Täysistunnon pöytäkirja 146/2014 vp

PTK 146/2014 vp

146. PERJANTAINA 30. TAMMIKUUTA 2015 kello 13.00

Tarkistettu versio 2.0

7) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi pyroteknisten tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta ja rikoslain 44 luvun 11 §:n muuttamisesta

 

Antti Kaikkonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Minä luulen, että tämän hyväksymisen seuraukset havaitaan vasta tuossa uudenvuoden tienoilla, kun myytävien ilotulitteitten määrä tulee laskemaan aika oleellisesti näitten uusien säännösten myötä. Se on tietysti sikäli perusteltua, että ennakkotarkastus jatkossa on entistä tarkempi ja näin ollen heikkolaatuisia ilotulitteita ei pitäisi markkinoille päästä. Turvallisuushan tässä on tietysti perusteena, joskin täytyy kyllä sanoa sekin, että enimmäkseen ongelmia näistä ilotulitteista on uusinavuosina tapahtunut ei niinkään itse ilotulitteitten takia vaan sen takia, että niitä on käytetty ohjeitten vastaisesti. On unohdettu turvarajat tai suojalasit tai muita asioita, itse tulitteitten laadussa kaiketikin harvemmin on ollut ongelmia. Mutta tämä nyt perustuu EU-direktiiviin ja talousvaliokunta tähän päätyi, niin että näillä kai sitten mennään.

Pertti Salolainen /kok:

Herra puhemies! Aikanaan toimiessani ministerinä, kun nämä kuluttaja-asiat kuuluivat silloin minulle, halusin ajaa tiukempaa säädöstöä näihin tulitteisiin ja ilotulitusraketteihin. Se oli silloin täysin mahdotonta, koska urheiluseurat ilmoittivat, että heidän taloutensa menee täysin kuralle, jos näitä säädöksiä tiukennetaan, ja sitä oli täysin mahdotonta ajaa silloin läpi. Tämä on vieläkin järjestämättä. Suomessa menee silmiä, menee käsiä ja tapahtuu vammautumista jatkuvasti sen vuoksi, että nämä asiat eivät ole kunnossa. Tämä on vakava vetoomus viranomaisille, että pankaa vihdoinkin tämä asia järjestykseen.

Markku Rossi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Päihteet ja ilotulitteet liittyvät hyvin usein keskenään yhteen. On varmaan vaikea ajatella, että pitäisi lainsäädännön kautta laittaa nollatoleranssi ilotulitteiden käyttöön. Mutta tässä on kuitenkin keskeinen ongelma ja keskeinen kysymys sen suhteen, että silloin kun tuolla niin sanotusti selvin päin ammutaan ilotulitteita, niin se asia on ihan eri tilanteessa. Mutta sitten kun se tapahtuu tuolla yleisön joukossa, kenties juuri alkoholin vaikutuksen alaisena, silloin kontrolli karkaa ja syntyy niitä vahinkoja, mitä tässä edelläkin on kuvattu. Tätäkin sopii pohtia, onko olemassa yhteiskunnalle joitakin sentyyppisiä keinoja, joilla ainakin ohjataan sitten näiden ilotulitteiden käyttöä.

Herra puhemies! Silloin kun ammattimaiset tahot hoitavat tuon asian, niin käytännössä juurikaan näitä ongelmia ei tule, mutta kaikki nämä silmien ja muiden vaurioiden syntymiset ovat elinikäisiä, ja tässä suhteessa se on mitä suurimmassa mitassa yhteiskunnallinen kysymys.

Jouko Skinnari /sd:

Arvoisa puhemies! Onneksi tilanne ei ole ihan niin huono kuin täällä edustaja Salolainen antoi ymmärtää. Viime eduskuntakaudella senaikainen hallitus teki esityksen siitä, että näitä säännöksiä tiukennetaan: tuli la-sien käyttöpakkoa ja monia muita tällaisia säännöksiä. Myös sitten silloinen talousvaliokunta edellytti, että poliisijärjestyksessä ja muussa koe-tetaan hillitä tätä rakettien käyttöä asutuskeskuksissa, ja näin on minun käsittääkseni myös tapahtunut. Mutta valitettavasti tilanne on se, että annettuja ohjeita ei noudateta — on se sitten laki tai poliisijärjestys tai terve järki, niin valitettavasti näitä tapahtuu muun muassa juuri niistä syistä, joita tässä tuli esille alkoholin osuudesta.

Antti Kaikkonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Niin kuin vähän aikaisemmin totesin, ei tässä kysymys kyllä ainakaan omien tietojeni mukaan ole siitä, että nämä ilotulitteet itsessään olisivat kauhean vaarallisia, jos niitä käyttää ohjeiden mukaisesti. Ongelma on ollut nimenomaan siinä, että niitä eivät kaikki muista tai halua — tai mikä ikinä syy onkin — käyttää ohjeitten mukaisesti, ja sitten näitä ikäviä onnettomuuksia tapahtuu.

Tämä nyt tulee vähentämään useilla sadoilla sitä tuotevalikoimaa, mikä meillä ilotulitteissa on. Voi olla, että ajan kanssa se kasvaa sitten, kun uudet hyväksyntämerkinnät saadaan, mutta haluan kuitenkin vielä painottaa sitä, että oleellista on nimenomaan se, että noudatetaan niitä ohjeita.

Miten tähän voi vaikuttaa? Valistuksella varmasti jonkun verran, sillä, että saadaan tulitteiden käyttöön lisää järkeä, lisää tolkkua. Ja että ylipäänsä kulttuuri on meillä semmoinen, että ympäripäissään ei lähdetä paukuilla leikkimään tai muuten anneta ilotulitteita alaikäisille tai muille ihmisille, jotka eivät osaa niitä vastuullisesti käyttää.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Täytyy todeta, että kaikkea hauskaa tässä yhteiskunnassa ei pitäisi kieltää. Ilotulitteista on kyllä hyvin paljon iloa juhlapäivinä. Varsinkin uutenavuotena kun katselin, niin ympäristössä niitä räjäyteltiin varsin paljon.

Mutta mikä on tärkeätä, on se, että tuotteet ovat mahdollisimman turvallisia. Se, että tässä nyt laitetaan EU:n direktiiviä täytäntöön on mielestäni hyvä — että meillä Euroopassa on korkeat standardit ja valvotaan, että muualta, Euroopan ulkopuolelta, ei tule semmoisia pyroteknisiä laitteita, jotka saattaisivat olla vaarallisia.

Luotan kyllä myöskin varsin pitkälti sitten ihan neuvontaan julkisuudessa, tiedotusvälineissä, että käytetään suojalaseja ja muita keinoja, joilla pyritään välttymään näiltä ongelmilta tässä suhteessa. Uskon, että pitää sallia pitkälti, mutta turvallisuus ja oikea käyttäytyminen ovat oikeat toimet edetä tässä asiassa.

Keskustelu päättyi.