Työministeriön hallinnonala 34
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Puheenvuoroni edellyttää johdannon
siihen, minkälaisesta alueesta ja ongelmasta on kysymys.
Kysymys on Oulun seudusta ja erikoisesti Oulun kaupungista. Oulun
kaupungissa on ollut systemaattisesti korkeampi työttömyysaste
kuin Pohjois-Pohjanmaalla keskimäärin. Sellaista
positiivista poikkeusta ei ole viime vuosien aikana ollut lainkaan.
Meillä on ollut työttömiä 14—15 prosenttia,
ihan jatkuvasti sillä tasolla, ja absoluuttisesti se tarkoittaa
8 000—9 000:n tienoilla olevaa työttömien
määrää. Tästä porukasta
neljä viisi vuotta sitten oli pitkäaikaistyöttömiä 2 700—2 800.
Nyt on hivenen aina pienentynyt tämä absoluuttinen
lukumäärä, niin että nyt se
on tasolla 2 350—2 400. Sitten alle 25-vuotiaitten työttömien
määrä on 2 500:ssa suurin piirtein. Loppu
on sitten sitä muuta.
Me olemme miettineet Oulun kaupungin työllisyystoimikunnassa,
mitä ihmettä voitaisiin tehdä, että niin
Oulun kaupungin kuin lähikuntienkin osalta saataisiin kaikki
mahdollinen, erikoisesti yksityisen lohkon, työpaikkatarjonta
käyttöön niin, että olisi mahdollisimman
tehokas järjestelmä tässä suhteessa
olemassa. Meillä on Oulun kaupungissa vähän
yli kymmenen työvoimanvuokrausfirmaa, jotka eivät
kerta kaikkiaan pysty sillä tavalla toimimaan, että se
olisi todella tehokasta toimeliaisuutta. Meillä sitten
Oulun työvoimatoimisto yritti omaa tämmöistä tehostettua
työnvälitystään, pestimarkkinoittenko
nimellä se oli vai pestuumarkkinat, jotakin tämän laatuista,
eikä onnistunut millään. Sitten viritettiin
sellainen hanke, että kunta ottaa tehtäväkseen
tämän työn välittämisen,
kun se kuitenkin maksaa viulut niistä työttömistä mitä suurimmassa
määrin itse ja kun se on todellinen ongelma Oulun
kaupungissa, ja tehdään todella tehokas työnvälitysjärjestelmä sillä tavalla,
että ilmoitetaan paikallisissa ilmaisjakelulehdissä omasta työnvälityksestä sellaisella
tavalla, joka on tässä tietoyhteiskunnassa mahdollisimman
tehokas, mahdollisimman toimiva, ja sitten tarjotaan kunnan rahoilla
se palvelu, että sen joka rekrytoi tämmöisen
ihmisen, byrokratia on minimaalinen jnp.
Sitten tästä pitkän valmistelun jälkeen
tehtiin Esr-hanke ja lähetettiin se te-keskukseen. Ensimmäinen
palaute oli hyvin raju: Ei missään nimessä,
ei tule kuuloonkaan, että kunta rupeaisi tällaisia
hommia hoitamaan, nämähän eivät
kuulu kunnan toimialaan lainkaan, hoitaa töitä työttömilleen,
siis huom. kunta, joka maksaa sitten viulut siitä, kun
ihmiset ovat työttöminä, viime kädessä.
Siitä huolimatta tämä viesti tuli työllisyystoimikuntaan,
ja me totesimme, että huh huh, ja sen jälkeen,
että ei tätä takaisin vedetä.
Seuraava vaihe olikin sitten erittäin nopeassa tahdissa
se, että sieltä tuli erittäin lyhyt ja
tyly kirje, jossa ilmoitettiin, että ei tule pakettia,
ei voida missään nimessä hyväksyä ja
sillä siisti. Nyt sitten Oulun kaupunki pohtii sitä,
että se tekisi tämän omaan piikkinsä koko
homman, rupeaa sitten hoitamaan tätä. Jos ei kerta
kaikkiaan te-keskusjärjestelmä eivätkä työvoimaviranomaiset
eivätkä mitkään halua olla tässä yhteistyössä,
niin sitten, koska ongelma on todella suuri, tehdään
tämä itse. Sitten tässä kuitenkin
päädyttiin siihen tulokseen, että neuvotellaan
näitten yksityisten työvoimanvuokrausfirmojen
kanssa, jos tehtäisiin kompus, että tehdään
tätä hommaa yhdessä, mutta otetaan kunnan
resurssit siihen apuun.
Minä henkilökohtaisesti olen äärimmäisen pettynyt
työvoimahallintoon tässä asiassa, siis viimeiseen
saakka pettynyt, niin ovat kaikki muutkin siellä siitä,
että nyt on jotakin perustavaa laatua olevalla tavalla
pielessä, kun tämmöinen tilanne ylipäätään
voi syntyä. Vielä tähdennän
sitä: kunta maksaa viulut, kun ihmiset ovat työttöminä,
viime kädessä.
Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.
Marjatta Stenius-Kaukonen /vas:
Herra puhemies! Ed. Pulliainen käytti hyvän
esittelypuheenvuoron myöskin Pirkanmaan tilanteen kannalta.
Tampereen työttömyys on samalla prosenttitasolla,
14—15 prosentin välillä, ollut koko ajan
ja oli aiemmin enemmänkin, vielä pari vuotta sitten,
eli meillä on sama taso kuin Oulussa ja selvästi
korkeampi kuin Pirkanmaalla yleensä ja varsinkin Tampereen
ympäristökunnissa. Ainoa ero on se, että Tampereella
on 200 000 asukasta, joten ne luvut, henkilömäärät,
mitä ed. Pulliainen luetteli, meillä ovat noin
kaksinkertaiset, elikkä työttömiä on
noin 14 000—15 000. Onneksi pitkäaikaistyöttömien
ja myöskin nuorten työttömien määrät
viime aikoina ovat suhteessa hieman pienentyneet verrattuna Oulun
tilanteeseen, mutta yhtä kaikki pitkäaikaistyöttömyys
ja nuorten työttömyys ovat keskeiset ongelmat. Työllisyystoimenpiteiden
keskeinen tavoite on ollut juuri näiden ryhmien työllistäminen,
ja mielestäni siinä ei ole riittävästi
onnistuttu, se on aivan selvä asia.
Me olemme puhuneet työministeriön työllisyysmäärärahojen
käytöstä, ja voi sanoa, että enemmänkin
niiden käyttämättä jäämisestä.
Tämän hetken arvio lienee — ministeri
Filatov osaa antaa tarkemmat luvut — että tänä vuonna
jää enemmän rahoja käyttämättä kuin
viime vuonna. Viime vuonna se oli noin 50 miljoonaa euroa kaiken
kaikkiaan, ja tänä vuonna arvio on 80 miljoonaa
euroa. Kun näitä rahoja on kuitenkin selvästi vähennetty,
niin tämä tulos ei voi olla tyydyttävä.
Ministeri Filatov on yrittänyt ministerinä huolehtia
rahojen käyttämisestä aikaisempaa paremmin.
Mutta miten nyt on sitten mahdollista, että taas on päädytty
siihen, että rahoja jää enemmän
käyttämättä, vaikka seuranta
on ollut tiheämpää ja käyttäminen
näiden alueiden välillä on ollut joustavampaa
ja myöskin näiden momenttien ristiinkäyttö on
ollut aikaisempaa joustavampaa?
Tälle täytyy tehdä jotakin ja myöskin
sille, että mielestäni pitää löytää keino,
jolla ne rahat, mitkä jäävät
käyttämättä, voidaan käyttää seuraavan vuoden
puolella, elikkä esimerkiksi joulukuussa vielä voitaisiin
hyvinkin palkata näillä rahoilla ja todeta, että loppuaika
siitä tukityökaudesta tai koulutuksesta, mikä se
sitten onkin, työkokeilusta, rahoitetaan sitten seuraavan
vuoden puolella tämän vuoden rahoilla, tai joku
muu vastaava systeemi.
Pirkanmaan osalta voi sen verran olla tyytyväinen,
että se työ, mitä kansanedustajat ja
sitten myöskin esimerkiksi juuri Tampereen kaupunginvaltuustossa
erityisesti vasemmistoliiton valtuutetut ovat tehneet, on johtanut
siihen, että erityisesti Pirkanmaan te-keskuksessa on lähdetty rohkeammin
liikkeelle kuin aikaisemmin ja sitä kautta saatu nämä rahat
käytetyksi. Viime vuonna rahat, mitkä oli osoitettu,
menivät, tosin aika alkuvuodesta oli tilanne, jossa rahoja
vähennettiin. Tällä hetkellä rahat
on sidottu 102-prosenttisesti, kun tiedetään,
että vaikka niitä yli sidotaan, niin loppujen
lopuksi niistä jää aina osa toteutumatta
ja ainakin sitten muilla alueilla jää. Mielestäni
tällainen rohkeampi rahojen sitominen on yksi keino.
Mutta aivan konkreettisia muutosehdotuksia: Viesti, mikä kentältä tulee,
on se, että valtiolle pitäisi voida sijoittaa
enemmän. Tämä valtion tukityöllistäminenhän
on ajettu hyvin alas, ja vaikka siihen on perusteluna se, että pysyviä työtehtäviä
pitää hoitaa
pysyvillä työsuhteilla, niin kun näillä virastoilla
ei ole rahaa näin toimia, niin se ei ole mahdollista. Sen
vuoksi, vaikka tämä tietysti tulee työllistämisen
kannalta kalliimmaksi, koska valtio maksaa molemmat puolet elikkä 100 prosenttia
työllistämisestä eikä ole kuntaa
tai yksityistä yritystä rahoittamassa toista puolta,
toisin kuin kuntiin ja yksityiselle alalle työllistettäessä,
niin eihän tämä kaiken kaikkiaan sen
kalliimpaa ole. Riippuu tietysti siitä, minkälaisia töitä järjestetään.
Valtiolla olisi tarvetta saada lisätyövoimaa,
mutta ennen kaikkea monelle pitkäaikaistyöttömälle
löytyisi valtiolta sopivia tehtäviä.
Meidän alueeltamme kerrotaan juuri, että esimerkiksi
monella henkilöllä on puoliso, joka on pitkäaikaistyötön,
koska paikkakunnalta ei löydy sopivaa työtä.
Koulutusta on, osaamista on, mutta työtä ei löydy.
Ei kunnan kirjastoon pysty palkkaamaan pitkäaikaistyöttömiä määräänsä enempää.
Onneksi valtion työpaikkoja nyt vielä on eikä ole
kaikkia siirretty pois näiltä alueilta, vaikka
taas eilisetkin päätökset saattavat sellaiseen
kehitykseen johtaa. Toivon mukaan tämä alueellistaminen
jossain vaiheessa rupeaa johtamaan toiseen suuntaan.
Tässä toivon ministeri Filatovilta toimenpiteitä,
että valtiolle voidaan lisää työllistää.
Tällä hetkellä nimenomaan kuntien mahdollisuudet työllistää ovat
heikentyneet, ja se osaltaan varmaan selittää sitä,
miksi näitä rahoja jää käyttämättä.
Meillä on kuntia, joissa ollaan panemassa pakkolomalle
tai muuten vähentämässä työntekijöitä,
joten eivät ne voi työllistää tukitöihin
sellaisena aikana. Sen vuoksi tämäkin on tärkeä kriteeri
sille, miksi valtion puolella pitäisi lisätä työllistämistä.
Se, mikä on ollut myönteistä, on,
että on tehty pidempiä sopimuksia työllistämisestä,
mutta ei se riitä. Tämä vajaakuntoisten
ja vammaisten työllistäminen edellyttää myöskin
uuden lainsäädännön pohjalta
sitä, että todella pidempiaikaisesti työllistetään,
tehdään sopimuksia, jotta vajaakuntoisille, vammaisille
ja muille kaikkein vaikeimmin työllistettäville
saadaan työtä.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Työttömyysasteen arvioidaan
kasvavan 9,2 prosentista 9,4:ään. Työllisyyden
ja työttömyyden alueelliset erot ovat kasvaneet
ja uhkaavat edelleen kasvaa. Tämän vuoksi on hyvä,
että tulopoliittiseen sopimukseen liittyen työllisyysperusteista
investointiavustusta ehdotetaan lisättäväksi
4 miljoonalla eurolla.
Työllisyysperusteisia määrärahoja
on jäänyt vuosittain käyttämättä huomattavia
summia, ja näitten määrärahojen
käytön tehostaminen on aivan paikallaan, ja tästä juuri äsken
puhui ed. Stenius-Kaukonen. Tämä on todella epäkohta.
Työllisyysperusteisten määrärahojen
ristiinkäyttö on perusteltua, sillä alue-
ja paikallistasolle on annettava nykyistä paremmat mahdollisuudet
käyttää rahoja tarvetta vastaavasti.
Teollisuuden piiristä on kantautunut tietoja siitä,
että se ennakoi vähentävänsä työntekijöitä noin
10 000:lla ensi syksyyn mennessä. Tämä vaikuttaa
lyhytnäköiseltä arviolta, sillä suhdanteiden
arvioidaan piristyvän viimeistään ensi syksynä.
Nyt jos koskaan työnantajien tulisi pitää kiinni
osaavasta ja ammattitaitoisesta työvoimasta, sillä tulevina
vuosina siitä saattaa olla pula, niin kuin on jo nyt eräillä toimialoilla.
Kuntien työllistämismahdollisuuksia tulisi
lisätä. Valitettavasti monet kunnat ovat työllistettyjen
määrää vähentäneet.
Siitäkin äskeisessä puheenvuorossa juuri
puhuttiin. Näin on valitettavasti käynyt myös
omalla paikkakunnallani, kotikunnassani, jossa jouduttiin muun muassa
lomautuksiin turvautumaan, mutta myös taloudelliset syyt
ovat sellaiset, että hyvinkin ratkaisevasti työllistettyjen
määrää jouduimme vähentämään.
Valtio on vetäytynyt rahoitusvastuustaan lamavuosien
aikana vähentäen rahoitusosuuttaan noin kolmesta
neljäsosasta suunnilleen puoleen. Kyllä tälläkin
tietysti merkitystä on. Työllistämisen
lisätukia, joihin vähennys on kohdistunut, tulisi
kasvattaa. Yhdistelmätuen käyttöä tulisi
lisätä yrityksissä, niin kuin hallitus
esityksessään toteaakin, samoin kuin yhä laajentuvalla
kolmannella sektorilla. Kolmannelle sektorille ei tule kuitenkaan
sälyttää niitä vastuita, jotka
kuuluvat valtiolle ja kunnille.
Arvoisa puhemies! Työvoimapolitiikan toimeenpanon toteuttamiskriteeriä tulee
muuttaa. Tästä asiasta olen monesti aiemminkin
puhunut täällä. Itä- ja Pohjois-Suomen
yksi vaikeimmista ongelmista on rakenteellinen työttömyys.
Varsin toimiva ratkaisu ongelmaan on palata työllisyyslain
alkuperäiseen tarkoitukseen vaikeimpien työllisyysalueiden
työllisyyden hoidossa. Käytännössä tämä ei
vaadi edes lainmuutosta, vaan pitkäaikaistyöttömyyden
ja suhteellisen työttömyyden palauttamista ensisijaisiksi
määrärahojen jakoperusteiksi.
Työttömyyden alentaminen voitaisiin hoitaa toteuttamalla
erityinen työohjelma vaikeimmilla työttömyysalueilla.
Toteutettavien työkohteiden tulisi olla sellaisia, jotka
eivät aiheuta toteutuessaan lisäkustannuksia,
vaan parantavat aluetaloutta. Kohteista ei todella ole puutetta:
esimerkiksi koulujen peruskorjaus- ja tiehankkeet. On toki todettava,
että muun muassa homekoulujen korjaukseen on ensi vuonna
käytettävissä 5 miljoonaa euroa enemmän
kuin tänä vuonna. Lainaan sanatarkasti budjettikirjan
perusteluosan tekstiä: "Määrärahaa
saa käyttää työttömyyden
torjumisesta aiheutuvien menojen maksamiseen hankkeissa, joilla
edistetään uusien työpaikkojen syntymistä ottamalla
samalla huomioon myös alueelliset työllisyysnäkökohdat."
Budjettikirjan perusteluissa siis kriteerien pääpaino
on uusissa työpaikoissa. Ei tätä muuten
voi tulkita, ja näin se on tulkittu. Niin tärkeitä kuin
ne tietysti ovatkin, niin perusteluosaa tulisi kuitenkin muuttaa niin,
kuin aiemmin esitin.
Matti Väistö /kesk:
Herra puhemies! Talouden kasvu on ollut, kuten tiedämme,
seitsemän kahdeksan vuoden ajan erittäin nopeaa.
Tästä huolimatta meillä on paha, vaikea
työttömyys. Se on edelleen korkealla tasolla ja
merkittävästi korkeammalla tasolla kuin puolittamistavoite
edellyttäisi. Tiedämme, että työttömyys
merkitsee sekä valtiolle että kunnille mittavaa
rasitetta. Se vie paljon varoja, joita välttämättä tarvittaisiin myös
muuhun yhteiskunnan toimintaan.
Työttömyysongelma ja erityisesti rakenteellisen
työttömyyden ongelma onkin yhteiskunnan kipeimpiä asioita.
Se liittyy monin tavoin sekä yksilöiden että perheiden
ahdinkoon ja siihen inhimilliseen hätään,
jota yhteiskunnassa koetaan. Se osaltaan on lisäämässä sitä syrjäytymisriskiä, josta
äsken
muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan
kohdalla puhuimme. Eriarvoistuminen ja köyhyysongelma ovat
edelleenkin meillä tosiasioita, osittain jopa kärjistyneet, ja
näissä asioissa keskeisenä syynä on
työttömyys. Tästä syystä,
arvoisa puhemies, on erittäin tärkeää,
että yhteiskunnassa koottaisiin kaikki voimat paremman
työllisyyden ja tasa-arvoisemman työllisyyskehityksen
puolesta. On välttämättä tuettava
työllistymistä avoimille markkinoille ja työvoimapolitiikalla
tätä kaikin tavoin edistettävä,
mutta tämän rinnalla tarvitaan toisaalta myös
yhteiskunnan työllistämistoimenpiteitä ja
sellaisia työllisyysperusteisia investointeja, jotka kohdennetaan
vaikeimmille työttömyysalueille työllisyyden
parantamiseksi ja joilla tehdään sellaisia rakennushankkeita
tai muutoin edistetään palvelujen saatavuutta,
jotka ovat yhteiskunnan hyvinvointikehityksen kannalta kuitenkin
välttämättömiä.
Tiedämme kaikki, että tekemätöntä työtä on runsaasti.
Ongelmana on se, että ei ole palkanmaksukykyä,
ei ole työnantajaa. Toisaalta tämä kysymys
tulee muun muassa työvoimapoliittisen koulutuksen ja osaamistason
nostamisen osalta entistä tärkeämmäksi.
Kun yhteiskunnan rakenne ja kehitys on muuttunut, niin työvoiman
kysyntäkin kohdistuu tietynlaisiin ammattihenkilöihin.
Tästä syystä tämä rakenteellinen
ongelma tulee jatkumaan, ja se edellyttää tietysti
sitä, että koulutuksenkin keinoin, sekä ammatillisen
koulutuksen kehittämisen että myös työssä oppimisen
keinoin oppisopimuskoulutuksen kautta, parannetaan osaamisen tasoa
ja näin autetaan sijoittumaan työmarkkinoille.
Keskeinen kysymys, arvoisa puhemies, tuleekin jatkossa olemaan
se, millä tavoin se suuri joukko, jolta puuttuu ammatillinen
koulutus, kyetään saamaan mukaan koulutukseen
ja kyetään sijoittamaan työmarkkinoille.
On jotenkin nurinkurista, että meille on toisaalla tulossa
työvoimapulaa, mutta toisaalla meillä on edelleen mittavasti
työttömyyttä ja sen tuomaa ongelmaa. Tässä tarvitaan
siis toimenpiteitä, joilla työnantaja ja työtön
saadaan nykyistä paremmin kohtaamaan. Tarvitaan siis koulutus-
ja uraneuvontaa sekä työnvälitystoimia
niin, että ne kohdentuvat räätälöidysti.
Työttömiä on myös aktivoitava
ja motivoitava ja näin estettävä heidän
syrjäytymisensä.
Kaikkinensa voi sanoa, että myös tähän
liittyy keskeiseltä osalta tasapainoisempi alueellinen kehitys
ja aluepolitiikka ja koko Suomen voimavarojen käyttöönsaanti
on yksi keskeinen asia. Näin ollen työvoimapolitiikka
on yhtä lailla osa sitä laaja-alaista yhteiskuntapolitiikkaa
ja yhteiskunnan kehittämistä, jolla saisimme turvattua hyvinvoinnin
edellytykset ja elämisen edellytykset koko maassa ja näin
parannettua sitä elämisen laatua, joka edellisessä pääluokassa
hyvin vahvasti tuli esille.
Arvoisa puhemies! Keskusta on osaltaan budjettivastalauseessa
ehdottamassa lisämäärärahaa niin,
että koulutusneuvontaa ja työnantajayhteyksiä kyettäisiin
osaltaan parantamaan. Toisaalta olemme ehdottamassa määrärahan
lisäystä siihen, että työvoimapalveluja
kyettäisiin vammaisille ja vajaakuntoisille tarjoamaan
paremmin ja näin työllistämään
heitä myös avoimille työmarkkinoille
sen ohella, että tietenkin tarvitaan lisääntyvästi
myös erilaisia tukitoimenpiteitä.
Kari Uotila /vas:
Arvoisa puhemies! Työllisyystilannehan on nyt sillä tavalla
muuttumassa tästä taloudellisesta notkahduksesta
johtuen, että alueelliset erot itse asiassa elävät
aika mielenkiintoisella tavalla. Jollen nyt ihan väärin
muista, niin jokin aika sitten näin tilaston, jossa kerrottiin,
että Helsingin seudun työttömyys — silloin
puhutaan Helsingistä, Pääkaupunkiseudun kunnista
ja kehyskunnista — on kasvanut vuoden aikana 5 500
hengellä. Täällä muistaakseni eilen
joku puheenvuorossaan totesi, että Etelä-Savossa
työttömyys on laskenut 10 prosenttia, elikkä nyt,
kun on vaikeuksia raskaassa tuotannossa, teollisuudessa, niin työttömyysongelmat kyllä
kärjistyvät
myöskin niillä paikkakunnilla, kuten Helsingissä,
joilla on totuttu kuitenkin huomattavasti keskitasoa alhaisempiin
työttömyyslukuihin.
En usko kuitenkaan, että edes oppositio tästä nyt
haluaa vahingoniloinen olla, että tällä tavalla tätä alueellista
tasapainottumista tapahtuu. (Ed. Väistö: Ei tietenkään!)
Ongelma on todella suuri, ja voin viitata tässä myöskin
oman siviilityöni, telakkateollisuuden, tilanteeseen. Sekä Raumalla
että Turussa uusien tilausten myötä on
saatu helpotusta telakkateollisuuden tilanteeseen, mutta Helsingin
telakalla on kyllä hyvin rajut toimenpiteet edessä sekä irtisanomisten,
lomautusten että muiden järjestelyjen suhteen,
ja tietysti toivoa sopii, että Turun ja Rauman lailla myöskin
Helsinkiin pystyttäisiin työtä telakkatyöntekijöille
saamaan.
Niin kuin on aiemminkin todettu, työllisyysmäärärahojen
käytön tehokkuuteen on vaadittu joustavuutta ja
tässä mietinnössä nimenomaan ponnella
sitten tällaista alueellista harkintaa työllisyysmäärärahojen
käytölle.
Kaiken kaikkiaan työllistämiseen käytetyt
tukitoimet pitävät sisällään
paljon muutakin. Puutun yhteen kokonaisuuteen, joka koskee työttömien
järjestöjen, työttömien yhdistysten
ja näiden vetämien projektien avustamista. Näitä omatoimisuusavustushakemuksiahan
tulee yleensä paljon enemmän te-keskuksille kuin
te-keskuksille on myönnetty kyseisiin tarkoituksiin rahaa. Esimerkiksi
Uudenmaan te-keskuksen osalta tällaisiin avustuksiin on
tullut hakemuksia peräti 2 miljoonan euron edestä.
Nyt kuitenkin työministeriön jyvityksessä ja
korvamerkinnässä Uudellemaalle on esitetty vain
590 000 euroa tähän tarkoitukseen. Tämä on
nyt johtanut te-keskuksessa siihen, että esimerkiksi projekteille,
joissa on palkattuja työntekijöitä, ja
yhdistyksille on jouduttu ilmoittamaan, että ei ole rahaa
kuin kolmen kuukauden palkkaukseen.
Kuitenkin se toiminta, jota näissä projekteissa tehdään,
on erittäin tärkeätä. Kun täällä juuri
ed. Väistö puhui tästä syrjäytymisen
torjunnasta, niin on hyvin merkittävää,
että työttömiä kuitenkin aktivoidaan,
ja heille tämä on tämmöistä elämänhallintaa
ja ensiarvoisen tärkeää toimintaa. Siinä tietysti
pitää olla pitkäjänteisyyttä myöskin.
Kyllä varmaan on aikamoinen ongelma, jos vuoden alussa
tällaisissa projekteissa ja yhdistysten toimintasuunnitelmissa
joudutaankin lähtemään siitä,
että on vain kolmeksi kuukaudeksi varmuutta rahoituksesta.
Tämä on sillä tavalla ongelmallinen juttu,
että vaikka tupon yhteydessä nyt sitten muutoin
saatiin lisäpanostusta, niin nämä rahat
on myöskin korvamerkitty ja niiden käyttötarkoitus
on määritelty.
Keskustelin ministeri Filatovin kanssa ennen tämän
pääluokan käsittelyä, ja hänen
käsityksensä mukaan on aika vaikea myöskään
lisäbudjetin avulla tähän ongelmaan puuttua.
En tiedä, koskeeko tämä muita te-keskuksia
kuin Uuttamaata, mutta kyllä tämä nyt
tavalla tai toisella pitäisi kuitenkin pystyä järjestämään
jollakin rahoituksella, koska on kyllä täysin
kohtuutonta, että tämä toiminta sitten
kärsisi varsinkin tilanteessa, jossa kuitenkaan Uudenmaan
te-keskuksen alueella työllisyystilanteessa ei ole sellainen
suunta, joka perustelisi sitä, että tällaista
toimintaa voitaisiin vähentää. Varmasti
on kehittämisen varaa ja tulostavoitteita pitää olla,
mutta kyllä tässä minun mielestäni
nyt on jotain outoa jäykkyyttä, kun ei sitten
te-keskuksen oman harkinnan mukaan voida esimerkiksi tällaiseen
tarkoitukseen siirtää rahoja vaan jo ministeriötasolla
budjetin valmistelussa korvamerkintä osoitetaan niin tarkasti,
että liikkumavaraa käytännössä ei
ole.
Eduskunnan käsissähän nämä tietysti
ovat. Eduskunta voi halutessaan näitä kohdentamisia tehdä,
mutta kun tämäkin tieto on tullut nyt vasta ihan
näinä päivinä Uudenmaan te-keskuksen
ja yhdistysten taholta, niin täällä on
jo budjettimietinnöt tehty ja se työ, missä on
kohdentamiseen huomiota kiinnitetty, on täällä tehty
ja ollaan siinä mielessä vähän
jälkijunassa. Toivon, että ministeri myös
tätä problematiikkaa omassa puheenvuorossaan käsittelee.
Pentti Tiusanen /vas:
Herra puhemies! Todella, työttömyys on sekä kansallinen
yhteiskunnallinen tragedia että aina jokaisen ihmisen kohdalla
sitä korostuneesti, ja pitkäaikaistyöttömyys on
sitä erityisesti. Lisäksi työmarkkinatuki
on tasoltaan sitä luokkaa, että se ei takaa todellista
turvallista toimeentuloa, ja usein joudutaan kääntymään
toimeentuloluukun puoleen ja vielä sitten se on osittain
tarveharkinnaista puolison tai avopuolison tuloihin nähden.
Myöskin terveyden kannalta se on ongelmallista. On
tutkittu, että nimenomaan pitkäaikaistyöttömillä on
selkeästi enemmän sairauksia, sekä somaattisia
että psyykkisiä, ja tämä on
erittäin vakava oire tietysti niistä ongelmista,
mitä tähän yhteiskunnalliseen tilanteeseen
liittyy.
Kymenlaakso ja Kaakkois-Suomi on suuren työttömyyden
aluetta aivan Pääkaupunkiseudun vieressä,
ja perussyy on infrassa. Meillä ei ole ratayhteyttä sinne,
ja ajatelkaapa: länteen ja pohjoiseen rataa myöten
on Pääkaupunkiseutu kasvanut, mutta eipä tuonne
idän suuntaan. Tässä on taustalla se,
että ei ole todellakaan kiskoja, jotka veisivät
suoraan rannikkoa myöten itään.
Matti Väistö /kesk:
Herra puhemies! Tässä edellä ed.
Uotila minusta hyvin kiinnitti huomiota siihen, miten jäykkyydet
ja se päätösvallan puute, mitä te-keskuksilla
on mielestäni tämän tyyppisissä asioissa,
mihin hän viittasi näiden työttömien
yhdistysten ja vastaavien rahoitusten järjestämisessä,
edelleen vaivaavat meillä työvoimahallintoa. Tähänhän
valtiovarainvaliokunta on mietinnössään
kiinnittänyt huomiota myös työllisyystukimäärärahojen
käytön tehostamiseksi ja alueellisen päätösvallan
lisäämiseksi. Mielestäni tällaista
joustavuutta ja joustoa, päätösvallan
siirtämistä, tarvittaisiin nykyistä enemmän,
että todella kyettäisiin käyttämään
ne käytössä olevat voimavarat mahdollisimman
täysimääräisesti ensinnäkin
ja toisaalta mahdollisimman hyvin alueen tarpeista käsin
ja työllisyyttä edistävällä ja
syrjäytymistä ehkäisevällä tavalla mahdollisimman
tehokkaasti ja tuloksekkaasti. Tässä mielessä varmasti
arvoisa ministerikin on pohtinut ratkaisuja osaltaan ja työministeriössä niitä on
pohdittu. Olisi mukava kuulla, millä tavoin tähän
ongelmakenttään kaikkinensa nyt aiotaan kiinnittää huomiota.
Arvoisa puhemies! Kiinnitän vielä huomiota siihen,
että nyt kun arpajaisveroa nostettiin, niin se osaltaan
tämän kolmannen sektorin rahoitustilannetta on
heikentämässä ja sekin tuo, niin uskon,
ongelmia siihen hyvään kehitykseen, mitä monin
tavoin nämä järjestöt ja kolmas
sektori ovat osaltaan kyenneet toteuttamaan tässä syrjäytymisen
ehkäisytyössä ja aktivointityössä.
Seppo Lahtela /kesk:
Herra puhemies! Puhumme työministeriön pääluokasta,
jossa ongelmat tämän yhteiskunnan osalta pääsääntöisesti juuri
erityisesti tämän taloudellisen hyvinvoinnin kasvattamisen
mahdollisuuden kautta kärjistyvät siihen, että kaikella
kansalla ei ole töitä. Lipposen hallituksen eräs
korkea tavoite on ollut olemassa, mitä on julistettu tässä takavuosina, että työttömyys
ja työllisyys pitää puolittaa, erityisesti
työttömyys pitää puolittaa ja
työllisyyttä sitä kautta kasvattaa paremmaksi
kuin mitä se koskaan aikaisemmin on ollut olemassa. Näyttää siltä,
että hallituksella ei ole ollut halujakaan tähän
asiaan, ei haluja eikä mahdollisuuksia, ja sen pohjalta
voisi ajatella, kun täällä usein on viitattu,
mitä seuraavissa hallitusneuvotteluissa pitää sopia,
että tässä asiassa tarvitaan kovaa rakenteellista
rakennetta, kovia uudistuksia ja kova sopimisen mahdollisuus. Ehkä siihen,
mitä hallituksen ohjelmaan pitäisi sopia, pitäisi
tehdä sellainen oppositiosopimus, että olipa hallituksessa ketä tahansa,
oppositio sitoutuu siihen, että se ei arvostele ensimmäiseen
kolmeen vuoteen sanallakaan hallituksen tekoja ja toimenpiteitä ja
sitä, miten se hoitaa näitä työllisyysasioita.
(Ed. Väistö: Vasta vaalien allako?) Mielestäni
tämmöinen asia olisi järjestyksessä ja
saatavissa kunnialliseen hoitoon, ja siinä mielessä,
ed. Väistö, vaalien alla sitten sillä oppositiollakin
olisi lupa puhua siitä, onko siinä onnistuttu
vai ei. Voisi siinä olla myöskin semmoinen takasopimus,
että jos se on puolittunut tai mennyt lupausten mukaan
vielä paremmaksi, niin oppositio vaikenee siitä huolimatta.
Silloin tässä asiassa syntyisi jotain järjestystä ja
näköalaa.
Kun suomalainen työttömyys on sillä tasolla, millä se
nyt on olemassa, se on eurooppalaista tasoa ja kehitys näyttää saman
tyyppiseltä, siinä on erinomaisen suuri ansio
sillä, että työvoima on hyvin koulutettua
ja ammattitaitoista, mutta se on sillä lailla ammattitaitoista,
että ammattia ja koulutusta vastaavaa työtä sen
ei tarvitse vastaanottaa. Tämän pohjalta myöskin
tähän koulutukseen liittyen koulutusta pitäisi
tehostaa niin paljon, että syntyisi sellaista työvoimaa,
mikä olisi monitaitoista, mikä pystyisi tekemään
vanhan ajan tavan mukaan sitä työtä,
mitä on saatavissa kesällä tai talvella.
Tässä nyt esimerkkinä käy, kun
se jätkä oli talvella siellä kannolla
tukinteossa, keväällä uitossa, kesällä teki
maalaistöitä, syksyllä jotain muuta ja
se oli työssä aina. Tässä oli
yksi semmoinen tärkeä näkökohta,
että työtä piti tehdä saadakseen
toimentulon ja pystyäkseen perheensä elättämään.
Tämän pohjalta se ongelma, mikä liittyy
tähän asiaan, koko problematiikkaan, on siinä,
että tässä hyvinvointiyhteiskunnassa,
sivistyneessä Suomessa, kun on irrotettu tämä työ ja
toimeentulo toisistansa, niin väkisin on muodostunut sellainen
asetelma, että kaikilla ei ole mahdollisuutta ottaa työtä vastaan ja
sitten pienellä osalla, etten sanoisi mitenkään kärjistetysti,
ei ole sitä haluakaan. Valitettavasti on niin, että tämä nuori
kansalainen, joka koulutuksen jälkeen ei ole tavannut työtä eikä näyttänyt
olemukseltaan sellaiselta, että kukaan työnantaja
olisi heti välttämättä tarttunutkaan
kiinni, oltuaan pari vuotta työttömänä työnhakijana
ja epäonnistuttuaan muutamassa työhönottohaastattelussa
on sen jälkeen tuomittu lukuisasti lähivuosiksi,
voisi sanoa, että koko elämänsä ajaksi, ikuisesti,
syrjään pudonneiden työttömien
joukkoon.
Tämä asia pitäisi pystyä katkaisemaan
ja hoitamaan parempaan järjestykseen, parempaan järjestykseen
niin, että — nyt kun ministerikin on paikalla — pitäisi
löytää sellaiset rakenteelliset uudistukset,
että työn vastaanottaminen ja työn tekeminen
on aina kannattavampaa kuin siellä työttömänä kortistossa
makaaminen. Tätä asiaa jos ei pystytä korjaamaan
ja järjestämään, niin koskaan
tällä suolla ei tule loppua eikä rantaa löytymään.
Sen pohjalta pitäisi asiaa pystyä korjaamaan,
näkemään uudemmalla tavalla, uudemmalla
lailla.
Tässä tulee erinomaisen hyvin mieleen, kun pari
vuotta sitten oli joku työttömien mielenosoitus
ja lähetystö tässä eduskunnan
edessä ja auditoriossa kuuntelin, niin suurin huoli näillä työttömillä,
jotka olivat järjestäytyneitä työttömiä, kauan
olleet työnhakijoina, tuntui olevan se, että heidät
pakotetaan työhön ja siitä kuitenkin
saa niin pienen korvauksen, heidät pakotetaan lehdenkantajaksi
lähtemään aamulla ulos sateeseen ja kylmään,
pimeään ja tuiskuun ja siitä ei tule kuin
muutama kymppi päivässä lisää siihen,
mitä tulee sinne kotia suoraan kortistosta. Tässä on selvä rakenteellinen
virhe. Tämä pitää korjata ja oikaista,
mutta en sitä tarkoita, että sitä peruspäivärahaa
mennään sortamaan, vaan jotenkin muuten tämä pitää hoitaa,
pitää hoitaa sellaiseen järjestykseen,
että se työn vastaanottaminen on mielekästä ja
kannattavaa.
Itse kuulun myös kyllä siihen kansanluokkaan,
että jos tämän toimeentulon, elon, pystyy saamaan
ilman mitään hikistä työtä tekemättä, niin
tietysti sitä pyrin välttelemään.
(Ed. Pulliainen: Onko se sukuvika?) En tiedä, ovatko kaikki suomalaiset
samanlaisia, mutta epäilen, että tämän
tyyppinen virus lisääntyy ja kasvaa, on lisääntynyt
vuosikymmeniä jo tuhonoman lailla. Ed. Pulliainen, te olette
tutkinut enempi tätä ihmiskuntaa muuten, ja se
voi olla jopa sukuvika. Se osoittaa ehkä jollakin lailla
myöskin suomalaisten nokkeluutta siinä asiassa,
että ei nähdä kunniallisena ja välttämättömyytenä olla
jossakin töissä.
Ja nyt, herra puhemies, varsinaiseen asiaan. Kun tässä Helsingin
seudullakin on tuhansia työpaikkoja avoimina, mihin haetaan
kaikin tavoin työntekijöitä, haetaan
siivoojia, autonkuljettajia, taksinkuljettajia, mitä lukematon
määrä löytyy tähän
asian perään, mutta ei ole halukkaita tulijoita,
ja kun samanaikaisesti kuitenkin kortiston takana on tavaton määrä ihmisiä,
jotka esiintyvät siellä työnhakijoina,
ja uskon, että ainakin melkoisella osalla heistä olisi
mahdollisuus muuntautua siitä aiheesta niin, että ottaisivat
sen työn vastaan, edes kokeilisivat ja yrittäisivät
tässä asiassa, niin ei tämä vaan
toimi. Tämä pitäisi saada järjestykseen,
parempaan hoitoon ja asemaan.
Kun sitten katsotaan yrittäjän asemasta tätä asiaa,
kun näen tässä salissa yrittäjäväkeäkin
laajemmalla mitalla olevan tavalla taikka toisella, niin moni yrittäjä hakee
työntekijää kaikin tavoin ja keinoin,
mutta sitä ei vaan tule vastaan. Erityisesti nämä ovat
ongelmia niin sanotusti matalammalla palkkatasolla toimivilla aloilla;
ei ole tekijöitä eikä ole tulijoita.
Kyllähän tässä asiassa ei saisi
olla tällaisen työttömyyden aikana sellaista
työnantajaa, joka pystyy sanomaan, että hänellä on
tarjolla työtä, mutta ei ole ketään
halukasta, joka tulisi sitä tekemään
ja hoitamaan. Tämä pitäisi pystyä hoitamaan
paremmin järjestykseen ja oikealla lailla järjestykseen.
(Ed. Nepponen: Entä työreformi?)
Täälläkin salissa on puhuttu lukemattomat kerrat
tämän talven ja syksyn aikana, viime kesän
ja edellisen talven aikana siitä, että ratkaisu tähän
asiaan voisi olla työnantajamaksujen porrastaminen. Se
voisi olla joku siihen asiaan oleva tekijä ja näkökohta
olemassa, mutta mielestäni sillä ei ratkaista
tätä asiaa, koska se ehkä monessa tapauksessa
vääristää kilpailua eikä ole
siinä mielessä ainut oikea. Ehkä sitä osaltansa
voisi hyvin käyttää.
Yrittäjyyttä pitäisi kasvattaa ja
löytää sen kautta tähän
kasvunvaraa ja näköalaa. Ed. Nepponen kaipasi
työreformia. Mielestäni neljä vuotta
keskusta tarjosi työreformia ja kokoomus oli päämoittija,
haukkuja, sen asian matkassa olemassa. Minusta se sanana on vähän
sanahirviö. Tarjoan nyt sitä kokoomuksen ed. Nepposelle,
ryhtykää käymään vaaleja
sillä, niin ehkä tästä parempi
tulee, tukea tulee varmaan keskustan taholta tähän
asiaan. Mutta se täytyy sanoa tähän asiaan,
että työreformikaan ei sortanut kolmikantayhteistyön
periaatetta, vaan pyrki rakentamaan parempaa yhteiskuntaa, miten
tästä oltaisiin noustu kilpailukykyiseen Suomeen.
Se ei kelvannut makujaan mihinkään.
Sen pohjalta pitäisi löytää sellainen
näköala, että yrittäjyys saataisiin
niin paljon houkuttelevammaksi, että kaikki ne, jotka ovat
työtä vailla, voisivat ryhtyä jonkinlaiseksi
yrittäjäksi, työllistää itsensä,
hoitaa asiansa parempaan järjestykseen, palkata muuta väkeä siihen
ja saataisiin sellainen oravanpyörä liikkumaan,
millä tässä maassa kukaan ei olisi työtä vailla,
mutta työnantajan kannalta katsoen tapahtuisi se kauhukuva, että olisi
työvoimapula. Silloin työnantaja on todella vaikeuksissa
tämän asian kanssa olemassa.
Sen pohjalta yksi tärkeä tekijä tähän
asiaan tietysti olisi olemassa näiden yksin yrittävien
ihmisten osalta arvonlisäveron porrastaminen niin, että se
ei olisi kertaheitolla jostakin paikasta poikki, vaan siihen voitaisiin
nousta vähin erin, kasvun innostuksen kautta. Se kiihottaisi
yrittämään ja tekemään
entistä enempi, saamaan tulosta, ja sen kautta tämä yhteiskunta
olisi parempi ja vahvempi nousemaan suurempaan taistoon tulevia
haasteita vastaan.
Herra puhemies! Luulen, että jos joku lukisi joskus
jälkeenpäin tämän puheenvuoron
lähivuosien kuluessa, vaikka 10 tai 20 vuoden kuluttua, niin
voisi ajatella, että oli siinäkin jotakin ajatusta
ja itua, jos edes yritettäisiin tehdä ja toteuttaa niin,
että kaikki pyrkisivät töihin ja yritettäisiin tehdä kaikki
mahdollinen työn kautta eikä aina vaan sanottaisi,
että meille pitää maksaa, meille pitää hoitaa,
meille pitää tehdä.
Tämä tästä.
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Ihan aluksi hieman tästä työllisyyden
kehityksestä. Silloin 90-luvun alussa Suomi sukelsi hyvin
syvään lamaan, mutta sen jälkeen kehitys on
ollut kohtuullisen nopean kasvun ja vakaan talouden ansiosta työllisyyttä tukevaa
ja maahan on syntynyt 340 000 uutta työpaikkaa.
Viimeisimpien barometritietojen mukaan myös vakituisten
työsuhteiden määrä on kasvuun
päin eli tällainen hyvin pitkään
jatkunut pirstaloituva työelämä on kääntymässä uudelleen
sellaiseen suuntaan, joka turvaa paremman toimeentulon ja toisaalta
myös pysyvämmät työsuhteet,
mikä ihmisten hyvän elämän kannalta
on varsin tärkeää, koska usein ne köyhyysongelmat
ja epävarmuudet, joita perheet kohtaavat, johtuvat nimenomaan
työelämän epävarmuudesta.
Tätä kokonaissaldoa kun arvioi, voisi sanoa, että vaikka
määrällisesti ei olla saavutettu tuota puolittamistavoitetta
suomalaisittain laskien, niin esimerkiksi Oecd:n arvioiden mukaan
Suomen työttömyys on puolittunut. Toisaalta Oecd, joka
ei yleensä kovin herkästi kehuja maillensa jaa,
on todennut, että Suomen työttömyyden
alenemisvauhti on ollut niin nopeaa, että sellaista ei ole
Länsi-Euroopan lähihistoriassa nähty.
Jos vertaamme EU-tasolla, niin Suomen työttömyys
on yhä yksi EU-maiden korkeimpia, mutta sen alenemisvauhti
on ollut yksi EU-maiden nopeimpia. Vain Irlanti on toinen, joka
on ollut samassa tahdissa mukana. Siellä työllisyyden parantumista
on aiheuttanut nimenomaan se, että siellä on paljon
EU-rahoituksella investoitu ja sitä kautta työpaikkoja
on syntynyt.
Mutta pahinta työttömyyttä useimmiten on, niin kuin tässäkin
keskustelussa on käynyt ilmi, nuorisotyöttömyys
ja pitkäaikaistyöttömyys. Näiden
kohdalla saldo on ollut parempi kuin työttömyyden
keskimääräisen alenemisen suhteen, eli
nuorisotyöttömyys on tippunut yhteen kolmasosaan
niistä pahimmista vuosista, joissa se 90-luvun alkupuoliskolla
oli, ja pitkäaikaistyöttömyys on hiukan
enemmän kuin puolittunut. Voisi sanoa, että voimme
ihan kohtuudella olla ylpeitä siitä, mitä olemme
saavuttaneet, mutta emme tietenkään tyytyväisiä siihen
tulokseen, koska yhä edelleen työttömyys
on yksi maamme suurimmista ongelmista ja sen eteen pitää ponnistella.
Mutta näiden lukujen taustalla on toisenlaistakin positiivista
kehitystä, eli kun silloin 94 Suomessa työvoimaan
kuului 2 480 000 ihmistä, niin nyt työvoimaan
kuuluu 2 600 000 ihmistä eli 120 000
ihmistä on tullut lisää työmarkkinoille. Sehän
on tietenkin Suomen tulevaisuuden selviytymisen kannalta varsin
keskeistä, koska sieltä niitä verotuloja
kertyy ja se on työllisyysasteeseen vaikuttava kehitys,
joka vaikuttaa sitten niihin asioihin, joista puhuttiin, työvoimapulaan
ja esimerkiksi huoltosuhteen mukanaan tuomiin ongelmiin tässä sosiaali-
ja terveysministeriön pääluokan yhteydessä.
Mutta sitten näihin hieman yksityiskohtaisempiin asioihin,
joita eri puheenvuoroissa tuli esille.
Ed. Pulliainen ei ollut saanut rahoitusta sellaiselle Esr-hankkeelle
kuin olisi toivonut. En tunne sitä koko kehitystä,
mitä tässä projektissa on tapahtunut,
mutta olettaisin, että kyse on ollut kilpailulainsäädännöstä,
joka tulee vastaan tämän tyyppisten hankkeiden
rahoituksessa. Ed. Pulliainen itsekin sanoi, että Oulun
seudulla on kymmenen työvoimaa välittävää firmaa,
ja silloin työhallinto ei voi tukea — se ei ole
meidän valintamme, vaan se on eduskunnan säätämää lainsäädäntöä — työhallinto
ei voi tukea kilpailevaa toimintaa, joka tapahtuisi työhallinnon
tai julkisen puolen rahoin, eli siinä tulee julkisen ja yksityisen
puolen välinen tasavertainen kilpailu, joka estää tämän
tyyppisen toiminnan. Mutta totta kai on pyrittävä tehostamaan
työnvälitystä, ja silloin kun se tapahtuu
avoimilla markkinoilla, tämä täydentävä palvelu,
jos näin voi sanoa, on ilman muuta tervetullutta. Mutta
lupaan, että selvitän tämän
hankkeen taustaa paremmin, kun aikaa on enemmän. Nyt alkavat
ihmiset jo palata työhön, että nyt voisi
olla sopiva aika soittaa ja kysellä vähän
enemmän, mutta silloin, kun tästä ensimmäisen
kerran kuulin, tämä ei ollut oikein mahdollista.
Ed. Stenius-Kaukonen puuttui kaupunkityöttömyyteen
ja nuorten työllisyyteen, ja niin kuin sanoin, se on varmasti
yksi näistä kaikkein vaikeimmista haasteista.
Sen vuoksi esimerkiksi tässä rahanjaossa ei voi
pelkästään ajatella, että jaetaan
kaikki raha sinne, missä se tulee helpoiten käytetyksi,
koska silloin me ajautuisimme aika epäoikeudenmukaiseen
rahanjakoon ja osittain myös sellaiseen rahanjakoon, jonka
kestävät tulokset olisivat heikompia kuin tällä nykyisellä järjestelmällä.
Jos katsomme sitä suhdetta, miten työllistämismäärärahat
ovat tulleet käytetyiksi, niin viime vuonna käyttämättä jäi
vähemmän rahaa kuin koko 70-luvun jälkeisenä aikana,
eli oltiin kaikkein pienimmässä käyttämättä jätetyssä rahasummassa.
Jos katsoo tämän vuoden saldoa, niin todennäköisesti — ihan
lopullisia lukuja ei vielä ole olemassa — tuo
käyttämättä jäävien
rahojen osuus on alle 4 prosenttia, eli sekään
ei tästä kokonaispotista ole kovin suuri, (Ed.
Stenius-Kaukonen: On se paljon!) mutta totta kai se on paljon rahaa
ja täytyy pyrkiä siihen, että tämä raha
tulee tehokkaammin käytetyksi. Mutta ratkaisu ei itse asiassa
ole siinä, että annetaan kaikki valta te-keskuksille
ja sanotaan, että käyttäkää rahaa
mihin tahansa, koska on helppoja tapoja käyttää rahaa,
mutta ikävä kyllä ne helpot tavat eivät
ole kaikkein tuloksellisimpia.
Siitä voisi ottaa esimerkin työttömien
yhdistysten toiminnasta, josta ed. Uotila puhui. Vasta tänä vuonna
tämän tyyppistä toimintaa on ylipäätään
voitu laillisesti tukea. Tähän asti meidän asetuksemme
ja lainsäädäntömme on ollut
sellainen, että on voitu tukea työttömien
toimintaa silloin, kun nämä yhdistykset ovat lähteneet
liikkeelle, ja tätä liikkeellelähtöä on
tulkittu siten, että kun liikkeelle lähtee uusi
projekti, niin myös sitä on voitu rahoittaa. Tämä oli
hankala järjestelmä sen vuoksi, että isot,
vahvat yhdistykset, joilla oli muitakin rahoituskanavia, pystyivät laittamaan
liikkeelle aina uusia projekteja ja pystyivät käyttämään
sitä rahaa, joka työministeriössä tähän
tarkoitukseen oli, mutta sen sijaan pienet yhdistykset, usein maaseutukuntien
yhdistykset, joilla oli pienemmät resurssit, eivät
päässeet tämän järjestelyn
kautta ollenkaan tämän tuen piiriin.
Nyt järjestelmä on sellainen, niin kuin normaalissakin
usein järjestöille suunnatuissa valtionosuuksissa,
että tätä omaehtoisuusrahaa voi käyttää siten,
että tekee toimintasuunnitelman ja voi saada maksimissaan
80 prosenttia tukea ja se 20 prosenttia on tämä omarahoitusosuus
ja sen jälkeen raportoi niin kuin mikä tahansa
järjestö oman valtionapunsa käytöstä.
Nämä työttömien omien yhdistysten
projektit ovat syrjäytymisen kannalta erittäin
tuloksekkaita, ja siellä saadaan ihmisiä mukaan,
jotka muutoin eivät välttämättä lähtisi
erilaisiin toimintoihin vaan jäisivät kotiin ja
uhkaisivat syrjäytyä, mutta ongelma on se, että työvoimapolitiikalta
odotetaan työllistymistuloksia. Näiden projektien
työllistymistulokset eivät ole hyviä,
ja sen vuoksi sanoin, että lisäbudjetin kautta
olisi hyvin vaikea perustella sitä, että me suuntaamme
lisää rahaa sellaiselle toimintakentälle,
jonka tulokset eivät ole parhaita. (Ed. Stenius-Kaukonen:
Parhaita siihen nähden, mitä on mahdollista tehdä!) — Siinä tarkoituksessa, jos
puhutaan syrjäytymisen ehkäisystä, ja
silloin tullaan rajanvetoon sosiaali- ja terveystoimen välillä ja
tullaan rajanvetoon kuntien sosiaalitoimen ja työvoimahallinnon
välillä. Itse olen pitänyt tärkeänä sitä,
että myös syrjäytymisen ehkäisy
nähdään työvoimapolitiikan tuloksena.
Mutta kaikki, jotka tässä salissa ovat keskusteluja
käyneet, tietävät, että se ei
ole kovin yksimielinen näkemys tämän
salin sisällä, vaan on hyvin paljon niitä ajatuksia,
että työvoimapolitiikan tulokset voivat olla ainoastaan
työllistymistuloksia. Tietenkin syrjäytymisen
ehkäisy on pitkällä tähtäimellä näitä työllistymistuloksia
palvelevaa, mutta se ei välttämättä näy
seuraavana vuonna ja hyvin pitkään työttömänä olleiden
ihmisten kohdalla ei ehkä kahteen, kolmeen, neljäänkään
vuoteen, vaan nämä polut ovat hyvin pitkiä.
Oli kyse mistä tahansa rahasta, niin aina hakemuksia
on enemmän. En tiedä, miksi Uudenmaan te-keskus
on tehnyt sellaisen jakopäätöksen, että se
antaa ikään kuin kaikille jonkin verran rahaa.
Jotkut te-keskuksista ovat valinneet projektit, joiden oletetaan
tai ennakoidaan olevan kaikkein tuloksekkaimpia, ja sitä kautta
turvanneet koko vuoden toiminnan, mutta tässä on erilaisia
käytäntöjä ja mielestäni
pitääkin olla, koska te-keskuksissa tunnetaan
se paikallinen todellisuus paremmin kuin työministeriössä.
Sitten tästä rahojen sitomisasteesta: Ed.
Stenius-Kaukonen totesi, että rahoja sidotaan, nytkin Pirkanmaalla
ollaan yli 100 prosentin sitomisasteen, mutta sitten kaikki projektit
eivät tai kaikki koulutus tai ne tukityöt, mitä on
suunniteltu, eivät toteudu. Tämä on oikeastaan
se yksi ydin siellä näitten käyttämättömien
rahojenkin taustalla, että on suunniteltu koulutusta, on
tehty sopimuksia vaikkapa kuntien kanssa siitä, että näin ja
näin monta ihmistä työllistetään,
mutta jostain syystä kunta esimerkiksi vähentää rahoitustansa tai
ei otakaan kaikkia niitä ihmisiä, joita ennakkoon
on sovittu, tai sitten joku koulutus peruuntuu viime hetkellä,
jolloin sitten jää tätä liikkumavaraa
rahoitukseen. Sitä me olemme pyrkineet siirtämään
aina sitten sellaisten te-keskusten alueelle, joissa raha tulisi
käytetyksi, mutta ennakointi on vaikeata ja siitä ehkä kertoo
se, että kun tänä vuonna lisäbudjetin
yhteydessä lisättiin työvoimapolitiikan
rahoja, niin te-keskusten työvoimaosastojen esittämät
lisäpyynnöt olivat kaksi kertaa suuremmat kuin
se määräraha, joka meillä oli
käytössä, ja nyt kun olemme vuoden lopussa,
ollaan tilanteessa, että samat te-keskukset, jotka ovat
pyytäneet kaksinkertaisesti rahaa, eivät ole saaneet
käytettyä sitä rahoitusta, mikä niillä on
ollut käytössänsä.
Tämä johtuu pääosin siitä,
että osittain kuntien ja erityisesti kaupunkien tukityöllistäminen
on viime vuosina tippunut huomattavasti. Ei ole kyse kaupunkien
huonosta tahdosta hoitaa työllisyyttä, vaan siitä,
että kaupungeissa työttömyyden rakenne
on vaikeutunut siten, että työnhakijoina on usein
sellaisia ihmisiä, jotka tosiasiallisesti eivät
ole työkykyisiä, vaan tarvitaan ensin enemmänkin
sosiaalitoimen palveluja, tullaan päihdehuoltoon, huumehuoltoon,
mielenterveyspalveluihin, Pääkaupunkiseudulla
asunnottomuuteen ja moniin muihin ongelmiin. On oikeastaan aika
mahdotonta ajatella, että jos nämä ensisijaiset
asiat eivät ole kunnossa, niin ihminen voisi työllistyä tai
sijoittua esimerkiksi kuntaan tai kaupunkiin aivan normaalilla palkkaperusteisella
tuella. Tähän ongelmaan on pyritty hakemaan vastausta
sitä kautta, että on lähdetty näihin
yhteispalvelupistekokeiluihin, joissa sosiaalitoimi, Kela ja työhallinto
toimivat yhdessä. Näistä tämän
ensimmäisen vuoden jälkeen on varsin hyviä kokemuksia,
on saatu ehjempiä palvelukokonaisuuksia, on pystytty suunnittelemaan
toimintoja siten, että ne ulottuvat pidemmällekin
kuin puoli vuotta ajassa eteenpäin, koska sitä kautta
useimmiten saadaan parempia tuloksia.
Sitten tuli esiin tämä, että tukirahat
ovat tasoltaan alhaisia ja se on se syy. Varmasti se, että palkkaperusteisten
tukirahojen osuutta ei ole nostettu noin kymmeneen vuoteen, on yksi
tekijä, joka vaikuttaa siihen, että kuntien ja
kaupunkien työllistäminen on vaikeampaa, mutta
toisaalta meillä on tullut käyttöön
uusia välineitä, kuten esimerkiksi yhdistelmätuki,
joka on tasoltansa huomattavasti korkeampi, mutta toki se on sidottu
myös pitempään työttömyyskestoon.
Tällä pyritään ohjaamaan osittain
rahankäyttöä myös näiden
vaikeampienkin ryhmien palveluun.
Valtion tukityöllistämistä on peräänkuulutettu.
Sitä lisättiin lisäbudjetissa ja tässä rahojen vaihdossa
jonkin verran, mutta silloin aikanaan, kun valtion tukityöllistämistä — itse
en ollut silloin ministerinä — Lipposen ensimmäisen
hallituksen aikana lähdettiin alentamaan, niin silloin lisättiin
rahaa niille virastoille, jotka perinteisesti valtion tukityöllistämisen
kautta ovat työllistäneet. Ajatus oli se, että on
parempi, että valtion toimintoja tehdään
vakituisina tehtävinä, kuin se että niitä pyöritetään
työllistämistukien kautta. Tällä hetkellä oikeastaan
näkyy se, että valtion tukityöllistämisen
pysyvät työllisyysvaikutukset ovat kaikkein heikoimpia,
yritysten kaikkein parhaimpia, ja sen vuoksi painopistettä on
yritetty siirtää tänne yrityspuolelle,
jotta saataisiin niitä pysyviä vaikutuksia. Mutta
on totta, että myös valtion tukityöllistämispaikat
ovat usein sellaisia, että sinne pystytään
sijoittamaan ihmisiä, joita yksityiset yritykset eivät
ole valmiit vastaanottamaan.
Rahojen käyttämättä jäämiseen
vaikuttaa myös tämänhetkinen taloustilanne
ja se, että nimenomaan täältä yrityspuolelta
ei ole ollut sellaista kysyntää kuin on ennakoitu,
ja se johtuu tietenkin siitä, että osa yrityksistä taistelee
tilanteen kanssa, pystyykö se säilyttämään
oman olemassa olevan työvoimansakaan, ja silloin tietenkään
ei voi käyttää niitä mahdollisuuksia,
joita työllistämistuet tuovat mukanansa.
Rahanjaon perusteet muuttuvat ensi vuonna hieman. Voisi sanoa,
että tämä alkuperäinen jako suosii
tällaisia korkean työttömyysprosentin
alueita, Pohjois-Suomea ja Itä-Suomea, ja se johtuu siitä,
että aikaisemmin työttömyyden käsite
on ollut avoin työttömyys, mutta jatkossa se on
tämä laaja työttömyys elikkä mukaan
lasketaan myös aktiivitoimissa olevat ihmiset, ja mielestäni
se on sen vuoksi perusteltua, että ei voi rangaista aluetta
rahanjaossa siitä, että se on ollut aktiivinen. Mutta
tämä ei tätä perusongelmaa muuta
sen suhteen, että isoissa kaupungeissa ja siellä,
missä työttömyyttä määrällisesti
on enemmän, missä myös pitkäaikaistyöttömyyttä määrällisesti
on enemmän, ei ole totuttu käyttämään
näitä rahoja eikä ole ehkä löydetty
sellaisia kumppanuuksia kuin näillä perinteisesti
vaikean työttömyyden alueilla. Meidän
pitäisi myös pystyä panostamaan näihin
suuriin kaupunkeihin, joissa pitkäaikaistyöttömyys
uhkaa kaikkein eniten aiheuttaa syrjäytymistä.
Keskustan vastalauseessa tuli esiin työnantajayhteistyö.
Pidän sitä erittäin tärkeänä,
koska se on tuottanut hyvää tulosta meidän
nykyisilläkin resursseillamme. Kun juuri joku aika sitten
luin meidän asiakaspalautejärjestelmämme
tuottamaa tulosta, niin se kertoi, että oikeastaan kaikkien
asiakasryhmien näkemys työhallinnon palveluista
on parantunut, mutta kaikkein eniten oli parantunut nimenomaan yrittäjien
ja työnantaja-asiakkaiden näkemys. Esimerkiksi
Suomen Yrittäjien kanssa käydyissä keskusteluissa
he ovat olleet tyytyväisiä siihen, että työhallinto
on panostanut nimenomaan työnantajapalveluihin ja monien
erilaisten mallien kautta pyrkii sopimusasiakkuuksiin. Työhallinto
on lähestynyt yrityksiä jopa ihan siten, että mennään
soittamaan yrityksen ovikelloa tällaisen työpaikkametsästysjärjestelyn
kautta, ja se on tuottanut myös työllisyyden kautta
hyviä tuloksia, koska näitä työpaikkakäyntejä on
tehty reilusti yli 30 000 ja yksi kolmasosa niistä jopa
vaikeimmilla työttömyysalueilla on tuottanut tulokseksi
työpaikan. Tietenkin osa näistä työpaikoista
olisi tullut varmasti avoimeen hakuun muutoinkin, mutta osa yrittäjien
oman palautteen perusteella olisi jäänyt piiloon,
koska siinä yrittäjän arkisessa aherruksessa
ei välttämättä ehdi edes miettiä sitä,
olisiko tarve ja olisiko mahdollisuus rekrytoida uusia ihmisiä.
Sen lisäksi pienet ja keskisuuret yritykset tuntevat kaikkein
heikoiten työhallinnon palveluja eivätkä ole
osanneet niitä käyttää, mutta
tällaisten lähentymisten kautta on tullut tutummaksi
se, mitä kaikkea työhallinnolla on tarjolla.
Tässä on puhuttu jäykkyyksistä rahankäytössä.
Itse näen, että ei niinkään
se, että rahat olisivat siirtomäärärahoja
ja että niitä voitaisiin siirtää seuraavalle
vuodelle, välttämättä tuo tulosta, koska
se päinvastoin lieventäisi sitä puristusvoimaa,
joka nykyisellä käytännöllä on,
että rahoja pitää käyttää suhdanteiden
mukaan ja rahoja pitää käyttää myös
niillä vaikeilla alueilla, joilla niille ei ole niin suurta
automaattista kysyntää. Mutta sen sijaan se, että tämä nykyinen
ristiinkäyttömahdollisuus voitaisiin viedä työvoimatoimistotasolle,
varmasti toisi joustavuutta rahankäyttöön.
Mutta tähän asti kun neuvotteluja on käyty
valtiovarainministeriön kanssa, niin lähtökohta
on ollut se, että meidän budjettimme perusta romuttuisi
tämän tyyppisen ratkaisun kautta, ja se johtuu
siitä, että meillä eritellään valtion
tuki, kunnille menevä tuki ja tulonsiirrot, jotka tulevat
yrityksille. Toivoisin, että tässä voitaisiin
löytää joku sellainen järjestely,
joka mahdollistaisi täällä paikallistasolla
joustavamman rahankäytön, mutta ei kuitenkaan
sotkisi kansanedustajien mahdollisuutta vaikuttaa siihen, mihin
raha käytetään.
Ehkä vielä näistä toimeentulon
ja työn vastaanottamisen ongelmista, joista tässä lopussa puhuttiin,
voisi sanoa, että noin 5 000—6 000
talouden arvioidaan olevan sellaisessa tilanteessa, että niissä työn
vastaanottaminen ei taloudellisesti kannata, ja se on aika pieni
määrä, kun se oli ennen tätä tuloloukkutyötä huomattavasti
suurempi. Mutta sitten voidaan ihan aiheellisesti kysyä,
onko se lisätulo, joka työn vastaanottamisen kautta
saadaan, aina riittävä siihen nähden,
että tulee työmatkakustannuksia, jotka voivat
olla aika suuriakin, ja tulee muitakin kustannuksia siitä,
että ihminen on työssä. Nyt esimerkiksi
sovitellun päivärahan muutokset tulevat vastaan tätä ongelmaa
siten, että työttömyysturva voidaan saada
reaaliaikaisesti ja sovittelu tehdään sitten työntekijän
itsensä ilmoittamien palkkatulojen perusteella, ja jos
sitten taas on ilmoittanut väärin, niin se korjataan
seuraavana kuukautena. Silloin oikeastaan voi syyttää ainoastaan
itseään, mutta uskon, että valtaosa ihmisistä ilmoittaa
tulonsa oikein, ja silloin tämä reaaliaikaisuus
toteutuu eikä tule niitä viiveitä, joita
tällä hetkellä työttömyysturvassa
on. Lisäksi näitä sovitellun ajanjaksoja
hiukan löysennetään, mikä tuo
helpotusta tähän tilanteeseen ja ihmisten työn
vastaanottavuuteen.
Mutta en allekirjoita sitä, että suomalaiset työttömät
eivät olisi valmiita vastaanottamaan töitä,
koska aika suuri osa niistä ihmisistä, jotka esimerkiksi
yhdistelmätuella työllistyvät, joutuu tilanteeseen,
jossa palkkatulot ovat hyvin pieniä, eivät juurikaan
korkeampia kuin olemassa oleva työttömyysturva,
ja silti he lähtevät töihin, silti he
ovat halukkaita vastaanottamaan näitä töitä. Viimeisimpien
rekrytointivaikeuksia arvioivien tutkimusten mukaan noin 5 prosenttia
työpaikoista on sellaisia, että niillä on
vaikeuksia täyttyä, ja ne kohdentuvat siten, että pääosa
näistä tehtävistä on sosiaali-
ja terveydenhuollon puolella, ja siellä on selkeästi
kyse ammattiosaamisesta eikä työhaluttomuudesta.
Lisäksi tällaisia ongelmia näkyy
erilaisessa puhelinmyyntityössä, myyntiedustajan
työssä, tällaisissa provisiopalkkaisissa
tehtävissä, joissa toimeentulo on epävarma.
Siellä täytyy tunnustaa, että osittain
tämä meidän työttömyysturvamme
ja provisiopalkkaisten tehtävien yhteensovittamisjärjestelmä ei
toimi siten, että se turvaisi sitä riskiä,
joka ansiotulojen vähäisyydestä voi näissä tehtävissä tulla.
Lopuksi ehkä ihan vain kevennyksenä, että en toivo
kyllä, että oppositio vaikenee kolmeksi vuodeksi,
vaan päinvastoin toivon, että suomalaisessa yhteiskunnassa
käydään avointa keskustelua niistä esityksistä,
joita hallitus tekee, niistä asioista, jotka ovat eduskunnassa
esillä. Toivon myös, että sitä tekevät
kansanedustajat, jotka ovat hallituspuolueissa, eikä pelkästään
oppositio.
Bjarne Kallis /kd:
Herra puhemies! Ministeri Filatovin puhe osoitti, että hän
on hyvin paneutunut asiaan, ja haluan antaa tunnustusta siitä,
että hän on todella kyllä yrittänyt
näihin asioihin vaikuttaa.
Työttömyyden torjuminen on tietenkin erittäin
vaikeaa, ja on ikävä todeta, että Suomessa työttömyysluvut
ovat niin paljon korkeammalla tasolla kuin esimerkiksi muissa Pohjoismaissa, missä
työttömyysaste
on 2—4 prosenttia, kun meillä työttömyysaste
on 10 prosenttia. Meillä pitäisi kyllä olla
kaikki mahdollisuudet päästä samaan tulokseen.
Kristillisdemokraatit ovat kaksi kertaa aikaisemmin äänestyttäneet
eduskuntaa siitä, että meidän tulisi
huolehtia siitä, ettei Suomesta löytyisi yhtäkään
perhettä, missä molemmat huoltajat ovat työttöminä.
Syrjäytymisriski sellaisessa perheessä on erittäin
suuri.
Kaksi kertaa me olemme hävinneet; äänestytämme
tästä asiasta tänä päivänä.
Kun tämä ponsilausuma, mikä on juuri
sen sisältöinen kuin mainitsin, ei ole eduskunnassa
mennyt läpi, niin olemme tehneet valtuustoissa aloitteita,
ja esimerkiksi viime maanantaina eräässä keskisuuressa
kaupungissa valtuusto hyväksyi tämän
sisältöisen ponnen. (Välihuuto) — Aivan
oikein. Kokkolan kaupunki hyväksyi, ettei kaupungista saa
löytyä ensimmäistäkään
perhettä, missä molemmat huoltajat ovat työttöminä.
Minä uskallan väittää vastoin,
mitä virkamiehet väittivät. He sanoivat,
että tuon ponnen hyväksyminen tulee kunnalle erittäin
kalliiksi. Sanoin, että ponnen hyväksymättä jättäminen
tulee yhteiskunnalle erittäin kalliiksi. Syrjäytymisriski
sellaisessa perheessä on suuri, työttömyys
periytyy, ja jokainen tietää, mitä kustannuksia
siitä seuraa. Todella toivon, että eduskunta nyt
hyväksyisi tämän ponnen ihan inhimillisistä syistä mutta
myöskin kustannussyistä.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Tästä tapauksesta, jonka
kuvasin ja johonka ministeri vastasi, siinähän
valtioyhteisö on tavallaan kilpailijana jo nyt näitten
yksityisten yritysten kanssa ja ilmoittaa omasta pestuusysteemistään,
mutta sitä itse hommaa ei suplikoida millään
tavalla, ilmoitetaan vaan, että me välitämme,
ja niinhän välittävät kaikki.
Olavi Ala-Nissilä /kesk:
Herra puhemies! Todella tuossa yleiskeskustelussa aikanaan
totesin sen, mitä tämä työttömyys
valtiolle on maksanut ja maksaa vuositasolla. Laskimme, että se, että työttömyyden
puolittamistavoitteessa ei ole onnistuttu Lipposen hallitusten aikana,
on ollut valtiolle menoina noin 53 miljardia markkaa. Eli tässä on
todella suurista valtiontaloudellisistakin menoista kysymys ja yhteiskunnan
kannalta tosi suurista tulonmenetyksistä ja menoista.
Keskustan vastalauseessa on todella esitetty lisää määrärahaa
työvoimapolitiikan tehostamiseksi. Erityisen tärkeänä olemme
nähneet aikuisten oppisopimuskoulutuksen kiintiöiden
poistamisen niin, että se voisi todella tehostua. Mutta on
selvää, että työllistämisen
edistämiseksi tarvitaan työnantajan ja työttömien
tarpeisiin räätälöityä yksilöllisempää ja
laadukkaampaa koulutusta, parempaa uraneuvontaa ja työnvälitystä ja myöskin
työvoimatoimistojen resursseista näin ollen pitää pitää huolta.
On syytä korostaa, että työllisyyspolitiikassa ei
ole yksin kysymys rakenteellisista uudistuksista ja veropolitiikasta,
vaan myöskin aktiivisesta työvoimapolitiikasta,
ja siihen pitää antaa resursseja.
Matti Kangas /vas:
Arvoisa puhemies! Työttömät ovat
kyllä halukkaat töihin, niin kuin täällä ministeri
totesi. Siellä on pieni ryhmä, joka ei ole työhalukas,
mutta valtaosa haluaa tehdä töitä. Mutta
työttömyyden ydinhän ovat ikääntyneet
työntekijät ja se, miten heidät saadaan
töihin. Siinä työnantajat harrastavat
ikärasismia, eivät ota töihin, vaikka
olisi työhalukkaitakin. Mielestäni tällaiset
henkilöt, ikääntyneet työntekijät,
kun vielä on kuitenkin se 300 000 työtöntä, pitäisi
laskea eläkkeelle eikä roikottaa hirressä.
Mielestäni, niin kuin ed. Kallis totesi, kunnille pitäisi
asettaa työllistämispakko, muutenhan ei tästä työttömyydestä päästä eroon.
Hollannissa on muun muassa sellainen malli, kun työ- ja
tasa-arvovaliokuntana kävimme, että siellä matalapalkka-aloilla
perheestä yhden pitää käydä töissä.
(Ed. Kallis: Katsotaan, miten ed. Kangas äänestää tänään!) — Me
olemme esittäneet työttömille kunnollista
työttömyyskorvausta. Se koskee silloin kaikkia.
Se ei ole yhden paikkakunnan. Meillä vasemmistoliitolla
oli kympin kamppailu, mutta siihen ei kristillisiä lähtenyt
mukaan, että olisimme kymmenellä markalla nostaneet työttömien
päivärahaa. Niin kauan kuin emme pysty töitä heille
osoittamaan, silloin pitää antaa heille kunnon
korvaukset.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Kankaan puheenvuoroon, missä pohdiskeltiin
ikääntyneen työntekijän asemaa
ja näköalaa: Tämä tietysti on
ongelma olemassa, ongelma niille, jotka ovat pudonneet työelämästä pois.
Mutta uskon, että tulevassa eläkepaketissa, ratkaisussa
tuleville vuosille, tämäkin asia tulee hoidettua
niin, että tulee ehkä parempi järjestelmä,
järjestelmä, mikä palkitsee myöskin
sitä matalampaa työssäoloa tälle
ikääntyneelle kansalaiselle. Siltä osin
veikkaan, että kymmenen vuoden kuluttua tässä suomalaisessa
yhteiskunnassa tämä asia on paljon paremmin olemassa.
Mutta siihen esitykseen, mitä ed. Kankaan puheenvuorossa
oli olemassa, että tämä yksin käännetään
kuntien vastuulle: Kuntien elämä on täysin
suossa, se ei voi olla mahdollista, eikä se voi toteutua
kuin korkeintaan niin, että valtiovalta antaa kunnille
täysin diktatuuriset oikeudet tämän asian
järjestämiseen, ja silloin mielestäni
ei olla oikeilla jäljillä. Se vaatii kunnassa
aktiivista väkeä, ennen kuin tämä asia
voi toimia ja pelata. Täytyy tietysti todeta myöskin
mahdollisuudet toimia kunnan normaalirakenteen perusteella. Kyllähän
sieltä varmasti ajatus löytyy tässä,
ja uskon, että meillä on yhteinen näköala,
mutta tietysti suuntalinjoista voimme olla vähän
eri mieltä.
Yleiskeskustelu päättyy.