Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Presidentin vallan kaventaminen perustuslailla on mielestäni täysin turhaa ja tarpeetonta. Suoralla kansanvaalilla valitulla presidentillä pitää olla myös valtaa. Jos presidentille ei ole annettu valtaa, niin miksi sitten suoraa kansanvaalia kannattaa käyttää tässä valinnassa?

Arvoisa puhemies! Olen varma myös siitä, että kansalaiset haluavat vaaleissa valita presidentiksi henkilön, jolla on myös vaikutusvaltaa päätöksenteossa.

Minun mielestäni Suomen presidentit ovat hyvin täydentäneet kansanvaltaa erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikan sektorilla. En ymmärrä, miksi valtaa halutaan nyt keskittää pääministerille. Pääministerit, jotka ovat olleet vallassa, toimivat usein kansalaisten enemmistön mielipiteitä vastaan. Näin ei ole useinkaan, kun tarkastellaan presidenttien vallankäyttöä; varsin usein he nauttivat varsin suurta kansan luottamusta. Tämän vuoksi perustuslain muutos, joka heikentää presidentin asemaa ja vahvistaa pääministerin valtaa, on täysin tarpeeton.

Arvoisa puhemies! Tähän hallituksen esitykseen perustuslaista liittyy myös toinen epäkohta: hallituksen esitys sitoo Suomen jäsenyyden perustuslain tasolla Euroopan unioniin. Tämä on mielestäni kansanvallan aliarviointia. Kun Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi, silloin ei tiedetty kansanäänestyksessä, minkälaiseen unioniin liityimme. Tässä unionissa, missä nyt olemme, kehitys on koko ajan kulkenut liittovaltion suuntaan, ja nyt ollaan suunnittelemassa myöskin talouden yhtenäistämistä eli talouspolitiikan yhtenäistämistä EU-maissa. Tämän vuoksi jäsenyyden sitominen perustuslakiimme on paha virhe, ja sitä en voi hyväksyä. Itsenäisen Suomen jäsenyyttä Euroopan unionissa ei pidä betonoida perustuslakiin.

Juha Korkeaoja /kesk:

Arvoisa puhemies! Kun vuoden 2000 perustuslakiuudistusta valmisteltiin ja tässä valmistelussa keskeisenä asiana oli presidentin aseman ja päätöksenteon määrittely, arvioin jossakin lehtihaastattelussa, että jos perustuslakia nyt tehtäisiin — siis silloin 1990-luvun lopulla — niin sanotusti puhtaalta pöydältä, niin tuskinpa nykyisen kaltaista presidentti-instituutiota ollenkaan luotaisiin vaan tehtäisiin puhtaasti pääministerivetoinen valtiosääntö. Mutta koska jo silloin meillä oli 80 vuoden perinne presidentin toimesta ja kun perustuslain luonne on sellainen, että siihen ei tule tehdä äkkinäisiä muutoksia, pitkälti nojataan traditioon, ja hyvä niin, niin tietysti vain tällaiset vähittäiset muutokset ovat mahdollisia, ja näin tässäkin tilanteessa tuli toimia.

Kuitenkin johtavana periaatteena on ollut valtiosäännön parlamentaaristen piirteiden vahvistaminen, josta ehkä kaikkein tärkein muutos oli 1990-luvun alun muutos, kun presidentin yksinomainen oikeus eduskunnan hajottamiseen poistettiin, mikä tietenkin presidentin päätöksenteon, presidentin vallan kannalta oli suhteessa eduskuntaan erittäin merkittävä muutos, ehkä tässä prosessissa tärkein muutos, mitä on tehty.

Nyt käsiteltävässä perustuslain muutoksessa huomio kiinnittyy tämän niin sanotun pattitilanteen purkamiseen eli 58 §:n muutokseen. Kun tätä vuoden 2000 perustuslakia käsiteltiin, silloin oli tiedossa, että tällainen niin sanottu pattitilanne saattaa syntyä, ja tämä muotoilu kuitenkin tehtiin täysin tietoisena tästä asiasta. Ajateltiin niin, että pakotetaan osapuolet, siis presidentti ja valtioneuvosto, neuvottelemaan niin kauan, että löytyy yhteinen ratkaisu. Tämän, että ei tällaista mekanismia pattitilanteen purkamiseksi ollut, katsottiin nimenomaan vaikuttavan ja pakottavan tähän menettelyyn.

Tietenkin jäi ilmaan kysymys, voiko tämä jossain tapauksessa tarkoittaa sitä, että päätöksenteko halvaantuu eikä saada päätöksiä ollenkaan syntymään. Tällaista kokemusta ei toistaiseksi ole ollut, mutta nyt tehdyssä uudistuksessa on nähty, että teoreettinenkin mahdollisuus tämäntapaisen tilanteen syntymiseen olisi hyvä eliminoida ja luoda keinot tämän pattitilanteen purkamiseksi.

Vasemmistoliitto on katsonut, että tämä nyt tehtävä muutos, jossa eduskunnasta tulee ratkaisija kiistakysymyksessä, kovertaa tasavallan presidentin päätösoikeutta kansainvälisissä kysymyksissä tai tekee tämän pykälän, siis 93 §:n, yhteistoimintamenettelypykälän, tyhjäksi. Onko vaara, että näin käy? Mielestäni ei ole. Mielestäni tämä muutos edelleen on toissijainen suhteessa tähän yhteistoimintamenettelyyn. Edelleenkin presidentin päätösvalta ulkopoliittisissa asioissa säilyy ja yhteistoimintamenettely ehkä vain vahvistuu tämän muutoksen myötä.

Tämä pelkohan lähtee varmaankin siitä ajatuksesta, että kun tiedetään, että on olemassa tämä pattitilanteen ratkaisumahdollisuus, niin valtioneuvosto omalta puoleltaan tässä yhteistoimintamenettelyssä voi ikään kuin nojautua siihen ja arvioida, että näin neuvotteluissa, kun ei haluta kiistakysymystä tuoda julkisuuteen, presidentti joutuu taipumaan.

Itse en usko kuitenkaan, että näin tulisi tapahtumaan. Päinvastoin asia voidaan nähdä myös toisinpäin, eli jossain tilanteessa myöskin presidentti voisi ajatella, että asian tuominen kiistakysymyksessä julkiseen keskusteluun eduskunnan päätettäväksi vahvistaisi hänen näkökantaansa kiistakysymyksessä. Johtopäätökseni on siis se, että tämä muutos ei tätä pyrkimystä ja painetta saavuttaa yksimielisyys tule millään tavalla muuttamaan ja edelleenkin tasapaino presidentin ja valtioneuvoston välillä ulkopoliittisessa päätöksenteossa säilyy.

Herra puhemies! Toinen kohta, mihin haluan kiinnittää huomiota, on poikkeus edellisestä eli sotilaallisista kriisihallintatoimista päättäminen. Tässä kohdassa näen perusteltuna ja tarpeellisena sen, että kun lähetetään sotilaita Suomen rajojen ulkopuolelle, päätöksenteon tulee olla laajan yksimielisyyden vallitessa tehty eli kaikkien päätöksentekoon osallistuvien instituutioiden, siis presidentin, valtioneuvoston ja eduskunnan, tulee myötävaikuttaa, tulee ottaa positiivinen kanta asiaan. Toisin sanoen mikä tahansa näistä kolmesta instituutiosta voi käyttää veto-oikeutta ja estää sotilaiden lähettämisen maan rajojen ulkopuolelle. Tämä päätöksentekomenettely, jota on kutsuttu niin sanotuksi kolmen lukon periaatteeksi, on mielestäni näissä asioissa oikein ja on hyvä, että se tässä perustuslain muutosesityksessä selkeästi todetaan, että tämä käytäntö säilyy.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Se, että Suomella on tällainen valtiovallan jakotilanne, mikä tällä hetkellä, pohjautuu tietysti historiaan.

Tässä maassa on ollut myös tilanne, jolloinka on tullut valittua kuningas, Hessenin prinssi Karl, ja tuolloin hänelle oli jo asuntokin osoitettu eli yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Kaisaniemessä oleva rakennus. Ei sitten kuitenkaan tapahtunut niin, että Suomesta olisi tullut kuningaskunta johtuen siitä, että suuren sodan eli ensimmäisen maailmansodan lopputuloksena Saksa kuitenkin menetti asemansa. Suomihan oli tuossa vaiheessa alistettu tietynlaiseksi Saksan koloniaksi. Ulkomaankauppa oli Saksan käsiin annettu ja niin edelleen. Von der Goltzin Itämeren divisioonan osallistuminen Suomen sisällissotaan oli tietysti tässä ratkaisevassa osassa.

Sen jälkeen presidenttejä meillä oli silloisen valtiosäännön mukaan koko joukko toimien kyllä hyvin eri tavoin. Jos ajattelemme presidentti Relanderin ja esimerkiksi presidentti Urho Kekkosen eroja heidän toiminnassaan, on hyvä muistaa, että he toimivat samojen lakien, samojen perustuslain kaltaisten lakien ollessa voimassa, eli henkilökohtaiset ominaisuudet, Suomen ympärillä oleva poliittinen tilanne ja niin edelleen vaikuttavat tähän.

Nyt tällä hetkellä, kun me olemme uudistamassa perustuslakia, lähtökohdaksi on ajateltu se, että presidentin valtaa tulisi vähentää. Jos presidentin ulkopoliittinen näkökulma on valtioneuvoston näkökulman kanssa ristiriidassa, tuotaisiin eduskuntaan selontekomenettely ja sitten tässä ratkaistaisiin, kumpi on oikeassa. Tällöin se asia, johon täällä ed. Puhjo kiinnitti aikaisemmin huomiota, eli se, että enemmistöhallitusten ollessa vallassa on yleensä hallituksen eli tässä tapauksessa valtioneuvoston kanta voittanut. On ollut sanonta liikkeellä, että eduskunnan on pitänyt nauttia valtioneuvoston luottamusta, eikä niinkään päinvastoin. (Ed. Hannes Manninen: Ei se ole joko tai! — Ed. Markku Rossin välihuuto) — Täällä on ollut myös asia esillä sen suhteen, minkä tyyppinen pääministeri on kulloinkin ollut. Tässä välihuutajien kanssa olen sikäli yhtä mieltä, että varmaan kaikki pääministerit eivät ole olleet samalla tavalla liikkeellä. — Mutta kuitenkin tämä vahva pääministerin asema eduskuntaan nähden, vahva hallitusohjelman asema eduskuntaan nähden, on ollut vallitseva suuntaus. Tällöin tämä selontekomenettely saattaa jo lähtövaiheessaan antaa tämän kuuluisan niskalenkin, tässä tapauksessa valtioneuvostolle, pääministerin linjauksille kontra siihen, miten eduskunnassa ehkä muutoin haluttaisiin toimia. Näin ollen tämä kysymys ei ole kovinkaan yksinkertainen eikä siihen voi suoraan vastata, niin että asia on loppujen lopuksi vain puhtaalla pöydällä eduskunnan käsissä.

Toinen asia on tämä Euroopan unionin jäsenyys, pitääkö merkitä Suomen perustuslakiin, että olemme Euroopan unionin jäsen. Ruotsi on kai liittänyt tämän lisäksi myös YK:n jäsenyyden, ja oliko Euroopan neuvoston jäsenyyden. Ne ovat varmaan erilaisia toimijoita tietysti, mutta tämä vahva Euroopan unionin jäsenyyshakuinen perustuslaki, joka lähtee siitä, että olemme Euroopan unionin jäseniä, tämäkin kysymys on varmasti syystä asetettu kyseenalaiseksi. Perustuslaki tietysti mahdollistaa, tämä ehdotus ja kokonaisuus, sen, että Suomi voi myös erota yksinkertaisella enemmistöllä Euroopan unionin jäsenyydestä.

Positiivista tässä ehdotuksessa on tietysti tämä kansanäänestysosuus, ja se on hyvä asia. Mutta niin kuin täällä on aikaisemmin tuotu esiin, siitä ei pidä tehdä sellaista, joka inflatorisesti kehittyisi kansanäänestykseksi ... (Ed. Manninen: Ei se ole kansanäänestys, vaan kansalaisaloite!) — anteeksi, kansalaisaloitteeksi — joita tulisi ja joidenka taustaan tarvitaan kuitenkin ehkä netin kautta koottava taustanimiluettelo, joka sitten voidaan aina uusia. Kuitenkaan nämä kansalaisaloitteet — anteeksi kansanäänestyskäsityksestä — kansalaisaloitteet eivät kuitenkaan etenisi. Eli tämä kansalaisaloite on hyvä asia, ja se on edistystä tässä perustuslakiehdotuksessa, mutta nämä kaksi muuta mainitsemaani eivät sitä ole.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Minusta on poliittisesti erittäin merkittävä asia, että olemme tässä vaiheessa käsittelemässä tätä perustuslain uudistusta, ja on kaikki syy uskoa ja luottaa siihen, että seuraavalla vaalikaudella tämä viedään satamaan.

Tämä on tässä pitkän linjan uudistamisen kaaressa perusteltu askel, ja eilen jo osoitin kiitoksen sanat tuonne sosialidemokraattien suuntaan siitä, että oli tahtotila löytää se laaja konsensus, joka tämänkaltaisissa asioissa aina tarvitaan. Se oli paikallaan erityisesti, kun haluttiin ratkoa näitä mahdollisia ristiriitatilanteita ja niiden käsittelyä parlamentarismin periaatteiden pohjalta. Olkoonkin, että sitä menettelyä, joka tässä nyt syntyi, voi pitää vähän erityislaatuisena, ja se menettelyhän voisi tulla kyseeseen vain, jos kyse on sellaisesta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta merkittävästä asiasta, josta presidentti ja valtioneuvosto ovat vielä käymiensä keskustelujenkin jälkeen erimielisiä. Tällaisessa tilanteessa eduskunnan kytkeminen tähän menettelyyn on tietysti luontevaa ja perusteltua, että tämä mahdollistaa sitten päätöksenteon tueksi laajapohjaisen parlamentaarisen keskustelun kansallisesti merkittävästä asiasta.

Haluan alleviivata kuitenkin sitä — että asettuu oikeaan viitekehykseen tämä osio tässä uudistuksessa — että tämä menettely täytyy nähdä poikkeuksellisena, ja aina viimekätisenä erimielisyyksien ratkaisukeinona ja mahdollisuutena. Pikemminkin näen näin, että pohjimmiltaan tämä on vahvistamassa yhteistoimintamenettelyä tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välillä, ja niin, että järjestelyn ensisijainen tarkoitus on ikään kuin etukäteinen, ristiriitoja ennaltaehkäisevä, niin että ristiriidat eivät kärjisty sillä tavalla, että presidentti ja valtioneuvosto ajautuisivat konfliktitilanteeseen, vaan että he pyrkisivät jo ennen muodollista päätöksentekotilannetta sovittelemaan näkemykset yhteen ja näin välttämään avointa ristiriitatilannetta sitten päätöksentekotilanteessa. Näin tämä minun mielestäni tulisi tulkita, ja sen takia tämä vasemmistoliiton tulkinta tästä, että tämä vähentää presidentin valtaa, ei minusta ole oikea. Hänelle edelleenkin jää hyvin keskeinen rooli valtiollisena toimijana monella alalla, ulkopolitiikan alalla, ja presidentille jää edelleen itsenäistä harkintavaltaa päättää lain vahvistamisesta, hänen toimivaltaansa kuuluvista virkanimityksistä ja tehtävään määräämisistä.

On hyvä, että ed. Korkeaoja puolustusvaliokunnan puheenjohtajana kävi läpi myös tämän kriisinhallintalain ja kriisinhallintaoperaatioihin osallistumisen. Tässähän on vähän nyt samaa analogiaa tästä kolmikannasta ja yksituumaisuudesta. On hyvin tärkeätä, että näiden ratkaisujen takana on se kolmen lukon ratkaisu. On aivan selvää, että eihän kriisinhallintaoperaatiossakaan valtioneuvosto tule eduskuntaan hakemaan valtuutusta ja suostumusta jollekin operaatiolle, jos ei synny valtioneuvostossa presidentin kanssa yksituumaisuutta. Tämä on selkeä lähtökohta, ja tämä on toiminut tähän asti erinomaisen hyvin.

Sitten vielä pari sanaa tästä tiedonsaannista, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan roolista. Ulkoasiainvaliokuntahan kuuli omassa lausunnossaan perustuslakivaliokunnalle tässä asiantuntijoita, ja me totesimme siinä, että tällä hetkellä yhteistyö valtioneuvoston ja tasavallan presidentin välillä toimii ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä hyvin. Eli siinä ei ole mitään rakenteellista, lähtökohtaista ongelmaa.

On aivan selvää, että valiokunta päätyi omassa kannanotossaan siihen, että on tärkeää, että presidentin ja valtioneuvoston yhteiskokousten valmistelua voidaan edelleen — nimenomaan tässä TP-Utva-rakenteessa — kehittää, parantaa, ja sen kautta vahvistaa valtioneuvoston etukäteiskoordinaatiota ja vahvistaa tätä ulkoasiainministeriön ja valtioneuvoston kanslian valmistelukoneiston kautta. Tämäkin lähtee siitä ajattelutavasta, että tämä yhteistoimintamenettely tämän uudistuksen myötä ikään kuin vahvistuu, ja silloin tällaisia valmisteluvalmiuksia varmasti jatkossa tarvitaan entistä enemmän.

Tähän sitten liittyy se tiedonsaantikysymys, joka on ulkoasiainvaliokunnan kannalta tietysti tuore asia, kun tänä aamuna siitä tasavallan presidentin kanssa keskustelimme. Eduskunnan roolihan mahdollisena ristiriidan ratkaisijana tietysti edellyttää laaja-alaista tiedottamista, myöskin etukäteistä sellaista, ja valiokunta katsookin saadun selvityksen ja myös omien kokemustensa perusteella, että vain ministerin harkinnassa ja varassa oleva suullinen tiedottaminen ei ole aina riittävä menettely eduskunnalle tiedottamisessa.

Nyt jos tasavallan presidentti käy keskusteluja ulkovaltojen edustajien kanssa ilman ulkoministerin läsnäoloa, tällöinhän kysymys on ennen muuta siitä, millä tavalla tämä ulkoasiainvaliokunta saa tietoa näistä keskusteluista. Silloin me korostamme tätä yhteistoimintamenettelyn välttämättömyyttä ja sitä, että luodaan painetta hallituksen suuntaan, että tämän rakenteen sisällä tiedonsaantimenettelyä kehitetään. Ulkoministeri ensi sijassa tietysti on velvollinen tästä raportoimaan ulkoasiainvaliokunnalle.

Huomionarvoinen toki on myös se näkökohta, josta tänään valiokunnan edustajilla oli mahdollisuus puhua myöskin presidentin kanssa, että ulkoasiainvaliokunta voi tarvittaessa pyytää myös presidentin kansliasta asiantuntijan kuultavaksi valiokuntaan. Tämähän ei ole tietenkään perustuslaissa oleva asia, vaan tämä on enemmänkin perustuslaillista järjestelmää ja sitä rakennetta tukeva vapaaehtoinen menettelytapa, mutta toisi totta kai sitten lisäarvoa tähän vuoropuheluun, joka on välttämätöntä.

Puhemies! Lyhyesti vielä totean tästä maininnasta, jonka perusteella käy nyt hyvin selväksi, että pääministeri edustaa nyt Suomea Eurooppa-neuvostossa eli huippukokouksessa, ja muissa korkean tason EU-kokouksissa Suomea voi edustaa myöskin presidentti, jos valtioneuvosto niin erikseen poikkeuksellisesti päättää. Minusta tämä nyt vaan selkiinnyttää liian kauan jatkunutta niin sanottua lautaskeskustelua. Eikä se nyt ollut Suomelle niin kauhean kunniaksikaan, ja kaikki se kokemus, jonka nyt olemme jo tästä järjestelystä saaneet, osoittaa kiistatta sen, että tämä maininta perustuslakiin on välttämätön ja oikea. Eurooppa-politiikan pitää olla selkeästi pääministerivetoista politiikkaa.

Puhemies! Vähän erikoistahan on tietysti tämä perustuslaillisten operointi tällä kysymyksellä, tuleeko perustuslakiin mainita sitten Suomen EU-jäsenyys. Tämähän tulee tavallaan Lissabonin sopimuksesta, jossa tunnustetaan ensimmäistä kertaa yksiselitteisesti jäsenvaltion mahdollisuus myöskin erota unionista, ja siksi EU:sta eroaminen ei tietenkään ole perustuslaillinen ongelma. Kyse on todellakin ihan muusta. Silloin pitää arvioida kaikkia niitä muita taloudellisia, poliittisia seuraamuksia, joita tästä erosta mahdollisesti Suomelle sitten aiheutuisi.

Eli miksi vastustaa sitä, että vallitseva tilanne ilmenee jo nyt perustuslaista? Perustuslaissa on jo kahdeksas luku, jossa säädetään EU-politiikan menettelytavoista, ja sen takia on aivan selvä asia, kuten valiokunta toteaa, ettei perustuslakiin otettava maininta tästä jäsenyydestä vaikuta mahdollisuuteen erota unionista eikä mahdollisen eroamisen yhteydessä noudatettaviin menettelyihin. Kirjauksen jälkeenkin Suomi voi erota unionin jäsenyydestä eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä.

Puhemies! Sitten lopuksi vielä pari sanaa tästä kansalaisaloitteesta, joka toki on mielenkiintoinen, ja totta kai on kiintoisaa nähdä, synnyttääkö tämä kansalaisaloitteita, ja jos synnyttää, minkälaisia. Sen takia on hyvin tärkeää nähdä, että tämä on enemmänkin tämmöistä edustuksellista parlamentaarista järjestelmää täydentävä, sitä tukeva järjestelmä. Lainsäädäntötyönhän täytyy jatkossakin tietysti perustua hallituksen esityksiin ja täällä tehtäviin kansanedustajan lakialoitteisiin. Kansalaisaloite voi tuoda näiden rinnalle sitten jollain tavalla tämmöisen kansalaisyhteiskunnan aktiivisuuteen nojaavan tavan saada sitten lainsäädäntöasia vireille eduskunnassa. Ja hyvä on, jos se toimii myös tällaisena kanavana kansalaiskeskustelujen virittämiseksi ja nostaa sitten uudenlaisia poliittisia kysymyksiä poliittisen keskustelun kohteeksi. Voihan se olla, että kun puhumme poliittisesta vieraantumisesta, äänestysaktiivisuuden alentumisesta, että tällä voi olla merkitystä myös sen nostamiselle.

Puhemies! Tämän ympärillä käyty keskustelu täällä eilen ja tänään on ollut merkille pantavan asiallista ja myöskin maltillista niin kuin perustuslain uudistamisen osalta kuuluu ollakin.

Markku Rossi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Komissaari Olli Rehnkin oli tehnyt havainnon, että uudenkin perustuslain myötä tasavallan presidentti säilyttää merkittävän asemansa niin ulkopolitiikassa kuin arvojohtajana. Tuo havainto on varmasti aivan oikea.

Perustuslain uudistus on johdonmukainen ja jatkaa itse asiassa sillä linjalla, mitä nykyinen voimassa oleva perustuslaki ja sen valmistelutyö katsoivat, että jossakin vaiheessa myös tasavallan presidentin ja pääministerin asema tulee selkiyttää. Nykyisessä perustuslaissahan on mainittu useita kertoja myös Euroopan unioni ja siihen liittyvät tehtävät, ja tässä suhteessa on selkeää, että kun Euroopan unionin asiat kytkeytyvät voimakkaasti myös Suomen sisäpolitiikkaan, valtioneuvosto ja pääministeri Eurooppa-neuvostossa on selkeästi se, joka määrittelee Suomen politiikan ja kannan.

Tässä tietysti on myös taustalla se, että ministerit ovat virkatoimistaan vastuunalaisia eduskunnalle ja valtioneuvoston tulee nauttia eduskunnan luottamusta, eikä toisinpäin, niin kuin täällä eräässä puheenvuorossa on todettu. Se on sitten eduskunnan heikkoutta, jos eduskunnan tulee nauttia valtioneuvoston luottamusta. Tokkopa sitä millään perustuslailla pystyttäisiin säätämään, jos eduskunta oman valtansa antaa pois käsistään.

Joka tapauksessa on myös tärkeää, että Suomen edustus on tiedossa. Kahden lautasen ongelmat ovat olleet asioita, joista on paljon keskusteltu. Varmaankaan itse tuo päivällis- tai illallistilanne ei ole se oleellisin kysymys, mutta ei voi olla monta, jotka johtavat valtakunnan ja valtion politiikkaa. Täytyy tietää oikeasti, kenenkä vastuulla nuo asiat ovat. Tässä suhteessa tuo perustuslakivaliokunnan työskentely on ollut ihan hyvä ja vienyt asiaa eteenpäin.

Siinä tilanteessa, jos puhutaan tasavallan presidentin roolista ja asemasta suhteessa valtioneuvostoon ja haetaan kantaa, on paikallaan juuri tuon selonteon pohjalta, että eduskunta asian ratkaisee. Tämä korostaa myös eduskunnan asemaa viime kädessä valtion päätöksentekijänä ja lainsäätäjänä.

On syytä muistaa, kun on todettu, että tasavallan presidenttikin valitaan suoralla vaalilla, että niin valitaan eduskuntakin. Mutta jos eduskunnan asemaa ja näiden valtioelinten keskinäistä järjestystä pohditaan, niin kyllä eduskunta, riippumatta keitä kulloinkin eduskunnassa on kansanedustajina, on ehdottomasti se ykkönen. Tältä pohjalta myös lainsäädännön tulee lähteä, ja perustuslaki nyt sitten tässä uudessa muodossaan tuon aseman tulee selkeästi osoittamaan ja tunnustamaan. Eli parlamentaarinen vastuu korostuu ja samalla myös toimii kansanvallan toteuttajana. Se on varmasti paikallaan ja on johdonmukaista kehitystä kokonaisuudessaan.

Arvoisa puhemies! Siitä, tuleeko sitten Euroopan unionin jäsenyyden olla perustuslaissa mainintana, valiokunnan puheenjohtaja Sasikin totesi omassa esittelypuheenvuorossaan, että tämä oli pohdittavana ja arvioitavana, miten tulee olla. EU:hunhan viitataan useassa pykälässä. Siinä mielessä on ymmärrettävää, että tuo jäsenyyskysymys myös todetaan. Jos se siinä ei olisi, niin se ei varmaankaan muuttaisi tätä perustuslakia mihinkään suuntaan, koska joka tapauksessa Lissabonin sopimuksen mukaan Euroopan unionista eroaminenkin on mahdollista. Onko se sitten järkevää ja olisiko se järkevää, on tietysti toinen kysymys. Mutta tältäkin osin on varmaan paikallaan, että tuo EU-jäsenyyden mainitseminen on myös kirjattu perustuslakiin, varsinkin kun asiaan viitataan useassa kohtaa.

Arvoisa puhemies! Millaisilla kansalaisaloitteilla eduskunta lähtee toimimaan? Itseäni on häirinnyt monta kertaa se, että eduskuntakin toimii vähän kuin seminaariluokka, että käymme monenmoisia keskusteluja, jotka ovat kansakunnan kannalta varmaankin hyviä, mutta on ehkä syytä korostaa sitä, että eduskunnan tehtävä on toimia lainsäädäntöelimenä. Tämän tehtävä on toimia budjettivaltaa käyttävänä ja sitä kautta olla valtakunnan päätöksenteossa ykkönen.

Kuinka paljon sitten lähdemme käsittelemään — eduskunta käsittelee aina erityyppisiä aloitteita — se voi tarjota nykykielellä sanottuna mielenkiintoisen haasteen. Nimimäärähän on hyvin helposti saatavissa kasaan, kun näin halutaan tehdä, ei siinä varmaan ongelmaa tule. Mutta väheksymättä millään lailla kansanvaltaa ja kansalaisten aloiteoikeuksia, haluan kyllä korostaa sitä, että edustajat ovat nimenomaan sitä varten, että me toimimme tulkkeina. Me tuomme niin sanotulta kentältä terveiset ja me teemme niitä kirjallisia kysymyksiä tai suullisia kysymyksiä tai teemme lakialoitteita ja vaikutamme hallituksen toimintaan jne. Tässä mielessä kyllä, kun avaamme näitä uusia aloitteita ja uusia ideoita, on mielenkiintoista nähdä, mihin ne sitten johtavat.

Venäjän järjestelmässä aikoinaan, vanhassa kulttuurijärjestelmässä, oli niin sanotusti pöydällepano. Tämän päivän kielenkäytössäkin tarkoitetaan pitkää laatikkoa, eli asiat laitetaan pitkään laatikkoon, kun meillä ne pannaan pöydälle. Pitkä laatikko tulee siitä, että tsaarivallan aikaan Kremlin muurilta roikkui köysi, jonka päässä oli laatikko, ja kansalaiset saivat laittaa sinne aloitteita. Mistä se nimi pitkä laatikko tuli? Siitä, että ei niitä aloitteita koskaan käsitelty eikä toimeenpantu millään lailla.

Toivon ainakin, että jos herätämme kansalaisten piirissä sellaisia ajatuksia, että nyt päästään suoraan vaikuttamaan jopa eduskunnan työskentelyyn ja eduskunnan tekemisiin, niin silloin ei herätetä vääriä toiveita. Tässä suhteessa kyllä itse suhtaudun tähän hyvin kysyvästi, ja mielenkiinnolla tulen tätä myös tulevaisuudessa seuraamaan.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Minä haluan esittää muutaman kommentin eilen ja tänään käytyyn keskusteluun tästä perustuslain muutoksesta.

Ensinnäkin olen erittäin tyytyväinen siitä, että tällä hallituksen esityksellä ja valiokunnan mietinnöllä on laaja tuki tässä salissa takanaan: kaikki kolme suurta puoluetta. Oikea vastustus tulee lähinnä vain vasemmistoliitosta ja perussuomalaisilta, ja sanoisin perussuomalaisiltakin perusteilla, joita on aika vaikea ymmärtää. Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että lopputulos tästä kaikesta on se, että se parlamentaarinen kehitys, jota tässä on 20 vuotta edetty, tietyllä tavalla saa päätepisteensä ja Suomi päätyy normaaliparlamentarismiin, jossa valtioelinten tasapainosuhteet ovat mielestäni kohdallaan.

Kuten täällä ed. Laukkanen totesi tänään, ja miksei myöskin eilen on keskusteltu suhteellisen laajasti ulkoasiainvaliokunnan tiedonsaantioikeudesta, ja tästä asiasta myöskin ulkoasiainvaliokunta keskusteli tänään tasavallan presidentin kanssa. Lähtökohtahan on selvä: ulkoasiainvaliokunnalla on oikeus saada kaikki tiedot hallitukselta, jotta se voi suorittaa oman tehtävänsä. Mutta siihen tietysti liittyy myöskin se, että hallituksen ja oikeastaan — ehkä tätä on nyt syytä laajentaa myöskin presidenttiin — kummankin orgaanin pitäisi antaa automaattisesti tietoja ulkoasiainvaliokunnalle, koska on täysin selvää, että ulkoasiainvaliokunta ei voi harjoittaa tutkivaa journalismia ja kysellä kaikkea mahdollista saadakseen tiedot, vaan on selvää, että jos on olennaisia tietoja valiokunnan toiminnan kannalta, niin hallinnon täytyy toimia sillä tavalla, että valiokunta saa nuo tiedot.

Tässä suhteessa pitää muistaa se, että silloin, kun käsitellään unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, ulkoasiainvaliokunta toimii täsmälleen samalla tavalla kuin suuri valiokunta. Eli ulkoasiainvaliokunta hyväksyy hallituksen kannat ennen Eurooppa-neuvoston tai ulkoasiainministereitten kokousta ja myöskin kokouksen jälkeen ulkoasiainministeri tulee selvittämään EU-kokouksen tuloksia ja ulkoasiainvaliokunta niitä omalta osaltaan arvioi.

Tietysti tasavallan presidentti ei toimi Euroopan unionin yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa vaan Suomen ulkopolitiikassa, Suomen kahdenkeskisissä suhteissa. Mutta täytyy sanoa, että mielestäni on aika luonnollista, että kun me katsomme, millä tavalla suuri valiokunta toimii ylipäätänsä ja mitkä tiedot se saa, millä tavalla ulkoasiainvaliokunta toimii ja mikä oikeus sillä on saada tietoja unionin yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sekä myöskin kahdenvälisistä suhteista, niin ulkoasiainvaliokunnan tiedonsaantia on tämä huomioon ottaen mielestäni laajennettava. Mielestäni on tärkeätä se, että silloin, kun tasavallan presidentti havaitsee, että jotakin merkittävää tapahtuu hänen käymissään keskusteluissa, informaatiota tältä osin saadaan. Varmasti saattaa olla hyödyllistä myöskin, että jos on tulossa tärkeitä kansallisia neuvotteluja, joihinka presidentti osallistuu, myöskin ennakkoinformaatiota tältä osin ulkoasiainvaliokunta voisi saada.

Arvoisa puhemies! Täällä käytiin eilen jossain määrin erikoinen keskustelu Suomen jäsenyydestä Euroopan unionissa ja sen mainitsemisesta perustuslaissa. Kun kansainvälinen oikeus tältä osin on täysin selvä, kun perustuslakivaliokunta mietinnössään vielä vahvistaa menettelytavat, eli unionista voidaan erota yksinkertaisella enemmistöllä, niin asian pitäisi olla täysin selvä, että sillä, että jäsenyys on kirjattu perustuslakiin, ei tämän asian kannalta ole merkitystä. Ja kun asia on neljässä muussa kohdassa myöskin mainittu perustuslaissa, niin täytyy sanoa, että jos sitten vastustetaan yhden kohdan lisäämistä, niin silloin kai pitäisi myöskin vaatia näitten neljän muun kohdan poistamista, mikä taas johtaisi mahdottomaan tilanteeseen Suomen jäsenyydelle Euroopan unionissa.

Toivon, että perussuomalaiset analysoisivat omassa keskuudessaan tämän asian huolellisesti ja miettisivät, onko todellakin syytä vastustaa. Tietysti ymmärrän, että saattaa olla retorista tarvetta käydä tällaista keskustelua ja antaa jopa väärä kuva siitä, mitä eduskunnassa ollaan tekemässä, mutta toivon, että tiedotusvälineet ja me kaikki muut yhdessä pidämme huolta siitä, että kansalle syntyy tästä asiasta oikea käsitys ja että näillä virheellisillä käsityksillä, jos niitä halutaan levittää, ei olisi kantavuutta.

Arvoisa puhemies! Mitä sitten tulee määrämuotoiseen päätöksentekoon, jo presidentti Kekkonen aikoinaan sanoi, että jos presidentin ja eduskunnan kannat ovat ristiriidassa, niin eduskunta aina voittaa. Oikeastaan tässähän nyt omaksutaan juuri tällainen Kekkosen ilmoittama pääsääntö. Sen jälkeen, jos valtioneuvosto ja presidentti eivät ole yhtä mieltä, asia siirtyy eduskunnan ratkaistavaksi tosiasiassa. Mielestäni se korottaa eduskunnan asemaa ja on erittäin tärkeätä parlamentarismin kannalta. Mielestäni näin kaikissa tilanteissa pitää olla, että jos yhteiskunnassa on ristiriitoja, eduskunta on se paikka, jossa kaikki puolueet ovat edustettuina ja joka viime kädessä sitten muodostaa Suomen kannan.

Arvoisa puhemies! Mitä tulee sitten presidentin osallistumiseen Eurooppa-neuvoston kokouksiin, täytyy todeta se — kun vasemmistoliiton vastalauseessa puhutaan siitä, että ulko- ja turvallisuuspoliittiseen kokoukseen presidentin pitäisi osallistua — että pitää muistaa, että Eurooppa-neuvoston kokouksessa käsitellään Euroopan unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jonka jo vuodesta 1994 alkaen on tulkittu kuuluvan hallituksen toimialaan. Tosiasia on se, että Eurooppa-neuvoston kokouksissa ei ole presidentin toimialaan kuuluvia kysymyksiä lainkaan. Siitä syystä on täysin luonnollista, että presidentti ei osallistu niihin. Sen jälkeen kun puhutaan kolmas maa -kokouksista, voidaan ajatella, että siellä on tietysti erityisesti EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, mutta siellä voidaan ehkä joissakin tilanteissa hoitaa myöskin kahdenvälisiä suhteita. Silloin on tarkoituksenmukaista, että hallitus tietyissä tilanteissa arvioi, kuka on kaikkein paras menemään, mikäli pääministeri näihin kokouksiin ei pääse eikä halua osallistua.

Arvoisa puhemies! Myöskin on esitetty vasemmistoliiton vastalauseessa lausumaa, että eduskunnan pitäisi todeta, että tasavallan presidentillä on oikeus kutsua tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan yhteiskokous koolle. Mielestäni asia on täysin selvä. Jos Suomen tasavallan presidentti ilmoittaa, että hän haluaa, että järjestetään yhteiskokous hänen ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan välillä, olisi täysin mahdotonta kuvitella, että pääministeri sanoisi, että sellaista kokousta ei järjestetä. Mielestäni on täysin selvää ilman minkäänlaisia lausumia, ilman minkäänlaisia toteamuksia, että tällainen kokous pitää järjestää, jos jompikumpi osapuoli sellaista tahtoo. Jos pääministeri haluaa järjestää yhteiskokouksen, mielestäni niissäkin tilanteissa presidentillä on velvollisuus osallistua tällaiseen yhteiskokoukseen. Se on sitä yhteistoimintaa, jota tässä uudistuksessa nimenomaan halutaan.

Lopuksi, arvoisa puhemies, haluan todeta sen, että Venetsian komissio, jossa ovat kaikki parhaat eurooppalaiset valtiosääntöasiantuntijat, on arvioinut tämän uudistusesityksen siinä vaiheessa, kun se oli valmisteilla. Venetsian komissio pitää näitä periaatteita, joilla meillä nyt perustuslakiamme uudistetaan, aivan oikean suuntaisina ja oikeina. Venetsian komissio kiinnitti myöskin huomiota siihen, että kun presidentin asema heikkenee, pitäisikö todellakin luopua suorasta kansanvaalista. Kuitenkin Venetsian komissio lausunnossaan toteaa, että kun kansalaisille on annettu mahdollisuus suoraan kansanvaaliin lailla, niin sitä ei missään demokraattisessa järjestelmässä pitäisi poistaa, vaikka presidentin valtaoikeuksia sitten heikennetäänkin. Mielestäni tämä on luonnollinen, ehkä enemmän poliittinen arvio kuin valtiosääntöarvio, mutta mielestäni lopputuloksen kannalta erittäin hyvä arvio.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä olevaan asiaan on yksi lähtökohta myös Montesquieun vallanjako-oppi lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallasta. On ilman muuta selvää, että eduskunta käyttää ylintä päätösvaltaa, lainsäädäntövaltaa, ja tämä on kansan antama valtakirja, ja näin tulee ehdottomasti olla, kuten nyt on ratkaisuissa edetty.

Samoin se, että jo aiemmin on tehty ratkaisu, että presidentti ei voi enää hajottaa eduskuntaa sillä tavalla kuin on ollut aikaisemmin, vaan eduskunnan hajottamismenettely on nyt muunlainen, nimenomaan vahvistaa kansan valitseman parlamentin asemaa.

Ed. Markku Rossi toi mielestäni erinomaisen hyvin esille tätä parlamentin ja kansanedustajien asemaa kansalaisaloitteisiin verraten, mitä nyt EU:n osaltakin käsitellään, että Suomessa kansanedustajat aloitteitten, kirjallisten kysymysten kautta ovat kansan ääni valtiovallan päätöksentekoon, asioitten valmisteluun ja toimeenpanoonkin, ja sen takia haluan alleviivata tässä yhteydessä juuri edustajien aloitteitten ja kirjallisten kysymysten merkitystä. Niillä on juuri tämä kansan äänen merkitys, ja pidän sitä hyvin tärkeänä myöskin jatkossa ja toivon, että nämä aloitteet saisivat sen painoarvon, mitä edustajat niillä haluavat viestittää.

Mitä EU:hun tulee, niin meidän aina EU-kysymyksiä käsiteltäessä täytyy muistaa, että me olemme selkeä nettomaksaja. Maksuosuutemme on voimakkaasti kasvanut, toissa vuodelta 544 miljoonaa euroa, joten aina kun EU:n suuntaan puhumme, saamme puhua kirkkaasti vahvan nettomaksajan voimakkaalla äänellä.

Mauri Salo /kesk:

Herra puhemies! Tämä perustuslakiuudistus on hyvin tasapainoinen. Tämä myöskin mahdollistaa edelleen tasavallan presidentin aktiivisen toimimisen kahdenvälisessä ulkopolitiikassa.

Euroopan unioni harjoittaa omaa politiikkaansa. Pääministeri on sidoksissa hyvin pitkälti unionipolitiikkaan, ja näin ollen esimerkiksi ei unioniin kuuluvien naapureiden kanssa on jonkun hyvä käydä aktiivista vuorovaikutusta ja tasavallan presidentti on tässä kohdin erittäin perusteltu yhteistyökumppani. Tämä ei välttämättä kaikilta osin tyydytä ikäihmisten tuntoja presidentin valtaoikeuksien karsimisen osalta, mutta toivotaan, että myöskin hyvällä tiedottamisella tästäkin asiasta saadaan yleinen hyväksyntä.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kun nykyinen perustuslaki astui voimaan maaliskuussa 2000, kun tasavallan presidentti Tarja Halonen otti vastaan tasavallan presidentin tehtävät, niin siinä yhteydessä tämä laki todella tuli voimaan ja sen toimivuutta alettiin seurata. Perustuslakivaliokunta teki omalta osaltaan huomioita koko tämän perustuslain toimivuudesta, ja sitten 2008 oikeusministeriön asettama työryhmä kartoitti näitä vaikeimpia ongelmakohtia. Mitään suuria vaikeuksia ei tietenkään ole ollut, mutta kuitenkin ne kriittiset kohdat kaivettiin esille, ja sitten tämä Taxellin komitea, jonka valtioneuvosto asetti vuonna 2008 lokakuussa, teki tässä perusteellisempaa työtä parlamentaariselta pohjalta tehden sitten esityksensä, joka sitten pienten muutosten jälkeen muuttui täksi esitykseksi, jota hallituksen esityksenä nyt käsitellään.

Tämän keskustelun aikana minua on hieman häirinnyt joidenkin, varsinkin vasemmistoliiton edustajien puheenvuorot, joissa on annettu ymmärtää, että tässä pääministeristä oltaisiin tekemässä jonkun asteista uutta Kekkosta valtavilla valtaoikeuksilla, jotka ovat niin kuin aivan ylitsevuotavia valtavia oikeuksia.

Mielestäni ed. Hannes Manninen eilispäivänä käydyssä tämän saman keskustelun puheenvuorossa hyvin kartoitti sitä. Eihän kysymyksessä ole tietenkään pääministeri henkilönä. Hän on pääministeri, valtioneuvoston työskentelyä johtava henkilö, joka ei ole yksityishenkilö tietenkään, vaan hänellä on se parlamentaarinen kate takanaan. Hän johtaa noin 20 hengen hallitusta, joka nauttii koko eduskunnan tai suurimman osan edustajien luottamusta. Elikkä siinä toimii tämä parlamentaarinen kate erittäin vahvasti, että ei kysymyksessä ... Minusta on aivan harhaanjohtavaa, että tässä ensimmäisessä käsittelyssä on tuotu esille puheenvuoroja, että pääministeristä olisi tullut joku valtava vallankäyttäjä. Hän toimii erittäin rankan parlamentaarisen valvonnan alla, ja hallituksen sisällä tietenkin kollegaministerit pitävät huolen siitä, että noudatetaan hallitusohjelmaa, jonka eduskunta on hyväksynyt. Sitten jos eduskunta sattuisi tympääntymään hallituksen toimintaan, niin se tietenkin välikysymysäänestyksessä antaa hallitukselle potkut ja siinä sitten pääministerikin menee sen siliän tien. Siinähän se parlamentarismi toimii, eikä olla luomassa tämänkään perustuslain myötä mitään uutta villiä tilannetta, jossa pääministeri asettuisi jonkun asteiseen Kekkosen asemaan.

Elikkä tämä uudistus, mikä tässä nyt tehdään, pohjautuu erittäin vahvasti olemassa olevaan perustuslakiin. Sieltä korjataan vain tämä Euroopan unionin kokouksissa, Eurooppa-neuvostossa tähän asti ollut lievä ristiriita siitä, kuka siellä Suomea edustaa. Nyt se kirjataan perustuslakiin selvänä pykälänä, että se on pääministeri. On syytä muistaa myös sekin, että tällä pykälällä muuten ei tulevaa tasavallan presidenttiäkään sitten, kun 2012 hän maaliskuussa astuu virkaansa, heitetä Euroopan johtajien joukosta ulos. Tasavallan presidentti senkin jälkeen voi aivan hyvin toimia vahvasti Euroopan johtajien kanssa yhteistyössä. Hän voi tehdä valtiovierailuja ja luoda suhteita omalla arvovallallaan ja käyttää tietenkin hyväkseen tasavallan presidentin asemaa ulkopoliittisena johtajana Suomen hyväksi. Tässä asiassa mielestäni on syytä pitää nämä isot asiat mielessä, ettei hairahduta siihen, että lähdetään henkilöimään pääministerin tehtävää esimerkiksi tällä hetkellä ansiokkaasti sitä hoitaneeseen Mari Kiviniemen henkilöön. Hän on pääministeri, joka nauttii parlamentaarista luottamusta. Hänen parlamentaarinen luottamuksensa mitataan tässä salissa luottamuslauseäänestyksessä tarvittaessa, ja hänellä on hallitus takana ja eduskunnan tuki. Ellei sitä tukea ole, niin silloin ei ole pääministeri, silloin pääministeri vaihtuu. Tässä keskustelussa mielestäni tältä osin on menty harhaan. Mutta ed. Hannes Manninen käytti eilen siitä niin hyvän puheenvuoron, että viittaan siihen puheenvuoroon vain. Siinä ed. Hannes Manninen analysoi tämän asian mielestäni parhaiten, ja se on syytä pitää mielessä, kun tätä perustuslakiesitystä nyt käsitellään.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Palaan vielä tähän kysymykseen eduskunnan tiedonsaannista. Meillähän on, rohkenen sanoa, yksi Euroopan unionin jäsenmaiden parhaita järjestelyjä suuren valiokunnan muodossa, kun käsitellään Eurooppa-poliittisia kysymyksiä. On luotu järjestelmä, jossa jokainen ministeri vuorollaan ennen ministerineuvoston kokouksia käy kertomassa tulevan ministerineuvoston asialistan, suuri valiokunta ottaa siihen kantaa keskustelun perusteella, muodostaa siitä eduskunnan kannan tarvittaessa. Jos tilanne on niin kuin tämä Euroopan talouskriisi on nyt ollut, niin suuri valiokunta on myöskin ikään kuin varuillaan, päivystysvalmiudessa ottamaan myöskin kantaa ja muuttamaan sitten ministerin valtuuksia itse ministerineuvoston kokouksessa. Ja sitten on saatu aina jälkikäteen ne raportoinnit. Tämä on toiminut erinomaisella tavalla ja myöskin sitten sitonut eduskunnan päätöksentekoon tiedonsaannillisesti hyvällä tavalla.

Arvoisa puhemies! Ihan samaa metodia olemme tällä kaudella tuoneet sitten myöskin ulko- ja turvallisuuspoliittiselle puolelle sillä tavoin, että silloin, kun Eurooppa-neuvostossa on ulkosuhdekysymyksiä tai kyse on ulkoministereiden ministerineuvoston kokouksesta, tietysti ulkoministeri mutta myöskin pääministeri näissä ulkosuhdekysymyksissä käy etukäteen ulkoasiainvaliokunnassa ja käy jälkikäteen siellä. Ero suureen valiokuntaan on tietysti siinä, että ulkoasianvaliokuntahan merkitsee asian tiedoksi eikä sillä ole mandaattia muodostaa sitten eduskunnan kantaa samalla tavoin kuin suurella valiokunnalla Eurooppa-kysymyksissä. Mutta tiedonsaanti on tällä tavalla parhaiten turvattu, ja myöskin tämä vahvistaa sitä selkiinnyttävää kirjausta, mikä liittyy nyt sitten pääministerin rooliin Eurooppa-politiikan kiistattomana johtajana ja henkilönä, joka osallistuu aina Eurooppa-neuvoston kokouksiin, myöskin silloin, kun niissä käsitellään yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaan kuuluvia asioita. Ja presidentillä voi ilman muuta olla roolia sitten näissä kolmas maa -kokouksissa.

Puhemies! Ihan lopuksi totean vaan, että minä toivon, että hyvä edustajakollegani Lauri Oinonen ei kaipaa niitä vanhoja aikoja, jolloin eduskunnan hajottamista käytettiin ikään kuin poliittisena välikappaleena ja joskus päivänpolitiikkaan liittyvänä välikappaleena (Puhemies: 2 minuuttia!) perustuslain tulkinnan kannalta joskus liian heppoisinkin keinoin. Paluuta sellaiseen aikaan ei varmasti enää ole.

Juha Korkeaoja /kesk:

Arvoisa puhemies! Minäkin kiinnitän huomiota tähän eduskunnan tiedonsaantioikeuteen. Tässäkin johtavana periaatteena, kun ajatellaan tätä juridista puolta, muodollista puolta, on se, että yhteistoimintamenettely tarkoittaa sitä, että ulkoministerin ja valtioneuvoston tulee olla tietoisia siitä, minkälaisia keskusteluja presidentti käy ulkovaltojen edustajien kanssa. Kun tällä tavalla tämä yhteistoimintamenettely turvaa ja velvoittaa sen, että ulkoministeri tai pääministeri on tietoinen presidentin käymistä keskusteluista, niin tiedonsaanti tapahtuu sitten muodollisesti näiden ministerien toimesta eduskunnalle.

Mutta vaikka presidentti ei tietenkään ole parlamentaarisessa vastuusuhteessa eduskunnalle, niin voidaan luoda — ja suomalaiseen käytäntöön sopii hyvin — menettelytapa, että eduskunta, ulkoasiainvaliokunta, voi kuulla myöskin suoraan presidentin matkojen jälkeen tai jopa niiden edelläkin presidentin kanslian edustajia ja saada tällä tavalla epävirallisen käytännön mukaisesti tietoa presidentin toimista. Tämä on varmasti se alue, jossa on kehittämisen tarvetta ja mahdollisuuksia siihen nähden, mikä tilanne on nykyisin.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Edustajakollega Markku Laukkaselle haluan heti sanoa selvästi, että missään tapauksessa en halua sitä, että presidentti voisi hajottaa eduskunnan, en taatusti näin, vaan nykyinen käytäntö on tässä ihan hyvä. Ne olivat menneinä aikoina aika ongelmallisia tilanteita, kun presidentti hajotti eduskunnan. Eduskunnan arvovalta ja myöskin vaikutusvalta on kyllä niissä aika tavalla minun mielestäni murentunut. Sen takia, kun eduskunta saa kansalta valtakirjan, sen pitää voida toimia sen kansan antaman valtakirjan mukaisesti.

Mutta toisaalta myös tasavallan presidentillä tulee olla meillä vaikutusvaltaa, koska presidentti on kansan valitsema — tämä on varsin vahva tekijä — ja presidentillä on nykyisen perustuslain mukaisesti ja käsiteltävänä olevan esityksen mukaan varsin paljon vaikutusvaltaa. Tässä suhteessa Suomen presidentti eroaa muitten maitten vastaavista instituutioista, ja tämä on hyvä. Presidentti on myös Puolustusvoimien ylipäällikkö, ja näen, että nykyinen käytäntö on hyvin toimiva. Mutta vielä kerran: eduskunta on saanut kansalta valtakirjan, ja sitä oikeutta ei ole kenelläkään oikeus ottaa pois.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Lauri Oinonen on siinä aivan oikeassa, että kansalaisten aktiivinen osallistuminen presidentinvaaleihin — erittäin aktiivinen osallistuminen verrattuna eduskuntavaaleihin — puhuu sen puolesta, että he haluavat tukea tätä instituutiota. Se on selvä asia.

Toinen kysymys, mikä on mielestäni aika vakava, kun täällä nyt haetaan eduskuntaa tähän niin sanotuksi tilanteen ratkaisijaksi, jos valtioneuvosto ja presidentti ovat ulkopolitiikassa eri mieltä, ovat nämä niin sanotut löyhät puheet eduskunnassa, että me kuulimme täällä tämän asian aikaisemmassa käsittelyssä, että Yhdysvaltain lähetystö olisi ollut paremmin tietoinen siitä, mitä presidentti on sanonut, kuin ulkoasiainvaliokunta oli. Kuitenkin tätä asiaa on ymmärtääkseni selvitetty ulkoasiainvaliokunnalle tasavallan presidentin kanslian toimesta, ja eikö vain, ed. Laukkanen — ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä tiedätte — että tasavallan presidentin kanslia on aina valmis kertomaan pyydettäessä asioita? Niinkin tässä suhteessa sivussa oleva valiokunta kuin ympäristövaliokunta on useaan kertaan eri vaalikausien aikana tavannut tasavallan presidenttiä, ja on käyty keskusteluja nimenomaan siitä, miten kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, ilmastopolitiikassa on mennyt. Ja aina on tavattu, kun on pyydetty, enkä usko, että ulkoasiainvaliokunta, joka on varsinainen ulkopolitiikan toimija, olisi jotenkin huonommassa asemassa.

Lopuksi, puhemies, tästä kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksien kehittämisestä eli kansalaisaloitteesta, joka edellyttäisi 50 000 allekirjoituksen hakemista äänioikeutetuilta Suomen kansalaisilta, totean, että tämä on hieno asia. Ja on hyvin perusteltu perustuslakivaliokunnan mietinnössä muun muassa se, että mainitaan jokaisen ihmisen mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon ja se, että kansalaisilla pitää perustuslain 2 §:n 2 momentin mukaan olla oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen yleensäkin ja että sitä pitää edistää. Tämä on hyvää tekstiä, ja tässä on tehty hyvää työtä perustuslakivaliokunnassa.

Markku Rossi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Korkeaoja viittasi valiokuntien osalta tiedonsaantiin suhteessa tasavallan presidenttiin ja tietysti myös valtioneuvoston päätöksentekoon. Jäi jotenkin soimaan ilmaan, että onko sitten ollut usein tilanteita, että tuota tietoa ei ole saatu riittävästi. Siihenhän perustuu myös se, että ei tietoa tarvitse saada yksistään jälkikäteen vaan nimenomaan myös etukäteen. Eihän voi olla niin, että eduskunta toimii jälkikäteisenä tiedonannon ja -saannin kohteena, vaan hallituksen politiikassa jo hallitusohjelmastakin alkaen mutta myös muussakin politiikanteossa ja valtioiden välisissä suhteissa totta kai täytyy suurella valiokunnalla, ulkoasiainvaliokunnalla ja toivon mukaan myös esimerkiksi, kun puhutaan vaikka Kreikka-päätöksestä ja muista vastaavista, valtiovarainvaliokunnalla olla siinä keskeisempi rooli, koska puhutaan samalla myös valtiontaloudesta.

Tietoa täytyy saada sekä etukäteen että myös jälkikäteen. Tähän sisältyy tietysti myös luottamuskysymys. On kyllä pakko ihmetellä, että vaikka tänään käsitellään perustuslakia, jota perustuslakivaliokunta on hoitanut hyvin, eräissä muissa asioissa näyttää olevan niin, että valiokunta vuotaa kuin seula. Muun muassa tässä valtakunnansyyttäjän syyttämättäjättämisratkaisussa taisi kulua pari tuntia, kun julkisuudessa oli tieto. Mistä se tieto sitten tuli, on toinen kysymys. Myöskään näiden asioiden kommentointi ennen päätöksiä ei välttämättä ole aina paikallaan. Eduskunnan ja valiokuntien pitää osoittaa myös oma luottamuksensa, mutta tietoa pitää ilman muuta saada, ja se on myös yksi osa tätä parlamentarismia, aivan keskeinen osa.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa puhemies! Vielä haluan vaan esittää oman arvioni siitä, että tavallaan tätä eduskunnan roolia ratkaista joku solmuun mennyt pattitilanne tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välillä ei varmaankaan tulla arvioni mukaan juuri tarvitsemaan. Se on nyt vaan rakennettu tänne sisään mahdollista tarvetta varten. Kaiken aikaa pitää nähdä, että se on poikkeuksellista tilannetta varten, ja kuitenkin se ensi sijassa korostaa sitä, että yhteistoimintamenettelyä tulee vahvistaa. Tämä uusi uudistus tulee mielestäni myöskin vahvistamaan sitä ja toimimaan ennalta ehkäisevällä tavalla sillä tavoin, että tällaisia tilanteita ei pääse syntymään. Mutta jos tämä nyt mahdollisti laajan konsensuksen tämän perustuslakiuudistuksen tekemiseksi, niin se oli paikallaan sinne kirjata.

Toinen kysymys, mikä liittyy myös tähän yhteistoimintamenettelyyn ja tietysti ensi sijassa valtioneuvoston ja eduskunnan väliseen vuoropuheluun, tiedonsaantiin: Totta kai se on valtioneuvoston ensisijaisella vastuulla, ja kun puhumme ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, se kuuluu ulkoministerille. Tässä suhteessa ulkoasiainvaliokunnan ja ulkoministerin tapaamiset ovat tietysti verrattain säännöllisiä. Ne ongelmakohdat ja mahdolliset vajeet tiedonsaannissa ovat liittyneet aina siihen, että tasavallan presidentti on tavannut ulkovaltojen edustajia ilman ulkoministeriä, jolla sitten on se raportointivelvollisuus ulkoasiainvaliokunnalle. Silloin on ollut tilanteita, joissa on voitu kysyä, onko ulkoasiainvaliokunta tullut ajoissa informoiduksi. Siksi, kuten jo aikaisemmin tänään totesin, tämän aamun keskustelut tasavallan presidentin kanssa olivat erittäin hyviä. Ja syntyi ajatus todellakin siinä, että tämän varsinaisen, perustuslakiin kirjoitetun järjestelmän rinnalla voi sitten olla tämmöinen epävirallisempi järjestelmä, jossa valiokunta voi pyydettäessä pyytää tasavallan presidentin kansliasta asiantuntijan kuultavaksi, (Puhemies: 2 minuuttia!) raportoimaan etu- ja jälkikäteen niistä keskusteluista, mitä tasavallan presidentti ilman ulkoministeriä ulkovaltojen edustajien kanssa käy.

Juha Korkeaoja /kesk:

Arvoisa puhemies! On tietysti syytä tehdä ero sellaisten kysymysten, joissa puhutaan päätöksenteosta ja Suomen kannan määrittelystä, ja sitten toisaalta sellaisten keskustelujen, mielipiteiden vaihdon, mitä presidentti käy vierailulla ulkovaltojen edustajien kanssa, välillä. Tietysti nämä jälkimmäiset ovat sellaisia asioita, joissa ei ikään kuin ole etukäteen tietoa siitä, mihin keskustelu johtaa ja kysymys on nimenomaan jälkikäteen siitä, että ulkoministeri, valtioneuvoston jäsenet saavat yhteistoimintavelvoitteen mukaisesti tietoa tärkeistä näkökohdista ja informaatiovelvollisuus ulkoasiainvaliokunnalle, eduskunnalle, tulee sitten ministerien kautta. Tähän tietysti sopii sitten tämä epävirallisempi, suora yhteydenpito.

Mutta sitten ollaan tietysti toisenlaisessa asetelmassa, kun puhutaan nimenomaan päätöksen tekemisestä konkreettisissa asioissa. Tällöin tämän perustuslakimuutoksen vaikutuksesta — jos kävisi niin, että presidentin ja valtioneuvoston kantoja ei saada sovitetuksi yhteen jostakin tietystä asiasta päätettäessä — tämä ratkaisu tuodaan eduskuntaan. Mutta niin kuin täällä on moneen kertaan sanottu, tämä yhteistoimintavelvoite ja sitä kautta määritelty pyrkimys hakea yhteisymmärrystä mahdollisimman pitkälle on se ensisijainen lähtökohta ja tämä pattitilanteen ratkaisu sen estämiseksi, että päätöksenteko halvaantuisi, tapahtuu täällä eduskunnassa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! On todella mielenkiintoista, suorastaan elämyksellistä, ollut olla mukana tässä perustuslain reformikeskustelussa, kun siinä on niin kovin paljon kannettu huolta siitä, mikä on keskusteluyhteys tasavallan presidentti -instituution ja eduskunnan valiokuntainstituutioiden kesken. Minulla olisi vinkki poliittisen historian laitokselle Keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon. Se on Wikileaksin ja Assangen merkitys Suomen ulkopolitiikan striptease-prosessissa.