Täysistunnon pöytäkirja 18/2002 vp

PTK 18/2002 vp

18. TORSTAINA 28. HELMIKUUTA 2002 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

Köyhyydessä elävät lapset

Toimi  Kankaanniemi  /kd:

Arvoisa puhemies! Noin vuosi sitten käytiin kovaa köyhyyskeskustelua. Nyt on tullut uusia tietoja siitä, että EU:n alueella on 17 miljoonaa köyhyydessä elävää lasta. Suomessa saman laskelman mukaan lapsista noin 5 prosenttia, lienee 40 000—50 000 lasta, elää köyhyydessä.

Onko hallituksella mitään erityisiä toimenpiteistä tällaisen epäkohdan, oikeastaan häpeän, poistamiseksi, että lapset eivät joutuisi kärsimään köyhyydestä jatkuvasti, vai onko asia jätetty markkinoiden hoidettavaksi?

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Lapsiperheiden köyhyyden suhteen Suomi tilastollisesti on aika hyvässä tilanteessa. Tämän ongelman korjaamiseksi on parannettu asumistukea, josta summasta yli puolet menee lapsiperheitten, nimenomaan vähävaraisten lapsiperheitten, hyväksi. Sitten varmaan kysyjä muistaa, että vuoden alussa nostettiin työmarkkinatuen lapsikorotuksia, joka tämmöisenä täsmätoimenpiteenä osui vähävaraisiin lapsiperheisiin.

Noista tilastoista todettakoon, että meillä on kaksi köyhyysrajaa, 50 prosenttia tai 60 prosenttia mediaanista, ja sitten on toisaalta kaksi eri tapaa painottaa lapsia kulutusyksikköinä: joko kertoimella 0,5 tai 0,3. Tämä eurooppalainen tapa oikeastaan olisi sekä 60 prosenttia että 0,3. Tällä laskentatavalla me emme saa lapsiperheitä köyhiksi Suomessa, emme oikeastaan lainkaan.

Toimi  Kankaanniemi  /kd:

Arvoisa puhemies! Tiedän, että ministeri Soininvaara on tilastomies erikoisalanaan ja pystyy näillä luvuilla kauniisti asiaa pyörittämään, mutta kyllä tosiasia on se, jonka varmaan lähes kaikki kansanedustajat ja toivottavasti ministeritkin tietävät, että meillä on työttömiä, ylivelkaantuneita ja monia muita ryhmiä, joissa lapset kärsivät äärettömän paljon köyhyydestä, ihan reaalisesta köyhyydestä, ja se ei tilastoselityksillä poistu. Onko näitä lapsiperheitä varten suunnitelmissa erityistoimenpiteitä?

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Kysyjä alkoi hiljakseen päästä asiaan sen takia, että jos katsoo lapsiperheitten ongelmia, niin ne eivät ilmene tästä tilastollisesta tuloköyhyydestä. Esimerkiksi ylivelkaisethan eivät näy siinä useinkaan. He ovat oikeasti köyhiä, mutta eivät tuloköyhiä, koska tulot ovat olemassa, mutta ne menevät velkoihin. Meillä paljon suurempana ongelmana on ehkä lasten syrjäytyminen kuin varsinainen tuloköyhyys, ja ne ovat kovin kovin eri asioita itse asiassa. (Ed. Puisto: Mutta niillä on tekemistä keskenään!) — Totta kai niillä on tekemistä keskenään, mutta ne eivät missään tapauksessa ole sama kysymys.

Eduskunnalla on tilaisuus päästä keskustelemaan tästä kysymyksestä huhtikuussa, kun hallitus antaa lapsipoliittisen selonteon.

Toinen varapuhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.