5) Hallituksen esitys metsätalouden rahoituslaiksi ja
laiksi tuloverolain muuttamisesta
Eero Lämsä /kesk(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Käyn läpi tässä nämä kaksi mietintöä keskeisimmiltä osin.
Ensinnä tämä rahoituslakia koskeva
asia elikkä ehdotus kestävän metsätalouden
rahoituslaista. Perusperiaatteiltaan ehdotus metsätalouden rahoituslaista
on pääosin voimassa olevan lain ja nykykäytännön
mukainen. Rahoitukseen ehdotetaan tehtäväksi muutamia
tarkistuksia. Keskeisimmät tarkistukset liittyvät
voimassa olevan lain nuoren metsän hoidon ja kunnostusojituksen
tukeen. Esityksen mukaan tukea kohdistettaisiin enemmän
taimikonhoitovaiheeseen. Kunnostusojituksen tuen sijaan ehdotetaan
suometsän hoidon tukea. Ympäristötukea
ehdotetaan muutettavaksi siten, että se entistä paremmin edistäisi
metsien monimuotoisuutta.
Kestävän metsätalouden rahoituksesta
annetun lain mukaisen toiminnan laajuus on viime vuosina perustunut
Kansallisessa metsäohjelmassa 2010 arvioituihin metsänhoito-
ja metsänparannustöiden suoritetarpeisiin yksityismetsien osalta.
Valtioneuvoston vuonna 1999 hyväksymä Kansallinen
metsäohjelma pyrki metsiin perustuvan kansallisen ja alueellisen
hyvinvoinnin lisäämiseen huolehtimalla metsien
taloudellisesta, ekologisesta ja sosiaalisesta kestävyydestä.
Kansallisen metsäohjelman tavoitteena on vuoteen 2010 mennessä lisätä kotimaisen
puun käyttöä 5—10 miljoonaa
kuutiometriä, kaksinkertaistaa puutuotteiden viennin arvo
ja huolehtia metsien hoidon ja metsätalouden ympäristönhoidon
korkeasta tasosta. Tavoitteena on myös energiapuun vuotuisen
käytön lisääminen 5 miljoonalla
kuutiometrillä.
Suomessa on vahva metsäklusteri. Sen synty ja kehitys
ovat perustuneet muun muassa metsäteollisuustuotteiden
kasvavaan kysyntään, laajentuvaan puuraaka-ainepohjaan
ja edistyneeseen tuotantoteknologiaan. Metsäklusterin osuus Suomen
bruttokansantuotteesta on lähes 10 prosenttia, teollisuuden
tuotannosta noin 30 prosenttia ja nettovientituloista lähes
40 prosenttia. Koko klusteri työllistää noin
200 000 henkilöä. Metsäklusterin
ytimessä ovat vahva metsäteollisuus ja kannattava
metsätalous.
Valiokunta kiinnittää myös huomiota
siihen, että metsien muu kuin puutuotannollinen merkitys
kasvaa maailmanlaajuisesti. Kasvihuoneilmiön hillinnässä metsät
ovat merkittävin kasvihuonekaasuja sitova nielu. Puuntuotannon
lisäksi metsien muut käyttömuodot ja
metsien luontoarvot ovat viime vuosina korostuneet metsien hoidossa
ja käytössä. Voimassa olevaan lakiin
sisältyvät säännökset
mahdollisuudesta myöntää yksityisille
maanomistajille ympäristötukea, rahoittaa metsäluonnon
hoitohankkeita, luonnonarvokauppaa ja yhteistoimintaverkostokokeiluhankkeita.
Näillä vapaaehtoisen suojelun keinoilla kannustetaan
metsänomistajia pitkäjänteisesti metsien
monimuotoisuuden turvaamiseen.
Kestävän metsätalouden rahoitusjärjestelmä on
moninainen. Noin 60 miljoonaa euroa jakaantuu noin 50 000
hankkeeseen. Yhdellä hankkeella voi vielä olla
useita edunsaajia ja maksutapahtumia. Tukijärjestelmän
pirstaleisuus vaikuttaa myös hallinnon resurssien määrään.
Noin 60 miljoonan euron tuesta toimijat käyttävät
noin 10 miljoonaa euroa töiden suunnitteluun ja 5 miljoonaa
euroa toteutusselvityksiin. Metsäkeskuksille nykyisen lain
toimeenpanosta aiheutuu noin 6 miljoonan euron kustannukset. Merkittävin
tekijä rahoitusjärjestelmän pirstaleisuudessa
on metsänomistajien suuri määrä ja
toimenpidekuvioiden pieni koko.
Valiokunta pitääkin erittäin tärkeänä sitä,
että esityksen keskeiseksi tavoitteeksi
on asetettu tukien vaikuttavuuden lisääminen.
Tässä yhteydessä valiokunta kiinnittää myös
huomiota siihen, että Kansallisen metsäohjelman
työtavoitteista ollaan joissakin työlajeissa jäljessä ja valtiontaloudelliset
lähtökohdat rajoittavat mahdollisuuksia lisätä rahoitusta.
Siten myös Kansallisen metsäohjelman työtavoitteiden
saavuttaminen edellyttää tukien vaikuttavuuden
lisäämistä, niin että niukoilla
resursseilla saadaan aikaan entistä enemmän hyvin
hoidettuja metsiä.
Esityksen tavoitteena on myös selkeyttää ja yksinkertaistaa
tukiehtoja. Valiokunta kiinnittääkin huomiota
siihen, että tukijärjestelmä on nykyään
monimutkainen ja yksityiskohtia on paljon. Järjestelmän
monimutkaisuus lisää hallinnollisia kustannuksia
ja heikentää vaikuttavuutta. Erityisesti metsänomistajien
on vaikeaa olla selvillä kulloinkin voimassa olevien tukiehtojen tarkasta
sisällöstä. Tukien vaikuttavuuden lisäämisen
kannalta valiokunta pitää välttämättömänä myös
sitä, että tukijärjestelmään
liittyvää hallinnollista työtä kevennetään
sekä toimijoiden että viranomaisten osalta.
Esityksessä on päädytty siihen, että tuella
kannustettaisiin maanomistajaa tekemään nuoren metsän
hoitotyö mutta työn tarkasta mittaamisesta luovuttaisiin.
Maanomistajille maksettaisiin euromääräinen
tuki, joka olisi porrastettu tukialueittain, ja siten tuen suuruudessa
olisi otettu huomioon valtion rahoituksen merkitys pitkävaikutteisten
investointien aikaansaamisessa eri puolilla maata. Nuoren metsän
hoidon tuen määrä ei olisi riippuvainen
siitä, tehtäisiinkö työ tilan omalla
vai ulkopuolisella työvoimalla. Hallinnollisesti tällainen
palkkiomalli tuen myöntämisessä on kaikkein
yksinkertaisin.
Arvoisa puhemies! Koska bioenergian laajeneva käyttö lisää energiapuun
markkinaehtoisuutta ja koska voimassa olevalla rahoitettavien kohteiden
määrittelyllä energiapuun korjuumäärien
on arvioitu vuosittain edelleen kasvavan, ei esityksessä ole
katsottu tarkoituksenmukaiseksi laajentaa energiapuun korjuun tuen
piiriä, mutta energiapuun korjuutuki ei olisi enää riippuvainen
siitä, onko taimikko tai muu metsänhoitokohde
rahoituskelpoinen. Uutena tuen myöntämisen rajoituksena
kuitenkin olisi, että energiapuun korjuutuki voitaisiin
myöntää vain kerran puuston kiertoajan
kuluessa.
Esityksen mukaan juurikäävän torjuntaan myönnettävän
tuen edellytyksenä olisi, että työ tehdään juurikäävän leviämisen riskialueella
kivennäismaalla
suoritettavan hakkuun yhteydessä toukokuun alun ja lokakuun
lopun välisenä aikana. Ehdotettu tuki eroaa sisällöltään
voimassa olevan lain mukaisesta tuesta siinä, ettei tukea
enää myönnettäisi mekaaniseen
juurikäävän torjuntaan eli kantojen nostoon.
Esityksen perusteluissa on todettu, että kantojen nosto
toteutetaan nykyisin pikemmin energiapuun keräämiseksi
kuin juurikäävän torjumiseksi. Kantojen nosto
on pääsääntöisesti
markkinalähtöistä, joten sille ei ole
tarkoituksenmukaista kohdistaa enää valtion tukea.
Esityksessä pyritään kannustamaan
yksityisiä maanomistajia aikaisempaa aktiivisemmin suometsän
hoitoon ja ojien kunnostukseen sekä näiden toimenpiteiden
yhteydessä riittävien vesiensuojelutoimenpiteiden
tekemiseen. Nykyisen kunnostusojituksen korvaisi uudessa laissa
suometsän hoidon tuki. Tuettavat toimenpiteet olisivat
samoja kuin nykyisin kunnostusojituksessa.
Arvoisa puhemies! Valiokuntaa keskustelutti myös tämä nimi,
kun se lähti siitä, että nimi on "Metsätalouden
rahoituslaki", ja kuitenkin valiokunta päätyi
siihen, että siihen lisätään
edelliseen lakiin viitaten kestävä-sana, elikkä tämän lain
nimi on "Kestävän metsätalouden rahoituslaki".
Tähän lakiin sisältyy yksi vastalause.
Arvoisa puhemies! Sitten muutama sana tästä toisesta
laista elikkä esityksestä laiksi metsäkeskuksista ja
Metsätalouden kehittämiskeskuksesta.
Tästä valiokunta toteaa, että maakunnallisella tasolla
toimivat 13 metsäkeskusta ja koko valtakunnassa toimiva
Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio muodostavat
metsätalouden edistämis- ja valvontaorganisaation.
Organisaation toiminta perustuu metsäkeskuksista ja metsätalouden
kehittämiskeskuksesta annettuun lakiin — jäljempänä metsäkeskuslaki — ja
se rahoitetaan merkittävältä osin valtion
talousarvioon vuosittain otettavalla määrärahalla.
Metsäkeskukset ja kehittämiskeskus ovat lakiin
perustuvia valtionapuorganisaatioita, ja ne luetaan niin sanottuun välilliseen
valtionhallintoon.
Metsäkeskukset ja kehittämiskeskus hoitavat metsien
kestävää hoitoa ja käyttöä,
niiden monimuotoisuuden säilyttämistä sekä yksityismetsätalouden
edistämistä koskevia tehtäviä.
Edistämistehtävien ohella metsäkeskukset
hoitavat eräitä yksityismetsätalouden
viranomaistehtäviä, minkä lisäksi
ne valvovat metsätaloutta koskevien lakien noudattamista
kaikkien metsänomistajien metsissä. Viranomaistehtävät
eivät kuulu kehittämiskeskuksen tehtäväalueeseen.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että kehittämiskeskus
ja metsäkeskukset eivät saa harjoittaa niiden
tarkoituksen toteuttamiseen kuulumatonta tai lakisääteisten
tehtävien hoidon vaarantavaa elinkeinotoimintaa.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että kehittämiskeskus
on metsätalouden kehittämis- ja asiantuntijaorganisaatio,
jonka tehtävänä on kehittää ja
koordinoida metsäkeskusten valtakunnallista yhteistoimintaa
sekä tuottaa palveluja metsäkeskuksille ja maa-
ja metsätalousministeriölle. Maa- ja metsätalousministeriö voi
antaa kehittämiskeskukselle metsäkeskusten ohjaustehtäviä muissa
kuin julkisen vallan käyttöä sisältävissä tehtävissä.
Viranomaistehtävät eivät jo edellä todetun
mukaisesti kuulu kehittämiskeskuksen tehtäväalueeseen.
Esityksen tavoitteena onkin saattaa metsäkeskusten
julkisen vallan käyttöä sisältävien
tehtävien hoitoa koskevat säännökset
vastaamaan perustuslain vaatimuksia. Esityksen perusteluissa on
todettu, että ongelmallisina perustuslain 124 §:n
kannalta voidaan pitää erityisesti omaisuudensuojaa
rajoittavien virallisten seuraamusten määräämistä ja
hallinnollisten pakkokeinojen käyttämistä koskevia
toimivaltuuksia, kuten metsälain mukaisen uhkasakon asettamista
ja käsittelykieltojen määräämistä.
Niihin saattaa liittyä merkittävää julkisen
vallan käyttämistä, mikä ei
olisi sopusoinnussa perustuslain vaatimusten kanssa.
Valiokunta tuo esiin sen esityksen perusteluissakin todetun,
että periaatteellisella tasolla metsäkeskukselle
kuuluvien julkisen vallan käyttöä sisältävien
tehtävien rahoitukseen saattaa liittyä ongelmia.
Valiokunta korostaakin sitä, että viranomaistehtävien
hoidon riippumattomuus ja puolueettomuus edellyttävät
näiden tehtävien hoidon rahoituksen turvaamista
siten, että viranomaistoiminnan riippumattomuus ja puolueettomuus
voidaan taata. Valiokunta kiinnittää huomiota
myös siihen, että viranomaistoiminta saa riittävästi
voimavaroja ja että siihen liittyy riittävä seuranta.
Tämä asia on tuotu tuossa mietinnössä kursivoidusti
esille.
Esityksen perustelujen mukaisesti valiokunta pitää tarpeellisena,
että metsäkeskuksille jäävien julkisen
vallan käyttöä sisältävien
tehtävien hoito eriytetään nykyistä selkeämmin muusta toiminnasta
tehtävien hoidon riippumattomuuden ja puolueettomuuden
turvaamiseksi. Sellaiset julkiset hallintotehtävät,
joihin sisältyy merkittävää julkisen
vallan käyttämistä, siirrettäisiin Maaseutuviraston
hoidettavaksi. Maaseutuvirasto tekisi niihin liittyvät
päätökset metsäkeskuksen tehtyä asiasta
esityksen.
Asiantuntijakuulemisen yhteydessä valiokunnalle on
tuotu esiin, että yleisen johtokuntien kokoonpanoa koskevan
käytännön mukaisesti myös metsäkeskusten
henkilöstöllä tulisi olla oma edustuksensa
kaikkien metsäkeskusten johtokunnissa. Valiokunta toteaa,
että metsäkeskusten johtokuntien kokoonpanoa koskevat
kysymykset eivät ole esillä nyt kysymyksessä olevassa
hallituksen esityksessä. Valiokunta pitää kuitenkin
tarpeellisena, että metsäkeskusten johtokuntien
kokoonpanoon tältäkin osin liittyvät
kehittämistarpeet selvitetään ja että tarvittaessa eduskunnalle
annetaan lainsäädännön muuttamiseksi
asiaa koskeva hallituksen esitys.
Arvoisa puhemies! Tämä esitys on yksimielinen,
ja haluan tässä yhteydessä osoittaa valiokunnan
jäsenille kiitokset aktiivisesta osallistumisesta näitten
lakien käsittelyyn. Nämä eivät
olleet ihan helppoja asioita valiokunnalle, mutta hyvän
asiantuntijakuulemisen ja hyvän yleiskeskustelun ja asioihin
paneutumisen johdosta saatiin minusta varsin hyvät mietinnöt
aikaan.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Metsätalouden rahoituslain säätäminen
vastaamaan uuden perustuslain vaatimuksia on perusteltua, ja siinä on
onnistuttu. Tavoitteet tukien vaikuttavuuden lisäämiseksi,
tukiehtojen selkeyttämiseksi ja tukiin liittyvän
hallinnollisen työn keventämiseksi ovat kannatettavia.
Lainsäädännöllisiä keinoja
näiden hyvien tavoitteiden saavuttamiseksi on käytetty
monipuolisesti.
Rahoituksen painopisteen siirtäminen nuoren metsän
harvennuksesta taimikon hoitoon on metsien tulevan kehityksen ja
tukien vaikuttavuuden kannalta tarkoituksenmukaista. Nuoren metsän hoidossa
siirtyminen niin sanottuun palkkiomalliin ja selkeisiin, ennalta
tiedossa oleviin tukimääriin on metsänomistajien
ja hallinnon kannalta hyvä ratkaisu. Tämä lisää myös
tukien käytön läpinäkyvyyttä,
samoin kuin energiapoliittisten tukien selkeä erillisyys.
Pystykarsinnan, pellon metsityksen ja juurikäävän mekaanisen
torjunnan poistaminen rahoitettavista työlajeista lisää koko
metsätalouden rahoitusjärjestelmän uskottavuutta
ja vähentää ongelmia rahoitettavien töiden
laadussa. Työlajien vähentämisellä on
järkeistävä vaikutus myös hallinnon
voimavarojen suuntaamiseen. Samaa tavoitetta palvelee myös
maa- ja metsätalousvaliokunnan esittämä lisäys,
että yhteishankkeissa tuki voidaan maksaa myös
osakkaiden valitsemalle asiamiehelle.
Hallituksen esityksessä niin sanotun metsäkeskuslain
muuttamiseksi keskeisenä tavoitteena on saattaa metsäkeskusten
julkisen vallan käyttöä sisältävien
tehtävien hoitoa koskevat säännökset
vastaamaan uuden perustuslain vaatimuksia. Merkittävää julkisen
vallan käyttöä sisältävien
tehtävien siirtäminen perustuslain 124 §:n
mukaisesti viranomaiselle on perusteltua. Toukokuun alussa toimintansa
aloittava Maaseutuvirasto lienee tässä tapauksessa
paras vaihtoehto viranomaiseksi.
Muut julkisen vallan käyttöä sisältävät
tehtävät on tarkoitus eriyttää metsäkeskusten
sisällä vielä nykyistä selvemmin.
Viranomaistehtävien yksikön, kuten maa- ja metsätalousvaliokunta
nimeksi esittää, perustaminen metsäkeskuksiin
ja viranomaisjohtajan toimivaltuuksien tarkistaminen takaavat metsäviranomaisen
toiminnan puolueettomuuden ja riippumattomuuden. Muutokset ovat
johdonmukaista jatkoa niille muutoksille, joita metsäkeskuksissa
on tehty säädöspohjaisesti ja paljolti
myös vapaaehtoisilla ratkaisuilla. Metsätalouden
edistämis- ja valvontatoiminnan tarkoituksenmukainen toteuttaminen
samassa metsäkeskusorganisaatiossa on jatkossakin yksi Suomen
metsätalouden ainutlaatuinen vahvuus.
Arvoisa puhemies! Ehdotettujen lakimuutosten voimaantulo turvaa
osaltaan metsäkeskusten työrauhan, jota ne tarvitsevat
vastatessaan muun muassa metsäalan tulevaisuuden katsauksessa esille
nostettuihin haasteisiin. Edellytykset tehokkaan ja vaikuttavan
metsätalouden harjoittamiselle ovat esitettyjen muutosten
jälkeen lainsäädännön
osalta hyvässä kunnossa.
Kansallisen metsäohjelman ja esitettyjen muutosten
toteuttaminen vaativat riittäviä resursseja. Myös
metsähallinnon muu tehostaminen, sähköisten
palvelujärjestelmien käytön lisääminen
ja metsäkeskusten palkkausjärjestelmän
uudistaminen edellyttävät metsäkeskusten
toiminta- ja kehittämisvoimavarojen riittävää turvaamista
myös tulevina vuosina.
Matti Kauppila /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Lakiehdotuksen tavoitteena on kestävän puuntuotannon
turvaaminen. Sääntelyn taustalla on ilmaston lämpenemisestä aiheutuvien
päästöjen hillintä. Kun metsien
hoito muodostuu yksityisille metsänomistajille kalliiksi
yhden sukupolven aikana odotettavissa olevaan hyötyyn nähden
ja koska metsänhoitotyöt ovat usein kannattamattomia
markkinoiden, tekniikan tai tuotantotapojen kehittymättömyyden
vuoksi, esityksessä ehdotettu tuki edistää järkevää metsänhoitoa.
Tässä mielessä lakiehdotuksessa tarkoitettu tuki
on mielestäni lähtökohtaisesti tarkoituksenmukainen
keino lain tavoitteiden edistämiseksi. Kestävän
metsätalouden rahoituslain yksityiskohdissa tulisi kantaa
huolta siitä, että myönnettävät
tuet kohdentuvat lain tavoitteiden mukaisesti eivätkä ohjaa
toimintaa epäedullisiin kohteisiin tai epätarkoituksenmukaiseen
toimintaan.
Esityksessä annetussa ympäristövaliokunnan lausunnossa
kiinnitetään aiheellisesti huomiota ilmastonmuutoksen
ja metsien lajiston monimuotoisuuden turvaamisen väliseen
suhteeseen. Ympäristövaliokunta toteaa, että huomioon
on otettava erityisesti ilmastonmuutos, joka aiheuttaa ekosysteemi-
ja lajitasolla huomattavia muutoksia. Monimuotoisuuden turvaamisen
verkoston on mahdollistettava lajien liikkuminen elinalueelta toiselle.
Pitämällä talousmetsät hyvässä kasvukunnossa,
geneettisesti monimuotoisina ja terveinä varaudutaan parhaiten
ilmastonmuutoksen vaikutuksiin metsätalouteen. Huomiota
on jatkossa kiinnitettävä yhä enemmän
myös mahdollisuuksiin vähentää hiilidioksidipäästöjä korvaamalla
fossiilisten polttoaineiden käyttöä metsäenergialla,
sitomalla hiiltä puutuoteteollisuuden tuotteisiin sekä huomioimalla
yleensä metsien merkitys hiilinieluina.
Metsätalouden suhdetta ilmastopolitiikkaan tulisikin
käsitellä hallituksessa hallituksen esitystä perusteellisemmin.
Tuen maksaminen euromääräisenä ja
palkkiomuotoisena ei huomioi kohteessa suoritettavan työn
määrää. Esitys toteutettuna
johtaa siihen, että laki ei kannusta valitsemaan toimenpiteiden
kohteiksi nuoria metsiä, jotka kipeimmin tarvitsisivat
harvennusta. Koska entistä useammat metsänomistajat
joutuvat turvautumaan metsätöissään
ulkopuoliseen työvoimaan, valtion tuen määrä tulisi
porrastaa työlajin tai kohteen vaatiman työmäärän
ja työn toteuttamisen kustannusten perusteella. Hallituksen
esittämässä muodossa ehdotus merkitsee tuen
ohjautumista kohteisiin, joissa ei ole välttämättä lainkaan
metsähoidollisten toimien tarvetta. Valtion varoista maksettavien
tukien määräytymisperusteiden tulisi
myös osaltaan vahvistaa sitä, että alalla
noudatettaisiin lainsäädännössä työnantajille
asetettuja velvoitteita käytettäessä ulkopuolista
työvoimaa. Muun muassa tilaajavastuu tulee ottaa tuen myöntämisehtoihin.
Ehdotan 1. lakiesitykseen metsätalouden rahoituslaiksi
seuraaviin kohtiin yksityiskohtaisia muutoksia, jotka luettelen
pykälittäin tässä, huomenna
sitten ilmeisesti on äänestykset: 4 §:ään "Tuensaajat",
5 §:ään "Tuen myöntämisen
yleiset edellytykset", 7 §:ään "Suunnitelma
ja toteutusselvitys", 10 §:ään "Nuoren
metsän hoito", 14 §:ään "Energiapuun
korjuu", 15 §:ään "Energiapuun haketus"
ja sitten 19 §:ään "Juurikäävän torjunta".
Nämä lakimuutosesitykset löytyvät vastalauseesta.
Seppo Lahtela /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Maa- ja metsätalousvaliokunta
on saanut kaksi merkittävää mietintöä valmiiksi:
mietintö hallituksen esityksestä metsätalouden
rahoituslaiksi ja toinen mietintö metsäkeskuksista
ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta ja niitä koskevien
lakien muuttamisesta, niihin liittyvistä sisällöistä.
Voi todeta, kun asiantuntijalistaa katsoo, että paljon
on ollut kuultavaa ja hyvin on kuultu ja hyvin varmasti tämä asia
ymmärrettykin. Tämä metsätalouden
rahoituslaki lähtee liikkeelle tästä:
"Tukien myöntämiseen, maksamiseen, valvontaan
ja muihin vastaaviin seikkoihin liittyviin menettelyihin sovellettaisiin
ehdotetun lain lisäksi myös valtionavustuslakia."
Tässä voidaan nähdä, että se
tavoite, että saadaan aikaan vaikuttavuutta ja selkeyttä ja
tukien yksinkertaistamista, on tässä mietinnössä varmaan
aika hyvin selvinnyt. Se on varmaan selvinnyt ja yksinkertaistunut
jo myöskin siinä, mikä hallituksen esitys
on ollut olemassa.
Metsällä on merkittävä yhteiskunnallinen
asema Suomessa taloudellisessa mielessä, on myöskin
muuta asemaa kuin talous, mutta erityisesti taloudellisessa mielessä.
Täällä mietinnössä todetaan,
että vuotuinen kasvu on viimeisimpien arvioitten mukaan
97 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Kun hakkuukertymä on
ollut 1995—1999 keskimäärin 58 miljoonaa
kuutiometriä vuodessa ja 2000-luvulla kertymä on
ollut yli 60 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, voidaan todeta,
että tällä, mikä lähtee
sieltä kannolta liikkeelle, on merkittävä osuus
tästä Suomen kansantaloudesta, kun se ketjuuntuu
koko klusterin kautta mitä moninaisimpiin portaisiin, niin
maaseutukylään kuin myöskin tänne
Pääkaupunkiseudulle ja Helsinkiin.
Valiokunta toteaa myöskin: "- - puuntuotannon lisäksi
metsien muut käyttömuodot ja metsien luontoarvot
ovat viime vuosina korostuneet metsien hoidossa ja käytössä."
Tämä on minusta merkittävä arvio,
jonka valiokunta on tänne kirjoittanut ja mietinnössään
huomioinut.
Rouva puhemies! Seuraava ei liity suoraan tähän
lakiin eikä mietintöön, mutta tähän
on helppo jatkaa, että tätä monimuotoisuutta
ja muuta käyttöä tulevaisuudessa pahimpana
uhkana vaarantavat joittenkin hallituspiirien tavoitteet kiinteistöveron
ulottamiseksi maa- ja metsätalousmaahan, jolloin jokamiehenoikeus
ja sitä kautta olevat luontoarvot mielestäni tulevat
varsin kyseenalaisiksi ja myöskin tulee pohdittavaksi,
voivatko ne näin toteutua tai olla. Ainakin metsästyskäytön,
missä metsätalousmaat ovat nyt suurin piirtein
ilmaiseksi olemassa, se romuttaa täysin tarkkaan. Sen osalta
tämmöistä ilmaiskäyttöä,
niin kuin nyt on olemassa, ei sen jälkeen tule olemaan.
Tässä on erinomaisen hyvä mietintö,
ja tämähän liittyy pitkälti
siihen sisältöön, että vanha, vastaava
laki lähti siitä, että pilalle mennyttä metsää lain
perusteella korjattiin ja kunnostettiin, mutta tässä nyt
lähdetään siitä, että pyritään kunnostamaan
ja hoitamaan se aikaisemmin, ennen kuin se on pilalle mennyt. Tässä on
ainutlaatuinen maailmankäsitys, mikä on muuttunut
uuteen uskoon, ja tätä suurella tyytyväisyydellä tervehdin.
Näen, että siinä on nähty täällä virkamiesportaassa
mitä parhainta maailman eteenpäinmenoa.
Rouva puhemies! Tästä laista metsäkeskuksista
ja metsätalouden kehittämiskeskuksista: Täällä on
erittäin hyvät asiat ja hyvä pohja olemassa, hyvä sisältö.
Mutta miten se sitten toimii ja kuinka tämä työväki,
työvoima, on laitettavissa niin, että se toimii
joustavasti ja riittävästi sitä on sinne
saatavissa, kun tämä kuitenkin vähän
saman metsäkeskuksen sisällä on olemassakin,
vaikka Maaseutuvirasto tätä ohjaa ja hallinnoi
tätä viranomaispuolta? Tiukkahan tämä arvio
on siitä olemassa, että jos viranomaispuolelta
puuttuu tekijöitä — tällä toisella
puolella niitä on olemassa — niin tämän
mietinnön ja sen hengen mukaan ei samoja työntekijöitä enää voida
käyttää.
Toivon, että käytännön järki
kuitenkin sanelee semmoisen mahdollisuuden, että näin
jyrkkää arviota ei sitten siinä asiassa
tulisi, kun tätä käytännön
elämään sovelletaan. Tässä pitäisi kuitenkin
tähän suomalaiseen virkamieheen, mitä kaikki
metsäkeskuksen työväki nykyiselläänkin
on olemassa, sen verran luottaa, että kyllä tämä lain
henki ja soveltaminen oikein toteutuu, vaikka siellä niin
sanottua lainatyövoimaa käytettäisiinkin.
Erityisesti toivon vuokraus- ja lainatyövoiman osalta saman
viraston sisällä, (Puhemies koputtaa) ettei tätä jyrkästi
tulkita siinä vaiheessa, kun tätä käytännössä sovelletaan.
Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.
Pertti Hemmilä /kok:
Arvoisa puhemies! Nyt käsiteltävänä oleva
metsätalouden rahoituslain uudistus lähtee siitä,
että tarkoitus on yksinkertaistaa tukijärjestelmää,
nimenomaan metsätalouden rahoitustukijärjestelmää,
kevennetään hallintoa, ja kuitenkin on tarkoitus
saavuttaa keskeinen tavoite: bioenergian käytön
lisääminen.
Hallinnon yksinkertaistaminen suuntaa rahoitustukivaroja itse
metsäenergian korjuuseen, ei niinkään
papereihin ja selvityksiin, kuten on tänä päivänä asianlaita.
Tämän lakiehdotuksen lähtökohta
on se, että nykyisistä kahdeksasta työlajista
siirrytään kahteen työlajiin, ja tässä kohtaa
hallituksen esitys on kyllä hyvin perusteltu.
Valtiovallan tavoitteena on viime vuosina jatkuvasti ollut kotimaisen
bioenergian käytön lisääminen.
Tämä tavoite sisältyy kansalliseen metsäohjelmaan
ja sen tarkistukseen liittyvään metsäsektorin
tulevaisuuskatsaukseen. Tavoite sisältyy myös
viidennen ydinvoimalayksikön rakentamispäätökseen
liittyvään uusiutuvan energian edistämisohjelmaan
vuosille 2003—2007. Sekä myös pääministeri
Matti Vanhasen hallituksen ohjelmaan, maa- ja metsätalousministeriön
hallinnonalan toiminta- ja taloussuunnitelmaan vuosille 2005—2008
ja hallituksen energia- ja ilmastopoliittiseen selontekoon, joka
täällä eduskunnassa viime vuonna on yksimielisesti hyväksytty.
Valitettavasti suoranaisesti tähän lakiehdotukseen
ei ollut kuitenkaan sisällytetty kotimaisen bioenergian
lisäämistä.
Rouva puhemies! Nykyisen rahoituslain mukaan kotimaisen
metsäenergian käyttöä edistetään
vain, jos metsäenergian tuotantoon tarkoitettu puuaines
luovutetaan energiakäyttöön. Kuitenkin
omassa taloudessakin käytettävä metsäenergia
on mitä tärkein uusiutuvan energian lähde.
Tässä hallituksen esityksessä, sen perusteluissa,
todettiin myöskin noin kiertäen, kaartaen, viidennen
ydinvoimalayksikön rakentamiseen liittyvä valtioneuvoston
periaatepäätös, jossa korostettiin biomassan
käytön edistämistä. Tämän
linjauksen perusteella valtion tukea tulee myöntää myös
sellaisen metsäenergian korjuuseen ja haketukseen, joka
käytetään maanomistajan omassa lämpötaloudessa.
Arvoisa puhemies! Tässä kohtaa ilmeisesti
valiokunnan keskuudessa vallitsikin kaikkein suurin näkemysero.
Itse edustin sitä kantaa valiokunnassa, että tämä lakiesityksen
14 § tältä kohtaa, joka koskee energiapuun
korjuuta, olisi pitänyt muuttaa niin, että energiapuun
osalta korjuutukea olisi voitu myöntää energiakäyttöön
tulevalle puuainekselle. Nyt hallituksen esitys ja myöskin
valiokunnan lopulta hyväksymä kanta on se, että edelleenkin
vain energiakäyttöön luovutetulle puulle
voidaan tämä tuki myöntää. Tämä jonkun
verran edelleenkin ylläpitää turhaa byrokratiaa
ja turhaa paperisotaa, kun joudutaan mittaus- ja luovutustodistuksia
tekemään.
Rouva puhemies! Kuitenkin kokonaisuus on tässä esityksessä niin
hyvä, että itsekään en sitten
valiokuntavaiheessa tehnyt enkä myöskään täällä salissa
tee muutosehdotuksia. Tämän uuden lain kanssa
varmasti pärjätään käytännössä paljon
paremmin kuin nykyisin voimassa olevan kestävän
metsätalouden rahoituksesta annetun lain kanssa.
Vielä tässä haluan lopuksi todeta,
että kun tästä Kemerasta eli kestävän
metsätalouden rahoituslaista on tullut suorastaan käsite
sekä metsänomistajien että metsäammattilaisten
keskuudessa, niin nyt valiokunta päätti, että Kemera-käsite jatkukoon
tästä eteenkin päin, ja näin
ollen sana "kestävä" lisättiin tähän
lain nimikkeeseen mukaan, joten edelleenkin puhutaan tulevaisuudessakin
Kemerasta. Tämä selkeyttää varmasti
käytäntöjä tuolla itse metsässä.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Hallituksen käsiteltävät
esitykset ja maa- ja metsätalousvaliokunnan asianomaiset
mietinnöt ovat hyvä pohja käytävälle
keskustelulle, ja näissä on todella tajuttu kaikkein
olennaisin erittäin tärkeissä asioissa.
Metsä on suomalaisen hyvinvoinnin vahva, kestävä perusta,
jolla on myös aina edellytykset uudistumiseen ja säilymiseen. Sen
takia on aivan oikein, että kiinnitetään
huomiota erityisesti nuoren metsän hoitoon, että Kemera,
kestävän metsätalouden rahoitus, on myös tulevaisuuden
todellisuudessa sana, joka toimii. Nämä ovat perusasioita.
Vanhastaan on sanottu kauan sitten jo koulujen oppikirjoissa,
kuinka metsä on kansantalouden perusta. Puun jalostaminen
eri muodoissaan moninkertaistaa metsän arvon. Riippuen
jalostusasteesta voidaan päästä erilaisiin
lukemiin, esimerkiksi viiteentoista kertoimena, kun puhutaan jalostetun
puun arvosta meidän kansantaloudellemme.
Aivan oikein on tänä aikana puhuttu myös energiapuusta,
uusiutuvasta bioenergiasta. Metsät ovat siinäkin
selkäranka, joka kestää. On aivan hyvä,
että meillä metsät kasvavat enemmän kuin
hakataan, mutta meillä on hakkuumahtoa, joka tulisi hyödyntää.
Tällä hetkellä on jo ollut selkeitä merkkejä puun
Venäjän tuonnin ehtymisestä, ehkä tulevaisuudessa
tyrehtymisestä. Silloin pitää löytää ne
keinot, joilla saadaan positiivisilla keinoilla kotimainen puu markkinoille, metsänomistajat
kiinnostumaan puun myynnistä.
Eräs jarru, joka tällä hetkellä jarruttaa
metsien käyttöä ja puuraaka-aineen saatavuutta,
on kaksinkertainen verotus myyntitulossa. Aikoinaan on maksettu
pinta-alavero, nyt sitten menee pääomavero myytävästä puusta.
Ja riippumatta siitä, kummassa järjestelmässä hyvänsä tuo
kolmentoista vuoden lyhyt siirtymäkausi on sitten ollut, pinta-alaverossa
vai myyntituloverossa, niin todellisuudessa päätehakkuupuusta
maksetaan lähes kaksinkertainen vero kummassakin tapauksessa.
Asian korjaamisesta olen esittänyt kahta lakialoitetta,
joilla haluan eliminoida tuon kaksinkertaisen verotuksen ja poistaa
tuon metsien käyttöä jarruttavan tulpan.
Samoin olen tehnyt lakialoitteen myös energiakäyttöön
menevän puun myyntiveron vapautuksesta. Sillä osaltaan
edistettäisiin myös energiakäyttöä,
kuten myös arvonlisäveron poistamisesta niiltä loppukäyttäjiltä,
jotka ostavat halkoja tai muuta puuperäistä polttoainetta.
Esimerkiksi omakotitalon asuja, joka ostaa halkoja, maksaa arvonlisäveron,
mutta ei enää saa sitä vähennettyä mistään.
Näillä tällaisilla veropoliittisilla
ratkaisuilla voitaisiin edistää metsien vielä tehokkaampaa
käyttöä.
Ilman muuta selvää on, että kielteinen
ajatuskin on mahdollinen kiinteistövero metsä-
ja maatalousmaalle. Tämmöisiä ajatuksia
ei varmasti kukaan järkevä ihminen ajattele.
Hoidetut metsät ovat myös paras hiilinielu
ilmastokysymyksen kannalta, hoidetut talousmetsät, ne nimenomaan.
Perintöveron poisto myös metsäomaisuudelta
on perusteltua. Tuon veron takia liian usein joudutaan hakkaamaan
keskenkasvuista metsää vastoin metsänhoidon
järkeviä periaatteita, eikä kyse voi
olla kansantalouden edusta.
Arvoisa puhemies! Toivon, että jos myös veroratkaisuilla
halutaan edistää metsien hoitoa, tämä mahdollisuus
otetaan myös käyttöön, aivan kuten
nyt käsiteltävinä olevissa hallituksen
esityksissä ja mietinnöissä on löydetty
monia positiivisia ratkaisuja. Metsät ovat Suomen talouden kestävä perusta
jatkossakin.
Hannu Hoskonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Nyt käsittelyssä oleva
kestävän metsätalouden rahoituslakiuudistus
on mielestäni erittäin ajankohtainen ja oikeastaan
vielä parhaaseen aikaan sattuva ja erittäin tärkeä.
Metsänomistajien rakenne muuttuu nopeaa vauhtia. On
uhkana, että Suomesta tulee lähivuosina, lähivuosikymmeninä,
niin sanottu perikuntametsätalous, joka tarkoittaa sitä,
että omistajat eivät olekaan enää yksi
henkilö vaan iso osa ihmisiä, joilla on yhteinen
intressi hoitaa metsää. Se intressi voi olla monasti
erittäin moninainen ja monitahoinen, joskus jopa erittäin
vaikea hallita.
Yksityismetsiä Suomessa on 21 miljoonaa hehtaaria,
joita tämä laki siis koskee. Noin 300 000
metsänomistajaa ovat hakemassa tämän kestävän
metsätalouden rahoituslain mukaisia avustuksia, ja on tärkeää,
että tämä laki pyrkii mahdollisimman
hyvään virtaviivaisuuteen vähentäen
byrokratiaa ja tuoden mahdollisimman monta euroa sinne oikeaan kohteeseen
eli metsään.
Metsien kasvu on määrätietoisella
hoidolla saatu sotien jälkeen nousemaan noin 50 miljoonan
kiintokuutiometrin tasosta 97 miljoonaan mottiin, mikä osoittaa
erittäin hyvin sen, että tähän
asti metsissä tehty työ on ollut erittäin
onnistunutta ja tuottoisaa. Se on myös Suomen kansantalouden
kannalta se selkäranka, jonka varaan tämä kansakunta
voi tulevaisuuttaan rakentaa luottavaisin mielin.
Kuten, arvoisa rouva puhemies, totesin, se välttämättömyys,
mikä tässä lakiuudistuksessa toteutuu,
on byrokratian vähentäminen. Pidän sitä erittäin
arvokkaana, koska tämän päivän Suomen
valtion budjetin kohdalla on puhuttu yhä enemmän
siitä, että rahaa tulee suunnata juuri sinne,
missä rahaa tarvitaan, ja metsälain, kestävän
metsätalouden rahoituslain yhteydessä sitä tarvitaan
nimenomaan metsissä. Pidän siltä osin uudistusta
erittäin onnistuneena.
Toinen painopisteen muutos on ollut se, että rahaa
suunnataan yhä enemmän taimikon ja suometsien
hoitoon. Se on erittäin tärkeää.
Molemmat painopisteet ovat erittäin tärkeitä,
koska taimikon ensimmäinen hoito siinä vaiheessa,
kun taimikko on pieni, on erittäin tärkeä hoitovaihe nimenomaan
niin, että se luo sen pohjan, jolla tulevan metsän
hyvä kunto ja hyvä metsän kasvu luodaan.
Suometsiä Suomessa on noin 5 miljoonaa hehtaaria, ja
on aivan oikein, että nyt rahaa suunnataan niihin metsiin,
jotka on suometsien hoidolla saatu aikaan. Ojittamalla on suoritettu
aikaisemminkin metsien lannoituksia ja taimikon hoitoja. Nyt nämä metsät
ovat varttuneet ensimmäiseen hakkuuseen, ensiharvennusvaiheeseen,
ja on tärkeää, että sinne suunnataan
varoja, jotta se puusato saadaan sieltä talteen, nimenomaan
varmistetaan suometsien tuleva hyvä kehitys.
Uudistus noudattaa kansallisen metsäohjelman mukaisia
tavoitteita. Tavoitteena on lisätä puun omaa käyttöä Suomessa,
metsäteollisuuden käyttämän
puun käyttöä 5—10 miljoonaa kiintokuutiometriä vuoteen
2010 mennessä. Pitää huomioida se, että puun
tuonti Suomessa on tällä hetkellä noin
20 miljoonaa kuutiometriä, joka mielestäni on
aivan järkyttävän suuri luku, koska Suomessa
jää joka vuosi metsään enemmän
kuin 10 miljoonaa kuutiota puuta hakkaamatta. Meillä olisi
varaa lisätä se yksi 10 miljoonaa kuutiota kotimaisia
hakkuita vaikka välittömästi. Siksi on
suuri kansantaloudellinen vahinko, että tuonnin varassa
näin pitkälti eletään, ja tämä koskettaa
erikoisesti Itä-Suomea, jossa Venäjän
tuonti nimenomaan vähentää kotimaisen puun
käyttöä.
Energiapuun käyttöä on tarkoitus
lisätä 5 miljoonaa kiintokuutiometriä tämän
lain avulla. Sekin tavoite on erittäin hyvin linjassa myös
Kansallisen metsäohjelman kanssa, mutta myös nykyisen
ilmastonsuojelun ja hiilidioksidipäästöjen
vähentämisen kannalta. Pidän tätä viime
mainittua tavoitetta erittäin tärkeänä.
Se luo uutta pohjaa metsien yhä paremmalle käytölle.
Kun nyt Kansallista metsäohjelmaa uudistetaan vuoden
2007 lopulla, valtioneuvosto tekee päätöksen
uudesta Kansallisen metsäohjelman päivittämisestä aina
vuoteen 2015 saakka. On tärkeää, että se
päivitys tehdään niin, että siinä nimenomaan
korostetaan hakkuiden lisäämistä, hoidon
lisäämistä ja ennen kaikkea sitä,
että valtio kantaa siinä vastuunsa metsien hoidon
hyvästä tasosta antamalla riittävät
määrärahat vuosittaisissa budjeteissaan
tämän lain toteuttamiseen.
Nykyinen taso, 65 miljoonaa euroa, tulee nostaa ihan reilusti
tuonne 75 miljoonan tasoon, tukeehan se samalla myös työllisyyttä,
koska metsistä saatava työ on nimenomaan siellä työtä, missä muutoin
on työstä pulaa, nimenomaan juuri siinä osassa
Suomea, jossa tällä hetkellä ihmetellään,
mistä uutta työtä saataisiin.
Sitten, arvoisa rouva puhemies, Kemera-laista vielä muutama
huomio. Kun katsotaan metsäteollisuuden tuotteen arvoa
viennin arvosta, metsäteollisuuden tuotteet kattavat noin
20 prosenttia, teollisuuden tuotannosta 30 prosenttia, mutta nettoviennin
arvosta jopa 40 prosenttia. Se osoittaa parhaiten sen, miten arvokasta
suomalainen metsä suomalaiselle teollisuudelle on ja suomalaiselle
kansantaloudelle nimenomaan.
Hakkuiden lisäys on myös tarpeen sen takia, että varmistetaan
tulevaisuudessa nuorten metsien kasvu järeäksi
tukkipuuksi. Ilman tätä ensimmäistä harvennusta
tämä kehitys jää syntymättä, ja
silloin syntyy valtava kansantaloudellinen vahinko. Aikaisemmin
annetut panostukset metsien hoitoon valuvat hukkaan laiminlyömällä ensimmäinen
hakkuu.
Metsäsuunnitelman pakko poistuu myös. Pidän
tätä uudistusta tärkeänä,
koska nykyaikaisella tekniikalla, tietotekniikalla ja ilmakuvilla pystytään
tämä metsätaloussuunnitelman puute korjaamaan
ihan nopeasti ja nimenomaan niin, että saadaan yhä tarkempia
metsäsuunnitelmia, jotka palvelevat pitkälle tulevaisuuteen,
eikä uudistamistarvetta ole joka vuosi, koska digitekniikalla
suunnitelmaa voidaan päivittää joka kerta,
kun metsässä käydään.
Ennen metsäsuunnitelma antoi 10 prosentin lisän
avustukseen, metsien hoidon avustukseen, mutta onneksi tämä nyt
poistuu ja saadaan virtaviivainen ratkaisu tästäkin.
Nuoren metsän hoidon yksi uudistus on myös, että nuoren
metsän hoitoavustuksen suuruus ei ole enää riippuvainen
siitä, tekeekö metsänhoitotyön
metsänomistaja itse vai teetetäänkö se palkkatyönä metsurilla.
Maa on jaettu kolmeen vyöhykkeeseen, jonka mukaan avustuksen
voi helposti katsoa suoraan opasvihkosesta, eikä tarvitse
olla sen monimutkaisempaa laskentavälinettä. Tämä on äärimmäisen
hyvä uudistus, koska se helpottaa metsänomistajan
tiedonsaantia, miten metsänhoito hänelle tuo etua
siitä, että omaa metsää hoitaa
kunnolla, ja nimenomaan ei tarvitse laskea monimutkaisilla keinoilla
avustussummaa.
Bioenergian tarvetta palvelee se, että voidaan myöntää myös
haketustukea, ja on äärimmäisen hyvä asia,
että kun haketustukea myönnetään,
se tulee myös sellaisille kohteille, joille aiemmin ei annettu
mielellään haketustukea ollenkaan eikä myöskään
varsinkaan sitten nuoren metsän hoitotukea, mikä nykyisin
tässä uudessa laissa on mahdollista. Nimittäin
uudessa laissa tuki voidaan myöntää sellaisellekin
kuviolle, joka ei välttämättä aikaisemmin
ollut tukikelpoinen, mutta se tuki voidaan myöntää vain
kerran kiertoajan puitteissa. Tämä uudistus on
sinänsä — joku on sitä arvostellut — ihan
oikea, että jokainen kohde voi sen käsittelyn
saada vain kerran kiertoajan puitteissa.
Suometsien hoidon tuki korvaa kunnostusojituksen ja siihen liittyvien
monien hakkuiden, esimerkiksi nuoren metsän kunnostuksen
yhteydessä tehdyn hakkuun, tukemisen. Tämä on
hyvä korjaus, koska suometsiä on nimenomaan se
5 miljoonaa hehtaaria. Saman toimenpiteen yhteydessä voidaan
suorittaa terveyslannoitus, mahdollinen harvennus, tien rakennus
ja kaikki nämä työvaiheet kerralla, jolloin
saadaan paras mahdollinen tulos ja nimenomaan niin, että siellä kohteella
ei sitten seuraavan 20 vuoden aikana tarvitse enää vierailla.
Metsien monimuotoisuuden hoidossa uusi Kemera-laki tarjoaa myös
oivallisen parannuksen. Ympäristötukea laskettaessa
kohteelle ei lasketa enää koko tilaan liittyvää omavastuuta,
vaan nyt tämä omavastuu katsotaan nimenomaan sillä kohteella,
hakkuukohteella, hakkuukuviolla, josta nimenomaan on sillä hetkellä kyse.
Tämä on erittäin hyvä parannus,
koska se on oikeudenmukainen. Monesti tilalla on sellainen tapahtunut, että koko
tilaa koskeva omavastuu peittää lähes yhden
kohteen ympäristön metsälain 10 §:n
hakkuurajoituksen mukana tulleen vahingon, hakkuun estymisen, ja
näin ollen syntyy sellainen vahinko, että yksi
kohde menee tavallaan kokonaan rauhoitukseen eikä metsänomistaja
voi saada sitten minkään asteista korvausta. Tätä uudistusta pidän lain ehkä yhtenä
parhaimmista kohdista.
Pystykarsinta jää, arvoisa rouva puhemies, pois,
enkä sitä vahinkoa pidä kovin suurena,
koska se on ollut riidellyin metsänhoitomuoto, mikä tässä vanhassa
Kemera-laissa on ollut.
Pellon metsityksen loppuminen myös on oikeastaan hyvä asia,
koska ne pellot, jotka Suomessa tällä hetkellä on,
olkoot peltoina ja otettakoon ne käyttöön
sitten vaikka energiakasvien kasvattamisessa, jolloin siitä on
muuta hyötyä suomalaiselle teollisuudelle ja ennen
kaikkea ilmastopolitiikalle.
Katri Komi /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Kun käsitellään
tätä metsätalouden rahoituslakia, tai
niin kuin se valiokunnassa muutettiin, kestävän
metsätalouden rahoituslakia, niin itsekin muutaman kohdan
täältä haluan nostaa esiin.
Tässä oli selvä lähtökohta,
että tukien vaikuttavuutta täytyy lisätä ja
hallinnollista työtä keventää.
Toivottavasti tämä on hyvä alku näille molemmille
asioille tämä laki. Sittenhän voidaan
tietysti jonkun vuoden päästä katsoa,
päästäänkö vielä eteenpäin.
Tämän esityksen mukaan yksi tärkeä pointti on
se, että kohdistetaan tukea enemmän taimikonhoitovaiheeseen
ja sitten ympäristötukea muutetaan sillä tavalla,
että se entistä paremmin edistää metsiemme
monimuotoisuutta. Juurikäävän torjunnasta
puhuttiin paljon valiokunnassa. Mielestäni on erittäin
tärkeätä, että nyt tämän muutoksen,
jonka tämä laki tuo, vaikutuksia seurataan. Pystykarsinnan
poistumisesta on itselleni tullut jonkun verran palautetta, negatiivista
palautetta, mutta eräs lain valmistelija totesi, että palautetta
on tullut molemmista suunnista, laidasta laitaan, että kaipa
tämä on suunnilleen semmoinen kohtuullinen kompromissi.
Ed. Hoskonen tuossa viittasikin siihen, että tämän
tuen taso ei näissä tilakohtaisissa töissä enää olisi
sidoksissa ajan tasalla olevaan metsäsuunnitelmaan, ja
kun tätä suunnittelujärjestelmää uudistetaan
parhaillaan, niin ei tietenkään ole perusteltua
sitoa kehitteillä olevaan järjestelmään tätä tukitasoa,
mutta tätäkin pitää seurata.
Nuoren metsän hoidon tuen määrä ei
ole nyt sitten riippuvainen enää siitä,
kuka työn tekee. Hallinnollisesti tämä on
tietenkin yksinkertaisempi järjestelmä, ja maanomistaja
tietää sitten sen euromääräisen
tuen suuruuden saman tien. Tässä on joitakin pelkoja
ollut. Toivotaan, etteivät ne toteudu.
Bioenergian laajeneva käyttö lisää koko
ajan energiapuun markkinaehtoisuutta. Tätä pohdittiin
myös valiokunnassa paljon, mutta sitten ei päädytty
tästä syystä laajentamaan energiapuun korjuun
tuen piiriä, mutta tosiaan tämä energiapuun
korjuutuki ei ole enää riippuvainen siitä, onko
tämä taimikko tai muu metsänhoitokohde rahoituskelpoinen,
mutta energiapuun korjuutuki voidaan myöntää vain
kerran puuston kiertoajan kuluessa.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Olemme käyneet erittäin
hyvää ja moniulotteista keskustelua mitä tärkeimmästä asiasta,
suomalaisista metsistä, nuorista metsistä ja metsien
tulevaisuudesta. Täällä ed. Hoskonen
muun muassa toi esille, mikä on metsien merkitys viennille. Tämä on
tärkeä asia, mutta kyse on sellaisesta perusasiasta,
että jos Suomessa ei olisi metsiä, niin ei täällä olisi
paljon ehkä montaa muutakaan asiaa. Elikkä kyse
on kokonaisuudessaan selkeästä perusasiasta Suomelle.
Ed. Hoskonen viittasi hakkuiden lisäämisen tarpeeseen,
jonka hakkuumahto, hakattavissa oleva puumäärä,
mahdollistaa. Edellisessä puheenvuorossani viittasin tuohon
verotulppaan, joka on kaksinkertainen tulovero, jo kertaalleen maksetut
verot ja sitten jälleen myynnin yhteydessä menevä myyntivero.
Tämä on konkreettisesti sellainen ikävä asia,
joka ei houkuttele metsien myyntiin, ja tämä varmasti
haittaa metsien uudistamista paljon enemmän kuin tunnustetaan.
Metsien uudistaminen olisi välttämätöntä, jotta
saadaan myös nuoria metsiä, jotka aikanaan vuosikymmenten
päästä, vuosisadan päästä,
ovat sitten hakkuukypsiä, ja jälleen voidaan jatkaa metsän
kiertoa. No, tietysti tämä on tilakohtaista ja
yksilöllistä, mutta metsätaloudessa meidän
pitää omata nimenomaan näköalat
hyvinkin kauas.
Ed. Hoskonen viittasi myös siihen, että metsiä on
yhä enemmän perikuntien omistamina. En halua tuota
millään tavalla protestoida. Se on yksi tapa,
hyvä tapakin, mutta jos perintö- ja lahjavero
lähiomaisilta olisi pois, niin minä uskon, että silloin
myöskin löydettäisiin paljon helpommin muitakin
ratkaisuja metsän omistusmuotoon.
Edelleen täällä viitattiin ed. Hoskosen
puheenvuorossa siihen, kuinka metsätaloussuunnitelmia voidaan tehdä nyt
ylhäältäpäin nykyajan välineillä.
Pidän kuitenkin välttämättömänä,
että metsätaloussuunnitelmien yksityiskohtainen,
tilakohtainen luottamuksellisuus säilyy. Se on välttämätön
perusasia, muutoin saattaa vaarantua metsien suunnittelu.
Täällä on kiinnitetty huomiota myös
aivan oikein bioenergian käyttöön myös
metsänomistajien omilla tiloilla. En usko, että tätä on
edes mielekästä erillisen tuen muodossa tukea.
Metsäenergian käyttäminen on niin mielekästä ja
edullista, että se ei kaipaa mitään kuutiometrien
mittaamisia, mutta yksi tukimuoto, joka olisi sellainen innostava
alku myös maatiloilla metsänomistajien omatoimiseen
metsäenergian käyttöön, olisi
se, että polttolaitteet, hakepolttimet ja muut vastaavat,
olisivat vapaat arvonlisäverosta. Tämä olisi
ehkä semmoinen porkkana, joka innostaisi entistä enemmän
myös omien metsien järkevään
energiakäyttöön.
Simo Rundgren /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Tässä on seikkaperäisesti
käyty läpi tämä kyseinen hallituksen
esitys metsätalouden rahoituslaiksi ja laiksi tuloverolain
muuttamisesta. En lähde kertaamaan sanottua. Erittäin
asiantuntevia puheenvuoroja olemme tässä illan
mittaan kuulleet. Totean vain yhden kohdan tästä,
joka ei ole aivan sataprosenttisessa linjassa nykykehityksen kanssa.
Me tiedämme, että ilmastonmuutoksen vuoksi
meidän tulee kaikessa suosia metsän kasvua ja metsää siinä mielessä,
että se myöskin on eräänlainen
hiilinielu. Me tiedämme, että Venäjän tuontipuuhun
kohdistuu paineita Venäjän puolelta, niin että hinta
ehkä nousee ja ehkä saatavuuskin vaikeutuu Suomen
puolella. Tästä syystä kaikin tavoin
tulisi kotimaista metsän uudistamista ja tuotantoa tukea.
Tässä on kuitenkin esimerkiksi pohjoisten alueitten
osalta lievä heikennys metsän uudistamisen tuissa,
ja sillä kohtaa näkisin, että seuraavalle
hallitukselle jää pienoinen haaste katsoa sitä kohtaa uudestaan.
Tässä yhteydessä käytän
mahdollisuutta hieman tästä metsien monikäyttöisyydestä pohjoisen
näkökulmasta sanoa, koska tämä asia
on äärettömän ajankohtainen
Lapissa, jossa Metsähallituksen metsänomistus
on hyvin keskeinen. Siellä nimenomaan on noussut keskusteluun
viime vuosina ja aivan tälläkin hetkellä ajankohtaisesti
metsien monimuotoisuus ja metsien käyttö.
Ylä-Lapissa olemme nähneet poronhoidon ja metsätalouden kesken
ristiriitoja ja joutuneet niitä sovittelemaan. Lapin kansanedustajilla
on tästä asiasta ollut aivan yksimielinen näkemys. Olemme
sitä mieltä, että yhtä lailla
poronhoidon, metsätalouden kuin myös matkailun
on tuolle pohjoiselle alueelle sovittava. Niillä kaikilla
on oma keskeinen tehtävänsä, kun elämää siellä ylläpidetään.
Luonnonvarojen hyödyntäminen on aina sidoksissa
historiaan. Näin on myöskin metsien kohdalla.
Tällä hetkellä on edelleen hyvin keskeinen
metsien hyödyntämisen muoto se, että teollisesti
jalostetaan, ja Lapin näkökulmasta Kemijärven
tehdas ja Kemin tehtaat ovat erittäin keskeisiä metsän
jalostuksen kannalta. Ne tuovat arvoa niin yksityismetsille kuin
myöskin valtion metsille tuolla pohjoisella alueella. Samaten myöskin
puurakentaminen jatkuvasti pitää yllä metsien
käyttömahdollisuuksia talousmetsinä.
Mutta Lapissa on toinenkin yhä kasvava tapa hyödyntää metsiä,
ja tämän elinkeinon kasvu on ollut äärettömän
nopea ja tuntuu vain kiihtyvän. Otan esimerkin tuosta Tunturi-Lapin
alueesta, jossa kolmen neljän pitäjän
alueella on reilusti yli 40 000 vuodepaikkaa tällä hetkellä ja
vauhti on sitä luokkaa, että kymmenen vuoden sisällä odotetaan
tuon vuodepaikkamäärän kaksinkertaistuvan.
Se merkitsee valtavaa matkailijamäärää ja myöskin
sitä, että nämä matkailijat
liikkuvat luonnossa. Tästähän se on noussut
tämä Muonion pitäjässä nyt
noussut paikallinen keskustelu ja oikeastaan kansanliikekin, joka
korostaa sitä, että matkailu pitkällä tähtäimellä on
myöskin metsien arvon luojana ja niitten käytön
kannalta aivan keskeinen elinkeino. Taustalla on tietysti se, että on
havaittu, että paikallisesti matkailu työllistää siellä huomattavasti
enemmän kuin metsätalous, monin monin verroin
enemmän. Tämä juuri on luonut painetta
siihen, että on syntynyt keskustelu siitä, voidaanko
näitä metsiä käyttää hyödyllisemmällä tavalla
niin, että ne ovat koskematonta matkailuluontoa, kuin sitten
niin, että sitä käytettäisiin
talousmetsänä.
Sivullisen on tietenkin syrjästä aivan mahdotonta
sanoa, mitkä leimikot Metsähallituksen pitäisi
hakata ja mitkä jättää hakkaamatta.
Sitä ei millään lainsäädännöllä itse
asiassa voida ohjata. Tässähän on Metsähallituksella
olemassa oma luonnonvarasuunnitteluprosessinsa, ja sitäkin tuolla
on nyt varmasti käytettävä ja on käytettykin,
mutta sitten paikallisen sopimisen varaan jää se,
minkälaisiin lopputuloksiin noissa hakkuutilanteissa päästään.
Maakuntakaava, joka lähtee prosessina nyt vireille, on
yksi tapa tietysti katsoa matkailukeskuksia ja niiden välitöntä läheisyyttä ja
sitten siltä kannalta arvioida, millä tavalla
tuota ympäröivää luontoa käsitellään.
Ajatus siitä, että Napapiirin pohjoispuolinen alue
Metsähallituksen metsissä kokonaan jätettäisiin
hakkaamatta, tuntuu hyvin epärealistiselta, sillä sen
heijastusvaikutukset myöskin yksityismetsätalouteen
ja yksityismetsien käyttöön olisivat
aivan mahdottoman suuret, ja se kyllä loisi sitten varjon
koko pohjoisen jalostuskapasiteetille noissa tehtaissakin. Tästä syystä on
tärkeää, että hyvin rauhallisesti
nuo kiistat selvitettäisiin ja katsottaisiin paikallisen
sopimisen kautta, mitenkä jatketaan. Hyvin hoidettu metsä kyllä soveltuu
myös matkailijalle, niin että tämä näkökulma
kannattaa siellä mielestäni myös vakavasti
ottaa huomioon.
Toisaalta on niin, että matkailulla ja metsätaloudellakin
on yhteisiä intressejä ja tietysti kaikilla pohjoisen
elinkeinoilla. Esimerkiksi yksi tällainen yhteinen intressi
on se, että koko elämän vilkkaus, väestöpohja
jne. olisi siellä mahdollisimman suuri. Toinen on tietysti
liikenneolosuhteitten huomioiminen. Rataliikenteen ylläpito
rakentuu kaikkien elinkeinojen vireään toimintaan.
Metsätalous muun muassa on varsin suuri sekä Kolarin
radan että Rovaniemen radan käyttäjä.
Kolarin rataa taitaa kulkea 400 000 kuutiota puuta ja Rovaniemen
rataa 600 000 kuutiota. Ne ovat merkittäviä asioita
noitten liikenneyhteyksien kannalta. Samaten alemman tasoinen tieverkko
on juuri sitä, jota pidetään yllä kaikkien
näitten elinkeinojen käytön kannalta.
Niinpä siis yhteenvetona tästä asiasta
tämän asian käsittelyn kohdalla haluan
vain todeta, kun tämä on niin ajankohtainen, että Metsähallituksen
luonnonvarasuunnittelu ja yhteistyö kaikkien paikallisten
toimijoitten kautta voipi olla jatkossakin se rakentava yhteistyökeino,
jolla taataan rakentava toiminta näille eri elinkeinosektoreille
ja myöskin sillä tavalla voidaan mitoittaa kaikki
toiminnot myös metsissä, että tasapaino eri
elinkeinojen välillä säilyy ja näin
koko yhteisö tuolla meidän pohjoisilla alueilla
ja pitäjissämme voisi rauhallisesti rakentaa tulevaisuuttaan
näitten eri elinkeinojen varaan.
Katri Komi /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Vielä tässä yhteydessä haluaisin
korostaa, kun metsäkeskuksista samaan aikaan puhutaan,
metsäkeskusten neuvonnallista roolia eli sitä, että oikeastaan
ennemminkin kuin antaa huomautuksia tai varoituksia metsäkeskuksella
on oltava edellytykset myös neuvoa metsänomistajia.
Mutta sitten toinen asia. Tuolla valiokunnassa käytiin
keskustelua tästä viranomaistehtävien hoidon
riippumattomuudesta ja puolueettomuudesta, ja me sitten kirjasimme
tänne mietintöömme siitä niin,
että riippumattomuus ja puolueettomuus edellyttävät
näiden tehtävien hoidon rahoituksen turvaamista
siten, että viranomaistoiminnan riippumattomuus ja puolueettomuus
voidaan taata. Eli maa- ja metsätalousministeriön
pitäisi siinä tulosohjaustehtävässään
huolehtia siitä, että eriytetty viranomaistoiminta
saa riittävästi voimavaroja ja että tämä rahoituksen
seuranta on myös tilinpidollisesti eriytetty. Tämä oli sellainen
lopputulema, sanamuoto, johon valiokunta lopulta päätyi
pitkällisen keskustelun jälkeen.
Yleiskeskustelu päättyy.