Jussi Halla-aho /ps(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Pahoittelen, että varaan tämän
pöntön viisi eri kertaa, mutta nämä laki-aloitteet,
vaikka ne liittyvät kaikki ampuma-aselakiin, ovat luonteeltaan
hyvin erilaisia, ja puheenvuorostani tulisi hyvin pitkä,
jos yhdistäisin ne yhdeksi.
Ampuma-aselaissa kiväärin, pienoiskiväärin, haulikon
ja yhdistelmäaseen vähimmäispituudeksi
on säädetty 840 millimetriä. Tätä lyhyemmät
kiväärityyppiset aseet sijoittuvat epämääräiseen
kategoriaan: muu ampuma-ase. Laki itsessään ei
aseta erityisiä rajoituksia muu ampuma-ase -ryhmään
kuuluville aseille, mutta Poliisihallituksen kanta on, että sellaisille
pitäisi myöntää hankkimislupia
vain erityisistä syistä. Poliisilaitosten käytännöt
ovat tässä suhteessa hyvin kirjavia ja osin mielivaltaisia.
840 millimetrin sääntö ei perustu objektiivisiin
seikkoihin eikä EU-lainsäädäntöön.
Euroopan unionin ampuma-asedirektiivissä pitkän
aseen vähimmäismitta on 600 millimetriä.
Lyhyiden kiväärityyppisten aseiden käytännössä tapahtuvaa
rajoittamista on perusteltu muun muassa sillä, että ne
ovat helposti kätkettävissä ja siten
uhkaavat yleistä järjestystä ja turvallisuutta.
On kuitenkin kyseenalaista, onko 60 senttiä pitkä ase
oleellisesti helpommin kätkettävissä kuin
84-senttinen ase.
Argumentin vesittää myös se, että jos
henkilö haluaa käyttää asetta
yleistä järjestystä ja turvallisuutta
vaarantavalla tavalla, hän ei tietenkään piittaa
pituutta koskevista määräyksistä,
vaan lyhentää aseensa tarvittaessa omine lupinensa.
Kolmanneksi voidaan todeta, kuten useat ampumatapaukset muun
muassa Hyvinkäällä ja Helsingin Mikonkadulla
osoittavat, että pitkän aseen huono kätkettävyys
ei mitenkään estä sen käyttöä rikoksiin.
Neljänneksi on muistettava, että jos henkilö haluaa
rikollisissa aikeissa kätkeä aseensa, hän
ei tietenkään valitse 60-senttistä kivääriä,
vaan käsiaseen, jollaisiin saa Suomessa luvan paljon helpommin
kuin lyhyeen kivääriin.
Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kannalta nykyinen
840 millimetrin sääntö on siis täysin turha.
Sen sijaan ammunnan harrastajille siitä on huomattavaa
haittaa, koska se käytännössä kieltää esimerkiksi
teleskooppiperät, joilla voidaan säätää aseen
ergonomiaa, ja taittoperät, jotka ovat käytännöllisiä etenkin
asetta kuljetettaessa. Lisäksi monet kiväärit
ovat rakenteeltaan sellaisia, että ne automaattisesti jäävät
alle 840 millimetrin vähimmäismitan, ellei aseen
piippua keinotekoisesti pidennetä.
Koska nykyinen vähimmäispituutta koskeva määräys
on turvallisuuden kannalta turha ja harrastajien kannalta haitallinen,
ehdotan lakialoitteessani, että kiväärin,
pienoiskiväärin, haulikon ja yhdistelmäaseen
pienin kokonaismitta lasketaan 600 millimetriin. Tämä vastaa
myös eurooppalaista käytäntöä,
kun taas 84 senttimetrin sääntö on suomalainen
kansallinen kummajainen.
Markus Mustajärvi /vr:
Arvoisa puhemies! Kun aselakia muutettiin viime kerralla, niin
silloin nimenomaan esimerkiksi 15—18-vuotiaitten harrastusmahdollisuutta
tiukentamalla vedottiin Euroopan unionin asedirektiiviin, mutta
sitten näissä tapauksissa haluttiin mennä tiukimman
tahdon mukaan ilman, että sille löytyy asiaperusteita.
Tämänkaltaista turhaa lainsäädäntöä on
vaarallista rakentaa, koska se vaikuttaa kyllä yleiseen
lain kunnioitukseen sen takia, että jos nähdään
joku asia täysin turhaksi tai jopa järjettömäksi,
niin kyllä se vaikuttaa ajan oloon myös siihen,
miten ihmiset suhtautuvat muuhunkin lainsäädäntöön.
Täältä perusteluista sattui silmiin
erityisesti tämä kohta, jossa edustaja Halla-aho
toteaa, että lyhyiden kiväärien kätkettävyys
on huono argumentti niiden rajoittamisen puolesta ja viittaa näihin
täysimittaisiin itselataaviin pistooleihin. Aselakiahan
lähdettiin viime kaudella rukkaamaan näiden karmeiden
kouluampumistapausten vuoksi, mutta nehän tehtiin pienikaliiperisella
puoliautomaattipistoolilla, jolla voi lyhyessä aikaa ampua
kymmeniä, kymmeniä laukauksia ja jälki
on aivan karmeaa. Ja itse asiassa oli niin, että vanhan
aselain mukaan kummallekaan kouluampujalle ei olisi ensimmäiseksi
aseeksi pitänyt antaa lupaa puoliautomaattipistooliin,
sillä kummallakaan ei ollut maalaisjärjellä ajatellen mitään
tiivistä yhteyttä ampumaurheiluharrastukseen,
saati sitten että näitä aseita olisi
voitu käyttää metsästyksessä.
Erittäin hyvä ja perusteltu lakialoite edustaja
Halla-aholta.
Tom Packalén /ps:
Arvoisa puhemies! Tämä lakialoite tuntuu erittäin
hyvältä ja perustellulta. Nämä direktiivit,
mitä on mainittu: tuntuu erittäin merkilliseltä se,
että näitä direktiivejä käytetään
aina tarpeen mukaan. Täällä on monessa
asiassa perusteltu, että EU vaatii sitä, EU vaatii
tätä, ja siitä on direktiivi. Nyt kun
on sitten semmoinen asia, että on direktiivi, että pituus
on 600 milliä, niin miksi sitä ei käytetä?
Nyt perustellaan, että direktiivit eivät olekaan
merkityksellisiä. Toivoisin hallitukselta jonkinnäköistä johdonmukaisuutta
näitä päätöksiä tehdessään.
Voin yli 20 vuoden poliisikokemuksella kertoa, että tämmöisillä lyhyillä kivääreillä
ei
ole tehty juurikaan rikoksia. Lähinnä ne ovat
olleet pieniä käsiaseita. Pitkien kiväärien
markkina-arvo pimeillä markkinoilla rikollisille ei ole
juuri mitään, koska ne ovat vaikeasti kätkettäviä.
Ei ole semmoista rikostyyppiä, mihin tarvittaisiin tämmöisiä 600-millisiä tai
ylipitkiä aseita.
Erittäin suositeltava lakialoite, ja tämä myös tukee
monia ampumaharrastuksia, kuten reserviläisammuntaa, koska
se mahdollistaa teleskooppiperien käytön. Teleskooppiperä on
tänä päivänä taas vaadittava
ominaisuus aseelta, jota reserviläislajeissa tarvitaan,
koska esimerkiksi luotiliivien käyttö vaatii silloin
lyhyemmän perän. Kannatan tätä lakialoitetta.
Keskustelu päättyi.