Täysistunnon pöytäkirja 147/2002 vp

PTK 147/2002 vp

147. PERJANTAINA 29. MARRASKUUTA 2002 kello 13

Tarkistettu versio 2.0

11) Hallituksen esitys laiksi vakuutetun sairausvakuutusmaksun, työnantajan sairausvakuutusmaksun ja työnantajan kansaneläkemaksun suuruudesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

 

Marjatta  Stenius-Kaukonen  /vas:

Rouva puhemies! Tässä esityksessä nyt päätetään poistaa eläkkeensaajien ylimääräinen sairausvakuutusmaksu. Näin saadaan pois päiviltä noin kymmenen vuotta eläkeläisiä vaivannut ongelma. Vuodesta 93 alkaen on ylimääräistä sairausvakuutusmaksua eläkeläisiltä peritty alun perin 3 penniä veroäyriltä. Tämän eduskunnan aikana vuosi vuodelta 2,4:ää prosenttia, joka oli eduskunnan alkaessa, on saatu alaspäin, ja nyt tämä viimeinen 0,4 prosentin osuus saadaan poistetuksi niin, että ensi vuonna eläkeläiset eivät enää maksa ylimääräistä sairausvakuutusmaksua. Tämä on hyvä saavutus. Myöskin saatiin pois jo budjettiriihessä ministeri Niinistön ehdotus, että yleistä sairausvakuutusmaksua olisi nostettu, elikkä tässä ei yleistä sairausvakuutusmaksua myöskään nosteta.

Mutta on tuotava esille tietysti huoli siitä, miten Sairausvakuutusrahaston menot rahoitetaan. Meillä on valiokunnassa auki vielä lääkekustannusten omavastuuosuuksia koskeva korotusesitys, ja pidän erittäin huonona ratkaisuna sitä, että nyt sairaiden omia maksuosuuksia koko ajan lisätään eri tavalla. Kyllä sairausvakuutuksen pitää korvata ja yleisesti pystyä keräämään niin paljon varoja, että sairausvakuutuksen rahoitus on turvattu, että sairausvakuutusta voidaan myöskin parantaa. Minimipäivärahat edellyttävät aivan selvästi korottamista. Valiokuntaneuvos Arajärven väitöskirja muun muassa tuo tähän lisävalaistusta, ja toivon, että perustuslakivaliokunta paneutuu sairauspäivärahan ja äitiyspäivärahan alimmaisten päivärahojen korotukseen niin, että ne vastaavat perustuslakia.

Yleiskeskustelu päättyy.