Arja Alho /sd (esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Miksi neuvoa-antava kansanäänestys tulee järjestää EU:n perustuslaista? Tarkastelen asiaa kahdesta näkökulmasta, ensinnäkin demokratianäkemyksen kautta ja toisaalta EU:n oikeutuksen kannalta.

Länsimaisen demokratiakäsityksen mukaan, joka tarkoittaa siis sitä, että kansa hallitsee, me olemme tottuneet ajattelemaan, että se on edustuksellista, että kansa valitsee edustajansa ja sitä kautta demokratia toteutuu. Mutta modernissa demokratiakäsityksessä, jota hyvin monessa maassa käytetään ja kunnioitetaan, lähdetään myös siitä, että kansalla on voitava olla myöskin mahdollisuus vaikuttaa suoraan itseään koskeviin asioihin. Puhutaan jopa pienestä ja suuresta demokratiasta, lähidemokratiasta ja jo nykyään yhä enemmän myöskin kansainvälisestä demokratiasta. Paitsi että demokratiaa tulisi demokratisoida ylöspäin suhteessa kansainvälisiin järjestöihin, maailmanlaajuisten ongelmien hallitsemiseen ja niiden pelisääntöjen luomiseen, joita kansainvälisten järjestöjen kautta demokratiaa edistettäessä tarvitaan, demokratia on myöskin vietävä aina lähemmäksi ihmistä sinne, missä arkipäivän elämä on.

Tämä demokratiakäsitys lähtee siitä, että edustuksellinen demokratia on arvo sinänsä, se on tapa, jolla koulitaan päätöksentekijöitä, ja se mahdollistaa sen, että läpinäkyvästi voidaan keskustella tärkeistä yhteiskunnallisista linjauksista nimenomaan parlamentissa, demokratian kannalta tärkeimmässä puhefoorumissa. Mutta yhtä lailla on myös selvä asia, että suoran demokratian vaihtoehtojen ja mahdollisuuksien tulee täydentää edustuksellista demokratiaa. Tästä syystä neuvoa-antava kansanäänestysinstituutio tuli Suomeen 80-luvun lopulla osana sitä keskustelua, joka tuolloin liittyi poliittisen järjestelmän kriisiytymiseen. Takana oli muutamia vaaleja, joissa kunnallisvaaleissa ja eduskuntavaaleissa tapahtui dramaattinen käänne äänestysaktiivisuuden laskemisen suhteen. Tuolloin katsottiin tai arvioitiin, että nimenomaisesti edustuksellinen demokratia ei riitä, vaan tarvitaan ennen kaikkea myös suoria vaikutusmahdollisuuksia, mikä oli myöskin perusteltu sitä kautta, että kansalaisten koulutustaso oli noussut, yhteiskunnallisten kysymysten monimuotoisuus ja nopeatempoisuus ikään kuin vaativat sitä, että ei vain kerran neljässä vuodessa äänestäminen enää riitä niitten yhteiskunnallisten kantojen määrittelyyn, jotka kuitenkin on voitava tehdä ja joilla on voitava olla myös kansalaisten tuki ja kannatus.

Neuvoa-antavaa kansanäänestysinstituutiota ei ole käytetty kovin montaa kertaa, mutta sitä on käytetty Suomen historiassa juuri siinä kohdassa, jolloin sitä pitikin, ja tuo kohta oli se, kun Suomi päätti liittyä Euroopan unioniin. Kysymys oli suuresta ratkaisusta, haastavasta ratkaisusta, joka asetti myöskin poliittiselle järjestelmälle tavattomasti vaatimuksia, niin että ihmiset saattoivat ottaa selvää ja muodostaa kantansa Euroopan unioniin, sen jäsenyyteen, ja vastata kysymykseen "kyllä" tai "ei". Neuvoa-antava kansanäänestys antoi neuvon, että Suomen tulee liittyä Euroopan unionin jäseneksi, ja eduskunta päättäessään asiasta otti tuon neuvon huomioon.

Kysymys on siis siitä, millaista demokratiakäsitystä arvostamme, lähdemmekö siitä, että edustuksellinen demokratia tarvitsee rinnallensa suoria mahdollisuuksia ja että noita mahdollisuuksia on käytettävä harkitusti ja silloin, kun on kysymys suurista kysymyksistä ja sellaisista linjauksista, jotka tulevat vaikuttamaan pitkälle tulevaisuuteen. Mielestäni näistä kahdesta syystä on tarpeellista säätää laki neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä, koska kysymys on juuri siitä, että tätä suoraa mahdollisuutta käytetään hyväksi laajakantoisissa kysymyksissä. Nämä ehdot siis täyttyvät.

Toinen seikka, joka puoltaa sitä, että Euroopan unionin perustuslaista on syytä järjestää neuvoa-antava kansanäänestys, lähtee unionin omasta oikeutuksesta. Unioni ei voi laajentua, ei syventyä, ellei sillä ole kansalaisten, eurooppalaisten kansojen oikeutusta toiminnalleen. Se ei voi hakea kasvua, kilpailukykyä globaaleilla markkinoilla, ellei Euroopan unioniin ja sen toimintakykyyn uskota ja luoteta. Viime kädessä se tietysti ratkaistaan ei välillisesti vaan suoraan.

Myöskään siihen kysymykseen, onko Euroopan unioni muuttunut nyt niin paljon, että ikään kuin tarvitaan toista neuvoa kansalta, ei voi tietenkään yksiselitteistä vastausta löytää, koska Euroopan unionin kehitys ja historia on ollut prosessinomainen, se on koostunut erilaisista sopimuksista ja erilaisista sopeutumismahdollisuuksista kansainväliseen kilpailuun. Joka tapauksessa voidaan kuitenkin sanoa kiistatta se, että Euroopan unioni säätämällä nyt itsellensä perustuslain muuttaa luonnettansa. Siitä tulee oikeushenkilö, joka tarkoittaa suomeksi sanottuna oikeastaan sitä, että Euroopan unionista tulee toimija kansainvälisessä toimintaympäristössä. Sillä on myöskin paljon vaikutuksia niihin käytäntöihin, joita suomalaisessa päätöksenteossa on tähän saakka ollut. Oikeuskäytännössä Euroopan unioni tulee saamaan myöskin uusia aluevaltauksia. Perinteisen kauppapolitiikan rinnalle tulevat nousemaan myöskin ulko- ja turvallisuuspoliittiset kysymykset.

Euroopan unionin oman itsensä kannalta on tärkeätä, että sen legitimiteetti haetaan myöskin suoraan kansalta, kun sellainen mahdollisuus on olemassa ja kun sitä mahdollisuutta jo niin moni jäsenmaa tulee käyttämään hyväksi. Kysymys on siis Euroopan unionin omasta uskottavuudesta, kyvystä uudistua, sopeutua maailmantalouden ja maailmanpolitiikan muuttuviin olosuhteisiin ja siitä, että demokratia on aina myöskin harjaantumista, argumenttien hakemista, eri vaihtoehtojen punnintaa ja että tuossa prosessissa on niin kansalaisten kuin edustuksellisen demokratian vallankäyttäjien oltava rinta rinnan mukana.

On myöskin tärkeätä, että tästä asiasta, neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä, keskustellaan nimenomaan eduskunnassa. Eduskunta on demokratian kannalta tärkeä keskustelupaikka, ja siksi on välttämätöntä tämän lakialoitteen kautta saattaa eduskunta pohtimaan kysymystä nimenomaan sen periaatteellisesta näkökulmasta. Se antaa myöskin hallitukselle mahdollisuuden harkita asiaa, mikäli se olisi isänmaan edun mukaista. Arvo jo sinänsä on se, että neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä käydään poliittista keskustelua jossain muuallakin kuin vain kabineteissa. Demokratian tulee olla läpinäkyvää ja avointa, ja siksi kansanedustajien, meidän, jotka olemme tämän lakialoitteen allekirjoittaneet, velvollisuus on huolehtia siitä, että myöskin läpinäkyvästi ja avoimesti tämä keskustelu eduskunnassa voidaan käydä.

Lopuksi haluan, arvoisa puhemies, sanoa, että politiikka toki on mahdollisuuksien taidetta, mutta se on myöskin arvoja ja periaatteita. Kansanvallan kunnioittamista, niiden instituutioiden käyttämistä hyväksi, jotka eduskunta on päättänyt muun muassa neuvoa-antavan kansanäänestyksen muodossa, on syytä myöskin käyttää. On syytä luottaa Suomen kansan kykyyn harjaantua demokratian käyttämisessä ja kykyyn omaksua uusia asioita ja ennen kaikkea asettaa nyt politiikalle ja poliittiselle järjestelmälle haaste siitä, että se kykenee hakemaan oikeutuksen niin Euroopan unionin kautta kuin kansallisten eduskuntien kautta tälle perustuslailliselle sopimukselle ja käymään sen keskustelun niin, että kaikki tietävät, mistä on kysymys, mihin Euroopan unioni on menossa, ja voivat siihen luottaa ja voivat siihen sitoutua. Kysymys on arvojen ja periaatteiden soveltamisesta käytäntöön, eikä sitä tule tarkastella siitä näkökulmasta, onko pykälissä riittävästi muutoksia ja arvioida sitä mittatikulla. Kysymys on suhtautumistavasta, ja kun se lähtee demokratian kunnioittamisesta ja Euroopan unionin legitimiteetin vahvistamisesta, ei ole mitään parempaa syytä järjestää neuvoa-antava kansanäänestys EU:n tulevasta perustuslaista.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Samasta syystä kuin ed. Alho olen allekirjoittanut tämän lakialoitteen eli siitä syystä, että myös eduskunta käy perusteellisen keskustelun tavasta, jolla Suomi tulee hyväksymään meille esitetyn uuden Euroopan unionin perustuslaillisen sopimuksen, tai niin kuin sitä lyhyesti sanotaan, perustuslain.

Puhemies! Parasta aikaa olen Euroopan neuvostossa laatimassa raporttia myöskin kansanäänestyksistä kaikissa Euroopan neuvoston jäsenmaissa, mutta tietysti erityisesti EU-maissa, kuten Suomessa. Raporttia tehtäessä on tietysti havaittu se varsin tunnettu tosiasia, että perinteet eri maissa ovat hyvin erilaisia kansanäänestysten suhteen. Perinteillä on suuri merkitys muun muassa, kun nyt valmistaudutaan EU:n perustuslaillisen sopimuksen hyväksymiseen. Joissakin maissa, niin kuin me tiedämme, noin 10 maassa, tullaan kansanäänestys järjestämään, ja Espanjassa se on jo järjestetty. Loput 15 jäsenmaata todennäköisesti hyväksyvät tai hylkäävät sopimuksen omassa parlamentissaan.

Puhemies! Kuten totesin, meillä ei ole perinnettä kansanäänestysten suhteen. Me olemme kaksi kansanäänestystä käyneet, toisen viimeksi vuonna 94, jolloin hyväksyttiin Suomen jäsenyys Euroopan unionissa. Esimerkiksi kun Suomi liittyi Euroopan raha- ja talousliittoon eli Emuun, niin henkilökohtaisesti olin sitä mieltä, että meillä olisi pitänyt käydä paljon laajempi keskustelu, mahdollisesti jopa kansanäänestys, kuten Ruotsissa ja Tanskassa tehtiin. Mutta voin ehkä yksinkertaistaa vähän, kun sanon, että käytännössä sosialidemokraattisen puolueen puoluevaltuusto ratkaisi Suomen Emu-jäsenyyden, nimittäin sosialidemokraattisen puolueen puoluevaltuustossa se hyväksyttiin, joten aikamoista valtaa Suomen sosialidemokraattisen puolueen puoluevaltuusto käytti. (Ed. Skinnari: Ensi viikolla on taas!) — Ensi viikolla on, mutta perustuslaillinen sopimus ei varmasti ole keskeinen asia ensi viikon puoluevaltuuston kokouksessa, ed. Skinnari.

Puhemies! Joka tapauksessa on jo selvää, niin kuin totesin, että 10 jäsenmaata tulee järjestämään kansanäänestyksen ja noin 250 miljoonaa EU-kansalaista tulee äänestämään siitä, hyväksytäänkö perustuslaillinen sopimus vai ei.

Aika mielenkiintoista oli todeta, kun muutama viikko sitten olin tammikuun lopulla Ranskassa, että maan konservatiivilehdessä Le Figarossa todettiin, että Suomen eduskunta tulee hyväksymään perustuslaillisen sopimuksen tämän vuoden joulukuussa. Aika mielenkiintoinen toteamus Ranskan lehdessä. No, tietysti jostakin tämä lehti oli tietonsa saanut, mutta todennäköisesti näin käy, että meidän lakialoitteemme ei tule hyväksytyksi, vaan Suomen eduskunta hyväksyy tämän ensi joulukuussa.

Puhemies! Mitä sitten tulee kansanäänestyksiin, niin ed. Alho käytti minun mielestäni ihan hyvän ja perustellun puheenvuoron. Voidaan tietysti kysyä, mitä haittaa on kansanäänestyksestä. Minä en henkilökohtaisesti enää oikeastaan näe yhtään mitään haittaa, mutta sen sijaan hyötyä kyllä näkisin. Näen muun muassa hyötynä sen, että ihmiset, kansalaiset, joko enemmän tai vähemmän riippuen aina henkilöstä ottavat selvää, mistä on kysymys.

Kyllä esimerkiksi Suomen alhaiset äänestysprosentit EU-vaaleissa kertovat jotain siitä, että suuria epäluuloja Euroopan unionia kohtaan on edelleen olemassa. Euroopan unioni koetaan hyvin etäiseksi, byrokraattiseksi, ei kovin avoimeksi, ja siihen viittaa meidän äänestysprosenttimme: 31 prosenttia vuonna 99 EU-vaaleissa ja nyt 41 prosenttia viime kesäkuun EU-vaaleissa. Kyllä nämä prosentit jotain kertovat siitä. Esimerkiksi sosialidemokraattisen puolueen kannalta on mielenkiintoista todeta myöskin, että me jäämme aina EU-vaaleissa paljon pienemmälle ääniprosenttiosuudelle kuin muissa vaaleissa. Jotain se kertoo esimerkiksi sosialidemokraattisen puolueen kannattajien näkemyksestä Euroopan unionista.

On sanottu, etteivät kansalaiset tiedä riittävästi Euroopan unionista ja Euroopan unionin perustuslaillisesta sopimuksesta voidakseen ottaa kantaa siihen. Mutta, hyvät kollegat, jos te ajattelette sitä, että vuonna 94 Suomen kansa otti kantaa Suomen EU-jäsenyyteen, minusta se oli vielä paljon vaikeampi asia kokonaisuutena ottaa kantaa. Kuitenkin Suomen kansa pystyi ottamaan kantaa, otti myönteisen kannan ja näin omalta osaltaan varmisti Suomen EU-jäsenyyden.

Puhemies! Vielä haluaisin muutaman sanan sanoa siitä, mitä sitten seuraa, jos joku EU-maa ei hyväksy tätä perustuslaillista sopimusta kansanäänestyksellä. On todettu, että jos esimerkiksi Ranska, joka nyt on EU:n ydinmaa, ei hyväksy, ja se mahdollisuus on aivan selvästi olemassa, kansanäänestyksessä tätä sopimusta, niin sillä on todella suuri merkitys, mitä tapahtuu Euroopan unionille. Mutta joka tapauksessa jossakin pienessä maassa, olkoonpa nyt mikä tahansa, tuskin Euroopan unioni kaatuu siihen, että jonkin pienen jäsenmaan kansalaiset hylkäävät perustuslaillisen sopimuksen kansanäänestyksessään. On mielenkiintoista myös todeta, että Ranskassa sosialistit eli sosialidemokraattisen puolueen jäsenet äänestivät sisäisesti jo tammikuussa perustuslaillisesta sopimuksesta. 40 prosenttia sosialisteista olisi valmis hylkäämään perustuslaillisen sopimuksen, 60 prosenttia Ranskan sosialisteista olisi valmis hyväksymään tämän sopimuksen. Minusta Ranskassa tämä demokratia toimii varsin hyvin, ja siinä varmasti meillä suomalaisillakin olisi opiksi ottamista.

On myös sanottu, että äänestysprosentti todennäköisesti jäisi niin alhaiseksi ettei se antaisi kuitenkaan legitimiteettiä, laillisuuspohjaa, sitten eduskunnan käsittelylle. Espanjassahan päädyttiin 42 prosentin äänestysvilkkauteen, mutta tämä johtui osaltaan siitä, että konservatiivit, jotka olivat oppositiossa, vastustivat kansanäänestystä ja kehottivat ihmisiä boikotoimaan tätä kansanäänestystä. Mutta joka tapauksessa 42 prosenttia Espanjassakin kävi äänestämässä ja näin antoi oman osuutensa: valtava enemmistö, 77 prosenttia espanjalaisista, niistä jotka äänestivät, hyväksyivät perustuslaillisen sopimuksen.

Voidaan myös kysyä sitä, pitäisikö meillä Suomessakin laatia vähän tarkemmat suuntaviivat sille, miten kansanäänestyksiä järjestetään. Pitäisikö meillä esimerkiksi olla joku kynnys äänestysvilkkaudelle, äänestysprosentille, joka vasta sitten vaikuttaisi eduskunnan lopulliseen kannanottoon? Tähän astihan, niin kuin meidän perustuslaissamme todetaan, kansanäänestykset ovat olleet neuvoa-antavia ja ne eivät varsinaisesti eduskuntaa sido, mutta kuitenkin käytännössä sitovat.

On myöskin mielenkiintoista se, että on esitetty ehdotuksia Euroopan unionin laajuisesta kansanäänestyksestä. Minusta, jos tällaiseen Euroopan unionin laajuiseen kansanäänestykseen mentäisiin eli kaikki EU-maat esimerkiksi äänestäisivät suurin piirtein samanaikaisesti, niin tämä perustuslaillinen sopimus olisi ollut sopiva kohde sille. Mutta näin ei varmasti tule enää käymään, koska kannat monissa jäsenmaissa on jo käytännössä lyöty lukkoon.

Puhemies! Ihan lopuksi haluan todeta, että oma kantani perustuslailliseen sopimukseen on myönteinen. Olen sitä mieltä, että siinä on paljon enemmän myönteistä kuin kielteistä Suomen kannalta. Mutta siitä huolimatta, jotta tätä keskustelua saadaan aikaan, niin olen iloinen siitä, että ed. Alho on tämän aloitteen jättänyt ja myös Suomen eduskunta käy tätä keskustelua.

Rosa  Meriläinen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Puhutaanpa heti alkuun asioista niiden oikeilla nimillä: Olen federalisti. Se ei muuten tarkoita vallan keskittämistä vaan hajauttamista. EU on tarkoittanut monissa jäsenmaissa vallansiirtoa parlamenteista hallituksille eikä ainoastaan vallansiirtoa täältä siihen niin sanottuun EU:seen. Ei tämä väite Suomessakaan täysin tuulesta temmattu ole, vaikka meidän järjestelmämme onkin varsin hyvä ja sitä on ylpeästi tälläkin viikolla Ison-Britannian parlamentaarikoille esitelty. Uuden perustuslain myötä EU:n demokraattisuus lisääntyy, kun yhä useammalla alueella siirrytään avoimuuteen ja yhteispäätösmenettelyyn. Pidemmällekin olisi voinut mennä vaikkapa veropolitiikassa. Toisaalta kauppapolitiikan osalta siirtyminen unionin yksinomaiseen toimivaltaan minua kammoksuttaa.

Euroopan vihreät ovat osallistuneet aktiivisesti perustuslain valmisteluprosessiin, ja voimmekin sanoa lopputulokselle "kyllä". Vihreät olisivat toivoneet, että perustuslaki olisi hyväksytty koko unionin laajuisella kansanäänestyksellä. Tämän haaveen osalta juna meni jo, mutta ehkä ensi kerralla, kun sopimusta muokataan, tämä järjestyisi. Nyt meidän on pidettävä huoli siitä, että sopimus hyväksytään Suomessa mahdollisimman demokraattisesti.

Nykyaikainen demokratia pitää sisällään vaalien kautta toteutuvan edustuksellisen demokratian lisäksi myös kansalaisten suorat vaikutusmahdollisuudet. Suora demokratia, siis kansanäänestykset, kansalaisaloitteet, täydentää eikä uhkaa edustuksellista demokratiaa. Välinpitämättömyys edustuksellista politiikkaa kohtaan on voitettavissa vain kansalaisten yleistä osallistumishalua kohentamalla. Tämä puolestaan edellyttää, että luodaan oikeita välineitä, joilla ihmiset voivat vaikuttaa ja olla päätöksentekijöitä vaalien välilläkin. Suoraa demokratiaa tarvitaan päätöksenteon kaikilla tasoilla. Suora demokratia on myös oppimisprosessi, jossa kansalaiset ja vaaleilla valitut päättäjät opettelevat aitoa vuorovaikutusta. Kysymys ei siis ole ainoastaan siitä, että kansalaiset oppivat käyttämään valtaansa ja oppivat sitten tätä EU:n perustuslain sisältöä, vaan myös siitä, että poliitikot oppivat suhtautumaan vakavasti kansalaisten kanssa käytävään poliittiseen keskusteluun, myös siis sellaiseen keskusteluun, jossa me emme puhu vaan kuuntelemme ja sen jälkeen taas me puhumme ja he kuuntelevat, eli niin kutsuttuun dialogiin.

Minä haluan reilun ja kunnollisen kansanäänestyksen, jossa yhteiskunnalliset keskustelijat heittävät korttinsa peliin ja ilmoittavat mielipiteensä. Minun mielipiteeni on "kyllä". Se ei tarkoita, että perustuslaillinen sopimus olisi mielestäni täydellinen. Olen sen verran radikaali ajatuksiltani, etten kuvittelekaan saavuttavani heti tavoitteitani. Askel kerrallaan. Yhden askeleen verran olen valmis kampanjoimaan innokkaasti perustuslaillisen sopimuksen hyväksymisen puolesta, jos ja kun kansanäänestys myös Suomessa päätetään järjestää.

Arvoisa puhemies! Yhteisten ratkaisujen etsiminen Euroopan unionissa tarkoittaa sitä, että valtiot siirtävät osan päätösvallastaan unionille. Ylikansallista politiikkaa ei voisi olla, ellei näin olisi. Yhteistyötä syventämällä valtiot pyrkivät talouden ja sen vapauttamisesta seuraavien ongelmien parempaan hallintaan. EU:lla tuleekin olla nykyistä enemmän valtaa toimia painokkaasti niissä asioissa, joissa valtioiden välinen epäterve kilpailu ja monikansallisten suuryritysten toiminta tuottavat vahinkoa ihmisten hyvinvoinnille ja ympäristölle. EU:n on otettava edelläkävijän rooli myös globaalien pelisääntöjen luomisessa. Samalla voisi tietenkin nykyistä herkemmällä korvalla kuunnella myös maapallon eteläiseltä puoliskolta kantautuvia viestejä.

Uusi perustuslaki muuttaa unionin luonnetta monin tavoin. Määräenemmistöpäätöksiä lisätään, päätöksenteosta tulee avoimempaa, Euroopan parlamentin vaikutusvalta kasvaa ja kansalaisten perusoikeudet suhteessa unioniin vahvistuvat, ainakin teoriassa, mikä kaikki merkitsee demokratian lisääntymistä. Lisäksi perustuslaki tekee unionista merkittävämmän kansainvälisen toimijan. Toisaalta on pidettävä huoli siitä, että unionin toimivalta ei kasva hallitsemattomasti, ja tässä tarvitaan myös lisää suomalaista keskustelua. Kansallisten parlamenttien on pian mahdollista valvoa aikaisempaa paremmin, että unioni ei ylitä toimivaltuuksiaan ja puutu sellaisiin asioihin, jotka kuuluisivat subsidiariteettiperiaatteen mukaisesti tänne meille. Päätökset, jotka koskevat sosiaalisia, terveydellisiä, sivistyksellisiä ja kulttuurisia peruspalveluja sekä niiden rahoitusta ja rakennetta, tulee jatkossakin tehdä kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla. Tätä muuten se kauppapolitiikkaa koskeva pykälöinti siellä uhkaa. Kansallisesti pitää olla mahdollisuus laatia ja soveltaa tiukempia normeja, eikä EU:n perustuslaki saa heikentää kansallisesti taattuja perusoikeuksia.

Arvoisa puhemies! Euroopan unioni on perustettu alun perin valtioiden väliseksi järjestöksi, johon kansalaisten ei katsottu tarvitsevan suoraan vaikuttaa. En pitänyt tästä ja siksi olen federalisti. Kun unionin toimivalta on laajentunut, on asteittain ollut pakko luoda demokraattisen vaikuttamisen esiasteita ja keinoja. Euroopan parlamentti on nyt muodostunut ministerineuvoston rinnalla tasavertaiseksi lainsäätäjäksi ja budjettivallan käyttäjäksi, mikä on ollut omiaan herättämään kiinnostusta sen toimintaan. Parlamentin avoimuutta ja vastuunalaisuutta kansalaisille on edelleenkin vahvistettava juuri siksi, että myös valta on kasvanut. Demokratiaa ei voi olla ilman päätöksenteon avoimuutta. Salailu ei ole enää pääperiaate vaan julkisuus, mutta silti erityisesti hallitukset ovat halunneet pitää monia alueita julkisuusperiaatteen ulottumattomissa. Erityisesti sisä- ja oikeusasioista sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta päätettäessä avoimuuden puolesta on taisteltava.

Euroopan unionista ei voi tulla demokraattista, ellei kansallinen EU-päätöksenteko ole demokraattista. Kun Euroopan unionin uusi perustuslaki tekee unionin lainsäädännöstä vihdoin avointa, perusteet kansalliselle salailulle raukeavat. Eduskunnan suuri valiokunta voi avata oviaan kansalaisille ja tiedotusvälineiden edustajille, ja tällä tavalla tärkeät unionin asiat tulevat aikaisempaa enemmän julkiseen keskusteluun, jos sitten toimittajat jaksavat vielä perjantai-iltapäivisin seurata täällä eduskunnan työskentelyä. Euroopan parlamentin suomalaiset jäsenet on otettava tiiviimmin mukaan eduskunnan EU-työhön, ja tästä on jo jonkin verran ollutkin merkkejä.

Me vihreät olemme ponnistelleet sen puolesta, että uudessa perustuslaissa luodaan mahdollisuus EU-kansalaisaloitteeseen, jolla vähintään miljoona kansalaista merkittävästä määrästä EU-maita voi esittää komissiolle ryhtymistä lainsäädäntötoimiin unionin toimivallassa olevassa kysymyksessä. Tämä on yksi sellaisia asioita, joista voi sanoa, että Euroopan vihreät ovat olleet yksituumaisia ja menestyksekkäitä. Voimakas eurooppalainen kansalaisyhteiskunta syntyy, kun eri EU-maissa aletaan tunnistaa yhteisiä ongelmia ja ehdottaa yhteisiä ratkaisuja. Tämä on haaste kaikille poliittisille puolueille, jotka voisivat seurata vihreiden esimerkkiä ja pyrkiä luomaan merkittävistä eurooppa-poliittisista kysymyksistä yhteisiä kantoja ja toteuttaa niitä yksituumaisesti niin Euroopan parlamentissa kuin kansallisissa parlamenteissa. Perussuomalaisille tämä voi toki olla hieman liian suuri haaste, ellette löydä niitä perustanskalaisia ja perusranskalaisia tovereiksenne. (Ed. Soini: Kavereiksi mieluummin!)

Haluamme myös vahvistaa eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä, koska niistä muodostuu kansalaisyhteiskunnan ydin. Tähän olisi tämä koko Euroopan unionin laajuinen kansanäänestys ollut tosi hyvä juttu. Unionin on lunastettava kansalaisten hyväksyntä konkreettisilla teoilla, jotka osoittavat sen voivan olla avuksi pyrittäessä parantamaan ihmisten elämänlaatua. Kansanäänestys on konkreettinen ja hyvä tapa saada EU:lle nykyistä parempaa arvostusta ja oikeutuksen tunnetta kansalaisten keskuudesta.

Olin itse vastikään täyttänyt 18 vuotta, kun pääsin äänestämään Euroopan unioniin liittymisestä. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa paneelikeskustelussa Tampereen teatterissa, jossa eri puolueiden poliitikot perustelivat kantojaan. Silloin viehätyin vihreiden paneeliedustajan Mika Mannermaan ajatuksesta. Hankin itselleni kyllä-rintanapin, jota käytin ahkerasti. Ehkä pääsyy sille, että kannatin jäsenyyttä silloin, oli se, että olin ja olen internationalisti. Mikä tahansa, mikä madaltaa rajoja ja vie tätä vuosisataa pois kansallisvaltioihin perustuvasta maailmanjärjestyksestä, on hyväksi. Kuvittelin tosin silloin, että Suomi voisi viedä naisasiaa muualle Eurooppaan. No, eipä ole paljoa viety. Viedäänpä vaikka sukupuolikiintiöt seuraavaksi. Kuvittelin, että kyllä Emua väistämättä seuraa yhteinen veropolitiikka — semmoiset minimitasot — joka estää epäterveen verokilpailun vaikkapa alkoholiverojen saralla. No, eipä ole seurannut. Itse asiassa äänestäessäni EU-jäsenyydestä en edes tiennyt, mikä Emu on, tai tiesin sen olevan australialainen nokkaeläin.

EU on siis muuttunut ja muuttumassa aika tavalla niistä vuosista. Paljon on vettä virrannut Tammerkoskessa. Nyt on aika kansalaisten päästä uudelleen sanomaan sanansa. Vaalit eivät tähän kelpaa vastaukseksi, sillä eihän juuri kukaan meistä täällä istuvista puhunut vaalien alla EU:sta halaistua sanaa. (Eduskunnasta: Kyllä puhuttiin!) — Jotkut ovat tehneet sen, aivan erinomaista työtä, mutta minä myönnän, että minun vaaliohjelmassani olivat vain globalisaation hallinta ja perustulo ja maahanmuuttajat ja seksuaalivähemmistöt ja sen sellaiset, EU puuttui.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Tämä on edustajan tekemä lakialoite, ja eduskunta käsittelee tämän, eikä hallitus ota itse tähän aloitteeseen sen erityisemmin kantaa. Tämä on eduskunnan käsissä oleva asia. Mutta muutama huomio tämän aloitteen pohjalta.

Ensinnäkin tässä aloitteessa on oikeastaan kantavana juonena samoin kuin äskeisessä ed. Meriläisen puheenvuorossa, että kansanäänestystä tarvitaan hakemaan tämmöistä demokraattista oikeutusta koko vuoden 94 Maastrichtin sopimuksen jälkeen tapahtuneelle unionin integraation syvenemiselle — myös laajentuminen mainitaan tässä — ikään kuin hyväksyntää kaikelle sille kehitykselle, joka edellisen Suomessa järjestetyn kansanäänestyksen jälkeen on tapahtunut. Tämä on tässä aloitteessa vahvana perusteena ja samoin esimerkiksi äskeisessä ed. Meriläisen puheenvuorossa. Se on sinällään ymmärrettävä peruste: haetaan taas vauhtia kansalaisten hyväksynnän kautta tälle tapahtuneelle Euroopan unionin kehitykselle. Mutta tämä aloite tältä osin on kirjoitettu ikään kuin siitä lähtöolettamuksesta, että sopimus hyväksytään kansanäänestyksessä ja sitten eduskunnassa. Tätä perustelua ei ole tarkasteltu siitä näkökulmasta, mitkä ovat todelliset vaihtoehdot silloin, kun me käsittelemme uuden sopimuksen hyväksymistä tai hylkäämistä, ja hyväksymisen vaihtoehtona ei suinkaan ole paluu vuoden 94 Maastrichtin sopimukseen, vaan meille jää voimaan nyt voimassa oleva sopimusjärjestelmä, josta viimeisin on Nizzan sopimus.

Minusta ensinnäkin aloite pitäisi kirjoittaa kyllä sellaiseen muotoon, josta näkyy tämä todellinen vaihtoehtoasetelma. Meillä on olemassa oleva sopimusjärjestelmä, joka korvataan uudella sopimuksella, ja uuden sopimuksen hyväksymisen vaihtoehtona ei ole paluu 94:n tilanteeseen, jolloin olimme liittymässä unioniin, vaan Nizzan sopimus ja sen mukainen sopimusjärjestelmä. Vähin edellytys olisi, että tämä perusasetelma kuvattaisiin selkeästi. Samalla kun näin on, voidaan myös kysyä sitä, mikä on tämä kansanäänestyksen tarkoitus. Onko sillä tarkoitus hakea kansalaisten hyväksyminen unionin integraation syvenemiselle ja laajenemiselle, vai onko sillä tarkoitus hakea mielipide siitä, onko uusi sopimus parempi kuin Nizzan sopimus? Kuitenkin tästä jälkimmäisestä on kyse silloin, kun päätöksiä tehdään, ja tähän jälkimmäiseen asiaan myös eduskunta joutuu ottamaan kantaa silloin, kun se tulee käsittelemään uuden sopimuksen.

Toinen erityisesti eduskunnan kannalta harkittava asia liittyy siihen, kun tässä aloitteessa kuvataan sitä, miten perustuslaillinen sopimus tai perustuslakisopimus, jollaiseksi ilmeisesti hallituksen esityksessä sopimusta tullaan nimittämään, muuttaa unionia. Tässä on tehty pelkistetty, hyvä kuvaus siitä, mitä muutoksia tulee. Mutta samalla eduskunnassa hyvin tiedetään se, että useimmat näistä muutoksista ja muutoksen suunnista ovat niitä, joita Suomessa hallitukset ja eduskunnat Amsterdamin sopimusneuvotteluissa, Nizzan sopimusneuvotteluissa ja nyt tämän uuden sopimuksen neuvotteluissa ovat nimenomaisesti pitäneet erityisinä tavoitteina, ja välissä on järjestetty jo ainakin kahdet tai kolmet eduskuntavaalit. Nämä ovat olleet kymmenen vuotta meille kansallisia tavoitteita, miten unionia pitää kehittää, ja nyt ne on saavutettu, eli neuvottelijoilla on ollut ei vain olemassa olevan eduskunnan tuki näille tavoitteille vaan itse asiassa kahden edellisen eduskunnan tuki useimpien näiden tavoitteiden osalta, ja tällä valtuutuksella on vakavalla mielellä sopimusta neuvoteltu ja pyritty saavuttamaan näitä tuloksia. Minusta tämän meidän järjestelmämme kannalta, jossa EU-asioihin kansanedustuslaitos on poikkeuksellisen vahvasti kytketty mukaan edustaen kansalaisia, tällaisissa pitkissä prosesseissa silloin pitäisi tietysti niillä, jotka neuvottelevat sopimusta, olla luottamus siihen, että kun on kerran tuki tavoitteille olemassa, niin se on todellinen tuki.

Mutta todella minusta erityinen kritiikki tätä aloitetta kohtaan liittyy siihen, että se rehellinen kysymyksenasettelu mahdollisessa neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä on uusi sopimus tai pitäytyminen nykyisessä, ei paluu vuoden 94 tilanteeseen.

Arja Alho /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Arvostan suuresti, että pääministeri Vanhanen osallistuu tähän keskusteluun ja itse asiassa hyvin hyvällä näkökohdalla. Haluan kuitenkin toistaa sen, että lakialoitteen 3 §:ssä kysytään, tuleeko Suomen hyväksyä sopimus Euroopan unionin perustuslaista neuvotellun sopimuksen mukaisesti. On päivänselvä asia, että jos vastaus olisi ei, niin silloin tietysti jäisi voimaan se sopimus, joka on viimeksi tehty. On tietenkin myöskin sen koko neuvoa-antavan kansanäänestysprosessin luonteen kannalta tärkeätä, että ihmiset ymmärtävät, että tähän saakka Euroopan unioni on kehittynyt sopimusten kautta. Nyt ne on koottu yhteen. Voi olla, että perustelujen kirjoittamisessa on liikaa kiinnitetty huomiota siihen keskusteluun, jota tuolloin syksyllä käytiin EU:n perustuslaista ja sanottiin, että juuri mikään ei muutu. Hyvin monet asiat muuttuvat. Tässä on kysymys Euroopan unionin tulevaisuudesta, sen oikeutuksesta jatkaa sillä linjalla, jota nyt perustuslaillinen sopimus on sitten tarjoamassa.

Kari Uotila /vas (vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Pääministeri viittasi siihen kehitykseen, mitä on tapahtunut vuoden 94 jälkeen. Tässä kansanäänestyksessä on myöskin kysymys siitä, millä tavalla kansalaiset näkevät uuden mahdollisen perussopimuksen hyväksymisen tulevaisuuden kannalta, mitä se tuo tullessaan Suomelle ja Euroopan unionille. Vaikka pääministeri nyt tuossa aivan oikein ja ehkä perustellustikin etsii tästä lakialoitteesta heikkoja kohtia, niin sitä tosiasiaa tämä arvostelu ei muuta, että on hämmästyttävää, että Suomessa ei todella näin merkittävästä asiasta uskalleta eikä haluta kysyä kansan suoraa mielipidettä. Tästä on perimmiltään kysymys. Kysymys on todella demokratiasta ja siitä, että tämä olisi myöskin, uskoisin, hallituksen kannalta erittäin myönteinen mahdollisuus hakea myöskin kansalaisten aitoa tukea ja samalla myöskin sitoutumista siihen kehitykseen, joka Suomella on edessä jatkovuosina, mikäli tämä sopimus astuu aikanaan unionissa voimaan.

Heidi Hautala  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minäkin arvostan kovasti sitä, että pääministeri antautuu tässä asiassa keskusteluun ja toteaa, että asia on eduskunnan käsissä, ja niinhän se nyt on. 50 kansanedustajaa on halunnut tästä ilmaista tahtonsa.

Haluaisin vielä palata tähän kysymykseen siitä, minkä takia vuosi 1994 oli tärkeä virstanpylväs ja miksi tämä vuosi 2005 tai ehkä 2006 on vähintään yhtä merkittävä virstanpylväs. Kyllä voidaan todeta, että vuodesta 94 unionille on liukunut aika paljon kansallista toimivaltaa. Euroopan unionin luonne on sellainen, että sille osittain poliittisista päätöksentekijöistä huolimatta siirtyy toimivaltaa. Esimerkiksi sisämarkkinat ovat kehittyneet juuri tällä tavalla. Me tulemme aivan uusiin tilanteisiin, on yllättäviä näkymiä siitä, että yhtäkkiä joku asia onkin Euroopan unionin käsissä, vaikka emme ole sitä kuvitelleet. Uskoisin, että juuri tämän kehityksen päivittäminen ja ikään kuin tällainen jonkinlainen välitilinpäätös tästä tapahtuneesta kehityksestä tapahtuisi erittäin hyvin, jos nyt saataisiin tämä neuvoa-antava kansanäänestys.

Pääministeri  Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Ymmärrän erittäin hyvin sen, että tässä on ikään kuin vertailukohdaksi otettu tämä vuosi 94 ja nyt tämä Maastrichtin sopimuksen jälkeen tapahtunut kehitys, koska, totta kai, siihen kehityskaareen mahtuu niin paljon muutoksia unionissa, että siinä olisi, sanotaan, sisältöä riittävästi uuden kansanäänestyksen järjestämiseen, mutta se ei tee oikeutta uudelle sopimukselle ja sille kysymyksenasettelulle, josta itse sopimuksesta päätettäessä on kyse, koska siinä eivät vaihtoehtoina ole vanha vuoden 94 tilanne ja tilanne nyt, vaan siinä ovat vaihtoehtoina Nizzan sopimus tai tämä uusi sopimus.

Sen tähden nostin tämän kysymyksen esille, koska ne sisällölliset muutokset, jotka nyt uudessa sopimuksessa tehdään verrattuna Nizzan sopimukseen, eivät minusta ole sen mittaluokan asioita, että Suomessa tarvittaisiin kansanäänestys. Niistä ylivoimaisesti suurimmat toimivaltaan liittyvät muutokset liittyvät pitkälti tänne sisäasioihin, rikostentorjuntaan, poliisiyhteistyöhön, aiheisiin, jotka Suomen asialistalla ovat olleet kärjessä, kun on unionille haettu uutta toimivaltaa. Niitä me olemme nimenomaisesti tavoitelleet unionille toimivallan lisänä. Siihen viittasin äskeisessä puheenvuorossa. Nyt niillä perusteilla, että olemme siinä onnistuneet, minusta näitten toimivaltamuutosten takia ei kansanäänestystä tarvita.

Muilta osin toimivallan kehittyminen Nizzasta tähän uuteen sopimukseen ei ole niin mainittavaa, että perusteet Suomessa riittäisivät kansanäänestykseen ottaen huomioon sen valmistelutavan, joka Suomessa on poikkeuksellinen hallituksen ja eduskunnan välillä. Jos vertailukohdaksi otettaisiin yli kymmenen vuoden takainen kohta, silloin muutosta olisi tapahtunut paljon, mutta se ei olisi oikeudenmukainen tämän sopimuksen kannalta. Myös kansalaiset ottaisivat silloin minusta väärään asiaan kantaa.

Sari Essayah /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Viime lauantain Lauantaiseura-ohjelmassa te, arvoisa pääministeri, puolustitte suomalaista voimassa olevaa perustuslakia tai sen kohtaa, kun oli kysymys presidentin valtaoikeuksista. Millä tavoin suhtaudutte nyt tähän perustuslailliseen sopimukseen? Ettekö tässä kohdin näe sitä, että tulisi puolustaa Suomen perustuslain kansanvaltaisia perinteitä? Meidän perustuslakimmehan toteaa, että kansainvälinen velvoite ei saa vaarantaa valtiosäännön kansanvaltaisia perusteita.

Aivan kuten täällä on edellisissä puheenvuoroissa käynyt esille, niin tässä perustuslaillisessa sopimuksessa on monia sellaisia kohtia, jotka eivät ainoastaan vie päätösvaltaa meidän käsistämme, vaan oikeastaan vielä huolestuttavampaa on se, että se mahdollistaa tai sen luomat valtarakenteet mahdollistavat vallan keskittämisen harvojen käsiin. Eivätkö kaikki tällaiset valtarakenteet, jotka mahdollistavat vallan keskittymisen tai siirtymisen harvojen (Puhemies koputtaa) käsiin, aina ole vaara demokratialle? Puolustatteko tässä suomalaista perustuslakia? (Puhemies: Aika!)

Timo Soini  /ps (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Minä sanon häpeilemättä, että kannatan tätä kansanäänestystä sen takia, että se on ainoa tapa torjua tämä sopimus. Se on minun motiivini, minkä takia minä olen siinä mukana. Ei tämä kansalaiskeskustelu todella kovin laajaa ole, kun ajatellaan, että voisin näin kansanomaistaa, että Mars-suklaapatukan markkinointikustannukset ovat varmaan suuremmat kuin käytävä keskustelu EU:n perustuslaista. Tämä on kyllä minun mielestäni tilanne, joka ei ole hyväksyttävä ja joka ei ole hyvä. Myöhemmin tulen omassa puheenvuorossani kyllä katsomaan sen, että unioni muuttuu ja toimivaltaa siirtyy ja EU-lainsäädäntö on kansalliseen lainsäädäntöön nähden etusijalla. Ne ovat mielestäni erittäin merkittäviä muutoksia. Tällaisessa kolhoosissa en halua olla mukana ja siksi haluan kansanäänestyksen, jotta tämä kelvoton esitys voidaan hylätä.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Ne EU-lainsäädännön aiheet, joissa jäsenvaltiot ovat perussopimuksillaan antaneet unionille toimivallan, ovat perinteisesti menneet. Ne ovat tulleet voimassa olevaksi oikeudeksi ja syrjäyttävät kansallisen lainsäädännön. Tältäkään osin uusi sopimus ei muuta mitään.

Ed. Essayahin puheenvuorossa oli viittaus siihen, että tämä antaisi mahdollisuuden jollain tavalla vallan keskittämiseen. En löydä sopimuksesta tällaista mekanismia, mihin tämä viittaisi.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Todellakin on kunnioitettavaa, että pääministeri on paikalla, kun tästä asiasta keskustellaan. (Ed. Pulliainen: Ei ole enää!) Se on hyvä. Mutta joka tapauksessa en ole kolhoosiuskovainen ollut koskaan. En uskonut neuvostokommunistikolhoosiin enkä usko tähän länsimaiseen versioon siitä, joka vuosi vuodelta muistuttaa yhä enemmän sitä. Me nauroimme täällä Suomessa, kuinka Neuvostoliitossa mustalle mullalle ja tundralle kylvettiin samaan aikaan. Kun katsomme EU:n maatalouspolitiikkaa, aika lailla samat järjettömyydet alkavat siinä toistua.

Arvoisa puhemies! Kannatan kansanäänestystä siis siksi häpeilemättä, että minä en tästä kehityslinjasta tykkää ja vieläkin katson demokraattisessa maassa oikeudeksi olla eri mieltä siitä, onko tämä jäsenyys Suomelle hyväksi vai ei. Jos tämä demokraattinen tai demokratian irvikuva mieluumminkin tullaan hyväksymään, voin sanoa, että on tässä EU-sopimuksessa yksi erittäin hyvä kohta. Se on täällä Kimmo Kiljusen sinänsä aika erinomaisessa kirjassa kuvailtu hyvin. Se on tämä unionista eroaminen, artikla 60, eli EU ei siis ole vankila. Sieltä pääsee pois, ja tämähän on aivan erinomainen asia. Se on tämän sopimuksen paras kohta. Te olette, ed. Kiljunen, sen täällä erittäin hyvin tuonut esiin. Tältä osin sopimus on parannus. (Välihuuto) — Kyllä tästäkin EU:sta irti lähtee. — Mutta minä veikkaan, että EU:lle käy niin kuin Neuvostoliitolle. Se sortuu omaan mahdottomuuteensa, omaan toimimattomuuteensa. Siinä käy näin. Kun me nyt laajennamme tätä luonnottomasti Bulgariaan, Romaniaan ja Turkkiin, mitkä rahat riittävät siihen? Miten se tulee toimimaan, kun ei tämä nykyinenkään toimi?

Arvoisa herra puhemies! Itsenäisyys ja EU-jäsenyys eivät mahdu samaan pakettiin. Historian havinaa tässä on sikälikin, että kepu ratkaisi viime kansanäänestyksen. Ed. Elo, se saattoi olla Emu-jäsenyys, jossa sosialidemokraateilla oli jotain virkaa, mutta varsinaisen EU-jäsenyyden osalta se oli Esko Ahon porvarihallitus, joka meidät tähän kolhoosiin vei. Siis porvari vei kolhoosiin, ja jälleen kun syvennytään, niin jälleen on kepu ratkaisijan paikalla. (Ed. Elo: Kyllä demarit olivat hyvin keskeisiä!) Jälleen keskusta on viemässä tätä kurjuutta pitemmälle. Eikö siellä herätystä tule? Katsokaa, mitä lfa-tuille on käymässä! Mutta ehkä on niin, että maaseudulla on aina arvostettu tuttua teurastajaa. Kai se tästä logiikasta lähtee.

Sitten tämä byrokratian ominaisuus, EU:n ominaisuus: Mikään vallankumous ei tuhoa virkamiesluokkaa. Byrokraatti kaipaa siellä uimavettä, ja nyt alkaa tulla. Siis koko ajan EU laajentaa virallisesti toimivaltaansa ja myös epävirallisesti. Meillä oli lakivaliokunnassa viime viikolla tästä hyvä esimerkki, että EU pyrkii tonteille, joilla sillä ei ole toimivaltaa. Siis totta kai, kun sinne on byrokraatiksi päästy, eihän sieltä lähdetä kuin ylisuurelle eläkkeelle. Nyt sinne kaikki sitten tunkevat, bulgarialaiset, turkkilaiset, sieltä varmaan tulevat maan parhaat voimat, niin kuin meillä verokomissaarinakin on vanha unkarilainen kommunisti. Mieluummin minä annan täällä Kalliomäen verottaa. Se on varmasti paljon parempi asia. (Ed. Kekkonen: Tästä olemme samaa mieltä puhujan kanssa!)

Mutta, arvoisa herra puhemies, itsenäisyys on arvo, johon kansa on saatu Suomessa mukaan. On puolustettu maata, on jälleenrakennettu, ja se on ylittänyt luokkarajat ja puoluerajat. Niin siellä oli pienviljelijät ja punikit sodassa rinnakkain, mutta ei tämän EU:n taakse saada mitään hurraa-kansanliikettä. Kansa on tällä hetkellä voimaton. Se katsoo suurin piirtein, että kun ei voida tehdä mitään, niin olla nökötetään nyt. Se on vähän se suomalainen tapa, että nukutaan ja jurputetaan, ei uskota siihen, että tämä voisi muuttua. Mutta rappion siemenet on kylvetty, ja kyllä syöpä leviää. Tämä koko pohjahan on tavallaan epäpyhä. Ranskalaiset sosialistit ja saksalaiset pankkiirit tekivät epäpyhän liiton. Saksalainen pankkiiri on aina tuntenut rahan, ja ranskalainen sosialistihan tietää, mitä kansa ajattelee. Ei sitä tarvitse kansalta kysyä. Ed. Kekkonen, suomalainenkin sosialisti tietää, ettei kansalta tarvitse mitään kysyä, paitsi ed. Elo, joka ilmeisesti kysyisi kansalta. En tiedä, ed. Elo, onko tämä nyt teille kunniaksi sos.dem. liikkeessä vai ei, että olette tässä asiassa kanssani samaa mieltä, että kansan pitäisi ainakin saada äänestää siitä, minkälaisissa kahleissa he ovat. (Ed. Elo: Ainakin keskustella!) — Ainakin keskustella.

Arvoisa herra puhemies! Tämä oli hyvä esimerkki nyt EU:n laajenevasta kansainvälisestä roolista, kun George Bush kävi Brysselissä, tämä samainen Bush, joka valittiin Amerikan Yhdysvalloissa presidentiksi niillä arvoilla ja sillä linjalla, joilla hänet valittiin. Rocco Buttiglione, joka edusti samoja linjoja, ei EU:ssa kelpaa edes komissaariksi. Mahtoi siellä Bushia naurattaa, kun eurooppalaiset johtajat odottivat minuutin puheenvuoroa, jotta saivat sanoa hänelle sitten: "Arvoisa herra presidentti! Hienoa, että olette täällä ja transatlanttiset suhteet paranevat." (Ed. Pulliainen: Näinhän tervehdittiin vanhan vallan aikana!) Tämäkö oli se suuri ulkopoliittinen avaus tai suuri eurooppalainen linja?

Arvoisa herra puhemies! Tämä ed. Kimmo Kiljusen kirja on hyvä, vaikka se kertoo konventista; konventin esitykset 95-prosenttisesti tulivat päätöksiksi. Eli ne ihmiset, jotka Suomesta olivat konventissa, ne muutamat, vaikuttivat. Ei eduskunta oikeastaan vaikuttanut muuta kuin heidän kauttaan. Kansalta ei tietysti kysytty mitään. Valéry Giscard d’Estaing, vanha ranskalainen rappari, hän sen suurin piirtein sai piikkiinsä ja lopuksi sai salaatinlehdet kilpikonnansa eteen, aivan niin kuin ed. Kimmo Kiljunen kirjassaan mainiosti toteaa.

Haluan vielä sanoa tämän yhden asian, mikä tässä on olennainen, ja kiitokset Kimmo Kiljuselle rehellisyydestä. Kun me puhumme pienistä maista, pienten maiden vaikutusvallasta ja kaikesta tästä, niin Kiljunen hyvin kirjassaan toteaa, että saksalaiset ja ranskalaiset ratkaisevat perustuslain kohtalon, pienemmissä maissa ratkaistaan oma kohtalo unionin jäsenenä. Eli aivan niin kuin joissakin edeltävissä puheenvuoroissa kävi ilmi — taisi olla ed. Elo — vaikka Suomi tai Tanska äänestäisi vastaan, niin EU-demokratian mukaan äänestetään uudestaan, eli rumpautetaan pari lenkkiä sakkokierrosta, niin kuin ampumahiihdossa, kunnes rupeaa jälki lisääntymään. (Ed. Elo: Annetaan myönnytyksiä Suomelle!) — Suomen pitäisi hakea myönnytyksiä, mutta kun me hyväksymme kaikki, mitä eteen lapioidaan.

Tämä on olennaista: Saksa ja Ranska, saksalaiset sosialistit (Ed. Pulliainen: Se menee toisin päin!) — aivan oikein — saksalaiset pankkiirit ja ranskalaiset sosialistit päättävät tästä asiasta. Ja mikä päättäjä me olemme? Me olemme kiilapoikina, siellä rasvana pyörässä pyöritään ja meitä pyöritellään, ja sitten me muka olemme eurooppalaisia päättäjiä vähän samassa mittakaavassa kuin Senegal päättää YK:n asioista, mukana ollaan mutta ei paljon ääntä kuulu.

Sitten tästä nyrkkidemokratiasta se erikoisin esimerkki oli Elintarvikevirasto, jossa arvostan, että sitä yritettiin Suomeen saada. Äänestystulos oli 14—1. Se 1 oli Berlusconin, ja virasto meni sinne. Nämä ovat näitä meidän suuria "saavutuksiamme". Kun mennään kysymään maatalouden loistavia saavutuksia, niin kyllä minä sanon, että hiljaista on siellä. Joskus sanoin, että minkä EU-jäsenyys tekee maataloudelle, sen Emu-jäsenyys tekee duunarille, ja kyllä työ pakenee valitettavasti Suomesta. Se ei ole pelkästään EU:n syy, siinä on muitakin syitä.

Arvoisa herra puhemies! Sitten ihan konkreettisista muutoksista. Kyllähän se on selvä, että tämä syventää unionia ja vie sitä väärään suuntaan, ei siitä ole mitään epäilystä. (Ed. Elo: Väärään suuntaan!) — Väärään suuntaan. — Meidän kansallinen vaikutusvaltamme vähenee, ja me olemme kuin lastu laineilla tässä talouspaketissa. Tosin siinä vakautussopimuksessa, jota Ranska ja Saksa, huom. ed. Elo, eivät noudata, ne eivät kannata sanktioita, mutta jos heillä olisi asiat kunnossa, niin pikkumaita kyykytettäisiin. Tämmöisessä kolhoosissa me olemme mukana. (Puhemies koputtaa) Tätä en hyväksy.

Ja nyt ajettuani hieman lämmityskierroksia sisään noudatan 10 minuutin aikarajoitusta, mutta aionpa puhua tästä toisenkin 10 minuuttia.

Astrid Thors /r:

Värderade talman, kära kolleger! Man märker på den föregående talaren att han inte riktigt har förstått vad EU:s utvidgning betyder för vår nuvarande generation, för den generation som grundade Europeiska unionen ville ha fred i Västeuropa. Vi, den här generationen som nu utvidgar EU, vill ha fred i Central- och Östeuropa. Det är det det handlar om.

Det är väldigt beklagligt att vi får höra sådan här "impivaaralaisuus" — om jag får använda det uttrycket — sextio år efter att Auschwitz dörrar öppnades och människorättsarbetet startade i Europa, sextio år efter att freden kom till vår världsdel. Jag är verkligen ledsen över att höra dylika åsikter som kom fram i det föregående inlägget om vad EU betyder. Vi skall ta vårt ansvar för just det fredsarbete som pågår.

Hyvät ystävät, kun keskustelemme kansanäänestyksen eduista ja haitoista, niin toisaalta pitäisi mielestäni pistää vaakakuppiin se, mikä on ehkä ollut sekä aloitteessa että nyt käydyssä keskustelussa se painavin argumentti, nimittäin se, että saadaan aikaan kansalaiskeskustelua, suhteessa siihen, mitä tämä merkitsee meidän edustukselliselle demokratiallemme.

Det är viktigt att vi får till stånd en medborgardiskussion, men jag kan inte acceptera den utgångspunkt som finns i motionen att man bara får till stånd den genom att folket själv kan prata. Det vore en riktig konkursförklaring av det politiska systemet.

Vi har orsak att se oss själva i spegeln i de politiska partierna. Vi har orsak att här i riksdagen försöka jobba för att föra en äkta dialog för äkta öppenhet och bättre förankrade beslut, och då skall vi notera den kommission för just de här frågorna som lämnade sitt betänkande för någon vecka sedan. Den har medfört vissa öppningar för att väcka mera diskussion.

Vi skall också se oss själva i spegeln om hur vi driver riksdagsval. Till den delen vill jag ge ledamot Meriläinen rätt, det var inte tillräckligt mycket EU-frågor uppe i det senaste valet. Man kan väl också säga att vi var lite rädda för politiska skiljelinjer i samband med Europeiska parlamentets val. Det här att föra en medborgardiskussion skulle vara till fördel, men den uppväger ändå inte de nackdelar man har av att vi får ett konkurrerande beslutssystem.

Jag tror faktiskt på dem som säger att regeringen och riksdagen kanske skulle kunna uppvisa en viss ansvarsflykt om det är så att vi går in för ett system med upprepade folkomröstningar. Och ser vi på erfarenheterna från folkomröstningar i EU-frågor i vissa andra länder och på de röstningar som är på kommande, så kan man säga att man röstar inte om huvudsaken.

Hyvät ystävät, muistamme, miten oli silloin, tai muistamme ja muistamme, kun Mitterandin presidenttikaudella äänestettiin Maastrichtista. Kansanäänestys oli enemmän Mitterandin puolesta ja vastaan. Moni asiahan viittaa siihen, että Blair järjestää vaalit tänä keväänä ja sen jälkeen on kansanäänestys tästä sopimuksesta, ja silloin kansanäänestys, niin ainakin voidaan otaksua, tulee Isossa-Britanniassa myöskin olemaan enemmän Blairin puolesta tai häntä vastaan, koska varsinaisissa parlamenttivaaleissa ei ole oikeastaan muita vaihtoehtoja.

Mitkä olisivat sitten kansanäänestyksessä vaihtoehdot, siitä on myöskin puhuttu. Mielestäni pitäisi olla rehellinen, jos sanoo "ei". Pitäisi merkitä esimerkiksi toiseksi vaihtoehdoksi, että emme halua olla enää EU:ssa. Se on sitten toinen asia, mutta nykyvaihtoehdot eivät kylläkään ole selvät.

Niin kuin suomalaiseen tapaan nykyään kuuluu, me tavallaan lähdemme varaslähtöön näissä keskusteluissa, ja syyllistyn ehkä siihen itsekin, kun sanon, että pitää käydä ja pitää käydä nyt tällä hetkellä perusteellinen keskustelu siitä, millä tavalla eduskunta tulee hyväksymään itse perustuslaillisen sopimuksen. Tästä on poliittisesti ja oikeudellisesti mielenkiintoisempaa keskustella meillä, mikä on se järjestys, onko se supistettu perustuslain säätämisjärjestys vai vaatiiko se vielä laajempaa keskustelua. Meillä on todella tarkkaan tätä harkittava, koska alustavasti asiantuntijat ovat olleet eri mieltä ja emme koskaan ole näin perusteellisia EU-muutoksia katsoneet uuden perustuslain voimassa ollessa. Tämä tulee olemaan mielenkiintoista. Tulevassa keskustelussa tähän ehkä voisimme ottaa kantaa.

Haluan itse sanoa, että kun mietin tapaa, millä tulisi tuoda esiin EU:n perustuslain merkitys kansalaisille, niin totean, että yksi tärkeimpiä sen saavutuksia on se, että EU alistetaan myöskin Euroopan neuvoston valvontaan. Ehkä saamme tilanteen, jossa EU myöskin täyttää ne kriteerit, mitä uusille jäsenille asetetaan.

Uskon myös, että tulee olemaan helpompaa tehdä työtä syrjintää vastaan ja tehdä työtä vaikeita ja ala-arvoisia eläinkuljetuksia vastaan. Minä luulen, että kansalaiset ymmärtävät, että perustuslaki on hyvä, koska se auttaa näissä kohdin hyvää työskentelyä yhteisten eurooppalaisten päämäärien puolesta.

Itse olen myöskin myönteinen siihen suuntaan, että EY-tuomioistuin muuttuu EU-tuomioistuimeksi, sillä se antaa myöskin kansalaisille uusia mahdollisuuksia, uusia väyliä, ja saamme myöskin esimerkiksi koko sisäministeriö- ja poliisiyhteistyön sen tuomiovallan piiriin.

Mitä tulee ihmisoikeusulottuvuuteen, se, että meillä on perusoikeusluettelo, on myöskin erittäin hyvä uudessa perustuslaissa, mutta en todellakaan, niin kuin on todettu jossain yhteydessä, ole tyytyväinen siihen, että EU itse perustaa Ihmisoikeusviraston. Se ei kyllä ole hirveän tehokas väline, jos me haluamme tehostaa itse EU:n työskentelyssä ihmisoikeusulottuvuutta.

Bästa vänner! Det är bra med debatt, men vi skall föra debatt också om de andra sakerna, där vi kanske har många ännu öppnare frågor att bedöma. Det gäller till exempel stiftningsordningar och de argument som man bör framlägga i det sammanhanget.

Kimmo  Kiljunen  /sd:

Arvoisa puhemies! Eurooppalaisessa keskustelussa puhuttaessa unionin perustuslaista käytävästä kansanäänestyksestä on olemassa tämmöinen epäpyhä allianssi, epäpyhä liitto, joka ajaa näitä kansanäänestyksiä. Tarpeen mukaan on puhuttu jopa Euroopan laajuisesta kansanäänestyksestä. Toisaalta ovat ed. Soinin kaltaiset euroskeptikot, jotka hakevat kansanäänestyksiä sen vuoksi, että saisivat tämän perustuslain kumottua, ja haaveilevat vielä pidemmälle menevistä tavoitteista, joissa kysymys on koko Euroopan unionin, integraatioprosessin, pysäyttämisestä. Toisaalta ovat eurofederalistit: ed. Meriläinen viittasi muun muassa Euroopan vihreisiin, jotka ajavat kansanäänestystä ja mieluiten Euroopan laajuista kansanäänestystä sen vuoksi, että se olisi selkeästi askel siihen suuntaan, että Euroopan unionista saataisiin liittovaltio. Tämä suomalainen keskustelu ei aivan samaa mittakaavaa saa aikaiseksi meillä.

Ed. Alhon tekemä aloite neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä pohjautuu ajatukseen suoran demokratian vahvistamisesta ja unionin uskottavuuden vaalimisesta. Voi yhtyä ed. Alhon perusteisiin, mutta hänen johtopäätöksensä ovat oudot. Perusteet ovat ilman muuta painavia. Meillä on syytä lisätä suoran demokratian keinoja, muun muassa kansanäänestyksiä. Ne ovat kansanvallan uusia ilmentymismuotoja, ja niitä täytyy tukea, ne synnyttävät poliittista keskustelua. Puolueet joutuvat kansanäänestyksen kohteena oleviin asioihin ottamaan selkeämpää kantaa. Kansanäänestykset toimivat myöskin kansanvalistuksen välineenä. Euroopan unionin ollessa kyseessä varmasti myöskin keskustelu unionista olisi vilkasta ja tätä kautta ymmärrettävyys integraation välttämättömyydestä ja tarpeesta tulisi tutummaksi.

Mutta se johtopäätös tästä, että me järjestäisimme unionin perustuslaista kansanäänestyksen, on outo. Miksi? Euroopan unionin perustuslain 1. artikla alkaa sanoilla: "Tällä perustuslailla, joka ilmentää Euroopan kansalaisten ja valtioiden tahtoa - -." Näin tämä 1. artikla tässä unionin uudessa perustuslaissa alkaa. Miten tämä Euroopan unionin valtioiden tahto ilmenee? Se ilmenee tietysti hallitusten kautta, ja hallitustenvälinen konferenssi on siunannut tämän uuden perustuslain, jolloin valtioiden tahto on näin kirjattu.

Entä kansalaisten tahto, tarvitaanko kansalaisten tahdon ilmaisemiseksi nimenomaan kansanäänestystä? Mitä sanoo Suomen oma perustuslaki? Suomen oman perustuslain 2 § lähtee liikkeelle siitä, että "Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta", eli siis elämme edustuksellisessa demokratiassa, jossa kansalaisten tahto ilmenee eduskunnan päätöksissä, ja eduskunta tulee tämän unionin perustuslain ratifioimaan.

Jos me tässä tapauksessa järjestäisimmekin kansanäänestyksen tästä unionin perustuslaista, niin itse asiassa tämä prosessi sinällään ohittaisi Suomen oman perustuslain. Itse asiassa kansa ikään kuin tätä kautta ohittaisi eduskunnan Suomen perustuslain näkövinkkelistä ja tämän unionin perustuslain konstitutionaalinen luonne Suomessa muuttuisi. Se tulisi painavammaksi kuin meidän oman perustuslakimme.

Me elämme kuitenkin itsenäisessä Suomen tasavallassa, ja Suomen perustuslaki on se perustuslaki, jonka varassa Suomessa toimitaan. Siltä osin kuin me olemme luovuttaneet toimivaltaamme unionitasolle, meillä on olemassa unionin perustuslaki, joka määrittää sen toimivallan käytöstä, mutta jos me täällä järjestäisimme kansanäänestyksen tästä unionin perustuslaista, niin itse asiassa unionin perustuslaki nousisi tämän oman perustuslakiprosessimme konstitutionaalisen luonteen kautta Suomen kansan suvereniteetin yli. Ja juuri sen vuoksi, kun ed. Elo kysyi niitä tekijöitä, minkä vuoksi ei pitäisi järjestää kansanäänestystä nimenomaan tästä kysymyksestä, tämä on minusta kaikkein painavin peruste siihen kysymykseen, miksi ei pitäisi äänestää kansanäänestystä. (Ed. Elo: Suomen perustuslakiakin täytyy muuttaa!)

Arvoisa puhemies! Jos tätä kysymystä lähestyy toisinpäin, jos kansalainen joutuisi ottamaan kantaa tähän unionin perustuslakiin, niin mihin kansalainen itse asiassa ottaisi kantaa? Kaikki hyvin sen selvästi tiedämme, että anoppini tai äitini, jos hän tähän asiaan joutuu paneutumaan, ei ota kantaa tähän perustuslakiin. Jos hän pitää unionista, hän äänestää kyllä, jos hän vastustaa, kuten ed. Soini vastustaa unionia, niin hän äänestää vastaan. Jos hän pitää siitä, että Suomi on jäsenenä Euroopan unionissa, osallistuu eurooppalaiseen integraatioon, niin hän äänestää puolesta, jos hän on toista mieltä, hän äänestää vastaan. Itse asiassa tämä näkökulma, minkä kansalainen tässä ottaa, onkin ainoa oikea. Tästähän on kysymys.

Todellisuudessa siinä tilanteessa, jos Suomessa olisi kansanäänestys, me äänestäisimme siitä, mikä tulee olemaan Suomen kohtalo jatkossa unionin jäsenenä. Me emme tosiasiassa täällä päättäisi unionin perustuslain kohtalosta. Ed. Soini siteerasi kirjaani aivan oikein. Vakaa näkemykseni niistä realiteeteista, joissa me toimimme, on, että todellisuudessa vain Saksassa ja Ranskassa otetaan kantaa suoraan tähän perustuslakiin. Jos Ranskan kansanäänestyksessä tämä perustuslaki hylätään, niin tämä perustuslaki kaatuu. Kaikissa muissa yksittäisissä maissa näiden kansanäänestysten kautta todellisuudessa ei päätetä unionin perustuslain kohtalosta, vaan päätetään maan omasta kohtalosta unionin jäsenenä. Tämä on selvä realiteetti. Tämä meidän täytyy luonnollisesti tiedostaa, ja silloin me olemme vähän erilaisessa asemassa siihen kysymykseen nähden, mikä meillä on esillä.

Minusta pääministeri aivan oivasti esitti sen kysymyksen näinpäin, mistä todellisuudessa siinä sitten äänestetään. Jos katsottaisiin, että "ei" voittaisi noin laajemmin, niin silloinhan jäisi Nizzan sopimus voimaan. Minusta on ollut virheellistä todeta se, että Nizzan sopimusta ja tätä uutta perustuslakia vertailtaessa tässä ikään kuin unioni ei muuttuisi. Kyllä tämä uusi perustuslaki muuttaa Euroopan unionia. Se muuttaa sitä olennaisesti monilta kohdin, mutta se ei muuta sitä siltä olennaisimmalta kohdin, mikä edellyttäisi kansanäänestystä, eli tämän toimivallan osalta. Tämä uusi perustuslaki ei olennaisesti siirrä toimivaltaa kansallisesta päätöksenteosta unionin päätöksentekoon. Sehän olisi se aihe, josta meillä olisi asiallista järjestää kansanäänestys, jos me haluaisimme arvioida ikään kuin muuttunutta unionia suhteessa siihen päätöksentekovaltaan, joka meillä on tällä hetkellä Suomessa ollut.

Arvoisa puhemies! Tästä näkökulmasta myöskin arvioin sitä, että meillä ei olisi tässä syytä kansanäänestystä järjestää.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Edellinen puhuja puhui niin viisaita, että minä en ymmärtänyt hänen puheestaan puoliakaan, muuta kuin sen, että tämä uusi perustuslaillinen sopimus tai perustuslaki muuttaa EU:n luonnetta, mutta ei niin oleellisesti, että pitäisi järjestää kansanäänestys. Itse en ymmärrä tällaisia perusteita, mutta onneksi ei tullut hakeuduttua valtiotieteelliseen tiedekuntaan aikoinaan. Toisaalta olisi ollut hyvä, ehkä silloin olisin ymmärtänyt ed. Kiljusen puheen syvällisen sisällön. (Ed. Elo: Juristitutkinnon ohella!)

Arvoisa puhemies! Itse olen lähtenyt mukaan tähän lakialoitteeseen sillä perusteella, että minun mielestäni muutokset ovat oleellisia. Myös niin kuin täällä ensimmäisessä puheenvuorossa todettiin, kansalaiset ovat vieraantuneet EU:sta hyvin kauaksi. Jos järjestettäisiin kansanäänestys, minä uskon ainakin, että se keskustelu, joka ennen äänestystä käytäisiin, syventäisi tietämystä tai ainakin lähentäisi jonkun verran kansalaisia EU:hun, niin että he edes tietäisivät, vaikkeivät niin kovin kiinnostuneita olisikaan, ja myöskin että he saisivat jotakin perusteellisempaa tietoa tästä perustuslaillisesta sopimuksesta, koska minusta olisi hyvä, että kansalaiset tietäisivät edes jotakin siitä, millä tavoin meitä viedään.

Ed. Kiljusen puheenvuorosta minä en oikein ymmärtänyt sen 1. artiklan ja Suomen perustuslain välistä ristiriitaa siltä osin, kuin ed. Kiljunen totesi, että olisi perustuslain vastaista, jos tällaisesta asiasta järjestettäisiin kansanäänestys, kun meillä on edustuksellinen demokratia. Mutta kyllä minun mielestäni silloin, kun eduskunta luovuttaa valtaansa pois, Suomen valtaa pois, pitäisi kansalaisilta ikään kuin saada siihen valtuudet. Ed. Kiljunen ehkä eduskuntavaalien alla puhui EU:sta, mutta kyllä yleisesti ei meillä päin sallittu oikein paljon EU-keskustelua siinä. Aina joka paikassa sanottiin, että nämä ovat pääministerin vaalit ja sillä siisti. Siitä puhuttiin pääasiallisesti.

Minun mielestäni perusteita on moniakin siihen, että kansanäänestys pitäisi järjestää. Yksi on se, että minun mielestäni tässä lähdetään kohti liittovaltiota, hyvin pitkälle. (Ed. K. Kiljunen: Etäännytään!) — En minä tiedä, jos sinne tulee pari uutta virkaa, presidentti ja ulkoministeri, minä en oikein ymmärrä sitä, ed. Kiljunen, että etäännytään siitä liittovaltiokehityksestä, mitä on ollut, kun tulee yhteinen presidentti, yhteinen perustuslaki. Minun ajatusmaailmani on aivan eri kuin ed. Kiljusella. Se suotakoon, jokainen ajattelee omalla tavallaan näistä asioista. — Joka tapauksessa siellä kasvatetaan parlamentin valtaa, EU:n toimivalta kasvaa monilla aloilla. Nythän on yritetty laajentaa EU:n sotkeutumista kansallisiin asioihin pala palalta ja nyt osaltaan tällä perustuslaillisella sopimuksella vahvistetaan sitä edelleen. Pilarijako muuttuu jne.

Pääministeri totesi omassa puheenvuorossaan nimenomaan tällaiset rikosoikeudelliset asiat ja poliisiyhteistyön jne. Meillä on Interpol ja muut järjestelmät. Minun mielestäni sen kautta pystytään toimimaan poliisiyhteistyössä. Ei siellä enää uutta eurooppalaista poliisijärjestelmää tarvita. Minun mielestäni meillä on ollut hyvä järjestelmä siinä, että jokaisessa maassa itsenäisesti hoidetaan virkamiestoimet, ettei siellä toisen maan kansalaisten tarvitse puuttua itsenäisen valtion viranomaistoimintaan.

Niin kuin ed. Soini totesi täällä, on tässä tosiaan yksi hyvä asia: tässä perustuslaillisessa sopimuksessa on se irtaantumispykälä. Muistan, miten silloin, kun Suomi liittyi EU:hun ja kun perustuslakivaliokunnassa käsiteltiin nimenomaan sitä mahdollisuutta, miten nykyisen järjestelmän puitteissa sieltä EU:sta pääsisi irti, ja eräät valtiosääntöasiantuntijat totesivat, että kyllä se käy, kun jättää maksut maksamatta. (Ed. Pulliainen: Näin se oli, tarkka siteeraus!)

Arvoisa puhemies! Menemättä sen syvällisemmin tähän perustuslailliseen sopimukseen itse toteaisin vaan ihan lyhyesti sen, että minun käsitykseni on siitä sen suuntainen, että pääministeri Vanhanen ajattelee hieman toisella tavoin kuin kansanedustaja Vanhanen ennen pääministerikauttaan, (Ed. Elo: Pitää paikkansa!) koska minä ainakin ymmärsin näin, että hän sanoi silloin, että tässä tulee niin oleellisia muutoksia entiseen, että on saatava kansalta mandaatti tavallaan siihen, hyväksytäänkö se vai ei, nimenomaan näitten muutosten takia, (Ed. Pulliainen: Siperia opettaa!) mutta minun oma visioni ja ajatusmaailmani on sen suuntainen, että pelätään, että EU-vastaisuus on Suomessa noussut niin paljon, että tämä sopimus hylättäisiin kansanäänestyksessä, ja siihen pääministeri Vanhanen ei halua lähteä mukaan.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta ed. Vistbacka tulkitsi omaa puheenvuoroani sikäli väärin, että hän totesi, että minun nähdäkseni olisi Suomen perustuslain vastaista järjestää kansanäänestystä asiasta. Tästä ei ole kyse. Se ei ole Suomen perustuslain vastaista, vaan me voimme todella järjestää neuvoa-antavia kansanäänestyksiä Suomessa niistä asioista, mistä eduskunta päättää sellaisen äänestyksen järjestää. Minä totesin, että konstitutionaalisesti tämä unionin perustuslaki tulee toisenlaiseen valoon, jos se nimenomaan kansanäänestyksen kautta hyväksytetään Suomessa sen sijaan, kuin että noudatamme tämän edustuksellisen demokratiamme peruslähestymistapaa, että nimenomaan eduskunta edustaa tässä asiassa kansaa.

Toiseksi ed. Vistbacka oli sikäli väärässä, että minäkin olen sitä mieltä, että jos olennaisesti siirretään toimivaltaa kansalliselta tasolta unionin tasolle hyvin olennaisessa määrässä, niin silloin minustakin on ihan aiheellista arvioida myöskin koko unionin sopimusjärjestelmää uudestaan. Mutta tällä perustuslailla ei siirretä verrattuna Nizzan sopimukseen olennaisesti toimivaltaa kansallisesta päätöksenteosta unionin päätöksentekoon.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Itse tulkitsen 1. artiklaa, kun siellä puhutaan kansalaisten tahdosta, hieman toisella tavoin kuin ed. Kiljunen. Minun mielestäni, tämä on tietysti minun mielipiteeni, me siirrämme valtaa EU:lle monella tavoin ja hyvinkin konkreettisella tavoin ja perustamme uusia virkoja, niin kuin myöskin tässä aloitteessa on todettu. Näillä perusteilla minä näen asian näin, ja ed. Kiljunen näkee omalla tavallaan.

Heidi  Hautala  /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä lakialoite syntyi tilanteessa, jossa hallitusryhmien vetäjät, niin sanottu kolmen kopla, oli sopinut, että Suomessa ei järjestetä neuvoa-antavaa kansanäänestystä EU:n perustuslaista. Olin hyvin mielissäni kuullessani, kuinka pääministeri Vanhanen äsken totesi, että tämä asia on eduskunnan käsissä, ja näinhän sen kuuluu olla. Juuri tästä syystä on viisikymmentä kansanedustajaa jättänyt lakialoitteen, että tällainen kansanäänestys järjestettäisiin, ja perustelut ovat niin tasapainotetut, että ne, jotka kannattavat perustuslain hyväksymistä, voivat siihen yhtyä, samoin kuin ne, jotka ovat päätyneet sille kannalle, että perustuslakisopimus tulisi hylätä. Haluan myös korostaa sitä, että tässä on pystytty löytämään hyvin yksinkertainen kysymys, johon annetaan yksinkertainen vastaus. Kysymys kuuluu siis: tuleeko Suomen hyväksyä sopimus Euroopan perustuslaista neuvotellun sopimuksen mukaisesti? Kommenttina äänestäjän tulisi vastata kysymykseen joko "kyllä" tai "ei".

Usein sanotaan, että tietyt asiat ovat niin monimutkaisia, että niitä ei voida kansanäänestyksessä päättää. Olen usein käyttänyt esimerkkiä, joka on tuttu monen ihmisen arkielämästä. Kun solmii avioliiton, niin pappi kysyy: haluatko sinä sen ja sen aviopuolisoksesi? Siihen vastataan "kyllä" tai "ei". Kysymys on loppujen lopuksi aika monimutkaisesta valintatilanteesta, jota on edeltänyt pitkä pohdiskelu hyödyistä ja haitoista, siitä, mitä tämä merkitsee itse kunkin ihmisen tulevaisuudelle. Tämä esimerkki mielestäni osoittaa vain sen, että ihmiset ovat kykeneviä vastaamaan "kyllä" tai "ei" suhteellisen monimutkaisiin ja kauaskantoisiin kysymyksiin arkielämässään. Miksi emme sitten hyväksyisi sitä, että myöskin politiikassa ja yhteiskunnallisista asioista päätettäessä näin voi tapahtua?

Täällä on jo todettu, että yksi tärkeä perustelu neuvoa-antavalle kansanäänestykselle sen esittäjien mielestä on saada aikaan laaja, kattava kansalaiskeskustelu. Haluaisin iloita siitä, että yksi edustajatoveri, joka on yhtynyt tähän aloitteeseen, on Liisa Jaakonsaari, koska hän, ennen kuin hän tällaiseen kantaan päätyi, usein totesi, että niin, kyllä itse asiassa tarvittaisiin tällainen suuri opintopiiri, ja siitä juuri on kysymys. Tapasin tässä käytävällä erään vanhemman kollegan, joka ei ole yhtynyt aloitteeseemme, mutta hän totesi yksikantaan, että kyllä se asia taitaa niin olla, että eivät edes kansanedustajat perehdy tähän perustuslakisopimukseen, ellei sitä kansanäänestystä tule.

Mielestäni tämä osoittaa myöskin sen, mistä on kysymys. Myöskin tässä eduskunnassa asia jää aivan taatusti ilman kansanäänestystä hyvin harvojen salatieteeseen perehtyneiden edustajien asiaksi, jotka sitten tuovat täysistuntoon mietinnön, johon he ovat keskeisesti vaikuttaneet, ja täällä sitten edustajatoverit äänestävät "kyllä" tai "ei". En pidä mitenkään hyvänä tätä tilannetta ja haluaisinkin nähdä, että kansanedustajat jalkautuisivat koko maahan selvittämään kansalaisten kanssa, mistä oikein on kysymys.

Luonnollisesti parasta olisi, jos koko Euroopan unionin alueella olisi saatu aikaan kansanäänestys. Tällöin olisi tietysti toteutunut se, mikä on monen ajatuksissa ollut: saataisiin Euroopan laajuinen kansalaiskeskustelu, Euroopan laajuinen opintopiiri siitä, mitä perustuslakisopimus merkitsee. Näin ei tietenkään tapahtunut, koska vain runsaat kymmenen maata on tähän mennessä päätynyt järjestämään kansanäänestyksen, ja korostan, että mielestäni on vielä mahdollisuuksien rajoissa, että tämä tapahtuisi Suomessakin. Olin hyvin yllättynyt siitä, että niinkin moni kuin 50 kansanedustajaa tässä vaiheessa allekirjoitti aloitteemme, vaikka keskustelu tämän perustuslain merkityksestä tuskin on vielä edes alkanut, koska esitystä saadaan vielä hyvä tovi odottaa hallitukselta.

Tulevaisuudessa voimme lähteä siitä, että aivan varmasti Euroopan yhdentymistä koskevat kansanäänestykset tulevat vain lisääntymään. Tähän asti on järjestetty 42 Euroopan integraatiota koskevaa kansallista kansanäänestystä 24 maassa, ja näistä 33 on päätynyt myönteiseen kyllä-tulokseen. Näistä aivan valtaosa on järjestetty 90-luvun alusta lähtien, ja niitä tulee kaiken aikaa lisää. Voisinkin sanoa, että kansanäänestyksistä Euroopan integraation syvenemistilanteissa on tullut melkeinpä eurooppalainen standardi. Miksi suomalaiset eivät voisi päästä tällaisesta nauttimaan, kun sitä tarjotaan espanjalaisille, latvialaisille, briteille jne.?

Onko sitten niin kuin täällä on väitetty, että kansalaiset äänestäisivät aivan väärästä asiasta? Pitää paikkansa, että kansanäänestyksiä voidaan myös käyttää väärin. Vallanpitäjät käyttävät niitä usein omien tarkoitusperiensä oikeuttamiseen. Ranska on kansanäänestysinstituution tuntijoiden mainitsema klassinen esimerkki siitä, miten tämä tapahtuu. Onkin kiinnitettävä huomiota siihen, että kun kansanäänestys tulee yleistymään, niin tarvitsemme nimenomaan reiluja kansanäänestyksiä, ja silloin edustuksellisen vallankäytön edustajilla on suuri vastuu siitä, että keskustelua edes yritetään saattaa niille raiteille, joilla sitten puhutaan siitä itse asiasta, mistä on kysymys.

Muuttuuko sitten Euroopan unioni? Onko tälle kansanäänestykselle perusteluja, jotka voitaisiin johtaa siitä, että kansallista toimivaltaa taas siirretään Euroopan unionille? Olen hyvin yllättynyt siitä oikeudellisesta analyysistä, jonka myös pääministerimme on tästä asiasta tehnyt jo viime syksynä. Hänen mielestään ero ja muutos nimenomaan Nizzan sopimukseen nähden ei ole merkittävä.

Olen tästä asiasta vahvasti eri mieltä. Katson, että nimenomaan sisä- ja oikeusasioissa on siirtymässä vahvasti toimivaltaa Euroopan unionille, ja tämä johtuu siitä, että kansainvälinen terrorisminvastainen taistelu on alkanut ohjata yhä enemmän lainsäädäntötyötä, ja tämä näkyy varsin selkeästi myöskin eduskunnan tilanteessa. Joudumme hyvin usein ottamaan kantaa Euroopan unionista tuleviin esityksiin, jotka laajentavat Euroopan unionin toimivaltaa sellaisille aloille, joilla unionilla ei ole sitä aikaisemmin ollut.

Mehän voimme tämän periaatteessa, ainakin osa meistä, hyväksyä, mutta keskeistä on se, että kun kansallista toimivaltaa luovutetaan kansainvälisillä järjestöille, niin voisimme myös alkaa harkita sellaisen uuden tyyppisen perustuslakiperinteen omaksumista, että tällöin asiat viedään kansanäänestyksessä päätettäviksi, ja tässä suhteessa meidän neuvoa-antava kansanäänestysinstituuttimme ei ole ihanteellinen. Ihanteellinen on se malli, että edustuksellinen elin, tässä tapauksessa eduskunta, ensin käsittelee asian ja vie asian sitten lopullisesti kansan päätöksessä hyväksyttäväksi tai hylättäväksi. Tällainen hienostuneempi malli on käytössä Tanskassa ja Irlannissa, vain joitakin esimerkkejä mainitakseni.

Uskonkin, että me törmäämme hyvin nopeasti siihen, että meidän on jo lähitulevaisuudessa ryhdyttävä pohtimaan sitä, että me myöskin kehitämme tätä omaa kansanäänestysinstituutiotamme tähän suuntaan. Tutkijat tuntuvat olevan maasta toiseen varsin yksimielisiä siitä, että neuvoa-antavalla kansanäänestyksellä on ongelmia, mutta meidän on elettävä tämän ongelman kanssa, ja mielestäni se tapahtuu sillä tavalla, että me edustuksellisen toimielimen jäsenet käyttäydymme ikään kuin neuvoa-antava kansanäänestystulos olisi meitä sitova. Se on mielestäni meitä moraalisesti sitova.

Vielä haluan todeta, että toimivaltaa Euroopan unionille siirtyy myös sitä kautta, että unionissa tehdään yhä enemmän määräenemmistöpäätöksiä. Sinänsä tätä asiaa ei muuta miksikään se, että Suomen kanta on ollutkin se, että määräenemmistöpäätöksiä pitää tehdä, mutta tämän asian kiistaton seuraus on se, että toimivaltaa siirtyy ja Euroopan parlamentti saa haltuunsa merkittävästi lisää uusia lainsäädäntöalueita, joilla nimenomaan sitten kansallinen päätösvalta vähenee.

Lopuksi haluaisin todeta, että olen itse tämän perustuslain kannalla sen takia, että näen, että olemme kulkemassa hyvin pitkää tietä kansallisvaltion ajasta ylikansalliseen demokratiaan, ja uskon, että meidän tulee jatkaa ponnisteluja Euroopan unionin demokratisoimiseksi ja avoimuuden lisäämiseksi mutta nimenomaan unionin puitteissa. Olen aivan varma siitä, että kun ratifiointitilanne tulee täällä eduskunnassa eteen, niin monet alkavat vielä harkita kansanäänestyksen järjestämistä, varsinkin kun paljastuu, että sillä tavalla voitaisiin ehkä lisätä myöskin tämän päätöksen legitiimisyyttä eli oikeutusta, ja ed. Thors on tietysti aivan oikeassa, kun hän korostaa sitä, että tulee olemaan äärimmäisen tärkeä keskustelu tämän perustuslakisopimuksen säätämisjärjestyksestä ja sen suhteesta omaan perustuslakiimme.

Mutta, puhemies, aivan lopuksi yksi lause vain. Mielestäni ed. Kiljunen on käsittänyt asian väärin, kun hän sanoo, että jos hyväksyisimme neuvoa-antavan kansanäänestyksen perustuslakisopimuksesta, niin siten asettaisimme EU:n perustuslain oman perustuslakimme yläpuolelle tai jotenkin ensisijaiseksi. Näin ei suinkaan ole. Mielestäni tällaista juridista päätelmää ei voida tehdä.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä on hyvin mielenkiintoista seurattavaa ollut. Ensinnäkin tämä on hyvin historiallinen päivä. Yllättäen tässä salissa on lausuttu jo useamman kerran sana, käsite Maastrichtin sopimus.

Arvoisa puhemies! Meidän on syytä palauttaa mieleen, mitä tähän Maastrichtin sopimukseen olennaista liittyy. Siihen liittyy se, että vuonna 94 lokakuun 16. päivänä järjestetty neuvoa-antava kansanäänestys oli kytkyeessä Maastrichtin sopimukseen. Siitä oli poimittu hallituspuolueitten ja silloin oppositiossa olleen SDP:n toimesta ne sellaiset kohdat, jotka olivat jollakin tavalla hyväksyttävältä näyttäviä näkökohtia Euroopan yhteisöihin liittymiseksi. Maastrichtin sopimus sopimuksena tällä tavalla tuotiin toistuvasti esille.

Sitten saatiin tuo neuvoa-antava kansanäänestys suoritettua ja sen jälkeiset rituaalit hoidettua ja eduskunta päätöksensä teki. Sen jälkeen, kun mentiin vuoteen 95, 96, 97, vielä 98, niin vielä silloin tämä Maastrichtin sopimus tuotiin aina silloin esille, kun piti löytää tausta sille, miksi nyt yllättäen on tämän laatuista ja tällaistakin hyväksyttävää asiaa nyt päätöslistalla. Siis toisin sanoen sieltä kaivettiinkin sieltä Maastrichtin sopimuksesta joitakin pykäliä, joitakin momentteja, kohtia, viittauksia, joista itse asiassa, niin tulkittuina kuin valtaa pitävät halusivat tulkita, löytyi perusteet sille, että näin pitää tehdä, että itse asiassahan tämähän on hyväksytty jo neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä ja eduskunnan EY-jäsenyyttä koskevassa päätöksessä. Tämä on hyvin taitavaa politiikantekoa. Kun täällä ed. Meriläinen ei muista koskaan Emua kuulleensakaan, niinhän hän todisti täällä meille, niin kyllä se Emu oli näitten samojen arkkitehtien mukaan juuri ollutkin siellä paketissa ja siellä oli ollut hirmuisen paljon muuta.

Sitten siirrytään erittäin mielenkiintoiseen vaiheeseen, nimittäin siihen vaiheeseen, että Maastrichtin sopimus hävisi tämän salin sanavalikoimasta aivan kokonaan pois. Sitä ei ole ... Muistavatko täällä salissa paljon istuvat edellisen kerran, kun se on täällä lausuttu? Minä olen täällä aika ahkeraan istunut ja en muista kuulleeni vuosikausiin. Tällä vuosituhannella ei ole taidettu lausua kertaakaan Maastrichtin sopimusta. Elikkä toisin sanoen nyt yllättäen se muutos, jota niin herra pääministeri kuin EU-asiantuntija ed. Kimmo Kiljunen ovat täällä läpikäyneet, se kaikki on totta. Näin on tapahtunut. Nizzan sopimus on tullut ja on aina kaikki tänne tuotu hyväksyttäväksi, mutta sen kehityksen onkin sanellut ulkopuolisen maailman kehitys, siis muutos muualla.

Ymmärsin ed. Heidi Hautalan äskeisen puheenvuoron erään osan sillä tavalla, että hänkin totesi tämän. Hän ymmärtääkseni mainitsi terrorisminvastaisen sodan tällaisena muun maailman muutosprosessina, joka on pakottanut meidät Suomen eduskuntana hyväksymään aivan uskomattomia lakeja osana tätä vastetta, johon Euroopan yhteisöt on pakotettu ulkopuolisen maailman toimesta.

Arvoisa puhemies! Olisiko olemassa jotakin erityistä syytä sanoa, että tämä kausi on nyt jotenkin päättynyt elikkä että tällaista ulkopuolista, siis Euroopan yhteisöjen ulkopuolista painetta ei tulisi enää meidän eteemme? Minun vakaa uskoni on, että ei todellakaan. Päinvastoin mehän elämme jo nyt resurssisotien aikakautta, jossa taistellaan viimeisistä öljylähteistä henkeen ja vereen. Se saa maksaa Yhdysvalloille miljardi dollaria viikossa, 4 miljardia dollaria velkarahaa kuukaudessa jnp., ja me olemme siinä kumartelemassa mukana, niin kuin täällä on hyvin tarkkaan kuvattu.

Kyllä myöskin, kun tämä on demokratiakeskustelu, niin onhan tämä aivan uskomaton näytelmä ollut tänä päivänä, että jos pääministeri näyttäytyy normaalissa täysistunnossa täällä, niin edustajat kumartelevat vuoron perään ja ylistävät, että on ihana nähdä pääministeri keskustelussa mukana. Tämä vaan sivuhuomautuksena tästä.

Elikkä siis toisin sanoen me olemme siirtymässä sellaiseen aikakauteen, jossa pelisäännöt ei kun kovenevat ja kovenevat. Silloin, kun samanaikaisesti Euroopan yhteisöä laajennetaan ja syvennetään, siis molemmat ovat nyt yhtä aikaa agendalla, tietenkin pitää hyvin tarkkaan katsoa, millä valtuutuksella se prosessi etenee. Siihen ei nyt meidän perustuslakimme mukaan oikeastaan mitään muuta välinettä ole kuin kysyä kansalta, miltäs tämä asia nyt näyttää, millä tavalla tähän kansainväliseen sopimukseen, joka nyt on pöydällä, pitäisi suhtautua, ja se on neuvoa-antava kansanäänestys. Juuri tässä vaiheessa, kun olosuhteet ovat suhtkoht rauhalliset, vaikka jo ilmoilla on näitä ulkoisia pakottavia tekijöitä vaikka kuinka paljon sekä piilossa että näkyvissä, tämä olisi oikein sopiva aika.

Tähän tulokseen on kymmenessä Euroopan yhteisöjen jäsenvaltiossa päädytty, että näin pitää tehdäkin. Se on tehty sellaisellakin pohjalla, että sen kansanäänestyksen tulos voi olla kielteinen, kuten Yhdistyneessä kuningaskunnassa on hyvin todennäköisesti käymässä. No, sitten sitä tulkitaan tietysti, niin kuin ed. Kimmo Kiljunen alan eksperttinä tässä tulkitsi, elikkä se on aina nuin päin tai näin päin tai se ei ole mitenkään päin. Aina löytyy sellainen EU-juristi, joka tulkitsee sen oikein päin, ja kaikkeen nämä EU-juristit ovat varautuneet niin, että asia on hallinnassa ja kaikki nitisee, natisee ja nutisee ja kutisee ja kaikki jatkuu sitten entiseen malliin.

Mutta kun mennään edustajien Meriläinen ja Heidi Hautala vaatimaa federaatiota kohti, niin silloin on tietysti äärimmäisen hyvä, että se Suomen kansa reppanakin tietäisi, mihinkä ollaan menossa, että se tismalleen tietäisi, se kerrottaisiin rehellisesti ja reilusti, kerrottaisiin analyyttisesti, mitä tämä yhteisösopimus merkitsee käytännössä, mihin se antaa valtuutuksen, mitä se on Nizzan sopimukseen verrattuna, minkälainen se tulevaisuus voi olla, ja siihen sitten jokainen suhtautuu sillä tavalla kuin suhtautuu. Pidän koko yhteiskuntamoraalinkin kannalta erittäin kyseenalaisena sellaista lähestymistapaa, jota pääministeri nyt edustaa tässä asiassa. Minusta se ei ole ihan reilu. Sen sijaan ed. Kimmo Kiljusen arkirealismi kuulostaa ihan järisyttävän hyvältä. Siinä se johtopäätös voi olla väärä, mutta juuri teksti siihen saakka, kun tulee tämä johtopäätös, on ihan sinnepäin, elikkä näin asioita pitää voida esitellä, näin niitä pitää voida käsitellä, ja tästä on nyt pohjimmaltaan tässä tapauksessa kysymys.

Arvoisa puhemies! Vielä yksi näkökohta. On syytä muistaa, mikä oli tutkijoitten mukaan se keskeinen syy, miksi Suomi sanoi "kyllä" neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä lokakuussa 1994. (Ed. Soini: Turvallisuus!) — Turvallisuus, ed. Soini, turvallisuus.

Arvoisa puhemies! Se puheenvuoro, jonka nyt käytin, koko puheenvuoro oli turvallisuuskeskustelua. Se oli materiaalista turvallisuutta. Se oli inhimillistä turvallisuutta. Se ei ollut mitään muuta kuin turvallisuutta, ja sitä ei nyt saa kertoa. Siitä ei saa käydä kansanäänestyskeskustelua yhteiskunnassa. Se on surujuttu.

Miapetra Kumpula /sd:

Arvoisa puhemies! Ollaan sinänsä historiallisessa kohdassa, kun katsotaan taaksepäin, milloin Suomessa on kansanäänestyksiä järjestetty: vuonna 31 kieltolain kumoamisesta, ja sitten tutumpi ja läheisempi oli tämä vuoden 94 jäsenyysäänestys, mennäänkö jäseneksi. Nyt on perusteltu tätä ehdotusta, että kolmannen kerran äänestettäisiin tästä uusimmasta sopimuksesta, joka EU:ssa on neuvoteltu.

EU:sta kaiken kaikkiaan tulisi mielestäni ehdottomasti lisätä tietoisuutta niin kuin yhteiskunnan toiminnasta yleensäkin, niin Suomen, Euroopan kuin maailman tilasta ja siitä, miten yhteiskunnassa vaikutetaan politiikalla, ja siitä, miten kansalaiset siihen voivat vaikuttaa. On tärkeätä, että perustuslakisopimuksen käsittelyä eduskunnassakin tukee laaja kansalaiskeskustelu ja avoin vuoropuhelu.

Olen iloinen, että tekemääni talousarvioaloitteeseen sain ihmisiä mukaan niin paljon, että se meni läpi ja 300 000 euroa lisättiin kansalaisjärjestöille jaettavaksi nimenomaan tästä perustuslaista tiedottamiseksi, ja iloinen voin olla siitä yhteisestä hengestä, mikä täällä oli, sen tärkeydestä, että kansalaisjärjestöt voivat mennä kansalaisia lähelle ja tästä tiedottaa, ja allekirjoittajina oli sekä niitä, jotka tänään haluavat kansanäänestystä, että niitä, jotka eivät näe kansanäänestystä tässä asiassa nyt tarpeelliseksi.

Kun tätä nimenomaista perustuslakisopimusta valmisteltiin ja se hvk:ssa hyväksyttiin, niin sitä edelsi aivan omanlainen prosessinsa, jota minusta ei tule unohtaa. Tulevaisuuskonventiksi nimetty työryhmä, jossa täältä omat edustajammekin olivat, lisäsi hyvin paljon avoimuutta ja mahdollisti osaltaan laajan kansalaiskeskustelun koko prosessin ajan. Tunnemme toki yksityiskohdat ja kabinettikähmäilyt siinä loppuvaiheessa, miten sitten kukakin tietoa sieltä sai, mutta kaiken kaikkiaan tiedotusvälineet ovat olleet ihan eri lailla täynnä tätä valmisteluprosessia ja raportoineet siitä. Jos muistellaan menneitä, kuka tiesi ja mitä ennen vuoden 94 kansanäänestystä tai kuka tiesi mitä ennen Maastrichtia tai muita huippukokouspäätelmiä, niin kyllä tämä prosessi on ollut aivan omanlaisensa.

Minusta kynnyksen kansanäänestyksen järjestämiseen täytyy olla korkealla. Näin tulkitsen myös uutta perustuslakia. Sen tulee olla korkeammalla kuin että pitää järjestää edustajien avuksi opintopiiri ja kansan lähestyminen. Minusta eduskunta voisi harkita kierrosta maakunnissa samaan tapaan kuin valtioneuvosto ja Eurooppa-tiedotus tekevät tällä hetkellä, ja siitä heille suuri kiitos. Siis työ kansan parissa on jo alkanut, että voimme oppia, mitä tämä uusi sopimus pitää sisällään. Jos on olo, että eduskunnassa emme tiedä, niin — taisin sen talousarviokäsittelynkin yhteydessä sanoa — ihan samalla lailla voisimme varmaan opintopiirin eduskuntaan sisäänkin laittaa, ja nyt sen ajattelumallin mukaan olen kyllä kannattamassa sitä, että uloskin voidaan mennä.

Kun kansanäänestyskynnystä haluan pitää korkealla, niin sen perusteluja voidaan käyttää kyllä kaikilta muilta lähtökohdilta kuin juridisilta, koska päätös on meillä aina poliittinen. Suomessa ei ole perustuslain mukaan velvollisuutta sitä järjestää, mutta mahdollisuus on, ja se tekee kysymyksestä poliittisen. Oli kuitenkin jo myös ed. Kimmo Kiljusen tässä esiin nostama pohdinta siitä, minkälainen on perustuslaillinen sopimus, josta on kansalta suora mandaatti, mikä on sen suhde meidän omaan perustuslakiimme, jonka eduskunta on normaalissa perustuslain käsittelyjärjestyksessä hyväksynyt. Eli kun vertaillaan muihin maihin, joissa kussakin maassa on omanlaisensa perustuslaillinen järjestelmä ja oma tapansa tehdä lakeja, ainakin mielenkiintoinen on kysymys, minkälainen olisi kansallinen perustuslakimme suhteessa kansainväliseen sopimukseen, joka on suoraan kansalta äänestetty ja mandaatti sille annettu. Voisin ainakin aktiivikansalaisena kyseenalaistaa niinpäin, että tämän lain olen minä päättänyt ja tästä toisesta vain edustajat välitykselläni. Tästä keskustelua varmaan joutuisi jollain lailla käymään sitten, jos asia näin menisi.

Mutta silloin kun kansanäänestys järjestetään, tulisi olla selkeä linja ja vaihtoehto valittavana. En haluaisi asettaa kansalaisia sen valinnan eteen, että näin olemme päättäneet ja oikeastaan mitään valittavaa ei ole. Mielenkiinnolla odotin tätä lakialoitetta, mikä on siinä se kysymys, josta äänestetään, koska sen muotoilu minusta on vaikeaa, ja aika hankalaksi tämä näinkin jäisi. Jos tässä esitetään äänestettäväksi kysymyksestä, tuleeko neuvoteltu sopimus hyväksyä vai ei, niin ei-vastaus tarkoittaisi, että ei tule tätä neuvoteltua sopimusta hyväksyä, ja kuten pääministeri täällä omassa puheenvuorossaan viittasi, niin silloin voimassa olisi Nizza. Tahtoisin kysyä, jos salissa olisi enemmän edustajia, vaikka käsiennostomenetelmällä tai jollain, kuka kampanjoisi sitä ei-vaihtoehtoa, olisiko se kampanja nimenomaan Nizzan mainostamiskampanja. (Ed. K. Kiljunen: Ed. Soini!) — Ed. Soinikaan ei ole enää salissa paikalla. — Mielenkiintoista olisi se, käydäänkö silloin kahden vertailukohdan välillä vaalit: "kyllä", neuvoteltu perustuslaillinen uusi sopimus; "ei", pysytään Nizzan sopimuksessa.

Siinä pääministeri oli minusta oikeassa, että tämän lakialoitteen perusteluissa viitataan kovasti vuoden 94 jälkeen jo toteutuneisiin muutoksiin ja puolustuspolitiikassa tapahtuviin muutoksiin ym.

Vuoden 94 jälkeen on tapahtunut paljon, olen siitä hyvin samaa mieltä, ja olen monesti uskaltanut sen ääneenkin sanoa, että turhan usein jopa asianomaisissa valiokunnissa valiokunnan jäsenet yllättyvät, että "ai, tästä on jo päätetty". Eli ei sitä prosessia kovinkaan moni hallitse, ei kaikkea sitä ole opittu, mitä tapahtuu. Mutta ei missään nimessä minusta voi sanoa niin, että nyt äänestettäisiin "ei" EU:n ja sitten tämän uusimman välillä. Se on kauhean selvää kaikille.

Jos kysytte välihuuteluissa, mitä muissa maissa on tehty, niin olen itsekin kiinnostunut siitä, miten siellä on tehty. Mutta niin kuin sanoin, vaikea on eri maita verrata, koska perustuslailliset järjestelmät eri maissa ovat erilaiset. Elikkä Nizza-vaihtoehdon, ei-vaihtoehdon, kannattajia varmaan jonkin verran voisi löytyä, mutta en oikein tiedä, miten tämä kampanja tehtäisiin, ja itse olen sen verran käytännönläheinen ihminen, että haluaisin tietää todella, miten kansa saataisiin keskustelemaan Nizzan ja nykysopimuksen väliltä. Sen takia kannatankin kyllä näitä kaikkia perusteluita, että tehdään yleistiedotetta, niin kuin täällä lakiehdotuksen 8 §:ssä sanotaan, että lähetetään joka kotiin esite, jossa kerrotaan, mitä tässä muuttuu. Nämä kaikki ovat kannatettavia, mutta liian suuri valtiollinen toimenpide olisi kansanäänestys siksi, että kansalaiset saadaan opintopiirin pariin. Näin asia on, ja toivon, että keskustelu jatkuu vilkkaana täällä salissa mutta ennen kaikkea myös kansalaisten parissa.

Ihan viimeiseksi haluan tuoda kyllä huolen siitä esille, että kun olemme käyneet useita eduskuntavaaleja, moni myöntää, että on jättänyt EU-asiat sivuun. Itse olen yrittänyt niitä pitää mukana silloin, kun itse olen ollut ehdokkaana, ja kansalaisjärjestöjen kautta toistekin. Myös Euroopan parlamentin vaalit ovat menneet kovin pienillä prosenteilla läpi. Kuulin erittäin huolestuttavaa viestiä kentältä, että jopa tämmöiset valtionapuakin saavat niin sanotut vaihtoehtoliikkeet ovat sitten käyneet kampanjoita kentillä, että älä äänestä. Se on minusta jo perustuslain vastaista kiihottamista, että tällä lailla lähestytään Euroopan parlamentin vaaleja. Mieluummin sitten löytyy monenlaisia ehdokaslistoja, jotta jokainen löytää omanlaisensa Euroopan.

Minusta kymmenen vuoden jäsenyyden ajan jälkeen jo pitäisi keskustelun tulla sille tasolle, millaista EU:ta haluamme. Pitäisi keskustella siitä eikä siitä, olemmeko EU:ssa vai ei, siis millainen on EU. Kyllä se onnistuu siinä, kun eduskunta tekee hyvin työnsä ja evästää ja toimintamme täällä on avointa. En hyväksyisi semmoista, että unionin legitimiteetti vahvistettaisiin kansanäänestyksellä ja sen jälkeen sanottaisiin jotenkin, että turpa kiinni, kun teiltä on kysytty. Prosessin täytyy olla jatkuvaa ja kokoaikaista keskustelua, millaisen EU:n me haluamme.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti ed. Kumpulalle, että hänen olisi pitänyt nyt olla aikaisemman keskustelun aikana salissa ja kuunnella ed. Alhon, puoluetoverinsa, vastauspuheenvuoro, jossa hän vastaavanlaiseen puheenvuoroon, minkä ed. Kumpula juuri piti, esitti kommentin, että tässä on kysymys tulevaisuudesta, ja se tulevaisuusnäkökulma ed. Kumpulan puheenvuorosta puuttui kokonaan.

Kari Uotila  /vas:

Arvoisa herra puhemies! Aloitan siitä, mikä on kansalaiskeskustelun merkitys ja taso tällä hetkellä. Kyllä kai me joudumme kaikki tunnustamaan, että siitä huolimatta, että Eurooppa-tiedotuksen kampanja on ympäri maata, siitä huolimatta, että materiaalia on tuotettu ja ed. Kiljunen kirjoittanut hyvän kirjan, kyllä aikamoinen hiljaisuus ja tietämättömyys maassa laajasti ottaen vallitsee. Tilanne on paljon hiljentynyt vielä siitä, kun konventti oli koolla. Silloin asiat olivat enemmän esillä, nyt on hiljaisuus.

Kyllä tämän kansanäänestyksen yksi motiivi ja oikea motiivi minun mielestäni on se, että kansalaiskeskusteluun saataisiin vauhtia, eri argumentit, eri perusteet, saataisiin esille. Toinen on tämä tietysti, että kyllä Euroopan unionin oikeutus kasvaa minusta sitä suuremmaksi, mitä laajempi tuki muun muassa kansanäänestysten kautta sen muutokselle ja tulevaisuudelle on olemassa. Sen lisäksi ovat tietysti nämä keskeiset muutokset, joita on tapahtunut: niin kuin ed. Pulliainen sanoi viitaten ed. Alhon vastauspuheenvuoroon ja omaankin vastauspuheenvuorooni aiemmin, kysymys ei ole pelkästään siitä, mitä on tapahtunut vuoden 94 jälkeen tähän päivään asti, vaan siitä, mitä tapahtuu tästä eteenpäin Euroopan unionissa.

Olivat aika mielenkiintoiset nämä ed. Meriläisen ja ed. Hautalan puheenvuorot. Ed. Pulliainen ei ottanut kantaa tähän liittovaltiokehitykseen, mutta aika rohkealla ja rehellisellä tavalla ed. Meriläinen, joka pariin kertaankin korosti olevansa federalisti eli ajavansa liittovaltiota, ja myöskin ed. Hautala totesivat, että kansallisvaltioiden ajasta on siirryttävä ylikansalliseen päätöksentekoon. Tämä on tietysti rehellistä puhetta, ja tähän varmaan osittain ollaan menossa näillä muutoksilla. Minun mielestäni kuitenkin — henkilökohtaisesti olen sitä mieltä — kansallisvaltiota ei pidä unohtaa, mutta kansojen välistä yhteistyötä pitää edelleen tiivistää ja integraatiota syventää ja laajentaa.

Mitä tulee sitten hallituksen nihkeyteen järjestää kansanäänestys — tai suoraan kielteiseen kantaan, sehän päätettiin hyvin pienellä porukalla, että semmoista ei järjestetä, piste — niin siihen voi olla syynä se, mitä täällä ed. Vistbacka totesi, että pelätään sitä, että tämä EU-kriittisyys kuitenkin olisi niin suuri, että neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä tulisikin kielteinen ratkaisu. En oikein tähän usko ja itsekin totean, että henkilökohtainen syyni laittaa nimeni tähän lakialoitteeseen ei toki ole se, että suhtautuisin Euroopan unioniin erityisen kriittisesti, päinvastoin olen ollut omassa puolueessani kampanjoimassa EU-jäsenyyden puolesta ja Emu-jäsenyyden puolesta aikanaan.

Mutta minun lähtökohtani on se, että kyllä kansalta pitää rohjeta kysyä. Tietysti paljon eri maissa, ja varmasti myös tämän EU-kriittisen pelon lisäksi, väitetään, että kansa sitten ottaa kantaa vääriin asioihin ja että kun tällainen kansanäänestys tulee, niin sitten äänestetään muusta kuin kysymyksessä olevasta asiasta. Kyllä tietysti voi pikkaisen tätäkin ehkä jossain kansanäänestyksessä olla, mutta on se kuitenkin hallituksen asia, mikäli kansanäänestys järjestetään ja hallitus on vahvasti sitoutunut myönteisen lopputuloksen ajamiseen, että kyllä se sitten pistää itsensä likoon. Kun tällä hetkellä katsoo galluplukuja ja erityisesti pääministerin suosiota gallupien mukaan, niin ei tässä nyt luulisi kovin suurta riskiä olevan, että tässä ihan tukkanuottasille kansan kanssa joutuu, vaikka uskaltaisi kansalta kysyäkin tämän asiaa yhteydessä. Perinteet ovat erilaisia, se on tietysti totta, mutta kyllä minusta modernin demokratian käsite, johon tietysti kuuluu edustuksellinen demokratia mutta yhä enenevässä määrin myöskin lähidemokratia, suora demokratia, suora vaikuttaminen, puolustaa kyllä tämän kansanäänestyksen järjestämistä.

Tämä lakialoite nyt jätetään ja tänään lähetekeskustelussa lähetetään valiokuntaan. Niin kuin täällä on todettu, tämä osaltaan varmaan keskustelua jatkaa. Tähänkin päivämäärään on nyt aikaa, mihin tällä lakialoitteella tähdätään, ja eihän sitä tiedä, minkälainen paine syntyy tämän talon seinien sisäpuolella jatkossa asiaan palata vaikka uudella lakialoitteella, jos tämä hautautuu. Mutta sitähän me emme toivo, että tämä hautautuu, vaan että valiokunta asiallisesti tämän ottaa käsittelyyn.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Euroopan unionille ollaan hyväksymässä uutta perustuslakia. Tämä perustuslaki on omaamme ylempi. On uskomatonta, että hallitus aikoo hyväksyä näin merkittävän muutoksen ilman kansanäänestystä.

Kun liityimme Euroopan unioniin, järjestettiin asiasta kansanäänestys. Nyt kuulumme jo aivan erilaiseen unioniin kuin kansa aikanaan hyväksyi. Suomen perustuslakia ylemmän uuden perustuslain hyväksyminen on jo niin merkittävä asia, että sen hyväksymiseen täytyy saada lupa Suomen kansalta, mikäli sitä aiotaan pitää laillisena. Ja kai kaikkien yhteinen tahto täällä pitäisi olla, että uusi perustuslaki voimaan tullessaan olisi myös kansan mielestä laillinen. Täytyy muistaa, että edellisissä eduskuntavaaleissakaan tämä ei ollut merkittävä vaaliteema, niin kuin täällä on useammassa puheenvuorossa todettu.

Arvoisa puhemies! Perustuslain 1. artiklassa todetaan, että perustuslailla, joka ilmentää Euroopan kansalaisten ja valtioitten tahtoa rakentaa tulevaisuutta yhdessä, perustetaan Euroopan unioni, jolle jäsenvaltiot antavat toimivaltaa yhteisten tavoitteitten saavuttamiseksi. Miten voidaan väittää, että se ilmentää kansalaisten tahtoa, jos asiaa ei heiltä edes kysytä? Eihän tavallinen kansa edes tiedä, mistä laissa on kysymys, vaikka täällä on todettu, että brosyyreitä jaetaan ja telttoja on pystyssä. Niissä teltoissa käy kovin vähän kahvinjuojia; miten voisikaan käydä, kun heille ei asiaa haluta kertoa. Olisi koko EU:n toiminnan kannalta tärkeää, että mikäli perustuslaki hyväksytään, sen takana on myös kansalaisten tahto ja hyväksyntä. Kansanäänestys aiheuttaisi myös keskustelua asiasta ja näin lisäisi demokraattista osallistumista. Jopa perustuslakiesityksen valmistellut konventti, vaikka toimi tarkoitushakuisesti ja epädemokraattisesti, ymmärsi vaarat, joita uuden perustuslain hyväksymiseen vastoin kansalaisten tahtoa sisältyy. Konventin lisäksi myös Euroopan parlamentti suosittelee kansanäänestyksen järjestämistä.

Monessa muussa maassa kansanäänestys järjestetään. On häpeä Suomelle, että emme tätä mahdollisuutta käytä, vaikka meidän oma lakimme kansanäänestyksen mahdollistaa. Suomi on ollut historiassa usein demokratian edelläkävijä, mutta nykyhallituksen linja on monta askelta taaksepäin; ehkä sitä voisi verrata kylmän sodan aikaisiin poliittisiin menettelyihin.

Sen lisäksi vielä toteaisin, että nyt voisi kysyä kansalaisilta myös EU:n laajennuksesta, kun ruvetaan ottamaan Turkki mukaan EU:hun, maa, joka on kulttuuriltaan ja uskonnoltaan vieras eurooppalaisille arvoille puhumattakaan siitä, mitä se tulee maksamaan EU:lle ja Suomelle.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Sali on mennyt vähän vähäväkiseksi, (Ed. Pulliainen: Mutta taso on korkea!) mutta sanoisin, että ed. Pulliainen juuri oikein sanoi, että sitä laadukkaammaksi.

Tietenkin olen siitä erittäin pettynyt, että aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja ed. Alho on poistunut salista, koska olisin mielelläni käynyt keskustelua siitä, mikä on tämän aloitteen periaatteellinen tavoite ja mihin tämä liittyy. Kun ed. Alho on usein julkisuudessa tullut julki niine lausumineen, että eduskunnassa kokoontuu paljon erilaisia iltapäiväkerhoja, niin tässä nyt olisi yksi ed. Alhon iltapäiväkerhon muoto, mihin on päästy mukaan, ja tällä keskustelulla päästään viemään isänmaan asiaa eteenpäin, niin kuin yleensäkin näissä ed. Alhon mainitsemissa iltapäiväkerhoissa hoidetaan maan ja maakuntien asiaa yhteisissä harrastuspiireissä ja yhteisen sävelen sisällä, joskin useinkin, ainakin niissä, missä itse olen ollut mukana, on monia erilaisia poliittisia värityksiä, niissä ollaan montaa eri mieltä, ja niin on myöskin tässä kansanäänestysaloitteessa. Mutta toivottavasti tämä ei jää viimeiseksi keskustelunaiheeksi, ja toivottavasti tulee myöskin uusia tällaisia aloitteita, missä pääsisi suoralta kädeltä keskustelemaan ed. Alhon kanssa täällä salissa siitä, onko tämä tarpeellinen vai tarpeeton.

Herra puhemies! Moni kuulija, joista en vähäisimpänä tietenkään pidä ed. Pulliaista eturivissä, miettii sitä, mikä on ed. Lahtelan motiivi ollut allekirjoittajana tässä aloitteessa. (Ed. Pulliainen: Sehän on kaikille aivan selvä!) Tässä tietenkin pyrin valottamaan tämän keskustelun aikana, tämän puheenvuoroni aikana sitä, miltä suunnalta tämä allekirjoittaminen tähän syntyi ja tulee, mutta kun tiedän, että ed. Soini takapenkissä tarkkana kuuntelee tätä sisältöä, niin sen verran voisin valottaa, että oma maalaislinjani ei paljon poikkea ed. Soinin linjasta. Mutta kun hallituspuolueen rivistä tätä maailmaa katselen, niin vähän pehmentelen tätä puheenvuoroani ja pyrin sillä silmällä katsomaan, että jos sieltä hallituksen laajasta laarista minullekin joku muru tipahtaisi, jos en kovin kovasti tätä arvostele. Tästä sitten kuulija voi vetää johtopäätökset, mitä mieltä tässä nyt yleensä ollaan, jos jotain mieltä ollaan.

Jos tätä maailmaa katsotaan eteenpäin, niin tietenkin syntyy kysymys, muuttuuko EU tämän uuden perustuslaillisen sopimuksen myötä. Mielestäni se muuttuu ja se muuttuu ratkaisevasti. (Ed. Kallio: Millä tavalla?) — Kun, ed. Kallio, tähän saakka Euroopan unionin kautta päätöksenteon on pitänyt olla yksimielistä, siellä on suomalaistenkin päätöksenteossa painanut merkittävästi se, mitä mieltä suomalaiset ovat, vaikka suomalaiset ovatkin nöyränä olleet aina samaa mieltä, mitä isot maat ovat. Ehkä suomalaiset ovat ennakkoon aina kyselleet, mitä mieltä pitää olla ja ovat olleet sitten samaa mieltä. Tässä on vähän äsken ed. Kankaan mainitsemassa puheenvuorossa, miten sanoisin, tätä itäpainotteisuuden aikaa, mihin mielelläni vertaisin, ei tämä kovin kaukana ole. Itään piti kylmän sodan aikana olla nöyrissä suhteissa, Euroopan unioniin ei välttämättä tarvitsisi olla, mutta suomalaisten omaksuma linja säilyy ja pitää näköjään siinäkin.

Tietenkin on hyvä, että tämän perustuslaillisen sopimuksen myötä syntyy sellainen arvio, missä tulee selkeä päätöksenteko, on selkeä paksu kirja, missä EU:n sisältösopimus, perustuslaki, on olemassa, mitä voisin ehkä noin yksinkertaisesti tulkita, että jopa osittain maalaiskansanedustajakin voisi siitä jotakin ymmärtää, jos jaksaisi lukea läpi. Mutta sen osalta, kuinka sitten tämä päätöksenteko rakentuu ja muuttuu siellä, voisi todeta, että kun aletaan soveltaa määräenemmistöpäätöksentekoa, missä siirrytään nykyisestä monimutkaisesta ääntenpainotuspäätöksenteosta tämmöiseen kaksoisenemmistöön, jossa 55 prosenttia jäsenvaltioista ja 65 prosenttia unionin väestöstä on oltava päätöksen takana, niin kyllä luulen, että aina se, kenen etu on kyseessä, isoista maista tietenkin Saksa, Ranska etunenässä, ostaa näitä pieniä niin sanottuja, en nimittäisi vasallivaltioiksi, mutta vasallivaltioitten edustajia sinne päätöksenteon taakse, ja näin syntyy sellaisia mieleisiä päätöksiä, niin kuin sieltä halutaan. Tältä osin, kun oli se suomalaisten hokema 94, kun sinne mentiin, että me olemme päättämässä yhteisessä pöydässä yhteisistä asioista ja meidän ääntämme kuunnellaan, niin tästä ajatusmaailmasta nyt sitten ollaan peräytymässä ja se ollaan hylkäämässä.

Olen yrittänyt mietiskellä sitä, kuinka tämä sopimus hyväksytään ja kuinka sitten kansanäänestyksessä menetellään, jos kansa päättäisikin, ettei se hyväksy tätä sopimusta sellaisenaan. Olen itselleni antanut selvittää niin, että saamani taustatiedon mukaan, kun sopimus tulee voimaan 1. päivänä marraskuuta 2006, jos kaikki maat ovat ratifioineet asiakirjat ja ne on talletettu siihen mennessä, tai sitten se jatkuu myöskin tämä tulkinta, että muussa tapauksessa viimeisen ratifioimisasiakirjan tallettamisesta seuraavan toisen kuukauden 1. päivänä, niin tätähän voi maalaiseläjä lukea vähän sillä lailla, että tässä voidaan niin kuin pohtia sisältöjä ja neuvotella. Mutta kuitenkin tämä alistetaan ja on alistettu erään tulkinnan mukaan tänne niin, että jos se ei tule kaikissa maissa hyväksyttyä, niin tämä Eurooppa-neuvosto ottaa tämän asian käsiteltäväkseen sen osalta, kun neljä viidesosaa jäsenvaltioista on ratifioinut Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen kahden vuoden kuluttua sen allekirjoittamisesta, mikä on silloin lokakuussa 2006, mutta jos ratifiointi tuottaa yhdelle tai useammalle jäsenvaltiolle vaikeuksia, Eurooppa-neuvosto ottaa asian käsiteltäväkseen. Tästä puuttuu vain se jatko, että pakko liittää, päättää näin toteuttaa ja tehdä. Sen osalta ei tässä suomalaisilla ole paljon mitään huolta, voiko tehdä, voiko hyväksyä vai ei.

Minusta kuitenkin on häpeällistä se, että Suomessa on päätetty, että tämmöisestä asiasta ei kunnolla saa edes käydä keskustelua, ei ainakaan keskustelua siitä, että voitaisiin kansanäänestys järjestää ja antaa kansalle mahdollisuus ottaa kantaa tähän asiaan, kun kuitenkin kymmenen Euroopan unionin jäsenvaltiota on päättänyt järjestää kansanäänestyksen. Mielestäni se olisi antanut jo mahdollisuuden siihen, että suomalaisetkin olisivat voineet olla ryhdikkäästi tässä linjassa mukana ja kunnioittaa kansan mielipiteitä ja ajatuksia. Mutta ymmärrän niin, että hallitus ei ole uskaltanut tähän keskusteluun lähteä, pelätään, että tämä kansa tuomitsee eikä hyväksy ja että varsinkin ne, jotka ovat tätä sopimusta vastaan, ei niinkään tätä sopimusta vastaan, vaan niin kuin itse tulkitsen, ovat tätä Euroopan unionia, tätä Euroopan kolhoosia vastaan, aktivoituisivat äänestämään ja äänestäisivät ja hylkäisivät tämän sopimuksen. Tätä hallituksen parissa pelätään erityisesti, että näin kävisi. Eikä se hallitus siinä turhaa pelkääkään, näinhän siinä kyllä juuri tulisikin käymään.

Näin katsottuna nämä Suomen tavoitteet eivät ole oikein kohdallaan. Tässä tietenkin on pelkona se, ymmärtääkö kansa tästä sopimuksesta mitään. Todellakin suurin osa kansanedustajistakaan tuskin on ymmärtänyt tästä asiasta kovin paljon mitään, ymmärtää tätä enemmänkään, edes viitsii aivan tarkkaan perehtyä. En itsekään ole siihen tarkkaan perehtynyt, ja olen sitä mieltä, että itselläni on niin paljon tunnetta mukana, että tiedän tämän kyseenalaistaa ilman laajempaakin perehtymistä. Näin katsottuna, jos tämä jouduttaisiin kansalaisille perustelemaan ja kansalaiset perehdyttämään tähän sopimuksen sisältöön, niin pelätään, että eivät kaikki ymmärtäisi ja olisivat kovastikin, miten sanoisin, kyseenalaisella kannalla tähän asiaan.

Kun kuitenkin erityisesti pääministerin suulla on usein kirjoitettu ja lausuttu, että pitää käydä ymmärrettävää keskustelua siitä, että kansalaiset pääsevät perille, ja että sen järjestelmän pitää olla Suomessa luotettava, kun eduskunta päättää tämän sopimuksen hyväksymisestä, niin minusta siinä on haastetta kerrakseen, että käydään ymmärrettävää keskustelua. Käsittääkseni tällä aloitteella tämä keskustelu on syntynyt ja käynnistynyt. Sitä on käyty tätä ennenkin, mutta toivon, että tiedotusvälineet reagoivat myöskin tähän käytävään keskusteluun tämänkin päivän jälkeen niin, että kansalaisille viestitetään se, mitä tämä sopimus pitää sisällään ja miten se muuttaa Suomen ja suomalaisten asemaa.

Herra puhemies! Luulen, että kansa ymmärtää tästä asiasta, jos eduskunta ja kansanedustajat ryhtyvät vilpittömästi kertomaan ja kertaamaan, mitä tämä sopimus tuo ja mitä se vie meiltä. Mutta Suomen itsenäisyys, suomalainen oma päätöksenteko ja sen riippumattomuus ainakin jonkun verran tämänkin sopimuksen hyväksymisen jälkeen himmenee. Sitä todella kansalaiset eivät hyväksy eivätkä toivo. Sen osalta sanoisin, että Suomessa niin sanotut herrat ja rouvat mielellään ovat siellä unionissa mukana eivätkä halua antaa kansalaisille minkään näköistä arvostelemisen sijaa tässä asiassa. Sen takia kansanäänestystä ei sitten olla eduskunnan toimesta hyväksymässä.

Reijo Kallio /sd:

Herra puhemies! Lyhyesti muutama sana ed. Alhon ym. lakialoitteesta. Kun ratkaistaan, pitäisikö Euroopan unionin perustuslaista järjestää neuvoa-antava kansanäänestys, niin minun mielestäni keskeinen kysymys on, siirtyykö Euroopan unionin perustuslain myötä uutta toimivaltaa jäsenmailta unionille. Minun vastaukseni tähän kysymykseen on: ei siirry. Unioni saa jatkossakin toimivaltansa jäsenmailta, viime kädessä niiden parlamenteilta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jollakin tavalla väheksyisin Euroopan unionin perustuslain merkitystä. Euroopan unionin perustuslaki kehittää merkittävällä tavalla unionin käytännön toimintaa. Se tekee unionin päätöksenteon nykyistä demokraattisemmaksi ja selkeämmäksi. Se yksinkertaistaa ja tehostaa unionin sopimus- ja toimielinjärjestelmää. Mutta se ei anna uutta toimivaltaa jäsenmailta unionille, mikä siis mielestäni on ratkaisevaa tässä pohdinnassa.

Kansanäänestystä on perusteltu myös sillä, että kansanäänestys antaisi oivan tilaisuuden lisätä suomalaisten perehtyneisyyttä ja sitoutumista unioniin. Tämä on sinänsä arvokas päämäärä. Välillistä demokratiaa täydentävän neuvoa-antavan kansanäänestyksen eräänä tavoitteena epäilemättä on edistää kansanedustuslaitoksen tekemien päätösten yleistä hyväksyttävyyttä, niiden legitimiteettiä. Tämä perustuu siihen ajatuskulkuun, että kansanäänestyksessä voittaneen kannan mukaisesti tehty päätös hyväksytään helpommin kuin sellainen kiistanalainen ratkaisu, josta on päätetty kysymättä kansan mielipidettä erikseen.

Kansanäänestys voidaan nähdä myös keinona, jonka avulla ylläpidetään suoran demokratian ihannetta aikana, jolloin valtiojärjestelmä rakentuu ensisijaisesti edustuksellisuuden periaatteelle. Myönnän, että harkitusti käytettynä, korostan sanaa "harkitusti", kansanäänestys saattaa kaventaa kansalaisten ja päätöksentekijöiden välistä kuilua ja lisätä näiden vuorovaikutusta.

Meillä Suomessa on valtiollisessa kansanäänestyksessä noudatettu harkitsevaa ja pidättyvää linjaa. Tämä on mielestäni ollut oikea valinta. Kansanäänestyksen käyttämisen kynnys valtiollisissa asioissa kannattaa pitää korkealla. Tähän ed. Kumpulakin aiemmin täällä tänään viittasi.

Kansanäänestyksessä on mielestäni myös tärkeätä, että äänestyksen kohteina ovat sellaiset kysymykset, jotka kuuluvat kansalaisten yleiseen kokemus- ja tietopiiriin. Esitettyjen vaihtoehtojen pitää olla selkeitä, niiden seurausvaikutukset on kyettävä hahmottamaan valintaa tehtäessä. Tässä mielessä Suomessa suoritetut kaksi kansanäänestystä kieltolain kumoamisesta ja Euroopan unionin jäseneksi liittymisestä ovat mielestäni hyvin täyttäneet ne kriteerit, jotka minä valtiolliselle kansanäänestykselle asetan. Sen sijaan epäilen vahvasti, että Euroopan unionin perustuslaista saataisiin aikaan selkeä äänestysasetelma. Kiisteleväthän asiantuntijatkin ratkaisun vaikutuksista, samoin kansanedustajat, joiden pitäisi olla hyvin vihkiytyneitä Euroopan unionin perustuslain vaikutuksiin. Miten siis voitaisiin taata ja saada aikaan kansalaisille sellainen informaatio, jonka perusteella äänestäjät voivat perustaa ratkaisunsa tosiasioihin ja tietoon? Luulenkin, että kansanäänestyksellä vain toistettaisiin runsas kymmenen vuotta sitten pidetyn kansanäänestyksen asetelma. Kansanäänestyksen kohteena ei olisikaan itse sopimus vaan yleinen suhtautumisemme unioniin ja jäsenyyteen siinä.

Arvoisa puhemies! Sinänsä pidän tarpeellisena kansalaiskeskustelua ja monipuolista informointia Euroopan unionin perustuslaista ja Euroopan unionia koskevista asioista laajemminkin. Kansanäänestys on kuitenkin liian järeä keino tähän tarkoitukseen.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä en nyt oikein voi ymmärtää ed. Kallion lopputulemaa tässä äskeisessä. Voisiko sitten olla olemassa mitään mahdollisuutta minkään neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämiseksi, minkä perustuslaki toki mahdollistaa, jos tämä ei täytä sitä kriteeristöä? Toivottavasti hän kommentoi tätä, mutta en voinut kuvitellakaan, että tuosta puheenvuorosta syntyy tuommoinen johtopäätös.

Sitten tästä uudesta toimivallasta. Se jujuhan on, arvoisa ed. Kallio, juuri siinä, että kun sitä toimivaltaa on koko ajan EU:lle lisätty ja nyt viime aikoina pakkotilanteessa vielä terrorisminvastaisen sodan jnp. tiimoilta koko ajan lisätty, niin sen takia siitä on tullut oikein iso asia, ihan hirmuinen asia tulevaisuuden kannalta, ed. Kallio. Se se tässä on. Teidän puolueestanne on erittäin eteviä puheenvuoroja käytetty täällä, edustajat Alho, Elo ja kumppanit. (Puhemies koputtaa) Kannattaisi miettiä vähän, mitä ulvahtelee.

Miapetra Kumpula /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Kun ed. Pulliainen kommentoi myös omaa puheenvuoroani — joka päätyi samaan lopputulokseen kuin ed. Kallion — niin kärkkäästi, heti tässä vaiheessa haluan hänelle vastata. Hän kommentoi puheenvuoroani siten, että hän haluaisi äänestää tulevaisuudesta. Kuitenkin tämä lakialoite on esitetty niin, että neuvotellusta tuloksesta äänestetään "kyllä", ja sitten vaihtoehto on "ei", ja myös vaihtoehdoista tiedottamisen tukemiseen ilmeisesti määrärahaa tässä esitetään annettavaksi. Kysyisinkin nyt vielä, kuten kysyin omassakin puheenvuorossani: mikä on se vaihtoehto? Se on Nizzan sopimus. Sillä en ole ed. Pulliaisenkaan kuullut toista vaihtoehtoa tulevaisuudesta esittävän.

Reijo Kallio  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuten puheenvuorossani totesin, niin ratkaisevaa siinä arvioinnissa, pitäisikö tästä asiasta järjestää kansanäänestys, on se, siirtyykö toimivaltaa jäsenvaltiolta unionille. Minun johtopäätökseni on se, että ei siirry. Tämä on ratkaisevaa, kun pohdin tätä kysymystä, pitäisikö kansanäänestys järjestää. Meillä on ollut selkeitä kansanäänestysasetelmia, kuten viittasin. Kieltolaki oli sellainen asia, joka täytti minun kriteerini kansanäänestykselle, samoin Suomen liittyminen Euroopan unioniin. Tällainen olisi saattanut olla myöskin Suomen liittyminen Talous- ja rahaliittoon, ehkä myöskin kansanäänestys olisi ollut mahdollista Suomen perustuslaista, joka tuli voimaan vuonna 2000. Se taatusti muutti kansalaisten asemaa huomattavasti enemmän kuin tulee tekemään tämä Euroopan unionin perustuslaki.

Erkki Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti. Siis kysymyshän on siitä — edustajille Kallio ja Kumpula nyt — että askel Nizzan sopimuksesta nyt ratkaistavana olevaan sopimukseen on jo sellainen, että tulevaisuudessa Suomen suhtautuminen niihin on erittäin kriittinen.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Minäkin kiinnitin huomiota ed. Kumpulan puheenvuoroon samaten kuin myöskin pääministeri Vanhasen aikaisemmin käyttämään puheenvuoroon, joissa molemmat toteavat, että jos tätä sopimusta ei hyväksytä, niin palataan Nizzan sopimukseen. Tämä on teoreettinen vaihtoehto, todellisuudessa tätä vaihtoehtoa ei ole. Tavalla tai toisella EU:n perustuslaillinen sopimus tullaan viemään läpi, tapahtuipa se miten tahansa, mutta on aivan selvää, että jos Iso-Britannia ja Ranska, tällaiset suuret jäsenmaat, hylkäävät nyt tämän kansanäänestyksen, niin aikamoinen prosessi siitä tulee, mutta pidän hyvin teoreettisena sitä mahdollisuutta, että palataan Nizzan sopimukseen.

Petri Neittaanmäki /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Käsiteltävänä olevassa lakialoitteessa esitetään kansanäänestyksen järjestämistä EU:n perustuslaista Suomessa. Espanja oli ensimmäinen Euroopan unionin jäsenmaa, jossa kansanäänestys järjestettiin äskettäin. Kyseisessä maassa ei ole aiemmin järjestetty kansanäänestystä Euroopan unioniin liittyvistä asioista, joten nyt tarpeelliseksi koettu äänestys kuvastaa tämän sopimuksen merkitystä.

Suorat kansanäänestykset vahvistavat demokratiaa ja sen toimintaa. Kansanäänestys ei ole edustuksellisen demokratian kanssa kilpaileva vaan sitä täydentävä vaihtoehto. Välitön demokratia lisää valtiojärjestelmän ja sen päätösten hyväksyttävyyttä. Espanjan lisäksi perustuslaista järjestetään kansanäänestys ainakin Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Ranskassa, Luxemburgissa, Alankomaissa, Tanskassa ja Puolassa. Näiden lisäksi kansanäänestyksen järjestäminen on todennäköistä Belgiassa, Tshekinmaassa, Portugalissa ja Saksassa. Voidaankin todeta, että kansanäänestys järjestetään suurimmassa osassa EU:n vaikutusvaltaisimpia maita. Suomi ei ole lukeutumassa tähän joukkoon.

Perustuslakisopimuksen merkitystä ei tule vähätellä. Eurooppalaisessa keskustelussa perustuslaki nähdään virstanpylväänä ja uuden alkuna, ei pelkkänä sopimusmuutoksena muiden joukossa. Tämä on ilmaistu muun muassa EU:n tulevaisuuskonventtia evästäneessä Laekenin huippukokouksessa 2001. Perustuslaki kokoaa yksiin kansiin eri perustamissopimukset ja EU:n tuomioistuimen oikeuskäytännöt. Sopimuksella tavoitellaan perustuslaille ominaisia syvällisempiä ja perustavan laatuisia vaikutuksia, EU:n läpinäkyvyyden ja hyväksyttävyyden lisäämistä sekä sen lähentämistä kansalaisiin. Sopimukseen sisältyy myös uusia elementtejä. EU:n toimivalta laajenee, sen toimielin- ja päätöksentekojärjestelmä muuttuvat. EU:n toimivallan rajoitteena ollut pilarijalka poistuu, jolloin ulkoasiat sekä oikeus- ja sisäasiat saatetaan lainsäädäntömenettelyn piiriin. EU:n tiivistyvä puolustusyhteistyö ja turvatakuut muuttavat merkittävästi Suomen puolustuspoliittista asemaa. EU ulottaa vaikutuksensa kansallisten oikeusjärjestysten perinteisiin ydinalueisiin rikosoikeudellisen ja poliisiyhteistyön kautta.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan eli eräänlaisen EU-presidentin viran ja ulkoministerin viran perustaminen merkitsevät EU:n toimivallan kasvua jäsenvaltioihin nähden. Samoin vaikuttaa EU:n komission ja tuomioistuimen aseman vahvistuminen. Perustuslakisopimus lisää selvästi määräenemmistön käyttöä neuvostossa ja kasvattaa Euroopan parlamentin valtaa yhteispäätösmenettelyä laajentamalla. Voidaankin todeta, että Euroopan unionin luonne on muuttunut alkuperäisestä talousyhteisöstä vähitellen yhä poliittisempaan suuntaan. EU vaikuttaa uuden perustuslain myötä jäsenmaiden kansalaisten arkeen yhä konkreettisemmin ja moninaisemmin tavoin.

Arvoisa puhemies! Kansanäänestystä on vastustettu erityisesti siksi, että perustuslakisopimusta on pidetty liian hankalana ja monimutkaisena kansalaisten ymmärtää. Vaikka sopimuksen yksityiskohtainen omaksuminen voikin olla vaikeaa, on sen pääkohtien ymmärtäminen aivan mahdollista. Tämä vaatii vain, että esimerkiksi me poliittiset päättäjät näemme riittävästi vaivaa avataksemme sopimuksen ydinkohdat ymmärrettävällä tavalla. On muistettava, että perustuslain hyväksymisen jälkeen kaikki meitä koskevat suuret kysymykset ratkaistaan EU:n puitteissa.

Kansanäänestyksessä ei ole tarkoitus äänestää perustuslakisopimuksen juridisista yksityiskohdista vaan sopimuksen sisältökokonaisuudesta, siitä, haluammeko olla mukana siinä, millaiseksi tämä sopimus mutta myös aikaisemmat liittymisen jälkeiset muutokset ovat EU:ta rakentamassa. Miksi suomalaiset olisivat kyvyttömämpiä lausumaan tästä asiasta kantansa kuin esimerkiksi espanjalaiset, ranskalaiset tai tanskalaiset?

EU:n perustuslakikansanäänestyksen tarpeettomuutta on perusteltu myös sillä, että Suomessa kansainväliset sopimukset käsittelee ja hyväksyy yleensä eduskunta. Tähän on todettava, etteivät EU-asiat ole nousseet keskeisiksi vaaliteemoiksi eduskuntavaaleissa. Näin ollen suomalaiset eivät ole voineet ottaa kertaakaan kantaa suorasti tai epäsuorasti Euroopan unionin laajenemiseen tai integraation syvenemiseen. Tämä demokratiavaje pitää korjata.

Arvoisa puhemies! Aloitteemme mukaan äänestys toimitettaisiin 21. toukokuuta 2006, jolloin äänestäjien vastattavaksi esitettäisiin kysymys, tuleeko Suomen hyväksyä sopimus Euroopan perustuslaista neuvotellun sopimuksen mukaisesti. Tähän vastattaisiin kyllä tai ei. Ilman kansanäänestystä EU pysyy edelleen kansalaisille vieraana poliittisen eliitin hankkeena. Kansalaisten ja päätöksenteon lähentäminen ei onnistu, jos kansalaiset jätetään perustuslain hyväksymisprosessin ulkopuolelle. Todellista kansalaiskeskustelua ei saada aikaan, elleivät ihmiset keskustelun jälkeen pääse myös itse päättämään, mitä mieltä he perustuslaista ovat.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Vanhasen istuvan hallituksen hallitusohjelman lopussa on neljä erilaista politiikkaohjelmaa ja viimeisenä on kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma. Siinä todetaan, että käynnistetään kansallinen demokratiahanke kansalaisten osallisuuden vahvistamiseksi ja demokratian toimivuuden parantamiseksi jne. Hallitus on sitten asettanutkin taannoin tämän politiikkaohjelman ohjausryhmän, siellä taitaa olla Seppo Niemelä johtajana. Kansalaisten osallistumista, aktivointia poliittiseen toimintaan, päätöksentekoon ja vaikuttamiseen pyritään määrätietoisesti vahvistamaan. Se on hyvä tavoite. Meillähän äänestysaktiivisuus on laskenut koko ajan ja näissä eurooppalaisissa vaaleissa se on ollut todella hävettävän alhainen, eli kansalaiset eivät ole mukana siinä toiminnassa.

Lainsäädäntösihteeri Laura Nordenstreng jätti oikeusministeriölle julkaisun, joka on nimeltään "Valtiollisen kansanäänestyksen kehittämistarpeet Suomessa. Arvioita ja kehittämislinjoja" viime vuoden toiseksi viimeisenä päivänä eli kaksi kuukautta sitten. Tässä lainsäädäntösihteeri Nordenstreng esittää muun muassa kansanäänestysinstituution kehittämistavoitteita ja ehdotuksia asiassa tarvittaviksi toimenpiteiksi.

Kun tätä keskustelua ja erityisesti pääministerin ja eräiden hallituspuolueiden — kokoomushan täältä loistaa poissaolollaan ed. Laxellia nyt lukuun ottamatta — keskustelua on kuunnellut, niin tuntuu siltä, että hallitus pelkää valtavan paljon kansalaisvaikuttamista, pelkää kansalaisten mielipiteiden kuuntelemista, pelkää kansanäänestyksiä, vaikka ne ovat neuvoa-antavia, ja tämä vie täysin pohjan siltä työltä, mitä tämä lainsäädäntösihteeri on tehnyt ja mitä Niemelän politiikkaohjelman ohjausryhmä maassa tekee. Eli hallituksen teot ja sanat ovat vakavasti ristiriidassa, kun hallitus ei tällaisessakaan asiassa, kun on Euroopan unionin perustuslaista kysymys, ole valmis pohtimaan vakavasti kansanäänestyksen järjestämistä, vaan se jossakin kolmen koplassa syksyllä päätettiin, että kansa on tarpeeton, ei sitä kannata kuunnella, ja näin sitten asia on sivuutettu.

On hyvä, että lakialoite on tehty. Itsekin olin siinä puuhamiehenä ja allekirjoittajana. Pidän paikallaan olevana sitä, että tästä merkittävästä asiasta järjestettäisiin kansanäänestys. Suomen hallitusmuotoon, joka nyt ei enää ole voimassa, lisättiin vuonna 1987 22 a §, joka sääti neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä, ja tuolloin ymmärtääkseni eduskunta hyvinkin voimakkaasti oli sitä mieltä, että kansanäänestyksiä tulee tarvittaessa mieluummin pitää enemmän kuin vähemmän. Vuoden 87 jälkeen, jolloin siis Suomen perustuslakiin otettiin tuo nimenomainen säädös, on pidetty yksi kansanäänestys.

Ed. Pulliaisen kanssa olemme olleet 18 vuotta täällä eduskunnassa, ja sillä ajalla on yksi kansanäänestys pidetty. Mielestäni se nyt ei hirveän paljon ole. Voisi ajatella, että löytyisi yksi asia kymmenessä vuodessa, josta voitaisiin pitää kansanäänestys. No, ei tietysti se ole itsetarkoitus pitää, ja nytkin on luvattu, että kun Natoon mennään, silloin pidetään kansanäänestys. — (Ed. Elo: Kuka on luvannut?) — Kyllä pääministeri Vanhanen on moneen kertaan sanonut, että se on sellainen asia, josta on syytä kansanäänestys pitää. (Ed. Elo: Se ei tule tällä hallituskaudella!) — Sitäkään ei tiedä, mutta toivottavasti nyt ei tule, kun ei nyt sellainen kiire ole.

Mutta tässä on asia, joka olisi kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman toteuttamisen kannalta ihan perusteltua viedä kansanäänestykseen, kuulla kansaa. Miksi? Oikeastaan voisi kysyä kyllä niinpäin, miksi ei kansanäänestystä pidettäisi tällaisesta asiasta. Minä en löydä syytä, eikä pääministerikään itse asiassa kertonut mitään erityistä syytä, mutta ymmärrän tavattoman hyvin sen, että kokoomus ei kannata kansanäänestystä, koska se haluaa Suomen itsenäisyyden loputkin rippeet myydä ja viedä meidät kaikkeen mahdolliseen kansainväliseen toimintaan, jopa niin pitkälle liittovaltioon kuin mahdollista, mutta se ihmetyttää, että keskusta ja sosialidemokraatit ovat johtonsa toimesta jyrkästi kansanäänestystä vastaan. Toki pääministeri Vanhanen vielä kaksi vuotta sitten, kun hän ei ollut pääministeri, oli kansanäänestyksen kannalla, mutta se on nyt sitten eri asia. (Ed. Soini: Tuulipuku on suhissut, takki kääntynyt!)

Mutta ymmärrän sen, että keskustan puheenjohtajalle ja edustajille, pääministerille, muutamia rohkeita lukuun ottamatta, joita täällä salissa on ainakin kaksi, edustajat Neittaanmäki ja Lahtela, heitä lukuun ottamatta, ei ole rohkeutta astua tupailtoihin perustelemaan, miksi tämä perustuslaki on hyvä. Riittävää rohkeutta ei ole kohdata kansa. On paljon helpompaa eduskunnan kabineteissa runnoa ankaralla ryhmäkurilla edustajajoukko perustuslain hyväksymisen puolelle kuin perustella se niille maanviljelijöille, joilta elantoa viedään pala palalta ja joka vuosi Brysselin kanssa käydyillä kuristusneuvotteluilla. Vastaanotto voisi olla aika tukala, ja sen pääministeri hyvin ymmärtää, ja siksi hän ei halua kansanäänestystä.

Sosialidemokraateilla ilmeisesti aika pitkälle sama ajattelu: kun jotkut vielä vaivautuvat sosialidemokraattien johtohenkilöistä työväentaloille, niin siellä saattaa vielä kulkea niitä työttömiä ja köyhiä, jotka kysyvät, mitä hyötyä meille on Euroopan unionin jäsenyydestä. Se lista on varsin lyhyt niitten köyhien ja työttömien osalta. Se on pitkä tietysti suurpääoman osalta, mutta se onkin eri asia. Heillehän annetaan vain veronkevennykset. Eli tässä tilanteessa ovat kokoomus, keskusta ja sosialidemokraatit Rkp:tä myöten, ja vihreät ovat tässä puolivälissä, ja on selvä kanta, että ei mitään kansanäänestyksiä. Ei kansaa tarvita kuin vaalien aikaan, jolloin luvataan valtavat eläkekorotukset, jotka sitten unohdetaan heti vaalien jälkeen. Tällä politiikantiellä me olemme.

Herra puhemies! Muutama asia, miksi EU:n perustuslaista pitäisi kansanäänestys järjestää. Mielestäni se on olennainen. Se muuttaa Euroopan unionin luonnetta jo varsin merkittävästi. Tämän perustuslain myötä komissiossa ei tule enää olemaan vuoden 2014 jälkeen jokaisesta jäsenmaasta komissaaria. Se oli meillä kynnyskysymys, että oma komissaari säilyy. Se menetettiin. Euroopan unioni saa presidentin, josta tulee arvovaltainen vallankäyttäjä, yksittäinen henkilö. Suomen eduskunta vastusti tätä, mutta hävisimme tämänkin taistelun. Unioni saa ulkoasiainministerin, ja hänestä tulee ulkoasiainneuvoston puheenjohtaja ja komission varapuheenjohtaja. Tätä kaksoishatutusta Suomen eduskunta vastusti, mutta hävisimme.

Määräenemmistöpäätöksenteko laajenee mittavasti, ja Suomen eduskunta vastusti jyrkästi tätä 65—55-mallia. Esimerkiksi ed. Sasi sanoi suuren valiokunnan eräässä neuvottelussa, että jos tämä malli toteutuu, niin Suomen on kaadettava koko perustuslakihanke. Mutta nyt hän kuitenkin toteaa ja kaikki muutkin, että ei se nyt mitään, vaikka se näin menikin. Nyt nimittäin suuret valtiot pystyvät määrävähemmistöllä estämään heille kielteiset päätökset ostamalla muutaman pienen valtion mukaan ja näin ajamaan oman etunsa kieltojen kautta, jos eivät löydä sitä määräenemmistöä, jonka tämä myös tuo. Esimerkiksi Suomen maatalouden osalta määräenemmistöpäätöksentekoon siirtyminen johtaa siihen, että meidän maataloudellamme ei ole puolustajia. Me olemme yksin. Silloin meidän neuvottelumme vielä heikkenevät, vaikka monet tärkeät asiat käydään komission kanssa. Mutta kun neuvostossa tehdään päätöksiä, niin meidän asemamme heikkenee ja suomalainen talonpoika on tappolinjan uhri entistä kirkkaammin. (Ed. Soini: Kepu häärii siellä!)

Sitten tämä julkisten palvelujen kauppa, hyvinvointipalvelujen kauppa on kirjoitettu sillä tavalla siihen perustuslakiin, että Euroopan unionin tuomioistuin ratkaisee ja se ratkaisee sen markkinavoimien ehdoilla, koska peruslähtökohta unionissa on aina markkinavoimien vapaus, eli senkin oikeastaan hävisimme. Syyttäjävirasto tulee. Suomi vastusti sitä jyrkästi. EU saa valtiolliset tunnukset. Vastustimme niittenkin kirjaamista perustuslakiin, mutta näin vaan tulee. Sotilaallinen integraatio syvenee voimallisesti. Unioni saa oman armeijan, jonka alkuotteita on jo otettu ennen perustuslain voimaantuloa.

Herra puhemies! Sitten ne suuret saavutukset, joissa Suomi menestyi näissä neuvotteluissa. Niistähän pääministeri on moneen kertaan puhunut. Suomi säilytti niin sanottujen harvaanasuttujen alueiden tukioikeudet. Se oli tietysti hieno saavutus, mutta sehän oli saatu jo jäsenyysneuvotteluissa runsas kymmenen vuotta sitten. Se ei ollut mikään uusi saavutus, vaan se kirjattiin nyt johonkin paperille uudestaan semmoisessa muodossa se artikla, että 25 unionin jäsenmaasta 24 saa tukea EU:lta tämän artiklan myötä. Jos olisi kirjoitettu niin, että merenpinnan alapuolella olevat alueet ovat oikeutettuja myös tähän tukeen, niin Hollantikin olisi päässyt mukaan. Mutta kun tuota eivät huomanneet, niin silloin 24 maata on jakamassa sitä tiettyä pottia, jota nyt jakaa alle 10 jäsenmaata. Eli voitto tuo ei ollut, mutta säilyipähän sentään tuo artikla.

Maatalouden artiklat, liittymissopimuksen artiklat 141, 142 siirrettiin tähän. Se ei ollut mikään saavutus sinänsä, koska ne ovat onnettomia pykäliä, varsinkin tuo Etelä-Suomea koskeva, jo ennestään. Eli se ei ollut todellinen saavutus.

Työeläkejärjestelmä on edelleen epävarmalla pohjalla. Se siirrettiin kyllä sopimukseen (Puhemies koputtaa) ja Ahvenenmaan asema myös (Puhemies: Ed. Kankaanniemi, 10 minuuttia on kulunut!) on ongelmallinen.

Mutta, herra puhemies, nämä asiat Suomi hävisi tai ei niissä ainakaan mitään voittoja saanut, ja se heikentää Suomen asemaa merkittävästi unionissa, jolle päätösvaltaa siirtyy yhä enemmän. Siksi kansanäänestys on todella paikallaan.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Minun lähtökohtani lähtee vähän eri näkökulmasta kuin ed. Kankaanniemen, joka täällä käytti aika häikäilemättä pelottelevia sanontoja ja yritti herättää pelkoa varmaan Suomen kansalaisissakin. En tiedä, kuinka moni hänen puheenvuoronsa sitten kuuli. (Ed. Pulliainen: Puolenkymmentähän meitä tässä on ollut!) Mutta minulla on positiivinen lähtökohta tähän. Haluan nimenomaan korostaa sitä, että me tarvitsemme kansanäänestystä sen takia, että me saamme poliittista aktiivisuutta lisää, saamme ihmiset kiinnostumaan Euroopan unionin asioista ja täten saamme tietoa lisää. Tieto voi lisätä tuskaa, mutta tässä tapauksessa se on kuitenkin myönteistä. Sen takia — edelleen korostan sitä, että minulla on myönteinen lähtökohta myöskin tähän EU:n perustuslaillisen sopimuksen hyväksymiseen — se valtuutus pitää hakea kansalta. Se on minun käsitykseni.

Puhemies! Tulin tänne lähinnä sen takia, että kun pääministeri Vanhanen käytti puheenvuoron, siinä oli pari kolme asiaa, jotka olisin halunnut silloin ottaa esille, mutta sitä tilaisuutta ei tullut, ja ehkä joitakin muitakin näkökohtia vielä lisää, koska kysymys on todella tärkeästä asiasta.

Äsken jo tuossa vastauspuheenvuorossani totesin, kun pääministeri Vanhanen sanoi Nizzan sopimuksen olevan se vaihtoehto, johon sitten tullaan, jos tätä perustuslaillista sopimusta ei ratifioida. Tästähän ei ole ollut tulkintaa. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu, jos esimerkiksi, niin kuin totesin, Iso-Britannia ja Ranska eivät tätä ratifioi. Aika mielenkiintoinen kuitenkin tulee olemaan tilanne, ja tilanne on jopa varsin, en väitä, todennäköinen, mutta täysin mahdollinen, että Iso-Britannia ja Ranska eivät tätä hyväksy. En usko siihen, että me palaamme mihinkään Nizzan sopimukseen, vaan tavalla tai toisella tämä sopimus tullaan viemään loppuun, se tullaan viemään finaaliin. Sen takia minusta pääministerin sanonta siitä, että Nizzan sopimus olisi se vaihtoehto, on hyvin teoreettinen.

Puhemies! Kun täällä on myöskin keskusteltu siitä, kuka tuntee EU:n perustuslain, ja eilen eduskunnassa käytiin keskustelua siitä, kuka tuntee Suomen perustuslain, niin nämä kaksi asiaa kyllä liittyvät myös toisiinsa. Suomessa ei ole — pyydän nyt edustajakollegoita ja kaikkia, jotka puheenvuoroa kuuntelevat, tarkkaan miettimään sitä — meillä ei ole minkäänlaista selvitystä siitä, mitä muutoksia tämä perustuslaillinen sopimus tuo meidän omaan perustuslakiimme. Ministeri Koskinen äsken meidän kahdenkeskisessä keskustelussamme totesi, että työryhmä selvittää parastaikaa.

Mutta muun muassa Ranskassa, joka on hyvin pitkällä edellä meitä näissä keskusteluissa, tätä on jo selvitetty. Ranskassahan maanantaina Versaillesssa kokoontui kansanedustuslaitos eli sekä Senaatti että Assemblée yhdessä päättämään siitä, että järjestetään kansanäänestys. Tämä on hyvin mielenkiintoinen näkökohta, että Suomessa ei ole selvitetty, mitä muutoksia perustuslakiin tarvitaan. Olemme kuitenkin näin pitkällä jo. Niin kuin sanoin, kun ranskalaiset lehdet kirjoittavat tammikuussa, että Suomen eduskunta hyväksyi tämän perustuslaillisen sopimuksen joulukuussa, nyt olisi korkea aika tietää, mitä muutoksia perustuslakiin tarvitaan, jotta tämä ratifiointi mahdollistuu.

Puhemies! Silloin varmaan nousee esimerkiksi esille uudelleen keskustelu Suomen presidentin ja pääministerin asemasta Suomen EU-politiikassa. Henkilökohtaisesti olen vähän vieroksunut tätä keskustelua siitä. Kun me täällä kovan keskustelun jälkeen hyväksyimme uuden perustuslain, niin kyllä minä olen sitä mieltä, että katsotaan nyt kymmenen vuotta, ja jos sitten katsotaan, että ulkopolitiikan johtaminen ei syystä tai toisesta toimi, niin sitten eduskunta ja Suomen kansa miettivät uudelleen, miten tämä pitää järjestää.

Mutta tässä aivan selvästi ainakin kokoomuksen taholta halutaan nykyisen presidentin asemaan käydä kiinni ja ehkä myöskin presidentin henkilöön, ja kun ei haluta suoraan sanoa, että tarvittaisiin nyt Nato-jäsenyyttä ja tarvittaisiin kovaa asennoitumista Venäjää vastaan ja Yhdysvaltojen puolesta, niin sitten yritetään keksiä jotakin ja todetaan, että presidentin käynti Brysselissä viime viikolla oli tarpeeton. Se on muuten yksi erittäin mielenkiintoinen asia. Kysymyshän ei ollut Eurooppa-neuvostosta, vaan kysymys oli Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välisistä suhteista. Jos nyt sitten katsotaan Suomen perustuslakia, niin kyllähän se lähtee siitä, että tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Kuka olisi voinut olla parempi kuin tasavallan presidentti olemaan siinä kokouksessa läsnä?

En myöskään ymmärrä sitä keskustelua, jota käydään kahden lautasen tarpeettomuudesta. Ei Ranskassa, jossa presidentti Chirac johtaa ulkopolitiikkaa, kukaan mene sanomaan presidentti Chiracille, että kyllä presidentin nyt pitää tulla Assembléehen, eduskuntaan, selvittämään, mitä hän on puhunut siellä. Kyllä kai me jokainen tiedämme, mitä presidentti Halonen puhuu näissä kokouksissa, ilman että hän tulee eduskunnan suureen valiokuntaan ed. Timo Soinin moitittavaksi. Mutta, puhemies, joka tapauksessa tämä on asia, joka myöskin liittyy tähän perustuslailliseen sopimukseen ja Suomen perustuslakiin tarvittaviin muutoksiin. Varmasti me joudumme sitä ainakin harkitsemaan.

Mitä sitten tulee Ranskaan vielä, niin kannattaa kyllä todeta se, että Ranskan sosialistit, niin kuin ensimmäisessä puheenvuorossani sanoin, ovat jo järjestäneet sisäisen äänestyksen, ja kyllä siellä ne 40 prosenttia sosialisteista, jotka olivat tämän hylkäämisen kannalla, olivat sitä mieltä, että tämä vie hyvin pitkälle liberalistiseen markkinatalouteen. Täällä on todettu se, että me olemme esittäneet omat kantamme palveludirektiivin suhteen. Ranskassa palveludirektiivi ollaan valmiita nyt uhraamaan, jotta EU:n perustuslaillinen sopimus voitaisiin hyväksyä. Koska kansa ei hyväksy palveludirektiiviä, Ranska ja Saksa myöskin ovat valmiit hylkäämään sen, jotta saadaan paremmin läpi tämä perustuslaillinen sopimus kansanäänestyksessä.

Myöskin erinomaisen tärkeää on huomata, että Ranska järjestää kansanäänestyksen jokaisesta uudesta EU-maasta. Sekin on hyvin mielenkiintoista. Kyllä minä väittäisin, että me kansanedustajat olemme Suomessa liian omahyväisiä, kun me sanomme, että kyllä me tiedämme paljon paremmin kuin kansa, mitä pitää tehdä. Minun mielestäni kansalle pitää antaa mahdollisuus, mahdollisuus vaikka oppimisprosessiin ja mahdollisuus ottaa myöskin kantaa näihin asioihin. Eivät nämä niin valtavan vaikeita asioita ole, etteikö kansa ... Kuitenkin kansalla on monta kertaa paljon parempi taju kuin meillä poliitikoilla onkaan. Tällainen terve järki tuntuu monta kertaa kansalaisten keskuudessa olevan varsin suurta verrattuna meidän kansanedustajiin. Kyllä minä uskon, että me kansanedustajatkin edustamme, kun me kansaa edustamme, myöskin tätä tervettä järkeä.

Puhemies! Tähän mennessä on EU:ssa käyty 41 kansanäänestystä vuodesta 72 lähtien ja näitä kansanäänestyksiä on ollut 23 maassa, Suomessakin siis vuonna 94. Nyt järjestetään siis ainakin 10 uutta kansanäänestystä, joten kyllä me olemme tulossa myöskin tähän EU:n laajuiseen kansanäänestykseen, ja uskon, että tämä on seuraava askel Euroopan unionissa, että kaikki EU-maat esimerkiksi äänestävät joko uusista jäsenmaista, laajentumisesta tai joistakin uusista sopimuksista. Nimittäin en usko, että tämä on mikään viimeinen sopimus, mitä me nyt olemme käsittelemässä EU:n kehityksessä.

Puhemies! Haluan vielä sanoa, että kansanäänestys on minun mielestäni askel eteenpäin demokratiassa. Jonkinlaisena ääripäänä voidaan pitää Sveitsiä, jossa suoritetaan kansanäänestyksiä melkein kaikista asioista, ja toisaalta valitettavasti Suomi on toinen ääripää, missä, niin kuin me kaikki tiedämme, 2 kansanäänestystä on runsaan 70 vuoden aikana suoritettu.

Puhemies! Demokratia on kriisissä lähes kaikissa EU-maissa, ja se näkyy alentuvina äänestysprosentteina, se näkyy ihmisten vähentyvänä mielenkiintona politiikkaan yleensä, yleisiin asioihin, ja kyllä me kansanedustajat kannamme suuren vastuun siitä. Johtavat poliitikot, jotka nyt sanovat, ettei kansan mielipidettä tarvitse kysyä, minun mielestäni ottavat suuren vastuun siitä, miten ihmiset reagoivat esimerkiksi seuraavissa EU-vaaleissa tai yleensä vaaleissa. Kyllä kansaa kannattaa kuulla, eikä se ole minun mielestäni mikään itsestäänselvyys, että tässä tulisi olemaan alhainen äänestysprosentti, jos ja kun me saisimme aikaan kunnon keskustelua. Nyt kuitenkin pitää puhua konditionaalissa, koska hyvin selvältä näyttää se, ettei Suomessa kansanäänestystä järjestetä, mutta minun mielestäni tämä on hyvä prosessi eduskunnassa käydä tätä keskustelua ja avata tätä keskustelua edes jollakin tavalla.

Puhemies! Ihan lopuksi vielä tästä, kun demokratia on kriisissä. Euroopan neuvostossa on 46 jäsenmaata Suomi mukaan lukien ja Venäjä, Ukraina jne., ja siellä ollaan nyt kovasti miettimässä, miten tätä demokratiaa, äänestysprosentteja ja muuta, voitaisiin edistää. Harkinnassa on, että perustettaisiin tällainen instituutti, joka seuraisi sitten Euroopan neuvoston jäsenmaiden, Euroopan maitten, demokratian tilaa. Esimerkiksi joka kahden vuoden päästä selvitettäisiin jokaisen maan kohdalta, minkälaiset äänestysprosentit ovat, minkälaiset ovat vaalijärjestelmät jne.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ensin voin onnitella ed. Eloa siitä, että hän on tullut Veikko Vennamon linjoille: "Kyllä kansa tietää." Tästä on hyvä lähteä liikkeelle, että sosialidemokratiassakin kunnioitetaan ihmisten mielipiteitä.

Hieman uutta perinnettä aion tässä luoda. Kun on sanonta, että lukee kuin piru Raamattua, niin ajattelin sanoa, että lukee niin kuin Soini EU-mietintöä.

Täällä on nimittäin talousvaliokunnan mietintö, josta olen riemuinnut suuresti suuressa valiokunnassa. Ajattelin eduskunnan pöytäkirjoihinkin tallentaa, kuinka se totuus pusertuu lopulta esiin. Täällä sanotaan, kun on annettu talousvaliokunnan lausunto Lissabonin strategiasta, kohdassa "Sisämarkkinat" seuraavasti: "Jäsenmaana oleminen huonosti toimivassa EU:ssa saattaisi muodostua enemmänkin riipaksi kuin hyödyksi." Tämähän on totta, ja tähän suuntaan on menty, ja tästä tulee olemaan suuri haitta. EU:lle tulee käymään niin kuin kolhooseille yleensäkin: se tulee sortumaan sisäiseen eripuraan ja siihen, että rahat loppuvat. Siihen Neuvostoliittokin kaatui, että rahat loppuivat ja kelvoton filosofinen perusta ei enää kovalla kurillakaan pystynyt pitämään asioita järjestyksessä.

Arvoisa puhemies! Sitten ed. Kimmo Kiljunen on vahingokseni lähtenyt salista. Hänen kirjansa, joka oli varsin kelvollinen, loppuu siihen, että hän osallistui konventtiin ja 13.6. saatiin sitten lopullinen mietintö ja hän siinä yhteydessä myös onnitteli itseään syntymäpäivänsä johdosta. Kun katselin vähän historiankirjoja, niin 13.6. on myös syntynyt aikanaan Kaarle II Kaljupää -niminen Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan keisari ja länsifrankkien hallitsija, joka ajoi jo aikanaan Euroopan yhdentymistä, siis noin 1 200 vuotta sitten. Hän halusi tehostaa kontrollia määräämällä rahatuotannon tapahtuvaksi vain hallitsijan linnoissa ja asettamalla ankaria rangaistuksia ainoan laillisen maksuvälineen hylkääville. Sanktiot ja pakkokeinot eivät kuitenkaan onnistuneet, vaan haaveet frankkivaltakunnan yhtenäisestä rahasta kariutuivat. Tämä on historian opetus. Näin tulee aina keskitetyille valtajärjestelmille väistämättä käymään. Kansa nousee vastaiskuun sitten, kun huomaa, että sorto, taksvärkki tai muut läänitykset käyvät mahdottomiksi.

Kyllä tiedän jo, että suomalainen talonpoika pitää kättä nyrkissä. Kuolema tulee yhä useammalle, ja merentakaiseen maataloustukeen upotetaan rahaa, jatkossa Itä-Eurooppaan: Bulgariaan, Turkkiin, Romaniaan. Se on loputon tie, se on talonpojan tappolinjan tie. EU:lle käy siis niin kuin sille pojalle, joka kasvaa sekä pituutta että leveyttä samanaikaisesti: housut siinä ratkeavat. Näin tulee EU:llekin käymään: rahat loppuvat, ja rakkaus lentää ulos. Koko EU:han on Saksan rahoituksen varassa ollut koko ajan, ja Saksassa on 5 miljoonaa työtöntä ja tyytymättömyys kasvaa. Pelkään pahoin, että siellä rupeaa jossain vaiheessa kuulumaan vaikka marssikengän kuminaa, ja siinä vaiheessa, kun siellä sanotaan, että rahat saksalaisille, niin EU:n päivät ovat luetut.

Suomen nettomaksuosuus vuonna 2013 uusien arvioiden mukaan on 400—800 miljoonaa euroa, siis nettomaksuosuus. Minä sanon, että kun tätä ilosanomaa hallitusherrat kertovat tuolla turuilla ja toreilla, että näin paljon me tuohon kolhoosiin upotamme, tuemme kreikkalaista tupakanviljelijää ja tapamme oman talonpoikamme, niin enpä halua olla sitä selittämässä, mutta en myöskään ole sitä selittämässä. Sen rinnalla Suomen EU-puheenjohtajuuden kustannukset 60 miljoonaa euroa hanhenmaksoineen ja muineen ovat hyvin pientä.

Mutta miksi sitten tähän prosessiin on menty? Aivan niin kuin ed. Pulliainen sanoi, tämä on johdonmukainen prosessi: Maastrichtin, Amsterdamin, Nizzan sopimukset, ja aina on perustelu, että johan se silloin päätettiin, ja sanotaan, että sehän päätettiin kymmenen vuotta sitten, sehän on päätetty. Kuitenkin me täällä muutamme verolakeja, mitä tahansa lakeja, vaikka muutaman kuukauden välein, jos huomaamme, että tämä ei toimi. Kaikkea muuta voidaan muuttaa, mutta EU-rakkaus on kuulemma ikuista. En minä tämmöiseen avioon ole koskaan sitoutunut.

Arvoisa herra puhemies! Sitten kansalaiskeskustelusta. Kyllä minä tiedän, minkä takia tätä tv-debattia ei käytäisi. Ei haluta, että tämän asian todellisuus paljastuu. Minä uskoisin, että olisi varsin suuri katsojakunta, kun minä ja ed. Meriläinen kävisimme keskustelun, pitääkö tämä sopimus hylätä vai ei, ja luulen, että siitä väittelystä kansa löytäisi voittajankin, ainakin tässä vaiheessa tuntuisi tältä. Mielenkiintoista se varmasi tulisi olemaan.

Sitten kun täällä edustajat ovat ihmetelleet, että mikään ei olennaisesti muutu, tämä on minun mielestäni hämmästyttävää, tämä on tietoista sumutusta ja harhautusta. Tämä ei voi olla ymmärtämättömyyttä, tämä on harhaan johtamista. On kaksi erittäin selvää asiaa: EU:sta tulee oikeushenkilö, 6. artikla, ja toiseksi sen lakien ensisijaisuus kansalliseen lainsäädäntöön nähden, 10. artikla. Ne ovat täysin yksiselitteisiä. On ollut käytäntöjä, ja nyt nämä käytännöt, jotka ovat EU-lain vieneet kansallisen lain yli, pistetään sopimukseen. Sen jälkeen tuomioistuimet tulkitsevat näitä asioita. Kyllä me tiedämme, miten niitä tulkitaan.

On hieman minusta surkuhupaista, kun vasemmisto puhuu sosiaalisista ulottuvuuksista ja edustajat Meriläinen ja Hautala ympäristöulottuvuudesta. Eihän EU:ta perustettu sosiaalisista syistä eikä ympäristösyistä. Suuren rahan ja suuren teollisuuden syistä, Hiili- ja teräsyhtiön syistä se perustettiin, ja nämä vapaudet — vapaa liikkuvuus, vapaa pääomien liike, vapaa työvoima — ovat sen ydin. Konservatiivit, kas, kaikkialla Euroopassa — myöskin Suomessa kokoomus — eivät ole erityisen kiinnostuneita sosiaalisesta ulottuvuudesta tai ympäristöulottuvuudesta, eivät mitkään Euroopan konservatiivit. Siitä tässä hyvin pitkälle on kysymys.

Arvoisa herra puhemies! Sitten muutama asia tulkinnoista siitä, mitä me itse asiassa saimme. Ed. Kankaanniemi aika hyvin ne toi esiin. Suomella oli neuvottelutavoitteet. Ne asetti eduskunta ja suuri valiokunta käsitteli. Me emme saaneet käytännössä mitään läpi, mutta ilo oli suurta, niin kuin juottovasikkaa olisi pitänyt ruveta teurastamaan. Kun tuli neuvottelutulos, sanottiin, tämä on hyvä, tämän kanssa me voimme elää, tämä on äärimmäisen hyvä. Eli kun tavoitteet jäävät saavuttamatta, niin propaganda kovenee, propaganda on aivan armottoman kovaa. Eli meille tulee tämmöisiä "tilipäiväkomissaareja" sitten vuodesta 2014. Mikä on "tilipäiväkomissaari"? Se on sellainen, jolla ei ole oikein vastuualuetta, eikä se ole oikea komissaari, ei pistä nimiään paperiin, mutta nostaa täyden palkan. Tämmöisiä "tilipäiväkomissaareja" me saamme EU:hun vuonna 2014. Mikään vallankumous ei tuhoa virkamiesluokkaa. Byrokraatille lisää uimavettä, siis siitähän tässä on kysymys. Ne keksivät loputtoman määrän tehtäviä ja toimia, ja kansa maksaa, ja eläke-edut ovat huippuluokkaa.

Mutta minäpä haluan ennustaa sen verran: Kansallisvaltiot tulevat kokemaan kovan vastaiskun ja renessanssin. Aina on käynyt niin. Meillä tulee itsenäisyysliikkeitä, kun nämä Pietarin pennit ja muu sorto käyvät sietämättömiksi. Ja mitä demokratiaa se on? Minua ei oikein semmoinen demokratia houkuttele kuin esimerkiksi Intiassa on, että sandaalit sannassa 700 miljoonaa ihmistä jonottaa äänestyspaikalle ja siellä pitäisi uskoa, että minun äänelläni on merkitystä. Kyllä pitää olla lähellä kansaa, ymmärrettävät yksikkökoot, jotta ihmiset voivat motivoitua.

Tämä on suuruudenhullu hanke, tämä laajeneminen, mutta tulos on sama. Suomen kansanedustajat aikoinaan, kun oli pakkovalta, kommunistinen Neuvostoliitto, viimeiseen asti ajattelivat, että jos se pysyisi pystyssä. Se mätäni sisältä. Sama on tietysti nyt tässä. EU mätänee sisältä, kalankin mätäneminen ilmeisesti alkaa päästä, ja kyllä EU alkaa olla läpimätä systeemi. Ennen kuin se sortuu ja hajoaa, se aiheuttaa suuret vahingot, ja Suomi on surffari siellä joukossa, ei päätöksentekijä. Määräenemmistösäännösten voimaan saattaminen vei meiltä viimeisenkin sananvallan. Sitten nämä lautaset, onko siellä yksi vai kaksi, se on toisarvoista. Itsenäisyys on mennyt, se pitää saada takaisin (Puhemies koputtaa) ja se tapahtuu eroamalla Euroopan unionista, ja se lopulta tapahtuu niin, että unioni hajoaa ja Suomi saa itsenäisyytensä takaisin.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa herra puhemies! Täällä on kuultu monen kokeneen, lennokkaan edustajan vauhdikkaita ajatuksia. Tässä vastineeksi kuuden palvelukuukauden aikana edustajalle selvinneitä edustajien asioita ja ajatuksia tästä kyseisestä aiheesta.

Kuten ed. Alho aloitteessaan viittaa, Suomi on jo äänestänyt Euroopan unioniin liittymisestä. Miksi asiasta pitää päättää uudestaan? Siihen ed. Alhon selitys tähtää. Onko demokratia sitä, että EU:n perustuslaista äänestellään "kyllä" ja "ei" -vaihtoehdoilla, mutta äänestäjät eivät tarkalleen tiedä, mistä kaikesta äänestävät, vai onko demokratia sitä, että kansan vaaleissa valitsema eduskunta, joka tietää, mitä EU:n perustuslaki sisältää, hyväksyy sen? Perustuslain 94 §:n mukaan eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen. Eduskunnan hyväksyminen vaaditaan myös tällaisen velvoitteen irtisanomiseen.

Arvoisa puhemies! Kansainvälisen velvoitteen tai sen irtisanomisen hyväksymisestä päätetään äänten enemmistöllä. Jos ehdotus velvoitteen hyväksymisestä koskee perustuslakia, se on kuitenkin hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.

Minusta meidän tulee toimia perustuslain mukaan. Kysymys on kansainvälisestä sopimuksesta, joka vaikuttaa Suomeen. Toimitaan perustuslain ja edustuksellisen demokratian puitteissa.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tässä keskustelun tiivistyessä, ja sanoisin, monien puhujien puheenvuorojen parantuessa itsekin innostuin, että tässä pitäisi käyttää jotain rakentavaa ja tuoda enempi tämmöistä kansanomaista näkemystä tähän keskusteluun.

Kun aikaisemmassa puheenvuorossani totesin, mikä on EU:n yhteinen kanta, yhteinen EU:n kannanmuodostus ja suomalaisten asema siinä kannanmuodostuksessa, niin muistutan, että siinä yhteydessä, kun suomalaiset lähtivät neuvottelemaan tästä moisesta sopimuksesta, suomalaiset loivat nämä tavoitteensa, mitkä mielestäni olivat hyviä. Valitettavasti salissa ei ole nyt ketään kristillisdemokraattien edustajaa, ellen nyt itseäni tai ed. Soinia laske periaatteellisesti samanmielisiin taikka samanhenkisiin. Täällä oli kristillisdemokraattien ponsi, missä edellytettiin lisättäväksi suomalaisten kantaan tavoitteet maatalouden kannattavasta tuotannosta koko EU:n alueella ja kristilliset perusarvot. (Ed. Soini: Se oli minun esitykseni!) — Ed. Soini, aivan oikein, se oli teidän esityksenne, mutta kristillisdemokraattien esitys oli nimenomaan tämä kannattava maatalous. (Ed. Soini: Kyllä näin oli!)

Tämän pohjalta eduskunnassa kuitenkin suuri enemmistö oli sitä mieltä, että näitä ei voida perusteiksi hyväksyä, ja muistan, että kun itse ja joku muukin keskustan ryhmästä äänesti näitten asioitten puolesta, niin joutui yleisen ivan ja pilkan kohteeksi. Näin katsottuna se kuuluu tietysti tähän hallituspuolueitten yleiseen kulttuuriin, mutta kuitenkin EU:ssa muut maat hoitivat tämän kannattavan maatalouden mukaan ottamisen koko EU:n alueelle. Sen osalta täytyy sanoa, että tämä mielestäni kuvaa ja selvittää sen, kuinka suomalaiset lähtevät yleensäkin näihin asioihin matalin tavoittein eivätkä halua pitää oman kansansa puolia. Tämä esimerkkinä vaan kerrottakoon siitä, että kyllä kansalaisille pitäisi nyt antaa mahdollisuus käydä laajaa keskustelua siitä, mikä on oikein, mikä väärin, onko sinne syytä mennä vai ei.

On vielä toinen sellainen asia, mistä on sanottu, että mikään ei muutu. Ed. Soini hyvin puheenvuorossaan on todennut, että suomalaisten itsenäisyys on suurin piirtein mennyttä. Nyt keskustellaan vahvasti siitä, mitkä ovat Euroopan unionin nopean toiminnan joukkojen valtuudet, kuinka sinne mennään ja kuinka ollaan. Tästä perussopimukseen liittyvästä yhteisestä puolustuksesta tai mahdollisuudesta yhteiseen puolustukseen voisi ajatella sellaisenaan, että suomalaisilla on vahva tahto tästä yhteisestä puolustuksesta ja maan puolustamisesta kaikissa olosuhteissa. Suomalaisten tahto on sellainen, että 77 prosenttia kansalaisista on sitä mieltä, että Suomen tulee kaikin tavoin puolustautua, jos maahan hyökätään, vaikka lopputulos näyttäisikin epävarmalta. Tämä on minusta aika mielenkiintoinen tutkimus, joka on aivan tuore.

Ehkä voisi ajatella, vaikka ed. Laxell nyt edustaa yksin tätä kokoomuksen henkeä ja ryhmää täällä joukossa, että tässä kuitenkin on niin, että 80 prosenttia keskustan ja sosialidemokraattien kannattajista ja vastaajista on sitä mieltä, että kaikin tavoin näin on tehtävä, mutta kokoomuksen vain 77, ja siitä vähän alaspäin on vasemmistoliitto ja vihreät. Olen tätä yrittänyt miettiä, yölläkin herätessäni olen tätä asiaa tuumannut, mihin kokoomus on isänmaallisine arvoineen menossa. Tässä on ehkä niin, että kansalaiset eivät oikein koe kokoomusta enää isänmaan ja Suomen puolustajana ja näin arvelevat, että pitää mennä yleisen linjan mukana eikä tällä nyt ole niin väliä eikä tähän matkaan tarvitse liittyä.

Näin voisi ajatella, mutta tästä voi löytyä vielä yksi toinen tulkinta: Miehistä 88 prosenttia on sitä mieltä, että on puolustettava kaikin tavoin, ja ikäluokassa 25—34 on myöskin se käsitys, että on kaikin tavoin puolustettava, sekä sitten yli 65-vuotiailla. Minä tulkitsisin tämän niin, että kokoomuksen kannattajissa ei ole nuoria eikä siellä ole miehiä eikä siellä ole kovin vanhaa ja varttunutta väkeä, vaan se keskiluokkainen työssäkävijä, joka ei oikein tiedä ketään muuta, ketä äänestäisi, äänestää kokoomusta. Näin tämä asia täytyy tältä osin tulkita.

Mutta, herra puhemies, ed. Elo kysyi, olenko tämän kansanäänestyksen puolesta vaiko sitä vastaan. Kun itsekin olen tätä mietiskellyt, lupasin aikaisemmassa puheenvuorossani, että se puheenvuoroni sisällöstä selviää. Edelleenkin toistaisin sen lähtökohdan tähän asiaan, että kansalle pitää antaa mahdollisuus käydä keskustelua, mahdollisuus myöskin arvostella Euroopan unionia, ja sitä kautta kansanäänestys olisi yksi mahdollisuus siihen. Mutta samaan hengenvetoon jatkan, että ei se kansa kuitenkaan ole kypsä tätä varsinaista sopimuksen sisältöä arvostelemaan eikä äänestämään siitä. Kyllähän siitä kansanäänestyksestä tältä osin, jos se järjestettäisiin, tulisi äänestys vain siitä, ollaanko EU:ssa mukana vaiko ei. Jos kansa on sitä mieltä, että siellä ei olla mukana, niin silloin on kovin minun henkisiäni tässä ehkä olemassa.

Mutta, herra puhemies, tietenkin syntyy kysymys siitä, minkä takia yleensä tämän allekirjoitin. Useamman kerranhan sen näin, kun tämä aloite tuossa kulki, ja olen mietiskellyt itsekin, kuinka tämä allekirjoittaminen tähän aloitteeseen tapahtui. Istuessani ed. Heidi Hautalan vieressä hän viehättävällä olemuksellaan vetosi, että sinullakin olisi tähän mahdollisuus yhtyä. Silloin minä oitis herkistyin ja piirsin nimeni siihen. Tätä asiaa jälkeenpäinkin miettien olen tullut siihen käsitykseen, että tein oikean ratkaisun.

Näin katsottuna siitä, kuinka tämä sopimus Suomessa hyväksytään, toivoakseni käydään laaja keskustelu ja laaja mielipiteitten vaihto. Mutta kyllähän lopputulos tulee olemaan, että eduskunnassa se hyväksytään hallitusryhmien suurella enemmistöllä, kokoomus on kiljuen siinä mukana, joku rohkea saattaa hallituksen riveistä vähän kyseenalaistaa tai olla vähintään poissa äänestyksestä, vihreistä toinen puoli on mukana ja vasemmistoliitostakin toinen puoli. Luulen, että eduskunnan tahto, mikä sitten Suomen tahtona tulee, ei ole kuitenkaan myöskään sillä kertaa missään tapauksessa kansan tahto. Kansa saattaa olla vähän eri mieltä, elleivät edustajat sitten pysty kansaa käännyttämään tuolla maakunnassa tupailloissa, toreilla ja muissa kahvitilaisuuksissa antaessaan kansalle oikeata tietoa. Toivon, että tämäkin keskustelu omalta osaltansa tätä tiedonjakoa olisi eteenpäin vienyt.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tässä loppupuolella haluan todeta sen, mistä on kysymys: Kun me sitten aikanamme käsittelemme EU:n perustuslain eduskunnassa, me emme voi muuttaa piiruakaan siitä, emme mitään, vaikka kuinka keskustelisimme täällä. "Kyllä" vai "ei", hyväksyttekö vai hylkäättekö, mitään roolia ei ole. Tällaista demokratiaa. Tämä on giljotiinidemokratiaa, aivan niin kuin giljotiinidemokratia alkoi Ranskan vallankumouksesta, jonka arvoille tämä unioni nyt sitten perustuu. Marat ja Robespierre ja mitä näitä huligaaneja siellä oli, veressä kylpivät, ja Voltaire, häiriintynyt filosofi; näille arvoille perustetaan Euroopan unioni, ja kun kristilliset arvot ovat eurooppalaisen kulttuurin turva, niin Suomen hallitus ei aja tällaisia. Tämä on käsittämätöntä. Tältä hankkeelta puuttuu siunaus, ja kun se puuttuu, niin puuttuu kaikki.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi: Kun valtiovalta kuuluu Suomessa kansalle, joka luovuttaa sen meille edustajille neljäksi vuodeksi, missä meillä on lupa luovuttaa se valtiovalta Euroopan unionille? Ei missään, ja sen takia en ikinä tule hyväksymään tämän kolhoosin viemistä eteenpäin, vaikka nyt on kysymys vain kansanäänestyksestä, sanoin sen. Aloitin sillä, että haluaisin kansanäänestyksen, hylätä tämän sopimuksen, se on minun motiivini, isänmaan ja itsenäisyyden etu, ja itsenäinen Suomi tuleville sukupolville.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tuntuisi semmoinen sisäinen tarve olevan, että voisi Voltaire-rusikointia vähän hillitä, mutta jätän sen nyt pois.

Sen sijaan kiinnitän yhteen asiaan huomiota, joka mielestäni on merkityksellistä. Se oli ed. Elon puheenvuoron lopussa kohta, jossa hän totesi, että hän odottaa sitä, että Euroopan unionissa ryhdytään vielä kohta lähitulevaisuudessa harrastamaan kansanäänestyksiä laajemminkin. Minä luulen, että ed. Elo on tässä suuresti oikeassa juuri sen takia, että kun siirrytään nyt pysyvästi niukkuuden kauteen maapallolla yleensäkin, ei vain Euroopassa, ja siitä kansojen ahdistus ja muut vaivat lisääntyvät, niin silloin demokratialle tulee eräällä tavalla tilaus, koska jotakin pitää tehdä. Näinhän tapahtui omalla tavallaan kulttuurivallankumous Kiinassa, se oli juuri ilmentymä siitä, että kun mitään muuta ei keksitty, niin sitten keksittiin kulttuuri vallankumouksen kohteeksi, ja tässä kansanäänestys on se, joka keksitään kohteeksi.