Paula Kokkonen /kok:

Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi uskonnonvapauslaki, joka korvaa vuonna 1922 annetun, voimassa olevan lain. Lisäksi ehdotetaan muutettavaksi perusopetuslakia, lukiolakia ja kirjanpitolakia.

Uskonnonvapauslain tarkoituksena on 1 §:n mukaan turvata perustuslaissa säädetyn uskonnonvapauden käyttämistä. Perustuslain 11 §:ssä turvataan uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnonvapauteen liittyy kiinteästi perustuslain 6 §:n 2 momentissa säädetty uskontoon tai vakaumukseen perustuvan syrjinnän kielto. Tästä kiellosta seuraa julkisen vallan käyttöön kohdistuva velvoite kohdella tasapuolisesti kaikkia uskonnollisia yhdyskuntia tai maailmankatsomuksellisia suuntia. Perustuslain 11 §:n 1 momentissa luetellaan uskonnon ja omantunnon vapauden tärkeimpinä ilmenemismuotoina oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus, uskonnollinen järjestäytymisvapaus sekä niin sanottu negatiivinen uskonnonvapaus eli oikeus olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus sekä uskonnon harjoittaminen kouluissa:

Hallituksen esityksessä tunnustuksellisen uskonnonopetuksen käsite korvataan perusopetuslaissa ja lukiolaissa oman uskonnon opetuksen käsitteellä. Tämä muutos ei perustelujen mukaan vaadi uskonnonopetuksen nykyisten sisältöjen muuttamista. Haluan erityisesti korostaa tätä, koska tässä on esiintynyt paljon väärinkäsityksiä ja tästä on kovin paljon keskusteltu. Se ei siis vaadi uskonnonopetuksen nykyisten sisältöjen muuttamista. Perusopetuksen järjestäjän tulee, kuten nykyisinkin, järjestää oppilaiden enemmistön uskonnon mukaista opetusta, joka järjestetään sen mukaan, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan näiden enemmistö kuuluu. Uusi on säännös, jonka mukaan tähän yhdyskuntaan kuulumaton oppilas voi osallistua kyseiseen opetukseen huoltajan ilmoituksen perusteella. Lukiossa tästä päättää opiskelija itse.

Se miten opetus järjestetään enemmistön uskonnon mukaiseen opetukseen osallistumattomille, on myöskin säädelty tuossa laissa. Myöskin elämänkatsomustiedon opetuksen järjestäminen on säännelty ja myöskin se asia, miten järjestetään uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattoman oppilaan opetus eräissä tilanteissa. Hän voi muun muassa huoltajansa pyynnöstä osallistua sellaiseen uskonnonopetukseen, joka oppilaan saaman kasvatuksen sekä kulttuuritaustan perusteella ilmeisesti vastaa hänen uskonnollista katsomustaan.

Perusopetuslakia ja lukiolakia koskeviin muutoksiin sisältyvät uudet säännökset uskonnon harjoittamiseen osallistumisesta. Perusopetuksen järjestäjän tulee ehdotuksen mukaan etukäteen tiedottaa oppilaiden huoltajille koulun toimintaan sisältyvistä jumalanpalveluksista sekä muista uskonnon harjoittamiseksi katsottavista tilaisuuksista ja toimituksista. Huoltajalle tulee lisäksi kertoa, miten huoltaja voi ilmoittaa, jos oppilas ei osallistu näihin tilaisuuksiin. Näin siis hallituksen esityksessä.

Perustuslakivaliokunta on arvioinut tätä ja todennut, että perustuslain turvaamaan uskonnon tunnustamiseen ja harjoittamiseen kuuluu myös tunnustuksellinen uskonnonopetus. Uskonnonvapaus edellyttää perusoikeusuudistuksen esitöiden mukaan yksilön mahdollisuutta saada uskonnollista tai elämänkatsomuksellista opetusta. Opetuksessa ja kasvatuksessa tulisi yleisesti myös kunnioittaa yksilön vakaumusta, lapsen oikeuksia ja huoltajan oikeutta vastata lapsen kehityksestä.

Negatiivinen uskonnonvapaus koskee myös uskonnon harjoittamista. Ketään ei perustuslain 11 § 2 momentin nimenomaisen säännöksen mukaan voida velvoittaa osallistumaan omantuntonsa vastaisesti jumalanpalvelukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen. Tämän säännöksen tarkoituksena ei ole estää muiden positiivista uskonnon harjoittamisen vapautta.

Valiokunta katsoo esityksen mukaisesti sääntöjen uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetukseen saamisesta olevan sopusoinnussa perustuslain kanssa. Esityksestä ei muutoinkaan ole huomauttamista perustuslain näkökulmasta ennen muuta siksi, että oman uskonnon opetus ei sisällöltään, sivistysvaliokunnan siitä esittämien luonnehdintojen mukaan, ole perustuslaissa tarkoitettua uskonnon harjoittamista. Perustuslakivaliokunta näin ollen yhtyy sivistysvaliokunnan käsityksiin uskonnonopetuksen tarkoituksesta ja siitä, mitä uskontoon perehtymiseen voi kuulua. Tiedollisen aineksen ohella oman uskonnon opetusta on esimerkiksi rukous, virsi ja tutustuminen uskonnollisiin toimituksiin.

Perustuslakivaliokunta korostaa myös sitä, että lain voimaantulon yhteydessä on tarkistettava, että kaikki opetussuunnitelmat täyttävät lain vaatimuksen oman uskonnon opetuksesta yhdenvertaisesti ja että etenkin lukion opetussuunnitelmiin uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksesta sisältyvät yleissivistävästi suurten maailmanuskontojen perusteet, siis kaikkiin näihin, joita opetetaan.

Haluan erityisesti myöskin korostaa sitä, että valiokunta toteaa lisäksi, ettei lainsäädäntö aseta estettä sille, että maailmankatsomuksellisissa kouluissa eri aineiden opetukseen kuuluu koulujen ominaisluonteen mukaisesti läpäisyperiaatteella katsomuksellista ainesta. Haluan korostaa tätä erityisesti siksi, että asiantuntijakuulemisen yhteydessä tuli esiin epäilys siitä, että tällainen läpäisyperiaate näissä kouluissa haluttaisiin torjua.

Perustuslakivaliokunta on erikseen vielä arvioinut ehdotettuja säännöksiä uskonnon harjoittamiseen osallistumisesta ja tähän liittyvästä tiedottamisesta. Perustuslakivaliokunta on tullut siihen tulokseen, että valiokunta ehdottaa poistettavaksi 2. ja 3. lakiehdotuksesta ne pykälät, joissa on edellytetty, että vanhemmille kaikissa tapauksissa aina viestitetään, minkälaisia tilaisuuksia on ja mihin pitää saada osallistumislupa jne. Katsoimme, että nämä ovat lähinnä järjestysluontoisia kysymyksiä eivätkä edellytä lain säätämistä. Tervettä järkeä saa edelleenkin käyttää tämänkin lain tultua säädetyksi.

Kustannusvaikutuksista perustuslakivaliokunta jälleen toteaa yhtyen sivistysvaliokunnan käsityksiin, että myöskin perustuslakivaliokunta pitää valitettavana sitä, että esityksessä ei ole pyritty selvittämään, millä tavoin ehkä lisääntyvät eri uskontojen opetustarpeet olisivat käytännössä ylipäätään hoidettavissa ja millaisin kustannuksin. Tämä on minusta valitettavaa, että tämä taitaa olla tällä viikolla jo kolmas hallituksen esitys, jossa me joudumme näihin kustannuksiin puuttumaan.

Hautaustoimilain voimaantulo lykkäytyy teknisistä syistä. Muutoin viittaan valiokunnan mietintöön yksityiskohtien osalta.

Johannes Leppänen /kesk:

Arvoisa puhemies! Meidän käsiteltävänämme on hallituksen esitys 170/2002 uudeksi uskonnonvapauslaiksi. Nyt on tarkoituksena korvata edellinen, vuonna 1922 säädetty ja 1923 voimaan tullut uskonnonvapauslaki. Suomalainen yhteiskunta on muuttunut paljon voimassa olevan lain aikana. Olen monesti ajatellut, miten lähestymme muuttuneen ajan vaatimuksia ja pystymmekö me tämän uudistuksen yhteydessä heijastamaan kansakunnan suuren enemmistön tahtoa. Tämä asia nousee mieleen erityisesti tällaisessa lainsäädännössä, joka on perusarvojen herkällä alueella.

Olen iloinnut tämän lain käsittelyn yhteydessä siitä, että kukaan ei ole asettanut kyseenalaiseksi tämän lakiuudistuksen tarpeellisuutta. Tästä voimme tehdä sen johtopäätöksen, että suomalaiseen yhteiskuntaan edelleen kuuluvat olennaisesti uskonnolliset asiat. Olen ajattelemassa niin, että uskonnon opettaminen ja yleensä uskontoon liittyvät asiat opettavat meille jokaiselle suvaitsevaisuutta sen oikeassa mielessä. Sitä olen toivonut tämän illan aikaisemmissakin keskusteluissa. Toinen toisensa ymmärtäminen ja arvostaminen rakentuu paljolti edelleen kristillisen etiikan pohjalle. Meidän kansakuntamme kulttuuriin on kristinusko vaikuttanut hyvin syvästi. Sen toivoisi edelleenkin olevan ohjenuorana.

Arvoisa puhemies! Vuonna 1995 tulivat voimaan perustuslain 2 lukuun kirjoitetut perusoikeudet. Perustuslain 11 §:ään on kirjoitettu uskonnonvapaus. Sen lähtökohtana on positiivinen uskonnonvapaus: "Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan." Tämän perustuslain 11 §:n pohjalta on laadittu tämä lakiesitys.

Yleisesti voidaan sanoa, että esitys on onnistunut. Lakiesitystähän edelsi laajan uskonnonvapauskomitean perusteellinen työ. Komitean esityksen pohjalta tämä esitys on myös laadittu.

Pari yksityiskohtaa haluan tuoda esille, joissa henkilökohtaisesti olisin mieluummin ehkä säilyttänyt vanhat sanonnat ja käytännöt, ensiksikin tunnustuksellisen uskonnonopetuksen, joka on suora lainaus myös perusopetuslain tekstistä. Muutoksen perusteluna on käytetty sitä, että käytännössä opetussuunnitelmilla on jo poistettu toistakymmentä vuotta sitten tunnustuksellisen uskonnonopetuksen piirteet ja sisältö.

Toinen asia on uskonnonopettajien kuuluminen uskonnolliseen yhdyskuntaan, kuten kansankielellä sanotaan: kirkkoon kuuluminen. Näin se vanha termi oli. Olisin nähnyt mielelläni, että tämä vanha käytäntö olisi voinut jatkua.

Olen hyvin tietoinen siitä, että ongelmia on aiheutunut muun muassa tuolla Itä-Suomessa ortodoksisen uskonnon opettamisessa, kun ei ole saatu kirkkokuntaan kuuluvia opettajia. Nämä asiat kuitenkin on ratkaistu jo komiteavaiheessa, eikä ollut reaalista mahdollisuutta eikä edes paljon ehkä halujakaan siihen palata eikä esittää edes näihin muutoksia.

Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunnan yksimielisesti hyväksymä mietintö on nyt meidän käsiteltävänämme. Valiokunta työskenteli hyvin avoimesti ja keskinäisen kunnioituksen ilmapiirissä. Halusimme korostaa perustuslain mukaista yksinkertaista ja ymmärrettävää positiivista uskonnonvapautta. Halusimme säilyttää vanhoja ja ongelmattomiksi koettuja käytäntöjä, ei siksi, että ne olivat vanhanaikaisia, vaan koska niissä ei ole ongelmia, siksi voidaan sellaiset käytännöt säilyttää.

Sivistysvaliokunta on lausunnossaan käsitellyt hyvin seikkaperäisesti uskonnonopetuksen tavoitteita ja merkitystä osana suomalaista identiteettiä ja kulttuuria. Sivistysvaliokunnan lausunto oli meillä pohjana myös niille muutoksille, joita perustuslakivaliokunnassa tehtiin. On syytä tässä yhteydessä vielä kiittää erikseen sivistysvaliokuntaa siitä hyvästä lausunnosta.

Uskonnollisten tilaisuuksien tiedottamista koulutyössä koskevat pykälät valiokunta poisti. Valiokunnan mielestä ne olivat menettelytapasäännöksiä, joita perustuslaki ei täsmennyksinä tarvitse. Perustuslain 11 § ei tarvitse tällaista päättelyketjua, joka lähtee perustuslaista ja etenee uskonnonvapauslain kautta koululakien pykäliin ja edelleen jättää viimeisen tulkinnan koululle, rehtorille tai opettajille. Tällaista tulkintaongelmaa ei haluttu synnyttää, ja toisaalta, kun nykykäytännössä ei ollut mainittavia ongelmia, perustuslakivaliokunta päätti poistaa nuo pykälät.

Perustuslain uskonnonvapauspykälä on varsin yksiselitteinen ja ymmärrettävä, ja tarvittavan tulkinta-avun löytää perusteluista. Sen lisäksi, kuten täällä jo puheenjohtaja Kokkosen puheenvuorossa tuli esille, terve ja tarpeellinen maalaisjärki auttaa tässäkin tapauksessa.

Arvoisa puhemies! Lain käsittelyn yhteydessä tuli esille eräs varsin mielenkiintoinen seikka. Meille annettiin ymmärtää asiantuntijoiden toimesta, että opetussuunnitelmien uudistuksella jo yli kymmenen vuotta sitten on tunnustukselliset elementit uskonnonopetuksesta poistettu. Tämän tosiasian myös uskonnonvapauskomitea on todennut. Asiaan ei ole minun tarkoitukseni tässä palata eikä kaivaa vanhoja asioita, mutta periaatetasolla se on mielenkiintoinen ja merkityksellinen. Onko niin, että opetussuunnitelmilla ohjataan lainsäädäntöä? Tämä on minusta virheellinen lähtökohta. Haluan sanoa tämän painavasti. Lainsäätäjän tahtoa on noudatettava myös opetussuunnitelman laatijoiden. Se on lähtökohta.

Valiokunnan viesti opetussuunnitelmien laatijoille tulevaisuudessa on selkeä. Suomessa on tarpeellista oman uskonnon opetus ja lähtien positiivisesta uskonnonvapaudesta. Samoin on tärkeää tutustua muihin uskontoihin. Oman uskonnon opetukseen kuuluu tiedollisen aineksen lisäksi myös esimerkiksi virsi, rukous ja tutustuminen uskonnollisiin toimituksiin. Samoin opetussuunnitelmien laatijoiden on otettava huomioon, että lain voimaantulon yhteydessä on tarkistettava niin sanottu vastavuoroisuusperiaate. Kaikkien opetussuunnitelmien on täytettävä lain vaatimukset oman uskonnon opetuksesta yhdenvertaisesti. Lisäksi etenkin lukion opetussuunnitelmiin uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksesta on sisällytettävä yleissivistävästi suurten maailmanuskontojen perusteet.

Arvoisa puhemies! Omasta puolestani kiitän valiokuntaa työskentelystä tämän hyvin vahvasti arvoperustaisen ja herkän lakiesityksen käsittelyssä. Uskon niin, että ymmärtämys toisiamme kohtaan lisääntyi tämän käsittelyn aikana. Samalla toivon, että voimme heijastaa Suomen kansan syviä pohjavirtoja ja tukea niitä. Samalla toivon, että monet perusteettomat pelot ja ennakkoluulot, joita saimme käsittelyn aikana kuulla erilaisista viestivälineistä, tämän lain kielteisistä vaikutuksista olisivat nyt hälvenneet.

Tarpeellista on kuitenkin tulevaisuudessa myös eduskunnan toimesta seurata sitä, että kansakunnan suuren enemmistön näkemykset ovat myös säädöstasolla elävää todellisuutta.

Irina Krohn /vihr:

Arvoisa puhemies! Alkuilta on ollut tiiviisti ruumiin teemoissa, ja nyt pääsemme hengen puolelle. Kun tein aikanaan lakialoitteen yhteisestä uskontotieto-oppiaineesta, aloitan puheeni tästä ja sen jälkeen käsittelen perustuslakivaliokunnan mietintöä.

Olen iloinen, että tässä omassa lakialoitteessani esitetty ajatus siitä, että koulun kuuluu antaa myös yleissivistävää ja yhteistä tietoa kaikille opiskelijoille maailmanuskonnoista siitä riippumatta, mikä on perheen tai oppilaan oma maailmankatsomus, on ikään kuin idättänyt ainakin verson siinä ajatuksessa, että opetussuunnitelmia laadittaessa lukiossa kaikille oppilaille tulee näitä yhteisiä yleissivistäviä oppiaineita. Toivon, että tällä mallilla voidaan muutamaa seikkaa, mitkä minusta hallituksen pohjaesityksessä ovat olleet näennäisyhdenvertaisia, parantaa. Näennäisyhdenvertainen ajatus siitä, että kaikille tarjotaan omaa uskontoa, tosiasiallisesti oppilaan kannalta ei ole tarkoittanut tasalaatuista opetusta eikä myöskään samoja mahdollisuuksia ylioppilaskirjoitusten kirjoittamisessa, koska ylioppilaskirjoituksissa voi vastata vain evankelisluterilaisen uskonnon, ortodoksisen uskonnon tai elämänkatsomustiedon tehtäviin. Toivon, että tämä perustuslakivaliokunnan ajatus näistä yhteisistä kursseista voisi käytännössä johtaa siihen, että lukiossa osa näistä uskonnon tai elämänkatsomustiedon tunneista pidetään yhdessä ja silloin myös taataan, että näissä oppiaineissa voitaisiin esimerkiksi ylioppilaskirjoituksissa kirjoittaa.

Niin kuin sanoin, tein oman lakialoitteeni viattomin mielin ja olin vähän pettynyt siitä, että hallitus omassa pohjaesityksessään, kun vertaili näitä muita uskonnonvapauslakiin liittyviä lakeja pohjoismaisiin käytäntöihin, nimenomaan vaikeni uskonnonopetustilanteesta muissa Pohjoismaissa, siitä että Ruotsissa on tällainen uskontotieto. Ei ollut tehty tällaista vertailua.

Voi sanoa, että tein sen viattomin mielin, mutta olen vakuuttunut valiokuntakuulemisen jälkeen, että koululaitoksemme ja suomalainen yhteiskunta ei todellakaan ole vielä valmis siihen, sellainen juopa oli eri näkemysten välillä. Tavallaan minusta tuntuu, että niiden mukaan, joiden mielestä maailmankuva ei saa sisältää yliluonnollisia elementtejä, osittain tämä vapaus olla uskomatta oli myös vapautta olla tietämättä uskonnoista, ja tuli sellainen olo, että kristinusko, kuhnekylvyt ja joogalentäjät olivat aivan saman arvoista huuhaatietoa. Toisaalta olin hyvin häkeltynyt siitä, miten eri uskontokuntien edustajat ahdistuivat ajatuksesta, että koulussa opetettaisiin uskontoa ilman, että siinä ikään kuin pyhyyselementtiä sellaisenaan halutaan siirtää oppilaan kokemukseksi. Voin vilpittömästi sanoa, että en ollut ajatellut, että näiden kahden maailmankuvan välinen ero on paljon suurempi kuin minkään eri uskontojen käsitysten välinen. Minusta tuntuu, että lakialoitteeni mukainen uudistus, jotta ei poljettaisi ei Jumalaan uskovien tai sitten Jumalaan uskovien oikeuksia, vaatisi paljon perustelemisia, valmisteluja, paremman koulutuksen. Mutta uskon, että se on kyllä tulevaisuudessa varteenotettava malli, ja myös Kuntaliittohan otti saman kannan tähän koulujen opetukseen osittain varmaan kustannussyistä.

Nyt hylkään lakialoitteeni, rakas lapsi jää nyt, koska huomasin, että aika ei ole sille kypsä, ja sen, mikä oli kypsää, perustuslakivaliokunta viisaasti otti huomioon. (Ed. Kokkosen välihuuto) — Melkein tuomioistuinmaisen viisaasti arvoisa puheenjohtaja Kokkonen tässä asiassa toimi.

Toisesta asiasta, siitä mitä aion ehdottaa lausumaksi.

Olen, voi sanoa, vähän pettynyt siihen komiteatyöskentelyn pohjavireeseen ja väittäisin näin, että suurin osa näistä traagisista keskusteluista, saako laulaa suvivirsiä ja tämmöisiä, on täysin itse aiheutettua. Ministeri Niinistö puhuu etujärjestöistä, että meillä on tällainen tapa, että etujärjestöt keskenään sopivat, ja tässä komiteassa ei suinkaan lähdetty avoimesti katsomaan, mitä muuttunut perustuslaki ja muuttunut yhteiskuntatilanne tarkoittaisi koululaitokselle, vaan ikään kuin saavutettujen etujen puolustajat, mukaan lukien Vapaa-ajattelijain liitto ja kirkko, halusivat säilyttää vanhan tilanteen niin sellaisenaan kuin mahdollista.

Minun väitteeni on, että kun evankelisluterilainen kirkko vaati, että lapsille, joiden vanhemmat kuuluvat evankelisluterilaiseen kirkkoon ja lapset sitä kautta, tämä oman uskonnon opetus on pakollista, tästä seurasi ristiriita uskonnonvapauden ja positiivisen uskonnonvapauden välillä. Meillähän on tällä tavalla lapsen kannalta hieman ristiriitainen tilanne siinä, että vanhemmilla on oikeus opettaa lapsille oma arvomaailmansa, se on osa vanhempien vastuuta kasvattajina, mutta kun mennään koulun puolelle, siellä tuleekin esille perustuslain lapselle suoma subjektiivinen uskonnonvapaus. Meillä todella nyt sivistysvaliokunnan lausunnossakin todetaan, niin kuin tiedetään, että ykkösluokkalaisella — en tiedä, koskeeko se esikoululaisiakin piakkoin — on oikeus ilmoittaa omantuntonsa mukaisesti, ettei omantunnonsyistä osallistu joihinkin uskonnollisiin tilaisuuksiin, ja aika hurja vastuu sille pienelle lapselle laitetaan. Mutta kun on tehty pakollinen velvollisuus osallistua oman uskonnon opetukseen, niin sitten tavallaan sen vastapainona on pitänyt ottaa tämä lapsen oikeus olla osallistumatta uskonnon harjoittamiseen. Käsittääkseni ortodoksisessa kirkkokunnassa ja muissa on niin, että lapsi voi valita elämänkatsomustiedon tai oman uskonnon opetuksen välillä.

Sitä ei ole ehkä riittävästi ehditty valiokuntakuulemisessa tutkia, mutta jos alun perinkin olisi ollut se ajatus, että osallistuminen uskonnonopetukseen on vapaaehtoista, niin silloin ei olisi tullut tätä keskustelua, saako puhua tontuista. Kyllä vapaaehtoisesti voi sitoutua toisenlaisiin asioihin. Keskustelu syntyi tästä pakollisuudesta, joka oli minun mielestäni evankelisluterilaiselta kirkolta suuri virhearviointi ja myös osoitus siitä, että eivät luota oman sanomansa kantavuuteen tai opettajien laatuun. Mielestäni olisi hyvin luonnollista, että jos koululaitoksessa on tarjolla tätä elämänkatsomustietoa tai sitten oppilaan oman uskonnon opetusta, niin sen valinnan tekisi perhe kaikkien uskontokuntien kohdalta eikä niin, että muissa uskontokunnissa valinnan tekee perhe, mutta evankelisluterilaisen kirkon jäsenille sen on tehnyt kirkko.

Aion esittää lausumaa, että hallitus valmistelisi esitystä, että uskontokuntiin kuuluvilla lapsilla olisi oikeus osallistua alle 15-vuotiaan kohdalla huoltajan valinnan mukaan joko oman uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetukseen ja sitten yli 15-vuotiaalla tämä valinta on oppilaalla itsellään ja lukiossa, kun kysymys on vapaaehtoisesta yleissivistävästä koulutuksesta, oppilaalla olisi oikeus tehdä tämä valinta itse.

Todella, kun olen saanut vilpittömin mielin tehdä tämän oman aloitteeni, joka pohjautuu minun käsitykseeni siitä, minkälaista perusopetuslakia olin viime kaudella luomassa, niin voin sanoa, että asiantuntijakuulemisen jälkeen olen täysin vakuuttunut siitä, että suuri enemmistö nimenomaan haluaa, että koulun tarjoama opetus on sitä oman maailmankuvan vahvistamista, niin elämänkatsomustiedon ihmiset kuin ortodoksit ja suurin osa evankelisluterilaisista. Evankelisluterilainen käsitys siitä, että uskonnon opetus on tunnustuksetonta tällä hetkellä, perustuu tämmöiseen käsitykseen, että evankelisluterilainen etiikka on perusteltavissa myös järkisyin, että evankelisluterilainen etiikka, mikä opetetaan, ei vaadi uskomista, koska sitä voidaan perustella puhtain järkisyin, että se lähestyy tämmöistä traditionaalista humanistista etiikkaa. Jotkut sanovat, että tämä valtauskonto on hajuton ja mauton uskonto, että vaikka uskookin, niin se ei pahemmin tunnu.

En voi ottaa tähän kantaa, mutta voin vakuuttaa, että hyvin monissa muissa uskonnoissa, mitä opetetaan koulussa, on hyvin voimakkaana se elementti, että usko tuntuu. Kun evankelisluterilainen kirkko ajoi tilanteen tämän pakko-opetuksen kautta tähän, että pitää puhdistaa nämä tunnustuselementit niin voimakkaasti pois opetuksesta, niin tämä on varmaan suuri suru ja suuri muutos esimerkiksi ortodoksien opetuksessa.

Todella totean, että aika ei ole kypsä lakialoitteelleni, mutta haluaisin panna tämän komiteanmietinnön takana olevat etujärjestönomaiset lainlaatijat vastuuseen siitä, että tämä ongelma on suurelta osin kyllä itse aiheutettu, koska haluttiin pitää kiinni semmoisesta edusta, joka minun mielestäni ei kuulu nykyiseen koululaitokseen.

Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin toteaisin ed. Krohnille, että tontutkin on nyt rehabilitoitu. Nyt saa tonttuja jälleen olla, se ei ole enää mikään ongelma.

Mutta toteaisin ennen kaikkea sen, että evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkkokunnan edustajat minun mielestäni olivat hyvin vapaamielisiä tässä yhteydessä. Mieluumminkin eräät muut tahot yrittivät puhdistaa koko suomalaisen yhteiskunnan uskonnollisista traditioista, koko meidän historiallisesta perimästämme.

Minusta näytti välillä siltä, että perustuslain 11 §:ää tulkittiin ikään kuin siinä olisi vaan se lause, että jokainen saa olla kuulumatta (Ed. Väistö: Negatiivinen!) uskonnolliseen yhdyskuntaan. Eli tämä negatiivinen uskonnonvapaus oli kovin korostetusti esillä, kun sentään lähdetään siitä, että täällä on jokaisella myöskin oikeus harjoittaa uskontoa ja kuulua uskonnolliseen yhdyskuntaan. Valtaosa väestöstä kuuluu näihin kahteen kirkkokuntaan ja monet monet muut sitten eräisiin muihin (Puhemies koputtaa), joten meidän on syytä tunnustaa kyllä kulttuuritraditiomme myös.

Irina Krohn /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minun alkuperäisen lakialoitteeni mukaan olisi juuri turvattu kaikille, myös uussuomalaisille tai muihin uskontoihin kuuluville, juuri tämä kristillinen kulttuuritraditio. Voin sanoa, että kaikista vihamielisimmät kannanotot olen saanut juuri ateistien suunnalta, vaikka itse en ole kirkkoon kuuluva. Missään nimessä minä en ole ollut poistamassa kulttuuritraditiota.

Sanon näin, että meillä asiantuntijakuulemisessa ortodoksiset piispat sanoivat, että he eivät aio muuttaa käytäntöään. Heidän mielestään heidän nykyinen tunnustuksellinen käytäntönsä on juuri sitä, mitä he haluavat antaa. Nyt tämän lain myötä tilanne tulee muuttumaan, ja haluan tästä vastuuttaa. Kysymys on lähtenyt juuri tästä, että halutaan, että perheet eivät valitse, vaan evankelisluterilainen kirkko valitsee perheen puolesta, minkälaista opetusta lapsi saa.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä oleva uskonnonvapauslain ja siitä olevan mietinnön taustalla on pitkä prosessi.

Täällä edellä ed. Krohn toi esille, että hän on pettynyt siihen, minkälaisiin tuloksiin lakia valmistellut uskonnonvapauskomitean mietintö päätyi. Oma näkökulmani on, että sillä, mitä uskonnonvapauskomitean mietinnössä on, ja samoin, mitä kaiken kaikkiaan lain valmistelun yhteydessä on eri yhteyksissä tullut niin täällä eduskunnassa käsittelyn aikana mutta myös eduskunnan ulkopuolelta, sillä kaikella, on ollut vaikutuksensa siihen, mikä lopputulos on.

Olen erittäin tyytyväinen siihen, minkälaisen mietinnön perustuslakivaliokunta on tehnyt, ja, niin kuin täällä tuli, myös siihen sävyyn, mikä perustuslakivaliokunnassa on ollut. Se osoittaa sitä, että perustuslakivaliokunta on perehtynyt tähän todella syvästi ja tehnyt paitsi lausumia myös muutoksia, mitkä tuovat esille sitä ilmapiiriä, mitä tässä yhteiskunnassa myös on tämän lain valmistelun yhteydessä ollut. Sen voivat varmasti myös ne ihmiset, jotka ovat meihin ottaneet yhteyksiä — tavalliset kansalaiset, opettajat, rehtorit ja myös monet muut — varmasti todeta.

Itse olin sivistysvaliokunnassa ja olen myös tyytyväinen siihen, mitä sivistysvaliokunnassa saimme lausuntoon. Ainoastaan se, mikä itselleni jäi ongelmaksi, oli tämä harjoittamiseen liittyvä eli 13 a ja 9 a §, jotka nyt perustuslakivaliokunta on esittänyt poistettavaksi. Sivistysvaliokuntahan teki esityksen, että nämä pykälät saisivat erilaisen otsakkeen eli "Uskonnollisista tilaisuuksista tiedottaminen" tulisi "Uskonnon harjoittamiseen osallistumisen" tilalle. Tässä yhteydessä itse äänestytin sivistysvaliokunnassa, koska en ollut tähän tyytyväinen ja halusin, että olisi sitten poistettu nämä, mutta siinä yhteydessä jäin yksin, perusteluna nimenomaan se, mikä täälläkin on tullut joissakin puheenvuoroissa, että tavoitteena oli nimenomaan positiivinen uskonnonvapauden toteutuminen koulussa, mikä tarkoittaa käytännössä, että niin peruskouluissa kuin lukioissa ei tulisi hankaloittaa tai rajoittaa tarpeettomasti luontevaa uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumista.

Näen, että lainsäätäjän tulee jättää tilaa jokaisen omalle vakaumukselle ja uskonnonopetuksella ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisellä tulee nähdä positiivinen merkitys eli sillä vahvistetaan oppilaan eheää maailmankuvan syntymistä ja kykyä arvioida eri asioiden merkitystä. Nythän enemmän juuri elämänkatsomustiedon sisältöihin on yhdistetty se, että siellä tavoitellaan eheän maailmankuvan syntymistä ja arvoperusteista analyysiä. Oma näkemykseni on, että uskonto voi olla oppiaine, jossa nimenomaan vahvistetaan sitä, että oppijalle syntyy kuva maailmasta ja syntyy välineitä, millä valita itselle erilaisista arvoista oikeita ja perusteltuja omaan toimintaan ja omaan käyttäytymiseen. Näen siis tämän, että nämä pykälät poistetaan, erittäin myönteisenä asiana.

Toinen, mihin perustuslakivaliokunta on erittäin vahvasti kiinnittänyt huomiota, on opetuksen sisällöt. Oikeastaan myös hallituksen esityksessä, kun perustellaan tätä lakiesitystä, sanotaan, että tämä laki on tarkoitukseltaan sellainen, että siinä ei muutetaan koulujen uskonnollisia tilaisuuksia, mitä siellä on ollut: päivänavauksia, jumalanpalveluksiin osallistumista tai kristillisiin perinteisiin kuuluvia juhlia jne. tai erilaisia tilaisuuksia. Hallituksen esityksessä jo sanotaan, että eri oppiaineiden opetuksen sisältöjä ei ole tarkoitus muuttaa tällä nyt olevalla lailla.

Tähän kiinnitti myös sivistysvaliokunta huomiota, ja on erittäin hienoa, että perustuslakivaliokunta on lausunut, että se yhtyy sivistysvaliokunnan käsityksiin uskonnonopetuksen tarkoituksesta ja siitä, mitä uskontoon perehtymiseen voi kuulua. Nimenomaan perustuslakivaliokunta tuo esille, että tiedollisen aineksen ohella oman uskonnon opetusta on esimerkiksi rukous, virsi ja tutustuminen uskonnollisiin toimituksiin, eli perustuslakivaliokunta meidän, sivistysvaliokunnan, lauseitamme teki mielestäni selvemmäksi tässä yhteydessä.

Edelleen pidän erittäin hyvänä, että perustuslakivaliokunta on myös tarkentanut, mikä merkitys on opetussuunnitelmien perusteilla. Perustuslakivaliokunta tuo esille, että lain voimaantulon yhteydessä on tarkistettava, että kaikki opetussuunnitelmat täyttävät lain vaatimuksen oman uskonnon opetuksesta yhdenvertaisesti ja että etenkin lukion opetussuunnitelmiin uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksessa sisältyvät yleissivistävästi suurten maailmanuskontojen perusteet.

Näen, että lain valmistumisen myötä on erittäin tärkeää se, mitä tapahtuu siinä valmistelutyössä, suunnittelutyössä, kun opetussuunnitelman perusteita nyt laaditaan. Todella näkisin, että meillä ei nyt ole valmiita opetussuunnitelman perusteita uskonnonopetukselle tässä vaiheessa, vaan tämän lain voimaan tulemisen jälkeen tarkistetaan, ovatko mahdollisesti ne opetussuunnitelman perusteet, jotka ovat valmistelussa tällä hetkellä niin peruskoulua kuin lukiota ajatellen, saman suuntaiset kuin nyt tämä esitetty, mahdollisesti täällä myöhemmin hyväksyttävä laki ja erityisesti, toteutuuko siinä se, mitä perustuslakivaliokunta on mietinnössään sanonut.

Arvoisa puhemies! Vielä haluan tuoda esille, että sivistysvaliokunta paitsi että puuttui näihin sisältöihin omassa lausunnossaan korosti uskonnonvapauslain yhteydessä sitä, että kun uskonnonopetusta kehitetään ja suunnitellaan, on erittäin tärkeää se, että siihen tulee mukaan niin sanottu pedagoginen näkökulma. Siis kaikessa uskonnonopetuksessa on tärkeää tietenkin uskonnonopettajan hyvä aineenhallinta, mutta myös pedagoginen pätevyys. Sivistysvaliokunta korosti, että ne turvaavat uskonnonopetuksen tavoitteiden saavuttamisen. Näen, että nimenomaan tähän sisältyy se, että uskonnonopetuksessa käytetään hyvin monipuolisesti erilaisia pedagogisia menetelmiä, jotta se koko herkkyys, mitä tällaisella arvoperusteisella — uskonnonopetus kuitenkin, jos se ei nyt ole enää tämän jälkeen tunnustuksellista, perustuu arvoihin, ja voi vielä sanoa, että oikeastaan mikään uskonto ei voi olla ilman tunnustusta — jotta siitä ei tule sitten pelättyä, mikä ehkä osin uskonnonvapauslain muutoksessa on ollut lähtökohtana, että ehkä meillä on ollut joitakin negatiivisia esimerkkejä, joissa on yksittäisesti nähty, että on ehkä ollut painostusta tai käytetty sitä opettajan asemaa väärällä tavalla.

Täällä jo aikaisemmin ed. Leppänen toi esille, että me elämme tätä aikaa. Jos ajatellaan meidän koko koulujärjestelmäämme ja sitä, millä tavalla eri oppiaineet kehittyvät, millä keinoin tänä aikana myöskin opetusta arvioidaan ja seurataan, niin me olemme viime vuonna hyväksyneet lain esimerkiksi peruskoulun arviointineuvostosta ja näen, että sillä on sama merkitys, mikä on korkeakouluopetuksessakin, että kaikkea opetusta tulee arvioida ja seurata. Näen näin, että sillä on oma merkityksensä siinä, että todella niin sisällölliset kuin pedagogisetkin tavoitteet, kaikkien muidenkin oppiaineiden, mutta myös nyt tässä kysymyksessä olevan uskonnonopetuksen kohdalla varmasti tulevat toteutumaan.

Vielä lopuksi haluan korostaa sitä, että tämän lain yhteydessä eri yhteiskuntajärjestelmien rakentava vuorovaikutus perustuu kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen, jossa arvokysymykset ovat viime kädessä ratkaisevia. Tätä korosti sivistysvaliokunta. Tämä tarkoittaa sitä, että arvokasvatuksessa ei enää suvaitsevaisuuteen kasvattaminen riitä, vaan syvemmän kulttuurisen vuoropuhelun edellytyksenä on oman uskonto- ja kulttuuriperinteen entistä parempi tuntemus. Menestyksellinen monikulttuurinen vuorovaikutus ei onnistu ilman kansallisen ja kristillisen perinteemme hyvää tuntemusta ja ymmärtämistä. Ei siis riitä vain tuntemus, vaan tarpeen on myös, että sen jollakin tavalla ymmärtää, ja tämä tulee opetuksessa ottaa huomioon. Näin sivistysvaliokunta piti välttämättömänä näiden haasteiden huomioon ottamista niin opetussuunnitelman perusteissa kuin nyt sitten koko opetussuunnitelmatyössä, mitä tämä laki edellyttää.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Uskonnonvapauslain uudistaminen on perusteltua. Nyt säädettävällä laillahan korvataan vanhentunut, jo peräti vuodelta 1922 peräisin oleva lainsäädäntö. Uudistus on tarpeen myös uuden perustuslain vuoksi. Lähtökohtana perustuslaissa on positiivinen uskonnonvapaus. Sen mukaan jokaisella on oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa sekä oikeus ilmaista vakaumus. Lisäksi jokaisella on uskonnollinen järjestäytymisvapaus. Toisaalta on myös negatiivinen uskonnonvapaus, siis oikeus olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Eduskuntakäsittelyn aikana julkisuudessa käytiin melko vilkastakin keskustelua uuden lain sisällöstä ja ennen muuta koulujen uskonnonopetuksesta. Pohdittiin myös, säilyvätkö koulujen perinteiset joulu- ja kevätjuhlat, epäiltiin, kaikuuko Suomen kouluissa jatkossakin Suvivirsi kesäloman alkaessa. Mielestäni syynä sekaannukseen oli hallituksen esityksen epäselvyys eräiltä osin. Tällaisessa tilanteessa väärille ja, voi sanoa, jopa tahallisesti harhaanjohtaville tulkinnoille oli kasvutilaa.

Arvoisa puhemies! Nyt valmistuva uskonnonvapauslaki on hälventämässä epäilyt. Perustuslakivaliokunta on tehnyt mielestäni hyvää työtä. Mietinnössään valiokunta korostaa perustuslain mukaista yksinkertaista ja ymmärrettävää, positiivista uskonnonvapautta. Selkeänä tavoitteena, näin ymmärrän, on myös säilyttää vanhat ongelmattomiksi koetut käytännöt. Omassa lausunnossaan hallintovaliokunta totesi, että lakiehdotuksella ei tulisi muuttaa traditioita koskien oppilaitosten juhlia ja muita perinteitä. Mielestäni tämä tavoite on nyt kirjattu selkeästi perustuslakivaliokunnan mietintöön.

On muistettava, että kirkkoihin ja kristillisiin yhteisöihin kuuluu jäseninä yhdeksän suomalaista kymmenestä. Uskonnonopetus on perusteltua jo pelkästään koulun yleissivistävän tehtävän takia. Oman uskonnon opetus liittyy läheisesti kulttuuriin ja vanhempien, myös kotien, kasvatustehtävään. Myös uskonnonopetus palvelee perusopetuksen kotiseutuperiaatetta ja turvaa uskonnonvapauden. Julkinen valta ei pakota ketään oman tai kodin vakaumuksen vastaiseen toimintaan. Tavoitteena on turvata edellytykset oman uskonnon oppimiseen osana laajempaa katsomuksellista kasvatusta. Oman uskonnon opetuksen on oltava myös keskeinen opetussuunnitelmien periaate. Tämän mukaisesti tulee painottaa opetettavat asiat ja tehdä tarpeellinen valikointi. On korostettava, että uskonnonopetukseen kuuluu sivistyksellinen lähestymistapa eikä sitä mielestäni voida samaistaa uskonnon harjoittamiseen.

Arvoisa puhemies! Kuten totesin, perustuslakivaliokunta on tehnyt mielestäni hyvää työtä. Tärkeää on, että mietintö on yksimielinen. Se antaa hyvän ja arvokkaan lähtökohdan uudelle uskonnonvapauslaille. Haluan tuoda esille myös perustuslakivaliokunnan toteamuksen siitä, että tiedollisen aineksen ohella oman uskonnon opetusta on esimerkiksi rukous, virsi ja tutustuminen uskonnollisiin toimituksiin. Käytännössä, näin perustuslakivaliokunta toteaa, on pedagogisilla valinnoilla voitu vaikuttaa siihen, että eri kirkkokuntien välisistä eroista huolimatta eri ryhmiin kuuluvien lasten huoltajat ovat voineet pitäytyä luterilaiseen perusnäkemykseen pohjautuvaan uskonnonopetukseen.

Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja kiinnitti huomiota jo tämän lain kustannusvaikutuksiin. Tässä yhteydessä on syytä tuoda esiin erityisesti kuntien näkökulma. On tärkeää, että kunnille tämänkin lain myötä tulevat lisävelvoitteet eivät tuo niille kohtuuttomasti lisäkustannuksia, vaan että nämä asiat arvioidaan valtion ja kuntien välisessä kustannustenjaossa riittävän hyvin ja korvataan myös kunnille niille kuuluvat osuudet.

Pekka Nousiainen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä oleva perustuslakivaliokunnan mietintö uudesta uskonnonvapauslaista on täällä saanut varsin myönteisen vastaanoton, ja se on erittäin positiivista kuultavaa, koska tuo hallituksen esitys n:o 170/2002 vp sai varsin monenlaista keskustelua aikaan, ennen kaikkea liittyen uskonnonopetukseen ja siihen, miten ilmoitetaan uskonnon harjoittamiseen liittyvistä tilaisuuksista. Tämä uusi uskonnonvapauslaki korvaa vuonna 1922 annetun, voimassa olevan uskonnonvapauslain, ja on tietysti aivan luonnollista, että kun meille on saatu uusi perustuslaki, myöskin uskonnonvapauslaki uudistetaan tuon lain hengen mukaiseksi.

Itse tähän uskonnonvapauslakiin sinällään minulla ei ole mitään erityistä lisättävää. Se on käsitelty asiallisesti ja mietintö niiltä osin on hyvä, mutta muutama sana juuri täältä uskonnon opetuksen ja uskonnon harjoittamisen näkökulmasta. Kuten täällä todettiin, sivistysvaliokunta korvasi omassa lausunnossaan uskonnon harjoittamisen lähinnä uskonnollisilla tilaisuuksilla, ja ennen kaikkea sekin sai vielä keskustelua aikaan. Ongelma oli se, kuinka jätetään paikalliselle tasolle kouluihin harkintatilaa sille, mikä on uskonnon harjoittamista taikka mikä on uskonnollinen tilaisuus ja miten niistä tiedotetaan, kun välttämättä aina ei olla tietoisia siitä, mikä on kenties vierailevan luennoitsijan tai jonkun koulun vierailun viime käden sisältö siellä vierailupaikassa. Minusta perustuslakivaliokunta lähestyi asiaa, niin kuin täällä todettiin, avoimesti ja rauhallisesti, hyvin sisällöistä keskustellen, ja saavutti tuloksen, joka varmasti tyydyttää lähes kaikkia. Minusta oli erinomaista, että kyettiin poistamaan nuo tiedottamista koskevat pykälät. Se poistaa tämän paikallisen harkinnan, ja nyt kouluissa voidaan sekä oppisisältöjen osalta että myöskin vanhoja suomalaisia kristillisiä perinteitä noudattaen toteuttaa sekä koulutyö että niin päätösjuhlat keväällä kuin myöskin joulujuhlat, ja kun normaalia käytäntöä noudattaen opetussuunnitelmista tiedotetaan, siinä tulee tiedotettua myöskin ne tilaisuudet ja silloin asianomaisten lasten huoltajat voivat arvioida myöskin sen, mihin tilaisuuksiin lapset vakaumuksensa mukaisesti osallistuvat tai eivät osallistu. Näin ei synny mitään suuria ongelmia tästä asiasta, ja myöskin koulutyö voi jatkua entiseen tapaan.

Rouva puhemies! Minusta oli erinomainen saavutus, että tähän tulokseen päästiin, ja omalta puoleltani myöskin kiitän perustuslakivaliokuntaa tästä hyvin suoritetusta työstä.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on nyt näköjään meidän perustuslakivaliokunnan jäsenten keskinäinen toinen toistemme ja itsemme kehumishetki, ja varmaan jossain määrin osallistun siihen itsekin, joten siis, hyvät kollegat, kiitos hyvin sujuneesta yhteistyöstä. Mielestäni lopputulos tyydyttänee ainakin meitä kaikkia itseämme, mutta toivottavasti myös olemme muistaneet, että tarkoitus oli tehdä perustuslain uudistuksen mukaista uutta lainsäädäntöä, joka myös tyydyttää perustuslain hengen ja kirjaimen uskonnonvapaudesta ja koulusta.

Aloittaisin kuitenkin hiukan semmoisilla muisteloilla siitä, kuinka vaikeista asioista silloin puhutaan, kun yritetään määritellä juridisin ja virallisin kirjaimin, esimerkiksi oppisuunnitelmin, sitä, miten uskontoa, vaikka itseäkin lähellä olevaa uskontoa, opetetaan ja mikä on oman uskonnon opetusta ja mikä taas olisi tunnustuksellista opetusta. Olen äitini puolelta lestadiolaisesta suvusta ja puoliksi lestadiolaisen kasvatuksen saanut. Mummoni perusopetuksia, jotka hyvin nuorena olen oppinut erottamaan, oli kyllä se, ketkä papit pitäjissä ja lähipitäjissä ja itse asiassa vähän laajemminkin pitkin Pohjois-Suomea olivat oikeita pappeja ja ketkä leipäpappeja. Opin myös hyvin nopeasti, missä kirjoissa kirjailija oli oikeasti uskossa. Mika Waltariakin sain lukea, koska häntä lukemalla ymmärsi, mitä on se, kun ihminen, vaikka hakee Jumalaa, on kuitenkin lopulta kykenemätön nöyrtymään Jumalan edessä, ja tätä hakemista ja kipuilua oli sopivaa lukea. Tämä käyköön esimerkiksi siitä, että vaikka me kuulumme samaan kirkkoon ja luemme samaa Raamattua, niin varmasti meidän kansankirkossamme, mihin kuulumme, meillä on hyvin erilaisia näkemyksiä siitä tuntumisen ja hajun ja maun asteikosta, mitä ed. Krohnkin täällä lempeän ystävällisesti kuvaili.

Toinen esimerkki aivan muutaman vuoden takaa: Kun oma vanhempi poikani oli partiolaisena, oli juhlajumalanpalvelus perheille. Emme osallistuneet itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelukseen eduskunnan kanssa, koska vanhempi poikamme antoi sudenpentulupauksen omassa lippukunnassaan ja kotiseurakunnassa. Jossain oli mennyt tieto katki oikein kunnolla. Nuoret sudenpennut, niin tytöt kuin pojat partiolippuineen, istuivat eturivissä pakotettuina, ja saarna käsitteli pelkästään sotaa, pelkästään sitä, kuinka keskityksiä tulee ja suolenpätkiä lentää. Saarna oli erittäin pitkä ja erittäin väkivaltainen. Saarnan aikana pyydettiin kaikkia sotaveteraaneja nousemaan ylös, ja vaikka kukaan ei noussut, koska kyseessä oli todellakin sudenpentulupauksen juhlakirkko, niin saarna jatkui samalla tavalla.

Silloin, jos minä äitinä tietäisin, että kyseessä olisi tilanne, että koulussa uskonnonopetuksen ohella lapseni vietäisiin vastaavaan tilanteeseen uudelleen, niin katsoisin, että minulla on vanhempana oikeus ja suorastaan velvollisuuskin puuttua tilanteeseen ja kyetä se myös estämään. Mutta on myös päivänselvää, että millään lakiin kirjoitetulla, yksiselitteisellä ilmoituslomakkeella tämän kaltaisia tilanteita ei voida estää. Nämä ovat niitä arjen viisauden tilanteita, joissa koulun henkilökunnan, vanhempien ja myös meidän seurakunnassa elävien ihmisten on opittava tunnistamaan tavat toimia ja ne rajat, jotka meidän perheemme uskonnolliseen elämään sopivat ja mitkä eivät.

Vaikka se ei varmastikaan ole tämän lain kannalta oleellista, niin kerronpa kuitenkin, että otin sitten tämän tapahtuman jälkeen seurakuntaan yhteyttä ja mielestäni se asia tuli sitten käsitellyksi ihan tyydyttävällä tavalla.

Mutta sitten tähän perustuslakivaliokunnan omaan eskon puumerkkiini eli mietinnön sivulle 4: "Perustuslakivaliokunta korostaa kuitenkin, että lain voimaantulon yhteydessä on tarkistettava, että kaikki opetussuunnitelmat täyttävät lain vaatimuksen oman uskonnon opetuksesta yhdenvertaisesti ja että etenkin lukion opetussuunnitelmiin uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksesta sisältyvät yleissivistävästi suurten maailmanuskontojen perusteet." Olen todellakin nöyrästi kiitollinen siitä, että valiokunta yksimielisesti tähän lopputulokseen tuli. Valiokuntakuulemisten aikana ja myös sivistysvaliokunnasta kuultuna kävi ilmi, että se, mikä on tätä hajutonta, mautonta, asiallista, ei-tunnustuksellista oman uskonnon opettamista, on eri opetussuunnitelmissa kirjattu jo suoraan hyvin eri tavalla ja että esimerkiksi elämänkatsomustietoa saatetaan opettaa niin, että kristinuskon perusteita ei opeteta ollenkaan, ja että monissa muissa kuin luterilaisen uskonnon opetussuunnitelmissa hyvin vähän, jos ollenkaan, opetetaan muita uskontoja ja omaa uskontoa opetetaan tosiasiallisesti nykyisten opetussuunnitelmien mukaan hyvinkin tunnustuksellisesti. Tältä osin on hyvin tarkkaa ja vaativaa puuhaa, että opetussuunnitelmat tarkistetaan ja että myös koulujen joskus hyvin pienissäkin meille ehkä vieraiden uskontojen opetusryhmissä kuitenkin joku ulkopuolinen käy, tarkkailee ja katsoo, mitä siellä tapahtuu. On myös oppilaiden oikeusturvan kannalta oleellista, että me yhdessä kannamme vastuun siitä, että mahdollisesti pienemmissä opetusryhmissä ei koulua käytetä jonkinlaisena käännytysagitaatio- tai esimerkiksi semmoisten sääntöjen opettamisfoorumina, jotka eivät ehkä täytä tätä meidän perustuslakimme henkeä muun muassa miesten ja naisten tasa-arvoisesta asemasta tässä yhteiskunnassa.

Aivan viimeiseksi, arvoisa puhemies, koska jo lähetekeskustelussa puhuin tästä laista muilta osin, haluaisin minäkin osaltani todistaa siitä, että kyllä tämän lain ja mietinnön tässä vaiheessa pitäisi olla kaikille selvää, että kevätjuhlissa saa laulaa tutuimmat virret puhumattakaan nyt siitä, että tonttuleikkejä saa leikkiä — olin suorastaan järkyttynyt, kun tontut käsittääkseni ovat kyllä kristinuskoakin vanhempi pakanallinen perinne, joka totta vie sekin sallittakoon ja olkoon osana meidän kulttuuriperimäämme ja myös joulujuhlissa mukana — ja että myös keskeisimmät rukoukset ja uskontunnustukset saa opettaa.

Niin kuin lähetekeskustelussakin sanoin, minun viisas ja sivistynyt lukion uskonnonopettajani opetti meille myös maailman muiden uskontojen keskeisimmät tervehdykset, rukoukset tai kauneimmat runot käännettynä tai jopa alkukielellä, ja me, jotka opetuksesta olimme innostuneita, mielellämme opettelimme ne, eikä meille missään vaiheessa tullut mieleenkään, että se, että tuntee toisen uskonnon keskeisimpiä rukouksia tai runoja, tarkoittaisi, että samalla niitä rukoilisi tai olisi kääntynyt niihin. Kulttuuriperintö on yhteistä, ja meidän on opittava toinen toistemme kulttuuriperintöä. Se, milloin ihminen rukoilee, ei ole opettajan asia määrätä. Sen tekee jokainen sillä hetkellä, kun siltä tuntuu.

Jouko Jääskeläinen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Olen hyvin iloinen, että myöskin ministeri Dromberg on täällä illan myöhäisinä hetkinä kuulemassa tätä keskustelua, joka hänen antamansa lakiesityksen pohjalta nyt sitten käydään valiokunnan mietinnön jäljiltä. Iltahan on jo suhteellisen myöhäinen tällä hetkellä.

Perustuslakivaliokunta on tehnyt huolellista työtä uskonnonvapauslain kanssa. Näin kai uskaltaa sanoa, vaikka olen siellä itsekin ollut mukana. Saimme lausunnot sivistysvaliokunnalta ja hallintovaliokunnalta. Lausuntojen ja monien asiantuntijalausuntojen perusteella kävimme keskustelun, ja tulos on nyt arvioitavissa.

Suomalaisille tieto on hyvin tärkeä. Itse asiassa koko koululaitoksen perusta on kirkon opetuksessa. Kirkko opetti ihmiset lukemaan, ja siitä alkoi se suuri tiedon valtatie, joka nykyisessä yhteiskunnassa on saanut melkoiset mittasuhteet varmaan sekä hyvässä että pahassa.

Uskonnonvapauslain perusratkaisut ovat varsin kestäviä ja tasapainoisia. Kirkkoja ja uskonnollisia yhdyskuntia koskevat perustamista ja hallintoa käsittelevät määräykset ovat tasapuolisia ja mahdollistavat positiivisen uskonnonvapauden toteutumisen.

Käytännössä laajimmat keskustelut käytiin koulutoimea ja opetusta koskevista asioista. Valiokunta päätti, kuten täällä on moneen kertaan todettu, yksimielisesti poistaa erityiset tilaisuuksia koskevat ilmoittamispykälät. Näitä pykäliähän ei alun perin ollut uskonnonvapautta käsitelleessä komiteanmietinnössä. Voisi ehkä sanoa, että pykälät oli eräällä lailla jälkijättöisesti laitettu esityksen liitteiksi.

Näiden a-pykälien poistaminen mahdollistaa normaalin, nykyisen kaltaisen toiminnan jatkumisen kouluissa. Koulujen ja varsinkin niiden rehtoreiden toimintaan ei kohdistu erityisiä uusia ja tarpeettomia paineita. Ratkaisu oli mielekäs ja omalta osaltaan turvaa positiivisen uskonnonvapauden toteutumisen loukkaamatta kenenkään oikeuksia tai omaatuntoa tai särkemättä niitä kulttuurisia perinteitä, joita koulujemme piirissä on.

Myös itse opetuspuolella voidaan ratkaisuun varmaan olla varsin tyytyväisiä. Mitään erityistä yhden aineen opetuksen sisältöön kohdistuvaa tarkastelua ei jouduta tekemään. Opettajalla säilyy työrauha ja hyvä työmotivaatio. Jatkossa ehkä suurempi kysymys on se, miten turvataan riittävät opettaja- ja aikaresurssit tässä suhteessa. Oman uskonnon opetus voidaan jatkossakin toteuttaa tavalla, joka on hyväksi koululle ja koululaisille. Merkittävää on myös, että jatkossakin edellytetään kaikilta erilaisilta oman uskonnon opetussuunnitelmilta riittävää yleistietoa alalta. Tämä koskee myös elämänkatsomustietoa.

Arvoisa rouva puhemies! On tärkeä havaita, että emme siirry tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta tunnustuksettomaan opetukseen vaan siirrymme oman uskonnon opetukseen. Ehkä käytännössä tuo siirtymä on jo tapahtunut. Itse uskontokasvatuksessa kotien ja seurakuntien rooli on hyvin tärkeä. Koululla on oma tehtävänsä. Oman uskonnon opetus antaa tiedollisen perustan omalle uskolle. Kristinuskon syvä olemus on vapaaehtoisuus ja persoonallisuus. Omalta osaltaan koulu voi tässä asiassa toimia rakentavana ja vahvana myönteisenä vaikuttajana.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Pidän erittäin myönteisenä, että perustuslakivaliokunta on saanut näin selkeän ja yksimielisen mietinnön aikaiseksi.

Kyllä kentällä ja maakunnassa oli selvä huoli olemassa, onko tässäkin syntymässä ja tulemassa sellainen mietintö, missä eräänlaisia vähemmistön etuja on otettu enemmän huomioon kuin valtakansalaisten yleinen, miten sanoisin, kristillinen katsomus ja siitä johtuvat tarpeet. Mutta onneksi nämä ovat nyt kuitenkin palanneet niille juurillensa, missä kuuluu olla ja miten kuuluu olla olemassa. Kyllä kansa selvästi pelkäsi sitä näköalaa, että joulujuhlaa ei voitaisi kouluissa viettää eikä Suvivirttä veisata. Tämä jää jotenkin vain, rouva puhemies, mieleen, että kunhan ei vain tähän asiaan pyrittäisi palaamaan myöhemminkin. Ottaen huomioon tämän eduskunnan lainsäädäntötyön, viime aikojen oikkuilun, niin on erinomaisen hyvä asia, että tämä on saatu järjestykseen eikä ole hautautunut tuonne yli vaalien ja jäänyt ihmisiä kaivamaan, mitenhän tässä nyt käy.

Perustuslakivaliokunta on tehnyt hyvää työtä. Toivon, että tämmöinen työ jatkuisi myöskin muuten tällaisessa vakavassa mielessä. Kun kansakunnalle luodaan vahvuutta ja isänmaalle tulevaisuutta, niin tämä mietintö edustaa siinä parhaimmistoa.

Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sanoisin, ed. Lahtela, että ollos huoleton, tyttös valveill’ on. Eihän tätä kukaan ole ehdottanut edes suureen valiokuntaan.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esityksestä on syntynyt lausuntojen kautta perustuslakivaliokunnan mietinnössä varsin laatuisaa tekstiä. Täytyy antaa tunnustus valiokunnalle hyvästä työskentelystä.

Kun tätä asiaa sivistysvaliokunnassa sekä peruskoulun että lukion osalta käsiteltiin, silloin meillä oli vakavaa pelkoa siitä, mitenkä koulun kristillinen kasvatus säilyy. Nyt voidaan todeta, että nykyiseen tilanteeseen tältä osin ei ole mitään uhkakuvia tulossa, vaan päinvastoin tämä laki haluaa korostaa positiivista mahdollisuutta myös uskonnolliseen kasvatukseen ja tajuaa sen olemuksen, että uskonnonvapaudella on myönteinen ulottuvuus elää uskonsa mukaan, harjoittaa uskontoaan, oppia sitä kuin myös mahdollisuus olla siitä myöskin erossa. Elikkä tässä suhteessa on aivan yllättävän hyvä lakiehdotus ja mietintö saatu aikaiseksi, mistä on annettava ihan täyttä tunnustusta.

Perustuslakivaliokunta muun muassa tähdentää sivistysvaliokunnan tapaan, että esityksen tarkoituksena silloin, kun on kysymys kouluelämästä, perusopetuksesta tai lukiolaista, ei ole muuttaa nykyisiä käytäntöjä eikä opetuksen sisältöjäkään. Elikkä suomalaiseen kouluun on aina kuulunut kristillinen sanoma. Se, että täällä nämä eräissä vaiheissa kummitelleet pykälät 9 a ja 13 a on saatu pois, on selkiyttänyt tilannetta. Kouluissa ei jouduta sitten mittaamaan, mikä mahdollisesti olisi tätä, mikä ei. Elikkä kouluissa kyllä nykyisten käytäntöjen mukaan hyvin selvitään, ja samoin opetuksen sisällöt voivat olla entiseen tapaan ja voidaan kehittää näitä opetuksen sisältöjä myönteisellä tavalla.

Uskonnon ollessa kyseessä jokaisella on tietysti omia herkkiä kokemuksia ja tuntemuksia, niin kuin täällä eräät edustajat ovat viitanneet. Nämä ovat tietysti aitoja kokemuksia ja tunteita suuntaan taikka toiseen, mutta meidän täytyy muistaa, että Suomen kestävä perusta on aina ollut siinä, että Suomen kansan selkeä enemmistö on tahtonut turvata ikiaikojen Jumalaan ja tässä maassa kristillinen usko on näyttänyt oikean ja väärän rajat. Tältä pohjalta kansakuntamme on saanut sen kestävän pohjan, jolla tähän asti on tultu toimeen ja jossa ennen kaikkea ovat kestävät tienviitat tästä eteenkinpäin.

Eräänä kohtana kiinnitin huomiota valaan ja vakuutukseen. Mutta kun totesin, että tässäkään ei ole tarkoitus nykyisiä käytäntöjä muuttaa, niin asia on silloin erinomaisen hyvä. Se, että nuoret miehet — nykyisin myöskin on jo ihailtavan paljon naisia — antavat sotilasvalan, on elämässä hyvin hieno asia koko elämää varten. Kun tässä ollaan pyhän edessä, Jumalan edessä, niin se antaa tälle valalle sen vakavuuden ja sisällön, mitä elämän tärkeässä hetkessä tarvitaan. On hyvä, että asevelvollisuuslaissa nykyinen sotilasvala säilyy. Muistan aikoinaan kotipaikkakuntani Keuruun varuskunnan päällikön ja sittemmin sotilasuralla pitkälle edenneen henkilön aina valatilaisuuden yhteydessä varuskunnan päällikkönä sanoneen: "Ja tärkeimmät sanat ovat nämä: ’Jumala minua siinä auttakoon!’" On hyvä, että meillä on positiivinen uskonnonvapaus elää uskon mukaan, tunnustaa ja harjoittaa sitä.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Todella, julkisuudessahan keskusteltiin ja ihmiset noin muutenkin ottivat kantaa siihen, ovatko tonttuleikit, joululaulut, Suvivirsi jotenkin kiellettyjä tulevaisuudessa, kun tämä hallituksen esitys oli esillä. Siitä ehkä sitten jossakin suunnassa oltiinkin sitä mieltä, että tällainen uhka olisi. Nyt olemme kuulleet tässä keskustelussa, että sitä ei todella ole. Onko sitä ollutkaan, se on tietysti toinen kysymys.

Mutta näen itse tässä mietinnössä, yleensä tässä asiassa, sen että Suomikin on nyt avautumassa siihen tilanteeseen, että meillä on monia uskontoja, meille enemmän tuntemattomiakin uskontoja. On maahanmuuttajia. Heillä on omat uskonnolliset vakaumuksensa, ja ne otetaan huomioon tässä laissa ja myöskin perustuslakivaliokunnan mietinnössä, jota sopii myös valiokunnan ulkopuolelta kehua. Eli siinä on tietysti ollut melkoista laajakatseisuutta.

Toteaisin vielä sellaisen yleisenkin huomion kuin mitä on globaali etiikka ja esimerkiksi Chicagon julistus. Kyllähän maailmassa tietysti uskonnot etsivät toisiaan ja pyritään etsimään ikään kuin eettinen, yhteinen taso. On näkemyksiä, jotka katsovat, että ilman sitä, että uskonnot löytävät toisensa, ei maailmassa myöskään tule maailmanrauhaa, joka nyt tällä hetkellä juuri erityisesti näyttää jollakin tavalla olevan uhattuna ja pysyvä rauha ehkä kauempana kuin joskus aikaisemmin on ajateltu. Ehkä pieneltä osaltaan tämänkin tyyppinen mietintö, mikä nyt on käsissämme, tätä palvelee.

Irja Tulonen /kok:

Arvoisa puhemies! Uskonnonvapauslaissa on monia hyvin tärkeitä kohtia, mutta uskonnonopetus on nyt sitten noussut tärkeimmäksi, ja niin täällä on myöskin paljon tästä asiasta keskusteltu. Hyvä on, että on keskusteltu, sikäli että kyllä suomalainen kasvatus ja perusoikeus lähtevät siitä, että meillä kaikilla on vapaus omaan uskontoomme. Se täytyy myöskin tietysti lapsuudessa ja koululaitoksen muistaa.

Mielestäni tässä laissa ei mitään olennaista muuteta siihen, mikä on nykyisinkin. Selkeyttä tuo se, että opetussuunnitelmiin tullaan selkeästi esittämään niitä asioita, joita tämä laki sisällänsä pitää, ja ohjeistus on mielestäni esimerkiksi sivistysvaliokunnan lausunnossa hyvin selkeästi tuotu esille. On mielestäni ihan hyvä asia tässä laissa, että tässä annetaan hyvin selkeästi sille omalle vakaumukselle tilaa. Kun sivistysvaliokunta asiaa käsitteli ja kuunneltiin asiantuntijoita, aika yksimielisiä asiantuntijat olivat siitä, että tunnustuksellisuus ei sinänsä kuulu uskonnonopetukseen. Jos me ajattelemme, että suurin osa suomalaisista on evankelisluterilaisessa kirkossa, ei myöskään nykyisessä uskonnonopetuksessa ole niitä tunnustuksenomaisia piirteitä. Perustelen tätä sillä, että meillä on uskonnonopettajien koulutus, meillä eivät papit opeta uskontoa, toisin kuin hyvin monessa muussa uskonnossa tänä päivänä tapahtuu. Viittaan muutamiin ryhmittymiin, esimerkiksi maahanmuuttajiin ja heidän lastensa uskonnonopetukseen.

Mitä sitten tulee siihen rajaan, että koulussa on osioita, jotka viittaavat uskonnon harjoittamiseen, itse näen hyvin tärkeänä sen, että oman uskonnon opetukseen, vakaumukselliseen uskonnonopetukseen, kuuluu osioita uskonnon harjoittamisesta. Tämä laki ei kyllä nyt sitten niitäkään kiellä, toisin kuin on pelätty. Sen tähden tämä perustuslakivaliokunnan muutos oli hyvin hyvä ja selkeyttävä. Ihan samoja asioita mietimme sivistysvaliokunnassa, mutta ehkä me katsoimme niitä eri lailla opetuksen puolella emmekä rohjenneet mennä ihan näin rohkeisiin kannanottoihin. Perustuslakivaliokunnan rooliin kuuluu juuri tehdä näin, ja mielestäni valiokunta on siinä onnistunut, koska tämä asia oli myöskin asiantuntijakuulemisessa tärkeää, milloin paikallinen taso, opettajat, rehtorit, voi puuttua niihin asioihin, milloinka se uskonnon harjoittaminen on astunut uskonnonopetuksen edelle. Näin se vain on, että tässä olisi ollut aika vaikea paikallisesti sitä asiaa selkeyttää.

Minusta on hyvin tärkeää se, että tällä uudellakaan lailla ei muuteta sitä kristillistä perinnettä, joka on uskonnonopetuksessa. Oikeastaan se vahventuu tässä, koska nyt se on laissa hyvin selkeästi kirjattu. Itse olen sitä mieltä, että uskonnonopettajien koulutuksessa täytyy myöskin tapahtua vahvennusta ja myöskin niin, että me tuomme tämän uskonnonvapausasian esille. Itse kun olen kasvanut kristillisessä kodissa ja kristilliset arvot ovat myöskin omassa kodissani tärkeitä, en näe mitään peikkoa, niin kuin joistakin lehdistä on saanut lukea, kun eduskunta nyt tätä valmistelee ja käsittelee, että me olisimme tekemässä jotain tavatonta vallankumouksellisuutta. Olen kahden piispan kanssa keskustellut, itse asiassa näyttänyt eilen yhdelle piispalle sivistysvaliokunnan mietintöä ja perustuslakivaliokunnan mietintöä ja tätä lakia, ja he ovat sitä mieltä, että tämä on hyvä laki, se on oikein tehty, harkiten tehty ja selkeä laki.

Lauri Oinonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Tuloselle pienenä täsmennyksenä, että totta kai uskonnonopettaja, vaikka omaa uskonnonopettajan pätevyyden, voi olla myöskin kirkon vihitty pappi. Että tämä ihan täsmennyksenä todettakoon tässä, että hyvin monet uskonnonopettajat ovat juuri evankelisluterilaisen kirkon pappeja opettaessaan evankelisluterilaista uskontoa.

Kulttuuriministeri Kaarina Dromberg

Arvoisa puhemies! Pidän erittäin tärkeänä sitä, että saamme tämän lain täältä ulos vielä ennen seuraavan eduskunnan alkua. Haluan sydämestäni kiittää ja ilolla kiittää perustuslakivaliokuntaa erittäin hyvästä ja perusteellisesta työstä ja myöskin sivistysvaliokuntaa ja hallintovaliokuntaa. Kun ajatellaan niitä kaikkia kiireitä, mitkä painavat päälle, niin piditte erittäin tärkeänä, että tämä uskonnonvapauslaki saadaan ulos. Kun ennen joulua kuuntelin ja katselin sitä, sanoisinko, eri mielipiteiden vaihtoa, niin alkoi jo tuntua vähän epätoivoiselta, miten tämän lain kanssa käy, mutta olen erittäin tyytyväinen siihen, että perustuslakivaliokunta yli puoluerajojen pystyi tämän hyvin asiallisesti viemään läpi.

Haluaisin tässä yhteydessä tuoda esille muutaman näkökohdan uskonnonopetusta ja koulujen uskonnollisia tilaisuuksia koskevista säännöksistä. Näistä on käyty paljon julkista keskustelua, ja jonkin verran on tullut esille aiheettomiakin pelkoja siitä, mitä esitys merkitsisi uskonnonopetuksen ja esimerkiksi koulujen juhlaperinteen kannalta, niin kuin täällä tänäänkin on tuotu hyvin vahvasti esille. Hallituksen esityksessä lähdettiin jo alun perin siitä, ettei se edellytä muutoksia opetuksen nykyisiin tavoitteisiin ja sisältöihin. Myös oppilaan oikeus ja velvollisuus oman uskonnon opetukseen pysyy pääosin ennallaan. Esityksessä korostetaan painokkaasti sitä, ettei tarkoituksena ole muuttaa koulujen käytäntöä uskonnollista ohjelmaa sisältävien juhlien, koululaisjumalanpalvelusten tai muiden uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisessä, ja on tietenkin hyvä, että tämä nyt vielä selkiytyi tämän lain käsittelyn yhteydessä. Nykyäänkin yleensä kouluissa ilmoitetaan, koska lapset menevät jumalanpalveluksiin, että se on jo se käytäntö olemassa. Valiokuntakäsittelyssä on vielä tehty muutamiin kohtiin hyviä tarkennuksia, joilla näitä lähtökohtia on entisestään selkeytetty. Kaiken kaikkiaan näkisin, että esitys turvaa hyvin uskonnonopetuksen ja koulujen juhlaperinteen jatkumisen nykyisellään.

Yksi esityksen keskeisistä linjauksista, jota itse pidän hyvin tärkeänä, on ollut se, että oman uskonnon opetus säilyy edelleen pakollisena kirkkoon kuuluville oppilaille, ja siellähän luodaan pohja myöskin moraalikäsitykselle ja ihmiskäsitykselle myös näistä lähtökohdista. Tähän kysymykseen liittyen on perustuslakivaliokunta ottanut hyvin selkeän ja perustellun kannan, ettei nykyisen kaltainen uskonnonopetus ole perustuslaissa tarkoitettua uskonnon harjoittamista.

Muutenkin valiokunnissa on mielestäni hyvin onnistuneesti selkeytetty rajanveto uskonnon harjoittamisen ja pedagogisessa tarkoituksessa tapahtuvan uskontoon perehtymisen välillä. Samalla täällä keskustelussa on mielestäni tullut kyllä hyvät lähtökohdat ja eväät opetussuunnitelman laadinnalle. Lukiossahan nimenomaan juuri tällä hetkellä niitä perusteita tehdään, ja toivon, että ne otetaan myös jatkotyöskentelyssä huomioon ja myöskin opettajankoulutuksessa. Meillä on hyvä opettajankoulutuksen taso, mutta mielestäni nimenomaan myöskin tältä osin, mitkä täältä tulevat eväät, ne pitää ottaa huomioon myöskin opettajankoulutuksessa.

Sitten tuli esille myöskin tämä, että opetussuunnitelmissa ja opetuksessa tulee olla esillä maailman suurten uskontojen erilaiset lähtökohdat, tunnustukselliset lähtökohdatkin, ja mielestäni jo tällä hetkelläkin käsitykseni mukaan näitä opetetaan myöskin kouluissa, koska se suvaitsevaisuus ja laaja-alaisuus on kyllä jo tätä päivää. Jopa silloinkin, kun itse aikaa sitten kävin koulua, lukiossa opetettiin näitä asioita.

Perustuslakivaliokunta ehdotti, että hallituksen esitykseen sisältyneet uskonnollisista tilaisuuksista tiedottamiseen liittyvät menettelytapasäännökset poistetaan. On syytä korostaa, että säännöksillä, siis silloin kun lähetettiin se esitys tänne, ei tarkoitettu määritellä perustuslain tarkoittamaa uskonnon harjoittamista, vaan ne olivat, niin kuin valiokunnat aivan oikein totesivatkin, luonteeltaan tiedottamista koskevia menettelytapasäännöksiä. Se lähtökohta meillä oli kyllä tämä, mutta jotta tämä tilanne saatiin selkiintymään, niin varmasti tämä menettelytapa oli hyvä, mihin valiokunta päätyi.

Vielä näistä kustannuksista, joita hallintovaliokunta on tuonut esiin: On erittäin hyvä, että ne selvitetään. Niistä ei ollut perusteellista selvitystä myöskään perusteluissa, ja on syytä myöskin ne tarkentaa ja myöskin se, miten siihen kolmen opiskelijan ryhmään tulee suhtautua, kun kuntien talous tiedetään. On hyvä, että ne tarkasti määritetään.

Lopuksi vielä lyhyesti rukouspäiväjulistuksesta. Hallituksen esityksessä lähdettiin siitä, että rukouspäiväjulistuksen antaminen voisi säilyä tasavallan presidentin tehtävänä useita vuosisatoja vanhaan käytäntöön perustuvan tapaoikeuden nojalla. Vaikka asiasta ei ole laissa nimenomaista säännöstä, tämä kanta perustui oikeuskanslerin lausuntoon uskonnonvapauskomitean mietinnöstä. Tätä asiaa joudutaan kuitenkin ilmeisesti jatkossa tarkastelemaan uudelleen, sillä perustuslakivaliokunta ei tässä yhtynyt oikeuskanslerin kantaan. (Ed. Kokkonen: Tässäkään!) Kuitenkin olen nykyisen presidentin kanssa käynyt keskustelua tästä, ja hän on valmis jatkamaan tätä vanhaa perinnettä, joten toivottavasti tästä päästään kuitenkin nykyaikaisen käytännön mukaiseen ja vanhoja perinteitä kunnioittavaan muotoon.

Täytyy sanoa, että tämä laki on myös uutta luovaa sikäli, että nykyään ekumenia on tullut hyvin vahvasti mukaan ja eri kirkkokunnat haluavat tehdä yhteistyötä, mitä pidän erittäin arvokkaana. Tämän lain myötä myöskin perusarvot säilytetään meidän yhteiskunnassamme, ja toisten ihmisten kunnioittaminen ja suvaitsevaisuus on se perusta, millä voidaan luoda tulevaisuuden yhteiskuntaa eteenpäin myös Suomessa.