Liisa Jaakonsaari /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan mietintö hallituksen kertomuksesta vuodelta 2003 käsittelee pääasiassa komission ja unionin jäsenmaiden kehityspolitiikkaa. Euroopan unionihan on maailman suurin kehitysavun antaja, joten on erittäin tärkeää, että eduskunta on hereillä ja tietoinen siitä, minkälaista unionin kehityspolitiikka on.

Mutta ennen kuin menen siihen, haluaisin kuitenkin todeta, että ulkoasiainvaliokunta on mietinnössään kiinnittänyt huomiota yleisellä tasolla tähän kertomusmenettelyyn ja siihen liittyviin lausumaponsiin. Valiokunta on todella huolissaan hallituksen vastausten sisällöistä ja valmisteluista. Minusta kannattaa eduskunnan keskittyä tähän parlamentaariseen valvontaan, joka on kansanedustajan tärkein tehtävä. On erittäin tärkeätä, että esimerkiksi Matti Ahteen toimikunta on ryhtynyt tätä talouden valvontaa ja budjetin ja valtiontalouden tarkastuksen yhtymäkohtia pohtimaan uudelleen. Samaten minusta on tärkeää, että muitakin tämmöisiä parlamentaarisen valvonnan foorumeita tarkastellaan uudelleen. Erityisesti tämän hallituksen kertomuksen, joka tarjoaa ainutlaatuisen foorumin eduskunnan ja hallituksen väliseen vuoropuheluun, lausumaprosessia tulisi uudistaa sekä sisällön että menettelytapojen osalta, jotta se vastaisi perustuslain hengen mukaisesti parlamentaariselle valvonnalle asetettuja vaatimuksia. Ministeri Lehtomäki ja ministeri Tuomioja, kun eduskunnan lausumiin hallitus antaa vastauksen, niin en tiedä, mistä uunista se vastaus tulee, mutta niistä ei tahdo saada yhtään mitään selvää, mikä on hallituksen tahto ja hallituksen vastaus eduskunnan linjauksiin.

Haluaisin myös nyt kiinnittää huomiota siihen, että kaikille kansanedustajille on jaettu työhuoneisiin kehityspoliittisen toimikunnan lausunto Suomen kehityspolitiikasta. Pidän tämän kehityspoliittisen toimikunnan työtä erittäin arvokkaana. Se on ajankohtainen ja sisältää tärkeitä suosituksia ja toimii erittäin hyvin tämänkin keskustelun taustana. Toimikunta on toiminnallaan osoittanut, kuinka tärkeää on, että kehitysyhteistyön toimeenpanoa seurataan aktiivisesti ja laajapohjaisesti. Keskustelu kehityspolitiikasta ja sen painopisteistä ja resursoinneista on erityisen ajankohtainen nyt, kun tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää ja torstaina neuvotellaan budjettikehyksistä. Nyt on eduskunnalla mahdollisuus todellakin evästää hallitusta, mitä tulee kehityskysymyksiin.

Valiokunta on mietinnössään nostanut esille useita kysymyksiä, joista nyt esille otan muutamia, ensinnäkin sen, että kehitys on tärkeä osa turvallisuutta. Me olemme turvallisuuspoliittisen selonteon yhteydessä keskustelleet laajan turvallisuuden käsitteestä. Kehitysyhteistyö on keskeinen osa tätä laajaa turvallisuuskäsitettä. Turvallisuuden kannalta on erittäin keskeistä kiinnittää huomiota eriarvoisuuden poistamiseen. Valiokunta on korostanut, että pitkäjänteisellä, konfliktien syihin paneutuvalla ja tehokkaalla kehitysyhteistyöllä voidaan tukea tasa-arvon toteutumista sekä oikeusvaltioperiaatteiden ja ihmisoikeuksien vahvistamista, joka on erittäin tärkeä edellytys turvallisuudelle ja rauhalle.

Kehitys- ja tuloerojen lisääntyminen vaikuttaa monien ongelmien ja kriisien taustalla. Kehityserot nousevat yhä tärkeämmiksi haasteiksi myös globalisaatiohallinnassa. Kehitysyhteistyötä ja kriisinhallintaa ja niihin käytettäviä voimavaroja ei saa asettaa keinotekoisesti vastakkain. Nämä toiminnat täydentävät toisiaan pyrittäessä yhteiseen tavoitteeseen: inhimillisesti kestävään kehitykseen turvallisessa ympäristössä.

Suuriin käytännön haasteisiin kuuluu humanitaarisen avun turvaaminen vaikeissakin tilanteissa. Avun hallinnointiin liittyy edelleen käsittämättömiä, osin byrokraattisia esteitä, kuten olemme kauhuksemme voineet havaita myös Aasian katastrofin yhteydessä.

Arvoisa eduskunta, sitten avun määrään.

Muun muassa YK:n vuosituhatprojektin raportti, niin sanottu Sachsin raportti, josta eduskunnallekin tällä viikolla lähemmin informoidaan, osoittaa, että vuosituhatjulistuksen tavoitteita köyhyyden vähentämiseksi ei pystytä saavuttamaan, mikäli kehitysavun määrää ei nosteta. On erittäin tärkeää, että Suomi tukee määrällisesti kunnianhimoisen tavoitteen asettamista niin kansallisesti kuin EU:ssa. Tämä edellyttää Suomen kehitysyhteistyömäärärahojen kasvattamista suunniteltua nopeammalla tahdilla. Jos ja kun Suomi putoaa EU:n keskimäärästä kehitysavun määrärahojen suhteen, sillä on vaikutuksia, ja jo nyt tiedetään, että Suomi ikään kuin downgreidataan, Suomen arvo alenee, juuri sen takia, että olemme väärässä seurassa, mitä tulee kehitysapuun.

Kehitysongelmien ratkaiseminen edellyttää pitkäjänteistä ja kokonaisvaltaista toimintaa. Valiokunta on korostanut, että Suomi on kansainvälisesti sitoutunut edistämään kehitysyhteistyön johdonmukaisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Myös viime syksyn budjettikäsittelyssä valiokunta kiinnitti huomiota sekä avun bkt-määrään että politiikan johdonmukaisuuteen. Valiokunta katsoi, että uskottavan ja johdonmukaisen kehityspolitiikan tulee heijastua vuoden 2006 talousarviossa, jonka suuntaviivoista päätetään huomenna, ja erityisesti todellakin näitä suuntaviivoja asettavissa budjettiraameissa. Valiokunta korosti, että hallituksen tulee toimia aktiivisesti niin, että 0,7 prosentin bkt-taso kehitysyhteistyömäärärahoissa vuoteen 2010 mennessä voidaan saavuttaa. Valiokunta on johdonmukaisesti korostanut, että Suomen tulisi lisätä kehitysapuaan vähiten kehittyneille maille 0,15 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Kuten tuossa alussa sanoin, Euroopan unioni on merkittävin kehitysmaiden kumppani kehitysavun, kauppavaihdon ja suorien investointien määrällä mitattuna. Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden osuus on 55 prosenttia kaikesta virallisesta kansainvälisestä kehitysavusta. Unionin uusi perustuslaillinen sopimus vahvistaa kehitysyhteistyön asemaa Euroopan unionissa. Tämän tulee näkyä kehitysyhteistyön toteutuksessa. Kehitysyhteistyön tulee säilyä itsenäisenä politiikkalohkona, eikä sen tavoitteita tule asettaa alisteisiksi muille ulkosuhteille. Unionin ulkoministerin ja hänen alaisensa ulkosuhdepalvelun luomat mahdollisuudet integroida kehitysyhteistyön tavoitteet entistä paremmin muihin EU:n ulkosuhteisiin johdonmukaisuuden edistämiseksi käytetään kokonaisuudessaan hyväksi. Ottaen huomioon unionin kehitysyhteistyön kasvava merkitys ja Suomen rahoitusosuuden suuruus on tärkeää, että EU:n kehitysyhteistyötä seurataan tiiviisti ja sen kehittämiseen vaikutetaan aktiivisesti avun tuloksellisuuden ja kehitysasioiden johdonmukaisuuden huomioon ottamisen varmistamiseksi.

Ulkoasiainvaliokunnan keskeinen teesi EU:n kehitysyhteistyötä käsitelleessä mietinnössä on, että kehityksen edellytyksiin kuuluu myös johdonmukaisuus muilla politiikan alueilla. Yhteisön kauppa-, maatalous-, ympäristö- ja maahanmuuttopolitiikassa tulee kehitysmaiden edut huomioida nykyistä paremmin. Tämä johdonmukaisuus on myös tämän alussa mainitsemani kehityspoliittisen toimikunnan raportin keskeinen viesti. Kehityspolitiikan päätavoitteen tulee olla köyhyyden vähentäminen ja viime kädessä sen poistaminen sekä ihmisoikeuksien kunnioitus ja demokratian, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon edistäminen sekä konfliktien ehkäiseminen.

Valiokunta on myös johdonmukaisesti korostanut, että hiv—aids-painopisteen toteuttaminen kokonaisvaltaisesta näkökulmasta on tärkeää, ja tukee tämän painopisteen nostamista tuleviin EU:n puheenjohtajuusohjelmiin.

Toivomme, että myös Suomi on tässä aktiivisesti edesauttamassa. Suomen tulee pyrkiä siihen, että myös EU kokonaisuudessaan sitoutuu kehitysyhteistyömäärärahojen nostamiseen vuoden 2006 jälkeen. Valiokunta pitää erityisen tärkeänä, että köyhimpien maiden osuutta EU:n kehitysyhteistyömäärärahojen vastaanottajana lisätään ja Afrikan, tuon unohdetun mantereen, painoarvoa kasvatetaan.

Arvoisat edustajat, lopuksi tästä avun hallinnoimisesta. Unionin kehitysyhteistyön laadun parantamisessa ja vaikuttavuuden lisäämisessä keskeinen haaste on hallinnon tehostaminen. Osa tätä prosessia on Euroopan kehitysrahaston siirtäminen osaksi unionin budjettia. Hallintoa uudistettaessa on huolehdittava siitä, että avun määrä ei laske eikä köyhimpien maiden tilanne huonone. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tullut esille suuria puutteita myös kansalaisjärjestöjen avustushakemusten käsittelyssä ja menettelytavoissa. Valiokunta pitää yhteisön kehitysavun hallinnoinnin ongelmia vakavina ja edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, jotta komission hallinnon uudistus toteutuu käytännön tasolla ja kattaa myös kansalaisjärjestöjen toiminnan.

Arvoisa puhemies! Huomenna on todellakin kehysriihi ja tänään kansainvälinen naistenpäivä, ja tämä kannustakoon eduskuntaa käymään vilkasta keskustelua Suomen kehityspolitiikan ja unionin kehityspolitiikan suunnasta.

Maija Perho /kok:

Arvoisa puhemies! On todella hyvä asia, että tämä kehitysyhteistyökertomus ajoittuu pari päivää hallituksen kehysriihen alle, koska valitettavasti tilanne on se, että Suomi on omassa tavoitteenasettelussaan jäljessä siitä päämäärästä, jonka puheenjohtaja Jaakonsaari jo täällä lausui, että Suomen kehitysyhteistyöhön osoitettavat määrärahat nousisivat vuoteen 2010 mennessä 0,7:ään prosenttiin bruttokansantuotteesta. Jos emme ota huomioon EU:n uusia jäsenmaita, niin me olemme alle EU:n keskiarvon tässä suhteessa, ja se merkitsee muun muassa sitä, kuinka hyvin ja herkällä korvalla Suomea kuunnellaan silloin, kun me esitämme omia näkemyksiämme kansainvälisen yhteisön eri kokouksissa, konferensseissa.

Suomen kehityspolitiikan päätavoite on köyhyyden vähentäminen, ja Suomi on sitoutunut YK:n vuosituhattavoitteisiin. Nämä tavoitteet ovat todella tärkeitä, koska ne puuttuvat ihmisten perustarpeisiin ja perusoikeuksiin, kysymykseen siitä, nähdäänkö nälkää, saadaanko puhdasta juomavettä, onko mahdollisuus koulutukseen, mikä on tasa-arvotilanne sukupuolten välillä, mikä on lasten ja äitien terveydentila jne. Näitä asioita Suomi edesauttaa kehitysavullaan, ja näitä asioita koko kansainvälinen yhteisö, YK:n jäsenmaat, on sitoutunut edistämään. Yksi näistä kahdeksasta vuosituhatjulistuksen tavoitteesta kehottaa globaaliin kumppanuuteen, kehottaa ja velvoittaa rikkaimmat maat sitoutumaan kehitysyhteistyömäärärahojen kasvattamiseen, vähiten kehittyneiden maiden erityistarpeiden huomioon ottamiseen. Tärkeä kysymys on tietysti myös se, että kehitysyhteistyön ohella monet muut politiikkalohkot vaikuttavat alikehittyneiden maiden elinolosuhteisiin, ja siitä syystä on tärkeää nähdä kehityspolitiikka monen eri politiikkalohkon yhdistelmänä.

EU:lla on luonnollisesti omat tavoitteensa, ja ulkoasiainvaliokuntahan korostaa sitä, että Suomi olisi aktiivinen, seuraisi aktiivisesti EY:n kehitysyhteistyötä, ja tähän on tietysti mahdollisuus Suomen puheenjohtajakaudella, johon valmistautuminen on aloitettu jo nyt. Siksi herätti ihmetystä se, että Suomen EU-politiikan painopisteissä tänä vuonna kehitysyhteistyötä ei ollut lainkaan mainittu, ja mielellään kuulisinkin ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministeri Paula Lehtomäeltä siitä, millä tavalla tämä laiskanläksy ulkoasiainvaliokunnassa on otettu varteen ja miltä näyttää tilanne kehysriihen suhteen. Siihen me emme ehkä tänään saa vastausta, vaan saamme sen loppuviikosta. Joka tapauksessa olemme jäljessä siitä tavoitteesta, jota valtioneuvos Harri Holkerin johdolla esitettiin, että tähän tavoitteeseen edettäisiin sillä tavoin, että ensi vuonna bkt-osuus olisi 0,55 prosenttia, ja näin ollen 0,05:n kasvuvauhdilla pääsisimme tähän tavoitteeseen, johon meitä velvoittaa tämä sitoutumisemme köyhyyden vähentämiseen ja YK:n vuosituhattavoitteisiin.

Meillä on paljon hyviä esimerkkejä siitä, kuinka nimenomaan ruohonjuuritasolta lähtevät, yhdessä kyseisen maan asukkaiden kanssa toteutetut hankkeet kantavat hyvää hedelmää. Tänä päivänä toivon, että ei enää nosteta esille, silloin kun kehitysyhteistyömäärärahojen tasosta keskustellaan, niitä hankkeita, jotka ovat epäonnistuneet siitä syystä, että ne on viety ympäristöön, jolla ei ole ollut valmiuksia ottaa sen kaltaista apua vastaan. Virheistä on paljon opittu, ja tänä päivänä ymmärretään se, mistä pitää lähteä liikkeelle. Pitää lähteä liikkeelle koulutuksesta, pitää lähteä liikkeelle perusterveydenhuollosta, pitää lähteä liikkeelle puhtaan veden saatavuudesta ja pitää lähteä liikkeelle siitä, että sen alueen, kylän tai laajemman alueen, asukkaat ovat motivoituneita, osallistuvat projektiin, kohentavat itse oman maansa olosuhteita.

Valtakunnan tasolla avunsaajamaan kohdalla on erittäin olennaista se, että myös avunsaajamaan politiikka tähtää köyhyyden vähentämiseen. On tärkeätä myös esimerkiksi yhden suurimman vitsauksen eli hiv-aidsin kohdalla, että maan poliittinen johto tunnustaa tämän ongelman laajuuden, sitoutuu niihin kaikkiin välttämättömiin toimenpiteisiin, joita tarvitaan, jotta kyseisen maan tulevaisuus ei romuttuisi siitä syystä, että aktiiviväestöä, niitä, jotka tekevät työtä, on niin vähän, että maan elinkeinoelämä ei tästä syystä kykene kehittymään. Eli meillä jokaisella tässä salissa on vastuu omassa elinpiirissämme tuoda esille ne syyt, miksi Suomen, vaikka meillä on omat vähätuloisemme, on omat avuntarvitsijamme, miksi meidän tulee täyttää omat velvoitteemme ja päästä tähän 0,7 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki

Puhemies! On erinomainen asia, että ulkoasiainvaliokunta on painottanut juuri Euroopan unionin ja sen jäsenmaiden kehitysyhteistyöpolitiikkaa, kun me tänä vuonna elämme tietyllä tavalla kehitysyhteistyön supervuotta. Euroopan unioni uudistaa kesällä ja alkusyksystä omaa kehityspolitiikkaansa, ja me pyrimme tietysti täysimittaisesti olemaan vaikuttamassa sen suuntaviivoihin. Sitten syksyllä YK:n yleiskokouksen yhteydessä järjestetään korkean tason kokous tarkastelemaan sitä, miten näissä vuosituhannen kehitystavoitteissa on edetty ja miten niissä pitäisi edetä, mihin puheenjohtaja Jaakonsaarikin tuossa omassa avauksessaan viittasi.

Mitä tulee tähän köyhyyspainotukseen, niin tässä on tullut jo esille, että Suomen näkökulma on hyvin vahvasti se, että meidän pitää pystyä paitsi omassa kahdenvälisessä kehitysyhteistyössämme myös Euroopan unionin kehitysyhteistyössä painottamaan enemmän kaikkein köyhimpien maiden tukemiseen, ja tämä on hyvin konkreettisesti esillä juuri paraikaa, kun Cotonou-sopimusta eli Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden kanssa tehtyä yhteistyösopimusta on uudistettu.

Ulkoasiainvaliokunta on kiinnittänyt erityistä huomiota kahteen asiaan eli tähän kansalaisjärjestötyöhön EU:n puitteissa ja ulkosuhdehallinnon tiettyyn sirpaleisuuteen. Me pyrimme erilaisella neuvonnalla ja tuella tukemaan suomalaisia kansalaisjärjestöjä, jotta ne pystyisivät saamaan hyötyä ja osallistumaan myöskin tähän unionin rahoittamaan kansalaisjärjestötyöhön. Pyrimme vahvistamaan nyt myös sitä suomalaista rahoitusosuutta, jotta kansalaisjärjestöjemme osallistuminen tähän EU-työhön ei jäisi kiikastamaan siitä, että tätä kansallista osuutta ei saada maksettua. Agenda 2007 -uudistuksen yhteydessä on toiveena, että näitä rahoitusjärjestelmiä uudistettaisiin myöskin kansalaisjärjestöjen osalta. Tähän työhön me todellakin pyrimme vaikuttamaan.

Unionin ulkosuhdehallintohan kokonaisuudessaan on tietenkin muutostilassa tämän perustuslaillisen sopimuksenkin myötä. Vuosittain yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvostossa käydään keskustelu tästä ulkoisen toiminnan tuloksellisuudesta ja komission ulkosuhdeapua koskeva vuosiraportointikäytäntö on myöskin otettu Suomen edellisellä puheenjohtajuuskaudella käytäntöön ja sitäkin kautta myös neuvostotasolla näitä asioita käsitellään.

Myös siihen valiokunnan vahvaan näkemykseen voi täysillä yhtyä, että Euroopan kehitysrahasto pitäisi tämän Agenda 2007 -uudistuksen yhteydessä saada osaksi unionin budjettia. Se yksinkertaistaisi rahoitusmenettelyjä ja mahdollistaisi myöskin läpinäkyvämmän ja tehokkaamman kehitysyhteistyöhallinnon.

Tämä ulkosuhdepalvelun synnyttäminen unionissa mahdollistaa sen, että ulkosuhteiden yleinen hoito ja kehityskysymysten hoito integroituisivat entistä paremmin. Tietenkin tämä uudistus sisältää myöskin joitakin riskejä.

Meillä on se käsitys, että komissaarien Ferrero-Waldner ja Michel yhteistyö on kyllä lähtenyt ihan kohtuudella käyntiin, ja olen kutsunut kehityskomissaari Michelin käymään täällä Suomessa. Jos se vierailu tässä kevään aikana toteutuu, niin järjestämme tilaisuuden toivon mukaan yhteistyössä eduskunnan kanssa myöskin täällä eduskunnan piirissä.

Mitä tulee rahoitustasoon, niin todellakin tällä viikolla kehysneuvotteluissa sitten päätetään myös näistä tulevien vuosien kehitysyhteistyöraameista. On muistettava, että kehitysyhteistyön rahoitusta näinä vuosina koskevat päätökset ovat sinänsä hyvin myönteisiä eli Suomen kehitysyhteistyörahoitus kasvaa kymmeniä miljoonia euroja joka vuosi ja myös sen bruttokansantuoteosuus nousee. Mutta on myönnettävä, että mikäli pidämme tällä vaalikaudella sen kehitysyhteistyörahojen kasvutahdin, mihin hallitus on tähän saakka sitoutunut, on hyvin vaikea, hyvin haastava tehtävä saavuttaa tämä 0,7 prosentin bruttokansantuotetaso vuonna 2010.

Olen hyvin tyytyväinen siihen ja sen otamme täysillä varteen, mitä valiokunta korostaa johtopäätöksissään siitä, että meidän on entisestään tiivistettävä omaa seurantaamme ja myös vaikuttamistamme tähän Euroopan unionin kehitysyhteistyöhön johtuen juuri siitä, että unioni on paitsi kehitysavun myös monella muulla kuin kaupan sektorilla maailman suurin ja tärkein kehitysyhteistyömaiden kumppani. Tähän olemme pyrkineet ulkoasiainministeriön sisällä myöskin panostamaan viime aikoina paljon.

Jos meillä on kotimaassa vielä eri politiikkasektoreiden välillä johdonmukaisuuden kehittämisessä haasteita, niin totisesti Euroopan unionin tasolla nämä haasteet ovat vieläkin suuremmat, ja tätä myöskin omalla tavallamme kyllä pyrimme edistämään paitsi unionin myös muun muassa Oecd:n piirissä, jotta näitä erilaisia kysymyksiä katsottaisiin enemmän yhdessä eikä pelkästään erikseen.

Puhemies! Viimeisenä vain tähän ed. Perhon esille nostamaan kysymykseen näistä kehitysmaiden omista toimista: Myös siihen käsitykseen voi kyllä hyvin yhtyä. Vaikka me puhumme paljon ja keskitymme paljon puhumaan rahan määrästä tässä kehitysyhteistyön kokonaisuudessa, niin kehitysongelmien ratkaiseminen ei ole yksin rahakysymys, vaikka rahaa käytettäisiin paljonkin, vaan hyvin olennaisessa asemassa ovat kehitysmaiden omat politiikkatoimenpiteet, se, että niissä maissa luodaan otollista ja hyvää ympäristöä esimerkiksi yritystoiminnalle, se, että korruptionvastainen taistelu otetaan kaikilla yhteiskuntatasoilla tosissaan, ja se, että todella panostetaan ja pyritään köyhyyden vähentämiseen laajalla rintamalla.

Ahti Vielma /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Lehtomäen viimeiseen osaan puheenvuoroa voisi hyvin jatkaa, että kun me puhumme kehitysmaista ja kehitysmaille annettavasta tuesta, niin omasta mielestäni kannattaisi keskittyä jo täällä lähtöpäässä siihen, että me annamme sellaisia toimintoja ja tukea siinä muodossa, että tuetaan nimenomaan elämisen edellytyksiä. Suomi on korkeassa kurssissa tekniikan alueella, ja me olemme kehitysmaissa toimineet nimenomaan tekniikan sektorilla muun muassa vesi-, energia-, tie- ja ympäristökysymyksissä. Eikö olisi aiheellista miettiä jo riittävän ajoissa sitä yhteistyössä kansainvälisesti, että me keskittyisimme nimenomaan näihin kysymyksiin, jotka luovat sen peruspohjan, että kehitysmaissa voidaan elää?

Arja Alho /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Lehtomäki sanoi, että kysymys ei ole pelkästään rahasta. Tietysti asia onkin niin, koska kehitys on myöskin asenteita ja kykyä kehittyä ja ennen kaikkea sitä, että myös kehitysyhteistyön kautta pitää antaa mahdollisuuksia kehitysmaille itse itseänsä auttaa esimerkiksi juuri siten, että tuetaan yritysten verkostoitumista ja kouluttautumista niin, että ne voivat pärjätä markkinoilla ja sitä kautta hakea sitä omaa kehitystä.

Mutta kyllä suomalaisen kehitysyhteistyön näkökulmasta tällä hetkellä kuitenkin myönteisistä päätöksistä ja sisällöistä huolimatta kysymys on siitä, että 0,7 prosenttia pitäisi saada bruttokansantuotteesta juuri nyt kehitysyhteistyöhön, jotta vuonna 2010 se tavoite olisi täytetty. Me emme voi olla, Suomi ei koskaan voi olla mikään sotilaallinen suurvalta emmekä mikään suuri talousmahti, mutta me voimme olla poliittisen vastuun suurvalta kehitysyhteistyön päätöksien kautta ja olla mukana siinä YK:n ja kaikkien muidenkin kansainvälisten järjestöjen yhteisvastuullisessa työssä, joka takaa meille maailmankansalaisina parempaa huomista, turvallisuutta ja oikeudenmukaisuutta.

Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomi uhkaa jäädä EU15-keskiarvon alle kehitysyhteistyömäärärahoissa, mikäli Suomi ei nopeuta tahtia kehitysyhteistyömäärärahojen korottamisessa. Mikäli näin käy, on myös vaarana, että Suomi jää yhä heikompiin asemiin käytävässä keskustelussa kehityspolitiikasta kaiken kaikkiaan, eli Suomen kansainvälisen maineen kannalta on hyvin tärkeää, että kehitysyhteistyömäärärahojen määrää kehitetään määrätietoisesti. Tiedustelenkin:

Millä tavoin hallitus aikoo varmistaa sen, että näin ei pääse tapahtumaan, että Suomi jäisi EU15-keskiarvon alle määrärahojen kasvussa?

Sari Essayah /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aasian katastrofin avustusoperaatioihin Suomen hallitus osoitti noin 50 miljoonaa euroa, josta 8 miljoonaa on uutta, lisäbudjetilla osoitettua rahaa. Tämähän tarkoittaa silloin sitä, että loput tästä rahoituksesta on väistämättä pois muiden kriisialueitten uhrien auttamisesta ja kehitysyhteistyövaroista, ellei sitten ole tarkoitus myöntö- ja sitoumusvaltuuksia nostaa. Olisin kysynyt ministeriltä:

Aikooko hallitus hoitaa asian niin, että muitten kriisialueitten ihmiset eivät joudu kärsimään? Kärsimysten lievittäminen maailman muissakaan kriisipesäkkeissä ei saa jäädä missään tapauksessa vähemmälle. Joka viikko meillä kuolee pelkästään lapsia aliravitsemukseen enemmän kuin yhteensä meillä oli Aasian katastrofissa uhreja.

Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kehitysyhteistyökeskustelu meillä on aika pitkälti keskustelua toteutumattomista lupauksista ja hyvästä tahdosta, mutta asiat pitäisi laittaa prioriteettijärjestykseen. Ensimmäinen on joukkomurhien, joukkokatastrofien torjuminen. Niitä on ollut viimeksi Irakissa ja useissa Afrikan maissa. Jos niitä ei kyetä torjumaan, meillä ei ole koskaan hyvää, positiivista kuvaa kehitykselle.

Toinen keskeinen ongelma on se, että useista maista puuttuvat demokratia, ihmisoikeudet ja markkinatalous. Näissä maissa usein vanhat sosialistit pitävät valtaa, ja tämä hallintojärjestelmä korruptioineen luo kurjuutta näissä maissa. Näitten maitten hallintoa on ehdottomasti uudistettava.

Kolmas on se, että kansainväliseen kauppaan täytyy saada oikeudenmukaiset säännöt. Valitettavasti Euroopan unionissakin meillä on Attac, ranskalaiset maanviljelijät, jotka vastustavat näitä oikeudenmukaisia sääntöjä, ja sääntöjä on vain muutettava.

Kaiken kaikkiaan kyse on siitä, että rakenteet pitää saada kuntoon. Rahan jakaminen on helppoa, mutta jos näitä rakenteita ei saada kuntoon, on täysin selvää, että kehitysyhteistyö tosiasiassa (Puhemies: Aika!) ei etene. Meidän pitäisi ottaa aika paljon mallia siitä, millä Yhdysvalloissa kehitysyhteistyön rakenteita on uudistettu ja miten Yhdysvallat harjoittaa kehitysyhteistyöpolitiikkaa.

Maija Perho /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä kehitysyhteistyömäärärahojen bruttokansantuoteosuusvertailussa todellakin Suomi hakee nyt paikkaansa, tipahtaako se ratkaisevasti tämän keskiarvon alapuolelle. Tärkeää minusta on joka tapauksessa se, että tasaisesti nostetaan näitä rahoja vuosi vuodelta. Jos nyt jämähdetään paikoilleen, lasku lankeaa sitten aivan tämän kauden loppuvaiheeseen, jolloin todennäköisyys tämän tavoitteen toteutumiselle on heikompi. Mielestäni pitäisi päästä tällaiseen tasaisen tahdin taulukkoon, ja tässä mielessä toivotan ministeri Lehtomäelle onnea ja sitkeyttä ylihuomisiin vääntöihin.

Pentti Tiusanen  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Johannesburgissa syyskuussa 2002 maailman kansat ja johtajat sopivat tietyistä tavoitteista. Yksi oli kaikkein vaikeimman, kaikkein syvimmän köyhyyden pienentäminen, puolittaminen. Se liittyy puhtaan veden saantiin, sanitaatioon. Samalla sitouduttiin myös siihen, että 2015:een mennessä saadaan biodiversiteetin eli luonnon monimuotoisuuden hupenema kääntymään tai loppumaan sen syöksykierre. Esimerkiksi nämä kaksi tavoitetta ovat aika lailla sama tavoite. Nimittäin jos esimerkiksi Afrikassa pystytään kaikkein köyhimpien ihmisten asemaa parantamaan, samalla voidaan sitten esimerkiksi biodiversiteettiä, luonnonvaraista eläimistöä ja sen säilymistä edistää ja toisaalta myöskin estää (Puhemies: Aika!) ilmastomuutoksen etenemistä. Tässä mielessä tarvitsemme todella lisää varoja kehitysyhteistyöhön.

Suvi  Lindén  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Meillä oli mahdollisuus juuri ennen täysistunnon alkua kuulla terveisiä Mosambikista, Angolasta, Zimbabwesta ja Sambiasta. Viesti täältä ainakin oli, että nyt kun Suomi on lisäämässä suoraa budjettitukea, kehitysapua suoraan näitten alikehittyneiden maiden valtion budjetteihin, valitettavasti vaan hyvin usein tapahtuu siten, että tämä budjettiraha ei kulkeudu sinne ruohonjuuritasolle, että se jää aluehallintoon tai jopa pääkaupunkiin tai valtionhallinnon ylätasolle, jolloin tämä suora budjettituki ei löydä sitä vastaanottajaansa, joka sitä eniten tarvitsee. Kuitenkin tällä hetkellä meillä on selvät linjaukset ulkoministeriössä, että juuri tätä suoraa budjettitukea ollaan lisäämässä. Olisinkin halunnut kuulla ministeri Lehtomäen näkemyksen siitä, onko tämä aivan yksisilmäisesti aina hyvä asia.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki

Puhemies! Pyrin selviytymään nyt tästä nopeasti, mutta koska kysymyksiä oli niin paljon, en ihan nyt luota siihen yhteen minuuttiin.

Ensinnäkin ed. Sasin kysymykseen turvallisuudesta ja kehityksestä: tätä linkitystä ja myöskin varojen entistä joustavampaa käyttöä siihen, että pystytään nämä keskeisimmät turvallisuusriskit ehkäisemään, ollaan parantamassa paitsi meillä kansallisesti myöskin Euroopan unionin piirissä, koska on selvä asia, että ilman turvallisuutta ei voi olla kehitystä ja tietysti toisinkin päin, ilman kehitystä ei tule kyllä turvallisuuttakaan.

Sitten Aasian humanitaariseen apuun: Humanitaarisen avun budjettikohta on tarkoitettu äkillisiin, yllättäviin menokohteisiin. Tämä Aasian luonnonkatastrofi, jos mikä, oli mittakaavaltaan äärimmäisen laaja, äkillinen, yllättävä luonnonkatastrofi, ja sen vuoksi me arvioimme, että me humanitaarisen avun budjettikohdasta noin 12 miljoonaa euroa pystymme siihen satsaamaan. Ongelma humanitaarisen avunkin kohdentamisessa on nykyään se, että huolimatta tästä tilapäisluonteesta hyvin monista kriiseistä maailmassa on tullut tällaisia kriisejä, jotka jatkuvat vuodesta toiseen. Mutta me emme tehtyjä sitoumuksia leikkaa tämän Aasian kriisin takia, ja loppuvuonna on valmiutta hiukan tarkastella meidän käyttösuunnitelmaamme sitten, riittääkö humanitaarisen avun budjetti. Tietysti sitten ongelmia tulee, jos tulee joitakin vastaavia uusia luonnonkatastrofeja.

Sitten rahoituksesta. Onko Suomi tällä hetkellä tai onko se tulossa EU:n keskitasolle, pikkuisen ylä- vai alapuolelle, ymmärtääkseni siinä on nyt pikkuisen tilastojenkin eroja. Sain ministeriöstä tällaisen viimeisen käsityksen, että Suomi jonkin verran keskitason yläpuolella olisi, mutta on myönnettävä, että se on Suomelle outo seura. Se on Suomelle outo seura, kun katsoo meidän pohjoismaisia kumppaneitamme; Ruotsi tulee ensi vuonna 1 prosenttiin, Norja siellä jo on muistini mukaan, Tanska noin 0,8:ssa, eli me olemme aivan toisella planeetalla tässä tasossa kuin pohjoismaiset kumppanit. Minusta Euroopan unionin keskitaso ei saa olla se kunnianhimon taso, joka Suomelle riittää, vaan tässä pitää pystyä korkeammalla kunnianhimolla toimimaan. Toivottavasti se, mistä valiokunnan kanssa keskusteltiin, että Euroopan unioni on asettamassa nyt vähän kunnianhimoisempia tavoitteita keskimääräisesti erityisesti vanhoille jäsenmaille mutta myös uusille, ei missään vaiheessa nyt eikä tulevina vuosina tarkoita sitä, että Suomi tyytyy siihen EU:n asettamaan tavoitteeseen. Toivon ja teen työtä sen eteen, että pystymme nopeammassa rytmissä olemaan.

Mitä tulee ed. Vielman kysymykseen keskittymisestä, niin me olemme juuri kehityspoliittisessa periaatepäätöksessä pyrkineet löytämään sellaisia sektoreita, joilla on olemassa tiettyä suomalaista lisäarvoa eli kokemusta tai osaamista, joilla meillä on hyviä mahdollisuuksia toimia. Tietoyhteiskuntasektori, maaseutukysymykset, opetussektori ovat sellaisia esimerkkejä, joita me pyrimme vahvistamaan.

Sitten budjettitukeen: Me annamme budjettitukea muutamissa meidän pitkäaikaisissa kumppanimaissamme — Mosambik on yksi niistä, Mosambikissa taitaa euromääräisesti olla kaikkein suurin — sellaisissa maissa, joissa voidaan arvioida ja katsoa, että hallinnollinen ja budjettijärjestelmä on sen verran kehittynyt, että myös budjettitukea voidaan antaa, mutta sen osuus on aika pieni Mosambikinkin kokonaistuesta. Sen ajatus on nimenomaan se, niin kuin keskustelussa on ollut esillä, että kehitysmaan omat hallinnolliset systeemit pitää saada kuntoon, kehitysmaiden pitää saada todellinen vetovastuu itselleen. Tietenkin budjettituki on viimeisin, kehittynein aste siinä kehitysyhteistyömuodossa ennen kuin sitten toivottavasti joskus päästään vetäytymään, että siellä selviydytään omillaan.

Meillä on Tansanian osalta juuri valmistunut evaluaatio budjettituen osalta, ja se osoitti päinvastoin kuin ed. Lindén esitti epäilyksiä, että budjettituki on mahdollistanut entistä enemmän satsauksia juuri Tansanian oman köyhyydenvähentämisstrategian mukaisiin painopistesektoreihin eli terveydenhuoltoon ja koulutussektoriin. Siinä on omat riskinsä, ja sen vuoksi siihen on menty vain muutamissa kehitysyhteistyökohdemaissa, ei kaikkien kanssa ollenkaan juuri korruptio- ja muista syistä. Mutta on tietysti muistettava, että silloinkin, kun toimitaan yksittäisten hankkeiden pohjalta, eivät nekään korruptioriskistä ole vapaita vaan kyllä korruptionvastainen taistelu on kaikin tavoin hyvin keskeinen kysymys tässä yhteistyössä.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Ensinnäkin haluan esittää ulkoasiainvaliokunnalle ja sen puheenjohtajalle Liisa Jaakonsaarelle kiitokset tästä mietinnöstä ja myöskin Jaakonsaaren esittelystä.

Ensimmäinen kohta koskee eduskunnan lausumia. Voidaan yleisemminkin todeta, että eduskunnan lausumat liian usein jäävät huomioon ottamatta hallitukselta ja sen jälkeen, kun vastaus saadaan, ne ovat hyvin moniselkoisia. Tämä ei suinkaan koske pelkästään ulkoasiainhallintoa, niin kuin me hyvin tiedämme.

Edelleen ed. Jaakonsaari totesi, että Suomi on väärässä seurassa. Me kaikki varmasti olemme samaa mieltä siitä. Äsken, kun ministeri Lehtomäki puhui Pohjoismaista, voidaan sen lisäksi mainita muun muassa Hollanti, jossa ollaan noin 1 prosentin tasolla kehitysavun suhteen.

Mutta kun täällä ed. Sasi, joka muuten saa uskomattomia mielleyhtymiä aina aikaan, kehui Yhdysvaltojen kehitysapua, niin jos oikein muistan, Yhdysvaltojen kehitysapu on 0,15 prosenttia Yhdysvaltojen bruttokansantuotteesta. Yhdysvallat ei näytä sitä johtajuutta, jota Yhdysvaltojen pitäisi näyttää kehitysavun suhteen. Sama koskee Kioton ilmastosopimusta jne. Mutta ed. Sasi nyt omien sanontojensa jälkeen on häipynyt täältä.

Puhemies! Ihan viimeisenä kohtana köyhyydenvastainen taistelu. Se on tärkeätä, niin kuin valiokunta ja puheenjohtaja Jaakonsaari totesivat, mutta kyllä itse nostaisin esille yhtä tärkeänä korruptionvastaisen taistelun, joka on ilahduttavasti myöskin noussut esille. Siinäkään ei ole kysymys pelkästään entisten sosialististen maiden johtajista, vaan kyllä tämä on erittäin suuri ongelma lähes kaikissa Suomen kehitysapukohteissa. Sen takia meidän pitäisi korostaa ihmisoikeuksia ja demokratian kehittämistä samalla, kun taistellaan myöskin köyhyyttä vastaan.

Sirkka-Liisa Anttila /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti ed. Elolle, että näitten eduskunnan lausumien seuraaminenhan on asianomaisen valiokunnan tehtävä. Esimerkiksi me maa- ja metsätalousvaliokunnassa seuraamme aina hallituksen kertomuksen yhteydessä, miten lausumat ovat edenneet, ja sitten vaadimme niihin lisäselvityksiä ja toteamme, mitkä voidaan käytännössä poistaa. Kysymys on vain siitä, että valiokunta aktiivisesti huolehtii siitä, että eduskunnan tahtotila myöskin noteerataan ministeriöissä.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Suomi todella on vaarassa jäädä alle keskiarvon EU15-listalla kehitysyhteistyömäärärahojen määrässä. Vuoden 2003 tilastojen perusteella tässä listassa Suomi oli kahdeksas, ja vuonna 2006, mikäli ennusteet pitävät paikkansa, Suomella on jaettu kahdeksas sija, eli ainakaan näiden tietojen valossa Suomi ei ole keskiarvon yläpuolella, kun katsotaan tätä asiaa järjestyslukuina. Se, mikä on aritmeettinen keskiarvo, voi kertoa ehkä hieman erilaisen totuuden asiasta.

Toivoisin, arvoisa puhemies, että ministeri Lehtomäki hieman kertoisi näkemyksiään johdonmukaisuuspyrkimyksistä EU-politiikassa, koska on erittäin olennaista, että EU:n kauppapolitiikka ja ympäristöpolitiikka nivotaan kehitysyhteistyöhön. Myös pidän hyvin tärkeänä, että kehitysyhteistyössä pyritään siihen, että EU-maat kehittäisivät yhteisiä mittareita, jotta avun tuloksellisuutta voitaisiin arvioida.

Afrikasta on tässä keskustelussa puhuttu paljon, ja syytäkin on. Näyttää siltä, että uusia uhkatekijöitä on tulossa Afrikan tulevaisuudelle entisten lisäksi. Yksi näistä tekijöistä on ilmastonmuutos.

Joitain viikkoja sitten Kioton sopimuksen tullessa voimaan täällä eduskunnassa oli keskustelutilaisuus, jossa oli Worldwatch-instituutin tutkijoita paikalla. Näistä puheenvuoroista kävi hyvin selvästi ilmi, että ympäristöpolitiikalla ja ympäristön tilalla on vahva linkki turvallisuuteen. Näin ollen on hyvin tärkeää, että EU pyrkii johdonmukaisesti edistämään globaalia ilmastopolitiikkaa ja miettimään myös omaa kehitysyhteistyötään siltä kannalta, miten meneillään olevan ilmastonmuutoksen haittavaikutuksia voitaisiin estää Afrikassa, koska esimerkiksi aavikoituminen on suuri ongelma tuolla alueella. Olennaista on tietysti ilmastonmuutoksen hidastaminen kaiken kaikkiaan.

Kun mietitään sitä, mitkä ovat ne kansainväliset velvoitteet, jotka ovat Suomella kehityskysymyksissä, niin tämä taakka ei vähene, vaikka toivottavasti Suomi lisää kehitysyhteistyömäärärahoja, vaan täytyy miettiä myös muita keinoja, joilla kansainvälistä vastuuta kannetaan. Yksi näistä on ilmastopolitiikan kehittäminen sillä tavalla, että nuo haitat saadaan minimoiduiksi.

Kehityspoliittisen toimikunnan raportti tältä vuodelta on erittäin hyvä esimerkki siitä, kuinka pyritään vahvistamaan suomalaista keskustelua kehitysyhteistyöstä ja antamaan hallitukselle ohjeistusta sen lisäksi, mitä eduskunta tekee ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunta tekee. Pidän tärkeänä, että kehityskysymyksistä keskustellaan myös hieman perusteellisemmin kuin näiden erilaisten tunnuslukujen valossa, ja suosittelenkin kehitysyhteistyöministerille burkinafasolaisen historioitsijan Joseph Ki-Zerbon kirjaa A quand l’Afrique, jossa hän käy läpi Afrikan kehitykseen liittyviä kysymyksiä ja taustaa sille, miksi Afrikan tilanne on niin huono kuin se on. Hän näkee riskejä esimerkiksi siltä osin, että ranskankielinen Afrikka tulee lähitulevaisuudessa jäämään jälkeen niin sanotun englanninkielisen Afrikan kehityksestä. Eli tässä kirjassa on hyvin paljon näkökulmia myös meneillään olevaan kehitykseen Afrikassa. Hän suosittelee kyllä regionalistista ratkaisua, ei niinkään kaupan nopeaa vapauttamista, keinona Afrikan tilanteen parantamiseksi.

Arvoisa puhemies! Lopuksi kiinnitän vielä huomiota Suomen kehitysyhteistyön erääseen painopistealueeseen eli vammaispolitiikkaan. Viime joulukuussa eduskunnan ihmisoikeusryhmä ja eduskunnan vammaisasiain yhteistyöryhmä järjestivät kansainvälistä vammaispolitiikkaa käsitelleen kuulemisen. Tuossa kuulemisessa kävi ilmi, että yllättäen Maailmanpankista on tulossa vetovastuussa oleva voima kansainvälisessä vammaispolitiikassa eli Maailmanpankki on tällä hetkellä aloitteellisempi kuin esimerkiksi YK on.

Kun keskustelujen perusteella pohdittiin, mitä Suomi voisi tehdä oman kehitysyhteistyöpolitiikkansa kehittämiseksi, niin että vammaisasiat olisivat tehokkaammin esillä, niin yksi ehdotus oli se, että ulkoministeriöön palkattaisiin henkilö, jonka täysipäiväisellä vastuulla olisivat vammaisasiat. Valitettavasti ministeriön vastaus kysymykseen oli kielteinen, vaikka tässä vastauksessa todetaan todeksi se kritiikki, että vielä vammaiskysymyksiä ei ole pystytty valtavirtaistamaan Suomen kehitysyhteistyöpolitiikassa. Toivon, että tulevan vuoden aikana tätä resurssilisäystä ulkoministeriössä vakavammin harkittaisiin, koska kun mietitään sitä, ketkä henkilöt kärsivät esimerkiksi absoluuttisesta köyhyydestä eniten, niin kyllä he ovat vammaisia henkilöitä.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Täällä on jo todettu useampaan kertaan, että köyhyys ja ihmisoikeudet liittyvät toinen toisiinsa mutta myös köyhyys ja ympäristön tila. Jos ja kun haluamme edistää myös globaalisti hyvää ympäristöä ja hillitä tätä kasvihuoneilmiötä, jonka vaikutukset tulevat myös tänne rikkaaseen pohjoiseen, niin silloin meidän pitäisi vahvistaa nimenomaan kehittyvien maiden taloutta ja niiden kansalaisten asemaa.

Jos ajatellaan Afrikkaa, joka on ehkä ympäristön kannalta Latinalaisen Amerikan ja Aasian lisäksi kaikkein huonoimmassa tilanteessa ja jonka biodiversiteetti on heikkenemässä voimakkaasti, niin siellä nimenomaan, esimerkiksi Afrikassa, naisten tehtävä hakea juomavettä päivittäin on vaikeutunut jatkuvasti, koska puusto vähenee, pohjavesi on yhä syvemmällä ja sillä lailla päivittäinen vedenhakumatka pitenee jatkuvasti. Samoin puidenhankkimismatka pitenee. Koska niitä käytetään polttopuuna, ne ovat välttämättömiä, mutta samalla myös edistetään Saharan leviämistä etelään. Nämä kaikki asiat liittyvät kaikkein köyhimpien ihmisten asemaan, ja näin ne linkittyvät ympäristöön. Jos ajatellaan esimerkiksi Latinalaista Amerikkaa, jossa Brasilian osuus ilmastonmuutokseen vaikuttavista kasvihuonekaasuista koko maailman osuudesta on 3 prosenttia, niin taas sitä Brasilian 3 prosentista 75 prosenttia syntyy sademetsän polttamisesta. Näin ollen, kun köyhien ihmisten täytyy se tehdä — sen lisäksi, että tietysti rikkaat maanomistajat tekevät ja sytyttävät näitä tulipaloja muista syistä kuin siitä syystä, että ovat köyhiä — tämä tilanne on jälleen yhteydessä ilmastonmuutokseen ja kasvihuonekaasujen lisääntymiseen.

Tämä asia on todettu moneen kertaan, muun muassa todellakin Johannesburgin kestävän kehityksen konferenssissa syyskuussa 2002, mutta tietysti rikas pohjoinen elää niin kuin tarun tai kertomuksen Jangtse-joen rannalla kokoontuneet filosofit, jotka miettivät, onko olevainen olevaista vaiko vain meidän mielikuvitustamme, mutta sitten kun Jangtse-joki tulvi ja vesi nousi kokoushuoneeseen, niin sitten piti muuttaa kokouspaikkaa. Eli kyllä se olevainen on todellakin olevaista, vaikka sitä ei vielä ikään kuin täällä ole sisäistetty.

Tämä 0,7 prosentin tavoite on todellakin saatava aikaan, ja nimenomaan kysymys siitä, mikä on vähiten kehittyneiden maiden, ldc-maiden, tilanne, on ehkä kaikkein kipein. Tässä on todettava, että Suomi on joskus, ei kovinkaan kauan sitten, maksanut suuremman osuuden bruttokansantulostaan nimenomaan näille maille. Nyt se osuus on 0,15 prosentin luokkaa.

Kun puhutaan turvallisuudesta ja kehitysavusta, niin tietysti halutaan myös itsekkyyden harpun säveliä soittaa ja hiukan vedota itsekkyyden kautta pohjoisen rikkaisiin, mutta ympäristö ja eettinen vastuu koko planeetasta ovat toki aivan yhtä tärkeitä. Suomella ei ole mitään syytä, taloudellista kaikkein vähiten, pysytellä Tanskan, Norjan ja Ruotsin takana näissä asioissa.

Mutta voi sanoa myöskin, että toisaalta tässä köyhyyden taistelussa on myös menty eteenpäin. Jos ajatellaan Latinalaista Amerikkaa, niin Brasiliassa, Uruguayssa, Boliviassa, Argentiinassa kuin, voi sanoa, myös Venezuelassa on kuitenkin sen tyyppisiä hallinnollisia muutoksia, poliittisia muutoksia, jotka ottavat paremmin huomioon köyhien ihmisten aseman, ja siellä harjoitettu kova talous, sanotaanko sitä markkinataloudeksi vai kovaksi muuksi taloudeksi, komennoksi, on jäänyt vähemmälle ja köyhien ihmisten ja ihmisjoukkojen edut ovat paremmin tulleet sikäläisessä politiikassa huomioon otetuiksi. Mutta kaiken kaikkiaan missään maanosassa ei tässä asiassa kuitenkaan voida jäädä ikään kuin tyytyväisinä katsomaan, ei myöskään Euroopassa, jossa toki on myös haasteita ympäristön ja köyhyyden kohdalla.

Mutta tähän toimenpidekertomukseen. Toteaisin arvoisalle ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajalle juuri tämän, että ympäristö, ympäristön kehittäminen ja ympäristönsuojelu ja luonnonsuojelu, laajassa mielessä Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa on läheisessä yhteydessä toisaalta nimenomaan ihmisoikeuksiin ja todellakin näiden alueiden kehittämiseen.

Eva Biaudet /r:

Ärade talman, arvoisa puhemies! Aina kun ruvetaan keskustelemaan kehitysyhteistyömäärärahojen sisällöstä mieluummin kuin tasosta, niin se kuulostaa vaaralliselta. Ainakin se näinä vuosina on tarkoittanut juuri sitä, että ei ainakaan kiinnitetä huomiota kehitysyhteistyön tasoon. Kuitenkin täytyy olla kiitollinen siitä, että kehityspoliittinen toimikunta mielestäni on viime vuosina toiminut erittäin aktiivisesti nimenomaan kehitysyhteistyön sisällön arvioimisessa kriittisessä mielessä ja myöskin pohtinut sitä, millä tavalla paremmin kehitysyhteistyön tavoitteet voisivat toteutua myöskin muissa politiikoissa.

Haluan kuitenkin nostaa tämän määräraha-asian esille. Suomi on, niin kuin täällä on monesti tänään sanottu, tippumassa vanhojen EU-maiden keskitasosta. Mielestäni se ei ole kunniaksi. Päämäärä nostaa määräraha vuoteen 2010 mennessä 0,7 prosenttiin bkt:sta tulee olemaan erittäin vaikea tavoite. Jos hallitus on tässä lupauksessaan tosissaan, sen pitäisi näkyä jo seuraavien kehysriihikeskustelujen päätöksissä. Suomen kehitysyhteistyöstä melkein 20 prosenttia menee EU:n kautta, ja sekä Suomen että EU:n tavoitteena on ohjata apu kaikkein köyhimmille maille. Kuitenkin vain 26 prosenttia EU:n avusta menee vähiten kehittyneille maille ja Suomellakin olisi varmasti parantamisen varaa meidän omassa kehitysyhteistyössämme.

Kysymyksiä herättää myös se tosiasia, ettei Suomen EU-politiikka-painopisteissä käsitellä laisinkaan kehitysyhteistyöpolitiikkaa tai kehityspolitiikkaa. Hyvä tavoite Suomelle olisi nostaa EU-maiden kehitysavun taso vähintään 0,55 prosenttiin vuonna 2010, mutta ymmärtää, että tämä ei ole ehkä helppo asia, jollemme itse aio sitä nostaa vielä korkeammalle. Ei voi ehkä samanaikaisesti puhua siitä, että EU:n pitäisi, jollei itse tosissaan sitä aio tehdä.

Turvallisuuspoliittisen selonteon yhteydessä keskusteltiin jälleen kerran niin sanotuista uusista uhista. Kuitenkaan taas ei riittävästi nähdä sitä, että monen uhan toteutuminen voidaan ehkäistä ehkä parhaiten poistamalla nimenomaan köyhyyttä, rakentamalla terveydenhuollon perusinfraa sekä lapsia kouluttamalla. Tämä pätee sekä lintuinfluenssan leviämisen vastaisessa taistelussa että hiv:n leviämisen vastustamisessa.

Suomen kehityspoliittisen tavoitteen tulisi näkyä myös johdonmukaisesti kaikissa muissa politiikoissa. Kehitysyhteistyötä sekä EU:n kautta että omaa kehitysyhteistyötä tulisi aina muistaa tarkastella kriittisesti. On väliä sillä, millä tavalla apu jakautuu kehitysmaiden välillä, miten suuri osuus ohjataan vähiten kehittyneille maille, ja on myös väliä tarkastella, millä tavoin, niin kuin tänään täällä on sanottu, apu kohdentuu lasten elämänlaadun parantamiseen, koulutukseen ja terveyteen sekä miten kehitysyhteistyö edistää esimerkiksi ihmisoikeuksien toteutumista ja demokratiaa.

Haluan yhtyä niihin puhujiin, jotka täällä ovat korostaneet kehitysyhteistyömäärärahojen nostoa. Tuntuu todellakin vaikealta keskustella kansainvälisestä vastuusta ja kansainvälisissä yhteyksissä paistatella maailman kilpailukykyisimpänä maana ja samaan aikaan perustella sitä, ettei hallitusohjelman määrärahojen korottamislupausta toteuteta, kun ei siihen ole taloudellisia mahdollisuuksia. Koska niitä on, jollei niitä ole nyt? Toivon, että hallitus pysyy lupauksessaan nostaa määrärahoja 0,7 prosenttiin vuoteen 2010, ja varmaan myöhemmin tällä viikolla tiedetään, voiko siihen luottaa.

Jag tror att den här är en av de svåraste frågorna som en politiker har haft under åren när man tänker på rättvisa, och det handlar om att det är så allmänt accepterat att vi har avstått från vårt löfte att hålla fast vid 0,7 procents bistånd av bnp. Jag hoppas att vi målmedvetet är på väg att höja det här biståndet, att vi kan hålla det löfte som regeringen har gett.

Suvi Lindén /kok:

Arvoisa puhemies! Olemme keskustelemassa tärkeästä asiasta, kehitysyhteistyöstä ja kehityspolitiikasta, aivan oikeaan aikaan. Niin kuin täällä useaan otteeseen on todettu, hallituksen kehysneuvottelut ovat tällä viikolla. EU:n kehityspolitiikkaa ollaan uudistamassa, ja itse asiassa ulkoasiainvaliokunta on antamassa lausuntoaan. — Nyt tuli ajatuskatkos. Joka tapauksessa suuri valiokunta on ottamassa kantaa omalta osaltaan siihen, mitkä ovat Suomen näkemykset vuoden 2005 EU-politiikan kannoiksi ja tavoitteiksi.

Kehitysyhteistyö on tärkeä asia, vaikka se hyvin usein jää monien muiden asioiden jalkoihin. Hallituksella on hyvä kehityspoliittinen ohjelma, joka sitouttaa hallituksen YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen, kehityspolitiikan johdonmukaisuuteen sekä kehitysyhteistyön määrän ja laadun kasvattamiseen. Valitettavasti vain nyt vuosi tämän ohjelman hyväksymisen jälkeen on todettava, että toteutus on lähtenyt hitaasti liikkeelle ja siinä hallituksella on paljon petraamisen varaa. Toisaalta tämän viikon kehysriihi tulee myös viitoittamaan hallituksen kehityspoliittista tahtoa. Täällä on kovasti palopuheita pidetty tämän 0,7 prosentin bruttokansantuoteosuuden puolesta vuoteen 2010 mennessä, ja käsittääkseni tämä hallitus ei ole luopumassa tästä tavoitteesta, mutta kaikista onnettominta kokonaisuuden kannalta on se, jos sitten jätetään tähän tavoitteeseen pääsy seuraavan hallituksen niskoille elikkä kolmessa vuodessa pitäisi tehdä kuuden seitsemän vuoden urakka määrärahojen kasvattamisessa. Mutta, ollaan edelleen optimistisia ja odotetaan loppuviikkoon ja katsotaan, onko tällä hallituksella kehityspoliittista tahtoa.

Ulkoasiainvaliokunnan mietintö on mielestäni hyvä, vaikka tietyllä tavalla tietysti osallisena olen jäävi sitä arvioimaan. Täällä on monia tärkeitä lausumia edellisiltä vuosilta, ja haluaisin nyt nostaa esille tämän lausuman vuodelta 2001, joka liittyy kehitysavun kohdentumiseen vähiten kehittyneille maille. Silloin ulkoasiainvaliokunta on, vuonna 2001, lausunut, että vähiten kehittyneille maille tulisi osoittaa kehitysavustamme 0,15 prosenttia bruttokansantulon osuudesta.

Valitettavasti vaan tältä osin hallitus joutuu toimenpidekertomuksessaan toteamaan, että tavoitteena on tämä edelleen, mutta käytännössä siinä ei ole edistytty laisinkaan. Kertomusvuonna on tämä osuus ollut 0,08 elikkä lähes vajaa puolet tästä 0,15:stä eli hyvin kaukana. Kuitenkin tiedetään, että köyhyys on lisääntynyt juuri näissä vähiten kehittyneissä maissa, eli todellakin toivoisi, että hallitus omissa toimissaan sisäisessä budjetin painopistealueiden määrittämisessä todellakin pyrkisi siihen, minkä on itselleen tavoitteeksi asettanut. Johdonmukaisuus on varmasti se tärkeä asia kehitysyhteistyössä kaiken kaikkiaan.

Hyvin usein vieläkin tapahtuu se ja on jokapäiväistä todellisuutta, että toisaalta päätetään hyviä asioita, tavoitteita, annetaan tukea, mutta samanaikaisesti toisella sektorilla tehdään sellaisia ratkaisuja, jotka toimivat täysin päinvastaisesti, elikkä halutaan tukea köyhyyden vähentämistä, mutta sitten esimerkiksi kauppapoliittisissa taikka maatalouspoliittisissa ratkaisuissa toimitaan juuri toisin päin.

Tällä hetkellä hyvin ajankohtainen asia Euroopan unionissa on komission ehdotus sokeripolitiikan muuttamisesta, ja sillä on välittömiä vaikutuksia moniin köyhimpiin Afrikan maihin. Tässäkin yhteydessä todella toivoisi ja on syytä olettaa, että EU:ssa ollaan johdonmukaisia, katsotaan, mitä vaikutuksia sillä on näiden maiden kehitykselle, joissa sokeriteollisuudella on merkitystä, jos siirtymäkausia ei ole mahdollisuus näille maille antaa.

Täällä on useaan otteeseen painotettu kehitysnäkökulman esille ottamista politiikan kaikilla eri sektoreilla. Siinä meillä on paljon vielä tekemistä, mutta hallitus on myös kirjannut tämän yhdeksi peruslähtökohdakseen, ja odotamme todellakin myös ulkoasiainvaliokunnassa käytännön toimenpiteitä ja tuloksia tästä johdonmukaisesta toiminnasta.

Yksi asia vielä, arvoisa puhemies, tähän loppuun. Suomi on ensi vuonna puheenjohtajamaana Euroopan unionissa, ja olemme omia puheenjohtajuustavoitteita asettelemassa. Yhdeksi tavoitteeksi on jo asetettu EU:n ulkosuhteiden johdonmukaisuuden edistäminen. Hyvin tähän kokonaisuuteen mahtuisi laajentaa nämä ulkosuhteet myös EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan johdonmukaisuuteen. Suomella olisi erinomainen mahdollisuus profiloitua ja ehkä sitä osaamistaan rakenteiden uudistamisessa, hallinnon uudistamisessa tuoda EU-tasolle nyt, kun EU:n uuden tulevan perustuslaillisen sopimuksen myötä kehitysyhteistyön asema vahvistuu, se uudistuu.

Tällä hetkellä, kuten ministeri Lehtomäki totesi, EU:n kehitysyhteistyötä ollaan uudistamassa, ja hallitus haluaa siinä aktiivisesti olla mukana. Tietysti ihannetilanne olisi se, että oma pesä olisi puhdas elikkä olisimme pohjoismaisten veljiemme ja sisariemme kanssa korkealla tasolla bruttokansantuoteosuudessa, mutta ehkä Suomi voisi antaa sitä omaa panostustaan myös sitä kautta, että olisimme aktiivisesti uudistamassa EU:n rakenteita siinä suhteessa, että kun EU on maailman suurin kehitysyhteistyön antaja, niin todellakin se raha, mitä EU:n kautta maailman köyhiin maihin kulkeutuu, tulisi mahdollisimman hyvällä tavalla käytettyä ja niin, että se johtaisi niihin tavoitteisiin, joita maailmanlaajuisesti kehitysyhteistyössä ja kehityspolitiikassa on muun muassa YK:n vuosituhatjulistuksessa asetettu tavoitteiksi.

Aila  Paloniemi  /kesk:

Arvoisa puhemies! Paitsi, että Suomi on kehitysyhteistyömäärärahojensa vähyyden vuoksi väärässä seurassa, Suomi on myös esimerkiksi YK:n pöydissä jäämässä toisen luokan keskustelijaksi verrattuna muihin Pohjoismaihin juuri siksi, että kehitysyhteistyövaramme ovat niin vähäiset. Tämä kävi ilmi viimeksi viime viikolla. Sain olla viikon mukana YK:n Pekingin seurantakokouksen keskusteluissa, ja sielläkin tästä asiasta käytiin keskustelua. Kansainvälinen kehityspolitiikka kuitenkin tehdään ja muotoillaan hyvin voimakkaasti Oecd:n kehityskomiteassa ja YK:ssa. Eli peräänkuulutan yksinkertaisesti kehitysyhteistyömäärärahojen tason nostoa, niin että pääsemme 0,7 prosentin bkt-tasoon vuonna 2010, ja peräänkuulutan Suomea nousemaan tältä osin siis samaan sarjaan muun Pohjolan kanssa.

Simo  Rundgren  /kesk:

Arvoisa puhemies! On totta, niin kuin täällä on aikaisemmin sanottu, että tämä on vaikea asia. Kun liitetään oikeudenmukaisuuskysymykset tähän kehitysyhteistyökeskusteluun, kun siihen liitetään taloudelliset näkökulmat, ollaan todella isojen haasteiden edessä. Globalisaatiokeskustelun yhteydessä ei juurikaan muuta näkökulmaa ole nostettu esiin kuin tämä eräänlainen taloudellisen edun maksimointi myöskin näillä maailmanlaajuisilla markkinoilla, ja silloin kun mennään kehitysmaihin, niin ollaan todella isojen kysymysten äärellä. En yritäkään näitä tässä puheenvuorossa ratkoa tai ottaa niihin kantaa.

Totean vain, että olen myös sitä mieltä, että on iso haaste hallitukselle pitää kiinni tästä tavoitteesta ja nostaa kehitysyhteistyö sille tasolle, johonka YK:ssakin on sitouduttu. Jos olen oikein seurannut poliittista keskustelua ja toimintaa, niin ei mielestäni tässä kyllä opposition ja hallituksen välillä ole sellaista kuilua, että oppositiolla olisi varaa syyttää tässä hallitusta, vaan kyllä tässä niin kuin ollaan yhteisten arvovalintojen kanssa tekemisissä.

Erään näkökulman haluan kuitenkin tähän nostaa. Mielestäni köyhyyskysymysten kanssa toimimisen on oltava sellaista, että parlamentaarisesti valitut elimet ovat siinä aktiivisia ja johdonmukaisesti tekevät työtä myös paikallistasolla paikallisten viranomaisten kanssa. Tämä on kuitenkin tae sille, että pysytään tämmöisessä järjestäytyneessä toiminnassa ja vastuullisessa toiminnassa. Tämä ei tietenkään, tämä minun näkemykseni, sulje pois sitä, että kansalaisjärjestöt ovat perinteisesti olleet erittäin tärkeässä roolissa ja myöskin kirkkojen toiminta erittäin tärkeässä roolissa. Mutta jos me kadotamme tästä tällaisen järjestäytyneitten yhteiskunnan instituutioiden ohjauksen, niin me saatamme joutua monissa tapauksissa myöskin käytännön tilanteissa ongelmiin.

Naisten päivään liittyen haluan eräästä projektista kertoa. Tässä kuuntelin, kertooko tästä kukaan, mutta ei ole kertonut, ja kun täällä on näitä käytännön esimerkkejäkin otettu esille, niin otanpa Intiasta yhden, johonka minulla oli mahdollisuus käydä tutustumassa muutama vuosi sitten paikan päällä. Siellä nimittäin on tällainen Sueb-järjestö, joka on keskittynyt nimenomaan naisten tilanteen kohottamiseen Intiassa kaikkein köyhimmissä kylissä. Tämä järjestö saa tukea eri puolilta maailmaa, myöskin Suomen kirkon yhteisvastuukeräys on ollut useana vuonna takavuosina tämän järjestön tukija.

Idea tämän järjestön toiminnassa oli minusta fantastinen. Se ei jakanut ilmaiseksi rahaa yhteenkään kylään, vaan se antoi sitä mukaa, kun sen koulutusprosessin kautta kylissä oli löytynyt naisia, jotka olivat valmiita alkamaan yrittäjiksi. Se oli naisyrittäjyysprojekti. Jos joku tietää sitä Intian todellisuutta, mikä naisen asema siellä on ja mikä tyttöjen asema perheissä on, sehän on erittäin traaginen. Ei oikeastaan täältä puhujakorokkeelta voi sitä lähteä kuvaamaankaan, mistä on kysymys. Siellä oli tehty se valinta, että tämä naisten aseman, heidän itsetuntonsa kohottaminen, yrittäjyyteen nouseminen, sitä kautta valinnanvapauksien kasvaminen, johtaa siihen, että myöskin näissä perheissä lapset saavat sellaisen kasvatuksen — naiset yleensä johtavat perheissä sielläkin lastenkasvatusta — että sielläkin tytöt ja pojat, molemmat, tulevat varustetuiksi terveellä itsetunnolla, jolloinka kaikki tällaiseen sortoon liittyvät psykologiset mekanismit murretaan, ja se, että tähän psykologiseen murrokseen vaikuttaa ratkaisevasti myöskin taloudellisen aseman kohentuminen, oli minusta tämän Sueb-järjestön aivan huikea oivallus. Se kehittyy siellä ja vaikutus kasvaa ikään kuin lumipalloefektin tavoin, koska sitä mukaa kuin yrittäjä, joka on saanut pienen lainan — se on nimittäin laina, minkä hän saa — maksaa sen takaisin, se laina annetaan seuraavalle ja taas tämä apu kiertää aivan kuin tällaisen pankkisysteemin kautta ja kertaantuu todella aivan eksponentiaalisesti siellä ruohonjuuritasolla. Olen sen itse nähnyt, ja se tuntui aivan uskomattoman hienolta toiminnalta.

Kun totesin, että tämän kehitysyhteistyön on oltava riittävän vahvasti tällaisten demokraattisten organisaatioitten ohjauksessa, niin tärkeää on myöskin se, että siellä on tällaisia huippujärjestöjä, jotka pystyvät sitten saamaan aivan erinomaisia tuloksia, kun niillä on verkosto, maailmanlaajuinen verkosto täällä, josta tätä tukea myöskin sinne tulee.

Yksi kielteinen näkökulma tähän järjestöjen toimintaan ja hädänalaisten veljien ja sisarten hyväksikäyttöönkin minun on kerrottava täältä Suomesta näinä päivinä: Minun mielestäni, ja tämän mielipiteen jakavat Lapin kansanedustajat yhdessä, ei ole ollut ollenkaan asiallista, että me olemme nyt Pohjois-Suomeen saaneet Greenpeace-nimisen järjestön ikään kuin käyttämään eräiden hyvinkin ahdingossa olevien poromiesperheitten tilaa hyväksi ja masinoimaan sellaista liikettä siellä pystyyn, joka merkitsee aika laajaa uhkaa koko Pohjois-Suomen metsätaloudelle. Kuitenkin sen kautta on kysymys sitten ihan satojen perheitten toimeentulosta ja laajasti myöskin monien kuntien edusta ja toimeentulosta laajoilla alueilla Pohjois-Suomessa.

Tällaiset järjestöt ehkä itse uskovat siihen, että tekevät hyvää, kun tulevat arktisille alueille ikään kuin ihmisten tilannetta siellä auttamaan, siis ehkä itsekin siihen uskovat todella, mutta minusta niiden toiminta käytännössä saattaa olla todella huolestuttavaa ja irvikuva siitä, mihinkä sanotaan tavoitteissa pyrittävän. Minä uskon tämän nähtyäni nyt omin silmin, että tällaista voi tapahtua myös tuolla toisella reunalla, siis meillähän ovat juuri nämä maapallon äärialueet, arktinen alue ja sitten toisaalta nämä eteläiset kehitysalueet, ikään kuin peilikuva. Siellä on kaikkein ankeimmat toimeentuloedellytykset, ja sinne on helppo kaukaa lähteä mestaroimaan, miten siellä pitää tulla toimeen.

Tämän vuoksi korostin aikaisemmin sitä, että kaikessa tämän tyyppisessä toiminnassa pitää poliittisen aspektin olla vahva, koska silloin myöskin se paikallinen osallistuminen siihen demokraattisten elinten kautta taataan. Silloin tämmöisiltä ylilyönneiltä ja mahdottomuuksilta vältytään. Hyvän asian nimissä voidaan todella tehdä myöskin paljon pahaa. Siitä kaikki välttykäämme, ja toivottavasti myöskin organisaatioittemme kautta tehtävä työ on sellaista, ettei se ymmärtämättömyyden vuoksi johda vielä pahempaan lopputulokseen kuin oli lähtökohta.

Jutta Urpilainen /sd:

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunta on tässä hallituksen vuoden 2003 toimenpidekertomuksen yhteydessä keskittynyt Euroopan unionin kehitysyhteistyöpolitiikan tarkasteluun. Kuten valiokuntakin mietinnössään toteaa, huomattava osuus Suomen antamasta kehitysavusta maksetaan Euroopan unionin budjetin ja Euroopan kehitysrahaston kautta. Kertomusvuonna tuo osuus oli peräti 19 prosenttia. Vuonna 2003 Suomi käytti kehitysyhteistyöhön 0,35 prosenttia bruttokansantulosta. Tämä on selvästi alle EU-maiden maksatusten keskiarvon ja kaukana Pohjoismaiden keskiarvosta. Hallitus on sitoutunut ohjelmassaan kehitysyhteistyömäärärahojen kasvattamiseen tavoitteena nostaa niiden osuutta 0,7 prosenttiin bkt:sta vuoteen 2010 mennessä. Valtioneuvoston hyväksymien valtiontalouden kehysten arvioidaan kuitenkin nostavan kehitysavun ainoastaan 0,44 prosenttiin vuoteen 2007 mennessä. Jotta Suomen olisi mahdollista saavuttaa tuo 0,7 prosentin määrärahataso vuoteen 2010 mennessä, tulee hallituksen kiristää määrärahakasvun tahtia. Tämä tarkoittaa sitä, että hallituksen on näiltä osin muutettava politiikkaansa. Toivon, että se tapahtuisi jo tämän viikon kehysriihen yhteydessä.

Arvoisa puhemies! Määrärahojen kasvattamisen tärkeyttä korosti myös Kaakkois-Aasian katastrofi. Katastrofi osoitti Suomelle, etteivät määrärahat riitä joustavuuteen. Apu tsunamin uhreille on välttämätön, ja sitoutumuksista on pidettävä kiinni. Apu muille köyhille ei kuitenkaan tsunamin seurauksena saa vähentyä. Maailmassa kuolee joka viikko saman verran ihmisiä nälkään kuin tsunami vaati uhreja. Joka viides ihminen maapallolla elää tällä hetkellä äärimmäisessä köyhyydessä eli alle 1 dollarilla päivässä. Puolet väestöstä tulee toimeen alle 2 dollarilla päivässä. Hyvinvointikuilu länsimaiden ja kaikkein köyhimpien maiden välillä on kasvanut räjähdysmäisesti. Vuonna 1990 elintasokuilu oli 60-kertainen, vuosikymmenen lopulla jo 86-kertainen.

Kehityspolitiikka on osa myös EU:n turvallisuuspolitiikkaa, ja se on myös unionin tasolla tunnustettava yhdeksi vakauttamisen edistämisen välineeksi. EU:n tulee sitoutua yhteiseen selkeään tavoitteeseen kehitysyhteistyömäärärahojen nostosta vuoden 2006 jälkeen sekä nostaa köyhimpien maiden osuutta määrärahoista. Valiokunnan mietinnössä käy ilmi, että vuosina 2001—2002 vain 26 prosenttia yhteisön avusta kohdistui kaikkein vähiten kehittyneille maille.

Arvoisa puhemies! Euroopan unioni on sitoutunut jo vuoden 1992 Maastrichtin sopimuksessa kehityspoliittiseen johdonmukaisuuteen muun muassa kauppapolitiikassa ja turvallisuuspolitiikassa, ja globalisaatiokysymyksissä EU on yhä keskeisempi sekä Suomen kannalta että kansainvälisesti. Kauppapolitiikan osalta Suomen tulee nykyistä aktiivisemmin etsiä EU:lle muun muassa Wto:n neuvotteluissa sellaisia kantoja, jotka edistävät erityisesti köyhimpien kehitysmaiden tavoitteita. Mielestäni Suomen tulee ottaa kehitysnäkökulman huomioiminen kaikilla politiikan aloilla yhdeksi painopisteeksi EU-toiminnassaan. Erityisesti tämän johdonmukaisuuden on painotuttava Suomen vuoden 2006 puheenjohtajuuskauden aikana ja sitä valmisteltaessa. Puheenjohtajuuskausi antaakin todellisen mahdollisuuden vaikuttaa siihen, miten johdonmukaisesti kehityspoliittinen näkökulma tulevaisuudessa Euroopan unionissa huomioidaan.

Euroopan unionin globaali visio on vielä pääosin kirjoittamatta, vaikka EU:n turvallisuusstrategian keskeisenä tavoitteena onkin monenkeskisen yhteistyön vahvistaminen. Myös kehitysmaat on nostettava globalisaation edunsaajiksi. Euroopan unionilla on ratkaiseva rooli globaalin muutoksen moottorina, EU on avain transatlanttisen kumppanuuden ja maailmanlaajuisen konsensuksen rakentamisessa.

Suomen EU-puheenjohtajuuskausi ensi vuonna on hyvä mahdollisuus aloitteellisuuteen. Iso-Britannia on nostanut Afrikan köyhyyden ensi syksyn EU-puheenjohtajuuskautensa painopisteeksi. Syyskuussa kokoontuu YK:n huippukokous ja joulukuussa Wto:n ministerikokous pohtimaan kehityksen edistämistä. Tässä tilanteessa Suomi voisi olla aktiivisesti rakentamassa EU:lle yhteistä globaalistrategiaa.