2) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi taksinkuljettajan ammattipätevyydestä annetun
lain muuttamisesta
Liikenneministeri Merja Kyllönen
Arvoisa herra puhemies! Tämän esityksen ensisijaisena
tavoitteena on yhdenmukaistaa ammattikuljettajien kuljettajana toimimisen
edellytyksiä poistamalla yläikäraja taksinkuljettajien
osalta. Raskaan kaluston, linja-auton ja kuorma-auton, kuljettajilta
on poistettu sama yläikäraja ajokorttisäännöksistä,
koska EU ei salli enää jäsenvaltion asettaa
sellaisia. Taksinkuljettajan ajolupa perustuu meidän kansalliseen lainsäädäntöömme,
ja muutosta viivytti ikäkuljettajien lääkärintarkastusten
kehittäminen, mihin eduskunta raskaan kaluston esityksen
yhteydessä ansiokkaasti kiinnitti huomiota.
Alaikärajan osalta voidaan todeta, että ajoluvan
voi edelleen saada se, jolla on lyhytaikaista ajokorttia seuraava
niin sanottu pysyvä kortti, mikä on mahdollista
saada aikaisintaan vuoden kuluttua ensimmäisen ajokortin
saamisesta eli aikaisintaan 19-vuotiaana.
Taksinkuljettajien perus- ja jatkokoulutuksessa esitetään
matkustajien avustamista ja turvallisuudesta huolehtimista koskevaa
osuutta kehitettäväksi käytännön
harjoituksilla ja lääkärintarkastuksessa
huomioitavaksi kuljettajan toimintakyky. Nämä vaatimukset
koskevat toki kaikkia kuljettajia iästä riippumatta,
mutta erityistä huomiota niihin kiinnitetään
iäkkäämpien kuljettajien kohdalla. Ikäkuskien
ajolupa olisi voimassa kaksi vuotta kerrallaan, ja luvan hakijalle
tai sitä uudistavalle on tehtävä iäkkään
kuljettajan laajennettu lääkärintarkastus,
jossa otetaan huomioon kaikki ikääntymisen vaikutukset.
Yläikärajan takia menetetty lupa on saatavissa
takaisin kuten uudistettaessa, mutta se edellyttää suoritetun
jatkokoulutuksen ja asianmukaisen lääkärinlausunnon.
Lainsäädännön on tarkoitus
tulla voimaan 1. syyskuuta, ja tässä otetaan aikaa
siihen tarvittaviin rekisterimuutoksiin ja myös tähän
toimintakykytarkastelun valmisteluun, että ollaan asianmukaisessa
tilassa, kun lainsäädäntö voimaan
astuu. Uudet koulutusohjelmat olisi sitten otettava käyttöön
vuoden 2015 alusta.
Esitys on ollut lausunnoilla viranomaisilla ja järjestöillä.
Esityksessä on laajasti huomioitu sekä Taksiliiton
että myös vammaisjärjestöjen vaatimukset
kuljettajien kokonaisvaltaisista edellytyksistä matkustajien
avustamiseen kaikkinaisissa tilanteissa.
Taksilupien osalta on sanottava vaikutuksista. Esityksen ei
arvioida vaikuttavan taksiyrittämiseen, taksiluvan nojalla
harjoitettavaan kokonaistoimintaan, johon muun muassa ajovelvoite liittyy.
Taksiliikennelaissa ajovelvoite on lähtökohtaisesti
kaikilla taksiluvan haltijoilla, eivätkä iäkkäämmät
yrittäjät voi ikänsä perusteella
päästä yhtään sen vähemmällä.
Yrittämisen yläikäraja, 70 vuotta, on
poistettu jo aiemmin. Ajovelvoitetta, 24 tuntia vuorokaudessa, voi
rajoittaa, jos yrittäjä noudattaa elyn vahvistamaa
ajovuorosopimusta ja hoitaa vain sen mukaiset ajovuorot. Kaikkinensa
ely vahvistaa ajovuorot ja katsoo, että ne ovat myös
sitten tasapuolisia kaikkien kuljettajien kesken.
Kuljettajien ajoluvan osalta taksinkuljettajan yläikärajan
poistamista koskeva esitys koskee taksia kuljettavia ja heiltä vaadittavan
taksinkuljettajan ajoluvan edellytyksiä, ja kuljettajana
voisi toimia yläikärajasta riippumatta, edellyttäen, että ajoluvan
edellytykset täyttyvät. Olen saanut jo tähän
mennessä hyvin paljon palautetta siitä, missä kunnossa
olevat yrittäjät voivat palata tai jatkaa työuraansa.
Kyllä, nämä vaatimukset edellyttävät
hyväkuntoisia, työkykyisiä ihmisiä,
joilla on hyvä kuulo, hyvä näkö,
he pystyvät auttamaan kaikenkuntoisia ihmisiä.
Elikkä sellaiset jutut, mitä tuolla leviää,
että nyt se Kyllönen mahdollistaa sen, että kuurot
ja sokeatkin saavat ajaa taksia, eivät kyllä pidä paikkaansa
tällä nykykalustolla.
Tietysti täytyy muistaa se, että tämä lisäaika, mikä otettiin
raskaan kaluston päätösten jälkeen, liittyi
nimenomaan siihen, että saadaan se koneisto ansaitsemaansa
kuntoon, mitä eduskunta oli edellyttänyt, että ne
meidän lääkärintarkastukset
ovat sillä tasolla ja myös tutkitaan ja selvitetään,
pystyykö ihminen suorittamaan raskaita siirtoja, erilaisia
asiakkaiden avustamisia ja niin edelleen, ettei synny tilanteita,
joissa sitten sekä kuljettajalle että kuljetettavalle
syntyy vaaratilanteita.
Mutta tässä lyhyesti, ja sitten varmaan päästään
keskustelemaan.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Kiitoksia, ministeri Kyllönen. — Keskustelu
alkaa.
Pauli Kiuru /kok:
Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme hallituksen esitystä taksinkuljettajien
ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta.
Pääsisältö muutosesityksessä on,
että laista kumottaisiin ajoluvalle säädetty
70 vuoden yläikäraja. Edustaja Markku
Mäntymaa teki asiasta lakialoitteen jo maaliskuussa 2013.
Aloitteen allekirjoitti 121 kansanedustajaa. Aloite lähetettiin
liikenne- ja viestintävaliokuntaan, jossa se on edelleen
vireillä. Ymmärtääkseni ministeriö ja
ministeri ottivat erinomaisesta lakialoitteesta kopin, ja valmistelu
aloitettiin leveämmillä hartioilla ministeriössä.
Tuloksena on siis nyt käsittelyssä oleva hallituksen
esitys. Valiokuntakäsittelyssä sen käsittely
yhdistettäneen Mäntymaan aloitteen käsittelyyn.
Tieliikenteen ammattikuljettajilla on perinteisesti ollut 70
vuoden yläikäraja. Yläikärajasta luovuttiin
linja-auton ja kuorma-autovetoisen E-luokan ajoneuvoyhdistelmän
kuljettajan osalta 2010. Taustalla oli EU-direktiivi, joten hyvää tulee
myös siltä suunnalta. Nyt yläikärajan
nosto ulotetaan myös taksinkuljettajiin. Muutos tukee ajatusta,
että työelämässä voitaisiin
jatkaa nykyistä pidempään, mikäli
työntekijä niin haluaa. Kuljettajia ei myöskään
pidä asettaa eriarvoiseen asemaan iän perusteella,
jos terveyteen liittyvät asiat ovat kunnossa. Turvallisuus
varmistetaan laajennetulla lääkärintarkastuksella.
Lisäksi ajolupa annettaisiin vain kahdeksi vuodeksi kerrallaan,
jos hakija on täyttänyt 68 vuotta.
Arvoisa puhemies! Kiitos sekä edustaja Mäntymaalle
että hallituksen esityksen valmistelleille virkamiehille
ja ministeri Kyllöselle.
Lea Mäkipää /ps:
Arvoisa puhemies! Esityksessä merkittävin
muutos on se, että laista kumottaisiin ajoluvalle säädetty
70 vuoden yläikäraja. Ajolupa annettaisiin
kahdeksi vuodeksi kerrallaan, mikäli hakija täyttää 68 vuotta.
Laajennettu lääkärintarkastus koskisi
68 vuotta täyttäneitä alalle
tulevia tai ajoluvan voimassaoloa jatkavia.
Iäkkäille taksinkuljettajille tulee kustannuksia,
sillä poliisi perii ajoluvan myöntämisestä runsaat
60 euroa, ja lisäksi laajennettu lääkärintarkastus
on 100—200 euroa paikkakunnastakin riippuen. Käytännössä yli
70-vuotiaiden halukkuus tuntuu olevan vähäistä,
sillä hallituksen esityksen mukaan Suomen Taksiliiton tekemässä tutkimuksessa
lähes 80 prosenttia vastanneista kuljettajista
ei ollut halukas enää jatkamaan.
Esityksessä mainitaan myös jatkokoulutuksista.
Ne eivät saa olla yksistään rahastusautomaatteja.
Silloin se on tietysti tarpeellinen, kun kuljettajalle annetaan
uutta tietoa, tai mitä tulee mahdollisia muutoksia olemaan.
Jokainen vastuullinen kuljettaja osaa esimerkiksi pyörätuolin
käsittelyn, ja ihmispsykologian tuntemusta tarvitaan tällä alalla.
Esimerkiksi vammaisiin ja muihin erityisryhmiin on suhtauduttava
tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti.
Ihmisten elinikä ja terveys on parantunut huomattavasti
viime vuosikymmeninä. On hyvä, ettei laki enää aseta
taksiyrittäjille ja taksinkuljettajille ehdotonta ammatinharjoittamisen
ikärajaa. Toimintakyky on hyvin yksilöllinen asia.
On tärkeää, ettei työuran pidentämisen
esteenä ole laki. Turvallisuusnäkökulmasta
säännölliset terveystarkastukset ovat
tarpeen kaikille iäkkäille autonkuljettajille,
erityisesti taksinkuljettajille. Oma käsitys terveydestä voi
olla todellisuutta positiivisempi. Terveystarkastuksia ei tule kokea
orjuuttaviksi.
En kuitenkaan usko, kuten äsken sanoin, että lakimuutos
tuo suuria määriä iäkkäitä taksinkuljettajia
liikenteeseen, ainakaan säännöllistä työtä tekemään.
Ammatti on raskas ja etenkin pääkaupunkiseudulla
vaarallinen. Mutta lakimuutos tuo helpotuksen niille, joille pitkä työura
sopii ja jotka haluavat olla mahdollisimman pitkään
työelämässä.
Anu Vehviläinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Kuten tuossa edellä jo liikenneministeri
omassa esittelypuheenvuorossaan toi esille, direktiivissä sanotaan,
että ajo-oikeus tulee sitoa ajokykyyn eikä numeraalisiin
vuosiin. Tämä on minunkin mielestäni
aivan oikea filosofia, eli ajoterveys ratkaisee eikä syntymäaika.
Meillä on Suomessa ollut perinteisesti 70 vuoden yläikäraja
ammattiliikenteessä kuljettajille. Todennäköistä on,
että tämä muutos olisi tehty myös
ammattiliikenteen osalle tässä isossa ajokorttilakiuudistuksessa,
joka astui voimaan 1.1.2013.
Mutta haluan tässä puheenvuorossa tuoda esille,
että eduskunta oli viime vaalikaudella aktiivinen nimenomaan
näiden kuorma-autonkuljettajien ja myös linja-autonkuljettajien
yläikärajan poistamisen osalta. Muun muassa edustaja
Lehti ja edustaja Kaikkonen olivat aloitteellisia noin viisi vuotta
sitten ja kiiruhtivat sitä lakimuutosta, että tämä 70
vuoden ikäraja poistettaisiin linja-autonkuljettajien ja
kuorma-autonkuljettajien osalta, ja niin silloin tehtiin.
Kuten myös tuossa edellä ministeri totesi, eduskunnan
liikenne- ja viestintävaliokunta oli aika tiukka silloin
siinä, että halusi määritellä tätä ajoterveyttä entistä tarkemmin — se
on ihan oikein, koska liikenneturvallisuudesta on kysymys — ja
näitä lääkärintarkastuksia,
että ne eivät ole vain kevyellä kädellä tehtyjä perustarkastuksia vaan
nimenomaan kohdistuvat ajokykyyn ja ajoterveyden tarkistamiseen.
Silloin ei ollut esillä taksinkuljettajien osalta yläikärajan
poistaminen. Olen sitä itsekin tässä itse
asiassa muutaman vuoden aikana miettinyt, että mistähän
se johtui. Mutta ehkä oli niin, että Taksiliitto
ei halunnut tätä asiaa silloin viedä eteenpäin
ja tehtiin tällainen osauudistus, joka vuoden 2010 alussa
sitten tuli voimaan.
No, nyt sitten ollaan menty eteenpäin, ja tiedän
minäkin, että myös nykyisen eduskunnan
jäsenet ovat olleet tässä aktiivisia.
Mutta kiitos tästä ministeriölle ja ministerille,
että tämä tulee nyt ammattikuljettajien
osalta samalle tasolle, koskee myös taksiyrittäjiä ja
taksinkuljettajia. Meillä taitaa olla taksinkuljettajia
noin kymmenentuhatta henkilöä, ja siinä yhdyn
kyllä edustaja Mäkipäähän,
että ei varmaankaan ole niin, että tämä tulee
tarkoittamaan sitä, että jotenkin suuressa määrin
ikääntyneemmät kuljettajat siirtyisivät sitten
takseihin, vaan tämä on enemmänkin mahdollisuus.
Tiedetään se, että jos on vaikka taksiyrittäjä ja
tarvitaan sijaistuksia ynnä muita, niin tämä antaa
siihen mahdollisuuden, että voi sitten semmoisia kuljettajia
käyttää, jotka ovat yli 68-vuotiaita.
Kannattaa korostaa sitä, että tämä tulee
aina kerralla kahdeksi vuodeksi, että tämä ei
ole kuitenkaan niin sanotusti blanko, että ajaa niin pitkään
kuin vain tuntuu siltä, vaan aina tarkastetaan, ja nimenomaan
se lääkärintarkastus on se, jolla sitten
saa sen kahden vuoden ajoluvan.
Pidän oikein hyvänä sitä,
että tämä lakiesitys on tänne
eduskuntaan tullut.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Otetaan tähän väliin pieni debattituokio,
koska siihen näyttää olevan tarvetta.
Pyydän niitä edustajia, jotka haluavat käyttää tästä vastauspuheenvuoron,
nousemaan seisomaan ja painamaan V-painiketta. — Edustaja
Martti Korhonen aloittaa.
Martti Korhonen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Nyt kannattaa erottaa kaksi asiaa elikkä taksiajolupa
ja taksilupa. Nämä ovat kytköksissä toisiinsa,
mistä syystä viime kaudella ei sitten poistettu
70 vuoden ikärajaa taksinkuljettajilta.
Nyt pyydänkin kyllä, että valiokunta
kiinnittää huomiota siihen, että kun
ja jos näin jatkuu, että ihmiset jatkavat töitä yli
70 vuoden ikärajan taksia ajaessa, niin se ei johda siihen,
että käytännössä taksiautojen
määrät tuolta tolpalta vähenevät,
koska se on se ikuinen ongelma, että niitä on liian
vähän silloin, kun tarvetta on. Ja kun nämä iäkkäämmät
kuljettajat, ainakin osin, tahtovat mennä niin sanottuihin
eläkeläisvuoroihin elikkä he eivät
aja enää kuin päiväsaikaan,
niin siitä tulee käytännössä tällainen
käytännön ongelma, ja se pitää muistaa
tuossa, kun mietintöä tehdään.
Nyt kun tämä uudistus tulee, niin onhan tämä looginen
ja siinä mielessä kannatettava, että jos pystyy
ajamaan 60 henkilön linja-autoa, niin pystyy ajamaan 5
hengen taksiakin, kyllä tämä siinä mielessä on
ihan hyvä. Se, että uudistus pitää sisällänsä geriatrian
erikoislääkärin, vahvistaa vielä tätä linjaa.
Osmo Kokko /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys
on erittäin hyvä. On ollut ihmeellinen tilanne,
kun mietitään, että kun raskaan puolen
ammattimiehillä samoin kuin linja-autopuolella on ollut
mahdollisuus jatkaa 70 vuoden jälkeen, kun on terveystarkastuksessa
käynyt, niin taksimiehet on jätetty pois. Ihan
niin kuin edustaja Korhonen juuri toi esille, jos mietitään,
että linja-autossa voi olla 50 matkustajaa ja siellä on
sitten tämä ajamassa, ja kun tätä on
tietysti perusteltu osittain liikenneturvallisuusseikalla, niin
taksissa ovat nämä matkustajamäärät
pienemmät. Sitten kun vielä mietitään
laajemmin tätä taksiyritystoimintaa, haja-asutusalueilla
se ei ole mikään hyvä bisnes, ja juuri
kun kuljettaja on tulossa, tai yrittäjä, siihen 70:n
ikään, sinne ei ole jatkajaa, mutta, sanotaan, kun
terveys pitää ja muu, niin tässä on
mahdollisuus, että se palvelu myös sillä alueella
säilyy. Sillä tavalla tämä on
aivan oikeansuuntainen ja hyvä. Toivotaan, että tämä menee
oikein myönteisesti eteenpäin.
Mikko Alatalo /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olen taksimiehen poika, isäni joutui
lopettamaan maaseudun taksityönsä seitsemänkymppisenä.
Siinä samalla lähti koko se kotikylän
palvelukeskus, taksikyydit, koulukyydit, terveyskeskuskyydit, myös
postinjakelu, ja kylän ihmiset tunsivat sen nahoissaan,
he tiesivät, että jotakin peruuttamatonta tapahtuu.
Nyt taksit tulevat Oulun keskustasta. Tässä mielessä, vaikka
olen samaa mieltä kuin edustaja Mäkipää,
että mitään tulvaa ei varmasti tule olemaan ikääntyneiden
taksimiesten osalta ja -naisten osalta, kuitenkin se mahdollisuus
niillä, joilla on halua ja kykyä tähän
palveluammattiin, tehdä tätä tuttujen
ihmisten palvelemista, on hyvä asia. Tässä muutoksen
jälkeen on myös se hyvä puoli, että ajoluvan
yläikärajan takia menettänyt voi lääkärinlausunnon
perusteella saada takaisin tuon luvan, se on hyvä asia.
Olen samaa mieltä kuin edustaja Korhonen, että tämä ei
tietenkään saa vaikuttaa tähän
taksilupien määrään sillä tavalla
negatiivisesti, vaan nekin, jotka yövuoroja tekevät,
todella niitä tekevät.
Mutta kaiken kaikkiaan hyvä aloite, ja täytyy kiittää ministeriä,
että hän on ottanut kopin tässä asiassa
ja varmasti pitää tällä tavalla
myös maaseudun palvelutasoa yllä.
Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Mielelläni myöskin annan ison
kiitoksen ministerille. Hän on ottanut myöskin
minun viestini vakavasti.
Haluan myöskin ehkä tätä näkökulmaa
tässä vahvistaa, että vaikka itse olen
nyt Tampereelta, niin tunnen vuosien, vuosikymmenten takaa erittäin
hyvin Teisko-Aitolahden, ikään kuin tämän maaseudun,
ja olen vuosien mittaan saanut tästä asiasta paljon
viestejä tällaisesta vähän niin
kuin sosiaalisemmasta näkökulmasta, että nämä iäkkäämmät
taksinkuljettajat erityisesti maaseudulla ovat tällaisia
monipalvelijoita, eivät yksin aja sitä taksia
vaan auttavat vanhuksia, kun vievät heitä lääkäriin,
yliopistolliseen keskussairaalaan ja niin edelleen, ja on iso menetys,
kun henkilöt haluaisivat jatkaa tätä tehtävää,
he tuntevat ihmiset ja näin. Nyt tämä sitten
korjaantuu, niin että iso kiitos ministeri Kyllöselle.
Timo Kalli /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämänkaltaiset esitykset,
jotka eivät maksa valtiolle mitään, ovat
hyviä, ja tästä haluan myöskin
yhtyä niihin kiitoksiin ministerille.
Minusta edustajat Gustafsson ja Alatalo osuivat naulan kantaan:
ei valtakunnallisesti suurta merkitystä mutta alueellisesti,
erityisesti maaseutualueiden kannalta, joilleka välttämättä tämän
iän jälkeen ei löydy uutta yrittäjää,
ei ole sellaista monitoimiyrittäjää.
Tämä antaa muutaman vuoden mahdollisuuden jatkaa
niitten hyvien ihmissuhteiden osalta, joita yrittäjällä on.
Sen tähden tämä on erittäin
hyvä asia. Ei maksa mitään, motivoi yrittäjää,
antaa mahdollisuuden. Tällaisia esityksiä tarvitaan
jatkossakin.
Ismo Soukola /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Täällä on
monella suulla kehuttu tätä lakialoitetta, ja
on syytä kehuihin yhtyä.
Mutta samalla kun tämä laki avataan, niin
kannattaisiko avata myöskin sitten tätä 35 §:ää rangaistussäännöksissä?
Kun ministerikin viittasi näihin ammattipätevyyteen
ja palvelualttiuteen ja lisäkoulutukseen, niin nyt on sellainen
tilanne, että jos on esimerkiksi Vantaalla henkilön
ammattiliikennelupa, jossa on niin sanottu Vantaan liite elikkä Vantaan
paikallistuntemustutkinto voimassa, ja kyseinen henkilö ajaa
Espooseen luvitettua taksia, mikä on siis lainvastaista,
jos hänellä ei ole Espoon paikallistuntemustutkintoa elikkä niin
sanottua Espoon liitettä voimassa, niin valvova viranomainen
joutuu tähän puuttumaan valvonnan kanssa mutta
siihen se sitten jääkin, rangaistuspykälä puuttuu.
Elikkä olisiko mahdollisuutta ottaa tässä samassa
paketissa myös tähän 35 §:n
kohtaan se 8 §:ssä esitetty paikallistuntemuksen
puuttuminen ja siitä sanktioiminen?
Markus Mustajärvi /vr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä kun on varsinkin viime
viikkojen aikana ollut taksipalveluitten suurkuluttaja ja asuu Länsi-Euroopan
harvimmin asutulla alueella, niin ei ole vaikeakaan antaa tunnustusta
niille taksimiehille, jotka toimivat varsinkin maaseudulla. Taksimiehen
ja -naisen ammatti nyt on muutenkin aika lailla vaativa,
ja on juuri niin kuin täällä useampi
edustaja on sanonut, että harvaan asutuilla alueilla taksipalvelut
monessa pienessä kylässä ovat enää se ainoa
palvelu, ja siihen liittyy paljon muitakin tehtäviä kuin
sen taksin ajaminen, ja näitä palveluita käyttävät
erityisen paljon iäkkäät ja sairastavat
ihmiset. Siksi tämä esitys on kyllä tervetullut.
Se antaa mahdollisuuden iäkkäämmälle
taksinajajalle jatkaa työssään vähän
pidempään ja mahdollisesti ajaa se kalusto loppuun.
Paljon suurempi uhka maaseudulla on sitten se, kuinka tämä sairaskyytien
keskitetty tilausjärjestelmä rokottaa näitä pienten
kylien taksimiehiä.
Anne Kalmari /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Yhdyn kiitoksiin, joita ministerille
on annettu. Pari vinkkiä, mitä tälle laille
vielä voisi tehdä:
Tämän lain on tarkoitus tulla voimaan 1. päivä syyskuuta.
Kun meillä oli vastaava lainsäädäntö kaupanvahvistajien
oikeudesta toimia 65 ikävuoden jälkeen, onnistuimme
saamaan sen voimaan ihan kuukauden päästä käsittelystä.
Olisi hyvä, jos tämäkin laki tulisi voimaan
mahdollisimman pian. Silloin se pystyisi auttamaan mahdollisimman
monia.
Toinen asia koskee jatkokoulutustarvetta: voitte kuvitella,
että jos se koulutus on kovin hyödyttömän
tuntuinen, se tulee saamaan paljon kritiikkiä, niin että kannattaa
hyvin käytännönläheiseksi se
tehdä ja minimoida se.
Myöskin lääkärin ajankäytöstä olemme
puhuneet usein tässä salissa. Kannattaisi varmasti
yhdistää normaali 70-vuotistarkastus ja sitten
tämä ajoluvan uusimistarkastus, niin että välttäisimme
turhaa lupabyrokratiaa.
Jukka Kärnä /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On varmaan niin, ja varmasti on niin, että niitä yli
seitsemänkymppisiä kuskeja tämän
lakimuutoksen jälkeenkään ei pilvin pimein sinne
ratin taakse tule, koska kyllä se on, niin kuin täällä on
todettu, raskas ammatti. Kun kuuntelee taksikuskeja, nimenomaan
omistajakuskeja, niin kyllä heistä moni silloin,
kun se eläkkeellepääsy vain on mahdollista,
lähtee myöskin sitten eläkkeelle ja homma
jää siihen.
Tasavertaisuus muitten ammattikuljettajien kanssa on hyvä juttu,
ja minun mielestäni valmistelu on ollut tosi hyvää siinä:
tämä turvallisuus, laaja lääkärintarkastus,
se, että pystyy avustamaan, ja kaksi vuotta voimassa kerrallaan
ovat erinomaisia asioita.
Sitten lääkärintarkastuksiin. Ajattelin
ministerille esittää kysymyksen: kun siellä on
myöskin tämä geriatrian erikoislääkäritarve,
niin onko arvioitu sitä, että näitä lääkäreitä on
tarpeeksi myöskin ja sitten näitä lääkärintarkastuksia
saa säällisessä ajassa?
Kaj Turunen /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kun täällä on nyt
kehuttu sitä, että nyt saa sen tutun taksinkuljettajan,
joka on aina ennenkin hoitanut näitä kyytejä,
niin sinällänsä tällä lakiesityksellä se
ei toteudu, koska meillä on käytössä uusi
tilausjärjestelmä näille Kelan sairaskyydeille.
Ennen on tilanne ollut — ja nykyisinkin on — semmoinen,
että tämä tuttu taksikuski vie vanhukset
aina sinne sairaalan osastolle asti ja huolehtii, ja nyt tämä tilausjärjestelmä muuttuu
sillä tavalla, että enää asiakas
ei voi valita kuljettajaansa.
Kannatan tätä lakiesitystä, ja kiitoksia
ministerille siitä, että se on vihdoinkin sitten
saatu eduskunnan käsittelyyn. Kun tässä mietitään
sitten tätä taksien koulutusta, minä ehdotan
sitä, että koska Huovinen on päivystysasetuksen
muutoksella aluesairaaloista lopettanut synnytykset ja taksisynnytykset
varmastikin lisääntyvät Suomessa, niin
tähän taksikoulutukseen otetaan myös
koulutusta kohtaamaan se tilanne, kun takapenkillä rupeaa
asiakas synnyttämään. Tämä on
ihan vakavasti otettava asia. Ei mitään hätäsektiokoulutusta,
mutta kuitenkin opetetaan kohtaamaan se tilanne.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Vielä neljä vastauspuheenvuoroa tähän
teemaan, sitten mennään debattiin.
Tuula Peltonen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minäkin haluan kiittää ministeriä tästä hyvästä ja
yhdenvertaisuutta lisäävästä esityksestä.
On hyvä, että tämä yläikäraja
täältä poistetaan myös taksinkuljettajien
osalta.
Tässä varmasti kuitenkin on jo monessakin puheenvuorossa
tullut esille tämä tehtävään
sopivuus, ja tämä koulutuksen osuus on tässä hyvin tärkeää,
että sillä pystytään nimenomaan
kiinnittämään huomiota siihen tehtävässä toimimiseen ja
sopivuuteen. Itse olen paljon ollut tekemisissä koululaiskuljetusten
kanssa, ja siellä jos missä on töissä tälläkin
hetkellä erittäin hyviä persoonia, jotka
huolehtivat ihan kotiportaille asti näitä lapsia
ja tuntevat jokaisen erikseen, mikä on myös hyvin
tärkeä ja sopivuutta lisäävä asia
tässä. Tiedän jopa oppilaita, jotka ovat
mieluummin siellä taksinkuljettajan mukana kuin koulussa.
Mikko Alatalo /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Vielä sen verran, että tosiaankin
tässähän on turvallisempaa liikennettä ja
parempaa palvelua pyritty saamaan koulutuksella, tai se on siis
aikeena tässä, ja täytyy todella sanoa,
että toivottavasti se ei aiheuta suuria lisäkustannuksia
ja se on käytännönläheistä.
Kyllä siellä varmasti osataan, esimerkiksi tuolla
maaseudulla, liikkua.
Tässä tuli esille tämä tilausjärjestelmä Kelan kyydeistä,
ja se on todella vähän ongelmallinen, koska meilläkin
Tampereella kaupungin taksimiehet haluaisivat tietysti ajaa niitä mieluummin ja
sitten taas esimerkiksi maaseudulta tulevat taksiyrittäjät
haluavat odottaa siellä sitä vanhusta ja vanhus
toivoisi, että se tuttu taksinkuljettaja vie hänet
kotiinsa. Tämä on kieltämättä hankala tilanne.
Siinä on pikkasen ollut vaikea olla kirkko keskellä kylää tämän
asian kanssa. Mutta on varmasti myös niitä kyytejä,
joita paikallinen taksimies tai taksinainen voi hoitaa siihen saakka,
kunnes sitten lopettaa ja sitten siirrytään näihin
isompiin järjestelmiin.
Martti Korhonen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Jos edustaja Alatalo oli se taksimiehen
poika, niin minä sitten olen ollut se taksimies. Minä olen
kuutisen vuotta suunnilleen sitä työtä tehnyt,
(Jukka Gustafsson: No niin, pani paremmaksi!) elikkä melko
konkreettisesti sitä pystyy havainnoimaan sen työn vaativuuden
ja ennen kaikkea nyt, kun meillähän on muuttunut
tämä järjestelmä niin, että meillä on
valtava määrä tänä päivänä autoja,
joissa on esimerkiksi paaripotilaiden kuljetus. Tämä on sitä lisäpalvelua,
mutta samallahan siinä tulee sitten mukaan myös
se, että jos me olemme keskustelleet palomiesten ikärakenteesta,
niin ihan kohta me keskustelemme taksimiesten ikärakenteesta,
elikkä tulee tämä fyysinen mahdottomuus
sitten hoitaa. Ja ihan oikeasti tämäkin on huoli,
että esimerkiksi autoonsa synnyttämisien määrässä me
olemme palanneet 70-luvun tasolle suunnilleen. Kyllä nämä kaikki
pitää tietenkin ottaa huomioon.
Mutta oikeastaan ministeriltä minä haluaisin kysyä siitä,
mikä otettiin esille silloin kun tämä ikäraja
edellisen kerran oli edellisellä kaudella: liikennelääketieteen
koulutuksen lisäämisestä ja niitten professuurien
saamisesta, koska liikennelääketieteen opetus
meillä on aivan valtavan matalalla tasolla ja sitä pitäisi
saada lisää. Onko siinä tapahtumassa
mitään?
Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kyllä nyt kuitenkin edustaja Turusen
huoli taksisynnytysten lisääntymisestä päivystysasetuksen
muutoksen myötä on aika lailla liioiteltu. Valtaosasta
aluesairaaloita on synnytykset lopetettu sen vuoksi, että siellä nyt
ei vain yksinkertaisesti ole niitä anestesiologeja saatavissa,
ja muutama aluesairaala saattaa tulla lisää, mutta
esimerkiksi Pohjois-Savossa Iisalmen ja Varkauden aluesairaaloitten
synnytysten lopettaminen on tuonut ehkä noin joka toinen vuosi
yhden synnytyksen takseihin, niin ettei niistä taksikuskeista
nyt kätilöitä tarvitse tehdä. Tietenkin
hyvä on hallita tämmöinen auttamisvalmius,
koska kyllä siellä taksissa voi tapahtua kaikenlaista
muutakin positiivista tai negatiivista kuin pelkästään
synnytyksiä.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Tämä käsittelyssä oleva
asia liittyy minun mielestäni enemmän sinne ikähaitarin
loppupäähän kuin siihen alkupäähän.
Mutta edustaja Turunen, aivan lyhyt kommenttipuheenvuoro, ja sitten mennään
puhujalistaan.
Kaj Turunen /ps(vastauspuheenvuoro):
Kiitos, puhemies! Tosiasiassa taksisynnytykset tulevat varmasti
lisääntymään tämän
päivystysasetuksen muutoksen myötä. Esimerkiksi
Savonlinnan aluesairaalasta loppuvat kustannussyistä synnytykset
ja synnytysmatkat voivat venyä noin 105 kilometrin matkalle.
Totuus on silloin, että kun nämä matkat
pitenevät merkittävästi eikä ole mahdollisuutta
mennä ajoissa esimerkiksi sinne synnytyssairaalan lähiseudulle,
niin se käytännössä tarkoittaa
sitä, että nämä synnytykset
lisääntyvät. (Erkki Virtanen: Käytännön
näyttöä siitä ei ole!) — Kyllä on
näyttöä, ja nyt on jo näyttöä siitä niillä aluesairaaloista,
joista ovat synnytykset loppuneet ilman tätä päivystysasetuksen
muutosta. Niissä ovat lisääntyneet autossa
synnyttämiset, mutta tämä päivystysasetuksen
muutos on niitti sille, että nämä matkat
pitenevät. Ja tulokset me tulemme näkemään
vasta myöhemmin. Laitan tämän edustaja
Virtasen äskeisen puheenvuoron muistiin, ja palataan tähän vaikka
parin vuoden päästä, jos ollaan eduskunnassa.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
No niin, ja sitten puhujalistaan.
Jussi Niinistö /ps:
Arvoisa puhemies! Niin kuin hyvin tiedämme, työikäisten
määrä Suomessa vähenee lähivuosina
suurten ikäluokkien eläköityessä.
Jotta huoltosuhteemme ja julkinen taloutemme pysyvät tasapainossa,
tarvitsemme muun muassa rakenteellisia uudistuksia työurien pidentämiseksi,
ja tämähän on ainakin paperilla yksi
Kataisen hallituksen keskeisistä tavoitteista.
Nyt lähetekeskustelussa oleva hallituksen esitys taksinkuljettajien
yläikärajan poistosta onkin tervetullut pieni
mutta konkreettinen ja valtiolle kustannusneutraali toimi työurien
pidentämiseksi. Ajoterveys ratkaisee, ei ikä.
On järkevää, että henkilö,
joka terveytensä puolesta voi turvallisesti jatkaa taksinkuljettajana,
saa halutessaan harjoittaa ammattiaan myös 70 vuotta täytettyään.
Tämä palvelee sekä yksilön että yhteiskunnan
etua.
Toivonkin, että lakiesitys käsitellään
eduskunnassa mahdollisimman nopeasti ja saadaan mahdollisimman pian
voimaan. Se on tärkeää etenkin niiden
taksiautoilijoiden kannalta, joiden 70-vuotispäivä lähestyy.
Olipa minuunkin hiljattain yhteydessä eräs Uudellamaalla
toimiva pitkän linjan taksiautoilija, jolla tulee 70 vuotta
mittariin kuluvana keväänä. Hän
joutuu työntekohalustaan huolimatta lopettamaan taksin
ajon, kunnes uusi laki astuu voimaan. Yleisesti ottaen tilanne on
erityisen ongelmallinen sellaisten kuljettajien kohdalla, joilla
on sovittuna esimerkiksi koulukuljetuksia. He joutuvat luopumaan
näistä sopimuksista ja jäämään
kotiin odottelemaan uuden lain voimaantuloa. Ja maaseutuahan tämä ongelma
tietysti koettelee enemmän kuin kaupunkiseutuja.
Arvoisa puhemies! Nyt kun ministeri Kyllönenkin on
paikalla, niin maallikkouttani kysyn, miksei liikenne- ja viestintäministeriössä voida
erivapaudella
jatkaa ajolupaa muutamalla kuukaudella tällaisissa tapauksissa,
siis edellä mainitsemissani väliinputoajien tapauksissa,
nyt kun lakimuutos joka tapauksessa on tulossa voimaan. Vai onko
se ylipäätään mahdollista?
Joka tapauksessa kiitos hallitukselle hyvästä esityksestä.
Yhdyn aiemmin puhuneiden edustajien kiitoksiin.
Tuula Peltonen /sd:
Arvoisa puhemies! Eläkeiän nosto tai työurien
pidentäminen on Suomessakin paljon puheessa monella tavalla
tällä hetkellä. Taksinkuljettajien yläikärajan
poistaminen oman ammattinsa harjoittamiseksi sopii hyvin tähän
keskusteluun ja on tietenkin ammatillista yhdenvertaisuutta parantava
esitys.
On kuitenkin hyvin tärkeää, että seurataan säännöllisesti
taksinkuljettajien toimintakykyä iästä riippumatta.
Yläikärajan poistamisen jälkeen on seurattava
tarkasti sitä, että kuljettajat ovat myös
kykeneviä vastamaan tästä turvallisuudesta
matkustajien osalta ja mahdollisesta avustamisesta. Näitä terveystarkastuksia
suorittaville lääkäreille on varmasti
hyvin tarpeellista antaa tarkat ohjeet siitä, mihin asioihin
on kiinnitettävä erityishuomio, ja uskon, että näin
myös tullaan tekemään.
Tämän lakiesityksen hyvä puoli on
myös tämä koulutuksen osuus, jonka näen
hyvin merkittävänä turvallisuutta lisäävänä tekijänä,
ja myös se, että siellä on huomioitu
tämä kielitaito, joka yhä enenevässä määrin
on tarpeen tässäkin työssä.
Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:
Arvoisa puhemies! Tämä lakiesitys on hyvä,
koska tässä korjataan muutamia tällä hetkellä olemassa
olevia ongelmia. Ikärajan olemassaolo on koettu epäoikeudenmukaisena,
ja nyt tämä epäkohta on tarkoitus korjata.
Hyvä näin, sillä ikä ei ole
ratkaiseva asia vaan autoilijan terveys ja kunto.
Toinen myönteinen asia on taksinkuljettajien koulutuksen
kehittäminen: eri matkustajien avustamiseen ja erityistarpeisiin
sekä turvallisuudesta huolehtimiseen liittyvää koulutusta
on tarkoitus tehostaa. Lakiesityksessä mainitaan esimerkiksi
pyörätuolipotilaat, mutta toivoisin, että koulutuksessa
paneuduttaisiin myös muiden erityisryhmien kohtaamiseen.
Esimerkkinä mainittakoon vaikka kehitysvammaiset ja muistisairautta
sairastavat henkilöt. Toivoisin, että taksinkuljettajat
olisivat se ammattiryhmä, joka pystyisi esimerkiksi tunnistamaan
yksin harhailevan muistisairautta sairastavan henkilön,
joka tarvitsee apua, ja soittamaan vaikka hätäkeskukseen tai
ilmoittamaan asiasta. Muistiliiton puheenjohtajana olen joutunut
kuulemaan ihan liian monta tarinaa siitä, että talvipakkasilla
kesävaatteissa kaupungilla liikkuvaa ikäihmistä ei
kukaan pysäytä eikä edes ilmoita asiasta
minnekään. Muun muassa tällaisiin asioihin
puuttumisiin toivon taksinkuljettajien koulutuksessa kiinnitettävän huomiota,
koska taksiautoilijat ovat avainasemassa huomaamaan liikenteessä tällaisia
asioita. Taksiautoilijoiden pitäisi myös ymmärtää,
ettei muistisairautta sairastavaa voi jättää taksikyydin jälkeen
kadulle yksin seisomaan, kuten tiedän myöskin
valitettavasti tapahtuneen.
Olin iloinen myöskin siitä, että lakiesityksessä erikseen
mainitaan, että hyvään palveluun liittyy
kielellisen kommunikaation lisäksi myös vaihtoehtoisten
kommunikaatiomenetelmien käyttö. Taksiautoilijoilla
tulisi olla valmiuksia myös kirjoittamalla ja esimerkiksi
kuvien ja eleiden avulla viestiä henkilöiden kanssa,
joilla ei ole verbaalista puhetta. Tyypillinen tällainen henkilö on
esimerkiksi afasiapotilas.
Mikko Alatalo /kesk:
Arvoisa puhemies! Yksi tekijä, mikä tulee
vaikuttamaan taksinkuljettajien työhön, on tämä suurkuntien
ja pakkoliitosten luominen. Kun kouluja suurkuntien reunakylissä lopetetaan,
tulevat koulukyydit entisestään pidentymään.
Olin juuri koulukyytipäivillä puhumassa, ja siellä oli
300 edustajaa eri kunnista, ja he olivat hyvin huolissaan tästä koulukyytien
lisääntymisestä. Siellä muun
muassa Pudasjärven kaupungin edustaja sanoi, että voitaisiinko
tuota 3 tunnin ylärajaa nostaa, kun lapset joutuvat olemaan
niin pitkään autoissa. Eli kyllä tätä taksiliikennettä riittää haja-asutusalueilla,
myös vanhemmille kuljettajille. Mutta tietysti pääkaupunkiseudulla
tilanne on toinen. Täällä on paljon maahanmuuttajia,
nuorempia kuskeja, ja heiltä täytyisi vaatia kielitaitoa
ja paikallistuntemusta.
Mutta vielä summa summarum: Kaiken kaikkiaan tämä lakialoite
taksinkuljettajan ikärajasta on hyvä asia ja ennen
kaikkea se, että siihen liittyy myös tämä lääkärintarkastus.
Tässä mielessä me luomme kuitenkin sellaisen
joustavan mahdollisuuden pienemmillä paikkakunnilla esimerkiksi
tähän taksiammatin harjoittamiseen.
Eero Suutari /kok:
Arvoisa herra puhemies! Käsiteltävä hallituksen
esitys pohjautuu edustaja Mäntymaan lakialoitteeseen 15/2013.
Aloitteessa ehdotettiin taksinkuljettajan ammattipätevyydestä annetun
lain 4 §:n muuttamista siten, että nykyisestä taksinkuljettajan
ajo-oikeuden päättymisestä 70 vuoden
iässä luovutaan. Lakialoitteen myötä yli
70-vuotiaalle taksinkuljettajalle voitaisiin siten lääkärinlausunnon
perusteella myöntää kahden vuoden ajo-oikeus
kerrallaan. Hallituksen esitys vastaa täysin aloitteen
sisältöä. Toteutuessaan laki mahdollistaa
taksiyrittäjien lisäksi myös taksinkuljettajien
työuran jatkamisen niin kauan kuin terveys sallii.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen myötä taksinkuljettajat
tulevat tasavertaiseksi kuorma-auton- ja yhdistelmäajoneuvonkuljettajien
kanssa. Lisäksi syrjäseutujen kasvava tarve ammattitaitoisista
kuljettajista turvataan aiempaa hieman paremmin. Tänään
ja tulevaisuudessa yhä useammat 70 vuotta täyttäneet
taksinkuljettajat ovat aikaisempaa paremmassa ajokunnossa, joten
annan tukeni hallituksen esitykselle. — Kiitos.
Johanna Jurva /ps:
Arvoisa puhemies! On hienoa, että hallituksen esitys
taksinkuljettajan ammattipätevyydestä on vihdoin
eduskunnan käsittelyssä — siitä iso
kiitos ministeri Kyllöselle. Kannatan 70 vuoden yläikärajan
kumoamista, sillä olen saanut muutamia yhteydenottoja kuljettajilta,
joilla terveyttä ja motivaatiota vielä olisi jatkaa
taksinkuljettajan tehtävissä mutta ikäraja tulee
vastaan. Uskon tämän vaikuttavan positiivisesti
myös taksiyrittäjien jatkamiseen, sillä muutos
antaa myös heille mahdollisuuden tehdä esimerkiksi
satunnaisesti liikennöintiä omassa yrityksessään.
Esityksen valmistelun yhteydessä on noussut esille
huoli iäkkäiden kuljettajien kyvystä avustaa
vammaisia ja liikerajoitteisia matkustajia. Myös apuvälineiden
oikeaoppinen käsittely sekä asiakkaan turvallisuudesta
huolehtiminen ovat nousseet esille. Nämä ovat
todella tärkeitä huomioita, ja uskon, että niille
annetaan suuri painoarvo, jotta taksityön asiakaspalvelun
laatuvaatimukset täyttyvät.
Yksi asia on sellainen, jonka haluan nostaa tämän
käsittelyn yhteydessä esille, eli taksinkuljettajien
kielitaito. Olen itse törmännyt tähän
ihan käytännössä. Eli meillä on
yllättävän paljon taksinkuljettajia,
joilla ei ole riittävää kielitaitoa, jotta
vuorovaikutus sujuisi. Tässä hallituksen esityksessä todetaan,
että yrittäjällä olisi velvollisuus
hoitaa työntekijän kielitaitoa, vastuu tavallaan
sysätään yrittäjälle.
Minusta näin ei voi olla, vaan kyllähän
tähän riittävään kielitaitoon
tulisi kiinnittää huomiota jo silloin kuljettajakoulutusvaiheessa.
Esko Kiviranta /kesk:
Arvoisa puhemies! Kannatan taksinkuljettajien yläikärajan
poistamista. On helppoa yhtyä ministeri Kyllösen
kiittelijöiden joukkoon.
Linja-autonkuljettajilta ja raskaan kaluston kuljettajilta yläikäraja
poistettiin jo vuonna 2010. Nyt esillä olevalla lainmuutoksella
kaikille kuljettajille saadaan yhdenmukainen kohtelu. Samalla annetaan
taksiautoilijoille mahdollisuus työuran pidentämiseen.
Ehdottomien yläikärajojen poistamiseen liittyy
myös ihmisoikeusnäkökulman huomioonottaminen.
Joulun alla poistimme täällä tilintarkastajien
70 vuoden yläikärajan, ja olen kuullut,
että hyvinkin ansioituneet ja kokeneet tilintarkastajat ovat
sen jälkeen palanneet työelämään.
Esimerkiksi asianajajilla ei ole koskaan ollut ikärajaa. On
tärkeää, että näitä keinotekoisia
ikärajoja poistetaan.
70 ikävuoden jälkeen jatkavien kuljettajien määrän
arvioidaan jäävän vähäiseksi,
mutta ikärajan poistamisella pystytään
kuitenkin hieman helpottamaan kuljettajapulaa esimerkiksi haja-asutusalueilla.
Osmo Kokko /ps:
Arvoisa puheenjohtaja! Minäkin kiittelen ministeriä:
hallituksen esitys on hyvä ja oikeansuuntainen. Tämä laittaa
nyt sitten myös taksimiehet samaan arvoon kuin raskaan
liikenteen ja linja-autonkuljettajat. Totta kai sitten ne terveysvaikutukset
on katsottava tarkasti ja huomioitava erittäin hyvin. Ja
sitten sen myötä, kun terveyspuoli katsotaan ja
hoidetaan kuntoon, tämä lisää liikenneturvallisuuttakin, joka
on erittäin tärkeä näissä asioissa.
Sitten kun on puhuttu paljon myös työurien
pidentämisestä, niin tämä on
tukemassa sitä asiaa. Onhan hallituskin ottanut ohjelmaansa
sen, että työuria on jatkettava. Ja tämä on
yksi semmoinen myönteinen signaali sillä tavalla,
että näin annetaan näille taksimiehille
mahdollisuus sitten jatkaa toimintojaan.
Samoin vielä tämän haja-asutusalueiden
palveluasian otan esille. Minä näen erittäin
tärkeänä tämän, koska
niin kuin jo tuossa debatin yhteydessä mainitsin, haja-asutusalueilla
taksiyritys ei ole mikään hyvä bisnes
ja varmasti siellä ei uusia tulijoita, ainakaan nuoria
yrittäjiä, ole saavutettavissa. Näin
ollen, sanotaan, kun nykyinen yrittäjä on lähestymässä 70 vuoden
ikää, hänellä on mahdollisuus
sitten jatkaa tätä toimintaa ja näin niitä palveluja
siellä ylläpitää. Se on tärkeä asia.
Mutta on myös tullut, niin kuin tuossa debatin yhteydessä kävi
ilmi, viestiä taksintilaamisjärjestelmästä tämän
Kela-taksin osalta, ja siitä minäkin haluan muutaman
sanan mainita, koska pitäisin sitä jopa kartellina.
Se on erittäin epäoikeudenmukainen. Se myös
laittaa nämä yrittäjät hankkimaan,
investoimaan, autoihin kalliit laitteet. Ja sitten tämän
kyydinvälityksen suhteen kun mietitään,
että jos sillä alueella on tietty taksihenkilö ja
hän ei kuulu tähän Kela-järjestelmään,
niin hän joutuu kyllä eriarvoiseen asemaan. Tätä seikkaa
kannattaisi erittäin tarkkaan nyt katsoa, että ei
vain toimita lainvastaisesti näissä asioissa.
Kimmo Kivelä /ps:
Arvoisa herra puhemies! Kuulun mielelläni myös
niihin kansanedustajiin, jotka kehuvat tätä lakiesitystä.
Kansainvälisessä vertailussa meillä on
korkeatasoinen taksikulttuuri, kalusto on laadukasta, väki — taksinkuljettajat,
taksiyrittäjät — on ammattitaitoista
ja etiikaltaan hienosti toimivaa, pääosin.
Mutta tässä on useammassa puheenvuorossa mainittu,
että nuoremmassa polvessa taksinkuljettajilla on ongelmia,
esimerkiksi paikallistuntemus on ohentunut tai kielitaito on puutteellinen. Näen
tämän lakiesityksen yhtenä positiivisena puolena
myös sen, että nämä ikääntyneemmät kuskit — jotka
ilmeisesti valtaosaltaan tekevät töitään
satunnaisesti — ovat eräänlainen reservi ja
samalla toimivat nuoremmille taksinkuljettajille ja taksiyrittäjille
esimerkkeinä ja eräänlaisina hyvinä työnohjaajina.
Maaseudulla taksi on elämän merkki, mutta
ei taksin vastuulle voi sälyttää loputtomasti
oheistehtäviä, kun julkisia palveluita karsitaan
alas. Täällä on useammassa puheenvuorossa
viitattu tähän Kela-järjestelmään.
Yksi hulluushan siinä on esimerkiksi se, että kun
kyliltä tullaan terveyskeskukseen, niin voi käydä apteekissa
sillä reissulla mutta ei saa sitten kaupassa käydä samalla
reissulla. Tällaisella ei ole kyllä terveen järjen
kanssa mitään tekemistä.
Sen sijaan tämä lakiesitys on terveen järjen voitto.
Timo Kalli /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämä esitys toteutuessaan
poistaa epävarmuutta ja luo ennustettavuutta ja erityisesti
tekee sitä niille yrittäjätaksinkuljettajille,
jotka ovat hankkineet kalustoa tai ovat sitä uusimassa
tai mahdollisesti käyttämässä olemassa
olevaa kalustoa loppuun. Heille tämä luo ennustettavuutta
ja sillä tavalla varmistaa tulevaisuutta.
Sitten haluaisin ministeriltä kysyä sitä,
mikä jo aiemmin on tullut esiin nimenomaan ajoluvan menettäneistä,
jotka muutaman kuukauden periodilla ovat tämän
menettäneet ja ilmeisesti läpäisevät
lääkärintodistuksen ja joilla muutenkin
toimintakyky on sen kaltainen. Onko ministerillä mahdollisuus
valiokunnan kanssa yhdessä kiirehtiä niin, että tämä voimaantulo
voisi olla jo aiemmin, esimerkiksi syyskuusta kesäkuuhun?
Ja toinen asia: mikä tämä jatkokoulutus
sisällöllisesti on niiden kuljettajien tai yrittäjien
osalta, jotka vain muutaman kuukauden ovat olleet poissa ja ovat
menettäneet tämän ajoluvan?
Vielä kertaalleen haluan korostaa sitä, että alueellisesti
monien suomalaisten kylien kannalta tällä on suuri
merkitys, paljon suurempi kuin osaamme ollenkaan kuvitella, sekä niille
yrittäjille että myös niille vakiintuneille
asiakkaille. Kysymys on paljon muusta kuin Kela-korvauksen piirissä olevista
tilauksista. Vaikka kysymys on vain muutamasta vuodesta, niin niille
ihmisille, jotka siellä toistaiseksi asuvat, tällä on
erittäin suuri merkitys, ja sen tähden tätä on
syytä pitää hyvänä esityksenä.
Martti Mölsä /ps:
Arvoisa puhemies! Lyhyesti todettakoon, että tässä esityksessä ehdotetaan
muutettavaksi taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annettua
lakia. Laista kumotaan ajoluvalle säädetty 70
vuoden yläikäraja. Tällöin taksinkuljettajat
olisivat tasa-arvoisia kuorma- ja linja-autonkuljettajien kanssa.
Samoin paikallistuntemusvaatimusta tarkennettaisiin. Sekin on tärkeä,
erittäin hyvä seikka.
On hienoa todeta, että erääseen ammattiryhmään
kohdennettu epäoikeudenmukaisuus nyt poistetaan. Kuljemme
kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa yrityssektorillakin. Toivottavasti tällä muutoksella
on vaikutusta taksin saamiseen helpommin myös yöllisellä maaseudulla
ja haja-asutusalueilla. Vaikka täällä muutamat
kansanedustajat ovat tänään omineet tämän
lain itselleen, niin kuitenkin on todettava, että olemme menossa
kohti oikeudenmukaisempaa, perussuomalaista yhteiskuntaa. Hyvä niin.
Lars Erik Gästgivars /r:
Arvoisa puhemies! Haluan kiittää edustaja
Mäntymaata, ministeriötä ja ministeriä siitä,
että tämä lakialoite on nyt tässä salissa.
Laki sopii ajan henkeen nyt, kun halutaan pidentää työssäoloaikoja.
Monissa taksiperheissä tämä laki tulee
helpottamaan viikonloppuajoja ja antaa vakinaisille kuskeille, joilla
on monta kertaa lapsia, ansaittua lepoaikaa. Toivon, että lakiehdotus
saa hyvän vastaanoton valiokunnissa ja etenee ripeästi.
Jukka Kärnä /sd:
Arvoisa puhemies! Työurien pidentäminen ei
läheskään aina ole kansanedustajien ja
kansanedustuslaitoksen käsissä. Tässä pieneltä osaltaan
se sitä on, ja hyvä niin.
Totean vielä sen, että tämän
valmistelu on ollut sillä tavalla erinomaista, että liittyen
tähän kokonaisarviointiin siitä kuljettajan
kunnosta — näkö, kuulo ja myöskin
sitten tämä, että pystyy auttamaan matkustajia — täällä on
tullut hyviä huomioita näistä erityisryhmistä,
joita myöskin pitää pystyä auttamaan.
Se kyllä laittaa myöskin taksikuskit tämän
koulutuksen osalta sillä tavalla aikamoiseen tilanteeseen.
Se vaatimustaso on kova, jos nämä kaikki pystytään
toteuttamaan, mutta ei se varmaan niin ole, että kaikkien
kuskien pitää pystyä tekemään
ihan kaikkea.
Sitten erityisesti omalta kohdaltani olen huomannut sen, minkä edustaja
Jurva täällä nosti esille, eli kuljettajien
ammattitaidossa kielitaito ja paikallistuntemus eivät ole
mitään huippuluokkaa etenkään
täällä Helsingissä. Tuolla pienillä kylillä se
on paljon parempaa. No, totta kai siellä on vähemmän
osoitteita ja kaikkea muuta, mutta täytyy sanoa, että Sörnäisten
rantatie 7 on vaikea osoite aika monille etnisille kuskeille, koska
eivät nämä ääkköset
ja öökköset ole välttämättä ihan
hallinnassa. Tähän tietenkin toivon sitten ajan
kanssa myöskin muutosta. Täällä on varmaan
se ongelma, että täällä ei myöskään
saa kuskeja ja noin poispäin.
Mutta tämä kokonaisarviointi kaiken kaikkiaan
siitä laajennetusta lääkärintarkastuksesta
ja muusta on hyvä juttu — joten taidanpa tästä kohta
lähteä taksilla ajelemaan.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Maaseudulle ja yrittäjätakseille
tämä on erittäin myönteinen
asia, ja kyllä tällä pystytään
turvaamaan varmasti maaseutujen palveluita. Usein tällaisille
harvaan asutuille alueille on vaikea löytää uusia
kuljettajia, ja on hyvä tehdä nyt järjestelyjä sen
eteen, että siellä palvelut turvattaisiin tulevaisuuteen
edes muutamia vuosia.
Mutta yksi oleellinen kysymys on kyllä myös taksiluvat,
jotka lepäävät laatikossa. Nämä ovat ainakin
osassa hakemuksia aiheuttaneet aika isoa harmia ja kysymyksiä,
ja ely ei ole niihin puuttunut edes niillä vaatimuksilla,
joita lainsäädännössä on.
Kysyisin ministeriltä: oletteko te tietoinen siitä,
että näitä niin sanottuja laatikossa
olevia taksilupia ei laiteta uudelleen jakoon niiden sääntöjen
mukaan, jotka niihin on aikanaan luotu?
Toinen on sitten uusien taksilupien myöntäminen.
Myös näistä aika ajoin tulee yhteydenottoja, että ne
eivät noudata niitä sääntöjä,
jotka uusien taksilupien myöntämiselle on annettu.
Sain juuri viime viikolla yhden yhteydenoton, jossa aivan selkeästi
oli rikottu näitä pelisääntöjä,
ja ely meni vain sen taakse, että voihan päätöksestä aina
valittaa, voihan päätökselle aina hakea
oikaisua. Ei järjestelmä sellainen voi olla, vaan
kyllä viranhaltijoiden päätösten
elyssä ja muualla pitää perustua tosiasioihin
ja vallitsevaan lainsäädäntöön
ja vallitsevaan tilanteeseen. Kysyisin: oletteko te, arvoisa ministeri,
valmis puuttumaan näihin epäkohtiin, joita uusien
taksilupien ja laatikossa pölyttyvien taksilupien kohdalla
on?
Raimo Piirainen /sd:
Arvoisa puhemies! Tämä kyllä on
aika kaukaa haettu, mutta kun ministeri on paikalla, niin täytyy
käyttää kaikki aika hyväksi
ja...
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Nyt kuunnellaan tarkoin.
Joo. Tässähän nimittäin
taksiautosta on kysymys. Siis taksiautoilijahan saa, kun ostaa auton,
tietyn veroedun, ja tämmöisiä huhuja
liikkuu, että tämä veroetu olisi poistumassa.
Onko ministerillä tietoa, että tämmöinen
olisi tulossa? Kun minulla ei ainakaan ole minkäännäköistä hajua
tästä asiasta ja meillä on muutamia muitakin,
jotka ovat vähän niin kuin ulkona tästä,
niin jos saataisiin tästä jotakin viestiä.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Ehkäpä tämä on kohtuullisen
hyvä aika päättää tämä keskustelu.
Mutta sitä ennen tietenkin ministeri vastaa tässä keskustelussa
esille tulleisiin kysymyksiin, ja jos hän muutenkin haluaa
vielä kommentoida, niin se on mahdollista. — Olkaa hyvä,
ministeri Kyllönen. (Merja Kyllönen: Kiitoksia.
Varmaan pöntöstä?) — Juu. Minä luulen, että hän
tietää aikansa. (Merja Kyllönen: Joo, täytyy
aina varmistaa, ettei ylitä valtuuksiaan.)
Liikenneministeri Merja Kyllönen
Arvoisa puhemies! Hyvät edustajakollegat! Jos mennään
ensin sinne muistihäiriöihin. Edustaja Mäkisalo-Ropponen
on poistunut, mutta jos demarikollegat vievät Merja-kaimalle
terveisiä (Raimo Piirainen: Jos muistetaan!) — jos
muistetaan — niin lähdettäisiin siitä liikenteeseen,
että taksinkuljettajien koulutusta toki on syytä varmasti
kehittää. Meillä tällä hetkellä on
työn alla ennen kaikkea tämä ammattipätevyyskysymys:
millä tavalla tulee lisäkoulutusta, lisäkoulutuspäiviä, mitä niihin
sisällytetään, jotta ne olisivat järkeviä ja
tarjoaisivat kaikkien alojen kuljettajille positiivista koulutuskokemusta
eikä tulisi sellaista palautetta, mitä tänä päivänä ammattipätevyyskoulutuksesta
kaikkinensa tulee, että ei nähdä niitä tarpeellisiksi
ja järkeviksi. Se työryhmä, mikä perustettiin
viime syksynä, on lopettanut työnsä,
valmistanut työnsä nyt helmikuun loppuun, ja ministeriössä tullaan
tämän kevään aikana kokonaisuutena
katsomaan tätä ammattipätevyyskoulutuksen
kokonaisuutta, mitä siinä olisi kehitettävää ja
eteenpäin vietävää, myös
järkeistettävää siltä pohjalta,
mikä on sitten EU-vaatimusten taso ja mikä on
meidän kansallisesti säädeltyä kokonaisuutta.
Se, minkä halusin erityisesti kaima-Merjalle ehkä sanoa,
on se, että hänen muistihäiriöliiton puheenjohtajana,
tai toimijana siellä, kannattaisi olla varmaan myös
suoraan yhteydessä Taksiliittoon, jolloin voisivat nämä liitot
ja toimijat järjestää yhdessä koulutusta,
johon sitten, vapaaehtoisuuden pohjalta tietysti, voitaisiin osallistua. Yhteistyö
ei
ole tässä yhteiskunnassa kiellettyä, eli
kannustan siihen kaikkien liittojen ja yhdistysten kesken.
Se, mikä täällä on noussut
hyvin monessa puheenvuorossa esille, liittyy näihin erilaisiin
tilausjärjestelmiin, liikenteen koontiin, erilaisten matkojen
yhdistelyyn. Haluan muistuttaa teitä kaikkia, että meillähän
on käynnissä hyvin laajamittainen tähän
rakennepoliittiseen ohjelmaan liittyvä koko henkilöliikenteen
uudistus, jossa haetaan ratkaisumalleja, joissa poistuisivat kaikki
nämä typeryydet, mitä on ollut, että mummo
ei voi samalla autolla käydä kaupassa tai apteekissa
tai molemmissa. Lähdettäisiin siitä,
että kun on kyytitarve, niin sitä ei määrittele
se, miltä toimialalta se on, onko se terveydenhuollon kyytiä, onko
se sosiaalipalvelun kyytiä, vammaispalvelukyytiä,
koulupuolen kyytiä. Katsottaisiin kokonaisuuksia, haettaisiin
semmoisia ratkaisuja, millä pystyttäisiin varmistamaan,
että kaikilla alueilla, myös Suomen harvaan asutuilla
seuduilla, olisi erilaisia kyytijärjestelyjä olemassa
ja niitä pystyttäisiin käyttämään
yhteiskäyttöisesti kaikki hallinnonrajat ylittäen.
Tämä tehtävä ei ole mikään
helppo, mutta meille on annettu sellainen voimainponnistus tässä eteen,
että syksykaudella meillä pitäisi olla
lakiesitykset siitä eduskunnassa ja toimenpiteet myös
käytännössä, aktiivitoiminnassa,
viimeistään vuonna 2017. Elikkä kaiken
me teemme sen eteen, että henkilöliikenteen kokonaisuus
saataisiin järkeväksi, niin että mitkään
rajat eivät olisi järkevän toiminnan
esteenä, vaan asiakas olisi ykkönen ja palvelusta lähdettäisiin
liikenteeseen.
Tästä voimaantulon nopeuttamisesta on käytetty
monta puheenvuoroa. Siitä ehkä sanoisin sen, että meidän
virkamiehet kyllä viestivät niin, että aikaa
tarvittaisiin kaikkiin niihin rekisterimuutoksiin ja myös
siihen toimintakykytarkastelun valmisteluun, ottaen huomioon sen,
että lähtökohtaisesti on oltu siinä tilanteessa,
että kun 19. päivänä viime vuoden
tammikuussa tuli voimaan tämä ajokorttilain kokonaisuudistus
kokonaisuutena — se, minkä edellinen hallitus
oli valmistellut — niin siinä lähdettiin
siitä, että vaadittiin geriatriaan perehtyneen
lääkärin lausunto, ja nyt tämä kokonaisuudistuksen
voimaantulo on mahdollistanut sen, että otetaan käyttöön
vaativampi ajoterveystarkastus, ja sitä kautta ajoterveyteen
perehtyneet lääkärit voivat tehdä näitä tutkimuksia,
elikkä ei enää tarvita sitä geriatrin erillistä lausuntoa,
ellei siihen ole joku erillinen syy, joka sitten liittyy johonkin
sairauteen tai lääkitykseen tai johonkin muuhun
vastaavaan. Isona kysymyksenä tietysti tässä on
se, että valiokunta miettii, pohtii ja käy myös
sitten vuoropuhelua meidän ministeriöitten kesken — siinä on tietysti
sosiaali- ja terveysministeriö ja meidän ministeriö omalta
osaltaan — että millä tavalla pystytään
nopeuttamaan. Kaikkemme tietysti teemme, jos se vain on ajallisesti
ja toiminnallisesti mahdollista.
Edustaja Korhonen nosti tämän ajoterveysasian
esille. Tämä on erittäin tärkeä,
ja toivoisin, että kaikki edustajat panisivat tämän
korvan taakse, tämä on tärkeä tänä päivänä,
tämä on tärkeä tulevaisuudessa,
ennen kaikkea ikääntyvässä Suomessa.
Meillä on erittäin heikoissa kantimissa ajoterveyskoulutus
tässä maassa. Olen iloinen siitä ja kiitän
kaikkia yhteistyökumppaneita, että nyt vuoden
2013 syksyllä Helsingin yliopistoon on vihdoin ja viimein
saatu ensimmäinen liikennelääketieteen
professuuri, mutta jos te mietitte, mikä on liikenneonnettomuuksien hinta
esimerkiksi tänä päivänä Suomessa — se on
noin 3 miljardia euroa vuodessa — niin olisin voinut uskoa,
että tarve tällaiselle professuurille olisi ollut
jo paljon aikaisemmin, ja niitä tarvittaisiin kaikkiin
näihin lääketieteellisiin tiedekuntiin,
mitä Suomessa on. Eli toivon, että sitä asiaa edustajat
veisivät sekä omilla alueillaan yliopistojen hallintoon
että myös täällä eduskunnassa eteenpäin.
Nostettiin esille myös kysymys siitä, miten näitten
taksilupien osalta huomioidaan nuorempia, huomioidaanko sitä,
että alalle on tulossa uusia ihmisiä. Kaikkinensa
tutkimustieto ainakin osoittaa nyt sen, että nämä muutokset
siihen, että 70 vuotta täyttänyt voi
edelleen jatkaa taksiyrittäjänä, taksitoimijana,
eivät muuta sitä tilannetta, että tarve
uusille kuljettajille on todella iso tässä maassa
ja varsinkin isoilla kaupunkiseuduilla.
Iso kysymys meillä tässä lain valmistelun
yhteydessä oli myös tämä kielikysymys,
minkä te olette nostaneet täällä ansiokkaasti
esille. Me kävimme tästä positiivista
kädenvääntöä (Puhemies
koputtaa) työ- ja elinkeinoministeriön kanssa,
ja heidän toimijansa olivat siellä sitä mieltä, että meillä ei
käytännössä ole millään
yksityisellä toimialalla olemassa sellaista muodollista
kielitaitovaatimusta, joka sitten asettaisi taksialan jollakin tapaa
tikun nokkaan. Me olisimme olleet valmiita siihen, että olisi
kiristetty kielitaitovaatimusta ihan perustuen siihen kansalaispalautteeseen,
mitä me olemme saaneet, mutta lähtökohtaisesti
tilanne on se, että tällä hetkellä varsinkin
suurilla kaupunkiseuduilla taksien ja kuljettajien saatavuus on
varsin heikkoa, ja sen myötä tietysti ymmärrettävästi
työ- ja elinkeinoministeriö oli huolissaan
siitä, heikennetäänkö sitten
myös alalle tulijoiden mutta myös maahanmuuttajien
potentiaalisia työpaikkoja. Tämä kielikoulutus
on semmoinen asia, missä meidän on tehtävä yhteistyötä liikennealalla
sekä koulujen että myös työ-
ja elinkeinoministeriön (Puhemies koputtaa) maahanmuuttotoimialueen
kesken.
Onkohan minulla vielä jotakin, mitä olisin
jättänyt huomiotta?
Taksilupien sääntelystä siinä ihan
loppusuoralla edustaja Heinonen kyseli. Ministeri on hyvinkin paljon
kuullut palautetta tästä pöytälaatikkokuviosta
plus sitten siitä, että toimijat eivät
koe tulleensa kohdelluiksi oikeudenmukaisesti näissä lupien
myöntöprosessissa. Tässä henkilöliikenteen
kokonaisuudistuksessa joudutaan miettimään myös
tätä lupien kokonaisrakennetta ja sitä,
millä tavalla joudutaan katsomaan sitten läpi koko
joukkoliikenteen ja taksiliikenteen ketjua siinä suhteessa,
että kansalaiset, jotka haluavat alalle, olisivat yhdenvertaisessa
kohtelussa.
Edustaja Piirainen nosti vielä ihan viimeisenä kysymyksenä tämän
veroetukysymyksen. On totta, että ympäristölle
haitallisten tukien yhteydessä asia on ollut esillä.
Varmasti kehysriiheen mennessä on selvillä, minkälaisia
esityksiä sitten sen suhteen on tulossa.
Jos jokunen jäi vaille vastausta, niin se on sitten
laitettava kirjeessä. Minä veikkaan, että puhemies
kohta häätää jo täältä korokkeelta
kartanolle. (Pentti Kettunen: Eikö sähköpostilla
voi?) — Saa sähköpostillakin lähestyä,
ja kirjeelläkin perinteiseen tyyliin pistetään,
jos on vielä jokin jäänyt vaivaamaan.
(Pentti Kettunen: Tai kirjekyyhkyllä?) — Kyyhkyjäkin
vielä löytyy.
Keskustelu päättyi.