Esko-Juhani Tennilä /vas:

Arvoisa puhemies! Esitän heti aluksi, että perustuslain muuttamiseen tähtäävät lakiesitykset hylätään. Ja siltä varalta, että ... (Hälinää)

Kuulitteko te, että minä esitin hylkäystä? (Eduskunnasta: Kyllä!) — Jaaha. — Siltä varalta, että tämä hylkäysesitys ei toteudu, esitän, että perusteluissa sitten aikanaan lausutaan siten kuin valiokunnan mietintöön jätetyssä vastalauseessa todetaan: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee pikaisesti valtioneuvostosta annetun lain muuttamista siten, että myös tasavallan presidentti voi kutsua koolle hänen ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan yhteiskokouksen." Kyllä tämä hylkäysesitys on nyt tullut perille tässä melussa.

Arvoisa puhemies! Miksi emme halua muuttaa perustuslakia siltä osin, että presidentin valtaa ollaan nyt merkittävästi vähentämässä ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajana? Tähän voi esittää vastakysymyksen: miksi pitäisi muuttaa sitä, mikä on ollut toimivaa ja on ollut toimivaa ihan näihin päiviin saakka? Meillähän on pitkä kokemus siitä, että presidenttien johdolla ja laajan kansalaismielipiteen tuella Suomessa on sotien jälkeisinä vuosikymmeninä harjoitettu Suomen kannalta erittäin onnistunutta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Mitä ongelmaa siinä on ollut? Totta kai ongelmia on ylipäätään aina olemassa, mutta itse tämän peruslinjan osalta: mikä se ongelma on, kun presidentti on johtanut ja hallitus on ollut mukana ja kansa on tukenut? Saavutukset Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta ovat isot. Tämä on se syy, miksi ei pitäisi ylipäätään lähteä muutokseen.

Miksi tätä perustuslain kohtaa sitten halutaan tältä osin muuttaa ja presidentiltä viedä valtaa? Tässä puhutaan aika paljon nyt siitä, että tiedonsaanti presidentin toimista ei ole kunnossa. Ed. Pertti Salolainen meni viime viikolla jopa niin pitkälle, että väitti Wikileaksin tietoihin perustuen, että amerikkalaiset ovat saaneet tietää esimerkiksi Putinin kannoista Karjalan palautukseen ennen kuin Suomen eduskunta ja sen ulkoasiainvaliokunta. Tähän voi tietenkin todeta, että taitavat suomalaiset kaikki tietää, mikä on venäläisten kanta Karjalan palautukseen, mutta ehkä herra suurlähettiläänä pitkän aikaa olleelle tämä venäläisten kanta ei ollut ihan niin selvä.

Mutta kyllä meillä tietoa presidentin toimista on ylipäätään ollut. Esimerkiksi ulkoasiainvaliokunta on tavannut nykyisen rouva presidentin kaksi kertaa vuodessa, ja muulloinkin valiokunnassa on aina voitu kuulla presidentin kansliaa, jos siihen on ollut halua. Samaten myöskin ulkoministeriön puolelta on informaatiovelvollisuus ja -mahdollisuus. Mutta jos puuttuu halu kuulla presidentin kantoja, niin eihän sille sitten mitään voi. Ja siitäkin saattaa olla kysymys. Jos ei kiinnosta, niin ei kiinnosta.

Mikä sitten on taustalla tässä presidentin vallan edelleenkarsimishankkeessa? Kyllä minä sanoisin, että tässä haetaan presidentinohitustietä Nato-jäsenyyteen. (Ed. Tuomioja: Älä höpise!) — Kyllä se siellä taustalla on. — Isoja linjoja kun päätetään, niin nyt se on presidentin, pääministerin, eduskunnan, kolmen päättäjän, käsissä, ja tätä järjestelmää kannattaa säilyttää ja varjella. En minä usko, että ed. Tuomioja on menossa Natoon, vaikka presidentin valtaa karsiikin. Sehän on teidän tunnettu, pitkä linjanne ollut, ymmärtäisin näin. (Ed. Skinnari: Se ei ota henkilöjäseniä!) Mutta kyllä kokoomus tuntuu olevan vahvasti Natoon menemisen kannalla ja kokee ongelmaksi sen, että meillä on kansanvaalilla valittu presidentti, joka ei tätä linjaa tue ja on ollut jopa sen este, näin sanoisin, viimeisten vuosien aikana. (Ed. Korkeaoja: Presidentti vaihtuu!) No, ainakin tämä kokoomuksen kanta siltä näyttää, kun näitä kuuluisia Wikileaksin paljastuksiakin katselee, kun kokoomuksen taholta on jo ilmoiteltu amerikkalaisille, että 2012 on se vuosi, kun Suomi teidän joukkoonne tulee. (Ed. Petri Salo: 3012!) — Niin, se saattaisi olla realistisempi, edustaja, mutta teillä on toiveikkaampiakin. Realistit ovat aina oma lukunsa.

Kyllä siellä taustalla on tämä iso linjariita siitä, mitä linjaa vedetään. Ei se muusta nouse. Siinähän on se mahdollisuus, että seuraavakin presidentti on Nato-jäsenyyden osalta kielteinen, ja se on silloin niin tässä nykyisessä, vielä voimassa olevassa järjestelmässä, että presidentti sanoo viimeisen sanan, ei yksin mutta viimeisen sanan. Nyt vaihtuu tämä viimeisen sanan sanoja, jos tämä perustuslain muutosesitys toteutuu. Viimeinen sana on sitten pääministerin käsissä jatkossa. Perustuslain muutosesityksessähän on tietenkin tämä niin sanottu parlamentaarinen lisä, mutta kaikki tässä salissa tietävät, että jos tulee sellainen tilanne, että pääministeri lähtee ajamaan jotain ratkaisua, ei pääse yhteisymmärrykseen siitä presidentin kanssa ja asia tulee eduskunnan ratkaistavaksi, niin täältä löytyy aina hallituspuolueiden tuki pääministerille. Kukapa sitä omaa pääministeriään lähtisi kovimmassa mahdollisessa tilanteessa kaatamaan? Ei kukaan. Siinähän on sitten koko rakennelma luhistunut. Ja tämä on syy siihen, miksi tästä tätä viimeisen sanan sanojaa nyt vaihdetaan. Tämä on se iso linja, jota tässä nyt ajetaan.

Tässä on eräissä keskusteluvaiheissa kehuskeltu, että EU-asioissa informaatio on vallan hyvää eduskunnalle. Tässä ed. Tuomiojakin, joka nyt presidentin osalta tuntuu vieroksuvan tätä järjestelmää — sitä, että tämä päätäntä on presidentin käsissä — tietää esimerkiksi viime perjantain. Miten meni esimerkiksi viimeiseen taistoon lähtö tuolla Brysselissä, jonne valtiovarainministeri oli menossa ja josta hän oli informoimassa valiokuntaa? Hän itsekään ei tiennyt, mitä siellä tullaan päättämään, ja mahdollisimman suuret asiat ovat kyseessä: lähteekö EU kulkeutumaan liittovaltion tietä yhä voimakkaammin, vai mennäänkö sitä jossain toisessa, vaikkapa edes tässä nykyisessä, meiningissä eteenpäin. Ei valtiovarainministerillä ollut tietoa edes siitä, mitä siellä tullaan päättämään, vaikka puhutaan eläkeiän nostamisista ja perustuslakiin tehtävistä muutoksista, paljonko velkaa saa ottaa, verojen harmonisoinnista jne., jotka ovat dramaattisen isoja asioita. Että ei se aina ole sitä, miltä se näyttää. Tosin täytyy sanoa, että Katainen on ollut hyvin avomielinen, niin pitkälle kuin se varmaan on ikinä ollut mahdollista, mutta tällä kertaa näkyi tämä tilanne, ettei hän itsekään tiennyt, mitä hän menee päättämään. Tämä on yksi syy, miksi esimerkiksi minä olen ollut sitä mieltä, että presidentin pitäisi voida osallistua myös EU-kokouksiin, sillä tämmöisissä tilanteissa, joissa siellä nytkin ollaan, olisi oikein hyvä, kun siellä olisi kaksi suomalaista korkeaa päättäjää yhdessä pähkäämässä, mikä meille sopii ja mikä ei, missä pitää sanoa "ei" sitten loppujen lopuksi, vaikka se olisi kuinka kova paikka. Parempi olisi niin.

Konsensuksen pohjalle Suomen ulkopolitiikan johto on rakennettu, vaikka presidentti sen viimeisen sanan on sanonutkin, ja se on ollut meille menestyksekästä. Nyt järjestelmää muutetaan, ja en minä löydä tästä mitään muuta selitystä tähän hommaan kuin sen, että nyt halutaan se oikotie ohi presidentin toisenlaiseen ulkopoliittiseen ja ulko- ja turvallisuuspoliittiseen menoon. Se on täällä piiloagendana, jota ei julki sanota, mutta siellä se vaan on.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa rouva puhemies! Eduskunta on ensimmäisessä käsittelyssä hyväksynyt perustuslain 1 §:n 3 momenttiin lisäyksen Suomen jäsenyydestä Euroopan unionissa. Perussuomalaisten mielestä perustuslaissa olisi tullut mainita muitakin kansainvälisiä sopimuksia, jos EU siinä mainitaan. Mielestämme Suomen jäsenyyksistä ainoastaan EU:n mainitsemiselle ei ole minkäänlaisia perusteita. Tätä ei edes Euroopan unioni vaadi Suomelta. EU-jäsenyyden mainitseminen rajoittaisi myös Suomen perustuslaillista toimintavapautta, jos eduskuntaan saataisiin sellainen enemmistö, joka kannattaisi eroa EU:sta. Tällöin EU-jäsenyyden voitaisiin väittää nauttivan perustuslaillista suojaa.

Arvoisa rouva puhemies! Perustuslain muutoksella eduskunta on hyväksymässä myös sen, että suoralla kansanvaalilla valitulta tasavallan presidentiltä siirretään entistä enemmän valtaa pääministerille. Tasavallan presidentti ei osallistu päivänpolitiikkaan, joten hän on edustanut tarpeellista vakautta ja jatkuvuutta ulkopolitiikan hoidossa. Perustuslain 94 ja 95 §:iin ehdotetut muutokset lisäisivät enenevässä määrin yksinkertaisella enemmistöllä tehtäviä päätöksiä, jotka koskevat Suomen täysivaltaisuuden kannalta tehtäviä toimivallan siirtoja. Tällainen muutos on mielestämme arveluttava. Mikäli toimivallan siirrossa on kyse merkittävästä eduskunnan toimivaltaan puuttumisesta, päätös tulisi tehdä, kuten perustuslain 73 §:ssä säädetään.

Arvoisa rouva puhemies! Perussuomalaisten eduskuntaryhmä esittää perustuslain muutosesityksen hylkäämistä.

Arvoisa rouva puhemies! Perussuomalaisten eduskuntaryhmä teki oman esityksen.

Pietari Jääskeläinen /ps:

Arvoisa puhemies! Kannatan ed. Ruohonen-Lernerin esitystä eli esitän myös hylkäystä. On käsittämätöntä ja kansanvallan vastaista, että EU:n jäsenyys todetaan perustuslaissa. Sille ei ole mitään perusteita. Presidentin valtaoikeuksia ei myöskään pidä heikentää.

Jacob Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Ensin täällä puhuttiin taas kerran siitä, että EU:n mainitseminen perustuslaissa olisi jollain tavalla suuri asia. Aikoinaan silloin, kun perustuslaki säädettiin, monet asiantuntijat olivat sitä mieltä, että perustuslaista pitäisi rehellisyyden nimissä ilmetä kaikki. Kun kuitenkin EU:lle on siirretty tuntuvasti lainsäädäntö- ja tuomiovaltaa, hallintovaltaakin, niin sen mainitseminen on korrektia.

Perustuslakivaliokunta totesi: "Valiokunta pitää säännöstä nykyisessä tilanteessa etenkin valtiosääntöisen perustuslain täydellisyysperiaatteen kannalta perusteltuna. Säännöksen luonne on lähinnä toteava, ei oikeustilaa muuttava." Monet asiantuntijat puhuvat siitä, että se on informatiivinen, mutta olimme epävarmoja siitä, että perussuomalaiset ymmärtävät, mitä sana tarkoittaa, joten käytimme sanaa "toteava".

Koskien taas eroa Euroopan unionista: sitäkin on käsitelty valiokunnan mietinnössä sivulla 10 palstassa 1, jossa sanotaan: "- - jos Suomi päättäisi erota Euroopan unionista. Lissabonin sopimuksella uudistetuissa Euroopan unionin perussopimuksessa on määräykset unionista eroamisesta ja siitä noudatettavasta menettelystä. Valtionsisäisesti kansainvälisen velvoitteen irtisanomisesta päätetään Suomessa perustuslain 94 §:n 2 momentin mukaan äänten enemmistöllä. - - Tämä koskee myös Euroopan unionin perussopimuksia." Eli tässä on nyt ensimmäisen kerran selvästi sanottu se, mitä perussuomalaiset ajavat takaa, ja tietysti on vähän huvittavaa, että esitys pitäisi hylätä.

Ed. Tennilä täällä käsitteli tämän muutoksen suhdetta Natoon. Naton jäsenyys ei voi tietysti nyt olla vaan tämän perustuslain tai tasavallan presidentin varassa, vaan se on kai aika olennaista ymmärtää, että Natokin toivoo, että Suomen kansa on Naton takana ennen kuin Suomi ryhtyy siitä neuvottelemaan. (Ed. Laakso: Toivoo, mutta ei pidä välttämättömänä!) — Juu, kyllä, mutta nyt minä olisin huomauttanut, että myös Nato-myönteiset piirithän ovat esittäneet, että he ovat valmiit kansanäänestykseen.

Mitä tasavallan presidenttiin tulee, me emme voi mitenkään luottaa siihen, että kaikki tasavallan presidentit tulevaisuudessa ovat Naton vastustajia, ja sitä paitsi minusta tässä kohtaa ei ole minkäänlaista muutosta presidentin valtuuksissa. (Ed. Tennilä: Miksi sitä muutetaan sitten?) — No, se muutetaan sen vuoksi, että hyvin näppärä kansanedustaja Liisa Jaakonsaari aikoinaan keksi, että tässä perustuslaissa on valuvika eli ettei ole mitään säännöstä siitä, millä tavalla ratkaistaan presidentin ja valtioneuvoston mahdollinen erimielisyys suuressa asiassa. Tässä nyt on löydetty semmoinen malli, että joudutaan tuomaan se eduskuntaan, käymään valiokunnassa, ja sitten eduskunta ratkaisee sen.

Jos nyt yleensä uskoo parlamentarismiin, niin tämän puhtaampaa ratkaisua ei voi olla, ja jos luottaa demokratiaan, niin silloin kai on aika luonnollista, että pitää tyytyä siihen, mitä eduskunta päättää. Minä en pidä tätä kauhean vaarallisena järjestelmänä kansanvallan kannalta.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! On perusteltu kysymys esittää, miksi tasavallan presidentin valtaa vielä jossain määrin vähennetään tässä uudistuksessa, ja täytyy sanoa, että sille on selkeät historialliset perusteet. Jos me ajattelemme vuoden 1919 hallitusmuotoa ja presidentti Ståhlbergin ensimmäistä presidenttikautta, silloin Suomi alkoi elää tasavaltaista elämää, jossa hallitus oli vahva ja presidentti oli enemmänkin varavoima ja resurssi tilanteissa, joissa presidenttiä saatettiin tarvita.

Toisen maailmansodan jälkeen tilanne muuttui. Suomen suhteet Neuvostoliittoon ratkaistiin valtionpäämiestasolla, mikä merkitsi sitä, että Suomessa syntyi erittäin vahva presidentti-instituutio, joka jopa johti tilanteeseen, että voidaan sanoa, että suomalainen demokratia ei ollut enää täydellinen. Täytyy sanoa, että siinä tilanteessa muun muassa SMP saattoi vaikka voittaa suuresti vaaleissa mutta siitä huolimatta SMP:llä ei ollut mitään asiaa hallitukseen.

Tästä syystä on ollut laaja parlamentaarinen tahto pyrkiä parlamentarisoimaan päätöksentekoa suomalaisessa yhteiskunnassa ja vähentämään presidentin valtaoikeuksia. Useampi eduskunta on ollut tällä polulla. Vuonna 1991 rajoitettiin jo presidentin mahdollisuutta hajottaa eduskunta, niin että se voi tapahtua vain pääministerin esityksestä. Samoin vuonna 1991 valtioneuvostolle annettiin velvollisuus viivytyksettä antaa ohjelmansa eduskunnalle tiedonantona, jolloin eduskunta pääsee heti puuttumaan hallituksen ohjelmaan. Sen lisäksi myöskin annettiin mahdollisuus antaa pääministerin ilmoitus, mikä vahvisti hallituksen ja eduskunnan välistä suhdetta.

Tietysti aivan keskeinen oli tilanne, kun Suomesta tuli ensin Etan jäsen ja sen jälkeen Euroopan unionin jäsen. Kaikki EU-asiat, jotka olivat lainsäädännön alaa, tärkeitä, ja myöskin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka annettiin hallituksen toimivaltaan, mutta rakennettiin hallituksen valvomiseksi erittäin tehokas koneisto, joka meillä on suuri valiokunta, jonka kautta kaikki EU-ratkaisut on vietävä lävitse, ja eduskunta voi täsmentää Suomen kantaa hallitukselle siitä, mikä hallituksen kanta on.

Sen jälkeen vuoden 2000 perustuslakiuudistuksessa edelleen vahvistettiin parlamentarismia siten, että parlamentarismin periaate nimenomaan kirjattiin perustuslakiin ja eduskunnan valtaa hallituksen muodostamisessa vahvistettiin niin, että ryhmät muodostavat hallituksen, ja myöskin asetuksenantovalta säädettiin pääsääntöisesti valtioneuvostolle. Ulkopolitiikassa merkittävä päätös tehtiin niin, että presidentti tekee päätökset mutta yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, eli vain yhdessä saattoi syntyä päätöksiä.

Kaiken tämän jälkeen luultiin, että asiat ovat kunnossa, mutta kuitenkin saatettiin todeta perustuslaissa valuvika, joka johtui kahdesta seikasta. Toinen oli edustautuminen EU-huippukokouksissa. Kun tarkoitus oli, että vuonna 2000 presidentti jää pois näistä kokouksista, vanha omaksuttu käytäntö jatkui, ja se herätti meillä yhteiskunnassa keskustelua, myöskin presidentin ja valtioneuvoston välillä. Toinen oli ulkopoliittinen päätöksenteko, jossa oltiin huolestuneita siitä, että jos presidentti ja hallitus ovat eri mieltä, niin siinä tilanteessa päätöstä ei kyetä tekemään. Haluttiin, että jollakin tavalla nämä ristiriitatilanteet täytyy kyetä ratkaisemaan.

Ne muutokset, joita nyt tehdään, eivät ole millään tavalla vallankumouksellisia, ne eivät ole kovin suuria, mutta ne valuviat, joita meillä selvästi on, korjataan. Merkittävää on se, että oikeastaan nyt hyväksytään perustuslakitasolla se käytäntö, jonka jo Lissabonin sopimus on tuonut, jossa pääministeri edustaa aina Suomea, kuten jo tällä hetkellä perustuslain 97 § sanoo. Ennen menoa huippukokouksiin pääministerin täytyy informoida eduskuntaa, ja myöskin tultuaan huippukokouksista pääministerin pitää informoida eduskuntaa. Päätöksenteossa, jos presidentti ja valtioneuvosto eivät ole yksimielisiä, ratkaisija on eduskunta. Ratkaisija ei ole valtioneuvosto, joka esittää uudestaan, jolloin presidentin on hyväksyttävä, vaan asia tulee eduskuntaan. Tässä siirretään presidentin valtaa tietyssä, rajatussa määrin eduskunnalle, ja eduskunta on tämän niin sanotun valtakamppailun voittaja. (Ed. Tennilä: Todennäköisesti pääministeri!)

Mitä tulee Nato-jäsenyyteen, tältä osin täytyy sanoa, että uusi laki astuu voimaan vuonna 2012, joten tältä osin merkitystä ei ole sillä, mikä on nykyisen presidentin kanta Nato-jäsenyyteen. Me emme tiedä, mikä on seuraavan presidentin kanta, ja joka tapauksessa, jos halutaan, että Suomesta tulee Naton jäsen, uskon, että se ei ole mahdollista paitsi siinä tilanteessa, että presidentti, pääministeri, ulkoministeri ovat samaa mieltä ja vaikuttavat kansalaismielipiteeseen. Eduskunnan — mitä todennäköisimmin määräenemmistöllä — täytyy kannattaa tuota jäsenyyttä, ja sen takana täytyy olla myös kansalaisten tuki, mikä lähtee jo Naton omasta säännöstöstä. (Ed. Laakso: Missä Naton säännöstössä?) Eli lukkoja on kyllä aivan riittävän monta. Vain Suomen kansan tahtoon tuo jäsenyys voi perustua.

Arvoisa puhemies! Haluan vielä todeta sen, että mitä tulee EU-jäsenyyden mainitsemiseen perustuslaissa, kysymys on täydellisyysperiaatteesta, siitä, että tosiasiat tunnustetaan ja ne kirjoitetaan, niin kuin asiat ovat, perustuslaissa. Jos Suomi haluaa erota Euroopan unionista, meidän ei tarvitse muuttaa perustuslakia, vaikka siinä lukisikin EU-jäsenyys, vaan ratkaisu voidaan tehdä yksinkertaisella enemmistöllä tässä salissa. Se on varmuuden vuoksi — että kaikki ymmärtäisivät tämän — kirjoitettu perustuslakivaliokunnan mietintöön tässä asiassa.

Olennaista on se, että meillä jo tällä hetkellä lukee neljässä pykälässä EU-jäsenyys, joten tämä sinänsä ei luo mitään uutta. On vain informaatiota ja sellainen kauneussäännös meidän perustuslakiimme, jossa kerrotaan voimassa oleva tilanne. Mutta varmastikaan perussuomalaiset eivät halua sitä, että poistettaisiin EU-päätöksentekoa Suomessa koskeva säännöstö perustuslain 93 §:n 2 momentista tai 97 §:stä. On selvää, että jos me olemme EU:n jäseniä, EU-jäsenyys täytyy jo menettelysyistä, päätöksentekosyistä, mainita selkeästi meidän perustuslaissamme.

Arvoisa puhemies! On syntynyt laaja yhteisymmärrys täällä salissa, ja tuntuu siltä, että tunteita pyritään luomaan vastustamalla tätä esitystä, mutta todellisia, vahvoja perusteita vastustamiselle en löydä.

Pertti Salolainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tennilän puheenvuorosta voi saada käsityksen, että ainoastaan minä olisin vaatinut tasavallan presidentin ulkopoliittisten toimien parempaa tiedottamista. Todellisuudessa sitä vaatii eduskunnan ulkoasiainvaliokunta ja siihen on yhtynyt myöskin perustuslakivaliokunta. Se johtuu nimenomaan siitä, että eduskunnasta tulee ratkaisija tasavallan presidentin ja eduskunnan välisissä kiistakysymyksissä. Toisaalta täytyy olla myöskin normaalia parempaa tiedottamista tasavallan presidentin toimista, sillä eihän eduskunta eikä kukaan ulkopuolinen voi tietää, mistä asioista pitää kysyä, koska ne ovat nimenomaan olleet niissä presidentin ja ulkovaltojen välisissä keskusteluissa. Siksi tässä lähdetään siitä, niin kuin eduskunnan ulkoasiainvaliokuntakin toteaa, että vastaisuudessa valtioneuvoston, hallituksen, on oma-aloitteisesti ja säännönmukaisesti informoitava eduskuntaa myöskin tasavallan presidentin ulkopoliittisista toimista. Onhan tämä aivan selvä, kun perustuslain mukaan Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhdessä valtioneuvoston kanssa, että täytyyhän meidän tietää tämä ulkopolitiikan toinenkin puoli hieman paremmin kuin tähän asti on ollut asianlaita.

Juha Korkeaoja /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tennilän argumentaatio Nato-jäsenyydestä ei minusta osu oikeaan. Päinvastoin voidaan ajatella, että jos presidentinvaalien edellä, niin kuin on mahdollista, ei käytäisi keskustelua Nato-jäsenyydestä, ehdokkaan tai valituksi tulevan presidentin kanta asiaan ei tulisi selväksi (Ed. Tennilä: Varmasti tulee!) ja sitten tultaisiin päätöksentekoon, niin presidentin päätökseenhän ei ole kenelläkään mitään mahdollisuutta vaalikauden aikana vaikuttaa, mutta sen sijaan tietysti valtioneuvoston ja eduskunnan kantoihin vaikutetaan koko ajan. Siis parlamentaarinen menettelytapa toimii tässä tapauksessa, hallitus voidaan vaihtaa jne. Sen sijaan on tietysti selvää, että tämä muutos jossain määrin vaikuttaa presidentin valtaoikeuksiin suhteessa tämän pattitilanteen purkamiseen ja pelko siitä, ikään kuin etukäteinen tieto, että valtioneuvosto voi tukeutua eduskunnan enemmistöön kiistatilanteissa, voi ikään kuin siellä jo kulissien takana ratkaista tilanteen. (Puhemies: Minuutti!) En usko, että näin kuitenkaan tapahtuu, vaikka teoriassa tämä on mahdollista, vaan päinvastoin se, että kiistatilanne tuotaisiin hyvin laajaan keskusteluun, mitä valtioneuvoston selonteko tarkoittaisi, (Puhemies: Minuutti on kulunut!) silloin voisi myös joissain tapauksissa toimia presidentin valtaa vahvistavasti.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tennilä kysyi, mikä se ongelma on, puolustaessaan vahvaa presidentin asemaa. Teidän edeltäjänne 1920—1930-luvuilla, kun tehtiin hallitusmuotoa Suomelle, kyllä ymmärsivät, mikä se ongelma on, kun vahvaa presidenttiä haluttiin. Minusta tuntuu, että vasemmistoliitto argumentoi nyt kovasti poliittisten suhdanteiden pohjalta ja muutamien poliittisten toimijoiden näkökulmasta.

Tätä keskustelua kun on seurannut, näyttää siltä, että yhdet pelkäävät Kekkosta ja haluavat presidentin valtaoikeuksia vähentää ja toiset pelkäävät Lipposta ja haluavat vahvaa presidenttiä pääministerin vastapainona. Ei perustuslakia tältä pohjalta rakenneta.

Ed. Salolainen, ihmettelin teidän voimakasta kritiikkiänne ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana sitä informaatiojärjestelmää kohtaan, joka tällä hetkellä toimii presidentin ja eduskunnan välillä. Kyllä meilläkin on varmasti peiliin katsomista eduskunnassa ja myöskin ulkoasiainvaliokunnassa siltä osin, mitä tietoja me haluamme presidentiltä saada, kuinka usein presidenttiä tapaamme ja millä tavalla olemme informoituja niistä tapaamisista, joita presidentillä on ympäri maailman. Muun muassa ulkoministeriö on tässä tehokkaana välineenä informoimaan meille. Aivan varmasti meillä eduskunnassa on mahdollisuuksia myöskin toimia niin, että presidentiltä saadaan riittävästi informaatiota.

Paavo Arhinmäki /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Kimmo Kiljunen, me emme halua vahvaa presidenttiä sisäpolitiikassa, mutta me haluamme, että suoralla kansanvaalilla valitulla tasavallan presidentillä on todellista sananvaltaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Me emme halua vastoin kansan tahtoa muuttaa sitä tilannetta, jossa tasavallan presidentti johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Te haluatte tällä esityksellä, että pääministeristä tulee vallan keskittymä, jolla on sekä sisä- että ulkopoliittinen valta, vastaava kuin se vahva presidentti oli aikaisemmin. Me haluamme, että useampi ihminen on päättämässä, miettimässä asioita. Siksi me haluamme puolustaa sitä, mitä kansa haluaa puolustaa, ulko- ja turvallisuuspoliittista valtaa jatkossakin presidentille.

EU:n jäsenyyttä ei ole perusteltua kirjata perustuslakiin. Tämä kirjaus EU:sta on vain symbolinen kumarrus Brysselin suuntaan. Vasemmisto ei hyväksy sitä.

Ville Niinistö /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! EU:n kirjaamisesta perustuslakiin: Minusta on aika vaikea ymmärtää sitä, että yleisellä tasolla perustuslain alussa ei rehellisyyden nimissä voitaisi todeta, että me muuten olemme Euroopan unionin jäseniä, (Ed. Arhinmäki: Mites Pohjoismaiden neuvosto?) mutta kotimaan päätöksentekomenettelyä kyllä unionin päätöksenteon osalta voidaan eritellä perustuslaissa. Erityisesti perussuomalaisten vastustus ihmetyttää. Siis tämä asiahan ei muuta mitenkään oikeustilaa, ja kuitenkin perussuomalaiset vastustavat asian kirjaamista, ja samalla minä olen ymmärtänyt kuitenkin niin, että perussuomalaiset eivät halua erota EU:sta. Voisitteko täsmentää hiukan tätä linjaanne, että te vastustatte lähes kaikkea, mitä me yhdessä Euroopan unionissa teemme, mitä päätöksiä siellä tehdään, mutta ette halua erota Euroopan unionista? Ette halua, että rehellisyyden nimissä kirjataan perustuslakiin, että me muuten olemme jäseniä, mutta ette halua erota unionista. Eli mikä se teidän linjanne oikeastaan Euroopan unionin asioissa on? Onko sitä, vai onko se vaan tämmöistä retoriikkaa, jolla yritetään kerätä pisteitä suomalaisilta Euroopan unionin vastustajilta, vaikka ette esitä eroamista unionista?

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Taxellin komiteassa, jossa olin jäsenenä, totesin sen työn päättyessä, että yksikään näistä 14 pykälämuutoksesta, joita siellä päätettiin esittää Suomen perustuslakiin, ei ole välttämätön muutos. Kaikki ovat harkinnanvaraisia sillä tavalla, että ne voivat olla hyviä tai sitten ne eivät kaikilta osin ole hyviä. Mutta mikään ei ole välttämättömyys. Siksi ed. Tennilän tekemä hylkäysesitys on ihan yhtä hyvä kuin se, että tämä viedään läpi. Mikään ei oleellisesti muutu.

Tasavallan presidentin aseman osalta näen kyllä itse, että nykyinen tilanne on loppujen lopuksi ihan kohtuullinen. Kun meillä on suoralla kansanvaalilla valittu presidentti, niin on aika onnetonta, voi sanoa, että perin onnetonta, jos hänellä ei ole muuta valtaa kuin jakaa arvonimiä, kunniamerkkejä ja leikata nauhoja. Tasavallan presidentille sopii ulkopoliittista vallankäyttöä, ja se vakauttaa yhteiskuntaa poliittisista ailahteluista.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! EU:n maininta Suomen perustuslaissa on enemmän kuin kosmeettinen muutos. Eihän siellä perustuslaissa mainita esimerkiksi YK:ta, elikkä tällä on paljon suurempi merkitys kuin täällä salissa annetaan ymmärtää.

Mitä perussuomalaiset haluavat? Perussuomalaiset haluavat, että Suomi on itsenäinen valtio, Suomen eduskunta on demokraattisilla vaaleilla valittu ja sillä on myös päätäntävaltaa. Me haluamme, että Suomen eduskunta päättää Suomen lainsäädännöstä, ja lisäksi haluamme, että Suomen tuomioistuimet ovat niitä, joissa meidän asioistamme päätetään. Nyt EU haluaa jopa talousvaltaa Suomelta. Suomi on mennyt mukaan jo Kreikka—Irlanti-paketteihin, ja ties mitä on vielä meillä edessä. Olemme sitä mieltä, että Suomen eduskunnalla pitää olla oikeus päättää Suomen talousasioista ja myös no bail out -klausuulin pitäisi olla voimassa, elikkä emme halua kantaa vastuuta muitten maitten taloudesta ja niiden tavasta hoitaa velkojaan.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Tennilä jatkaa viimeistä taistoaan Nato-mörköä vastaan, (Ed. Tennilä: Onko sitä olemassakaan?) mutta jottei totuus unohtuisi, muutama näkökohta.

Ensinnäkin, tätä valtiosääntöuudistusta ei tehdä presidentti Halosta varten eikä edes Nato-jäsenyyttä varten. Taustalla on pidempi linja, jossa vahvistetaan meidän valtiosääntömme parlamentaarisia piirteitä.

Toiseksi, ei yksikään kokoomuslainen toimija, ei ministeri eikä kanisteri, ole voinut kertoa kenellekään, että Suomi liittyy Natoon ensi vaalikaudella, jos kokoomus on johtava, suurin puolue Suomessa.

Kolmanneksi, kokoomus katsoo, että Nato-jäsenyys on mahdollinen vain, jos Suomen poliittinen kenttä ja Suomen valtiolliset toimijat laajasti sitä haluavat ja kannattavat. (Ed. Tuomioja: Suomen kansa!) Tämän vuoksi Suomen Nato-jäsenyys ei todellisuudessa ole ajankohtainen ensi vaalikaudella.

Erkki Tuomioja /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä uudistus on nyt pieni askel oikeaan suuntaan kohti parlamentaarisen demokratian täysi-ikäisyyttä. Olen tyytyväinen siihen, että yksi tähänastinen eräänlainen ongelma tai valuvika perustuslaissa, se, että se ei anna selkeätä vastausta siihen, miten päätökset syntyvät, jos ei ole kaikkien toimijoiden kesken yksimielisyyttä, on nyt löytämässä ratkaisun, ja tämä on hyvä asia.

Tällä perustuslailla ei tietenkään ratkaista mitään Suomen EU-jäsenyyttä tai Nato-jäsenyyttä, se on selvä. Mutta kun Suomi on EU:n jäsen, on tärkeätä, että perustuslaissa on kirjattu ne tavat, joilla EU-asioita käsitellään. Jos näin ei olisi, silloin parlamentaarinen valta katoaisi tästä salista. Näin on ollut meidän EU-jäsenyyden alusta alkaen, ja näiden säännösten tarpeellisuutta tuskin edes perussuomalaisetkaan kiistävät.

Mitä Natoon tulee, niin kaikkien muiden toimijoiden ohella nostan kuitenkin ylimmäksi Suomen kansan. Jos Suomi joskus harkitsisi sotilaallisesta liittoutumattomuudesta luopumista, mielestäni se kuuluu kansanäänestyksellä ratkaistavaksi.

Markku Rossi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Tennilä nosti tämän Nato-kysymyksen tähän perustuslakikysymykseen ja -päätöksentekoon mukaan. Sinällänsä tärkeä asia, mutta ei kuulu suoraan tähän perustuslaista päättämiseen. Todellakaan sotilaallista liittoutumista ei ratkaista Suomen perustuslain kautta, vaan siinä tulee olla, kuten ed. Tuomiojakin sanoi, kansan vahva tuki takana.

Keskustalla on selkeä linjaus myös tässä, että mikäli jossakin tilanteessa Suomen valtiollinen johto olisi esittämässä sotilaallista liittoutumista, se edellyttäisi myös kansanäänestystä. Tätä kautta tuo kysymys tulee silloin ratkaista. Perustuslakia ei voida tehdä sillä perusteella, kuka on mahdollisesti presidenttinä tai millaisia mielipiteitä hänellä on. Presidentillä on ulkopoliittinen vetovastuu ja -johto tämänkin perustuslain mukaan hyvin monessa asiassa, ja hän säilyttää merkittävän aseman. Mutta kyllähän parlamentarismin kautta nimenomaan eduskunnalla täytyy olla se keskeisin päätöksentekovalta. Tässä suhteessa tämä perustuslaki on ihan oikeassa linjassa.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kysymys kansanäänestyksestä Nato-jäsenyyden yhteydessä on aika tärkeä, ed. Söderman. Kun te viittasitte siihen, että poliittiset puolueet laajasti hyväksyvät kansanäänestyksen käyttämisen tämän kysymyksen osalta, te varmasti kuuntelitte tarkasti ed. Zyskowiczin puheenvuoron, jossa hän unohti kokonaan kansanäänestyksen ja kansan enemmistön tahdon. Riittää, kun eri instituutiot ja keskeiset poliittiset puolueet haluavat Nato-jäsenyyttä.

Ed. Söderman, teidän kannattaa lukea myös SDP:n päätös kansanäänestyksestä. Siinähän kansanäänestystä Nato-asiassa ei esitetty ainoana vaihtoehtona, siinä oli toinenkin vaihtoehto. Joko kansanäänestys tai joku muu sellainen vaihtoehtoinen tapa, jolla mitataan kansan kanta, esimerkiksi eduskuntavaaleissa. Eli ei edes SDP ole Nato-kansanäänestyksen kannalla. Tämä on hyvä pitää mielessä.

Jacob Söderman /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä olen hyvin iloinen siitä, että ed. Jakke Laakso tuntee (Ed. Laakso: Tunnen!) meidän kaikki päätöksemme.

Mutta itse asiaan. Minä en nyt oikein ymmärrä tätä ideaa, jota täällä salissa luodaan, että tasavallan presidentti ja valtioneuvosto ovat ikään kuin eri joukkueessa ja toimivat toisiaan vastaan. Kyllä kai realiteetti on kuitenkin se, että seuraavakin presidentti tulee olemaan kokenut poliitikko, joka huolehtii isänmaan asioista yhteistoiminnassa hallituksen kanssa. Varmasti tämä yhteistoimintalinja löytyy hyvinkin selvästi. Älkää nyt nähkö sitä tämmöisenä kylätappeluna näiden kahden instituution välissä.

Sitten kysymys näistä tiedoista: Minusta aina silloin, kun tasavallan presidentti on liikkeellä tärkeissä asioissa, pitäisi olla mukana valtioneuvoston jäsen, joka sitten informoi. No, he eivät jaksa nykyään matkustaa siihen tahtiin EU:n vuoksi. Kaikesta muusta tasavallan presidentin informaatiosta taas pitäisi sopia kerta kaikkiaan, kun uusi perustuslaki tulee voimaan, Utvassa, mitkä ovat pelisäännöt.

Pekka Haavisto /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vihreät kannattavat tätä perustuslain muutosesitystä. On hyvä, että tämä tuo selkeyttä Suomen edustautumiseen EU:ssa ja siihen liittyvään päätöksentekoon. Olemme tietysti eduskunnassa jo tottuneet suuressa valiokunnassa käsittelemään hyvin tarkasti etu- ja jälkikäteen Suomen kantoja, ja raportointi myöskin tässä suhteessa on toiminut.

Mutta katsoisin, että ne, jotka vastustavat tätä esitystä, usein näkevät maailman päättyvän Brysseliin eivätkä puhu niistä presidentin toimintamahdollisuuksista ja tosiasiassa säilyvistä toimintamahdollisuuksista, jotka presidentillä on edelleen kaikkien muiden maiden valtiojohdon kanssa, puhutaan sitten Venäjästä tai USA:sta tai Kiinasta tai pienemmistä toimijoista. Mielestäni tämä esitys ei leikkaa lainkaan presidentin toimintamahdollisuuksia näissä asioissa.

Mutta olisin korostanut samaa asiaa, joka nousi esiin esimerkiksi valiokunnan puheenjohtajan ed. Salolaisen puheenvuorossa: eduskunnan täytyy tänä päivänä tietää näistä asioista, yhteyksistä myös nykyistä tarkemmin, ja tähän on hyvä luoda uusia mekanismeja.

Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomen perustuslain mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Minusta on surullista, että tämä valtiopäiville kokoontunut eduskunta ei vieläkään pystynyt parlamentarisoimaan presidentin ulkopoliittista valtaa. On järkyttävää ollut huomata, miten demokraatista, parlamentarismia kannattavasta kansanedustajasta tai muusta poliitikosta, voi tulla diktaattori, kun hän saa sellaisen paikan, jossa voi yksin käyttää valtaa. Minusta tämä on surullista, ja minusta on surullista se, että tämä eduskunta ei pystynyt tähän puuttumaan. Me tarvitsemme arvopresidentin, joka omalla käyttäytymisellään ja omilla puheillaan vaikuttaa yhteiskuntaan, mutta me emme tarvitse sellaista presidenttiä, joka toimii vastoin eduskunnan tahtoa ja vastoin kansan tahtoa, joka toimii omavaltaisesti ja joka kriisitilanteissa ei tiedä, miten päin tässä mennään. Minä olen ihan oikeasti sitä mieltä, että tämä eduskunta teki todella suuren virheen.

Johannes Koskinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Palaan tuohon kysymykseen ulkoasiainvaliokunnan informoimisesta. Siinä tuo mahdollinen perustuslain muutos ei ole se rajapyykki, josta käytäntöjä pitää tarkistaa, vaan koko tämän nykyisen perustuslain ajan on ollut tarve kehittää tiedonkulkua valtioneuvoston ja eduskunnan välillä myös presidentin ulkopoliittisista tekemisistä. Tässä suhteessa olisin eri mieltä kuin ed. Salolainen ja ed. Söderman, että tässä tämä vuoden päästä voimaan astuminen olisi joku murroskysymys. Kun kysymys on valtiokäytännön kehittämisestä, se olisi järkevää uuden hallituksen myötä ottaa käyttöön jo tänä keväänä.

Kysymyshän on siitä, että valtioneuvostolla on perustuslain mukaan velvollisuus antaa kaikki se informaatio ulkoasiainvaliokunnalle, joka koskee ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamista, oli se sitten EU-asioita tai yleisempää ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Tälle vain halutaan nyt säännönmukaisempi kanava. Se on ollut tavallaan valiokunnan omasta aktiivisuudesta kiinni, onko näitä pyydetty erikseen, mutta olisi hyvä, että säännönmukaisesti valtioneuvostolla on velvollisuus pitää ikään kuin koko ulkopoliittisen johdon toimista valiokunta hyvin informoituna, ja tätä tuo ulkoasiainvaliokunnan lausuma tarkoittaa.

Tietysti tässä on muitakin sellaisia asioita, jotka (Puhemies: Minuutti!) muuttuvat uuden perustuslain voimaan tullessa, ja niitä varten tarvitaan myös osaksi lainsäätötoimia valtioneuvostolakiin.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minun mielestäni tässä asiassa pitää erottaa kaksi koria erilleen, ainakin ajatuksellisesti. Ja ne ovat se, pitääkö ja onko tarpeellista merkitä Suomen EU-jäsenyys perustuslakiin vai ei, ja sitten ne muut asiat, joita on tässä käsitelty. Minulla ei ole huomautettavaa tähän muuhun, mutta kiinnitän huomiota tässä EU-jäsenyysasiassa muutamaan historialliseen näkökohtaan.

Kun pyrittiin — huom. pyrittiin — EY-jäsenyyteen, järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys. Mistä silloin keskusteltiin? Ei mistään tällaisesta, ei sanaakaan. Ne kiellettiin täydellisesti. Äänestystulos oli 53 prosenttia puolesta, 47 prosenttia vastaan. Kun tuli talous- ja rahaliittoon liittyminen, ei mitään puhettakaan kansanäänestyksestä, sitovasta tai neuvoa-antavasta. Ja kun on tarpeettomasta instituutiosta kysymys, sellaisen instituution merkitsemisestä perustuslakiin, joka on möhlinyt viime aikoina, niin pitäisi pikkuisen ajatella sitä Suomen kansan 47 prosentin vähemmistöä.

Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Söderman ihmetteli, että täällä viljellään tuollaista kylätappelufilosofointia aivan turhaan. Yhdyn siihen. Nykyinenkään perustuslaki ei sisällä mitään erityistä instituutioiden sotauhkaa tasavallan presidentin ja valtioneuvoston kesken. Nyt muutos 58 §:ssä itse asiassa tulee hyvin suurella todennäköisyydellä vahvistamaan yhteistoimintavelvoitetta. Sen jälkeen on sitten syytä katsoa, miten välineitä siihen yhteistyöhön voidaan edelleen parantaa. Silloin tietysti presidentin ja valtioneuvoston yhteisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan on oltava luupin alla, sen toimintaedellytysten vahvistamisen, mahdollisesti jopa valtioneuvoston lain kautta. Joka tapauksessa käytännön toimia, sihteeristö- ja vastaavia toimia, sen työvälineen parantamiseen on nyt syytä kyllä kehittää.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vuonna 2000 valittiin Suomen presidentiksi Halonen, ja muistan, kun eräs hyvin tunnettu ulkopolitiikan ekspertti sanoi, että Nato-haaveet sai nyt jättää tämän toimikauden ajaksi. Tämähän tietysti on se iso kysymys siellä takana, miksi tämä presidentin valta on joillekin niin vaikea tapaus, koska varmaan seuraavakin presidentti joutuu samaan tilanteeseen. Kansan enemmistöllä on tietty näkemys, miten pitää mennä. Liittoutumattomana pitää mennä, se on sen kanta. Ja jokainen, joka presidentiksi haluaa, joutuu tämän kannan ottamaan tai häviää vaalit. Tämähän on se iso kysymys. Nyt haetaan tämän viimeisen topparin syrjäyttämistä, jos tälle tielle mennään. Kysymys ei ole tietenkään pelkästään Nato-jäsenyydestä, vaan siitä, mikä painotus Suomen ulkopolitiikassa on: onko hyvin vahvasti tiettyihin suuntiin vai onko se tasapainoinen linja, mikä meillä on ollut. Tämä siellä takana on. Ei tässä muuten olisi mitään tarpeita nyt lähteä muuttamaan.

Mitä tulee työväen liikkeen linjoihin, niin ovathan ne muuttuneet. Suurin muutos, mitä käytännössä on tehty, on, että demarienkin johdolla aika paljon tähän suoraan kansanvaaliin mentiin 1990-luvulla. Te olitte silloin innokkaita suoran kansanvaalin kannattajia, ja nyt te olette ottamassa presidentiltä vallan pois. Mitäs parlamentarismia se silloin oli, kun te olitte niin innokkaita? (Ed. Kalliomäki: Sisäpoliittisia valtaoikeuksia vähennettiin!) Miksi piti mennä suoraan vaaliin ja ottaa sitten valta pois lopuksi? Sehän on aivan väärin kansaa kohtaan, ensin viedä suoraan vaaliin ja sitten ottaa valta pois, maatalousnäyttelyjä avaamaan. Ei siinä ole mitään logiikkaa.

Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minun on nyt pakko vastata tähän. Sodanjälkeisen ajan sosialidemokraattien linjaus on ollut hyvin selkeä, johdonmukainen. Ja viittaus tuohon, miten suora kansanvaali vaikuttaa: meidän puolellamme lähtökohtana oli se, että sisäpoliittisia valtaoikeuksia tällöin riisutaan, ja niitä riisuttiin merkittävästi. Ulkopoliittiset valtaoikeudet ovat nyt sellaisella tasolla, jossa presidentillä tulee olemaan merkittävää vaikutusvaltaa, 93 § 1 momentti on edelleen voimassa ja vain vahvistuu sen kautta, että yhteistoimintavelvoite tulee vahvistumaan.

Antti Vuolanne /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen linja suhteessa presidentin asemaan on ollut hyvin selvä ja pitkäjänteinen. (Ed. Tennilä: No enpä kehuis kyllä!) Presidentti on vahvuus pienelle kansakunnalle, ja se että hänen osuutensa Suomen ulkopolitiikan muotoilussa on vahva, on myös sosialidemokraattien tavoite. Ja tasavallan presidentillä on vahva demokraattinen mandaatti, kun puolitoista miljoonaa suomalaista on hänet tehtäväänsä suoraan valinnut. Se myös korostaa kansallisen yksituumaisuuden ja pitkälinjaisuuden merkitystä. Tältä osin olemme saaneet tähän kompromissiin omat tavoitteemme läpi.

Olemme juuri kuulleet, että Afganistanissa on kuollut suomalainen sotilas. Sotilaiden lähettämisessä ulkomaille samoin kuin kaikissa ulkopoliittisissa ratkaisuissa tulee Suomen tasavallan presidentti olemaan edelleen mukana. Tämä ei sitä muuta.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kuten ensimmäisen niin tämän toisenkin käsittelyn aikana täällä argumentoidaan puolesta ja vastaan, pitääkö presidentin ulkopoliittisia oikeuksia kaventaa. Tässä tämä ed. Södermanin esiin ottama, ed. Liisa Jaakonsaaren toteama valuvika, joka olisi ikään kuin kylätappelun aihe, jos valtioneuvosto ja presidentti olisivat eri mieltä, on tullut esimerkiksi ed. Kalliomäen toimesta kuitatuksi, eli että ei oikeastaan ole sellaista tilannetta. Mutta miksi pitää, muuten kuin jostakin periaatteellisesta syystä, lähteä tällaiseen kaventamiseen? Sitä tämä keskustelu ei kuitenkaan avaa. Ja kansalaisten näkökulma tulee ilmi siitä, miten aktiivisesti he ovat osallistuneet presidentinvaaleihin.

Krista Kiuru /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vanha sananlaskuhan sanoo, että aamulla ei tiedä, kuinka lystiä illalla on. Tosin tässä keskustelussa tuo lysti on muuttunut hiukan hirtehiseksi, koska käsittelyssä on näin tärkeä asia kuin perustuslain muuttaminen, ja mielestäni tämä keskustelu kuitenkin jättää asianosaiset hiukan kylmäksi, asialistan kohteena kun eivät ole oikeat asiat.

Minusta pitäisi keskittyä tämän perustuslain muuttamisen niihin olennaisiin kohtiin, mutta sen sijaan keskustelu sekä ensimmäisessä että toisessa käsittelyssä ja niiden välisessä julkisessa keskustelussa on jäänyt oikeastaan vain kovaksi kinaksi siitä, onko nyt presidentiltä saatu tarpeeksi tietoja vai ei. Minä hiukan ihmettelen sitä väärään jalkaan ampumista, nimittäin tasavallan presidentti ja valtioneuvostohan toimivat yhteistyössä, toimivat samassa veneessä, ja yhteistoiminta tarkoittaa jo nykyisen perustuslain mukaan sitä, että eduskunnalla on erittäin laaja oikeus saada tietää asioista ja informaation lähteenä pitää olla valtioneuvosto ja ulkoministeri, tässä tapauksessa ulkoministeri Stubb. Näin ollen ihmettelen, miksi me ammumme jatkuvasti tähän väärään jalkaan.

Ilkka Kanerva /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan ihan omalta osaltani ottaa sen verran — valitettavasti en päässyt ihan alkuun — osaa kuitenkin keskusteluun, että totean, että henkilökohtaisesti näen tässä ison kuvan länsimaisen demokratian parlamentaaristen piirteitten vahvistamisena. Ja minä uskon, että se on ollut motiivi hyvin monilla tässä eduskunnassa lähtien siitä, että jos näin toimitaan, niin itse asiassa tämän parlamentaarisen piirteen vahvistaminen merkitsee sitä ja takaa entistä selkeämmin sen, että ulkopolitiikan hyvä pääoma konsensuksesta voi niissä olosuhteissa olla paremmin turvattavissa kuin niin, että se menee vain pelkästään enemmistön ja vähemmistön väliseksi ulkopolitiikan peruslinjojen hoitamiseksi. Sen takia minusta on hyvin tärkeää, että voitaisiin tämä uudistus nyt toteuttaa ja tällä tavoin olla vahvistamassa Suomen ulkopolitiikan parlamentaarista taustaa.

Antti Vuolanne /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Hyvät kansanedustajat! Me perustuslakivaliokunnassa olemme pyrkineet tekemään pitkäjänteistä ja huolellista työtä sen selkiyttämiseksi, mitä perustuslaissa kannattaa mainita ja miten pitäisi lähestyä kysymystä siitä, miten Euroopan unionin toimivaltaan kuuluvaa ulkopolitiikkaa hoidetaan ja edustautumista siinä. Se, miten tässä ratkaisuun on päädytty, on perustunut siihen, että nykyinen käytäntö, joka on käytäntönä selkeä mutta jota ei ole selkeästi kirjattu, tulisi myös selkeästi kirjata niin, että se on kaikkien luettavissa ja siten siinä ei olisi erilaista tulkinnan mahdollisuutta.

Minun mielestäni tässä työssä on onnistuttu hyvin, ja kuitenkin verrattuna ihan ensimmäisiin versioihin tämä mahdollistaa myös sen, että tarvittaessa tasavallan presidenttiäkin voidaan käyttää vahvuutena ja lisävoimavarana erilaisissa kansainvälisissä yhteydenpidoissa, kokoustamisessa ja toiminnassa, mitä myös Euroopan unioni ja muut maat tekevät. Pienelle maalle presidentti on vahvuus. Kun otetaan huomioon, että esimerkiksi rakkaassa itäisessä naapurimaassamme on presidentti, niin voi olla, että joissakin tilanteissa on hyvä, että presidentitkin keskustelevat keskenään. Näin tällaiset keskustelukulttuurit saadaan täsmäämään yksi yhteen toistensa kanssa. Sen sijaan läntisessä yhteistyössä, Euroopan unionin muodostamisessa, se, kuka tekee mitäkin, vaikka se on käytäntönä ollut jo vakiintunutta, on ollut aihetta vielä selkeyttää ja laittaa ihan paperille.

Sitten tässä salikeskustelussa ei voi olla puuttumatta tuohon perussuomalaisten kantaan, ed. Ruohonen-Lernerin väitteeseen, että Euroopan unionin jäsenyyden muodollinen merkitseminen tarkoittaisi jotain muuta kuin mitä se tarkoittaa. Se ei pidä paikkaansa ja on valtiosääntöoikeudellisestikin väärä tulkinta. Sellaisia ei kannata viljellä edes poliittisten irtopisteitten keruun perusteella, vaan kannattaa pitäytyä tosiasioissa, vaikka vaalit ovatkin lähellä. Niin tässä valtiosääntöuudistuksessa on pyritty toimimaan ja hyvässä yhteistyössä ja puhuen tosiasioista tosiasioina. Euroopan unionin kirjaaminen ei muuta toimivaltakysymystä millään tavalla vaan on asiallinen, informatiivinen merkintä, joka toteaa olemassa olevan tosiseikan, ei mitään muuta, eli ei niin Euroopan unionin kuin tasavallan presidentinkään suhteen tässä muutoksessa ole mistään erityisestä kummallisuudesta kysymys. Tietysti keskustelu näistä on lainehtinut voimakkaampana, mutta tämä muutos on kuitenkin suhteellisen pieni.

Johannes Koskinen /sd:

Arvoisa puhemies! Kun tämä perustuslain tarkistushanke on tulossa lopullisiin äänestyksiin tässä eduskunnassa, on hyvä aika hiukan miettiä tätä historiaa.

Edellä debatissa jo kosketeltiin "valuvika"-termiä. Alkujaanhan se nostettiin esille kertomaan tästä Eurooppa-neuvoston edustautumisongelmasta, että kun ei perustuslaki suoraan sanonut, onko Eurooppa-neuvoston kokouksissa presidentti vai pääministeri vai molemmat, niin tätä ruvettiin liioittelemaan tuolla "valuvika"-termillä. Kyseessähän on kaiken aikaa ollut valuvian sijasta enemmänkin käyttöhäiriö. Se on ollut valtioelinten keskenään ratkaistavissa, miten Suomen asiaa parhaiten hoidetaan Euroopan unionin huippukokouksissa.

No, tämän, lainausmerkeissä, valuvian takia tulivat sitten nämä voimakkaat vaatimukset, että perustuslakia, hyvinkin tuoretta ja modernia, huolella, laajalla konsensuksella kirjoitettua perustuslakia, pitäisi lähteä muuttamaan jo ennen kuin se on ensimmäistä kymmentä vuottaan täyttänyt — siis kun tämä projekti käynnistyi, nythän sillä on ikää yksitoista vuotta pian.

Voidaan tietysti kysyä, jos presidentin ja pääministerin välillä olisi päädytty toisenlaiseen kokouskäytäntöön 2000-luvun alkupuolella, olisiko tätä koko perustuslain uudistusjupakkaa tullut. Oma veikkaukseni on, että noin 55 prosentin todennäköisyydellä tällaisia tarkistuksia ei olisi käynnistetty, jos tuossa olisi toisenlaiseen kompromissiin päädytty.

No, sitten on tullut muita asioita, jotka vaativat perustuslain tasoista ratkaistavaa, esimerkiksi kysymys kansanäänestyksistä. Pitäisikö niitä tukevammin säännellä kuin nykyisessä perustuslaissa? Siellä löytyy sitten todellistakin muutostarvetta.

Myöhemmin aivan viime vuosien kysymyshän oli sitten tämä valuvian toisenlainen määrittely, että perustuslaista ei suoraan näy ratkaisua sille, jos tasavallan presidentti ja valtioneuvosto ovat eri mieltä ulkopolitiikan johtamisen isoissa kysymyksissä, kumman sana voittaa. Tämähän perustuu siihen, että vuoden 2000 perustuslaissa on tuo määräys, että Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

No, sekin on harvinaisen yksityiskohtaisesti sanottu. Valtaosassa perustuslakeja nämä isot valtion johtamisen kysymykset, niin kuin juuri ulkopolitiikan johtaminen, on aika yleisluontoisilla maininnoilla hoidettu. Perustuslain kirjoittajalta ei yleensäkään vaadita, että perustuslain pitäisi joku nippelintarkka toimivaltajärjestely kuvata. Oleellista on se, että edustuksellinen järjestelmä ja suoraan valitut valtioelimet pitävät huolta siitä, että kansalaisten ääni on se, joka viime kädessä painaa eniten. Tästähän on puhuttu Suomessa jo vanhan, vuoden 1919 perustuslain aikana, että jos presidentti ja eduskunta ovat eri mieltä, niin aina viime kädessä eduskunta voittaa. Eduskunta on ollut ylin vallanhaltija jo vanhojenkin normien aikaan, mutta entistä selvemmäksi tämä eduskunnan ylimmän valtioelimen asema tuli vuoden 2000 perustuslaissa.

Kun tätä jälkimmäistä valuvikaa sitten käsiteltiin noissa esitöissä, myöhemmin Taxellin komiteassa, niin juuri tästä periaatteesta löytyi se ratkaisulinja, että jos nyt pidetään sitten välttämättömänä, että tällaiseen hyvin epätodennäköiseen erimielisyystilanteeseen tarvitaan sitten ratkaisijaa, niin kukapa se muu olisi kuin ylimmän vallan käyttäjä, eduskunta, ja sille piti nyt sitten tässä hakea vaan toteuttamiskelpoinen tapa, miten se voitaisiin tässä talossa ratkaista. Tuollainen on yleensä toimeenpanovaltaan liittyvä kysymys, joka sitten saatettaisiin poikkeuksellisesti parlamentin käsiteltäväksi.

Taxellin komitean työskentelyhän oli poik- keavaa edellisistä isoista perustuslain uudistuksista sikäli, että siellä hallituspuolueet ajoivat kuin käärmettä putkeen tiettyjä ratkaisuja. Ei edes haluttu hakea neuvottelemalla konsensusta, mikä oli tuon suuren perustuslakiuudistuksen työtapa ja millä päästiinkin hyvin onnelliseen tulokseen, että lähes yksimielisesti voitiin vuoden 2000 perustuslaki hyväksyä.

Tässäkin on kysymyksen paikka, olisiko vähän toisenlaisilla toimintatavoilla voitu hyvinkin tavoitella laajaa, lähes koko eduskunnan kattavaa konsensusta myös tällä tarkistuskierroksella. Vastaan tähänkin, että yli 50 prosentin todennäköisyydellä näin olisi ollut. Jos olisi hiukan toisin toimittu, niin olisi saatu laveampi tuki niin kansalaisten parissa kuin koko eduskunnankin parissa näille tarkistuksille. Sisällöltään ne olisivat ehkä saattaneet olla hiukan toisenlaisia mutta varmaan tältä samalta linjalta, jolta tämä nyt käsiteltävä ehdotus on lähtenyt.

Tämä pitää sisällään siis tuohon erimielisyystilanteeseen ratkaisumallin. Se ei muuta ulkopolitiikan johtosuhteita. Edellä keskustelussa ed. Kalliomäen viittaama perustuslain 93 §:n 1 momentti säilyy pääsääntönä ja vahvana, eli presidentti johtaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa ulkopolitiikkaa, ja nämä yksityiskohtaisemmat päätöstilanteet ovat alisteisia tälle pääsäännölle. Kun puhutaan vaikkapa johonkin kansainväliseen sopimukseen velvoittautumisesta, vaikkapa Nato-järjestelystä, niin sitähän, tätä valmistelua, johtaa presidentti tuon TP-Utva-menettelyn kautta käytännössä, kun on isoista asioista kysymys. Valtioneuvoston pitää kuunnella presidenttiä, ja presidentin ja valtioneuvoston yhteiskokousten ohjeiden mukaan tapahtuisi asian valmistelu sitten tähän muodolliseen prosessiin, valtioneuvoston käsittelyyn.

Jos valtioneuvosto toisi tällaisen käsittelyn tuloksena sitten toisensisältöisen paperin, linjan, kuin mitä presidentti haluaisi, niin siinä voidaan kysyä, toimiiko valtioneuvosto silloin perustuslain mukaisesti. Jos näin kävisi, niin sitten tullaan tähän tämän ehdotuksen käsittelemään säätelymalliin, että presidentti voisi kieltäytyä esitystä hyväksymästä ja valtioneuvosto taas tuoda sen eduskuntaan selonteon muodossa. Mutta tosiaan voidaan sanoa, että siinä presidentillähän on mahdollisuus eri lailla reagoida, jo ennen sitä valtioneuvoston muodollista käsittelyä, tai sen yhteydessä tuoda asia vaikkapa julkisuuteen, jos katsoo, että valtioneuvosto toimii toisin kuin mitä presidentin ja valtioneuvoston yhteisissä menettelyissä on sovittu tai tarkoitettu. Kysymys ei ole vallansiirrosta lainkaan sillä tavalla kuin täällä toverit vasemmalla ovat väittäneet ja samoin perussuomalaisista osaksi on peloteltu. Kysymys on hyvin tämmöisestä käytännönläheisestä tavasta ratkaista pienen pieni aukko perustuslain sääntelyssä.

EU-jäsenyyden kirjaamisessa ei ole edes pienen pientä aukkoa. Kysymys on vaan siitä, että kun meillä on jo neljässä kohtaa muuten perustuslaissa hyvin kotimaisia valtasuhteita mullistaneita ja niiden kannalta tärkeitä säännöksiä siitä, miten EU:ssa Suomi toimii, kenen valtuutuksilla Suomi osallistuu EU:ssa päätöksentekoon, niin on kai sitten aika järkevää, että siellä myös mainitaan, että Suomi on EU:n jäsen, kun siellä kuitenkin tarvitaan näitä paljon tärkeämpiä ja pidemmälle meneviä toimivaltasäännöksiä.

Tällä EU-jäsenyydellä ei ole oikeutta luovaa merkitystä. Se ei hankaloita EU:sta irtautumista. Meillä oli esimerkiksi vuoden 1919 perustuslaissa vuosikymmeniä maininta siitä, että Suomessa olisi alueellinen maakuntien itsehallinto, jota ei koskaan toteutettu. Se tavallaan oli niin kuin hakasulkeissa, ajatuksellisissa hakasulkeissa, koko sen ajan, eikä kukaan vaatinut, että kun ei sitä ole toteutettu, niin nyt pitäisi perustuslaki välittömästi muuttaa. Sama koskisi sitä, jos Suomi irtautuisi EU:sta. Siinä irtaantumisen jälkeen ikään kuin hakasulkeisiin kirjattaisiin nämä kohdat ja ne sitten aikanaan muutettaisiin mutta ei suinkaan siten, että tämä irtautuminen vaatisi kahden kolmasosan tai viiden kuudesosan enemmistön. Se tapahtuisi ihan yksinkertaisella enemmistöllä niin kuin valtiosopimuksesta irtautuminen muutoinkin.

Tässä tietysti eduskuntavaalienkin lähestyessä on pyrkimystä suurennella asioita, maalata piruja seinälle ja ihmisten mieliin. Toivoisi kuitenkin, että asia ratkaistaan niin tässä eduskunnassa kuin seuraavassakin eduskunnassa hyvin maltillisesti ja harkiten, mikä on suomalaisen kansanvallan 2000-luvun mallin kehittämistä, mikä ei, ja sen mukaan tehdään ratkaisut eikä sitten vääristellä toisten kantoja eikä omia kantoja hetkellisen poliittisen suosion saavuttamiseksi.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Kansalaiset, puhemies, kollegat! Demokratia on outo asia. Aina, kun meikäläinen on lähelläkään ajan ylittämistä, niin huomautellaan kyllä, mutta toiset voivat näköjään puhua 5 minuutin suosituksien yli ihan kevyesti. Toivon nyt, ettei minuakaan häiritä, jos minä olen päässyt vauhtiin. Kiitoksia! (Ed. Södermanin välihuuto) — Anteeksi, arvoisa toinen oppositiopuolue voi olla hiljaa nyt sillä aikaa, kun perustuslaista puhutaan. Sillä voi kunnioittaa.

Tosiaan, kun täällä toiset tietävät paljon paremmin kuin perussuomalaiset, mitä me ajamme, sen verran voin kyllä korostaa tätä asiaa, että kun nämä epäterveet ilmiöt EU:ssa — EU:n tavallaan diktatorinen johto, jota ei ole siis demokraattisesti valittu — ovat vieneet meidät mukanaan kaikennäköisiin sitoumuksiin ja velkakierteisiin, niin minun mielestäni — ja myös perussuomalaisten mielestä ja varmaan monen teidänkin — pitäisi kunnioittaa vanhoja suomalaisia diplomaattitaitoja suhteessa ulkovaltoihin, vaikka nyt tässä EU:ssa ollaankin vähän enemmän ikään kuin sisällä. Mutta tuntuu itsemurhalta, tai se onkin sitä, sitoa tässä vaiheessa itsensä näin pitkälle EU:hun.

Samalla tämä presidentin valtaoikeuksien vieminen ei todellakaan ... Jos siihen saisi jonkun syyn, kuinka tätä ollaan näin äkkiä tekemässä, aivan niin kuin tässä edellinen puhuja kyllä ansiokkaasti historiasta tilitti, että on näin lyhyt aika tätä uutta perustuslakiakin ollut. Miksi me emme investoi presidenttiimme? Investointihan oli aikoinaan termi, joka tarkoitti juhlapukuun pukeutumista, ja sitten siitä tuli myöhemmin pankki- ja liike-elämän termi. Nyt me ikään kuin maailman silmissä outvestaamme tai out of vestaamme meidän presidenttiämme.

En tiedä, voihan tässä olla kokoomuksen oma kompleksi tulevasta presidentistä niin pahana, että halutaan epätoivoisesti ajaa presidentin valtaoikeuksien vähentäminen nyt äkkiä, ennen kuin on pelättävissä jotain, mitä me muut, jotka emme ole kyseisen puolueen kanssa niin hyvin olleet sisäisesti tekemisissä, emme vielä ehkä aavistakaan. Mutta tosiaan, tämä tuli nyt mieleen vaan, koska olen, arvoisa puhemies, tulevaisuusvaliokunnassa ja psykologi, niin että ajattelin tätä vähän ehkä sillä lailla, että kokoomuslaisia kansanedustajiakin voi ymmärtää, jopa vanhempia, tässä asiassa.

Kun, vielä kerran, valtapoliittisesti ulkopuoliset riisuvat presidentiltä stripteasena ulkopuolelta tätä valtaa, niin se ei todellakaan ole investointia vaan outvest. Viedään suomalainen, hyväksi koettu malli, joka liittyy siihen, että meillä on vielä joku pito, keep, turvapaikka, joku linnoitus siellä. Jos syynä on demokratia, niin kuin tässä vaiheessa mainitaan, että nyt tätä päätetään demokraattisesti, minkä takia näin sitten tehdään ihan just, kun uudet vaalit ovat tulossa, viime hetkellä? Gallupitkin kertovat, että kansa on ihan eri mieltä kuin tämä nykyinen porukka, joka täällä istuu, mutta kansanvallan nimissä tämä porukka on hätäisesti päättämässä tätä asiaa, joka koskee perustuslakia, nyt. Siinä on jo lähellä se, että tämä olisi tässä tilanteessa kansaan vedottaessa kansan halveksuntaa, suorastaan kansan pettämistä, juuri ennen vaaleja hädissään, kun tietää vielä, mikä kansan mielipide on presidentin vallasta.

Lopetan tämän hyvin lyhyesti tässä, arvoisa puhemies, siihen, että aikoinaan tein itse lp:n nimeltä Tahdon!, mutta sen ensimmäinen puoli oli nimeltään Ei että kyllä. Siis on sanottava "ei" joillekin asioille, että pääsisi myönteiseen, todelliseen, itsenäiseen tuntumaan siitä, mitä itse haluaa, mitä itsenäinen Suomi haluaa. Aivan, kuten voisi sanoa, että haluan lopettaa tämän kyllä "ei"-sanaan Vilkkumaan Maijan hengessä. Nyt tuli Teemalta uusintana live-esitys, jossa Maija hyvin hitaasti toteaa tämän, että viimeinen sana on "ei".

Kun täällä viimeisestä sanasta puhuttiin, ja tämä on nyt tämän hallituksen melkein viimeinen sana, niin mielestäni perussuomalaisena se sana ei saa olla "EU", vaan sen on oltava "EU, ei", koska tämä on liittovaltiokehitystä, tämä on liiallista sitoutumista, tämä on liian pitkälle periksi antamista. Aivan kuin, vielä kerran, vanha valta hädissään nyt tukeutuisi EU:hun. Tämähän on vähän niin kuin Astrid Thorsin linjalla, kun hän yritti syyttää aikoinaan rasismista jatkuvasti pari vuotta, kunnes tajusi, ettei ole siitä kyse. Nyt tämä vanha valta ikään kuin haluaa EU:n äkkiä tulevan määräämään sisäisesti Suomeen perustuslaillisella tasolla siitä, miten demokratian tässä maassa tulee toteutua.

Vaikka sanottiin, että eihän tämä nyt mitään, niin samanlainen on tämä Efloppi, joka näyttää siltä, että suomalaiset yritysjohtajat ovat maailman huippua mutta tekevät pahimman mokan ja floppauksen tässä talouspoliittisesti ja Suomen kannalta kriittisessä tilanteessa, ja sitä siunataan pääministeriä myöten, elinkeinoministeriä myöten. Aivan viime metreillä ennen kuin valta vaihtuu tässä maassa, vedetään matto kansalta alta, työtä tekevältä kansalta. Sitä kun ihannoitiin, että työ on tärkein juttu, mitä me ajamme, niin silti nämä ihan huippuvalinnat vaikuttavat siltä, että tämä valta haluttaisiin viime hetkessä jotenkin paketoida Suomen ja kansan ja demokratian ulkopuolelle. Ugh!

Tuulikki  Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! On vahinko, että ed. Johannes Koskinen lähti pois, koska hänen puheensa paljasti, mistä todella on kysymys. Johtosuhteet säilyvät vahvoina, ja kaikki muu on alisteista pääsäännölle ulkopolitiikassa, elikkä presidentti johtaa ulkopolitiikkaa ja myös päättää siitä. Tällä yhteistoimintavelvoitteella velvoitetaan TP-Utvassa presidentti ja valtioneuvosto yhteistyöhön myös sillä tavalla, jota aikaisemmin tähän saakka ei ole ollut, että TP-Utvassa pitää kertoa myös EU-päätökset. Tähän mennessä hallitus ja valtioneuvosto ovat voineet päättää niistä itsekseenkin. Tämähän vahvistaa presidentin valtaa, vaikka presidentti ei olekaan nyt hänkkäröimässä siellä EU-kokouksissa ja pitämässä tiedotustilaisuuksia, sitaateissa, Suomen valtuuskunnan johtajana, vaikka ne kokoukset eivät tähän asti ole hänelle kuuluneet.

Tästä kahden lautasen politiikasta nyt onneksi päästään irti. Täytyy muistuttaa, kenen syy se oli. Kun Lipponen ja Ahtisaari aikanaan tekivät tästä diilin, niin se sitten jatkui. Täytyy muistaa, että silloin vuosina 1991—1995 tehtiin muutos ulkopolitiikan johtamissääntöön niin, että siinä nimenomaan sanottiin, että EU-asioitten valmistelu kuuluu valtioneuvostolle, ja näin se on kuulunut tähänkin asti, mutta sitten tuli joku ja kaappasi sen vallan itselleen.

Arvoisa puhemies! Taxellin komitean loppu oli nolo. Minun käsitykseni mukaan — kun olin siinä varajäsen — työ sujui jokseenkin kohtuullisen hyvin, mutta kun tuli tiedotustilaisuus, niin silloin demarit sanoutuivat tästä yhteistyöstä ja yhteisestä valmistelusta irti. Ja näin sitten tiettyjä asioita on toisella tavalla painotettu tässä uudessa lakiesityksessä ja tulevissa muutoksissa.

On tässä tietenkin yksi hyvä asia — tämän kahden lautasen politiikan ohella — joka muuttuu, ja se muuttuu siinä, että jos valtioneuvosto todella pitää päänsä eikä anna presidentin hyppyyttää itseään ulkopoliittisissa asioissa, niin lopullisen ratkaisun tekee sitten eduskunta. Ja jos eduskunta todella edustaa Suomen kansaa ja ottaa nimenomaan parlamentarismin ja kansanvallan ohjenuorakseen, silloin päätökset ovat sellaisia kuin niiden pitää olla. En pidä siitä, että tähän meidän valtiosääntöömme, perustuslakiimme, on nyt istutettu tämä Troijan puuhevonen elikkä yhteistoimintavelvoite joka ikisessä ulkopoliittisessa asiassa.

Haluan vielä ihan lopuksi huomauttaa eduskunnan elikkä ulkoasiainvaliokunnan oikeudesta saada tietoa. Ulkoasiainvaliokunta ei todellakaan ole saanut tietoa esimerkiksi presidentin kahdenkeskisistä keskusteluista, mitä hän on käynyt ulkovaltojen johtajien kanssa. Minulle on monta kertaa sanottu, että ei pidä vaatia sitä, että presidentti ei saa käydä kahdenkeskisiä keskusteluja. Mutta ei ole tavatonta se, että tehdään tietynlaisia sopimuksia näissä keskusteluissa ja sitten, kun asiat aktualisoituvat, vasta tiedetään, mitä presidentti todella on sopinut. Minun mielestäni aina pitäisi olla joko pääministeri tai ulkoministeri tai joku kolmas ministeri mukana presidentin muitten valtioitten johtajien kanssa käymissä keskusteluissa.

Täytyy muistaa, että presidentillä ei ole parlamentaarista vastuuta. Hän ei ole vastuussa kenellekään tekemisistään eikä sanomisistaan. Tämä on se puute, mikä meidän perustuslaissa on: meidän presidenttimme ei kuulu parlamentaariseen järjestelmään. Mikä ihme siinä on, että meille ei kelpaa esimerkiksi Irlannin malli? Siellä valitaan suoralla kansanvaalilla presidentti, joka on arvostettu arvojohtaja. Niin pitäisi meilläkin olla, ja silloin kansa olisi myös tyytyväinen.

Mitä Natoon tulee, niin se nyt ei varmasti näitten tietojen mukaan, mitä on saatu, ole kyllä ensi vaalikauden tärkein asia. Tärkein asia on kyllä talouden hoitaminen. Mutta jossakin vaiheessa Nato aktualisoituu, ja siinä sitten punnitaan, kenen tahto kestää ja kestääkö Suomen kansan tahto.

Veijo Puhjo /vas:

Arvoisa puhemies! Suomen perustuslain muuttamisessa pidän ehdottoman negatiivisina ehdotuksia tasavallan presidentin ulkopoliittisen toimivallan käytännön romuttamisesta sekä perustuslain 1 §:ään tehtävästä lisäyksestä "Suomi on Euroopan unionin jäsen".

Pitkän aikaa Suomen ulkopoliittisessa päätöksenteossa on vallinnut hyvä yhteistyö ylimpien valtioelinten kesken. Se on toiminut hyvin. Valtioneuvoston ja tasavallan presidentin nykyinen vallanjako edellyttää näiden valtaelinten yhteistoimintaa. Ensimmäisessä käsittelyssä presidentin päätöksentekosäännöistä poistui käytännössä tämä yhteistoimintavelvoite ulkopoliittisista päätöksistä. Tosiasiassa presidentin johtovalta ulkopoliittisissa asioissa alistetaan ristiriitatilanteissa pääministerin kantaan, mikäli eduskunta erotuomariksi määrättynä olisi pääministerin kannalla. En pidä edelleenkään hyväksyttävänä sitä, että perustuslaissa kaikkien merkittävien ulkopoliittisten asioiden päätösvalta keskitetään pääministerille.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä kannattaa presidentin nykyisen ulkopoliittisen aseman säilyttämistä. Emme siten kannata ehdotettua kompromissimuutosta, missä eduskunnasta tehtäisiin selontekomenettelyineen isommissa erimielisyyksissä erotuomari presidentin ja pääministerin välille. Vaikka koko eduskunta muodostaakin kantansa täysistunnossa, on vaikea kuvitella eduskunnan kannan poikkeavan pääministerin kannasta. Eduskunnassa yli 20 vuoden ajan vallinnut antiparlamentaristinen hallintamallihan takaa aina sen, että eduskunnan onkin nautittava hallituksen luottamusta eikä päinvastoin.

Arvoisa puhemies! Kun ensimmäisessä käsittelyssä tasavallan presidentin ulkopoliittista toimivaltaa romutettiin ja kun perustuslakiin tulee maininta Suomen EU-jäsenyydestä, en voi kannattaa käsittelyssä olevaa Suomen perustuslain muutosesitystä. Kannatan siten ed. Tennilän hylkäysesitystä sekä myös hänen lausumaesitystään.

Heli Järvinen /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Koska Etelä-Savostakin on tullut kysymyksiä EU-jäsenyyden kirjauksesta, haluan käyttää lyhyen puheenvuoron.

Syy EU-jäsenyyden kirjaamiseen on hyvin yksinkertainen. Valtiosääntöoikeudellisista syistä asiantuntijat, ja heidän myötään myös perustuslakivaliokunta, puoltavat sen kirjaamista. Kirjauksella saadaan nykytilanne näkymään suoraan laista sellaisena kuin se on, ei siis muutoksia siihen.

Meidän pitää tunnustaa se tosiasia, että EU:lla on vaikutus meidän lainsäädäntöömme. Euroopan unionissa hyväksytyt direktiivit ja asetukset pitää panna Suomessa täytäntöön, ja EU:n perusoikeuksien toteutumista valvovat EY-tuomioistuin ja ihmisoikeustuomioistuin. Tämän tosiasian eli vaikuttavuuden tunnustaminen on rehellistä riippumatta siitä, mitä mieltä EU-jäsenyydestä on.

Kyseessä on kuitenkin yleislauseke, joka ei siis muuta oikeustilaa. Jos Suomi päättää joskus erota EU:sta, lauseke on myös poistettavissa. Lauseke ei ohjaa Suomen tulevaisuutta, vaan toteaa siis sen tilan, jossa nyt olemme. Jo nyt EU on mainittu perustuslain monissa kohdissa, kuten täällä puheissa on tullut ilmi.

Perustuslain uusi kirjaus tai kirjaamattomuus ei myöskään muuta päätöksentekomenettelyä Suomen halutessa eroon unionista. Suomi voi eduskunnan yksinkertaisen enemmistön päätöksellä erota kaikista kansainvälisistä järjestöistä. Myös Lissabonin sopimuksessa mainitaan mahdollisuus erota EU:sta. Jos Suomi käyttäisi tätä mahdollisuutta ja päättäisi erota EU:sta, kaikki EU:hun viittaavat lauseet perustuslaista poistettaisiin.

Kannanotto tähän kirjaukseen ei ole siis kannanotto EU:n puolesta tai sitä vastaan, vaan se on kannanotto mahdollisimman selkeän ja totuudenmukaisen perustuslain puolesta. Nykytilan tunnustaminen on reilua jokaiselle perustuslain lukijalle, eli tulen äänestämään kirjauksen puolesta.

Jacob Söderman /sd:

Ärade talman! Det som är märkligt med den här ändringen i grundlagen är att den överhuvudtaget inte har behandlats i finlandssvenska tidningar. Den enda kommentaren jag har hittat är en kolumn av Bjarne Nitovuori där han ser relativt surt på ändringarna. Först behandlar han frågan om rätten till folkinitiativ och tycker att den i och för sig är en bra idé men antagligen inte kommer att leda till någonting och därför kommer att göra folk bittra. Men sedan hittar han också på att det också kan vara ett ganska dåligt institut, därför att han anser att det första folkinitiativet antagligen kommer att föreslå att man ska avstå från det tvåspråkiga Finland.

Min bedömning av det här folkinitiativet är att det är positivt. Grundlagsutskottet har ju gått in för att man ska tillåta att samla namn på nätet, så antalet undertecknare är ju väldigt högt, men ett välgjort initiativ om ett nytt lagförslag kan betyda att riksdagen tar till behandling någon lösning på ett akut problem som regeringen inte bryr sig om.

I de länderna där det har funnits folkinitiativ har det verkligen ibland lett till någonting, så man ska inte tro att det är helt värdelöst. Om sedan folk kommer med sådana initiativ som är mot grundlagen eller mot människorättskonventioner så vet naturligtvis riksdagen att de inte kan behandlas, åtminstone i en form där de skulle bryta mot grundlagen.

Det andra som Nitovuori anser är att vi borde ha en president som skulle ha samma makt som den tyska presidenten, det vill säga ingen makt alls. Det är lite illa att jämföra med Tyskland där ju presidenten inte är vald av folket utan vald av Bundestag, och hans enda rättighet är väl att hålla tal och i krissituationer besluta om att krislagstiftningen kommer i bruk. Tyvärr så har det inte på senare tid varit någon riktigt framgångsrik president, och det senaste nyårstalet som jag såg hölls av kansler Merkel och inte av presidenten.

När man vill försvara att presidenten har makt så finns det två saker som inverkar. Den ena är det att våra presidenter efter andra världskriget har varit framgångsrika i utrikes- och säkerhetspolitik, och den andra är det att presidenten väljs av folket och därför måste ha makt. I den kompromissen som nu föreligger, det vill säga att statsrådet och presidenten tvingas till ett väldigt nära samarbete och presidentens maktbefogenheter är väldigt begränsade, tycker jag att den här lösningen är väldigt skälig.

De som hela tiden pratar om att det liksom på något sätt är mycket bättre att bara har parlamentarism kan jag inte förstå. Om folket har både rätt att välja en president och en riksdag och presidentens makt är skäligt begränsad så kan jag inte förstå att det inte är bättre än en sådan situation att man i stället har en kung och kungahusets företrädare ibland har ganska underliga saker för sig. Så vi ska inte skämmas över det här förslaget, det är i grund positivt.

När det gäller finlandssvenskarna har man i Österbotten alltid förstått att presidenten är väsentlig för finlandssvenskarna. Alla presidenter efter andra världskriget har förhållit sig synnerligen positivt till finlandssvenskarna. Det är inte troligt att en president blir vald utan att finlandssvenskarna stöder också i ett folkval, och presidenten har då en viss makt att påverka folkopinionen genom att hålla tal och påverka om minoritetens rättigheter och intressen är hotade.

En annan sak är naturligtvis att om riksdagen verkligen skulle fastställa ett lagförslag som är betänkligt när det gäller minoriteters språkliga eller andra rättigheter så kan presidenten en gång vägra fastställa det och på det sättet se till att riksdagen funderar på nytt. Dessutom kan presidenten genom att utse justitiekansler och domare, några höga tjänstemän, generalerna och ambassadörerna se till att sådana personer som har respekt för grundlagen och mänskliga rättigheter är på ledande positioner. Jag tycker inte att man på finlandssvenskt håll ska vara de första att kräva att presidenten avskaffas.

Kari Kärkkäinen /kd:

Arvoisa puhemies! Eduskunnan pääsihteeri viime kauden loppupuolella vei Puolaan Suomen perustuslain ja markkinoi sitä kovasti myönteisellä tavalla puolalaisille ja mainitsi puheessaan sen, että on tärkeää, että jonkunlainen vakaus kansakunnalla säilyy ja se vakaus lähtee siitä, että on perustuslaki, jonka muuttamiseen tulee olla korkea kynnys. Keskustelu mediassa yhden ja kahden lautasen politiikasta varmaan laukaisi tämän keskustelun, että Suomen perustuslakia lähdettiin nyt muuttamaan.

Pidän hyvänä sitä perustuslakivaliokunnassa käytyä keskustelua — voisi sanoa, että ed. Södermanilla oli iso osa siinä, mutta oli monilla muillakin valiokunnan jäsenillä — jossa haettiin hyvää kompromissia, jossa presidentin valtaoikeudet ja asema säilyvät. Päätöksenteko sotilaallisen kriisinhallinnan osalta jää voimaan perustuslain muutoksista huolimatta, mitä pidän hyvin positiivisena asiana. Sitten ensimmäinen muutos, joka koski sitä, että jos tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välillä on erimielisyyttä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, niin esityksen mukaan erimielisyyden voi poistaa tarvittaessa myös eduskunta. Se on myös perusteellinen asia. Kolmas asia, mikä oli tuossa keskustelussa agendalla voimakkaasti, oli se, että Euroopan unionin kokouksessa Suomea edustaa edelleen pääministeri mutta valtioneuvosto voi poikkeuksellisesti päättää tasavallan presidentin paikalla olemisesta.

Minusta perustuslakivaliokunta käsitteli tätä asiaa melko yksimielisesti. Tietysti tässä nyt on tullut tämä perussuomalaisten keskusteluun nostama EU-asia, mutta edelleenkin totean, minkä tässä salissa joku viisas taisi jo todeta aikaisemminkin, taisi olla ed. Heli Järvinen, joka sanoi, että Lissabonin sopimus antaa mahdollisuuden erota Euroopan unionista, ja tämä tulisi muistaa tämän asian käsittelyssä.

Mutta kaiken kaikkiaan hyvä näin, tuo Tiitisen viisaus siitä, että perustuslaki ei olisi perustuslaki, jos sitä pystyttäisiin kovin heppoisesti muuttelemaan. Minusta tässä nyt on toimittu varsin maltillisesti ja päästy hyvään kompromissiratkaisuun.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Taxellin komitea käsitellessään perustuslakiuudistusta lähti paljon kovemmasta presidentin vallan karsimisesta, ja tämä muutos, joka nyt on, lienee tarpeellinen nimenomaan tämän EU-edustuksen osalta. Törmäys kahden lautasen myötä johti todennäköisesti tähän keskusteluun, että perustuslakia pitää muuttaa. Joskin voidaan kysyä, onko se riittävä peruste perustuslain muuttamiseen, eikö asiasta kuitenkin pitäisi voida sopia. Kysymyksessähän on tasavallan presidentti, joka on suoralla kansanvaalilla valittu, ja toisaalta pääministeri, joka nauttii eduskunnan luottamusta.

Mutta meillä on suuri joukko ihmisiä, jotka haluavat ja haluaisivat, että Suomessa on perustuslakiin turvaten myöskin vahva presidentti. Ja kun tässä viime vuosina on kysytty ihmisiltä mielipiteitä vaikuttavuudesta ja arvioitu henkilöitä, niin kyllä tasavallan presidentti Urho Kekkosen nimi nousee aina sieltä esille. Myöskin minuun on otettu yhteyttä ja vedottu hyvinkin voimakkaasti presidentin valtaoikeuksien säilyttämisen puolesta. Miehet ja naiset, jotka ovat toimineet sodan aikaisissa tehtävissä ja sodanjälkeisessä jälleenrakennustyössä yhdessä Urho Kekkosen kanssa, tietävät sen, kuinka vahva henkilö voi vaikuttaa.

Me olemme nyt uudessa tilanteessa. Tämä eduskunta on ollut pitkän aikaa hyvinkin seesteisessä (Puhemies: 2 minuuttia!) tilanteessa. Täällä poliittiset valtasuhteet ovat hyvin säilyneet. Nyt seuraavat eduskuntavaalit voivat tuoda tähän muutoksen. Me voimme kaivata korkeampaakin ohjausta.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! En voi olla palaamatta vielä tähän EY- ja EU-jäsenyyden historiaan ja siihen, mitä kaikkea tässä asiassa on tapahtunut parlamentin suhteessa Suomen kansaan.

Suomi pyrki Euroopan yhteisön jäseneksi. Suomea ei kukaan kerjännyt sinne. Ja se näkyi siinäkin aivan erityisen selvästi, että ei oikeastaan olisi saanut vaatia minkäänlaista sopeutusmyönnytystä Euroopan yhteisön komissiolta vaan kaikessa piti hyysätä ja antaa vain periksi. Kaksi asiaa saatiin läpi, ja ne ovat aika mielenkiintoiset, mikä kuvaa sitä historiallista tilannetta. Ed. Rajamäen kanssa saatiin aikaiseksi kadmium-poikkeus lannoitteisiin ja sitten saatiin — ed. Tuomiojan pilkatessa — periaate, että riekkoja saa tuntureilla pyytää rihmasilla ja sitä ei eläinsuojelurikokseksi katsota. Siinä ne sitten olivatkin. Siis nähdään se, millä eväillä on lähdetty peliin mukaan.

Silloin hyvin paljon keskusteltiin siitä, mitä tässä paketissa oikein tulee. Siinä tietysti mielikuvitus oli hyvin keskeinen instituutio. Mielikuvituksella rakennettiin: Entäs semmoinen asia, jos yhteisvaluuttaan pyrittäis, niin mitenkäs sitten? Ja entäs liittovaltiokehitys? Euroopan yhdysvallat -ajattelu oli ollut täällä Euroopassa valloillaan jo 1920-luvun alussa, ja siitä oli kirjoitettu paljon, muun muassa yksi itävaltalainen kreivi oli paljon kirjoitellut siitä asiasta: Coudenhove-Kalergi. Ja kaiken sen, mitä mielikuvitus todennäköiseksi, pakettiin kuuluvaksi mieleen loihti, EU-jäsenyyden kannattajat jyrkästi tuomitsivat, että sitä tähän pakettiin ei sisälly ja sitä tähän pakettiin ei sisälly.

Sitten kun 1998 tuli yhteisvaluuttahanke parhaimmillaan vireille, palautettiin mieliin: niin, mutta neljä vuotta aikaisemminhan tämä oli kielletty täydellisesti, eihän tämmöistä voi olla olemassakaan niillä valtuutuksilla. No, eihän siinä mitään, se hyväksyttiin. Vuonna 2002 kun oli konkreettiset toimenpiteet, niin suorastaan rusikoitiin henkisesti, hyvä ettei fyysisesti, sitä, joka uskalsi esittää kriittisen näkökohdan asian tiimoilta, ja vain sen takia, millä tavalla asiat oli Suomen kansalle kerrottu. Ei mistään muusta ollut kysymys. Kun täällä vedotaan parlamentarismiin, niin mikä on parlamentarismin rehellisyyden suhde omaan kansaan?

Arvoisa puhemies! Tämä tulee nyt aivan erikoisen merkitykselliseksi sen takia, että uudessa eduskunnassa — kun tämä eduskunta on hyväksynyt yksinkertaisella enemmistöllä tämän paketin — tarvitaan kahden kolmasosan enemmistö. Tämän puheenvuoron lähes ainoa varsinainen motiivi on se, että ehdotan sitä, että jokin taho, jonka, niin sanotusti, takapuoli sen kestää — niitä ei muuten ole paljon — järjestää oikein kunnon mielipide-, gallup-tutkimuksen siitä, mikä on Suomen kansan todellinen tämän paketin hyväksyminen sellaisesti muodostettuna kuin siinä tarpeeton osuus Euroopan unionin jäsenyydestä on kirjattuna. Siinähän pitäisi olla kahden kolmasosan enemmistö, siis kansan tahtona, koska tämä ei suinkaan ole missään nimessä tulevien vaalien suuri asia. Siellä ovat keskeisiä asioita aivan muut, kylläkin Euroopan unioniin liittyvät, muun muassa 10,5 miljardin euron takausvastuut jnp., joista varmasti puhutaan paljon ja niihin hankituista muista valtuutuksista.

Jyrki Yrttiaho /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Pidän erityisen tärkeänä, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajuus on suoralla kansanvaalilla valitulla presidentillä eikä satunnaisten hallitusenemmistöjen myötä valtaan nousevilla suhdannepoliitikoilla. Siihen joukkoonhan kuuluu monenmoista ulkopolitiikan hämmentäjää ja Pentagonin asiamiestä, kuten olemme viime päivinä julkisuudesta saaneet havaita.

Presidentti on pitkän tähtäimen linjausten edustaja Suomessa. Hallitukset tulevat ja menevät eri kokoonpanoissa, ja päätökset kuvastavat yleensä sitä, mitä hetkellisesti ajatellaan ja mikä on mahdollista viedä läpi mediavallan ja sopivien suhdanteiden myötä. Pienen Suomen kannalta on vahingollista joutua pääministerivetoisena suhdannepolitiikan aallokkoon. Suomen tasavallan presidentillä on instituutiona ollut maamme historiassa erityinen merkitys varsinkin Suomen ja Venäjän naapurisuhteiden kehittämisessä ja rauhanomaisessa vakiinnuttamisessa. Sen arvoa ei länteen eikä Natoon rähmällään oleva poliittinen eliittimme aina halua tunnustaa. Mutta onneksi Suomen kansa sen arvon ymmärtää.

Puhemies! Suomen murentuvan itsenäisyyden ja suvereniteetin paradoksi on siinä, että suomalaiselle eliitille Suomen itsenäisyys on itsenäisyyttä Venäjästä. Itsenäisyyden aikana on pyritty liittymään mitä ihmeellisimpiin läntisiin koalitioihin natsi-Saksan aseveljeyttä myöten. Liittoutumia on tullut ja niitä on mennyt näinkin lyhyen historian jakson aikana lukuisia, ja jälleen isotaan ja janotaan sotilasliittoihin, nyt Naton jäseneksi.

Heikki Talvitie, pitkän linjan diplomaatti, arvostettu historiantuntija ja ehdottomasti paras Venäjän-tuntija Suomessa, kirjoitti runsas viikko sitten artikkelin "Perustuslaki ja suvereniteetti". Hän totesi: "Suomalaisen eliitin mielestä itsenäisyytemme edellytys on, että luovumme itsenäisyydestämme länteen, jotta säilyttäisimme itsenäisyytemme itään. Tässä kummallisessa ajatusketjussa on vain yksi mutta. Jos nimittäin luovutamme itsenäisyyttämme länteen, niin mene-tämme myös itsenäisyytemme edellytykset itään. Suomi lännen provinssina on jälleen meille vieraiden voimien temmellyskenttää." Näin siis totesi Heikki Talvitie. Hän jatkoi edelleen: "Suomen alueen puolustaminen ei ole tarkoituksenmukaista muuta kuin laajempien turvallisuusuhkien yhteydessä, ja siitä eivät päätä suomalaiset vaan päätökset tehdään muualla meitä kuulematta olimmepa neuvottelupöydissä tai emme."

Talvitie puuttuu myöskin tässä artikkelissaan siihen, miten Euroopan unioni nivelletään tässä perustuslakiesityksessä. Hän toteaa: "Suvereniteetin automaattista ja vapaaehtoista kaventamista pitää välttää viimeiseen asti saatikka että se kirjoitettaisiin perustuslakiin."

Näihin viisaisiin ajatuksiin on helppo yhtyä. Suomen perustuslakiin ei tule kirjata EU-jäsenyyttä. Se ei ole mikään muodollinen kirjaus tai jotakin realismia, vaan se on nimenomaan kannanotto meidän vielä jäljellä olevaa itsenäisyyttämme ja suvereniteettiamme vastaan. Sen takia kannatan täällä ed. Tennilän tekemää hylkäysesitystä ja myöskin lausumaehdotusta.

Tuomo Hänninen /kesk:

Rouva puhemies! Perustuslakiamme ollaan runsaan kymmenen vuoden voimassaolon jälkeen maltillisesti uudistamassa. Tärkeimpänä tavoitteena on ollut eduskunnan ja valtioneuvoston roolin korostaminen suhteessa presidenttiin. Tarkoituksena on vahvistaa parlamentarismia ja eduskunnan asemaa. Tasavallan presidentti sidotaan tiiviimmin eduskunnan kantoihin ja eduskunnan antamiin suuntaviivoihin. Pompottelun ja pattitilanteen asemesta järkeväksi todettu käytäntö nyt vahvistetaan.

Perustuslakivaliokunta täsmensi presidentin päätöksentekoa koskevaa lainsäädäntöä ja pykälää. Sen mukaan eduskunta muodostaa kantansa valtioneuvoston ja presidentin mahdollisessa ristiriitatilanteessa eduskunnan käsiteltäväksi annettavan selonteon pohjalta. Menettely on käytettävissä ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaan kuuluvia päätöksiä tehtäessä. Valiokunta korostaa kuitenkin, että järjestelyn pääasiallisena tarkoituksena on ristiriitojen ehkäiseminen jo ennalta.

Perustuslakiin otetaan maininta, jonka perusteella käy selväksi, että pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa niin sanotuissa huippukokouksissa. Muissa korkean tason EU-kokouksissa Suomea voi edustaa myös presidentti, jos valtioneuvosto niin erikseen poikkeuksellisesti päättää.

Kriisinhallintaoperaatioihin osallistumisesta päätetään kolmen lukon periaatteella, eli presidentin, valtioneuvoston ja eduskunnan tulee myötävaikuttaa. Joukkoja maamme rajojen ulkopuolelle lähetetään siten huolellisen käsittelyn jälkeen.

Rouva puhemies! Jos tulee tilanne, että Suomi haluaa erota EU:sta, se on mahdollista yksinkertaisella enemmistöllä eduskunnassa. Eduskunnan päätöksellä voidaan erota kansainvälisistä sopimuksista, jos niin parhaaksi katsotaan. (Puhemies: 2 minuuttia!) Jos Suomi taas haluaa luovuttaa valtaa ja integroitua vahvemmin, niin se vaatii kahden kolmasosan enemmistön.

Nämä muutokset ovat maltillisia ja järkeviä, ja näihin mielestäni on helppo sitoutua.

Kari  Rajamäki  /sd:

Arvoisa puhemies! Muutama näkökohta tasavallan presidentin ja ylempien valtioelinten suhteellisen herkästä kokonaisuudesta ja ajatus, joka tässä matkan varrella on mietityttänyt ja pysäyttänyt.

Ensinnäkin tämä kokonaisuus ylempien valtioelinten suhteista ja asemasta on kestänyt Suomen itsenäisyyden jälkeiset vaikeat 1930-luvun paineet, sodan, 1940-luvun vaaran vuodet, ja se on mahdollistanut Suomen poliittista ja taloudellista vakautta ja kehitystä. Toki liittyyhän siihen kekkoslovakian vaikeita vuosia sisäisen demokratian kannalta ja presidenttiasemaan liittyvää aiheellista jälkikeskustelua.

Mutta kyllä tässä suhteessa sanoisin, että erityisesti näinä kansainvälisesti mutta myös Suomen näkökulmasta taloudellisesti ja poliittisesti epävakautta merkitsevinä aikoina minusta nousevat tämän kokonaisuuden arvot suurempaan merkitykseen kuin ehkä on haluttu keskustelussa vaalikauteen keskittyvässä valtapoliittisessa painotuksessa tuoda esille. Erityisesti kokoomuksen vimma, joka nyt on suoraan sanottava, sosialidemokraattista tasavallan presidenttiä henkilönä ja hänen työtään kohtaan on ollut täysin käsittämätöntä. Itse neljä vuotta edellisessä hallituksessa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa jäsenenä olleena ja sitä työtä nähneenä en voi ymmärtää sitä. Ainakin edellisessä hallituksessa presidentin ja hallituksen, pääministerin kansallista turvallisuutta ja kansallista etua ajava yhteinen vääntö oli merkittävä perusta. Nyt tuntuu, että nimenomaan presidenttiin liittyvää lisäarvoa turvallisuuden, jatkuvuuden ja vakauden osalta ei ole kyllä arvostettu. Presidenttiä on pyritty, tekee mieli sanoa näin, kun sivusta seuraa, henkilönä ja myös valtioelimenä halveeraamaan ja mitätöimään, sen sijaan että olisi pitänyt hallituksen aktiivisesti ymmärtää se arvo, mikä sitä kautta Suomen taloudelliselle ja muulle kehitykselle olisi ollut paremminkin saatavissa. Presidenttitiehän on ollut ainut tie, jolla Venäjän-yhteyksiä, vaikeaa puutulliasiaakin, yritettiin 2007 vaikeassa tilanteessa pitää yllä ja löytää ratkaisuja, ja monta muuta kysymystä, jossa tämä Nato-hurma on estänyt näkemästä Suomen etua.

Tärkeissä kansallisissa turvallisuutta ja taloutta koskevissa asioissa Suomi on aina itse varmistanut omat etunsa myös aktiivisella Venäjän-politiikallaan, myös vaaran vuosina tajunnut sen J. V. Snellmanin lauseen suuren viisauden, kun hän totesi: "Niin tuhmia me emme täällä ole, että kuvittelisimme yhdenkään suurvallan uhraavan yhtäkään penniä tai yhdenkään krenatöörin koipea näin vähäpätöisen maamme puolesta." On yleensä ymmärretty kansallinen etu ja osattu toimia. Täytyy sanoa, että 1944, jolloin Suomi oli todella vaikeassa paikassa, jolleivät meillä kolme henkilöä, Mannerheim, Ryti ja Tanner, olisi pystyneet ajoittain ilman eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa toimimaan, niin tämä maa ei olisi tässä tilanteessa tänä päivänä.

Myöskin minusta tässä on pari näkökohtaa, jotka on hyvä ottaa esille. Eduskunnan rooli sitten presidentin ja valtioneuvoston välisessä ristiriitatilanteessa ei ole todella ongelmaton. Me olemme nähneet, miten parlamentaarinen enemmistöhallitus, tämä nykyinen porvarihallitus, kyllä runttaa läpi täällä, vaikka kuinka täällä poliisijäsenet muka vastustavat rangaistusten muuntorangaistusten poistamisia tai kritisoidaan kohtuuttomia Kelan työnantajamaksujen poistosta seuraavia ihmisten energiaverojen nousuja, metsäteollisuuden energialaskuja, tämä kokoomuksen ja keskustan hallitus kansanedustajineen. Eli ei tämä ole yksiselitteinen. Kyseeseen tulee kuitenkin pahimmillaan hallituksen uhkaus luottamuksesta omille kansanedustajilleen, ja tällä tavalla siihen sisältyy vaara.

Sanoisin myöskin, että presidentin oikeus nimittää johtaviin virkoihin on minusta ihan luonnollista jatkuvuuden kannalta ja myöskin tällaisten puhtaasti vaalikauteen liittyvien poliittisten virkakieltojärjestelmien romuttamiseksi, mitä erityisesti kokoomus muun muassa sisäministeriössä on harrastanut. Sosialidemokraatteja pyritään ulostamaan. Kansliapäällikkö Ritva Viljanen yritettiin syrjäyttää pätevimpänä hakijana, koska hänellä oli väärä poliittinen ajattelu. Ei tällä tavalla voida kansallisen turvallisuuden ja hallinnon asioita ajatella, että tehdään tämmöisiä poliittisia putsauksia ja sitten esimerkiksi pyritään luomaan esimerkiksi poliisin uskottavuuden ja luotettavuuden kannalta yhden puolueen järjestelmiä. Tässä suhteessa pitäisin jopa erittäin tärkeänä, että harkittaisiin muun muassa poliisiylijohdon nimittämisen osalta, että tasavallan presidentti nimittää poliisin ylijohdon.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Pyysin puheenvuoroa ed. Pulliaisen puheenvuoron johdosta ja tässä nyt varsinaisen puheenvuoron osalta totean, että hänen puheenvuorossaan oli paljon syvää viisautta ja pohdintaa nimenomaan siitä ajasta perustuslain käyttöä, kun Suomi liitettiin Euroopan valuutta-alueen jäseneksi. Meillä rahalain muutoksen myötä tehtiin päätös markan kellutuksesta ja erm-kytkennästä, ja sen jälkeen tässä salissa ei oikeastaan ole siitä asiasta käytykään keskustelua. Mielestäni se on edelleen iso periaatteellinen kysymys, jota olisi ollut aikanaan tarve selvittää. Toinen kysymys on tietenkin se, mitä mieltä kansa on presidentin valtaoikeuksista ja mitä täällä nyt ollaan päättämässä.

Pertti  Virtanen  /ps:

Arvoisa puhemies! Edelliseen edustajaan yhtyen oikeastaan ed. Pulliaisen puheenvuoro innostaisi minuakin vielä oikein kunnolla puhumaan tästä toisenkin kerran. Mutta lähinnä, kun kuuntelin tätä, ihmettelin näitä puheita siitä, kun hyvin monet hallituspuolueitten edustajat totesivat, että tämä on hyvin maltillinen. Taisi ed. Järvinen todistaa, ettei tällä ole oikeastaan mitään merkitystä. Ja nyt, kun täällä on todistettu, että näin mitätön juttu on, niin silti tältä pohjalta perussuomalaisia lyödään, kun perussuomalaiset vastustavat näin mitätöntä ja vailla mitään merkitystä olevaa juttua. Tämä on jotenkin ihan käsittämätöntä. Onko nyt tämä vaalien läheisyys siis sitä, että leimataan joku, joka vähän katsoo karvat pystyssä, täytyykö tässä tätä kansanvaltaa käyttää viimeisillä metreillä ennen vaaleja.

Arvoisa puhemies! Aivan kuin ed. Rajamäki sanoi kaiken näköistä suhteesta presidenttiin, niin itse mainitsin, että voihan kyseessä olla tulevaisuuskin, koska olen tulevaisuusvaliokunnan jäsen ja psykologi, että tämä on joku kokoomuksen kompleksi, sisäinen trauma, jolla halutaan tulevaisuutta varmistaa jotenkin presidenttiasiassa. Me muut emme pääse tähän sillä lailla sisälle, mutta jotenkin tuntuu, että muu eduskunta tässä nyt kansandemokraattisena on sitten viimeisillä hetkillä antamassa kokoomukselle vielä tämmöisen pienen palkinnon tässä loppumetreillä.

Tosiaan, arvoisa puhemies, kun oli eri puhemies siinä, niin ed. Ruohonen-Lerner kauan aikaa sihteeristön kanssa vähän neuvotteli, ketä hän oikeastaan kannatti. Hän ei kannattanut ed. Tennilää. Minäkään en kannattanut ed. Tennilää, vaan ilmeisesti ed. Jääskeläinen teki perussuomalaisten sen ehdotuksen, jota ed. Ruohonen-Lerner ja minä ... Onko oikein nyt, sihteeristö? Voiko kysyä?

No, minä kannatan sitä ... Okei. Arvoisa puhemies! Siinä oli kauhea sekaannus, ja minä kannatan nyt kuitenkin ed. Jääskeläisen ehdotusta. Meneekö oikein?

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Esiteltävänä olevassa asiassa liittyen presidentin asemaan ja valtaoikeuksiin haluaisin jälleen palauttaa mieleen Montesquieun vallanjaon ajatuksia. Kansalaiset kokevat, että presidentillä on tasapainottava tehtävä ja hän on jollakin tavalla toivon mukaan myös yläpuolella päivänpolitiikan ja päivänpoliittisten kysymysten. Mutta sen palautteen mukaan, mitä olen kansalaisilta saanut, he myöskin edellyttävät, että presidentillä on tässä maassa valtaa ja valtaoikeuksia. Toivon, että tämä jatkossa otetaan huomioon asioita käsiteltäessä.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan todeta, että presidentille jää edelleen merkittäviä tehtäviä tämänkin perustuslakiuudistuksen jälkeen, kun se on todennäköisesti hyväksytty. Hänellä on mahdollisuus vaikuttaa keskeisesti päätöksentekoon yhteiskunnassa kuitenkin siten, että eduskunta on yhteiskunnassamme ylin valtiomahti.

Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa, ja se merkitsee sitä, että hänellä on keskeinen rooli Suomen kahdenvälisissä maasuhteissa ja kansainvälisissä järjestöissä. Tietysti täytyy sanoa, että Venäjä on näistä keskeinen toimija, jonka suhteen presidentin toimivalta on keskeinen, ja myöskin kansainväliset järjestöt. Presidentillä on keskeinen rooli hänen tuntiessaan ulkopolitiikkaa, osatessaan sitä, siinä, että Suomi näkyy maailmankartalla.

Presidentti vaikuttaa myöskin siten, että hän nimittää suurlähettiläät, ja se merkitsee sitä, että ulkoasiainhallinto on hänen vaikutuspiirissään edelleen. Päätöksenteossa hän voi vaikuttaa ulkopoliittiseen päätöksentekoon siten, että hän voi lähettää asian eduskunnan ratkaistavaksi, ja tietysti, jos presidentillä on hyvät argumentit, eduskunta varmasti kuuntelee presidenttiä.

Mitä tulee sitten nimitysvaltaan, tältä osin täytyy todeta, että on hyvä, että hän nimittää upseerit ja tuomarit, koska näitten osalta riippumattomuus esivallasta on erittäin tärkeätä. Siinä suhteessa tämä menettelytapa on tarkoituksenmukainen. Hän on myöskin Puolustusvoimien ylipäällikkö.

Mitä tulee hallitusten esitysten antamiseen, kun hallitus antaa ne eduskunnalle, tarkoituksenmukaista ei ole, että presidentti on siinä prosessissa alkuvaiheessa mukana. Mutta sillä, että presidentti voi jättää eduskunnan hyväksymän lain lepäämään, on merkitystä, koska silloin presidentti voi puuttua prosessiin ja pakottaa eduskunnan harkitsemaan asiaa uudestaan. Jos eduskunta on tehnyt todella huonon ratkaisun, uskon, että eduskunta tässä tilanteessa arvioi tilannetta uudestaan.

Presidentistä tulee hyvin keskeisesti moraalinen johtaja, jonka tärkeät kannanotot, merkittävät puheenvuorot, varmasti tullaan ottamaan huomioon päätöksenteossa.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan todeta, mitä tähän Nato-kysymykseen tulee, että jos sosialidemokraateista Lasse Lehtinen tai keskustasta Olli Rehn valitaan presidentiksi, niin tärkeätä on, että presidentti edelleen johtaa ulkopolitiikkaa. Uskon, että kumpikin johtaa meidät lähemmäksi Natoa.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja ed. Sasi täällä hyvin selvensi presidentin valtaoikeudet ja tehtävät, jotka ovat merkittävät. Haluan tässä yhteydessä korostaa presidentin roolia Puolustusvoimien ylipäällikkönä, nimenomaan rauhanajan ylipäällikkönä, ja oikeutta nimittää upseerit tehtäväänsä. Tämä rooli ilmeisesti tasavallan presidentillä tulee korostumaan, kun nämä muut oikeudet ovat osaltansa muuttuneet.

Sitten tämä kysymys Natosta. Mielestäni se ei tähän asiaan liity millään konkreettisella tavalla. Suomen kansa varmasti haluaa puolustaa itse itseään, ja sitä varten meillä on omat Puolustusvoimat ja sen oma ylipäällikkö.