Täysistunnon pöytäkirja 165/2010 vp

PTK 165/2010 vp

165. TORSTAINA 3. MAALISKUUTA 2011 kello 16.01

Tarkistettu versio 2.0

Turkiseläinten huono kohtelu

Oras Tynkkynen /vihr:

Arvoisa puhemies! Viime aikoina on julkisuuteen taas tullut järkyttäviä tietoja suomalaisista turkistarhoista. Salaa lukuisilla tarhoilla kuvatuista aineistoista näkyy paljon muun muassa verisiä avohaavoja ja hyvin pitkälle edenneitä tulehduksia, ja merkittäviä puutteita väitetään olevan ihan alan etujärjestön johtohenkilöiden pyörittämillä tarhoilla. Tämähän ei valitettavasti ole ensimmäinen kerta. Tässäkin salissa on aiemmin keskusteltu samasta asiasta. Viimeksi vuosi sitten tuli hyvin samankaltaisia tietoja julkisuuteen, yhtä huolestuttavia, yhtä järkyttäviä. Ministeri Anttila, kysyisin teiltä:

Kun vuosi sitten nähtiin hyvin samanlaista aineistoa julkisuudessa, niin mitä tässä vuoden aikana on tapahtunut, mitä on tehty, jotta tämän kaltaisia brutaaleja väärinkohteluja suomalaisilla turkistarhoilla ei enää koskaan nähtäisi?

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila

Arvoisa puhemies! Kotieläinten hyvinvoinnista huolehtiminen on erittäin tärkeätä, myöskin turkiseläinten hyvinvoinnista huolehtiminen, ja myönnän, että ne nähdyt kuvat ovat sellaisia, että niistä eläimistä suurin osa olisi pitänyt jo lopettaa.

Normaalikäytäntö on se, että Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ottaa tapauksen johdettavakseen ja aluehallintovirastoista läänineläinlääkäri tekee tarkastuksen näille tiloille. Samalla tiedän, että turkistuottajat itse ovat myöskin tarttuneet härkää sarvista kiinni, koska eihän heidänkään etunsa ole tämän tyyppinen toiminta suinkaan. Tässä nyt sitten poliisille on ilmoitettu ne, jotka tarvitsevat eläinsuojelulain mukaista toimintaa, poliisitoimintaa, sen rinnalla, että eläinten hyvinvointi ja eläinsuojelutarkastukset tehdään.

Minä en tiedä tarkastusten tuloksia, niitä minulla ei ole, mutta informoin sen jälkeen, kun ne saadaan. Tiedän myöskin, että ala itse on kehittänyt sertifikaatin, mikä tarkoittaa sitä, että eläinten hyvinvointiolojen pitää olla paremmat kuin minimisäädökset, ja uskon, että siellä on myöskin tapauksia, joissa joudutaan sertifikaatti ottamaan ainakin näiltä tiloilta pois, joissa tämmöistä toimintaa on havaittu. Tuomitsen sen täysin.

Oras Tynkkynen /vihr:

Arvoisa puhemies! Sopivasti tämän viikon alussa tuli voimaan lainmuutos, jossa nyt vihdoin kiinnitetään lainsäädäntöön myös törkeä eläinsuojelurikos. Se auttaa puuttumaan eläinten kohtelussa niihin kaikkein pahimpiin rikoksiin, joista tähän asti saadut rangaistukset ovat olleet kansan oikeustajun vastaisia eli aivan liian löysiä. Nykyinen lainsäädäntö ei kuitenkaan vielä turvaa riittävästi eläinten hyvinvointia, ja te, ministeri Anttila, olette myös tämän julkisuudessa todennut. Vihreät kannattaa turkistarhauksen kieltämistä siirtymäajan turvin, mutta niin kauan kuin turkistarhausta tässä maassa harjoitetaan, eläinten hyvinvointia pitää siellä merkittävästi parantaa.

Te, ministeri Anttila, olette todennut, että kun eläinsuojelulainsäädäntöä uudistetaan, pitää ottaa enemmän huomioon niitä keinoja, joissa kiinnitetään huomiota paitsi häkin kokoon ja vastaaviin myös ihan näitten eläinten asemaan, miltä ne eläimet näyttävät ja kuinka hyvinvoivasti ne näyttävät siellä pärjäävän.

Pitäisikö teidän mielestänne nämä keskeiset piirteet kirjoittaa ihan lain tasolle ja vaatimustasoa selvästi nykyisestä tiukentaa?

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila

Arvoisa puhemies! Meillähän on käynnissä tällainen eurooppalainen tutkimushanke, jossa me olemme mukana, ja siinä kehitetään näitä eläinten ja turkiseläinten hyvinvoinnin mittareita. Nyt meillä on ministeriössä valmisteltavana eläinsuojelulaki, joka tulee seuraavan vaalikauden aikana eduskuntaan käsiteltäväksi, ja siinä yritetään nimenomaan löytää niitä hyvinvoinnin mittareita, muitakin kuin senttejä, joilla mitataan kaukalon pituutta taikka häkin kokoa tai vastaavaa, eli tämä kokonaisvaltainen tarkastelu on käynnissä ja valmistelussa.

Sitten tämän elinkeinon lopettaminen: hallitusohjelmaan on kirjattu, että se on laillinen elinkeino, jota kehitetään.

Ensimmäinen varapuhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.

Kyselytunti on päättynyt.