvoisa puhemies! Harvoin ehkä opposition edustaja
kuitenkaan puolustaa siinä suhteessa hallituksen esitystä,
että ei tämä esitys ole huono mutta sen
markkamäärä vain oli riittämätön.
Nämä 74—76 miljoonaa, miten se nyt sitten
katsotaan, siitä vain puuttuivat, itse esitys oli sinänsä ihan
hyvä.
Kun salissa nyt on ed. Jansson, heittäisin ajatuksen
ilmaan pienenä kysymyksenä, pitääkö paikkansa,
että kun muutamat varustamot pitävät
kotipaikkansa Maarianhaminassa Ahvenanmaalla, että siellä ollaan
jo aloittamassa jonkinlaisia yt-neuvotteluja tämän
uhkaamassa olevan tilanteen johdosta. Jos tällaista alkaa
tapahtua, sen pitäisi olla jo sellainen hälytysmerkki
tälle salille ja maan hallitukselle, että pitäisi
jotain tehdä. Onhan niin, että myös varustamot
maksavat hyvin merkittäviä yhteisö- ja
osinkotuloveroja eli yhteiskunta kuitenkin saa aika paljon takaisin
varsinkin, kun otetaan huomioon se, miten monta ihmistä nämä varustamot
ja matkustaja-alukset työllistävät ja
miten tärkeä näiden alusten säilyminen
Suomen lipun alla on myös meidän huoltovarmuutemme
kannalta.
Erkki Kanerva /sd:
Arvoisa puhemies! Minulla on ollut tilaisuus eilen ja tänään
tutustua molempiin lausumaehdotuksiin ja eilen lukea toista rinnan
sen lausuman kanssa, mikä on valiokunnan mietinnössä.
Lausumat ja käyty keskustelu puhuttelevat tuntoani liikennevaliokunnan
jäsenenä, mutta kun eilen vertasin lausumaehdotusta
ja valiokunnan lausumaehdotusta, valiokunnan lausumaehdotus on vähemmin
sanoin kattavampi kuin nyt esillä olevat lausumat. Sen vuoksi
olen päätymässä valiokunnan
esittämään lausumaan. Hallituksen on
ryhdyttävä tilanteen vaatimiin toimenpiteisiin,
ja se kattaa neuvottelut EU:n kanssa ja se kattaa myöskin
Baltian ja muut.
Juha Korkeaoja /kesk:
Arvoisa puhemies! Tietenkin tässä vaiheessa,
kun mahdollista on enää tehdä lausumia,
itse asian tärkein osuus on ikään kuin
siirtynyt taka-alalle, mutta nimenomaan lausumien hyväksyminen
tähän saatteeksi on kuitenkin vakava viesti siitä,
että eduskunta edellyttää, että asiaa
ei unohdeta.
Pidin erittäin huolestuttavana valtiovarainministerin
tämän asian käsittelyn alkuvaiheessa esittämää näkökohtaa,
joka oli sen suuntainen, että tällainen lauttaliikenteen
tuki on vähemmän merkityksellistä, kun
se on tukea Suomen ja Ruotsin välillä tapahtuvalle
ilonpidolle ja vapaa-ajan vietolle. Tämäntapainen
ajattelu on otettu tyrmistyneenä vastaan muun muassa länsirannikon
kuljetusliikkeissä, joille säännöllinen,
hyvin toimiva lauttaliikenne Suomen ja Ruotsin välillä on
elinehto. Suomessa on jo tapahtunut Merenkurkun liikenteen loppuminen,
ja nyt on uhkatekijöitä myöskin Turku—Tukholma-välillä.
Pitkällä aikavälillä tällaisten
päätösten myötä on painokkaasti
huomautettava, että se on koko Suomen elinkeinotoiminnan
kannalta oleellista ja tärkeätä toimintaa
ja on tärkeätä, että säilytetään
laivat nimenomaan Suomen lipun alla.
Gunnar Jansson /r:
Arvoisa puhemies! Käsitykseni mukaan laivanvarustajat
ovat hyvin isänmaallinen ammattikunta. Yt-neuvotteluja
ei ole aloitettu. Seurataan tarkoin, mitä me nyt täällä teemme,
koska kyse on nyt elinkeinon tulevaisuudesta: pärjätäänkö Suomen
lipun alla vai eikö pärjätä.
Siitä on kyse, jopa henkiin jäämisestä.
Ed. E. Kanervalle sanoisin, että valiokunnan mietinnössä oleva
lausumaehdotus on hyvin perinteinen. Jokainen hallitus toimii, kuten
siinä sanotaan.
Ed. Bremer, on ihan selvät ohjeet ei ainoastaan siitä,
että hallituksen täytyy toimia, vaan myöskin
siitä, miten sen pitää toimia. Ed. Bremerin
sekä ed. Mölsän ehdotukset ovat sen johdosta minusta
tarkempia ja käyttökelpoisempia. Mutta totta kai
se, mikä valiokunnan mietinnössä on,
on kuitenkin jotain.
Klaus Bremer /r:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Seivästölle sanoisin,
ettei hallitus todellakaan ole epäonnistunut esityksellään
tukea Suomen matkustajalaivaliikennettä puolella siitä, mitä Ruotsi,
Tanska ja Norja tukevat omiaan. Eiväthän suomalaiset
matkustajalaivat vielä ole liputtaneet ulos.
Mutta, ed. E. Kanerva, eiköhän tämän
niukkasanaisen lausuman, jota te piditte niin hyvänä, etu
ole nimenomaan teidän kannaltanne se, että se
ei paljasta, miten laajan uhkapelin alaisiksi te heitätte
tämän hyväksyessänne koko tämän
elinkeinon, 5 000 työpaikkaa, mistä sekä Merimies-Unioni
että AKT olivat yksimielisiä, että se
on kohtuutonta uhkapeliä, samoin kuin koko alan koulutuksen
ja kaikki perinteet, mitkä liittyvät tähän
elinkeinoon Suomessa? Se ei paljastu siitä niukkasanaisesta
lausumasta, jonka liikennevaliokunta on tehnyt. Se on varmasti ihan
hyvä, ettei koko totuus tule ilmi, millä tavalla
saatetaan uhkapelin alaisiksi nämä perinteiset
työpaikkoihin liittyvät asiat.
Tero Mölsä /kesk:
Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti ed. E. Kanervalle: Kun hän
valiokunnassa on asiantuntijoita kuullut ja hän perusteli,
että lausuma, jonka valiokunta teki, olisi riittävä,
ihmettelen aika kauheasti sitä, koska tämä on
juuri sen kaltainen kuin yleensä nämä lausumat
ovat. Hallitus voi puuhastella tämän kanssa vuoden, kaksi,
kolme, neljä riippuen siitä, miten itse haluaa,
kun sen sijaan ed. Bremerin ja itse jättämäni lausuma
lähtevät siitä, että hallituksen
on tehtävä tietyt toimenpiteet. Vielä oma
lausumani lähtee siitä, että viimeistään
ensi vuoden loppuun mennessä eduskunnan on saatava tietää,
mitä hallitus on asian suhteen tehnyt.
Ismo Seivästö /kd:
Arvoisa puhemies! Mikäli ulosliputuksia alkaa tapahtua,
ne ovat monesti aika peruuttamattomia siirtoja. Saattaa tietenkin tietyillä ratkaisuilla
olla mahdollista vielä palauttaa näitä laivoja
Suomen lipun alle, mutta se vaatii sitten jo erityistoimenpiteitä.
Ed. Jansson viittasi varustamoiden isänmaallisuuteen.
Yhdyn siihen kantaan, koska jos me olisimme menneet Ruotsin mallin
mukaiseen tukeen, johon ed. Bremerkin viittasi, se olisi ollut noin
330—360 miljoonaa, mitä siihen olisi tarvittu.
Mutta se käsitys minulle tuli, että 240 miljoonan
tukitasolla juuri Suomen lipun symbolivaikutus ja varustamoiden
omistajien isänmaallisuus on se tekijä, jolla
99 prosentin varmuudella laivat olisivat edelleen pysyneet Suomen
lipun alla.
Ed. E. Kanervalle toteaisin sen, että ammattiyhdistysliike,
Merimies-Unioni, oli täysin lisätyn tuen kannalla
ja katsoi sen perustelluksi eikä ollenkaan nostanut esiin,
että tuki menisi joillekin pääoman omistajille,
vaan se menisi nimenomaan työllisyyden, turvallisuuden
ja ympäristönsuojelun kannalta välttämättömiin
tarpeisiin.
__________
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Anttila.
__________
Keskustelu päättyy.