Täysistunnon pöytäkirja 144/2006 vp

PTK 144/2006 vp

144. TORSTAINA 18. TAMMIKUUTA 2007 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen yhteistyö Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden kanssa

Jörn Donner /r:

Arvoisa puhemies! Suotakoon anteeksi, että olen hieman ruosteessa, koska siitä on vajaat 12 vuotta, kun viimeksi sain avata suuni täällä istuntosalissa, ja lienee viimeisiä kertoja, mutta hauska tutustua teihin taas.

Joka tapauksessa halusin esittää kysymyksen koskien lähinnä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Sen itäistä dimensiotahan on paljon aikoinaan täällä vatvottu, ja siitä en sano sanaakaan enkä sen eteläisestä dimensiosta, koska Baltian maihin meillä on ilmeisesti erinomaiset suhteet. Mutta sen läntisestä dimensiosta halusin saada muutaman selvityksen, koska Nato-korttihan on pelattu ja poissa, mutta mediassa on esiintynyt tietoa siitä, että hallitus mahdollisesti ajattelee jotain lähiyhteistyöstä Ruotsin tai Pohjoismaiden kanssa. Ja mikäli hallitus ajattelee jotain, kertokoon, mitä se ajattelee, ja mikäli se ei ajattele, kertokoon myöskin, että se ei ajattele mitään. (Naurua)

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Jos aloittaisin kuitenkin kertomalla siitä, mitä koko ajan on tapahtunut viimeisten 10—15 vuoden aikana, jolloinka Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittinen asema ja näkemys ovat muokkautuneet yhtenäisemmäksi kuin koskaan aikaisemmin meidän historiassa. Tältä pohjalta me olemme lähteneet siitä, että me konsultoimme toistemme kanssa kaikista turvallisuuspolitiikkaan liittyvistä kysymyksistä, kumpikin tekee omat itsenäiset päätöksensä, mutta yhä useammin nämä päätökset ja johtopäätökset ovat lähestulkoon identtisiä. Tähän kuuluu myöskin hyvin se, että käytännön tasolla maittemme puolustusvoimat ovat jo olleet pidemmän aikaa eritasoisessa yhteistyössä asiakohdittain hankinnoissa, merivalvonnassa, tämän laatuisissa asioissa. On luontevaa, että kun tiedämme, että Ruotsi ja Norja yhtäältä ovat tällaista puolustusyhteistyötä tiivistämässä, ei pyrkimyksenä mihinkään kokonaissopimukseen, niin kohta kohdalta me myöskin haluamme kartoittaa Ruotsin kanssa, ja miksei myös Norjankin kanssa, minkälaisia etuja, säästöjä, tehokkuuksia tällainen yhteistyö voisi tuoda.

Jörn Donner /r:

Arvoisa puhemies! Tämähän oli tietysti hyvin kaiken kattava vastaus. Nimittäin ulkoministeri Tuomioja ei oikeastaan sanonut mitään muuta, kun mitä minä Ilta-Sanomista olen lukenut. Mutta ilmeisesti tällä yhteistyöllä kuitenkin pyritään jonkunlaiseen synergiaan ja rahallisiin säästöihin. Ja jos näin on — ehkä tämä ei ole oikea kysymys, vaan minun toteamukseni entisenä aseistakieltäytyjänä ja siviilipalvelusmiehenä — silloinhan voitaisiin myöskin puolustusmenoja jonkun verran rukata alaspäin, mutta se nyt ei ole kysymys. Kuitenkin ulkoministerille:

Eikö tässä kuitenkin synny semmoisia säästöjä, jotka voisivat edistää Suomen valtiontaloutta?

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Herra puhemies! Kysymys on ehkä parhaimmillaan siitä, että voitaisiin jotenkin hillitä ja hallita näitten materiaalikustannusten hurjaa nousua. Siihen nähden tällä yhteistyöllä, Suomi—Ruotsi-yhteistyöllä, ehkä muullakin yhteistyöllä, voi kyllä olla merkitystä. Minä huomautan siitä, että meillähän on hyviä kokemuksia tästä hankintayhteistyöstä. Muun muassa helikopterihankintahan oli sellainen, jossa pohjoismainen yhteistyö pelasi ja voitiin tällä tavalla hakea säästöjä. Minä ennustan ja toivon, että jatkossa, kun hankintoja tehdään, niin voitaisiin enemmän ja enemmän tehdä yhteishankintoja ja tällä tavalla pitää kurissa tätä muutoin hallitsematonta kustannusten nousua. Sitäkin haluan vielä korostaa, että tässä ei pidä pidättäytyä pelkästään pohjoiseurooppalaiseen tai pohjoismaiseen yhteistyöhön, vaan kannattaa harjoittaa eurooppalaista yhteistyötä EU:n puitteissa ja Edaa hyödyntäen, jotta voitaisiin pitää tämä kustannusten nousu kurissa ja saada ylipäätään käyttöömme asianmukaista puolustusmateriaalia.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Pohjoismainen yhteistyö on tietysti tärkeätä, ja me olemme muilla sektoreilla siihen tottuneet, mutta monelle oli yllätys, että tuli tämä puolustuspoliittinen ulottuvuus nyt näin selvästi esille.

Kun ministeri Tuomioja ei minusta ollenkaan vastannut ed. Donnerin kysymyksiin, niin minäkin haluaisin kuulla, mitä hallitus ajattelee nyt eteenpäin, miten tästä mennään. Pohjaksi kysyisin, kun kerroitte 15 vuotta vanhoja asioita, että mitenkäs se doktriini on muuttunut, kun Suomen sodan jälkeen käsittääkseni vuonna 1812 Ruotsi ja Neuvostoliitto, silloinen Venäjä, sopivat keskenään, että Ruotsi ei jatkossa tule auttamaan Suomea millään lailla, niin onko tämä sopimus nyt täysin sitten muutettu toisenlaiseksi, aktiviteetti täysin erilaista? (Naurua)

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Ehkä me voimme tätä historiakeskustelua jollain toisella foorumilla jatkaa, mutta en suinkaan kertonut 15 vuotta vanhoista asioista vaan sellaisesta kehityksestä, joka noin 15 vuotta sitten on lähtenyt liikkeelle ja joka jatkuu ja joka koko ajan syvenee, ja hallituksen aikeena on jatkaa tällä linjalla.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Herra puhemies! Minä haluan kyllä todeta sen, että yhteistyö puolustuksen alalla, siis Suomi—Ruotsi-akselilla, on korkealla tasolla oleva asia ja se on fakta, kun katsoo siis operaatioita, katsoo hankintoja ja katsoo harjoitustoimintaa. Kaikissa näissä kolmessa suhteessa me olemme tällä hetkellä korkealla tasolla. Tämä Suomi—Ruotsi-yhteistyötilanne on ainutlaatuinen tilanne jo tällä hetkellä. Minusta on aivan selvää, että Suomi ja Ruotsi tekevät molemmat itsenäisiä päätöksiä koskien omaa turvallisuuttaan, mutta totta kai ottaen huomioon, mitä naapuri tekee, mitä naapuri ajattelee, ja siihen kyllä kuuluu yhteistyön lisääminen myös tulevaisuudessa.

Tarja Cronberg /vihr:

Arvoisa puhemies! Kannatan puolustus- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä Ruotsin ja Norjan kanssa, mutta kysyisin: Silloin, kun pohjoismainen yhteistyö, Pohjoismaiden neuvosto ja ministerineuvosto perustettiin, turvallisuuspoliittinen yhteistyö jätettiin tämän organisaation ulkopuolelle. Onko nyt aika uudelleen arvioida, liitetäänkö ulko- ja turvallisuuspolitiikka myös Pohjoismaiden neuvoston toimintaan?

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Ei ole varmaankaan ajateltu, että sitä liitettäisiin toimintaan. Ei Pohjoismaiden neuvostolla ole sinänsä puolustuspolitiikkaan liittyviä tehtäviä, mutta sen sijaan se muutos, mitä ed. Cronberg hakee, on tapahtunut itse asiassa myöskin jo aika pitkän aikaa sitten. Toisin sanoen Pohjoismaiden neuvosto ja pohjoismaiset yhteistyöelimet ovat sellaisia, joissa hyvin avoimesti ja laajasti keskustellaan kaikista, myös turvallisuuspolitiikkaan liittyvistä kysymyksistä.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyt kysymys puolustusministerille: Te mainitsitte äsken näistä yhteistyössä Ruotsin kanssa hankittavista helikoptereista. Menivätkö ne Ruotsiin, kun niitä ei ole Suomessa näkynyt?

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Arvoisa puhemies! Eivät tietenkään menneet vaan tulevat kylläkin Suomeen, ja se määrä, mikä tarvitsee tullakin, mutta myöhässä. Sen asian toinen puoli on se, että sopimussakot ovat tietysti langenneet ja tulleet Suomen hyödyksi, niin että sekin asia on järjestyksessä. Ne tulevat aikanaan ja koulutus käynnistyy. Ne ovat täysin välttämättömiä Suomen puolustuksen, nimenomaan liikkuvuuden, näkökannalta.

Ilkka Kanerva /kok:

Herra puhemies! Kun ulko- ja puolustusministereillä on ollut pitkään pitkään aikaan kukaties ainutlaatuinen tilaisuus eilen keskustella asioista, niin haluaisin ministereiden ystävällisesti raportoivan kahta asiaa tässä keskustelussa.

Toinen on se, minkälaisia turvallisuuspoliittisia vaikutuksia nähdään Itämeren pohjaan asetettavalla kaasujohdolla olevan. Sitä ei voida sivuuttaa keskustelussa, jos keskustelu on ollut reaalipoliittinen.

Toinen kysymys, jolla on suuri mielenkiintoarvo vähänkään pidemmälle olevassa tulevaisuudessa, ovat Jäämeren alueella löytyvien, hyödynnettävissä olevien kaasu- ja öljyvarantojen vaikutukset turvallisuuspoliittiseen asetelmaan koko Pohjolan alueella. Näitä kysymyksiä ei varmasti ole eilen voitu jättää koskettelematta, jos siellä on olennaisia turvallisuuspoliittisia asioita puhuttu.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Ensinnäkin huomautus tapaamisen ainutlaatuisuudesta. Puolustusministerit ja ulkoministerit tapaavat naapureitten kesken toisiaan, voi sanoa, lähestulkoon harva se päivä, koska kahdeksan päivän aikana minulla tulee olemaan neljä eri tilaisuutta, joissa olen ministeri Bildtin kanssa samanaikaisesti. Mutta neljän ministerin kokoaminen, sen tietää entinen ministeri Kanerva varmaan, kahdesta maasta ei ole aina yksinkertaisimpia tehtäviä, samaan paikkaan samaan aikaan. Hyvä, että tällainen on olemassa. Olemme sopineet, että tätä jatketaan tiiviimpään tahtiin.

Molemmat kysymykset tulivat esille. Ruotsalaisten käsitys hyvin yksiselitteisesti on se, että tällä kaasujohdolla ei ole sellaisia turvallisuuspoliittisia vaikutuksia, joita Ruotsin lehdistöstä käsin voisi kuvitella. Tämä on heidän käsityksensä.

Pohjoisten alueiden osalta pidimme luontevana ja luonnollisena sitä, että nämä ovat niitä kysymyksiä, joita haluamme myöskin keskustella ja arvioida yhdessä Norjan kanssa, ja tällainenkin vapaamuotoinen tapaaminen on vireillä.

Ed. Olli Nepponen merkitään läsnä olevaksi.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Viime päivien ja tämänkin päivän uutiset Puolustusvoimien hankinnoista pitävät sisällään varsin taloudellisesti raskaita kohteita, muun muassa nämä ilmatankkauskoneet, joista on keskusteltu. Kysyisin arvoisalta puolustusministeriltä, mitä hintaluokkaa tällainen hankinta olisi, jos se joskus toteutuisi, jolla siis pidettäisiin nämä Hornet-hävittäjät pitempään ilmassa, ja miten se liittyy mahdollisesti näiden hävittäjien käyttöön. Muuttuvatko ne enemmän torjuntahävittäjistä mahdollisesti hyökkäysaseeksi?

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Arvoisa puhemies! Ed. Tiusanen viittaa varmaankin siihen työryhmään, joka tänä päivänä jätti työnsä ja esityksensä ja suosituksensa koskien raskaan kuljetuskalustomme kykyä ja sen lisäämistä, joka on kiistaton asia. Sen tarve on selkeä ei pelkästään Puolustusvoimien kannalta vaan myös tiettyjen siviilitarpeitten kannalta ja oman turvallisuutemme kannalta. Se on koko valtionhallintoa, koko yhteiskuntaa koskeva kysymys, että pystymme turvaamaan kuljetuskalustomme ajanmukaisuuden ja riittävyyden tulevaisuudessa. Ilmatankkauskyky tähän liittyy yhtenä vaihtoehtona tai yhtenä mahdollisuutena, mutta totta kai silloin on kysymys kotimaan puolustamisesta. Kun kysytään, mihin tarkoitukseen, niin se tarkoitus kotimaassa on vain yksi: kotimaan puolustus. Minä uskon siihen, että sitä kykyä tarvitaan kotimaan puolustamiseen ja torjuntaan. Ei siinä ole mistään muusta kysymys, ja nyt puhun ilman propagandaa.

Maija-Liisa Lindqvist /kesk:

Arvoisa puhemies! On erinomainen asia, että naapurin kanssa käydään keskustelua turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta, kuten koko EU:n puitteissa. Täällä tuli jo varsin hyvin esille, että puolustustarviketeollisuus ja uusi teknologiahan on erittäin kallista, ja siksi on tärkeää juuri miettiä niitä toimenpiteitä, millä selvitään tulevaisuudessa, niin että turvataan Suomen itsemääräämisoikeus ja turvallisuus. Toivoisinkin, että ministerit kertoisivat siitä, käytiinkö keskusteluja Suomen tulevasta turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelusta ja myös siitä, tullaanko siinä tekemään selvitystä mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Millä tavalla EU:n kautta uudet jäsenmaat ovat muuttaneet Nato-yhteenliittymää ja sitä kautta myös sitä arviota, millainen on tämän päivän Nato?

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Tietysti informoimme toisiamme, mikä on turvallisuuspolitiikkaa koskeva keskustelu- ja valmistelutilanne maissamme. Mutta se keskeisin johtopäätös: emme me tällaisiin yksityiskohtiin menneet. Me puhuimme hyvin käytännöllisistä asioista. Mutta keskeinen hyvin selkeä toteamus molemmin puolin oli se, että kummallakaan hallituksella ei ole aikeita nyt esittää tai valmistella muutoksia turvallisuuspolitiikan peruslinjauksiin.

Puhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.