9) Hallituksen esitys kaivoslaiksi ja eräiksi siihen
liittyviksi laeiksi
Markus Mustajärvi /vas:
Arvoisa puhemies! Kaivoslain uudistaminen on ajankohtaista, eikä yksin
sen vuoksi, että edellisestä uudistuksesta on
niin kauan aikaa, vaan myöskin toimintaympäristö on
muuttunut melkoisesti vuosikymmenten kuluessa. Hyvä, tai
paremminkin huono, esimerkki poliittisten päättäjien
lyhytnäköisyydestä on suomalaisen malminetsinnän
ja kaivostoiminnan alennustila.
Karkein virhe nykyisellä hallituksella on toukokuussa 2007 tapahtunut Kemira
GrowHow -yhtiön
osakkeitten myynti. Osakkeitten myynnin myötä menetettiin
myös kaivosoikeudet Soklin esiintymään,
joka on arvioitu kymmenien miljardien eurojen suuruiseksi. Norjalainen
Yara on ilmoittanut, että ensimmäinen vaihtoehto
sille on jalostaa Soklin mineraalit Venäjän puolella. Syntyy
aika mielenkiintoinen tilanne: voitot menevät Norjaan,
työpaikat Venäjälle ja ympäristöhaitat
jäävät Suomeen. Siinä on pienellä Savukosken
kunnalla kova paikka, kun se päättää, mitä kaavoitusratkaisuja
tekee, kun uhkana on, että työpaikat karkaavat
rajan taakse. Sen lisäksi Yaralla on täydellinen
monopoliasema lannoitekaupassa Suomessa.
Hallitus on tuonut eduskuntaan myös ulkomaalaislain
muutoksen, jossa esitetään kolmansista maista
tulevan työvoiman saatavuusharkinnan poistamista, tilanteessa,
jossa emme kykene valvomaan edes EU-maista tulevan työvoiman käyttöä.
Ja jos tämä esitys menee läpi, meillä ei ole
mitään mahdollisuutta puuttua siihen, mistä maasta
työvoima Suomen puolelle työkohteisiin tulee esimerkiksi
Soklissa. Tällaisten kauppojen jälkeen etenkin
keskustalaiset ovat heränneet huutamaan kansallisen kaivostoiminnan
perään. Ensin myydään strategisesti
merkittävät omistukset pilkkahintaan ja sitten
kauhistellaan, mitä tuli tehtyä.
Arvoisa puhemies! Pohjoisessa Lemmenjoen kullankaivajien tilanne
on puhuttanut väkeä, ja aivan aiheesta. Jälleen
kerran toteutuu se tilanne, että suojelualueita perustettaessa
annetut lupaukset eivät pidä. Paikallisten ihmisten
oikeudet unohdetaan sen jälkeen, kun suojelupäätös
tehdään. Niin on käynyt Lemmenjoella
ja niin on käynyt UK-puistossa. Kuitenkin kullankaivajat ovat
olleet Lemmenjoella ennen puistoa. Kullankaivu on ihan oikea elinkeino
monelle, ja se on erittäin tärkeä osa
lappilaista brändiä.
Talousvaliokunnan esittämä 15 vuoden siirtymäaika
koneelliselle kullankaivulle olisi ollut minimiehto. Siirtymäajatkaan
eivät poista niitä ongelmia, jotka liittyvät
omaisuudensuojaan, luottamuksensuojaan ja elinkeinovapauteen. On mahdollista,
että ne kaivajat, jotka kokevat oikeuksiaan loukatun, vievät
ajan oloon asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, ja se lasku valtiolle
voi olla aika kova.
Arvoisa puhemies! Viime torstain keskustelussa ministeri Pekkarinen
kertoi, että pienimuotoista koneellista kaivua voidaan
jatkaa. Kuitenkin talousvaliokunnan mietinnössä todetaan
aika lailla yksiselitteisesti, että käytännössä uusi
sääntely merkitsee muun muassa sitä,
että koneellinen kullankaivu Lemmenjoen kansallispuistossa päättyy
siirtymäajan jälkeen. Mitähän
tämä koneellinen kullankaivu tämän
muotoisena lopulta on? Se varmasti kiinnostaa minun lisäkseni
kaikkia asianosaisia.
Tästä valtiovallan toiminnasta tulee kaiken kaikkiaan
se maku, että kun kyseessä on tarpeeksi pieni
kaivosyrittäjä, sitä pompottaa valtio, mutta
jos kyseessä on tarpeeksi suuri kaivosyrittäjä,
se pompottaa valtiota. Se tulee vääjäämättä mieleen,
kun vertaa tilannetta Lemmenjoella ja Savukosken Soklissa.
Juuri ennen istunnon alkua kuuntelin Lapin radiota, ja siinä kullankaivaja,
jota tämä asia koskee mitä syvimmin,
totesi, että asetelma kone- ja lapiokaivajien välillä on
vähän samanlainen kuin jos troolikalastusta yritetään
suitsia sillä, että kielletään
myös onkiminen.
Mauri Salo /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Kullanhuuhdonta on mieluisaa puuhaa,
ja kuka kultaa ei pyytäisi. Mutta täällä eduskunnassa
nyt tässä talousvaliokunnan mietinnössä kaivoslain osalta
ollut siirtymäsäännös koneellisen
kullanhuuhdonnan kieltämisestä Lemmenjoen kansallispuiston
alueella on saanut aika suuret mittasuhteet, ja siksi tämä asia
on nyt jälleen täällä suuressa
salissa suuren valiokunnan käsittelyn jälkeen.
Kuitenkin tätä kullanhuuhdontaa tuolla talousvaliokunnassa
huolellisesti mietittiin ja myöskin arvioitiin siirtymäkauden
mittaa. Koneellinen kullankaivu sinänsä sillä alueella
loppuu, kun raukeavat myöskin nämä kaivosoikeudet,
mutta kaivosoikeuksien voimassa ollessa voidaan hakea kullanhuuhdontalupa,
joka mahdollistaa kullanhuuhdonnan edelleen ympäristöluvan
puitteissa myöskin siellä kansallispuiston alueella. (Ed.
Mustajärvi: Ja maksut ovat viisinkertaisia!) Nämä ovat
linjauksia, jotka ovat selkeässä linjassa myöskin
jo sen lainsäädännön kanssa,
jota on tehty vuonna 1991, elikkä siirtymäsäädöstä tässä on
ollut ihan merkittävästi, ja talousvaliokunta vielä päätyi
hallituksen esityksestä poiketen tämän
9 vuoden lisäksi ottamaan 2 vuotta ennallistamisaikaa,
kun aikaisemmassa hallituksen esityksessä oli 8 vuotta
sisältäen ennallistamisajan.
Tämän vuoksi ehdotan, että suuren
valiokunnan ehdottamat muutokset hylätään
eli eduskunta pysyy asiassa tekemässään
päätöksessä. Edustajien pöydälle
on jaettu nimelläni varustettu tämän
sisältöinen ehdotus, joka kuuluu sananmukaisesti
näin:
"Kaivosoikeus, jonka nojalla harjoitetaan kullanhuuhdontaa,
raukeaa kuitenkin yhdeksän vuoden kuluttua tämän
lain voimaantulosta. Tällaisen kaivosoikeuden haltijalla
on etuoikeus kullanhuuhdontalupaan, jos lupahakemus tehdään tämän
lain 34 §:ssä säädetyllä tavalla
ennen kaivosoikeuden raukeamista."
Elikkä nimenomaan tämän mukaan voidaan kultaa
huuhtoa, kun siihen haetaan edelleen oikea lupa.
Petri Pihlajaniemi /kok:
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin kannatan ed. Mauri Salon
ehdotusta tästä ajasta.
Viime viikolla täällä ministeri sanoi,
että jotain pientä koneellista toimintaa olisi
mahdollista siellä Lemmenjoella jatkaa. En tiedä onko
asia niin, mutta toivottavasti jotain pienimuotoista konetoimintaa
siellä voisi jatkaa, eli se ei varmaan haitaksi olisi.
(Ed. Mustajärven välihuuto) — No, se
Bobcatkin on paljon parempi kuin lapio, sen voin sanoa 10 vuoden
kokemuksella lapiolla kaivaneena.
Kimmo Sasi /kok:
Arvoisa puhemies! Kaivoslaki oli myöskin perustuslakivaliokunnassa arvioitavana
kansalaisten perusoikeuksien kannalta, ja siellä tietysti
tämä kullankaivukysymys, koneellinen kullankaivu,
oli yhtenä keskeisenä kysymyksenä esillä siitä syystä,
että siitä on nyt laajasti keskusteltu yhteiskunnassa
ja arvioitu sen tarpeellisuutta, sen vahingoittavuutta ympäristölle
ja myöskin sitten sitä, että nämä yritykset ovat
investoineet koneisiin ja laitteisiinsa ja että niille
tietysti kohtuullisten odotusten suoja pitää turvata
ja kohtuullinen käyttöaika, ennen kuin toiminta
voidaan kieltää.
Perustuslakivaliokunnassa todettiin, että hallituksen
esityksen 8 vuotta on mahdollinen siirtymäaikana koneelliselle
kullankaivulle, mutta todettiin, että ottaen huomioon yksilönsuoja
ja omaisuudensuoja saattaisi olla perustellumpaa pidentää tuota
aikaa. Valiokunnassa oli ajatuksena se, että aikaa voitaisiin
pidentää 10 vuoteen, joka on ympäristölupien
voimassaoloaika, minkä lisäksi ajatuksena oli
myöskin se, että kuntoonsaattamisaika olisi 2
vuotta tuon 10 vuoden jälkeen siitä syystä,
että pitäisi jättää tietty
aika, missä tuo kuntoon saattaminen tapahtuu, ja sitä, että se
aika lyhennettäisiin tuosta 8 vuodesta, pidettiin varsin
ongelmallisena myöskin kansalaisten oikeuksien kannalta.
Kun perustuslakivaliokunnassakin tätä asiaa käsiteltiin,
meillä oli kyllä käsitys siitä,
että talousvaliokunnassa oltiin myöskin laajasti
sillä kannalla, että tuo jatko voisi olla 8+2+2
vuotta. No, sitten talousvaliokunnassa syntyi kovasti keskustelua
asiasta, ja yllättäen siellä sitten päädyttiin
9 vuoteen, jonka jälkeen tuo kunnostaminen voi sitten tapahtua.
Täytyy sanoa, että eihän tässä nyt
tietysti kauhean suurta eroa ole — 8, 9 tai 10 vuotta — mutta
pitää kuitenkin muistaa, että se aika,
jolloin tuota kullankaivua voidaan koneellisesti harjoittaa, on
vain muutama kuukausi vuodessa. Se rajoittaa sitä toimintaa
siinä määrin ja saattaa tietysti johtaa
siihen, että jos nopeasti joudutaan hyödyntämään
näitä alueita, se saattaa aiheuttaa ympäristölle
huomattavasti paljon enemmän vahinkoa kuin jos tuo kullankaivu
voidaan toteuttaa rauhallisesti.
Tietysti täytyy toisaalta muistaa se, että tuo kullankaivualue
on hyvin pieni osa tätä kansallispuistoa. Ja täytyy
sanoa, että tässä historiallisessa muutoksessa
sillä, onko tuo aika 10 vuotta vai jopa 12 vuotta, ei ole
kauhean suurta merkitystä. Tässä suhteessa
sen yksilön suoja on kuitenkin se kaikkein tärkein.
Tästä syystä, kun asia sitten tuli suureen
valiokuntaan, katsoin, että kun minun käsitykseni
mukaan oli ollut puhetta siitä, että tuo aika
voisi olla 10 vuotta ja tosiaan vasta sen jälkeen tuo kuntoon
saattaminen tapahtuisi, niin pidettäisiin siitä kiinni,
mitä alun perin eduskunnassa oli suunniteltu.
No, tietysti vihreäthän ovat sitten olleet
tässä kovasti pelisääntöjen
kanssa liikkeellä ja vaatineet, että eduskunnassahan
noudatetaan pelisääntöjä eikä mietitä sitä,
miltä asia näyttää yksilön
ja kansalaisten näkökulmasta. Minun täytyy kyllä tässä sanoa,
että kyllä eduskunnassa pitäisi miettiä sitä yksilöä,
ihmistä, suomalaista ja hänen perusoikeuksiaan,
hänen kansalaisoikeuksiaan. (Ed. Erkki Virtanen: Jossain
muussakin kuin kaivoslaissa!) Siinä suhteessa täytyy
sanoa, että hämmästelen sitä,
että näitä pelisääntöjä nyt
kovasti käytetään tässä yhteydessä ja
pyritään sitä kautta vaikuttamaan siihen,
että annetaan heikompia kansalaisoikeuksia kuin mitä eduskunta voisi
vapaassa päätöksenteossa antaa. Olen
hyvin pahoillani, että täällä nyt
on tehty ehdotus siitä, että tuo aika olisi 9
vuotta eikä 10 vuotta. Koska kun tällä 10
vuodella on ollut kaiken kaikkiaan varsin laaja tuki eduskunnan
eri käsittelyvaiheissa, olisin toivonut, että se
aika olisi voinut päätyä tähän
10 vuoteen.
Lopulta vain totean sen, että joskus toivoisin, että eduskunnassa
voitaisiin vapaammin käyttää tätä parlamentaarista
harkintaa. Meillä on imperatiivisen mandaatin kielto. Jokainen
saa tehdä asioissa, kuten parhaaksi katsoo. Yhteistyö on tärkeätä,
mutta joka tapauksessa kansalaisten perusoikeuksien huomioon ottaminen
on mielestäni meidän ensisijainen lähtökohtamme,
kun poliittista arviointia suoritetaan.
Hannu Hoskonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Nyt käsittelyssä oleva
kaivoslaki on varmaan Suomen tulevaisuuden kannalta yksi tärkeimpiä lakeja,
ellei tärkein. Taloutemme kannalta on aivan välttämätöntä,
että Suomessa louhitaan malmeja ja malmeja jalostetaan
mahdollisimman pitkälle nimenomaan Suomessa. Se on selvä asia,
että maailmassa tällä hetkellä metallien
arvot ovat nousseet markkinoilla koko ajan. Varsinkin sitten tämän
uuden hienon teknologian avun takia harvinaisten maametallien kysyntä on
noussut rajusti ja niiden arvo sitä mukaa.
Uusi kaivoslaki ottaa kyllä mielestäni hyvin kantaa
tähän malminetsintä- ja malminlouhintatilanteeseen
Suomessa. Mutta kiinnittäisin vielä, arvoisa puhemies,
huomiota pariin seikkaan, jotka edellisessä puheenvuorossani
jäivät vähän pienemmälle
huomiolle.
Selvitysmies Tom Niemi teki työ- ja elinkei-noministeriön
toimeksiannosta kaivosrahoitusta koskevan selvityksen, miten kaivosrahoitus
tulisi Suomessa järjestää, koska Suomessahan
ei todellakaan ole yhtään täysin suomalaista
kaivosyhtiötä, ja onko tämä järjestely,
joka mahdollisesti tulevaisuudessa tehdään, sitten
valtiojohtoinen yritys vai joku muu keino, jolla kannustetaan suomalaisia
yhtiöitä sijoittamaan malminlouhintaan ja yleensä kaivosalaan.
Suomi on myös johtava kaivoslaitteistojen
ja -koneiden valmistaja ja erilaisten prosessilaitteiden valmistaja.
Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää,
että Suomessa toki pitää olla kaivostoimintaa,
koska on laitevalmistusta ja osaamista ja ennen kaikkea korkeatasoista
huippukoulutusta tässä maassa. On äärimmäisen
tärkeätä, että tähän
maahan ihan aidosti ja oikeasti lähivuosina pyritään
saamaan suomalaisten omistamia kaivosyhtiöitä niin,
että maaperän malmit ja niistä saatava
hyöty jäävät suomalaisten ihmisten
hyväksi eikä malmeja viedä maamme rajojen
ulkopuolelle metalleina, ja samallahan menee tietenkin niiden arvo
ulkomaisten sijoittajien taskuihin. On aivan välttämätöntä,
että Suomessa otetaan tämä vakavasti,
ja kuten tässä talousvaliokunnan mietinnössä todetaan
aivan oikein: "Valiokunta katsoo, että jatkoselvitysten
yhteydessä on aiheellista pohtia myös rojaltimenettelyn käyttöönoton
vaikutuksia markkinoihin." Talousvaliokunta tässä antaa
selvän vinkin siitä, miten tulee menetellä,
elikkä pitää pyrkiä tulevaisuudessa
rakentamaan sellaiset järjestelmät, joissa Suomeen
jää malmien arvosta yhä enemmän.
Ei voi olla oikein, että Suomi on tällä hetkellä vetäytynyt
kaivosalalta täysin. Outokumpu Oy ja Rautaruukki aikanaan
lopettivat kaivostoiminnan Suomessa, ja sen jälkeen tämä kaivosala
jäi täysin ulkomaisten malminetsijöiden
ja kaivostoiminnan harjoittajien käsiin. Siitä on
johtunut tämä tilanne, että kaivosalalta
tulevat voitot siirtyvät ulkomaille. Tästä tilanteesta
meidän on ihan välttämättä päästävä eroon.
Suomessa, Pohjois-Suomessa, Kainuussa ja itäisessä Suomessa,
on erittäin paljon nousevia, alkavia kaivoshankkeita. Siellä on
valtavia valtausalueita tehty. Mittaamattoman arvokkaita malmioita
ollaan etsimässä koko ajan, ja kaivoksia avataan
parhaillaankin. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän
on pyrittävä aktiivisti vaikuttamaan siihen toimintaan,
että suomalaiset yhtiöt innostuvat tekemään
kaivostoimintaa, ja valtiovallan tulee, aivan kuten tässä mietinnössä sanotaan, omalta
osaltaan olla kannustamassa ja tukemassa tätä toimintaa.
Seuraavan eduskunnan aikana tästä asiasta
on tehtävä päätös:
mikä on se keino, millä me tuemme suomalaisia
yhtiöitä, että kaivostoiminta suomalaisin
voimin lähtee liikkeelle. Se keino voisi olla tietysti
puhtaasti valtiojohtoinen yritys. Vai onko se sitten esimerkiksi
osaomistus jossakin osittain suomalaisten omistamassa yhtiössä,
vai ostetaanko peräti joku kaivostoimija ulkomailta itsellemme?
Niin tai näin, joka tapauksessa on aivan välttämätöntä,
että malmeista saatava hyöty jäisi yhä enemmän
Suomeen, koska jos tätä emme tee, me menetämme
kansallisomaisuuttamme ulkomaille ja siinä samalla menevät
sitten työpaikat ja kansallisvarallisuuskin vähenee.
Arvoisa puhemies! Lopuksi toivon, että tämän kaivoslain
yhteydessä, joka nyt pitkän väännön jälkeen
saadaan näillä valtiopäivillä hyväksytyksi,
myös otetaan se mahdollisuus huomioon, että seuraavan
eduskunnan aikana näiden omien, kotimaisten kaivostoimintayhtiöiden
käynnistäminen saataisiin liikkeelle kunnolla
ja mahdollisimman nopeasti, koska se on Suomen kansantalouden tulevaisuuden
kannalta aivan välttämätöntä.
Mauri Salo /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Talousvaliokunnassa huolellisesti tutkittiin
perustuslakivaliokunnan lausuntoa, ja siellä päädyttiin
muotoiluun "vähäisessä määrin",
kuten perustuslakivaliokunnan mietinnössä todetaan. Silloin,
jos lasketaan prosentuaalisesti, 8:sta 9:ään on
kuitenkin jo vähäisessä määrin
tehty muutos. Tässä on perustuslakivaliokunnalta
tullut viime aikoina kaksikin asiaa ulos: tämä kaivoslaki
ja toinen on tietysti tämä parkkisakkokysymys.
Vielä yksi istunto lisää valiokunnan
kokouksiin asiaa kohti, niin silloin kaikki asiat tulevat ulos kirjoitetuiksi
niin, että ne ovat paperilla eivätkä ne
ole sitten vain valiokunnan puheenjohtajan omia tulkintoja täällä asianomaisia
valiokunnan mietintöjä lukiessa. (Ed. Ukkola:
No, onhan ne siellä!)
Ed. Hoskonen kiinnitti oikein hyvään asiaan huomiota,
edelleen tähän omistamiseen ja siihen, että tulevaisuudessa
meillä kaivostoiminta on sillä tavalla hyvässä huomassa,
että myöskin yhteiskunta saa siitä kaiken
sen mahdollisen hyödyn, joka siitä voidaan saada.
Kaivoshan on ainutkertainen. Kun se avataan ja kaivetaan, siinä yhteydessä se
pitää kokonaisuutena kyetä hyödyntämään,
koska siitä montusta ei sitten enää tulevaisuudessa
kukaan mitään saa. Elikkä tässä tarvitaan
malttia vaurastua myöskin tämän kaivostoiminnan
osalta.
Merja Kyllönen /vas:
Arvoisa puhemies! Vaikka tietysti voisi sanoa, että sitä viikatteella päähän,
joka itseään toistaa, niin rohkenisin vielä käyttää puheenvuoron
tästä valtion tuottavuusohjelmasta ja sen vaikutuksista
tähänkin: kaivoslain erinäisten kohtien
toteuttamiseen ja arjen toimintaan kentällä. Esimerkiksi
työ- ja elinkei-noministeriön kohdalla tuottavuusohjelma
vaikuttaa siihen, minkälainen on meidän lupakäsittelyn
sujuvuus. Siellä on valtaisat jonot odottamassa päätöksiä ja
ratkaisuja eri puolille Suomea. Taloudellisesti tämä odottelu
on järjetöntä, koska siellä on
paitsi isot taloudelliset intressit taustalla myös merkittävä joukko
työpaikkoja.
Sitten ely-keskusten osalta, ympäristönvalvonnan
suunnalta. Tuottavuusohjelma syö niitä voimavaroja,
joita kenttätutkimuksessa ja -seurannassa tarvitaan. Se
on minun mielestäni yksi tärkeimmistä oikeusturva-asioista
niin kaivosteollisuuden kuin alueen ihmisten ja ympäristönkin
näkövinkkelistä. Kaivosteollisuudessa
käytetään tänä päivänä semmoisia
kemikaaleja, että jos sitä seurantaa ja tutkimustietoa
ei ole pitkäjänteisesti ja ajantasaisesti tehty
sen vuoksi, että ei ole riittävästi henkilöstöä käytettävissä tähän kenttätyöhön,
niin tämä on ihan järjetöntä oman oksan
sahaamista, mitä me tällä tuottavuusohjelmalla
teemme.
Johanna Ojala-Niemelä /sd:
Arvoisa herra puhemies! Parhaillaan käsittelemme kaivoslakia.
Nykyinen kaivoslaki on vuodelta 1965. Sen jälkeen kaivosteollisuuden
toimintaympäristö on muuttunut muun muassa kansainvälisten
toimijoiden tultua mukaan etsintä- ja kaivostoimintaan.
Myös luonnonsuojeluvaatimukset ovat kiristyneet. Lain uudistaminen
on siis tullut enemmän kuin tarpeeseen.
Kaivoshankkeet tarjoavat uusia mahdollisuuksia Pohjois-Suomelle.
Kaivostoiminnan merkitystä korostaa se, että parhaillaan
käynnistyvät kaivokset ja tunnetut malmiesiintymät
sijaitsevat alueilla, jotka viime vuosikymmeninä ovat olleet pahimpia
muuttotappioalueita.
Viime vuosina malmin etsintä Lapissa on ollut hyvin
intensiivistä. Tämä on kuitenkin vasta alkusoittoa,
sillä työ- ja elinkeinoministeriö ennustaa
malminlouhinnan lisääntyvän vuoteen 2015
mennessä jopa viisinkertaiseksi vuoteen 2000 verrattuna.
Myönteistä onkin se, että lähivuosina
Lapissa avataan todennäköisesti useampikin uusi
kaivos. Kittilän Suurikuusikon kultakaivos on jo aloittanut
ja laajentamassa toimintaansa. Sodankylän Kevitsan osalta
kaivoksen rakennustyöt on saatu kesällä käyntiin,
ja muita valmistelussa olevia hankkeita ovat Savukosken Sokli sekä Kolari—Pajalan
kaivoshanke. Tekniikka & Talous -lehden tutkimuksen
mukaan Suomeen saataisiin suoraan 1 500 uutta työpaikkaa,
mikäli kaikki jo pitkälle edenneet hankkeet toteutuisivat.
Niiden kerrannaisvaikutus on 4 000 työpaikkaa
samalla, kun kaivostoiminta toisi muutaman prosentin lisäkasvun
koko talousalueelle ja yhteensä satojen miljoonien lisäykset
valtion ja kuntien verotuloihin.
Kaivoshankkeet vauhdittavat osaltaan myös liikenneinvestointeja.
Harmillista oli se, että Pajalan ja Kolarin kaivoshankkeet
Tapulivuomassa ja Stora Sahavaarassa eivät suunnitelmien
mukaisesti suuntautuneet Kolarin radan kautta Ajoksen satamaan ja
siitä edelleen meriteitse maailman markkinoille, vaan nyt
pidemmän korren vei tässä kilpailussa
Narvik.
Vaikka kaivostoiminta tarkoittaa työtä monille,
se herättää myös vastustusta.
Syynä tähän ovat pääsääntöisesti
sen ympäristövaikutukset. Tämän
vuoksi tarvitaan avoimuutta ja valmiutta sovittaa mahdollisimman
hyvin yhteen ristikkäisiäkin intressejä.
Pitkälti luonnon ehdoilla toimiva matkailu ja poronhoito
ovat Lapille tärkeitä elinkeinoja, joiden jatkuvuudesta
tulee huolehtia.
Kaivoslaki on selkeä edistysaskel nykytilaan verrattuna.
Kohennettavaa kuitenkin vielä löytyy. Erityisesti
kullankaivun asia on keskusteluttanut Lapissa. Itse olen osallistunut
perustuslakivaliokunnassa asian käsittelyyn, ja siellä pitkälti lappilaisten
edustajien voimin saatiin kirjaus, jonka mukaan tätä siirtymäaikaa
voidaan jonkin verran pidentää. No, tämä esityskohta
on nyt sittemmin elänyt omaa elämäänsä,
ja mielestäni näissä asioissa jo omaisuudensuoja
edellyttää sitä, että koska
näillä kullankaivajilla on suuret investoinnit
näissä koneissa ja laitteissa, myös niitten
kuolettamisaika otettaisiin huomioon ja tämä siirtymäaika
olisi tältä kannalta riittävän
pitkä. Tulee myös huomioida tämän
elinkeinon harjoittamisen vapaus ja kunnioittaa sitä. Kullankaivu on
vahvasti osa Lappia, ja se on myös imagotekijä.
Toivonkin, että tuossa äänestyksessä tämä pisin
mahdollinen siirtymäaika tulee eduskunnan päätökseksi.
Kimmo Sasi /kok:
Arvoisa puhemies! Kaivoslaki on suuri asia ja tärkeä asia,
ihan niin kuin me näemme tällä hetkellä,
Suomeen voidaan luoda runsaasti työpaikkoja sekä kaivostoiminnassa että myöskin
siinä toiminnassa, jossa valmistetaan koneita ja laitteita,
joita käytetään näissä kaivoksissa.
Hyvin pieni detalji, joka koskee tätä koneellista
kullankaivua Lapissa, tältä osin täytyy
sanoa, että on selvää, että kun
nyt salissa ja talousvaliokunnassa päätettiin
tuo 9 vuotta, se täyttää perustuslain
vaatimuksen, sen mukaisesti voidaan edetä, eikä asiaa
ole tarvetta sen enempää perustuslakivaliokunnassa
enää arvioida.
Kuitenkin sanon: tässä on kaksi asiaa, on
järjestelmä vastaan yksittäinen ihminen.
Ja tässä kyllä asenteet paljastuvat:
ketä me puolustamme täällä eduskunnan
suuressa salissa. Sille pienelle ihmiselle tämä asia,
onko se 9 vai 10 vuotta, on suuri asia, yhteiskunnalle se ei ole
välttämättä kovin suuri asia.
Ja silloin kun vedotaan nimenomaan pelisääntöihin
syynä, minkä takia toimitaan — koska
olen ymmärtänyt, että eduskunnan laaja
enemmistö tosi asiassa oli sitä mieltä,
että se 10 vuotta on parempi kuin 9 vuotta, mutta jonkin
pelisääntöjen vuoksi sitten ollaan päätymässä kuitenkin
9 vuoteen — täytyy sanoa, että tällaisessa
asiassa toivoisi, että eduskunnan suuressa salissa käytettäisiin
harkintaa ja puolustettaisiin sitä yksittäistä ihmistä,
sitä pientä kansalaista.
Keskustelu päättyi.