Seppo Lahtela /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Puhemiesneuvoston ehdotusta tervehdin tyytyväisyydellä ja tyydytyksellä, koska näyttää niin, että tätä ollaan viemässä oikeaan valiokuntaan. Toivon, että siellä valiokunnassa syntyy ymmärtämystä myöskin tämän asian nopean käsittelyn tarpeeseen.

Kysymyksessä on esitykseni, monien muiden kanssa yhdessä tehty esitys, laki metsästyslain 41 §:n muuttamisesta niin, että siihen lisättäisiin sellainen kohta, että sen estämättä, mitä muuten metsästyslaissa puhutaan, saadaan pihaan tai puutarhaan tuleva riistaeläimiin kuuluva suurpeto välittömästi verekseltään tappaa. Kun joitakin allekirjoituksia tähän keräsin, niin näissä yhteyksissä syntyi keskustelu siitä, mitä tarkoittaa verekseltään, mitä tarkoittaa tappaa, pitäisikö lukea niin, että välittömästi ampua tai jotain muuta vastaavaa. Tähän sisältöön, sanamuotoon, en sillä lailla ota kantaa, koska käsittääkseni valiokunnassa syntyy se viisaus ja henki tähän asiaan, mitä siinä pykälässä pitää todella lukea, mutta tämä on ainut oikea paikka, mikä nykyisestä metsästyslaista löytyy, niin että tähän kohtaan oli helppo tämä lisätä.

Tässä puhutaan selkeästi suurpedoista, ja metsästyslaissa on suurpedot lueteltu. On esitetty myöskin kysymys, mitä sitten semmoisia petoja on olemassa, mitkä eivät näihin kuuluisi, ja minusta kansanomainen käsitys on se, että kyllä luulen, että jääkarhu lasketaan petoeläimiin, mutta se ei ole kuitenkaan Suomessa riistaeläin eikä sisälly tämän esityksen pariin.

Kun maailmaa katsotaan, miten maailma on muuttunut myöskin siltä ajalta, kun metsästyslaki 1993 säädettiin — näen, että eduskunnassa on monia suuria säätäjiä paikalla, kuten ed. Pulliainen ja sitten muitakin tässä paikan päällä olevia — niin luulen, että syntyy myöskin perusteet siihen, minkä takia näin on tapahtunut taikka toteutettu. Kun maailman muuttumista ajatellaan, niin maailma näissä petoasioissa muuttui Suomessa 1.1.95 Suomen liittyessä Euroopan unioniin. Sitä ennen todisteltiin oikein monien viisaitten virkamiesten ja entisten taikka silloisten ministerien voimin tuolla maakunnassa, että mikään ei muutu, mikään ei meitä järkytä. Tässä tulee mieleen siltä ajalta myöskin eräs entinen ison puolueen puheenjohtaja Suominen, joka kävi kertomassa, että näin varmaa on, mikään ei muutu, mitään ei toisin ymmärretä eikä toisin käsitetä, kaikki asiat säilyvät suomalaisten käsissä. Kuitenkin tässä petokysymyksessä muun muassa suden osalta Suomessa kaikki muuttui kertaheitolla päälaelleen. Kerrotaan, että neuvottelujen yhteydessä Suomelle ja Ruotsille tarjottiin mahdollisuutta, erillispäätöstä, erillispykälää muun muassa suden osalta. Sitä ei haluttu ottaa eikä toteuttaa. Ymmärrän varsin hyvin niitä aikoja, koska muun muassa susia siihen aikaan oli Suomessa vielä kovin vähän. Sen sijaan Viro vähän viisaampana liittyessään Euroopan unioniin osasi esittää tämän varauman, ja käsittääkseni Virossa tämä asia onkin aika lailla hyvässä järjestyksessä. Virossa arvellaan olevan noin 150 sutta, joista metsästetään noin 50 lupien perusteella pois. Tämä asia toimii, ja luulen, että heille ei mitään ongelmaa myöskään myöhemmässä vaiheessa tässä asiassa tule.

Kun perinteisesti tämä aloite ja keskustelu tietysti pitkälti menee siihen keskusteluun, miten susi vaikeuttaa elämää maaseudulla ja myöskin taajaan asutuilla alueilla, jopa selvästi katuvalojen alla, niin kyllä selvästi kaakossa, idässä ja miksei pohjoisessakin on noussut ongelmaksi se, että lapsia ei uskalleta lähettää kouluun, kun on tämmöinen susipelko olemassa. Heidät on haettava kotiportilta. Kysynkin, kuka kaupunkilainen, joka väittää, että se on turhaa pelkoa, on valmis lähettämään heitä sinne. Kunhan itse uskaltaisi kävellä siellä pimeässä ja miettisi ja aistisi tätä asiaa, niin sen jälkeen voisi tutkia ja miettiä, mitä tämä on olemassa.

Myöskin Suomen perustuslaki takaa turvallisen elämän asuinympäristömme kaikille ihmisille. Suomen perustuslaki myöskin edellyttää luonnon säilyttämistä ja perinteitten vaalimista. Mielestäni perinteitten vaaliminen on sitä, että perinteisesti maalaismaisemassa lapsi on saanut leikkiä pihalla yksin vapaasti tuntematta mitään semmoista suurpetovaaraa, niin kuin nyt on olemassa. Sen osalta pitää sitten katsoa, onko perustuslailla tarkoitettu semmoista aikaa, mikä ulottuu jonnekin tuonne 1600- ja 1700-luvulle, ja luulen, että semmoista aikaa sillä ei ole tarkoitettu, vaan tämä perinne on otettu myöhemmältä ajalta.

Kun tätä asiaa katsotaan taustoiltaan ja sisällöltään, niin olenkin esittänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen: Tietääkö hallitus, että Kaakkois-Suomessa suurpetojen ja muun muassa suden käyttäytyminen on muuttunut niin, että se ei pelkää ihmistä, se tulee ihmisten pihoihin ja jo tämä emo opettaa pentunsa käyttäytymään niin, että ihmisen läheltä löytyy ruokaa, sitä ei tarvitse pelätä? Ja sen kysymyksen loppuosa: Aikooko hallitus aidosti tutkia ja välittää myöskin Brysseliin EU:hun nämä tiedot, että tilanne on muuttunut Suomessa aivan toisenlaiseksi? Katsotaan nyt, mitä siihen vastataan. Aika näyttää.

Kun tätä maailmaa pohditaan vähän laajemmalti ja pidemmälti, niin Suomen ongelmahan on se, että susi on näissä luontodirektiiveissä, 4. direktiivissä, tiukasti suojellussa lajissa, mitä metsästyksellä ei voida rajoittaa. Sen sijaan karhu, joka on 5 artiklan alla, on käsittääkseni helpommin hoidettavissa ja kantaa voidaan hoitaa metsästyksellisesti, ja tämä asia toimii ja pelaa. Suomessa on kautta aikojen, niin kauan kuin muistan, eduskunnassa olleena kohta kahdeksan vuotta, keskusteltu siitä, että pitäisi toimia ja lähettää esitys Brysseliin, että tämä muutetaan sieltä 4 §:stä 5 §:ään. Se ei vaan ole edennyt. Kukaan ei ole sitä esitystä tehnyt. Nyt kun vaalit taas lähestyvät, niin näyttää siltä, että maa- ja metsätalousministerikin on virkistynyt tässä asiassa saatuaan riittävästi kentältä palautetta ja on valmis tämmöisen esityksen taas edelleenkin tekemään. Katsotaan, johtaako se mihinkään ja tuleeko siitä mitään.

Kaikkein järkyttävintä tässä asiassa on, että vuonna 1996 eräät tahot ovat tehneet Suomesta kantelun EU-komissiolle, että Suomessa metsästetään muun muassa susia liikaa ja vaarannetaan kannan olemassaolo. Saman kantelun perusteella julkisasiamies on antanut oman lausuntonsa ja sitä pohditaan, saako nyt Suomi minkä näköisen tuomion tästä susiasiasta vai ei. Kun olin viime viikonvaihteessa tuolla Lappeenrannassa, missä oli koko Kymen riistanhoitopiirin riistaväki talvineuvottelupäivillään, niin siellä maa- ja metsätalousministerin valtiosihteeri tätä asiaa käsitteli ja yleisön joukosta nousi kysymys: Jos nyt Suomi tuomitaan siellä EU:n tuomioistuimessa, niin voisiko tuomio olla semmoinen, että Suomi erotetaan EU:n jäsenyydestä? Minusta se olisi kyllä kohtuullinen tuomio, jos näin syntyisi ja näin tulisi. Sitä täytyy toivoa, että näinkin järeä tuomio voisi tästä asiasta tulla.

Kun maailmaa katsotaan, maailma on muuttunut ja Suomessa pitäisi myöskin pykäläpäätösten osalta muuttaa ja toimia sen muuttuneen maailman suhteessa. Tämä vaan näyttää siltä, että maa- ja metsätalousministeriöön on pesiytynyt erinomaisen suuri määrä semmoisia virkamiehiä, mitkä pelkäävät sitä julkisuutta, etteivät joudu vaan mitenkään huonoon valoon, jos sattuisivat antamaan tämmöisen tappoluvan. Minusta lain pitää olla sen tyyppinen, että sitä voidaan myöskin ymmärtää niin, että laki olkoon sen mukainen, mikä on kohtuus, ja mikä ei ole kohtuus, sitä lakia ei voida sisällöltään ymmärtää eikä tulkita. Palaan tähän vähän myöhemmällä, mitä se kohtuus ja kohtuuttomuus on olemassa.

Käsittääkseni aika parhaan kuvan antaa tästä keskustelusta se, missä luulen, että hallituksen yleislinja on myöskin nykyisellään olemassa, kun tämmöisessä Meidän Perhe -lehdessä, numerossa 9 vuodelta 2005, kulttuuriministeri, silloinen Karpela, nykyinen Saarela, kirjoittaa: "Romanttinen mielikuva erämiehestä on valitettavasti usein kaukana nykypäivästä. Monelle metsästys ja kalastus on harrastus, jossa tapetaan ja pyydetään ihan pelkästä pyytämisen ilosta. Kala narrataan perhoon. Saaliista ja saalistajasta otetaan valokuva, minkä jälkeen koukun vaurioittama vonkale päästetään takaisin jokeen. Näin ihminen todistaa hallitsevansa luomakuntaa." Ja edelleen tämä silloinen Karpela jatkaa: "Ensin lapset pelotellaan puolikuoliaaksi, jos lähistöllä on nähty petojen jälkiä. Siten saadaan hyvä syy karhujen ja susien kaatoon. Pitäähän pelkääviä lapsia suojella. Jos todellisesta vaarasta puhutaan, se muodostuu metsästysaseiden runsaasta määrästä eikä metsällä juoksevista petoeläimistä." Ja lainaus jatkuu vähän myöhemmällä: "On ihan luonnollista, että susi syö lampaan tai pihalla ketjussa olevan koiran. Se käyttäytyy silloin lajilleen ominaisella tavalla. Susi myös luonnostaan väistää ihmistä. Susi ei ole meillä uhka niin kauan kuin se saa käyttäytyä luonnossa luontonsa mukaisesti. Koirat voidaan pitää sisällä tai korkean aidan suojassa ja karjankasvattajille voidaan maksaa korvaukset petovahingoista. Näin susi ei uhkaa kenenkään toimeentuloa."

Herra puhemies! Näin kirjoittaa ja toteaa kulttuuriministeri, ja minusta vähän epäilyttää, olisiko tästä muodostunut hallituksen yleiskanta, mistä näköjään kukaan ei näytä ulos pääsevän.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Mielenkiintoinen lakialoite, joka ansaitsee lievän ruotimisen. Ed. Seppo Lahtela otaksui, että tässä ryhdytään suin surmin välittömästi tätä valiokunnassa käsittelemään ja sitten vielä hyväksymään. Vähän vaikea on ollut ymmärtää sitä, kun ed. Seppo Lahtela hyvin hallitsee kaikki maailman asiat, miksi hän on hiukan epätarkasti valmistellut tämän lakialoitteensa. Lakialoitteen perusteluissa puhutaan yhteen kertaan suurista petoeläimistä erikseen kirjoitettuna. Tulkitsen, että susi on hänen terminologiassaan suuri petoeläin, sitä käsitellään siten. Kun mennään lakitekstiin ja muutokseen 41 §:ään metsästyslaissa, niin puhutaan riistaeläimiin kuuluvasta suurpedosta. Elikkä toisin sanoen, jos minä ymmärrän, että tässä koko määritelmä on jollakin tavalla relevantti, niin se saattaisi tuolta metsästyslain 5 §:stä poimia tässä yhteydessä mukaan ahman, karhun, suden ja ilveksen. Sellaista määritelmää kuin suurpeto ei minun tietääkseni lainsäädännössä ole, mutta tällä tavalla hyväntahtoisesti voi tässä tehdä tämmöisen päätelmän. (Ed. S. Lahtela: Hyviä neuvoja näin lähetekeskustelussa!)

Sitten täällä todetaan, että saadaan pihaan tai puutarhaan tuleva, riistaeläimiin kuuluva suurpeto välittömästi verekseltään tappaa, kun se on sinne vaan sattunut menemään. Ensinnäkin se on tietysti aivan selvä asia, että verekseltään tappaa. No, ei se sinne jää odottelemaan kyllä niin, että se tapettaisiin. Kyllähän siinä suhteessa ed. Seppo Lahtela on ihan oikeassa, että jos meinaa tappaa, niin pitää se heti tappaa, sehän tontilta luiskahtaa ulos. Joku 800 neliön tontti, kyllähän siitä on niin kuin äkkinäisesti lähdettävä lätkimään ja normaalisti lähteekin, jos on sinne osunut.

Mutta tämä on hyvin mielenkiintoinen asia. Nimittäin vuonna 1993 metsästyslain säätämisen yhteydessä tapahtui eduskunnan yksimielisestä tahdosta se, että susi siirrettiin vahinkoeläinluettelosta riistaeläinluetteloon ja sitä koskee myöskin (Ed. S. Lahtela: Miten se kestävän käytön periaate?) — aivan oikein, ed. Seppo Lahtela — kestävän käytön periaate, joka tarkoittaa silloin sitä, että lajia voidaan kohdella näin, ja siitä taas tiedetään, mikä sen kestävän käytön minimimäärä on. Se on noin 250 eläinyksilöä, susia siis, silloin kun kannan ikä- ja sukupuolikoostumus on normaali, siis luonnonmukainen. Elikkä toisin sanoen se on sen kestävän käytön peruste.

Mutta te olettekin tähän raapaissut mukaan ahman, karhun ja ilveksen. (Ed. S. Lahtela: Ei siellä lue missään sitä!) — Jos tämä on siis suuri petoeläin, riistaeläimiin kuuluva suurpeto, vaikkette mainitse tätä, niin ilmeisesti te tarkoitatte sitä, kun te ette puhu tässä sudesta yksinomaan. — Silloin tietysti on mielenkiintoista, että ahmahan nyt on sillä tavalla kerta kaikkiaan jo tämän kestävän käytön määritelmän mukaankin rauhoitettu, kun niitä on niin hirmusen vähän ja Suomessa koko ympäri vuoden eläviä on vielä vähemmän. No, karhulla ja ilveksellähän on ihan normaali metsästysjärjestelmä. Elikkä te olette romuttamassa tässä nyt sitten karhun ja ilveksen osalta sitä järjestelmää, joka on nyt kiintiömetsästystä, hallittua metsästystä. Se on ollut sellaista 1970-luvulta lähtien. Silloin kun oli vahinkoeläinkategoriasta tässä kysymys, tämä oli kuvattu eräällä tavalla pakkotilana sillä tavalla, että on uhka ihmiselle tai karjalle taikka muulle omaisuudelle, mutta te olette poistanut ne kokonaan tässä.

Sitten vielä tähän sisältyy erittäin mielenkiintoinen yksityiskohta. Siis tämähän sisältää sen mahdollisuuden, että sille tontille, sinne pihalle, laitetaan oikein hyvä rytökasa oikein hyvää jauhelihaa vaikka taikka parasta sisäfilettä taikka muuta, ja kun kysymys on siis, minä ymmärrän, näistä petoelukoista, niin nehän tulevat siihen oitis syömään. Elikkä te sisällytätte tähän sellaisen giljotiinimallin, että te houkuttelette ne eläimet siihen pihalle päästäksenne ampumaan ne viimeistä yksilöä myöten. Te sanotte "sen estämättä, mitä tässä laissa muutoin säädetään". Se silloin kumoaa kestävän käytön periaatteen, se kumoaa kaiken, mitä metsästyslaissa on sanottu. Elikkä, arvoisa puhemies, minusta tuntuu siltä, että olemme saaneet kierrätykseen lisäaineksia. Ei tästä lakia tule tekemälläkään.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Seppo Lahtela on tehnyt hyvän ja värikästä keskustelua synnyttäneen lakialoitteen, jonka yksi allekirjoittaja olen itsekin.

Olen aiemmin tehnyt aloitteen tai oikeastaan aloitteita, joilla esitän suurpetojen vapaata aseenkäsittelylakien mukaista metsästysoikeutta tähän maahan. Samoin olen tehnyt talousarvioaloitteita, joilla annettaisiin suurpetojen metsästäjille niin sanottu tapporaha. Toivon, että näitä aloitteita kohtaan saataisiin myötätuntoa ja voitaisiin saada terve järki voittamaan tässä petopolitiikassa.

Nythän jatkuvasti on vedottu siihen, että EU:n direktiivit vaativat meillä pitämään näitä petoja. Ihmettelen kovasti, kun Saksassa havaittiin menneen vuoden aikana ensimmäinen karhu maastossa, niin tämäpä olikin vasta ongelma. Miksi meillä Suomessa täytyy sietää suurpetoja, kun näitä ei sitten muualla EU-maissa samalla tavalla määrätä kansan vaivaksi kuten täällä?

Ed. Lahtela on aivan oikeassa siinä, että lasten tulee voida leikkiä turvallisesti kotinsa pihapiirissä. Minusta ihmisten pitää voida olla turvassa ja rauhassa myöskin metsissä. Tämän päivän lehdet tietävät kertoa, kuinka koneyrittäjä joutui kohtaamaan karhun, oliko Lieksan tai Nurmeksen kaupungissa, mutta kuitenkin Pohjois-Karjalassa, ja tilanne oli kyseiselle metsässä työskennelleelle henkilölle yllättävä ja vaarallinen. Ilmeisesti hänellä koneyrittäjänä oli jossakin metsäkone, jonka suojaan hän tietysti olisi saattanut tarvittaessa mennä. Mutta jos siellä metsässä työskentelijä olisi ollut vain liikkeellä kirveen tai vesurin kanssa tai muuten vain liikkumassa metsässä tai metsätaloussuunnittelijana kartan ja asianmukaisten välineitten kanssa ilman mitään asetta, tilanne olisi ollut aivan toinen. Samoin raivaussahan kanssa metsissä työskennelleet ovat minulle kertoneet läheltä piti -kohtaamisista petojen kanssa. Vaikka noista kohtaamisista on selvitty ilman fyysisiä vammoja, niin kyllä niillä on henkisesti vaurioittavia vaikutuksia, kun ihminen joutuu yllättäen tilanteeseen, jossa ei tiedä selviääkö hengissä vaiko ei. Nämä ovat aika rajuja kokemuksia ihan aikuisille työikäisille miehille, saatikka mitä ne olisivat sitten joillekin muille.

Ed. Lahtela on aloitteessaan kiinnittänyt aivan oikeaan asiaan huomiota. Nyt hyvin nopeasti suurpedot tottuvat ihmisasutukseen, niin vakinaiseen asutukseen kuin vapaa-ajan asutukseen, koska se ei merkitse niille enää minkäänlaista vaaraa. Päinvastoin kotieläimet ovat muodostuneet petojen ruuaksi, koiran haukunta ruokakellon kutsuksi, ja pennut, jotka ovat emojensa mukana, hyvin nopeasti oppivat, mistä kaikkein helpoiten on ruokaa saatavissa. Koira, joka on kytketty pihalla kiinni, on paljon helpompi saalis kuin metsässä luikkiva kettu esimerkiksi. Elikkä näin ollen tilanne on kehittynyt todella kaikilta osin luonnottomaksi.

Monet ovat minulta kysyneet, miksi minä haluan tappaa pedot. Heille voin vastata, että en minä halua petoja hävittää, mutta haluan, että pedot eivät tulisi vaarallisella tavalla kohtaamaan ihmistä. Tarkoitan, että maahan voitaisiin perustaa riittävän suuret aidatut suojelualueet. Kenties löytyisi, aivan varmastikin löytyisi, maanomistajia, jotka olisivat valmiit tällaiseen toimintaan, jopa yritystoimintaan. Paljon järkevämpää olisi tehdä riittävän laajat aitaukset suurpedoille kuin tehdä sitä hölmöläisten työtä, että koetetaan aidata lammastiloja, sillä jos yhdeltä lammastilalta aikansa aitausta kierreltyään pedot väistyvät, ne menevät vain naapurin pihoille ja vaivoiksi. Sillä tavalla tämä ei hoidu. Ainoastaan siten, että pedoille tehdään aivan omat reviirinsä, joissa ei ainakaan kenenkään sivullisen tarvitse niitä asiattomasti kohdata eivätkä ne sieltä tule kenenkään pihoihin. Silloin pedot voivat olla rauhassa ja niitä ei hävitetä sukupuuttoon.

Jos Euroopan unioni tahtoo suojella petoja, niin miksi se ei sitten menettele tällä tavalla, anna todella rahaa niitten suojeluun. Nyt meiltä menee rahaa petojen aiheuttamiin vahinkoihin vuosittain valtion talousarviossa enemmän kuin muun muassa tulvavahinkoihin. Tässä on ollut muutaman viime vuoden aikana aika merkittäviä tulvavahinkojakin eri puolilla maata. Sinänsä ne, jotka sitten petovahinkoja joutuvat kohtaamaan, kuten muun muassa Keski-Suomessa Luhangan kunnassa taannoin karhu kävi hevosen kimppuun, eivät saa muuta kuin eläinlääkintäkustannuksista tietyn omavastuuosuuden jälkeen korvausta. Todellisia menetyksiä, mitä koulutettu ravihevonen saattaisi merkitä taloudelle, ei korvata lainkaan. Tämä on täysin kohtuuton tilanne.

Näkisin, että vaara tulee poistaa. Suomen metsistä tulee tehdä rauhan tyyssijat, jotta marjastajat, metsissä työskentelevät ja todelliset luonnon ystävät, jotka hakevat sieltä rauhaa, voisivat turvallisesti metsissä liikkua. On täysin järjetön se ajatus, että siellä pitäisi pitää meteliä tai ääntä tai olla joku lehmänkellon tapainen kilkutin mukana. Sehän hävittää linnunlaulut ja kaikki luonnonrauhan tuolta metsästä. Kyllä siellä pitäisi voida liikkua entiseen tapaan täysin rauhallisesti, ja metsän keskellä on asumuksia. Suomi on kauttaaltaan asuttu maa. Siinä suhteessa Suomi eroaa muista maailman maista täydellisesti.

Muun muassa jotkut ovat sanoneet, että he ovat liikkuneet Yhdysvalloissa kansallispuistoissa, nähneet siellä petoja jne. Joka menee sinne kansallispuistoon, hän menee omalla vastuullaan. Hän ei olekaan siellä omassa kodissaan. Hän menee sinne turistina tai matkailijana tai luonnontutkijana omalla vastuullaan. Se ei olekaan sinne menneen vieraan asuinseutua. Mutta on täysin järjetöntä, että maaseudulla täytyy pihapiireissä ja nyt aivan taajamien katuvaloalueillakin sietää näitä petoja. Elikkä ed. Lahtela on tehnyt erittäin hyvän aloitteen, jota lämpimästi kannatan ja viittaan omiin aloitteisiini vapaasta suurpetojen aseenkäsittelylakien mukaisesta metsästysoikeudesta. Kun puhun aseenkäsittelylakien mukaisesta, niin tarkoitan sitä, että aseita käsitellään siten kuin lainsäädännössä on esille tuotu, jotta niillä ei aiheuteta vaaraa enemmän kuin metsästys vaatii tarvetta.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! En puutu lakialoitteen ensimmäisen allekirjoittajan, ed. Seppo Lahtelan, ja ed. Erkki Pulliaisen väliseen keskusteluun, mitä tulee lakiteknisiin asioihin. Myös puhujan nimi löytyy täältä lakialoitteesta, ja motiivina on tietenkin ollut susi ja sietämätön susitilanne omassa maakunnassa. Eli aivan aiheellisesti voidaan kysyä: Pohjois-Karjala susille vai ihmisille?

Susikanta on erittäin voimakkaasti tietysti kasvanut koko maassa, ja sudella ei ole ollut varsinaista uhkaa EU-jäsenyyden aikana. Kuitenkin edelleen tämä susi on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Niin kuin hyvin tiedämme, tällä hetkellä on menossa komission kannemenettely, ja viimeisenä pisarana on EY-tuomioistuimen julkisasiamiehen esitys, että Suomi on tuomittava laittomasta susien metsästämisestä. Nämä tietysti osoittavat, että tämä luontodirektiivi ei toimi. Tämä julkisasiamies Kokott lausunnossaan ainakin kahdessa asiassa tavallaan ottaa myös kantaa komissiota vastaan. Hän myöntää lausunnossaan päinvastoin kuin komissio, että Suomessa vallitsee suden osalta suotuisan suojelun taso, mutta seuraavaksi hän toteaa siinä lausunnossaan, että yhdenkin eläimen poistaminen heikentää suojelun tasoa, eli erittäin ristiriitainen lausunto.

Suomea on koko ajan moitittu EU:n taholta löyhästä lupakäytännöstä, mikä todella ei pidä paikkaansa. Meillä on hyväksytty susien kansallinen hoitosuunnitelma, joka hyvin tarkkaan rajaa nämä pelisäännöt. Ministeri Juha Korkeaoja on esittänyt, että Suomen tulee anoa EU:lta suden suojeluluokituksen alentamista. Niin kuin puhujat täällä ovat todenneet, nyt se on liitteessä 4, eli kaikkien yksilöiden tappaminen on kielletty tietyin poikkeuksin. Kannatan lämpimästi tätä ministeri Korkeaojan esitystä.

Toivon, että tämä pantaisiin toimeksi, mutta edelleen toivon, että tässä tehtäisiin yhteistyötä Ruotsin kanssa. Nimittäin naapurissamme Ruotsissa Naturvårdsverketin suurpetovastaava tekee tämän uuden hallituksen vauhdittamana selvitystä siitä, että kotieläimen, myös koiran, läheisyydessä oleva susi voidaan ampua, vähän vastaavasti kuin tässä lakiesityksessä. Siis tulkitsen niin, että tämä koskee myös sitä, kun koira on metsässä mahdollisesti ajamassa riistaa tai haukkumatilanteessa. Edelleen, kun tätä selvitystä tehdään, edellytetään tietysti sitä, että ampujan on tehtävä ilmoitus välittömästi tapahtumasta paikalliselle syyttäjälle. Näin minulle on kerrottu — minä en ole varmistusta saanut — että tämmöistä selvitystä tehtäisiin, ja toivottavasti tämä on totta. Samoin on kerrottu, että Ruotsin metsästäjäliiton hallitus on asettanut selvitysmiehen kartoittamaan mahdollisuuksia suurpetojen osalta direktiivin tai ainakin kyseisten liitteitten muuttamiseksi. Tässä asiassa, niin kuin äsken totesin, Suomen tulisi tehdä yhteistyötä Ruotsin kanssa.

Tuolla maakunnassa, myös omassa maakunnassamme, tuskastellaan, että yksittäisten kaatolupien valmisteluun menee viikkoja. Kyllä siinä jonkin verran parannusta on tapahtunut, mutta kuitenkin vielä tällä hetkelläkin menee liian pitkään.

Tosiaan tällä hetkellä tämä susikanta ei ole tasaisesti jakaantunut maassamme. Tämä tihentymä on siellä Pohjois-Karjalassa ja rajakunnissa, erityisesti Ilomantsissa ja Lieksassa, mutta nyt myös muualla, laajemmin Pohjois-Karjalassa ja Savossa. Koko ajan tapahtuu näitä vahinkoja. Kenneltoiminta on hyvin rajoitettua. Muun muassa viimeisissä ajokokeissa meni kaksi koiraa siellä. Mutta kaiken kaikkiaan myös erästelyharrastus koiran kanssa on vaikeutunut huomattavasti. Myöskään allekirjoittanut ei tietenkään vie koiraansa tietyille alueille, joilla olettaa näitä susia olevan ja niitä on liikkunut, eli hyvin paljon tämä harrastus on vaikeutunut.

Niinpä todella toivon, että myös ministeri — ja tuleva ministeri seuraavalla vaalikaudella — huomattavasti enemmän antaisi näitä lupia näitten eläinten poistamiseen. Niitä tosiaan liikkuu pihapiirissä, mutta myös sitten kanta näillä tihentymäalueilla on aivan liian suuri. Tältä pohjalta olen myös nimeni pannut tänne aloitteeseen, ja katson myös henkilökohtaisesti, että tällainen käytäntö tulisi olla kuin on tässä lakialoitteessa — tai ainakin tahtotila on, näin käsitin, ed. Seppo Lahtelalla — että kun pihapiiriin asuntojen välittömään läheisyyteen tulee susi, niin se voidaan poistaa. Tietysti ampumiseen, poistamiseen, liittyy omat muut säännöksensä, mutta samanlainen oikeus pitäisi olla niissä tilanteissa, kun ollaan luonnossa ja sitten koira on joko haukkumassa hirveä tai ajamassa jänistä, muun muassa näissä tilanteissa esimerkiksi, ja siellä nähdään susi, sillä tällöin myös koira, kotieläin, on välittömästi uhattuna.

Seppo Lahtela /kok:

Arvoisa herra puhemies! Huomaan, että salissa ovat eduskunnan uutterimmat, äsken puhunut ed. Kähkönen ja ed. Oinonen puhemiehistön lisäksi. Tiedän, että tällä tilaisuudella on kuulijoita paljon enemmän, paljon laajemmin, mutta kun näin ed. Pulliaisen puheenvuoron, joka oli hyvä arvio siitä, onko tämä esitys loogisesti oikein kirjoitettu vaiko väärin, ja näin, kuinka vaikea oli ottaa kantaa siihen, mikä tässä olisi ikään kuin huonoa ja väärää, ymmärrän sen, että ne, jotka ovat eri mieltä tästä asiasta, eivät uskalla tulla saliin eivätkä uskalla leimautua siihen asiaan, kun tässä tulee jotakin käymään ja syntymään. Viime viikolla löin vetoa siitä asiasta toisen edustajan kanssa, minkä ulkopuolinen todisti, että ennen kuin Suomessa syntyy syvä lama, sitä ennen ensimmäinen ihmisuhri on myöskin tässä asiassa tapahtunut.

Ed. Pulliainen puheenvuorossaan koetti vääntää mallin, että pihaan houkuttelu ja jauhelihan asettaminen tekisi sellaiseksi tilanteen, että saadaan veres tilanne syntymään. Jos ed. Pulliainen olisi paikan päällä, kun tiedän, että hän kuitenkin on kuuntelulla nyt, niin olisin esittänyt ja esitän kysymyksen, miksi susi tulisi pihaan, jos siitä ei ole mitään haittaa ja se pelkää ihmistä. Tämä on vähän kaukaa haettu kannanotto.

Mutta ed. Pulliaisen puheenvuorossa pohdittiin kestävän käytön periaatetta — 250 kappaletta. Suomessa on selvästi enemmän kuin 250 sutta nyt, ja sen osalta ihmettelen, miksi ed. Pulliainen sitten vastustaa niitten ylimääräisten hävittämistä, jos näin on tosiaan olemassa.

Vuonna 2005 maa- ja metsätalousministeriö valmisteli Euroopan unionille suunnitelman Suomen susikannan hoitamisesta. Tässä keskeinen peruste ja periaate on, että 20 pesivää paria Suomessa. Viime vuoden aikana tiettävästi Suomessa pesi 25 paria Suomen ja Venäjän rajan tuntumassa elikkä niin sanotusti suomalaisia pareja, joten näin ajatellen ja katsoen kaikki mitat tähän asiaan ovat täyttymässä ja kaikki mahdollisuudet siihen, että toisinkin voitaisiin toimia, ovat olemassa.

Magnus Hagelstam kirjoittaa netissä nettisivuillaan, että metsästäjien osalta kuva on kaikilla sama: "Kun metsästyspaine hellittää, sudet lisääntyvät ja menettävät ihmispelkonsa, jolloin jotkut sudet erikoistuvat lapsiin. Ihmissyöjäsudet väijyvät lapsia, sieppaavat ne jopa kotiovelta tai äidin sylistä, kantavat muutaman kilometrin päähän ja syövät. Ne tulevat pian erittäin taitaviksi ja varovaisiksi, ja joskus kestää vuosia ennen kuin ne saadaan hengiltä. Samaan viittaavia, vähemmän seikkaperäisiä tietoja eri puolilta maailmaa on kymmenittäin." Tämä on tutkimustulosarvio erittäin laajasta kirjallisuudesta siitä, mitä maailmalla tästä asiasta on tehty ja tutkittu.

Herra puhemies! Viime viikolla 18.1. oli Etelä-Saimaa-lehdessä arvio ja kertomus. Eräs venäläinen professori Rustam Sagitov arvioi esitelmöidessään Lappeenrannassa, että koirat ovat Venäjän lähialueilla susille tärkein ravinto. Hän toteaa, että Pietarin valtion yliopistossa on todettu, että villikoiria myös riittää niillä ravinnoksi. No, nyt hän toteaa myöskin siinä esitelmässä, että monet venäläiset, jotka matkustavat kesällä datšoillensa, vapaa-ajan asunnoilleen, ottavat koiranpennun, hylkäävät sen sinne sitten syksyllä, jolloin siitä tulee hyvää ruokaa susille, ja ne ovat oppineet elämään ja tulemaan sillä toimeen. Myöskin hän kertoo, että Venäjällä ihmiset ovat oppineet niitä ruokkimaan. Venäläinen kaatopaikka, kaatoperinne on vähänlainen. Jäteperinne on toisenlainen kuin Suomessa, ja sen osalta sudet ovat oppineet käyttäytymään lähellä ihmistä. Hän toteaa myöskin, että Venäjällä hirvikanta on taantunut, jolloin on ollut tarve etsiä muuta ruokaa, ja sen osalta sudet ovat tulleet tänne Suomen puolelle. Erityisesti kaakkoinen Suomi on oppinut tämän nahoissaan tuntemaan. Tämän Sagitovin mukaan Leningradin alueella on useita satoja susia. Maatalousväestöllä on aika hyvä toleranssi niitä kohtaan. He osaavat toimia. Jos sudet muuttuvat ongelmaksi, ne ammutaan. Venäjällä susia saa Sagitovin mukaan vapaasti metsästää. Niiden kaataminen ei kuitenkaan hänen mukaansa monelta onnistu. Perinteinen susien metsästyskulttuuri menetettiin 60—70-luvulla, ja taitoa sen asian edelleen käyttöön ottamiseksi ei tällä kertaa ole olemassa. Nyt on tullut halu pienentää kantaa määrätylle tasolle, toteaa tämä samainen professori. Tämä lyhyt lainaus näistä pätkistä.

Herra puhemies! Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 22.1. maanantaina otsikolla: "Sudet raadelleet ihmisiä eri puolilla maailmaa". Lyhyitä lainauksia täältä: "Suomen susiensuojelijat vähättelevät uhkaa, jota ihmisiin tottuneet sudet saattavat aiheuttaa." Tässä on kerrattu sitten erään kanadalaisen Kenton Carnegien tapausta. Hän oli 22-vuotias geologian opiskelija, jonka neljän suden lauma tappoi marraskuussa 2005. Lauma oli tottunut ihmisiin, ja ennen tätä tapahtumaa otetuista kuvista poliisi päättelee, että kyseinen lauma oli suoranaisesti vaaninut ihmisiä. Samassa kirjoituksessa todetaan, että toinen kanadalaismies joutui suden väijytyksen kohteeksi vuonna 2004 ja vasta bussilastillinen muita ihmisiä säikytti sudet pois. Tutkijoiden mukaan myöskin oli tapaus, missä väijyessään pihassa susi puri naista, kuten saalistetaan, eli yleensä susi pyydystää puremalla jalkojen takaosaa. Näin nähden löytyy Kanadasta useita eri tapauksia, missä susi on hyökännyt ihmisten kimppuun, ja monet kanadalaiset koirankasvattajat ovat joutuneet jättämään lemmikkinsä suden suuhun pelastaakseen itsensä ja oman nahkansa susilauman keskeltä. Tässä Ontarion osavaltion luonnonvarainministeri neuvoo ihmisiä metelöimään ja tuijottamaan uhkaavaa sutta silmiin, juoksemaan ei pidä lähteä. Kun olen katsellut täällä eduskunnassa joskus jotakin eduskunnan puhujaa täältä puhujapöntöstä, niin tämä katse tuijottaa silmiin lienee täältä opittua, ja ehkäpä kyseinen puhuja on sitten susien syönniltä siltä osin säilynytkin.

Tässä samassa kirjoituksessa myöskin kerrotaan, että "Venäjältä tiedot 26 ihmisuhrista". Asiantuntija Pavlov, jota äsken lainasin, on kirjoittanut kirjan Susi. Se on ilmestynyt vuonna 82, ja Pavlov työskenteli silloin Kirovin maakunnassa aikana, jolloin sikäläiset sudet tappoivat 26 lasta ja nuorta vuosina 44—52.

Tämä tästä Maaseudun Tulevaisuuden kirjoituksesta, ja mikä lehdessä lukee, niin tottahan se on, ainakin itse tällä kertaa olen niin uskomassa.

Maa- ja metsätalousministeri Korkeaoja on käynyt Keuruulla puhumassa keskustan piirikokouksessa 18.11.2006, ja suora lainaus ministerin sanomana: "Suomen lähtökohtana on noudattaa unionin lainsäädäntöä myös petopolitiikassa. Susipolitiikassa se merkitsee, että susi on lähtökohtaisesti rauhoitettu eläin, mutta erityisissä tapauksissa sudelle voidaan kuitenkin myöntää tappolupa. Maa- ja metsätalousministeriö on viime aikoina myöntänyt lupia ongelmatapausten hoitamiseksi tarkoin lupaehdoin." Näinhän tässä todetaan ja näin on toimittu, mutta asia ei vaan oikein ole onnistunut perille menemään eikä toteutumaan.

Tässä kaksi viikkoa aikaa Kymen riistahoitopiiri oli järjestänyt tilaisuuden, johon oli kutsuttu koolle paikalliset kansanedustajat, eräänlaista riistaväkeä ja kaikkea muuta, ja siellä Kymen Sanomat -lehti kirjoittaa seuraavana tiistaina — suora lainaus, tämä käsittelee sitä asiaa, pitäisikö häirikkösusia metsästää vai ei. — Lainaus kuuluu: "Painoarvoa lupaukselle antoi se, että esimerkiksi eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja, kotkalainen kansanedustaja Pentti Tiusanen kannatti häiriösusien hävittämistä ilman turhaa byrokratiaa." Tässä voisi todeta, että kun tulin paikalle ja kuulin, niin siinä kerrottiin myöskin niin, että pitäisi myöntää niitten susien tappamiseen lupia, etteivät metsästäjät ota valtaa omiin käsiin ja ettei käy kuin Mäntsälän kapinassa, jolloin itse totesin siihen, että kyllä Svinhufvud kapinan kukisti, ja tämä oli vähän niin kuin henki.

Mutta, herra puhemies, ellei lainsäädäntö ja ministeriölupien myöntämistapa toimi, niin kansa ottaa kyllä ajastansa vallan omiin käsiinsä. Tältä osin voisi todeta, että olen kuullut, että jossain päin Suomea on tapa, että jos joku päästää suden pois päiväjärjestyksestä niin sanotusti hiljaisen menetelmän kautta, niin siitä palkittaisiin viskipullolla, ja olen kyllä itse ilmoittautunut tähän joukkoon, että ainakin omassa vaalipiirissäni tämä palkkiosysteemi toimii. En toivo, että tähän mennään, mutta tähän on valmiutta myöskin siellä olemassa, että aika näyttää.

Herra puhemies! Lopetan puheenvuoroni tähän.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! On oikein hyvä, että eduskunnan täysistuntosalissa käydään sitä keskustelua, jota käydään maakunnissa. Maakunnissa koetaan suurpedot todella ongelmina. Voi olla, että kaupungissa, jossa ovat tietysti monet monet muut vaaratekijät, ei ollenkaan tajuta sitä vaaratekijää, minkä suurpedot ovat maaseudulle ja myös maaseututaajamiin tuoneet.

Valitettavasti tämä on todellinen ongelma, kuten ed. Seppo Lahtela ja ed. Kähkönen muun muassa ovat täällä tuoneet esille. Ongelmaan ovat kiinnittäneet huomiota myös kunnat. Toissavuoden lopulla Ähtärin kaupunki, Keuruun kaupunki, Multian kunta ja Petäjäveden kunta tekivät asiassa lähetystökäynnin maa- ja metsätalousministerin ja asianomaisen ministeriön virkamiesten luokse. Kysymyksessä oli luvan anominen susien metsästämiseen. Asiassa käytiin Petäjävedellä informatiivinen keskustelu. Asiasta tehtiin asianmukaiset anomukset. Jos oikein muistan, niin lupia ei kuitenkaan myönnetty.

Mainitut kaikki kunnat joutuvat omalta osaltaan maksamaan lisäkuluja suurpetovaaran vuoksi, joudutaan kyyditsemään oppilaita. Kyyti tietysti on oppilaille monessa muussakin suhteessa kannatettava ja hyvä, mutta lisäkilometrejä aiheutuu kunnille paljon tuon petovaaran takia. Samoin myös Pohjois-Hämeessä Längelmäellä ja Kuhmoisissa sudet ovat todella vaivan aiheena. Muun muassa Kuhmoisten kunnan johto on asiassa tuonut selkeästi kantansa esille, sekä luottamushenkilö- että virkamiesjohto. MTK:n valtuuskunta on kiinnittänyt suurpeto-ongelmaan erityisesti susien kohdalta huomiota. Minä toivon, että muun muassa tämän päivän uutisoinnissa esiintyvä metsässä työskennelleen miehen ja karhun kohtaaminen alettaisiin tajuta myöskin työsuojelullisena ongelmana, minkä pedot saattavat aiheuttaa.

Ed. Seppo Lahtela viittasi täällä Magnus Hagelstamiin. Hän on todella asiantuntija. Jos oikein ymmärrän, eduskunnan vieressä olevassa Eläintieteellisessä museossa konservoitu susi on hänen konservoimansa. Siellä voi käydä kuka tahansa asianomaisen tilan ollessa avoinna katsomassa, minkä kokoinen eläin on susi, minkälaiset ovat sen hampaat, ja päätellä, minkä kaltainen kohtaaminen tuon petoeläimen kanssa tulisi, jos pedon kohtaisi.

Ed. Seppo Lahtela viittasi siihen puoleen, mistä meillä on vaiettu: susien aiheuttamiin ihmissurmiin. Näistä on vaiettu, ne ovat kuitenkin todellisuutta monien viestien mukaan sekä Venäjällä Siperiassa että myös, kuten tuolla tuotiin esille, Kanadassa. Niitä on ollut 1800-luvulla hyvin paljon myöskin Suomessa. Keuruullakin on muistitietoa 1800-luvun lopulta aikuisen miehen joutumisesta susilauman piirittämäksi ja surmaamaksi Keurusselän jäällä. Elikkä kysymys on todellisesta ongelmasta.

Se, että vielä ei ole tapahtunut suden kanssa suoranaisesti vahinkoa, johtuu siitä, että ihmiset ovat joutuneet karttamaan luonnossa liikkumista, ja näin ollen uhkaava tilanne on toistaiseksi vältetty. Läheltä piti -tilanteita varmastikin on. Susi on sen verran kookas eläin, että sen ei tarvitse voimansa puolesta paeta ihmistä, ja jos on susilauma kyseessä, niin se juuri menettelee, kuten ed. Lahtela toi esille, niin että se käy takaapäin kiinni, ja silloin ihminen on, vaikka olisi aseistautunutkin, hyvin avuton pahassa tilanteessa.

Keuruulla sudet ovat tunnettu ongelma. Eräs kappale keuruulaista maisemaa on Akseli Gallen-Kallelan piirroksessa Huhkojärvellä sijaitsevasta Jamajärven maisemasta, jossa Väinämöinen ja Aino ovat tuossa vieläkin maisemassa nähtävässä luonnon näkymässä. Tuon rauhallisen luonnonmaiseman ympärillä on asustellut hyvin pitkään, jo vuosien ajan, susilauma, ja ne ihmiset, jotka asuvat lähistöllä, kertovat, kuinka metsästä kuuluu hyvin usein hirvien vaikerrusta, kun sudet ovat käyneet hirven kimppuun. Tapa, millä pedot surmaavat hirven, ei ole suinkaan se, millä metsästäjä metsästää pedon, vaan se on todella hyvin raaka menetelmä, kun hirvi joutuu susilauman raatelemaksi, ennen kuin hirvi tulee surmatuksi. Muun muassa naisihmiset ovat valittaneet tuota ääntä, joka sieltä metsästä kuuluu, kun sudet piirittävät ja raatelevat hirviä.

Tämä ongelma on todellisuutta, siltä ei pidä ummistaa silmiä. Tähän ongelmaan tulee voida puuttua. Monet vähättelevät tätä ongelmaa, mutta he eivät tajua, kun eivät tunne asiaa. Vasta silloin, jos asuttaisiin maisemassa, missä on susia, tämä tajuttaisiin. Tai jos on kesäasunto vaikkapa Kuhmoisten Kylämän alueella, niin sieltä muun muassa eräät Pääkaupunkiseudun ihmiset, jotka omistavat kesäasunnon, ovat kääntyneet puoleeni ja ovat kysyneet, miksi te ette kansanedustajana tee mitään tämän ongelman poistamiseksi. Olen kertonut, että olen tehnyt monia aloitteita, vielä useampia kirjallisia kysymyksiä. Valitettavasti olen joutunut toteamaan, että ministeriön virkamiehet ja asianomainen ministeri eivät lainkaan ole sillä tavalla tajunneet, kuten olisin halunnut, ongelman vakavuutta.

Kesäasuntojen omistajat sanovat, että marjastaminen on kadonnut, sienestäminen on vähentynyt, kalastajat ovat hävinneet ja kesäasunnot ovat menettämässä arvoaan. Kuinka uskaltaisi tulla lapsiperhe matkailukohteeseen, kun tiedetään, että matkailukohteen lammaslauman kimpussa ovat jatkuvasti sudet? Nämä ovat tietysti sellaisia asioita, että yrittäjät vaikenevat näistä susivaaroista. Ei haluttaisi niitä kertoa, koska se vaikuttaa maatilamatkailuun kielteisesti, kun saman tilan karjan kimppuun sudet ovat jatkuvasti käymässä. Tällä on monet ulottuvuudet. Minä väitän, että jos politiikka muutettaisiin siten, että pedot olisivat omilla alueillaan, niin sitä voitaisiin hyödyntää matkailuun, mutta kun on voimassa tämä nykyinen periaate, että pedot saavat liikkua vapaasti ilman kunnon metsästystä, niin tämä tilanne on täysin kestämätön.

Vielä eräs asia, jonka täällä mainittu Magnus Hagelstam minulle mainitsi, liittyy susien levittämiin tauteihin. Tässä asiassa en tarkoin tunne tuota kysymystä, mutta hän väitti, että näitä tauteja, joita on olemassa eläimissä, on mitä todennäköisimmin myöskin susissa. Hän kertoi, että muun muassa Venäjällä katsotaan, että laidunalue, jota sudet asustavat, on käynyt karjalle kelpaamattomaksi. En tiedä, onko kysymys taikauskosta vai todellisuudesta, mutta kyllä me tiedämme nämä taudit, joita metsän eläimissä on ja joita on jouduttu tietyillä luontoon asetettavilla rokotteillakin estämään. Tämäkin on kysymys, josta meillä on täysin vaiettu, tuleeko meidän maamme rajat ylittävien susien liikkeissä myös tauteja tänne maastoon. Tutkijat vain varoittavat myös tästäkin vaarasta.

Samoin on varoitettu siitä, että täällä olevia niin sanottuja susia suojellaan susina, vaikka todellisuudessa on enemmän taikka vähemmän koiriin sekaantuneesta kannasta kyse. Tutkijat sanovat, että juuri nämä koiriin sekaantuneet sudet, joissa on osa koiraa, osa sutta, ovat vaarallisia, koska niillä on pedon ominaisuus, mutta koiran ominaisuus tulla ihmisten tykö.

Seppo Lahtela /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tehty aloite ja siitä käyty suhtkoht vaisuhko keskustelu antaa merkinnän kuitenkin eduskunnan pöytäkirjoihin ja historian kirjoihin siitä, että silloin, kun ne tässä kuvatut ongelmat tulevat joskus esille ja ajankohtaisiksi, mihin aikaa ei todennäköisesti kovin kauan mene, voidaan sanoa, että eduskunnassa kuitenkin näihin asioihin on ennakolta kiinnitetty huomiota, ja sen osalta tunnen, että aika näyttää, kuinka tässä käy. En ole mikään erityinen ennustaja, mutta yleensä ennustukseni eivät pitkällä aikavälillä ole olleet kovin väärässä.