3) Hallituksen esitys eduskunnalle ampumaratalaiksi sekä laeiksi
ampuma-aselain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
Pirkko Mattila /ps(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä ehdotetaan säädettäväksi
ampumaratalaki ja lisäksi muutetaan ampuma-aselakia, henkilötietojen
käsittelystä poliisitoimessa annettua lakia, järjestyslakia
ja rikoslakia.
Aluksi yleistä. Todetaan, että tässä on
tarkoitus uusia osittain tsaarinaikaista, vuodelta 1915 olevaa lainsäädäntöä eli
nämä edellä mainitut lait. Ja tässä esityksessä ehdotetaan
tehokkaiden ilma-aseiden mukaan ottamista sääntelyn
piiriin, kaasuaseet kun on huomioitu aikaisemmassa lainsäädännössä.
Jousiaseita koskeva sääntely ei muutu. Tässä esitetään
säädettäväksi niin, että tehokas
ilma-ase on vuonna 1950 tai sen jälkeen valmistettu ase,
jonka piipun pienin sisähalkaisija on yli 6,35 millimetriä ja
joka ampuu metalliluoteja. Perustuslakivaliokunta on myös
antanut tästä esityksestä lausunnon.
Ampumaratalaista aluksi. Todetaan, että ampumaurheilu
ja -harrastus edellyttävät luonteensa
mukaisesti järjestäytynyttä toimintaa,
joka on myös sitten alan harrastajien etu, eli metsästäminen,
urheiluammunta, reserviläistoiminta eritoten edellyttävät
asianmukaisia harjoittelupaikkoja. Valiokunta saamansa selvityksen
perusteella on todennut, että syrjäseuduilla on
edelleenkin jossain määrin ampumaratojen puute.
Suomessa ampumaratoja on noin 600 ja lupahakemuksia tulee muutama
vuosittain lisää. Valiokunta pitää tärkeänä,
että Suomessa huolehditaan riittävän kattavasta
ampumarataverkostosta. Ampumaradat luokitellaan kolmeen kategoriaan:
vähäisiin ampumaratoihin, ampumaratoihin ja ampumaurheilukeskuksiin,
ja tällainen ampumarata voisi sijaita sekä sisä-
että ulkotiloissa. Ilma-aseradat ja jousiammuntaradat jäisivät
ampumaradan määritelmän ulkopuolelle.
No, vähäinen ampumarata on tämän
esityksen mukaan paikka tai tila, jossa on tarkoitettu ammuttavan
enintään 10 000 laukausta vuodessa, ja vähäisen
ampumaradan perustamisesta tehtäisiin ilmoitus Poliisihallitukselle.
Tämä ilmoituksenvaraisuus on esityksen mukaan
ja mietinnön mukaan perusteltua, koska ampumaradan perustamiseen
liittyvät turvallisuusseikat voidaan turvata keveämmällä hallintomenettelyllä ja
nämä ovat sellaisia yleensä metsästysseurojen
tai riistanhoitoyhdistysten ratoja, joilla ammutaan jahtikauden
alussa tai tarkkuutetaan aseita tai otetaan vastaan ampumakokeita,
joita tarvitaan hirvieläinten metsästyksessä.
Ammunnan harrastajat ja maanpuolustusjärjestöt
toivat kuulemisessa esiin, että vähäisen ampumaradan
osalta 10 000 laukauksen määrä kyllä ylittyy
helposti, ja muun muassa Ampumaurheiluliitto toi tämän
esille, että aktiiviharjoittelija kyllä ampuu
20 000 laukausta helpostikin. Mutta näin kuitenkin
mietinnössä todetaan, että tämä kolmiportainen
luokittelu on perusteltua.
Ampumaradoille, joilla ammutaan yli 10 000 laukausta
vuodessa, haetaan perustamista ja ylläpitoa koskeva lupa
Poliisihallitukselta, ja sitten nämä ampumaradat,
joilla saataisiin ampua yli 300 000 laukausta vuodessa,
katsotaan ampumaurheilukeskuksiksi.
Tässä sitten valiokunnan saaman selvityksen mukaan
on pohdittu myös muita vaihtoehtoja kuin Poliisia ratalupaviranomaisena,
mutta tämä työryhmä on kuitenkin
valiokunnan saaman selvityksen mukaan ainakin sitten kompromissina päätynyt
tähän Poliisihallitukseen. Mutta toki Poliisihallitus
joutuu yhteistyössä tekemään
muiden viranomaisten kanssa, aluehallintoviranomaisten ja ely-keskusten
kanssa, lupatoimintaa ja ratavalvontaa.
Edelleenkin muita huomiota ampumaradoista: Ampumaseura tai muu
yhteisö olisi toimintansa tarkoituksen perusteella sopiva
tämmöisen ampumaradan ylläpitämiseen
ja myöskin yksityishenkilö, jos on henkilökohtaisilta
ominaisuuksiltaan sopiva. Radan ylläpitämisestä ei
saa aiheutua vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle
eikä radan käyttäjille. Näin
ollen ampumaradalle määrätään
järjestyssääntö ja tulee nimetä ratavastaava,
jolla olisi oikeus tarkastaa ampumaradan käyttäjän
oikeus ampua radalla, mutta ratavastaava ei toki voi aina olla paikalla, kun
rataa käytetään, ja ampumaratalupa voidaan sitten
tietyin edellytyksin peruuttaa.
Maakunnan liitoille ehdotetaan velvoite laatia ja pitää ajan
tasalla kehittämissuunnitelmaa, jossa esitettäisiin
arvio maakunnallisista ampumaurheilukeskuksista ja näistä ampumaradoista. Osa
liitoista puolsi, osa vastusti, ja tietyt liitot eivät
ottaneet asiaan suoraan kantaa. Maakuntaliittojen tulee ampumaratoja
kehittäessään kuulla keskeisiä metsästys-
ja ampumaurheiluorganisaatioita.
Ampuma-aseiden säilytyksestä: Ehdotetaan muutettavaksi
ampuma-aseen ja aseen osan säilyttämistä koskevia
säännöksiä ja sitten lakiin ehdotetaan
lisättäväksi ampuma-aseen väliaikaista
säilyttämistä koskevat säädökset.
Luvanhaltijalle asetetaan tiukemmat vaatimukset, kun säilytettävänä on
erityisen vaarallinen ampuma-ase tai yhteensä enemmän
kuin viisi ampuma-asetta. Tällainen säilytystila
on erityinen turvakaappi, tai sitten aseiden säilytyspaikan
poliisilaitos on hyväksynyt säilytystilat, ja
tämmöinen SFS 5870 -standardin täyttävä kaappi
olisi hyväksytty turvakaappi. Tosin turvakaapin hankkimiseen
tulisi lain voimaantulosta viiden vuoden siirtymäaika,
jolla halutaan turvata, että kaappeja on saatavana, ja
sitten lisäksi todetaan, että tämä velvoite
koskee arviolta 68 000:aa henkilöä, elikkä tämä on
merkittävä muutos.
No sitten, arvoisa puhemies, vielä aseen kantamisesta,
kuljettamisesta ja tilapäisestä säilyttämisestä.
Elikkä jatkossa määrätään
tilapäisestä säilyttämisestä.
Millä tahansa kulkuneuvolla voidaan kuljettaa asetta, kunhan
ase on lataamattomana suojuksessa tai sijoitettuna suojattuun tilaan.
Kulkuneuvossa ampuma-asetta saa säilyttää vain
väliaikaisesti aseen käyttö- tai kuljetustapahtumaan
liittyen, mutta tällöin aseen tulee olla lukitussa
paikassa tai muuten lukittuna ja säilytettynä siten,
ettei ase ole havaittavissa kulkuneuvon ulkopuolelta. Siis nämähän
liittyvät sitten pääsääntöisesti metsästykseen
liittyviin tilanteisiin, tankkaustaukoihin, kun liikutaan aseen
kanssa välillä, haulikon ja kiväärin
kanssa.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan esimerkiksi avolava-ajoneuvossa
asetta voi tilapäisesti säilyttää tankkaus-
ja kahvitaukojen ajan, jos aseen saa sijoitettua lukittuun autoon
tai istuimien taakse niin, että ulkoa päin asetta
ei näe, mutta avolavalle tätä asetta
ei siis saa missään olosuhteissa jättää.
Mopolla ja mönkijällä asetta voi kuljettaa
lataamattomana suojuksessa.
Muutamia erityisiä huomioita on sitten kaasusumuttimista
ja poikkeuksellisesti erittäin tehokkaista ilma-aseista,
ja terveydenhuollon ammattihenkilöstön ilmoitusoikeudesta
ja -velvollisuudesta säädetään
nyt niin, että on kaksi tilannetta ilmoitusvelvollisuudesta,
elikkä kun henkilö on todettu oikeuspsykiatrisessa
tutkimuksessa itselleen tai toiselleen vaaralliseksi tai kun henkilö on itsemurhayrityksen
takia otettu tahdosta riippumattomaan hoitoon. Muutoin sitten säädetään
ilmoitusoikeudesta ja siitä, että Poliisilla on
oikeus säilyttää sille tehtyjä ilmoituksia
kolmen vuoden ajan.
Ja, arvoisa puhemies, tämä mietintö ei
ole yksimielinen, vaan sisältää kaksi
vastalausetta, joissa on pykälämuutosesityksiä.
Mikko Savola /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ampumaratalaki, ampuma-aselaki on käsittelyssä,
ja haluan ampumisesta puhua lähinnä reserviläisten
mutta myös metsästäjien näkökulmasta.
Tämäkään lakiesitys, mikä nyt
on, ei täysin ongelmaton ole. Siellä on kohtia,
jotka eivät palvele kyllä ampumaharrastuksia eivätkä tuo kokonaisturvallisuuteen
parannuksia, vaikka tätä nyt tässä säädetään.
Suomalaisen reserviläisen tärkein ominaisuus on
ampumataito. Se pitää jokaisen hallita. Jos meillä valmiutta
kohotetaan ja tarvitaan miehiä ja naisia niin sanotusti
tositoimiin, täytyy jokaisen osata käsitellä asetta
ja osata sillä myös ampua. Tätä palvelee
tietysti metsästäminen, tätä palvelee
ampumaurheilu. Tätä kaikkea tarvitaan myös
viranomaisille, poliiseille heidän omassa harjoittelutoiminnassaan,
heidän työssään. Tämä kaikki
on kokonaisuus, mitä meidän pitää pystyä tässä maassa
palvelemaan.
Tietysti kaiken lähtökohta on myös
se, että aseenkäytön täytyy
olla turvallista, ja siihen turvalliseen käyttöön
meidän täytyy opettaa. Meillä on noin
600 000 aseenhaltijaa Suomessa, ja se on iso määrä.
Se on iso harrastajien määrä, kun puhutaan
metsästäjistä, reserviläisistä ja
muuten ampumaharrastajista.
Herra puhemies! Viime vaalikaudella aselainsäädäntöä uudistettiin,
kun oli näitä traagisia tapahtumia Suomessa. Meillä on
se paha tapa täällä, että kun
jotain pahaa sattuu, halutaan nopeasti tehdä korjaavia
toimenpiteitä, ja niistä tehdään oikeastaan
sen pidemmälle ajattelematta niin tiukkoja, että niistä on
jo sitten enemmän haittaa kuin hyötyä.
Ja tämä edellinen uudistus kyllä meni
liian tiukaksi. On suuret testit siihen, kun ampuma-aselupia haetaan.
Vaikka jo omistaisi aseita edellisen kerran, täytyy näissä testeissä käydä.
Käsittelyajoissa on pitkiä aikoja, ja tulkinnat
myös vaihtelevat eri puolilla Suomea. Tästä saa
viestiä, ja varmasti monelle meille edustajalle sitä viestiä on
tullut näistä eriäväisyyksistä eri
puolilla Suomea.
Niillä rehellisillä ampumaharrastajilla, joita meillä Suomessa
on satojatuhansia, on se tunne, että heihin ei enää luoteta,
että yhteiskunta on tavallaan ulkoistanut sen luottamuksen
heiltä. Tämän vuoksi meidän
pitää kyllä uudistuksia saada aikaan
myös tältä osin ja tulevalla vaalikaudella saada
kokonaisuudistus myös meidän ampumalainsäädäntöömme
ja ampuma-aselakiimme ja nämä pahimmat epäkohdat
täytyy siltä osin pystyä muuttamaan.
Soveltaminen pitäisi aina pääsääntöisesti
tehdä uusiin henkilöihin, ei takautuvasti vanhoihin,
ja tässä mentiin kyllä osittain sille
harmaalle alueelle, sinne vanhoihin myös.
Herra puhemies! Tässä lakiesityksessä puhutaan
ampumaradoista, ja ampumaradat ovat se keskeinen tekijä siinä turvallisessa
harrastamisessa. Me tarvitsemme kattavan ampuma-aseverkoston kaikkialle
Suomeen, ja me tarvitsemme ampumaurheilukeskusten verkoston ja sitten myös
näitä pienempiä ampumaratoja. Kyllä tässä nyt
mennään liian pitkälle, kun halutaan
käytännössä kaikki ampumaradat
lupaprosessin piiriin asettamalla 10 000 laukauksen raja.
Tämä 10 000 laukausta on niin pieni määrä,
että sen käytännössä yksi,
kaksi aktiivista ampumaharrastajaa pystyy ampumaan. Aivan ehdottomasti tämän
rajan tulisi olla korkeammalla, siellä noin 50 000
laukauksessa, mitä myös useat asiantuntijat ovat
esittäneet, ja myös noissa vastalauseissa tämä löytyy.
Se, että Poliisihallitukselta täytyy pyytää lupa,
lisää byrokratiaa. Nämä ovat
pieniä seuroja, jotka ylläpitävät
ampumaratoja, niillä on pienet varat ja niin edelleen.
Kaikki lisää byrokratiaa, kaikki lisää rahankäyttöä ja
niin edelleen, eli tältä osin tämä raja
on liian tiukka, ja sen pitäisi olla siinä 50 000
laukauksessa.
Myös säilytysmääräyksiin
tässä esityksessä puututaan. Siitä laaja
lausuntokierros on myös asiantuntijoilta tullut. Tämän
kanssa voi elää, mutta itse edustaisin kyllä henkilökohtaisesti
sitä kantaa, että näin tiukoista määritelmistä — kun puhutaan
muun muassa väliaikaisesta säilytyksestä — tulee
varmasti tulkintaeroja, tulee ongelmia tuolla kentällä sitten,
että onko se ase nyt kuinka näkynyt sieltä kuljettavasta
ajoneuvosta tai vastaavasta, ja näiden ongelmien vuoksi
olisin itse halunnut, että tämä olisi
sieltä jätetty pois.
Asekaappien säilytysten suhteen tulee myös muutoksia.
Tämä tulee koskettamaan useita harrastajia, mutta
tähän on tietysti jo aika moni varautunut ennalta,
ja sen vuoksi nämä muutokset ovat niitä,
joidenka kanssa pystytään elämään. (Puhemies
koputtaa)
Mutta kuten sanoin, herra puhemies, niin kokonaisuudistuksen
me tarvitsemme tulevalla vaalikaudella. Byrokratiaa keveämmäksi,
luottamusta lisää ampumaharrastajiin myös
tältä osin — sekä haluan viimeisenä asiana
sanoa tämän maakuntaliittojen kuulemisen...
Puhemies Eero Heinäluoma:
Nyt joudun sanomaan, että minuutti on yliajalla, mikä on
aika paljon.
Herra puhemies! Olen aivan lopussa juuri, eli maakuntakaavan
yhteydessä täytyy huolehtia siitä, että meillä kattava
ampumarataverkosto löytyy jokaisesta maakunnasta. — Kiitos.
Olli Immonen /ps:
Arvoisa herra puhemies! Tällä hallituksen
esityksellä ampumaratalaiksi sekä laeiksi ampuma-aselain
ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamiseksi ollaan
ottamassa jälleen merkittävä askel kohti
epätoivottua ylisääntelyä ja
lisääntyvää kansalaisten valvontaa.
Toteutuessaan tämä hallituksen esitys käytännössä tappaisi
vanhat ampumapaikat sekä toisi olemassa oleville radoille
tarpeetonta valvontaa ja laukausmäärärajoituksia.
Lisäksi se veisi harrastuspaikat vähäosaisilta
ja tekisi uusien ratojen perustamisesta todella vaikeaa.
Tässä ehdotetussa ampumaratalain 3 §:ssä ehdotetaan
niin sanotun vähäisen ampumaradan kriteeriksi
enimmillään 10 000 laukausta vuodessa.
Perussuomalaiset ovat kuitenkin ehdottaneet, että vähäiseksi
ampumaradaksi katsottaisiin sellainen rata, jolla ammutaan enintään 50 000
laukausta vuodessa. Tämä olisi paljon tätä hallituksen
esittämää laukausmäärä parempi määrä.
Toteutuessaan tämä hallituksen esitys pakottaisi
ilmoittamaan kaikki ampumapaikat, joista tällä hetkellä ei
koidu mitään ongelmia, näiksi niin sanotuiksi
vähäisiksi ampumaradoiksi. Tä-mä 10 000
laukauksen raja tarkoittaisi käytännössä sitä,
että esimerkiksi jo kahden ampumahiihtäjän
vuotuisella harjoitusmäärällä kyseinen rata
voidaan helposti katsoa vähäiseksi ampumaradaksi,
josta sitten puolestaan seuraa lisää velvoitteita
ja lisää byrokratiaa. Sama koskee esimerkiksi
aktiivisen alueellisen riistanhoitoyhdistyksen harjoitusrataa. Itse
asiassa tämä kyseinen 10 000 laukauksen
määrä ylittyy helposti jo jopa yksittäisen
ampujan toimesta.
Arvoisa puhemies! Tällä uudella ampumaratalailla
nykyhallitus valitettavasti jatkaa jo vuonna 2009 silloisen keskustalaisen
hallituksen aloittamaa lakiuudistusten sarjaa, joiden tarkoituksena oli
valtaeliitin kansainvälinen tavoite niin sanotusti kitkeä laitonta
asekauppaa.
Henkilökohtaisesti kuitenkin uskon, että näiden
jatkuvien lakitiukennusten todellisena pidemmän aikavälin
tavoitteena on hiljalleen kitkeä koko aseharrastus ja kerätä aseet
pois kansalaisten käsistä. Tätä väitettäni
tukee mielestäni se, että tosiasiassa näillä lakitiukennuksilla
on ainoastaan vain vaikeutettu merkittävällä tavalla laillisten
aseenomistajien ja aseharrastajien elämää sekä samalla
rapautettu suomalaisten maanpuolustusvalmiutta entisestään.
Tehdyt toimet eivät ole todellisuudessa kohdistuneet tähän
laittomaan asekauppaan.
Arvoisa puhemies! Totean loppuun, että nyt olisi korkea
aika lopettaa tämä yhteen väestönosaan
eli aseharrastajiin ja aseenomistajiin kohdistunut jo vuosia jatkunut
vaino.
Maria Lohela /ps:
Arvoisa herra puhemies! Tuossa äsken päättyneellä kyselytunnillakin otettiin
esiin Suomessa tapahtuneet traagiset kouluampumiset, jotka monella
tapaa toimivat katalyytteina aselakien kiristämiseen eri
tavoin. Se on sinänsä aivan ymmärrettävä inhimillinen reaktio,
mutta ei poista varsinaista syytä eli niitä ongelmia,
jotka saavat jonkun tarttumaan aseeseen ja vahingoittamaan toisia.
Niihin perimmäisiin ongelmiin puuttumisessa meillä on
vielä aivan valtava työ.
Ampumaharrastus ja metsästys ovat tärkeitä vapaa-ajanviettotapoja
Suomessa erityisesti harvaan asutuilla alueilla, jotka ovat kaukana
kaupunkien loputtomista harrastusmahdollisuuksista. Niillä on
nuorille ja vanhemmille asukkaille erittäin suuri merkitys.
Lisäksi metsästyksellä toteutetaan välttämätöntä riistanhoitotyötä,
josta me kaikki hyödymme muun muassa parantuneena liikenneturvallisuutena.
On aivan selvää, että aseiden hankintaa
ja käyttöä on säädeltävä lailla, mutta
samanaikaisesti ei pidä tarpeettomasti hankaloittaa rehellisten
lakia ja sääntöjä kunnioittavien
harrastajien toimintaa ja lisätä byrokratiaa ja kustannuksia.
Perussuomalaisten tähän hallituksen esitykseen
jättämässä vastalauseessa on
esitetty muutoksia, joilla nämä näkökohdat
huomioitaisiin hallituksen esitystä paremmin.
Ismo Soukola /ps:
Arvoisa herra puhemies! Näissä molemmissa
vastalauseissa kummeksutaan tätä 10 000
laukauksen rajaa, joka on, niin kuin täällä on
jo monesti todistettu, aivan mitättömän
alhainen. Tässä takana ovat yhtenä seikkana
myöskin ympäristönäkökohdat
ja se, mitenkä tässä huomioidaan muun
muassa äänenvaimenninkäyttö.
Voidaanko sitä sitten pitää kuinka ympäristöriskinä,
jos alueella ammutaan se yli 10 000 laukausta mutta vaimennettuna?
Ja sitten toinen asia, mikä minua kummastuttaa erittäin
paljon: tämä valvova viranomainen, josta on tässä keksitty,
että se olisi Poliisihallitus. Kuitenkin täällä perustuslakivaliokunnan lausunnossa
todetaan, että kysymys on erityislaatuisesta elinkeinotoiminnasta,
ja kyllä siinä mielessä minä näkisin,
että valvovan viranomaisen pitäisi olla silloin
aluehallintoviranomainen. Ja se, että joku viranomainen
ei jotain tehtävää haluaisi itselleen
ottaa, ei suinkaan saa olla määräävä seikka
siinä, kuka määrätään
minkäkin tehtävän valvovaksi viranomaiseksi.
Sitten vielä tässä hallintovaliokunnan
mietinnössä puhutaan, että ratojen valvontaa
poliisi suorittaisi resurssiensa puitteissa muun partiotoiminnan
yhteydessä. Tämä minua vähän
kummastuttaa eikä niin vähääkään,
koska ampumaradat ovat yksityisiä alueita ja siellä poliisi
ei nykyisen poliisilain mukaan voi suorittaa yleistä järjestystä koskevaa
valvontaa. Se ei yksityisalueilla ole mahdollista. Sitten on eri
asia, jos sinne pyydetään poliisi jonkun häiriötapauksen
takia. Se on aivan eri asia.
Olisin toivonut, että hallitus olisi edes pikkuisen
tullut ampumaurheilijoita vastaan samankaltaisten aseitten hankkimiseen
liittyvässä asiassa. Elikkä jos minä haluaisin
metsästyshaulikkoni vaihtaa ratahaulikkoon, niin minä joudun
käymään sen saman lupaprosessin kaikkine
kustannuksineen uudestaan läpitte. Millä tavalla
se tekee minusta yhtään sen turvallisemman tai
vaarallisemman ampujan, jos minä haluan toisenlaisen haulikon
toisenlaiseen käyttöön ja samalla kaliiperilla
olevan aseen?
Elsi Katainen /kesk:
Arvoisa puhemies! Suomessa ollaan sangen yksimielisiä siitä,
että liiallista viranomaissäätelyä on
purettava, ja niin on myös tämän ampumarata-
ja aselain suhteen. Paitsi että se kuormittaa hallintokoneistoa
ja kansalaisia, se vie myös aikaa aiheuttaen lisää kustannuksia
ja on monella tavalla estämässä ja haittaamassa
muun muassa elinkeinotoimintaa, työllistymistä tai
harrastusmahdollisuuksia.
Ampumaratoja koskevassa hallituksen esityksessä meidän
keskustan valiokuntaryhmä näki selkeästi
turhaa ja tarpeetonta ylisääntelyä, jota voidaan
poistaa tai keventää ilman, että uudistukselle
asetetuista tavoitteista jouduttaisiin tinkimään.
Hallituksen esityksissä ehdotetaan niin sanotun vähäisen
ampumaradan kriteeriksi enimmillään 10 000
laukausta vuodessa. Sille riittäisi pelkkä ilmoitusmenettely,
kun taas muiden ampumaratojen kohdalla edellytettäisiin
huomattavasti raskaampaa lupamenettelyä. Valiokunnalle annetuissa
lausunnoissa eri tahot toteavat ehdotetun rajan olevan aivan liian
matala, koska lakiesitykseen kirjattu laukausraja ylittyisi jo parin
kolmen aktiiviharrastajan toimesta. Meidän näkemyksemme
mukaan rajan nostaminen tuohon 50 000 laukaukseen vuodessa
pitäisi ampumaradan luonteen kuitenkin edelleenkin niin
sanottuna vähäisenä ampumaratana ilman
velvollisuutta joutua raskaaseen lupamenettelyyn.
Myöskään turvallisuuteen ja jätehuoltoon
liittyvät kysymykset eivät muuttuisi niin olennaisesti,
että tuo laukausrajan nostaminen vaatisi lupamenettelyä.
Sen sijaan hallinnollinen taakka kevenisi, jolloin säästettäisiin
viranomaisten ja kansalaisten aikaa ja rahaa.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ollaan maakunnan
liitoille asettamassa velvoite laatia ja ylläpitää ampumarataverkoston
kehittämissuunnitelmaa. Katsoimme kuitenkin säännöksen
erillisestä suunnitteluvelvoitteesta päällekkäiseksi
ja osin myöskin tarpeettomaksi. Hallituksen tavoitteena
myöskin on ollut karsia byrokratiaa ja keventää kuntien
tehtäviä eikä suinkaan lisätä niitä sen
enempää kuin maakunnan liitoillekaan osoitettavia
tehtäviä, kun lisäresurssejakaan ei ole
tiedossa.
Tämä ampumarataverkostojen suunnittelu olisi
ratkaistavissa maankäyttö- ja rakennuslain säännöstöjen
puitteissa. Maakuntakaavaa laadittaessa olisi mahdollista huomioida
nämä ampumarataverkostojen ylläpitämisen
vaatimukset ja myöskin ampumaratojen ja niitä ympäröivien alueiden
käytön yhteensovittaminen. Tämän
lisäksi suurempia ampumaratoja koskevat ympäristövaikutukset
huomioidaankin jo ympäristölupahakemuksen käsittelyn
yhteydessä, ja niistä voidaan pyytää sitten
maakunnan liitoilta myöskin lausuntoja ja näkemyksiä.
Erillisen kehittämissuunnitelman sijasta ampumaratoja koskeva aiemmin
tehty selvitys voidaan päivittää maakuntakaavan
muutosten yhteydessä ja käyttää sitä alueiden
käytön suunnittelussa.
Arvoisa puhemies! Edellisen sisältöinen oli myös
vastalauseemme keskustan valiokuntaryhmän puolelta.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Edustaja Hongisto. [Puhujakorokkeen mikrofoni ei auennut.] (Reijo
Hongisto: Arvoisa herra puhemies, kello näyttää käyvän,
3.57!) — Vielä on minuutti aikaa, olkaa hyvä. [Puhuja
aloitti puheenvuoronsa ja puhui 40 sekuntia mikrofonin ollessa kiinni.] — Jaha,
arvoisa edustaja, nyt näyttää, että teitä on
kohdannut kyllä suuri onni: tulee vieläkin lisää aikaa,
koska mikrofoni ei ole päällä. Jotta saamme
puheenvuoronne myös pöytäkirjoihin, odotellaan
jonkun aikaa. Sitten aloitetaan ihan alusta. Punainen valo kun syttyy,
niin sitten se on go ahead.
Kokeillaan tuota toista puhujapönttöä.
Siellä nimittäin on mikrofoni päällä. [Puhuja
siirtyi toiselle puhujakorokkeelle.]
Reijo Hongisto /ps:
Arvoisa puhemies! Täällä näyttää punainen
valo palavan, ja siis aloitamme alusta.
On reilua myöntää, että käsiteltävänä olevassa
lakiesityksessä on monta turvallisuutta parantavaa kohtaa,
mutta samaan hengenvetoon joudun toteamaan, että epäkohtiakin
löytyy. Mielestäni pahin ja räikein epäkohta
on kirjattu lakiesityksen 106 a §:ään.
Pykälässä puhutaan ampuma-aseiden kantamisesta
ja kuljettamisesta sekä väliaikaisesta säilyttämisestä.
Pääosin pykälä on hyvä ja
perusteltu, mutta pykälän lopussa on lakitekstissä kohta,
joka vaatii korjaamista. Pykälän kaksi viimeistä virkettä kuuluvat
näin: "Kulkuneuvossa ampuma-asetta saa säilyttää vain
väliaikaisesti aseen käyttö- tai kuljetustapahtumaan
liittyen. Ampuma-aseen tulee tällöin olla lukitussa
paikassa tai muuten lukittuna ja säilytettynä siten,
että ase ei ole havaittavissa kulkuneuvon ulkopuolelta."
Erityisesti tuo viimeinen lause tulee aiheuttamaan erittäin
paljon sekaannusta ja ongelmia metsästäjille,
reserviläisille ja urheiluampujille sekä tietenkin
lakia valvoville poliiseille. Kun poliisi valvoo lakia kirjoitetussa
muodossa, niin minun tulkintani ja yli 40 vuoden metsästäjäkokemukseni
perusteella totean, että aseen voi laillisesti jättää vain
sellaiseen paikkaan tai kohtaan autoa, jossa ei ole ikkunoita. Pellin
läpi asetta ei helpolla havaita, ikkunan kanssa asia on
päinvastoin. Tällainen ikkunaton osa on henkilöauton
takatavaratila taikka jonkun pakettiauton takaosa. Lain kirjaimen
täyttäviä säilytyspaikkoja voisivat
ehkä olla myös lukittavat suksiboksit ja kuomullinen
peräkärry. Niihin ei näe sisälle
suoraan.
Kun kuljettaa asetta maastoautossa, farmariautossa taikka lava-autossa,
niin mihin siellä voi laittaa aseen niin, ettei sitä taikka
sen suojakoteloa voi havaita auton ulkopuolelta? Minun käsitykseni
mukaan ei mihinkään. Jos ajattelee laillistavansa
lyhytaikaisen säilytyksen panemalla asekotelon päälle
vaikkapa jonkun peiton, on syytä pitää mielessä pykälän
selostusosan teksti: "Riittävää ei
olisi, että ampuma-ase on suojapussissa tai -kotelossa
taikka vaatteen alla niin, että on ulkoapäin pääteltävissä,
että kotelon sisällä taikka vaatteen
alla todennäköisesti on ase." Moni 600 000
aseenomistajasta miettii, miten hän ylipäätään
kykenee noudattamaan lakia, jos se hyväksytään
hallituksen esittämässä muodossa. Pitääkö vaihtaa
sellainen auto, jossa on perinteinen takatavaratila?
Arvoisa herra puhemies! Mielestäni tällainen vaatimus
on kohtuuton. Lyhytaikainen säilyttäminen tulee
yleensä kyseeseen silloin, kun hirvi- taikka karhuseurue
metsästyspäivän aamuna kokoontuu jahtimajalle.
Autot, joita voi olla kymmeniä, ajetaan majan pihaan, lukitaan
ovet ja kävellään majaan sisälle
kuuntelemaan jahtipäällikön ohjeita.
Minä elämänkokemuksellani väitän, että tuossa
tilanteessa kukaan ei ota asetta mukaansa majaan sisälle,
vaan ase ja koirat jäävät autoon. Koirat
ovat maasturin taikka farmarin takaosassa, ja ampuma-ase taikka
-aseet ovat auton pehmustetulla takapenkillä. Aseita pidetään pehmustetuilla
penkeillä, jotta ei kolhita kiikareita. Ampuma-aseiden
päällä ei ole reppuja taikka muitakaan
rensseleitä siitä samasta syystä. Asesuojan
päällä voisi olla vaikka maastopuvun
takki, mutta lakiesityksen mukaan se ei kuitenkaan ole riittävä.
Samanlainen tilanne tulee silloin, kun eräretkellä oleva
metsästäjä taikka kilpailumatkallaan oleva
ampumaurheilija pistäytyy huoltamolla kahvilla taikka vaikka
vessassa käyntiä varten. Aseet jäävät
lyhytaikaiseen säilytykseen autoon, sillä tuskin
kukaan haluaa, että itseään huoltava matkaaja
ottaa aseen mukaansa huoltamon sisälle. Miten ja kuinka
toimii lainkuuliainen metsästäjä ja urheilija
tässä tilanteessa?
Arvoisa herra puhemies! Esitän ongelman korjaamista
niin, että poistetaan pykälän lopusta sanat "että ase
ei ole havaittavissa kulkuneuvon ulkopuolelta". — Jatkan
puhetta myöhemmin.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Edustaja Jalonen. [Puhujan mikrofoni ei auennut, ja
puhuja siirtyi puhujakorokkeelle.] Ovatko kaikki salin mikrofonit
pois, vai?
Ari Jalonen /ps:
Arvoisa puhemies! Tästä voinee alkaa, vaikka
5.33 on kellossa?
Puhemies Eero Heinäluoma:
Kyllä.
Arvoisa puhemies! Se on ihan hyvä, että ampuma-aseisiin
liittyvä turvallisuus nostetaan aina esille ja sitä pyritään
kehittämään. Mutta ikävä kyllä tässäkin
on tapahtunut nyt semmoisia asioita, mitkä johtavat ojasta
allikkoon ja itse asiassa heikentävät turvallisuutta,
kuten edustaja Hongisto äsken kävi perussuomalaisten
vastalausetta läpi. Eli kyllä, jos ihmiset, metsästäjät
esimerkiksi, eivät vaihda sitä tarvitsemaansa
maasturia siihen takaluukulliseen autoon, niin silloin tämä määritelmä,
mitä hallitus nyt tässä esittää, ei
täyty. Ja silloin, kun poiketaan huoltoasemalle, niin se
on vähän semmoinen metka näky, niin kuin
Israelissa oli, että siellä on sitten kivääri
selässä, kun mennään käymään
kaffeella. Ei oikein toimi. Eli tässä on todellisuudentaju
kyllä karannut hallitukselta matkan varrella, mutta onneksi tässä on
vastalauseita, elikkä homma pystytään vielä korjaamaan
täällä suuressa salissa opposition avustuksella.
Hieman laajennan tätä asiaa toiseen näkökantaan.
Tämähän ei nyt koske jousiaseita, mutta olen
henkilökohtaisesti tehnyt jousimetsästystä koskevan
kysymyksen. Siinä kysytään, että mitenkäs
jousimetsästyksen riistaeläimet, se laajentaminen,
elikkä onko tulevaisuudessa mahdollista jousella metsästää peuraa.
Vastaus oli lyhykäisyydessään suurin
piirtein tiivistettynä, että juurikin näin.
Eli sieltä on vihreätä valoa tulossa
sille muutokselle, että peura tulee jousimetsästettävien
riistalajien joukkoon.
Siinä on kuitenkin yhtenä kohtana myös
se, että siihen järjestetään
ampumakoe näillä näkymin. Missä tämä ampumakoe
sitten järjestetään? No, se on luultavasti
ampumaradoilla. Tämä on tulevaisuutta, mutta tällä hetkellä ei
ole oikeastaan semmoista turvallista, hyvää paikkaa
ampumaradoilla, missä tämä ampumakoe
voitaisiin jousella tehdä. Sinänsä se
voi olla helppo, jos nykyiset määritelmät
pitävät paikkansa, elikkä ilmeisesti
siihen olisi tulossa 18 metrin etäisyydeltä tämä ampumakoe
suoritettavaksi, mikä on ihan tämmöinen
hyväksi koettu metsästysetäisyys jousella
nimenomaan. Sen tilan löytäminen lienee kohtalaisen
helppoa. Mutta kuitenkin ampumaratojen yhteyteen luultavasti tulee
tehtäväksi tämmöinen kohta,
ja olisi tässä kohtaa ehkä hyvä ollut
jo valmistautua tähän.
Sinänsä, jos tässä on positiivinen
puoli, niin se on se, että jos nyt eivät hallituspuolueet
lähde opposition mukaan ja korjaa näitä virheitä,
mitä tässä on ollut, elikkä tämä aseen
kuljetus- ja säilyttämiskohta ja tämä vähäinen
ampumaradan laukausmääräraja, niin ne
voidaan korjata siinä yhteydessä, kun palataan
jousimetsästyksen myötä ampumaratojenkin
yhteyteen.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Edustaja Leppä. — Ja tilanne on sellainen,
että siirrymme käyttämään
vain tätä yhtä puhujapaikkaa täältä puhemiehestä katsoen
oikealla puolella.
Jari Leppä /kesk:
Herra puhemies! Tämä ampumarata- ja ampuma-aselain
uudistus on tavoitteeltaan ihan hyvä, elikkä sillä halutaan
edistää turvallista ampumaharrastusta. Näin
tietenkin pitää tehdäkin. Oli sitten
ampumaharrastuksen kohteena metsästysammunta, metsästäjät, maanpuolustukseen
liittyvä ammunta, ampumaurheilijat tai ammunnan harrastajat
ja ase-elinkeinon harjoittajat, kaikki nämä tarvitsevat turvallisia
harjoittelupaikkoja, ja se on omiaan lisäämään
ampuma-aseita käytettäessä turvallisuutta.
Kuitenkin tähän lakiesitykseen sisältyy
muutama sellainen kohta, jotka ovat mielestäni tarpeettomia
tätä tavoitetta ajatellen. Yksi liittyy täällä jo
moneen kertaan esillä olleeseen asiaan, ampumaratojen kriteereihin
eli siihen, mikä on tämän vähäisen
ampumaradan kriteeri, joka nyt on määritelty tähän
10 000 laukaukseen. Se on erittäin pieni määrä.
Siksi on perusteltua, että keskustan vastalauseessa esitetty
50 000 lau-kauksen raja olisi tuo raja. Siinä selvittäisiin
paljon pienemmällä hallinnollisella taakalla,
byrokratialla — niin alan harrastajat kuin myöskin hallintokoneisto.
Kun meillä se yhteinen tavoite on ollut kaikilla puolueilla
se, että me kevennämme hallintotaakkaa emmekä sitä lisää,
niin tämä lakiesitys on jälleen yksi
esimerkki siitä, että tämä tavoite
ei toteudu vaan mennään toiseen suuntaan eli lisätään
hallinnollista taakkaa.
Samoin täällä lisääntyvät
myös kuntien ja maakuntien liittojen tehtävät.
Sinne asetetaan nyt erillisen ampumarataverkoston kehittämissuunnitelman
tekemisen velvoite. Myöskin tällainen on tarpeeton
toimenpide, koska meillä on olemassa olevat maakuntakaavat
ja niiden muutostöiden, kaavamuutosten yhteydessä voidaan myöskin
määritellä nämä alueet
ja niiden alueiden käyttö ja siihen liittyvä suunnittelu.
Samoin myöskin tuohon aseiden kuljetukseen liittyvät
asiat: Mennään kyllä aika lailla sellaisille
alueille, jotka eivät enää ole luettavissa
siihen kategoriaan, että ne lisäävät
ampumaturvallisuutta, vaan siellä selkeästi hankaloitetaan
järkevää aseiden käyttöä ja
aseiden kuljetusta. Näitä olisi mielestäni
pitänyt arvioida toisella tavalla.
Puhemies! Jos ajatellaan maailmanlaajuisesti ampumaratoja, otan
esimerkiksi kovan ampumaharrastusmaan Italian. Siellä on
aika monessa kaupungissa keskellä kaupunkia ampumaratoja ja
ne ovat yleisesti hyväksyttyjä ja siellä ammutaan
todella paljon. Siellä on uusi tekniikka, joka on otettu
käyttöön, ja erilaiset menetelmät,
joilla on saatu varsinkin äänen osalta haitat
minimoitua. Se yleinen hyväksyntä on siellä edelleenkin olemassa,
vaikka väkeä on paljon ympärillä.
Meillä Suomessa mennään aivan toisenlaiseen
suuntaan, ja tässä jos missä olisi meidän myöskin
hyvä arvioida välillä omia kansallisia toimia
ja peilata niitä sitten tuonne muualle maailmaan — tuo
Italia on nyt vain yksi esimerkki, näitä on paljon,
paljon muitakin — jotta tämä hyvä harrastus
ei kohtuuttomasti vaikeutuisi ja ettei sitä kautta vaikkapa
metsästyksen osalta, kun kaikilla meillä on tarkoituksena,
että kaikki metsästäjät mahdollisimman
hyviä ja tarkkoja riistalaukauksia suorittavat, ja harjoittelu
on siihen oleellinen osa, sitä vaikeuteta tarpeettomasti.
Pirkko Mattila /ps:
Arvoisa puhemies! Niin kuin täällä nyt
on todettu ampumaharrastuksesta, voidaan todeta, kuten valiokunta
mietinnössään, että on tavoitteena,
että Suomessa huolehditaan riittävän
kattavasta ampumarataverkostosta. Mutta myös mietinnössä todetaan
se, että syrjäseuduilla on ollut puutetta ampumaurheilun ja
ampumisen harrastuspaikoista. Tietenkin, kyllä kai ampua
ja harrastaa jatkossakin voidaan, mutta minne saakka täytyy
sitten matkustaa harrastaakseen, jos harrastuspaikka ei ole siinä kovinkaan
lähietäisyydellä? Elikkä tämä on
keskittävää politiikkaa metsästäjien,
reserviläisten, ampumahiihtäjien ja ampumaurheilijoiden
kannalta. Kuten täällä on todettu salissa,
niin ampumahiihtäjät esimerkiksi toteavat, että hyvinkin pian
tämmöinen 20 000 laukauksen määrä täyttyy
tätä lajia harrastaessa. Olen sitä mieltä,
että Suomi edelleenkin tarvitsee urheilusankareita.
No, jos hallintobyrokratia lisääntyisi, hallinnollinen
taakka vyörytetään aina jollekin taholle, ja
tämä taho nyt näyttää olevan
sitten vastuulliset harrastajat. Toki olen sitä mieltä,
että vastuu täytyy kantaa ja lakia täytyy
noudattaa, mutta mikä on sitten oikeus ja kohtuus? Tätä lakia
valmistellessa olen saanut yhteydenottoja erityisesti metsästäjiltä koskien
syrjäseutujen harrastusmahdollisuuksia, ja he ovat tuoneet
esille, että viedäänkö tässä miltei
se ainoa harrastusmahdollisuus näiltä harva-alueilta.
Kuitenkin metsästäjät suorittavat merkittävää riistanhoidollista
toimintaa. Liikenteen kannalta on tärkeää,
että esimerkiksi hirvieläinkanta pysyy tietyissä rajoissa. Eli
ei vastuullista harrastusta kuitenkaan ihan suotta saa vastustaa
tai aiheuttaa haittaa.
Mutta sitten myöskin herää kysymys
siitä, kenen etuja sitten nämä lakia
valmistelleet yhteistyötahot, nämä niin
sanotut etujärjestöt, ovat ajaneet, koska kuitenkin
palautteen perusteella sitä kritiikkiä tähän
kompromissiesitykseen on tullut, ja sitähän me
kansanedustajat saamme, niin että kyllä tässä todennäköisesti
korjaamista jatkossa on.
No, sitten ihan muutama sana näistä maakuntaliitoista.
Kaikki eivät suinkaan vastustaneet tätä esitystä maakuntaliittojen
tehtävien lisäämisen osalta. En ihan
siinä mielessä nyt täysin ymmärrä tuota
keskustan näkemystä. Pohjois-Pohjanmaan liitossa
maakuntahallitus jo käsitteli siellä esitellyn
selvityksen tästä ampumarataverkostosta, ja jos
tämä on siellä maakuntakaavassa, niin
jonkun tämä verkosto kuitenkin täytyy siinä mielessä katsoa,
ja toivon todella, että oikeastikin ampuma-asiantuntijuus — kun
se on siellä niissä olosuhteissa, missä esimerkiksi
harrastusmetsästys on — ja nimenomaan maakuntaliittojen ääni
kuuluvat ja maakuntaliitot voivat sitten tarvittaessa kuunnella
ja kuulla näitä asiantuntijatahoja, reserviläisiä ja
metsästäjiä.
Ihan muutama sana sitten tästä, minkä edustaja
Hongisto otti esille: tämä todellakin realisoitui minun
mielestäni ihan täysin tuolla valiokuntakäsittelyssä,
että tässä jää kyllä hyvin
tulkinnanvarainen tilanne, hyvin tulkinnanvarainen tilanne. Tämä on
sitten jäänyt käytännössä nähtäväksi,
millaisia tilanteita tämä aiheuttaa, mutta onhan
toki sitten myös niin, että jos laki niiltä osin on
puutteellinen, niin sitä voidaan tulevaisuudessa muuttaa.
Mika Kari /sd:
Arvoisa herra puhemies! Ampumaratalain ja ampuma-aselain uudistuksesta
on kyse, ja toisin kuin tässä opposition edustajat
aikaisemmin totesivat, niin olemme tehneet tätä lainuudistusta
eri asiantuntijoiden mukaan erinomaisen hyvässä yhteistyöhengessä niin
ampumaurheiluliittojen, reserviläisliittojen kuin valtion
viranomaisten yhteistyöllä. Näin ollen
vanha tsaarinaikainen laki päivittyy nyt vastaamaan 2000-luvun
tarpeita.
Tästä vähäisen ampumaradan
laukausten määrästä on tässä salissa
keskusteltu paljon. On tullutkin jo esiin, että kyseessä on
kompromissi eri toimijoiden välillä, ja siltä osin
ollaan päästy yhteisymmärrykseen, jossa
pystytään ottamaan huomioon ampumaurheilun harrastajien
tarpeet ja samalla myös suomalaisten ampumaratojen kunto
ja ympäristönkin vaatimukset. Kyseessä on
siis kompromissi eri järjestöjen ja viranomaisten
välillä, ja tätä kompromissia
hallintovaliokunnan kuulemisessa erityisesti eri ampumaseurat, -järjestöt,
reserviläiset ja niin edelleen kehuivat.
Tässä edustaja Hongisto otti puheeksi ampuma-aseiden
säilytyksen. On kuitenkin muistettava, että esimerkiksi
Ampumahiihtoliitto on jo nyt ohjeistanut esitteen muodossa liiton
jäsenyhdistyksiä, niitä tulevia mitalisankareita,
ampumaurheilijoita, Ampumahiihtoliiton jäseniä siitä,
että aseiden säilytyksen yhteydessä on
otettava huomioon lain vaatimukset. Siltä osin tämä turval- lisuusnäkökulmakin
on jo otettu hyvin huomioon. Pidän myös hyvänä, että terveydenhoidon
ammattihenkilöstön ilmoitusoikeuden ja ennen kaikkea
ilmoitusvelvollisuuden osalta saadaan nyt selkeät lakitekstit
kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla
myös lakiin.
Lakiesityksen mukaan maakuntaliittojen tulee kuulla ampumaratojen
kehittämisessä metsästys- ja ampumaseuroja
sekä muun muassa reserviläisjärjestöjä.
Pidän tätä kohtaa erityisen positiivisena.
Tähän viitattiin myös kuulemisen yhteydessä tämän
jo aikaisemmin mainitsemani yhteistyön lisääntymisen
osalta, ja myös valiokunnassa tuli esiin, että tämän
tyyppisen lainsäädän-nön uudistuksen
yhteydessä onkin hyvä löytää yhteinen
kompromissi niin, että kaikkia osapuolia pystytään
huomioimaan.
Valiokunta lisäsi mietinnössään
kuultaviksi myös näiden kattojärjestöiden
jäsenyhdistykset, joten näin saamme myös
paikallista näkökulmaa ampumaratojen kehittämisessä hyödynnettyä,
ja ennen kaikkea maakuntaliitot, jotka tätä yhteistyötä koordinoivat,
ovat sitten kaavoitustyössään myös
hyvin ajan tasalla ampumaseurojen ja muiden ampumarataa käyttävien
jäsenyhdistysten tarpeista. Valiokunta pitää tärkeänä myös, että Ampumahiihtoliiton
jäsenyhdistysten näkemykset ampumaratojen kehittämisessä otetaan huomioon.
Voikin sanoa, että tämä lainuudistushanke
on osallistava ja yhteistyötä eri osapuolien välillä lisäävä.
Mutta ei aina pelkästään hyvää,
vaan jotain kehittämistäkin. Itse näkisin,
että ampumaratalain ja ampuma-aselain kokonaisuudistus
odottaa tulemista. Nämä eri lait, joita aikaisemmin mainitsin,
ja tämä pitkä historia muun muassa ampumaratojen
osalta viittaa siihen, että kokonaisuudistukselle on tarvetta.
Vanhat lait muodostavat tällä hetkellä enemmänkin
tilkkutäkin kuin kokonaisuuden, mutta tämä on
selkeästi askel nykyisestä parempaan suuntaan.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen
varapuhemies Anssi Joutsenlahti.
Reijo Hongisto /ps:
Arvoisa herra puhemies! Jatkan äsken kesken jäänyttä puhettani. Otan
kopin tuosta edustaja Karin toteamasta, että Ampumahiihtoliittoa
kuultiin asiantuntijana. Se on aivan oikein. Ampumahiihtoliiton
edustaja kertoi asioista Ampumahiihtoliiton urheilijoiden näkökannalta.
Ja kun ottaa huomioon sen, että ampumahiihtokisoissa lähdetään
kilpailupaikalle, niin siellä hyvin harvoin on mukana autossa koiria.
Siellä on suksia, ampuma-asepatruunoita, hiihtovälineitä ja
muita. Mutta kun metsästäjä lähtee
metsään, niin useimmiten auton takaosassa on koira
taikka koiria, ja valitettavasti sinne ei silloin sitä ampuma-asetta
saa, vaan se ampuma-ase on auton takapenkillä.
Mutta jatkan tästä kirjoitettua osuutta ja
totean, että otan esille tämän saman
asian vähäisestä ampumaradasta ja totean,
että toinen merkittävä epäkohta
koskee vähäisen ampumaradan määritelmää.
Lakiesityksen 3 §:ssä vähäiseksi
ampumaradaksi määritellään rata,
jolla ammutaan vuodessa enintään 10 000
laukausta. Monilta ampumaurheilijoilta saamani tiedon mukaan jo-pa
yksittäinen urheilija voi vuodessa ampua yli 10 000
laukausta. Joten laukausmäärän rajaaminen
noin vähäiseksi hankaloittaa monen ampumaurheilijan
harjoittelua. Oman ampumapäiväkirjani mukaan toissa
vuonna ammuin yli 5 000 laukausta, ja minä en
pidä itseäni urheilijana vaan aivan tavallisena
harrastajana.
On syytä pitää mielessä,
että erityisesti ampumaurheilijat ovat yksittäisissä lajeissa
tuoneet Suomelle mainetta ja kunniaa kansainvälisiltä kilpakentiltä.
Mielestäni heidän harjoitusolosuhteittensa tulisi
parantua eikä niitä tulisi heikentää tekemällä lakiin
laukausmääräisiä rajoituksia. Valiokunnassa
kuullut asiantuntijat puhuivat radoille kerääntyvästä lyijystä ja
sen haitallisuudesta erityisesti pohjavesille. Pääsääntöisesti
asiantuntijat käyttivät lyijymäärää arvioidessaan
lukua, joka kertoo, että joka laukauksella ratavalliin
iskeytyisi 10 grammaa lyijyä. Todettiin, että 10 000
laukausta ja 100 kiloa lyijyä. Esille tuli myös
se, ettei alle 10 000 laukausta vuodessa ammuttaville radoille
tulisi ympäristölupavelvoitetta.
Arvoisa herra puhemies! Minä hämmästelen asiantuntijoiden
lausuntoa, sillä tietämäni mukaan aika
harva urheilija ainakaan luotiasepuolella enää käyttää kaliiperia,
jolla ammutaan 10 gramman painoisia luoteja. Eniten hylsyjä tehdään
.22 Long Rifle kaliiperin aseella, elikkä tyypillisesti
puhutaan pienoiskivääristä tai pienoispistoolista.
Näiden aseiden luodin paino vaihtelee noin 3 gramman tienoilla.
On latauksia, joissa luodin paino on alle 3 grammaa, ja latauksia, joissa
luodin paino on hieman yli 3 grammaa mutta reilusti alle 10 grammaa.
Pitemmille matkoille ammutaan korkeapaineaseilla, esimerkiksi 6
millin BR-kaliiperilla, jossa käytetään
rihlannoususta riippuen 4,5—6,8 gramman luoteja. Yhteenvetona
voi todeta, että käytetyt luodit ovat pikemminkin
reippaasti alle 5 grammaa, joten maastoon kertyvä lyijyn
määrä on puolet asiantuntijoiden arvioimaa
määrää pienempi.
Saamani tiedon mukaan myös näillä radoilla, joilla
ammutaan alle 10 000 laukausta, joudutaan anomaan ympäristölupa.
Edustaja Kari totesi tuossa aivan oikein, että tämä 10 000
laukausta on eräänlainen kompromissi, mutta meillä on ely-keskuksen
lausunto, jossa todetaan, että ympäristöluvan
anominen ei riipu laukausmääristä. Tätä taustaa
vasten tarkasteltuna onkin perin omituista vetää vähäisen
ampumaradan laukausmäärä noinkin alas.
Mielestäni on myös aihetta kysyä, minkä vuoksi
radoilta vaaditaan ympäristölupa. Asiaa selitetään
usein sillä, että radoille leviävä lyijy
voi liueta pohjaveteen. Minä en ole asiantuntija lyijyn
liukenemisen suhteen, mutta oletan, että normaaleissa luonnonolosuhteissa kiinteässä
olomuodossa
oleva lyijy ei liukene veteen ilman erillistä liuotinta.
Arvoisa herra puhemies! Esitän, että vähäisen ampumaradan
määritelmä nostetaan 10 000
laukauksesta nimenomaan 50 000 laukaukseen vuodessa, ja
tulen huomisessa käsittelyssä esittämään
vastalauseemme mukaiset pykälämuutokset. — Kiitoksia.
Yleiskeskustelu päättyi.