Markus Mustajärvi /vas:
Arvoisa puhemies! Tässäkin salissa on moneen
otteeseen keskusteltu harmaan talouden kitkemistä ja ministerit
toisensa jälkeen ovat vakuuttaneet sitä, kuinka
paljon asian eteen on tehty.
Eilen kuitenkin televisiossa 45 minuuttia -ohjelmassa
kerrottiin, että valtion omistamassa yhtiössä Transpoint
Internationalissa käytetään venäläisiä autonkuljettajia,
joille pahimmillaan maksetaan 3,5 euron tuntipalkkaa.
Kuinka tällainen työehtojen polkeminen on mahdollista
valtionyhtiössä, vai haluatteko te tällaisen
menon sallimalla romuttaa suomalaisen työelämän
keskeiset pelisäännöt?
Puolustusministeri Jyri Häkämies
Arvoisa puhemies! VR:n tytäryhtiö Transpoint
on toiminut näin kuin kysyjä tässä esittelee.
Eli maksaessaan venäläisten autonkuljettajien
palkkoja, he ovat Suomessa tehdystä työstä maksaneet
suomalaisen työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja palkan
sivukuluja, mikä on oikein, mutta sen sijaan sitten siellä Venäjän
puolella tehdystä työstä on maksettu
urakkapalkkaa, ja tämä on kiistatta väärin.
VR:n hallituksen jäsen, ministeri, SAK:n entinen puheenjohtaja
Lauri Ihalainen totesi, että tässä on
tapahtunut virhe, virhe myönnetään ja
virhe oikaistaan. Minä yhdyn täysin Ihalaisen
toteamukseen, että tässä on selvästi
tehty virhe ja tuo virhe oikaistaan.
Markus Mustajärvi /vas:
Arvoisa puhemies! Ei tällainen työehtojen
törkeä polkeminen voi olla vahinko. Kun palkataan
esimerkiksi venäläistä työvoimaa,
niin lupapapereissa on kohta, johon erikseen merkitään
se työehtosopimus, jota tulee noudattaa. Kyllä teillä on
tässä harmaan talouden torjunnassa italialainen
lakko päällä. Te olette tekevinänne,
mutta ette kuitenkaan tee.
Kun esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriössä oli
tämä ahdistelujupakka, niin silloin kyllä ministerit
hyppivät seinille, mutta tämän kaltaisiin
ongelmiin te ette ole kovin hanakoita puuttumaan. Esimerkiksi ammattiliittojen
kanneoikeus ja tehostettu viranomaisvalvonta auttaisivat välittömästi
tällaisiin ongelmiin.
Ja kysymys: Vieläkö te olette sitä mieltä,
että kolmansista maista tulevan työvoiman saatavuusharkinta
pitää poistaa, kun nykyiselläänkään
ei kyetä valvomaan ulkomaalaisen työvoiman käyttöä?
Työministeri Anni Sinnemäki
Arvoisa puhemies! Tällä hallituksella ei
todellakaan ole ollut meneillään italialaista
tai minkäänlaista muunkaanlaista lakkoa, mitä harmaan
talouden torjuntaan tulee. Hallitus on useilla toimialoilla lukuisilla
toimenpiteillä tehnyt erinäisiä säädösmuutoksia,
käytäntömuutoksia siihen, että saisimme
tämän vakavan ongelman suomalaisessa yhteiskunnassa
paremmin hallintaan, että voisimme varmistua siitä,
että Suomessa on yhdet ja tasavertaiset työmarkkinat.
Siinä työryhmässä, joka
työ- ja elinkeinoministeriössä tällä hetkellä istuu,
ovat mukana niin työnantajien edustajat keskusjärjestötasolta
kuin työntekijöiden edustajat keskusjärjestötasolta, samoin
sitten alakohtaisesti sekä työnantajat että työntekijät,
ja jossa esimerkiksi rakennusalan osalta pohditaan nykyistä toimivampia
käytäntöjä. Kyllä itse
luotan, että tällä ryhmällä saadaan aikaiseksi
hyvät ehdotukset siitä, miten me jatkamme harmaan
talouden torjuntaa siitä, mihin olemme tähän
mennessä päässeet.
Jouko Skinnari /sd:
Arvoisa puhemies! Tämä valtionyhtiöitten
johtaminen on tärkeä asia. Sen pitäisi
näyttää esimerkkiä siitä,
miten asioita hoidetaan, ja tämä on yksi esimerkki
taas siitä, että näin asianlaita ei ole.
Meillähän yritysjohtamisessa muutoinkaan — ei
tarvitse nyt ainoastaan katsoa jotain Keskon pääjohtajan
kokovartalopuhetta vaan se, miten suhtaudutaan henkilöstöön
ja myös esimerkiksi valtioon omistajana.
Hallintoneuvosto on nyt saatu, aika kevyin perustein mutta joka
tapauksessa, putsattua pois. Samaan aikaan Solidiumin johtaja esittää,
että hallitukselle pitäisi saada joku asiantunteva
tarkkailija valvomaan, koska hallitusten työskentely on
aika tavalla ilman tällaista kontrollia. Nyt esimerkiksi
Solidiumissa, jossa te olette, arvoisa ministeri, yhtiökokous,
jos niin haluatte, niin te olette se yhtiökokous ja te
valvotte yhtiökokouksena sitä, mitä Solidiumissa,
joka on jättiyritys, tapahtuu. Eikö valtionyhtiöitten
toiminnassa omistajaohjaukselle pitäisi todella tehdä jotain, niin
että myös henkilöstö on siinä käytännössä mukana?
Puolustusministeri Jyri Häkämies
Arvoisa puhemies! Jos palataan nyt takaisin VR:ään, VR:ssä on
hallintoneuvosto, joka koostuu isolta osalta kansanedustajista.
Täällä käydyssä keskustelussa
hallintoneuvostojen tulevasta roolista kaikki ovat sitä mieltä,
että VR:llä tulee olla jatkossakin hallintoneuvosto.
Se on molempiin suuntiin tärkeä kanava.
Haluan nyt vielä palata tähän palkkauskysymykseen
siltä osin, että sen tyyppinen väite,
että valtionyhtiöt Suomessa palkatessaan työvoimaa polkisivat
työehtosopimuksia, ei siis tässä tapauksessa
pidä paikkaansa, vaan Suomessa tehdystä työstä on
maksettu TESin mukaiset palkat, mutta ei siellä Venäjän
puolella. Totesin, että virhe on tehty, virhe myönnetään
ja virhe on oikaistu.
Markus Mustajärvi /vas:
Arvoisa puhemies! Kyllähän se, jos sovelletaan
kahdenlaista palkkausperustetta eri puolilla rajaa, vaikuttaa siihen,
mitä työvoimaa otetaan käyttöön,
sehän on päivänselvä asia. (Ed.
Petri Salo: Venäjällä on Venäjän
hinnat!)
Minä kysyn ministeri Sinnemäeltä,
missä viipyy esimerkiksi veronumerojärjestelmä.
Se olisi erittäin tehokas ja hyvä keino ottaa
ulkomainen työvoima jo rajalla kiinni ja tepsisi erityisesti alalla,
jossa ongelmat ovat kaikista suurimpia, elikkä rakennusalalla.
Kyllähän työsuojeluhenkilöstön
kohdalla tilanne on se, että kentältä kuuluu
koko ajan terveisiä siitä, että näiden
työntekijöiden, jotka ovat valvonnassa, se avainryhmä, työaika
ei riitä mihinkään.
Työministeri Anni Sinnemäki
Arvoisa puhemies! Veronumerojärjestelmän
valmistelu on käynnissä valtiovarainministeri
Kataisen alaisuudessa, ja sen lisäksi itse asiassa veronumerojärjestelmä ja
se, mitä hyötyjä siitä saadaan,
on ollut käsittelyssä myös siinä vaiheessa,
kun rakennusalan työnantaja- ja työntekijäosapuoli ovat
tehneet työtä työ- ja elinkeinoministeriössä. Tällä hetkellä ongelmia
liittyy siihen, että veronumerojärjestelmään
täytyy liittyä ajantasainen tiedonsaanti, jotta
veronumerojärjestelmästä sitten myös
saadaan kaikki etu irti. Mutta se on valmistelussa, ja näyttää siltä,
että se on vahvasti yksi niistä toimenpiteistä,
joita tullaan tekemään.
Sitten ehkä vielä vaan huomiona erilaisista työelämän
ongelmista, että en näkisi sitä, kun
ed. Mustajärvi teki kysymyksessään vastakkainasettelun,
että harmaaseen talouteen ei voitaisi puuttua, koska on
todettu, että seksuaalista häirintää ei
työpaikalla suvaita. (Puhemies: Minuutti!) Meillä on
työelämässä erityyppisiä ongelmia,
ja ne ovat siinä mielessä tasa-arvoisessa asemassa, että molempiin
tulee puuttua.