Tarja Filatov /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuten tuossa budjettikäsittelyssä totesin: jos lisäbudjettia ei olisi tullut, niin tämän sopimuksen ratifiointi olisi hieman kyseenalaista. Kyse on siis naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdystä Euroopan neuvoston yleissopimuksesta. Tällä pyritään luomaan laaja-alaiset puitteet väkivallan ehkäisemiseksi ja poistamiseksi, uhrien suojelemiseksi ja auttamiseksi sekä väkivallantekijöiden saattamiseksi edesvastuuseen. Kyse on yksi vakavimmista sukupuoleen perustuvista ihmisoikeusloukkauksista silloin, kun puhumme väkivallasta.

Suomi on saanut monia huomautuksia kansainvälisiltä valvontaelimiltä, kuten esimerkiksi naisten syrjinnän poistamista käsittelevältä YK:n Cedawin komitealta, joka on toistuvasti huomauttanut Suomea siitä, että meillä on eurooppalaisissa vertailuissa korkea määrä väkivaltaa, erityisesti lähisuhdeväkivaltaa, joka kohdistuu naisiin, ja meidän toimemme ovat sen suhteen puutteellisia.

Se, että me nyt olemme ratifioimassa tätä sopimusta, kertoo siitä, että me haluamme sitoutua näihin tavoitteisiin, me haluamme ehkäistä ja vähentää naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa sekä estää syrjinnän muotoja. Vaikka tämä sopimuksen nimi liittyy naisiin, niin itse asiassa tämän sopimuksen sisällä lähdetään siitä, että väkivallan ja perheväkivallan uhrit voivat olla sekä miehiä että naisia ja lapsia, ja tämä sopimus koskee heitä kaikkia.

Sopimuksessa huomioidaan nyt ensimmäistä kertaa nimenomaisesti myös seksuaalivähemmistöt, ja tämä on tietysti kansainvälisellä tasolla merkittävää.

Mutta vaikka me nyt hyväksymme tämän sopimuksen, niin mielestäni tämä on enemmän alku kuin ratkaisu, koska vielä niin monet asiat, joihin tämä sopimus velvoittaa, ovat aika lailla lastenkengissä.

Turvakodit ovat yksi merkittävä asia. Me tiedämme, että Suomessa on väestöpohjaan nähden liian vähän turvakoteja ja meidän pitäisi lisätä niiden määrää huomattavasti, jotta me olisimme Euroopan neuvoston suositusten tasolla. Nyt me pysymme sillä tasolla, mikä meillä tällä hetkellä on. Sinänsä uskon, että hallituksen ja eduskunnan ratkaisut sen suhteen, että turvakodit siirtyvät valtion vastuulle, ovat hyviä ratkaisuja, ja ne toivottavasti tuovat myös tasa-arvoa eri kunnissa asuville ihmisille.

Tässä yleissopimuksessa edellytetään, että huomioidaan, että Suomessa on vuosikymmenen loppuun mennessä laadukas ja kattava turvakotiverkosto. On kyse siitä, että niin perheelliset kuin perheettömät, niin naiset kuin miehet, lapset, yksin tai yhdessä tulevat, saavat turvakodista sen avun, mitä he tarvitsevat. Mutta yhtä tärkeää on ottaa huomioon esimerkiksi ikääntyneiden, vammaisten, romanien, maahanmuuttajanaisten tai sitten ihmiskaupan uhrien erityisvaatimukset ja erityistä osaamista vaativat palvelutarpeet.

Valiokunta kiinnitti mietinnössään erityistä huomiota siihen, että itse asiassa turvakotiin meneminenkin on, ikävä kyllä, yhteiskunnassamme rahasta kiinni. Meillä ei ole selkeitä järjestelyjä siitä, milloin ja miten matkakustannukset turvakotiin korvataan kokonaan tai osittain. Siksi kiirehdimme sitä, että tähän luodaan selkeä järjestelmä, joka turvaa turvaan pääsyn.

Yksi velvoitus on se, että Suomeen tulisi auttava puhelin, ja tässä 24 artiklassa edellytetään valtakunnallisen, maksuttoman, ympärivuorokautisen ja -vuotisen auttavan puhelimen perustamista. Tätä ollaan valmistelemassa, mutta näyttää siltä, että sen täysipainoinen toiminta lähtisi liikkeelle vasta vuonna 2016, ja sen vuoksi valiokunta kiirehtii tämän työn saattamista nopeasti loppuun. Itse asiassa tässä turvapuhelinjärjestelmässä kansalaisjärjestöt ovat olleet aktiivisia, ja heidän kanssaan kannattaa tehdä kiinteää yhteistyötä.

Yksi tärkeä osa on se, miten tuetaan väkivallantekijöitä väkivallattomuuteen. Tällä hetkellä tilanne on se, että erilaiset projektit ja toiminnat, jotka tällä sektorilla toimivat, ovat hyvin keskittyneet pääkaupunkiseudulle ja muualla Suomessa tällaista apua on vaikea saada. Tämä nousi valiokunnan mietinnössä esille, ja haluamme korostaa sitä, että kyse on koko valtakunnassa tämän palvelun turvaamisesta ja tarpeesta. Koulutus ja valistus voi olla yksi keino ehkäistä väkivaltaa, mutta itse asiassa syyt ovat usein paljon syvemmällä, ja helpoilla keinoilla ratkaisuja ei ole löydettävissä.

Valiokunta halusi nostaa esiin myös sen, että tässä maassa on paljon sellaista vaikenemisen ja häpeän kulttuuria, joka estää väkivallan uhreja hakeutumasta avun piiriin ja turvaamasta omaa asemaansa. Tässä meidän pitäisi löytää lisää välineitä, joilla tätä vaikenemisen ja häpeän kulttuuria pystyttäisiin poistamaan.

Valiokunta korosti myös sitä, että kansalaisjärjestöjen rooli matalan kynnyksen palveluissa ja ylipäätään viranomaistyötä täydentävänä, osaavana, rinnalla kulkevana toimijana on tärkeä. Silloin on myös tärkeää, että kansalaisjärjestöillä on ne resurssit, joilla ne voivat tehdä tätä väkivallan ehkäisytyötä ja uhrien auttamistyötä.

Sovittelusta valiokunta kävi pitkän keskustelun ja kuuli monia asiantuntijoita. Suomi on saanut muun muassa Cedawilta huomautuksen siitä, että meidän sovittelumme ei olisi vapaaehtoista. Me kuulimme lukuisan joukon asiantuntijoita, ja itse asiassa vakuutuimme siitä, että sovittelu on teoriassa ja periaatteessa vapaaehtoista ja valtaosassa tapahtumia on myös käytännössä näin. Mutta siitä huolimatta valiokunta halusi painottaa sitä, että on huolehdittava siitä, että sovittelun voi keskeyttää, ja uhrien pitää tietää, että on kyse vapaaehtoisesta toiminnasta, ja on myös tilanteita, jolloin sovitteluun ei pidä ohjata. Mutta sinänsä sovittelu nähtiin ihan positiivisena asiana, jos se auttaa ihmisiä purkamaan niitä pattitilanteita, mitä elämässä on syntynyt.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta ei ole juurikaan viime aikoina tehnyt lausumia, koska olemme halunneet, että ne eivät kärsi inflaatiota. Mutta tämän mietinnön kohdalla me olemme tehneet poikkeuksen ja poikkeuksellisesti kirjoittaneet ulos kolme erilaista lausumaa. Ne liittyvät ikään kuin tämän jatkotyöskentelyyn ja siihen, että nämä tavoitteet oikeasti toteutuisivat.

Yksi näistä lausumista on se, että kun eduskunta hyväksyy hallituksen esityksessä tarkoitetun yleissopimuksen siltä osin kuin se kuuluu toimivaltaan, niin edellytetään, että otetaan huomioon se, miten turvakotiverkosto rakennetaan asteittain Euroopan neuvoston perheväkivaltaa vastustavan erikoisyksikön suosituksessa tarkoitetulle tasolle, ja tähän varataan riittävät, vuosittain nousevat määrärahat. Muistutan, että nyt me olemme siis nykytasolla, vaikka lisäbudjetissa tulikin lisäresursseja.

Toinen asia, johon halusimme kiinnittää erityistä huomiota, liittyy siihen, että näiden erityispalveluiden osalta ryhdytään kiireellisesti toimiin ja toimivat palveluketjut turvataan ja matalan kynnyksen tukipalvelut varmistetaan. Ei ole kyse vain turvan tarjoamisesta, vaan on kyse kokonaisvaltaisesta palvelusta.

Eduskunta myös edellyttää, että kansalaisjärjestöjen työ yleissopimuksen toimialalla turvataan riittävillä resursseilla. Itse asiassa kansalaisjärjestöjen työ tällä sektorilla on hyvin edullista, jos sitä verrataan niihin tuloksiin, mitä nuo järjestöt tekevät.

Anna Kontula /vas:

Arvoisa puhemies! Työ- ja tasa-arvovaliokunnan lausunto on huolellinen ja perusteltu. Jaan sen vaatimukset turvakotipaikkojen ja muiden tukipalvelujen riittävyydestä ja olen siihen pääosin hyvin tyytyväinen.

Kuitenkin pari asiaa, joihin kiinnittäisin huomiota. Ensinnäkin meidän olisi pitänyt mietintöä laatiessamme kiinnittää huomiota myös siihen, että uhriutumisessa on kysymys hyvin erilaisista tarinoista ja hyvin erilaisista elämäntilanteista, kuten Mirka Smolejin äskettäisestä tutkimuksesta käy ilmi. Tämän tunnistaminen on äärimmäisen tärkeätä silloin, jos me haluamme auttaa uhreja oikealla tavalla ja löytää semmoiset mekanismit ja menetelmät, jotka kussakin tilanteessa toimivat. Kannan osittain vastuuta siitä, että se ei ole mietinnössä, koska luin tämän tutkimuksen vasta äskettäin enkä tullut sitä ajatelleeksi mietintöä laatiessamme, mutta jos nyt saisin tehdä uudestaan, ehdottomasti lisäisin sen sinne.

Toinen asia, joka mietinnöstä kyllä löytyy mutta johonka minun mielestäni erityisesti tulee kiinnittää huomiota, on väkivallantekijöiden tuki. Me tiedämme, että useimpien väkivallantekijöiden taustalta löytyy väkivallan uhrikokemus. Tästä syntyy se väkivallan kierre, joka pitää yllä tätä Suomen häpeällistä lähisuhdeväkivallan kulttuuria. Erityisessä roolissa tässä väkivallan kierteessä ovat pienten lasten äidit. Yksi todennäköisimmistä väkivaltariskeistä, ellei todennäköisin, pienelle lapselle on oma äiti, usein johtuen siitä, että oma äiti on ainoa aikuinen, joka viettää säännöllisesti paljon aikaa pienen lapsen kanssa. Ja juuri nämä pienten lasten äidit ovat käytännössä näkymättömiä silloin, kun me käymme keskustelua lähisuhdeväkivallasta.

Me tiedämme, että tuen saaminen väkivaltaisten käyttäytymismallien purkamiseen on hyvin vaikeaa. Erityisen vaikeaa se on sellaiselle naiselle, jolla on paljon kotivelvoitteita ja joka sattuu asumaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Meillä ei käytännössä löydy naisille suunnattua tukea lähisuhdeväkivallan lopettamiseksi pääkaupungin ulkopuolelta.

Arvoisa puhemies! Väkivallantekijöiden tuki, varsinkaan naisten, ei jostain syystä ole poliittisesti tai journalistisesti kiinnostava keskustelunaihe. Se ei myöskään nouse esiin valiokunnan saamissa lausunnoissa lainkaan sillä painoarvolla, mikä sille sosiologisesta näkökulmasta minun mielestäni kuuluisi. Jos me oikeasti haluamme eroon lähisuhdeväkivallasta, meidän on uskallettava tarttua myös poliittisesti epäkorrekteihin teemoihin ja rikkoa ne myyttiset oletukset, joita valitettavan usein lähisuhdeväkivallasta käyty keskustelu ja keskustelusta vaikeneminen kantavat mukanaan.

Elisabeth Nauclér /r:

Värderade herr talman! Det är med stor tillfredsställelse man kan konstatera att vi nu är på väg att ratificera Istanbulkonventionen. Finland har fått mycket kritik för att det inte skett tidigare — och delvis orättvis kritik. Finland har som vi vet en annan princip än många andra länder vad gäller att ratificera konventioner. Vi anser att vi inte kan ratificera innan vi sett till att vi uppfyller alla de krav som ska vara uppfyllda.

Och frågan är då: Uppfyller vi alla de krav som Istanbulkonventionen ställer för ratificering? Det finns i arbetslivs- och jämställdhetsutskottets betänkande ett antal frågetecken och krav på uppföljning. Det är viktigt att detta tas på allvar och att uppföljningen blir konsekvent. Vi ska uppfylla alla de krav som ställs både nu och i framtiden.

Finland är ett farligt land att leva i för kvinnor just på grund av våldet i hemmet, och godkännandet av Istanbulkonventionen är därför mycket viktigt. Flera viktiga saker har kommit fram vid behandlingen av det här ärendet. Frågor som det psykiska våldets straffrättsliga natur, tvångsäktenskap och frivilligorganisationernas viktiga roll har belysts på ett förtjänstfullt sätt. De kräver alla uppmärksamhet och uppföljning.

Men, herr talman, jag skulle här vilja lyfta fram ett problem som också belyses. Det är frågan om medling eller förlikning när det gäller alla former av våld som faller inom ramen för konventionen. Som konstateras i utskottsbetänkandet så strider inte den gällande lagstiftningen i Finland mot denna förpliktelse. Men samtidigt vet vi att Finland under många år fått stark kritik av Cedaw-kommittén.

Finland säger att man bara har frivillig medling och det är tillåtet, men kritiken fortsätter. Finland anses var ett av de få länder som har kvar tvingande medling, som man säger, medan i stort sett alla andra länder har slutat. Forskning på området visar att det alltid är till nackdel för den svagare parten, för den som utsatts för våld, och ändå fortsätter Finland med denna verksamhet, säger de internationella övervakningsorganen. Så vad är då sanningen? Har vi eller har vi inte tvingande medling?

Efter att ha suttit i Finlands delegation till Cedaw och satt mig in i den här frågan är min uppfattning den, att det troligen ligger en hel del i vad kritikerna säger. Polisen i Finland har en särskild ruta som ska ikryssas i förhörsprotokollet om man frågat om medling önskas, och antalet medlingsfall ökar. Varför sker detta? Jo, en teori är att det är ett mycket billigt alternativ till en domstolsbehandling. Det påstås också att förövaren får rabatt på straffet om det skett medling, och slutligen sägs det att anledningen till det stora antalet medlingsfall är bristen på skyddshem. Parterna måste helt enkelt gå tillbaka till den gemensamma bostaden.

Herr talman! Arbetslivs- och jämställdhetsutskottet skriver nu i sitt betänkande att medling och medlingspraxis inte under några omständigheter får leda till situationer som betraktas som påtryckning, och det viktigaste av allt: Finland måste i internationella sammanhang kunna ge fullödiga rapporter om sin medlingsverksamhet. Vi måste kunna tala om det och vi måste vara beredda att åtgärda problemet om det finns ett sådant.