Leena Rauhala /kd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kysymyksessä on laki päihdehuoltolain muuttamisesta eli päihdeäitien pakkohoidon sallivasta lakimuutoksesta, ja samalla aloitteessani korostan, että vapaaehtoisen hoidon kattavuus tulee saada myös kuntoon.

Hallitusohjelma toteaa, että raskaana olevien, päihteitä käyttävien naisten ja vauvaperheiden hoito ja kuntoutus varmistetaan lainsäädännöllä ja että tahdonvastaisen hoidon kehittäminen ja järjestäminen keskitetään erityisvastuualueille.

Alkoholin yhteiskunnalle aiheuttamia kustannuksia on pyritty aktiivisesti vähentämään. Taloudellisesti ja inhimillisesti merkittävää osa-aluetta, sikiön suojelua, ei kuitenkaan ole toistaiseksi kunnolla huomioitu. Alkoholin vaurioittamien lasten tarkkaa määrää on mahdotonta laskea, mutta joidenkin arvioiden mukaan Suomessa syntyy joka vuosi noin 600 lasta, joilla on sikiöaikaisesta alkoholialtistuksesta johtuvia vaurioita.

Alkoholilain ja päihdehuoltolain keväällä suunnitellusta uudistuksesta antamassaan lausunnossa esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliitto korostaa, että laissa tulee ottaa paremmin huomioon niin sanottu passiivisen juomisen näkökulma eli alkoholihaitat kaikille alkoholinkäyttäjien läheisille ja yhteiskunnalle. Myös lapsiasiavaltuutettu ja lastensuojelujärjestöt korostavat voimakkaasti tarvetta suojella lasten oikeuksia myös vanhempien alkoholinkäyttötilanteiden ja hoidon yhteydessä.

Lasten, ja erityisesti syntymättömien lasten, suojelun tuleekin olla laissa selkeästi ja painokkaasti mukana. Alkoholinkäyttäjien muille aiheuttamien terveyshaittojen joukossa syntymättömien lasten saamat vammat ovat nykyisin merkittävä ja vaikutuksiltaan pitkäkestoinen ryhmä. Näiden lasten päihdevaurioiden ehkäiseminen edellyttää riittäviä lainsäädännöllisiä ja muita toimia.

Voimassa oleva päihdehuoltolaki on päihteiden käyttäjien profiilin muuttuessa osoittautunut käytännössä vanhentuneeksi. Päihdehuoltolain tahdosta riippumattoman hoidon määräykset soveltuvat lähinnä torjumaan alkoholistimiesten itselleen ja ympäristölleen aiheuttamia haittoja. Sen sijaan esimerkiksi huumeita käyttävän naisen tapauksessa, etenkään jos hän on raskaana, niistä ei ole hyötyä.

Arvoisa puhemies! Alkoholiongelmaisille äideille on usein kasautunut monia riskitekijöitä. Heidän hoitonsa on siksi vaativaa. Oikea-aikaisella interventiolla voidaan saada aikaan hyviä tuloksia. Odottavien äitien päihdekuntoutuksen resurssit eivät kuitenkaan ole riittäviä, ja hoitoon pääsemisessä on suuria kuntakohtaisia eroja. Toimiva lastensuojelu -työryhmän loppuraportissa esitetty päihdeäitien subjektiivinen oikeus hoitoon on hyvä lapsen kehitystä suojeleva, ennalta ehkäisevä toimenpide, joka on otettava käyttöön sosiaali- ja terveydenhuollon kulujen hillitsemiseksi. Samalla päihdehuoltolakia on muutettava sikiön suojelun huomioon ottavaksi. Sen tulee myös nykyistä paremmin ottaa huomioon muiden päihteiden kuin alkoholin vieroitushoidon vaatimukset.

Vapaaehtoisuuteen pohjautuvan päihdekuntoutuksen tulee olla ensi sijalla, ja päihdeäideille tuleekin järjestää kattavasti laadukkaita, vain naisille tarkoitettuja vieroituspalveluja. Vieroitushoitoon sijoittaminen ja vammautumisen ehkäiseminen on paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti kannattavaa. Päihteitä käyttäviltä äideiltä voitaisiin, Norjan huumeäitien hoidossa käytetyn tuloksellisen mallin mukaisesti, pyytää etukäteen hoitositoumus myöhempään tahdonvastaisen hoidon käyttöön tarvittaessa.

Äärimmäisissä tapauksissa on oltava mahdollisuus tahdosta riippumattomaan hoitoon syntymättömän lapsen suojelemiseksi. Muutama kuukausi pakkoraittiutta on pieni hinta ihmisen läpi elämän kestävien vammojen ehkäisyssä. Mikäli äiti ei yritä itse eikä hänellä ole hoitomyönteisyyttä, on perusteltua tarttua pakkokeinoihin lapsen elämän suojelemiseksi. Kansanterveyden näkökulmasta pakkokeinot raskauden aikana ovat pitkällä tähtäimellä kannattavampia kuin lapsen terveen tulevaisuuden uhraaminen äidin oikeuksien vuoksi.

Päihderiippuvuus on sairaus, joka helposti ohittaa ihmisen omatkin toiveet ja tahdon. Oman lapsen vammautuminen heikentää mielestäni päihderiippuvaisen äidin itsetuntoa ja pahentaa syyllisyyden kehää. Äidin riippuvuus menee usein ohi hänen terveen äidinvaistonsa toteuttamisen.

Uskoisin, että raskausaikana nainen on erityisen motivoitunut pääsemään irti päihteistä. Jokainen äiti, myös päihderiippuvainen siis, pohjimmiltaan haluaa lapsensa parasta. Kyseessä on ennen kaikkea myös naisen oma etu: hän pääsee pitkäjänteiseen hoitoon, ja lapsi syntyy terveempänä. Tahdosta riippumaton hoito tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä harkitsemaan omaa vanhemmuuttaan. Tämä voi olla käännekohta naisen elämässä siten, että hän selviää myös äitiydestä ja lapsen kasvatuksesta eikä jouduta turvautumaan huostaanottoon.

Vauvojen huostaanoton taustalla on yleisimmin vanhempien vakava päihdeongelma. Tahdosta riippumaton hoito voi onnistuessaan antaa ei vain äidille terveen lapsen vaan myös lapselle äidin. Yhteiskunta on välinpitämätön, jos se ei tue äitiä silloin, kun hänen omat voimansa eivät riitä.

Tähän loppuun vielä erään päihdeäidin toteamus: "Olisin ollut tyytyväinen, jos laki olisi vaatinut pysymään hoidossa."

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies ja edustajakollega! "En mä koe, että FAS olisi vaikuttanut mun elämään, paitsi se, että mä en osaa lukea enkä kirjoittaa, ja sitten joitain asioita on vähän vaikeampi tajuta. Muistissa ei ole mitään vikaa. Sitten kaikki uudet asiat on vähän hankalia. Ei se ole mulle aina ollut selvää, mitä FAS tarkoittaa, mutta en mä ole toisaalta ottanut selvääkään asiasta. En ole kaivannut tietoa, vamma kuin vamma, sille kun ei voi mitään." Alkoholin vaurioittamat -kirjassa näin kertoo 23-vuotias nuori nainen.

Edustaja Rauhala on tehnyt jälleen kerran hyvän ja kannatettavan lakialoitteen. Itse olen entisessä ammatissani toiminut opettajana, myös erityisopettajana, ja nämä tilanteet ovat olleet sellaisia, jotka ovat usein olleet erittäinkin rankkoja.

Kysymys kuuluu päihdeäitien pakkohoidon kohdalla, mennäänkö liian syvälle naisten yksityisyyteen. Minusta ei mennä. Ei kyse ole vain äidistä, vaan nimenomaan tässä tapauksessa ensisijaisesti lapsesta. Lapsen oikeus syntyä terveenä ylittää minusta naisen, äidin, perusoikeudet. Syntymätön lapsi, häntä ei voi puolustaa kukaan, kukaan muu kuin hänen oma äitinsä. Itse asiassa sikiö saa ihmisoikeudet vasta kohdun ulkopuolella.

Tässä edustaja Rauhalan aloitteessa kerrotaan ne laajasti julkisuudessa olleet tosiasiat, jotka ovat osittain pelkästään arvioita. Näiden arvioiden mukaan raskaana olevista naisista peräti 6 prosenttia on alkoholin suurkuluttajia ja sen seurauksena vuosittain noin 3 000 sikiötä altistuu alkoholille. Näistä noin 100 on päihteiden vakavasti vaurioittamia FAS-lapsia ja noin 150 FAE-lasta, joilla äidin raskaudenaikaisen alkoholinkäytön aiheuttamat vauriot ovat lievempiä. Itse asiassa FAS ei edes terminä ole aivan yksiselitteinen. Se tarkoittaa vaurioita aivan lievistä vaurioista erittäinkin vakaviin vaurioihin. Noin 600 lasta vaurioituu tavalla tai toisella äidin käyttämän alkoholin vaikutuksesta. Heidät siis pahoinpidellään ensimmäisen kerran jo ennen heidän syntymäänsä ja ennen kuin heillä on edes ihmisoikeuksia.

Pakkohoitohan on käytössä muutamissa maissa. Norjassa se otettiin käyttöön vuonna 96 ja sen jälkeen Norjassa on pakkohoitoon päihdeäitejä ohjattu vuosittain noin 30—40. Tanskassa on hieman toisenlainen malli. Siellä on tällainen hoitoonohjausmalli, mikä voisi olla se kevyempi. Tässä hoitoonohjausmallissahan äiti itse sitoutuu ottamaan hoitoa vastaan, vaikka mieli muuttuisi jossain vaiheessa. Eli se on se kevyempi malli, missä omatoimisesti tiedostetaan se oma ongelma ja pyydetään apua ja pyydetään myös niin, että auttakaa vaikka väkisten siinä tilanteessa, jos olen sortumassa tällaiseen tilanteeseen.

Kuitenkin päihdeäitien pakkohoitokokemukset näistä maista ja lisäksi esimerkiksi Ruotsista osoittavat sen, että usein pakkohoitoon äidit tulevat liian myöhään. Norjassa keskiarvoikä on sikiön osalta viisi kuukautta ja Ruotsissa kuusi kuukautta. Eli voi myös kysyä, toimiiko silloin pakkohoito oikealla tavalla, sillä vahinko tuolle sikiölle on jo siinä vaiheessa yleensä tapahtunut. Ongelma ei siis vain ole eettinen kysymys äidin oikeuksista, vaan ennen muuta se on kysymys siitä, miten tavoittaisimme päihdeäidit riittävän aikaisin.

Meillä on siis tällä hetkellä haasteita auttaa myös niitä äitejä, jotka hakevat itse apua. Avohoito ei siis tällä hetkellä toimi myöskään päihdeäitien kohdalla. Pitää siis luoda samaan aikaan keinoja tunnistaa ja löytää nämä päihdeäidit. Yksi hyvä keino meillä on neuvola, joka äsken kyselytunnillakin oli esillä saman asian tiimoilta, ja silloin tuotiin esille, että pitää olla matala kynnys mennä neuvolaan. Se on ensiarvoisen tärkeää, että neuvolaan uskalletaan mennä eikä pelätä, että siellä tapahtuu jotain dramaattista.

Toinen tilanne on se, että meillä on lapsia, jotka tarvitsisivat apua. Syrjäytymisen ensimmäiset merkit ovat usein nähtävissä noin viisivuotiaan lapsen kohdalla. Ehkä tässä voisi samaa pohdintaa käydä siitä, voisiko neuvola tietyllä tavalla olla pakollinen Suomessa. Meillähän on yksi neuvolakäynti pakollinen, taikka sellainen, missä on porkkana, eli kun tulet neuvolaan, saat äitiyspakkauksen. Äitiyspakkauksen saanti on sidottu neuvolassa käyntiin.

Itse olen esittänyt, että minun mielestäni voisimme tehdä ainakin viisivuotisneuvolan pakolliseksi, ja en näe mitään syytä siihen, että esimerkiksi lapsilisän maksatus pysähtyisi siinä vaiheessa, jos neuvolakäyntiä ei hoideta. Meillä neuvolassa perheet ja lapset käyvät hyvin laajasti, mutta juuri se osa, joka erityisesti, kaikista eniten, hyötyisi siitä neuvolassa käynnistä, jää tulematta. Voisi olla niin, että tällainen pakollisuus toimisi tässä, ja silloin tuo kynnyskysymys olisi tietyllä tavalla korjattu.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi: Kysyisin edustaja Rauhalan aloitteesta, joka on minun mielestäni hyvä ja kannatettava — ja tätä asiaa on vietävä eteenpäin — onko tässä ajateltu samalla lailla kuin Ruotsissa, jossa äiti voidaan ohjata pakkohoitoon koko raskausajan mutta myös kuukausi synnytyksen jälkeen. Tämä on Ruotsissa ollut kai aika toimiva malli, että siinä on myös tällainen ylitys vielä lapsen syntymänkin jälkeen. Jos se ei sisälly tähän, niin toivon, että kun tämä lakialoite etenee, valiokunnassa ja ministeriön jatkokäsittelyssä otetaan sitten pohdintaan, että siinä olisi myös tällainen kuukauden ylitys. (Puhemies koputtaa)

Arvoisa puhemies! Tällaisia tarinoita kuin Sonja, 23-vuotias nainen, kertoi — "en mä osaa lukea enkä kirjoittaa, en mä koe, että FAS olisi vaikuttanut mun elämään" — ei Suomeen saisi tullaan yhtään.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Kiitoksia, edustaja Heinonen, nostitte erittäin tärkeitä kysymyksiä ja asioita pohdintaan. Aivan samoin kuin te totesitte, niin itsekin toivoisin, että tämä lakialoite etenisi, että tämä keskustelu ja nämä asiat, mitä tässä hyvin edellä tuli esille, tulisivat nimenomaan tämän eduskunnan sisällä ja näissä erityisvaliokunnissa käsittelyyn, koska tässä on todella vakava kysymys. Tämä on nimenomaan ennalta ehkäisevä, tällä on ennalta ehkäiseviä vaikutuksia ja sillä lailla myös säästövaikutuksia ihan kaiken kaikkiaan kuntien menoihin. Mutta ennen kaikkeahan tässä on kysymys lapsen terveydestä ja lapsen oikeudesta, mikä on tämän tavoite, puolustaa sitä, kun hän ei itse sitä voi tehdä.

Kun kysyitte, edustaja Heinonen, mihinkä tämä pakko ajoittuu, niin näkisin juuri tämän kysymyksen tärkeänä. Tähän lakialoitteeseeni olen pannut ainoastaan siihen 13 a §:ään, että sikiön suojelu olisi kolmen kuukauden ajaksi kerrallaan, mutta en ole eritellyt sitä sillä tavalla, onko se vielä syntymän jälkeen ja niin edelleen. Kuitenkin nämä ovat juuri niitä kysymyksiä, minkä vuoksi tämän olisi tärkeä mennä eteenpäin.

Tämä on eettinen kysymys, miten meidän neuvoloissa tavoitetaan, tai ihan arkinen toimintakysymys mutta myös eettinen kysymys, minkälaisia toimenpiteitä meillä sinänsä on meidän äitiysneuvolassa, lastenneuvolassa, perheneuvoloissa kohdata tai tunnistaa tämä ongelma ja käyttää sitten. Koska meillä ei ole nyt näitä malleja, niin meidän pitäisi kehittää tai valita sitten näitä oikein, mahdollisesti kohdennettuja, hyviä malleja, miten voidaan toimia. Tässä on oikeastaan hyvänlaisen, mahdollisimman hyvän mallin etsimisestäkin kysymys. Itsekin olen ajatellut tätä Norjan mallia ja Tanskan mallia ja aloitteessani korostinkin tätä, että ei se pakko ole koskaan ehkä se ensimmäinen, mutta jos ei mitään muita keinoja ole, niin meidän on mentävä tähän vakavaankin keinoon. Totta kai parasta olisi se, että päästäisiin mahdollisesti tämmöisen äidin sitoumuksen kautta siihen, että hän itse oivaltaa, mikä merkitys tällä on. Mutta ymmärtäisin, että tässä jo monet äidit itse ovat toivomassa jopa tätä. Senkin vuoksi tässä on myös äitien hoidosta ja tullaan vastaan kaikkeen siihen, mitä nämä päihdeäidit itse tarvitsevat kuntoutuaksensa ja tervehtyäksensä, joten tässä on todella laajasta asiasta kysymys.