Jouko  Skinnari  /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämänkin eduskunnan aikana, kohta neljän vuoden ajan, päästökauppalainsäädäntöä on käsitelty useampaan otteeseen ja mietitty, ovatko Eurooppa ja siinä samalla Euroopan unioni ja Suomi ottaneet liian suuren palan haukatessaan tämän päästökauppalainsäädännön säännöksineen. Mutta kun nyt eilistä keskustelua tai maailmassa olevia tapahtumia seurataan, voidaan todeta, että kyllä jonkun, ja tässä tapauksessa Euroopan ja Euroopan unionin, tulee maailmalle näyttää esimerkkiä siitä, mihin ainakin pitää pyrkiä.

Mutta kuten talousvaliokunnan täysistuntoon hyväksymässä ja eduskunnan yksimielisesti hyväksymässä energia- ja ilmastoselonteossa, ensimmäisissä ponsiehdotuksissa kahdeksasta, todettiin, tavoitteena tulee olla se, että kaikkien maanosien, on sitten Kiina, Intia, Yhdysvallat ja jopa Afrikka, pitää olla tässä mukana ja myös Euroopassa Venäjän ja muiden maiden, jotka eivät vielä ole, koska muutoin tapahtuu siirtymisiä sinne, missä näistä velvoitteista voidaan päästä eroon.

Tämän asian yhteydessä käytiin kovasti keskustelua siitä, miten Suomelle tässä nyt tulevaisuuden osalta käy, mikä tulee olemaan näitten päästöoikeuksien hinta ja millä tavalla muutoin sitten erityisesti myös maakunnissa pärjätään. Nythän tässä alkuvaiheessa ja nykyisellä kaudella suurempi teollisuus, mikä tietysti on tärkeätä, on kyllä päässyt katsomaan omaa asemaansa, mutta sitten maakunnan energiayhtiöt ja muu toiminta Suomen eri osissa myös omalta osaltaan joutuu maksamaan. Tässä suhteessa tämä taakanjaon siirtyminen yksityiskohdittain ei enää olekaan käytännössä niin yksinkertaista. Näillä matemaattisilla kaavioilla, jotka enemmänkin ovat matemaatikkojen ja energia-asiantuntijoitten alaa, näyttää siltä, että kaikki olisi oikeudenmukaista ja oikein, mutta käytännössä näin ei kuitenkaan ole.

Suomella on Kioton velvoitekaudella käytössä keskimäärin 71,1 miljoonan tonnin edestä sallittuja päästömääräysyksiköitä vuodessa. Ne eivät riitä kattamaan arvioitua tarvetta, vaan päästöyksiköitä tarvitaan tehtyjen selvitysten perusteella nieluvaikutukset mukaan lukien noin 11 miljoonaa tonnia tai uusimman tiedon mukaan peräti 12 miljoonaa tonnia keskimäärin vuodessa lisää. Vaikka päästökauppa lisää päästövelvoitteen hoidon kustannustehokkuutta, on Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen arvion mukaan Suomessa bruttokansantuote Kioton kaudella vuodessa 0,6—0,9 prosenttia alempi kuin ilman päästövelvoitetta. Toisin sanoen kaikella on hintansa.

Strategian mukaisesti päästöjen vähentämisestä aiheutuva taakka jaetaan päästökauppasektorin ja ei-päästökauppasektorin välillä siten, että päästökauppasektorin vuotuinen osuus alijäämästä on noin 8,7 miljoonaa tonnia ja ei-päästökauppasektorin noin miljoona tonnia. Lisäksi valtio lisää Suomen käytettävissä olevien päästöyksiköiden määrää Kioton mekanismien ja niin sanotun koeohjelman kautta hankittujen päästövähenemien avulla noin 2,4 miljoonan tonnin verran vuosittain. Talousvaliokunnan energia- ja ilmastoselontekoa koskevassa mietinnössä pidetään tätä taakanjakoa päästökauppasektorin ja valtion välillä lähtökohtaisesti perusteltuna. Pidemmällä aikavälillä tulee kuitenkin tavoitteena olla ei-päästökauppasektorin nykyistä merkittävämpi osallistuminen taakan jakoon.

Tämä hallituksen esitys koskee taakanjakoa päästökauppasektorin sisällä. Päästökauppasektorin sisäisen taakanjaon osalta esityksen tavoitteena on ottaa huomioon eri sektoreiden mahdollisuudet tehdä kasvihuonekaasupäästöjä vähentäviä toimenpiteitä ja siirtää päästöjen rajoittamisesta ja päästöoikeuksien hankinnasta syntyvät kustannukset lopputuotteiden hintoihin. Päästökauppasektori on voimassa olevan lain mukaan jaettu viiteen alaryhmään. Kansantaloudellisia kustannusvaikutuksia ajatellen taakkaa on kustannustehokkainta jyvittää eniten sinne, missä siitä koituvat lisäkustannukset voidaan tehokkaimmin siirtää lopputuotteen hintoihin.

Prosessiteollisuudessa tämä on vaikeinta, ja EU:n päästökauppajärjestelmään kuuluvassa prosessiteollisuudessa — massa- ja paperiteollisuus, rauta- ja terästeollisuus, mineraaliteollisuus, petrokemianteollisuus, rakennusaineteollisuus sekä öljynjalostus — ei voi merkittävästi vähentää kasvihuonepäästöjään rajoittamatta tuotantoa. Tämä johtuu siitä, että päästöt ovat peräisin prosesseissa käytetyistä raaka- ja polttoaineista. Prosessiteollisuuden lopputuotteiden hinnat määräytyvät maailmanmarkkinoilla, joten yritykset eivät voi siirtää päästökaupasta aiheutuneita lisäkustannuksia tuotteiden loppuhintoihin hintakilpailukyvyn heikentymättä.

Tämän asian käsittelyn yhteydessä kuultiin maakunnalliselta tasolta Kotkan ja Lahden energiayhtiöitten edustajia, ja tässä yhteydessä tuli esille muun muassa kaukolämmön asema Suomessa. Kaukolämmityksen osuus Suomen lämmitysmarkkinoista on noin 50 prosenttia, sen piiriin kuuluu nykyisellään noin 90 prosenttia asuinkerrostaloista, noin puolet rivitaloista ja valtaosa maamme julkisista rakennuksista ja liikerakennuksista. Kasvupotentiaalia on näin ollen edelleen erityisesti pientalojen lämmityksen osalta. Tässä yhteydessä valiokunta katsoikin, että tätä kasvupotentiaalia tai nykyisen kaukolämpöverkon toimintaa ei saa vaarantaa päästökaupan aiheuttamilla lisäkustannuksilla. Tässä yhteydessä valiokunta, joka säästeliäästi on ponsia viljellyt, tästä kaukolämmöstä haluaa nyt erityisesti hallituksen selvittävän nämä haitat, ja ei ainoastaan selvittää ja todeta ne, vaan ryhtyvän näitten selvitysten osalta toimenpiteisiin. Täsmällisesti sanottuna niin, että eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää lain vaikutukset kaukolämpösektorin kehitykseen ja ryhtyy toimiin sektorin toimintaedellytysten turvaamiseksi.

Arvoisa puhemies! Päästökauppajärjestelmä on erittäin suuri haaste Euroopalle, sen elinkeinoelämälle, veronmaksajille ja kaikille, mutta tähän on aikanaan kyllä ihan järjen perusteella päädytty. Mielestäni nämä haasteet pitää ottaa vakavasti ja näyttää tosiaankin esimerkkiä muulle maailmalle, Yhdysvalloille ja Kiinalle ja Intialle, että tähän maapallon nykyiseen tilaan on puututtava. Se tietysti edellyttää sitä, että Kioton sopimuksen kaltaiseen — jos ei sitä sanaa sopimus haluta käyttää — johon Yhdysvallatkin on valmis, Suomen ja Euroopan unionin pitää omalta osaltaan pyrkiä ja saada tämän tapaiseen järjestelmään kaikki maanosat mukaan.

Oras Tynkkynen /vihr:

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin päästökauppajärjestelmä on ihmiskunnan historian merkittävin ympäristöpoliittinen työkalu. Se on siis aivan omaa luokkaansa ympäristöpolitiikan saralla. Ja niin kuin talousvaliokunnan puheenjohtaja, ed. Skinnari tuossa edellä totesi, sen avulla me voimme näyttää esimerkkiä muulle maailmalle.

Järjestelmä ei ole nykyisessä muodossaan suinkaan täydellinen. Siinä on merkittäviä puutteita. Luulen, että niistä vielä keskustellaan tämän illan aikana, mutta se on ehdottomasti säilyttämisen ja kehittämisen arvoinen. Järjestelmän suurista linjoista päätetään EU-tasolla päästökauppadirektiivissä ja sitten konkreettisemmasta päästöoikeuksien jaosta taas kansallisessa jakosuunnitelmassa, joka kuuluu valtioneuvoston toimialaan, eli valtioneuvosto sen hyväksyy. Näiden välimaastoon sijoittuu käsiteltävänä oleva päästökauppalaki, josta siis eduskunta täällä päättää. Päästökauppalailla muun muassa päätetään siitä, miten ja millä perusteilla päästöoikeuksia jaetaan tämän päästökauppasektorin sisällä, niin kuin valiokunnan puheenjohtaja tuossa totesi.

Talousvaliokunta on mietinnössään aivan oikein kiinnittänyt moniin keskeisiin seikkoihin huomiota, muun muassa siihen, että päästöoikeuksia jaettaessa laitosten tehokkuutta tulisi painottaa nykyistä enemmän, ja kaukolämmön turvaamiseen kilpailussa erillislämmitystä vastaan. Valitettavasti nähdäkseni valiokunta ei ole riittävästi kuitenkaan esittänyt konkreettisia muutoksia lakiin, jotta päästökaupan kansallisen toimeenpanon ympäristövaikuttavuus ja tehokkuus voitaisiin todella turvata. Näihin epäkohtiin olen valiokunnan mietintöön liitetyssä vastalauseessa yrittänyt puuttua.

Ensinnäkin siis päästöoikeudet ovat valtion omaisuutta, erittäin merkittävää sellaista, joten päästökauppalailla jaetaan yrityksille mittavien rahasummien edestä päästöoikeuksia. EU:n komissio on moneen otteeseen kannustanut jäsenmaita hyödyntämään huutokauppaa tämän direktiivin sallimissa rajoissa eli nyt tälle toiselle päästökauppakaudelle enimmillään 10 prosentin verran. Huutokaupasta on monia hyötyjä, joista varmaan vähäisin ei ole se, että se toisi valtion kassaan tuloja, joita voitaisiin sitten käyttää muun muassa kestävän energiateknologian hankkeiden edistämiseen, joista me täällä eilen paljon puhuimme. Siksi katson, että Suomessakin tulisi päästökauppalailla 10 prosenttia päästöoikeuksista huutokaupata jo seuraavalla päästökauppakaudella.

Nyt varmasti moni on seurannut tätä EU:n komissiota, kun se on käsitellyt jäsenmaiden kansallisia jakosuunnitelmia ja on puuttunut niihin aika kovalla kädellä. Ison-Britannian jakosuunnitelma oli ainoa, joka selvisi puhtain paperein ilman komission leikkauksia läpi, ja kaikki muut ovat seulaan juuttuneet. On odotettavissa, että myös Suomen jakosuunnitelmalle käy tällä tavalla, ja sen takia jo tässä päästökauppalain käsittelyn yhteydessä olisi ollut perusteltua puuttua leikkauskertoimiin, ikään kuin ennakoivasti varautua tähän komission oletettavasti tiukkaan käsittelyyn. Valiokunta yksimielisesti tosiaan oli sitä mieltä, että laitosten tehokkuus tulisi ottaa nykyistä paremmin huomioon päästöoikeuksia jaettaessa, mutta se olisi voitu tehdä jo nyt tällä päästökauppalailla muuttamalla 31 §:n alakohtia sen mukaisesti, mitä tässä vastalauseessa on esitetty.

Periaatteellisempana kysymyksenä päästöoikeuksien kokonaismäärä, siis se, kuinka paljon niitä päästöoikeuksia nyt ylipäätään Suomessa päästökauppasektorille jaetaan, on selkeästi tämän päästökaupan kansallisen toimeenpanon tärkein kysymys ennen kaikkea ympäristöpoliittisesti mutta myös taloudellisesti. Sen takia olisi aika kohtuullista ja johdonmukaista, että tämä tämän lain tärkein asia, tärkein piirre, tulisi nimenomaan eduskunnan päätettäväksi. Nyt se jää valtioneuvostolle. Tämäkin olisi voitu tämän lain käsittelyn yhteydessä ottaa huomioon lisäämällä erillinen pykälä, jolla tästä päästöoikeuksien kokonaismäärästä päättäminen olisi jyvitetty eduskunnan tehtäviin.

Tämän perusteella ehdotan, että pohjaksi otetaan vastalauseen mukainen esitys.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Mielestäni ed. Tynkkysen ehdotus on hyvä, ja tahdon kannattaa käsittelyn pohjaksi tuota vastalausetta. Totean, että ympäristövaliokunta käsitteli tätä asiaa varsin laajalti ja kiinnitti huomiota nimenomaan päästökauppajärjestelmän kehittämisen tarpeeseen ja myöskin nimenomaan niin, että otetaan huomioon ne toimet, joita on jo aikaisemmin toteutettu näitä päästöoikeuksia jaettaessa.

Ympäristövaliokunnan lausunnossa on eriävä mielipide ed. Unto Valppaan laatimana. Hän varmasti itse vielä sitä käsittelee, mutta totean, että myös siinä ympäristötehokkuus on aivan oikealla tavalla otettu huomioon. Sinänsä siinä on samaa elementtiä kuin ed. Tynkkysen laajemmassa ja muitakin asioita sisältävässä vastalauseessa.

Mutta vielä päästökauppaan totean, että vuonna 1997 öisinä tunteina Kiotossa päästökaupasta päätettiin, päästökauppa tuli mukaan, Yhdysvallat ei. Päästökauppa on siis sisällä ja Yhdysvallat ulkona, vaikka USA nimenomaan oli ajamassa päästökauppaa mukaan näihin mekanismeihin. Mutta näillä mekanismeilla on oma merkityksensä, ne toimivat paremmin tai heikommin, mutta niitä pitää pystyä kehittämään. Erityisesti tilanteessa, jossa päästökaupassa hiilitonnin hinta putoaa liian matalle, hiilidioksidin hinta putoaa liian matalalle, silloin sillä ei ole ohjaamisvaikutusta. Tämä on hyvin tärkeätä, ettei liian avokätisesti jaeta päästöoikeuksia.

Totean myös sen, että vaikka Yhdysvallat ei valtiona ole mukana, niin Yhdysvalloista usea osavaltio käytännössä käy päästökauppaa ja myös suuret kaupungit ovat tässä mukana. Eli se on työkalu, mutta älkäämme unohtako sitä, että varsinaisia aitoja EU:n sisäisiä päästöjen vähentämisiä pitää kuitenkin tehdä. Euroopan unionin virallinen kantahan on se, että niitä pitää olla vähintään puolet näistä päästöjen vähentämisistä.

Klaus Hellberg /sd:

Arvoisa puhemies! Talousvaliokunta on kiinnittänyt erityistä huomiota taakanjakoon, hankemekanismien käyttöön ja laitoskohtaisen hyötysuhteen huomioon ottamiseen, kun se on käsitellyt tätä päästökauppalain muutosesitystä.

Kansantaloudellisia kokonaisvaikutuksia ajatellen taakka on tietenkin kustannustehokkainta jyvittää eniten sinne, missä siitä koituvat lisäkustannukset voidaan tehokkaimmin siirtää lopputuotteen hintoihin. Prosessiteollisuudessahan tämä on erittäin vaikeaa, sillä sen osalta lopputuotteen hinnat määräytyvät maailmanmarkkinoilla. Päästökaupasta aiheutuvien lisäkustannusten siirtäminen hintoihin merkitseekin kilpailukyvyn heikkenemistä, sillä useimmilla kilpailijamailla vastaavaa rasitetta ei ole. Suurin osa taakasta jää näin ollen energiasektorille. Päästökaupan seurauksena päästöttömät ja vähäpäästöiset tuotantomuodot saavat merkittävästi kilpailuetua.

Sähköntuotannon pitääkin nyt reagoida markkinatilanteeseen lisäämällä näiden tuotantomuotojen tarjontaa. Tämä edellyttääkin uusia investointeja, ja siksi on tärkeätä, että hallitus käyttää ohjauskeinoja ja selvittää ennakkoluulottomasti uusia tapoja fossiilisiin polttoaineisiin perustuvan energiantuotannon vähentämiseksi ja tuotannon lisäämiseksi uusiutuvilla energianlähteillä.

Yritysten kannaltahan päästöoikeus muodostaa uuden tuotantotekijäluokan, joka tulee ottaa huomioon tuotetta hinnoiteltaessa. Mutta kaikilla aloilla tämä ei ole mahdollista. Esimerkiksi kaukolämpösektori tekee poikkeuksen, koska sillä on sopimuksiin perustuvia lämmön toimitusvelvollisuuksia. Onkin tässä kiinnitettävä vakavasti huomiota näiden valittujen leikkauskertoimien vaikutuksiin kaukolämpösektorin osalta. Niiden myötä kaukolämpö voi menettää oleellisesti markkinaosuutta kiinteistökohtaisille lämmitysratkaisuille tai yritykset voivat ryhtyä rakentamaan erillisiä, päästökaupan ulkopuolelle jääviä kaukolämpöverkkoja. On esimerkiksi arvioitu, että uusien asiakkaiden kohdalla se sektori joutuisi nostamaan hintoja jopa 20 prosenttia.

Yli 70 prosenttia kaukolämmön tuotannosta perustuu sähkön ja lämmön yhteistuotantoon. Kansallisella ja EU:n tasolla tämän on todettu olevan tehokas ja ympäristöystävällinen tuotantotapa. Suomessahan noin 50 prosenttia lämmitysmarkkinoista on kaukolämmön piirissä eli nykyisellään noin 90 prosenttia asuintaloista, puolet rivitaloista ja valtaosa julkisista rakennuksista ja liikerakennuksista. Näin ollen kasvupotentiaalia on edelleen erityisesti pientalojen lämmityksen osalta. Tätä kasvupotentiaalia tai nykyi-sen kaukolämpöverkon toimintaa ei saa vaarantaa näillä päästökaupan aiheuttamilla lisäkustannuksilla. Valiokunta aivan oikein katsoo, että nämä vaikutukset tulee selvittää ja ryhtyä toimiin niin, että kaukolämpötoiminnan kehittymismahdollisuudet eivät vaarannu.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Päästökauppa on osoittautunut hyvin ongelmalliseksi suomalaiselle perusteollisuudelle, muun muassa metalli- ja puunjalostusteollisuudelle. Lisäksi epäoikeudenmukainen päästökauppa nostaa sähkön hintaa erityisesti pienkuluttajille. Päästökauppalainsäädäntöä tulee mielestäni kehittää sellaiseksi, että se ottaa huomioon eri laitosten ympäristötehokkuuden ja aikaisemmin tehdyt toimenpiteet päästöjen vähentämiseksi. Näinhän tämä nykyjärjestelmä ei tee suomalaisen perusteollisuuden osalta. Mainitsen tässä vain esimerkkinä suomalaisen terästeollisuuden, jossa tuotettua yksikköä kohden hiilidioksidipäästöt ovat pienet verrattuna moniin vanhentuneisiin tehtaisiin Euroopassa ja muuallakin päin maailmaa. Esimerkkinä vain Rautaruukin terästehdas Raahessa on tällainen, jossa nimenomaan nämä hiilidioksidipäästöt ovat tuotettua tonnimäärää kohti vähäisemmät kuin kilpailijamaissa. Tätä ei ole minusta riittävästi huomioitu.

Arvoisa puhemies! Nykyisen päästökauppalain mukaan perusteollisuutemme joutuu maksamaan siitä, että meidän kilpailijamaissamme uusitaan vanhentunutta teollisuutta meidän kustannuksellamme. Pahinta on mielestäni kuitenkin se, että jos lainsäädäntöä ei muuteta, niin teollisuutta siirtyy meiltä maihin, missä ei ole minkäänlaisia päästörajoituksia, eli tällöin ei saada todellisia päästöjen vähennyksiä aikaan. Eli päästökauppa ei ole nykymuotoisena toimiva ja se ei siis välttämättä vähennä päästöjä riittävästi, ei ainakaan ennen kuin kaikki maat saadaan sitoutumaan päästöjen vähentämiseen. Erityisen tärkeää on se, että maailman suurin päästöjä aiheuttava maa, Yhdysvallat, saadaan päästörajoitussopimusten piiriin. Tämä on erittäin tärkeä kysymys, ja siihen pitää kaikin tavoin pyrkiä vaikuttamaan. Toki on muitakin maita, mutta Yhdysvallat on kuitenkin niin merkittävä valtio näitten päästöjen suhteen, että se pitää saada mukaan.

Arvoisa puhemies! Sähkön hintajärjestelmään pitää myös löytää sellaisia säätelykeinoja, ettei päästökauppa nosta sähkön hintaa, vaikka sähköntuotanto tapahtuisi uusilla, vähäpäästöisillä biopolttoaineilla tai tuulivoimalla. Tämä nykyinen päästökauppajärjestelmä nostaa sähkön hintaa yleisesti riippumatta siitä, millä tavoin se on tuotettu. Eli kaiken kaikkiaan päästökaupasta on nykymuotoisena tullut tämmöinen keinottelun kohde, jolla muun muassa sähkön hintaa nostetaan, ainakin siihen vedotaan. Tiedämme nämä Fortumin tapaukset, missä Fortumin johto milloin mitäkin syytä painottaen kertoo, että sähkön hintaa on noin yleisesti nostettava, ja se kyllä nimenomaan kohdistuu näihin pienkuluttajiin sitten aina.

Arvoisa puhemies! Edellä mainituista syistä johtuen esitänkin tämän asian toisessa käsittelyssä eduskunnassa lausumaa, joka kuuluu suurin piirtein seuraavasti: "Eduskunta edellyttää, että Suomen tulee kaikin tavoin Euroopan unionissa vaikuttaa siihen, että päästökauppajärjestelmää muutetaan sellaiseksi, että se ottaa huomioon ympäristötehokkuuden, aikaisemmin tehdyt päästöjä vähentävät toimenpiteet ja ennen kaikkea tuotettua yksikköä kohden aiheutetut päästöt." Onhan selvää, että jos me tuotamme perusteollisuudessa jotain, niin tärkeintä kai pitäisi olla, paljonko se tuotettu yksikkö aiheuttaa päästöjä, ja tähän pitää pyrkiä. Ja vielä lisäksi päästökaupan pitää nykyistä paremmin ottaa huomioon vähäpäästöiset sähköntuotantolaitokset, jotka tuossa jo edellä mainitsin, eikä se saa olla pelkästään tällainen keinotekoisesti pienkuluttajille hintaa nostava mekanismi. Sellainenhan se tänä päivänä valitettavasti on.

Matti Kangas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Valpas täällä pohti, mitenkä tämä päästökauppa vaikuttaa teollisuuteen ja sen toimintaedellytyksiin. Toteaisin vain, että jos 90-luvun puolessavälissä olisi tehty energiaratkaisu, niin nyt olisi paljon enemmän liikkumavaraa. Niin ei tehty, ja ne henkilöt kantavat nyt sitten vastuun, jotka sitä vastustivat silloin aikoinaan. Kioton sopimus on hyvä periaatteessa, mutta siihen kun ei ole valitettavasti suuria maita sitoutunut, kuten USA, Kiina, Intia, Brasilia. Herkällä korvalla pitää kuunnella; tehtaita lähtee Suomesta pois, ja niitä lopetellaan.

Lehtihaastattelussa on ollut johtaja Heikki Sara UPM:stä. Hän kertoo, että päästökaupassa Suomi ja muut EU-maat kärsivät ja USA ja Kiina hyötyvät, mikä voi vähentää EU:n houkuttelevuutta investointeihin ja pahimmillaan pysäyttää ne. Sara valittaa, että etuajassa tehtyjä investointeja päästöjen vähentämiseksi ei ole huomioitu ja että EU ei voi yksistään pelastaa maailmaa, mutta voi tuhota oman kilpailukykynsä. Kioto on pakkopullaa, jota (Puhemies koputtaa) harva maa toteuttaa tarkoitetulla tavalla. EU:n ilmastopäästöt ovat 15 prosenttia maailman päästöistä.

Anni Sinnemäki /vihr:

Arvoisa puhemies! Ilmastonmuutos on uhka luonnon monimuotoisuudelle ja ihmisen elämän edellytyksille. Ilmastonmuutoksen torjunnassa meidän pitäisi tässä vaiheessa olla jo pitkällä keinoissa ja niiden kehittämisessä. Sen tähden tässä keskustelussa arvokkaaksi en katso niitä puheenvuoroja, joissa ympäripyöreästi kritisoidaan käytettyjä keinoja mutta ei esitetä vaihtoehtoja tilalle.

Tässä keskustelussa ed. Kankaan ja ed. Valppaan puheenvuoroissa on valitettavasti ollut paljon niitä samoja elementtejä, joita löytyy Elinkeinoelämän keskusliiton lobbareiden puheista. Löysästi viittaillaan siihen, ketkä ovat tällä hetkellä ilmastosopimuksen vapaamatkustajia kuin myös aivan kuin tämä asiaintila antaisi perustelut sille, että me emme toimisi.

Sekä talousvaliokunnan puheenjohtaja että ed. Tynkkynen kuin myös ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Tiusanen ottivat esille sen seikan, että päästökauppa on tällä hetkellä keskeisin instrumentti sekä eurooppalaisessa että käytännössä itse asiassa maailmanlaajuisessa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tämän tähden on valitettavaa, että nykyinen hallitus ei ole käyttänyt päästökauppaa instrumenttina parhaalla mahdollisella tavalla. Näihin puutteisiin ed. Tynkkysen vastalauseessa ansiokkaasti puututaan. Yksi tärkeistä kysymyksistä on nimenomaan sallittu päästöoikeuksien huutokauppaaminen. Tämä parantaisi päästökaupan toimivuutta ja toisi myös meille valtion kassaan tuloja, joilla voisimme osaltamme toimia sen eteen, että Suomi ja suomalainen elinkeinoelämä olisivat kyvykkäitä kehittymään siihen suuntaan, että voisimme olla energiatehokkaan teollisuuden ja teknologian kärjessä.

Vihreät ovat myös päästökaupan soveltamisessa koko ajan puhuneet siitä, että laitosten aikaisempi historia olisi otettava paremmin huomioon päästöjä jaettaessa.

Ed. Hellberg ja ed. Valpas kiinnittivät huomiota myös erityisesti metalliteollisuuden asemaan. Tässä kohtaa olisin halunnut kysyä heidän mielipidettään — tai toivottavasti he tulevat myös kannattamaan ed. Tynkkysen esittämää pohjaa käsittelyyn — koska ne vihreiden esitykset, joissa on vaadittu päästökaupan parempaa toteutumista sen osalta, että ansiotonta arvonnousua verotettaisiin, vaikuttaisivat juuri siten, että valmistavan teollisuuden asema suhteessa energiantuotantoon paranisi. Toivottavasti kannatusta täältä metallin puolestapuhujilta myös tulee sellaisille konkreettisille ehdotuksille, joilla päästökauppaan tällä hetkellä liittyviä ongelmia pyritään korjaamaan.

Valiokunnan puheenjohtaja Skinnari totesi sen seikan, joka toivottavasti tässä salissa on laajasti tiedossa, että päästökauppa on kustannustehokas tapa vähentää päästöjä. Ed. Skinnari myös otti esille ne arviot, mitä päästökaupalla on katsottu olevan meidän bruttokansantuotteemme kasvuun. Näiden lukujen ja näiden toteamusten rinnalle ed. Skinnari sanoi, että kaikella on hintansa. Mielestäni tulee joka kerta ottaa rinnalle se ilmiselvä tosiasia, josta viime aikoina myös on paljon keskusteltu, muun muassa eilen tässä salissa, että maksaa enemmän, jos emme reagoi ilmastonmuutokseen. Kaikella on hintansa, mutta ilmastopolitiikan puuttumisella on kalliimpi hinta.

Arvoisa puhemies! Kannatan ed. Tynkkysen tekemää ehdotusta käsittelyn pohjaksi.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tuossa välihuudolla kysäisin talousvaliokunnan puheenjohtaja Skinnarilta vähän epäkohteliaasti hänen esitellessään mietintöä, että kuka se keksi tämän tämmöisen kummallisen päästökauppajärjestelmän, jota täällä jo vasemmistoliiton edustajat ovat ehtineet kovasti arvostella, ja ed. Saarikangas minun jälkeeni tulee tietysti elinkeinoelämän edustajana vielä ronskimmin arvostelemaan. Näin odotan.

Tämän keksivät yhdysvaltalaiset. He keksivät sen tilanteessa, jossa kansalaiset meinasivat Suurten järvien alueella tukehtua ilmansaasteisiin: erikoisesti rikkidioksidia hengitettävässä ilmassa ja happamoittavana tekijänä sikäläisissä vesistöissä siinä yhdessä typen oksidien kanssa.

Tämän jälkeen paljastui sitten se, että hiilidioksidipäästöt voivat tämän kasvihuoneilmiön kautta aiheuttaa vielä merkittävämpiä ongelmia kuin paikallisesti rikkidioksidi ja typen oksidit. Tämän ongelman jollakin tavalla markkinataloudessa ratkaisemiseksi huomattiin, että yhdysvaltalaisten liikemiesten kehittelemä päästökauppajärjestelmä olisi markkinatalouteen soveltuva ratkaisu. Elikkä mitä sillä pitäisi pystyä sitten saamaan kuriin? Sillä pitäisi saada kuriin sitä, että ihminen ei käyttäisi fossiilisia energianlähteitä loppuun maapallolla. Sehän tässä on se villakoiran ydin, nimenomaan se, että meillä ei ole varaa käyttää niitä varantoja loppuun. Tällä hetkellä vauhti on sellainen, että yhden miljoonan vuoden fotosynteesin tuotteet, jotka ovat varastoituneina maapallon pintakerroksiin, käytetään yhdessä vuodessa. Tämä yhtälö on mahdoton, kun palamistuotteet jäävät tähän ilmakehään. Meret eivät enää absorboi ja hiilidioksidin talteenottojärjestelmää, joka tunnetaan, ei käytetä. Sitä voitaisiin soveltaa muun muassa tyhjentyneisiin maaperän raakaöljyä aikaisemmin sisältäneisiin onteloihin. Siis toisin sanoen tähän pitäisi saada rakenteellinen ratkaisu.

Tässä järjestelmässä on yksi suuri heikkous. Se suuri heikkous on se, että aikaväli, jolla toimitaan nyt tällä hetkellä päästökauppajärjestelmässä, on liian lyhyt. Sen pitäisi ehdottomasti olla 30 vuotta minimissään: asetettaisiin niiden 30 vuoden puitteisiin selvät sitovat määrälliset tavoitteet. Minkä takia näin on asianlaita? Siksi, että tuommoisen normaalin ydinvoimalan suunniteltu käyttöikä yhdellä päätöksellä on tuo aikamäärä. Tällä hetkellä ydinvoima pettää kaiken. Se pettää ihan kaiken. Sillä sen jälkeen, kun sen taustalla olevat uraanivarannot on käytetty, sen jälkeen ei ole mitään. Siis koko tämä proggis menee poskelleen.

Tämän takia eilinen keskustelu, minkä elinkeinoelämä oli tänne provosoinut, oli eräällä tavalla syvästi masentava hengeltään ja ymmärtämättömyydeltään tulevaisuuden näköaloja sisältämättömänä. Ei ymmärretä ollenkaan, mistä tässä ilmasto-operaatiossa on kysymys. Tässä katsannossa päästökauppajärjestelmälle pitäisi saada äärimmäisen nopeasti pitkää perspektiiviä. Mutta sitä ennen, kun sitä odotamme, ei pidä sitä jämää, mikä nyt on käytettävissä, tuhota, vaan sitä kehittää, koska jos se tuhotaan nyt, niin ei ole vieläkään enemmän yhtään mitään.

Martin Saarikangas /kok:

Arvoisa herra puhemies! Täytyy heti alkuun todeta, että ette tule pettymään, ed. Pulliainen, niin kuin arvasitte, (Ed. Pulliainen: Minä luotan teihin aina; tiedän, että jäänmurtajat eivät toimisi, jos teihin ei voisi luottaa!) vaan tässä olemme samaa mieltä. Mutta niin kuin sanottu, tämä lakiesitys ei kyllä paranna Suomen asemaa EU:n päästökauppajärjestelmässä. Tässä kajoaisin heti ed. Pulliaisen kommenttiin päästökaupasta.

Minä todellakin uskon, että amerikkalaiset, USA:laiset, bisnesmiehet ja tutkijat ovat tämän takana. Siinä suhteessa olen teidän kanssanne täysin samaa mieltä, että mikäli tämä päästökauppa olisi globaali, kattaisi koko maapallon, niin olisin teidän kanssanne täysin samaa mieltä. Mutta silloin kun tämä päästökauppa on vain meitä eurooppalaisia vastaan ja meitä rokottaa, niin silloin se ei toimi sellaisena työvälineenä, jota nämä viisaat aikaisemmin ovat ajatelleet, vaan se toimii ainakin meitä eurooppalaisia, nimenomaan meitä suomalaisia, vastaan. Se tuo edelleen kustannuspaineita suomalaiselle, paljon käyttävälle energialle. Erityisesti tämä tehostamiskerroin, joka täälläkin on esillä, kohtelee kaltoin meidän terästeollisuutta ja muuta paljon sähköä käyttävää teollisuutta, niin kuin ed. Valpas täällä totesi.

Sama tapahtuu myös tässä kaukolämpölaitoksille. Tämä kaukolämpölaitosten kohteluhan osoittaa sen, että Brysselissä ei ymmärretä lainkaan sitä, minkälaisissa olosuhteissa me täällä Suomessa elämme. Me elämme ilmastossa, jossa tarvitaan lämmitystä oleellisesti enemmän kuin Keski-Euroopassa. Meillä on teollisuutemme rakenne aivan toista luokkaa täällä perinteisesti, koska metsää on kasvanut ja me olemme jalostaneet sitä. Nämä asiat nyt eivät tunnu menevän perille, ja tältä osin tämä päästökauppajärjestelmä ei vastaa tarkoitustaan.

Samoin on lähtökohtana se, että kun vuosi 1990 otettiin lähtökohdaksi kaikille, niin silloin Suomessa oli investointiaalto, jolla oli tehostettu ja modernisoitu laitoksia aivan toiselle tasolle kuin ne Keski-Euroopassa olivat. Silloin meillä oli myös erittäin lämmin talvi, vesivarannot olivat täynnä Pohjolassa ja meidän hiili- ja CO₂-päästöisen energian tuotanto oli minimissään. Tämän takia me olemme nyt erittäin syvällä ja suurissa ongelmissa.

Tämän kaukolämmön osalta tilannehan on se, että kaukolämmöllähän pyritään vähentämään päästöjä siten, että luovutaan pientalolämmityksestä, joka on paljon tehottomampaa, ja sen takia valiokunta tässä suhteessa onkin tehnyt lausumansa.

Jos katsotaan näitä kustannusvaikutuksia, niin tämän hetken kehitys näyttää siltä, että Suomen sähkönhinta nousee, niin kuin eilen todettiin, muun Euroopan tasolle ja ylikin, ensinnäkin päästökaupan takia, mutta se on pienempi uhka, ja toisekseen sen alakapasiteetin takia, jota meillä Suomessa on. Me emme ole omavaraisia, ja sen takia me ajaudumme Nord Poolin kautta pohjoismaisille sähkömarkkinoille, ja sitten kun ne yhdistyvät Euroopan sähkömarkkinoihin, niin vääjäämättä tulemme lähelle sitä tasoa, mikä Saksassa on. Tämän johdosta yksityiselle kuluttajalle tämä on huono asia ja erityisen suuri ongelma, samoin vientiteollisuudelle. Yksityisen kuluttajan kohdalta sähkönhinta on käytännössä sidottu tähän pohjoismaiseen Nord Pooliin. Kun hiilivoimatuotanto on päävoimaisesti se tuotanto, jolla säädetään sähkön kysyntää, ydinvoimaa ajetaan tasalla, vesivoimaa sitten käytetään maksimissaan — se olisi se ainoa oikea säätö eikä hiilivoima — niin tämä tuo epätasapainoa markkinoille. Tämä aiheuttaa sen, että päästökaupan vaikutukset nimenomaan meidän kuluttajien kukkarossa ovat tavattoman suuret, ja tätä emme ainakaan kokoomuksen kannalta näin hyväksy. Jos katsotaan, että kustannusvaikutus on noin 1,4 miljardia euroa vuodessa aikavälillä 2008—2012, niin se on melkoinen summa ja siitä puolet kuluttajan kukkarosta.

Sitten, siinähän maksetaan suuria summia. Niistä on puhuttu aikaisemmin. Se, mitä toin valiokunnassa esille, on, että minua huolestuttaa se, minne menevät nämä useat miljardit markat, joita päästöistä maksetaan. Olen jo useampaan otteeseen ehdottanut, että tämä päästökauppamekanismi pitäisi korjata siten, että päästökauppa sidottaisiin sellaiseen päästörahastoon, josta ainakin osittain, vähintään puolella, sitten käytettäisiin varoja sellaisiin investointeihin, joilla tuotetaan vähäpäästöistä energiaa. Silloin tämä päästökauppa olisi ohjausvälineenä hyvä, mutta tällaisenaan en ole varma, etteikö se päädy tuonne itänaapurin nahkatakkiliikemiesten kukkaroihin. Minua ainakin on lähestytty pari kertaa, että olisi myytävänä tällainen suljettu laitos, josta on oikeus päästää näin paljon, ja tämä pitäisi estää sillä, että nämä päästössä käytetyt varat rahastoitaisiin.

Tässä muutama kommentti aikaisempiin puheenvuoroihin.

Täällä edustajat Tynkkynen ja Tiusanen totesivat, että päästökauppajärjestelmä on paras työkalu tässä ilmastokysymysten hoidossa. En näistä esille tuomistani syistä voi olla samaa mieltä, ennen kuin se on käytettävissä ja hyvä siinä vaiheessa, kun se on globaali järjestelmä ja kattaa kaikki mahdolliset osapuolet. Silloin se olisi tasapuolinen. Tällä hetkellä meitä suomalaisia niistä syistä, joita luettelin, rasitetaan kohtuuttomasti.

Se, että USA ja muut maat saadaan tähän mukaan, sisältyy talousvaliokunnan mietintöön, jonka eduskunta hyväksyi kesäkuussa, ja se on siellä pontena edelleen. Lähtökohtana on, että me saamme USA:n mukaan tähän. Nythän, niin kuin eilisessä keskustelussa totesin, Yhdysvalloissa tehdään erittäin paljon tämän suhteen. Se, että päästökauppa lähti liikkeelle sieltä, osoittaa, että siellä ollaan huolestuneita öljyn riittävyydestä, kaasun riittävyydestä, mutta samalla tavalla siellä ollaan huolestuneita ilmastosta, päinvastoin kuin täällä muutamat edustajat eilen halusivat tuoda esille. Tässä ei ole kysymys siitä, ovatko demokraatit vai republikaanit vallassa, vaan kyllä siellä on vastuullisia ihmisiä. Siellä ei uhrata päästökauppaan. Siellä panostetaan varat teknologian kehittämiseen, sellaisen teknologian kehittämiseen, jolla aikaansaadaan vähäpäästöistä tuotantoa. Siihen meidänkin pitää täällä Euroopassa suunnata.

Ed. Sinnemäki ehdotti, jälleen kerran tuli ehdotus, että windfall-voittoja tulisi verottaa. Tämä on väärä ja kohtuuton väite, sillä nämä windfall-voitothan kerääntyvät sitä kautta, että teollisuus investoi vähäpäästöisten energiamuotojen tuottamiseen ja sitä kautta saa etuja. Ei teollisuutta siitä pidä rangaista. Esimerkiksi Fortumin kohdalla on määrätietoisesti ennen päästökaupan tuloakin lähdetty investoimaan siihen, että tuotantopaletti on lähes päästöistä vapaa. Pitäisikö meidän silloin rangaista? Ei missään nimessä, arvoisa puhemies. Meidän pitäisi kannustaa teollisuutta ja yrityksiä tuottamaan hyvää sähköä. Ne windfall-voitot voidaan sitoa siihen, että ne jatkavat investointeja, että voitot sidotaan lisäinvestointeihin osaltaan.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Lähes kaikkiin puheenvuoroihin voi yhtyä, mitä tässä on todettu. Ed. Valpas käytti puheenvuoron, jossa todettiin, että Suomi on tavallaan kytkeytynyt väärässä ajassa tähän ja ei oteta huomioon nyt sitä Suomen tekemää työtä päästöjen hyväksi. Elikkä me joudumme maksamaan siitä väärää hintaa. Mutta kun katsoo sitten laajemmin kokonaisuutena koko tätä järjestelmää, niin kyse on siitä, että eihän saasteilla ja päästöillä pitäisi käydä kauppaa, vaan kysehän on siitä, että meidän pitäisi löytää keino ja niitä keinoja ei ole olemassa, niin kuin tässä jotkut ovat todenneet. Suomen pitäisi kehittää niitä keinoja enemmän, millä tavalla saadaan nämä hiilidioksidit pois, otettua talteen, siepattua talteen, jolloin ei olisi päästöjä olemassakaan. Ei lasketa niitä taivaan tuuliin.

Tai sitten, niin kuin ed. Pulliainen totesi tärkeän näkökulman, minusta oikea on se ajatus, että näiden viimeisten fossiilivarojen, mitkä tuolla maaperässä vielä ovat, käyttöä meidän pitää saada hidastettua, ilmeisesti kokonaan ei pystytä siitä vähällä luopumaan, mutta hidastettua, ja on korvattava se muilla energiamuodoilla, mitkä ovat uusiutuvia. Tämä on se tärkeä näkökulma. Sen pitää olla kaikessa toiminnassa mukana eli kaikissa politiikanteoissa, mitä tehdään Suomessa, ja tietysti kautta maailman pitäisi olla, että pyritään siihen tilanteeseen, että koko energiasysteemi pyörii uusiutuvien varassa, koska se on ainoa pysyvä tie pitemmällä tähtäyksellä.

Se tähtäys ei voi olla kovin monta kymmentä vuotta, koska tiedetään, että fossiilivarat vähenevät ja öljy riittää mahdollisesti 40 vuotta, 50 vuotta enintään. Kaasua sanotaan vähän pitemmän aikaa olevan ja kivihiilivaroja on vielä vähän enemmän kuin öljyvaroja ilmeisesti tällä käytölläkin, mutta ne loppuvat aikanaan. (Ed. Mauri Salo: Turvevarat riittävät!) — Ja turvevaroja voidaan käyttää, sitä turvetta on aika paljon. — Tietysti turpeen asemaa pitää nyt katsoa, mikä se on tässä energiapolitiikassa, koska onhan se nyt ihan täysin hölmöä, että me tuomme muualta semmoista, mikä jossakin mielessä on pahempaa. Turpeenhan sanotaan olevan siinä mielessä pahempaa kuin kivihiili, jotta siitä vapautuu enemmän hiilidioksidia, mutta kuitenkin, kun meillä on nieluja olemassa, niin ilmeisesti jos katsoo ihan suomalaista näkökulmaa, niin myöskin nielut imevät tällä hetkellä ainakin sen, mitä tuotetaan.

Sen takia näen näiden vaihtoehtojen etsimisen tärkeänä. Ed. Sinnemäki sanoi, että tässä ei ole vaihtoehtoja olemassa. Meillä on vaihtoehtoja olemassa. Ajatellaan, että nämä kaikki varat esimerkiksi Suomessa satsattaisiin tekniikoiden kehittämiseen, miten tämä hiilidioksidi otetaan talteen, mitä sille tehdään, mihin se tallennetaan. Sitähän on laitettu, niin kuin ed. Pulliainen totesi, mahdollisesti näihin öljykenttiin, mitkä tuolta pumpataan, elikkä maan alle takaisin. Se on yksi mahdollisuus, mutta onko joitakin muita mahdollisuuksia? Uskon niin, jotta tämä ihminen on sen verran viisas, että jos tarpeeksi satsataan, niin aina löytyy myös muita mahdollisuuksia, miten se voidaan siepata talteen ja mitä sille tehdään, miten pannaan pakettiin tai kiinteämpään muotoon. Sen takia myös tämä olisi tärkeä elementti.

Ja niin kuin tässä yhtenä iltana alkuviikosta täällä puhuin lisätalousarvion yhteydessä, niin ne maat, mahdollisesti useampi, miksei voisi olla koko Eurooppa, jotka tämän järjestelmän kehittävät ja pitävät sen hallinnassa, ne tulevat olemaan varakkaita ja kauppa käy ja meidän päästökaupallemme nauretaan sen jälkeen. Me itsekin nauramme sille, että onpas keksitty järjestelmä, joka on ihan täysin pöhkö, ja satsattiin varoja ihan väärään järjestelmään.

Ennen kaikkea on vielä se näkökulma, mitä tässä on tullut esille ja aikaisemmin puhuttu, nimittäin tällä hetkellä me emme ole onnistuneet luomaan järjestelmää, joka olisi maailmanlaajuinen, suuri osa maailmasta ei välitä pätkääkään tämän tyyppisestä järjestelmästä, ja silloinhan meidän pitäisi löytää semmoiset elementit, millä tavalla kaikki saadaan tähän mukaan. Se looginen elementti on tietysti se, että silloin pitää kehittää tekniikkaa, koska se on se ratkaisu tähän kaikkeen. Ei tällä tavalla saada, tai en usko, että ainakaan näitä monia suuria maita saadaan tähän mukaan, koska tämä maksaa paljon, kun aina kaikki pyörii tavallaan sen kilpailunäkökulman ympärillä. Sanotaan, että se vie kilpailukykyä. Sen takia minun viestini tässä on selkeä. Yhdyn näihin moniin muihin ajatuksiin, ed. Pulliaisen näkemykseen siitä fossiilisten käytön hidastamisesta ja ed. Valppaan ajatukseen siitä, jotta tämä tehokkuus pitää ottaa huomioon, kerta ollaan tässä järjestelmässä, hetkessä sitä ei nimittäin pureta, mutta sen lisään siihen, että teknologiaan satsataan, ja sitä kautta maailma voi paremmin ja Suomi voi paremmin ja ei tarvitse tämmöisiä pöhköjä ajatuksia ja saasteita ostaa toisilta ja myydä.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys ja mietintö lienevät tässä poliittisessa tilanteessa ainoat realistiset vaihtoehdot, mutta tilanteen perusongelmahan on siinä, että Suomi, joka oli maailman kärjessä puhtaan toiminnan kautta, joutui sitten maksamaan kilttinä päästökauppamaksuja Kioton sopimuksen mukaan. Eli peruslähtökohta tässä on se, että millään tavalla ei voitu ottaa huomioon Suomen jo aiemmin pitkäaikaisesti ja määrätietoisesti tekemää työtä, jolla päästöjä haluttiin hillitä.

Puuliitto viime vuoden loppupuolella antoi lausunnon: Keuruun Tiwi on ensimmäinen Kioton uhri Suomessa. Tiwin lastulevytehtaan, Keuruun teollisen tuotannon lippulaivan, tuotannon loppuminen tulevana kesänä Puuliiton käsityksen mukaan johtuu juuri tästä päästökauppasysteemistä, sen seurauksista. Ongelma on se, että päästökaupasta on tullut suomalaiselle teollisuudelle mutta ennen kaikkea sitä kautta suomalaisille kuluttajille rasite. Tämä on, aivan kuten ed. Saarikangas täällä sanoi, maksua, jota tavallinen kotitalous maksaa sähkön hinnassa ja kuluttajahinnoissa.

Ja edelleen ed. Saarikangas toi erittäin hyvän kysymyksen esille, minne menevät nämä päästökauppamaksut todellisuudessa. Tämä on erittäin hyvä kysymys. Luulisi, että jos me haluamme saasteetonta maailmaa, mikä on todella tärkeä tavoite, ei utopistinen vaan tärkeä tavoite, niin silloin vähintään olisi luonnollista, että päästökauppamaksuilla kehitettäisiin bioenergiaa, kehitettäisiin aurinkolämpöä, kehitettäisiin tuulivoimaa, kehitettäisiin kaikkea uutta teknologiaa. Mutta ilmeisesti on niin, että jää arvoitukseksi ja vastausta vaille, minne päästökauppamaksut menevät, itse asiassa se hinta, jota suomalaiset kotitaloudet maksavat sähkön hinnassa suoraan, mutta myös kaikissa muissa kulutushyödykkeissä, minkä valmistukseen tavalla taikka toisella sähkö ja energia on liittynyt.

Ed. Valpas toi täällä oikein tärkeän asian esille: Tästä on myös tullut suomalaiselle metalliteollisuudelle rasite, joka aiheuttaa, kuten Keuruun Tiwinkin kohtalo osoittaa, työttömyyttä ja jolla on pelkästään kielteisiä vaikutuksia. Tämä kysymys koskettaa tietysti myös mekaanisesti tuotettavaa selluloosaa. Se tarvitsee energiaa. Kysymys on sen kaltaisesta asiasta, että kun nykyinen Kioton sopimuskausi päättyy, niin kaikki asiat pitäisi neuvotella aivan radikaalisti uudella tavalla ja uudelleen. Aivan kuten ed. Esa Lahtela täällä toi esille, niin kenties jälkeenpäin ihmetellään tätä jo nyt monien hölmöksi näkemää päästökauppasysteemiä, jossa maksamme, mutta emme todellisuudessa ilmaa saa puhtaaksi. Seuraus on se, että Euroopasta ja Suomesta lähtee tuotantoa niihin maihin, jotka eivät osallistu tähän globaaliin sopimukseen. Tämä ei ole varmastikaan kenenkään etu.

Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä realiteetti on mietintö ja hallituksen esitys hyväksyä, mutta toivottavasti jo nyt aletaan seuraavaa sopimuskautta varten löytää uusia realistisia näkemyksiä, joilla myös voitaisiin edistää maapallon ilman puhtautta. Se on yhteinen asiamme kaikin tavoin, mutta ikävä kyllä näillä päästökauppamaksuilla hyvästä tarkoituksesta huolimatta sitä ei saada.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa herra puhemies! Päästökaupan yksityiskohdista voisi tietysti ihan älykästäkin ja jopa vilpitöntäkin keskustelua käydä sen suhteen, voisiko se joltain osalta olla hienosäädettynä vielä parempi, ja varmastikin voisi, niin kuin ed. Tynkkynenkin täällä on sanonut. Mutta se perusväite, että päästökauppa Euroopan unionin sisällä on kuitenkin käytännössä teollisuusmaiden kesken sovituista asioista toimivimpia ja tehokkaimpia ja ennen kaikkea parhaiten eteenpäin kehitettävissä olevia instrumentteja, ei muutu miksikään.

Kuvitelkaa muun muassa, ed. Oinonen, kun teidän lapsenlapsenne kysyvät siinä vaiheessa, kun merenpinta on noussut jo kaksi metriä, kun tuulet lisääntyvät, kun myrskyt lisääntyvät, kun meillä on miljoonakaupunkeja, jotka ovat veden alla, kun taudit lisääntyvät ilmaston lämpenemisen, veden, likaveden, vesien puhdistusjärjestelmien vaurioitumisen jälkeen, mikä on aivan realistista, mitä voi tapahtua jo nykyisessä tilanteessa suurissa maailman kaupungeissa, kymmenien miljoonien asukkaiden kaupungeissa, jos todella huonosti käy merenpinnan, tulvien, tuulien, myrskyjen kanssa, siis kun teiltä kysytään, mitä silloin teit ja mitä ajoit, ja vastaus on, että no kun minusta tässä päästökaupassa oli näissä yksityiskohdissa vähän ongelmia, niin ajattelin nyt ennemmin olla sitä mieltä, että aloitetaan ihan alusta, ei tartuta siihen, mihin voi jo tarttua ja mitä viedä eteenpäin.

Tämä on lopulta se pohjakysymys: Onko jotakin realistisempaa, johon tarttua ja kehittää nyt eteenpäin niin, että me voimme vielä estää ilmaston lämpenemisen? Niin kuin ympäristöjärjestöt vähän aikaa sitten juuri sanoivat, 2 asteen kohoaminen on se kriittinen piste, jos sen yli menee, me olemme todella vakavassa pulassa. Ja se 2 astetta on aivan jo tässä ja nyt. Nyt ei ole aikaa aloittaa tyhjältä pöydältä teoretisoida, mikä olisi joku toinen maailma, jossa syntyisi vielä joitakin hienompia sopimuksia.

Nyt on aika tehdä kaikki, mikä on tarjolla, eikä miettiä lyhytnäköisesti, mikä mahdollinen toinen järjestelmä vähäsen lähivuosien, 10 vuoden, 20 vuodenkin tavoitteella auttaisi ehkä suomalaista teollisuutta tai suomalaisia yrittäjiä hiukkasen enemmän. Se ei suomalaistakaan teollisuutta kyllä yhtään auta pidemmän päälle, jos ilmasto lämpenee yli tämän kriittisen 2 astetta. Olisi parempi, kun ei lämpenisi sitäkään, mutta valitettavasti ne virheet on todennäköisesti jo tehty.

Martin Saarikangas /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! En malta olla palauttamatta ed. Braxin mieleen eilistä keskustelua ja kokoomuksen välikysymystä ilmasto- ja energiakysymyksistä, johon te ette halunnut osallistua. Me tulkitsemme sen sillä tavalla, että te pidätte tätä ympäristökysymystä niin vihreille omistettuna, ettei se ole kenenkään muun asia. Se on kaikkien asia, se on jokaisen asia tällä maapallolla etenkin tässä huoneessa.

Ja kun te kritisoitte ed. Oinosta päästökauppakommentista, palautan mieleen vielä sen, mitä sanoin: Sellaisena kuin päästökauppa on EU:n sisäinen väline, se saattaa päinvastoin lisätä päästöjä globaalisesti. Jos se olisi globaali työväline, olisin täysin samaa mieltä, ed. Brax, teidän kanssanne.

Lauri Oinonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Valitettavasti EU ei ole koko maailma niin, että vaikka täällä maksamme kuinka paljon päästömaksuja tahansa, maailman päästöt eivät vähene vaan päinvastoin ne siirtyvät entistä vastuuttomammin päästöjä tekeviin maihin. Kokonaispäästöt, ikävä kyllä, eivät tällä kalliiksi tulevalla, työttömyyttä aiheuttavalla päästökauppasysteemillä vähene. Pitäisi tutkia, lisääntyvätkö ne kenties, pitäisi löydä systeemit, jotka ovat toimivia estämään ilmastonmuutosta, mutta tämä ei ikävä kyllä tunnu sitä olevan.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Oinonen, siinäpä hieno vastaus. Toivon, että lastenlapsenne tykkäävät siitä vastauksesta.

Ed. Saarikankaalle: Ei tietenkään ympäristökysymys ole vihreiden etuoikeus, koko liikkeen tarkoitus on alusta alkaenkin ollut saada kaikki mukaan. (Ed. Saarikangas: Miksette lähteneet mukaan?) — Teidän vastauksenne kokoomuksessa on epätoivoinen ja valheellinen väite, että vain ja ainoastaan ydinvoimalla tai pääsääntöisesti ydinvoimalla, joka on sentään vähän hienostuneempi väite, tämä ongelma ratkaistaan. Se ei ole ratkaisu, ja sen monet kokoomuksen aktiivit tietävät itsekin.

Martin Saarikangas /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta tuntuu, että ed. Brax ei ollut täällä salissa eilen, (Ed. Brax: Olin!) tai jos olitte, niin kuuluitte siihen ryhmään, jota kategorisoin täällä, että joko olette kuuro, teillä on tulpat korvissa tai teillä on selektiivinen kuulo.

Kokoomuksen eiliseen esitykseen sisältyi monen monenlaisia energiavaihtoehtoja, ja lopputuloksena toteamme, että jotta pääsisimme näitä uusia teknologioita käyttämään, me tarvitsemme välimuodon ja se ainoa välimuoto, joka tänään on olemassa, on ydinvoima, mutta se ei tee meitä yksin autuaiksi.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On äärimmäisen loukkaavaa väittää, etten ole ollut täällä, kun olin täällä niin pitkään kuin pystyin muilta tehtäviltä. (Ed. Saarikangas: Mutta ette ole kuullut, mitä olemme puhuneet!) — Olemme kuulleet kaikki, me voimme myös pöytäkirjoista tarkistaa. On selvä, että kokoomuksen viesti sekä välikysymyksessä että muutenkin on ollut, että kokoomus haluaa lisää ydinvoimaa. Se on se, mitä te haluatte.

Teidän viestinne myös joukkoliikenteen osalta on äärimmäisen tekopyhä, kun kaikissa niissä päätöksenteoissa, joissa te muun muassa suurissa kaupungeissa olette voineet vaikuttaa joukkoliikenteeseen, te olette ollut se keskeinen yksityisautoilupuolue, joka on nimenomaan ajanut autoilun etua, yksityisautoilun etua joukkoliikennettä vastaan.

Oras Tynkkynen /vihr:

Arvoisa puhemies! Useampikin edustaja oli huolissaan Euroopan ja Suomen teollisuuden kilpailukyvystä päästökauppajärjestelmän takia. Se on ymmärrettävä ja perusteltu huoli, ja varmasti me kaikki sen tässä salissa jaamme.

On kuitenkin kovin kovin yksioikoista väittää, että päästökauppajärjestelmä aiheuttaisi sen, että Suomesta karkaisi yrityksiä tai Euroopan teollisuus siitä kärsisi. Kannattaa muistaa, mitkä ovat ne tulevaisuuden trendit. Me tiedämme, että halvan energian aika on ohi. Me tiedämme, että öljyhuippu on nurkan takana. Me tiedämme, että ilmastorajoitteet ovat tulleet talouteen jäädäkseen. Näitä emme pääse pakoon, puhuimme täällä salissa mitä tahansa.

Näistä taas seuraa se, että kun päästökauppa kannustaa siirtymään energiatehokkaaseen vähähiiliseen talouteen, niin ne yritykset, ne kansantaloudet, jotka ovat siellä siirtymässä etunenässä, tulevat pärjäämään myös näissä muuttuvissa tulevaisuuden olosuhteissa parhaiten. Eli on pikemminkin mahdollista, että päästökauppa pitkällä aikavälillä tukee Euroopan unionin kilpailukykyä ja myös Suomen talouden kilpailukykyä kuin heikentää sitä.

Meidän tulee kuitenkin aktiivisesti miettiä, miten päästökauppajärjestelmässä, sen toimeenpanossa, voitaisiin paremmin ottaa huomioon myös kilpailukykykysymykset. Helpoin tapa, tai helpoin on ehkä väärä sana, mutta perusteellisin ja tehokkain tapa lieventää näitä kilpailukykyhuolia olisi toki se, jos saisimme laajennettua osallistumista ilmastotalkoisiin. Jos saisimme kaikki teollisuusmaat ja merkittävimmät kehitysmaat mukaan. (Ed. Saarikankaan välihuuto) — Tämä on ollut se viesti, jota vihreät ovat puhuneet monta vuotta ja myös se viesti, jonka luulen koko tämän salin jakavan. Se ylittää varmasti puoluerajat. — Mitä suuremman joukon maita saamme mukaan ilmastotalkoisiin, niin ilman muuta sen parempi. Sillä näitä mahdollisia kilpailukykyhaittoja ja uhkia voidaan kaikkein parhaiten vähentää. On kokonaan toinen asia, kuinka hyvin tässä voidaan onnistua, kuinka hyvin uusia maita voidaan houkutella mukaan. Siihen palaan vähän tuonnempana.

Voimme myös miettiä, millä konsteilla tätä epäreilua kilpailuetua, jota esimerkiksi yhdysvaltalaiset yritykset nyt saavat, voitaisiin ulosmitata. Yhdysvallat on jättäytymällä Kioton pöytäkirjan ulkopuolelle laistanut sille kuuluvasta globaalista vastuusta. Sen takia yhdysvaltalaiset yritykset saattavat saada epäreilua kilpailuetua. Periaatteessa Maailman kauppajärjestön säännöksiin kuuluu se, että tällaisissa tilanteissa, jos tulkitaan ikään kuin tämä ilmastorajoitteiden välttäminen polkumyynnin kaltaiseksi toimenpiteeksi, voisi olla mahdollista asettaa ilmastotulleja. Tätä Euroopan komissio selvittää, ja toivomme vihreissä, että se selvitys aikanaan johtaa myös toimenpiteisiin.

Ed. Saarikangas kyseli täällä, minne päästökaupan rahat menevät. Vastaushan on se, että ne menevät yrityksille. Päästökaupassa yritys a myy yritykselle b päästöoikeuksia omasta päästökiintiöstään. Periaatteessa viehätyin siitä ajatuksesta, että me voisimme jotenkin kanavoida näitä päästökaupassa liikkuvia varoja ja kohdentaa niitä kestävän teknologian investointeihin. En vain oikein pysty kuvittelemaan sellaista mekanismia, jossa se käytännössä olisi mahdollinen. Kokoomuskaan ei ole ehkä tullut tunnetuksi siitä, että se olisi tehnyt ehdotuksia, joilla puututaan yritysten välisen kaupan rahojen käyttökohteisiin. Jos minun omistamani yritys vaikka myisi ed. Saarikankaan yritykselle jotain kiinteistöjä tai laitteistoja tai palveluita ja saisi siitä tuloja, ja sitten valtio tulisi ja sanoisi, että ne myyntitulot pitääkin sitten käyttää tähän ja tähän tarkoitukseen, niin se ei kuulosta sellaiselta kokoomuslaiselta ajattelulta, johon itse olen tottunut ja jota olen politiikassa aiemmin kuullut, mutta sinänsä ihan kiinnostava ajatusleikki sekin.

Sekä ed. Oinonen että ed. Saarikangas esittivät sellaisen väitteen, että mahdollisesti päästökaupan takia itse asiassa kokonaispäästöt eivät vähenekään vaan ehkä jopa lisääntyvät ja että tällaista kannattaisi tutkia. No, sitä on tutkittu. Tämä niin sanottu hiilivuoto on ollut tutkimusten kohteena. Euroopan komission viesti on esimerkiksi ollut selvä: Hiilivuoto on uhka, ja sen tilkitsemiseksi pitää ryhtyä toimenpiteisiin, muun muassa niihin, joita tuossa edellä esitin, mutta sen merkitys tämän päästökaupan kokonaispäästövähennyksen kannalta on marginaalinen, puhutaan pikemminkin prosenteista kuin kymmenistä prosenteista. Eli missään tapauksessa nykyisin käytössä olevan tiedon mukaan tämä hiilivuoto ei mitätöisi kuin marginaalisen pienen osan siitä ympäristöhyödystä, jota päästökauppajärjestelmä meille tuo. Eli aivan oikein, yritetään puuttua hiilivuotoon niillä keinoilla, joita meillä on käytettävissä, mutta se ei suinkaan ole syy hyökätä koko päästökauppajärjestelmää vastaan ja tuomita se toimimattomaksi nykyisellään.

Ed. Oinonen esitti ajatuksen, että Kioton pöytäkirja pitäisi neuvotella uudelleen. Jos vähän palataan historiaan, Kioton pöytäkirjan alkulauseet lausuttiin vuonna 1995 Berliinissä, jossa valtiot päättivät, että tarvitaan tällainen pöytäkirja täydentämään YK:n ilmastosopimusta. Olin itse Kiotossa silloin vuonna 1997, kun Kioto-pöytäkirja näki päivänvalon, vuotta myöhemmin Buenos Airesissa, tulevina vuosina kaksi kertaa Bonnissa, Haagissa, Montrealissa, nyt viime joulun alla Nairobissa.

Ed. Oinonen, en muista nähneeni teitä näissä kokouksissa, mutta voin kertoa kuitenkin, että sen kymmenen vuotta mitä nyt olen kansainvälisiä ilmastoneuvotteluita paikan päällä seurannut, niin se ei ole ihan helppoa touhua. Siellä lähes kaikki maailman valtiot pienistä saarivaltioista Saudi-Arabiaan, maailman suurimmista talousmahdeista rutiköyhiin kehitysmaihin yrittävät yhdessä miettiä, mitä tehdään tälle ihmiskunnan suurimmalle haasteelle, johon liittyy valtavia taloudellisia intressejä. Kymmenen vuotta kesti siitä, kun Kioton pöytäkirjan ensi lauseet — tai ikään kuin sitä edeltävät ajatukset — kirjoitettiin paperille, siihen, kun Kioton pöytäkirja tuli laillisesti sitovaksi vuonna 2005. Kymmenen vuotta, ed. Oinonen.

Me voimme täällä heitellä, että Kioton pöytäkirja pitäisi kirjoittaa uudelleen, mutta meillä ei ole aikaa odottaa seuraavaa kymmentä vuotta, (Ed. Brax: Aikaa ei ole!) että 200 maailman valtiota pääsisi uudelleen yhteisymmärrykseen siitä, miten tämä ja tämä ja tämä pykälä siinä sopimuksessa pitää kirjoittaa. Olen teidän kanssanne samaa mieltä siitä, että Kioton pöytäkirja ei ole täydellinen. Ei varmasti ole täydellinen. Siinä, niin kuin kaikessa ihmisen tekemässä, on monia puutteita ja ongelmia, mutta se on paras ja ylivoimaisesti merkittävin kansainvälinen ympäristösopimus, mitä ikinä on saatu aikaan. Meidän pitää nyt elää sen kanssa, meidän pitää toimeenpanna se, ja meidän pitää huolehtia siitä, että kun Kioton pöytäkirjalle aikanaan tulee jatkoa, niin se on vielä entistäkin parempi ja tehokkaampi.

Ed. Saarikangas, ainakin muistaakseni, peräänkuulutti globaalia järjestelmää (Ed. Saarikangas: Kyllä!) ja varmaan useampikin edustaja täällä. Periaatteessa olen samaa mieltä siitä, että mitä kattavampi järjestelmä, niin sen parempi, mutta ehkä varoisin vähän tätä globaaliretoriikkaa. Jos me täällä Suomessa — joka nyt kuitenkin on yksi maailman vauraimpia, teknisesti kehittyneimpiä, osaamiseltaan korkeatasoisimpia ja myös päästötasoltaan per asukas mitattuna eniten ilmastonmuutosta aiheuttavia maita — jäämme odottamaan, että Guinea-Bissau ja Salomonsaaret tulevat mukaan ja alkavat rajoittaa omia päästöjään, ja sitten vasta alamme omia päästöjämme vähentää, niin tiedättekö miten siinä käy? Siinä käy niin, että ilmastonmuutos etenee katastrofaalisiin mittoihin. Meillä lämpötila nousee ja ilmastonmuutos riistäytyy käsistä. Emme voi jäädä odottelemaan, että kaikki muut mahdolliset maat toimivat ensin, ennen kuin me toimimme. Meidän pitää päinvastoin näyttää tietä. Jotta muut maat voisivat tulla perässä, niin joidenkin maiden pitää ensin mennä edeltä. Eikö tämä ole aika loogista?

Eli mahdollisimman moni maa mukaan, mutta emme voi vedota siihen muiden maiden hitauteen ja sen takia vetäytyä omasta vastuustamme.

Ed. Saarikangas, tätä windfall-keskustelua on käyty aiemmin. Ehkä siihen ei kannata nyt tässä yhteydessä hirveän syvälle mennä, mutta mietitään niitä voimalainvestointeja, joita tehtiin 70-luvulla. Silloin, kun energiayhtiö mietti, että investoinko nyt vesivoimaan, investoinko nyt vesivoimaan, niin mitä veikkaatte, ed. Saarikangas, kuinka paljon siinä investointipäätöksessä painoi EU:n päästökauppajärjestelmä? Väittäisin, että ei lainkaan. Minkä takia sitten päästökauppajärjestelmän pitäisi palkita suorana tulonsiirtona sähkön käyttäjiltä, teiltä, ed. Saarikangas, minulta, meidän suomalaisilta prosessiteollisuuden yrityksiltä, minkä takia päästökauppajärjestelmän pitäisi palkita suorana tulonsiirtona sähkön käyttäjiltä sadoilla miljoonilla euroilla vuosittain energiayhtiöille niistä investoinneista, jotka tehtiin kymmeniä vuosia sitten, jotka on kuoletettu kymmeniä vuosia sitten, jotka tahkoavat rahaa enemmän kuin Suomen Pankin setelipaino? Minkä takia pitäisi siitä palkita erikseen? Eikö päinvastoin windfall-veroilla tulisi verottaa nämä voitot yhteiskunnan käyttöön ja esimerkiksi juuri niihin kestävän energiateknologian edellyttämiin investointeihin, joista ymmärtääkseni me olemme aivan samaa mieltä, että niitä kipeästi tarvitaan?

Jari Leppä /kesk:

Herra puhemies! On totta, että päästökauppa on yksi innovatiivisimpia ja myöskin yksi tulevaisuudessa tehokkaitakin keinoja ilmastonmuutoksen torjumisessa. Se on myöskin keino, joka voimakkaasti ohjaa, se on jo ohjannut ja tulee ohjaamaan, kaikkea toimintaa, jossa energiaa tarvitaan. Siinä on kuitenkin yksi sellainen ylitse muiden oleva valuvika, joka on tullut moneen kertaan jo tässäkin keskustelussa esille, ja se on se, että se ei ole kaikkia maailman maita käsittävä sopimus. Se on sen kaikkein suurin puute. Tällä nyt en tarkoita äsken ed. Tynkkysen mainitsemia pieniä maita, vaan tarkoitan niitä maita, joilla on todella merkitystä maailmantaloudelle, USA ja Kiina etunenässä. Kun nämä saadaan tämän saman asian taakse, niin tämä on myös oikeudenmukainen toimintatapa ja se ei vääristä kilpailua, joka myös täytyy ottaa yhdessä ilmastonmuutoksen kanssa vakavasti.

Puhemies! Yksi hankaluus tässä myöskin on se, mihin rajataan ja mihin vedetään se raja varhaisten toimien huomioon ottamisesta. Se on nyt vedetty kohtuullisen paljon taaksepäin. Ymmärrän kuitenkin hyvin niitä tahoja, energialaitoksia, jotka ovat tyytymättömiä siihen, että ne ovat nyt sitten vuosi liian aikaisin tehneet nämä investoinnit uusiutuvan energian tuotantomuotoon ja nyt sitten jäävät tämän ulkopuolelle ja niille koituu lisäkustannuksia. Se on ihan oikeutettu kritiikki niiltä, ei siitä mihinkään pääse. Kuitenkin ne ovat toimineet tämän päästökaupan hengen mukaisesti, ja hyvä niin. Se on erittäin hyvä, mutta valitettavasti tässä tilanteessa se ei sitten niille kaikilta osin näy.

Puhemies! Täällä ed. Saarikangas puhui siitä, että nämä päästökaupan rahat pitäisi rahastoida, ainakin osa pitäisi rahastoida ja käyttää kehittämistyöhön, ja siitä, että rahat valuvat nahkatakkisten miesten — tämä oli sitaatti hänen puheenvuorostaan — taskuihin. Ed. Saarikangas, tämä teidän esittämänne rahastoajatus on hyvin lähisukulainen windfall-voittojen verotukseen. Lähes sama asia, jota te vastustatte. Ja kun tähän lisätään vielä se, että ed. Tynkkynen on esittänyt voimakkaasti ja muutamat muutkin huutokaupan mukaan ottamista tähän, niin nämä kaikki ovat sellaisia asioita, jotka tulevat edelleenkin rankaisemaan ja myöskin vaikeuttamaan suomalaisten yritysten ja suomalaisten kotitalouksien kilpailukykyä. Siksi näihin ei pidä suhtautua niin, että ne täysin torjutaan, mutta ne eivät ole vielä läheskään valmiita toteutettavaksi. Ensin täytyy kattavuutta saada tälle koko toiminnalle lisää ja sen jälkeen lähteä pohtimaan ja miettimään näitä asioita. Ja mitä tulee tähän päästökaupassa liikkuvaan rahavirtaan, niin se on juuri näin, niin kun ed. Tynkkynen äsken puheenvuorossaan totesi, että ne ovat yritysten välisiä kauppoja. Jos yritykset sitten myyvät "nahkatakkisille", niin siitä vaan. Ei se ole valtioiden asia. Se on yritysten oma asia, ja siksi suhtaudun tähän kyllä hyvin hyvin epäilevästi, että näin toimittaisiin.

Puhemies! Valiokunta kiinnitti aivan erityistä huomiota tuohon kaukolämpöjärjestelmän markkinaosuuteen suhteessa kiinteistökohtaisiin lämmitysratkaisuihin, että se ei saa vaikeuttaa järkevää kaukolämpöjärjestelmää, joka Suomessa on erittäin pitkällä ja osoittautunut hyväksi malliksi. Jaan tämän huolen, ja siksi tuo ponsi on myöskin aika rapsakka tuolla olemassa. Tämä ei saa aiheuttaa sitä, että kaukolämmön kasvupotentiaalia heikennetään, vaan sitten täytyy ottaa uudelleen asiat esille, jos näin tapahtuu.

Puhemies! Lopuksi yksi asia, kun täällä on moneen kertaan puhuttu siitä tärkeästä tavoitteesta, jolla itsekin aloitin, elikkä siitä suurimmasta valuviasta, joka tässä koko päästökauppajärjestelmässä on, elikkä siitä, että tähän eivät kaikki maailman maat ole sitoutuneet. Myöskin nielujen osalta on käytäntö kovasti erilainen eri puolilla maailmaa. Muun muassa USA:ssa on järjestelmä, jossa niin pellot kuin metsätkin ovat tulleet myöskin erilaisten nieluvaikutusten korvausten piiriin. Tämä on myöskin asia, joka näiden muidenkin täällä esille nostettujen kysymysten osalla pitää olla meillä valmistelussa, kun tätä eteenpäin kehitetään asialistalla. Ei ole itsestäänselvää, että nämä nielut ovat suinkaan valtion omaisuutta, vaan kyllä tämä järjestelmä kehittyessään vaatii myös pohdintaa siitä, mitä näille nielujärjestelmille tehdään.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Jatkoksi sille, mitä ed. Tynkkynen äsken juuri totesi, on syytä muistuttaa ed. Saarikankaalle ja erikoisesti ed. Oinoselle, joka on tämmöinen visiönääri, muutamia näkökohtia siitä, mitä se tarkoittaa se teidän politiikkanne sisällöllisesti, jos kasvihuonemalli toteutuu sellaisena, kuin tiedemiehet ovat sen mallintaneet, elikkä toimitaan juuri niin, kuin te haluatte, elikkä nyt käytetään ne fossiiliset energiavarat loppuun ja sillä siisti ja ette ole kiinnostuneita uusiutuvien energialähteitten järjestelmän luomisesta. Sehän tarkoittaa sitä, että jäätiköt sulavat. Kaikkialla, missä niitä täällä maapallolla tällä hetkellä on, ne sulavat. Siitä on seurauksena, että valtamerien pinta nousee. Tähän te kysytte, että tuohan on uhkailua, onkos niin koskaan tapahtunut.

Arvoisa puhemies! Minä kerron edustajille Saarikangas ja Oinonen, että näin on tapahtunut lukuisia kertoja maapallon historiassa. Se vaihteluväli alaveden ja yläveden välillä on 70:stä 110 metriin, millä välillä tämä valtamerien pintataso on vaihdellut. Jos ajatellaan nyt esimerkiksi meidän kotoisen Suomemme työmarkkinajärjestöjen pääkonttorien sijaintia, niin portaat ovat noin kahden metrin etäisyydellä nykyisestä Suomenlahden keskimääräisestä vedenpinnan tasosta. Elikkä toisin sanoen siinä on kysymys siitä, että kun muutama jäätikkö sulaa, niin asiat on hoidettu kuntoon ja sen jälkeen ruvetaan käymään kumisaappaat jalassa töissä. Eihän siinä sen kummallisempaa ole.

Se, mikä mielenkiintoista on erikoisesti Multian ja Keuruun kannalta, jotka kiinnostavat ed. Oinosta, on se, että samanaikaisesti Välimeren alueella tapahtuu ilmaston kuivettumista ja ylipäätään tapahtuu ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeitten siirtymistä. Sen odotetaan juuri Multialla ja Keuruulla merkitsevän maatalouden edellytysten jonkinlaista parantumista, jolloinka aluetoimijana ed. Oinonen toivoo, että näin todellakin tulee tapahtumaan. Sen sijaan yhteydet tuonne kolmikantaan heikkenevät selvästi, kun siellä on jouduttu siirtymään kumikenkäkulttuuriin.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ilmastonmuutos, joka tällä hetkellä vääjäämättömästi kulkee eteenpäin, huolestuttaa varmasti meitä kaikkia. Kioton sopimuksella aikanaan pyrittiin estämään tai hidastamaan tätä kehitystä merkittävästi, mutta siitä Kioton sopimuksesta tuli sillä tavalla torso, että todelliset saastuttajat eivät lähteneet mukaan. Euroopan unioni lähti ja suoritti taakanjaon. Taakanjaon perusteena oli vuosi 1990. Suomi oli silloin juuri sinä vuonna ja niinä vuosina syvässä lamassa. Meillä päästötaso oli silloin keskimääräistä huomattavasti pienempi. Nyt kun taakanjakovuosi oli tämä 90, niin meillähän teollisuus joutui välittömästi sopeuttamaan ja supistamaan hyvin merkittävästi kasvihuonepäästöjä. Kun Euroopan unioni suoritti taakanjaon, se antoi muutamille valtioille lisää kiintiöitä, lisää hiilidioksidikiintiöitä, esimerkiksi Kreikalle. Suomen valtio osti lisäkiintiöitä ja jakoi niitä teollisuudelle, ja näin osittain suomalaisen teollisuuden ongelmakenttä on saatu hoidettua.

Nyt tulevaisuuden haasteet ovat edelleen merkittävät. Päästöjä pitää voida vähentää, ja varmasti vastuullinen teollisuus tulee niin tekemäänkin. Mutta mikä on sitten suomalaisen teollisuuden asema globaalissa maailmassa, millä tavalla me kykenemme vastaamaan kiinalaisille, intialaisille ja vaikkapa amerikkalaisille?

Eduskunnan talousvaliokunta kävi Pohjois-Amerikassa vuonna 2001. Pohjois-Amerikassa ei ollut minkään näköistäkään intoa Kioton sopimuksen hyväksymiseen, ei edes asiasta varsinaiseen keskusteluun. Sama oli, kun ylitimme rajan ja kävimme Kanadan puolella. Siellä itse asiassa kauhisteltiin, mitä Euroopassa puhutaan. Ei heillä ole minkäänkään näköistä valmiutta siirtyä mihinkään uusiin järjestelmiin. He haluavat polttaa hiiltä ja tuottaa oman energiansa juuri niin kuin siihenkin asti.

Elikkä tämä on hyvin kaksijakoinen, tämä maailma. Toiset sitoutuvat vahvasti ja toiset eivät laisinkaan. Nyt tullaan siihen, mitä Amerikassa, onko siellä jo herätty oikeasti, että halutaan tulla mukaan tulevaisuudessa talkoisiin vähentämään kasvihuonepäästöjä, ja mikä on sitten Kiinan ja Intian kyky reagoida tähän muutostarpeeseen.

Tämä keskustelu, jota me käymme täällä kansallisesta lainsäädännöstä ja kansalliselta tasolta, on äärettömän hyvää ja hedelmällistä, ja tätä keskustelua pitää voida laajentaa. Mutta todella Suomi yksin ei tätä ratkaise, ja meidän on syytä olla kuitenkin varuillaan, ettemme hirtä itseämme näiden kauniiden tavoitteiden vuoksi, vaan kyllä meidän täytyy myöskin osaltamme kyetä seuraamaan sitä, mikä on nimenomaan kansakunnan ja kansantalouden kannalta välttämätöntä.

Toivon, että vihreät omalta osaltaan sitten pyrkivät hyvin globaalisti saamaan aikaan sitä keskustelua, että näissä kasvihuonepäästöissä päästään alas, ja myöskin keinoja, kuinka siihen päästään. Siihen ei pelkästään ydinvoiman vastustaminen riitä.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! On erittäin hyvä, että tärkeästä asiasta käydään näin laajamittainen, monipuolinen keskustelu. Arvostan ed. Tynkkysen aiemmassa elämänvaiheessaan tekemää monipuolista työtä, kansainvälistä paneutumista asiaan ja vaivannäköä asian suhteen. Tälle täydellinen arvostus. Tässä suhteessa minun ilmastokysymyksiin paneutumiseni on ollut huomattavasti paljon vähäisempää, ainoastaan jäänyt vain johonkin Kuntaliiton, silloin Kunnallisliiton, seminaareihin, joissa kylläkin jo menneen vuosituhannen puolella, sen menneinä vuosikymmeninä asioita haluttiin pohtia ja näkökohtia tuoda esille.

Mutta minä uskon, että meillä kaikilla on kyllä se tahtotila, että me haluamme säilyttää luonnonolot mahdollisimman aitoina, ja on aika pitkälti kysymys vain siitä, onnistuuko se sillä, että me maksamme esimerkiksi muille maille näitä maksuja. Onnistuuko todellakin sillä se, että valtamerien pinnat saadaan säilymään, ilman että ne nousevat, kuten ed. Pulliainen toi esille? Tämä uhkakuva, minkä ed. Pulliainen toi esille (Ed. Pulliainen: Ei se ollut uhkakuva!) sisältää valitettavasti sen ikävän realismin, että merivirtojen suuntaukset ja voimakkuudet voisivat mennä arvaamattomiksi, uhkamalleja siellä on. (Ed. Pulliainen: No, miksi te ette tee mitään?) Voisi olla niin, että aluksi todellakin ilmastot lämpenisivät, näitä meillä on tuotu esille. Mutta kävisi kenties samanaikaisesti se toinen puoli, että kun ilmasto ensiksi lämpenee, niin se nopeasti alkaisikin kulkea meidän leveyspiireillämme kohti jääkautta. (Ed. Pulliainen: Niinhän se menee joka tapauksessa!) Jos pohjoinen pallonpuolisko menettäisi sen valtavan lämpöpumpun, joka Färsaarilla syöksyy 80 kilometrin tuntinopeudella Atlantin virtauksessa Golfvirtana kohti pohjoista, niin tässä me olisimme todella menettäjät.

Kyllä meidän on katsottava tämä asia sillä tavalla, että saadaan estettyä näitä rajuja ilmastonmuutoksia. (Ed. Pulliainen: Peruuttakaa sitten tämän päivän puheenne!) Mutta minun pelkoni on se, että Golf-virran muutoksia emme saa estettyä tällä Kioton sopimuksella. Tässä täytyisi vaan olla sellaisia tarmokkaita vaikuttajia, kuten ed. Tynkkynen, ed. Pulliainen ja monet muut varmasti olisivat. Itsekin tahtoisin olla, että me voisimme vaikuttaa maailmaan niin, että kaikissa maissa haluttaisiin estää tämä ilmaston saastuminen. Euroopan unionin alueella nämä ongelmat eivät ole pahimpia. Minä olen aika vähän liikkunut, mutta en ole ilmaston yllä nähnyt sellaisia saastepilviä kuin jossakin muualla, vaikkapa Mexico Cityn yllä tai jossakin muualla. Juuri nämä tämmöiset maat, joissa todella ilmakehää saastutetaan eri tavoin, nämä olisi saatava tähän sopimukseen tai tästä vielä parempaan sopimukseen mukaan, sillä minua oudoksuttaa tuo Kioton systeemi, että yritykset käyvät keskenään kauppaa. Sillä voi olla oma mekanisminsa, mutta minä kyllä aidosti haluaisin, että kun maksan jokaisessa sähkön kilowattitunnin kulutusmaksussa esimerkiksi Kioton sopimuksen hintaa, että tämä menisi todella semmoiseen työhön, millä edistettäisiin saasteetonta energiaa. Haluaisin edistää sillä joukkoliikenteen käyttöä ihan aidosti enkä niin, että se menee jollekin toiselle yritykselle, kuten ed. Saarikangas viittasi, että meillä ei ole oikein varmuutta, mihinkä ne rahat sitten menevät. Haluaisin, että ne rahat voitaisiin ohjata aurinkoenergian hyödyntämiseen, maalämmön hyödyntämiseen. Haluaisin, että niillä hyödynnettäisiin tuulivoimaa. Kaikkeen tähän meillä Suomessakin on olemassa valtavat tekniset mahdollisuudet. Suomi on tuuligeneraattoreissa ihan maailman kehittämisen kärjessä, niin kuin tiedämme.

Tämä olisi minun tahtotilani. Voi olla, että tahtotila on liian kaukana realismista, mutta sitä minä haluaisin. En suinkaan, että ne menevät jonkun yrityksen, kilpailevan yrityksen, joka on saastuttanut ja vielä jatkaa suomalaisia enemmän saastuttamista, taskuun. Tätä en halua, vaan todella pitäisi voida luoda, tämä olisi ihanne, systeemit, joilla luotaisiin aivan uutta energiateknologiaa. Väitän, että kaikkea ei ole vielä tänä päivänä keksitty. Ydinvoima on vain välivaihe ihmiskunnan historiassa. Heti kun parempaa keksitään ja käyttöön saadaan, niin se varmasti otetaan käyttöön ja tulee voida ottaa käyttöön.

Kyllä varmasti on, niin kuin täällä on viitattu, ydinuraanilouhosten kanssa ongelmia. Ongelmat ovat siellä, missä nuo louhokset ovat lähellä, ja näihin kaikkiin tämmöisiin pitää puuttua vakavasti. Mutta tässä tilanteessa, jos vaihtoehtona on se, että tuodaan Suomeen ydinenergiaa muualta tai tehdään täällä, silloin vaihtoehdot ovat ne, että mieluummin kotimaista, tai jos saastutetaan luontoa ja voidaan voittaa aikaa tällä ydinenergialla, silloin on taas minusta vaihtoehto käyttää sitä. Mutta olen varma, että löytyy vetyenergiat, löytyy fuusioprosessin hyödyntäminen. Se on vielä kestänyt yllättävän pitkään, että ei ole fuusioprosessia saatu valjastettua hyötykäyttöön. Odotan, että uusilla energiamuodoilla saadaan estettyä ilmastonmuutosta. Tämä on todella vakava asia.

Siellä Keuruun ja Multian seudulla — Keuruu on 100 metriä merenpinnan yläpuolella, Multia 120 — siellä ei tuo tulvavesi vielä näillä ed. Pulliaisen lukemilla aivan kumisaappaita välttämättä vaatisi. Kyllä niillä korkeuksilla jääkauden jälkeen ovat meren aallot loiskineet. Niitä löytyy sieltä kartoista ja kyllä niitä maisemia tiedetään. Mutta tämä on vakava ongelma, ilmastonmuutoksella olisi hyvin kielteiset, ja on, kielteiset vaikutukset. Tätä pitää voida estää, mutta pitää löytää paremmat systeemit kuin tämä Kioton systeemi. Minusta tämä on hyvä alku, siitä alusta annettakoon täysi kiitos ja tahtotilasta täysi kiitos, mutta varmasti on niin, että globaalia ongelmaa ja uhkakuvaa emme tällä saa torjuttua. En minä halua tässä moittia niitä, jotka ovat olleet työtä tekemässä maailman ilmakehän puhtauden puolesta, vaan annan kiitosta siitä, mutta paremmat systeemit on löydettävä, jotta uhkakuvat saadaan torjuttua.

Martin Saarikangas /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ensiksi ed. Oinoselle: Minä kyllä itse uskon, että jos toimimme sillä tavalla kuin kokoomuksen esityksissä eilen, tässä meidän välikysymyksessämme, edellytetään, että hallitus tulisi tuomaan esityksiä, niin jos me pysymme tässä 2 asteen lämpenemisessä vuoteen 2050 mennessä, niin meillä on suuret mahdollisuudet vaikuttaa siihen, että ed. Pulliaisen uusi vedenpaisumus ei toteudu. Sitä vartenhan me teimme tämän kysymyksen, koska me olemme huolestuneita ilmaston kehityksestä. (Ed. Pulliainen: Ihanko totta?) — Anteeksi, ed. Pulliainen, ei ole teidän yksinoikeutenne olla huolestunut. Ehkä meillä muillakin on siihen perustuslaillinen oikeus. (Ed. Brax: Ehkä!)

Haluaisin todeta myös ed. Braxille: Te totesitte, että kokoomus ei tee mitään autoliikenteen eikä muun osalta. Me olemme ehdottaneet täällä, että saisimme julkisen liikkumisen taajamissa tuen. Sitä ei ole hallituksen esitykseen otettu mukaan. Helsingin kaupunki ja Espoon kaupunki ovat sen sijaan ottaneet oma-aloitteisesti tämän, on tehty lukuisia ehdotuksia siitä, miten voidaan siirtyä julkisiin kulkuneuvoihin. Espoossa olin juuri päättämässä metron tekemisestä sinne, jotta voidaan edelleen saada autot pois jne. jne. Ehkä ei nyt kaikkea pahaa tässä maailmassa voida meidänkään varaamme syytää. (Ed. Brax: Miten olisi ruuhkamaksu?)

Sitten, ed. Tynkkynen ja ed. Pulliainen, kun minä puhun tästä päästökauppajärjestelmästä ja totean, että se on vain Euroopan unionin sisäinen eikä — nyt minun täytyy jo muuttaa sanaa — maailmanlaajuinen siten, että suuret valtiot ovat siinä mukana, minua pikkuisen huolestuttaa ed. Tynkkysen tällainen alentuva, mitenkä sanoisin, viisastelu näissä vakavissa kysymyksissä. Minun mielestäni ei tarvitse tuoda Guinea-Bissauta eikä muita. Me kaikki ymmärrämme, että me puhumme näistä suurista vaikuttajista. En todellakaan olisi odottanut sitä teiltä.

Tässä suhteessa, kun tämä on määritelty mielestäni väärin, että tämä päästökauppa on tehty yritysten väliseksi, kun mielestäni sen pitäisi toimia valtiollisella tasolla, ja kun se lähti siis siitä, että kukin valtio, joka päästää, huolehtii sisäisesti omista asioistaan, hoitaa sen päästökaupan, niin silloin — minä totean, ei tämä ole leikinlaskua — hyvin monella tällaisella yrityksellä, joka myy näitä, ei ole mitään muuta kuin suljettu teollisuuslaitos, josta vuonna 90 tuli lakritsipiipun näköinen savupatsas savupiipusta. Se on suljettu ja näitä päästöjä kaupataan. Ei se ole moraalista, että meidän teollisuutemme ja meidän kuluttajamme mukaan luettuina edustajat Pulliainen, Tynkkynen ja Brax, me maksamme siitä. Tämän pitäisi olla valtioiden välistä kauppaa siten, että varoja tosiaan voitaisiin rahastoida ja sijoittaa juuri niihin tehtäviin, mitä me kaikki toivottavasti haluamme kehittää, päästövapaata energiantuotantoa, sitä kautta toimia siten, että meidän ei tarvitse siirtyä kymmenen metriä korkeammalle merenpinnasta toimimaan. Tämähän on koko meidän eilisen keskustelumme ja kokoomuksen välikysymyksen lähtökohta. Me olemme huolestuneita ilmastosta ja siitä, mitä me vaikutamme. Ei se ole naurun asia, arvoisa ed. Brax. Minä en kehtaa nauraa sille. (Ed. Brax: Vastauspuheenvuoro!) — Ei tässä vaiheessa, minulla on puheenvuoro nyt. — Anteeksi, arvoisa herra puhemies, mutta otaksun, että näin on tilanne.

Ed. Leppä totesi myös tästä rahastoinnista, ja toivottavasti hänellekin menee perille se, että valtioiden välisenä toimintana, ei yritysten välisenä, silloin tämä toimisi näin. Olen täysin sitä mieltä, että silloin, kun on yritysten välinen kauppa kyseessä, ei meillä ole mahdollisuutta mennä väliin. Mutta tämä ei ole lainkaan verrattavissa windfalliin, koska windfallissa esimerkiksi se voitto, joka nyt kiusaa ihmisiä, joka Fortumilla on ... (Ed. Pulliainen: Miksei se käyttänyt sitä uusiutuviin energioihin?) — Sitä pitää kysyä Fortumin johdolta. — Se, mitä tässä tapahtui, oli, että rakennettiin joskus ammoisina aikoina ja vuonna 2002 Fortum päätti irtaantua muusta toiminnasta ja osti tämän vesivoimatuotannon. Fortum teki investoinnin ja investoi päästöttömään sähkövoimaan ostamalla sitä Ruotsista. Tämä oli kansallinen uroteko, ja siitä ei heitä pidä moittia. He investoivat rahaa, josta he nyt saavat tuottoa, ja niin kuin olette mahdollisesti kuulleet, heidän tarkoituksensa on tulla mukaan seuraavaan ydinvoimarakentamiseen, (Ed. Pulliaisen välihuuto) ja siinähän sitten tarvitaan sitä rahaa.

Kun menemme sitten tässä eteenpäin, ed. Pulliainen piti ansiokkaan historiallisen esityksen, mutta en teistäkään uskoisi, että lähdette tällaiselle tasolle. Minä ja varmaan muut täällä salissa olemme lukeneet historian emmekä tarvitse näin vakavassa asiassa tällaisia opetuksia. Minun mielestäni ei ole oikein, että tehdään pelleilylle alttiiksi nämä kysymykset, jotka ovat tärkeitä. Ne ovat tärkeitä ei yksistään meille, ne ovat tärkeitä muille. En minä ole tottunut yritysmaailmassa, että tärkeissä asioissa lähdetään leikkimään pikkuviisasta.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Toivon, että pöytäkirjoista näkyy puheenvuoroni, jossa en todellakaan naureskellut asialle vaan muistelin eilistä keskustelua, jossa totta vie kukaan muu kuin kokoomuksen edustajat ei vakuuttunut kokoomuksen välikysymyksestä. Eivät olleet vain vihreät vaan myös koko hallitus ja koko muu oppositio, jotka eivät olleet alkuunkaan vakuuttuneet välikysymyksen viestistä.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan rakentavahenkisesti ed. Saarikankaalle, että valmistuin 16.12.1960 glasiaaligeologiksi. Se on minun ensimmäinen tutkintoni.

Martin Saarikangas /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Minä toimin kuusi vuotta arktisena tutkijana Antarktiksessa ja napajäätikön alueella, joten me olemme siinä mielessä aivan tasavertaisia. Kiitän informaatiosta.

Mitä tulee ed. Braxiin, niin jos te ette ole vakuuttunut meidän aikeistamme, niin kokoomuksessa me olemme kuitenkin vakavasti asialla ja sen takia me teimme tämän välikysymyksen eilen. Me ihmettelemme, että te, jotka haluatte pitää ympäristöstä huolta ja haluatte omia ympäristön itsellenne, ette voi tulla mukaan näin tärkeässä kysymyksessä. Se asettaa jälleen minut dubioon teidän vakavuuteenne nähden.

Oras Tynkkynen /vihr:

Arvoisa puhemies! Luulen, että ed. Saarikangas vallan hyvin tietää, minkä takia vihreät eivät lähteneet mukaan kokoomuksen välikysymykseen.

Mutta ajattelin kommentoida muutamaa aiempaa puheenvuoroa. Mielestäni ed. Leppä puuttui ihan tärkeään kysymykseen, kun hän pohdiskeli huutokaupan vaikutuksia teollisuuden kilpailukykyyn. Kannattaa ehkä taustaksi muistaa se, että Euroopan unionissa todennäköisesti ollaan ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa siirtymässä päästöoikeuksien huutokauppaan, joko kokonaan tai osittain. Ei olisi välttämättä huonoa, että jäsenmaissa siihen varauduttaisiin ja sitä harjoiteltaisiin jo ennalta. Päästökaupan oikeuksien huutokaupassa on myös se etu, että niitten tuottojahan voitaisiin kanavoida sitten erilaisiin vaikka tutkimus- ja kehityshankkeisiin. Me voisimme todennäköisesti saavuttaa vielä Suomenkin prosessiteollisuudessa, jos nyt ei aivan vallankumouksellisia, niin kuitenkin ihan olennaisia merkittäviä edistysaskeleita tehokkuudessa, ja juuri näitä huutokaupan tuottoja voitaisiin käyttää tämän teknologian kehittämiseen.

Ed. Mauri Salo muisteli käyntiään Yhdysvalloissa vuonna 2001. Kehottaisin ehkä ed. Mauri Saloa käymään Yhdysvalloissa vähän uudemman kerran, koska siellä on aika moni asia ehkä nyt muuttunut kuuden viimeisen vuoden aikana ja todennäköisesti muuttuu vielä tulevina vuosina, kun liittovaltion ylin johto vaihtuu. Yhdysvalloissakin moni asia liikkuu, ed. Saarikankaan kanssa meillä on ollut tästä hyviä keskusteluja, sieltä tulee varmasti jonkin sortin aloitteita myös ilmastonsuojelun edistämisessä tulevaisuudessa. Yhdysvallat ei ole suinkaan jäänyt ikuisiksi ajoiksi paikoilleen.

Niin kuin ed. Oinonen täällä kertoi, että hän haluaisi sähkölaskullaan edistää uusiutuvaa energiaa, niin sehän on onneksi nykyään mahdollista. Siitä asti, kun sähkön vähittäismyynti on vapautettu, jokainen kuluttaja on voinut omalla sähkölaskullaan äänestää vihreän sähkön eli uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön puolesta, ja kannustan tietysti kaikkia kollegoja tekemään niin.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa herra puhemies! Joukkoliikenteestä ja kokoomuksesta: Olen todella iloinen, että todellakin tässä viimeisessä budjettikeskustelussa myös kokoomus on viimein tullut siihen joukkoon, joka kannattaa suurten kaupunkien joukkoliikenteelle erityistukea. Viesti vaan olisi kovin uskottava, jos se liittyisi tasapainotettuun varjobudjettiin, jossa ei olisi moninkertaisesti ylipäätänsä, niin kuin kokoomuksen viesti on, ensin ehdotettu menoja merkittävästi lisää ja sitten veroja vähennettäväksi. Seuraavan kerran, kun vielä tasapainotatte tämän niin, että niissä harvoissa menolisäyksissä on joukkoliikenteen tuki, olen iloinen ja annan siitä kaiken kunnian. Silloin se viesti on todella uskottava ja hieno. Mutta siellä, missä te käytätte valtaa, esimerkiksi Helsingissä, valitettavasti kunnallisissa budjettineuvotteluissa on aina ollut niin, että silloin, kun joukkoliikenteen paikallisesta tariffituesta äänestetään, vihreiden on pitänyt liittoutua vasemmiston kanssa.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Nyt käyty keskustelu tässä kokoomuksen välikysymyksessä mielestäni on ollut perusteltua pelkästään sen takia, että tämä aihe, ilmakehän lämpenemisen estäminen, on ajankohtainen. Se, että hallitus—oppositio-asetelma on tässä talossa olemassa, ratkaistaan äänestyksessä huomenna, elikkä uskon hyvän hallituksen jatkavan edelleen ja olen itse sitä tukemassa.

Mutta itse päästökauppa-asiaan. Kiitän ed. Saarikangasta erinomaisesta analyyttisesta puheenvuorosta ja nimenomaan siitä, että hän nosti esille ne isot ongelmat, mitä tähän koko järjestelmään liittyy. Pitää muistaa päästökauppajärjestelmässäkin, että järjestelmä itsessään ei ole yhtään mitään. Se pitää saada toimivaksi, ja niin kuin ed. Saarikangas hyvin nosti esille tämän valtioiden välisen kaupan, olen aivan samaa mieltä, että sen toiminnan tulee olla kannattavaa, kun sitä kaupataan, mutta sen pitää olla kaikkia koskevaa. Ei ole mitään järkeä siinä, että esimerkiksi Venäjä, USA, Kiina, Intia ja sitten Indo-Kiinan valtiot, ne saaret sieltä, Malesia, Indonesia ym., eivät ole edelleenkään tässä mukana. Pelkästään Venäjä, USA, Kiina ja Intia käsittävät jo suurin piirtein 3 miljardia ihmistä, ja ottaen huomioon, että Venäjän talous kasvaa hurjaa vauhtia, Kiinan talous kasvaa vielä hurjempaa vauhtia, samoin Intian talous, tämä lisäys, minkä ne vuosittain tuottavat ilmakehään hiilidioksidikaasua ja muita kasvihuonekaasuja, on sellainen, että on selvä asia, että me säästämällä täällä Euroopassa esimerkiksi emme pysty hyötymään sitä vertaa, säästämään näitä kasvihuonekaasuja sitä vertaa, mitä Intia, Kiina ja Venäjä vuosittain yhdessä kasvavat.

Tämä on se fakta, joka pitäisi meidän hyväksyä ja lopettaa sellainen vihreiden hellimä hörhöily tuulimyllyistä ja tällaisista. Sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Tässäkin asiassa olisi syytä kokea herätys ja tunnustaa tosiasiat. Jospa ed. Tynkkynen pystyisi minulle osoittamaan laskelmissaan toteen, mitä Kiina ja Intia vuosittain kasvavat ja lisäävät esimerkiksi kasvihuonekaasujen tuotantoa huonolla tekniikalla. Minun patenttini tähän ratkaisuun on se, että Suomen kannattaa tässä asiassa olla ehdottomasti innokkaana, pitää huoli, että pystymme tarjoamaan erinomaista teknologiaa näihin valtioihin, jolloin näitä kasvihuonekaasuja pystytään poistamaan hyvällä tekniikalla. Se ei tuulimyllyillä poistu, ikävä kyllä, vaan se poistuu sillä, että me hoidamme sinne hyvää polttotekniikkaa, hyviä laitteita ja tietotaitoa ennen kaikkea. Tämä on se keino. Ei kansakunnan sivistystäkään pystytä nostamaan sillä, että sinne esimerkiksi rakennetaan hyvä koulu. Siellä pitää opettaa kansaa itse lukemaan, laskemaan ja nostamaan oman kansan sivistystä ja kulttuuria. Sitä ei ulkopuolelta pysty kantamaan yhtä hyvin kuin Yhdysvallat yrittää kantaa Irakin valtioon demokratiaa sangolla. Sekään ei tule onnistumaan. On tärkeää muistaa, että valitaan oikea keino ja oikea muoto, millä jättiläisen kimppuun käydään.

Sitten kotimaisista ratkaisuista haluaisin vielä, arvoisa herra puhemies, painottaa muutamaa seikkaa. Meillä on valtavan hyviä mahdollisuuksia fossiilisten polttoaineiden korvaamiseksi tässä maassa. Ensimmäisenä totta kai tulee mieleen puu eli metsät. Meillä on 97 miljoonan kiintokuutiometrin vuosittainen kasvu käytettävissämme. Jos haluamme bioenergiaa tässä maassa käyttää lisää, se tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä, että meidän tulee pitää huoli, että metsätalous tässä maassa toimii kunnolla. On tärkeää korjata nuorista metsistä energiapuuta. Joku on puhunut risupaketista, mutta tarkoitan itse — risupaketti on hyvä asia — tällä sitä, että pidämme metsätaloutemme kunnossa ja metsäteollisuuden tuotannon kunnossa, koska se on parasta luonnonsuojelua, jolloin tulee käytetyksi metsästä saatava hyöty kaikin keinoin. Kun siihen vielä lisätään hakkuutähteitten keräily ja lisäksi kantojen nosto niiltä alueilta, missä se kannattaa, niin sen jälkeen meillä on semmoinen paletti kasassa, jolla varmasti pystymme hyödyntämään bioenergiaa vieläkin paremmin.

Tänä päivänähän on mahdollista rakentaa jo esimerkiksi sellutehdas, joka on niin sanotusti sisäkiertoinen, elikkä se ei tarvitse ulkopuolisia vesivaroja kovinkaan paljon vaan pystyy pyörittämään itse itseään ikään kuin sisältäpäin. Joka tapauksessa sen rasitukset luontoa kohtaan ovat äärimmäisen pienet, ja kaikki, mikä jää prosessista yli, pystytään polttamaan lämmöksi ja sähköksi. Kuten kaikki tiedämme, isot sellutehtaat ovat erittäin merkittäviä energian tuottajia. Siksi metsätalouden kunnossapito tässä asiassa on äärimmäisen tärkeää.

Toinen asia on turve. Meidän tulisi ennakkoluulottomasti ottaa turvevaroja paljon paljon enemmän käyttöön kuin tänä päivänä. Totta kai siihen liittyy ympäristöongelmia, vesien likaantumista, mutta ne likaantumiset pystymme joka tapauksessa hoitamaan oivallisella veden puhdistamisella. Rakennamme sinne sellaiset puhdistusjärjestelmät, että turpeennoston yhteydessä päästöjä vesistöihin ei tule. Tekniikka tänä päivänä sallii sen jo, ja joka päivä tässä asiassa kehitymme eteenpäin. Suomessa tutkitaan tätä asiaa erittäin monella taholla yrityksistä yliopistoihin ja teknisiin korkeakouluihin — tai teknisiin yliopistoihin, niin kuin nykyisin tavataan sanoa. Turpeessahan on tunnetusti puuta. Monesti hyvässä turpeessa jopa 10 prosenttia on puuainesta, elikkä se pelkkä pelottelu sillä, että turve on hirvittävä mörkö, ei pidä paikkaansa. Turvehan uusiutuu hitaasti, kuten Euroopan unionikin suuressa byrokratiassaan pikkuhiljaa taitaa olla tunnustamassa. Tämä on erinomainen asia.

Vesivoiman lisäystä lämpimästi kannatan. En ymmärrä niitä keinotekoisia esteitä, millä yritetään järkevä keskustelu Vuotoksen altaasta pysäyttää, vaan sitä pidetään tänä päivänä melkeinpä kirosanana, että siitä ei saa edes puhua. En ymmärrä, miten vesivoima tässä ympäristössä voisi olla huono asia Suomen energiapoliittisten ongelmien pieniksi ratkaisuiksi. Se tarjoaa muutamia satoja megawatteja lisää tehoa valtakunnan verkkoon ja ennen kaikkea äärimmäisen puhdasta sähköä.

Samoin vihreille jätteitten poltto taitaa olla melkoinen mörkö sekin. Tukholmassahan tätä ruotsalaiset tekevät jo suurella menestyksellä ja monessa muussa kaupungissa. Tukholmassa käytyäni lukuisia kertoja olen todennut, että kaupunki on erinomaisen puhdas ja viihtyisä. Tällaiseen menettelyyn pitäisi meilläkin mennä eikä ajaa kallista raaka-ainetta, jätettä, kaatopaikalle aiheuttamaan sadoiksi vuosiksi eteenpäin sellaista ongelmaa, jota ei tänä päivänä kukaan hallitse, eikä kukaan edes tiedä, mitä siellä tapahtuu 200 vuoden päästä.

Ydinvoima on hyvä ratkaisu, kun se oikein toteutetaan, mutta korostan sitä, että meidän tulee käyttää kaikki muut ratkaisut tehokkaasti hyväksi. Ydinvoima on siirtymäkauden voima, jota tarvitaan totta kai tänä päivänä. Jos niitä voimaloita joku pelkää, niin uskon, että suomalainen tekniikka siinäkin asiassa on vertailukelpoinen missä tahansa maailmassa. Sitä ajatellen, missäpäin maailmaa ydinvoimaa tuotetaan, on hyvä, että meillä rakennetaan viides voimala ja se lähtee pyörimään. Sen jälkeen katsotaan kotimaiset ratkaisut ja mahdollisesti mietitään kuudetta. En kuulu itse innokkaisiin ydinvoiman kannattajiin mutta olen sitä mieltä, että nykyiset tulee ainakin käyttää tehokkaasti ja järkevästi harkita sen jälkeen jatkoa.

Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Pyysin tämän puheenvuoron, koska ed. Hoskonen puhui erittäin rakentavassa sävyssä ja erittäin lämpimästi metsäenergian hyödyntämisestä. Juuri tätä mieltä me olemme olleet täällä eduskunnassa viime kesänä, kun hyväksyimme viime keväänä maatalouspoliittisen selonteon. Me olemme monissa yhteyksissä korostaneet tätä metsäenergian hyödyntämisen tarvetta.

Siksi olemmekin olleet maa- ja metsätalousvaliokunnassa erittäin yllättyneitä, että ed. Hoskosen puoluetoveri, ministeri Korkeaoja, toi sellaisen metsätalouden rahoituslain uudistuksen tänne eduskuntaan, joka sotii täysin vastaan sitä, mitä eduskunta on aiemmin linjannut, ja täydellisesti vastaan sitä, mitä ed. Hoskonen äskeisessä puheenvuorossaan linjasi. Siksi on erittäin mielenkiintoista nähdä ensi viikolla, miten ed. Hoskonen äänestää ehdottamani vastalauseen puolesta täällä, vai äänestääkö? (Ed. Hoskonen: Minä äänestän metsän puolesta aina!)

Oras Tynkkynen /vihr:

Arvoisa puhemies! Nyt ed. Hoskonen taisi myöhästyä päivällä, koska keskustelu kokoomuksen välikysymyksestä käytiin eilen ja nyt on käsiteltävänä hallituksen esitys laiksi päästökauppalaista. Jään myös odottamaan, mikä on ed. Hoskosen näkemys tästä päästökauppalaista. Teillä oli kyllä kiinnostavia vesivoimaan, jätteenpolttoon ja turpeeseen liittyviä näkemyksiä, mutta niitä kun ei tässä päästökauppalaissa käsitellä.

Mutta jään myös odottamaan joitakin asiallisia argumentteja, joilla ed. Hoskonen olisi kumonnut vihreiden esittämät tuulivoimanäkemykset. Niitä ei tullut, mutta sen sijaan syytitte meitä hörhöilystä. En oikein pidä tätä asiallisen keskustelun tunnusmerkkinä.

Todettakoon vain tuulivoiman mahdollisuuksista tällä kertaa lyhyesti, että Tanskassa 20 prosenttia sähköstä tuotetaan tuulivoimalla, Espanjassa 8 prosenttia, Saksassa jo 6 prosenttia, siis kaikesta koko maan sähköstä. Suomessa tuulivoima voisi olla yksi merkittävä energiantuotantomuoto.

Hannu Hoskonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pahoittelen sitä mielleyhtymää, joka johti väärään käsitykseen, että välikysymyskeskustelua käydään. Ed. Saarikangas aivan oikein puheenvuorossaan mainitsi välikysymyksen. Ymmärrän, että tässä päästökauppalakia käsitellään, niin kuin täällä otsikossa aivan oikein lukeekin, mutta siteerasin ed. Saarikankaan puheenvuoroa, joka oli oman puheenvuoropyyntöni pontimena.

Ed. Tynkkyselle vielä: Pahoittelen ja pyydän anteeksi, jos olen käyttänyt väärää substantiivia siinä edessä. Mutta joka tapauksessa kuitenkin asia on näin, että sellaista intoilua, jolla esimerkiksi ed. Saarikankaan arvokasta puheenvuoroa väheksytään, pidän hörhöilynä sinänsä, koska minun mielestäni ed. Saarikankaan hyvä puheenvuoro oli erittäin perusteltu, perustui faktoihin ja ennen kaikkea valtavan pitkään elämänkokemukseen, jota itse suuresti arvostan.