Outi Alanko-Kahiluoto /vihr(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nykyinen päivähoitolaki on auttamattomasti vanhentunut, ja sen uudistamisen tarve on ollut tiedossa jo kauan. Jo Matti Vanhasen ensimmäisen hallituksen ohjelmassa todettiin, että päivähoitolakia uudistetaan muun muassa määrittelemällä päiväkotiryhmille enimmäiskoot. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan päiväkotien henkilökunnan ja lasten välisestä suhdeluvusta määräävää asetusta tyydyttiin stilisoimaan tavalla, joka ei millään tavalla muuta päiväkotien arkea.

Nykyisessä asetuksessa mahdollistetaan suhdeluvusta poikkeaminen lyhytaikaisesti, mikä johtaa suureen tulkinnanvaraisuuteen säädöksen soveltamisessa. Stakesin vuonna 2005 tekemän tutkimuksen vastaajista 43 prosenttia ilmoitti, että lapsia on ainakin kerran päivässä yhtä aikaa hoidossa enemmän kuin asetus edellyttää, ja 10 prosenttia ilmoitti, että lasten määrä ylittyy lähes koko päivän ajan.

Myös eduskunnan oikeusasiamies on kiinnittänyt toistuvasti huomiota säädöksen tulkinnanvaraisuuteen ja huomauttanut siitä kaupunkeja ja kuntia. Hankalaa tulkinnanvaraisuutta aiheuttaa päiväkodeissa myös se, että osa- ja kokopäivähoitoisiin lapsiin pätevät eri suhdelukusäädökset. Osa- ja kokopäivälapset ovat useimmiten samassa ryhmässä, ja eri suhdelukusäännösten takia on hankala määritellä, kuinka monta aikuista paikalle tarvitaan.

Arvoisa puhemies! Perhepäivähoidon osalta suhdelukusäätely toimii päiväkoteja paremmin, koska sekä lasten että aikuisten määrä on pienempi lähtökohtaisesti ja vaihtuvuus vähäisempää. Perhepäivähoidon osalta lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että perhepäivähoitoryhmän viides osapäivähoitoinen lapsi voisi olla muukin kuin esikoulu- tai kouluikäinen. Kuitenkin niissä tapauksissa, joissa lapsiryhmästä jo kaksi on alle kolmivuotiaita, tulisi viidennen eli osapäivälapsen olla vähintään kolmivuotias.

Ryhmäperhepäivähoidon osalta ongelmana ovat jälleen liian suuret ryhmäkoot. Kun ryhmäperhepäivähoito tuli asetuksen muutoksella mahdolliseksi vuonna 1990, sen oli tarkoitus toteutua perhepäivähoidon kaltaisena kahden hoitajan ja enintään kymmenen lapsen yksikkönä. Nyt tilanne on kuitenkin se, että joissain kunnissa toimii yli kymmenen hoitajan ja neljänkymmenen lapsen yksiköitä, mikä ei lainkaan vastaa asetuksen henkeä.

Arvoisa puhemies! Nyt käsillä olevassa lakialoitteessa ehdotetaan, että laissa tulisi määritellä sekä päiväkotien lapsiryhmien enimmäiskoot että hoidosta ja kasvatuksesta vastuussa olevien aikuisten ja hoidettavien lasten välinen suhdeluku sillä tavalla, että lapsen turvallinen ja myönteinen kehitys on mahdollista. Laki tulisi muotoilla niin, että enimmäiskoosta tai suhdeluvusta ei enää olisi mahdollista poiketa. Lisäksi aloitteessa ehdotetaan nostettavaksi lain tasolle lasten päivähoitoa, niin päiväkoteja, perhepäivähoitoa kuin ryhmäperhepäivähoitoakin, koskeva sääntely.

Arvoisa puhemies! Jos tässä aikaa on, niin lisään vielä sen, että huomasin, että lakialoitteen sivulla 4 on 5 a §:ssä sattunut tämmöinen virhe, että kun tässä on ensimmäinen sana "perhepäiväkodissa", niin siinä pitäisi lukea "perhepäivähoidossa", mikä saattaa aiheuttaa tämmöistä teknistä tulkintaongelmaa.

Sanna Lauslahti /kok:

Arvoisa puhemies! Hyvä, että ed. Outi Alanko-Kahiluoto tässä korjasi muutamia teknisiä kysymyksiä. Siinä on toinenkin: 5 a §:ssä on lisäksi, että täytyy täydentää se, missä kohdassa aletaan puhua ryhmäperhepäivähoidosta. Teknisesti tämä 5 a § ei toimi nykymuodossaan.

Sen sijaan voidaan sanoa, että aloitteen henki on oikean suuntainen. Viestejä tuli kentältä heti, että toivottavasti tähän suuntaan päästään, koska ongelmat ovat todellisia kuntien puolella. Samaan aikaan myöskin kysymys on taloudesta ja henkilöstöstä, pystytäänkö yleensä asetuksen mukaisia vaatimuksia hoitamaan. Tämän päivän päiväkotien osalta on todellisuutta se, että ryhmäkoot ovat myöskin riski lasten terveydelle ja turvallisuudelle. Usein voidaan sanoa, että myöskin hoitajien jaksaminen on paljon heikompi, kun siellä on vedetty nämä ryhmäkoot hyvinkin korkealle.

Monissa kunnissa nämä ryhmäkokojen suuruudet näkyvät siinä, että sairastavuus on erittäin korkeata henkilöstön keskuudessa. On myöskin kysymys siitä, millä tavalla vaikuttaisi, jos ryhmäkokoa pienennettäisiin. Saattaisiko käydä niin, että nämä sairauspäivälomat vähenisivät ja sitä kautta saataisiin myöskin rahoitus tälle ryhmäkokojen pienentämiselle? Tämä on ihan pohdinnan arvoinen näkökulma. Sen lisäksi tässä on kysymys siitä, että meillä on erittäin suuri vaikeus saada pätevää henkilöstöä ja tässä saattaisi olla myöskin mahdollisuus siihen, että ehkäpä tämä helpottaisi myöskin niitten pätevien ammattilaisten saantia päiväkodeissa.

Lisäksi tänä päivänä on totta, että nämä ryhmäkoot ja niiden ylittämiset ovat olemassa, ja ehkä se, jos tämä on lakina, estäisi näiden ylittämisen. Tämä liittyy pitkälti näiden osapäiväisten käyttöön, ja siihen vedotaan. Jos näistä ryhmistä vähennetään nämä ylimääräiset, niin silloin mukana on jo enemmän sääntönä kuin poikkeuksena. Nämä lakialoitteen ajatukset ovat hyviä. Sinänsä tähän liittyy myöskin ongelmia. Jos tänä päivänä on jo ongelmia tarjota lapsille näitä päivähoitopaikkoja, niin jos lähdetään pienentämään ryhmiä, se tarkoittaa myöskin sitä, että se tuo paineita tälle toiminnan järjestämiselle.

Samaan aikaan täytyy muistaa sekin, että meillä on tilanne, että valinnaisuuksien tarjoaminen perheille helpottaa myös kuntien tehtävää. Jos meillä on riittävä lasten kotihoidon tuki tai yksityisen hoidon tuki, niin se helpottaa selkeästi paineita myöskin kuntien järjestämässä päivähoidossa.

Palaan vielä tähän 5 a §:ään ja siihen liittyvään ongelmatiikkaan. Tässä ensimmäisessä lauseessa puhutaan siitä — tässä tarkoitetaan perhepäivähoitoa todennäköisestikin — että voidaan hoitaa enintään neljää lasta mukaan luettuina perhepäivähoitajan omat lapset, jotka eivät ole perusopetuksessa. Tämä lauseke on aika hankala siinä mielessä, jos ajattelemme perhepäivähoitajaa, jolla on esimerkiksi kaksi omaa pientä lasta, jotka eivät ole vielä peruskoulussa. Tämä rajaisi tämän perhepäivähoitajan hoidossa olevat lapset kahteen lapseen, mikä tarkoittaisi sitä, että perhepäivähoitajan toimeentulo tippuisi. Monen perhepäivähoitajan täytyy ottaa maksimit, jotta he pystyvät yleensä elämään sillä perhepäivähoitajan palkalla, eli tältä osin tässä lakiehdotuksessa pitäisi olla hyvinkin kriittinen. Sen sijaan tämä alkuosa on ihan ok.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Yleensä en allekirjoita hallituspuolueitten jäsenten tekemiä lakialoitteita, koska mielestäni hallituspuolueiden edustajilla on suurempiakin vaikutusmahdollisuuksia ja usein myös tehokkaampiakin vaikutusmahdollisuuksia saada toivotunlaista lainsäädäntöä. Tällä kertaa kuitenkin tein poikkeuksen omaan sääntööni tämän ed. Outi Alanko-Kahiluodon aloitteen kohdalla monestakin syystä.

Yksi syy niistä on, kuten täällä jo ed. Outi Alanko-Kahiluoto totesi, Vanhasen ykköshallitus, joka omassa ohjelmassaan lupasi tuoda tällaisen lain tänne meidän käsittelyymme. Näin ei ole tapahtunut ykköskaudella eikä suureksi pettymykseksi ole tapahtunut myöskään kakkoskaudella. Eli tässä on kuitenkin hallituksella ollut jo vuosi aikaa valmistella edellisen hallituskauden laiminlyömiä tehtäviä.

Toinen seikka, minkä takia allekirjoitin tämän, on se, että lastentarhanopettajat nostivat erittäin voimakkaasti tämän aihepiirin keskusteluun juuri ennen vaaleja. Olin useammassakin paneelissa, missä nykyisten hallituspuolueitten edustajat ilmaisivat suunnilleen, että tämä lainsäädäntö on niitä ensimmäisiä, mitä Vanhasen kakkoshallitus tulee tekemään. Näinkään ei siis ole todellakaan käynyt.

Kolmas, ehkä painavin syy, on kuitenkin se, että tämän tyyppiselle lainsäädännölle on selkeätä tarvetta. Tällä hetkellä päiväkodeissa ja perhepäivähoidon puolella tilanne on aika villi ja vapaa. Kuten aloitteessakin mainitaan, käytännöt saattavat vaihdella, samoin tulkinnat. Mielestäni myös hyvää lainsäädäntötyötä on ensinnäkin selkeyttää, mitä olemme tarkoittamassa, ja toisaalta tuoda sitten myös ihan lain tasolle sellaisia asioita, jotka tällä hetkellä ovat asetuksessa, jotta myös meidän painava sanamme pääsisi tähän vaikuttamaan.

Miksi nyt? Itse olen niitä kasvattajia, jotka aikoinaan olivat parinkymmenen lapsen päivähoitoryhmässä kauan kauan sitten. Syy, miksi nyt olisi selkeästi haastetta rajata näitä lasten määriä ryhmissä, on se, että ajat ovat muuttuneet, ja itse asiassa myös lasten mukanaan tuomat haasteet varhaiskasvatukselle ovat muuttuneet.

Erityistukea tarvitsevien määrä varhaiskasvatuksessa on moninkertaistunut ihan muutamassa vuodessa osittain siitä syystä, että tällä hetkellä laman ajan lapset ovat päivähoidossa tai aloittelemassa päivähoitoa. Eli siellä alkaa olla jo ylisukupolvellisia ongelmia, jotka näkyvät ja vaikuttavat siihen yhdessä olemisen tilanteeseen ja myös siihen mahdolliseen kasvuun.

Toinen tämmöinen lisäävä tekijä on se, että yhä useammassa päiväkodissa ei ole enää olemassa tämmöistä homogeenista yhtä ryhmää, yhtä kieltä puhuvia lapsia, vaan itse asiassa päiväkodit toimivat tällä hetkellä ehkä Suomen suurimpana kotouttamisyksikkönä, koska pienet lapset useimmiten tuoreeltaan maahanmuuttajaperheitten muuttaessa Suomeen laitetaan päivähoitoon. Sinänsä se on aivan erinomaista, koska sillä tavallahan lapset omaksuvat hyvin paljon meidän yhteiskuntaamme ja omaksuvat meidän käytäntöjämme. Toisaalta taas sitten kantasuomalaislapset oppivat, että ei ole vain yhtä ihmisyyttä tai yhdenlaista suomalaisuutta. Mutta tietysti ymmärrettävistä syistä se, että samassa päivähoitoryhmässä saattaa olla monesta eri kieliryhmästä lähes ummikkoja lapsia, tuottaa haasteita päivähoidolle, joihin mielestäni nykyisellä päivähoidon ammattilaisten määrällä per lapsi ei ole pystytty vastaamaan.

Lisäksi mielestäni vain sitä kautta, että pystymme rajaamaan lasten määrän kohtuulliseksi näissä päivähoitoryhmissä, taataan se, että eräs minun pitkäaikainen unelmani toteutuisi edes jollakin tavalla. Minulla on nimittäin henkilökohtainen unelma siitä — olen nimennyt sen saattohoidoksi, mutta ehkä kauniimpi sana tai termi voisi olla, että saattaen vaihdettavan kasvamisen malli — että jo varhaiskasvatuksen osalta moniammattilainen tiimi pystyisi puuttumaan ennalta ehkäisevästi, ja jos ei ennalta ehkäisevästi, niin ainakin varhaispuuttumisen tai ainakin täsmäpuuttumisen kautta, mahdollisesti lapsen kasvussa huomattaviin ongelmiin. Tämän tyyppinen moniammattilainen tiimi saattaen vaihtaisi sitten yksiköstä toiseen. Eli kun varhaiskasvatuksessa siirrytään varsinaisen koulutuksen piiriin ja koulutuksesta sitten mahdollisesti työelämän piiriin, niin kaikissa näissä vaiheissa, varsinkin niissä taittovaiheissa, mutta myös jokaisen vaiheen sisällä olisi mahdollista nopeasti puuttua lapsen kehityksessä ja kasvussa ilmeneviin ongelmiin. Jotta tämä olisi mahdollista, totta kai siinä kontaktipiirissä, missä lapset ovat, tarvitaan mahdollisimman monta aikuista, joilla on ehkä mahdollisuus keskittyä myös mahdollisimman monen lapsen kohdalla ongelmien ennalta ehkäisemiseen.

Viimeinen syy, minkä takia allekirjoitin, vaikka, kuten ed. Lauslahti täällä totesi, tämä esitys ei ehkä ole lakiteknisesti paras mahdollinen, sanoisin jopa osittain raakile, on se, että tämän, jos minkä, pitäisi muistuttaa meitä siitä hätähuudosta, mikä tällä hetkellä on lasten parissa. Hyvin organisoitu ja resursoitu päivähoito on yksi puskuri tätä kasvavaa ongelmaa eli lastensuojelutapausten lisääntyvää määrää ja sen lastensuojelun tarpeen vähentämistä kohtaan. Väittäisin, että kyllä päiväkodeilla ehdottomasti, ja sillä, että siellä on aikuisia ihmisiä, joilla on aikaa ja mahdollisuus yksittäisten lastenkin kohdalla puuttua arjen ongelmiin, on suuri merkitys. Yksi syy, minkä takia lastensuojelutapaukset varmasti ovat lisääntyneet, paitsi että ajat ovat ongelmalliset sekä aikuisten ongelmat ovat paljon syvempiä kuin aikaisemmin, on se, että lapsilla yksinkertaisesti ei päivähoidossa tai perhepäivähoidossa tai koulutuksen aikana ole tarpeeksi muita aikuiskontakteja.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Edellinen puhuja puhui siinä mielessä asiaa, kun itse satun rajan pinnassa asumaan ja meillä on aika paljon venäläisiä muuttanut sinne, niin nämä päiväkodit ovat sitten tämmöisiä koulutuskeskuksia, joissa tämmöinen kotouttaminen ja oppiminen tapahtuu. Opitaan pienestä pitäen elämään useamman kulttuurin omaavien ihmisten ja lasten kanssa siinä.

Mutta sinällään tämä ed. Alanko-Kahiluodon esitys on hyvä esitys. Nyt pyritään rajaamaan sitä tilannetta, kun monissa kunnissa kuitenkin talouden ahtauden takia on tehty sillä tavalla, jotta ne rajat paukkuu eikä niin välitetä näistä, jotta ylipaikoilla on oltu nytkin jo, niin tässä pyritään nyt vähän tiivistämään ja hahmottamaan ja selkeyttämään sitä, minkä verran voi olla ryhmässä lapsia ja mitä pelisääntöjä pitää noudattaa.

Kun ymmärsin, jotta samanaikaisesti hallitus on kuitenkin valmistelemassa tältä osin lakiuudistusta, ja mitä pikkulinnut ovat kertoneet tai laulaneet, niin siellä olisi olemassa, jotta siellä sallittaisiin näitä ylityksiä vähän reippaammin kuin tässä ed. Alanko-Kahiluodon esityksessä, niin on jännä katsoa, jotta toivon mukaan tämä aloite nyt vaikuttaisi sitten siihen valmistelutyöhön, jotta ei tulisi semmoista yhteentörmäystä, jotta vihreät joutuisivat mahdollisesti äänestämään jopa vastaan hallituksen esitystä. Sehän nyt olisi kaikkein karmeinta. Siinähän voisi tapahtua tämmöinen ihme juttu.

Muuten tähän asiaan liittyen minä näen sillä tavalla, jotta kyse on kuitenkin hyvin merkittävästä asiasta ja tämmöistä pysyvää ylipaikka-ajattelua ei voisi sallia missään muodossa. Eihän mitään järkeä ole esimerkiksi kouluissa, jotta sinne luokkiin voitaisiin laittaa tilapäisesti joku 5—10 henkeä tai mikä se onkin suhteessa esimerkiksi mitä tässä laissa esitetään.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! Ei ollut tarkoitus tulla tänne pönttöön puhumaan, mutta ed. Sirnö laajensi tämän asian siihen suuntaan, että muutama minuutti ei olisi oikeastaan riittänyt.

Tosiasiahan on, että meillä on maailman paras päivähoitojärjestelmä, jonka ovat aikanaan kivulla ja tuskalla laatineet puoluesihteerit Liikanen ja puhetta johtava puhemies muistaakseni vuonna 1984 tai 1983. Korjatkaa, jos olen väärässä. Silloin käytiin se taistelu siitä, minkälainen on suomalaisten lasten päivähoito, ja se päivähoito oli niin, että se tarjoaa kaikille lapsille ja perheille valinnanvapauden. Tästä valinnanvapaudesta täytyy pitää jatkossa kiinni siitä huolimatta, että on ihan hyvä asia, että päiväkoteihin ja lastentarhoihin ja näihin lisätään resursseja, koska muuten todella tapahtuu niin kuin ed. Lauslahti sanoi, että sekä lapset että aikuiset sairastuvat työn paljoudesta.

Mutta kysymys ei ole pelkästään siitä, että lapsella on aikuinen, vaan kysymys on siitä, miten sitä lasta siellä päiväkodissa käsitellään ja kohdellaan. Kysymys on siitä, että jatkossa meidän päiväkotimme ovat, itse asiassa ovat oikeastaan jo olleet, mutta uuden lastensuojelulain jälkeen niistä on tullut, tietynlaisia kanteluvirastoja, jotka katsovat, että jos lapsi ei ole kiltisti, niin sillä on varmasti joku hätä, ja siitä varmasti ilmoitetaan lastensuojeluviranomaisille. Sitä kautta koko perhe joutuu sellaiseen kierteeseen, josta ei ole ulospääsyä. Tästä on niin monta ikävää ja valitettavaa tapausta, että minä en oikein sulata tämän meidän uuden lastensuojelulain henkeä, elikkä että se on kantelulaki, joka pakottaa niin päiväkodit, koulut kuin muutkin lasten kanssa työskentelevät kantelemaan asioista. Kysymys on siitä, että lapset eivät ole samanlaisia. Me aikuiset emme ole samanlaisia. Persoonallisuudet näkyvät jo vauvana. Toinen on kiltti vauva, toinen on aggressiivinen ja itkuinen vauva, ja nämä seikat täytyisi yrittää ottaa huomioon. Mutta pystytäänkö pienen lapsen, kolmivuotiaan, nelivuotiaan lapsen yksilölliset taipumukset ja yksilöllinen persoona ottamaan huomioon suuressa ryhmässä, jossa on liian vähän henkilökuntaa? Tässä suhteessa minä kyllä kannatan tätä lakialoitetta ja toivon, että hallitus ottaa tämän sillä tavalla todesta, että tekee tästä hallituksen esityksen eduskunnalle, että näitä ryhmäkokoja pienennetään.

Valitettavasti minä puutun kyllä ed. Sirnön mieliaiheeseen, elikkä minä en tätä nykyistä järjestelmää hyväksy, mihin tämä systeemi on mennyt, sen takia, että minä olen nähnyt niin paljon vääriä päätöksiä, vääriä huostaanottopäätöksiä. Minä olen ollut Oulun kaupunginhallituksen edustajana sote-jaostossa, jossa näitä päätöksiä on tehty. Ajatelkaa, hyvät ihmiset, jos lähes 17-vuotias tyttö, nuori tyttö, otetaan huostaan, kun hän ei voi kotona asua, siitä huolimatta, että hän olisi voinut asua ystävättärensä luona, joka oli 22-vuotias. Ei käy. Tällä perusteella minut olisi otettu huostaan 15-vuotiaana, kun minä lähdin Taivalkoskelta Ouluun kouluun. Minä menin yksin, mutta tänä päivänä minä en saisi tehdä sitä. Tulisi joku kunnan täti ja sosiaaliviranomainen ja ottaisi minut huostaan. Minusta tämä meidän järjestelmämme on järjetön. Se on järjetön siinä suhteessa, että on annettu liikaa valtaa kunnallisille sosiaalityöntekijöille, ja sosiaalityöntekijät edellyttävät, että heille raportoidaan kaikki mahdolliset poikkeavuudet lasten käytöksessä niin koulussa kuin päiväkodeissakin. Kysymys on siitä, että lastensuojeluviranomaiset saattavat tehdä hyvinkin kohtalokkaita päätöksiä, ja kun nyt lastensuojelulaissa on tämä päätöksenteko muutettu hallinto-oikeuteen, joka ei edes kuuntele perheitä, ei kysele perheitä, ei kuuntele lasta, tekee päätökset pelkkien papereitten perusteella, niin siinä tuhoutuu moni hyvä perhe ihan turhaan.

Siksi jatkossa, herra puhemies, olen tehnytkin lakialoitteen siitä, että tämä päätös huostaanotosta tehdään käräjäoikeudessa, ei hallinto-oikeudessa. Se tulee myöhemmin keskusteltavaksi täällä.

Minna Sirnö /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin oikaisisin ed. Ukkolaa. Kaksi puoluesihteeriä ei todellakaan ole meidän päivähoitojärjestelmää, anteeksi vaan, arvoisa puhemies, luoneet, vaan meidän kaikille kuuluva päivähoito luotiin 1950-luvulla. Sitä olivat luomassa silloiset naispoliitikot ja kansanedustajat, eli kyllä tämä on ihan kansan syvistä riveistä lähtenyt.

Toinen asia on se, että en tiedä, minkälaisia lastensuojelupäätöksiä ed. Ukkola on ollut tekemässä, mutta valitettavasti tällä hetkellä viesti on sellainen, että äiti makaa suunnilleen ruumiina perheväkivallan uhrina, mutta siltikään, vaikka lapsista näkee, että jotakin on pielessä, tällä hetkellä päivähoidosta ei uskalleta tehdä juuri näitä lastensuojeluilmoituksia johtuen siitä, että pelätään juuri tätä itse asiassa ed. Ukkolankin hyvin mainitsemaa prosessia, jossa perhettä ei kunnioiteta. Mutta, kun kyseessä on kuitenkin lapset, toivoisin, että olisimme mieluummin ylivarovaisia kuin emme olisi varovaisia ollenkaan. (Puhemies: Minuutti!) Oletan, ettei edes ed. Ukkola tarkoittanut sitä, että lasten pitää kärsiä vain siksi, että lastensuojelulaki ei ehkä ole ed. Ukkolan mielestä oikea.

Esa Lahtela /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Ukkola on siinä oikeassa, jotta tässä huostaanottopäätöksessä on kyllä ongelmia ollut, mitä on itsellekin monta tapausta tullut eteen. Jotenkin tuntuu käsittämättömältä, jotta se on viety tuonne hallinto-oikeuteen, koska minusta kuitenkin käräjäoikeus on lähempänä niitä ihmisiä. Sinne käräjäoikeuksiin vaan pitää tehdä — toivon mukaan se teidän aloite menee läpi — sitten selväksi nämä pelisäännöt. Tietysti koulutusta ja asiantuntemusta siellä vaaditaan, koska käräjäoikeuden aikaisempi kuva on ollut vähän toisenlainen.

Mutta kannatan ehdottomasti tätä ajattelua, mitä ed. Ukkola nyt tämän huostaanoton osalta aikoo tehdä.

Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kiurulle olisin sanonut vaan sen, että kaikkihan me yritämme toimia — anteeksi ed. Sirnölle, ed. Kiuru on tuolla toisella puolen — lasten parhaaksi, niin päiväkodit kuin sosiaaliviranomaisetkin, mutta valitettavasti tulee sellaisia tapauksia, joissa sosiaaliviranomaiset ja lapset ja perheet ajautuvat ristiriitaan. Silloin kyllä häviää perhe aivan automaattisesti, kun tulee arvovaltakiista.

On totta, mitä ed. Sirnö sanoi, että on perheitä, joissa suurin piirtein vaimo makaa väkivallan uhrina, mutta on perheitä, joissa ei uskalleta hakea apua siksi — siis ihan oikeata kodinhoitoapua — kun pelätään, että joudutaan lastensuojeluviranomaisten kynsiin. Tämä on ihan tosiasia. Oulussa tiedän monta tapausta.

Minna Sirnö /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Uskon, että ed. Ukkolan huoli perheitten kohtalosta on aivan aito, mutta silti minua hämmästyttää, miksi ylipäätänsä jollakin perheellä olisi huoli siitä, että he joutuvat lastensuojeluviranomaisten kanssa tekemisiin. Eikö silloin siinä perheessä, jos tällainen huoli syntyy, saata olla myös ihan aihettakin huolestua?

Mutta olen samaa mieltä siitä, että tämä hallinto-oikeus ei ole oikea paikka käsitellä tätä asiaa, mutta valitettavasti muistaakseni Vanhasen ykköshallitus oli se hallitus, joka toi sellaisen esityksen tänne. Tietysti on toivottavaa, että ed. Ukkola, joka edustaa Vanhasen kakkoshallitusta, nyt sitten saa suurella äänivyöryllä oman esityksensä läpi. Täällä salissakin muistaakseni kyseistä esitystä jonkin verran vastustettiin, jos oikein muistan, siitä jopa kirjattiin lakivaliokunnassa, joka käsitteli aihetta aikoinaan, jonkin sortin ultimaatumeita. Eli olen ed. Lahtelan kanssa samaa mieltä, ja elän toivossa, että tämän tyyppinen lakimuutos saataisiin aikaan.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tähän lyhyeen puheenvuorooni sisältyy kannustus ja onnittelu. Itse asiassahan on kysymys siitä, että vihdoinkin päiväkotien ryhmäkoko saataisiin lakiin, jossa olisi myöskin suhdeluku, joka nyt on asetuksessa. Tämä puute on ollut ilmeinen. Se on ollut suuri poliittinen skaba täällä, että sitä ei ole aikaisemmin saatu aikaan. Jos ed. Alanko-Kahiluodolla olisi ollut riittävästi rohkeutta, jota hänelle jatkossa toivotan, hän olisi saanut minunkin nimeni tämän aloitteen alle, mutta rohkeus pyytää nimeä ei ollut riittävä.

Toisekseen minä haluan onnitella ed. Alanko-Kahiluotoa siitä, että hän on saanut kokoomuksen kansanedustajan allekirjoituksen. Täällä nimittäin lukee Merikukka Forsius.

Krista Kiuru /sd:

Arvoisa puhemies! Jokaisella lapsella on oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan valtioiden pitää auttaa vanhempia ja muita lapsille tärkeitä aikuisia niin, että he voivat tukea lapsen kehitystä. Lisäksi kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toiminnoissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Päivähoidon tehtävänä ei pitäisi ensisijaisesti olla vanhempien työssäkäynnin mahdollistaminen, vaan nimenomaan lapsen kehitystä tukeva laadukas varhaiskasvatus: kasvatus, opetus ja hoito.

Nykyään vallitsevat olot päiväkotimaailmassa eivät siis mahdollista tätä tasapuolisesti kaikille lapsille. Päivähoitoa varten on tehtävä vielä selkeämmät valtakunnalliset säädökset, jotka takaavat tasapuoliset olot lapsille kaikissa kunnissa. Laissa ja asetuksessa lasten päivähoidosta on vieläkin epäselviä ja tulkinnanvaraisia kohtia, joita tulisi selkeyttää. Käsittelyssä oleva lakialoite puuttuu niistä tärkeimpään, nimittäin päivähoitolakia ollaan uudistamassa, mutta edelleenkään ei olla puuttumassa suurimpaan yksittäiseen epäkohtaan eli ryhmäkokoihin. Tahdonkin siksi laittaa korteni kekoon ja ottaa kantaa tähän käsittelyssä olevaan lakialoitteeseen.

Nykylaissahan määritellään, kuinka monta lasta päivähoidossa saa olla kutakin hoito- ja kasvatustehtävissä toimivaa aikuista kohden. Kuitenkin näistä suhdeluvuista poikkeaminen mahdollistetaan tilapäisesti. Virallinen kanta on se, että eivät kunnat tietenkään säännönmukaisesti ja tietoisesti riko tätä asetusta. Lisäksi viranomaisten tehtävähän on valvoa, että päiväkodeissa noudatetaan juuri tätä asetusta. Kuitenkin tosiasiassa valvontaresurssit tuntuvat resursoidun juuri niin, että puuttuminen epäkohtiin on varsin vaikeaa, paikoitellen jopa mahdotonta. Erityisesti asetukseen piilotettu väljä ilmaisu johtaa siihen, että päiväkodeissa ilmaisua voidaan tulkita varsin omapäisesti. Monissa päiväkodeissa tämä lyhytaikaisuus on venynyt ajoittain jopa useiksi kuukausiksi. Päivähoitopaikat ovat usein ääriään myöten täynnä. Monissa päiväkodeissa riittää, että yhtenä ajankohtana päivästä lapsia on ryhmässä sallitun verran. Tästä kertoo myös Stakesin tutkimus, josta tässä salissa jo aikaisemmin puhuttiin.

Myös pelkkä suhdelukupohjainen henkilömitoitus on tulkinnanvarainen ja ongelmallinen. Tiukan ryhmäkohtaisen henkilömitoituksen avulla voitaisiin vähentää aikuisten päivittäistä vaihtuvuutta ja siitä johtuvaa levottomuutta. Päiväkotien ryhmäkoot tulisi määritellä sellaisiksi, että päiväkodin henkilökunnan olisi mahdollista toteuttaa laadukasta ja lasten yksilölliset kehitystarpeet huomioivaa varhaiskasvatusta. Päivähoitoasetuksessa säädetään myös, että päiväkotien hoito- ja kasvatushenkilöstöstä vähintään joka kolmannella tulee olla lastentarhanopettajan kelpoisuus. Mikäli kunnissa noudatetaan minimimitoitusta, pedagogisen osaamisen määrä jää liian pieneksi, etenkin kun lastentarhanopettajien tehtävissä saa toimia muukin kuin lastentarhanopettajan koulutuksen saanut henkilö. Odotan itse, että hallitus ryhtyy todellisiin toimenpiteisiin päivähoitolain arvioimiseksi, jotta päiväkotien ryhmäkoot saadaan kaikissa kunnissa sellaiselle tasolle, että päiväkodilla on edellytykset toimia lapsen yksilöllistä kehitystä tukevana, turvallisena kasvuympäristönä ja että lapset ovat tasa-arvoisessa asemassa riippumatta päiväkodista, lapsiryhmästä tai kunnasta.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tällä lakialoitteella on synnytetty varsin laaja, hyvä keskustelu tärkeästä teemasta. Aivan kuten pidän tärkeänä, että koulujen opetusryhmät eivät ole liian suuria, niin sama koskee päivähoitoa lasten päivähoitolaitoksissa. Toivon, että tämä aloite saa valiokuntakäsittelyssä huomion osakseen. Samalla toivon, että meillä kehitetään myös kaikkia muita vaihtoehtoja nimenomaan lasten kotona tapahtuvaa hoitoa, jossa autettaisiin sitä, että jompikumpi vanhemmista voisi jäädä kotiin hoitamaan lasta, silloin kun lapset ovat pienet. Toivon, että juuri tähän annettaisiin myös nykyistä paremmat mahdollisuudet.

Pauliina Viitamies /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä käsittelyssä oleva lakialoite on hyvä ja järkevä. Aikaisemmin kuuntelin ed. Sirnön puheenvuoroa aiheesta ja pitkälti olen samoilla linjoilla hänen kanssaan ja pohdiskelin aikaisemmin tätä asiaa samoilta lähtökohdilta. Tiedämme kaikki, että lasten pahoinvointi on lisääntynyt ja varhaislapsuuden merkitys lapsen tasapainoisen kehityksen kannalta on ymmärretty tänä päivänä paremmin kuin joskus aikaisemmin. Sen vuoksi liian suuret ryhmät niin päivähoidossa kuin perusopetuksessa ovat omiaan lisäämään lasten turvattomuutta ja oppimisvaikeuksia ja sitä kautta syrjäytymisriskiä yhteiskunnasta myöhemmin. Nämä asiat ovat niitä, joiden vuoksi meidän kaikkien täytyisi olla huolestuneita ja tehdä kaikkemme, jotta tämä hyvä lakialoite menisi eteenpäin.

Juha Hakola /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä on kiistatta sellainen lakialoite, joka on herättänyt täällä salissa hyvinkin laajan keskustelun. Yhdyn myös tämän asian tärkeyteen. On hyvin tärkeää, että lasten päivähoidosta keskustellaan ja erilaisia näkökantoja esitetään.

Mitä tulee sitten kokonaisuudessaan tähän lakialoitteeseen, on hyvin valitettavaa se, ettei ed. Alanko-Kahiluoto ennättänyt jäädä kuuntelemaan tätä keskustelua aloitteensa pohjalta. Lain tarkkarajaisuuden vaatimus ja sitä kautta se, että nämä kaikki esitetyt asiat olisivat toteuttamiskelpoisia, on yksi lainsäädännön peruskysymyksiä. Täällä ed. Lahtela viittasi pikkulintuihin ja siihen, että hallituksen esitys asiasta on tulossa. Hänellä on parempaa tietoa kenties siitä. Itse en ole tämän alan asiantuntija. En voi siihen ottaa kantaa, mutta totean näin, että on todellakin tärkeää ja toivottavaa, että hallituksen esitys tästä asiasta tulee ja näin voidaan sitten saattaa tämä koko asia sille kuuluvaan arvoon ja oikeaan formaattiin.

Aivan lopuksi totean, kun ed. Ukkola viittasi omassa puheenvuorossaan omaan aloitteeseensa siitä, että lasten kiireellinen huostaanotto tulisi ottaa käräjäoikeuksien hoidettavaksi: Se on myöskin tietyllä tavalla hyvin kannatettavaa. On tietysti otettava huomioon se, mitä pohditaan tällä hetkellä käräjäoikeuksien ruuhkautuneisuudesta ja muusta siihen liittyvästä. Aivan selvä on se, että käräjäoikeus on huomattavasti joustavampi kuin hallinto-oikeus näissä asioissa.