Liisa  Jaakonsaari  /sd:

Arvoisa puhemies! Eduskunnalla on nyt mahdollisuus keskustella globalisaation hallintaan liittyvistä kysymyksistä. Kuten arvoisa puhemies alussa totesi, eduskunnan ulkoasiainvaliokunta pyysi asiasta selvitystä ja puhemiesneuvosto päätti asian suuren merkityksen huomioon ottaen tuoda sen täysistuntoon keskusteltavaksi.

Miksi näin? Siksi, että minä ainakin uskon, että politiikan perimmäinen tarkoitus on, paitsi luoda aineellisella tasolla turvallisuutta ja hyvinvointia, myös avata näköaloja ja ikään kuin henkisesti valmistautua moniin muutoksiin, jotta kunkin yksilön oman elämän hallinta olisi helpompaa. Tällä tavalla voimme tuoda turvallisuutta muutokseen, ja sitä tarvitaan erityisesti nyt, kun todellakin maailman muuttuminen on niin nopeaa ja valtaisaa, että varmasti monesta tuntuu, että maailma ikään kuin kaatuisi päälle.

On tärkeää, että politiikan ja päätöksenteon pohjalla on selkeä kuva tulevaisuudesta. Tänä päivänä maailma on kuitenkin niin epävarma, että varmaan todella selkeät kuvat olisivat vääriä kuvia, mutta tulevaisuudesta käsin päätöksenteolle pohjan luominen on erittäin tärkeää eikä menneisyydestä käsin, niin kuin me monta kertaa teemme.

Tähän työhön tarvitaan tutkimusta ja poliittista keskustelua, think tankeja, niin kuin viime aikoina on muodikkaasti sanottu, ehkä parempi on sanoa aivoriihiä. Näitä aivoriihiä tarvitaan Suomessa, kuten pääministerikin on todennut, mutta hyvä ajatus olisi se, että eduskunnan valiokunnat, joilla on mahdollisuus kuulla parhaimpia asiantuntijoita Suomessa ja ulkomailla, voisivat myös olla näitä ennakkoluulottomia think tankeja eli aivoriihiä. Tähän ulkoasiainvaliokunta omalta osaltaan pyrkii laatiessaan lausunnon hallituksen globalisaatioselvitykseen.

Ensinnäkin, mitä globalisaatio on: Eräs korkeakoulututkija oli Internetistä etsinyt globalisaatio-käsitteelle jotain tulkintaa, ja Internetistä oli tullut 144 000 viitettä koskien globalisaatiota. Tämä tapahtui vuosi sitten. Jos tänä päivänä joku kysyisi Internetistä, mitä globalisaatio on, voisi tulla noin 200 000 referenssiä. Se kuvaa sitä, että koko käsite on minun mielestäni jonkinlainen sateenvarjokäsite kaikille niille suurille muutoksille, mitä on tapahtumassa ja tapahtuu.

Varmasti, kuten valiokunnan lausunnossa ja hallituksen selvityksessä todetaan, luonteenomaisimmat piirteet tälle kehitykselle ovat ilman muuta teknologinen kehitys, kansainvälisen kaupan sekä rahoitus- ja pääomamarkkinoiden vapautuminen ja kansantalouksien integroituminen, missä myrskyn silmässä Suomikin on ollut tämän vuosikymmenen aikana. Maailma pienenee, eli kanadalaisen professorin Marshall McLuhanin ennuste maailmankylästä on nyt totisinta totta. Tosin en oikein usko, että kukaan kansanedustaja vielä uskaltaisi laittaa vaalimainokseensa "born global". Onko ed. Korkeaoja paikalla, hän lienee harkinnut tätä.

Se, että yhteiskuntien ja kansantalouksien keskinäisriippuvuus kasvaa, on hyvä asia ja ainakin se on tosiasia. Nyt jo voidaan todeta, että Suomen menestyminen perustuu itse asiassa juuri globalisaation hyödyntämiseen. Se, että on avattu markkinoita, on panostettu inhimillisiin voimavaroihin, tutkimukseen, tuotekehittelyyn, koulutukseen, on osa globalisaatiopolitiikkaa ja se on osoittautunut menestykseksi. Ainakin varmaa on, että yksi historian suurista opetuksista on se, että eristäytyminen johtaa varmasti tappioihin eikä ole mikään menestyksen tie.

Mitä taas on globalisaation hallinta? Selvää näyttää olevan se, ja sitä globalisaatiokriitikot ovat eniten arvostelleet aivan perustellusti, että politiikka on laahannut talouden kehityksen jäljessä aika pahasti. Vielä on aika epäselvää ja selkeytymätöntä, miten poliittisella tasolla globalisaatiota oikeastaan hallitaan. Se on tällä hetkellä arkista työtä Euroopan unionissa, Yhdistyneissä kansakunnissa, lähestyvässä Meksikon kehitysrahoituskokouksessa, johon eduskunnankin edustaja menee, Kioton seurantakokouksessa. Suomen eduskunnassa me teemme tätä työtä, kun parlamentaarisesti valvomme edustajiamme, mitä he tekevät Maailmanpankissa, Kansainvälisessä valuuttarahastossa, Euroopan unionissa, YK:ssa jne.

Voi olla, että parlamentit ovat osittain, me muiden rinnalla, epäonnistuneet työssä, kun selvästi joskus aika lohdutonkin ja aika väkivaltainen antiglobalisaatioliike on saanut niinkin paljon jalansijaa kuin on tapahtunut. Siksi minusta on tärkeää, että Suomen eduskunta jatkaa sitä prosessia, mitä me nyt aloitamme, kun olemme vaatineet hallitukselta globalisaatioselvitystä ja jatkamme tätä vaatimalla uutta selvitystä, koska tässä selvityksessä on niin paljon puutteita. Minusta meitä velvoittaa sekin, että aivan hiljakkoin tasavaltamme presidentti Tarja Halonen on kutsuttu Kansainvälisen työjärjestön Ilon globalisaation maailmankomission puheenjohtajaksi yhdessä Tansanian presidentin kanssa. Suomen mahdollisuudet olla globalisaation hallinnassa tärkeä tekijä ovat myös näin vahvistuneet ja kasvaneet.

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunta pitää hallituksen globalisaatioselvitystä hyvänä pohjana käynnistää keskustelua, johon tietenkin myös koko kansalaisyhteiskunta on tervetullut osallistumaan ja on toki jo osallistunut antamalla lausuntoja tästä selvityksestä. Valiokunta kuitenkin toteaa, että hallituksen selvityksen johtopäätökset jäävät vielä erittäin yleiselle tasolle. Niistä on erittäin vaikea päätellä Suomen tavoitteita ja päämääriä globalisaation hallinnassa. Ennen kaikkea on vaikea päätellä sitä, millä tavalla hallitus arvioi näiden tavoitteiden ja päämäärien toteutumisen.

Valiokunta todellakin pyytäessään uutta arviota pitää tärkeänä, että eri sektorikohtaisten linjausten tulisi muodostaa nykyistä mittavampi, parempi ja kokonaisvaltaisempi kokonaisuus, jossa todellakin muodostettaisiin hallituksen ja Suomen johdonmukainen globalisaatiopolitiikka, ja että tämän ajattelun ja pohjustustyön kautta Suomella olisi aktiivisempi rooli globalisaation hallinnan edistämisessä. Tähän tarvitaan, hyvät kollegat, tutkimustoimintaa, vähän laajempaa tutkimustoimintaa, tarkempaa analyysia eri sektoreiden keskinäisriippuvuudesta. Siksi olemmekin kriittisesti todenneet, että tässä selvityksessä tyydytään monin osin vain ikään kuin kuvailevaan esitystapaan. Esimerkiksi sellaisesta peruskysymyksestä, onko köyhyys lisääntynyt maailmassa vai eikö se ole, vallitsee aika erilaisia käsityksiä. Olisi hyvä saada tämän tyyppisiin arvioihin oikein tutkimuksellista selvyyttä ja muodostaa siitä oma käsitys.

Arvoisa puhemies! Kuten totesin, jatkoselvitys tulisi laatia niin, että se olisi eduskunnan käytettävissä jo syksyllä 2002, ja sen pitäisi sisältää johtopäätökset ja toimintalinjaukset. Ulkoasiainvaliokunnan lausunnossa valiokunta myös edellyttää, että valtioneuvosto valmistelee eduskunnalle esiteltäväksi ennen maaliskuuta 2002 pidettävää YK:n kehitysrahoituskonferenssia ohjelman kehitysyhteistyön määrärahojen kasvulle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Eduskunta on useaan otteeseen edellyttänyt, että Suomen pitää täyttää kansainväliset velvoitteensa tältä osin. Ohjelma siitä, miten saavutetaan tämä 0,7 prosentin tavoite, pitää tuoda eduskunnalle. Juuri nyt kehitysrahoituskonferenssin alla on eduskunnan tärkeää saada tästä selvitys.

Valiokunta edellyttää myös, että valtioneuvosto tukee aktiivisesti kansainvälisen ympäristöhallinnon vahvistamista ja toimittaa valiokunnalle hyvissä ajoin ja säännöllisesti tietoa siitä, millä tavalla Suomi valmistautuu maailman kestävän kehityksen huippukokouksiin, ja kaiken kaikkiaan Suomen toimintalinjan terävöittämiseksi globalisaation hallinnassa, kuten jo mainitsin, hallitus valmistelisi eduskunnalle syksyyn 2002 mennessä jatkoselvityksen, jossa ote on poliittisempi ja kokonaisvaltaisempi ja sisältää selkeitä Suomen poliittisia ja taloudellisia päämääriä ja niiden toteuttamisajatuksia ja -ideoita globalisaation hallinnassa.

Arvoisa eduskunta, toivoisin, että kansanedustajat perehtyvät ulkoasiainvaliokunnan lausuntoon ja että me omalta osaltamme olisimme käynnistämässä ja jatkamassa globalisaatiokeskustelua Suomessa.

Ulkoasiainministeri  Erkki  Tuomioja

Arvoisa puhemies! Kiitän ulkoasiainvaliokuntaa ja eduskuntaa siitä, että se on vastauksessaan ulkoasiainvaliokunnan pyytämän globalisaatioselvityksen halunnut tuoda koko eduskunnan käsiteltäväksi. Tämä on meille ulkoasiainministeriössä hyvin mieluisa asia. Kyseessähän on ollut ministeriön selvitys ulkoasiainvaliokunnalle. Nyt eduskunnassa on halua, johonka hyvin yhdymme, että tämä todellakin tulisi koko hallituksen ja toisaalta koko eduskunnan väliseksi vuoropuheluksi globalisaatiokysymyksistä laajentumaan. Siihen on varmasti todella painavia perusteita olemassa. Uskon, että me kaikki olemme 19.6. annetun globalisaatioselvityksen jälkeen tapahtuneiden maailman mullistusten myötä itse kukin ymmärtäneet vielä paremmin globalisaatiohallinnan merkityksen ja tarpeen.

Syyskuun 11. päivä, niin kuin on monta kertaa todettu, on varmasti monin tavoin ja pysyvästi muuttanut maailmaa, mutta vieläkin on avoimena se, onko tapahtumasta osattu kaikilta osin tehdä oikeita johtopäätöksiä, sellaisia johtopäätöksiä, jotka auttaisivat meitä yhdessä kansainvälisen yhteisön kanssa rakentamaan parempaa ja turvallisempaa maailmaa.

Joka tapauksessa turvallisuuden osalta uudet turvallisuusuhat ja -haasteet ja niiden yhteisyys kaikkien maailman maiden kesken ovat tulleet kouriintuntuvasti esiin tältä osin, jos ajattelemme globalisaation hallintaa ja sitä, minkälaisia osatekijöitä siihen kuuluu. Ne voidaan jaotella karkeasti turvallisuuteen ja kriisinhallintaan liittyviin, demokratiaan ja ihmisoikeuksiin liittyviin sekä kauppaan, talouteen, kehitykseen ja rahoitukseen liittyviin kysymyksiin, mutta jako näiden välillä on aina keinotekoinen. Se on tätä kuuluisaa veteen tehtyä viivan vetämistä, sillä kaikki riippuvat, pitkällä aikavälillä myöskin turvallisuus- ja kriisinhallinta, siitä, millä lailla demokratia ja ihmisoikeudet vahvistuisivat ja millä lailla talous ja kauppa kehittyvät ja tuottavat oikeudenmukaisempaa vaurauden jakoa maailmaan ja vähentäisivät köyhyyttä.

Selvitys oli keskustelun avaaja ja peruskartoitus. Siinä se on varmasti onnistunut hyvin. Monet valiokunnan vastauksessakin todetut keskeiset tavoitteet ovat olleet tuossa selvityksessä jo mukana, mutta jo selvitystä annettaessa tältä paikalta totesimme hallituksen puolelta, että raportti ei ole kattava eikä voikaan vielä kattaa kaikkia kysymyksiä. Erityisesti EU:n osuus, johon valiokunta on kiinnittänyt huomiota, samoin kuin kulttuurikysymykset ja monet muut ovat jääneet vielä liian vähälle huomiolle. On selvää, että jatkotyössä kaikkiin näihin tulee paneutua aikaisempaa perusteellisemmin.

Selonteon jättämisen jälkeen maailmassa on paitsi syyskuun 11. päivän iskut nähty, myöskin tapahtunut osin senkin seurauksena positiivistakin kehitystä: kansainvälisen yhteisön kriisinhallintapanos Afganistanissa, vaikka se on, ehkä voi sanoa, 20 vuotta liian myöhään tullutta ja vasta sen jälkeen, kun kaikille kävi ilmeiseksi, miten Afganistanista oli Talebanin aikana tullut maailmanlaajuisen terrorismin keskus. Siitä on tehty kuitenkin se oikea johtopäätös, että pelkästään sotilaallisilla voimatoimilla, jotka ovat olleet välttämättömiä ja oikeutettuja, ei tätäkään kriisiä hallita, vaan tarvitaan jatkuvia kehityspanoksia, jälleenrakennusta, demokratian, ihmisoikeuksien vahvistamista, joka koko kansainväliseltä yhteisöltä, Suomi mukaan lukien, edellyttää pitkäaikaista sitoutumista.

Toinen myönteinen asia on ollut Kioton sopimuksen eteneminen, ja valiokunnan mietinnössä kiinnitetään juuri ympäristökysymyksiin aivan oikein keskeistä huomiota. Kioton sopimus on Suomenkin osalta nyt siinä vaiheessa, että se saadaan esitellyksi ratifiointia varten eduskunnalle, mutta asian toinen puoli tietysti on se, että Kioton sopimus ei ole toteutuessaankaan vielä kuin vain ilmastomuutosta hidastava, ei vielä sen pysäyttävä, ei voikaan olla sitä niin kauan, kun se ei kuitenkaan vielä ole maailmanlaajuinen.

Myönteistä on ennen kaikkea myös ollut maailmankauppajärjestön Dohan konferenssi, jossa kyettiin sopimaan uuden laajan neuvottelukierroksen käynnistämisestä. Se, mitä Dohassa sovittiin uuden kierroksen tavoitteista, on oleellisesti erinäköistä kuin se olisi ollut vielä muutama vuosi aikaisemmin, jos olisi sovittu. Siinä suhteessa tämä perusteltu globalisaation hallinnan vaatimus on myöskin ulottunut Maailman kauppajärjestön neuvotteluihin sillä tavoin, että selkeästi kehitysmaiden tarpeet on haluttu nostaa ensisijaisiksi myös Wto-neuvottelukierroksella ja myös ottaa mukaan kysymykset ympäristön ja kaupan suhteista ja monet muut, jotka jo Dohan julistuksessa tulivat mainituiksi.

Valitettavaa tietysti on, kuten UaV:nkin lausunnossa todetaan, että kaupan ja työntekijäin perusoikeuksien suhdetta ei ole Dohan julistuksessa erikseen huomioitu. Mutta on ihan selvää, että kysymys ei ole jäänyt pois päiväjärjestyksestä. Meillähän on nyt valiokunnan puheenjohtajankin mainitseman Ilo:n uuden maailmankomission puheenjohtajuuden kautta mahdollisuus ja velvollisuus aktiivisesti tähän vaikuttaa, ja uskon, että tämä tulee myös jatkossa mukaan.

Dohan konferenssi on ollut ensimmäinen kolmen globalisaation kannalta keskeisen konferenssin sarjasta. Toinen, kehitysrahoitusta koskeva, tullaan järjestämään vajaan kuukauden kuluttua Monterreyssa, ja tämän osalta valiokunnan toive, aikaisemminkin eduskunnassa esitetty toive ja vaatimus siitä, että ennen tätä konferenssia hallituksella olisi selkeä ohjelma kehitysyhteistyömäärärahan kasvulle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi, tulee uskoakseni toteutumaan. Se on nyt parhaillaan työn alla hallituksessa. Kolmas konferenssi näistä on elokuussa järjestettävä kestävää kehitystä koskeva konferenssi Johannesburgissa. Tähän liittyy myöskin hallituksen näkemys, joka on sama kuin valiokunnan, että kansainvälistä ympäristöhallintoa on vahvistettava. Tulemme tästäkin sitten informoimaan ja käymään vuoropuhelua eduskunnan kanssa Johannesburgin valmisteluista.

Kysymys jatkotyöskentelystä on valiokunnan lausunnossa otettu sillä tavoin esiin, että on esitetty toive, että me syksyyn 2002 mennessä, nimenomaan valtioneuvosto, eduskunnalle valmistaisimme jatkoselvityksen, jossa kokonaisvaltaisesti Suomen poliittisia ja taloudellisia päämääriä ja niiden toteuttamista globalisaation hallinnassa käytäisiin lävitse. Tämä on varmasti tarpeen, mutta toivon, että meillä on vielä mahdollisuus käydä asiasta vuoropuhelua ulkoasiainvaliokunnan ja eduskunnan kanssa siitä, mikä on todella tarkoituksenmukaisin tapa. Nimittäin ainahan me pystymme ilman muuta hyvinkin nopeasti tuottamaan uutta aineistoa, mutta sellaisten linjausten, joita täällä kaivataan perustellustikin, valmistelu ehkä vaatii vielä kuitenkin enemmän aikaa. On kiinnitettävä huomiota siihenkin, että ei valiokuntakaan vastauksessaan ole itse näitä vastauksia tai linjauksia tehnyt. Parlamentarismissa on tietysti niin, että hallituksenhan niitä kuuluukin esittää ja valiokunta ottaa kantaa. Hirveän paljon selkeyttä siitä, minkälaisia linjauksia tulisi olla, ei ole kuitenkaan vielä eväiksi saatu, mutta linjausten tarve on ilmeinen, ja haluamme sen mukaisesti työskennellä. Toivon, että me voimme käydä keskustelua siitä, mikä on tässä tarkoituksenmukaisin tapa edetä niin, että se, mitä eduskunta käsiteltäväkseen saa, tuo sitten todella lisäarvoa keskusteluun, päätöksentekoon ja kansainvälisessä yhteistyössä esille tulevien ratkaisujen tekemiseen.

Tämähän ei tule jäämään tälle vaalikaudelle. On jo nyt selvää, että globalisaation hallinta tulee olemaan pitkään aivan keskeinen ulkosuhteiden kysymys ja että sen määrittely tulee tapahtumaan jatkossakin valtioneuvoston ja eduskunnan vuorovaikutuksella.

Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Olisinkin tässä vastauspuheenvuorossani halunnut juuri puuttua siihen kysymykseen, johon ministeri Tuomioja päätyi, että ulkoasiainvaliokunta ei ole linjannut. Minkä takia emme ole linjanneet, se johtuu varmasti juuri siitä, että tämä hallituksen paperi on niin kevyt ja eri asioita nopeasti käsittelevä, että tämän perusteella on vaikeata koko ongelmatiikkaan puuttua. Mielestäni globalisaation hallinta edellyttää syvällisempää analyysia jo ensinnäkin siitä, mitä tämän käsitteen alle halutaan asettaa, ennen kuin voidaan ryhtyä hahmottamaan hallintaa. Niin hallituksen selvitys kuin myöskin ulkoasiainvaliokunnan mietintö ovat tästä syystä kovin haparoivia.

Jos esimerkiksi globalisaatiolla tarkoitetaan vaikka avoimuutta tai integraatiota, tutkijathan ovat yleisesti sitä mieltä, että maailma muun muassa vuodesta 1870 aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka oli paljon avoimempi kuin tänä päivänä on. Siten kuin me käytämme tätä käsitettä tänä päivänä, (Puhemies koputtaa) se ei todellakaan ole uusi ilmiö, vaan käsite globalisaatio näyttää enemmänkin olevan muoti-ilmiö. (Puhemies koputtaa) Erityisesti teollisuushan tätä on käyttänyt omien etujensa ajamiseen.

Marjatta  Vehkaoja  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! On selvää, että yhteinen velvollisuutemme on osoittaa, että globalisaatio ei ole pelkästään Coca-Colan ja elinkeinoelämän tarpeisiin tarvittava toimintamalli.

Kaipaamaan jäin tästä selvityksestä kuten myöskin ehkä valiokunnan lausunnosta väestöpolitiikan osuutta tässä kysymyksessä. Haluaisinkin painottaa sitä, että nyt kun jatkoselvitystä pyydetään, myös tämä aspekti tulisi ottaa kuvioissa mukaan. Viittaan tässä siihen, että kaikkien yhteisen tavoitteenhan pitäisi olla tasapainoiset väestömuutokset kaikkialla maailmassa.

Pekka Ravi  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minua kiinnostaa Euroopan unionin rooli globalisaation hallinnassa. Haluaisinkin kysyä ministeri Tuomiojalta ja mahdollisesti muiltakin ministereiltä:

Näettekö te EU:n globalisaation ilmentymänä vai onko se samalla kenties myös regionalisaatiokehityksen heijastuma, itse asiassa jonkinlainen alueellinen suojautumiskeino globalisaatiota vastaan? Toinen kysymys: mitkä ovat Suomen hallituksen mielestä ne prioriteettialueet, joihin EU:n tulisi keskittyä globalisaation hallinnassa?

Pentti  Tiusanen  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Eduskunnalla on varmasti mahdollisuus saada lisää tietoa myös valtioneuvoston kannoista siitä, miten pitäisi Johannesburgissa edetä. Sehän on YK:n Rion ympäristö- ja kehityskonferenssin ikään kuin seurantakokous, ehkä merkittävin vuosiin, yleensä tällainen kokoontuminen, jossa maapallon hallitukset tapaavat, ja Yhdysvallat lienee siellä myös mukana. Ympäristökysymykset, Kioton prosessi, mutta myös biodiversiteetti-, aavikoitumis- jne. kysymykset ovat siellä. Valiokuntahan on tähän asiaan hyvällä tavalla myös ottanut ikään kuin kantaa, mutta haluaisin omana toivomuksenani todeta, että sekä ympäristö-, ulkoasiain- että tulevaisuusvaliokuntakin lienevät sellaisia valiokuntia, jotka tulevat tässä aktiivisesti toimimaan ja myöskin niin, että tavalla tai toisella meidän pitäisi voimakkaammin kuin tänään Johannesburgin ajatukset tuoda myös suuren salin keskusteluun.

Markku  Laukkanen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Vaikka monin osin voi yhtyäkin ed. Isohookana-Asunmaan kritiikkiin, ei varmasti voida sanoa, että nyt olisi ollut mitään valmiuksia laatia lopullinen paperi, lopullinen politiikkapaperi siitä, mikä on Suomen globalisaatiopolitiikka. Kokonaishallintahan tarkoittaa prosessia. Siksi tästä kumpuaakin kysymys, millä tavalla hallitus tavallaan näkee hyötyjen ja haittojen puntaroinnin välisen suhteen, miten syvennetään sektorikohtaista tarkastelua. Meillä on paljon esimerkiksi työvoimapulaan ja osaajapulaan liittyviä kysymyksiä ja ennen muuta jo ed. Ravin esiin nostama kysymys myös alueellisesta tasavertaisuudesta: millä tavalla voidaan alueita vahvistaa sillä tavalla, että Joensuu, Oulu ja Jyväskylä ovat globaalin talouden solmuja esimerkiksi teknologiapolitiikassa ja tietyillä osaamisalueilla eikä niin, että ne ovat alisteisia Pääkaupunkiseudulle. Nämä ovat konkreettisia kysymyksiä, rouva puhemies, joihin tavallaan toivoisi, että hallitus jatkossa sitten syventyy tarkemmassa työskentelyssä.

Ulkoasiainministeri  Erkki  Tuomioja

Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu tulee varmasti osoittamaan — se on jo nyt hyvällä alulla — sen, että globalisaation alle voidaan mahduttaa kaikki inhimillinen. Näin ollen kaiken inhimillisen määrittäminen hallituksen kannanotoissa ei tule olemaan helppoa eikä se tule olemaan helppoa eduskunnallekaan. Uskon, että jos täällä jokainen hallituksen jäsen erikseen tekisi oman globalisaatioselvityksensä, varmasti saataisiin kärjekkäämpiä näkemyksiä ja kannanottoja. Meillä tietysti toimitaan sillä tavoin, että hallitus kokonaisuudessaan valmistelee asioita ja eduskunnan valiokunnat kokonaisuudessaan valmistelevat mietintöjä. Siinä matkalla varmaan karsiutuu sitten sellaisia näkökohtia, jotka muuten olisivat tärkeitä tässä keskustelussa.

Aloitetaan nyt vaikkapa globalisaation määritelmästä, johon siihenkin löytyy melkein joka lähtöön käyttökelpoisia valintoja. Itse voisin vaikka sanoa näin: siinä missä Lenin aikanaan määritteli kommunismin neuvostovallaksi ja sähköistämiseksi, voisi määritellä globalisaation kansainvälistymiseksi ja uudeksi teknologiaksi. Siinä on kuitenkin se ero toki, että siinä missä Leninin määrittelemä asia osoittautui kauhistukseksi ihmiskunnalle, uskon kuitenkin, että globalisaatio tulee olemaan myönteinen asia, voittopuolisesti myönteinen asia, kun se saadaan hallintaan. (Puhemies koputtaa)

Tämä vanha kansainvälistyminen, johon ed. Isohookana-Asunmaa viittasi, ennen ensimmäistä maailmansotaa, todellakin oli tuottanut sellaisen keskinäisen kaupallisen riippuvuuden ja avoimuuden asteen, jota ei ole saavutettu kuin osittain vasta 60-luvulta alkaen. (Puhemies koputtaa) Mutta se, mikä on muuttanut ja muuttaa maailmaa, on uuden teknologian, informaatioteknologian, tietojenkäsittelyn, vaikutus, joka näkyy meidän kaikkien elämässä, arkielämässä, työmarkkinoilla, ja se näkyy erityisesti kansainvälistymisessä. (Puhemies koputtaa) Se antaa uusia mahdollisuuksia, mutta sitä ei vielä osata hallita.

Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén

Arvoisa rouva puhemies! Oikeastaan valiokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari totesi aika hyvin alussa, että kun menee Internetiin ja yrittää löytää, mitä globalisaatio on, puhumme sadoistatuhansista erilaisista vaihtoehdoista riippuen, kuka painottaa mitäkin asioita ja mitä kysymyksiä on olemassa.

Hallitus on yksimielinen siitä, että globalisaatio on päävoittoisesti myönteinen kysymys, jossa kuitenkin selkeästi on olemassa omat uhkakuvansa. Jos yrittää Suomen tavoitteita määrittää, kun niitä selkeästi kysyttiin, niin mielestäni se on erinomainen lähtökohta, että meidän tehtävämme ja pyrkimyksemme kansallisesti on pyrkiä löytämään ja vahvistamaan globalisaation myönteisiä piirteitä ja pyrkiä torjumaan niitä uhkakuvia, joita siinä selkeästi myös on mukana olemassa ja jotka ovat vääjäämätön osa tätä toimintaa.

Määritelmistä, mitä voidaan tehdä: En itse lähde Leninin määritelmiin, mutta yksi (Ed. Jaakonsaari: Vilénin!) — Vilénin määritelmiin sen sijaan — määritelmä voisi olla kai sana maailmankyläistyminen, juuri se, mitä valiokunnan puheenjohtajakin omalta osaltaan käytti, jossa meillä on erilaisia asioita, jotka meitä yhdistävät tänä päivänä maailmassa. (Puhemies koputtaa) Ne voivat olla käsitys informaatioteknologiasta, ne voivat olla käsitys yhteisistä arvoista joko uskontojen tai vaikka tiettyjen harrastusten suhteen, mutta kaikki tämä on sitä keskeistä prosessia. (Puhemies koputtaa) Mielestäni yksi keskeinen haaste, mihin hallituksenkin täytyy pyrkiä etsimään vastaus, on se, että koska me puhumme haasteista, jotka koskettavat koko maapalloa, meidän täytyy löytää toimintatavat, joilla pieni Suomi omalta osaltaan löytää yhteistyökumppanit, (Puhemies koputtaa) joko ed. Ravin mainitsemasta Euroopan unionista tai Yhdistyneiden kansakuntien kautta tai maailman kauppajärjestöjen kautta. (Puhemies koputtaa) Välineiden täytyy olla haasteen mukaiset.

Ympäristöministeri Satu Hassi

Arvoisa puhemies! Yritän pitäytyä ihan klassisessa minuutissa.

Ensinnäkin kiitos valiokunnan puheenjohtajalle ja muille, jotka ovat ottaneet esille kehitysyhteistyömäärärahojen tason. Huomasin ilahtuneena sen valiokunnan vastauksesta. Eilen olin myöskin hyvin ilahtunut toiseksi suurimman hallituspuolueen puheenjohtajan, ministeri Itälän kannanotosta tähän asiaan. Elän toivossa, että hallitus lähiaikoina pystyy päättämään mahdollisimman nopean aikataulun tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Olen ilahtunut myös ympäristönäkökohdista, joita sekä valiokunnan vastaukseen että käytettyihin puheenvuoroihin on sisältynyt. Ed. Tiusanen otti esille Johannesburgin kokouksen. Mielestäni nyt Rion kohta kymmenen vuotta sitten pidetty kokous on osoittanut nimenomaan ilmastopolitiikan alalla, että jotain uutta on tapahtumassa, todellisia tuloksia ollaan saamassa aikaan. Mielestäni yksi mielenkiintoinen puoli tässä on se, että nyt ensimmäistä kertaa kansainvälisten ympäristöongelmien ratkaisemiseksi ollaan luovalla tavalla ottamassa myös markkinakeinojen käyttö mukaan. (Puhemies koputtaa)

Arvoisa puhemies! Jatkan vähän myöhemmin enemmän näistä.

Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Emme pääse kyllä tässä keskustelussa varmasti alkua pidemmälle, jos lähdemme siitä näkökulmasta, johon ministeri Vilén viittasi, että kukin saa painottaa mitä haluaa globalisaation alla. Käsitteen alle ovat hallitus ja ulkoasiainvaliokunta tuoneet jo nyt niin suuria asioita, kuten köyhyyden, talouden, ympäristön, kaupan, kehitysyhteistyön, että ne jo yksinänsä olisivat globalisaatiotarkastelun kohteena varsin laajoja.

Minusta ministeri Tuomioja yritti jo vähän paremmin hahmottaa tätä asiaa, kun hän totesi teknologiapainotteisuuden. Jos siitä näkökulmasta tarkastelisimme globalisaatiota ja sen hallintaa ja etsisimme hallintamekanismeja, asian käsittely olisi jo paljon helpompaa.

Sirpa Pietikäinen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Itse en pidä kovinkaan hedelmällisenä sitä lähestymiskulmaa, jossa yrittäisimme määritellä globalisaatiota jotenkin tarkasti, koska tulisimme samalla sulkeneeksi aika monia keskeisiä elementtejä itse ilmiöstä sillä varsinaisella määrittelyllä. Ehkä meille riittää tietoisuus siitä, että se on prosessina syvää, laajaa ja nopeaa ja tapahtuu kaikilla inhimillisen elämän osa-alueilla.

Kysymys on mielestäni enemmän siitä, miten hallitus ja eduskunta systemaattisesti reagoivat ja ottavat huomioon nämä kysymykset. Sehän tapahtuu erittäin hyvin esimerkiksi valmistautumalla kansainvälisiin kokouksiin, tehostamalla, aivan kuten seuraamme EU-politiikkaa, myöskin parlamentin politiikan seurantaa Maailmanpankin, Maailman talousjärjestön ja muiden elimien osalta ja käymällä tämän tapaisia poliittisia linjauskysymyksiä. Globalisaatiota ei voi varmaan hallita, mutta jonkin näköisiä nykyistä parempia hallinnollisia struktuureja siellä tarvitaan.

Liisa  Jaakonsaari  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Olen täydellisesti samaa mieltä kuin ed. S. Pietikäinen, että on energianhukkaa alkaa käyttää aikaa määrittelyyn. Niin kuin sanoin puheenvuorossani, se on sateenvarjokäsite, jossa on kaksi tärkeää muuttujaa: toinen on teknologinen kehitys, toinen on kansantalouksien integroituminen. Teknologian kehitys on sitä, kun valuuttoja siirretään napin painalluksella, mutta myös perulainen käsityöläinen voi kotisivullaan myydä käsitöitään ja saada hyvinvointia.

Ainoa ongelma on se, johon meidän poliitikkoina pitäisi puuttua, että poliittiset järjestelmät laahaavat tämän kehityksen jäljessä erittäin pahasti. Ei yksikään Suomenkaan puolue voisi kehua olevansa globaali puolue. Meillä on kansainvälisesti vahvoja puolueita, mutta globaali ajattelu on kyllä aika harvinaista. Mitä enemmän meidän pääministerimme ja presidenttimme ajavat kansallista etua, sen enemmän me hurraamme heille ja sen vähemmän haetaan yhteisiä ratkaisuja. (Ed. Isohookana-Asunmaa: Mutta eiväthän ne ole vastakkaisia ollenkaan!) — Eivät ole.

Kirsi Ojansuu /vihr:

Arvoisa puhemies! Haluan myös aluksi kiittää ulkoasiainvaliokuntaa siitä, että saamme vihdoin keskustella globalisaatiosta ja sen hallinnasta täällä isossa salissa. Onhan itse asiassa aika outoa, että me kansanedustajat emme valiokunnassa tehtyä työtä lukuun ottamatta ole keskustelleet täällä tästä yhdestä aikamme suurimmista ja merkittävimmistä poliittisista kysymyksistä.

Ulkoasiainministeriön selvityksessä todetaan varsin realistisesti, että globalisaation menestyjien palkinnot ovat moninkertaistuneet niillä, jotka parhaiten osaavat ja voivat käyttää hyväkseen kaupan vapautumisen suomia mahdollisuuksia. Vastaavasti ne, jotka eivät ole osanneet tai voineet menestyksen mahdollisuuksia hyödyntää, ovat vaarassa jäädä yhä enemmän jälkeen. On tärkeää, että globalisaation kaksinainen luonne on otettu myös selvityksen lähtökohdaksi. Heikkoutena on kuitenkin se, ettei ministeriö vie analyysia eri osa-alueiden eduista ja haitoista juuri tämän pidemmälle ja että poliittiset linjaukset jäävät liian yleiselle tasolle. Sehän on tässäkin keskustelussa jo tullut esille. Vaikka kysymys globalisaation moninaisista vaikutuksista on vaikea, tulisi siihen rohkeasti etsiä vastauksia. Selvityksessä esitetty vaatimus taloudellisen kasvun tasaisemmasta jakautumisesta ja kestävästä kehityksestä on ehdoton edellytys oikeudenmukaiselle globalisaatiolle. Valitettavasti vain hyvät periaatteet uhkaavat jäädä vain kauniiksi retoriikaksi, ellei niistä osata muotoilla konkreettisia toimenpiteitä. Vaatimus sektorikohtaisista ja toiminnallisista linjauksista on esitetty myös ulkoasiainvaliokunnan lausunnossa, mitä pidän erittäin hyvänä.

Millaisia nämä konkreettiset vaatimukset voisivat olla? Lyhytaikaisen pääoman liikkeet ovat olleet keskeisessä osassa monissa rahoitusmarkkinoiden kriisitilanteissa. Yksi mahdollinen keino hillitä lyhytaikaisen pääoman liikkeitä olisi Tobinin vero, mutta se ei ole saanut hallituksen enemmistön tukea. Onko todellakin niin, että Suomen hallitus on nyt irtisanoutunut ajatuksesta hillitä lyhytaikaisia ja spekulatiivisia pääomien liikkeitä, koska yksi valtiovarainministeriön selvitys ei päädy tukemaan veron käyttöönottoa? Tobinin veroon tai muihin vastaaviin järjestelmiin tulisi suhtautua määrätietoisemmin. Sen sijaan, että jatkuvasti vedotaan poliittisen tahdon puutteeseen, voitaisiin poliittista tahtoa myös aktiivisesti luoda. Varmaa on ainakin se, että elleivät hallitukset kansainvälisillä areenoilla pidä asiaa esillä, ei se koskaan tule toteutumaankaan. Vastaukseksi valtiovarainministeriöstä on esitetty, että EU-tasolla mietitään talouspolitiikan arkkitehtuuriin uusia rakenteita, mutta ne eivät ole millään tavalla konkretisoituneet eikä niistä ole juurikaan kuulunut viime aikoina, mitä ne todella ovat.

Arvoisa puhemies! Täsmällisempiä poliittisia vaatimuksia olisin odottanut erityisesti kansainvälisen kaupan osalta. Olemme olleet Wto:ssa aktiivisia toimijoita jo niin monta vuotta, että kaupan ympärillä käytävistä poliittisista kiistoista pitäisi pystyä tekemään täsmällisempiä linjauksia ja arvovalintoja. Malleja näistä olisi löytynyt runsain mitoin esimerkiksi niistä lausunnoista, joita valiokunnat ovat antaneet ennen Wto:n ministerikokouksia. Keskustelulla kaupan vapauttamisesta on taipumus kääntyä hyvin mustavalkoiseksi juupas—eipäs-väittelyksi ikään kuin valittavana olisi vain kaksi ääripään mahdollisuutta: täysin vapaa kauppa tai suljettujen kansallisvaltioiden systeemi. Suurin osa valinnoista tapahtuu kuitenkin ääripäiden välimaastossa. Voidaan esimerkiksi katsoa, että tekstiiliteollisuuden vapauttaminen edesauttaa kehitysmaiden aseman parantamista, mutta kaupan vapauttaminen ei ole oikea lähtökohta peruspalveluiden tuottamisessa. Valtiolla tulee edelleen olla oikeus suosia kansallisia toimijoita ainakin kulttuurin, koulutuksen ja peruspalveluiden alalla. Toivoisin, että mahdollisesta jatkoselvityksestä löytyisi arviot siitä, mitkä yhteiskunnan alat ovat luonteeltaan sellaisia, ettei niitä tule jättää yksin talouden ehdoilla toteutettaviksi.

Kaupan vapaus on tähän asti ollut korkein päämäärä, joka on jatkuvasti uhannut monia muita yleisesti hyväksyttyjä periaatteita. Uhattuna on ollut muun ihmisten ja eläinten turvallisuus. Viime vuosina EU ja Yhdysvallat ovat hormonilihaa koskevissa kiistoissa vääntäneet kättä siitä, milloin turvallisuus on oikeutettu peruste tuonnin rajoittamiselle. Pidän erittäin tärkeänä sitä, että turvallisuus säilyy sellaisena periaatteena, jota kaupan vapaus ei voi heikentää.

Uusimmaksi kauppaa rajoittavaksi perusteeksi on esitetty tuotannon eettisyyttä. Olisi ehdottoman tärkeää, että kaupan säännöissä ei tuijotettaisi vain lopputuotetta, vaan valinnoissa, olkoot ne kuluttajan, kunnan tai valtion hankintoja, voitaisiin ottaa huomioon myös tuotantotapa. Kuulisinkin erittäin mielelläni, miten hallitus suhtautuu esimerkiksi EU:n parlamentin vaatimukseen, että tuotteen elinkaari on perusteltu lähtökohta arvioida julkisten hankintojen kokonaistaloudellisuutta.

Selvityksessä ei juurikaan puututtu suoriin ulkomaisiin investointeihin ja niiden sääntelyyn. Olisi tärkeä tietää, millä foorumeilla keskustelua nyt käydään. Erityisesti on varmistettava, että tällä kertaa myös kehitysmaiden ääni kuuluu näissä neuvotteluissa.

Arvoisa puhemies! On ymmärrettävää ja perusteltua, että osa ennen kansallisvaltion piirissä tehdyistä päätöksistä tehdään nykyään ylikansallisella tasolla. Vain näin pystymme vastaamaan globaaleihin ongelmiin, kuten ilmastomuutokseen tai kansainvälisen talouden pelisääntöihin. Mutta miten voimme vaalia ja vahvistaa demokratiaa, kun päätöksenteko siirtyy kauemmaksi sekä meistä päättäjistä että kansalaisyhteiskunnasta? Tässä on yksi aikamme suurista ja merkittävistä kysymyksistä.

Valtiolla on keskeinen rooli uuden globaalin demokratian luomisessa. Jotta kansalliset parlamentit ja kansalaisyhteiskunta voidaan integroida osaksi päätöksentekoa, tarvitaan sekä avoimuutta että vuoropuhelun vahvistamista. On tarpeen antaa valtaa myös sellaisille toimijoille, jotka valvovat ensi sijassa sellaisia yleisiä etuja kuin ympäristönsuojelu tai kuluttajien oikeudet. Kannatan ulkoasiainvaliokunnan esitystä, että hallitus toisi eduskuntaan selvityksen globalisaatioon liittyvästä päätöksentekoprosessista kokonaisuudessaan.

Kuten on käynyt jo ilmi, tänä vuonna kokoontuu YK:n kehitysrahoituskonferenssi. Ulkoasiainvaliokunta on vaatinut, että hallitus sitä ennen tuo eduskunnan hyväksyttäväksi ohjelman, jonka mukaan kehitysyhteistyömäärärahat nostettaisiin YK:n suosittamaan 0,7 prosenttiin. Määrärahojen nostaminen on ehdottoman tärkeää, mikäli haluamme pyrkiä kansainvälisen yhteisön asettamaan tavoitteeseen äärimmäisen köyhyyden puolittamisesta vuoteen 2015 mennessä.

Kuten täällä on nyt esitetty, eduskunta tulisi muutoinkin tiiviimmin jatkossa sitoa näihin suuriin kansainvälisiin konferensseihin. Ennen Wto:n ministerikokouksia tulisi järjestää ajankohtaiskeskustelu Suomen ja EU:n linjauksista näissä kokouksissa. Tämä olisi yksi mahdollinen tapa lisätä kansallisen parlamentin ja ylikansallisen päätöksenteon vuoropuhelua. On hyvä, että ulkoasiainvaliokunta on tässäkin asiassa ollut määrätietoinen.

Kyösti  Karjula  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Omasta puolestani haluan kiittää ulkoasianministeriötä tästä selvityksestä. Minusta tämä on esimerkki siitä, millä tavalla voimme nostaa tiettyjä isoja kansallisia kysymyksiä, joilla on myös hyvin suurta kansainvälistä merkitystä, myös eduskunnan keskusteluun. Minusta tämä on esimerkki myös siitä, että ei vain niin, että koko hallitus on liikkeellä jonkin selonteon muodossa, vaan myös näin, että yksittäinen ministeriö voi toimia aktiivisesti ja antaa panoksensa erittäin tärkeään tulevaisuuskeskusteluun. Siksi ajattelenkin, että minusta tämän esimerkin omaisesti voitaisiin vauhdittaa ja tavallaan laajentaa sitä tulevaisuuskeskustelua, joka auttaa ymmärtämään niitä ilmiöitä, joihin meidän kansallisella politiikalla pitäisi kiistattomasti löytää nykyistä parempia ratkaisuja.

Arvoisa puhemies! Sanon tämän, en kritiikkinä hallitukselle, vaan nöyränä niiden kansainvälisten, globalisaationkin tuomien haasteiden edessä, jotka edellyttävät todella sitä, että meidän pitäisi löytää poliittisesti ihan uudentasoista vuoropuhelua kuin mihin olemme tottuneet. Siinä viittaan ed. Jaakonsaaren aikaisemmin käyttämään puheenvuoroon, että yksi tapa olla tavallaan kiinni menneisyydessä on se, että yritämme ratkoa tämän pienen kansallisvaltion tulevaisuuden politiikan kysymyksiä sillä debatilla, jossa jatkuvasti olemme omissa poliittisissa looseissamme kykenemättä nousemaan avoimeen henkiseen tarkasteluun, jossa pyritään aidosti löytämään maailman parhaita ratkaisuja osana kansainvälistä keskustelua, antamalla henkisesti pienenä kansallisvaltiona mahdollisimman hyvä panos tähän keskusteluun, joka ei haasta vain Suomea, niin kuin nyt ministeriön selvityksen teemana on "Globalisaation hallinta ja Suomi", vaan ihan samalla tavalla kaikkia kansakuntia maailmassa.

Ajattelen, että meidän pitäisi paremmin omaksua tämä "voittaa—voittaa"-periaate, koska siinäkin, että siirrymme ihan oikeasti globalisaatioon, meidän pitäisi enemmän pystyä kysymään sitä, mitä voimme antaa, että mekin voimme saada, ja sillä tavalla rakentua ja mennä eteenpäin. Tässä keskustelussa haluan omalta kohdaltani hyvin voimakkaasti tuoda esille sitä, että ei ole aina kysymys vain kehitysapumäärärahoista. Haluan tätä, arvoisa puhemies, erityisesti korostaa, koska nyt tavallaan se haaste, jonka edessä olemme, on paljon enemmän kuin se, mitä on Suomen budjetissa kehitysapumäärärahoihin, kehitysmaiden tukemiseen. Tämän vuoksi ajattelen, että Suomen tyyppisen sivistysvaltion pitäisi osoittaa nyt sitä henkistä otetta, jolla pystymme olemaan etulinjassa käymässä keskustelua, jolla autamme muita ja samalla autamme itseämme selviytymään näistä haasteista.

Nimittäin sen verran tähän käsiteanalyysiin, arvoisa rouva puhemies, haluan pysähtyä, että päällimmäinen ongelma, kuten jo tämänkin keskustelun alkuvaiheessa, on se, että emme käytä niin sanotusti turhaa aikaa yhdessä asioista keskustelemiseen. Ihan sama ongelma on perhepiirissä, jos meillä ei ole aikaa, että saamme selväksi ne käsitteet, joilla perheen yhteistä rakennetaan. Ihan sama on kysymys politiikassa, puhutaan kansallisesti tai kansainvälisesti. Jos meillä on vaikeita haasteita ratkaistavina ja jos meillä ei ole yhteistä aikaa keskustella, selvittää käsitteitä, että suurin piirtein ymmärrämme ne samalla tavalla, on aika vaikea edetä asiassa. Keskustelua voidaan jatkaa, mutta on vaikea edetä, ja siksi ajattelen näin, että jopa tämän globalisaation käsitteen suurin piirtein yhteinen ymmärtäminen on välttämätöntä. Minusta jo tämän keskustelun alkuvaiheessa on tullut aivan riittävästi ainespuita, jotka ehkä auttavat tekemään sitä linjausta, mitä merkitsee teknologiakehityksen nopea läpimurto, mitä merkitsee talouksien avautuminen ja tällä tavalla kansallisvaltion vahvempi integroituminen ja näin edelleen, mitä merkitsee tämä maailmanlaajuinen verkostoituminen, ei vain kansallisvaltioiden vaan myös merkittävien yritysten ja muiden eri toimijoiden osalta.

Mutta ajattelen näin, että kuitenkin globalisaation ytimenä on yksittäisten ihmisten hyvä elämä. Jos minä ajattelen sitä, minkä vuoksi jonkin globalisaation eteen me tällä hetkellä toimimme, pitäähän meillä olla jokin todella suuri missio, jonka vuoksi meidän kannattaa ponnistella. Siksi minä toisin tämän niin lähelle meitä ihmisiä, että kyllähän viime kädessä on kysymys siitä, millä tavalla tätä maailmantaloutta, globaalia maailmanlaajuistumista hallitaan sillä tavalla, että asummepa Suomessa, asummepa missä puolella maailmaa hyvänsä, me pystymme tarjoamaan yhä paremman elämän ihmisille.

Tähän liittyen, arvoisa puhemies, haluan vielä muutamaan ihan erityiseen asiakohtaan paneutua tässä puheenvuorossani, asiaan, jota on tarkasteltu tässä ulkoministeriön selvityksessä. Siinä on nimenomaan ensimmäisenä teemana globalisaation hallinta. Tässähän on hyvin pitkälle lähdetty näiden eri organisaatioiden — kun puhun eri organisaatioista, tämän teeman alle kätken myös Euroopan unionin, Yhdistyneet kansakunnat, Ilon, Wto:n ja näin edelleen — roolista tässä globalisaation hallinnassa. Mutta samanaikaisesti minä liittäisin tähän myös sen, että kun puhutaan globalisaation hallinnasta, minusta tässä selvityksessä ei ole riittävästi kiinnitetty siihen huomiota, mitä tämä tarkoittaa eri tasoilla, kun viimeinen taso on siellä yksittäisen ihmisen tasolla. Tässä eräässä puheenvuorossa otettiin jo esille se, mitä tämä globalisaation hallinta kaiken kaikkiaan merkitsee alue- ja paikallistasolla, koska yksi paradoksihan globalisaatiossa on se, että vaikka maailmantalous kasvaa kuinka, muistaakseni John Naisbitt on tämän asian kiteyttänyt, on viime kädessä kysymys siitä, miten vahvistamme pienimpiä toimijoita, pienimpiä yksiköitä. Minusta tämä näkökulma jää aika ohueksi tässä selvityksessä, ja ajattelen, että tätä näkökulmaa on varmastikin tarpeen ja tarkoituksenmukaista näissä jatkoselvityksissä kiteyttää.

Ihan kommentoin tätä Ilon, kansainvälisen työorganisaation roolia kuvatakseni sitä, kuinka valtavat ne haasteet ovat, että täällä löydetään ratkaisuja. On hienoa, että meidän oma presidenttimme Halonen ja Tansanian presidentti Mkapa ovat tässä työssä — siis hyvin erilaisten kansakuntien johtajina — keskeisessä roolissa myös Ilon toiminnassa, koska lähtökohdat, joista esimerkiksi työelämäkysymyksiä ratkotaan, voidaan sanoa, ovat melkein yhtä kaukana kuin itä on lännestä. Se, että löytää sieltä jotain semmoista yhteensovitusta, jolla on merkitystä myös käytännössä, on äärimmäisen suuri haaste. Ihan samalla tavalla voidaan sanoa, että on kysymys Wto:n tulevaisuudesta. Ne kansallisvaltiot, joiden ongelmia ratkotaan, ovat niin valtavan erilaisia. Minusta täälläkin tullaan siihen peruskysymykseen, onko esimerkiksi Suomi jäsenvaltiona näissä eri organisaatioissa ihan sydämestään mukana. Minä joudun sitä jollakin tavalla kysymään, tuleeko näistä vain sellaisia topparoikkia, joissa käydään istumassa muutamia päiviä, ollaan mukana, mutta onko sitten se todellinen sitoutuminen ongelmien ratkaisemiseen aina riittävästi käsillä. Minä ajatellen, että Euroopan unioni kuitenkin tässä mielessä on varmasti yksi parhaita esimerkkejä, vaikka me näemme unioninkin toiminnassa monia puutteita.

Tämän lisäksi haluan tähän talouden dynamiikkaan liittyen, koska kyllähän joka tapauksessa globalisaatiossa yksi keskeinen kysymys on tämä talouden dynamiikan vahvistaminen, ottaa yhden näkökulman. Me hyvin mielellämme puhumme nyt näiden maailmanlaajuistuneiden yritysten roolista tässä globalisaatiossa, mutta tosiasia on se, että tämä avoin kansainvälinen talous merkitsee sitä, että on kaksi rantaa, johon toiminnat voivat jalkautua, on suuruuden ranta ja pienuuden ranta. Jos ajatellaan globalisaation hallintaa, minusta talouden dynamiikan näkökulmasta tätä pienuuden rannan olemusta pitäisi ihmetellä ja myös keskustella siitä nykyistä huomattavasti enemmän. Toki siellä suuruuden rannalla ollaan kohtaamassa haaste, jonka arviointi minusta myös puuttuu tästä kyseisestä selvityksestä kokonaan: noustaanko tietyillä alueilla asioihin, joissa nämä globaaliyritykset kävelevät kansallisvaltioiden yli? Otan käytännön esimerkin, sähköisen kaupan pelisääntöjen luomisen, siis globaalipelisääntöjen luomisen. Millä tavalla päästään siellä etenemään, tekevätkö tästä päätöksen kansallisvaltiot, vai löydämmekö tietyn aikajänteen kuluessa tilanteen, jossa muutamat johtavat globaalit yritykset sopivat ne pelisäännöt, millä tavalla tullaan käytännössä etenemään? Minusta tämä on yksi näkökulma, jota toivon myös jatkossa selvitettävän vähän perusteellisemmin kuin tässä on tehty.

Kolmantena asiana tartun sosiaaliseen pääomaan. Nimittäin selvityksessä lukee näin, että Suomen tavoitteena on vahvistaa sosiaalisen pääoman kehittymistä. Otan tämän esimerkiksi sen vuoksi, että kun me puhumme globalisaatiosta ja sen hallinnasta, hyvin helposti me joudumme myös sellaisiin käsitteisiin, joiden ymmärtämisessä meillä on aika isoa erimitallisuutta. Jos ajatellaan sosiaalista pääomaa käsitteenä, se tällä hetkellä tulee vastaan siellä ja täällä ja siinä on osittain samasta kysymys kuin nyt lähtökohtaisesti globalisaatiokäsitteen kohdalla oli eli siitä, mitä me loppujen lopuksi sillä tarkoitamme. Sen me tunnistamme, että sosiaalisen pääoman rapautuminen on tällä hetkellä kansallisvaltioiden uhka. Tässä mielessä perustavoite, mikä on asetettu, että meidän pitää vahvistaa sosiaalista pääomaa, on oikea lähtökohta. Sitten voidaankin jo kysyä, mitä me todella voimme pienenä kansallisvaltiona tämän osalta tehdä jotain sellaista erinomaista, joka säteilee myös muiden hyödyksi, ja voisiko sanoa, esittää sellaisia malleja, joita voivat muutkin jossakin määrin hyödyntää.

Aivan lopuksi, arvoisa puhemies, kun täällä puhutaan Suomen päämäärästä, minä haluan haastaa sellaisella visiolla, missiolla, näkemyksellä, koska minua häiritsee suomalaisessa poliittisessa keskustelussa se, että meiltä puuttuu se suuri missio tässä globalisaatiokeskustelussa, ja tavallaan ajatuksella, joka on oma työnäky, joka jollakin tavalla innostaa tähän toimintaan, yrittämään huomenna ehkä parempaa kuin on tänään saanut aikaan. Voisiko Suomi olla verkostoitunut Suomi, joka tuottaa ennakkoluulottomalla yhteistyöllä ihmiselämän, yhteiskunnallisen eheyden ja luonnon kannalta suuriarvoisinta ymmärrystä ja osaamista maailmassa? Minä ajattelen, että jos tämän suuntaisen päämäärän mukaan me yhteisesti ponnistelemme rakentaaksemme Suomea, sillä voisi olla säteilymerkitystä myös globalisaation hallinnalle ja niin, että me voisimme antaa yhä suurempaa ja merkittävämpää panosta. Minusta on erinomainen asia, että ulkoasiainvaliokunta on edellyttänyt jatkotyötä, jossa me selkiytämme Suomen tehtäviä. Minä toivon myös, että siellä tulee vähän tärkeysjärjestystä jatkossa selvemmin niihin asioihin, mihin meidän pitää kansallisessa politiikassa keskittyä.

Håkan Nordman /r:

Arvoisa puhemies, värderade talman! Det är motiverat att vi stannar upp och funderar över vad globaliseringen innebär, varför den sker och vad vi i Finland vill göra för att påverka den.

I allmänhet tänker inte folk så mycket på globaliseringen, man bara lever med den, reser och surfar över landets gränser. Världen har blivit mindre, den har blivit tillgänglig på ett helt annat sätt än förr. Det här betyder att man reser ut i världen, intresserar sig för avlägsna länder så till den grad att grannländerna kommer i andra hand. Semesterorter som Kanarieöarna, Thailand, Malaga osv. har förtur framom Fjärrkarelen, Riga, Trondheim och Hamburg, och delar av det egna landet förblir obesökta. Vi bygger mentalt en bild av världen som inte motsvarar geografin och kartan. Det här är en följd på både gott och ont av internationaliseringen som det är värt att fundera på. God kännedom om och god förankring i egen näromgivning är den bästa grunden för världsmedborgarskap och engagemang för den övriga världen.

Men alla reser inte mycket, vare sig på fritid eller i arbete, än mindre arbetar utomlands. Alla har helt enkelt inte samma förutsättningar att dra nytta av dagens öppna värld och den globala ekonomin. Kunskap är vägen till flera rättigheter och möjligheter. Även om rättigheterna finns till för alla, aktiveras de och tas i bruk med hjälp av kunskap. Ju mera kunskap, desto mera rättigheter och möjligheter.

Tiedämme tiedon ja osaamisen jakautuvan epätasaisesti ja olevan olennaisena selityksenä länsimaiden ja eräiden muiden eri puolilla maailmaa sijaitsevien maiden yliotteelle globaalin talouden tuoton jakamisessa. Tiedon ja osaamisen levittämistä ja niiden tason kohottamista onkin pidettävä ensisijaisena tehtävänä. Globalisaatiopolitiikan keskeisenä tavoitteena tulee olla tarjota enemmän ja parempaa koulutusta eri puolilla maailmaa.

Mielenosoitukset Seattlessa, Prahassa ja Göteborgissa olivat väkivaltaisia, mutta ne vaikuttivat osaltaan myönteisesti globalisaatiosta käytävään keskusteluun, joka ei siihen mennessä ollut kohdannut avointa arvostelua ja vastustusta. Mielenosoituksiin osallistui äärilaidan oikeistokonservatiiveja, jotka puolustavat vanhaa yhteiskuntaa ja omaa asemaansa, ja idealisteja, jotka vastustavat rikkaan maailman yliotetta oman voiton tavoittelussa.

Meidän ei pidä asettua kritiikittömästi puolustamaan tai vastustamaan globalisaatiota. Globalisaatiolla on ilmeiset etunsa, ja sitä on vietävä eteenpäin. Meidän on kuitenkin harjoitettava politiikkaa, myötävaikutettava politiikkaan, joka tarjoaa kaikille jotakin, varsinkin köyhille kehitysmaille, ilman että niihin kohdistuu kielteisiä vaikutuksia. Globalisaatio ei saa muodostua vahvojen rajattomaksi egoismiksi. Meidän pitääkin myötävaikuttaa eettiseen globalisaatioon, edellyttää eettisiä puitteita tarkastella niin globaalisti kuin eettisestikin ympäristöä, työmarkkinoilla vallitsevia olosuhteita ja talouspolitiikkaa. Globalisaation tulee perustua vapaakauppaan, tietoon ja demokratiaan ensi kädessä. Tässä tarvitaan kansainvälisiä järjestöjä, mitä hallitus korostaakin selvityksessään. Demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen on ainoa kestävä tapa väkivallan ja sotien välttämiseksi sekä kaupan ja hyvinvoinnin aikaansaamiseksi. Tämän tulee olla maailmanyhteisön johtotähtenä.

För att möta kritiken kring globaliseringen behövs det mera, inte mindre globalisering. Här ligget paradoxen i det häftiga motståndet, vilket exempelvis även James Tobin påpekar. Det lokala lilla samhället är viktigt, men en lokal marknad och självförsörjning är inte lösningen. Det behövs ytterligare liberalisering av världshandeln av omtanke om utvecklingsländerna. Avsaknaden av investeringar och frihandel är orsaken till att tiotals miljoner människor är på flykt för att få bättre villkor i den rika världen.

Är det inte bara genom världsomspännande avtal och normer som vi kan stoppa klimatförändringar och trygga en hållbar utveckling? Är det inte genom världsomspännande miniminormer för sociala villkor som vi kan hjälpa den fattiga världen? Är inte globalisering och större valutaområden nödvändiga för att bekämpa valutaspekulation? Är inte globalisering och öppna gränser nyckeln till ett mångkulturellt och tolerant samhälle, en tolerant värld? Mitt svar är "ja" på dessa frågor.

Den globala ekonomin har gett upphov till ett nätverk av strategiska, speciellt viktiga städer. För dessa centra börjar den nationella ekonomin spela en mindre roll, vilket innebär utmaningar för nationalstaten där huvudkontoren inte längre är beroende av värdlandet och värdstaten. Det här resulterar bland annat i skatteundantag för företagen, man ställer krav och får undantag för att stanna kvar i landet. Vi kan tänka på Paris och New York, på Bangkok och Mexico City och många andra. Mellan dem skapas en identisk värdebas. Amerikanska undersökningar visar att de internationella aktörerna är ointresserade av lokalpolitik, vilket ökar frikopplingen från den här etableringsmiljön.

Den här iakttagelsen är viktig, även om den inte direkt kan överföras på vårt land. Våra multinationella företag, exempelvis Nokia, har visat intresse för det finländska samhället och bland annat varit måna om hur t.ex. utbildningens sköts. Naturligtvis är det viktigt för vårt land att de globala aktörerna inser hur värdefull vår nordiska välfärdsmodell är.

Tällä en halua väittää, että vapaakaupan lisääminen, demokratia ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen toisivat nopeaa helpotusta köyhien, heikosti kehittyneiden maiden tukalaan tilanteeseen ja niiden kansalaisten elinehtoihin. Eettinen globalisaatio edellyttää reilua vapaakauppaa, jossa länsimaat lopettavat ylijäämiensä dumppaamisen kolmannen maailman markkinoille ja lakkaavat vaatimasta epäoikeudenmukaisia poikkeuksia omille voitoilleen. Lisäksi edellytyksenä on rikkailta länsimailta kehitysmaille suuntautuvan kehitysavun jatkaminen ja sen lisääminen. Terveydenhuollossa ja kasvavien lasten opetuksessa tarvittavaan apuun on syytä suhtautua vakavasti. Kauppa edellyttää muuten kehitysyhteistyötä toimivien yhteiskuntien rakentamiseksi satamineen, teineen, kouluineen ja sairaaloineen. Hallituksen lupaus kehitysavun asteittaisesta korottamisesta tämän vuosikymmenen aikana ansaitsee eduskunnan tuen.

En etisk globalisering förutsätter framförallt politiska instrument. Det behövs en målmedveten politik som ser till att den globala marknaden präglas av etiska mål och regler för arbetsvillkor, för immateriell rätt, god förvaltning med mera. Och vi skall fråga oss hur mycket skall FN bidra till det här? Jag tror att många av oss är övertygade om att en reformering av FN bör åstadkommas med tanke på dagens stora, viktiga uppgifter. Vi kan också fråga oss hur mycket skall exempelvis det här vara en uppgift för G8-länderna i samråd med samarbetsorganisationer från olika kontinenter, EU för Europas del, Afrikanska Unionen, Nafta med flera. Kyotoavtalet är ett bra exempel på att internationellt samarbete kan åstadkommas.

Till slut vill jag understryka att vi kan börja i egen krets, i eget land, här i riksdagen och inom EU genom att fråga oss vad olika beslut och åtgärder innebär för den rika och den fattiga världen, för norra och södra halvklotet och vad skall vi bidra med. Den här utredningen är en uppmuntran till detta.

Tarja Kautto /sd:

Arvoisa puhemies! Globalisaatiossa ei ole kyse vain väistämättömästä kehityksestä vaan tietoisista valinnoista ja ratkaisuista. Globalisaatio vahvistaa taloudellista kanssakäymistä lisäten hyvinvointia ja vaurautta. Kansainvälistymistä on tietoisesti edistetty, jotta voitaisiin vastata maailmanlaajuisiin haasteisiin, kuten terrorismiin, järjestäytyneeseen rikollisuuteen, huumeisiin tai ympäristöön kohdistuviin uhkiin.

Selkeät pelisäännöt puuttuvat kuitenkin tästä kansainvälisen poliittisen ja taloudellisen yhteistyön järjestelmästä. Globalisaation mukanaan tuomat edut jakautuvat epätasaisesti köyhien ja rikkaiden maiden sekä alueiden välillä. Vaikka globalisaation avulla voidaan edistää paljossa hyvää, kilpailukykyistä tietoyhteiskuntaa ja taloudellista kehitystä, eliminoida köyhyyttä, sen tuomat uusliberalistiset, markkinoihin perustuvat arvot voivat olla uhka demokratialle, ympäristölle, turvallisuudelle sekä sosiaaliselle hyvinvoinnille.

UM:n selvityksessä mainitaan, ettei 2000-luvun globaalisuudella ole paljon yhteistä 1900-luvun kansainvälistymisen kanssa, joka oli lähinnä maailmantaloudellista kehitystä. Väestönkasvu, väestöliikkeet, ympäristön tuhot ja ilmastonmuutos ovat esimerkkejä globaaleista ilmiöistä, joiden vuoksi tarvitsemme globalisaation hallintaa. Sanotaan, että jos globalisaation luomaa uutta vaurautta hallitaan viisaasti, luo se mahdollisuuksia, joihin yksittäinen kansakunta ei kykenisi. Se vaatii kuitenkin poliittista tahtoa, kykyä ja halua laittaa resursseja yhteisen hyvän saavuttamiseen. Siksi tarvitaan uusia toimenpiteitä ja poliittisen vastuun jakamista kansainvälisellä tasolla.

Ilmastonmuutoksen torjuminen on kansainvälisen ympäristöyhteistyön mittavin ja kiireellisin haaste. Ensi viikolla EU:n ympäristöministerineuvosto päättää Kioton pöytäkirjan ratifioinnista. Euroopan unioni onkin kansainvälisen ympäristötoiminnan ja -yhteistyön aktiivisimpia kannattajia.

Globalisaation hallinta on ollut YK:n agendalla jo vuosikymmenen ajan erilaisissa konferensseissa. Ensi syksynä järjestetään Johannesburgissa maailman kestävän kehityksen huippukokous, jossa tarkastellaan Rion sitoumusten ja päätösten toimeenpanoa sekä kestävän kehityksen tulevaisuuden haasteita. Tavoitteena on luoda yhteinen arvoperusta ja mekanismi niiden hallinnalle lähtökohtana laajan turvallisuuden käsite. Pysyvä rauha ei ole mahdollista ilman kestävää taloudellista, sosiaalista ja ekologista kehitystä. YK:n Millennium-julistuksessa valtioiden ja hallitusten päämiehet tunnustivat kollektiivisen vastuunsa globalisaation saattamisesta myönteiseksi kehityssuunnaksi. Tähän liittyi köyhyyden vähentämisen lisäksi ympäristön tilan parantaminen.

Kuten ulkoasiainvaliokunnan lausunnosta käy ilmi, tulee globalisaation kehitykseen liittyä eettinen vastuu maapallon tulevaisuudesta. Tehokkaiden poliittisten keinojen puuttuessa tuotannon ja kulutuksen nopea kasvu heikentää ympäristön tilaa, jolloin globaalit ympäristövaikutukset ovat huomattavia. Ympäristölle vahingolliset tuotteet leviävät kansainvälisen kaupan myötä. Liikenteen sekä matkailun kasvu kuormittaa ympäristöä. Vieraat tulokkaat aiheuttavat ongelmia ekosysteemeille, ja uudet teknologiat nostattavat ristiriitaisia kysymyksiä geeniteknologian eettisyydestä. Jotta ympäristöongelmiin voitaisiin puuttua tehokkaasti ja pitkäjänteisesti, tarvitaan kansainvälisiä ympäristösopimuksia sekä tavoitteita sisällyttää ympäristönäkökohtia myös muihin politiikan osa-alueisiin.

Ympäristösopimusten monitahoisuus ja ympäristöhallinnon pirstoutuminen eivät kuitenkaan edistä kokonaisvaltaista ympäristöpolitiikkaa. Johannesburgin Rio +10 -kokous tuleekin nostamaan esille kysymyksen ympäristöhallinnon parantamisesta vahvistamalla rahoituspohjaa ja ehdottamalla uuden globaalin ympäristöjärjestön perustamista riittävin toimivaltuuksin valvomaan ympäristösopimuksia.

Vaikka kansainvälistä yhteistyötä painotetaan globalisaation hallinnassa, ovat kansalliset toimet tärkeä osa hallintavälineistöä. Lähtökohtana Suomen poliittisissa linjauksissa globalisaatiokehitykselle tulisikin olla hyvinvointipalvelut, toimiva terveydenhuolto ja hyvä koulutus. Näiden tavoitteiden yhteensovittamiseen liittyvät usein myös kansalaisten epäluulo ja pelot tulevasta. Globalisaatiokehitys nähdään usein uhkana kansallisille hyvinvointipalveluille eikä keinona niiden toteuttamiseen.

Hiljattain julkaistussa Evan raportissa "Suomi, EU ja maailma 2002" todetaan muun muassa, että kansalaisten kriittisyys EU:ta kohtaan on muutaman viime vuoden aikana ollut hienoisessa kasvussa. Tutkimukseen sisältyi myös asenteiden mittaus unionin tarpeellisuudesta. Tutkimukseen osallistuneista 60 prosenttia allekirjoitti väitteen, jonka mukaan suomalaiset pystyvät itse parhaiten päättämään omista asioistaan ja siinä ei muita tai mitään unionia tarvita. Yllättäen väitteeseen yhtyivät muita useammin 26—35-vuotiaat eli sama ryhmä, joka seitsemän vuotta sitten suhtautui 19—28-vuotiaina muita myönteisemmin integraatioon. Olisi mielenkiintoista tietää, onko tieto lisännyt tuskaa vai ovatko aiemmat käsitykset integraatioon liittymisen eduista olleet ylimitoitettuja. Joka tapauksessa tehty tutkimus mielestäni kuvaa myös sitä, että syiden ja seurausten sekä kokonaisuuden hahmottaminen on kansalaisille vaikeaa.

Arvoisa puhemies! Globalisaation eri tekijöiden käsitteleminen eduskunnassa on tärkeää. Jos me kansanedustajat emme halua hahmottaa asian merkitystä, vaikea on kuvitella, että sen merkitys avautuisi kansalaisillekaan. Esimerkiksi ilmastostrategiaan liittyvä niin sanottu päästökauppadirektiivi sopii hyvin kouluesimerkiksi. Sen päämääränähän on osaltaan vähentää saastepäästöjä, mutta sen sijaan se onkin herättänyt pelkoa siitä, että tehtaita suljettaisiin ja työpaikkoja menetettäisiin. Globalisaation merkitystä voinee verrata ymmärrettävyyden osalta ehkä ilmaisuun "kestävä kehitys". Kun ilmaisua alettiin käyttää, se kertoi harvalle, mitä kaikkea siihen voi sisältyä, ja vasta vähitellen käsitys on avautunut käytännön päätöksiksi ja toimenpiteiksi.

Arvoisa puhemies! Globalisaatiokeskustelussa ovat painottuneet ennen kaikkea talouteen ja kriiseihin liittyvät kysymykset. Haluan osaltani muistuttaa ympäristösektorin merkittävyydestä.

Paula  Kokkonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja ed. Jaakonsaari puhui jo aika yleisesti poliittisista ja taloudellisista näkökulmista. Samoin teki ulkoministeri Tuomioja, joten en puutu tässä puheessani niihin niinkään. Ulkoasiainvaliokunta on tehnyt hyvän ja kattavan mietinnön mielestäni.

Useissa yhteyksissä on todettu, että YK:n roolia tulisi vahvistaa. Yhdyn tähän käsitykseen. Se on erittäin tärkeä asia globaalistuvassa maailmassa.

Kehitysyhteistyön suuntaviivoista on täällä paljon puhuttu, ja ne on mielestäni hyvin hallituksen toimenpitein määritelty.

Ympäristöasiat ovat tulleet monissa puheissa esiin, joten puutun hieman muihin kysymyksiin.

Lähden siitä, että globalisaatio on tosiasia, ja yhdyn siihen käsitykseen, että määritelmä muuttuu ja laajenee ajan myötä.

Etyjin ja sen parlamentaarisen yleiskokouksen parissa keskustellaan myös innokkaasti maapalloistumisesta ja sen seurauksista kuumimpina aiheina demokratia, rauha ja ihmisoikeuskysymykset.

Terrorisminvastainen taistelu on viemässä läntisen maailman huomion. On selvää, että me kaikki tuomitsemme jyrkästi USA:han syyskuun 11. päivänä 2001 kohdistuneet terroriteot, joitten seurauksena tuhannet viattomat ihmiset menettivät henkensä. On luonnollisesti tärkeätä tiedostaa uhka, joka terrorismi on meille kaikille, ja tunnustaa, että terrorismia vastaan saa ja pitää taistella. Haluan kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että me emme saa tällaisessakaan maailmantilanteessa toimia vastoin yhteisesti hyväksyttyjä kansainvälisiä sääntöjä. Muutoin olemme samassa hankkeessa terroristien kanssa aiheuttamassa kaaosta ja toimimassa omia etujamme vastaan.

On syytä kysyä, miten pitkälle voidaan hyväksyä itsepuolustuksen ulottuvan, voiko kansainvälinen yhteisö hyväksyä sen, että Guantanamon vankileireille on viety muun muassa afganistanilaisia. Heidän pidättämistään tai eristämistään ei ole käsitelty tuomioistuimissa eikä heitä ole käsitelty yksilöllisesti. Tällä en tarkoita sitä, etteikö olisi mahdollista, että kiinni napatut afganistanilaiset eivät olisikaan kaikki sotavankeja, vaan olisi muitakin joukossa. Asia pitäisi kuitenkin käsitellä ja ratkaista kansainvälisten sääntöjen edellyttämällä tavalla. Jos me viis veisaamme siitä, miten ihmisiä nyt käsitellään, on syytä tunnistaa, että me voimme olla luomassa ikävän ennakkotapauksen.

Lisäksi on käsittämätöntä, että maailma ei reagoi voimakkaammin siihen, että USA:n presidentin päätöksellä on 13.11. viime vuonna perustettu erityinen sotilastuomioistuin. Sinänsä erikoistuomioistuinten perustamisessa ei ole ongelmaa, mutta tässä tapauksessa on useita piirteitä, jotka sotivat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimusta vastaan. Kyseessä olevilla eristetyillä henkilöillä ei tietämäni mukaan ole oikeutta hakea muutosta tuomioistuimen päätökseen, vaikka seurauksena voi olla kuolemantuomio. Kun tuomioistuimen toimivalta lisäksi ulottuu vain muihin kuin USA:n kansalaisiin, on päätös diskriminoiva ja ristiriidassa Kansainvälisen poliittisia ym. oikeuksia koskevan sopimuksen artikloiden kanssa. Haluan tässä yhteydessä kiittää ulkoministeri Tuomiojaa siitä, että hän on uskaltanut nostaa esiin myös tämän asian.

Huoleni on se, miten kansainvälisten, yhdessä laadittujen sääntöjen rikkominen vaikuttaa pitkän päälle kansainvälisen yhteisön moraaliin ja toimintaan. Kenenkään intressissä ei ole heikentää tukea terrorisminvastaiselle taistelulle, mutta on syytä pyrkiä välttämään ajautumista kaaokseen.

Kun kannan huolta kansainvälisen yhteisön moraalista ja toiminnasta ja sen seurauksista, kysyn, minkälainen malli tämä on nuorille. Annammeko me sen kuvan, että moraalilla ei ole väliä, muskelit ratkaisevat? Ed. Karjula jo kyseli suurten yhtiöitten, pienten yhtiöitten asemaa. Annammeko me sen kuvan, että suuret yhtiöt kulkevat pienten yhtiöitten yli, suuret valtiot pienten valtioitten yli? Tätähän pääministerikin hiljakkoin kyseli Euroopan unionin kysymyksessä ollen. Annammeko sen kuvan, että voimakkaammat yksilöt kulkevat heikompien yli jne? Suomen pitää toimia tällaista virtausta vastaan kaikilla mahdollisilla foorumeilla.

Sirpa  Pietikäinen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kokkonen kiinnitti puheenvuorossaan huomiota erityisen tärkeään asiaan eli kansainvälisen oikeusjärjestyksen tilaan. Tämä keskustelunaihe terrorisminvastaisessa taistelussa on jäänyt valitettavan sivuun. Aivan olennainen seikka globalisaation hallinnassa ja tulevien pelisääntöjen luomisessa ja myöskin konfliktien ennaltaehkäisyssä on se, että meillä on legitiimi tapa ratkoa kansainvälisiä ristiriitoja, ehkäistä kansainvälistä terrorismia, mafiaa ja rikollisuutta. Haluan korostaa sitä, että tämä seikka vaatii kyllä myös meiltä kansallisesti vahvoja toimenpiteitä yhdessä muiden valtioiden ja EU:n kanssa sen eteen, että kansainvälinen rikostuomioistuin saadaan toimimaan ja myöskin sen toimialaa jatkossa laajennettua.

Ulkomaankauppaministeri  Jari Vilén

Arvoisa rouva puhemies! Oikeastaan haluaisin erikseen käydä vielä kerran määrittelyn ja sisällön ongelmatiikkaan, mistä olemme puhuneet.

Kuten totesimme, globalisaation määrittelyjä tänä päivänä on hyvin useita ja meillä jokaisella on varmasti siinä omat painopisteemme. Mutta varmasti keskeistä näiden puheenvuorojenkin perusteella, vaikka niiden painotukset ja näkökulmat ovat hieman erilaisia olleetkin, on se, että olemme etsimässä yhdessä niitä työvälineitä ja keinoja, joilla voimme vaikuttaa globalisaation sisältöön siten, että se olisi mahdollisimman positiivinen, ja etsimme tapaa tarttua yhteisiin ongelmiin ja haasteisiin.

Tuskin on olemassa keinoja, joilla voidaan hallinnoida tai ohjata globalisaatiokäsitystä. Se elää ja ruokkii itse itseänsä tässä yhteiskunnassa ja maapallolla, missä olemme, missä kaikki on pienentynyt ja kaikki on tullut lähemmäksi. Kuten totesin ja pyrin sanomaan, globalisaatiota voi olla monenlaista. Taisi olla ed. S. Pietikäinen, joka käytti ilmaisua allymcbealismi. Sekin on eräänlaista globalisaatiota, jossa ihmisten arvot, jopa tavat puhua, argumentoida, yhtenäistyvät. Se ei ole se keskeinen ydin missään nimessä, mutta se on yksi osa ja muoto, joka vie meitä kansoja yhteen. Senpä takia on mielestäni erittäin ratkaisevaa se, että me löydämme myös ne kansainvälisen foorumin meille tarjoamat välineet, joiden kautta me pystymme tuomaan ratkaisevan ja keskeisen panoksen.

Ed. Ravi, joka on nyt poistunut, toi esille ja kysyi juuri Euroopan unionin roolia tässä kokonaisuudessa. Mielestäni on täysin selvää se, että Suomi osana Euroopan unionia on tätä kautta vahvasti vaikuttamassa sen kaltaisen regionaalisen, mutta myös globaalin toiminnan kautta, jolla on painoarvoa ja jolla on sanavaltaa ja vaikutusmahdollisuuksia tuoda niitä keskeisiä kysymyksiä esille. Itse näen kyllä Euroopan unionin velvoitteena olla vaikuttamassa myös muuhun kuin globaaliin talouspolitiikkaan, siis myös muihin keskeisiin kysymyksiin, jotka liittyvät demokratiakehityksen tukemiseen, ihmisoikeuksiin tai kansainvälisen oikeusjärjestelmän antamiin erilaisiin mahdollisuuksiin.

Mielestäni voidaan aidosti sanoa, että hyvin keskeinen toimija on Yhdistyneet kansakunnat, joka on ollut myös kaikissa puheenvuoroissa keskeisesti esillä. Euroopan unionin ja Suomen vaikutusvalta Yhdistyneissä kansakunnissa on Euroopan unionin jäsenyyden kautta myös selkeästi vahvistunut. Unioni toimii tänä päivänä entistä tiiviimmin yhdessä. Sen vaikutusvalta ja painoarvo ovat kasvamassa siinä. Esimerkiksi Yhdysvaltain rooli, niin kuin täällä on tuotu esille, ja Yhdysvaltain oma painoarvo on niin suuri, että tarvitaan vastapainoksi unionin kykyä ja tahtoa toimia selkeänä vastapoolina siihen suuntaan toimittaessa.

Sen lisäksi en haluaisi missään nimessä unohtaa myöskään kauppajärjestöjen roolia ja ennen kaikkea Wto:ta, jonka kehityskierros on nyt käynnistymässä ja jonka vaikutukset globalisaatiokehitykseen tulevat myös olemaan hyvin ratkaisevat. Sen vaikutukset kaikkien meidän elämään tulevat olemaan hyvin keskeiset. Pidän kyllä historiallisesti merkittävänä sitä, että me voimme aidosti sanoa, että Wto on nyt lähdössä tielle, joka ei ole vain kaupan vapauttamista perinteisessä mielessä vaan jossa sisällä on olemassa aito huoli kehitysmaiden mahdollisuudesta vaikuttaa omiin asioihinsa ja ennen kaikkea aito huoli siitä, miten löytää ne keinot, että myös ne valtiot, joissa uhkakuvat globalisaatiosta ovat kaikkein suurimmat, itse kykenevät vaikuttamaan ja löytämään vaikutuskanavat tässä prosessissa.

Minulla oli mahdollisuus keskustella Wto:n tulevan pääsihteerin Subachain kanssa vienninedistämismatkalla. Hän toi keskeiseksi elementiksi koulutuksen. Oikeastaan koulutus on varmaan avainsana koko globalisaatioprosessissa, jos ja kun pyrimme etsimään yksittäisiä määritteitä, yksittäisiä asioita, koulutus siten, että voidaan löytää eri muodot ja viedä se tietotaito niille toimijoille, jotka voivat vaikuttaa. Onko se koulutus sitä, että me koulutamme vaikkapa itäisen Afrikan talousasiantuntijoita, että he tietävät, mitä maailmankaupan järjestykseen kuuluu, ja he tietävät, miten heidän etujansa puolustetaan, ja he osaavat sen monimutkaisen, kompleksisen mekanismin, mikä siihen kuuluu? Ennen kaikkea minä näkisin meidän keskeisenä velvoitteenamme sen, miten Suomi myös vie tietotaitoa ja kertoo keskeisille alueiden poliittisille päättäjille, taloudellisille vaikuttajille, miten heidän on toimittava, jotta se kokonaisuus, joka vaikuttaa kysymykseen, näiden ihmisten elämään, saadaan huomioitua.

Valtioneuvos Holkeri sanoi eilen tilaisuudessa, jossa olin mukana, että kun me puhumme teknologiasta ja tekniikasta, niin kuin tänään on puhuttu, niin puolet maapallon väestöstä ei ole ikinä tehnyt edes puhelinsoittoa tavallisella puhelinkoneella. Mielestäni nämä osoittavat ne valtavat haasteet, joita meidän edessämme on.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen samaa mieltä siitä, että globalisaatiokäsite muodostuu monista kokonaisuuksista. Mutta sen takia minusta meidän keskustelumme yksi hedelmällisyys voikin olla siinä, että riippuen siitä, mille osa-alueelle olemme esimerkiksi valiokuntatyössämme ja muissa tehtävissämme erikoistuneet, tuomme näkökohtia esille. Sanotaan, että kokonaisselvitys on sikäli hyvä, että ainakin osalle meistä selkiytyy se, miten tämä kaikki nivoutuu yhteen. Pidän tärkeänä sitä, että me tiedämme, mitä YK:n tai muiden globaalien järjestöjen ja kokousten puitteissa on tapahtumassa, kuten toisaalta myöskin sitä, miten seuraamme EU:n työskentelyä osana kokonaisuutta. Tässä yhteydessä haluankin korostaa nimenomaan sitä, että vaikka nyt näyttää, että 200 ei ole täällä innosta hihkumassa, niin on tärkeää, että kuitenkin tätä keskustelua myös käydään, jotta eduskuntatasolla tiedetään, ainakin jotkut tietävät, missä mennään.

Paula  Kokkonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olisin tiedustellut ministeri Viléniltä puheenvuoronne johdosta, kun korostitte kovasti Euroopan unionin roolia: Näettekö te, että unionilla on kykyä ja halua pitää kiinni demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta myös suhteessa USA:han ja USA:n kanssa käytävässä keskustelussa, kun ottaa huomioon, että nämä vahvat kellokasmaat, jos niin voi sanoa, näyttäisivät kovin myötäilevän USA:n politiikkaa tässäkin suhteessa?

Mirja  Ryynänen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Vilén nosti esille EU:n merkityksen. Voitteko kuvitella, että EU:n alkuperäinen ajatus oli rauhantilan varmistaminen. Sitten siirryttiin taloudelliseen kilpailukykyyn. Voisiko tavallaan kolmas vaihe ja tässä tilanteessa uusi idea olla nostaa politiikan ensisijaisuus talouteen nähden elikkä mahdollisuus ottaa todella hallintaan markkinavoimia? Tätähän EU:lta aika paljon odotetaan. Kysyisin ihan tähän liittyen, onko Suomi myöskin EU-tasolla nostamassa näitä asioita esille. Ajattelen nyt esimerkiksi mahdollisuuksia luoda EU-tason ja laajempaa lainsäädäntöä, jolla lyhyitä pääomaliikkeitä esimerkiksi verotettaisiin. Tapahtuuko mitään käytännössä? Luodaanko näitä globaaleja pelisääntöjä (Puhemies koputtaa) niin, että EU tässä voisi olla aktiivinen toimija?

Kirsi  Ojansuu  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olin erittäin ilahtunut, kun ministeri Vilén nosti koulutuksen tärkeäksi asiaksi. Erityisesti maailmanlaajuisesti on puhuttu naisten koulutuksen merkityksestä. Jo vuosia nobelistit yhteisissä palavereissaan, joita me olemme voineet katsoa, ovat keskiöön nostaneet naisten koulutuksen. Esimerkiksi Afganistanissa nythän tämä on aivan keskeinen asia, johon tulee puuttua. Toivon, että siihen myöskin meidän kehitysyhteistyössämme ja kaikilla tasoilla Euroopan unionissa kiinnitettäisiin yhä suuremmassa määrin huomiota.

Timo E. Korva /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Vilénin puheenvuorossa kosketeltiin käsittääkseni erityisesti globaalin kehityksen niin sanottuja humanistisia arvoja: koulutusta, solidaarisuutta jne. Nehän ovat kaikki kannatettavia ja itse asiassa YK:n ja monen muunkin järjestön puitteissa pitkäänkin harrastettuja asioita. Mutta tämän päivän globalisaatio käsittääkseni on toimenpiteitten tasolla paljon muuta. Sehän on sitä, että pääoman vapaan liikkumisen, kilpailun ja ennen kaikkea markkinoiden ehdoilla tehdään uutta tuotantorakennetta maailmaan. Tämähän synnyttää joka päivä tehdassiirtoja, tuotantoelämän muuttamista paikasta toiseen jne. Koko ajan korostetaan, että tämä on yrityselämän toimintavapautta, ja (Puhemies koputtaa) yhteiskunta jää ulkopuolelle. Jos me tässä globalisaatiokehityksessä olemme mukana (Puhemies koputtaa) korostaen, että politiikka pois politiikasta, niin huono tulee.

Liisa  Jaakonsaari  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Maailmassa ei varmastikaan ole yhtään poliitikkoa tai kehityskysymyksiin perehtynyttä ihmistä, joka ei korostaisi koulutusta. On ollut ilo huomata se, että niin Maailmanpankin, Valuuttarahaston kuin muidenkin johtajien retoriikassa on naisten asema ja koulutus erittäin keskeisellä sijalla. Tätä taustaa vasten oli aika järkytys, kun ulkoasiainvaliokunta kävi Afrikassa ja kysyimme systemaattisesti Keniassa ja Tansaniassa, käyvätkö lapset enemmän vai vähemmän koulua kuin muutama vuosi sitten. Joka paikassa vastattiin: vähemmän. Loppujen lopuksi Maailmanpankin politiikka on johtanut sittenkin siihen, että kun näitten maitten on pitänyt laskea julkista rahoitusta ja kaventaa julkista velkaa ja ratkaista, niin mistä se on otettu? Se on otettu koulutuksesta ja terveydenhuollosta. Huolimatta kaikista näistä hienoista puheista, (Puhemies koputtaa) kansainvälisistä kokouksista ja muista, joita pitää tukea, kehitys menee sittenkin osittain huonompaan suuntaan.

Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén

Arvoisa rouva puhemies! Jos aloittaisin Euroopan unionin missiosta. Yhteisö perustettiin rauhan turvaamiseksi ja taloudellisen hyvinvoinnin lisäämiseksi ja tuomiseksi Euroopan kansoille. Tämä tehtävä lienee hyvin menestyksekkäästi ja onnistuneesti pääsääntöisesti toteutettu. Olen samaa mieltä ed. Ryynäsen kanssa siitä, että EU tarvitsee uudenlaista missiota. Tämä missio voi olla hyvin selkeästi ja itse toivoisin sen olevan se, että unioni on selkeästi laajentamassa käsitystänsä ja periaatteitansa hyvinvoinnin tuomiseksi, demokratian tukemiseksi laajemmin ja kestävän kehityksen tukemiseksi. Sen takia näen sen olevan myös hyvin luonteva osa Euroopan unionin muutakin poliittista toimintaa globaalisesti vastapainona esimerkiksi Yhdysvaltojen omalle talousmahdille.

Yhdysvaltojen ja EU:n intresseissä tai perusarvoissa en näe erityistä ristiriitaa. Molemmat edustavat hyvin demokraattisia valtioita (Ed. Kokkonen: Toteutuksessa!) ja ihmisoikeuksia, mutta on myös selvää, että on olemassa eräitä yksittäisiä kysymyksiä, joissa meidän on tuotava omat käsityksemme vahvasti esille. Sanoisin, että Europan unionin useat toimijat lähestulkoon kaikista jäsenvaltioista ovat tuoneet omat käsityksensä esille niin yhteisistä kuin eroavista kysymyksistä kokonaisuudessaan. Näin minun mielestäni täytyy olla demokraattisten valtioiden käymässä keskustelussa.

Ympäristöministeri   Satu  Hassi

Arvoisa puhemies! Jaan ed. Jaakonsaaren huolen koulutuksesta. Itselleni myös, kun kehitysyhteistyöministerinä olen vieraillut erinäisissä maissa, on ollut järkytys huomata, että monissa köyhissä maissa ajatellaan, että ensin pitää rikastua, sitten on varaa kouluttaa lapset. Olen kaikissa näissä maissa kertonut, että Suomen kokemus on aivan tasan toisin päin. Olen itse asiassa kaikissa kehitysmaissa, joissa olen vieraillut, aloittanut eri näköiset keskustelut sillä, että sata vuotta sitten Suomi oli köyhä maa ja että kehityksemme yksi avaintekijä meidän näkemyksemme mukaan on se, että me jo köyhinä aloitimme lasten koulutuksen. Tästä ja eräistä muista omista kokemuksistamme siitä, miten me olemme nousseet köyhyydestä, on ulkoministeriön kehitysyhteistyöosastolla alettu valmistaa esitesarjaa, josta toivottavasti tulee hyödyllisiä oppeja myöskin kehitysmaille.

Mitä tulee Tobinin veroon, haluan vain mainita, että sehän on YK-keskusteluissa yhtenä esimerkkinä uusista innovatiivisista rahoitusmenetelmistä. Muitakin ideoita uusiksi rahoitusmenetelmiksi on. Yksi niistä on globaali lotto. Mainitsen sen siksi, että suomalaiset ovat, muun muassa entinen presidenttimme Ahtisaari, selvittämässä tällaista kansainvälistä rahankeruu-mahdollisuutta globaalien yhteishyväprojektien hyväksi.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! On todella mielenkiintoista, että puheenvuoroa, missä perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja hyvällä tavalla viittasi kansainväliseen oikeuteen, esimerkiksi ihmisoikeuksiin, kuvataan rohkeaksi. Tässä ilmapiirissä on tiettyä jännitettä, joka vaikuttaa ja on vaikuttanut.

Puhemies! Ed. Sirpa Pietikäinen totesi, että käsittelemme monitahoista kysymystä, kun puhumme globalisaatiosta. Itse haluaisin geeniteknologiaan todeta muutaman sanan aluksi. Meillä on globaaleja yrityksiä, jotka käyttävät sitä. Ne ovat usein yhdysvaltalaisia. Yhdysvaltalainen patenttilainsäädäntö ja -käytäntö on varsin toisenlainen kuin Euroopassa. On olemassa aikamoinen jännite Euroopan unionin ja Yhdysvaltain välillä tässä suhteessa. Se vaikuttaa tietysti myös Suomeen ja heijastuu tänne.

Geeniteknologiassa ja geenimanipulaatiossa ei ole kyse vain hyvää tarkoittavista, inhimillisesti tuettavista ja arvokkaista lääketieteellisistä päämääristä, vaan paljolti myös muusta, aivan yksinkertaisesti myös taloudellisen hyödyn maksimoinnista varsin usein ja monellakin tavalla. Se on siis hyvin arvolähtöinen kysymys. Tämä on osa globalisaatiota. Eduskunta on tässä asiassa aktivoitunut. Tiedämme, että tulevaisuusvaliokunnalla on tätä asiaa tarkastelemassa oma työryhmänsä, jossa on myös muiden valiokuntien edustus mukana.

Täällä sivuttiin väestöräjähdystä. Köyhyys on jo todettu nimenomaan kaikkein ongelmallisimmaksi asiaksi tällä planeetalla. Väestöräjähdys lisää köyhyyttä, se tuhoaa ympäristöä, se kiihdyttää ilmastomuutosta, se köyhdyttää biodiversiteettiä ja myöskin vaikuttaa ihmisarvon heikkenemiseen epäsuorasti ja suorasti. Sosiaalinen dumppaus monesta muusta ongelmasta puhumattakaan on osa tätä. Tämä on myös globalisaatioon liittyvä kysymys.

Ulkoasiainvaliokunta on hyvällä tavalla todella panostanut ympäristökysymyksiin, nostanut esiin hyvin hyvällä profiililla maailman kestävän kehityksen huippukokouksen, joka alkaa jo 26. elokuuta tänä vuonna. Täällä muun muassa ed. Kautto tuki ympäristöhallinnon vahvistamista ja rahoituspohjan vahvistamista, niin kuin valiokunnan lausunnossakin tuetaan uuden ympäristöjärjestelmän ja -järjestön perustamista. On hyvin tärkeätä, että Suomi on tässä aktiivinen. Euroopan unioni on ollut esimerkiksi Kioton sopimuksen toteuttamisessa vuosia halkomassa tuulta hyvin vahvasti eteenpäinviejänä ja moottorina. Suomi on mielestäni aika hyvällä tavalla ollut mukana tekemässä tätä käytännössä, mutta kun tulemme konkreettisiin kysymyksiin, joihin ed. Kauttokin viittasi, kun puhutaan siitä, mitä se merkitsee kullekin maalle, esimerkiksi kunkin maan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiselle, mitä se on ehkä taloudellisesti, minkälaisia taloudellisia panoksia tarvitsemme, niin jopa astuu heti kuvaan kansallinen itsekkyys ja oman edun tarkastelu. Tämä on hyvin voimakkaasti näkyvissä jo varsin vähäisissä asioissa.

Globalisaatio merkitsee myös todellakin biodiversiteetin häviämistä. Esimerkkinä siitä, millä tavalla myös Suomi on ollut mukana, on esimerkiksi Indonesia, Sumatran saaren metsien hävittäminen, April-yhtiön toiminta tälläkin hetkellä, Sumatran ja koko Indonesian alueen biodiversiteetin tuhoutuminen. Monet lajit alkaen kädellisistä orangeista esimerkiksi ovat uhattuina, ja tällä menolla arvioidaan esimerkiksi Sumatralta metsien häviävän jo viiden vuoden sisällä, ja silloin, arvoisa puhemies, mukana ovat myös luonnonsuojelualueet, niin sanotut suojellut metsät, jotka kuitenkin ovat kaupallisen ja rikollisen toiminnan kohteena koko ajan ja jo nyt.

Toinen ongelma on todellakin se, ja palaan tässä lyhyesti Kioton ilmastosopimukseen, että Yhdysvallat ei ole siis siinä mukana. Nyt presidentti Bush on julkaissut oman USA:n ilmastoaloitteen 14. helmikuuta. Sen mukaan Yhdysvallat tulisi saavuttamaan vuoden 1999 päästötason vuonna 2069 tällä menetelmällä, jolla nyt Yhdysvallat on lähtenyt liikkeelle. Näin ollen päästöt siis ensiksi nousevat erittäin voimakkaasti ja sitten hivenen vuosittain alkavat laskea ja jälleen vuoden 1999 taso tulisi vuonna 2069. Tämä ei voi tietenkään olla siedettävä tilanne ilmastomuutoksen näkökulmasta. Tässä mielessä kyllä pitää asettaa optimistinen odotus Johannesburgin kokoukselle ja katsoa, millä tavalla siellä Yhdysvallat toimii, miten kansainvälinen yhteisö voisi siellä jälleen kokoontua yhdessä, koska Johannesburgissa todellakin Yhdysvallat on mukana.

Ympäristöministeri  Satu  Hassi

Arvoisa puhemies! Olen erittäin iloisena kuunnellut tätä hyvin laaja-alaista, monipuolista ja korkeatasoista keskustelua eduskunnassa.

Yksi esimerkki siitä, miten monisyisiä ovat vaikutusyhteydet siinä maailmassa, missä elämme: On arvioitu, että 11.9. Yhdysvaltoihin kohdistuneen terrori-iskun johdosta Afrikassa tulee tämän vuoden lopulla olemaan 2—3 miljoonaa ihmistä enemmän köyhyysrajan alapuolella kuin ilman tätä terrori-iskua olisi. Eli vaikka terrori-iskun tekijät varmasti olivat ajatelleet, että isku osuu maailman rikkaimman ja mahtavimman valtion, toisaalta rahavallan, toisaalta sotilasmahdin symbolisiin sydämiin, kuitenkin iskun seuraukset ulottuvat joka puolelle maailmaan. Muun muassa turismin vähenemisen takia miljoonat maapallon köyhät ihmiset kärsivät näistä seurauksista.

Ed. Laukkanen puhui globalisaation hyötyjen ja haittojen analysoimisesta. Tämä on todella tärkeä asia, mutta kun analysointia pyritään tekemään, on pidettävä mielessä se, että nämä vaikutusyhteydet voivat olla hyvin monenlaisia eli jossain asiassa saatu lyhyen aikavälin kaupallis-taloudellinen voitto voi kuitenkin sitten vähän pitemmällä aikavälillä esimerkiksi turvallisuuden kautta olla toisaalta tappio. Siksi on hyvin tärkeätä, että pystymme ajattelemaan globalisaatiota myös siitä näkökulmasta, ei pelkästään siitä, miten kansainvälisen talouden uudet vaikutussuhteet ja pelisäännöt vaikuttavat Suomeen ja esimerkiksi meidän aluepolitiikkaamme vaan siitä, miten tämä kaikki vaikuttaa myöskin niin sanotusti laaja-alaiseen turvallisuuteen ja sitä kautta meihin.

Terrorismi on tosiaan tänä päivänä akuutti esimerkki tästä aihepiiristä. Terrorismin taustat ovat tietysti hyvin monisyiset, mutta ainakaan minä en usko, että niillä järjestöillä, jotka ovat valinneet terrorismin toimintatavakseen, olisi niin suurta kannatuspohjaa kuin tällä hetkellä on, ellei maailmassa olisi miljoonia ihmisiä, jotka joko tietävät tai ainakin uskovat, että heidän köyhyytensä ja kurjuutensa johtuu epäoikeudenmukaisuudesta. Siksi uskon hyvin vahvasti siihen, että vain oikeudenmukainen maailma voi loppujen lopuksi olla turvallinen maailma.

Siksi Suomenkaan valtion politiikassa ei voida esimerkiksi kehityspolitiikkaa ja kauppapolitiikkaa tarkastella ikään kuin toisistaan irrallisina lohkoina. On erinomainen asia, että esimerkiksi eduskunnassa on näiden asioiden yhteyttä alettu miettiä. Siitä on alettu myöskin ulkoministeriössä käydä aikaisempaa järjestelmällisempää keskustelua kehitysyhteistyöosaston ja kauppapoliittisen osaston kesken.

Yksi asia tässä keskustelussa ja myös valiokunnan lausunnossa, josta olen ollut ilahtunut, on se, miten paljon tässä on korostettu kansainvälistä ympäristöpolitiikkaa. Nyt on jo kulunut fraasi, että saasteet eivät kunnioita valtioiden rajoja, mutta toisaalta tämä fraasi on totista totta.

Täytyy sanoa, että kun olin itse jonkin aikaa toiminut ympäristöministerinä, tässä tehtävässä ehkä minua eniten yllättänyt seikka oli tajuta, kuinka kansainvälinen tämä tehtävä on. Kyllä minä sen tiesin, että se on kansainvälinen tehtävä, mutta sitä en kunnolla tajunnut, kuinka kansainvälinen tehtävä tämä on ennen kuin itse olin tässä tehtävässä. Esimerkiksi tällä hetkellä tilanne on se, että ympäristöministeriö ulkoministeriön jälkeen seuraavaksi eniten kaikista Suomen ministeriöistä edustaa Suomea erilaisissa kansainvälisissä neuvotteluissa, joita on sekä EU-tasolla että maailmanlaajuisella tasolla hyvin paljon.

Mainittu Kioton pöytäkirja on ehkä parhaita esimerkkejä siitä, miten laaja-alaisella kansainvälisellä yhteistyöllä voidaan löytää todellisia ratkaisuja globaaleihin, polttaviin ongelmiin. Aivan kuten ministeri Tuomioja totesi, Kioton pöytäkirjan toteuttaminen on vasta alkua, mutta se on välttämätön alku. Siinä on paljon puutteita, joista kaikkein vakavin puute on ed. Tiusasenkin mainitsema Yhdysvaltain poissaolo ainakin toistaiseksi Kioton pöytäkirjan toteuttamisesta. Siitä huolimatta kyseessä on välttämätön alku.

Jotkut ovat arvioineet, että joka tapauksessa kuitenkin Kioton pöytäkirjan toteuttaminen ja sen mukanaan tuomat uudet markkinamekanismit, päästökauppa ym. niin sanotut Kioton pöytäkirjan joustomekanismit, jotka tuovat mukanaan hiilidioksidipäästöille maailmanmarkkinahinnan, tulevat olemaan merkittävin ennakoitavissa oleva muutos maailmantalouden rakenteisiin seuraavien vuosikymmenien aikana. Sekin on minusta hieno asia, että nimenomaan valtioiden välisten neuvottelujen ja niissä ilmenevän poliittisen tahdon kautta näin merkittäviä asioista on mahdollista saada aikaan.

On ollut myös erittäin mieluisaa ympäristöministerin tehtävässä havaita, miten keskeinen rooli Euroopan unionilla kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa on ja miten Suomen jäsenyys Euroopan unionissa myös vahvistaa näissä asioissa myöskin Suomen kansainvälistä roolia eikä suinkaan heikennä sitä, kuten aikoinaan moni pelkäsi, kun Suomen EU-jäsenyydestä eduskunnassakin neuvoteltiin.

Tietenkin kansainvälisen ympäristöpolitiikan kehittämisessä asia, joka mainitaan valiokunnan lausunnossa ja jonka muun muassa ed. Kautto tässä keskustelussa on maininnut, eli kansainvälisen ympäristöhallinnon vahvistaminen on yksi keskeisimpiä kysymyksiä. On aika voimakas epätasapaino siinä, että meillä on kansainvälisen kaupan pelisääntöjä varten vahva järjestö, jonka solmimat sopimukset ovat hyvin tiukalla tavalla valtioita sitovia, niin että voidaan langettaa valtioita sitovia oikeudellisia seuraamuksia sopimusten rikkomisesta, mutta kansainvälisissä ympäristösopimuksissa, jotka ovat samojen valtioiden solmimia sopimuksia, ei vastaavanlaista yhtä tiukkaa valvontaa ja seuraamusjärjestelmää ole olemassa.

Tavallaan mielestäni voidaan ajatella, että kansainvälisen ympäristöhallinnon kehittämisessä on kysymys asiasta, joka voidaan rinnastaa siihen, mitä Euroopan unionissa on tapahtunut, kun on katsottu, että sisämarkkinoiden kehittämisen olennainen osa on myöskin, että ympäristöpelisäännöt tehdään yhteisiksi. Saman tyyppinen kehitys pitäisi saada aikaan myöskin maailmanlaajuisesti. Mutta minusta on ollut ilo havaita myöskin se, että myös kansainvälisen ympäristöhallinnon vahvistamisessa, siinäkin, Euroopan unionilla on selvästi johtava rooli kaikista maailman suurista voimatekijöistä.

Jouko Jääskeläinen /kd:

Arvoisa puhemies! On syytä yhtyä ministeri Hassin ajatukseen siitä, että vain oikeudenmukainen maailma voi olla turvallinen. Ne eivät tietysti ole aivan yhtä kuin, monta muutakin tekijää on mukana. Tämän vuoksihan tämän globalisaatioasiankin parissa askartelemme.

Ennen kuin voimme puhua järkeviä globaalisti, meidän täytyy toimia paikallisesti. Kuuntelin ministeri Vilénin kommenttia puhelimista. Hän on nyt täältä poissa, mutta eräänlaisena johtolauseena voisin heittää ajatuksen paikallisuudesta: joka kylään koulu, kirkko ja paikallispankki. Useissa maissa kylätasolla ne hienot sanat, joita me viljelemme, muun muassa kansainvälinen finanssiarkkitehtuuri ja monet muut tässäkin selonteossa, ovat tuntemattomia ja valtiostakaan ei paljon apua ole. Yhdyn ed. Karjulan ajatuksiin siitä, että pitää miettiä myöskin niitä pienimpiä toimijoita eli jos haluamme rakentaa globaalisti turvallista maailmaa, on toteutettava ruohonjuuritasolta kasvavaa kestävää kehitystä.

Arvoisa puhemies! Hallituksen selonteko ja valiokunnan lausunto globalisaation hallinnasta on tervetullut. Molemmatkin asiapaperit valaisevat Suomen tilannetta ja kansainvälistä tilannetta. Kysyttäväksi vain jää, mitkä ovat ne todelliset vaikuttamiskeinot, joita Suomen kokoisella maalla näissä asioissa on. Voi olla jopa niin, että maailman tapahtumat ja niin sanotut markkinavoimat etenevät näissä asioissa aivan omaa tahtiaan ja niin kansallisvaltioiden kuin jopa kansainvälisten järjestöjenkin tehtävänä on sopeutua muiden antamiin reunaehtoihin.

On kuitenkin tärkeä tietää ja hahmottaa se, mihin asioihin ja miten voidaan vaikuttaa. Eräs keskeisimmistä kiistellyistäkin kysymyksistä on kansainvälisten rahaliikkeiden seuranta. Mietintö vilauttaa Tobinin veroa eräänlaisella maininnalla ottamatta kantaa itse asiaan. Jos Tobinin vero toteutettaisiin, se merkitsisi melkoista kontrollia ja mahtavien valvontakoneistojen luomista. Edessä olisi todellinen isoveli valvoo -järjestelmä. Ei kai kukaan voi olettaa, että tällainen menettely jätettäisiin vaikkapa vapaaehtoisen ilmoittamisen varaan?

Sen sijaan kristillisdemokraattien esittämä pörssivero olisi hyvä sovellus tähän kohtaan rikkaiden ja köyhien välisen kuilun tasoittamiseksi edes pieneltä osaltaan. Jo Euroopan unionin tasolla säädettynä direktiivinä, eräänlaisena minimidirektiivinä, jo promilleluokkaa oleva mainittu vero tuottaisi itse kunkin valtion kassaan aivan merkittäviä summia. Tällainen pörssivero olisi verokohtaannoltaan huomattavasti oikeudenmukaisempi kuin esimerkiksi palkkaveron korottaminen.

Arvoisa puhemies! Suomen rooli kansainvälisissä järjestöissä ja kansainvälisillä areenoilla on viime aikoina hahmottunut entistä enemmän osana EU-tason politiikkaa. Tästä on sekä hyviä että joissakin asioissa myöskin ongelmallisia seurauksia. Mielestäni kahdenvälisessä ja monenkeskisessä kansainvälisessä yhteistyössä Suomen tulee olla valmis molempiin menettelytapoihin. Meillä on oikeus viedä eteenpäin omia linjauksiamme, jos näemme ne perustelluiksi, tai toimia EU-foorumin kautta, jos nämä tavoitteet ja keinot parhaiten palvelevat pyrkimyksiämme. Missään tapauksessa pieni maa ei tälläkään tasolla voi eikä saa jäädä suurten vietäväksi, mihin pääministeri Lipponen muussa yhteydessä ansiokkaasti kiinnitti huomiota, vaan sen pitää hankkia riittävästi omaa tietopohjaa ja käydä omaa sisäistä keskusteluaan ratkaisuista ja niiden perusteluista ja seurauksista.

Kannanotoissa lausutaan kauniita sanoja Suomen kehitysyhteistyöpanoksen nostamisesta 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Kristillisdemokraatit yhtyvät tähän tavoitteeseen, jonka viimeksi muun muassa ministeri Itälä on nostanut esille. Jo viime budjetin yhteydessä esitimme hallituksen linjasta eriävää korkeampaa korotusta kehitysyhteistyövaroihin. Olemme sitoutuneet 200 miljoonan markan eli noin 35 miljoonan euron vuosittaisiin korotuksiin kehitysyhteistyössä. Näin ryhmämme tämän kysymyksen linjasi. Tuokin taso on hitaan etenemisen tie, mutta sittenkin realistinen tie saavuttaa asetettu tavoite. Tällä hetkellä hallituksen tavoitteet eivät ole vielä mielestämme riittäviä.

Mietintö on varsin varovainen, jopa neuvoton, kysymyksessä globaaleista arvoista. Kristinuskon eettiset arvot ovat varsin pitkään toimineet muun muassa Pohjoismaiden lainsäädännön perustana. Siitä on ollut monenlaista hyvää seurausta, eräinä seurauksina korkea virkamiesmoraali, lahjomattomuus ja suhteellisen hyvin toteutettu vallan hajautus. Nämä arvot ovat eräissä nyt jo syrjään jääneissä yhteiskuntajärjestelmissä olleet täysin sivussa, ja seurauksia on historian poljennossa havaittu, ehkäpä opiksi meillekin.

Globalisaation kielteisiä vaikutuksia, vähän nyt määritelmätavasta riippuen, voivat olla kansainvälinen huumekauppa ja kontrolloimaton, ilman eettistä koodia toimiva tietoavaruus niin nettien kuin satelliittienkin kautta. Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, joissa eettiselle pohdiskelulle on todellakin tarvetta.

Ehkä keskeisin kansainvälinen kysymys tällä hetkellä on hyvinvoinnin oikeudenmukainen jakautuminen ja demokratian toteutuminen niin, että kaikki voivat todellisuudessa vaikuttaa omiin asioihinsa. Köyhimpien, raskaasti velkaantuneiden maiden velka-armahdus on tavoite, jossa Suomen on syytä olla hyvin aktiivinen. On itsestäänselvää, että sen toteutukseen tulee liittää sisällöllisiä vaatimuksia muun muassa terveestä talouspolitiikasta, mutta silloin on huomattava, että talouden rakenteet eivät näissä maissa ole lainkaan samoja kuin meillä nyt.

Siksi palaankin alkulauseeseen: Koulu jokaisessa kylässä toteuttaa kaikille kohdentuvan opetuksen, joka kaikissa tutkimuksissa ja myöskin tässä keskustelussa on havaittu kehityksen keskeisimmäksi edellytykseksi ja keinoksi. Seurakunta antaa elämän eväitä, mielekkyyttä ja arvoperustan elämään, eihän missään maailmalla voida elää vain leivän varassa. Paikallisuus säästämisessä ja taloudenhoidossa on välttämätöntä myös globaalissa maailmassa. Ihmiset haluavat luottaa siihen, ettei heidän työnsä hedelmiä tuhlata globaalien järjestelmien hallitsemassa maailmankylässä, vaan juuri heidän omassa kylässään. Jos tämä ei toteudu, häviävät niin tieto, toivo kuin keinotkin. Kaikkia näitä, tietoa, toivoa ja keinoja, tarvitaan.

Yhdyn myöskin ed. Tiusasen huoleen kysymyksessä väestöräjähdyksestä. Se on aivan todellinen asia. Ehkä tällä hetkellä voidaan tosin Suomen kohdalla puhua pikemminkin lähivuosikymmeninä odottavasta väestön mustasta aukosta, jos näitä meidän tilastojamme katsoo. Huomaamme, että globaali ajattelutapa, selvitys globalisaatiosta, on hyvin monimuotoinen asiapaperi, enkä tässä yhteydessä pyri kaikkia näkökohtia tuomaan esille. Odotamme myöskin ryhmässämme hyvin mielenkiinnolla sitä, mitä hallitus tästä asiasta esittää. Konkretiaahan tästä selvityksestä ja osin myöskin valiokunnan lausunnosta vielä valitettavasti puuttuu.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Jääskeläinen aloitti ja lopetti koulu joka kylään -teemalla. Minusta hänen puheensa henki sitä, että olemme siinä tilanteessa, että olisimme sopeutumassa muiden antamiin raameihin ja isoveli valvoo -järjestelmään. En voi välttyä siltä tunnelmalta, joka tuli hänen puhettaan kuunnellessa, että aivan samaa pelkotilaa kuin EU:hun menosta päätettäessä yritettiin värvätä myöskin tämän osalta eli hieman oli semmoinen niin kuin kädet ylös ja antaudutaan -meininki.

Jouko Jääskeläinen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt en tietysti voi mitenkään auttaa, jos ed. Kautolle tällainen tunne syntyi. Se on varmasti aivan oikea. Itse pyrin kuitenkin tätä selontekoa viemään siinä mielessä tosielämän tilanteisiin, että niin kuin ministeri Vilénkin täällä totesi, puolet ihmisistä ei ole edes soittanut yhtä puhelua kenellekään. Silloin kun me pyrimme ratkaisemaan asioita globaalisti täällä ja maailmalla, mikä meidän pitää tehdä, niin meidän pitää miettiä niitä keinoja, millä me sitä hyvää, mikä meillä on, edesautamme myöskin heille, jotka eivät edes tiedä sanaa globalisaatio.

Tästä puolesta yritin puheenvuoroni rakentaa, mutta jos ei tunne oikein välittynyt, niin puhutaan toisen kerran uudestaan.

Susanna Rahkonen /sd:

Arvoisa puhemies! On hyvä, että eduskunta on nyt kytketty mukaan globalisaatiokeskusteluun käsiteltävänä olevan selonteon myötä. Kuten tässä keskustelussa on käynyt ilmi, globalisaatio on ilmiönä hyvin monitahoinen ja se ulottaa vaikutuksensa suoraan tai välillisesti myös tavallisten suomalaisten elämään. Meiltä kansan valitsemilta päättäjiltä odotetaan vastauksia siitä, mihin suuntaan yhteiskuntaamme kehitetään. Emme voi tällöin ummistaa silmiämme siltä kansainväliseltä toimintaympäristöltä, missä elämme. Emme voi nostaa käsiämme pystyyn sanomalla päätöksenteon liikkumavaran kaventuneen olemattomiin. Meidän on reagoinnin sijaan pystyttävä myös etsimään keinoja kansainvälisen kehityksen hallintaan.

Globalisaatio herättää epämääräisyytensä vuoksi paljon pelkoja. Ihminenhän yleensä reagoi pelolla asioihin, joita hän ei ymmärrä. Pelkoa voi seurata sitten aggressio, sen jälkeen vetäytyminen tai pakeneminen eli silmien ummistaminen koko asialta. Silti ahdistus on siellä taustalla. Nämä ovat ihan luonnollisia ihmisten suojamekanismeja.

Kun ymmärretään globalisaatioilmiön syitä ja seurauksia, asia ei herätä enää yhtä paljon pelkoja. Globalisaation ympärillä on esiintynyt paljon kansalaisliikehdintää. Kriittinen kansalainen haluaa jäsentää maailmaa ympärillään, etsiä näitä syitä ja seurauksia ja vaikuttaa kehityksen kulkuun. On hyvä ja terve ilmiö, että on olemassa aktiivisia kansalaisia, joita kiinnostaa globalisaatiokeskustelu. Hankkimalla tietoa kansalaiset haluavat ensinnäkin ymmärtää globalisaatiota ilmiönä. Sen jälkeen voi sitten alkaa pohtia, miten globalisaation kielteisiin puoliin voisi vaikuttaa ja miten globalisaatiokehitys voidaan saada paremmin hallintaan ja palvelemaan kaikkia ihmisiä.

Sama pätee meihin kansanedustajiin. Globalisaatio ulottaa vaikutuksensa nykyään niin laajalle, ettei aihe ole enää pelkkää ulkopolitiikkaa. Samoin kuin on EU-asioiden kohdalla, myös globaali kansainvälinen ulottuvuus on mukana kaikilla päätöksenteon osa-alueilla. Siksi meidän kaikkien kansanedustajien on hyvä opiskella tätä globalisaatio-teemaa ja miettiä sen heijastusvaikutuksia kotimaiseen päätöksentekoon ja kansainväliseen yhteistyöhön.

Arvoisa puhemies! Selonteko tuo yleisellä tasolla esiin globalisaatiota ilmiönä. Sen sijaan analyysi Suomen tilanteesta on jäänyt varsin suppeaksi. Ulkoasiainvaliokunta onkin aivan oikein lausunnossaan esittänyt jatkoselvitystä Suomen poliittisista ja taloudellisista päämääristä ja niiden toteuttamisesta globalisaation hallinnassa. On hedelmätöntä jäädä globalisaatiokeskustelussa kiistelemään määritelmistä tai siitä, onko globalisaatio pelkästään hyvä tai pelkästään paha asia. Olemme varmasti jo päässeet keskustelussa pidemmälle ja voimme eritellä ilmiöön liittyviä hyviä ja huonoja puolia. Kaikilla kehitysvaiheillahan on kiistatta sekä myönteisiä että kielteisiä puolia. Juuri näiden kielteisten puolien eliminoimiseen tätäkin keskustelua tarvitaan.

Kansainvälinen valuuttarahasto on määritellyt globalisaation kansantalouksien yleismaailmalliseksi yhdentymiseksi. Elinkeinoelämän valtuuskunta taas on määritellyt globalisaation taloudellisen liberalismin yleismaailmallistumiseksi, jossa markkinatalouden esteettömälle kehitykselle luodaan edellytykset.

Globalisaatiokriittiset kansalaisliikkeet arvostelevat juuri globalisaation etenemistä liiaksi talouden ehdoilla. Pääomaliikkeiden vapauttamisella ja teknologian kehityksellähän on ollut keskeinen vaikutus globalisaation etenemisessä. Ylikansalliset markkinavoimat ovat päässeet kehittymään vapaasti tavalla, jossa markkinatalous ei olekaan enää renkinä vaan niskan päällä isäntänä. Häntä on ruvennut heiluttamaan koiraa. Kaduilla mieltään osoittavat kansalaiset vastustavat juuri tämän tyyppistä kehitystä. He haluavat muistuttaa, että talous on aina väline, ei pelkkä itseisarvo. Talous on ihmisen luoma koneisto, joka toimii niissä rajoissa kuin sen annetaan toimia. Rajattomasti toimiessaan pääomat ja sitä kautta valta keskittyvät ja kasautuvat tavalla, jossa yksittäisen maan kansantalous on jo pikkutekijä. Talouden sanotaan tyhjentyneen politiikasta ja politiikan taloudesta. Mikäli me päättäjät voivottelemme poliittisen liikkumavaran ja resurssien jatkuvaa kapenemista, kehitykselle syntyy vääjäämättä vastavoima. Globalisaatio on saatava kansalaisyhteiskunnan ja poliittisen päätöksenteon hallintaan. Tämä taas edellyttää kansallisten sääntelyjärjestelmien nostamista kansallisvaltioita ylemmälle tasolle.

Arvoisa puhemies! Globalisaatio on muutakin kuin taloutta. Se on myös elämäntyylien, kulutuksen, näkemysten ja tietoisuuden globalisoitumista. Globalisaatio on yksinkertaisimmillaan maailman pienentymistä. Se merkitsee kansainvälisen kanssakäymisen keskinäisriippuvuuden kasvua ja työnjaon syvenemistä. Selonteossa tämä ilmaistaan lähes yksinomaan positiivisena asiana. Voimavarojen käytön tehostumisen sanotaan antavan mahdollisuuden vaurauden ja hyvinvoinnin kasvattamiseen. Menestyksen eväät ovat parhaat niillä yksilöillä, yrityksillä, ryhmillä, mailla ja alueilla, jotka osaavat käyttää globalisaation ja uuden teknologian tuomia mahdollisuuksia hyväkseen, toisin sanoen niillä, joilla on jo pääomia ja korkeaa osaamista hallussaan. Ne, jotka eivät pääse kehityksen kelkkaan mukaan, uhkaavat sen sijaan jäädä yhä kauemmas kehityksestä suhteellisen kurjistumisen kohteiksi. Tässä on globalisaation pahin uhka. Vahvat pärjäävät entistä paremmin, heikot uhkaavat syrjäytyä kokonaan, ja osaaminen on entistäkin tärkeämpi tuotannontekijä, toisin sanoen oma pää on entistäkin tärkeämpää pääomaa.

En ole varma, onko entisestään syvenevä työnjako aina pelkästään hyvä asia. Jos pelkästään tehokkuudella mitataan, meillä Suomessa ei esimerkiksi kannattaisi kohta oikeastaan viljellä mitään. Jos tällaisessa kuvitteellisessa tilanteessa sitten iskisi kriisi, mistä suomalaiset saisivat leipänsä ja ruokansa? Kansainvälisen tehokkaan työnjaon myötä tekstiiliteollisuus ja muukin teollisuus uhkaa siirtyä muualle, sinne, missä jokin muu maa tekee työn halvemmalla, jopa lapsityöllä tai työntekijöiden oikeuksia polkemalla. Jos ja kun erikoistumme pelkästään korkeaan teknologiaan ja osaamiseen, mitä tekevät ne kansalaiset, jotka eivät olekaan huippuosaajia? Mistä he saavat elantonsa?

Globalisaation myötä olemme entistä riippuvaisempia muista maista sekä hyvässä että pahassa. Tämä pitää sisällään myös epävakaisuuden ja haavoittuvuuden mahdollisuuden. USA:n terrori-isku osoitti, kuinka isku säteili vaikutuksensa laajalle. Juuri näihin haittatekijöihin meidän on etsittävä hallintakeinoja. Huippuosaajien yhteiskuntaa ei voi ajatella ilman sosiaalista pääomaa eli hyvinvointiyhteiskunnan suojaverkkoja, yhteiskunnan pitkälti kustantamaa koulutusta, kansalaisten välistä vuorovaikutusta, luottamusta ja turvallisuutta. Tämä kaikki on ollut synnyttämässä sitä menestystä, jonka Nokiat ja muut vastaavat yritykset realisoivat käytännössä saadessaan koulutettua työvoimaa.

Sosiaalinen pääoma on julkishyödykkeenomainen. Sen kustannukset kantaa yhteiskunta verovaroin, mutta hyödyn kantavat yksittäiset yritykset ja menestyvät yksilöt. Sosiologi Manuel Castells ja Pekka Himanen ovat kirjassaan Suomen tietoyhteiskuntamalli todenneet, että Suomi on tietoyhteiskunnan ja hyvinvointivaltion integroitu kokonaisuus, ei satunnainen yhdistelmä, josta hyvinvointivaltio olisi vähitellen katoamassa. Hyvinvointiyhteiskuntamalli on heidän mukaansa yksi syy Suomen menestykseen tietoyhteiskuntana kansainvälisessä kilpailussa. Siksi koulutusta ei voi liiaksi korostaa. Sosiaalisen pääoman vaalimiseen ja siihen panostamiseen on hyötyjät otettava entistäkin paremmin mukaan. Tässähän verotus on keskeinen tekijä.

Arvoisa puhemies! Kansainvälisessä työnjaossa heikoimmin kehittyneiden maiden rooliin kuuluu edelleen raaka-aineiden tuottamisen lisäksi halvan työvoiman lähteenä toimiminen. Monessa tapauksessa myös tuotannon aiheuttamat ympäristöongelmat jäävät kehitysmaiden vastuulle. Taloudellisen kasvun myötä toisen maailmansodan jälkeen köyhyys on vähentynyt, lapsikuolleisuus laskenut, elinikä noussut, lukutaito kehittynyt sekä terveys- ja ravintotilanne parantunut. Silti 1,5 miljardia ihmistä elää köyhyysrajan alapuolella. Päivittäisenä tulona on alle 1 dollari. Liki miljardi ihmistä on kroonisesti aliravittuja. Maailman köyhistä noin 70 prosenttia on naisia ja lapsia. Joka päivä 30 000 lasta kuolee köyhyyden seurauksena. Henkeä kohti laskettuna bruttokansantuote on itse asiassa laskenut puolessasadassa maassa ja monessa myös sosiaalinen ja alueellinen eriarvoisuus on kasvanut entisestään. Hyvinvointi ei siis ole valunut teollisuusmaista kaikkiin kehitysmaihin, joten tehtävää vielä riittää. Kun maailma on entisestään pienentynyt ja valtava elintasoero ei ole kenenkään etu, tilanne on pidemmän päälle kestämätön ja vaarantaa konfliktien kautta niin köyhien kuin rikkaidenkin tulevaisuuden. Epäoikeudenmukaisuus voi asettaa kyseenalaiseksi koko globalisaatiokehityksen oikeutuksen. Kestävää taloudellista kasvua ei olekaan olemassa ilman kohtuullista tasa-arvoa koulutuksessa ja terveydenhuollossa eikä ilman hyvää hallintoa.

Lopuksi vielä rahoitusmarkkinoista toteaisin, että kansainväliset rahoitusmarkkinat eivät tällä hetkellä tee työtään. Ne eivät ohjaa pääomia köyhimpiin maihin. Rahoitusmarkkinat ovat luonnostaan epävakaat. Jos rahoitusmarkkinat jätetään täysin oman onnensa nojaan, se johtaa vielä suurempiin kriiseihin. Uusille pääomaliikkeiden hallintajärjestelmille on tilaus globaaleilla rahoitusmarkkinoilla. Valuutansiirtovero eli niin sanottu Tobinin vero voisi olla ensimmäinen askel. Se koskee valuuttamarkkinoita ja hillitsisi valuuttaspekulaatiota. Osa tuotoista voitaisiin siirtää kehitysrahastoihin. Tobinin vero ei ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Sitä pitäisikin täydentää vaihtoehtoisilla pääomaliikkeiden valvontamekanismeilla ja julkisella avulla, joka ohjataan kehitykseen. Näitä uusia pääomaliikkeiden hallintajärjestelmiä on jatkossa selvitettävä monipuolisesti.

Erityisen positiivisena pidän valiokunnan esitystä ohjelmasta kehitysyhteistyömäärärahojen kasvulle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Valiokunta on aivan oikein korostanut, että Suomen tulee pyrkiä saavuttamaan kehitysavussaan 0,7 prosentin osuus bruttokansantuotteesta mahdollisimman pian.

Tässä keskustelussa voisi puuttua vielä vaikka kuinka moneen asiaan, verokilpailuun, veroparatiiseihin, ympäristön tilaan ja tehokkuuden ylikorostamiseen, turvallisuuteen, demokratiaan ja moneen muuhun, mutta näistä teemoista varmasti ehdimme keskustella vielä moneen otteeseen myöhemmin.

Sirpa Pietikäinen  /kok:

Arvoisa puhemies! Globalisaatio on ilmiönä temaattisesti hyvin laaja. Se on prosessina hyvin nopea ja vaikuttaa hyvin syvälle ihmisten elämään ja arkeen. Mielestäni ehkä näiden kolmen ominaispiirteen näkeminen keskustelussa on tärkeää siksi, että ne ehkä erottavat tämän globalisaatioaikakauden aikaisemmasta kansainvälisyyden aikakaudesta tai muista globalisaation aikakausista.

Globalisaatiosta ensisijaisesti puhutaan talouden ja myöskin teknologian globalisaationa. Toki ne keskeisimpiä voimia tässä muutoksessa ovatkin. Ne ovat ikään kuin muutoksen energia. Mutta vain tämän ikkunan näkeminen kapeuttaa pahasti keskustelua ja analyysiä. On tärkeää nähdä, että — kuten täällä on useaan otteeseen jo todettu — globalisaatio tapahtuu myös kaikilla muilla ihmisen elämän osa-alueilla: kulttuurissa, viestinnässä, tieteessä, ympäristövaikutuksissa, meidän arvomaailmoissamme. Ihan arkisena esimerkkinä käynevät hyvin esimerkiksi kovasti leviävät fuusiokeittiöt, jotka yhdistelevät eri kulttuureista eri tyyppisiä piirteitä. Elämme toisaalta tietynlaisessa arvojen yhtenäistymisessä mutta toisaalta niiden diversiteetin kasvussa.

Yksi globalisaation ilmiö on esimerkiksi se, miten me suhtaudumme maahanmuuttajiin, erilaisiin kulttuurillisiin vähemmistöihin ja myöskin sellaisiin arvoihin, uskonnollisiin tai muihin arvoihin meidän lähellämme, jotka ovat meille kovin vieraita. Ja miten me sitten ratkomme globaalisti ja paikallisesti esimerkiksi ihmisoikeuskysymyksiä, minkä viime aikoina kohua herättänyt kunniamurhaesimerkki nostaa esille? Miten me löydämme yhteisen globaalin etiikan, ne keskeisimmät arvot, joihin ihmisinä voimme sitoutua?

Tärkeää on toki puhua globalisaation talouspuolesta ja pohtia niitä syitä, minkä takia globalisaatio tällä hetkellä on ilmiönä mielestäni sekä hyvä että paha. Toisaalta se tuottaa uskomattomia määriä rahaa ja varallisuutta, mutta samanaikaisesti se keskittää myös näitä voimavaroja sellaisella nopeudella, joka on ihmiskunnan historiassa ainutlaatuista. Vain yksi esimerkki tästä on se, että 70—80-luvulla ennustettiin, että vuonna 2010—2015, mikäli mitään ei tehdä, olisimme suhteessa 90—10 voimavarojen jakautumisessa eli 10 prosenttia hallitsisi 90 prosenttia maailman voimavaroista. Näinä aikoina meidän olisi pitänyt siten elää siinä 80—20-jaossa, ja tutkimuksen ajankohtana tämä suhde oli 30—70. Me olemme nyt jo tuloerojen kasvussa ohittaneet suhteen 10—90. Alle 10 prosenttia maailman ihmisistä hallitsee ja käyttää yli 90:ä prosenttia varallisuudesta. Yli puolet maailman ihmisistä, ja kuten täällä on jo sanottu, 70 prosenttia heistä naisia ja lapsia, elää alle 2 dollarilla päivässä.

Samalla tapaa kuin informaatio leviää ja tosiaikaistuu, se myös yksipuolistaa meidän maailmankuvaamme. Se luo illuusion siitä, että me hallitsemme sitä, mitä meidän ympärillämme tapahtuu. Jotkut asiat nousevat, kuten tämä kuuluisa terrorismiesimerkki hyvin osoittaa, isoiksi, merkittäviksi tosiasioiksi ja tapahtumiksi, jotka sanelevat koko maailmanpolitiikan sisältöjä. Samanaikaisesti jotkut toiset totuudet, jotka eivät nouse julkisuuteen, ikään kuin lakkaavat olemasta.

Se, että Afganistanissa on tähän mennessä kuollut siviiliuhreja enemmän kuin terroristi-iskuissa, tai se, kuinka monia ihmisiä on Ruandan tai Sierra Leonen väkivaltaisuuksissa kuollut, 1,5 miljoonaa ihmistä, ei esimerkiksi suhteutettuna tähän terroristi-iskuun ollut sellainen katastrofi, johon maailmanyhteisön olisi pitänyt puuttua.

Mikä sitten aiheuttaa näitä yksipuolistumisia, taloudellisten erojen kasvua ja myöskin näiden ilmiöiden kiihtyvää nopeutumista seurannaisvaikutuksineen? Mielestäni siinä on hyvin pitkälle kyse sääntelyloukusta. Me elämme ikään kuin Villin lännen tilanteessa tosiasiallisesti. Me elämme globaalissa maailmassa, jossa vuorovaikutussuhteet ja ilmiöt ovat maailmankylää, jossa Kuusamoon vaikuttaa tosiasiallisesti Aasian kurssikehitys tai uusi teknologia tai ympäristövaikutukset heijastuvat ihmisen arkeen. Mutta meillä ei ole tosiasiallisesti globaaleja maailman mittakaavan tehokkaita päätöksenteko- ja sääntelymekanismeja. Sen takia globalisaation taustavoimat toimivat isännättömänä voimana pahan logiikalla. Sinne ei synny luottamuksen yhteiskuntaa eikä myöskään näitä mekanismeja. Kyse on siitä, että hyvääkään tarkoittavat ihmiset tai tahot eivät ole valmiita tai kyvykkäitä yksittäisillä toimenpiteillä ja sitoumuksilla ratkaisemaan näitä kysymyksiä. Sääntelyloukkutilanne näin kotimaisessa esimerkissä on tai voisi olla esimerkiksi veronmaksun vapaaehtoisuus. Ihmettelenpä, kuinka moni meistäkään maksaisi koko loppuikänsä vapaaehtoisesti itselleen kuuluvaa vero-osuutta, vaikka hyvin tiedämmekin sen yhteiskunnallisen merkityksen.

Siksi olennaisin poliittinen kysymys globalisaatiokeskustelussa on se, miten me muutamme kansainvälisyyden aikakauden monikansalliset päätöksenteko- ja sopimusjärjestelmät globaaleiksi päätöksentekojärjestelmiksi. Kysymys on hyvin vahvasti silloin YK:n uudistamisesta ja myöskin Maailman kauppajärjestön ja myöskin Maailmanpankin ja Valuuttarahaston mekanismien uudistamisesta, tehokkaan ympäristön ja myöskin sosiaalihallinnon luomisesta.

Urakka voi tuntua melko valtaisalle, mutta meidän on muistettava, että globalisaatio ei ole mikään uskonnollinen voima tai luonnonlaki, vaan se on tietoisesti valittu poliittinen linja, ei siis minkään väistämätön ilmiö, jonka muutosvoimana on ollut yli 20—30 vuotta selkeä valittu deregulaatiopolitiikka ja uusliberalistinen talousoppi, joka kulkee myöskin hyvin vahvasti Washingtonin konsensuksen nimellä. Tämä toimintamalli on tuottanut toisaalta globaaleja hyviä, kuten markkinoiden volyymin kasvua, mutta se on tuottanut enemmän haitakkeita, se ei ole tuottanut sitä hyvinvoinnin valumista kaikkein köyhimmille, jota sen opillisesti alun perin uskottiin tuottavan. Silloin on aika vaihtaa politiikkaa.

Toivon hyvin vahvasti, että kansallisessa globalisaatiopolitiikassa me voisimme muutamia painopistealueita valita. Ensimmäisenä ottaisin YK:n uudistamisen niin, että yleiskokouksen asema tulee tosiasiassa vahvaksi sääntelyelimeksi ja mekanismiksi suhteessa erillisjärjestöihin, ja niin, että myöskin me saamme tähän yhteyteen nykyistä vahvemman demokraattisen elementin. YK:han ei ole kansojen liitto peruskirjansa nimen mukaisesti, vaan se on hallitusten liitto. Tarvitsemme sinne siis vahvempaa parlamentaarista elementtiä, vahvempaa kansalaisyhteiskunnan, kansalaisjärjestöjen kuulemista ja myöskin sen sidoksisuutta alueellisiin erilaisiin toimintaelimiin. Tarvitsemme globaaleja resursseja, joista Tobinin vero on yksi esimerkki, mutta siellä on useita muitakin tämän tyyppisiä mahdollisuuksia. Tarvitsemme semmoisen sopimusjärjestelmän, joka myöskin pitää sanktiomenetelmät mukanaan. Tarvitsemme tehokkaan kriisien ennaltaehkäisyn ja niihin puuttumisen menetelmän. Me myöskin tarvitsemme sellaisen kansainvälisen rikostuomioistuimen, joka on kykenevä ratkomaan näitä globaaleja ongelmia. Se ei voi olla tilannekohtaisesta yhden hyvänkään valtion tai hyvänkään pyrkimyksen varassa olevaa yksipuolista toimintaa.

Väitän, että tällainen uudistuminen on mahdollista. Se on paljon mahdollisempaa kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten siksi, että kansalaisten ja myöskin taloudessa oleva tietoisuus nykyisen globalisaation ongelmista, siitä, että se järjestelmänä tuhoaa tosiasiallisesti pitkällä aikajänteellä sivilisaation, jollei se kykene ratkomaan näitä ongelmia, luo sellaisen poliittisen taustan ja tuen. Siinä keskeinen muutosvoima tulisi olla Euroopan unionilla, joka on toki globaalia YK-politiikkaansa vahvistanutkin. Mutta olisi hyvin toivottavaa, että Euroopan unionilla olisi selkeä, vahva YK- ja globaali strategia. Toivon, että Suomi voisi olla sen luomisessa keskeisessä roolissa.

Toivon, että jatkossa voitaisiin huomattavasti enemmän siirtää voimavaroja tutkimuksen ja vuoropuhelun aikaansaamiseen, sellaiseen menettelyyn, jossa poliitikot, talouden edustajat, kansalaisjärjestöt ja tutkijat voisivat yhdessä käydä tutkimuksellista vuoropuhelua ja esittää sellaisia toimintatapoja ja malleja, joilla näitä globaaleja ilmiöitä voidaan ratkoa. Nämä kuten myöskin se, että meillä olisi olemassa riittävät resurssit kansalaisjärjestöillä, jotka toimivat tällä globalisaatiokeskustelun areenalla ja myöskin tällä globaalilla päätöksentekoareenalla, ovat budjettikysymyksiä, itse asiassa hallituksen ja eduskunnan ratkaistavissa aika kohtuullisen pienilläkin voimavaroilla jo seuraavan budjetin yhteydessä.

Toivon, että yksi semmoinen keskeinen elementti, joka suomalaisessa politiikassa niin tutkimuksen, selvittämisen kuin hallinnon voimavaroissa voisi olla, on todella globaalin demokratian ja osallisuuden menetelmien miettiminen. Kysymys ei ratkea aivan yksiselitteisesti ikään kuin kopioimalla kansallista edustuksellista demokratiaa maailman mittakaavaan, koska tiedämme jo tällä hetkellä esimerkiksi Euroopan parlamentin kiinnostavuusongelmat. Se tarkoittaa uudenlaisten osallisuus-, neuvottelu- ja yhteydenpitomekanismien luomista. Tällä puolen uskon, että niitä sisältöjä ja viimeistä sanaa ei ole lähellekään vielä sanottu. Tällä puolen ehkä myös Suomella ja Pohjoismailla voisi olla aika vahvasti annettavaa.

Arvoisa puhemies! Toivon lopuksi vielä kahta asiaa. Toinen on se, että jos ajatellaan YK:n kehikkoa, vuonna 2000 oli YK:n vuosituhannenvaihdekokous, jossa myöskin presidenttimme oli puheenjohtajana. Sen päätösten seurannasta ja myöskin siihen liittyvästä globaalien päätöksentekojärjestelmien uudistamiskeskustelusta mielestäni voisi tulla suomalaisen ulkopolitiikan, kansainvälisen politiikan aivan keskeinen elementti. Toivottavasti tässä työssä on myöskin eduskunta omalta osaltaan hyvin vahvasti kiinni.

Pidän selontekoa hyvin mielekkäänä menettelynä. Mutta henkilökohtaisesti varoittaisin ikään kuin sellaisesta ajattelusta, että globalisaatio on yksi asia, joka voidaan nyt keskustella, päättää ja siirtää sitten sivuun. Tärkeämpää on luoda sellainen seurantamekanismi, joka meillä esimerkiksi on Euroopan unionin asioiden osalta. Esimerkiksi silloin, kun me teemme täällä kansallista valmistelua ja päätöksentekoa, me otamme globaalit kytkökset, päätöksentekojärjestelmät, ehdotukset huomioon jo siinä vaiheessa ja voimme myös omalla verkostoitumisella olla vaikuttamassa myöskin niihin päätöksiin silloin, kun esimerkiksi geeniteknologian sallittavuudesta keskustellaan Maailman kauppajärjestössä.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. S. Pietikäisen puhe oli erittäin mielenkiintoinen. Täytyy sanoa, että monelta osin ajattelen aika pitkälle saman tyylisesti kuin hän koko tästä problematiikasta. Sen verran vaan kommenttina, että kun kuuntelin hänen visioitaan siitä, miten poliittisten puolueiden ja poliitikkojen tulisi reagoida, ajattelin, että puheenne kuulosti kovin optimistiselta ja jopa edellytti sivistystasoa, jota ei ehkä aina kaikkialta löydy.

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. S. Pietikäisen puheenvuoroa kuunnellessa tuli mieleen sellainen, johtaako hänen visiointinsa jossain aikavälissä siihen, että meillä on tällainen YK-niminen maailmanlaajuinen valtio ja siinä on vain osavaltioita, Euroopan unioni yhtenä osavaltiona. Millä tavalla tätä maailmanlaajuista päätöksentekoa voidaan kehittää ja millä tavalla kaikki voidaan ottaa huomioon, se ei minulle tässä yhteydessä auennut. Erityinen huolenaiheeni kuitenkin tässä globalisaatiokeskustelussa on se, että on unohdettu — tai ei kokonaan ole unohdettu mutta ei riittävästi kiinnitetä huomiota siihen — isännätön pääoma, jota esimerkiksi USA:n eläkerahastoissa on vaikka kuinka paljon. Siellä katsotaan tarkasti, mihin kannattaa mennä, eikä suinkaan yhteisen edun nimessä vaan oman edun nimessä. Silloin ihminen, jota globalisaatiokäsityksessä halutaan nostaa jonkin näköiseen arvoon, jää aivan arvottomaksi.

Sirpa  Pietikäinen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Voin ehkä myöntää arvailun siitä, että minussa taitaa olla hiukan optimistin vikaa, mutta itse asiassa aika isotkin muutokset maailmassa ovat mahdollisia. Globaalin talouden luominen on mielestäni kohtuullinen ihme, ja luulen, että aikanaan esimerkiksi globaalia tosiasiallista lukutaitotavoitetta ei varmaankaan pidetty kovin realistisena.

En ihan tavoittele yhtä maailmanhallitusta enkä usko kehityksen johtavan siihen. Sentapaiset toimintamallit eivät tosiasiallisesti kulttuurieroista eivätkä myöskään mittakaavasta johtuen toimi yhtä vähän kuin Euroopan unionikaan on klassisessa mielessä menossa kohti liittovaltiokehitystä. Tiukempaa sääntelyä se tuottaa kyllä, mutta minulle vaihtoehto on se, että nyt päätökset tekee joku muu. Ne tapahtuvat hyvin paljon rahamarkkinoiden sisäisen logiikan ehdoilla. Tämä on ainoa keino puuttua tähän tilanteeseen.

Mirja Ryynänen /kesk:

Arvoisa puhemies! Kaksi saksalaistoimittajaa kuvaa kirjassaan Globalisaatioloukku pääomamarkkinoiden vapauttamista vertauksella, kuinka pullon henki on päässyt irti. Minusta se on aika osuvasti sanottu viitaten äskenkin käytyyn keskusteluun.

Globalisaatioloukku on osuva luonnehdinta siinä mielessä, että kyse on eräänlaisesta ansasta, johon kehittyneemmät maat ovat peräjälkeen astuneet. Sitä mukaa kuin elinehtoja on saatu parannetuksi ja varallisuutta kertymään yli kulutuksen, kertynyt sijoitusvarallisuus on ikään kuin ottanut isännän otteen ylikansallisten pääomamarkkinoiden välityksellä. Tämä lisätuottoa vaativa sijoitusvarallisuus, olkoon se vaikka amerikkalaisia eläkevaroja, etsiytyy omistajaksi ylikansallisiin yrityksiin ja vaatii työntekijöiltään yhä parempaa tuottoa alemmilla kustannuksilla. Elleivät yritykset ja kansantaloudet alistu keventämään kulurakennetta, ylikansallinen pääoma etsii astinlaudakseen köyhiä maita, ja niitähän maailmassa riittää.

On esitetty arvioita, että nykyisissä teollisuusmaissa yli puolet työpaikoista olisi uhanalaisia pullon hengen päästyä irti. Erityisen lihavana saaliina globalisaatiolle tässä mielessä pidetään juuri Euroopan unionia, jossa on tavallaan vaarallinen yhdistelmä: korkea elintaso ja vahva julkinen sektori.

Keskustelimme äsken ministeri Vilénin kanssa Euroopan unionin merkityksestä. Alkuperäinen perusajatushan oli rauhantilan varmistaminen vahvojen kansallisvaltioiden hallitsemalla mantereella. Sen jatkoksi rakennettiin sitten taloudellisesti kilpailukykyistä Eurooppaa tulliliiton ja sisämarkkinoitten välityksellä.

Tulevaisuuden EU:n idea voisi todella olla riittävän vahva liittoutuma palauttamaan politiikan päätösvalta talouteen nähden. Markkinavoimien diktatuuri tarvitsee vastavoimakseen riittävän vahvan poliittisen voiman. Ainoa tällainen voima olisi tällä hetkellä USA, mutta siellä ei näillä näkymin synny sellaista poliittista tahtoa, joka olisi valmis asettamaan markkinavoimille pelisääntöjä.

Tärkeimpiä välineitä poliittisen vastavoiman käsissä olisivat erilaiset globaalit pelisäännöt tavarakaupassa ja pääomataloudessa. Näistä ehkä tunnetuin ja tärkein olisi jonkinlaisen liikevaihtoveron periminen valuuttakaupassa. Tämä niin sanottu Tobinin verohan on noussut hyvin vahvasti poliittiseen keskusteluun myöskin laajan kansalaisliikkeen tukemana. Tavoite on sinänsä oikea, vaikka kuvioista ja menettelytavoista voikin olla eri mieltä, ja uusia keinoja on aktiivisesti kehitettävä yhdessä sen sijaan, että jäädään jonkinlaiseen hedelmättömään vastakkainasetteluun jonkin Tobinin veron puolesta tai sitä vastaan.

Minäkin haluan korostaa YK:n merkitystä ja YK:n roolia globalisaation hallinnassa ja globaalin kehityksen tärkeimpänä toimijana. Siksi juuri sen uudistusprosessia ja Millennium-julistuksen toteuttamista on kaikella voimalla tuettava. Tässä yhdyn ed. S. Pietikäisen todella sekä hyvään asiantuntemukseen että hyvään puheenvuoroon.

Arvoisa puhemies! Ed. Karjula aikaisemmin myöskin erinomaisessa puheenvuorossaan muistutti siitä, että aina ei ole kyse vain kehitysyhteistyövaroista ja niitten määrästä. Tämä on aivan totta, mutta silti haluaisin tässä yhteydessä korostaa sitä, että kehitysyhteistyörahojen tasoa on Suomen nostettava ja siitä on todella tuotava selkeä aikataulu, milloin tavoitteen — 0,7 prosenttia bkt:sta — saavutamme. Minusta meillä ei kovin paljon uskottavuutta ole edessä olevassa Meksikon kehityskokouksessa eikä muillakaan kansainvälisillä foorumeilla, jollemme näistä lupauksista pääse selvään konkretiaan ja aikatauluun. Ennen kaikkea tietysti on aina kyse siitä, miten ja mihin näitä varoja käytetään ja syntyykö todella aito kumppanuus ja keskinäisen riippuvuuden ymmärtäminen.

Kun ajattelee globaaleja kehitystavoitteita, kuuntelee kehitysyhteistyöasiantuntijoita ja tutustuu itsekin tilanteeseen paikan päällä eri kohteissa, on pakko sanoa täällä jo aikaisemmin toistettu asia, että yksi asia nousee aina ylitse muiden kehityksen avainsanana ja se on koulutus, erityisesti tyttöjen ja naisten koulutus, jonka on todella oltava painopistealue varojen käytössä. Se on ainoa tapa saada pysyviä, kestäviä tuloksia, joilla on erittäin laaja säteilyvaikutus, ajateltiin sitten taloutta tai terveystilannetta, ympäristöä, demokratiakehitystä, mitä tahansa.

Siksi oli todella huolestuttavaa kuulla äskeisellä ulkoasiainvaliokunnan Afrikan-matkalla, mikä tämä tilanne todellisuudessa on, johon ed. Jaakonsaari täällä aikaisemmin jo viittasi. Esimerkiksi Keniassa hyvin selkeästi on vähentynyt juuri tyttöjen hakeutuminen koulutukseen. Kun tähän saakka kuitenkin on aina vähän päästy eteenpäin, vaikkakin hitaasti, niin tällainen tilanne ja tällaiset uutiset ovat todella masentavia. Siellä kerrottiin, miten opettajat ovat todella heikosti palkattuja heittopussisiirtotyöläisiä. Opettajia kuolee aidsiin enemmän kuin alalle hakeutuu ihmisiä. On kyse heikkenemisestä sekä koulutuksen määrässä että tasossa, ja kuitenkin koulutus on todella kehityksen edellytys eikä päinvastoin. Toivon vahvasti, että EU ja Suomi EU:n osana kehityspolitiikassaan toimivat niin, että kehitysyhteistyövaroja paitsi nostetaan myöskin käytetään kestävää kehitystä vahvistavalla tavalla ja tähän koulutuskysymykseen pystytään tehokkaammin puuttumaan.

Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi pari sanaa ihan omasta koulutuksestamme ja asennekasvatuksesta, jossa on vielä paljon tehtävää, kun ajatellaan niin sanottua globaalia tietoisuutta ja myöskin suvaitsevaisuutta. Kansainvälisyys-, monikulttuurisuus- ja suvaitsevaisuuskasvatushan kuuluvat läpäisyperiaatteella ihan koko koulujärjestelmälle. Tiedän itse entisenä kieltenopettajana, että se on nimenomaan myöskin kieltenopettajien erityistehtävä, ja hyvin monet kansalaisjärjestöt, kehitysjärjestöt, voisivat olla tässä hyvin vahvasti koulujen tukena. Uskon, että kansainvälisyyskasvatukseen saataisiin lisää vaikuttavuutta ja konkretiaa juuri kehitysyhteistyötoimintaan osallistumisen ja työharjoittelun ja projektityön kautta, jota kaikkea pitäisi hyödyntää, mutta hyvin oleellista on tietysti ensin kouluttaa opettajat, vahvistaa tietoisuutta globaalista vastuusta ja keskinäisestä riippuvuudesta, näistä syy- ja seuraussuhteista ja myönteisistä mahdollisuuksista vaikuttaa.

Myöskin monet kansainväliset vaihto-ohjelmat tarjoavat erittäin hyvän mahdollisuuden juuri lisätä suvaitsevaisuutta, oppia vuorovaikutuksen kautta. Korostaisin esimerkkinä EU:n nuorten vapaaehtoistyöohjelmaa, jossa voidaan toimia erilaisissa kehityspoliittisissa tehtävissä. Se on erinomaista koulutusta oppia kohtaamaan erilaisuutta ja ymmärtämään sitä ja kasvaa sitä kautta vastuuseen. Myöskin näiden ohjelmien rahoitus on tavattoman tärkeä asia, se, että huolehdimme siitä, että meidän nuorillamme on pääsy tällaisiin ohjelmiin.

Susanna  Huovinen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Haluaisin aivan lyhyesti ed. Ryynäsen puheen viimeistä asiaa kommentoida, nimittäin kansainvälisyyskasvatusta ja sitä, että meidänkin nuoremme ja lapsemme todella tietäisivät, miten maapallon toisella laidalla lapsilla ei ole mahdollisuutta ilmaiseen koulutukseen, hyvä jos on koulutusmahdollisuuksia lainkaan, vaan pelkkää työtä suurimmalla osalla heistä se arki. Mutta se, että opettajat tulisi kouluttaa tähän, on mielestäni tärkeä tavoite.

Kun saan olla Taksvärkki ry:n työssä mukana, niin olemme kyllä huomanneet myös sen, että tavattoman paljon tuntuu kouluissa olevan kiinnostusta kaiken maailman muuhun projektitoimintaan. Tämä ei enää kiinnosta samalla tavalla kuin aikaisempina vuosina. Kun otetaan yhteyttä, niin vastaus rehtoreilta on hyvin usein, että voi voi sentään, kun meillä on jo niin monta näitä projekteja, yksikään niistä ei tosin ole kehitysyhteistyötä, vaan projekteilla hankitaan rahaa esimerkiksi huumekoiran saamiseen paikkakunnalle tai vanhuksille parempien olojen saamiseen.

Mirja  Ryynänen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä on niin tärkeä asia esille otettavaksi, koska on näitä huolestuttavia ilmiöitä, paitsi mielenkiinnon puutetta, mikä näkyy taksvärkkiasiassa, myöskin tietynlaista suvaitsemattomuutta ja jopa rasististen asenteiden lisääntymistä. Tätä kuuluu joka puolelta, ja opettajat tästä myöskin viestittävät.

Olisi tavattoman tärkeää, että näitä paikallisia ja kansainvälisiä projekteja ei asetettaisi vastakkain, vaan nähtäisiin lokaalin ja globaalin yhteys. Se on juuri se oleellinen osa kasvatustavoitteesta. Nyt, ikävä kyllä, tällaista vastakkainasettelua tapahtuu ja sitä aika lailla tietoisesti myöskin lietsotaan.

Tapio Karjalainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä keskustelunaihe on tietenkin tärkeä. Se on itsestäänselvyys. Tosin kun on lukenut tuon ulkoministeriön selvityksen, ulkoasiainvaliokunnan lausunnon ja kuunnellut tämän keskustelunkin, ehkä kuitenkin jää käteen sellainen tunnelma, että tässä on enemmänkin tämmöistä maastonkartoitusta kuin selviä toimenpiteitä, enkä minä omalta osaltani tähän siinä mielessä voi tuoda lisää.

Ehkä voin sanoa, että oma asenteeni on jollakin tavalla varauksellinen, ja kun tuon sanon, sanon selitykseksi perään sen, että pidän globalisaatiota historian kehityssuuntana. Sitä, onko se hyvä vai paha, ei voi vielä tällä hetkellä sanoa. Voisi oikeastaan todeta, että eihän globalisaatio sinänsä uusi ilmiö ole. En puhu nyt Baabelin tornista, mutta aikaansa suhteutettuna Rooman valtakunta tai vaikkapa Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta olivat tietyn tyyppisiä yrityksiä globalisaation suuntaan. Tämäkin globalisaatio, mikä meillä on nyt meneillään, jättää jälkensä historiaan. Millaiset, kuinka pitkät, kuinka syvät, se jää nähtäväksi. Se riippuu siitä, millaisia keinoja globalisaation hallintaan löydetään, siis keinoja todella.

Puutun tässä nyt vain kahteen asiaan.

Valiokunnan lausunnossa puututtiin globalisaation etiikkaan, ja se on minusta tärkeä osa globalisaation hallintaa, ei hallintoa vaan hallintaa. Yhteiset arvot ovat kielen ohella tärkeimpiä yhdistäviä tekijöitä, ja tässä suhteessa voi ehkä hiukan silmätä taaksepäin ja katsoa, miten kansallisvaltiot aikanaan syntyivät. Niissä oli ihmisiä yhdistävää substanssia, kielen lisäksi yhteisiä arvoja tarpeeksi muitakin.

Viime aikoina on mielessään kysynyt, onko EU:lla muuten tällaisia todellisia substanssiarvoja, jotta se todella pystyisi yhdistymään, ja löytyykö globalisaatiosta tällaisia tekijöitä. Arvoiksi eivät riitä kansainvälisen elinkeinoelämän rahaan pelkistyvät arvot eikä riitä sekään, mihin täällä on viitattu: informaatiotekniikan välinearvo. Minäkin yhdyn niihin, jotka varoittelevat suurentelemasta sen merkitystä. Omassa maassakin tuota tekniikkaa käyttämään kykenevien määrä ei ole hirveän suuri, ja me olemme kuitenkin etuoikeutettuja koko maailman mitassa.

Sitten vähän jään pohtimaan ja ainakin itselleni esitän kysymyksen, riittääkö lausunnossa mainittu moniarvoisuus yhteiseksi arvoksi. Siinä nimittäin on myös se vaara, että se käytännössä toteutuu arvottomuutena. Ehkä, jos omaa yhteiskuntaa katsoo, näitäkin piirteitä saattaa löytää.

Ministeri Tuomioja puheenvuorossaan pelkisti, että globalisaatio on positiivinen, kun se saadaan hallintaan. Tähän yhdyn, mutta kuka hallitsee ja miten, ne ovat tällä hetkellä vastaamattomia kysymyksiä. Tällä hetkellä moni on viitannut siihen, että globalisaatio tapahtuu kansainvälisen pääoman ehdoilla, ehkä kansainvälisen eliitin ehdoilla laajemmin ottaen, ja kun tästä huolta kannetaan kansallisella tasolla, niin huoli edelleen kansallisestikin tahtoo olla elinkeinoelämän yläkerroksen tai poliittisen eliitin huoli.

Kuitenkin globalisaation suuri kysymys, aivan kuten EU:ssakin, on se, miten kansalaiset tulevat kokemaan sen, miten kansalaisten kannalta tavoiteltava globalisaatio toteutuu. Tässä kohden täytyy rehellisesti sanoa, että oma toiveikkuus ei löydä kyllä vielä kovin suuria perusteita tällaiselle myönteiselle globalisaatiolle. Ehkä vähän karmeilla uhkakuvilla sellainen voisi toteutua — jos jokin ulkoinen vaara kohtaisi koko ihmiskuntaa — mutta sellaisen toivominen on moraalitonta. Mutta todellakin varauksellinen tässä vaiheessa voi olla.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta ed. Karjalainen pohti tätä kysymystä aika hyvin ja hänen puheestaan tuli hyvin esille se, että varmasti epävarmuutta tuntevat kaikki siinä, mitä globaalisuus on ja minkälaisia ilmenemismuotoja se saa.

Olisiko tämä keskustelu tällä hetkellä käynnissä vain elinkeinoelämän ehdoin? Jos kokonaisuutena katsoo tätä keskustelua, sanon, että onneksi ei näin ole. Pidän tavallaan hyvänä, että elinkeinoelämä on reagoinut sillä tavalla, että se puolustaa, mutta yleensä se on silloin jo hieman altavastaajana, kuten Tobinin verossa tai joissain direktiiveissä, jotka olisivat rajoittamassa sen oikeuksia.

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Karjalainen totesi, että moniarvoisuus voi olla arvottomuutta. Minusta tässä on ehkä yksi aika keskeinen kysymys, jos ajatellaan globalisaation ehyttä etenemistä. Tässä keskustelussa aikaisemmin nousi esille se kysymys, onko moraalille tilaa. Tässä selvityksessä otetaan kantaa siihen, miten sosiaalista pääomaa pitää vahvistaa ja mikä on sosiaalisen pääoman käsitteen ydin. Se on moraalinen luottamus, ei strateginen luottamus, jossa vain pelataan hyötyjä itselle, vaan todella moraalinen luottamus. Tässä mielessä minä ajattelen, että jos sosiaalisen pääoman moraalinen luottamus voidaan hyväksyä ja sisäistää laajemminkin edes meidän oman pienen kansallisvaltiomme sisällä, on saavutettu jo aika paljon.

Tapio  Karjalainen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Ed. Kautolle: Minun viestini oli se, että globalisaatio toteutuu tällä hetkellä lähinnä kansainvälisen elinkeinoelämän ehdoilla. Keskusteluun nojaan minäkin, ja siinä mielessä minusta on arvokasta, että me täälläkin käymme sitä.

Susanna Huovinen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ulkoasiainvaliokunta toteaa mietinnössään, että globalisaatio on kehitysprosessi. Tämä valiokunnan käsitteenmäärittely tuntui ainakin minusta hyvältä ja selkiyttävältä. Globalisaatio ei siis ole joko vain hyvä tai paha, vaan sillä on monenlaisia ulottuvuuksia, joita valiokunta on hyvin ja laajasti mietinnössään käsitellyt.

On varmasti niin, että kaikkia globalisaation vaikutuksia on vaikea havaita ja analysoida, puhumattakaan näiden vaikutusten hallitsemisesta. Yritettävä kuitenkin on, sillä niin paljon kuin esimerkiksi me suomalaiset olemmekin globalisaatiosta hyötyneet, on ilmiöllä, kuten täällä on tänään moneen kertaan jo todistettu, myös omat vakavat haittapuolensa. Nämä haitat koskettavat varmasti osin kaikkia maita, mutta kuten valiokuntakin toteaa, hyödyt ja haitat eivät jakaannu maapallolla tasaisesti. Valitettavasti haitat koskettavat merkittävästi juuri niitä maita ja kansoja, jotka ovat jo muutenkin heikossa asemassa.

Eräs päätelmäketju voisi kulkea esimerkiksi siten, että kun globalisaatio aiheuttaa niin yritysten osaamisen kuin ihmistenkin keskittymistä keskuksiin, tämä osaltaan taas kuormittaa ympäristöä uudella volyymilla. Ympäristölle aiheutuva lisäkuorma saadaan takaisin esimerkiksi ongelmana nimeltä ilmastonmuutos, joka todistetusti aiheuttaa eniten ongelmia juuri vähiten kehittyneille maille esimerkiksi merenpinnan nousun myötä. Valiokunta nostaakin esiin varsinkin köyhyysongelman osalta Afrikan, jossa köyhyys näkyy niin nälkänä, sairauksina kuin epidemioinakin.

Arvoisa puhemies! Mitä sitten tehdä tämän globalisaatioilmiön edessä? Toiset ovat kai sitä mieltä, ettei tässä mitään toimia tarvita, kunhan annetaan vain kehityksen kehittyä siihen suuntaan, mihin se on itsekseen menevä. Minusta valiokunta on kuitenkin ottanut paremman ja solidaarisemman lähestymistavan: Suomen on edelleen kansainvälisessä yhteistyössään painotettava sopimusten ja järjestelmien toimivuutta, uskottavuutta ja vaikuttavuutta sekä toimittava näiden edelleenkehittämiseksi. Me emme voi olla kiinni vain oman hyvinvointimme edistämisessä, vaan meidän on tunnettava vastuumme myös maailman köyhimmistä. Heistä huolen kantaminen on sitä paitsi myös pidemmän päälle maailmanrauhasta huolehtimista. Voidaanhan näillä toimilla aivan oikeasti ehkäistä esimerkiksi suuria pakolaisvirtoja ja elintasokuilun edelleensyvenemistä.

Tästä pääsenkin luontevasti siihen, miten tärkeänä näen Suomen osallistumisen köyhimpien maiden auttamiseen myös suoranaisen kehitysavun kautta. Monet ovat täällä jo yhtyneet valiokunnan vaatimukseen siitä, että myös Suomen tulisi oma osuutensa tästä vastuusta kantaa ja lisätä kehitysyhteistyömäärärahojaan. Tätä toivon myös minä. Toivoisin, aivan kuten valiokuntakin, että Suomi pääsee mahdollisimman nopeasti YK:n suosittelemalle bruttokansantuotetasolle eli 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Aikataulutus olisi tarpeellista saada eduskuntaan mahdollisimman pian, sillä mielestäni se on tärkeä signaali myös hallitukselta siitä, että tämä asia on tärkeä ja tavoite on realistinen.

Kuitenkin se, että olemme mukana kehittämässä kansainvälisiä järjestelmiä ja sopimuksia enemmän globalisaation hallintaa vastaaviksi, tarkoittaa myös jatkuvaa näiden toimien vaikuttavuuden arviointia. Me emme voi Suomessakaan lisätä kehitysyhteistyörahoja vain prosenttiosuuden vuoksi. Ainakin itse haluan olla lisäämässä niitä paitsi siksi, että se on moraalinen velvollisuutemme maailman köyhimpiä kohtaan, myös siksi, että uskon ja tiedän, että niillä varoilla saadaan apua juuri noille alueille, joilla hätä on suurin.

Vaikuttavuuden arviointi on meille päätöksentekijöille tärkeätä, jotta tiedämme avun menevän perille oikeaan kohteeseen. Se on myös oleellista kansalaisten luottamuksen kannalta. Kun kehitysyhteistyöosastolla tehdään suunnitelmia tulevasta, toivonkin, että juuri vaikuttavuuden arviointiin kiinnitetään huomiota. Tässä yhteydessä olisin toivonut, että joku hallituksesta olisi ollut paikalla kuuntelemassa tätä keskustelua. Ainakin itseltäni näitä terveisiä puheenvuorossani tulee useita.

Lisäksi toivoisin, että kehitysyhteistyömäärärahojen käyttösuunnitelmissa huomioidaan myös se tärkeä kansalaisjärjestökenttä, joka tekee kehitysyhteistyötä yhdessä virallisten tahojen kanssa. Tämän kansalaisjärjestökentän toimintaedellytyksiä ei pidä jatkossa suinkaan heikentää, vaan vahvistaa. Sitä kautta saamme myöskin me suomalaiset laajemmin ymmärtämystä siitä, mikä yhteys on kehitysyhteistyömäärärahojen ja sen todellisen toteutetun toiminnan välillä siellä kohdemaassa. Kuten edellisessä keskustelussa kävi ilmi, mielestäni se, että nimenomaan nuorille ja lapsille suunnataan tätä tietoutta, on äärimmäisen tärkeää.

Puhemies! Myös kansainvälisellä tasolla meidän on vaadittava YK-järjestöiltä hyvää hallintoa, vaikuttavuutta ja uskottavuutta. Olisinkin kaivannut ulkoministeriön selvityksestä ehkä hieman parempaa analyysia YK-järjestöjen toiminnasta. Tässähän on ikään kuin vain luettelonomaisesti, mitä mikäkin tekee, ja sen kai me tiedämme jo entuudestaan. Tässä yhteydessä minun on nyt tuotava tältä foorumilta esiin hyvin valitettava esimerkki siitä, miten YK-järjestelmäkin tekee hyvin vaarallisia virhearvioita.

YK:n lastenavun rahasto Unicef nimittäin osallistuu nykyisin lapsisotilaiden vapautusprosessiin Afrikassa. Tammikuun 2002 lopussa Unicef uutisoi näyttävästi, että se olisi vapauttanut Sudanissa kerralla 3 551 lapsisotilasta. Kansainvälisen Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan tämä tieto on virheellinen. Suurin osa Unicefin pelastetuiksi ilmoittamista lapsista ei ole koskaan ollutkaan lapsisotilaita, vaan he ovat mukana Unicefin lukutaitokampanjassa. Nekin lapset, jotka ovat olleet sotilaita, ovat Rädda Barnen -järjestön ja Save the Children UK:n rekisteröimiä lapsia. Save the Children Alliance on tehnyt tästä asiasta valituksen Unicefille.

Lapsisotilaiden vapautustyössähän, johon Suomesta on osallistunut myös Taksvärkki ry, tärkein elementti on tietenkin pitkäjänteisyys, jossa lasta ei jätetä oman onnensa nojaan kotiin, vaan hän saa fyysistä ja psyykkistä kuntoutusta sekä mahdollisuuden opiskella. Pelastaa Lapset -järjestöt ovat tehneet töitä eteläisessä Sudanissa jo viisi vuotta ruohonjuuritasolla ja noudattaneet työssään aika tarkasti tätä nimenomaista ohjenuoraa. Nyt minun mielestäni on erittäin vastuutonta, että Unicefin kaltainen suuri, kansainvälinen, meidän yhteinen järjestömme, jonka tehtävä on lasten auttaminen, yrittää nyt ottaa tästä arvokkaasta pelastustyöstä sulan hattuunsa yksin ja käyttää näiden kyseisten lasten tilannetta hyväkseen tuomalla julkisuuteen tällaisia vääristeltyjä lukuja ja tietoja vain siksi, että saadaan kaunis kuva Unicefin brosyyriin.

Tämä ei mielestäni ole sitä työtä, johon ainakaan minä haluaisin sitoutua sillä, että Suomi on mukana YK:n työssä. Tällaisia esimerkkejä ei näiden järjestöjen työstä mielestäni tarvitsisi kuulua. YK-järjestelmienhän tulisi olla aiheuttamatta muutenkaan mitään lisäkaaosta noissa vaikeissa oloissa, vaan järjestelmien pitäisi toimia nimenomaan toiminnan koordinoijina ja sillanrakentajina eri toimijoiden välillä. Ihmettelen todella paljon, miten tällainen tapahtumasarja on voinut ylipäätään saada alkunsa ja miten aiotaan jatkossa estää tällaisten tapahtumien uusiutuminen, varsinkin kun se tapahtuu tässä tilanteessa Unicefin kautta ikään kuin YK:n mandaatilla. Tietoni tästä asiasta pohjautuvat siis Pelastakaa Lapset -järjestön tietoihin, joka on siis tehnyt aivan virallisen valituksenkin asiasta.

Arvoisa puhemies! Haluan nyt tässä yhteydessä kiittää ed. S. Pietikäistä äskeisestä laajasta ja mielenkiintoisesta puheenvuorosta. Olen täysin samaa mieltä äskeisenkin esimerkin valossa siitä, että YK:n uudistaminen on aivan välttämätöntä, mikäli haluamme muuttaa tämän järkyttävän prosenttiluvun siitä, että alle 10 prosenttia maailman väestöstä hallitsee yli 90:tä prosenttia varallisuudesta. Tämä vaatii varmasti paljon työtä, ja mitä useampi tämänkin kansallisen parlamentin edustajista tekee työtä, puhuu näistä asioista, toimii näissä kysymyksissä, varmasti sen parempi, ja asialle saadaan lisää näkyvyyttä ja kuuluvuutta.

Puhemies! Globalisaatiosta puhuttaessa on vaikea sivuuttaa tärkeää kansalaisjärjestökenttää, johon myös ed. Pietikäinen viittasi ja monet muut ja joka on ainakin osittain saanut aikaan sen, että tähän aiheeseen liittyy näin suurta mielenkiintoa. Sen vuoksi haluankin ulkoasiainvaliokunnan tavoin toivoa, että jatkoselvittelyssä annetaan selkeää lisäpainoarvoa myös kansalaisjärjestöjen tekemälle työlle. Enkä nyt suinkaan tarkoita sitä, että mellakoivien ja kiviä nakkelevien mielenosoittajien vuoksi tähän asiaan tulisi paneutua. Minusta mellakoitsijat ovat vain omalla asiallaan, edustavat vain itseään, mutta tämän pienen joukon ei saa antaa pilata myöskään keskusteluyhteyttä niiltä kansalaisilta ja kansalaisjärjestöiltä, jotka aidosti haluavat olla mukana miettimässä, miten globalisaatiokehityksessä tai sen hallinnassa turvataan demokratia.

Demokratiaprosessin pohdinta olisi mielestäni tärkeää myös siksi, että joissakin yhteyksissä näen globalisaatiokritiikissä tietyn paradoksin. Nimittäin välillä tuntuu siltä, että samat ihmiset, jotka haluavat kansainvälisille markkinavoimille demokraattisia suitsia, eivät välttämättä vaivaudu omassa, kotoisassa demokratiassaan äänestämään. Mielestäni tässä voi tietenkin kysyä, missä kohdin sitten klikkaa. Vastuu ei varmasti ole yksin kansalaisilla vaan myös meillä poliittisilla toimijoilla, poliittisilla puolueilla ja järjestöillä ja meillä yksittäisinä päättäjinä myös. Meidän on osattava välittää kuva näiden kahden prosessin välisestä yhteydestä. Miten demokratia voisi toimia kansainvälisessä yhteistyössä suitsina markkinavoimille, talouden ylivallalle, jos kansalaiset eivät valtuuta edustajiaan toimimaan näillä areenoilla riittävän suurella legitimiteetillä eli osallistu omassa maassaan vaaleihin? Tämä on minusta se tehtävä, jota varten me olemme täällä ja jota varten meidän tästä asiasta on myös syytä pitää ääntä. Politiikan paluuta siis tarvitaan sekä kansallisessa että kansainvälisessä toiminnassa, mutta se ei varmasti tapahdu ylhäältä ohjatusti vaan siten, että kansalaiset näkevät sen, että demokratia tai globalisaatio eivät ole mitään valmiita juttuja vaan ne muodostuvat sitä paremmiksi, mitä useampi ihminen niihin tavalla tai toisella osallistuu.

Pentti Tiusanen  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Huovinen käytti hyvän ja monipuolisen puheenvuoron. Haluan myös itse yhtyä noihin jo usein toistettuihin ed. S. Pietikäiselle annettuihin tunnustuksiin. Ed. Huovinen lopussa pohdiskeli näiden ehkä nuorien ihmisten haluttomuutta äänestää ja vaikuttaa itse politiikkaan. Siinä varmaankin on kysymys politiikan uskottavuudesta. On mielenkiintoista, että tässä talossa on todellakin tänään puhuttu paljon siitä, että politiikka on saatava mukaan päättämään ja ohjaamaan tilannetta. Ed. Huovinen kiteytti sen sillä tavalla, että politiikka on saatava mukaan takaisin politiikkaan.

Susanna  Huovinen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ehkä ed. Tiusasen kommentin kiteytys oli oikeaan osunut. Mutta minusta tätä kuvaa hyvin se, että kun tänne tulee vierasryhmiä maakunnasta meille kaikille, ehkä parhain kommentti on tullut minulle nuorelta opiskelijalta, joka sanoi täältä lähdettyään: "Ai, te olettekin aivan tavallisia ihmisiä täällä!" Tärkeää on tämän yhteyden osoittaminen, että me todellakin olemme aivan tavallisia päätöksentekijöitä, kansalaisia, ja olemme tulleet valituiksi tänne edustamaan sitä joukkoa omasta maakunnastamme. Tämän yhteyden osoittaminen nykyistä laajemmin on ehkä se meidän tärkein tavoitteemme.

Katja  Syvärinen  /vas:

Arvoisa puhemies! Valtioneuvosto niin kuin ulkoasiainvaliokuntakin mietinnössään lähtee aivan oikein liikkeelle pohtimaan globalisaation hallintaa, ei koko globalisaatiota, sillä globalisaatio sanana kaikkine määrittelyineen helposti johtaa suohon, josta ylöspääsyä ei ole. Olen myöskin erittäin iloinen siitä, että ulkoasiainvaliokunta pohtiessaan ulkoasiainministeriön antamaa selvitystä kiinnittää huomiota moniin sellaisiin seikkoihin, jotka ovat tässäkin salissa monesti olleet esillä, niin kehitysyhteistyön rahoitukseen kuin globaaliin etiikkaan jne.

Kiinnittäisin itse huomiota sellaiseen seikkaan, joka tässä keskustelussakin on hyvin vähän ollut esillä. Kun lukee ulkoministeriön selvitystä, niin tämä ei ole ainoa selvitys, jossa tämä asia on esillä, vaan lukuisat selvitykset, niin tässä talossa tehdyt kuin valtioneuvoston taholta tai ministeriöissä valmistellut selvitykset, ovat herättäneet kysymyksen siitä, onko politiikka sittenkään täysin sukupuolineutraalia. Globalisaatioon ja globalisaation hallintaankin myös tässä selvityksessä suhtaudutaan erittäin sukupuolineutraalisti ja mielestäni, arvoisa puhemies, tämä kysymys on kaikkea muuta kuin sukupuolineutraali.

Kun puhutaan köyhyydestä, puhutaan työstä, puhutaan mahdollisuudesta saavuttaa tietoa niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa, on aivan selvä asia, että naisten ja miesten mahdollisuudet ovat hyvin erilaisia. Vastikään 1995 Pekingin naiskonferenssissa suuren väännön jälkeen saatiin kirjoihin ja kansiin toteamus siitä, että naisten ja tyttöjen oikeudet ovat ihmisoikeuksia ja niiden kunnioittaminen on erittäin tärkeää. Myös globalisaatiokysymyksessä tämän näkökulman esillä pitäminen olisi erittäin tärkeää. Se ei ole siis asia, joka olisi jo mainstream-ajattelulla valtavirtaistettu ja sisäistetty näihin teksteihin. Sitä en usko, vaan se on asia, joka pohtiessa näitä asioita tulee vain liian harvoin mieleen.

Kun me olemme täällä puhuneet Monterrey-prosessista, kehitysrahoituksesta, joka on erittäin tärkeä asia — en siihen nyt pitemmälti pureudu — tai kun kestävän kehityksen yhteydessä puhutaan valmistautumisesta Johannesburgiin loppukesästä, aivan yhtä tärkeää on korostaa sitä, että on erityisen merkityksellistä saada aikaan seuraava YK:n maailmankonferenssi naisten asiasta. Tämä on asia, johon Suomessa jo hyvin monet tahot ulkoministeriötä myöten ovat sitoutuneet, että Suomi olisi tässä asiassa aktiivinen. Todella toivon, että tämän vuoden aikana saataisiin päätös siitä ja viimeistään YK:n yleiskokouksessa syksyllä Suomi tekisi selkeästi aloitteen siitä, että järjestetään seuraava maailmankonferenssi.

Kun ulkoasiainvaliokunta lausunnossaan toteaa ponsia, että syksyyn 2002 mennessä valmisteltaisiin jatkoselvitys, jossa käsitellään kokonaisvaltaisesti Suomen poliittisia ja taloudellisia päämääriä ja niiden toteuttamista globalisaation hallinnassa, osana tätä tulisi olla aivan selkeästi omana näkökulmanaan sukupuolen näkökulma globalisaation hallinnassa. Pidän sitä erittäin tärkeänä.

Liisa  Hyssälä  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Karjalainen puheessaan luotasi globalisaatiota historian perspektiivistä ja näkökulmista, ja haluan itsekin tehdä samoin. Tarkastelen lähinnä sosiaalipolitiikkaa, sosiaaliturvaa, mutta vähän muutakin näin historian katsantokannassa globalisaatioon liittyen. Onhan sanottu, että globaali sosiaalipolitiikka saattaisi olla ratkaisu nykyajassa oleviin pahimpiin ongelmiin, kuten esimerkiksi terrorismiin ja sen juurien kitkemiseen. Mielestäni näin pitäisi katsoakin laajasti tätä kysymystä. Silloin mieleeni tulee, missä ne juuret voisivat tässä globalisaatiossa olla.

Kun itse 60-luvun lopulla tulin yliopistoon opiskelemaan sosiaalipolitiikkaa, silloin oli vallalla edistysusko. 60-luvulla Pekka Kuusen sosiaalipolitiikka avasi monta näkökulmaa tällaiseen edistysuskoon, jonka pohjalla katson, että nykyaikaisen sosiaalipolitiikan toteutus Suomessa on. Itse asiassa näen, että se on vielä sitä vanhempaa perua. Ensimmäisiä merkkejä siitä oli lapsilisäjärjestelmän luominen 1948, joka varmasti oli jo näkökulma uuteen edistysuskoon. Naapurimaassamme Ruotsissahan se alkoi erittäin voimallisesti jo ennen meitä. Todennäköisesti Suomen geopoliittinen asema ja sijainti Neuvostoliiton naapurissa hidasti kehitystä tai korosti kansallista yhtenäisyyttä politiikassa pikemminkin kuin kansainvälistymiskehitystä.

Arvoisa puhemies! Kun sitten tarkastellaan historiaa eteenpäin, siellä oli monia sellaisia merkittäviä asioita historian kulussa, jotka varmasti ovat tämän päivän teeman pohjana. Rooman klubi joskus 70-luvulla ja sen tiimoilla joukko tutkijoita ja vaikuttajia varmasti olivat omalta osaltaan luomassa pohjaa globalisaatiolle. Sitten kun talouskasvu taantui ja talouskasvun kausi oli ohi, ruvettiin keskustelemaan, miten sosiaaliturva pystytään rahoittamaan. Keskustelua käytiin kaikissa Oecd-maissa. 80-luvulla pidettiin jopa konferenssi, jonka nimi oli The Welfare State in Crisis, mikä nimenomaan kertoi kriisistä, johon rahoituksessa oli tultu. Sen jälkeen tapahtui anglosaksisten maiden irtiotto. Me muistamme vielä hyvin thatcherismin ja reaganismin ja sen, mitä näitten ismien takana oli. Nehän ovat ilman muuta olleet selviä esimerkkejä siitä, mihin oli päädytty Englannissa, mihin päädyttiin USA:ssa. Meiltä esimerkiksi käytiin katsomassa Uudessa-Seelannissa hyvin paljon oppia ja mallia siitä, mihin Uudessa-Seelannissa oli päädytty sääntelyn purkamisen tiellä. (Ed. S. Pietikäinen: On sitä siellä sen jälkeenkin käyty!) — Siellä on käyty senkin jälkeen, kuten ed. S. Pietikäinen oivallisesti sanoi, ja tilanne on vähän muuttunut.

Tavoitteenahan oli pienentää julkisen talouden osuutta ja parantaa työvoiman joustavuutta. Sehän siinä oli tarkoituksena. Me muistamme hyvin, miten siinä kävi Englannissa. Thatcher pienensi nimenomaan julkista sosiaaliturvaa, taloutta, ja siellähän tuli vastavoima, joka tuli työväenpuolueen nousun myötä, mutta ennen kuin työväenpuolue kykeni siellä nousemaan, sehän uudisti itsensä, tuli voimakas uudistus ja Blairin hallitus. Tämä uudistunut työväenpuolue, sen uudistunut sosiaalipolitiikka sai vallan, ja katson, että se on juuri tässä globalisoitumisessa juuri sellaista, jota itse ajattelen, että se tapahtui näin, ja se on helppo meidän kaikkien vielä muistaa.

Suomi oli samaan aikaan sidottu bilateraaliseen kauppaan. Oli hyvin jäykkää ja olimme melkein Impivaarassa vielä, kun muualla Euroopassa alkoivat puhaltaa vapaammat tuulet. Rahamarkkinat vapautuivat, ja sehän tuli sitten Suomeen hyvinkin nopeasti. Kun mietitään, niin eihän laman alusta kulunut montakaan vuotta, kun kaikki näkivät maailmantalouden armottomuuden, globalisaation seuraamukset. Siitä seurasi meillekin sama thatcherismi eli sosiaalimenojen leikkaus. Jos historian kulkua ajattelee, se oli juuri tätä samaa linjaa, jota me sitten jouduimme noudattamaan.

Nyt voi tietenkin kysyä, miten globalisaatiossa sitten käy näille pienille ja syrjäisille maille ja heikoimmille alueille. Sitähän täällä on paljonkin pohdittu ja mietitty. Olen nähnyt esitettävän kahta teoriaa, ensinnäkin että ne nimenomaan hyötyvät tästä ja syrjäisten, pienten yritysten on helpompi päästä globaaleille markkinoille avoimessa maailmantaloudessa, ja että pienet ja keskisuuret yritykset voivat sinne helposti tunkeutua. Mutta mitäs tämä pienuuden ekonomia on tällaisessa pienessä maassa? Jos haluaa tarkastella sitä Suomen näkövinkkelistä, niin meillähän on kehitys tapahtunut niin, että syrjäseudut ovat entisestään syrjäistyneet ja väestökato on ollut voimakasta. Jos haluaa nähdä uhkakuvan, niin meillähän on alueita, joilla on tulevaisuudessa muutamien kymmenien vuosien päästä vain vanhuksia ja ainoa raha, mikä siellä liikkuu, on eläketurva- ja sosiaaliturvaraha. Silloin tulee korpimaaefekti. Silloin pienuus ja syrjäisyys on entistä enemmän uhka kehitykselle eikä mikään voimavara eikä edistysaskel tässä katsantokannassa.

Jos ajatellaan sosiaaliturvaa tietoyhteiskunnassa tai globalisaation oloissa, integraatiokehityksessä, niin suurena uhkana näen kyllä eriarvoisuuden kasvun uhkan. Jos ajatellaan, miten eriarvoisuus on kasvanut sosiaaliturvan leikkausten aikana, niin meillähän, ainakin Raija Julkusen mukaan, leikkaukset kohdistuivat nimenomaan hajanaisiin ryhmiin ja poliittisesti vaikutusvallattomiin ryhmiin suurimmaksi osaksi. Silloin voisi ajatella, että eriarvoisuuden kasvun uhka entisestään nousee. Silloin myöskin työmarkkinoilla tietoyhteiskunnassa, jossa ratkaisevaa on nimenomaan aivotyö ja henkinen pääoma, osaajien hinta työmarkkinoilla nousee ja heikkojen asema työmarkkinoilla entisestään heikkenee. Tuotanto siirtyy halvan tuotannon ja keveän verotuksen maihin. Nämähän ne ovat näitä uhkatekijöitä.

Nythän puhutaan avoimesta koordinaatiosta. Meillä on nytkin juuri valtiovarainvaliokunnassa käsittelyssä avoimen koordinaation, läpinäkyvyyden ja muun lisääminen sosiaaliturvassa EU:n alueella. Kun sosiaaliturva on kuitenkin kansallisen päätösvallan piirissä, niin paineet yhdenmukaistumiseen ovat erittäin voimakkaat, eivät niinkään turvan tason vaan sen rahoituksen yhdenmukaistumiseen. Silloin, jos rahoitus samankaltaistuu verotuksen harmonisointipaineiden kautta ym. verokiilan kaventumisen paineen kautta — miten sen nyt selostaisi — niin silloin on paineet myöskin turvan yhtenäistämiseen, ja vaikka se on kuinka kansallisen päätöksenteon harkinnassa, se vain käytännössä ei toimi.

Jos meillä on erilainen malli nyt kuin muualla Euroopassa, esimerkiksi juuri korkea naisten työssäkäymisen aste, joka on mahdollistettu hyvillä palveluilla, päivähoitopalveluilla, koulupalveluilla, koulukuljetuksilla, kouluruokailulla et cetera, näen tässä uhkakehityksiä. Meidän on hyvä tiedostaa, että se uhkaa. Kun täällä juuri puhuttiin, että asia ei ole sukupuolineutraali, niin se ei ole tässäkään suhteessa sukupuolineutraali, sosiaaliturvan alueella. Ed. Syvärinenhän käytti juuri tästä erittäin hyvän puheenvuoron.

Jos ajattelemme suomalaista sosiaaliturvaa, sehän on vain keskimääräistä kansainvälistä tasoa, huonoa pohjoismaista tasoa, jos näin voi sanoa. Ei se ole mitään huippuhyvää, eikä se tule tällä hetkellä veronmaksajille mitenkään erityisen kalliiksi. Globalisaation oloissa meidän on tiedostettava riskit. Se vaatii erittäin suurta ennakkoluulottomuutta meiltä poliittisilta päätöksentekijöiltä, se vaatii suurta yhteistyökykyä. Mikään puolue, kukaan poliitikko ei yksin pysty näitä ratkaisemaan, vaan tarvitaan suurta yhteistyökykyä sekä Suomen että Euroopan tasolla. Jos ajatellaan vaikka EU:n laajenemista itään, jossa valtavan paljon, miljoonia, kymmeniä miljoonia uusia eläkeläisiä tulee tähän samaan pottiin, me emme pysty niitä ongelmia ratkaisemaan yksin, ellemme me toimi yhdessä. Silloin voi kysyä, onko kaikkien maitten vain sopeuduttava globaaliin talouteen vai voisiko globaalia taloutta sopeuttaa näihin inhimillisiin ja sosiaalipoliittisiin päämääriin, joita juuri toin esille. Voisiko sitä sopeuttaa näihin väestö- ja ympäristöongelmiin, ettei jokainen maa itsekkäästi etsi sitä helpointa tietä ja ota rusinoita pullasta, vaan voisimmeko siinä toimia käytännössä yhdessä ja pyrkiä näin estämään niitä kielteisiä puolia, joista tänään olen kuunnellut huoneessani osassa näistä puheista, jotka ovat juuri niitä, joita täällä on tullut esille, nämä valuuttariskit, työttömyys, heikentyvä sosiaaliturva? Mitä kaikkia hyviä asioita haluammekaan edistää, meidän on yhdessä kyettävä löytämään näitä ratkaisuja.

Susanna Rahkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Hyssälä peräänkuulutti globaalia sosiaalipolitiikkaa ja viittasi 60-luvun lopun Pekka Kuusen edistysuskoon. Mielestäni vastausta tässä nykyisessä globaalissa tilanteessa voisi lähteä etsimään juuri sosiaalisen pääoman tunnustamisesta kansainvälisen kilpailun yhdeksi menestystekijäksi ja taloudellisesti tehokkaan toiminnan takeeksi tässä nykyisessä tietoyhteiskunnassa. Thatcherismin ajattelussahan merkitsi satsaus julkisiin palveluihin rasitetta ja menoerää, mutta nyt asia pitäisi nähdä toisin päin. Kyse on myös resurssien jakamisesta ja keräämisestä ja ihmisten hyvinvoinnin edistämisestä kansainvälisessä mittakaavassa, joka on erittäin haasteellinen tehtävä.

Kyösti  Karjula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämän keskustelun aikana ainakin yhdeksi kysymykseksi on noussut hyvin vahvasti se, miten löydetään markkinoiden ja politiikan tasapaino. Minusta ed. Hyssälä edellä käsitteli muun muassa tätä kysymystä ja nimenomaan sitä, mitä merkitsevät yhdenmukaisuus, yhdenvertaisuus ja toimintojen erilaistuminen. Nimittäin jos ajatellaan globaalia hallintaa, minun on erittäin vaikea nähdä sitä, että kaikkeen löytyy yhteiset säännöt. Siis lähtökohtien ja alueiden erilaisuus on niin merkittävä, että nyt vaaditaan myös kansallisvaltioiden sisällä viisautta toteuttaa näitä ratkaisuja. Tähän otan esimerkin alueiden erilaistumisesta. Meillä kotimaassakin on syntymässä pahoinvointialueita, joita on jo kasvukeskusten sisällä. Se, millä tavalla näihin kysymyksiin löydetään ratkaisuja, on yksi asia, johon minä toivon, että ensi syksynä esiin nousevassa jatkoselvityksessä hallitus paneutuu tarkemmin.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Vielä äskeiseen keskusteluun hyvinvointivaltiosta totean, että ulkoasiainvaliokunta on mietinnössään kyllä huomioinut hyvinvointivaltion positiivisena voimavarana. Sillä tavalla olemme ikään kuin tällä linjalla, mihin ed. Rahkonenkin viittasi.

Liisa  Hyssälä  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Edellisiin puheenvuoroihin vielä voin yhtyä ja totean, että hyvinvointivaltion rahoitus on kyllä semmoinen tekijä, että me emme voi enää pitäytyä siinä entisessä. Me olemme vannoneet pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin nimiin, itsekin olen vannonut täällä monta vuotta. Mutta ympärillä oleva yhteiskunta on muuttunut niin nopeasti, että meidän on löydettävä uusia tapoja tuottaa hyvinvointia ihmisille tasapuolisesti ja niin, että se ottaa myöskin heikoimmat huomioon. Siihen, mitkä ne uudet tavat ovat, me olemme todella jälkijättöisesti suhtautuneet. Mitään semmoisia uudistuksia ei oikein kukaan ole tässä ajassa kyennyt esittämään. Me olemme hyvin jälkijättöisiä näitten haasteitten edessä, mitkä nyt ovat jo päivänkohtaisia.