Täysistunnon pöytäkirja 19/2002 vp

PTK 19/2002 vp

19. PERJANTAINA 1. MAALISKUUTA 2002 kello 13

Tarkistettu versio 2.0

2) Hallituksen esitys laiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä

 

Paula Kokkonen /kok:

Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunta kiinnitti jo vuonna 2000 huomiota tarpeeseen ryhtyä valmistelemaan eduskunnan oikeusasiamiestä koskevaa lakia, kun valiokunta käsitteli ehdotusta nykyisin voimassa olevaksi eduskunnan oikeusasiamiehen johtosäännöksi. Nythän tämä laki on käsittelyssä. (Hälinää)

Puhemies:

(koputtaa)

Anteeksi, ed. Kokkonen. Toivon todella, että arvoisat edustajat jättäisivät yksityiset keskustelunsa ja kuuntelisivat puheenvuoroa. Puheenvuoro on ed. Kokkosella.

Puhuja:

Kiitoksia. — Lakiehdotuksesta puuttuu vastaavanlainen säännös asian selvittämiseksi hankittavasta selvityksestä kuin valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain 5 §:n 1 momentissa on koskien kanteluita. Valiokunta pitää tällaisen säännöksen lisäämistä aiheellisena kantelun tutkimissäännösten yhteyteen, minkä vuoksi pykälän 1 momenttia on täydennetty tällä tavoin. Oikeusasiamiehen omaa aloitetta koskevassa 4 §:ssä ei sen sijaan asian erilaisen vireilletulon takia ole samanlaista tarvetta tämän seikan sääntelemiseen.

Sitten haluan kiinnittää tietojensaantikysymyksen kohdalla huomiota pariin asiaan. Oikeusasiamiehen tietojensaantioikeus ulottuu pykälän sanamuodon mukaan lakiehdotuksen 1 §:ssä määriteltyihin niin sanottuihin valvottaviin. Tämä käsite on kuitenkin tässä sääntely-yhteydessä mahdollista ymmärtää virheellisesti niin, että tietojensaantioikeus kohdistuu vain kulloinkin konkreettisesti oikeusasiamiehen valvonnan kohteena oleviin. Asian selventämiseksi tältä osin ja sääntelyn saattamiseksi sen perustuslakiin viittaavaa luonnetta paremmin vastaavaksi valiokunta on poistanut pykälästä sanan "valvottaviltaan".

Asianosaisen kuulemiseen on kiinnitetty huomiota. Pykälällä tähdätään siihen, että valvottavaa on ennen asian ratkaisemista kuultava, jos hän on vaarassa joutua arvostelun kohteeksi. Valiokunnan käsityksen mukaan pykälää on tulkittava siten, että kuulemisvelvollisuus on olemassa myös silloin, kun on syytä olettaa, että laillisuusvalvonnan päätteeksi saatetaan päätyä käsityksen esittämiseen tai huomion kiinnittämiseen 10 §:n 2 momentin nojalla.

Sitten olemme tehneet eräitä terminologisia tarkistuksia, ja haluan vielä kiinnittää huomiota huomautuksen ja käsityksen kohdalla lausumaamme.

10 §:n 1 momentti koskee huomautusta vastaisen varalle. Huomautus voidaan antaa valvottavalle, jos tämä on menetellyt vastoin lakia. Ehdotuksen sanamuodon mukaan huomautus voidaan antaa "asianomaiselle". Esityksessä tekniseksi termiksi omaksutun valvottava-käsitteen johdosta on kuitenkin johdonmukaisinta, että sääntely kohdistuu huomautuksen antamiseen "valvottavalle", joka tapauksesta riippuen voi olla joko fyysinen henkilö taikka viranomainen tai muu yhteisö. Valiokunta on muuttanut lain sanontaa tällä tavoin.

Hallintomenettelylain soveltamisesta totean, että ehdotuksen mukaan hallintomenettelylain 1—13 §:n säännöksiä sovelletaan oikeusasiamiehen laillisuusvalvonta-asioissa. Kun otetaan huomioon, että hallintomenettelylaissa laajasti ymmärretty valtion hallintoviranomaisen käsite kattaa myös eduskunnan oikeusasiamiehen, ehdotus merkitsee hallintomenettelylain 14—28 §:n eli niin sanottujen asianosaissäännösten noudattamatta jättämistä kokonaisuudessaan.

Valiokunta ei pidä tällaista poikkeussääntelyä hyväksyttävänä, vaikka kanteluasioiden käsittelyssä on yleensä riittävää soveltaa pelkästään hallintomenettelylain 1—13 §:ää, koska näissä asioissa ei tavallisesti ole kysymys jonkun edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta päättämisestä tuon lain 1 §:n 1 momentin mielessä. Kanteluasian muodostuessa poikkeuksellisesti tällaiseksi asianosaisasiaksi on perustuslain 21 §:n näkökulmasta tärkeätä, että hallintomenettelylaki on kaikilta osin sovellettavissa.

Hallintomenettelylain säätämishistorian näkökulmasta on näin ollen selvää, että lakia tulee soveltaa sekä oikeusasiamiehen laillisuusvalvonta-asioihin että Oikeusasiamiehenkanslian hallintoasioihin. Hallintomenettelylain omien säännösten mukaan määräytyy, miltä osin laki tulee sovellettavaksi konkreettisissa asioissa.

Sidonnaisuuksista vielä pari sanaa. 13 §:ssä ehdotetaan oikeusasiamiehelle ja apulaisoikeusasiamiehelle velvollisuutta antaa eduskuntaa varten selvitys tietyistä sidonnaisuuksistaan. Selvitys annettaisiin valinnan jälkeen, minkä lisäksi toimikauden aikana muuttuneista tiedoista olisi ilmoitettava. Valiokunta tähdentää sitä esityksen perusteluissa mainittua seikkaa, että selvityksen käsittelystä on syytä ottaa säännös eduskunnan työjärjestykseen. Kysymykseen voi esimerkiksi tulla työjärjestyksen 29 §:n täydentäminen.

Muilta osin viittaan mietintöön ja ehdotan, että lakiehdotus hyväksytään perustuslakivaliokunnan esittämällä tavoin muutettuna.

Yleiskeskustelu päättyy.