Täysistunnon pöytäkirja 142/2001 vp

PTK 142/2001 vp

142. TORSTAINA 29. MARRASKUUTA 2001 kello 18

Tarkistettu versio 2.0

7) Laki työntekijäin eläkelain muuttamisesta

 

Seppo Kanerva /kok:

Arvoisa puhemies! Ulkoparlamentaarista eläkepolitiikkaa vuosikymmeniä harjoittaneet työmarkkinajärjestöt ovat uusliberalismiin heilahtamisen myötä haudanneet perinteisen sosiaalipoliittisen moraalinsa niin kutsutussa Puron työryhmässä. Ne eivät piittaa enää eläkeläisistä, leskistä, työkyvyttömistä ja näiden lapsista. Eihän tällaisilla ryhmillä ole äänivaltaa, kun ammattiyhdistyspomoja valitaan. Työmarkkinajärjestöt ovat valmiit antamaan vanhuksille, leskille, työkyvyttömille ja heidän lapsilleen enää viidenneksen muun yhteiskunnan elintason noususta ja syömään kolmikantapohjalta antamansa eläkelupaukset. Näin jatkuu, jos vuosikymmeniä kumileimasimeksi alistettu eduskunta ei terästäydy ottamaan sille kuuluvaa vastuuta ja valtaa myös eläkepolitiikassa ja ennen kaikkea päätettäessä lähestyvästä eläkejärjestelmän suurremontista.

Merkkejä eduskunnan ryhdistäytymisestä on nähty, kun eduskunta on vaatinut kansaneläkkeen pohjaosan poistamiseen liittyneen kaksinkertaisen leikkauksen kompensoimista sen uhreille. Tulokset tästä ryhdistäytymisestä antavat vielä odottaa itseään. Epäilen enemmän haluttomuudeksi kuin kyvyttömyydeksi, että ministeri ei saa asiantuntijoiltaan eduskunnan vaatimaa toimivaa kompensointiesitystä missään säällisessä ajassa. Tietääkseni viimeisin esitys, osa kakkonen, vaatii lisäselvityksiä ja on siten ajan pelaamista. Vääryydeksi tunnustetun eläkkeiden kaksinkertaisen leikkaamisen korjaaminen siis viipyy yhä vastoin eduskunnan tahtoa. Nyt ei ole enää kysymys joistain sadoista miljoonista markoista vaan siitä, käyttääkö ylintä päätösvaltaa eduskunta vai hallitus ja sen ministeriä pyörittävät asiantuntijat. Demokratiamme uskottavuus on koetuksella.

Kaksinkertaisen leikkauksen kompensoimiseen saamme ilmeisesti vauhtia vain, jos eduskunta aidossa markkinataloushengessä päättää, että korjaus on suoritettava jostain tietystä hetkestä lähtien taannehtivasti viivästyskorkoineen. Kaksinkertaisen leikkauksen korjaamista suurempi haaste on tulossa, kun ryhdymme käsittelemään työmarkkinajärjestöjen esittämää suurta eläkejärjestelmäremonttia. Sen jatkokehittelystä vallitsee työntekijäjärjestöjenkin kesken syvä erimielisyys. Eduskunnan ei pidä hyväksyä suuren eläkeremontin yhtäkään osaa paneutumatta syvällisesti jokaiseen yksityiskohtaan. Onhan pohjaosakeskustelussa nähty, kuinka vaikeaa on korjata edes ilmiselviä virheitä ja vääryyksiä, jos päästämme ne läpi.

Työmarkkinajärjestöillä on ollut tapana antaa eläkelupauksia työntekijäjärjestöjen jäsenille, ennen kuin he muuttuvat järjestöjen näkökulmasta äänivallattomaksi massaksi, jonka eläketurvaa voi sitten kylmästi leikata ja siirtää työelämässä olevien lompakkoihin. Tupopöydässä työnantajien ja työntekijöiden kahden kauppa on kolmannen korvapuusti eli kaikkien, joiden taloudellinen toimeentulo on eläkkeen varassa. Työntekijäjärjestöt ottavat vanhusten, leskien, työkyvyttömien ja näiden lasten suusta sen, mitä ne eivät avoimessa markkinataloudessa pysty enää ulosmittaamaan työnantajilta vaarantamatta työpaikkoja. Pörssikuplien puhaltamiseen piiskatuille yritysjohtajille tämä sopii. Meidän ei eduskunnassa pidä pakoilla vastuutamme ajan ilmiöistä piiloutumalla pieniksi kumileimasimiksi työmarkkinajärjestöesitysten taakse.

Arvoisat edustajat! Talousneuvoston tuoreessa raportissa todetaan erilaisten yhdistelmäindeksien johdosta, että pitkään eläkkeellä olleiden suhteellinen asema voi keski-iän noustessa tulevaisuudessa heikentyä huomattavastikin suhteessa työelämässä oleviin. Jälkimmäisen ryhmän saamat palkkatulot nimittäin seuraavat keskimäärin tuottavuuden kehitystä.

Tämän lainauksen jälkeen totean, että edellisessä eduskunnassa 155 kansanedustajaa allekirjoitti lakialoitteen taitetun indeksin poistamiseksi vanhuuseläkeiän saavuttaneilta 65 vuotta täyttäneiltä. Sehän antaa heille enää viidenneksen muun yhteiskunnan elintason noususta. Aikaisempi TEL-indeksi antoi puolet. Tätä puoliväli-indeksiä sovelletaan vielä alle 65-vuotiaiden eläkkeisiin. Se ei kuitenkaan sovi Puron työryhmän markkinajohtajille. Tuoreessa esityksessään eläkejärjestelmän suurremontiksi he pyrkivät huonontamaan myös työkyvyttömien, leskien ja näiden lasten elintason kehityksen eläkeikäisten tasolle. Perustelu on, että eläkeikäiset ovat pitäneet taitettua indeksiä ikärasismina. Eläkeläisten etuja ajaneet eläkeläisaktivistit yritetään näin syyllistää työkyvyttömien silmissä. Ilmeisesti joidenkin mieliin on hiipunut pelko, että Euroopan unionissa saatetaan yhtyä näkemykseen suomalaisten harjoittamasta ikärasismista.

Puron ryhmän logiikka kulkee siinä, että ikärasismi poistuu, kun ryhdytään kohtelemaan työkyvyttömiä ja heidän lapsiaan yhtä huonosti kuin vanhuksia soveltamalla vastaisuudessa taitettua indeksiä myös nuorempiin. Todellisuudessa työkyvyttömien kohtelu muuttuisi vielä huonommaksi. Juuri heihinhän yhdistelmäindeksi iskee pahimmin, koska elinvuosia voi olla vielä jäljellä paljonkin. Ajatelkaapa vain vaikkapa alle 30-vuotiaan työkyvyttömäksi tulevan lapsen isää, jonka tulevan ajan eläkekarttumaa ensin heikennetään ja sitten hänelle ja perheelle annetaan vuodesta toiseen vain viidennes muiden elintason noususta.

Puron ryhmän politiikka perusteluineen muistuttaa Viinasen ylimielistä toteamusta, ettei eläkeläisistä tarvitse välittää, koska he eivät pysty lakkoilemaan. Onneksi pystyvät äänestämään. Ilman äänioikeutta hukka perisi heidät nyky-Suomessa.

Ymmärrän pitkälle Puron pyrkimyksiä tukkia eläkeläisjärjestelmän porsaanreiät, onhan yhteiskuntamme yritysten taloudellinen kilpailukyky saavutettu osaltaan saneeraamalla eläkeläisjärjestelmän niskoille ensin avoin sektori, sitten suljettu sektori ja viimeksi julkistakin sektoria. Suomeksi se on ollut ihmisten työntämistä ennenaikaiselle eläkkeelle ja laskun lähettämistä työeläkelaitoksille.

Pää avattiin työministeri Arvo Aallon ja silloisen Teollisuuden työnantajien puheenjohtajan Stig Hästön yhteisvoimin. Toinen sai työttömyystilastoista kymmeniätuhansia ihmisiä pois, toinen saneerattua johtamastaan Finlaysonista tuhansia ihmisiä. Sen jälkeen saneeraajat ovat käyttäneet eläkejärjestelmää vääriin tarkoituksiin maan tavaksi muuttuneessa mittakaavassa, mutta he ovat onnistuneet joukkotiedotuksessa syyllistämään rationalisoinnin uhrit moittimalla heitä ennenaikaisesta paosta eläkkeelle ja eläkekustannusten kasvattamisesta niin, että eläketurvaa on leikattava.

Tietysti eläkejärjestelmän on puututtava sellaisiin varhaiseläkejärjestelyihin, joiden perimmäinen tarkoitus on rationalisoida työelämää eläkejärjestelmän kustannuksella. Ei mikään eläkejärjestelmä kestä sellaista. Meidän ei eduskunnassa pidä kuitenkaan hyväksyä, että pesuveden mukana lentää jopa lapsia, oikeasti työkyvyttömien ja leskien ohella. Etujen leikkauksia ei pidä kohdistaa moottorisahalla kaikkiin, jos väärinkäytökset voidaan poistaa kirurgin veitsellä.

Annan tunnustuksen Purolle siitä, että hän kantaa huolta eläkejärjestelmän suoriutumiskyvystä vuosikymmenien päähän. Se kuuluu hänen tehtäviinsä. Samaa huolta tunnetaan muissakin EU-maissa. Meidän ei kuitenkaan pidä rynnätä eläkkeitä leikkaavien ja indeksiä heikentävien maiden kärkeen. Ensinnäkään eläketurvamme ei yllä eurooppalaiselle huipputasolle, ja toiseksi me olemme varautuneet suurten ikäluokkien kustannuspiikkiin paljon paremmin kuin esimerkiksi saksalaiset. Me voimme hyvin tarkkailla, mille tasolle eläkkeet asettuvat suurissa maissa, Saksassa ja Ranskassa, ja tehdä sitten omat ratkaisumme.

Etumme muihin verrattuna on, kiitos eläkejärjestelmän luojan, professori Teivo Pentikäisen, että eläkejärjestelmä sisältää useita automaattisia sopeutumismekanismeja ja sen lisäksi me pystymme säätelemään sitä päätösperäisesti. Meillä on ytimeltään hyvä eläkejärjestelmä. Sen hyväksyttävyys kansalaisten silmissä on kuitenkin kärsinyt, kun sen perustamisessa ansioituneet työmarkkinajärjestöt ovat viime vuosikymmenillä ryhtyneet kaventamaan eläkeläisten etuja omien aktiivijäsentensä yritysten hyväksi. Eläkkeitä on leikattu ja indeksejä heikennetty. Kuitenkin työelämässä olevien eläkevakuutusmaksuja on alennettu, ikään kuin meidän ei pitäisi paremmin varautua suurten ikäluokkien kustannuspiikkiin. Eläkevakuutusmaksujen alentamista perustellaan Suomen korkealla veroasteella. Hanakasti sanotaan, ettemme pärjää eurooppalaisessa kilpailussa, koska pakolliset eläkevakuutusmaksumme eli verot ovat niin korkeita. Puhe on edesvastuutonta, jos esimerkiksi Nokian pääkonttorin sijaintimaata miettivä pääjohtaja Jorma Ollila ja hänen rekrytointilistallaan olevat ulkomaalaiset uskovat siihen.

Eläketurvakeskuksen joulukuussa aloittava toimitusjohtaja Jukka Rantala on aivan oikein todennut, että on väärin laskea suomalaiset työeläkevakuutusmaksut veroasteeseen ja suorittaa sen perusteella kansainvälisiä vertailuja. On ihmisten muissakin maissa kustannettava tuleva eläketurvansa, mutta eläkejärjestelmien erojen vuoksi niitä ei aina peritä muodollisesti pakollisina, vaikka ne sitä todellisuudessa ovat. Ei missään kehittyneessä maassa pääse pakoon eläkevakuutusmaksuja, ilman että käy huonosti.

Sosiaalivaliokunnan puheenjohtajan Marjatta Vehkaojan vaatima eduskunnan roolin korostaminen osana kolmikantaa voi toteutuessaan palauttaa kansalaisten luottamuksen eläkejärjestelmään ja eläkepolitiikkaan. Meillä ei ole varaa täysin rahastoivaan eläkejärjestelmään, eikä sellainen olisi välttämättä järkeväkään. Jakojärjestelmä voi toimia vain yhteiskunnan takaamana. Jos kansalaiset menettävät uskonsa takaajaan eli tässä tapauksessa eduskuntaan, edessämme on vaikeuksia. Äänestäjistä neljännes ja ennen pitkää kolmannes on eläkkeellä. Eläkepolitiikka on heille konkreettisemmin ja välittömämmin lompakossa näkyvä asia kuin esimerkiksi suhtautuminen Natoon.

Olisi käsittämätöntä, jos me eduskunnassa siirtäisimme Suomen päätöksen Natosta työmarkkinajärjestöille. Käsittämätöntä on, että olemme käytännössä siirtäneet niille eläkepolitiikan ja sulkeneet huomattavan osan ainakin ikänsä puolesta täysivaltaisista kansalaisista heitä itseään koskevan päätöksenteon sivuraiteelle. Demokratia ei pitkälle kestä sellaista.

Erilaiset tuomiopäivän julistajat ja hätäkellojen soittajat ovat olleet huolissaan eläkeläisten kasvavasta äänestysvoimasta. Ilmiö on samaa sukua kuin aikanaan pelko naisten äänioikeudesta tai mustien äänioikeudesta. Nyt eläkkeelle ovat siirtymässä yhteisvastuuta aina korostavat ikäpolvet. En usko heidän kaatavan vaatimuksillaan kansantaloutta tai vaarantavan lastensa ja lastenlastensa tulevaisuutta. Eläkeläiset ovat vastuuntuntoisia ja kohtuudessa pysyviä ihmisiä. Heitä pelkäävien huoli taitaa perustua aivan muuhun. Koulutetut ja vireät eläkeläiset eivät enää ole hämättävissä lupauksilla, joita ei ole tarkoitettukaan pidettäviksi.

Ilokseni olen havainnut, että ne tässä salissa, jotka eivät äänestyksissä ole pysyneet vaalilupaustensa takana, ovat edes vähentäneet lupauksia, joiden takana eivät aiokaan pysyä. Tästä voimme kiittää osaltaan Internetiä. Eläkeläiset osaavat seurata kansanedustajien äänestyskäyttäytymistä ja kertoa siitä toisille. Enää ei voi toimia erään kansanedustajan tavoin, joka ensin allekirjoittaa lakialoitteen taitetun indeksin poistamisesta ja sitten sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana huolehtii, ettei tuota samaa esitystä tuoda koskaan eduskunnan päätettäväksi. Näin tapahtuu, kun hän todellisuudessa onkin eri mieltä kuin aloitetta allekirjoittaessaan ja haluaa ottaa aloitteen allekirjoittaneelta eduskunnan suurelta enemmistöltä päätösvallan pois. Oli lähellä, ettei häntä olisi palkittu tällaisesta ministerin salkulla.

Taitetun indeksin, pohjaosan vitkuttelun ja lähestyvän eläkejärjestelmän suurremontin vuoksi seuraavat eduskuntavaalit ovat väistämättä eläkepoliittiset vaalit. Eläkeläiset on herätetty ja ärsytetty valvomaan etujaan. Meillä on nyt eläkejärjestelmän kehittämisen näkökulmasta erinomainen ajankohta luopua taitetusta indeksistä ja palata kaikkiin eläkeläisiin ulottuvaan puoliväli-indeksiin, jolloin keskustelu ikärasismista päättyy. Harjoitetun ikärasismin hintana eläkeläisten indeksikorjausten lähtötaso jäisi joka tapauksessa tuntuvasti alemmaksi kuin ilman sitä, mikä lisäisi tulevaisuudessakin eläkejärjestelmän säästöjä. Luopuessamme taitetusta indeksistä torjumme samalla työkyvyttömien, leskien ja heidän lastensa elämän edellytysten romuttamishankkeen.

Eläkejärjestelmämme indeksiturva saattaa vaatia modernisointia, mutta voimme palata siihen hätiköimättä osana suurta eläkejärjestelmän remonttia, kunhan nyt luovumme taitetusta indeksistä ainakin toistaiseksi. Uskon, että silloin eläkeläiset ja eläkevaihettaan lähestyvät ihmiset voisivat suhtautua vähemmän tunnepitoisesti eläkejärjestelmän suurremonttiin. Se on nähtävä kokonaisuutena, jonka toteuttamisessa eduskunnalla on oltava aito päättäjän rooli.

Ei muuta, herra puhemies.

Lauri  Kähkönen  /sd:

Arvoisa puhemies! Eläkkeiden ostovoimaa on heikentänyt viime vuosina muun muassa ylimääräinen sairausvakuutusmaksu, kansaneläkkeen pohjaosan leikkaus ja niin sanottu taitettu indeksi, joka merkitsee heikennystä 65 vuotta täyttäneiden eläkeläisten elintason kehitykseen.

Nythän tiedämme, että ylimääräisen sairausvakuutusmaksun poistamisesta tämän vaalikauden aikana on jo päätökset. Edelleen odotamme, niin kuin ed. Seppo Kanerva äsken totesi, ministeri Perholta ja hallitukselta esitystä, kuinka työeläkkeitten yhteensovittamiseen liittyvä niin sanottu kaksinkertainen pohjaosan leikkaus kompensoidaan. Voidaan todeta, että alhainen inflaatio on osaltaan hillinnyt yli 65-vuotiaiden elintason heikentymistä viime vuosina muihin tulonsaajaryhmiin verrattuna. Kuitenkin on syytä todeta, että vuosien 1996—2000 aikana yli 65-vuotiaat eläkkeensaajat saavat työeläkeindeksiinsä noin 3,5 prosenttia pienemmät indeksitarkistukset kuin alle 65-vuotiaat. Toisaalta on todettava, että useimmilla yli 65-vuotiailla ovat myös työeläkkeet pienempiä kuin nuorempien eläkkeensaajien eläkkeet.

Kuitenkin haluan todeta, että kaikkea ei saa kerralla. Ed. Seppo Kanervan aloite on kannatettava, ja olisin siihen itsekin nimeni laittanut, jos se olisi esitetty. Toivon, että tämä epäkohta saataisiin korjatuksi. Kuitenkin tähdennän nyt, että erittäin tärkeätä olisi, että nyt hoidettaisiin ensiksi, niin kuin on luvattu työeläkkeitten yhteensovittaminen eli niin sanottu kaksinkertainen pohjaosan leikkaus.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Seppo Kanerva on lakialoitteellaan 96/2001 vp "Laki työntekijäin eläkelain muuttamisesta" osunut aivan oikeaan asiaan. Itsekin olin tilaisuudessa kirjoittamaan alle kyseisen lakialoitteen, johon halusin näin yhtyä ja jota haluan tällä puheenvuorolla myös evästää eteenpäin jatkokäsittelyssä.

Epäkohtahan on lyhyesti sanottuna se, että eläkkeitä on leikattu ja indeksiä on heikennetty. Kyse on eläkeikäisten tai eläkkeellä olevien, eihän tarvitse olla vanhus, vaan eläkkeellä voi olla nuorempikin ihminen työkyvyttömyyden takia, toimeentulosta. On aivan totta, kuten ed. Seppo Kanerva sanoi ja monet eläkeläiset ovat minullekin sanoneet, että ammattiyhdistysiässä ja työelämässä olevat voivat mennä lakkoon, mutta eläkeläiset eivät voi. Sen takia näistä asioista on eduskunnassa koettava erityistä vastuuta, että oikeudenmukaisuus voi toteutua. Toivon, että tämän aloitteen myötä löytyy niitä toimia, joilla paljon puhuttu taitettu indeksi voidaan poistaa ja voi toteutua oikeudenmukaisuus.

Samalla totean tässä yhteydessä, että meillä on erittäin paljon pientä eläkettä saavia ihmisiä. Alle 4 000 markkaa saavia ihmisiä on meidän yhteiskunnassamme todella paljon, jotka ovat paljolti omaa työtään tehneitä, pienyrittäjiä, talon emäntiä. Juuri tälle kaikkein pienintä eläkettä saavien suurelle ryhmälle toivon, että voitaisiin myös jatkossa löytää ratkaisut, joilla päästäisiin edes sellaiseen eläketurvaan, että se olisi kaikille eläkeläisille vähintään 4 000 markkaa kuussa, mieluummin enemmänkin. Mutta jo tämä 4 000 markkaa riittäisi monelle tuomaan toistatuhatta markkaa lisäkorotuksena kuukausieläkkeeseen, ja paljon se ei ole.

Arvoisa herra puhemies! Toivon, että aloitteen myötä saadaan eläkkeisiin nopeasti korjauksia.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Seppo Kanerva on oikealla asialla. Ihmettelen vain ihan aluksi, miksi ed. Kanerva on jotenkin lannistunut tässä pyrkimyksessään. Ymmärrän sen kyllä siltä kannalta, jotta edellisellä kaudella oli 155 nimeä tässä aloitteessa ja silloin se tyssättiin. Mutta olisin kyllä uskonut, jotta jos tuossa rivistössä vasemmalla puolen olisi nimiä pyydetty, niin ... Itse nimittäin lupasin laittaa tähän nimeni ja huomasin, että tässä ei näköjään minun nimeäni olekaan. Siinä mielessä olen vähän harmissani.

Mutta sinällään kyllä kannatan tätä. Kannatin viime kaudella ja olin aina terävänä paikalla äänestämässä myös talousarvion käsittelyn yhteydessä kyseisessä asiassa, kun ed. Seppo Kanerva teki aina esityksen. Niin minä toivon nytkin, jotta tämähän juttu pitää testata. Onhan tätä mahdollista viedä, jos ei lakialoite etene, talousarvioaloitteiden muodossa, koska uskon, että tästä on myös tehty talousarvioaloite.

Sinällään taitettu indeksi -kysymys on aikaisemmin tai myöhemmin korjattava. Tämä on yksi niitä eläkeläisiin kohdistuvia epäoikeudenmukaisuuksia. Näen juuri näinpäin kuin ed. Seppo Kanerva esittää, jotta tätä korjattaisiin parempaan suuntaan. Edellisellä kaudella tässä salissa käytiin nimittäin keskustelu, jossa muistelen sen tyyppistä puhetta olleen, jossa sanottiin näinpäin, jotta nyt jos tätä korjataan, se korjataan huonompaan suuntaan eli vedetään kaikilta se pienempi indeksi. Eli myös nuoremmat olisivat tulleet indeksin piiriin, jossa palkat otetaan 20 prosentilla huomioon ja kuluttajahinnat 80:llä, kun ed. Kanerva ymmärrykseni mukaan esittää 50:tä ja 50:tä, jossa on puolet kuluttajahintoja ja puolet ansiokehitystä. Jostakin olen kuullut sellaista, vaikka toisin on väitetty, että Saksassa olisi jopa sellainen malli käytössä, että siellä eläkeläisten indeksi noudattaa kokonaan ansiokehitystä. Siinä mielessä puheet siitä, jotta suomalainen indeksijärjestelmä olisi parempi, eivät näköjään pidä paikkaansa.

Sitten vielä toiset ratkaisut, jotka on minusta tehtävä: Pohjaosakysymys minusta pitää laajasti arvioida ja katsoa, millä tavalla sitä voidaan korvata, mihin liittyy myös ed. Oinosen näkemys siitä, jotta meillä on hyvin pieniä eläkkeitä. Eli tasokorotuksia yhä kaivataan pienempiin eläkkeisiin, koska kansaneläkkeen indeksit ovat pelkästään kuluttajahintaindeksillä tarkistettu, jolloin se rako työeläkkeisiin verrattuna on vain kasvanut. Sen takia myös kansaneläkkeet vaatisivat tasokorotuksia ja mahdollisesti myös indeksitarkistusten muutosta, eli samat indeksit kuin työeläkepuolelle.

Savamaksuhomma nyt on hallituspuolueiden kesken sovittu hoidettavaksi. Siihen en hirveän paljon usko, että enää takapakkia syntyy. Siinä luotan kyllä vahvasti hallitukseen, että se on menossa oikeaan suuntaan.

Kannatan tätä, vaikka tässä valitettavasti vaan sattuu olemaan näin vähän nimiä. Toivon mukaan nyt tärppäisi läpimeno.

Matti Väistö /kesk:

Herra puhemies! Aloittaessaan toimintansa vuonna 1995 Lipposen ensimmäinen hallitus leikkasi muun muassa eläkeläisten oikeutettuja etuuksia. Tuolloin luvattiin ripeässä tahdissa talouskehityksen niin salliessa eläkeläisten asemaa parantaa. Näihin lupauksiin liittyy muun muassa ylimääräisen savamaksun poistaminen, mihin ed. Esa Lahtela viittasi. Tuolloin, niin ymmärsin, laaja käsitys oli eduskunnassa, että myös niin sanottu taitettu indeksi korjataan ripeästi. Tätä käsitystähän osoittaa ed. Seppo Kanervan lakialoitteessa ilmenevä kansanedustajien luettelo. Valitettavasti tässä asiassa ei ole edetty. Ongelma on myös pohjaosan kaksinkertainen poisto, jota asiaa nyt hallitus opposition ja eduskunnan painostuksesta on aikeissa korjata, mutta vain osittain ja vasta joskus tulevina vuosina.

Olennainen kysymys on myös eläkeläisten aseman parantaminen, erityisesti pientä eläkettä saavien osalta, tasokorotuksella. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa on hyvin paljon juuri niitä pienviljelijöitä, omaa työtään tehneitä, joille ei ole yrittäjä- tai ansioeläkettä kertynyt. Heidän asemansa on todella heikko. Samaan aikaan kustannukset ovat kuitenkin nousseet, palvelut ovat etääntyneet, lääkekulut, omavastuut, kaikki nämä kustannukset ovat samaan aikaan nousseet, mutta tulot ovat pysyneet matalina.

Seppo Kanerva /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Esa Lahtela oli pahoillaan, että hänen nimeään ei ole täällä. Kyllä ed. Lahtelan nimi on toisella sivulla ja alhaalta päin 14. nimi. Nimittäin ne 93 kansanedustajaa, jotka edelliseltä kaudelta, puhemies mukaan luettuna, istuvat täällä, minä luettelin jo aikoinaan allekirjoittajiksi ja pyysin vain uusilta nimeä, kaikilta uusilta paitsi ministereiltä ja ryhmien johtajilta, ja lähetin postilaatikkoon ilmoituksen, että tämä on allekirjoitettavana parin viikon ajan. Syyskuun puolessavälissä jätin laatikkoon, että olkaa hyvä ja syyskuun aikana allekirjoittakaa. Jos joku ei halunnut tai huomannut, se on asia sinänsä.

Kun Saksa tuli mainittua, todettakoon, että siellä oli eläkeprosentti 70. Se on pudotettu 64:ään, laskenta perustuu koko työaikaan ja indeksinä on palkkaindeksi, paras mikä voi olla, kun meillä pyritään huonoimpaan mahdolliseen. Tämä indeksiasia on sellainen, että otettakoon vaikka sellainen ikävä asia esimerkiksi kuin lapsilisien leikkaus. Jos jonain vuonna leikataan 200 markkaa, se on vuodessa 2 400 markkaa. Kun se seuraavana vuonna korotetaan, asia on sillä selvä, sinne jäi tappioksi 2 400 markkaa. Mutta kun indeksi leikataan, se on sille ihmiselle, joka elää esimerkiksi 30 vuotta eteenpäin, 30 vuodeksi leikattu. Sitä ei ole koskaan nostettu takaisin eikä aiotakaan nostaa. Mutta taitettu indeksi on kuin hauen suu. Hauki kasvaa ja suu aukeaa ja aukeaa. Tämän vuoden lopussa tulee olemaan nuorempien, alle 65-vuotiaiden, ja yli 65-vuotiaiden ero 4 prosenttia. Kun ensi vuonna indeksiero on 0,7 suunnilleen, ero alkaa lähestyä 5:tä prosenttia. Näin se koko ajan kasvaa ihmisten ikääntyessä. 66 prosentin eläkkeen saanut maaherra saa tällä hetkellä 46 prosenttia siitä, mitä hän olisi saanut. Näin ollen eläkeläisten asema Suomessa kaikista vakuutteluista huolimatta kurjistumistaan kurjistuu.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Seppo Kanervan masinoima lakialoite tästä aiheesta, kuten käydyssä keskustelussa on tullut julki, on äärettömän tärkeä. Sillä on eduskunnan suuri tahto matkassa. Tältä osin on aivan erikoinen homma ja loukkaus eläkeläisiä kohtaan, että heidän tekemäänsä työtä ei arvosteta niin paljon, että pantaisiin tämä asia järjestykseen. Kyllä nyt, kun näyttää, että eduskunnassa ei ole muita kuin asian puolestapuhujia, myöskin virkamiesten pitää lähteä liikkeelle ja panna tämä kuntoon. Tämä päättävä sukupolvi on velkaa eläkeläissukupolvelle tämän asian, heidän tekemänsä työn kunnioittaminen, että heille annetaan, mitä heille kuuluu. Myöskin niiden asema, jotka ovat tästä kelkasta putoamassa pois tai pudonneet liian pienen eläketurvansa osalta, on turvattava paremmin kuin se nyt on olemassa.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Seppo Kanervan laskutapa nimien allekirjoittamisessa on hyvin mutkikas. Siinä tapauksessahan tässä on 186 nimeä, kun lasketaan kaikki edellisen kauden nimet ja nyt uudet nimet, mutta näillä valtiopäivillä 124 nimeä, joista tietysti suurinta osaa ei ole uudistettu. Kun ed. Seppo Kanerva on vielä kaksi kautta eteenpäin eduskunnassa, tässä varmaan on sitten 320 nimeä vähintään, kun näin lasketaan yhteen ja aloite aina uudistetaan. Valiokunnassa uskoisin lakiviisaiden toteavan kuitenkin sillä tavalla, että vain viimeiset nimet, jotka on allekirjoitettu, ovat oikeita ja ne edustajat ovat sitä mieltä, että tämä viedään läpi eduskunnassa. Mutta tästä on turha kinata. Olen kuitenkin kannattamassa tätä, vaikka olenkin viime kauden allekirjoittajien joukossa.

Seppo  Kanerva  /kok:

Arvoisa puhemies! Otin jo nimeni tästä pois, mutta tämä aparaatti on vähän hidas. Totean vain, että istuvat kansanedustajat on lueteltu ja niiden nimiä, jotka menettivät valtakirjansa, joilta eläkeläiset tai jotkut muut ottivat valtakirjan pois, ei tässä enää ole.

Keskustelu päättyy.