Tuija Brax /vihr(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Nyt esillä olevat kaksi mietintöä muodostavat oikeudenkäynnin julkisuutta koskevan sääntelyn kokonaisuudistuksen. Nykyinen oikeudenkäynnin julkisuutta koskeva laki on säädetty vuonna 1984. Tuon ajankohdan jälkeen Suomi on muun muassa liittynyt Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen. Sen jälkeen on myös toteutettu perustuslakiuudistus ja olennaisena osana sitä perusoikeuksia koskevien säännösten nykyaikaistaminen. 20 vuoden aikana myös tiedotusvälineiden kiinnostus lainkäyttötoimintaan on ratkaisevasti muuttunut ja monessa mielessä hyvälläkin tavalla lisääntynyt. Lisäksi on voitu todeta, että nykyinen oikeudenkäynnin julkisuudesta annettu laki on osoittautunut vaikeatulkintaiseksi, ja muun muassa näistä syistä nyt käsiteltävänä oleva uudistus on varsin tervetullut.

Sääntelymallin osalta hallitus on päätynyt siihen, että oikeudenkäynnin julkisuutta yleisissä tuomioistuimissa koskeva sääntely erotetaan vastaavasta hallintotuomioistuimia koskevasta sääntelystä. Ratkaisua voidaan pitää osittain perusteltuna ainakin sikäli, että hallintotuomioistuimissa julkisuus toteutuu korostetusti asiakirjajulkisuutena, kun taas yleisissä tuomioistuimissa suullisen käsittelyn julkisuudella on vakiintuneesti ollut merkittävä asema. Toisaalta näiden kahden tuomioistuimen linjan välillä on myös asianosaisjulkisuuden toteuttamisessa eroja, jotka johtuvat käsiteltävien asioiden laadusta. Näistä syistä siis valiokunta on hyväksynyt hallituksen valitseman perusratkaisun. Samalla kuitenkin se mietinnössään korostaa, että kahden erillisen lain säätäminen ei saa johtaa julkisuusasioissa noudatettavien toimintakulttuurien olennaiseen eriytymiseen. Tämän vuoksi uusien lakien voimaantulon yhteydessä järjestettävässä koulutuksessa on voimakkaasti painotettava toteutettavien lainsäädäntöuudistusten julkisuusmyönteistä lähtökohtaa.

Arvoisa puhemies! Jo tuoreeltaan sekä hallituksen esityksen että valiokunnan siihen tekemien ja yleensä julkisuutta lisäävien muutostenkin jälkeen on jo korviini kantautunut ihan vakavasti otettavia huolia ja kritiikkiä siitä, että tämänkin jälkeen on vaarana, että kun hallinto-oikeuksista säädetään nyt eri tavalla, niin hallinto-oikeuksissa muodostuisi tosiasiallisesti jotenkin julkisuudelle kielteisempi käytäntö kuin yleisissä tuomioistuimissa. Lakivaliokunta on molemmissa näissä nyt käsiteltävinä olevissa mietinnöissä nimenomaan pyrkinyt torjumaan tällaista kehitystä.

Mutta koska aivan hyvinkin vakavilta tahoilta on sitä pelätty, niin totean jo tässä vaiheessa puhettani, että on päivänselvää, että me puhumme niin muuttuvista asioista, vaikeasti yhteensovitettavien intressiristiriitojen asioista, että oikeuspoliittisella tutkimuksella täytyisi olla nykyistä paljon merkittävämpi rooli ja voimavaroja muun muassa ja ennen kaikkea Optulalla eli Oikeuspoliittisella tutkimuslaitoksella seurata tämän lain kehittymistä ja tehtäviä ratkaisuja sekä niistä käytävää keskustelua. Ylipäätänsä tämän lain seurannasta on syytä jo seuraavalle eduskunnalle, ainakin lakivaliokunnalle, tuoda arvio, ovatko nämä lakivaliokunnan arvioinnit ja ohjaukset siitä, että myös hallintolainkäytössä pääsääntönä tämä julkisuus säilyy, toteutuneet vai onko tämä esitetty kritiikki osoittautunut aiheelliseksi ja hallintolainkäytössä kohta tarkemmin esiteltäviä lakeja tulkitaankin sitten jatkossa toisin kuin lakivaliokunta on tarkoittanut ja kirjoittanut, julkisuudelle kielteisemmin.

Esittelen lyhyesti erikseen molemmat mietinnöt aloittaen oikeudenkäynnin julkisuutta yleisissä tuomioistuimissa koskevasta esityksestä. Ehdotettu laki oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa perustuu sisäiseltä systematiikaltaan hyvin harkittuun näkemykseen oikeudenkäynnin julkisuuden ulottuvuuksista. Näitä hahmottuu neljä: ensinnäkin oikeudenkäyntiä koskevien perustietojen julkisuus, toiseksi oikeudenkäyntiasiakirjojen julkisuus, kolmanneksi suullisen käsittelyn julkisuus ja neljänneksi tuomioistuimen ratkaisujen julkisuus. Tällaisen jaottelun varaan laadittu lakiehdotus merkitsee valiokunnan mukaan säätelyn huomattavaa selkeyttämistä nykytilaan verrattuna.

Lakiehdotuksessa on myös pyritty jättämään tuomioistuimelle nykyistä enemmän harkintavaltaa näiden ratkaisujen tekemisessä. Tämäkin lähtökohta on valiokunnan mielestä onnistunut, koska liikkumavaraa käyttämällä voitaneen useimmissa tapauksissa sovittaa yhteen mainitut ristiriidat ja löytää, tätä korostan, julkisuuden kannalta paras ratkaisu ja julkisuusmyönteinen ratkaisu aina silloin, kun se on löydettävissä.

Nykytilaan verrattuna julkisuus lisääntyy erityisesti kirjallisina käytävissä oikeudenkäynneissä. Niin ikään nykyistä vähäisempi osa oikeudenkäyntiasiakirjoista on suoraan lain nojalla salassa pidettäviä. Tuomioistuinten ratkaisut puolestaan ovat aina julkisia, jollei tuomioistuin laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä määrää ratkaisua joltakin osin salassa pidettäväksi. Ratkaisun lopputulos ja sovelletut lainkohdat ovat tällöinkin julkisia.

Yhteiskunnallisesti merkittävästä tai huomattavaa kiinnostusta julkisuudessa herättäneestä asiasta on salassapitomääräyksen antamisestakin huolimatta laadittava julkinen seloste, joka sisältää pääpiirteittäisen selostuksen asiasta ja ratkaisun perusteluista. Tämä on erittäin tärkeä seikka. Käytännössä tällaisen julkisen selosteen laatiminen tulee lähinnä kyseeseen rikosasioissa. Valiokunta on kehittänyt tätä hallituksen esitystä vielä siltä osin, että kun on kysymys poikkeuksellisen arkaluontoisista asioista, esimerkiksi lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kehitimme uuden ratkaisumallin, jossa näiden selosteidenkin julkistamiseen täytyy hakea ratkaisua, jota ei ole sitten jälkikäteen ikään kuin jäljitettävissä tiettyyn yksittäistapaukseen, joka paljastaisi rikoksen uhrin ja loukkaisi rikoksen uhria, tässä tapauksessa lasta, vielä pahemmin taikka yhtä pahasti kuin varsinainen rikos tai edes vähän siihen suuntaan, jos hänen yksityisyytensä vielä loukkaantuu. Tämä malli, minkä kehitimme ja mikä mietinnöstä löytyy, on, että tällaisissa hyvin, ja korostan, hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa on mahdollista myös odottaa näiden selostusten kanssa, niin että niitä on useampia ja ne julkaistaan kerralla, niin että ei ole jäljitettävissä niin yksinkertaisesti ja oikeasti sitä tapausta ja sitä myöten ei ole myöskään jäljitettävissä rikoksen uhria. Tällä tavalla siis sekä palvelemme julkisuutta että samalla suojaamme näissä, taas korostan, onneksi hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa myös rikoksen uhria.

Hallinto-oikeudenkäynneistä: Hallintolainkäytön keskeisenä tehtävänä on yksittäistapauksellisen oikeusturvan antaminen yksilölle ja yhteisölle. Hallintolainkäytössä käsitellään pääsääntöisesti muutoksenhakuasioita, joissa on kyse hallintoviranomaisen päätöksestä valittamisesta. Tällainen sidonnaisuus hallintoon ja sen päätöksiin heijastuu myös oikeudenkäynnin julkisuutta koskeviin kysymyksiin. Keskeisenä erona tämän ja siis yleisiä tuomioistuimia koskevan lain välillä on suhde viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettuun lakiin eli julkisuuslakiin. Hallintolainkäytössä kyseinen laki ja sen salassapitoperusteet ovat keskeisessä roolissa. Tämä perusratkaisu säilyy myös jatkossa kui- tenkin sillä poikkeuksella, että tuomioistuin voi antaa tietoja myös salassa pidettävästä asiakirjasta siinä laajuudessa, kuin se on tarpeen oikeu-denmukaisen oikeudenkäynnin turvaamiseksi taikka asiaan liittyvän tärkeän yleisen tai yksityisen edun vuoksi.

Itse luen tätä niin, että siis silloin, kun nämä kriteerit täyttyvät, myös julkisuuslain mukaisesti salassa pidettävä asiakirja aina pitää tulkita ennemmin sitten tämän kriteerin mukaisesti oikeudenkäynnin yhteydessä julkistettavaksi asiakirjaksi. Tästäkään syystä en ole niin huolissani kuin viime päivinä kuulemani kritiikki on ollut. Oikeudenkäynnin julkisuutta yleisissä tuomioistuimissa koskevassa laissa lähtökohtana on siis toisinpäin, että oikeudenkäyntiasiakirjojen julkisuus ja salassapito perustuvat siihen lakiin eivätkä siis tähän julkisuuslakiin.

Hallintotuomioistuinten osalta lakivaliokunta kiinnitti erityistä huomiota tuomioistuinten diaaritietojen julkisuuteen. Hallituksen esityksen mukaan tiedot asianomaisen tai asiaan osallisten henkilöllisyydestä olisivat olleet salassapidettäviä, jos ne yhdessä hallintotuomioistuimen asiakirjarekisterin tai päätökseen merkittyjen muiden tietojen kanssa olisivat ilmaisseet laissa erikseen lueteltujen salassapitoperusteiden soveltamisalaan kuuluvan seikan.

Valiokunta suhtautui tähän säännösedistykseen hiukan kriittisesti ja katsoi, että diaaritietojen salaamisessa täytyy olla hallituksen esittämää pidättyväisempi ja painottaa julkisuuden merkitystä ja julkisuuden painavuutta. Sen takia päädyimmekin esittämään, että vaikka henkilön tunnistetiedot salattaessa muut diaaritiedot, kuten tiedot asian laadusta ja sen käsittelyvaiheesta, pysyvät julkisina, lakivaliokunnan mielestä salassapitointressit ovat saaneet siis nyt aiheettoman suuren painoarvon. Sen takia tasapainon saavuttamiseksi julkisuutta vahvistetaan niin, että säännöstä täydennetään niin, että asianosaisen tai muun asiaan osallisen tunnistetiedot voidaan pitää salassa vain, jos se on välttämätöntä laissa mainittujen etujen suojelemiseksi. Tuomioistuimen on siis aina ensin etsittävä muut keinot poispyyhkiä tai salata osa päätöksestä tai muuten päätyä julkaisemaan päätöksestä vain osia diaarin salaamisen sijasta. Diaarin salaaminen voi olla mahdollista vain, jos se on välttämätöntä ja jos muilla keinoilla tai muiden keinojen yhdistelmillä ei päästä siihen salassapitotarkoitukseen, joka laista johtuu.

Lopuksi, arvoisa puhemies, valiokunta ehdottaa lakiin lisättäväksi myös uuden säännöksen siitä, milloin tunnistetiedot saa salassapitovelvollisuudesta huolimatta kuitenkin luovuttaa. Tämän säännöksen taustalla oli erittäin aiheellisesti esitetty huoli, että esimerkiksi pakkohoitoon mielenterveyslain nojalla voisi kadota ihminen ilman, että hänestä jäisi edes diaaritietoa. Huoli ei ole merkittävä tämän päivän Suomessa, mutta meistä jokainen ymmärtää, että periaatteellisellakaan tasolla semmoista lainsäädäntöä ei saa synnyttää, jossa ihminen saattaisi kadota jälkiä jättämättä, esimerkiksi mielenterveyspäätösten vuoksi. Tämän takia valiokunta ehdottaa seuraavaa: Säännöksen mukaan muutoin salassa pidettävät asianomaisen tunnistetiedot saa antaa asianomaisen lailliselle edustajalle, lähiomaiselle tai muulle läheiselle, jos se on perustellusta syystä tarpeen asianomaisen oikeuksien ja etujen turvaamiseksi.

Sitten vielä yhteen seikkaan, nimittäin liikkuvaan kuvaan. Hallitus esitti, että silloin, kun yleisissä oikeudenkäynneissä esiintyy liikkuvaa kuvaa, lähinnä videopätkiä, joita yhä useammin esiintyy, niin ne lähtökohtaisesti aina olisivat semmoista materiaalia, että vaikka niitä ei julistettaisi salaisiksi, niitä ei anneta tuomioistuimesta pois, jotteivät ne päätyisi muun muassa lehdistön tai television kautta levitettäviksi, vaan niitä saisi käydä katsomassa vain oikeudessa. Julkisuus toteutuisi tältä osin poikkeuksellisella tavalla. Itse suhtauduin hyvin kriittisesti ajatukseen siitä, että me luovumme välineneutraaliudesta ja ajattelemme jotenkin — ja epäilen, että hiukan liikaa tähän aikaan sidottuina — että pysähtynyt kuva on jotenkin vaarattomampi ja vähemmän julkisuutta loukkaava kuin liikkuva kuva. Mutta poliittinen todellisuus ja ehkä myös tämän hetken kuvien lukutodellisuus on kuitenkin sellainen, että päädyimme seuraavanlaiseen kompromissiin, jossa valiokunta poikkesi hallituksen kategorisesta kiellosta ja lähti siihen, että jos on syytä olettaa, että tiedon antaminen muulla tavoin voisi johtaa tallenteessa esiintyvien henkilöiden yksityisyyden suojan loukkaamiseen, niin silloin vain annetaan nähtäväksi eikä luovuteta. Mutta siis jokaisessa tilanteessa pitää erikseen arvioida se itse kyseinen materiaali ja sen sisältö ja siihen liittyvä mahdollinen riski loukata esimerkiksi yksityisyyden suojaa eikä kategorisesti lähteä siihen, että pysähtynyt kuva on aina vaarattomampi kuin liikkuva kuva.

Arvoisa rouva puhemies! Kun puheeni alussa vaadin sitä, että tätä asiaa joka tapauksessa pitää seurata ja oikeuspoliittisella tutkimuksella ja varsinkin Oikeuspoliittisella tutkimuslaitoksella pitäisi olla nykyistä merkittävästi paremmat resurssit tutkia, mitä tämän lain todellisuudessa tapahtuu, niin liittäisin näihin tutkittaviin asioihin myös tämän välineneutraaliusasian. Saattaa olla, että jo minun lasteni sukupolvi on niin eri tavalla kuvaa ja materiaalia lukeva sukupolvi, että he eivät ehkä enää näe samanlaista eroa kuin ehkä minäkin vielä tosiasiassa näen siinä, miten reagoin eri tavalla tuotettuihin materiaaleihin. Rohkenen epäillä, että tämä nyt saatettu kompromissi viitoittaa tosiasiassa tietä siihen, että jatkossa tähän, liikkuuko kuva vai onko se pysyvä, ei enää lainsäädännössä kiinnitetä huomiota.

Astrid Thors /r:

Värderade talman, värderade utskottsordförande! Jag vill tacka er både för ett utmärkt arbete och en utmärkt presentation. Det är allt skäl såsom både ni och regeringen sagt i sina motiveringar, att det behövs nya regler eftersom förhållandet mellan den egentliga offentlighetslagen och lagstiftningen om rättegångars offentlighet har blivit oklar. Jag tror nog också att vi var och en av oss har sett exempel på att rättspraxis inte riktigt har kunnat skilja på det som vi tycker skall vara offenligt rättegångsmaterial och det som skall hemlighållas. Jag tycker allt mera att man i annan lagstiftning när det gäller offentligheten gått in för att försöka offentliggöra det som går att offentliggöra. Sedan kan man ha en så att säga partiell offentlighet, men det tycks nog inte riktigt ha fungerat inom domstolsväsendet.

Arvoisa puhemies! Valiokunnan puheenjohtaja otti erinomaisesti esiin ne neljä erilaista kategoriaa, ne tilanteet, joista tässä puhutaan: diaarinen julkisuus, asiakirjojen julkisuus, käsittelyn julkisuus ja sitten lopullisen päätöksen julkisuus. Toivon ja uskon, että tämä on hyvä työkalu, kun tuomioistuimet nyt panevat tämän toimeen.

Kun on sanottu, että tässä lait ehkä eivät välttämättä johda sellaiseen linjanmuutokseen ja toivottavasti suurempaan julkisuuteen, niin kyllä se silloin mielestäni todellakin on pohjanoteeraus. Jos näin selkeitä toiveita sekä eduskunnan että hallituksen taholta esitämme, että toteutettaisiin julkisuusmyönteistä linjaa, jos tämä ei toteudu, niin silloin tietysti meidän on palattava aiempaan. Mutta elleivät nämä viestit ole niin selkeitä kuin voivat olla, niin minä sitten en tiedä, millä tavalla voisimme tämän lisäksi asiaa edistää. Sitten on ihan muutettava lainsäädäntötekniikka, ja toivottavasti näin ei tarvitse tehdä, koska elämähän on monimuotoista ja monimutkaista.

Det som jag tycker vi skall fästa uppmärksamhet vid är att utskottet i sitt betänkande har korrigerat det fel som fanns i tänkesättet när det gällde skriftligt förfarande, att när blir rättegångshandlingar offentliga i det skriftliga förfarandet. Vi har här varit konsekventa, vi har här tagit upp också den oro som man hyste när vi gick in för mera skriftligt förfarande i brottmål och för att det inte skulle få leda till att man så att säga kan gömma undan vissa saker genom att acceptera det skriftliga förfarandet.

Personligen tror jag också att de lösningar som vi har stannat för när det gäller både den redogörelse som skall göras för det fall att avgörandet inte kan vara offentligt och vissa andra situationer, att det kommer att befrämja möjligheterna till en juridisk uppföljning av rättspraxis i vårt land. Det är åtminstone min utgångspunkt när jag har tittat på det här betänkandet, för vi behöver också till den delen en bättre uppföljning och bättre forskning. Jag kan till alla delar förena mig om de önskemål om resurser för den rättspolitiska forskningen som utskottets ordförande ledamot Brax tog fram, de är viktiga. Men jag tror också att genom de här avgörandena som vi nu har gjort har vi skapat förutsättningar för att få bättre grunder för en rättspolitisk forskning.

Lopuksi haluaisin todeta, että me olemme tehneet erottelun, mutta myöskin selkeitä viestejä on hallintotuomioistuimen suuntaan, ja siinähän voi olla, että kun käytäntö muuttuu ja meillä on osittaiset uudet säännöt asianosaisten oikeudesta tutustua asiakirjoihin, niin nämä työtehtävät voivat lisääntyä. Tästä kannoin itse huolta, koska tiedämme, että hallintotuomioistuimen työtilanne on jo hankala joissain yhteyksissä, ja vaikka nyt julkisten hankintojen laki on osittain parantamassa tätä tilannetta muutoksenhaun osalta, niin meidän on kuitenkin tarkasti seurattava, miten työmäärät siellä muuttuvat ja miten toiminta käytännössä on, ettei ole turhia taakkoja, jotka eivät sitten hyödytä loppujen lopuksi tätä meidän päätavoitettamme.

Myöskin on syytä kiinnittää huomiota siihen, että yhden ryhmän osalta olemme huomioineet erikseen tarvetta suojeluun, ja se koskee turvapaikanhakijoiden tilannetta. Tiedämme, että on erityisiä syitä varjella heidän henkilöyttään, heidän identiteettiään, ja sen olemme tästä huomanneet.

Jag är alldeles övertygad om och jag hoppas att budskapet går klart ut härifrån att det är mera offentlighet som vi skall ha. Och jag hoppas och tror att både aktiva journalister, för det är ändå oftast ett medel för aktiva journalister att kunna utnyttja den, att den tillsammans med en god praxis i domstolarna leder till det vi vill ha, dvs. en offentlighet som övervakar att rättsskipningen är oväldig och obunden och fungerande.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Tässä keskinäisen kehun kerhossa ed. Thorsia kehuisin siitä, että oli erittäin tärkeätä, että hän otti esiin sen, että tosiasiassa tämä lainsäädäntö taas kerran osaltaan tulee lisäämään tuomioistuinten töitä. Täytyy tarkemmin harkita salassapitoa ja perustella se, kun täytyy jatkossa niissäkin asioissa, jotka ovat salaisia, tehdä seloste. Se lisää työtä. Tästäkin näkökulmasta on äärimmäisen tärkeätä, että seuraavissa hallitusneuvotteluissa katsotaan, että oikeusministeriön hallinnonalan resurssit ovat riittävät. Meillä on vakavia ongelmia tästä asiasta. Lakivaliokunta on ollut aivan yksimielinen.

Yksi seikka, jonka unohdin kertoa vielä tuossa esittelypuheenvuorossani on, että valiokunta muiltakin osin todellakin, kuten mietinnöstä näkyy, teki paljon muutoksia hallituksen molempiin esityksiin, mutta rakensi kokonaan sieltä puuttuvan säännöstelyn siitä, miten ja missä tilanteissa salassapitopäätös voidaan yleisissä tuomioistuimissa tehdä. Tähän asti on ollut tilanteita, joissa salassapitopäätös on tehty, sanoisinko, hyvinkin salassa ja yllätykseksi ja ikään kuin oikeudenkäynnin hyvin varhaisessa vaiheessa. Tästä lähtien pitää etukäteen kertoa osapuolille, koska se aiotaan tehdä, ja joko varsinaiseen pöytäkirjaan tai erilliseen asiakirjaan päätös pitää myös kirjata.