Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Meillä on nyt käsittelyssä maa- ja metsätalousministeriön pääluokka. Haluan todeta sen, että tämä pääluokka ei ollut mitenkään näissä hallituspuolueitten välisissä neuvotteluissa mukana, vaan pääluokkaan tehdyt muutokset tapahtuivat pääluokan sisällä. Teimme nimittäin 1,2 miljoonan euron muutoksia niihin mielestämme tärkeisiin kohteisiin, jotka tähän valtiovarainvaliokunnan mietintöön on nyt kirjattu.

Valiokunta kiinnittää huomiota ennen kaikkea myöskin maa- ja metsätalousministeriöön sillä tavalla, että kun nyt on esillä hallinnon hajauttaminen ja siellä työryhmä myöskin miettii sitä, mitä toimintoja maa- ja metsätalousministeriöstä voitaisiin siirtää Pääkaupunkiseudulta pois, odotamme mielenkiinnolla, mitä tämän vuoden loppuun työryhmä tulee esittämään. Tältä pohjalta varmasti — tämä jaoston käsitys myöskin vahvasti oli — löytyy kyllä toimintoja, jotka voidaan hajasijoittaa.

Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä esitetään lisäystä momentille "Markkinoinnin ja tuotannon kehittäminen" Portaat luomuun -valmennusohjelmaan, johon esitetään 60 000:ta euroa. Se on erittäin pieni lisäys, mutta tärkeä ennen kaikkea näiden ammattikeittiöiden toiminnan tukemiseen ja luomutuotannon sitä kautta edistämiseen.

Valtiovarainvaliokunta kiinnitti myöskin huomiota, kun ajatellaan maatalouden rakennetta ja maaseudun kehittämistä tulevaisuudessa, ennen kaikkea Makeraan, mikä tulee Makeran asema tulevaisuudessa olemaan. Nimittäin asiantuntijoiden selvityksen mukaan rahoitusongelmat ovat jo merkittävät todennäköisesti vuonna 2005. Maatilatalouden kehittämisrahastoonhan ei ole vuosiin siirtoja valtion budjetissa tehty. Jos oikein muistan, vuonna 1987 on viimeiset siirrot tehty. Tältä osin Maatilatalouden kehittämisrahaston tilanne on, ja nyt varsinkin, heikennyt voimakkaasti. Toisaalta on nyt todettava se, että tällä hetkellä maatalouspuolella halukkuus investointeihin on kasvussa ja ennen kaikkea meillä on erittäin suuria investointeja maatalouspuolella tapahtumassa ja myöskin sukupolvenvaihdoksia on tämän vuoden aikana tehty aikaisempaa enemmän.

Sitten; jaosto korjasi sitä virhettä, mikä on tapahtunut momentin 62 kohdalla, eli kyseessä on valtion rahoitusosuus EU:n osaksi rahoittamasta maaseudun kehittämisestä ja ennen kaikkea Itä-Suomen tavoite 1 -ohjelma. Nimittäin vaikka lisäbudjetissa annettiin lisää rahaa, niin valtuuksia ei ollut ja tätä kansallista rahoitusosuutta ei ole voitu käyttää. Toivottavasti Itä-Suomen kohdalta tämä tilanne nyt sitten tavoite 1 -ohjelman kohdalta tulee toteutumaan ja rahat voidaan käyttää.

Maaseudun kehittämisen kannalta merkittävä päänavaus on tässä budjetissa pienellä määrärahalla momentilla 63, kun Suomen Kylätoiminta ry:lle esitetään 120 000 euroa. Summahan ei ole suuri, mutta se on nyt eduskunnan tunnustus kylätoimikuntien ja kylien tekemälle työlle tässä maassa. Me tiedämme, että monissa kylissä on aktiivista, ennen kaikkea myöskin vapaaehtoista toimintaa kylätoiminnan ja kylien kehittämiseksi. Sen takia tämä on myönteinen lisäys.

Sitten myös 4H-toimintaan, joka on aina ollut vahvasti esillä myöskin näin budjetin käsittelyn yhteydessä, on pieni 20 000 euron lisäys. Se olisi toki saanut olla suurempikin, mutta tämän suurempaan ei nyt mahdollisuutta ollut.

Metsätalouden edistämisen ja valvonnan suhteen mietinnössä todetaan, että myöskin rahoitusvajetta on tulemassa, ja ennen kaikkea kiinnitetään huomiota myöskin energiapuun korjuuseen ja niihin päätöksiin, mitä eduskunta sen suhteen on aikaisemmin tehnyt.

Sitten korjaus tehtiin siihen, että Metsämuseosäätiölle lisättiin 500 000 euroa, ja toivotaan, että nyt tämä Luston hanke etenee.

Myöskin vesivarojen käytön kohdalla tapahtui lisäystä. Siellä pienehköihin vesistöhankkeisiin momentille 77 lisättiin 500 000 euroa.

Tähän varsinaiseen budjettiinhan liittyi myöskin kaksi täydentävää esitystä, joissa oli mielestäni kaksi merkittävää asiaa, jotka yksimielisesti jaostossa hyväksyttiin, muttei täysin valtiovarainvaliokunnassa. Toinen liittyy turkistarhaukselle aiheutuneihin vahinkoihin, jotka tapahtuivat syksyn kuluessa, kun Clostridium botulinium -bakteerin saastuttama rehu aiheutti Pohjanmaalla noin sadalle turkistarhalle arviolta 50 000 ketun tai minkin kuoleman. Hallitus esitti 2,9:ää miljoonaa euroa, ja se on tähän budjettiin kirjattu. Mielestäni se oli hyvä asia samoin kuin se, että hallitus esitti myöskin vesistöhankkeisiin lisäystä tuporatkaisun yhteydessä yhden miljoonan euron verran.

Arvoisa puhemies! Tähän valtiovarainvaliokunnan mietintöön maatalouspääluokan kohdalta liittyy kaksi vastalausetta, keskustan vastalause, jossa esitetään maa- ja puutarhatalouden kansalliseen tukeen 25:tä miljoonaa euroa lisää sekä lausumaa sitten maataloustuotteiden markkinoinnin kohdalle, ja myöskin vihreillä on vastalause lähinnä tähän turkistalouteen liittyen.

Arvoisa puhemies! Mielestäni tärkeä asia Suomen maatalouden ja metsätalouden kannalta on se, että me pystyisimme tällä budjettiesitykselläkin osaltamme turvaamaan kotimaista elintarviketuotantoa, ja toisaalta myöskin viljelijäväestön tulotasoa ja kolmantena sitä, että perheviljelmäpohjainen maatalous voisi olla nimenomaan Suomen maaseudun runkoasutuksen turvaajana.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! "Tänä aamuna navetassa / yksi lehmä sanoi: / Pidäpä silmällä / kohta tulee karjan lisäystä! / Toinen hihkaisi navetan perältä: / Soittelepas siementäjää! / Vasikat huusivat: Juomista äkkiä! / Lypsykone hyrisi, maitotankki jyrisi/ vesimoottori surisi / ja minä vein juomista / juoksutin maitoa tankkiin / pyyhin utareita / voitelin vasikan kipeää napaa / astuin kissan hännälle — vahingossa / Isäntä sanoi: Oletkos huomannut / viimeksi poikinut on vähän nuutuneen / näköinen / annettaisiinkohan pullosta procolia tehomineraa / vitamiinia / Kaikille annettiin AIV:tä väkirehuja / perunoita heinää / luotiin lannat kuivikkeet laitettiin / Sitten se oli ohi — iltaan asti / mitä nyt se poijittaminen, siemennys / ja vasikan karsinaan laitto"

Näin kuvasi emäntä Aune Piispa karjatilan elämää parikymmentä vuotta sitten. Hänen tilansa oli Mikkelin maalaiskunnassa. Särkimäen tilasta oli 12 hehtaaria viljeltyä ja 60 hehtaaria metsää. Nyt tilakoko on Itä-Suomessa keskimäärin noin 25 hehtaaria ja koko Suomessa 30 hehtaaria. Kotieläintilojen osuus on huomattavasti vähentynyt samalla, kun tilojen lukumäärä on romahtanut.

Nyt rakennetaan miljoonanavetoita ja -sikaloita. Eläinmäärät kasvavat koko ajan vauhdilla. Työ teknistyy ja ehkä fyysisesti helpottuu, mutta samalla henkinen paine ja stressi kasvavat. Tulojen vähentymistä on kompensoitava lisääntyvällä työmäärällä tai tilan ulkopuolisilla hankkeilla tai monipuolistamalla tilan toimintaa tai lisäämällä mukaan maatilamatkailua, jatkojalostusta. Hengästyttääkö? Minua ainakin. Eikä muuten Mikkelin maalaiskuntaakaan ole enää olemassa.

Arvoisa rouva puhemies! Ydinmaaseudulla ja harvaanasutulla maaseudulla asuu yhä noin 1,2 miljoonaa asukasta. Maa- ja metsätalous on supistumisestaan huolimatta yhä tärkein maaseutuelinkeino Suomessa. Maatalous työllistää myös keskimääräistä vanhempaa väestöä ja työllisten osuus on sekä investointi- että kansantuoteosuuttaan suurempi.

On inhimillisesti ja kansantaloudellisesti siis järkevää hyödyntää maaseudulla olevat tuotannontekijät: luonto, osaaminen, uusiutuva energia, julkishyödykkeet ja infrastruktuuri. Nämä turvaavat myös maaseudun ihmisten elinmahdollisuudet.

Kuluttajan kannalta ei ole yhdentekevää, että elintarvikeketju monimutkaistuu ja pitenee. Tällöin turvallisuusriskit koko ajan kasvavat. Maamme kuluttajille on kyettävä takaamaan turvalliset elintarvikkeet myös laajentuvassa Euroopassa. Kotimaisen laadun takaamiseksi yksi tae on viljelijöiden jaksaminen, ja se onnistuu osaltaan heidän tulotasonsa turvaamalla.

On muistettava, että meillä on maataloudessamme pysyvä kilpailukykyhaitta luonnonolosuhteissa ja lähes pysyvä rakenteissa. Tukijärjestelmiin onkin saatava pitkäjänteisyyttä. EU:ssa ja sitä kautta Wto-neuvotteluissa on varmistettava Suomen maatalouden toimintaedellytysten turvaaminen. Koko maahan on kyettävä neuvottelemaan pitkäaikainen ja vakaa kansallinen tuki. Tuen on tietysti oltava riittävä. Sukupolvenvaihdosten edellytyksiä on myös pyrittävä parantamaan.

Kustannustaso on kohonnut maataloudessa yli 8 prosenttia vuodessa eli reilusti enemmän kuin yleinen kustannustason nousu. Lisääntyneiden kustannusten korvaaminen on välttämätöntä. Keskusta esittääkin 25 miljoonan euron korotusta maa- ja puutarhatalouden kansalliseen tukeen. Esitämme myös lausumaa, jolla edellytettäisiin, että kuluttajan mahdollisuutta valita ruoka alkuperämaan mukaan kaupoissa ja ravintoloissa parannetaan säädöksin.

Arvoisa rouva puhemies! On hyvä, että viimekertaisen, huonosti valmistellun esityksen jälkeen maa- ja metsätalousministeriö on päättänyt teettää selvityksen mahdollisuuksista toimintojen uudelleensijoittamiseen Pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Tähän on pääperiaatteissaan hyvät edellytykset erityisesti maakunnista kotoisin olevien ihmisten työpaikkojen mahdollisten siirtojen ollessa kyseessä.

Sitä suurta huolta, mitä Makeran tulevista rahoitusongelmista kantaa muun muassa maa- ja metsätalousvaltiokunta, ei ole otettu kauhean vakavasti. Onneksi nyt maa- ja metsätalousministeriö on asettanut työryhmän selvittämään maatalouden investointien rahoitustarvetta ja resurssien kohdentamista. Muutaman vuoden kuluttua meillä on todellinen haaste edessämme tämän asian hoitamiseksi kunnialla.

Maatilatalouden rakenteen ja maaseudun kehittämisen kannalta yksittäinen kansalainen on ratkaisevassa asemassa, oli sitten kyse tilan kehittämisestä vastaamaan nykyaikaisia vaatimuksia työturvallisuuden tai ergonomian suhteen tai sitten kylien kehittämisestä yhteisenä asuinyhteisönä. Kummassakin reunaehtoja asettavat kestävän kehityksen mukaiset ekologiset ja taloudelliset näkökulmat.

Usein unohdamme sosiaalisen ulottuvuuden tilojen lukumäärän ja naapureiden vähetessä ja työn viedessä kaikilta yhä isomman osan ajasta. Esimerkiksi kylätoiminta tai lapsilla 4H-toiminta voi kuitenkin olla se henkireikä, jonka avulla ylläpidetään myös henkistä hyvinvointia maaseudulla palveluiden vähetessä.

Arvoisa rouva puhemies! Metsäkeskusten ja metsänomistajien etujärjestön taholta on tullut pitkin vuotta taas viestejä siitä, että yksityismetsien metsänhoitotöiden rahoitus valtion osalta on riittämätön. Vuoden 2003 alussa rahoitetaan tämän vuoden töitä lähes 6 miljoonan euron edestä. Lisäksi on tämän vuoden myrskytuhojen edellyttämiä viljelytöitä rahoittamatta pari miljoonaa euroa. Nuoriin metsiin kohdistuvat hoitotyöt ovat kaikkien tahojen yhteisesti hyväksymä ensisijaisen tuen kohde, ja siinä samalla hoidetaan tietysti energiapuun korjuutakin. Talousmetsien hoitoa ei missään tilanteessa saa vaarantaa, puujalkaan voi muuten iskeä vaikkapa juurikääpä.

Maa- ja metsätalousvaliokunta kiinnitti huomiota yksimielisesti Metsämuseosäätiön määrärahan mitoitukseen. Erityisavustuksen tarve johtuu Luston puunkorjuun koneellistamisen esittelyhallin rakennushankkeesta. Toivotaan, kuten ed. Vihriäläkin tuossa sanoi, että tämä asia hoituu nyt loppuun saakka tällä kirjauksella.

Vesivarojen käyttöön ja hoitoon on ensimmäisen eduskuntakauteni aikana taidettu joka vuosi lisätä määrärahoja. Näihin nähden vesi on tullut entistä isompana kysymyksenä esiin myös Suomessa. Kuivan kesän ja syksyn jälkeen vesiongelma on tullut erittäin akuutiksi myös niille maaseudun asukkaille, joilla ei ole ennen ollut ongelmia vedensaannin suhteen.

Arvoisa rouva puhemies! Finnfood Luomun kautta ammattikeittiölle suunnattava, tosin kertaluontoiseksi määrätty tuki, yhteensä 50 000 euroa, oltiin budjetista poistamassa vielä syksyn keltaisessa hittikirjassa. Määrärahaahan käytettiin tänä vuonna Portaat luomuun -valmennusohjelman suunnitteluun, esittelemiseen ja eteenpäinviemiseen. Ohjelman tarkoituksena on tuoda luomua suurkeittiöihin ja näin ollen laventaa oleellista pullonkaulaa luomuketjussa. Yhdessä vuodessa työ ei kuitenkaan valmistu, ja siksi teinkin talousarvioaloitteen 60 000 euron määrärahan lisäämiseksi kyseiseen tarkoitukseen. Kiitos kaikille yli 30:lle aloitteen allekirjoittaneelle kansanedustajalle kuudesta eri puolueesta, että teitte osaltanne töitä tämän aloitteen hyväksymiseksi jaostossa. Kiitos myös eduskunnan luomuryhmälle siitä positiivisesta yhteistyöstä, mitä tällä vaalikaudella olemme tehneet. (Ed. Ala-Nissilä: Jaostolle kiitos myös!) — Kerroin jo kiitokset jaostolle.

Tämä aloitehan ei tosiaan ollut oman maakuntani hanke, koska rahat suuntautuvat lähinnä Suonenjoen luomukeittiökeskukselle Pohjois-Savon puolelle. Tietysti heidän toimintansa on valtakunnallista mitä suurimmassa määrin, ja kuten ed. Vihriälä tuossa aiemmin sanoi, joskus pienelläkin summalla voi olla erittäin suuri merkitys saajataholle.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Meillä on tapana päivitellä sitä, kuinka valtavaa, nopeaa, teknologinen kehitys on. Siinä aina viitataan tähän it-aikakauteen ja sopeutumiseen uuteen todellisuuteen.

Mutta, arvoisa puhemies, väitän, että minkään muun elinkeinon alalla ei ole esimerkiksi viimeisen vuoden aikana tapahtunut tai tullut tietoon niin valtavia muutoksia kuin maatalouden kohdalla. Siis se ympäristö, mihin pitäisi puheensa projisoida nyt verrattuna siihen, mikä oli tilanne vuosi sitten, on aivan radikaalisti muuttunut. Muutama näkökohta tähän asiaan.

Nyt alkavat ministeri Hemilän kauden jäljet näkyä karjataloudessa: tilakoon kasvu, karjamäärien kasvu, jaksamisen tuleminen eteen. Siinä sitten eräänä nopeasti vaikuttavana seurausvaikutuksena on emäntien pako tiloilta pois. Siis se on sellainen, joka alkaa nyt olla arkipäivää.

Vuoden sisällä on tullut Fischlerin ehdotus ja sitten komissionkin itselleen omaksuma ehdotus maatalousuudistukseksi, joka väistämättömästi vaikuttaa toteutuneena, niiltä osin kuin se nyt sitten toteutuu, suomalaisen maatilatalouden tulevaisuuteen ja kannattavuuteen. Edelleen, kun tästä tuskin oli päästy, tuli tietoon, että komissio on tehnyt oman kannanottonsa Wto-neuvotteluihin sellaisessa versiossa, joka on äärimmäisen tarkoin siellä rajamailla, onko tällaisia valtuuksia neuvostojen kautta ylipäätään annettu ja Eurooppa-neuvoston kokouksen kautta annettu. Ainakin ollaan hyvin hyvin lähellä valtuuksien äärirajaa. Tällä hetkellä puuttuu täydellisesti se vertailu, joka ottaa yhteen nämä kaksi asiaa, siis toisaalta Fischlerin ja komission uudistuspaperin, toisaalta Wto-neuvotteluihin tehdyn tarjouksen. Se yhteensovittaminen puuttuu tällä hetkellä kokonaan. Sitä tarvittaisiin viimeistään ensi vuoden tammikuun loppuun mennessä.

Edelleen, laajentuminen on selviö, laajentuminen maatalousvaltioilla, mikä vaikuttaa ilman muuta kaikkiin edellä mainittuihin asioihin Suomen maataloudessa. Siis toisin sanoen on tulossa suorastaan äärimmäisen radikaaleja muutoksia, ja sitten on vielä tähän sisälle rakennettuna rakennerahastokausimuutos. Nykyinen kausi päättyy vuonna 2006, ja vuoden 2007 alusta ollaan uudessa todellisuudessa, sellaisessa todellisuudessa, jossa rahavirrat sieltä EU:sta meille päin, jos niitä ylipäätään on, kanavoituvat vain kahta tietä. Toinen on maatalous ja toinen on tutkimustoiminta ja tutkimustoiminnan rahoitus.

Siis ollaan todella valtavissa muutoksissa kaiken kaikkiaan. Nyt tarvitaan tällaista poliittista hyvin kylmää, selväjärkistä harkintaa, että tästä ylipäätään selvitään, kykyä analysoida ja tehdä synteesiä ja ottaa valtakunnan edun mukaisesti kantaa tulevaisuudessa. Näin tiukassa paikassa ei oltu esimerkiksi vuonna 94, jolloin käytiin maatalousneuvottelut ja saatiin aikaan 141 artikla tähän Rooman sopimukseen. Sitten piste i:n päällä on 141-neuvottelut, jotka koskettavat koko Etelä-Suomea, eli vielä kun tämä laitetaan siihen päälle, niin onpa tässä poliittinen paketti, josta pitäisi selviytyä tilanteessa, jossa Suomessa on maaliskuussa vaalit.

Sitten vielä, arvoisa puhemies, kun pitäisi jollakin tavalla hoitaa puskuriasiat, niin meillä on Makera, eikä meillä ole Makeralle sellaista suunnitelmaa, joka antaisi sen perälautatekijän avuksi, jos rupeaa menemään todella huonosti. Eli siis tässä suhteessa on vielä yksi tämmöinen tekijä, johon pitää ottaa väistämättömästi tulevissa hallitusneuvotteluissa kantaa.

Arvoisa puhemies! Ei tämä varmasti tuleville ministereille helppoa ole.

Olavi Ala-Nissilä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Pulliaisella oli tässä hyvä puheenvuoro. Olisin toivonut, että ministeri Jari Koskinenkin olisi voinut osallistunut tänään keskusteluun, mutta hän on virkatehtävissä muualla. Kuitenkin kun on päiväsaika, niin mielestäni on tärkeätä nyt keskustella maatalouspolitiikan haasteista tässä tilanteessa. Kun mennään uudelle vaalikaudelle, niin kuin ed. Pulliainen totesi, on nyt monta isoa asiaa pöydällä.

Huippukokouksessahan kirjattiin se periaate syksyllä, että maataloutta on voitava harjoittaa koko EU:n alueella ja myöskin siellä, missä on vakavia vaikeuksia. Tämä on tietysti tärkeä kirjaus sinällään. On toden totta syytä tuntea huolta näistä Wto-neuvottelujen linjauksista, joita EU-komissio on tehnyt.

Mielestäni kuitenkin suurin kysymys tällä hetkellä ilman muuta on tämä artikla 141 eli eteläisen Suomen tukijärjestelyt. Eteläisen Suomen kotieläin- ja puutarhataloudesta neuvotellaan, kuten tiedetään, Suomen ja EU-komission välillä, EU-slangilla artikla 141:stä, parhaillaan. Suomessa on pohjoiset erityisolosuhteet. Ilman tätä vakavien vaikeuksien tukea eivät kotieläin- ja puutarhatalous menesty täällä eteläisessä Suomessa. Totta kai tällä on heijastusta koko valtakuntaan. Kyse on paitsi ruuantuotannon kannattavuudesta myöskin tietysti aluetaloudesta, työllisyydestä, viime kädessä kotimaisen ruuan turvaamisesta.

Tämä Pohjois- ja Keski-Suomen C-alueiden pohjoinen tukihan on luonteeltaan pitkäaikaista. EY:n liittymissopimuksessa eteläisen Suomen A- ja B-alueiden osalta tämä tuen pitkäaikaisuus jäi kiistanalaiseksi. Nyt Suomen tärkein neuvottelutavoite on päästä pysyvään tukeen, ei vuosittain alenevaan tukeen, siis pysyvään tukeen ilman alenemia. Sen pitää olla verrannollinen C1-alueen tuen maksatusvaltuuksiin.

Maatalousministeri ei ole vielä ymmärtääkseni, ainakaan minä en ole huomannut, julkaissut näitä valtuuksia ja Suomen tavoitteita neuvotteluista. Nämä olisivat hyvin tärkeitä nyt nostaa keskusteluun, että viljelijät voivat suunnitella tuotantoaan pitkällä tähtäimellä. Nämä neuvottelut ovat alkaneet virkamiestasolla, ja onhan tässä ministeritapaaminenkin Fischlerin kanssa jo ollut. On kuitenkin syytä korostaa, että ei tämä ole yksin maatalousministerin asia, tämä on koko hallituksen asia, tämä on myös pääministerin asia, tämä on koko eduskunnan asia. Tämä pitää nostaa kotimaisen elintarviketalouden ykköskysymykseksi hallituksen pöydällä. Tämä koskee nykyistä hallitusta, ja tämä koskee tulevaa hallitusta. Toivoisin todella, että kuitenkin Lipposenkin hallitus nyt vuoden lopulla, maan korkein johto, ymmärtää näitten asioiden vaativuuden.

Arvoisa puhemies! Kun valtiovarainvaliokunnan maa- ja metsätalousjaostossa käsiteltiin talousarviota, niin siellä käsiteltiin muun muassa viljelijöiden tulokehitystä. On niin, että täällä budjetin perusteluissa kyllä asetetaan hyviä tavoitteita, että viljelijöiden tulokehityksen tulisi olla verrannollinen muihin väestöpiireihin nähden. Kuitenkin sitten kun mennään lukuihin, voidaan todeta, että näin ei ole tapahtunut eikä ole tapahtumassa. Keskustahan esittää vastalauseessaan kansallisen tuen korotukseen 25:tä miljoonaa euroa. Se on ensi vuodelle tietysti tärkeä asia. Tietenkin on hyvä myöskin se, että tässä oli tämä viljelijätupo kuitenkin toisen kerran ja hallituskin esittää 20 miljoonan euron korotusta.

Jaostossa kuultiin muun muassa Varsinais-Suomen MTK:n toiminnanjohtajan Paavo Myllymäen selostus siitä, miten tulokehitys on tapahtunut verotilastojen perusteella. Näitähän on erinäköisiä selvityksiä nyt ollut kustannuskehityksestä ja tulokehityksestä. Tämän selvityksen mukaan tulokehitys oli heikointa viljatiloilla. Niiden tilojen keskimääräiset tulot ovat jääneet 50 000 markkaan tilaa kohden. Alueittain tarkastellen tuotantoa jatkaneiden tilojen maataloustulon kehitys on ollut eri alueilla erilainen. Tässä tultiin siihen tulokseen, että heikointa se oli ollut nimenomaan näiden verotulotilastojen mukaan Varsinais-Suomessa. Viljelijäin tasapainoisen tulokehityksen turvaamiseksi on ehdottoman tärkeää, että kansallisen tuen riittävyydestä huolehditaan ja nämä artikla 141:n neuvottelut onnistuvat niin kuin Suomi edellyttää.

Puhemies! Vielä ihan lyhyesti: Jaostossa tehtiin muutamia myönteisiä lisäyksiä. Otan esille yhden pienimmän, joka on kuitenkin maaseudun kannalta positiivinen signaali, ja se on määrärahan osoittaminen Suomen Kylätoiminta ry:lle lähinnä kyläsuunnitelmien tekemiseen ja toimintaan sinällään. Aivan ilmeisesti eletään taas sellaista aikaa, jolloin asuminen haja-asutusalueilla kiinnostaa ainakin meidän kunnassamme, joka on maaseutumainen kunta. Omakotitalot, jotka tulevat haja-asutusalueilla myyntiin, menevät aika nopeasti kaupaksi. Lapsiperheitä muuttaa asumaan, jos vain peruspalvelut pystyttäisiin turvaamaan. Tarvitaan ohjelmallista kehittämistä, hankkeita, EU-rahoituksen hyödyntämistä. Tässä on kyllä käytännössä aivan liian paljon byrokratiaa. Ihmiset eivät tahdo jaksaa byrokratian kanssa kylillä riittävästi toimia. Toisaalta on kyse myöskin sen oman rahoituksen saamisesta ja tietysti teistä ja muista tällaisista yleisistä palveluista.

Kuitenkin tämä signaali, joka tässä on annettu, on hyvä. Sitä pitää nyt ensi vaalikaudella jatkaa ja kannustaa kylien ihmisiä tekemään todella kyläsuunnitelmia ja omaa aktiivista kehittämistoimintaa. Pitää puhua kylistä ja kyläkeskuksista, joissa on sitten oma koulu ja usein kauppa ja ehkä pankkikin vielä. Voidaan varsinkin täällä eteläisessä Suomessa, mutta koko Suomessakin aktiivisella kylätoiminnalla osaltaan pitää yllä maaseudun elinvoimaisuutta.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Tässä pääluokassa aion keskustelussa nyt keskittyä botuliinimyrkytysasiaan ja vihreiden vastalauseessa tehtävään esitykseen turkistarhaukselle myönnettävän vahinkojen korvaamisen määrärahan leikkaamisesta.

Turkistarhaus on mielestäni elinkeinona sellainen, että siihen liittyy eettisesti kyseenalaisia piirteitä. Olen viisi vuotta sitten käynyt tutustumassa turkistarhoihin, ja tuossa prosessissa kävi hyvin selvästi ilmi, että ne tavoitteet ja ajatukset, että turkiseläimille annettaisiin suuremmat häkit tai että häkit poistettaisiin niin, että maapohjaisissa tiloissa turkiseläimet eläisivät, eivät ole sellaisia, joita tarhaajat kannattaisivat. Eläimen hyvinvoinnin kannalta maapohjaratkaisu olisi selkeästi paras, ja turkiseläimen pitäisi saada riittävästi liikkumatilaakin. Mutta kun turkiselinkeinolla ei ole mitään halua tehdä tämän tyyppisiä muutoksia siihen suuntaan, että turkiseläimillä olisi isot maapohjatilat, niin katson, että nykymuotoista turkistarhausta ei pitäisi jatkaa.

Kansainvälisen säätelyn kokonaisuuden kannalta tilanne on tietysti vähän vaikea, koska vaikka Suomi tekisi päätöksen turkistarhauksen lakkauttamisesta — mitä henkilökohtaisesti kannatan, että tehtäisiin pitkän jänteen päätös — niin kuitenkin näitä turkistarhoja on muualla maailmassa eikä ole syytä olettaa, että niiden olot ovat sen paremmat kuin suomalaisissa tarhoissa. Eli globaalisti tämän elinkeinon jatkuminen on tosiasia, mikäli kansainvälinen yhteisö ei pääse sopimukseen turkiseläinten olojen ratkaisevasta parantamisesta tai turkiselinkeinon lakkauttamisesta.

Eli turkistarhaajien näkemys on se, että sellaisen eläimen turkki, joka on maapohjatiloissa elänyt, ei kelpaa markkinoille, ja näin ollen näitä maapohjatiloja ei sitten ole käytössä kaupallisiin tarkoituksiin turkiseläimille. Suomen lakien mukaan turkistarhaus on laillinen elinkeino, joten näiltä osin tietenkin tätä korvauskysymystä täytyy tarkastella nykylainsäädännön valossa.

Pidän hyvin kyseenalaisena hallituksen nyt tekemää päätöstä, että tällainen lisäkorvaus turkistuottajille myönnettäisiin. Tämä liittyy minusta niihin vastuukysymyksiin, jotka ovat olennaisia siltä kannalta, että vastaavia vahinkoja ei tapahdu tulevaisuudessa. On kyse tietenkin siitä, että näillä elinkeinonharjoittajille tuli suuria taloudellisia menetyksiä, koska eläimiä kuoli, mutta oli kyse myös valtaisasta ongelmasta näiden eläinten hyvinvoinnin kannalta, koska botuliinimyrkytys on hyvin tuskallinen ja näin ollen nämä eläimet joutuivat kärsimään.

Koska rehuntuottajien vastuun pitäisi mielestäni olla ensisijainen tässä kysymyksessä, en pidä perusteltuna sitä, että valtio tulee apuun pelastamaan tilannetta, vaan pitäisi muuttaa lainsäädäntöä sillä tavalla, että rehuntuottajien vastuu hyväksytään ja pystytään aina arvioimaan, missä kohdin ketjua tämä vahinko tai virhe on sattunut, ja näin sitten korvausperusteet arvioidaan. Tietenkin rehuntuottajilla pitää tämmöisessä tilanteessa olla riittävät vakuutukset, jotka kattavat vahinkoja.

Siis kyse ei ole mistään luonnonoloista johtuvasta katastrofista. Sellaisessa tilanteessa minusta tällainen korvauskysymys asettuisi ihan eri viitekehykseen ja sitä olisi harkittava eri perustein. Mutta koska kyse on rehuntuotannon ongelmista, siitä, että tiettyjä riskejä ei ole eliminoitu, vaikka näin pitäisi tehdä, vakuutuksia ei ole järjestetty riittävästi, vaikka mielestäni näin pitäisi tehdä, en pidä perusteltuna tätä hallituksen esitystä korvausmäärärahaksi. Näin ollen vihreiden vastalause sisältää tämän määrärahan poistamisen.

Antti Rantakangas /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Muutamia havaintoja maa- ja metsätalouspääluokan osalta.

Tänä päivänä julkisuudessa oli uutinen, että Suomen teollisuus tuo ennätysmäärän puuta ulkomailta ja teollisuuden riippuvaisuus tuontipuusta on kasvamaan päin. Tämän pitäisi olla selkeä viesti myöskin kansallisella tasolla Suomen eduskuntaan ja poliittisille päättäjille siinä mielessä, että me tarvitsemme nykyistä enemmän toimenpiteitä metsätalouden edistämiseen ja nykyistä enemmän määrärahoja metsänhoitotöihin ja siihen liittyvään toimintaan.

Viime vuosina on pieniä askelia oikeaan suuntaan otettu, mikä on myönteinen asia, mutta nyt kun maakunnissa metsänparannustyöt ovat erittäin vahvassa kasvussa metsäkeskusten ja metsänhoitoyhdistysten aktiivisen työn ansiosta, tätä tilannetta pitäisi jatkaa siihen suuntaan, että kaikki toteuttamiskelpoiset hankkeet saataisiin liikkeelle. Se edellyttää sitä, että metsänparannusvaroja, metsätalouden edistämiseen tarkoitettuja varoja, pitäisi lisätä nykyisestä ja siitä esityksestä, mikä valtion ensi vuoden budjetissa on olemassa.

Viimekeväiseen energiapakettiin liittyen asetettiin myös suuria toiveita metsäenergian lisäämiseksi. Tältä osin mietinnössäkin todetaan, että metsähakkeen haketustuki on riittämättömällä tasolla ja sitä tarvittaisiin lisää, myöskin kuljetuskustannusten tasaamista tällaisen kuljetustukijärjestelmän kautta, joka merkitsisi sitä, että metsähaketta voitaisiin hivenen pitemmiltä etäisyyksiltäkin hyödyntää.

Metsätalouden merkitys Suomelle on äärettömän tärkeä myöskin tulevaisuudessa, ja sen takia on täysin välttämätöntä, että metsätalouden kustannuksia ei lisätä. Tällä viittaan muutama aika sitten julkisuudessa olleisiin verotyöryhmien esityksiin, joissa kaavailtiin metsätalousmaalle kiinteistöveroa. Minun mielestäni tämä esitys pitää hyvin selkeästi ja suoraan torjua, siis "ei" kiinteistöverolle maa- ja metsätalousmaan osalta. Tällä lisättäisiin tarpeettomasti kustannuksia puuntuotannossa, mikä koituisi myöskin kansantalouden kannalta negatiivisella tavalla eteenpäin.

Maatalouden osalta, arvoisa puhemies, ed. Pulliainen valotti mielestäni oivallisella tavalla sitä erittäin isoa ja haasteellista kysymystä, minkä edessä suomalaiset viljelijät ovat olleet ja tulevat olemaan lähivuosien aikana. Moni tekijä on muuttumassa ja luomassa myöskin epävarmuutta maatalouteen ja viljelijöitten toimeentuloon. Tässä tarvittaisiinkin paljon määrätietoisempaa ja jämäkämpää otetta myöskin hallituksen taholta. Ei löysät puheet ja lupaukset riitä siinä, että maatalouden asiaa ajetaan, vaan kyllä tarvittaisiin myöskin määrätietoisempaa omien tavoitteitten asettamista Euroopan unionin laajenemisen loppuhionnassa, Wto-neuvotteluissa ja kansallisen tukipolitiikan linjauksissa.

Mielestäni on selvää, että tulevaisuudessa Suomen pitää varautua maksamaan nykyistä enemmän kansallista tukea, mikäli me aiomme turvata kotimaisen ruuantuotannon edellytykset koko maan alueella. Se on realiteetti, joka on sanottava suoraan ja johon on myöskin varauduttava.

Maatalouden osalta on olemassa aika paljon investointeja nyt eri puolilla liikkeellä. Se on myönteinen asia. Oikeastaan näen, että viljelijät ovat ottaneet sen valtakunnan politiikan linjan nyt omakseen ja ovat kehittämässä tilojaan hyvin voimakkaalla tavalla. Tähän tietysti liittyy paljon riskejäkin ja henkisiä ja fyysisiä paineita, mutta olisi minimiedellytys minusta, että valtio vastaisi huutoonsa näitten investointirahoitusresurssien osalta. Ei voi olla oikein, että vuodesta kahteen hakemukset makaavat työvoima- ja elinkeinokeskusten maaseutuosastoilla sen takia, että rahaa on liian vähän käytettävissä, ja viljelijöillä on epävarmuus siitä, milloin rahoituspäätös tulee vai tuleeko se lainkaan. Tämä edellyttäisi siis nykyistä suurempaa resursointia ja lisärahaa investointikehittämisrahoituksen osalta. Tämä on myöskin tasa-arvokysymys viljelijöitten kannalta, siis niitten, jotka ovat hiljattain investoineet ja suunnittelevat investointeja.

Toinen iso pulma ja haaste on maidontuotannon tulevaisuus. Meillähän nyt näyttää siltä, että ainakin muutamien vuosien ajan olemme tilanteessa, jossa niin sanottu maidon maakiintiö ylittyy. Se merkitsee sitä, että niille tuottajille, joilla ei ole tilakohtaista riittävää kiintiötä, aiheutuu kohtuuttomia sakkomaksuja siitä, että tuotanto on kiintiötä suurempi. Tämä on sillä tavalla valtakunnallinen kysymys tämän maakiintiön puitteissa, mutta erityisen suuri ongelma tämä on tuotantoalueilla C1 ja C2 eli käytännössä Väli-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan osalta.

En halua tässä missään tapauksessa lietsoa vastakkainasettelua maan eri osien osalta, mutta mielestäni nykyinen tilanne on täysin kohtuuton. A- ja B-alueitten osalta vapaan kiintiön hinta on 15 senttiä litralta ja kakkosalueella eli C1- ja C2-alueella se on noin 55 senttiä litralta eli 3,5-kertainen. Vastaavasti te-keskusten hallinnollisten kiintiöitten osalta on se tilanne, että A- ja B-alueilla kaikki halukkaat, jotka haluavat lisää maidontuotantomahdollisuutta, lisäkiintiötä, saavat sen, ja Väli-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan alueella tilanne on se, että noin 10 prosenttia hakemusten litroista johtaa myönteiseen päätökseen. Siis ongelma on todella suuri.

Minun mielestäni, kun me olemme vapaassa markkinataloudessa, olemme siihen joutuneet ja menneet, niin tällaisten pysyvien erojen ylläpitäminen on täysin kohtuutonta. Tässä pitäisi päästä siihen, että kiintiöjärjestelmä vapautettaisiin koko maan kattavaksi ja sillä tavalla tätä yhteistä ongelmaa tasattaisiin. Tämä luo nyt katkeruutta ja todella eripuraa niitten alueitten osalta, missä näin heikko tilanne on, kuten sanoin esimerkiksi Pohjanmaan te-keskusten osalta.

Arvoisa puhemies! Maatalouden toimintaedellytykset ja metsätalouden toimintaedellytykset ovat kansallisesti yksi niistä tärkeimmistä asioista, ja sen takia on välttämätöntä, että tässäkin salissa ja yleensä politiikassa me löydämme vahvan yhteisen intressin turvata elinkeinon toimintaedellytykset näissä suurissa muutoksissa, joihin me olemme menossa. Se on kaikkien veronmaksajien etu, koska ne eurot, joita saamme esimerkiksi unionin kautta takaisin maksamistamme jäsenmaksuista, ovat hyödyttämässä koko suomalaista yhteiskuntaa.

Pekka Nousiainen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalta myöskin ajattelin lähteä liikkeelle tästä perusmaataloudesta. Nythän meillä rakennemuutos maataloudessa edistyy hyvin voimallisesti. Erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomi ovat olleet vahvoja menettäjiä, ja siinä mielessä tulisi tehdä kaikki se voitava, että elävä maaseutu, jonka runkoasutuksen muodostaa perusmaatalous, kyetään säilyttämään ja pitämään myöskin elinvoimaisena.

Valiokunnan mietinnössä on ja viime aikoina tehdyissä maatalouspoliittisissa ratkaisuissa on toki ollut myönteisiä signaaleja. Ensinnäkin kansallinen tuki on nousemassa 20 miljoonaa euroa, toki MTK:n tavoite oli 47 miljoonaa euroa, ja yksi lomapäivä on tulossa lisää. Kuitenkin samanaikaisesti sitten Wto-neuvottelujen myötä tuli komission taholta esitys siitä, että maatalouden tukia oltaisiin hyvin voimakkaasti leikkaamassa. Tämä tietysti viljelijäväestön piirissä aiheuttaa epävarmuutta siitä, mikä on tukipolitiikka tulossa, mikä on EU-tuen osuus, mikä on kansallisen tuen rooli ja osuus. Siinä mielessä varsinkin nyt, kun haetaan sukupolvenvaihdoksia tiloille, olisi välttämätöntä, että nuoret viljelijät tietäisivät tilan talouden perustan ja myöskin tukipolitiikan tason pitkällä tähtäimellä. Tähän meidän pitäisi pyrkiä eittämättä, ja siinä mielessä se olisi yksi keskeinen tavoite, mitä nyt sitten jatkossa maatalouspolitiikan osalta tulisi voida pitää esillä.

Jaksaminen tiloilla nousee tänä päivänä myöskin entistä suuremman keskustelun kohteeksi, vaikka yksi lomapäivä tuli nyt lisää. Jos tätä arvioidaan maakunnittain, muun muassa Etelä-Savossa yhden lomapäivän vaikutus on 12—13 lomittajatyövuotta. Sittenkin siellä on ongelmana lomittajien saatavuus. On ollut todettavissa se, että kaikkia lomapäiviä ei ole voitu pitää, ei kaikkia lakisääteisiä sijaisapu- ja vuosilomaoikeuksia ole voitu käyttää, ja nyt tämä järjestelmä ei toimi sillä tavalla kuin sen oletettaisiin ja toivottaisiin toimivan. Siinä mielessä toimivat ja riittävät lomituspalvelut ovat entistä tärkeämpi kysymys tiloilla jaksamisen näkökulmasta myöskin tulevaisuudessa. Tässä vaaditaan sitten erityisiä toimia, että lomittajien saatavuus tulee turvatuksi.

Itä-Suomen tavoite 1 -ohjelman toteutumisen kannalta valiokunnan mietinnössä minusta on nyt otettu myönteinen kanta siihen, että kansallisia vastinrahoja ollaan lisäämässä myöntämisvaltuuden osalta 4 120 000 eurolla. Tämä on ongelma, joka on ollut esillä koko tämän vuoden ajan. Seurantakomiteassa tämä on käsitelty useita kertoja, mutta valtiovarainvaliokunta ei ole tähän aiemmin suhtautunut myönteisesti. Nyt myönteinen päätös on tätä kautta tulemassa, ja tämä laukaisee tilanteen, että maaseudun kehittämisen kannalta useita vireillä olevia hankkeita saadaan käyntiin, ja toivotaan, että nämä hankkeet, jotka ovat viivästyneet, myöskin lähtevät käyntiin. Tämä on ollut erittäin valitettavaa, että tämmöinen rahoitusongelma on ollut, mutta se tietysti johtuu osittain siitä, että ohjelmia laadittaessa on arvioitu kuntien vastinrahat liian suuriksi ja kunnilla ei ole edellytyksiä, ei lainsäädännön eikä taloudenkaan kannalta ole ollut mahdollisuutta, osallistua maatalouden rakennetoimiin eikä myöskään puu- ja metsätalouden ja maaseutumatkailun ja elintarviketuotannon merkittäviin kehittämishankkeisiin. Tässä mielessä tämä on tyydytyksellä tervehdittävä, ja uskon, että se tuo myöskin erinomaisen hyvän avun maaseudun kehittämispolitiikkaan.

Ed. Rantakangas puuttui minusta hyvin olennaiseen ja tärkeään asiaan myöskin. Meille Itä-Suomessa on tärkeä tuki puuntuotannon kestävyyden turvaaminen. Todella on näin, niin kuin ed. Rantakangas totesi, että tuontipuun osuus on kasvanut hyvin voimakkaasti, ja näyttää siltä, että näin tulee olemaan myöskin jatkossa, mutta meidän on varauduttava myöskin siihen, että me kykenemme turvaamaan teollisuuden raaka-ainehuollon myöskin kotimaisin järjestelyin ottaen huomioon ne ongelmat, mitä puun kuljetuksessa yli rajan viime aikoina on ollut. Siksi on valitettavaa, että valtiovarainvaliokuntakin mietinnössään toteaa, että tältä vuodelta siirtyy erilaisia metsänparannushankkeita rahoitettavaksi ensi vuoden budjetista 5,7 miljoonan euron verran ja lisäksi joudutaan myrskytuhojen jälkihoitotöitä rahoittamaan 2,2 miljoonan euron verran. Tämä tietää sitä, että olemme kestävän puuntuotannon turvaamiskysymyksessä ajautumassa tilanteeseen, että näitä pyritään paikkaamaan lisäbudjettien kautta. Se ei saata aina onnistua, ja nyt vuositasolla tehtävät metsänparannussuunnitelmat eivät välttämättä toteudu rahoitusvajeen johdosta.

Lisäksi erityisesti Etelä-Savossa ovat olleet uutena metsänparannustoimenpiteenä niin sanotut terveyslannoitukset, jotka turvaavat ja saavat käyntiin erityisesti kuusen pysähtyneen kasvun ja sitä kautta turvaavat myöskin metsien tasaisen kasvun ja kehityksen. Tietysti toivon, että tämä rahoitus kestävän metsätalouden puolella saadaan ajantasaistettua ja sitä kautta turvataan kotimaisen puuraaka-aineen tuotanto ja kasvatus. Toisaalta, kun tämä kytkeytyy niin läheisesti energiapolitiikkaan, myöskin nuorten metsien hoito, hakepuun kuljetus ja logistiikka, jotka nyt on selvitettävä, tulee saada toimimaan. Mielellään olen kannattamassa myöskin sitä kuljetustukijärjestelmää hakkeelle, joka turvaisi tasaisen puupolttoaineen saannin myöskin lämpökeskuksille pitemmältä etäisyydeltä.

Sitten, rouva puhemies, yksi kysymys, jonka haluan erityisesti kiitosmaininnalla täällä todeta: Hallitus ei esittänyt valtakunnallisen metsämuseon ja metsätietokeskuksen Luston koneellisen metsäkorjuun hallin lisärahoitusta budjettiin, mutta maatalousjaosto ja valtiovarainvaliokunta ovat tämän nyt sitten paikanneet, 500 000 euroa on tähän hankkeeseen tulossa lisää tätä kautta. Siinä mielessä tämä itäsavolainen hanke noin rakennustyön kannalta pääsee käyntiin. Ja toisaalta, kun sillä on valtakunnallista merkitystä, se on meidän metsätaloutemme ja metsäteollisuutemme näyteikkuna ulkomaille, niin on välttämätöntä, että tässä metsätyön ja metsänkorjuun taltioinnissa saadaan myöskin suomalainen metsämuseotoiminta ajan tasalle muiden metsämaiden kanssa eli koneellisen metsänkorjuun osio myöskin esitteille täällä Suomessa. Tämä on erinomainen asia, ja tämä raivaa tietä myöskin muille vastaaville hankkeille, kuten Loimaan maatalousmuseolle, ja aikanaan on tulossa järvikalastusmuseo Kerimäelle. Uskon, että näitä kansallisia maaseutumaisia hankkeita tullaan hyvässä yhteistyössä viemään eteenpäin.

Hannu Aho /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tuossa kun listaa katsoi, niin on mukava todeta, että tämä pääluokka kiinnostaa edustajia, jonkin verran on puheenvuoroja, joita aiotaan käyttää, ja toinen asia, että tämä keskustelu ei ole, niin kuin se on aina ollut, joskus aamupuolella yötä tai keskiyön paikkeilla. Se on minusta tärkeää, koska hyvin tärkeästä alasta on kyse.

Maatalouden osalta voi todeta, että me olemme niin sanotusti kohtalon kysymyksissä varmasti tulevaisuudessa, jos emme osaa niitä hallita tai osaa tehdä oikeita ratkaisuja. Meillä nämä Wto-neuvottelut ja niiden mahdollinen lopullinen tulkinta ja tavoitteet, mitkä siellä tulevat olemaan, luovat kyllä raamit ja pelisäännöt aika pitkälle myöskin suomalaisen viljelijän talouteen ja nimenomaan tulotasoon. Jos tullin alentaminen on erittäin voimakasta ja samaan aikaan USA harjoittaa toiseen suuntaan menevää maatalouspolitiikkaa, niin siinä tulee aivan varmasti vaikeuksia viennin suhteen koko EU:n alueella, ja se kiistatta vaikuttaa suomalaisen elintarviketalouden ja -teollisuuden mahdollisuuksiin maksaa viljelijälle raaka-aineista tuottajakohtaista hintaa. Ne ovat kysymyksiä, jotka meidän tässä talossa pitää ottaa vakavasti ja todella harkiten, ei niin, että niillä intoillaan puoleen ja toiseen, vaan ollaan realisteja, mihin ollaan menossa, ja sen perusteella katsomme sitten, mitä lainsäädäntöä ja mitä rahoja meidän pitää pystyä tähän pääluokkaan tuomaan.

Itse olen huolissani ja huolestunut Euroopan unionin laajentumisesta, sen mahdollisesta paineesta nimenomaan rahoituksen suhteen. Paljon puhutaan ja väitetään, että rahoitus on kunnossa, mutta omasta mielestäni se ei ole. Perustelen sitä sillä, että jos unionin maatalousbudjettia kasvatetaan vain prosentti per vuosi inflaatiotarkistuksen osalta, mutta mitään muuta rahaa siihen ei lisätä, niin miten voi olla rahoitus kunnossa, jos siihen ei lisätä rahoitusta ja uusia jäsenmaita tule. Uusien jäsenmaiden kansantuote on kuitenkin niin alhaisella tasolla verrattuna nykyisiin jäsenmaihin, että niiden maksama jäsenmaksu ei tuo sitä lisäpanostusta, jota tässä laajentumisen yhteydessä tarvitaan. Kun nyt jo tiedetään, että ne saivat kiristettyä lisää, varmasti oikeutetustikin, maatalouden tukea, kuinka paljon ne pystyvät heti alusta asti sitä nostamaan, niin kyllä siellä tulee rahoitusvaje. Kun näyttää olevan tämä linja, että silloin leikataan nykyisestä tuesta pois, jotta sitä voidaan sitten jakaa laajenevalle joukolle, niin silloin voi perustellusti kysyä, mistä se raha lisääntyy, jos suurin piirtein sama rahamäärä jaetaan suuremmalle porukalle. Ne ovat asioita, jotka meidän täytyy tiedostaa, ja on muistettava aina se, että kun me puhumme elintarvikkeiden turvallisuudesta, niiden saatavuudesta, niiden laadusta, niin ellei viljelijöillä tulotaso ole sillä tasolla, että he pystyvät todella huolehtimaan tarvittavista korvausinvestoinneista, laajentumisinvestoinneista — myös se, että ympäristökysymyksistä pystytään huolehtimaan sillä tasolla kuin se asiallista on ja normaalisti sitä teemme — niin silloin me joudumme jostakin tinkimään. Silloin on suuri vaara, että ihmiset aina tinkivät laatukysymyksistä, jota me viljelijöinä emme suinkaan halua tehdä.

Toisaalta maatalous on kuitenkin kokonaisuus pakettinakin. Silloin meidän tulee tehdä hyvinkin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, niin pitkälle kuin me osaamme, mikä on suomalaisten, meidän kaikkien päätöksentekijöiden, tahtotila kotimaisen maatalouden tulevaisuuden suhteen. Haluammeko todella, että se on kehittyvää niissä puitteissa, jotka meille on annettu, reunaehdot? Kun pohjoiseen tukeen liittyy aina rajoitteita, jotka me joudumme ottamaan huomioon, niin tämä tulee ottaa huomioon siinä, kun puhutaan kehittämisistä ja laajentamisista. Silloin meillä ei ole sitä vapautta investoida, laajentaa, etteikö se vaikuttaisi jollakin tavalla meidän tukimarkkoihimme. Ne ovat realiteetteja ja niiden kanssa pitää pystyä elämään.

Toisaalta ihmetyttää kyllä tämä hallituksen politiikka tässä niin sanotussa 141-ratkaisussa, että sieltä ei pystytä tulemaan enempi ulos rohkeasti etunojassa niillä asenteilla, mikä on hallituksen tahtotila, jos sitä on todellisuudessa yhtenäisesti olemassa. Se helpottaisi monta asiaa ja loisi uskottavuutta, että myöskin täällä etelässä halutaan se asia hoitaa, niin kuin minä uskon, että halutaan kuitenkin, mutta jotakin konkreettista tässä kyllä nyt odotetaan ja aika nopeasti.

Jos ajattelee suomalaista yhteiskuntaa kokonaisuutena ja sitä, miten me sitä kehitämme, on äärimmäisen tärkeää niin maatalous- kuin koko maaseutupolitiikassa, että homma on hanskassa ja siihen todella halutaan panostaa. Jos ajattelemme miten kansantuotetta voimme kasvattaa, niin mielestäni on täysin hölmöä jättää joku osa-alue tästä maasta kehityksestä pois, jättää se omille armoilleen ja sillä tavalla jättää hyödyntämättä sitä mahdollisuutta kansantuotteen kasvussa ja veropohjan laajentumisessa, mihin meillä luontaisesti on mahdollisuus. Maatalous ja maaseutu on se osa, joka voi tuoda Suomelle takaisin niitä meillekin kalliita jäsenmaksuja Euroopan unionista, jotka pitäisi tänne kotiuttaa ja niillä myöskin kehittää maaseutua.

Meille on hyvin tärkeää monestakin syystä, että maaseutu on elävä. Ainakaan pienin siinä minusta ei ole se, että ihmiset kuitenkin haluavat nähdä maaseudun elävänä. En usko, että kukaan, edes helsinkiläinen, haluaa lähteä johonkin kesämökilleen, jossa pajukko kasvaa ja ihmisiä ei ole lähettyvilläkään eikä turvallisuuden tuntu ole sitä, mihin meillä on totuttu. Tämä ei ole itsestäänselvyys, että näin tulee säilymään. Siinä tarvitaan maaseudun ihmisille sitä tuntoa ja luottamusta, että heistäkin pidetään huoli ja heitä katsotaan tasavertaisina kansalaisina. Silloin he tekevät sitä työtään ja pitävät huolta ympäristöstä, jotta muidenkin ihmisten on sinne mukava tulla. Toisaalta maatalous on kuitenkin se kivijalka, joka säilyttää palvelutasot maaseudulla ja sitä kautta kaikkien käytettävissä.

Toisaalta rakennekehityksessä pitää muistaa, että nyt on äärimmäisen tärkeää ottaa huomioon se, keskitämmekö me politiikan joihinkin yksittäisiin yksikköihin, kaupunkeihin. Esimerkiksi maaseutuvirastoasia on nyt tässä pääluokassa se, joka meidän tulee kuitenkin ottaa huomioon. Siitä varmasti löytyy osasia, asioita, joita voidaan hoitaa muualla kuin Helsingissä, mutta ei varmaan kaikkia. Tänne tarvitaan oma yksikkönsä ihan asioiden hoidon kannalta. Se on minusta tärkeää.

Toisaalta myöskin koko maaseutu, että siellä on ihmisiä työtä tekemässä, on myöskin meidän metsätaloutemme ja energiapolitiikkamme kannalta välttämätön, koska kuitenkaan esimerkiksi bioenergian kehittämismahdollisuuksia ei pystytä hyödyntämään, ellei siellä ole vakituisia ihmisiä asumassa, jotka myöskin pystyvät käyttämään puuenergiaa ja muita bioenergia-asioita, joita voidaan vielä siellä kehittää.

Siinäkin mielessä niistä paljoista puheista johtuen maaseudun ja maatalouden hyväksi toivoisin saavani tukea myöskin omalle aloitteelleni, jossa olen esittänyt, että kansalliseen tukeen lisätään 47 miljoonaa euroa. Jos se saadaan menemään läpi, silloin tämä eduskunta on todella sitä mieltä, että se haluaa antaa oman panoksensa maatalouden ja maaseudun kehittämiseen. Se nyt mitataan sitten ihan äänestämällä tässä salissa.

Timo Kalli /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Vuosi 2003, joka on hyvin lähellä, tulee olemaan hyvin haasteellinen Suomen elintarviketalouden ja suomalaisen maatalouden ja maaseudun kannalta. Ne haasteet ovat oikeastaan kahdella areenalla: toinen ovat ne toimet, joita Euroopan unioni omilla uudistuksillaan ja omilla tavoitteillaan neuvottelee Wto-neuvotteluissa — ja samalla, mikä muoto tulee olemaan niin sanotun välitarkistuksen lopputulos, millä tavalla Suomi kykenee varmistamaan tämän 141-ratkaisun — ja toinen kotimaiset toimet, joissa keskeisenä osana on ensi vuoden talousarvio.

Ihan lyhyesti: Wto-neuvotteluissa ratkaistaan monia asioita, jotka vaikuttavat jokaisen suomalaisen maanviljelijän elämään sillä tavalla, kuinka paljon jatkossa hänen on mahdollisuus saada tukia. Esimerkiksi maidontuottajalle tällä hetkellä vientituki merkitsee vanhaa FIMiä 17—18 penniä, jos nämä kokonaan menetetään. Vastaavasti myös siipikarjan lihan ja myöskin sianlihan osalta tuki on hyvin merkittävä. Siksi on hyvin tärkeää, että EU näissä Wto:n neuvotteluissa onnistuu ja kykenee turvaamaan myöskin suomalaiselle maataloudelle edellytyksiä.

Se päätös, jolla Euroopan unioni nyt laajenee, tuo lisäpainetta. Jotta Suomi tämän haasteen ja paineen kykenee ottamaan vastaan, se edellyttää sitä, että meidän oma elinkeinomme on iskukyvyssä ja että sen tuotannolle ja korkealle laadulle annetaan arvo ja pystymme myös edellyttämään, että uusien mukaan tulevien maiden tuotannolta edellytetään vähintäänkin samaa tasoa ja samaa kriteeristöä silloin, kun niiden tuotteet tulevat yhteismarkkinoille.

Suomalaisen perheviljelmätalouden tulevaisuus riippuu hyvin paljon siitä, millä tavalla komissio tarkistaa nykyistä unionin maatalouspolitiikkaa ja millä tavalla seuraavan ohjelmakauden alussa Euroopan unionin maatalouspolitiikka tulee uudistumaan.

Suomen hallituksen kansallisena tehtävänä tulee olla turvata vähintäänkin nykyinen asema, jotta Suomi säilyttää nykyisen asemansa ja aikanaan Luxemburgin, Berliinin ja Brysselin huippukokousten päätökset konkretisoituvat niin, että maataloustuotanto voi olla kannattavaa jokaisessa jäsenmaassa. Se edellyttää myös näitä kansallisia toimia. Se edellyttää sitä, että on olemassa kansallista tukea. Se edellyttää sitä, että on riittävästi viljelijöitä ja että on olemassa sen kaltaisia viljelijöitä, jotka jaksavat tuottaa, jotka ovat motivoituneita ja kokevat, että tekemällä sitä työtä voi toteuttaa samoja asioita kuin muutkin suomalaiset. Näistä monista erillisistä asioista riippuu se, mitkä ovat toimintaedellytykset, ja valtaosa näistä edellytyksistä ratkaistaan ensi vuoden aikana.

Kansalliseen tukeen, joka ratkaistaan täällä mahdollisesti tänään tai viimeistään huomenna, keskustan eduskuntaryhmä esittää lisää 25:tä miljoonaa euroa. Se on ainut momentti, jolla voidaan parantaa viljelijöiden tulotason jälkeenjääneisyyttä. Ed. Hannu Aho esittää enemmänkin, ja toivottavasti tämä suurempi euromäärä voisi toteutua, mutta vähintään tämä 25 miljoonan euron taso on se, jolla voitaisiin jälkeenjääneisyyttä parantaa ja päästä lähelle sitä tasoa, joka hallitusohjelmassakin on, että kansallinen tuki pidetään vuoden 99 tasolla.

Edelleen ed. Vihriälä esittää ruuan alkuperämerkinnän selkeyttämistä niin, että kun monet ketjun toimijat ja kauppojen keskusliikkeet tällä hetkellä pakkaavat tuotteita ei pelkästään kotimaassa vaan myöskin muualla, kuluttajalla pitäisi olla selkeä oikeus selvästi nähdä tehdessään ostospäätöksen, missä tuote on pakattu ja mitä alkuperä sisältää, ne raaka-aineet, jotka tässä tuotteessa ovat. Minusta tämä on kannatettavaa. Suomalaisen yhteiskunnan pitää olla niin itsekäs, että se kykenee kuluttajalle antamaan mahdollisuuden ratkaista tämän asian.

Tähän budjettiesitykseen sisältyy myöskin rakennepoliittisia toimia. Meillähän maataloustuotanto viime vuosien aikana rakenteen osalta on valtavasti muuttunut. Tulevat investoinnit ovat tilojen osalta varsin laajoja ja suuria. Viimeistään ensi vuoden aikana joudutaan pohtimaan ja miettimään sitä, onko tämä linja kestävä ja oikea, varmistaako se viljelijälle jaksamisen ja vastaako tämä sitä suomalaista perheviljelmämallia, jonka me suomalaiselle maataloudelle olemme asettaneet. Kun toisessa päässä tunnistetaan, mikä voi olla tuotannon taso koko valtakunnassa jaettuna eri alueille, niin jokaisen tässä ketjussa mukana olevan on syytä tunnistaa, missä vaiheessa rakennepolitiikka on karkaamassa käsistä. Siksi viimeistään ensi vuoden aikana on syytä käydä perusteellinen keskustelu siitä, mikä on perheviljelmämalli, mitkä ovat yksikkökokoja jatkossa.

Maatalouteen hyvin läheisesti liittyy myös maaseutupolitiikka. Meillä viime vuosien aikana on lanseerattu monia mittavia ja syviä maaseutupoliittisia ohjelmia, jotka ovat hyviä mutta joiden toteuttamiseen ei ole löytynyt rahoitusta. Siksi, kun olemme lähestymässä uutta ohjelmakautta unionissakin, viimeistään nyt pitäisi käynnistää nämä ohjelmapoliittiset toimet niin, että suomalainen maaseutu kokonaisuudessaan olisi iskukykyinen ja valmis ottamaan vastaan ne haasteet, joita unionin laajentuminen meille tuo.

Ed. Lämsä ehdottaa toimintaryhmätyölle lisärahoitusta. Se on hyvin kannatettava asia. Nämä Leader- ja Pomo-ryhmäthän tekevät tällaista maaseudun pienimuotoista työtä, jossa innostetaan maaseudulla asuvia ihmisiä tekemään kehitystyötä siltä pohjalta, minkä he kokevat tärkeäksi, sellaisia hankkeita, jotka heidän asumisensa, elämisensä ja harrastustensa kannalta ovat tärkeitä. Mitä enemmän nämä toimintaryhmät tekevät tätä työtä, sitä enemmän syntyy hankkeita, joihin on mahdollisuus saada muutakin, esimerkiksi Alma-pohjaista rahoitusta, jotka hankkeet voivat sitten olla isompia ja laajempia. Sen lisäksi tietenkin tarvitaan toimia, jotka innostavat myöskin muita ihmisiä muuttamaan maaseudulle.

Täällä on puhuttu myöskin puuntuotannon kestävyydestä ja Kansallisesta metsäohjelmasta. Ne puheet ovat olleet oikeaan osuneita. Suomen metsäthän kasvavat 75 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, ja suomalaisen metsäteollisuuden kapasiteetti on jonkin verran enemmän, noin 80 miljoonaa kuutiometriä, kun se on täydessä käytössä. Jotta kykenisimme jatkossakin tuottamaan teollisuudelle entistä enemmän puuta, se edellyttäisi täydellisempää sitoutumista Kansalliseen metsäohjelmaan. Metsänomistajat omilla toimillaan ovat päättäneet toteuttaa monimuotoisuuden jättämällä metsiin lahopuuta, suojelemalla avainbiotoopit, joiden yhteenlaskettu hinta on noin parisataa vanhaa miljoonaa markkaa, ja valtio osaltaan on sitoutunut osoittamaan riittävästi rahaa puuntuotannon kestävyyteen, metsäteiden rakentamiseen, ojien kunnostamiseen, nuoren metsän kunnostamiseen ja energiapuun tukemiseen, ja ne suunnitelmat, joita metsäkeskuksilla tällä hetkellä on, eivät toteudu tällä tasolla, joka talousarviossa on. Sen tähden on kannatettavaa, että Kansallisen metsäohjelman toteuttamiseksi jatkossa olisi käytössä enemmän rahaa, jotta metsät voitaisiin pitää terveinä ja kestävinä ja niitä jatkossakin voitaisiin käyttää vähintäänkin sen 75 miljoonan motin kasvun edestä.

Ed. Rantakangas puuttui maidon kiintiöjärjestelmään. Meillähän, niin kuin hän totesi, jo toisena tai kolmantena vuonna tullaan ylittämään valtakunnallinen kiintiö. Eduskuntahan vuonna 96 edellytti, että ei olisi tällainen valtakunnallinen tasoitusjärjestelmä vaan olisi alueellinen tasoitusjärjestelmä, ja jos se eduskunnan tahto olisi toteutunut, tämä kiintiösakkomaksu ei olisi toiminut tällä tavalla kuin se toimi viime vuonna ja toimii myöskin tällä kiintiökaudella.

Ministeriön onkin, mikäli maidontuotannon taso pysyy tällä tasolla, jatkossa syytä uudelleen pohtia, millä tavalla ylittäneiden ja alittaneiden tasoitus suoritetaan, jotta se olisi oikeudenmukaisempi eri alueita kohtaan. Edelleen pitäisi pohtia, olisiko koko tuotannon kannalta edullista ostaa jonkin verran pois tuotantoa iäkkäämmiltä ja vanhemmilta tuottajilta ja yrittää kompensoida sitä haittaa, jonka se luopumiskorvausjärjestelmä, joka täällä aiemmin käsiteltiin, sai aikaan, joka pitää iäkkäämmät viljelijät edelleen jatkossa tuotannossa. Mikäli saisimme jonkin verran pois tuotannosta iäkkäämpiä viljelijöitä, voisimme tehdä tilaa nuoremmille, joilla on olemassa resursseja, ja samalla voitaisiin parantaa markkinahintaa sillä, että tämä tuotanto ja kulutus näillä osin sisämarkkinaa paranisi.

Jatkossa pitää tarkkaan miettiä, millä tavalla tätä tasoitusjärjestelmää toteutetaan. Me emme sille voi mitään, että Suomi jaettiin alueisiin ja jokaiselle alueelle tuli mahdollisuus tuottaa tietty määrä tuotantoa, ja tältä pohjalta maksimaalisesti hyödyntäen tätä tuotantoa jatkossakin on syytä ylläpitää. Siksi kansallisen tuen tason jatkossa pitää olla riittävän korkea, korkeampi kuin tällä hetkellä, ja sen lisäksi tarvitaan mahdollisimman hyvää onnistumista Wto-neuvotteluissa, unionin maatalouspolitiikan uudistamisessa ja erityisesti 141 artiklan toteuttamisessa niin, että eteläisessä Suomessa jatkossakin voidaan maksaa vähintäänkin riittäviä kansallisia tukia. Nämä kaikki haasteet vaikuttavat siihen, miten maataloustuotanto jatkossa Suomen eri osissa on kannattavaa.

Marjaana Koskinen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Keskustelemme maa- ja metsätalousministeriön pääluokasta, ja haluan tuoda vähän uutta näkökulmaa ja asiaa, jota ei kauheasti vielä tähän mennessä ole käsitelty, eli haluan puhua eläinten hyvinvoinnista ja eläinsuojeluasioista sekä kalastukseen liittyvistä kysymyksistä.

Jos lähtee liikkeelle eläinten hyvinvoinnista ja eläinsuojelulaista ja niistä asioista, mitä nyt liittyy vuoden 2003 budjettiin, niin olen erittäin pettynyt siihen, että valtiovarainvaliokunta ei ole käsitellyt talousarvioaloitetta 1449/2002, missä esitetään, että eläinsuojelujärjestöjen avustamiseen lisättäisiin määrärahaa 300 000 euroa. Tämä on ilmeisesti ollut ehkä käsittelyssä mutta ei ole edennyt, ja olen erittäin pettynyt sen suhteen, että tätä talousarvioaloitetta, jonka ed. Pia Viitanen on tehnyt, ei ole lähdetty viemään eteenpäin. Haluan perustella tätä aloitetta ja tätä asiaa muutamin dokumentein.

Turussa on Turun kaupungin eläinhoitola, joka toimii erittäin hyvin, ja lainaan eläinhoitolan pitäjän Heidi Leyserin raportista muutaman virkkeen: "Turun kaupungin eläinhoitolaan tuodaan vuosittain yli 200 kesykissaa. Vain harvaa näistä kissoista kaipaa kukaan, ja jos kaipaa, niin hoitomaksun maksaminen löytöeläinkotiin voi olla omistajan mielestä ylivoimaista. Vain noin viidesosa eläinhoitolaan tuoduista kissoista palautuu enää alkuperäiselle omistajalleen, ne on yksinkertaisesti hylätty."

Toinen kohta, joka on myös hänen selvityksestään ja joka koskee koiria, kuuluu seuraavasti: "Turun kaupungin eläinhoitolassa vierailee vuosittain jopa 350 koiraa. Suurin osa meille tuoduista koirista on ihan tavallisia perhekoiria, jotka syystä tai toisesta ovat karanneet ja joiden omistajat hakevat ne kotiin samana tai seuraavana päivänä. Koiria tulee meille myös omistajien jouduttua yllättäen sairaalaan. Joka vuosi eläinhoitolaan jää kolmisenkymmentä koiraa, joita kukaan ei kaipaa. Hylkäämisen syy jää useimmiten selvittämättä."

Jos näitä asioita tarkastelee tilastojen valossa, niin esimerkiksi vuonna 2001 eläinsuojelutarkastuksia tuotantoeläinten pitopaikoissa on tehty 426. Tämä tarkastusten määrä on pikkasen pienentynyt, ja se osittain johtuu myös siitä, että meillä ei tosiaankaan yhteiskunnan kautta tueta tätä vapaaehtoistoimintaa. Vuonna 1999 tilanne oli vielä se, että näitä tarkastuksia oli tehty 584 kappaletta. Vuonna 2001 niiden tarkastusten osuus, jotka eivät antaneet aihetta mihinkään toimenpiteisiin eli tarkastuskäynti oli tavallaan turha, oli 15,3 prosenttia, eli noin 85 prosenttia tarkastuksista antoi aihetta toimenpiteisiin. Näitä tarkastuksia, joista lukuja tuon nyt tässä esille, ovat tehneet vapaaehtoiset eläinsuojelutarkastajat ja tämän tyyppiset tarkastajat myöskin, jollainen Turun kaupungin kohdalla toimii, eli tämä Heidi Leyser.

Sitten jos tarkastelleen näitä eläinsuojelurikkomuksia tai -rikoksia, niin voi todeta sen, että viimeisen kymmenen vuoden aikana, vuonna 1991—2001, eläintenpitokieltoja on annettu kaiken kaikkiaan 23 tapaukselle. Jos katsoo näitä muita eläinsuojelurikoksia tilastojen valossa, niin voi huomata sen, että ensimmäisessä asteessa tuomitut eläinsuojelurikokset ovat lisääntyneet vuonna 2001. Niitä on ollut 167, kun vielä vuonna 1999 näitä tuomittuja oli 117, eli nousu on ollut kaiken kaikkiaan 50 rikosta. Samanaikaisesti kuitenkaan tähän asiaan ei ole annettu lisäresursseja, ja minusta se on erittäin valitettavaa. Täällä on luokiteltu eläinsuojelurikos ja lievä eläinsuojelurikos, ja myös on käynyt niin, että näiden eläinsuojelurikosten määrä on kasvanut. Niitä on vuonna 99 ollut 58 kappaletta ja vuonna 2001 on 66 kappaletta, ja myös lievien eläinsuojelurikosten määrä on kasvanut. Se on ollut 30 vuonna 2001. Sitten on tietysti yhtenä asiana se, että asioita, juttuja, on karsiutunut. Eli poliisin tietoon on tullut kaiken kaikkiaan 357 tapausta, mutta sitten on tullut syyttämättäjättämispäätöksiä, kun näyttö on ollut vähäinen, ja ainoastaan 167 on kaiken kaikkiaan tuomittu.

Eli tässä kohtaa kyllä olisi odottanut sitä, että vaikka hallituksen esityksessä ei tätä vapaaehtoisten eläinsuojelujärjestöjen tukea ole, niin valtiovarojen käsittelyssä olisi tämä talousarvioaloite käsitelty sillä tapaa, että olisi lähdetty tukemaan näitä järjestöjä, jotka tätä eläinsuojelutyötä tekevät. Jos me ajattelemme, että Suomen imago on kuitenkin ollut suhteellisen hyvä näitten eläinsuojeluasioitten kohdalla, niin tämä olisi mielestäni vaan entistä enemmän vahvistanut sitä, että Suomessa tosiaan halutaan näihin asioihin paneutua.

Nyt kuitenkin meillä mittarit pikkasen osoittavat sitä, että eläinsuojelurikosten määrä on pienoisessa nousussa, ja se on mielestäni erittäin ikävä asia kaiken kaikkiaan. Kun mennään tulevaisuuteen ja seuraavaan budjettiin, niin toivon, että siinä vaiheessa jo ollaan sillä kannalla, että näiden eläinsuojelujärjestöjen tukemiseen voidaan osoittaa määrärahoja. Näitä määrärahojahan on ollut noin kymmenisen vuotta sitten käytössä, ja nyt vaan viime vuosina tätä eläinsuojelujärjestöjen tukea ei ole ollut olemassa.

Sitten menen toiseen talousarvioaloitteeseen. Nyt ollaan tukemassa turkistarhaajia, mutta tässä talousarvioaloitteessa, jonka olen tehnyt, esitän, että turkistarhaukseen ei tätä liki 3 miljoonan euron määrärahaa myönnettäisi. Tietenkin on ikävä tapaus, että Pohjanmaalla on turkistarhaajille aiheutunut noin 50 000 ketun tai minkin kuolema, mutta kun rehulakia katsotaan, niin vastuu tulee kuitenkin sieltä. Rehun valmistaja on velvoitettu korvaamaan virheellisestä rehusta käyttäjälle aiheutuneet vahingot. Se sanotaan ihan selkeästi. Jos ajatellaan, kuka omistaa tämän tehtaan, joka on tuottanut tätä rehua, niin nämä turkistarhaajat ovat itse suurimpana osakkaana, pääomistajana, tässä tehtaassa.

Mielestäni tämä logiikka menee vähän sillä tapaa — vaikka tämä on erittäin ikävä ja valitettava tapaus — että kun muutama vuosi sitten osallistuin hautajaisiin ja siellä tapahtui niin, että oli vähän huono ehkä tämä pitopalvelu tai ruuissa oli ongelmia eli kauhean monelle ihmiselle tuli ruokamyrkytys niitten hautajaisten yhteydessä, niin tämä yrittäjä joutui korvaamaan niistä ruuista niille ihmisille, jotka olivat maksaneet tälle yrittäjälle. Ei siinäkään vaiheessa tullut mieleen, että yrittäjä olisi lähtenyt valtion tukea hakemaan siihen, että hän joutui korvaamaan siitä ruokamyrkytyksestä aiheutuneet kulut. Tämä on minusta yksi peruste, minkä takia mielestäni on aivan poikkeuksellinen käytäntö, että yhtäkkiä tämmöinen raha maksettaisiin. Sitten jos ajattelee, niin yleensä kun tämän tyyppistä toimintaa on, niin silloin on myös vakuutukset kunnossa ja vakuutusten kautta näitä asioita hoidetaan. Hämmästyttää vaan, että hallitus on tätä esittänyt ja edelleen valtiovarainvaliokunnassa tätä esitystä on viety eteenpäin.

Tähän liittyy tietenkin laajemmin myös se kysymys, mitä mieltä tarhauksesta ylipäätänsä ollaan, pitääkö olla semmoinen elinkeino, että Suomessa on turkistarhaajia. Siinäkin mielestäni nämä eettiset kysymykset, eläinsuojelulliset kysymykset, nousevat aika voimakkaasti esille. Myös tarhojen tarkastusten yhteydessä on löydetty aika paljon eläinsuojelupuutteita ihan viime vuosien aikana, kun näitä turkistarhoja on tarkastettu. Sitten vielä EU:n taholtakin on tulossa, tai toivottavasti tulee, säännöstelyä näihin tarhausasioihin liittyen. Eli hämmästelen sitä, että näin voimakkaasti eduskunnassa ollaan tämän asian takana. Tulen tekemään talousarvioaloitteen pohjalta esityksen, että tätä määrärahaa ei myönnetä. Se tulee tässä kohtaa sitten, kun ruvetaan äänestämään maa- ja metsätalousministeriön pääluokasta.

Sitten kolmanteen asiaan, mikä liittyy ammattikalastukseen ja ammattikalastajiin. Se on myös linjaus, mikä ehkä nyt ei ole niin tarkkaan ollut meidän talossakaan, mutta on ollut virkamieskunnassa. Kun kalankasvatus on tähän asti kuulunut näihin Helcomin hot spoteihin eli kalankasvatus aiheuttaa ympäristöongelmaa, niin siellä on osittain ympäristöministeriön virkamiesten taholta, mutta myös ihan Lounais-Suomen ympäristökeskuksen taholta, haluttu, että näitä hot spoteja tarkastellaan uudestaan, ja nyt sitten on todettukin, että kalankasvatus ei kuulu enää näihin hot spoteihin.

Mielestäni pikkasen laajempaa pohdintaa olisi tarvittu tämän asian taakse, jos me nyt olemme ihan tosissaan sitä mieltä myös täällä eduskunnassa asti, vaikka olen vakuuttunut siitä, että sitä mieltä me emme ole, jos kauheasti tuetaan kalankasvatusta ja ei ole kauheasti tuettu ammattikalastusta, niitä kalastajia, jotka sitä elinkeinona tekevät. Meillä on nyt tällä hetkellä jo pula ammattikalastajista. Siellä on tämä ikääntynyt ryhmä, joka kalastaa, mutta nuoret sukupolvet eivät ole siitä ammatista kiinnostuneet. Yhteiskunnan tuki on aika mitätön. Tulee jonkin näköisiä investointitukia, ja voit saada esimerkiksi johonkin bensaveroon tai bensiiniin liittyvän tuen. Siinä se melkein onkin, nämä tuet ovat ne, mitä saa, ja jos ajattelee, että ihminen verkkokalastaa, on sää mikä vaan, kylmä, viima tai jään alla kalastaa ja yrittää sen elantonsa siitä saada. Siellä on vielä yksi ongelma: tukkuhinnat ovat kokonaan markkinahinnoittelun kautta, eli minkään näköistä tukea ei sitä kauttakaan kalastajille anneta.

Kaiken kaikkiaan kyllä hämmästelen sitä, että meillä on suuri pääluokka maa- ja metsätalousministeriö ja ihan oikein minun mielestäni on puheenvuoroissa tuotu esiin, miten maanviljely ja karjatalous ja muu turvataan ja taataan tulevaisuudessa, mutta pienimuotoisen ammattikalastuksen puolesta en ole kuullut ensimmäistäkään puheenvuoroa, ja se on kuitenkin ammatti, jonka kautta myös ihmiset työllistävät itsensä ja ovat yrittäjinä. Eli odottaisi, että siihen tulisi parempaa huomiointia yhteiskunnan kautta.

Kaiken kaikkiaan tällä pääluokalla on mielestäni ongelmia sen suhteen, että tosiaan eläinsuojelujärjestöille ei esitetä tukea. Olen ymmärtänyt, että hallituspuolueista kokoomus on eniten siinä vastustanut, että niitä ei ole lähdetty tukemaan. Toinen on turkistarhauksen tuki, josta toivon, että eduskunnassa saataisiin enemmistö, joka sen kaataa, mutta olen sen verran realisti, että tiedän, ettei kovin monta aloitteen taakse saa, 10—15, 20 korkeintaan, on sen takana, sitä lähtee tukemaan.

Mutta näkisin niin, että nähtäisiin nämä ammattikalastajat myös tulevaisuudessa sellaisena ammattiryhmänä, mitä myös voitaisiin yhteiskunnan kautta tukea, jos muitakin maa- ja metsätalousministeriön pääluokassa olevia yrittäjiä halutaan tukea.

Tero Mölsä /kesk:

Arvoisa puhemies! Täällä on aika laajasti jo käsitelty tätä pääluokkaa ja ihan syystäkin, sillä edessä Suomen maataloudella on sitten EU-jäsenyyden ehkä merkittävimmät haasteet, joihin täällä on viitattu: Euroopan unionin laajeneminen, 141-ratkaisu ja välitarkistus, jotka molemmat ovat kesken.

Tähän viittaisin sen verran, että kun hallitus on sitonut sekä 141-tarkistuksen että välitarkistuksen yhteen hyvin kiinteästi ja todennut, että nämä viedään käsi kädessä, kuten komissio on esittänyt, tämä luo kyllä vakavan uhkan sille, että Etelä-Suomeen liittyvä 141-tukijärjestelmä viipyy niin kauan, että siitä on todellista haittaa. Siksi näkisinkin, että mitään estettä ei pitäisi olla sille, että 141 irrotettaisiin välitarkistusaikataulusta, joka on epävarma, ja jos myöhemmin on tarvetta, muutetaan sitten tulosta, joka näissä 141-neuvotteluissa saavutetaan, sen mukaisesti kuin välitarkistus antaa aihetta.

Suomen maatalous on kokenut melkoisen rakenneuudistuksen sitten EU-jäsenyyden, jopa niin, kuten nyt näyttää, että se on karkaamassa osittain käsistä. Siihen perustuen on parasta aikaa hakukielto koskien suuria sikatalousyrityksiä, mikä osoittaa, että välttämättä ei ehkä tiedetä, mihin suuntaan nyt ollaan menossa.

Kuten täällä valiokunnan puheenjohtaja totesi, nyt on korkea aika miettiä, mitä on suomalainen maatalous ja Suomi haluaa omalta maataloudeltaan. Oma käsitykseni on se, että tukipolitiikka samoin kuin lainoituspolitiikka tulee ottaa huomioon siltä osin kuin on kysymys siitä, minkä kokoisista yrityksistä on kysymys, joita maahan halutaan rakentaa, ja tätä kautta luoda tilaa niin sanotuille perheviljelmäpohjaisille yrityksille, joiden tuotanto on, kuten tiedämme, myös kovin eettisellä pohjalla.

Kun nyt tarkastelemme ensi vuoden budjettiesitystä, niin tietysti myönteisenä on pantava merkille niin sanottu maatalouden tupo, joka liittyy yleiseen tulopoliittiseen ratkaisuun, ja siihen liittyvä 20 miljoonan euron lisäys maatalouden kansalliseen tukeen. Tästä on, kuten sanoin, oltava tyytyväinen, mutta kuten aikaisemmin täällä on jo puhuttu, tähän aina liittyy sana "mutta". Itsekin lisäisin tähän sanan "mutta", sillä tällä 20 miljoonalla eurolla ei kateta täysin edes sitä alenemaa, joka näihin tukiin liittyy, puhumattakaan siitä, että myös kustannustaso on noussut. Näin ollen, vaikka se on hyvä, se ei välttämättä ole riittävä, kuten on todettu.

Edelleen on todettava, että maatalouden tuloista puolet tänä päivänä tulee melko tarkasti markkinoilta hiukan tuotantosuunnasta riippuen ja toinen puoli tulee maatalouden tuista. Entisen ministeri Hemilän linjahan oli aika selkeästi se, että maatalouden tuloista tulee huolehtia nimenomaan markkinoiden kautta ja että tulonlisä, jota maatalous tarvitsee, pitää saada markkinoilta. Mutta tosiasia, kuten tiedämme, on se, että jostain syystä Suomessa maatalousmarkkinat eivät vain toimi. Meillä on monia edellytyksiä sille, että tulotaso tuotteista voisi olla korkeampi kuin se tänä päivänä on. Se voisi olla korkeampi kuin EU-markkinoilla yleensä on, mutta näin vain ei jostain syystä ole, vaan tilanne on jopa päinvastoin. Meillä maksetaan tuotteista vähemmän kuin EU:ssa. Sitä on kyllä monessa suhteessa erittäin vaikea ymmärtää. Paitsi tuottajat, niin uskon, että myös moni kuluttaja ihmettelee, miten tällainen on mahdollista, mutta niin se vain on.

Kun näin on, niin tietysti se ajatus, joka ministeri Hemilällä aikoinaan oli, että tulonlisä tulisi markkinoilta, on kyllä teoriassakin aika mahdoton ajatus. Kun puolet on tuista tulevaa tuloa, niin käytännössä se, että markkinat ja markkinahinnat kehittyisivät niin voimakkaasti, että viljelijät saisivat vertailukelpoisen tulonlisän markkinoilta, minusta on osoittautunut täysin teoreettiseksi ja mahdottomaksi ajatukseksi.

Sen takia täällä on ollut esillä ajatus, että sen toisen puolen eli tukiosion olisi oltava luonteeltaan myös kehittyvä. Täällä on käytetty sanaa, että tukea pitää kehittää niin, että siinä ei ole alenemaa, niin kuin tänä päivänä on, mutta tämä sanonta minusta ei riitä. Minusta on oikeampaa sanoa, että tukijärjestelmän on oltava kehittyvä ja se omalta osaltaan on kasvattamassa viljelijöiden tulotasoa ja toinen puoli tästä tulotason kasvamisesta on pyrittävä ottamaan markkinoilta. Näin nimenomaan se suhde säilyy ennallaan, joka tässä nyt rakenteellisesti tänä päivänä viljelijöitten tuloissa on.

Lopuksi, arvoisa puhemies, viittaisin toiseen tärkeään kysymykseen, joka liittyy nimenomaan suomalaiseen maatalouteen, sen rakenteeseen. Kuten on todettu, yksikkökoot ovat kasvaneet rajusti, ja toisaalta tiedämme myös sen, että maatalouden tulevaisuus sukupolvenvaihdosten osalta on aika lailla epävarma ja jatkajia ei tänä päivänä kovin helposti ole saatavissa. Tätä kautta nimenomaan tämä sosiaalipoliittinen luonne nousee entistä merkittävämpään asemaan.

Maatalouden tupoonhan liittyi yksi osio tähän liittyen eli se, että lomapäiviä lisättiin yhdellä. Nyt on mahdollisuus saada 24 lomapäivää. Tässäkin tietysti tämä lisäys on ihan ok ja sitä on tervehdittävä tyydytyksellä, mutta tässä kokonaisuudessa, joka tähän sosiaalipolitiikkaan liittyy ja myös lomapäivien määrään, totta kai parantamisen varaa on vielä reilusti. Toivottavaa vain on, että tässä suhteessa järkeä löytyy sen verran, että ammatin tulevaisuus tulee turvattua niin, että nämä sosiaalietuudet ovat kilpailukykyisiä myös maataloussektorilla. Täällä on aloite siitä, että sunnuntairajoite, joka näihin lomiin liittyy, poistettaisiin, muistaakseni ed. Lämsän nimellä. Siinä suhteessa se on kyllä täysin kannatettava ajatus, ja sitä kautta on tuotava tällaista joustavuutta tähän loman käyttöön.

Kaiken kaikkiaan tämä on pitkälti tulevaisuuden asia. Tänä päivänä tehdyt ratkaisut vaikuttavat tulevaisuuteen, ja sen takia toivon, että tällaista viisautta löytyy nyt ja varaudutaan siihen, että myös jatkossa suomalaiselle ruualle löytyy tekijöitä.

Pertti Mäki-Hakola /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan osalta budjettiesitystä valtiovarainvaliokunnan siihen liittyvine tarkennuksineen voidaan pitää erittäin myönteisenä. Mitään hirvittävän suuria intohimoja ei budjettiesityksen käsittely myöskään maatalousjaostossa herättänyt. Budjettiesitys parantui budjettiriihen jälkeen vielä merkittävästi kahteenkin eri otteeseen.

Pohjanmaalla tapahtui turkistuottajien kannalta suuri onnettomuus myrkyllisen rehuerän päästyä tuottajille. Oli henkilökohtaisesti hirvittävä aamu, kun eräs turkistuottaja Evijärveltä soitti ja sanoi ensi sanoikseen, että nyt on, Mäki-Hakola, piru irti Pohjanmaalla. Hän oli mennyt aamulla tarhalleen, jossa ketut makasivat kuin halvaantuneina. Osa oli kuollut ja loput kuolemassa. Sama tilanne oli kaikilla naapuritarhoilla. Ensimmäisenä tietenkin tuli tarhaajien mieleen sabotaasi, sen verran turkistuottajia on viime vuosien aikana uhkailtu niin aktivistien toimesta kuin myöskin yhteiskunnan toimesta, osittain. Uhkailua on tapahtunut sekä sanoin että myös terroristiteoilla. Ei ole ihme, että ensimmäisenä tuli mieleen sabotaasin mahdollisuus, kun tällainen katastrofi tarhalla oli vastassa.

Tämän katastrofin syyksi varmistui myrkyllinen rehuerä, mutta miten myrkky oli joutunut vain yhteen rehuerään, jäi selvittämättä ja nähtävästi jää selvittämättä. Se, että myrkytys tapahtui Eläinten viikolla ja Eläinten päivänä ja ilmeni vain yhdessä ainoassa rehuerässä, jätti kyllä ilmaan isoja kysymysmerkkejä ja epäilyksiä. Toisaalta voi todeta tyydytyksellä, että sabotaasia ei löydetty. Sitten olisi todella ollut piru irti, jos olisi paljastunut tällainen sabotaasimahdollisuus, sen verran kireät tällä hetkellä turkistuottajien mielialat Pohjanmaalla ovat.

Erittäin positiivisena on pidettävä hallituksen nopeaa reagointia asiaan. Turkistarhaus on laillinen ja tärkeä elinkeino nimenomaan maaseudulla ja tuo työpaikkoja sinne, missä niiden synnyttäminen muuten on vaikeaa. Täällä voidaan kauniisti puhua työpaikkojen luomisesta maaseudulle, mutta niiden tekeminen sinne on todella tuskallista työtä. Kaikkia yksityisiä yrittäjiä, jotka panevat itsensä, oman elämänsä ja oman työpanoksensa likoon siihen, että pystyvät tekemään työpaikkoja, luomaan itselleen työtä alueella, jolla työtä ei todellakaan muuten saada, täytyy tervehtiä kunniakansalaisina.

Kiitos maatalousministeri Jari Koskisen nopeasta puuttumisesta asiaan. Erityinen kiitos myös pääministeri Paavo Lipposelle, joka myös erittäin painavasti totesi, että tässä tilanteessa on kaikki perusteet tukea tarhaajia, jotta he selviäisivät tästä katastrofista. Hallitus toi täydennyksenä talousarvioon varat korvausten maksamiseen tarhaajille. He tarvitsevat tässä tilanteessa työrauhan ja myöskin yhteiskunnan täyden tuen. Pidän ala-arvoisena täällä tehtyä esitystä, että korvausraha poistettaisiin budjetista. Erityisesti ihmettelen sitä, että aloitteessa on myös keskustan edustajan Tanja Karpelan nimi. Keskustan kansanedustajat Karpela ja Neittaanmäki olivat toki myös mukana aloitteessa, jossa koko turkistarhaus haluttaisiin kieltää kokonaan. No, meillä on yksilönvapaus tässä valtakunnassa ja arvot ovat näköjään toisilla vähän toisen tyyppiset kuin toisilla.

Toisin kuin täällä on esitetty, turkistarhaajat ovat todella panostaneet eläinten olosuhteisiin tarhoilla, ja Kannuksen turkistalouden tutkimusasema tekee jatkuvasti tutkimustyötä sektorilla. Täällä on myös puhuttu maapohjaisten häkkien puolesta. Tarhauksen alkuvaiheessa eläimiä pidettiin maapohjahäkeissä, jotka olivat usein kosteita ja jäisiä. Sairaudet pääsivät leviämään helposti. Kiinteällä maapohjalla makaavien eläinten turkit litistyivät ja kuluivat. Jo noin 40 vuotta sitten oivallettiin, että maasta irti nostettu verkkopohjainen häkki edistää merkittävästi eläinten terveyttä ja parantaa sitä kautta myös turkiksien laatua. Eläimet tottuivat nopeasti verkkopohjaisiin häkkeihin. Kun turkki pysyi ilmavana, myös sen lämmöneristyskyky säilyi hyvänä.

Nykyisin käytössä olevien häkkien verkkopohja on muovitettu käpäläystävälliseksi. Verkkopohjan korvaamista muilla materiaaleilla on tutkittu jatkuvasti, mutta toistaiseksi eläinten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta parempaa ratkaisua ei ole löytynyt. Se perustuu jatkuvaan tutkimus- ja kehitystyöhön. Se työ, mitä turkistutkimuksen parissa tehdään, hyödynnetään myös käytännön työssä. Eläinten hyvinvointia mittaavien tutkimusten tulokset eivät ole tukeneet esimerkiksi olennaista häkkien koon kasvattamista. Häkkien sisätilaratkaisulla on sen sijaan todettu olevan huomattavasti pinta-alaa tärkeämpi merkitys. Tämän vuoksi on esimerkiksi kettujen häkkeihin alettu rakentaa hylly, jolta kettu voi levätessäänkin tarkkailla ympäristössä tapahtumia. Jatkuvasti tärkeitä tutkimusaiheita ovat myös eläinten ja hoitajien välinen suhde, ympärivuotisten pesäkoppien käyttöönotto ketuilla, häkkirakenteet ja materiaalit sekä kaivamis- ja leikkivirikkeiden tarjoaminen.

Tarhausta koskevat Suomen yleiset ympäristösuojelunsäädökset. Lisäksi turkistarhaajat ja ympäristöviranomaiset ovat yhdessä laatineet tarhoille omia ympäristönsuojelu- ja kehittämisohjeita. Kansallisten vesiensuojelumääräysten mukaan turkistarha voidaan rakentaa vain ympäristöviranomaisen luvan saaneelle alueelle. Tällä hetkellä tilanne on se, että turkistarhat kuuluvat myöskin laitoksiin, jotka joutuvat hakemaan uuden ympäristöluvan, ja siinäkin yhteydessä nämä asiat käydään läpi.

Sade- ja jätevesien huolellinen käsittely on ympäristösuojelun a ja o. Uusien menetelmien avulla valumavesien fosforista voidaan poistaa yli 90 prosenttia. Samalla on voitu ympäristöä kuormittavien ravinteiden osuutta rehussa vähentää ratkaisevasti. Esimerkiksi typen määrä ulosteissa on vähentynyt yli viidenneksen, eläinten ruhot kuumakäsitellään ennen niiden hyödyntämistä, ruuan tähteet ja lanta kompostoidaan. Kompostoinnilla saadaan hyvää pitkävaikutteista lannoitetta, joka sopii erityisesti maisemointiin.

Turkistarhasektori sinänsä on tehnyt erittäin merkittävää ja painavaa työtä, ja ihmettelen sitä, miten tällaista työtä voidaan täällä turhentaa. Luulen, että monilla muilla yrittämisen sektoreilla voisi katsoa peiliin ja pyrkiä yhtä hyvään tulokseen. Toivon, että tästä salista ei kovin monta ihmistä löydy, jotka lähtevät hyökkäämään laillista elinkeinotoimintaa harjoittavaa yrittäjäkuntaa kohtaan, joka on tänä päivänä joutunut täysin kohtuuttomaan tilanteeseen jo muutenkin. Jos ei olisi niin kovaluonteisista ihmisistä kysymys, niin luultavasti siellä olisi tullut erittäin isoja henkisiä vaikeuksia. Jos tätä häiriköintiä ei saada kuriin, on odotettavissa, että ongelmia tulee varmasti jatkossa. Aloitteita voi tehdä, mutta toivottavasti kannatusta ei kovin paljon löydy.

Hallinnonalan toinen viime hetkien parannus tapahtui budjettiesitykseen myös hyvin myönteisellä tavalla. Hallitus neuvotteli etujärjestöjen kanssa nopeassa tahdissa maataloustupon. Etujärjestöjen tavoitteena oli kahden vuoden ajalle 47 miljoonaa euroa ja yksi lomapäivä lisää karjataloustuottajille. Yksi lisäpäivä saatiin, kuten tavoitteena oli, ja 20 miljoonaa euroa ensi vuoden budjettiin. MTK:n puheenjohtaja totesi, että tulosta on pidettävä tyydyttävänä. Tuottajajärjestöjen lopputavoitetta lähdetään hakemaan ensi vuoden tuponeuvotteluissa. Tulos riippuu tulevasta hallituksesta ja neuvotteluista. Tämä hallitus on omalta osaltaan oman roolinsa hoitanut ja päätynyt maataloustuottajien kannalta, niin kuin puheenjohtaja totesi, vähintään tyydyttävään ratkaisuun.

Maatalousjaoston hallituspuolueryhmät neuvottelivat ministerin kanssa liikkumavaraa pääluokan sisällä budjettineutraliteetin periaatteella. Tämän perusteella saatiin vielä pieniä parannuksia budjettiin. Positiivisena pidän sitä, että Suomen kylätoiminta tavallaan nyt virallistetaan eduskunnan toimesta. Budjettiin on tulossa uusi määräraha maaseudun kehittämismomentilla osoitettuna Suomen Kylätoiminta ry:lle. Kylätoiminnan sektorilla tehdään erittäin hyvää työtä. Suomen kaltaisessa harvaanasutussa maassa juuri lähiyhteisöt eli kylät rakentavat osaltaan ihmisten identiteettiä. Joskus tämä kyläidentiteetti on jopa vahvempi kuin kotipaikkakuntaan tai maakuntaan perustuva.

Meillä Etelä-Pohjanmaalla tartuttiin aikanaan hanakasti kylien kehittämistyöhön jo euroajan ensi vuosina. Maakunnan väki ymmärsi, että sitä kautta maaseudun elinvoimaisuutta ja palvelurakennetta voidaan säilyttää tai jopa lisätä. Vuosina 97—99 toteutettiin meillä alueellinen kyläohjelma. Se tavoitti 234 kylää 330 pohjalaiskylästä. Nyt on käynnissä jo toinen ohjelma. Eteläpohjalainen kyläohjelma, jossa ovat mukana maakunnan kaikki seutukunnat kylineen. Kehittämistyön peruskivi on kyläsuunnitelma. Sen avulla yhteisön asukkaat kartoittavat ja arvioivat oman kylänsä vahvuudet ja heikkoudet sekä uhat ja mahdollisuudet. Suunnitelman pohjalta luodaan tavoite siitä, millaiseksi yhteisö aiotaan esimerkiksi seuraavien kymmenen vuoden aikana kehittää.

Kylien investointihankkeita, joita ovat esimerkiksi kylätalojen, harrastustilojen, liikuntapaikkojen tai pyöräteiden kunnostaminen tai rakentaminen, on maakunnassa käynnissä tai käynnistymässä 149 kappaletta. Niiden kustannusarvio on 5,6 miljoonaa euroa. Investointeja rahoittavat EU ja valtio sekä kunnat 30 prosentin osuuksin, ja kylien osuudeksi jää 40 prosenttia. Erittäin vahvaa ja voimakasta toimintaa tapahtuu tällä hetkellä kylätoiminnan sektorilla, ja voi todeta, että jos se työ, mitä tehdään vapaaehtoistyön pohjalta hyvin suurelta osalta, jouduttaisiin tekemään yhteiskunnan toimesta, se tulisi todella kalliiksi. On hieno asia, että valtiovalta nyt antaa kylätyötä tekeville virallisen statuksen myöntämällä määrärahan Kylätoiminta ry:lle.

Sitten metsäpuolen osuuteen. Positiivisena asiana näen sen, että maatalousjaostossa voitiin lisätä Metsämuseo Lustolle 500 000 euroa. Metsämuseolla on lähdössä liikkeelle lisärakennuksen rakentaminen. Eräs Suomen kansantaloutta ja suomalaisuutta eniten muuttanut ilmiö on metsätyön koneellistuminen. Suomi on yksi johtavista metsäkoneiden kehittäjämaista, ja metsätalouden koneistuminen on toiminut veturina niin metalliteollisuuden kuin tietotekniikan kehittymiselle. Nyt metsäkoneiden kehityshistoria on kuitenkin häviämässä ja vanhoja koneita romutetaan. Näin ollen vuonna 99 käynnistyikin hanke koneellisen puunkorjuun historian tallentamiseksi, ja tähän liittyvän Luston lisärakennushankkeen tarkoituksena on metsätaloudessa tapahtuneen koneistumisen historian tallentaminen kansalliseen museokokoelmaan ja aiheen esitteleminen yleisölle. Tällä perusteella, kun on kysymys isoista koneista, se supistettu määräraha, mitä hallituksen toimesta esitettiin Metsämuseolle, ei olisi mahdollistanut tämän lisärakennushankkeen käynnistämistä. Niissä merkeissä nyt myönnetty 500 000 euroa toivottavasti mahdollistaa tämän hallin liikkeellelähtemisen, niin kuin Metsämuseolta on sinne yhteyttä ottaessamme kerrottu.

Sitten tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseksi. Tämä tuki on pystytty pitämään suunnilleen Kansallisen metsäohjelman esittämällä tasolla. Siinä mielessä valtiovalta on selkeästi vastannut siihen haasteeseen, mikä sille on omalta osaltaan sälytetty metsätalouden kehittämiseen ja edistämiseen. Vuonna 2000 metsäkeskuksilla on puuntuotannon turvaamiseksi käytettävissä valtion tukea 59,6 miljoonaa euroa ja myöntämisvaltuutta hiukan enemmän. Maa- ja metsätalousvaliokunnan saaman selvityksen mukaan metsäkeskukset ovat kuitenkin ilmoittaneet, että ne voisivat käyttää tänä vuonna lisää valtion tukea yli 6 miljoonaa euroa. Lisätarve sisältää kesällä 2002 tapahtuneet myrskytuhot ja niiden aiheuttamat metsänviljelyn lisätarpeet ja myöntämisvaltuuden lisätarpeet.

Metsäkeskukset ovat kuluvan vuoden syyskuun loppuun mennessä arvioineet maa- ja metsätalousministeriön pyynnöstä rahoitustarpeita vuonna 2003. Esitys on 13 miljoonaa euroa korkeampi kuin talousarvioesityksen nojalla voidaan metsäkeskuksille osoittaa. Ottaen huomioon edellä esitetty ja erityisesti se, että kolmen myrskytuhon aiheuttaman noin 8 500 hehtaarin metsänviljelytarpeen arvioidaan lähivuosina olevan merkittävän suuri, tällä rahoituksella, mikä nyt ollaan myöntämässä, ei pystytä töitä toteuttamaan. Näin ollen nykyisen maa- ja metsätalousministerin kanssa on keskusteltu siitä, mitä tehdään tämän ongelman ratkaisemiseksi. Hänen lähtökohtansa on se, että nyt katsotaan, miten työt edistyvät, mitkä ovat lopulliset tarpeet, ja ensi vuonna jo ensimmäisen lisätalousarvion yhteydessä asiaan on syytä palata, jos näyttää siltä, että työt eivät etene sillä tavalla kuin valmiutta siihen olisi.

Kestävän metsätalouden rahoitusvarat ovat merkittäviä varoja nimenomaan siinä mielessä, että myöskin ne omalta osaltaan lisäävät maaseudulle työpaikkoja ja kaikilla tavoilla lisäävät valmiuksia pysyvän asutuksen pysymiseen myöskin maaseudulla. Ne lisäävät työpaikkoja nimenomaan sellaisilla aloilla, joita millään teknologiaohjelmilla ei voida rakentaa, vaan tarvitaan todella ihan raakaan ruumiilliseen työhön käytettävää rahaa.

Näen, että tällä hetkellä metsäohjelman rahoitus on hyvin myönteisellä tasolla, mutta siltä osin kuin lisätarpeita esiintyy, meidän täytyy myöskin niihin pystyä jatkossa nopealla tahdilla vastaamaan.

Janina Andersson /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Ennen keskeytystä ed. Mäki-Hakola oli viimeinen puhuja. Olen hänen kanssaan samaa mieltä yhdestä asiasta, jonka hän sanoi, ja se oli se, että tässä on todellakin kovin erilaisia arvomaailmoja. Arvopohja meillä eroaa kyllä erittäin laajasti. Häntä kuunnellessa huomasin sen vielä voimakkaammin kuin ennen, sillä tänään on päästy oikein vihreän liikkeen juurille niin ympäristöasioissa kuin eläinsuojelussa. Pelottaa se, että on monta asiaa, jotka kuitenkaan näköjään juuri arvomaailmassa eivät ole kovin paljon edenneet, vaikka niistä on niin paljon puhuttu.

Edustajat Ulla Anttila ja Marjaana Koskinen mielestäni jo hyvin puhuivat eläinsuojelusta, ja jatkan samoja asioita.

Ensinnäkin voisin yhtyä siihen, mitä ed. Marjaana Koskinen puhui kalankasvatuksesta. Hän vertasi sitä ammattikalastajiin, miten heitä kohdellaan. Eli mikä meidän mielestämme on hyvää kehitystä Suomelle, mitkä ovat ne elinkeinot, mitä me pidämme tärkeinä maaseudulla, mitä oikeasti puolustamme? Onko siinä mukana sosiaalinen ja ympäristöulottuvuus, vai onko siinä jotakin aivan muuta? Oikeastaan ihan sama ajatusmaailma, mikä liikkuu kalankasvatuksen ympärillä, kun sitä pidetään jotenkin parempana kuin oikean luonnonkalan hankkimista, on kettutarhauksessa.

Meillä on sellainen ajatusmaailma, että tämmöinen kalankasvattaminen ja kettujen tehotarhaus tai tehokanalat ovat jotenkin parempaa kuin se alkuperäinen. Se, mikä mielestäni on aika ihmeellistä, on juuri tämä, että ketuilla ei voi olla esimerkiksi maapohjaa, koska niiden turkis painautuu, tulee rumaksi, ehkä pientä likaa tulee siihen ja se on huonon näköinen. Me ihmiset emme voi käyttää luonnollisen näköistä tuotetta, vaan sen pitää olla juuri keinotekoisen näköinen. Se tuli täällä myös esiin, että tämä on maapohjahäkeissä suuri ongelma ja näin ei voi olla.

Mielestäni, jos menemme oikein siihen arvopohjaan, eikö olisi hienompaa, että meillä olisi se villi kettu päällä, joka olisi saanut elää villiä elämää ja jota jälkeen sitä olisi käytetty hyväksi, eikä niin, että pitää elää koko elämä pienessä häkissä? Ihan sama koskee myös kanaloita. Ei pidä katsoa, että pelkästään turkisten tehotuotanto on eläimille kärsimystä. Sama koskee myös kanoja, sikoja ja muita eläimiä.

Se ed. Mäki-Hakolan puheessa minua erittäin paljon huolestutti, että vaikka hänkin sanoi olevansa huolestunut siitä, miten kettutarhaajilla on psyykkinen paine, niin ei hän sitä kyllä mitenkään edesauta sillä, että hän vielä vihjailee ja antaa ymmärtää, että luultavasti joku kuitenkin on ehkä tahallaan tehnyt jotakin, vaikkei sitä nyt voi todistaa, mutta ehkä kuitenkin jossain. Tämähän vielä vain lietsoo sitä epämääräistä pelkotilaa ja inhottavaa oloa, mikä ei todellakaan ole positiivista kellekään. Tällainen vihjaileva puhetyyli on mielestäni äärimmäisen epämiellyttävää.

Sitten se, että mennään näihin tukiin, halutaan antaa rahallista tukea, kun on tapahtunut tällainen onnettomuus: Jos tämä olisi esimerkiksi luonnonkatastrofi tai jonkun ulkopuolisen tekemä tahallinen teko, niin voisin hyvin ymmärtää tämän, sillä silloin on todella niin, että itse ei ole voitu sitä mitenkään ennalta ehkäistä. Eli silloin kun on suuria luonnonkatastrofeja, niin yleensä hallitukset tulevat vastaan ja auttavat ihmisiä hädässä. Mutta silloin kun joku firma tekee jonkun virheen — jollei nyt puhuta jostain firmoista, joita on pelastettu erinäisillä rahatukiaisilla — yleensä on ollut se periaate, että firmat itse hoitavat vakuutuksin sen, jos tapahtuu jokin moka. Jos me annamme sellaisen kuvan, että jos mokaat pahasti, niin kyllä me pelastamme sinut — sellainen viesti on valitettavasti tullut Sonerasta ym. ulospäin — niin sehän ei edesauta hyvää yrittäjyyttä, sillä silloin tulee sellainen olo, että jos pahasti mokaa, sitten saadaan tavallaan rahaa ilmaiseksi.

Ennemmin pitäisi sitten antaa velaksi tällainen tuki, eli kun on hätä ja voisi tulla konkursseja, niin tulee se ensiapu, että konkursseja ei tule, mutta se maksetaan takaisin vähitellen, ettei se raha jää sinne, vaan tulee vähitellen takaisin, koska rahaa todellakin tarvitaan ylipäätään Suomessa niin sosiaaliturvaan kuin muihin yrityksiin.

Haluaisin vain yhtyä edeltäviin puhujiin, ja toivottavasti tästä voidaan puhua kiihtymättä, niin minä kuin muutkin. Pelottelu ja lietsominen aiheuttaa vielä vain enemmän pelkotiloja ihmisissä. Tämän toivon myös ed. Mäki-Hakolan muistavan.

Pertti Mäki-Hakola /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kiitoksia että sain näin painokkaasti huomiota puheenvuoroni perusteella myöskin vihreiden puolelta.

Minun täytyy vain todeta, että ei tässä tarvitse vihjailla mitään. Jos minä totean, että tämä onnettomuus tapahtui Eläinten viikolla Eläinten päivänä yhteen rehuerään kohdistuneena, ei tarvitse vihjailla. Voi vain ihmetellä, voiko tällaista yhteensattumaa päästä jollakin tavalla tapahtumaan.

Kyllä näitä epämääräisiä pelkotiloja tarhaajilla varmasti on, ed. Andersson, ihan riittävästi tänä päivänä johtuen kaikesta tästä, mitä vuosikymmenien aikana on tapahtunut, täysin vastuutonta toimintaa tarhoilla. Ajatelkaa jotain muuta ammatinharjoittajaa, jolle samanlainen paine kohdistuisi, että joudutaan yötä päivää valvomaan tarhoja. Heille sanotaan, että jos olette tarhalla, me poltamme talon; jos olette kotona, me poltamme tarhan. Minusta tämä on niin vastuutonta toimintaa kuin yleensä olla ja voi. En ymmärrä, että joku voi olla ymmärtämässä tämän tyyppistä toimintaa.

Suurin luonnonkatastrofi, mitä voidaan saada aikaan, on mennä turkistarhoille ja vapauttaa siellä olevia kettuja ja minkkejä. Se on näiden eläinten hyvinvoinnin kannalta katastrofi, mutta se on myös ympäröivän luonnon kannalta erinomaisen suuri katastrofi. En voi missään tapauksessa olla hyväksymässä tätä. (Puhemies koputtaa) Täytyy muistaa, että tässä ei ole kysymys (Puhemies koputtaa) turkistuottajien syyllisyydestä, vaan yksi pieni vahinko, jota ei ole edes pystytty selvittämään, mistä se johtuu. Ei voida turkistuottajia syyllistää millään tavalla.

Eero Lämsä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen ollut näihin turkistarhaajiin yhteydessä, en Pohjanmaalla, mutta omalla alueellani Savossa, ja tunnen kyllä hyvin sen hädän, mikä heillä on. Siellä todella on kaikenlaisia häiriköitä, jotka yrittävät hankaloittaa heidän ammatinharjoittamistaan.

On todella vaikea ymmärtää, miksi nyt sitten halutaan täällä tehdä ja on tehty aloite, jolla nyt pyritään siihen, että tätä korvausta ei valtion varoista maksettaisi. Tässä nimenomaan nyt pelastetaan yksi elinkeino, ja siellä on todella inhimillinen hätä näillä tarhaajilla, niin kuin tiedämme. On kysymys perheitten toimeentulosta, hyvin suurista asioista. Ei voi kuin ihmetellä, että täällä halutaan hankaloittaa tämän elinkeinon eteenpäinmenemistä. Todella, kun nämä tarhaajat ovat, voisi sanoa, suuressa henkisessä hädässä, niin edes jollakin tavalla pyrittäisiin heitä tässä tilanteessa auttamaan.

Janina Andersson /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Olen aivan samaa mieltä siitä, että tämä henkinen tila on kauhea, eikä ylipäätään mitään tällaista rikollista sabotaasia voi missään nimessä hyväksyä. Mutta kun tämä ei ole sellaista. Ainakaan minä en ole sellaisia todisteita nähnyt. Miksi pitää silloin vihjailla, että tämäkin olisi sellaista? Mielestäni ei saa vihjailla, jollei ole todisteita. Se on mielestäni sellainen tyyli, joka on erittäin epämiellyttävä. Se on äärimmäisen suuri katastrofi ja paha asia niin tarhaajille kuin eläimille, mutta tämmöinen vihjailu panee vaan vielä enemmän psyykkistä painetta ihmiselle, ja se ei ole ollenkaan hyväksi koko asialle.

Marjaana Koskinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kun hallituksen taholta on haettu tätä tukea, on todettu tämä saastunut rehu. Rehulain perusteella se, joka tuottaa sen rehun, on velvollinen korvaamaan myös tämän rehun. Kun tässä kohtaa tämä tehdas, joka rehua on tehnyt, on turkistarhaajien omistuksessa, niin mielestäni tämä yhtälö on erittäin outo. Eli ei tässä haluta kenenkään hädällä tehdä asiaa. Mutta se, mitä ed. Andersson toi esille puheenvuorossaan, esimerkiksi jonkin näköinen tämmöinen laina tai joku muu vastaava, olisi ollut paikallaan.

Jos me vertaamme yrittäjiä, joille tulee saman tyyppisiä katastrofeja päivittäin, ei silloin anneta yhteiskunnan tukia. Ne ovat pienempimuotoisia, mutta joka päivä voi tapahtua ihan tämmöiselle, jolla on jotain ruokapalvelutoimintaa tai muuta vastaavaan, saman tyyppisiä katastrofeja. (Puhemies koputtaa) Eli kaiken kaikkiaan toivon, kun tätä asiaa käsitellään, että mahdollisimman moni kansanedustaja herää tähän, että kyseessä on nimenomaan erikoislaatuinen tuki, jonka hallitus ja nyt valtiovarainvaliokunta on esittämässä näille tarhaajille.

Olli Nepponen /kok:

Rouva puhemies! Heti kyseiseen aiheeseen toteaisin, että turkiselinkeino on yksi tärkeä maaseudun elinkeino, ja siksi on paikallaan antaa tukea, kun tällainen yllättävä, selvittämätön onnettomuus kohtaa, jotta sillä elinkeinolla on jatkuvuus. On kohtuutonta se terrorismi, jota sähköpostin kautta tulee, että tämä esitys pitää hylätä, joka on sisällä, joka toivottavasti huomenna, ja uskon niin, hyväksytään.

Maa- ja metsätaloudella on edelleen tärkeä merkitys suomalaisille, Suomen taloudelle. Maatalouden tehtävä on tuottaa meille puhtaita elintarvikkeita, metsätalouden tärkeää raaka-ainetta meidän yhdelle perusteollisuudenhaarallemme, ja eräänä haasteena on pitää maaseutu asuttuna. Molemmat nämä osat ovat kovien haasteiden edessä.

Siksi on paikallaan, että Suomi selviytyy niistä edessä olevista neuvotteluista, jotka ensinnä käsittävät Wto-neuvottelut, joissa on paineita tukijärjestelmien alentamiseen. Toinen haaste liittyy Euroopan unionin laajenemiseen, siellä EU-maatalouden välitarkistukseen ja toisaalta siihen, että pystymme hoitamaan kotimaisen tuen jatkumisen, 141-ratkaisun jne. Ne ovat hyvin tärkeitä ja keskeisiä.

On toivottavaa, että näissä neuvotteluissa onnistutaan. Maa- ja metsätalousvaliokunta viitoitti tärkeällä tavalla ne rajaehdot, millä näihin neuvotteluihin mennään. Ne ovat hyvät, ne ovat tiukat, ja uskon, että Suomen osalta näissä neuvotteluissa näistä suuressa valiokunnassakin hyväksytyistä raameista pidetään kiinni, koska vain niiden kautta selvitään niistä haasteita, sillä alkutuotannolla on erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa vielä edelleen merkittävän suuri osuus kuntien verotuloista eikä ole yhdentekevää, miten nämä elinkeinonhaarat pärjäävät.

Siksi on erittäin myönteisenä todettava se, että hallitus hoiti tulopoliittiset neuvottelut, vaikkei siihen mitään velvoitetta ole, vähin äänin, pienin elein, mutta hyvin lopputuloksin, joita MTK:kin kaikesta huolimatta, vaikka täällä on arvosteltu, piti kohtuullisina. Mutta siitä täytyy kiittää neuvottelijoita: maa- ja metsätalousministeri Jari Koskista ja sosiaali- ja terveysministeri Maija Perhoa sekä pääministeriä, jotka yhdessä MTK:n kanssa näistä sopivat. (Ed. M. Salo: Mutta taso aleni huomattavasti!) — Tietenkin aina voidaan keskustella tasosta, mutta niin kuin MTK:n puheenjohtaja totesi, "vähintään tyydyttävä", ja ensi vuonna neuvotellaan uudestaan. Niillä tuloksilla on ainakin hyvä mennä eteenpäin, vaikkakin voidaan kysyä, korvasiko se kaikki menetykset, mutta on nähtävissä, että maatalouden tulokehitys on ollut kuitenkin viime vuosina myönteinen. Tähän samaan linjaan tämä tulopoliittinen ratkaisu hyvin sopii.

Tätä samaa linjaa on pyritty viemään eteenpäin tässä budjettiratkaisussa. Täällä on paljon puhuttu, että nuorilla ei ole uskoa tulevaisuuteen eikä tiedetä, mikä on maaseudun ja maatalouden tulevaisuus. Minusta se jo, että on hakemuksia erilaisille tuille, investointituille, kasapäin niin, että kaikkia ei pystytä edes hoitamaan tänä vuonna, on osoitus siitä, että uskotaan tämän alan tulevaisuuteen, ja meidän on huolehdittava siitä, että investointihakemuksille löytyy aikanaan riittävät varat Makeran ja muiden kautta.

Erittäin mieluisasti tervehdin sitä, että Itä-Suomen tavoite 1 -ohjelmaan saadaan vastinrahoja, erityisesti sen takia että kunnat eivät ole niitä voineet myöntää ja hoitaa omaa osuuttaan. Sillä on tärkeä merkitys meille nimenomaan näillä alhaisen tuotannon alueilla.

Toinen aivan uusi askel otettiin, kun kylätoiminnan merkitys tunnustettiin. Siitä kiitos tälle jaostolle, joka näki sen merkityksen, kun se vie eteenpäin niitä rakennerahaston ohjelmia niin, että se ei joudu näistä erilaisista ohjelmista pikkuerinä kokoamaan niitä rahoja, mitä muun muassa palkkausmenoihin tarvitaan.

Toinen erittäin hieno asia on, että valtionapua 4H-toimintaan kasvatettiin, koska se ei ole pelkästään maaseudulla tapahtuvaa toimintaa vaan tapahtuu kaupungeissa, ja sillä juuri luodaan sitä luottamuksen ilmapiiriä, mitä me tarvitsemme maaseudun ja kaupunkien kesken, ja annetaan hyviä harrastuksia ja tulevaisuuden elämisen perusteita nuorille.

Erittäin haasteellista on meille, miten me pystymme metsätalouden tulevaisuuden turvaamaan niin, että puuntuotanto jatkuu keskeytymättä, pystytään nuoret metsät hoitamaan. On kieltämättä tunnustettava, että meillä ohjelman mukaisesti ei täysimääräisesti ole pystytty osoittamaan määrärahoja metsien hoitoon, mutta toivon mukaan, ja uskon niin, lisäbudjettimenettelyllä ne tarpeet, mitkä sitten vuodenvaihteen jälkeen tulevat eteen, hoidetaan. On meille kansallinen velvollisuus yhdessä hoitaa ne haasteet, mitkä metsien hoidossa on. Uskon, että siitä tässä salissa vallitsee laaja yksimielisyys. Tietenkin eteläsavolaisena tervehdin erittäin myönteisenä sitä, että metsätalouteen kiinteästi, sen historiaan, liittyvä Lusto saa ne rahat, mitä tarvitaan, kun taas yksi osa tästä museotoiminnasta saadaan katon alle elikkä koneiden kehityksen esittely.

Vielä toteaisin sen, että useana vuotena maa- ja metsätalousvaliokunta on kiinnittänyt vesitalouteen merkittävää huomiota. Tämä syksy ja kesä jo on osoittanut tarpeen. Puhdas vesi on ollut pitkään muualla maailmassa hyvin tärkeää, mutta tänä vuonna nähdään, miten suuri merkitys sillä on myöskin meillä maatiloille, mutta myöskin muille, aikana jolloin myöskin paljastuu pikkuhiljaa aikaisempien vuosien virheitä, kun saastuneita maita on viety lähelle pohjavesialueita. Muun muassa Mikkelissä meillä on merkittäviä uhkia, ja siksi on tärkeätä, että luodaan sellainen vesihuoltojärjestelmä, joka pystyy tyydyttämään puhtaan veden tarpeen.

Kaiken kaikkiaan uskon nämä muutamat painopisteet esille ottaen, että maa- ja metsätalous tässä kuitenkin menee eteenpäin, ja lisäbudjettiteitse näihin kriittisiin kohtiin voidaan varmasti hyvässä yhteisymmärryksessä sitten palata vuoden varrella.

Juha Korkeaoja /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomalaisella maataloudella ja elintarviketaloudella on monia erittäin suuria haasteita edessään. Merkittävä osa näistä haasteista liittyy siihen ulkoiseen ympäristöön, missä maatalous toimii: EU-lainsäädäntöön, Wto:n maailmankaupan ympärillä käytävään neuvottelukierrokseen ja tietenkin kotimaiseen budjettipolitiikkaan.

Mutta sen lisäksi, että nämä ulkoiset edellytykset saadaan kuntoon, on suuria haasteita elinkeinon sisäisen kehittämisen alueella. Olen huolissani siitä, että maataloustutkimuksen tutkimuspanoksen kehitys on viime vuosina jäänyt varsin vaatimattomaksi, vaikka myöskin maa- ja elintarviketalouden sektorilla uusia innovaatioita tarvitaan, tarvitaan uuden teknologian soveltamista, tarvitaan koko ajan uutta tietoa. Kun meillä on viime vuosina panostettu hyvin paljon it-sektoriin ja on saatu hyviä tuloksia, jotka hyödyttävät koko kansantaloutta, niin toivoisi, että tämä oivallus tiedon ja osaamisen merkityksestä nähtäisiin sillä tavalla, että sen tulee koskea ei ainoastaan näitä uusia teknologia-aloja vaan myöskin perinteisiä aloja, kuten maa- ja elintarviketuotantoa.

Olemme satakuntalaisten kansanedustajien toimesta tehneet esityksen, että maataloustutkimukseen lisättäisiin määrärahoja ja että niistä kohdistettaisiin osa Kokemäellä olevan Maatalouden tutkimuskeskuksen koepaikan toiminnan jatkamiseen. Tämä koepaikka on puutarhatutkimusyksikön käytössä ja siellä on erityisesti tehty kokeita tavoitteena kehittää pellolla tapahtuvan vihannestuotannon perustoimintaedellytyksiä. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että tämä koko maakunnan ja koko Suomen teollisuusvihannestuotannon kannalta tärkeä koetoiminta on vaarassa loppua, kun nämä määrärahat ovat tulleet niin niukoiksi, että puutarhatutkimusyksikkö ei pysty tätä nykyisellä rahoituksellaan enää jatkamaan.

Tässä on yksi yksityiskohta, mutta kaiken kaikkiaan olisi tarpeellista satsata myöskin sitä rahaa, jota nyt käytetään Tekesin puitteissa, ehkä Sitran puitteissa, sitten tietenkin yliopistojen ja tutkimuskeskusten puitteissa ja osaamiskeskusohjelman puitteissa, entistä enemmän myöskin maatalouden ja elintarviketutkimuksen osalle niin, että voisimme varmistaa sen, että meillä olisi hyvin toimivat ketjut pellolta pöytään asti elintarviketuotannossa ja että muun muassa funktionaalisia elintarvikkeita, joiden kehitys on hyvin voimakasta tällä hetkellä, voitaisiin kehittää myöskin Suomessa.

Näistä ulkoisista tekijöistä täällä ed. Pulliainen käytti laajan puheenvuoron. Itse ajattelin myöskin sanoa muutaman sanan haasteista, jotka ovat aivan lähitulevaisuudessa edessämme.

Jos katsotaan ensin tätä Lipposen ja Niinistön hallitusten saldoa ja tilinpäätöstä, niin voidaan sanoa, että vaikka aivan viimeisinä vuosina maatalouden tulot ovat hieman lisääntyneet, niin koko tämä vuodesta 95 tähän päivään asti tapahtunut kehitys on viljelijöitten tulojen kannalta kyllä aika murheellista katsottavaa. Tässä on tietysti erilaisia tilastoja käytettävissä. Hain sellaisen tilaston, jossa oli tutkittu niitä tiloja, jotka olivat vuonna 95 toiminnassa ja jotka edelleen jatkavat. Näiden tilojen osalta maataloustulo oli viidessä vuodessa, kun vuosi 2000 oli viimeinen tilastovuosi, verotietojen mukaan kasvanut 7,8 prosenttia, kun samaan aikaan palkansaajien ansiot olivat kasvaneet 23 prosenttia ja bkt 30 prosenttia. Tämä on korutonta kertomaa. Se tarkoittaa, että reaalitasolla näiden maatilojen tulot ovat pysyneet paikallaan ja jääneet näin ollen huomattavasti jälkeen muitten väestöryhmien tuloista. Tämä on karua kertomusta viljelijöitten näkökulmasta.

Toinen asia Lipposen hallitusten ajalta maataloutta ajatellen on se, että byrokratia on paisunut ja paisunut joka vuosi. Viljelijät ovat, niin kuin tietävät kaikki, jotka asiaa ovat seuranneet, erittäin mittavan paperisodan edessä joka vuosi. Maatalouden tukilomakkeiden täyttöohjekirjanen on paisunut yli satasivuiseksi opukseksi, joka on monelta osin niin monimutkainen, että asiantuntijankin on vaikeata saada siitä selvää. Sen lisäksi on erilaisia valvonta- ja muita järjestelmiä, jotka rasittavat viljelijää ja viljelijäperheitä myöskin henkisellä tasolla hyvin voimakkaasti. Tätä byrokratian purkamista tulee jatkossa tehdä ja yksinkertaistaa järjestelmiä.

Täällä on käsitelty Agendan välitarkistusta, artiklan 141 mukaisia neuvotteluja, Wto-kierroksen näkymiä ja unionin laajenemista, jotka kaikki liittyvät yhteen ja joissa kaikissa yhteisenä tekijänä on kovat paineet maatalouselinkeinoa kohtaan. Välittömin kysymys Suomen kannalta on artikla 141, josta pitäisi neuvottelutulos saada ensi vuoden alkupuolen aikana syntymään, jotta viljelijöillä olisi ensi syksynä tiedossa, minkälaisilla ehdoilla maataloustuotantoa hoidetaan vuodenvaihteen jälkeen. Tämän on muun muassa sikatalouden harjoittajien kannalta aivan välttämättä oltava vuoden puolivälissä tiedossa, koska tämän tuotannon suunnitteluperiodi on vähintään tämä puoli vuotta. Olisi kiire asettaa nämä kansalliset tavoitteet, joita hallitus ei ole vieläkään tuonut eduskunnan nähtäväksi.

Tärkeää on, että tämä 141-ratkaisu saadaan. Se ei ole tärkeää vain Etelä-Suomen kannalta, vaan se on tärkeää koko Suomen kannalta, koska on päivänselvää, että ellei tätä Etelä-Suomen ratkaisua voida aikaansaada, niin myöskin kansallisten tukijärjestelmien soveltaminen pohjoisen tuen alueella käy mahdottomaksi. Ei voida ajatella, että meidän maakunnassamme, jossa tämä raja kulkee, kunnan rajan ylittäminen merkitsisi sitä, että maatalouden tuotantoedellytykset muuttuvat aivan radikaalisti. On päivänselvää, että näiden portaiden pitää olla järjellisiä ja kilpailuasetelman tasavertainen viljelijöitten välillä, oltiinpa sitten pohjoisen tuen alueella tai täällä 141-alueella. Jotta pohjoisen tuen järjestelmät voisivat toimia, näiden 141-alueen järjestelmien on oltava myöskin toimintakuntoisia, toimintakelpoisia, ja näin ollen tämä on maataloudelle yhteinen asia koko maassa.

Näyttää siltä, että komissio pyrkii kytkemään jollain tavalla yhteen Agendan välitarkistuksen ja valmistautumisen Wto:n piirissä tapahtuviin maatalousneuvotteluihin. Pari päivää sitten tuli julkisuuteen tiedot komission esityksestä Wto-neuvotteluihin, ja näissä oli hyvin dramaattisia lukuja. Markkinoille tuloa piti helpottaa 36 prosentin tullinalennuksin, vientitukitasoa esitetään alennettavaksi 45 prosenttia ja sisäistä tukea 55 prosenttia. Esimerkiksi tämä 55 prosentin alennus sisäiseen tukeen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tukia pitäisi alentaa nykytasosta 55 prosenttia, vaan tämä esitys on tehty sidontatasoon nähden, mikä käytännössä merkitsee sitä, että kun nyt ei olla siinä tasossa, tämä alennus voidaan tehdä käyttämällä olemassa oleva pelivara hyväksi, eli se ei ole niin dramaattinen kuin miltä se näyttää, mutta toki tarkoittaa sitä, että jos tälle tasolle tultaisiin, kaikki pelivara olisi silloin käytetty. Kun tiedetään, että paineita on sokerin ja riisin ja myös maidon sektorilla lisäkustannuksiin, tällaiset mahdollisuudet tulisivat tämän esityksen toteutuessa poistumaan.

Vientitukia on esitetty alennettavaksi. Tämäkään ei näyttäisi tuottavan suuria ongelmia nykytilanteessa, jossa euron ja dollarin kurssi on se mikä on, mutta tilanne ei kestä pienintäkään muutosta valuuttakurssisuhteissa, ja sama oikeastaan koskee markkinoilletuloasiaa.

On kuulunut huhuja, että komissio olisi suunnittelemassa niin sanotun sinisen laatikon poistamista, joka tarkoittaisi sitä, että cap-tukijärjestelmä mahdollisesti kokonaan poistuisi. Tämä on aika mielenkiintoista, koska komission ehdotus Agendan välitarkistukseen oli vähän saman sisältöinen, että cap-järjestelmää ajettaisiin alas ja siirryttäisiin muunlaisiin tukimuotoihin. Suomen kannalta tämä välttämättä ei ole huono vaihtoehto, jos pystytään pitämään huolta siitä, että muut tukimuodot kuten lfa-tuki tai ympäristötuki voisivat sitten vastaavasti kasvaa ja niitä voitaisiin käyttää näillä pohjoisilla alueilla enemmän kuin EU:ssa keskimäärin.

Onhan selvää, että nykyinen cap-järjestelmä, joka antaa korkeimmat tuet niille alueille, joilla on paras satotaso, ei voi pitkän päälle olla kestävä, eli meidänkin kannaltamme on syytä miettiä järjestelmiä, jotka johtaisivat siihen suuntaan, että nämä EU-järjestelmän mukaiset tuet olisivat paremmin perusteltuja. Mutta ilman omia suomalaisia aktiivisia toimia, joissa tuodaan esille meidän kannaltamme toimivia vaihtoehtoja, ei tässä tietenkään saavuteta hyvää tulosta. Sen takia tässä on vähän huolissaan, kun hallitus ei ole tuonut niitä esityksiä, miten se aikoo muun muassa välitarkistuksen suhteen toimia, mutta odotamme, että näitä heti vuodenvaihteen jälkeen saadaan.

Nämä muutamat näkökohdat osoittavat, että tulevana vuonna on erittäin suuria haasteita maatalouden osalta. Lopuksi haluan esittää sen toivomuksen, että todella hallitus nyt toisi eduskunnalle näitä maatalouspolitiikan linjauksia, jotta sitten näissä tärkeissä neuvotteluissa olisi ministerillä myös silloin, kun eduskunta on vaalikiireissään, mahdollisimman vankka selkänoja, johon voisi tukeutua, kun käydään näitä tiiviitä ja vaikeita neuvotteluja.

Eero Lämsä /kesk:

Arvoisa puhemies! Itse asiassa voisi vähän jatkaa tuosta ja kommentoida tuota, mitä ed. Korkeaoja toi esille. Ensi vuosi on maatalouden osalta supervuosi. Meillä on siellä välitarkistus, 141-ratkaisu A- ja B-alueen osalta ja sitten EU:n laajeneminen ja Wto.

Minusta 141-ratkaisu pitäisi pystyä sopimaan nyt tämän kevään aikana. Nythän komissaari Fischler lähti siitä, että välitarkastuksen ja 141-ratkaisun linjat on nivottu yhteen ja ne hoidetaan samanaikaisesti ja niistä neuvotellaan samanaikaisesti. Mutta kun ajatellaan tilatasolla tätä tilannetta, kyllä viljelijöiden pitäisi saada tietää hyvissä ajoin, jo ennen kesää, minkä tasoinen 141-ratkaisu tulee A- ja B-alueille, koska kyllä tilatasolla joudutaan tekemään erilaisia ratkaisuja. On kysymys hyvin merkittävistä taloudellisista kysymyksistä ja jos tämä venyy pitkälle kesään ja syksypuoleen, niin kyllä se on täysin kohtuutonta viljelijöiden osalta.

Arvoisa puhemies! Hallitus lausui hallitusohjelmassaan neljä vuotta sitten maa- ja metsätalouden osalta: "Hallituksen maatalouspolitiikan tavoitteena on Suomen maatalouden kestävän kilpailukyvyn parantaminen yhteismarkkinoilla. EU:n yhteisessä maatalouspolitiikassa pitää ottaa huomioon myös maamme luonnon maatieteelliset erityisolosuhteet ja maataloustuotannon jatkuminen myös Euroopan pohjoisilla alueilla." Minusta tässä asiassa hallitus on ainakin osittain toiminut ohjelmansa mukaisesti. Ennen kaikkea pääministeri Lipponen on viimeksi Brysselin huippukokouksessa kirjauttanut lausuman, joka jo ensimmäisen kerran hyväksyttiin Luxemburgin huippukokouksessa, jossa edellytetään, että maataloutta on pystyttävä harjoittamaan myös alueilla, joilla on erityisiä vaikeuksia.

Tämä oli mielenkiintoinen asia kaiken kaikkiaan, kun pääministeri Lipponen tavallaan huomasi tämän mahdollisuuden eli tämän sivulauseen, jonka hän sinne ujutti. Voisi vähän kuvitella, että jos hän olisi lähtenyt päälauseena esittämään tätä asiaa, se ei olisi mennyt läpi, mutta se meni sivulauseen muodossa. Voisi sanoa sitten näin, että suomalainen maatalous ja sen tulevaisuus on nyt hyvin pitkälle tämän sivulauseen varassa. Mutta on erittäin tärkeää, että se sivulause on ja että sen merkitystä korostetaan.

Maatalouspolitiikka on aina ollut vaikea laji ympäri maapallon. Tulevaisuudessa se on, jos mahdollista, entistäkin enemmän sellainen yhteiskuntapoliittinen taitolaji. On tärkeää, että meillä Suomessa olisi hyvin laaja poliittinen yhteisymmärrys siitä, millä tavoin suomalaista maataloutta tulisi linjata niin, että meillä olisi mahdollisimman hyvä omavaraisuus keskeisessä elintarviketuotannossa.

On erittäin tärkeää, että suomalainen maatalous pysyy niin sanottuna perheviljelmäpohjaisena maataloutena. Tätä käsitettä "perheviljelmäpohjainen maatalous" on nostettu esille ja on syytäkin, eli mikä on sitten se tilarakenne, mikä on se tilakoko, minkälaisella tilamallilla meidän suomalaisten tulisi elintarviketaloutta sitten harjoittaa. Kun Suomesta tuli unionin jäsen, meillä oli noin 105 000 maatilaa. Nyt maatiloja on noin 75 000, ja on arvioitu, että vuonna 2010 meillä voisi olla 30 000—40 000 maatilaa eli vauhti on kyllä erittäin kova. Tilakoko kasvaa Suomessa nopeammin kuin missään muussa unionin jäsenvaltiossa tällä hetkellä. Viljelijöiden lukumäärä vähenee koko ajan, ja meillä rakennetaan todella suuria tuotantoyksiköitä. Meillä on tällä hetkellä sianlihan tuotanto jo tavallaan mennyt teurastamoitten täydelliseksi sidosryhmäksi, jossa tuotetaan varsin suurissa yksiköissä. Kyllä siinä jo voi sanoa, että tällaisen perheviljelmäpohjaisen maatalouden tunnusmerkkejä nämä eivät enää täytä, on osakeyhtiöpohjaisia jne. Meillä on 150 lehmän maitotiloja, meillä rakennetaan jatkuvasti 50—80 lehmän lypsykarjatiloja tällä hetkellä. Tilalukumäärä alenee koko ajan ja tilakoko kasvaa.

Pelto tulee olemaan kyllä viljelyksessä, ja näyttäisi siltä, että meillä nyt tuotetaan kutakuinkin se määrä myös lähitulevaisuudessa, mikä Suomessa kulutetaan, jonkin verran ylikin maidon osalta ja sianlihan osalta. Mutta pitemmälle tulevaisuudessa olisi kyllä hyvä miettiä, mikä on oikea tilarakenne, että pystyisimme ylläpitämään elintarviketuotantomme ja ennen kaikkea kestävällä pohjalla myös, koska mitä suuremmat ovat tuotantoyksiköt, sitä suuremmiksi myös riskit kasvavat ja kun tapahtuu jotain onnettomuuksia, aina menetetään enemmän, olkoot ne sitten eläintautikysymyksiä tai jotain muuta.

Lipposen toinen hallitus lupasi hallitusohjelmassaan, että maatalouden kansallinen tuki turvataan vuonna 1999 varsinaisen talousarvion tasoisena. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaan lupauksistaan huolimatta hallitus on leikannut Suomen maataloudelle elintärkeää kansallista tukea. Leikkaus on ollut kokonaisuudessaan 47 miljoonaa euroa. Nyt hallitus esittää ensi vuodelle lisäystä 20 miljoonaa euroa, joka tuli tässä niin sanotussa tupopaketissa, mutta lisäyksellä päästään vain vajaaseen puoleen siitä, mitä hallitus on leikannut.

Viljelijöiden toimeentulon kannalta kansallisen tuen merkitys on erittäin tärkeä, onhan kansallisen tuen osuus kokonaisuudessaan EU:n tuet mukaan lukien vajaa puolet koko maatalouteen kohdistuvasta tukimäärärahasta. Eli viljelijöitten osalta ei voida puhua plusmerkkisestä tuloratkaisusta, kun ei ole päästy edes sille 1999 tasolle. Olisi tarvittu vajaan 50 miljoonan euron lisäystä budjettiin, jotta oltaisiin niin sanotussa nollatilanteessa.

Arvoisa puhemies! Menen vielä vähän maatalouden rakenteeseen, koska rakenteen kehittäminen on tärkeää, jotta voimme turvata toimivan ja kannattavan maatalouden, niin kuin aikaisemmin totesin. Maatalouden rakenteen kehittämisen kulmakivi on meillä kehittämisrahasto. Maa- ja metsätalousvaliokunta kiinnitti huomiota Maatilatalouden kehittämisrahaston rahoitustilanteeseen ja rahaston tuleviin rahoitusmahdollisuuksiin. Talousarvioesityksen lukuperustelujen mukaan Makeran pääoman arvioidaan olevan vuonna 2003 noin 1 200 miljoonaa euroa. Käytettävissä olevien varojen arvioidaan vähenevän kuluvaan vuoteen verrattuna. Vuonna 2003 arvioidaan Makerasta myönnettävän avustuksia maatilojen investointeihin ja nuorten viljelijöitten aloitustukeen yhteensä 48 miljoonaa euroa ja valtion lainoja noin 110 miljoonaa euroa. Vuosittain tarvittava investointitukimäärä kasvaa jonkin verran entisestään, sillä vaikka investointien määrä on kuluvana vuonna laskenut jonkin verran edelliseen vuoteen verrattuna, niin investointihankkeiden koko on kuitenkin kasvussa.

Mikäli tämä kehityssuunta jatkuu myös lähivuosina, Makeran rahoitusongelmat saattavat tulla vastaan jo vuonna 2005. On erittäin tärkeää, että Makeran pääomarakennevinoutuma saadaan korjatuksi mahdollisimman pian. Tähän asiaan on asetettu työryhmä, jonka työn pitäisi olla valmis tämän vuoden loppuun mennessä. On erittäin tärkeää, että tuon työryhmän tuloksen pohjalta tulevaan hallitusohjelmaan kirjataan tarvittavat toimenpiteet, joilla Makeran pääomarakenne turvataan myös tulevaisuudessa.

Arvoisa puhemies! Maaseutu ei kehity yksin maataloudesta, vaikka se onkin maaseudun toimintojen runko. Maaseudun erityisolosuhteet tulee ottaa huomioon monilla tavoin. Monet maaseudun ongelmat liittyvät sen julkishyödylliseen luonteeseen ja yhteiskunnan perusrakenteisiin. Tämä tarkoittaa, että yksittäiset toimijat eivät pysty ratkomaan tämän tason asioita ilman valtiovallan aktiivista mukanaoloa. Tähän liittyy muun muassa Itä-Suomen tavoite 1 -ohjelman rahoituksen turvaaminen. Rahoituksen ongelmana on ollut se, että riittävät myöntämisvaltuudet ohjata tavoite 1 -ohjelman määrärahoja ovat puuttuneet.

Myöntämisvaltuuksien korotustarve aiheutuu siitä, että ohjelman EU-varat ja kansalliset julkiset varat eivät ole oikeassa suhteessa toisiinsa. Myöntämisvaltuuden tarvetta lisää muun muassa se, että kunnat eivät voi osallistua maatalouden rakennetoimiin, joiden valtion rahoitusosuus tulee Maatilatalouden kehittämisrahastosta. Kunnat eivät myöskään voi osallistua rahoitukseen, joka kohdistuu maaseudun puu- ja metsätalouden, maaseutumatkailun ja elintarviketuotannon yrityshankkeisiin. Ilman myöntämisvaltuuden lisäystä kaikkia Emotr-varoja ei voida käyttää eikä Itä-Suomi ohjelmaa voida toteuttaa täysimääräisesti. On hyvä, että valtiovarainvaliokunta on tämän huomioinut ja momentille on myönnetty lisää myöntämisvaltuutta.

Maa- ja metsätalousvaliokunta kiinnitti myös lausunnossaan huomiota EU:n Leader+ -ohjelmaan, jonka toteutumiseen käytössä olevat unionista tulevat varat eivät riitä. Maa- ja metsätalousministeriö tekikin vuosi sitten päätöksen hyväksyä seitsemän toimintaryhmää toteuttamaan Leader+ -ohjelmaa kansallisin varoin eli toimimaan niin sanottuina Pomo+ -ryhminä. Tällä hetkellä näiden toimintaryhmien taloudelliset toimintaedellytykset ovat kuitenkin kohtuuttoman vaikeat. Maamme seitsemän Pomo+ -ryhmän toimintaa vaikeuttaa kouriintuntuvasti alhainen rahoituskehys. Lisäksi kaksi toimintaryhmää JyväsRiihi ry ja Ylä-Savon Veturi ry ovat kokonaan ilman ohjelman rahoitusta. Näiden kahden rahoitus on voitu turvata tämänkin vuoden osalta niin sanotun Alma-rahoituksen kautta ja Itä-Suomi-ohjelma 1 -rahoituksen kautta.

Olisi kuitenkin erittäin tärkeää, että kaikki hankkeet toimisivat valtion budjetin kautta ja että näille hankkeille turvattaisiin riittävä rahoitus. Olenkin jättänyt talousarvioaloitteen, jossa näiden hankkeiden rahoitus turvattaisiin myös jatkossa valtion budjetin kautta. On hyvä, että valtiovarainvaliokunta on myöntänyt kylätoimintaan oman määrärahansa Suomen Kylätoiminta ry:lle maaseudun kehittämistyöhön. Tämä oli tärkeä avaus maa- ja metsätalousministeriön pääluokassa.

Arvoisa puhemies! Valtioneuvosto päätti 18.11.99 Kansallisen metsäohjelman toteuttamisesta. Ohjelman avulla yksityismetsien metsänhoito- ja perusparannustöiden määrät ovat lisääntyneet olennaisesti viimeisen parin vuoden aikana. Metsänhoitotöitä kyettäisiin tekemään enemmän, ellei määrärahojen niukkuus olisi esteenä. Nyt vuoden 2003 alussa joudutaan rahoittamaan tänä vuonna tehtäviä töitä 5,7 miljoonan euron edestä. Lisäksi joudutaan rahoittamaan vuoden 2002 myrskytuhojen edellyttämät metsänviljelytyöt, yhteensä 2,2 miljoonaa euroa. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että puuntuotannon tukeen tarvittava määräraha ylittää hallituksen talousarvioesityksen tason. On valitettavaa, että hallitus ei ottanut näitä tiedossa olevia asioita huomioon ja osoittanut riittäviä määrärahoja Kansallisen metsäohjelman toteuttamiseen. Ensi vuoden puolella joudutaan siihen tilanteeseen, että lisäbudjetilla on hoidettava riittävät määrärahat.

Arvoisa puhemies! Menen tässä lopuksi vielä perusmaatalouden osalle eli hieman tänne sosiaalipuolelle. Tässä maatalouden tuporatkaisussahan tuli viljelijöille yksi lomapäivä lisää, ja se oli erittäin tärkeä. Olisi tärkeää, että myös jatkossa näitä lomapäiviä lisätään juuri siinä suhteessa kuin nyt on tehty, tai tavallaan ei niin kuin nyt on tehty, että kahdeksan vuoden aikana on tullut kaksi lomapäivää, vaan että vuositasolla voitaisiin nyt aina lisätä yksi lomapäivä. Tämähän toimii kustannusneutraalisti, koska lomitettavien määrä vähenee. Niin kuin esityksessä tulee esille, uutta rahaa tähän lomitustoimintaan ei tarvita, vaan säästöillä voidaan näitä lomapäiviä lisätä. Yhden lomapäivän työllistävä vaikutus on noin 250 henkilötyövuotta, eli sillä on hyvin merkittävä työllistävä vaikutus.

Maaseudun murrosaika, jota on todella ollut nyt sitten, voi sanoa, ihan 90-luku kokonaisuudessaan, näkyy viljelijöiden epävarmoina tulevaisuudenodotuksina, ja kyllä henkinen paine ja stressi on lisääntynyt. Viljelijöille on perustettu tukihenkilöverkko, joka toimii tukena vaikeissa elämäntilanteissa. Ensimmäiset vastaavat tukihenkilöt ovat saaneet koulutuksen vuoden 1997 aikana. Toimivan verkoston aikaansaamiseksi vastaavat tukihenkilöt hankkivat lisää näitä tukihenkilöitä ja vastaavat nyt sitten heidän koulutuksestaan. Myös taloudellisen tuen hankkiminen tukihenkilötoiminnan kulujen peittämiseksi on vastaavien tukihenkilöiden toiminnan varassa, eli ulkopuolista rahoitusta on erittäin vaikea saada. Tukihenkilöt tekevät auttamis- ja tukemistyötä vapaa-aikanaan varsinaisen työnsä ohella. Palkkaa heille ei siis tästä työstä makseta. Tukihenkilötoiminnan käytännön järjestelyistä on vastannut Maaseudun sivistysliitto. Läheisyys on tukihenkilötoiminnan avainsana. Tarkoitus on toimia vapaaehtoisvoimin ruohonjuuritasolla ja auttaa ihmisiä selviämään näitten muutosaikojen yli. Tukitoiminta on siten ennalta ehkäisevää mielenterveystyötä. Yhteiskunnan panostus kulujen rahoittamiseksi olisi kansanterveydellisesti todella kannattavaa. Tarkoitus ei ole maksaa palkkaa tukihenkilöille eikä rahoittaa uuden järjestön perustamista, vaan luoda edellytykset ihmisläheisen auttamisverkoston toiminnalle.

Olenkin jättänyt talousarvioaloitteen, jossa esitän, että viljelijöiden tukihenkilöverkoston kuluihin ja niiden kulujen kattamiseen lisättäisiin valtion talousarvioon 85 000 euroa. Summa ei ole suuri, mutta asia on erittäin tärkeä ja merkittävä, ja toivon, että tämä sitten menisi myös läpi.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Maatalouden ja maaseudun tulevan kehityksen kannalta lähivuodet ovat ratkaisevia. Maaseudun tilanteen me kaikki tiedämme. Se on toisaalta meille vahvuus, mutta toisaalta maatalouden ja maaseudun yllä on monia uhkia. Uskon niin, että kansallisella yhtenäisyydellä ja päättäväisellä pitkäjänteisellä politiikalla monet asiat ovat hoidettavissa ja maaseudun mahdollisuudet saatavissa nykyistä paremmin antamaan työn ja toimeentulon edellytyksiä sinne, missä niitä kipeimmin tarvitaan.

Arvoisa puhemies! Ensi vuoden talousarvioehdotus on eduskuntakäsittelyn aikana monin tavoin parantunut. Osansa siinä on tuporatkaisulla, toinen puoli on sillä tahdolla, jota näyttää sittenkin eduskunnasta löytyvän. Kiinnitän erityistä huomiota nyt, kun valtiovarainvaliokunnan asianomaisen jaoston puheenjohtaja saapui saliin, kylien kehittämisen rahoitukseen. Mielestäni tässä ollaan aloittamassa hyvin tärkeää valtion budjettirahoitusta, jolla pienellä rahalla, niin uskon, on saatavissa paljon myönteistä aikaan pitkäjänteisellä, yksituumaisella, päättäväisellä toiminnalla. Ongelmallisena näen sen sijaan sen, että 4H-toiminnan rahoitukseen me emme ole kyenneet saamaan riittävästi budjettirahaa. Kaikki tiedämme kuitenkin sen merkityksen ja tärkeyden, myös koko elinkeinon tulevan kehityksen kannalta samoin kuin muiden maaseudun elinkeinojen ja yritystoiminnan kannalta.

Maaseudulla elettäessä on olennaista se, millainen infrastruktuuri ja millaiset palvelut ovat tarjolla. Niistä on yhteisesti pidettävä huolta. Se on osa laajaa maaseutupolitiikkaa ja sitä vastuuta, mitä koko maan asuttuna ja elinkelpoisena pitämisestä on valtiollisella tasolla meidän kannettava.

Kotimainen ruuantuotanto on turvattava. Tämä näkemys on aika laajasti suomalaisessa yhteiskunnassa hyväksytty. Tärkeä sija tässä on EU:n yhteisellä maatalouspolitiikalla. Tässä mielessä komission linjaukset, ehdotukset, tuen merkittävästä leikkaamisesta ovat huolestuttavia. Suomessa elämme pohjoisissa oloissa lyhyen kasvukauden, pitkien välimatkojen, kylmän ilmaston, meille tuttujen kustannuspaineiden ja alhaisen tuotantotason oloissa. On välttämätöntä, että me jatkossakin saamme EU-rahoitusta jopa nykyistä paremmin elintarviketuotantomme turvaamiseen, että me täydennämme sitä ja että meillä on edellytykset sen täydentämiseen kansallisella tuella.

Huomiota on kiinnitetty maatalouden ja elintarviketuotannon laatutyöhön. Koko elintarvikeketjussa on tehty merkittävää pitkäjänteistä laatutyötä, ja se tuo tulosta. Tämän rahoitukseen samoin kuin elintarvikevalvonnan rahoitukseen on myös ohjattava riittävästi rahoitusta.

Arvoisa puhemies! Ongelmallinen kysymys on maatalouden hallinnon byrokratia. Sen me kaikki tiedämme. Paljolti se johtuu EU:sta, mutta varmasti paljon on tehtävissä myös kansallisella tasolla. Tämän vuoksi pitääkin pohtia kaikki mahdollisuudet byrokratian yksinkertaistamiseksi ja hyvän hallintotavan toteuttamiseksi ja viljelijöiden oikeusturvan varmistamiseksi.

Olennainen kysymys tilanhoidon jatkuvuuden näkökulmasta on tulokehitys, onko maataloudesta saatavissa kilpailukykyinen tulo muihin väestöryhmiin verrattuna. Toinen kysymys on maatalouden sosiaaliturva. Ed. Lämsä hyvin toi esille jo lomituskysymyksen. Sidonnainen karjatalous on tänä päivänä entistä raskaampi, kun maatiloilla usein on vain yrittäjäpari keskenään. Sitä työvoimaa, mitä aiemmin tiloilla ja kylillä oli, ei ole siinä määrin kuin ennen tilapäiseen tarpeeseen saatavissa. Nyt onkin hyvin tärkeää, että lomitusjärjestelmää kehitetään, sen toimivuutta parannetaan, vuosilomapäiviä lisätään karjatalousyrittäjille ja huolehditaan myös siitä, että päivystysjärjestelmä toimii kaikkialla maassa erityisesti juuri kiireellisen sijaisavun tarvetta ajatellen.

Kansallisen tuen korottaminen, johon keskustan vastalauseessa minusta oikealla tavalla ja useissa talousarvioaloitteissa kiinnitetään huomiota, on välttämätöntä. Tämän ohella me tarvitsemme päättäväistä toimintaa nyt tulevissa EU-ratkaisuissa, neuvotteluissa, siihen, että me kykenemme säilyttämään Suomen kannalta tärkeät EU-tuet ja myös alue- ja rakennepoliittisen tukitason riittävän korkealla tasolla.

Arvoisa puhemies! Kansalliseen metsäohjelmaan on oivalla tavalla kiinnitetty huomiota. Meille metsä Suomessa on merkittävästi tärkeämpi kuin ylipäätänsä missään EU-alueella muualla. Erityisen tärkeää se on tietysti Pohjois-Karjalan kaltaisissa metsämaakunnissa. Tästä syystä puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen ja Kansallisen metsäohjelman toteuttamiseen on ehdottomasti pitkäjänteisesti suunnattava tukirahoitusta. On tärkeää, että me huolehdimme tämän yhteisesti sovitun metsäohjelman toteutuksesta. Jalostuspuun ohella meidän on edistettävä puun energiakäytön lisäämistä, ja sillekin puolen tarvitaan sekä investointeihin että kuljetuksiin tukirahoitusta ja tuotantoteknologian, korjuuteknologian ja käyttöteknologian kehittämistä.

Merkittävä panos onkin suunnattava tutkimukseen sekä metsä- että maatalouspuolella. Uskon, että meillä on paljon vielä tutkimuksen ja tuotekehityksen keinoin tehtävissä sekä elintarviketuotannon että myös metsäsektorin laajasti otettuna osalta. Pohjois-Karjalassa naudanlihan tuotannon tutkimista on toteutettu Tohmajärvellä emolehmänavetassa. Tämä tutkimus on tavan takaa ollut uhattuna. En ymmärrä, mistä syystä. Sillähän on laajemmat yhteiskunnalliset ja toiminnalliset kontaktit kuin missään muualla tietääkseni vastaavan tyyppisellä tutkimustoiminnalla on. Sillä on myös monipuolinen ja kattava maakunnan tuki takanaan. Toisaalla puhutaan, että pitää alueellistaa valtion toimintoja, ja toisaalla ollaan ajamassa niitä toimivia yksiköitä alas. Tässä on suuri ristiriita.

Arvoisa puhemies! Pohjois-Karjalassa on myös metsäntutkimusasema. On hyvä, että siihen on nyt vihdoin saatu rahoitusta. Se on kehittymässä merkittävästi. Toisaalta meillä on Euroopan metsäinstituutti, jonka rahoitusta olisi toivonut esitettyä korkeampana. Hyvä näin, uskon, että siellä kuitenkin selvitään, mutta näen, että metsäntutkimus on meille myös kansallisesti tärkeä ja myös kansainvälisesti tärkeä tutkimuksen ala.

Arvoisa puhemies! Maaseutu muodostuu monipuolisesta ja monimuotoisesta yritystoiminnasta. Se on meille suuri mahdollisuus, mutta se edellyttää pitkäjänteistä päätöksentekoa valtakunnan tasolla ja se edellyttää sitä, että löydämme poliittisesti mahdollisimman laajan yksimielisyyden näiden ratkaisujen tueksi myös kansallisen budjettipolitiikan osalta mutta eritoten EU-ratkaisujen osalta.

Anni Sinnemäki /vihr:

Arvoisa puhemies! Olisin maatalouden pääluokassa sen yleisestä mielenkiinnostavuudesta huolimatta puuttunut vain yhteen asiaan eli rahasummaan, jolla tuetaan turkistarhaajia.

Rehulain mukaan rehun valmistajalle kuuluu se riski, mikä rehusta aiheutuu. Botuliinia on esiintynyt rehussa pitkin aikoja ja minkit rokotetaan sitä vastaan, eli tämä riski tällaisesta myrkystä on ollut tarhaajien tiedossa. Tarhaajat ovat itse omistaneet sen rehulaitoksen, josta rehu on tullut, eli ei ole normaalin elinkeinotoiminnan pelisääntöjen mukaista, että valtio päättää tukea tällaista vahinkoa, vaan tarhaajien olisi itse pitänyt omassa vakuutuksessaan varautua tämän tyyppisiin riskeihin.

Meidän budjettivastalauseessamme esitetään tätä 2,9 miljoonan euron määrärahaa poistettavaksi, ja tulemme siitä huomenna äänestämään salissa.

Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Sinnemäen puheenvuoron johdosta vain haluan todeta sen, että ihmettelen suuresti sitä, että vihreät vastustavat yhtä laillista elinkeinoa. Samalla kun he ovat poistamassa tätä määrärahaa, he ovat kokonaisuudessaan vastaan turkistaloutta tässä maassa. Se on jotenkin järkyttävää. Kun muuten tänä päivänä tässä salissa maataloudesta puhutaan hyvin myönteiseen sävyyn, mutta yksi osa siitä, eli turkistalous, joka on merkittävä osa maataloustuotantoa, on tällaisena aivan kuin silmätikkuna. Voisi sanoa, että tässä on jopa vainoa tämän elinkeinon harjoittamista vastaan.

Anni Sinnemäki /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On totta, että meillä on kanta, jonka mukaan turkistarhauksen ei tulisi olla Suomessa harjoitettava elinkeino, mutta tätä määrärahanpoistoesitystä ei voi puhtaasti tulkita vain sen kannan esittämiseksi, vaan kysymys on siitä, että valtion rahoja käytettäessä jotain normaaleja pelisääntöjä pitää noudattaa. Tässä tapauksessa elinkeinolla itsellään on ollut tiedossaan se riski, mikä tästä myrkystä on mahdollista aiheutua, joten kysymys ei ole mistään vainosta, vaan normaalista budjetin valvomisesta täällä eduskunnassa, että rahaa ei tulisi tähän käyttää. On paljon muitakin tarpeita, mihin tällainen raha voisi mennä, ja turkistarhaajat taas olisivat itse voineet hoitaa asian vakuutuksissaan.

Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On harmillista, että maatalousjaoston puheenjohtaja ei kuullut minun puheenvuoroani aikaisemmin tänä päivänä. Siinä oli sama sisältö kuin ed. Sinnemäen puheenvuorossa. Itse näkisin kyllä melko ison eron siinä, miten suhtaudutaan tukipolitiikkaan, jos sattuu jokin luonnonkatastrofi, jolloin esimerkiksi viljelijöiden asema heikkenee, tai jokin muu tämmöinen ulkopuolisten aiheuttama ongelma tarhaajia kohtaan, verrattuna siihen, jos on kyse toiminnasta, jossa rehuntuottajien pitäisi kantaa vastuu sekä ehkäisemällä näitä riskejä että myös vakuutusjärjestelyllä. Tällaisessa tilanteessa en voi pitää perusteltuna tätä lisätukea.

Aulis Ranta-Muotio /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Maataloudessa ovat näköpiirissä suuret kansainväliset muutokset, jotka ovat, voidaan sanoa, kohtalonkysymyksiä maatalouselinkeinomme säilymiselle. Toki budjetin asioillakin on oma tärkeä merkityksensä, mutta nämä suuret kansainväliset kysymykset ovat kuitenkin niitä kohtalonkysymyksiä.

Itälaajeneminen on juuri sovittu. Näyttää siltä, että lyhyellä tähtäimellä sillä ei Suomen maatalouteen kovin suurta vaikutusta ole, mutta aina voi epäillä, että kun Puolankin tuotanto kymmenkertaisine peltoaloineen Suomeen nähden suhteellisen lähellä olevana maana saadaan täyteen tuotantoon, mikä se on sitten pitkällä tähtäimellä.

Agendan välitarkistuksilla, jonka ratkaisut tehdään varmaan ensi vuoden aikana, on suuri vaikutus Suomen maatalouteen.

Nyt viimeisimpänä tietona on Euroopan unionin Maailman kauppajärjestölle Wto:lle tekemä neuvottelutarjous maataloustukien vähentämisestä. Tiedotteen mukaan, mikä siitä annettiin, komission tavoitteena on avata vapaa kilpailu maataloudessa 6—10 vuoden kuluessa.

Näiden suurten asioiden rinnalla on sitten hoidettava tämä Etelä-Suomen 141-asia. Vaikka itse tulen C-alueelta, niin ymmärrän hyvin sen, että meillä täytyy koko Suomen osalta olla tietynlainen vakaus näissä tukijärjestelmissä, tavallaan samantapainen systeemi kuin oli ennen tätä EU-aikaa, jolloin oli porrastettu, nouseva tuki pohjoiseen päin mentäessä sen mukaan, kun viljelyolosuhteet huononevat.

Komission viimeisestä esityksestä ei nyt kovin paljon ole tietoa, mutta siinä on varmaan koko unionilla ja erityisesti suomalaisilla edunvalvontaa, jotta voi toteutua se, mitä on EU:n huippukokouksissa kirjattu lausumia, että maataloustuotannon edellytykset täytyy turvata koko unionin alueella.

Tällä hetkellä meillä on varsin hyvä usko maatalouden tulevaisuuteen, tai se on paranemassa. Se on ollut koko EU-kauden lamassa, mutta nyt se on paranemassa, mistä ovat osoituksena investointihalukkuus ja sukupolvenvaihdosten lisääntyminen. Makeran rahoitustilanne on tällainen kotimainen huolenaihe, mihin täällä on viitattu, riittääkö investointitukia. Niin kuin valiokunta on kiinnittänyt huomiota, tämä tulevaisuudennäkymä on aika synkkä tai huolestuttava ainakin.

Entisenä maatalouden talousneuvojana olen itse huolestunut, kun näitä investointeja seuraa, tästä yrityskokoasiasta. Meillä on erittäin vähän keskusteltu yrityskoosta. Oli mielenkiintoista kuulla, kun täällä muun muassa ed. Pulliainen, entinen hallituspuolueen edustaja, totesi maatalousyrittäjien jaksamisesta ja käytännön esimerkkejä kentältä. Näitähän on ollut nähtävissä. Kun me keskustalaiset olemme tähän kiinnittäneet huomiota, niin meitä ei ole oikeastaan uskottu, on vain sanottu, että kyllä siellä hyvin menee, paljon investoidaan. Mutta tähän asiaan on entistä huolellisemmin puututtava. Nythän maatalousviranomaisilla on sellainen, sanoisinko, sapluunamainen käytäntö, että jos on viisi tilaa, jotka hakevat lisämaata, se annetaan aina automaattisesti sille, jolla on ennestään jo eniten, vaikka saattaa olla joukossa nuori, koulutettu yrittäjä, joka yrittäisi pienempää tilaansa kehittää ja päästä tuotantoon mukaan. Mutta käytäntö on ollut sellainen, että tällainen on usein syrjäytetty ja todettu, että et voi olla elinkelpoinen yrittäjä.

Maatalouden kotimainen suuri huolenaihe tällä hetkellä ja oikeastaan kaiken aikaa on heikko kannattavuus. Tuloista puolet on tukia. Sen vuoksi budjetti kansallisen tuen osalta on hyvin tärkeä. Lipposen ensimmäinen hallitus toteutti sen 750 miljoonan markan leikkauksen, joka oli silloin toistakymmentä prosenttia maataloustulosta eli kaikkien maatilojen yhteenlasketusta tiloille jäävästä työpalkasta, pääoman korvauksesta. Siitä leikkauksesta on vielä arviolta noin 100 miljoonaa euroa jäljellä. Vaikka nyt tuli tämä 20 miljoonan euron tavallaan tuporatkaisu, niin tätä taustaa vasten se on kuitenkin aika pieni, sinänsä hyvä asia, ei sitä voi vähätellä. Mutta tulen ainakin itse kannattamaan näitä korkeampia kansallisen tuen esityksiä, mitä tämän pääluokan osalla tullaan huomenna äänestämään.

Itse olen tehnyt talousarvioaloitteen 3 miljoonan euron lisäyksestä maatalouden ympäristötukeen. Siihenhän oli hallituksenkin esityksessä lisäystä aiempaan verrattuna lähinnä Itämeri-ohjelmaan liittyen. Mutta ainakin omalla alueellani viljelijöillä olisi aika suuri halukkuus tehdä muun muassa säätösalaojituksia. Ne ovat todella ympäristöä parantavia toimenpiteitä, mutta riittävästi ei ole tähän ollut rahoitusta. Myös luomukotieläintuki kaipaisi korottamista, jos halutaan luomukotieläintuotantoa kehittää. Markkinoilta saatavat tulot eivät silläkään puolen riitä kannattavaan tuotantoon.

Peruskuivatusrahojen vähentämissuunta huolestuttaa erityisesti tällaista eteläpohjalaisedustajaa. Meidän tasaiset maisemamme edellyttävät aika hyvin toimivaa peruskuivatusta, että salaojat voivat ne pellot pitää kuivina kasvukauden aikana. Aivan kuten valiokuntakin on tähän asiaan kiinnittänyt huomiota, on huolestuttava suunta, että nämä rahat ovat vähenemässä. Valiokunta tosin sinne vähän lisäsi. Myös ympäristökeskusten henkilökunnassa nämä kuivatusinsinöörit ja heidän ammattitaitonsa ovat häviämässä ja pikemminkin ovat jalansijaa saamassa ne, jotka tukkivat näitä ojia, ympäristönsuojelullisin perustein mielestään.

Sitten puuttuisin yhteen asiaan, josta on aika vähän täällä puhuttu. Valtiontalouden tarkastusvirasto kiinnitti maatalouspääluokan budjettiasiaan huomiota. Vaikka siinä tutkimuksessa varmasti on sellaisiakin asioita, joita ei voi pitää oikeina, kuitenkin perussanoma oli se, että maatalouden kannattavuuskehityksestä pitäisi olla lukuja tämän pääluokan perusteluissa, myös tuotantosuuntien välisestä kannattavuudesta eri osissa maata. Siinä suhteessa ministeriö varmaan voisi informaatiota parantaa. Meillä on kyllä näitä kannattavuuslukuja saatavilla. Kun taustana on se, että maataloustuen tavoitteena on viljelijäväestön oikeudenmukainen tulotaso, niin täytyisihän siinä luvuilla osoittaa, mikä se käytännössä on, ja esimerkiksi tuntipalkkoja pyrkiä laskemaan, aivan niin kuin nämä tutkimuslaitokset voivat nykyisestä tilastomateriaalista laskelmia tehdäkin.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi vielä metsätaloudesta muutama sana.

Yksityismetsien metsänhoito- ja perusparannustyöt ovat viime vuosina lisääntyneet Kansallisen metsäohjelman mukaisesti. Nyt on käymässä niin, että nuorten metsien hoitoa ja energiapuun korjuuta alkaa rajoittaa ja hidastaa jo näiden määrärahojen vähyys. Valiokunnan mietinnössäkin todetaan, että vuoden 2003 alussa joudutaan rahoittamaan kuluvana vuonna tehtäviä töitä 5,7 miljoonan euron edestä. Eli liian vähän on näitä rahoja budjetoitu.

Tähän liittyy myös tämä risupakettiin kuuluva haketustuki ja kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmä, joka juuri muutama päivä sitten jätti mietintönsä. Eduskuntahan keväällä edellytti, että selvitetään myös mahdollisuudet alueellisten kuljetuserojen tasaamiseen hakkeen valmistuksen osalta. Haketustuen lisänä voisi olla tällainen kuljetustuki. Saamani tiedon mukaan kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmä totesi, että tämä ei ole mahdollista. Maa- ja metsätalousministeriö ilmeisesti perustaa oman työryhmän ja katselee näitä rahoja sitten sieltä maatalouspääluokan sisältä, mikä saattaa johtaa siihen, että nuoren metsän hoitoon ja yleensä metsänhoitoon käytettyjä varoja ajautuu tälle puolelle, ja niin kuin aiemmin totesin, siihenkin tarkoitukseen on liian vähän määrärahoja.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala on hyvin merkittävä suomalaisen kansantalouden toimivuuden kannalta. Maa- ja metsätalouden merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa korostuu entisestään, kunhan havaitsemme sen, että tämä muuttuva ympäristö asettaa meille aikamoisia velvoitteita huoltovarmuuden osalta ja samoin raaka-aineiden saatavuuden ja nimenomaan elintarviketurvallisuuden osalta. Elintarviketeollisuudella on, niin kuin maataloudellakin, suuri työllisyysmerkitys, ja niitä ei missään tapauksessa sovi väheksyä, vaan päinvastoin meidän tulisi entistä tarkemmin miettiä, kuinka tänne voidaan sijoittaa ihmisiä työelämään, koska tiedämme sen, että julkinen sektori ei kykene hirveästi ottamaan uutta väkeä ja kuitenkin meillä on suuri joukko työttömiä ihmisiä.

Euroopan unionin laajeneminen haastaa Suomen maatalouden. Kun Viro, Latvia ja Liettua tulevat unionin jäseneksi, aikaa myöten sinne hakeutuu, ja sinne on jo hakeutunut, paljon pääomia, jotka ovat valmiit tehostamaan siellä tuotantoa. Siellä kustannusrakenne on tällä hetkellä selkeästi meidän nykytasoamme edullisempaa, ja sitten kun ne vielä saavat siihen ennakoitua paremmat EU-tuet, uskon, että siellä innostus aktiiviseen toimintaan merkittävästi lisääntyy.

Elintarviketeollisuus hakeutuu sinne, missä on markkinat lähellä, ja toisaalta, missä on myös turvattu raaka-aineen saatavuus. Suomalainenkin elintarviketeollisuus on hyvin voimakkaasti rantautunut erityisesti Viroon, ja sinne kehityspaino on pitkälti suuntautunutkin. Erityinen huolenaihe tässä yhteydessä on se, että suomalainen elintarviketeollisuus on täyttä vauhtia ajamassa alas joutsenlippuja. Joutsenliput, jotka ovat olleet ja ovat suomalaisissa elintarvikkeissa merkkinä siitä, että ne ovat kotimaisesta raaka-aineesta valmistettuja, ovat olleet tietynlainen signaali kuluttajalle. Nyt kuitenkin unionin määräysten myötä joutsenlippukampanjat on jouduttu lopettamaan, ja tähän vedoten myöskin elintarviketeollisuus on luopumassa näistä joutsenlipuista. Itse kuitenkin kyseenalaistan tämän perusteen ja nostan esiin toisen. Mielessäni on käynyt useaan eri otteeseen se, valmistautuuko suomalainen elintarviketeollisuus tässä siihen, että myöskin muualle Eurooppaan sijoittuneet tuotantolaitokset jatkossa alkavat tuottaa tuotteita myös meidän markkinoillemme, ja silloin kun ei ole muuta eroa kuin pienen pieni maakoodin ero tuotemerkeissä, sillä helposti saadaan aikaan se, että kuluttajat ostavat sitä, mikä on teollisuuden kannalta edullisempaa.

Elintarvikkeiden kotimaisuus mielestäni on syytä pitää kuitenkin korkealla arvostuksessa, koska tullitilastojen mukaan ja yleensä tutkimusten mukaan yli 10 prosenttia tuontielintarvikkeista on elintarvikkeeksi kelpaamattomia. Tämä muodostaa aikamoisen kansanterveydellisen riskin, ja siksi meidän on myös kyettävä ylläpitämään elintarvikevalvontaa hyvin korkealla tasolla. Tämä on valtion niin kuin kuntienkin yhteinen haaste.

Maataloudella on omat haasteensa. Maatalousväestön tulotason kerrotaan merkittävästi nousseen. Kuitenkin täytyy ottaa huomioon se, että meillä oli vuonna 94 noin 105 000—110 000 tilaa. Tänä päivänä olemme noin 75 000 tilan tasossa, ja tämä johtaa siihen, että tietenkin tilakohtaiset tulot ovat kasvaneet, mutta tässä tilastoinnissa ei oteta huomioon sitä, kuinka paljon työtunnit ovat lisääntyneet, kuinka paljon enemmän se on vaatinut investointeja ja kuinka paljon loppujen lopuksi se syö viljelijäväestöä. Työssäjaksaminen nykyisten vastuiden alla on monessa kohdassa osoittautunut jo tässä vaiheessa ylitsepääsemättömäksi, ja kuitenkin vasta olemme alkuvaiheessa siinä kehityksessä, joka on maa- ja metsätalousministeriön linjaus elikkä pyrkimys vuoteen 2010 noin 40 000 tilaan.

Yleensäkin suuret investoinnit aiheuttavat suuria riskejä, ja erityinen huolenaihe on tietenkin koko viljelijäväestöllä niin kuin myös keskustan eduskuntaryhmällä se, kuinka onnistumme neuvottelemaan EU:n kanssa EU-tuet vuodesta 2004 eteenpäin. Kansalliset tuet 141:n muodossa ovat katkolla, ja erityisesti ihmetyttää se, että hallitus ei ole asettanut vielä tavoitteitakaan puhumattakaan, että olisi neuvotteluissa edetty jollekin tasolle. Mielestäni nyt, kun Euroopan unionia on päätetty laajentaa, Suomen olisi ollut välttämätöntä neuvotella omalta osaltamme 141:n ja yleensäkin maatalouden toimintaedellytykset pidemmällä aikavälillä. Pääministeri Lipponen moitti neuvotteluosapuolia ja joitakin kansallisvaltioita siitä, että tässä neuvotteluvaiheessa ne koplasivat omia asioitaan tässä neuvottelutilanteessa. Mielestäni on viisasta toimia kansallisista näkökulmista ja hoitaa omat asiat kuntoon ennen kuin lähtee parantamaan maailmaa.

Arvoisa rouva puhemies! Sukupolvenvaihdos takaa jatkuvuuden. Meillä kuitenkin ollaan tilanteessa, jossa sukupolvenvaihdoksiin ei ole tavattoman suurta halukkuutta. Yhtenä syynä on se, että meillä on korkeat verotusarvot ja toisaalta myös perintöveron osalta veroprosentti on varsin korkea. Nämä ovat asioita, joihin seuraavassa hallitusohjelmassa on voitava puuttua.

Vielä ihan lopuksi maataloushallinnosta. Maataloushallinto on varsin byrokraattinen. Se on kasvanut vuosi vuodelta. Onkin syytä kysyä, miksi maanläheistä maataloushallintoa ei ole hajautettu maakuntiin. Meillä olisi mahdollista saada aikamoinen vaikuttavuus siirtämällä keskeisiä osia tästä maataloushallinnosta lähemmäksi viljelijäväestöä, jolloin myös saataisiin tällaista vaikuttavuutta seutukuntiin. Kun Maatilahallitus aikanaan lopetettiin, silloin senaikainen pääjohtaja Hemilä iloitsi siitä, että yhtään virkamiestä ei tarvinnut irtisanoa vaan kaikki saatiin sijoitettua maa- ja metsätalousministeriön puolelle. Nyt on jo eletty sekin aika, että kun Maaseutuvirasto piti sijoittaa kaupungin ulkopuolelle eli Kehä kolmosen ulkopuolelle, siinäkään ei onnistuttu. Toivottavasti seuraava poliittinen maatalousministeri kykenee tässä asiassa toimimaan myöskin maakuntalähtöisesti.

Jari Leppä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Maatalouden tulevaisuuden yksi tärkeimmistä lähtökohdista on pitkäjänteisyys ja kohtuullinen ennustettavuus. Mielestäni kumpikaan näistä perustelluista vaatimuksista ei ole täysin toteutunut tavalla, josta viljelijät voisivat olla tyytyväisiä. Tätä alaa leimaa voimakkaasti jatkuva muutosten sarja, jossa osansa on kansainvälisillä tekijöillä ja osansa kotimaisilla toimilla.

Vuosi 2003 tuo tullessaan mittavat haasteet EU:n taholta laajentumisen muodossa. Maatalouden välitarkastelu osuu ensi vuoteen. Kysymysmerkkinä on, pystytäänkö 141-ratkaisussa löytämään tarvittava pysyvä tai ainakin pitkäaikainen malli ja miten tulevat Wto-neuvottelut kohtelevat suomalaista ruuantuotantoa. Laajentumisen yksi tärkeimmin seurattavista asioista on uusien jäsenmaiden elintarvikkeiden tulo yhteismarkkinoille. On aivan selvää, että näiden maiden tuotanto- ja valmistuskriteereiden täytyy olla samalla tasolla kuin vaatimukset vanhojen jäsenmaiden kohdalla ovat. Vain tällä tavalla olemme samalla viivalla ja pystymme turvaamaan oman ruuantuotantomme jatkuvuuden ja turvaamaan sen kaikkialla unionin alueella. Kyse on myös kilpailuneutraliteetin toteuttamisesta.

Ehdotettu välitarkastelu on paremminkin maatalousreformi. Suomalaisen viljelijän kannalta tukien irrottaminen tuotannosta ei ole perusteltua. Jos näin meneteltäisiin, maatalouden kannustavat elementit häviäisivät lähes kokonaan.

Rouva puhemies! Komissio linjasi muutama päivä sitten ehdotuksiaan EU:n tavoitteiksi tulevissa Wto-neuvotteluissa. Komissio esittää Wto-neuvottelutarjouksenaan maataloustuen vähentämistä puolella ja maataloustuotteiden vientituen alentamista lähes puolella. Ministeri Vilén kommentoi eilen ehdotuksia ja totesi neuvottelutavoitteet positiivisiksi ja erittäin kiinnostaviksi Suomen kannalta. Hän kehui huolellisesti valmistelluksi ja kattavaksi 133-komiteassa tehtyä linjausta, joka osoittaa sen, että EU haluaa olla rakentava maatalousneuvottelujen osalta Wto:n suuntaan. Näin siis ministeri Vilénin linjauksista. (Ed. Mannisen välihuuto!) — Juuri näin, ed. Manninen, se tuntuu olevan. — Hallituksen näkyy olevan tärkeintä olla rakentava Wto:n suuntaan. Onko unohtunut se lokakuinen vakuuttelu, jota pääministeri Lipponen meille esitteli, että maataloustuotannon jatkuvuudesta pidetään huolta myös epäsuotuisilla alueilla?

Maailmankaupan vapauttaminen ei saa merkitä sitä, että perheviljelmäpohjaisen maatalouden kannattavat toimintaedellytykset heikkenevät. Kun Yhdysvallat valmistautuu tuleviin neuvotteluihin, sen tukipolitiikka menee täysin toiseen suuntaan ja samalla se myös maksimoi oman neuvotteluvaransa. Voidaankin kysyä, miksi näissä ehdotuksissa neuvottelutavoitteista jo lähtökohtaisesti luovuttiin eurooppalaisen perheviljelmämallin ja pohjoismaisen perheviljelmämallin puolustamisesta. Yhdysvallat sen sijaan pitää tiukasti kiinni oman elintarviketuotantonsa kilpailueduista kolminkertaistamalla maataloustukensa vuoden 97 jälkeen.

Onko Suomen hallitus tosiaankin näin helposti luovuttamassa vapaan kaupan alttarille kannattavan suomalaisen elintarviketuotannon? Entä onko hallituksella valmiuksia nostaa sitten vastaavalla summalla kansallista tukea, jotta kotimainen ruuantuotanto varmistetaan? Vähintä, mitä me täällä nyt voimme vaatia hallitukselta, on se, että näistä neuvotteluvalmiuksista ja -linjoista saadaan parempi ja ajantasainen tieto, jotta me pystymme myöskin täällä eduskunnassa linjaamaan ja myöskin parlamentti pääsee oman sanansa sanomaan asiasta ja tällä tavalla myöskin osoittamaan selkänojaa tuleviin neuvotteluihin. Koko suomalaisen yhteiskunnan on kyettävä kantamaan vastuuta suomalaisen elintarviketalouden tulevaisuudesta. Tämä vaatii huomattavasti nykyistä pitkäjänteisempää ja kansalliset näkökulmat paremmin huomioivaa otetta.

Arvoisa puhemies! Maatalouden kansallisen tuen nostoa 20 miljoonalla eurolla on markkinoitu maatalouden tupona yhdessä karjatalouden yhden lisäpäivän kanssa. Yhden lomapäivän lisäykseen täytyy olla erityisen tyytyväinen, se tuli todelliseen tarpeeseen. Samalla täytyy huolehtia myöskin siitä, että lomittajia on saatavilla ja että niin vuosilomat kuin sijaisavutkin pystytään järjestämään ja myöskin niin, että lomittajien ammattitaito pysyy riittävällä tasolla jatkuvasti koneistuvassa ja teknistyvässä maataloudessa ja karjataloudessa.

Sen sijaan, puhemies, kansallisen tuen nosto ei korvannut sitä jälkeenjääneisyyttä, joka aiheutuu kustannusten noususta ja nykyisen hallituksen alkutaipaleen maatalouden kansallisen tuen leikkauksista. Jo hallitusohjelman lupauksien mukaisesti — ja jotta voisimme puhua tästä maatalouden tupona — on perusteltua nostaa kansallista tukea vähintään keskustan ehdottamat 25 miljoonaa euroa huomioiden vielä sen, että silloin ollaan vasta sillä tasolla, josta vuonna 99 lähdettiin.

Maatalouden investointirahoitus ei myöskään vastaa tämän hetken investointitarpeita, mikä merkitsee sitä, että rahoitustuki laahaa jatkuvasti noin vuoden verran jäljessä tarpeesta. Maatilatalouden kehittämisrahastolle Makeralle tarvitaan selkeä suunnitelma, miten rahaston varat riittävät myös tulevaisuudessa. Jos mitään ei tehdä, rahaston ongelmat alkavat tulla vastaan jo vuonna 2005. Näin on myöskin valtiovarainvaliokunta lausunut.

Suunnitelman täytyy pitää sisällään Makeran pääomittaminen, jotta tarvittava investointitahti voidaan ylläpitää. Tarvittavien investointien tarkoituksenahan on niin yrittäjien jaksamisen, eläinten hyvinvoinnin kuin ympäristönhoidonkin tehostaminen. Tavoitteen täytyy olla yhä edelleen Suomelle tyypillisen perheviljelmäkohtaisen yrityskoon toimintaedellytysten ja kannattavuuden turvaaminen. Samoin täytyy rahoituksen piiriin saada myös uuden teknologian mahdollistavat tuotantojärjestelmät.

Kotimaisissa käsissä on myöskin hyvin pitkälle se byrokratian viidakko, joka riivaa jokaista viljelijää ja kolkuttelee oikeusturvan rajoja. On tärkeää, että viljelijöiden oikeuksista huolehditaan nykyistä paremmin ja lievennetään lomakesulkeisten mukanaan tuomaa painetta.

Rouva puhemies! Kansallisen metsäohjelman toteuttaminen ja rahoituksen turvaaminen, nuorten metsien kunnostus, metsäteiden rakentaminen ja energiapuun korjuutuki ovat tärkeitä tukijalkoja kansallisessa metsäpolitiikassa. Mietinnössäkin todetaan, että metsänhoitotöitä kyettäisiin tekemään nykyistä enemmän, ellei määrärahojen niukkuus olisi esteenä. Myös metsänhoitotöiden valtiontuen rahoitustarpeet vuodelle 2003 on sidottu samoin kuin maataloudenkin osalta jo osin etukäteen. Joudutaanhan yhteensä rahoittamaan 7,9 miljoonaa euroa kuluvan vuoden rahoitustarpeisiin ensi vuoden varoista. Tämä tietää sitä, että puuntuotannon tukeen tarvittavat resurssit ylittävät hallituksen talousarvioehdotuksessa esitetyn tason.

Suomen täytyy turvata myös tulevaisuuden puuntuotanto riittävällä panostuksella nuorten metsien hoitoon ja energiapuun korjuuseen. Näin pystymme tuottamaan kestävällä tavalla teollisuudelle raaka-ainetta ja puuainesta energian tuotantoon. Metsien suojelun taso Metson toimikunnan ehdottamalla tavalla on se ehdoton maksimi, joka linjaa tulevaisuuden suojelutarpeet ja turvaa suomalaisen puuntuotannon myös tulevaisuudessa. Tälle linjallehan me saimme vakuutuksen äsken kyselytunnilla pääministeri Lipposen suusta.

Rouva puhemies! Maa- ja metsätaloudella on erittäin merkittävä rooli meidän kansantaloudellemme, työllisyydelle, aluetalouksille ja maisemallemme, aivan erityisesti esimerkiksi omassa maakunnassani Etelä-Savossa, jossa koko maan väestöstä on 3,2 prosenttia mutta maatalouden työpaikoista peräti 6,5 prosenttia. Sen vuoksi maakuntamme hyvinvointi on ratkaisevasti sidoksissa siihen tahtoon, jota me täällä eduskunnassa maaseudulle osoitamme.

Hannes Manninen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Minusta oli mieluisa kokemus toimia ed. Pauli Saapungin sijaisena hänen sairaslomansa aikana muutamien viikkojen ajan valtiovarainvaliokunnan maatalousjaoston työskentelyssä. Vaikka meidän maatalouteemme liittyy hyvin paljon suuriakin ongelmia ja tulevaisuudenuhkia, koin kuitenkin, että asioita käsiteltiin maatalousjaostossa joistakin erimielisyyksistä huolimatta hyvin rakentavassa ja asiallisessa hengessä. Minulle muodostuikin sellainen käsitys, että tänä päivänä käsitykset maataloudesta ja maaseudusta eri puolueiden välillä ovat huomattavasti lähempänä toisiaan kuin silloin, kun maataloutta harjoitettiin kansallisen tukipolitiikan pohjalta.

Kun Lapin maataloustuottajien puheenjohtaja äskettäisessä piirikokouksessaan totesi monien ongelmien ohella, että myönteisiäkin asioita on hyvä muistaa, olen listannut tähän puheenvuoroon sellaisia, joita pidän sinänsä myönteisinä.

Kaikesta huolimatta 22 miljoonan euron tasokorotustakin kansalliseen tukeen, vaikkakin se on riittämätön ja keskusta esittää lisää vielä 25:tä miljoonaa, on pidettävä kuitenkin myönteisenä, koska se on tasokorotus siihen muutoin yleensä aika ankeaan budjettilinjaan, joka meillä vallitsee.

Myöskin yhden lomapäivän lisäys viljelijöille on selkeä parannus, joskin olisi toivonut enemmän: kun viime kaudella sosiaali- ja terveysvaliokunnassa asioita käsittelimme, havaitsimme, että kutakuinkin ja lähes joka vuosi voitaisiin entisillä kustannuksilla kustantaa yksi lomapäivä lisää. Minusta sitä linjaa pitäisi noudattaa, että kun viljelijöiden määrä vähenee, niin säästyvillä varoilla aina lisättäisiin vuosittain lisää lomapäiviä, niin että päästäisiin ainakin vähän lähemmäksi muiden kansalaisten vapaa-ajan tasoa. Eihän tämä, viikonvaihteet ja muut maitotiloilla huomioon ottaen, vielä ole kuin pieni osa muiden vapaa-ajasta.

Entisenä 4H-kerholaisena saattoi tyydytyksellä todeta, että harkinta, harjaannus ja hyvinvointi toi tässäkin budjetissa pienen määrärahankorotuksen.

Todella merkittävää oli minusta päänavaus kylätoimintaan. Sehän taisi olla muistaakseni 120 000 euroa. Vaikka se summana ei ole vielä kovin suuri, niin se on erinomainen tunnustus sille kylätoiminnalle, jota tehdään eri puolilla maata.

Myönteisenä pidän myöskin sitä, että turkistarhaajia kohdanneen onnettomuuden osalta on korvausrahat saatu tähän budjettiin. Omalta osaltani toivon, tosin paljon pienemmässä mittakaavassa ja pienemmissä rahoissa, että kun Länsi-Lapin poronhoitoalueella on pari vuotta sitten tapahtunut merkittävä määrä tuntemattomia porokuolemia ja kun niidenkään syitä ei ole saatu selvitettyä, tämä asia voitaisiin hoitaa esimerkiksi lisäbudjetissa, koska kovin suurista rahoista ei ole kysymys.

Mitä tulee sitten suomalaiseen maatalouteen, mehän perinteisesti toteamme, että se perustuu perheviljelmiin. Mikä perheviljelmä sitten oikeastaan on, siitähän ei ole mitään selkeää määritelmää, mutta kansanomainen viisaus tarkoittanee sitä, että sitä yksi perhe, mies ja vaimo, pystyy hoitamaan, ja minun mielestäni se pitäisi pystyä hoitamaan kohtuullisella työmäärällä, ei niin, että uuvutaan ja sairastutaan jo nuorena. Meillä tilojen keskikokohan on kasvanut hyvin nopeasti. Voisi sanoa, että tämä hemiläläinen politiikka on tuottanut sellaisen tuloksen, että meillä tilojen keskikoko on jo yli Euroopan unionin keskiarvon, ja varmasti silloin alamme olla sillä rajalla, että perheviljelmä-määritelmä ei enää kaikissa tapauksissa päde. Voisi kysyä, onko Suomen kannalta tarkoituksenmukaista enää tältä osin kovin suureen tilakoon kasvattamiseen.

Myönteisenä pidän myöskin sitä, että pääministeri Lipponen huippukokouksissa otti kantaa siihen, että myöskin täällä vaikeimmilla alueilla Euroopan unionin sisällä maatalous on säilytettävä. Minusta tähän lausumaan on tartuttava hyvin jämerästi. Puhdas kotimainen ruoka on sekä tuottajien että ennen kaikkea kuluttajien etu. Siksi on valitettavaa, kun meillä yleensä iloittiin Johannesburgin kokouksen onnistumisesta, että liian vähälle huomiolle jäi se, että siellä samanaikaisesti Suomenkin edustajat hyvin avokätisesti olivat lupaamassa sitä, että maatalouden tukia vähennettäisiin merkittävällä tavalla. Nythän Wto-neuvotteluissa näyttää siltä, että Euroopan unionin komissio on valmis antamaan periksi näille tukialennuksille jopa 50 prosentin luokkaa.

Käsitykseni kuitenkin on, että maatalous ja puhdas ruoka on sellaista, että se ei sovi vapaaseen kilpailuun, vaan jokaisen itsenäisen kansakunnan on säilytettävä tietyn asteinen omavaraisuus. Jos me päästämme täydellisen kilpailun maatalouteen, minusta sitä voisi verrata siihen, että Puolustuslaitoksen tehtävistä pyydettäisiin tarjoukset eri armeijoilta. Ei sellaista kukaan ole esittänyt, eikä minusta ruuantuotannonkaan osalta saisi tällaisia vapaan kilpailun periaatteita sellaisenaan soveltaa.

Kaiken kaikkiaan on myöskin syytä todeta, että Euroopan unionin laajentumisen yhteydessä tuli merkittäviä uusia maatalousmaita, ja vaikka näitä tukia, voi sanoa, korotettiin loppuvaiheessa, niin toivottavasti ja uskoakseni sillä ei ainakaan välittömästi kovin merkittäviä vaikutuksia meidän maataloudellemme tule olemaan. Minusta on tärkeää, että pystymme ylläpitämään meidän viljelijöidemme tulevaisuudenuskon ja että me pystymme tarjoamaan sellaiset toimintaedellytykset, että perheviljelmät saavat kohtuullisella työllä elantonsa näiltä tiloilta ilman, että uuvutaan työn alle, niin kuin monin paikoin on käynyt. Tulee turvata riittävät lomat ja muut vapaat. Lomitusjärjestelmän on toimittava hyvin tässä suhteessa.

Mitä tulee sitten hallintoon, josta täällä mainitaan, niin haluan todeta siitä myöskin sen, että valtiovarainvaliokunnassa tähän asiaan kiinnitettiin huomiota. Tuossa mietinnössä todetaan, että valtiovarainvaliokunta korostaa toimintojen alueellistamisen merkitystä ja toteaa, että toimintojen hajasijoittamiselle Pääkaupunkiseudun ulkopuolelle on maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla erityisen hyvät mahdollisuudet. Valtiovarainvaliokunta edellyttää ja tukee näiden toimintojen alueellistamista niin, että työpaikkoja voitaisiin sijoittaa myös Pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

Pekka Vilkuna /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ihan ensimmäiseksi täytyy kiittää maatalousministeri Koskista ja hänen ministeriötään nopeasta toiminnasta turkistarhausammattia kohdanneen onnettomuuden jälkihoidossa. Sikäli heti tähän aluksi otin tämän, kun vihreitten ed. Sinnemäki kävi nimenomaan vain moittimassa tätä päätöstä. Sitä kyllä täytyy ihmetellä, kun he puhuvat jatkuvasti uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämisestä, miksei asusteteollisuudessa uusiutuva luonnonvara heille sitten kelpaakaan.

Toinen asia, mikä on meidän maakunnassamme hyvin kuuma asia, on tämä maitokiintiöasia. Siitähän ovat täällä jo muutamalla sanalla muutkin puhuneet. Siihen pitäisi saada nopeasti korjaus varsinkin siinä mielessä, kun ne, jotka lypsävät yli kiintiön, ovat olleet isänmaallisia ihmisiä, ovat nimenomaan noudattaneet valtiovallan tahtoa, ovat laajentaneet navettojaan, lisänneet tuotantoaan, niin kuin on ollut edellisen maatalousministerin aivan yksiselitteinen ohje: laajentakaa, isontakaa. Nyt kun he tekivät, niin kuin pyydettiin, nyt heitä siitä rangaistaan. Kyllä pitäisi nämä ohimenevät vuodet, mitä mahdollisesti muutama on, jolloin maakiintiö menee yli, valtion varoista pystyä hoitamaan pois, koska valtiovallan ja neuvontajärjestöjen ohjeita noudattaneet ihmiset ovat tuommoiseen ahdinkoon ajettu.

Ensi vuonna on maatalouden supervuosi: kolme suurta tärkeää asiaa Suomen kohdalta tapahtuu. Wto-neuvottelujen eteneminen on ratkaiseva koko maailman elintarvikekaupalle. Siinä mielessä ihmetyttävät kyllä ne ulkomaankauppaministeri Vilénin lausunnot siitä, että se olisi pelkkää positiivista, mitä sieltä on Suomen maatalouteen tulossa. Se ei tule pitämään paikkaansa. Ihmettelen siinä Vilénin logiikkaa.

Agendan välitarkistus on kanssa ihmeasia, että yleensä semmoista puhutaan. Agendahan oli minun käsitykseni mukaan viljelijöitten työehtosopimus, eivätkä viljelijät ainakaan sitä sopimusta ole millään lailla rikkoneet. Arvoisa rouva puhemies! On ihmeellistä, että työehtosopimus kesken kauden meinataan panna täysin uusiin puihin, eikä se ole edes tarkistus vaan reformi.

Todella olisi kohtalokasta, jos Suomen maataloudessa tuet irrotettaisiin tuotannosta. Sehän loppuisi laajoilta alueilta maataloustuotanto, ja minä luulen, että siinä vaiheessa meillä menisivät yhteiskuntasuhteetkin rikki, jos viljelijät rupeaisivat saamaan tukea tekemättömästä työstä, pelkästään omistamisesta. Silloinhan häiriintyisi koko kotimainen elintarviketuotanto, ajautuisi alas elintarviketeollisuus, kuljetus ja kauppakin näiltä osin. Se koskettaisi huomattavasti suurempaa määrää väkeä kuin vain viljelijöitä.

141:n kohtalo on kolmas Suomen maatalouden kannalta ratkaiseva asia. Siinä on ilman muuta löydettävä semmoinen vaihtoehto EU:sta, että siinä voivat olla tasaisesti nämä tuet yli Suomen ja samalla lailla kannattavaisuus säilyy joka puolella maata.

Mutta kaikkein ratkaisevin asia minun mielestäni tänä päivänä on suomalaisen maatalouden jatkuvuuden kannalta sukupolvenvaihdosten pieni määrä. Se näyttää suoraan sen, että uskoa ei tähän perusasiaan ole. Kuitenkin itsenäinen elintarviketuotanto, oma elintarviketuotanto, on jokaisen kansakunnan ehdottomasti paras henkivakuutus pitkän päälle.

Siinä mielessä siitä on aina pidettävä huoli etenkin, kun tiedetään kasvihuoneilmiön mukanaan tuomat suuret muutokset maailman ilmastotilanteessa, jotka voivat aivan hyvin vaikuttaa erittäin negatiivisesti suurilla vilja-alueilla ja näin ollen järkyttää koko maailman elintarvikehuoltoa. Kaikki ennusteet, mitä tämän kasvihuoneilmiön ympärillä on, ovat sen suuntaisia, että ilmastonmuutokset ovat mahdollisesti enempi positiivisia skandinaaviselle maataloudelle kuin negatiivisia. Siinä mielessä meillä pitäisi olla hyvin herkkä valppaus ja valmius pitää kotimaista elintarviketuotantoa koko laajuudessaan kunnossa, ja vain sillä, että tiloille löytyy jatkajat, innokkaat nuoret isännät, jotka uskovat asiaan, vain sillä jatko voidaan taata ja mahdollistaa.

Nythän on tiloja suurenneltu niin joutuisasti, että viljelijät ovat uupumassa liiallisen työtaakan alle. Kyllä täytyisi neuvontajärjestöjenkin ottaa pikkuisen pontevampi ote tähän jaksamisasiaan sikäli, että monesti se jaksamisasia on osittain taitamattomuutta tai semmoista, että ei ole ymmärretty, että isolla tilalla täytyy asioita hoitaa pikkuisen eri lailla kuin pikkutilalla, ei ole keretty henkisesti kasvaa siinä mukana. Siinä mielessä neuvontajärjestöjenkin pitäisi pitää huolta ihmisten jaksamisesta.

Kun sitten taas tämä toinen puoli, valvova puoli, byrokratia, ei todellakaan pidä millään lailla huolta ihmisen jaksamisesta. Se oikein koettaa rassata, miten paljon ne vielä kestävät katkeamatta tämmöistä lomakesulkeista, minkä kohteena viljelijät ovat. Siinä on aivan selkeästi kotimaista pikkumaisuutta byrokratian pyörittämisessä ja selvästi nähtävissä, että joku tästä nauttii, että saa oikein pienillä asioilla isäntiä ja emäntiä juoksuttaa ja kiusata. Siellä on täysin käsittämättömiä syy- ja seurausyhtälöitä. Sen hyvän hallintotavan komitean, Vaittisen komitean, jatkoryhmähän on nyt toiminnassa, ja hyvin suurella mielenkiinnolla odotan, että sieltä tulisi jotain konkreettista aikaan ja saataisiin sitä kautta helpotusta viljelijän byrokratiaan, kun suomalainen viljelijä kuitenkin on periaatteessa rehellinen ja huolellinen. Pitäisi ymmärtää se, että ei se kyttäämällä siitä paljon parane.

Arvoisa herra puhemies! Yksi lomapäivä karjatalouksille oli ilman muuta positiivinen asia, mutta siitäkin puhutaan hyvin helposti yleisenä asiana, että se oli maataloudelle. Se oli karjataloudelle. Karjatalous sen lomapäivän tarvitsee, ja on hyvä, että sen sai, mutta sunnuntaikielto pitäisi kyllä tässä talossa pystyä poistamaan. Jos ei sitä pystytä aivan suoraan vapauttamaan, niin ainakin pitäisi jäädä oikeus arkipäiviä kaksi kappaletta vaihtaa yhteen sunnuntaipäivään. Semmoistakin halukkuutta hyvin paljon maakunnassa on.

Tässä oikeastaan pääpiirteittäin, mitä halusin pöytäkirjattavan tämän vuoden budjetin palautekeskusteluun maatalouden osalta.

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! Yleisesti ollaan sitä mieltä, että Suomen on varmistettava uusi liittymissopimuksen artikla 141:een perustuva pitkäaikainen tuki perusteluineen, joka varmistaa näiden tukien jatkumisen tarvittavassa laajuudessa. Voi sanoa, että pääministerin johdolla hallitus on maatalouden edut valvonut varsin hyvin Euroopan unionissa, ja näin varmasti tapahtuu jatkossakin. Samoin pohjoisen tuen järjestelmää tulee kehittää niin, että se omalta osaltaan turvaa kannattavan maataloustuotannon säilymisen ja samalla luo edellytyksiä rakenteen ja tuotannon kehittymiselle.

Työvaltaisen kotieläintuotannon ja maitotalouden asemaa ja tukien erityistarvetta ei ole kuitenkaan mielestäni tuotu riittävästi esille. Nytkin Valtiontalouden tarkastusviraston tuodessa esille jo pitkään sosialidemokraattien esillä pitämän periaatteen mukaisesti näkemyksensä on tutkijoiden ammattitaitoa vastaan hyökätty rajusti. Ministeri ja MTK:n johto ovat yksituumaisesti todenneet tutkijan epäpäteväksi. No, samalla tietysti jatketaan myös sitä linjaa, että ovat myös sosialidemokraattien näkemykset olleet paikkansa pitämättömiä tässä menneet vuosikymmenet. Suomen kotieläintuotanto ja työvaltainen maatalous on otettava paremmin huomioon maatalouspoliittisissa ratkaisuissa.

Vähemmälle on jäänyt myös toinen Valtiontalouden tarkastusviraston tutkimus, joka käsitteli maitotalouden ongelmia eli maitokiintiöiden vapaan kaupan vaikutusta. Suomen EU-jäsenyyssopimuksessa neuvoteltiin kotieläin- ja maitotalouden kannalta liian alhainen maakiintiö, ja tilannetta pahensi vielä 1993 läpiajettu kiintiöiden kauppamahdollisuus. Silloisessa vastalauseessani totesin: "Kiintiöiden kauppamahdollisuus palvelee joustavuutta, mutta unohtaa kuitenkin kiintiöjärjestelmän säilymisestä johtuvat tilojen kehittämismahdollisuuksien puutteet muun muassa nuorilla ja velkaisilla tuottajilla. Heidän mahdollisuutensa saada tuotantokustannuksia alhaalla pitävällä tavalla lisätuotantomahdollisuuksia esimerkiksi ilman investointeja vaikeutuvat."

Suomalaisen maatalouspolitiikan parhaiden perinteiden hengessä järjestettiin eläköityville luopujille ylimääräiset luopumistuet ja bonukset, mikä oli tietysti suoraa tulonsiirtoa tuotantoa laajentavilta tiloilta. Tällä kotoisalla maatalouspoliittisella ratkaisulla ei tuettu aktiivitiloja eikä nuorten tilojen kestävää rakennekehitystä. Ministeriössä on havaittavissa ristiriitaisia käsityksiä toisaalta rakenneyksikön ja toisaalta markkinapolitiikkayksikön kesken, kuten Valtiontalouden tarkastusvirasto aivan oikein on todennut.

Järjestelmään kohdistamamme arvostelu aikaansai 1.4.1997 muutoksen, jossa siirryttiin puoliksi hallinnolliseen kiintiöjärjestelmään. On selvästi nähtävissä, että maitokiintiötilanne ei ole hallinnassa. Virkamiehet piiloutuvat järjestelmän selän taakse. Maitokiintiöitä vapautuu vähemmän kuin on halukkuutta ostaa, ja tilojen kehittämisen pahin este on juuri kiintiöiden saatavuus. Kiintiökauppaa tehdään myyjän ehdoilla jopa niin, että hinnat ovat nousseet peräti 70 senttiin litralta. Maitokiintiöiden riittämättömyys osaltaan vaarantaa myös naudanlihatuotannon. Samaan aikaan vielä monet iäkkäät, jopa yli 65-vuotiaat, hoitavat maidontuotannon.

On aivan selvää, että lyhyellä aikavälillä kiintiömarkkinat eivät ilman hallinnollisia toimenpiteitä tasapainotu kohtuulliselle hintatasolle. Valtiontalouden tarkastusvirasto toteaa alueiden rakenteen kehittymistä koskevassa selvityksessään myös, että aktiivitilojen kiintiöistä maksama hinta on käytännössä ollut pelkkä tulonsiirto luopuville tiloille ja siis eräänlainen ylimääräinen luopumistuki. Tältäkin osin voi kysyä, kenen ehdoilla ja millä tavoitteilla maaseudun tulevaisuutta ajatellaan.

Agenda 2000 -kannanoton yhteydessä maa- ja metsätalousvaliokunta päätti sosialidemokraattien esityksestä: "Tukipolitiikassa tulee ottaa huomioon maan eri osien erilaiset olosuhteet ja lähtökohdat. Investointi- ja tukitasot eivät saa vääristää tuotantoedellytyksiä eri alueilla. Korjaustoimia tarvitaan erityisesti kotieläintuotantovaltaisen C-alueen tuotantoedellytysten turvaamiseksi. Itä- ja Pohjois-Suomen maatalouden vähäiset sivuelinkeinomahdollisuudet korostavat myös erityistarkastelun tarvetta." Tämä 1998 niukalla enemmistöllä läpi saamamme kanta ei ole juuri näkynyt vahvassa MTK:n ohjauksessa toimivan maa- ja metsätalousministeriön ratkaisuissa.

Kaavamaisilla kokoon liittyvillä vaatimuksilla on kiintiöjärjestelmän kustannusten ohella tehty vaikeiksi investointien ja tilojen kehittämisratkaisut. Kuitenkin tulisi enemmän tarkastella monituloajattelua ja tuottajien jaksamisen näkökulmaa myös sosiaalisten ratkaisujen ja tukipolitiikan puolella. Monella tilalla metsä- ja matkailutulot täydentävät muun muassa maitotiliä. Erityinen tuotantosuuntiinkin liittyvä tarkastelutarve liittyy siihen, että Itä- ja Pohjois-Suomen tiloilla on vain noin kolmanneksella tilan ulkopuolisia tuloja, kun Etelä-Suomessa, jossa pääosin on viljatiloja, näitä tuloja on yli kahdella kolmasosalla tiloista.

Maatilatalouden kehittämisrahaston ja kansallisten tukiratkaisujen osalta olisi perusteltua aikaansaada tukien paremman vaikuttavuuden ja oikeudenmukaisuuden pohjalta ylärajat suurien tilojen kohdalle. Maataloustuen suuntaamisessa on otettava huomioon selkeämmin työvaltaisen maatalouden ja tilanhoidon vaikeudet. Näitä ei tässä maataloustulosopimuksessa erityisemmin myöskään nyt läpikäyty. Suomen maatalouden mittasuhteista huolimatta on suurten, taloudellisesti kunnossa olevien esimerkiksi viljatilojen osalta suosittava jatkossa korkotukilainoitusta. Avustuslinjaa tulisi soveltaa lähinnä nuorten ja kotieläintuotannon puolella.

Eri tuotantosuuntien väliset valta-asemat näkyvät siten, että työvaltainen kotieläintuotanto ei ole siinä asemassa kuin sen pitäisi työsidonnaisen maatalouden kannattavuuden sekä alueellisten tarpeiden pohjalta olla. Vuoden 1995 jälkeen vuoteen 2000 meiltä hävisi noin 45 prosenttia maitotiloista, kun viljatilat vähenivät noin 17 prosenttia. Nimenomaan kasvaneiden maitotilojen aiheuttama uupumus ja taloudelliset paineet vaativat Suomen aluerakennekin huomioon ottaen luontaisen tuotantosuuntamme aseman turvaamista myös kiintiökaupan perusteiden uudelleenarvioinnilla.

Valtiontalouden tarkastusvirasto ei ole havainnut mitään yllättävää keisarin vaatteista. Se itse asiassa tuo esille sosialidemokraattien eduskunnassa jo pitkään esittämän kritiikin maatalouspolitiikan sisältöön ja sen tukiratkaisujen epäoikeudenmukaisuuteen myös Suomen maatalouden ja maaseudun selviytymisen näkökulmasta.

Entinen ministeri Hemilä on todennut, että päätökset maataloustuista ovat poliittisia. Kyllä, ja juuri siksi niiden tulee olla MTK:n ja ministeriön välisten neuvottelujen sijasta laajemman poliittisen vastuun piirissä. Kyseessä eivät ole pelkät hallinnolliset ratkaisut ikään kuin vanhoina maatalouden tupoaikoina, jolloin pöydän molemmin puolin istuivat saman näköiset henkilöt.

EU:n maatalouspolitiikkaan esitettyjen tarkistuspaineiden yhteydessä on kansallisen tuen uudelleenkohdentaminen välttämätöntä eri tuotantosuuntien ja erityisesti työvaltaisen maatalouden aseman vahvistamiseksi. EU:n myöntämää pohjoisen tuen maksuvaltuutta ei ole tähän mennessä käytetty täysimääräisesti. Iäkkäiden viljelijöiden luopumisen vauhdittaminen ja maitokiintiöiden kiintiökaupan purkaminen sekä myös valmius pohtia kiintiöiden siirtoja esimerkiksi C2-alueen te-keskusten nuorten viljelijöiden investointien käyttöön edellyttää nopeita ratkaisuja. Myös Agenda 2000 -välitarkastuksen vaikutukset Suomen maataloustuotantoon eri tuotantosuunnilla ja alueilla on vakavasti arvioitava. Cap-eläintukien ja maidon hinnanalennuskorvausten muuttuminen tilakohtaiseksi, mutta pinta-alaan sidotuksi tueksi lisännee paineita luopua nautakarjataloudesta. Suomen olosuhteiden, elintarviketurvallisuuden ja -varmuuden näkökulmasta on löydettävä ratkaisut, joilla naudanlihan ja maidon tuotanto varmistetaan.

Herra puhemies! Itse maatalousjaoston konkreettisissa budjettimuutoksissa oli pieniä, suuria, perinteisiä, sisäisiä tarkistuksia. Olennaisin kannanotto koskee kuitenkin Itä-Suomen tavoite 1 -ohjelman rahoituksen turvaamista, joka koskee nimenomaan maaseudun pienimuotoista maaseutumatkailu-, puu-, metsätalous- ja elintarviketuotannon yrityshankkeiden tukemista. Myöntämisvaltuuden lisäyksellä mahdollistetaan nyt Emotrin varojen tehokkaampi käyttö Itä-Suomen ohjelman täysimääräisessä toteuttamisessa. Tällä on iso aluepoliittinen ja työllisyyspoliittinen vaikutus.

Lisäksi Metsämuseo Luston rakennustöihin Punkaharjulla osoitetuilla sisäisillä järjestelyillä samoin kuin haja-asutusalueiden vesihuoltoon kohdennetulla lisärahalla on myönteinen ulottuvuutensa. Myöskin strategisesti erittäin tärkeä on tämä Portaat luomuun eli suurkeittiöiden luomuprojektin jatkaminen ja edistäminen, ja siihen annettu raha on myös merkittävä.

Koko aluekehittämisen ja maaseutukehittämisen näkökulmasta alueellisen kehittämisen ydin eli kylätoiminta ja kylä on nyt tunnustettu ensimmäisen kerran Suomen eduskunnassa ja Suomen budjettiratkaisussa. Eduskunta tällä 120 000 euron rahalla osoittaa kylien aktiiveille eri toimijoille vaikeissa maaseutuoloissa tunnustusta, ja tämä on hyvä alku, josta toivon mukaan eri muodoin jatketaan.

Liisa Hyssälä /kesk:

Arvoisa puhemies! Elävä maaseutu on meidän kaikkien yhteinen tavoitteemme. Sama tavoite on sisältynyt myös Lipposen hallitusten ohjelmiin. Käytännön toimet ovat kuitenkin tukeneet täysin toisenlaista kehitystä. Muun muassa kansallisen tuen tason aleneminen on heikentänyt maatalouden elinmahdollisuuksia. Lipposen hallitusten aikana maataloudesta onkin vähentynyt kymmeniätuhansia työpaikkoja.

Elävä maaseutu ja toimiva maatalous ei ole vain syrjäseutujen asia. Puhdas kotimainen ruoka kiinnostaa kaikkia suomalaisia. Suomalainen perheviljelmäpohjainen maatalous on EU-jäsenyydenkin oloissa pystynyt vastaamaan toistaiseksi hyvin tähän kysyntään.

EU:n itälaajeneminen asettaa suomalaisen maatalouden jälleen uusien haasteiden eteen. Uudet jäsenmaat ovat perinteisiä maatalousmaita, joissa rakennemuutos on vielä kesken. Suotuisammat kasvuolosuhteet ja työvoiman halpa hinta laskevat elintarvikkeiden hintoja edelleen.

Elintarvikkeiden tuotantoon äärimmäinen markkinakilpailu soveltuu kuitenkin huonosti. Tehotuotannon riskit ovat jo realisoituneet valitettavalla tavalla myös EU:ssa eläintautien muodossa. Valitettavasti myös suomalainen maatalous on vaarassa joutua sopeutumaan tällaiseen kilpailuun. Elintarvikkeiden laadun takaamiseksi on tärkeää suosia lähiruokaa. Tällöin tuottaja ja kuluttaja sidotaan paremmin toisiinsa ja tuotantoketjusta saadaan kuluttajien kannalta läpinäkyvämpi. Tämä edistää osaltaan suomalaisten tuotteiden suosimista ulkomaisten sijaan.

Arvoisa puhemies! Maatalouden viime vuosien kehitys on ollut huolestuttavaa. Elinvoimaisen maatalouden turvaaminen ja perheviljelmäpohjaisuuden säilyttäminen vaatii voimakkaampia toimia kuin Lipposen hallituksen viimeisessä budjetissa esitetään. Sen sijaan että Lipposen hallitus olisi kahden toimikautensa aikana pystynyt kehittämään maatalouden toimintaedellytyksiä, on se ajanut yhä useamman talonpojan entistä ahtaammalle. Taloudellisen tilanteen epävarmuus on aiheuttanut jaksamisongelmia maatalousväestössä.

Yhä useampi maatalousyrittäjä kokee yrittämisen edellytysten heikentyneen tämän integraation ja lisääntyneen byrokratian tehdessä tuhoaan, ja taloudellinen epävarmuus siis etenee. Monilla tiloilla on edessään sukupolvenvaihdos seuraavan vuosikymmenen aikana. Mikäli maatalousyrittäjien jaksamisesta ei huolehdita, on jatkajia entistä vaikeampi löytää. Näin ollaan vaarassa menettää vuosisatoja toimineita sukutiloja.

Maaseudun kokonaisvaltainen kehittäminen vaatii investointien turvaamista laajalla rintamalla. Suomen Kylätoiminta ry:lle myönnetty avustus maaseudun kehittämistyöhön on oikean suuntainen, uudenlainen avaus. Tällaisen alueellisen yhteistyön tiivistäminen auttaa osaltaan kehittämään alueiden vahvuuksia. On hyvä, että valtiovalta on mukana tukemassa tällaista toimintaa.

Toimiva maatalous tarvitsee investointitukia siinä missä muukin yritystoiminta. Edelleen maakunnasta kantautuvat viestit kertovat kuitenkin vakavista byrokraattisista ongelmista kansallisen ja EU-tason toimijoiden kesken. Nämä ongelmat konkretisoituvat yrittäjille investointien viivästymisinä ja uhkaavat koko tukirahoituksen mielekkyyttä yrittäjän kannalta.

Maaseutu tarvitsee nyt toimia ja panostuksia. Maatalousyrittäjien tulokehitys ei jatkuvasti voi jäädä jälkeen muusta tulokehityksestä. Tukipolitiikkaan on saatava jatkuvuutta, jotta yrittäjien on mahdollista suunnitella edellytyksiään jatkaa toimintaansa pidemmälle kuin viime vuosina on totuttu.

Arvoisa puhemies! Ed. Karjula on tehnyt aloitteen 4H-järjestön rahoituksen lisäämisestä. Olisin toivonut, että tämä kysymys olisi voitu hoitaa eduskunnassa budjetin kautta. Ihmettelen, mihin tämä on kangertunut ja jäänyt. Ainakin valtiovarainvaliokunnassa vasemmalta kuului hyvin kriittisiä äänenpainoja silloin, kun 4H-asioita käsiteltiin.

Nythän tämä 4H-järjestö on ehkä tarpeellisempi kuin koskaan historiansa aikana. Jos ajatellaan, mikä on se nuorisokulttuurinen toimintaympäristö 2000-luvulla, jossa nuorisotyötä tehdään, niin on sanottava, että perinteinen, yhtenäinen arvopohja on pirstoutunut moniarvoisuudeksi ja yksilöllisyyden korostamiseksi. Käsitykset hyvästä elämästä ovat monella tapaa toisenlaisia kuin edellisillä sukupolvilla. Lisäksi ne ovat eri nuorilla hyvin erilaisia. Valintamahdollisuudet ovat kasvaneet suorastaan räjähdysmäisesti. Kansainvälisyys on aikuistuville nuorille arkipäivää ainakin Internetin välityksellä, mutta asialla on kuitenkin kääntöpuolensa. On aikaisempaa enemmän vapautta valita elämäntapansa, mutta pakko myös tehdä valintoja, ja kaikki eivät kestä siitä aiheutuvaa epävarmuutta ja ahdistusta.

Tässä nuorisokulttuurisessa toimintaympäristössä 4H-järjestö tekee työtään. Sen toiminta-ajatuksenahan on harkinta, harjaannus, hyvyys ja hyvinvointi. Ne muodostavat sellaisen arvopohjan, joka on kestänyt vuosikymmenestä toiseen ja sen varaan voidaan tätä työtä myöskin laskea tulevaisuudessa.

Nuorilla kilpailu työ- ja opiskelupaikoista on kovaa ja sosiaalinen eriarvoistuminen on tosiasia. Nyky-yhteiskunta kasvuympäristönä on hyvin vaativa. Jos tässä tilanteessa yhteiskunnassa nuorten elämän sisältönä ja harrastuksena on 4H-toiminta, he saavat sen kautta uusia kokemuksia, elämyksiä ja kavereita. Me tiedämme, että nuoruus on sosiaalistumisen aikaa ja silloin etsitään ne verkostot, joiden avulla löytyy oma paikka yhteiskunnan jäsenenä. 4H-järjestön strategiassa tuleville vuosille todetaankin, että nuorisotyön tulee tarjota kestäviä arvoja ja kykyä hallita muutosta. Kyllä tällainen järjestö olisi ansainnut eduskunnalta suuremman tuen kuin mitä nyt on budjetista nähtävillä.

4H-järjestössä myöskin yrittäjyys on yksi kantavia teemoja. Yrittäjien asia on täällä ollut monta kertaa esillä ja tiedämme, että tutkimukset kertovat huolestuttavia asioita: yrittäjyys ei kiinnosta, sukupolvenvaihdosten tehneiden yritysten lukumäärä on ollut pitkään laskussa ja asenneilmapiirissä on korjaamiseen varaa. 4H-järjestö on nimenomaan tässä tehnyt arvokasta työtä tämän yrittäjyyden hengen edistämiseksi, sillä eihän se yrittämisen henki synny noin sormia vain napsauttamalla, vaan siihen pitää kasvaa ja kouluttautua monen vuoden aikana. Tämä järjestö nimenomaan lähtee tästä varhaisesta yrittämisen hengen luomisesta. Kyllä jatkossa tulevina vuosina pitää myöskin budjetissa huomioida paremmin tämä nuorisojärjestön sektori myöskin tältä kannalta.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa puhemies! Haluan muutaman ajatuksen tuoda esille tähän maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan käsittelyyn. Ihan lähtökohdaksi otan sen, että elintarviketalous ja metsätalous muodostavat tänä päivänä ja myös tulevaisuudessa perustan maaseudun elinvoimaisuudelle. Haluan kiinnittää huomiota muutamaan tämän elinvoimaisuuden ylläpitämiseen liittyvään asiaan, jotka ovat tässä ensi vuoden budjetissa ehkä osittain huomioon otettuja, mutta eivät riittävän vahvalla painotuksella: lyhyesti sukupolvenvaihdoksista; toisena asiana maitotilojen kiintiöistä; kolmantena Kansallisesta metsäohjelmasta ja siellä lähinnä metsänparannusvaroihin liittyvistä lähtökohdista; neljäntenä maaseudun muusta yritystoiminnasta, sen neuvonnasta, neuvonnan tehostamisesta; ja viidentenä asiana ihan perheviljelmäpohjaisen maatalouden vahvistamisesta ennen kaikkea hallinnon käytäntöjä kehittämällä. Näihin ihan muutama ajatus.

Sukupolvenvaihdokset muodostavat aivan keskeisen tekijän riittävän maatalouden, perheviljelmäperustaisen maatalouden rakentumisen kannalta. Hallitusohjelmaan on erityisesti liitetty lausuma siitä, miten nyt tämän Lipposen toisen hallituksen aikana kehitetään sukupolvenvaihdoskäytäntöjä. Tässä joutuu toteamaan, että ensi vuoden budjettiinkin nämä eväät ovat varsin ohuet. Siksi toivoisi, että viimeistään seuraavassa hallitusohjelmassa paneudutaan huomattavasti vahvempiin käytännön toimenpiteisiin. Sekä maatilojen mutta myös maaseudun kannalta erittäin tärkeäksi nousee muiden pien- ja perheyritysten sukupolvenvaihdosten vauhdittaminen.

Toinen asia liittyy Kansalliseen metsäohjelmaan. Siellä ovat metsänparannustöihin osoitetut rahat osoittautuneet riittämättömiksi jo tämän kuluneen vuoden aikana. Olisi toivonut, että tätä määrärahaa olisi korotettu ensi vuoden budjettiin. Nimittäin näillä metsänparannusvaroilla on erittäin tärkeä merkitys myös tulevaisuuden metsänhoidon kannalta ja sitä kautta metsistä saatavan käyttökelpoisen puuraaka-aineen osalta ja totta kai myös lyhyellä aikajänteellä hyvin keskeinen merkitys maaseudun työllisyyden näkökulmasta.

Sitten tähän maaseudun pienyritystoimintaan. Minusta erityisen huolestuttavaa on se, että uuden yritystoiminnan vauhdittuminen maaseutualueilla on edennyt viime vuosina varsin hitaasti, ja jos ajatellaan esimerkiksi kulunutta vuoden jaksoa, meillä pienyritysten määrä on vähentynyt aikaisemmista vuosista. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että riittävä rahoitus toisaalta tietysti toimivien maaseutuyritysten, mutta ennen kaikkea maaseudun uusyritystoiminnan osalta varmistetaan.

Maa- ja metsätalousministeriön kauttahan on jossain määrin rahoitettu viime vuosina Maaseutuyrittäjyyden edistämiskeskuksen toimintaa, joka on tällä hetkellä uusyrityskeskustoiminnan yhteydessä. Olisi erittäin tärkeää, että Maaseutuyrittäjyyden edistämiskeskuksen rahoitus turvataan myös tulevina vuosina. Tätä kautta saadaan myös sisällöllistä lisäarvoa nyt perusteilla olevien seudullisten maaseudun neuvontayksiköiden osalta. Meillä Pohjois-Pohjanmaalla varmistui toissapäivänä rahoitus Ruukin toimintaympäristöön käynnistyvän maaseudun osaamiskeskuksen osalta, ja tähän tulee nyt varsin vahvasti myös tämä uusyritysneuvonta liittymään.

Perheviljelmien tulevaisuuteen kytkeytyvät hyvin vahvasti hallinnon käytännöt. Nyt kun ministeri Koskinenkin tuli paikalle, en malta olla tähän tarttumatta. Aikaisemmissa puheenvuoroissa on jo kiinnitetty huomiota tähän, miten me saamme joustavuutta hallinnon käytäntöihin ennen kaikkea niin, että varmistetaan hyvän hallinnon toiminta ja riittävä oikeusturva myös viljelijäväestölle. Uskon, että kotikäynteihin ja kotitarkastuksiin liittyvä viime viikkojen ja viime kuukausien keskustelu on ollut yksi sellainen asia, joka on puhuttanut hyvin paljon viljelijäväestöä, ja toivonkin, että tähän asiaan saataisiin kattavasti vastausta.

Ihan viime päivinäkin on ollut muutamia yhteydenottoja, jotka liittyvät tilatarkastuksiin ja siihen, millä tavalla me rajoitamme tilalle tulevia tukisuorituksia ilman, että tilalla tarkastuksen yhteydessä olisi ilmennyt mitään epäkohtia. Uskon, että tämä on ministeri Koskisellekin hyvin tuttu asia, ja toivon, että tähän löydettäisiin joustavammat käytännöt kuin tällä hetkellä olemassa olevat. Ajattelen ihan viljelijän oikeusturvan kannalta, että tämä on sellainen epäkohta, että voidaan kysyä, hyväksyisikö Suomessa enää mikään muu väestöryhmä, palkansaajaryhmä, tämän tyyppistä kohtelua, jonka kohteena suomalaiset viljelijät ovat.

Sitten, arvoisa puhemies, ihan lopuksi kaksi talousarvioaloitetta, joista toisesta eli lisäyksestä 4H-toimintaan teen tarkemman esityksen sitten varsinaisessa käsittelyssä. Edellä ed. Hyssälä jo perusteli sitä, miten tärkeää työtä 4H-toiminnassa tehdään. Tällä hetkellä kuitenkin on kysymys siitä, että 4H-toimintaan kohdistuva määräraha on tietyllä tavalla hiipunut ja hiipunut, joskin säilyy nyt edellisvuoden tasolla, mutta kyllä meidän pitäisi pystyä reilusti katsomaan 4H-toiminnan merkitystä lasten ja nuorten parissa ja nimenomaan panostamaan tällaiseen ennalta ehkäisevään lapsi- ja nuorisotyöhön. Jos me ajattelemme viime vuosinakin, miten merkittäviä määriä jälkihoitoon, lähinnä lastenpsykiatriaan, on käytetty, ne määrärahakorotukset, mitä 4H-toiminnan käytännöt edellyttävät, ovat varsin pieniä, mutta tätä kautta varmistetaan se, että koko maan alueella tämä arvokas lapsi- ja nuorisotyö voi jatkua.

Toinen asia koskettaa perunan tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Tein tästä ministeri Koskiselle kirjallisen kysymyksenkin, ja kiitän tässä yhteydessä ministeriä suhteellisen ympäripyöreästä vastauksesta, jossa kuitenkin oli tarkkaan luettuna löydettävissä myönteistä kylkeä ja jopa asian ymmärtämistä ja ymmärtäväistä suhtautumista. Näen erittäin tärkeänä, kun nyt poistetaan kokonaan Siemenperunakeskus-momentti budjetista, että kyseinen rahoitus, nimenomaan pohjoisen perunan tutkimus- ja kehitysrahoitus, tulee ottaa huomioon, niin kuin budjettikirjassa sanotaan, toisella momentilla. Käytännössä tämä myös merkitsee sitä, että pohjoisen perunan tutkimus- ja kehitystyö voidaan säilyttää ja sen tulevaisuus varmistaa nimenomaan Ruukin koeaseman yhteydessä, niin kuin eduskunta yksimielisesti ponsilausumassaan päätti silloin, kun keväällä tehtiin ratkaisu Siemenperunakeskuksen muuttamisesta osakeyhtiöksi.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Todella, ympäristötuki on hyvin keskeinen maatalouden tuen muoto ja tilanne kaiken kaikkiaan maatalouden tuen yhteydessä tulee muuttumaan vuoden 2006 jälkeen. Kaiken kaikkiaan EU:n tukipolitiikka, myöskin eri tukialueet ja lopullinen tukialueiden tuen määrä, tulee varmasti muuttumaan, ja on epäselvää, mikä se tällä hetkellä on. Mutta on tietysti tärkeätä, että kun puhutaan ympäristötuesta, sen pitää olla myös toimivaa, ympäristön kannalta kestävää. Eräs yksityiskohta: peltoviljelyn suojakaistojen pitäisi olla riittävät. Näin ei aina ole. Haja-asutuksen ja maaseudun typpi- ja fosforipäästöt ovat keskeinen kuormittaja, myöskin Suomenlahden kuormittaja. Toki tiedämme, että meillä on muita kuormittajia myös, mutta kansallisesti edelleenkin maatalous on keskeinen ja erittäin voimakas ja vaikuttava kuormittaja. Uskon, että maataloudesta löytyy aktiviteettiä tämän tilanteen muuttamiseksi.

Metsien tila on toisaalta niin, että metsä kasvaa ja hakkuumäärät on todella viety korkealle, jälleen toisaalta Suomen metsäteollisuuden strategia kuitenkin pohjautuu idästä tuotavaan koivukuituun aika tavalla, nimenomaan Saimaan alueen teollisuus rakentuu tämän tuontipuun varaan. Päätehakkuita tehdään edelleenkin. Ensiharvennus on kovasti jälkeenjäänyttä. Meillä on hyvät metsälait, ne eivät kuitenkaan aina toteudu. Kun Suomea ajaa ristiin rastiin, näkee, että paljon on lentokenttää muistuttavaa maisemaa edelleenkin vastassa. Kovin on myöskin metsä käynyt kaupaksi, eli kantohinta on ollut sillä tavalla, tai ainakin puun hinta on ollut merkittävän korkealla.

Mutta Suomi tietysti tarvitsee talousmetsänsä, ja niitä tulee hoitaa hyvin. Kun tänään puhuttiin Vuotoksen altaasta, niin myöskin puhuttiin siitä, mistä energiaa. Kauppa- ja teollisuusministeri oli hyvin huolissaan siitä, mistä saamme energiaa, ja pahoitteli tätä Vuotos-päätöstä, joka päätös oli siis hyvä. Samalla on todettava, että metsästä, puusta, suomalaista bioenergiaa nimenomaan puusta, se on se tulevaisuuden näkökulma. Metsiä sopii todellakin hoitaa yhteisesti niin, että jaetaan myös vastuuta verotuksen muodossa, tukien muodossa koko yhteiskunnalle eikä vain niin, että ne ovat metsänomistajalle. Näin pitänee olla huolimatta siitä, että kyllä tietysti, kun riittävästi metsähehtaareja omistaa, niin pihaan voi ajaa kolmannenkin Mersun.

Mutta maaseutu on pidettävä asuttuna. Se on hyvä ajatus, ja sitä pitää myös yhteiskunnallisesti tukea. Aivan oikein, ei myöskään kaupunkilaisen ole suinkaan kiva ajatella, että mennään sinne yksinäiselle mökille. On aivan hienoa, että siinä naapurissa on maatalo, joka toimii, joka elää, niin kuin allekirjoittaneella sattuu Rautalammille olemaan positiivinen tilanne tämän suhteen.

Edelleen järvistä ja kalastamisesta: Kun niin sanottua hukka- ja roskakalaa nostetaan ja rehevöitymistä vähennetään tällä tavalla, niin samalla sveitsiläiset itkevät krokotiilinkyyneleitä, kun eivät saa syödä näitä kaloja, mitä me itse emme syö. Eli toisaalta jälleen olisi markkinoita, kun olisi toimiva ketju, ostoketju, välitysketju, kyllin suuret volyymit.

Kalanviljely jälleen Lounais-Suomessa on rehevöitymislähde, ja sen paikallinen merkitys on suuri. Sitä fosforin suhteen erityisesti ei sovi aliarvioida, Saaristomerellä esimerkiksi se on tärkeää pitää mielessä. Maa- ja metsätalousministeri Koskinen totesi muistaakseni — hän on onneksi paikalla — jotenkin näin, että me emme ole kalastajien puolella, mutta emme kalojenkaan puolella, vaan olemme jossakin siinä välissä. Mielestäni meidän pitää olla kestävien kalakantojen puolella. Kun tuo siteeraus liittyy Euroopan unionin toimintaan ja kun Euroopan unionissa on käyty keskustelua kestävistä kalakannoista, niin kyllä siellä Suomenkin, vaikka ei olekaan mikään kalastusvaltio — ehkä tässä onneksi — pitää asettautua kestävän kalatalouden kannalle, pitää olla riittävästi rauhoitusaikaa, jotta kalakannat voivat uusiutua. Uskon ja tiedänkin, että Suomi on lopulta tämän tyyppistä linjausta tietääkseni myös vienyt eteenpäin.

Kaiken kaikkiaan myöskin ne jäämät, mitä meillä on omissa vesissämme, ovat merkittäviä: dioksiinit, raskasmetallit, pseudoestrogeenit. Niiden määrien hillitseminen, vähentäminen, on myös kalastuksen etu. Ei mene kaupaksi kala, jossa on liikaa dioksiinia, ja kun tiedämme, että tämä sana ja käsite "liikaa" on suhteellinen, niin yleisesti tietysti joudumme suhtautumaan varsin kriittisesti näihin kemikaaleihin. Mutta suomalaista kalaa voi syödä. Suuri silakka, kookas silakka, ja lohi ovat Itämeressä kasvaneina ja Suomenlahdella pyydystettyinä tietyssä mielessä ongelma, mutta sitä ei pidä liikaa korostaa, koska kalan positiiviset ominaisuudet, terveysominaisuudet, ovat kaiken kaikkiaan aina painavampia ja merkittävämpiä.

Mutta jälleen, jos Suomi ei esimerkiksi toimi Itämeren alueella ajoverkkokiellon puolesta, niin on aika vaikea kritisoida sitten ajoverkkokalastusta esimerkiksi Välimerellä, jossa se muun muassa verottaa merinisäkkäitä. Samoin tähän maatalous- ja kalastusnäkökulmaan pitää liittää sellainenkin asia kuin öljyntorjunta ja nimenomaan meriturvallisuus. Ajatelkaamme jotain Prestige-tyyppistä onnettomuutta Itämerellä: se olisi sitten ikuiset jäähyväiset kalastukselle Suomenlahdella ja Itämerellä.

Lopuksi, puhemies, erääseen aloitteeseen, joka koskee Kymijoen Koivukosken kalaportaita. Kymijoki on saatavissa lohijoeksi lähes 40 kilometrin matkalta, kun saamme sen eteläisen juoksun Koivukosken voimalaitoksen yhteydessä olevan kalatien toimivaksi. Siis kalatie toimivaksi, ja se on mahdollista, kun sen kautta todellakin ohjataan riittävä vesimäärä.

Kun maa- ja metsätalousministeri on paikalla, haluaisin vielä viitata siihen, että Etelä-Karjalassa on Hiitolanjoki, jossa on useita koskia, ja nimenomaan sen tyyppinen joki, joka laskee Laatokkaan, yhdistää Laatokan Simpelejärveen, ja jossa on edelleenkin erittäin harvinainen, tai sinänsä heikko mutta kasvamaan ja lisääntymään kykenevä, taimenkanta. Hiitolanjoen kehittäminen olisi eräs tärkeä asia, jolla on myös kalastusmerkitys.

Mika Lintilä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Pohjanmaan kettutarhoja koetteli syksyllä suuri katastrofi. Tämä katastrofi ei ollut pelkästään alaa koskettava, vaan tämä kosketti erittäin suuresti myös aluetta. Meillä Pohjanmaalla turkistarhaus näyttelee erittäin suurta taloudellista osaa myös kuntien taloudessa. Haluan kiittää maatalousministeri Koskista ja hänen johtamaansa ministeriötä siitä, että sieltä löytyi ymmärtämystä siihen, että turkistarhaajille kohdistuvia kustannuksia on pystytty nyt lähtemään korvaamaan, koska kysymys on erittäin suurista alueellisista ja alaan kohdistuvista taloudellisista menetyksistä. On erittäin valitettavaa, että täällä on nyt aloite tämän määrärahan poistamiseksi, mutta katson sen olevan lähinnä jatkoa sille vainolle, jota tätä laillista elinkeinoa kohtaan on valitettavan usein esiintynyt.

Yleensä pääluokan 30 tiimoilta voidaan todeta, että muuttuvassa EU-tilanteessakin perusmaatalouden tärkein tehtävä on tuottaa puhdasta ja turvallista kotimaista ruokaa ja siinä samalla myös ylläpitää elävää maaseutua. Näiden tehtävien mahdollistaminen on taloudellisesti tänä päivänä erittäin vaikeaa, joten siihen nähden lisäysvaatimukset kansallisen tuen nostamiseksi ovat erittäin perusteltuja kansalliseen tukeen tehtyjen leikkausten palauttamiseksi.

Nils-Anders Granvik /r:

Värderade herr talman! Eftersom det inte fanns möjligheter att gå in i debatten efter riksdagsledamot Marjaana Koskinens anförande och inte heller senare efter ledamöterna Janina Andersson och Sinnemäki, så tycker jag att det finns orsak att något belysa det här med pälsdjurskatastrofen.

Jag har mycket svårt att förstå det sätt som man från de här kretsarna har reagerat på. Jag tycker för det första att det är en total brist på mänsklig hänsyn att man på det här sättet ifrågasätter det hjälppaket som regeringen har överlämnat till riksdagen för bedömning. Det finns också väldigt mycket som har blivit sagt och som inte alls stämmer. Jag undrar för det första om de här damerna har läst regeringspropositionen, av den framgår med stor tydlighet hur det här paketet är uppbyggt.

I första hand så hänvisar man till foderlagen. Det är alldeles klart att foderlagen finns till för att följas, men jag vill också påstå att den har blivit följd. För att saken skall få en riktig belysning så skall jag helt kort gå igenom fakta. För det första hade foderköket en ansvarsförsäkring på 500 000 euro som naturligtvis sattes i blöt. Pälsdjursnäringen själv satsar genom sin katastroffond 250 000 euro och foderköket lånar upp ytterligare 500 000 euro för att på sätt och vis friköpa sig från sitt ansvar och därmed kunna fortsätta att verka. Det har varit en gemensam uppfattning att det här är vad foderköket ungefär klarar av. Alternativet är konkurs eller en snabb försäljning och då skulle knappast medlen som skulle kunna sättas in i den här gemensamma kassan för att ersätta farmarna knappast bli större än det belopp som vi nu pratar om. Det här är det bästa sättet att komma vidare och foderköket bär sitt ansvar så långt som resurserna räcker till.

En annan sak som också är fullständigt fel är att man borde ha kunnat förutse det här, att också minkar kan förgiftas och vaccineras men icke rävar. Det är fortsättningsvis en stor gåta för veterinärmedicinen hur katastrofen överhuvudtaget har kunnat ske. Rävarna är asätande djur som skall tåla en botulinförgiftning av det här slaget. Hur den har varit möjlig är ett fullständigt frågetecken ännu denna dag. Och det är helt klart att om man inom farmarkretsar skulle ha kunnat förutse att en förgiftning överhuvudtaget skulle kunna vara möjlig så skulle rävarna ha varit vaccinerade.

Det är inte heller frågan om misskötsel av foderföretaget. Det tycker jag är viktigt att understryka. Det här har också folk som har granskat företaget kommit fram till, att det är ett mycket välskött företag och det finns ingenting att anmärka. Liksom i så många inlägg redan tidigare, har riksdagsledamot Mäki-Hakola till exempel framhållit, att det bara är frågan om ett litet foderparti. Hur det har kommit dit, det vet vi inte, men kringomständigheterna är i alla fall i mycket bra skick.

Jag vill också nu när minister Jari Koskinen lämpligt kom in i salen uttrycka ett hjärtligt tack för det sätt på vilket ministern och ministeriet har handlagt det här ärendet. Det gick snabbt, det var sakligt och det har hållit från början till slut.

Arvoisa herra puhemies! Olisi hyvä, jos edustajat Marjaana Koskinen, Andersson ja Sinnemäki voisivat erottaa turkistarhauksen vastustamisen ja yrittäjän auttamisen silloin, kun katastrofi on aiheuttanut monille perheille täydellistä hallaa eikä heillä olisi minkäänlaista mahdollisuutta pärjätä ilman valtionapua. Olisi syytä joskus ajatella ihmisiäkin eikä ainoastaan eläimiä. Onneksi näin vastuuttomia edustajia ei ole kovin monta tässä talossa, tämän edustaja Marjaana Koskinen totesi itse puheenvuorossaan.

Jag vill slutligen anknyta lite till den diskussion om strukturpolitiken som riksdagsledamöterna, åtminstone riksdagsledamöterna Kalli och Ranta-Muotio, har aktualiserat. Det gäller alltså strukturdiskussionen och debatten.

Riksdagsledamot Kalli sade ungefär på det här sättet. Håller utvecklingen på att rymma? Jag tror att det är en berättigad fråga. Vi skall naturligtvis vara glada över att vi har en strukturutveckling och att vi har en utveckling överhuvudtaget inom näringen, men jag hör till den grupp som har en känsla av att det håller på och går för fort. Vi skall också komma ihåg att vi inte har marknadsutrymme för volymökningar. Det här fick vi en påminnelse om alldeles nyligen då det gällde stödfördelningarna för kommande år. Det anslag om 20 miljoner euro som i många inlägg har blivit både nagelfaret och prisat räcker endast till för att täcka volymökningen, men det blir inget påslag på enhetsstöden.

Det här om någonting visar att vi inte kan producera hur mycket som helst för det finns inte marknadsutrymme och nya pengar kan inte hela tiden gå över till volymökningarna. Jag tror också att det är mycket farligt om vi med ett starkt nationellt stöd får en överproduktion så att vi skall ut med vårt överskott på den gemensamma marknaden. Jag har en känsla av att det här inte är hållbart i längden, utan det kommer reaktioner från EU:s håll.

Att ställa sig lite kritiskt till det som nu håller på att ske och lyfta fram familjejordbruket är definitivt inte en diskussion som är emot utveckling. Däremot är det fråga om ansvar för att bevara en levande landsbygd och för att så många som möjligt kan stanna kvar i produktionen.

Allra sist vill jag lyfta fram anslaget för byautveckling som också finns i nästa års budget. Det är välkommet och det skall kunna vara en injektionsspruta för att hålla aktiviteten och livet kvar i byarna.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Maa- ja metsätalousvaliokunta kiinnitti omassa lausunnossaan huomiota muun muassa Suomen metsämarja- ja metsäsienialan erityiskysymyksiin. Luonnontuotealalla jatkojalostus ja markkinointi ovat keskeisiä ongelmia tänäkin päivänä. Tällä alalla on runsaasti pieniä yrityksiä, jotka sijaitsevat hajallaan maaseudulla, ja niinpä verkostoituminen näitten yritysten välillä on vaikeaa. Luonnonmarjojen ja luonnonsienten käytön edistämiseksi ja myös niitten talteenoton lisäämiseksi tarvittaisiin ulkopuolista rahoitusta.

Edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi on laadittu luonnontuotteiden talteenoton ja käytön edistämisohjelma. Toimenpiteet kohdistuvat pääosin ketjun loppupäähän, joilla pyritään luomaan näitten tuotteitten kysyntää. Luonnontuotteista valmistettuja elintarvikkeita tulee tehdä tunnetuiksi kuluttajalle muun muassa tuote-esittelyjen ja messujen avulla, samoin tuotteiden ulkoasun kehittämisellä, ja totta kai myös kansainvälisiä ostajia on etsittävä. Talteenottoa on myös edistettävä. Käsittääkseni nuoret eivät ole tänään kovin kiinnostuneita näitten luonnontuotteitten poiminnasta. Tämän eteen on tehtävä myös työtä. Poiminta-alan imagoa tulisi myös kohottaa.

Kaikki tämä vaatii rahaa. Valitettavasti sitä ei tältä osin tässäkään budjetissa ole. Tavalla tai toisella kuitenkin jatkossa tulisi pystyä tähän edellä kuvattuun markkinointiin järjestämään rahoitusta. Alhainen marjojen tuontihinta on laskenut poimintahintoja ja sitä kautta tietysti myös poimintahalukkuutta. Maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunnossa kiirehditään poimintatuen maksamisen aloittamista ja sen kautta maamme metsämarja- ja metsäsienialan erityiskysymysten ratkaisemista. Poimintatuen maksaminen tai paremminkin sen "perillemeno" poimijalle ei ole ongelmatonta. On toki todettava, että tällä hetkellä on jo varastointituki käytössä näille luonnontuotteille; muistaakseni se on pari miljoonaa markkaa, puhun markoista, ja hyvä näin. Kaiken kaikkiaan on muistettava, että luonnontuotteet ovat raaka-aineena terveellisiä ja luonnontuotteitten kaupallinen poiminta työllistää maaseudulla ja nimenomaan Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Arvoisa puhemies! En voi olla itsekään puuttumatta talousarvioaloitteisiin 1 ja 2, vaikka niistä on tänään puhuttu hyvin paljon. Päivittäin me jokainen olemme saaneet sähköpostista lukea viestejä, joissa vastustetaan ensi vuoden talousarvioon ehdotettua noin 2,9 miljoonan euron määrärahaa, jolla valtio korvaa Pohjanmaalla suunnilleen sadalle turkistarhaajalle kettujen ja minkkien myrkytyskuolemista aiheutuneet vahingot, mutta vain osittain. Tosiaan tästä määrärahan poistamisesta talousarviosta on tehty nämä kaksi aloitetta.

Turkiseläinten kasvatus on meillä Suomessa merkittävä elinkeino, ja se on laillista toimintaa. Pohjoismaiset kotieläintuottajat huolehtivat eläimistään hyvin, eivätkä turkiseläinten kasvattajat tee tähän poikkeusta. Myös eläinten hyvinvointi on edellytys ja erittäin tärkeä hyvänlaatuisen turkin kasvamiselle.

Turkistarhauksen merkitystä arvioitaessa ei sovi unohtaa sen välillisiä työllisyysvaikutuksia. Tarhauksesta meillä saa toimeentulonsa tavalla tai toisella noin 13 000 ihmistä. Yli 90 prosenttia nahoista menee vientiin, joten valtion kannalta on kyse merkittävistä valuuttatuloista. Maakunnissa, joissa turkistarhausta harjoitetaan, olevaa rahaa ei kierrätetä siis omistajalta toiselle, vaan aluetalouteen ohjautuu merkittävästi ulkopuolista valuuttaa.

Suomalainen turkistarhaus täyttää hyvin kaikki länsimaissa yleisesti hyväksytyt eettiset periaatteet. Tarhaajat ovat valtion korvausrahat ansainneet, ja joka tapauksessa huomattava osa näistä vahingoista jää yrittäjien itsensä maksettaviksi. Eikö siinä ole heille jo kylliksi taloudellisia menetyksiä?

Irina Krohn /vihr:

Arvoisa herra puhemies! Tänä iltana täällä on vallinnut kaksi hyvin ristiriitaista käsitystä lakien merkityksestä. Aiemmin päivällä ymmärsin, että keskustan eduskuntaryhmä oli niin pettynyt korkeimman hallinto-oikeuden Vuotos-päätökseen, että ehdotti lakien nopeata muuttamista. Samaan aikaan tässä turkistarhauselinkeinoa puolustellaan ja perustellaan sillä, että se on laillinen elinkeino.

Minun oma kantani tähän laillisuuskysymykseen on se, että lait ovat voimassa silloin, kun ne ovat voimassa, mutta myös, että lakeja voidaan muuttaa. Tarkoitan tällä sitä, että mielestäni korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä Vuotos-asiassa pitää kunnioittaa laillisuusperiaatteesta johtuen, mutta toisaalta se, että jokin elinkeino tällä hetkellä on laillista, ei tarkoita sitä, etteikö sitä voitaisi yhteiskunnassa arvioida uudelleen. Kyllähän esimerkiksi tällä hetkellä arvioidaan, sanotaan vaikkapa, seksipalveluiden ostamista uudelleen laillisuusnäkökulmasta.

Minulla on sellainen tunne, että tämän turkistarhakorvauksen puolustajat piileskelevät rikollisten selän takana. Minusta se on hyvin ikävää. On ehdottomasti tuomittavaa, että laillista elinkeinoa harjoittaviin ihmisiin kohdistuu järjestelmällistä vahingontekoa, kiusantekoa ja väkivaltaa. (Ed. Virén: Miksi niitä sitten tehdään?) — Te varmaan tunnette paremmin tämän asia, kun tunnutte tuntevan tämän turkistarha-alueen niin hyvin ja sen alueen elämänmuodon, mutta minä sanon, että me vihreät nojaamme yhteiskunnan muuttamisessa kahteen periaatteeseen: parlamentaariseen demokratiaan ja Mahatma Gandhin väkivallattomuuden periaatteeseen. Minusta on hyvin kummallista, että se, että on olemassa rikollisia ilmiöitä, tarkoittaisi sitä, että siitä seuraisi jotain muuta, joka on yhteiskunnan yleisten pelisääntöjen vastaista. Kyllähän meillä on ollut Suomessa aikaisemminkin tämmöisiä liikkeitä, jotka pyrkivät muuttamaan yhteiskuntaa väkivallan keinoin. Ajatelkaapa vaikkapa Vihtori Kosolaa ja Lapuan liikettä. Ei väkivallan, painostuksen ja uhkailun käyttö maailman muuttamiseen ole mikään tämän aktivistinuoren sukupolven keksimä asia. Heillä kyllä myös on esikuvia Suomen historiasta, ja toivoisin, että niitä ei käytettäisi.

Syy, miksi ed. Anni Sinnemäki esittää tämän turkistarhauskorvausrahan poistamista, ei liity väitteeseen siitä, että ei ole valvottu rehun puhtautta, vaan liittyy tämmöisen normaalin yritystoiminnan sääntöihin, että yrityksen kuuluu vakuuttaa itsensä riskejä varten. En tiedä, minua kiinnostaa, miten siinä tapauksessa toimittiin, kun oli hullunlehmäntaudin maatila, oliko se Kärsämäellä. Mutta tämä perustuu aivan tähän, että tässä ikään kuin tehdään kahdet pelisäännöt kapitalismille. Se, että on ollut jollakin elinkeinolla tämmöistä valitettavaa ja erittäin tuomittavaa vastoinkäymistä, ei tarkoita sitä, että sitten siitä syystä tärkeä markkinatalouden periaate muutettaisiin.

Sitten panin hyvin kiinnostuneena merkille sen ja pidän sitä hyvin arvokkaana, että monessa puheessa on puhuttu inhimillisyydestä ja empatiasta, eläytymisestä näiden perheiden kärsimyksiin. Se on mielestäni erittäin tärkeätä yhteiskunnassa. Väittäisinkin, että paine tämän elinkeinon saattamiseksi kielletyksi perustuu juuri samaan empatia- ja eläytymiskykyyn. Kun te pystytte eläytymään täällä ihmisten henkiseen kärsimykseen, josta minäkin voin taiteilijana sanoa, että se on taiteen syvin olemus, niin on hieman outoa, että tuntuu useilla olevan niin vaikea edes ymmärtää näiden eläinten konkreettisia, fyysisiä kärsimyksiä. Siinä tavallaan tämmöistä tiettyä ihmisen ominaisuutta ymmärtää myös itsensä ulkopuolisten asioiden tapahtumista ei kuitenkaan osata mennä eteenpäin.

Sitten vielä: Minulla on todella ollut tilaisuus tutustua turkistarhoihin ja tähän tutkimukseen Kuopion yliopistossa. Ymmärrän, että ilmastostamme ja sijainnistamme johtuen täältä on aina haettu turkiksia. Haettiin ensin Vantaanjoesta lohta ja sitten mentiin vähän myöhemmin hakemaan turkiksia. Mutta onko tämä turkis, mikä tuotetaan turkistarhalla, enää saman kaltainen luonnollinen tuote, jota saadaan metsästämällä? Se tragedia, mikä minulle valkeni, kun tutustuin Kuopion yliopiston tutkimuksiin, oli juuri se, että kuluttajat tänään vaativat tuotetta, jossa ei saa olla virtsaamisen jälkiä, jossa ei saa olla mitään eläimen elämisen jälkiä. Turkkihan on eläimen suojakerros, ja kun on kysymys suojakerroksesta — aivan kuten puhutaan, että maali on talon uhripinta, niin kuin luin Panu Kailan kirjasta, juuri se pinta, joka suojaa jotakin, joutuu vuorovaikutukseen ympäristönsä kanssa — niin luonnossa juuri turkissa nämä ilmiöt näkyvät. Siinä, millaisia turkkeja halutaan tuottaa markkinoille, on se ristiriita, että niin kauan kuin se turkki on elävän eläimen päällä, näitä kahta asiaa ei voida tyydyttää. Se metsästäjän vanhastaan saama turkki, missä oli kirpunpuremia ja kulumajälkiä, ei enää ole se, mitä tällainen somistusta haluava kuluttaja tai turkista haluava henkilö suostuisi ostamaan.

Voin kuvitella, että joskus tulevaisuudessa geeniteknologian edetessä joku keksii keinon, miten pelkkää turkin biomassaa tuotetaan ilman eläintä. Ehkä se on ratkaisu tähän kysymykseen. Mutta tällä hetkellä katsoisin, että keskustelua turkiselinkeinon eettisyydestä pitää jatkaa ja pitää toimia samojen markkinatalouden pelisääntöjen ja lakien puitteissa myös tämän elinkeinon kohdalla kuin muidenkin kohdalla.

Timo Kalli /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Suomalainen maaseutu ja maatalous on hyvin monimuotoinen, ja niin on ollut tämä keskustelukin tämän päivän aikana, ja niin se tulee jatkumaan.

Miksi itse tänne puhujakorokkeelle tulin? Vuonna 91, kun tulin eduskuntaan, huomasin, että täällä on tapana tämän pääluokan osalta puhua myöskin kutusta. Ed. Timo Roos, joka silloin oli kollegana, piti aina perinteisen kuttupuheen. Kun hän jäi pois eduskunnasta, tätä perinnettä jatkoi ed. Markku Vuorensola Pirkanmaalta, ja kun hän jäi pois, muistaakseni viime vuosina tämän puheen on pitänyt ed. Ylä-Mononen. Minulle kerrottiin, että kuttupuhe on pitämättä, ja jotta tämä monimuotoisuus täydentyisi, kun on puhuttu ketuista ja minkeistä, hevosista, lehmistä ja sioista, niin jokunen sana kutusta.

Monimuotoisuuteen ja maaseudun elävään ilmeeseen kutulla on ollut varsin suuri ja merkittävä vaikutus. Minulla ja minun kodissani en muista koskaan olleen kuttua, mutta naapurin emännän ilona ja riesana oli kuttu. Kutusta saatiin maitoa, juustoa, mutta se sama kuttu kitki myöskin naapurin emännän kasvimaan ja kukkamaan, ja monta terävää sanaa se kuttu sai osakseen.

Kuitenkin suomalaisen maaseudun monimuotoisuuden kannalta on hyvä, että jatkossakin on edellytyksiä, että kuttu elää ja kutun pitäjät elävät, ja eläinkohtainen tuki, jolla on mahdollista tuottaa kutunjuustoa ja -maitoa, on elintärkeä. Tämä talousarvio, jota nyt ollaan käsittelemässä, antaa tämän mahdollisuuden, ja siitä varmaan kutunpitäjät ovat tyytyväisiä. Heidän puolestaan kiitän siitä hallitusta ja eduskuntaa, että tämä edelleen on mahdollista ja voidaan pitää yllä monimuotoisuutta ja moni-ilmeisyyttä ja, ennen kaikkea, että kuttu jatkossa voi elää ja voi hyvin.

Sitten ed. Tiusaselle: Kuuntelin ed. Tiusasen puhetta, ja hän arvioi metsätalouden merkitystä ansiokkaasti ja totesi, että suomalaisen metsäteollisuuden strategiat perustuvat tuontipuuhun ja erityisesti Itä-Suomen alueella lehtikuitupuuhun, mikä osaltaan pitää paikkansa. Kuitenkin meidän itsekäs Kansallinen metsäohjelmamme lähtee siitä, että mahdollisimman paljon pystytään tuottamaan puuta Suomessa kestävästi, niin että metsät pysyvät terveinä, ja se edellyttää sitä, että tuottamatontakin toimintaa tuetaan eli sen kaltaisia toimia, jotka eivät kannata, yhteiskunnan toimesta tuetaan.

Tutkimukset monilta vuosilta metsän tuotosta kertovat, että metsät tuottavat sijoitetulle pääomalle noin 1—4 prosenttia riippuen kasvualustasta ja siitä paikasta, missä kyseiset metsät kasvavat, kun taas sijoitettu pääoma vastaavasti metsäteollisuuden osakkeisiin antaa pidemmälläkin aikavälillä vähintäänkin kaksinkertaisen tuoton. Kun ed. Tiusanen totesi, että kun omistaa riittävästi metsää, voi jo kolmannenkin Mersun ajaa pihalle, niin omistamalla metsäteollisuuden osakkeita näitä Mersuja voi olla kaksinkertainen määrä.

Kun ed. Tiusanen peräänkuulutti myös sitä, kuka hyötyy metsästä ja metsän tuotosta, niin nimenomaan Suomessa, jossa metsiä käytetään paperiteollisuuden, selluteollisuuden ja mekaanisen metsäteollisuuden käyttöön, tämä hyöty koituu laajoille kansankerroksille, tuottajille, välittäjille, jalostajille, markkinoille ja sitä kautta koko yhteiskunnalle verotuloina. Jos taas tyydyttäisiin siihen, että metsät pelkästään tuottaisivat energiaa, silloin tämä tuotto olisi varsin paljon vaatimattomampi ja sitä ei kertyisi samalla tavalla. Siksi metsiä kannattaa hoitaa, niihin kannattaa panostaa, niin että jatkossakin voimme tuottaa nuorista metsistä laadukasta puuta, josta voidaan saada kaikkia eri tuotteita. Sillä tavalla mahdollisimman moni suomalainen hyötyy niistä. Samalla ne voidaan pitää kasvukunnossa terveinä ja ne ovat kestäviä eikä niistä muodostu lentokenttiä vaan ne ovat kasvullisessa kasvukunnossa.

Nythän Kansalliseen metsäohjelmaan varatut rahat valitettavasti eivät välttämättä riitä toteuttamaan asetettuja tavoitteita ja tarpeita. Ed. Leppänen, joka istuu metsäkeskuksessa merkittävässä luottamustehtävässä, varsin hyvin tietää, että niillä tavoitteilla, jotka metsäkeskukset ovat asettaneet, ja hankkeilla, jotka on hyväksytty, jo etukäteen syödään seuraavan vuoden rahoja. Esimerkiksi kaikkiin niihin hankkeisiin ja suunnitelmiin, jotka ovat olemassa, jos ne toteutetaan tämän ja ensi vuoden aikana, tarvitaan jonkin verran lisärahoitusta. Uskon, että tämä eduskunta ja ainakin seuraava eduskunta ymmärtää metsien kansantaloudellisen hyödyn ja on valmis panostamaan tähän ja toteuttamaan asian, niin kuin ed. Väistö metsien osalta aiemmin hyvin voimakkaasti peräänkuulutti.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan oikein, ed. Kalli oli puheenjohtajana, kun maa- ja metsätalousvaliokunta laati metsälait, jotka ovat hyvät. Ympäristövaliokunta antoi niihin lausunnon, ja käsiteltiin yhtä aikaa tätä asiaa molemmissa valiokunnissa. Kuitenkaan aina ei pystytä eikä ole pystytty syystä tai toisesta toteuttamaan kaikkia ympäristön, ekologian, biodiversiteetin, kannalta tärkeitä asioita lain toteuttamisessa.

Mutta todellakin kaikki suomalaiset hyötyvät metsistä, sen totesin omassa puheessani. Totesin myös, että verotuksen ja muin keinoin on myös syytä tukea muun muassa ensiharvennushakkuiden toteuttamista ja energiapuun hankkimista. En suinkaan sano, että se on vain mersunomistajien asia. Mutta kun kylliksi metsähehtaareja on, sitten voi todellakin jo elää sillä. Se on vähän toinen asia, mutta joka tapauksessa metsät ovat yhteinen asia ja nimenomaan, kun ajattelemme jokamiehenoikeuksia.

Timo Kalli /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mitä kannattavampaa on omistaa metsiä, sitä suurempi on metsänomistajan intressi hoitaa niitä niin hyvin, että saa mahdollisimman hyvän tuoton. Metsälainsäädännön merkitys oli vastata siihen odotukseen, mitä markkinat esittivät suomalaiselle metsätaloudelle, eli se, että voisimme vakuuttaa markkinoille, että meillä hoidetaan metsiä kestävästi, edellytti, että koko suomalaista metsälainsäädäntöä piti uudistaa yhdessä luonnonsuojelulakien kanssa niin, että näitä molempia tasatahdissa rinta rinnan voidaan viedä eteenpäin.

Johannes Leppänen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Krohnille muutama aivan kuin vastausajatus: Te sanoitte, että keskusta arvosteli voimakkaasti KHO:n päätöstä ja esitti jopa, että lakia muutettaisiin. Itse en ymmärtänyt kyllä näin, sillä me kysyimme sitä, mitä hallitus uudessa tilanteessa aikoo tehdä tuolla alueella, jolla oli odotettu tietyn laatuista päätöstä ja valmistauduttu siihen, vaikka oli tietysti otettu huomioon tämäkin päätösmahdollisuus. Minusta on tarpeen olla aika tarkka näissä asioissa tässä talossa, kun arvostellaan oikeuden päätöstä, riippumatta siitä, onko se alimman tuomioistuimen vai lopullinen päätös. On hyvä pitää erillään nämä asiat. Ainakin itse yritän niin toimia.

Mutta sitten maa- ja metsätalousministeriön pääluokkaan, joka on nyt käsittelyn kohteena. Mietinnön alkutekstissä on hyvin mielenkiintoinen, kiinnostava, seikka. Siinä todetaan, että maa- ja metsätalousministeriö on päättänyt teettää selvityksen mahdollisuuksista ministeriön hallinnonalan toimintojen uudelleensijoittamiseksi Pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Tämän selvityksen on määrä valmistua tämän vuoden loppuun mennessä. Toivottavasti tämä selvitys valmistuu, ja toivottavasti sen pohjalta viriää avoin ja laaja keskustelu. En lähde ennakoimaan selvityksen johtopäätöksiä, koska ne eivät ole kaikilta osiltaan vielä tiedossa, mutta toivon, että tuo selvitys antaisi mahdollisuuksia todelliseen ajattelutavan muutokseen, olisi pohjana sille, muutokseen siinä mielessä, että kaikkien ministeriöiden ja kaikkien toimijoiden ei tarvitse olla Pääkaupunkiseudulla. Hajasijoitus- ja aluepolitiikkahan ovat olleet lähes pannaan tuomittuja termeinäkin jo viime vuosina, mutta toivon ja odotan mielenkiinnolla uusia avauksia maa- ja metsätalousministeriön puolelta.

Arvoisa puhemies! Keskusta on esittänyt talousarviovastalauseessaan yhden lisäyksen maa- ja metsätalousministeriön pääluokkaan, täällä jo usean kerran sanotun 25 miljoonan euron lisäyksen kansalliseen tukeen. Toinen on se lausumaehdotus, joka ei ole euroilla merkitty, jonka hyväksyminen merkitsisi kuluttajien aseman korostamista ja heidän lisääntyviä mahdollisuuksiaan tunnistaa ruuan alkuperä.

Talousarvion käsittely ei ole ainoa paikka niiden monien epäkohtien poistamiseksi, joita maatalouselinkeinon harjoittajat joka päivä kokevat. Esimerkiksi voisi ottaa vaikka parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevan lain, joka koskee maataloustukien tarkastajien valtuuksien täsmentämistä tai lisäämistä, mitenkä vain nyt ajatellaan. On muistettava, että täällä eduskunnassa voidaan tehdä vuoden varrellakin hyvin paljon maatalouselinkeinon ja muunkin elinkeinotoiminnan mielekkyyden, kannustavuuden ja alalle hakeutumisen edistämiseksi lainsäädäntöä, jos vain halutaan. Maatalouselinkeinon kannattavuuden turvaaminen on tietysti pääasia, mutta siinä, kuten tiedämme, päähuomio on vaikuttamisessa Euroopan unionin maatalouspolitiikkaan ja sen soveltuvuuteen Suomen oloihin.

Arvoisa puhemies! Metsätalouden merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa on edelleen suuri. Sen vuoksi on tärkeää tietää ja havaita, mitä metsätalouden edistämisessä tapahtuu. Tässä jo edellä maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Kalli mainitsi tästä asiasta, ja siihen asiaan muutama ajatus lisää.

Valtioneuvosto päätti 18.11.99 Kansallisen metsäohjelman toteuttamisesta. Ohjelman toteuttaminen on lähtenyt hyvin käyntiin, tuloksiakin on jo näkyvissä, vaikka lopulliset tulokset, niin kuin me tiedämme, metsätaloudessa ovat pitkäjänteisiä vaikutuksia, näkyvät vasta vuosien ja vuosikymmenten päästä.

Eräs yksittäinen ongelma on nousemassa hyvin keskeiseksi tämän ohjelman toteuttamisessa, ja se on lyhyesti sanottuna seuraava, asetan sen kysymyksen muotoon: Onko Kansallinen metsäohjelma toteutunut silloin, kun ohjelman laatimisen yhteydessä määritelty määräraha kestävän metsätalouden edistämiseen on tullut kokonaan käytetyksi, vai ovatko metsäohjelmassa asetetut määrälliset tavoitteet ne, joita tavoitellaan? Miksi tätä hieman retorisestikin kyselen? Siksi, että kuluvan vuoden aikana on useassa eri yhteydessä todettu viralliselta taholta, että metsäohjelma on toteutunut ja kaikki raha on tullut käytetyksi, aivan kuin se olisi se merkki, ja se on ollut kuin päähuomiona. Sen sijaan ei ole keskusteltu siitä, mitenkä vähän pidemmällä sihdillä käy määrällisten tavoitteiden, jos määrärahat eivät nouse. Meille kaikille on tiedossa, että kustannukset koko ajan nousevat ja näin ollen pitäisi pystyä tehostamaan toimintaa. Sielläkin on tietysti tekemistä, mutta on myöskin määrätyt rajat.

On heti todettava, että tilanne ei ollut muutama vuosi sitten saman kaltainen. Muutama vuosi taaksepäin jäi merkittävästi Kemera-rahoja käyttämättä, kun ei ollut kysyntää. Ne olivat valtavia summia, mutta kuluvana vuonna tilanne on kuitenkin jo muuttunut rahanpuutteeksi. Metsälliset toimijat ovat tehostaneet toimintaansa, ja säädösten muuttaminenkin on tehnyt rahoituksen houkuttelevaksi. Edellä mainitut syyt ovat lisänneet aktiivisuutta metsätaloudessa. Tänä päivänä tilanne on sellainen, kuten valiokunnan mietinnössäkin todetaan, että töitä kyettäisiin tekemään enemmän, mutta määrärahojen niukkuus estää sen. Kuluvan vuoden töitä jää kustannettavaksi ensi vuoden puolella noin 6 miljoonaa euroa, ja vuoden kuluttua vaje uhkaa olla 12 miljoonaa euroa. Siis se tuplaantuu. Jos tätä kehitystietä jatketaan, niin me kaikki tiedämme, että ennemmin tai myöhemmin olemme umpikujassa: väkeä pois tai ohjeita pitää muuttaa jne. Tämä on huolestuttava näköala.

Jotta Kansallisen metsäohjelman määrälliset tavoitteet voitaisiin toteuttaa, on arvioitu, että määrärahaa pitäisi lisätä vuositasolla 6—8 miljoonaa euroa. Tämä ongelma on mielestäni kyettävä ratkaisemaan tulevan kevään aikana hallitusohjelmamerkinnällä. Se ei ole tämän budjetin asia, sen ymmärrän, olen siinä mielessä realistinen, mutta tämä on nostettava hallitusohjelmassa kysymykseksi, ja kysymys kuuluu, toteutetaanko Kansallista metsäohjelmaa määrällisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kansantalouden kannalta on kysymys pitkäaikaisesta ja hyvätuottoisesta sijoituksesta. Haluan korostaa, että ei tosiaankaan ole avustusten lisäämisestä kysymys vaan sijoituksesta tulevaisuuteen. Jos joku epäilee tätä sijoitusnäköalaa, niin on syytä tutustua 50-luvulla aloitettuun ja sen jälkeen toteutettuun Mera-ohjelmaan. Sen ohjelman ansiosta tänä päivänä voidaan meillä jalostaa puuta niin paljon kuin sitä jalostetaan ja, ed. Tiusasta lainatakseni, voi siellä joidenkin pihassa se Mersu sitten olla. Metsät kasvavat, kun sinne on panostettu, sinne on sijoitettu, ja se on suomalaisen kansantalouden kannalta ollut erittäin hyvätuottoinen sijoitus.

Tähän liittyy tietysti läheisesti myös energiapuun käytön lisääminen, joka on myös hyvin merkittävä yksityiskohta Kansallisessa metsäohjelmassa. Olemme myös sitoutuneet Euroopan unionin tasolla lisäämään biopolttoaineiden käyttöä energiatuotannossa. Minusta olisi asiallista lopettaa puheet risupaketeista. Minusta se osoittaa vähän tämän biopolttoaineen halventamista, ja minusta tuollainen vähättelevä elementti on tässä yhteydessä täysin tarpeeton.

Arvoisa puhemies! Lopuksi on paikallaan ja perusteltua kiittää maa- ja metsätalousministeri Koskista. Olette hyvin avoimesti ja yhteistyöhaluisesti eduskunnan kanssa hoitanut tätä teille uskottua, hyvin vaikeaa postia.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Leppäsen puheenvuorossa käsiteltiin syvällisesti metsätaloutta ja metsätalouden merkitystä suomalaiselle yhteiskunnalle, ja kun täällä on puhuttu liito-oravista ja naavasta ja kaikesta muustakin, valkoselkätikasta, niin voisin tästä aiheesta jatkaa, koska se ei kovin kauas tästä pääluokasta muutenkaan heitä. (Ed. Ala-Nissilä: Ei heitä!) Kyllä kuitenkin — niin kuin ed. Ala-Nissilä antaa ymmärtää — tähän asiaan liittyen voisi todeta, että kyllähän Suomen menneisyys ja tulevaisuus kehittyneessä yhteiskunnassa liittyy metsään ja vain sellaiseen metsään, missä on kaiken ikäistä metsää: nuorta metsää, vanhaa metsää, päätehakkuuiässä olevaa metsää, uudistusaukkoa ja nuorta taimikkoa. Vain näiden kautta tehtävillä hoitotoimenpiteillä, oikea-aikaisilla hoitotoimenpiteillä, on saatavissa sellainen teollisuuden raakapuu, millä suomalainen niin mekaaninen kuin kemiallinenkin metsäteollisuus pärjää tuolla maailmanmarkkinoilla.

Tältä pohjalta on helposti nähtävissä, että usein, kun nyt en oikeastaan näe muita edustajia vihreistä kuin ed. Pulliaisen salissa ... Mutta ed. Pulliainen on näissä asioissa tiettävästi rehellisyyden linjoilla ja ymmärtää myöskin tämän metsän kasvun eikä vain ole pelkän suojelun rintamalla. Näin olen ainakin antanut itselleni ymmärtää. Tähän nähden on helppo kulkea ja vedota siihen, että myöskin Suomen eduskunnan kuin yleensäkin päättäjien tulisi oppia tuntemaan ja ymmärtämään sellainen aihe, että metsä vaatii omat hoitotoimenpiteensä, hoitotyönsä, niin että siitä on myöskin joskus jotain korjata. Ei ole kansanedustajan elämässä tulevaisuutta eikä jatkokautta eikä kaikilla siitä huolimatta, vaikka toimiikin ahkerasti ja rehellisesti, ellei tee sitä pohjatyötä täällä edustajantyössä tai tuolla vaalikentillä, että kansa voi tänne lähettää ja laittaa. Näin on myöskin metsän kasvattamisen laita. Se vaatii, vaatii syvän istutuksen, hyvän hoitotyön ja sitä kautta väljyyttä kasvaa ja toimia. Silloin on tulevaisuutta metsässä, silloin toivon mukaan sitä voisi olla edustajantyössäkin.

Tämän pohjalta toivon, että nämä puheenvuorot, millä täällä tätä asiaa sivutaan, menisivät oikeaan maaperään. Nyt nähdään, että ministeri Koskinen on paikalla, eikä hänellä ole vaikeuksia varmaan ymmärtää näitä asioita, mutta ministeriössä monen asian puitteissa on tullut esille, että maa- ja metsätalousministeriön takana on sellaista virkamiesväkeä, millä tuntuu, että suhteellisuuden taju ja kentän ja maan asioiden tuntemus on ikään kuin kadonnut. Menisipä myöskin sinne perille, että nähtäisiin mitä tämä on olemassa. Kansallinen metsäohjelma, mihin useassa puheenvuorossa on vedottu, antaa kuitenkin selkeän pohjan siitä, että ulkoapäin katsottuna suomalaisilla lienee laaja yksimielisyys siitä, että tämä on nimenomaan peruselinkeino, tämä metsän tuottavana ylläpitäminen ja sitä kautta saatavat hakkuutulot ja korjuun kautta saatava uudistuminen. Siinä on meillä mahdollisuutta.

Herra puhemies! Se, minkä olen useassa puheenvuorossa kuullut, on aika helppo lukea pääluokan muutosehdotuksista. Kun katsoo, niin täällä lukee turkistarhaukselle aiheutuneiden vahinkojen korvauksiin ehdotettujen määrärahojen poistaminen. Tämä on mielestäni jos ei nyt suorastaan edesvastuutonta niin kuitenkin kyseenalaista politiikantekoa, että lähdetään tällaisen suuren kansallisen onnettomuuden perusteella, mikä tämän kettutarhojen myrkytetyn ruuan osalta syntyi ja tuli, esittämään, että tästä valtiovallan ja yhteiskunnan pitäisi vetäytyä syrjään. Käsitän, että politiikkaa tehdään, mutta en ymmärrä, että sitä tehdään tällä lailla ja sitten niin, että näitä esittäjiä löytyy kaikista puolueista: vihreistä, sosialidemokraateista, vasemmistoliitosta, keskustasta. Vain Rkp:n edustajat tästä puuttuvat, jotka yleensä (Ed. Mäki-Hakola: Kokoomus!) — ja kokoomuskin tietysti — ovat olleet, Rkp:läiset, monessa mukana, mutta eivät tässä. Johtunee siitä, että Pohjanmaan lakeuksilla on niin paljon ikään kuin lämpimämpää olemassa, että siellä käsitetään eikä kaikki tämmöinen ole sinne tarttunut vielä. (Ed. Bremer: Järkevämpiä ihmisiä!) — Näin ed. Bremer, sekin täytyy varmaan olla, mutta tätä näkökohtaapa en ole ennen huomannut tutkia. Täytyypä ryhtyä jonkin näköistä rastisuuntaa pitämään. — Tältä osin toivon, että myöskin näistä keskusteluista viestii sanoma yhteiskuntaan laajemmaltikin, että kyllä suomalaiseen elinkeinoon turkistalous kuuluu ja liittyy. Siihen nähden se valuuttatulo, mikä sieltä yleensä tulee ja syntyy, on aivan tervetullutta, mitä voi parhaimmillaan olla olemassa.

Herra puhemies! Viitaten johonkin vanhempaan puheenvuoroon muutaman päivän aikaan itsellänikin on läheistä tuntumaa tähän turkiskysymykseen. Oikeastaan ensimmäiset rahani olen hankkinut oravanpyynnillä, ja siihen nähden liittyy tähän asiaan se vanha neuvo, missä sanottiin, että "älä ammu sitä siivekästä oravaa, koska siitä nahasta ei kukaan maksa mitään", ja itse olen oikeastaan turkistaloudella liikkeelle tässä asiassa lähtenyt. Toivoisin, että tämä keskustelu, mitä täällä salissa nyt käydään, avaisi myöskin sellaisen näköalan, että tämä turkistalous ja siihen liittyvät asiat ovat suomalaiselle monimuotoiselle luontaistalouden elinkeinojen harjoittajalle tärkeä tulonlähde olemassa.

Jos voidaan sitten, herra puhemies, vähän siirtyä maallisempiin asioihin, mitkä liittyvät myöskin henkiselle puolelle, niin kovin vahvasti on nähtävissä tämä, myöskin puheenvuoroista aistittuna, että maatalouden ja maanviljelijöitten suuruuden yksinäisyys, mihin nyt on ajauduttu, tämä tehotuotanto, mihin erityisesti suomalaiset karjatalouden harjoittavat ovat joutuneet, on sellainen, että siitä ei sille viljelijäperheelle, viljelijäpariskunnalle, hyvää seuraa. En aivan varmaan muista nyt sitä, onko joku oikein todellisuudessa kertonut, mitä se on olemassa, kun isäntä painiskelee laskujen kanssa, emäntä töitten kanssa, ja siihen vielä kolmantena naapurin isäntä käy sitä emäntää neuvomassa, että älä hulluna aherra ympäri vuorokauden, paremminkin tässä elossa pärjää. Silloin se maatila on tuhoon tuomittu. Tämä vanhaan näköalaan, (Ed. Ala-Nissilä: Naapurin isäntä käy?) — Ed. Ala-Nissilä on varmaan esiintynyt sen naapurin isännän roolissa — perustunut perheviljelmätalous oli sellainen, minkä viljelijäpariskunta pystyi kahdestaan hoitamaan ja elämään siinä tyytyväisenä, ja se on siinä mielessä joutunut aivan erinomaisen sorron ja kärsimysten kohteeksi.

Kun ministeri Koskisen pitkäaikainen edeltäjä tässä asiassa otti esille kysymyksen, mikä on perheviljelmän koko, niin tuli tämä näköala, että perheviljelmä on sen kokoinen, missä lanta pystytään sijoittamaan. Eihän se näin voi tämä talous olla olemassa, vaan kyllähän ruoka pitää tuottaa tehokkaasti ja halvalla, mutta ei ole niitä normeja olemassa, liittyykö se lannan sijoittamiseen ja lehmien lukumäärään vai johonkin muuhun, viljeltävien hehtaareitten lukumäärään. Tämä ministeri Hemilän harhaoppi on tarttunut aivan liian voimakkaasti tähän suomalaiseen yhteiskuntaan ja järjestelmään. Sen pohjalta toivoisin, että tulisi paluu niitten osalta, keillä vielä pelastusta on tässä asiassa löydettävissä ja nähtävissä, koska mielestäni sellainen maatila, sellainen yritys, sellainen kunta taikka kylä on elinkelpoinen ja toimikelpoinen, millä on vähän enemmän tuloja kuin on yritystalouden menoja, ja ihmiset elävät tyytyväistä elämää, ja heidän tulevaisuuden toiveissaan on jatkamisen mahdollisuutta ja myöskin sillä lailla, että ei ole työllä hengettömäksi rasitettu ja raastettu ja voivat nähdä, että heidän työnsä on arvostettua ja oikeata. Mielestäni siinä on kestävän maatalouden pohjat ja perusteet olemassa.

Jos sitten, herra puhemies, vielä lähestyisi yhtä asiaa ja näköalaa. Kun täällä näitä aloitteita on nähtävissä, huomaan, että ed. Pulliainen, suuresti arvostamani ja vahva edustaja, on tehnyt hyvän aloitteen: 500 000 euroa petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen. Tämä nykytilanteessa on kyllä oikein ja ainutlaatuisen kohtuullista niille kansalaisille, jotka joutuvat tähän asiaan, onpa siellä sitten mennyt lammas, hieho, koira tai joku muu tähän talouteen liittyvä. Ed. Pulliainen, aloitteenne on aivan erinomainen, mutta se voitaisiin paljon halvemminkin toteuttaa. Panoksia ja metsästäjille uskoa ja bensakorvausta, niin tämä homma tulisi kuntoon ja järjestykseen. Tältä osin me varmaan olemme yhteisellä rintamalla tässä, kysymys on vain siitä, mikä on toteuttamistapa ja mikä on toteuttamisen hinta.

Tähän samaan rintamaan, mikä liittyi äsken turkistalouteen, liittyy mielestäni aivan erinomaisen oivallinen aloite. Täällä ed. Vistbacka esittää 5:tä miljoonaa euroa turkistarhojen suojaus- ja turvajärjestelmiin. Tämä on tässä yhteiskunnassa, voiko sanoa, vielä laillisen yhteiskunnan suosiollisella järjestyksellä osittain johtanut siihen, että kaikenlaista ihmisten ryöstämistä, pelottelemista, turkiseläinten luontoon laskemista, mikä on täysin näiden kaikkien periaatteiden vastaista, ikään kuin hyväksytään. Poliisikin on voimaton tätä asiaa selvittämään ja saattamaan näitä edesvastuuttomia kansalaisia todellisesti häkkiin, niin että tämä homma loppuisi ja tulisi rauhallisemmat olot.

Tämän pohjalta ed. Vistbackan aloitteelle toivon myötätuntoa ja yleistä ymmärtämystä tässä salissa. Voitaisiin katsoa, että tämäkin on tilapäinen ilmiö tässä asiassa, sillä lailla tilapäinen, että tässä mielestäni suurin piirtein samat neuvot kävisivät, mitkä esitin ed. Pulliaisen aloitteeseen niiden petojen vähentämiseksi: isännälle pitää saada oikeus suojella sitä reviiriänsä, omaa tarhaansa.

Herra puhemies! Tämä tällä kertaa.

Pertti Hemmilä /kok:

Arvoisa puhemies! Tällä kertaa maa- ja metsätalouden pääluokan keskustelu täällä eduskuntasalissa on ollut hyvin toisen tyyppinen kuin moniin vuosiin. Itse asiassa kertaakaan tällä vaalikaudella ei näin sopuisaa ja, voisi sanoa, yhteistyöhaluista keskustelua tästä pääluokasta ole käyty.

Mikä sitten lienee tähän syynä? Onko yksi syy, että hallituksen syytösten sijaan näiden edustajien puheiden keihäänkärki ehkä on kohdistunut juuri turkistarhauselinkeinolle myönnettyihin määrärahoihin, siihen lähes 3 miljoonaan euroon, mitä turkistarhaajille nyt maa- ja metsätalousministeri on esittänyt vahinkojen korvaamiseksi? Se 3 miljoonaa euroakaan ei toki korvaa kuin enintään 50 prosenttia todellisista vahingoista, mitä on aiheutunut.

Uskoisin kuitenkin, että ehkäpä syynä tähän keskustelukulttuurin selvään muutokseen täällä salissa on se, että hallitus ja erityisesti nyt poliittinen maa- ja metsätalousministeri on onnistunut niin hyvin tehtävässään ja osoittanut jo runsaan puolen vuoden aikana, että asioihin, epäkohtiinkin, voidaan nopeasti puuttua ja asiat voidaan hoitaa kuntoon. Siitä osoituksena ovat nyt monet sellaiset ratkaisut, mitä ei aiemmin koko tällä vaalikaudella eikä oikeastaan koko EU-aikana ole tällä sektorilla nähty eikä koettu, kuten esimerkiksi maatalouden tuporatkaisu. Lähes välittömästi palkansaajien tuporatkaisun jälkeen maa- ja metsätalousministeri onnistui valtiovarainministerin kanssa neuvotteluissaan niin hyvin, että viljelijöille saatiin aikaiseksi 20 miljoonan euron tupo. Se on kuitenkin saanut myöskin tässä salissa tänään käydyssä keskustelussa runsaasti kiitosta.

Toinen asia, mikä on ehdottomasti tuonut pluspisteitä ministerille, on tietenkin äsken mainittu turkistarhaajien tukipaketti siinä onnettomassa tilanteessa, mihin he joutuivat botuliinimyrkyn aiheuttaman tuhon jälkeen.

Kolmas asia tietenkin, mikä maatalouselinkeinolle on tärkeää, on sosiaalinen hyvinvointi ja siihen liittyen lomituspäivien määrän lisääminen tässä budjetissa yhdellä lomapäivällä. Lomapäivien määrä nousee nyt 24:ään. Siihen liittyy vielä sijaisavun merkitys, mikä tietysti korostuu vielä siinä, että sijaisapua voidaan myöntää paitsi karjatiloille myöskin viljatiloille, kaikille kasvinviljelytiloille.

Arvoisa puhemies! Uskon, että näillä seikoilla on ollut merkitystä todellakin siihen, että tämä keskustelu tässä salissa on ollut hyvin sopuisaa, ja siitä osoituksena itse asiassa tämän kiteytti ed. Leppänen tältä paikalta lausuessaan reilun kiitoksen maa- ja metsätalousministerille.

Herra puhemies! Kuluneen syksyn ja tulevan talven ehdottomasti tärkein asia on artiklan 141 mukaisen Etelä-Suomen kotieläin- ja puutarhataloudelle maksettavan kansallisen tuen maksuvaltuuden jatkoneuvottelut ja osittain siihen liittyen laajemminkin EU:n maatalouspolitiikan tulevaisuuden suunta. Unionin yhteisen maatalouspolitiikan välitarkisteluhan on esillä alkuvuodesta, ilmeisesti tammikuussa.

Varsinaissuomalaisten viljelijöitten kannalta juuri äsken julkaistu Tilastokeskuksen maataloustulotilasto, mihin muun muassa tänään päivällä ed. Ala-Nissilä viittasi, on huolestuttavaa luettavaa. Samaan aikaan kuin esimerkiksi Pohjanmaalla, sekä Etelä-, Keski- että Pohjois-Pohjanmaalla, on päästy yli 20 prosentin maataloustulon kasvuun, ovat tulot meillä Varsinais-Suomessa jopa alentuneet 3,5 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka artiklan 141 mukaista erityistukea onkin viime vuosina maksettu lähes 500 miljoonaa euroa, maa- ja puutarhatalouden erityistuki on kuitenkin suunnattu todellisuudessa muualle kuin Etelä-Suomeen.

Kansallinen jakopolitiikka on ikään kuin vyöryttänyt todellisen hyödyn pohjoiseen, pois etelän tuottajilta. Tämä selviää Tilastokeskuksen tulotilastosta, joka julkaistiin hiljattain. Tämä kehitys ei tietenkään ole oikeudenmukaista, ja artiklan 141 mukaisen tuen jatkumisen yhteydessä onkin tällainen kehitys oikaistava. Maataloustuotanto tietenkin on säilytettävä Suomessa myös siellä, missä tuotantoedellytykset ovat ilmastollisesti parhaita. Varsinais-Suomen MTK:kin on viime aikoina ollut hyvin hereillä, samoin kuin eteläiset tuottajaliitot. Yhdessä ne ovat terävöittäneet eteläsuomalaisten viljelijöitten edunvalvontaa. Tämä on hyvin myönteisenä pantu merkille.

Herra puhemies! EU:n laajeneminen on maatalouden kannalta vääjäämättä Suomelle enemmän uhka kuin mahdollisuus. Pinta-alaltaan ja maatalousväestöltään suuret maatalousmaat, kuten Puola ja Unkari, tulevat jatkossa vaikuttamaan yhteisen maatalouspolitiikkamme linjauksiin tavalla, joka ei luultavasti suosi Suomen kaltaista pientä, syrjäistä, maailman pohjoisinta maatalousmaata. Esimerkiksi Puolassa on noin kaksi miljoonaa talonpoikaa ja peltoala on Suomen viljelyalaan verrattuna kymmenkertainen. Brysselin huippukokouksessa hyväksyttiin kuitenkin lausuma, jonka mukaan ruuantuotanto taataan tulevaisuudessa myös ilmaston kannalta epäsuotuisilla alueilla, kuten Suomessa. Tästä erityinen kiitos Suomen hallitukselle ja erityisesti pääministeri Lipposelle.

Nämä EU-tulokkaat ovat vaatineet saman suuruisia maataloustukia vanhojen jäsenmaiden kanssa ja samaan hengenvetoon luvanneet, että maataloustukia saa kyllä heidän puolestaan alentaa kaikilta EU-mailta. Tämä voi jonkun tulevan maatalouskomissaarin korvissa kuulostaa houkuttelevalta tavalta leikata maatalouden tukieuroja. Tätä taustaa vasten on mahdotonta arvioida maataloustuotantomme edellytyksiä ensi vuosikymmenellä. Kun Suomi EU:n jäsenyysneuvotteluissa aikoinaan epäonnistui Etelä-Suomen maatalouden osalta, joutuvat viljelijät siitä edelleen ja vielä tulevaisuudessakin kärsimään.

Jokaisella kuluttajalla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa siihen, säilyykö kotimainen ruuantuotanto myös tulevaisuudessa. Lähtökohta on se, että me suomalaiset suosimme kotimaista tuotantoa, kotimaista elintarviketeollisuutta ja kauppaa. Jos me sen sijaan olemme suurella innolla ja sankoin joukoin ostamassa ulkomailta tuotua halvempaa ruokaa suoraan ulkomaisen kauppaketjun pakkauslaatikosta, samalla hyväksymme sen, että esimerkiksi Unkari ja Puola saisivat tulevaisuudessa tuottaa suomalaistenkin ruuan. Keskieurooppalaisen komissaarin vinkkelistä katsottuna suomalaisella leipäviljalla tai naudanlihalla ei ole mitään itseisarvoa, jos muualla EU:ssa tuotetaan jo samaa tavaraa halvemmalla ja suotuisien ilmasto-olojen tuotannolle tarvitaan lisää vientimarkkinoita.

Tämän vuoksi meidän onkin poliittisiin puolueisiin katsomatta edelleen puhallettava yhteen hiileen, jotta suomalaiset elintarvikkeet nostetaan EU:n mittapuussa puhtautensa ja laadukkuutensa perusteella ainutlaatuisiksi. Tähän eivät kannanotot ja tiedotteet riitä, vaan tarvitaan viljelijää ja tarvitaan koko elintarviketaloutta kannustavaa kansallista maatalouspolitiikkaa. Tarvitaan myös kansallisia tukia koko maahan ja ennen kaikkea kuluttajien yksimielinen päätös ostaa suomalaista ruokaa.

Ismo Seivästö /kd:

Arvoisa puhemies! Toivottavasti te ja ministeri Koskinen olette nauttineet hyvää suomalaista puhdasta ruokaa ja juoneet raikasta vettä, että jaksatte eteenpäin sekä istumalla että kuuntelemalla.

Vesi on eräs elämän perusasioista, ja säätilaa ja sateen määrää me ihmiset emme määrää. Siksi kiinnitän tässä mietinnössä huomiota vesivarojen käyttöön ja hoitoon. Ihan tyydytyksellä totean, että täällä puhutaan toimivasta vesihuollosta ja korostetaan sitä, että maksujen kohtuullisuus ja tasapuolisuus sekä vesihuollon järjestämisvastuun selkeyttäminen ovat hyvin keskeisiä asioita. Viime kesä ja tämä talveksi kääntynyt syksy ovat tästä hyvin merkittävä osoitus. Nämä ovat ihan kansalaisten perusturvallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta aivan keskeisiä kysymyksiä.

Täällä ed. Hemmilä edellisessä puheessa kiinnitti jo aivan oikeasti ja taitavasti huomiota, miten merkittävä kysymys on Etelä-Suomen vakavien vaikeuksien tuki, 141 artikla, EU:n laajeneminen ja saman tien koko elintarvikeketjun säilyminen maassa, sen elinvoimaisuus ja myös tulevaisuudenusko. Lisäisin tähän kysymykseen vielä sen, että on hyvin tärkeää, että viljelijäväestöllä ja elintarviketeollisuuden työntekijöillä säilyy voima ja usko tulevaisuuteen, huomiseen.

Maatalouden ja puutarhatalouden tulorakennehan noin pääpiirteissään on kokonaisuudessaan 3 926 miljoonaa euroa vuoden 2001 luvuilla, joista tukien osuus 1 673 miljoonaa euroa, kansallisen tuen osuus tästä 574 miljoonaa euroa. Siksi tukipolitiikassa onnistuminen on meidän luonnonolosuhteittemme takia aivan välttämätöntä ja keskeisintä.

Arvoisa puhemies! Nostaisin tähän loppuun pari henkilöä, jotka ovat erittäin merkittäviä ja tärkeitä, (Ed. Oinosen välihuuto) kun ajattelemme elintarviketaloutta ja maataloutta. — Ed. Seppo Lahtelakin on merkittävä henkilö, mutta nyt en nosta häntä tässä esille. — Toinen henkilö löytyy historiasta hyvin kaukaa. Hän on Raamatusta tuttu Joosef, joka osasi laittaa ... (Ed. Pulliainen: Saiko hän maataloustukea?) — Tämä ei liity, ed. Pulliainen, suorasanaisesti nyt maataloustukeen vaan siihen, että pitää olla sopivasti myös viljaa varastossa ja elintarvikkeita varastossa, koska saattaa tulla katovuosia hyvinkin laajoille alueille, jos esimerkiksi luonnonmullistukset tai sateen puute estävät sadon tulemisen. Tässä suhteessa hänen esimerkkinsä kelpaa tämänkin päivän maailmaan, jossa valitettavasti on monen kriisin uhka.

Toinen henkilö on huomattavasti lähempänä meidän päiviämme, on natsi-Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop ja tuo valtakunta kokonaisuudessaan, joka toisen maailmansodan aikana hyvin taitavasti ja härskisti kiristi Suomea nimenomaan elintarvikkeilla. Voidaan pelkistetysti sanoa, että Suomen poliittinen johto ja sotilasjohto, Mannerheim, Tanner ja muut, laitettiin puun ja kuoren väliin viljalla, josta suomalaisilla oli puutetta. Toisessa vaakakupissa olivat elintarviketoimitukset ja viljatoimitukset Saksasta Suomeen ja, vähän pelkistäen, toisessa vaakakupissa oli juutalaisten luovuttaminen Saksan keskitysleireihin. (Ed. S. Lahtela: Puhuja on oikeassa! — Ed. Oinonen: Aivan oikein!) Tässä kysymyksessä niin Mannerheim kuin Tanner kaikesta huolimatta, vaikka olivat puun ja kuoren välissä, eivät antaneet periksi ja pitivät kiinni ihmisoikeuksista ja ihmisarvosta todella vaikeassa tilanteessa, josta kiitos ja tunnustus heille. Mutta se osoitti sen, miten kriisitilanteessa, jota emme tietenkään koskaan toivo, sellainen valtio, jolla on hyvin alhainen elintarvikeomavaraisuus, on hyvin alttiina muiden maiden epämiellyttäville tavoitteille. Siksi omasta elintarviketaloudesta meidän tulee pitää mahdollisimman pitkälti huolta, jotta me myös voisimme tässä suhteessa toimia Euroopassa ja maailmassa kohtuullisen suvereenisena toimijana ja meillä olisi turvalliset elintarvikkeet omalle kansallemme ja mahdollisesti aina vähän myöskin tällaista pientä kriisiapua annettavissa sinne, missä ruuasta on pula.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Päivällä käytin puheenvuoron, jossa puhuin yleisistä näkökohdista, nyt puhun yhden ainoan alueen maa- ja metsätaloudesta ihan muutamalla sanalla. Täällä on erinomaisen monen puhujan suulla kiitetty nykyistä ministeriä aikaansaannoksista, ja niissä varmasti on hyvin paljon kiittämisen arvoista. Haluankin takertua tähän, koska haluan sälyttää hänelle nyt erään tehtävän, joka liippaa nimenomaan hänen ikioman puolueensa historiaa. Nyt kun saimme tämän korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen Vuotoksen allasalueesta, meidän on syytä palauttaa mieliin, mitä tässä asiassa on tapahtunut aikaisemmin, eräät yksityiskohdat.

Nimittäin vuonna 82 sen jälkeen, kun oli tehty päätös Kemihaaran ja sen osa-alueen, Vuotoksen, allashankkeen edistämisestä, tehtiin päätös, että ei vainenkaan tätä hanketta jatketa, vaan päinvastoin ryhdytään Vuotoksen alueella maa- ja metsätalouden elvyttämistoimenpiteisiin. Vuoden 84 budjetissa osoitettiin sitten, kun alueella tarvittiin tämmöistä porkkanarahaa tämän tavoitteen saavuttamiseksi, 30 silloisen miljoonan markan määräraha näihin elvytystoimiin. Sitten kun päästiin tässä elvytystyössä liikkeelle ja saatiin nämä tuottajat lisäysperiaatteella pistämään omansa, niin sitten vuonna 88 kansallisen kokoomuksen piirissä heräsi ajatus, että tämä olikin väärä ratkaisu, ja niin sitten Ilkka Suominen, oliko hän peräti silloin puolueen puheenjohtaja, kauppa- ja teollisuusministerinä ilmoittikin, että elvytystoimet seis ja käynnistetään tämä Vuotoksen allashanke uudestaan. Tällä tavalla kaikki ne investoinnit, mitä silloin maa- ja metsätaloustuottajat olivat tehneet ja myöskin se valtion raha, jota oli keritty jo osittain laittaa tukimarkoiksi, menivät kuin kankkulan kaivoon.

Arvoisa puhemies! Tässä ollaan tilanteessa, jossa aiheuttaja maksaa -periaate tulee näyttävästi esiin, elikkä nyt sitten kansallinen kokoomus ystävällishenkisesti, kun ratkaisut ovat tällaiset ja pääministeri on oman kantansa täällä tänä iltana todennut, että tämä päätös hyväksytään lopulliseksi, minkä KHO on tehnyt, sitten ensi vuoden ensimmäiseen lisäbudjettiin rahat ja palautetaan tilanne siihen vuoden 84 budjetin tasolle, 5 miljoonaa euroa, ja maa- ja metsätaloutta aletaan sillä alueella elvyttää. Kun täällä on niin paljon letkauteltu minun suuntaani siitä talousmetsäasiasta, niin tässä on kyllä talousmetsistä kysymys niiltä osin, joissa todella toimenpiteitä tällä hetkellä voimallisesti tarvitaan, ja sitten nämä suojelualueet, jotka ovat suota, saaria jnp., ovat ihan asia erikseen.

Pertti Mäki-Hakola /kok:

Arvoisa herra puhemies! Täytyy nyt ed. Pulliaiselle todeta, että ed. Pulliainen kuuluu väärään puolueeseen neuvoakseen kansallista kokoomusta millään tavalla. Me osaamme kyllä omassa puolueessamme hoitaa asiat, niin kuin on.

Myöskin ed. Pulliainen unohti sen, että tämä tekoallasalue on noin 240 neliökilometriä laajuudeltaan. Siitä yli 200 neliökilometriä kuuluu Kemijoki Oy:n omistukseen. On kai aika ratkaisevan tärkeää, mitä Kemijoki Oy miettii näillä alueillaan tässä vaiheessa tehdä. Siinä eivät paljon valtiovallan toimenpiteet taida vaikuttaa, vaan yhtiö on se, joka päättää, mitä siellä tapahtuu, mitä se mahdollisesti valtiolle sitten joutuu antamaan korvausta vastaan luonnonsuojelualueeksi ja mitä muuten tehdään. Tilanne on aika toinen kuin aiemmin, ja nyt olisi syytä ed. Pulliaisenkin keskustella Kemijoki Oy:n kanssa siitä, mitä he aikovat asian kanssa tehdä. Mutta se siitä. Se oli sivujuonne, joka nyt vain sattui tulemaan ed. Pulliaisen puheenvuoron jälkeen.

Ensiksi täytyy pöytäkirjoihin merkitä kiitos ed. Timo Kallin pitämästä perinteisestä kuttupuheesta, joka nähtävästi oli vaarassa jäädä unohduksiin, kun ei ed. Ylä-Monosta ole näkynyt.

Tässä voi todeta nyt, kun me olemme koko päivän kerrankin saaneet keskustella maa- ja metsätalousministeriön pääluokasta näin suurin piirtein inhimilliseen aikaan, että täällä on käyty erittäin hyvä keskustelu. Niin kuin ed. Hemmiläkin totesi, keskustelun henki on ollut hyvin myönteinen.

Oikeastaan ainut sellainen varsinainen tunteita nostattanut aihe niin itselläni kuin muutamalla muullakin on ollut tämä lähinnä vihreitten tekemä esitys turkistarhaajille myönnetyn katastrofituen poistamisesta. Erityisesti vihreän eduskuntaryhmän naiset ovat täällä esiintyneet hyvin ponnekkaasti ja, voi sanoa, aika putkinäköisellä periaatteella. En ole kuullut ed. Pulliaisen näkökulmaa tähän asiaan, ja olisi mielenkiintoista kuulla, mitä mieltä hän on asiasta. Minä kuvittelisin, että hän ajattelee asiaa hiukan toiselta näkökulmalta tuolla pohjoisessa toimivana ja myöskin maaseudun olosuhteita kiertäneenä ja tuntevana ehkä hiukan enemmän kuin nämä vihreät naiset, jotka ovat nähtävästi käyneet vain Kuopion tutkimuslaitoksella katsomassa niitä kettuja ja minkkejä, mitä siellä on. Mutta ei siitä sen enempää. Minä uskon, että se asia on tullut selväksi. Kun ed. Krohn sanoi jotakin, että maali on talon uhripinta, niin siinä vaiheessa minä tipuin kärryiltä, mitä sillä oli tekemistä kettujen kanssa, mutta se siitä.

Toinen asia, mikä täällä on ollut esillä, on maatalouden kansallinen tuki, jota keskustaoppositio on pitänyt yllä ja esittää sinne 25 miljoonan euron lisäpanostusta. Näinhän varmaan opposition pitää tehdäkin, mutta minulla on aika hyvä mieli sen suhteen. Niin kuin olen todennut, kun MTK:n puheenjohtaja toteaa, että tehty maataloustuporatkaisu oli tässä vaiheessa vähintäänkin tyydyttävä, niin silloin kun puheenjohtaja näin toteaa, niin kyllä asiat on enemmän kuin hyvin silloin hoidettu, mutta ymmärrän toki oppositiopuoluetta, joka pyrkii olemaan maaseudun asioiden ajajana, niin joutuu tietenkin näin asiaa esittämään. Muuten tämä käsittely on ollut aika selkeän yksimielistä.

Kylätoiminta on noussut täällä muutamassa puheenvuorossa esille, ja se on nähty joka puheenvuorossa hyvin myönteisenä. Minä tiedän, että ministeri itse on hiukan vierastanut tätä kylätoimintamäärärahaa, vaikka se suuruudeltaan on vain 120 000 euroa, mutta hän on nähnyt sen sillä tavalla, että siinä tulee yksi uusi menoautomaatti maa- ja metsätalousministeriön pääluokkaan. Näin varmaan tulee käymään, mutta kun ottaa huomioon, minkälaista jälkeä tällä hetkellä kylätoiminnan piirissä tehdään, minun mielestäni se saa sinne tullakin.

Poistettavia rahoja kyllä löytyy vino pino. Minä tulostin tuolta ulkoministeriön pääluokasta. Esimerkiksi ulkoministeriön toiminta-avustuksia nauttivia järjestöjä oli yli 200 sivua, kaikkiin Afrikan maihin ja kaikkiin mahdollisiin tarkoituksiin, joten kyllä minä sanon, että varmaan olisi hiukan kirveellä töitä ja varmastikin oli syytä sielläkin vielä tarkemmin seurata, mihin se raha todella menee ja mitä se vaikuttaa. Minä luulen, että näitä momentteja, mistä kylätoimintaan voidaan rahoja siirtää, varmaan budjetin sisältä löytyy, jos niin halutaan toimia.

Kaiken kaikkiaan henkilökohtaisesti näen, että kylätoiminnan nostaminen virallisesti myöskin valtion toimesta tunnustetuksi toiminnaksi on erittäin hyvä asia.

Mutta oikeastaan asia, minkä takia tänne näin pääluokan viime hetkillä tulin, on tämä metsätalouden puoli. Se on myöskin täällä hyvin yksiselitteisen selkeästi todettu, että on tiedossa se, että ensi vuoden osalta kestävän metsätalouden rahoitusvarat eivät riitä niiden töiden tekemiseen, mitä nyt tällä hetkellä on jo suunniteltu ja oikeastaan metsäkeskuksien toimesta toteutettavaksi hyväksytty. Vaje lienee ensi vuoden osalta noin 13 miljoonaa euroa perustuen viime syksyn selvitykseen. Siinä on taustalla se, että meillä on muun muassa kolme myrskyä käynyt tässä valtakunnassa, pari läntisemmässä Suomessa ja yksi itäisemmässä Suomessa, mitä ei ole voitu Kansallisen metsäohjelman rahoituspäätöstä tehtäessä ottaa huomioon. Sieltä tulee selkeästi kuitenkin töitä, jotka joudutaan tältä puolelta myöskin rahoittamaan ja on järkevää rahoittaa, koska saadaan uusi metsä äkkiä liikkeelle.

Myöskin varmaan energiapuun käyttökohteita on syntynyt nopeammassa tahdissa kuin on arvioitukaan, ja sieltä kautta tulevat rahat jäävät vähäisiksi. On kuitenkin nähtävä sillä tavalla, että metsätalous on meidän kansantaloutemme aivan ehdoton tukijalka tänäkin päivänä, ja siellä puolella tehtävät investoinnit vahventavat sen jalan tukemismahdollisuutta myöskin jatkossa.

Siitäkin, miten metsätalouteen sijoitetut rahat hyödyttävät koko kansantaloutta, siitäkin meillä on ollut täällä aika suuri yksimielisyys tänä päivänä. Siitä on myöskin tekeillä Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen osalta Metsätalouden vaikutus aluetalouteen -selvitys, jossa se pyrkii selvittämään sitä, miten metsätalouden harjoittaminen kaiken kaikkiaan vaikuttaa aluetalouteen ja alueiden ihmisten olosuhteisiin. Sillä pyritään myöskin hakemaan tietoa päättäjien päätöksenteon pohjaksi, mitä joku sijoitettu tukimarkka kestävän metsätalouden kautta vaikuttaa sitten kaiken kaikkiaan tähän muuhun asiaan.

Se on ollut erittäin myönteistä tämän koko eduskuntakauden aikana huomata, että meillä on todella täällä eduskunnassa erittäin suuri metsäasioille myönteinen joukko, joka näkee hyvin ratkaisevan tärkeäksi sen, että metsätalous on meillä elinkeino, jonka harjoittamista täytyy tukea ja josta pitää huolta kantaa.

Se, mikä on hiukan vähemmälle jäänyt, on metsätalouden haasteet. Meillähän tänä päivänä metsätalouden sektorilla pyörii aika paljon rahaa myöskin EU-ohjelmien kautta, niin ykköstukialueella, kakkostukialueella kuin siirtymäkauden alueellakin olevia rahoja, ja niillä on palkattu merkittävä määrä toimijoita niin metsäkeskuksiin, metsänhoitoyhdistyksiin kuin muihinkin toimijakenttiin. Nyt on sitten jonkinlaisena uhkana ja vaarana se, että kun nämä ohjelmat aikanaan päättyvät ja rahoituskanavat ehtyvät, miten käy sitten sen työn, mitä tämä väki nyt tänä päivänä tekee. Olisi varmaan ihan aiheellista ministeriön toimesta selvittää se, miltä tämä tilanne näyttää, minkälaista työtä siellä tehdään, mitä se vaikuttaa, onko mahdollista saada se väki pysymään siellä tällaisella omatuottoperiaatteella vai onko sinne jostakin syytä saada lisätukea, ja löytyykö se tuki mahdollisesti jatkossakin tuolta EU:sta, mitä minä hiukan uskallan epäillä tämän laajenemisen myötä, vai onko sitä mahdollisuus saada jotakin muuta kautta. Siellä on muun muassa energiatukineuvonta ja metsänomistajan henkilökohtainen neuvonta ollut erittäin tärkeitä näiden töiden eteenpäinmenoksi, niin energiapuun käytön lisäämisessä kuin esimerkiksi nuoren metsän kunnostuksen hankkeiden aikaansaamisessa. Ainakin minua henkilökohtaisesti huolestuttaa, miten käy sitten siinä vaiheessa näiden asioiden, jos rahat loppuvat.

Ihan lopuksi minä vain varottaisin siitä, kun ed. Hemmilä käytti aika kovan puheenvuoron verraten eteläistä tukialuetta ja pohjoista tukialuetta. Minä ainakin olen visusti yrittänyt pysyä erossa siitä, että panen valtakunnan eri alueet vastakkain ainakaan niin yksiniittisellä tavalla kuin nyt tässä tapauksessa tapahtui. Pitäisi pystyä katsomaan kokonaisuus, jos tällaista vertailua lähdetään tekemään. Pohjoisella alueella ei näitä tukimääriä, mitä on mahdollisuus myöntää, ole koskaan täysimääräisesti käytetty. Etelässä on aikanaan korotettu investointitukia asioiden hoitamiseen. Tuotanto-olosuhteet vaihtelevat. Pohjoinen alue on maidontuotantoaluetta suurelta osalta. Maitokiintiöiden tuottamat ongelmat alueella ed. Hemmilä hyvin tietää, ja sitten vielä tulee tämä Valtiontalouden tarkastusviraston raportti, joka myöskin kertoo omaa kieltään asioista. Eli silloin, kun ruvetaan vertaamaan, vertailun pitäisi olla hiukan perusteellisemmalta puolelta, mutta minä ainakin henkilökohtaisesti toivon, että tällaiseen tappeluun eri alueiden välillä ei tarvitse mennä, vaan pystyn takaamaan sen, että pohjoisen alue tukee eteläisten alueitten pyrkimyksiä ja ministeriön pyrkimyksiä vakavien vaikeuksien tuen saamiseksi täysimääräisesti ilman sen kummempia ehtoja. Mutta tuollaisia puheenvuoroja mielellään ei kuuntele, jos tässä yhteisrintamassa aiotaan näissä asioissa olla.

Irina Krohn /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yritin ed. Mäki-Hakolalle analogian kautta selvittää, mikä ristiriita on siinä, että vaikka turkis on luonnollinen osa eläintä, niin tehotuotettu turkis ei välttämättä kuitenkaan ole sitä. Tämä Panu Kailan vertaus uhrikerroksesta liittyy meidän puurakentamisen perinteeseemme, joka varmaan on myös maataloudesta kiinnostuneille hyvin tuttu. Siinä puhutaan siitä, että kun puutaloja maalataan, niin maalin tehtävä on suojata, ikään kuin olla uhrikerros eli muuttua siinä vuorovaikutuksessa. Samoin eläimen turkki, kun se on eläimen päällä luonnossa, kuluu, kastuu ja nuhraantuu, ja tällainen turkki ei enää nykykuluttajille kelpaa.

Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Mäki-Hakolan puheenvuoroon liittyen: Todellakin käytin tämmöistä vertausta etelän ja pohjoisen tuotantoalueen välillä, mutta käyttämäni vertailu perustui Tilastokeskuksen julkaisemaan tilastoon vuosilta 1994—2000 tuotantoa jatkaneiden maatilojen keskimääräisen maataloustulon kehittymisestä. Tämä Tilastokeskuksen vertailu osoittaa todella korutonta kieltä, että Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan tiloilla tulotaso on noussut reilustikin yli 20 prosenttia kyseisenä aikana, mutta sen sijaan eteläisillä tuotantoalueilla Varsinais-Suomessa on 3,5 prosenttia miinusta vastaavaan aikaan.

Pertti Mäki-Hakola /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ensiksi ed. Krohnille: Minä todella toivon, että turkistuottajista ei tehdä mitään uhrilampaita sen takia, että te haluatte pitää eläinten oikeuksista huolta, vaan antaa turkistuottajien tehdä sitä omaa työtänsä.

Ed. Hemmilälle: Täytyisi lähteä tarkastelemaan sitä, mikä on esimerkiksi tehtyjen työtuntien määrä. Tässä tuotantotason määräytymisessä se varmasti poikkeaa aika suuresti Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaan alueella. Mutta niin kuin minä sanoin äsken, minä en mielelläni tällaista keskustelua käy. Tästä löytyy argumenttia puoleen sun toiseen. Minä todella toivon, että me voimme yhdessä hyvin pitää huolta siitä, mistä pääministerikin huolta kantoi, että koko Suomi voidaan pysyttää myöskin maataloustuotannon osalta.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Maa- ja metsätalousministeriön pääluokka on synnyttänyt sarjan hyviä puheenvuoroja. Aivan ilolla kuuntelin keskustan kansanedustajien erinomaisen hyvin valmisteltuja, linjakkaita ja asiasisältöä omaavia puheenvuoroja, ja aivan tässä äskettäin kiitän ed. Seppo Lahtelaa jämerästä puheenvuorosta tällä sektorilla.

Meillä maaseudun kannalta on nähtävissä monia uhkakuvia. Niitä tietysti on kaikilla muillakin elämänalueilla paljon enemmän kuin ehkä huomaammekaan, mutta maaseudun kohdalla ne uhkakuvat, mitkä liittyvät niihin haasteisiin, mitä EU:n laajeneminen merkitsee, ovat todellisia, ja niihin täällä on viitattu. Mutta toinen uhkakuva koskettaa juuri sitä, kuka tulee viljelemään kohta maata. Kysymys sukupolvenvaihdoksista tälläkin yrittäjyyden sektorilla, kuten kaikilla muilla perheyrittäjyyden sektoreilla, on todella hälyttävä. Meidän pitäisi löytää ne lainsäädännölliset keinot, joilla autettaisiin sukupolvenvaihdoksia.

Perintövero on eräs seikka, joka kateuspohjaisena verona tulisi jollakin tavalla saada pois. Muutama vuosi sitten asiaan kiinnitti tasavallan presidenttinä ollut Martti Ahtisaari huomiota. Vahinko, että en tullut ottaneeksi lehdistöstä hänen erinomaisia ajatuksiaan talteen, mutta varmasti ne jostakin löytyvät. Hän juuri kiinnitti huomiota siihen, että nämä perintöverojärjestelyt sukupolvenvaihdoksissa ovat ongelma. Hän toi vielä Euroopasta malleja, joilla saatettaisiin auttaa Suomenkin tilannetta. Toivon, että tähän kysymykseen hyvin vakavasti käytäisiin kiinnittämään huomiota. On kysymys siitä, jatkuuko meillä Suomessa kotimainen maatalous ja karjanhoito, onko meillä maito, liha, leipä, kaikki tähän liittyvä, omasta maasta saatavissa vai ei.

Ed. Seivästö toi erinomaisen hyvät näköalat esille siitä, mitä merkitsee tilanne, jossa ei ole ruuan omavaraisuutta. Onneksi opiskelijana minulla oli tilaisuus kuulla sodanaikaisen kansanhuoltoministerin T. N. Vilhulan tuntoja, kun hän joutui vastaamaan kansanhuollon tehtävistä. Olin siinä suhteessa etuoikeutettu, että sain kuulla hänen kertomaansa. Todella tilanne, jos ruoka on loppumassa, on jotain semmoista, mikä on todella hälyttävää. Tuolloin oli tietysti suurhyökkäys myös maahan kohdistumassa. Tilanne oli kaikilla sektoreilla vakava.

Mutta jos ruoka puuttuu, niin se voi tapahtua myöskin syvän rauhan aikana. Voi tulla ydinsäteilyä, laskeumaa. Mitä silloin tehdään? Nämä ovat hyvin vakavia kysymyksiä. Suomi on Euroopasta katsoen eräällä tapaa saari. Me olemme merenkulun varassa, jos meiltä ruoka loppuu. Eli meidän on pidettävä huolta, että meillä on omavarainen tuotanto peruselintarvikkeissa, ja edelleen meidän on tunnettava vastuumme myös varmuusvarastoinnista, myös rehuista ja myös siemenviljasta. Eli tämä kysymys, mikä liittyy maatalouteen, on hyvin kansakunnan perusolemusta koskettava asia.

Viljelijän työn on oltava kannattavaa. Vain siten voidaan ajatella, että on niitä uusia sukupolvia, jotka ovat kiinnostuneita siitä vaativasta yrittäjyyden muodosta, jota maatalouden harjoittaminen merkitsee, mutta tämä on myös osa suomalaista yhteiskuntaa kaikkein aidoimmillaan. Meillä Keski-Suomessa on esimerkillinen reikäleipätoimikunta, jossa ovat mukana tasa-arvoisesti ammattiyhdistysliike ja maataloustuottajat sekä maatalouskauppa konekauppaa myöten, ja kun ne tuotteet ovat valmistuneet, niin myös tuotantoa myöten. On kysymys hyvin laajasta kokonaisuudesta, jossa yksi osa, kylläkin täysin välttämätön, on tuottaja ja viljelijä, mutta siinä samalla on mahdollisuus valmistaa, niin kuin Keski-Suomessa Suolahdessa tehdään, Valtra-traktoreita, maatalouskoneita. Maatalouskonekauppa on tärkeä, mutta ennen kaikkea kotimainen elintarviketeollisuus. Meiltä hälyttävästi on suomalaisomisteinen elintarviketeollisuus, nimenomaan, jos on pikkuisenkin spesifioituneemmasta tuotannosta kyse, mennyt vieraaseen omistukseen tai kadonnut maasta. Esimerkiksi keksiteollisuus taitaa olla osaltaan. Onko suomalaisomisteista keksitehdasta enää lainkaan? Piparkakkuja nyt onneksi tehdään suomalaisella omistuksella. Elikkä meidän on kiinnitettävä huomiota kokonaisuutena tähän elintarvikesektoriin.

Mutta silloin, kun puheenvuoron päätin pitää, täällä ei ollut vielä näitä ansiokkaita metsäpuheenvuoroja pidetty. Ajattelin, että puhun metsästä. Metsien hoito on pitkäjänteistä. Siinä, jos missä, on viisasta katsoa yli sukupolvien. Siinä ei lyhytaikainen hyötyajattelu ole riittävää.

Minä jälleen näitä uhkakuvia maalaan, jotka ovat valitettavasti, pelkään, todellisia. Eräs kysymys, joka metsätaloutta tulee järkyttämään, tulee hyvin pian, kun pinta-alapohjaisen metsäveron kausi päättyy. Pelkään, että tässä tulee puuhuoltoon, puun hintoihin, metsän työllistävyyteen, metsäkoneurakoitsijoitten tilanteisiin hyvin pitkäaikaiset vauriotekijät. (Ed. Rajamäki: Aho 1993!) — Minä kyllä, ed. Rajamäki, varoitin pääministeri Ahoa, varoitin MTK:ta, mutta minua ei ikävä kyllä kuultu. (Ed. Rajamäki: Niin minäkin, ihan turhaan!) Olin silloin saanut melkein 5 000 ääntä eduskuntaan, mutta jäänyt rannalle, ja minä katsoin, että minulla oli oikeus puhua, mutta minua ei kuultu ja sanoin, että verojärjestelmä, johon siirryttiin, on kaikkea muuta kuin talonpoikainen. (Ed. Rajamäki: Näin on, näin on!) Se palveli niitä kiinteistöyrittäjiä, jotka parturoivat metsän paljaaksi ja sitten, kun olisi tultu pinta-alapohjaisen veronmaksun aika, eivät enää olleet siihen valmiita. Talonpoikainen viljelijä- ja perheviljelijämallin mukainen ja kunnille edullinen ja ennen kaikkea sopiva metsäveromalli, joka oli myös metsähoidollinen, menetettiin.

Arvoisa rouva puhemies! Tässä juuri on se uhka, joka kohtaa metsätaloutta. Kuinka me tulemme selviämään siitä, että metsähoidollisesti ei voida hoitaa metsiä, vaan joudutaan metsäverotuksellisista syistä kuin tappamaan porsaita ja ei saada metsästä sitä tuottoa, jota varten sukupolvet vuosikymmeniä ovat metsiä kasvattaneet? Minä tuon tämän kysymyksen hyvin vakavana ongelmana esille ja toivon, että se eduskunnan asianomaisissa yhteyksissä vielä tajuttaisiin, ennen kuin tuohon ongelmaan joudumme.

Edelleen pidän tärkeänä, että suurpetopolitiikka kuuluu maa- ja metsätalousministeriölle. Aivan ilahduin siitä, että pääministeri Paavo Lipponen tänään otti hyvin jämerästi kantaa siihen, mikä on järkevää luonnonsuojelua ja mikä on järkevää elinkeinopolitiikkaa, aivan kuin olen ilahtunut liikenneministeri Sasin näkemyksistä. Meidän on nähtävänä ne asiat, jotka ovat sopusoinnussa luonnon kanssa, ja toimittava viisaasti. Väitän edelleen, että viljelijä ja metsänomistaja itse tietää myös parhaiten vaalia luontoa, koska hänen on tultava luonnon ehtojen kanssa toimeen.

Lasse Virén /kok:

Rouva puhemies! Näin maaseudun asukkaana myöskin, vaikka en nyt suoraan maanviljelijänä ole täällä, mutta syksystä lähtien, kun olen ollut maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenenä, niin on minunkin entistä enemmän seurattava maaseudun ja maalla asuvien ihmisten elinoloja ja toimeentulomahdollisuuksia.

Tässä keskustelussa on varmasti käyty läpi miltei kaikki maa- ja metsätalouteen liittyvät asiat, mutta kun tässä pääluokassa on myös vesivarojen käyttö ja huolto mukana, on siitäkin hieman keskusteltava.

Myrskylä on erittäin vesirikas kunta ja joudumme myöskin luovuttamaan vettä muiden käyttöön, mutta monen kaupungin vedenottamona ovat maaseutukuntien vesivarat, joiden hyödyntäminen on aika minimaalinen korvauksen suhteen. Näitä korvauksia olisi mielestäni jollain konstilla suhteutettava siihen, mitä maanomistajat tulevat myöhemmässä vaiheessa vedenoton kautta menettämään. Elikkä kun vesivarojen tehokkaan hyödyntämisen myötä maanomistajalle asetetaan jatkuvasti lisää uusia velvoitteita, esimerkiksi karjanpitäjällä lannan levitykset ja ihan normaalisti jo maaseutuasukkailla viemäröinti ja muut asiat ovat nousseet entistä voimakkaammin esille, niin onko tälläkin tavalla tarkoitus, että maaseudulta viedään väkeä sitten asutuskeskuksiin. Mielestäni näitä korvauksia pitää saada niiden, jotka joutuvat monesta asiasta tinkimään.

Monen maanomistajan alueella, jolla on vettä, on myös monasti soraa, jota omistaja on ajatellut ottaa sitten lisäansiona soran myynnin ja jalostuksen kautta, eikä yksistään maanomistaja vaan myöskin monesti muu maalla oleva saa sitä kautta työtä. Lisäksi meidän maanteistämme moni kulkee harjujen päällä ollen näin pohjavesialueelle erittäin suuri riski suolan käytön ja liikenteen johdosta. Olisi kyllä ollut suotavaa, että tällä momentilla näkyisi jonkin verran rahaa myös pohjavesien suojelulle sekä niille maanomistajille, joiden maankäyttöä vedenotto tulevaisuudessa rajoittaa, mutta ymmärrän sen kuitenkin, että tänä kesänä, kun on paljon puhuttu veden merkityksestä ja puhtaan veden käytöstä, pitää nämä asiat osata suhteuttaa oikeaan mittakaavaan. Vesi on kuitenkin monesti tärkeämpää kuin moni muu asia.

Ei muuta tällä kertaa.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti kaksi asiaa täältä edestä.

Ensinnäkin, tuohon vesiasiaan on hyvä jatkaa. Tuossa hiljattain Hesarissa oli juttu siitä, jotta suomalaiset vesivarat ovat, kun katsoo asukasta kohti, Euroopan suurimmat. Sen lisäksi, mitä tässä pääluokassa on käsitelty vesihuoltokysymyksiä ja sitä, miten suomalaiset voisivat saada puhdasta vettä koteihinsa avustuksien tukemana, tässä on hirveän isot mahdollisuudet. Kun katsotaan maailmanlaajuisesti, millaiset voimavarat ja maaseudun kehittämisen varat siinä ovatkaan olemassa, jos osataan sopivasti hyödyntää puhdas pohjavesi, mikä monessa mielessä on todella puhdasta vaikka keskieurooppalaiseen veteen verrattuna. Muun muassa Ranskahan vie Japaniin miljoonia, en muista, mutta hirveät määrät vettä, vaikka niillä on suhteessa kovin huonot vesivarat meihin verrattuna. Sen takia siinä tulee olemaan meille yksi mahtava kehittämisen alue, kun saadaan vain tämä verkostoitua sillä tavalla, jotta ne toimijat, jotka pullottavat tänä päivänä vettä, saadaan sitten toimimaan yhteen ja tämmöinen yhteinen markkinointiorganisaatio siihen luotua.

Itse asiassa se, miksi tulin tänne puhujakorokkeelle, koskee metsää. Joskus — olisikohan ollut 90-luvun alussa Kanadassa — suojeltiin jonkun täpläpöllön takia, valtavan isot ... (Ed. Pulliainen: Se oli Yhdysvaltojen puolella!) — no, sieltä kuitenkin suojeltiin metsiä ja se vaikutti muun muassa vanerin hintaan Euroopassa ja puutavaran hintaan kaiken kaikkiaan. — Tämä kuvastaa sitä, että joku semmoinen juttu, joka tapahtui tuolla Amerikan mantereella, voi vaikuttaa maailmanlaajuisesti johonkin puutavaran hintaan. Sen takia tähän liittyen tänä päivänä kyselytunnilla pääministeri Lipponen totesi joitakin asioita, joita kannattaa pohtia, millä tavalla Suomessa suhtaudutaan eri asioihin: liito-orava tai valkoselkätikka tai jotkin muut ötökät. Jos kyse olisi siitä, jotta joku laji on sukupuuttoon kuolemassa, susi tai meidän suurpetomme, niin siinä tapauksessa kannattaa miettiä, mikä painoarvo niille asetetaan, onko se elämän ja kuoleman kysymys sillä tavalla, että joillakin alueilla koko elinkeinotoiminta asetetaan kyseenalaiseksi sillä perusteella, että siellä joitain näitä esiintyy.

Sitä en halua, jotta kaikki tuhotaan, en missään tapauksessa, mutta mikä on se mittasuhde? Ainakin itäisessä Suomessa kun asun ja kuuntelen ihmisten mielipiteitä, niin kyllä siellä aika lailla ihmeissään kuunnellaan niitä linjauksia, mitä tänäkin päivänä on olemassa ja mitä Euroopasta vaaditaan siitä, jotta suurpetoja ei voi vähentää. Annetaan muutama lupa, vaikka vahinkoja syntyy hurjasti. Sen takia tässä odottaisi kyllä, että uskalletaan tehdä rohkeampia päätöksiä ja viestittää Euroopan suuntaan siitä ajattelusta, että me suomalaiset emme ole mikään suurpetoreservaatti eikä siihen aiota alistua.

Tässä ed. Pulliainen on tehnyt aloitteen siitä, jotta lisätään näiden vahinkojen korvauksiin varoja lisää. Se voi tässä tilanteessa olla ihan oikein, jotta sille pitää olla lisää, mutta asenne pitää saada muuttumaan sillä tavalla, jotta kyllä se, onko se vihtavuorelainen vai mikä, on paras lääke tässä hommassa. Petoja pitää saada vähennettyä. Tämähän johtaa siihen tilanteeseen, että kohta meillä on joitakin karjankasvattajia, jotka kasvattavat eläimiä sitä varten, jotta suurpedot saavat syödäkseen, ja valtio maksaa eli yhdessä me veronmaksajat maksamme euroina sen, jotta ruokaa riittää näille suurpedoille. Minusta tämä on aika hassu asia.

Tähän voisi ihan lopuksi kevennyksenä, tai ihan vakavastikin ottaen, esittää semmoisen näköalan, joka kuvastaa tätä vaikka liito-oravarinnasteista asiaa. Liito-oravia on nimittäin Venäjän puolella ihan riittävästi, samaten kuin susia. Entäs jos meille kömpii tuonne pohjoiseen jääkarhu, niin miten isot alueet meidän pitäisi panna suojeluun sieltä ja maksaa korvauksia, kun jääkarhu jostain syystä tulee tuonne pohjoiselle alueelle elämään? Se ei kuulu suorastaan meidän luontoomme, mutta se sillä tavalla koetaan, että okei, se on tullut sinne ja se on tärkeämpi kuin meidän ihmisten elämisen olosuhteet. Tämä olkoon näin niin kuin lyhyenä rinnastuksena.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puheenjohtaja! Olisin ihan muutamalla ...

Arvoisa puhemies! Anteeksi. — Olisin ihan muutamalla sanalla puuttunut tähän turkistarhauskeskusteluun, mitä täällä salissa käytiin. Kävin juuri vähän aikaa sitten tutustumassa turkistarhaan Parkanossa ja näihin turkiseläinten elinolosuhteisiin. Asia, johon itse myöskin kiinnitin huomion oli se, että jos vain olisi mahdollista, niin maapohja tietysti näiden eläinten kannalta olisi ideaalinen, mutta taas tarhauksen kannalta, turkiksen kannalta, se on problemaattinen ja ongelmallinen. Kenties on mahdollista kehittää jokin muu pohja näihin häkkeihin.

Kaiken kaikkiaan kun puhutaan tästä turkistarhaamisesta ja sen kieltämisestä ja tästä negatiivisesta suhtautumisesta tarhaamiseen, niin kyllähän tässä on sellainen realismi olemassa, että niin kauan kun meillä on kysyntää näille turkiksille, niin kauan on myös tarjontaa. Eli jos se tarhaaminen ei tapahdu täällä Suomessa, niin se tapahtuu muualla, missä eläimet ovat vielä huonommissa olosuhteissa. Kaiken kaikkiaan kun puhutaan näistä turkiksista, niin monesti ne ihmiset, jotka vastustavat turkiksia eivätkä käytä turkiksia, siitä huolimatta syövät esimerkiksi kananlihaa. Tekisi mieli kysyä monesti näiltä vastustajilta, montako kertaa olette käyneet esimerkiksi näissä suurissa kanaloissa. Kaiken kaikkiaan niin kauan kun turkistarhaaminen on meillä elinkeino, tätä elinkeinoa pitää saada toteuttaa rauhassa ja nämä tarhat pitää jättää myöskin tällaiselta erilaiselta terrorismilta rauhaan.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Esa Lahtela toi aivan oikein esille tämän suurpeto-ongelman, joka on kohta koko maassa, mutta erityisesti harvaanasutuilla seuduilla, myöskin Keski-Suomessa. Nyt kuluneena syksynä minun puoleeni kääntyi hyvin hädissään oman paikkakuntani vuoden tuotteen valmistanut yrittäjä, joka harjoittaa lammastaloutta. Sudet kävivät raatelemaan aivan tunneherkästi hänelle läheiseksi kokemiaan lampaita, joista hän tekee sitten niitä tuotteita, mitä lampaista saadaan, aina vaatteita, tekstiileitä myöten, joita Helsingissäkin on muotiliikkeissä myynnissä. Hän koki sen vakavana uhkana, että sudet häiritsevät hänen elinkeinoaan. Tämä on maaseudun asia ja koskettaa tätä ministeriötä. Olen tehnyt lukuisia kirjallisia kysymyksiä tästä ongelmasta ja toivon, että arvoisa ministeri, joka on ahkeroinut paikalla tähän asti, kiinnittää vakavaa huomiota tähän maaseutuelinkeinon uhkaan, joka suurpetojen kannalta on realistinen.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! En muistanut puheenvuorossani kehua tässä pääluokassa olevaa ed. Lämsän aloitetta, jossa esitetään 85 000:ta euroa viljelijöiden tukihenkilöverkoston toimintaan. Tämä tukihenkilöverkosto on hirveän tärkeä asia. Siinä nämä henkilöt, jotka auttavat viljelijöitä, ovat usein itse useimmiten samanlaisia asioita läpikäyneitä, kokeneita, pitemmän elämänkokemuksen omaavia ihmisiä. He ovat olleet erittäin tarpeeseen näissä murrosvaiheissa, niin kuin EU:hun liittymisessä ja tavallaan rakennemuutoksessa. Nyt kenties EU:n laajentumisessa jälleen tulee sellainen piikki.

Tietysti on totta, että tukihenkilöverkoston toiminta monen tahon yhteistyönä on saanut avustuksia erilaisilta rahastoilta myöskin, mutta tämä ei ole kauhean suuri rahamäärä, mutta merkityksellinen tälle tukihenkilöverkostolle, jos sitä voitaisiin heille myös vähän lisää antaa.

Petri Salo /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Koska ministerikin istuu siellä aitiossa, ajattelin käyttää lyhyen puheenvuoron paikaltani.

Ensinnäkin sanoisin näin, että kun kuuntelin maa- ja metsätalouspuolen pääluokan käsittelyä työhuoneesta, täytyy sanoa, että sävy on ollut erikoisen hyvä ottaen huomioon, että joskus aikaisemmin maa- ja metsätalous on ollut hyvinkin jyrkän ja epäsopuisan poliittisen keskustelun aihe. Pidän siitä, että sitä on käsitelty tässä sävyssä, mitä tänään eduskunnassa.

Erityisesti pidän myöskin siitä, että siitä huolimatta, että EU laajenee ja uudet uhkat ja haasteet ovat edessä meidän maataloustuottajillemme, kuultiin ministerin viesti siitä, että tuottajien ja kuluttajien yhteinen luottamus on kaikkein olennaisin asia, että suomalainen maatalous kehittyy ja myöskin ihmiset jaksavat tehdä töitä. Töitä varmasti edistää se, että lomapäiväratkaisut saatiin näin tyylikkäästi hoidettua kuntoon.

Aivan lopuksi: Vain sellainen ihminen ja kansanedustaja, joka asuu siellä, missä turkistuottajien panokset omassa kunnassakin voivat olla yksi kolmasosa kunnan kaikesta tulosta, noin 1,5 miljardia vanhaa markkaa Suomen rahassa, käsittää sen, miten kansanedustuslaitoksen pitää suhtautua siihen erinomaiseen ratkaisuun, jonka te, ministeri Koskinen, yhdessä valtiovarainministerin kanssa hoiditte nopeasti kuntoon. Sillä on äärettömän suuri merkitys pohjalaiselle uskolle siihen, että tätä elinkeinoa kannattaa Suomessa edelleen harjoittaa.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Kansanedustaja Esa Lahtela viittasi tämän päivän, 19. joulukuuta, keskusteluun kyselytunnilla, jossa pääministeri Paavo Lipponen esiintyi Vuotos-kysymyksessä. Hän käytti varsin, voisi sanoa ehkä, tunteikkaita puheenvuoroja, tosin totesi, ettei valtioneuvosto ole käsitellyt tätä asiaa. Tuo päätöshän on 97 sivua pituudeltaan, ja on pakko todeta, että pääministerin puheenvuorosta kävi kyllä selville, ettei hän tuntenut asiaa eikä myöskään päätöstä eikä päätöksen perusteluja. Häneltä meni aika tavalla ikään kuin sisältö sekaisin, ja kun hän tuntee EU-asiat, mikä on yleisesti hyvässä tiedossa, Euroopan unionin rooli Vuotos-kysymyksessä oli täysin ikään kuin ulkopuolella hänen reaktionsa. Kyllä voi reaktiosta puhua, kun hän puhui reservaatista ja siitä, että ehkä Eurooppa, tai Euroopan unioni, vaatii Suomesta, erityisesti Lapista, reservaattia. Sinänsä se oli sellainen puheenvuoro, ed. Esa Lahtela, että ei mielestäni siitä kyllä ole oppimista, pikemmin päinvastoin.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tähän lopuksi on syytä noteerata, että kerrankin ed. Oinonen oli aivan oikeassa suurpetoasioissa. Kun tuotantolammas joutuu suden suuhun ja valtio korvaa, tunnearvoa ei korvata.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ajattelin, että kun käytin jaoston puheenjohtajana esittelypuheenvuoron noin kello 11.15, nyt on maatalouspääluokasta keskusteltu runsaasti taukojen jälkeenkin kai seitsemättä tuntia. Lieneekö niin, että kun tämä on tähän aikaan tullut, näin pitkä keskustelu on käyty? Mutta sävy on ollut todella positiivinen ajatellen kotimaista elintarviketuotantoa.

Kun ed. Pulliainen käytti ensimmäisen puheenvuoronsa päivällä, hän toi mielestäni erittäin tärkeät asiat esille. Kun maatalousministeri Jari Koskinen on paikalla, on syytä vielä todeta, että ensi vuodesta tulee maatalouden supervuosi nimenomaan Wto-neuvottelujen, itälaajentumisen, meillä kansallisella tasolla olevan 141:n ja myös koko maan maatalouden kannalta. Tässä tietenkin toivoo voimia ministerille, ja myöskin uudella eduskunnalla ja uudella hallituksella on erittäin paljon tehtävää.

Yksi asia, joka on täällä puheissa tullut hyvin aina esille, on tuottajajärjestön suhtautuminen. Kyllä mielestäni suomalainen järjestäytynyt tuottajaväki on asiallisesti maatalouskysymyksiä ollut yhdessä ajamassa ja viemässä eteenpäin. Puhutaan myöskin tehotuotannosta. Ainakin minusta pienikin tuotanto voi olla tehokasta. Teollinen tuotanto on asia erikseen, ja ne ongelmat, mitä teollisesta tuotannosta tulevat, pitäisi pystyä eliminoimaan tulevaisuudessakin maatalouspolitiikasta ja maataloudesta.

Keskustelu on ollut mielestäni asiallista ja vie toivottavasti mukaan kotimaista elintarviketuotantoa.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti ed. Tiusaselle voisi todeta siitä, jotta minusta kuitenkin pääministeri Lipponen toi ihan asiaa siinä mielessä, jotta kun katsoo Suomea ja katsoo Eurooppaa, Suomessahan on metsiä suojeltu kuitenkin suhteessa enemmän kuin Euroopassa. Keskieurooppalaisen näkökulman ymmärtää siinä mielessä, jotta koska he ovat tuhonneet omat metsänsä, niin totta kai Suomessa on aarniometsää, täällä on monia lajistoja enemmän, mitkä kuuluvat pohjoiseen. Sen takia siihen voi liittää senkin ajattelun, saako Greenpeace mahdollisesti rahoitusta jostakin suurteollisuudelta, koska tuntuu joskus siltä, jotta halutaan jopa haitata suomalaisen teollisuuden menestymistä maailmanmarkkinoilla ja iskeä kapuloita rattaisiin. Kyllä enemmän Euroopassa olisi Greenpeacella tehtävää kuin Suomessa, kun miettii suomalaista metsälainsäädäntöä ja ympäristönsuojelulainsäädäntöä. Eihän Suomessa tuhota metsää sillä tavalla eikä enää tarvitse lisää, koska näyttää siltä, jotta niin pitkään kuin yksikin puu on suojelematta, niin pitkään näyttää luontoaktivisteilla olevan tehtävää tässä. Näin ainakin minä olen ymmärtänyt.

Jari Leppä /kesk:

Rouva puhemies! Nyt kun maatalousministeri Koskinen on paikalla, haluan häneltä kysyä, mitä mieltä hän on ministeri Vilénin eilisestä lausunnosta siitä, että Wto-neuvotteluja kohti menevä unioni on tehnyt ehdotuksen neuvottelutavoitteista. Ministeri Vilén piti näitä tavoitteita Suomen kannalta positiivisina ja mielenkiintoisina ja varsin rakentavina ja hyvinä. Mikä on maa- ja metsätalousministerin kanta näihin tavoitteisiin?

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti haluaisin painottaa ympäristöasiaa tärkeänä ja sellaisena, että se ei ikään kuin voi tai ei sen ainakaan pitäisi olla minkään huulenheiton kohteena. Tarkoitan sillä sitä, että sanotaan, että jos yksikin puu on suojelematta, asiat ovat ongelmallisia jonkun ympäristöjärjestön näkökulmasta. Näinhän ei tietenkään koskaan ole. Siinä mielessä kyllä pääministerin puheenvuoro oli yllättävä, että hän käytti niin löyhin perustein niin väkevän puheenvuoron niin tärkeässä tilanteessa ja tärkeältä paikalta, että tulee väistämättä mieleen, että kun tässä oli tämä (Puhemies koputtaa) ympäristökysymys, siihen liittyi sitten tällainen ikään kuin demagoginen näkökulma.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen

Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkään en ihan tarkalleen tiedä, mitä te olette tänään täällä maa- ja metsätalousministeriön pääluokasta keskustelleet. Koska alkuillasta tulin Brysselistä takaisin Suomeen, on jäänyt varmaan joku hyvä puheenvuoro kuulematta. Mutta muutamaan asiaan ihan lyhyesti haluaisin kommentoida tai sanoa, mikä näyttää olevan tärkeää myös tulevana vuonna.

Ensimmäinen asia: Turkistarhauksesta täällä on puhuttu paljon. En sen kummemmin sitä lähde käymään läpi. Totean vain sen, että maa- ja metsätalousministeriön linja turkistarhaukseen elinkeinona tulee kyllä selvästi esille myös tässä esityksessä, mikä täällä on käsittelyssä. Turkistarhaus on yksi tärkeä elinkeino Suomessa, joka työllistää kai karkeasti ottaen noin 13 000 ihmistä, eikä työpaikkoja maaseudulla kyllä kasva edes joka puussa eikä puunoksallakaan. Jokainen työpaikka on siellä arvokas.

Toinen asia: Ed. Leppänen puhui Kansallisesta metsäohjelmasta ja rahojen riittävyydestä. Hänen puheenvuoronsa oli erittäin hyvä. Siinä kyllä arvioitiin sitä, mikä on tärkeää tulevaisuudessa, eli kun seuraavaa hallitusta muodostetaan ja hallitusohjelmaa, ketkä tahansa sitten laativatkin, pitää tarkkaan harkita, mitä metsätaloudesta kirjataan sinne ja miten Kansallista metsäohjelmaa tulevaisuudessa edelleen jatketaan. Tällä hetkellä tilanne on se, niin kuin ed. Mäki-Hakola sanoi, että ensi vuonna rahaa tarvittaisiin ehkä karkeasti sanoen 12—13 miljoonaa euroa enemmän, jotta nykyinen tahti metsien hoidossa jatkuisi. Se pitää sitten ensi vuoden lisätalousarvioissa arvioida uudestaan, millä tavalla saadaan nämä työt jatkumaan siellä.

Toinen asia, mihin ed. Leppänen kiinnitti huomiota, oli alueellistaminen. Kuten hyvin tiedätte, kansliapäällikkö Vaittisen johdolla istuu tällä hetkellä työryhmä, joka miettii maa- ja metsätalousministeriön osalta, millä tavalla alueellistamista voitaisiin tehdä maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla. Työryhmä saa työnsä päätökseen vuoden loppuun mennessä, ja sen jälkeen arvioidaan, mitä mahdollisesti on niitä toimintoja, joita voidaan sijoittaa Pääkaupunkiseudulta johonkin päin, ja millä aikataululla ja miten se käytännössä tehdään. Tässä yhteydessä toivon, että myös muissa ministeriöissä tehtäisiin vastaavaa työtä vähän pontevammin kuin ehkä tällä hetkellä tehdään.

Rakennemuutoskeskustelu on erittäin paikallaan. Sitä on jo jonkin verran käyty Maaseudun Tulevaisuudessa, ja sitä on syytä käydä jatkossakin. Tyytyväinen pitää olla siitä, että tänä vuonna sukupolvenvaihdoksia tehdään varmaan lähemmäs tuhat, mikä lukumäärä on moneen vuoteen suurin määrä. Parhaillaan istuu myös toinen työryhmä eli niin sanottu Makera-työryhmä, joka miettii, millä tavalla Maatalouden kehittämisrahaston varoja tulevaisuudessa käytetään maatalouden investointeihin, mitä investointeja pitää tukea ja millä tavalla ja minkä suuruisilla prosenteilla. Tämä työryhmä varmaan saa työnsä valmiiksi tammikuun alkupuolella, ja sen jälkeen linjataan sitä, millä tavalla Makeran rahoja lähitulevaisuudessa aiotaan käyttää. Siinä yhteydessä on syytä myös pohtia sitä, minkä tyyppistä maataloutta Suomessa pitää tukea ja millä tavalla.

On kuitenkin selvää, että maataloudessa rakennemuutos tulee jatkumaan. Jos katsoo maanviljelijöitten, isäntien ja emäntien, ikiä maaseudulla, siellä tulee paljon tilanteita eteen, joissa yksinkertaisesti tilalle ei ole jatkajaa tai jatkajat ovat jossain muualla. On tietysti hyvä, että ne pellot, jotka siellä ovat, tulevat viljeltyä. Se tietää sitä, että keskipinta-ala maataloudessa tulee lisääntymään, ja se on tietysti ihan tervettä kehitystä.

Toisaalta, kun puhutaan siitä, minkä kokoisia kotieläinyksiköitä esimerkiksi tarvitaan, tietysti pitää asettaa kysymys myös sillä tavalla, millä tavalla viljelijäpariskunta näkee oman tilansa kehittämisen. Jos nähdään, että halutaan lisätä kotieläimiä, halutaan kehittää tilan tuotantoa, kyllä heilläkin pitää olla oikeus laajentaa omaa tuotantoaan. Kysymys on monesti myös siitä, että toisilla saattaa olla 20 lehmää hallittavissa nippa nappa ja jollakulla saattaa 120:kin lehmää onnistua ihan hyvin. Tilat ovat erittäin erilaisia, myös viljelijöitten ammattitaito on erittäin erilainen, ja olosuhteet vaihtelevat. Pitää antaa kaikille mahdollisuuksia kuitenkin harjoittaa maataloutta.

Sitten lopuksi niihin isoihin asioihin, mitä ensi vuonna on edessä. Ed. Vihriälä viittasi supervuoteen. En tiedä, onko se nyt supervuosi, koko ajan menee isoja asioita eteenpäin. Mutta jos aloittaisi siitä, mihin ed. Leppä viittasi tai teki itse asiassa suoran kysymyksenkin, mitä ministeri Vilén on sanonut, niin en tiedä, mitä ministeri Vilén on sanonut, joten en voi siihen sanoa yhtään mitään. Sen tiedän, että Wto-asiat olivat maatalousneuvostossa maanantaina lounaskeskustelussa, jossa komissaari Fischler jakoi ensimmäisen paperin, missä ensimmäisen kerran oli näkösällä prosenttilukuja, millä komissio lähtee neuvottelemaan Wto:n asioista. On syytä todeta, että ne luvut, mitä siellä oli, liittyvät esimerkiksi suorien tukien alentamiseen tai vientitukiin tai markkinoillepääsyyn. Kaikki luvut pysyvät niitten neuvottelumandaattien rajoissa, mitkä EU:ssa sovittiin silloin, kun Suomi oli puheenjohtajamaana. Komissio ei ole mennyt yhdessäkään kohtaa yli. Se on sitten kysymys, mitä voi aina miettiä taktisesti, minkälaisia lukuja on syytä ensimmäisessä vaiheessa esittää ja minkälaisia myöhemmässä vaiheessa. Mutta joka tapauksessa komissio pysyi täysin annettujen rajojen puitteissa. Siinä mielessä he eivät ole ylittäneet toimivaltaansa eikä yhtään mitään muuta. Voisi olla, että pääsääntöisesti ministereitten viesti komissaari Fischlerille olisi se, että tämä neuvotteluavaus on hyvä ja ajankohta on oikea, koska neuvotteluissa pitää päästä eteenpäin ja ne on joka tapauksessa käytävä.

Agendan välitarkastelun yksityiskohtaiset esitykset tulevat tammikuun lopulla maatalousneuvostossa esittelyyn, ja varmaan niin tämä eduskunta kuin seuraavakin eduskunta pääsee keskustelemaan siitäkin asiasta erittäin tiiviisti. Sama koskee myös artikla-141 ratkaisua. Komission kanssa neuvottelut on aloitettu. Neuvotteluja jatketaan ensi vuonna, ja lopputulos toivottavasti syntyy ennen kuin elokuussa komissiossa laitetaan kesälomavaihde päälle. Joka tapauksessa on syytä muistaa, että meillä neuvottelupöydän toisella puolella on komissio, tässä ei neuvottelua käydä kotimaassa toistemme kanssa. Pitää myös muistaa se, että kun julkisuudessa on vaadittu sitä, että pitää kiristää neuvottelutahtia tai nopeuttaa neuvotteluja, vähän vaikea on neuvotella kenenkään kanssa, jos toiselle puolelle pöytää ei ketään tule. Pitää ottaa huomioon, että neuvotteluissa on aina kaksi osapuolta ja silloin pitää hakea myös se ajankohta, mikä sopii molemmille osapuolille, ja sitä kautta löytyvät sitten ratkaisut.

Arvoisa rouva puhemies! Kiitän omalta osaltani erittäin mielenkiintoisesta keskustelusta ja hyvästä keskustelusta, mikä täällä on käyty maa- ja metsätalousministeriön pääluokasta.