Täysistunnon pöytäkirja 154/2001 vp

PTK 154/2001 vp

154. TORSTAINA 13. JOULUKUUTA 2001 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

EU:n alkoholiverotus

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Muutama viikko sitten ministeri Soininvaara esitti, että EU:ssa pitäisi päästä minimialkoholiveroon tai sitten vastaavasti pienentää verovapaita matkustajatuomiskiintiöitä. Tämähän vastaa eduskunnan tahtoa. Eduskunta on ainakin kahteen kertaan näin päättänyt. Nyt kysyn:

Mihin toimenpiteisiin olette, ministeri Soininvaara, jo ryhtynyt ja mihin toimenpiteisiin aiotte lähikuukausina ryhtyä, jotta tämä teidän esittämänne toive ja tavoite myöskin toteutuisi?

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Ei kumpikaan näistä kysymyksistä, ei verotus eivätkä tuontikiintiöt, kuulu peruspalveluministerin toimialaan. Mutta EU:n terveysministerit ovat alkoholipolitiikasta keskustelleet, ja yllättävän laajaa kannatusta on kyllä sille, että alkoholin hintaa pitää EU:n puitteissa lisätä. Jonkin verran on ollut ymmärtämystä myös sille, että kovin laveat tuontikiintiöt tuottavat pohjoismaiselle alkoholipolitiikalle jo nyt suurta vaikeutta. Sen lisäksi on tietysti kysymys tupakkakiintiöistä. Jos hyvin halvan tupakan maista saa tuoda tupakkaa suurin piirtein niin paljon kuin jaksaa kantaa, niin sekin tietysti vaikuttaa terveyspolitiikkaamme. Mutta vero- ja tuontikiintiökysymykset kuuluvat muille ministereille.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa puhemies! Suomihan anoi EU:lta lupaa saada alentaa oluttuomiset kolmansista maista 15 litrasta 6 litraan, ja Suomi sai sen luvan. Tässä salissa äänestettiin siitä ja mikäli minä en aivan väärin muista, niin ed. Soininvaara oli 32 litran kannalla, kun äänestettiin. (Naurua) Voi olla, että muistan väärin, mutta se varmasti näkyy pöytäkirjoista.

Jos tämä ei kuulu ministeri Soininvaaralle, niin se kuuluu todennäköisesti ministeri Siimekselle. Uudistan kysymyksen, jonka tein ministeri Soininvaaralle, ministeri Siimekselle.

Ministeri Suvi-Anne Siimes

Arvoisa puhemies! Sikäli kuin oikein muistan, Suomen tasavallan hallituksen linja alkoholivero- ja alkoholin matkustajatuontikiintiöasiassa on tällä hetkellä se, että meillä on olemassa EU-sopimukseen liittyvät, määräaikaiset poikkeukset. Nyt kun EU:n laajentumisneuvotteluissa on auki kysymykset siitä, minkälaisia siirtymäaikoja esimerkiksi meidän lähialueillamme sijaitsevat EU-hakijamaat saavat siihen, että ne yhdenmukaistavat alkoholi- ja tupakkaverotustaan vastaamaan osapuilleen EU-säännöksiä, niin meilläkin on nyt auki se, tulemmeko jatkossa hakemaan mahdollisesti pidennystä meidän siirtymäajallemme, mikäli verotuksen yhdenmukaistaminen hakijamaissa — tämä tarkoittaa siis alkoholi- ja tupakkaverotuksen korottamista — ei toteudu heti laajentumisen toteutuessa.

Olavi Ala-Nissilä /kesk:

Arvoisa puhemies! Todella tällähän on valtiontaloudelle fiskaalinen merkitys, 5—6 miljardin summastahan on kysymys. EU:n piirissä on paljon keskustelua siitä, että verotusta pitäisi harmonisoida tehokkaammin. Tämä voisi olla todella alue, jossa Suomi voisi olla aktiivinen alkoholiverokantojen yhtenäistämisen suuntaan. Onko todella tällaista suunnitelmallista aktiivisuutta tarkoitus miettiä Suomen osalta?

Toinen kysymys: Joskus on ideoitu — taitaa olla siellä sosiaaliministeriön suunnalla enemmän — tällaista terveyshaittaveroa alkoholille kansallisena verona. Se ei ehkä ole realistinen tässä uudessa maailmassa, mutta onko tämä missään ollut esillä?

Ministeri Suvi-Anne Siimes

Arvoisa puhemies! Sikäli kuin jälleen oikein muistan, verotuksen harmonisointiin liittyvät kysymykset EU-tasolla kuuluvat Ecofin-neuvoston kautta ministeri Niinistölle, joka ei ole nyt paikalla.

Mutta sen käsityksen mukaan, joka minulla asioista on, verotuksen harmonisointikeskustelu, dumppauksen estäminen ja verotuloista huolehtiminen tätä kautta, on pääosin keskittynyt niin sanottuun säästödirektiiviin ja säästöjen verotukseen. Muutoinhan EU:ssa on niin, että valmisteveroissa on minimikannat, ja ainakaan minun korviini ei ole tullut, että hirveätä halua minimiverokantojen nostamiseen näillä alueilla olisi, mutta ehkä ministeri Sasilla on tästä täsmällisempää tietoa.

Ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi

Arvoisa puhemies! Todellakin hallitus on huolestunut siitä, että meillä on varsin korkea alkoholiverokanta ja muualla se on varsin alhainen ja vuoden 2004 alkuun mennessä, kun joudumme vapauttamaan olennaisesti matkustajatuontia, se aiheuttaa meille suuria ongelmia. Osittain tästä syystä, osittain terveyspoliittisista syistä, Belgian puheenjohtajakauden Suomen ohjelmassa todetaan nimenomaan, että Suomi tulee olemaan aloitteellinen siinä suhteessa, että EU:ssa saataisiin korkeammat minimiverokannat alkoholiverolle. Tietysti tosiasia on se, että viinien osalta tämä käytännössä ilmeisesti tulee olemaan mahdotonta, vastustus on niin suuri, mutta muun alkoholin osalta voidaan sanoa, että siinä voi olla ehkä jonkinlaisia, joskaan ei kovin hyviä, onnistumismahdollisuuksia.

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! STM:n käsityksien mukaan toisaalta viinin verotilanne ei ole kovin hankala. Meillä on viinipullossa alkoholiveron osuus 10 markkaa 50 penniä, ja koska meidän jakelujärjestelmämme on paljon tehokkaampi kuin monessa muussa maassa, niin jo tuollaiset keskihintaiset viinit ovat itse asiassa Suomessa halvempia kuin Keski-Euroopan maissa, ja ne ovat selvästi halvempia — tämä kaikille laivamatkustajille tiedoksi — kuin laivojen tax-free-myymälöissä. Sen takia pelko siitä, että ryhdyttäisiin laajamittaisesti tuomaan viinejä tuontikiintiön vapautuessa, ei ole kovin suuri. Ongelmat koskevat toisaalta väkeviä juomia, toisaalta olutta.

Risto Kuisma /rem:

Arvoisa puhemies! Olisin edelleen tästä samasta aihepiiristä kysynyt ministeri Soininvaaralta. Hän teki mainion aloitteen siitä, että urheilujärjestöjen valtionavussa tulisi huomioida sitoutuminen tilaisuuksiin, joissa ei käytetä alkoholia. Minusta se on hyvä, koska periaatteessahan urheilujärjestöjä yhteiskunnan verovaroista avustetaan sen takia, että urheilu ja liikunta edistävät terveitä elämäntapoja.

Olisin tiedustellut, onko tässä asiassa edetty hallituksen sisällä ja mitä mieltä asiasta mahdollisesti on asiasta vastaava, varsinaisesti päättävä ministeri Lindén.

Kulttuuriministeri   Suvi  Lindén

Arvoisa puhemies! Tätä asiaa on opetusministeriössä pohdittu, ja erityisesti tietysti SUL:n eettinen toimikunta pohtii ja miettii sitä, millä tavoilla urheilujärjestöissä ja lajiliitoissa mahdollisimman eettisesti vahvalla pohjalla urheilutoimintaa harjoitetaan. Kun valitettavasti valtion mahdollisuudet tukea urheilulajiliittoja ja kuntien mahdollisuudet tukea urheiluseuroja ovat kovin pienet, rahanhankinnan täytyy tapahtua sitten muilla tavoin. Valitettavasti tilanne on se, että monissa järjestöissä oluen ja muun alkoholin myynnillä urheilukilpailuissa saadaan huomattava tulo, joka on välttämätön lajiliiton taikka urheiluseuran toiminnalle. Tämä on siinä mielessä hyvin ristiriitainen kysymys. Tällä hetkellä ei ainakaan opetusministeriössä valmistella mitään sellaisia toimenpiteitä, (Puhemies koputtaa) että valtionapuja pienennettäisiin, jos urheilukilpailussa tarjoillaan alkoholia.

Ulla  Anttila  /vihr:

Arvoisa puhemies! Uskon, että tällä haittaverotuksella alkoholin osalta on ihan merkittävä vaikutus, ja sillä, että EU:ssa säädettäisiin minimiverokanta, joka olisi lähempänä Suomen verotusta, olisi merkittävä terveyspoliittinen vaikutus.

Olisin kiinnostunut valtioneuvoston kannasta liittyen muuhun haittaverotukseen eli ympäristöverotukseen. Miltä näyttää ympäristöverotuksen minimien kehittäminen lähitulevaisuuden EU:ssa? Onko yhteisiä linjauksia tulossa, ja miten tämä asia kytkeytyy meneillään oleviin ilmastoneuvotteluihin?

Toinen varapuhemies:

Alkuperäinen kysymys koski alkoholia. Tämä on kovin kaukana alkuperäisestä kysymyksestä. Haluaako joku vastata?

Ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi

Arvoisa puhemies! Ihan voidaan todeta, että tällä hetkellä keskustellaan haittaminimiveroista. Edistystä ei ole kovin paljon tapahtunut, mutta viimeisin ajatus, joka on tullut esille, on se, että tässä suhteessa käytettäisiin niin sanottua joustavaa etenemistä eli olisi minimiverot, jotka eivät koskisi kaikkia EU-maita vaan joitakin maita, jotka ovat valmiita siihen. Me tällä hetkellä joudumme miettimään sitä, mikä on Suomen suhtautuminen tämän tyyppiseen ehdotukseen. Tältä osin kannanmuodostus ei ole vielä valmis.

Toinen varapuhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.