11) Laki poliisilain 6 a ja 51 §:n muuttamisesta
Matti Väistö /kesk:
Herra puhemies! Käsittelyssä olevassa lakialoitteessa
ehdotetaan poliisilakiin tarkennusta, jolla parannettaisiin nykyistä tilannetta
poliisin virkapuvun tai virkapukua tai -pukinetta muistuttavan
pukineen käytön osalta.
Me kaikki tiedämme, että poliisi valvoo lakien
noudattamista. Tavoitteena on näkymisellä myös
estää rikoksia, ja poliisi suorittaa myös
rikosten tutkintaa. Poliisilla on siis erityisiä, lainsäädännössä annettuja
toimivaltuuksia, jotka sallivat puuttumisen kansalaisen perusoikeuksiin. Poliisin
tehtävää suorittava henkilö,
poliisimies, erottuu kansalaisten silmissä poliisin virkapuvusta.
On siis tietty erityinen oikeus ja toisaalta myös velvollisuus
käyttää julkista valtaa tällaisella
virkapukua kantavalla henkilöllä.
Voimassa olevassa lainsäädännössä tällainen virkapuvun,
sitä muistuttavan puvun tai pukineen käyttö ei
ole säädetty kiellettäväksi
muussa tapauksessa kuin silloin, jos kyse on virkavallan anastamisesta
eli kyseinen henkilö myös esiintymisellään
ilmaisee käyttävänsä julkista
valtaa tai suorastaan ryhtyy sellaisiin toimenpiteisiin, jotka kuuluvat
julkisen vallan käyttämiseen ja nimenomaan viranomaistehtävää suorittavalle
poliisimiehelle.
Arvoisa puhemies! On käynyt ilmi, että eräissä kesätapahtumissa
on käytetty — erään tilanteen
osalta jopa syyttäjälle asti on edennyt sellainen
tapaus, jota tämä lakialoite myös koskisi — erehdyttävästi
poliisin virkapukua muistuttavaa pukinetta, esiinnytty kaiken lisäksi
vielä juovuksissa, mutta kun ei ole ollut lainsäädäntöperustaa,
niin syyttäjälle edennyt asia on rauennut siihen.
Edelleen on käynyt ilmi, että poliisin lippalakkia
muistuttavaa, tekstillä "Poliisi—Polis" varustettua
lakkia valmistetaan kopioina. Niistä puuttuu tosin tunnuskuva
vasemmasta ohimosta, joka on virallinen poliisilakin tunnuskuva.
Kyseinen lakki on hyvin suosittu poliisin käytössä — siis virkalakki — mutta
näyttää olevan niin, että myös
tämä kopioina valmistettu lakki on saanut suosiota
ja sitä muun muassa markkinoidaan valtakunnallisten lehtien
palstoilla. Sitä on markkinoitu myös eräillä messuilla
ja yleisötapahtumissa.
Arvoisa puhemies! On siis nähtävä tärkeäksi, että lainsäädännöllä tähän
nykyiseen tilanteeseen voitaisiin puuttua ja sillä tavoin,
että varmistettaisiin poliisin virkapuvun käyttö poliisimiehille
ja estettäisiin myös sitä muistuttavien pukineiden
oikeudeton käyttö ja säädettäisiin
tällainen menettely rangaistavaksi. Tutkimusten mukaanhan
meillä poliisi nauttii erittäin vahvaa luottamusta
kansalaisten parissa, vahvempaa kuin mikään muu
yhteiskunnallinen instituutio. On tärkeää tietysti,
että tästä luottamuksesta ja kansalaisten
arvostuksesta pidetään huoli eikä sitä vaaranneta
tällaisilla poliisin virkapukuun, sitä muistuttaviin
asusteisiin tai vaatekappaleisiin liittyvien kopioiden käytöllä,
joiden kopioiden käyttäjät usein esiintyvät
vielä julkisilla paikoilla, niin kuin on kerrottu, juopuneina.
Arvoisa puhemies! Toivon, että tämä lakialoite
etenisi. Tämähän ei ole sinällään
suuri kysymys, periaatteellisesti merkittävä kysymys
toki, eikä tämä taloudellisessa mielessä maksa
mitään.
Anu Vehviläinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Ed. Väistön lakialoite
on varmasti aivan paikallaan. Itse jäin pohtimaan tämän
syksyn kokemusten perusteella sitä, miten poliisin virkapukua käytetään
sekä toisaalta teattereissa että myös esimerkiksi
televisiossa. Jos poliisin virkapukua käytetään
teatterissa näyttelijän päällä,
siinä ei ole ongelmaa, mutta tänä syksynä olen
huomannut, että tv:n puolella on käytetty eräässä talkshow-ohjelmassa
useankin kerran näyttelijän päällä poliisin
pukua ja siitä ei oikein saanut selvää,
onko kysymyksessä fakta vai fiktio, ja sellainen käyttö on
mielestäni erittäin halventavaa. Todellakin toivoisin,
että siihen pystyttäisiin myös tämmöisellä lainsäädännöllä puuttumaan. Ei
voi odottaa, että katsoja aina tietää,
missä mennään, onko tämä talkshow
todellakin fiktiota vai mitä. Sitten se paljastui itse
asiassa fiktioksi vasta sitten, kun tämä poliisin
puku päällä oleva näyttelijä käyttäytyi
erittäin rienaavasti ja poliisia halventavasti. Tuli sellainen
kuva, että tässä olivat kysymyksessä juontajan
omat henkilökohtaiset traumat suhteessa poliisiin. Toivon,
että esimerkiksi tällaisiin tapauksiin tämä vaikuttaisi.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Edustajakollega Matti Väistö on
tehnyt erittäin hyvän lakialoitteen. Minullakin
oli vastaava aloite valmisteilla, mutta kollega Matti Väistö on
ollut nopeampi ja tehokkaampi työskentelyssään,
joten häneltä tämä aloite tuli.
Näin ollen en itse sitten vaivaan ryhdy tämän
suhteen vaan mielelläni tätä aloitetta
haluan kannattaa, kaikin tavoin tukea. Ed. Väistö on
tehnyt erinomaisen hyvää työtä tämän
aloitteen suhteen.
Syy, miksi tulin ajatelleeksi, että tästä asiasta on
tehtävä aloite, on se, että kun syksyllä oli
eräs mielenosoitustilaisuus eduskuntatalon edessä, siellä oli
eräs henkilö, joka tuli sitten poliisin lippalakin
kanssa minuakin noin tervehtimään. Hänen
käytöksensä nyt noin silmin nähden
ei ollut millään tavoin poliisin arvon mukaista,
ja minä ihmettelin, kuinka hänellä on
poliisin lakki. Ensin ajattelin, että on hyvin oudosti
pukeuduttu, kun näin henkilön siellä kauempaa,
että ei täytä asu kokonaisuuden edellytyksiä,
vaikka muutoin muu pukeutuminen oli lähellä poliisia,
tumman sävyiset asut jne.
Ryhdyin ottamaan sitten asiasta selvää. Ihmettelin,
että paikalla olevat viralliset poliisit poliisiauton vieressä eivät
millään tavoin puuttuneet tuohon muutaman metrin
päässä olevaan, poliisin lippalakkia
käyttäneeseen nuorukaiseen, kunnes sitten ryhdyin
ottamaan selvää tästä asiasta
ja kävi ilmi, että hän nykylakien mukaan
aivan laillisesti piti poliisin päähinettä sillä erotuksella, että siitä todella
vasemmalta puolen puuttui leijonakuvio, joka tekee siitä sitten
virka-asun. Muuten lakissa luki sana poliisi ja se oli täysin
poliisin virkalakin kaltainen.
Minusta kerta kaikkiaan tällaiset erehdyttävästi
virkapukuun liittyvät piraattiasut, olipa sitten kysymys
mistä tahansa viranomaisesta, jolla on virkapuku, on kiellettävä ja
kriminalisoitava, niitten valmistus, kauppaaminen ja niiden käyttö on
kriminalisoitava, pois lukien tietysti teatteriesitys, jonne sinnekin
sopii toivoa hyvää makua ja tervettä harkintaa,
ja ainakin on käytävä ilmi sitten se,
että kyseessä on teatteri tai vastaava toiminta,
että ei missään tapauksessa siinäkään
harhauteta viranomaistoimintana tai sillä tavalla, että luullaan,
että henkilö esiintyy nyt tuossa virassa normaalikäyttäytymisessään.
Toivon, että tämä lakialoite etenee
nopeasti ja saadaan tämä asia selvitettyä.
Nyt tämä laki on todella ongelmallinen. Asiaan
voi puuttua vasta sitten, jos väärällä pukeutumisella
anastaa poliisivallan itselleen. Se on jälkijättöistä.
On vain ajan kysymys, milloin näillä poliisin
virka-asuja muistuttavilla asuilla ryhdytään tekemään
ryöstöjä tai muita vastaavia. Hyvin harva
pystyy näkemään, minäkään
en edes tiennyt, mikä ero on virkalakilla ja piraattituotteella,
kunnes sitten Keuruun poliisiaseman komisariolta kysyin. Ei näitä tavallinen
ihminen pysty erottamaan, ja kun se tunnus on vielä toisella
puolen lakkia, tämä on niin kerta kaikkiaan hämäävä piraattiasu,
että toivon, että nopeasti asiaan saadaan korjaus
ja kansalaiset voivat tuntea luottamusta ja turvallisuutta virkakuntaa
kohtaan.
Keskustelu päättyy.