Leena Rauhala /kd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Lakialoitteeni koskee lakia terveydenhuollon
ammattihenkilöistä. Muutosesitys, jota olen esittämässä lakialoitteessani, koskee
tutkintonimikkeen, uuden tutkinnon, ottamista tähän
rekisteriin.
Arvoisa puhemies! Terveydenhuollon ammattien sääntelyn
tarkoituksena on potilasturvallisuuden ja terveyspalvelujen laadun
sekä terveydenhuollon ammatin harjoittamisen vastuun ja toimivuuden
takaaminen. Tämä edellyttää myös toimivaa
valvontajärjestelmää terveyden- ja sairaanhoidossa.
Meillä ammatinharjoittamislainsäädännön
nykyinen muoto perustuu pitkälti 1990-luvun alussa tapahtuneeseen
valmistelutyöhön, silloisen ammatinharjoittamistoimikunnan
mietintöön, ja myös silloin on erilaisia
työryhmiä ollut valmistelemassa tätä.
Tällä hetkellä voimassa oleva terveydenhuollon
ammattihenkilöitä koskeva lainsäädäntö on
pääasiassa vuodelta 1994. Laista on ollut pääsääntöisesti
myönteisiä kokemuksia, mutta voi sanoa, että jo
viime eduskuntakaudellakin me keskustelimme tästä ammattihenkilöistä annetusta
laista nimenomaan siinä mielessä, mitä kaikkia
tutkintoja tämä koskee. Puutteena siinä nimenomaan
on se, että käytännössä on
ilmennyt muutostarpeita nimenomaan, mitä tulee terveydenhuollon
ammattinimikkeiden määrään ja
rekisteröintiin, ja tämä seuraa siitä,
että työelämässä tapahtuu
muutoksia ja myös koulutusjärjestelmissä on
tapahtunut muutoksia. Näin tämä tulisi
ottaa huomioon tässä laissa.
Siis lakialoitteessani ehdotan nimenomaan nyt tällä hetkellä,
että geronomintutkinnon suorittaneille myönnettäisiin
oikeus harjoittaa ammattia laillistettuina ammattihenkilöinä eli
heidät otettaisiin tähän rekisteriin.
Geronomintutkinto tarkoittaa vanhustyön tutkintoa. Ongelma
on ollut, että näissä työryhmissä,
jotka ovat valmistelleet tätä lakia ja olleet
kehittämässä tätä terveydenhuollon
ammattihenkilöstöä koskevaa lainsäädäntöä,
ei haluttaisi kovin paljon ottaa uusia tutkintoja tähän.
Toinen ongelma on, että tämä geronomintutkinto
ei ole puhtaasti terveysalan tutkinto, mutta ei myöskään
puhtaasti sosiaalialan tutkinto, vaan nimenomaan sen oppisisällöt,
sen osaamisalueet, joita tutkinnossa saavutetaan, koskettavat sekä sosiaali-
että terveysalaa. Sillä tavalla voi ajatella,
että kun se on hyvin laaja-alainen, se on tähän
nykyaikaan liittyvää sikäli, että me
emme tuota kapea-alaisia tutkintoja, vaan tähän
aikaan kuuluu, että ihmiset joustavasti olisivat päteviä antamaan
kokonaisvaltaista hoitoa ihmisten tarpeisiin.
Tämän terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun
lain olennainen sisältö on, että siinä tarkoitetulla
henkilöllä on oikeus harjoittaa tiettyä terveydenhuollon
ammattia tai käyttää terveydenhuollossa
vakiintunutta ammattinimikettä. Ammatinharjoittamisoikeus
ja nimikesuoja määräytyvät henkilön
saaman koulutuksen perusteella. Ne ovat henkilöön
sidottuja ja oikeuttavat hänet harjoittamaan ammattia tai
käyttämään ammattinimikettä riippumatta
siitä, kenen työnantajan palveluksessa hän
kulloinkin työskentelee tai toimiiko hän itsenäisenä ammatinharjoittajana.
Eräs ongelma, mikä tässä geronomintutkinnon
rekisteröimättömyydessä on,
on noussut nimenomaan siitä, miten tasaveroisesti he voivat toimia
niin sanottuina itsenäisinä ammatinharjoittajina.
Kun tiedämme, että tänä päivänä vanhustyön
puolella nousee yhä uusia ja uusia tarpeita erilaisille
toimintamuodoille ja hoitomuodoille, niin jos meillä tällä hetkellä on
jo vakiintunut koulutus olemassa ja sitä on jo pitkään
annettu ammattikorkeakoulututkintona, näkisin, että tälle
ryhmälle tulisi antaa mahdollisuus, niin kuin sairaanhoitajilla
ja joillakin muilla on, toimia itsenäisenä ammatinharjoittajana.
Arvoisa puhemies! Rekisteröinnin merkitys nähdään
myös tärkeänä yleensä terveydenhuollossa.
Se toimii niin sanottuna tasomäärittelynä, ja
voi sanoa, että niihin ammatteihin, jotka jäävät
tämän rekisterin ulkopuolelle, saatetaan osin tietysti
tietämättömyyden vuoksi suhtautua ikään kuin
ne ammatit eivät olisi niin korkeaa tasoa kuin ammattikorkeakoulututkintoa
edellyttävät ammatit yleensä ovat.
Tätä keskustelua on käyty jo pitkään
tämän nykyisen vuodelta 94 olevan lain voimaantulon jälkeen.
Tiedän kyllä, että tästä on
hyvin erilaisia näkemyksiä nimenomaan myös
terveysalan asiantuntijoitten keskuudessakin, uskon, että niin kouluttajienkin
keskuudessa kuin eri tahoilla, mutta perusteluni tälle
nousee nimenomaan tätä tutkintoa antavan yksikön
kouluttajien ja niitten henkilöitten, jotka ovat tämän
koulutuksen käyneet, näkökulmasta ja
myös siitä, kun sitten olen saanut palautetta
näiden sijoittumisesta erilaisiin vanhustyön yksiköihin
avopalvelussa.
Kun lähdetään arvioimaan ja selvittämään
sitä, minkälainen tämä tutkinto
suhteessa sairaanhoitajatutkintoihin ja näihin muihin rekisteröityihin
tutkintoihin on, niin eräs kysymys on se, että kun
meillä terveydenhuollossa on hyvin tärkeä esimerkiksi
potilasvahinkolaki, nyt jossakin yhteydessä on noussut
esille, miten sellaisissa tapauksissa, kun ei ole kyse rekisteröidyistä tutkinnoista,
korvauskysymykset ratkaistaan. Niinpä jotkut työnantajat
ovat asettaneet toisen tutkinnon omaavan ihmisen etusijalle valittaessa
työntekijää, vaikka sisällöllisesti
ja osaamisalueita ajatellen geronomintutkinnon suorittanut, vanhustyön
koulutuksen saanut, olisi mahdollisesti kaikkein sopivin siihen
tehtävään. Näin tämä on siis
ihan käytännössä nousevia kysymyksiä,
mitä tässä esiin nousee.
Geronomintutkinto on siis ammattikorkeakoulututkinto, 3,5-vuotinen,
ja nyt me tiedämme, että ammattikorkeakouluissa
on kehitetty jatkotutkintoja myöskin, joissa on vanhustyön osaamiseen
liittyvää erityisosaamista tavoitteena. Tietenkin
on myös se väylä, että sairaanhoitaja
jatkaa erikoistumista vanhustyöhön ja jatkotutkintoina
saa lisää osaamista vanhustyön alueelle. Se
on varmasti erittäin tärkeää ajatellen
koko tätä vanhustyön tarvetta, mutta
siinä tie on paljon pidempi. Jos me ajattelemme sitä tarvetta,
mikä tällä hetkellä vanhustyön
kentässä sekä laitossairaala- että avopuolella
on, niin tässä kysymys on 3,5 vuoden tutkinnosta,
joka nimenomaan vastaa vanhustyössä dementiahoidon
osaamiseen ja, voi sanoa, jonka suorittaneet ovat tällä hetkellä ehkä pisimmälle
koulutettuja nimenomaan vanhustyön osaamisessa ja dementiahoidon
osaamisessa.
Näkisin, että tässä olisi
yksi ratkaisu myös siihen, että tämä heidän
tutkintonsa saisi sen arvostuksen, mitä jo koulutuksella
on saavutettu, tässä yhteiskunnallisessa järjestelmässä,
jossa meillä siis on olemassa laki terveydenhuollon ammattihenkilöiden
rekisteröinnistä, jolla on oma merkityksensä eri
tutkintoja ajatellen. Näen tietenkin, että tätä rekisteröintikysymystä tulisi
tarkastella ehkä vähän laajemminkin myös
niitten muiden tutkintojen osalta, joista täällä jo
aikaisemmin — ei nyt tämän eduskuntakauden
aikana vaan jo aikaisemmin — on keskusteltu. Toivoisin,
että tämä herättäisi
myös sen, että kaiken kaikkiaan uudelleen arvioitaisiin,
mitkä ovat ne tutkinnot, jotka tulisi tämän
lain piiriin saada. Tässä yhteydessä nyt
korostan tätä, koska se on ajatellen koko terveydenhuollon
ja sosiaalihuollon kenttää mielestäni
hyvin ajankohtainen.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Ed. Leena Rauhalan lakialoite on hiukan ongelmallinen.
Sen osoitti jo hänen puheenvuoronsa pituuskin tässä hänen
esitellessään tätä asiaa. Tämä laki ammattihenkilöistä,
joka liittyy siis nimenomaan terveydenhuoltoon, on varmasti aina
päivitettävä uudelleen, siitä olen
ed. Leena Rauhalan kanssa täysin samaa mieltä.
Se, mikä nimenomaan tähän yksityiskohtaan,
joka nyt on esillä, geronomintutkintoon, liittyy, niin
siinä on varmaan tämä kaksinaisuus, että se
on sekä sosiaalipuolen tutkinto että terveydenhoidon
tutkinto, ja sen yhteennivominen terveydenhuollon ammattien kanssa — kätilö,
fysioterapeutti, laboratorionhoitaja, röntgenhoitaja, hammashuoltaja
jne. — on tietysti ehkä tässä suhteessa
hankalampaa. Toisaalta yhdyn täysin siihen ajatukseen,
että vanhustyön määrä lisääntyy,
vaatimukset kasvavat ja myös tuossa työssä on
sosiaalialan osaaminen, lainsäädännön
tunteminen esimerkiksi, erittäin tärkeä asia.
Tässä mielessä periaatteessa kyllä yhdyn
siihen ajatukseen, minkä tämä lakiesitys
tuo, että tämä asia selvitetään
ja katsotaan, onko tältä osin aihetta tuota luetteloa
jatkaa tai sitten kaiken kaikkiaan katsoa tuon 5 §:n sisältö ikään
kuin uudesta näkökulmasta.
Keskustelu päättyy.