Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala 33
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Nämä puheenvuorot olivat
jaossa muutama päivä sitten, jotenka on tämä paalupaikka,
ja aivan lyhyesti näin kello vähän yli
5 aamulla.
Ennen muuta sosiaali- ja terveyspalvelut ovat ne palvelut, jotka
täällä juuri ministeri Vilénkin toi
esiin. Kun puhutaan ikään kuin Suomen korkeasta
verokannasta, niin samalla on hyvä muistaa, että meillä on
palvelut. Palveluja tietysti uhkaa nyt romuttuminen, mutta joka
tapauksessa edelleen meillä on julkinen vahva sairaalalaitos, terveyskeskukset,
vanhustenhoito, ja vaikka todellakin aina tulee ongelmia ja kunnat
ja valtiokin ovat säästäneet nimenomaan
näiden sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksella,
niin meillä on hyvin paljon puolustettavaa, eli myöskin menetettävää on
paljon. Mutta nyt ollaan tilanteessa, että pitäisi
saada korjausta aikaan.
Kun katsomme valtionosuuksia nyt neljän vuoden ajalta,
niin ne ovat nousseet. Ehdottomasti enemmän on nyt rahaa
kunnille suunnattu sosiaali- ja terveyspuolelle neljän
vuoden periodissa ja vielä korvamerkitysti niin, että tässäkin budjetissa
on se 60 miljoonaa euroa, joka on professori Jussi Huttusen johtaman
Kansallisen terveysprojektin kautta syntynyt panos. Tietysti kunnat
käyttävät kunnallisen itsehallinnon ja
itsenäisyytensä puitteissa, niin kuin parhaaksi
näkevät, suurta osaa näistäkin
panoksista, ja on varmasti kuntia, jotka eivät tee niin
kuin pitäisi tästä näkökulmasta,
että ne rahat pitäisi käyttää vahvasti
sosiaali- ja terveyspuolelle, mutta on paljon kuntia, joilla ei
ole mahdollisuuttakaan hoitaa kunnolla palveluja.
Mutta haluaisin summata tilanteen ikään kuin lainsäädännön
puolelta siihen, että emme pysty — ja nyt puhun
nimenomaan terveyden- ja sairaanhoidosta — lainsäädännöllisesti
erottamaan kahta eri asiaa, nimittäin kansanterveyttä,
preventiota, avoterveydenhoitoa, terveyskeskusten toimintaa, neuvolapalveluja
ja toisaalta sairaanhoitoa ja sitten kuntoutusta. Ne ovat yhteinen
kokonaisuus. Ne pitäisi myös lainsäädännössä saada
yksiin kirjoihin, ja tässä mielessä kansanterveyslaki
ja laki erikoissairaanhoidosta pitäisi yhdistää.
Se helpottaisi myös sitä kahtiajakoa, joka joka
tapauksessa edelleenkin eri puolilla maata toimii, onko potilas
sairaanhoitopiirin sairaalassa vai kunnan terveyskeskuksen vuodeosastolla. Se
vääristää tilannetta: on yksi
potilas, sama sairaus ja tavallaan sama henkilökuntakin
häntä hoitamassa.
Vanhustenhoito on erittäin tärkeä asia.
1999 ennen vaaleja se asia oli vahvasti esillä. 2000 kunnallisvaalien
edellä se oli vahvasti esillä. Puhutaan ihmisen
arvon mukaisesta vanhuudesta, humaanista, eettisestä kestävästä ja
arvokkaasta vanhenemisesta. Tämä on tärkeä asia,
ja uskon, että se tulee olemaan 16. maaliskuuta myös
hyvin monelle ihmiselle ratkaisun pohjana, miten näitä asioita
on hoidettu, mutta meidänkin eduskunnassa tietysti on hyvä aina
tämä asia myöskin käytännön
töissä pitää mielessä.
Lääkekorvauksista: Se että nostetaan
lääkkeiden omavastuuosuutta nyt, niin kuin eduskunta teki,
ei voi olla terve asia, siitä päätettiin
ja siitä äänestettiin, ei terve asia
sen takia, että Suomessa todellakin omavastuuosuudet ovat
korkeita. Lääkkeiden kohdalla ne ovat Euroopan
unionin huippua. Kaiken kaikkiaan potilaan omavastuut ovat Euroopan
unionin huippua. Toisaalta emme ole lähelläkään
huippua siinä, miten paljon Suomi käyttää rahaa
per capita per vuosi terveyden- ja sairaanhoitoon, vaan vuonna 2000
meidän takanamme Oecd-maista olivat ainoastaan Uusi-Seelanti,
Kreikka, Espanja ja Portugali, kaikki muut olivat ennen meitä.
Se on vakava asia, eli vaikka kuinka tehokkaasti hoidetaan, niin
ilman resursseja ei pysty sitä tasoa säilyttämään,
ja halvalla ei todella saa hyvää. Se voidaan terveyden- ja
sairaanhoidossa myös todeta.
Kaiken kaikkiaan voisi vielä tietysti todeta sen, että arvokeskustelu
on kovin paljon käytetty ja kulutettu sana, mutta kuitenkin
valtioneuvostoa ja myöskin pääministeriä voi
kiittää siitä, että tämä Kansallinen
terveysprojekti polkaistiin käyntiin. Se oli aika laaja
prosessi, mikä siinä läpivietiin. Tuloksia
ja ehdotuksia on koko joukko, mutta se, missä todella lipsuu,
on se, että niitä resursseja euroissa, mitä professori
Jussi Huttusen johtama ryhmä on esittänyt, ei
kuitenkaan sitten päässyt tämän
budjetin loppusuoralle vaan jäätiin ikään
kuin takapainotteisesti. Tässä kohdin pitää muistuttaa,
että sairaaloissa hyvin koulutettu, uhrautuvaa työtä tekevä hoitohenkilökunta,
lääkärikunta työskentelee ja
todellakin usein olosuhteissa, joissa joudutaan jatkuvasti miettimään,
mitä mikin maksaa, ja tällöin myös hoidon
laatu saattaa vaarantua ja on tietysti varsin paljon jäänyt
tarpeellisia toimenpiteitä tekemättäkin.
Tämänhän me kaikki tiedämme.
Aivan lopuksi yksityissektorista voidaan todeta se, että yksityissektorilla
on oma tärkeä osuutensa, mutta terveydenhoitoa
ja nimenomaan sairaanhoitoa, niitä molempia, ei voida yksityistää. Se
on täysin mahdotonta Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa.
Ensimmäinen varapuhemies:
Muistutan siitä, että nämä ovat
niitä enintään seitsemän minuutin puheenvuoroja,
mutta siitäkin voisi kilpailla, että voisi sen
alittaa tilanteessa, jossa jäljellä on 28 puheenvuoroa.
Katri Komi /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! "Elämä on menettänyt
tarkoituksensa silloin, kun lapset pelkäävät
työtä ja aikuiset joutilaisuutta." Näin
nyky-yhteiskuntaan osuvasti sanoi Risto Nivari.
Arvoisa rouva puhemies! Kuntien taloudellisia mahdollisuuksia
turvata sosiaali- ja terveyspalvelut pitäisi pystyä valtion
tukemaan omalla toiminnallaan eikä leikata kustannustason
nousun korvaamiseen tarkoitettuja rahoja. Kun väestö ikääntyy
ja henkilöstön vaihtuvuus kasvaa eläköitymisen
myötä, ovat haasteet entistä suurempia.
Työntekijöitä tulisi löytää tilalle
ja ylityöllistetyille saada järjestettyä myös
vapaa-aikaa perheelle ja elämälle työn
ulkopuolella. Onneksi valtiovarainvaliokunnan mietinnössäkin
myönnetään, että terveydenhuoltoprojektin
toteuttaminen edellyttää lähivuosina
selkeää voimavarojen lisäämistä julkiseen
terveydenhuoltoon.
Myös työolosuhteita on pyrittävä parantamaan
niin fyysisellä kuin henkiselläkin puolella. Työtehtäviä on
kyettävä jakamaan paremmin lääkärien
ja sairaanhoitajien kesken. On myös hyvä, että terveystoimen
ja sosiaalitoimen yhteistyötä korostetaan. Tänä syksynä käynnistetty Kansallinen
sosiaalialan kehittämisohjelma toivottavasti antaa joitakin
linjauksia oman alan ja yhteistyön kehittämiseen.
Arvoisa rouva puhemies! Tehdessäni vuonna 1999 talousarvioaloitteen
lasten- ja nuortenpsykiatrian menojen korvamerkinnästä kunnille
tiesin, että korvamerkintä ei ole paras tapa hoitaa asiaa,
mutta siinä tilanteessa se tuntui ainoalta mahdollisuudelta.
Nyt tätä korvamerkittyä rahaa jaetaan
neljättä kertaa ensi vuonna. Tällä erillismerkityllä rahalla
on pystytty parantamaan palveluita. On perustettu määräaikaisia
virkoja ja liikkuvia työryhmiä, lyhennetty jonotusaikoja, aloitettu
hankkeita ja koulutettu henkilökuntaa uusiin työkäytäntöihin.
Rahan loppuminen saattaisi katkaista hyvin alkaneita projekteja,
ja hoitotakuujärjestelmäkään
ei vielä toimi kuin noin puolessa sairaanhoitopiireistä.
Myös lasten ja nuorten psykiatrinen kuntoutus tarvitsee
lisämäärärahoja.
Valtiovarainvaliokunta aivan oikein korostaa kouluterveydenhuollon
ja hoitoketjujen toimivuuden merkitystä lasten ja nuorten
hoidossa. Myös ongelmien ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen
on valmistauduttava niin kunnissa kuin sairaanhoitopiireissäkin.
Kuitenkaan pelkällä rahalla tilannetta ei voi
hoitaa. Kyseessä on myös palvelurakenteen parantaminen
ja työntekijöiden rekrytointiongelma. Kuntatasolla
joka sektorin on hoidettava osansa kuntalaisten hyvän mielenterveyden
ylläpidosta, kuten Mielenterveyden kulmakivet -projektissa
totesimme tänä syksynä.
Syrjäytymisuhan alaisten lasten ja nuorten palveluihin
on päätetty nyt ohjata 15 miljoonaa euroa. Toivon,
että jo syntyneitä ja jatkossa syntyviä hyviä käytäntöjä pystyttäisiin
kuitenkin nopeasti levittämään eri puolille
Suomea, jottei pyörää tarvitse keksiä joka
paikassa uudelleen. Ennaltaehkäisy on aina helpompaa, halvempaa
ja inhimillisempää kuin vaurioiden hoito. Tulevaisuudessa
kaikkia tarvitaan työelämässä.
Kenenkään ei ole varaa antaa syrjäytyä jo
nuoruudessa.
Arvoisa rouva puhemies! On hyvä, että sukupuolivaikutusten
arviointi on vihdoinkin alkanut, vaikkakin vasta kokeiluluontoisesti
joidenkin lakiesitysten osalta. Olisi erittäin hyvä,
jos sukupuolivaikutukset otettaisiin huomioon viimeistään
siinä vaiheessa, kun arvioidaan talousarvion toteutumista.
Etukäteisarviointi olisi tietysti vielä aivan
oma lukunsa.
Naisten ja miesten tai tyttöjen ja poikien erilaiset
kiinnostuksen kohteet ja tarpeet tai erilainen työmarkkina-asema
vaikuttavat eri tavoin, olipa sitten kyse veroratkaisuista, tulonsiirroista tai
kannustinloukuista, ja naisten euro on edelleenkin vain 80 senttiä.
Yksin asuvien naisten eläkkeet ovat neljänneksen
pienemmät kuin yksin asuvien miesten. Tätä ei
korjata pelkillä eläkeratkaisuilla.
Arvoisa rouva puhemies! Omaishoito on puhututtanut joka puolella,
missä olen liikkunut tämän vuoden aikana.
Useimmiten kysyjä on ollut vanheneva nainen, joka hoitaa
joko vammaista lastaan tai ikääntynyttä puolisoaan.
Tässäkään mietinnössä ei
tuoda mitään uutta asiaan, mutta onhan siellä sentään
lausuma siitä, että omaishoidon tuelle on luotava
yhtenäiset kriteerit ja omaishoitajan asemaa on vahvistettava.
Viimeaikaiset toiveet omaishoitajilta ovat koskeneet niitä kahta
vapaapäivää, jotka statuksen saaneille
omaishoitajille myönnettiin. Kun kaikki potilaat eivät
halua tai hoitaja ei syntyvien seurannaisvaikutusten vuoksi halua
laitoshoitoa vapaapäivien ajaksi, pitää avopalvelua
pystyä kehittämään. Omaishoidon
merkitys kasvanee tulevaisuudessa. Kuntien resurssit eivät
lisäänny, joten valtion on tultava tässä vastaan.
Arvoisa rouva puhemies! Lapsiperheiden hälyttävä taloudellinen
tilanne ei ole tuntunut nykyistä hallitusta hetkauttavan.
Lupauksia kyllä kuullaan seuraavalla vaalikaudella tehtävistä parannuksista,
mutta miksi, voi miksi, mitään ei ole voitu tehdä nyt,
tänään, eilen?
Perhepolitiikan pahin epäkohta on kiistatta vähimmäismääräisen äitiys-,
isyys- tai vanhempainrahan alhainen taso. Minimiäitiyspäivärahaa saa
yli neljäsosa päivärahaa saavista äideistä. Hallituksen
pikku korotus tuohon summaan työttömille äideille
ei ratkaise mitään. Vastavalmistuneet, monet yrittäjät,
pätkätöitä tekevät,
viljelijät ja opiskelijat saavat edelleenkin nauttia erittäin
pientä, 11,45 euron, päivärahaa, päädyttyään
tekemään tähän yhteiskuntaan
uuden veronmaksajan.
Myös valiokuntaneuvos Pentti Arajärvi kiinnitti
väitöskirjassaan huomiota edellä mainittuun asiaan
ja kyseenalaisti sen tason perustoimeentulon turvaajana. Keskusta
on kyllä esittänyt moneen kertaan, että tuo
päiväraha tulisi olla työttömyyspäivärahan
suuruinen, ja siitä on äänestettykin
tässä salissa. Kustannusvaikutus olisi 15 miljoonaa
euroa.
Kotihoidon tukea olemme esittäneet korotettavaksi 330
euroon per kuukausi. Sen kustannusvaikutus olisi 25 miljoonaa euroa.
Ja vielä lapsilisien indeksikorotuksiin olisimme valmiita
laittamaan 10 miljoonaa euroa. Lapsilisien reaaliarvohan on pudonnut
yli 10 prosenttia vuodesta 94.
Lisäksi esitämme lausumaehdotuksena, että on
laadittava kokonaisselvitys lapsiperheiden taloudellisesta tilanteesta.
Myös yhden tulonsaajan perheiden sekä sosiaaliturvan
varassa elävien kireään verotukseen liittyvät
ongelmat on selvitettävä ja korjattava pikaisesti.
Vaikka pelkillä suurilla tuloilla ei tietysti kasvateta
hyvinvoivia lapsia, on jatkuva niukkuus riskitekijä.
Yhteiskunnan asennetta lasten fyysisiin ja henkisiin laiminlyönteihin
on tiukennettava. Päihdeongelmaiset äidit on pystyttävä kartoittamaan
entistä aikaisemmassa vaiheessa. Huostaanotettujen lasten
jatkuva uudelleensijoittelu, pompottelu, tulee lopettaa. Vanhemmuuden
taitoja on tuettava sekä tarjottava joustavat matalan kynnyksen
palvelut lapsiperheille, lapsille ja nuorille. On kehitettävä menetelmiä,
joilla voidaan arvioida vanhemmuutta lapsen tarpeiden kannalta.
Neuvoloiden mahdollisuuksia kouluttaa henkilökuntaansa
uusien tutkimusten valossa esimerkiksi varhaisen vuorovaikutuksen
tukemiseksi kehitettyyn työmenetelmään
tutustumalla on parannettava, aivan kuten Valtiontilintarkastajat
ovat esittäneet.
Arvoisa rouva puhemies! Haluan vielä kerran toistaa
sen, että keskusta edellyttää pienimpiä kansaneläkkeitä korotettavaksi.
Tästä teemme mielihyvin yhden kohdan hallitusohjelmaan.
Maatalousyrittäjien sosiaaliturvan parantaminen ja
jaksamisen edistäminen on edelleenkin ajankohtaista, kuten
kieltämättä muidenkin yrittäjien
kohdalla asia on. Erityisongelman viljelijöiden työssäjaksamiskysymykseen
tuo se, ettei työkyvyttömyys ole tilalla yksilöasia,
vaan siinä on kysymys koko tilasta ja toisenkin puolison toimeentulosta.
Työkyvyttömyyseläketilastojen valossa
näyttäisi siltä, että viljelijäperheiden työssäjaksamista
ja hyvinvointia voitaisiin edistää ennalta ehkäisemällä tuki-
ja liikuntaelinten sairauksia, verenkiertoelinten tauteja ja työuupumusta.
Esimerkiksi kuntoutusta tulisi saada tarpeeksi varhaisessa vaiheessa.
Lasten päivähoito tulisi kyetä järjestämään
ainakin kiireisimpään sadonkorjuuaikaan. Nuorten
viljelijöiden toiveena on toimiva lomitusjärjestelmä ja
riittävä lomittajien määrä.
Lopuksi haluan vielä mainita, että keskusta esittää budjettivastalauseessaan
rintamalisän korotusta 40,5 eurosta 45,5 euroon kaikille
veteraaneille Suomen itsenäisyyden 85-juhlavuoteen ajoittaen.
Juha Rehula /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Lipposen toisen hallituksen ohjelman
otsikko "Oikeudenmukainen ja kannustava — sosiaalisesti
eheä Suomi" antoi lupauksia ja luotasi tulevaisuuteen.
Sosiaaliturvan kehittämistyön osalta luvattiin
säilyttää pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan
malli, joka takaa kaikille mahdollisuuden oman elämänsä hallintaan
ja aktiivisuuteen.
Lipposen toisella hallituksella oli perintönään Lipposen
ensimmäisen hallituksen toimet, joissa aktiivisen työelämän
ulkopuolella olevien toimeentuloa heikennettiin ja vaikeutettiin
arkipäivästä selviytymistä.
Tuloverojen keventämisen mantra ei ole kuluneella vaalikaudella
helpottanut tämän satojentuhansien suomalaisten
joukon arkipäivää, niiden, joilla ei
ole ollut vahvoja ja äänekkäitä edunvalvojia
puolellaan. Työttömyysturvaa heikennettiin ja
lapsikorotuksiin puututtiin, tulorajoja tiukennettiin. Perusturvaan liittyvien
etuuksien indeksitarkistukset jäädytettiin, mistä on
seurannut vääjäämättä niiden
ostovoiman lasku. Kansanvakuutusjärjestelmämme peruspilarin,
kansaneläkkeen pohjaosan, leikkaaminen aloitettiin ja vietiin
tällä vaalikaudella loppuun eduskunnan aidon tahdon
vastaisesti. Universaaliin, kaikkia suomalaisia samanarvoisesti
kohtelevaan, sosiaaliturvaan kajottiin tavalla, joka repi aukkoja
turvaverkkoihimme.
Kulunut hallituskausi on palauttanut osan laman aikana ja laman
jälkeen leikatusta perusturvastamme. Lupaukset merkittävistä uudistuksista
tulevat kuitenkin jäämään hallitusohjelmaan kirjattujen
selvitysten tasolle. En väheksy nollapäivärahan
palauttamista enkä väheksy köyhyyspakettiakaan,
mutta kun samanaikaisesti esimerkiksi terveydenhuollon maksuja on
korotettu ja omavastuita lisätty, ovat ne vain osaltaan
lisänneet minimitoimeentulon varassa elävien arkipäivästä selviytymisen
ongelmia ja vaikeuksia. Sairastamisen ja lääkkeiden
kallistuminen sekä julkisen terveydenhuollon laadulliset
ja määrälliset ongelmat kertautuvat vähävaraisen
väestönosamme kohdalla.
Arvoisa rouva puhemies! Hallitukselle voi antaa kiitosta siitä,
että periaate- ja ohjelmatasolla on tulevaisuuteen varauduttu.
Esimerkkejä tästä ovat Köyhyyden
ja syrjäytymisen vastainen kansallinen toimenpideohjelma,
Somera-työryhmän raportit, terveydenhuollon periaatepäätös
Kansallisen terveysprojektin tuottamana tai sosiaali- ja terveyspolitiikan
strategiat 2010 Kohti sosiaalisesti kestävää ja
taloudellisesti elinvoimaista yhteiskuntaa, joitakin esimerkkejä mainitakseni.
Jää silti kysymään, millaisessa
kunnossa hyvinvointiyhteiskuntana edelleenkin itseään
pitävä Suomi matkaa edessämme oleviin
vuosikymmeniin. Uhat ja periaatetasolla ratkaisuesityksetkin siis
ovat olemassa. Mielestäni on tärkeää,
että jatkossa päätöksenteko
voi tapahtua tietoisten päätöksien kautta
eikä niin kuin valitettavasti muutaman viime vuoden aikana
on tapahtunut, että tilanteisiin ajaudutaan tai kriisien
kautta joudutaan. Tällä tarkoitan esimerkiksi
terveydenhuollon maksujen omavastuiden korotuksia, joilla on rahoitettu
näitä etuuksien nostoja, joita kuluneella vaalikaudella
on tehty, tai sitä, että sairausvakuutuskorvausjärjestelmämme
on vahvasti alijäämäinen, on suuri vaje,
joka pitäisi lähivuosien aikana kattaa, tai sitä,
että julkisen ja yksityisen sektorin välinen rajanveto
esimerkiksi terveydenhuollossa on tapahtunut tavalla,
joka ei ole ainakaan yhteen yksittäiseen päätökseen
perustunut, vaan on ajauduttu tilanteeseen, missä julkisen
terveydenhuollon palvelut ovat olleet heikentymään
päin, vastaavasti yksityinen sektori vahvistunut.
Seuraavassa aivan luettelonomaisesti asioita, jotka odottavat
ratkaisuaan tulevien vuosien aikana, jotta voisimme myös
jatkossa kutsua itseämme hyvinvointiyhteiskunnaksi.
Väestön ikääntyminen ja
tätä kautta lisääntyvät
palvelutarpeet tulee pystyä järjestämään
niin, että jokainen ikääntyvä ja
vanheneva ihminen voi kokea elämänsä ihmisarvoiseksi.
Vielä tämä eduskunta päättää eläkepoliittisesti
suuresta linjauksesta niin sanotun Puron paketin kautta. Tämä Puron
paketti onnistuessaan perustuu kahden pilarin varaan: ihmisten on
pysyttävä tätä päivää pidempään
töissä, ja toisekseen järjestelmän
tulee olla niin uskottava, että siihen myös nuorempi
sukupolvi omia päätöksiä miettiessään luottaa.
Vain näitten kahden tekijän kautta tämä paketti
voi pysyä kasassa ne kymmenet vuodet, joita sille on kaavailtu.
Yhteiskunnassamme jo tekoina oireileva pahoinvointi ja syrjäytymiskehitys
pitää pystyä tavalla tai toisella pysäyttämään
jo ihan yhteiskuntarauhankin säilymisen nimissä.
Lapsiperheiden asema osana yhteiskuntaa ihan väestöpoliittisiin ulottuvuuksiin
saakka vaatii toimia ja osan esimerkiksi tulonsiirtojen osalta jo
pikaisestikin. Sosiaaliturvajärjestelmämme yksinkertaistaminen
vaatii edelleenkin työstämistä. Aletaan
olla tilanteessa, missä raportteja ei enää puutu,
mutta toteuttamisvaihe on jäämässä tulevaisuuteen. Lääkekorvausjärjestelmä odottaa
uudistamista jne. jne., lukuisia isoja kysymyksiä, joihin
pitää poliittisen päätöksenteon
kyetä ratkaisuja löytämään.
Arvoisa herra puhemies! Ed. Ihamäki on lukuisia kertoja
kuunneltuaan käymiämme sosiaalipoliittisia keskusteluja
kuluneen syksyn aikana kysynyt, miten asiat voivat olla niin huonosti kuin
väitetään, kun me ainakin kansainvälisissä vertailuissa
menestymme niin hyvin kuin olemme menestyneet ehkä terveydenhuoltoamme
lukuun ottamatta. On kuitenkin, ed. Ihamäki, aina hyvä muistaa,
että kun suomalaiset oireilevat, järjestelmässämme
on täytettäviä aukkoja ja on olemassa
asioita, joihin pystyttäisiin etukäteen vaikuttamaan,
mitä kautta voitaisiin myös säästää,
niin miksi emme voisi toimia ennemmin kuin vasta sitten, kun on
pakko korjata jotain jo tapahtunutta.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen
varapuhemies Mikkola.
Timo Ihamäki /kok:
Arvoisa puhemies! En tiedä, kuinka hedelmällistä tai
vaikuttavaa täällä on käsitellä niinkin
tärkeää pääluokkaa
kuin sosiaali- ja terveydenhuollon pääluokkaa
aamulla kello 5.30. Yökeskustelullahan on kai tarkoitus nopeuttaa
budjetin käsittelyä, mutta kun täällä on vain
osa kansanedustajia ja osa on yöpuulla, voi käydä niin,
kuten kahvilassa äsken todettiin, että kohta tulee
kansanedustajista aamuvuoro virkeänä tänne
töihin ja keskustelu jatkuu entistä virkeämpänä.
Sitten päivän tekstiin.
Vastikään toteutettu Kansallinen terveysprojekti
oli mittava suoritus ja mittava yritys kiinnittää huomiota
siihen, missä Suomen terveyspalvelujärjestelmässä mennään
ja mitä puutteita siinä on ja mitä pitäisi
tehdä niiden korjaamiseksi. Mehän olimme runsaat
kymmenen vuotta sitten Maailman terveysjärjestön
nimeämä terveydenhuollon mallimaa, ja kansalaiset
itse olivat tyytyväisiä terveyspalvelujärjestelmään
vastikään tehdyssä selvityksessä.
Mutta pari vuotta sitten Who rankeerasi meidät, siis Suomen,
vasta sijalle 31 terveyspalvelujen järjestämisessä eli
siinä, kuinka paljon terveyspalvelujärjestelmällä saadaan aikaan
terveyttä. Tämähän poiki sitten
Kansallisen terveysprojektin, mikä oli sinänsä hyvä,
että jotakin siitä seurausta oli, ja siitähän
saatiin mittavia tuloksia.
Ihan lyhyesti voidaan todeta, että huomattiin, että tarvitaan
lisää rahoitusta. Mehän käytämme vain
6,7 prosenttia bruttokansantuotteesta terveydenhuoltoon,
kun osuus muissa Oecd-maissa on paljon korkeampi ja USA:ssa peräti
14 prosenttia. Myöskin huomattiin, että tarvitaan
lisää henkilöstöresursseja,
koska aika moni eläköityy muutaman vuoden kuluessa
ja taas toisaalta väestön ikärakenne
muuttuu ja hoitoisuusaste kasvaa. Kolmanneksi todettiin, että tarvitaan
rakenteellisia uudistuksia terveyspalvelujärjestelmän organisaatioihin
ja toimintamuotoihin.
Mutta yksi asia Kansallisesta terveysprojektista puuttui tai
unohtui, ja se oli ennalta ehkäisevä terveydenhuolto
ja terveyden edistämisen toimenpiteet sekä omaehtoinen
toiminta terveyden parantamiseksi. Itse asiassa tässä lähestyn
ed. Rehulan äsken esille ottamaa esimerkkiä. Meillähän
on terveyspalvelujärjestelmä nyt olemassa ikään
kuin sitä varten, että terveyspalvelujärjestelmä ikään
kuin odottaa, että joku sairastuu. Sitten kun tämä joku
sairastuu, alkaa kyllä vääntö hänen
ympärillään. Monet kansansairaudet muodostuvat
kuitenkin vuosikymmenien kuluessa, ennen kuin tauti puhkeaa. Tähän
taudin kehitykseen voisi puuttua, ennen kuin itse sairaus vie sairaalaan
jne.
Sitten yksi toivomus olisi, että Kansallisesta terveysprojektista
voitaisiin keskustella täällä eduskunnassa.
Siinähän on ollut tarkoitus, että keskustelu
käydään hallitusohjelmaneuvotteluissa
ja silloin keskustellaan siitä, mutta eihän kaikkia
Kansallisessa terveysprojektissa ehdotettuja ehdotuksia ihan sellaisinaan
voi niellä. Siinä varmasti tarvitaan hiomista
ja viilausta, ja jos keskustelu täällä eduskunnassa
voitaisiin tästä asiasta käydä,
voitaisiin vähentää raakileen makua joissakin
kohdissa.
Tarja Kautto /sd:
Hyvää huomenta, arvoisa puhemies! STM:n pääluokassa
on monia asioita, jotka koskevat kansalaisten jokapäiväistä elämää ja
ansaitsisivat omat puheensa. Keskityn kuitenkin mielestäni
tärkeään ongelmakohtaan eli terveydenhuoltoomme
ja erityisesti erikoissairaanhoitotilanteeseen.
Erikoissairaanhoitomme on ollut tämän syksyn
aikana värikkään keskustelun kohteena. Kansalaiset
ovat huolissaan palvelujen saamisesta kohtuullisessa ajassa. Samalla
on myös esitetty, että saatu hoito ei ole riittävää.
Samanaikaisesti kunnat valittavat terveydenhuollon nielevän
yhä enemmän varoja siinä määrin,
ettei niiden talous enää tilannetta kestä.
Kuntien ja erikoissairaanhoidon palvelua tarjoavien sairaanhoitopiirien
kesken on syntynyt vaikeitakin ristiriitoja. Lain mukaan kansalaisille
on turvattava riittävät terveyspalvelut riippumatta
järjestämisvastuussa olevan kunnan taloudellisesta asemasta.
Toisaalta kunnat sulkevat taloudellisessa tilanteessaan silmät
ja korvat potilasjonoilta ja niiden osoittamalta hoitotarpeelta
ja varautuvat maksamaan palveluja vain siinä suhteessa kuin
se näyttää taloudellisesti mahdolliselta.
Oman näkemyksenä asiaan ovat tuoneet valtion
viranomaisten kannanotot ja vaatimukset terveyspalvelujen saatavuuden
osalta. Taistelutantereeksi joutunut HUS on hakenut tilanteeseen
tulkintoja oikeuskansleria myöten, jonka lausunnossa kuitenkin
todetaan, että nykyistä lainsäädäntöä voidaan
tulkita joko potilaan oikeuksia korostavasti tai kunnan taloudellisia
näkökohtia painottavasti, eli lainsäädäntö on
epäselvä ja sitä tulee tarkentaa.
HUSin jäsenkunnat laativat oman budjettinsa, samoin
teki HUS. Lopputuloksena oli tilanne, jossa HUSin hallitus joutui
toteamaan, että kuntien määrärahavaraukset
eivät kata erikoissairaanhoidon vaatimaa tarvetta vaan
johtaisivat nykyisestäänkin vaikeutuvaan hoidonsaantiin
ja vaarantaisivat potilaiden turvallisuutta. HUSin hallitus laatikin
budjettiesityksen vastoin kuntien toiveita. Tähän
jotkut kunnat reagoivat siten, että ne antoivat ohjeet
valtuutetuille äänestää oman
kunnan kantojen mukaan esitystä vastaan. Asiasta äänestettiin
HUSin valtuustossa eilen, ja HUSin hallituksen korkeampi budjettiesitys
voitti. Seuraavaksi hallituksen on mietittävä,
miten kuntien kanssa saadaan laadittua vastoin niiden tahtoa palvelusopimukset
vai onko niitä mahdollista tehdä lainkaan. Mielestäni
tilanne on kestämätön.
Arvoisa puhemies! Hallitus ja eduskunta ovat käsittääkseni
melko yksituumaisesti todenneet, että hyvä julkinen
terveydenhuolto on kansalaisten perusoikeuksia. Kansalaiset puolestaan
ovat hyvin yksimielisiä asian tärkeydestä.
Olemme myös todenneet, että niin väestön
muuttoliike, ikääntyminen kuin myös lääketieteen
kehittyminen aiheuttavat merkittäviä lisätarpeita.
Samanaikaisesti on kuitenkin vähennetty sektorin osuutta
bruttokansantuotteesta. Mielestäni voikin täydellä syyllä väittää,
että verbaalisesti olemme siunanneet kehityksen mutta kaksinaamaisesti
emme ole valmiita maksamaan siitä aiheutuvia kustannuksia.
Yhdeksi ratkaisuksi on esitetty vaatimus siitä, että erikoissairaanhoito
tulisi ottaa kokonaisuudessaan valtion kannettavaksi. En pidä esitystä hyvänä siksi,
että se johtaisi automaattisesti perusterveydenhuollon
ja erikoissairaanhoidon välisen yhteistyön ristiriitaan.
On selvää, että sen jälkeen
kunnat pyrkisivät siirtämään
mahdollisimman paljon hoitoa erikoissairaanhoidon tehtäväksi.
Se olisi mielestäni täysin vastoin avoterveydenhuollon
kehittämistä ja aiheuttaisi yhä pahenevia
kustannuspaineita.
On myös huomattava, että lääketieteen
kehittyminen on nimenomaan mahdollistanut yhä useampien
sairauksien hoitamisen polikliinisesti ja avoterveydenhuollossa.
Tätä kehitystä tulisi tukea jatkossakin.
Sen sijaan on syytä tarkistaa sitä, minkä osuuden
valtiovalta kustantaa niin lääkäreiden
koulutuksesta kuin tutkimuksesta ja kehittämisestä.
Väitänkin, että tällä hetkellä kunnat joutuvat
maksamaan yhä enemmän siitä aiheutuvia
kustannuksia. Tilanne korostuu HUSissa, joka vastaa merkittävältä osalta
monista sellaisista hoidoista, joita ei anneta ja joita ei vaativuutensa
ja harvinaisuutensa vuoksi ole järkevääkään
hoitaa useassa yksikössä, mutta samanlaista ongelmaa
on myös muissa yliopistollisissa sairaanhoitopiireissä.
Yhtenä ratkaisuna on myös pidetty niin sanottua
Tampereen-mallia, jossa määrällisesti
merkittäviä leikkauksia suoritetaan erillisessä yksikössä niin
sanotusti liukuhihnaperiaatteella mahdollisimman tehokkaasti. Toki
erikoissairaanhoitoonkin tarvitaan tehokkuusnäkökulma,
mutta onko tämäkään ihan oikea
ratkaisu? Näyttää siltä, että se
entisestään vähentää lääkäreiden
halukkuutta toimia perinteisessä erikoissairaanhoidossa,
koska erityisesti palkkapussi paksuuntuu merkittävästi
liikeperiaatemallilla. Mutta emme pysty jatkossa turvaamaan sen
paremmin opetuksen, tutkimuksen kuin kehittämisenkään
laatua, jos eriytämme tiettyjä toimintoja laajasti.
Pelkään, että joudumme eräiden
erikoislääkäreiden osalta samaan tilanteeseen
kuin on jouduttu perusterveydenhuollossa. Maassa on puutetta taitavista
yleislääkäreistä, jotka ovat
tärkeä edellytys koko terveydenhuollon perustan
toimivuudelle ja laadulle.
Arvoisa puhemies! Olemme merkittävästi korostaneet
kuntien itsehallintoa ja asiantuntemusta asukkaidensa palvelujen
järjestämisessä. Erikoissairaanhoidossa
ollaan kuitenkin mielestäni ajautumassa tilanteeseen, joka
osoittaa, että nykyisillä rakenteilla niin sanottu
tilaaja—tuottaja-malli ei ole kestävällä pohjalla.
Pienet kunnat eivät pysty riittävästi
arvioimaan ja kantamaan vastuutaan. Suuret kunnat pystyvät
arvioimaan sangen hyvin hoitotarvetta, mutta nekään
eivät pysty riittäviin taloudellisiin velvoitteisiin.
Mielestäni onkin välttämätöntä kiirehtiä Kansallisen terveyspoliittisen
ohjelman toimeenpanoa (Puhemies koputtaa) ja siinä yhteydessä on
välttämätöntä tehdä tarkistuksia
kuntien ja valtion välisessä työnjaossa.
Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.
Marjatta Stenius-Kaukonen /vas:
Herra puhemies! Ed. Kauton puheenvuoro sai oikeastaan minut
muuttamaan puheenvuoroni sisältöä, koska
se oli erittäin tärkeä ja merkittäviä näkökohtia
esiin tuova, joista suuresta osasta olen hänen kanssaan
samaa mieltä.
Nykyinen malli, jossa kunnat vastaavat palvelujen järjestämisestä ja
myöskin tilaavat palvelut, ei ole sellainen malli, joka
on kestävä. Kuten ed. Kautto totesi, pienet kunnat
eivät pysty kantamaan sitä vastuuta taloudellisesti,
mikä tulee esimerkiksi jonkun yhden suuren kalliin sairauden
hoitamisesta tai kalliin autokolarin hoitamisesta. Sekin, mitä hän
sanoi suurista kunnista, että suuretkaan kunnat eivät
taloudellisesti pysty kantamaan vastuuta, varmaan osaltaan pitää paikkansa,
mutta ikävä kyllä minulla on sellaista kokemusta,
että kysymys ei ole taloudellisista mahdollisuuksista vaan
tahdon puutteesta. Yhtä kaikki lopputulos on se, että sairaat
eivät saa sitä hoitoa, mitä he tarvitsevat.
Väitän, että tämä väärä säästäminen
tulee kunnille kalliiksi, tietysti potilaille se tulee vielä kalliimmaksi,
koska kysymys on heidän terveydestään.
Mikä on keino löytää ratkaisu?
Olen samaa mieltä, että keino ei ole erikoissairaanhoidon
siirtäminen valtiolle, koska sen jälkeen kaikki
yritetään laittaa valtion piikkiin ja juuri pitäisi
tehdä toisin päin. Tässä en
tarkoita sitä, että pitää laittaa
kunnan piikkiin, vaan tarkoitan sitä, että perusterveydenhuolto
pitäisi saada toimimaan. Siellä pitäisi
hoitaa mahdollisimman hyvin mahdollisimman varhain, jotta vältytään
kalliilta lisäsairauksilta, jotta vältytään
sairauden pahenemiselta.
Tyypillisiä sairauksia, joissa huono perushoito tuottaa
valtavat kustannukset, ovat diabetes ja sydän- ja verisuonisairaudet.
Näiden hoito pitäisi järjestää niin,
että rakennetaan saumattomat hoitoketjut, ja tämä sama
malli sopii kyllä, voi sanoa, sairauteen kuin sairauteen:
katsotaan, mitä tekee perusterveydenhuolto, mitä tekee
erikoissairaanhoito, ja ennen kaikkea erikoissairaanhoidon osaaminen
tulee saada tukemaan perusterveydenhuoltoa.
Mitkä ovat sitten ne keinot? Joillain alueilla on kokeiltu
sitä, että perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito
ovat saman organisaation osia, ja minusta tuntuu, että tämä olisi
paras tapa hoitaa näitä. Tietysti siinäkin
on ongelmia, ja ongelmat ehkä näyttäytyvät
tässä HUSin problematiikassa, eli kun tulee valtavan
isoja organisaatioita, ei sekään ole hyvä,
mutta eihän sitä ole välttämättä tehtävä niin,
että rakennetaan mammuttiorganisaatioita.
Itse olen myöskin sairaanhoitopiirin valtuustossa — edellisessä kokouksessa
en ollut mukana — mutta ei ole löytynyt hallituksesta
valmiutta siihen, että huolehdittaisiin siitä,
että kuntien tilaukset vastaavat hoidon tarvetta. Erityisesti tämä näkyy
lastenpsykiatriassa, missä kunnat tilasivat huomattavasti
ali sen, mikä oli sairaanhoitopiirin tarjous. No, eduskunta
tuli jälleen kerran paikkaamaan tätä tilannetta,
mutta ei ollut tarkoitus, että lasten- ja nuortenpsykiatrian
korvamerkittyjä rahoja jatketaan jo neljännen
kerran. Se on tietysti erittäin hyvä, että näin
valtiovarainvaliokunta on vastuun nähnyt, mutta tämä ei
ole oikea malli. Samoin jononpurkurahat siirtyvät pääosin
ensi vuodelle, ja käytännössä voi
sanoa, että vaikka niillä piti leikata jonoja
... Itse aion ainakin tarkkaan seurata sitä, mikä tämä varsinainen tilanne
on.
Meidän pitää jatkaa täällä eduskunnassa — tai teidän,
jotka tänne seuraavalla kaudella tulette — sitä työtä,
mitä nyt on tehty, että terveydenhuolto ei ajaudu
entistä syvempään kriisiin. Oikeaan aikaan
oikea hoito pitää hallinnassa menot, mutta on
täysin selvää, että ei kannata
kuvitella, että terveydenhuollon menoja voidaan leikata,
koska väestön ikärakenne on yksinkertaisesti
sellainen, että menot tulevat kasvamaan huomattavasti. Mutta
siihen meillä on oltava valmius vastata.
Lääkekustannukset ovat nyt erityisesti silmätikkuna,
niiden kasvu. En ole vielä kerinnyt tekemään
tarkkaa listaa, mutta olen kerännyt nyt aineistoa siitä,
mitkä lääkkeet ovat niitä, jotka
eniten ovat lisääntyneet. Se on tiedossa, että ne
ovat nimenomaan esimerkiksi kolesterolilääkkeet, joilla
juuri pyritään ehkäisemään
sairauden pahenemista; ne ovat mielenterveyslääkkeet,
jotka ovat erittäin tärkeitä ihmisten
toimintakyvyn ja heidän hyvinvointinsa kannalta; ja muistaakseni astmalääkkeet
edelleen olivat huomattavasti lisääntyneet. Kuka
voi ajatella, että näissä pitäisi lääkehoitoa
vähentää?
Päinvastoin lääke on usein paras
hoito ja halvin hoito kaiken lisäksi. Sen takia lääkehoidon
irrottaminen muusta terveydenhuollosta on ollut todella virhe, mutta
sen perusteella, mitä kuulin eri eduskuntaryhmien lausunnoista,
jotka viime viikon loppuun mennessä piti antaa, ainakin
tuntui olevan aika samantapainen ajatus siitä, että professori
Ylitalon selvitysmiesehdotus ei voi olla pohjana.
Arvoisa puhemies! Tulonjaosta piti puhua, mutta siitä voin
ehkä jossain määrin jatkaa seuraavan
pääluokan kohdalla.
Tanja Karpela /kesk:
Arvoisa puhemies! On arvokas asia, että perhepolitiikka
on ollut kiitettävästi esillä niin kansalaiskeskustelussa
mediassa kuin poliittisessa keskustelussa. Viime vuosien ajan olemme
saaneet tutkijoiden tutkimaa painavaa tietoa lapsiperheiden tilanteesta. Tämä tutkittu
tieto tulee ottaa poliittisessa päätöksenteossa
tosissaan, ja sen tulisi ohjata perhepoliittisia päätöksiä niin
ensi vuoden budjetissa kuin tulevaisuudessakin. Koska meillä on
nyt mahdollisuus vaikuttaa äänestämällä lapsiperheiden
tilanteeseen jo ensi vuonna, toivon todellakin, että puheet
muuttuvat teoiksi.
Viimeaikaiset pääministerin ja sisäministerin perhepoliittiset
kannanotot ovat olleet toiveita herättäviä.
Viittaankin kokoomuksen puheenjohtajan Ville Itälän
ja sosialidemokraattien puheenjohtajan Paavo Lipposen viimeaikaisiin
puheisiin lapsilisien korottamisesta, ja tekee mieleni kysyä heiltä seuraavaa:
Pitääkö kansalaisten luottaa siihen,
jolla on pitkään ollut tilaisuus tehdä,
vaan ei ole tehnyt? Pitääkö kansalaisten
luottaa sellaiseen lupaukseen, joka olisi ollut jo mahdollista toteuttaa
aikaisemmin usean vuoden aikana, mutta jota ei ole toteutettu? Kun
nyt pääministeri Lipponen ja sisäministeri
Itälä kilpaa lupailevat seuraavalle vaalikaudelle,
eikö se Suomeksi tarkoita sitä, että he
myöntävät laiminlyöneensä lapsiperheitä hallituskautensa aikana?
Toivon ja vetoan, että he nyt äänestyksessä osoittavat
tukea lapsiperheille.
Keskusta on useaan otteeseen vaatinut minimiäitiyspäivärahan
nostamista peruspäivärahan tasolle, kotihoidon
tuen tason nostamista ja lapsilisien saattamista indeksikorotuksen
piiriin. Olemme äänestäneetkin asioista
useasti viimeisen neljän vuoden aikana, mutta kannatusta
ei ole Itälän ja Lipposen puheista huolimatta
kokoomuksesta tai sosialidemokraateista tullut. Vastaukseksi olemme
saaneet aina saman, eli ei ole varaa, rahat eivät sellaiseen
riitä.
Tekeekin siksi mieleni kysyä jälleen sisäministeri
Itälältä ja pääministeri
Lipposelta seuraavaa: Kun he ovat kilpaa vakuutelleet, että vaatimuksiimme
ei ole varaa ja kuitenkin ensi vaalikaudella lupailevat lapsilisien
korotusta, niin miten ensi kaudella heidän mielestään
on enemmän varaa kuin viimeisen neljän vuoden
aikana? Nythän ensi vuoden budjetti on yli 400 miljoonaa
euroa alijäämäinen. Tästä eteenpäin
taloudellinen tilanne näyttää huonommalta
kuin kertaakaan viimeisen neljän vuoden aikana. Meillä oli
loistava tilaisuus, mutta hallitus jätti tilaisuuden systemaattisesti
käyttämättä.
Puheenjohtaja Itälä lausui Lapin Kansassa 15.11.
kuluvaa vuotta, että palveluihin rahaa, mutta tulonsiirtoihin
ei. Samaa Itälä lausui Turkulaisessa torstaina
19.12. kuluvaa vuotta: "Jos ensi vaalikaudella hoidetaan palvelut,
niin sitten ei enää tehdä tulonsiirtoja."
Edellisistä Itälä mainitsee poikkeuksena
lapsilisät. 4.10. kuluvaa vuotta MTV:n nettivieraana sen
sijaan teksti on tylympää. Siinä Itälä ei
puhu lapsilisistäkään mitään.
Yksiselitteisesti on tästä vedettävä johtopäätös,
ettei kokoomus Itälän johdolla ole valmis nostamaan
minimiäitiyspäivärahaa eikä kotihoidon
tukea tulevaisuudessakaan. Ihmettelen tätä suuresti.
Toivon kuitenkin, että huoleni olisi turha.
Jos puheenjohtajat Itälä ja Lipponen todella haluavat
olla lapsiperheiden asialla, on heillä vielä nyt
mahdollisuus tämä äänestyksessä todentaa.
Keskusta tulee nostamaan äänestykseen minimiäitiyspäivärahan
nostamisen peruspäivärahan tasolle, kotihoidon
tuen korottamisen ja lapsilisien saattamisen indeksin piiriin.
Perhepolitiikan pahin epäkohta on vähimmäismääräisen äitiys-,
isyys- ja vanhempainrahan pienuus. Neljäsosa noin 27 000 äidistä saa pienintä äitiyspäivärahaa,
10 euroa ja muutaman sentin päälle. Tämä ei
yllä edes perusturvan tasolle. Ensi vuoden budjettiin on
tulossa 1,36 euron korotus, ja se on tietysti hyvä asia,
että tulee edes se lisää. Se on tietenkin
parempi kuin ei mitään. Mutta nykyisellään
esitys kohentaa vain noin 3 500 henkilön asemaa.
Yli 20 000:n äitiys- ja vanhempainpäivärahalla
olevan asema ei parane juurikaan. Tämä kosmeettinen
esitys tarkoittaa sitä, että opiskelevan tai pätkätöitä tekevän kannattaa
ilmoittautua työttömäksi ennen perheenlisäystä.
Tämä osoittaa hallitukselta heikkoa perhepolitiikkaa
ja varsin eriskummallista työllisyyspolitiikkaa.
Onneksi joillakin lapsiperheillä menee kaikesta huolimatta
ihan hyvin. Silti on ollut huolestuttavaa seurata tutkimuksia, jotka
yksiselitteisesti kertovat siitä hädästä,
joka monia lapsiperheitä koskettaa. Lasten pahoinvointia
ja perheiden tilannetta kuvaavien lukuisten tutkimusten johtopäätös
on, että lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt
ja perhetukien taso romahtanut 90-luvun puolivälistä lähtien.
On järkyttävää lukea, että tutkimusten
mukaan meillä Suomessa on arvioitu elävän
noin 120 000 lasta köyhyysrajan alapuolella ja
moni yksinhuoltajaperhe on toimeentulovaikeuksissa. Lasten huono-osaisuus
ei koske enää vain pientä vähemmistöä.
Keskusta haluaa tarkastella yhteiskunnan tukea lapsiperheille
myös aikaa lapsille -teemasta käsin. Ajan järjestäminen
perheissä ei ole vain valintakysymys tai arvovalinta, vaan
kyseessä on monasti taloudellinen pakko, joka sanelee suunnan
ja tahdin. Palvelut ja perhetuet on järjestettävä niin,
että ne antaisivat nykyistä paremman taloudellisen
mahdollisuuden perheille valita myös sen, että vanhemmat
voisivat käyttää enemmän aikaa
lastensa kanssa. Yhä useammat tiedostavat, että aikaa
lapsille -teeman merkitys lapsen ja nuoren kasvun kannalta on merkittävä.
Läheinen ja turvallinen aikuissuhde on tärkeä jokaiselle lapselle
ja nuorelle.
Minusta demokratia toimii, kun sekä pääministeri
että kokoomuksen puheenjohtaja ovat taipuneet edes puheiden
tasolla tunnustamaan vääryyden siitä,
että kahdeksan vuotta perhetukien ostovoimaa on koko ajan
heikennetty. Perheiden paine on vaikuttanut tähän.
Samalla kuitenkin on osoittautunut, että sinipunarintama
haluaa tehdä vain jonkin korjausliikkeen lapsilisiin, mutta
ei muuta. Siksi tulemmekin esittämään
jo aikaisemmin mainittuja esityksiä.
Uskon, että vanhemmat osaavat ja haluavat itse päättää,
kuinka he lapsiansa haluavat hoitaa, kotona tai palvelujen piirissä.
Siksi ne eivät ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja;
molempia tarvitaan. Meidän päättäjien
tehtävä on huolehtia, että näin
myös todellisuudessa olisi.
Kun ministeri Itälä tuoreessa lehtihaastattelussa
vaatii, että päätös lapsilisien
korottamisesta on saatava heti ensi vaalikauden alusta, on sen päätöksen
aika nyt, budjetin käsittelyssä. Nyt päätetään
ensi vuoden rahoista.
Säde Tahvanainen /sd:
Arvoisa puhemies! Kello kuuden aikaan aamulla perjantaina ääneni saattaa
välillä pettää, ja toivon, että pystyn
puhumaan puheenvuoroni loppuun tästä huolimatta.
Arvoisa puhemies! Tässä edellä ed.
Karpela nosti erittäin voimakkaasti esille ne syytökset, joilla
syytettiin menneitä hallituksia ja menneitä hallituskausia
siitä, että olisimme romuttaneet lapsiperheiden
talouden, ja voisi sanoa, että tästä ehkä voisi
jo vetää sellaisen johtopäätöksen,
että myöskin tulevaisuuden. Nythän on
käynyt päinvastoin. Kun pidemmällä aikavälitähtäimellä tehtiin
niitä talouden sopeuttamistoimenpiteitä viime
kaudella ja sen jälkeen on saatu talous ja korkotaso kuntoon,
niin nimenomaan lapsiperheet ovat ne, jotka ovat hyötyneet
vuositasolla kaikkein voimakkaimmin tästä.
Asuntolainojen korkotason alennuttua ja parempien taloudellisten
olojen kautta nämä perheet ovat kyenneet satsaamaan
myöskin tulevaisuuteensa ja näkevät tulevaisuuden
huomattavan paljon positiivisempana kuin aikaisemmin 90-luvun alussa,
jolloin Ahon hallituksen aikana korot huitelivat hyvin voimakkaasti
tuolla 10—15 prosentin tasolla eikä kukaan uskaltanut
luottaa tulevaisuutensa. Samoin myöskin työllisyys
on parantunut, mikä on tietysti kaikkien kansalaisten asemaa
helpottanut.
Mutta samaan aikaan tietenkin täytyy tunnustaa, että myöskin
köyhien perheiden määrä on lisääntynyt,
koska pitkäaikaistyöttömyys ja kaikki laman
jälkiseuraamukset tällä hetkellä näkyvät yhteiskunnassamme
ja perheissämme. Tästä näkökohdasta
katsoen osa perheistä voi huonosti. Heitä siis
on kohdannut työttömyys, sosiaalinen syrjäytyneisyys
ja hyvin monenlaiset perheiden sosiaaliset ongelmat. Kun ne kaikki
kasaantuvat samoihin perheisiin, niin paineissahan siinä ollaan.
Myös toimeentulo on näillä perheillä tietenkin
ollut tiukkaa, koska ei työttömyysturva, toimeentulotuki,
lapsilisä eivätkä muutkaan etuudet ole
liian suuria kuitenkaan tänä päivänäkään.
Lapsiperheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi tarvitaan
monipuolinen ohjelmakokonaisuus, jolla kohdennetaan taloudellista
apua sitä eniten tarvitseville ja räätälöidään
palvelut myöskin näiden ongelmaperheiden ja köyhien
tarpeiden mukaisesti. (Ed. M. Salo: Vahvistetaan perheiden asemaa!)
Tarvittaisiin lisää sosiaalityötä,
kouluihin erityisopetusta, nuorisotoimeen satsauksia ja työvoimaviranomaisten
toimia myöskin vanhempien työllisyyden edistämiseksi.
Erityisesti painotan sitä, että poikkihallinnollinen
yhteistyö eri viranomaisten kesken toimisi ja tulisi jokapäiväiseksi
käytännöksi. Luulen, että tällä hetkellä järjestelmämme
on suuri ongelma näiden syrjäytyvien perheiden
osalta, koska muun muassa tietosuojalaki aikaansaa sen, että useimmiten
monet perheiden kasvatustyöhön tai lastensuojeluun
liittyvät asiat eivät ole koulun, päiväkodin
tai sosiaalitoimen tiedossa riittävässä määrin.
Tätä asiaa pitäisi mielestäni
vähän laajemmin pohtia ja sosiaali- ja terveysministeriön asettaa
myöskin sen tyyppinen työryhmä, joka pystyisi
näitä perheiden sosiaalisia tukipalveluita ja
käytäntöjä kehittämään.
Päivähoito on perheiden kannalta keskeinen peruspalvelu,
sitähän on parannettu ja kaikilla alle kuusivuotiailla
on subjektiivinen oikeus päivähoitoon. Laadukkaan
päivähoidon avulla voidaan perheiden hyvinvointia
lisätä ja mahdollistaa se, että lapsen
kehitystä voidaan paremmin tukea ja koko perhe-elämän
tilannetta myöskin seurata. Päivähoidon
kehittämiseen tulisi satsata voimakkaasti. Erityisen tarpeellista
olisi pienentää ryhmäkokoja ja saada
muun muassa lisää resursseja erityislastentarhanopettajia
lisäämällä.
Koululaisten osalta kiireellisin uudistus perheiden palveluissa
olisi iltapäivähoidon kuntoonsaattaminen. Perusteluja
tähän ei kaivattane, kaikki sitä hyvin
voimakkaasti varmasti kannattavat. Tämä asia on
saatava seuraavan hallituksen ohjelmaan ja saatettava kuntien järjestämisvelvollisuuden
piiriin.
Arvoisa puhemies! Tässä budjetissa on monta hyvää asiaa,
jotka parantavat perheiden palveluita. Erityisesti haluaisin nostaa
esille lastenpsykiatrian, johon viime vuosina on kohdennettu korvamerkittyä määrärahaa.
On hieno asia, että valtiovarainvaliokunta on nyt lisännyt
valtion budjettiin edelleen tuota korvamerkittyä rahaa,
jota hallitus ei omaan esitykseensä sisällyttänyt.
Mielestäni tätä rahaa tarvitaan edelleen
ensi vuonna. Olisi syytä myöskin tehdä vähän
laajakantoisempi selvitys siitä, miten nämä määrärahat
ovat kohdentuneet. Se tiedetään, että on
perustettu lastenpsykiatrien virkoja, on nopeutettu hoitoon pääsyä jne.,
mutta miten tämä vähän pidemmällä aikavälillä tulee
todelliseksi käytännöksi muodostumaan?
Jos nämä määrärahat
kenties kokonaan lakkaavat, niin palataanko takaisin menneeseen?
Toinen hyvä asia, mikä täällä budjetissa
on, on syrjäytymisuhan alaisten lasten ja nuorten palveluihin
varattu 15 miljoonaa euroa, mikä todellakin tulee myöskin
kuntien rahoituksen kautta kohdentumaan näihin lapsiin
ja perheisiin. Sosiaali- ja terveysministeriön olisi syytä hyvin
tarkkaan seurata, että kunnat myöskin toteuttavat
kyseistä ohjelmaa.
Lapsiperheiden toimeentulosta on puhuttu paljon, ja kaikilla
perheillä ei todellakaan mene huonosti, se usein unohtuu
tässä talossa. Mutta köyhien perheiden
osalta haluaisin nostaa sellaisen ehdotuksen esille, voisimmeko
toimeentulotukea myönnettäessä poistaa
lapsilisien vaikutuksen toimeentulotukeen. Tällä hetkellähän, kun
perhe, esimerkiksi työtön perhe, menee hakemaan
toimeentulotukea sosiaalitoimesta, niin lapsilisät lasketaan
toimeentulotukeen vaikuttavaksi tekijäksi ja näin
perheen toimeentulo tietenkin siltä osin vähän
niukentuu. Ainakin tämän asian osalta lapsilisien
huomioimisen loiventamista pitäisi pohtia, jos sitä ei
heti kättelyssä saada kokonaan poistettua.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Tämän puheen olen pitänyt
aikaisemminkin, mutta kun ei ole mitään tapahtunut,
niin silloin se pitää pitää vähän
useammin, jos vielä pestiä jatkuu. Asia koskee
pitkäaikaistyöttömyyttä ja pitkäaikaistyöttömien
sosiaalista syrjäytymistä. (Ed. Stenius-Kaukonen:
Ne ovat keskeisiä ongelmia!) — Tämä on
keskeisiä ongelmia, ed. Stenius-Kaukonen, juuri näin. — Ed.
Stenius-Kaukonen, me myöskin muistamme, kuinka tätä edeltäneessä eduskunnassa
tämä asia oli hyvin usein, ehkä useammin
esillä kuin tässä eduskunnassa. Myöskin
silloisen Lipposen hallituksen piirissä tehtiin aika paljon
tämmöistä valmistelutyötä. Silloin
oli eräs hyvin merkittävä kokeilu Kokkolassa,
jossa Kokkolan kaupunki yhdessä SAK:n ja ministeriöitten
kanssa sai aikaan, sanoisinko, jättikokoisen työpajan.
Tämä on nyt minun oma versioni tästä instituutiosta
ilmaisuna, mutta ehkä kuvaa tätä asiaa.
Siellä oli toista sataa pitkäaikaistyötöntä töissä.
Heille järjestettiin todella töitä heidän
taipumustensa ja osaamistensa mukaan ja sitten hyvin tarkkaan seurattiin
sitä, millä tavalla heidän sairastavuutensa
kanssa kävi, minkälaiset kustannukset tästä toimeliaisuudesta
nettomääräisesti aiheutui yhteiskunnalle
jne.
Näitä asioita seurasi Marjanen-niminen virkamies
ministeriössä, ja sitten hänet määrättiin
tekemään aivan erityinen muistio näistä asioista, millä tavalla
lainsäädäntöä eräällä tavalla
helpottamalla pystyttäisiin tätä pitkäaikaistyöttömien asemaa
parantamaan ja ikään kuin saamaan heidät
työelämän piiriin semmoisella ei niin
byrokraattisella tavalla. Tämä ehdotuskooste koski erikoisesti
sosiaalihuoltolakia, johonka esitettiin koko joukko muutoksia. Tukena
olivat nimenomaan muun muassa nämä Kokkolan kokemukset,
koska ne olivat varsin myönteisiä. Sitten tämä asia
esiteltiin ministereille sosiaali- ja terveysministeriössä ja
työministeriössä. Sitten seurasi työryhmän
asettaminenkin näitä asioita selvittelemään.
Asia oli lukemattomia kertoja suullisella kyselytunnilla esillä ja
aina luvattiin, että kyllä kohta tulee sosiaalilain
muutos ja kyllä se kohta tulee jnp.
Arvoisa puhemies! Se kohta ei ole koittanut vieläkään.
(Ed. Stenius-Kaukonen: Tuli huhtikuun alusta voimaan!) — Tuliko?
Siis se Marjasen malli? (Ed. Stenius-Kaukonen: Ei Marjasen malli!) — Ei
tullut. Tuli muutoksia, mutta ei Marjasen malli, nimenomaan Marjasen
malli ei tullut. — Olisi ollut hyvä, jos olisi
tullut, koska se olisi tietoon tullut, vaan nimenomaan Marjasen mallia
ei tullut. Kun tilanne on vaan tässä suhteessa
pahentunut ja pahentunut ainakin Oulussa, ainakin Kokkolassa jnp.,
niin toivoisin hartaasti, että ne, jotka ovat keskustelemassa
näistä asioista tulevissa hallitusneuvotteluissa,
jaksaisivat pitää tätä asiaa
esillä niin, että todella ne Marjasen, sanotaanko,
reippaimmat esitykset menisivät myöskin läpi.
Matti Väistö /kesk:
Herra puhemies! Sosiaali- ja terveyspolitiikassa suunta on muuttumassa.
Ehkäisy on tulossa aiempaa tärkeämmäksi
ja sairaussuuntautuneesta lähestymistavasta ollaan siirtymässä terveyttä edistävään
ja sairauksia ennalta ehkäisevään toimintamalliin.
Mielestäni tämä suuntaus, joka sisältyy
myös Kansalliseen terveysohjelmaan, on oikea. On tärkeää,
että sosiaali- ja terveyspolitiikkaa arvioidaan ja tarkastellaan
kokonaisuutena myös sosiaalipolitiikka mukaan luettuna.
Kansallisessa terveysohjelmassa terveyden edistäminen,
työ- ja toimintakyvyn kehittäminen ja ylläpitäminen
sekä työelämässä jaksaminen,
kuntoutus mukaan luettuna, on entistä tärkeämpi.
Tätä korostaa myös ikääntymisemme.
On välttämätöntä, että kansalaisten
toimintakyvystä pyritään pitämään
mahdollisimman hyvin huolta ja omasta selviytymisestä mahdollisimman
pitkään.
Arvoisa puhemies! Osana terveydenhoitoa ja ehkäisevää toimintaa
on lääkekorvausjärjestelmä ja
lääkkeiden järkevä käyttö.
Tämän istuntokauden aikana tässä salissa
on puhuttu paljon lääkekorvauksista. Syytä tähän
on antanut omavastuiden nousu eräiltä osin. Toisena
keskeisenä ja kokoluokalta mittavana asiana tulee olemaan koko
lääkekorvausjärjestelmän uudistaminen. Tässä on
tärkeää, että jatkossakin lääkekorvausjärjestelmä tukee
muun muassa sairauksien ennaltaehkäisyä ja estää lisäsairauksien
syntyä. Tällaisena vakavana ja lisääntyvänä sairautenahan
meillä on muun muassa diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit,
kuten ed. Marjatta Stenius-Kaukonen täällä hyvin
jo totesi. Tämän vuoksi on välttämätöntä,
että lääkkeiden korvausjärjestelmä auttaa
sairauksien ennaltaehkäisyä, edistää terveyspolitiikkaa
ja diabeteksesta puheen ollen antaa edellytyksiä mahdollisimman
hyvälle omahoidolle, tukee siis sitä omahoitoa,
joka tässä sairaudessa on elinehto.
On välttämätöntä myös,
että lääkekorvausjärjestelmää ei
rakenneta säästöohjelman varaan. Kaikki
tiedämme, että väestön ikääntymisen myötä sairaudet
ja niiden hoidon tarve tulee lisääntymään,
ja näin ollen on varauduttava siihen, että myös
nämä kustannukset ovat jossain määrin
nousemassa. Jos säästetään väärissä paikoissa,
niin lopullinen säästö koituu kuitenkin
lisääntyviksi kustannuksiksi ja ennen muuta kansalaisten
elämänlaadun heikkenemiseksi ja monin osin esimerkiksi
diabeteksen kohdalla vakavien lisäsairauksien syntyä edistäen
lisää erikoissairaanhoidon tarvetta ja tätä kautta
mittavasti myös kustannuksia. Näin ollen säästetty
euro voi olla monin tavoin usean euron lisäkustannus, jos se
säästö tapahtuu väärässä paikassa.
Arvoisa puhemies! Keskustelua on käyty myös
kuntien taloudellisista edellytyksistä huolehtia sosiaali-
ja terveyspolitiikasta, niistä hyvinvointipalveluista ja
terveydenhuollon palvelujen saatavuudesta, johon kansalaisilla on
perustuslain mukaan oikeus. Me kaikki tiedämme, että kuntien
taloutta on viime vuosina vaivannut kasvava eriarvoisuus ja lisääntyvät
vaikeudet. Yksimielisiä on tässä salissa
oltu siitä, että nykytilanteen mukaan kuntien
vuosikate on ensi vuonna kokonaisuudessaan alenemassa jopa lähes
puoleen siitä, mitä tänä vuonna,
ja tulee edelleen nykynäkymien ja perusteiden mukaan heikkenemään
vuosina 2004—2006. Tässä tilanteessa
on aivan ymmärrettävää, että kunnat
ja kuntien päättäjät ovat hyvin
vaikeassa jamassa. Kun taloudellisia edellytyksiä ei ole,
niin on suuri halu ja tarve tehdä säästöratkaisuja,
jotka myöhemmin ovat osaltaan koitumassa esimerkiksi erikoissairaanhoidon
kautta sitten kokonaisuudessaan kuitenkin yhteiskunnalle kustannuksiksi.
Tästä syystä keskusta on pitänyt
välttämättömänä,
että kuntien taloudesta huolehditaan, ja olemme katsoneet,
että jo ensi vuoden talousarvioon olisi tullut lisätä kuntien
valtionrahoitusta. Samalla tietysti on arvioitava myös
koko rahoitusjärjestelmää uudelleen niin,
että valtio oikeudenmukaisesti kantaa myös sosiaali-
ja terveydenhuollon osalta vastuunsa ja antaa edellytykset kaikille
kunnille huolehtia omalta osaltaan kansalaisten tasavertaisista
palveluista näiltäkin osin.
Nykyisessä valtionosuusjärjestelmässä kriteerit
ovat muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon osalta ajastaan jäljessä.
Me kaikki tiedämme, että ne tekijät,
jotka määrittävät tarpeen tai
olosuhteen tai maaseutukertoimen tai huoltosuhteen tai vaikkapa
myös kehitysvammaisten määrän suhteessa
koko asukaspohjaan, eivät ole kohdallaan eri kuntien ja
kuntaryhmien osalta. Lisäongelmia tuo ikääntyminen,
kuten täällä on jo moneen kertaan todettu,
ja se on keskeinen tekijä myös tässä Kansallisen
terveysprojektin onnistumisessa, millä tavoin kyetään
näihin haasteisiin vastaamaan, miten valtio omalta osaltaan
panostaa terveysprojektissa määrärahoja
projektin toteuttamiseen. Nythän ensimmäisenä vuonna
jo tästä tavoitteesta ollaan merkittävästi
tinkimässä, rahoitushan jää lähes
kolmannekseen siitä, mitä tulisi vuositasolla
olla. Kun Kansanterveysprojekti teki omat ehdotuksensa, se edellytti,
että valtio satsaa terveysprojektiin viiden vuoden aikana
700 miljoonaa euroa, mikä tekee vuositasolla 140 miljoonaa
euroa. Nyt hallitus esittää ensi vuodelle vain
57 miljoonan euron rahoitusta. Keskusta esittää omassa
vastalauseessaan 60 miljoonan euron lisäystä jo
ensi vuodelle sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksiin.
Arvoisa puhemies! Keskeiselle sijalle on noussut perhepolitiikka
keskustelussa. Me tiedämme, että suomalainen perhe
elää monin tavoin murroksessa. Perheille on ladattu
hyvin suuria odotuksia, mutta toisaalta niiden taloudellisia edellytyksiä on
kuitenkin heikennetty tai niitä ei ainakaan ole edistetty
riittävässä määrin.
Yhteiskunnan murros ja perheiden lähiyhteisöjen
häviäminen monilta osin on myös jättämässä ja
jättänyt lapsiperheitä aika lailla yksin
ja ilman tukea. On myös nähtävissä,
että monissa perheissä on eri tavoin neuvottomuutta
arkielämän tilanteissa. On myös taloudellisia
ongelmia. Sitä on osaltaan lisännyt työttömyys
ja ennen muuta pitkäaikaistyöttömyys.
Se on vakava ongelma myös tässä suhteessa.
Keskusta pitääkin tärkeänä,
että perhepolitiikka nähdään
kokonaisuutena, että huolehditaan riittävistä taloudellisista
edellytyksistä, että huolehditaan vaihtoehtoisista
hoitojärjestelmistä ja niiden kilpailukyvystä.
Tässä suhteessa on välttämätöntä kotihoidon
tukea korottaa ja saada lapsilisiin riittävä korotus
ja huolehtia näin taloudellisista edellytyksistä kaikissa
tilanteissa. Pikaisesti onkin laadittava selvitys siitä,
millä tavoin lapsiperheiden taloudellinen tilanne kyetään
parhaalla tavalla ottamaan huomioon sekä eri tukien ja
maksujen että veroratkaisujen että myös
perhevapaiden ja ylipäätänsä työelämän
yhteensovituksen osalta.
Arvoisa puhemies! Eläkepolitiikan kohdalla on myös
keskustelussa noussut esille vähimmäiseläke
ymmärrettävästä syystä.
Edelleenkin kansaneläkkeen merkitys tulee olemaan jatkossa
pienipalkkaisille ja monille pienyrittäjillekin hyvin tärkeä,
kaikille niille, joilla työhistoria on katkonainen, joita
vaivaa pitkäaikaistyöttömyys tai jotka
ovat olleet kotona hoitamassa kotia ja lapsia, tekemässä sitä arvokasta
työtä. Tästä syystä on
tärkeää, että tämän
vähimmäiseläkkeen tasosta huolehditaan
ja pienituloisten eläketurva taataan jatkossakin riittävän
tasoisena ja kattavana ja kansaneläkkeen tasoa kyettäisiin
korottamaan.
Sotilasvammakorvauksiin keskusta myös ehdottaa vastalauseessaan
korotusta. Ennen muuta nähdään tärkeänä,
että verotonta rintamalisää, joka siis
tulee kaikkein pienituloisimmille, tarkistetaan. Tärkeää on
myös huolehtia kuntoutuksen edellytyksistä sekä veteraanien
että heidän puolisoidensa osalta.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Kun tässä äsken
kuuntelin ed. Tahvanaisen puheenvuoroa ja hänen ylistystään
siitä, kuinka hyvin hallitus on onnistunut näissä toiminnoissaan,
kuinka suunta on ollut nouseva ja kuinka ihmisten elinmahdollisuudet
ovat parantuneet, niin täytyy sanoa, että suurella
ihmetyksellä tätä asiaa kyllä ihmettelen
ja kuuntelen. Ehkä täytyy ajatella niin, että ed.
Tahvanainen sosialidemokraattien varapuheenjohtajana asuessaan Pohjois-Karjalassa
näkee asiat toisin ja ehkä Pohjois-Karjalan väellä on
paremmat olosuhteet ja elinolosuhteet kuin täällä Pääkaupunkiseudulla
tai muualla Suomessa, missä näitä asioita
pohditaan laajemmin ja perusteellisemmin. Tällainen vaikutelma
jäi, että hallitus on onnistunut näissä tehtävissään,
mutta kyllä taas vaikea on sitä käsittää,
että onnistumista olisi muualla kuin puheissa.
Ehkä tähän hyvin liittyy se, mikä on
ajan henki ja ajan linja olemassa. Olemme viime aikoina saaneet
seurata erästä teatteria kansanedustajaehdokkaiden
asettamisen osalla, missä eräät suuret puolueet
ovat julistaneet linjaansa ja näköalaansa, kenen
edut ovat tärkeitä ajaa ja mitkä ovat
oikeita asioita. Siinä mielessä eläkeläisten,
veteraanien, invalidien ja vastaavien asioiden esillä pitäminen
ei ole eduksi eikä trendikästä nyky-yhteiskunnassa,
vaan ilmeisesti näköala on sen tyyppinen, että eräät
sukupuoliset vähemmistöt, maahanmuuttajat ja vastaavat
ovat tärkeä kohde ja tärkeä ala.
Se on ajan hengen luoma kuva siitä. En usko, että Suomen
kansa on sitä mieltä, mutta tämän
tyyppinen ajatus on kuitenkin itselleni muodostunut.
Kun ajatellaan, minkä takia sosiaali- ja terveysministeriön
hallinnonala on sitten noussut kansan keskuudessa niin vaikeaksi,
vaikeaksi ymmärtää ja käsittää sitä hätää ja
tuskaa, mikä ihmisten mielissä kuntatasolla on
olemassa, se pitkälti on riippuvainen siitä, että kuntien
ja valtion suhteita varojen käytöstä ei
ole saatu oikeaan järjestykseen. Epäilen pahasti,
että niitä ei ole haluttukaan saattaa oikeaan
järjestykseen. Muun muassa sairaanhoidon järjestämisessä,
erityisesti erikoissairaanhoidon järjestämisessä,
pitäisi uskaltaa ottaa puhtaampia avauksia, uudenlaisia linjauksia,
sellaisia linjauksia, missä löytyisi kustannustehokas
toiminta ja sellainen toiminta, että ihmiset eivät
tuolla jonoissa joutuisi niin sanotusti noutajan käsiin.
Ed. Stenius-Kaukonen epäili puheenvuorossaan täällä,
että jos erikoissairaanhoito siirretään valtion
piikkiin, niin siitä ei hyvä seuraa. Olen samaa
mieltä, mutta siinä välillä on
monta muutakin vaihtoehtoa, miten voitaisiin rakenteita uudistaa
ja korjata, ja sieltä ehkä löytyisi paremmat mallit
kuin tämä nykyinen pinttymä siihen, että vain
yhdet mallit ovat ainoita ja oikeita. Mutta siinä tarvitaan
kovaa kättä, tarvitaan kovaa hallitusta ja ulkopuolista
tekijää, ja kun Lipposen hallitus on kaikkea hyvää tehnyt,
niin kyllä tässä kahdeksassa vuodessa
olisi voinut tämänkin saattaa oikeaan järjestykseen.
Yleisesti ottaen voisi todeta, että kuntien ja valtion
huolen- ja vastuunkannon ongelmat ja varojenkäyttöongelmat
pitäisi saattaa järjestykseen selvästi
paremmin kuin ne nyt ovat olemassa.
Tähän pääluokkaan on tehty
lukuisia muutosehdotuksia, yli 70. Valtaosa niistä koskettelee rintama-avustuksen
myöntämistä, kansaneläkkeen
pohjaosan palauttamista ja hoitamista ja tähän
liittyviä toistensa rinnakkaisia esityksiä. Tämä osoittaa
sen, että suomalaisen veteraanin asiat ovat ainakin kansanedustajien
mielessä ja sydämessä lämpiminä.
Olen aika varma siitä, että nämä ovat
niitä normaaleja lämpiminä olevia asioita
ja tähän ei mahdollisilla tulevilla vaaleillakaan
ole mitään tekemistä. Tämän
pohjalta luulisi niin, että kun veteraaniväestö selvästi
vähenee ja tarvitsee entistä vähemmän
tätä varaa niiden etujen parantamiseen, mitkä tällä kertaa
ovat niin sanotusti minimitasolla, niin kyllä tähän
asiaan pitäisi löytyä myöskin
tuolta valtion budjetista näköalaa ja parannusta.
Valtiovarainministeri Niinistö, joka vammaisen lailla
on vastustanut kaikkia menonlisäyksiä tai yleensäkin
mitään menoja, tässä asiassa
olisi voinut toimia vähän hellemmin ja paremmin
ja ymmärtää niitä kansalaisia,
jotka ovat tämän itsenäisen isänmaamme
turvallisuuden rakentaneet ja turvanneet viime sotien aikana sekä myöskin työllään
sen pystyyn laittaneet silloin, kun Suomea jälleenrakennettiin
ja nyt kun sitä on vielä osin eläkeläistenkin
voimin pystyssä pidetty.
Tähän nähden tähän
samaan rintamaan löytyy eräs aihe, mistä vastaavanlaista
aloitetta ei ole olemassa kuin se, minkä itse olen rakentanut eräiden
ulkomaalaisten vapaaehtoisten veteraanien rintamasotilaslisän
maksamiseen vuosittaisena korvauksena.
Kun Suomi vapautui neuvostoharhasta ja semmoisesta ulkopoliittisesta
painostuksesta 90-luvun alussa, vaihteeksi sanottakoon, että silloin Ahon
hallituksen aikana, niin voitiin ryhtyä tunnustamaan ja
toteuttamaan virolaisille vapaaehtoisille veteraaneille rintama-avustuksen
maksamista vuosikymmeniä sen jälkeen, kun se olisi pitänyt
saattaa samalle tasolle kuin mitä se Suomessa on ollut
niin sanotulla minimitasolla sotien jälkeen aina.
Tämä asia on säilynyt hyvin budjetissa.
Asia on nähty oikeaksi, mutta asiassa ei ole tehty semmoista
indeksitarkistusta ja korotusta, kuin se tällaisessa kehittyvässä maassa
ja maan elinoloissa kuin Virossa olisi pitänyt saattaa
järjestykseen ja ojennukseen. Silloin jo alkuvaiheessa
rintama-avustuksen tuen suuruus oli määritelty
noin 440 euron tasoon. Jokainen tuntee, joka Virossa on käynyt,
paikallisen inflaation, sen inflaation rajun etenemisen, kun maa
hakee järjestelmäänsä tässä taloutensa
kuntoonlaittamisessa ja siinä samalla rakentuen niin, että rakentuen
Euroopan unionin jäseneksi ja myöskin sotilasliiton
jäseneksi. Inflaatio, joka siellä on laukannut
eteenpäin, vähintään pitäisi
ottaa huomioon niin, että tuki olisi ostovoimaltaan entisellä tasolla
ja entisen tason suuruusluokkaa. Siinä mielessä tukkimieskirjanpitolaskutaidon
mukaan laskettuna se tarvitsisi tällä kertaa lisää noin
170 euroa per kansalainen, joita on noin 400 kappaletta siellä, jolloin
siitä syntyisi oikean kokoinen summa, ei siinä mielessä oikean
kokoinen, että se olisi riittävä, mutta
sellainen, että se ei olisi häpeällinen tässä jälkeenjääneisyydessään.
Siinä mielessä esitänkin tässä aloitteessani 75 000
euron lisämäärärahaa tähän
alkuperäiseen summaan ja siltä osin saattamista
tämän asian jonkin näköiseen
järjestelmään ja kuntoon, koska kyllä kuitenkin
näitten virolaisten aseveljien, Suomi-poikien, panos tässä suomalaisessa rintamapuolustuksessa
oli yhtä tärkeä kuin kenen tahansa, joka
siellä oli komennettuna. He sentään vapaaehtoisesti
taistelivat suomalaisten rinnalla siellä ja kokivat sodan
jälkeen sellaista, mitä moni ei voi kuvitella
tänä päivänä tapahtuvan
eikä voi ymmärtää tällaisia
elämänkokemuksia kuin heillekin on tullut ja syntynyt.
Tämän asian löytämisen tänne
talousarvioon ei luulisi olevan vaikeaa, jos on ymmärtämystä ja
halua, mutta saattaahan siinä olla niin, että tämä hukkuu
tänne suureen soppaan ja tämä ymmärtämys häviää viimeistään
siinä vaiheessa, kun tämä puheeni lakkaa
täältä puhujakorokkeelta kaikumasta.
Sen pohjalta olisi viimeiset hetket, viimeiset hetket saattaa tämä asia
järjestykseen, hoitoon ja kuntoon.
Herra puhemies! Tämä lyhyen keskustelun osa,
mitä on käyty tässä sosiaali-
ja terveysministeriön hallinnonalan pohjalta — eikä kovin
paljon puheenvuoropyyntöjä näytä edes
tuolla jäljellä olevan — osoittanee sen,
että kansanedustajat kantavat huolta tästä asiasta
vielä näin päivän alkaessakin.
Luulen, että salissa paikalla olevien osalta nämä suomalaisten
ongelmat, mitä tulee sosiaali- ja terveyspuolen alaan,
säilyvät myöskin päivän
aikana, kun kohta siirrymme tuonne puhemiehen joulukahveille.
Mauri Salo /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Sosiaali- ja terveysministeriön
hallinnonala on varsin suuri. Se kattaa lapsilisät ja päätyy
eläkkeisiin.
Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito on suomalaisessa yhteiskunnassa
aikamoisessa kriisissä. Miksi se on? Siellä on
resurssipula. Miksi resurssipulaa on? Se on ison luokan kysymys,
jota hallitus ei ole kyennyt yhdessä kuntasektorin kanssa
ratkaisemaan. Meillä on koulutettuja ihmisiä reservissä elikkä työttöminä,
ja samanaikaisesti kuitenkin täällä terveydenhuollon
puolella koetaan työvoimapulaa sillä tavalla,
että siellä työtä tekevät
ihmiset ovat liiankin kanssa kuormitettuja ja osaltaan se vaikuttaa
hoidon tehokkuuteen ja myös vaivojen arviointiin.
Oikea-aikainen hoito, jota täällä on
peräänkuulutettu, on varmaan paras ratkaisu sairaanhoidon
jatkuvasti kasvaviin kustannuksiin. Erikoissairaanhoidon tilanne
lääkäripulasta johtuen oli vielä pari
vuotta sitten vieläkin huonompi kuin tällä hetkellä,
mutta kuitenkin tarvetta toimintojen tehostamiseen edelleen koko
sektorilla on.
Kaikki nämä ongelmat, joita edellä mainitsin, ovat
syntyneet ajanjaksolla, jolloin on puhuttu rahan puutteesta. Kuitenkin
kun katsomme Kelan etuuskorvauksia, ne ovat kasvaneet merkittävästi.
Miksi ne ovat kasvaneet? Ne on kasvaneet siksi, että ihmiset
ovat sairasjonoissa. Olisi paljon järkevämpää ollut
panostaa tämän ongelman poistamiseen ja hoitaa
ihmiset pois jonoista omaan ympäristöönsä mahdollisimman
terveinä. Erityisen kalliiksi tämä käy
suomalaiselle kansantaloudelle, jossa työikäiset,
työkykyiset ihmiset joutuvat olemaan poissa töistä odottamassa
sairaanhoidon ja terveydenhuollon operaatioita.
Täällä on puhuttu lapsiperheistä useammassa eri
puheenvuorossa. Erittäin hyvän puheenvuoron asiasta
piti ed. Karpela. Hän nosti esiin kysymyksen, pitääkö luottaa.
Pääministeri Lipponen niin kuin ministeri Itäläkin
ovat puhuneet, että seuraavalla hallituskaudella nostetaan
lapsilisiä. Tämä on perusteltu kysymys,
voiko luottaa, koska monen vahvan kasvuvuoden aikana on aina tullut
toteamus, että ei ole rahaa. Ed. Tahvanainen omassa puheenvuorossaan
puolusteli hallitusta todeten, että pitkällä aikavälillä lapsiperheet
ovat hyötyneet, kun korot ovat olleet alempana ja muutenkin
tilanne on ollut paremmin hallinnassa. Kuitenkin tilastot edelleen
kertovat, että meillä köyhyys lisääntyy
ja erityisesti lapsiperheiden piirissä.
Tässä on todella arvioinnin paikka, mihin
tässä uskoo, ja itse uskon siihen, että oppositio
on tehnyt kohtuullisen tarkat analyysit, jotka myös pitävät
paikkaansa arkitodellisuuden kanssa. Me tiedämme ne kipukohdat,
joita yhteiskunnassa on, ja myös varmasti, kun vaalien
jälkeen sitten hallitusohjelmaa rakennetaan, olemme rakentamassa
sellaista hallitusohjelmaa, joka kattaa ne lupaukset, joita oppositio
on antanut ja joita se asettaa tavoitteekseen myös toteuttaa
eikä toimi niin kuin tämä hallitus on
toiminut, että siirretään vastuuta aina
seuraaviin ja seuraaviin vuosiin.
Unto Valpas /vas:
Arvoisa puhemies! Puhun lähinnä terveyspalveluista
kokemukseni perusteella ja pitkään erikoissairaanhoidon
ja perusterveydenhuollon luottamustehtävissä toimineena
henkilönä.
Viime yönä, taisi olla noin kolmen aikaan,
puhuin liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla
yksityistämisen tuomista ongelmista muun muassa haja-asutusalueiden
teiden kunnossapidolle. Erityisen huonosti yksityistäminen sopii
mielestäni terveyspalveluihin. Täällä Helsingin
ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella eli surullisenkuuluisan
HUSin alueella terveyspalveluja on eniten yksityistetty.
Täällä myös erikoissairaanhoitoa
on keskitetty eniten yhteen suureen, pahasti pöhöttyneeseen yksikköön.
Palvelujen saatavuus täällä on koko maata
tarkastellessa kaikista heikointa. Tämä on varmasti
kaikkien tiedossa. Jonot leikkauksiin ovat pitkät, ja kansalaisten
on vaikea päästä täällä ajoissa
hoitoon. Terveyspalvelujen kustannukset kunnille täällä ovat
myös maamme korkeimmat. Yksityistäminen ja keskittäminen
suureen yksikköön eivät ole siis ratkaisu
terveyspalveluille.
Yhteistyön perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon
välillä pitää toimia, jos halutaan, että palvelut
ovat laadukkaat ja helposti kaikkien saatavilla, myös vähävaraisimpien
kansalaisten, aivan niin kuin ed. Marjatta Stenius-Kaukonenkin omassa
puheenvuorossaan toi esille.
Meillä Raahen seutukunnassa on pieni perusterveydenhuollon
ja erikoissairaanhoidon yksikkö, joka on yhdellä ylläpitäjällä,
kuntayhtymällä. Erosimme aikoinaan suuresta Oulun
yliopistollisen sairaalan sairaanhoitopiiristä, kun nämä tärkeät
terveyspalvelut yritettiin viedä Raahesta pois. Nyt meillä palvelut
pelaavat laadukkaasti. Olemme saaneet tästä tunnustusta,
ja meitä on myöskin palkittu. Jonot ovat meillä lyhyet
ja kaikki pääsevät helposti hoitoon.
Eli Raahen malli on esimerkki hyvin toimivista terveyspalveluista.
Olen varma siitä, että jos terveyspalveluja hoitaa
yksi ylläpitäjä, niitä voidaan
tehdä tehokkaammin ja myös taloudellisemmin. Raahessahan
kustannukset ovat myös alle maan keskiarvojen. Suosittelenkin
meidän mallimme käyttöönottoa
varsinkin niillä alueilla, joissa on nyt suuria ongelmia,
esimerkkinä vain tämä HUS.
Yksityistäminen ei ole mikään ratkaisu
ongelmiin, päinvastoin. Kustannukset kasvavat ja palvelujen
saatavuus heikkenee. Suuriin yksikköihin ei terveyspalveluja
myöskään kannata keskittää.
Kustannukset kunnille eivät tästä alene,
palvelut sen sijaan keskittyvät suurille paikkakunnille
ja niiden saatavuus pienillä paikkakunnilla ja syrjäseuduilla
heikkenee. Samoin nämä pienemmät paikkakunnat
menettävät keskittämisessä tärkeitä naisalojen
työpaikkoja. Yleensä naisilta viedään
näillä paikkakunnilla siis työpaikat. Tämä puolestaan
johtaa siihen, että muutetaan näiltä paikkakunnilta
pois ja väestö keskittyy ja siirtyy näihin
suuriin kasvukeskuksiin.
Uskon, arvoisa puhemies, että meillä on kaiken
kaikkiaan mahdollisuus kehittää terveyspalvelujamme.
Se tapahtuu parhaiten yhteistyöllä perusterveyshuollon
ja erikoissairaanhoidon välillä. Suuriin yksikköihin
ei pidä mennä, ja erityisen tärkeää on
muistaa, että yksityistämistä, jota meillä tyrkytetään
joka paikkaan täällä, jopa puolustushallintoon — siitähän
meillä oli hyvä esimerkki eilen, kun jopa nämä puolustushallinnon kiinteistötkin
piti saada yksityistämisen piiriin — ei terveyspalveluihin
pidä tuoda. Kansalaiset voidaan pitää tasa-arvoisina
näihin palveluihin nähden vain riittävästi
hajautetun, yhteiskunnan ylläpitämän
järjestelmän avulla. Tällainen malli meillä löytyy
jo Raahen seutukunnassa.
Arto Seppälä /sd:
Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunta on käsitellyt
työsuojelun piirihallintoa ja sen toimintamäärärahoja
tässä pääluokassa. Syksyn 2000
tuponeuvotteluissa on sovittu, että sosiaali- ja terveysministeriö selvittää kolmikantaisesti
työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen
kanssa muun muassa työsuojelupiirien hallinnollisia järjestelyjä ja
työnjakoa. Tähän työhön
asetettiin niin sanottu resurssityöryhmä, joka sai
työnsä valmiiksi vuoden 2001 lopussa. Tämän
työryhmän esitykseen liittyi muun muassa se, että vuosittain
pitää varata toimintamäärärahoja
noin 460 000 euroa. Täten valtiovarainvaliokunta
on nyt esittämässä lisää määrärahoja, jotta
henkilöstön eläköitymiseen voitaisiin
varautua palkkaamalla uusia työntekijöitä.
Lisäksi tulee varautua vielä ensi vuoden lisätalousarviossa
lisämäärärahan lisäämiseen
tälle momentille.
Arvoisa puhemies! Työsuojelu- ja työterveyshuoltolainsäädäntö on
uudistettu tällä vaalikaudella. Uudet lait antavat
entistä paremmat mahdollisuudet puuttua työsuojelun
ongelmiin. Valvonnan tehostamiseksi työsuojelupiirin resursseja
todella on lisättävä ja moniammatillista
osaamista on lisättävä myös
ja hallinnon toimintaa kehitettävä. Toisaalta
työsuojelun piirihallintoa ollaan järjestämässä uudelleen
niin, että Mikkelin ja Kymen työsuojelupiirit,
Kuopion ja Pohjois-Karjalan työsuojelupiirit sekä Oulun
ja Lapin työsuojelupiirit yhdistettäisiin. Viime
aikoina on valtion toimintoja sijoitettaessa asetettu tavoitteiksi
edistää maan tasapainoista alueellista kehitystä ja
tukea työllisyyttä maan eri osissa. Tavoitteena
on myös, että sijoittamispäätökset perustuvat
kaikkia hallinnonaloja koskevaan yhtenäiseen käytäntöön
ja kansanvaltaiseen päätöksentekoon.
Nämä tavoitteet on kirjattu ainakin lakiin valtion
yksiköitten ja toimintojen sijoittamista koskevasta toimivallasta.
Arvoisa puhemies! Ensi hallituskaudella noussee esiin mahdollisesti
lääninhallitusten asema tai lakkauttaminen. Tehtäviä uudelleenjärjestettäessä on
harkittu niiden siirtymistä te-keskuksiin ja maakuntahallinnolle.
Tässä yhteydessä joudutaan ratkaisemaan
useiden eri viranomaisten toiminta-alueet. On perusteltua, että siinä yhteydessä mietitään
myös työsuojelun piirihallinnon toimialuejakoa.
Koska te-keskus on työsuojelupiirin tärkein viranomaisyhteistyökumppani, tulisi
toimialuerajojen tukea toisiaan. Toinen tärkeä yhteistyökumppani
tulee tulevaisuudessa olemaan ympäristöhallinto,
esimerkiksi kemikaalilainsäädännön
valvonnassa. Avoinna on myös se, mihin työterveyshuollon
lääketieteellisen sisällön valvonta
siirtyy lääninhallituksesta. Muukin verkottuminen
edellyttää viranomaisilta saman tyyppisiä toiminta-alueita.
Etelä-Savon maakunnan ja Kymenlaakson tai Etelä-Karjalan maakuntien
rajan ylittävää hallintoa löytyy
vain veronhallinnosta ja tiehallinnosta. Nämä hallinnot
on järjestetty jo kauan ennen kuin maakuntahallintoa on
alettu kehittää.
Edellä kerrotuista syistä ei yhden hallintoalan,
työsuojelun, piirihallinnon uudelleenjärjestelyä ole
syytä tarkastella yksittäisenä toimenpiteenä vaan
osana suurempaa valtionhallinnon kokonaisuutta.
Arvoisa puhemies! Esitän, että valtioneuvosto tarkastelee
laajemmin ja syvällisemmin työsuojeluhallintoa
eikä vain kolmen työsuojelupiirin yhdistämistä.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti muutama huomio erikoissairaanhoitoon.
Eduskunnan oikeusasiamies Paunio on kiinnittänyt huomiota
siihen, että vallitsee laiton tila, jos kunnat tekevät
tietoisesti alijäämäisen talousarvion.
Tämä liittyy kansanedustaja Akaan-Penttilän
kanteluun Espoosta. Kuitenkin näin tapahtuu, muun muassa
Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä. Edelleenkin jotkin kunnat
tekevät todella kummallisia ehdotuksia. Onneksi on kansalaisliike.
Muun muassa Kotkassa haluttiin lopettaa 26 dementin Koivula-koti,
siis dementiahoitokoti. Ihmisten toiminta esti tämän,
ja valtuusto ei mennyt hallituksen enemmistön esityksen taakse.
Mutta tuohon, mikä on tärkeää,
se on tietysti ennalta ehkäisy näissä terveydenhuollon
asioissa, preventio, mutta kyllä ruokapöydän
lisäksi tarvitaan myös leikkauspöytä.
On paljon tietysti sairauksia, joita ei enää millään
muulla kuin sairaanhoidolla ja erikoissairaanhoidolla voida auttaa.
Tähän liittyen ja toistan vielä sen,
minkä sanoin ensimmäisessä puheenvuorossani,
että kaksi lakia, kansanterveyslaki ja laki erikoissairaanhoidosta,
on syytä kyllä yhdistää. Kaiken
kaikkiaan Jussi Huttusen linjaukset, Kansallisen terveysprojektin
linjaukset, pitäisi hallitusneuvotteluissa ottaa vakavasti
ja toteuttaa.
Olli Nepponen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Suomea koskettaa hyvin vakavasti kaksi asiaa,
väestön muuttoliike sekä voimakas ikääntyminen,
ja nimenomaan muuttoliike koskettaa itäisen ja pohjoisen
Suomen kuntia. Mutta kaikkein pahinta on väestön
ikärakenne, joka muuttuu radikaalisti. Lasten ja työikäisten
määrä vähenee tulevina vuosikymmeninä,
ja voimakkain muutos ajoittuu 2010 jälkeiselle ajalle,
kun suuret ikäluokat ovat siirtymässä eläkkeelle.
Eläkeikäisten määrä on
kasvamassa yli puolella nykyisestä, samalla kun aktiivi-ikäisten
määrän ennustetaan vähenevän
30—40 prosentilla nimenomaan Itä-Suomessa ja Itä-
ja Pohjois-Suomen maakunnissa.
Väestön ikääntymisen seurauksena
myös työvoima ikääntyy nopeasti
ja muun muassa kuntien työvoimasta noin kolmannes siirtyy
eläkkeelle tämän vuosikymmenen aikana.
Väestön ikääntyminen tulee olemaan
erityinen haaste kuntien sosiaali- ja terveyssektorille. Palvelujen
kysyntä kasvaa samalla, kun poistuma työvoimasta
on suuri. Ongelmallisin tilanne on nimenomaan muuttotappiokunnissa,
ja niihin on löydettävä ratkaisuja, jotka
todella vaikuttavat.
Tämä hallituksen esitys sosiaali- ja terveydenhuollon
osalta sisältää merkittäviä lisäyksiä,
joista suurimpana on nimenomaan korotus kuntien valtionosuuksiin.
Erityisen suuren tarpeen tuo Kansallinen terveysprojekti, jolla
pyritään vastaamaan juuri niihin haasteisiin,
joita ikääntyminen ja muuttoliikkeen seuraukset
aiheuttavat. Meidän terveydenhuolto-organisaatiomme kaipaa
uudistusta, työnjakoa. Se on ollut kohtuullisen hyvin toimiva,
mutta se on raskas, ja siksi tarvitaan sellaista uutta rakennetta,
joka pystyy ottamaan huomioon ne muutokset, jotka tapahtuvat.
Tarvitaan työnjakoa, tarvitaan organisaatiomuutoksia,
mutta tarvitaan myöskin muun muassa lisää lääkäreitä,
ja on tyydytyksellä todettava se, että lääkärien
koulutusta lisätään. Tällä hetkellä on
monissa kunnissa ongelma saada pysyvästi lääkäreitä,
ja siitä ensiksi lähtevät ne ongelmat
liikkeelle, jotka sitten aiheuttavat merkittäviä kustannuksia.
Tietenkin erikoissairaanhoidon kustannukset ovat sellaisia, jotka
tällä hetkellä jo huonossa taloudellisessa
asemassa olevan pienen kunnan saattavat nopeastikin taloudellisesti
ongelmalliseen tilanteeseen.
Täällä ed. Arto Seppälä kiinnitti
huomiota siihen, että valtionhallintoa edelleen muutetaan. Alueilta
vedetään pois valtion yksiköiden työntekijöitä,
ja juuri tässä sosiaali- ja terveydenhuollon puolella
kiinnitän huomiota siihen, mitä työsuojelun
alalla nyt tehdään. Monet kunnat ja kaupungit
ovat menettämässä työpaikkojaan.
Lopuksi haluan kiinnittää huomiota perinteisen
tavan mukaan sotiemme veteraanien kuntoutukseen. Veteraaneja on
keskuudessamme vielä noin 124 000, ja heille oleellisen
tärkeätä olisi pystyä elämään
viimeiset vuodet niin, että oma koti olisi se paikka, missä he
ovat. Siinä nousee keskeisesti esiin kuntoutus. Tietenkään
kaikki eivät halua kuntoutukseen, mutta valitettavasti
on niin, että niiden osalta, jotka haluavat kuntoutukseen,
ajat venyvät kahdesta neljään vuoteen,
nuo väliajat, ja se on aivan liian paljon. Siksi olisi
tarpeellista se, että selvitettäisiin mahdollisuudet siirtyä jo
Veteraaniliittojen valtuuskunnan monta monta vuotta peräkkäin
esittämään järjestelmään,
jossa olisi mahdollista vuosittaiseen kuntoutukseen, ja tämä lähinnä olisi
lähikuntoutusta, jota sosiaali- ja terveysministeriön
ohjekin vuodelta 2000 korostaa. Laitoskuntoutus on kallista, ja
laitoskuntoutukseen välttämättä kaikki veteraanit
eivät halua eivätkä jaksa mennä.
Siksi olisi tärkeää kehittää tätä lähikuntoutusta.
Olen tehnyt esityksen, että eduskunta hyväksyisi
ajatuksen siitä, että hallitus selvittää rintamaveteraanien
kuntoutuksen määrän ja laadun siten,
että olisi mahdollista siirtyä jokavuotiseen kuntoutukseen.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Nepposen puheenvuorossa oli kaksi merkittävää ongelmaa
tässä suomalaisessa yhteiskunnassa, ikääntyminen
ja muuttoliike. Muuttoliikkeen osalta voisi todeta, että kokoomus
on ollut keskeisesti hallitusvastuussa kohta 16 vuotta, joista 12
vuotta valtiovarainministerin salkku on ollut kokoomuksen jämerissä käsissä, ja
se on torjunut taikka hoitanut taikka rakentanut tämän
rakennemuutoksen ja ainakin edistänyt kaikin tavoin tätä muuttoliikettä suuriin
kasvukeskuksiin. Olisi ollut aika panna nämä asiat järjestykseen
sinä aikana, kun teillä on valtaa ollut olemassa,
ja näyttää, että jotakin tehdään
tämän asian eteen.
Toinen näköala tähän ed.
Nepposen puheenvuoroon on ikääntymiskysymys. On
erinomaisen suuri ongelma se, että kunnissa kuolee enemmän
väkeä kuin syntyy. Tähän tarjoaa
ratkaisun täällä muutosehdotuksissa ed.
Kankaanniemen ehdotus n:o 9 siitä, että lisätään
2 miljoonaa euroa lasten hankinnan edistämiseen alhaisen
syntyvyyden kunnissa ja nimenomaan niissä kunnissa, missä syntyy
vähemmän kuin kuolee.
Tämä on mielestäni hyvä aihe,
millä tämä asia saadaan järjestykseen
ja tulee vähän hoidettua tämä kokoomuksen
pottikin tässä asiassa. Kun tämä saadaan
kuntoon, ehkä tätä tulevaisuudessa voidaan
korjata sillä, että syntymättömästäkin lapsesta,
jos yritetään, voitaisiin jotakin maksaa, niin
kyllä tämä maailma parempaan suuntaan
olisi menossa. Toivon, että ed. Nepponen tulee aktiivisesti
tämän aloitteen taakse silloin, kun ed. Kankaanniemen
aloitteesta äänestetään.
Tanja Karpela /kesk:
Arvoisa puhemies! Viitaten ed. Nepposen puheenvuoroon olen
samaa mieltä, että väestön ikääntyminen
on varmaan Suomen yksi suurimpia ongelmia. Meillä on tällä hetkellä yli
65-vuotiaita noin 850 000, mutta jos mennään
kaksikymmentä vuotta eteenpäin, niin heitä on
noin 1 250 000. Samaan aikaan vauvoja syntyy vuodessa
noin 55 000, kun se oli kymmenen vuotta sitten vielä 65 000.
Vanhemmat on selkeästi ilmaisseet tahtonsa, että he haluaisivat
synnyttää 2,7 lasta keskimääräisesti, syntyy
1,7.
Keskustan esitykset liittyen minimiäitiyspäivärahaan,
kotihoidon tukeen ja lapsilisän korotuksiin ovat juuri
sellaisia, jotka tuota taloudellista tukea ja rohkaisua perheille
antaisivat. Kun he ovat ilmaisseet, että taloudellinen
syy on suurin syy, että lapsia ei uskalleta tehdä,
niin nämä olisivat niitä toimia, joilla
kannustettaisiin ja rohkaistaisiin perheitä perheenlisäykseen
ja perheen perustamiseen, joten toivon kyllä äänestyksessä, että tämäkin
pointti sitten muistetaan.
Matti Väistö /kesk:
Arvoisa puhemies! Ikääntymisen osalta tarvitaan
nyt toimenpiteitä. Ne ratkaisut, joilla tästä selvitään,
ovat todella kiireellisiä. Tässä, arvoisa
puhemies, yhtenä keskeisenä asiana on se, että me
saisimme ylipäätänsä yhteiskunnan
kehityksen nykyistä tasapainoisemmaksi. Todella on niin,
kuten ed. Nepponen totesi, että meillä on paljon
alueita, missä suuri osa alueen asukkaista on jo varsin
iäkkäitä. Pohjois-Karjalassa tällaisia
kuntia ovat muun muassa Rääkkylä, Tuupovaarakin,
Ilomantsi, ylipäätänsä ne kunnat
ja ne alueet, mistä muuttoliike on vienyt pois nuorta työikäistä,
koulutettua väestöä. Paluumuuttoa tai
tulomuuttoa näihin kuntiin on kuitenkin ollut liian vähän.
Jotta hoivapalveluista ja niistä tehtävistä,
joita näillä alueilla tarvitaan, selvittäisiin,
niin välttämättä on nyt luotava
kannusteita myös siihen, että ihmisillä on
halua palata, että siellä on nykyistä parempi
työllisyystilanne jo nyt tarjottavana, että sitten,
kun todella tarvitaan työvoimaa näihin sosiaali-
ja terveysalan ja muihin hoivapalveluihin tai muihin välttämättömiin
peruspalvelujen tehtäviin, siellä todella olisi
koulutettua työvoimaa. Tähän pitäisi
yhteiskunnassa laajasti kiinnittää huomiota. Sosiaali-
ja terveyspolitiikka on nähtävä laajana kokonaisuutena.
Mauri Salo /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Suomessa on syytä käydä periaatteellinen
ja perusteellinen keskustelu siitä, minkälaisessa
yhteiskunnassa jatkossa haluamme elää. Meillä väki
ikääntyy, se on tosiasia. Sitten mitä vanhempi
on väestöpohja, sitä enempi on tietenkin
ihmisiä eläkkeellä. Tilalle pitää saada
nuoria avautuville työpaikoille. Nyt on puhuttu paljon
tulevasta työvoimapulasta. Nyt mielestäni on korkein aika
käydä periaatteellista keskustelua nimenomaan
siitä, kuinka kannustamme kaikki nuoret ihmiset ottamaan
töitä vastaan ja toisaalta myös sitten
ihmiset, joilla on mahdollisuus jatkaa työelämässä,
jatkamaan. Tässä on meidän mahdollisuutemme,
jos voimme päästä takaisin täystyöllisyyteen.
Sellainen yhteiskunta, jossa nuoret ovat työttöminä ja
vanhat eläkkeellä ja siirtotyöläiset
pyrkivät tekemään meidän töitämme,
ei pysy kasassa.
Olli Nepponen /kok:
Arvoisa puhemies! Ed. Seppo Lahtela näytti poistuneen.
Olisi hyvä hänenkin ja meidän kaikkien
katsoa peiliin. Eiköhän tässä olla
kaikki vastuussa siitä, että tämä kehitys
on osittain myöskin sellaista, jota ei voida hoitaa? Työn
perässä ovat menneet.
Mutta kiinnittäisin huomiota siihen, kun sosiaali-
ja terveyspuolella työvoiman tarve kasvaa, että koneen
hoitamisesta maksetaan paljon enemmän kuin ihmisen hoitamisesta.
Se on myöskin yksi kysymys, kun ratkaistaan tämän alueen
työvoimatarvetta lähivuosina, ja siihen on kiinnitettävä merkittävästi
huomiota.
Vielä haluaisin sanoa, että iloitsen siitä,
että budjetissa on myöskin lasten ja nuorten selviytymiseen
kiinnitetty huomiota jo muutamana vuotena peräkkäin.
Ne haasteet ovat kovat. Kun itse edellisessä työelämässäni
olin nuorten, lähinnä nuorten miesten, kanssa
tekemisissä, näin sen ongelmavyyhden, joka kasvavassa
määrin kosketti yhteiskuntaa. Sen juuret johtavat
syvälle, sen juuret johtavat kotien ja koulujen yhteistyöhön.
Siinä meidän on havahduttava katsomaan myöskin
jokaisen peiliin ja kannettava jokaisen osaltamme huolta siitä,
että nuoret saadaan pysymään mukana tässä eivätkä he
ole syrjäytymässä.
Marjatta Stenius-Kaukonen /vas:
Herra puhemies! Juuret ovat syvälti eriarvoisuudessa, epäoikeudenmukaisuudessa
tässä yhteiskunnassa, joka tuottaa tilanteen,
jossa kaikki eivät kykene selviytymään.
Minkälaista yhteiskuntaa haluamme, ed. Salo viimeksi kysyi.
Kotitalouksien tuloerojen kehitys on kuva siitä, mihin
suuntaan olemme viime vuosina menneet. Se ei ole todellakaan lohdullinen
kuva eikä myöskään Lipposen
hallituksille myötämielinen kuva. Nyt ensimmäisen
kerran moneen vuoteen viime vuonna suurituloisimpien osuus on pienentynyt
ja täten tuloerot ovat hieman pienentyneet, mutta kun katsomme
alinta kymmenystä, poljetaan tasan 4,3 prosentin osuudessa
edelleen, ja kun verrataan kymmenen vuoden kehitystä, tämä on
huono tulos.
Suurimmat ongelmat minun käsitykseni mukaan ovat juuri
pitkäaikaistyöttömyydessä, pitkäaikaissairauksissa
mutta sitten lapsiperheiden asemassa, elikkä kaikkien minimietuuksien
alhaisessa tasossa olemme jotain pientä saaneet korjatuksi
mutta emme riittävästi. Nollasairauspäiväraha
onneksi saatiin pois päiviltä, mutta se ei riitä.
Toinen puoli, joka tässä on aivan olennainen,
on verotuksen rakenne, että päivärahoilla elävät
eivät ole saaneet lainkaan verohelpotuksia. Tämä on
asia, mihin lopultakin pitäisi saada korjausta, että myöskin
pienituloiset päivärahoja saavat, jotka maksavat
veroja, saisivat verohelpotukset.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti. Kahden samassa läänissä olevan kunnan
reaktio väkensä ikääntymiseen
ja korkeaan työttömyysasteeseen: Toinen kunnista
näki tämän vahvuutena ja rupesi kutsumaan
itseään seniorikunnaksi, pääsi
telkkariin esittelemään sitä ja mitä kaikkea
tästä nyt seuraa, ja he satsaavat siihen, että seniorit
hoidetaan. Toisen kunnan varatuomari-kunnanjohtaja sanoi: Ei missään
nimessä, me emme tällaista, meillähän
on aivan vieressä oleva kunta, meillä on aivan
toisenlainen imagetarve jnp. Tässä se nähdään,
miten erilaistuva tämä suomalainen yhteiskunta
voi olla.
Matti Väistö /kesk:
Herra puhemies! Yhteiskunnan murros on monin tavoin koetellut perheitä ja
myös yksilöitä. Minusta ed. Nepponen
arvioi aivan oikein sen, missä tilanteessa varusmiespalvelua
suorittavat nuoret miehet ovat. Heillä on monenlaisia paineita.
Jo siinä vaiheessa voi olla nuori perheellistynyt, jolla
on vaimo, lapsi tai lapsia. Tässä tilanteessa
monilla on taloudellisia huolia. Toisaalta työttömyys
voi olla vaivaamassa. Työelämän vaatimukset
ovat koetelleet monin tavoin kestävyyttä ja ovat
lisänneet paineita. Muuttoliike on hajottanut sitä lähipiiriä ja
sitä turvayhteisöä, jossa aiemmin on
eletty. Kaikki nämä ovat vaikuttamassa siihen,
että tarvitaan sellaista selkeää perhepolitiikkaa
ja myös yhteiskuntapolitiikkaa, joka huolehtii kaikista, joka
on nykyistä oikeudenmukaisempi ja myös taloudellisia
edellytyksiä antava. On välttämättä lähdettävä siitä,
että jokaisella on kaikissa elämäntilanteissa
riittävä taloudellinen turva ja myös
tarvittaessa saatavissa muuta apua, ettei kukaan jäisi
yksin ongelmiensa kanssa. Pitkäaikaistyöttömien
osalta ja yhteiskunnasta syrjäytyvien ja syrjäytyneiden
osalta tämä huoli on erityisen suuri.
Arvoisa puhemies! Huolta on kannettava myös siitä,
miten yrittäjät ja maaseutuyrittäjät jaksavat.
Nythän on käynyt niin, että näissäkin perheissä työpaineet
ja taloudellisetkin paineet ovat niin suuret, että jo oma
jaksaminen on koetuksella, ja tässä tilanteessa
ei lasten hankkiminen ole kovin otollista tai mahdollistakaan.
Yleiskeskustelu päättyy.